S.T.A.L.K.E.R. NINJA GAIDEN 2 BLACK A vo w e d . C iv iliz a tio n V II . K in g d o m C o m e : D e liv e ra n ce 2 3/2 02 5 Maaliskuu 2025 . 13,90 € HISTORIALLISEN HYVÄT 180022_.indd 1 180022_.indd 1 19.2.2025 14.07.05 19.2.2025 14.07.05. 2 – HEART OF CHORNOBYL HIRVIÖT VALTAAVAT UKRAINAN VALTAKUNTA LUNASTUSKUNNOSSA KINGDOM COME: DELIVERANCE 2 CIVILIZATION VII OLIPA KERRAN IHMISKUNTA JUMALAT KIUSANAMME SANKARIT JOTKA PELASIVAT LAPSUUTEMME ACTION FORCE SE TOISESTA AJASTA THE THING: REMASTERED JOKA HAASTETTA KUTSUU..
jas grupa M?kusala, Riika, Latvia Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Joe / Action Force -historiikki Markus Rojola 10 Action Force -pelien historia Markus Rojola 17 Nnirvi: ”Ne” toisesta ajasta Nnirvi 43 Kino: The Thing Nnirvi 60 Konehuone: Winwing Phoenix Main Instrument Panel (VR) + Integrated Control Panel Antti Ilomäki 63 Kirjakorneri: Elden Ring -tupla Nnirvi 64 Ruudun takaa Wallu 65 Kino: Totta, Tarua ja Videopelejä Antti Eronen 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 9 G.I. Avustajat: Antti Eronen, Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 24 30 18 Ajassa 5 Pääkirjoitus: Rakkaalleni Tuukka Grönholm 6 G.I. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. /asiakaspalvelu 348 numero 34. Joe: Wrath of Cobra Markus Rojola 18 Avowed Markus Lukkarinen 21 Sid Meier’s Civilization VII Tuukka Grönholm 24 Kingdom Come: Deliverance 2 Tuukka Grönholm 28 Thronefall Risto Karinkanta 30 Dynasty Warriors: Origins Toni Hilden 33 Captain Laserhawk: A Blood Dragon Remix & Captain Laserhawk: The G.A.M.E Risto Karinkanta 34 Eternal Strands Toni Hilden 37 S.T.A.L.K.E.R. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. 2 – Heart of Chornobyl Santeri Oksanen 40 The Thing: Remastered Nnirvi 2 180023_.indd 2 180023_.indd 2 19.2.2025 13.52.43 19.2.2025 13.52.43. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. www.fokusmediatilaus.. /pelit Kaupallinen johtaja Ilmari Piela PAINOPAIKKA Poligr?
Joe: Wrath of Cobra Markus Rojola 10 Action Force -pelien historia Markus Rojola Kuningaskuntajuttuja 24 Kingdom Come: Deliverance 2 Tuukka Grönholm 28 Thronefall Risto Karinkanta 30 Dynasty Warriors: Origins Toni Hilden Öklöjä otuksia 37 S.T.A.L.K.E.R. Joe / Action Force -historiikki Markus Rojola 9 G.I. 9 37 21 6 44 Slitterhead Johannes Valkola 47 Ninja Gaiden 2 Black Johannes Valkola 50 Diceomancer Risto Karinkanta 52 South Park: Snow Day! Iikka Kivi 54 Sea Power & Urban Strife Nnirvi 57 Armored Brigade II Antti Eronen Teemat Amerikan sankarit 6 G.I. 2 – Heart of Chornobyl Santeri Oksanen 40 The Thing: Remastered Nnirvi 44 Slitterhead Johannes Valkola 3 180023_.indd 3 180023_.indd 3 19.2.2025 13.53.05 19.2.2025 13.53.05
Olet hyvä, tule tekemään tulevaisuuden pelejä! Hakeudu opintoihin yhteishaussa 11.–25.3.2025. Pelialan ammattilaiseksi Kajaanissa Koulutusta kaikilla pelikehittämisen osa-alueilla. Lisää tietoja Suomen ykkösestä: 180024_.indd 4 180024_.indd 4 18.2.2025 14.36.54 18.2.2025 14.36.54. Peliohjelmointi, -grafiikka ja -tuotanto (tradenomin tutkinto) sekä peliteknologia (insinöörin tutkinto)
Sarjan historiassa se ei toki ole uutta. Päätöksemme oli demokraattisen yksimielinen: ensimmäistä kertaa ikinä peli ei vaihdu uuteen Civilizationiin vaan pysymme edellisessä. Yhtä lapsuudenkavereistani tapaan useimmiten Civ-moninpelissä ja seiskan ilmestyminen sai WhatsApp-ryhmässämme aikaan hirveän valitusvirren, sillä yksikään porukasta ei innostunut. Napoleonin saisin, kun liittäisin Steam-tilini 2K-tiliin. Vanha suola janottaa, ja se janottaa koko moninpelirinkiämme. RAKKAALLENI PELIT 30 VUOTTA SITTEN Virtuaalitodellisuus oli lyömässä jälleen kerran läpi elo-syyskuussa vuonna 1995, sillä Atari Jaguar -konsoliin oli tulossa virtuaalikypärä-lisälaite. konsolivalmistajana. Eniten turhauttaa, että Civilization VII julkaistiin todella, todella keskeneräisenä. Helmikuussa ilmestynyt Civilization VII tekee sarjaan rohkeita uudistuksia, osa onnistuneita, useimmat eivät, mitä avaan enemmän peliarvostelussani. Jaguarin menestys oli paha pettymys ja lopetti Atarin taipaleen konsolivalmistajana. Mäkkäriin lisuke-ranskalaiset sopivat, mutta samaa en kaipaa Civissä. Jaan pelit duunija hupipeleihin, duunipeleistä tehdään aina juttu, hupipelejä pelaan puhtaasta pelaamisen ilosta. Olin mennyt ennakkoon luomaan positiivista värinää, sillä viime vuoden lopun Civilization VII:n ennakkotilaisuus oli onnistunut. Julkaisija 2K Gamesin ratkaisu on outo, koska Civilization on pelimaailmassa harvinaisessa asemassa: strategiapeli, joka on onnistunut puskemaan itsensä valtavirtaan. Pelintekijät toki tiesivät mitä tekivät, sillä näytillä oli vain antiikin aika rajoitetulla kierrosmäärällä. Yksi hupipeleistäni on aina ollut Civilization, jonka uusin versio on aina ollut asennettuna jokaisessa pelikoneessani siitä lähtien, kun näin sen ensimmäisen kerran serkuilla vuonna 1991. PÄÄKIRJOITUS M inulla on elämässäni vain yksi suhde, joka on jatkunut koko aikuisikäni, mutta nyt se on kriisissä. Civi siirtyi viimeistään kutososassa moderniin pelit palveluna -malliin, jossa uutta pientä ostettavaa ja lisäsisältöä tuotiin mukaan jatkuvasti. Käytännössä pelin ostajat laitettiin betatestaajiksi, sillä kaikkia käyttöliittymäelementtejä ei ole edes mukana. Käytännössä tekijät esittelivät pelinsä parasta osuutta, mikä ei toki ole väärin. 5 180025_.indd 5 180025_.indd 5 19.2.2025 15.49.01 19.2.2025 15.49.01. Pelaava yleisö on tottunut keskeneräisiin julkaisuihin, mutta en ole varma tavallisesta rahvaasta. Ongelmista huolimatta en aio laittaa suhdetta tauolle. Touhu on jo nyt käynnissä, sillä Civilizationin alkuvalikko myi minulle johtajaa, joka minulla jo oli. Jopa muutama suomalainen kansanedustaja myönsi jo 90-luvulla pelaavansa Civilizationia, vaikka pelaamisen maine oli silloin vielä huonompi kuin nykyään. Markkinoinnissa Civissä myös korostetaan lisämyyntiä, sillä tekijöiden mukaan luvassa on jatkuvasti uutta materiaalia. Firaxis tuki kuutososaa yhdeksän vuotta, joten peli on laajempi, hiotumpi ja laajempi kokonaisuus kuin julkaisustaan huolimatta yhä keskeneräinen Civilization VII. Kuutonen onkin Civilization VII:n suurin vastus. Ainakin Jyrki Kasvi, Osmo Soininvaara, Timo Harakka ja Ville Niinistö ovat julkisesti tunnustautuneet sarjan faneiksi
75-vuotiaan kirjoittajan mukaan hänellä ei ole varaa eläköityä, koska Marvel ja Hasbro eivät maksa rojalteja. Semic julkaisi Action Forcea suomeksi vuosina 1988–1995. Joe -lelut ovat heijastelleet poliittisia ja yhteiskunnallisia muutoksia vuosikymmenten ajan. AIDOT AMERIKKALAISET SANKARIT G.I. Alkuperäinen sarja lakkautettiin 1969. Kuva on numeron 301 kannesta marraskuulta 2023. Joe, 1945), joka kertoi Pulitzer-palkitun sotakirjeenvaihtaja Ernie Pylen tarinan. Kolmenkymmenen senttimetrin korkuisilla hahmoilla oli peräti 19 liikkuvaa osaa. 6 179564_.indd 6 179564_.indd 6 19.2.2025 14.30.24 19.2.2025 14.30.24. Puhekuplien ja äänitehosteiden puuttumisen lisäksi se vihjasi ensimmäistä kertaa Storm Shadow’n ja Snake-Eyesin välisestä yhteydestä. JOE / ACTION FORCE -HISTORIIKKI Hasbron luova johtaja, Don Levine, päätti mallintaa hahmot taitelijoiden käyttämien puisten, nivellettyjen mallinukkefiguurien pohjalta. Hämmentävintä on, että Hama keksi idean vasta numeroa kirjoittaessaan. Joe -hahmot vuodelta 1964. Lelusarjan nimi lainattiin sotadraamalta Sotakirjeenvaihtaja (The Story of G.I. Hama sai mahdollisuuden jatkaa A Real American Hero -saagaansa 2010. Palatessaan markkinoille 1970-luvun alussa hahmot olivat muuttuneet poliittisesti korAlkuperäiset G.I. Välttääkseen rinnastusta Barbie-nukkeihin ja muihin tytöille kohdennettuihin leluihin, Hasbron markkinointitiimi kehitti termin toimintafiguuri. Lelusarjasta tulikin välitön hitti, mutta myynnit alkoivat laskea vuosikymmenen lopussa. Hiljainen välisoitto on klassikkonumero monesta syystä. G .I. Stan Westonin ideoiman sarjan hahmot esittivät Yhdysvaltain asevoimien neljää eri haaraa – maaja ilmavoimia, laivastoa sekä merijalkaväkeä – joista jokaisella oli omat ainutlaatuiset varusteensa (HUOM! lisävarusteet eivät sisältyneet pakettiin). Termillä viitattiin yhdysvaltalaisiin toiseen maailmansotaan värvättyihin (Government Issue) sotilaisiin (Joe). Markus Rojola G.I. Tähän vaikutti eritoten Vietnamin sodan aiheuttama sodanvastainen liike. Joe sai alkunsa leluyhtiö Hasbron 1960-luvun alun lelusarjasta
Joe -figuurit palautettiin tuotantoon 1982. G.I. rekteiksi seikkailijoiksi, joilla olivat aiempaa pidemmät hiukset ja kasvoja saattoi komistaa parta. Arvioiden mukaan sotalelujen myynti kasvoi 350 prosenttia Yhdysvalloissa vuosien 1982 ja 1985 välillä, mistä suurin kunnia kuulunee G.I. Joe on sittemmin tehnyt paluun sotakentille sekä sarjakuvina että elokuvina kohdeyleisön kasvettua kulutusikäisiksi. Ronald Reaganin valtakaudella patriotismi nosti päätään, joten Hasbro näki ajan olevan suosiollinen sotalelujen paluulle. Isoin muutos koski malliston monipuolisuutta. Kiistattomien klassikkotarinoiden joukkoon lukeutuvat ilman puhekuplia toteutettu Hiljainen välisoitto (Action Force 3/88) sekä Snake-Eyesin taustan paljastava erikoisnumero vuodelta 1991. Sarjakuvat, kuten Chuck Dixonin 2008– 2013 kirjoittamat numerot, ovat saaneet kiitosta. Pelot osoittautuivat turhiksi Cobra-joukkojen muodostettua lopulta 40 prosenttia myynnistä. Pienempi, mutta tappavampi 1980-luvun alussa Yhdysvaltojen poliittinen ilmapiiri muuttui. Joe -yksiköstä keksi Marvelin päätoimittaja Jim Shooter. Ensinnäkin hahmojen koko kutistui kolmannekseen alkuperäisestä. Oliko kyse kylmän sodan päättymisestä, jonka vuoksi maailma tuntui hetken aikaa turvallisemmalta. Joe: A Real American Hero sekä samanniminen animaatiosarja (1983–86), jonka esittämisen mahdollisti Reaganin hallituksen ajama lastenohjelmien sääntelyn purku. Shooter värväsi kirjoittajaksi Larry Haman, joka oli toiminut Vietnamin sodassa räjähde-eksperttinä. Sattumalta Hama oli työstämässä uutta tarinaa Nick Furysta, jossa tämä johti erikoisjoukoista koostettua supersalaista yksikköä maanalaisesta tukikohdasta. 7 179564_.indd 7 179564_.indd 7 19.2.2025 14.30.36 19.2.2025 14.30.36. Ajan myötä tarinoiden taso alkoi kuitenkin laskea. Ensimmäistä kertaa lelusarjan historiassa sankareille annettiin myös vihollinen – kansainvälinen terroristijärjestö Cobra – jota vastaan taistella. G.I. Siinä missä alkuperäiset Joet olivat yleisluontoisia kuvauksia asevoimien eri haaroista, uudistuneen tiimit jäsenet olivat terrorismin vastaisiin toimiin erikoistuneita kommandoja, joista jokaisella oli oma koodinimensä, taustatarinansa, persoonallisuutensa sekä erikoisosaamisensa. Joe oli Marvelin menestynein sarjakuva vuonna 1985, sillä levikki oli parhaimmillaan kaksinkertainen Hämähäkkimieheen nähden. Suosio ei silti yltänyt entisiin mittoihin, joten Joet vetäytyivät lelukauppojen hyllyiltä 1978. Entä elokuvat. Entä kuka voisi unohtaa salaperäiset ninjat Snake-Eyesin ja Storm Shadow’n. Leikkikentällä jokaiselle löytyi oma suosikki. Hasbro ei aluksi innostunut Cobrasta, koska ei uskonut terroristilelujen käyvän kaupaksi. Haman neronleimaus oli tehdä hahmoista mahdollisimman yksilöllisiä. Sarjakuvitusta ja lelujen sarjatulitusta Idean terroristeja vastaan taistelevasta G.I. G.I. Sarjakuva oli animaatiosarjaa realistisempi. Kenties, mutta pääsyy lienee Hasbrossa, joka julkaisi leluja yhä kiivaampaan tahtiin. Lelumyynnin edistämiseksi hahmojen ympärille luotiin Marvelin 1982–1994 julkaisema sarjakuva G.I. Hahmot kuolivat. Mallisto oli mullistunut melkoisesti edellisiltä vuosikymmeniltä. Joelle. Laatu heijastui myyntiin. Hama ujutti mukaan myös poliittista kommentaaria muun muassa veteraanien kohtelusta. Sopimuksen mukaan jokainen näistä täytyi esitellä sarjakuvissa, mikä teki juonikuvioista sekavia. Temppu toimi. Viholliset olivat uhkaavampia. Mitä vähemmän niiden käsittelyyn käytetään palstatilaa, sen parempi. Teoilla oli seuraksensa. Viimeiset pari vuotta olivat vaikeaa aikaa sarjakuvan faneille. Idea päätettiin hyödyntää uudessa projektissa. Kukkia lehden arkulle laskiessa vahvin tunne ei ollut suru vaan pikemminkin helpotus. Yksi syy tähän saattoi olla Kennerin 10-senttisten Star Wars -lelujen suosio, mutta vuosikymmenen takaisella öljykriisillä, joka nosti muovin hintaa, oli varmasti oma vaikutuksensa. Hama toimi Euroopassa Action Forceksi nimetyn sarjakuvan pääkirjoittajana ja piti tarinoiden laatua yllä varsin pitkään. Hawk ja Duke johtivat joukkoja, luutnantti Falcon vastasi tiedustelusta, Roadblock suosi raskaita aseita, Tunnel Rat purki miinoja ja Quick Kick taitoi pelätyn kung fun
Pelaaja vain heitettiin suoraan seuraavan taisteluun ilman mitään selitystä siitä, missä ollaan ja mitä on tarkoitus tehdä. Joen tukikohtaan. Valitettavasti Wrath of Cobra ei onnistu toistamaan temppua. Markus Rojola G.I. Kenttien väliin sijoitetut tarinaruudut jäivät puolestaan kokonaan piiloon. Kyse on kuitenkin pelkästä harhautuksesta. 8 179564_.indd 8 179564_.indd 8 19.2.2025 14.30.47 19.2.2025 14.30.47. Unohdetaan nykyaikaiset standardit, tämä olisi näyttänyt pahalta jo 30 vuotta sitten. Kunkin peruskombo koostuu kolmesta nopeasta iskusta, joista kaksi ensimmäistä tekevät 10 vahinkoa ja kolmas 30. Raivokkaiden katutappelijoiden sekä teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien menneitä aikoja kunnioittava visuaalinen tyyli piti vanhat fanit tyytyväisinä samalla, kun hienovaraisesti uudistetuilla mekaniikoilla houkuteltiin uusia pelaajia. Erot hahmojen liikkumisnopeudessa ja hyökkäysten tehokkuudessa ovat olemattomia. Maple Powered Games Testattu: PS5 Pro Saatavilla: PC, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S, Switch Versio: Myynti Ikäraja: 7 huomion ollessa muualla, Cobra tekee yllätyshyökkäyksen G.I. K anadalaisen indiestudio Maple Powered Gamesin kehittämä G.I. Ongelmaa korostaa entisestään hahmojen yhdenkaltaisuus. Huteralla kädellä piirretty ja kömpelösti animoitu tunnari päättyy yllättäen, kuin joku olisi unohtanut vaimentaa musiikin. Sen jälkeisistä tapahtumista en valitettavasti ole täysin perillä, sillä tapahtumien hahmottaminen osoittautui teknisistä ongelmista johtuen lähestulkoon mahdottomaksi. Vaikka nostalgia on keskeinen osa retrohenkisten tappelupelien yhtälöä, se ei selvästikään yksin riitä tekemään pelistä muistamisen arvoista. Vihollisten pudottamia diskettejä keräämällä reserveistä saa lisävahvistuksena Gung-Hon sekä Ripcordin. Tarinassa ei juurikaan riitä kotiin kirjoitettavaa. Tämä on aivan liian vähän, sillä useimpia vihollisia pitää pehmittää useaan otteeseen ennen kuin nämä ymmärtävät pysyä tainnutettuina. Kuusi hahmoa ei sinänsä ole vähän, mutta Joe-joukkojen laajuuden huomioon ottaen se tuntuu liian matalalta. Ainoa tapa saada asiasta selkoa, oli palata päävalikkoon ja valita tehtävä alusta. Cobra on onnistunut jollain konstilla kaappaamaan maailmankuuluja muistomerkkejä, kuten Vapaudenpatsaan, Eiffel-tornin sekä Taj Mahalin, ja vaatii näistä lunnaita. Niistä on kuitenkin tehty aavistuksen liian pieniä, joten yksityiskohdat eivät erotu kunnolla. Kuilun pohjaa raapien Ensihetkistä lähtien on selvää, että G.I. Suppea hahmovalikoima koostuu Dukesta, Roadblockista, Snake-Eyesista ja Scarlettista. Sotilailla on myös raskas hyökkäys, mutta koska se on perusiskua merkittävästi hitaampi ja tekee vähemmän vahinkoa kuin kolmen iskun Hahmot on mallinnettu animaatiosarjan tyyliä mukaillen. Maailman F.U.B.A.R. Pelikokemus kalpenee kaikilla tasoilla edellä mainittujen pelien rinnalla. JOE: WRATH OF COBRA Wrath of Cobra osoittaa, ettei nostalgian voima yksinään kanna kovinkaan kauas. Erikoisjoukot ilman erikoisuuksia Valitettavasti sama viimeistelemättömyyden tunne koskee lähes kaikkia pelin osa-alueita. Välivideoiden – niiden molempien – katsominen kaatoi pelin kerta toisensa jälkeen (sama tapahtui myös trophyjen auetessa sekä satunnaisesti silloin tällöin ihan muuten vaan). Joe: Wrath of Cobraa vaivaa viimeistelyn puute. Joe: Wrath of Cobra on parin vuoden takaisten Streets of Rage 4:n (Pelit 6/2020, 85 p.) sekä Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revengen (Pelit 7/2022, 90 p.) tavoin 1980–90-lukujen lasten suosikkiin perustuva sivusta kuvattu mätkintäpeli
Perusvihollisissa riittää vaihtelua ja mukana on yllättävän iso joukko erilaisia pomovastustajia Fire. Co-opissa homma muuttuu hauskemmaksi, kunhan samalla sohvalla istuu kohdeyleisön edustajia. Oletettavasti valtaosa G.I. Hyvää + Yhteispelinä vaivaton läpäistä. Wrath of Cobran isoin heikkous johtuu siitä, että se on liian lähellä 1980–90-lukujen vaihteessa ilmestyneitä esikuviaan. Yksinpelinä Wrath of Cobra on auttamattoman tylsä ja työläs läpäistä. Kohdeyleisö hukassa. Co-op onnistuu kuitenkin ainoastaan samalta sohvalta. Kaksitoista kenttää kuulostaa mukavalta määrältä, mutta sisällön kierrätys saa maailman tuntumaan pienemmältä kuin olisi aluksi voinut kuvitella. Me muut joudumme yhä odottamaan G.I. Kaatuilee usein. 9 179564_.indd 9 179564_.indd 9 19.2.2025 14.31.06 19.2.2025 14.31.06. Sitä enemmän arvostavat löytänevät helpommin hyviä puolia pelin tarjonnasta. Kenties nämä valinnat johtuvat siitä, että ensisijaisena lähdemateriaalina on toiminut sarjakuvien sijaan alkuperäinen TV-sarja. ysta Zartaniin. Joe -kokemusta, jossa nostalgian tunnetta tuetaan taidokkaalla pelisuunnittelulla ja modernilla toteutuksella. Mikäli mielii edetä nopeasti, on paras napata mukaan yhdestä kolmeen pelikaveria. 68 Wrath of Cobra ei onnistu lunastamaan genre-edeltäjiensä asettamia odotuksia. Jokaiselle on laadittu myös oma hyökkäystyylinsä. Luoditkin on korvattu lasereilla. Ajoittain animoiduista taustoista huolimatta ympäristöt vaikuttavat staattisilta. Duke käy taistoon H.I.S.S.-tankkia vastaan paljain nyrkein. Joe -faneista lähentelee keski-ikää (tai on jo saavuttanut sen), mutta Wrath of Cobraa pelatessa jokaisesta päätöksestä huokuu, että peli olisi suunnattu ensisijaisesti lapsille. Taistelu pelkistyykin helposti yhden napin runttaukseksi loputtomalta tuntuvia vihollislaumoja vastaan. Toinen merkittävä ongelma tiivistyy kysymykseen siitä, kenelle peli on tarkoitettu. Mikäli haluaa tehdä onnistuneen retrohenkisen toimintapelin, kaiken pitää olla hieman näyttävämpää ja merkittävästi sulavampaa kuin ennen, koska silloin se vastaa pelaajien muistikuvia ja tuolloisia tuntemuksia. Kukaan ei kuole, sillä kaikki Cobra-sotilaat (eivätkä siis pelkästään B.A.T.-joukot) paljastuvat roboteiksi ja pomovastukset onnistuvat poikkeuksetta pakenemaan paikalta. Maasta poimittavat rynnäkkökiväärit ja kranaatinheittimet sekä hitaasti latautuvat erikoishyökkäykset, kuten Snake-Eyesin Timber-susi ja Roadblockin raskas konekivääri, tarjoavat vain pientä helpotusta monotoniseen mäiskintään. Eikö aika mennyt koskaan palaa. Huonoa . Yleinen keskeneräisyys. kombo, sen käyttämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä
Cobra Striken värväyskampanjaa muistuttavassa mainoksessa esiintyivät Cobra Commander sekä Hawk. Kenties tästä syystä näitä kutsutaan yksittäisten koodinimien sijaan pelkiksi alokkaiksi. Tilasin Semicin julkaisemaa Action Force -lehteä usean vuoden ajan ja luultavasti saan kiittää siitä lukuinnostukseni syntyä (olkaa hyvät, kirjakaupat). Joe -tarinoihin ja hahmoihin. Sehän olisi täysin naurettavaa! Ensimmäiseksi pelaajan on suojeltava pihalla vilistäviä joukkoja käärmeen sylkemältä myrkyltä ohjaamalla sotilaiden yllä leijuvaa suojakilpeä siinä toivossa, että se pysähtyy myrkyn eteen. kenttään päässeet pelaajat Cobra-logolla varustetulla lippiksellä. Se selittänee, miksi John Emersonin koodaaman pelin tapahtumilla ei ole mitään yhteyttä tunnettuihin G.I. Joe -soltut taistelivat Cobraa vastaan ensimmäisen kerran Atari 2600:lla huhtikuussa 1983. Hyviä muistoja! Onneksi kukaan ei sokeutunut. Joe: Wrath of Cobran, ilmestyessä päätin vihdoin korjata virheen. Joe: The Rise of Cobra -elokuvan (2009) fanit joutuvat siis valitettavasti pettymään. Kansikuvan perusteella nämä on kuitenkin helppo van perusteella nämä on kuitenkin helppo Parker Brothers lupasi palkita kaikki Cobra Striken 16. Rakkaiden lapsuusmuistojen varjelemiseksi mukaan on kuitenkin kelpuutettu ainoastaan alkuperäisen sarjakuvan sekä YO JOE! ACTION FORCE -PELIEN HISTORIA animaatiosarjan innoittamat pelit. Upouuden Action Force -pelin, G.I. Opettelin kaverini (kutsuttakoon häntä Pasiksi, koska se oli hänen nimensä) kanssa ulkoa hahmojen taustatarinoita ja rymysimme metsissä kasvomaalit (lue: moottoriöljyt) naamalla viskoen pellistä leikattuja heittotähtiä. Tilaisuuden tullen matelijaa tulitetaan ruudun reunoille sijoitetuilla ohjuksilla. Joe: Cobra Strike julkaistiin Atari 2600:lle puoli vuotta sarjakuvan ensimmäisten numeroiden jälkeen ja suunnilleen yhtä kauan ennen TV-sarjan ensiesitystä. Kahdeksan täysosuman jälkeen käärme on kukistettu, minkä jälkeen sama toistuu seuraavassa kentässä. Gra. guureja – tai ”ukkoja”, kuten niitä tuolloin kutsuttiin. Luit oikein. Arcade-henkisessä toimintaseikkailussa puolustetaan Action Forcen tukikohtaa valtavan kokoisen käärmeen hyökkäykseltä. Ilmeisesti aloituspalaverissa sattui jokin väärinkäsitys ja Emerson kuvitteli Action Forcen taistelevan ihka oikeaa kobraa vastaan. Kobra vanhin valkoinen Pikseliset G.I. Lempihahmonsa pystyi tuunaamaan vaikka Legoista, kunhan turvautui tussiin ja runsaaseen määrään mielikuvitusta. Huippusalaisten erikoisjoukkojen, eksentristen terroristien ja punaisiin asuihin pukeutuneiden ninjaklaanien huomattavasti uskottavampi maailma tempaisi nopeasti mukaansa. Millaisia ovat nämä salaiset operaatiot. G.I. Mikäli Cobra-kobra™ onnistuu tappamaan neljä jermua, on Joe-joukkojen peli pelattu. ikat ovat sen verran alkeelliset, ettei ruudun alalaidassa vilistäviä sotilaita pysty erottamaan toisistaan. Yleensä jouduin tyytymään hyllyn perälle unohtuneisiin vähemmän tunnettuihin hahmoihin, kuten Blizzardiin ja Big Boaan, jotka eivät olleet muille kelvanneet, mutta en valittanut. Peli on sen verran haastava, että vaivautuikohan julkaisija edes painattamaan lakkeja. 10 179986_.indd 10 179986_.indd 10 19.2.2025 14.36.05 19.2.2025 14.36.05. Isolle kylälle suunnatuilla ostosreissuilla sain toisinaan kinuttua vanhemmiltani AF-. Hurmiostani – tai ”pakkomielteestäni”, kuten koulukuraattori sitä tuolloin kutsui – huolimatta en koskaan tutustunut hahmojen seikkailuista kertoviin videopeleihin. Tarinan todellisia sankareita, eli pelaajien ohjaamia hahmoja, ei nähdä ruudulla edes vilaukselta. Lastenja lisenssipeleihin erikoistuneen Parker Brothersin kehittämä G.I. Kumpikin. Luikertelijan on luonnollisesti oltava pienen kerrostalon kokoinen, koska eihän se muuten muodostaisi minkäänlaista uhkaa erikoisjoukkojen sotilaille. Markus Rojola LAPSUUTENI SANKARIT Vaikka Action Force on kamppaillut Cobran joukkoja vastaan sarjakuvien sivuilla, TV-ruuduissa sekä lukemattomilla hiekkalaatikoilla jo vuosikymmenten ajan, moni ei tiedä taisteluiden levinneen myös videopelien puolelle. Pelissä ei nähdä kumpaakaan. A ction Force astui elämääni 1990-luvun alussa, kun muskelisankari He-Man kumppaneineen alkoi tuntua 9-vuotiaan silmissä hieman liian lapselliselta
Ovatko sankarit menettäneet mielensä. Lopputulos on erikoinen yhdistelmä Jungle Strikea (1993) ja Lemmingsiä (1991). Olkoonkin, että ne tiivistyvät käytännössä liikkumanopeuteen ja hyökkäysten tehokkuuteen. Vastauksia vailla Virgin Games julkaisi ensimmäisen Action Force -pelinsä joulukuussa 1987. Sankareiden joukkoon lukeutuvat muun muassa kenttäkomentaja Duke, ninja Snake-Eyes, varsijousella aseistautunut Scarlett, jalkaväkispesialisti Stalker sekä jäljittäjä Spirit. Hihittelystä huolimatta on myönnettävä G.I. Kaksintaisteluissa kakkospelaaja valitsee hahmonsa Cobra-joukoista. Tämän lisäksi, kuten jokainen Action Force -fani tietää, Storm Shadow soluttautui Cobraan ainoastaan selvittääkseen setänsä murhaajan (SPOILERIVAROITUS: se oli Zartan). Juoksevat sotilaat sekä hypnoottisesti edestakaisin huojuva (ja kuollessaan kahtia räjähtävä) käärme on animoitu hienosti. Kaksintaisteluilla kehittäjät ovat osuneet napakymppiin. Epyxin pelille asian voi kuitenkin antaa anteeksi, sillä juonikuviota ei ollut vielä ehditty esitellä sarjakuvissa ennen pelin ilmestymistä (eikä animaatiosarjassa sitä koskaan ehditty nähdä). Vaikka arvelin aluksi, etten ollut koskaan pelannut yhtäkään Action Force -peliä, hahmovalikko tuntui jollain tapaa tutulta. Storm Shadow’n kuvaaminen vastustajana on aina ärsyttänyt minua. Toinen hahmoista on tietysti mestarinaamioituja Zartan. Ajoneuvoilla ja ilma-aluksilla taistelu on hieman vaivalloista, mutta ne on kuitenkin mallinnettu hienosti esikuviensa mukaan. Viiksivallu teki siis virallisen ensiesiintymisensä Cobra Striken kannessa. Kyseessä on ensinnäkin lempihahmoni (koska Pasi ehti varata Snake-Eyesin). Ei suinkaan. Samalla ilmoille kajahtaa TV-sarjan tunnusmusiikki – tai ainakin eräänlainen mukaelma siitä. Mukana on peräti kuusitoista Action Forcen sekä kahdeksan Cobran jäsentä. tunnistaa Rock ’n Rolliksi sekä Gung-Hoksi. Pelaajan on liikuttava nopeasti ympäri kenttää yrittäen osua vastustajaansa väistellen samalla tämän tulitusta. Pelaaja joutuu ohjaamaan sekä suojakilpeä että ohjuksia. Ensimmäisessä Acen hävittäjällä, Steelerin tankilla, Wild Billin kopterilla tai Clutchin ohjuksilla varustetulla jeepillä pyritään tuhoamaan mahdollisimman paljon Cobran tutka-asemia sekä niitä puolustavia H.I.S.S.-tankkeja. Joe: A Real American Hero ei onnistukaan nousemaan aikakautensa klassikoiden joukkoon, on se poikkeuksellisen hienosti lisenssiään hyödyntävä toimintapeli. Vastapuolen hahmogalleriaan on kelpuutettu esimerkiksi Cobra-joukkojen komentaja Cobra Commander, asekauppias Destro, tiedustelu-upseeri (sekä Destron rakastettu) Baroness, palkkasoturi Fire. Toistuvia teemoja Action Forcen ja Cobran yhteenotot koostuvat kahdenlaisista kohtaamisista. Suurkaupungin kadulla Duken ja majuri Bluddin käymä kaksintaistelu aukaisi lukittuja muistoja. Jos sivuuttaa AF-hahmojen puutteen, Cobra Strike ei ole julkaisuaikaansa nähden kammottava tekele. Tästä huolimatta haaste ei nouse missään vaiheessa liian kovaksi. Aikalaisekseen peli on suorastaan helppo. Hahmovalikoima on myös kiitettävän laaja. Arvaatko kumpi. Viimeksi mainittu nähtiin sarjakuvissa ensimmäistä kertaa vasta toukokuussa 1983 ilmestyneessä G.I. Usein mukana on myös kolmas osapuoli, kuten edellä mainittu robotti tai taivaalla partioiva hyökkäyskopteri, jotka ottavat osaa taisteluihin. Joe: A Real American Hero on huomattavasti Cobra Strikea uskollisempi lähdemateriaalilleen. Ilotikulla pelatessa vaikeustaso saattaa olla kohdillaan, mutta näppäimistöllä emulaattorin kautta pelatessa aidon käärmeen kanssa painiminen alkaa kuulostaa kivuttomammalta vaihtoehdolta. Sama kuvio toistui toki myös sarjakuvissa, mutta olisin silti arvostanut palkitsevampaa päätöstä. Heti, kun pelaajan on saanut vangittua valtaosan pahiksista, yksi näistä onnistuu pakenemaan. Hahmonsa voi valita peräti kahdestatoista vaihtoehdosta, joista jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Action Force on ehdottomasti yksi niistä 1980-luvun peleistä, joiden kansitaide innostaa itse peliä enemmän. pysähtyy onneksi automaattisesti eikä suostu jatkamaan matkaa ennen kuin vaara on eliminoitu. Suoja pysäytetään painamalla tulitusnappia ja nappi pohjassa hallinta vaihtuu käärmettä kohti liitäviin ohjuksiin. Kun ruutuun ilmestyi päämäärättömästi ympäriinsä vaeltava S.N.A.K.E.-mech, koin takauman, jossa minä ja Pasi nauroimme vatsat kippurassa vessanpönttöä muistuttavalle panssarille. Pelin heikkouksiin lukeutuu sen loppu… tai pikemminkin sellaisen puute. Joen numerossa 11. Snake-Eyes taistelemassa Roadblockia vastaan. Epyxin kehittämän 2D-toimintapelin latausruutu mukailee sarjakuvan ensimmäisen numeron kansitaidetta, jossa sankarit tulittavat aseillaan panssarivaunun edessä. Mutta pelattavuus ei tunne armoa. Mukana on myös Cobra Commanderin henkilökohtaisena henkivartijana toiminut ninja Storm Shadow. Hahmot on helppo tunnistaa ja eri alueet, kuten Cobran tukikohta, aavikko ja jäinen metsä (jotta Snow Jobista olisi jotain hyötyä) erottuvat hienosti toisistaan. Spectrumilla A.W.E. Joen vanhentuneen varsin arvokkaasti. 11 179986_.indd 11 179986_.indd 11 19.2.2025 14.36.49 19.2.2025 14.36.49. Äänimaailmakin miellyttää kuuloelimiä matalilla pörinöillään. ikat tekevät muutenkin vaikutuksen selkeydellään. Vaikka G.I. Toisessa osiossa Action Forcen joukot käyvät lähitaisteluun Cobran johtohahmoja vastaan tavoitteenaan vangita nämä. Gra. Action Forcen kehityksestä vastasi yhtiön sisäinen studio Gang of Five. Ystävät lähellä, viholliset lähempänä Commodore 64:lle ja Apple II:lle maaliskuussa 1985 julkaistu G.I. Kuvassa Apple II -versio, joka on huomattavasti C64-vastinettaan näyttävämpi, mutta pyörii tahmaisemmin. y ja muodonmuuttaja Zartan. A Real American Heroa voi pelata myös kaksinpelinä
