PARATIISI BENSALENKKAREILLE GRAN TURISMO 7 AVARUUSTAISTELU KUIN EXPANSESSA NEBULOUS: FLEET COMMAND SOTAA ERI KULMASTA TUNTEMATTOMAT TAPPIOT PIKSELIT IHMISYYDEN ASIALLA TESTISSÄ UUSI KOTIMIKRO AMIGA A500 MINI NOPEASTI MUTTA OSUMATTA: ENNÄTYSJAHTI SOULSBORNEISSA FANTASIAPELIEN HUIPPU ELDEN RING PYSÄYTÄ KAAOS G ra n T u ris m o 7 . E ld e n R in g 4/2 02 2 KUKISTA PAHAT 158618_.indd 1 1.4.2022 23.00.59. N e b u lo u s
www.fokusmediatilaus.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. ixin pelit Petri Heikkinen 65 Ruudun takaa Wallu 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 10 Field of Glory II: Medieval – Swords and Scimitars -DLC & Storm of Arrows -DLC Juha-Pekka Viljanen 20 Elden Ring Riku Vihervirta & Nnirvi 28 Gran Turismo 7 Petri Heikkinen 32 Total War: Warhammer 3 Tuukka Grönholm 35 WWE 2K22 Markus Lukkarinen 36 The King of Fighters XV Petri Teittinen 2 158619_.indd 2 31.3.2022 15.31.19. /asiakaspalvelu 326 numero 31. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 32 28 20 Total War: Warhammer 3 Gran Turismo 7 Elden Ring Ajassa 5 Pääkirjoitus: Paluu normaaliin Tuukka Grönholm 6 Tuntemattomat tappiot Riku Vihervirta 12 Pikselit ihmisyyden asialla Jouni Utriainen 14 Laadulla on tekijänsä Nnirvi 16 Postipelit Suomessa 30v Riina Ojanen 19 Nnirvi: Ketju synkkien ajatusten Nnirvi 24 Souls-pelien haastepelaaminen Jussi Mattila 42 Jouni Mutanen & Moonbound Juho Kuorikoski 60 The A500 Mini Petri Heikkinen 62 Kino: Cuphead Markus Rojola 63 Kino: Uncharted: Drake’s Fortune Petri Heikkinen 64 Net
Capcom: Card Fighters’ Clash Johannes Valkola 40 Democracy 4 Risto Karinkanta 44 Elasto Mania Remastered Markus Rojola 45 Monster Energy Supercross The Of. cial Videogame 5 Petri Heikkinen 46 Unbound: Worlds Apart Heli Koponen 48 Call of Duty: Warzonen vuosikatsastus 2022 Markus Rojola 51 Kingdom of the Dead Ville Wikström 52 Galactic Civilizations IV Tuukka Grönholm 54 Nebulous: Fleet Command Nnirvi 57 Valor & Victory: Stalingrad -DLC Juha-Pekka Viljanen 58 The Life and Suffering of Sir Brante Risto Karinkanta 59 Sherlock Holmes: Chapter One Markus Lukkarinen Teemat Köyhä Suomen kansa katkoo kahleitansa 14 Laadulla on tekijänsä Nnirvi 16 Postipelit Suomessa 30v Riina Ojanen 42 Jouni Mutanen & Moonbound Juho Kuorikoski Kärsimysten malja 6 Tuntemattomat tappiot Riku Vihervirta 12 Pikselit ihmisyyden asialla Jouni Utriainen 19 Nnirvi: Ketju synkkien ajatusten Nnirvi 57 Valor & Victory: Stalingrad -DLC Juha-Pekka Viljanen 58 The Life and Suffering of Sir Brante Risto Karinkanta Raakaa sortovaltaa vastaan 10 Field of Glory II: Medieval – Swords and Scimitars -DLC & Storm of Arrows -DLC Juha-Pekka Viljanen 32 Total War: Warhammer 3 Tuukka Grönholm 48 Call of Duty: Warzonen vuosikatsastus 2022 Markus Rojola 57 Valor & Victory: Stalingrad -DLC Juha-Pekka Viljanen Jalon kansan parhaat voimat 35 WWE 2K22 Markus Lukkarinen 36 The King of Fighters XV Petri Teittinen 38 SNK vs. Capcom: Card Fighters’ Clash Johannes Valkola 3 158619_.indd 3 31.3.2022 15.31.27. 24 16 54 Souls-pelien haastepelaaminen Postipelit Suomessa 30v Nebulous: Fleet Command 38 SNK vs
Ultima Underworld, Super Mario Kart, Mortal Kombat, Wolfenstein 3D ja Pelit-lehti ovat kaikki 30 vuotta vanhoja klassikoita. – Tuukka Grönholm, päätoimittaja pelit.fi/tilaa MAAILMA MUUTTUU, MUTTA PELIT PARANEE. 158620_.indd 4 31.3.2022 14.31.46
Pelkkien nettilehdistötilaisuuksien ehdottelun sijaan pelifirmat alkavat lähestyä taas ihan perinteisillä tapaamisilla. Toivon mukaan väite ei ole enää lehden ilmestyessä totta, vaan GDC:ssä on noussut esiin uusia yllättäviä juttuja. Nyt en vielä tiedä, olivatko messut perinteisen onnistuneet, kaikkien aikojen koronalinko vai jotain muuta. Erona entiseen on, että lentomatkan vaihtoehtona tarjotaan nykyään tilaisuuden katsomista suoratoistona netin läpi, mikä on kaikkien kannalta etu. Kaksi edellistä vuotta on menty pelkkien digitaalisten nettimessujen konseptilla, mutta kesän lopussa yritetään hybridimallia, jossa tapahtumia voi seurata paikan päällä tai suorana netissä. Gamescomin valtti on aina ollut, että messuilla tavalliset tallaajatkin ovat päässeet kokeilemaan tuoreeltaan tulevia pelejä, jotka peliteollisuudelle on näytetty vain viikkoja aiemmin E3:ssa. Suurelle yleisölle suunnatut Gamescom 2022 -messut ollaan näillä näkymin järjestämässä elokuussa. Jos nyt googlaan gaming trends 2022, aiheet ovat niitä samoja vanhoja tai lohkoketjun tyylisiä huumorivaihtoehtoja. Tapaaminen oli niin onnistunut, että seuraava järjestettiin jo samana vuonna Holiday Innin seminaarihuoneessa ja tulijoita oli 125. Muiden ihmisten tapaamisesta oli se hyöty, että en pyöri vain omien ajatusteni kanssa vaan muita kuuntelemalla keksin uutta tai löysin toisen näkökulman. PÄÄKIRJOITUS GDC-kävijät eivät mahdu enää yhteen olohuoneeseen. Pelintekijöille suunnatut GDC-messut on pelimaailman yksi ensimmäisistä yrityksistä uuteen normaaliin. 5 000 messukävijää seurasi tapahtumaa vain netin välityksellä, mikä on selkeä merkki siitä, miten asioita jatkossa tehdään. Lisäehtona toki, että en tarkoita uutta koronamuunnosta. Maailman aukeaminen antaa selkeää etua myös lehdenteolle. Toisaalta kävijämäärä oli vuonna 2019 ennätyksellisen korkea 29 000 devaajaa, joten aika moni messuilla käyneistä pelintekijöistä jätti ne nyt vain välistä. Toisaalta E3-tapahtuma on muutenkin kriisissä, sillä peliala haluaisi messujen muistuttavan jatkossa Euroopan suurimpia pelimessuja eli Saksan Gamescomia. Devaajilla oli tarve tavata toisiaan, sillä he olivat useimmiten nähneet vain ohimennen pelijulkaisijoiden odotushuoneissa. Hintana toki on, että niiden pelaamiseksi kävijöiden pitää jonottaa tunteja. NORMIPÄIVÄ Nykyiset Game Developers Conference -messut saivat alkunsa huhtikuussa 1988, kun Atari 2600:lla pelinteon aloittanut Chris Crawford kutsui kotiinsa noin kolmekymmentä muuta pelintekijää. Messukävijöitä oli 17 000, mutta paikan päällä oli ”vain” 12 000 henkeä. Somen perusteella olen bongannut lähinnä eriasteisia kohuja, sillä kiinnostavimmat luennot pitää löytää jollain muulla välineellä. Juuri samasta syystä pelintekijät kokoontuivat maaliskuun lopussa GDC-messuilla San Franciscossa, sillä varsinkaan luovassa työssä paraskaan videopalaveri ei korvaa läsnäoloa ja uusia virikkeitä. Gamescomissa on usein ollut pelattavana ennakkoversioita, joita ei ole vielä edes lähetetty lehdistölle. 5 158621_.indd 5 31.3.2022 16.08.53. Messuilla oli pelkästään puhujia 1 000 henkeä erilaisissa luennoissa, työryhmissä ja paneeleissa. Pelivuoden rytmi ei tosin vielä ole normaali, sillä kesän E3-messuja ei järjestetä, koska Los Angelesin koronarajoitukset ovat tiukemmat kuin kukkaishippien Friscossa. 34 VUOTTA SITTEN P arin vuoden koronapandemian jälkeen pelimaailma alkaa kääntyä kohti normaalia tai ainakin uutta normaalia. Nikon kanssa alamme olla niin vanha työpari, että olemme kuulleet ja unohtaneet toistemme vakiojutut sataan kertaan ja veikkaan, että tilanne on sama myös pelifirmoissa. Pelialan keskustelut ovat junnanneet pitkään paikallaan eikä uusia lähtöjä oikein näy. Nuorella alalla kaikki ratkaisut olivat itse keksittyjä tai kehitettyjä eikä koulutusta ollut, joten tiedon tarve oli valtava. Kahdessa vuodessa on tapahtunut poikkeuksellisen vähän, vaikka väliin on mahtunut jopa uuden konsolisukupolven tulo
Realismia vaaditaan yhä useammin myös historiallisten sotien kuvauksissa, kun niistä on tullut yhä suositumpia. Joka yksiköllä on numeroarvoja, jotka määrittävät, mitkä tappelut se voittaa ja mitkä se häviää, pelin laskiessa nuolten osumat kilpiin ja sitä rataa. Millainen lopputulos saadaan, kun spektaakkeli ja selonteko yhdistetään peleissä. Useimmiten Total Warien taisteluiden lopputuloksen tietää jo etukäteen. Yhtälöt vähentävät muun muassa taistelutahtoa, kun joukko joutuu ylivoiman piirittämäksi. Pelit ja sota ovat aina liittyneet toisiinsa, sillä leikki opettaa. S odan arvoitus on kiehtonut kautta aikojen. Yli 20 vuotta jatkuneen sarjan aiheina ovat olleet muun muassa antiikin Rooma, taistelevien valtioiden Kiina ja keskiajan Eurooppa. Elokuvien esitystapoja osoittaa hämmästyttävän tarkasti jo varhainen esimerkki, Sergei Eisensteinin ohjaama Aleksanteri Nevski (1938). Upseerikerhon elokuvailta Peleillä on suuri vaikutus jo siihen, miltä taisteluiden ajatellaan näyttäneen. Monina aikoina siitä on haluttu tehdä välttämättömyyden sijaan hyvettä, ja aina sitä joku toivoo myös tulevaksi. Kitkatonta komeutta Selvimmin lautapeliä ja eeposelokuvia yhdistävät brittiläisen Creative Assembly -studion Total Warit. Ulkonäöltään ne ovat omassa luokassaan, sillä vain harvassa pelissä voi liihotella lintujen murheellisesta perspektiivistä etulinjan sotamiehen näkövinkkeliin. Elokuvantekijät eivät ole niinkään halunneet opettaa vaan tehdä yleisöön vaikutuksen. Siksi pelien sotakäsityksillä on yhä enemmän vaikutusvaltaa siihen, mitä pidetään realistisena. Total Wareissa on monia pelimäisiä ratkaiRoomalaisten ja gallialaisten taistelu käydään laudalla (Field of Glory II). Ilja Varhan artikkeli Pelit 6–7/2015), ovat pitkään olleet opetusvälineitä. Kylätappeluista on menty pesäpalloon ja siitä sotilassimulaattoreihin. Total Warit ovat aina olleet ensisijaisesti spektaakkelia ja vasta sitten simulaatiota. Kuvakulman etu on niin itsestään selvä, että liki kaikissa peleissä näkymä on sama kuin karttapöytään nojaavalla kurttunaamaisella preussilaisupseerilla. Pitkät rivistöt miehiä odottavat uhkaavasti lähestyvää vihollisarmeijaa lippujen liehuessa. Oppiakseen on ymmärrettävä, mitä tapahtuu, joten lautapeleissä taistelukenttiä on kuvattu aikoinaan todellisuudessa mahdottomasta yläperspektiivistä. Mustavalkoisuudesta huolimatta kuvakieli on tuttua. Nykypäivän armeijakäytössä olevat simulaattorit pyrkivät suureen tarkkuuteen, sillä niillä halutaan kouluttaa käyttäjiä tuleviin tilanteisiin, eikä ketään haluta opettaa väärin. Mielenkiintoisesti monet niistä ovat itse turvautuTUNTEMATTOMAT TAPPIOT SOTA PELEISSÄ neet vanhempiin perinteisiin: lautapeleihin ja elokuviin. 6 158622_.indd 6 31.3.2022 13.25.28. Armeijat törmäävät toisiinsa, kamera näyttää vuoroin laajakuvaa kuhisevista massoista ja välillä yksityiskohtia kamppailusta. Monimutkaisetkin taktiikat onnistuvat helposti ja muuttuvat rutiiniksi. Mutta pystyvätkö pelitkään kertomaan, millaista se silloin muinaisuudessa oikein oli. Kaiken näyttäessä menetetyltä apujoukot saapuvat, ja elokuvan sankari päihittää vastustajansa kaksintaistossa hurraahuutojen säestämänä. Pelien mallit muinaisaikain sodista muovaavat ihmisten mielikuvia menneisyydestä, aivan kuten kirjallisuus ja elokuvat aiemmin. Creative Assemblyn suhde historiaan on ollut aina lähinnä inspiraatioluonteinen. Kuten viime ajat todistavat, liian usein toiveet myös toteutuvat. Näyttävän kuorrutuksen alla muinaissota pyörii matemaattisilla laskelmilla. Riku Vihervirta Muinaiset sodat ovat pelien kestoaihe, mutta mistä ne oikeastaan kertovat. Pelikenraalilla on suora linja jokaiseen sotajoukkoonsa, ja ne noudattavat kaikkia käskyjä välittömästi. Tähän vaikuttaa eniten se, että pelit eivät yritä mallintaa minkäänlaista viivettä tai kitkaa. Miniatyyrit ja lautapelit, kuten saksalainen Kriegsspiel (kts. Jotkut oppivat siitä kirjoista, toiset kokemuksen kautta. Kamera näyttää lähikuvia hermostuneista kasvoista ja yhä lähemmäksi tulevasta rintamasta
Vegetiuksen teos ihannoi muinaista Rooman sotalaitosta silmät säihkyen, eikä ihannekuvien maalailu ole mennyt muodista. Rintamaan revenneestä aukosta voi alkaa ketjureaktio, jota on vaikea pysäyttää. Total Wareissa rutiinilla sujuvat juonet vaativat Field of Gloryssa suunnittelua ja oikeaa ajoitusta, koska pieleen mennyttä aloitusta ei korjatakaan nopealla kliksuttelulla. Yksiköitä ei voi irrottaa rintamasta hetkessä, vaan käsikähmään joutuneilla on muuta tekemistä. Nämä ovat myös monesti historiallisuudeltaan kyseenalaisia, samoin kuin jotkin kuvatut taistelutavat. Roomalaisten ja sassanidien yhteenotto yläilmoista... Lähdekritiikki on kuitenkin vaikea laji. Osa on seurausta siitä, että samoja sääntöjä halutaan käyttää monen erilaisen kon. Ampuvat joukot eivät siis yksin pyyhkäise FOG:ssa armeijoita nurin, vaan vaatimuksena on enemmänkin joukkojen yhteispeli ja ajoittaminen. Jotkut ovat suunnittelijan yrityksiä ymmärtää vanhaa sodankäyntiä ja saada aikaan historiallisia pelituloksia. ”Kauheasti taas kitkaa”, sanoi Clausewitz Realismiin pyrkivien pelien tahti hidastuu, ja usein pelimuotokin vaihtuu vuoropohjaiseksi. (Field of Glory II). Mutta voivatko olettamukset mennä mönkään. Sodan sumu ja sotahistorian mutu Sääntöjen suunnittelijat turvautuvat ensisijaisesti käännettyihin alkuperäislähteisiin ja tutkimuskirjallisuuteen. 7 158622_.indd 7 31.3.2022 18.22.18. Pelissä on silti monia olettamuksia. Syntyy tilanteita, joissa toinen puolisko armeijaa vyöryy voitonriemuisena eteenpäin ja toinen musertuu ylivoiman alle. Tällä ja roomalaisyksiköiden paremmilla numeroarvoilla yritetään kuvata Rooman kuuluisaa etevyyttä sota-asioissa. Field of Gloryssa on paljon sotahistorian inspiroimia sääntöjä, jotka tekevät yksinkertaisista suunnitelmista haastavia. ja sassanidien riveistä (Total War: Attila). Noin kaksikymmentä vuotta ennen Field of Glorya amerikkalainen Erudite Studios halusi tehdä historiallisen strategiapelin Aleksanteri Suuresta nimellä Great Battles of Alexander (Pelit 7/97, 70 Roomalaisten ja makedonialaisten rivistöt kohtaavat, mutta ovatko molemmat lopulta samaa perintöä. Tuoreehko esimerkki on vuonna 2017 julkaistu Field of Glory 2 (Pelit 11/2017, 87 p.). Kuuluisat ratsujousimiehet laukkaavat peleissä maksimikantaman päähän ja ampuvat sieltä täyttä vahinkoa tehden, eivät ravaa lähietäisyydelle, ammu ja käänny pois. ... Total Wareissa lasketaan vain omaa vahinkomatematiikkaa, ei yritetä mallintaa fysiikkaa, joten haarniskat ovat alitehoisia ja kaikki kaukaa ampuvat ovat korostetun vahvoilla. Vaikea maasto, ylivoima ja tulitus pakottavat heittämään noppaa yksikön kestävyydestä. Field of Glory 2:n ohjekirjakin siteeraa pitkät pätkät 300-luvulla eläneen Vegetiuksen sotilasopaskokoelmaa, jota Euroopan sotilasaristokratia tavasi vuosisatojen ajan. suja, kuten yksiköiden jakaminen kivi-sakset-paperi-hengessä toisiaan vastaan vahvoihin ja heikkoihin joukkoihin. Creative Assemblyn näkemystä on kritisoitu vuosien varrella, mutta suurelle enemmistölle sen kuvaus muinaisista sodista on lähin mielikuva siitä, miten taistelut toimivat ja mikä niissä ratkaisi. Peli perustuu pitkään lautapelejä suunnitelleen Richard Bodley-Scottin samannimiseen miniatyyripeliin, ja näkymä on sama kuin sillä karttapöytään nojaavalla kurttunaamaisella roomalaisupseerilla. Pelit eivät olekaan täysin irrallaan historiallisista lähteistä: ne muun muassa näyttävät, että suurimmat menetykset eivät tulleet itse taistelussa vaan häviäjien julmassa takaa-ajossa. Pakenevia jahtaavat ratsumiehet innostuvat helpoista maaleista liiaksikin eivätkä enää ole käskytettävissä. Mutta mitä tapahtuu, jos pelistä yrittää tehdä “realistisemman”. FoG:ssa keskeisenä käsitteenä on joukon yhteenkuuluvuus. Esimerkiksi Rooman legioonalaiset ovat Field of Gloryssa vahvoilla, sillä roomalainen taistelujärjestys, jossa ensin vastustajia häiritsivät kevytaseiset ja sen jälkeen aina raskaampi jalkaväki, sopii mainiosti Field of Gloryn sääntöihin. iktin pelaamiseen (jatko-osassa pelataankin keskiajalla)
Pääsuunnittelija Mark Herman paneutui tietenkin tutkimuskirjallisuuteen. Toisenlaisten aikojen ajattelua Sotapelien säännöt voivat perustua väärinkäsityksiin. Kahakoinnin suosimista kuvataan lähinnä Ksenofonin Kyyroksen sotaretkessä, missä persialaiset tyytyvät häiritsemään kreikkalaisia palkkasotureita, koska nämä ovat jo valmiiksi vetäytymässä. p.). Törmäsi kilpeen kilpi ja peitseen peitsi Kenties täydellisen realistisesti kuvattujen ratkaisutaisteluiden tavoittelu voi siis olla jo tiensä päässä. Ratkaisutaisteluita hakevat enemmänkin heitä vastustavat persialaiset. “Itäinen taistelutapa”, joka perustui kahakoinnille ja lähitaistelun välttelylle, ei pärjännyt tälle rohkealle lähestymistavalle, mikä osaltaan johti länsimaiden ylivoimaan. Sen sijaan, että voittoa olisi tavoiteltu väijytyksin, kaukaa ampumalla tai ryöstöretkin, Kreikan hopliitit panivat henkensä alttiiksi yhteisin säännöin ja valoivat siten perustan ei vain demokratialle, vaan myös “läntiselle sodankäynnin tavalle”, joka Hansonin mukaan haki nopeita ratkaisevia taisteluita. Hänen mukaansa antiikin Kreikan sodankäynti oli ritualisoitunutta mutta rehellistä. J.E. Maata omistava keskiluokka aseistautui keihäin ja kilvin ja järjestäytyi hopliittirivistöiksi, jotka yrittivät ratkaista kiistansa yhdessä ratkaisevassa lähitaistelussa. Tutkimus harppoo aina yleisten käsitysten edellä, mutta sotapelit lagaavat yllättävän paljon. Peli haluaa mallintaa erilaisten sotajärjestelmien yhteentörmäyksen, vaikkei sellaista koskaan välttämättä ollutkaan. Usein sotapelit mielletään rationaaliseksi ongelmanratkaisuksi, jossa voitto tulee, kun tekee oikeat siirrot. Kreikkalaisten lähteistä löytyy lukuisia esimerkkejä väijytyksistä, yllätyshyökkäyksistä ja maaseudun hävittämisestä. Kunnia aselajien yhdistämisen keksimisestä annetaan Aleksanterin makedonialaisille. 8 158622_.indd 8 31.3.2022 13.26.44. Niin sanottu “uusi” sotahistoriakin syntyi jo 1960-luvulla. Aukot tietämyksessä voivat olla lopulta liian suuria ja kiistanalaisia varmuuden saamiseksi. Hansonia ei mainita nimeltä, mutta suunnitteludokumentti referoi hänen väitteitään ja kuvaa, miten “persialaiset eivät oikein keksineet miten pärjätä raivokkaille länsimaalaisille, jotka välttämättä halusivat taistella mies miestä vastaan”. Veliitit olivat nuoria miehiä, joilla oli helposti erottuvat yksilölliset sotavarusteet ja jotka taistelivat yhteisönsä silmien alla. 1990-luvulla antiikin Kreikan sotahistorian englanninkielisessä tutkimuksessa pinnalla oli professori Victor Davis Hanson. Tämä on useimmiten seurausta siitä, että suunnittelija yrittää mallintaa kuvaamaansa sotaa puutteellisin tiedoin tai painottaa outoja seikkoja. Tästä on helppo lipsua olettamaan kaikkien tehneen samoin. Moni seikkahan onkin jo nojatuolikentuurioiden tiedossa, mutta kaikkea ei aina oteta mukaan pelattavuuden nimissä, sillä kaiken mahdolliCreative Assemblyn Troija keskittyy sankareihin (Total War: Troy). Lopputuloksena Great Battles of Alexander perustuu Hansonin mallille. Sotahistoria on kuitenkin tutkimuksenalana laajentunut pelkästä karttanuolien piirtelystä huomattavasti. Hansonin ja vastaavien ajattelijoiden kirjoituksissa sotahistoriaa kuitenkin jaetaan “meihin” ja “niihin”. Juuri sinä voit olla Aleksanteri tai Hannibal ratkaisevalla hetkellä! Vaikka lähemmäksi oikeaa historiallista henkilöä pääsisi todennäköisemmin tekemällä pelin Aleksanterin suurista maisteluista. Vaikka populaarihistoriassa mielikuva Rooman armeijoista on tiukan, jopa innovatiivisen kurinalainen, roomalaisten oma käsitys sodasta oli jatkuvaa ristiriitaa kurin ja henkilökohtaisen urheuden välillä. Niinpä se roomalainen taistelujärjestyskin alkaa näyttää puhtaaseen järkeilyyn perustuvalta täydellisyydeltä, jota hehkuttavat niin Vegetius kuin 2020-luvun youtubettaja, vaikka kumpikaan ei ole sitä nähnyt. Lisäksi pelin säännöissä Aleksanteri saa käytännössä huijauskoodit, sillä tämän aloitekykyarvo on pelin korkein, millä Aleksanteri voi siirtää joukkojaan lähitaisteluun ennen kuin muut voivat reagoida. Tällöin aloittaa johtopäätöksestä ja etsii sille todisteita. Heitä palkittiin urheuden osoittamisesta, kuten vastustajan haastamisesta kaksintaisteluun ja voitonmerkkien ottamisesta. Myöhempi tutkimus on kuitenkin murentanut teorian, ja nykyään historian laitosten kovat jätkät heittelisivät Hansonia välitunnilla tupakantumpeilla, jos näkisivät. Lendonin kirja Soldiers and Ghosts (ei suomennettu) esitti jo 2000-luvulla kulttuurihistoriallisempaa näkemystä antiikin sodista. Lendonin kirjassa esimerkiksi roomalaisten etulinjan heittoaseiset veliitit eivät ole vain pelkkä taktinen elementti, jonka tehtävä on Field of Gloryn malliin vähentää vastapuolen koheesiopisteitä. Käsitys on vaikuttanut koko pelin suunnitteluun, jossa makedonialaiset ovat vahvoilla lähitaistelussa ja persialaiset ampumisessa. Voiko sotapelin tehdä eri tavalla. Rooman vanhat lait viittaavat siihen, että myös isät nauttivat poikiensa tekojen tuomasta sosiaalisesta arvosta. Perinteisen suosittua on korostaa johtajien merkitystä liiaksi, koska päätöksentekijän roolin tarinallisuutta on houkuttelevaa tarjota pelaajille. Hansonin armeijaa ja yhteiskuntaa yhdistävä teesi on ollut suosittu, ja sitä on opetettu muun muassa Yalen tapaisissa arvostetuissa yliopistoissa vielä 2000-luvullakin. Eräs alikäytetty vaihtoehto on kulttuurihistoriallinen ote, todellinen yritys hahmottaa toisen aikakauden ajattelua. Ne keskittyvät yhä usein yksittäisten taisteluiden kulkuun ja painottavat taktiikkaa, vaikka olisivatkin käsittäneet sen väärin
Olisiko paras tapa tehdä tuoreempia sotapelejä lisätä Totaalisen sodan, Kunnian kenttien ja Suurten taisteluiden perään täsmenne ”pitäkää tunkkinne”. Juuri tarinat sodasta jäävät ihmisten mieliin, joten kertomuksilla ja niiden tulkinnalla on väliä. Suurimman osan historiaa sodasta on kerrottu tarinoina, ei kantamamittauksina ja taktiikka-analyyseina. Sen sijaan erilaisten sotimisen kulttuurien kuvailuissa on tutkimattomia tantereita. Kreetalaiset ja kuuluisan sotaisat spartalaisetkin uhrasivat Sosikrateen mukaan ennen taistelua rakkauden jumalalle. 9 158622_.indd 9 31.3.2022 13.27.22. Runo kertoo Protesilaoksen kaatuvan ensinnä Troijan rannoilla, Aleksanteri Suuri uhraa Protesilaoksen haudalla ennen sotaan lähtöään, ja roomalainen keisari Julianus kuolee vuonna 363 käydessään Aleksanterin tavoin itse taisteluun. Eepos valettiin valmiiseen muottiin sen sijaan että sitä olisi käytetty uuden lähteenä. Teos itse on kuitenkin kiistattoman kaunis luontovertauksineen. Iliaassa pääosaa näyttelevät sankarit, mutta siinä ei myöskään kaunistella sotaa: “palkita eipä saanut vaivoja vanhempain, ikä katkesi kesken” kertoo runo nuorukaisen kuolemasta Otto Mannisen nestorisuomennoksessa. Keihäät puhkovat ja pistävät, ja urhojenkin ruumiit ovat hajottavien matotoukkien herkkua. Sankariteema toistuu Total Wareissa (Total War: Three Kingdoms). Yleensä voitto on kuitenkin jonkun toisen ja tappiot tunnetaan omassa nahassa. Säännöt luovat pelin, mutta sääntöjen kertomat tarinat voivat olla mitä vain. Yllättäväkin yleismaailmallisuus on kulttuurihistoriallisen lähestymistavan vahvuus ja yksi keino käsittää sodan merkitystä ei vain tietyille yhteisöille, vaan myös ihmiselle. Sodissa marssi myös sotilaiden vaimoja, sotilaiden lapsia, kauppiaita ja kulkureita, joiden tarinat jäävät peleissä usein kannessa komeilevan kypäräpään varjoon. Sotimisen motivaation tutkiminen mittakaavaa pienentämällä onnistuisi myös monessa muussa aiheessa. Lendonin teesin punainen lanka on Homeroksen Iliaan vuosituhantinen vaikutus siihen, miten sodasta ajateltiin antiikin maailmassa. Moni erehtyy ajattelemaan synkimpienkin sotatarinoiden lopusta löytyvän jotain jaloa ja säilyttämisen arvoista. Järjestelmäajattelulla ja taktisilla analyyseilla on paikkansa, mutta syvempi perehtyminen erilaisiin sotimisen kulttuureihin antaisi mahdollisuuden kehittää uusia voittoja ja tappioita. Tietääkseni vielä ei ole tehty sotapeliä, jossa tavoitteena olisi karata armeijasta, vaikka kotiin lähteminen on sotahistorian yleinen teema. Kun varhaiset antropologit kuvasivat Papua-Uuden Guinean ylänköjen asukkaiden sotia löytääkseen niistä vastauksen sodan alkuun, he näkivät nuoria miehiä, jotka taistelivat yhteisönsä silmien alla ja joita palkittiin urheuden osoittamisesta… Tämähän kuulostaa tutulta! Jäähyväiset heksoille Miten sotimisen kulttuuria sitten kääntää peliksi. Yksinkertaisimmillaan erilaisen sotapelin saa vaihtamalla pelihahmon näkökulmaa ja voittotavoitteita. Sotapeleissä tulee jatkossakin olemaan voiton tai häviön käsitteitä, mutta niiden ei aina tarvitse olla sellaisia kuin me ajattelemme. Lendon löytää runoeepoksesta keskeiseksi teemaksi kilpailun (ensin Iliaan sotasankareiden välillä ja sitten tulevien sukupolvien yrityksissä olla “haamujen” veroisia), mutta polveilevassa kertomuksessa on löydettävissä monia teemoja. Inspiraation hakeminen historiallisten lähteiden muista hahmoista loisi jo itsessään uusia teemoja. Toki pelillään voi heittäytyä täysillä mukaan jo maatuneiden tutkijoiden väittelyyn siitä, oliko kreikkalaisten hopliittien yhteenotto kirjaimellista vai kuvaannollista kilpien työntämistä, mutta enemmistö kiipeilisi mieluummin Zeus-patsaiden päälle Assassin’s Creedissä. Legioonalainenkaan ei ole mitenkään täydellinen tutkielma: sen käsitys hyveellisestä käytöksestä on varsin moderni, mistä peli vähän ristiriitaisesti palkitsee parhaalla miekallaan. Kun Creative Assembly tarttui Troijaan, lopputulos oli perinteinen Total War -peli. Sodassa käytetään myös ihmisen parhaimpia ominaisuuksia. Kreikkalaiset ja makedonialaiset kisaavat parhaista falangeista (Great Battles of Alexander). Iliaassa ihminen on osa maailmaa ja sota on osa ihmistä: armeijat täyttävät mustan maan luvuttomina kuin kevään lehdet vain hajotakseen jälleen itse sen tomuksi. sen mukaan tunkeminen tekee pelistä kuin pelistä raskaan. Joukossa on turvassa, mutta riskejä ottamalla kertyy pisteitä ja sitä myöten parempi sosiaalinen asema sotien jälkeen. Eräs esimerkki on indiepeli Legionary’s Life, jossa roomalainen kunniakulttuuri on pelillistetty
Joten taistelu ei käy kohti kartan reunaa, vaan kilpa kiivas kunnolla käydään. Näitä aiemminkin olet nähnyt, vaan paljo määrä ja paalujen suoja heidät miltei lähitaistelijoiksi muuttaa. Ovat kaupungit ja valtakunnat nyt keksineet, joilla ritareita vähemmän lie, että tavalla muinaisten hopliittein voi jalosukuiset voittaa. Sotaratsut ja haarniskat heilläkin päällään eikä miekka käyrä vaaraton ole sekään. Pyhä maa, sen vieraat kansat ja kummalliset tavat Olette tottuneet vastustajanne ratsain kohtamaan. Komposiittijousi laulaa ja kaviot kaikaa, kun mongolit ja mamelukit Homsissa laukkaa. Tahdotte lisää taistoja vuorottaisia. Sitäkin voit todistaa, vaan et petosta välttää, koska skripti sen määrää. Ei ole vielä miekkanne kuivunut Field of Glory 2: Medievalin (Pelit 4/21 85 p.) taistoista eikä Reconquistan DLC:n (Pelit 10/21, 85 p.) Välimerikään ole sotaisuuttanne hillinnyt. Niin legioonat leiriinsä marssii uhka takanaan. Kun on ilme surullinen kasvoilla vieraan, silloin kimppuun karkaa, niin jo murtuu taistelulinja. Kaukana Kilissä nähdään norsut ja nuolet. Mut’ norsut säännöissä näissä ei pillastu eikä kauhuissaan kaikkea tallo. Taistelulinjat toisiinsa törmää ja keihäin miekoin voitto ratkeaa. Suositus: 8 Gt RAM, 2 Gt DirectX 9 -yhteensopiva näytönohjain. Komentaa joukkojanne voittoisasti ruudusta ruutuun ja sotajuonia punoa. Olemme koonneet teille seikkaperäisen selonteon uusien sotien haasteista ja kansoista. Testattu: Win 10, Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU @ 2,60GHz, 32 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080 Moninpeli: 2 Muuta: DLC vaatii Field of Glory II: Medievalin. On eessäs taisto pitkä, kun paikalle vain ratsuin saavut. Ritarit pelastavat kristittyjen leirin (SS). Konstantinopolin asukit riitaa unkarilaisten LISÄTUTKIELMIA KANSOISTA JA HEIDÄN TAISTELUJUONISTAAN Slitherine Ltd / Byzantine Games Arvosteltu: PC Arvosteluversio: 1.03.04 Minimi: Win 8,10, 2 GHz i5/A8 prosessori, 6 Gt RAM, DirectXyhteensopiva äänikortti, 1 Gt DirectX 9 -yhteensopiva näytönohjain. Hampaan nahalla viimeksi selvisi eikä silmään nuoli taaskaan osunut. Heitä vaikea on pakoon syöstä. 10 158650_.indd 10 31.3.2022 13.39.28. Toisaalta, jos mielitte aikaan myöhempään, voi Euroopan sotia jatkaa Storm of Arrows DLC:ssä. Alkaa keskiajan syksy ja uuden ajan sarastus. Vaan eivät jalkamiehet ennenkään vaarattomia olleet, muistathan Harald Godwininpojan Hastingsista. Juha-Pekka Viljanen FIELD OF GLORY II: MEDIEVAL – SWORDS AND SCIMITARS DLC & STORM OF ARROWS -DLC Opastukseksi kaikelle herrasväelle, joita vuorottaiset taistelut kunnian kentillä kiinnostavat. Vaikka edelleen epatot taistoa väistävät, nyt he eivät aina kauaksi karkaa ja usein muutenkin väsyvät. He silti kanssa ritareiden ratsuttomien Crecyssä ja Azincourtissa Ranskan ritarit lyövät. Nuolet sattuvat ja kuluu into. Joten taktiikat uudet mieti. Ei, vaan nuoliinsa turvaavat, ampuvat ja karkaavat. Miksi mielenne kuitenkin noin kirkastuu, kun taistelua monet kerrat häviämäänne muistat ja sen kerta toisensa jälkeen toistat. Paahteessa auringon ette vihollista vanhaa kohtaa. Mutta aikaan uuteen ja takaisin lisäosaan. Aika myöhempi, taktiikkain muutos ja tulikiven katku Vaan eipä pyörä ajan paikallaan polje. Ensin anna talonpoikain vasamilla ampua. Paikkana on Eurooppa tuttu, mutta asiantilat muuttuneet. Siis mielesi malta ja tarkkaa hetkeä rynnäkön. Peruspelistä. O i Kapteeni. Jos Storms of Arrowsin hankitte, kohtaatte syntyvän ajan uuden. Seisovat kukkuloilla takana paalujen, joskus lailla siilien piikkisten. On yläsyntyistä ratsuväkeä asukeilla tämänkin maan ja vapaasyntyistä väkeä heilläkin apunaan. Mutta eivät he peitsiin luota. Vaan on taistoja muitakin kaukomailla. Itse Pyhä isä Paavi on syntinne anteeksi antava, jos Pyhälle maalle käytte Sword And Scimitars DLC:ssä. Hänkö sinut vielä voittaa. Oi kuunnelkaahan hetkisen, ennen kuin ryntäätte garnisoonista kunnian kentille. Jos esivanhempianne Field of Glory 2: Ancientissa muistatte, huoli pois. On se silti sotaratsu hurja. Voi Turkin asukki tai muu saraseeni kimppuun ritarin väärään syöksyneen käydä. kanssa käyvät lailla tutun Pohjolan. Ikäraja: Ei tiedossa. Vaan heidänkään ei helppoa ole hyökätä: läpi maan tasaisen kirmata. Nuolisateen päälle vastustajansa sylkee, vaikkakin vailla tilaisuustulta on hillitympi historiaa tää. Tässä on sisältö Swords and Scimitarsin. Puhuvat ehkä liioitellen oppineet tulevan vallankumouksesta jalkaväen, mutta siinä on siemen toden. Muillakin on jousimiehiä (SoA). Mutta ei ole ajan nykyisen raskasaseiset kuin muinoin legioonat. Kuningas Englannin pitkäjousimiehiin luottaa. Täten esitän teille kaksi uutta tannerta. Ei suojaa kauasampujia metsät suot Baltian: on heillä keinot toiset. Olet ehkä kuullut taistosta Manzikertin, jossa turkkilaiset juonin jälkeläiset Rooman voitti
Mutta vain taisteluihin. Paljon voi vahinkoa tulla, mutta ei tykkei pyssyi kentällä ole monta. Elefantti, idän sotapeto (SS). Mutta taistot paremmat aika taantunut tarjoaa. Mutta jääköön se riidaksi oppineiden. Silti näet kuinka siihen on into. Tykeistä kuuluu pamahdus, mutta muutoin en tehosta ole varma. Vailla näitä ei Kunnian Kentät Keskiajan loistoon täyteen nouse, mutta riittävä se on ilmankin niitä. Leviävät ihmeet ja koneet helvetin. Hyvää + Säännöt monet kone hoitaa, ne ajan menneen meille näyttää. Taitoa tarvitset ja suosion Onnettaren, vaikka aikakirjoissa heillä on voitto helppo. Myös muualla muuttuu ja jatkuu. Huolto sekä hallinta valtakuntien pitää toisaalla hoitaa. Ei ole vielä hetki piikin ja pyssyn. Vaan silti on hurja arojen taisto. Italiassa pitkät on rivit kuin ennen, mutta on palkkasotureita, tykkejä jousia Castagnarossa. 11 158650_.indd 11 31.3.2022 13.40.04. Joskus ruuti vain sateessa kastuu. Monestiko tapahtunut on noppain hulluus ja kohtalomme ei ole välttämätön vaan onnen oikku. Ransakn uljaat ratsut (SoA). Onhan se enemmän kuin Field of Glory II: Ancientsin kuusi taistelua per tehtävälevy paitsi kahdessa kymmenen. Siinä ratsumiehet jyskää, tykit paukkuu ja peitset särkyy. Ja kuuluu taistosta Kulikovon, ettei enää uhka mongolien ole entinen. Vähänlaisesti taisteluita lisäosissa. Silti ovat koitokset vertaansa vailla, jos vuoropohjaisuutta siedät ja kuvaa rujoa. Nyt raskaita ovat myös Baltian joukot. Löytyy siitä nyt taistelua kahakkaa monen monta: erilaista ja tuntematonta. Ei näytä sinua haittaavan, kun saat kahdeksan historiallista taistelua, kasan listoja armeijoista ja muutaman kampanjan. Joskus se ainut ohitse ampuu. Ei välttämättä sinulta aina onnistu, jos saan sanoa, moisen toisto. 85 Keskiajan Steel Panthersiksi kehun. Vähempää pelasit pitkin vuotta. Mutta ei ole aika ritarein ohi. – mietin. Ei silti samoin käy kaikkialla. Sotaan astuu uusi kauhu, tuli helvetin – ruuti. Ei liikaa kilpailua tälle lie, jos sotaan tulevaan toiseen vertaat. Taistoihin keskiajan sopii säännöt sotapelin. Huonoa . Grunwaldin/Tannenbergin taistelussa Saksan ja Puolan urhot toisensa kohtaa. Lopuksi huomioita nuoresta herrasta ja hänen innostaan Vaikka olet sotakenttää monta nähnyt, intosi ei näytä laantuneen. Kumpuaa siis delsuista ajan menneen Steel Panthers. Saapuivat Aljubarrotan taistoonkin liian myöhään. Näille melkein nenääsi nyrpistit, mutta silti ne hankit ja niistä nautit. Muista silti sodan kauhut! (SoA). Brave, brave sir Robin (SoA). Niin kehittyy maailma puoleen ja toiseen
T odellisuuden valottaminen on yksi impaktipelien eli vaikuttavuuspelien väkevimmistä ainesosista. Opettaminen ja totuuteen pyrkivä tiedonvälitys vie maailmaa kohti parempaa. Kaikkea ei ehdi koskaan tehdä. Merkitysaltaan matalassa päässä opit ovat ainoastaan pelinsisäisesti järkeenkäypiä, kuten se että nappia painamalla putkimies hypPIKSELIT IHMISYYDEN ASIALLA pää. Kaikki pelit opettavat jotain. Kumpikin peleistä onnistuu livauttamaan pelaajan epätoivoisten altavastaajien nahkoihin, virkistämään muistikuvia lähihistorian hulluudesta, ja kummuttamaan ajatuksia siitä, että nämä synkät ongelmat eivät kadonneet itsestään, eivätkä lopullisesti. Ensimmäinen tulee Saksasta, toinen Norjasta. Totalitaarisen kiihkon käyntiinpotkimaa toista maailmansotaa käsitellään peleissä yleensä virtualisoimalla sotatantereita, niillä kirmaavia sankareita ja lenteleviä suolenpätkiä. Syvemmässä päädyssä voi esimerkiksi valjeta, miten moniulotteista totalitaaristen järjestelmien aiheuttama kärsimys on ja miksi sellaisia kannattaa aktiivisesti vastustaa. Koska syvällinen sanottava usein korreloi käänteisesti massamarkkinamenestyksen kanssa, tuotantoarvojen korkeimmasta kastista ei kannata edes haaveilla. Kertomuksia voimattomuudesta Natsi-Saksan nousun, uhon ja tuhon aiheuttamaa monitahoista kärsimystä käsittelevät pelit Through the Darkest of Times ja My Child Lebensborn ovat erinäisissä vakavat pelit -kilvoissa palkittuja indie-teoksia, jotka täydentävät aiheensa ja kronologiansa puolesta toisiaan, vaikka eivät ole sukua. Asioiden oivaltaminen pelaamalla on hauskempaa kuin valmiiden vastausten tankkaaminen. Fasismin kanssa . 12 158651_.indd 12 31.3.2022 15.54.01. ”Hauskuuden” puutetta on syytä tasapainottaa sillä huomiolla, että näiden pelien loppuruudun ääreltä poistuessa on piirun verran kypsempi ihminen. Koska historian unohtavat tuppaavat toistamaan sitä, vanhoja on syytä muistaa, vaikka saisi ilotikusta silmään. Pelikaksikon loihtimaa kokemusta yhdistää ihmisyyden tila, missä mahdollisuuksien ja resurssien puutetta voi enää kompensoida vain sitkeällä, lähes järjenvastaisella uskolla parempaan. irttailu on viime vuosina lisääntynyt lupsakoissa länsimaissa, ja Kiinassa on pistetty pystyyn jopa keskitysleirejä. Totalitarismin pahuus ei kuitenkaan rajoitu valtaussotiin eivätkä seuraamukset luodinreikiin ja pommituksiin. Darkest alkaa 1930-luvun alusta Hitlerin takertumisesta vallankahvaan. Kun sanoma on tekijöille tärkeä, pelimekaniikka survotaan yleensä väkisin alisteiseksi sille. Löytyykö digitaalisilta pelikentiltä näkemystä siitä, mihin moiseen seuraan lyöttäytyminen voi johtaa. Lebensborn puolestaan sijoittuu sodan jälkeiseen Norjaan ja käsittelee norjalaisten tuskan ja vihan sysäämistä viattomien lasten päälle. Värvättävillä siviileillä on erilaisia taitoja ja ominaisuuksia. Jos Through the Darkest of Timesin Berliinin kartalta valitaan, kuka lähetetään tehtävälle. Jouni Utriainen PELAA PAREMPI MAAILMA Totuuden vääristely, vihan lietsonta, suvaitsemattomuus ja vapahtajiksi itsensä ylentävät demagogit tekevät paluuta poliittisille pelikentille. Pelien audiovisuaalisuuden ja interaktiivisuuden liitto on onnistuessaan keinoista kiinnostavin. Tavalliset, haavoittuvat ihmiset heittelehtivät kärsimyksestä toiseen, kun sodan teatterien kulisseissa tuhotaan totuus, vapaus, erilaisuus ja lopulta kaikki inhimillisyys. Mikä peleissä on kokemusta ohjaava elementti, on todellisuudessa ollut elävien helvetti. Liian erilaiset poliittiset suuntaukset aiheuttavat hankaluuksia. Pelit ovat monimediallisen opetuksen ja ilmiöoppimisen leikkauspisteessä kirkkaana kuin hitsausliekki, kun pelinteon motivaatio kallistuu massaviihteestä kohti merkityksellisyyttä. Vähistä resursseista sanomista Kaksikko kuvastaa myös impaktipelikehityksen perimmäistä ongelmaa: merkittävän sisällön ja mukaansatempaavan pelimekaniikan täydellinen emulsio on liki mahdoton saavuttaa, kun resurssien ja epätodennäköisen taloudellisen menestyksen epäsuhta latoo kiviä rekeen. Sotiminen on helppo tapahtumakenttä toiminnalle ja jännitykselle. Se kuvaa strategisella ja tarinallisella otteella tolkun ihmisten vastarintaa synkkenevää pimeyttä vastaan. Pääkallokoppalakkeja ja hakaristejä päin ammuskelua ei liiemmin selitellä
