V u o d e n p e lit 2 2 2 2/2 02 2 Helmikuu 2022 . S o n ic T h e H e d g e h o g C 6 4 . GOD OF WAR KUN JUMALAT TURPAJUHLIVAT VUODEN PELIT 2021 YLLÄTTÄVÄ TUPLAVOITTAJA! ERIKOISJOUKOT ISKEVÄT ENLISTED THE TROOP IL-2 GREAT BATTLES MÄKIHYPPYÄ UUDELLA JA VANHALLA TYYLILLÄ SKI JUMPING PRO VR DELUXE SKI JUMP 4 PELIT JOILLA ON TARKOITUS EKOPELIT S u c c u b u s . 10,60 € VUODEN PARHAAT 157642_.indd 1 27.1.2022 16.41.17
Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. www.fokusmediatilaus.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa 22 6 46 God of War Vuoden pelit 2021 Enlisted Ajassa 5 Pääkirjoitus: Kun halvalla sai Tuukka Grönholm 6 Vuoden pelit 2021: Lukijat Tuukka Grönholm 8 Vuoden pelit 2021: Toimitus Nnirvi 10 Luonnon puolesta, pelisukupolvesta toiseen Jouni Utriainen 14 IL-2 iskeytyy Doverin kallioon Antti Ilomäki 17 IL-2 jatkaa suurta taistelua Antti Ilomäki 21 Nnirvi: Don’t Look Back! Nnirvi 49 Voita sota Enlistedissä Nnirvi 60 Analogue Pocket-retrokonsoli Ville Wikström 63 The Witcher: Season 2 Markus Rojola 64 Ruudun takaa Wallu 65 Konehuone: Benq Zowie EC3-C & ZA12-C Lassi Hietala 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 19 IL-2 Great Battles: Bodenplatte Antti Ilomäki 22 God of War Nnirvi 26 Succubus Nnirvi 28 Tom Clancy’s Rainbow Six Extraction Markus Rojola 31 Ready or Not Markus Rojola 2 157643_.indd 2 27.1.2022 17.25.36. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. /asiakaspalvelu 324 numero 31
nite Risto Karinkanta 62 The Witcher 3: A Night To Remember Markus Rojola Teemat Loputon sota 14 IL-2 iskeytyy Doverin kallioon Antti Ilomäki 17 IL-2 jatkaa suurta taistelua Antti Ilomäki 19 IL-2 Great Battles: Bodenplatte Antti Ilomäki 46 Enlisted Nnirvi 50 The Troop Tuukka Grönholm 55 Grand Tactician 1.0421 Juha-Pekka Viljanen Miehet jumalia, naiset demoneita. 52 28 31 26 Ski Jumping Pro VR Tom Clancy’s Rainbow Six Extraction 34 After The Fall Juho Kuorikoski 36 Factory Town Risto Karinkanta 37 The Gunk Ville Wikström 38 Solar Ash Johannes Valkola 40 Turbo Sliders Unlimited Tuukka Grönholm 42 Gas Station Simulator Markus Rojola 44 Smarty and the Nasty Gluttons Ville Wikström 45 Sonic The Hedgehog C64 Petri Heikkinen 46 Enlisted Nnirvi 50 The Troop Tuukka Grönholm 52 Ski Jumping Pro VR Iikka Kivi 54 Deluxe Ski Jump 4 Iikka Kivi 55 Grand Tactician 1.0421 Juha-Pekka Viljanen 56 Victoria 3 Tuukka Grönholm 58 Assassin’s Creed: Crossover Stories Ville Wikström 59 Bright Memory: In. 22 God of War Nnirvi 26 Succubus Nnirvi 3 157643_.indd 3 27.1.2022 17.25.59
Firma rakentaa aktiivisesti pelimaailman Netflixiä eli omaa Gamepass-palveluaan, jossa kuukausimaksulla saa valtavasti ilmaisia pelejä ja käytännössä kaikki uudet Microsoftin pelit pelattavakseen. Nintendo on edelleen oman pelituotantonsa varassa, sillä PlayStationja Xbox-versiot ovat pelijulkistuksissa sääntö, pelin tekeminen Switchille on poikkeus. Microsoft maksoi Activision-Blizzardista 68,7 miljardia dollaria. Wallun sarjakuvaura alkoi jo 70-luvun puolivälissä, jolloin hänen sarjojaan julkaistiin Sarjiksessa, Non Stopissa ja Sarjainfossa. Microsoft myi minulle pelikoneen sijaan palvelun. Jos mittarina pidetään nimekkäitä pelisarjoja, Microsoft voi olla jopa edellä. Jos Sony jää enimmäkseen oman pelituotantonsa varaan, sen toimintariski pelimarkkinoilla kasvaa, mikä suuressa firmassa harvoin tarkoittaa lisäpanostuksia. Hurjinta kaupassa on hinta. Kyseenalaistin Xboxin tarpeellisuuden pelihuoneessa, koska Gamepassilla samoja pelejä pystyi pelaamaan PC:lläkin. Microsoftille Activision-Blizzard oli yli 11 kertaa arvokkaampi kuin Nokian puhelintoiminta, mikä kertoo aika paljon pelimaailman asemasta nykyään. Activision-Blizzard-kaupan myötä veikkaan, että se oli koko ajan tarkoituskin. Spencer ei lupaa, että Microsoftin omistamia pelejä nähtäisiin jatkossa myös PlayStationilla. Kaupan myötä Microsoft myös nousee pelialan kolmanneksi suurimmaksi tekijäksi Tencentin ja Sonyn jälkeen, jos mittarina pidetään liikevaihtoa. Miten käy jatkossa, kun Call of Duty, Elder Scrolls, Fallout, Doom, Wolfenstein, Dishonored, Minecraft, Diablo, World of Warcraft, Overwatch, Devil May Cry, Neverwinter Nights, Pillars of Eternity, Wasteland, Torment ja Candy Crush kuuluvat Microsoftin pelitiimeille. Microsoft Gamingin toimitusjohtaja Phil Spencer toisti PlayStationista saman minkä Zenimax-kaupan yhteydessä eli ”Microsoft noudattaa voimassa olevia sopimuksia.” Lainaus on sanatarkka, koska sillä on merkitystä. PÄÄKIRJOITUS ONNEA WALLU! K un PS5:n, Xbox Seriesin ja Switchin konsolisukupolvi alkoi, ajattelin, että Microsoft oli jo valmiiksi luovuttanut. Kun tammikuussa Microsoft teki Activision-Blizzardista pelihistorian suurimman ostotarjouksen, mieli muuttui. Activision ei ole mikä tahansa firma. Nyt tuntuu, että Microsoft on ainoa, joka on pelimarkkinoilla tosissaan liikkeellä. Arvosteluversion saa noin viikkoa ennen ilmestymispäivää, mikä on striimaajalle ratkaiseva mutta aikakauslehdelle merkityksetön aikamääre. Activisionin ja Atarin välisen oikeusväännön takia konsolivalmistajille maksetaan edelleen rojalteja jokaisesta myydystä pelistä. 5 157645_.indd 5 27.1.2022 18.34.05. Sen perustivat Atarilta lähteneet koodaajat, jotka alkoivat tehdä pelejä Atari 2600:lle omaan laskuunsa. Harri ”Wallu” Vaalio toimii luokanopettajana ja sarjakuvataiteilijana, mutta tekee myös Ruudun takaa -palstaa ja KyöPelit-sarjakuvaa Pelit-lehteen. Pelit-brändi onnittelee Puupäähatulla kruunattua sarjakuvaneuvosta. KUN HALVALLA SAI Suomen sarjakuvaseura on myöntänyt Puupäähattu-palkinnon Wallulle. Microsoft viimeistään nyt siirtyi pelit palveluna -ajattelussa seuraavaan vaiheeseen. Siinä piilee myös Activision-Blizzard-kaupan suurin vaikutus nykyisen pelimaailman tasapainoon. Wallu on lehden alkuperäinen taittaja 90-luvulta 2000-luvun alkuun asti. Esimerkiksi tuore Call of Duty on kaikesta keräämästään kritiikistä huolimatta joulun 2021 myydyin peli PlayStationilla. Se on mahdollista, mutta ei varmaa. Gamepass on jo pitkään ollut minulle vakiotilaus, jonka ansiosta en aina jaksa edes ruinata arvostelukappaletta. Se on pelihistorian ensimmäinen itsenäinen pelijulkaisija. KyöPelit-sarjiksen lisäksi Wallu on tehnyt Mikrokivikautta, Lämsänperäläisiä, Punaniskaa ja Nalle Puhia. Wallu voitti historian kaksi ensimmäistä Kemin sarjakuvakilpailua. Sony nokitti Nintendoa 90-luvulla panostamalla ulkopuolisten pelijulkaisijoiden tukeen
Kärkisija vaihteli tiuhaan, ja kärjessä ehti jopa käydä useampi yllättäjä. Optimilistapituus olisi vain noin 20 peliä, koska sen näkee yhdellä silmäyksellä, mutta se alkaisi vaikuttaa liikaa tulokseen. Listavaalilla myös herkästi mittaa todellisen suosion sijaan sitä, miten ennakkosuosikit pärjäävät keskenään. Vaikka peli on vielä early accessissa, se koukutti uskomattoman hienosti”, Ossi Mäntylahti sanoo. Metroid Dread on ansaitusti vuoden 2020 paras peli. Se oli pitkään mukana kärkikamppailussa, mutta jäi loppukirissä lopulta neljänneksi. Returnal 11,3 5. Pathfinder:WrathoftheRighteous 10,7 6. Psychonauts2 10,3 7. Ilmeisesti suosio on ponkaissut koronaeristyksessä nousuun. ”Korona-ajan pelastus. Alkupelissä yllättyy siitä, että savupirttiin tarvitaankin räppänä, kun loppupelissä hallitaan kokonaista keskiaikaista teollisuuskompleksia. Deathloop 11,7 4. Parasta kaikessa on päästä seuraamaan ensimmäistä kertaa Metroid-pelin speedrunien kehittymistä aitiopaikalta!” tiivistää Jaakko Näsi. Ensimmäisen illan ajan koko äänestystä johti yllättäjä Guardian’s of the Galaxy. Vuoden peli: Metroid Dread Nintendo Switchin Metroid Dread on niitä pelejä, joissa lopputulos on huomattavasti parempi kuin miltä matkalla näytti. Se ei yleensä lupaa hyvää, mutta Metroid Dreadin kohdalla lopputulos on erinomainen. Y leensä vuoden peli -äänestyksen tuloksen näkee aika hyvin ennakkoon, mutta tänä vuonna oli toisin. ”Klassikkopelisarjan jatko-osa Metroid Dread lunasti 19 vuoden odotukset. Yhdistänyt eristyksissä olleet saman olkikaton alle. ”Uuden virallisen kotikonsoli-2D-Metroidin julkaiseminen parin vuosikymmenen jälkeen on kulttuuriteko, jos mikä! Pelin kehittäjät ovat ymmärtäneet, mikä Metroidissa pelaajia kiehtoo, ja luoneet kokonaisuuden, jota voivat rakastaa sekä kasuaalit, että hc-pelaajat. Vuonna 2021 ilmestyneet DLC:t olivat mukana, samoin betat, mutta remaket ja muut uusversiot jätettiin julmasti pois, koska oletuksena oli, että Mass Effect Legendary Edition veisi vuoden peli -tittelin. Marvel’sGuardianoftheGalaxy 8 Nintendo-peli voitti taas! 6 158003_.indd 6 27.1.2022 19.54.21. Listan ulkopuolelta äänestettiin kaikkiaan 32 eri peliä, mikä on jopa yllättävän vähän. Maaliviivan ylitti kuitenkin niukassa johdossa Metroid Dread. pojat -teemalla. 2D-toimintapelin oli tarkoitus ilmestyä jo vuosituhannen alussa Nintendo DS:lle, mutta projekti peruttiin pariinkin kertaan. Tuukka Grönholm & lukijat Lukijat valitsivat taas vuoden parhaan pelin. Skål!” Veli Ankhi sanoo simatuoppi kourassa. Valintatapa herättää aina närää, sillä ihmiset haluavat äänestää vapaasti. Kunniamaininta kuitenkin virolais-ukrainalaiselle tiimille. Kolmas sija: Deathloop Arkanen lintu nappasi kolmossijan, mutta Deathloop nousi pronssille vähän varkain. Toinen erottuva teema oli yllättäen baseball: Out of the Park Baseball 22 ja MLB the Show 21 napsivat useita ääniä. Vuoden peli 2021 on Metroid Dread Nintendo Switchille. Valheim 14 3. Tätä ollaan tahkottu ns. Parhaaksi kotimaiseksi peliksi nousi odotetusti Housemarquen oiva Returnal. Peli palautti myös kadonneita nimiä vuosien takaa: ”En normaalisti välitä avoimen maailman selviytymispeleistä, mutta Valheim onnistui uudistamaan tämän konseptin kerrassaan mahtavalla tavalla. ResidentEvilVillage 8,3 10. Plussana valmis lista helpottaa äänestämistä ja lisää aktiivisuutta. Maailman logiikka hurmaa jo ensimmäisenä peli-iltana. Todennäköisesti Deathloop TULOKSET Sija Peli Ääniosuus % 1. Ääniä annettiin kaikkiaan 1 320. Kansa on puhunut, pulinat päälle. Metroid Dread oli jo purjehtimassa selvään voittoon, kunnes viimeisellä äänestysviikolla Valheim alkoi kuroa eroa kiinni. Ainoa asia, joka enää voisi parantaa peliä olisi vuoden peli -pysti, joten se vielä mestariteokselle suotakoon! Pelisarjan pitkäaikaisena fanina on pelin merkitys itselle valtava!” Antti Kaulio haaveilee, ja äänestäjät toteuttivat toiveen. Metroid Dread 14,3 2. Toinen sija: Valheim Ruotsalaisen Iron Gate AB:n Valheim oli heti ilmestyessään hitti. Illusive Manilla meni KANSAN VALTA VUODEN PELI 2021 savu väärään henkeen, kun listan ulkopuolisen avoimen Joku muu mikä -sarjan veikin Disco Elysium – The Final Cut. Hell Let Loose -nostettiin päälistalle, koska se keräsi tänä vuonna enemmän ääniä kuin ilmestyessään. Pelimaailmassa Age of Empires-sukupolvi yhdistyy Minecraft-sukupolveen, mikä on jotain aivan mieletöntä. Forza Horizon 5 9 8. Peli yhdistää hienosti pohjoismaalaiset maisemat, viikinkihenkiset myytit ja ruotsalaisten suurimman keksinnön eli minecraftmaisesti muokattavan pelimaailmaan. isät vs. Roolipeli-ideoita seikkailupeleihin yhdistävä Disco voitti jo vuoden 2019 parhaan pelin tittelin, joten nyt oli muiden vuoro. Yksikään äänestäjä ei esimerkiksi kommentoinut peliä mitenkään. ”Valheim voi näyttää joidenkin silmissä rosoiselta amatööriteokselta, mutta todellisuudessa peli on lähes joka kantilta timanttinen kokonaisuus jo tässä vaiheessa kehitystään”, Jani Rytilahti kehuu. Valitse voittaja Vuoden peli -äänestys tehdään listavaalina, koska kliksuttelu on äänestäjille ja varsinkin laskijalle helpompaa kuin kirjoittaminen. HaloInfinite 8,7 9
Harva AAA-peli nykyaikana on näin lämminhenkinen ja mukaansatempaava. Yksi äänestäjä liki pyysi anteeksi valintojaan kommentilla: ”Koko vuonna ei tullut oikein mitään loistavaa, mutta valitsin nyt nämä.” Perinteisesti moninpelit eivät ole pärjänneet Pelitin vuoden peli -äänestyksissä, mutta korona-ajan eritys on selvästi muuttanut menoa. Kymmenes on Marvel’s Guardians of the Galaxy, joka ensimmäisenä iltana johti koko kisaa. Silloin kun peli ei ollut päällä, oli sellainen olo, että tämä ei ole enää hauskaa. Konsolisukupolven vaihdos on vielä kesken, mikä aina vaikuttaa suurimpiin ja suosituimpiin nimikkeisiin. Ja paras pelisoundtrack sitten GTA: Vice Cityn!” Anssi Pasanen sanoo. Moninpeli taas onnistuu virtaviivaistamaan Haloa juuri sen verran, ettei se tunnu liian vanhanaikaiselta, mutta ei myöskään hektiseltä Call of Duty -kopiolta. Tarinan eeppiset mittasuhteet saavat setämiehenkin nuortumaan”, Mikko Kokko tukee. Vastauksissa esiin nousi poikkeuksellisen paljon moninpelejä: Valheim, Escape from Tarkov, Final Fantasy XIV Online, Hell Let Loose, Age of Empires, Diablo. Parhaansa yrittäjät pääsivät pistesijoille Viidenneksi nousi Pathfinder: Wrath of the Righteous -roolipeli, joka ei ilmestymisestään huolimatta ole vielä valmis. Upea roolipelielämys liimasi ruudin ääreen sadoiksi tunneiksi.”, Tommi Häyrinen tiivistää. Yksinpeli ei toistaiseksi ole yltänyt ihan Bungien pelien tunnelmaan, mutta lainaa niistä enimmäkseen onnistuneesti. Ajettavaa, tutkittavaa ja kerättävää riittää, kuten moderneissa autopeleissä kuuluu. Peliä kehuttiin nimenomaan siitä, että sen voi napata käsiinsä ja hylätä autopeliin sopivasti pick up -henkisesti. Capcomin Resident Evil Village ylsi yhdeksänneksi, mutta ilmeisesti pelaajat ovat edelleen niin kauhuissaan, että saivat äänen vain lapulle asti eivätkä kommentteihin. Vaikka komedia onkin isossa osassa kerrontaa, peli kertoo mielenterveysongelmien kanssa painivista hahmoista sopivalla arvokkuudella ja riittävällä vakavuudella. oli mukana äänestäjien kolmen parhaan pelin joukossa, mutta ei kovin monen ykkösvaihtoehtona. Myös avoin maailma on kunnianosoitus Halon historialle, sillä alkuperäisen Halo: Combat Evolvedin piti hurjimmissa visioissa olla avoimen maailman peli. Ajatusta tukee äänestyskäyttäytyminen, sillä yhden pelin äänestäjillä oli vain muutamassa lapussa ainoana vaihtoehtona Deathloop. “Guardians of The Galaxy on fanipojan unelma. Pelissä on koko ajan naama pienessä virneessä, huumori ja ryhmäläisten kemia toimi todella hyvin. Kun pelin käynnisti, olin taas innoissani. Mahtava äänimaailma.” Peli ei ilmeisesti äänestäessä ollut päällä. ”Halo Infiniten piti 343 Industriesin mukaan olla paluu juurille. Pelin huumori ei ikinä alennu naljailuun tai noloihin tilanteisiin. ”Marvel’s Guardians of the Galaxy tuntuu erityisen miellyttävältä peliltä osittain siitä syystä, että Marvel’s Avengers oli niin suuri pettymys. Todellisuudessa Pathfinderista ei ole nuoruuden lähteeksi, mutta parhaimmillaan se yltää Baldur-legendojen tasolle ja myös vie peligenreä eteenpäin. Valheim Deathloop Returnal Pathfinder: Wrath of the Righteous Psychonauts 2 Resident Evil: Village Forza 5 Guardians of the Galaxy 7 158003_.indd 7 27.1.2022 19.54.36. Vuoden teemat Kisa oli harvinaisen tiukka ja kommenteissa näkyi selvästi, että pelivuotta pidettiin vähän vaisuna. Maailma on itsessään hieno, tarina leikkii aikatasoilla, tyyli on 60-luvulta, yhteen paikkaan ja hetkeen jumittuneen päähenkilökaksikon mysteerikin ruokkii mielenkiintoa. Vuoden paras kotimainen: Returnal Housemarquen Returnal jäi niukasti pistesijojen ulkopuolelle, mutta todennäköisesti sitä äänesti jokainen PS5-omistaja. Pelin vaikeus tosin jakoi mielipiteiden lisäksi myös äänestäjiä. Kahdeksannella sijalla on Halo: Infinite, jolla näyttää olevan analyyttinen ja vankka fanikuntansa. Guardians of the Galaxy on lähemmäs kaikilla tavoilla sellainen, millainen Avengersin olisi pitänyt olla”, Ville Kaskela purkaa pettymystään, mutta onneksi muihin. Toimituksen hämmästellessä tilanne oli lukijoille täysin selvä. ”Returnal antaa pelaajan kehittyä pelaajana, kerta toisensa jälkeen”, Mikko Eronen kehuu, mutta Jussi Tähti ei ollut äänestään huolimatta itsekään täysin varma kannastaan: ”Vuoden peli vai vuoden koettelemus. Jospa tänä vuonna heitä näkisi muutenkin. ”Pathfinder on klassista roolipelaamista, jossa eri myyttiset polut sallivat muunkin kuin stereotyyppisen Sir Rolandin ja Mustan Nikon pelaamisen. ”Wrath of The Righteous vahvuuksineen nousee kaikkien aikojen parhaimpien roolipelijärkäleiden joukkoon. Kulttisuosiota nauttiva Psychonauts 2 ylsi hieman yllättäenkin kuudenneksi, mutta Anssi Pasanen osaa kertoa miksi: ”Kilpailu vuoden parhaasta pelistä oli tiukka, mutta sen lopulta vie kyllä Psychonauts 2. Vuoden pelin lisäksi kysyttiin myös sitä, mitä ihmiset pitivät tärkeimpänä pelinä vuonna 2020. Kaikissa nimenomaan tavattiin kavereita. Varsinainen pääosuma!” Visa Uotila pamauttaa paremmin kuin moni muu. Arkane Studios toki hallitsee pelimaailmojen ja hahmojen rakentamisen, joten tarinallisen räiskintäpelin menestys ei ole sikäli yllätys. ”Luulin, että olen liian vanha treenaamaan taitoa vaativia pelejä, mutta ilmeisesti vielä löytyy intoa ja hyvää arpaonnea, että pääsee eteenpäin”, sanoo Tino Rossi. Ulkoasu on uskomattoman kaunis, kenttien suunnittelussa on annettu mielikuvituksen kukoistaa.” Seitsemänneksi ylsi Forza Horizon 5
Pelitin sankasta avustajakaartista ja vähemmän sankasta toimittajakaartista käytti äänioikeuttaan 18 peliaktivistia, joista jokainen sai halutessaan nimittää viisi ehdokasta. Yhdellä kierrolla juostaan aseet laulaen, toisella hiivitään kattorakenteissa ja molemmat ratkaisut toimivat tasapainoisesti.” Riku Vihervirta looppaa ja muistaa myös Arkanen edellisen Vuoden peliin, Preyn: ”Arkane ei petä. Psykoviikingit Pronssia jakoivat kolmella äänellä yllätys Psychonauts 2 ja yllätyksen vastakohta Valheim. Kaikki eivät siihen venyneet, ja muutama jätti ehdokkaiden puutteen takia äänestämisen kokonaan väliin. ”Odotin puolivillaista 2,5D:tä, mutta Metroid Dread onkin yksi Metroid-sarjan huippuja. Tyylikäs paluu ja sarjan huipulla Resident Evil 4:n kanssa”, kujertaa Antero Kyyhky. Psychonauts 2 tarjoaa viihdyttävän kerronnan kyytipojaksi audiovisuaalisesti omaperäisiä oivalluksia”, psykonauttii Petri Heikkinen. Mukava nähdä Arkane tekemässä uutta. Kid Icarus?” Kylä on aika silmukassa Hopeaa kuittasivat Resident Evil: Village ja Deathloop neljällä äänellä. Se ei ole vanhan lämmittelyä, vaan sopivasti vanhaa ja uutta.” Dread oli jopa raskasstrategisti Juha-Pekka Viljasen listalla, siinä Gary Grigsby’s War in the East 2:n vieressä. Nyt kun Link, Mario ja Samus ovat saaneet arvoisensa Switch-käsittelyn, ja Kirbykin tekee tuloaan, jäljelle jää enää öh... Idea kaksinpelattavasta 0451-pelistä oli myös mahtava, mutta sitä rasitti lagi ja muutama sääntömoka, kuten se että pakeneminen laskettiin aluksi voitoksi eikä häviöksi.” Vanha mestari Resident Evil jatkaa vahvasti, Village ja sen uudet ikoniset vampyyrit, varsinkin pikku rouva D, miellyttivät jaetun hopean verran. Ei mennyt hukkaan, matka ihmisen runneltuun psyykeen vaikuttaa. Heikki Hurme tunnisti peli-gurmeen: ”Jäin koukkuun Deathloopin aikasilmukkaan, enkä vain siksi, että arvostelun deadline lähestyi. Oli kummallista kuulla, että Preyn aikasilmukkalisäosa Mooncrash ei ollutkaan prototyyppi. Piti katsoa kellosta, onko nyt oikeasti vuosi 2021, sillä Nintendon 2,5D -tasohyppely voittajana tuntuu oudolta, ihan kuin joku olisi Switchannut todellisuuksia. Lopputulos oli 43/90 ehdokasta, eli keskimäärin sankarimme keksivät lähes kolme (2,83) äänestämisen arvoista peliä. Tasokas voittaja PC Master Racen äänenkannattajana tunnetun Pelit-lehden oma Vuoden Peli on Nintendon valmistama Metroid Dread, eikä kuudella äänellä ollut edes jännää. Se TOIMITUKSEN VALINNAT VUODEN PELIT 2021 on tiukkaa 2D-toimintaa ja tutkimista. 8 158004_.indd 8 27.1.2022 19.49.54. V ote-uudistukset menevät luonnollisesti mönkään, joten toimivien, testattujen ratkaisujen rampauttaminen näennäisillä innovaatioilla unohdettiin ja mentiin perinteisellä kaavalla. Juho Penttiläkin yllättyi mutta iloisesti. Dread ei ollut Super, mutta joskus pelinautinto on paljon enemmän kuin peli.” Sekin miellytti, että Mustanaamion tavoin Metroid Dread on koville. Luojan kiitos äänistä tarpeeksi moni osui yhteen kohteeseen, jotta vasta hopea ja pronssi jouduttiin jakamaan, perinteiseen tapaan. Deathloopin menestys ilmeisesti loi aikasilmukan, jonka voimin Metroid Dread kiri voittoon, mutta Arkanen laatupeli ei paljoa jäänyt. ”Valmistauduimme kaverien kanssa uutuuteen kahlaamalla läpi kasan metroidvanioita. Se selviää Pelit-lehden tekijöiden omilla value-vaaleilla. Tyylikäs ja hauska Deathloop näyttää lupaavan vaihtoehtomaailman, jossa saapas potkii vartijoita alas katolta ikuisesti. ”Resident Evil Village: Village on niin täydellinen sekoitus kämppiä, groteskia ja puhdasta kauhua, että en voi olla pitämättä. Nnirvi & co Millä viime vuoden peleillä on arvoa. ”Tim Schaferin tiimi osoittaa, että loistavan ja humoristisen tarinan voi hyvin kertoa tasoloikkaseikkailulla. Metroid Dread pani vimmatusti kampoihin, mutta kaiken rytyytyksen alta paljastui pelattavuudeltaan mietitty seikkailukokemus, jonka sokkelot nuohosi oikein mielellään.” Ennustaako Lassi Hietala tulevaa. Ville Wikström ei ostanut psykonauttia alelaarista: ”Kun Psychonauts 2 julkistettiin Fig-joukkorahoitusalustalla, olin kärppänä paikalla ja löin paljoakaan miettimättä 250 taalaa tiskiin. ”Haaste on kovaa ja säälimätöntä – ja siten erityisen nautinnollista ja palkitsevaa. Mahdollisuuksia olisi kuitenkin ollut vieläkin ikimuistoisempaan peliin. ”Resident Evil on parhaimmillaan kauhukomedia, ja Resident Evil Village tajuaa sen täydellisesti olemalla pähkähullu räiskintäpeli ja täydellinen elämysjuna ikimuistoisilla tapahtumapaikoilla ja hahmoilla, joista jättivampyyri Lady Dimitrescu nousi heittämällä yhdeksi pelihistorian ikonisimmista. Ostimme omat Dreadimme julkaisupäivänä ja kilpailimme siitä, kuka sen ensin läpäisee. Se, kuinka lopulta niin tiukkaan pakettiin on saatu mahdutettua niin paljon erilaisia asioita, on vakuuttavaa”, toteaa tiukasti Juho Penttilä. ”Metroid Dread teki Breath of the Wild -tempun siinä mielessä, että valmis peli oli juuri niin hyvä kuin ennakkovideoiden perusteella vaikutti. Heli Koponen ei masokiistänyt: ”Kaikkea ei aina tarvitse saada helpolla. Aiheet vaihteleToimituksessakin Nintendo-siipi kaappasi vallan. Selkeä vuoden ykkönen.” Tuomo Nyrhilä piti henkilöistäkin: ”Riemastuttavan rempseä sankari ja hänen sarkastinen vastapuolensa antavat kuoleman tanssille persoonaa ja henkilökohtaisuutta. Deathloop on etsivätyötä, nokkelaa hiiviskelyä, räjähtävää toimintaa, kellopeliappelsiinia, prisoneria ja westworldia.” Kriina Rytkölä pitää toiston loistosta: ”Lähes pulmapelimäiset simulaatiobileet ikuisella repeatilla! Mekaniikkoineen ja maailmoineen viimeistelty kokonaisuus. Dread on vaikein peli Nintendolta aikoihin”, nautti kivusta Johannes Valkola
D&D:n pohjalta ponnistanut pelisysteemi on niin monipuolinen, että eri hahmoluokkien ja ominaisuuksien tutkiminen muuttuu jo omaksi salatieteekseen. Sikahaastavaa peliä sen mukaan valitessani ostin Demon’s Soulsin. ”Ville Kallion Cruelty Squad on monia asioita. ”Taistelut, talous ja yleinen sekoilu yhdistyvät kokonaisvaltaiseksi kuvaukseksi sodankäynnistä. Vähäeleinen, kiinnostava tarina, upeat maisemat, ja viimeisen päälle hiottu pelattavuus tekee Returnalista paitsi Housemarquen parhaan pelin, myös Playstation 5:n toistaiseksi parhaan pelin.” Syyllinen mitalisijalta tippumiseen on helppo löytää, for obvious reasons. Onnistuin tekemään kivasta, hienosta ja taianomaisesta seikkailusta oravanpyörän tuomalla siihen ulkopuolista kuonaa ja ahneutta. Osasyynä tämä sai lopettamaan pelin, mutta samalla se pakotti miettimään omia tapoja pelata. Tarina on ainakin eeppinen ja sen hahmot erinomaisia.” Shin Megami Tensei V on Heli Koposen mielestä ”suorastaan jääräpäisen uskollinen menneisyydelleen, mutta ei arastele luoda nahkaansa verenpunaisen taivaan alla. Tuukka Grönholm samoilee kuusimetsässä, kuvassa myös joku viikinki. Kohta oli suo ja niityt kuokittu pois, mutta kädessä lohikäärmeentapponuija. Psychonauts 2:n suosio oli suorastaan yllätys. ”Taktisia ammuskeluja kauan kaivanneille se tuntuu pienimuotoiselta paluulta lajityypin kultakauteen. Omassa suomipelien kaanonissani Cruelty Squad nousi jaetulle ykkössijalle ZeroRangerin kanssa.” Oltiin siellä mekin Muita kaksi ääntä kirvoittaneita ovat Wildermyth: ”Yksi peli, tuhat tarinaa. Se on audiovisuaalinen mestarinäyte. vat hupaisasta vakavaan ja katkeransuloiseen, mutta pelin lämminhenkisyys paistaa läpi. Jos ei oikeasti ole välttämättä vuoden paras peli, niin ainakin se yrittää oikein kovasti.” Ghost of Tsushima Director’s Cut tuli PS5-versiona viime vuonna, joten lopetamme vaalistudiolta Heli Koposen haikuun: Tanssivat lehdet seison mäen laella veri virtaa taas Kylä Resident Evil pärjää! Deathloop pärjäsi myös mukavasti. Lopputulos oli teollisessa skaalassa rakennettua ja (painovoiman kautta) automatisoitua tuotantoketjua, avohakattua metsää ja rumuutta. Hienosti tehty peliltä, jonka jotkut typistävät pelkäksi hiekkalaatikoksi.” Siihen verrattuna päätoimittaja Tuukka Grönholm on pikkaisen vähemmän analyyttinen: ”Aina tykkään, kun pääsee seikkailemaan kotoiseen kuusimetsään.” Kunniamainintaa Ei paljoa puuttunut, että suomalaisten uusi ylpeydenaihe, Returnal, olisi noussut mitalisijoille. Juha-Pekka Viljasen listalle mahtui Grand Tactician: The Civil War (1861 – 1865), jonka Pelit joskus ohimennen mainitsi. Jussi Forelius näkee Valheimissa jopa ekokatastrofin: ”Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Forza vitosta jaksoi Petri Heikkinen: ”Viimeisen päälle hiottu aurinkoinen arcadekaahailu, josta eivät komeat autot, kauniit miljööt ja erilaiset kilpailut ihan heti lopu kesken.” Pathfinder: Wrath of the Righteous on Tuukka Grönholmin mukaan ”Roolipeliä haukutaan mathfinderiksi, mutta pilkkakirves lyö kiven lisäksi omaan nilkkaan. Vaikka vakavia asioita, kuten ahdistuneisuutta ja päihdeongelmia, käsitelläänkin, ei Tim Schafer kirjoittajana hiero näitä pelaajan naamaan. Ennen kaikkea se on peli, jossa mekaniikka, kerronta ja ulkoinen toteutus ovat täydellisessä liitossa. Se on äärimmäisen pelattava taktinen räiskintä. Toivon mukaan Ready or Not nähdään ensi vuoden listalla voittajien joukossa”, toivoo Markus Rojola. Demonisten pokémonien keräily sopii luonteelleni mainiosti.” Himoitun The Niko Nirvi Award of Excellencen kuittasi tänä vuonna Free-2-Play-räiskintä Enlisted, jonka Jussi Forelius osaa tiivistää: ”Parasta mitä FPS-genren arcademaisille sotapeleille on tapahtunut 15 vuoteen.” Aamen, beratna, aamen! Epäviralliseksi SWAT 5:ksi julistettu Ready or Not onnistui jo Early Access -pohjalla tutkalle. Mobiilipeleistään Suomi tunnetaan, onneksi myös Returnalista. Elämän ja kuoleman sykli piti tiukasti otteessaan hamaan loppuun saakka.” Ville Wikström piti myös: ”Housemarquelta on totuttu odottamaan tiukkaa toimintaa, mutta Returnalissa on niin paljon muutakin. Retuilen vuonna 2022.” Aleksandr Manzos nosti esiin toisen suomalaisen pelin. Puuttui lähinnä Pleikka vitosia ja kykyä vaikeuksien voittamiseen. Valheimin satuviikinkien seikkailut osuivat jännään koloon, joka sai tuntemaan jonkin olemattoman menetystä, mutta myös haikeutta tai kaihoisuutta sen perään. Wildermythissa satunnaisgeneraattori toimii niin hyvin, että jokainen pelikerta tuntuu erilaiselta”, toteaa Samu Ollila. Se oli Heikki Hurme: ”Miksi en äänestänyt Returnalia. Niitä löytyi Heli Koposelta: ”Returnal yhdistää bullet hellin, räiskinnän ja kaipuun tuntemattomaan tavalla, joka kutsuu itsepintaisesti luokseen kuin valkea varjo näkökentän laitamilla. Varmasti, sillä ”huoneiden tyhjentämisessä on dynamiikkaa ja räjähtäviä yllätyksiä”, paljastaa Santeri Oksanen. Toiset virittävät autojen moottoreita, minä roolipelihahmoja. Se on hyperkiihdytetty myöhäiskapitalismin kuva. Onnistuin muuttamaan kuvankauniin alkupelin ikihongan tyynessä sijaitsevan mökkialueen täysin muuksi. Vuoden 2021 paras peli ja Double Finen mestariteos.” Valheim ei ollut yllätys, sitä pelasivat 2021 jotakuinkin kaikki. 9 158004_.indd 9 27.1.2022 19.50.06. Sain hankittua Playstation 5:n vasta loppuvuodesta
EKOPELIT Ote EcoQuest II:n oheismateriaaleista vuodelta 1993 kirje aktivistilta Suomesta! EcoQuest aiheutti ilmestyessään tunteita puolesta ja vastaan. Nuo viivat on pakko piirrellä veteen, sillä koetun soveliaisuuden rajat riipLUONNON PUOLESTA, PELISUKUPOLVESTA TOISEEN puvat kuulijan iästä, puoluekannasta sekä henkisen kaistan vaihtelevasta väljyydestä. Samanlainen skanneriominaisuus löytyy EcoQuestin vuoden 1993 jatko-osasta, mutta silloin floran ja faunan skannailu oli vielä tieteisfantasiaa. Vielä kun sankariksi sujauttaa kaljun, mutta karvaisen kolmekymppisen sijaan viattoman, älykkään sekä sitkeän ja urhoollisen lapsen, monia vastahankaisuuden aitoja on jo kaatunut. Tai luontoa. Kohdeyleisö sellaiselle voivat olla lapset, nuoret tai se osa aikuisväestöstä, joka ei ole vielä laittanut aivojensa luukulle lopullista konkurssilappua. Tyyli ja ote peleissä on positiivinen ja perheystävällinen, vaikeustaso sopii lukutaitoiselle koululaiselle. Perinteisin tapa parantaa peleillä maailmaa on käyttää niitä asioiden opettamiseen. EcoQuestin sankarijäppinen Adam osaa jutella eläimille, Albassa viattomuuden linkki eläimellisyyteen on eteerisempi – Alba kokee taianomaista sielujen sympatiaa ilvesten kanssa, mutta ei käy niiden kanssa keskusteluja. Ajan tylppä hammas Koska pääosa EcoQuestissa tapahtuu meren syvyyksissä, sen maailma ei tunnu vanhentuneelta, vaan menisi vain muutamalla muutoksella nykyajasta. Mutta, miten vedetään vaivihkaisen vihjailun, avoimen opettamisen, ärsyttävän saarnaamisen ja kieron propagandan rajat. Varsinkin vastapuolen kirjoitus tuo elävästi mieleen nykyajan Twitterin. Mikään ei saa ihmistä tuntemaan itseään vanhemmaksi kuin scifi-ideoiden ohittaminen arkimaailmassa. Koska luonto koskee kaikkia ja on usein konkreettisen kouriintuntuvaa, sen suojelu osuu opetuspeli-idean mukavuusaihealueelle. Hauska ja hyödyllinen uppoaa kuin ranskalainen kiehuvaan rasvaan. (Ote Sierran InterAction-lehdestä vuodelta 1992.) K U V A : M A R I W A E G E L E IN 10 156121_.indd 10 27.1.2022 17.41.14. Kummassakin pelissä kymmenen vuotta ja risat -hahmo seikkailee omatoimisesti huolehtien luonnosta ja aikuisten maailman, eli nyky-yhteiskunnan, aiheuttamista ympäristösotkuista ja eläinten kärsimyksestä. Sisarukset kuin ilvekset Tiukasti tarkasteltuna EcoQuest ja Alba ovat pelimekaniikaltaan eri genreä, mutta pelien sisältö on hyvin samankaltainen. Dialogia pelissä on muutenkin vähemmän, eikä siinä ole EcoQuestin eteeristä kertojaääntä avaamassa monimutkaisempia tosimaailman yhteyksiä ymmärrettäväksi. Jopa aikuiselle, joka tahtoo ottaa kerrankin rennosti. Moniko nykypäivänkään itseopiskellut Don Quijote jaksaa vastustaa esimerkiksi lukutaitoa tai matematiikkaa. Ajatus on houkutteleva: opiskelu on hyödyllistä ja tylsää, pelaaminen hauskaa mutta turhaa. Palavasieluisimmankaan peruskriittisen on vaikea jaksaa kammeta itseään sängystä, jos pitäisi päivästä toiseen mölytä metsiä, järviä, eläimiä ja raitista ilmaa vastaan. Jouni Utriainen Auttaako digiseikkailu luonnonhelmassa kohti puhtaampaa todellisuutta. Näiden yhdistäminen tuntuu tuplavoitolta! Kunhan ei fuusioi tylsyyttä ja turhuutta, kuten monissa julkisvirastoissa on tapana. Kummankin pelin ipanat ratkovat samoja ongelmia: muovijätteeseen tukehtuvia eläimiä, verkkoihin tarttuneita delfiinejä, hedonistisen kuluttamisen alle sortuvaa luontoa. Kumpainenkin seikkailu on vain muutaman tunnin mittainen, joten niitä voi itsekin vähällä vaivalla vertailla tsekkaan, kun en usko -menetelmällä. Toki on aihealueita, joiden synnyttämä vihavorteksi on heikompi. T apahtui 30 vuotta sitten: kliksuseikkailujen titaani Sierra julkaisi ekoseikkailu EcoQuestin. Menneiden aikojen hype-termi ”edutainment” oli juuri sitä itseään, viihteen ja koulutuksen yhdistämistä. Nyt samaan suoneen iskee Alba: A Wildlife Adventure. Ja se, rakas nykyhenkilö, on itse asiassa surullista. Viisastelun ja hauskanpidon suhteen määrittäminen on taidelaji itsessään, osa pelisuunnittelun taikaa – tai kirousta. Huvittavana teknohuomiona Alba skannaa eläimiä kännykkäsovelluksella, mikä on oikeastikin tämän päivän puhelimilla jo mahdollista
Kuuluisa kilpikonna ilmapallo kurkussaan. Mitä ihmettä, ihmiskunta. Hiirellä osoitellen tutkitaan paikkoja, ratkotaan ongelmia, lueksitaan dialogia ja yritetään saattaa lineaarinen juoni onnelliseen päätökseen. Varhaisin Sierra-tuotanto oli sillä tapaa kirottua, että seikkailuissa saattoi äkkikuolla tai jopa jäädä lopullisesti jumiin, mutta EcoQuestissa nuo pelisuunnittelun rikkakasvit on viimein kitketty. Mertensuojelupeli pyörähtää DosBoxilla nätisti ja on vielä kohtalaisen pelattava reliikki; vaikka vuosikymmenten eroosio on jäytänyt käyttöliittymää, se ei aiheuta merkittäviä savupäästöjä korvista eikä pikseligrafiikka vuotoja silmistä. Kummatkin ovat (omassa ajassaan) hyviä pelejä, joissa on lapsimyönteinen näkökulma ja ympäristöteema. Alba taas hankitaan, koska se on korkealaatuinen, palkittu ja rentouttava. Tällä hetkellä peliä ei saa virallisesti mistään. Eteneminen on stressitöntä, mitä korostaa puzzlejen lupsakka vaikeustaso. Sarjan esikoinen on EcoQuest (Pelit 02/1992, 80 p.). Alban sisältö erottuu selkeästi modernimpana vain ihmishahmojen monipuolisena diversiteettinä sukupuolista iän kautta ihonväriin. Kun EcoQuestia pelatessani törmäsin risteilyalukseen iloisesti ulostamassa jätteensä valtamereen, hymistelin tyytyväisenä, että tuo absurdi käytös on varmasti kolmessa vuosikymmenessä laitettu ojennukseen. Totuus löi vasten kasvoja kuin meressä lionnut öljyinen aikuisten vaippa: risteilyalukset saavat edelleen laskea jätevetensä suoraan mereen, kunhan eivät sitä ihan rannassa tee. EcoQuest: The Search for Cetus Sierra On-Line, 1991 PC Delphineus seikkailee mukana halki koko pelin. 11 156121_.indd 11 27.1.2022 17.41.27. Tässä Alba hoitaa homman aidosti ja vähäeleisesti kotiin, kuten pitääkin. Ratkottavat pulmat on viilattu koululaistajunnalle sopiviksi. Jensen nousi myöhemmin seikkailukansan suursuosioon Gabriel Knight -sarjan luojana. Dokumenttielokuvakaan ei kerää samanlaisia katsojalukuja kuin supersankarien pataanvetoeepos (paitsi jos sivistyspuoli vähä-älyistetään Tiger Kingin tasolle). Ebayssa hinnat liikkuvat painoksesta ja kunnosta riippuen muutamasta kympistä muutamaan sataseen. Eikö 30 vuotta riittänyt säätämään meriliikenteelle kierrätyskeppiäja porkkanaa. EcoQuest edustaa genreä, josta Sierra parhaiten tunnetaan: se on visuaalinen, tarinavetoinen seikkailu. Cetus puhuu kuin Terry Pratchettin kuolema. Kun opetuspeli, tai peli, jossa on selvä sivistävä teema, on troijalaiseen tyyliin YMPÄRISTÖPELIEN ISOÄITIMAA Seikkailupelien kultakauden titaaneista toinen, Sierra, sai 80-luvun lopussa kipinän kansakunnan sivistämiseen ja tuotti kymmenisen peliä opettavaiseen Sierra Discovery -sarjaan. Vaatii erityistä ponnistelua tarttua opetuspeliin, koska se todennäköisesti ei ole yhtä hauska kuin silkkaa viihdyttävyyttä optimoiva teos. Ulkoiset, houkuttelevat puitteet ovat tärkeitä opetuspelien menestykselle, koska pelejä pelataan pitkälti viihteen vuoksi. Näistä tietoiskuista voi vieläkin oppia. Se on ensimmäinen korkean profiilin ympäristöteemainen peli ja samalla Jane Jensenin ensimmäinen keikka. Merten elukat ovat pulassa muovituotteiden takia. Troijan merihevonen Vuonna ysikaks EcoQuest hankittiin, koska seikkailupelit olivat hoteinta kuumaa ja jokainen Sierran ja LucasArtsin tekele piti saada