On pelillä toki heikkoutensakin. Lopussa Hawk kohtaa Cobra Commanderin viimeisessä taistossa. Tarinassakin on yritystä, vaikka kerronta rajoittuu kansiteksteihin. Pörisevät äänitehosteet luovat puolestaan mielikuvan siitä, että pääinstrumenttina olisi ollut pilailupuodin alelaarista poimittu pierutyyny. Jatko-osaa pelatessakin mieli täyttyy kysymyksistä. Pelatessa kysymysten määrä vain kasvaa. On myös outoa, miten lähitaistelutaitaja Quick Kick tarvitsee jonkun toisen hoitamaan kaikki taistelut puolestaan. Action Force II:n näyttävä latausruutu tekee selväksi, että peliin on panostettu. Se saattaa pohjustaa myös pelin tapahtumia. Kehittäjänä jatkoi Gang of Five. Tai ei varsinaisesti viimeisessä taistossa, sillä Cobra-pomo tekee paluun vuotta myöhemmin. Värimaailma on sen verran eloisa, että peliä voisi käyttää takuuvarmana epilepsiatestinä. Joe: The Atlantis Factor (1992) noudattavat onneksi menestyskaavaa pysyttäytymällä pääosin perusasioissa. Miinojen sijaan pelaajan on tuhottava Cobran hävittäjiä ja gyrokoptereita sekä reitille pystytettyjä sähköaitoja. Laukaus, laukaus, sarrrrja! Action Force II:n kentät ovat toiminnantäyteisiä pyrähdyksiä, jotka sijoittuvat parhaat päivänsä nähneeseen kaupunkiympäristöön. Suurin yllätys on kuitenkin se, miten napakaksi pikkuseikkailuksi peli paljastuu. Kumpikin KID:n kehittämä peli hyödyntää lähdemateriaalia esimerkillisesti. Quick Kickin elinvoima kuluu jatkuvasti, joten hän on selvästi loukkaantunut eikä siksi pysty itse osallistumaan taisteluihin. y-kopteri. Spesialistia ei kuitenkaan pääse itse ohjaamaan, joten kyse on toisesta saattokeikasta. Tiimien koostumuksesta sen sijaan voi olla montaa mieltä. Tähtäimen läpi Action Forcen jatko-osa, Action Force II: International Heroes, julkaistiin vuotta myöhemmin. Juoni on aikaisempaa monimutkaisempi. Lajityypiksi on valikoitunut sivusta kuvattu ammuskelu tiukkoine pomotaistoineen. Tällä kertaa pelaaja asettuu Airtightin tähtäimen taakse suojatakseen Cobran kaappaamien panttivankien luo suunnistavaa Quick Kickiä. Cobran joukot ovat onnistuneet tekemään yllätyshyökkäyksen Botsnedan paratiisisaarelle, vaikka saarelle oli asennettu viimeisintä mallia edustavat hälytysjärjestelmät. Tähtäin pomppii tulittaessa ja seiniin ilmestyy luodinreikiä. Kenties Quick Kick haavoittui potkaistessaan seinää. Asetelma herättää kuitenkin kysymyksen siitä, miksei Wild Bill nouda dokumentteja yksin kopterillaan. Ainoa kulkuväline, joka kykenee matkaamaan saaren halki, on A.W.E.-hiekkakirppu. LAPSUUTENI SANKARIT 12 179986_.indd 12 179986_.indd 12 19.2.2025 14.37.22 19.2.2025 14.37.22. Kauanko minun on väännettävä yhtä ja samaa kenttää ennen kuin kehtaan siirtyä seuraavaan peliin. Testaamassani C64sekä Amstrad-versiossa A.W.E:n kuskina toimii oikeaoppisesti Crankcase ja kartturina toimii Lady Jaye. Likainen puolitusina 1990-luvulle saavuttaessa AF-hahmojen asut alkoivat muuttua yhä värikkäämmiksi ja tarinat yhä lennokkaammiksi. Alueelta paniikissa paenneet asukkaat jättivät jälkeensä tärkeitä dokumentteja. Kaksikkoa varjelee Wild Billin ja Flintin ohjaama Dragon. Ajoneuvotaistelut on hylätty. ileillaan. Action Forcen tehtävänä on löytää kansiot ennen Cobraa. Ensimmäisessä NES-seikkailussa Joet taistelevat Cobran joukkoja vastaan kuudessa eri puolille maailmaa sijoittuvassa tehtävässä. Pelaajan on oltava tarkkana napatakseen kaikki ovista, ikkunoista ja roskatynnyreistä esiin pomppaavat viholliset. Raskaalla kaasujalalla varustettu kuski ei malta pysähtyä hetkeksikään, joten kopterikuskin on siirreltävä sillan palasia edestakaisin estääkseen kaaharia ajamasta rotkoihin. Spectrumilla kirpun kyydissä matkaavat Flint, Lady Jaye sekä Quick Kick (tyylikkäästi kuvitetussa kannessa ajoneuvon kyydissä ovat kuitenkin Crankcase, GungHo sekä Dusty). Ensinnäkin kemiallisten aseiden asiantuntija Airtight tuntuu hieman erikoiselta valinnalta suojelijaksi esimerkiksi tarkka-ampuja Low-Lightin sijaan. Tempo on miellyttävän nopea. Joe: A Real American Hero (1991) ja G.I. Pelaaja ohjaa roottorirepulla lentelevää Snake-Eyesia, jonka on tuhottava reitillä olevat miinat ja muut esteet rynnäkkökiväärillään. Isoin uhka operaatiolle on kuitenkin Crankcase. Nämä on kuitenkin helppo sivuuttaa pikkuvikoina, koska huomio pysyy pahisten napsimisessa uusien kirosanojen keksimisen sijaan. Hahmot näyttävät hyviltä. Edistykselliset yksityiskohdat tekevät vaikutuksen. Kulkuneuvot on kuitenkin mallinnettu mallikkaasti. Kuka valitsi kuskiksi sopulin itsesuojeluvaiston omaavan Crankcasen. NES:lle julkaistut G.I. Sen jälkeiset yksityiskohdat riippuvat versiosta. Sankarit ja kelmit ovat pukeutuneet sarjakuvien mukaisesti ja heidät esitellään lehden tyylisesti omilla hahmopro. Taustalla soiva kappalekin on häpeilemätön kopio Duran Duranin tunnarista Bond-elokuvaan 007 ja kuoleman katse (1985), vaikka Sheena Eastonin balladi ”For Your Eyes Only” Erittäin salaisesta (1981) olisi ollut huomattavasti hienostuneempi valinta. Ihmetystä herättäneille hahmovalinnoillekin löytyy selitys. Vaikka peli ilmestyi ainoastaan Spectrumille, lienee turvallista spekuloida, ettei kyse ollut yksinoikeusdiilistä. Quick Kickin saavuttaessa kattotasanteen paikalle saapuu kopteri, joka poimii sekä sankarin että panttivangit kyytiinsä. Miksei kukaan käytä A.W.E:n minigunia. Miten kopterin tankki voi tyhjentyä minuutissa. Pelin eduksi on sanottava, että se sisältää runsaasti tuttuja hahmoja, vaikka useimpia ei kopterin ja maastoajoneuvon sisältä pysty erottamaan. Niiden sijaan Action Force II kuvaa Quick Kickin suorittamaa pelastustehtävää. Parin kentän välein panttivankeja vahtii panssarivaunu, joten Airtightin konekivääri, sinko sekä bioase tuntuvat huomattavasti Low-Lightin kiikarikivääriä loogisemmilta vaihtoehdoilta. Miksi ihmeessä kopteri tuhoutuu yhdestä ainoasta osumasta. Action Forcen jatko-osa yksinkertaistaa tarinaa merkittävästi tyyliin ”ammu ensin ja kysy kysymykset myöhemmin”, mikä ei välttämättä ole huono juttu. Korvatakseen edellisen pelin lopussa menettämänsä tukikohdan jatko-osassa terroristijärjestö päättää nostaa Atlantiksen kaupungin meren pohjasta hyödyntääkseen muinaista teknologiaa maailman valloittamiseksi
Pomovastuksiakin on vahvistettu Fire. Blizzardia pidetään yleisesti köyhän miehen Snow Jobina (eikä Snow Jobkaan ole erityisen arvostettu). Atlantis Factor kuvasi Storm Shadow’n vihdoin sankarina. Erillämme kaadumme NES-kaksikko edustaa Action Force -pelien kärkikastia. Ei, en puhu koronaviruksesta, vaan G.I. Atlantis Factorin hahmovalinnat ovat onnistuneempia. Ei täydellisesti, mutta riittävän hyvin. 13 179986_.indd 13 179986_.indd 13 19.2.2025 14.37.59 19.2.2025 14.37.59. Koska hahmo kuitenkin oli yksi harvoista lapsena omistamistani Action Force -leluista, olin pakahtua onnesta nähdessäni hänet mukana. Vaikka pelissä itsessään ei varsinaisesti ole mitään vikaa kenttien sokkeloisuutta ja ajoittaisia äkkikuolemia lukuun ottamatta, loputon räiskintä alkaa toistamaan lopulta liikaa itseään. Tehtävä suoritettu. Snake-Eyes on viidakkoympäristöön varmaankin Blizzardia sopivampi. Yksityiskohtaiset gra. Joe: Operation Blackoutista (2020). Duke, Rock & Roll ja Snake-Eyes ovat takuuvarmoja valintoja, mutta Grid-Ironin – pahoitteluni, kapteeni Grid-Ironin – pudottaisin välittömästi pois ensimmäisestä pelistä pelkästään höhlän jenkkifutiskypäränsä vuoksi. Monipuolinen hahmogalleria yksilöllisine erikoiskykyineen auttaa pitämään mielenkiintoa yllä, sillä sankarin valinnalla on usein todellista merkitystä tehtävän läpäisylle. Uusista hahmoista Roadblock on fanisuosikki ja Wet Suit on sukelluskentissä kuin kala vedessä. ikat, värikäs pelimaailma, tarttuva musiikki ja napakka pelattavuus vetävät välittömästi puoleensa. Cobra-joukkoja vastaan taisteleminen on yksinkertaisesti kivaa. Mikä parasta, jatko-osa toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni lisäämällä Storm Shadow’n sankareiden joukkoon. Ei ihme, että Cobran joukot kärsivät tappion toisensa jälkeen. Action Force -peleissä oli kolmen vuosikymmenen tauko. Pomovastuksista Destro ja Cobra Commander puolustavat paikkaansa, mutta Metal-Head, Overlord ja Voltar ovat rykmentin murheenkryynejä. Nintendon A Real American Herossa soturit esitellään oikeaoppisesti. Vaikka NES-Joeista ei kenties löydy Contran (1987) strategista syvyyttä tai Fire Forcen (1992) realistista otetta, on se Action Force -fanille itsestään selvä valinta. Valitettavasti hahmolla pääsee pelaamaan vasta pelin puolivälissä pelaajan vapautettua tämän. NES-Joessa hahmoa voi vaihtaa kesken tehtävänkin. Jos minulta olisi kysytty, paussi olisi saanut olla vielä paljon pidempi. ylla ja majuri Bluddilla. Operaatio Vintti pimeäksi Reilut neljä vuotta sitten maailmalla levisi ennennäkemätön kauhu, jonka uhrimäärästä ei ole vieläkään tarkkaa tietoa. Jatko-osan kohdalla innostus alkaa kuitenkin väistämättä laskea
Eikä ihme, sillä molemmat ovat fanien OpenBOR-pelimoottorilla tyylikkäästi toteuttamia beat ’em uppeja. LAPSUUTENI SANKARIT 14 Konamin pelattavuudeltaan yksinkertainen, mutta vauhdikas ja näyttävä G.I. Tekijöiden intohimon puute heijastuu jokaisessa osa-alueessa – niin tarinassa, pelimekaniikoissa kuin visuaalisessa ilmeessäkin. Konamin pelattavuudeltaan yksinkertainen, mutta vauhdikas ja näyttävä G.I. Esikuvista poikkeavat asut. Operation Blackout on täyttä roskaa. Joe: A Real American Hero (1992) räiskintä julkaistiin ainoastaan pelihalleissa. Jäljellä oli nimittäin vielä epämääräinen G.I. Cobra-saaren valtaus Operation Blackoutin jälkeen olin lähes valmis luovuttamaan, mutta päätin antaa lapsuuden sankareilleni vielä yhden mahdollisuuden. Taistelut ovat yksitoikkoisia ja usein turhauttavia. Jos Operation Blackout olisi ase, se olisi kersantti Slaughterin koulutuksessa käyttämä kumipuukko. Hyödyttömät tekoälytoverit. Operation Blackoutissa on valittavissa useita hahmoja. Hyökkäys Cobra-saarelle toi välittömästi mieleen pari vuotta sitten pelaamani erinomaisen Masters of the Universe -pelin He-Man & SheRa (Pelit 9/2021). Tehottomat aseet. Piruuttaan ovat vielä lisänneet muutaman uuden, kuten kömpelösti animoidut tarinaosiot sekä amatöörimäisesti ääninäytellyt hahmot. Jos Operation Blackout olisi kulkuneuvo, se olisi polttoainetta vailla oleva H.I.S.S.-tankki, jonka moottori on leikannut kiinni ja vaihteisto jumittunut peruutukselle. Joe -pelien kaikki heikkoudet yhteen pakettiin. Ihan kuin chileläinen IguanaBee olisi halunnut yhdistää edeltäneiden G.I. Se kuuluu kiistatta siihen 97 prosentin joukkoon, joka antaa muuten mainioille lisenssipeleille niin huonon maineen. Turruttavan tylsät ajeluosiot. Kulmikas pelattavuus. 14 179986_.indd 14 179986_.indd 14 19.2.2025 14.38.43 19.2.2025 14.38.43. Vaan kukapa olisi arvannut, että netin pimeimmistä syövereistä esiin kaivettu peli tarjoaa ensiluokkaisen nostalgiatripin suoraan suoneen tykitettynä. Joe: A Real American Hero (1992) räiskintä julkaistiin ainoastaan pelihalleissa. Operation Blackout on tyypillinen kolmannen persoonan räiskintäpeli, joka ei tuo mitään uutta lajityyppiinsä. Snake-Eyesin esittäjä lienee ainut, jonka roolisuoritus ei ala ärsyttää missään vaiheessa (SPOILERIVAROITUS: hän on mykkä). Ne eivät kuitenkaan eroa toisistaan riittävästi, joten vaihtelu ei tuo peliin kaivattua syvyyttä. Jos Operation Blackout olisi tuoksu, se haisisi pahemmalta kuin Dustyn sukat viikon aavikkokomennuksen jälkeen. Joe: Attack on Cobra Island (2015)
Bileistä puuttuu enää S.A.W. Onneksi puutetta pyritään paikkaamaan eri keinoin. Tällä kertaa Cobra ei pelleile. Hahmot voivat käyttää myös ampuma-aseita, kunhan niiden antaa latautua. Visuaalisesti projekti mukailee Street of Rage 2:n (1992) kaltaisia 16-bittisiä genreklassikoita isokokoisine hahmoineen ja tyylikkäästi animoituine taustoineen. Snake-Eyesin kohdalla kranaatit on korvattu kekseliäästi Timber-sudella, joka vahtii uskollisesti isäntänsä selustaa. Cobra on saanut valmiiksi Attack on Cobra Island ottaa pelaajilta luulot pois heti alussa. Äänitehosteet heijastelevat ajan henkeä ja taustalla soivat musiikit on lainattu animaatiosarjasta. Esimerkiksi U.S.S. Viper. Asut näyttävät tismalleen oikeilta, vaikka raajojen mittasuhteet tuntuvat välillä heittelevän. Verta ei nähdä, mutta muuten ote on ihastuttavan tyly. uuden tuomiopäivän aseen ja Action Force saapuu Cobra-saarelle estämään laukaisun. Attack on Cobra Islandin tarina voisi kuitenkin olla kiehtovampi tai ainakin kiehtovammin kerrottu. Toisaalta se tarkoittaa, että kuoleman uhka on alati läsnä. Ei vankeja Asenteeltaan Attack on Cobra Island on lapsiystävällisten animaatiosarjojen sekä hieman vanhemmalle yleisölle suunnatun sarjakuvan välimaastosta. Vihollisten iskusarjat keskeytetään torjunnan sijaan teräaseella viiltämällä. Kaikki liikkuvat samalla nopeudella ja iskusarjat ovat identtisiä. Cobra-saaren läpi kulkiessa kohdataan myös lukuisia pahiksia, kuten suolla partioiva Crocmaster, labraansa puolustava Dr. Pettymys on vielä suurempi, kun hoksaa hahmojen eroavan toisistaan lähinnä ulkomuodoltaan. Lyhyen harjoittelun jälkeen taistelusta tulee sujuvaa liikesarjojen seuratessa toisiaan lähes saumattomasti. Mindber sekä katalat kaksoset Tomax ja Xamot. 15 179986_.indd 15 179986_.indd 15 19.2.2025 14.39.24 19.2.2025 14.39.24. Hahmot käyttävät esimerkiksi oikeita aseita laserpyssyjen sijaan. Flaggin kannella törmätään luutnantti Falconiin, Beach Headiin sekä Junkyardia vinssillä nostavaan Muttiin. Mukaan on lisätty kuitenkin muutamia onnistuneesti tunnelmaa kohottavia hetkiä, kuten sankarin tekemä pakkolasku hiekkarannalle sekä kiireinen pakomatka sortuvasta Terror Dromesta. Valittavissa on ainoastaan Hawk, kersantti Slaughter, Clutch sekä Snake-Eyes. Kombot suoritetaan iskunappia näpyttämällä. Erikoishyökkäyksellä viskotaan kranaatteja, jotka lennättävät Cobra-joukot ilmaan korkeissa kaarissa. Ensimmäisen kymmenen sekunnin kohdalla Cobra Commander teloittaa yhden sankareista (SPOILERIVAROITUS: hän ei selviä). Attack on Cobra Islandin kunnianosoitus Hiljaiselle välisoitolle hivelee vanhan fanin sielua. Ajoneuvotaistelut, jotka tuntuvat kestävän aina aavistuksen liian pitkään, lukeutuvat pelin selvimpiin heikkouksiin. Audiopuolessakaan ei ole moittimista. Suurin moite koskee hahmovalikoiman kapeutta. Mukana ei ole lainkaan videoita, tarinaruutuja tai äänitettyä dialogia, joten juonenkuljetus jää muutaman ruudulle ilmestyvän repliikin varaan. Intensiteetti pysyy yllä viimeiseen iskuun. Pienet epätarkkuudet voi kuitenkin laittaa taiteellisen vapauden piikkiin. Vihollisia tulee vastaan kuitenkin jatkuvana virtana eivätkä hyökkäykset ole aivan niin tehokkaita, kuin olisin toivonut. Pelimekaniikat on pidetty esikuvien mukaisesti yksinkertaisina
Useimmista peleistä paistaa kuitenkin läpi tieto siitä, että kyse on ollut tilaustyöstä. 16 179986_.indd 16 179986_.indd 16 19.2.2025 14.39.59 19.2.2025 14.39.59. Jos päätät pelata elämäsi aikana ainoastaan yhtä Action Force -peliä, valinta on selvä. Joe / Action Force on valikoitunut pelin aiheeksi ensisijaisesti brändin tunnettuuden vuoksi eikä tekijöiden fanituksen ansiosta. Se ei sinänsä ole epätavallista lisenssipelien kohdalla. Kaikkine puutteineenkin Attack on Cobra Island on hieno kokemus. Intohimo on tärkeää, mutta se ei yksinään riitä. Hahmonsa joutuu poikkeuksetta valitsemaan hyvin rajallisesta joukosta eikä operaattoreiden erikoisosaamista ole osattu hyödyntää. Mielenkiintoisesti Action Force -brändin suurin etu – laaja joukko sankareita, joista jokainen voi löytää oman suosikkinsa – on koitunut useimpien pelien kohtaloksi. Se on fanien faneille tekemä. Tältä ei välty edes Attack on Cobra Island. G.I. Vain Attack on Cobra Island muodostaa selkeän poikkeuksen. Attack on Cobra Islandissa muutamien kulkuneuvojen suttuisuus pistää silmään, mutta ilmaispelin kauneusvirheistä ei kehtaa valittaa liikaa. Cobra Strikea ja Operation Blackoutia lukuun ottamatta hahmot on onnistuttu pitämään lähellä esikuviaan. Faneja lohduttanee tieto siitä, että lisenssiä on kohdeltu yleensä kunnioittavasti. Tämä on Docin puolesta! Ja tämä Breakerin! Ja tämä Quick Kickin! LAPSUUTENI SANKARIT 16 Attack on Cobra Islandissa muutamien kulkuneuvojen suttuisuus pistää silmään, mutta ilmaispelin kauneusvirheistä ei kehtaa valittaa liikaa. Loppusota Action Force -pelien taso on vaihdellut vuosien varrella melkoisesti
Buffy oli muuten ensimmäinen peli, jossa jouduin pyytämään pojaltani jeesiä, koska se oli myös ensimmäinen peli, jota pelasin padilla. Ongelmia tuottavat roskikseen heitetyt sorsat ja isojen pelifirmojen asenne. Jos lista on tuntematon, se on äänestyslista ehdokkaista, jotka GOG lupaa kunnostaa nykykoneissa toimivaksi ja pitää ikuisuuden toiminnassa. Oli kiroilua, oli kyyneleitä, tunteja kului, mutta lopulta Kakistos kaatui. Onneksi ei kaatunut, koska samalla olisi varmaan kaatunut myös telkkari ja ainakin osa digitaalisen median varastohyllyistä. Vaikka minulla on edelleen nämä fyysisinä originaaleina ja (modattu) Xbox, joka varmaan vielä toimiikin, eka Buffy on niitä ikäviä pelejä, joka toimii vain vanhassa 50 hertsin televisiossa, mutta ei sillä paremmalla piuhalla 60 hertsin monitorissa. Käydäänpä läpi Top 10 niin ymmärrätte. Niin keskellä, että rintaa särkee ja vasen käsi puutuu, kun kohonnut pelisteroli kulkee suonissani. No, Bläkkikset sentään ovat hävinneet myynnistä vuosituhannen alussa, mutta kakkostilalla on Command & Conquer Ultimate Edition (69k)! Jumalauta, sitä myydään Steamissa hintaan 20 euroa! Kaksi seuraavaa on hyväksyttäviä ehdokkaita. Kaatuuko muutakin kuin Kakistos. GOG-Incubationit ovat lakanneet toimimasta Win10:ssa. Sentään 16k muuta laatua arvostavaa pelaajaa jakaa toiveeni. Seitsemäs on Max Payne (56k), jota myydään kympillä Steamissa ja joka toimii ilman ongelmia. Kun tsekkasin Wikipediasta, kummastakin Dino Crisisistä julkaistiin aikanaan PC-versiot, jotka GOG sitten on kunnostanut. Kahdeksantena on Silent Hill 2 (53k), missä on järkeä, koska alkuperäistä on vaikea löytää. Ongelmana on varmasti se, että DMMM pyörii Source-pohjaisella pelimoottorilla, joten Valven kanssa voi mennä sukset ristiin. Toki jo Wishlistiä kritisoitiin siitä, että aina toivoa saa, mutta toteutuminen on eri juttu. Jos yhden saisin sitä rakastaisin Jos saisin valita vain yhden peli, se olisi Xbox-yksinoikeus Buffy The Vampire Slayer (179 ääntä). T he Thingin mainio remasterointi sai sydämeni taas sykkimään ja huomasin, että todellisuus on muutenkin nyökännyt hyväksyvästi vanhoille peleille. Olin nääs hetken innoissani, koska luulin, että GOG julkaisi äskettäin kaksi Playstation-peliä ensi kertaa PC:lle, eli Capcomin Resident Dinosaurus -pelit. Plus (käsittääkseni) Remedy on Rockstarin kanssa tekemässä remakeja sekä ykkösestä ja kakkosesta. Minulle Arkanen paras peli on Dark Messiah of Might & Magic, fantasiatoimintaseikkailu, joka ei ikinä saanut sille kuuluvaa arvostusta. Mutta sen padi on rikki. Toinen kunnon remasteroinnin ansaitseva peli on Call of Cthulhu: Dark Corners of the Earth (7,4k ääntä). Pomotaistelu Kakistosta ja sen regeneroituvaa luurankoarmeijaa vastaan Faithina myöhään yöllä, vuorotellen nyt 7v poikani kanssa, oli tuskaa. Silti sen kaipaisi The Thingmäisen puleerauksen. Onneksi 6-vuotias veti sen ekalla ja iskä pääsi eteenpäin. Vielä vuonna 2020 Musta Messias pyöri, kun (Pelit 5/20) pelasin sen innosta piukeana läpi, vaikka piti vain vähän muistia verestellä. Peli kaipaa muutenkin Thing-tason rakkautta. Vaikka kaikki muinaisetkin konsolipelit on kehitetty PC:lle, PlayStation 1-3 -pelien PC-versiointi ei ole helppo nakki, paitsi turhan hankalasti emulaattoreilla, syynä liian erilainen tekniikka. Vaikka pelin lopussa ammuskelu valtaa alaa, pelin alkupuolisko on parasta Lovecraftin pelitystä ikinä. Kirjoitushetkellä ensimmäisenä on Black & White (79k ääntä) ja kolmantena vähän parempi Black & White 2 (66k)! Peliä näissä on yhtä paljon kuin tamagotchissa. Myös Pleikka 2:lle ilmestynyt Chaos Bleeds (139 ääntä) oli yksinkertaistettu jatko-osa, mutta vastapainoksi pelattavana oli koko jengi. Mutta se tampioista, entäs minun valintani. 17 180027_.indd 17 180027_.indd 17 19.2.2025 14.44.01 19.2.2025 14.44.01. Tämähän ei tietystikään estä toiveikkaita työntämästä listalle vanhoja konsoliyksinoikeuksia. Peli aloitti seivauksen, pleikasta alkoi kuulua hirveä rahina ja rompun pyöritys. GOGista löytyviä Wing Commandereita toivotaan silti noin parin tuhannen äänen voimalla. Aikoinaan pelatessani näitä mikään muu peli ei kelvannut, kunnes vedin nämä läpi. Törmäsin korjauksiin lähinnä puolivahingossa, mutta koska sellaiset on, pelit voisi korjata, koska niitä myydäänkin. Remasteroikaa meidät! The Thingin tyyppisistä hyvistä, mutta ajan hampaan narskuttamista peleistä kaksi nousee heti esiin. Ai se löytyy jo Steamista (12,99) ja olen omistanut sen jo kauan. Ehkä. Toinen ongelma ovat lisenssit, turha haaveilla sellaisista peleistä kuten Aliens vs Predators 2 (30k ääntä) tai Lord of the Rings: Battle for Middle Earth I (43k) tai II (24k) Toivelista paljastaa, miksi maailmassa on kaikki päin helvettiä: ihmiset äänestävät tunteella, eivät järjellä, faktojen mukaan tai edes historiaa muistaen. Poikkeuksia on, mutta pääsääntöisesti ikivanhojenkin pelien päällä istutaan. Sekin kelpaisi. Tiedän, ainoa toiveeni pelata Buffyä on kaivaa jostain Xbox 360, koska siinä se ehkä pyörii muussakin kuin ikivanhassa töllössä. Peli käyttää fysiikkaa yhtä hienosti kuin hauskasti. Jännitystä pystyi leikkaamaan veitsellä. Aikansa avaruusmariinit Punapanssarit pukeutuneet avaruusmariinit vastaan genestealerit eikun Scay’Gerit! Incubation ja sen lisäri Wilderness Missions (22 ääntä) olivat hämmästyttävän hyviä vuoropohjaisia taktiikkapelejä, joissa todella sai miettiä, miten tehtävän saa läpi. Tämä, samoin kuin myös juuri kokeilemani sukellusvenesimu Dangerous Waters (nolla toivojaa), ovat hyvä esimerkki paitsi peleistä, joista haluan remasterin, myös tuntemattomista neroista, jotka ovat keksineet keinot näiden pelaamiseen Win10-ympäristössä ja kätkeneet ne foorumeille. Unelmia olemassa olevasta Kirjoitushetkellä ääniä oli annettu 7,6 miljoonaa, 39 000 ehdokkaalle, äänestäjiä rapsakat 514 000. Neljäntenä roikkuu aikoinaan (2000) erinomainen agenttipeli The Operative: No One Lives Forever (62k), viidentenä Chris Robertsin Wing Commanderin vanavedessä tehty Elite-variaatio Freelancer (62k), joka toistonsa takia ei kuulu omiin suosikkeihini. Steam-versio on susi, GOGissa on paras versio, eli kaikilla tunnetuilla patseilla paikattu Corner, joka pyörii, kunhan googlaa miten. Muistoja tulee mieleen myös kakkosesta. Abandonware edustaa muinaispelien harmaan alueen arkeologisia löytöjä, mutta Good Old Games eli GOG, plus tietysti Nightdive, ovat arkeologeja, jotka putsaavat löydökset pelikansan laillisesti ihailtavaksi. Ja jo julkaistuja pelejä on… 337. Toisaalta käyn aina äänestämässäkin, joten olen tottunut purjehtimaan optimistijollalla kohti jäävuorta. Originaalin Final Fantasy VII:n (53k) melkein ymmärsin, kunnes tarkistin. Kuudentena on Diablo II (59k), josta Blizzard jo tarjoaa remasteroidun Diablo II: Resurrected -version, mukana myös delsu, joten tämä me”NE” TOISESTA AJASTA nee taas Do’h!-kategoriaan. Kymmenes ehdokas on Silent Hill (51k), minkä ilmestyminen PC-versiona olisi todella hyvä merkki, koska se on puhdas PlayStation-yksäri. Johtuuko pelien remasterointi/remaketus -trendi siitä, että nuoriso pelaa Fortniteäkin puhelimella, PC ja konsolipelit ovat vanhusten juttu, jotka iloissaan maksavat paremmin pyörivästä, nätimmästä nuoruudestaan. GOG julkaisi uuden version Wishlististään, nyt se kulkee nimellä Dreamlist. NNIRVI Kulttuurin säilyttäminen on lähellä sydäntäni, pelikulttuurin säilyttäminen sen keskellä. Lopussa hypittiin pyörivien kappaleiden päälle, ja se ei vain onnistunut. Pelasin arvosteluversiota Playstation 2 -debugkonsolilla, jonka toimivuus ei ollut optimaalinen ja se kaatuili ladatessaan jotain rompulta. Asensin, pelasin, toimii kuin vanhan junan vessa. Toki pelistä on viime vuonna ilmestynyt tuore Remake
Kyyhky ja Valkola huutavat P-Studio ja Ryu Ga Gotoku Studio, mutta tylsänä länkkärinä en hyväksy vastauksia. Nnirvin mielipiteen tietävät kaikki, mutta FromSoftwaren mahtiteoksissa korostuu enemmän toiminta kuin roolipeli. Halutessaan godlike-piirteet voi piilottaa, mutta kaikki vastaantulijat reagoivat proIKUISUUDEN YDINTÄ IKUISUUDEN YDINTÄ ETSIMÄSSÄ ETSIMÄSSÄ Kai ja Giatta laittavat liskomiehet ojennukseen. Nyt usko perustuu faktaan. Avowedissa toiminta kuvataan hahmon silmistä tai olan takaa, ei isometrisestä kuvakulmasta, joten Baldur’s Gaten sijaan esikuva on tällä kertaa Elder Scrolls. Muistan aina katkerana, miten minulle kävi ensimmäisessä Pillars of Eternityssä, kun uhmasin jumalia. Poikkeava ulkonäkö herättää sekä ihailua että pelkoa. Fallout: New Vegas ja Pillars of Eternityt ovat klassikkotasoa, Alpha Protocol ja Neverwinter Nights 2 ovat aliarvostettuja helmiä. Obsidian Entertainment / Xbox Game Studios Arvosteltu: Xbox Series X Saatavilla: PC Versio: Arvostelu Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 Avowed sijoittuu samaan Eoran maailmaan kuin rakastamani Pillars of Eternityt, joten on hassua todeta, että tiesin Avowedista aika vähän ennen arvostelurupeamaa. Suurin ero perusfantasiaan on jumalten korostunut rooli. Lisääntymiskyvyttömät godliket poikkeavat silmiinpistävästi keskivertokansalaisesta: sarvet, erikoiset päänmuodot, syntymämerkit ja sädehtivät silmät huomaa puolisokeakin. Nimi oli toki tuttu, mutta en ollut nähnyt edes yhtään traileria. Bethesdan viime vuosien näytöillä ei titteli irtoa. Oikea vastaus on joko CD Projekt Red tai Larian Studios, mutta kaksikon takana väijyy kova haastaja. Eoran asukkaat uskovat ylimaallisten olentojen hallitsevan elämän kiertokulkua ja kuolevaisten sielut kiertävät loputonta kehää, jossa sielut syntyvät uudestaan kuoleman jälkeen. K uka on 2000-luvun paras roolipelien kehittäjä. Pesäeron tekeminen johtuu myös esitystavasta. Listalta ei löydy puhtaita huteja. Obsidian nousee shortlistille tasaisella tekemisellä ja laatupelien määrällä. 15 vuotta sitten vastaus olisi ollut BioWare, mutta EA:n syleily on hyydyttänyt entisen mahtitekijän. Obsidian on aina ollut laadun tae ja paluu tuttuun maailmaan kutkutteli vatsanpohjaa. Eora on kiehtova paikka, jonka mytologia on rakennettu huolella. Eorassa agnostikonkin on pakko hyväksyä, että jumalat vaikuttavat kaikkiin elollisiin olentoihin. Markus Lukkarinen AVOWED Mitä tapahtuu myynnille, kun isometrinen kuvakulma vaihdetaan ensimmäiseen persoonaan. Osittain kyse on varmasti nimestä: jos olisin kuullut Obsidianin kehittävän Pillars kolmosta, olisin hihkunut innosta, mutta Avowed ei herättänyt voimakkaita tunteita. Jumalasta seuraava Teemaan sopivasti Avowedin päähenkilö on godlike, poikkeusyksilö, joita syntyy harvoin. Kehnoimmillaankin Obsidian on tehtaillut Outer Worldsin kaltaisia viihdepläjäyksiä. Älä kiusaa pienempiäsi! 18 180338_.indd 18 180338_.indd 18 19.2.2025 14.46.28 19.2.2025 14.46.28. Jotkut pitävät godlikeja jumalolentoina, toiset näkevät heidät luotaantyöntävinä muotopuolina. Kun Tuukka tarjosi minulle Avowedia arvosteltavaksi, mietin kaksi sekuntia ja vastasin kyllä
Matkan varrella tehdyillä päätöksillä on aidosti merkitystä ja käsikirjoitus kantaa startista maaliin. Kyllä kiitos. Obsidian tunnetaan ennen kaikkea erinomaisena tarinankertojana ja tunnelmanrakentajana, eikä Avowed tässä petä. Tavoitteena on selvittää paikallista luontoa ja eläinkuntaa turmelevan ruton alkuperä. Ainoa tapa päästä Leviathan Hollow -luolastoon on uida perille. Mainiona ideana juokseminen taistelun ulkopuolella ei kuluta staminaa. Miljööt ovat komeita, maisemissa on rutkasti vaihtelua ja mainion äänisuunnittelun ansiosta seikkailuun heittäytyy täysin rinnoin. Karuin alue on ruton runtelema Shatterscarp, vuoristossa sijaitseva Galawain’s Tusk puolestaan on kääpiöiden asuttamaa vuoristoseutua. Ehkä paikalliset harrastavat geokätköilyn sijaan repunpiilotusta. Erinomaista! Dialogi on kirjoitettu tasokkaasti ja ääninäyttely on kauttaaltaan erittäin hyvää. Tätäkö diplomaattinen koskemattomuus tarkoittaa. Uhkailu ja väkivalta ovat arkipäivää, eikä kansalaisia kiinnosta edes silmien alla tapahtunut irtaimiston ryöstely. Nautinnollinen nojatuolimatka Maailmaan uppoutuu alusta alkaen, vaikka Eora ei olisi entuudestaan tuttu. Kun työnsin seikkailun alkumetreillä nenäni hämähäkkejä vilisevään luolaan, se puraistiin irti. Toisin kuin Greedfallissa, Avowedin juoni pitää otteessaan loppuun saakka. Keisarin sinetti takaa laajat valtaoikeudet, tässä erikoisoperaatiossa lähes kaikki keinot ovat sallittuja. Tovereista parhaiten jäivät mieleen sarkasmia viljelevä soturi Kai ja kiimainen maagi Yatzli, jonka kommentointi vaihtelee kiusallisesta huvittavaan. Edérin tai Kana Ruan kaltaisia persoonallisuuksia ei joukosta löydy. Jutellaan vielä hetki Avowed ammentaa Pillars of Eternityn mytologian runsaudensarvesta, mutta ummikkokin pysyy keskusteluissa hyvin mukana erinomaisen sanakirjan avulla, joka selittää avainterminologiaa ymmärrettävästi ja napakasti. Kiipeily on ihan hauskaa, mutta korkeuksiin sijoitettujen reppujen määrä lähentelee koomista. Päähenkilö on Aedyrin imperiumin diplomaatti, jonka keisari lähettää Living Landsiin. Alueissa on rutkasti persoonallisuutta ja ne ovat miellyttävän tiiviitä, mutta kun kartan on kerran tyhjentänyt vihollisista, se kumisee jatkossakin tyhjyyttään. Aloitusalue Dawnshoren sydämenä sykkii Paradisin kaupunki, hämyisä Emerald Stair on animancerien päämaja. Pistoolit akimbona. Taidot tulevat tarpeeseen heti alkumetreillä murhatutkimuksissa ja majakkaan kavutessa. Keskustelujen tyyli mukailee Outer Worldsia. Hauskana yksityiskohtana godliket eivät voi käyttää kypärää, mikä on tuttua jo Pillarseista. Ympäristöjä on ilo tutkia, sillä envoy on näppärä kiipeilijä ja uimari. Pakollinen Rauatai-pose. Joudun pitämään puuskutustaukoja ihan riittävästi kaupunkilomalla, Eorassa haluan nauttia katkeamattomasta tutkimusmatkailusta. Arvostan myös sitä, että maailma ei skaalaudu pelaajan tasoon, vaan kovat vastustajat pyyhkivät envoylla tylysti lattiaa. Living Lands on täynnä tekemistä ja tutkittavaa. Mukana kulkee neljä ryhmäläistä, joiden kanssa turisee mielellään ja kaverisuhteiden syventämisestä palkitaan myös oman hahmon ominaisuusbuusteilla. Kun Dawnshore jäi selkäni taakse ja matkustin karummille alueille, tunnelma vaihtui kepeästä lomafiiliksestä luonnon hätähuudoksi. Tarinan alku tosin muistuttaa hämmentävän paljon Greedfallia (Pelit 9/19, 82 p.): päähenkilöllä on mystinen yhteys Living Landsin luontoon, jota koettelevat sekä sisäiset että ulkoiset uhat. ”Miten olisi manikyyri?” 19 180338_.indd 19 180338_.indd 19 19.2.2025 14.47.06 19.2.2025 14.47.06. Aggressiivinen käytös johtaa usein Kahakoissa on toisinaan vastassa kymmeniä vastustajia. tagonistiin kuin hänellä kasvaisi päässään puu, joten olin rohkeasti oma sarvipäinen itseni. Älykkö saa keskustelukumppanistaan irti enemmän tietoa ja mahtinainen taivuttaa maantierosvon tahtoonsa puheen voimalla. Suhteet eivät syvene kuitenkaan romanssiksi asti ja vuorovaikutus jää lopulta muutenkin hieman pinnalliseksi