Siksi niihin kannattaa sillöin tällöin tarttua, vaikka Silmäkarkki Remastered ja Sirkushuvi Royale huutavat huomiota. Natsi-Saksan historiaa käydään läpi tarinaelementeissä, joissa koetaan totalitarismin lisääntyvä puristus, kirjojen polttamisesta kaiken totuuden katoamiseen, vähemmistöjen eskaloituva syrjintä ja lopullinen ratkaisu. Tarinaosuudet on tehty pienellä budjetilla, mutta käsikirjoitettu hyvin. Puhelimen pienellä näytöllä mukavuus kärsii, mutta pilvitallennusten avulla iLaitteesta toiseen vaihtaminen on helppoa. Lebensborn-projektissa natsi-Saksa antoi sosiaalitukea orpolapsille ja aviottomille äideille, joiden katsottiin täyttävän arjalaisuuden kriteerit. Harvinaislaatuinen sisältö kertoo historian laitamilla eläneistä lebensborneista, mutta puskee pelaajan miettimään myös yleisemmin vihasta ja katkeruudesta kumpuavia vääryyksiä, niiden seurauksia ja viattomien kärsimystä. Tarinaosuuksissa joutuu tekemään kuumottavia valintoja. Pelikaksikko tuottaa riemun sijaan ahdistusta, mutta ihmisyyden näkökulmasta ne myös elähdyttävät. Tästä maksimaalisesta stressistä kertoo indie-voimin tehty Through the Darkest of Times, jossa pyöritetään pientä vastarintaporukkaa, jonka tarkoituksena on pitää toivoa yllä loputtomalta tuntuvassa synkkyydessä. Strategiapuolella yritetään saada vähät resurssit riittämään, jotta vastarinta ei kuole. Yksinkertainen, lähinnä harmaan sävyjä kanavoiva tyyli sopii kyllä painostavaan sisältöön, mutta kertoo myös pienen kehittäjätiimin rajallisista resursseista. Pelimekaniikka on tamagotchimaista ruokaa, pesulle, nukkumaan -puuhastelua, jota höystetään monivalintakeskusteluilla. Pelissä tasapainotellaan lapsen huoltamisen ja ajan ja rahan vähyyden kanssa pikkukylässä, jossa ”natsien lapsia” vihattiin syntipukkeina. Through the Darkest of Times Paintbucket Games / HandyGames iOS, Android, Xbox One/X/S, Steam, PS4, Switch Jos et erityisemmin ollut vaikuttunut Hitleristä ja kansallissosialismista Berliinissä vuonna 1933, saattoi kihota hiki otsalle. Sotaa ja fasistista kurimusta ei voi estää, voi vain selvitä sen läpi. My Child Lebensborn ei ole teknisesti hullumpi, vaikka pelillisiltä ansioiltaan onkin yksinkertaista kliksuttelua. Söpöotuksen sijaan pelissä pyritään suojelemaan ja kasvattamaan natsien järjettömän lebensborn-projektiin otettua orpolasta, jota syrjitään ja kiusataan taustansa takia. Pelissä ei ole juuri helppoja päiviä. Pelimekaanista juhlaa tämä ei ole, mutta sisältönsä ansiosta Through the Darkest of Times on merkittävä teos. Tällaisia pelejä ei toki tehdä rahan takia. My Child Lebensbornin norjalaiset tekijät tituleeraavat peliä synkäksi tamagotchiksi, ja sitähän se on. Selviytymistarinaa seurataan puhekuplia ja kirjeitä lukemalla. Niitä tehdään, ettei ihmiskunnan yhteinen taival harhautuisi ymmärtämättömyydestä, pelosta ja vihasta leviävään pimeään. Tässä kokemus on eliniän sijaan muutaman tunnin mittainen. Ne auttavat peilaamaan menneisyyden tapahtumia nykyisyyteen ja pyytävät osallistumaan valon suojelemiseen. 13 158651_.indd 13 31.3.2022 15.54.13. Vaatimattomasta esitystavasta huolimatta peli onnistuu kertomaan uskottavasti natsismin alla tukehtuvasta normaalista elämästä ja inhimillisyyden menetyksestä. Yhteisön vihasta seuraava voimattomuus auttaa lasta on jatkuvaa piinaa. Jos lasta ei ehdi pesemään, riski tulla kiusatuksi kasvaa. ja My Child Lebensbornin irrottaisi historiastamme ja uudelleensijoittasi vaikka Keski-Maahan ja Pokémon-laboratorioon, ne eivät peleinä pärjäisi kilpailussa kiiltävän kaupallisia pelituotteita vastaan. Pelin saa melkein kaikille laitteille. My Child Lebensborn Serepta Studio / Teknopilot / East2West Games iOS, Android, Steam Vaikka toinen maailmansota päättyi, ihmisten elämässä se jatkui surullisen pitkään. Onko parempi kovettaa vai pyrkiä suojelemaan ja sanoittamaan. Lautapelimäisessä strategiaosuudessa kerätään rahaa, painetaan lentolehtisiä ja yritetään pitää oma porukka ensin poissa vankilasta, lopulta vain elossa. Tekijät toivoivat, että perinteisen dokumenttielokuvan sijaan pelitoteutus herättäisi enemmän empatiaa ja sympatiaa, kun epäreilun ja painostavan tilanteen kokee itse. Peli saakin aikaan valtaisaa turhautumista, kun lasta kiusaavat sekä toiset lapset että aikuiset pelaajan ollessa pitkälti voimaton auttamaan. Minulle entuudestaan tuntematon rankka aihe käsittelee Norjan henkistä traumaa: saksalaismiehittäjien kanssa saatuja lapsia kohdeltiin huonosti vuosikymmeniä, kun tavallisten norjalaisten viha ja kostonhalu kohdistui sodan jälkeen viattomiin lapsiin ja heidän huoltajiinsa. Näkyvät historialliset tapahtuvat olympialaisista kristalliyöhön käydään läpi omien päätöksien kautta, mikä on omiaan kasvattamaan empatiaa tilanteissa eläneitä kohtaan. Pelin tarina on yhdistelmä oikeiden ihmisten tarinoita. Matka jatkuu, kun pyyntöön vastaa riittävän moni. Itse rouhaisin synkimpien aikojen läpi iPadilla ja iPhoneilla pienissä pätkissä, koska vuoropohjaisuus mahdollistaa moisen. Visuaalisesti peli ei järisytä. Peruspeli koostuu kaupungin kartalla taktikoinnista, vastarintaliikkeen manageroinnista sekä henkilötason monivalintakertomuksista
Ei ihan. Toki kerran Pelit-lehdellä oli myös toimittajia, toimitussihteeri ja toimituksen sihteeri, mutta pikku hiljaa ytrannosaurukset söivät ne. Globaalit videoja striimauspalvelut ovat sittemmin jatkojalostaneet tämän mallin. Hierarkiaa Yhdeksänkymmentäluvulla brittiläisiä pelilehtiä syytettiin hyväksikäytöstä: ne (ali)palkkasivat nuoria pelaajia, jotka paiskivat nuoruuden innolla järkyttävästi töitä, ja kestivät noin vuoden pari. Mikromaailma Kuten Maalla on oma vuorokautensa, myös jokaisella lehden numerolla on oma syklinsä. Näiden neljän viikon aikana alustava pikkutaitto eli lehden sisältösuunnitelma muuttuu moneen kertaan. Se loppuu, kun lehden viimeinen sivun on mennyt painoon, mutta samalla uusi sykli on jo alkanut. Peleillä tarkoitan tässä yhteydessä A(AA)-luokan näkyviä pelejä, koska ne ovat se juttu, jolla lehden sisältö arvotetaan. Jo pelkästään oletettu sisältö vs toteutunut sisältö per uusin lehti eroavat aika lailla toisistaan. Toki näiden väliin mahtuu pienten ja keskikokoisten julkaisijoiden näkemyksiä. Sitten onkin nykyään aika tasaista, kunnes päästään loppuvuoteen, jolloin noin marraskuuhun painottuen pelijulkaisujen intensiteetti on maksimissaan, kiitos lähestyvän kulutusjuhlan. Voi Vivaldi näitä vuodenaikoja Pelilehdissä on yksi hankala juttu verrattuna muihin aikakauslehtiin. Kolmenkymmenen vuoden aikana Pelit on kerran luisunut päivällä painopäivästä. Jo pelkästään juttujen painoarvo vaihtelee pakko olla tässä numerossa -jutuista taittopaloihin, jotka eivät ole aikakriittisiä. Ehkäpä suurin muutos on näkyvien A(AA)-pelien vähentyminen, jota ta14 158858_.indd 14 31.3.2022 16.06.01. Samalla pitää hakea sekä monipuolisuutta että tasapainoa, ja ennen kaikkea mielenkiintoa. Tammikuu menee vielä joulukuun rippeillä, mutta helmikuu on kuukausista kauhein. O len varma, että melkoinen osa ihmisistä näkee pelilehden tekemisen automaattisena prosessina – kuin hammastahnatuubina, josta tulee tasaisesti ympäri vuoden tavaraa, joka pätkäistään sopivan mittaisiksi paloiksi. LAADULLA ON TEKIJÄNSÄ sapainottaa käsiin räjähtänyt indieskene. KAHDEN KERROKSEN VÄKEÄ. Mutta pelejä ei julkaista tasaisesti pitkin vuotta, mikä olisi kuulkaa eri mukavaa. Materiaalia on kaikkein vähiten ja myös aikaa lehden tekemiseen on joululomista johtuen vähemmän. Etukäteissuunnittelu onnistuu ehkä kuukauden päähän, sillä tulevaisuuden sumeus tuplaantuu joka kuukausi. Ensin paine tuplaantuu viikoittain, deadlineviikolla jopa päivittäin. Viikoista pahin on tietysti deadlineviikko, joka kulminoituu pelättyyn painopäivään. Seuraa noin viikon mittainen hengenvetoviikko, jolloin voi hoitaa hoitamatta jääneet siviiliasiat tai vaikka sairastaa. Jokainen ammattitaitoinen pelitoimittaja osaa sairastaa aikatauluihin vähiten vaikuttavana jaksona. Nnirvi Juhlavuoden kunniaksi paljastamme lisää lehdentekemisen salaisia taustoja ja luonnonlakeja. Ironisesti muuten vanhoista arvostelijainhokeistani on kuoriutunut ihan jotain muuta, kuten PC Zonen huonosta Charlie Brookerista, josta tulikin ensiluokkainen käsikirjoittaja, Dead Setistä Black Mirroriin. Pelit-lehti on kirjaimellisesti oma maailmansa. Joten Pelit ei tehnyt tätä virhettä, vaan jakoi ja jakaa taakan parikymmenpäiselle avustajakaartille. Maaliskuussa alkaa pikku hiljaa aurinko jo paistaa, kun luonto ja pelijulkaisija alkavat heräillä. Kuten Maa kiertää vuoden jaksoissa aurinkoa, Pelit kiertää kerran vuodessa vuosikerran, jossa Maan tavoin on ihan omat vuodenaikansa. Muilla lehdillä ne sentään ovat ennustettavampia: tammilaihdutus, rantakunto, joululahjat ja niin edespäin. Näin on ollut ja on aina oleva
Mitä vähemmän teksti on matkalla päästä lehteen muuttunut, sen tyytyväisempi saa avustaja olla. Päätoimittaja Tuukka on myös Pelitin sosiaaliset kasvot, palaveriveli ulkopelitiaanisten sidosryhmien kanssa, plus juridisessa vastuussa siitä, mitä lehteen kirjoitellaan: hän joutuu vankilaan Pelit-lehden vääristä mielipiteistä. Ehkä yhteensä 60 vuotta alla auttaa, ja 25 vuoden yhteistyön jälkeen sekin pikku hiljaa jollain tavalla toimii. Liikenne on kuitenkin yksisuuntaista: satunnainen avustaja työllistää itsensä eli tarjoaa meille juttua tai arvostelua, käytännössä ei koskaan toisin päin. Ensimmäinen hyvä merkki on, jos toimitus jo tarjoaa jotain kirjoitettavaksi. Kun avustaja on saanut toimituksen uskomaan, että hän on luotettava ja pysyy aikatauluissa, hän saa vetää nimensä avustajasopimukseen ja pääsee virallisten, vakituisten avustajien pyhään joukkoon. Ja jos Pelit-lehti on yhtälö, avustajat ovat muuttujia, joiden mukaan tulos määräytyy. Cycle of Life aika pitkälti menee niin, että ensin Pelitin lukijoista löytyy Pelitin avustajia. Äärimmäinen aste on tietysti vakituinen avustaja. Tätä mieleenjuolahtamista avittaa se, kun luottamuspohjan luomisen jälkeen tekaisee poikkeuksellisen hyvän tekstin. Nykyinen komentorakenne on siksi selkeä: puolikas AD-resurssi ja kaksi toimituksellista resurssia. No niin kutsutulla kimalaistekniikalla: kimalaiset eivät tiedä, että fysiikan lakien mukaan ne eivät pysty lentämään, joten ne vaan lentävät. Sitten, kun joko Laurel tai Hardy muistaa sen. Kuten aikaisemmin kerroin, me Pelit-lehden toimitus olemme itsekin olleet avustajia, ja meillä on ollut aikoinaan sama toive, joka kaikilla avustajilla on aina ja ikuisesti: ”Saataisko me edes joskus palautetta jutuistamme?” En sano, etteikö aina joskus joku saisi palautetta jostain, mutta hävettävän vähälle se jää. Homma käy näin helposti: kirjoitat työnäytteen tai pari. Kansan parissa avustajista usein puhutaan toimittajina, mutta se on väärä termi. Näistä kumpikin on toimenkuvaltaan pääasiassa pelitoimittaja, joka kirjoittaa, ideoi, editoi, plus tekee kaikkea muuta vaadittavaa kuvankäsittelystä Pelit.fi-aktiviteetteihin. Sanoisin, että varmasti parannamme tapamme, mutta se olisi vale. Seuraava taso on käytännössä avustajakokelas, joka aluksi samalla tavalla tarjoaa meille juttuja. Tässä ei ole ikinä ollut ongelmia yhdenkään avustajan kanssa. Juhlavuoden kunniaksi paljastan nyt yhden pienehkön salaisuuden valintaprosessista: paitsi tekstin laadulla, suorituksen painettua lopputulosta vastaavilla detaljeilla on merkitystä. Yksi kaksi avustajaksi Miten tähän puolijumalien kerhoon pääsee. Pelitoimittajat, silloin kun niitä vielä oli, taas palkattiin avustajista, minä ensimmäisenä. On vain yksi kiveen hakattu vaatimus: sen pitää minkä lupaa, silloin kun on luvannut. Koska tätä uskomatonta tapahtumaa kannattaa odottaa. Tuijaa lukuun ottamatta jokainen Pelit-lehden toimittaja, minä mukaan lukien, on ascendoitu avustajakaartista. Jos haluaa kirjoittaa tosi paljon, vielä finempi. Toimituspäällikkö Niko taas pelaa pikkutaittotetristä, jossa tarkoitus on poistaa valkoisia sivuja, mieluummin vielä numero pari eteenpäin, ja stabiloi materiaalivirtaa niin että AD-kuormitus pysyy tasaisena. Jos avustaja saa sähköpostissa kehaisun, hän on onnistunut kirjoittamaan jotain yliluonnollisen hyvää. Avustaja saa kirjoituspalkkion, mutta on vastuussa vain yhdestä asiasta, eikä hänellä ole työvelvollisuutta. 15 158858_.indd 15 31.3.2022 16.06.11. Sen enempää prosessia spoilaamatta se, mitä etsimme tekstistä, ei ole muodollisesti oikeaa kirjoittamista vaan potentiaalia, sillä harva on seppä syntyessään ja niistäkin osa vain sukunimeltään. Se saattaa tapahtua nopeastikin, jos kyseinen avustajakokelas paikkaa aukon Pelitin osaamiskuviossa. Helposti. Lehden biorytmin takia kannattaa olla liikkeellä alkueikä loppukuusta. Toimittajan ja avustajan ero on siinä, että toimitus nauttii kuukausipalkkaa, jonka vastapainoksi se myös nauttii 24/7 vastuuta siitä, että lehti todella ilmestyy. Avustaja ei ole orja, jolle nakitetaan pelejä ja deadlineja sen enempää kyselemättä, että kiinnostaako ja ehditkö. Tämä hengentuote lähetetään emailina meille kummallekin, ja jos mitään ei kuulu, perään kannattaa huudella. Ja vielä nopeammin, jos kyseinen kokelas on lahjakas kirjoittaja. Mutta on yksi asia, joka on ilmaista, helppoa ja hyödyllistä, josta ei silti kannata haaveilla. Ei Kivestä ja Kilvestä heti rakenneta Linnaa, mutta toiset oppivat virheistään nopeammin. Neljän pisteen vihjeenä, mitä vähemmän me joudumme tekstille tai siihen liittyviin juttuihin tekemään mitään, sen parempi, enkä tarkoita editointia. Eli yritämme Tuukan kanssa tehdä tasapainoista lehteä, jossa eri peligenret olisivat yhtä lailla edustettuja, mutta se edustus riippuu avustajien mieltymyksistä. CV:t menneistä saavutuksista ovat kivoja, mutta harvoin relevantteja. Pelit-lehden ovat aina auki uusille avustajille, värväyskampanjat ovat lähinnä olleet tönäisyjä oikeaan suuntaan. Homo Sapiens Peliticus Avustajia on karkeasti ottaen kolmea lajiketta. Jotkut kirjoittelevat vähän useamminkin. Sen riman nimi on ”editoitavissa”, eli kun raakatekstistä löytyvät tarpeelliset asiat, Pelitin toimittaja-armeija osaa muokata siitä jutun. Mutta tällä kertaa hän jatkaakin sitkeästi, kunnes alkaa pikku hiljaa kuulua kalustoon. Pelitin avustajat joko itse ehdottavat juttua tai sitten tarjoamme niitä, mutta avustajat saavat tehdä juuri niin paljon töitä kuin huvittaa. Toivon, että se on estänyt kusen nousemisen päähän. Nimi apinalaatikkoon, pääsy Pelit.fin avustaja-alueelle sekä kaksi kokoontumisajoa vuodessa, kulkutautivuodet pois lukien, kukapa noita porkkanoita voisi vastustaa. Vinkkinä artikkeleissa rima on matalammalla kuin arvosteluissa, koska artikkelit ovat arvokkaampaa materiaalia. Pelit-lehden perusta, kivijalka on ollut ja tulee olemaan sen avustajakaarti, ja tarkoitan tätä kirjaimellisesti. Työn orjat ja sorron yö Vedin kerran kauan sitten lounasviskini väärään kurkkuun, kun naapurilehden toimittaja puhui avustajista ”alaisinaan”, koska näkemyksellä ei ollut edes silloin mitään tekemistä todellisuuden kanssa, ja se antaa täysin väärän kuvan avustajien arvosta. Rahan vuoksi ei kannata vaivautua, paitsi että kun kirjoittamisesta on tuloja, on myös oikeus tulonhankkimisvähennyksiin sellaista työkaluista kuin työhuone, pelilaittteet ja pelit, plus ammattikirjallisuus. Monet kysyvät (tai siis työterveys), miten kaksi ihmistä voi pärjätä tällaisen taakan alla. Jos haluaa pitää vuoden tauon, fine. Jos jokin odottamaton este tulee, siitä pitää kertoa mahdollisimman pian. Ilmeisesti, koska avustajat pysyvät mukana pitkään: yleensä syy pois haihtumiseen ovat oikean elämän kasaamat haasteet. Ensinnäkin ovat satunnaiset kirjoittajat: kuka tahansa voi tarjota meille vaikka tasan yhtä juttua jostain aiheesta tai pelistä, jonka tuntee
play-by-mail game, PBM) tarkoittaa postin (tai sähköpostin) välityksellä pelattavaa peliä. Sen valikoimaan kuului kaksi itse 16 159410_.indd 16 31.3.2022 15.26.09. Pelaamisen postileima Midnight Sun Games aloitti suomalaisten postipelien pyörittämisen 90-luvun alkupuolella. Usein postipelin pelaaja odotti kierroksen käsittelyä postilaatikolla. Paluupostissa saapui printattu kierrosraportti uudesta tilanteesta seuraavan käskylomakkeen kekehitettyä suomalaista postipeliä: Olympos sijoittui muinaiseen Kreikkaan, ja kevyt, aloittelijoille suunnattu sci. Katalogissa oli hetken aikaa myös Space Quest, mutta se ei kerännyt tarpeeksi pelaajia. Postipelit sijoittuvat toiseen aikaan ja todellisuuteen. rmalle, jossa ne syötettiin käsin peliohjelmistolle, joka ruksutti läpi pelaajien siirtojen seuraukset. Jos kuorta ei näkynyt, niin ensin soiteltiin kaverit läpi ja tarkastettiin, ettei oma kirje ole eksynyt postissa. Lisäksi katalogiin kuului ulkomailta ostettuja pelejä, kuten Kruunujen saari (Isle of Crowns) sekä huomattavasti raskaampi Napoleonin sotiin sijoittuva Austerlitz. Postipeli (engl. peli Teknocide taas sai inspiraationsa muurahaiskeon toiminnasta. Olympos on Midnight Sun Gamesin perustajien, Jussi Holopaisen ja Janne Pölösen, hengentuotos. Yksi pelikierros saattoi kestää vaikkapa kaksi viikkoa, ja tämän kahden viikon aikana pelaajat saivat olla yhteydessä toisiinsa ja juonitella parhaansa mukaan. Olympus on antiikin Kreikkaan sijoittuva strategiapeli, jossa 50 johtavaa kaupunkivaltiota taistelee Hellaan herruudesta tavoitteenaan spartaMONINPELI KUORESSA ra. Riina Ojanen POSTIPELIT SUOMESSA 30V 90-luvun alun moninpeleissä ei rähjätty pelikavereille, sillä pahin kiukku laantui jo kirjepaperia valitessa, ja loput matkalla ostamaan postimerkkiä. N ykyinen nettimoninpeli ei ole kehityksen päätepiste, vaan osa vuosisatojen jatkumoa. Ennen nettimoninpeliä oli sähköpostipeli, ennen sähköpostipeliä oli postipeli, jolla kansainvälinen moninpelaaminen alkoi jo shakkilaudan äärellä. Jos raporttien postitus viivästyi parikin päivää esimerkiksi tulostimen temppuilun takia, pelaajat tulivat puhelinlankoja pitkin pelinjohtajan kimppuun. Pelaajat lähettivät siirtonsa paperisella käskylomakkeella postipeli
Vasta sen jälkeen kannatti ehdottaa vaihtokauppoja tai yhteistyötä. Toivon pikaista vastausta! Leonidas, Pelionin hallitsija PS. Postipeleissä kiehtoikin juuri suuri pelaajamäärä ja moninpelaaminen. Ne, joilla ei asunut lähistöllä pelaavia kavereita, soittivat puheluita. Parahin hallitsijatoveri, tällä hetkellä meneillään oleva ”kilpavarustelu” ei todellakaan ole kenellekään hyödyksi. Näin ollen tiedustelenkin, onko jonkin kaltainen rauhanomainen ratkaisu mahdollinen pelin päättämiseksi. Jussi Holopainen ja Janne Pölönen Kontiolahdella vuonna 1994. Museojameihin osallistuivat myös Tom Snäll, Janne Pölönen sekä Jussi Holopainen. Vaikka pelaajat tulivat ympäri maata, kaupunkeihin saattoi ajan kanssa muodostua kaveriporukoita, jotka suunnittelivat yhdessä strategiaa. Kun kaupunki ja sitä ympäröivä maaseutu eivät enää pysty tyydyttämään kasvavan väestön tarpeita, valtiojohdon katse harhautuu nopeasti kohti naapurin vehreitä niittyjä. Nuorilla pelaajilla oli aikaa ja halua panostaa roolin pelaamiseen sekä huolelliseen, eläytyvään kirjeenvaihtoon. Muiden pelaajien kanssa pystyi myös liittoutumaan, jolloin edut muodostuivat kaupankäynnistä, yhteisesti sovitusta strategiasta sekä yhdistetyistä sotavoimista. Vaikka kaikki tämä kuulostaa työläältä, postipeleillä on sisäänrakennettuja ominaiKirjeiden lähettely ja puhelimessa roikkuminen maksoivat rahaa, mitä käytettiin myös diplomaattisena aseena larppaamisen ohella. Mikäli näet ryhdymme sotimaan, vetää se mukaan kaikki liittolaisemme, ja siten epäilen kummankaan meistä kykenevän voittoon. Osa pelaajista nautti kuitenkin juuri roolipelielementeistä, ja he saattoivat pelata pelinsä muita avustaen ja voittoa varsinaisesti tavoittelematta. Liittoutumien muodostaminen oli postipeleissä hyvin tärkeää resurssien ja selviämisen kannalta, sillä sooloilijat jäivät hyvin nopeasti alakynteen. Pelaajat järjestivät myös miittejä, joissa kokoonnuttiin koko viikonlopuksi juonimaan ja suunnittelemaan seuraavia siirtoja. Kaikki pelaajat saivat pelin alussa toistensa yhteystiedot kommunikointia varten. Sota on pitkin = reaalirahassa kallein vaihtoehto Olympos 6 lainen sotilasmahti tai Ateenan kulttuuri. Pelaajien keski-ikä oli noin 18 vuotta, mutta nuorimmat pelaajat olivat 12-vuotiaita, vanhimmat kävivät neljääkymmentä. Suomalaisissa postipeleissä eläytyminen vähentyi, kun pelimekaniikka ja muut pelaajat tulivat tutuiksi, sillä painopiste alkoi siirtyä kohti strategiaa ja voittamista. 17 159410_.indd 17 31.3.2022 15.26.54. Tarkoituksena on huolehtia oman kaupunkivaltion taloudesta, tuotannosta, kaupankäynnistä, valtiosuhteista, armeijoista, laivastoista sekä jumalten suosiosta. Kanssapelaajaa ei voinut vain vaatia tekemään asioita, vaan ensin piti lirkutella ja vakuuttaa toinen hyvistä aikeistaan. Pelaajia saattoi olla jopa viisikymmentä, joten postimerkkejä ja kaukopuhelumaksuja kului, jos ystävät halusi pitää lähellä ja viholliset vielä lähempänä. Siinä missä lautapelin ääreen mahtui 4-5 ihmistä ja tietokonepelejä pystyi pelaamaan vain kaverin kanssa kaksin, postipelissä pelaajamäärät liikkuivat usein kymmenissä. Yksi Olympoksen kierros kesti kaksi viikkoa, ja yksi peli vei keskimäärin vuoden, mikä vaati suurta joukkoa sitoutuneita pelaajia. Kierroslappujen tultua keräännyttiin yhteen, levitettiin kartat pöydälle ja aloitettiin spekulaatio. Postimuseo ja Suomenpelimuseo tallensivat postipelimuistoja talteen kesällä 2019. Omien liittolaisten motiiveja kannatti aina hieman epäillä, jotta kierrosraportin saapumisen myötä ei tarvinnut kaivella puukkoa kovin syvältä selästä. Houkuttele hunajalla, älä etikalla Pelit myös opettivat diplomatiaa. Pitkät kierrosajat mahdollistivat aktiivisen yhteydenpidon, juonittelut sekä muut diplomatian koukerot
Pelien väsäily oli hauskaa, vaikka välillä hakattiin päätä betoniin oikein olan takaa. Aika paljon joutui tekemään töitä, mutta toisaalta myös asiaan oli sen verran kiinnostusta, että ei se aina työltä tuntunut. Liiketoiminnan näkökulmasta kunnon ripaus pitkäjänteisempää suunnittelua ja taloudellisten realiteettien ymmärtämistä olisi ollut hyvä lisä”, Janne Pölönen muistelee. Seura tuottaa tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien laatuluokitusta yhteistyössä tieteenaloittaisten asiantuntijapaneelien kanssa. Janne Pölönen toimii nykyisin Julkaisufoorumin pääsihteerinä Tieteellisten seurain valtuuskunnassa. Midnight Sun Games pyöritti pelejä vuosina 1992–1995, ja sen jälkeen Puolenkuun pelit otti postipelien pyörittämisen kontolleen. ”Postipelaaminen oli toisenlaista pelaamista. Tietysti aika on ajanut ohi koko systeemin logistiikan kannalta ja sen, kuinka paljon pelaajilta vaadittiin paneutumista kaikkeen taustamateriaaliin. Postipelit elivät vain pienen hetken välivaiheessa kotikoneista internettiin, mutta ne ovat edelleen tärkeä osa kotimaista pelihistoriaa. Käytettävyyskään ei ehkä ollut niitä kaikkein parhaimpia”, Holopainen sanoo. Pelin mekaniikkoja ja tasapainoa hiottiin yhdessä testipelaamalla kavereiden kanssa. Suomen pelimuseo ja Postimuseo ovat kiinnostuneita tallentamaan postipelien suomalaista historiaa. Tuo ”hidas sosiaalisuus” on ehkä postipelien tärkeä ominaisuus, jota voisi nykyään käyttää enemmän. He olivat pelanneet yhdessä ulkomaisia postipelejä, mutta postin hidas kulku ulkomaille teki pelaamisesta ja juonittelusta vaikeaa. Jussi Holopainen on nykyisin Associate Professor (School of Creative Media) Hong Kongin yliopistossa. Postipelien pyörittäminen ei ollut erityisen kannattavaa, ja niiden suosio hiipui hiljalleen internetin tehdessä moninpelaamisesta reaaliaikaista, mutta pelejä vedettiin vielä 2000-luvun alussa sähköpostin kautta. Kesällä 2019 Museojamit-hanke kutsui kokoon pienen porukan, joka oli aikanaan ollut aktiivisesti mukana joko pelien pyörittäwmisessä tai pelaamisessa. Postipelien pyörittäminen oli yhtä paljon työtä kuin harrastus. Nuoruuden innolla Jussi Holopainen ja Janne Pölönen perustivat Midnight Sun Gamesin vuonna 1992, ollessaan itse vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Opin ainakin sen, että kannattaa suunnitella vähän paremmin, mitä ja miten asiat pitää hoitaa. ”Se oli samaan aikaan kiehtovaa ja raskasta aikaa. 18 159410_.indd 18 31.3.2022 15.27.25. Osaa noista opeista käytän usein nykyisessä työssäkin”, kertoo Jussi Holopainen. Virheiden tekeminen sekä niiden tunnistaminen ja tunnustaminen, on kuitenkin osa oppimisprosessia näinkin pitkällä aikavälillä. Teknisiä ongelmia korjailtiin sitä mukaa kuin niitä tuli vastaan. Olisi kannattanut panostaa enemmän taustojen ja puuttuvien osaamisalueiden selvittämiseen ennen kuin hyppää pää edellä syvään päätyyn. Pelaaminen vaatii yhteistyötä, kaupankäyntiä ja puolustusliittoja, mutta voittoon vaaditaan myös tiettyä häikäilemättömyyttä ja heikompien jyräämistä. Esimerkiksi Olympos-peliohjelmisto on koodattu TurboPascalilla. ”Postipelitoiminnasta on päällimmäisenä jäänyt mieleen sekoitus nuoruuden intohimoa, hauskanpitoa ja uskallusta. suuksia, joita nettimoninpeliaikaan on vaikeampi saavuttaa. Kaverukset ideoivat ja suunnittelivat pelejä yhdessä omien mielenkiinnonkohteidensa pohjalta. Janne Pölönen opiskeli tuolloin antiikin historiaa yliopistossa, ja Jussi Holopaiselta taas löytyi koodaustaitoa. Nyt kun on käynyt läpi omia tekstejään ja millaista koodia ohjelmoi, niin välillä hävettää. Oikein ajoitettu petturuus on yksi postipelien kiinnostavista puolista. Suomen pelimuseon kokoelmiin saatiin arvokkaita lahjoituksia, kuten kirjeenvaihtoa, taidetta sekä pelien kierrosraportteja, mutta myös muistitietoa ilmiön alkuajoista. Erityisen mukavat muistot liittyvät pelien, kuten Technocide ja Olympos, suunnitteluun yhdessä Jussin ja muiden kavereiden kanssa. Hän opettaa pelisuunnittelua ja pelitutkimusta ja tekee myös tutkimusta molemmilla aloilla. Postipeleissä on myös jotain, mitä muut pelit eivät ole samalla tavalla tavoittaneet. Monet osallistujat tunsivat toisensa vuosien takaa, ja yhteinen sävel löytyi nopeasti, mitä muisteloihin tuli. vaihtoa, taidetta sekä pelien kierrosrapelihistoriaa. Postipelien ympärille kehittyi tiivis yhteisö silloin 90-luvun alussa, osa pitää yhteyttä toisiinsa vieläkin. Huomattavasti pitkäjänteisempää ja ehkä osaltaan myös sosiaalisempaa kuin valtaosa nykyisistä onlinepeleistä. portteja, mutta myös muistitietoa ilmiön POSTIPELIT SUOMESSA 30V Tutkija Heikki Jungman ihailee Tom Snällin alkuperäistaidetta museojameissa kesällä 2019. Pelikavereiden tullessa tutuiksi myös selkäänpuukotuksista tuli henkilökohtaisempia, ja niitä muistellaan edelleen tietyllä kirpeällä lämmöllä
1C on mukana Ukrainan 21. Sotapelaamista Inkvisitiolle selvisi nopeasti, että venäläinen pelifirma on enemmänkin henkinen kuin faktinen käsite. Nykyään sen pääkonttori sijaitsee Kyproksella ja se on kansainvälinen yhtiö, jolla on 5 000 työntekijää ja konttorit 15 maassa, myös Venäjällä. Toisaalta, jos boikotti helpottaa omaa ahdistusta, siitä vain. Enlistedin foorumit ja muu sosiaalinen meditaatio ovat harvinaisen puhtaita minkäänlaisesta sotaa koskevasta keskustelusta. Näiden ominta osaamista ovat lentosimut, sotapelit ja fantasiastrategiat, kaikki arvokkaita genrejä, jotka olisivat jotakuinkin kuolleita ilman venäläisiä. Mutta löysinkö peliboikottiin sopivan kohteen, onko Boris oligarkki. Paitsi ei ihan kaikkea: 1C Game Studios eli Kyproksella majaileva 1C-777 Ltd omistaa edelleen oikeudet IL-2 Sturmovikiin. 19 158623_.indd 19 31.3.2022 16.11.47. Parin kivenheiton päässä riehuu poikkeuksellisen järjetön sota, jonka seuraukset näkyvät jokaisen elämässä. Mikä on Boriksen suhde Vladimiriin. Jokseenkin huonolla ajoituksella Enlistediin tuli juuri viides kampanja, Stalingrad, jossa venäläiset puolustavat raunioiksi ammuttua kaupunkiaan fasistien aggressiota vastaan. Ainakin näiden kolmen pelifirman kohdalla kannatan tuttua periaatetta, että vastaajat ovat syyttömiä kunnes toisin todistetaan. Se on pelijulkaisija, tunnettu sellaisista rakastetuista peleistä kuten IL-2 Sturmovik, King’s Bounty, Men of War sekä Space Rangersit. Pelit ovat vain osa korporaatiota, jokseenkin Microsoftin malliin, 1C: Enterprise on ilmeisesti Officen kaltainen paketti. O n aika hankala naputella kolumnia triviaaleista pelaamisen ilmiöistä, kun huoneessa on helvetin iso elefantti, joka paskoo nurkat täyteen. Alkuvuonna Gaijinin mainoksia näkyi donbassilaisen dumbassin Tube-videoisKETJU SYNKKIEN AJATUSTEN Harvoin kolumnia kirjoittaessaan joutuu miettimään, onko sitä parin viikon kuluttua ketään lukemassa. Wargaming myös lahjoitti Ukrainalle 900 kilodollaria apua. Wargaming on itäisistä firmoista nimekkäin. Tuukka pisti World of Warshipsin telakalle. Ukrainan kansan viha hyökkääjää kohtaan on oikeutettua, jopa moraalin kannalta hyödyllistä. Jos vihalle antaa pikkusormen, jopa takuuvarmasti viaton suomenvenäläinen lapsi menee kusiveden mukana. Boikotista lähteekin taas ilma, sillä 1C Entertainment ei olekaan venäläinen. Ja varmaan tällä hetkellä pyörivät haudoissaan. Sinänsä hyvä loppulause, johon voin itsekin yhtyä, on ”Sota kuuluu vain videopeleihin.” Suosikkipelistäni Enlistedistä vastaava Darkflow on Gaijinin latvialainen pelistudio. Mutta jo pelkästään se, että merkittävä määrä työntekijöitä asuu Imperiumin hallitsemilla planeetoilla, varmasti estää jyrkimmät sodan tuomitsemiset. Ongelmia tietysti tulee, jos Kiina hyökkää Taiwaniin, mutta sen jälkeen kyseessä onkin sen luokan Clash of Clans ja Boom Beach, että maailman suurimman pelifirman Tencentin pelien boikotointi on aika triviaali ongelma. Putin tuhosi Venäjän ja liittyi kolmanneksi pyöräksi Hitlerin ja Stalinin eurooppalaiseen parisuhteeseen. Wikin perusteella Gaijin Entertainment on virallisesti joko kyproslainen tai unkarilainen yhtiö, jolla on toimistoja myös Saksassa ja Latviassa, mutta toisaalla taas väitetään, että se on venäläisten Venäjällä perustama yhtiö. Mutta onko niiden tukeminen rahansiirtoa Putinille. Silloin saa ajaa firmat boikottiin Nokian renkaat savuten. Harmaalla alueella Inkvisitioni ei ole tyytyväinen: paalu on pystyssä ja rovio palaa, eikö siihen saa ketään. Vielä löytyy yksi ehdokas, ja sen nimi on 1C Entertainment. maaliskuuta julkaisemalla sanktiolistalla, mutta ilmeisesti juuri bisnesohjelmiensa takia, varsinkin, kun niissä on nyt riski päästä osaksi kyberhyökkäyksiä. Sodan alussa Gaijin julkaisi aika miedon tiedotteen, jossa se lähinnä kertoi vähentäneensä some-näkyvyyttään, koska ei halua sanoa mitään, jota voisi tulkita sodan kannattamiseksi. Kaikki Putinin puolustajat ansaitsevat kaiken sonnan niskaansa, vaikka putinointi perustuisi väärään tietoon, sillä väärä tieto on nykymaailmassa valinta. Sekin perustettiin Valko-Venäjällä vuonna 2002. Toinen vastaava firma on Gaijin Entertainment, tutuin peleistä War Thunder ja Enlisted. Myös Arma 3:lla on ilmeisesti tehty ”uutismateriaalia”. Ensinnäkin se on jossain vaiheessa muuttunut puolalaiseksi pelifirmaksi, ja helmikuun lopussa koko 1C Entertainmentin osti kukapas muu kuin kiinalainen Tencent. Itse en vain pysty pelaamaan Enlistediä venäläisillä, vaikka ne silloin olivatkin fasismia vastaan. Slava Ukraini, mutta kunniaa myös normaalisti löperölle lännelle, joka kerrankin puhalsi yhteiseen aurinkopaneeliin ja veti vauhdilla päälle oikeat sanktiot. Yksi harvoista asioista, joita vihaan, on tarpeeton viha. 1C myös jakeli muun muassa länsipelejä Venäjän markkinoille. Venäläisen peliteollisuuden boikotointi ei siis olekaan suoraviivaisen helppoa, koska se ei enää välttämättä (enää) olekaan venäläistä peliteollisuutta. Tämä on aasinsiltani pelisanktioihin. Kun firman luova johtaja möläytti Putinia tukevia mielipiteitä, luova johtaja sai saman tien kenkää. Siellä olikin vanha tuttuni kasarin iloisilta ajoilta, Ydinsodan Uhka! ”Hauska tappa vanha tuttu”, se sanoi eikä hymyillyt. Onko sillä edes väliä. Joskus paha on pahaa Sodan juoni on selkeä ja pahikset kuin 30-luvulta. World of Tanksista ja Warshipsista tunnettu pelifirma perustettiin Valko-Venäjällä, Minskissä, 1998. Minulla on aina ollut lukkarinrakkautta venäläisiä pelintekijöitä kohtaan. Itse vihaan Putinin ja Trumpin kaltaisia maailmaa tuhoavia narsisteja sekä sitä lammaslaumaa, joka ne voimauttaa, mutta Nietzsche sen tietää: kun metsästät hirviöitä, varo, ettet itse muutu sellaiseksi. Venäläisyhteydet, kuten väitetty toimisto Moskovassa, jännästi puuttuvat Wikistä kokonaan. Sen perustaja on nykyinen miljardööri Boris Georgievich Nuraliev. Sen devaustiimi paiskoo koodia Moskovassa, mutta virallisesti Eagle Dynamics on sveitsiläinen firma, ja ilmeisesti sen datakeskuksen sun muu IT-hömppä sijaitsee Euroopassa. Ukrainalaiset ja 15 vuoden vankilatuomiota uhmaavat venäläiset taas ovat puhtaasti sankareita. NNIRVI Ovelta kuului koputus. Lisäksi pakotteet ovat jo niin tiukkoja, että jo ne estävät Venäjän hyötymisen, ja jokainen näistä firmoista näyttää toimivan normaalisti. ”Ei ollakaan vuosikymmeniin nähty, astu peremmälle! Pistin jo Threads-kassun VHS-nauhuriini!” tervehdin vähemmän iloisena. Kotkat kuuntelevat Entäpä Eagle Dynamics, lentosimulaattorisysteemi DCS Worldsin isä. Tukeeko hän Ukrainan sotaa. Rauhan puolesta toki ajatellaan ja rukoillaan. Ainakaan enää. Veikkaan 24/7 pyörivää moderointia, koska onhan se muuten aika epätodennäköistä. Ei odoteta Espanjaa, pannaan oma inkvisitio tulille. Toki näillä kolmella firmalla olisi mahdollisuus oikeaan kiistämättömään kannanottoon, eli vetää piuhat irti venäläisiltä servereiltä. sa, joista firma sanoutui irti. Voi olla, että simuväelle suurempi ongelma onkin Virpilin ja vastaavien ohjainvalmistajien jääminen rautaesiripun väärälle puolelle. Myöskään Eagle Dynamics ei ole virallisesti sanonut juuta eikä daata hyökkäyksestä Ukrainaan, pois lukien pyynnön, ettei sen peliä käytetä valeuutisiin: sillä tehdyn videon kerrottiin esittävän Kiovan aaveen ilmavoittoa teknisesti edistyneempää venäläishävittäjää vastaan. 1C perustettiin 1991 Moskovassa, itse asiassa myymään kirjanpito-ohjelmaa. Leningradin piiritys olisi ollut vielä ironisempi, mauttomampi vaihtoehto, koska siinä kaupunki olisi fasistien piirittämä ja siviiliväestön kärsimys oli järkyttävä. Mikä helvetti tätä maailmaa vaivaa