Siinä lienee syy, että Suomen kilpikonnakanta on tyystin kadonnut. Alba kompuroi asiakerronnassa: on outoa, että saari on roskainen ja siellä on jopa öljyssä sätkiviä lokkeja, mutta ongelmien syistä ei pukahdeta. Luonnonsuojelusta innostunut ipana juoksentelee vapaasti ympäri saarta ja suorittaa pieniä tehtäviä, kuten roskien keräilyä, rapistuneen luonnonsuojelualueen korjailua ja öljyisten lokkien putsaamista. Merkittävimmät tavoitteet ovat saaren koko eläimistön kuvaaminen sekä kapitalistisen luksushotelliprojektin torppaaminen. Liekö tässä tarinan pahis. Applen tuottama, osapuilleen kaikille alustoille julkaistu Alba on kuin 50 kertaa pienempi, perheystävällinen Grand Theft Auto. Peli on kaunis, rauhallinen ja suorastaan säteilee ystävällisyyttä ja positiivisuutta. Ratkaistava ongelma jää paremmin mieleen, kun näkee pelissä sen syyn ja seurauksen sekä kokee tunnereaktion, eli tässä tapauksessa empatiaa viattoman elukan kärsimystä kohtaan. Roskien keräily on helppoa kuin napin painaminen. Kummassakin pelissä pelastetaan delfiini verkosta. Vaikuttavuus ruutujen tällä puolen Koska olin EcoQuestin julkaisuaikaan vaikutuksille altis kloppi, olen pitkän ja raskaan elämäni varrella muistanut sen ansiosta esimerkiksi sen, että vappupalloja ei saa päästää taivaalle. EcoQuestissa ilmapalloskenaariolle esitetään syy ja seuraus tavalla, josta kuka tahansa voi ottaa opiksi. Rikollisuus, autot ja aseet on korvattu ystävällisyydellä, apostolinkyydillä ja ympäristötoiminnalla. Myöhemmin pelissä asiaan palataan, kun tukehtuva kilpikonna pitää pelastaa. Pelin alkupuolella päähahmot yrittävät varoittaa ilmapallojen kanssa toilailevaa lasta navakasta tuulesta, mutta turhaan: pallot lentävät taivaalle. Ohjaimen kanssa pelaaminen on rentouttavaa, sujuvaa ja kivaa. Ilmankin ohjainta peli toimii, mutta näyttöä hiveltäessä ekoloma tuntuu liiaksi työltä. Alban känny skannaa eläimet. Piskuiselle välimeren saarelle sijoittuvassa Albassa vietetään terhakan lapsen viikon mittainen lomareissu. Ja siinä onkin näiden pelien vaikuttavuuden päällimmäinen reitti. 12 156121_.indd 12 27.1.2022 17.41.43. Läpäisin Alban iPhone 12:lla, eikä siihen montaa tuntia vierähtänyt. pyörinyt pelipöydälle, faktaa, tietoa ja oppeja imeytyy pelin tiimellyksissä aivokuoreen. EcoQuest vetää muutenkin pidemmän opetuskorren. Tarpeeksi kohottuaan ne tyhjenevät ja putoavat luontoon, jossa joku kilpikonnaraukka ne yrittää nielaista. Saarella pyörii joukko asukkaita, mutta sitä, että tämän porukan käytös on todennäköisin syy saaren kaikkiin ongelmiin, ei käsitellä. EKOPELIT Alba: A Wildlife Adventure Ustwo Games, 2020-2021 iOS, PC, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series X LUONNONSUOJELUA NYKYNUORILLE Palkitun Monument Valleyn kaltaisten taiteellisten ja laadukkaiden fiilistelypelien saralla ansiotunut Ustwo laajentaa henkistyneiden teosten katalogiiaan tähän saakka monipuolisimmalla pelillään. Tehtävät ovat helppoja, eikä taitoa vaativiin teknisiin suorituksiin tarvitse taipua. Elukoiden kuvat kerätään leikekirjaan
Alban ansiosta näitä on isketty tantereesen jo puoli miljoonaa. Pelejä tai ei, tilanne maalla, merillä ja ilmassa on huono. Sierra toimi yhteistyössä Kalifornian Sausaliton merieläinkeskuksen kanssa ja tieteellisesti vankemmalla pohjalla kuin Alba, joka tuntuu enemmän kadunmiehen näkemykseltä luonnonsuojelusta. Kun Sierralla tehtiin taustatutkimusta ja pelinkehitystä, tietoisuus työnsi työntekijöitä ekologisemmaksi, mikä näkyi esimerkiksi siirtymänä kierrätettyihin toimistopapereihin ja pelipaketteihin. Kun pelaajat kuulivat yhteistyöstä Sausaliton merieläinkeskuksen kanssa, sai keskus yhteistyöja avunantotarjouksia innokkaalta yleisöltä. Ehtaa vaihtoehtofaktojen maailmaa edustaa Alban radioaktiiviselta vaikuttavan vihreän tökötin sairastuttamien oravien pelastaminen ensiapulaukulla. Kaikki saarelaiset ovat ystävällisiä. Opettavaisuuden kautta tulevan suoran vaikutuksen lisäksi impaktipeleillä on usein ulkoisvaikutuksia, koska hyvien tekojen tutkiminen ja pyörittely lisää tietoisuutta, mikä usein johtaa uusiin hyviin sivuvaikutuksiin. Miksipä ei, itsekin sitä vielä todistettavasti muistelen. En usko, että Toivosen Samikaan on vielä luovuttanut. Hyvistä teoista huolimatta luonnon tilanne ei ole ottanut sellaista positiivista loikkaa, mihin voisi kuvitella 30 vuoden riittävän. Torilla tapaaminen ei vanhene koskaan EcoQuest villitsi varsinkin USA:ssa pelaajia paikallistoimintaan ympäristön puolesta. Ympäristö on edelleen ajankohtainen, näkyvillä, ja se kiinnostaa myös pelintekijöitä, taistelu jatkuu. Kenties jokin näistä pisnespampuista on saanut alkuperäisen kipinän toimintaan EcoQuestista. Riuska aktiivisuusaalto ulottui Suomeen saakka – ensimmäinen EcoQuest innoitti Sami Toivosen kavereineen siivoamaan paikallisen järven rannat, mikä teki Sierraan vaikutuksen: asiaa muisteltiin sekä EcoQuestin jatko-osan oheismateriaaleissa että Sierran omassa lehdessä. On perin harmillista, että Alba ei ottanut faktapuolta tosissaan, koska sen avulla pelistä olisi tullut myös vaikuttavuudeltaan teräksisempi ilman, että huvista olisi joutunut tinkimään. Ustwo puolestaan istuttaa puun jokaisesta Alba-asennuksesta ”puita palveluna” tarjoavan Ecologin kautta. Lokin putsaus EcoQuestissa esitetään realistisemmin sekä toimenpiteiden että siihen kuluvan ajan puolesta. Moinen häröily hämärtää potentiaalia toimia reaalimaailmassa, koska tiedon epämääräisyys eliminoi mahdollisuuden päätellä sen ketjun linkin, johon omien resurssien puitteissa voi puuttua. Opetus: nykerrä oireiden parissa huomioimatta sairautta. Adam ja Alba eivät jääneet apaattisina itkemään, vaan toimivat ja tekivät, mitä omilla voimillaan pystyivät. Saaren pääkaupunki. Ehkä asiaa ei tietoisesti ajateltu. Jos tämän jutun luettuasi päätät ostaa Alban, maailmaan ilmestyy uusi puu. 13 156121_.indd 13 27.1.2022 17.41.58. Alba olettaa, että asioiden syy-seuraussuhteet ja muoto oikeassa elämässä ovat kaikille tuttuja, ja toiminta on typistetty yhden klikkauksen aivot vapauttavaksi pelielementiksi. Yksittäisiä pieniä voittoja on saavutettu korvaamalla muovia maatuvalla materiaalilla, startup-yritykset kehittelevät ratkaisuja meriä tukkivan muoviliejun ja öljyn keräämisestä dieselpaattien sähköistämiseen, merielämää häiritsevän metelin vaimentamiseen ja selkänahkoja silppuavien propellien suojaamiseen
Kun ruudunpäivitys vaikutti rajusti ohjainten toimivuuteen, elämys oli lievästi sanottuna piinaava. Maa kyllä järisi, mutta syynä oli jumalsimun mahalasku. Väitettä tukee se, että Ubisoft ehti jo mainostaa uudelleen brändättyä Sturmovikia nimellä Storm of War: Battle of Britain, jonka piti ilmestyä marraskuussa 2006. Taisteluun Britanniasta keskittyvälle jatko-osalle ladattiin jumalattomat odotukset. Nykyään Il-2 irtoaa digiRYSÄHDYS RANTAKALLIOON myynnistä parin kahvikupin hinnalla. Se voi ottaa vakavaakin osumaa, mutta pysyy edelleen ilmassa. Aiempien Illujen tyyliteltyjen ja miniatyrisoitujen karttojen sijaan pelialueena oli valtava, suhteellisen täsmällinen kuvaus toisen maailmansodan ajan Etelä-Englannista ja Ranskan rannikosta. Kehittäjät itse ja asioista jotain tietävät sisäpiiriläiset ovat lipsauttaneet tiedonmurusia, mutta julkaisijoiden (1C, Ubisoft) kanta tapahtumiin on niin pimennossa, että asioiden todellista laitaa on hankala varmistaa. Vauriomallinnus on vieläkin aika lailla ylittämätön. Doverin kovat kalliot Kun Il-2 Sturmovik: Cli s of Dover julkaistiin maaliskuun 31. Siis samoihin aikoihin kuin 1946-kokoelma ilmestyi, eli noin neljä ja puoli vuotta ennen Cli s of Doverin julkaisua. n yksityiskohdat ovat hämärän peitossa. Pikatehtävä meren yllä yksittäistä Heinkeliä vastaan oli parasta, mitä 14 157932_.indd 14 27.1.2022 17.55.09. Lopulta julkaisija oli kyllästynyt vetkutteluun ja vaatinut, että peli pannaan pakettiin. Myös pakotettu julkaisu on helppo uskoa, sillä julkaisupäivänä peli oli kaameassa kunnossa. Lentosimuksi Il-2 oli jopa kaupallinen menestys. Hienona oivalluksena taitavasti konetta käsittelevä tekoäly ei väistämättä ollut myös erehtymätön ampuja, vaan tekoälylle voi antaa muitakin attribuutteja kuin yleisen taitotason. c Fighters ja 1946 jotakuinkin pelastivat lentosimulaattorigenren, kun länsimaiset pelitalot liki heittivät lentohanskansa naulaan. Viimeisin näkemäni lukema arvioi alkuperäisen Il-2:n myynnin olevan parin miljoonan kappaleen luokkaa, ja siihen uudemmat versiot päälle. Vanhan Sturmon vielä lentäessä kohti auringonlaskua seuraavan sukupolven kehittely oli jo alkanut, ja simulaattorikansan odotukset alkoivat nousta kuin Heinkel He111 -laivueet kohti Britannian taivaita, jossa myös Il-2:n uusi versio tulisi suorittamaan neitsytlentonsa. Bugien lisäksi se oli järkyttävän raskas. Sitkeiden huhujen mukaan projekti olisi aloitettu alusta useita kertoja. T apahtui edellisessä osassa: Maddoxin vuonna 2001 julkaisema Il-2 Sturmovik ja sen laajennukset Forgotten Battles, Paci. Siitä ei yksinkertaisesti voinut tulla mitään muuta kuin maata järisyttävä mestariteos. Mutta samalla Dover oli huikean kunnianhimoinen projekti, monin tavoin melkoinen harppaus koko genrelle. Antti Ilomäki SIMULEGENDA IL-2 STURMOVIK OSA II Iljushin Il-2 Shturmovik on yhtä legendaarinen maataistelukoneena kuin lentosimulaattorina. päivä vuonna 2011, ilmassa oli jo ollut merkkejä siitä, että kaikki ei välttämättä ollut ihan kunnossa. Lisäksi Maddox kiroili jatkuvasti piraattien määrää, joten laittomat lentäjät moninkertaistavat illupilottien pääluvun. Se on hienoa sinänsä, mutta pelattavuuden kannalta kutistetuilla kartoilla oli paljon etuja. Katastro. Koneiden yksityiskohtaisuus oli ihan omaa luokkaansa, lentomallikin aimo harppauksen 1946:tta edellä
Genrellä oli edessään monia erilaisia ja vaikeitakin haasteita, mutta ei sentään kuolemaa. Vaikka se luopuikin siitä kovimmasta ja tunnetummasta brändistä. Työ jatkuu edelleen, joskin virallisella moditiimi Daidaloksella on nykyään sukset pahasti ristissä kaikkien muiden kanssa. Jo vuonna 1979 Apple II:n omistava Bruce Artwick perusti SUBlogic-. Myöhemmin Maddox teki saman tempun Doverin lähdekoodille. Tietysti siviili-ilmailu painii ihan omassa luokassaan, ja sen suurin ja tunnetuin oli ja on Microsoft. Toinen maailmansota on ylivoimaisesti suosituin sota lentosimulaattoristien keskuudessa. Nähtävästi VR-tilakin on työn alla, joten ehkä James Bond oli oikeassa sanoessaan: ”Älä koskaan sano ei koskaan”. Legendaarisesta maineestaan huolimatta taistelu Britanniasta on itse asiassa aika yksipuolista ilmailua. Mutta nyt lopputulos oli legendaa ja Maddox tiimeineen täsmälleen oikea mies täsmälleen oikeassa paikassa täsmälleen oikeaan aikaan. Ilman Maddoxiakin lentosimut olisivat pysyneet hengissä, vaikka länsimaisten legendojen poistuminen markkinoilta olisikin aiheuttanut tuskallisen laman ilman venäläisten väliintuloa. Lentosimulaattoristit osaavat olla kauniisti sanottuna “vaativa” yleisö, joten Maddox onnistui vähintään kohtuullisesti tehtävässään ilmataistelujen erotuomarina: kaikki faktiot olivat melko tasaisen tyytymättömiä, koska juuri vastustajien koneet olivat niitä parhaita. Onneksi vain hetkeksi, sillä nyt Flight Simulator on tehnyt komean paluun. Tämä tarkoittaa, että simulaattori on tasapainossa. Merkittävä kisaaja on alan moderni jättiläinen Eagle Dynamics, tunnetuin nykykoneiden mallinnuksestaan. Lokakuussa 2012, vajaa vuosi julkaisun jälkeen, ysärin indie-ihmeistä virtuaalitaivaan kirkkaaksi punatähdeksi kiitäneen Maddox Gamesin tarina sai tylyn päätöksen, kun 1C päätti lopettaa Doverin kehitystyön ja hajotti koko tiimin. Maddox Gamesin roolia ei voi vähätellä: jo pikainen katsaus nykytilanteeseen paljastaa Il-2:n merkityksen koko genrelle. pelistä irtosi, sillä siitä Heinkelistä irtosikin sitten ihan kaikki, erittäin viihdyttävällä ja näyttävällä tavalla. Yksityiskohtia tuntematta on vaikea arvioida, mikä tarkasti ottaen meni pieleen, mutta tilanne oli monin tavoin haastava. Sekasortoista tilannetta ei helpottanut sekään, että pelaajayhteisön kauhuksi Oleg Maddox oli lähtenyt lätkimään projektin loppuvaiheissa, kovan onnen soturi Ševtšenko sai kyseenalaisen kunnian potkia tuomittu projekti maaliviivan yli, eikä pahasti jakautuneesta yhteisöstäkään enää irronnut kummoista vetoapua. Tällä hetkellä markkinoilla on kolme ilmaherruudesta kisailevaa tahoa, jos 1946:tta ei enää lasketa. Toinen maailmansota ei onneksi ole vain Cli s of Doveria modaavan Team Fusionin harteilla. Alkuperäinen Illu syntyi juuri vuosituhannen vaihteen hurjan tietoteknologisen tykityksen loppuvaiheisiin ja murrosvaiheen lapsena vanhentui teknisesti nopeasti. Pelimoottorin yskimisen olisi voinut kestää, jos Doverissa olisi ollut jäljellä edes ripaus Illun magiaa, mutta teknisesti monin tavoin vaikuttavaa kokonaisuutta tehdessä oli unohtunut kokonaan, miten luodaan hyvä peli. Tobruk on osoitus siitä, että jopa Maddox Gamesin joutsenlaulussa oli suuruuden siemeniä, kaikista ongelmista huolimatta. 15 157932_.indd 15 27.1.2022 17.55.40. Sen otti haltuun modaajatiimi Team Fusion Simulations. Pelastiko tämä sankariksi ylennetty moskovalaisheppu kokonaisen genren. Mikä pahinta, pelattavaa oli oikeasti vähän. Ei oikeastaan. Loppu vai uusi alku. Kun Maddox Gamesin tiimi oli melko pieni mutta haaste suuri, varaa virheisiin ei yksinkertaisesti ollut. Siitä iso kiitos Fusionille kaikilta Maddox Gamesia lämmöllä muistelevilta. Koneita oli tietysti Englannin taivaalla paljon vähemmän, mutta hieman yllättäen puhki kaluttua itärintamaa ja sen raivoisia mutapaineja ruohonkorsitasolla tuli nopeasti ikävä. Esimerkiksi Eagle Dynamics oli ahkeroinut tauotta 90-luvun puolivälistä alkaen, eikä välittänyt simulaattorien ”kuolemasta” yhtään Maddoxia enempää. Maddox Gamesin työstäessä jo Cli s of Doveria Maddox joutui, omien sanojensa mukaan, taistelemaan julkaisijaa vastaan saadakseen antaa 1946:n lähdekoodin modaajien käsiin. Projekti oli teknisesti valtavan kunnianhimoinen eikä Forgotten Battlesin pelimoottori ollut sellainen perusta, jonka päälle olisi ollut hyvä rakentaa. Sisällön määrä oli traagisen mitätön. Vaikka koiratappeluissa oli viimein myös liikkuvia maayksiköitä, Cli s of Doverin sisällön köyhyys ja tekniset ongelmat pitivät huolen siitä, että vuosikymmenen takainen ryntäys virtuaalitaivaita valloittamaan ei toistunut. Lentosimulaattoreilla on pitkä perinne, sillä heti kun tietokoneilla sai aikaiseksi jotain etäisesti lentämistä muistuttavaa, joku päätti kokeilla. Mutta Il-2 Sturmovik ei lopullisesti murskaantunut Doverin kallioihin, ansio kuuluu Oleg Maddoxin modaajille osoittamalle rakkaudelle. Paljon muuta pelistä ei sitten saanutkaan irti, ei, vaikka sen olisi saanut pyörimään siedettävästi. Neljän ja puolen vuoden myöhästyminen kuulostaa hurjalta, mutta toisaalta se tuntuu nykyään olevan esimerkiksi Eagle Dynamicsille ihan normaali aika tuusata yhtä konetta, kun julkaisija ei ole hönkimässä niskaan. Koneiden järjestelmät oli mallinnettu paljon aiempia Illuja yksityiskohtaisemmin, mutta motivaatio niiden opetteluun puuttui, kun kiinnostavaa pelattavaa ei ollut. Kiitokseksi mahdollisuudesta Team Fusion työsti pelinraakiletta vuosikausia ja julkaisi vastikään kokonaan uuden, Afrikan taisteluihin keskittyvän lisärin Desert Wings Tobruk (2020). Itse jätin Doverille jäähyväiset siirtyessäni VR-aikaan, mutta käsittääkseni se on nykyään jo ihan hyvässä kunnossa. Olegin perintö Maddoxin poistuessa näyttämöltä miehessä oli aistittavissa helpotusta, sillä paineet olivat taatusti kovat, eikä Oleg vaikuttanut parrasvaloissa viihtyvältä tyypiltä. Se, joka hallitsee 40-luvun taivaita, hallitsee koko maailmaa. Esimerkiksi Eagle Dynamicsin vuonna 2005 julkaiseman Su-25T:n 3D-mallissa oli jo kymmenen kertaa enemmän polygoneja kuin Illun koneissa, ja se oli pienellä säädöllä suoraan valmis 20-luvulle, mutta Illun lentolaitteet eivät niinkään. rman julkaisemaan pelin Flight Simulator, josta tuli myöhemmin aika suosittu. Jatko-osan odotus oli vähän helpompaa, kun modaajat lisäsivät vanhaan Sturmovikiin jatkuvasti kivoja uusia ominaisuuksia. Tylsä skriptattu kampanja ei innostanut eikä sitä, eikä paljon muutakaan, voinut lentää kaverien kanssa
Huhujen mukaan Maddoxilla ja Eaglen Igor Tishinillä oli aikanaan herrasmiessopimus aikakausien jaosta, mikä ei tietenkään pätenyt enää Maddox Gamesin hajottua. Kun konsoli-illun tekijä Gaijin Entertainment julkaisi ensimmäiset testiversiot taivaiden World of Tanksiksi suunnitellusta massiivimoninpeli War Thunderista (2013), vanhan kunnon Illun jäljet tuntuivat edelleen kahvassa asti, joskin vähän kevennettyinä. Tässä voitossa maistuu myös piskuisen Maddox Gamesin kädenjälki. ikka syntyi vastaukseksi tuolloisten pelikoneiden rajoituksiin. Toisaalta, vaikka 2000-luvun alku oli monin tavoin haastavaa aikaa, osan onnistuneimmista suunnitteluratkaisuista Maddox Games sai käytännössä ilmaiseksi. Simulaatio on sekä yksin että muiden kanssa pelattuna nimenomaan peli. Tarkoituksena oli tehdä joukkorahoituksella uusi toisen maailmansodan lentosimulaattori Eaglen DCS Worldin runkoon. Se on nykyään silkkaa utopiaa. Toisaalta nimi on ollut väärä jo alusta alkaen: oikea kirjoitusasu on Shturmovik, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti maataistelukonetta. Ilman Il-2:ta maailma olisi simulaattoristille aika paljon ankeampi paikka. Näin Eagle oli vapaa astumaan genren rahakkaimmalle areenalle. Cli s of Doverissa mentiin samoille inhorealistisille linjoille muiden modernien simulaattorien kanssa, mikä kieltämättä tuntui kokonaisuudessa. DCS:ssä on Illun tapaan erinomaiset ikoniasetukset, mikä on erittäin tärkeää yritettäessä ratkaista simulaattoreille kriittistä näkyvyysongelmaa, mutta Illu on edelleen kaikkien aikojen ainut simulaattori, joka osaa jakaa samat, muokatut asetukset kaikille moninpeliin osallistuville. SIMULEGENDA IL-2 STURMOVIK OSA II 16 157932_.indd 16 27.1.2022 17.56.22. Haluaisin nähdä Maddox Gamesin ratkaisuja vaikkapa nykysimulaattoreille kriittisiin virtuaalitodellisuusteknologian haasteisiin. Sekin on kilpailukykyinen lähinnä vuosikausien modauksen ansiosta. Toivottavasti kuusikymppinen Oleg Maddox muistelee aikaansa parrasvaloissa edes jonkinlaisella lämmöllä. Vuonna 2009 Il-2: Birds of Prey toi yksinkertaistettua taistelulentelyä Playstation 3:lle ja Xbox 360:lle. Hattu päästä Valitettavasti kaikkein vaikuttavin monumentti Il-2:n suuruudelle on, miten ylittämätön suoritus se on monin tavoin vielä 20 vuotta alkuperäisen julkaisupäivänsä jälkeen. Silläkin on Il-2-yhteys: Oleg Maddox nousi vielä kerran julkisuuden valokeilaan tukemaan vanhaa kaveriaan, kun Ševtšenko perusti todennäköisesti Star Citizenin innoittamana toiseen maailmansotaan sijoittuvan lentosimulaattoriprojektin Kickstarteriin. Maddox Gamesin tilalle palkattiin toinen venäläinen tiimi, Rise of Flightin (2009) tehnyt, aiemmin myös neoqb:nä tunnettu 777 Studios. Ja kolmas toisen maailmansodan osallistuja on Il-2-brändin edelleen omistava 1C Company. Kutistetut kartat olivat paitsi helliä prosessorille, myös optimaalinen yhdistelmä matkalentoa, toimintaa ja navigointia. Pelattavuuden kannalta verrattoman toimiva, jossain määrin sarjakuvamainen gra. Uskomattomien alkutöppäilyjen jälkeen Il-2 Sturmovik: Great Battles jatkaa varsin kunniakkaasti kantaisänsä uraa, vaikka esimerkiksi Il-2 Sturmovik: Battle of Normandy on venäläisamerikkalaisuudessaan aika pöljä nimi pelille. Tekisi mieli sanoa, että me emme ainakaan unohda, mutta etsiessäni julkaisukelpoisia valokuvia Maddoxista hoksasin, että kukaan ei ole vaivautunut tekemään tyypille sivua Wikipediaan. Sturmovik on edelleen täysin suvereeni, ehkä korkeintaan Falcon 4:ää lukuun ottamatta. Noin 150 tuhannen euron potilla ei kuitenkaan menty Kuuhun edes venäläisillä palkoilla, ja Ševtšenko joutui taas kerran toteamaan vetämänsä urakan karahtaneen kiville. Oleg Maddox oli oikea mies, oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Peliä ei välttämättä muisteta, mutta sen tekijät kylläkin. War Thunder murskasi maata ja merta suvereenisti hallitsevan Minskin kolossi Wargamingin taistelussa ilmaherruudesta, kun World of Warplanes jäi myrskyn jalkoihin. pitäisi julistaa kansainväliseksi simulaattoripäiväksi. Oli myös ilmeisesti aikanaan lähellä, että oman pelimoottorin sijaan Rise of Flightia olisi lennättänyt lisensoitu Illun moottori. Sen lisäksi, että Il-2:n vaikutus näkyy nykyään kaikissa toista maailmansotaa käsittelevissä raskaamman sarjan simulaattoreissa, brändi teki kunniansa päivinä koukkauksen myös konsolien puolelle. Jos lentosimulaattorit koskaan oikeasti kuolevat, se johtuu todennäköisesti siitä, että tekijät unohtivat, miten simulaattorista tehdään hyvä peli, vaikka Maddox Games näytti aikanaan niin komeasti mallia. Vaikka Dover-rähmäys myös todisti, että ei Maddoxkaan ollut erehtymätön virtuaali-ilmailun jumala, alkuperäinen Il-2 Sturmovik -projekti oli niin täynnä kaukonäköisiä ratkaisuja alusta loppuun, että 30.11. Il-2:n soihtua nykyään kantavan porukan ydinjoukko aloitti uransa Team Gennadichina, joka teki apuohjelmia alkuperäiselle Il-2:lle. Kun 1C lopetti Cli s of Doverin kehityksen, se ei silti halunnut päästää irti genren toiseksi kovimmasta brändistä. Järjestelmämallinnuksen monimutkaisuus oli täydellinen yhdistelmä hienovaraisuutta, haastetta ja pelattavuutta. Yksinkertaisena esimerkkinä pelin mahtavuudesta on se, että Illussa dynaamista kampanjaa voi lentää yksintai moninpelinä siten, että ihmispelaajat hyppivät mukaan miten sattuu ja tekoäly hoitaa automaattisesti loput koneet. Eagle Dynamics otti projektista kopin, viimeisteli sen omin voimin ja on nyt genren suurimpia pelureita, ellei jopa suurin. Sturmovik on saumaton yhdistelmä kaikkia lentosimulaattorin perusominaisuuksia erinomaisesti toteutettuna
Ikävä juttu, jos konetehot eivät riittäneet maksimitason lens flareille ja ambienttiokkluusioille, mutta halusit kuitenkin nähdä nokkaa pidemmälle. Pelaajat olivat vähemmän yllättäen lievästi sanottuna tyrmistyneitä älyttömästä suunnitteluratkaisusta. Ennakkotilaajat pääsivät kokeilemaan hyvin varhaisia versioita, joissa ei voinut aluksi tehdä muuta kuin lennellä tyhjässä maailmassa ensin LaGGilla, myöhemmin myös Mersulla. Juuri, kun projekti alkoi vaikuttaa lupaavalta, tapahtui jotain niin absurdia, että sitä ei vodkarännikään selitä. LOPUSSA KIITOS SEISOO Syöksykierre Kehittäjät päättivät, että kohderyhmälle, jonka autotallit ja olohuoneet ovat tyypillisesti täynnä kolvinkatkua ja kattoon asti yltäviä elektroniikkaromukasoja, grafiikka-asetusten säätäminen on liian vaikeaa. Silti monet vielä varovaisesti toivoivat, että pian julkistettava kampanjamoodi pelastaisi paljon. Tai jos monitori oli vähän leveämpää mallia, sillä se shaderi, joka sotki yli 16:9-suhteen monitorien kuvan pikselimössöksi, oli niin rautaystävällinen, että se oli päällä mopoimmallakin tasolla. Moninpelikampanjat ovat olleet simugenren ultimaattinen huipentuma Il-2:sta lähtien. Homma onnistui, kunhan teki uuden pelaajatilin serveriä varten, latasi erillisen ja järjettömän hankalakäyttöisen serverisoftan, ja konffasi reitittimen hoitamaan liikennettä sekä LANin että WANin puolelta. Foorumit syttyivät ilmiliekkeihin, kerrankin ymmärrettävästi. Heille ei annettu aikaa edes kiihdyttää asiaankuuluvaan foorumiraivoon ennen kuin paukahti uudestaan: seuraavaksi ammuttiin alas moninpeli. Mutta ei hyvällä tavalla. Tilanne oli varovaisen toiveikas, sillä vaikka Rise of Flight ei ehkä ollutkaan simulaattoritaivaan lippulaiva, tiimin nöyrä ja realistinen lähestymistapa oli juuri sitä, mitä kunnianhimoonsa kompastuneen Cliffs of Doverin jälkeen kaivattiinkin. Yrityksen Venäjän-osasto yhdistyi julkaisija 1C:n kanssa ja lähti kiillottamaan kolhittua brändiä. Kun fysiikkamallinnuskin oli tutun realistista, vaikutti siltä, että Rise of Flightin vahvuudet olivat siirtymässä vakuuttavasti toiseen maailmansotaan. Ehkä vaikeat grafiikka-asetukset haluttiin kompensoida kaikkien osaamilla routteripuukotuksilla. Alku oli lupaava. Niinpä asetuksia tarjottiin vain muutama perustaso, joiden väliltä piti valita vähiten kaamea kompromissi. Toki monipuolisen tehtäväeditorin ansiosta tehtäväpohjainen moninpeli oli vielä jollain tapaa mahdollista, mahdottoman monimutkaista vain. Propellihattukansa on muutenkin perinteisesti innostunut realistisista ja koordinoiduista yhdessä lennettävistä tehtävistä, mutta uudessa Illussa moninpeli olisi vain pelkkää koiratappelumyllytystä erillisillä servereillä. Vakavia iskuja optimismiinsa ottanut ennakkotilaajien joukko oli tässä vaiheessa jo hieman huolissaan pelin suunnasta. U usin Illu-sukupolvi sai alkunsa myrskyisissä olosuhteissa. Niihin liekkeihin kaadettiinkin sitten tankkiautollinen korkeaoktaanista lentokonebensaa. World of No Thanks Elettiin 2010-luvun alkua. Lakkautetun Cliffs of Dover -projektin jäljiltä hajotettu maineikas Maddox Games oli historiaa, ja Il-2 -sarjan tulevaisuus annettiin Rise of Flightista tunnetun 777 Studiosin käsiin. Antti Ilomäki IL-2 STURMOVIK NYT Il-2:n uusi sukupolvi, Il-2 Great Battles, oli aluksi nimensä veroinen. Saataisiinko tarkasti Screenshots filmed with Anttivision ® 17 157646_.indd 17 27.1.2022 18.14.58. Lentäminen idyllisissä maisemissa oli miellyttävän ilmavaa, joskin hieman kiikkerää. Valko-Venäjän lahja pelimaailmalle, World of Tanks, teki rakettimaista nousua ja rakettimaista tulosta, mikä ei jäänyt huomaamatta tarinamme sankareiltakaan
Tämän mahdollisesti pelitaidehistorian absurdeimman tapahtumaketjun seurauksena yhteisö räjähti kuin supernova. historiaa noudattava kampanja yksityiskohtaisine joukkokokoonpanoineen vai kenties dynaaminen, yksityiskohtaisesti huoltoa mallintava ja tappioita seuraava systeemi. Pelaajayhteisö ei varsinaisesti rauhoittunut. Ekspaa. Nyt kehittäjätkin tajusivat, että tarvitaan liennytystä ja lepytystä, kiireesti. Siinä, missä ’46-Illussa Löwengrinin kampanjageneraattori ja Rise of Flightissa Pat Wilsonin vastaava oli integroitu suoraan peliin, Great Battles -Illussa moinen ei enää onnistu. Bonuspotkuna nokkatykin ammuspusseille sitä ekspaa tienatakseen piti lentää pässeillä oletusasetuksilla, koska onhan ”realismi” ollut simulaattorien vaikeimpia ja henkilökohtaisimpia dilemmoja muinaisista ajoista lähtien. Mutta ensin pöyristyttävän päättömien päätösten kuningasvärisuora pelattiin loppuun, sillä silmittömästi raivoavaa pelaajayhteisöä yritettiin rauhoittaa tarjoamalla mahdollisuus ohittaa grindaus maksamalla ekstraa. Enkä pääse enää eroon mielikuvasta, että Stalingradin mottiin henkensä kaupalla tarvikkeita roudaavat Junkers-viiskakkoset ovat pullollaan luuttibokseja, joista Jürgen munkittaa pitkät kalsarit, mutta Horst vanerisen joulukuusen. Jos halusit isommat pommit Stukaan tai uudemman version Mersusta, ne piti tienata grindaamalla ekspaa monotonisessa yksinpelikampanjassa. Projektin päätöksentekorakenteessa ja kokoonpanossa tapahtui uudelleenjärjestelyjä. Tässä vaiheessa olisi tilannetta läheltä seuranneena, asioita rivien välistä lukeneena ja sisäpiiriläisten näkemyksiäkin kuulleena houkuttavaa lähteä spekuloimaan tapahtumista, mutta olkoon, sillä kerrankin tarina päättyy jokseenkin onnellisesti. Cliffs of Doverin tuskaisa taival omituisine käänteineen unohtui kerralla, kun normaalisti eripurainen simuporukka mobilisoitui täysin yksimielisesti kapinaan. 18 157646_.indd 18 27.1.2022 18.15.08. Loppu hyvin. Toimihan tämä mahtava idea siinä tankkiautopelissäkin. On vaikeaa arvioida, miten paljon sekoilu kriittisissä kehitysvaiheissa rampautti lopulta uusinta Illu-sukupolvea, mutta varmasti ainakin jonkin verran. Esimerkiksi yksinpelin ja moninpelin täydellinen erottaminen, täysin päinvastoin kuin esikuvassa, rampauttaa peliä edelleenkin. Grindaamalla. Ja mikä hämmästyttävintä, teki asialle jotain. Nimittäin joku 1C:n tarpeeksi isoista pampuista ilmeisesti huomasi, että nyt oikeasti menee huonosti. Ei varsinaisesti kumpaakaan. Seurauksena pelisarja palasi raiteilleen ja on sittemmin lunastanut ainakin merkittävän osan alkuaikojen odotuksista, ja se on niiden alkuaikojen sekoilun jälkeen todellinen, harvinainen ihme. IL-2 STURMOVIK NYT Aluksi pelissä oli LAGGia, mutta hyvällä tavalla
Valitettavasti säädöt ovat lajityypilliseen tapaan simppeleitä. Il-2 on nyt yksi peli, mutta monessa palassa. Koneet ovat nyt lujatekoisempia kuin aiemmin, komponentit kyllä hajoavat entiseen malliin, mutta katastrofaalinen rakenteellinen vahinko on harvinaisempaa. Great Battlesissa esimerkiksi kevyet tönäisyt eivät johda välittömään täystuhoon, rakenteisiin voi tulla heikentäviä vaurioita, jotka johtavat vähitellen rasituksessa yhä isompiin ongelmiin. Siipimiehenä lentäminen onnistuu, mistä on pakko antaa nykypäivänä plussaa. Ei ehkä pitäisi yllättyä siitä, miten paljon hienosti toteutetut säätilat parantavat lentosimulointielämystä, mutta nyt Great Battles tuntuu aidosti modernilta simulaattorilta, vaikka ei sentään ihan Flight Simulator -näyttävä olekaan. Ei koskaan enää. Pelissä on niin usein todella massiivisia alennuksia, että täyteen hintaan kannattaa ostella kamaa vain, jos haluaa erityisesti tukea kehittäjää. Radiokomennot ovat aika pelkistettyjä eivätkä kaverit juurikaan kertoile kuulumisia, joten yksinpeli on yksinäistä hommaa, eikä kovin syvällisistä lentuetaktisista manöövereistä kannata haaveilla. Varsinkin vauriomallinnus on kokenut melkoisen mullistuksen. Mikä parasta, kehitysmallin ansiosta parannukset pätevät niin early access-vaiheessa olevaan Normandyyn kuin jo kahdeksan vuotta vanhaan Stalingradiinkin. Puolen maailman sota Alkuperäisestä Stalingradista Great Battles -sarja on laajentunut Moskovan, Kubanin ja Bodenplatten (Ardennit) lisäksi ensimmäiseen maailmansotaan tiimin edellisen pelin, Rise of Flightin hengessä. Vauriomallinnus on uuden illun suurimpia vahvuuksia. Gra. Ikäraja: 12 eikä rasittavan monimutkaisen dedikoidun serverin kanssa tarvitse pelleillä, jos ei välttämättä halua. Nykyään katastrofaalinen vahinko on harvinaisempaa ja koneet hajoavat hienovaraisemmin. Great Battles -sarjan osat voi hankkia joko pelin kotisivuilta tai Steamistä. Lisäkoneiden ja -karttojen lisäksi pelirunko on kehittynyt jatkuvasti. Pelissä on nykyään kunnollinen moninpeli tehtäväpohjaisine ja koiratappelumoodeineen, KUNNIANPALAUTUS 1C Game Studios Arvosteltu: PC VR Versio: 4.6.03 Minimi: Windows 7/8/10 64-bit, 8 Gt RAM, i5/i7 3 GHz, 4 Gt VRAM, 55 Gt kovalevyä Testattu: i7/8700K, 32 Gt RAM, 1080 GTX ti, Windows 10 64-bit, Pimax 5k+ Moninpeli: 2-30 netissä serverin asetuksista riippuen. Toisaalta käpyinen pelimoottori on melkeinpä genren perusominaisuus, samoin kuin työläs ja oikukas peliohjaimien säätökin. Steamissä peruspeli on Battle of Stalingrad, loput hilavitkuttimet ja lisäosat ovat sille delsuja. K un legendaarinen Maddox Games lakkasi olemasta epäonnisen Cli s of Dover -projektin myötä, brändin tulevaisuus annettiin 777 Studiosin käsiin. Käytännössä tosin lopputulos on usein niin selvä, että vähempikin tarkkuus riittäisi. Jotain sinistä Kokonaisuutena pelimoottori ei vakuuta ihan täysillä. Pelinä Il-2 Stalingrad on nykyään täsmälleen yhtä hyvä kuin uusin osa Il-2 Bodenplatte, vaikka se joutuukin esikoisena kantamaan sarjan alkuaikojen ongelmien painolastia. Mutta alkaako hurjasti laajentunut pelisarja jo olla esikuvansa arvoinen jatko-osa. Käytännön vaikutuksena maisemat ovat (ehkä avomerimäistä Stalingradia lukuun ottamatta) helposti naGreat Battles -sarja mallintaa törmäykset realistisemmin kuin mikään muu simulaattori. Kaikki osat ovat teknisesti yhdenveroisia koneja karttapaketteja, joiden keskinäinen paremmuus riippuu puhtaasti omasta mielenkiinnosta. Vaikka mittakaava on muuten realistinen, asutuskeskukset vaikuttavat epäilyttävän pieniltä, mukana taitavat olla vain merkittävimmät. Antti Ilomäki IL-2 STURMOVIK GREAT BATTLES: BODENPLATTE (MOSCOW, KUBAN, FLYING CIRCUS, STALINGRAD) Great Battles -sarjan alku oli yhtä kivinen kuin edeltävän sukupolven loppu, mutta viimeinkin pelisarja on noussut siivilleen. Bodenplatteen mennessä sarjan pahimmat viat on korjattu. Muuta: Nämä lisäohjelmat tarvitaan: Pat Wilson’s Campaign Generator ja Easy Mission Generator. Tankeillakin pääsee ajelemaan Tank Crew’ssa, mutta se on vähän oma juttunsa. Tekoäly ajaa, tai siis lentää, asiansa. Riemastuttavana yllärinä kehittäjät ninjasivat korvia kuumottavan murskapalautteeni suoraan painokoneen hampaista, sillä ikuisuuksia odotettu pilviuudistus ilmestyi viime hetkellä ja ylitti odotukset rymisten. Mutta on se vähän rasittavaa, kun peli ihan huvikseen unohtaa välillä jonkin ohjaimen olemassaolon. Hyvin lentävä tekoäly on myös väistämättä maagisen taitava ampuja. Niin vaikeustasokuin rauta-asetuksiakin saa säätää suunnilleen niin monipuolisesti kuin haluaa, eikä uusia lentskareita tai niiden päivitysosia tarvitse grindata! En vieläkään oikein usko, että jouduin kirjoittamaan tuon lentosimulaattoriarvosteluun. Suoraan valmistajalta mieleisensä yhdistelmän voi kasata vapaasti. Kartat on maalailtu taiteellisella vapaudella. Tosin uudistuksen myötä toisiaan pienikaliiberisilla pyssyillä räiskivät ensimmäisen maailmansodan kangaspuukauhistukset muuttuivat turhan kestäviksi, ihan kuin läpäisymallinnus ei toimisi kunnolla. Tekijät ovat tietoisia ongelmasta, ja kokonaisuutena vauriomallinnus on yksi pelin isoimmista vahvuuksista. Absurdin typerien suunnitteluratkaisujen ansiosta Great Battles -sarjan ensiaskelet mätkähtivät konttaamiseksi, mutta vähitellen 1C onnistui korjaamaan kurssiaan ja alkuaikojen aivopierut haihtuivat Siperian aroille, jossa ne sekoittuivat sulavien klatraattien metaaniin. ikka on ajoittain hieman nuhjuista ja isot tappelut hyydyttävät moottorin vähän turhan pahasti. 19 157930_.indd 19 27.1.2022 18.28.20
Ja jos kolmitaso-Fokker yrittää paeta fysiikan lakeja hurjan näköisellä syöksyllä, tuska saa sen kiinni juuri niin kuin meidät muutkin. Nimittäin muut simulaattorit antavat niille yleensä roisisti pelkistetyn version. virtuaali-ilmailua koskaan. Mukana tulevat kampanjat ovat, jos nyt eivät maailmanhistorian eeppisintä ilmasotaa, ihan tarpeeksi täynnä toimintaa suorituskyvyn kärsimättä kovin pahasti. Stalingrad, Bodenplatte ja kumppanit ovat kokonaisvaltaisia karttaja konepaketteja, joissa tulee mukana kampanjoita ja muuta pelattavaa, aiheeseen sopivia maajoukkoja unohtamatta. Varsinkin jälkimmäinen on pienimuotoinen teknologinen ihme, jos pääsee yli tajunnanräjäyttävästä käyttöliittymästä. Varsinkin moninpelissä isännöitsijällä on raskas kuorma, säätövaraa onneksi on. Varsinaisesta kevytsimulaattorista ei ole missään nimessä kyse, esimerkiksi P-47 Thunderboltin massiivisen moottorin ahdinhirvitysten ja ilmanottojen sielunelämää tutkiessa tuli mieleen kvanttifysiikan oppitunti. Ihan edullisia paketit eivät ole, mutta esimerkiksi DCS:ään verrattuna hinta ei hirvitä. Paljon riippuu kuitenkin laitteistosta. Kaiken kaikkiaan lentäjällä on pääsy juuri niihin toimintoihin, jotka antavat koneille niille ominaisen luonteen, mutta ylimääräinen säätäminen on minimoitu onnistuneesti. Nyt kun tekoälyltä rei’ittää siiven tiukassa kaarrossa, sillä on ohjaamo täynnä käsiä ihan samaan tapaan kuin ihmispelaajallakin. Onko Great Battles -Illun 2022-iteraatio sitten viimeinkin esi-isänsä arvoinen jatko-osa. Peli itse mallintaa liudan yksityiskohtia magneetoista polttoaineensyöttöön, vaikka moottorit lähtevätkin käyntiin nappia painamalla. Huonoa . Sääli, että uusi sukupolvi on niin paljon vanhaa köyhempi, mutta onneksi ensimmäisen maailmansodan omalaatuinen ilmasirkus on vielä elossa edes jossain muodossa. Hintana on tietysti se, että prosessori huutaa armoa jo suhteellisen pienellä konemäärällä, koska sen pitää laskea monimutkaisia lentomalleja kaikille. Great Battles -koneiden ohjaamot eivät ole klikkailtavia, ja toimintoja on armeliaasti paljon DCS:ää vähemmän, mutta mitään kovin oleellista ei jää puuttumaan. Kokonaisuus on toimiva. Jotain vanhaa Great Battles -sukupolvi jatkaa brändin perinteitä sikäli, että se yrittää olla ensisijaisesti peli. Originaali oli niin uskomaton kokoelma teknistä osaamista ja loistavia pelillisiä ratkaisuja, että mitään vastaavaa ei ole sittemmin nähty. Ensimmäiseen maailmansotaan keskittyvä Flying Circus on nykyään myös osa Illujatkumoa. Juuri VR-elämyksenä kangaspuukauhistukset ovat primus inter pares, huikeinta 87 Pienimuotoisiin yhteenottoihin keskittyvä simulaattori, joka yhdistää onnistuneesti simulaation ja pelattavuuden. Niin käsikirjoitetut kuin generoidutkin kampanjat ovat puhtaasti yksinpeliä, kaverien kanssa pelaavat joutuvat turvautumaan yhteisön laatimiin Easy Mission Generatoriin ja jo Rise of Flightista tuttuun Pat Wilson’s Campaign Generatoriin. IL-2 STURMOVIK GREAT BATTLES: BODENPLATTE 20 157930_.indd 20 27.1.2022 18.28.31. Yksityiskohtaisuudessa Illu häviää, mutta sekin on tietoinen ratkaisu. Tasapainoilu näpertämisen ja pelattavuuden välillä, järkevinä kokonaisuuksina myytävät lisäosat ja keskittyminen pienimuotoisten yhteenottojen mallintamiseen laajemman skaalan kustannuksella tekevät Illusta mielenkiintoisen vaihtoehdon superraskaan sarjan DCS:lle. Hyvää + Järkevät kokonaisuudet, pelin ja simulaation tasapaino, mukavasti kampanjoita ja muuta pelattavaa, tekoälyn lentomalli on sama kuin ihmisillä. vigoitavia ja selkeitä, ihan kuin vanhoina hyvinä aikoina. Molempien ohjelmien käyttö on poskettoman kankeaa verrattuna parinkymmenen vuoden takaiseen sujuvuuteen, mutta niin on valitettavasti kaikki muukin nykyaikana. Se ei ole vähän se. * asentamaan jutussa mainitut moninpelaajalle ehdottoman tärkeät apuohjelmat, sillä ne sisältyvät arvosanaan. Tyypillisesti lyhyet taisteluetäisyydet auttavat sietämään VR-laitteiden kehnoa resoluutiota varsinkin Lentosirkuksessa, lisäksi peli osaa suurentaa koneita keinotekoisesti tunnistamisen helpottamiseksi. Tulevaisuuskin näyttää valoisalta, mutta tärkeintä on, että Great Battles Il-2 on vihdoinkin edes osapuilleen niin hyvä peli kuin projektin alussa uskallettiin toivoa. PWCG on fantastinen tekninen taidonnäyte, jonka käyttöliittymän arvosana jaetaan sotarikostuomioistuimessa. Tarvittaessa Pat Wilson Campaign Generator osaa ovelia, kuormaa keventäviä kikkoja. Viime vuosikymmenien simulaattorien perisynti riivaa myös Great Battles -Illuja. Keskittyminen pienimuotoisempiin matseihin on selvästi tietoinen ratkaisu, ja sen peli tekee erittäin hyvin. Kun pelattavuus on kunnossa, ei paljon haittaa vaikka jokainen tönö ei olekaan omalla paikallaan. Sen edeltäjä Rise of Flight on edelleen monin tavoin parempi peli, mutta siinä, missä Sirkus saa tasaiseen tahtiin virtuaalitodellisuustuen kaltaisia merkittäviä päivityksiä, RoF hiipuu yhä tukevammin historiaan. Hirveän raskas vähänkin isommilla konemäärillä, moninpelattavaa sisältöä vähän (ilman ulkoista apua), vieläkin vähän levoton lentomalli, ei läheskään esikuvansa tasoinen hiottu kokonaisuus. Ei, mutta ei ole mikään muukaan. Hintana on kuitenkin hankaloitunut etäisyyksien arviointi. Sisältököyhä Flying Circus on tuskaisa sukupolvenvaihdos Rise of Flight -veteraaneille, mutta sen myötä pelillä on sentään tulevaisuus osana Great Battles -jatkumoa. Valitun lähestymistavan isoin etu on se, että Great Battles -Illussa tekoälyt lentävät yksityiskohtaisella, realistisella lentomallilla. Great Battles -Sturmot tukevat virtuaalitodellisuutta mainiosti, mutta ikoniasetuksia on raastavan hankala säätää, jos haluaa jotain muuta kuin kirkuvia neonkylttejä surkeaa resoluutiota kompensoimaan