Kahakoiden suurin heikkous on toisto, sillä erilaisia vihollistyyppejä on turhan niukasti. Jos omat kyvyt eivät riitä, onneksi ryhmäläiset auttavat. Kahden hämäräveikon vartioimaan varastoon voi hiippailla takaoven kautta tai tiputtautua katolta sisään. Huonoa . smi ei ole vaihtoehto, vaan ennemmin tai myöhemmin pitää turvautua teräkseen ja taikoihin. Olen mahtava Hahmoluokkia on perinteiset kolme eli taistelija, samooja ja velho. Täydellinen pasi. Vastustajilla on myös heikkoja kohtia, joihin on helpointa iskeä jousella tai tuliluikulla. AVOWED Caed Nuan Watcher. Pääjuonen ohella aikaa kuluu rutkasti sivutehtävissä, jotka ovat yksinkertaisimmillaan tylsiä juoksupoikahommia tai rikollisten lahtaamista, parhaimmillaan hoksottimia vaativia aarrejahteja. Pidän myös siitä, että jousiin tai pyssyihin ei tarvitse ostaa erikseen patruunoita ja että pieniä esineitä, kuten päivitysmateriaaleja ja juomapulloja, ei lasketa painorajoitukseen. Xboxilla pelaamani arvosteluversio pyöri jouhevasti, ei kaatunut kertaakaan, enkä löytänyt ainuttakaan bugia sessioiden aikana. Kyllä, juustotaktiikat ovat olennainen osa pelikirjaani ja olen ylpeä siitä. Kädestä pitelyä on miellyttävän niukasti. Samalla voi vaihtaa Kain ja Yatzlin tilalle taistelutovereiksi Giattan ja Mariuksen. Vihollislauman keskelle lasautettu meteorimyrsky tuo aina hymyn huulille. Lasikanuunavelhoni hyödynsi surutta maaston muotoja ja ahtaita kulkureittejä vihollisrivien harventamiseen. Esimerkiksi aarrejahtiin johdattavaa karttaa pitää oikeasti tutkia tarkasti ja kiinnittää ympäristöön huomiota. Lähitaistelijan ja velhon pelityylit poikkeavat radikaalisti toisistaan. Huonoa . Steamin yleisarvosanakin on ”Very positive”. Samalla voi ohjeistaa ryhmäkavereita lasauttamaan tulitaian tai houkuttelemaan vihollisia puoleensa. Esimerkiksi samoojapuun parry-kyky on hyödyllinen taistelutyylistä huolimatta. Tarina kantaa ainakin kaksi pelikertaa, sillä matkan aikana tehdyt valinnat muokkaavat tapahtumia radikaalisti. Kun sanat eivät riitä Avowedin taistelu välttää lajityypin pahimmat karikot, sillä mätkintä on riittävän haastavaa, fyysistä ja taioissa on mukavasti potkua. Living Lands on kiehtova paikka, jota tutkii mielellään ja käsikirjoitus pitää otteessaan loppuun saakka. Yhtä lailla tyydyttävää on aloittaa kamppailu naamaan tähdätyllä väkipyssypamauksella. Kykyjä käytetään vasemmalla olkanapilla avautuvalla pikavalikolla, joka pysäyttää pelin. Tai sitten tiirikoida oven heppujen näkösällä ja ryhtyä nyrkkihippasille. Eri koistuminen kannattaa, sillä jokapaikanhöylä on loppupelissä yhtä tehokas kuin tylsä linkkuveitsi. nujakoihin, mutta toisinaan terve itsekkyys kannattaa. Avowed on paperilla täydellinen morsmaikku, mutta sen suurin ongelma on pienoinen persoonattomuus ja riskien välttely. Fiksumpi olisi myynyt sormuksen ja tienannut 150 kultaa. Pisteitä ei kannata kuitenkaan ripotella sinne tänne, sillä parhaat kyvyt löytyvät taitopuun alaoksilta. Hahmoista kukaan ei nouse ikimuistoiseksi, tehtävät tallaavat turhan tuttuja polkuja ja tarina ei väreile sydämeen saakka. Taistelukin on toimivaa, joskin pitemmän päälle hieman itseään toistavaa. Maailma ja kaltaiseni keski-ikäiset perheenisät tarvitsevat enemmän 40 tunnin laaturopeja. Järjestelmä on identtinen Pillars of Eternityn kanssa eli esimerkiksi mahti lisää sekä fyysistä että taikavahinkoa. Käyttöliittymä on miellyttävän simppeli. Kahden käden miekan kanssa riehuva soturi ryntää pelottomasti vastustajien iholle, velho joutuu pakittelemaan ja väistelemään lähitaistelijoiden iskuja. 20 180338_.indd 20 180338_.indd 20 19.2.2025 14.47.40 19.2.2025 14.47.40. En odottanut darksoulsmaisia elämää suurempia esihenkilökohtaamisia, mutta ripaus lisää mahtipontisuutta ja mielikuvitusta olisi maistunut. Pisteitä jaellaan varsin avokätisesti, joten edistymisen tunne on vahva läpi seikkailun. Sydämeni on puoliksi täysi Teknisesti Obsidian on tehnyt hienoa jälkeä. Se jokin jää uupumaan. Hyvää + tarinankerronta toimii. Jumalien vaikutukselta ei säästy kukaan. Tilanteita voi ratkaista usealla tavalla. Kun terveys on . naalissa ja esanssi loppu, apu löytyy parannuspullosta, mutta se kannattaa hörppiä vastustajan ulottumattomissa. En esimerkiksi pyytänyt vihkisormuksensa hukanneelta kaupunkilaiselta löytöpalkkiota, joten jäin nuolemaan näppejäni. Korkeusvaihtelut huimaavat päätä. keskelle lasautettu meteorimyrsky tuo aina Mikään ei toisaalta pakota pysyttelemään vain yhdessä karsinassa, sillä tasonnousun yhteydessä voi poimia buffet-tyyliin eri hahpuun parry-kyky on hyödyllinen taistelutyylistä huolimatta. Pääkallo viestii voimakkaasta vihollisesta. Asesettejä käytössä on kaksi, joiden välillä voi näppärästi vaihtaa napin painalluksella. Oma valintani oli tuhovoimainen velho, jonka taiat muuttuvat taso tasolta messevämmiksi. Mutta ei se mitään, sillä Avowedin seurassa viihtyy silti mainiosti. Pisteitä ei kannata kuitenkaan ripotella sinne tänne, sillä parhaat kyvyt löykannattaa, sillä jokapaikanhöylä on loppupeominaisuuspisteillä, joilla lisätään hahmon 83 Avowed on taattua laatua, vaikka ei ylläkään parhaiden Obsidianpelien tasolle. Taikuutta tarvitaan myös tietyille alueille siirtymiseen, esimerkiksi hämähäkinverkko pitää hävittää tulella. Tasoissa nouseminen palkitaan lisäksi ominaisuuspisteillä, joilla lisätään hahmon mahtia, näppäryyttä, havainnointikykyä, 83 Avowed on taattua laatua, vaikka ei ylläkään parhaiden Obsidianpelien tasolle. Kovimmat vastustajat sekoittavat pakkaa aluehyökkäyksillä ja tainnuttavilla iskuilla ja vihollisia voi tulla aalloissa eri suunnista. Taiat ja voimakkaat kyvyt syövät esanssia ja niissä on cooldown, joten matsit eivät pääty yhtä superkykyä takomalla. pintaan tuovia pomotaisteluita on liian väenemmän 40 tunnin laaturopeja. Hyökkäykset ja väistöt kuluttavat staminaa, joten taisteluissa täytyy pitää järki päässä ja rytmi maltillisena. Hyvää + Eora on oiva matkakohde, tarinankerronta toimii. En ole koskaan kuullutkaan. Tylsältä kuulostava taistelija on kelpo valinta, sillä Avowedin lähitaistelussa on mukavasti massan tuntua ja täydellisesti ajoitettu kilpiblokki aiheuttaa rutkasti mielihyvää. ruumiinrakennetta, älyä tai päättäväisyyttä. Jumalien vaikutukselta ei säästy kukaan. Mikään ei toisaalta pakota pysyttelemään vain yhdessä karsinassa, sillä tasonnousun yhteydessä voi poimia buffet-tyyliin eri hahmoluokkien taitoja. Avowed on kelpo roolipeli, joka ei nouse klassikkotasolle. Hämähäkkejä, luurankoja ja karhuja tulee vastaan joka paikassa, toisaalta hien pintaan tuovia pomotaisteluita on liian vähän. Tiimikaverit pitävät suunsa kiinni ja tietyt tehtävät eivät paljasta tarkkoja koordinaatteja. Kun vastustajan stun-mittari täyttyy, onnettomaan voi läväyttää messevästi vahinkoa tekevän lopetusliikkeen
Systeemi toimii, sillä se palkitsee kaupungin huolellisen suunnittelun. Useimmat valtiot ja imperiumit ovat kadonneet historian hämärään, ja tätä tekijät halusivat pelissään korostaa. Aloituskansa vaikuttaa siihen, mitä seuraavalla kierroksella on valittavana. Karthagon perustivat foinikialaiset ja Suomikin aloitti Ruotsina. Aloitin jokaisen Civipelini CIVITTÄKÄÄ SYYLLISET Sota käynnistää usein myrskyjä ja tulivuorenpurkauksia, jotka lisäävät tuhoa. Ainoa pysyvä asia on johtaja. Kiina vaihtui mongoleihin, sopii historiaan, mutta mongolien vaihtuminen Preussiin, siihen en logiikkaa keksi. Parasta on, jos keskustan ympärille pystyy tekemään kokonaisen toisiaan tukevien rakennusten kehän, jonka ulkopuolelle jäävät resurssipisteet, ihmeet ja muut. Epämääräisyyteni paljastaa, että systeemiä ei avata pelissä kovin hyvin. Tuukka Grönholm Minulla on ollut aina uusin Civilization pelikoneellani, mutta se muuttuu nyt. Useimmiten käyttöönsä saa uniikin armeijayksikön ja pari erikoisrakennusta, joita muilla ei ole. Kaupunkisuunnitteluosuus on uudessa Civissä paras osuus. Perustetaan kaupunki, väkiluku kasvaa, rakennetaan tönöjä, jotka lisäävät tuotantoa. Esimerkiksi antiikin egyptiläisistä voi vaihtaa myöhemmällä ajalla abbasideihin, jotka hallitsivat keskiajalla Egyptiä. S trategiapelisarja Civilizationin arvostelu yleensä alkaa kuvauksella siitä, kuinka pelin ideana on johdattaa kansakunta kivikaudelta kiertoradalle, Civilization VII:n myötä kuvaukseen joutuu lisäämään useamman mutan. Historia kun on kerroksellinen eikä antiikin aikaan vaikuttaneista valtioista ole enää kovin montaa jäljellä. Edellisen aikakauden rakennukset eivät bonuksia saa, joten niiden tilalle kannattaa rakentaa modernimmat pytingit. Raaka kansanvaihto ilman historiallista logiikkaa kuulostaa populismin käsikirjasta napatulta, mutta vaaleissa toimiva juttu ei vedä yhtä hyvin Civilizationissa. iliksen yhtenäisestä kaaresta. Jos panosti ratsuväkeen, aukeaa todennäköisesti soturikansa, kaupalla joku merimahdeista. Käytännössä kansoilla on yllättävän vähän eroja. Rakennetut kaupungit säilyvät, joten kansalaisten nimi vain vaihtuu. Aikalinja ei ole jatkuva vaan koostuu kolmesta erillisestä aikakaudesta: historia kulkee nyt pätkittäin kuin kolmieräinen ottelu. Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S Firaxis Games / 2K Games Versio: 1.01 Testattu: i5-13400F 2,50 GHz, 16 GT, RTX 4070 Moninpeli: 2–6 pelaajaa Ikäraja: 12 Eniten Civilizationin perinteistä muistuttaa kaupunginrakennus, joka noudattaa hyvin pitkälle samaa linjaa kuin aina. Pelkkä perustamispaikka ratkaisee millaiseksi kaupunki voi lopulta kasvaa. Kulttuurija diplomatiarakennukset hyötyvät vieressä olevista vuorista, tuotanto ja tiede saavat bonuksia resursseista, maatalous ja kauppa vesistöistä, mikä on ihan loogista. Civilization VII on peli, jossa Benjamin Franklin johdattaa ensin kiinalaiset, sitten mongolit ja lopuksi preussilaiset kivikaudelta kiertoradalle. Kansakuntakin vaihtuu matkan varrella, sillä jokaisen aikakauden välissä valitaan, minkä kansa puikoissa jatketaan. Aikalinja alkaa antiikista ja nykyaikakin on mukana, mutta välissä käydään vain löytöretkien ajassa. Seiskasta puuttuvat pakolliset rakennukset kokonaan, väkiluku kasvaa koko ajan eikä vaadi esimerkiksi viemäröinnin lisäämistä missään vaiheessa. Kaupungin optimointi perustuu kutosen tavoin bonuksiin. 21 180807_.indd 21 180807_.indd 21 19.2.2025 16.11.41 19.2.2025 16.11.41. Kansojen historia Civilizationin ydinideaan on kuulunut aina pieni pedagoginen kulma, mikä nyt näkyy ideassa kansakunnan vaihtumisesta kausien välissä. Pelissä aikakausien välissä oleva kansakunnan vaihto rikkoo
Olin siinä vaiheessa tutkinut jo kaikki tiedepuut läpi ja vain odotin voittoa. Aikakauden lopussa kriisi katoaa, käynnissä olevat sodat loppuvat seinään, armeijayksiköt vaihtuvat automaattisesti toisiin ja pelikello hyppää seuraavaan aikakauteen. Systeemi ei ole toistaiseksi mitenkään tasapainossa. Sotiminen on mennyt osittain uusiksi. Pienet maat voi joko tuhota kehtoonsa tai antaa kasvaa kokonaisiksi kaupungeiksi, jotka saa liittolaisekseen tai myöhemmin liittymään kokonaan omaan valtioonsa. Pitää tutkia ja rakentaa museo, hankkia kahdeksan artefaktia ja vasta sitten pääsee seuraavan tavoitteen kimppuun. Jauhojengi Civilization VII on julkaisustaan huolimatta pahasti keskeneräinen. Tekoäly ei osaa sotia ja on muutenkin passiivinen. Tunnelma oli kuin Game of Thronesin lopputaistelussa. Sota ei koskaan muut... Kun saavutin kulttuurivoiton, talousvoittoehtoni oli vasta puolivälissä ja tekoälyn kansat edelleen lähtötelineissä koko touhussa. Erikoisena ratkaisuna sotilasyksiköiltä puuttuvat kivi-sakset-paperi-tyyliset bonukset. Sotilasyksiköt marssivat edelleen yksi per heksa -säännön varassa. Talousvoitossa pitää rakentaa rautatieverkosto ja sen yhteyteen tehtaat, jotka puksuttavat rautatiepisteitä plakkariin. Moderni aika on pelin suurin heikkous, mikä on aina ollut sarjan perisynti. Alkaa seuraavan aikakauden tavoitteen jahtaaminen. Kullakin aikakaudella on omat ”voittotavoitteensa”, jotka vievät seuraavalle aikakaudelle. 22 180807_.indd 22 180807_.indd 22 19.2.2025 16.12.11 19.2.2025 16.12.11. Sotimista on varsinkin alkupelissä aikaisempaa vähemmän, sillä barbaarit on korvattu itsenäisillä kaupunkivaltioilla. Voittoehdoissa sanotaan suoraan, mitä pitää rakentaa, mitä tehdä, jotta viimeisellä kaudella on rahkeet puskea kansakunta joko tiede-, talous-, kulttuuritai sotilasvoittoon. Kenraali pystyy nappaamaan taskuunsa useamman sotilasyksikön, mutta ennen taistelua ne pitää levittää kartalle. Systeemi rikkoo fantasiaa vapaudesta, sillä tavoitteet ovat todella tarkkoja. Jousimiehet ja tykit ampuvat epäreilua tulta kauempaa, mutta ovat lähitaistelussa heikoimmillaan. Vaikeustasosta riippumatta se tapattaa joukkonsa, ei osaa luoda painopisteitä tai keskittyä vain yhden kaupungin valtaamiseen. Kolmas kerta toden sanoo Uusi aikakausisysteemi ärsytti enemmän, sillä idea katkoo pelin jatkuvuutta ja etäännyttää tapahtumista vieläkin enemmän. Parantajat temppeleissä pitävät kansan tyytyväisenä, mutta eivät oikeasti paranna mitään. Kulttuurivoitossa kaivetaan arkeologiset aarteet maasta, viedään ne museoon, järjestetään maailmannäyttely ja kerätään ykköspaikka. Muut yksiköt joutuvat pysähtymään viholliskontaktiin, mutta ratsuväki saa liikkua vapaasti myös vihollisjoukon vierestä. Ei ollut kerta eikä kaksi, kun katapulttini oli lähinnä vihollista, niiden suojaksi tarkoitetut keihäsmiehet kenraalin vieressä ja ratsuväki kahlasi joessa, josta hyökkääminen aiheuttaa miinuksia. Kone tekee sen automaattisesti ja erinomaisen tyhmästi. Keihäsmiehet eivät saa etua ratsuväkeä vastaan eikä ratsuväki jousimiehiä, panssaritorjuntatykkikin tuhoaa yhtä tehokkaasti tankkeja kuin jalkaväkeä. Tiedevoitto on tuttu raketin laukaisu kiertoradalle, mutta kulttuurivoitto on ylivoimaisesti helpoin saavuttaa riippumatta siitä, mitä on edellisinä kausina tehnyt. Aikakausista pelillisesti mielenkiintoisin on taas alkupelin antiikki. arvotulla kansan ja johtajan yhdistelmällä, valkkasin seuraavaksi jonkun aloituskansan avaamista vaihtoehdoista. Systeemi on toki tuttu aikaisemmista Civeistä, sillä kone toimii edelleen koulukiusaajan tavoin, SID MEIER’S CIVILIZATION VII Resurssit eivät enää pakota käymään sotaa, sillä rauta antaa vain bonuksia eikä ole välttämätöntä armeijan rakentamiseen. Kulkutaudit ovat antiikin lopun kriisi, jota vastaan ei ole lääkettä. Kadonneen aarteen metsästäjä Jokaisella aikakaudella saavutetut tavoitteet nostavat johtajan kykyä tietyn voittoehdon suhteen, eli lopputilannetta pedataan jo kivikaudella, mikä on ideana mainio. Esimerkiksi löytöretkien ajassa siirtokunnasta tuodaan aarrelaivoilla rikkauksia. Harmittavasti edellisistä Civeistä tuttua on se, että kone ei osaa taistella. Menin edellisessä loppupelissä B-mies Franklinilla loppupeliin niin, että legacy-pisteitä oli yhtä paljon taloudessa kuin kulttuurissa. Jokainen aarrelaiva vie lähemmäs aikakauden loppua, mikä synnyttää lopulta kriisin, joka lisää kansalaisten tyytymättömyyttä ja aiheuttaa huonosti rakennetussa valtiossa ongelmia. Pelisäännöt ovat tutut
Civilizationissa on antiikki, joka kesti noin 500-luvulle asti. Meneehän se pienellä kartalla, jos muistaa jättää joukot kaupunkiin, mutta isommissa unohtuu aina joku käpykaartiin. Arkeologit kaivavat kulttuurivoiton maasta. Nyt löytöretkiajalla perustetaan uskonto, joka katoaa nykyaikaan tullessa tyystin eikä uskontoa näy edes valikossa. Niiden hintakin on vain kymppejä, mutta Civilizationista pyydetään 70 euroa. Hinnan vastineeksi ei saa valitettavasti täyttä peliä, minkä huomaa aikakausisysteemistä suoraan. Ainoa asia, mikä Civilization VII:ssa on sarjan omalla tasolla, on ajan ja kansa myötä muuttuvat erinomainen musiikki. Kaupungista ei helposti näe, mikä rakennus on missä, sillä tietoa pantataan. ta se spämmää alkuun liikaa kaikkea, jolloin hyödyllinen data hukkuu dadaan. Peli avaa omia sääntöjään niukasti ja asioita on nimetty välillä oudosti. Lokakuuksi on tosin vihjailtu jotain suurempaa, mutta ei edes vihjattu, mitä se voisi olla. Eniten haittaa käyttöliittymän keskeneräisyys. Huonoa . Valitusvirttä voisi jatkaa pitkään. Julkaisustaan huolimatta pahasti kesken. Pop up -tutoriaali on mukana, mut71 Aika ei säästä ketään, minkä osoituksena Civilization VII on selkeä pettymys. Armeijayksiköistä ei ole listaa, vaan sodan syttyessä ukot on etsittävä maastosta ja klikattava aktiivisiksi. Jos pelaajalla on enemmän kaikkea, saa olla rauhassa aikakauden kriisiin asti, jolloin koneeseen on selvästi skriptattu loppusota ja aggression lisääntyminen. Yksi käyttöliittymän monista puutteista. Sid Meier, sivilisaatiosi on tuhottu. Peli on selvästi puskettu markkinoille keskeneräisenä, jopa useimmat Early Access -pelit ovat valmiimpia. eli käy vain pienempiensä kimppuun. Seiskassa on menty mukaan myös moderneihin hapatuksiin. Virallisesti Firaxis on luvannut julkaista peliin uusia johtajia ja kansoja, mutta varsinaisista DLC-paketeista ei ole ollut mitään puhetta. Ozymandias Tekijät ovat selvästi lainanneet Humankindin, Old Worldin, ARA: History Untoldin ja Millennian ideoita, mutta unohtaneet perusjuttuja omasta pelistään. Mongolit kannattaa valita kansaksi vain siksi, että voi rakentaa valtakuntaansa kurkkulaulun säestyksellä. Hyvää + Ääniraita ja kaupungin rakentaminen toimivat. Aikakausien katkonaisuutta korostaa, että niiden välillä unohdetaan juttuja. 23 180807_.indd 23 180807_.indd 23 19.2.2025 16.12.39 19.2.2025 16.12.39. Kaikki edellä mainitut puutteet kuuluvat normaalisti Civilizationin peruskäyttöliittymään. Tekniikkapuussa ei voi laittaa tutkimusprojektia useamman pykälän päähän, jolloin kone tutkisi siihen johtavat muut jutut. Onnellisuus käynnistää aika ajoin juhlat. Automaattista liikkumista pelissä ei ole lainkaan. Machiavelli julistaa itse sodan, mutta ei edes pidä joukkoja rajakaupunki Catanassa, joka kaatuu taistelutta. Tekoälyn armeijan kokoa ei näe mistään, tuotantokin vaatii hiiren pitämistä oikeassa pop up -kohdassa. Reiät ovat niin ilmeisiä, että lyön valtakuntani vetoa, että tulossa on ainakin keskiaika-DLC, ehkä teollistumisen aika -delsu ja mahdollisesti joku tulevaisuus-delsukin, koska moderni aika loppuu raketin keksimiseen ja tekniikassa edetään vain toiseen maailmansotaan. Alkupelin tutkimusmatkailuvaiheen jälkeen laitan yleensä tiedustelijat automaatille, mutta nyt temppu ei onnistu. Sitten hypätään löytöretkiin jonnekin 1500-luvulle ja ”nykyaikaan” 1800-luvun alkuun. Kekkerit avaavat käyttöön uuden slotin sosiaalisille uudistuksille eli bilettäminen tehostaa yhteiskunnan toimintaa, mitä en olisi heti arvannut
Kylä on miekkaa mahtavampi Kyse ei ole keskiaikaisesta raatamissimulaatiosta vaan pikemminkin keskiaikaisesta seikkailusta. Fiilis on sama kuin hyvissä historiallisissa romaaneissa, sillä käsikirjoitus ja kehystarina toimivat. Laimea tallennusnapsi vain tallentaa pelin, mutta laadukas antaa Henrylle myös bonuksia. Kun vastustaja iskee oikealta, oikein ajoitetulla iskulla vasemmalla saa pysäytettyä vastustajan terän ja pääsee suojauksen sisältä iskemään vihollista. Juonen asetelmassa päähenkilö Henry kannattaa Venceslausta, sillä vallananastaja Sigismundin joukot tuhosivat ykkösosassa hänen kotikylänsä ja perheensä. Henry on ammatiltaan seppä, ja aikoinaan ykkösosaan luvattiin taonta minipelinä, mutta sitä ei koskaan saatu. Nukutusjuoma on myös yksi vahvimmista aseista, sillä tyhjentämällä pullon roistojoukon puuropataan pystyy ryöstämään tai tappamaan koko lössin. Taikuutta ei todellisuudessa ole, mutta maailman hahmot uskovat siihen, ihmisillä on taikakaluja ja pimeydessä vaanivat demonit. Rikolliset sivutulot helpottavat arkea, mutta vedin tarinan läpi liki synnittömän siveellisesti. Kakkososan tapahtumat sijoittuvat Kuttenbergin kaupungin liepeille, jonka Sigismundin joukot ovat vallanneet saadakseen haltuunsa alueen hopeakaivoksen. Kakkososassa se on mukana, joten Henry voi tienata rahaa tekemällä hevosenkenkiä ja saaliin teurastukseen tarkoitettuja metsästysmiekkoja. Vaikka kyse on jatko-osasta, tarina kirjoitetaan niin, että juoneen pääsee suoraan ilman edeltäjän pelaamista. Parannusjuomakin pitää itse uuttaa omin pikku käsin kerätyisOK BÖÖMERI Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5 / Xbox Series X/S Warhorse Studios / Deep Silver Versio: 1.02 Suositus: i7-13700K / Ryzen 7 7800X3D, 32 Gt, RTX 4070 / RX 7800 XT Ikäraja: 18 tä yrteistä tarkasti reseptin mukaan. Tšekkiläinen Warhorse Studios käyttää taidolla historiallisia tapahtumia taustanaan, sillä miljöö perustuu todellisiin tapahtumiin, hahmoina nähdään useampia historiallisia henkilöitä, mutta pelatessa saa silti vaikutelman, että Henry pystyy vaikuttamaan kohtalon kulkuun aatelisten käsikassarana. Sujuvaa, toimivaa ja noudattaa miekkailun logiikkaa, jos unohtaa voiman lataamisen iskuun paikallaan seisten. Epärealistisesti silmälasit lisäävät karismaa. Hämäys onnistuu pitämällä hyökkäystä pohjassa ja vaihtamalla asentoa ennen kuin napin vapauttaa. Taitavat miekkamiehet osaavat tietenkin tehdä Henrylle samoin, joten vastustajan asennon ollessa vastakkainen omaan nähden, pitää joko vaihtaa asentoa tai iskeä hämäysliike ja vaihtaa suuntaa. Böömi on käytännössä sisällissodan kourissa ja levottomuudet laajenevat pian hussilaissodiksi, joissa katolinen kirkko yrittää pitää kiinni vallastaan ja tšekkiläisten kansallisidentiteetti alkaa muodostua. Henry ei voi vain marssia pelimaailman läpi tappaen ja ryöstäen kaikkea, kuten roolipeleissä on tapana, sillä matka päättyy lopulta voudin käsiin ja hirsipuuhun. Tuukka Grönholm Roolipeleissä taistelu on liian usein pakollinen paha, mutta Kingdom Comessa se on vapaaehtoista ja parasta. Ilman aatelisstatusta Henryn sanalla ei ole mitään painoarvoa, rahaa ei ole ja kaikki on kallista. Mitä tarkemman juoman saa keitettyä, sitä parempi lopputuloksesta tulee. Kaupunki on peltojen ympäröimä, maatilojen nurkissa on käymälä, pihapiirissä pyörii kanoja ja nurkassa sika möyrii tunkiota. Juomien valmistus perustuu reseptikirjaan, jonka ohjeita on noudatettava tarkalleen keittoaikoja, ainesten koostumusta ja tislaamista myöten. 24 180339_.indd 24 180339_.indd 24 19.2.2025 16.19.38 19.2.2025 16.19.38. Realistisen rankka Kingdom Comessa pidän eniten siitä, että maailma tuntuu aidolta. Taistelussa terän asento on kaiken avain. Ase voi olla ylhäällä, alhaalla, oikealla tai vasemmalla, vastustajalla samoin. Jos vastustaja ei siinä vaiheessa peräänny, osuma on varma ja ilman haarniskaa taistelevalle kerrasta kuolettava. Täydellinen torjunta syntyy, jos painaa torjuntanappia, kun asento on samalla puolella kuin viholliIhmiset suhtautuvat Henryyn suopeammin, kun ei marssi paikalle panssarissa. Taistelusysteemi on erinomainen, ei tosin heti tarina alusta, vaan Henryn pitää ensin oppia master strike. K ingdom Come: Deliverance 2 sijoittuu 1400-luvun alun Böömiin, jossa kaksi kuningasta taistelee valtaistuimesta. Alkupelissä työlästä, loppupelissä triviaalia niin kuin kaikki Kingdom Comessa. Siihen perustuu myös erinomainen taistelusysteemi, jossa master strike noudattaa oikean miekkailun logiikkaa. Varsinkin alkupelissä asiat ovat korostetun hankalia. Puolustus toimii master striken logiikalla, mutta päinvastaiseen suuntaan. Jos pitää hyökkäystä pohjassa eikä muuta asentoa, tekee tavallista tehokkaamman iskun. Se onnistuu jo aloitusalueella, kunhan saa raavittua kurssin vaatimat 500 groschenia kasaan. Sopivalla taitoeli perkkivalinnalla hevosenkenkien ohessa syntyy myös tiirikoita kyläläisten arkkujen avaamiseen yöllä
Niiden heikkoutena on hitaus. Karmamiinustakin tuli pahasta hajusta, joko lusikallisen tai hautojen kaivelun takia. Kun marssin pitkin kaivosaluetta kyselemässä hopeavarkaiden perään, tyypit vastasivat heti: ”Joo, kyllä me varastetaan kruunulta”, ja perään vasikoitiin pari rikostoveria tuiki tuntemattomalle. Ihanan realistista. Hiipimistehtävät ovat taas tarinan suurin heikkous, sillä vartijat ovat joko kuurosokeita tai telepaatikkoja. Toki se olisi vaikeaa, koska ilahduttavan monessa tehtävässä on vaihtoehtoisia ratkaisutapoja. Varsinkin juonikohtauksissa löpinää on usein tarpeettoman paljon, pitkästi ja seikkaperäisesti. Master strike toimii vain miekoilla, mutta puolustus toimii sen sijaan kaikilla aseilla. Ylivoimaista vihollista vastaan ei pysty iskemään master strikeja, sillä viholliset yrittävät kylkeen, puukottavat selkään ja ampuvat säälittä kauempaa jousilla. Kun Henry pyörii aivan tumussa, ukko pieraisee ponnistaessaan hevosen selkään. Taistelut ja viholliset pitää valita tarkoin. Alkualueen tapahtumat kerrataan kolmasti, kun tavataan avainhenkilöitä. Onnistunut master strike lopettaa taistelun yhdellä iskulla. Käytännössä taistelusta muodostuu rytmipeli, jossa painetaan hyökkäystä tai torjuntaa sen mukaan, miltä puolelta vihollinen on hyökkäämässä. sen isku. Alikirjoittamisen takia henkilöt eivät aina tunnu persoonilta vaan pelihahmoilta. Vaikka Henrystä kehittyy tarinan aikana voittamaton miekkamestari, yksi uhka säilyy koko pelin. Toki ymmärrän, että yhteenvedot on tarkoitettu tarinan kakkosesta aloittaville, mutta liikaa on liikaa. Kun ajauduin juonitehtävään umpitunnelissa, keskustelukumppanitkin alkoivat nuokkua sammumisen rajalla. Huumoriakin yritetään, mutta minua eniten huvitti laatuläpänderi. Nuijan isku tainnuttaa hetkeksi panssaroidun soturin, jolloin pääsee takomaan lisälyöntejä, kunnes panssari pettää. Varsinkin jousella ampumista joutuu harjoittelemaan, sillä tähtäintä ei ole vaan ampuminen perustuu omaan fiilikseen siitä, että nyt voisi olla sopiva korotus ja ennakko maalin suhteen. Toisin kuin todellisuudessa, jos joku ehdottaa Kingdomissa dokaamista, siihen kannattaa aina suostua. Tehtävien toistuvana teemana tuntuu taas olevan paikasta toiseen marssiminen ja hahmoille keskustelu, mikä alkaa olla hiekkalaatikkopelien helmasynti. Siinä missä jousella ehtii ampua useamman päälle puskevan vihollisen, varsijousella joutuu vetämään miekan esille, ellei satu olemaan linnoituksen suojissa. Jossain vaiheessa vain aloin skipata välilyönnillä juttuja ja olin huuli pyöreänä, mitä pitikään tehdä. Jousta helpompi ase on varsijousi, joita löytyy nopeammin ladattavalla vivulla ja tehokkaammalla jalkajousella. Myös Henry voi käyttää jousia ja jopa varhaisia tuliaseita. Huvittavasti välivideoissa känni tarttuu pelkän hengityksen kautta. Päiväkirjamainen tehtävälista lähinnä kuvaa tapahtumat, mutta ei anna suoria toimintaohjeita. Varsinkin alkupelin tasonnousuttoman Henryn kunto vastaa astmaista mummoa, mutta loppupelissäkään ei voi heilua miten sattuu. Taistelusysteemi tekee miekasta parhaan valinnan lähitaisteluun, mutta muillakin aseilla on sijansa. Ei järin uskottavaa, kiinnostavaa tai hyvää suunnittelua. Systeemi vaatii tarkkuutta, sillä jatkuva torjuminen ja huitominen väsyttävät Henryn, jolloin mikään ei onnistu. Sir Talksalot Kingdom Come on erikoisesti kirjoitettu samaan aikaan sekä yli että ali. Toisaalta pelin parhaita tehtäviä ovat taas ryyppyreissut. 25 180339_.indd 25 180339_.indd 25 19.2.2025 16.21.16 19.2.2025 16.21.16. Ilman master strikea paras ase panssaroituja vihollisia vastaan on sotavasaran tai nuijan ja kilven yhdistelmä. Rahanväärennöstehtävässä korostetaan, että kruunulta varastamisesta tuomio on aina kuolema
Aavistuksen rasittavaa vielä siksikin, että kännissä ei pelissä edes näe kovin kauas. Onni suosii rohkeaa En ole koskaan ollut hiekkalaatikoiden suuri ystävä, sillä jäntevä tarina voittaa vapaan haahuilun. Tehtäville on useita vaihtoehtoisia ratkaisutapoja, hahmoilta voi uhkailla tietoja, varastaa avaimet arkkuun tai vain tiirikoida se yön pimeydessä. Kakkosessa on muutama pakollinen hiiviskely ja medium-arkku pitää saada tiirikalla auki, mutta ei mitään ykkösosan luostarin kaltaista rimanalitusta. Usein epäonnistuminenkin sallitaan ja pelimaailma jopa reagoi siihen ”yritit parhaasi, mutta se ei riittänyt” -henkisesti. Kun yritin löytää kylpyläneidon poikakaverin, löysin tyypin seuraamalla tyttöystävää, joka lähti varoittamaan tyyppiä kyselyistäni. Vapauden hienouden huomaa vasta kun sen menettää, sillä linnassa ryypätessä piti hakea kavereille lisää viiniä. 26 180339_.indd 26 180339_.indd 26 19.2.2025 16.21.54 19.2.2025 16.21.54. Kun pelasin aikoinaan ykköstä, pinnan alla oli lupausta, mutta peli saattoi milloin tahansa mennä rikki, jolloin oli ladattava vanha tallennus tuntien päästä. Jos joku on vangittuna maatalossa, tyypin voi löytää nurkkia tutkimalla. Vastaavia esimerkkejä löytyy liki jokaisesta tehtävästä, mikä luo erinomaisen vaikutelman todellisesta maailmasta. Kakkonen on varsin bugiton. Taivasten valtakunta Ensimmäisen Kingdom Come: Deliverancen julkaisu oli melkoinen katastrofi, sillä tekijöillä kesti pitkään päivittää pelinsä kuntoon. En joutunut kertaakaan palaamaan aiempaan saveen siksi että tehtäväketju olisi mennyt rikki. Lisäriesana tallennus ei ollut vapaata vaan vaati tallennusjuoman käyttöä, koska tekijät halusivat pelaajan olevan naimisissa valintojensa seurausten kanssa. Takominen perustuu oikeaan rytmiin ja oikeaan kohtaan lyömiseen. Maailman sisäinen logiikka toimii hyvin. KINGDOM COME: DELIVERANCE 2 Tehtäväsuunnittelu on pääosin hyvää. Samasta syystä introna toimiva ensimmäinen alue toimii paremmin kuin laajempi Kuttenbergin alue. Sivutehtävät ovat parempia kuin päätarinan tarkkarajaiset keikat. Muutamassa tehtäväpuussa on myös vaihtoehtoisia lopetuksia. Aloitusalueella Henry ja sir Hans Capon yrittävät hankkia suosiota saadakseen asiansa hoidettua, mutta myöhemmin Henryn juoksupoikailulle pitkin maakuntaa ei ole yhtä selkeää syytä. YllätHilparilla pystyy pitämään vihollisjoukkoa loitolla ja kaatamaan rynnäkkötikkaita, mutta muuten sen teho ei riitä pääaseeksi. Pöydillä oli karahveja ja tynnyreitä, joista voi normaalisti kaataa itselleen lisää, mutta nyt pelille kelpasi vain yksi tietty kannu viinikellarista. Toisaalta hiekkalaatikkomainen vapaus on myös pelin yksi suurimmista vahvuuksista. Tallennussysteemi on myös kakkosessa, mutta save and quit -valinnalla pystyy tarvittaessa aina tallentamaan, eikä hintana ole kuin pelin lataaminen uudelleen
Kaikki pitää opetella, asiat eivät suju helposti. 27 180339_.indd 27 180339_.indd 27 19.2.2025 16.39.07 19.2.2025 16.39.07. Todellisuudessa se on osa tarinan kerrontaa, sillä alkupeli oikein törkkii Henryä kaidalta polulta varkauksiin, jotka ratkaisisivat kaikki rahahuolet kerralla. Hyvää + Monipuolisesti ratkaistavat tehtävät ja hieno historiallinen miljöö. Huonoa . Deliverance 2 tuskin nousee massojen suursuosioon, sillä alku on jopa karu. Vain yhden alkupelin maustekaapin tiirikoin auki ennen kuin sitä pyydettiin pelissä eikä peli tunnistanut sitä avatuksi, vaan Henry väitti, ettei saa sitä auki. 90 Historiallinen roolipeli lunastaa kaikki ykkösosan lupaukset. Valinta on vapaa, kuten aina erinomaisissa roolipeleissä. Kingdom Come on piristävän omaleimainen, ja erinomaisen toimiva Deliverance 2 -julkaisuversio myös hyvittää ykkösosan synnit. Yksi outous pelimaailmassa tosin oli. Deliverance 2:n tekijät luottivat rohkeasti omaan visioonsa keskiaikaisesta GTA:sta, tosin Kingdom Comen maailma on GTA-sarjaa uskottavampi ja realistisempi, mutta ei silti unohda huumoria. Draamaan kaari valuu käsistä hiekkalaatikkoon. Pelissä oli jopa astiakauppiaita Kuttenbergin torilla, mutta tyypeille ei voinut puhua lainkaan. Ruokapadasta voi kauhoa suuhun suoraan lusikalla tai ottaa annoksen lautaselle, mutta pelimaailmassani ei ollut viinikarahvien lisäksi muita astioita. Ei iso juttu ja lähinnä huvitti. Kypärän silmikon voi sulkea, mikä suojaa päätä, mutta peittää näkyvyyden. tävän usein peli jopa tunnisti, kun minulla oli tehtävään tarvittava juttu sattumalta jo kyydissä