Ydin on sama kuin sarjan edeltäjillä: uusien paikkojen aarteiden löytäminen ja vaarojen välttäminen tai voittaminen valtavalla asevalikoimalla. Myös monipuolinen viholliskaarti alkaa tarjota jo tuttuja naamoja, mutta supervahvoina versioina. Välimaa on kuin suoraan Tolkienia jäljittelevän kasarifantasian kannesta repäisty. Vaan voiko siitä iskeä ähky. Tekijöiden tavoitteena ollut aiempien pelien yhdistäminen on kieltämättä onnistunut. R. Elden Ring ei ole täydellinen, mutta se on isosta maailmastaan huolimatta poikkeuksellisen mukaansatempaava ja hyvä seikkailu, josta ei tunnu saavan tarpeekseen. Kun sitten satuin palaamaan yöaikaan aloitusalueelle, niin sama kaveri hyppäsi esiin puun takaa ja jäi jyrän alle. Hyvissä pomomatseissa on pohjustusta, spektaakkelia ja ainutlaatuisuutta. Loppupelissä tyyli muuttuu ja taisteluihin tulee paljastuksia, joiden myötä myös pomon tyyli muuttuu täysin. Suurempi vaara on uuvahtaminen pelin pituuden edessä. Amerikkalaiskirjailija George R. Elden Ringissä on monta esimerkkiä tekijöiden taidosta luoda kohtaamisiin vaihtelevaa tunnelmaa. 20 158652_.indd 20 31.3.2022 18.20.05. Elden Ringin juonen yksityiskohdissa riittää pureskeltavaa, tarina ei ole niin suorasukainen kuin Sekirossa tai selvään yllätyskäänteeseen luottava kuin Bloodbornessa. Riittääkö näistä aineksia vielä yhteen merkkiteokseen. Fromin omaa pomoa Hidetaka Miyazakia inspiroineista länsimaalaisista roolipeleistä ja fantasiakirjoista on kerrottu monessa haastattelussa. MAAILMANPUUN HUIPULLA Aikuisopiskelija saapuu keskeyttämään taika-akatemian pänttäyksen. Aavaa merta, kaukaisuudessa mystisinä odottavia linnoja, synkkiä metsiä ynnä muuta roolipelikampanjan mielikuvituksen tuotetta piirtyy ruudulle yhä uudestaan. Pomotaistelujen määräkin kertoo pelin koosta. Jokaisella alueella on selvästi oma tasokattonsa, joten jos veteraanihahmo päättää palata tutkimaan ohi menneitä paikkoja, paikalliset kovikset eivät ehdi kissaa sanoa ennen kuin riita on lyöty halki ja poikki. Mikäs siinä, koko pelin idea on tutkia maailmaa ihan miten haluaa. Parit eivät edes varsinaisesti tue toisiaan taistelutavoillaan. Toimintaroolipeliä ei ole jaoteltu pääja sivutoimiin. Kipinää lensi, kun mittelön etäisyydet vaihtelivat käsikähmästä huoneen poikki lentäviin aseisiin. Tutkimusmatkailu palkitsee. Haastajia löytyy niin avoimesta maailmasta kuin jokaisen tutkittavan luolaston lopusta. Muutaman kerran avunantoa moninpelissä tarjotessani näin pelaajia, jotka kutsuivat ihan leveilymielessä kaverin katsomaan, miten paikallista pienyrittäjää nöyryytetään. Mysteeriä on hauska aprikoida, varsinkin kun viimeisimmän noukitun esineen saa lajiteltua inventaarion kärkeen tutkittavaksi. Hyvästit valikossa kahlaamiselle! Hyvä luoja, onko tuo Godfreyn musiikkia. Maailma itsessään ei ole täynnä oikoreittejä takaisin alkuun, vaan nämä osuudet löytyvät suurista linnoituksista ja kaupungeista harvinaisen tasalaatuisesti. Välillä reppuun kertyy taikasauvaa ja loihdittua katanaa, jotka eivät omalle hahmolle sovi. Majesteetillisessa hirvijumalassa on ihmeellisyyttä ja surumielisyyttä, voittamattomassa miekkanaisessa taas kiivasta tunnetta hädin tuskin mukana sinnittelystä. Nukketeatterista muistuttaa myös juoneen nivoutuva runsas käsija nukkekuvasto. Myös itse pomojen vaiheet pysyvät selvästi tunnistettavina, niin että harjoittelu kannattaa ja matsi huipentuu tyylikkäästi. Auttava hiiviskelykin vähenee loppupelissä selvästi. Ensimmäisen Dark Soulsin kaksikko Ornstein & Smough oli aikanaan klassikon kohokohta, mutta Elden Ringissä vastaavaa ei ole. Mytologinen tunnelma tuo mieleen Greg Sta ordin Glorantha-maailman, kauniiden maisemien ja groteskien vihollisten yhdistelmä puolestaan Jim Hensonin nukketeatterielokuvan Tumma kristalli (1982). Käännös sivupolulle voi viedä maan uumeniin, eikun... Elden Ring tuntuu yritykseltä yhdistää kaikki esikuvat yhdeksi valtavaksi maailmaksi. Muutaman idean venyttämisen sijaan se onkin makeaa mahan täydeltä. Riku Vihervirta ELDEN RING Suuret odotukset ovat tuttuja, mutta niiden muuttuminen suureksi riemuksi on juhlan arvoista. Jätin suosiolla vapaaehELDEN RING From Software / Bandai Namco Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox, PS4, PS5 Versio: 1.02 Suositus: Intel i7 8700K tai AMD Ryzen 5 3600x, 16 Gt RAM, Nvidia GeForce 1070 tai AMD RX Vega-56 Testattu: Intel Core i7-7700K @ 4,20 GHz, 16 Gt RAM, Nvidia GeForce GTX 1080, Windows 10 toista nähtävää odottamaan aikarajatonta uusintakierrosta, kun 125 riemukasta tuntia tuli täyteen. Täysin pakollisia pomoja on vähän, mutta enemmistöstä saa aina jonkin palkinnon. Tutkittava ei lopu kesken, koska vaihtoehtoisia reittejä ja vapaaehtoisesti tutkittavia alueita on paljon. Kaikkea ei voi kuitenkaan arvata, joten yllätyksiä riittää. En ollut varma, saisiko edes From Software tehtyä samasta aiheesta vielä kerran mielenkiintoisen pelin. Näytösten suuri määrä näkyy niiden laadussa. Tarinaa seurataan jälleen pitkälti vapaaehtoisesti pieniä yksityiskohtia huomaamalla ympäristöstä, tekstikuvauksista ja joskus jopa pomojen animaatioista. Vanhoille peleille isketään silmää, muttei jatkuvasti. Kaikki fantasia yhdessä paikassa Elden Ringin avoin maailmaa ei tunnu tehtävälistan tyhjentämiseltä vaan tutkimusmatkailulta. Maailma ei ole täysin avoin, vaan juonenkäänteet rajoittavat etenemistä jonkin verran. Kaikkia vastaantulijoita kiinnostaisi saada sankari puolelleen, mutta kuka tai mikä vetelee kenenkin naruista. Loppupelin lumikentiltäkin löytyy vielä uutta, mutta siihen mennessä maailman tutut elementit mausoleumeineen ja luolineen on nähty jo moneen kertaan. Kaivoksista saa parannuksia aseisiin, ja hautaluolista jonkin muinaisen hengen apurikseen. Tasojakoa isompi ongelma on pomojen toistuvuus ja samojen ideoiden kierrättäminen. Olin innoissani, kun syrjäisen ja pahaenteisen linnan valtaistuinsalista löytyi piikkien peittämä ritari, jonka taikamiekka lenteli itsestään. M iekkaa ja magiaa yhdisteleviä fantasiaseikkailuja on ollut jo iät ja ajat. Miellyttävästi aarteen laadun voi jossain määrin arvata etukäteen. Toistuvien pomojen lisäksi vastaan tulee melko usein myös tuplapomoja. Martinin taustoittamat puolijumalten juonittelut ovat vain osa maailman menoa. Alkupelissä pomotaisteluihin valmennetaan hyvään malliin jo pelin aikana perusvihollisten käyttäessä samantyylisiä hyökkäyksiä. Avoin rakenne tuo eniten mieleen Dark Souls 2:n suuremmalla budjetilla. Kenraali Radahnin festivaalin ”hyppyhyökkäys” pyyhki odotuksilla ja apuväellä lattiaa. Sama hyvä mutta tuttu taistelu ja kryptinen juoni, mutta tällä kertaa avoimessa maailmassa. Vaikka moni pikkupomo unohtuu heti, huippuhetkiä muistelee mielellään. Selvältä jutulta näyttäneen miekkailun yhtäkkinen muuttuminen showpainiksi on sekä riemastuttavaa että kauhistuttavaa, koska vastustaja ei enää jää odottelemaan liikkeiden oppimista
Piristysruiskeen sijaan portin aukaisemisen jälkeen vastustajia tulee jatkuvalla syötöllä, jolloin moninpeli muuttuu pääruoaksi mausteen sijaan. Kiva elää pelaamisen kultakaudella. Esineiden valmistus jää melko toissijaiseksi uudistukseksi, mutta estää osaltaan jumiutumista, kun auttavia tarvikkeita voi väkertää ilmaiseksi. Mystisen Melinan kultainen kädenpuristus auttaa eteenpäin. Todella käyttökelpoiset esineet ovat kuitenkin harvassa, ja pian reppu pursuaa kukkaa ja heinää yli tarpeen. Kauemmaksi, kammotus! Valtaistuimelle on tungosta. Jos sielupelin kieli on tuttua, hahmojen tarinat voi saada päätökseen yksinkin, mutta vasta-alkaja on varmasti hukassa ilman muistiinpanoja. Pelin edetessä hahmokaarti alkaa kuitenkin hajota maailman tuuliin, ja näiden löytäminen ilman apua vaatii tuuria. Huomattavinta oli isojen vastustajien tekoälyn hajoaminen tainnutuksen tai jonkin efektin myötä. Pelin alussa tukikohdaksi pohjustetaan monen avuliaan hahmon kansoittamaa pyöreän pöydän salia. Erilaisten henkien kokoaminen on myöskin pitkään hauskaa, mutta kyllä niistä moni jää yhden ylivoimaisen kloonin varjoon. Vihollisten suunnittelu on jälleen mieleenpainuvaa. Dark Souls palautti aikanaan pelaamisen kipinän olemalla vuoroin huvittava ja jännittävä. Moninpelin lagi vaikutti oikeastaan täysin muuttumattomalta, ainakin toisia pelaajia vastaan tapellessa selkäytimestä tullut lagilyöntien ajoittaminen osui toistuvasti oikeaan. Riimukirjoituksia Elden Ringissä on paljon tuttua ja toisinaan myös selvää toistoa. Pelaamista kuvaa parhaiten mielikuvitusta kutkuttava riemu, vaikka löytäisi vain uuden katselukulman kauniiseen linnaan. 21 158652_.indd 21 31.3.2022 15.49.47. Toisten peliin pääsee kylään vain, jos kohde on jo kutsunut apurin puolelleen. Vaikka lamaantuminen tällistä hiveleekin egoa, muiden pelaajien viestien perusteella en ollut ainoa, joka pääsi helpolla. Hyvää + Iso maailma ja hahmonluonnin vapaus. Yksi hahmo osasi jättää tekstarin olinpaikastaan, mutta muut korkeintaan mainitsevat tämän vuoropuhelussa ennen haihtumistaan. Elden Ringin pienet viilaukset eivät ole mullistavia, mutta yhdessä tutkittavan määrän kanssa ne luovat innostavan vapauden tunteen, joka jättää pelin kytemään mielen taustalle. Näin suuri peli kaipaisi Outer Wildsin tyylistä lyhyttä lokia. Surukseni mielipiteeni on vähemmistössä, ja Elden Ringissä moninpeli on tehty enemmistön ehdoilla. Moni aiemmin nähty teema on Elden Ringissä tehty vielä isommin ja näyttävämmin. 92 Suuri ja kaunis fantasiaseikkailu, jota saa tutkia kuten haluaa. Moninpeli on mielestäni aina ollut sielun suola, tuttuakin kenttää piristävä yllätys. Ehkä From lakkaa tekemästä pelejä vaikutusvaltaisten ylimielisyyden tuhoamista sivilisaatioista, kun se lakkaa olemasta todellisuutta. Erilaisia pelityylejä on kiva nähdä hyväntahtoisena apurinakin, mutta reippaan ylivoimaisena sekin on vähän turhaa. Kultakin tummenee Uusintayrityksiä lieventävät monet parannukset, kuten tallennuspisteiden tiuha verkosto, kartalle tehtävät merkinnät sekä inventaarion helppo lajittelu. Joku tekijöistä kyllä rakastaa äyriäisiä. Kultainen sumu on rauhallisen väittelyn merkki. PC-pelaamisen salat voivat olla tarinaakin suurempi mysteeri. Tarvitsetko rapua. Suunnaton panostus maailman tutkimiseen kuitenkin kannattaa, koska kokonaisuutena peli nousee kevyesti bugien ja suvantojen yläpuolelle. Huonoa . Kirjoitushetkellä osaa PC-pelaajista riivasi spekseistä tai asetuksista riippumaton pelin nykiminen, mutta omalla vaatimattomammalla koneellani en havainnut kuin harvoin hidastumista pelin ladatessa taustalla uutta aluetta. Kierrätetyt pikkupomot laskevat tunnelmaa. Nettikoodissa sen sijaan näkyi (ehkä) odotetusti taianomaista teleportaatiota ja viivästyneitä animaatioita. Pidemmälle pelatessa vastaan tulee myös selviä bugeja, kuten vänkää (tai kirjaimellisesti vangitsevaa) kenttägeometriaa. Muun muassa loppuvastustajan tarttumahyökkäys ei tehnyt lainkaan vahinkoa. Elden Ringissä on seikkoja, jotka kenties kielivät valtavan kehitystyön haasteista. Pääsääntöisesti peli pyöri sulavasti ja moitteetta, ja lehdistöversion harvinaiset kaatumiset katosivat päivityksen myötä kokonaan. Vieraita voi kutsua yksinkin tietyllä esineellä, mutta se samalla poistaa invaasioiden aikarajan
Game of Two Thrones Pelin mytologian luonut George R.R. Se vastaa romanttista käsitystäni siitä, millainen videopelin pitää olla: iso, lähes täysin vapaasti kompattava maailma, jossa on omat mielenkiintoiset lainalaisuutensa, sekä paljon yllätyksiä ja salaisuuksia. Elden Ring on kaikkien aikojen vähiten turhauttava fromppeli, varsinkin Sekiron jälkeen, joka oli minullekin lopuksi liikaa. Eldenissä melkein koko maailman voi kompata, jopa ennen kuin menee pätkimään edes ensimmäisen pakollisen pomon, Margit The Fell Omenin. Vaikka alueissa on välillä tyhjyyden tuntua, siitä ei tarvitse juuri kärsiä. Kontrollit ovat aina samat: napit ovat kädet, napinpainalluksen seuraus riippuu Se on Smough! Loigi, Super Mario, loigi! 22 158652_.indd 22 31.3.2022 15.50.18. Miss’ laaja aukee Välimaa Muutoksia on kaksi, joista suurin on pelin sijoittuminen avoimeen maailmaan, yllättävän isoon Välimaahan. Aina niitä epäkuolleita surkimuksia myöten, jotka nyt selitetään sillä, että kuolema on mennyt rikki. Yleisvaluutta sielut ovat nyt riimuja, mutta ihan samalla tavalla ne käydään pelastamassa kuolinpaikalta, yrittäen tällä kertaa välttyä kuolemasta. Elden Mustalle Ruhtinaalle pelituolissaan Välimaassa joka Martinin rustaama on. rmasta, joka aikaisemminkin on paininut vain omassa luokassaan enkelten kanssa. Uuden hypyn kunniaksi pelissä on hyppyhyökkäys ja uutena mekanismina Guard Counter, jossa torjunnan jälkeen voi raskaalla iskulla vetäistä kunnolla vastapalloon. Nappikädet heiluvat Elden Ringin peruskivi on sen taistelu, joka on lähes identtinen Souls-pelien kanssa, jopa osa aseiden liikkeistä on Souls kolkista peräisin. Mikään ei riipaise niin paljon kuin likilevelöinnin kokoisen riimupotin häviäminen oman ylimielisyyden takia. Elden Ring taas aukeaa jokaiselle, jolla pysyy padi käsissä. Joten pelasin kuin Roope Ankka: kun riimua oli paljon, kävin joko kaupassa tai grindimestassa hieromassa loput levelöintiin ja jatkoin riskipelaamista mieli sekä lompakko kevyenä. Selän takaa saa iskettyä todella kipeää tekevän salaiskun. Näissä hahmo palautuu täyteen kuntoon/henkiin, parannusjuomapullot täyttyvät, mutta myös pomoja lukuun ottamatta hirviöt resetoituvat. Olin vaikuttunut siitä, miten From onnistui ratkaisemaan suurimman esteensä: miten pitää peli haastavana, mutta avata se kaikille, ilman . Miksei olisi, sillä systeemi on elegantin yksinkertainen ja helppo oppia. Eldenin sormus löysi minut, se minua hallitsee se yksi minut aamuyöhön syöksee ja ruutuun kahlitsee pelissä jonka saartama oon. Fromin avoin maailma toimii, sillä se ei ole pelaajan iloksi rakennettu huvipuisto, jossa metrin välein vaanii copypaste-tapahtuma. Pelissä on kompattavaksi paljon luolia, TARU SORMUKSEN ORJASTA T oimintaroolipeli Elden Ring on genren ylivaltiaan From Softwaren magnum opus, johon se on käyttänyt kaiken oppimansa, lisännyt siihenkin kamaa ja saanut aikaiseksi ehkä parhaan pelinsä. From Software / Bandai Namco PC Versio: 1.03.1 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 16,0 Gt muistia, GeForce RTX 2060 6 Gt Ikäraja: 16 siitä, mitä kädessä on, oli se ase, kilpi tai loitsunkäyttöesine. Nnirvi ELDEN RING Neljä Soulsia pelikuninkaille alla auringon, Bloodborne pleikkaruhtinaille sohvillaan, Sekiro ihmisille, jotka vie vaikeus armoton. Jotain, johon voi todella upota. Aseiden tehoa kasvatetaan Smithing Stoneilla, ja kaikki taisteluvälineet skaalautuvat hahmon ominaisuuksien mukaan, esimerkiksi miekat sekä voiman että ketteryyden, taikasauva älykkyyden mukaan. Dark Souls 4 ei ole hirveän kaukana totuudesta, koska Souls-pelien kovin ydin on mukana, joskin uudelleen nimettynä. Tai voi hiirellä ja näppiksellä pelata, mutta se on kuin pelaisi räiskintäpeliä padilla. Sen sijaan maestro Miyazakin tutut elementit tekevät tästä herkusta selvää Soul Foodia. Jos systeemi ei ole tuttu, niin aseissa on nopeampi kevyt hyökkäys, hitaampi raskas hyökkäys, torjunta sekä nyt myös erikoisisku. Kombot on rakennettu aseisiin eivätkä vaadi nappiyhdistelmiä. On väijytyksiä, haastavia vihollisia näennäisesti helpoilla alueilla, ansoja ja hyvin kätkettyjä salaisuuksia, ja saumattomassa maailmassa on harvoin onnistuva yhtenäisyyden tunne. Hienointa on, että koskaan aikaisemmin ei fromilaiseen todellisuuteen uppoaminen ole ollut näin helppoa. Itse scouttasin sen avulla vauhdilla Lost Graceja, koska löytämisen jälkeen niihin voi pikamatkustaa mistä vain, ja maailman tutkiminen on… kannattavaa. Tasot nousivat kuin itsestään. Puhun siis peli. Martin on kuin chili suomalaisessa einesruoassa: nimi näkyy tuoteselosteessa, mutta ei se kyllä maistu missään. Jo betatestin perusteella pystyin ennustamaan, että Elden Ring iskee minuun kuin Smoughin tai siis Fire Prelaten vasara. Hölkän asemasta etäisyydet taittuvat helposti nopealla, tuplahyppäävällä henkihevosella Torrentilla. Myös skaalauksen painotusta voi säädellä sodan tuhkalla. Joka aseessa on myös erikoisisku, mutta erikoisiskuja saa myös erikseen Sodan tuhkina, joten asettaan saa kivasti tuunattua. Visuaalisesti suurin ero on, ettei maailma ole yhtä lohduttoman synkkä kuin ennen, ja muutenkin välittyy vahva tunne siitä, että kynnystä fromilaisuuten kääntymisestä on madallutettu. Mutta From nyökkää lempeästi lepopaikkojen (Lost Graces) määrällä ja sijoituksella. Muissa fromppeleissä on selkeä reitti, johon hankala pomo saattaa tehdä ylitsepääsemättömältä tuntuvan esteen, eikä peli etene ennen kuin esihenkilö talttuu. rman imagoa tuhoavaa vaikeustasosäädintä
Esimerkiksi Stormhillin linna, Ray Lucarian taikaopisto ja pääkaupunki Leyndell ovat täyteen ahdettuja salaisuuspaketteja. Vitsi on siinä, että suurimman osan pelin valtavasta maailmasta voi kompata tappamatta ensimmäistäkään pakkopomoa. Tai jos tajuaa jättää sen rauhaan, ”kompassi” ohjaa Margitin, ensimmäisen oikean pakkohakattavan pomon luo. Palkinnoksi avustamisesta saa vähän ryynejä sekä Rune Arcin, jolla aktivoidaan pääpomoilta saatuja Suurriimuja. Periaatteessa Elden Ring on yhtä vaikea kuin Souls-pelit, nimittäin jos sen pelaa samalla tavalla. Niin loistava peli kuin Elden Ring onkin, se on myös jokseenkin paskin PC-julkaisu aikoihin. Festina lente, sillä ensimmäinen pelikerta on vain kerran. Summonit muuttavat taistelun dynamiikan: sen sijaan, että pomo rakastaa vain sinua, hänen mielenkiintonsa kohdistuu myös henkikavereihisi. Maasta voi bongata auttajien kutsumerkkejä, jos itse haluaa auttaa, voi jättää kutsumerkin tiettyä kohtaa varten tai yleisen soita minulle -signaalin. Päivitykset ovat jonkin verran parantaneet tilannetta, mutta eivät kokonaan. Liian monella, myös minulla, ruudunpäivitys pysähtelee, eikä koneteholla tai detaljeilla ole vaikutusta. Tietyillä alueilla voi manata henkivartijoiksi vaikka ne heti alussa löytyvät kolme sutta. Enimmäkseen niillä boostataan omaa hahmoa, ja tajusin juuri, että toistaiseksi en ole käyttänyt niitä kertaakaan. 23 158652_.indd 23 31.3.2022 15.50.49. Terveyspullot eivät ole ainoa tapa palauttaa hipareita, joten varikkokäynnit vähenevät. Ilman muuta grindausta kuin levelöintirippeiden haku tai kaupparahan hakeminen levelit nousivat ja pomot, minibosseista Greater Enemyihin, kaatuivat suorastaan helposti, ilman päättömän apinan raivoa. Kiven alla olevia Smithing Stoneja lisättiin 1.03-päivityksessä kauppamenuun, jotta voi kokeilla eri aseiden sopivuutta itselleen ennen kuin todella alkaa panostaa johonkin. Ilmeisesti niitäkään ei tarvitse jokaista kukistaa. Kokeilkaa Skyrimiä ja puhutaan sen jälkeen asiasta uudestaan. Sekään ei ole ongelma: tietyn kohdan jälkeen hahmonsa saa vetää uusiksi, paitsi ulkomuodon, myös pisteet. Hyvää + Tajuttoman muhkea paketti! Huonoa . Laatua elämättömyyteen Elden Ringissä on todella paljon Quality of Life -parannuksia. Uskomaton suoritus, uskomaton peli. Tosin siinä voi lähteä nahka mukana, mutta se kasvaa entistä paksumpana takaisin. katakombeja, kaivoksia ja pomoareenoita, joista kaikista löytyy alemman johtoportaan pomoja sekä kiehtovia palkintoja. Sen verran From tulee vastaan, että tavatut NPC-henkilöt näkyvät nyt kartalla. PvP on muutettu (enimmäkseen) vapaaehtoiseksi. Mutta salaisuutena pysyvät NPC-hahmojen mystiset tehtäväsarjat, joita ei kyllä ilman nettiä ymmärrä pirukaan. eldbosseista enemyihin, great enemyihin ja tietysti niihin viiteen puolijumalaveijariin, joista jokainen omistaa palan Elden-sormusta. Laavamato, kohtaa perikato! Give the boy a great big hand! Jos Nirvi ja hirvi tappelis, kumpi voittais. Vähensin siksi pisteitä rankalla kädellä. Tähän ei ole syynä uskomattomat skillzini vaan Fromin kädenojennus meille kädettömille: Spirit Summonit. Silti sanoin Fromille ”Kyllä, oi kyllä!”, pujotin Eldenin sormuksen nimettömääni ja muutuin näkymättömäksi maailmalle. Negapelaajista tämä lisäsisältö on vain toistensa kopioita, yhyy. Pomoja on nyt moneen lähtöön ja kymmeniä, minija . 94 Toimivan avoimen maailman soulsborne, joka ilman vaikeustasoja on jokaisen läpäistävissä. Pienempien luolastojen vastapainoksi pelissä on rajattuja alueita, jotka ovat kuin Soulsien kenttiä. Taisin olla tasoa 50, kun muistin käydä pätkimässä Margitin. En haluaisi olla Fromin saappaissa: oma rima on nyt niin korkealla, että jos sen seuraavalla pelillä haluaa ylittää, he tarvitsevat Torrentin apua. Kun ruumis ei kestä, henki auttaa Olen huolella luuhannut joka nurkan ja onkalon, joten reippaasti yli sadan pelitunnin jälkeenkin loppu on vielä näkemättä. Tautisen kaunis Caelid. Silloin ehtii vetää siivut parannuspotusta ja humauttaa vaikka Lion’s Claw -voimaiskun pari kertaa selkään. Lost Graceilla voi hoitaa oman levelöintinsä ja aseiden tuunauksen, vain niiden parannus vaatii käyntiä ammattilaisella. Toistaiseksi pomot ovat kaatuneet mukavasti, ja siihen on syynsä. Päinvastoin: kun kutina jää, sitä voi rapsuttaa edellisillä Soulsborneilla. Eräs miimikko oli ylivoimainen, mutta 1.03-päivityksessä sitä vedettiin edes vähän maan pinnalle. Ehkä jopa liiankin muhkea. Mystisesti välillä peli ei nyi lainkaan tuntikausiin. Nyt ensimmäinen ”pomo” on kultainen ritari hevosen selässä, soulisti alkaa hakata siihen päätään, ja 30 yrityksen jälkeen hän itkee foorumilla mitä kusipäitä From onkaan. Jotenkin tuntuu, että pelissä on helpompi levelöidä erikoisaseita Somber Smithing Stoneilla, mutta ehkä se johtuu siitä, että en pelaa magia edellä. Minua ei todellakaan haittaa, että vaikeustasoltaan Elden Ring sopii mainiosti lapsen ensimmäiseksi Fromppeliksi. Valikoima karttuu vauhdilla ja henkien taikapistehinta, teho ja temput vaihtelevat. Monelle pomolle näyttäisi oleva jopa NPC-summon tarjolla, joskin hänet on pitänyt ensin tavata. Ironisesti Souls-veteraaneista jäykimmät olivat pulassa, koska Soulsit ovat putkia, joissa on tukoksena pomo, joka yleensä on suhteessa pelaajan edistymiseen. Moninpeliä on suoristettu. Vaikeustasojen asemasta From helpottaa pelaamista uusilla työkaluilla
Vuonna 2019 The Happy Hob läpäisi kaikki viisi peliä putkeen 16 tunnin maratonpelisessiossa vain päivää ennen Fromin seuraavan pelin Sekiro: Shadows Die Twicen julkaisua. Suoritukset tehtiin levelöidyillä pelihahmoilla, eli vihollisten kuollessa saaduilla sieluilla on ihan normaalisti nostettu pelihahmojen voimaa, kestävyyttä ja muita arvoja. Muuttujien määrää pyritään minimoimaan, jopa aloittamalla taktisesti väärin sujuvat taistelut uudestaan Homeward Bone -esineellä. Jos tämä tuntuu vaikuttavalta, hullumpaa seuraa. Vain kuukautta aikaisemmin hän oli mokannut loppumetreillä, ihan viimeisen pomon kanssa, joten tuuletukset olivat sen mukaisia. TUMMIEN SIELUJEN SAAVUTUKSIA SOULSPELIEN HAASTEPELAAMINEN K un puolialaston epäkuollut, päässään kieltä ja hampaita ilkeästi näyttävä aarrearkku, hakkaa lumipyryssä kahta valtavaa leijonaa soppakauhalla, se on pelaamista parhaimmillaan. Kehitys ei pysähtynyt, vaan vuonna 2018 vyöryn aloittanut The Happy Hob potkaisi sen yhä kovempaan vauhtiin päihittämällä yhdeltä istumalta koko Dark Souls -trilogian putkeen ottamatta osumaa. Aivan oma haastekategoriansa on SL1, siis alimmalla mahdollisella tasolla (Soul Level 1) olevalla hahmolla suoritetut läpäisyt. Suosituin haastepelaamisen muoto on speedrun eli pelin voittaminen mahdollisimman nopeasti, keinolla millä hyvänsä. Dark Soulsin ja kumppanien maailmat vaativat pelaajilta paljon, mutta ne myös antavat paljon. Kuten varmasti arvasittekin, totta kai hitless-läpäisyjä harrastetaan myös SL1 -versioina. Kaikki viisi soulsbornepeliä läpäisi putkeen vuonna 2021 pelaaja nimeltään Dinossindgeil, 16 tunnin urakan päätteeksi. Hitless-läpäisyt nousivat huomattavasti suosiossa juuri ensimmäisen Dark Soulsin menestyksen myötä, mutta eivät heti: eräät japanilaiset pelaajat päihittivät Dark Soulsin ottamatta vahinkoa jo niinkin aikaisin kuin 2013. Speedruneissa pelaajat pyrkivät luomaan taktiikoita, joilla pomot ja viholliset kaadetaan joka kerta samalla tavalla. Koska Sekiron hahmonkehitysjärjestelmä ei noudata perinteistä soulsbornekaavaa, SL1-läpäisyjä ei voi soveltaa siihen. Ensimmäinen modernien sääntöjen mukainen Dark Soulsin hitless-läpäisy ilman kilpimuuria ja pitkän matkan loitsuja suoritettiin 2016, kun pelaaja Aiden ”The Happy Hob” Mason sinkosi itsensä kuuluisuuteen. Pelaajat joutuvat silloin tulemaan toimeen ilman isoa osaa tarjolla olevista aseista ja taioista, myös toimintaa rajoittava staminapalkki on paljon pienempi. Speedrunnaus kerää isoimmat massat pelaajia ja katsojia. Ei osunut! Normipelaaminen pelimaailmaa vastaan tai pelaaja vastaan pelaaja -skene eivät ole ainoa tapa nauttia Soulsborneista: haastepelaamisessa otetaan pelistä todella mittaa, ja pelillä tarkoitan myös sitä digikikkeliä. Soul level 1 pakottaa pelaajat opettelemaan pomojen liikevalikoimat ja niihin reagoimisen paljon syvällisemmin kuin korkean tason hahmot. Speedrunien johdannainen, pelin läpäiseminen kärsimättä pistettäkään vahinkoa tai ottamatta osumaa, on sekin viime vuosina noussut valtavirtaan. Lumipallo lähti pyörimään, ja no hit -läpäisyihin keskittynyt pelaajayhteisö alkoi kasvaa. Vaikka osumaa saakin ottaa, SL1-hahmo ei juuri vahinkoa kestä, joten pelaaja joutuu vetämään virheetöntä suoritusta paljon kauemmin. Kun media kysyi Dark Soulsin pääohjaaja Hidetaka Miyazakilta asiasta, hän ei suostunut uskomaan asiaa todeksi. Sen kunnian sai suhteellisen tuntematon pelaaja, Dobbysama, vuonna 2020. The Happy Hobin saavutus oli alkujaan yhden miehen show, mutta kun pelaajamäärä nousi, myös tiedon ja taktiikoiden määrä kasvoi. Uusia haasteita lupailevan Elden Ringin astellessa valokeilaan on korkea aika kertoa, millaisia haasteita sen edeltäjissä selätettiin. Eikä siinäkään vielä kaikki. Kumpikin saavutus on aivan käsittämättömän kova juttu. Jussi Mattila Jos haastavan pelin haaste ei riitä, haastemiehet lisäävät sitä itse. Nimimerkki Squillakilla läpäisi Dark Souls -trilogian ensimmäisenä ilman osumia SL1 -hahmolla vuonna 2019. Nämä no hittai hitless-läpäisyt korostavat suunnitelmallisuutta, hyvää muistia, kykyä toistaa oppimansa asiat aina samalla tavalla, sekä erityisesti paineenkestävyyttä. Tästä johtuen vihollisten voittaminen kestää kauemmin ja pelaaja joutuu pelaamaan entistäkin virheettömämmin, kun aikaisemmin hahmo sai tuhottua vastuksen nopeasti esimerkiksi erittäin kovaa iskevällä erikoisaseella. Jo vuoden 2017 aikana From Softwaren kaikki siihen mennessä julkaisemat viisi soulsbornepeliä, Demon’s Soulsista Bloodbornen kautta aina Dark Souls 3:een, läpäistiin osumaa ottamatta eri pelaajien toimesta. 24 158653_.indd 24 31.3.2022 16.15.07. From Software tekee kovia pelejä koville pelaajille. Saavutus sai aikoinaan paljon huomiota. Mutta kasvanut pelaajayhteisö tuotti uuden mestarin, eikä Hob ehtinyt ensimmäisenä voittamaan putkeen kaikkia kuutta peliä ilman osumia. Mutta pelin rikkominen epäreiluilla taktiikoilla, ylitehokkailla loitsuilla ja vahingon torjuminen ison kilven takana kököttämällä ei näille pelaajille vielä mainetta kerännyt
ect-mekaniikkaan asti kaikki viisi ensimmäistä Soulsbornea suunniteltiin rollaus mielessä. Käsittämättömän nopeasti pomojen liikevalikoimat niitä itseään vastaan taktikoinut pelaaja aloitti Bloodbornella jo vuonna 2015, mutta nousi Souls-yhteisössä suursuosioon vuotta myöhemmin kaatamalla Dark Souls 3:n pomoja ilman rollailua, ennen kuin muut pelaajat ehtivät edes unelmoida sen olevan mahdollista. Pomon pakottaminen tämäntyyppisiin luuppeihin on yksi tehokkaimpia taktiikoita haastepelaamisessa. Mutta eivät haasteläpäisyt vielä tähänkään hulluuteen kulminoidu. 25 158653_.indd 25 31.3.2022 16.15.53. Esimerkiksi yksi Bloodbornen raivostuttavimmista pomoista, Darkbeast Paarl, voi sähköistyttyään lähettää joka huitaisullaan vaikeasti väistettäviä pallosalamoita pelaajaa kohti. Ei saa rullata käytävällä! Kukapa ei olisi yrittänyt voittaa peliä tai pomoa olematta tahallaan turvautumatta kaikkein tehokkaimpiin taktiikoihin. Toisinaan pitää juosta pomosta kauemmaksi tai pitää tietty, tarkka etäisyys. Pomojen lähes aina loogiset ja tarkat hyökkäyksien hitboxit mahdollistavat no-roll-pelaajilta melkoisia väistöjä. Kummassakin pelkällä . No rolling-haasteen suosion rakettimaisesta noususta vastaa pitkälti pelaaja nimimerkiltään TolomeoR. Pimeintä on juuri ennen sielua Alkuperäistä Demon’s Soulsia (kuten kaikkia Fromin pelejä) mainostettiin aikoinaan äärimmäisen vaikeaksi kokemukseksi, mutta verrattuna pelisarjan muihin peleihin, se on oikeasti se helpoin haasteläpäistävä. Huikeimpina esimerkkeinä no-roll-taktiikoista suosittelen katsomaan minkä tahansa modernin Twin Princes -tapon Dark Souls 3:sta, ja erityisesti pitkät, jopa yli puolituntiset Orphan of Kosin abortoimiset Bloodbornessa. Uniikkeja ongelmia Soulsbornepelit taipuvat hämmästyttävän helposti myös siihen, että suurin osa niiden hienosta taistelusysteemistä jätetään kylmästi käyttämättä. Sekiroon ja sen de. Kunnes ei olekaan, kiitos kahden supervaikeita läpäisyjä piinaavan ongelman vuoksi. Liike on itse asiassa niin tarkka, että sitä on lähes mahdoton suorittaa alkuperäisessä Prepare to Die -versiossa epätasaisen ruudunpäivityksen vuoksi. Osuman voi välttää juoksemalla iskujen alta, ohi tai taakse. Isku väistetään niin, että pelaaja kiertää kävellen miekkakyljen kautta pomon selkäpuolelle, ennen kuin huitaisu alkaa, ja huitaisun aikana kääntyy nopeasti tulosuuntaan, ennen kuin miekka tulee toisen kyljen kautta vastapalloon. Myös Bloodbornen quicksteppailu lasketaan rollaukseksi. Dark Soulsin pahamaineisilla Four Kings -pomoilla on miekanhuitaisu, joka on ehkä koko pelisarjan kaikkein vaikein ilman rollausta väistettävä isku. Haasteläpäisyjen katsojamäärien suosion vähyys liittynee siihen, että liian usein niiden kovimpien suoritusten ymmärtämiseksi tarvitaan Superselitysmiestä. Siinä pelaaja väistää vihollisen iskun kierimällä sen läpi niin, että vihun isku osuu yhteen väistön reilun kolmasosasekunnin verran kestävän voittamattomuuden kanssa. Horisontaaliseksi nimetty hyökkäys alkaa hitaasti pomon sivulta, mutta kattaa yli 300 astetta kuninkaan ympäriltä. ksulla sijoittumisella pidetään pomot täysin pelaajan talutusnuorassa ja manipuloidaan niiden liikevalikoima toimimaan niitä itseään vastaan. StochasticGD pelaa omalla tyylillään. Haastepelaamisesta jo eläköityneen ja muiden pelien striimaamiseen keskittyvän TolomeoR:n omalaatuinen huumorintaju ja laajasti käytetty tdograt-emote ovat sementoineet miehen osaksi haastepelaamisen historiaa. Kaikkein suosituin haasteläpäisyihin yhdistetty pelaajan rajoite (SL1:n lisäksi) on no rolling, eli hetkellisen voittamattomuuden tarjoavien väistöliikkeiden, kuperkeikkojen, käyttämättä jättäminen. (En minä!_-nn) Challenge runit eivät ole yhtä suosittua seurattavaa kuin speedrunit ja hitlesspelaaminen. Jos vihollisella on liikaa nopeutta tai turhan tarkasti pelaajaan hakeutuvia hyökkäyksiä, sillä on yleensä myös selkeä heikko kohta tai vähän elämäpisteitä. Siksi no rolling -rajoitteen kylkeen liitetään yleensä no blocking (ei kilven takana kyykkimisellä saatavia i-frameja) ja no parrying (ei vihollisen iskun kokonaan torjuvaa ja pysäyttävää liikettä). Nameless King -pomon kaataminen pääsi jopa Guinnessin ennätysten kirjaan omaksi kategoriakseen. Piirileikkiä prinssien kanssa. Mutta sen voi estää, kun keskittyy hakkaamaan jokaisen raajan ja pään rikki. Spiral_out harrastaa hassuja kosmeettisia skinejä, poreammestriimausta ja äärimmäisiä haasteita. Koko pelin kerralla läpäisemisen sijaan nämä haasteläpäisyt keskittyvät usein pelkkiin pomotappoihin, mutta järkyttävän vaikeilla rajoituksilla ja haasteilla. TolomeoR:n pomovideoiden katsojamäärät ovat aivan omissa lukemissaan muihin vastaaviin verrattuna. The Happy Hob tuulettamassa viidennen pelin viimeisen pomon kaatamista. Yksinkertaiselta vaikuttava koukero on todella vaikea oppia. Ensimmäiset haastepelaajat joutuivat hinkkaamaan pomotaistelua niin kauan, että Onnetar suosi eikä yksikään kuninkaista käyttänyt horisontaalista huitaisua. Toisinaan i-framejen puute luo todellista tarkkuutta vaativia hetkiä. Aina ulokkeen rikkoutuessa pomon sähkölataus purkautuu turvallisesti, ja se luikkii karkuun keräämään sähkölatausta uudestaan, jolloin on hyvää aikaa rikkoa se seuraava tassu
Samana vuonna myös yksi, melkein mahdottomaksi luultu haaste läimäistiin videolle, kun MouseInATutu hakkasi SL1-hahmolla ja paljaalla nyrkillä Soul of Cinderin kanveesiin kahden tunnin matsissa. Mutta se, että Maneater-taistelussa toinen Miehensyöjä liitää paikalle vasta jonkin ajan kuluttua, torppaa kaikkein kahjoimmat kokonaiset haasteläpäisyt. Aikoinaan kovimmalta mahdolliselta saavutukselta tuntui häijyimmän New Game+ -kierroksen (NG+5:n) pomojen tappo ykköstason hahmolla ilman rollausta ja juoksematta, siis kävellen. Vuonna 2020 hän päihitti kaikki 41 pomoa ilman rollausta, päivittämättömillä +0 aseilla, New Game+7:ssa ja tietenkin haastepelaamista varten pelistä löytyvään Company of Champion -covenanttiin kuuluen. Syy siihen lienee kaikki pomotaisteluihin liittyvä ylimääräinen toiminta, eli karmean pitkät ja vaikeat juoksut nuotiolta sumuovelle sekä surullisenkuuluisa Ivory Kingin viisiminuuttinen esitaistelu porttien jäädyttämisineen. Vikkeläjalkainen twitchaaja Luality kaatoi Cinderin SL1-hahmolla ja tanssimatolla vuonna 2020. Mutta viejällä pitää olla taitoa, sillä peli ei vikise. Bloodbornen satunnaisluolastoista löytynyt, pelintekijöiden hylkäämä, mutta toimiva pomotaistelutesti. Vielä muutama vuosi sitten jokainen SL1, NG+7 -tappo ilman rollausta oli iso juttu ja juhlan aihe. Bloodbornessa vaikuttaa myös yksi omaperäisimmistä SL1/BL4-haastepelaajista koko sarjassa, StochasticGD. Vuonna 2021 Bloodborne-mestari Doodhandvlee päihitti vuosikausien pelaamisen jälkeen pelin pomot käytännössä niin rajuilla rajoituksilla kuin mahdollista: ilman bu eja, aseeseen pultattavia kiviä tai hahmoon pultattavia riimuja, tietenkin rollaamatta sekä kovimmalla NG+6 kierroksella ja Blood Level 4 -hahmolla, joka on alin hahmoluokka. Vaikka se ei SL1-pelaamiseen varsinaisesti liitykään, on pakko mainita Benjamin ”Bearzly” Gwin: hän nousi kuuluisuuteen ja Guinnessin ennätysten kirjaan läpäisemällä pelin yhä hölmömmillä ohjaimilla: Guitar Hero -kitaralla, bongorummuilla, mikrofonin äänikomennoilla ja monella muulla ällistyttävällä tavalla. Esimiesten laajat, mutta reilut liikevalikoimat antavat syvyyttä strategioihin, ja juoksut bon. Myös turhan pitkän hissiajelun päässä odottava Allant on kuin toisesta pelistä, kiitos liian ison elämäpistevaraston ja bugisen liikevalikoiman. Silti väitän, että karaistuneeltakin haastepelaajalta kuluu ainakin 15–30 pelituntia, ennen kuin Soul of Cinder kaatuu ensimmäisen kerran. Dark Souls -trilogiasta erityisesti ensimmäinen ja kolmas nauttivat suurinta suosiota haasteläpäisijöiden keskuudessa. Mutta 2021 julkaistu PS5-remake on tuonut lisää haasteläpäisijöitä pelin pariin, ja vuosikausia piilossa ollutta potentiaalia kaivetaan nyt esiin. Se on saanut uusia ulottuvuuksia pelaajan vahinkomäärien rajaamisen myötä. Koko pelisarjan vaikein no roll -haaste on ollut päihittää juuri Tuhkan sielu. Siinä vain harva pomo on täytettä tai viimeistelemätön ja buginen. Rankat ajat tarkoittivat rankkoja aikoja myös pelin viimeiselle pomolle, Soul of Cinderille. Liikkuminen kaukoputkinäkymässä onnistuu lähinnä quicksteppaamalla, kääntyminen on todella vaivalloista ja pomojen liikkeet on pakko tuntea läpikotaisin, sillä SOULSPELIEN HAASTEPELAAMINEN 26 158653_.indd 26 31.3.2022 16.16.35. Tämä on kovimpia saavutuksia, mitä itse tiedän! Sama kc90_ on myös yksi harvoista, jolla on vastaavat saavutukset (tosin päivitetyillä aseilla) kaikista viidestä Soulsborne-pelistä ennen Sekiroa. Miehen sormet eivät toimi kunnolla hermorataongelmien vuoksi, mutta se ei ole estänyt häntä käyttämässä pelin monocular-kiikarin näkymää muuttamaan Bloodbornen hyvin kankeaksi FPS-mäiseksi kokemukseksi. Demonsin pomotaktiikat pohjautuvat pitkälti oikean etäisyyden pitämiseen, eikä kovin monimutkaisia liikesarjoja tarvitse väistellä. Muutaman kymmenen vahinkopisteen ”ase” ja pomon parannustaiat eivät sovi yhteen lainkaan, mutta jotenkin mies vain onnistui. Sitä ei edes huijausohjelmalla pysty muuttamaan hauskaksi. reltä pomolle ovat siedettävän pituisia. Samana vuonna myös pelaaja nimeltä Toothless päätti elvistellä: hän päihitti tämän loppupomon rollaamatta joka päivä, sata päivää putkeen, päällä vielä SL1 ja NG+7! Huikean urakan aikana hänen taktiikkansa hioutuivat niin optimaalisiksi, että yli kymmenen minuutin taisto lyheni noin kahteen ja puoleen minuuttiin. Dark Souls 2 on Demonin Sielujen jälkeen se vähiten hc-pelaajia kiehtonut Souls. Sarjan vanhimman pelin mielenkiintoisimmat ajat voivatkin koittaa lähitulevaisuudessa, elleivät pelaajat siirry täysin Elden Ringin pariin. Nykyään tämä viittä eri liikevalikoimaa ja parannustaikoja surutta käyttävän pomo on edelleen se kovin, mutta oppaiden ja vinkkien määrä on lisääntynyt huomattavasti. Kolmonen on ollut aina suosittu, mutta sen rajoja kokeilevien pro-pelaajien määrä räjähti pandemian sulkiessa ihmiset kotiseiniensä sisälle. Pelin pomojen tekoälyä voi pakottaa reagoimaan pelaajan tekemisiin ehkä eniten koko sarjassa. Kakkosen sankareista on mainittava pelaaja nimeltä kc90_. Dark Souls 3 on kiistatta kaikkein vaikein haasteläpäistävä peli From Softwaren tuotannosta, tähän asti, mutta ehkä juuri siksi myös se HC-pelaajien suosikki. Ykkösen NG+6 on jo moneen otteeseen, monen pelaajan voimin, läpäisty rollaamatta ja kävellen. Epäröinti on tappio Myös Bloodborne on läpikotaisin tutkittu, kirjaimellisesti jokaista pelintekijöiden piilottamaa dungeoniakin myöten