Monelle tulee mieleen, että pystyväthän Toimituksen Pelilordit helposti kuorimaan kermapelit päältä ja jättämään avustajille murut pelipöydältä. Selityksiä kuulkaa riittää. Työpeli on peli, jonka tarkoitus on tuottaa sisältöä lehteen. N ormaalisti Vuoden Peli -palsta on Vuoden Helpoin Palsta: aihe on valmis, ei tarvitse kuin keksiä viitisen erikoisesti mieleen jäänyttä peliä. Hyvällä tuurilla työpeli on vaikka God of War, jota pelaa samalla ilokseen. Jos Juho Penttilä haluaa kirjoittaa siitä, se tarkoittaa, että peli on jo asiantuntijalla hoidossa, ja minä olen vapaa resurssi, joka voi kirjoittaa jostain muusta, joka ei taas kiinnosta ketään muuta. Se vain jäi Suurin uhka pelille on SVJ-ilmiö. Tuttu ongelma korostuu Niohissa, koska se kierrättää vihollisiaan: Käärme-Ämmät eli Nure-Onnat eivät jää paikalliseksi ongelmaksi, niistä tulee globaali ongelma. Viime vuonna satunnaistekijä vain osui väärään kohtaan Gaussin käyrää. Tai mitä enemmän ehdokkaita viime vuonna, sitä vähemmän ehdokkaita niistä lopulta löytyy. Toisaalta se voisi olla myös pitkäveteistä, elokuvista opittujen peruskliseiden vaihtoa, mikä olisi vielä pahempaa. Kysymys on siitä, että olen kyllä pelannut pirusti hyviä pelejä, mutta loistavista peleistä on ollut pulaa. Sekin vain jäi. Se Vain Jäi. Minulle tällainen voisi olla esimerkiksi uusi Far Cry. Nyt sinne ei pläjähdä kuin Enlisted, mutta sen ylistyslaulu löytyy muualta lehdestä. Ilahduttavia ilmiöitä Yleensä ottaen pelivuosi 2021 oli täynnä hyvää kehitystä… Mitä hemmettiä. Vaikka firman rooli näyttää olevan nyt puhtaasti julkaisija, se on onnistunut poimimaan esiin kiinnostavia pelejä, joka olisivat istuneet vanhankin ‘Prosen ohjelmaan. “Sopivin” on tässä tapauksessa monen muuttujan yhtälön lopputulos. Uuden luomisen lisäksi ilahdun vanhojen kaivelusta. Highfleetin tiputtti listaltani jatkuva turpaan saaminen, ja Carrier Command 2 kaipaisi paremman yksinpelillisen selkärangan. Nyt siitä tulee Netflix-luokan mahtitekijä ja Sonyn vastaava hanke varmasti vääntää vauhtikahvasta. Vaikka Soulsborne-pelit ovat listoillani varma nakki, Nioh 2:n PC-versio jäi minulta kesken, koska vaikeustaso oli vedetty liian tuskaiseksi, väärällä tavalla. Minua kiinnostaa sarjan ystävänä Resident Evil: Village. Kun Sonylta tulee Sonypass, sen on oikeastaan pakko julkaista pelinsä ainakin myös PC:lle, kiitos Microsoftin peliliikkeen. NNIRVI Yleensä äänestyksissä ehdokkaat eivät äänestyksen jälkeen näy eivätkä kuulu, mutta Vuoden peli -äänestyksessä ne tekevät sen jo ennen äänestystä. Microsoftin Gamepass edusti jo tapaa, jolla tulevaisuudessa pelataan, paitsi jos pilvipalvelut jollain tavalla onnistuvat rikkomaan todellisuuden rajat. Deathloop tuntui hyvältä. God of War on jo hoidettu, Dying Light 2 kiinnostaa kybällä ja Elden Ring, eiköhän sitäkin tule ihan pikkuisen ehkä pelattua. PlayStation 5 ja, vaikka käyttökokemus puuttuukin, myös Xbox Series S/X, ovat vihdoinkin tasolla, jossa pelikokemus on näppistä vaille PC-luokkaa. Yleisön suursuosikkia Valheimia pelasin jotain DON’T LOOK BACK! Uusi luonnonlaki on ”mitä enemmän, sitä vähemmän.” Esimerkiksi mitä enemmän rokotuskriittisiä nyt, sen vähemmän rokotuskriittisiä ensi vuonna. Siihen on syynsä, että pelit vääntävät rautalangasta mihin mennä ja mitä tehdä. Virhe pari ja taas aloitettiin kentän alusta. Pelin pitäisi olla kuin mäenlaskua pulkalla: se sujuu selkeään suuntaan kuin itsekseen, maustettuna hurjilla käännöksillä ja kivoilla töyssyillä. Yksi syyllinen on myös vuoden pelini: Enlisted söi leijonanosan siitä ajasta, jota varsinainen työpelaaminen jätti. Jos menee mukkelis makkelis, eikun takaisin kyytiin ja matka jatkuu. 21 157647_.indd 21 27.1.2022 18.36.10. Mutta tulossa on kyllä kaikkea kiinnostavaa, ken tietää mitä Santeria sieltä ilmestyykään. Huonommalla tuurilla se on joku AAA-peli, jota täytyy pelata vaikka ei huvittaisi. Onnistuin poikkeuksellisen hyvin väistelemään kaikki ne pelit, joita muu maailma innoissaan pelasi. Sitten yksi päivä tajusin, että en oho, enpäs ole pelannut sitä aikoihin. Inhoan laiteyksinoikeuksia, joten se, että Microsoft vihdoinkin nosti Windows-pelaamisen Xboxin rinnalle, on kehitystä, jota kannatan. Minulle Vuoden Henkilökohtainen Ilmiö on Microprosen herääminen kuolleista, koska tämän klassisen pelifirman vaikutus omassa pelihistoriassani on todella merkittävä. Kysymys ei ole siitä, että pelivuosi olisi ollut jotenkin heikko. Toinen syy saattaa olla toisiaan tappavien Juliannan ja Coltin keskustelu: se on sellaista kevyttä, leikillistä paskanjauhantaa, joka oikeassa elämässä saa minulla karvat pystyyn ja pakoreaktion käyntiin. Tai toivoa, että maahan syöksyy asteroidi, josta saa komponenttien raaka-aineita uusien Pleikkojen rakentamiseen. OK, Grand Theft Trilogy oli lähinnä epäonnistuminen, mutta muuten remasterointi on ilmiönä äärimmäisen hyvä ja kannatettava. Homma pulkassa SVJ-ilmiön aiheuttaa myös työläys, joka on lievästi eri asia kuin vaikeus. Vuoden pelin pitää olla sellainen, joka nousee etsimättä mieleen. Tuskin näistä sanoista oli pikselimuste kuivunut, kun uutiset alkoivat breikata: Microsoft osti Activision-Blizzardin 69 miljardin dollarin tarjouksella! Pelivuosi 2022 sai juuri uuden, dramaattisen käänteen. kymmenisen tuntia, eikä siinä ajassa sen ihanuus auennut. Kauhukseni huomasin, että tänä vuonna on toisin. Peli näyttää kiinnostavalta, mutta arvostelut ylistävät vaikeutta ja kertovat varsinaisen edistymisen puuttuvan, puhumattakaan oikeasta pelitallennuksesta, joka ei toimituksen viestikapula-Pleikassa ole toimiva konsepti. Suuri suomalainen menestystarina Returnal minua suorastaan hävettää. Spice flows. Meillä pelimedianomeilla hupipeli on peli, jota pelataan ihan vain huvikseen. Vaikea maksaa kuuttakymppiä kokeillakseen peliä, josta etukäteen tietää, että sen lähes satavarmasti jättää kiukkuisena kesken. Ironisesti tämä vuosi näyttää heti paremmalta. Se vain jäi. Veikkaan, että jos nyt tartun keskeneräiseen peliini, en muista enää yhtään, mitä piti mennä tekemään ja minne. Peli on ihan hyvä, sitä pelaa mielikseen, kunnes yhtäkkiä huomaa, ettei ole koskenut siihen aikoihin. Uudet konsolit ansaitsevat hyväksyvän nyökkäyksen. Lyhyesti se on moninpeliräiskintä, jossa lähes kaikki on tehty poikkeuksellisen oikein, siis minun makuni mukaan. Samaan liittyy työn logistiikka: Spice must flow, eli sivujen on täytyttävä. Samalla aplodilla palkitsen myös Sonyn PC-käännökset Pleikka-yksinoikeuksista. Rakentelin mökkiä, keräsin kamaa, kiertelin ympäristöä ja unohdin koko pelin, kun tuli jotain kiinnostavampaa. Sanoisin, että syitä on kaksi: rakenne on turhan epämääräinen. Jos unohdetaan jo se, että olisipa tosi kusipäistä toimintaa, niin Pelitin linja on se, että pelistä kirjoittaa sopivin kirjoittaja. Muutenkin taistelun erinomainen perusrakenne hukkuu turhan monimutkaisiin systeemeihin, kuten ki-purskeisiin ja kamalottoon. Mutta jos mäenlasku jää sivuosaan, ja peli on enimmäkseen kuin lapsilla täytetyn pulkan vetämistä vähän hiekoitettuun ylämäkeen, jossain vaiheessa vetonaru lipeää sormista ja lapsilasti syöksyy unohduksen kuiluun
Kuolevaisilla on aikansa, joten pelin alussa Kratos hautaa vaimoaan ja alkaa rakentaa suhdetta poikansa Atreukseen, joka on noin 10–13-vuotias. God of War ilmestyi jo 2018 PS4:lle, nyt siitä saavat nauttia myös PC-pelaajat. Nnirvi GOD OF WAR God of War kertoo isän ja pojan yhteisestä surusta, heidän kipeästä isä-poikasuhteestaan, joka kehittyy yhteisellä matkalla kohti maailman korkeinta vuorenhuippua levittämään rakastetun äidin ja vaimon tuhkat. Nauttia on oikea verbi, sillä God of War on nimensä veroinen jumalpeli, yllättävän nautittava rymistely. Pelissä paikka on ihan pikkuisen tylsempi Grindgård. PS5-versio lienee jokseenkin identtinen. Rage against Deus Machina Muinaisille pleikkalaisille Kratos on tuttu mies. Pleikka-klassikoiden vapauttaminen yksinoikeusvankilasta on Sonylta hieno veto. Nätti kuin Baldur pienenä Vaikka God of War on neljä vuotta vanha PS4-peli, uusi inkarnaatio on hämmästyttävän hyvän näköinen, millä tarkoitan visuaalista ilmettä ja moitteetonta animointia, plus tietysti skarppeja tekstuureita. Vaikka tapahtumien keskipiste on rakas oma Midgårdimme, mukana on muutama muistakin yhdeksästä maailmasta eli valohaltioiden kansoittama Alfheim ja viikinkien helvetti Helheim. Dorkan näköisestä Spartan aaveesta on kehittynyt lihaksikas, parrakas ja yllättävän sympaattisen näköinen setämies, joka muutti kylmään Pohjolaan ja eli ihmismäistä arkielämää. Kratos on alun perin Spartan poikia, josta tuli kommelluksien kautta uusi sodan jumala. Tsekkasin varoiksi tiivistelmävideon, ja seitsemässä pelissä juoni menee aika kimurantiksi. Sen voin paljastaa, että Odin ja Thor eivät vastaa Marvelin luomaa kuvaa. Ja järkevää: kun peli on remasteroitu PS5:lle, hommahan on jo puoliksi tehty. Lisäplussaa peli saa hienosti naamioidusta latailusta – alueiden saumoja ei edes huomaa. Helheimin vastaanottotilat ovat vaikuttavampia kuin itse kuolleiden kaupunki, jossa ei ole asukkaita, mutta onpahan arkkuja täynnä vakiokerättävää roinaa. Tuskin tulevat norjalaiset syyttämään kulttuurinsa omimisesta. Plus ilmeisesti suurimman osan ihmiskuntaa, mikä ehkä selittää homo sapiensin puuttumisen uusimmasta osasta. Mitä muuten tulee myytteihin, näkee, että muinainen mytologia on tutkittu. Lähinnä kameoroolin vetävät jättien Jotunheim sekä (heikkoina) bonusalueina liekehtivä Muspelheim ja maailmojen pohja, Nilfheim, jossa lohikäärme Nidhögrr jyrsii Yggdrasilin juuria. Pelissä väkivaltainen taistelu, hyvät henkilöhahmot ja kiinnostava käsikirjoitus ensin lyövät kättä, sitten halkaisevat sen kirveellä ja repäisevät kahtia, iskien vielä peukalon keskelle kämmentä. FIMBULVINTER ON TULOSSA Santa Monica Studios / Sony Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, PS4 Versio: Arvostelu Minimi: Intel i5-2500k, 8 Gt RAM, GTX 960 (4 Gt) tai AMD R9 290X (4 Gt) Suositus: Intel i5-6600k, 8 Gt RAM, GTX 1060 (6 Gt) tai AMD RX 570 (4 Gt) Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz 16 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 Hel on kylmä ja ikävä paikka, jossa pelkurit kituvat. Omituisen irlantilaiselta kuulostava irtopää Mimir kertoo aasoista ja vaanoista kaiken ja vähän enemmänkin. Kratoskin kolme tai neljä kertaa, kun Kratos uudisti Olympos-vuoren johtoryhmän tappamalla joka ikisen jumalan ja kasan Kreikan myyttisiä olentoja kaupan päälle. Karkeasti ottaen kaikki kuolevat. Antaa menneiden olla, kaikki tarvittava selviää pelissä. Tuskin maltan odottaa, että kultainen Gullinkambi herättää jumalat viimeiseen taistoon! Edeltäjiensä suoraviivaisesta mätöstä God of War vetää kohti toimintaseikkailua puoliavoimessa maailmassa tai maailmoissa. Tällä kertaa tappokohteet tarjoilee viikinkimytologia, eikä uhreja tule ikävä, koska he ovat melkoisia kusipäitä. Osa tapetaan nyt, loput ilmeisesti Kratoksen saagan(kin) lopettavassa, tulossa olevassa God of War: Ragnarökissä. Vaikka riimumagian lisäksi peli ilmeisesti sisältää rutkasti myös kultasilmämagiaa, luulen, että se pyörii vähän vanhemmassakin laitteessa, sillä omalla koneella fapsit olivat kolminumeroisia. Mutta siviilielämää viettänyt Kratos on edelleen jumala, ja kun hänen portilleen saapuu Baldur, alkaa tapahtua. P elko pois! Ei tämä ole indie-kävelysimulaattori vaan ison rahan väkivaltainen toimintaseikkailu, jossa kalju spartamies tappaa kaikki. 22 157913_.indd 22 27.1.2022 19.02.19
Atreus osaa kutsua myös avuksi taikaeläimiä, joista erikoisin on resursseja esiin kaivava, pahasuinen orava Ratatosk. Hän avustaa isäänsä taistelussa, pääasiassa jousellaan, jonka teho pelin kuluessa kasvaa ja kehittyy. Tai edes Last of Us. Vaikka pääjuonesta on helppo harhailla bonustekemiseen, homma pysyy kasassa. Axe Blood & Body Spray God of Warin sydän on edelleen taistelu, mikä on ironisesti ainoita sydämiä, joita pelissä ei revitä rinnasta. 23 157913_.indd 23 27.1.2022 19.02.28. Pelin kaikki hahmot ovat hyviä, ja kerrankin voin vilpittömästi kehua dialogia. Toisaalta kombot eivät tunnu välttämättömiltä, ja niiden logiikka sinänsä on selkeä. Väkivallan määrässä ja tasossa se jopa vetää yli. Kun jonkin oppii, se toimii jokseenkin samalla tavalla muillakin aseilla. Kratoksen pääase on Leviathan-kirves, jolla voi lyödä kevyesti tai huitaista raskaasti. Eikä neljä vuotta vanhan PS4-klassikon PC-versio ei varmasti haittaa Pleikka vitosen myyntiä, päinvastoin. Kratos osaa myös hakata paljailla nyrkeillään, mikä kasvattaa tainnutusmittaria teräaseita nopeammin. Isäpoikaretki käärmeen suolistoon parantaa suhdetta. Osa taisteluista on kyllä sen luokan eeppistä mäiskettä, että olisin taputtanut, jos olisin padin rankaisulta ehtinyt. Kokemuksella ja erilaisilla esineillä avataan uusia iskuja ja tehostetaan vanhoja, eli kombojakin pitää oppia. Thorilla tavataan Käsikirjoituksesta puheen ollen, se on kyllä hyvää tavaraa. Kratos hallitsee brändiaseensa. Atreus-parka on aluksi kuin Eric Trump, epätoivoisesti isänsä rakkautta, huomiota ja hyväksyntää kaipaava junnu, eikä äidin kuolema varsinaisesti auta. Joitain lohikäärmeitä pelastetaan,… …toisia tapetaan. Näin isäperspektiivistä Kratos aloittaa melkoisena toksisen maskuliinisuuden mallinukkena, joka ei itke vaan lyö (vihollisia), ja vaikka selkeästi rakastaa, vaatii pojaltaan ihan liikaa. Godin taistelumekanismia voisi sanoa sotajumalaiseksi, koska se ei paljoa Souls-peleille häviä. Osa vastustajista nimenomaan vaatii yhteistyötä. Selkäytimeni käski kiittää siitä, että napit tekevät aika pitkälle saman kuin Soulsborneissa. Kaikkiin aseisiin ja haarniskoihin myös pultataan riimuja, joista saa erilaisia bonuksia ja erikoisiskuja. Se päästää vahinkoa läpi vain kuin käsikirjoitus vaatii, tosin ilmeinen selityskin löytyy aikanaan. Tämä ei ole sattumaa, sillä Leviathanin takoneen kääpiöveljesparin aikaisempiin töihin kuuluu juuri Thorin vasara. Minmaxaajien iloksi kaikki päälle puettava vaikuttaa eri lailla Kratoksen statseihin, ja niiden tärkeimmät tekijät lienevät bonukset voimaan, suojaan, magiaan ja hipareihin. Ne eivät kuulu sen enempää vahvuuksiini kuin mieltymyksiini. Ja mittakaavassa. Varsinkin Christopher “Teal’c” Judge murahtelee Kratoksena erinomaisesti, spartalaisen lakonisesti, ja muutenkin ääninäyttelyssä laatu on poikkeuksellisen korkealla. Aluksi Atreus lähinnä häiritsee vastustajia, loppua kohti hän täyttää jo soturin saappaat. Kun rage-mittari on täynnä, Kratos pistää nyrkeillä menemään niin että jumaliakin sattuu. Mutta tärkeintä on Thorin vasaralta lainattu feature: kirveen voi heittää ja myös palauttaa takaisin. Nimittäin kun vastustaja taintuu, väkivaltaisella lopetusliikkeellä saa silmäniloa sekä lisää pykäliä rage-mittariin. Niin että kuinkas se Bloodborne. Vaikka peikot ja jumalat poikaa runnovatkin, onnekseen pojalla on maailman vahvin haarniska, Script Armor. Kääpiöveljekset Brok ja Sindir pitävät kauppaa ympäri Midgårdia ja muita valtakuntia, palveluista tärkein on tietysti tavaroiden valmistus ja päivitys. Normitaisteluissakin on hyvää massan tuntua. Kuuntelin keskustelut ihan mielelläni, suosikkinappiani Pikku Skipparia painamatta. Sen enempää juonta spoilaamatta ne ikoniset Chaos-bladetkin kaivetaan lopulta tunteella esiin. Miksi ei tehdä vähän ylimääräistä, varsinkin kun komponenttipula rampauttaa vitosen myyntiä, jolloin PC-versioilla voi paikata kustannuksia. Jos jotain kaipaan, niin veren määrä kaipaisi kertoimia. The Boy ei ole turhake
Toki pelissä on aito miehisyysriittikin, josta huolehtivat naiset, tarkemmin sanoen valkyriat. Pomoissakin rytmitys on hyvä, hommaa, eikä hommaa pilata jatkuvalla superhirviöiden ja jumalien eliminoinnilla. God of War on ilmiselvästi tarkoitettu läpipelattavaksi viihdepaketiksi eikä Sekiron kaltaiseksi luonnetta kasvattavaksi miehisyysriitiksi. Metsän noidan kilpikonna taitaa olla maailmankäärmeen sukulainen. Parempi ollakin, koska niitä on tosi paljon. Toisaalta myös Kratoksen voimakkuus ja vahingonkesto heiluvat laidasta laitaan, mutta kuka noista jumalista tietää. Olo on varmaan ollut kuin Dunen katsojalla, joka puhelintaan räplätessään missasi elokuvan alun Part One -tekstin. Usein arkku aukeaa vasta kun juoni on antanut uuden kyvyn, jolloin vanhat alueet pitää välillä nuohota uudestaan. Pelimaailmassa häiritsee, että Kratos voi paiskia jumalia läpi kallion, mutta puoli metriä korkea kiviaita tai kahden metrin pudotus on ylittämätön este, joskus erittäin kiusallisesti. Midgårdin ihmiset tavataan tässä formaatissa. Tai sitten Kratos on sitä vahvempi mitä vihaisempi hän on. Varsinkin kun totuus Kratoksen, Spartan aaveen, menneisyydestä alkaa paljastua, isä-poikasuhde lipsahtaa hetkeksi uusille, kiinnostaville raiteille. Nyt Kratoksen taistelukyky ei pilaa tätä illuusiota, vaikka välillä rivihirviöt onnistuvat tekemään sen, mihin hillittömän massiiviset pomot eivät veny. Kratos poikaa! Pelasin balanced-vakiovaikeustasolla ja suureksi ilokseni vedin valtaosan pomotaisteluista ykkösellä läpi. Pelissä on käsittämättömän paljon erilaista kerättävää, enkä loppua kohti juuri katsonut, mitä noukin. Mutta yksi asia, jota pelissä on liikaa, on roina. Pelin kehittyessä parivaljakon suhde kasvaa ja kehittyy. Naisten piekseminen on onneksi vapaaehtoista. Karkeasti arvioiden pelkän juonen läpäiseminen vie 20–30 tuntia, sivujuonet ja muu puuhastelu tuplaavat-triplaavat ajan, riippuen GOD OF WAR Kilpi suojaa kun jumalat ovat ilkeitä. Kurkkua myöten täynnä arkkua Pelin ärsyttävyydet ovat aika pieniä, yleensä näitä pelilogiikan perusvirheitä. Muistaessani tsekkasin varusteet sun muut, josko niitä kannattaisi vähän vaihtaa tai päivittää. Nimittäin Kratos on aivan hemmetin vahva, joskin miehen varsinainen vääntö näyttää riippuvan käsikirjoituksesta pahimmillaan nousee muutaman sadan tonnin kivikin kun vähän rämpyttää B-nappulaa. Lopetus vetää paketin komeasti kasaan, ja makoisan cliffhangerikin näkee, kun palaa lopputekstien jälkeen kotiin. 24 157913_.indd 24 27.1.2022 19.02.38. Sodan jumalalla ei ole sanomista, kun siipitytöt pieksevät hänestä kuolemattomuuden ulos. Isojen peikkojen nirhaus on kivaa. Se ei ole lainkaan huono asia. Puzzlet toimivat pääsääntöisesti hyvin pelin rytmittäjinä, ne pysäyttävät hetkeksi, mutta eivät nyrjäytä aivoja. Toisaalta juoni lupaa enemmän kuin pitää, mikä on varmasti ärsyttänyt neljä vuotta sitten, kun lopetusosasta God of War: Ragnarök ei ollut tietoa. Koska jokainen valkyria on vaikea, loogisesti valkyrioiden kuningatar on yhtä vaikea kuin rivivalkyriat yhteensä
Ikävä kyllä nornir-arkut ovat käytännössä pakollisia, koska niiden sisällöllä kasvaa terveys sekä raivon kesto. Tämä on... Huonoa . Kautta Odinin monokkelin, jopa dialogi toimii! Jos peliväkivalta saa hengityksen raskaaksi, on vaikea uskoa etteikö Kratos iskisi samalla voimalla kuin mies itse pelissään. Onneksi The Boy osaa riimumagian, sillä ilman lukutaitoa ei tässä maailmassa edetä. Älä ole heikko, peikko! ”Mitäs miehet”, tervehtii iloinen jättiläinen. Turhan täynnä tavaraa ja pelilogiikkaa. Ne on suljettu kolmella riimulla, jotka täytyy poistaa kirveenheitolla. Yleensä erilaisten kamojen keräily sekä tavaroiden ja kykyjen päivityshässäkkä tuntuu vähän päälle liimatulta. Onkohan ihmissusilupa haettuna. Saavutussankareille kartta kertoo, paljonko sen paikoissa on vielä löydettävää. Mäiskiessäni nättejä arkkuja paloiksi pikkurahat mielessä, mietin, että voisiko nämä arkut säästää vain todella tärkeille asioille ja esineille. Myös Odinin sinettien tiirikointi sujui hiirellä helpommin. siitä haluaako löytää ja tappaa joka ikisen Odinin korpin ja löytää joka (tarpeettoman) artefaktin. Tuskaa niistä tekee padilla tähtääminen, joka toimii paremmin foorumimielipiteenä kuin oikeasti. Se, että rahat ja askartelumateriaali kerättäisiin luonnosta, kuten tapetuilta vihollisilta, kävisi paremmin järkeen kuin ympäri luontoa jätetyt kauniit arkut. Koko pelin rytmitys on erinomainen: juoni kiinnostaa, taistelu ei puuduta eikä välivideoihin kyllästy. Sparasta! ”Pidä odotuksesi matalina, Poika, niin et pety”, opettaa Kratos jälkikasvuaan. And many who were not.” Mutta hauskaa oli! 90 Harvoin on lastenkasvatuksen oppitunti naamioitu yhtä näppärästi! Hyvää + Kaikki tärkeä toteutettu ensiluokkaisesti. Nornir-arkut ansaitsevat erikoismaininnan ja raskaan huokauksen. 25 157913_.indd 25 27.1.2022 19.02.49. Se oli myös oma lähtökohtani, mutta onhan tämä klassikkoainesta! God of War avaa pelivuoden 2022 komeasti. ”I killed many who were deserving... Onneksi tämä oli PC-versio: vaikka pelaaminen muuten sujuu padilla paremmin, konffasin hiiren tarkkaheittelyyn, ja poof, ongelmat hävisivät kuin taikuudella. Helpoimmassa tapauksessa riittää kun riimut löytää jostain ympäristöstä, mutta osa on aikarajallisia kirveenheittohelvettejä
Nnirvi SUCCUBUS On aika rapata corpse face kuntoon ja nakata death metal -hyllystä örinää levysoittimeen, sillä nyt ajetaan succubussilla Helvettiin! M itä ovat succubukset. Ei ole kiva paikka ei Madmind on puolalainen peli. Succubuksen Helvetti on nimittäin voimallista todistamista, täynnä tulta, tulikiveä, visvaa ja vastenmielistä syntisten kiduttamista. Jos Madmindin tarkoitus on ollut näytNAISPAHOLAINEN PUKEUTUU IHOON Joulusubucci! Succubuskin on söpö nukkuessaan. losofointi. Nyt saamme tutustua tähän viehättävään demonilajikkeeseen sen luonnollisessa elinympäristössä, Helvetissä. Luonnollisesti sieluparka yrittää hiippailla varjoissa tai demonit repivät hänet kappaleiksi. sesti onnistuneen näköisiä. Luterilainen Helvetti on varmaan kuin Suomi marraskuussa ja syntisiä kidutetaan huonolla wi. Toinen ongelma ovat puzzlet, joita ei välttämättä tajua, koska peli ei kauheasti, tai siis juuri lainkaan, selitä asioita. Vaikka Doomin helvettivisioiden ympäristöt ovat aika visvaista kamaa, sen lystikkäillä demoneilla ei ole mitään jakoa Succubuksen irvokkaita demoneita vastaan. Vähemmän yllättäen tätä kirjoittaessani piruuttani tarkistin Steam-kirjastoni. Pelissä on selkeää pienen tiimin rajallisista resursseista kertovaa rosoisuutta, mutta toisaalta myös poikkeuksellista visiota. Succubuksen tyylilaji on nopea, väkivaltainen mättö, kuvakulmana 1st person. En hirveästi suosittele foorumin lukemista. Kas vain, sieltähän se Agony korkkaamattomana löytyy, vieläpä paranneltuna ja sensuroimattomana versiona. Vydija niittaa demoneita ja ilmeisesti sotiMadmind Studio Arvosteltu: PC Versio: Christmas update Minimi: i5-6500, 8 Gt RAM, GTX 1050 tai RX 460 Suositus: i5-8600, 16 Gt RAM, RTX 2060 tai RX 5700 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Moninpeli: ei Ikäraja: 18 laiksi värvättyjä syntisiä sadoittain, ja välillä vedetään isompaa pomoa/pomotarta/ jotain turpiin. Myös itse demonit ja vihollissyntiset ovat kyllä graa. rman pikkujouluissa viettelevät rehtejä, vaimojaan rakastavia aviomiehiä riettauteen ja pahoille teille, vaikka nämä parhaansa tekevät vastustaakseen. Vasta foorumilta selvisi, että niistä voi vetää tuliseinän, johon vihut käristyvät. Ihan puhtaasti pelinä Succubus on ihan OK mättöä, jonka suurin ongelma on, että se ei osaa lopettaa ajoissa ja alkaa toistaa itseään. Paikka, jossa sielu ei lepää Succubus on jatkoa Madmindin edelliselle pelille Agony, jossa Helvettiin tuomittu sielu yrittää löytää Punaisen jumalattaren ja paeta. En viitsinyt ostaa Succubusta pohjustavaa eSarjakuvaa, joten pelin punainen lanka on vähän hämärä. llä. Pelissä on esimerkiksi häkkiin suljettuja marttyyreita, jotka voi sytyttää tuleen. Helvetilliset visiot saivat kehuja, mutta pelaaminen ilmeisesti vastasi pelin nimeä. Itse asiassa mitä vain tappamalla saa terveyttä takaisin. Kiinnostavasti nämä roinat määrittelevät Vydijan hiparit, ominaisuudet ja loitsut, mitään hahmonkehitystä ei ole. Ratkaisu on yleensä vipu jossain tai räjähtävä muna. Pomotaistelut ovat enimmäkseen ihan mielenkiintoisia, välillä niitä vaivaa turha kikkailu. Luontodokumenttia ei suositella kuitenkaan koko perheelle, koska se sisältää kohtauksia, jotka järkyttävät herkimpiä. Tapoista saa sieluja, joilla avataan yhä uusia aseita ja “haarniskoja”. Ja väkivaltaista mättämistä. Selittänee myös sen, miksi Steam kaupitteli Succubusta minulle. Teemaa jatkaakseni Abortion minigames kannattaa jättää asentoon disabled. 26 157917_.indd 26 27.1.2022 19.19.49. Vähemmän yllättäen peli houkuttelee pelaajia, joilla ei ole kaikki kekäleet kiirastulessa. Tosin hän kertoo myös legendasta, jossa aseistettu ihminen tuli Helvettiin ja tappoi ihan pirusti demoneita. Ne syntiset näyttävät olevan lähes täysin keski-ikäisiä setämiehiä, mutta jotta kaikilla ei olisi turhan hauskaa, paikkaa kansoittavat myös demonivauvat, tai siis toivon, että ne ovat demonivauvoja. rma, ja väitän, että katolilainen kotikasvatus vaaditaan, jotta Succubuksen näköisen keskiaikaishenkisen Helvetin luominen onnistuu. Myöhemmin hänestä tulee Helvetin kuningas. Ne ovat niitä naishahmoisia demoneita, jotka ruotsinlaivalla, baarissa ja . Musiikissa hävitään, ja jos sellaista kaipaa, taustalle voi heittää vaikka Bloody Fallsin uutukaisen Burn The Witchin. Sankaritar, succubus Vydija, ainakin alussa hallitsee Helvettiä, kunnes Baphomet kaappaa vallan ja repii Vydijan siivet irti. Lyömisen lisäksi Vydijalla on erilaisia taisteluloitsuja. Eiköhän jokainen arvaa, mikä juoni tästä eteenpäin on. Hubissa eli Vydijan päämajassa hänellä on myös kaveri, punasilmäinen musta pilvi, jonka pääfunktio tuntuu olevan kähiseminen ja tekoraju uskonnollinen . Kun vastustaja on ottanut tarpeeksi vahinkoa, siitä voi tehdä lopetusliikkeellä selvää ja saada vähän terveyttä takaisin
Siksi aina välillä löytyy demoni tai syntinen, jonka kanssa pidetään hyvin suoraviivaista Pornhubia. Häijympi demoni huitoo ihmispampulla. 27 157917_.indd 27 27.1.2022 19.20.13. Mukana on jopa erikseen selfie-tila. Feministit taas voivat käyttää sitä räikeänä esimerkkinä naisvartalon seksualisoinnista vanhoillisessa videopelikulttuurissa. Succubus sentään on ihan kelvollista mätkettä, vaikka taistelun määrä korvaa sen laadun. Incubusta ei succubuksesta saa, mutta muuten Vydijan ulkomuotoa voi hahmoeditorilla muokata oman maun mukaan, söpöstä groteskiin. Haarniskat määrittelevät ulkoasun lisäksi Vydijan ominaisuuksia. Kun 1st personissa näkyy vain kädet ja aseet, vaadittavan animoinnin määrä on paljon vähäisempi kuin 3rd personissa. Yllättäen jopa Steam tarjoaa päivityksen, joka poistaa pelistä pikselöinnin ja lisää siihen orgiat sun muuta hydraulista toimintaa. Sekalaisia signaaleja lähettää myös ääninäyttely, succubukselta voisi odottaa jotain pehmeän viettelevää, mutta Vydija kähisee onelinereita äänellä, joka kuulostaa Bat Dadin siskolta. Kivet käteen ja heittoradalle! Tulee ikävä 90-luvun kukkahattutätejä ja -setiä, varsinkin niiden Doom-tuohtumista. Seksiä aseenaan käyttävänä alan ammattilaisena Vydija kaipaa tappamisen lisäksi muutakin hupia. Kummankaan toteutusta on siis vaikea tuomita millään loogisella perusteella, vaikka niitä voikin syyttää eksploitaatiosta. Jotta se ei mene 1st person -pelissä hukkaan, pelissä on runsaasti animaatioita, kuten nukkuva Vydija, joissa tarkoitus on vain ihailla alastoman demonivartalon esteettistä viehätystä. 79 Mäiskettä ja läiskettä tuhansien tulisten järvien maassa. Toisaalta pelasin tätä ennen God of Waria, mikä varmasti vaikuttaa. Hyvää + Graafisesti mielenkiintoinen. Kerran etenemistä esti näkymätön seinä, josta jotenkin sivusta onnistuin pääsemään läpi. Näillä näkymillä kyllä kelpaisi pelotella pyhäkoululaisia, mutta Helvetti on hyvin eroottisen toiminnan täyttämä paikka. Mutta merkillisintä todellakin on, että kun peli selvästi nojaa tirkistelyyn, miksi Helvetissä pelin kuvakulma on 1st person. Voimauttavaa naiskuvaa Mistä pääsemmekin itse Vydijaan, joka siis on succubus. Musta pilvihemmo laukoo viisauksia. Toisaalta kyseessä on kyllä johtajatason emansipoitunut seksiposititiivinen vahva naissankari, jota patriarkaatti sortaa. Joten luonnollisesti hän on nuori alaston nainen, jossa miellyttävä visuaalista vaikutelmaa pilaavat demonisesta alkuperästä kertovat jalat, käsivarret, sarvet ja häntä. 1st person, sinänsä raflaavat lopetusliikkeet tai vastustajien potkiminen roikkumaan lihakoukkuihin tai lävistymään rautaneitoihin eivät ole graafisesti niin huikaisevia, että loisivat addiktioloopin. Varsinaisen pelin aikana 3rd personia näkyy satunnaisesti lopetusliikkeissä ja Vydijan kiipeillessä. Ironisesti nämä visiot kyllä toimivat, mutta vaikka ympäristöt muuttuvat, paikan perusvire on sama. Hyvä esimerkki sellaisesta on (myös) puolalainen Hatred (Pelit 8/15, 60 p.), jossa pitkänahkatakkinen kouluampujavariantti kiertää kaupunkia ja ampuu siviileitä. tää Helvetti paikkana, jonne kukaan ei halua, niin siinä se onnistuu. Normaalien tukanvärien ja muun lisäksi tietysti feminiinisen anatomian ominaisuuksia voi säätää. Toteutus vaihtelee hyvän ja viimeistelemättömän välillä. Vetämällä pelidesignia enemmän God of Warin tyyppiseen väkivaltaiseen toimintaseikkailuun, jossa vihollisia olisi vähemmän mutta taistelussa pitäisi vähän miettiäkin, Succubus olisi pelinäkin eri luokkaa. On täysin selvää, että hahmo on luotu male gazeltavaksi. Räsäsen Päivin liiga voisi hyvin käyttää sitä esimerkkinä täysin tyypillisestä videopelistä, jota pienet lapsetkin saavat pelata. Itsekin nikottelin, muutamasta ylilyövästä mauttomuudesta jopa nirvistin, mutta päädyin lopulta siihen, että Madmind on oikeastaan osunut maaliin: Helvetti on onnistuneen vastenmielinen paikka, ja Vydija on succubus, demonilaji, joka nimenomaan käyttää seksiä aseenaan. Eikä yksi puolustustehtävä päättynyt ennen kuin nuohosin nurkat ja löysin eksyneen, lähes näkymättömän amatsonin. Plus Helvetti pursuaa setämiehiä. Vydijan voi pukea myös haarniskaan, vaihtelua löytyy joulupukkiasusta nyljettyihin ihmisihon riekaleisiin taikka lateksiin, plus kaikkea muuta jännää ja kivaa. Juonta ja puzzleja lisäämällä Succubus rytmittyisi paremmin, ja Helvetin visiot kaipaisivat myös enemmän merkittävästi eroavaa visuaalista vaihtelua. Pelasin tätä parin kentän päivätahdilla, kokonaiskesto on jotain 10–15 tunnin luokkaa. Luulen, että kyseessä on puhtaasti kustannuskysymys. Se syytös edellyttäisi, että peli olisi täysin vasemmalla kädellä vedetty. Luurankodemonit (bonerit?) kolisevat kun niitä hakataan. Pelissä on vielä selkeitä bugejakin. Viimeistelemättömän oloinen ja tekoraju. Pelin helvetti on kyllä visuaalisesti onnistunut. Toisaalta pelin käsitys Helvetistä on juuri sellaine, mitä seuroissa saarnataan, no ehkä Vydijan kaltaiset seksidemonit jätetään mainitsematta. No on se nytkin ainakin erilainen. Kaiken logiikan mukaan sen pitäisi olla 3rd person, jotta demonitartaan voisi kunnolla ihailla. Succubus pyörii Unreal 4 -pelimoottorilla. Kun raivomittari on täynnä, Hell hath no fury like woman demon scorned. Nähtävästi Helvettiinkin voi turtua, oli kyseessä sitten syntisten kiduttaminen tai demonien parittelu. Huonoa . Nyt olisi taas saumaa, sillä Succubus on kuin luotu nyrkkeilysäkiksi