stelijä voi käyttää myös muita painikkeita soturien ohjaamiseen tai juoksun aktivointiin, mutta mitenkään pakollisia nämä toiminnot eivät ole. Täyteen rakennetut puolustukset valmiina vastaamaan hyökyaaltoon. Alussa aseina ovat automaattinen jousipyssy ja tikari, mutta kampanjan myötä reppuun tarttuu kymmenkunta hyvin erilaista vaihtoehtoa. Onneksi terveyspalkki paranee automaagisesti. KRUUNUN KOHTALO Grizzly Games Arvosteltu: PC Saatavilla: Switch Versio: 2.06 Minimi: Intel Core i5-9600, 4 Gt muistia, GeForce GTX 970 Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 3 Ratsulla vihollisten kimppuun karauttava kunkku lyö vihollisia automaattisesti passiivisella hyökkäyksellään ja pamauttaa vaihtelevalla vauhdilla latautuvan aktiivisen iskun välilyönnistä. Joskus tarjolla on runsaasti peltotilaa, muulloin taas raha on tuotettava esimerkiksi kalastusaluksilla. Tämä kannustaa pieneen huijaamiseen: aina kannattaa kokeilla pientä alipanostamista puolustukseen, sillä turpasaunan jälkeen samaa aaltoa voi yrittää uudelleen hitusen paremmalla maanpuolustustahdolla. Vihollisten kulkemat reitit ovat myös vaihtelevia; ensimmäisissä kentissä mutkittelevat polut ovat vielä helposti puolustettavia, mutta vaikeusaste kasvaa jatkuvasti. Kentät ovat teemaltaan, vihollisiltaan ja tukikohdan muodoiltaan vaihtelevia. En halua pilata yllätystä, mutta pomoina vastaan tulee melkoisia kapistuksia. Risto Karinkanta Thronefall pyyhkäisee pelaajan ylitse kuin hyökyaalto. Monimutkaisimmillaankaan kyseessä ei ole kompleksi viritys. Kentän läpäisy vaatii yleensä viitisentoista kasvavan vihollisaallon lyömistä, ja joskus mahdollisen yllättävästi käyttäytyvän pomovastuksen kukistamista. Rakentaminen ei ole vapaata, vaan kentillä sijaitsee määrättyjä kohtia, joihin pykääminen onnistuu. Viimeinen loppupomo on varsinainen Baldur’s Gate 3:sta karannut viritys, jonka on onnistunut kaatamaan Steamin saavutusten perusteella vain viitisen prosenttia pelaajista. Thronefall on ainutlaatuinen valtakunnanrakenteluja tornipuolustuspeli, jossa aalto toisensa jälkeen voimistuvia vihollisia vastaan on löydettävä tasapaino erilaisten puolustusmekanismien ja talouden kehittämisen välillä. Kuninkaan kuolema ei tapahdu helposti, ja sekin on vain väliaikainen koettelemus, sillä pelaaja pääsee takaisin suitsiin kymmenen sekunnin odottelun jälkeen. Puolustusarsenaalissa on lähinnä muutamalla tavalla päivittyviä tykkiviitisen prosenttia pelaajista. PC:llä tarvitaan käytännössä vain nuolinäppäimiä liikkumiseen ja välilyöntiä toimintojen aktivointiin tai rakentamiseen. Pian on syytä kohdata realiteetit: alaiset hoitavat nämä hommat yksittäistä sankarijohtajaa tehokkaammin. 28 180611_.indd 28 180611_.indd 28 19.2.2025 15.00.42 19.2.2025 15.00.42. Mutta ylipanostamalla talouteen hunnilauma pääsee sisään porteista. Joko tunnet jyrkänteen. Juuri näin piti tapahtua Minimalismi on eleganttia, ja on erityisen tyylikästä, kun monipuoliseen peliin onnistutaan kehittämään mahdollisimman simppelit kontrollit. Sen pidemmälle ajan rullaaminen ei onnistu, joten jos koko kehityskaari on mennyt aivan vihkoon, on kenttä syytä aloittaa alusta. Tappio ei ole lopullinen, sillä kunkin aallon saa aloittaa sellaisen jälkeen joviaalisti alusta, jolloin rakentelujärjestystä voi muuttaa. Aivan vihollislauman jalkoihin ei kannata jäädä, sillä ratsu voi laukata vauhdikkaasti vain täydessä terveydessä. V altakunta on uhattuna! Kunnon kunkku osoittaa johtajuuttaan laittamalla henkilökohtaisesti linnaa uhkaavia hirviölaumoja nippuun. Tappio tulee vain jos keskuslinna kukistuu, mutta vaikka kaikki muut rakennukset syntyvätkin uudelleen onnistuneen puolustuksen päätteeksi, eivät poltetut pellot tuota rahaa. Pelaajan on tasapainoiltava tuotannon ja puolustuksen välisellä herkällä veitsenterällä. Nyt se vyöryy rantaan Tukikohdan rakentaminen vaatii kylmää käteistä, jota saa kaatuneista vihollisista sekä erikseen rakennettavista myllyn ja kaivoksen kaltaisista tuotantolaitoksista. Optimaalisessa pelissä alkuvaiheissa suurin osa resursseista käytetään tuotantolaitoksiin, jotka takaavat säännölliset tulot koko loppukierroksen ajaksi. Hi
Kentät vaihtelevat hyisestä tuliseen. Mä olen odottanut sua Visuaalisesti Thronefallin maailma on vailla vertaa, kirkkaan värikäs ja erottuvan monokrominen maailma on tyylikäs ja selkeä. Kevyimmillään ne voivat esimerkiksi vähentää vihulaisilta tippuvan rahan määrää, pahimmillaan esimerkiksi estää apusotilaiden rakentamisen. Varsinaisen loppuvastuksen kukistamisen jälkeen riittää lisäpuuhasteltavaa, sillä kaikkien kuuden kruunun kerääminen kartasta vaatii useampia suorituksia. Maksimipisteitä voi ryhtyä tavoittelemaan myös normaaleilla kentillä kasvattamalla aktiivisten mutaattorien määrää periaatteessa äärimmäisyyksiin asti. Kunkin kartan ensimmäisestä läpäisystä saa edistymistä mittaavan kruunun, mutta loput viisi kruunua voi kerätä valitsemalla kierrokselle tiettyjä aseita, etuja ja mutaattoreita. Juuri näin simppelin indiepelin kuuluu toimia: käyttöliittymä pidetään selkeänä, toiminta napakkana ja helposti hahmotettavana. Oikeastaan kaikki muu onkin sitten ajoituksen optimointia. Yrityksen ja erehdyksen kautta rutiini karttuu nopeasti. Jos yksi strategia ei toimi valitussa kartassa tai juuri tiettyjä mutaattoreita vastaan, on lähestymistapoja lukuisia. Pelaajan on kyettävä optimoimaan rakenteluaan ja tasapainoilemaan lyhyen ja pidemmän aikavälin tavoitteiden välillä, jotta ensimmäiset aallot eivät kukista linnoitusta välittömästi, mutta pussukasta löytyy rahulia viimeisten aaltojen torjumiseen tarvittavia kalleimpia tykkitorneja varten. Kuninkaan asevalinta on tehtävä kentän alussa, mutta terveyttä, tulinopeutta ja vahinkoa on mahdollista päivittää sepän pajassa. Lisätwistiä toimintaan voi tuottaa valitsemalla kentän alussa erilaisia etuja ja mutaattoreiksi kutsuttuja lisävastuksia. Lisäksi pienenä vinkkinä loppupomoa ei ole käytännössä mahdollista päihittää ilman panostuksia kuninkaan omaan iskuvoimaan. Erilaiset mutaattorit taas kasvattavat pistepotin kertoimia, mutta samalla myös vaikeusastetta. Yksittäisen kentän läpäisemiseen ei kulu keskimäärin puolta tuntia enempää, joten tarvittaessa nopeat välipalapelailusessiot onnistuvat mainiosti. Hyvää + Monipuolinen ja erinomainen tuntuma, sopivan kevyt, viimeistelty käytettävyys. Huonoa . 29 180611_.indd 29 180611_.indd 29 19.2.2025 15.01.14 19.2.2025 15.01.14. Tämä on mainion pelin merkki! 85 Nokkela pieni tornipuolustuspeli usealla twistillä. Viisi etua kannattaa aina käyttää ja niiden valinnat voivat muokata pelityyliä esimerkiksi kunkkukeskeisemmäksi tai tiettyjä rakennuksia tukevaksi. Lisäksi tarjolla on eternal trials -muoto, jossa nimensä mukaisesti taitojaan ja koettelemusta voi venyttää vielä pidemmälle. Periaatteessa kaikki kuusi kruunua voi kerätä ensiläpäisyllä, mutta käytännössä kompletionistiseen läpäisyyn kannattaa varata ainakin pari kolme läpäisykertaa karttaa kohti. Osaamattomuudestani huolimatta loppuvastuskin kaatui kolmannella yrityksellä, sössittyäni lähes kaiken aivan väärillä lähestymistavoilla. torneja ja neljästä sortista valittavia lähitaistelijoita, ampujia sekä erityisvahvoja sankareita. Kokonaisuus on yksinkertaisuudestaan huolimatta nerokas. Tällöin lisäpisteitä voi haalia vaikkapa aktivoimalla mutaattorit, jotka poistavat tornit ja sotilaat kokonaan käytöstä. Halutessaan vihollisarmeijat voi kukistaa vaikka soolona panostamalla kuninkaan voimaa ja kestoa buustaaviin etuihin. Tai mitäpä jos vakiintuneen lempiaseen sijaan kokeilisi kirouskirjaa, joka tuottaa jatkuvaa passiivista vahinkoa vihollisiin, kunnes aktiivinen taito lämäyttää kaikille kirotuille vihollisille massiivisen vahinkopaukun. Kuuden kruunun kerääminen ei onnistu yhdellä läpäisyllä. Vieläkö kehtaisin laittaa viimeiset pennoset yhteen lisätuloja tarjoavaan farmipäivitykseen, vai olisiko tämä viimeinen hetki rakentaa se kriittinen puolustuksen kulmakivenä toimiva tykkitorni. Pelaajan taistelutaitoa tarvitaan lähinnä oman elämänsä Edgerunnereille, jotka pyrkivät maksimoimaan alkukierrosten rahantuotantoa ja sooloilemaan vihollisaaltoja ilman ratsun jaloissa juoksentelevia jalkamiehiä. Vaikeusaste kasvaa jyrkästi loppua kohti
Musou merkitsee ylivertaista, mikä kuvastaa sitä, kuinka yksi sankarihahmo vastaa tuhatpäistä armeijaa. Oppiiko vanha musou-mestari uusia temppuja. Origins on kuitenkin näissäkin asioissa edeltäjiään edellä, mikä tosin kertoo enemmän siitä lähtötasosta. Taustalla on myös sitä kuuluisaa Kolmen kuningaskunnan romantiikkaa. Ziluan on harmillisesti myös maailman geneerisin sankari, jota vaivaa pelihahmojen perisynti – amnesia. Taulu on niin tyhjä, että voisipa ulkoasun edes muokata mieleisekseen, mutta ei. Dong Zhuon nousun ja tuhon jälkeen panokset kovenevat ja pitää valita Wu, Shu tai Wei, eli kenen riveissä soditaan loput tarinasta. Dynasty Warriors ei toki ota itseään liian vakavasti, ja pieni kömpelyys tuo kerrontaan camp-henkistä viihdearvoa. Hahmojen ilmeet ovat jäykkiä ja välillä repliikkejä vaan luetaan hengettömästi läpi. Vaikka hahmo itse on pöljä, niin idea tarkastella tuttua tarinaa ulkopuolisin silmin 30 180538_.indd 30 180538_.indd 30 19.2.2025 14.24.09 19.2.2025 14.24.09. Vaan kuka on tämä kansikuvassa komeileva poikabändin jäsen. Kyseessä on vahvasti oma nichensä, mutta samalla myös Koei Tecmon arvokkain tuoteperhe: Warriorseja on myyty maailmanlaajuisesti yli 64 miljoonaa kappaletta. Mikä parasta, ruudunpäivitys ei sakkaa lainkaan, vaikka kentällä juoksee tuhansia sotilaita ja meno muuttuu pähkähulluksi. Warriorseja kutsutaan myös musou-peleiksi, mikä juontaa juurensa sarjan japaninkielisestä nimestä Sangokumus?. Lyhyempi aikajänne tekee isosta hahmokaartista ja tarinasta helpommin lähestyttävän myös uusille tulokkaille, ja tarjoaa mahdollisuuden syventää tapahtumia. Warriors-brändiin kuuluu myös lukuisia spin-offeja, olen itsekin pelannut enemmän Fire Emblem Warriorsin kaltaisia lisenssipelejä, jotka vievät sotimisen taidon muihin pelimaailmoihin. Toisaalta nyt haluan ehdottomasti nähdä jatko-osan kertomuksen jälkimmäiselle puoliskolle samalla konseptilla, koska jäähän leikki kesken. Alkupuoli esittelee Cao Caon, Liu Bein ja Sunin perheiden sekä muiden valtapelureiden väliset suhteet. Tyypillä ei ole lainkaan repliikkejä satunnaisia dialogivalintoja lukuun ottamatta, ja nekin ovat merkityksettömiä. Hektiset tehtävät tosin luovat ison kontrastin niiden ulkopuoliseen tarinankerrontaan, jonka väsähtänyt presentaatio laahaa muun kehityksen perässä. Hänet voi nimetä itse, mutta oikea nimi Ziluan paljastuu jo alkumetreillä, joten miksi edes nähdä vaivaa. Origins ei ole AAA-tuotantoa, mutta ilme on huomattaUUDEN AJAN SOTURIT Omega Force / Koei Tecmo Games Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S Versio 1.0.0.3 Suositus: Intel Core i7-7700K, AMD Ryzen 7 5700X, 16 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2070, AMD Radeon RX 5700 XT Testattu: AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia GeForce RTX 3090 24 Gt Ikäraja: 16 vasti edeltäjiään nykyaikaisempi ja varsinkin ympäristöt ovat saaneet mittavan julkisivuremontin. Originsin toivotaan nousevan kuopasta, mutta miten käy. Muistin palatessa paljastuu nyyhkytarina, mutta valutan kyyneleen vain hukatulle potentiaalille, koska Ziluanista ei löydy persoonaa edes kaivamalla. Dynasty Warriors -sarja on jo pidempään polkenut paitsi paikallaan myös välillä pöpelikköön. Stoori etenee Han-dynastian kaatumiseen asti, eli Kolmen kuningaskunnan kertomuksen puolivälin tienoille. Originsissa on muiden hahmojen kanssa yksinkertainen hengaussysteemi palkintoineen, joka auttaa tutustumaan tyyppeihin syvällisemmin. Mitään ei suoraan näytetä, mutta öisten teekutsujen rivien välistä voi päätellä yhtä sun toista siitä, kenen kainalossa Ziluan kulloinkin yönsä viettää. Pahiten kaatui Originsia edeltävä yhdeksäs osa, joka yritti viedä sarjan avoimeen maailmaan heikoin tuloksin. En voi kiistää hänen taistelumenestystään, mutta harmi, ettei tämä ilmeinen karisma välity muuten lainkaan ruudun toiselle puolelle. Toni Hilden Dynasty Warriors: Origins kantaa harteillaan paitsi pitkää perintöä, myös menneisyyden taakkaa ja lupausta paremmasta huomisesta. Esimerkiksi Keltaturbaanien kapina taputellaan tyypillisesti Dynasty Warriorseissa yhdessä taistelussa läpi, siinä missä Origins paneutuu siihen usean tunnin ja tehtävän ajan. Mykkä pelimies Tosiaan, Originsissa ohjataan historian sankareiden sijaan uutta hahmoa. D ynasty Warriors on Omega Forcen kehittämä toimintapelisarja, joka tunnetaan nopeatempoisista hack-and-slash-massataisteluista Sanguo yanyin eli Kolmen kuningaskunnan kertomuksen syövereissä. Vastaus löytyy Sanguo yanyin ensimmäisestä luvusta: ”When the world is in chaos, the heroes arise.” Tupu, Hupu ja Lu Bu Ensisilmäyksellä huomaan ulkoasuun, joka on ottanut ison loikan eteenpäin. Naureskelin jo ääneen, kun hahmot – sukupuolesta riippumatta – kerta toisensa jälkeen lakoavat polvilleen kehumaan Ziluania ylitsevuotavasti ja ihastelevat hänen urotekojaan. Tarinankuljetus on hieman katkonaista ja toisinaan on hankala saada käsitystä siitä, miten paljon aikaa tapahtumien välillä on kulunut
Tällaiset sivuhaasteet tuovat hauskaa lisäpainetta jo valmiiksi hektisiin tehtäviin. Eikä edes lattea päähahmo kykene vesittämään sitä tosiasiaa, että taistelukentällä homma klikkaa, joten so not, seiväs käteen ja Zilumies rintamalle. Joihinkin tehtäviin voi ottaa historian kirjoista tutun sankarihahmon kaveriksi ja vaihtaa hänen saappaisiinsa hetkellisesti. Tällaisen porukan taistelutahto kohoaa taivaisiin, ja se hyökkää myös hyödyntäen erilaisia taktisia taitoja. 31 180538_.indd 31 180538_.indd 31 19.2.2025 14.24.40 19.2.2025 14.24.40. Ziluan jongleerauksen alkeiskurssilla. Ja voi pojat, siellä meno on juuri niin överiä kuin voi toivoa – miekat viuhuvat ja ruudulla velloo tuhansia sotilaita, joita musou-liikkeiden paineaalto lennättää koomisesti ilmaan kerta toisensa jälkeen. Suurin uhka on niin sanottu ”large force” -mekaniikka, jossa samaan paikkaan kerääntyneet joukot muodostavat yhden sisukkaan ryhmän. He ovat merkittävästi päähahmoa voimakkaampia, joten vaihto toimii myös tehokkaaEnsin käydään suunnitelma läpi, jotta voidaan unohtaa sen taistelun aikana. Esimerkiksi lisäjoukkojen kutsumisen voi estää voittamalla osoitetun komentajan kaksintaistelussa. Samalla se jättää DW9:n köyhän avoimen maailman taakseen ja siirtyy dioraamamalliseen karttaan. Tekoäly ohjaa joukkoja strategian mukaisesti, pelaajan tehtävänä on seurata karttaa ja ilmoituksia arvioidakseen, missä hänen panostaan tarvitaan kipeimmin. Kun taistelumieli rypee pohjamudissa, Ziluania tarvitaankin yhtäkkiä viidessä paikassa yhtä aikaa, ja meno on sen mukaista. Kartalla kun ei ole varsinaisesti mitään löydettävää satunnaisten resurssien ja sivutehtävien lisäksi. Lyönnin voi keskeyttää sujuvasti siirtymällä torjuntaan tai väistöön kesken iskun, mikä lisää taistelun sulavuutta ja ylläpitää tiivistä tempoa. Sen kompakti pinta-ala tekee tehtävien ja kylien välillä liikkumisesta vaivatonta, mutta toisaalta yksinkertainen karttapohjainen valikko olisi ollut käytännöllisempi ratkaisu. Mäiske on myös huomattavasti teknisesti monipuolisempaa, tuntumaltaan tyydyttävämpää ja koreogra. Liu Bei on mies, jonka usko parempaan huomiseen ei hevillä horju. Mitä korkeampi oman armeijan taistelutahto on, sitä paremmin se pärjää ilman Ziluanin apua. Veteraaneille varmaan maistuu pykälän korkeampi Hero, joka muuttaa viholliset aggressiivisemmaksi ja kiristää haastetta muillakin tavoin. Opeteltavaksi saa kombot, aktiivitaidot, parryt, väistöt, vastaiskut ja muut erikoisliikkeet. Luokkasota Sankarillemme on tarjolla kymmenen erilaista aseluokkaa. Tehtävien läpäisy ei ole muutenkaan aina mikään läpihuutojuttu, vaan haastetta piisaa kohtalaisesti jo oletustasolla. oiltaan näyttävämpää kuin aiemmin. Vaikka valikoima on pienentynyt, vastapainoksi aseiden liikevalikoima on laajentunut merkittävästi. Sota kaipaa yhtä miestä Origins on luopunut edeltäjiensä useista eri pelitiloista, kymmenistä pelattavista hahmoista ja co-opista, ja panostaa nyt yhteen laajaan, tarinapainotteiseen kampanjaan. Päätehtävät ovat mainioita, jatkuvasti varpaillaan pitäviä spektaakkeleita, jotka kattavat kaikki perinteiset missiotyypit linnojen puolustamisesta saattotehtäviin. Tehtävien välillä kuljetaan diodraamakartalla. Toisin kuin monessa muussa musoussa, Originsissa pelkkä peruslyöntien rämpyttäminen johtaa vain ennenaikaiseen hautaan. Vastustajien aktivoimista taktiikoista saa ystävällisesti ennakkovaroituksen, joka antaa mahdollisuuden torpata aikeet suorittamalla ruudulla näkyvän vastatoimen annetun aikarajan puitteissa. toimii. Originsin tulkinta Sanguo yanyista on viihdyttävää miekkojen kolistelua, joka tarjoaa sarjalle aiempaa syvemmän katsauksen vallitseviin ideologioihin ja aikakauden legendoihin. Sekä käsikirjoitetut että dynaamiset käänteet muuttavat nopeasti tapahtumien kulkua, vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa
Siinä on perää, mutta Origins tarjoaa jo aivan eri tavalla tekemisen meininkiä. Myös varusteissa on ongelmansa, sillä aseet ovat ominaisuuksiltaan enimmäkseen satunnaisgeneroituja, mikä on vähän tylsä ratkaisu. Origins onkin mielestäni tehty niin, että siihen on helppo palata tauon jälkeenkin. Taas saa kaiken tehdä aivan itse. Konkreettisempia hyötyjä, kuten aseista riippumattomia erikoisliikkeitä tai varusteiden lisäpaikkoja, avataan harvemmin. 32 180538_.indd 32 180538_.indd 32 19.2.2025 14.25.17 19.2.2025 14.25.17. Kahta muuta reittiä ei tarvitse aloittaa kertomuksen alusta vaan aikajanalta voi valita sen hetken, kun polut erkanevat toisistaan. Tylsä päähahmo, kerronta ja hahmonkehitys kaipaa vielä Muurin takana on ilmaisia ämpäreitä jaossa. Aseillekin on tarjolla erillinen treenaustila, jossa voi palauttaa kombot mieleen. kyaikaisissa toimintapeleissä trendaaviin ideoihin, mikä tekee myös komentajien ja sankarihahmojen kanssa käytävistä kamppailuista aiempaa intensiivisempiä kohtaamisia. na suojautumiskeinona tiukoissa tilanteissa, vähän kuin Wukongin muodonmuutokset. Ensimmäisen polun läpäistyä New Game Plus mahdollistaa historian kelaamisen taaksepäin. Jokaisella on oma taistelutyylinsä ja vahvuutensa. Mutta jos pelaa kaikki kampanjat putkeen ja niiden päälle loppupelin haasteet, ei toistolta voi välttyä. Aikajanalla on myös muutamia hetkiä, joissa voi kokeilla avata vaihtoehtoisia reittejä muuttamalla historian kulkua. Piiritettynä saattaa löytää itsensä stunlockista, erityisesti jos lähistöllä on sotilaita vahvistavia komentajia. Tarinankerronnan puutteet unohtuvat, kun täydellisesti ajoitettu musou-liike niittää vastustajia kuin heinää ja K.O.-mittari kohoaa räjähdysmäisesti messevien ääniefektien ja energisen kitarasooloja pursuavan power metalin säestämänä. Hyvää + Mainio taistelusysteemi ja kampanja, hyviä uudistuksia. Ziluan johtaa myös omaa ryhmää, jonka voi lähettää vaikka ampumaan tulinuolia vastustajien niskaan, mikä tuo kivaa pientä lisätaktikointia perusmätön keskelle. Aseluokkien välillä vaihtelu on paitsi virkistävää myös välttämätöntä, sillä hahmonkehitys on tiiviisti sidottu siihen. Onneksi aseet tuntuvat kuitenkin kautta linjan hyviltä käyttää. Musou-pelit leimataan usein yksinkertaiseksi joskin tyydyttäväksi toimintaviihteeksi. DYNASTY WARRIORS: ORIGINS Dynasty Warriors: Origins on viihdyttävä toimintaspektaakkeli, joka pumppaa aimo lastin uutta energiaa hack-and-slashMainio taistelusysteemi ja kampanja, hyviä uudistuksia. Sisältöä riittää siis yllin kyllin. Tylsä päähahmo, kerronta ja hahmonkehitys kaipaa vielä jatkojalostusta. Lisäksi saa pitää aiemmin kerätyt taidot ja varusteet. Vastustajien komentaja voi haastaa kaksintaisteluun. Huonoa . Sen voimakkaimmat pistot vahvistuvat ottamalla vahinkoa vastaan, ja lopulta vapautuva energia pyyhkäisee lähistön sotilaat taivaan tuuliin. Siinä hymy nousee väistämättä huulille ja dopamiinipiikki on taattu. Tietyn aseluokan toistuva käyttö nostaa sen tasoa, mikä avaa uusia taitoja aseelle. Uudistettu taistelusysteemi yhdistää onnistuneesti musoun ytimen moniin ny86 Dynasty Warriors: Origins on viihdyttävä toimintaspektaakkeli, joka pumppaa aimo lastin uutta energiaa hack-and-slashvanhukseen. Esimerkiksi peitsi on erinomainen ase pelaajalle, joka nauttii vihollisjoukon keskelle sukeltamisesta. Rivisotilaiden silpominen massatuholiikkeillä on edelleen terapeuttista, mutta mosureillekin on kasvanut hampaat ja välillä ne jopa purevat takaisin. Skillipojot ansaitaan tehtävistä ja lisähaasteista, kuten 300 sotilaan kukistamisesta tietyllä kirveskombolla. Uuden alun lähteillä Kampanjan rakenne on hyvä. Uusittu taistelusysteemi monipuolistaa mätkintää tuntuvasti. Ensimmäisen reitin läpäisy avaa uusia mahdollisuuksia hahmonkehitykseen ja varusteiden päivittämiseen sekä Ultimate Warrior -vaikeustason, joka tarjoaa entistä kovempia palkintoja niille, jotka selviävät sen lisähaasteista. Ei muistella pahalla! Origins päivittää Dynasty Warriorsin ilmeen lähemmäksi tätä päivää. Jokainen aseluokan tasonnousu nostaa myös Ziluanin leveliä yhdellä pykälällä, mikä laajentaa hahmon omaa taitopuuta. Taitopuu on vaan hieman ideaköyhä, sillä suurin osa pisteistä menee pieniin vahinkoa tai puolustusta parantaviin lisäyksiin
sta tehdään spin-off, joka ostetaan tulevaisuuden valuutalla, alkaa spinna kiristyä. n spin-of. 33 180610_.indd 33 180610_.indd 33 19.2.2025 14.19.28 19.2.2025 14.19.28. Lopulta ostettu kortti on vielä osattava linkata Ubisoftin tunnuksiin, ja näin noin kevyen puolen tunnin hikoilun jälkeen peli suostuu avautumaan. Tämä on ostettava erikseen kolmannen osapuolen Magic Eden -palvelusta, eikä linkkiä niiden verkkosivuille löydä todellakaan helposti. Lyhyt kuusijaksoinen minisarja on kuorrutettu niin monella cameo-hahmolla, etten edes huomannut kaikkia, mutta keskeisinä sivuhahmoina mukana hyppivät muun muassa Pagan Min ja itse Sam Fisher. Pelaamaan pääsee käytännössä vain botteja vastaan, sillä pelaajia ei löydy. Mikäpä olisikaan kauempana todellisuudesta. (Sivustolla https://edenonline.ubisoft.com/ tuli kokeillessani popup NFT-kauppaan._nn) Magic Edenissä käy ilmi, että ID-kortin voi ostaa vain Ethereum-kryptovaluutalla! Onneksi neljännen osapuolen palveluntarjoaja mahdollistaa suoran maksukonversion luottokortilla. Erityisesti animointitekniikat ansaitsevat kiitosta, sillä mukana on hyvin monella erilaisella tavalla toteutettua kuvitusta, mukaan lukien live-näyttelemistä. Paitsi että aseita ja areenoita on vain pari kappaletta. ixillä, joten synkistelevään sapluunaan napsahtaa erinomaisesti myös animesarja Captain Laserhawk: A Blood Dragon Remix. -maailmassa kyberhaiden, videonauhojen ja laseria silmistään ampuvien dinosaurusten keskellä. Blood Dragon jäi peruspeliä vähäisemmälle huomiolle, mutta se on tänäkin päivänä todella erottuva julkaisu. Kaikesta paistaa kuitenkin läpi yksinkertaisuus. n spin-off Captain Laserhawk: the G.A.M.E. Ubisoft All Stars Sarja ottaa itsensä paljon vakavammin kuin kieli poskella räimitty peli. Vaikka kyseessä on vasta pelin ennakkojulkaisu, jo nyt näkee, että tulossa on melkoinen farssi. Lisäksi maailmaa kansoittavat toisesta ulottuvuudesta saapuneet olennot, kuten Rayman, sekä vain puoliksi ihmismäiset hybridit. WTF. Kapteeni esiintyi sen seuraavana vuonna ilmestyneessä lisäosassa Blood Dragon. Rodulliset jännitteet ovat melkoisia. Risto Karinkanta CAPTAIN LASERHAWK: A BLOOD DRAGON REMIX & CAPTAIN LASERHAWK: THE G.A.M.E. Maailman vaikein peli Vähän junasta myöhästyneenä P.E.L.I. n spin-of. ix Ikäraja: 16 daan vielä muita Ubisoftin sankareita, kuten kokaiinia vetävä Rayman, ollaan asian ytimessä. Nimikkokapteeni on pakotettu johtamaan iskuryhmää, jonka taustalla häärii Supermaxx-vankilan johtaja. Ubisoft Pelattu::PC Saatavilla: Net. Eikun, jos pelimaailman tulevaisuus näyttää tältä, vetäydyn mökille pelaamaan lautapelejä! Sarja: Peli: Tapan kaikki. Toisaalta tämän kohderyhmä on varmaan se, joka ostelee kuvia kyllästyneestä apinasta. ID pitää ostaa huutokauppamarkkinalta, jossa samalla rahalla on tarjolla niin commonkuin epic-tasoisia kortteja. En todellakaan tiedä, mitä väliä näillä tasoilla tai hahmojen taustoilla on. Kun spin-of. Ensiesiintyminen tapahtui yhdessä omalaatuisimmista, mutta samalla parhaista lisäosista kautta aikojen. Virkistävää! Eikä tässä vielä kaikki! Koska animaatiosarja keräsi kehuja, laitettiin seuraava vaihde silmään ja luotin sarjasta peli. Kun sitä yrittää avata, ilmestyy näytölle vain virheilmoitus puuttuvasta Niji Warrior ID -kortista. Vaihtoehtoisessa maailmassa Yhdysvaltojen tilalla on megakorporaatioiden hallinnoima Eden, jossa massat pidetään tyytyväisenä propagandalla, mutta tosiasiassa kaikki on joko synkkää tai synkempää. Kun mukaan paketoiNFT. Räiskyttelyssä sinänsä ei ole mitään vikaa, sillä toiminta on itse asiassa varsin sujuvaa. Dinosauruksella pääsee tietenkin ratsastamaan. Laserhaukatkaa kuulkaa kasa pas... En ole koskaan nähnyt näin vaikeasti ostettavaa peliä. Hahmot kuolevat kertalaakista, mutta laukaisussa on puolen sekunnin viive, joten ampumisnapin painaminen on kyettävä ajoittamaan alkamaan esimerkiksi jo ennen kulman takaa kurkkaamista. Kyseessä on kasarielokuvia parodioiva itsenäinen seikkailu, jossa kyberneettinen kapu seikkailee oudon värikylläisessä sci. K uka muistaa kapteeni Laserhaukan hahmon, yli vuosikymmenen takaa. Rayman loistaa kaikessa markkinoinnissa, mutta itse pelissä hahmo on vain taustaselostajana. Ottia tuota. Areenalta löytyy myös teleportteja, räjähtäviä tynnyreitä ja erilaisia bonuksia tarjoavia ruutuja. Voitte juosta, mutta ette paeta. Ubisoft Connectissa sen väitetään olevan ilmaispeli. Nyt Ubisoftilla keksittiin, että Blood Dragon ansaitsee uuden elämän. Mutta ID-korteilla voikin sitten tehdä kovaa kryptobisnestä, koska niitä on vain 10 000! Pelin nettisivut ovat täynnä erikoisia lupauksia, kuten ”Ensimmäinen peli, joka antaa päätösvallan pelaajille” tai ”Kyseessä on transmediapeliseikkailu”, mitä ikinä se tarkoittaakaan. on yksinkertainen ylhäältä päin ohjattava moninpeliammuskelu, joka muistuttaa klassisia Tapan Kaikki -sarjan pelejä. Traileri ei näytä sekuntiakaan itse peliä. Tätä varten minä menin ostamaan 16 euron arvoisen NFT-ID-kortin hämärästä verkkokaupasta. Far Cry 3 vuodelta 2012 oli melkoinen läpimurtopeli, joka määritti avoimen maailman toimintapelien konventioita aseiden keräilystä tukikohtien valtaamiseen. Toteutus on korkeatasoinen, vaikka juoni kärsii hitusen sekavuudesta. Viime jouluksi tarjolle tuli siis spin-of. Cyberpunk 2077:n maailmaan sijoittuva Edgerunners-anime sai pari vuotta sitten riemuisan vastaanoton Net. Eikä ihme, koska käytännössä P.E.L.I. on web3-pohjainen NFT-viritys, jonka ostaminenkin vaatii kryptolompakon hankkimista. Itse asiassa parin tunnin pelaamisella nousin maailmanrankingin top 100 -listalle
Unohtakaa Red Bull, haluan kalsarit, jotka antavat siivet! Mutta vuosikymmeniä sitten Enclave sulkeutui ulkomaailmalta. Kolmannen persoonan toimintapläjäyksen Se Oma Juttu on fysiikkapohjainen taioilla käytävä taistelu, jossa tuli, jää ja telekinesia kohtaavat toisensa jättihirmujen kanssa painiessa. Näin tuumaa nuori kutoja Brynn, joka livahtaa kuvun sisälle retkikunnan kanssa. Kutojista tuli hylkiöitä, taikuudesta kaiken pahan alkulähde. Eternal Strands pantiin nääs pihalle omin voimin. Prosessi muistuttaa kankaiden kudontaa, mistä kutojat ovat saaneet nimityksensä. Leirinuotion äärellä Maailmaa ei ole huitaistu kasaan vasemmalla kädellä, vaan sille on kynäilty runsaasti taustatarinaa kansoineen ja kulttuureineen. Seuraavaksi haluaisin paiskata Eternal Strandsin tehtäväsuunnittelun jorpakkoon. 34 180796_.indd 34 180796_.indd 34 19.2.2025 15.06.29 19.2.2025 15.06.29. Kuvun alla Olipa kerran Enclaven kaupunkivaltio, entinen magian ja ihmeiden kehto sekä vilkas kaupankäynnin keskus Mayda-meren eteläosissa. Grafiikka on teknisesti vaikuttavaa, Brynn esittelee akrobaattisia taitojaan. Kun julkaisija vetäytyi projektista viime vuonna, studio luotti samaan tee TULEN, JÄÄN JA TELEKINESIAN LAULU Yellow Brick Games Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S Versio 1.0 Ikäraja: 12 PC suositus: Intel Core i5-11600 / AMD Ryzen 5 5600X, 16 Gt RAM, Nvidia GeForce RTX 3070 / AMD Radeon RX 6800 Testattu: AMD Ryzen™ 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia® GeForce RTX 3090 24 Gt se itse -henkeen, joka voi hyvin myös pelin varustesysteemissä. Päivät kuvun alla etenevät rytmikkäästi. Kukoistuksensa päivinä se houkutteli puoleensa paitsi tavallisia kansalaisia myös kutojia, magiikan taitajia. Toni Hilden ETERNAL STRANDS Lohikäärmeen liekki menee väärään kurkkuun, kun viskaan jäälohkareen sen kitalakeen. Biowarella ansioituneen Mike Laidlawin ja muiden alan veteraanien yhdessä perustama Yellow Brick Games on työskennellyt debyyttinsä parissa neljä vuotta. Tulevat vuodet toivat tullessaan levottomuuksia, katastrofeja ja sotia. Tuttuja elementtejä lainataan niin Shadow of the Colossuksesta, Breath of the Wildista kuin Monster Hunterista. Sitä kukaan ei tiedä, mutta otetaan selvää. E ternal Strands on juuri sitä, mitä peliala tällä hetkellä kaipaa lisää: järkevän mittainen, AA-budjetin tuotanto, jossa on hyvä koukku. Sen vehreän paratiisin ympärille kohosi suojakupu, jonka synnyttämä paineaalto tuhosi sähkömagneettisen pulssin tavoin kaikki yhteiskuntaa pyörittävät taikaluomukset naapurimaita myöten. Enclaven rajamailla sijaitsevalta leiriltä matkataan Dynevronin pääkaupunkiin, sitä ympäröiviin metsiin ja maanalaisiin onkaloihin. Mitä Enclavessa tapahtui. Reissatessa rähistään ympäristöt romuksi jäällä ja tulella leikkiessä, kerätään kamaa poroksi palaneilta örmyiltä ja askarrellaan niistä leirissä parempia hirviönkaatovetimiä. Eternal Strandsin maailmassa taitavimmat loitsijat osaavat nähkääs valjastaa raa’an taikaenergian erityiskäsiteltyihin kankaisiin, joilla voi kanavoida taikavoimia