Spiral_out oli yksi parhaista Resident Evil 4 -pelaajista maailmassa, mutta miehen sukellus Sekiron syvään päähän yli 3 600 pelitunnin edestä on poikinut todella kovia hitlessja challenge run -läpäisyjä. niitä ei aina edes näe kunnolla. Palaako palvelijattaren soppakauha takaisin asevalikoimaan. Kappas vain, juuri tätä peliä ei voikaan läpäistä ilman rollaamista! Pomot ovat liian nopeita, iskut hakeutuvat liian tarkasti pelaajaan, eikä edes juokseminen onnistu ilman, että hahmo aloittaa i-frameja sisältävällä syöksähdyksellä. Mutta he joutuivat kummallakin kerralla luovuttamaan, kun pelaajat alkoivat voida huonosti, oksentaa ja pyörtyillä. Mikä tärkeintä, Jowit3 pysyi hyvissä voimissa ja selvisi urakastaan ilman oireita, joskin hän vannoo jättäneensä kestävyyspelaamisen lopullisesti. Mies oli alkuvuodesta toipunut kipeästä ranneoperaatiosta, jonka hän oli pelännyt lopettavan lupaavan haastepelaamisuransa lyhyeen. Tyhmin pomon tappo ikinä Seuraavan sankariteon pohjustus vaatii syrjähyppyä ihan toisenlaisen pelin pariin. Muutaman proteesityökalun hän sentään itselleen salli. Ruokaa, juomaa ja tupakkaa oli helposti saatavilla, kaikki aikataulut järjestetty niin ettei häntä kaivattaisi pelipäivinä. Massiivisen kokoisella lohikäärmeellä on lohikäärmeen kokoinen elämäpalkki jo ennestään. Aiempaa aggressiivisemman taktiikkansa vuoksi 26 tunnin urakaksi arvioitu taisto olikin ohi ”jo” 18 tunnissa, mutta samoille tunneille päässyt Final Fantasy XI -kiltapa ei voittanut taistelujaan. Kuitenkin niiden harvojen Sekirolle omistautuneiden joukosta on hiljaisen alun jälkeen noussut muutama superpelaaja. Sisulla hän kuitenkin jatkoi rakastamansa harrastuksen parissa ja menestyikin, kaataen muun muassa Pontiff Sulyvahnin päivittämättä aseita, yksi käsi ohjaimella ja silmät sidottuna. Pelin kehitys alkoi niihin aikoihin, kun rollauksen käyttämättä jättäminen oli kuuminta uutta Souls-yhteisössä. Pelaaminen ja erityisesti sen seuraaminen katsojana aiheuttavat oikeaa pahoinvointia. Vuoden lopulla hän oli jo ajautunut herrasmiesnokitteluun toisen huippupelaajan kanssa, kummankin suorittaessa 8–14 tuntisia kestävyyshaasteita Souls 3:n bosseilla. Ties mitä hulluuksia The Land Between tulee tarjoamaan, sillä jo pelin koko on haaste kestokyvylle. Kovin paljon vaikeammaksi peli ei enää ilman modausta edes taipuisi. Toinen sankari xBirds harrastaa samoja kujeita, mutta sentään shinobitaitojen kanssa. Suurella hypellä julkaistu peli menetti haasteläpäisypelaajien kiinnostuksen muutamassa kuukaudessa. Järjettömän aggressiivisia taktiikoita suosiva pelaaja on jo päässyt kaikkein vaikeimmat pomot läpi ja oli kirjoitushetkellä viimeistelemässä haasteläpäisyään. Beyond The Limitation -eliittikilta yritti alittaa sen sitkeästi: he viettivät ensimmäisen kanssa 18 tuntia putkeen ja myöhemmin sen toisen kanssa saman verran. Median saadessa vihiä tapahtuneesta Square Enix helpotti tuntuvasti pomojen voittamista. Final Fantasy XI:n tapahtumista kuultuaan Jowit3 päätti lähteä ennätysjahtiin. Myös hahmonluonnin ja asevalikoiman suppeus tuntuvat haittaavan haastepelaajia. Pelihistorian pisimmän yhtäjaksoisen pomotaistelun ennätys kuului pitkään Final Fantasy XI -nettipelissä vaikuttaneelle eliittikillalle. Pelihahmo ei ollut ykköstasolla vaan luotu kestämään yksittäiset virheet, joita väistämättä sattuu. Kaivataanko easyvai hardmodea. Vain muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen Jowit3 onnistui. Kun sielun syvyydet on koluttu, koittaa Elden Ringin aika. Darkeater Midir on Dark Souls 3:n viimeisen lisäosan viimeinen salainen pomo. Deflektoimisen eli iskujen sivuun ohjaamisen hän on kuitenkin lopettanut, vaikka se on vähän niin kuin se taistelusysteemin tärkein osa. Asuntonsa hän järjesti niin, että ruudun näki joka huoneesta, myös vessasta. Jowit3 oli valmistautunut haasteeseen järjestelmällisesti. Sadat hitlessja haastepelaajat pääsevät viimein sen laitumille mellastamaan. Siirtymä vuoteen 2021 ja Dark Soul 3:n eliittipelaajaan Jowit3:seen. Löytyykö taistelusysteemistä syvyyttä. Ei taitoja, ei hyökkäysvoimaa, kaikki vaikeutukset ja kiroukset totta kai mukana. From Softwaren peleistä Sekiro: Shadows Die Twice on valitettava väliinputoaja. Hän myös ymmärsi pitää useiden päivien taukoja. Taiston alettua avustajat katkaisivat yhteytensä ja jättivät Jowit3:n yksin Midirin kanssa. Yhteisö antoi voimaa, kokeneet pelaajat antoivat vertaistukea ja muistuttivat maratonhaasteeseen liittyvistä terveysriskeistä. Jowit3 oli jo aiemmin päihittänyt Midirin heikoimmalla mahdollisella aseella, paljaita nyrkkejäkin lussummalla rikkinäisellä puukolla, kolmessatoista tunnissa, mutta päästäkseen 18 tunnin paremmalle puolelle hän kutsui peliinsä kolme ihmisavustajaa peliinsä, jolloin peli käytännössä tuplasi pomon elämäpisteet. Vuonna 2005 peliin lisättiin kaksi hölmöydessään Kummelivitsiksi luokiteltavaa superpomoa, joiden voittamisen tarkoituksellisesti suunniteltiin vievän melkein päivän per pomo. Esimerkiksi kaikki pomot sekä kaupan päälle minibossitkin kaatuivat NG+7-kierroksella, heikoimmalla mahdollisella hahmolla. Yli kahdenkymmenenviidentuhannen puukolla tuikkauksen jälkeen Midirin elämänpisteet loppuivat. 27 158653_.indd 27 31.3.2022 16.17.11. Midir tunnetaankin erityisen pahana vastuksena aloitteleville pelaajille ja haastaa kyllä ne kokeneemmatkin
Menut ovat nimellisesti autojen keräilylistoja, mutta käytännössä ne ohjaavat aurinkosymbolilla niihin kisoihin, joista kyseiset autot annetaan palkintoina. Parhailla osilla, kuten pehmeillä kilparenkailla tai tehokkailla turboilla, on niin paljon hintaa, että tekemisiään on pakko miettiä. Jo asennusvaiheessa pelataan music rally -minipeliä, jossa aika laskee biisin biitin tahtiin. Kazunori Yamauchin tiimin simulaattorin keveys tarkoittaa enemmän helppoa lähestyttävyyttä ja pelimäisen leikkisiä kilpailuja kuin jotenkin puutteellista ajotuntumaa. Ratapaikkakunnalla ovat tarjolla erilaiset kilpailut, arcademoodi, driftaus, aika-ajot ja ratakokemukset, joissa opetetaan tietyillä autoilla ja sektoriaikatavoitteilla ajamaan kyseisellä baanalla. Etenkin lisenssija tehtäväkisojen kultamitalitavoitteissa riittää hieromista. Tavanomaiset kilpailut ovat stadionin alla, josta valitaan ensin ratamiljöö. Systeemi takaa kaikille pelaajille identtisen setin monikäyttöisiä kaaroja, joilla pärjää asiallisesti yksinja moninpelissä. Gran Turismo 7 kun kertoo, että takapainoisen Porschen tiellä pitäminen on ääritilanteissa vaikeaa. Tiukemmissa kilpailuissa on lisärajoituksia vetävien pyörien ja/tai sallittujen merkkien suhteen ja ehdottomia suorituskykykattoja. Taidolla vai teholla. Itsellenikin yllätyksenä yleensä noudatin pelkkiä suosituksia, sillä ylivoima on pidemmän päälle tylsää. Hubia kerrakseen Kovasti Turismo seiskan odotetun perinteisen yksinpelin rakenne on ratakeskeinen. Gran Turismo Sport tiivisti monien pettymykseksi autojen tuunaamisen liukukytkimiin, mutta seiskassa on taas koko paletti käytössä aina moottorin vaihtoa, isoja siipiä, korin leventämistä ja nitroboostia myöten. Muun puuhastelun ohessa vajaat pari viikkoa kestäneen menun loppuun saattaminen ei vaadi edes international-lisenssejä, mikä viittaa siihen, että menusisältöä saattaa tulla vielä lisää. PP 100 viittaa nuhapumppuun, 500 urheiluautoon ja 1 000 maata nuolevaan ohjukseen. Paikataanko virityspajalla myös ajotaidon puutteita. Edeltäjistä poiketen menukisojen palkinnot irtoavat jo top 3 -sijoituksella. Lukema on tiivistelmä tehosta, painosta, renkaiden pidosta ja EI VAIN KIILTÄVÄÄ PINTAA Pöly häiritsee toisinaan näkyvyyttä melkein yhtä paljon kuin sade. 28 158859_.indd 28 31.3.2022 16.38.36. Ostanko osan vai kokonaan uuden auton. Kisoja on toki finaalin jälkeen vielä paljon ajamatta. Voittaa ei tarvitse, mutta lisenssien ja tehtäväkisojen kultapalkinnot ovat sitten asia erikseen. Kaikkeen ei ole pitkään aikaan varaa, ellen sijoita euroja Pleikkanetin krediitteihin. Autojen ja ratojen suhteen tiukasti rajatut tehtäväkisat tuovat mukavasti vaihtelua tavalliseen kuvioon: ne tarjoavat nopeusennätyksiä, pikaohituksia, taloudellisuusajoa, tötteröiden kaatamista, outoja autoja ja kaikenlaista pikkujäynää. Polyphony Digital / Sony Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PS4 Moninpeli: 2–20 pelaajaa Ikäraja: 3 Infoähkyn välttämiseksi kisat, radat, moninpeli ja muut toiminnot avataan vähitellen, mikä on toimiva ratkaisu. Petri ”GT fanboy” Heikkinen GRAN TURISMO 7 Kun rikastun, ostan kyllä Ferrarin Porschen sijaan. Gran Turismo 7 on vihdoinkin tullut, ja tällä työmaalla tuunia riittää. Pikkukaupungin näköisessä keskushubiruudussa ovat kaikki erilaiset kisa-, kauppa-, ajolisenssija tuunaustoiminnot. Menu on käytännössä GT-uran selkäranka, sillä viimeisten menu-kisojen jälkeen vierivät lopputekstit. Fokus pidetään miellyttävän tiiviinä kahvilan menuilla, jotka tuuppivat ajamaan uraa eteenpäin vieviä kilpailuja. Autojen suorituskyky ilmoitetaan PPlukemalla, joka näytetään kymmenysten tarkkuudella. G ran Turismon näkemyksiin autoista uskaltaa jopa luottaa. Polyphony Digital on tyylilleen uskollisesti mallintanut autojen erot pikkutarkasti, vaikka kyseessä on ”vain” kevytsimulaattori. Vapaamuotoinen virittäminen on olennainen osa klassista kuinka pitkään saan yhden rassin riittämään -tuumailua. Kisoissa on aina vähintään tehosuositukset, joiden yli saa halutessaan mennä
29 158859_.indd 29 31.3.2022 16.39.08. Auton saa teoriassa kaadettua, mutta siitä seuraa nopea resetti radalle. Takatuuppareilla kiihdyttäminenkin on märällä, hmmmh, mutkikasta hommaa. Sade-efektit ovat parasta, mitä konsoloidina olen koskaan nähnyt. Lisäpainoilla ja kuristimilla PP-lukemaa viilataan alaspäin, mutta useimmiten tarkoituksena on nostaa suorituskykyä ja/ tai hankkia säädettäviä osia, joilla pääsee käsiksi alustan ominaisuuksiin, vaihteiden välityksiin ja downforceen. Pito heikkenee tuntuvasti, etenkin suurissa nopeuksissa pitää olla kurvien ja jarrutusmatkojen kanssa tarkkana. Renkaat nostavat ilmaan vesisumua, jonka läpi ei näy kuin vähän takavaloja. Veikkaan, että väistämättömien ratapäivitysten myötä nähdään lisää vanhoja tuttuja. Sateen uhka sata prosenttia Ratavalikoima pohjautuu vahvasti Gran Turismo Sportiin, minkä ansiosta mukana ovat heti kättelyssä kaikki legendaarisimmat rännit, kuten Nürburgringin eri versiot, Le Mans -baana Circuit de la Sarthe, Spa-Francorchamps, Mount Panorama, Monza ja Laguna Seca. Sade kiihtyy vähitellen, ropina yltyy ja pyyhkimet huiskivat pisaroita tuulilasista pois. muista mekaanisista ominaisuuksista, joten sama PP-lukema ei tarkoita lähimainkaan samanlaista käytöstä. Toiset mobiilit ovat parempia suorilla, toiset kurveissa ja sitä rataa. Ajo-olosuhteet, kuten sää ja vuorokaudenaika, voivat muuttua kesken kisan ja taas takaisin – nopeutetulla syklillä tämä onnistuu lyhyissäkin vedoissa. Sporttiin verrattuna uutuuksia ovat modernisoidut versiot Trial Mountainista, Deep Forestista ja High Speed Ringistä, joita jokainen GT-fani on tahkonnut vähintään satoja, ellei peräti tuhansia kierroksia. Nettikisoissa haluan maksimaalisen näkyvyyden, joten käytän jo GT1:stä tuttua kuvakulmaa
Autot nyökkivät ja keinuvat tilanteen ja jousituksen mukaan – massa ja sen jakautuminen alustalle tuntuu selvästi. Ratti tutisee, tärisee ja vänkää vastaan ja tilanteesta riippuen kevenee niin kuin pitääkin. Jos renkaat osuvat eri alustoille tai kanttareille, ai jai, älä tee äkkinäisiä liikkeitä ennen paluuta kestopinnoitteelle. Musiikin väänsin kisan ajaksi nollaan pois häiritsemästä. Käytin itse säteenseurantaa painottavaa grafiikkaoptiota, sillä kestän hyvin pieniä notkahduksia ruudunpäivityksessä. Kontaktit ovat realistisia, jos hyväksyy sen, että törmäyskohteet eivät anna yhtään myöten ja vahinko on vain visuaalista. Kaato on teoriassa mahdollista, mutta pyöriminen katkaistaan resetillä radalle. Säteenseurannasta on iloa etenkin öisin, sillä ajovalot toimivat realistisesti ja takaa tulevien valot heijastuvat siististi ohjaamoon takaikkunasta. Siirryin ennakon tekemisen jälkeen padista Logitech G29 -rattini käyttöön. 4K-grafiikka on muuten niin tarkkaa, että uusinnoista näkee päivänselvästi, ajaako kuski kulmikkaasti padilla vai pyöreästi ratilla. Eräissä kisoissa Porscheja oli pakko käyttää, joten etsin ratkaisua virityspajan puolelta. No eiväthän ne ihmeellisiä ole, mutta hyvä jumala, tämä on ajopeli! Kun lasissa on 250 kilometriä tunnissa, on aivan sama, vaikka ne olisivat pahvitauluja! Gran Turismo 7 on autopornoa, ei ihmispornoa. Spinnauspiruettien jälkeen nokka osoittaa mihin sattuu ja kärkiautot karkaavat. Voimakkuuksia ja lisädesibelejä rukkaamalla sain pörinät mukavasti esiin, mutta ne ovat myös laadullisesti aiempaa parempia. Vaikka padituntuma oli mainio, peukaloni eivät taivu riittävän hienovaraiseen ohjaustatsiin analogitateilla. GRAN TURISMO 7 30 158859_.indd 30 31.3.2022 16.39.37. Sitä kiiltävää pintaa Audiovisuaalisesti Gran Turismo 7 on erinomaista jälkeä, etenkin valoefektit ovat jotain huikeaa, kun niitä tuetaan HDR:llä ja OLED-telkkarilla. Virheitä ei sitten muuten kelailla pois, kuten monessa muussa nykykaahailussa, joten kieli keskellä suuta ratin takaa. Tämä ei minua vaivaa, koska Turismoissa on kyse siististä ajamisesta. Porschet opettivat nopeasti, mitä tapahtuu, kun auto ei enää pysy käsissä. Pidin algoritmikuskien tason normaalina, mikä sallii paikasta riippuen yleensä yhden isomman tai muutaman pienemmän virheen ilman, että voittomahdollisuudet menevät. Kököistä taustaukkeleista on näkynyt jonkin verran interweb-valitusta. Aneemiset autojen äänet ovat aina olleet GT:n heikko kohta, mutta seiskassa meteli on selvästi parempaa kuin ennen. Kylkimyyry rataseinämiin hyydyttää vauhtia, mutta soraradoilla muureista on enemmän hyötyä kuin haittaa. Pellit kiiltävät, varjot vilkkuvat, lasit heijastavat, aurinko häikäisee ja valosta pimeään tai päinvastoin siirtyminen heikentää näkyvyyden hetkeksi. Veten iso V8 murisee mieltä lämmittävästi, ja kun tuunasin pakoputkistoa, auton äänikin muuttui. Superja muskeliautojen tehot ovat toki sitä luokkaa, että renkaat irtoavat myös kuivasta asfaltista. Takaperin puuhun Kuten alussa totesin, takapainoisten ja takavetoisten tehomyllyjen, kuten klassisten Porsche 911:n, ratissa joutuu olemaan skarppina: perä pyrkii keulan edelle jatkuvasti ja vastaohjaus ehtii harvoin hätiin. Voimakkaissa jarrutuksissa auto kampeaa sivulle, jos se ei ole suorana ja/tai suoralla alustalla. Johan alkoivat vikuroivat orhet pysyä auttavasti aisoissa! Tehokkaat nelivedot, kuten Nissan GT-R -sarja ja Audi R8:t, ovat puolestaan melkein junia, kun taakse laitetaan vähän siipeä. Asensin autoon tietysti jäätävän takasiiven ja spoilerit, joilla lisäsin downforcea, mutta myös kevensin autoa painorajan alle ja siirsin painopistettä eteenpäin lisäpainoilla. Viritetyn Porschen rööreistä lähti kivasti ulvontaa, pauketta ja röpinää
Tahallista hölmöilyä suitsitaan ajotyyliarvosanoilla, jotka ennen pitkää laittavat siistit kuskit samoihin kisoihin. Siksi virityspajalle pitäisi olla pikalinkki kaikissa autovalikoissa. 93 Makeita klassikkoratoja, komeita kaaroja, hienovarainen ajomallinnus ja kattava yksinpelikampanja mitä muuta autopelifani voisi enää vaatia. Huonoa . Gran Turismo 7 myisi taatusti miljoonia PS5-konsoleita, jos Sonylla olisi mitä myydä. Herra Yamauchi tietää tasan tarkkaan, mistä naruista autopelifania kannattaa nykiä. Gran Turismo 7 on PS5-tekniikan ansiosta paras Gran Turismo, ja se on aika paljon sanottu se. Hyvää + Mainion ajomallinnuksen tukemat upeat autot. 31 158859_.indd 31 31.3.2022 16.40.09. Ainoa minua ärsyttävä seikka on kisavalikoista virityskauppaan peruuttaminen. Moninpeli on oikeastaan pultattu Sportista sellaisenaan Seiskaan, eikä se ole ollenkaan huono ratkaisu. Virityskauppaan peruuttelu. Kisoissa on myös tiukat automerkki ja/tai paino-, tehotai PP-rajat. Sportin ajoarvosanat siirtyvät suoraan Seiskaan, joten pohjalta ei tarvitse aloittaa uudestaan. Tiettyyn aikaan alkaviin kisoihin mennään aika-ajojen kautta, tai muuten startti tapahtuu joukon hänniltä. Tarkat rajoitukset selviävät vasta kisavalikosta, jossa auton saa kyllä vaihtaa, mutta uusiin kisoihin tallissa ei yleensä ole valmista PP-rajoihin sopivaa autoa. Sitten peruutetaan virittämään, jonka jälkeen palataan takaisin kisaan. Perinteiset aulatkin löytyvät, jos häröily tai suljetut kaverikisat kiinnostavat. Seiskaosa yhdistää perinteisen GT:n ja Sportin parhaat palat: monipuolisen tuunauksen tukema yksinpelikampanja lyö kättä toimivan moninpelin kanssa. Muutaman kisan paletti vaihtuu kerran viikossa, joten kaikilla on aikaa harjoitella, mikä osaltaan minimoi tötöilyä
Hybridiyksiköt vaativat taistelukentällä tavallista enemmän mikrottamista, sillä paras taistelutyyli riippuu vastustajasta. Venäjän alueita hallinneiden varjagien valtakunnan pääkaupunkina toimi lopulta Kiova. Jumala ansassa Runko on tuttu. Vihollisen kaukotaistelijoita vastaan kannattaa itse käydä lähitaisteluun ja lähitaistelijoiden niskaan vain heitellä kirveitä lyömisen sijaan. Toisaalta Kislevin ratsuväki rikkoo totuttua. 32 158860_.indd 32 31.3.2022 18.18.03. Ideana on sitoa vastustaja taisteluun ja iskeä sivustoihin. Valtakuntaa hallitaan vuoropohjaisesti ja tarkoituksena on kehittää tiedettä ja kaupunkeja, minkä myötä saa käyttöönsä parempia sotilasyksiköitä. Armeijalla käydään tosiaikaista taistelua, jossa ratkaisee yksiköiden ominaisuudet ja ryhmitykset. Lisäksi Ice Guardien jokainen osuma hidastaa vihollista lisää, mitä voi tietenkin hyödyntää vastustajan jäädyttämiseen, mikä antaa hybridiyksiköille aikaa toimia tilanteen mukaan. Tuukka Grönholm TOTAL WAR: WARHAMMER III Total Warhammer 3 tuntuu sopimukselta paholaisen kanssa: sain mitä pyysin, mutta en sitä, mitä toivoin. Idean hienous piilee siinä, että kampanja on aina sama riippumatta näkökulmasta, mutta tarinan sisäinen logiikka silti toimii. Kislevin komentajat tukevat ideaa, sillä käytössä on Freezing Winds -kyky, jolla jokainen heitetty taistelutaika hidastaa bonuksena vihollisen liikettä. Toisena pääkampanjana on Grand Cathay, joka hakee innoituksensa Kiinasta ja lohikäärmeistä. Kun Ursun löytyy, Creative Assembly / Sega Versio: 1.0.2 Suositus: i5 / Ryzen 5, 8 Gt, GTX 1660 / AMD 5600 Testattu: i7-2600K 4,2 GHz, 24 Gt muistia, RTX 2060 6 Gt Moninpeli: 2–8 pelaajaa samassa kampanjassa tai yksittäisissä taisteluissa. Hybridihyökkäys ja jäätynyt konflikti Total War -sarjan vahvuus on aina ollut taistelusysteemi. Normaalin rynnäkkö, irtautuminen, rynERIKOISOPERAATIOVASARA Aina sama juttu. Alkutavoitteena on etsiä jääkarhujumala Ursun. Pitkäjänteisen päätavoitteen antaa kampanja, joka on aikaisempaa tarinavetoisempi, sillä se sisältää kokonaisen loogisen juonen. Jos iskuvoima ei riitä, kannattaa vastustajaa pehmittää ensin jousilla ja musketeilla. Venäjän ja Ukrainan sodan alla ilmestyneen pelin tarinan keskiössä on kaikista Warhammer-kansoista juuri Kislev, joka hakee innoituksensa Venäjästä. Ihmiskunta yrittää vapauttaa jumalan ja kaaoksen kätyrit taas kahlita voimat omaan käyttöönsä. Shamaani Kalsarikannit ei pysy kotona tissuttelemassa, vaan alkaa hakata naapureiden ovia. Warhammerissa ihmiskunta käy ikuista taistelua vääjäämätöntä maailmanloppua vastaan. Kislev on Warhammer-perinteiden mukaisesti hieno sekoitus historiaa ja mielikuvitusta. Aika harvassa pelissä teeman ajoitus epäonnistuu (tai onnistuu) yhtä hyvin kuin Total War: Warhammer 3:ssa. Yksi vahvimmista yksiköistä on streltsit, jotka yhdistävät musketit hilpareihin liki historiallisten kaimojensa tapaan. Toki kansan tyylissä yhdistetään venäläiset viikinkeihin, mikä viittaa enemmän puoliksi historiaan ja legendaan Laatokanlinnan Rurikista, joka perusti Novgorodin. T otal War: Warhammer -sarja on ollut Creative Assemblyn suurin kaupallinen menestys firman historian aikana, joten ei ihme, että Games Workshopin maailmaan perustuvaan sarjaan saadaan jo kolmas osa. Kaaoksen joukoista niitä vastassa ovat khorne, tzeentch, nurgle, slaanesh ja kaaos, jotka ovat kaikki pelattavissa. Ikäraja: 16 alkaa loppupeli, jossa tavoitteena on kukistaa neljä kaaosjumalaa, jotta heidän sielunsa voidaan napata kohtaloiden kirjaan, mikä avaa reitin työlääseen lopputaisteluun. Kislev tuo kaavaan uusia tuulia, sillä kansan vahvuutena ovat monipuoliset hybridiyksiköt, jotka toimivat sekä lähiettä kaukotaistelussa. Jos osti pelin ennakkoon tai hankkii aikanaan DLC:n, myös ogreilla voi pelata. Joukot jaetaan lähija kaukotaistelijoihin, joiden iskuvoima riippuu siitä, mitä on vastassa. Taistelut ratkaistaan taktiikalla, sillä laadullisesti ylivoimaisenkin yksikön voi voittaa
Slaaneshilla on taas taioilla vahvistettuja lähitaistelijoita, joilta puuttuu panssarointi. Jos alkupelin talonpoikaisyksiköt unohtaa, Grand Cathayn armeijan voima piilee panssaroinnissa ja puolustuksellisessa tyylissä. Taistelumekaniikka perustuu muodostelmiin, ryhmityksiin ja joukkojen liikkeisiin, mistä yksikään ei onnistu muurin yli könytessä ja kaupungin kapeilla kaduilla taistellessa. Kaaoksella pelaaminen onnistuu, mutta armeijat on rakennettu selkeämmin yhden idean ympärille, eikä kaikkia pelimekaniikkoja ole edes käytössä. Ogret luottavat isokokoisiin ja vahvoihin hirviöihin. Jiniä ja jangia saa tietyistä rakennuksista, tutkimuksesta ja yksiköistä. Suurin riski ovat vihollisen kaukotaistelijat, mutta niitä vastaan on omia tehokkaita kaukotaisteluyksiköitä ja lentävää ratsuväkeä. Älä kaada suojamuureja Jos Kislevin vahvuutena ovat lähikaukotaistelijat, Grand Cathayn voima nojaa puolustukseen. Nurgle luottaa sekin lähitaisteluun, mutta joukot ovat hitaita ja kestäviä. Lisäksi rahaa tulee kauppakaravaaneilta liki automaattisesti, kun keisarikunta lähettää kauppiaita silkkitien sijaan norsunluutielle. Kaaoksen kaverit Ihmiskansat on selvästi tarkoitettu kampanjan pääkansoiksi, sillä niillä on eniten sisältöä ja mietittävää pelimekaniikassaan. Esimerkiksi harmaat voivat sotia tumman harmaita vastaan… 33 158860_.indd 33 31.3.2022 17.59.24. Cathayn rajoituksena on valtakunnan harmonia, jossa jin ja jang on pidettävä tiukasti tasapainossa. Tzeentch nojaa kaukotaisteluun ainoana pahisten riveissä, joten valikoima ei ole järin monipuolinen. Käyttöliittymässä on edelleen pieniä kupruja. Kaupunkien valtaus on myös puolustajana tylsää puuhaa. näkkö -atakin sijaan Kislevin jääkarhuyksiköt voi vain jättää taisteluun, sillä niiden iskukestävyys on useampia muita parempi. Bonuksena voi itse palkata yksiköitä liittolaisen riveistä oman armeijansa avuksi. Eliittiyksikkönä ovat valtavat terrakottajättiläiset, joiden massiivista osumapistemäärää on helppo tukea komentajien parannustaioilla. Kun tekee sotilasliiton toisen valtion kanssa, voi perustaa tukikohdan, joka tukee liittolaista vihollisen hyökkäyksiltä. Vanhat virheet ja virret Tekijöiden intoa kaupunkitaisteluihin en ymmärrä lainkaan. Kaupunkitaistelut on versioista toiseen tehty Total Wäärin. Aina ajoittain karavaania pitää suojata taistelussa. stelyn sijaan. Systeemi on minipeli itsessään, sillä pidemmiltä matkoilta voi saada suuremmat palkkiot, mutta kohtaa myös todennäköisemmin vaaroja. Toisaalta kaaosjumalille pelatessa onkin tarkoitus raivota kartalla kuin luonnonvoima hi. Demonit eivät hirveästi liittoja tee, joten niillä pelatessa menettää myös yhden uusista ominaisuuksista. Jos keskittyy liikaa toiseen, harmonia häiriintyy ja valtakunta alkaa saada bonusten sijaan miinuksia. Piiritystaistelut ovat olleet Total Warien surkeinta antia noin Empirestä asti, jolloin Medievalin selkeät aukiot alkoivat muuttua sokkeloiksi. Jos reitin jättää auki, tekoäly juoksuttaa valtauspisteisiin ukkoja, joita voi tulittaa koko matkan maaliin ja lähinnä töniä hengiltä harvat loppuun asti päässeet. Linnoituksiin ei todellisuudessa hyökätty, vaan ne pakotettiin antautumaan piirityksissä. Karhujen vetämä taistelureki on jopa niin raskasta, että sillä voi vain ajaa läpi useimmista jalkaväkiyksiköistä. Creative on siis Nato-kantansa valinnut. Kaaosta johtava demoniprinssi ei esimerkiksi käy kauppaa kenenkään kanssa. Grand Cathay on rakentanut suojakseen valtavan muurin, jonka läpi kaaoksen on päästävä, jos haluaa edes yrittää hyökätä alueelle. Vihollisen tavoitteena on vallata kaupungista maalialueet, joilla pitää seistä tietyn aikaa. Khornella on hyvät lähitaistelijat, mutta ei lainkaan jousimiehiä tai taikoja. Jos katu on hetkeksi tukossa, yksiköt lähtevät kiertämään jostain laitakaupungin kautta. Prologin jälkeen kampanjaa kannattaa jatkaa Cathaylla, vaikka peli neuvoo toisin. Muodostelmat ovat yhtä ruuhkaista häröpalloa, ja reitinhaku sekoilee jatkuvasti
Kypsyy vielä Suurin ongelma pelissä on, että se on edelleen pahasti kesken. Kislev saattaa olla Total War -historian vaikein aloituskampanja, sillä aikaraja on tiukka ja tyhjästä ilmestyvät kaaoksen kätyreiden selustahyökkäykset jatkuvia. Uuden uljaan valtakunnan luomisen sijaan yritetäänkin pitää vanhasta vallasta kiinni, mikä toki tarinallisesti toimii, mutta marginalisoi valtakunnan rakentamista ja laajentamista. Pelasin Warhammeria enimmäkseen julkaisupäivän jälkeen, mutta se oli silloinkin pahasti keskeneräinen. TOTAL WAR: WARHAMMER III 34 158860_.indd 34 31.3.2022 17.59.36. Muutaman läänin valtakunnalla ei ole varaa pitää kuin yksi tappiin asti viritetty armeija, jolloin selustavartiotehtäviin jää kustannustehokas kakkosjoukko. Peli kannustaa aloittamaan kampanjan Kislevillä, mutta se on ansa. Valtakunta on pakko rakentaa vain kahden provinssin kokoiseksi, jotta hyökkäyksiin ehtii reagoida ajoissa. Muureja rakentamalla kaupunkeihin saa automaattisesti muodostettavia varuskuntajoukkoja. Pelimekaniikat eivät ole muutenkaan kovin viihdyttäviä. Modernin kausipäivitystyylin seuraus on, että uusin versio Crusader Kingsistä, Simsistä, Civistä ja monista muista peleistä on ilmestyessään aina huonompi kuin edellinen, koska vuosien DLC-sisällöt uupuvat. Likaa vääntöä niukoilla resursseilla ylivoimaa vastaan. Moinen vaatii suunnitelmallisuutta ja pelimekaniikan ymmärrystä, jota aloittelijoilta tuskin löytyy. Maalialueelle ehtinyt yksinäinen yksikkö valtaa kaupungin nopeammin kuin komppaniallinen keihäsmiehiä. jotka on suljettava ennen kuin niistä alkaa tunkea demoneita. Warhammer 3 kehittyy hyvään suuntaan koko ajan, mutta julkaisua olisi kannattanut reilusti siirtää. Kääntöpuolena niitä saa myös tekoäly, kun valtaa kaupunkeja, jolloin pelissä on taas yksi tyhjästä ilmestyvä armeijamuoto, jota vastaan taistelu syö aikaa ja resursseja. Ykkösja kakkososienkin omistajille on esimerkiksi luvattu kaikki kolme peliä yhdistävä massiivinen megakampanja, jota väki odottelee innolla. DLC-paketeilla laajennettu Total War: Warhammer 2 on parempi, eheämpi ja kiinnostavampi kokonaisuus kuin tuore kolmonen. Toisaalta ongelma on täysin Creative Assemblyn itsensä luoma. Selustahyökkäyksen vastalääkkeeksi varuskuntien roolia on lisätty. Hyvää + Kampanja aikaisempaa tarinallisempi. Sain täsmälleen pyytämäni, mutta en silti ole onnellinen. Muutokset olivat jopa niin massiivisia, että jouduin aloittamaan kampanjan uudelleen alusta, koska vanhan tallennuksen toimivuutta ei taattu. Bonuksena pääsin säätämään asetuksia notepadilla vuosituhannen alun tyyliin, koska peli ratkaisi kieliasetusten ristiriidan sillä, että tekstiä ei näytetty valikoissa lainkaan. Omaan logiikkaan ei myöskään istu lautapelimäinen valtausmekaniikka. Huonoa . Ongelma vain korostuu loppupelitehtävissä. Deal with a devil Warhammer 3:n muutokset ovat täsmälleen niitä, mitä olen arvosteluissani toivonut: koko kartan valtaamista tiukempi tavoite ja lisää tarinallisuutta. Total Wareissa valloitussota on aina ollut hauskempaa kuin kapinallisten läänien rauhoittelu, mutta Warhammer 3:ssa kaaoksen kätyreiden lisäksi tyhjästä ilmestyy myös ulottuvuusportteja, 80 Warhammer 3 julkaistiin vajaana ja keskeneräisenä. Kun saan arvostelun valmiiksi, jätän Warhammerin odottamaan hyllyyn lisäsisältöä ja päivityksiä. Valtausnopeus riippuu siitä, kuinka monta hahmoa yksiköstä on jäljellä, jolloin yhden golemin ”sotilasosasto” valtaa kaupungin tehokkaammin kuin puoliksi tapettu sadan miehen keihäskomppania. Itse haaveillen edelleen Warhammerista, jossa olisi tiukasti suunniteltu tarinallinen kampanja koko maailman valloituksen sijaan
Paholainen ei kunnioita legendoja. Tästä on hyvä jatkaa. Temppu on lähtökohtiin nähden lähes uskomaton. Bobby Lashleyn kanssa on ilo kamppailla, mutta mieluusti antaisin muillekin mahdollisuuksia. Tipahdin tuolilta, kun tajusin painijani osaavan jopa väistää. Reilut kaksi vuotta myöhemmin ollaan perimmäisten kysymysten äärellä. Visual Concepts pesee kasvonsa ja palauttaa uskon pelisarjaan. Takaisin parrasvaloihin Ajattelin uuden moottorin hehkutuksen olevan lähinnä markkinointijargonia, mutta tällä kertaa puheille on katetta. Painijoiden parantelu ja viikkohaasteiden tahkoaminen on toimivaa hupia, mutta julkaisun jälkeen pelimuotoa vaivasivat yhteysongelmat. Lennokkaan painitaiturin uraa perataan lähes dokumentaarisella otteella. , joka tarjoili PS2-tason gra. Tiukkailmeinen pääministeri pyyhkii tilaisuuden tullen Amerikan diivoilla pöytää. Ehommat hahmomallit ja paUUDESTISYNTYNYT Visual Concepts / 2K Sports Arvosteltu: PS5 Saatavilla: Xbox Series X/S, PS4, Xbox One, PC Versio: Arvostelu Moninpeli: 2–8 pelaajaa Ikäraja: 16 rempi valaistus tekevät ihmeitä. Tuoreet kokoonpanot, hieman päivitetty ulkoasu, suosituimman pelimuodon viilaus ja avot – täyden hinnan pyytäminen on jälleen perusteltua. Goldberg todistaa, että ikä on vain numero. Perusteet kuntoon Muut pelimuodot noudattelevat tuttua 2K-urheilupelien kaavaa. Tuotantoarvot ovat kohdallaan. Someaikana se on erityisen helppoa. WWE 2K20 (Pelit 12/2019, 49 p.) ei ollut kuitenkaan perinteinen vuosipäivitys. Lopputulos oli buginen katastro. WWE 2K21 peruttiin ja Visual Conceptsille annettiin lisää aikaa kehitystyöhön ja pelimoottorin uusimiseen. Muiden painijoiden haukkuminen joka kädenkäänteessä on aina toimiva taktiikka. Markus Lukkarinen WWE 2K22 Onko romahtaneen entisen mestarin mahdollista nousta takaisin painimaailman huipulle. Pelattavia osuuksia maustetaan näyttävillä ottelukoosteilla ja Mysterion omilla kommenteilla. WWE-painipelejä pari vuosikymmentä tasaisen laadukkaasti tehtaillut Yuke’s siirtyi syrjään, ja puikkoihin hyppäsi korispeleistä parhaiten tunnettu Visual Concepts. WWE 2K22 on hämmästyttävän tasapainoinen paketti, kun sitä vertaa parin vuoden takaiseen tekeleeseen. V uosipäivitys. Plussaa on sekin, että painijoiden raajat pysyvät tänä vuonna paikoillaan. MyRise-uratilassa oma painija tai painijatar nostetaan WWE:n suurimmaksi supertähdeksi. Painipiireihin sujuvasti pulahtava stara voi heittäytyä pahikseksi tai jakaa oikeutta hyvisten puolella, mutta tärkeintä on luoda kiinnostavia tarinoita ja löytää sopivat kiistakumppanit. Ennenkuulumatonta! Hahmonluonnissa rajana on vain mielikuvitus. Urheilupelien ystäville termi on lähes kirosana. Painipeli myös myi surkeasti, joten 2K Sports teki ainoan oikean johtopäätöksen. Showcase-tilassa valokeilaan nostetaan Rey Mysterio. Tapahtumat saa suunnitella vapaasti alusta loppuun, painijoita voi siirrellä vapaasti brändistä toiseen, eikä tv-luvuista tarvitse välittää. Yksittäisen painijan liikevalikoima on häkellyttävän laaja. ikkaa ja karmivan kankeaa pelattavuutta. Uudistukset ulottuvat myös kontrolleihin. Helppo homma! MyUniverse vie homman vielä pidemmälle. Kustomointimahdollisuuksia on tuhottoman paljon, eikä uusia tyylejä ja painiliikkeitä tarvitse avata 2K20:n tapaan virtuaalivaluutalla. Nopeat iskut, voimaiskut, peruspainiliikkeet ja kombottaminen luonnistuvat jopa noviisilta, mutta muutoksista huolimatta kontrolleissa on riittävästi syvyyttä. Jos aikaa ja viitseliäisyyttä riittää, peliin saa mallinnettua Hämähäkkimiehen, Terminaattorin tai vaikka Sanna Marinin. Eikä partatyylin vaihtaminen kaada enää peliä. 35 159620_.indd 35 31.3.2022 16.37.42. Onko Charlotte Flairin glitter oikeanväristä, näyttääkö Brock Lesnarin parta tarpeeksi tuuhealta, kannattaako painipelien ystävän edes vilkaista WWE 2K22:n suuntaan. Lisäksi täytyy tietysti pitää huolta henkilökunnasta, kerätä riittävästi katsojia ja pysyä budjetin raameissa. WWE:n rosteri on pullollaan laadukkaita painijoita, mutta uran aikana samat naamat tulevat harmillisen tutuiksi. Managerointiin keskittyvä MyGM antaa maistiaisen Vince McMahonin päivästä. Herra Isoherrana pääsee haalimaan painijoita omaan liigaan, järjestelemään ottelukortteja ja tekemään promoja. Valikot toimivat sujuvammin, latausajat ovat lyhyempiä, ja mikä tärkeintä, painijat ja areenat näyttävät huomattavasti aiempaa luonnollisemmilta. MyFaction-keräilykorttipelissä rakennetaan kahdeksan painijan unelmatiimi, valitaan heille manageri ja väännetään vastustajat siltaan. Kun palaset on saanut kohdilleen, voi hypätä haluamansa painijan trikoisiin ja laittaa painimaailman polvilleen. Vaikeasti opittavan ja tarkkaan ajoitukseen perustuvan vastaliikejärjestelmän sijaan painopiste on muiden tappelupelien kaltaisessa mätkinnässä
Tiimisysteemi tuo otteluihin mukavasti vaihtelua, kun naamat ja liikkeet eivät ole koko ajan samoja. Kolmikon voi toki valita myös tyystin vapaasti, sillä tiimiin koostumus vaikuttaa lähinnä tarinatilaan. Energiasysteemin tarkoitus on pääasiassa estää superien loputon spämmäys. KOF:n erikoisuutena ottelijat muodostavat 13 kolmen hengen teemoitettua tiimiä: Fatal Furyn kaverukset ovat omassa porukassaan, Ikari Warriorsin omassaan. Sano vaan reilusti KOF: SNK palaa marginaali mätkintöjen tekijästä valtavirran peluriksi. THE KING OF FIGHTERS XV Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PS4, PC, Xbox Series S/X SNK Moninpeli: 2 Ikäraja: 16 Petri Heikkinen KOLME KUNINGASTA JA RUUTU XV 87 Siisti ja sujuva arcademätkintä, joka palauttaa SNK:n tappelupelien kärkikaartiin. Lisähahmoja on jo luvattu maksullisina delsuina. V iime vuosituhannen lopussa SNK oli yksi kaksintaistelutai arcademätkintöjen kovista nimistä, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut suhteellisen hiljaista. Firman pitkästä mätkintähistoriasta on helppo ammentaa, joten XV-turnauksessa on mukana heti kättelyssä kiitettävät 39 kamppailijaa. Pohjimmiltaan ottelut ovat nopeatempoista re. nen ulosanti on nykyään täyttä 3D:tä, vaikka sarja oli todella pitkään pikseligra. irttailla realismille. Kun yksi ottelija on tyrmätty, seuraava astuu kehään ja voittaja saa hitusen hipareita takaisin. Graa. Ammukset ovat neljän perusOttelijoilla on kourallinen erilaisia värivaihtoehtoja. ikan viimeisiä linnakkeita arcademätkintöjen rintamalla. Energia-ammukset ja kumppanit tehdään kohtuullisen yksinkertaisilla tikkukoukauksilla, joten kuka tahansa pystyy niihin, jos viitsii vain vilkaista liikelistaa. Insert coin Modernisoidusta ulkoasustaan huolimatta The King of Fighters XV luottaa perinteisen puhtaaseen 2D-mättömekaniikkaan. Nyt kuuden vuoden tauon jälkeen SNK:n ykkössarja The King of Fighters tekee näyttävän paluun osalla XV, joka todellakin on järjestystä kuvaava roomalainen numeraali. Ne eivät ole hirvittävän tehokkaita tai nopeita iskuja, mutta niillä pyritäänkin vain pakottamaan vastustaja liikkumaan ja virheisiin. Vauhdikkaat ottelut ovat luonnollisesti edelleen sarjismaisen överiä jälkeä, eikä otteluissa edes yritetä . Alkutahdeista on toki kulunut aikaa, sillä sarja starttasi Neo Geolla King Of Fighters ’94:llä. Niukasti yksinpelisisältöä. Hyvää + Massasta poikkeavat tiimiottelut. Tiimeillä on sikäli merkitystä, että perusottelut käydään arcadenormista poiketen survival-tyyliin kolmen hahmon joukkueilla. 36 159408_.indd 36 31.3.2022 16.42.42. eksija komboluukutusmättöä, jossa erilaisten peliliikkeiden täytyy lähteä selkäytimestä, sillä paineen alla mietiskelyyn ei ole aikaa. Kaikenlainen mättäminen ja kuuppaan ottaminen kartuttaa superenergiaa, jota kulutetaan vaihteleviin erikoisliikkeisiin. Joka jäppisellä on liikerepertuaarissaan jotain, millä hallitaan pitkiä etäisyyksiä, kuten energiaprojektiileja ja/tai nopeita syöksytaklauksia. Kamppailijat singahtavat rivakasti painovoimaa uhmaaviin hyppypotkuihin, räiskyvät ilotulitusefektit siivittävät erilaisia superhyökkäyksiä, -komboja ja vimmaiskuja. Huonoa . The King of Fightersin laaja ottelijakaarti on aina ollut eräänlainen yhdistelmä muita SNK-mätkintöjä ja -pelejä. Tutummat usean erän 1 vs 1 -ottelut onnistuvat moninpelin puolella