Mukana on useita vanhoja suosikkeja, kuten Fuze, Doc ja Lion, sekä muutama – ainakin itselleni – oudompi nimi, jotka ovat ilmeisesti liittyneet joukkoihin viimeisen vuoden tai kahden aikana. Pelaaminen onnistuu myös yksin, mutta silloin tunnelma on lähempänä ensimmäisen Alienin selviytymiskauhua. Rainbow Six Siegen kolmannen Ubisoft Montreal / Ubisoft Arvosteltu: PS5 Saatavilla: Win, PS4, Xbox One/Series X/S Versio: Ennakko Ikäraja: 16 kauden käynnistänyt Operation Chimera sisälsi Outbreakiksi (Pelit 04/18, 84 p.) kutsutun kolmen pelaajan co-op-tilan, jossa Rainbow-tiimin jäsenet taistelivat tavanomaisten terroristien sijaan avaruudesta pudonneen satelliitin infektoimia olentoja vastaan New Mexicossa. Jokaisen tehtävän alussa pelaajat valitsevat oman operaattorinsa Siegestä tuttujen ehdokkaiden joukosta. Muutamia ihmisvastustajia vastaan käytyjen lyhyiden taisteluiden sijaan pelaajat kohtaavat kymmeniä tai jopa satoja tekoälyn ohjaamia mutanttihirviöitä. Nopeajalkaiset hiiviskelijät, kuten kaukolaukaisimella toimivia räjähdepanoksia ampuva Hibana sekä itsensä tilapäisesti näkymättömäksi muuttava Vigil soveltuvat parhaiten tiedusteluja pelastustehtäviin. Tappava muukalaisparasiitti on saapunut planeetallemme, ja avaruusoliot ovat ottaneet haltuunsa useita alueita Pohjois-Amerikassa. Erikoisjoukkojen jäsenistä koostuva kansainvälinen Rainbow-tiimi on suojellut viattomia jo vuosikymmenien ajan. – Kerro tarkalleen, mitä tapahtui. Hahmovalinta kannattaa tehdä tehtävien perusteella. Toisaalta Rainbow Six -pelit ovat vältelleet sarjan juuria lähes kahden vuosikymmenen ajan, joten napanuoran oli ehkä aikakin antaa katketa. Eikä se vältt ämä ttä ole huon o asia. – Kauanko olin niiden vankina. Hahmot voivat varautua vihollisaaltoihin asettamalla ansoja, vahvistamalla seiniä ja tukkimalla kulkuväyliä. Palaat kentälle jo huomenna. Outbreakin jälkeen perustettu REACT (Rainbow Exogenous Analysis & Containment Team) saapuu paikalle muutamassa tunnissa. – Se on sen tarkoitus. Se kaiketi pelasti henkeni. Siegen tavanomaisista taisteluista perusteellisesti poikkeava pelitila oli ilmeisesti sen verran pidetty, että Ubisoft päätti rakentaa idean ympärille kokonaisen pelin. Tein, minkä voin, mutta niitä oli yksinkertaisesti liikaa. Vai onko jo liian myöhäistä. Onnistunut yhteistyö, operaattoreiden yksilöllisten vahvuuksien hyödyntäminen sekä taktisuus ovat keskeisiä piirteitä molemmissa peleissä. K erran Rainbow Six taisteli vain keskenään, mutta sitten kaikki muuttui. Pidin sitä helppona tappona. Parhaimmillaan Extraction tietysti on hyvien tiimikavereiden kera. Vihollisvirran keskittäminen mahdollisimman kapealle alueelle on olennaista selviytymisen kannalta. Eliminoimalla ja analysoimalla uhkatekijät yksi alue kerrallaan Eliza ”Ash” Cohenin johtama tiimi toivoo löytävänsä keinon estää parasiitin leviäminen koko planeetalle. Sitä paitsi spin-off-peli on toteutettu sen verran laadukkaasti ja sarjan keskeisiä vahvuuksia hyödyntäen, ettei pintapuolisten muutoksien, kuten ihmisvastustajien muuttamisen mutanttihirviöiksi, vuoksi viitsi kovin pitkään murjottaa. Tarttuva kokeilu Outbreak oli pelattavissa vain muutaman viikon ajan maaliskuussa 2018. Aluksi valikoimaan kuuluu vain yhdeksän hahmoa, mutta määrä tuplaantuu tarinan edetessä ja uhan kasvaessa. Tähän asti uhan ovat muodostaneet ihmiskunnan edustajat (siis omat tiimikaverit!_nn). Etäpesäkkeitä alkaa löytyä San Franciscosta, Alaskasta sekä alkuperäisestä nollapisteestä, New Mexicosta. Viimeinen muistikuvani on suojavaahdosta peittämässä kehoani. Huijaa minua kerran… Extractionin tarina alkoi jo muutama vuosi sitten. Räjähdys heitti minut selälleni ja herätti samalla kaikkien lähistöllä piileskelleiden archæanien huomion. Slegden leka tappaa heikoimmat vastustajat yhdestä iskusta ja tainnuttaa vahvemmat helppoa lähitaistelutappoa varten. OPER ATOR 28 158055_.indd 28 27.1.2022 19.22.21. Mutta Rainbow-joukkoja ei yllätetä kahta kertaa. Ja mikäpä siinä, sillä Extractionin parissa viihtyy yllättävän hyvin. Lion puolestaan pystyy havaitsemaan liikkuvat kohteet seinienkin läpi. Me emme hylkää omiamme. Lähestyin rivisotilasta varovasti takaapäin. Taisteluun osallistuu kerrallaan korkeintaan kolme pelaajaa. Olet ilmeisesti pomon suosikki. Tällä kertaa vastassa on kuitenkin jotain aivan muuta. Ajan myötä yhdistäviä piirteitä alkaa kuitenkin löytyä. Doc pystyy vahvistamaan, parantamaan ja elvyttämään tovereitaan stim-pistoolillaan. Erilaisia tehtävätyyppejä on kymmenen, joista arvotaan kolme jokaista tehtävää kohden. Mark us Rojo la TOM CLANCY’S RAINBOW SIX EXTRACTION Rain bow Six Extra ction vie pelis arjan kaue mma s juuri staan kuin kosk aan aikai semm in. – Ei ole paljoa kerrottavaa. Päällisin puolin Extraction ei muistuta Siegeä kovinkaan paljoa. Myös varusteet kannattaa valita tarpeen mukaan. Viikoissa se on levittäytynyt ympäri maanosaa. Vain Rainbow voi torjua vaaran. Ensitöikseen se valloittaa Liberty Islandin New Yorkissa ja katkaisee samalla kaulan Vapaudenpatsaalta. Tainnutuskranaatit saavat hirviöt hämilALIEN VS. Oviaukon kohdalla esiin astui kuitenkin punainen mätisäkki. Jokaisella operaattorilla on käytössä omat tutut erikoiskykynsä, jotka soveltuvat yllättävän hyvin sotaan avaruusolioita vastaan. Se on erityisen kätevää pelissä, jossa vastustajia voi myös ampua seinien läpi. Varusteista on kuitenkin usein pulaa, joten niiden käyttäminen mahdollisimman tehokkaasti vaatii harkintaa. – Kolme vuorokautta. Sarjan pitkäaikaisia faneja voi harmittaa, että Extraction ei muistuta juuri millään tapaa alkuperäisiä Rainbow Six -pelejä eikä sillä vaikuta olevan kovinkaan paljon yhteistä edes Siegen kanssa. Tachankan jalustalle asetettava konekivääri puolestaan helpottaa huomattavasti operaatioita, jossa tavoitteen saavuttaminen edellyttää alueen puolustamista. – Haluaisin kiit… – Se ei ole tarpeen. Keskity keräämään voimiasi. Muutamaa vuotta myöhemmin parasiitti tekee näyttävän paluun. Erikoisjoukot taistelemassa hirviöitä vastaan sekä onnistunut tasapainottelu kauhun ja toiminnan välillä tuovat mieleen Aliens-elokuvan. Työkalu joka tilanteeseen Parasiittia vastaan taistellaan kaiken kaikkiaan 12 eri kentässä
Koska seuraukset epäonnistumisesta ovat vakavia, valinta siitä, jatkaako pidemmälle vai ei, on usein tuskallisen vaikea. Uudelle alueelle tunkeutuessa tiedossa ovat ainoastaan alueen pohjakaava sekä tehtävän tavoite. Kunkin alueen selvittämiseen on aikaa korkeintaan 15 minuuttia. Jokainen pelin kahdestatoista kentästä koostuu kolmesta toisistaan eristetystä alueesta, joista kussakin suoritetaan oma – ja alati vaikeammaksi muuttuva – tavoite. Tilapäisen toimintakyvyn voi sentään varmistaa lääkintäpakkauksilla tai Docin injektiopistoolilla. Mikäli elinvoima laskee tehtävän aikana tietyn rajan alle, hahmoa ei voi valita uudestaan ennen kuin hänen haavansa ovat ehtineet parantua. Määrä varmistaa kuitenkin sen, että joukosta löytyy takuulla sopivat vaihtoehdot joka ikiseen pelityyliin. Kaveria ei jätetä (ellei ole pakko) Kahdeksantoista operaattoria on suuri joukko. leen, mutta niitä ei kannata käyttää ennen kuin vastassa on joko tavallista isompi lauma tai tavallista kestävämpi peto. Ensimmäiseksi kannattaa tuhota punaisena sykkivät pesät, jotka synnyttävät uusia vihollisia tapettujen tilalle. Tiimikavereiden on raahattava suojavaahdon peittämä ruumis evakuointipisteelle tai tämä jää avaruusolioiden käsiin. Tehtävän alussa on turvallisinta edetä hiiviskelemällä. Useimmiten päädyimme pelikaverini kanssa jatkamaan seuraavalle alueelle, mikä tarkoitti korkeaa sykettä, hikisiä kämmeniä ja katkonaista hengitystä. Siitä, minkälaiseen vaaraan itsensä on asettamassa, ei kuitenkaan voi koskaan olla täysin varma. Vajaan neljänkymmenen pelitunnin aikana en ehtinyt kokeilemaan puoliakaan. Vaara on kuitenkin alati läsnä, sillä kaikkein kokeneimmatkaan operaattorit eivät kestä muutamaa iskua enempää. Jokaiselta alueelta löytyy evakuointipiste, joten tiimi voi tarpeen tullen paeta paikalta milloin tahansa. Vihollistyypit, olioiden määrä sekä näiden sijainnit vaihtuvat jokaisella pelikerralla. Useimmat taistelut ovat ohi muutamassa sekunnissa. Valtaosa vihollista kaatuu yhdestä osumasta, kunhan luoti löytää tiensä kehon heikoimpaan kohtaan. Toisaalta se saa voitot – etenkin täpärät voitot, joissa jokainen tiimin jäsen on käväissyt kuoleman partaalla ainakin kerran – tuntumaan äärimmäisen tyydyttäviltä. Se saa epäonnistumisen kirvelemään tavallista enemmän – etenkin, kun tiimikavereiden on raahattava kaatunut toverinsa turvaan suojellakseen tämän edistymistä. Peli ei ole kuitenkaan lopullisesti menetetty, sillä kaatuneen toverin voi pelastaa myöhemmin palaamalla samalle alueelle. Pelastustehtävän epäonnistuminen johtaa kuitenkin siihen, että hahmon palatessa lopulta joukkoihin tämä on menettänyt ison osan kallisarvoisista kokemuspisteistään ja näiden aukaisemat kyvyt sekä aseet. Vielä yksi alue. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että iso osa kokemuspisteistä jää keräämättä. Perusvihollisten, kuten Gruntien ja käsistään piikkejä ampuvien Spikereiden, kohdalla 29 158055_.indd 29 27.1.2022 19.23.18. Menetettyä elinvoimaa ei voi myöskään palauttaa tehtävän aikana. Suosikkinsa kannattaa etsiä nopeasti, sillä kokemuspisteet kehittävät hahmojen kykyjä, tekevät näistä aiempaa nopeampia ja kestävämpiä sekä aukaisevat uusia aseita. Seuraukset ovat vielä vakavammat, mikäli elinvoima laskee nollaan. Jatkuva pelko ja huoli omien lempioperaattoreiden hyvinvoinnista on olennainen osa Extractionin viehätysvoimasta. Ilmestyskirjan pedot Extractionia pelatessa täytyy olla jatkuvasti varuillaan, sillä kuolema voi piillä jokaisen nurkan takana
Pääosumat ovat huomattavasti haastavampia, kun puolen tusinaa kirkuvaa hirviötä juoksee kohti kynnet esillä. Kaikesta huolimatta Extractionin kiivas taistelu sopii yllättävän hyvin yhteen Rainbow Six -sarjalle ja etenkin Siegelle tyypillisen laaki ja vainaa -tyylin kanssa. Yhteyden katkeaminen kesken tehtävän kadottaa kerätyt kokemuspisteet. Yksittäisiä vihollisia on helppo poimia äänenvaimentimella varustellulla aseella ja veitsellä, kunhan nämä eivät ole tietoisia pelaajasta. Alun hyökkäyksen jälkeen olen suorittanut useita kymmeniä tehtäviä jokaisella alueella, mutta niiden vaikutukset ovat jääneet suuressa mittakaavassa täysin mitättömiksi. Outbreakin tavoin Extraction on loistava Rainbow Six: Siegen kylkiäinen, koska se onnistuu tuomaan alkuperäisen pelin vahvuudet esiin täysin uudessa valossa. Toisinaan pimeydestä voi olla hankala erottaa tarkalleen, mikä vihollinen siellä vaanii. Oman kokemuksen perusteella ensimerkkien syntymiseenkin kuluu ainakin parikymmentä tuntia, mikä ei ole huono saavutus ei-täysihintaiselta peliltä. Loput vastustajat ovat huomattavasti hankalampia tappaa. Oli myös ikävä havaita, että yhteyden katketessa servereihin pelaaja menettää kaikki tehtävän aikana keräämänsä kokemuspisteet. tämä tarkoittaa luotia otsalohkoon tai takaraivoon. James Duhamelin ja One Take Tigersin laatimat musiikit ansaitsevat erikoismaininnan. Sekä Siege että Extraction edellyttävät saumatonta yhteistyötä, jatkuvaa kommunikaatiota, operaattoreiden vahvuuksien hyödyntämistä sekä tarkkoja laukauksia. Erinomainen pelattavuus. Etenkin John Carpenter -henkiset synaraidat sopivat pelin ilmeeseen erinomaisesti. Huonoa . Breacherit ja Bloaterit voi tuhota ampumalla näiden selissä kantamia punaisia ja vihreitä nestekertymiä. Karanteeni kutsuu Pelimekaniikoiltaan Extraction on taktinen ammuskelu, mutta tunnelmaltaan se on lähempänä kauhua. TOM CLANCY’S RAINBOW SIX EXTRACTION 30 158055_.indd 30 27.1.2022 19.24.12. Ennakkoversiossa bugeja oli ainoastaan muutama. Esimerkiksi Lurkerit voivat muuttaa sekä itsensä että toverinsa näkymättömiksi, sokaisevia miinoja munivat Sowerit pyrkivät jatkuvasti ryömimään selustaan ja valtavan kokoiset Smasherit paiskovat pelaajia ympäriinsä. Pelin heikkouksiin on luettava ennen kaikkea päämäärättömältä vaikuttava tarina. Extraction on tietyllä tapaa täysi vastakohta Siegelle. Päämäärätön tarina. Aluksi on vaikea tottua ajatukseen Rainbow Six -sarjan pelistä, jossa taistellaan päälle hyökyviä avaruushirviöitä vastaan. Vaikka satunnaisgeneraattori on ahkerassa käytössä, jossain vaiheessa ikävystyminen iskee. Alkujärkytyksestä toivuttuaan yhteiset piirteet alkavat kuitenkin nousta yhä selvemmin esiin. Pelkotilaa pidetään yllä painajaismaisen valaistuksen ja upean äänimaailman avulla. Havaituksi tulemista kannattaakin välttää viimeiseen asti. Kenttien vähäinen määrä arveluttaa myös. Samassa yhteydessä täytyy esiin tuoda myös diegeettinen musiikki. Esimerkiksi UFO-museossa loputtomana looppina soiva kappale saa ihokarvat nousemaan välittömästi pystyyn. Kun se tapahtui hetki onnistuneen tehtävän jälkeen hahmoni nilkuttaessa kohti evakuointipistettä, teki mieli hyppiä tasajalkaa ohjaimen päällä. Hahmonkehitys ja loukkaantumisriski saavat välittämään operaattoreista. Mikäli kohdetta ei saa hoideltua tarpeeksi nopeasti, tämä hälyttää paikalle kaikki kuuloetäisyydellä olevat toverinsa. Seurauksena on kuitenkin räjähdys, joka tekee valtavasti vahinkoa ja houkuttelee paikalle lisää vihollisia. Tarpeeksi kauan pelattuaan olennot oppii kuitenkin erottamaan toisistaan pelkän ääntelyn perusteella. Merkittävin niistä koski kaverin elvyttämistä, joka ei aina onnistunut, vaikka napin piti pohjassa loppuun saakka. 85 Onnistunut sekoitus taktista co-op-ammuskelua ja kauhutunnelmaa. Paniikkia on vaikea välttää hyökkäysten jatkuessa, ammusten käydessä vähiin ja taistelun muuttuessa alati kaoottisemmaksi. Keskivartaloon upotetut luoditkin hoitavat homman yleensä lopulta, mutta ne eivät yleensä pysäytä aaltoina kimppuun käyviä vihollisia tarpeeksi nopeasti. Kaikkein suurimman haasteen asettavat kuitenkin Proteanit, jotka ovat omaksuneet REACT-operaattoreiden ominaisuuksia. Taisteluiden määrän kasvattaminen itse asiassa tuo hienosti esiin, miten onnistuneesti Siegen ampumismekaniikat on ylipäätään toteutettu. Hyvää + Ahdistava tunnelma. Samojen kenttien kierrättäminen käy lopulta tylsäksi
Viisikko pulassa Ready or Not sisältää tällä hetkellä vain puolisen tusinaa erilaista karttaa, joista muutamat ovat vielä selkeästi keskeneräisiä. Kaikissa kentissä voi suorittaa normal-vaikeustason tehtävän, joissa tarkoituksena on neutralisoida kaikki viholliReady or Not pakottaa taktikoimaan, sillä Ramboilu ei onnistu muun muassa verkkaisen kävelytahdin vuoksi. Kartat ovat monipuolisia, sopivan yksityiskohtaisia sekä yllättävän laajoja. E nsimmäisen persoonan intensiivinen ammuskelu Ready or Not saapui Early Accessiin joulukuun puolivälissä. Early Access -versiossa ei ole varsinaista tarinakampanjaa, mutta sen on luvattu sisältyvän valmiiseen julkaisuversioon. Niiden suhteen Ready or Not vaikuttaakin lupaavalta. Viisikon uudet seikkailut Ready or Notissa pelaaja on viisihenkisen SWAT-tiimin johtaja moraalisesti rappeutuneessa Los Suenosin rajakaupungissa, josHILJAA HYVÄ TULEE VOID Interactive Versio: Early Access Minimi: Win, i54330, 8 Gt, GTX 960 Testattu: Win 10, i7-8700K 3.7 GHz, 16 Gt, GTX 1080 Ikäraja: 18 sa rikolliset hallitsevat katuja. Ympäristöihin ei voi tutustua etukäteen karttojen ja pohjapiirrosten avulla, joten ensimmäiset pari yritystä kuluvat pääasiassa reittien opetteluun. 31 158300_.indd 31 27.1.2022 19.26.48. Vieläkö vanha taika on tallella vai onko aika kullannut muistot. Juoksunapista on turha edes haaveilla, mutta halutessaan voi taapertaa vieläkin hitaammin. Toisinaan sokkeloiset ympäristöt tuntuvat liiankin isoilta. Lajityypin kultakaudesta on kuitenkin kulunut lähes kaksi vuosikymmentä. Toistaiseksi pelistä löytyvien tehtävien välillä ei siis ole punaista lankaa, mutta se ei ole suuri puute. Pelattavasta ei kuitenkaan ole puutetta. Markus Rojola READY OR NOT Ready or Not on vanhan koulukunnan taktinen ammuskelu, jossa hitaat liikkeet ovat nopein tapa edetä. Tiimin tehtävänä on tuoda järjestystä kaaokseen, yksi operaatio kerrallaan. Tekijät ovat kuitenkin kertoneet lisäävänsä suunnitteluvaiheen mukaan myöhemmin. Olen pelannut satoja tunteja edellä mainittuja genren klassikoita, mutta en voisi kuvailla niiden juonikuvioita edes ase ohimolla. Miljööt vaihtelevat automyymälästä remontoituun hotelliin ja huumeluolista jättimäiseen maalaiskartanoon. Mieleen ovat painuneet ainoastaan yksittäiset tehtävät ja ympäristöt. Uusiseelantilaisen VOID Interactiven kehittämä strateginen räiskintä on oiva kunnianosoitus genren klassikoille. Ensihetkistä alkaen mieleen nousevat Rainbow Six -pelisarjan kolme ensimmäistä osaa vuosituhannen vaihteesta sekä etenkin 2005 julkaistu SWAT 4. Early Access -version yksi merkittävimmistä puutteista koskeekin suunnitteluvaihetta. Omaa sijaintiaan ja etenemisreittejä ei voi tarkistaa kartalta, joten eksymistä on vaikea välttää
Esimerkiksi paksumpi panssarointi suojaa paremmin luodeilta, mutta, kuten arvata saattaa, se myös hidastaa hahmoa. Toivottavasti myöhemmät versiot saavat pelaajat harkitsemaan vakavammin liipaisimen vetämisen seurauksia. eksit ovat Lucky Luken luokkaa, joten lainvalvojat eivät ole auttamattomasti alakynnessä. Useimmilla tekoälyn ohjaamilla hahmoilla – oli kyse sitten epäillyistä tai viattomista sivullisista – on nimittäin tapana juosta tiehensä välittömästi poliisin nähdessään. Tekoälyviholliset eivät nimittäin jääneet enää ampumaan paikoiltaan, vaan alkoivat liikkua tulittaessaan. Lopullinen suunnitelma tilan varmistamiseksi on laadittava lennosta. Viides ja viimeinen tehtävätyyppi on kaikkein haastavin. Tämän lisäksi hahmojen asuja ja etenkin varustusta voi muokata varsin monipuolisesti. Kiireellisyys koskee myös pommiuhkauksia. Onnistuneissa suorituksissa tiimi onnistuu pidättämään epäillyt sekä varmistamaan kaikkien sivullisten turvallisuuden. Aseiden tuunaukseenkin kannattaa kiinnittää huomiota. Jokaisen kentän voi suorittaa joko tekoälykumppaneiden kera tai yhteistyössä muiden pelaajien kanssa verkon välityksellä. Tätäkin ikävämpää on aseistautuneiden vihollisten kyky reagoida uhkiin yliluonnollisen nopeasti. Syy tähän piilee tekoälyn arvaamattomuudessa ja nopeissa reaktioajoissa. Tehtäviä ja aseita löytyy jo nyt kiitettävä määrä ja lisää on tulossa päivityksinä. Toisinaan se johtaa tilanteisiin, joissa pelastettava panttivanki juoksee poliisin hoteista suoraan kaappareiden kynsiin. Hätäilemällä pääsee ainoastaan hengestään. Taskulamppu on käytännössä pakollinen valinta, sillä tehtävät sijoittuvat lähes poikkeuksetta yöaikaan ja pimeitä nurkkia riittää riesaksi asti. Valitettavasti se ei toimi joka kerta. Voimankäytön säännöt ovat kuitenkin tiukat, sillä perustehtävissä edes aseistettuja epäiltyjä ei saa ampua, elleivät nämä muodosta välitöntä uhkaa sivullisille tai SWAT-tiimin jäsenille. Rajoituksia voi jossain määrin kiertää ottamalla käyttöön jonkin tarjolla olevista ei-tappavista aseista. Raideissa epäillyt ovat aiempaa vaarallisempia ja heitä on useampia. Jopa tainnutuskranaatin pökerryttämillä on tapana hoiperrella päämäärättömästi huoneesta toiseen reagoimatta antautumiskäskyihin. Ainakin periaatteessa. Onneksi myös tekoälykumppaneiden re. Vastustajien reaktioaikaa pidentävän ja tarkkuutta vähentävän modin asentamalla tilanne korjaantui onneksi välittömästi. Ainoa (väkivallaton) tapa saada panikoivat hahmot pysähtymään on tähdätä heitä aseella ja komentaa pysähtymään. Se sai muutaman sekunnin mittaiset tulitaistelut tuntumaan omilta pieniltä jännitysnäytelmiltään, lieventämättä painostavaa pohjatunnelmaa. Viisikko varmistaa huoneen Kaikki edellä mainitut toimet voi suorittaa itse. Sillä oli myös mielenkiintoinen sivuvaikutus. Laskurin tikittäessä kohti nollaa osa tulitaisteluista kannattaa suosiolla jättää myöhemmäksi. Valitettavasti useimmat rikolliset eivät reagoi pelkkiin uhkauksiin, jolloin on turvauduttava muihin keinoihin. 32 158300_.indd 32 27.1.2022 19.27.11. Panttivankien pelastustehtävissä on ensimmäiseksi varmistettava epäiltyjen ja näiden uhrien sijainnit ja asemat. Viisikko joutuu ansaan Mikäli tikittävä pommi tai aktiivinen ampuja ei ole asettamassa aikarajaa tehtävän suorittamiselle, kannattaa kartalla edetä varovasti ja varmistaa huone kerrallaan. He eivät myöskään antaudu yhtä helposti. set, suojella alueella liikkuvia sivullisia sekä mahdollisesti jokin tehtäväkohtainen tavoite, kuten huumekätkön löytäminen. Eikö sana kuulu vai eikö se tehoa. Lajityyppinä ei ole toiminta, vaan jännäri. Se ei nimittäin johda tehtävän epäonnistumiseen, vaan ainoastaan laskee lopussa annettavaa arvosanaa. Esimerkiksi holotähtäin ja rynnäkkökiväärin piipun alle kiinnitetty kahva auttoivat kummasti osumatarkkuuden ja rekyylinhallinnan suhteen. Muiltakin osin Ready or Not vaikuttaa READY OR NOT Liiallinen voimankäyttö on kielletty. Mikäli oven alta livautettu kamera paljastaa huoneessa piileksivän epäillyn olevan aseistettu, kannattaa sisään syöksyä nopeasti, kunhan on varmistanut, ettei ovenpieleen ole viritetty ansaa. Ensimmäisenä ovesta astuva saa totutella siihen, että kaikki vastustajat pirikauppiaista palkkamurhaajiin ampuvat varjoaan nopeammin ja tappavalla tarkkuudella. Ne vievät puhdin pois useimmilta epäillyiltä, ja änkyrimmät vänkyrät voi tarvittaessa lamauttaa tainnutustai sokaisukranaateilla. Pelaajan ottaessa osumaa tähtäin heiluu ympäriinsä ja näkökenttä sumenee, joten taistelu on usein hävitty jo ensimmäisen laukauksen jälkeen. Tämä lisää tulitaistelujen määrää ja edellyttää entistä varovaisempaa etenemistä. Viisikko lisää äänenvaimentimet aseisiinsa Vaikka Ready or Not on vasta Early Access -vaiheessa, ominaisuuksia on mukana mukavasti. Kyse ei ole pelkästään kosmeettisista muutoksista, sillä valinnat vaikuttavat myös pelattavuuteen. Silloin ei hidastelulle ole aikaa. Tietyissä kentissä tarjolla on myös vaihtoehtoisia ja alati vaikeammaksi muuttuvia tehtävätyyppejä. Useimmiten on kuitenkin parempi itse pysytellä taempana ja käskyttää tiimiläisiään yksinkertaisen komentovalikon kautta. Hätätilassa oven voi potkaista auki, mutta lukon tuhoamiseen suunniteltu haulikko tai räjähdepanos ovat turvallisempia vaihtoehtoja. Kolmannessa tehtävätyypissä aktiivinen ampuja kulkee kentässä etsimässä uusia uhreja. Onneksi tiimillä on yllätyselementti puolellaan
Tehtävä ei pääty ennen kuin kaikki tavoitteet on saavutettu. BOOM! Viisikon vitsit ovat vanhentuneet Audiovisuaalisesti Ready or Not hoitaa homman kunnialla kotiin, vaikka gra. 84 Kasvukivuista vielä toistaiseksi kärsivä Rainbow Sixin ja SWAT 4:n lehtolapsi. Kop, kop! Kuka siellä. Pelistä puuttuu edelleen useita ominaisuuksia, jotka VOID Interactive on kertonut lisäävänsä mukaan myöhemmin. Kas siinä kysymys! Lyhyesti vastattuna Ready or Not ei ole (vielä) lähelläkään valmista, mutta tuntuu jo nyt kokeilemisen arvoiselta. Valitettavasti siviilejä ei voi komentaa siirtymään pois tulilinjalta. Toisinaan ohjeiden tulkinta johtaa pääasiassa brittiläisistä seksifarsseista tuttuihin tilanteisiin. Oven alta livautettu kamera paljastaa vaarat. Huumori kaukana hienostuneesta. Tekijät ilmeisesti harkitsevat myös tarkka-ampujien ja neuvottelijoiden lisäämistä peliin. Vajaan kymmenen pelitunnin aikana ei ilmennyt kaatuilua. Taktisten räiskintöjen veteraaneilta alkeiden opetteluun ei vierähdä varttia pidempään. Kaikkein selvimmät ongelmat koskivat tekoälykumppaneiden toimintaa. Tekoälyhahmot päästävät välillä suustaan myös melkoisia sammakoita. Tämä johtaa toisinaan ärsyttävään loppuvaiheeseen, jossa metsästetään puuttuvaa huumepussukkaa (pro tip: tarkista jääkaappi) tai kierretään varmistamassa, että joka ikinen pidätys on raportoitu komentokeskukseen. Poliisiasemaa tutkiessaan saattaa esimerkiksi törmätä ”Whore Foodsin” D-vitamiinimainokseen, joka ilmeisesti auttaa välttämään erektiovaikeuksia. Tekoälyn älyttömyydet. Luodit alkavat lennellä välittömästi ovien, ikkunoiden ja jopa seinien läpi, jos epäillyt havaitsevat poliisin saapuneen paikalle. Yleisimmät komennot voi suorittaa kätevästi pikanäppäimen kautta tähdätessään oikeaa kohtaa. Ääninäyttelyn laatu vaihtelee. Näihin lukeutuvat ainakin tarinakampanja, toimintaa edeltävä suunnitteluvaihe ja useiden eri tiimien käskyttäminen samanaikaisesti. Ikävä kyllä mukaan mahtuu myös joitakin enemmän tai vähemmän häiritseviä kauneusvirheitä, jotka kielivät joko tekijöiden arveluttavasta huumorintajusta tai jostain vielä ikävämmästä. Moiset vitsit eivät ole vanhentuneet läheskään yhtä arvokkaasti kuin genreklassikoita mukaileva pelattavuus. Huonoa . Kaikista pikkuvioista ja valituksen aiheista huolimatta Ready or Not vetää vastustamattomasti puoleensa. C4! C4 kuka. Viehättävällä tavalla vanhanaikainen. olevan hyvässä kunnossa. Kaikki ylimääräinen hienostelu on jätetty pois, mutta pääasiassa kaikki, mikä peliin on sisällytetty, on hoidettu kunnialla. Tässä vaiheessa on tietysti mahdotonta sanoa, miten nämä tulevat asettumaan osaksi kokonaisuutta, mutta potentiaalia riittää. Kyse ei ole mistään kyttiä kiroavista kelmeistä, vaan tilanteista irrallaan olevista töksäytyksistä, jotka eivät kuuluisi peliin. Tiivis tunnelma menee herkästi pilalle, kun hetkeä aikaisemmin paniikissa pakoon pinkonut siviili ryhtyy pidätystilanteessa yhtäkkiä kehumaan SWAT-tiimiläisten tatuointeja tai kyselemään, sattuvatko nämä tuntemaan hänen äitinsä meksikolaista sisäkköä. Silloin tällöin nämä yksinkertaisesti kieltäytyivät ottamasta käskyjä vastaan. 33 158300_.indd 33 27.1.2022 19.27.44. Käskiessäni tiimiä siirtymään valmiiksi oven eteen, nelikko päätti kiertää takaovelle ja kulkea puolen talon läpi asettuakseen asemiin toiselle puolelle ovea. Keskeneräisenäkin se osoittautui yhdeksi viime vuoden mielenkiintoisimmista pelijulkaisuista. Hyvää + Taktisuus nostettu kärkeen. ikat eivät sulata kenenkään silmiä päästä eikä riisuttu äänimaailma saa kylmiä väreitä kulkemaan selkäpiitä pitkin. Viisikko viehättää vikoineenkin Onko Ready or Not siis valmis vai ei
Jänöjussien mäenlasku Jokainen Left 4 Deadinsa pelannut on välittömästi kotonaan. Tämä tietysti helpottaa rundien opettelua, mutta samalla pelistä katoaa yllätyksellisyys. Zombit antavat kunnon vastuksen. Valven julkaisema Left 4 Dead kuului jo nolkytluvun pelisuosikkeihini, mutta After The Fallissa on kiehtova lisäbonus: kalmojahtiin palataan VR-kakkulat päässä! Se herätti välittömästi kiinnostukseni, kun VR-laseistakin on noussut uusi, lupaava sukupolvi. Välipäivien lumikaaoksen aikana nuoska-apokalypsiin oli helppo samaistua. Kerättyä loottia ja harvestiksi nimettyä valuuttaa käytetään Rundi päättyy loppuvastustajaan. Apokalyptista on kaksikymmentä vuotta, ja Helvetti on jäätynyt, joten maassa on lunta ja pakkasta. Ensiksi siltä pitää räiskiä jääkuori rikki, jonka jälkeen etsitään heikot paikat ja pakotetaan pomo hyväksymään kuolevaisuus. Juho Kuorikoski Syksyn jälkeen tulee talvi. After the Fallin julkaisuversiossa on kourallinen kenttiä, joista jokainen kestää paristakymmenestä minuutista puoleen tuntiin. Left 4 Deadien eräs ydinominaisuus oli virtuaalinen peliohjaaja, joka kylvi zombit satunnaisiin paikkoihin. Kenttiä ei voinut opetella ulkoa, sillä koskaan ei voinut olla varma, mistä zombit tällä kertaa päättävät käydä kimppuun. Servereillä ei tosin ollut hirveästi ruuhkaa, mutta julkaisun jälkeen yhtäkään matsia ei ole tarvinnut pelata pelkästään tekoälyporukalla. Tekoälytoverit ottelevat suhteellisen hyvin, mutta parhaimmillaan After the Fall on ihmisporukassa. Taisteluun syöksytään kolmen kaverin kanssa, ja kentät täytetään Valtaistuinpelistä muistuttavilla valkoisilla kulkijoilla. Välienselvittelyn jälkeen lumi on usein punaista. Vihulaisten hyökkäysstrategia luottaa massaan, sillä jokaisessa kärhämässä on suolattavana vähintään toistakymmentä kalmoa. Tämä pakkasherra on yksinäänkin kova pala, mutta jätti tuo myös runsaslukuisen hovinsa bileisiin. Homma siis kulkee kuin palkankorotusneuvottelu. Ydintalvi. Helvetillä tarkoitan tietysti Los Angelesia, joka nyt tunnetaan nimellä City of Zombies. Sisältöön on haettu kierrettä asepäivitysjärjestelmällä. Matkan varrella on muutama hengähdystauon tarjoava turvahuone, jossa voi halutessaan käyttää kentästä kerättyä rahaa lisävarusteiden ostamiseen. After The Fallissa vastaavaa ominaisuutta ei ole, ainakaan samassa laajuudessa. After the Fall on käytännössä hiilikopio Leftiksistä, mutta virtuaalitodellisuus tuo peliin niin immersiivisen kierteen, että ihmettelen, miksei itse Gaben ole tarttunut tähän. Leftisten tapaan kalmoja suolataan neljän hengen tiimissä ja selviytymisen elinehtona on yhteistyö. Tehtävien vähäinen määrä on pettymys, sillä ydinsisältö tulee kahlattua läpi muutamassa tunnissa. Vaikka tutun kentän saa selätettyä kovemmalla vaikeustasolla helpommin, kun tietää, missä vastarinta lymyilee, olisi silti mukavaa olla jatkuvasti vähän varpaillaan. Arvatkaa, kumman kanssa taistelu massoja vastaan oli hauskempaa. Jokaisen tehtävän lopussa otetaan mittaa myös pomovastustajasta, joka vaatii koordinointia kaatuakseen. Laumat tuntuvat käyvän päälle samoista paikoista, samalla vahvuudella. Perus-Perzoja höystetään muutamilla erikoisukkeleilla, jotka ovat lainanneet esikuvapelistään olomuodon ohella myös erikoistaitoja. Yksinpelissä tiimikavereita ohjastaa tekoäly, joka tarvittaessa täyttää myös vajaan tiimin saappaat. Odotin koko ajan, että tähtäimen eteen eksynyt lihavuori olisi räjähtänyt ja kylvänyt happoa ympärilleen, mutta sainkin savuverhon ja hetken sekaannuksen. Onneksi peli ei ole helpoimmallakaan vaikeustasolla läpijuoksu. Kuolleet ovat heränneet, millä tarkoitan zombien lisäksi myös VR-laseja. Vertigo Games Arvosteltu: PC + Vive Pro Saatavilla: PlayStation VR, Meta Quest 2, Steam VR, Viveport Moninpeli: 2–4 pelaajaa verkossa Muuta: Vaatii VR-lasit Ikäraja: 18 34 157914_.indd 34 27.1.2022 19.34.49. Alustariippumaton peliseura yllättää iloisesti, sillä vielä toistaiseksi en ole törmännyt ensimmäiseenkään idioottiin. Suomalaisena minua viehättää myös peliympäristö. Lyhyt pakkasjakso Vaikka After the Fallia voi halutessaan pelata myös yksin, on se suunniteltu co-opia varten. Kunnon varas vie ideapankista kaiken. Jos Leftiksiltä lainataan, mukaan kannattaisi ottaa kaikki se, mikä esikuvassa toimii. VirtuaalitoLEFT 2 FREEZE dellisuudessa minulla on rynnäkkökivääri, todellisuudessa lumikola. Y hteistyöhön perustuva räiskintä zombeja vastaan ei ole ideana uusi
Rundeihin ja päivityksiin perustuvassa silmukassa on ideaa, mutta se käy pidemmän päälle yksitoikkoiseksi. Nopeatempoisen räiskintäpelin toteuttaminen VR:ssä ei ole mikään läpihuutojuttu. Liikkumisen osalta After the Fall on paras VR:ssä pelaamani fps-peli. Rati riti ralla Teknisesti After the Fall on nappisuoritus, peli on PC:llä todella näyttävä. Tekijät ovat selkeästi panostaneet kustomointiin, mutta tämä on sellaista sisältöä, joka ei minua ihan hirveästi kiinnosta. Puutteineenkin After the Fall on erinomainen näkemys Left 4 Deadista virtuaalitodellisuudessa. Asekustomointi ei pysty korvaamaan suoraan uudelleenpeluuarvoon vaikuttavaa ominaisuutta. Nämä syötetään tukikohdassa levyasemiin, jolloin ne muuttuvat päivityksiksi. Kaikki vuorovaikutus pelin järjestelmien kanssa tapahtuu arcade-kaappien välityksellä. Jos zombi ui iholle, sitä ei voi hutkaista, vaan otetaan taka-askel ja tarjotaan nikkeliä. Vastarinta kannattaa nitistää Sven Dufva -menetelmällä: Oviaukko pakottaa zombit rivistä jonoon. Hyvää + Nopeatempoinen räime on saatu toimimaan todella hyvin VR:ssä, näyttävä, tunnelmaltaan kuumottava. Ensimmäiset zombihyökkäykset säikäyttävät oikeasti, ja Left 4 Deadin intensiivinen tunnelma nousee virtuaalitodellisuudessa toiseen potenssiin. Uutta tavaraa löytyy korppuina peliympäristöistä. Pyssyjä voi päivitellä varsin vapaasti, osa kerrallaan. Kenttiä ei ollut riesaksi asti Leftiksissäkään, mutta niissä uudelleenpeluuarvoa tarjosi tekoäly, jonka tekoaivoitusten ansiosta zombit hyökkivät kimppuun jokaisella pelikerralla vähän eri paikoista. 35 157914_.indd 35 27.1.2022 19.35.24. Tehokkaammilla rensseleillä vaikeustasoa voi nostaa, jolloin kentistä löytyy parempaa loottia, jota puolestaan käytetään entistä parempiin tussareihin. Pyssymuokkailu jäi itselläni kokeiluasteelle, sillä kaltaistani fiilistelypelaajaa viehättää enemmän epäkuolleiden epätappaminen, joten keskityin koluamaan kenttiä läpi sellaisella vaikeustasolla, joka haastoi, mutta ei ollut mahdoton. Koska peli vaatii nopeita reaktioita, liikkumisen on toimittava oikein. Huonoa . Half-Life: Alyxin jälkeen Köyntterin tai Left 4 Deadin virtualisointi olisi käynyt järkeen, mutta Gaben hannailee, ja nyt Vertigo Games on ehtinyt ensimmäisenä herättää zombit henkiin. Vapaa liikkuminen sen sijaan toimii yllätyshyvin. Ammuskelussa tärkeintä on liipaisinsormen vikkelyys. Sisältöä on vielä toistaiseksi varsin kitsaasti. Vihujen herkät paikat korostetaan kivasti Aakeaa lumilaakeaa höystetään ahtailla sisätiloilla. Vaikka itse seisoo paikallaan ja pelihahmo juoksee, vatsa ei käänny ympäri. Arcade-kabinetteja löytyy joka nurkasta, ja korppuasemat muistuttavat melkoisesti kuusnelosen 1541:tä. aseistuksen paranteluun. VR-lasit päässä kelpaa pelätä. On jännä nähdä, saako After the Fall vipinää Valven kinttuihin. Pelissä voi valita vapaan liikkumisen ja teleporttailun välillä. Kokeilin aluksi jälkimmäistä, mutta hitauden vuoksi se on lähes käyttökelvoton. Mukana on pelkkiä tuliaseita, sillä lähitaistelu on syystä tai toisesta (katson sinua, budjetti), unohdettu kokonaan. Tämä on vähän hassu ratkaisu, sillä pelimaailmassa availlaan laatikoita lyömällä. En kokenut liikepahoinvointia, ja pieneen huimaukseenkin tottui varsin nopeasti. 88 After the Fall on VR-vehkeiden Left 4 Dead: erinomainen yhteistyöräiskintä. Kasariestetiikkaa on kylvetty pitkin peliä, ja tekijät ovat selkeästi viehtyneet pelihalleihin. Kaipaan peliin lisää sisältöä, sillä nyt erinomainen pelattavuus uhkaa jäädä kapean sisällön jalkoihin
Audiovisuaalinen anti on erinomaisen rauhoittavaksi suunniteltu, mutta se piilottaa taakseen miellyttävän monimutkaisen todellisuuden. Usein sama tuotantolaitos osaa tuottaa useita, joskus jopa kymmeniä erilaisia lopputuotteita. Esimerkiksi keittiön antimet ovat varsin monipuoliset. Kouruja, järjestimiä ja hihnoja Vaikka tavara kulkee käsipelilläkin, on pelin suolana, mausteena ja makeutusaineena automatisaatio. Liukuhihnoja voi rakentaa puoliautomaattisesti kohtuullisen helposti raahaamalla, mutta logiikka hajoaa tarpeettoman usein muodostaen ihmeellisiä siltavirityksiä. Steamin tilastojen mukaan vain muutama promille pelin omistajista on läpäissyt koko kampanjan. ensimmäisiä tehtäviä voi pitää mielenkiintoisena tutoriaalina, mutta viimeisemmät tehtävät ovat jo melkoista grindausta. Ongelma muodostuu siitä, että ohjausmahdollisuudet rajoittuvat siihen, mitä tuotteita rakennus valmistaa, mutta niiden osuuksia ei voi ohjata tai optimoida. Tavara kulkee liukuhihnoilla, kouruissa, putkissa, rautateillä, laivoilla, ilmalaivoilla ja ennen pitkää magian myötä myös teleportaatiolla. Kolmas loppusijoituspaikka tuotteille on teknologiaa tuottavat rakennukset, kuten koulu. Liukuhihnakoulu Factory Townin maailma on iloisen palikkamainen. Koulut toimivat tavalla, joka on Pink Floydin kauhu mutta opetusministeriön riemu: liukuhihnalla syötetään sisään paperia ja kirjoja, ulos tupsahtaa parempaa teknologiaa. Korkeammalla tasolla teknologia vaatii myös kehittyneempää syötettä, mutta logiikka on identtinen. Tuotannon päätepisteenä toimii joko keskusvarastot tai kuluttajajakelua tarjoavat kaupat. Ongelma syntyy siitä, että liukuhihnan syötettyä kaksi rehua laitumelle putkauttaa automaatio maitoa tuotantoon. stelyä. Erinomainen kompromissi Minecraftin (lähes) leppoisan maailman ja Factorion tuotantohirviöiden välillä löytyy Factory Townin letkeän tehokkaasta maailmasta, joka tarjoaa automatisoitavaa myös heille, joista taistelu ei kuulu tuotantoketjuun. Yleensä tehtävien eteneminen vaatii teknologian avaamista, mutta koneiston pyöriessä kehitys tapahtuu kuin itsestään. Manuaalinen kanniskelu on luonnollisesti hidasta, joten piakkoin käyttöön avautuvat liukuhihnat sekä paikalliset rekat, eli pikavauhtia kiitävät kärryt. Laudat, kärrynpyörät ja muut rakennusten pystyttämiseen tarvittavat tarvikkeet avautuvat käyttöön vasta varastossa lojuessaan, joten viimeinen lenkki laitosten valmistavarahyllystä jakelukeskukseen on oltava kunnossa. Liukuhihnat ovat kaiken suunnittelun kovassa ytimessä, joten käytännössä muut tavaransiirtokeinot jäävät selkeästi sivuosaan. Vekkulit kylän asukkaat hypähtelevät ympäriinsä keräillen marjojen ja puun kaltaisia raaka-ainetta tai siirrellen tavaroita tuotantolaitoksesta toiseen. Valikoiduissa perheissä Factorio on soveltuvaa koulutusmateriaalia tuleville pikkuinsinööreille, mutta tavallisemmissa kodeissa esimerkiksi Minecraft saattaa olla parempi peli nuoremmille pelaajille. Se ilmoittaa virheellisesti, ettei rakentaminen onnistu kaltevaa pintaa pitkin. Korkeuserojen hallinta vaikeaa, pieniä käytettävyysongelmia. Se kevyempi tehdaspeli Factory Town on veikeä julkaisu, joka ei viritä industrialismiaan aivan yhtä syville tasoille kuin monet sen kilpailijoista. K aikki rakastavat liukuhihnoja! Tai siis ainakin kaikki loogisen jäyhästi ajattelevat rakastavat liukuhihnoja! Mikä onkaan ihanampaa kuin katsella automaatiojärjestelmän tuuttaavan mannaa ja hyvinvointia koko kansalle. Ja mieluiten pienillä teollisuuspaikkakunnilla, ei punavihereliitin kansoittamissa suurkaupungeissa. Tämä on ainoa keino tuottaa erivärisiä rakentamiseen vaadittavia kolikoita. Käytännössä tärkeimmät ohjaimet ovat resurssin liukuhihnalle nappaava tarttuja, resurssin uuteen suuntaan ohjaava työntäjä, valikoivasti työntävä järjestelijä sekä risteyskohdissa tavaraa vuorotellen eri suuntiin ohjaava jakaja. Hyvää + Ihana tunnelma, runsaasti pelattavaa. 36 158084_.indd 36 27.1.2022 19.36.50. Monimutkaisempiakin logiikkapiirejä löytyy, mutta nämä voi jättää oman elämänsä mikropiirisuunnittelijoille. Joskus tietokone sanoo ”ei”. Periaatteessa päällekkäin on mahdollista rakentaa vaikka kuinka monta liukuhihnakerrosta, mutta käytössä ei ole työkaluja tarkastella eri tasoilla kulkevia virityksiä. Julkaisu onnistuu iskemään mukavan kasuaaliin markkinarakoon. Korkeuserojen hallinnointi on hyvin tärkeää, sillä risteävät liukuhihnat saa ohittamaan toisiaan ainoastaan siltojen avulla. Tuotannon ohjaamisessa on eräs turhauttava ominaisuus. Joskus korkeuserot menevät aivan sotkuun ja liukuhihnat nousevat taivaisiin. Kummankin ääreen tarvitaan työvoimaa, joten parempi aloittaa nuorena. Hihnojen toimintaa ohjataan erilaisilla logistiikkakomponenteilla, jotka sijoitetaan hihnalle. Ilahduttavasti jo alempien teknologiatason puisilla liukuhihnoilla ja syöttökouruilla on mahdollista rakentaa hyvinkin monimutkaisia virityksiä, joten turhaa stressiä teknologiasta ei tarvitse ottaa. Pelit opettavat junnuille, miten maailma pyörii. Kun optimointipuuhiin ryhtyy, ei valmista tule koskaan. Ainoa järkevä ratkaisu on rakentaa kaksi laidunta vierekkäin valmistamaan eri lopputuotetta. Kaikkein olennaisimpana asiana myös perheen pienimmät oppivat, miten maailma pyörii: liukuhihnoilla ja rekoilla. Karkkivärit sopivat mainiosti teemaan luoden illuusion ihmisläheisestä insinörismistä, eikä pelaaja kohtaa resurssien hiipumista pahempia uhkia. Tällöin ihminen joutuu asettamaan käsin erilaiset tasorakennelmat yksi kerrallaan. Laitos ei ikinä ehdi päästä tilanteeseen, jossa varastossa olisi neljä rehua muutettavana nahkaksi – mikä osaltaan halvauttaa nahkatuotantoketjun seuraavat vaiheet. Risto Karinkanta Onko maailmassa mitään kauniimpaa kuin toimiva tuotantoketju. Rauhallisen kylän rauhaa tulee häiritsemään vain hullun industrialistin liukuhihnaviritelmät. Tällaisten pienten käytettävyysasioiden kanssa puljaaminen syö pelaamisen riemua. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö linjastojen vetämiseen saisi käytettyä melkoisen määrän pelitunteja. Ainoa tapa muuttaa alempia kerroksia on purkaa ensin päällimmäiset osat. Putkia tarvitaan sentään maanalaiseen veden kuljettamiseen, mutta painovoimasta riippuvaisten kourujen ja suurempaa tilaa vaativien rautateiden käyttäminen on käytännössä tarpeetonta hi. Esimerkiksi laidunmaa ottaa sisäänsä rehua ja tuottaa maitoa sekä nahkaa. Suuri osa tarvikkeista on mahdollista kuljettaa myös kuluttajajakeluun paikalliseen lähikauppaan. Harmillisesti kampanjatehtävät vaativat käytännössä koko tuotantoketjun rakentamista aina alusta, joten TEOLLISUUTTA KEHITTYVIIN MAAKUNTIIN Erik Asmussen Arvosteltu: PC Versio: 1.12 Minimi: 1 Gt muistia, DirectXyhteensopiva näytönohjain Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 16 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 81 Letkeän kasuaali logistiikkapeli. Huonoa . Viljakuulat vierivät kohti leipomoa