Romanssikin saattaa leimahtaa, jos niikseen tahtoo. Tunnelmalliset ympäristöt hoitavat siis lähinnä areenan virkaa taistelulle. Esimerkiksi helleaallon aikaan kannattaa harkita kahdesti, haluaako kohdata tulta syöksevän lohikäärmeen kuivuneessa metsässä. Tutkimusmatkailu taas kärsii siitä, että mielenkiintoista löydettävää on vähän. Loitsuissa on raa’an voiman tuntua, ja osittain tuhoutuva ympäristö tekee niiden kanssa leikkimisestä holtitonta hupia. Ne ovat tylsiä mörppiaskareita: mene tuonne, poimi tämä, tuo se leiriin. Korkeuseroja ja piilotettuja nurkkia piisaa, satumaiset maisemat kutsuvat seikkailuun, ja liikkuminen on mallia Erämaan henkäys eli melkein minne tahansa kentän rajojen sisällä voi kiivetä. Vaikka kertomus on kiinnostava, sen tehtävät ovat toista ääripäätä. Taskuun tarttuu koodeksin sivuja, varusteiden kaavoja sekä nikkarointiaineksia. Raskaasti panssaroitu ritari vastassa. Eipä karata minnekään lisko hyvä! Hieman lukkosulaa, niin ovi aukeaa tuossa tuokiossa. Lähitaistelu on ponnetonta, iskuista puuttuu kunnollinen palaute ja lyöntejä on vain pari erilaista. Ennen lähtöä varmistetaan säätila ja pomovastustajien sijainnit, sillä ne vaihtelevat päivittäin. Susilauma käy päälle. Määränpään voi valita vajaasta tusinasta avoimesta alueesta. Kaavat ovat näistä kiinnostavimpia, joten kysymykseni kuuluu: miksi ne on pitänyt merkitä karttaan valmiiksi. Varustemestari Casmyn kärsii mielenterveysongelmista. Toista sata kertaa. Parhaat resurssit ja taikomiseen tarvittavat palkinnot saa pomoilta. Muuten peli ei kädestä pitele, mutta sitten vesitetään paikkojen nuohoaminen tuolla tavalla. Jos tapahtumiin haluaa syventyä, pitää päntätä vähitellen täyttyvää koodeksia, mikä on aina kuiva ratkaisu. Taikalaatikko Brynn käyttää loitsujen ohella miekkaa ja kilpeä, jousta tai kahden käden miekkaa. Vihollisilla on aivan liikaa hipareita, mutta taioilla niistä pääsee sentään nopeasti eroon. Retkikunnan maineikas johtaja, antropomorfinen lintuhahmo Oria, joutuu luopumaan tehtävästään loukkaantumisen vuoksi. Sympaattiset hahmot kannattelevat tarinaa, sillä juonenkuljetus nojaa täysin leirissä käytyjen keskustelujen varaan. Hämärästä aamunkoittoon Päivät jakautuvat kahteen valoisaan aikaan ja yhteen pimeällä suoritettavaan retkeen. Keskustelun aikaan ruudulla ovat vain hahmojen staattiset muotokuvat, mutta onneksi napakka, erinomaisesti ääninäytelty dialogi tuo siihen eloa. Kirjoitus kuitenkin kompensoi, sillä maailma on ensisilmäystä kiinnostavampi. mutta visuaalinen tyyli on hieman geneerinen. Niinpä ennakkotiedot ovat kullanarvoisia. Kiipeily on mallia BotW, jaksaa jaksaa! 35 180796_.indd 35 180796_.indd 35 19.2.2025 15.06.39 19.2.2025 15.06.39. Sulje ne jäälohkareiden sisään ja hoitele öttiäiset yksitellen. Hahmojen kohtaamat haasteet ovat inhimillisiä ja puhuttelevia, tuoden tarinaan samaistumispintaa. Brynn ja kaverukset kamppailevat tuntemattoman tutkimisen lisäksi henkilökohtaisten taakkojensa kanssa. Sääli, sillä kenttäsuunnittelu on oikein passelia. Sulata pellit liekeillä tai paiskaa ukko rotkoon. Sää puolestaan vaikuttaa haasteisiin, sillä elementit ja ympäristö reagoivat toisiinsa. Brynn ottaa kenttätyöt harteilleen, samalla kun Oria tuskailee irtipäästämisen kanssa. Pyöräytä hukat telekineettisen pallon sisään, syökse tulta perään ja nauti valoshowsta. Mitä nopeammin ymmärtää, että loitsut ovat se juttu, sitä makeammalta taistelu maistuu. Pelimaailma voisi tukea kerrontaa paremmin näyttämällä asioita konkreettisemmin sen sijaan, että ne selitetään auki. Onneksi siitä löytyy hyviä ideoita, joita ei usein näe. Tulipalloja ampuvat ötökät ärsyttävät. Paras ikkuna tuntemattomaan avautuu Brynnin retkikunnan kautta
Ensikohtaaminen pääkaupungin keskusaukiolla vaeltavan jättiläisrobotin, Arkin, kanssa herättää sekä pelkoa että kunnioitusta. Eternal Strandsissa on potentiaalia paremmalle jatko-osalle. Ympäristön lisäksi vihollisten varusteet reagoivat elementteihin asianmukaisella tavalla. Liian hyvässä hapessa oleva lisko pudottaa Brynnin kyydistä. Epäilen, että iso osa kehityksestä on keskittynyt hiekkalaatikon, loitsusysteemin ja pomotaisteluiden rakentamiseen, muiden palikoiden jäädessä vähemmälle huomiolle. Eka voitto pomosta palkitsee Brynnin uudella, otuksen elementtiä vastaavalla loitsulla. Vuosien varrella olen muuttunut yhä allergisemmaksi pelien nikkarointisysteemeille. Kauheinta on tämä: nouda kolme esinettä kolmelta eri alueelta, palauta ne ja saat tilalle lähes identtisen tehtävän samoille seuduille. Tarvittavat toimenpiteet voi luntata koodeksista ja kun pomoa on kiusattu tarpeeksi, tulee taikavoimapiste esiin tietyssä asennossa. Vauhti kuitenkin hiipuu, sillä vihollisvariaatio on heikko, pomot kierrätetään turhan monta kertaa ja tehtävät koettelevat kärsivällisyyttä. Mitään näistä ei voi ostaa tai löytää valmiina, vaan retkikunnan seppä työstää ne Brynnin tuomien kaavojen ja raaka-aineiden pohjalta. Se saa maistaa omaa lääkettään, kun jäädytän lohikäärmeen siivet ja katselen, kuinka se putoaa kiven lailla mökin päälle, murskaten sen tuhannen päreiksi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi panssareiden murtamista, sarvien katkomista tai turkin polttamista. Jäästä voi loihtia sillan rotkon yli, tulihenkäys lämmittää varpaita jääluolassa, ja telekinesialla Brynn lennättää itsensä muuten saavuttamattomiin paikkoihin. Sama virsi uudestaan Eternal Strands on parhaimmillaan noin 25 tuntisen seikkailunsa puolivälissä, kun maailmassa on mysteeriä ja magia maistuu. Lisäksi materiaali muuttaa osan ulkonäköä värimaailmaa myöten. 36 180796_.indd 36 180796_.indd 36 19.2.2025 15.06.48 19.2.2025 15.06.48. Loitsuja hyödynnetään myös liikkumiseen. Tarinankerronta on staattisten keskusteluiden varassa, jotka hyvä ääninäyttely ja hahmot pelastavat. Eternal Strands on parhaimmillaan näissä hetkissä, joissa fysiikkamoottori ja taikuus yhdistyvät lukemattomin arvaamattomin tavoin. Hyvää + Loitsusysteemi, sujuva pelattava, maailman taustoitus. Sepälle töitä Loitsuihin on panostettu myös nikkaroinnin näkökulmasta. Eternal Strandsin ratkaisu on kuitenkin sujuva, selkeä ja taustalla on hyvä idea. Maa tärisee jo ennen kuin otus on näkyvissä, eikä ensitreffeillä vielä tiedä, kuinka kiihkeästi kaveri käy päälle. Valittu raaka-aine vaikuttaa vahinkoon, panssariin ja painoon – eli liikkumisnopeuteen – sekä kamojen kestävyyteen elementtejä vastaan. Monessa pelissä kräftäys pohjautuu resepteihin, jotka vaativat juuri tietyt ainekset. Brynnin asukokonaisuus koostuu kypärästä, rintapanssarista, hanskoista ja saappaista. Taikaa voi päivittää kahdesti kaatamalla saman pomon uudelleen, mutta jälkimmäisillä kerroilla peto on voitettava tietyllä tavalla, jotta taikavoimapiste paljastuu. Esimerkiksi lohikäärmeen voiman voi imeä itseensä sen ollessa lennossa. Tuli polttaa kankaat poroksi, mutta liekkien alta voi paljastua harvinaisempia, karkaistuja materiaaleja. Eternal Strandsin mielenkiintoisessa maailmassa on vielä tilaa uusille tarinoille. Pomotaisteluissa kiivetään jättimäisten otusten päälle kylvämään kaaosta. Huonoa . Jos mukaan lisättäisiin uusia elementtejä, monipuolisemmin perusmobeja ja kiinnostavampia tehtäviä, hyppäisin mieluusti takaisin Brynnin saappaisiin. Ihan kaikkea vastaantulevaa ei siis tarvitse noukkia, eikä pystykään, sillä varsinkin alussa inventaario on pieni. Jaa, tännekö se Elsa eksyikin! Näppärällä nikkarointisysteemillä saa näyttäviä juhlavetimiä aikaiseksi. 75 Keinotekoinen pitkitys ja heikot tehtävät nakertavat Eternal Strandsin parempien ideoiden taikaa. Kamat voi purkaa, jolloin ainekset saa takaisin. Kun päälle lyödään pintapuolinen ETERNAL STRANDS tutkimusmatkailu, pidemmällä tähtäimellä vetovoimasta loppuu sekä veto että voima. Umpitylsä tehtäväsuunnittelu, toistaa itseään liikaa. Lopputuloksena on loputon edestakainen ravaaminen minuuttien askareiden perässä. Eternal Strandsissa taasen jokainen varuste koostuu neljästä osasta, jotka voi valmistaa mistä tahansa materiaalista. Ne ovat usein pitkästyttäviä ja kömpelöitä hirvityksiä. Vaikka taikuus rajoittuu kolmeen luokkaan ja loitsuja on vähän, niistä saa yllättävän paljon irti
Aarteiden etsintää ja taistelua vaaroja vastaan maustoi mukavasti parempien aseiden löytäminen. The Zonella kaikkialla vallitsee vainoharhaisuuden petosten kyllästämä ilmapiiri, hyvästä syystä toki. Tšernobylin asemasta Alue oli kirjassa jäännös avaruusmuukalaisten pikaisesta piknikistä, josta he jättivät roskat korjaamatta. Peli sijoittui vuoteen 2012, aikaan kuusi vuotta sen jälkeen kun Tšernobylissä (kirjoitetaan ukrainalaisittain nyt Chornobyl) tapahtui toinenkin räjähdys. V uosina 2007–2010 ilmestynyt alkuperäinen S.T.A.L.K.E.R-trilogia säväytti. Tekoäly näkee hyvin kauas ja reagoi hetkessä varomattomaan pelaajaan. Taistelun ydin on, että pelaajan on nopeasti ja tarkasti ammuttava suojaa hyödyntämällä, silti osumia saa lennosta sitoa jatkuvasti. Santeri Oksanen Selviytymiskauhun klassikko palaa juurilleen mutanttibugeja myöten. KAISLIKOSSA SUHISEE JOTAIN PAARMAAKIN PAHEMPAA GSC Game World Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox Series X/S Versio:1.1.4 Minimi: Intel Core i7-7700K / AMD Ryzen 5 1600X, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1060 6 Gt / tai Radeon RX 580 8 Gt / Intel Arc A750, SSD Suositus: Intel Core i7-11700 / AMD Ryzen 7 5800X /32 Gt RAM, GeForce RTX 3070 Ti / GeForce RTX 4070 / Radeon RX 6800 XT, SSD Testattu: AMD Ryzen Threadripper 3970X, 192 Gt RAM, RTX4090 Muuta: SSD vaaditaan Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 Kolmas osa Call of Pripyat oli trilogian vapainta tutkimusmatkailua isoilla kartoilla, mutta myös ainoa osa, jota en pelannut koskaan läpi. Tarinan edistyessä ryhmittymät ajautuvat täyteen sotaan toisiaan vastaan, mikä muokkaa kivasti myös hiekkalaatikon inten37 180797_.indd 37 180797_.indd 37 19.2.2025 15.14.20 19.2.2025 15.14.20. Aseissa on potkua ja ihmishahmoja vastaan taistelussa on dynamiikkaa. Pelin sydän on realismia mukaileva räiskintä. Valinnat avaavat sivutehtäviä, pääsyn eri roinaan sekä aiheuttavat muutoksia päätehtäviin ja lopulta siihen, millaisen päätöksen tarina saa. Sentään mutantin kuulee usein ennen kun sen näkee, kunhan ei juokse. Haulikolla hallitsee lähitaisteluissa. Scifiäkin kiinnostaa Stalker 2 on aiempia osiaan jättimäisempi ja yhtenäinen hiekkalaatikko, jossa riittää sivutehtäviä ja tutkittavia paikkoja sadan tunnin luokkaan. Rynkyillä ja kiikarikiväärillä kuolettaa jo kauempaakin. Aseiden kantomatkat ovat samalla niiden identiteetti. Jopa pelin teippiviritelty toteutus jäi toisarvoiseksi omaperäisen kevyesti roolipelielementtejä yhdistelevän kauhuseikkailun varastaessa näytelmän. Auringonsäde-efektit tosin sai päälle vain ostamalla uusimman Windowsin DX10-tuella. Erinomainen jatko-osa Clear Sky paransi grafiikoita dynaamisella säällä, myös eri ryhmittymät taistelivat keskenään dynaamisemmin. Mukana on tietysti hiippailua. Kauhunsekainen tunnelma matkalla kohti voimalan mysteerejä teki pelistä genren klassikon. Taajan ruiskivat konepistoolit ovat kovin epätarkkoja, kun matka kasvaa ja muutenkin vaativat pääosumia. Näillä arvokkailla artefakteillaan The Zone veti puoleensa niitä metsästäviä ryhmittymiä ja yksinäisiä susia, stalkereita. Ammustyypillä on väliä, panssaria läpäisevällä ammuksella isokin mutantti voi kaatua kerrasta sen sijaan, että siihen joutuu dumppaamaan koko ammusvarastonsa. Puoliavoin hiekkalaatikko antoi pelaajan tutkia maastoa melko vapaasti, taistellen Alueen vaarojen lisäksi muita stalkereita sekä aluetta vartioivaa Ukrainan armeijaa vastaan. Se oli sekoitus räiskintää, selviytymistä ja maailmansimulointia. Sarjan innoitus on venäläisten scifiveljesten Arkadi ja Boris Strugatskin romaani Stalker: Huvimatka tienpientareelle (1971, suomeksi 1982). Varoitussymbolit paljastavat, jos käry käy. Ne hyökkäilevät aidon oloisesti, vyöryttäen ja väistellen, yrittäen savustaa pelaajaa ulos suojapaikastaan kranaateilla. Stalker 2:ssa originaalitrilogian X-Ray Engine on vaihtunut Unreal Engine 5:een. No jotkut käyttävät erikoisominaisuuksiaan etäältä, mikä on vielä ikävämpää. Lähitaistelun riemut tarjoavat vanhahtavasti toteutetut mutantit, jotka rynnistävät päälle. Ukrainan sota viivästytti kehitystä entisestään, pelistudiokin joutui siirtymään Prahaan suojaan. Kakkososa on jättimäinen hiekkalaatikko, jossa voi tutkimusmatkailla kuukausia. Aiempia Stalkereita pelanneet löytävät pelistä lukuisia tuttuja kohteita. Tehtävissä joutuu usein päättämään, minkä ryhmittymän tarkoituksia tukee ja kenen hengen säästää. (Tarkovskin elokuvaversiosta Studio Julmahuvi tiivisti olennaisen._nn) Vuosikymmenen odotus Stalkerin paluuta saatiin odottaa 14 vuotta. Kärähtäminen on sikäli ikävää, että paljastuessa vihut tietävät liiankin hyvin pelaajan sijainnin, ellei onnistu luikertelemaan näkösuojassa pitkää matkaa muualle. Räjähdys loi 60 neliökilometrin kokoisen alueen, The Zonen, jossa fysiikan, kemian ja biologian lait muuttuivat luoden outoja mutantteja, luonnonlakeja uhmaavia vääristymiä sekä outoja artefakteja
Stalkerin idea onkin, ettei pelaaja voi kerätä hetkessä älytöntä arsenaalia, vaan hän joutuu olemaan varpaillaan, ellei suorita sivutehtäviä tai tutki maastoa. Pelästyin matkani jumittaneen, onneksi peli jatkui uudelle alueelle siirtyessäni uusin tehtävin. Tehtävän markkeri halusi, että vierailen uudelleen tapaamassa ryhmittymän johtajaa, mutta sinne johtava ovi olikin nyt lukittuna. Taktinen hamstraaja Paremmat varusteet ovat parempi turva. Myös mutanttien kestävyys voi olla monelle liikaa. Jos haluaa käyttää useampaa artefaktia, niille on avattava slotteja. Bugiretki tienpientareelle Stalkerin perinteiden mukaan bugeissa löytyy, onneksi niitä on tapettukin: juuri arvosteluni valmiiksi saatuani ilmestynyt 1.2-versio liiskasi niitä rapsakat yli 1 700 kappaletta. Stalker 2 ei ole voimafantasiaa vaan pärjäämistä. Päätehtävissä eteneminen ei tyssää, vaikka niihin menisi ilman ammusvarastoa. Viimeistään soiden kaislikoissa saa juosta pakokauhu kaverinaan, vaikka aseessa olisikin kiikari ja rutkasti modifikaatioita. Nykytrendin mukaisesti aseita luonnollisesti modataan, tähtäimistä lipaskokoihin, piipun ominaisuuksiin ja kranaatinheittimenkin saa mutkaan kiinni. Tunnelma on silti vahva, se motivoi pelaajan nuohoamaan kaikkein pelottavimmat autioiden tehtaiden kellarit sekä maaston halkeamista löytyvät luolastot läpi. Perinteisesti artefaktit säteilevät, ja sitäkin vastaan on omat artefaktinsa. Vaikka vaarantuntu katoaisi noS.T.A.L.K.E.R. siteettiä. Maastosta skannaustyökalulla löydetyt artefaktit ovat vaihtokaupassa kovaa valuuttaa. Taisteluasuun saa päivitettyä suojaa eri säteilyä ja telepatiaa vastaan. Tarinatehtävät heittävät eteen kivoja scifi-kierrepalloja, tarina itse on jotain Half-Lifen yllätyksellisyyden ja Deus Exin filosofian väliltä. Tietyillä tehtäväalueilla ei edes pärjää ilman sopivaa suoja-asustusta, sentään oireita blokkaavia lääkkeitä voi nappailla. Ongelmana tapahtumat hyppivät eteen niin puun takaa, ettei pelin hahmoihin synny sidettä ja usein valinnatkin joutuu tekemään lähes nollainformaatiolla. Varusteiden korjaaminen on kallista ja luoditkin maksavat. Reppu täyttyy hetkessä turhalla roinalla ja omiin aseisiin sopimattomilla ammuksilla. Vaikka aseissa on nyt voimaa, viimeistään mutanttihirven kohtaaminen paljastaa asekokoelman oikean arvon. Julkaisun alla eräs alkupään tehtävä bugitti ikävästi herättämällä tehdasaluetta vartioivat vihut uudelleen henkiin, kun olin jo paennut viemäriverkoston kautta pois. 38 180797_.indd 38 180797_.indd 38 19.2.2025 15.14.34 19.2.2025 15.14.34. Edellistä versiota pelatessani minua häiritsivät pahiten ruudunpäivityksen notkahdukset lepopaikkojen läheisyydessä, syynä ilmeisesti lukuisat valonlähteet. Eletään keräilytaloutta, jossa ruumiilta ryöstetään niiltä jääneitä yksittäisiä ammuksia, sidontaja lääketarvikkeita sekä ruokaa ja sihijuomia. Aseet ovat usein rikki ja jumittavat. Niiden löytöpaikat ovat usein epätavallisten ilmiöiden uumenissa, joissa kulku vaatii uurastusta ja selviytymistä. Isoimpana typeryytenä taistelut alkavat usein vihollisryhmien viereen spawnaamisella, muutenkin skriptatut tapahtumat sulautuisivat paremmin maailmaan, jos ne alkaisivat kauempana. 2 – HEART OF CHORNOBYL Ryhmittymien tukikohtiin ei niin vaan marssita ilman kutsua. Onneksi jo alussa saa niistä varoittavan laitteen, mutta se kertoo vain, että anomalia on lähellä, mutta ei sijaintia. Alueella on anomalioita, luonnonlakien vääristymiä, jotka tappavat varomattoman pelaajan saman tien
Selviytyminen on välillä pelirajojen rikkomisesta kiinni. Vyörytys Duga radarille etenee ohraisesti. 39 180797_.indd 39 180797_.indd 39 19.2.2025 15.14.54 19.2.2025 15.14.54. Ympäristössä törmää satunnaisesti muihin stalker-porukoihin, rikollisjengeihin ja eläinlaumoihin. Monen mutantin voittamisessa avain on se, miten sen tekoälyn saa jumittamaan maastoon. Toteutus yskii siellä täällä. Toivottavasti tiimi jatkaa maailman koristelua bugien liiskaamisen lomassa. Toteutus vaihtelee geneerisestä ajatuksella askarreltuun, myöhemmin rytmitys välillä ontuu, kun pelaajaa juoksutetaan kilometrien matkoja heikompien tehtävien perässä. Päivityksissä pelisarjan kuuluisaa A-life-systeemiä on petrattu. Chornobyl + Vapaa tutkimusretkeily tunnelmallisessa vaarallisessa maailmassa. Kaipaan Unrealin uutta Megalights-ominaisuutta, joka loputtomine dynaamisine valolähteineen ja varjoineen toisi näkymiin kivasti kontrastia lisää. Graafisesti peli on hyvän näköinen, joskin peliympäristön yksityiskohdat vaihtelevat tasapaksusta kiinnostavaan. Elämysmatkailijalle sivutehtäviä ja löydettävää roinaa riittää kivasti. Chornobyl vei sydämeni, S.T.A.L.K.E.R. Se on eräänlainen maailmasimulaatio koko Zonesta, joka tekee maailmasta pysyvän, siinä missä muissa peleissä luodaan vastustajat lennosta. Ähkyn iskiessä mutantteja voi vaikka johdattaa tekoälyihmisten kiusaksi tai yksinkertaisesti juosta karkuun, kunhan energiajuomaa riittää. Kiikarikiväärillä sihtailulla rakennuksen suojista pärjää pitkälle. 2 on varsinainen huviretki Alueen pientareelle, tai no, huviretki on ehkä vähän väärä termi. Selviytymisessä korokkeen päälle kiipeäminen toimii, samoin oravan vikkelyydellä tolppien ja puiden taakse kiertäminen. Not Great, Not Terrible Stalker 2 parantaa sarjaansa laajemmalla ja vapaammalla maailmallaan, mutta viimeistelyn kustannuksella. Varomaton pelaaja joutuu ryöstetyksi, vaikka kohtaaminen vaikuttaisi aluksi ystävällismieliseltä. Kaikki nämä yllätykset luovat Stalkeriin selvästi muista peleistä eroavan tunnelman ja immersion, ja sitä kuuluisaa emergenttiä tarinankerrontaa. Itäeurooppalaiset pelistudiot pelastavat pelivuotta, Kingdom Comen ja Stalkerin jatko-osat ovat vahva aloitus ja malliesimerkkejä oman vision voimasta yhä geneerisemmäksi muuttuvassa pelitarjonnassa. Hylätyn näköinen tukikohta saattaa yllättää asukeillaan. Toivottavasti pelin ympärille muodostuu samanlainen kunnon modiyhteisö kuten alkuperäiselle Shadow of Chernobylille. Chernobyl . 86 Omaperäinen selviytymisräiskintä jatkaa kunnialla sarjansa perinteitä. Taistelu näkymätöntä paarmaa vastaan. Pelin vahvuus on matka eikä määränpää, tarinaa voi pelata eteenpäin omalla tahdillaan, tutkimusretkeilyn lomassa. Satunnaiset kohtaamiset eri ryhmittymien kanssa ja haahuilu maastossa pitävät homman silti tuoreena. peasti, jos kaikki kaatuisi pariin luotiin, silti headshottien takominen lipaskaupalla ja sarjatulella koko asevalikoima läpikäyden menee sekin yli. Myrskyltä suojautumiseen ei riittänyt tämä koppi. Konevaatimukset ovat kovat, minimillä saa kehnoimman grafiikan 30 fapsin ruudunpäivityksellä
40 180612_.indd 40 180612_.indd 40 19.2.2025 15.25.47 19.2.2025 15.25.47. Se kannatti, koska peli on toistaiseksi nopeimmin myyvä Yösukellus koskaan ja Steam-yhteisöraadin näkemys on ”ylivoimaisen myönteinen”. Peli otettiin hyvin vastaan ja myös myi hyvin, mutta silti oli aika yllätys kun vanhoja pelejä restauroiva Nightdive otti sen projektikseen. Tutkitaan tukikohtaa, ratkaistaan yksinkertaisia ongelmia ja taistellaan Olion etäpesäkkeitä vastaan. Paitsi että käytin siinä kaikki hyvät vitsit kiinnostavasti myös keskityin 23 vuotta sitten aika tarkkaan samoihin asioihin kuin nyt. Johtuen pelin mielenkiintoisesta squad-mekaniikasta pelastusretki on surkein ikinä. Upea kasvografiikka alleviivaa sisällä myllertävät tunteet. KOSKAAN ET MUUTTUA SAA Nightdive / Computer Arts Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4 / PS5, Xbox One / Series S/X, Nintendo Switch Versio: v1.1 Minimi: Intel Core i5-3570 3,4 GHz, 2 Gt RAM, DX11, GeForce GTX 650 TI (2 Gt) tai AMD HD 7750 (1 Gt) Suositus: Intel Core i5-6600k 3,5 GHz, 4 Gt RAM/GeForce GTX 1070 (8GB) tai RX Vega 56 (8GB) Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 3,60 GHz, 32 Gt RAM, GeForce RTX 4070 12 Gt VRAM Ikäraja: 18 Koska The Thing on yksi Top 10 -elokuvistani kautta aikojen, tartuin peliin silloin ja tartun siihen taas. Blaken johtama ryhmä Bravo tutkii jenkkien aseman, huomionarvoisena seikkana löytäen (vain) Childsin jäätyneen ruumiin sekä olio-Blairin rakentaman pien-UFOn, josta Blake antaa varsin erikoisen kommentin: ”Yeah yeah, we’re not alone in the universe and all that crap. Kun Alpha-ryhmä kertoo radiossa joutuneensa pulaan, Blake siirtyy yksin norjalaiselle asemalle pelastamaan asetovereitaan, joita löytyykin matkan varrelta. Kylmyydellä on pelissä jopa vaikutus, liian kauan pakkasta niin kuolema tulee. CarpenThingin tarinaa jatkava The Thing ilmestyi PlayStation 2:lle, Xboxille ja PC:lle jo vuonna 2002. Kiusaus osittain copypastettuun remaster-arvosteluun oli kova. Blaken mukana voi liikkua parhaimmillaan neljä muuta ihmistä, joille on kolme luokkaa eli sotilas, lääkintämies ja pioneeri. Man is the warmest place to hide The Thingin pelillistä esikuvaa ei tarvitse kaukaa hakea: se on omaksunut hyvin pitkälle aluksi Resident Evilin ja myöhemmin Half-Lifen rakenteen. ”Nnirvi” Kannattaako kaivaa esiin jotain, joka hautautui jo pieni ikuisuus sitten. Viimeinen on tärkein, koska vain hän osaa Blairin pikku-UFO ei Blakea paljoa hetkauta. Muinaisuudessa pidin siitä 82 pisteen edestä, vaan eipä olisi pitänyt lukea silloin kirjoittamaani arvostelua. Check it out and move on.” Blake on sankari nykyaikaiseen makuun: vahatukkainen jämerä valkoinen mies, joka on niin kova, että seikkailee 40 asteen pakkasessa ilman pipaa. Amerikkalaisen Outpost 31:n henkilökunta joutuu epätoivoiseen henkiinjäämistaisteluun muodonmuuttajaa vastaan, ja Paranoidia soitettiin kybällä. J ohn Carpenterin The Thing (1982) esitteli maailmalle muotoaan muuttavan avaruusolion, joka oli kauan sitten tehnyt pakkolaskun Etelänapamantereelle. Kaksi Yhdysvaltain erikoisjoukkuetiimiä saapuu tutkimaan Outpost 31:n ja sen norjalaisen vastikkeen kohtaloa. Tutoriaalin omaisesti kapteeni J.F. Hyvin epäloogisesti kylmyys haihtuu sisätiloissa hetkessä, vieläpä silloin kuin lämpimän ja kylmän alueen välissä ei ole edes seinää. Norjalaisen sääaseman löytämä muukalainen on viruksen lailla tarttuva valloittaja, joka levitessään valtaväestöön tuhoaisi ihmiskunnan 72 tunnissa
On päärapua, lonkeroa, humanoidia ja möykkyä, ja pomot päälle. Eniten löi silmille kulmikkuus, enkä tarkoita nyt polygoneja, vaan myös animointia, sillä välianimaatioissa hahmot liikkuvat raiteilla ja kääntyvät vertikaalisen keskiakselinsa ympäri. Samat aivot, sama algoritmi, sama lopputulos. Suosikkini oli alussa, jossa Blake löytää tukikohdasta kaverinsa Piercen. Piskuiset kaksijalkaiset scuttler-thingit liikkuvat sen verran vilkkaasti, että pelin tarjoama autoaim kelpaa mainiosti myös hiirellä pelatessa. Blake voi ostaa luottamusta joko antamalla aseen ja ammuksia, tai antamalla verinäytetodisteen siitä, että hän on aito asia. Muuttumiseensa asti ne hoitavat duuninsa ihan moitteettomasti, ampuvat jopa solutovereitaan. Harvinaisella adrenaliinipiikillä ne saa jaloilleen, mutta käytännössä kaverit kuolevat, kun juoni niin vaatii. Pomohirviöitä lukuun ottamatta normioliot eivät saavuta Rob Bottinin visioiden groteskia yksilöllisyyttä. Kulmikasta on myös narratiivin kuljetus, sillä tietyissä kohdissa vain hypätään seuraavaan kenttään. Jäin ihmettelemään, miksi vielä 2025 meinasin taas verrata pelin hirviöitä Half-Lifen Xen-maailman asukkeihin, 2002 sentään Halffis oli vielä tuoreessa muistissani. Itse totuin grafiikkaan vaivattomasti. The next big Thing. Parin videopistokokeen perusteella muuttumiset näyttävät olevan hyvin pitkälle skriptattuja, mutta nähtävästi eivät kaikki. Suhteellisen harvinaisilla verinäytetesteillä ne saa paljastettua ennakkoon, mutta miksi. Vaikka Nightdive on hienosti meikannut sian, ei siitä nykykaunista saa. Koska kyseessä on The Thing, osa kavereista ei olekaan kavereita, vaan muuttuu jossain vaiheessa. Plussaa tippuu itsensä John Carpenterin cameoroolista. Pahiten ikä näkyy miesten naamoissa, mikä tietysti on puhdasta arkirealismia. Peli pyörii ongelmitta nykyaikaiselle PC:llä, 4K-reson ja 144 fapsiin venyvän grafiikan lisäksi pelissä on nyt antialiasiointia, dynaaminen valaistus, varjot, syväterävyys sekä specular mapping, parannellut 3D-mallit, tekstuurit ja ympäristöt, sekä pelattavuuteen elämänlaatuparannuksia. korjata osan etenemisen esteistä. Davis selviää parhaiten, mutta hän olikin X-Filesin Tupakkimies. Esimerkiksi pioneeri ei ikinä muutu ennen kuin on varmistanut, että Blake pääsee eteenpäin. The Thing of beauty Nightdive Studios on tehnyt pätevää työtä. Nightdive on myös tehnyt kivoja pikku lisäyksiä, kuten elokuvan mukaisen kirveen norjalaisen tukikohdan oveen. He aloittavat matkan kohti norjalaisten tukikohtaa, tulee latausruutu ja seuraavaksi Blake onkin yksin keskellä napajäätikköä. Blake itse kähisee karhean miehekkäästi, mikä suorastaan huvittaa. Siinä missä elokuvassa olio muuntautui maltilla, pelin tukikohdissa erilaista oliota vilisee nurkat täynnä ja vieläpä vakiomalleina. Hahmoilla on hipareiden lisäksi luottamus, jota ilman kaveri ei tee mitään. Kun mieli alkaa järkkyä tarpeeksi, ensin hahmo ampuu villisti ympäriinsä, sitten vajoaa nyyhkyttäväksi kasaksi ja lopuksi joko tappaa itsensä tai kuolee sydänkohtaukseen. Luonnollisesti näistä paranteluista huolimatta thingiminen vaatii nostalgiansietokykyä, sillä kyseessä on PS2:n ja Xboxin suorituskyvyttömyyden ehdoilla tehty peli. Ja samalla ymmärsin, miksi peli on täynnä ihmisruumiita joilta puuttuu pää: se olikin narratiivin loogisuutta eikä graafikon laiskuutta. Määrä korvaa nyt laadun. Sitten tajusin miksi: The Thingin yleisin hirviötyyppi on oikea päärapu eli ylösalaisin oleva ihmispää, jolla on jalat. Tärkein on kavereiden mielenterveys, joka ei kestä hirviöitä tai teurasjäänteitä. Pahista, eversti Whitleytä näyttelevä William B. Itse asiassa koko jutulla ei ole väliä, koska nykyään joka toinen indiepelintekijä suorastaan pyrkii samaan retrofiilikseen, pahimmillaan PlayStation 1 -estetiikkaan. Torille! Oh my god! They killed Carpenter! 41 180612_.indd 41 180612_.indd 41 19.2.2025 15.25.59 19.2.2025 15.25.59. Varsinkin sotilaisiin kannattaa suhtautua epäilyksellä. Ääninäyttely ei vastaa nykystandardeja kuin osittain, mikä ei ole ihme
Ehkä, koska paikasta löytyy erilaista näytettä aivan liian paljon yhden olion aikaansaannokseksi. No, jotain olen vuosien varrella pelaamisesta oppinut, koska nyt se meni ekalla, eikä pelin kanssa juuri muutenkaan viikate viuhunut. Se myös pysyy asiassa eikä haahuile sivuille. Pikku puzzlet ja välinäytökset toivat jopa Half-Lifen mieleen, mihin sotilaat ja pääravut eivät varmasti liity mitenkään. Kömpelöä kerrontaa. Pahis luonnollisesti kokeilee itseensä ja seuraukset arvaa jokainen Tuttu juttu -seuran juonispesialisti. Kolmen kympin hintalappu sinänsä erinomaiselle remasteroinnille on ehkä pikkaisen liikaa. Nostalgy is the safest bet to place Kaikessa rumuudessaan, kulmikkuudessaan ja yleisessä vanhanaikaisuudessaan The Thing viehätti yllättävän paljon tai ehkä juuri siksi. Pelin alku on hyvä, se noudattaa elokuvan paranoidia haahuilua ja tapahtumien ihmettelyä satunnaisella taistelulla olioita vastaan, plus sijoittuu elokuvan paikkoihin. Mutta sitten räiskintäpitoisuus alkaa kasvaa. Pelillisesti laboratorio-osuus toimii oikeastaan yllätyshyvin. Näitä päitä vilisee ihan päättömän paljon. Spoilaan sitä nyt raa’asti, koska ei teistä kukaan The Thingiä kuitenkaan osta. Tuli puhdistaa. Vaikka pitäisi autoaimia päällä pikkuprötöjä vastaan, vapaa tähtäys toimii sen kaverina, joten hiiri-näppis pelittää parhaiten. 42 180612_.indd 42 180612_.indd 42 19.2.2025 16.32.25 19.2.2025 16.32.25. Samalla se sai kaipaamaan joko ihan oikeaa remakea, tai ehkä jopa itse klassikkoelokuvan pelittämistä satunnaistartunnoilla ja kunnon annoksella paranoidista selviytymistä. Cliches are the easiest to write Entäpä se juoni. Aivan varmasti osan viehätyksestä selittää rakkauteni elokuvaan, mutta peli on myös sopivan mittainen, viidestä kymmeneen tuntiin, ja keksii tarpeeksi uusia temppuja, jotta ei tunnu saman toistolta. Fiilis muuttuu, kun paljastuu salainen laboratorio sekä pahis, joka ei välitä, että maailma tuhoutuu kunhan avaruusmuukalaisesta saa jalostettua aseen. Huonoa . Peli päättyy lopputaisteluun, jossa 23 vuotta nuorempi Niko käytti huijauskoodia. Dread Hunger (Pelit 8/22, 82 p.) haki The Thingistä moninpeli-innoitusta, mutta tilaa olisi vielä ihan oikeaan lisenssiin pohjautuvaan moninpeliparanoiaan. Epäselväksi jää miten pahan firman laboratoriokompleksi neljän hangaarin lentokenttineen ehti jo ilmestyä etelänapamantereelle, ja miksi. Vaikka Nightdive on sitä nykyaikaistanut, ei räiskintä ole mitään parhautta vaan kömpelöä PlayStation 2 -tasoa, varsinkin sitten kun aletaan ampua ihmisiä. Hyvää + Yllättävän mielenkiintoinen. Oliko alueelta jo aikaisemmin löytynyt jotain. Uusi Vanha Blake antaa lakkovaroituksen. Paitsi jokaiselle jota Blake yritti pelastaa. THE THING REMASTERED 84 The Thingin sulattaminen on tehty taidolla ja lopputulos on yllättävän vetävä. Juonellisesti räiskintä vielä menee, ennakkotapauksena toimii hirviöselviytymiselokuva Alien, josta kakkososassa tuli sotilaat vastaan hirviöt Aliens. Pelin piti saada 2003 jatko-osa The Thing II, mutta Computer Arts meni konkurssiin. The Thing makasi jäässä tuhansia vuosia, The Thing vain karvan yli 20 vuotta, mutta kumpikin toimii herättyään varsin tehokkaasti. Pelinä The Thing on tarpeeksi kiinnostava ansaitakseen paitsi remasteroinnin myös läpipelaamisen