Nyypille on onneksi jätetty pari suhteellisen helppoa tapaa spessuenergian käyttöön, kuten rämpytyksellä oikealta etäisyydeltä lähtevä spesiaalikombo ja kulmaluukutuksen alta pakenemiseen sopiva erikoismuuvi. Elämänlaatua parantaa myös se, että molempien osapuolien täytyy hyväksyä ottelu, joten supermestareita vastaan ei ole pakko kärvistellä. Jos haluan kovaa haastetta, haen sitä pääasiassa netistä, sillä paikalliseen moninpeliin en ole saanut vastustajia enää aikoihin. Treeneissä on standardeiksi muodostuneet frameja näppäinilmaisimet, joten harjoitteluolosuhteista opiskelun ei pitäisi jäädä kiinni. Pakko silti myöntää, että en läpäissyt vaikeimpien cancelmäncel-härdellien harjoituksia, vaikka kuinka yritin. Tyrmäyksen jälkeen kolmikon seuraava taistelija hyppää kehiin. Arcaden ohella jauhetaan vain paria erilaista harjoitustilaa. Vähintään jonkinlainen survival-pelimuoto ei olisi ollut pahitteeksi, sillä minulla ei ole koskaan ollut kärsivällisyyttä paukutella arcadetiloja korkeilla vaikeustasoilla. Teknisenä sivuhuomiona Horin PS4-arcadetikkuni toimivat mätkinnässä ongelmitta, mutta enpä muuta odottanutkaan. Periaatteessa mätkinnät ovat tietysti netissä parhaimmillaan, mutta en vain aina jaksa ihmisvastustajan aiheuttamaa voittamisen stressiä. Kasuaali toimii rankatun tyyliin, mutta ilman sijoitushuolia ja huoneissa vastustajat pysyvät samoina. Ainoa isompi kitinäni kohdistuu yksinpelimuotojen vähyyteen. Se tosin on vain hyvä merkki, että minua taitavammille pelaajille jää vielä opeteltavaa. Hupaisana yksityiskohtana kolmannen uusintaottelun jälkeen pelaajille ehdotetaan omaa huonetta. Kotisohvalta maailmalle Täyden näköisestä päävalikosta huolimatta erilaisia pelimuotoja on ainakin julkaisun tienoolla vähän. Nettipeli on olennaisilta osiltaan kunnossa. Toki opettelusta on vielä pitkä matka siihen, että pystyy käyttämään monimutkaisia liikkeitä tehokkaasti taistelussa. En vain saanut peräkkäisten ohjainkoukauksien ajoituksista riittävän hyvin kiinni, vaikka vedin arcadetikulla. SNK:n kehittämä The King of Fighters XV on onnistunut, omannäköinen esitys arcademätkintägenren pienellä lavalla, varsinkin 3 vs 3 -hahmon ottelut tuovat mäiskeeseen selkeästi omaa otetta. hyökkäyksen, torjunnan ja liikkumisen jälkeen ensimmäinen askel kohti systeemin syvällisempää ymmärrystä. Suoritukseeni vaikuttavaan lagiin en törmännyt. Mutta hyvä näinkin. Jos taas hyväksytyn matsin lopettaa kesken, se näkyy negatiivisena merkkinä fair play -mittarissa. Audiovisuaalisesti The King of Fighters XV ei varsinaisesti ole PS5-elvistelypeli, vaikka jälki onkin erittäin tarkkaa, siistiä ja nätin näköistä, joten eiköhän PS4:n suorituskyky riitä aivan varmasti mätkinnästä nauttimiseen. Mad skillz -pelurit heittelevät soppaan tietysti erilaisia superkomboja, vastaliikkeitä ja ajoitusten arviointia vaikeuttavia liikekänkelöintejä. Kaikkea ei tarvitse osata, paitsi jos tähtää eSports-huipulle, mutta voittoja irtoaa vähemmälläkin. Otteluita hakiessa valitaan yhteyden taso ja alue, mikä ainakin periaatteessa minimoi nettilagin. Tärkeiden taktisten ajoitusja teknisten koukaustaitojen karttuessa vastustajaa kohti singahtavat tietysti entistä tehokkaammat ja näyttävämmät yhdistelmät. Näyttävien superspessujen aikana kamera tunkee lähietäisyydelle. Moninpelin tekninen toimivuus oli hyvää, ottelumenestykseni heikompaa, sillä ne linjoilla roikkuneet pelaajat olivat turhan taitavia. Juonellisen arcademoodin läpäisyyn toki menee tovi jokaisella tiimillä, mutta muuten yksinpelaajalla on aika nihkeätä. Nykyään ei tosiaan ole hyvistä mätkinnöistä muuta pulaa kuin runsauden pulaa! 37 159408_.indd 37 31.3.2022 16.43.02. Tässä ei kuitenkaan ole minulle sinänsä mitään uutta, eikä se estä mätkinnästä nauttimista. Tavanomaiseen tapaan nettiotteluita käydään rankattuna, kasuaalina ja huoneissa
Capcom: Match of the ÄSSÄ HIHASTA SNK VS. 38 158614_.indd 38 31.3.2022 16.50.27. CAPCOM: CARD FIGHTERS’ CLASH Code Mystics / SNK Testattu: Nintendo Switch Ikäraja: 12 Millenniumiin ja kulttitoiminta Dark Arms: Beast Buster 1999:stä kahteen Metal Slugiin muodostivat poikkeuksellisen kiinnostavan retropläjäyksen. SNK osasi puristaa peliensä ulkoasun, mekaniikan ja kutkuttavan arcade-. Reunoille vaihdettavat kannettavan konsolin värikuoret luovat autenttista tunnelmaa. Suomeksi sanottuna ihan älyttömän hyvä SNK vs. Kyseessä on ensimmäisiä ja parhaita yrityksiä jäljentää Magic: Kaverin kesken moninpeli toimii jakamalla Switchiltä kaksi ruutua vastakkain. Molemmista löysi toki sekä SNK:n että Capcomin kortteja, mutta versiot olivat kallellaan jompaankumpaan suuntaan. stellä kyhäämällä keskelle pahviseinän. CAPCOM: CARD FIGHTERS’ CLASH Kaikki kuuluu kerätä, vaikka Pokémoneista ei puhutakaan. Mukana oli jopa yllättävän hyvä käännös golfklassikosta Neo Turf Masters. Switchillä on helppo vaihdella kortteja versioiden välillä kahden talletuksen avulla, ja vain niin saa kasaan kaikki 300 korttia. Parasta on, että kerättävien korttien ja niillä käytävien kamppailuiden maailmaan johdattava Card Fighters’ Clash sisältää Switchillä pelin molemmat versiot. Pienellä ja suloisella pikselihahmolla seulotaan maailmaa, joka jakautuu kartalla kohteisiin, kuten Resident Evil -kartanoon, Neo Geo Landiin ja Capcom-plazaan. 1 990-luvun loppupuolella SNK ja Capcom kamppailivat, kunnes yhtäkkiä tajusivat yhteistyön voiman. Syntyneet klassikkokamppailut muistaa moni, kuten kannettavan Neo Geon ehkäpä parhaan pelin, kortinkeräilykamppailun SNK vs. Capcom: Card Fighters’ Clash -strategiapelin olisi pitänyt olla mukana. Ideana on etsiä haastajia korttimatseihin, voittaa uusia kortteja ja päästä lopulta Las Vegasin turnaukseen. Mutta yksi oli joukosta poissa: käsikonsolin parhaan pelin maineessa olevan SNK vs. Vuonna 1999 julkaistu Neo Geo Pocket Color -konsoli ei ole kovin tunnettu, mutta syy ei ollut peleissä. Roolipelimäinen eteneminen avartaa kokonaisuuden, mutta sen ydin lepää strategiaosioissa. Hommaa voi vielä hi. iliksen vakuuttavasti minimuotoon. Kokoelman kymmenen peliä aina kamppailugenren rytmiltään rauhallisemmasta The Last Blade: Beyond the Destinystä hämmentävän kattavaan SNK vs. Täältä pesee Enää ei klassikon perään tarvitse huudella, sillä SNK toi sen alkuvuodesta Switchille. Capcom: Card Fighters’ Clash. Niissä tutkitaan ympäristöä, shoppaillaan, vaihdellaan kortteja ja jutellaan sivuhahmoille. Vuosi sitten PC:lle ja Switchille julkaistu Neo Geo Pocket Color Selection Vol. Seikkailu oli niissä pitkälti sama, mutta pelit erosivat korteiltaan. Juju on kuin Pokémonissa, eli pelistä myytiin kahta versiota. Parasta kuitenkin on, että tämä vuoden 1999 klassikkopeli on ylipäätään tässä. Capcom: Card Fighters’ Clash kääntyy Switchille vakuuttavasti. 1 oli komea kokoelma, joka osoitti kuinka paljon SNK:lla oli taitoa talossa. Johannes Valkola SNK VS. Uudelleenjulkaisu paljastaa, että kyseessä on ohittamaton moniulotteinen strategiapeli, ja nyt mukana on myös kiehtovia lisäominaisuuksia
Kiinnostavampi olisi sen sijaan SNK vs. Osa mainiota tunnelmaa on, kun pitkän pelin aikana saa nähdä, mitä hahmoja aina mikäkin hahmo suostuu tukemaan. On myös hienoa, miten hyvää henkeä peli huokuu: SNK ja Capcom majailevat eri leireissä, mutta toista muistetaan kannustaa rehdisti. On hahmokortit ja erikoiskykykortit, ja se kolmas tapa on käyttää hahmokortteja liittämällä ne jo pöydällä olevien hahmojen lisävoimaksi. Nämä saumat olisi kannattanut käyttää hyväksi. Mekaniikan eheydestä todistaa, että myös hyökkäystehoiltaan heikommilla hahmoilla on aina paikkansa. Ja se on esimerkillinen, kaunis ja monitajuinen strategiapeli, joka on niin ansiokas, että se kuuluu koko SNK:n väkevän tuotannon parhaimmistoon. Kannettavaan pelaamiseen soveltuva lyhytkestoinen, vuoroittain etenevä hyökkäysja puolustuspelaaminen on täynnä tiivistä tunnelmaa, jossa omien taitojen kasvaminen ja strategian kehittyminen välittyvät innostavasti. Switchillä voi säätää kuvaa omaan makuun . Ja pelin ulkoasu on kestänyt aikaa moitteetta. Tuskin yllättää, että Metal Slugin jengi menee yhteen niin kuin Mega Maninkin porukka – mutta matkan varrella on yllätyksiä. ikka tavoittaa hetkessä ja hupaisasti tuttujen hahmojen luonteenpiirteet. Todellista herrasmiesurheilua! Parannettavaakin jää, sillä verkkopeliä ei ole eikä kahdella Switchillä voi pelata paikallisesti. Pöydällä voi olla kerralla kolme päähahmoa. Sen pelattavuus oli pahasti vesitetty, tyyli hukassa ja bugit estivät etenemisen. Capcom: Card Fighters’ Clash on tässä ja nyt. Mittasuhteiltaan hauskasti manga-tyyliin liioiteltujen hahmojen kuvataide tavoittaa tutut luonteenpiirteet täydellisesti. Myös tuurilla on väliä, sillä pakkojen parantuessa ennakoimattomat erikoiskyvyt ja huippuhahmot saattavat rikkoa taktiikan hetkessä. The Gathering -korttien tapaista kisailua videopelimuotoon. Kaksinpeli onnistuu etevästi: Switchin näyttö jakautuu vastakkaisiin ruutuihin, jolloin koneen voi asettaa pöydälle lepäämään. Kaunis gra. Taktikointiin pääsee hetkessä mukaan, mutta sen takana piilee syvyyttä ja moniulotteisuutta. Käytössä on kolmen lajin kortteja. ltterillä tai ilman ja reunoille voi asettaa erivärisiä Neo Geo Pocket Color -kuoria. 39 158614_.indd 39 31.3.2022 16.51.38. Sielukasta settiä Railakas chiptune-musiikki ja äänitehosteet piipittävät ihastuttavasti, vaikka Neo Geo Pocket Colorin äänenlaadussa olikin parannettavaa. Card Fighters’ Clashia ei saa sekoittaa vuosia myöhäisempään, liki samannimiseen Nintendo DS -peliin SNK vs. Ihailen, kuinka sielukkaasti hahmojen pro. Ulkoasu on myös taidokkaasti suunniteltu palvelemaan strategiaa: kaikki informaatio on saatavilla aina heti ja selkeästi. Capcom: Card Fighters DS. 2:lle. ilikuvat on luotu niin vähäisellä pikselimäärällä. Capcom: Card Fighters 2 Expand Edition, jota ei koskaan julkaistu Japanin ulkopuolella. Tämä lupaa hyvää Neo Geo Pocket Color Selection Vol. Card Fighters’ Clash ei tavoittele monimutkaisia sääntöjä, vaan pitää kaiken näennäisen simppelinä. Mutta SNK vs
Pahimmillaan aseelliset ryhmittymät Meal Team Six tai Gravy Sealit saattavat ryhtyä todelliseen rähinään, jolloin kovimpia reformisteja voi kohdata John F. Paitsi jos se puolue on keskusta. Pienempi hienosäätäminen voi vaatia vain pisteen tai pari, mutta suuret reformit voivat vaatia kymmeniä pisteitä, mikä vaatii hieman pidempää pisteiden säästämistä. Oikeasti kyseessä on kekkoskratia, jossa johtajan vaihtumisesta ei ole vaaraa, vaikka pelaaja toilailisi kansakuntansa konkurssiin tai kohmeloon. Poliittiset ohjelmat vaikuttavat positiivisesti tai negatiivisesti jopa kymmeniin erilaisiin mittareihin, kuten työttömyyteen, bruttokansantuotteeseen tai rikollisuuden määrään. Kaaosteorian alkeet: kaikki vaikuttaa kaikkeen. Democracy 4 on toista maata: täydellinen minmaxaus ei ole helppoa, sillä myös kansan prioriteetteja on ainakin välillä kuunneltava. Ryhmien kokoon voi myös vaikuttaa aktiivisesti: uskonnollisen kansanosan määrää voi kasvattaa länttäämällä krusifikseja koulujen seinille ja palkkaamalla opettajat syvältä Pohjanmaalta. Monimutkaisuudestaan huolimatta liikkuvia osia on vain muutamia. Vaikutukset ovat keskimäärin hyvin linjakkaita: rikollisuuden saa alas joko rahoittamalla poliisia tai vähentämällä työttömyyttä – tai mielellään molemmilla keinoilla. Paineita tuottavat myös ääriryhmät, joita voi hillitä joko tiedustelupalvelun tai politiikan maltillistamisen kautta. Ensimmäisenä ovat politiikkatoimet, joihin pelaaja voi vaikuttaa. Risto Karinkanta Jos minä saisin yksin päättää, niin… D emokratia on huonoista vaihtoehdoista paras, sanoivat jo muinaiset kreikkalaiset. Se on simulaattori, jossa pelaaja saa itse asettaa omat tavoitteensa. Velaksi voi elää pitkään, mutta ennen pitkää luottoluokitus alkaa pudota, mikä johtaa korkokulujen kasvuun. Useimmissa valtakunnanrakentelupeleissä demokratia on vain päälle liimattu käsite, joka tarjoaa tyypillisesti bonuksia tieteeseen tai kaupankäyntiin, mutta haittaa sodankäyntiä. Democracya ei kannata ottaa liian vakavasti, sillä ei ole aivan normaalia, että sama puolue hallitsee vaalikaudesta kahdeksanteen. Nämä voivat olla vaikkapa verotuksen, yksityisyyden suojan tai koulutuksen järjestämisen kaltaisia toimenpiteitä sekä niiden voimakkuusasteen. Sekä poliittiset ohjelmat että mittarit vaikuttavat viiteryhmien tyytyväisyyteen: veroja nostamalla saa köyhät ja sosialistit tyytyväisiksi, mutta kapitalistit ja keskiluokan onnettomaksi. Kennedyn kohtalo: avoimesta ikkunasta tipahtaa poloniumia presidentin teekuppiin. Pellin alle kurkkaamalla löytyy monimutkainen matemaattinen koneisto, jolla valtakuntaa mallinnetaan. Kyllä kansa tietää Jo neljänteen osaansa yltänyt Democracy-sarja on hupia oman elämänsä sosiaali-insinööreille. Tärkeimpänä muuttujana ovat luonnollisesti äänestäjät. Kaikki ryhmät eivät ole samankokoisia, joten kaikkein pienimpien ryhmien miellyttämiseen ei kannata välttämättä käyttää paukkuja. Myöskään budjetti ei ole täysin rajaton. Useimmat toimenpiteistä voi käynnistää tai kumota täysin, mutta esimerkiksi abortJOHTAJUUSVAJEEN KORJAUSSARJA Positech Games Arvosteltu: PC Versio 1.49 Minimi: Intel i5 1,6 GHz, 4 Gt muistia Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 16 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 12 tilainsäädännön kohdalla jonkinlainen kanta on pidettävä aina päällä. Lojaalit ministerit generoivat runsaammin poliittista pääomaa ja lojaliteetti vaatii ministerien tyytyväisyyttä. Esimerkiksi luddiittikapinat ilmestyvät riivaamaan kansakuntaa vasta robotisaation edettyä riittävän pitkälle. 40 159403_.indd 40 31.3.2022 16.54.00. Kysy, mitä sinä voit tehdä maallesi Mahdollisuudet eivät ole rajoittamattomia, sillä poliittisen suunnan muuttaminen vaatii poliittisten pisteiden käyttämistä. Osa mittareista on piilossa, ja ne alkavat vaikuttaa vasta tietyn rajan ylityttyä. Häviäminen on silti mahdollista: vaalitappio johtaa puolueen totaaliseen moraaliseen romahdukseen, eikä uutta mahdollisuutta oppositiokauden jälkeen tarjota, vaan vaalitappio pudottaa pelaajan tylysti alkuvalikkoon. Hallitukseen ei kannata valita henkilöitä, joiden arvot ovat täysin ristiriidassa omien suunnitelmien kanssa, sillä seurauksena on vain turhia irtisanoutumisia ja tehottomuutta. Kansalaisille on määritelty useita erilaisia viiteryhmiä, kuten köyhät, liberaalit, uskonnolliset tai ympäristöihmiset
Tulokset ohjautuvat herkästi äärilaitoihin. Toisaalta pelaaja voi myös yrittää rakentaa unelmiensa utopiaa, jossa äänes83 Yhä mielenkiintoisin politiikkamakkarantekosimulaattori. Osa politiikkatoimista on järkeviä lähes kaikissa tilanteissa. Valistunut vai valistumaton despootti Demokratia on jo vanha keksintö, joten sen uusimmassa iteraatiossa sarjan aiempiin osiin verrattuna mukaan on tullut lisää erilaisia pillejä ja viipottimia. Toisaalta se on täynnä Civilizationin pelaajia, mutta vaikka pelissä Gandhi vetää herneen nenään kun Qin Shi Huang nappaa arvokaan kaivoksen, oma kaivoslakimme on mallia ”massit teille, siivous meille”. Rajoitetusti uusia ominaisuuksia. Otteen tiukentuessa aivovuodon määrä räjähtää käsiin, mikä näkyy pian talouden tehokkuudessa. Politiikkaohjelmien määrä on kasvanut runsaasti, mukana on erilaisia poliittisten lupauksien tai puheiden kaltaisia lisätoimintoja, joilla kansansuosiota voi kalastella. Vaikutusten viidakko muodostaa systeemidynaamisen mallin, joka olisi periaatteessa mahdollista laskea auki ja ratkaista maksimoidakseen tiettyjä arvoja. Mukana on suora tuki modeille, joten tarvittaessa lisäsisältöä on tarjolla melkoisia määriä. Osa politiikkatoimista on hieman rajuja. Huonoa . 41 159403_.indd 41 31.3.2022 16.54.15. Esimerkiksi oppositiovuoden tai ulkopolitiikan kaltaisia suurempia muutoksia ei ole toteutettu, vaan tarjolla on enemmän sitä samaa, mutta yhä monimutkaisemmassa paketissa. Leikkimällä on myös helppoa huomata, miten vaikeaa totalitaristisen valtion menestyksekäs pyörittäminen on. Tästähän onkin tosielämän kokeilu juuri käynnissä. Taustalle on lisätty myös uusia parametreja, esimerkiksi liian rajut muutokset saattavat aiheuttaa äänestysaktiivisuutta laskevaa apatiaa. Peruspalikoiden päälle rakentuu varsin monimutkainen ristikkäisvaikutusten meri, joiden yksityiskohtiin on helppoa hukkua. Monta kertaa mietin, että tätä saisi moni eduskunnassakin pelata. Korkealla hiilidioksidiverotuksella sekä koulutuksen ja poliisin rahoituksella on mahdollista synnyttää vihreää talouskasvua, samalla kun rikollisuus pidetään kurissa. Kyllähän demokratia jollain tavalla toimii, mutta kyllä sen releaseversiokratian voisi jo julkaista. Tällaisen murskavoiton jälkeen Saksan perustuslain voisi muuttaa… erilaiseksi. Olisipa oikeillakin päättäjillä tällainen ohjaustaulu. Luonnollisesti silkka leikkiminen, kokeilu ja kansan terrorisointi tulee viemään runsaasti peliaikaa. Helsinki ilman kommunisteja. Mutta jos demokratian kanssa on taistellut jo aikaisemmin, vastaan tai rinnalla, Democracy 4 on häkellyttävän samanlainen sarjan edellisen osan kanssa. Tilastoja löytyy lähes kaikista yksityiskohdista. täjien tarpeet on otettava huomioon vain niin paljon, että äänestysrima ylittyy rimaa hipoen. Aivan helppoa tämä ei kuitenkaan ole, sillä satunnaisia tapahtumia ja hyppäyksittäin tapahtuvia muutoksia ei ole aivan triviaalia muodostaa yhtälöryhmäksi. Politiikkaa voi tehdä joko opportunistis-populistisesti äänestäjien tuntoja mittaillen, jolloin politiikkatoimet kannattaa mitoittaa vaalien voittamisen kiilto silmissä. Peliä voi lähestyä useilla erilaisilla tavoilla. Ongelmaa voi toki ratkoa sulkemalla rajat ja antamalla mellakkapoliisille kovemmat lelut, mutta ennen pitkää noidankehä ottaa yhä syveneviä kierroksia. Hyvää + Hilpeä leikkikenttä, sopivan kevytmielinen. Jo natiivissa sisällössä riittää sen verran tekemistä, että modit luovat runsaudenpulaa jo valmiiksi pursuilevalle johtamisen työkalupakille
Pikselitysmies Myös audiovisuaalisesti Moonbound tarjoaa retroretken menneeseen. Taivaankappaleet kuhisevat vihamielisiä elämänmuotoja, eikä astronauttiparalla ole apunaan kuin tainnutukselle asetettu vaiheinen. Pelattavuus sen sijaan on kunnossa, ja peli suorastaan huokuu vanhan ajan arcade-nostalgiaa. Tarinankerronta jää pintapuoliseksi. Nintendo 3DS:lle julkaistu arcade-tykitys on samaan aikaan rakkauskirje arcadelle ja 3DS:n muistokirjoitus. Kerättävät energiakristallit on ripoteltu pitkin karttaa, ja ne on kiikuOODI ARCADELLE Jouni Mutanen Arvosteltu: 3DS Muuta: www.moonbound-game.com Ikäraja: Ei ole. Kenties suurin ero arcade-peleihin on tarina. Alaruutu on pyhitetty statistiikalle, pelitapahtumat näkyvät yläruudussa. Hiipuva hengitysilma sekä yksittäislähetyksinä kuljetettavat kristallit tekevät pelisilmukasta kiinnostavan, vaikka aluksi ihmettelinkin, miksi sankarilla on vain yksi tasku. Juonenkuljetukseen olisi sopinut kevyt visual novel -tyylinen monivalintakeskustelu, joka olisi tuonut hieman syvyyttä pitkiin vuoropuhelukohtauksiin. Visuaalista kuvastoa täydennetään avaruusmaisemiin sopivalla musiikkiraidalla, jonka juuret on helppo jäljittää hämyisten pelihallien käytäville. Nyt asialla on Jouni Mutanen, jonka kuuden vuoden Moonbound-savotta valmistui muutamia kuukausia sitten. K olikkopelien, kuusnelosen ja muun kasibittiraudan kuolema on synnyttänyt valtavat määrät nostalgiaa, jonka pariin pelikehittäjät tasaisesti palaavat. Peli ei missään vaiheessa tunnu epäreilulta, vaikka kuolema roikkuukin riveleissä (suomeksi kraiveli_toim.huom.) feissarin periksiantamattomuudella. Moonboundin arcade-juuret näkyvät kauas, sillä vaikeustaso on kautta linjan varsin rapsakka. 85 Moonbound on hieno hatunnosto 1980-luvun peliviihteelle. Eteneminen ja hakujärjestys vaativat suunnitelmallisuutta, johon nopeatempoisessa pelissä on vain harvoin aikaa. ikassa. Vaikka peli on suorastaan pirullisen vaikea, haaste on rakennettu oikein. Juho Kuorikoski MOONBOUND Uunituore suomalaispeli 3DS:lle on Nintendon kuolevan käsikonsolin viimeisiä yksinoikeuspelejä. ikka ei räjäytä tajuntaa, mutta sen roolina onkin toimia kunnianosoituksena kolikkopeliluolien 2D-tarjonnalle. Kuolema opettaa Vieraita taivaankappaleita tiiraillaan lintuperspektiivistä. Tarina elää hieman valittujen hahmojen mukana, mutta pelaajan vaikutusmahdollisuudet juonenkuljetukseen jäävät päähahmojen valintaan. Äkillisen räjähdyksen seurauksena aluksen energiakristallit lentävät taivaan tuuliin, joten pelaajan tehtävänä on haalia polttoaine takaisin kuuden kuun pinnalta. Kristallihoitojen väliajoilla edistetään avaruusoopperaa, jota seuraa ihan mielellään. Koko pelin läpäisy yhdellä elämällä on haaste, jonka selätyksestä mielelläni katsoisin Youtube-videon. Arcade-perinteiden velvoittamana mukana on myös high score -lista. Avaruusaluksen tankkaaminen on hieman monimutkaisempaa kuin perinteinen visiitti kylmäasemalle. Etenkin ne vaikeammat tasot antavat mahdollisuuden haastaa itsensä epäinhimillisiin suorituksiin. tettava omaan avaruusalukseen yksi kerrallaan. Pikkunätti gra. Sankari osaa loikata, ja vihulaiset voi pysäyttää hetkeksi ampumalla niihin tainnutusvasaman. Pelin alussa alter egokseen voi valita kahden hahmon, James Aldrinin ja Emily Sharpen välillä. Etenemisreitit on suunniteltava etukäteen, sillä happi on rajattu resurssi ja varannot alkavat huveta heti, kun avaruusaluksen sisäänkäynti jää taakse. Mutasen pelidebyytti on hieno hatunnosto menneisyyden pelihalleille ja kaunis joutsenlaulu Nintendon 3DS:lle. Huonoa . Jouni Mutanen sävelsi avaruusoopperaansa kuuden vuoden ajan. Ilmassa on suurta avaruusseikkailun tuntua, kun astronauttisankareiden paluumatka Maahan ei mene lento-ohjelman mukaan. Vaikka tarinaan on selkeästi panostettu, jää se Moonboundin heikoimmaksi lenkiksi. 42 159402_.indd 42 1.4.2022 23.06.58. James Aldrin on toinen valittavista pelihahmoista. Hyvää + Rautainen pelattavuus, vähintään riittävästi haastetta. Kasarivaikutteet näkyvät pelattavuuden lisäksi myös gra
Mutanen kaivoi PC-prototyyppinsä esiin vuodelta 2011 ja alkoi sovittaa sitä 3DS:ää varten. ”Menestyminen pelialalla ilman rahoitusta alkaa olla mahdotonta. Visuaalisuuteen ei pystytty panostamaan ehkä niin paljon kuin olisin halunnut. ”Sain pelistä juuri sellaisen kuin halusinkin. ”Moonbound on jaettu ruutuihin, ja liikkumisen kivijalka on puhdasta Bombermania. Kun kenttä on putsattu resursseista, palataan alukseen ja siirrytään seuraavaan kohteeseen. Näiden asioiden selvittely yksin ei ole mukavaa.” Kun tarvittavat laitteet ja ohjelmistot olivat kasassa, oli aika ryhtyä töihin. Kun on kaksi miljoonaa muutakin peliä pelattavaksi, on aika hankala pärjätä.” Mutanen toivoo, että Moonbound voitaisiin museoida Suomen pelimuseoon. ”Sitten kävi uskomaton onnenpotku, kun pääsin TE-toimiston kautta peliohjelmointikoulutukseen.” Hervannassa järjestetty koulutus toimi myös lähtölaukauksena Moonboundille. Helmikuun alussa Nintendo vielä ilmoitti, että alustan digikauppa suljetaan ensi vuoden maaliskuussa. Pelaajan valitsema hahmo on palaamassa alussa Maahan, kun aluksessa tapahtuu yllättäen räjähdys. Tämä hankaloittaa merkittävästi jatkosuunnitelmia.” Porttausta Moonboundista ei ole tulossa, vaan se säilyy 3DS:n yksinoikeuspelinä. Se on asia, josta Mutanen on haaveillut 14-vuotiaasta lähtien. Tämä oli unelmani, jonka eteen olen tehnyt töitä 14-vuotiaasta saakka.” Kun projektia tarkastelee nyt, kun peli on julkaistu, suunnitelmat muuttuivat matkan varrella varsin vähän. Pelin prototyyppi syntyi, kun peli-ideoita pyöriteltiin ryhmätöinä. Hän on tehnyt tarkat laskelmat peliin palaneista tunneista. ikkaa tekemieni luonnosten perusteella.” Gra. Kun esimerkiksi PC:llä voi kuka tahansa julkaista pelin, Nintendon konsolikauppaan ei kuka tahansa pääsekään. Mutasen polku pelikehittäjäksi alkoi lukion jälkeen, kun hän pääsi opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia Tampereen yliopistoon. Hän osallistui Mutasen mukaan myös 3DS-versioon. Pestin myötä valikoitui lopulta Moonboundin julkaisualusta. ”Valmistuin monien takaiskujen jälkeen . ”Näiden ohella käytin paljon ilmaisia ohjelmistoja. Mutanen halusi, että Moonbound toimisi jokaisella 3DS:llä, joten ainoa vaihtoehto oli hylätä valmis pelimoottori. Tavoitteena oli kartuttaa tietotaito pelikehitykseen. ”Vaikka Moonboundin pelattavuus on varsin suoraviivainen, halusin mukaan myös tarinan. Juha Salinmäki osallistui alkuperäisen prototyypin kehittämiseen, ja hän teki pelin kaikki musiikit.” Äänitehosteista vastasi Juuso Oksala, johon Mutanen törmäsi Tampereen IGDA:n illanvietossa. ”Tämä tarkoittaa sitä, että pelini on myynnissä noin vuoden verran. Vihollisten tekoäly on asia, josta olen erityisen ylpeä. Mutasen oli tarkoitus aloittaa Moonboundin kehitystyö jo vuonna 2015, mutta vielä tuolloin Nintendon vaatimukset kehittäjille olivat liian tiukat. Tamperelainen pelistudio keskittyi kehittämään lapsille ja nuorille suunnattuja opetuspelejä useille laitealustoille, kuten muun muassa älypuhelimille ja Nintendo 3DS:lle. Samalla minulla kuitenkin oli tunne, että tästä voisi tulla jotain.” Koulutuksen työssäoppimisjakson kautta Mutanen työllistyi BeiZ-nimiseen pelialan yritykseen. Pelejä julkaistaan niin paljon, että kilpailu on äärimmäisen kovaa. ”Hardcore-vaikeustaso on jo maailmanmestaruustason haaste: peli on läpäistävä yhdellä elämällä ja vihollisia on paljon enemmän kuin helpommilla vaikeustasoilla.” Keppiä kehittäjille Nintendo on yrityksenä hyvin byrokraattinen. ikka on hänen käsialaansa.” Moonboundin varsinainen päägraa. ikan tuottaminen oli tuskallisen hidasta projektin kahden viimeisen vuoden aikana. Vuonna 2016 aloitettu 3DS-projekti vei lopulta kuusi vuotta. Elias Toivola oli kolmas henkilö, joka kehitti prototyyppiä. Kun on kaksi miljoonaa muutakin peliä pelattavaksi, on aika hankala pärjätä.” voitaisiin museoida Suomen pelimuseoon. Taustalla on tarina periksiantamattomuudesta ja omista unelmista. Myöhemmin Nintendo onneksi hölläsi vaatimuksiaan, minkä ansiosta myös yksityishenkilöt pystyivät tekemään ja julkaisemaan pelejä 3DS:lle. Sen jälkeen mietin, että perustaisin peliyrityksen.” Mutanen suoritti yrittäjäkoulutuksen yliopisto-opintojensa jälkeen, mutta huomasi sitten, ettei hänellä vielä ollut riittäviä taitoja oman pelinsä tekemiseen. Peli on tehty käytännössä nollabudjetilla. Näitä tarvitaan, jos aikoo julkaista pelejä Nintendolle.” Raudan lisäksi Nintendo-devaus vaatii vielä omat kirjastonsa Visual Studio -ohjelmointisoftaan. ilikset ovat hyvät. Puuhaa vaikeuttavat vähemmän yllättäen maastossa vaeltavat viholliset. ”Hyvänä viikkona sitä tehtiin parin tunnin ajan, koska veljelläni oli kiireitä omassa elämässään. Kova totuus on, että Moonbound ei ole myynyt niin hyvin, että sen tuotoilla voisi elää.” Pelimyynnit ovat toistaiseksi tuottaneet Mutaselle mukavasti sivutuloja, mutta 3DS on alustana indie-kehittäjälle haasteellinen. Viimeistään silloin, Jouni Mutanen sävelsi avaruusoopperaansa kuuden vuoden ajan. Juoni edistyy hitaasti yllättävään suuntaan pelin edetessä.” Mutasen tärkein tavoite oli tehdä perinteinen ja haastava 2D-arcadepeli. Uusien asioiden opetteluun aikaa kului vain noin 15 tuntia, ylivoimaisesti suurin osuus kului ohjelmointiin ja pelisuunnitteluun.” Moonboundin tärkein esikuvapeli on Kuusneloselle julkaistu Cosmic Tunnels. Pelissä on kaksi pelattavaa astronauttihahmoa. Juho Kuorikoski Pelin julkaiseminen Nintendo 3DS:lle vuonna 2022 kuulostaa uskomattomalta. Vaikka tein paljon yksin, sain matkan varrella myös apua. Viimeistään silloin, kun Nintendo vetää 3DS:n digikaupasta töpselin seinästä. Vuodenvaihteessa päivänvalon nähnyt Moonbound on liki kolmen vuosikymmenen mittaisen taistelun lopputulos. ”Onnistuin saamaan entiseltä työnantajaltani BeiZiltä tarvittavat viralliset kehityslaitteet. ”Niitä kertyi noin 3 200. Vaikka aikaa kului paljon, rahaa ei mennyt käytännössä lainkaan.” Mutanen kertoo projektin suurimpien haasteiden olleen rämpiminen Nintendon byrokratiasuossa. Mietin, että tästä voisi tehdä paremman version, jossa olisi aavistuksen tiukempi pelattavuus.” Mukana on myös tuhti ripaus Bombermania. kko on Mutasen veli Toni Vaskenvalaja. Jotta rajatuista resursseista voidaan tiristää loputkin tehonrippeet, ovat Unityn kaltaiset pelikehitysympäristöt aika lailla käyttökelvottomia. Niistä kannattaa pitää kiinni. Mutanen on tehnyt työtä intohimon voimalla vuosien ajan, ja sitä on pakko arvostaa. ”Jatko-osasta on vielä tässä vaiheessa paha sanoa mitään, koska tulevaisuus on epävarma. Arcade-pelien ystäväksi tunnustautuva Mutanen ehdotti tiimille kolikkopeliajalta ammentavaa avaruusseikkailua, jossa tutkitaan planeettoja, kerätään resursseja ja väistellään vihollisia hieman Pac-Manin hengessä. ”Kun tekee yksin, ei ole ketään auttamassa. On helpompaa aloittaa alusta ja tehdä jatko-osa.” Nollabudjetilla tehty Moonbound on upea saavutus ja pala kotimaista pelihistoriaa. ”Viehätyin erityisesti keräilyosuudesta, jossa poimitaan kultaharkkoja. ”Tein työn kovemman kautta, mutta yhteensopivuus on aukoton.” Ja työtä Mutanen sai totisesti tehdä. ”Kieltämättä tämä on ollut pitkä ja kivinen tie”, hän toteaa urakan valmistumisesta. ”Kun työt BeiZillä päättyivät, tiesin, että minulla oli nyt kaikki tarvittava osaaminen, että voin tehdä itse suunnittelemani pelin. ”Siinä on yksinkertaisesti liikaa työtä. loso. ”Ideasta saatiin aikaiseksi toimiva PC-versio, mutta se jäi pahasti kesken. ikassa onnistuttiin kuitenkin kohtuullisen hyvin.” Jatkoa seuraa, ehkä Moonbound on tarinallisesti lähtölaukaus isommalle kokonaisuudelle, jonka tarinaa hän haluaisi tulevaisuudessa jatkaa. Reitinhakuun perustuva tekoäly pyrkii löytämään nopeimman reitin pelaajan luokse. ”Sain paljon kokemusta peliohjelmoinnista ja julkaisusta Nintendon kannettaville konsoleille.” Mutanen sai hankittua itselleen riittävän osaamispohjan omaa projektiaan varten. ”Pelin aavikkokuun Sharilin taustagra. 43 159402_.indd 43 1.4.2022 23.07.08. ”Olisi pitänyt olla yritys, jolla on fyysiset liiketilat, mikä muodostui esteeksi Nintendon kehitysoikeuksille.” Pelin kehittämisestä olisi tullut huomattavasti kalliimpaa ja riskialttiimpaa. ”Haluan, että työni säilyy, ja pelimuseo voisi auttaa tässä.” tanen on tehnyt työtä intohimon voimalla vuosien ajan, ja sitä on pakko arvostaa. Pelissä laskeudutaan taivaankappaleille, kerätään kentälle ripotellut resurssit yksi kerrallaan ja kiikutetaan avaruusalukseen turvaan. Tätä kautta päädyin tekemään Moonboundin 3DS:lle.” Kovaa koodia Nintendo 3DS on pelikonsoli, jonka suorituskyky häviää kirkkaasti modernille matkapuhelimelle. Sitä käytettiin BeiZillä, ja päädyin tekemään myös oman pelini sillä.” 3 200 TUNTIA MYÖHEMMIN JOUNI MUTANEN & MOONBOUND 3DS:lle voi tehdä pelejä myös Unityllä, mutta pelit eivät toimi alkupään konsoleilla. Viholliset osaavat seurata pelaajaa myös toisiin ruutuihin.” Arcade-vaikutteista huolimatta Mutanen on satsannut myös tarinaan. Pelejä julkaistaan niin paljon, että kilpailu on äärimmäisen kovaa. ”Julkaisun jälkeen . Kun haasteet huomioi, gra. ”Koodi on perinteistä proseduraalista C++:aa. ”Hän laati gra. Projektissa oli kaikkiaan viisi henkilöä mukana. J ouni Mutanen on suurella todennäköisyydellä ainoa suomalainen indie-pelikehittäjä, joka on julkaissut pelin Nintendo 3DS:lle. an maisteriksi vuonna 2010. ”Menestyminen pelialalla ilman rahoitusta alkaa olla mahdotonta
Tekstuurit ovat aiempaa tarkempia, mutta nätiksi peliä ei voi edelleenkään sanoa. Näppäimistöön tottuneelle ohjaimeen vaihtaminen tuntui aluksi aiheuttavan harmaita hiuksia, mutta parin tunnin pelailun jälkeen en osannut enää sanoa, kumpi on toimivampi ratkaisu. Aluksi pyörä pomppii ennalta-arvaamattomasti ja pieninkin kolaus kuskin kypärään riittää palauttamaan kentän alkuun. Yhdestä vaihdetaan ajosuuntaa, toisesta käytetään kaasua ja kolmannesta jarrua. Sen ei voi kuitenkaan sanoa nojaavan pelkkään menneiden muisteluun. 84 Hauska sekä haastava motocross-puzzlepeli vuosituhannen vaihteesta ei ole menettänyt vetovoimaansa. Elasto Maniassa tavoitteena on läpäistä toinen toistaan haastavampia ja alati veikeämmiksi muuttuvia ratoja keräämällä eri puolille kenttää sijoitetut omenat ja ajamalla tämän jälkeen maaliin, jota edustaa paikallaan pyörivä päivänkakkara. Ajan myötä pelin ympärille kasvoi aktiivinen yhteisö maailmanennätyksineen, kenttäpaketteineen, sanastoineen TRIAL & ERROR Elasto Mania Team / Balazs Rozsa Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One / Series X/S, Nintendo Switch Versio: Myynti Ikäraja: 3 ja tapaamisineen. Kuka tässä opettaakaan pelaamista ja kenelle. Kesä 97 pyöri virtuaalimotocrossin ympärillä. Markus Rojola ELASTO MANIA REMASTERED Elasto Mania Remastered tuo taitoajon takaisin tunteiden vuoristoradassa. En ole ainoa, joka koki yhteisöllisyyttä peli(sarja)n ympärillä. Oikeaan ajoitettu painopisteen vaihto on olennainen osa ratojen selvittämistä, millä pystyy saamaan lisäpituutta hyppyihin ja varmistamaan, että laskeutuminen sujuu turvallisesti. Kun fysiikat, pyörän jousitus ja kentän rakenne ovat iskostuneet lihasmuistiin, saattaa maaliin pääsy tuntua yhtäkkiä – lukemattomien yritysten jälkeen – yksinkertaiselta. Silloin ei riemulla ole rajaa. Itse asiassa pää sykkyrällä pyörivän motoristin seinään törmääminen sai aikaan kaikkein makeimmat naurut. Valitettavasti mukaan on jäänyt pari tuttua bugia, kuten pohjaan hirttyvä kaasu. Valitettavasti en osaa sanoa tarkalleen, kuinka kauan. Menosuuntaan nojaaminen painaa keulan alas ja heilautus taakse nostaa sen pystyyn. Näillä keinoilla pitäisi pystyä selvittämään 54 kenttää törmäämättä esteisiin. Tunnetilat vaihtelevat nopeasti laidasta laitaan. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta totuus on jotain aivan muuta. Siinä mielessä Elasto Manian remasteroinnissa ei ole kyse kulttiklassikon paluusta, sillä peli ei varsinaisesti missään vaiheessa kadonnut. Hyvää + Kaikki, mikä pelissä aikoinaan viehätti, on pysynyt ennallaan. Kentät eivät vaikeudu jatkuvasti, vaan välillä vastaan sattuu joko keskimääräistä helpompi tai nopeammin läpäistävä rata. Ylpistymistä ei pääse kuitenkaan tapahtumaan. 44 159161_.indd 44 1.4.2022 22.41.52. Menneiden haikailua Henkilökohtaisella tasolla kyseessä on todellisen kulttiklassikon paluu. Alkeet oppii nopeasti, mutta mekaniikkojen todellinen hallinta vie huomattavasti pidempään. Lisähaastetta tuovat alati monimutkaisemmiksi muuttuvat radat. Alkuperäisten tasojen lisäksi mukana on kolme kenttäkokoelmaa, joista laajin sisältää uudet versiot alkuperäisistä kentistä. Loppuun asti jatkamisessa auttaa mainio rytmitys. Itse puristan samassa tilanteessa ohjainta rystyset valkoisina. Näiden lisäksi ohjaukseen voi vaikuttaa vaihtamalla pyörän tasapainoa jompaankumpaan suuntaan. ikoita sekä uusia kenttiä. Pelattavuuteen ei juurikaan puututtu ja iso osa Action SuperCrossin kentistä tuotiin lähes sellaisenaan Elasto Maniaan. Kaiken kaikkiaan pähkäiltävää riittää lähes 200 radan edestä. Jo läpäistyissä kentissä yritettiin rikkoa omia ja ennen kaikkea muiden asettamia ennätyksiä. Merkittävin uudistus koskee kenttien määrää. E lasto Mania on alun perin vuonna 2000 ilmestynyt 2D-moottoripyörätemppuilu, joka julkaistiin uusiksi Steamissä toukokuussa 2020. Lupaan kuitenkin kertoa heti, kun alan lähestyä sitä pistettä. Eron huomasi vasta palauttamalla vanhan ulkoasun valikoista. Tuntuma kohdillaan Remasteroinnissa kaikkein tärkein – eli pelattavuus – on pidetty ennallaan. Pyörän ohjaamiseen riittää muutama nappi. Jossain vaiheessa innostuimme jopa luomaan omia temppuratoja, joita muut pakotettiin pelaamaan. Yleensä jo seuraava rata palauttaa maan pinnalle. Lapsenikin innostuivat pelistä nopeasti. Radat suoritetaan moottoripyörällä, mutta lajityypiltään se on lähempänä tasohyppelyitä tai fysiikkapohjaisia puzzlepelejä kuin realistisia ajosimulaattoreita. Remasteroinnissa on kuitenkin kaksinpeli sekä aikojen vertailu muihin pelaajiin. Huonoa . Merkittävin ero koski aiempaa nätimpiä gra. Omiin silmiini peli näyttää tismalleen samalta kuin muistikuvissani. Eihän tällaista tapahdu kuin jollain tapaa poikkeuksellisien pelien kohdalla etenkään indie-piireissä. Haastavaksi homman tekee ensinnäkin omalaatuinen fysiikkamallinnus. Pelattavuudeltaan se on näennäisen yksinkertainen. Vetovoiman lait Elasto Maniassa viehättää sen petollisuus. Yhdessä puuhaaminen oli iso osa pelin viehätystä. Yhtäläisyyksiä pelien välillä riitti. Menestyksen myötä peli ilmestyi tämän vuoden alussa remasteroidussa muodossa myös konsoleille. En ole varma, olivatko ne entisiä haastavampia vai johtuivatko vaikeudet siitä, etteivät ratkaisut olleet tuttuja. En pelannut Elasto Maniaa kovinkaan paljoa, mutta suhtauduin sen edeltäjään, vuonna 1997 julkaistuun Action SuperCrossiin, lähes pakkomielteisesti. Valitettavasti kenttäeditoria ei löydy ainakaan konsoliversioista. Vaikka ekaluokkalaisten taidot eivät vielä riittäneet kovinkaan monien ratojen läpäisyyn, se ei menoa haitannut. Päätä ei siis hakata jatkuvasti kovenevaan seinään, vaan matkalle ripotellaan riittävästi onnistumisen kokemuksia koukuttumisen varmistamiseksi. Uusien kenttien selvittäminen oli – ainakin lähes – yhtä hauskaa kuin alkuperäistenkin. Pari entuudestaan tuttua bugia. Kaikkein visaisimpien ratojen ratkaisuja pohdittiin isolla porukalla. Onneksi taidot karttuvat samalla. Elasto Mania Remastered tarjoa mainion nostalgiatripin