Esimerkiksi mahdollisuus tainnuttaa vihulaisia ampumalla tai nopeampi imuteho ovat näppäriä. Tiettyä skandinaavista luonnonläheisyyttä The Gunkista kyllä löytyy. naaliksi siivota sen kiintolevyltäni. Ville Wikström THE GUNK Kun kaikki kaunis häviää, vain mön jää. Liiallinen helppouskaan ei ollut tällä kertaa hyvä asia. Mutta kauniilla, vehreällä planeetalla on pimeä puolensa. Käsikirjoitus ei ole valtavan oivaltava, analogia omaan maapalloomme on liian alleviivattu ja The Gunk käsittelee aihetta turhan pintapuolisesti. Taidan silti . ikka pyörii erinomaisen hyvin sekä PC:llä että Xbox Series X:llä, mikä on odotettua. Kuten oikeassa siivouksessa, The Gunkin jälkeen oli helpottunut olo siitä, että urakka on ohi, mutta ei työhön tarttuminen kuitenkaan kaduttanut. Onneksi sankarittarella on oikean kätensä tilalla robottikäsi, jolla voi imuroida iljettävän saasteen pois häiritsemästä. Sarjakuvamainen gra. Missään vaiheessa ei tule tunne, että ilman jotain päivitystä olisi joutunut pulaan. Hyvää + Imurointi on tyydyttävää puuhaa. Studio on nyt hypännyt kolmannen persoonan toimintaseikkailugenreen, mutta rento ja letkeä ote on tallella. Luonto kiittää luonnonystävää Ruotsalainen Image & Form tunnetaan SteamWorld-sarjasta. Samaan aikaan tasaisesti pölypussit täyttyy The Gunk on selvästi pienen studion tuotos. Rani hyppii ja kiipeilee kauniissa maastossa koluten nurkkia resurssien toivossa ja välillä ratkoen kevyitä puzzleja. H anttihommia tekevällä kaksikolla Ranilla ja Becksillä ei mene hyvin. Saasteen korruptoimia vihollisia on muutamaa eri tyyppiä, joskin taistelu on sivuosassa. Etenkin pelin nimeenkin tunkeutunut mönjä on suuressa roolissa, sillä kun alueita puhdistaa imuroimalla mönjän pois, kasvit heräävät eloon, mikä avaa samalla uusia etenemisreittejä. Ran lähtee tutkimaan ympäristöä Becksin pitäessä tukikohtaa pystyssä. Nättihän se on, varsinkin valtavat mönjävuoret vellovat iljettävän hienosti. Kentät ovat putkimaisia, vain hetkittäin voi valita, missä järjestyksessä siivousta lähestyy. Vähemmän yllättäen The Gunk kertoo eräänlaisesta ekokatastro. Huonoa . Kesto oli sopiva, sillä mielenkiintoisen alun jälkeen The Gunk ei keksinyt enää mitään uutta eikä tarinakaan pitänyt otteessaan. Lompakko ammottaa tyhjyyttään, avaruusalus on hajoamispisteessä ja velkojat hengittävät niskaan. Parasiittimainen musta mönjä, jonka Rani nimeää gunkiksi, on valtaamassa alaa kasveilta. Joulusiivous oli ohi noin viidessä tunnissa. Ääniraita on jousipainotteista melankoliaa, joka sopii eteeriseen ja outoon maailmaan. Todellisia valintoja ei silti joudu tekemään, sillä kaiken saa auki kun siivoaa huolellisesti joka nurkan. Erinomaisen SteamWorld Dig 2:n jälkeen The Gunk oli pettymys. Bunny-avaruusalus on parhaat päivänsä nähnyt. Vain omasta nautinnostaan ja helposta elämästä kiinnostuneet muukalaiset unohtivat pitää huolta elinympäristöstään ja aiheuttivat planeettansa ahdingon. sta, joka on kohdannut planeetan asukkaita. Liian helppo. Ainoa, joka ei ime on imeminen, sillä hyppiminen on melko kankeaa, kuten myös taistelu, joka perustuu pitkälti avaruus-Mielen hyödyntämiseen. Länsinaapureilla on hyviä ideoita, jotka toivottavasti jalostuvat seuraavaan peliin mennessä. Ainakin Mieleesi. Hyvän Mielen tekoja Toiminta on kierrätetty muista genren edustajista eikä loista millään osa-alueella. Sienivaltakunnassa on uusi kuningas. Harmittavasti myös päähenkilöt jäävät torsoiksi, Ran on kaikesta innostuva optimisti, ja radion välityksellä valittavan Becksin mielialavaihtelut alkoivat nopeasti ärsyttää. Mutta mikä on mönjän salaisuus ja miten maastoa täplittävät muukalaissivilisaation rauniot liittyvät tähän kaikkeen. Mystinen planeetta osaa olla kaunis. Viimeisenä oljenkortenaan kaksikko laskeutuu lupaavalle vehreälle planeetalle energiasignaalin perässä toivoen, että pallolta irtoaisi jotain myytäväksi kelpaavaa. Image & Form Games / Thunderful Publishing Arvosteltu: PC, Xbox Series Saatavilla: Xbox One Testattu: Xbox Series X, PC Ryzen 9 5950X, 32 Gt RAM, RTX 3090 24 Gt 37 157921_.indd 37 27.1.2022 19.58.59. AVARUUDESSA KUKAAN EI KUULE IMURIASI 71 Nätti ja sujuva toimintapeli yhdellä omalla idealla ja ennalta-arvattavalla tarinalla. Kevyttä hahmonkehitystäkin on ympätty mukaan, sillä talteen imaistuja kasveja voi käyttää robotti-imurin päivittämisen. Suurin ongelma on kaiken yhdentekevyys, sillä kuolema ei aiheuta muuta kuin sekunnin mustan ruudun, jonka jälkeen toiminta jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ilman todellisia panoksia tai vaaran tunnetta mielenkiinto ei pysy yllä. Pelasin padiohjaimella, mutta myös hiirellä ja näppiksellä pärjää. Mikä on tuo energiaputki ja mihin se johtaa
Rei aikoo aktivoida pelin keskusalueella maahan iskeytyneen kolossaalisen laitteen, Starseedin, joka muistuttaa tornimaista, taivaaseen kurkottavaa jättiavaruusmiekkaa. Onpa mukana hyppysellinen Hyperiäkin. Pelissä ei ole selkeää karttaa pelialueesta, ja kaikki salaisuudet täytyy löytää ympäristöstä itse sitä tarkasti tutkimalla, oppimalla ”lukemaan” maastoa. ilikseen. satujen punkkari. Mikä saattaa johtaa välillä sellaiseen mitä minun pitäisi tehdä -. Kyllä, siis hengeltään samaan tapaan kuin itse Shadow of the Colossus. Alkaa avaruusseikkailu, josta on varsin helppo tunnistaa tuttuja elementtejä pelihistorian parhailta. Tärkeintä on liike Solar Ashissa liikutaan avoimien maailmojen tapaisissa kentissä, joista kuljetaan toisiin vastaaviin ympäristöihin. No näin kävi, eikä jäljelle jäänyt kuin tuhkaa. Solar Ashin päähahmo, kolmisilmäinen, pitkämustahiuksinen ja lilaan viittaan sonVÄRILOISTOA MUSTAN AUKON SYDÄMESSÄ Heart Machine / Annapurna Interactive Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4 nustautunut voidrunner Rei, seisoo aukon laidalla vakaana ja mietteliäänä. Musiikki on myös yhtä lailla sielukasta. Ne ovat liian suuria. Siitä vastaa aiemmin Hyper Light Drifterin säveltänyt Disasterpeace, joka nyt tavoittaa leijuvalla musiikillaan epämääräisiä, kiehtovan pelottavia tunnetiloja. Elämää ei ole jäljellä, jäljellä on vain hämmentävän kauniita, ihmeen koukeroisia maisemia. Vapauden ilon ja kaipuun jonnekin mystiseen voi tuntea Rein polygonin muotoisilta poskilta. 38 157916_.indd 38 27.1.2022 20.02.15. Jokainen hyökkää saman tien Rein kimppuun hänet havaitessaan. Vauhtia piisaa, ja lisää saa sekunniksi pariksi näpäyttämällä buustinappia. Alueet ovat itsessään kuin kolmiulotteisia pulmia, ja niitä saa tutkia vaihtuvan painovoiman ansiosta vapaasti joka kantilta. Reillä on jaloissaan kengän tapaiset monot, joilla tosin harvemmin kävellään. Solar Ash ei ole vanhojen pelien kopio, Solar Ash on peli, jota ei tarvitse kauaa katsella vakuuttuakseen. Sen arvuutellaan sisältävän voiman, joka pystyisi tuhomaan jopa mustat aukot. Kulloistakin aluetta tarpeeksi tutkimalla löytää maastosta eräänlaisia paiseita, heikkoja kohtia, joihin Rei iskee raivoisasti valomiekallaan. Ilahduttavasti tarjolla on myös runsaasti visuaalista vaihtelua, kun pelissä liikutaan alueelta toiselle. Solar Ash vie syvälle salaperäiseen todellisuuteen – tieteismaailmaan, joka on kärsinyt kovan kohtalon, mutta siitä ei ole kukaan jäljellä kertomassa. Älä katso ylös Taivaan on vallannut suuri musta aukko, Ultravoid, joka tuhoaa hetken päästä maailman viimeiset rippeetkin. Päätyliipaisin pohjaan ja Rei sinkoaa tukka mustissa liekeissä hulmuten eteenpäin satumaisesti maaston pinnalla rullaluistellen. Solar Ashissa liike on kaikki kaikessa. Ei tätä iloa ja menoa voi pelata tai katsella ilman, että mieleen tulisi Jet Set Radio -sarja. Mutta oli tarjolla sitten millaista väriloistoa tahansa, ilmaisua määrittää poikkeuksellisen näkemyksellinen yhtenäisyys. Titaanit alkavat kulkea joko tanner tömisten tai taivaalla hitaan ylväästi lentäen. Eihän toivoa ole menetetty, tarvitaan vain joku, joka jaksaa uskoa, venyä ja etsiä, taistella niin maailmaa kuin itseäänkin vastaan. Paisekohdat löytää aktivoimalla Rein skannauskyvyn, jolloin ruudulla näkyy hetken suunta, jota kohti ampaistaan liukumaan. Solar Ashin äänimaailma on erityisen huoliteltua ja kylmänviileän tunnelmallista jälkeä. Johannes Valkola Black hole sun: Won’t you come and wash away the rain. Ne tulevat päälle! Näin julistaa yksi Solar Ashin pelimaailmasta löytyvä kuolleen kertomus. Jos tämä kääntää ajatukset Super Mario Galaxy -peleihin, ei ihme. Purppuran, sinisen ja pinkin sävyttämä, taianomainen toimintaseikkailu Solar Ash salpaa hengen, mutta ihanuuden alla lepää jotain aivan muuta. Kun löytää kaikki kentän paisepisteet, vapauttaa alueen valtiaan, kolossaalisen olion, joka herää ikiunestaan uhkaavasti henkiin. Sen on kuin tiivistelmä itse pelistä. Joku, joka on lopulta valmis mihin vain, vaikka uhraamaan itsensä planeetan puolesta. Laite vain pitää ensin saada täyteen tehoonsa ja se tapahtuu kukistamalla lähialueilta löytyvät titaanimaiset pomoviholliset. T aivaalla on liikaa tähtiä. Kun reitille osuu jokin pelialueiden läpi käärmemäisesti kiemurtelevista putkista, Rei hyppää välittömästi sellaisen päälle ja alkaa grindata tuubin vartta pitkin vauhdikkaasti kuin sci. Rein toverit ovat jo avanneet reittejä, muun ohella Rein pitää selvitellä mitä heille on tapahtunut, ja ovatko heidän avaamansa reitit vielä auki. Idea on päästä jätin päälle ja liukua siellä rivakasti rullaluistellen ja samalla heikkoja kohtia etsien. Sen jälkeen Preston uppoutui luomaan Solar Ashia, joka ammentaa kekseliäästi sellaisista klassikkopeleistä kuin Super Mario Galaxy, Shadow of the Colossus ja Jet Set Radio Future. Amerikkalaisen Heart Machine -studion perustanut Alx Preston loi Zeldasta inspiroituneen upean Hyper Light Drifterin viisi vuotta sitten
Ei pisteitä mistään Kuten sanoin, liike on kaikki kaikessa, myös taistelussa. Pelimaailmassa liikkuminen tuntuu kuin heleältä ja räjähtävän vauhdikkaalta tanssilta ympäristössä. Oli kyse sitten tarinasta, kentistä, ulkoasusta tai äänisuunnittelusta, kaiken takana on tunne, kuinka elämä voi olla loputonta, piinaavaa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Maailma ei aukea Zeldojen eikä Metroidien tapaan, vaan rullaluistelun ja putkien grindaamisen ohella kyvyt, kuten tuplahyppy, seinäkiipeily, ajanhidastus, miekan täysi teho ja heittokoukku kaukaisille tasoille pääsemiseen tai viehkeään . Lopputulos oli myös vaikuttava. Alx Preston on sairastanut synnynnäistä sydänvikaa ja käynyt läpi elämänsä moninaisissa hoidoissa. Alx Preston teki Hyper Light Drifterillä debyytin, jollaisesta moni haaveilee, mutta samalla pelkää. Ja se voi loppua koska hyvänsä. Toistaako samaa yltämättä koskaan samaan. Ei, vaikka suoritukset saisivat sinut itsesi hihkumaan. No ainakin yleensä, sillä välillä kontrollit heittävät kapulaa rattaisiin. Se on samaa neroutta kuin aikanaan vastaavia hyppyjä tehneissä Mario-, Metroidja Zelda-sarjoissa. Vain sinä tiedät, mitä teet. Klassisista 2D-seikkailuista ja pikseliestetiikasta ammentanut peli tavoitti vanhan retroasenteen, mutta samalla rohkeasti kurkotti moderniin ilmaisuun sekä pelattavuuteen. Yleisöä ei ole, ja ratkaisu toimii: Se sitoo pelin kolkon kauniiseen ilmapiiriin ja synkkiin vertauskuviin. Mitä tehdä, kun ensiteos tekee kaiken oikein. Yksi oleellinen inspiraatio vielä jäi mainitsematta: Prestonin oma Hyper Light Drifter, tuo viisi vuotta sitten ilmestynyt toimintaseikkailu, joka on painunut kultaisiin muistoihini sekä tyylillään että haasteellaan. Koen samoja tunteita myös Solar Ashin parissa. Hyvää + Visuaalinen suunnittelu on niin upeaa, että peli näyttää kuin liikkuvalta modernin ekspressionismin taululta. Minä olen laitani valinnut: Alx Preston on todellinen tekijä, ainutkertainen taiteilija. Se, miten huippudebyytin jälkeen pystyy jatkamaan, osoittaa, oliko kaikki sattumaa vai sittenkin skillsejä. Jokainen saavutus onkin kuin isku vasten kasvoja: et ole tarpeeksi hyvä. Liikkeen ihmeellisyyttä ja virtaviivaisuutta korostaa myös osaltaan painovoiman kanssa leikittelevä kenttäsuunnittelu. PS5:n haptisuus on hyvin käytössä, mutta tuntuma olisi voinut olla vielä parempi. Kukaan ei arvioi eikä palkitse uskomattomia ilmalentoja, pyörimistä ympäristöjen ympärillä virheittä tai kiitämistä putkia pitkin taivaaseen ja sieltä räjähtäen paiskautumalla syvyyksiin. Miekaniskut ovat eräänlaista jatketta aistikkaalle liikehdinnälle, variaatio pelin balettimaisesta tanssista ympäristön pyörteissä. Vaikka se on katseenvangitsija, peli ei ole pelkkää visuaalisuudessa . Olet yksin. vaan syvästi kiehtova ja oudon synkkää, mutta taustavireeltään toiveikasta elinvoimaa hehkuva kokonaisuus. Mestariteos. Harva peli uskaltaisi luottaa vain puhtaan liikkeen, etenemiseen ja pelimekaniikan lumovoimaan, mutta Solar Ashin visio on järkkymätön. 39 157916_.indd 39 27.1.2022 20.03.16. Pelin itsensä hengessä jätän tarkat pisteet antamatta. Usein toinen teos on kaikkein vaikein, koska se voi ratkaista kohtalon. Tai jos selviää, sillä peli ei anna yhtäkään vastausta ilmaiseksi. Tarina oli vähäeleinen ja uhkaava, eikä sitä voinut tulkita ilman yhteyksiä tekijäänsä. Tulkinnallinen haaste on nyt kokemuksen keskiössä. Hänelle tulevaisuus ei ole koskaan varmaa, ja tämä epätiedon ja terveyden ailahtelevaisuuden tuska nousi läpi ansiokkaasti minimalistisesta kerronnasta – surumielisesti, mutta tarmokkaan päättäväisesti. Huonoa . Solar Ash on jakanut mielipiteitä laidasta laitaan, mitä en todellakaan ihmettele. Mukana ei ole minkäänlaista temppusysteemiä, mistään ei ansaita pisteitä. Silloin olivat taivaankappaleet kohdillaan! Hyper Light Drifter hurmasi yleisönsä jo kättelyssä voimalla, joka murskasi vaivatta sen Kickstarter-tavoitteen. Se palkitsee myös mekaniikaltaan ja viimeistelee kokonaisuuden tulkinnallisella haasteellaan. Solar Ash ottaa Hyper Light Drifterin ytimen ja siirtää sen kolmiulotteisuuteen. Harvoin pelkkä pelissä liikkuminen tuntuu yhtä nautittavalta kuin Solar Ashissa. Tyyli ja tunnelma ovat hämmästyttävän kauniita, mutta silti hillittyjä, ikään kuin jokin pitelisi kaikkea aisoissa. Nekin harvemmin, muutama miekanhuiskaisu ja eteneminen jatkuu. Pidän myös siitä, että peli ei pihtaa kykyjä. engaamiseen ilmassa, ovat heti käytössä. Edes pomojen voittamista ei palkita uudella palasella kestävyyttä, päinvastoin: elämämittarista lähtee aina osa kolossin kukistamisen jälkeen. Myös äänimaailma ja pelattavuus ovat viimeisen päälle kunnossa – tulkinnallinen tarinamuoto mukaan lukien. Toki pomoviholliset ovat viheliäisiä ja vaativat uusintayrityksiä, mutta muuten vihollisia sattuu eteen vain satunnaisesti. ilistelyä. Vieläkö muistat tämän pelin. Tiedät sisälläsi, onko millään merkitystä vai ei. Hyper Light Drifterin viholliset nostivat haasteen paikoin pilviin, mutta Solar Ash on helpompi. Pelaamalla selviää, mistä tässä mahtaa olla kyse. Hyper Light Drifter nosti Alx Prestonin pelimaailman tietoisuuteen, ja mestarillinen Solar Ash todistaa, että hän myös kuuluu huipulle. Kokemus on itsessään saavutus. Kestävyyttä hankitaan takaisin keräämällä pelimaailmasta riittävästi pisteitä, jotka ovat kuin harvakseen ripoteltuja outoja purppuramöykkyisiä DNA-kappaleita. Solar Ash kutsuu sisään unenomaiseen, balettimaiseen kokemukseen, jossa tutkitaan ihastuttavan outoa maailmaa joka kantilta. Yleensä viholliset kukistetaan ilmalentojen lomassa tai rullaluistelun tuiskeessa. Ja jos ei ole, tiedät, missä vika
Tuukka Grönholm TURBO SLIDERS UNLIMITED Nuoruuden muistoista syntyvät usein parhaat pelit: Turbo Sliders Unlimited perustuu juuri siihen. Betassa on kolme kaaraa, joista yksi on perusauto, toinen sladittelee kaikki mutkan läpi ja kolmas painaa suurella siivellä mutkan kuin mutkan, mutta häviää suoravauhdissa. ”Näin aitiopaikalta, miten IT-kupla paisui ja puhkesi. Maksimissaan 20 hengen nettimoninpelissä ajetaan ratakisojen lisäksi Stunt Car Racer -henkisiä parkour-ratoja. Syynä on aika varmasti, että modaajat ovat pitäneet peliä hengissä. Peleillä on yhteys, sillä Turbo Slidersin tekijä Antti Mannisto fanitti junnuna Slick ’n’ Slidea. S uomalaisessa shareware-maailmassa on kaksi kaahauspeliä, jotka ovat nousseet indiehiteiksi myös maailmalla. ”Vähän yllättävää, mutta ihan viime vuosiin asti joku on aina välillä ostanut lisenssejä siihen. Peli julkaistiin Penttisen Jollygood Games -firman kautta. Ansaintalogiikkana oli shareware-maailmasta tuttu lisenssisysteemi. Koetin hakea sopivaa autopeliä, mutta vastaavia ei ollut tehty.” ”Turbo Slidersin alkuperäisajatus oli, että se olisi mahdollisimman lähellä Slick ’n’ Slidea. ”Aika paljon pikkupelejä tein vajavaisilla taidoilla, mutta se oli puhtaasti itse tekemistä ja sen kautta opettelua, sillä Paimiossa ei ollut hirveästi demoskeneä. Turbo Sliders Unlimited on shareware-klassikon modernisoitu versio, jonka pitäisi ilmestyä vielä kevään aikana Steamissa. Slick ’n’ Slide hurmasi 90-luvulla ja Turbo Sliders 2000-luvun alussa. Fysiikka edustaa arcadehenkistä realismia. Myöhemmin lukioaikaan aloin käydä bokseissa ja sitä kautta tutustuin muihin tekijöihin, Electromotive Forceen ja vastaaviin.” Lukioajoilta on edelleen vaiheessa yksi peliprojekti. Olen pelannut Turbo Sliders Unlimitedia laneilla porukalla sekä suljettua beLIU’U, LUISTA TURBOLLA PC Ilmestyy Early Accessiin keväällä 2022. Puolalaiset ovat tehneet Turbo Slidersista speedway-modin, jota pelataan edelleen aktiivisesti netissä varsinkin Puolassa.” Mannistolla ei ole antaa tarkkoja myyntilukuja. taa kotiin suljettuna. Minäkin siirryin sieltä Ekahaulle tekemään sisätilapaikannussoftaa.” Ekahau-aikaan Mannisto alkoi huvikseen tehdä iltaisin Turbo Slidersia. Samaan aikaan linjoilla oli parKaaroja on kolme erilaista, mutta pelaajat pystyvät tekemään myös omia menopelejään. Poketarinoita Manniston pelintekijän uran pituus riippuu siitä, miten sen määrittelee. Boulder Dash jäi ikuiseen kehityslooppiin, kun Mannisto lähti 1995 TKK:lle opiskelemaan tietotekniikkaa ja valmistui diplomi-insinööriksi. Ei se edes serverikustannuksia toki kata. Turbo Sliders Unlimitedissa ideana on ajaa kilpaa radalla muita vastaan netissä. 40 157915_.indd 40 27.1.2022 20.06.55. Boulder Dash -kopio, jonka tekeminen on aloitettu jo 1993. ”9–10-vuotiaana suunnittelin jo autopeliä kuusnelosen Basicilla. Mutkan otto ja jättö riippuvat siitä, onko edessä pitkä suora vai uusi kurvi. Jaoin sitä vain omien kotisivujen kautta. Mitään assembleria ei tietenkään ollut. 2000-luvun alussa aloin ajatella, että olisi kiva pelata jotain vastaavaa mutta modernisti nettipelinä. Samalla näppäimistöllä neljä tyyppiä, ja koneen ääressä tapellaan siitä, kuka painoi kenenkin nappulaa. Vaikka meno on vauhdikasta, ajaminen vaatii oikeiden ajolinjojen noudattamista. Toki tavoitteenakin oli tehdä retropelihengessä. Siitä pelistä ei tullut koskaan valmista. Näppäimistöstä nettiin ”Olin lukioaikana pelannut paljon kavereiden kanssa, varsinkin Slick ’n’ Slidesta oli paljon hyviä muistoja. Matka Turbo Sliders Unlimitedin tekemiseen alkoi jo 80-luvulla. Kun minun piti aloittaa täyspäiväisenä, saneeraukset alkoivat, ilmaiset limut loppuivat ja fellow of the week -auto lähti. Tein alkuun kaiken itse, joten siinä oli aika karut grafiikat. Jossain vaiheessa opettelin Mikrobitistä konekielen, jossa piti koodata itse numeroja laskemalla, jotta sai komennot tehtyä. Mannisto on suomalaisen pelialan veteraani. Hän oli hetken aikaa Data Fellowsilla eli nykyisellä F-Securella osa-aikaisena testaajana ja myöhemmin koodaajana. Poke 53280:t ja muut muistan vieläkin”, Mannisto kuvaa koodaajauransa alkukipinää. Turbo Sliders Unlimitedissa on lupausta seuraavaksi kotimaiseksi indiehitiksi. Nykyään digijakelu on paljon helpompaa, kun on Steamia ja vastaavia.” Ensimmäinen versio oli puhdasta suomi-sharewarea, mutta Turbo Slidersista tehtiin astetta ammattimaisempi versio, jossa oli mukana tuottajana tammikuun numerossakin seikkaillut Jani Penttinen. Kuorikosken Sinivalkoisessa pelikirjassa on muutama aukeama, jossa Mannisto on ollut liki kaikissa peleissä mukana Trialsista Alan Wake’s American Nightmareen. Plus tietenkin myös auton ominaisuuksista. Vaikka pelinkehitys on vielä kesken, kokonaisuus vaikuttaa erinomaiselta, sillä peruspeli-idea on ajattoman toimiva
Toki aika varmasti tiedän, että tällä kokemuksella pääsee myös takaisin oikeisiin töihin.” Harrastus alkoi viedä enemmän aikaa, kun Mannisto halusi saada Turbo Sliders Unlimitedin julkaisukuntoon. Systeemi tuntuu monimutkaisemmalta kuin todellisuudessa on. Vähän insinöörimäinen lähestyminen avaa mahdollisuuksia, joita tiimityössä ei välttämättä tulisi.” ”Pääosin yksin kun tekee, sisällön määrä ja monipuolisuus, kuten maastografiikat, ja muut ovat aina ongelma. Alkuperäisessä versiossa oli vain rajallinen valmismaailma, mutta nykyisessä versiossa voi muokata tekstuureita, kukkia ja mitä tahansa grafiikkaa autoja myöten. Alkuperäistä pelataan edelleen ja uutta versiota pyydetään tasaisesti, mikä vaikutti myös Mannistoon. Remedyllä tehtiin toki aina kaikki aika pienellä porukalla. Raulan mukaan pelissä on paljon potentiaalia, joka ei aina välity katsojalle asti. Oikeassa pelifirmassa pelisuunnittelijan on vaikeampi nähdä koodista, mitkä asiat syntyvät helposti. Leikistä töihin ”Halusin pitää silti ohjelmointituntumaa yllä. Kaikki Turbo Sliders -puristit eivät välttämättä tykkää, mutta itse olen tyytyväinen siihen, miten systeemi nykyään toimii. Tein Alan Wakeen seuraavat kuusi vuotta AI-systeemin koodipuolta. Kun N-Gage käytännössä kuoli, Mannisto siirtyi Remedylle AI-ohjelmoijaksi, vaikka oli Rendlynxillä jo jonkin sortin johtotehtävissä. ”Minuun iski sellainen pieni keski-iän kriisi ja halusin irtioton. Sitä olisi myös tarkoitus hyödyntää. 41 157915_.indd 41 27.1.2022 20.07.08. Julkaisun aikaan vuonna 2004 Mannisto työskenteli Redlynxillä tekemässä N-Gage-pelejä. Olen tyytyväinen tekemääni arkkitehtuuriin, sillä mukaan on helppo lisätä uusia ominaisuuksia ja juttuja. Aika usein yksityiskohdista huomasi, että tästähän saisi paljon siistimmän jutun, ja harhaudun siihen sitten pariksi viikoksi. Tein muutaman prototyypin fysiikasta ja aloin kehitellä kenttäeditoria. En halua kuitenkaan luvata ennakkoon mitään julkisesti, yksin kun tekee”, Mannisto päättää. Systeemi muuntuu käyttäjän taitojen mukaan. ”Vähän vahingossa suunnittelutyöstä tuli koodilähtöistä. haimmillaan satoja pelaajia. Omien kenttien tekoon editori on iso juttu alkuperäisessä, joten halusin sen uuteenkin mukaan.” Pelaajat eivät unohtaneet Turbo Slidersia, ja heidän aktiivisuutensa oli tärkeä motivaattori uuden version tekemiseen. Auto on fysiikkamoottorissa pelkkä capsule, joka kaatuessaan kääntyy aina renkailleen. ”Lähdin alun perin tekemään fysiikoita vain 2D:nä, mutta tein lopulta 3D-fyssat, jotka sallivat kolmiulotteiset temppuradat, aidot mäet, hyppyrit ja muut. Vajaa pari vuotta sitten otin Unityn esiin ja aloin pohtia asiaa tosissani. ”Early Access -versio olisi tarkoitus saada kevään aikana, mutta pelin kehitys ei lopu siihen. Valtaosa pelasi ilmaisversiolla, sillä lisenssimyynti mitattiin tuhansissa. Ohjelmointityö nopeutuu, kun ei ole suunnittelijaa taustalla ehdottelemassa kaikkea hankalaa. Se oli korkeakouluni AAA-pelien tekemiseen.” Quantum Breakin aikaan Redlynx halusi Manniston takaisin, joten hän siirtyi firmaan Ubisoft-kaupan aikaan 2011. Unityn ja Steamin myötä saa myös monet aikaisemmin monimutkaiset asiat yllättävän helposti. Jotkut hankkivat moottoripyörän, toiset lähtevät maailman ympäri ja minä hyppäsin tyhjän päälle. Se on osittain epärealistista, mutta estää jumiin jäämisen ja sallii ketjukolarikaaoksen.” Projektin edetessä mukaan on tullut myös muita tekijöitä. Olin käytännössä sen ainoa tekijä, mikä huvittaa, kun katsoo, miten paljon AI-ohjelmoijia yhdessä pelissä nykyään on. Parannustyö on käynnissä, ja ulkoasua kohennetaan julkaisuun asti ja sen jälkeenkin. Listalla on muun muassa Pathway to Glory, sen jatko-osa Ikusa Island ja Reset Generation. Hän aloitti nettiohjelmoijana, mutta siirtyi vähitellen johtotehtäviin, ensin tekniseksi tuottajaksi ja myöhemmin ohjelmoijien esimieheksi päällepäsmärin rooliin. Moninpelissä mikään muu ei ole varmaa kuin kaaos. Yksinkertaisimmillaan kenttäeditorissa voi valita vain perusmaaston ja pudottaa siihen ratakartan, joka mukautuu automaattisesti maastoon. Leaderboardit, nettipelin serverilistat, ratojen jako ja monet muut suhteellisen monimutkaiset jutut onnistuvat suoraan valmiilla toiminnallisuuksilla, jos oma koodi vain on kunnossa. Leikin koko ajan Turbo Slidersin koodilla ja mieleen nousi juttuja, jotka tekisin nyt toisin kuin 15 vuotta sitten. ”Kun saa johtaa vain itseään, voi featurecreepata niin paljon kuin haluaa. ”Tekoäly oli minusta silloin ohjelmoinnin kiinnostavin puoli. Turbo Sliders Unlimited on tulossa Steamiin myyntiin, mutta esimerkiksi Discordista löytyy pelille jo ryhmä, jossa koodeja on tasaisesti jaossa. Esimerkiksi pitkän linjan pelisuunnittelija Aki Raula, joka kommentoi ensikohtaamista Turbo Sliders Unlimitedin käyttöliittymään ja autoihin ”koodarigraffaksi”. Se on”, Mannisto sanoo, mutta nauraa päälle. Unityssa on onneksi paljon muiden tekemää assettia, joita käytän. Tavallaan Unlimited-sana viittaa tähän: kaikki on mahdollista.” Esimerkiksi karttaeditori monipuolistui koko ajan
42 157924_.indd 42 27.1.2022 20.10.03. Sen kummempaa tavoitetta ei puuhassa ole, mutta omia ennätyksiä on hauska yrittää rikkoa. Ensimmäinen tavoite on yksinkertaisesti kunnostaa asema sen verran hyvään kuntoon, että sen voi avata asiakkaille. Yllättäen paikalle ilmestyy kovaotteinen korsto muistuttamaan siitä, kenen hyväntahtoisuuden varassa hyvinvointini onkaan. Voi ei! Enoni on kummisetä! TANKKI TÄYTEEN DRAGO Entertainment / Movie Games Arvosteltu: PC Versio: Myynti Minimi: Win 7/10, Intel Core i3 3.0 GHz, 4 Gt, GTX 660 Testattu: Win 10, i7-8700K 3.7 GHz, 16 Gt, GTX 1080 Ikäraja: Ei tiedossa. Markus Rojola Gas Station Simulator opettaa mitä tehdä, kun pumppu pettää ja letku löystyy. On tyydyttävää nähdä työnsä jäljet. Ajat ovat kovat, joten enon hyvää hyvyyttään lahjoittama huoltoasema vaikuttaa tarjoukselta, josta ei voi kieltäytyä. G as Station Simulator oli yksi viime vuoden yllätyshiteistä. Tässä auttavat muun muassa erilaiset minipelit. Hihat heilumaan Gas Station Simulatorin tehtävänannot ovat kiitettävän selkeitä. Paikka on lähestulkoon purkukunnossa, joten ensi alkuun on revittävä laudat ikkunoista, lakaistava lattia ja puhdistettava piha romuista. Huoltamon pihalta poimitut roskat voi nakata jätesäiliöihin, ja peli kertoo onnistuneiden heittojen etäisyydet. Sukulaismiehen hyväntahtoisilta vaikuttavat neuvot saavat kuitenkin ikävän sävyn, kun tulosta ei ala syntyä toivottuun tahtiin. Ennen kuin huomasinkaan, puolet pihasta oli putsattu roinista. Tasainen eteneminen kohti amerikkalaista unelmaa koukuttaa eikä kyllästymään pääse, koska etapit tuovat mukanaan aina uusia haasteita. Kuulostaa vaivalloiselta, mutta Gas Station Simulator saa raskaankin työn tuntumaan leikiltä. Steamja stream-listojen kärkeen syksyllä ampaissut peli on puolalaisen DRAGO Entertainmentin genrehelmi, jossa tarkoituksena on tehdä keskelle aavikkoa rakennetusta ja vuosia hylättynä olleesta huoltoasemasta menestyvä yritys. On äärimmäisen tyydyttävää huomata, miten pienellä jynssäyksellä romukasasta saa taiottua… No, hieman siistimmän romukasan
84 Ihastuttavan outo ja oudon ihastuttava simulaatiopeli. Unohtakaa Sonic the Hedgehogin läpäiseminen kuolematta kesällä 1992. Ensisilmäyksellä yksioikoiselta vaikuttava pelimaailma imaisee nopeasti sisäänsä, ja rytmiin uppouduttuaan töistä on vaikea irrottautua. palkitsevuus koukuttaa. Ihastuttavan outo ja oudon ihastuttava simulaatiopeli. Bensasäiliön sekä hyllyjen täyttämisestä on toki myös huolehdittava. Unohtakaa ensimmäinen Warzone-voittoni. Universumin osat asettuvat oikeaan järjestykseen. Häiritsemässä harmoniaa. Hätätilassa lisätienestejä voi hankkia ”putsaamalla” asiakkaiden autoja, mutta siinä on riskinsä. Voi, miten vihaankaan sitä rääpälettä! Jos olisin huoneessa ladatun aseen, Duck Huntin koiran, Mortal Kombat II:n Shao Kahnin ja Dennisin kanssa eikä minulla olisi kuin kaksi luotia, ampuisin Dennisiä kahdesti. Sitä paitsi, kun fysiikat pettävät ja autot kasaantuvat ajotielle, voi paikalle aina kutsua lentävän lautasen ratkaisemaan ongelman. Merkittävin pelisaavutukseni on rengasraudan heittäminen Dennisin takaraivoon viidestätoista metristä. Tiirikka kädessä yllätetyn huoltamonpitäjän maine on nopeasti pilalla. Monitasoinen palkitsevuus koukuttaa. Älä kuitenkaan hätäänny. Kun seinät on maalattu (minipeli sekin), hyllyt ovat täynnä eikä kassakoneen pohja paista jatkuvasti läpi, on aika laajentaa aukaisemalla korjaamo. Toisinaan kaikkien haasteiden selvittäminen voi tuntua mahdottomalta. Pian huoltoasema on sen verran siistissä kunnossa, että sisään uskaltaa päästää asiakkaita. Rikkoutuneen renkaan ja sivupeilin vaihtamisen jälkeen saattaa huomata, kuinka bensapumpulta kaahaa pois kiroileva (entinen) vakioasiakas ja kaupan sisällä mutkitteleva jono ulottuu ulko-ovelle saakka. Tämän jälkeen kunnostustöiden väliin on mahdutettava myös autojen tankkausta (oikean määrän pumppaaminen on oma minipelinsä) sekä virvokkeiden ja pikkunaposteltavan myyntiä. Ainoa tapa päästä ilkimyksestä eroon on heitellä häntä rojuilla. Ajoittainen epäonnistuminen ja paniikki ovat osa prosessia. Enkä voisikaan. ikka, riisuttu äänimaailma ja runsaat bugit eivät tee välitöntä vaikutusta. Siistillä huoltsikalla ammukset ovat valitettavasti vähissä. Hihat palamaan Lähistöllä asuva kauhukakara pitää hylättyä huoltoasemaa omana reviirinään ja näkee minut tunkeilijana, josta on hankkiuduttava eroon keinolla millä hyvänsä. Vasta maalatut seinät koristellaan kirkkoveneillä, asiakkaat karkotetaan hajupommeilla ja niin edelleen. Dennis, Dennis ja vielä Juokse, Dennis, juokse! Bugeja riittää, mutta onneksi useimmat ovat enimmäkseen harmittomia ja omalla tavallaan viehättäviä. Tahrana sielussa. Haasteiden lisääntyessä myös stressin määrä kasvaa. Dennis Demoni. Unohtakaa GTA IV:n, Hotline Miamin ja Hannah Montana: The Movien platinatrophyt. Yksinkertaiset mekaniikat, koruton gra. Eikä zen-tilan syntymistä voi estää mikään. Dennis, Dennis ja vielä kerran Dennis! Kaikkien työtehtävien onnistunut tasapainottelu vaatii harjoitusta. 43 157924_.indd 43 27.1.2022 20.11.07. Kun työpäivä päättyy ilman yhtäkään tyytymätöntä asiakasta, rinta pakahtuu ylpeydestä. Opinkin nopeasti pitämään lähistöllä pari hylättyä rengasta ja lankunpätkiä, joilla paiskoa tätä oman elämänsä Ville Vallatonta. Huonoa . Velkaa enolle ei ole vielä kuitattu. Suurimman tyydytyksen saakin siitä, kun onnistuu paiskaamaan riiviötä mahdollisimman raskaalla esineellä. Rutiinin ja oikean rytmin lopulta löydyttyä kaikki alkaa sujua kuin rasvattu. Jälleen yksi tyytyväinen asiakas. Ei yhtikäs mikään. Kaikesta huolimatta Gas Station Simulatorissa on sitä jotain. Vaikka olen sijoittanut ammusvarastoni huoltoaseman taakse suuren jätelavan viereen ja pois asiakkaiden silmistä, tiedän kuitenkin sen olevan siellä. Tai ainakin lähes. Menestyksekkään huoltoaseman pyörittämisestä tulee harmoninen olo. Sielu lepää. mutta antaa paljon. Dennis on lapsi, joten bensasäiliö tuskin räjähtää yön pimeydessä, mutta räkänokalla on kuitenkin ikävä tapa ilmestyä paikalle kaikkein kiireisimpinä aikoina tekemään kaikenlaista ilkivaltaa. Hyvää + Lupaa vähän, mutta antaa paljon. Dennis saattaa onnistua pilaamaan päivän ilmestymättä edes paikalle. KRÄKS! Paitsi Dennis. Ja kuka kumma onkaan sotkenut vasta siivotun vessan. Sen jälkeen töistä ei todellakaan ole pulaa