Frank Darabondin piti ohjata, mutta sarja peruttiin. Hyväksyttävää, koska niiden takana on virallinen lisenssi. Muukalainen oli nyt eräänlainen kasvis, joka käytti ihmisverta jälkeläisten kasvattamiseen, ja elokuvan pääpaino olikin eristetyn ryhmän taistelu ylivoimaista vihollista vastaan, ilman paranoiaa. Nybyn elokuvalla on minulle henkilökohtaista painoarvoa. Rahaa paloi 15 miljoonaa, josta 1,5 miljoonaa meni Rob Bottinin efekteihin. He eivät pitäneet kässäristä, joten Hooper sai moottorisahasta. Totuus John Carpenterin mukaan on, ettei hän itsekään tiedä, vaan jätti lopun tahallisesti avoimeksi. Kummatkin. Seuraavia ehdokkaita oli muun muassa John Landis. The Thingin loppu on legendaarinen: MacReady (Kurt Russell) ja Childs (Keith David), ainoat henkiinjääneet, istuvat nuotiolla ja tuijottavat toisiaan. Lopulta elokuvan ohjasi kuin ohjasikin KEN SE SIELLÄ MENEE. Kässäriluonnoksissa miehet olisivat löytyneet kuolleina mutta ihmisinä. Asiaan saattoi vaikuttaa samana vuonna ilmestynyt Steven Spielbergin ohjaama The Thingin antiteesi, E.T. Se herää! The Thing heräili jo 70-luvun puolessa välissä, kun Universal oli ostanut oikeudet osana isompaa RKO-pakettia. Jo 1976 Carpenteria harkittiin ohjaajaksi, mutta Universal halusi omassa tallissaan olevan Tobe Hooperin. MacReadykin räyhäsi niin paljon, ettei kehdannut näyttää Kurt Russelilta, muutenkin piirrostyö oli enimmäkseen surkeaa. Budjetin ylitystä ei loiventanut se, että elokuva ei kerännyt katsojia. Kun katsoin elokuvan sensuroimattoman version paaaaljon myöhemmin, hämmästyin, kuinka hyvä (mutta ei pelottava) elokuva se olikaan. Kas, DVD_ssäni on John Carpenterin nimmari! 43 180714_.indd 43 180714_.indd 43 19.2.2025 15.29.55 19.2.2025 15.29.55. Suomen Näköradio esitti sen aikoinaan nimellä Se toisesta maailmasta, ja paitsi hyvin nuoren Nikon, myös monen hänen ikätoverinsa mielestä se oli pelottavin elokuva ikinä. Arvosteluissakin se haukuttiin pystyyn, tyyliin ”täyttä roskaa” ja ”surkea ylilyönti”. Rob Bottinin iljettävät tehosteet ovat edelleen yhtä vaikuttavia kuin aikoinaan, varsinkin näinä CGI-aikoina, jonka ensimmäinen uhri oli tyylitaju. Vuonna 1979 ilmestyi Alien, ja sen menestys sai vauhtia The Thingin sulattamiseen. Nykyään The Thing lasketaan parhaisiin koskaan tehtyihin scifi-filmeihin. Norjalaiseen leiriin sijoittuva elokuva on ihan katsottava, mutta täysin turha, koska sama kupletti on jo nähty parempana versiona ja tarinan jatkokin on tiedossa. Nimellisesti Christian Nybyn, mutta ilmeisesti Howard Hawksin ohjaama elokuva varsin ilmeisestä syystä hylkäsi muodonmuuttamisen. Nnirvi THE THING Napajäätikköjen sulaessa muinaisten virusten lisäksi sieltä voi paljastua jotain eri jännääkin. Kun alus ja pilotti oli kaivettu jäästä esille, jälkimmäisen sulamisen jälkeen alkoivat kommellukset. Kiltin killisilmän jälkeen The Thingin kylmä nihilismi ja limainen, verinen väkivalta oli varmaan kuin eri planeetalta. John Carpenter, budjetiksi annettiin 10 miljoonaa, joista 200 000 varattiin efekteihin. J ohn W. Myöhemmin vuonna 1993 painettiin resettiä: neliosainen Questionable Research hylkäsi edeltäjänsä juonikuviot ja jatkoi elokuvan lopusta. The Thing laskeutui valkokankaalle 1982. Ainakin synopsiksen mukaan juoni kuulostaa paremmalta. Se kertoi muotoa muuttavasta avaruusoliosta, joka oli tehnyt pakkolaskun Pohjoisnavalla sijaitsevan sääaseman lähelle. Toisaalta se on selvästi tehty rakkaudella, ja on kiva katsoa, miten norjalaisten asema muuttuu sellaiseksi kuin se CarpenThingissä nähdään. Ei kumpikaan. Nämä omistan ja luin uusiksi. Se loppui miten. Yhdessä MacReady olisi pelastettu ja verinäytteellä todistanut olevansa ihminen, toisessa Childs olisi poistettu ja MacReady olisi ollut yksin odottamassa kuolemaansa. The Thingin jatkoon on kaksi hyväksyttävää versiota. Campbell kirjoitti vuonna 1938 novellin Olento (Who Goes There?). Ainoa naismuistuma on MacReadyn shakkitietokoneen ääni, jonka takaa löytyy Carpenterin silloinen vaimo Adrienne Barbeau. Juuri tämä innoitti Dan O’Bannonia käsikirjoittamaan sellaisen muukalaisvastaisen elokuvan kuin Alien (1979), jonka Ridley Scott ohjasi. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa sekä MacReady että Childs oli olio-ohjelmoitu, ja he olisivat tervehtineet keväällä saapunutta pelastushelikopteria sanomalla: ”Hey, which way to a hot meal?” Vuonna 2005 Sci-Fi Channel oli tekemässä elokuvalle jatkoa minisarjassa Return of The Thing. Paleontologi Kate Lloyd (Mary Elizabeth Winstead) kutsutaan tutkimaan jotain, joka on maannut jäätyneenä napajäätiköllä ehkä 100 000 vuotta. Kuinkas sitten kävikään. The Thing tunnetaan myös jotakuinkin ainoana elokuvana, jossa ei ole ensimmäistäkään naista. Toinen on The Thing -peli, josta Carpenter itse sanoi, että se on kaanonia, mikä todennäköisimmin on vain kohteliasta markkinointia. Se toinen on Dark Horsen lisensoima sarjis The Thing From Another World (1991–1993), jota ilmestyi aluksi yksi kaksiosainen ja kaksi neljäosaista yhteen liittyvää sarjaa. Onko jompikumpi olio. Novelli filmattiin jo vuonna 1951 vetävämmällä nimellä The Thing From Another World. Koska tätä pidettiin liian synkkänä, filmiin kuvattiin myös onnellisia loppuja. Pelin juoni parani heti, sillä setti on ihme soopaa, jossa Thing oli pahimmillaan jonkinlainen rakkauteen venyvä vampyyri. Naisen puute korjattiin vuoden 2011 esiosassa The Thing, joka päättyy siihen, mistä CarpenThing alkaa
Silloin on aika irrota eläimestä, kiitää aaveena sopivan ihmisen mieleen ja taklata sen tajunta omaksi. Sen nimi on Hyoki ja sen tehtävä kukistaa slitterheadit. Näitä erityishahmoja kehitetään vahvemmiksi. Hän yrittää katsoa kaukaisuuteen, mutta sen estää aivan liian viereen rakennettu kerrostalo. Kaupunkien valot mulle huutaa Yön laskeutuessa neonvalot syttyvät rätisten, päivän kuumuus hellittää otettaan. Ja sitten kohdataan ensimmäinen slitterhead, myös ihmisiä valtaava (ja tappava) thingimäinen hirviö. Näin omaa pelityyliä muovaa haluamaansa suuntaan eli siten on vaarallisimmillaan kamppailuissa, jotka ovat valtaosa antia. Päästä päähän Slitterhead on kenttäpohjainen, hyytävän tehokas ja tiivis toimintaseikkailu, joka haastaa sekä sormet että mielen. Kaahailupeli Driver: San Franciscoa pelanneet tunnistavat idean. Kaikki elävät vieri vieressä, ihmiset ja talot, kaikki toisilleen vieraita ja loputtoman yksinäisiä. Kaupungissa kulkevien hahmojen tajuntaan voi vaivattomasti liitää sisään, kunhan edellisestä pelihahmosta ei leiju liian kauas. Kaikki isännät eivät ole kertakäyttökamaa, pelissä on erityisiä ihmisiä, joihin luodaan kaappaamisen jälkeen syvempi side. Konsepti herättää mielenkiinnon hetkessä, pelimekaniikka kehittyy houkuttelevasti ja kokonaisuus palkitsee pitkäjänteisellä tarinalla ja haasteella, draamalla ja tulkinnalla. Sen pienistä lätäköistä heijastuvat korkeuksiin kohoavat rakennukset. Tarkoitus on pomppia aina vain uusien ja uusien pelihahmojen välillä eteenpäin. Taistelu alkaa ja on todennäköisesti saman tien myös ohi. Tehtävä ilmaantuu. Kulunut asfaltti kiiltää pikaisen sateen jälkeen tummana ja märkänä. Johannes Valkola Unisen utuinen toimintaseikkailu Slitterhead luikertelee päähäsi ja ottaa sinut omakseen. Se laskeutuu alas ja löytää hahmon, ruskeanvaalean kulkukoiran. Jos oppii. Heistä tulee tavallaan ystäviä, joiden kohtaloihin tarina alkaa pureutua. Pelin lomassa oppii tuiki tärkeitä taitoja, joista pitkät iskusarjat mahdollistava ajanpysäytys oli eritoten mieleeni. Ikäraja: 18 henkilöstä tulee taas uusi pelihahmo, mutta jälleen ohikiitäväksi hetkeksi. Kykyjä, kuten pistoolimaisia taikoja, parannusloitsuja ja tikaripommeja, nostetaan tasoissa. Slitterhead vie toteutusta pidemmälle. Kun Hyoki valtaa koiran tajunnan, eläimestä tulee pelihahmo, jolla liikutaan likaisilla, tukkoisilla teillä etsien oikeaa reittiä eteenpäin, kunnes eteen tulee este, josta pikinokka ei pääse. Nappia painamalla ruudulle luikerteleekin jotain, joka muistuttaa ilmassa uivaa sähkömatoa. Siitä ”NE” JOSTAIN TOISESTA MAAILMASTA Bokeh Game Studio Arvosteltu: Xbox Series X Saatavilla: PC, PS4, PS5, Xbox Series Muuta: Ilmainen demo Steamissa ja PlayStation Storessa. V aikka Slitterheadissa pätkitään ihmiseksi naamioituvia hirviöitä keskellä kaakkoisaasialaista suurkaupunkia, olen varma, että tällaista peliä et ole ennen pelannut. Unisen utuinen toimintaseikkailu ”NE” JOSTAIN TOISESTA MAAILMASTA 44 180641_.indd 44 180641_.indd 44 19.2.2025 15.32.46 19.2.2025 15.32.46. ”Nappaa koira, valloita sen mieli”. Kamera liitelee näkymässä kuin haamu. Hikiset ihmiset kulkevat kaduilla, juttelevat toisilleen nurkissa ja käytävillä, joku polttaa tupakkaa parvekkeella. Ja voi jäädä nytkin kesken, sillä vaikka Slitterhead on kekseliäs, riskejä ottava peli, sen tavat pitää opetella ennen kuin siitä oppii pitämään. Siinäkin noustiin korkeuksiin ja vilkkailta kaduilta valittiin kohdeauto, jonka sisään sujahdettiin sekunnissa
Parryt vaativat tutun oikea-aikaisen ajoituksen, mutta nyt aikaikkuna on hyvin erilainen kuin mihin genressä on totuttu. Parrya on myös syytä odottaa aivan viime tippaan, sillä siten aktivoidaan hetkellinen ajanhidastus Bayonettan tyyliin. 45 180641_.indd 45 180641_.indd 45 19.2.2025 15.33.02 19.2.2025 15.33.02. Vihje siitä suunnasta vilkahtaa hetkeksi ruudulla, tosin silloinkin täytyy olla hereillä, jotta ehtii alta karkuun, jos vihollinen suorittaakin blokkaamattoman iskun. Pidän todella paljon siitä, että peli pakottaa opettelemaan omat sääntönsä eikä seuraa orjallisesti muiden teosten askelmerkkejä. Jos liikaa hahmoja menehtyy, peli on ohi. Eikä ihme: Slitterheadin on inspiroinut Hongkongissa sijainnut Kowloonin kaupunginosa, joka tunnettiin myös nimellä Walled City, muurattu kaupunki. Ne omat erityispelihahmot ovat tietenkin vahvimpia, mutta ei normikansalaisiakaan kannata ohittaa. Hahmon nopea ja luonteva vaihto on tärkeää voittavan pelaamisen kannalta. Syvällistä pelimekaniikkaa ja tiukkaa tarinankerrontaa tukee Kowloonin innoittama tapahtumapaikka. Myöhempi osa Shenmue II:sta sijoittui juuri Kowlooniin. Parry suoritetaan poikkeavasti: ei napilla, vaan nopeasti oikeanpuoleista ohjaintattia oikeaan suuntaan liikuttamalla. Väkevimmät slitterheadit ovat kuin jättimäisiä, limaisia hyönteisiä, jotka näyttävät lähinnä hapon runtelemilta jättisirkoilta ja huitovat yliluonnollisella voimalla. Walled City oli täyteen rakennettu, erittäin tiheästi asuttu alue, jossa elettiin poliisivallan ulkopuolella ja joka purettiin vuonna 1994. Kuten hahmoja, joiden päästä lähtee lonkeromainen olio, joka muistuttaa käärmettä tai matoa. Slitterheadit hoidetaan lähitaistelulla. Pelasin Slitterheadin Xbox Series X:llä, jolla se rullasi varsin vaikuttavasti. The Thing vastaan The Things Pointti on kukistaa slitterheadeja, vahvoja vihollisia, jotka aluksi näyttävät tavallisilta ihmisiltä, mutta paljastuessaan ottavat todellisen muotonsa. Hahmoilla voi myös hyppiä vaikkapa korkeiden rakennusten katoille hirmuloikilla valotaulujen päältä. Toimintaa on luettava vauhdilla ja tarkasti, pelin vaatimalla tavalla. Omaa pelihahmoa on vaihdeltava, jotta pääsee iskemään selustasta uudella hahmolla. Kovista kuopista Osa pelistä on taistelua, osa kuin visuaalista novellia ja osa ympäristöntutkimista, joka tuo mieleen Yu Suzukin legendaariset Shenmue-pelit. Heilläkin on omat taitonsa, joihin ei muuten pääse käsiksi. Vihollisten iskuja voi paeta hylkäämällä vanhan hahmon, ja iskeä sivusta tai takaa uudella hahmolla. Myös parryjen erikoiset ajoitukset täytyy sisäistää. Hahmojen välillä pomppimalla pääsee sekä turvaan lataamaan energiaa että auttamaan taistelun tuoksinassa kaatuneita pelihahmoja, jotka muuten pian menehtyvät kokonaan. Oppi vastukset ojaan kaataa Syvyyttä, haastetta ja opettelua kamppailuissa piisaa, sillä Slitterhead on kuin villipeto, jonka kesyttämisessä maltti on valttia. Iskusarjat ovat pelimekaniikan perusta lajityypin perinteiden mukaan, mutta nyt hommassa on kiehtova tuore kulma: pelihahmoa pystyy vaihtamaan kesken kaiken hyökkäyksen tai puolustuksen lomassa. Tärkeää on harjoitella pelin torjuntaja vastaiskumekaniikka, joka poikkeaa monista muista lajityypin vastaavista. Tällaiset pelit muistan läpäisyn jälkeen huomattavasti pidemmän ajan kuin normilätkinnät. Kamppailut ovat nopeasti ohi, ellei ole hereillä. Mekaniikan ja ohjaustavan muodostaessa pelille oman identiteetin siihen syntyy henkilökohtainen yhteys
SLITTERHEAD 90 Rohkean tekijätiimin ainutkertainen Slitterhead kertoo synkän tarinan erikoisella pelimekaniikalla. Silent Hill-, Forbidden Sirenja Gravity Rush -sarjat luonut Keiichiro Toyama perusti oman studionsa vuosikymmenten uran jälkeen. Sekä myös päähän. Väitän, että syynä on juuri sen omalla tyylillä toteutettu taistelu, jonka tavat pitää oppia, muuten alku masentaa ja luo väärän mielikuvan. Tai ”uuden”, koska se on täynnä kovia ja tuttuja nimiä Sonyn maineikkaan ja kitkerästi lopettaneen Japan Studion poispotkituista työläisistä. Hyvää + Audiovisuaalisesti tyylikäs, pelimekaniikka vaatii opettelemaan. Bokeh Game Studion puikoissa hän saanee toteuttaa itseään vapaan uskaliaasti. Kaiken takana on Keiichiro Toyama, jonka odotettu uutuusteos Slitterhead on. Huonoa . Pelistä tehtiin myös ilmainen demoversio, mikä on nykyään harvinaista. Slitterheadissa on samaa . Unien ja eri todellisuuksien välillä liikkuva Slitterhead ottaa paikoin täysin toisenlaisen olomuodon. HAAMULLA ON TEKIJÄNSÄ Slitterhead on tehty harvinaisen kovalla riskillä, sillä peli ei noudata markkinointitutkimuksia eikä yleisön tavanomaisia odotuksia, pikemminkin se selvästi haluaa murskata nuo kummatkin. Jälki on väkevää. Mättö ei ole pääasia, yllättäen yksinäisyys on Slitterheadin kantavia teemoja. Slitterheadilla Toyama osoittaa, että mestarin ote on yhtä tiukka kuin ennenkin. Mutta kauhua siinä ei oikeastaan ole, vaikka ennakkomarkkinointi siihen viittasikin, pikemminkin painostavaa tunnelmaa, joka jää kummittelemaan luihin ja ytimiin. Kaikki eivät ole samaa mieltä, sillä Slitterhead on saanut maailmalla masentavan vaisun vastaanoton. Hienoa, että ohjaaja, joka on aina luonut uutta ja ennennäkemätöntä, on pystynyt pitämään asenteensa, vaikka ura onkin kokenut kolhuja. Sen kaupunki on läkähdyttävä, sokkelomainen suurkaupunki, jossa ihmiset ovat yksinäisiä, elävät päivästä päivään ilman tarkoitusta, hukkuen omaan mieleensä. Slitterheadissa Kowloon on kuvitteellisessa muodossa, lähinnä innoituksena. Minut se otti valtaansa varsin vaivattomasti. Slitterheadin tuotti The Last Guardianin tuottaja Kazunobu Sato, pelisuunnittelusta vastaa niin ikään The Last Guardianin ja Puppeteerin pääsuunnittelija Satoru Yamabe sekä musiikin on puolestaan säveltänyt maineikas Silent Hillja Grasshopper Manufacture -mies Akira Yamaoka. Tulkinnallisuus on pelin voimavara, pelissä on samaa lokeroimatonta luonnetta kuin vaikkapa Goichi Sudan oudossa tuotannossa. Tarinan ytimessä on kaiken keskipisteessä oleva haamu, joka nappaa hahmoja itselleen, lopulta vain jutellakseen heille. Viimeistelty ja näkemyksellinen Slitterhead on jotain, jollaista en ollut koskaan aikaisemmin pelannut. ilistä kuin Toyaman aiemmin luomissa upeissa sarjoissa Silent Hill, Forbidden Siren ja Gravity Rush, jotka nekin tarjosivat aina jotain uutta ja ihmeellistä. Sitä käsitellään painokkaan dialogin, yllättävien tapahtumien ja persoonallisten hahmojen kautta. Peli on kokonaan uuden Bokeh Game Studio -tiimin työtä. 46 180641_.indd 46 180641_.indd 46 19.2.2025 15.33.14 19.2.2025 15.33.14. Eriskummallisuudessaan vaikea lähestyä. Toyama on arvostettu pelisuunnittelija, joka lähti Sonylta vuosikymmenten jälkeen perustaakseen oman studionsa. Odotukseni olivat korkealla, mutta Slitterhead ei petä
Team Ninja kertoi julkaisevansa 30-vuotisen taivalluksensa kunniaksi Unreal Engine 5 -graBACK IN BLACK fiikalla uuteen uskoon muovatun version kivenkovasta klassikosta: Ninja Gaiden II remasteroidaan ja nimeksi tulee Ninja Gaiden 2 Black! Ja uusintaversion kerrottiin olevan ulkona heti! Loistava ajoitus, sillä putkeni seuraava peli olisi ollut juuri Itagakin viimeiseksi jäänyt Ninja Gaiden II, uusintaversio tipahti syliini kuin tilauksesta. Team Ninja -putki päällä voitte kuvitella iloni Xbox Developer Directin jälkeen: Ensin Team Ninja paljasti, että sarja palaa Ninja Gaiden 4 -pelissä, jota he tekevät yhteistyössä PlatinumGamesin kanssa. Homma on Sigma 2:n sensuurin jälkeen jälleen brutaalia ja toimii upeasti. Ensimmäisestä osasta tehtiin tiukempi ja lisäreillä lihotettu Black-versio jo vuosi julkaisun perään, mutta kakkos-Blackia piti odottaa 17 vuotta. Mikäs pelatessa, sillä tokiolaistiimi Team Ninjan hämmästyttävä taituruus niin teknisesti kuin pelimekaanisesti loistaa täysillä, nämä pelit eivät ole edes vanhentuneet. Raajansa menettäneet viholliset voi lopettaa yhdellä napinpainalluksella, mutta haavoittuneet viholliset ovat silti normaalia vaarallisempia. Vertailun vuoksi pelasin Xbox 360:lla alkuperäistä Ninja Gaiden II:sta tämän arvion ohessa. H arvassa ovat pelit, joissa ninjatunnelma on yhtä tiukka kuin kahdessa alkuperäisessä Ninja Gaidenissa. Johannes Valkola Kun ninjalla vihdoin vetää mustiin, tiedossa on tappavaa toimintaa. Ryu silpoo vihollisilta raajat ja kukistaa jätit, juoksee eteenpäin seinämiä pitkin ja kipittää vetten päällä. Nostan sen edelleen yhdessä ensimmäisen Ninja Gaidenin kanssa koko 3D-toimintagenren keskeisimpiin teoksiin. Jäinkin pohtimaan miksi peleissä on normi, että viholliset eivät kärsi iskuista, vaan vasta energiamittarin huvettua kaatuvat maahan kuolleina. 47 180814_.indd 47 180814_.indd 47 19.2.2025 15.34.51 19.2.2025 15.34.51. Kerran hyvin tehty on aina hyvin tehty! Yksi syy on Team Ninjan perustaja, silloinen vetäjä ja pääsuunnittelija Tomonobu Itagaki. Odotukset ovat korkealla, palkitaanko ne. Sitten siirryin Xbox 360:lla Dead or Alive 4:een, pelattuani ensin väliin Nintendo DS:n Ninja Gaiden: Dragon Swordin. Jos Gaideneita ei ole pelannut aikoihin, on ehkä unohtanut, miten valtavan nopeita ja virtaviivaisia pelejä ne ovat, ja ylitsepursuavan vaikeita! Hyökkäykset, torjunnat, vastaiskut ja viime hetken väistöt on tehtävä silmänräpäyksessä, vaistonvaraisesti. Nyt haavoittuneet ninjat ja muut örkit hilaavat itseään vaivalloisesti Ryun luokse yrittääkseen viimeistä iskua. Vaatimattomien lisäosien aika on ohi! Sitten tippui todellinen pommi. Hän nousee hetkessä läpi putkien ja hormien hyppien pää alaspäin tasajaloin seinästä toiseen. Ninja Gaiden Black 2 ilmestyi hyvään saumaan, sillä minulla on ollut käynnissä kova Team Ninja -putki. Ensin Dead or Alive 3, Dead or Alive Ultimate ja Ninja Gaiden Black, kaikki alkuperäiseltä Xboxilta. Kovasanaisen ja kiistanalaisen perfektionistin Itagakin johdolla studio nousi huipulle peleillä, jotka huokuivat sekä japanilaista estetiikkaa että länsimaista rock and roll -asennetta. Silpomissysteemi on pelimekaniikan keskeinen osa-alue. Silpomisen ohella on tärkeää suorittaa Ultimate Technique -liikkeitä, voimakkaita lyöntinappia pohjassa pitämällä ladattaTeam Ninja / Koei Tecmo Arvosteltu: PS5 Pro, Xbox Series X Saatavilla: PC, PS5, Xbox Series Näyttävä Ninja Gaiden 2 Black uhkuu rock and roll -asennetta. Siinä on remasterilla melkoiset jika-tabit täytettäväksi! Silvon salvon Ninja Gaiden 2 Black tekee heti väkivahvan vaikutelman, se ylikuormittaa aistit niin näyttävyydellään kuin pelattavuudellaan
via iskuja, jotka osuessaan aloittavat villin miekkashow’n. Pidän etenkin uusitusta valaistuksesta, joka luo tapahtumiin tiettyä realismia, mutta japanilaisen videopelimäisyyden hengessä. Yksityiskohdat ovat tarkkoja, maisemat komeita ja lohikäärmeninja itse eli päähenkilö Ryu Hayabusa näyttää muutoksineenkin tismalleen oikealta, kuten myös kaikki muutkin tutut hahmot. Peli on kummallakin komea ja molemmat tarjoavat lukitun 60 fps -kokemuksen, jollaisena tämän tyylinen peli ehdottomasti pitää kokea. Upeasti uusittu 60 fps -moodinsa myötä Ninja Gaiden 2 Black nousee tuoreiden Silent Hill 2:n ja Tekken 8:n joukkoon näyttämään, miten klassikkosarja muokataan uuteen uskoon Unreal Engine 5:llä. Kamerakulmat ovat parempia ja niitä on helpompi säätää oikealla tatilla. NINJA GAIDEN 2 BLACK Vaikka pohjalla on Ninja Gaiden Sigma 2 eikä alkuperäinen Ninja Gaiden II, onneksi edes vihollisia on ruudulla enemmän. Etu näkyy myös 120 fps -tilassa, joka on silti sen verran sumea ja värimäärittelyltään pielessä molemmilla laitteilla, että en suosittele. Tunnelma on silti vanhan hengen tavoittava ja sitä siististi kunnioittava. Paneutuminen palkitaan yltäkylläisesti, vaikka uusintaversio aiheuttaakin yhden pettymyksen: Ninja Gaiden II Black ei perustu alkuperäiseen peliin, vaan myöhäisempään, sitä muuttavaan Sigma 2-versioon. Miten tällaista asiaa ei saada korjattua kalliista maailmanluokan grafiikkamoottorista. 48 180814_.indd 48 180814_.indd 48 19.2.2025 15.35.01 19.2.2025 15.35.01. Jälki salpaa hengen. Erot konsoleiden välillä ovat pienet, mutta vähemmän yllättäen voiton vie Sonyn uusi tehokone: PS5 Prolla peli on skarpimpi ja välianimaatiot sulavampia. En ymmärrä, miksi välianimaatioissa kamerakulman vaihtuessa hahmojen hiukset ja vaatteiden helmat pompahtavat hetkeksi ilmaan tai miksi grafiikan yksityiskohdat ilmestyvät kuvaan myöhässä. Kannattaa muistaa, että alkuperäinen Ninja Gaiden II pyöri yhtä sulavasti vasta Xbox One X:llä ja Series X:llä. Yksi Unreal Enginen ominaisheikkous häiritsee vuodesta toiseen. Team Ninja ei ole käyttänyt omaa grafiikkamoottoria, mutta taituruus Unreal Engine 5:n parissa ei jää epäselväksi. Pelaaminen on kihelmöivän jännittävää. He käyttävät moottorin tarjoamaa dynaaminen valaistusja heijastusjärjestelmä Lumenia sekä geometriasysteemi Nanitea, mitkä usein kampittavat sulavaa konsolikokemusta. Testasin Ninja Gaiden 2 Blackin sekä Xbox Series X:llä että PS5 Prolla. Ultimate Techniquet voi lisäksi linkittää toisiinsa lataamalla liikettä oikeaan aikaan, kunhan taistelutantereella on kaatuneiden vihollisten pudottamaa energiaa. Tämän aikana Ryu on hetken kuolematon aiheuttaessaan itse hurjaa vahinkoa vastapuolelle. Peli ihastuttaa puhtaudellaan: actionissa ei ole mitään turhaa ja kyse on aina omista taidoista. Mutta ei nyt. Tämä on noloa ja syö elokuvamaisen kerronnan arvokkuutta. Lohikäärmeninja Ryu Hayabusa yltää taitavan pelaajan käsissä melkoisiin ihmeisiin. Team Ninja on remasteroinut pelin samalla lailla kuin Demon’s Soulsin, Metroid Prime Remasteredin ja Super Mario RPG:n niin, että uusiksi vedetty ulkoasu kumartaa vanhalle, mutta tuntuu modernin raikkaalta. Myös jousella ampuminen on nyt suoraviivaisempaa. Suora Sigma 2 -käännös tämä ei ole
Muutoksineenkin Ninja Gaiden 2 Black tavoittaa alkuperäisteoksen hengen. Minulle juuri se on Ninja Gaiden II:n tarkoitus. Peli on raudanluja toimintakokemus, joka saa pelaamaan luottamaan kykyynsä yltää mahdottomiin tekoihin ja uskomaan olevansa koko elämänsä treenannut, vaarallinen ninja. Siinähän määrä selkeästi putosi Ninja Gaiden II:n läkähdyttävästä joukkovoimasta, johon edes tämä uusintaversio ei yllä. Hyvää + Lajinsa antoisin ja puhtain actionpeli. Pelissä kokee kyllä koko tunneskaalan, niin huumaavat nousut kuin musertavat laskutkin. ikka on toiminnan aikana erittäin kaunista. Bonustehtävät istuvat riittävän hyvin osaksi pelikokemusta, vaikka ne vasta Sigma 2:ssa lisättiinkin. Suosikkini on kahden käden aasialainen Lunar Staff -rautakeppi. Pohjautuu Sigma 2:een II:ne sijaan. Kenttäsuunnittelussa on myös pienoisia muutoksia, ja ruudulla on yhtä aikaa enemmän vihollisia kuin Sigma 2:ssa. Myös Sigma 2:n kaksi uutta loppupomoa, kuten ensimmäisen kentän patsaspomo, on karsittu pois. Laveuden ja kenttien määrän tunnetta korostaa myös pelattavuuden jatkuva salamavauhti. Niissä pelataan eri naishahmoilla, joilla on omat aseet ja kykynsä. Veikkaan, että Tomonobu Itagaki olisi vaatinut tältä vielä enemmän. Läpipeluun jälkeen olin täysin puhki. 49 180814_.indd 49 180814_.indd 49 19.2.2025 15.35.16 19.2.2025 15.35.16. Vaikka Sigma 2 näkyy, Ninja Gaiden 2 Black ei sensuroi väkivaltaa. 89 Uuteen Unreal Engine 5 -uhoon uusittu Ninja Gaiden 2 Black on klassikon komea comeback ja erinomainen toimintapeli. Se on upea niin uusitulta graa. Olin yllättynyt, kuinka pitkä peli tämä oli. Mojimi käyttää naginata-peistä ja taitaa tuplahypyn, Rachel huitoo kahden käden jättivasaralla, ja Ayane viskoo räjähtäviä kunai-tikareita. Vihollismäärän ohella selkein muutos Xbox 360 -originaalista on se, että haastetta on pudotettu. Huonoa . Mutta kelpaisiko remaster masterille. selta tyyliltään kuin ajattomalta pelattavuudeltaankin, mutta pohjautumalla Sigma 2 -versioon eikä alkuperäisteokseen se ei täysin oikeuta Black-nimeä. Katana on ehdoton valintani, mutta mukana on seitsemän muutakin pelityylin muuttavaa asetta. Sääli, mutta onneksi tarjolla on useita vaikeustasoja, joilla pelin saa puskemaan tarpeeksi vastaan. Unreal Engine 5 -gra. Nautin siitä, että naiset rikkovat normipelin rytmin, vaikka kohtaukset tuntuvatkin hieman irrallisilta. Ninja Gaiden 2 Black on puoleensavetävä mutta hitusen ristiriitainen julkaisu. Mukana ovat Sigma 2:n kolme lisätehtävää, jotka uppoavat osaksi pääjuonta. Välillä luulee pystyvänsä ihmeisiin, olevansa maailman valtias, sitten mieli mustuu, enhän osaakaan yhtään mitään
Nyt sitä on – nopanheitto – 13 vuorossa. Risto Karinkanta Luo omat sääntösi ja säästä – nopanheitto – kolme euroa. Kuvittele vaikka korttia, joka lisää ladattavien aseiden vaikutusta neljällä. P arhailta kannattaa kopioida, ja niitä riittää, sillä erinomaisia korttipohjaisia kevytrogueita Slay the Spiresta Balatroon on tarjolla paljon. Kaikkein tärkein uusidea syntyy kuitenkin suuresta maailmankaikkeuden lait muuttavasta jumalanopasta. Hulluus ei edes pääty tähän, sillä nopalla pystyy muokkaamaan myös sääntöjä. Kalastajan tielle tulee useampi mutka, kun pelaajan on läpäistävä kolme pomokoettelemusta ennen kuin vieheen saa iskeä jorpakkoon. Tämä on myös pakollista, sillä vaikeutuvia vihollisia ei huijaamatta voiteta. Nyt se maksaa – nopanheitto – vitosen. Tietenkin lukuisia muitakin mekanismeja löytyy roppakaupalla. Siis käytännössä mitä tahansa. Syvemmällä vilkaisulla tajuaa sen olevan todella monimutkainen viritys, jossa pelin sääntöjä voi muokata uskomattomiin suuntiin. Hirveän suuria innovaatioita ei liikkumiseen ole keksitty, mitä nyt osa sattumaruuduista sisältää yllättäviä insidenssejä. Pomolla on 200 terveyttä. 50 180695_.indd 50 180695_.indd 50 19.2.2025 15.38.19 19.2.2025 15.38.19. reää, punaista ja mustaa. With great power comes great responsibility, sillä sukkelasti käytettynä tällä saa pelin rikottua nopeasti ja nokkelasti. Suuri osa paremmista korteista vaatii värillistä manaa, jota on tarjolla sinistä, vihTARU NOPAN HERRASTA Ultra Piggy Studio / Gamera Games Arvosteltu: PC Versio: 1.1.13 Minimi: Intel Core i5, 16 Gt muistia, Geforce GTX 1050 Testattu: Intel Core i910900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: Ei tiedossa. Kaiken tavoitteena on jalostaa pakkaa mahdollisimman toimivaksi. Nyt se on – nopanheitto – yli kolme. Varsinkin väistötaito voi olla turhauttava ja pasmoja sotkeva, jos vihollisella on vaikkapa 50 prosentin todennäköisyys välttää vahinko. Näitä voi tuottaa hylkäämällä kädestä kortteja poistopakkaan, jolloin yksi neutraali mana muuttuu kortin väriä vastaavaksi manaksi. Sääntökirjan mukaan jokainen nopanheiton tulos yli 20 on kriittinen. Tällaisella kombolla loppupomokin tippuu ensimmäisellä vuorolla. Luonnollisesti läpäisyn jälkeen avautuu minipeli, jossa kalat on saatava vielä koriin. Nyt sitä on – nopanheitto – kahdeksan. Artefakti maksaa kaupassa 15 kultarahaa. Siihen käytössä on The One Dice tai siis Mahtinoppa, sekä ilmaiseksi pelattava pelikortti, jolla mitä tahansa pelin numeroa voi muokata. Onko käytössä vain kolme manaa. Suurin uusi idea liittyy satunnaistamiseen: monet vaikutukset tuottavat kiinteän vahingon sijaan esimerkiksi D12:n verran vahinkoa, eikä tilanteen laskeminen etukäteen ole aina triviaalia. Nyt se vaikuttaakin jokaisella käyttökerralla – nopanheitto – 18:lla. Kopioimalla sopivan soveltavasti voi luoda entistä monikerroksisempi kokonaisuus, tällä kertaa soppaan lisätään nopanheittoa. Perusmekaniikka on Slay the Spiresta tuttu: kullakin vuorolla pelaajalla on käytettävissä kolme väritöntä manaa, joita kuluttamalla pöytään voi iskeä kaikensorttisia kortteja puhtaista hyökkäystai puolustuskorteista monimutkaisempiin tukikortteihin. Alun epätoivo muuttuu nopeasti höyryjyrääväksi maniaksi. Reittinsä kartalla saa valita vapaasti ja vahinko säilyy karttaruudusta toiseen, kunnes lepotauko nuotiolla tai välipomon kukistaminen tarjoaa kaivatun huilitauon. Kuvitus on paikoitellen todella simppeliä. Kierrosten luuppi on standardin mukainen: alkupakassa on vain peruskortteja, mutta matkalla mukaan tarttuu entistä kiharaisempia kortteja, joiden synergioista on kyettävä rakentamaan loppupomon kestäviä komboja. Purple Haze Taisteluiden välillä pelaaja liikkuu kartalla, joka sisältää perinteisiä kauppoja, kortinpäivitysseppiä, pikkupomoja, korttisilppureita ja satunnaiskohtaamisia. Nopat kertovat, komisario Palmu Diceomancer vaikuttaa aluksi vain yhdeltä geneeriseltä korttikevytroguelta muiden joukossa. Tavalla jollaista ei ole ennen nähty. Osa vaikutuksista kestää vain taistelun ajan, mutta nopan avulla voi muuttaa lukuarvoja myös pysyvästi. Melkoinen kalajuttu Päähenkilö haluaa vain päästä nappaamaan kaloja, mutta seikkailu nappaa hänet ensin