Uramoodin erikoisuus on kuvitteellinen ja avoin Compound-harjoittelualue jossain Jenkkilän perukoilla. Sopivan vaikeustason valinta onkin sitten tietysti ongelma. Ilmalennoista olisi hyvä laskeutua takapyörä hitusen edellä ja motskari suorana, mutta se ei monasti ole mahdollista, mikä tietää vaikeuksia ja toisinaan kaatumisia. Kuperkeikoista seuraa nopea palautus baanalle, mutta vauhti on nollassa, mikä tietää hyppyrikombojen ja muiden pahojen paikkojen kohdalla hyvästejä kärkisijoille. Ja netissä tulikin sitten köniin oikein lahjakkaasti. Jos pyörä on hyppyrin lipalla vinossa, se singahtaa helposti ulos radalta. Joko minä ajoin tällä radalla. Kisaaminen on tylsää, jos voitot irtoavat helposti, mutta turpaansakaan ei viitsisi koko ajan ottaa. Riittävän vauhdin keräämisen kannalta mutkatkin toki merkkaavat. piä koukeroita ja kookkaampia hyndiä. Eroja syntyi todella nopeasti, jos jouduin köröttelemään kumpujen yli. Stadionradat näyttävät äkkiseltään toistensa kopioilta: paljon 90ja 180-asteen kurveja, syvää soraa ja vaihtelevan kokoisten hyppyrien täplittämiä suoria. Rajattu kelaus pohjautuu mätkintäpelimäiseen kolmiosaiseen spesiaalienergiapalkkiin, jota ladataan tekemällä temppuja, kuten jättihyppyjä ja pyörää ilmassa kääntäviä scrubja whip-kikkoja. Arcademainen, mutta realistisen ajomallinnuksen tukema Monster Energy Supercross The O cial Videogame 5 tuo vaihtelua tuttuihin rälläyskuvioihin pirteän pomppivalla menollaan. Virheensä saa onneksi kelata pois, mutta systeemiä ei voi spämmätä loputtomiin. Kisaa ajetaan sarjasta riippuen 250tai 450-kuution krossipyörillä: KTM, Yamaha, Honda, mitä näitä nyt on. Petri Heikkinen MONSTER ENERGY SUPERCROSS THE OFFICIAL VIDEOGAME 5 Krossiradalla aikuisetkin voivat pitää hauskaa kurahousut jalassa. Suhteellisen laajalla saarella on krossirata, peltoa, metsää ja lomarakennuksia. Samaa rataa. Huonoa . Jotain kuitenkin pitäisi tehdä, koska kuskin painopisteen siirtely vaikuttaa hypyn pituuteen merkittävästi. Superkrossissa mutkien hiominen ei niinkään ole se juttu, vaan hyppyjen rytmitys. Avoin krossimaailma. M oottoriurheilun töllöttämisessä paikan päällä on yksi iso ongelma: kuskit ja kisakoneet vilahtavat katsomon ohi hetkessä. Yleisesti ottaen ajamisen rytmi on tärkeää, sillä jos rutiinini häiriintyi, hyvin alkanut kisa meni helposti reisille vikalla kierroksella. Haasteet palkitaan ylimääräisillä kykypisteillä, joita irtoaa myös erilaisista uran merkkipaaluista, kuten ajetuista kilometreistä ja onnistuneista jättihypyistä. Ratatuntemusta tietysti tarvitaan, kuten kilvanajossa yleensä, mutta eri tavoin kuin tutummissa moottoriurheilulajeissa. eksejä, herkkää kosketusta ja kovaa keskittymistä. Homma toimii teknisesti hyvin, sillä en kohdannut häiritsevää lagia. Hyppykolhuissa mopo reagoi hassusti muihin kilpailijoihin, sillä kuskien yläpuolella on näkymätön este, jonka päällä pyörä roikkuu välillä hetken. Helpolla rataeditorilla voi tehdä omia baanoja omaksi ja muiden iloksi. Kisoissa pärjäämisen ohella nettipelaamiseen ei ollut minulle muita motiiveja. Krediittejä tulee, mutta niitä ei pääse tuhlaamaan mihinkään erityisen kiinnostaviin ostoksiin, yhdet varusteet ovat pitkälti samanlaisia kuin toiset. Stadionkrossi ratkaisee probleeman laittamalla koko radan kiemurtelemaan katsomoiden keskelle. Vapaamuotoista seikkailua piristetään maastoon kätketyillä keräilymerkeillä. Kevyet krossimotskarit eivät ole suoranaisesti kiikkeriä, vaan ripeästi suuntaa vaihtavia laitteita, mikä aiheuttaa äärioloissa kiirettä ja nopeasti katastrofaalisiksi kertautuvia virheitä. Milestonen kehittämässä Monster Energy Supercross The O cial Videogame 5:ssa kaahataan krossiprätkillä urheilustadionien ja tunnettujen ovaaliratojen keskialueille tehdyillä väliaikaisilla soraradoilla. Tusinan pelaajan aulapohjaisissa nettikisoissa ei ollut niin mitään jakoa, jos en tuntenut rataa etukäteen ja aika vähän sittenkin, koska netissä ei luonnollisesti kelailla. Raparälläys on viihdyttävää, mutta tietty lajin luonteesta johtuva monotonisuus syö siitä parasta terää pitkissä sessioissa. Nokkela kelaussysteemi pakottaa opettelemaan ratoja ja harjoittelemaan ajamista, mutta kisat eivät kaadu muutamaan kaatumiseen. Pyörä singahtaa todella helposti korkeassa kaaressa ratapaalien ulkopuolelle, jos kurvin jälkeisen hyppyrin nokalla tulee tehtyä ylimääräisiä liikkeitä. Haasteissa on pikaohittelua, temppuilua ja tarkkuusajoa porteista tai hyppyreistä. Hyvää + Lennokas ajofysiikka. Virtuaalirossiprätkän(kin) ohjastaminen vaatii nopeita re. Vaikka radat näyttävät suhteellisen samanlaisilta, pomppujen sijoittelu tekee niistä käytännössä hyvin erilaisia. Treeniretriitissä ajellaan vapaasti tai tarkoin rajatuissa haasteissa. Stadionratojen pituus on yleensä alle kilsan, mutta ovaaliratojen nurmikolle mahtuu huomattavasti pidemENERGISTÄ MOPOILUA Milestone Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One/Series S/X Moninpeli: 12 Ikäraja: 3 83 Vauhdikas supercross-simulaattori, jossa on näppärästi rajoitettu kelaussysteemi. 45 159618_.indd 45 31.3.2022 15.01.06. Koko suora menee piloille, jos eka loikka ei ole kunnollinen pyörä jää nyökkimään jokaiseen monttuun useita töyssyjä kerralla ylittävän ilmalennon sijaan
En myönnä mitään, mutta saatoin päästää ensimmäisellä kerralla parkaisun, jota sylissäni löhönnyt kissani ei todellakaan arvostanut tai ottanut rennosti. Portaalien kanssa ei saa olla huoleton, sillä vaara vaanii kaikkialla. Nappia painamalla Soli avaa portaalin maailmojen halki, mutta nämä madonreiät ovat aivan liian heikkoja kuljettaviksi. Hän elää universumissa, jonka eri maailmat ovat yhteydessä toisiinsa salaperäisin, maageista vahvimpien ylläpitämin portaalein. Sen sijaan ne tuovat kaukaisen maailman lainalaisuudet pelaajan avuksi ja pakottavat Solin ympäristön mukautumaan uuteen. Opi lentämään Aina portaaleja ei ole saatavilla ollenkaan, mikä tauottaa eri ulottuvuuksia pyörittelevien aivojen ylirasitusta ja siirtää painopistettä portaalien muodostamista pulmista puhtaampaan tasoloikkaan. Se opettaa taitojen käytön maltillisesti mutta määrätietoisesti, ja pelaaja kehittyy huomaamattaan ilman, etPalikkana maailman murheet eivät paljoa hetkauta. Esimerkiksi siipiään hennosti lehahduttava ja viattomalta vaikuttava leppäkerttumainen olento voi portaalin vaikutusalueelle joutuessaan kasvaa silmänräpäyksessä valtavaksi murhanhimoiseksi otukseksi, joka syöksyy suu vaahdoten Solin kimppuun. Portaalit ovat hyvin vahvasti paikkaan ja aikaan sidottuja, ja niitä voi olla käytössä pelkästään yksi kerrallaan. Erilaisiin vipuihin ja kivenjärkäleisiin keskittyvät pulmat pakottavat miettimään maailmaa tyynen rauhallisesti yhtä aikaa kahdesta vinkkelistä, mutta välillä meno paisuu raastavan hektiseksi, kun portaaleja on rämpytettävä hurjan loikkarupeaman keskellä tusinan tulipallon kärventäessä kaavun reunoja. Solin taikuuden vaikutusalue on hyvin rajattu, ja pelin pulmanratkonta keskittyy vahvasti taitoon avata ja sulkea portti tuonpuoleiseen juuri oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa. Heli Koponen UNBOUND: WORLDS APART Joskus oikeanlainen kuplautuminen pelastaa maailman. Satunnaisesti taitojaan pääsee mittaamaan pomohirviöissä, joita on tosin minun makuuni turhan harvakseltaan. Solin taitovalikoima kasvaa pelin edetessä ja pian huppusankari osaa niin tuplahypyt kuin kauas kurottavat syöksytkin. Solin kylän aikuiset valmistautuvat tohkeissaan suureen kristallirituaaliin, mutta jokin menee kammottavalla tavalla pieleen. Ajattele portaalein Unbound: Worlds Apart on taitoa vaativa tasoloikka, jonka määrittävä pelimekaniikka löytyy vasemman liipaisimen takaa. Se kylvää kylän liekkimereen ja teurastaa kaiken, minkä kynsiinsä saa. Rohkenen väittää, että se haastavuudestaan huolimatta sopii myös sellaisille, jotka vasta aloittelevat loikkarin uraansa. Unboundin vaikeustaso on tasapainotettu mallikkaasti. Mukavaa, kerrankin joku toinen taapertaa piikkipellossa puolestani! Silloin tällöin portaali antaa jättiläisen voimat. Kunhan ensin keksii, miten saa itsensä liikkeelle. Piikkisokkelon keskellä ei ole varaa virheisiin. Kristalli pirstaloituu ja avaa portaalin, jonka takaa tunkeutuu jotakin pimeää ja väkivaltaista. Esimerkiksi painovoima voi muuttua käänteiseksi tai itse Soli muuttuu jylhäksi kivenlohkareeksi, joka murskaa tieltään kaiken. Vain Soli onnistuu pelastautumaan tuholta silkan onnenkantamoisen ansiosta, mutta hän kantaa harteillaan kokonaisen kansan tulevaisuutta. Tutut liikkeet on toteutettu napakasti ja täsmällisesti, ja kuolemasta saa todellakin syyttää vain ja ainoastaan itseään. P ikkuinen Soli on lahjakas maagi. 46 159365_.indd 46 31.3.2022 17.07.41. TODELLISUUDEN TUOLLA PUOLEN Alien Pixel Studios Testattu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Nintendo Switch Versio: myynti Moninpeli: Ei Niiden avulla pystyy paitsi näkemään näkemättömän, myös vaikuttamaan ympärillä oleviin vihollisiin, objekteihin ja jopa fysiikan lakeihin. Maltin ja rämpytyksen suhde on onnistuttu saamaan hyvään tasapainoon ja noudattaa hyvin pelin unenomaista tunnelmaa. Soli pystyy kutsumaan portaalin avukseen vain tietyillä alueilla kuljettuaan taikuuden sallivan kiviportin läpi, mutta portaalin tuoma apu on miltei jokaisella alueella erilainen
Huonoa . Minkäänlaisia helpotuksia ei tosin ole asetusvalikossa tarjolla toisin kuin joissakin lajityypin peleissä. Nopeajalkaisempi, kokenut pelaaja kiitänee pelin alusta loppuun viidessä tunnissa. Kyläläisten pelastaminen on täysin vapaaehtoista, eikä niiden keräämisestä ja sitä kautta pahimpien loikkimisten suorittamisesta seuraa mitään pelaamiseen suoraan vaikuttavaa, kuten esimerkiksi lisäkestävyyttä. Solin seuraava etappi on aina selvästi merkittynä, ja vaikka matka haarautuu säännöllisin väliajoin erilaisten keräilytehtävien vuoksi, välipyörähdykset rajoittuvat useimmiten melko pienelle alueelle ja juoni palaa välittömästi tutuille urille. ne Visuaalisesti Unbound: Worlds Apart on todella kaunis ja tunnelmallinen. Unbound: Worlds Apart on hienoisesta elottomuudestaan huolimatta ehdottomasti pelaamisen arvoinen loikkapeli, todella hieno saavutus piskuisen romanialaisstudio Alien Pixel Studiosin ensimmäiseksi isoksi peliksi. Jopa kerättävät kyläläiset ovat suurimmaksi osaksi suunniteltu sellaisiksi, että ne pystyy keräämään matkan varrella. Valoportaali laajenee vain silloin, kun Soli seisoo rauhassa paikoillaan. Edes kylät eivät tunnu varsinaisesti sellaisilta, että niissä asuttaisiin ja elettäisiin, vaan mielenkiintoisimmat näkymät on häivytetty taustakuviin, joissa ei kauniiden kuvien ohella ole minkäänlaista toivoa elämästä. n turmelema, mutta tyhjyys menee liian pitkälle. Se on kurkistus maailmaan, jonne pelaajakin kenties pääsee seikkailemaan hieman myöhemmin. Käsinpiirretty gra. Salaperäinen Leyrah-niminen olento kulkee aina hieman Solin edellä. Surumielinen musiikki, joka muodostaa leijonanosan pelin äänimaailmasta, ansaitsee ehdottoman erikoismaininnan. Kaikki Solin kanssatoverit eivät ole yhtä taskukokoisia. Kuolema on toki tuttu toveri vain yhden ainokaisen harha-askeleen kestävän Solin matkassa, ja tahti kiihtyy etenkin loppua lähestyttäessä, mutta välitallennuspisteiden suhteen Unbound on suorastaan avokätinen: useimmiten vaikeaa kohtaa pääsee hinkkaamaan heti uudestaan. Piikikäs, epämuodostunut hirviödesign toimii hyvänä kontrastina maailman maalausmaiselle pehmeydelle, alleviivaten sekä vaaran että pelottavan tuntemattoman tuntua. Matkallaan Soli kulkee niin vehmaiden metsien kuin kuumuutta hohkaavien syövereiden läpi, ja joka alueella on selkeästi oma, vivahteikas identiteetti. Pahimpien hyppelyhelvettien sekä taitoja että kiroilua mittaavien koetinkivien taakse on piilotettu lähinnä maailman juonta ja miljöötä syventäviä kyläläisiä, jotka ovat juuttuneet myllertävässä maailmassa kukin minnekin. Hämähäkkija niveljalkaiskriittisten on sitten parempi tyydyttää loikkahimoaan jollakin muulla pelillä. Tarkasta silmästä yksityiskohdille kertoo, että avatuista portaaleista todella näkee jonnekin kauas tuntemattomaan, jonnekin, joka on aivan muuta kuin senhetkinen seikkailuympäristö. Anteeksiantamattomampaa kokemusta kaipaavia pelaajia ei ole unohdettu. Vierailu portaalien maassa ei ole pitkä, vaan kestää joka kiven alle kurkistajaltakin alle kymmenen tuntia. Maailmaa kohtaan on vaikea syntyä uteliaisuutta, kun ainut suunta on eteenpäin. Kuis roikkuu. tä päätä tarvitsee takoa jatkuvasti seinään. Se myös elää hienosti tunnelman mukana: kun tilanne äityy vaaralliseksi, musiikin tenho kasvaa ja voimistuu, ja kun pikkuinen Soli sukeltaa suoraan uhkaavaan pimeyteen, se vääristyy ja uhkaa tukahtua kuin kituva liekki. Unboundin gra. Jopa kerättävät juoniesineet ovat käytännössä kopioita toisistaan ja niiden kerääminen toistuu hyvin kaavamaisesti, jolloin pienintäkään vaihtelua ei synny. Tämä on oikeastaan juuri passeli pituus Unboundille, sillä joskus tasoloikka saa vain keskittyä olemaan todella hyvä pienen hetken pompinta ilman, että pituutta venytettäisiin keinotekoisesti. Maailma onkin pelin hatarin osa-alue: se on ennalta arvattava ja toistaa itseään liian herkästi. Hyvää + Erinomainen pelattavuus, tunnelmallinen musiikki ja taide. 47 159365_.indd 47 31.3.2022 17.08.32. Kyllä, maailma on katastro. Peliä onkin vaikea olla vertaamatta metroidvanioiden tämänhetkiseen valtiaaseen, Hollow Knightiin, jonka esittämä todellisuus oli vastoinkäymisistä huolimatta eläväinen ja uskottava. Asukkaiden ulkomuoto, yhdistettynä heidän mytologiaansa Todellisuuden merestä, tuo lämpimiä muistoja Lucasartsin muinaisesta klassikkoseikkailusta Loom. Tämä tekee pelin maailmasta esteratamaisen 87 Kaunis ja juuri sopivan kompakti tasoloikkaelämys, joka voi sopia myös hieman harjaantumattomammalle pelaajalle. Pomohirviöt ovat usein massiivisia, mutta eivät kovin haastavia. Seesteinen, useimmiten yksinkertaisia pianosointuja tapaileva musiikki kulkee tunnelmoiden pelaajan rinnalla muistuttaen, että vaikka maailmaa uhkaa kadotus, sen pelastaminen onnistuu määrätietoisella ja laskelmoivalla loikkimisella, ei hätäisellä sähläyksellä. Ajoittain tarinaa siivitetään ihastuttavilla animaatiopätkillä. Sama kulissimaisuus iskee säröjä myös kauniiseen ulkokuoreen. Tarina on mitäänsanomaton, rehellisesti sanottuna unohdin juonen kokonaan. ikka on sulavaa ja pehmeälinjaista ilman, että oleellisen tiedon tulkitseminen häiriintyy lainkaan. Korea, kumiseva vaski Siitä huolimatta, että Unbound muistuttaa pelimekaanisesti metroidvaniaa, kyseessä on lopulta hyvin lineaarinen peli. Hieman kulissimainen, unohdettava tarina. ja hieman epäuskottavan, ikään kuin se ei olisi elävä, vaan se olisi olemassa vain pelaajan kulkemaa polkua varten. Raskain hupuin verhottu kansa on toteutettu kiinnostavasti ja monipuolisesti. ikka on kaunista ja yksityiskohtaista. Aina portaalit eivät tottele komentoja. Da capo al
Kauden vaihtuminen tarkoittaa myös muutoksia karttaan. Pieni pintaremontti ei takuulla aiheuttanut kenessäkään riemun kiljahduksia. Pandemiarajoitusten hiipumisella on ollut varmasti oma vaikutuksensa asiaan, mutta pääsyy löytyy Warzonesta itsestään. Palikkatesti Jälkikäteen on selvää, että pelintekijöiden ideat loppuivat kesken ensimmäisen vuoden jälkeen. Muutamia isompia uudistuksia, kuten keskustan puolittainen tuhoaminen, nähtiin vielä syksyn aikana. nity Ward / Raven Software / Activision Arvosteltu: PS5 Saatavilla: Windows, PS4, Xbox One Versio: 1.55 Ikäraja: 18 WARZONE PACIFIC – 2. Tällöin ilmestyy 100 tasosta koostuva kausipassi, joka sisältää muiden muassa uusia operaattoreita sekä aseita. Caldera ei ole ollut kuitenkaan läheskään kaikkien mieleen. 150 pelaajan kesken käyty taistelu viimeiseen selviytyjään asti sisältää sen verran monta muuttujaa, että useimmat pelikerrat tuntuivat ainakin jollain tapaa ainutlaatuisilta. K oronapandemian muututtua maailmanlaajuiseksi keväällä 2020 valtavat määrät ihmisiä lukittautuivat koteihinsa. Esimerkiksi Halloweenin 2020 aikaan järjestetyssä Zombie Royalessa päivä muuttui yöksi ja kuolleet palasivat takaisin metsästämään elossa sinnitteleviä pelaajia. KAUSI Verdanskin nousu ja tuho Yksi merkittävimmistä syistä puolitoista vuotta jatkuneelle Warzonen suosion kasvulle oli jatkuvat uudistukset. Nykyisistä pelaajamääristä ei ole saatavilla tarkkaa tietoa. Warzone-striimaajien sekä striimejä katsovien määrät ovat myös laskeneet tasaisesti viime syksystä saakka. Uudistaminen uudistamisen vuoksi ei riitä. Samalla Verdanskin keskustaan ilmestyi tarkka kopio ensimmäisestä Die Hard -elokuvasta tutusta Nakatomi Plaza -pilvenpiirtäjästä. Puoli vuotta sitten peliin pääsi mihin vuorokauden aikaan tahansa korkeintaan muutaman kymmenen sekunnin odotuksen jälkeen. Valtava menestys sai Activisionin muuttamaan suunnitelmiaan. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että luvut ovat tippuneet merkittävästi. Uutuudenviehätystä pidettiin yllä viikoittain vaihtuvilla vaihtoehtoisilla pelimuodoilla, muuttamalla kentältä löytyvää asevalikoimaa sekä erilaisilla erikoistapahtumilla. Tällä hetkellä pelin käynnistymistä voi joutua odottamaan, pelimuodosta ja ajankohdasta riippuen 30 sekunnista muutamaan minuuttiin. Warzone aukesi maailman sulkeutuessa. Ravintoloiden, liikuntatilojen, keikkapaikkojen ja elokuvateattereiden sulkeuduttua viihdekokemuksia haettiin striimauspalveluiden ohella peleistä. Julkaisupäivänä Verdanskin kaupunkiin säntäsi sotimaan yli 6 miljoonaa pelaajaa. Vuoden 2019 Verdanskin muuttuminen vuoden 1984 Verdanskiksi keväällä 2021 vaikutti epätoivoiselta teolta. nity Wardin kehittämän Warzonen oli alun perin tarkoitus kestää vain vuoden ajan. Animal Crossingin, Among Usin ja Fall Guysin ohella koronakriisistä hyötyneiden pelien joukkoon nousi myös Warzone. 100 miljoonan pelaajan raja rikkoutui hieman yli vuosi julkaisun jälkeen huhtikuussa 2021. Määrän lasku on myös helppo todeta itse. CALL OF DUTY: WARZONE -VUOSIKATSASTUS WARZONE PACIFIC – 2. Tämä on ymmärrettävää, sillä In. 48 159619_.indd 48 31.3.2022 17.11.41. Call of Duty -peleistä vastaavat studiot eivät kuitenkaan olleet varautuneet tähän, joten Raven Softwaren kylmää sotaa kuvanneen Black Ops Cold Warin (2020) ja Sledgehammer Gamesin toiseen maailmansotaan sijoittuneen Vanguardin Uusi kartta oli Warzone-pelaajien hartain toive, sillä Verdansk oli useimpien mielestä käynyt turhan tutuksi puolentoista vuoden jälkeen. KAUSI Markus Rojola CALL OF DUTY: WARZONE -VUOSIKATSASTUS Kaksi vuotta julkaisun jälkeen Warzonessa alkaa näkyä taisteluväsymyksen merkkejä. KADOTETTU PARATIISI In. Warzone on edelleen menestyvä peli eikä muistokirjoituksien aika ei ole vielä koittanut, vaikka suurimmat menestyksen päivät ovat jo takana. Tämä näkyi etenkin moninpelien suosiossa, koska ne tarjosivat keinon pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin sekä hankkia uusia. Uudistusten määrä kuitenkin väheni merkittävästi toisen vuoden aikana. Ajoitus Call of Duty: Modern Warfaren (2019) ilmaisen battle royale -pelitilan julkaisulle ei olisi voinut olla parempi. Merkittävimmät muutokset tapahtuvat kahden kuukauden välein kauden vaihtuessa. Helmikuussa Activision myönsi sijoittajilleen pelaajamäärien tippuneen Vanguardin julkaisun jälkeen. Harvat niistä otettiin hyvin vastaan, koska ne eivät tehneet pelistä aiempaa parempaa. Kesäkausi 2021 puolestaan räjäytettiin käyntiin 1980-luvun toimintasankareiden John Rambon ja John McClanen avulla. Kuukautta myöhemmin luku oli noussut 50 miljoonaan. Ensimmäisen vuoden aikana Verdanskiin lisättiin muun muassa kaupunkia kiertävä juna, bunkkereita sekä pikamatkustuksen mahdollistavat metroasemat
Pikimustaa Roze-asua oli vaikea havaita Verdanskin varjoisimmista nurkista, mutta jälkikäteen se vaikuttaa mitättömältä haitalta Calderan kymmeniin puskajusseihin verrattuna. ikan sekoilua, jäljelle jäi ainoastaan yksi selitys: Caldera ei ole Verdanskin veroinen kartta. Ongelmaa pahentaa se, että useimmat operaattorit ovat pukeutuneet maastokuvioituihin vaatteisiin. Kaiken lisäksi uusi kartta on tuonut mukanaan myös ennennäkemättömiä epäkohtia. Räikeimpien bugien korjaaminen ei kuitenkaan poistanut Warzonen Paci. Aiempaa isompi osa peliajasta kuluu taistelun sijaan alueiden ja sopivien kulkureittien tutkimiseen. Kotka on laskeutunut Uusi kartta on muuttanut merkittävästi Warzonen tunnelmaa. Useat Cold Warin kausipäivitysten aseet olivat ilmestyessään alkuperäisiä tehokkaampia, jolloin käytännössä kaikilla pelaajilla oli käytössään muutaman viikon ajan yksi ja sama kivääri, konepistooli tai räjähtäviä ammuksia ampuva haulikko. Pelitahti on hidastunut Calderassa merkittävästi, koska alueelta toiselle liikkuminen edellyttää joko koko vuoren kiertämistä tai vaivalloista kiipeämistä huipulle vihollisjoukkueiden hallitsemien alueiden läpi. Osaa oli odotettu Warzonen julkaisusta asti. Kun tähän yhdisti tietyt operaattoriskinit, jotka muuttivat pelaajan joko kokonaan tai osittain näkymättömäksi, sekä piikikkäiksi monoliiteiksi satunnaisesti muuttuvat aseet, Warzonesta tuli lähestulkoon pelikelvoton. Se korjasi valtaosan edellä mainituista bugeista sekä sisälsi useita parannuksia pelattavuuteen. Eri aikakauden aseiden ja varusteiden yhteen sovittaminen on horjuttanut toistuvasti pelitasapainoa. Itse asiassa se vaikuttaa pahentuneen entisestään. Radikaalin ratkaisun oli kaiketi tarkoitus korjata kertarykäyksellä kaikki Verdanskia riivanneet ongelmat. Ensimmäinen koskee pelin rytmitystä. Merkittävin parannus koski kuitenkin kaasunaamareita. cin ykköskaudella valittamisen aiheet eivät olleet vähissä. Aiemmin pelialuetta rajaavaan kaasuun ajautuminen käynnisti automaattisesti kaasunaamarianimaation riippumatta siitä, mitä pelaaja teki. 49 159619_.indd 49 31.3.2022 17.13.09. Activisionin kannalta kaikkein häpeällisintä oli se, että ongelmat johtuivat ainakin osittain pelitestaajien huonosta kohtelusta, joka johti kahdeksan viikon mittaiseen lakkoon vuodenvaihteessa. Tilanne ei ollut ilmeisesti näin kamala PC:llä pelatessa, mutta konsoleilla Warzone oli viikkojen ajan suorastaan noloa katseltavaa. Maasto on palmupuiden ja pensaiden peittämä, joten muutaman rakennuksen sijaan viholliset voivat piileksiä kymmenissä eri pusikoissa. Kubistinen maalaus vai yksi viime vuoden menestyneimmistä peleistä. Uudet rakennukset ovat matalampia, ja useiden sisäänkäyntien vuoksi ne ovat huomattavasti aiempaa hankalampia puolustaa. Taistelut eivät myöskään tunnu yhtä dynaamisilta, koska etu on lähes poikkeuksetta korkeammalle kiivenneiden pelaajien puolella. Kyse oli kuitenkin kahden vuoden ikäisestä ja miljardeja euroja tuottaneesta hittipelistä. Vaikka uusi kartta puhalsi uutta henkeä ummehtuneeseen battle royaleen, trooppisen paratiisisaaren ilmapiiristä oli kuitenkin vaikea nauttia. Parhaimmillaankin rakennukset näyttivät siltä, kuin ne olisi kasattu valtavista LEGO-palikoista. ikkabugit. Tässä ei onnistuttu läheskään kaikilta osin. Vanguardin kohdalla erot eivät onneksi ole olleet yhtä selkeitä, vaikka aseita voi muokata kymmenellä lisävarusteella tavallisen viiden sijaan. Laskuvarjolla laskeutumisen jälkeen maisemat olivat pikselimössöä useiden sekuntien ajan. Tulitaistelun keskellä tämä tarkoitti lataamisen, tähtäyksen ja jopa ampumisen keskeyttämistä, mikä johti lukuisiin kuolemiin kaikkein kriittisimpinä hetkinä. Ensimmäisen Warzone Paci. cin toinen kausi saatiin käynnistettyä muutaman viikon viivästymisen jälkeen helmikuun puolivälissä. Yhden portaikon ansoittaminen ei enää riitä suojaamaan selustaa, joten yläkerran ikkunasta tai katon reunalta vihollisten ampuminen ei ole luotettava strategia. (2021) sopeuttaminen osaksi Warzonea on ollut kaukana sulavasta. c -kauden – eli noin kahden kuukauden ajan – peliä vaivasivat toistuva kaatuileminen, yhteysongelmat, viiveellä latautuvat tekstuurit sekä muut gra. Verdansk oli laaksossa sijaitseva synkkä ja harmaa kaivoskaupunki, jota reunustivat ylitsepääsemättömät vuoret. c-aikakauden pahinta ongelmaa: sitä, että pelaaminen ei yhtäkkiä ollutkaan yhtä hauskaa kuin ennen. Pelaajat voivat kiivetä entistä korkeampien esteiden ylitse sekä liukua nopeampaa laskuvarjojensa varassa. Pientä pintaremonttia Warzone Paci. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että eri osien avaaminen ja aseiden vahvistaminen on tuskallisen hidasta. Suurimmat ongelmat alkoivat noin kuukausi pelin julkaisun jälkeen, kun Verdanskin kaivoskaupunkiin sijoittuva pääkartta korvattiin tyynellä valtamerellä sijaitsevalla Calderalla. Calderassa kulkemista helpotettiin toisen kauden alussa. Vanguardin yhdistäminen Warzoneen ei sujunut kuitenkaan ongelmitta. Kaunis, muttei käytännöllinen Caldera on monella tapaa Verdanskin vastakohta. Ilmiö toistui niin usein, että se alkoi näyttää julkaisijan tarkoitukselliselta taktiikalta asepakettien myynnin lisäämiseksi. Caldera on puolestaan tulivuoren ympärille muodostunut valoisa ja värikäs trooppinen saari. Huonekalut, portaat ja muut objektit eivät ilmestyneet usein näkyviin ensimmäisen minuutin aikana, joten pelaajat törmäilivät tietämättään esteisiin tai yrittivät ampua toisiaan näkymättömien väliseinien läpi. Päivityksen jälkeen animaatio käynnistyy ainoastaan, jos pelihahmon kädet ovat vapaana. Valtaosa Calderasta on edelleen luonnontilassa. Kun huvin puutteesta ei voinut enää syyttää yhteysongelmia tai gra. Reittejä Calderan huipulle on monia, mutta yksikään ei ole turvallinen. Warzone Paci. Se on sinänsä positiivinen muutos, mutta kämppäyksestä ei ole kuitenkaan päästy eroon. Caldera on kiistatta kaunis (ainakin tekstuurien lopulta latauduttua), mutta trooppiset maisemat bambukylineen ja pääkaupungin 1940-lukua henkivä arkkitehtuuri eivät asetu kovinkaan luontevasti osaksi modernin sodanVanguardin aseita voi muokata huomattavasti monipuolisemmin kuin Modern Warfaren ja Cold Warin aseita. Yhtenä esimerkkinä toimivat aiempaa ketterämmät hahmot. Pelaajat voivat nyt sinkauttaa itsensä lentoon ilmapalloihin kytkettyjen vaijereiden avulla ja kopterit ovat aseistettuja
Ainoastaan duona pelatessa täytyy varautua hieman pidempään odotukseen. Saaren päädyssä ollut avoin turva-alue korvattiin linnoituksella, joka tarjoaa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia hektisiin lähitaisteluihin. maailmansodan aikakauteen sijoittuvasta battle royalesta. käynnin teemaa, joka sai ihmiset alun perin innostumaan Warzonesta. Silloin pitäisi saapua Modern Warfaren jatko-osa sekä pian sen jälkeen todellinen Warzone 2.0, joksi Calderasta ei ollut. c-kauden alussa pelaajille annettiin kuitenkin mahdollisuus valita, pelaavatko he Rebirthiä kahden, kolmen vai neljän hengen joukkueissa. Ensimmäisen kahden vuoden aikana peliin lisätyt aseet rikkoivat toistuvasti pelitasapainon. Tämä kielii siitä, että Rebirthiä pelaavien määrä on lisääntynyt niin paljon, ettei heidän jakamisensa kolmeen ryhmään hidasta merkittävästi peliseuran löytämistä. Sen seurauksena monien huomio on siirtynyt pelin toiseen karttaan Alcatrazin pohjalta suunniteltuun sekä huomattavasti Verdanskia ja Calderaa pienempään Rebirth Islandiin. Perinteisesti pelin pääkarttaa on uudistettu jollain tapaa sekä kauden vaihtuessa että kauden puolivälissä. Kivana lisäbonuksen Ricochet ei suoraan poista huijareita pelistä, vaan huijauksen havaittuaan se saattaa esimerkiksi estää näiden luoteja tekemästä vahinkoa muille pelaajille. , mutta Raven Software näyttää kuitenkin oppineen jotain virheistään. Uusi pelimoottori, uusi kartta, uudet operaattorit ja uudet aseet (ja toivon mukaan FOV-liukuri konsoleille). Rospuuton kaipuu Warzone Paci. Ensimmäisellä viikolla tarjolle tulivat soolopelit. Sitä seurasivat Payload, jossa kaksi 12-henkistä joukkuetta pyrkivät joko suojelemaan saarta kiertävää kuorma-autoa tai pysäyttämään sen, sekä rahankeräykseen perustuva Blood Money. Viralliseksi syyksi kerrottiin, ettei pelaajakuntaa haluttu jakaa kahtia. Tammikuussa käyttöön otettu Ricochet-huijauksenestojärjestelmä näyttää myös vähentäneen hakkereiden määrää merkittävästi. Rebirth paikkaa Calderan puutteita. Kaipaan Verdanskia, mutta on myönnettävä, että Donetskin kaupunkiin perustuvassa kartassa pelaaminen ei tällä hetkellä vaikuta houkuttelevalta idealta. Huonoa . Maastoa on huomattavasti enemmän ja vaikeampi välttää. Battle Royalen kohdalla satunnaisuus on osa viehätystä, mutta se ei saa syrjäyttää taitoa, kokemusta ja nopeita re. Uudenaikaiset kulkuneuvot korvattiin 2. Tällä kertaa jälkimmäinen päivitys koski kuitenkin yksinomaan Rebirthiä. Pitkään parjatun kartan suosio kasvoi Calderan julkaisun jälkeen merkittävästi, ja kehittäjät ovat selvästi panneet asian merkille. Toinen merkittävä muutos koski kahta saarella saapunutta laivaa. Kenties jopa loppuvuoteen saakka. Kun tähän yhdistää Vanguardin 2. Uudistukset eivät enää riitä pitämään mielenkiintoa yllä. Hyvää + Battle Royalen pohjaasetelma toimii edelleen. Valitettavasti Caldera ei ole iskenyt läheskään yhtä voimakkaasti. Toinen Rebirthin pro. kauden puolivälissä. Pelaajamäärien jatkuvalla pienenemisellä lienee myös ollut vaikutuksensa asiaan. Vanguard Royle tarjosikin tasapainoisemman ja ehyemmän pelikokemuksen. ilin nostatus tapahtui maaliskuun lopussa. Uudistettu Rebirth on aiempaa toimivampi. maailmansodan aikaisilla jeepeillä, kuorma-autoilla sekä ilmataistelut mahdollistavilla syöksypommittajilla ja kolmen pelaajan operoimilla raskaammilla pommikoneilla (molemmat lentokonetyypit tosin poistettiin pelistä nopeasti toisen kauden alussa niihin liittyneiden ongelmien vuoksi). cin julkaisu oli pienimuotoinen katastro. Yksi pelinkehittäjien yritys ongelman ratkaisemiseksi oli peliin lisätty Vanguard Royale -pelimuoto, joka poisti pelistä kaikki modernit aseet ja varusteet, kuten viholliset havaitsevan sydänmonitorin sekä droonit. Vankilan sisäpihalle ajautuminenkaan ei ole enää kuolemantuomio vartioaidan ja suojaa tarjoavien telttojen ansiosta. Rebirth Island syntyy uudelleen Caldera ei siis ole tehnyt vaikutusta kaikkiin Warzone-faneihin. Eikä 2023 ilmesty uutta Call of Dutya, joten battle royalen teema ei vaihdu vuoden välein. Alue on pienempi, pelaajia on vähemmän, mutta tinkimätön tunnelma on kohdallaan. Ensimmäisen kahden vuoden aikana ainoastaan pääkarttaa pelatessa on pystynyt itse valitsemaan joukkueiden koot. 84 Warzonen ikä alkaa näkyä. Loppuvuodesta ilmestyvä Modern Warfaren jatko-osa tuo mukanaan myös seuraavan Warzonen. CALL OF DUTY: WARZONE -VUOSIKATSASTUS WARZONE PACIFIC – 2. Jokainen muutos tekee kartasta aiempaa toimivamman. 50 159619_.indd 50 31.3.2022 17.14.39. maailmansodan aikaisen aseistuksen, on lopputuloksena temaattinen sekasotku. KAUSI Verdanskissa kohdepisteet olivat tiiviimmin yhteydessä toisiinsa ja maastosta koostuvat alueet sijaitsivat kartan reunalla. Sitä tunnetta jaksan jahdata edelleen. Omakohtaisen kokemuksen perusteella täyden aulan löytäminen onkin useimmiten nopeampaa kuin Calderassa. Viereen pystytetystä tutkatornista voi tarkkailla lähialueelle hypänneiden pelaajien liikkeitä. Kun nämä kaikki elementit ovat tasapainossa, jokainen tappo tuntuu omalta pieneltä voitoltaan. Caldera ei ole Verdanskin veroinen. Vetovoiman puute johtuu useasta eri seikasta, joten en usko kausipäivitysten sisältämien pienten muutosten vaikuttavan merkittävästi pelinautinnon määrään. Calderassa kohdepisteet ovat hajallaan. eksejä. Ilmeisesti tämä kattoi valtaosan Warzone-pelaajista, sillä Vanguard Royale poistettiin valikoimasta 2. Lukuisten pienempien viilausten lisäksi Rebirth lisättiin myös useita eri pelimuotoja. Yksi ilmestyi eteläpuolelle varaston viereen ja toinen toiselle puolelle saarta upouudelle satama-alueelle. Ainoa haittapuoli oli, että se ei puhutellut lainkaan niitä pelaajia, jotka eivät olleet kiinnostuneita 2. Kukapa voisi unohtaa esimerkiksi DRM-14:n tai akimbo-revolvereiden aikakausia. Oih, miten nöyryyttävää! Warzonessa riittää edelleen imua, vaikka en enää vietäkään siellä useimpia iltoja. Vanguardin kohdalla tätä ei ole kuitenkaan tapahtunut läheskään samassa mittakaavassa – ainakaan toistaiseksi. Onneksi on Rebirth. Toisen Paci