Papupadan temppeli on ensimmäinen haaste. Sentään huipputuloksensa saa tallentaa kavereiden tai perheenjäsenten ihasteltavaksi. Smarty kuljettaa lapsuuden Amiga-muistoihin mutta toimii nykypäivänäkin. Heti 28 vuotta ensimmäisen koodirivin jälkeen Smarty and the Nasty Gluttons julkaistiin ilmaisjakeluun heinäkuussa 2020. Kickstart 1.2 Testattu: Amiga 600, Furia 33 MHz Turbo, 2 Mt Chip RAM, 9,5 Mt Fast RAM, Kickstart 3.X & PC / WinUAE, Xbox One Pro Controller Erinomainen ysäritasoloikka Amigalle eli pelikoneista parhaalle. Lokakuussa 2021 istuin päivätyöhöni liittyvän koulutuksen jälkeisellä illallisella. SUOMIPELI ALKUPELIITTISELTÄ AJALTA Project Comeback development team: Eero Tunkelo, Sami Karjalainen ja Jouni Korhonen Minimi: Amiga 500, 1 Mt Chip RAM. Smartyä voi helposti kokeilla kuka tahansa pelihistoriasta ja laadukkaista tasohyppelyistä kiinnostunut. Onhan Amigassasi lisämuisti. Smartyn laitevaatimukset on tarkoituksella haluttu pitää pieninä ja se toimiikin A500:lla, josta löytyy 1 megatavu keskusmuistia, mikä olikin tuohon aikaan useilla peleillä minimivaatimuksena. Huonoa . Toisena koodarina toimi Sami Karjalainen, ja mukana oli kokonaisuudessaan noin kymmenhenkinen tiimi. Vuonna 2017 projektissa alussakin mukana ollut Jouni Korhonen löysi Eeron vanhojen levykkeiden joukosta Smartyn esiversion, kräkkäsi oman koodinsa ja julkaisi ensimmäisen pelattavan prototyypin. Suosittelen Smartya ainakin pelihistoriasta kiinnostuneille ja Amiga-tasoloikkien ystäville. Kolkkauksesta palkinnoksi saa avaimen, ja kun nipussa on viisi avainta, pääsee seuraavaan kenttään. Hyvää + Grafiikka, musiikki ja pelattavuus. Yksinkertaisen mutta toimivan ideansa sekä pirteän ja värikkään ulkoasunsa ansiosta Smarty and the Nasty Gluttons on laatutyötä – onneksi se saatiin julkaistua kaikkien näiden vuosien jälkeen! Hieno fyysinen pakkaus sai kunniapaikan kokoelmissani suomalaisten pelien joukosta. Krokotiilimaiset vastustajat on tarkoitus tainnuttaa ampumalla, jonka jälkeen palloksi käpertynyt vihulainen pitää nopeasti pudottaa ylemmältä tasolta toverinsa niskaan. En ollut uskoa korviani: suomalainen Amiga-peli vuonna 2020. 44 157918_.indd 44 27.1.2022 20.14.57. Emulaattorin etuna on tallennusmahdollisuus, jos taidot tai hermot eivät muuten riitä. Myöhemmin peli sai myös fyysisen pakkauksen, kiitos brittiläisen Bitmap Softin 1900-luvun heleys Smarty and the Nasty Gluttons kuuluu aikakautensa suosituimpaan genreen eli tasohyppelyyn. ADF-tiedosto toimii sellaisenaan WinUAE-emulaattorilla PC:llä, mutta retroharrastajat pelaavat tietenkin oikealla Amigalla. Haaste voi olla monille liikaa. Ensimmäisenä haasteena on ADF-tiedoston siirtäminen levykkeelle tai Amigan kiintolevylle. Värikkyys alkaa alkuruudusta. Myös Tunkelo ja Karjalainen innostuivat löydöstä ja halusivat tehdä pelille jotain. Kaivoksessa kuhisee. Smarty vietti melkein 30 vuotta limbossa, mutta nyt saavat ilkeät mässäilijät kyytiä! S uomi on pieni paikka. Ville Wikström Historiasta ei nouse vain peli-ideoita, välillä sieltä nousee kokonaisia pelejäkin. Vieressäni istunut herrasmies esitteli itsensä Eero Tunkeloksi ja hän kertoi julkaisseensa viime vuonna Smarty and the Nasty Gluttons -pelin Amigalle. Amiga 500 -omistajien pitänee turvautua samaan keinoon, joka koitui aikoinaan Amigan turmioksi, eli kaverilta kopiointiin. Autenttinen kokemus syntyy Amigan ja kuvaputkitelevision avulla. Maailmoja on viisi, jokaisessa saman verran kenttiä eli 25 yhteensä. Toinen ysäristä muistuttava seikka on haaste: yksi kosketus on Smartylle kuolemaksi ja välillä on vaikea huomata, mistä vihulaiset pomppivat. Tosin ilmaisen pelin kohdalla pysyy omatunto puhtaana. Tunkelo kertoi työn alkaneen jo vuonna 1992 Avesoftin nimissä. Jossain vaiheessa keskustelu siirtyi retropeleihin. Minä kopioin pelin korpulle siirrettyäni sen ensin Amiga 600:lle PCMCIA-korttipaikan kautta. Välillä selvitetään bonustasoja, joista voi saada vaikka lisäelämiä. 11-vuotias Smarty-poika seikkailee unimaailmassa, jossa vastaan tulee otsikosta tuttuja inhoja mässäilijöitä. Viimeisessä linnassa ahmateilla on nahkatakit. Omalla viritetyllä Amiga 600:lla Smarty pyöri erinomaisen hyvin, ja pelin pirteä grafiikka pääsee hienosti oikeuksiinsa kuvaputkitelevisiolla. Grafiikat ja musiikit saatiin valmiiksi jo 90-luvulla, eikä Smarty olisi hävennyt aikalaistensa joukossa. Avesoftin mentyä konkurssiin Tunkelo hankki Smartyn oikeudet itselleen, mutta projekti jäi vuosikausiksi unholaan. Pirteä pikseligrafiikka ja Amigalle ominaiset menevät musiikit ilahduttavat. Ihanan ysärihenkinen sisältö. Kun elämät loppuvat, on se Game Over ja paluu alkuruutuun. Tästä alkoi kolmen vuoden työ, kun kolmikko viimeisteli Smartyn lopulliseen muotoonsa. Smartyn perusidean oppii helposti ja kentät ovat nopeita, joten ei alusta aloittaminen hirveästi harmita. Pelin voi ladata ilmaiseksi osoitteesta smartygame.fi. Samalla aikaa kului ja Amiga muuttui ajankohtaisesta pelikoneesta legendaksi
SID (epävirallinen) / Sega Arvosteltu: C64 Saatavilla: Master System, Game Gear, emulaattorit Moninpeli: Ei Muuta: Saatavana csdb.dk/ release/?id=212190 Ikäraja: Ei ole. Vaati aika monta yritystä ja latailua. SID:n kääntämä Sonic the Hedgehog. Arvostelu pisteillä on tavallaan turhaa näin vanhalle pelille, mutta toisaalta lopputulos ei vaadi (vahvoja) nostalgialinssejä, ainoastaan klasisen pikseligrafiikan arvostusta. Ei sillä, etteikö Sonic kiitäisi tässäkin melkoista haipakkaa, mutta kentät ovat selkeämpiä eikä kiihdyttely ole itsetarkoituksellista elvistelyä. K olme vuotta sitten C64:n tasoloikkavalikoimaan ilmaantui Super Mario Bros., nyt Tasavallan tietokoneen repertuaariin saapuu myös nimimerkki Mr. Huonoa . 45 158002_.indd 45 27.1.2022 20.20.30. Väripaletit ja -määrät ovat luonnollisesti Segalla parempia, mutta muuten C64 pääsee todella lähelle alkuperäistä. Ei pystykään, joten lähtökohtana on teknisesti huomattavasti lähempänä olevan 8-bittisen Master Systemin Sonic, joka tosin häviää Mega Drive -versiolle yllättävän vähän. Kuusnepan Sonic the Hedgehog liikkuu tekijänoikeuksien harmaalla, ellei peräti mustalla alueella. C64-käännös on erittäin hyvä, sillä kentät ovat sisällöltään samanlaisia kuin Master Systemillä. Syy möhlimiseen saattoi tosin osittain olla ohjaimessa, sillä vauhdikasta Sonicia tahkotessa tuli ihan yleisesti ikävä jotain parempaa tikkua tai padia kuin TheC64:n kohlo Competition Pro -kopio. Sonicin inertian tarkka hallinta ei nimittäin ole natisevalla monsterilla mitenkään helppo nakki. Mutta ei kai C64 nyt mitenkään pysty 16-bittisen Mega Driven Sonicia jäljentämään tyydyttävästi. Näkyvin ero alkuperäiseen on tietysti väripaletti. Master Systemin Sonic the Hedgehog on alusta asti selkeästi alustalleen tehty peli eikä väkisin väännetty Mega Drive -käännös. Master Systemin Sonicin tempo on matalampi, mikä on eduksi pelikokemukselle. Flipperikentissä meno ei pysähdy hetkeksikään, vaan Sonic kimpoilee flipukomponenteista eteenpäin. Seuraava vesikenttien kaavamainen matsi menikin sitten läpi tokalla yrityksellä. Kuusnepa tarvitsee vähintään REU (RAM Expansion Unit) -lisämuistipalikan, joka oli saatavilla jo muinoin, mutta itse en muista sellaista kellään nähneeni. Viidakkokenttien pomo-ottelu käytiin liaanin muodostamassa ”kulhossa”, josta Sonic liukui maassa ollessaan keskustaa kohti. Kentissä ei nähdä looppeja tai vastaavia, mutta muun muassa kookkaita liukumäkiä, pikajuoksuun ja korkeisiin ilmalentoihin tuuppaavia jousia ja muita jippoja löytyy. Sonic toimii aidolla C64:lla, mutta ei toki ihan joka jantterin kokoonpanolla, sillä Master System on teknisesti kasibittikaartin yläpäätä. Petri Heikkinen SONIC THE HEDGEHOG Commodore 64:n epävirallinen tasoloikkakaarti laajenee itsellään Sonicilla, sinisten siilien nopeuskuninkaalla. Muutaman kentän välein tulevien Dr. sua piisaa riittävästi. Robotnik pudottaa reunoilta vieriviä pommeja, joita ei saa hipaistakaan. Alusta huomioiden jälki on suorastaan vaikuttavaa – lisämuistin ja/tai sen nopealla muistialueiden vaihdolla on selvä vaikutus kuusnepan ulosantiin. Entäs se peli. C64:n (ja Master Systemin) Sonic on yllättävän viihdyttävä tasoloikka eikä suinkaan mikään B-luokan katalogintäyte. Sonic-teema on sovitettu taitavasti vaatimattomammalle alustalle. Helppo homma. Mukavasti rullaavan grafiikan ohella pirtsakat musiikkitilutuksetkin ovat onnistuneet mainiosti. Kentät ovat selvästi erilaisia ja pienempiä, mutta meno tuntuu ehdalta Sonicilta: korkeita hyppyjä, väkkäränä pyörimistä ja vauhdikasta juokSIILI SEGASTA NEPAAN Mr. Yritä siinä sitten vältellä osumia, kun reunojen yli lipsumisesta seuraa kupsahdus ja liike-energia heittelee sankaria. Hyvää vetoa seuraavat, kenttien väliset flipperimäiset bonustasot ovat ihan uutta minulle. Flipperibonuskentissä sinkoillaan jatkuvasti paikasta toiseen. Ailahteleva vaikeustaso. Mega Driven Sonicin posketon vauhtihurjastelu oli ysärinä vaikuttavaa katsottavaa, mutta minusta se ei ole koskaan ollut erityisen miellyttävää pelaamista, kun en näe, mihin olen menossa. No, TheC64:n muistitallennukset auttoivat onneksi vaikeimpien paikkojen kohdalla. Itse pyöritin Sonicia TheC64:llä, joka hoitaa kätevästi säätöseikat puolestani. Tosin Sonic on saanut olla huomattavasti Mariota kauemmin vapaassa jaossa. Hyvää + Ehta Sonic-tasoloikka. Robotnik -bossimatsien järjestys ei ihan natsaa, sillä vaikean väännön jälkeen saattaa tulla heittopussi. Tallennustilaa Sonic vie kaksi lerppua, ellei satu omistamaan toista harvinaisuutta, 1581-korppuasemaa. Alusta uudestaan aloittamista en nimittäin retropeleissä kaipaa pätkän vertaa. Ilman niitä en olisi päässyt lähellekään loppua, en edes kunnon padilla, vaikka aikalaiset Master Systemin Sonicia helppona pitivätkin. 84 Sonic the Hedgehog -tasoloikka Commodore 64:lle nykyaikana, mikä on juttu jo itsessään
Vuonna 1940 Moskovaan yrittävä Saksa ja sitä puolustava Neuvostoliitto taistelevat etupäässä talvisissa metsissä ja pienissä kylissä. Vuonna 1942 Italia sekä Saksa Tunisian huonojen italialaisten tankkien jälkeen tuore Panzer III:ni tuntui jo koeajossa voittajalta. Taas erinomainen ratkaisu, joka voittaa sekasodan, jossa joka puolella on jopa samat työkalut. Eikä sekään haittaa, että pelimuodot pohjautuvat kaikkien aikojen suosikkiini, vieläpä erinomaisesti tehtynä. Paukut loppu, mutta Stuka sentään savuttaa. O nnistumisen resepti ei ole monimutkainen: yhtä innovaatiota lukuun ottamatta Enlisted vain tekee asiat oikein maustamalla menevän räiskintäpelaamisen hauskuuden sopivalla määrällä realismia. Tämä hevonen on kuollut Toinen maailmansota ei ole minulle mikään suuren intohimon lähde. Sotateatteri esittää Enlistedin sotateattereissa pyörii nykyään neljä erilaista sotanäyttämöä, jokaisessa oma kampanjansa, aseensa ja kalustonsa. Miten räiskintäpeli voi olla noin kuolettavan tylsä. Ei sekään haittaa, että maalirikas ympäristö luo illuusion oikeasta osaamisen tunteesta. Nnirvi ENLISTED Mitä sitä kiertelemään: Enlisted on kaikkien aikojen paras moninpelisotaräiskintä, vaikka sen aihe on kuivaksi tiristetty toinen maailmansota. Eri medioissa siitä on jo otettu kaikki irti ja räiskintäpeleissä Battlefield, Red Orchestra, Rising Storm ja lukemattomat muut tekevät jotakuinkin samat virheet. Varsinkin Battlefieldin luotisienien jälkeen Enlistedin aseissa tuntuu olevan tehoa, koska vihollinen ei yleensä jatka juoksuaan, kun häneen osuu. 46 157919_.indd 46 27.1.2022 20.32.50. Esimerkiksi Hell Let Loosen pelikuvaus on täynnä vaaranmerkkejä, Battlefield 2042:n tappoi minulle sen oma ilmaisviikonloppu. Tiivistyksenä Enlistedin kaikki pelilliset ratkaisut tukevat sitä, että kuolleita hetkiä ei ole, on vain kuolleita sotilaita. Ehdottomasti tärkeintä räiskintäpelissä on, että tappaminen toimii. Suositus: Intel Core i5, 8 Gt RAM, GeForce 1060 tai Radeon series RX480 Moninpeli: 20–32 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt dä yhteistyötä. Taistelukyky palautuu kun haavan sitoo, mikä normaalisti kestää 9 äärimmäisen pitkää sekuntia eikä palauta kuin osan pisteistä. Ne muuttavat sodan yksinäisiksi pelaajiksi, ja luottavat naiivisti siihen, että pelaajat osaavat tai edes haluavat tehSOTA ON VOITETTU Darkflow Arvosteltu: PC Saatavana: Xbox One ja Series S/X, Playstation 4 & 5 Versio: 0.2.5.30 Minimi: Intel Core i3, 8 Gt RAM, GeForce 660 tai Radeon series 78XX. Omia virheitä on realismin hylkääminen, jolloin pelistä tulee yksinkertaista höttöistä sinkohippaa, tai realismin ylikorostus, jolloin pelistä tulee totista puurtamista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että voi rynnätä bunkkeriin ja tuurilla suolata konepistoolin lippaallisella joukkueellisen vihollisia, siinä missä muissa peleissä yksi vihollinen joko vaatii vähintään puoli lippaallista tai kuolee yhteen luotiin. Aseiden teho tippuu matkan myötä, mutta vähänkin lähempänä ammuttu luoti vähintään haavoittaa, minkä jälkeen kohde ei pysty kuin ryömimään. Kaikki näyttää ja tuntuu sodalta, siis siltä hyvältä Korkeajännitys-sodalta, ei ikävältä oikealta sodalta. Enlistedissä tunnelma on vakiona se, mikä muissa sotapeleissä onnistuu vain silloin harvoin, kun tiimipeli todella toimii. Normandia ei ole vain kaunista maaseutua
Jo sujuva tappaminen ja erinomaiset pelimuodot tekisivät Enlistedistä sodan voittajan, mutta ei siinä kaikki. Conquest on kaikille tuttu rakastettu pisteenvaltaus ja samalla Enlistedin huonoin pelimuoto. Bonusta Darkflow saa siitä, että vaikka kartta ja pelimuoto olisi sama, pisteiden paikkaa ja hyökkäyksen suuntaa vaihdellaan. Kiväärimiehet ovat perusyksikkö, jolla saa täytettyä joukkueen kaikki vaYksi Moskovan taisteluista sijoittuu isoon kartanoon. Berliinissä käydään ehkäpä Enlistedin kiivaimmat taistelut. Enlistedissä kaikki pelimuodot ohjaavat pelaajat toistensa niskaan samalle alueelle. Se on parempi vaihtoehto kun minuuttien odottelu, sillä Enlisted on kuin keksi, siis sebab: huonoimmillaankin aika hyvää. Kaikkein uusin pelimuoto on Berliini-kampanjan Armored Train, jossa panssarijunaa vallataan ja puolustetaan. Itse annan käskyn kohteen miehittämiseen, jolloin kuollessani vaihtoruumiini on jo valmiiksi matkalla oikeaan paikkaan. Enlistedin maustaa niitä roolipelaamisella: jokaisella sotilaalla on oma nimi, ulkomuoto, ominaisuudet ja perkit, joiden määrä riippuu sotilaan tasosta. Missä kaikki on. Vain viritetyn pommin voi purkaa. Vuonna 1944 Yhdysvallat nousee maihin Ranskassa, Saksa vastustaa. Botit ehkä ovat suuri syy, miksi osa mieluummin pelaa jotain Bäfää. Juostavaa on ilman rakennettuja spawnejakin vain 100–250 metriä, joten taistelu on aina poikkeuksellisen kiivasta. Ennen sitä vihu voi vallata niitä takaisin. Mutta ne ovat tyhmiä. Harvinaisemmassa Assaultissa on Conquestin geenejä, sillä vallattavia pisteitä on välillä kaksi, ja kummatkin pitää vallata. Botteja ei ole tarkoitettu korvaamaan ihmisiä vaan niiden tärkein rooli on luoda illuusio oikean näköisestä sodasta, jossa edetään ryhminä eikä yksin. Yksinäisyys ratkaistu Yksinäisten sotilaiden harhailu on ratkaistu toimivalla tavalla. Boteilla ratkaistaan myös odottelu. Joka kampanjassa on Invasion, jossa vallataan aluetta lineaarisesti piste kerrallaan. Pelaaja voi vapaasti hyppiä sotilaasta toiseen, kun tilanne vaatii tai henki lähtee. Pääsääntöisesti kannattaa liikkua aina ryhmänä. Tunisia muistuttaa Bäfää, koska maasto on poikkeuksellisen aukeaa. Lisäksi minut on vaikeampi tunnistaa seasta ihmiseksi. Kun se on vallattu, juna pysähtyy ja jatkaa matkaa vain kun se on vallattu takaisin. Uusi Tunisiassa usein nähty Demolition on puhdas Rush, jossa viritetään pommi tai kaksi per vaihe. Samalla logiikalla jääkiekkoa pitäisi pelata viisi kertaa suuremmalla kentällä. yrittävät vallata Tunisiaa, jota puolustavat Englanti ja Yhdysvallat. Sota on joukkueurheilua, joten pelaajia pitää olla paljon. Toistaiseksi viimeisenä Neuvostoliitto ja Saksa käyvät kiivasta kaupunkisotaa toukokuussa 1945 raunioiksi jyrätyssä Berliinissä. Bottijoukkue ei ole kavereiden korvike eikä lisäelämäpankki vaan työkalu, joka antaa laumasuojaa. Taistelu panssarijunasta on uusi pelimuoto. Vaikka niiden käyttäytymistä voi rajoitetusti säätää, ja niille voi antaa yksinkertaisia komentoja, ne osaavat lähinnä roikkua ihmispelaajan mukana ja käyttää perusaseita. Senkin näkemys on Bäfää parempi, koska vallattavien pisteiden välimatka on noin kolmannes Bäfän maratonista. Enlisted ei yritä kerätä matsiin 128 tai 64 ihmispelaajaa, vaan 20–32, mutta heistä jokainen on osa 5-9 sotilaan ryhmää aselajista riippuen. Kuolema tasa-arvolle! Enlisted dumppaa kliinisen tasa-arvon: sen osapuolet ja niiden aseet ovat reilusti omanlaisiaan, koska malli on otettu historiasta. Loput pelimuodot ovat variaatioita omasta suosikistani, Rushista, jonka Battlefield 2042 ilmeisesti juuri poisti. Toistuvana virheenä tästä on jäänyt pelisuunnitteluun kestoharha, että myös kenttien pitää olla suuria, jotta niissä voi harrastaa ”taktiikkaa”. Peli on vielä beta, ja vaikka se kehittyy ihailtavalla vauhdilla, toivon, että näillä mennään, kunnes kaikki perusjutut ovat finaalikunnossa. Darkflow’n mielestä matsien pitää alkaa 40 sekunnissa, jonka jälkeen puuttuvat pelaajat korvataan bottijoukkueilla. 47 157919_.indd 47 27.1.2022 20.33.01. Yksi silta liikaa, budjettiversio. Joukkueilla on historiallinen rooli ja kiinteä(hkö)t kokoonpanot, eli tietyt aselajiin kuuluvat perusyksiköt, jotka on pakko olla, ja tukiyksiköt, joissa saa tehdä omia valintoja tarjotuista vaihtoehdoista. Lopputulos on ympäri kentän reunaa harhailevia sniputtajakoukkaajia. Näiden tilalle otetaan alkupelin aikana ihmisiä. Toivottavasti kampanjoita ei hetkeen tule lisää, koska jokainen kampanja jakaa pelaajakuntaa pienempiin osiin. Uusia karttojakin tulee tasaisesti. Kokemuksella miehiä (ja joukkueita) kehitetään paremmiksi. Ranskan maaseutu pikku kaupunkeineen (enemmän tai vähemmän raunioina) on taas omantyyppisensä ympäristö
Verrattuna vanhaan systeemi on selkeä ja miehet pysyviä, mutta grindaus tuntuu lisääntyneen ja aselotossa oli oma jännityksensä. Tankeissa ei ole hipareita, niissä pitää tietää, mihin kohtaan ampua, sillä sisuksissa on oikeat asiat oikeilla paikoillaan. 48 157919_.indd 48 27.1.2022 20.33.10. Jos moninpeliräiskintä edes etäisesti kiinnostaa, Enlisted kannattaa koetaistella, koska ei se todellakaan maksa mitään. Itselläni on 9–10 slottia per kamppis. Idioottien suruksi omaa puoltaan, edes omaa joukkuettaan, ei voi sabotoida, koska aseet eivät vahingoita omia. Se rakentaa esteitä, suojia, ammuslaatikoita ja voiton avaimen eli ylimääräisen spawnipisteen. Panssarintorjuntamiehellä on joku aikakautensa panssarintorjunta-ase, joiden käyttö vaatii opettelua. Jos ampuu ammusvaraston kohdalle, räjähdys. Kaveritiimit osaavat käyttää vaikka Discordia, ja itse arvostan, ettei tarvitse kuunnella taustalla soivaa radiota, venäjää tai jonnekiljuntaa. Yllättävää kyllä, kun ei heti anna periksi, siihen tottuu. Premium-tili tuplaa saadun kokemuksen plus muita iloja, Battle Passilla saa tavaraa helpommin, plus se maksaa itse itsensä, jos pelirahaa ei käytä mihinkään muuhun. Merkittävä osa pelaajista on pelitaidottomia kokeilijoita, jotka eivät ymmärrä leikin sääntöjä eivätkä leluja. Nyt myös ajoneuvot, mikä on hienoa! Siinä missä pronssia tippuu joka matsista, hopeaa saa tehtäviä suorittamalla, nyt myös 25K ja 50K kampanjaexpan välein. Tai joku noista kolmesta yksinään. Hyvää + Pelimekaanista parhautta. Lentäminen vaatii totuttelua, koska niitä lennetään oudosti: ohjaustapa (yleensä) hiiri, ohjaa kursoria, jota lentokone seuraa. Se on toki epärealistista, mutta eliminoi täydellisesti pelinpilaajat. Toisaalta peli joutuu maksamaan yllättävän hinnan ilmaisuudestaan. Ehkä siksi Enlistedissä ei ole omaa äänikommunikaatiota, luojan kiitos. paat paikat. Aseena on pulttilukkokivääri tai puoliautomaatti. Huonoa . Oma tykistökeskitys tai räjähdepanos tappaa vihollisen lisäksi vain pelaajan itsensä. Yhteen asiaan kannattaa oikeasti sijoittaa. Lottoarvonta on historiaa: miehet ja aseet ostetaan hopealla ja päivitetään pronssilla. Tankeilla on ongelmia Berliinin ahtaudessa. Minulle grindi on lähinnä motivaatiota – aina tuntee, että saa jotain. Tai no, minulle se maksaa leijonanosan peliaikabudjettini vapaa-aikasarakkeesta. Premium-joukkueisiin rahaa ei kannata käyttää, ne ovat ylihintaisia. Ongelmana uusi ase saattaa olla yhdentekevä tai jopa huono. Loput ovat enemmänkin tukisotilaita, joiden tuliase on kivääri tai puoliautomaatti. Lisäksi ne jäävät kiinni milloin mihinkin, jo pelkkä juoksuhaudan ylitys vaati taitoa. Erikoistunut pioneerijoukkue osaa näiden lisäksi rakentaa KK-pesäkkeen, AT-tykin tai IT-tykin. Jos ei ole valmis maksamaan rahaa, joutuu maksamaan ajallaan. ENLISTED Kapealla kadulla kiikarikivääri voi loistaa. Lentokoneet ja tankit ovat semirealistisia. Minua harmittaa lahjattomuuteni: vaikka hieroin tätä tekstiä, juutun ylimalkaisten detaljien viidakkoon, enkä saa välitettyä sitä, miksi Enlisted on niin erinomainen, sitä parempi, mitä useampaa pöhöttynyttä kilpailijaa kokeilen. Tukiyksiköistä tärkein on pioneeri. Tunisian avomaasto on ikävä kyllä kuin luotu pitkän matkan ammuskeluun. Tankkien tuhoaminen on oma taiteenlajinsa, varsinkin AT-aseilla. World of Tankkaajalla purkka putoaa, sillä Enlistedin tankit ovat todella hitaita ja kömpelöitä, tykkitornikin kääntyy hitaasti kuin ihmisen mieli. Vielä on vaikea sanoa, kuinka hyvin systeemi toimii, mutta toisaalta Darkflow muuttelee peliä innolla, josta moni saisi ottaa oppia. Normipelissä esimerkiksi kaikki aselajit ovat enemmän tai vähemmän heti auki, grindaamalla ehkä avataan uusia aseita ja kosmetiikkaa. Ryhmätyö, ei tyhmätyö Moninpeleissä pahin ongelma ovat muut pelaajat, minkä huomaa Enlistedinkin foorumeilla. Free-2-playn vaatima grindaus. Jokaisella maalla on pelilliset vahvuutensa ja Venäjällä se on fantasiastrategiat sekä ennen kaikkea toiminnalliset sotapelit. Toisaalta tankilla vedetään aika huolettomasti läpi taloa pienemmistä esteistä, kuten muureista ja vajoista. Varsinainen ongelma näyttää someanalyysin perusteella olevan tämä: Ismo Ilmaispelaaja haluaa pelata joka kampanjaa kummallakin puolella. Chatti toimii oman puolen kesken, kommunikointiympyrän peruspyynnöt ja käskyt ylittävät kielimuurin. Systeemiä tuetaan päivittäisellä loggauspalkinnolla ja eventeillä. Ja pitääkin, koska lentokoneilla voi kääntää matsin. Grindi on ikuista Enlisted on free-2-play-peli. Enlistedin valittaja, ja niitä riittää, laskee, paljonko hänen pitää pelata, että pääsee joka kampanjan liittoutuneilla ja akselivalloilla maksimitasoon, jolla jokainen mies on Huippu Äiä ja aseet tapissa. Tukiversio radiomiehestä voi tilata tykistöiskun kolmen minuutin välein, mutta erikoistunut radiojoukkue voi tilata iskun minuutin välein, ja nykyään räjähdykset voi korvata hyökkäyksessä huippuhyödyllisellä savulla. Suurin uudistus on kokonaan uusittu miesten ja varusteiden hankintasysteemi. Joukkueet toimitetaan minimimiehityksellä, joten niihin grindataan lisää miehiä, parempia aseita sekä lisävarusteita. Konekiväärimiesten roolia tuskin tarvitsee rautalangasta vääntää, rynnäkkösotilaat taistelevat konepistooleilla. Tasot ovat uusia joukkueita, bonuksena avautuu myös uusi ase, tankki tai lentokone. Jos ampuu tyhjään kohtaan vaunun sisällä, kuuluu kolahdus. Enlistedin sota ei kaipaa yhtä miestä, koska niitä on mukana kokonainen ryhmä. Mutta taktisella tajulla tankista voi tulla tuomiopäivän ase, kun hyvästä asemasta niittää jalkaväkeä konekiväärillä ja sirpalekranaateilla. Muuta peli ei tarvitse, ei edes omia kavereita. Seurauksena hän on joka rintamalla joka puolella low tier -pelaaja, joka ei ikinä pääse leikkimään uusilla leluilla. Vapaapelaaja saa kentälle vain 4 joukkuetta ja yhden tankin tai lentokoneen, premium-tili lisää 1+1 paikkaa. Saiturinkin kannattaa harkita kampanjakohtaiset pysyvät lisäpaikat, nimittäin vähillä paikoilla taktiset vaihtoehdot ovat vähissä ja liian moni täyttää vähät paikkansa joillain konetuliaseilla ja sniputtajilla. Vaikka pelaisin puolella, jossa minulla on auki vain alkupään helpot yksiköt, olen silti yleensä parhaiden joukossa. Kampanjassa avataan noin 30 tasoa per puoli. Liekinheitinja krh-miehet operoivat vain omassa joukkueessaan. Vähän ennen joulua lentäjille hankittiin laskuvarjot, mikä on vuoden kamikaze-lentojen jälkeen onni ja autuus
Lisäksi botit eivät rakenna mitään eivätkä tuhoa tankkeja. Välillä ihmiset saa tekemään oikein, jos heille kertoo, mikä on oikein. Se johtaa helposti pisteen menettämiseen, osamaksulla, kun vihollinen aina välillä hallitsee pistettä yksin. Tankin voi tuhota itsekin. Puolustuksessa linjojen taakse rakennetut lähispawnit ovat riskittömämpiä kuin hyökkäyksessä. Oli kyseessä hyökkäys tai puolustus, spawnin rooli on sama: joukkojen nopea täydennys. Kun juostaan 50–100 metriä, menetykset saadaan vauhdilla korvattua. On turhan yleistä, että hallintapistettä ympäröivät talot ovat täynnä väkeä, mutta pisteellä ei ole ketään. Muun muassa tämän takia suosittelen rahan törsäämistä slottien avaamiseen, jotta taktiset optiot kasvavat. Siksi yleissääntö taktiikkaan on hyökkäys, aina pitää painaa päälle. Ensinnäkin joka miehellä on dynamiittipakkaus. Kaikki vähänkin paremmat pelaajat automaattisesti merkitsevät tankin, pidä huoli, että ole yksi heistä. Pioneeri on miehistä parhain Pelin tärkein yksittäinen mies on pioneeri eli engineer. Lentokoneissa käytännössä vain 250 kilon ja isommat pommit, tai niiden vastaavat koot Liittoutuneilla, ovat tehokkaita tankkeja vastaan. Konetykeillä, raketeilla ja 50 kilon pommeilla vaunun tuhoaminen onnistuu satunnaisesti ja silloinkin vain pikkutankkeja vastaan. 49 157920_.indd 49 27.1.2022 20.39.35. Taistelun voi oikeasti ratkaista yksi ainoa mies, kunhan edes hän on kartalla. Onneksi uusi spawni automaattisesti tuhoaa edellisen. Ullakkospawnit ja hiekkasäkkisumput ovat virhe, koska tekoäly jää jumiin niihin. Osittain sen ehkä selittävät bottijoukkueet, osittain eivät. Foorumit ovat itkua täynnä epis-tankeista. Tankkien pääroolina on niittää jalkaväkeä. Jos kyseessä on hyökkäys, tykistösavun arvoa kohteeseen ammuttuna ei voi tarpeeksi painottaa. VaikSpawnin voi rakentaa lähimmilleen 40 metrin päähän kohteesta, jo jossain 100 metrin päässä kannattaa rakentaa ensimmäinen, mahdolliVOITA SOTA, SÄÄSTÄ TUHANSIA HENKIÄ PANSSARINYRKKISÄÄNTÖJÄ ENLISTEDIIN sen kuoleman varalta. Mutta miksi. Pioneerilla on yksi duuni, joka on tärkeämpi kuin muut yhteensä, ja se on Spawn/ Rally Pointien rakentaminen, koska niillä matsi voitetaan. Se nimittäin oppii HE-kranaattien lisäksi ampumaan savuammuksia. Kun juostaan 150–250 metriä, hallintapisteen saturointi on hidasta. Muuten tykistöä kannattaa käyttää pääasiassa valtauspisteiden desinfiointiin, eikä haaskata turhana yritykseen tuhota takalinjatankkia. Tanks must die! Toinen äärimmäisen tärkeä sääntö liittyy tankkeihin. Se heitetään, tarvittaessa oma henki uhraten, tankin sivuun. Siksi joka joukkueessa pitää olla vähintään yksi pioneeri, vaikka kuinka houkuttelisi konepistooli, konekivääri tai kiikarikivääri lisää. Näin ollen voitto perustuu aina siihen, että näihin pisteisiin syötetään mahdollisimman tehokkaasti omia joukkoja. Ja moni pelaaja kaivaa dynamiitin laukustaan, jopa AT-miehet saattavat kaivaa Panzerfaustin esiin. Y ksi Enlistedin mysteereistä on sen pelaajakunnan suhteeton typeryys ja osaamattomuus. Ei spawneja yläkertoihin! Joku merkitsi tankin, Stukani muuttaa kurssia. Ilmassa oleva syöksypommittaja näkee merkin ja vaihtaa kurssia. Kaikki muu, kuten puolustuslaitteet tai lisäammukset, ovat lähinnä bonusta. Bottijoukkueet tunnistaa parista asiasta: tappoja on vähän, mutta menetyksiä paljon. Nnirvi Ei sota yhtä miestä kaipaa. AT-kivääreillä pitää tietää, missä miehet ja ammukset ovat tai ainakin ampuja, koska siihen kohtaan ampumalla tankki joko kuolee mies kerrallaan tai ottaa pitkät. Jos pääsee lähemmäksi, niin sitten taas vasara heilumaan. Aina kun näet tankin ilman markeria sen päällä, merkitset sen heti, automaattisesti V-näppäimellä tai padin vastaavalla. Pioneeri on se yksi mies, jota sota oikeasti kaipaa, ja hyvin usein se olet sinä. Silloin sinun nakkisi on K/D-ratio unohtaen rähjätä pikachatissa DEFEND POINT muutamankin kerran peräkkäin, rynnätessäsi itse täyttämään aukkoa. Nähdessäsi tankin, tähtäät sitä ja painat sitä nappia jossa on V. Varsinkin avoimessa Tunisiassa, jossa puolustavat kämpperit yhtäkkiä näkevätkin vain metrin, ei satoja, eteensä. Oman armeijan kokoonpano riippuu kampanjasta, mutta yksi asia minulla on vakio: tankki, hävittäjä ja rynnäkkökone ovat aina mukana. Savu parantaa terveyttä Yksi matsinkääntötemppu vaatii tykistöjoukkuetta. Puolustajat kun usein tekevät vastahyökkäyksiä, ja vaikka he eivät välttämättä löydä spawnia, heidän läheisyytensä tukkii sen käytön. Jos tämä näky ei ole tuttu, pelaat väärin. Väärin. Joskus jopa kannattaa vain olla hiljaa ja rukoilla, että tuo Jumbo ei näe pikku panssariautoani. Koska todennäköisyys sille, että tankki pian maagisesti tuhoutuu, kasvaa dramaattisesti. Syyn tajuaa jokainen, paitsi suurin osa Enlistedin pelaajista. Koska maaleja ei yleensä merkitä, lentäjän paras kaveri on tankin tykin varsin selvästi näkyvä suuliekki. Tankki on myös käytännössä sokea. Yksi pelaaja voi rakentaa vain yhden spawnin, joten se kannattaa käyttää hyvin. Tankkisodassa kaikki riippuu siitä, kuka ampuu ketä, koska yleensä pelataan nokkapokeria suoraan edestä. Se on helpoin maali ja tuhoaa jokaisen tankkimallin. Free-2-play-pelaajan kannattaa uhrata ainoa laitepaikkansa rynnäkkökoneelle, koska vastustajan tankin eliminoimisesta on aina enemmän hyötyä kuin Panzer II:lla pörräämisestä. Maassa olevat omat tankit näkevät, missä vihollistankki luuraa. Tarpeettomat pelaajat ovat niitä, jotka jäävät takalinjoille räiskyttämään pulttilukkokivääreillään. Tankkien heikot kohdat pitää oppia. Pahimmassa tapauksessa tankkikuski sijoittuu takalinjaan niin sanotulle harmaalle tai omalle alueelleen, ja sieltä käsin tuomitsee eläviä, pian kuolleita. Sodan ydin Jokaisen Enlistedin pelimuodon sydän ovat hallittavat tai vallattavat pisteet. Kauempaa toimivat Piatit, Panzerfaustit ja nykyään tosi hyvä Grb-39. Savu täyttää myös rakennukset, joten se on hyvä ratkaisu kaikkialla
TERÄSPANTTERI VAI PELKKÄ JANTTERI Giant Flame / PLA Studios Early Access -versio on jo myynnissä Steamissa. Saksa oli hävinnyt sodan itärintamalla kauan sitten, mutta hyökkäyksen tärkein arvo paljastui vasta sodan jälkeen. Ärsyttävimmillään vihollinen juoksee heittämään käsikranaatin viereisestä heksasta ja omat ukot vain möllöttävät. ikassa, sillä ilmatukea tai tykistökeskitystä ei voi taisteluunsa tilata. Mittakaava on suhteellisen pieni, sillä joukot ovat heti kiväärin kantaman päässä. Vihollisen vuorolla ei voi ampua lainkaan. The Troopin vuoropohjaisessa taistelussa on paljon samaa draamaa. Lisäksi konekiväärit eivät ole yhtä tehokkaita kuin niiden käytännössä pitäisi. The Troop on vuoropohjainen taktinen sotapeli, jossa näkökulma on joukkueen tasolla. The Troopissa keskiössä ovat vaihteeksi brittiläiset ja kanadalaiset. Ammu kun silmämunat erottuvat. S teel Panthers on niitä pelejä, joista ikuisesti toivon modernia versiota. Trooppia ne takaisin mereen. Taktisella paollakin on arvonsa, sillä jokainen menetys nakertaa taistelutahtoa. Kun tähtääjän käsi alkaa täristä, ampuminen vaikeutuu. Ostin heti, kun Steamissa näin, toivoen Steel Panthersin modernia vastinetta. Yleisön ykköstoiveena ovat tietenkin amerikkalaiset, mutta ainakin toistaiseksi jenkit antavat odottaa itseään, eikä niitä ole edes luvattu. Jos turvapaikkaan ehtii kierroksessa, sinne voi marssia koko vihollisyksikön edessä. Taistelun voi kääntää edukseen yhdellä . Onneksi taistelupaikkana on Normandia, jossa piilopaikkoja piisaa. Taas täällä Kesäkuun kuudes 1944 käynnisti länsiliittoutuneiden päähyökkäyksen Eurooppaan, kun historian suurin maihinnousuoperaatio iski Normandiaan. Rokkaavaa mis häne pääsä varjo ossuup tuon pien näree kohal -taktiikka ei toimikaan, koska vihollinen saa liikkua täysin vapaasti. Pitää vallata tietty risteys, ajaa saksalaiset joukot alueelta tai pitää asemat siihen asti, että omat vahvistukset ehtivät paikalle. Tuukka Grönholm Mitä saksalaiset yrittivät tehdä liittoutuneille Normandiassa. Taistelusysteemissä on valtavasti juttuja, joista pidän. Harvassa paikassa näkee kovin kauas, sillä kaikkialla on tiheitä pensasaitoja, taloja ja metsiköitä. Valtakuntani reaktiotulesta! Toisaalta ratkaisu pitää ottaa huomioon sijoittumisessa. Trooppia ne takaisin mereen. ksusti sijoitetulla pst-tykillä. Naapuri voi Saa ampua vain omalla vuorolla -sääntö huomioidaan, sillä kierroksessa ei ehdi kovin kauas. Pelata saa myös saksalaisilla. Jokaisen panssarivaunun tulinopeus on täsmälleen sama, mikä on turhan lautapelimäistä. Ensimmäisenä ajanutta Shermania osuu suoraan torniin, komentaja kaatuu, mutta perässä tulevat tankit ehtivät ampua savukranaatteja vaunun suojaksi. Fiilis muistuttaa yllättävän paljon XCOMia. Kampanjoissa ei ole mitään jatkuvuutta, sillä kaikki taistelut ovat yksittäisiä ja tavoitteena on täyttää taistelutehtävä. Tykistön osumia näkyy vain kenttägra. Osuminen yksittäiseen saksalaiseen on epätodennäköistä, mutta tulen alla kyyristelevä puolustaja lähinnä räiskii takaisin, tähdättyjen laukausten sijaan. Neuvostoliitto ei saanutkaan Eurooppaa valtapiiriinsä Ranskan rajalle asti, ja venäläiset käänsivät mielenkiintonsa Suomestakin kohti kilpajuoksua Berliiniin. Vaunua ei kannata pitää kyttäämässä talon kulmalla, jos sille ei ole tähystämässä tukijoukkoja. Toisaalta yksiköt voivat ampua vain kerran kierroksessa, millä on suoria taktisia vaikutuksia. Käytössä on jalkaväkijoukkoja, panssarikalustoa Shermanista Panzer nelosiin, konekivääreitä, panssarintorjuntatykkejä Mitä saksalaiset yrittivät tehdä liittoutuneille Normandiassa. ja kevyitä kranaatinheittimiä. 50 157931_.indd 50 27.1.2022 20.42.39. Jalkaväkiryhmän pitää olla joko suojassa tai piilossa, koska avoimella henki lähtee herkästi. Talon sisällä kyttäävät saksalaiset eivät osu pellon yli juokseviin britteihin, jos brittien konekivääri takoo pellon yli suojatulta. Vaikka massiivisissa strategiapeleissä on oma juttunsa, taistelukentän fokuksen pitäminen yksittäisen tankin tasolla lisää kivasti taktista kulmaa. Todellisuudessa konekivääri piti pellon laidalla naamat turpeessa kokonaiselta joukkueelta, mutta Troopissa pystyy ampumaan vain yhtä ryhmää kierroksessa. Pienestä paniikista huolimatta kuski saa peruutettua vaunun ladon taakse. Langon kanssa olemme vääntäneet samaa peliä jo kolmella eri vuosikymmenellä
Koska saksalaisilla ei ollut heittää taisteluun enempää väkeä, britit saivat tilanteen käännettyä lisäjoukoilla. Vain pakki puuttuu The Troop on Early Access -vaiheessa, mutta ainakin vielä kehottaisin malttamaan. Tosin tekijät sanovat, että läpäisy on hieman historiallisia todennäköisyyksiä suurempi, koska se nopeuttaa ja sujuvoittaa peliä. Tärkein lupaus on kuitenkin mahdollisuus valita ja hienosäätää omia joukkojaan. Vuoden alussa tekoälyn reitinhakua korjattiin, mutta samalla kone unohti, miten peruutetaan. Vaikka Panzer IV:n torni kestäisikin kranaatin, komentajalla ja ampujalla voi soida korvissa vielä seuraavalla kierroksella eikä takaisin ampumisesta tule mitään. Myös läpäisemättömät osumat vaikuttavat. Troopissa on hyviä ideoita mutta lähinnä lupausta ja toiveita. The Troopia päivitetään tasaiseen tahtiin, mutta tiimi on pieni ja suunta ei aina ole eteenpäin. Hienoja tuliylläköitä on vaikea rakentaa, kun vihollinen vain ajaa niistä kierroksensa aikana ohi. Näkyvyys on avainasemassa. Yleensä ei ole fiksua jäädä laukausten vaihtoon kovin pitkäksi aikaa, sillä avotorniset tankintuhoajat ja PST-tykit saavat tuntuvaa osumabonusta ampuessaan samaa maalia samassa paikassa. Jos luukkua ei vedä ajoissa kiinni, kuvaannollinen luu ulkona ajelu muuttuu nopeasti konkreettiseksi. Läpäisyyn vaikuttaa etäisyys, osumapiste, kulma ja heikot kohdat. Nopeasti liikkuvaan kohteeseen on vaikeampi osua kuin paikallaan pönöttävään. Lupaavalta kuulostaa myös kesäkuun 1944 loppuun sijoittuva kampanja, jossa taistellaan Caenin hallinnasta. Pelissä pitää erikseen laittaa LOS-toiminto päälle, minkä jälkeen voi kliksutella heksoja nähdäkseen, miten ja minne tietystä ruudusta näkee. Esikuva on Steel Panthersin sijaan lähempänä XCOMia, mutta ilman kehittyviä yksiköitä, erikoistaitoja ja strategiaosuutta. Kehitystyö on onneksi jatkuvaa. Line of Sight -systeemi vei minulta eniten aikaa tottua. ajaa pimeästä kulmasta esiin, pysähtyä ja ampua vaunun ennen kuin itse saa tehdä mitään. Peli koostuu vain yksittäisistä tehtävistä. Skotit ja walesilaiset lähtivät sivustahyökkäykseen, mutta Rommelin vastahyökkäys pysäyttikin Montgomeryn suunnitelmat. Useimmiten ensimmäinen laukaus menee ohi, mutta tulitus tarkentuu kierros kierrokselta. Maantiellä oletus on, että ukot tetsaavat silloin ojassa. Torni on liian edessä Koska olen keskenkasvuinen kakara, kaikki penetraatioon liittyvä kiinnostaa. Uudet taistelut tuovat mukaan myös lisää kalustoa, kuten Churchill-vaunut. Osumassa huomioidaan ammustyyppi, kohteen panssarointi ja osumakohta. Tankit ja muut yksiköt erottuvat jo kaukaa, jos ne liikkuvat kierroksessa yli heksan, jalkaväki voi liikkua huomaamatta kaksi. Varsin karu kokonaisuus siis, sillä syvyyttä puuttuu pahasti eikä taistelusta toiseen jatkuvaa kampanjaa ole. Tekoäly ei huijaa ja voi ajaa huonoihin paikkoihin, jos se ei ole havainnut pelaajan joukkoja. Luvassa on muuttuvat sääja valaistusolot. Erinomaisen vaihteleva aihe kampanjalle siis. Kun vihollinen ampuu, on tehnyt jo jotain väärin. Totuin systeemin, mutta se tekee puolustamisesta vähän tylsää hommaa. Tankistakin näkee hyvin ulos, jos komentaja seisoo tornissa luukku auki. Vika on onneksi korjattu, joten Stugit ottavat taas oikeaoppisesti takapakkia, kun saavat kohteensa tuhottua. 51 157931_.indd 51 27.1.2022 20.42.56. Vauhdillakin on etunsa. Torni voi vain vaurioitua, jolloin se kyllä liikkuu, mutta tähtääminen on hitaampaa ja hankalampaa. Saksalaisvaunut lähestyvät luukut auki, mikä tarkoittaa, että ne eivät ole vielä nähneet brittejä. Troopissa systeemi on osin kevyestä pelimekaniikasta huolimatta syvällinen. Systeemi on työläs käyttää, mutta silti supertärkeä, sillä nähty ryhmä on käytännössä kuollut. Täysosuma tankkiin ei välttämättä tapa laakista, vaan lopputuloksia on useita. Nyt ne tulevat aina annettuna. Systeemi huomioi myös huonosti suunnitellut ja ahtaat vaunut, joissa läpäisy tekee tavallista enemmän tuhoa. Toteutus ei ole täysin Aunuksen syvimmältä Syväriltä mutta aika ysäriltä