Näiden kahden ääripään välillä on kapea hauskuuden käytävä, jolta pois horjahtaminen on helppoa. Pystyisinkö... Urkuauki! 864 vahinkoa yhdellä kortilla! Tällä tykillä tippuu loppupomokin laakista. Ja genren luonteen mukaisesti ensimmäinen läpäisykerta on vasta alkua, sillä korkeampia pistepotteja kerätään vaikeutetuilla lisäkierroksilla. 51 180695_.indd 51 180695_.indd 51 19.2.2025 15.38.55 19.2.2025 15.38.55. Hirvipaisti paloi poroksi Tasapainon lisäksi visuaalinen toteutus on hirveä, enkä tarkoita tällä sorkkaeläintä. Huonoa . Tasapainotuksesta muodostuu valtava haaste, jota on käytännössä mahdotonta ratkaista. Hyvää + Venyttää kortinpeluugenren rajoja luovasti. pystyisinkö todella muuttamaan tuon numeron... Mekanismi on todella rikki, ja se on rikottu tarkoituksella. On pelaajasta kiinni, onko se hauskaa vai häiritsevää. Mutta kun homma lähtee luistamaan, liukuu kiekko maaliin jo lähes vaivattomasti. Ikivihreä klassikko vai outolintu. Tasapainottavana elementtinä osa jykevimmistä korteista johtaa myös pelatessa sumun etenemiseen. Hyvin eri tyylillä pelattavia hahmoluokkia on kuusi. Tekijät pyrkivät toden teolla rikkomaan rajoja ja puskemaan pelaajaa laatikon ulkopuolelle. Käyttöön avautuu myös pisteitä, jotka mahdollistavat uusien korttien, taitojen, hahmoluokkien ynnä muun avaamisen. Tässä myös onnistutaan: kun pelaaja ymmärtää toden teolla, mitä kaikkia numeroita voi muokata, syntyy mielen poksauttavia elämyksiä. Alussa tarjolla on ainoastaan sinistä manaa käyttävä hahmoluokka, mutta jo muutaman pelikerran jälkeen myös muut perushahmot avautuvat tarjolle. Pieni pistepotin kerryttäminen helpottaa myös eloa, sillä monimutkaisemmille korteille tulee todella käyttöä. Gra. Lastenkirjamaisen simppelillä toteutuksella on varmasti tavoiteltu leikkisyyttä ja vinkeää kotikutoisuutta, mutta lopputulos särkee ainakin minun päätäni. Siihen verrattuna Diceomancer tuntuu oudon junnaavalta ja nykivältä, eivätkä ääniefektitkään pelasta mitään. Nopanheitto... ikka särkee silmiä, haastava tasapainotus. Pienellä kikkailulla saatu 18 manaa riittää monenlaiseen temppuiluun. 81 Monin tavoin outo roguelike kurkottelee pitkälle laatikon ulkopuolelle. Aluksi peli tuntuu mahdottoman vaikealta, kun vihollisten vaikeusaste kasvaa nopeasti. No, ainakaan Diceomancer ei huku massaan, joten aika siirtyä pisteisiin. Myös pelin sääntöjä voi muuttaa lennosta. Lähes kaikki kilpailevat pelit tarjoavat nopeaa ja napakkaa kortin läiskettä, kuten vaikka Monster Train, jonka pelijuna puksuttaa eteenpäin lähes omalla painollaan. Diceomancer iskee samaan koloon, johon Balatron kaltaiset korttipelit ovat luoneet jo melkoisen kokoisen railon, mutta se vääntää aukkoa entistä suuremmaksi. Oho, tästähän syntyi aivan älytön kombo! Samalla tämä nokkela perusmekaniikka iskee toden teolla näpeille, sillä toiminta tuntuu aina joko liian helpolta tai liian vaikealta. Liikkuminen sivulle tai jopa taakse onnistuu, mutta pelaajaa jahtaa FTL: Faster Than Lightista tuttu purppurasumu, jonka peittoon ei ole saa jäädä
Kenttiä ei myöskään rakenneta proseduraalisesti, vaan ne liittyvät tiukasti pelin tarinaan ja niitä on käsittämättömän vähäiset viisi kappaletta. 10: Kyle tietää syyn talvimyrskyyn. 12: Kuvassa pelin ainoa hauska vitsi. 11: Gra. Satunnaiset buustikortit eivät muuta peliä tarpeeksi. Kamera on liian lähellä toimintaa ja ruudulla on liikaa gra. 04: Välillä meno näyttää South Parkilta. 09: Kyle on ensimmäinen bossi. Jatko-osa Fractured But Whole (Pelit 11/2017, 91 p.) on myös ilmeisen pätevää työtä, mutta jäi minulta supersankariväsymyksen takia väliin. Tuttuja paikkoja, sarjan hahmoja, hahmoeditorin vaihtoehtoja ja aseita on erittäin niukasti. Lame! Pahinta on pelimekaniikka, joka on suorastaan loukkaavan huono ja typerä. Snow Dayssa lumimyrsky hautaa South Parkin alleen, koulut suljetaan ja lapsilla on vapaapäivän verran aikaa ottaa toisistaan mittaa. 06: Taistelu on häsellystä. 02: Satunnaiset buustikortit eivät muuta peliä tarpeeksi. Alku tympii heti, sillä peli tallaa kymmenen vuotta vanhoja latuja rakentaessaan maailmansa Stick of Truthista tuttujen fantasiakliseiden varaan. Ropeduon jälkeen Eteläpuiston pelirintamalla on kuitenkin ollut monta vuotta hiljaista Phone Destroyer -mobiilipeliä lukuun ottamatta. Taiat ovat tuttuun tapaan pieruja. ikka näyttää eikä näytä hyvältä. Vuonna 2024 ilmestynyt South Park: Snow Day valitettavasti vahvistaa tätä mielikuvaa ja palauttaa pelisarjaa rumille juurille. Lumipäivä on täsmälleen ysärin South Park -pelin (Pelit 4/99, 30 p.) kaltainen puoliraaka, ei edes keskinkertainen vötkäle. 03: Hahmoeditori on suppea. 07: Tuttuja paikkoja on kiva bongailla. KäsikirLOSKAA PUISTOSSA Question / THQ Nordic Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Switch, Xbox Series X / S Moninpeli: 2–4 pelaajaa netissä Ikäraja: 16 KUVATEKSTIT: 01: Taiat ovat tuttuun tapaan pieruja. ikkatyylien sekoitus ei ihan toimi. 52 180536_.indd 52 180536_.indd 52 19.2.2025 15.44.52 19.2.2025 15.44.52. South Park Snow Dayssa ei ole kentältä kerättäviä varusteita ollenkaan, vaan uuden aseen saa vain bossitaistelun voitettuaan. 08: Randyn sekoilu jää laihaksi. Valitettavasti. V uonna 2014 ilmestynyt South Park: Stick of Truth (Pelit 3/2014, 90 p.) on yksi kaikkien aikojen lisenssipeleistä. ikkaa, mutta silti informaatiota onnistutaan pihtaamaan ja vihollisen jousimiehet Gra. Sarjan luojat, Trey Parker ja Matt Stone, olivat ideoineet ja kirjoittaneet roolipeliään ilmeisellä innostuksella, sillä Totuuden tikku pursusi hyviä vitsejä, vanhoja hahmoja ja roiseja uusia ideoita. Ehkä tekijät maalasivat itsensä nurkkaan. joituksen tasosta päätellen Parker ja Stone ovat laittaneet kovimman työpanoksensa rojalteista neuvottelemiseen. Myös visuaalisesti tulee takapakkia, sillä täydellisesti telkkarisarjalta näyttäneiden edeltäjien 2D-kuvastosta siirrytään kolmiulotteiseen maailmaan. ikkatyylien sekoitus ei ihan toimi. 05: Gra. Mätkintä on aivot hapattavan tylsää ja perustuu mitäänsanomattomien rivivihollisaaltojen nujertamiseen. Ihan hauskat korttibonukset ja muut buustit eivät myllyttämisen monotoniaa muuta, isku-isku-väistö-parannusloitsu pysyy kaavana tappelusta toiseen. Lähtökohta on sama kuin Minecraft Dungeonsissa, eli tunnettua lisenssiä hyödyntävää, ylävinkkelistä kuvattua kimppamätkintää, mutta pelisuunnittelussa on tehty kaikki väärät valinnat. Laihalle menolle ei ole mitään syytä, sillä melkein 30 vuotta pyörineen sarjan maailmassa olisi kyllä mistä ammentaa. Peli on myös hyvin epähauska ja laiskasti kirjoitettu, koska vitsejä on liian vähän ja niiden tilalla dialogissa on paljon kirosanoja. Ei Dungeons mikään ikiklassikko ole, mutta sen luuttikoukku on rakennettu riittävän hyvin ja tappelu on intensiivisen haastavaa. Stick ja Fractured olivat niin täydellisiä pelillistyksiä sarjasta, että niiden jälkeen voi olla vaikea keksiä järkevää jatkoa. Iikka Kivi SOUTH PARK: SNOW DAY! Snow Day palauttaa South Parkin pelihistoriallisille juurilleen. Ihan kivasta Unreal Enginen valonkäytöstä huolimatta maisemat ja hahmot ovat kolhoja
Kyle tietää syyn talvimyrskyyn. Välillä meno näyttää South Parkilta. Samaa suosittelen teille, molempia saa nykyään halvalla, eikä laatu ole laskenut hitustakaan. Kokemus vei huonolla tavalla peliharrastukseni alkuvuosiin, niihin hetkiin, jossa rakkauttani Jurassic Parkiin hyväksikäytettiin Oceanin karmeissa lisenssipeleissä. 50 Snow Day on harvinaisen röyhkeää lisenssiroskaa. Törkeää rahastusta. Massatonta, epäselvää ja epätyydyttävää huitomista ei jaksa varttia kauempaa. Mutta ei huonoa, etteikö jotain hyvääkin: latasin pitkästä aikaa Stick of Truthin takaisin kiintolevylle ja sen jatkoksi pelaan sivuun jääneen Fractured But Wholen lopultakin läpi. Kuvassa pelin ainoa hauska vitsi. Jos vaivaiset viisi kenttää olisivat hitaammin aukeavan pelin päämapit ja muuten myllytettäisiin satunnaiskentissä, kokonaisuudessa olisi paljon enemmän järkeä. 53 180536_.indd 53 180536_.indd 53 19.2.2025 15.45.55 19.2.2025 15.45.55. Screw you guys, I’m going home Yleisesti ottaen Snow Daysta tulee olo, että on saatu alphaversio kasaan ja julkaistu peli. Peli on vieläpä rakennettu kimppaja nettipelin varaan lobbyineen kaikkineen, mutta ajatus näin suppean sisällön toistamisesta moninpelissä on täysin järjetön. Casa Bonita + Toimii juuri ja juuri. Keskeneräisen version tuppaaminen myyntiin selittäisi myös vitsien vähyyden, sisällön kitsauden ja kaikkialla pilkottavat tekniset ongelmat, kuten heikon iskuntunnistuksen ja äänten toistuvat miksausvirheet. Gra. City Wok . Jossittelu ei Snow Dayta pelasta ja tällaisenaan se on hävyttömän huono kokemus. nakertavat terveyttä pelaajan huomaamatta. Ensimmäinen kenttä puudutti päiväunien partaalle ja kun tajusin hyvin lyhyen loppupelin olevan tasan samaa, tympäännyin niin, että lopetin saman tien. Touhu tietysti voisi olla hauskempaa porukalla, mutta niin on myös veroilmoituksen täyttö, eikä minulla nelikymppisenä perheenisänä ole niin paljoa kavereita, että haluaisin vaarantaa yhtään ystävyyssuhdetta ehdottamalla tällaisen ripulipelin tahkoamista. Snow Dayssa tunne oli autenttisesti samanlainen. Kyle on ensimmäinen bossi. Taistelu on häsellystä. Tuttuja paikkoja on kiva bongailla. ikka näyttää eikä näytä hyvältä
Kivaa, mutta entäpä ne A(A)-pelit, joista odotin ennen kaikkea 80-luvun meritaistelupeliä Sea Power: Naval Combat in the Missile Age. ikalla. Merivoima Kaksikosta ruotsalais-saksalais-puolalaisen Triassic Gamesin tekemä Sea Power: Naval Combat in the Missile Age on jo lähellä tasoa, jossa siitä voi kirjoittaa arvostelun tapaista. Lisäksi peli tuntuu vaativan laivastoupseerin koulutusta. Mikromanagerointia voi toki harrastaa aina aluksen manuaaliohjausta myöten, mutta pakko ei ole. 54 180340_.indd 54 180340_.indd 54 19.2.2025 15.55.18 19.2.2025 15.55.18. Tai nimenomaan ovat. Sea Poweriin löytyykin jo Workshopista Fleet Command -tehtäväpaketti. Peliin luvatusta kampanjasta ei vielä näy jälkiä. Raskaan pään Graalin malja on strategisen tason Command: Modern Operations, joka ei gra. Nnirvi SEA POWER: NAVAL COMBAT IN THE MISSILE AGE URBAN STRIFE Pelaajat turhan usein uskovat, että . ikka on toki vain ihailua varten, koska varsinainen pelaaminen tapahtuu karttanäkymässä, ihan kuten jokaisessa merisotapelissä aina ja ikuisesti. Kaikkien ymmärtämänä kuvauksena Sea Power on kuin Harpoon, mutta paremmalla gra. Sekä Sea Power että Urban Strife ilmestyivät viime vuoden lopulla, jee! Early Access -versioina, joten Jee!ni huutomerkki vaihtui kolmeen pisteeseen ja niputan nämä kaksi peliä yhteen juttuun. rman tai tiimin nimi takaa laadun, vaikka oikeasti sen takaavat ihmiset nimen takana. iliksissä. Myöhemmin odotuslistalleni nousi mainiolla demollaan Jagged Alliance 2:n zombeihin yhdistävä Urban Strife. Tutoriaalit ovat (ainakin toistaiseksi) vain videoita. Kumpikin ansaitsee näkyvyyttä ja ehkä muutkin kuin minä tukevat projekteja kukkarollaan, mutta arvosteluun eivät eväät riitä. Myös mittakaavaltaan Sea Power sijoittuu hyvään rakoon. Sea Power on hyvän näköinen ja sijoittuu ihan oikeaan aikaan: 80-luvulla Neuvostoliitto oli vakavasti otettava vastustaja ja teknologia sopivan mutta ei liian hi-techiä. ikalla koreile, mutta sen skaala ja detaljit eivät ole tästä maailmasta. Sen verran pitää olla homma hanskassa ja Clancya luettuna, että ymmärtää, miksi vaijerin perässä vedettävää sensoripakettia pitää huljuttaa inversiokerroksen yläja alapuolella. Itse Tom Cruiseko se siinä starttaa. Pelaaminen muistuttaa aika pitkälle tosiaikaista toimintastrategiaa. Pelit olivat pääasiassa jopa yhden kehittäjän tekemiä, mutta valinnat ovat olleet hyviä, vaikka genreissä on rankasti vaihtelua. Jos tai kun ajannopeutus lähtee automaattisesti päältä, kannattaa odottaa ongelmia. Mukana on nimittäin tukku pelattavia skenaarioita sekä skenaarioeditori, vieläpä Steam Workshop -tuki, joka on jo nyt poikinut todella paljon modeja ja pelattavaa. Tärkeimmät päätökset liittyvät aseiden käytön kynnykseen ei ammuta / saa ampua, jos tulee kohti / tuli vapaa -linjalla, plus tietysti sensoreiden käyttöön. Laivastosota on piiloleikkiä, jossa passiivisensorit ovat poikaa, ja ilman sopivaa ilma-alusta alusten omien tutkien käynnistämistä pitää harkita kaksi kertaa. KEISARIN UUDET VAATTEET Pahimpana ongelmana tallennus toistaiseksi puuttuu, siis pelissä jossa osa skenaarioista voi kestää tunteja. K un David Lagettie vuonna 2018 osti MicroProsen brändin ja alkoi seuraavana vuonna haalia Muinaisen Mestarin iipeitä, odotukseni olivat korkealla. Itse asiassa Classic Harpoon 97 on sekin palaamassa henkiin, julkaisijanaan, kas vain, Microprose. Niitä odotellessa MicroProse kunnostautui pienempien pelien julkaisijana, omia pelinkehitystiimejä Prosella ei siis ole. No nyt kummankin odotus on ohi tai varsinaisesti alkaa, riippuu, miten lasin sisällön kokee. Sea Powerin komea gra. Alkukattauksessa luvattiin uusi B-17-simu, plus merisotaa sekä toisen maailmansodan Tyynellämerellä että 80-luvun Clancy-. Vihje: inversiokerros blokkaa ääntä. Miten kävi yhdelle ysärin suurimmista nimistä sen noustessa haudasta. Tarkempana asiantuntijakuvauksena Sea Power on kaivattu korvaaja Sonalystin modeilla pelastetulle ja elossa pidetylle Jane’s Fleet Commandille (Pelit 5/1999, 65 p.), jossa EA yritti myydä laivastostrategiaa koko kansalle. Aikaa voi onneksi nopeuttaa, tilanteen ulkopuolella jopa satakertaiseksi, ja vastaavasti hidastamaan mateluksi. Erikoismaininnan arvoisia ovat vanhan B-17-pelin remasterointi, hyvä uusversiointi Carrier Commandista sekä, jos sorminäppäryys vain riitti, erikoinen steampunk-peli High Fleet
Lanka puuttuu Hillitsin arvosteluhevoseni, sillä hiomista on vielä. Plussaa dynaamisesta kampanjasta, mutta pelaajan rooli rajoittuu vain sukellusveneeseen. Lisäksi (hyvin vähän Utön näköiseltä) saarelta puuttuu yksi Suomen näkyvimpiä silloisia sotasalaisuuksia eli merivalvontatutka, joten viholliset havaitaan vain merivalvontatorneista, joista yleensä tarkkailtiin kantapeikkojen kerhon minidraamoja. Joka aluksesta saa toki esiin referenssiruudun, jossa listataan sen aseet ja sensorit. Opin muun muassa, jos kuulee hydrofoneista sukellusveneen, sitä ei todellakaan kannata ilmoittaa. Suomen vahvistukset Ahvenanmaalle eivät päässeet perille. Peli ei edes kerro, onko lanka katkennut! Toiseksi lankaohjatut torpedot yleensä kuljetetaan hiljaa mahdollisimman lähelle maalia, vasta sitten kytketään torpedon aktiivisonar päälle. Urhea merimaaliohjus toistaa Luke Skywalkerin kuilulennon. (Klik) Kas, sillä on SA-3-ohjuksia, mikäs niissä on kantomatka. Aseita on abstrahoitu liikaa. (Klik) Ai noin 15 mailia, no piirränpä ympyrätyökalulla rinkulan, etten lennä liian lähelle! Mitä enemmän vihollisia, sen ärsyttävämmäksi ylimääräinen työ käy. Utö kestää! Editori ja Steam Workshop -integrointi ovat loistava peliliike, sillä julkaisua odotellessa pelattavaa riittää, kuten Finnish Navy Mod! Modin tehtävissä liikutaan kasarilla, mutta aiheissa löytyy merikaapelin katkaisua ja Kon. Okei, IT-asema. En tiedä, hakeeko Triassic jotain kasari. sh, ja kas vain! Kaksi kolmesta Triassicin perustajasta oli perustamassa myös Killer. Pääsääntöisesti puhutaan englantia, Suomen Migeissä on punatähdet ja pilotit puhuvat venäjää. 55 180340_.indd 55 180340_.indd 55 19.2.2025 15.56.00 19.2.2025 15.56.00. Lankaohjatut torpedot esimerkiksi eivät ole ohjattavissa vaikka pitäisi, koska se on juuri lankaohjauksen juttu. Samantyyppistä mutta pelimäisempää otetta ja selkärankaa kaipaaville suosittelen peliä Cold Waters (Pelit 10/17, 89 p.), joka on käytännössä hyvän näköinen uusversio Microprosen klassisesta Red Storm Risingista. Norjan ohjusveneiden piiloleikki kertoo miltä peli oikeasti näyttää. Se ei onnistu, ja hakupään mahdollinen aktivoituminen selviää vain klikkaamalla itse torpedoa. Kumpikin vain vaatii töitä ja googlausta, jotta ne saa nykykoneissa toimimaan. Kuprut lähtevät hiomalla, ja Sea Powerin vastaanotto on hyvin positiivista, eikä ihme, sillä jo nyt peli täyttää paikkansa. Mutta nämä ovat asioita joiden kanssa voi elää. Yhdessä skenaariossa viaton kauppalaiva sai maksaa oppirahat, koska oli liian lähellä ohjuksen lentoreittiä. Ne ovat ainoa vaihtoehto meille, jotka haluamme itse ohjata ydinsukellusveneitä ja tuijottaa waterfall-näytön kohinaa etsien merkkejä muista aluksista. Lisäksi peli pihtaa oleellista tietoa. ikti-sarjan Hanko-invaasiota. Omien aseiden kantomatkan saa selville klikkaamalla asetta (jonka jälkeen se onkin helppo vahinkolaukaista), mutta sensoreiden kantavuutta ei välttämättä näe mistään. Nämä kummatkin ovat juttuja, joiden pitäisi olla näkyvissä joka vesselillä aina. Mutta olisiko liikaa vaadittu lyhyt teksti siitä, mihin rooliin/rooleihin alustyyppi on tarkoitettu ja mihin se sopii. Tehtävät ovat kiinnostavia (ja osa aika vaikeita), mutta modi on sikäli kesken, että kalusto ei ole autenttista, vaan valittu pelin tarjoamista optioista mahdollisimman lähelle osuvia. shiä! Rumia mutta edelleen voittamattomia ovat Sonalystin henkilökohtaiseen kipparointiin keskittyvät Sub Command (Pelit 12/2002, 85 p.) ja S.C.S Dangerous Waters (Pelit 3/2005, 90 p.). Pelin teki Killer. Kuninkaallinen Turun rannikkotykistörykmentti torjui hyökkäyksen, mutta kuten jo silloin kerrottiin, venäläiset koneet nitistivät Sergei-pohjaisen ilmatorjunnan hetkessä. Minua kutkutti eniten tehtävä, jossa neukkuhävittäjä ja -fregatti hyökkäävät Utön rannikkolinnakkeeseen, koska tuolla rupisammakkojen täyttämällä Pirunsaarella olen itsekin puolustanut Isäm maata. Sori siitä! Yössä lentää kopteri. Ensitorpedon upottaessa maalin olisi kiva ohjata se varoiksi ammuttu toinen torpedo uuteen maaliin. Tämä on juuri sellainen peli, jollaista uudelta Proselta toivoin. Esimerkiksi käyttöliittymässä, jossa kärpäset ovat käyneet paskomassa käskyt ruudun reunoille. Olen tottunut siihen, että merisotapelit näyttävät samaan aikaan niin omien kuin vihollisten aseiden ja sensoreiden kantomatkat selkeinä rinkuloina. Samoin ASM-ohjuksille yleensä voi määritellä pisteen, jossa ohjus kytkee hakupään päälle. ilistä pelin piirtotyökaluilla
Plussaa hyvästä overwatchista, jonka erikoisuutena meleeaseella käydään toimintapisteiden ja määrittellyn reagointialueen puitteissa lyömässä vihollista, eikä odoteta että se kävelee huohottamaan naamalle. Sen enempää detaljeissa vellomatta kaikki tuntui olevan tehty, siis niin kuin itse tekisin. Toinen Urbanin esikuva, aluksi mainiolta tuntunut Dead State (Pelit 1/15, 83 p.), kaatui lopulta juuri kaiken työläyteen. Epistä, jätkät osuu oikeesti! 56 180340_.indd 56 180340_.indd 56 19.2.2025 15.56.44 19.2.2025 15.56.44. Urban Strike muistuttaa hämmentävän paljon Jagged Alliancea. Odottavan aika on pitkä, sillä pidin pelaamastani erittäin paljon. Demon piti jo ilmestyä vaan eipä ole näkynyt. Ei ihme että kihisin innosta, peli ilmestyisi juuri sopivasti joululomaani piristämään, jolloin sitä olisi aikaa mättääkin! Kävi ilmi, että Early Access -versiossa on vasta pelin alku. Tiimin jäsenille ei ilmeisesti ole luotu esikuvan mukaista keskinäistä henkilökemiaa. Sen verran sentään on vuodettu että pelissä on myös B-24 Liberator. Huolimatta siitä, että tuttu prosenttinäkymä on korvattu omalla systeemillä, jossa noppatuurin osuutta on vähennetty. Pelasin sitä kymmenisen tuntia, minkä jälkeen päätin odottaa koko pelin julkaisua. Task Force Admiral Vol.1: American Carrier Battles eli Tyynenmeren meritaisteluita à la Paci. Paitsi yksi juttu, ja se on tukikohdan ylläpito. Early Access kun on paras tapa pilata pelikokemus, varsinkin tällaisessa juonellisessa pelissä. Fiilis ei ole sattumaa: pelin tekijöistä osa on Jagged Alliance 2 -modaajia, ja se näkyy hyvällä tavalla siinä, että pelissä on hyvin jaggedmainen sielu. Tule tule tulevaisuus Pelialan lähitulevaisuuskriisin etiäisenä pelin hahmopotretit on tehty AI-avustuksella, joskin tiimin omista luonnoksista. On tiimi erilaisia täysin ylilyötyjä persoonia, maittavaa vuoropohjaista taistelua roolipelimaustein, diplomatiaa, tukikohdan kehittelyä ja erilaisia tehtäviä. Urban Strifessä on poikkeuksellisen paljon lupausta, joten jään varovaisen innoissani odottamaan valmista pakettia. Entäpä nuo muut MicroProsen lupaamat isommat pelit. c Air War ja 1942 Task Force ilmeisesti jossain muodossa ilmestyy tänä vuonna. Toki mätiksiä näkyy muutenkin, mutta varsin rajatusti. Nyt minut heitetään välittömästi, ennen kuin pelisysteemi edes on alkanut avautua, syvään päätyyn. Spoileri: vain tekstien oikolukuun. Peli kuulemma viilattiin lopulta kuntoon, mutta vastapainoksi ei toimi enää nykykoneissa. Varmasti siksi Task Force Admiralin Steam-sivulla on “AI DISCLOSURE”, jossa kerrotaan mihin pelissä on käytetty tekoälyä. Kyseessä on zombiepidemiaan sijoittuva peli, jossa pikkukaupunkiin eksyvä pelaaja tiiminsä kanssa pitää paikallisen selviytyjäyhteisön hengissä aluksi etupäässä muita ryhmittymiä vastaan, loppu-uhkana valtava lähestyvä zombie-horde. Ruoka, lääkkeet, huvitukset, kaikki mahdollinen alkaa heti tukikohdasta loppua, tuotannon rakentamiseen ei ole varaa eikä kentältä löytyvä kama tunnu riittävän mihinkään. Käytäntö on hyvä ja toivottavasti leviää. Tekijöiden mukaan joka luodille ja nuolelle lasketaan oikeat lentoradat ja läpäisyt. Kromia toki puuttuu, vastapainoksi kaikki pelillisesti oleellinen toimii todella hyvin. Kauhujen kaupunki Romanialaisen White Pond Gamesin tekeillä oleva Urban Strife nousi tutkalleni kolme vuotta sitten ensimmäisen pelattavan demonsa ansiosta. SEA POWER: NAVAL COMBAT IN THE MISSILE AGE URBAN STRIFE Zombeja joka puolella! Taistelun jaggedius viehättää. Jossain vaiheessa tukikohdasta voi kuulemma lähettää loottaajatiimejä, eikä kapinaa ehtinyt vielä syntyä vaikka moni tavara loppuikin, mutta ominaisuus stressasi jo olemassaolollaan. Vaikka ne näyttävät ihan hyviltä, pelaajakunnan vastaanotto oli hyvin negatiivinen, joten tiimi lupasi korvata ne aikanaan käsityöversioilla. Ehkä paljastuu, ettei tämä ole ongelma, kun pelaa tarpeeksi pitkälle, mutta elämässä on tarpeeksi ongelmia ilman että pelit tyrkyttävät lisää. Ennen joulua julkaistiin vielä kaikki kentät, mutta vain vierailtavaksi, ilman sen kummempaa sisältöä. Juuri tätä naputtaessani yksi pelin tyhjistä kentistä oli taas saanut oikean sisältönsä. Vanhan B-17 The Mighty Eightin remasterointi etenee, VR-versiokin on tulossa, mutta se uusi simu eli B-17 Flying Fortress The Bloody 100th lentää vielä täydessä uutispimennossa, eikä sille ole annettu edes julkaisuvuotta
Huollon nyrkki Pohja oli jo entuudestaan vahva: Armored Brigaden loogisilla näppäinoikoteillä ja sujuvalla käyttöliittymällä sai paimennettua nopeasti niin yksittäisiä tankkeja kuin komppanioita, runsas kalustovalikoima oli mallinnettu pieteetillä, ja pysäytettävään tosiaikaan perustuva käyttöliittymä komentoviiveineen taipui erinomaisesti tosielämän taktiikoiden mallintamiseen. Gra. Antti Eronen ARMORED BRIGADE II Sisäinen animenörttini järkyttyi Armored Brigade II:n julkaisussa: onko 3D sittenkin parempaa kuin 2D. Etulinjaa tukevat kaukaa lentokoneet, helikopterit ja tykistö, joista kranaatinheittimet ovat kentällä, mutta isommat patterit taasen abstraKampanjageneraattorin tyypillinen näkemys reilusta taistelusta: minun puolitoista joukkuettani tankkeja plus kourallinen jalkaväkeä vastaan ainakin kolmea panssaroitua neuvostokomppaniaa. Yllättävästi kaikki puutteetkin ovat samoja: elektroninen sodankäynti ja (laadukkaat) kampanjat loistavat edelleen poissaolollaan, eivätkä isot joukot osaa ylittää siltoja jäämättä jumiin. Pääosin Varhan vanha arvostelu analyyseineen pätee myös kakkospeliin. ikka, tekstuurit ja ajoneuvomallit on tarkoituksella jätetty yksinkertaisiksi, jotta niitä olisi myöhemmin helppo lisätä tekijöiden tai modaajien toimesta. Morjens. Itselleni tärkein uudistus ovat helposti hahmotettavat korkeuserot: nyt hyvät tuliasemat ja väijypaikat näkee yhdellä vilkaisulla. Ykkösosan arvosteli Pelit-lehdessä 1/2019 Ilja Varha, joka totesi loppuyhteenvedossaan Veitikka Studiosin debyyttipelin olevan ”loppusilausta vaille valmis sotapeliklassikko”, jossa tökkivät lähinnä tekoälyn tyhmyydet. Nyt Armored Brigade II on loppusilausta vaille valmis sotapeliklassikko, jossa tökkivät lähinnä tekoälyn tyhmyydet. Isoin muutos on pelimoottorin vaihtuminen kaksiulotteisesta aitoon kolmen D:n ratkaisuun. tua DLC-tauhkaa ole mukana. Hetkinen, kaikuuko täällä. 57 180522_.indd 57 180522_.indd 57 19.2.2025 16.00.54 19.2.2025 16.00.54. Olkoonkin, että pelin LOS-työkalu haittaa valmistelutyötä perustumalla laskennalliseen ja teoreettiseen, ei yksiköiden tosiasialliseen havainnointikykyyn. Taistelukentän mallinnuksessa Armored Brigade loistaa. Kakkosen yksikkökatalogi on sama kuin vanhassa peruspelissä (jonkin verran laajennettuna tosin), eikä myöhemmin julkaisMIKROSSA LÄMMITETTY KYLMÄ SOTA Veitikka Studios / Slitherine Versio: v1.578 Minimi: 2 GHz -prosessori, GeForce GTX 750 2 Gt VRAM, 4 Gt RAM Testattu: AMD Ryzen 5600X 3,7 GHz, NVIDIA GTX 3060Ti 8 Gt, 32 Gt RAM Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa. Parhaana esimerkkinä yksiköille pitää erikseen valita muodostelman ja marssivälien lisäksi vielä lyhyt, nopea tai suojainen reitinhakualgoritmi, joka väärille asetuksille unohtuessaan saa tankkini porhaltamaan metsänreunaan vihollisen suuntaan avointa laitaa pitkin. Alaiset noudattavat käskyjä ja osaavat tarpeen tullen jopa vähän improvisoida, mitä nyt vaativat turhan paljon mikromanagerointia. Tämä aiheuttaa tarpeettoman paljon lälläslää, etpäs näekään -tilanteita. Sentään muilta osin omien joukkojen tekoälyä ja käyttöliittymää on paranneltu, eivätkä Varhan mainitsemat tietä pitkin marssiminen tai pois taistelukosketuksesta peruuttaminen ole enää ongelmia. Esitystapa ei ole näyttävä, mutta se on selkeä, ja oikeastihan pelaaminen koostuu 99 prosenttia ajasta NATO-symboleiden liikkeiden seuraamisesta kartalla. Pelilaudalla pyörii panssareita ja jalkaväkeä tyypillisesti 2–4 yksikön joukkueina, joita komennetaan joko nopeasti yhtenä könttänä tai komentoviivehaitalla yksittäisinä yksikköinä. Onhan se toki nopeaa, mutta… Taistelukosketus No, kuka vanhoja muistelee, sitä uraanitikalla silmään. A rmored Brigade II mallintaa kylmää sotaa komppaniaja pataljoonakokoluokassa vuosina 1965–1991
Päästä! Tai siis, nostan hattua. Jahka tekoälyn metkut oppii, taistelut näyttäytyvät liian ennalta-arvattavina, eikä tunnetta elävästä taistelukentästä synny. Kuitenkin käytännössä oman ydinjoukon saa aina korjattua täyteen iskuun ennen seuraavaa tehtävää, joten systeemi on turha. En ihan äkkiä keksi, miten näin syvällisestä sotapelistä saisi enää helpommin lähestyttävämmän tai ketterämmin käskytettävän. Tätä voisi paikata skriptatuilla tehtävillä tai kampanjoilla, mutta näiden osalta työ on edelleen kesken. Lisäriesana generaattorin laatimissa tehtävissä taistellaan aina kymmenkertaista ylivoimaa vastaan, jolloin K:D-suhdeluvun täytyy olla mallia talHyvällä asemoitumisella pääsee ampumaan vihollista kylkeen. Vastaavasti puolustaessaan se istuu päättäväisesti asemissaan, ihan saARMORED BRIGADE II ma mitä ympärillä tapahtuu. 58 180522_.indd 58 180522_.indd 58 19.2.2025 16.01.22 19.2.2025 16.01.22. Kokemukseni tietokonevastustajasta on sama kuin ykköspelissäkin: hyökätessään se tyytyy zerg-rushaamaan tipoittain kohdealueelle yhtä ja samaa hyökkäysuraa pitkin vailla koheesiota tai mukautumiskykyä. Asia on ilmeisesti työn alla, ja tekoäly saanee jossakin vaiheessa pelaajan valitsemat aggressiivisuustasot. Sopivissa olosuhteissa näkymättömät jalkaväkiryhmät napsivat kaiken liikkuvan kolmensadan metrin säteellä ilman, että kukaan suostuu tekemään asialle mitään. Lakki... Muilta osin omien joukkojen komentaminen on todella sujuvaa ja intuitiivista. Yötaisteluissa valoraketit valaisevat hienosti maastoa. Valitettavasti suurin kompastuskivi on juuri tekoälyn ohjaama maaliosasto. Lineaarisissa kampanjoissa tehtävien lopputulos ei vaikuta mitenkään seuraavaan, dynaamisissa sentään omat tappiot joutuu korvaamaan ja kokemuspisteitäkin kertyy. Keltaiset ympyrät kuvaavat yksiköille määriteltyjä tulenavausrajoja. Lamautuskyvyn ohella kaipaisin pelimerkeilleni enemmän aloitekykyä, sillä esimerkiksi yllättävään lähikontaktiin joutuessaan tankkini saattavat itsepintaisesti puskea läpi, vaikka paljastaisivat tällöin heikon takapanssarinsa viholliselle. Etenkin asutuskeskustaistelu on hermoja raastavaa puuhaa, jossa jokainen kortteli nuohotaan läpi talo kerrallaan. Saattueeni hetkeä ennen ylläkköön ajamistaan. hoituina kuoleman eminensseinä sen ulkopuolella. Simulaatio ottaa huomioon niin osumien etäisyyden, kohteen panssarin kallistuksen kuin sen paksuudenkin. Eteenpäin ei ole mitään asiaa ilman tiedustelun, epäsuoran tulen, savun, suojaavan osaston ja varsinaisen hyökkäävän joukkueen yhteistyötä, sillä vihollinen voi väijyä missä tahansa ja rankaisee armotta virheistä. Etenkin metsämaastossa yksiköiden havaitseminen on niin vaikeaa, ettei edes viereisessä ruudussa olevaa vihollista aina suostuta ampumaan. Staattisten tuliasemien päälle tippuu äkkiä epäreilua tulta, joten vara-asemat ja irtautuminen on parasta suunnitella etukäteen. Köyhdytettyä uraania Julkaisun isoin ongelma on pelillisen sisällön puute. Moninpeliä ei edelleenkään ole, joten pelaamisen mielekkyys on täysin skenaarioiden, kampanjoiden ja tekoälyn toimivuuden varassa. Käskyrepertuaarista puuttuu valitettavasti tulta osoittamaani maaliin -komento niihin tilanteisiin, kun tiedän tasan tarkkaan, missä vihollisen jalkaväki piilottelee, mutta kukaan ei suostu ampumaan suoran näköhavainnon puuttuessa. Taistelupanssarivaunut saa puhkottua kätevästi vain kyljestä tai hyvin läheltä, mikä vaatii sijoittautumisen ja ajoituksen hallintaa. Mukana toimitettavat skenaariot ja kampanjat on käännetty sellaisenaan ykköspelistä, samoin dynaaminen kampanjageneraattori
Etenkin jos ykkönen jäi jostain syystä väliin, tämä on puutteineenkin kokemisen arvoinen sotapeli. Veitikka Studios ahertaa projektin parissa koko ajan, joten toivon mukaan arvostelupommituksesta ajetaan läpi kontaktiin saakka ja jalkautetaan puuttuvat ominaisuudet suoraan kohdeyleisön asemiin. Kampanjageneraattorin uudistaminen on niin ikään tekijätiimin to-do-listalla, mikä toivottavasti pelastaa tilanteen myöhemmin. Ilman niitä eniten kaivattuja pelillisiä uudistuksia. Sillä ylläköllä mentäisiin pisteissä jo yli ysikympin niin että heilahtaa! Tehtäväalueet lohkotaan isommasta pääkartasta. 59 180522_.indd 59 180522_.indd 59 19.2.2025 16.01.53 19.2.2025 16.01.53. visota, mikäli mielii voittaa. Katkoviivaympyrät kertovat, että jostain ko. Isoja massoja saa liikuteltua kätevästi maalaamalla ne kaikki hiirellä RTS-pelien tyyliin. Ykkösen tapaan mukana on sekä Suomen joukot että kotimaista maastoa takavuosilta. Jatkuva epärealistinen selviytymistaistelu alimiehityksellä turhauttaa. Ainakaan vielä. 87 Paras versio Armored Brigadesta. alueelta ammutaan, mutta ampujan tarkka sijainti ei ole tiedossa. Hilaan Varhan pistepottia kuitenkin pikkuisen ylemmäs, sillä kasa on nyt tiiviimmässä ryppäässä. Pidä silmällä päivityksiä! Hyvää + Erinomainen pelimoottorija käyttöliittymäuudistus… Huonoa . Tiivistetysti Armored Brigade II on kuin takavuosien EA:n urheilupelisarjan vuosipäivitys: sama paketti vähän hiotummassa ja näyttävämmässä muodossa. Tulituksen nostattama savu ja pöly alkavat nopeasti haitata näkyvyyttä, varsinaisista savukranaateista puhumattakaan. Porukka jopa päätyy loppuasemiinsa samassa muodossa, jossa ne lähtivät liikkeelle, ellei toisin käske