Eikä se räiskintäkään kaukana ole. Tekoäly on zombie-tasoa, sillä viholliset juoksevat päin ja ampuvat, johon vastataktiikka on peruuttaa ja ampua. 51 159409_.indd 51 31.3.2022 17.18.38. Veri tuo väriä elämään. Taistelu on nopeatempoista ja veristä. Musiikki on selvästi sävelletty kännissä (ja läpällä) Scream Trackerilla, eikä minimalistinen teknopimputus sovi pelin muuhun ilmeeseen ollenkaan. Piilotettuina salaisuuksina voi etsiä terveyspakkauksia, jotka nollaantuvat seuraavassa tehtävässä. Kovemmat vaikeusasteet myös lisäävät vaikeutta taisteluun. 1800-luvun lopun Pohjois-Amerikassa kenraali Chamberlain metsästää epäkuolleita valtion laskuun. Visuaalinen toteutus on mielenkiintoinen, mutta kun kaikki on mustavalkoista, on välillä erittäin hankala erottaa vihollisia, rekvisiittaa ja kulkureittejä taustasta. B oomer shootereiden eli ysäriräiskintöjen genre on jo vahvasti saturoitu, mutta yrittäjiä riittää. Kenttiä on yhdeksän erilaista. Kankeahko toiminta Itseään toistavat kentät Juonen olemattomuus. Huonoa . Erilaiset metsät, vuoristot ja kaupunkiympäristöt ovat staattisia ja itseään toistavia, niistä löytyy lähinnä rikottavia laatikoita ammusten tai terveyden täydentämiseen. Chamberlain valitsee tehtävänsä ja vaikeustason, joka vaikuttaa tavoitteisiin. Yhteistä niille on retrohenkinen estetiikka ja toiminta, peleissä mennään eikä meinata. Chamberlainilla on perinteisiä tuliluikkuja pistoolista haulikkoon ja kivääreihin, jopa vanha kunnon veivattava gatling-konekivääri löytyy. Lisä-ärsytyksenä kentät päättyvät epäonnistumiseen, jos se piilotettu tavara jää poimimatta, joten vedin pelin sitten läpi helpoimmalla tasolla, mikä lyhentää elämää 3–4 tuntia. Sisällissodasta sisälmyssotaan Aiheeseen liittyen myös pelin tarina on kuin mätänevä kalmo. Kättä roimasti pidempää PAINT IT BLACK Dirigi Games / Hook Arvosteltu: PC Testattu: Ryzen 9 5950X, 32 Gt RAM, RTX 3090 24 Gt Suositus: 2,4 GHz Dual Core, 2 Gt RAM, Geforce 9800GT Ikäraja: Ei tiedossa. Tämä olisi hyväksyttävää, jos ammuskelu olisi hauskaa. Mutta Chamberlain liikkuu kuin täi tervassa, kaikki tuntuu tapahtuvan hidastetusti. Duskin, Amid Evilin, Wrath: Aeon of Furyn tai Ion Furyn sutjakkuuteen ei ylletä missään vaiheessa. Saapastelija Skyrimistä. Käsikirjoituksen voi kuopata nopeasti, sillä keskiössä on rehellinen räiskintä. Houkutteleeko tämä pieksemään levottomat kuolleet takaisin haudan lepoon. Omaa väriä pitäisi olla, joten paradoksaalisesti Kuolleiden valtakunta onkin väritön! Tai siis miltei mustavalkoinen, pois lukien punaisena roiskuva veri ja hohtavat ammuslaatikot. Haaste kuuluu genressä asiaan, mutta kun vapaata tallennusta ei ole, lusikan lentäessä pelaajakin lentää turhan paljon taaksepäin. Kingdom of the Dead ammentaa samasta ideasammiosta, muttei halua hukkua siihen. 68 Hyviä ideoita etenkin visuaalisuuden osalta, mutta räiskintä sekä kenttien tutkiminen kaipaisi lisää viilausta. Hyvää + Mustepiirrosmainen ulkoasu. Kuolleiden aamunkoitto. Ville Wikström KINGDOM OF THE DEAD Jos jokin on nyt pop niin mustavalkoinen maailmankuva. Lupaus ylösnoususta Tasapainotus on pielessä, sillä keskimmäisellä vaikeustasolla haaste on välillä hukassa, välillä kuolen silmänräpäyksessä. tarvitaankin, sillä vastaan vyöryy epäkuolleita käsissään miekkoja, aseita ja loitsuja. Taiteen leveät siveltimenjäljet tuovat mieleen mustekynällä piirretyt pahvilavasteet. Käsikirjoitus on halpaa, joten edes tarinaa olisi voinut kehittää ja luoda pelin ympärille tunnelmaa kunnon kauhuelementeillä. Nyt Kingdom of the Dead on tukevasti B-peli, ja niitä kyllä riittää. Almost nice. Käskyissä ei ole mielikuvitusta, sillä nousevan vaikeuden myötä tulee etsiä jokin hyvin piilotettu esine, mutta koska kentissä ei yleensä pääse kuin eteenpäin, on tavaran missaaminen helppoa
GalCiv selviää Nikon MOO-testistä, eli diplomatiaruudussa muukalaisrodut ovat isoja, animoituja ja ne jopa muistavat kokemansa vääryydet. Galactic Civilizations IV on parhaillaan Early Accessissa, mutta Steamin sijaan se on julkaistu Epic Gamesissa. Idea on sellaisenaan GalCivissä, mutta betassa valittavaa on vielä suhteellisen vähän. Ratkaisuiden roolipelimäisyys ei ole vain silmänlumetta, sillä kullakin rodulla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, jopa muukalaispelon taso. N yky-Blizzard muistetaan lähinnä jatkuvista kohuistaan, mutta aikaisemmin . rma oli kuuluisa siitä, että tiimi osasi lainata taidolla muiden ideoita ja muovata niistä entistä toimivampia. Tosin tekoäly ei kunnioita korona-ajan turvavälejä vaan saattaa asuttaa planeettoja aurinkokunnasta, jossa pelaaja jo on. Jos yrittää rakentaa tasa-arvon ja rauhan valtakuntaa, mutta omat kansalaiset ovat pääosin sotahulluja despootteja, kaivaa 52 159082_.indd 52 31.3.2022 15.11.55. Stellariksen suurin vahvuus on tarinallisuus, sillä maailmassa on pieniä satunnaistapahtumia, joissa ratkaisut voivat johtaa koko galaksia muokkaavaan muutokseen. Jos kuvernööri saa liian monta siirtokuntaa ydinmaailmansa ympärille, epäluotettava planeetan johtaja alkaa haaveilla omasta valtakunnasta ja kapinasta. Uusi pelintekijäsukupolvi näkyy siinä, että Master of Orionin sijaan esikuva on selvästi Stellaris, vaikka GalCiv on vuoropohjainen. Mikromanageroinnin sijaan siirtokunnat toimivat automaattisesti, ja ne lähettävät TAISTELUPLANEETTA GALACTIC Galactic Civilizations IV Ilmestynyt: Early Accessiin Epic Gamesissa Versio: Beta 1a resurssinsa lähimpään ydinmaailmaan. Aurinkokunnan saa haltuunsa rakentamalla avaruusaseman tai siirtokunnan planeetalle. Kuvernöörit taas ovat yksilöllisiä hahmoja, joiden tärkein tilasto on uskollisuus, sillä galaksi tuntuu toimivan taas keskiaikaisella logiikalla. Stardockin Galactic Civilizations IV noudattaa samaa . Esimerkiksi uskonnolliset pakolaiset pimputtivat valtakuntani ovikelloa siihen asti, että suostuin avaamaan. Tavoitteena on vallata koko muu galaksi joko voimalla, arvovallalla, tieteellä tai kulttuurilla. Ainoastaan ydinmaailmoja säädetään käsin, ja ne perustetaan lähettämällä kuvernööri paikalle. aa: nelososa kehittää sarjan omia juttuja eteenpäin, mutta lainaa myös taiten muilta. loso. Maailmankaikkeus ei ole ääretön, vaan koostuu pienistä tasku-universumeista. Tuukka Grönholm GALACTIC CIVILIZATIONS IV Tiede oli väärässä. Idea pelissä on sama kuin 4X-genressä aina: tutkitaan galaksia ja tekniikkaa, rakennetaan aluksia, asutetaan tai valloitetaan planeettoja. Pakollinen aloitus Galactic Civilizations IV on uusi osa koko vuosituhannen jatkuneeseen sarjaan. Lisäksi tuntuu, että pisimpiä tehtäväpuita tarjotaan niin kauan, kunnes ne hyväksyy. Jokainen pelaajan tekemä päätös vaikuttaa siihen, millaiseen suuntaan valtakunta ideologisesti ajautuu. Perusrunko on tuttu. Ratkaisu tukee pelidynamiikkaa, sillä liian lähelle tunkeva naapuri toimii usein kriisien alkukipinänä. Planeetan mikrottamisen sijaan pitääkin mikrottaa valtaa, mikä tuntuu ideana heti kiinnostavammalta
Tekoäly ei kunnioita edes ilmeisiä valtakunnanrajoja vaan tunkee aurinkokuntaan, joka selvästi jo kuuluu minulle. Jokaisella keksinnöllä on oma innovaatiovaikeutensa, mikä vaikuttaa siihen, kuinka helposti ne saa tutkittavakseen. Tätä kirjoittaessa seuraavaan päivitykseen on luvattu moninpeli, Early Accessin pitäisi päättyä eli pelin ”ilmestyä” kuluvan vuoden aikana. Se vaikuttaa fiilikseeni. Perinteiseen stack of doom -malliin nähden ero on valtava ja parempaan suuntaan, mutta valitettavasti tekoälyn taistelutaito on TAISTELUPLANEETTA GALACTIC edelleen aika niukka. Niiden välillä liikutaan aliavaruuskaistaa pitkin. Valtakunnan tausta vaikuttaa myös siihen, miten muut valtiot suhtautuvat pelaajaan. Ideana on ollut pitää alun mielenkiintoinen tutkimusvaihe mahdollisimman pitkään käynnissä. Aurinkokunnasta toiseen voi lennellä vapaasti, mutta yhden yhtenäisen galaksin sijaan maailmankaikkeus koostuu tähtisektoreista eli pienistä tasku-universumeista. Lupausta vai valmista Galactic Civilizations IV on vielä betassa, mutta kokonaisuudessa on jo paljon hyvää. En ole myöskään varma, kuinka tasapainossa käskysysteemi on. Galactic Civilizations -sarja on silmissäni ollut aina ihan kiva Master of Orionin pikkuveli, mutta nyt on selkeää lupausta jostain paremmasta. Beta on edennyt hyvää tahtia. Tosin kääntöpuolena meno tuntuu käsikopelolla etenemiseltä, koska aina ei tiedä, mitä asioita tehdyt valinnat mahdollistavat myöhemmin. Taistelusysteemi muistuttaa moderneja Civejä, sillä alukset ampuvat toisiaan alus alusta vastaan heksaruudukolla. Ostin Galactic Civilizations IV:n Early Accessin vuoden alussa. 53 159082_.indd 53 31.3.2022 15.12.09. Ilmaisen siirtokunta-aluksen ottaminen aina pelin alussa ei ole nähdäkseni edes vaihtoehto vaan pakkovalinta. Yhteenotot kestävät niin kauan, että niihin ehtii lähettää mukaan vahvistuksiakin. Kun kotigalaksi on tutkittu läpikotaisin, voi hypätä seuraavaan minigalaksiin. Eniten kaipaisin käyttöliittymän sujuvoittamista ja kokonaisuuden hahmottamista helpottavia infoja. Viestintäruudussa muukalaisilla on kunnolla kokoa ja näköä. Idea on sama kuin somessa, jossa samanmieliset ajautuvat yhteisiin kupliin. Nyt sen aluksia pystyy houkuttelemaan ammuttavaksi yksi kerrallaan. Tekniikka on Civimäisessä puumuodossa, mutta tutkittavaksi arvotaan aina viisi (myöhemmin seitsemän) vaihtoehtoa sen mukaan, miten pitkälle tekniikkapuussa on edennyt. Valtakunnan käskyillä saa halutessaan avaruusteleskoopit käyttöönsä lähiavaruuden tiedustelua varten, rakennettua vuorossa kolonisaatioaluksen, julistettua sotatilan tai vaikka järjestettyä koko galaktisen valtakunnan laajuiset festarit. Aliavaruusportit myös toimivat alueiden strategisena risteyspisteenä. Yhden yhtenäisen galaksin sijaan maailmankaikkeus rakentuu useammasta tasku-universumista. Kun en tiedä, miten asiat toimivat, järkevien päätöksien teko vaikeutuu ja mielenkiinto laskee. Kun alkupelistä pääsee eteenpäin, tutkittavat avaruusoutoudet, alukset ja varsinkin kolonisoitavat planeetat hukkuvat infoähkyn alle. Idea on toimiva, koska systeemillä pystyy luomaan leveämmän ja pidemmän tekniikkapuun plus vielä vaihtelua pelikertoihin. Pelimekaniikka selitetään jutussa epämääräisesti ilman tarkkoja esimerkkejä, mikä ei ole sattumaa. GalCivin beta ei vielä kerro kaikkia oleellisia asioita, joten minulla ei ole tarkkaa kuvaa asioiden toimivuudesta enkä halua täyttää aukkoja arvauksilla. vain itselleen kuoppaa. Satunnaistapahtumat voivat johtaa johonkin suureen tai vain tehokkaampiin lasereihin aluksessa. Uutta sisältöä ja seuraavien suunnitelmia jaetaan koko ajan avoimesti
Aseja sensorijärjestelmät perustuvat hyvin pitkälle nykyaikaiseen meritaisteluun, suurimpana erona tietysti 3D-taistelukenttä, jossa yleensä ”maastona” on oikeasti valtavia asteroideja – Expanseen pohjautuvat modikartat tietysti poikkeuksena. Yleensä Ällikkä lyö minusta ohi, mutta Nebulous huitaisi täysosuman. n ystävä on lääkinnyt Discovery-paiseitaan Expansella, parhaalla sci. Seuraava vaihe on kipittää asteroidien katveeseen, sillä huoleton avoavaruudessa kelluminen kostautuu nopeasti. KIVIEN JA TYHJYYDEN VÄLISSÄ Eridanus Industries Avosteltu: PC Versio:1.0.9.0 Minimi: 6 Gt RAM, Nvidia GTX1050 Moninpeli: 2-24 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3.60 GHz, 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Alusluokat alkavat pienestä korvetista, kulkien fregatin, hävittäjän, kevyen ja raskaan risteilijän kautta taistelulaivaan. Aluksi määrittelen suuntavektorin, jolla alukseni saapuvat taistelualueelle. Yllättäen paras yritys pohjautuu höpötaisteluun: puhun tietysti Star Fleet Commandeista I–III, joissa Star Trek muuttui haastavaksi, oikeaa kipparointikykyä vaativaksi taktiseksi avaruustaisteluksi, jossa varsinkin moninpeli erotti Kirkit Burnhameista. I’ve watched particle beams glitter in the dark near the Sol Gate. Klassisen FOE-57 Warheadin tyyliin alukset ovat rumia, karskin sotilaallisen näköisiä kulmikkaita möykkyjä, joita yhdistävät edessä ja takana olevat rakettimoottorit, sekä tietysti ympäri runkoa olevat ohjausmoottorit. Ohjausmoottoreiden lieskat on uskollisesti mallinnettu. Ne saapuvat perä edellä, ja alkavat kääntyä jarrutuspolton jälkeen. Rajaavia tekijöitä ovat myös energia ja miehistö. Meininki on kaukana Starseista Wars ja Trek. Monipelin standardi on 3 000 pistettä, jolloin yhden pelaajan osasto on noin 2–5 alusta. Energiasuojia ei ole, aluksia ja sen herkkiä sisäelimiä suojaa panssarointi. all my ships are now lost in no time, like tears in rain.” J okainen hyvän sci. Tyhjään avaruuteen luodaan maasto kenttien massiivisilla asteroideilla. 54 158861_.indd 54 31.3.2022 17.20.04. Pelaajia on yhdellä puolella yhdestä tusinaan, joskin kolme vastaan kolme näyttää olevan melko vakio. Yksi sarjan vahvuuksista on kiehtovimmat avaruustaistelut sitten Galactican: realistiset alukset paiskivat toisiaan ohjuksilla, joita lähipuolustusjärjestelmät yrittävät torjua, välillä puhuu raidetykki. En muista, koska olen viimeksi nähnyt näin pikkutarkkaa peliä, jossa joku on todella, todella miettinyt asioita ja niiden toimivuutta. Realismi on harvinainen vieras myös avaruustaistelupeleissä. Yleisideana aluksissa ovat erikokoiset slotit, joihin asennetaan aseet, sensorit ja muut järjestelmät. Sädeaseita on vain yksi, sekin iso ja vaatii niin paljon energiaa, että sitä ei joka kippoon voi asentaa eikä edes kannata asentaa. Peli on vielä Early Accessissa, joten pelit ovat kahden osapuolen matseja yhden osapuolen kalustolla, Conquest-modella tai ilman. sarjalla aikoihin. Alusten värit, laivaston tunnuksen ja alusten nimet saa ihan itse valita, pikanttina detaljina nimet näkyvät rungossa. Alue on rajattu 3D-palloksi, jonka rajojen ylittäminen katsotaan vetäytymiseksi. Nebulous: Fleet Command ei ole suoraa Expansea, mutta niin lähellä, että modaajat ovat jo käärineet hihansa. Siinä onkin Alukset osaavat pitää muodostelman. ikan ihailuun sekä spacen painalluksella vaihtuva taktinen näyttö. Tsekkasin ja ostin saman tien. Vakavasti puhuen Nebulous: Fleet Command ei ole jokahenkilön naksutaistelu vaan simulaatioluokan taktinen taistelu, joka ottaa aiheensa todella vakavasti. Pinnalla näkyy tutkia, antenneja, erikokoisia tykkitorneja ja ohjusmakasiinien ulkoluukkuja. Battlestar Galactica: Deadlock ei ollut huono yritys, mutta sitten Twitterissä seuraamani strategiamies uhrasi twiitin pelille nimeltä Nebulous. Syy on puhtaasti pelillinen, se pitää taistelut pienellä alueella ja muuttaa päätökset reaktioista ennakoinniksi. re o the shoulder of 433 Eros. Nnirvi ”I’ve seen attack ships on . Rock around the rock Homman nimi on taktinen avaruussota. Pelissä on kaksi näyttötilaa, normaali toimivan gra. Aaaaand... Fysiikan lakeja totellaan, mutta nopeudet on rajattu melko hitaiksi, sillä alukset liikkuvat arvokkaasti kuin sota-alukset merellä. Aluksilla on pistehinta, joka määräytyy niiden koon ja varustuksen mukaan. Muistan, kun upouudella Constitution-luokan aluksellani haastoin piskuisen Bird of Preyn, joka paitsi hakkasi minut henkihieveriin, ystävällisesti (ja nöyryyttävästi) hinasi alukseni taistelualueen rajalle, jotta se ei menisi heti lunastukseen. Sitten onkin vakavalla rintamalla ollut hiljaisempaa. No, Eridanus Industries esittelee itsensä näin: ”Just a Navy o cer making a game about space navies.” Kalusto-osapuolia on toistaiseksi vain yksi
Perusidea on aluksen mukaan määräytyvä taso, jossa sitten määrätään suunta ja korkeus. Jos se havaitsee jotain, Thunderhead ottaa sen maalikseen. Hallelujah, the missiles are . Ratkaisevat tekijät ovat kantomatka ja havainnon tarkkuus. ES22 Pinard on systeemi, joka havaitsee aktiiviset tutkat kaukaa ja näyttää summittaisen suunnan niihin, mikä on jo sinänsä hyvää tietoa. Kolmas malli on passiivinen, mutta halpa SGM-233 Gale, joka vaatii illuminaattorin maalaamaan kohteen. Tämä on tosin näpertelyä: aktiivisena vastatoimena on kolme eri mallia jammereita, jotka häiritsevät joko tutkia tai kommunikaatiota. Vastapainoksi Hurricane on tarkka, ja jos se ei osu, se voi kurvata takaisin ja yrittää uudestaan. informaatiota sulateltavaksi. Tutkia on useita malleja eri käyttötarkoituksiin. Alusten komentaminen 3D-avaruudessa ei ole helppo nakki, ja Nebulousin omaperäinen sovellutus kyllä toimii, kun sen lievästi erikoisen logiikan oppii. Damage Control osaa toimia onneksi autonomisesti. Yht’äkkiä reaktori päätti olla kriittinen. Toinen vaihtoehto on makasiinisyöttöinen MLS-2, joka ampuu 4 ohjusta kerrallaan. Alusrungoissa on valmiiksi asennettuna laivaston perustutka RS35 Frontline. Alukset voivat sammuttaa tutkansa ja kommunikointilaitteensa (jonka jälkeen ne ovat sokeita ja mykkiä, mutta omeletti ja rikkominen), ja ne voivat kääntää runkoaan tarjoamaan mahdollisimman pienen heijastuksen. Mitä paremmin vihollisen oikea sijainti tiedetään, sen todennäköisemmin siihen osuu. Tutkahäirintää ei tarvitse arvailla, sillä ruutu täyttyy pomppivasta sekametelistä. 1.0.9.0-päivitys esitteli haarukoinnin, jossa eri alusten havainnoilla saadaan tarkempi ratkaisu. Neljäs ja kuulemma harvoin käytetty ohjus on SGM-210 Squall, joka hakeutuu aktiivisiin jammereihin. Ylhäällä vasemmalla näkyvät alusten nimet, ja niiden alla näkee yhdellä silmäyksellä kaiken tärkeän tiedon. Onneksi peliin lisättiin mahdollisuus kiepsauttaa näyttö ylösalaisin, koska ihmisillä oli taipumus komentaa aluksia mieluummin ”ylös” kuin ”alas”. Kummankin konsepti on perusteiltaan tuttu sukellusveneiden Mk48-torpedosta, joskin nyt lisävaikeutta tulee Z-akselista ja siitä, että näitä pystyy jammaamaan. Todennäköisimmin ne ovat SGM-206 Thunderhead -risteilyohjuksia. Kivien takana kykkiminen ei ole ainoa tapa leikkiä piilosta. Sillä saa myös erittäin epätarkan tulitusratkaisun. Se ei löydä omia kohteita, vaan lukitaan jo löydettyyn kohteeseen. 55 158861_.indd 55 31.3.2022 17.20.33. Missä kaikki on! Taistelun ensimmäisessä vaiheessa pitäisi löytää se vihollinen. On myös moduuleita, jotka häiritsevät aluksen tunnistamista tai jopa syöttävät väärää informaatiota, jossa pikku korvetti muuttuukin isommaksi maaliksi. Kaasuvuodot paljastavat reikiä rungossa. Mutta on se silti haastava ja vaatii melkoista kameran vääntelyä. Näille kahdelle ohjustyypille voi myös asettaa ohjauspisteitä, esimerkiksi testimielessä kiertämään asteroidin taakse. ying! Nebulous esittää tietoa hyvin. Kuten sen, että aluksi ei tapahdu mitään, mutta sitten tapahtuukin liikaa: datapalkista näkee, kun alusta seuraa ensin tutka, sitten tulenjohto, ja äkkiä avaruus täyttyy sekavista symboleista vihollisjammerien kytkeytyessä päälle, ja niiden seasta ilmestyy parvi nopeasti liikkuvia kontakteja: ohjuksia! Mutta mitä ohjuksia. Ohjukset ammutaan siiloista, vaihtoehtoina VLS-2/16, jossa on 16 ohjuksen patteristo. Jos kaikki kuulostaa haastavalta, niin kyllä, Nebulousin korkeista kynnyksistä korkein on ainakin minulle juuri elektroninen sodankäynti. Viimeisenä, isoin ja tehokkain vaihtoehto ovat MLS-3-launcherista ammuttaInformaatioähkyä taktisessa näytössä. Kun kontakti on saatu, sitä voi tarkentaa RF101 Bullseye -tulenjohtotutkalla. Sen parempi ja kalliimpi versio on monitoimitutka RM50 Parallax, joka osaa myös lukita maalin, mikä parantaa osumatarkkuutta. Search Radarit lähettävät pulssin 360 astetta joka suuntaan. Toinen yleinen malli on SGM-225 Hurricane, komento-ohjattu risteilyohjus, joka vaatii tutkakontaktin. RS41 Spyglass -tutkalla on pisin kantama, mutta sen tuottama track on todella epätarkka ja se on helppo jammata. Kun se heijastuu takaisin, tulos on track, kontakti, josta tiedetään summittainen paikka, nopeus ja suunta. Niissä on oma tutka, joka kytkeytyy päälle halutussa kohdassa. E55 Spotlight ja E57 Floodlight ovat illuminaattoreita, joiden tiukempia säteitä käytetään ohjaamaan passiivisia ohjuksia maaliin
Turpiin tulee, mutta sekuntiakaan en kadu pelin ostamista naurettavalla 16 euron maksulla, koska tällaisia pelejä maailma kaipaa. Aluksen laukaisemat pelastusveneet tietysti kertovat, ettei kaikki ole kunnossa. Alukset saa toki muodostelmaan, joka helpottaa komentamista. Tykkien murkulat voivat olla kolmea lajia. Ohjuksia torjutaan myös erilaisilla lähipuolustussysteemeillä, jotka vaihtelevat konetykeistä ohjustentorjuntaohjuksiin. Tykit puhuvat, miehistö vaikenee Battleship Yamato -fanit saavat aihetta hihkua, sillä yksi asetyypeistä ovat tutut kanuunat. Siellä minä yritin ihan itte tekemilläni aluksilla, jotka eivät nähneet mitään, paitsi vihollisjammerin tilataideteoksen pomppivat kontaktit, ja jotka tuhoutuivat aika nopeasti vihollisohjuksiin. Jo nyt Nebulous on erinomainen taktinen moninpeli. Nebulous voi olla avaruustaistelupelien Harpoon, bossmang ja käsitepeli, johon kaikkia tulevia toimintanaksuja vakavampia avaruustaisteluita tullaan vertaamaan aina aikojen loppuun asti tai seuraavat parikymmentä vuotta, kumpi nyt ensin tuleekaan. Montako tiimiä, minkä kokoisia, minne heidän tilansa rakennetaan, sillä tiimi ei teleporttaa kohteeseen. Näiden kaliiperit alkavat 120 millistä, päätyen 250 ja 350 mm:n jälkeen taistelulaivojen 450 mm:n tykkeihin. Yhteen ongelmaan se ei tarjoa selvää ratkaisua. Mutta mikään ei käy hetkessä. Ohjuksilla on huonoja puolia kuten se, että niitä voi häiritä, ja ne ottavat aina maaliksi aluksen keskipisteen, joten ne eivät pysty ”lopettamaan” isompia aluksia. Erittäin tehokas on vanha kunnon silppu, jota tosin pitää osata käyttää. Damage Control pitää ottaa huomioon jo alusta suunnitellessa. Yritän omalla visiollani pärjätä muiden rakentamia laivastoja vastaan ja ymmärtää, miten homma hoituu. Kuvittele, että alus on kuin ruotsinlaiva: kun moottori vahingoittuu tai autokannella palaa, miehet juoksevat läpi laivan. Panssariammukset lävistävät panssaroinnin ja vahingoittavat järjestelmiä kulkiessaan läpi aluksen. Taistelulaiva pätkii yksin parven pienempiä aluksia. Partikkelisäde vaatii tutkalukituksen pystyäkseen ampumaan. Räjähdeammukset lävistävät huonommin, mutta räjähdys tekee ympärillään pahaa jälkeä. Tulipalo käytävällä kolme Alukset ottavat vahinkoa, eikä se korjaannu itsestään, vaan duunin tekevät korjaustiimit. Vaikka Nebulousin vaatima raaka opettelu jäi Elden Ring -pakkomielteeni jalkoihin, olen pitänyt tuntumaa yllä treenimatseilla tekoälyä vastaan. Niin riistettyä beltalowdaa ei voi ollakaan, etteikö tukimaksu irtoaisi. Jos nykyaikainen merisota on shakkia, Nebulousin avaruussota on 3D-shakkia, josta tosiaika tekee 4D-shakkia. Nebulousissa on vielä paljon selkeää parannettavaa, onneksi tekijän ylläpitämä roadmap maalaa ruusuista tulevaisuutta. Peli kasvaa ja kehittyy tasaisesti, vieläpä niin, että se rakentaa aina toimivalle perustalle. Itse opin olevani moninpelissä lähinnä maaliosasto. Mutta . Se toivottavasti tarjoaa pehmeän laskun muuten aivan hemmetin kiehtovaan, todella poikkeukselliseen avaruussotavisioon. eet-command-basic-game-controls-informations-keybinds/ YouTubessa erinomaista videomuotoista opintomateriaalia tarjoaa käyttäjä JDee. Lähiammukset räjähtävät lähellä maalia, mikä vähentää niiden tuhovoimaa, mutta lisää osumatodennäköisyyttä. Pelissä (ja netissä) on valmiita laivastoja ja alusten blueprinttejä, joilla kyllä pärjää. Esimerkkinä taistelun tasosta alustaan voi liikuttaa sivuttain ja silputtaa tasaisesti, ja jos sen pystyy tekemään tositilanteessa, onkin aika kippari. 56 158861_.indd 56 31.3.2022 17.20.59. va melko hitaat lyhyen kantaman komento-ohjatut torpedot, jotka tekevät rumaa jälkeä. ilis-Nikolla riemu on hillitympää. Vihollisalusten kuntoa on vaikea suoraan nähdä, vaikka alus lakkaisi ampumasta tai liikkumasta. Sitä voi ja myös kannattaa vääntää tekoälyä vastaan, koska sillä oppii edes alkeet. Star Fleet Commandissa pystyi keskittymään oman aluksensa hallintaan ja laivueen muut mahdolliset alukset osasivat operoida itsenäisesti, mutta Nebulousissa osaston jokainen alus tuplaa tarvittavien käsien määrän. Olin kuin kauris ajovaloissa. Se osa minua, joka ihailee sveitsiläisen taskukellon tarkkuudella nakuttavia pelimoottoErinomainen informaatiopläjäys: https://steamlists.com/nebulous-. Jos klassinen valoshow kiinnostaa, tehokaan partikkelisäteen saa myös joko laveteilla tai kiinteänä runkoasennuksena. Avaruudessa kukaan ei kuule itkuasi Mutta se avaruustaistelun pinnallisesta tekniikkaluennosta. Osumat näkee lähinnä rungon kaasuvuodoista ja öljyvuotoa muistuttavista läiskistä. 300 mm raidetykki vastaa avaruusversiota tarkkuuskivääristä ja kiinteästi runkoon asennettuna mass driverinä se tömäyttää kolme ammusta kerrallaan. Huomaa myös ammusten näkyvät osumat runkoon. Alukset räjähtävät vain ja ainoastaan, jos niiden fuusioreaktorille käy huonosti, mutta silloin ydinräjähdyksen valopallo tuhoaakin kaiken ympäriltään. Vertailun vuoksi suomalaisten isojen rannikkotykkien kaliiperi oli 152 mm, pois lukien vanha rouva, Kuivasaaren 305-millinen museoitu Obuhov-tykki. Taistelua jääkomeetan vieressä, härintä sekoittaa maalin löytämisen. Toisen osapuolen, tukialusten ja avaruusmariinien lisäksi muun muassa pelimuotoja on tulossa lisää, mutta eniten odotan tarinallista yksinpelikampanjaa. Armahdan teitä enkä uppoudu pelin varsinaisiin detaljeihin tai omien alusten suunnittelun teoriaan. Alukset ovat kuin Venäjän kouluttamia, eli ne tottelevat vain komentoja, oma-aloitteisesti toimivat vain korjausmiehistöt sekä ohjuspuolustus. NEBULOUS: FLEET COMMAND Ydinräjähdys ei tuhonnut alusta mutta maali kärähti. Korjauskapasiteetti määrää myös mahdollisuuden korvata täysin tuhoutunut järjestelmä. reita ja pienten rattaiden määrää, on sekaisin riemusta
Hyvää pahvin makua Hyvää tekoälyä on paranneltu. Huonoa . Arvosteltu: PC Arvosteluversio: 1.03.07 Minimi: Windows 8, 1,5 Ghz; 2 Gt RAM; Direct X yhteensopiva näytönohjain 1280x768-resoluutio. Viimeisessä skenaariossa joukko piiritettyjä saksalaisia puolustaa asemiaan muutamaa päivää ennen kuin Paulus ilmoittaa antautumisesta. Kiinnostavia valintoja pääsee kuitenkin tekemään, jottei Pelisuunnittelun ABC mene kokonaan rikki. Toki myös Neuvostoliitto uutena osapuolena on uusi ominaisuus, mutta ero muihin on lähinnä virtuaalipahvilätkien värissä. Yksittäinen taisto jostakin kadunpätkästä on vain yksi erä, joka menee miten menee. Tervetuloa aseille Mukaan on tullut epäsuora tuli kranaatinheittimineen. Kumpikin tulkinta hyväksyy sen, että lisäosien myötä pelisysteemi paisui melkoisesti. Aivan kuin oikeissa lautapeleissä! Se viihdytti minua kovin, mutta silkan tunnelman lisäksi sen avulla näkee helpommin, paljonko yksiköitä pinossa on. Neljätoista yksittäistä skenaariota kertovat tästä tapahtumasta, joka on kuin Warhammer 40k mutta ilman satiiria. Urheus on pieni lisäbonus joukolle, kun ammuttaessa heittää kakkosen 2d6:lla. Ei ole lihavyöryjä tai omia ampuvia komissaareja tai muita populaarikulttuurin mausteita. Sitten uudistuksiin. Uudistukset lisäävät asioita joita tapahtuu. Toisaalta Urheusvoiton Stalingrad DLC pysyy yksinkertaisena ja selkeänä elektronisena lautapelinä, joka kertoo jotain sodasta. Jos käytössä on kartan ulkopuoleisia tykkejä tai lentokoneita, niitä voi vuoron alussa käskeä hyökkäämään heksoihin, joihin joku näkee. Ihmismieli on ihmeellinen. MORAALITON SOTA -DLC Yobowargames / Slitherine Ltd. Juha-Pekka Viljanen VALOR & VICTORY: STALINGRAD DLC Toivottavasti verinen kaupunkitaistelu ei ole taas liian lähellä nykyisyyttä. Tunnelman lautapelimäisyyttä ei jostakin syystä riko laudalle satava lumi, sen yllä lentävät linnut tai pinnalla tapahtuvat räjähdykset. Advanced Squad Leader on lopputuloksen perattu ja yksinkertaistettu versio. Normandia herättää mielikuvia isällisestä Tom Hanksista, joka mustikoita syöden kehottaa maata halaavia joukkoja ylittämään suon että heilahtaa. Muita uudistuksia ovat miinat, tarkka-ampujat ja urheus. Kun peruspelissä kuivuus ja sujuvuus kamppailivat, nyt sujuvuus vie voiton ja tuo kaverikseen tunnelman. Lähinnä miinakentät ovat paikkoja, jotka kannattaa kiertää. Stalingrad taas tuo mieleen nuoria miehiä tilastoiksi jauhavan lihamyllyn, jossa niskalaukaukset kävivät kehityskeskusteluista. Tarkka-ampujat vuorostaan yhtäkkiä ilmestyvät ja ampuvat jotakuta. Edelleen lyhyet taistelut ja vähäiset joukot pitävät taistelut tuuripainotteisina, joskaan mikään määrä hyvää tuuria ei pelasta huonolta suunnitelmalta. Hyökkääjänä se enää harvemmin kaukaa harventaa pelaajan joukkoja, vaan käy kimppuun rohkeammin senkin uhalla, että joskus sen sotilaat vain silpoutuvat konekiväärien tulilinjoihin. Onko lisäosa muuta kuin maisemanvaihdos. Moninpeli: 2 Muuta: DLC vaatii Valor & Victoryn toimiakseen. Valikosta löytyy optio Messy Stacks. Sitten tuhannen nopan raivo tippuu taivaalta ilman viiveitä yhteen heksaan, joskin se heksa ei ole välttämättä aiottu, joten omat joukot saattaa olla parempi pitää kauempana. Suositus: Windows 10; 2,6 Ghz; 2Gt RAM; Direct X yhteensopiva näytönohjain 1920x1080-resoluutio. 57 159401_.indd 57 31.3.2022 17.26.33. Puolustajana se ei edelleenkään turhaan liiku, mutta reagoi enemmän hyökkääjän tekoihin. Kartalta löytyy kranaatinheittimiä, jotka tarjoavat pienempää, mutta säännöllisempää tykistötukea. Hyvää + Kaunis sotalautapeli hyvällä tekoälyllä. Tykit pysyvät maltillisina, eivätkä Close Combatien tapaan räjäytä puolta karttaa tuhannen päreiksi. Warhammer and sickle 42 Kaikki on hauskempaa itärintamalla, sillä yllättäen maisemanvaihdos toimii. Tietyllä tavalla tämä on menetys. Tarvitseeko sen ollakaan. Hienona yksityiskohtana näillä ei voi ampua sisätiloissa. Väri on sellainen vihertävä, joka tuo mieleeni Panzer Grenadier -lautapelin neuvostoliittolaiset ja sen, kuinka mukavilta ne sormissa tuntuivat. Kun sen kytkee päälle, yksikköpinot muuttuvat pahvikasoiksi, joissa nappuloiden kulmat sojottavat mihin sattuu. Kohta siitä tai sen naapurista taistellaan uudestaan. Vahvasti lautapelimäinen Valor & Victory (Pelit 12/2021, 80 p.) taas alkoi Normandiasta ja Stalingrad tuli lisäosassa Valor & Victory: Stalingrad. Alkupalaksi on vähän Saksan kesähyökkäystä maaseudulla. Riviin järjesty! Idän Häyhä. Jo sen perusteella olisin pystynyt hyvällä omallatunnolla sanomaan, että pelkkä maisemanvaihdos teki hyvää. O lipa kerran lautapeli nimeltään Squad Leader, jonka ensimmäinen skenaario The Guards Counterattack sijoittui Stalingradiin. Aloitin Stalingradin ennen julkaisua ennakkoversiolla, josta puuttuivat vielä pelimekaaniset uudistukset. Sellaiset käsitteet kuin pelitasapaino ja reilulta tuntuva todennäköisyys ovat toissijaisia kaiken tunnelmoinnin keskellä. Kaupungin ulkopuolelle palataan Neuvostoliiton talvihyökkäyksessä ja Saksan yrityksessä avata motti. Läheisempään kansainväliseen vuorovaikutukseen voi käyttää liekinheitintä, joka grillaa ihan kivasti naapuriheksaa, jos anti-palomiehet ovat päässeet kantamalle. Kiinnostava valinta voi puolustajana olla se, ettei tee mitään ja toivoo vain parasta, koska puolustajista on vain rippeet jäljellä. 81 Stalingrad DLC mallintaa hyvin lautapelin lisäksi sodan tunnelmaa. Tämä on kunnon masentavaa dystopiamenoa. Riippuen siitä, keneltä kysyy, se oli joko helppo ja yksinkertainen johdatus taktisiin pahvitaistoihin tai kamalan monimutkaisen pelin monimutkainen alku. Tavaraa on juuri ja juuri sen verran, että homman homma ei ole enää, kuinka vähillä ominaisuuksilla voi toisen maailmansodan taisteluita pyörittää. Voi siis olla, ettei tämä arvostelu ole objektiivisuutta nähnytkään. Ei heille, jotka haluavat nähdä suunnitelmiensa toteutuvan. Stalingrad on tälle hyvä miljöö. Miinat näkee kartalla, mikä on sopivaa, koska näin lyhyissä skenaarioissa niiden etsiminen olisi turhan aikaa vievää. Realismiin liittyen. Sääntöjen hyvin kevyt, lähes olematon, taistelutahdon mallinnus sopii paremmin vuoden 1942 Stalingradiin kuin vuoden 1944 Normandiaan. Ikäraja: Ei tiedossa. Useimmin sen joukot etenevät järjestelmällisesti suojasta toiseen. Testattu: Win 10, Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU @ 2,60GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Alkuperäinen käytiin jo 60 vuotta sitten, mutta mitään ei opita. Sen jälkeen pelaaja voi heittää hyvästit väreille, koska jatkossa ryömitään skenaario toisensa jälkeen pitkin harmaita kerrostaloja ja tehtaita
Tällöin tarinalta olisi kuitenkin pudonnut ainutlaatuinen pohja pois. Olennaisin valinta tapahtuu opiskeluaikoina, jolloin valittavana on aatelisen, papin tai kapinaa hautovien Säädyttömien organisaation ura. Kun yksi ovi avautuu, monia muita sulkeutuu. Osa valinnoista saattaa sisältää erilaisia ennakkovaatimuksia, kuten riittävän korkeita taitoja, sopivia välejä ihmisten kanssa tai tiettyjä ennakkotapahtumia. Pelaajan valinnoista riippuu, onko kyseessä perusvai korkeakoulu. Kuollessaan ihmiset nousevat kohtaamaan Kaksosiksi kutsutun luojansa, keskustelevat kohtalostaan ja palaavat takaisin elämään. Olisi ilahduttavaa, jos tulevaisuudessa kehittäjä tai jopa muut tahot tarttuisivat maailmaan ja rakentaisivat sen päälle suuremmankin roolipelin. Nimi on enne, sillä kärsimyksiltä ei voi välttyä. Sir Brante ei ole ihan yhtä todellinen henkilö kuin Barack Obama tai Ernst Heinkel, mutta hänenkin elämänsä koulu on melkoinen. Valintoja, valintoja. Paikoin epäselvät valintojen seuraukset. Pyhyys ja mysteeri ovat siis lähellä jokaisen ihmisen elämää. Brante kohtaa kovempia ristiriitaisia vaatimuksia kuin keskiluokkainen valkoihoinen heteromies. Pohjatyö on kannattanut, vaikka vastaavan pelin olisi voinut toteuttaa myös geneerisessä keskiaikaisessa fantasiamaailmassa. Lisäksi kaikkien yläpuolella kummittelevat sini-ihoisten ihmisten näköiset arknialaiset, jotka ovat kaiken lain yläpuolella. Ymmärrettävää, mutta yllättävän turhauttavaa. Oikeusjuttu kuin Ace Attorneyssä. Risto Karinkanta THE LIFE AND SUFFERING OF SIR BRANTE Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Tämä on hyväksyttävää huijausta, sillä erilaisten lopputulosten kokeileminen on palkitsevaa, mutta samojen kohtien pitkällinen uudelleenkliksuttelu raivostuttavaa. Nyt olisi tarjolla erään harvinaislaatuisen herrasmiehen tarina: Sir Branten. Lapsuuden ja nuoruuden valintojen perusteella Brantelle määräytyy kuusi perustaitoa diplomatiasta miekkailuun, joskin nämä taidot jatkavat karttumistaan myös myöhemmin. Vasta neljäs kerta johtaa todelliseen kuolemaan. Hänellä ei ole oikeuksia aateluuteen, sillä hänen isänsä on mennyt uudelleen naimisiin aatelittoman naisen kanssa jäätyään leskeksi. Kiehtova tarina ei jää yhden alustan iloksi, sillä PC-version ilahduttavan suosion johdosta kehittäjä voi kääntää pelin myös konsoleille. Pelimekaniikka on yksinkertainen, kerronta on simppelistä narratiivista valintakliksuttelua. Kuinkahan monta kissoilla on. Brante on syntynyt vähäisen aatelissuvun toiseksi vanhimmaksi vesaksi. E lämäkertoja voi lukea, mutta niitä voi myös pelata. Päädyin aloittamaan ensimmäisen pelikertani täysin alusta, sillä roolipeli edellä tekemäni valinnat johtivat liian heikkoon hahmoon, jolla oli urapolkunsa kannalta vahvoja suhteita hyödyttömiin ihmisiin. Varsinainen läpipeluu kestää vain viitisen tuntia, mutta todellinen peliaika on runsaasti pidempi, sillä tarina kannattaa käydä läpi erilaisista näkökulmista. Jokaisella ihmisellä on neljä elämää. The Life and Su ering of Sir Brante on narratiivinen peli isolla ännällä. BRANTEN ELÄMÄ Sever / 101XP Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One, Xbox Series, PS4, PS5 Versio: Julkaisu Minimi: Pentium 4 1,5 GHz, 1 Gt muistia, DirectX 9.0c -yhteensopiva Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 16 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: Ei tiedossa. Näin ollen ainoastaan hänen velipuolensa voi jatkaa aatelissukua, ellei päähenkilö onnistu nousemaan takaisin aateliin korkeakoulutuksen myötä. Kolme lisäelämää Branten kaltaisia yksinkertaisia Alter Egon kaltaisia elämäpelejä on ollut tarjolla jo 80-luvulla, mutta Brantessa erityistä on se antaumus, jolla maailma on rakennettu. Uudelleenpeluu kannattaa siis ehdottomasti. Yksikin puuttuva piste taidossa tai läheisten suhteissa saattaa estää kriittisen valinnan tekemisen. Maailma on jakautunut hyvin tiukasti säätyihin, joissa etuoikeudet ovat ehdottomia. Valintojen lopputulokset voi napsauttaa näkyville tai piiloon. Sanon siis teille jokaiselle: ”Get a life!” 58 159400_.indd 58 31.3.2022 17.32.34. Jokin jälki kuolosta kuitenkin jää: ihmisen käsissä olevat viivat kertovat kulutettujen elämien lukumäärän. Pohjatyöt kantavat Näin hienosyistä ja ainutlaatuista maailmaa ei ole tullut pitkään aikaan vastaan. Vaikkapa tuomarina aateliston ja kansan tarpeet repivät Brantea kahtaalle, perhe on viittä vaille pilkkoutumassa ja rakastajatartakin pitäisi pyörittää siinä sivussa. Pelaaja valitsee oman polkunsa. Tarina kerrotaan takaumana, jossa Brante kirjoittaa elämäkertaansa. Pappi, lukkari vai kuppari. Maailmaa on rakennettu niin perinpohjaisesti, että se saa pelin näyttämään merkittävästi kokoaan suurempana. Tarinaa ei ole edes puhuttu läpi, kaikki perustuu tekstimassoihin ja yksinkertaiseen kuvitukseen. Aatelisen polulla Brante päätyy tuomariksi kotikaupunkiinsa, jossa tasapainoilu aatelisten ja kansan etujen välillä on vaativaa. Huonoa . Toki hänestä saattaisi tulla suvun perillinen, jos veliveikolle sattuisi käymään jotain… Maailma on ainutlaatuisesti kirjoitettu, joten onneksi sen avaamiseen käytetään runsaasti tilaa lapsuuden ja nuoruuden kokemusten myötä. Elämä jakautuu viiteen jaksoon: lapsuuteen, nuoruuteen, opiskeluaikoihin, aikuisuuteen sekä lopullisesti perheen ja valtakunnan kohtalon ratkaisevaan kapinaan. Pakittaminenkin onnistuu, sillä tallennus on aina mahdollista palauttaa edellisten jaksojen alkuun, mutta muiden välitallennusten tekeminen vaatii tallennustiedostojen kopioimista. Aateliset johtavat maata ja toimivat tuomareina, säädyttömät tekevät työt ja heidän välillään uskonnon oopiumia jakavat papit. Lopputuloksena on vähimmillään välirikkoja, pahimmillaan kansanmurha. Papin polku avaa perinteisen ja uuden uskonnollisen koulukunnan välisiä ristiriitoja, Säädyttömänä tarina keskittyy vallankumouksen rakentamiseen askel kerrallaan. Herran pelkoa levittämään ei tarvita pelkkiä pappeja, sillä jokaisella ihmisellä on neljä elämää. 89 Kokoaan suurempi kertomus elämästä, tai neljästä. Valintojen seuraukset saattavat näkyä pitkälle, sillä erityisesti loppupelin valinnat saattavat olla varsin tiukoista marginaaleista kiinni. Hyvää + Ainutlaatuinen maailma, napakasti kerrottu tarina