Pari 52 157933_.indd 52 27.1.2022 20.59.03. Onnistuneesti toteutetut säätilat sumusta lumituiskuun ovat mukava lisä, tosin niissäkin B-luokan toteutus nostaa aina välillä päätään. Lähtöpuomilta irrotaan tuulten ollessa suotuisimmillaan, vauhdinotossa ylläpidetään balanssia. Selostuksen ja ylimääräisten animaatioiden puute on halpapelissä ymmärrettävää, mutta kisatunnelma on väkisinkin vaisu. Perinteisten kontrollien sijaan tarjolla on kaksi eri tavalla huonoa liikeohjausta. Nyt kunnian päivät ovat takana, lumesta pitävät hurjapäät suuntaavat intonsa lumilautailuun ja mäet mätänevät käyttämättöminä. Padilla pelaaminen on puoliksi mahdotonta. Valikoimasta löytyvät kaikki klassikot Garmisch-Partenkirchenista Innsbruckiin ja Lillehammeriin. 1 990-luvulla Suomen valtauskonnot olivat kristinusko, ralliautoilu ja mäkihyppy. Arvosteltu: PSVR PS4:llä ja PC Muuta: VRlaitteista HTC Vive on ensisijainen, jotenkuten toimiva myös Oculuksen kanssa. Erityisesti hyppyrinnokalla tehtävä käsien ylösheitto tuntui kerrasta toiseen yhtä typerältä. Hypyn jälkeen peli antaa palautteen, miten kukin osa-alue onnistui. Parhaat sävärit jäävät kuitenkin saamatta VR-peleille tyypillisen pienoismallimaisuuden takia: kaikki näyttää vähän liian pieneltä. Ymmärrän, että pitkälti jalkojen ja kehon toimintaan perustuvaa mäkihyppyä on vaikeaa mallintaa immersiivisesti käsissä pidettävillä liikeohjaimilla – juuri siksi perinteisten kontrollien olisi pitänyt olla mukana. Vaikka ohjaus on sinänsä johdonmukaista, se tuhoaa tehokkaasti VR-tekniikan luoman illuusion mäkihypystä jatkuvalla epäloogisella huitomisella. Vauhdin tunne on riittävä, ja kun alastulorinne aukeaa jalkojen alla, mahanpohjasta sieppaa mukavasti. Pesäpallosta en niin innostunut. V on tyyleistä toimivin Pelimekaanisesti Ski Jumping Pro VR on perinteinen mäkihyppypeli: suoritus pilkotaan muutamaan osa-alueeseen, joissa ratkaisevaa on tasapaino ja oikea ajoitus. Puijon mäkitornin lähtöpuomilla istuneena tiedän, että oikeasti alas on pelottavan pitkä matka. Erityisesti laskeutuminen ei tunnu ikinä siirtyvän selkärankaan: on ihan fifty-sixty, tapahtuuko alastulo liian aikaisin vai liian myöhään. Tämä tekee Ski Jumping Pro VR:stä tarpeettoman vaikean. Sitten keksittiin Tinder. Romahdus on ollut niin nopea, että 10-luvulla syntyneelle on jo mahdotonta selittää, kuka Matti Nykänen oli ja miksi ihmeessä ihmiset halusivat kuulla hänen laulavan. heilupeleille tyypillinen telkkarilähetyksen tavoittelu, tekstuurit, hahmomallit ja maisemat jäävät PSVR:n rajoittuneisuuden vuoksi varsin karuiksi. Ski Jumping Prossa suurmäetkin tuntuvat turhan matalilta nyppylöiltä. Maisemat ovat uskottavia ja melko tarkasti tehtyjä: esimerkiksi Kuusamossa vaarat, metsiköt ja rakennukset ovat kutakuinkin oikeilla paikoillaan. Iikka Kivi SKI JUMPING PRO VR Ennen suomalaisnuori teki vaikutuksen hyppäämällä sata metriä sukset jalassa. Tekniikka toimii sulavasti, eikä pahoinvointia aiheuttavaa turhaa nykimistä esiinny. Pelasin Continental Cupin läpi kolme kertaa, eikä sarjasijoitus parantunut jumbosijalta kertaakaan. Oslossa horisontissa näkyy yhteensä neljä auringonlaskua – auringon ollessa vielä taivaalla. Lajin raju alamäki Suomessa on ollut myös henkilökohtainen menetys, sillä lapsena halusin ennen kaikkea mäkihyppääjäksi. Suomesta mukaan ovat päässeet Lahden ja Rukan mäet. So not, kunhan hyppy kulkee Vaikka kontrollit saisikin jossain määrin hallintaan, peli-iloa nakertaa toistuva epämääräisyys ja siitä johtuva onnistumisen puute. Move-liikeohjaimilla pelaaminen helpottuu erityisesti tasapainon suhteen ja on periaatteessa intuitiivista: esimerkiksi suksien v-tyyli avataan työntämällä ohjaimia yläviistoon ja laskeutuminen hoidetaan huitaisemalla kapulat alas. Koska tyylilajiksi on valittu sarjakuvamaisemman ulkoasun sijaan urMÄKIKANA Yippee Entertainment / Kalypso Media Digital Ltd. Lahti on ihan mesta paikka Balsamia menneisyyden haavoihin ojentaa Ski Jumping Pro VR, jossa mäkikotkan uraa pääsee kokeilemaan harvinaisesti ensimmäisen persoonan näkövinkkelistä ja vieläpä virtuaalitodellisuudessa. Visuaalisesti peli tarjoaa aivan hyvän illuusion hurjasta lajista. Minimalistinen mutta terävä äänimaailma tukee illuusiota hyvin. Harmikseni synnyin Pohjanmaalle, jossa ei ole mäkiä ja ainoat hyväksytyt poikien harrastukset ovat jääkiekko, pesäpallo ja jumalanpelko. Mäkihyppääjää paremman sosiaalisen statuksen sai vain osallistumalla maailmansotaan. Yleisesti ottaen graafinen toteutus menee Pleikkari kakkosen ja kolmosen välimaastoon. PS4:n ohjain pysyi yliherkkänä ja hankalasti tasapainotettavana lukuisista yrityksistä huolimatta. Sitten ponnistetaan oikealla hetkellä, avataan sukset v-tyyliin, tasapainotellaan lisää ja lopulta lyödään laudat tonttiin tasajalkana tai telemarkkina. Mäkiin on panostettu selvästi eniten
Sinänsä pelimekaniikka saa olla haasteellinen ja oppimiskäyrä jyrkkäkin, kun itse laji on näin yksinkertainen ja kerrasta toiseen samanlainen. Huonoa . Kun hyppääminen ei palkitse, sinänsä perushyvin tehty uramoodi uusien kykyjen ja varusteiden avaamisineen valuu hukkaan. Hyvää + Aidot mäet ja asiallinen VR-toteutus. Myös mäkihyppyyn olennaisesti kuuluva nemesis-henkinen kisailu kovimpien hyppääjien kesken jää puuttumaan, kun kaikki kilpailijat ovat keskenään samannäköisiä, äärimmäisen geneerisiä S. VR-tekniikan kanssa vuorotellen pelaaminen on tietysti hankalaa jatkuvan laitesäädön takia, mutta jos se johonkin lajiin sopisi, niin nimenomaan tähän. kertaa onnistuin ponnistamaan yksittäisessä kisassa jopa kärkeen, mutta kun yritin tehdä seuraavan hypyn tasan samalla tavalla, suoritus jäi täysin pannukakuksi – enkä tiennyt miksi. Jos kaltaiseni pitkän linjan mäkihypyn ystävä, joka suhtautuu hyvin ymmärtäväisesti VR-tekniikan ja liikeohjauksen rajoituksiin, ei saa pelistä tämän enempää irti, on vaikea kuvitella, kuka saa. 72 Virtuaalitodellisuusmäkihyppy ei pääse lähellekään K-rajaa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, täältä Zakopanen alastulorinteen puolivälistä. Heikot kontrollit ja hyppäämisen epämääräisyys. Ja mitä enemmän pelaa, sitä tutummaksi tämä raivostuttava bon voyage -tunne tulee. 53 157933_.indd 53 27.1.2022 20.59.39. Tekijät ovat suhtautuneet harvinaiseen aihepiiriinsä kunnioituksella ja pyrkineet tekemään tarkkaa työtä ilmeisen pienen budjetin rajoissa. Kotimaiseen klassikkosarjaan, Deluxe Ski Jumpiin, pätevät samat lainalaisuudet, mutta DSJ:ssä tulokset paranevat tasaisesti ja kaikki virheet menevät omaan piikkiin. Ihan up yours Ski Jumping Pro VR:stä tekisi mieli pitää paljon enemmän kuin se ansaitsee. Jostain syystä naisten sarja puuttuu kokonaan. Ja ovat onnistuneetkin sen verran hyvin, että ajoittain hyppäämiseen syntyy ihan aitoa imua. Kaksinpelin puute on typerä töppäys. Epämääräinen toteutus on suuri sääli, sillä esimerkiksi Windlands-tasohyppelyssä VR-tekniikan etu on juuri siinä, että kerrankin etäisyydet ja oikea-aikaiset ponnistukset voi hahmottaa silmämääräisesti. Jumpereita. Kun ensimmäistä kertaa pääsin K-rajan paremmalle puolelle, tuuletin spontaanisti. Mutta viittä minuuttia myöhemmin olin jälleen äärimmäisen turhautunut, kun seuraavat kahdeksan hyppyä jäivät kananlennoiksi syistä, joita en vain millään oppinut ymmärtämään. Yksi pelin virheistä kuvaa parhaiten Ski Jumping Pro VR:n välimallin toteutusta: jos hyppy jää lyhyeksi, pelaaja ei edes laske suksillaan mäkimontun pohjalle saakka, vaan kaikkien fysiikan lakien vastaisesti vauhti hyytyy kesken alamäen. Mäkihyppypelissä toistuva kypärän päähän tällääminen ja yhteen suoritukseen kerrallaan keskittyminen tuntuisi ihan luonnolliselta. Tämän seikan kämmääminen mäkihyppypelissä on kuninkuusluokan virhe. Ski Jumping Pro VR sen sijaan tuntuu toistuvasti pimeässä huitomiselta
D eluxe Ski Jump -sarjaan ei ole tullut uutta osaa 10 vuoteen. Jos sattuu kauhupeleistä pitämään. Simppelistä, mutta vaikeasti hallittavasta peruslähtökohdasta rakentuu syvällinen pelimekaniikka. Olipa kyse liian etupainotteisesta lentoasennosta tai tyylipisteitä rokottavasta AUTA MIESTÄ MÄESSÄ Jussi Koskela / Mediamond Arvosteltu: PC Muuta: Myynnissä Mediamondin sivuilla hintaan 11,90 e. Iikka Kivi DELUXE SKI JUMP 4 Pärjääkö ikivanha mäkihyppypeli tuoreelle virtuaalitodellisuusnäkemykselle. polvien notkahtamisesta myöhäisessä alastulossa, kaikki virheet näkyvät suoraan. Yhtä helposti onnistuu 20 lentomäen sarja, jossa kilpakumppaneiksi on luotu kaikki Salattujen elämien hahmot. Loivilla kukkuloilla liidellään lumen pintaa viistäen, joskus taas pudotus on jyrkkä ja kaikki huomio pitää keskittää siihen, että ukon saa pidetyksi pystyssä. Näin kaltaiseni rähmäsuksikin pääsi kiinni kunnon kilpailuun. Deluxe Ski Jump 4 on näennäisesti yksinkertainen peli. Vaan eipä hätää, pelin sisäisellä selaimella latasin nipun tasokkaita pikkuhyppyreitä. Skaala venyy myös toiseen suuntaan. Koska yksin hyppääminen on tylsää, maailmancupiin käy loikkaajan tie. Epäonnistuneen hypyn jälkeen seuraava yritys on alle kymmenen sekunnin päässä, jolloin toistoja pystyy tekemään nopeasti. Deluxe Ski Jump 4 vei yöunista roisin siivun. Tuntumaa hakemassa. Kun palaute on selkeää, tulokset paranevat hankaluuksista huolimatta tasaisesti. Oikeastaan kysymys pitää vääntää päinvastaiseksi. Noviiseille sopivia normaalimäkiä on pelissä vain muutama. Vinkka ei puhalla pelkästään vauhdinottomäessä, vaan heiluttelee mäkikotkaa myös ilmalennon aikana. Telemarkia saa hioa ja hioa. Räsynukkefysiikka auttaa myös purkamaan paineita: kun kämmin jälkeen oma janisoininen pyörii kuperkeikkakasana alamäkeen, kiroilu vaihtuu nauruun. Pakkaa sotkee dynaaminen tuuli. Nopeasti opittava, mutta aina haastava pelimekaniikka ja jatkuva edistyminen muodostavat nopeasti ”vielä kerran” -koukun. Hyppyrinnokalla tehdään ponnistus tuplapainalluksella, lentoasentoa hallitaan hienovaraisesti hiirellä. Suomen mäkihypyn kultaiset vuodet ovat jo takanapäin, mutta mäkihyppypeleissä maailmanmestaruus on ja pysyy. Välitön palaute Kovasta vaikeusasteesta huolimatta Deluxe Ski Jump 4 ei ärsytä, koska erinomainen fysiikkamoottori ja siihen perustuva tarkka animaatio välittävät ruudulle kaiken tarvittavan informaation. Oikean ponnistushetken oppimisessa menee aikaa, ilmalento on vaikea hanskata ja kunnon telemark-alastulon oppimisen hinta lasketaan kymmenissä kaatumisissa. Netistä saa ladatuksi aitoja hyppääjiä ja editorissa rukatuksi taitotasoja matalammaksi. 90 Se paras mäkihyppypeli. Ääniä on vähän, mutta suksien losahdus alarinteen kovaan lumeen kuulostaa aina yhtä maukkaalta. Miksipä ei olisi, sillä kyseessä on maailman paras mäkihyppypeli. Säätilat on toteutettu hienosti. Hyppääjä lasketaan liikkeelle klikkauksella. Kuviota mutkistaa se, että kukin hyppyrimäki on yksilö. Oikeat lisenssit kelpaisivat. Kaukana väijyy yleisö. Todennäköisesti siksi, että sitä ei tarvita. Erityisen vaikuttavan Deluxesta tekee kaiken muun päälle se, että kaikki on yhden ihmisen työn tulosta. Oikeisiin mäkiin tarkasti perustuva hyppyrivalikoima on erinomainen, mutta aloittelijalle haasteellinen. Huonoa . Pimp my cup Deluxe Ski Jumpissa muokattavuus on puolet peliä. Noin vartissa sain rakennetuksi itselleni sopivan kilpasarjan, jossa vaikeusaste oli haastava, mutta inhimillinen. 2000-luvun alussa Jussi Koskelan Deluxe Ski Jump tönäisi suomipeliskenen parhaan mäkihyppypelin paikkaa pitkään hallinneen Ville Könösen International Ski Jumpin syrjään. Kun kamara tulee vastaan, telemark-alastulo tehdään painamalla vuoron perään molempia korvallisia. Peli muuttui heti monta pykälää mielekkäämmäksi kuin hakatessa päätä suurmäkien betonijalkoihin. Mies vai hiiri. Joskus hyppyrin pöytä on pitkä ja reaktioaika ponnistukseen pitkä, osassa nokka on hätäinen nysä ja eikä miettimisaikaa jää. Myös alastulorinteissä on eroa. Täydellinen telemark Erityisen näyttäväksi peliä ei voi kehua, mutta ulkoasu on silti mukavan skarppi: mäet ja niitä ympäröivät maisemat näyttävät esikuviltaan, hyppääjien animaatio on luonnollista ja valonkäyttö, säätilat ja vuorokaudenaikojen vaihtelu toimivat hienosti. Hiirennyrkittämistä vähentää myös turhan sälän puute ja lyhyet latausajat. Hyvää + Erinomainen hyppymekaniikka, läpeensä tarkkaa työtä. Vuoteen 2013 mennessä Deluxe-sarja oli ehtinyt jo neljänteen, hiotuimpaan osaansa, joka on yhä myynnissä. 54 157933_.indd 54 27.1.2022 21.00.30
Ihmisrukalla ei ole paluuta alun ihmetykseen. Pelaajan johtama joukko pikku-Napoleoneja vyöryy koneen tehokkuudella Väärän Liittovaltion kimppuun. Kokemuksen myötä pelaaja oppii, mitä kannattaa tehdä, jolloin omat hyvältä vaikuttaneet ideat eivät enää entiseen tapaan generoi jännittäviä tarinoita. 88 Kaikenkattava kuvaus Yhdysvaltojen sisällissodasta toimii edelleen. Joskus aseet vaikenivat, eikä kukaan suostunut sotimaan. Päivityslistat ovat pitkiä, suurin muutos on 2D-yksikköjen korvaaminen aidoilla 3D-malleilla, mutta suurinta osaa muutetuista ja korjatuista asioista ei huomaa. Toisinaan koneen etummaiset joukot marssivat tipoittain etuvartioiden tuleen. Varhaisemmankaan tekoälyn ei tarvinnut hävetä muiden pelien keskellä. Silloinkin se yrittää korjata virheensä komentoviiveen suomissa rajoissa. Salat eivät myöskään avaudu aivan heti. Juha-Pekka Viljanen GRAND TACTICIAN: THE CIVIL WAR (1861 – 1865) Historia paranee, kun sitä muuttelee. (Oliko keinoäly kehittynyt jo liian pitkälle?) Mutta sitten Suurtaktikon nykytilaan, sillä tekoälyä viilaileva 1.04 tipahti juuri. Paitsi hetken, kun palasin pelin pariin pienen tauon jälkeen. Sota – Sota muuttuu vähän, mutta muuttuu kuitenkin Taisteluita on viilailtu. Itsepäinen kone kuitenkin kytki lukituksen pois, kun silmä vältti. Edelleen strategisella kartalla armeijat turhan usein pakenevat vastapuolen selustaan. Virheet ovat hyvä asia, sillä perinteinen hyvä, kaikenlaisilla helpotuksilla autettu tekoäly toisi taistelukentille vain idealisoituja preussilaisia, jotka siisteissä riveissä koukkaisivat sivustoihin. Tämä loisi hyvän vastuksen ja olisi taatun viihdyttävää, mutta siitä puuttuisi tunne molemminpuolisesta taistelusta Murphyn lakia vastaan. Hyökkäävä tekoäly tuntuu keskittävän joukkonsa aiempaa enemmän puolustuksen heikkoon kohtaan ja on muutenkin aggressiivisempi. Taistelut ovat nopeampia, koska leikkikenttä on selkeämpi. Lähitaisteluiden määrä on kasvanut, eli niitä tapahtuu. Sotapeleissä on omat voiton tuovat temppunsa, joita aloitteleva oman elämänsä McClellan yrittää toistaa kuin West Pointin märkäkorva Napoleonin urotöitä. Joukot suojelevat itseään paremmin ja tykit harhailevat vihollisriveihin maltillisemmin. Huomattava määrä elämääni kului tuijottamalla pysähdyksissä olevaa tilannetta, koska sodan tempo ei aina ole nopea, vaikka se on jännittävä. Strategista sotimista auttaa ajan pysäyttäminen viestejä lukiessa ja armeijoita säätäessä. 55 157971_.indd 55 27.1.2022 20.51.34. Toimiva kokonaisuus on peittänyt alleen pienet puutteet ja bugit. Onneksi komentoketjujen mallinnus estää isoimmat ylilyönnit. Ikäraja: Ei tiedossa. Sota – Muuttuuko sota. TekiKANSAKUNNAN TILA 1.0421 Oliver Keppelmüller Arvosteltu: PC Minimi: Win 10 64 bit, 6 Gt RAM, 2 Gt näytönohjaimen muistia Testattu: Win 10, Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU 2,60 GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Moderni Cannae voi aina mennä pieleen, jos hyökkäyksen toinen siipi ei saakaan käskyä edetä. Muodostelmat muuttuvat sekahärdelleiksi pääosin vain sellaisissa tapauksissa, joissa niin käy todellisuudessakin. Harvemmat voittopaikat ohjaavat sotajoukot toistensa luo, eikä piiloleikki-kikkailulla saa enää kohtuutonta etua. Muutosta ei huomannut ihan ensimmäisellä vilkaisulla, koska sotilaat ovat pieniä ja niitä katsotaan kaukaa. Kun voittamiseen kehittyy aina vain parempi näppituntuma, sota muistuttaa hieman vähemmän Yhdysvaltojen sisällissotaa. G rand Tactician: Civil War (1861 – 1865) (Pelit 9/2021, 88 p.) on hyvä, lähes kaikenkattava kuvaus Yhdysvaltojen sisällissodasta, missä politiikan jatkaminen on sopivan hankalaa. Hyvää + Tosiajan, strategian ja taktiikan yhdistelmä toimii edelleen hieman paremmin ja tulevaisuudessa ehkä hieman vielä paremmin. Historian tapaan Suurtaktikkoa on korjailtu. Hieman harmillista, koska se oli hauskaa. si mieli sanoa, että tämä on näkyvin muutos, mutta se ei pidä paikkaansa. 1800-luvun sotimisen kummallisuudet pitää sisäistää, kun johtaa sotaretkiä ja taisteluita. Kaksiulotteisten pikselimiesten asemasta joukot ovat nyt aidosti kolmiulotteisia. Huonona puolena se piiskaa joukkonsa helpommin väsyksiin. Sähköaivojen säätäminen on pelottavaa, koska nykyisellään kone kykenee inhimillisen näköisiin erehdyksiin, kun se yrittää johtaa joukkojaan . Suurtaktikkoa päivitetään ja parannellaan vieläkin uskollisesti. Vanhoja kuvakaappauksia tutkimalla huomaa, että uudet mallit ovat paremman näköisiä. Tulevaisuus tällä hetkellä ja ihmisäly Viikonlopun kokeilun perusteella version 1.0421 tekoäly näyttää lupaavalta. Kaikenlaista korjailtavaa löytyy, jos pikkuasiat häiritsevät. Ihmisäly on liian hyvä. Uusin 1.04-päivitys opetti pelin tavoille, eikä se enää omavaltaisesti muuta säätöjä haluamikseen. Pelaajien antaman palautteen minua miellyttävät ehdotukset näyttävät suureksi osaksi toteutuneen. Esimerkiksi versiossa 1.0322 voi lukita kamera osoittamaan tiettyyn suuntaan myös taisteluissa. Joskus uudistukset tapahtuvat vaiheittain. Austerlitzin sijaan tuloksena on kuitenkin usein Borodino. Kaikenlaista notkahtelua tapahtuu, mutta tähän asti kaikki on mennyt parempaan suuntaan. Yhteen Yhdysvaltojen sisällissotaan kuluu aikaa muutamankin Halo: Reachin verran, eikä yhdessä kampanjassa vielä koe kaikkea. On kuitenkin yllättävän helppoa unohtaa aika paikalleen. Pelaajan kehittyvät taidot ovat vaikeammin päivitettävä ongelma. Tunnelman notkahdus ei ole kohtalokasta, koska kaikenlaista kokeiltavaa löytyy senkin jälkeen, kun saa luotua linnoitusten murtamiseen erikoistuneen armeijan. Se on monin verroin kaikille hauskempi tapa ottaa uusiksi Yhdysvaltojen sisällissota kuin kauan uumoiltu oikean elämän uusintaottelu. Joukot jumittuivat toisiinsa, marssivat liiankin älyttömästi vihollistuleen ja ylittivät vesistöjä kuin uskonnolliset merkkihenkilöt. Lopputuloksena on hauska, omalaatuinen ja vähän realistisempi Total War. Versio: 1.0421 Moninpeli: Ei ole. Onnistuessaan sähkökenraali linnoittaa ne kivat paikat. Lopputulos on kieltämättä realistisempi, koska temppu muistutti enemmän Benny Hillin kuin Fabius Maximuksen manöverointia. Erehtyminen tekee pelaajastakin inhimillisen. ksusti. Etenkin, kun nyt on mukana myös pelattavat tutoriaalit. Koneen onnistui jopa suojella pääkaupunkiaan Pääkaupunginvaltaustempulta. Huonoa
Työkalut ovat siihen äärimmäisen monipuoliset, sillä taloudessa noudatetaan historian markkinatalouden logiikkaa. Muut sarjat ovat onnistuneet myynnillisesti paremmin ja olleet tuottoisampia, joten Paradox on jättänyt Victoriaa paitsioon: edellisestä osasta on jo 12 vuotta. Hankitaan raaka-aineita mahdollisimman halvalla, jalostetaan ja myydään kalliilla eteenpäin. Kansalaisoikeudet sekä kirkon ja valtion suhde vaikuttavat suoraan siihen, millaisia oikeuksia kansalaisilla on. Crusader Kings keskittyy keskiaikaan, Europa Universalis jatkaa siitä 1800-luvulle, jonne Victoria-sarja puolestaan sijoittuu. Hallintomuoto ratkaisee, onko valtio edustuksellinen demokratia, kuningaskunta tai absoluuttisen keisarin vallassa. Naisten äänioikeus on pelin aikajanan alussa vasta ideanpoikanen, mutta epäoikeudenmukaiset yhteiskuntamallit on rakennettu suoraan pelin sääntöihin. Victoria 3:n maailma on jatkuvassa muutostilassa, mikä pitää strategiapelin koko ajan kiinnostavana. Viktoriaanista aikaa saamme kiittää steampunk-kuvastosta. Pelillä ei ole vielä virallista julkaisupäivää, mutta Pelit-perustuurilla se ilmoitetaan lehden ollessa painossa. Maailma perustuu historialla leikkimiseen, sillä halutessaan voi johtaa esimerkiksi konservatiivista Britanniaa tai yrittää tehdä siitä uuden ajan airueen, joka omaksuu kaikki tuoreimmat yhteiskunnalliset virtaukset. Jos talouden mekaniikkaa kuten in. aation logiikkaa ei ymmärretä, siihen ei pysty aktiiVÄÄNNETÄÄN CLAUSEWITZIÄ Paradox Interactive Ilmestymispäivä ei ole tiedossa. Suoranainen uskonnollinen ja etninen vaino, jopa orjuus, ovat mukana pelimekaniikassa, mikä herätti somekeskustelua jo viime vuonna. ENNAKKO visesti vaikuttamaan. 56 158078_.indd 56 27.1.2022 21.16.02. Elämme mielenkiintoisia aikoja Victoria kattaa vuodet Napoleonin sotien jälkeisestä ajasta toisen maailmansodan alkuun, mikä on maailmanhistoriassa mielenkiintoinen aikakausi. Pelin aikakaudella käsityöläisten nyrkkipajat vaihtuvat oikeiksi teollisuuslaitoksiksi. Tuukka Grönholm VICTORIA 3 Jos nykyään pohditaan, onko Wolt-kuski työntekijä vai yrityskumppani, samaa tehtiin jo 1800-luvulla. Tekijöiden kanta on, että epätasa-arvo ja vääryydet olivat yhSuomen ja Preussin suhteet ovat neutraalit, vaikka Suomi ei olekaan vielä itsenäinen valtionsa. Victoria 3 -viestit muodostuivat jo meemiksi jokaisessa Paradoxin julkistuksessa ja tiiserissä, joten viime keväänä tiimi viimein julkisti Victoria 3:n olevan tekeillä. Media mullistuu lennättimen keksimisen myötä, ja aikakauteen osuu suurten imperiumien vallan murentuminen. Kun toinen maailmansota alkaa, sarjaa voi jatkaa Hearts of Ironilla. Leikkikenttänä on koko maailma, jossa pelaaja johtaa yhtä kansallisvaltiota, säätää lait, johtaa taloutta, tasapainottelee yhteiskuntaa vetävien eturyhmien kanssa ja kehittää tiedettä. Pelin alussa höyryjuna on tuore keksintö mutta lopussa lentäminen alkaa olla jo rutiinia. V ictoria on yksi neljästä Paradoxin massiivisesta strategiapelisarjasta, jotka muodostavat aikajanalle ketjun. Victoria 3 -strategiapeli kertoo juuri siitä. Laki on melkein kaikille sama Victoria 3 on sopivan syvällinen, sillä valtarakenteeseen vaikuttaa useampi asia. Tosin samalla kun teollisuuden teho ja tuotanto kasvaa, tehdastyöläisten yhteiskunnallinen merkitys alkaa kasvaa myös. Talouden perusidea toki oli sama kuin nykyään
Sen huomaa esimerkiksi Suomen suurruhtinaanmaasta, jos vertaa maata 1800-luvun alussa siihen, mitä se oli 1930-luvulla. Esimerkiksi kaivoskuilutekniikka vaatii ensin valtauslainsäädännön ja tehtailijoiden keksimisen. Reserviläisarmeija on väkimäärältään huomattavasti suurempi ja rauhan aikana halvempi, mutta sen kokoaminen ja varustaminen vie aikaa. Kartan tutkiminen käy taas viihteestä, sillä maailma on täynnä maita ja valtioita, joita ei enää ole. Se oli aikakauden yksi vallitsevista teemoista. Tekniikkapuun eri rungot eivät ole irrallisia, vaan yhteiskunnallinen kehitys vaikuttaa myös tuotantoon. Tiimin perusperiaatteet kuulostavat toimivilta. Mitä suurempi osuus kansalaisista osaa lukea, sitä enemmän maa kerää innovaatiopisteitä. Tarkoituksena on sujuvoittaa varsinkin Victorian alkua, jossa uudelle pelaajalle on aina liikaa asioita omaksuttavaksi. Jokainen keksintö vaatii tiettyjen asioiden kehittämistä ensin ja läpimurto avaa aina uusia mahdollisuuksia. Politiikan jatkeena toimii armeija, jonka käsittelytapa muuttuu muihin Paradoxin peleihin verrattuna yllättävän paljon. 57 158078_.indd 57 27.1.2022 21.16.27. Valtaosa työstä tehdään jo ennen sotaa, sillä taktiikoita ratkaisevampaa on armeijan varustus ja koulutus. Idea on tarkoituksellinen, sillä Victoria 3:n pelisuunnittelu yrittää ajaa pelaajaa mullistamaan yhteiskuntansa. Taistelukyky riippuu siitä, onko rivissä vakinainen väki, heimosoturit, massa-armeija vai suojeluskunnista koottu vapaaehtoisarmeija. Victoria 3 vaikuttaa lupaavalta, ehkä siksi, että en ole koskenutkaan Victoria 3:een. Yksityiskohdat ovat aiempaa mietitympiä. Tähän asti bonukset on näytetty vain vihreällä ja miinukset punaisella. Systeemien suurin ero on kustannuksissa ja reagointinopeudessa. Painopiste on nyt operatiivisessa osuudessa, jossa pelaaja lähinnä jakaa voimavaroja eri rintamille ja antaa yleisohjeet kenraaleille, jotka vastaavat sodankäynnistä. Armeijauudistuksen päätarkoituksena on vähentää mikromanagerointia, mikä Hearts of Iron 4 -pelaajalle tuntuu tervetulleelta ajatukselta. Samalla painopiste siirtyy von Clausewitz -hengessä diplomatiaan, sillä sodankäynti on vain sen jatke. Victoria 3:lla ei ole vielä virallista ilmestymispäivää, mutta hypekoneiston aktivoituminen viittaisi siihen, että kohta on. Yhteiskunnassa vanhempien säädyllä ei ollut enää yhtä paljon painoarvoa kuin omilla kyvyillä. Olen kuunnellut Discordissa pelintekijöiden juttuja ja seurannut pelaamista sivusta. Crusader Kings 3 otti käytettävyydessä askeleita oikeaan suuntaan, ja trendiä on tarkoitus jatkaa Victoria 3:ssa. Teollisuus automatisoitui kovalla vauhdilla, musketit muuttuivat sarjatuliaseiksi, taistelukentällä hevoset vaihtuivat ensimmäisen maailmansodan rekoiksi ja tankeiksi. Vakinainen väki on taisteluteholtaan ylivoimaista, mutta armeijan jatkuva ylläpito täydessä iskukyvyssä syö varaa ja varusteita. Puun rakenne on tuttu aiemmista osista. Nappi poikineen Paradoxin peleissä käyttöliittymä tuppaa usein olemaan monimutkaisempi kuin itse pelimekaniikka. Paradox ottaa asiassa täysin tietoisen PR-riskin, sillä mikään ei ole niin vaikeaa kuin esimerkillä opettaminen. Doktriinit ja upseerien koulutus ei juuri vaikuta muuhun yhteiskuntaan, mutta esimerkiksi kiväärinpiippujen teollinen rihlaaminen vaatii, että teollinen tekniikka on riittävän pitkällä. Yllätyshyökkäyksen alla väkeä ei välttämättä ehdi saada rintamalle ennen kuin sota on jo ohi. Kehitys kehittyy Victoria 3:n aikakaudelle osuu massiivisia yhteiskunnallisia ja sotateknisiä muutoksia, joita ajoi eteenpäin tekniikan kehitys. teiskuntamuutosta ajava voima 1800-luvulla(kin), joten niiden pois jättäminen heikentäisi sanomaa ja häivyttäisi syy-seuraussuhteita. Pelaaja ei enää johda yksittäisiä yksiköitä tai armeijoita kartalla. Kaikki jutussa mainitut asiat ovat vielä testauksessa, yksityiskohtia kuulemma iteroidaan julkaisupäivään asti. Sotilastekniikka on eniten alisteinen muille. Kun klikkaa oikealla hiirennapilla rakennusta, hahmoa tai tuotetta, esiin ponnahtaa vain siihen liittyviä vaihtoehtoja. Kaivoskuilut taas mahdollistavat kaivosteollisuuden ja metallinjalostuksen kehityksen. Mukana on muun muassa ensimmäistä kertaa ikinä (Paradoxin peleissä) värisokeusasetus. Ideana on näyttää vain kulloisessakin tilanteessa oleellista tietoa ja erottaa selvästi dataruudut toiminnoista. Jokaiselle asialle ei enää ole ruudulla omaa nappiaan, vaan systeemi tunnistaa kontekstin. Maan tieteelliseen iskukykyyn vaikuttaa eniten kansalaisten lukutaito. En epäile yhtään, sillä Paradoxilla on ollut tapana jatkaa samaa myös kauan julkaisun jälkeen. Aluevaltauksia, etupiirijakoja ja raaka-aineita voi saada sotimisen sijaan myös diplomatian kautta. Tieteen kehitys jaetaan kolmeen eri puuhun: tuotantoon, yhteiskuntaan ja sotilasteknologiaan
58 157922_.indd 58 27.1.2022 21.07.32. Valhallankaan puolella ei keksitä pyörää uudelleen, vaan Eivor koheltaa hyvin tutulla tavalla etsien johtolankoja ja kutitellen vastaan asettuvia kirveellään. Kohti In. nity on juuri jotain tämän tyyppistä, eli sopivan pureskeltavia tarinakokonaisuuksia, jotka edistävät taustalla kulkevaa suurempaa tarinaa. Kassandra lomatunnelmissa. No true Scotsman Jatkoa seuraa nopeasti, jo reilussa vuosituhannessa. Hän on kuitenkin väsynyt kreikkalaisen maailman pelastamiseen ja kaipaa lomaa. Uusimmat osat ovat niin massiivisia, että niihin pitää uhrata kaikki vapaa-aika ja mielellään irtisanoutua päivätöistä. Seuraa seikkailu, joka johdattaa Kassandran löytämään kohtalonsa. Toivon, että tuleva Assassin’s Creed In. Sankarit eri aikakausilta. Ilmaiseksi lisäriksi Korfun saari on vaikuttava kokonaisuus. Jylhät skottilaiset maisemat ovat kauniita ja melkoinen kontrasti Korfun auringossa kylpevään heleyteen. Tarina on täynnä huumoria ja liikuttavia kohtauksia, mutta ennen kaikkea se on tärkeä Assassin’s Creed -saagan taustajuonen kannalta. nityä ja sen yli! Kassandran ja Eivorin yhteinen seikkailu on monille Assassin’s Creed -faneille unelmien täyttymys. Ensimmäisen vuoden Season Pass on nyt Pariisin piirityksen myötä taputeltu ja Ubisoft julkisti ensimmäisen uuden lisärin, Dawn of Ragnarök, joka ilmestyy maaliskuussa 2022. Ei tämä delsu vaikea ole, mutta kuolema korjaa kyllä herkästi, jos etenee varomattomasti. Assassin’s Creed on kuin Skyen viski: se parantaa elämänlaatua pienissä erissä, mutta ylen määrin nautittuna aiheuttaa huonoa oloa. Lopulta Kassandran ystävät suorittavat intervention ja lähtevät houkuttelemaan kaveria aarrejahtiin, johon nainen pitkin hampain suostuukin. Maasto on täynnä pieniä tarinoita. Miten se edes olisi mahdollista. naaliin asti! Ubisoft Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, PS4, Xbox One, Xbox Series Muuta: Ilmainen, mutta vaatii Assassin’s Creed Odysseyn ja Valhallan. Testattu: Ryzen 9 5950X / 32 Gt, RTX 3090 24 Gt I need a vacation Tarina alkaa Odysseyn puolella. Kohtalaisen kokoinen saari on erillinen karttansa, jossa riittää tutkittavaa ainakin kolmeksi tai neljäksi tunniksi. Miten tämä on mahdollista, kun välissä yli tuhat vuotta. Kuten Odysseyn puolellakin, lisäriin saa joka paikan tutkimalla uppoamaan korkeintaan 3 – 4 tuntia. Pian Eivor löytääkin tutun kreikkalaisen naisen tapahtumien keskipisteestä, ja alkukankeuksien jälkeen vastahakoinen parivaljakko lyöttäytyy yhteen tutkimaan Skyen mysteeriä. Hyvää + Parhaat päähenkilöt saavat lisää ruutuaikaa, kaksi erilaista saarta koluttavaksi ja vielä ilmainen. Valhallan puolella Eivor voi aloittaa tarinan heti, kun Valka on muuttanut Ravensthorpeen. Mitä tapahtuisi, jos Eivor ja Kassandra kohtaisivat. Pelaamisella siis pääsi juuri ja juuri pääjuonen läpi. Alexios kannattaa unohtaa, sillä Ubi on vahvistanut Kassandran olevan kaanonia. Excalibur olalla on helppo hymyillä. Korfun kauneutta. Tarunhohtoista Ragnarökiä enemmän minua kiinnosti joulukuun puolivälissä ilmaiseksi julkaistu Crossover Stories, jossa ensimmäistä kertaa sarjan historiassa kahden eri pelin päähenkilöt seikkailevat yhdessä. Viiden tähden hotelli uima-altaalla. A ssassin’s Creedejä vaivaa mammuttitauti. Apua tarvitaan piktien kansoittamaan Skotlantiin Skyen saarelle, jossa ei vielä tehty maukasta viskiä mutta kärsittiin karmeista painajaisista. Olen ostanut kaikista sarjan peleistä keräilyversion, jonka mukana tulee myös kausipassi DLC-sisältöön, mutta sekä Odysseyn että Valhallan lisärit ovat jääneet pelaamatta ähkyn vuoksi. Viittaukset Odysseyn tapahtumiin lämmittävät peleihin satoja tunteja uhranneen sydäntä, ja etenkin lopetus on ikimuistoinen. Huonoa . Odysseyn Kassandra ja Valhallan Eivor ovat molemmat persoonallisia, keskenään erilaisia hahmoja, joiden seikkailua seuraa ja ohjastaa mielellään. Eivorin osalta Valhallaa enemmän pelanneet tietävät, mitä sukupuolen valinta tarkoittaa. Kuten etelänmatkoilla on vaarana, visiitti all inclusive -hotelliin venähtää viinin ja mässäilyn täyttämiksi kuukausiksi. Upotin meinaan Kreikkaan 85 tuntia ja Englantiin 110 tuntia. Pääjuonen läpi pelanneet tietävät, että Kassandra on löytänyt Hermes Trismegistoksen sauvan, joka antaa kantajalleen kuolemattomuuden. Skyen saari vastaa Korfua, mutta mukana ei ole kuin saaren pohjoisosa. Asia selviää, kun pelaa Odysseyn läpi, joten lopeta lukeminen, ellet ole seikkaillut Kassandralla . Ezio Auditore ja Edward Kenway ovat kohdanneet vertaisensa. Ilmaisesta on paha valittaa kestonkaan suhteen. Tämä DLC oli silti pakko pelata! Hyvin hahmoteltu Ubisoft on onnistunut sarjassa päähenkilöiden luomisessa. Vaikka kaikki tuntuu ajoittain turhankin tutulta, on upeaa nähdä rakastetut sankarit samassa kertomuksessa. Ville Wikström ASSASSIINIEN RISTIINRETKET 80 Lyhyt, mutta laadukas kaksi peliä kattava tarinakokonaisuus sarjan faneille. Toiminta kulkee samoja tuttuja latuja. Toiminta on erittäin samanlaista kuin Odysseyssä yleensäkin, mutta ilahduttavasti tekijät ovat keksineet keinoja taistelun dynamiikan muuttamiseksi. Onneksi Kefallonialle on ilmestynyt pakettimatkoja kauppaava yrittäjä, joka tarjoaa reissua Korfun paratiisisaarelle
Kaiken lisäksi kolmen tunnin sisältöön on luotu häkellyttävän monta erilaista toimintamekanismia. Mutta niistä viimeisen päätteeksi näytölle vierivät lopputekstit. ti onnistuu aseella kuin aseella, mutta voimakkaampia vastustajia sekä pomoja vastaan on välttämätöntä kaivaa katana esille. Meno on tyydyttävän graafista. Se muistutti lähinnä Devil May Cry -sarjan toimintarymistelyjä, mutta todella vaikuttavilla grafiikoilla. Geneeristen pikkuvihollisten rusikoinKIINALAINEN JUTTU FYQD-Studio / PLAYISM Arvosteltu: PC Versio: Patch 6.12.2021 Minimi: Intel E3, 8 Gt muistia, GeForce GTX 960 Testattu: Intel Core i910900KF 3,70 GHz, 16 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 16 70 Erikoisen lyhyt toimintapläjäys, jota voisi kuvata upeaksi tekniikkademoksi. Lyhyestä virsi kaunis Bright Memory on todellakin edelleen demon mittainen julkaisu, jossa ostajaa hämätään väittämällä pakettia täysimittaiseksi peliksi. Nopeaan tahtiin mukaan tarttuvat haulikko, pistooli ja tarkkuuskivääri sekä kasoittain erilaisia erikoisliikkeitä. Jotain tarttis tehdä, joten Shelia hyppää rynkyn ja katanan kanssa asunnon vakiovarustukseen kuuluvaan poimuajoalukseen pelastamaan maailman. Paha kyllä tiimiin olisi voinut tunkea myös kenttäsuunnittelijan, jotta varsin mainiosti toimivan luurangon ympärille olisi saatu hieman enemmän lihaa kuin vain minimimäärä nahkaa ja jänteitä. Nämä delsut sattuvat vain olemaan lisäsisällön sijaan koomisen kalliita aseja vaatekoristeita. Pelaajaa kuljetetaan tiukassa putkessa, jossa omia hoksottimia ei tarvitse käyttää muuhun kuin vastustajien luovaan teurastamiseen lähitai etämenetelmillä. Virallinen, yhdentekevä MacGuffin. Meno on jossain määrin geneeristä, mutta erittäin sujuvaa. Vaikka suuri osa ajasta kuluu varsinaisen toimintamätkinnän parissa, tulee vastaan myös kohtalaisesti toimivaa hiippailua, jäykästi toimivaa autoilua sekä kevyttä tasohyppelyä. Alussa käytössä on rynnäkkökivääri, miekka ja taistelupuvun voimakäsine, jolla vastustajia voi puskea tai jopa nostaa ilmaan roikkumaan avuttomana. Olen täysin samaa mieltä siitä, että usein pelien pituutta venytetään täysin tarpeettomasti. Lyöntien ja joidenkin ammusten torjuminen on hyvin helppoa, sillä käytännössä torjunnan voi pitää yllä painamalla torjuntanappia pohjassa ja vastaiskun paikan tarjoava ajoituskikkailu on valinnainen ominaisuus. Selvästikin aihioita vaikka kuinka mielenkiintoiseen sisältöön löytyisi. Bright Memory tukee kaikenlaisia graafisia herkkuja säteenseurantaa ja DLSS-tukea myöten. Vaikka satatuntinen julkaisu olisi tiukkaa sisältöä, jäävät useat pitkät roolipelit silti usein työssäkäyvillä ja perheellisillä ihmisillä eläkeunelmaksi. Mutta se ei tarkoita sitä, että pelien tulisi olla alle kolmituntisia. Risto Karinkanta BRIGHT MEMORY: INFINITE Todella näyttävä indieräime kärsii yhdestä pikkuviasta. Kuvioihin astuu maailmanvalloitusta havitteleva sotilasorganisaatio, muutama pahantahtoinen kenraali, menneisyydestä henkiin heränneitä miekkasotureita ja paljon kaiken sorttista räjähtelyä ja ryminää. Huonoa . Velvollisuuden kutsu. Sinänsä alle parinkympin hinta toki vihjaa tästä, mutta onneksi mukana on useita delsuja. Tavaraa vyöryy vastaan niin nopeasti, ettei juonesta tai hahmojen välisistä suhteista ehdi saada kovin hyvää kuvaa. Vajaan kolmen tunnin kuluttua vastaan on tullut sekalainen kasa erilaista toimintaa sekä neljä pomo-ottelua. Harmillisesti Bright Memory loppuu ennen kuin se ehtii oikein alkaakaan. Itsekin unelmoin ajasta, jolloin saisin tartuttua Divinity: Original Sin II:een. Toiminnan puitteet ovat ehdottomasti kunnossa, sillä meno on paitsi näyttävää myös sujuvaa. Julkaisija Playism ei selvästikään ole ollut aivan hereillä päästäessään paketin ulos. Vaikka julkaisu oli yhden tekijän tunnin mittainen demo, kehittäjä lupasi laajentaa julkaisun täysmittaiseksi peliksi. Hyvää + Graafisesti upea, sujuvaksi tuunattu kova ydin. Käteen jää vain komea tekninen paketti, joka odottaa edelleen varsinaista pitkää peliä sujuvan toimintaytimensä ympärille. Ainakin englanninkielisen ääninäyttelyn kanssa on sitten vähän niin ja näin, mutta kriittisimmät julkaisupäivän kieliä keskenään sotkeneet bugit on saatu sentään korjattua. K eväällä 2019 Steamiin ilmestyi vaikuttavan oloinen gun fu -peli Bright Memory. 59 158301_.indd 59 27.1.2022 21.11.34. Tuotantoarvot ovat monessa mielessä todella korkeita, esimerkiksi musiikin on toteuttanut erityisesti elokuvapuolella toimiva Jeff Rona. Visuaalisesti toteutus on tyrmäävä: on häkellyttävää, että yksi kehittäjä on onnistunut luomaan AAA-julkaisun tasoista näyttävyyttä. Loppuvuodesta 2021 odotettu paketti saatiin ulos, ja tarinan lopussa pelaajia odottaa melkoinen yllätys. Musta aurinko nousee Agentti Shelia Tan viettää rauhallista koti-iltaa, kun yllättävä musta aukko ilmestyy häiritsemään kiinalaisen kaupungin rauhaa. Mitä ihmettä tapahtui. Toiminta on vallan sujuvaa ensimmäisen persoonan toiminta-ammuskelua. Kaikilla aseilla on lisäksi kaksi erilaista toimintatilaa, joten erilaisia keinoja vastustajien listimiseen löytyy runsaasti. Lyhyttäkin lyhyempi. Loppumatka sujuu olennaisesti samanlaisissa merkeissä