Niiden näppäimet ovat edelleen hieman kumisen muhjuisia, mutta varsinkin järeisiin asennustukiin ruuvattuna tuntuma on ihan ok ja painallukset toimivat luotettavasti. Varsinkin kun tällä hinnalla ei perinteisesti ole saanut sitä yhtäkään. Winwingin laitteet ovat kuitenkin niin suosittuja ja sen verran esikuvauskollisia, että kaikkein hurahtaneimpien hornetistien OpenHornet-täysreplikaprojektissakin on ohjeet niiden käyttöä varten. Palapeli Winwing julkaisi Phoenix Main Instrument Panelin muutama vuosi sitten Top Gunin jatko-osan epävirallisena oheistuotteena, joten sen ytimenä on F-18:n ohjaamo. Systeemiin voi hankkia erikseen myös F-16:n Integrated Control Panel (ICP) -etupaneelin, jonka saa näppärästi heilautettua F-18:n UFC:n eteen koneen vaihtuessa. Näin lähes välttämätöntä DED-näyttöä ei tarvitse hankkia erikseen, vaan se on automaattisesti käytettävissä aina, kun ohjaamo on F-16-moodissa. Tavallaan kyseessä on myös täsmätuote Suomen markkinoille, vaikka hornetus domesticus finlandus ei ole oikeasti näyttänyt ihan tällaiselta ainakaan enää mid life upgrade -päivityksen jälkeen. MFD-kehikot ovat jo tuttua ja testattua tavaraa. Etupaneeleista jää puuttumaan alaosa, jossa olisi F-18:n omasuojalaitteiston nappuloita ja F-16:n navigointi / löpötankkipaneeli. Varsinaisten painikkeiden välisiin KONEHUONE Hieman esikuvauskollisempi F-18-asetelma ei mene ihan virallisten ohjeiden mukaan, mutta on ihan tarpeeksi tukeva. Ratkaisu on erinomainen kaikille muille paitsi aivan mittatarkkaa F-16-kopiota kaipaaville, sillä ICP ja DED ovat käytännössä yksi toiminnallinen kokonaisuus. Kaksi modernin sotalentosimuloinnin suursuosikkia yhden hinnalla -paketti on joka tapauksessa loistava idea. Esikuva 60 180785_.indd 60 180785_.indd 60 19.2.2025 16.03.58 19.2.2025 16.03.58. Antti Ilomäki WINWING PHOENIX MAIN INSTRUMENT PANEL (VR) + INTEGRATED CONTROL PANEL Winwingin raskaan sarjan hävittäjäohjaamopaketti on täynnä luksustason hulluutta markettihintaan. Toiminnallisesti eroa ei käytännössä ole, tuntumassa vähän. HUD-paneeli tarvitsee UFC:n toimiakseen, kaikki muut osat voi hankkia erikseen. ICP:hen on leivottu mukaan myös Data Entry Display (DED) -näyttö, joka on oiTOSI KOVA PAKETTI keassa koneessa (ainakin simulaattoreissa yleisesti mallinnetuissa versioissa) paneelin oikeassa reunassa. Pakettiin kuuluu F-18-etupaneeli (Up Front Controller, UFC), sen alle tuleva HUD-ohjainpaneeli, kolme Multi Function Display -näyttökehikkoa ja kiinnitystarvikkeet niille kaikille. S imulaattorien kultakauden ajoituksesta on väitelty pitkään. Muuten samanlaisessa MIP Legend -paketissa tulee mukana kolme toimivaa näyttöä MFD-kehikoiden sisään, yhteishinta nousee vajaaseen tonniin eikä niistä ole tietysti mitään hyötyä VR-käytössä, joten kokeilematta jäi. UFC-etupaneelissa on täysin toimivat tekstikentät ja kaikissa komponenteissa on säädettävä taustavalaistus. Ei pilipali Mittatarkoista replikaromppeista ei ole kyse. Pelien suhteen kysymys on mielenkiintoinen, mutta pikainen vilkaisu hardispuolelle ratkaisee kiistan välittömästi. Mielellään nekin olisi ottanut mukaan, mutta niissä on valoja ja näyttöjä, jotka olisivat varmasti nostaneet setin hintaa merkittävästi. Oikeassa F-18:ssa on esimerkiksi kahta eri tyyppiä MFD-näyttöjä, Winwingin setissä vain yhtä. Tällöin ICP, joka ei ole ihan ohut hökötys, tulee aika syvälle syliin ihan kuin esikuvassakin ja kas, nyt ICP muodostaa yhdessä kahden reunimmaisen näyttökehikon kanssa toiminnallisesti kattavan F-16-ohjaamon. Ei tosin elokuvassa nähty E/F-malli, vaan perinteisempi ja kotoisampi C, koska siitä on olemassa tasokas ja suosittu moduuli DCS Worldiin. Varsinkin oletusasetuksilla pöytään kiinnitettynä F-18-komponenttien asettelu ei myöskään mene ihan esikuvanmukaisesti, F-16:n tapauksessa vielä vähemmän. Winwingin F-18 / F-16 -megapaneelihässäkkä suorastaan alleviivaa sen, millaisen yltäkylläisyyden keskellä 20-luvun simulaattoristit pääsevät juhlimaan
Perussäädöt onnistuivat helposti ja peli-integraatiot menivät heittämällä, vaikka en suoraan sanottuna ollut kovin hyvin perillä siitä, mitä milloinkin oikeastaan tapahtui. Tukevan pöydän reunaan tai vastaavaan palkkiin ruuvattavien hökötysten kasaaminen on yhtä perkelöintiä, telineitä pitää vääntää mielikuvituksellisiin asentoihin ja ne ovat täynnä ansareikiä eri asentojen tai asennettavien laitteiden tarpeisiin. Näppäimistön tuntuma on ihan hyvä, joskaan ei aavistuksen lonksuvana ihan ultimaattista luksusta. Kun hökötyksen saa kerran kasattua, kamppeet pysyvät tukevasti kiinni ja ne saa melko näppärästi irtikin. Neljä isoa rullaa ovat sopivan jähmeitä, minkä vuoksi oikea asento löytyy helposti eikä pieni vahinkotönäisy vaikkapa kypärä päässä haparoidessa heilauta kovasti. Yksi koko kaikille -tyylinen muovinen asennuspalikkasarja ajaa sekin asiansa, mutta ei paljon muuta. Integraatio DCS:ään oli turhankin saumaton: WW:n softa ei turhaan kysellyt lupia, kun pamautti omat rivinsä konffifiluun. Esikuva 61 180785_.indd 61 180785_.indd 61 19.2.2025 16.04.06 19.2.2025 16.04.06. Siitä on välillä vähän vaikea päätellä, mitä tapahtuu ja miksi, mutta yleensä monimutkaisetkin asiat tapahtuvat kirjaimellisesti nappia painamalla. F-16 ICP on tuntumaltaan samanlainen. Ohjeet ovat onneksi melko selkeitä. Ominaisuus olisi älyttömän yksinkertainen toteuttaa, joten kyseessä on harmillinen ja turha moka, jonka toki voi vähän kikkailemalla korjata itsekin. Radiokytkimet ja rullat toimivat niin kuin pitääkin ja niissä on sopivasti vastusta. Kunhan se on suunnilleen sopivan paksuinen ja juuri sopivalla korkeudella. Huvia ja hyötyä koko rahalla Puhtaasti hyötynäkökulmasta arvioituna hyvä joikkari-kaasu-poljin-yhdistelmä ergonomisesti asennettuna on edelleen ihan omassa luokassaan. Kaikki toiminnot ovat esikuvauskollisesti paikoillaan. BMS:n tämänhetkisten VR-haasteiden vuoksi kokemuksia ei kertynyt pikatestiä enempää. Winwingin SimAppPro-softa on vähän sekava ja kehnohkosti käännetty, joskaan ei vertaistensa joukossa hankalimmasta päästä. Kestävyyttä on vaikea arvioida, yksi MFD-kehikko on ollut ongelmitta käytössä pitkään ja aiempien vastaavien Winwing-vehkeiden perusteella mitään erityistä syytä epäillä laitteiden elinikää ei ole. Kovin hyviä ne eivät kyllä siihenkään käyttöön ole. Näyttö toimi myös BMS-Falconissa ja dobber näkyy normaaleina nappuloina hatun sijaan, minkä pitäisi helpottaa säätöurakkaa. HUD-välipaneelissa on käytännössä kaksi oikeasF-16 ICP tulee aika pitkälle syliin (kuten esikuvassaan), mikä kannattaa huomioida asennuksessa. Vipukytkimien tuntuma on erityisen napakka ja ne ovat helposti koneen äänekkäin osa. F-18:n keskipaneeli lisäkkeineen on setin ydin ja melko massiivinen ilmestys. Esikuvissakaan moisia ei taida olla, mutta kilpailevissa tuotteissa kyllä. F-18:n tekstinäytöt ja F-16:n DED toimivat testeissä hyvin ja näyttöjen luettavuus on hyvä. Ei edes pientä nystyrää vitosessa tai MFD-kehysten keskimmäisessä painikkeessa. Nelisuuntainen, jatkuvasti käytössä oleva valikoiden selaamiseen tarkoitettu dobber-ohjain on äärimmäisen hyödyllinen F-16:n järjestelmien hallinnassa, mutta juuri siksi siihen olisi pitänyt panostaa vähän enemmän. Säätövaraa on kohtuullisesti ja vähän mielikuvitusta käyttämällä onnistuu esimerkiksi vakiota esikuvanmukaisempi F-18-kuvaelma. En tiedä millainen originaali on, mutta setin tärkeimmän yksittäisen hiplottimen tuntuman pitäisi olla napakan selkeä ja vaikka vähän äänekäs, nyt jäädään turhan epämääräisen puolelle. Kunkin omaan soppeen soveltuvuutta voi arvioida netistä löytyvän manuaalin perusteella, mutta aika mukavasti systeemi toimii esimerkiksi juuri pöytälevyn kanssa. USB-paikkoja menee yksi per laite (näyttöjen kanssa enemmän) miinus HUD-paneeli, joka liitetään suoraan UFC:hen. Ainut hieman epäilyttävä yksityiskohta on F-16:n dobber, jonka pitkä varsi ja vaimea tuntuma eivät ole erityisen luottamusta herättävä yhdistelmä. Painikkeet ja rullat toimivat luotettavasti ja reagoivat nopeasti. DCS:n normaalien tökittelyjen ja epätasaisuuden vuoksi näyttöjen vaikutusta suorituskykyyn oli vaikea arvioida, ainakaan se ei ollut dramaattinen. Ainut selkeä puute on se, että vaikka näytötöntä versiota mainostetaan erikseen VR-mallina, minkäänlaisia tuntoapuja ei ole. rimoihin piilotetut lisätoiminnot ovat vähän erikoinen ratkaisu ja ottaisin mieluusti tilalle jäykät erottimet, mutta ainakin teoriassa niitä voi käyttää vaikkapa Apachen vastaavien kehikoiden lisänappeina. Heti seuraavassa kategoriassa tulevat MFD-näyttökehykset ja niiden perässä etupaneelit numeronäyttöineen, dobbereineen ja muine jatkuvasti käytössä olevine toimintoineen
ti tarpeellista toimintoa (HDGja CRS-vivut navigointia varten), mutta se kannattaa pitää mukana jo siksikin, että se sitoo UFC:n ja keskimmäisen MFD-kehikon kätevästi yhteen. Winwingin kohtuuhintaiset ja -laatuiset eri koneille räätälöidyt hilavitkutinsetit ovat potentiaalisesti paradigmanmuutos koko harrastukselle. ippaisi koneen vaihtuessa F-16:n keskipaneelin täysimittaisen hornettiohjaamon päälle. Tässä tapauksessa huvi on hyötyä. Moderneilla ohjaimilla ja nyt Phoenix MIP + ICP:n kaltaisilla seteillä kaikkein harkkoreimpien simulaattorien pelaaminen on paitsi ylipäätään mahdollista, myös niin tajuttoman siistiä puuhaa, että lompakkoterrori alkaa olla ihan perusteltua. Kaikkein hulluinta Winwingin massiivisessa harkkorepaketissa on se, että se ei oikeastaan olekaan ihan niin hullu kuin aluksi voisi kuvitella. Harvoille meistä maksetaan simulaattorilla lentämisestä eikä kaikilta lähde välttämättä edes henki, jos tulee koiratappelussa turpaan. Pienvalmistajat ovat saaneet aikaan uskomattoman hienoja asioita erityisesti kaikkein kovimmille harkkoresimulaattoristeille ja ne ovat valtava rikkaus harrastukselle, mutta ne eivät pysty mullistamaan koko alaa kasaamalla ikioman Hornetin tai Jumbon jokaisen perusharrastajan pelipöydälle. Winwing on mahdollisesti työstämässä todellista murrosta koko genrelle. Nyt harkkorehyypiöiden lennokkaimmat fantasiat saa napata kyytiin käytännössä markettihintaan. Kaluston karttuessa olen hämmästynyt yhä uudelleen siitä, miten lämmin ja pörröinen olo siitä tulee, kun saa kerran tehtävän aikana napauttaa kunnollista oikeaa vipua hiirellä sohimisen sijaan. Kiinalainen massavalmistaja näköjään pystyy. Ero käyttömukavuudessa (jos ei niinkään suorituskyvyssä) on melkoinen. Itse asiassa merkittävintä Winwingin paneelihässäkässä on se, että kyllä voi, ainakin pienin varauksin. Perushinta 640 euroa kotiovelle toimitettuna on toki kallista lystiä, mutta harkkore-hessu huitaisee summan kakistelematta enemmän pelkkään joikkarinjalustaan ilman keppiä. Tunnen sympatiaa pikkuputiikkeja kohtaan, moninkertaisesti kalliimpi käsin tehty setti on varmaan monin tavoin parempi, mutta luottokortti menee lakkoon jo haaveilustakin. Vertailukohta löytyy helposti, kun lentää jotain laitetta, jolle ei ole vastaavaa paneelihässäkkää. Siviilipuolella ainakin A3XX-sarja ja 7X7-sarja ovat saamassa samanlaisen käsittelyn. Meillä hulluimmillakin unelmat murskautuivat viimeistään numeron tai pari liian pitkään hintalappuun. Winwing on kiinalainen yritys ja työvoima on halpaa, tuotteet on suunniteltu just tarpeeksi hyviksi hinta-laatu maksimoiden ja niitä markkinoidaan ”massoille”, sikäli kuin termiä voi tällä alalla käyttää. Hyödyn määritelmää pitää kuitenkin hieman miettiä. F-18 ja F-16 on . Voiko touhussa olla järkeä. Kun lisäksi kaikki oleelliset ja muuten hankalat temput saa suoritettua näppärästi näppäilemällä, olo on kuin turripukusaunassa. Yhtä konetta voi hinkata helposti satoja tai tuhansia tunteja, jolloin konekohtaisen laitteiston hankkiminen alkaa näillä hinnoilla olla jo perusteltavissa perusharrastajallekin. WINWING PHOENIX MAIN INSTRUMENT PANEL (VR) + INTEGRATED CONTROL PANEL KONEHUONE Laite: Yleishyödyllisyys: Hinta-laatu: 62 180785_.indd 62 180785_.indd 62 19.2.2025 16.36.01 19.2.2025 16.36.01. Toisaalta vaadittiin raskaimman sarjan simulaattorisairautta edes fantasioimaan siitä, että . Kun lentosimulaattorit lähtivät Falcon 4:n, DCS Worldin ja sivarikaksikon johdolla kasvamaan järjestelmämallinnukseltaan kohti tosimaailman monimutkaisuutta, harrastus polarisoitui rajusti ja osa porukasta tippui kyydistä välineurheilijoiden porskuttaessa. Kirjoitushetkellä Winwingillä on menossa jouluale ja koko höskän sai kotiin kannettuna samaan hintaan kuin kilpailijalta pelkän F-18-UFC-palikan ilman veroja ja muita kuluja. ksusti valittu konekaksikko tämän hetken simulaattorimaailmassa ja niihin saa uppoamaan tunteja, mutta silti paneeliviritykset soveltuvat optimaalisesti vain kahden koneen lentämiseen. Kiinalaisuudesta jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä, mutta pelkästään Winwingin, VKB:n ja Pimaxin ansiosta kauppasuhteiden katkeaminen Kiinaan olisi simulaattoristeille ihan eri luokan isku kuin Venäjän sekoilujen seuraukset
Tämä on tietenkin tottumuskysymys, kunnon tarmangaani lukee mangaa kuin avointa kirjaa. TARU SORMUKSEN KIRJOISTA Elden Ring: Books of Knowledge Vol. Vähäisempänä sarjista luetaan aitoon mangatyyliin peilikuvana takaa eteen ja oikealta vasemmalle, mutta sentään ylhäältä alas. Ennen kuin säntäät tilaamaan, kaksi huonoa uutista. Kyllä kupeet repeävät, kun Aseo kysyy tietä Ellehin kirkon vieressä päivystävältä ratsastavalta ritarilta (Wham! klonk!) tai liittyy Patchesin konnajengiin. Bonusärsyttävästi hän liikkuu koko ajan typerässä lannevaatteessaan, kunnes Margit The Fell säälii häntä ja antaa viitan. Superbonus on iso kaksipuolinen kartta Varjovaltakunnasta, johon on merkitty kaikki paikat ja Sites of Gracet. Silti kirja toimii metrin paremmin sellaisessa selailupohjaisessa tiedonhaussa, ja bonuksena data on tiukemmassa paketissa kuin Fextralifen tekstimassaan pakattu data. Huviretki Erdtreelle 63 180976_.indd 63 180976_.indd 63 19.2.2025 16.06.19 19.2.2025 16.06.19. Esineet, aseet. Tyhmyys ja naamanvääntely ei ole hauskaa, vaikka se tulisi Japanista. Monen, monen viivytyksen jälkeen kolmas ja viimeinen osa julkaistiin viime syksynä. Sarjaa on toistaiseksi ilmestynyt viisi opusta. Vasta, kun se lakkasi elämästä, kirja kannatti julkaista. 1 Nikiichi Tobita & John Neal (käännös) Yen Press (2023) 178s Huviretki Erdtreelle Päästäkseni postimaksurajan yli lisäsin yhteen kirjakuormaani Nikiichi Tobitan mangasarjan The Road To Erdtreen ensimmäisen osan. Koska olen lukenut viisinumeroisen määrän kirjoja ja sarjakuvia länsimaisen standardin mukaan, joudun melkein sormella seuraamaan oikeaa lukusuuntaa, mikä on yllättävän työlästä. Tietenkin kaikki data löytyy ilmaiseksi Fextralife-sivustolta, jonka bonuksena on myös helppo haettavuus. III: Shadow of the Erdtree on uhrattu Shadow of the Erdtree -delsulle, ja siitä kerrotaan kaikki. Huumori on äärimmäisen henkilökohtainen juttu. Vannomatta paras. Melinan osuus on kasvanut Aseon suojelusenkeliksi. paikat, hirviöt, loitsut ja niin edespäin. Mustan, kekseliään ja älykkään huumorin ystävänä sarja huvitti minua kuin herpes. Knowledge Vol. Minulla on paha tapa kerätä loppuun kaikki mitä aloitan. Oletan, että syynä oli jatkuva yksinpelisisällön datan päivitys patsien mukaan. Suurimpana ongelmana sarja määrittelee itsensä gag mangaksi, tai comedy mangaksi, lähteestä riippuen. Road to Erdtree on minulle piru, jolle pikkusormen antamista joudun harkitsemaan todella tarkkaan. Sarja voi olla aika pitkä, koska viidennessä osassa ollaan vasta Caelidissa. F uturen pelioppaat Fromin peleistä ovat suosittu keräilykohde. Onhan sarjassa on tiettyä imua kun Aseo hoippuu tutusta kohtaamisesta toiseen Melinan, NPC:iden ja Rannin kanssa. Ihan kaikki, perin pohjin. III: Shadow of the Erdtree Future Press Verlag Und Marketing Gmbh (2024) 352s Elden Ring: The Road to the Erdtree, Vol. Elden Ringin Tiedon kirjojen osa I käsitteli maailman ja dungeonit, osa II sen asukkaat ja tavarat. Siksi luulen, että matkani Erdtreelle katkeaa jo tähän, koska vitosessa ollaan vasta Caelidissa, Road to Erdtree kuulostaa aivan liian pitkältä, eikä ensimmäisen osan perusteella sen vaatimien kirjahyllymetrien arvoiselta. Meille kirjassa on bonuksina taideosuus täynnä maisemaja hahmokonsepteja, plus suositeltu reitti Miquellan perässä, plus hyviä buildeja, ettei käy yhtä nolosti kuin Elon Muskille. Ensimmäisessä osassa korkataan jo Stormveilin linna, mutta Godrickin kanssa ”otellaan” vasta toisessa kirjassa. Kirjan pääkohde on keräilijät. Mangatyyliin kaikki puhuvat liikaa ja asioita selitetään kuin idiootille, koska Aseo on idiootti. Sarja kertoo tarnishedista, nimeltään Aseo, joka löytää itsensä Limgravesta vain hyvin vähän peittävään lannevaatteeseen puettuna. Nnirvi Koska sivistyksen mitta on kodin kirjahyllymetrit, yksi hyvä tapa kasvattaa nopeasti sitä on kerätä From Softwaren peleihin liittyviä kirjoja. Kolmannessa mennään Liurniassa ja Raya Lucarian akatemiassa, neljännessä tavataan paikan pomotar, kuningatar Rennala
64 180398_.indd 64 180398_.indd 64 19.2.2025 16.08.07 19.2.2025 16.08.07. Wallu RUUDUN TAKAA KUVITELTU KLASSIKKO Lyhyt oppimäärä isojen apinoiden kieltä. Manaran sarjakuvasovitus piti minut hyvin hereillä aina kirjan viimeisille sivuille asti. Tarinan kertojana toimii Adso, joka sivullisena ei tiedä kaikkea, mitä Baskerville (heh) tietää, ja siksi KUVITETUT KLASSIKOT lukijallekin asiat paljastuvat vähitellen, pätkittäin. Kivisen faaraon alussa ollaan vielä koko Tarzan-perheen kanssa mystisessä Pal-ul-donissa, mutta kun siellä on saatu asiat järjestykseen, suunnataan takaisin ”Afrikkaan”. En tiedä, mutta nyt voin korjata tilanteen sarjakuvalla. Siellä kirosin, kun huomasin, että juttu jää kesken, tämä on vasta kaksiosaisen sarjan ensimmäinen osa. Ne olivat kuvallisesti komeita ja niin on uusi Ruusun nimikin. Munkki-Manara Eletään vuotta 1327 William Baskerville -niminen tarkkasilmäinen ”yksityisetsivä” lähtee oppipoikansa Adso Melkiläisen kanssa vuorelle benediktiiniluostariin tutkimaan siellä tapahtunutta murhaa. Jalavalta ilmestyi viime vuonna komea kokoelma Russ Manningin 1960-luvun lopulla piirtämiä sanomalehtisarjoja (Paluu Opariin), ja nyt jatketaan siitä, mihin jäätiin. Pitäisikö hakea kirjastosta se Econ alkuperäinen ja lukea loppuun. Hienoa historiatulkintaa, jossa vain muutama kuvituksellinen ratkaisu hieman ihmetytti: Marlon Brandon näköishahmo William Baskervillena ja Manaran eroottiset iltamat kirjan lopussa. (Olen aikojen alussa Angoulemen sarjisfestareilla jättänyt Manaran eroottiset iltamatkin kesken...). Italialainen sarjakuvataiteilija Milo Manara on ilmeisesti jaksanut lukea kirjan loppuun, kun on osannut tehdä siitä sarjakuvasovituksen. • Eco, Manara: Ruusun nimi osa 1, Story House Egmont 2024, 72 sivua, hinta noin 23 euroa. Itse muistan jättäneeni romaanin kesken ja leffaan jätin menemättä, kun munkkikaapuinen James Bond ei tuntunut millään mittarilla uskottavalta. Mutta ennen paluuta 1900-luvun maailmaan, poiketaan vielä muinaisen Egyptin Thebassa, jossa ilkeä visiiri kiusaa kaunista kuningatarta. Odotellessa... Tämän pitäisi toimia, mutta muinainen munkkielämä outoine tapoineen, titteleineen ja nimineen ei minua silloin nuorena miehenä kiinnostanut, lukemiseni loppui lyhyeen. Edelliset Manaran laajasta tuotannosta suomennetut teokset kertoivat 1500-luvun lopulla eläneestä taidemaalari Michelangelo Merisi da Caravaggiosta (Mestari ja miekka, Like 2015 ja Armahdus, Like 2020). Entä houkutteleeko tämä minut alkuperäisten Tarzan-kirjojen pariin. Kokoelma ei kenties nouse aivan edeltäjänsä tasolle, mutta komeita ovat Manningin mielen maisemat tässäkin. Täyttä puppua koko tarina siis, mutta kaikessa hillittömyydessään hurmaavaa. Paluu Pal-Ul-Donista Toinen todellinen klassikkokirja on Edgar Rice Burroughsin Tarzan, apinain kuningas vuodelta 1912. Siitä sikisi kokonainen sarja kirjoja ja jo aivan sarjan syntyajoista alkaen Tarzania on versioitu monin tavoin, sarjakuvanakin. Vaan tylsiä ja typistettyjä olivat tuotokset tuolloin, entä nyt. Ruusun nimessä on mysteeri: Connery vai Brando. Menetinkö jotain. Amerikkalaiset aikoinaan keksivät, että sarjakuvalla voi johdattaa nuoret lukijat maailmankirjallisuuden klassikkojen pariin. Manara on aiemmilla tekemisilläänkin osoittanut olevansa kiinnostunut historiasta. U mberto Econ vuonna 1980 ilmestynyt ja täällä meilläkin hittiromaaniksi noussut keskiaikadekkari Ruusun nimi on monelle kenties tutumpi vuoden 1986 elokuvasovituksesta, jossa pääosassa huseerasi ex-Bond Sean Connery. • Burroughs, Manning: Tarzan Kivinen faarao, Jalava 2025, 152 sivua, hinta noin 30 euroa. Mutta entäs se tarina. Toivottavasti toinen osa ilmestyy ennen kuin ennätän unohtaa kaiken tähän asti lukemani. Kirjassa Kivinen faarao on sarjat vuosilta 1968–1971. Ei tarvitse, sillä enhän ole koskaan niiden lukemista lopettanutkaan. Ei, sillä tarinaa enemmän minua tässä sarjakuvaversiossa innostivat Manaran piirrokset
Samoin Marjomaan tapa purkaa Battlefieldja Call of Duty -sarjoja auki enemmänkin myyttisen historian kuin oikean historian linssien läpi on kiehtova, mikä lieneekin ainoa käytännöllinen tapa käsitellä tällaisia pseudohistoriallisia toimintaspektaakkeleita. Valtaosassa jaksoja studiovieraana on joko keskiajan historian tutkija Jaakko Tahkokallio tai sodan ja väkivallan historiaan perehtynyt yliopiston lehtori Risto Marjomaa (kymmenen jaksoa neljästätoista). Molemmat löytyvät Yle Areenasta. Pelejä ruoditaan niiden arkkitehtuurin, ajanjakson ja kulttuurin kuvauksen osalta. Historiallisille epätarkkuuksille naureskelun sijasta epäkohdista tehdään kiinnostavia nostoja. Tylsästi pelit itse edustavat pääosin (A) AA-valtavirtaa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Keskustelut myös laajenevat pelien ulkopuolelle: esimerkiksi keskiaikaiseen miekkailuun perehtynyt Tahkokallio esittelee studiossa linkoa ja paria erilaista miekkaa. Antti Eronen Mitä tapahtuu, kun peliohjelmassa päästetään asiantuntijat ääneen. Ubisoftin Assassin’s Creed -sarja ja Battlefieldit ovat ymmärrettävästi helppoja, mutta samalla turhan ilmeisiä vaihtoehtoja sarjan pohjaksi, vaikka niiden kautta kiehtovaa keskustelua syntyykin. ja 2. Vaikka olenPELILLISTETTYÄ HISTORIAA JA HISTORIALLISIA PELEJÄ kin maailmansotadokkareiden suurkuluttaja, Totta, Tarua ja Videopelejä yllätti toistuvasti uudella, itselleni tuntemattomalla materiaalilla. Lisäksi itseäni kiinnostivat hänen pohdintansa sodankäynnin oikeuttamisesta ja siihen liittyvistä narratiiveista historiassa. Lisäksi varsinkin Mia Meren Kleopatraa käsittelevässä osuudessa huomasin, että naisia olisi saanut olla mukana sarjassa enemmänkin, sillä sukupuolen vaihtuminen teki ihmeitä havainnointinäkökulmalle. Egyptologi Mia Meri, antiikin tutkija Samuli Simelius, islamin tutkija Ilkka Lindstedt ja kivikauden tutkija Mikael Manninen ovat kukin mukana vain yhden oman jaksonsa verran. Pelien ja pelaamisen kautta avautuva kotimainen historiadokumenttisarja Totta, Tarua ja Videopelejä on erinomainen onnistuminen. Lisäksi etenkin Tahkokallio tuntee pelikulttuuria laajemminkin, minkä ansiosta esimerkkipelit asettuvat hienosti kontekstiinsa paitsi historiallisen analyysin kohteina, myös viihdetuotteina. Pelien juonet myös spoilataan, mikä on perusteltua kokonaiskuvan kannalta, mutta voi häiritä niitä, jotka haluaisivat kokea pelit itse. ENSIMMÄISEN KAUDEN PELIT JA JAKSOT: Assassin’s Creed: Valhalla – viikinkien matkassa A Plague Tale: Innocence – mustan surman keskellä Kingdom Come: Deliverance – böömiläinen ritariseikkailu Assassin’s Creed: Origins – muinaisessa Egyptissä Assassin’s Creed: Odyssey – antiikin Ateenasta Spartaan Battlefield 1 – ensimmäisen maailmansodan rintamilla Battlefield 5 – toisen maailmansodan rintamilla Call of Duty: Black Ops Cold War – kylmän sodan agenttiseikkailu TOISEN KAUDEN PELIT JA JAKSOT: Call of Duty: Vanguard – erikoisryhmä toisessa maailmansodassa War Hospital – pasifistinen sotapeli Assassin’s Creed: Mirage – tarunhohtoinen Bagdad Far Cry Primal – miten selvitä kivikaudella Medieval Dynasty – rakenna keskiaikainen dynastia Crusader Kings III – keskiaikaisen hallitsijan elämää YLE Aeeena 2 kautta 65 180700_.indd 65 180700_.indd 65 19.2.2025 16.09.17 19.2.2025 16.09.17. Kaikki vieraat ovat kautta linjan korkeatasoisia ja heitä kuuntelee mielellään. Myöskin 1. Niin mielellään, että puolen tunnin jaksot tuntuvat järjestään loppuvan kesken. Esimerkiksi Kingdom Come: Deliverance, Medieval Dynasty ja War Hospital ovat niche-statuksensa vuoksi heti kertaluokkaa kiinnostavampia. Y len Totta, Tarua ja Videopelejä -sarjassa toimittaja Harri Alanne pelaa pelejä ja keskustelee vaihtuvien Helsingin yliopiston historian tutkijoiden kanssa kyseisten pelien historiakuvauksen onnistuneisuudesta. Toki myös keskustelujen sitominen yhteen vieraaseen kerrallaan tekee jaksoista väistämättä yksiäänisempiä kuin esim. Sarjaa on tehty kaksi kautta: ensimmäinen julkaistiin 2023 lopulla ja toinen 2025 alussa. maailmansotaan kytkeytyvää siirtomaavaltaa ja rasismia käsitellään näkökulmista, jotka harvemmin nousevat esiin peleissä tai edes muissa dokumenteissa. paneelikeskusteluissa
Päivät vain kirkastuvat, mutta pelit sen kuin synkkenevät. Hazel kurmottaa haintteina tunnettuja synkkiä monsuja ja ratkoo monenlaisia pulmia. Doom Slayer kylvää tuhoa myös kyberneettisen lohikäärmeen ja jättimäisen Atlan-mechan puikoissa. Petri Heikkinen 8.4. 15.5. South of Midnight (PC, Xbox Series S/X) Yhdysvaltojen syvään etelään sijoittuvassa toimintaseikkailussa hurrikaani tuhoaa Hazelin kotikaupungin Prosperon ja sysää liikkeelle oudon tapahtumaketjun. 24.4. HUHTIKUUTA. Hazelista tulee maaginen kutoja, eräänlainen henkimaailman korjaaja. Nujakointi on aiempaa raskaampaa ja maanläheisempää, mitä kuvastaa laaja lähitaisteluarsenaali, jonka ytimessä on sankarin sahakilpi. Command & Conqueria vahvasti kanavoiva kerää, rakenna ja valloita -tyylinen taktikointi sijoittuu vuoteen 1997, jossa resursseista kamppailevat kolme erilaista osapuolta. Doom: The Dark Ages (PC, Xbox Series S/X) Demonien kauhu Doomguy, sori, Doom Slayer päästää päiviltä pahuuden voimia tekno-keskiaikaisessa miljöössä ja tarinassa, joka on esiosa vuoden 2016 Doomille. Tempest Rising (PC) Kylmästä sodasta löytyy monta läheltä piti -tilannetta, joista Tempest Rising -tosiaikastrategia kääntää Kuuban ohjuskriisin 60-luvulla ydinsodaksi. Alueen makaaberi fantasiaversio sekoittaa kansantarinoita, myyttejä ja kummallisia olentoja. Kahden yksinpelikampanjan ohella sotiminen tukee myös moninpeliä. MAALISKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 HUHTIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 TOUKOKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 VALO VOITTAA PIMEYDEN. 66 180028_.indd 66 180028_.indd 66 19.2.2025 13.50.21 19.2.2025 13.50.21. SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 9
Killing Floor 3 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Kauhugenreen on aina kuulunut tieteen varoilla varoittelu. Seutu ei suinkaan ole eloton, sillä siellä pitää pärjätä mutanttien, kulttilaisten, robottien ja armeijan agenttien kanssa. 20.5. The Hundred Line: Last Defence Academy (PC, Switch) Erikoinen koulumaskotti Sirei pakottaa tokiolaisen Takumi Suminon liittymään 14 muun oppilaan kanssa Last Defence Academyyn, jossa taistellaan sata päivää omituisia ”koulutunkeutujia” vastaan. Muistinsa menettänyt sankari yrittää selvitä alueella viisi vuotta onnettomuuden jälkeen. Megakorporaatio Horzinen luomaa karmivaa kööriä pitäisi harventaa kapinallisjoukkio Nightfallin riveissä. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 25.3. Atomfall (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Vaihtoehtoisessa menneisyydessä Windscalen ydinonnettomuus vuonna 1957 Englannin järviseudulla tuotti niin pahan laskeuman, että alue eristettiin pysyvästi. Kaikki kohdatut ihmiset voi halutessaan jättää henkiin. Tarinavetoisen kampanjan edetessä avataan yli 40 erilaista ajoneuvoa, kaikenlaista muhkearenkaisista maastureista puskutraktoreihin ja tiejyriin. RoadCraftissa ei tarvitse tyytyä kehnoon maastoon, sillä kuljetuksien perillepääsyä avitetaan tietöillä. Clair Obscur: Expedition 33 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Synkkää fantasiaa Belle Époque -aikakauteen yhdistelevässä roolipelissä lähdetään pysäyttämään mystistä Paintressia, joka maalaa kerran vuodessa alaspäin laskevan numeron ja kaikki sen ikäiset katoavat savuna ilmaan. 24.4. RoadCraft (PC, PS5, Xbox Series S/X) Mudrunnerien ja Snowrunnerien perillisessä operoidaan luonnonkatastrofien tuhoamissa kohteissa raivaamassa ja rakentamassa kriittistä infrastruktuuria uudelleen. Killing Floorissa biotekniikalla luotiin zombimaisia zedejä, jotka ovat tavanomaista zombipopulaatiota nopeampia, ilkeämpiä ja monimuotoisempia. Vuoropohjaisissa taisteluissa on ajoitusta vaativia elementtejä sekä hyökkäyksissä että puolustuksessa. 27.3. 24.4. Taktiikkaroolipelin taistelut ovat vuoropohjaisia ja jokaisella Takumin rinnalla nujakoivalla oppilaalla on omat erikoiskyvyt, joten kamut kannattaa valita ryhmätyöhön sopivasti. Ranskalaiset kehittäjät hakevat inspiraatiota japanilaisista roolipeleistä, kuten Final Fantasyistä ja Personoista. Railakkaan veriseen ja nopeatempoiseen tehtävään on varattu liuta erilaisia kanuunoita ja parhaimmillaan viisi tiimikaveria. 67 180028_.indd 67 180028_.indd 67 19.2.2025 13.50.27 19.2.2025 13.50.27
VKO 2025-15 60 93 54 -2 50 3 TILAA OMASI : hifimaailma.fi/tilaa PAREMMAN ÄÄNEN ASIALLA hifimaailma.fi/tilaa HIFIMAAILMA ESITTELEE UUSIMMAT TUOTTEET, TESTAA, VERTAILEE, RAPORTOI JA NEUVOO. PAL. 180029_.indd 68 180029_.indd 68 18.2.2025 12.45.18 18.2.2025 12.45.18
13,90 € 8 ,90 HISTORIALLISEN HYVÄT 180022_.indd 1 180022_.indd 1 19.2.2025 14.05.14 19.2.2025 14.05.14. C iv iliz a tio n V II . K in g d o m C o m e : D e liv e ra n ce 2 3/2 02 5 Maaliskuu 2025 . NINJA GAIDEN 2 BLACK A vo w e d . S.T.A.L.K.E.R. 2 – HEART OF CHORNOBYL HIRVIÖT VALTAAVAT UKRAINAN VALTAKUNTA LUNASTUSKUNNOSSA KINGDOM COME: DELIVERANCE 2 CIVILIZATION VII OLIPA KERRAN IHMISKUNTA JUMALAT KIUSANAMME SANKARIT JOTKA PELASIVAT LAPSUUTEMME ACTION FORCE SE TOISESTA AJASTA THE THING: REMASTERED JOKA HAASTETTA KUTSUU..