Pocket ei ole emulaattori. Ristiohjain ja neljä merkitsemätöntä nappia antavat tyydyttävästi palautetta sormenpäihin. Vasemmalla sivulla on virtapainike, jota näpsäyttämällä laite siirtyy valmiustilaan Switchin tavoin. Tällä hetkellä microSD-korttia voi käyttää vain laitteen päivittämiseen ja itse tehtyjen pelien pelailuun. Minulle alkuperäinen GB-vihreä on se ainoa oikea. Kaksi neljästä napista on kuperia, kaksi koveria, aivan kuten amerikkalaisessa Super Nintendon ohjaimessa. Vanhat kokoelmat kannattaa puhdistaa esimerkiksi isopropyylialkoholilla ennen pelaamista, jotta likaa ja pölyä ei kulkeudu liittimiin. Keräilijän unelma Suoraan paketista kuorittuna Pocket tukee Nintendon Game Boy-, Game Boy Colorja Game Boy Advance -moduuleja. Stereoäänet toistuvat kahdesta kaiuttimesta laitteen kokoon nähden mallikkaasti, mutta kuulokkeiden kanssa musiikit ja äänet pääsevät loistamaan. rmwaren, jonka avulla voi pelata varmuuskopioita muistikortilta. Pocket ei tyydy vain tähän, sillä Analogue on lisännyt laitteeseen alkuperäisen Game Boyn ruudun pikseliverkkoa emuloivan klassisen vihertävän näyttötilan. Näin Game Boy -pelit näyttävät uskollisilta alkuperäiselle laitteelle, mutta ilman sen ongelmia, kuten taustavalon puutetta tai häntimistä. FPGA (Field-programmable gate array eli ohjelmoitava porttimatriisi) on ohjelmoitava mikropiiri, jolla päästään rautatason vastaavuuteen kohteen kanssa. Budjettitietoisten iloksi Everdrive-muistikorttimoduuleita tuetaan, ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, myös Pocketille saanee myöhemmin jailbreak-. Hurja tarkkuus ei ole sattumaa, sillä alkuperäisen Game Boyn ja Colorin resoluutio on tasan kymmenesosa tästä, 160x144. Tämä on kannettavassa laitteessa kätevää, sillä pelaamisen voi keskeyttää koska vain. Game Boy Color -tyylistä, osittain väritettyä kuvatilaakin voi käyttää, kuten myös Game Boy Pocketin mustavalkoista kummallisuutta. Kahdella FPGA-piirillä varustettu Pocket jatkaa Analoguen tyylillä: se on viimeistelty, tyylikäs ja laadukas tuote, joka pyörittää käsikonsolipelejä niiden parhaina versioina. 1 990-luvulla Game Boy oli kova sana. Pohjasta löytyy USB-C-liitännän lisäksi 3,5 mm -kuulokeliitäntä ja linkkiportti moninpelaamista varten. Ville Wikström ANALOGUE POCKET Tunnetusti muisto kultaa vanhat käsikonsolipelit, mutta nyt sen kultauksen suorittaakin Analogue Pocket, kaikkien aikojen, tai siis ainakin ysärin, käsikonsoli. Ysäritekniikka hiottuna täydellisyyteen Pocket tuntuu käsissä jämäkältä ja tukevalta. GBA-pelejä varten on kaksi olkapainiketta, laitteen alaosassa on Startin ja Selectin lisäksi Analoguen logolla koristeltu valikkoon vievä näppäin. Kuten aiemmatkin Analoguen laitteet, myös Pocket toimii virallisesti vain alkuperäisillä peleillä, joista suosituimmat ovat nykyään jo melko hinnakkaita. Nt Mini (NES), Super Nt (SNES) ja Mega Sg (Mega Drive) saavat nyt seuraansa Pocketin. 60 158068_.indd 60 27.1.2022 21.22.00. Avonaiseen moduuliporttiin napsautettava pelimoduuli pysyy paikoillaan tukevasti, eikä irtoa edes kovissa sessioissa. Paketointia myöten applemainen ulkoasu kruunaa premium-vaikutelman. Autoja junamatkat kuluivat sujuvasti pelaten, ainakin kunnes patterit loppuivat tai ilta pimeni, jolloin näytöstä ei nähnyt enää mitään. Seattlelainen Analogue tunnetaan laadukkaista FPGA-kloonikonsoleistaan. Vasemmassa kyljessä on äänenvoimakkuuden säätimet. Testasin Pocketia NÄIHIN TASKUIHIN EI EHDI KÄDET Valmistaja: Analogue kymmenillä eri GB-, GBCja GBA-peleillä. Erikseen ostettavan adapterin kanssa voi pelata myös Segan Game Gear -pelejä, myöhemmin adaptereita on luvattu ainakin seuraaville käsikonsoleille: Atari Lynx, Neo Geo Pocket Color ja TurboGrafx-16. Näin Pocket saa toistettua kohdelaitteiden kuvan erittäin tarkasti kymmenkertaisella tarkkuudella. Kannettavan konsolin tärkein ominaisuus on näyttö, eikä Analogue petä tällä rintamalla. Pocket on aluekoodivapaa, joten myös tuontipelejä saa pelata. Bluetooth-luureja ei tueta, mutta mitkä tahansa 3.5 mm Vieläkö muistat Virtual Boyn. GBA:n resoluutio ja kuvasuhde on erilainen (240x160), joten GBA-peleissä kuvan yläja alareunoissa on mustat palkit. (pikseliä tuumaa kohden), kun jopa Switch OLEDissa on 209 ppi. 3,5-tuumainen (8.89 cm) LCD-näyttö on resoluutioltaan 1600x1440 eli 615 ppi. Rakkaiden muistojeni pelastajaksi saapuu Analogue Pocket, joka poistaa ysäritekniikan ongelmat ja jättää jäljelle vain puhtaan pelikokemuksen. Pocketilla voi myös tehdä musiikkia ja omia pelejä, joskaan näihin eivät taitoni riitä
Minulla oli aluksi ongelmia päivittää Dockia. Pocket maksaa 220 dollaria, siihen päälle satasen hintainen telakka ja muut lisävarusteet. Pocketilla pelaaminen suodattaa aikakauden tekniikan heikkoudet, ja se tarjoilee pelit juuri niin täydellisinä kuin ne ovat muistoissamme. Käsikonsolin olemassa olon oikeutusta voi tuumailla, kun lisää tuumakokoa. Erikseen myytävässä panssarilasipakkauksessa tulee mukana vain yksi suoja, joten kannattaa toivoa, ettei ilmakuplia jää häiritseviin paikkoihin. Mutta maailmanlaajuinen komponenttipula varjostaa myös Pocketin julkaisua. Helpottaa ainakin vaikeimpia loikkakohtia. ksua hankkia suojalasi. GBA:n suttuisia ääniä voi yrittää parantaa High Quality Audio -asetuksella, joka poistaa suhinaa kiitettävästi. Kun Pocketin telakoi, voi pelata käsikonsolipelejä isolta ruudulta. KONEHUONE -liittimellä varustetut kuulokkeet toimivat. Mutta luottokortti ei pääse helpolla: mukana ei tule mitään ylimääräistä, ei edes laturia. Parantamisen varaa on, etenkin tallentaminen muistikortille olisi toivottavaa. Nyt tilaaville Analogue lupaa toimituksen vasta vuoden 2023 loppupuolelle. Pocket on retroharrastajille verraton vaihtoehto käsikonsolipeleistä nauttimiseen. Kallis laite on kätevä suojata kovalla suojakotelolla, ja etenkin mukana kuljetettaessa näyttöön on . Paristot eivät sisälly hintaan Pelkällä Pocketilla pääsee alkuun eikä muuta tarvitakaan, jos aikoo pelailla vain mobiilina. GBA:n suttuisia ääniä voi yrittää parantaa Game Boy onnistuu klassiseen maliin tai vähemmän rumana. Telakassa on kaksi USB-porttia päivittämistä tai langallisten ohjainten liittämistä varten. Lopulta kaikki toimi, kun poistin USB-tikulta kaiken muun paitsi itse päivitystiedoston. Lisää ominaisuuksia on lupailtu päivityksissä. Kuvassa on paljon vähemmän säätövaraa kuin Pocketin kautta pelattuna, eikä esimerkiksi hieno GB-ruudun emulaatio ole käytettävissä. Myös linkkikaapelit ja adapterit lisäävät kustannuksia. Pelit näyttävät ja kuulostavat hienoilta 4K-televisiosta, joskin Game Boy -pelit venytettynä isolle ruudulle vaativat jo paksuja nostalgialaseja. Tällä hetkellä betavaiheessa oleva ominaisuus sallii vain yhden tallennuksen, ja sekin häipyy peliä vaihdettaessa. Myös langattomia bluetooth-padeja tuetaan, muun muassa Switch Pro ja DualShock 4 toimivat jo nyt, kuten myös 8BitDon yleisimmät padit. Laadulla on hintansa. Analogue suosittelee, että virtalähteenä käytettäisiin vain telakan mukana tulevaa laitetta, joka jenkkityylisenä vaatii suomalaiseen sähköpistokkeeseen adapterin. 61 158068_.indd 61 27.1.2022 21.23.44. Ensimmäistä kertaa Analoguen historiassa tuetaan save stateja eli pelin tallentamista mihin tahansa kohtaan. -liittimellä varustetut kuulokkeet toimivat. Tärkein lisävaruste on napakasti nimetty Analogue Dock, jonka mukana sentään tulee laturikin. Peli tallentuu painamalla yhtä aikaa menu-nappia ja ristiohjainta ylös, ja ladataan menu+alas-yhdistelmällä. Telakka kiinnitetään HDMI:llä näyttöön, ja se tukee maksimissaan 1080p60-kuvaa, eli resoluutio jää matalammaksi kuin itse Pocketin ruudulta. Itse onnistuin nappaamaan ennakkotilauksen kesällä 2020, ja sain laitteen käsiini ennen viime joulua. Onneksi yleisimmät kännykän laturit onneksi toimivat, ja Analoguen virta riittää 6 – 10 tunnin pelailuun. Nostalgia, tuo ihana tekosyy Analogue teki sen taas! Olen todella tyytyväinen Pocketiin ja päivitysten myötä se saadaan todennäköisesti hiottua kohti täydellisyyttä. Kokonaisuuden hinnaksi tuli posteineen ja tulleineen noin 340 euroa. Kiinnostuneiden kannattaa laittaa ennakkotilaus sisään, sillä vastaavaa ei ole ihan heti tulossa. Analogue Dock on melkein välttämätön. Testasin tuntumaa Switchin Pro-ohjaimella ja se oli erinomainen, en havainnut viivettä sen enempää kuin Switchilläkään
Uudessa valossa A Night to Rememberin tarina on, ainakin osittain, jo kertaalleen kerrottu. Siitä huolimatta on myönnettävä, että olen iloinen teknologian käytöstä tässä tapauksessa. le selviää Oriannan palanneen Toussaintiin. Tapahtumat saavat alkunsa, kun GeraltilCD Projekt / nikich340 Arvosteltu: PC Versio: 1.32 (The Witcher 3) / 1.2 (A Night to Remember) Testattu: Win 10, i7-8700K 3.7 GHz, 16 Gt, GTX 1080 Muuta: Modi vaatii peruspelin lisäksi myös Blood and Wine -DLC:n toimiakseen. Ennen kuin nyt. Kaikuja tulevasta Päähahmon ääninäyttely on hoidettu pääasiassa erinomaisesti turvautumalla uuden ääninäyttelijän sijaan erilaisiin tekniikoihin. Paluu Toussaintiin A Night to Rememberin tarina on yllättävän hyvin kirjoitettu. Modaaja nikich340 on lainannut sekä tehtävänsä nimen että juoniasetelman The Witcher 3:n elokuvamaiselta mainosvideolta, jossa Geralt taistelee verenhimoista ja voimakasta vampyyria – bruxaa – vastaan. Kumpikin polku johtaa kärsimykseen ja kuolemaan, joten Geraltin on valittava – parhaiden noituritehtävien tyyliin – mikä on pienin paha. Lopulta kaikkein haastavinta on oppia elämään valintojensa kanssa. Pelin mainos kuvasi juuri tätä toista kohtaamista, jota ei kuitenkaan siis löydy itse pelistä. Alun perin kysymys koski Triss Merigoldia. Valitettavasti kaikki tehtävän osiot eivät ole toteutettu yhtä taidokkaasti. Jos lisäriä ei ole läpäisty, tallennus ei ole tallessa tai peli on läpäisty konsolilla, modin ohella voi ladata myös sopivan tallennustiedoston. Vaikka kyse on pelkästä ilmaiseksi jaetusta modista, muutamat ovat varoittaneet kyseessä olevan ensimmäinen askel oikeiden näyttelijöiden korvaamiseen tekoälyllä. Muista osioista lainatut repliikit eivät aina asetu saumattomasti keskusteluihin. A Night to Remember ei suostu päästämään pelaajaa helpolla. Mikä on saanut bruxan astumaan esiin piilostaan. Ensinnäkin tekijät ovat käyttäneet uusiksi joitain repliikkejä. Oriannaa jahtaavien tahojen motiivit ovat myös selkeitä ja perusteltuja. Kaikki näiden käyttämät keinot eivät kuitenkaan kestä päivänvaloa. Etenkin uusien hahmojen kohdalla ääninäyttely on usein (sinänsä ymmärrettävästi) amatöörimäistä. Dialogi on ajoittain kankeaa ja taustateksteistä löytyy kirjoitusvirheitä. Eniten häiritsee kuitenkin äänenlaadun heilahtelu ja miksauksen heikkous. Mielenkiintoisesti ne kuitenkin paranevat loppua kohden, ikään kuin nikich340 olisi hoksannut luopua monimutkaisista kamera-ajoista ja tyytyä hienovaraisempiin kameraliikkeisiin, kuten lopun yksinkertaisuudessaan kauniiseen käännökseen kohti tähtitaivasta. Merkittävimmät heikkoudet koskevat äänimaailmaa. A Night to Remember -lisätehtävä ei kuitenkaan koostu pelkästään mainoksessa nähdystä taistelusta. Geraltin kohdalla tämä on tosin melkeinpä etu. Jaan näyttelijöiden huolen. Tehtävän päätteeksi noituri vannoo tappavansa naisen, jos he kohtaavat vielä toisen kerran. Juonenkäänteiden ymmärtämiseksi on suositeltavaa, että pelaaja on läpäissyt Blood Simpleksi kutsutun tehtävän. Tarinan tausta eli syy siihen, miksi bruxa laulaa kehtolaulua ja miksi Geralt käy tämän kimppuun, selvisi kuitenkin vasta lähes vuosi myöhemmin Blood and Wine -lisäosan ilmestyttyä. Eräässä kohtaa Geralt kysyy kalastajalta, onko tämä nähnyt punahiuksista naista. Etenkin hahmojen nimien muuttumiset viestivät huolimattomuudesta. Kaikkea ei ole kuitenkaan voitu hoitaa kierrättämällä. Päätös ei ole helppo, sillä molempien teot ovat omilla tavoillaan oikeutettuja ja vaakakupissa painaa myös viattomien kohtalo. Kameraliikkeet ovat eritoten tehtävän alussa kömpelöitä. Repliikeistä tuntuu puuttuvan myös inhimillinen lämpö ja tunteellisuus. Oriannan paluu perustellaan hyvin, ja hahmon valinnat tuntuvat loogisilta. Usein sitä on vaikea erottaa aidoista repliikeistä. CyberVoice-teknologialla toteutettu ääni on erehdyttävän lähellä Doug Cocklen roolisuoritusta. Oriannan hyväntahtoisuutta motivoivat kuitenkin synkät seikat. Kun yksi keskeneräisistä asioista tunkeutuu hänen uniinsa, päättää noituri tehdä asialle jotain. Markus Rojola Tarjoilija, lisää viiniä ja verta, sillä nyt on aika viettää ikimuistoinen yö! A Night to Remember on faniprojektina syntynyt The Witcher 3:n tarinatehtävä, joka sijoittuu Blood and Wine -lisäosan jälkeiseen aikaan. Se toimii ainoastaan tehtävän mahdollisena huipentumana, jota edeltää noin tunnin johdanto. Synteettisen äänen käyttö on saanut ääninäyttelijät ymmärrettävästi varuilleen. Geraltin on lopulta tehtävä valinta siitä, kumpaa osapuolta hän päättää tukea. A Night to Rememberiin sisältyy myös mainio sivutehtävä, jossa tutkitaan mystisesti menehtyneen näyttelijän kohtaloa. Toisinaan lähikuvassa puhuvan hahmon ääni kuulostaa kantautuvan jostain kaukaisuudesta. Ilman Geraltin ääntäkin A Night to Remember olisi hyvä, mutta se tuskin olisi samalla tapaa muistamisen arvoinen. Ikäraja: 18 Faniprojektina syntynyt Witcher 3 -tehtävä viehättää hienoisesta kömpelyydestään huolimatta. Geralt on asettunut Toussaintiin, mutta menneisyyden haamut eivät jätä miestä rauhaan. Geralt saa selville tämän olevan vampyyri, joka tyydyttää verenhimonsa orpokodin asukkailla. Ääni ei ole kuitenkaan täydellisesti toteutettu, sillä tietyt sanat lausutaan omituisesti ja eritoten nimet tuottavat hankaluuksia. Mielenkiintoisesti ongelmat eivät kuitenkaan koske Geraltia. Sen sijaan, että tekijät olisivat itse äänittäneet uudet repliikit, he päättivät turvautua tekoälyn apuun. Koska A Night to Remember jatkaa Blood and Winen tarinaa, se edellyttää, että pelaaja on läpäissyt lisäosan päätarinan ja että Geraltin kyvyt ovat tasolla 50. Mainos julkaistiin toukokuussa 2015 pääpelin ilmestyessä. Blood Simplessä Geralt tutustuu varakkaaseen hyväntekijä Oriannaan, joka tukee taiteilijoita sekä pitää huolta vanhempansa menettäneistä lapsista omistamassaan orpokodissa. VERIVAAKA Tehtävä sisältää muutamia sivupolkuja, ja valinnat saattavat lopulta johtaa siihen, että Noituri ei edes käy taistoon bruxan kanssa. 62 157969_.indd 62 27.1.2022 21.30.34
Pääsarjan toinen kausi julkaistiin puolestaan joulukuussa 2021. On vaikea sanoa, onko näin käynyt Noiturin kohdalla, mutta siitä on kuitenkin joitakin viitteitä. Hirviönmetsästäjä Geralt Rivialaisesta ( Henry Cavill) kertova sarja ei ollut suoranainen arvostelumenestys, mutta vetosi yleisöön. Nopean tarinankuljetuksen, kiehtovan maailman, näyttävien tehosteiden ja taidokkaiden roolisuoritusten vuoksi sitä ei tule mieleenkään jättää kesken. Hissrich Rooleissa: Henry Cavill, Anya Chalotra, Freya Allan, Joey Batey, MyAnna Buring, Eamon Farren, Mimi Ndiweni, Kim Bodnia Ikäraja: 18 taa johtaa taiteellisiin kompromisseihin. Sarja tuntuu korostavan Geraltin ja Yenneferin merkitystä heidän liittolaistensa kustannuksella. 63 157970_.indd 63 27.1.2022 21.32.36. Matkalla Kaer Morheniin he pysähtyvät tapaamaan noiturin vanhaa ystävää, Nivelleniä, joka on joutunut hirvittävän kirouksen uhriksi. Kahden vuoden odottamisen jälkeen Geralt on palannut takaisin toteuttamaan kohtaloaan. Pieni uhraus Noiturin menestys on tuonut mukanaan monia muutoksia. A ndrzej Sapkowskin kirjoittamiin Noituri-kirjoihin perustuvan tv-sarjan ensimmäinen kausi julkaistiin Netflixissä joulukuussa 2019 (Pelit 02/20, 4 tähteä). Yhdellä muutoksella kun on tapana johtaa toiseen, joten lopullinen määränpää ei välttämättä ole vielä selvillä. Se on valitettavaa, sillä Noiturin kaltainen sarja hyötyisi laajasta ja vahvasta hahmokaartista. Kirjat lukeneille ja pelit pelanneille hahmojen – sekä käsikirjoittajien – tekemät päätökset vaikuttavat toisinaan lähestulkoon käsittämättömiltä. Kauden edetessä muutokset käyvät entistä dramaattisemmiksi. Vaikutukset heijastuvat myös pintaa syvemmälle. Vaikka tarinaa on muokattu jonkin verran (kirjoissa kaikki tapahtui ennen Cirin syntymää), pääpiirteittäin jakso on varsin uskollinen tulkinta alkuperäistekstistä. Sadunomainen kertomus on sekä humoristinen, surumielinen että koskettava tavalla, joka on tyypillistä parhaimmille noituritarinoille. Sarjan näkökulmasta useimmat muutokset kuitenkin toimivat. Ratkaisu ihmetyttää, koska se ei vaikuta palvelevan millään tapaa pelkästään sarjaa seuraavia ja onnistuu ainoastaan ärsyttämään useimpia kirjojen ja pelien ystäviä. Nuoren Vesemirin seikkailuista kertova tyylikäs, mutta tunnekylmä The Witcher: Nightmare of the Wolf -animaatioelokuva julkaistiin viime vuoden elokuussa. Eniten korpeaa tiettyjen sivuhahmojen kohtelu. Kauden päättyessä on nimittäin vaikea hahmottaa, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Toisaalta isompi budjetti tarkoittaa yleensä myös aiempaa enemmän valvontaa, mikä saatMYRSKYKAUSI Netflix Pituus: Kahdeksan noin tunnin mittaista jaksoa Sarjan luoja: Lauren S. Menestyksen myötä Netflix päätti panostaa noitureiden maailmaan. Noiturin toinen kausi on ensimmäistä tasaisempi ja monella tapaa laadukkaampi, vaikka ei sisälläkään yhtäkään niin muistettavaa hetkeä kuin strigan kirouksen kumoaminen tai Yenneferin henkeäsalpaavan jännittävä pako salamurhaajan kynsistä. Halveksunnan aika. Odotan tulevaa samanaikaisesti sekä innoissani että huolissani. Cirin koulutus Kaer Morhenissa on yksi kauden kohokohdista. Geralt ja prinsessa Cirilla ( Freya Allan) ovat vihdoin löytäneet toisensa. En vain voi olla varma, kumpaa minun pitäisi olla enemmän. Kirjasarjan faneille tapahtumien pitäisi olla hyvin tiedossa, mutta mitä pidemmälle kausi etenee, sitä selvemmin käy ilmi, ettei mitään ole kirjoitettu kiveen. Nämä auttavat tekemään maailmasta aiempaa uskottavamman paikan. Ensimmäinen jakso perustuu yhteen Sapkowskin novelleista. Kuukausi julkaisun jälkeen Netflix tiedotti, että ensimmäistä kautta oli siihen mennessä katsonut lähes 80 miljoonaa ihmistä. Päätarina sekä lukuisat sivuhaarat tuntuvat myös aiempaa merkittävimmältä ja eri tarinahaarojen – kuten mantereella käytävän sodan ja velhojen salajuonien – väliset yhteydet ovat helpommin hahmotettavissa. Kronologisesti kerrottuna jännite pysyy paremmin yllä. Esimerkiksi erään Geraltin kollegan kohtalo kielii käsikirjoittajien lyhytkatseisuudesta. Esimerkiksi Geralt, Ciri ja Yennefer ( Anya Chalotra) käyttäytyvät täysin johdonmukaisesti, jos ajatellaan ainoastaan aiemmalla kaudella nähtyjä tapahtumia. Noiturin kolmannen kauden on kerrottu olevan tulossa, vaikka julkaisuaikaa ei ole vahvistettu. Totuuden siemen Yllätyksellisyys on hyväksi, mutta samalla on myönnettävä, etteivät läheskään kaikki muutokset ole onnistuneita. Siinä, missä ensimmäinen kausi tuntui olevan varsin uskollinen lähdemateriaalilleen (ainakin hengessä, jos ei nyt jokaisessa yksityiskohdassa), niin toinen kausi sisältää ison joukon yllätyksiä, jotka saavat kirjasarjan ystävät hämmästyksen valtaan. Michelle Yeohin tähdittämä kuusiosainen minisarja The Witcher: Blood Origin, joka kertoo ensimmäisten noitureiden luomisesta, ilmestyy myöhemmin tänä vuonna. Markus Rojola THE WITCHER – NOITURI KAUSI 2 Noituri lähtee kulkemaan omia polkujaan toisella tuotantokaudella. Mukana ei ole esimerkiksi sekavaa hyppelyä eri aikakausien välillä. Alku on lupaava. Kirjat tuntevilla on tapana peilata hahmojen käytöstä tuleviin tapahtumiin, mutta sitä kannattaisi tässä tapauksessa välttää. Onko se uskollisempi lähdemateriaalille vai kertooko sarja täysin oman versionsa tutusta tarinasta. Esimerkiksi sarjaa varten kehitetty Voleth Meir, joka toimii eräänlaisena kauden pääpahiksena, jää etäiseksi ja tuntuu ainakin toistaiseksi turhalta lisäykseltä. Tekijät vaikuttavat kuunnelleen kritiikkiä ja ottaneen opiksi viime kauden virheistä. Aiempaa isompi budjetti näkyy muun muassa ensiluokkaisissa erikoistehosteissa, näyttävissä lavasteissa sekä taidokkaassa puvustuksessa (nilfgaardilaisten paljon parjatut panssarit on vaihdettu vaivihkaa vakuuttavampiin malleihin)
Molempia kirjojaan varten Backderf on tehnyt valtavasti taustatyötä: haastatellut silminnäkijöitä, tutustunut virallisiin asiakirjoihin ja lukenut tapahtuma-aikaisia lehtiartikkeleita. Suomeksi on nopeaan tahtiin julkaistu kaksi hänen lähihistoriaa käsittelevää sarjakuvakirjaansa. Sota-aika mielettömyyksineen ja Pekurisen pasifismi eivät olisi samaan kirjaan suosiolla mahtuneet, eiväthän ne mahtuneet tosielämäänkään. K aikki me muistamme koulun historiasta koko joukon sotivia suurmiehiä ja heidän taistelutantereitaan. Räihä on tehnyt viisaan valinnan myös kirjan piirrostyyliä miettiessään. Jarkko Räihä on tehnyt ja Suuri Kurpitsa kustantanut pienen, koskettavan sarjakuvakirjan, joka kertoo Pekurisen elämän vaiheista 1930-luvun alkupuolella. Häpeäkseni tunnustan: en. Mutta muistinko Arndt Pekurisen. Tässä pari kirjaa muistutukseksi lähihistorian vääryyksistä. Itselleni sotaisista johtajista mieleen tulevat ensimmäisiksi Aleksanteri Suuri, Caesar, Napoleon, Hitler sekä Mannerheim ja taistelupaikoista Thermopylai, Waterloo, Somme, Hiroshima ja Raatteen tie. Yksinkertaiset, humoristiset hahmot antavat tarinalle helposti lähestyttävän ja sympaattisen muodon. Kuolleista kaksi ei ollut edes mukana mielenosoituksessa. Sekä Dahmer että Kent State ovat pysäyttäviä, todelta tuntuvia dokumentteja karmeista tapahtumista. Asterixit ja Alixit luetaan jo koulussa, mutta paljon muutakin olisi syytä lukea. Kent State etenkin pysäyttää aiheensa ajattomuudella: aseet eivät tapa vaan ihmiset, jotka niitä käyttävät. Kun Pekurisen tarina etenee sarjassa selkeästi ruutu ruudulta kronoloETTÄ EMME UNOHTAISI gisessa järjestyksessä eikä ruuduillakaan turhia kikkailla, tällainen arvokkaasti vanheneva sissiluutnanttikin voi nauttia lukemastaan. Ja uhrata myös muutaman ajatuksen kirjan sanomalle. 64 157934_.indd 64 27.1.2022 21.34.13. Näistä ensimmäinen, Ystäväni Dahmer (Täysi Käsi ja Zum Teufel, 2021), kertoi taiteilijan sarjamurhaajakoulukaverista ja toinen, viime vuoden lopulla julkaistu Kent State (Täysi Käsi ja Zum Teufel, 2021), kertoo vuonna 1970 Yhdysvalloissa Ohion osavaltion Kent State -yliopistossa tapahtuneista veriteoista. Kirja esittää siis selkeän kysymyksen: miksi. Silti Kent Staten tappajista ketään ei ole tuomittu. Mutta Kent State oli sentään tuttu Neil Youngin biisistä Ohio… Jäähyväiset aseille Arndt Pekurinen (1905–1941) on Suomen tunnetuin aseistakieltäytyjä, joka teloitettiin jatkosodan aikana rintamalla esimerkkinä muille. • Räihä: Pekurinen, Suuri Kurpitsa 2021, 172 sivua, hinta noin 18 euroa • Backderf: Kent State, Täysi Käsi ja Zum Teufel 2021, 280 sivua, hinta noin 30 euroa Wallu RUUDUN TAKAA IHME4SET: ALAKOULUVUODET Joskus kauan sitten Rollaritkin nostattivat tunteita. Niitä tukahduttamaan määrättiin puolisotilaallisia aseistettuja kansalliskaartin osastoja. Näin tarinasta jää kirjan loputtua lukijalle mieleen Pekurisen ajatukset aseista ja elämästä, ei hänen karmea loppunsa. Kun kaartilaiset myös käyttivät aseitaan, tuloksena oli neljä kuollutta ja yhdeksän loukkaantunutta, siviilejä kuinkas muuten. Tällaiset kirjat tulevat tarpeeseen, sillä historialla on tapana toistaa itseään. Työ sekä näkyy että tuntuu kirjoissa. Virkavalta huolehtii ituhipin ruokavaliosta. Yliopistolla sotaa ymmärrettävästi vastustettiin sodanvastaisilla mielenosoituksilla. Tuohon aikaan Yhdysvallat soti Vietnamissa presidentti Nixonin johdolla ja nuoria miehiä lähetettiin Vietnamin viidakoihin suorittamaan asepalvelustaan. Muiluttajaa mietityttävät Pekurisen puheet. Four dead in Ohio Amerikkalainen Derf Backderf on noussut ryminällä niin meillä kuin maailmallakin sarjakuvantekijöitten kirkkaimpaan kärkeen. Kirjaa tehdessään taiteilija Räihä on tehnyt viisaan valinnan, kun on jättänyt Pekurisen tarinasta sota-ajan pois. Historia on tullut sarjakuviin jäädäkseen
EC2-malli on jo legenda itsessään, uusi EC3-C on siitä hieman pienennetty versio. Testissä Zowien kaksi uutta siimahäntää. Hiiriotteeni on eräänlainen seilaava sekoitus kämmen-, sormenpääja kynsiotteita, ja EC3-C sopii kaikille näille otteille hyvin. C S:GO-skenessä sponssisuosittujen Zowie-pelihiirien perusajatus on juuri minun makuuni: simppelin toimivia vehkeitä ilman ylimääräisiä nappeja, jonnevaloja tai päivitysten perään kitiseviä ajuriohjelmistoja. Plug & play -tuotteita termin varsinaisessa merkityksessä. rman aiemmista hiiristä tuttua miellyttävän sileää muovia, joka tuntuu tosin hitusen liukkaalta käsidesin ja pakkasilman kalvamalla iholla. Perinteisesti Zowieta on parjattu töksähtelevistä hiirirullista, jotka toimivat peleissä jotenkuten, mutta työpöydällä ei senkään vertaa. Matkan varrella vasemmalle peukalolle tarkoitetut sivunapit on kuitenkin tiputettu, ja lopputuloksena on eräänlainen molempikätiseksi muotoiltu hiiri vain oikeakätisille. Langatonta mallia ei ole vieläkään saatavilla. ZA12-C 65 158058_.indd 65 27.1.2022 21.38.48. Keskikokoiseen (18,5 x 8,5 cm) käteeni hiiri sujahtaa mukavasti ja unohtuu mielestä käytön aikana. Peukaloni osuu ongelmitta kyljen backja forward-painikkeisiin. Huano-merkkiset kytkimet ovat nimeään parempia: niitä on mukava painella ja ne napsuvat vakuuttavan jämäkästi. Outoa. Rulla puolestaan tuntuu täysin erilaiselta, ehkäpä rungon muotoilun takia. Uuden C-malliston tärkeimpiä uudistuksia onkin uusi 24-portainen rulla, lisäksi hiirten painoa on trendikkäästi kevennetty ja piuha on kangasmaisen keveää paracord-mallia. Rullan alaspainaminen vaatii EC3-C:n tavoin voimaa, mutta ZA12:n rakenne tukee kättä niin hyvin, että hutipainalluksia ei tapahdu. Zowien hiiret ovat hyviä perusrottia peleihin ja konttoriin, mutta pulju ei piru vie osaa vieläkään tehdä täydellistä rullaa. EC3-C olisi muuten huippuvehje, mutta rullaongelman vuoksi sitä on vaikeaa suositella. EC3-C EC3-C: Uuden ajan IntelliMouse. Kotona pelihiirenäni jatkaa Logitechin G Pro Wireless. 70 euroa Mitat (pituus, leveys, korkeus): 119 mm x 61 mm x 41 mm (EC3-C) 125 mm x 62 mm x 41 mm (ZA12-C) Paino: 70 g (ilman kaapelia) DPI: 400 / 800 / 1600 / 3200 Päivitysnopeus: 125 / 500 / 1000 Hz Sensori: PixArt PWM3360 Muuta: Ei ajuriohjelmistoa, kaikki säädöt tehdään hiiren napeilla. Lienevätkö sirommat hiiret sittemmin sotkeneet tuntoaistini, mutta ensialkuun ZA12-C tuntuu kädessä liiankin täyteläiseltä. Pinnoitteena on . Yhteenvetona ZA12-C on kaksikosta romuluisempi, mutta ainakin rulla on toimintavarmempi. Sääli, että uusittu rulla ei selviä puhtain paperein: rullaaminen itsessään on vihdoinkin pykimättömän sulavaa, ongelmana napsauttaminen vaatii liikaa voimaa. Tsekkasin uusimman C-sukupolven kaksi edustajaa: ergonomisen EC3-C:n ja symmetrisen ZA12-C:n. Kumpikin hiiri liikkui sekä hiirimatolla että melamiinipinnalla siinä missä muutkin modernit laatuhiiret. Ilman rullaprobleemaa suosittelisin tätä varauksetta kaikille, jotka etsivät sirompaa korvaajaa IntelliMouselle. Parinkaan viikon opettelun jälkeen rullan painelu ei tuntunut täydellisen luotettavalta. KONEHUONE Lopuksi Kaikissa C-mallin hiirissä on PixArtin PWM3360-sensori. Rullaa painettaessa hiiri ja rulla saattavat liikahdella tahattomasti, mikä aiheuttaa sähellystä niin työpöydällä kuin peleissä. Se on yleensä hyvän työkalun merkki. Aikoinaan ZA-sarja kävi myös vasenkätisille, sillä peukalonappeja löytyi kummaltakin laidalta. PÄIVITETYT PERINNEHIIRET EC3-C & ZA12-C Hinta: n. ZA12-C on puolestaan muotoilultaan hieman kömpelömpi, mutta muuten perusvarma laite, jonka kiikutin työpaikalleni aktiivipalvelukseen. Esimerkiksi Doom Eternalissa kranaatteja nakellessa myös aseet vaihtuvat. Toisin kuin useimmilla kilpailijoilla Zowiella kaikki hiirityypit (ZA, EC, FK ja SA) ovat toiminnoiltaan ja ominaisuuksiltaan identtisiä, eroa on vain muotoilussa. ZA12-C: Korkeaperäinen kuriositeetti ZA-sarja on Zowien oma outolintu, jolle ei löydy suoria kilpailijoilta. ZA12-C Niksi-Pelit: Hyvän ja halvan pidikkeen hiiren hännälle saa, kun kiinnittää kaapeliklipsin vaikkapa näytön alalaitaan. Kaikkia hiiriä on saatavilla parissa kolmessa eri koossa, niinpä valinnanvaraa riittää useimmille kourille ja hiiriotteille. Lassi Hietala BENQ ZOWIE EC3-C & ZA12-C Onko funktionaalisella minimalismilla sijaa langattomien kikkahiirien täyttämässä maailmassa. Yläviistoon stondaava paracord-piuha on niin kevyt ja huomaamaton, ettei hännättömiä versioita edes kaipaa. Pelaaminen ja sur ailu sujuvat mainiosti, mutta hiiri ei sulaudu hetkessä lapaan samalla tavalla kuin EC3-C. Pidän siitäkin, että DPI:tä ja päivitysnopeutta säätävät kytkimet löytyvät laitteen pohjasta: eipähän tule hutipainalluksia. Suosittelen ainakin kokeilemaan eri mallien istuvuutta käteen kaupassa ennen ostamista. Muotoon kuitenkin tottuu. EC3-C Säätimet DPI:lle ja polling ratelle löytyvät laitteen pohjasta. Isompikätisille hiiri on luultavasti liian lyhyt. Rullan napsuttelu saisi silti olla vähän kevyempää. Rullan rahiseva ja jäykkä liike erityisesti ylöspäin rullaillessa muistuttaa ikävästi Zowien vanhemmista hiiristä, toisaalta esimerkiksi tekstin vierittäminen on aiempaa sulavampaa. Napit toimivat samaan tapaan kuin EC3-C:ssä. Vaikka paino on speksien mukaan sama, käytännössä ZA12 tuntuu EC3-C:tä hieman raskaammalta. EC-sarja edustaa oikeakätisille muotoiltua niin sanottua ergonomista hiirityyppiä, jonka linjat noudattelevat karkeasti Microsoftin rakastettua IntelliMousea. 70 gramman painosta huolimatta hiiri tuntuu erittäin jämerärakenteiselta eikä nitise tai natise mistään kohtaa. Perä on poikkeuksellisen prominentti, mikä sopii hyvin kynsija kämmenotteille. Tässä kohtaa Niko kääntyy kannoillaan, mutta ainakin minulle yksinkertaisuus on pelkkää plussaa, sillä en ikinä bindaa hiireen ylimääräisiä kontrolleja. Alkuperäinen ZA12 oli minulla joskus päivittäisenä työhiirenä: tuntui, kuin muoto olisi käteeni valettu. Toimintoja on juuri tarpeeksi, muttei yhtään liikaa: perushiirenkorvien ja rullan lisäksi Zowieista löytyy vain kaksi peukalonappia. Se ei ole aivan markkinoiden kärkeä, mutta käytännössä riittävän tarkka kenelle tahansa mihin käyttöön tahansa
Babylon’s Fall (PC, PS4/5) PlatinumGamesin näkemys toimintapainotteisesta tiimigrindauksesta on Babylon’s Fall. MONITORIN VALOA PIMEYTEEN Elden Ring, totta kai, mutta mitä muuta pelaisin keväällä. 1.3. Kentän lopussa jaettava lootti riippuu suorituksen tasosta, jota arvioidaan tyylin, väistelyn ja nopeuden perusteella. Asanon tiimin kehittämä taktikointi kuvataan Octopath Travelerista tutulla, nykytekniikan boostamalla nätillä SNES-tyylillä. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 9. Vauhdikkaissa mättömatseissa käytetään neljää eri asetta, joista kaksi kuluttaa spesiaalienergiaa. Vuoropohjaisessa Triangle Strategy -taktiikkaroolipelissä kolme Norzelia-mantereen valtiota taistelee rajallisista luonnonvaroista. Triangle Strategy (Switch) Tuottaja Tomoya ”Bravely Default” Asano luottaa selkeästi sisältöä kuvaaviin nimiin. Vihollisia kurmotetaan pyssyillä, tekniikan tukemilla lyömäaseilla ja elex-magialla. Vaihtelevilla taisteluareenoilla korkealta hyökkääminen on yleensä merkittävä etu. 3.3. MAALISKUUTA. Tarinassa uusi pimeää elexiä hyödyntävä uhka saapuu Magalanin planeetalle ja Dexin täytyy yhdistää kinastelevat ryhmittymät tunkeilijoita vastaan. Maastossa edetään rakettirepulla ripeästi ja vapaasti. Yhdestä neljään sentineliä kapuaa valtavan tornin huippua kohti ja taistelee outoja hirviöitä vastaan. Elex II (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Piranha ”Risen” Bytesin toimintaroolipeli sijoittuu laajaan ja monipuoliseen fantasiascifimaailmaan, jossa keskiaika lyö kättä robotiikan kanssa. TULOSSA 4.3. 66 157648_.indd 66 27.1.2022 18.21.50
25.3. Sekä kielitaidon puute, sillä Tunic kommunikoi oudoilla merkeillä. 4.3. Uusien padien haptisesta palautteesta otetaan kaikki irti, jos malttaa kaasutella ilman rattipolkimia. 67 157648_.indd 67 27.1.2022 18.22.03. Kehittäjinä toimivat Koei Tecmo ja Team Ninja, joten taistelumoottori lienee sitä myöten kunnossa. 16.3. Pelillinen esikuvakaan ei voisi olla juuri parempi, sillä rakenne ja ilmapiiri lainaa paljon Zeldan legendalta. Soolopelailun ohella tuetaan co-oppia, joka onnistuu myös jaetulta ruudulta. Tämä vauhdikas toimintaroolipeli on synkän fantasian tulkinta ensimmäisestä vuoden 1987 Final Fantasysta. Pitkä yksinpelikampanja, laajat tuunausoptiot, klassiset mielikuvitusradat ja kattava kaarakavalkadi pitävät huolen autenttisesta GT-tunnelmasta. Tiimipelissä käytetään keihäällä huitovaa Bandana Waddle Deetä. Tunic (PC, Xbox One/Series S/X) Jotkut pelit nappaavat mielenkiinnon pelkällä ulkoasullaan. Vähemmän tuttua ovat lennokkaat loitsut, järeät lyömäaseet ja matkustamiseen käytetty pääkartta satunnaistaisteluineen. Kettusankarin etenemistä rajoittaa alussa tiettyjen aseiden ja kykyjen puute. Kirby and the Forgotten Land (Switch) Pomppupallero Kirby viihtyy yleensä 2D-näkymissä, mutta Forgotten Land -tasoloikkaseikkailu on täyttä 3D:tä. Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Jack Garland on muukalainen paratiisissa ja mies, jota ajaa polttava halu tuhota massiivisen ritarin asussa kulkeva ja kuolemaa kylvävä Chaos. Gran Turismo Sportin ansioihin kuuluu mainio, tahallista tötöilyä minimoiva moninpeli, eikä seiskaosa unohda sitä. Andrew Shouldicen toimintaseikkailun vahvasti isometriset näkymät ovat todella kauniita liikkuvia taideteoksia. Brutaalit lopetukset kristallisoivat viholliset ja särkevät ne punaisiksi sirpaleiksi. Pinkin sankarin hyppiminen tai flappybirdmainen lentäminen jatkuu loputtomiin, vaikka töpöjalkojen alla ei olisikaan maata. 18.3. Gran Turismo 7 (PS4/5) Autokeräilyn ajopelien normiksi muuttanut legenda palaa juurilleen. 25.3. Tiny Tina’s Wonderlands (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Tervetuloa luolamestari Tiny Tinan Ihmemaahan, fantasiateemaiseen Borderlands-spin-offiin! Piirrosmainen sarjisgrafiikka, ei niin tutut pyssyt, armoton räiskintä ja loputon lootti ovat emosarjasta tuttua kamaa. Kirby pelastaa kidnapatut Waddle Deet ilkeältä Beast Pack -poppoolta, mikä onnistuu muun muassa vihollisten kykyjä kopioimalla
VKO 2022-10 60 93 54 -2 20 2 157649_.indd 68 27.1.2022 16.55.55. JUHLANUMERO ILMESTYY 9.3.2022 LOITSI ITSELLESI TILAUS PELIT.FI/TILAA TAI RYNTÄÄ LÄHIMPÄÄN LEHTIPISTEESEEN PAL
8 ,90 157642_.indd 1 27.1.2022 16.42.47. S o n ic T h e H e d g e h o g C 6 4 . V u o d e n p e lit 2 2 2 2/2 02 2 Helmikuu 2022 . 10,60 € VUODEN PARHAAT . GOD OF WAR KUN JUMALAT TURPAJUHLIVAT VUODEN PELIT 2021 YLLÄTTÄVÄ TUPLAVOITTAJA! ERIKOISJOUKOT ISKEVÄT ENLISTED THE TROOP IL-2 GREAT BATTLES MÄKIHYPPYÄ UUDELLA JA VANHALLA TYYLILLÄ SKI JUMPING PRO VR DELUXE SKI JUMP 4 PELIT JOILLA ON TARKOITUS EKOPELIT S u c c u b u s