Poissa on myös tiukan lineaarinen kerronta, sillä siloposki-Sherlock seikkailee avoimessa maailmassa. Tarina rakentuu tutuista raaka-aineista. Huonoa . 40 tunnin setistä olisi kannattanut karsia rajusti toimintakohtauksia ja vähentää paikasta toiseen juoksentelua. Cordonan saarelle sijoittuva tarina on tiiviimpi, sivujuonteet on toteutettu pääosin kiinnostavasti ja kaupungin arkkitehtuuri on uskottavaa. Tällä vauhdilla seuraavan Frogwares-seikkailun pääosassa on vauva-Sherlock. Onneksi Sherlock nukkuu yönsä rauhassa, vaikka lähettäisi väärän hepun vankilaan. Paikallisella poliisilla tuntuu olevan paha työvoimapula, sillä junnu-Sherlock kelpuutetaan hoitelemaan paikalliset rikollispomot telkien taakse. Cordona on täynnä tekemistä ja ratkottavia tapauksia. Holmes pähkäilee rikoksia, sotkeutuu salaliittoihin ja rankaisee pahiksia. Olen elänyt kymmenen vuotta valheessa. Ratkaiseva johtolanka Rakas päiväkirja, näytän hölmöltä. Cordonassa sattuu ja tapahtuu. Keissien mittakaava vaihtelee yksinkertaisesta juoppojen riidanselvittelystä kimurantteihin murhamysteereihin. Avoimen maailman seikkailun rytmitys voisi toimia paremmin, toiminta on toteutettu onnettomasti ja tekniikka takeltelee. Mestarietsivästä ei ole edelleenkään toimintatähdeksi. Vitsikäs Sherlock on vaarallinen Sherlock. Keinolla millä hyvänsä. Perinpohjainen tonkiminen palkitaan, mutta kiperimmissä keisseissä päätelmät voivat mennä silti metsään. Teknisessä toteutuksessa näkyy kehitystiimin rajallinen koko. Sarjan taso on vaihdellut vuosien varrella, ja ylitse muiden on edelleen vuoden 2014 Crimes & Punishments (Pelit 4/2015, 86 p.). Minun on pakko palata Cordonaan, minun täytyy kaivaa esiin totuus. Miljööt ovat nättejä, mutta kasvoanimaation taso on juuttunut 2010-luvulle ja ruudunpäivitys hapuilee ajoittain. Markus Lukkarinen SHERLOCK HOLMES: CHAPTER ONE Vuodet vierivät, mutta Sherlock Holmes muuttuu aina vain nuorekkaammaksi. Jos rikoksen toteutustapa, epäillyn motiivi ja osapuolten aikaikkunat natsaavat, ollaan lähellä ratkaisua. Minua sanotaan neroksi, olen vaillinainen ihminen. Nuori Holmes palaa lapsuutensa maisemiin selvittämään äitinsä kuolinsyytä ja kohtaa samalla menneisyytensä haamut. Minulle on valehdeltu. Devil’s Daughterin heikointa antia olivat toimintakohtaukset, eikä niistä päästä eroon tälläkään kertaa. Harmi vaan, että toiminta on jälleen ala-arvoista. Kapuloita rattaisiin heittää myös aiempaa kankeampi käyttöliittymä: tutkimusten aikana pitää valita aktiiviseksi oikea johtolanka. Sherlock-seikkailuiden tärkein pihvi on rikosten selvittely. Arvoitus avautuu tapaus kerrallaan, samalla Sherlockin mieli vapautuu kahleistaan. 59 159404_.indd 59 31.3.2022 17.37.19. Muutos on tarpeeton ja rikkoo tutkimusten flow’ta. Onneksi valtaosan kohtauksista voi ohittaa. Kun johtolankoja on riittävästi, Sherlock yhdistelee faktoja ja tekee vedenpitäviä johtopäätöksiä. Vaikeita aiheita ei ole pakko käsitellä haudanvakavasti. Poikkeavaa on myös se, että Sherlockin sidekickinä ei nähdä tohtori Watsonia, vaan arvoituksellinen Jon. Kaksikko naljailee toisilleen, mutta dialogissa korostuu positiivinen vire ja huumori. R akas päiväkirja, olen hämmentynyt. Ei kannata antaa nimen hämätä: Chapter One on jo Frogwaresin yhdeksäs Sherlock-seikkailu. Mestarietsivä haastattelee silminnäkijöitä, havainnoi epäiltyjä, kerää todistusaineistoa, tekee taustatutkimusta ja simuloi tapahtumia. Tarina on kynäilty laadukkaasti, rikosmysteerit ovat parhaimmillaan kiehtovia ja Sherlockin ja Jonin välinen dynamiikka toimii. Tökerö hattu, mauton puku ja mursuviikset eivät kuulu tavalliseen tyyliini, mutta salapoliisityö vaatii uhrauksia. Tapahtumien visualisointi avittaa tapausten ratkaisemista. Pohjimmiltaan Chapter One on mysteeriaineksilla kuorrutettu kasvukertomus. Minua revitään joka suuntaan, tahtoisin keskittyä ihmisten auttamiseen. Äitini kerrottiin menehtyneen tuberkuloosiin, mutta se ei pidä paikkaansa. Huokaus. Tällä saralla Frogwares onnistuu jälleen mainiosti. Paluu lapsuuden maisemiin avaa vanhat haavat. Minua ylistetään supersankariksi, olen väkivaltaa vastaan. Kokonaisuus ei ole kuitenkaan tasalaatuinen. Toiseksi tuorein Sherlock-peli Devil’s Daughter (Pelit 8/2016, 78 p.) kompastui ennen kaikkea kehnoihin toimintaosioihin. Keski-ikäinen mestarietsivä on muisto vain, Chapter Onessa keskiöön nostetaan parikymppinen Sherlock, joka on tyylinsä perusteella karannut Twilightista. Tekninen hiomattomuus, surkea toiminta. Kankean hipan päätteeksi Sherlock tyrmää rikolliset QTE-jumpalla. Hyvää + Mielenkiintoiset rikoskeissit, pätevästi kynäilty tarina. Jon vinoili ulkoasustani, mutta lopputulos ratkaisee. Oikean syyllisen osoittaminen ei ole helppoa. Sinking Cityä pelanneet kiljahtavat kauhusta, mutta Frogwares on oppinut virheistään ainakin osittain. pelkältä kulissilta, vaan elävältä kaupungilta, jossa ihmiset hoitavat askareitaan. Seuralainen pitää nuoren Holmesin jalat maassa ja antaa tapauksiin arvokkaita vinkkejä. Tarina toimii ja tapaukset on rakennettu kiinnostavasti, mutta Frogwares sortuu jälleen helmasyntiinsä. Miksi Jon ei tarvitse hotellihuoneen avainta. Holmes kurmottaa konnia aalto toisensa perään staattisissa ympäristöissä. Chapter One on pätevä Sherlock-seikkailu – silloin kun se keskittyy vahvuuksiinsa. Cordona ei tunnu TAHRATON MIELI Frogwares Arvosteltu: Xbox One Series X Saatavilla: PS5, PC, PS4, Xbox One Versio: Myynti Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 77 Chapter One siirtää Sherlock-seikkailut avoimeen maailmaan, mutta ei mullista tuttua kaavaa. Minkä takia Sherlockin muisti pätkii. Kasvun paikka Rakas päiväkirja, olen turhautunut. Sliipattu ja siloposkinen Sherlock häiritsi aluksi, mutta totuin tähänkin inkarnaatioon ajan kanssa
Pelikelpoisia, mutta sekundaa, mistä kertoo sekin, että Zoolia ja Titus the Foxia ei nyTHE A500 MINI KONEHUONE Petri Heikkinen Paras päätökseni teininä oli vaihtaa Helkama Raisu -mopo Amiga 500 -kotimikroon. Teknisesti rauta tuuttaa ulos 720p-formaattia. Padi on sanoisinko ihan ok. Ilman taustatietoja veikkaan, että The A500 Ministä tuskin nähdään The C64:n kaltaista maxi-versiota toimivalla näppiksellä, koska Amiga 500 on niin suuri laite. Mukaan on saatu kelvollinen pelisetti, vaikka nimikkeiden määrä ei päätä huimaakaan. Jos The Gamepad ei miellytä tai tarvitsee kaksinpeliin toisen ohjaimen, laite tunnistaa myös Pleikan ja Boksin padit, minkä vahvistin PS3-ohjaimella. Nopeatempoinen, sujuva ja edelleen viihdyttävä Pinball Dreams osoitti, että emulaatiolagin suhteen puhutaan siedettävän pienistä lukemistä. ksuille padinamiskoille, sillä CD32-padista jää runsaasti näppäimiä yli tavalliseen joikkariin verrattuna. Tai ehkä sitten A600-mallisena tai jonain ihan omana spesiaalikotelonaan. Mukaan on laitettu Amigan tuttu kulmikas möhköhiiri, mutta nykyään toki optisena. ikasta. Samassa yhteydessä varmistui, että mukana tulleen The Gamepadin sininen näppäin ei toimi. Masiinaan ei liity vain ikimuistoisia pelihetkiä, sillä tein sillä paljon pikseligra. Digital Illusionsin nätistä . Hupaisaa menoa, jossa menestykseen vaaditaan taitoa ja taktiikkaa. ipperit lätkyvät padin liipasimilla. Se ei ole Pleikka-tasoa, kuten ei alkuperäinen CD32-padikaan, mutta päihittää selvästi The C64:n kohlon joikkarin. Keskusyksikössä on virtakytkin, kolme USB-liitäntää, HDMI-liitin ja USB-C-liitin virtalähteelle, jota ei tule laitteen mukana. 25 kappaleeseen mahtuu kourallinen meikäläisen kestosuosikkeja, kuten Speedball 2: Brutal Deluxe, Stunt Car Racer, Pinball Dreams ja Worms: Director’s Cut. Onnenksi The A500 Mini tukee USB-hubeja. Run and gun -genren The Chaos Engine oli aikoinaan kaksinpelinä kova juttu, mutta ei se nykyään enää ihmeellinen ole, lyhyt näkyvyys ja jäykähkö tulitus eivät ole erityisen miellyttävä yhdistelmä. Brittiläisen Retro Games Ltd.:n The A500 Mini -retropelikone herätti taas mielenkiintoni, sillä saman . Puhtaat (lue: mariomaiset) tasoloikat olivat Amigalla pitkälti sekundaa. Näppispeli Pinball Dreamsin . Moderneissa telkuissa kannattaa pitää huoli, että niiden pelimoodi on päällä tai muuten ruudunpäivitys saattaa näyttää tosi pahalta. The Mouse -hiiri on muuten hitusen pienempi kuin alkuperäinen järkäle, noin miinus sentti kanttiinsa. Amiga-emulaatio perustuu Amiberryyn, mikä tarkoittaa ARM-pohjaista rautaa. ikkaa ja kokeilin myös ohjelmointia. Meno on pitkälti samanlaista kuin klassisen tyylin Wormseissä nykyäänkin: madot liikkuvat noin minuutin vuorojensa aikana sinne minne ehtivät ja ampuvat tai heittävät jotain ikävää vihollisten ja toisinaan omien niskaan. Muinaisten tykkipelien perillinen Worms: Director’s Cut on paketin paras moninpeli, sillä vuoropohjainen pelityyli ei vaadi useita ohjaimia. The A500 Mini pyrkii ajamaan pelit 50Hz PAL -tilassa, jos mahdollista, mutta 60Hz NTSC -tilaakin tuetaan. Hittiparaati. Hinta: Noin 130 euroa. The A500 Mini -retrokonsoli noudattaa valmistajan tuttua linjaa. Ilman nostalgian voimaa näistä oli aika vaikea saada mitään irti. Moderni Amiga-skene on sen verran pirstaloitunut, että en ole sitä hetkeen seurannut. Éric Chahin 2D-toimintaseikkailu oli myös ysärinä arvostettu tapaus, mutta nykyään se tuntuu jäätävältä yritys & erehdys -junnaukselta. The Chaos Engine on toki edelleen oppitunti todella taitavasti tehdystä pikseligra. Laitteen koko on tosiaan luokkaa mini, joten siinä ei ole toimivaa näppäimistöä, mikä kierretään virtuaalija USB-näppistuella. Ohjaimena ei käytetä joystickiä vaan Amiga CD32 -konsolin ohjaimen tyylistä The Gamepad -padia, josta tavalliset Amiga-pelit hyödyntävät maksimissaan kahta tulitusnäppäintä. Pelimenestys ei jää The A500 Minillä ohjaimesta kiinni. Valikoimassa on myös jokunen peli, joita en ole edes pahimpien warevuosien tiimellyksessä nähnyt, kuten Dragon’s Breath ja Lost Patrol. KOTIMIKROJEN KUNINGAS 60 159606_.indd 60 31.3.2022 17.41.38. ipperisarjasta olisin mielelläni nähnyt muutkin osat. Pelien toisinaan vaatimia näppiskontrolleja on pyritty mappaamaan . O massa videopelihistoriassani Commodore Amiga 500 on ehdottomasti t3h legendaarisin laite. Kuvaputkitelkkarien scanline-efektille on tarjolla vain päälle tai pois -optio, mutta ainoa efekti näyttää uskottavalta. Emulaattorikoneeseen on valmiiksi asennettu 25 Amiga-klassikkoa 90-luvun taitteesta. Möhköhiiri ja kauhupadi Amiga 500:sta mukailevasta ulkomuodostaan huolimatta The A500 Minissä on myös A1200:n AGA-piirisarjan tuki, eli peleissä on jopa 256 värin gra. Toinen pelillinen pettymys oli juonivetoinen Another World. Onneksi joka pelille on neljä tallennuslokeroa. Valmistaja: Retro Games Ltd. ikkaa. Previkkavaiheen kone tosin hukkaa virtuaalinäppiksestä yhden rivin ruudun ulkopuolelle. rman helppokäyttöisestä The C64:sta on ollut paljon iloa. Näillä varusteilla kolme USB-liitintä loppuu nopeasti kesken, jos aikoo käyttää oikeaa näppäimistöä (suosittelen) ja ladata pelejä USB-tikulta
Pelkkä kokovertailu, sillä näppis ei ole toimiva. Paradroid 90 Cadaver The Chaos Engine 61 159606_.indd 61 31.3.2022 17.41.50. 3,5/5 Boing (Amiga) -palloa. The A500 Mini on kelpo sukellus Amiga-pelien maailmaan, mutta adf-tuen puute tuo enemmän tai vähemmän merkittäviä ongelmia alkuperäisten pelien omistajille. Pikselöitynyttä Alien Breed 3D:tä, Stunt Car Raceria ja The Sentineliä lukuun ottamatta 3D-pelejäkään valikoimassa ei juuri ole, mutta se on ihan hyvä päätös, jos jotain on pitänyt rajata, sillä esikiihdytetyn ajan 3D-pelit ovat usein rumasti vanhentuneita. Ei tue adf-pelejä. Setissä ei ole yhtään Psygnosiksen tai Cinemawaren tuotantoa, kuten Shadow of the Beast, Lemmings ja Defender of the Crown, jotka ovat Amiga-kaanonin ydintä. Populous. 3,5/5 Boing (Amiga) -palloa. Hyvää: + Tukee WHDLoad-pelejä. Silti olisin mielelläni nähnyt David Brabenin Viruksen (aka Zarch) ja toki pelasin myös aikoinaan paljon saman herran Eliteä ja Frontieriä juuri Amigalla. Pääpiirteissään hyvin toimiva Amiga-emulaattorilaite, jos kaipaisi adf-formaatin tukea. Tavaroita heittelevä kettu on ihan kiva, mutta muuten meno on kuivakkaan geneeristä. USB-muistitikulle pitää ensin asentaa WHDLoadin vaatimat tiedostot, minkä jälkeen sinne heitetään itse pelit. Samalla hoksasin, että myös Pleikka-padit toimivat kuusnepareplikassa, joten sen karsea joikkari lähti kohti vesilintua. Suurin osa toimi suoraan, mutta merkittävässä osassa oli kon. Huonoa: . Sunnuntaipelurit tuskin ilahtuvat tällaisesta ylimääräisestä räpläämisestä. guraatio-ongelmia, jotka estivät niiden toiminnan heittämällä TheA500 Minissä. Arcade Pool on mainio bilispeli. Valitettavasti retrokoneissa ei ole mukana automaattisesti parhaat pelit vaan ne, joihin saadaan oikeudet kohtuullisella vaivalla ja korvauksella lailliseen levitykseen. Takavuosina suoraan levykkeiltä keräämäni arkisto on juuri adf-muodossa. Ei levynvaihtoja Hätä ei ole tämän näköinen, sillä TheA500 Mini tukee ”omien” pelien lataamista USB-asemalta. Harvinaisemmista ilmaisjulkaisuista tai uusioretrosta, kun ei välttämättä löydy WHDLoad-versiota. kyään juuri muistella. Kivana bonuksena huomasin, että The C64 on päivitetty tukemaan The A500 Minin ohjaimia myös hiirtä ja The C64 on saanut karusellivalikkoon yhden moninpelin, jossa on hiirituki. WHDLoad on mainio systeemi usean korpun peleille, sillä levynvaihdot hoidetaan taustalla automaattisesti koko peli on yhdessä lha-paketissa. Toimivat pelit taas toisinaan vaativat yksityiskohtaisten kontrollimääritysten tekemistä. MUKANA TULEVAT PELIT The A500 Mini -pelit: Alien Breed 3D Alien Breed: Special Edition 92 Another World Arcade Pool ATR: All Terrain Racing Battle Chess Cadaver California Games Dragon’s Breath F-16 Combat Pilot Kick O 2 Paradroid 90 Pinball Dreams Project-X: Special Edition 93 Qwak Simon the Sorcerer Speedball 2: Brutal Deluxe Stunt Car Racer Super Cars II The Chaos Engine The Lost Patrol The Sentinel Titus the Fox Worms: The Director’s Cut Zool: Ninja Of The ”Nth” Dimension Geo Crammondin omaperäinen autotasoloikka Stunt Car Racer on yksi kestosuosikeistani. Kahteenkymmeneenviiteen peliin ei mitenkään mahdu kaikki hyvät Amiga-pelit, joten valikoimasta puuttuu paljon leimallisia Amiga-klassikoita. The A500 Mini toimii oivana emulaattorikoneena, joka tuo klassikkokoneen hetkeksi nykyaikaan. TheGamepad on Amiga CD32 -tyyppinen. 3,5/5 Boing (Amiga) -palloa. Zool on värikäs, mutta simppeli ammuskelu ja kiperät aikarajat ovat laiskaa pelisuunnittelua. Adf:t vaativat joissain tapauksissa käyttäjän tietoa siitä, millaisella Amigalla niitä pitäisi ajaa, mutta muutaman yleisimmän vaihtoehdon sisällyttäminen The A500 Miniin ei luulisi olevan liikaa vaadittu, vaikka haluttaisiin välttää optioviidakkoa. TheA500 Mini ei tue yksinkertaisempia ja yleisempiä adf (Amiga Disk File) -tiedostoja. Dungeon Master. James Pond II: Codename RoboCod tai The Great Giana Sisters olisivat olleet selvästi parempia nostoja laitteen historiasta. Löysin sivuston, josta latasin valmiiksi pakattuja WHDLoad-pelejä. Ja missä ovat Turricanit. 3,5/5 Boing (Amiga) -palloa. 3,5/5 Boing (Amiga) -palloa. Testipaketin mukana tulleelle tikulle oli laitettu valmiiksi Gods. Lataussysteemi on WHDLoad, joka on kehitetty vanhojen yhden tai useamman levykkeen pelien massamuistiasennusta varten. Titus ei ole edes värikäs. Latausasiassa on yksi isompi mutta
62 159364_.indd 62 1.4.2022 22.55.50. lmi. Animaatiotyylin, musiikin ja laajan hahmokaartin puolesta peli vaikutti täydelliseltä lähtöpisteeltä TV-sarjalle, mutta toimisiko sen maailma ilman pelielementtejä. Toisin kuin sitä innoittaneen pelin kohdalla, sarjan loppuun pääseminen ei tuota mitään vaikeuksia. KAUSI The Cuphead Show on nasta koko perheen piirretty, jonka maailmaan on äärimmäisen helppo uppoutua. Lopputekstien rävähtäessä ruutuun meinasi kaksosiltani mennä kuppi nurin. Toisten kohdalla se sai toisenlaisen v-käyrän kohoamaan. Lajityypin perinteitä noudattava pirullinen vaikeustaso jakoi kansan kahtia. Vaikka pelistä tuttuja pomovastuksia nähdäänkin usein sivurooleissa, juoni ei etene kaavamaisesti yhdestä pomotaistelusta toiseen. Toisekseen se antaa tekijöille vapaammat kädet tuoda mukaan uusia näkökulmia. ltterin läpi vain muutamissa kaikkein näyttävimmissä kohtauksissa. The Cuphead Show’n noin 12 minuutin mittaiset jaksot ovat juuri sopivan mittaisia hupipaloja kouluikäisten kanssa nautittaviksi. Yksi hienoimmista yksittäistarinoista kertoo vertauskuvallisesti maitohampaiden menettämisestä. ”Ilman haastetta ei ole peliä, on vain nasta piirretty.” Jätin Cupheadin ja tämän veljen Mugmanin seikkailut aikoinaan väliin, koska epäilin, etteivät hermoni (tai, mikä pahinta, taitoni) riittäisi sen läpäisyyn. Pelissä Cuphead ja Mugman menettivät sielunsa uhkapelissä Pirun omistamalla kasinolla. Eikä kaksikko yritä missään vaiheesta päästä pulasta auttamalla Pirua, vaan ainoastaan välttelemällä tätä. Kohdeyleisön kommentit Jaani 7-v: Mahtava sarja. Fleischer Studiosin ja Disneyn animaatioista ammentava tyylitaju ihastuttaa, vaikka pelistä poiketen sarjaa ei ole animoitu käsin. Omapäinen Cuphead ( Tru Valentino / Tuomas Markus Rojola The Cuphead Show on nasta koko perheen piirretty, jonka maailmaan on KUPPI PUOLIKSI TÄYNNÄ Net. Toisen kauden pitäisi ilmestyä jo tänä kesänä. Käännöksessä ärsytti ainoastaan se, ettei pääkaksikon nimiä ole muista hahmoista poiketen suomennettu. Ihan huippu. Ensinnäkin sarjan pääasiallinen kohdeyleisö on eri kuin pelillä. Kaikkein jännittävimmissä kohdissa oltiin puolestaan hipihiljaa. Pelin arvostellut Aleksandr Manzos kuvasi Cupheadin ongelmaksi sitä, että se on rakennettu vahvasti vaikeuden ympärille. Virkistävää katsoa pitkästä aikaa animaatiota, joka ei pelkää pelästyttää kohdeyleisöään pikkuriikkisen verran. ixin mukaan sarja sopii kaikenikäisille, mutta itse epäilen menon yltyvän välillä turhan jännäksi kaikkein pienimmille katsojille. Markus Rojola THE CUPHEAD SHOW – 1. Joka jakso sai aikaan vähintään yhdet räkänaurut. Uusitalo ja Varis pelaavat hienosti yhteen, eikä sivurooleistakaan heikkoja lenkkejä löydy. Mukana ei ole esimerkiksi tuhkakupista esiin pomppaavaa ilkeää sikaria ja tätä suojelevia syöpäkäärölepakoita. Net. Lohkaisuja mukitolkulla Audiovisuaalisesti sarjassa ei ole juurikaan moitteen sijaa. Eikä näiltä pojilta pulmia puutu. Toisinaan seuraukset ovat vakavampia. Toivottavasti kakkoskausi tulee pian. ixillä ajateltiin samoin, sillä striimauspalvelu julkaisi helmikuussa peliin perustuvan 12-osaisen animaatiosarjan. Pieni ilkikurisuus ja vanhat – mutta heidän silmissään upouudet – troopit purevat yhä. TV-sarjassa Cuphead kuitenkin onnistuu säilyttämään sielun Mugmanin puuttuessa peliin. Kun itse keskityin ihailemaan kuvavirtaa, tenaviin vetosi voimakkaimmin absurdi huumori. S yksyllä 2017 julkaistua räiskintätasohyppely Cupheadiä (Pelit 11/2017, 85 p.) ylistettiin 1930-luvun piirroselokuviin perustuvasta animaatiotyylistä, tarttuvista musiikeista sekä huippuun hiotusta pelattavuudesta. ix Sarjan luojat: Chad Moldenhauer, Jared Moldenhauer, David Wasson Rooleissa: Tru Valentino / Tuomas Uusitalo, Frank Todaro / Juha Varis, Joe Hanna / Antti Pääkkönen, Luke Millington Drake / Kris Gummerus Ikäraja: 7 Uusitalo) toimii päähänpistojensa varassa. Samalla tyylillä toteutettu nasta piirretty olisi kelvannut. Katson piirretyt mieluiten alkuperäisellä ääniraidalla, mutta lapsiperheessä se ei ole aina mahdollista. Mikä vika Kuppipäässä ja Mukimiehessä muka on. Sattumalta samana päivänä molemmilta kaksosiltani irtosi hampaat, joten samaistumispintaa löytyy. Ilmeisesti Net. Sarjan ja pelin tarinoilla on joitain yhteisiä piirteitä. Jeeki 7-v: Oli aika hyvä, paitsi jäi liian jännään kohtaan. Vastaus on kyllä, koska sarja ei tyydy toistamaan pelin tapahtumia, vaan kertoo oman tarinansa. Ego Plumin säveltämä jazzahtava ragtime-henkinen musiikki sopii hienosti yhteen animaatiotyylin kanssa. Vihtahousu palaakin punomaan juoniaan pitkin kautta. Pian Cuphead on sielunsa velkaa itse Pirulle ( Luke Millington Drake / Kris Gummerus) eikä vanhalla kehnolla ole tapana unohtaa moisia velkoja. Saadakseen ne takaisin kaksikon oli kerättävä sielut kaikilta Mustesaarella asuvilta ketkuilta, jotka olivat onnistuneet pakenemaan paholaisen kynsistä. Parhaimmat jaksot käsittelevät Pirun juonia, mutta mukaan mahtuu myös erinomaisia yksittäistarinoita, jotka tekevät kunniaa inspiraation lähteenä toimiville animaatioille niin visuaalisesti ringissä tanssivine luurankoineen kuin temaattisestikin ovelle jätettyine vauvoineen. Maanisesta energiasta ei ole luovuttu, mutta teemat ovat peliä pehmeämpiä. Mugman ( Frank Todaro / Juha Varis) on harkitsevaisempi ja asettuu usein suojelijan rooliin kaksikon ajauduttua ongelmiin. Isoimpana tyylivirheenä voi pitää lapsille suunnatun sarjan päättämistä cli hangeriin ilman tietoa toisen kauden ilmestymisestä. Korvaamaton parivaljakko The Cuphead Show’n tähdet ovat pelin tapaan Mustesaarella asuvat omalaatuiset veljekset. Pieni tunkkaisuus ja napse olisivat sopineet kuvan kanssa paremmin yhteen. Onneksi tietokoneanimaation virheettömyys paistaa kauhtuneen . Lajityypin ja vaikeustason perusteella Cuphead oli tarkoitettu 1980-luvulla peliuransa aloittaneille aikuisille, mutta The Cuphead Show on suunnattu ensisijaisesti lapsille. Muutokseen lienee kaksi syytä. Useimmiten kepposista kärsii eniten veljesten kasvattaja Isokannu ( Joe Hanna / Antti Pääkkönen). Ainoa asia, joka häiritsi, oli vuoropuhelun kirkkaus. Suomenkielinen toteutus yllätti onneksi positiivisesti. Paria viikkoa myöhemmin jatko onneksi varmistettiin. Osaa pelaajista jyrkästi nouseva vaikeuskäyrä kiehtoi
Uncharted-pelit ovat näyttäytyneet minulle aivot nollille -toimintapläjäyksinä, joten miksipä leffakin ei voisi sellainen olla. Pääosien välinen kemia jää myös teennäiseksi ja pakotetun oloiseksi, mikä tylsyttää parhaan terän huumorista ja muista komediallisista elementeistä. Annan kuitenkin aika paljon anteeksi poskettoman finaalin ansiosta. Niitäkin toki Unchartedista löytyy, kuten Moncadan charmantteja patriarkkoja esittävät espanjalaiset Manuel de Blas ja Antonio Banderas, joka vääntää englantia todella vahvalla aksentilla. Toimintavai puzzlepeli Sankarit kohtaavat matkallaan kourallisen pelimäisen selkeitä, mutta samalla kryptisiä avainja karttapulmia. Eräänä iltana baariin saapuu Sully ( Mark Wahlberg), joka tarjoaa huomattavasti isompaa saalista ja tietoa Nathanin kadonneesta veljestä. Tom Hollandin näyttelemä Nathan Drake on liian ruipelo ja vauvanaamainen kaveri, vaikka papua toki Hollandinkin hauiksesta löytyy. Nuori Nathan on taitava baarimikko ja taskuvaras, joka nyysii asiakkaiden ylimääräiset helyt omiin taskuihinsa, eikä kadu tekosiaan. Tom Holland ei juuri näytä Nathan Drakelta. Parivaljakko etenee nopeasti New Yorkin huutokaupan kautta Espanjaan ja vielä kauemmas Moncadan kovaotteiset roistot vanavedessään. Uncharted: Drake’s Fortunen roistoissa on sankareita enemmän munaa. Sullyn kiikarissa on vuosisatoja sitten kadonnut valtava kulta-aarre, jonka miehistö kätki retken rahoittaneelta Moncadan perheeltä. Myönnän, että Uncharted sai minulta vähän kiva käydä taas pitkästä aikaa leffassa -bonusta koronaeristyksen jälkeen. Pelielokuvana se ei tietenkään ole mitään suurta (tai edes pienempää) elokuvataidetta, enkä sellaista odottanutkaan. 63 159363_.indd 63 31.3.2022 17.51.47. Ja peukut ylös sille, että roistot eivät aina ole kurttuisia ukkoja. *Spoiler Alert loppukappaleen ajaksi* Pakko myöntää, että en odottanut lentäviä merirosvolaivoja, joiden keinuvilla kansilla taistellaan valtauskoukuilla, miekoilla ja tykillä lipun hinta tuli (melkein) katettua tällä. En kuitenkaan vaadi käyttämääni kahta tuntia takaisin, ja peleistä tietämätön seuralaiseni viihtyi kohelluksen parissa. No, minut on aina ollut helppo pitää tyytyväisenä pelkällä vauhdikkaalla toiminnalla, jota Uncharted: Drake’s Fortunessa piisaa. Leffan pahikset on valittu selvästi paremmin kuin hyvikset. Olisivatko satoja vuosia wanhat puulaivat kestäneet moista retuuttamista oikeasti. Rosvot merellä Avainroolien esittäjät ovat peleissä nähtyihin hahmoihin verrattuna turhan nuorekkaita, vaikka leffa onkin hahmojen syntystoori. Leffa on elämysrata ja sellaisia pelitkin ovat Unchartedilla ei ole koskaan ollut mitään syvällistä tarkoitusta, tai sitten missasin sen. No, ei Uncharted-pelejäkään ole ikinä varsinaisesti tunnettu vaikeista pulmista. Nathan muun muassa putoaa lentokoneesta ilman laskuvarjoa ja roikkuu erilaisissa vaarallisissa paikoissa. Elokuva tosin leikkaa tunnelmointia tukevat suvannot turhan tehokkaasti pois. Mikä sitten oikeastaan on Unchartedin ”sielu” ja onko se ymmärretty. Olen selvästi metakriitikoita suopeampi, mutta nettikeskiarvojen perusteella kansa on pitänyt elokuvasta kriitikoita enemmän. Leffassa Nathan ”piraatin perillinen” Draken ( Tom Holland) hahmo asemoidaan erilaiseksi kuin peleissä. Naughty Dogin kehittämät Uncharted-toimintaseikkailut ovat suhteellisen elokuvamaisia elämysratoja. Ohjaaja Ruben Fleischer on tulkinnut Uncharted-teeman tarkoittavan lähes tauotonta toimintaa, missä sankarit joutuvat erilaisiin villeihin ja semisti peleistä tuttuihin tilanteisiin. Nathan kiipeilee ketterän parkourmaisesti, ja tappeluissa hän käyttää kaikenlaisia kikka kakkosia, sillä Hollandin esittäLENTÄVÄ ESPANJALAINEN mä Nathan ei ole yhtä skrode kaveri kuin pelisankari. Etsitään kultaisille avaimille sopivat lukot jostain päin maailmaa -karttapasslet ratkesivat sankareilta epäilyttävän nopeasti. Etenkin Sullyn rooliin olisi tarvittu vähän setämäisempi dadbod-tyyppi. Yhtenä esikuvana peleille on ilmiselvästi ollut Indiana Jones, joten ennakkoasenteeni elokuvaan oli paska Indiana Jones -klooni. Petri Heikkinen UNCHARTED: DRAKE’S FORTUNE Nathan Drake ja kumppanit pistävät historiallisia arvoesineitä säpäleiksi, mutta ainakaan he eivät väitä olevansa arkeologeja. Tuskin edes tuurilla, mutta realismin ei ennenkään ole annettu häiritä leffatoimintaa. A lusta asti olen veikannut, että Uncharted-toimintapelisarja päätyy leffaksi. Tykkäsin etenkin kovankauniista ja coolista Tati Gabriellesta, jonka näyttelemä Braddock on palkattu Moncadojen turvahenkilöksi ja salamurhaajaksi. Uncharted: Drake’s Fortune -toimintaseikkailu(!) on viihdyttävä toimintapläjäys sanan varsinaisessa merkityksessä ja sellaisena toimiva. Espanjassa tiimi täydentyy Chloe Frazerilla (Sophia Ali), mutta poppoo ei oikein luota toisiinsa. Mark Wahlberg on veijarimaisen Sullyn rooliin turhan kivikasvoinen heppu
Haaveilin heti alkuun eri profiilien välisistä enkkalistoista, mutta niitä ei kuitenkaan näy edes siihen soveltuvissa peleissä. Stranger Things 3: The Game on isometrinen toimintaseikkailu ja Stranger Things: 1984 kääntää kuvakulman astetta retrommin ylös. En ole Stranger Thingsiä (toistaiseksi) seurannut, joten nämä eivät ennakkoon hirveästi sykähdyttäneet. Taiteellisen otteen jälkeen kiinnostuin fantasiamaailmaan sijoittuvasta Arcanium: Rise of Akhan -korttitaktikoinnista, jossa liikutaan heksakartalla ja taistelut hoidetaan vuoropohjaisilla kolmen hahmokaistan korttitaisteluilla – kaikki hyökkäykset ja muut peliliikkeet, paitsi kaistan vaihto vaativat kortteja. Omaperäinen Teeter (Up) on tyylikästä ja nokkelaa 2D-tasapainoilua, jossa tasaisen laudan päällä pyörivä pallo yritetään saada ylös maalikoloon. Ensimmäisenä ylläripyllärinä Netflixin pelejä ei kuitenkaan striimata, vaan ne asennetaan Androidilla normaalisti Google Play -sovelluskaupan kautta, jonne Neflixin äppi pelimainoksistaan ohjaa. Meno on vauhdikasta, radat ovat komeita ja ralliautot lisensoituja, mutta kunnon koukku puuttuu. Jokaisella normaalisti käytössä olevalla profiililla voi ladata ja käyttää Netflixin pelejä. Fysiikka säilyy, mutta teemoilla ja mittakaavoilla leikitellään estottomasti. Arcaniumin matsit ovat erilaisine osumaja suojavaikutuksineen varsin fiksuja, eikä niitä läpäistä kortteja sokkona nakkelemalla. (Teeter (Up)). distelmää koriin. Juomat! Juomat! O len kutsunut pelistriimauspalveluita pelien netflixeiksi, mutta mitäs nyt, kun myös Netflix pyrkii pelien netflixiksi. Jälki on laadukasta ja viimeisteltyä, mutta noin muuten kloonipelit eivät hirveän pitkälle jaksaneet kiinnostaa. Petri Heikkinen Vapiskaa pelitilauspalvelut! Netflix ottaa osaa bileisiin, ja sillä on omat juonet... Jo esittelyn perusteella kiinnostavimmat pelit olivat sitä kokeilukierroksen jälkeenkin. Semisti normaaleista radoista edetään ihmeellisten häkkyröiden kautta jopa Maan sisäleikkausviipaleisiin puttaamaan. Matkalla varotaan muun muassa erikokoisia pääkallokoloja ja laudan liikkeitä estäviä tappeja. Looginen fysiikka ja kauniit kentät nostavat puttailun Netflix-annin kärkikaartiin. Minigolfia atomin ytimessä (Wonderputt Forever). Pelien Netflix Firman omia brändejä hyödynnetään kahdessa Stranger Things -pelissä, jotka ratsastavat ulkoisesti ysärin SNES-nostalgialla. Laukaus antaa pyörivälle pyssypallolle boostin johonkin suuntaan. Ensimmäisenä latasin setin fiksuimman näköiset pelit. Pelit ovat teoriassa ilmaisia, mutta ne vaativat maksullisen Netflix-tilin. Kevyehköstä aloituksesta huolimatta Netflix saattaa hyvinkin olla vuoden parin sisään merkittävä tekijä mobiilipeliympyröissä, sillä pelejä tuli jo testin aikana muutama lisää. Saman Frosty Pop -kehittäjän Shooting Hoopsissa pomputellaan kahdella eri yhden sormen metodilla pallon ja pyssyn yhNETFLIXIN PELILIIKE Netflix Testattu: Android Saatavilla: iOS Muuta: Pelaaminen vaatii Netflix-tilauksen. Ajaminen on liian helppoa, mikä tuo kaahaamiseen aivottoman grindauksen ikävän sivumaun: kisapalkintoina on kortteja, joilla avataan uusia autoja ja päivityksiä. Laudan reunoja nostetaan vapaaseen tahtiin ylöspäin, mikä laittaa pallon vierimään. 64 158400_.indd 64 31.3.2022 18.17.03. En harrasta mobiilissa pitkäjänteisiä sessioita vaativia pelejä, joten näistä vain Teeter (Up), Shooting Hoops ja ehkä Wonderputt Forever ja/tai Arcanium jäävät pidemmäksi aikaa luuriini. Netflixin tilausmaksuun sisältyy myös laajeneva joukko mobiilipelejä. Näyttävää, mutta sielutonta menoa ja kookas lataus, ei jatkoon. Wonderputt Forever on visuaalisesti komeaa ja jollain tasolla jopa juonellista minigolfia todella oudoissa ja vaihtelevissa paikoissa. Pallo putoaa koloon vasta, kun se on kokonaan sen päällä. Saapa nähdä, mitä kauppa-alustojen omistajat pidemmän päälle moisesta strategiasta tykkäävät, joutuuko Netflix perustamaan oman pelikaupan. Ratkaisun miellyttävänä bonuksena peleissä ei ole mainoksia, eivätkä ne edes kerjää lisää rahaa, vaikka esimerkiksi Asphaltissa on loottiboksisysteemin jäänteet. Muutaman erikoisuuden rinnalle alkuvaiheen pelivalikoimaan on selkeästi pyritty tuottamaan jotain kaikkiin suosittuihin mobiiligenreihin. Frosty Popin toimintapulmailut ovat simppeliä ja addiktiivista hupia. NETFLIXIN PELIT Nuolet näyttävät, ketä vastaan viholliset omalla vuorollaan hyökkäävät (Arcanium). 1984 on selvästi napakampi, viihdyttävämpi ja mukavamman näköinen kokonaisuus. Jo puoli vuosikymmentä sitten Gameloftin julkaisema Asphalt Xtreme täyttää pakollisen kilpa-ajolokeron. Netflixin pelit tavallaan kiertävät tyypillisen pelikauppahinnoittelun. Asennuksen jälkeen peliin kirjaudutaan automaattisesti luurin Netflix-tunnuksilla ja valitaan profiili samaan tapaan kuin ohjelmia striimatessa. Knittens on pakollinen match-3-peli lankakerillä ja söpöillä kissanpennuilla, Bowling Ballers on 3D-runneri keilailuteemalla ja Hextech Mayhem: A League of Legends Story on Arcane-teemainen 2D-rytmirunneri
Suomalaiset ovat jo ajat sitten muuttaneet maalta kaupunkeihin ja vain kesälomilla sinne palataan. Mutta toisin käy, ja yhtenä syynä siihen on se, että kyseinen talo sattuu sijaitsemaan Harvilan talon naapurissa. Hevosjumala, josta kirja on saanut nimensä, ei kuitenkaan ole puhtaasti kalevalaista kansanperinnettä, vaan aikoinaan jo Homeros kertoi hevospäisestä jumalasta Iliaassaan. Rumuuden ylistys Jos ei ole tarina kaunis, ei sitä ole kirjan kuvallinen puolikaan. Toisessa tarinassa (Lasiarkku) palataan askel ajassa taaksepäin, ja siinä nuoripari suunnittelee muuttoa maalle ja on remontoimassa vanhaa rappiolle päässyttä Klemetin taloa. Paljastuu mystiikkaa, okkultismia, veriuhreja – suomalaisilla salomaillahan näitä harrastetaan. Lisäksi mustat, karkeat piirrokset on väritetty väreistä rumimmilla: myrkyn vihreällä, paskan ruskealla ja ankean harmaalla. Kirveen kanssa. Ja synkän tyylikkyyden kruunaa mustaakin mustempi kansi, jossa komeilee tyylitelty hevosen pääkallo ja rohkeasti pronssivärillä kirjoitettu kirjan nimi. Like kustansi Kalevalan kakkososan (Sampo, 2020) ja jatkaa nyt Makkosen itsensä kirjoittamalla ja kuvittamalla Hevosjumala-kauhusarjakuvalla. Juuret syvällä Kauas kalevalaisista maisemista ja ajatuksista ei Makkonen ole uutuudessaankaan päässyt. Yhtään positiivisia tunteita nostattavaa kuvaa ei kirjasta löydy. Vuonna 2007 hän voitti Sarjakuvantekijät ry.:n järjestämän Sarjis-kilpailun fantasiasarjallaan Pelastus ja anteeksianto, teki sen jälkeen pitkään MAALLA ON KAMALAA töitä amerikkalaisille kustantajille (muun muassa sellaiset sarjat kuin Deadworld ja Hatter M.) ja palasi muutama vuosi sitten ryminällä Suomen sarjakuvamarkkinoille Otavan kustantamalla komealla sarjakuva-Kalevalallaan. S ami Makkosen persoonallinen piirrin on jo useamman vuoden ajan repinyt ja raastanut tajuntaamme synkillä sarjakuvilla. 65 159521_.indd 65 31.3.2022 17.54.40. Makkosen piirroksissa maaseutu ja sen ihmiset näyttäytyvät todella rujoina ja rumina. Tai kauhutarinoissa. Kun vielä kirjan kaikki sivutkin näyttävät tahrituilta ja sotkuisilta, on pieni ihme, että lopputulema on suorastaan kauhistuttavan tyylikäs. Jopa raskaana oleva nuori maallemuuttajaäiti näyttää lähinnä kärsivältä. Kolmas kertomus (Tahvanus) sijoittuukin sitten aikajanalla sinne aivan tarinan alkuun, minkä myötä tarinaa raavitaan kerros kerrokselta lisää esiin. Hevosjumala-kirja koostuu kolmesta tarinasta, jotka tapahtuvat jossain päin metsäistä Suomea. Metsät ovat yhtä ryteikköä, rakennukset ränsistyneitä ja ihmiset kuin kirveellä veistettyjä. Hyvin Hevosjumala silti istuu suomalaiseenkin sielunmaisemaan. Ensimmäinen tarina (nimeltään Aatos) alkaa jouluisella hiihtoretkellä, jossa nuorten miesten porukka eksyy korpeen, löytää pelastuksen ja paljon muutakin Harvila-nimisestä talosta. Mutta kun tulee syksy ja talvi – pimeys, synkkyys ja karmeat kelit – maalle mennään enää vain ajatuksissa. Huh, hienoa! Sami Makkonen: Hevosjumala, Like 2022, 162 sivua, hinta noin 25 euroa Wallu RUUDUN TAKAA JUDGE PELIT Sen verran ankea tunnelma tässä joulupöydässä on, että Sami Makkosta en välttämättä heti pyytäisi piirtämään ensi jouluksi uusia joulupostimerkkejä tai -kortteja. Siellä korpien keskellä elää vielä luja usko metsänpeittoon ja muinaisiin jumaliin
HUHTIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 TOUKOKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 KESÄKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 ASHIN JA SPOCKIN PALUU Kulttisarjoihin ja -leffoihin perustuvat videopelit ovat kevään yllätyshittejä. Virallinen peli on kovaa kamaa, jos siihen tarttuu edes osa lähdemateriaalin asenteesta. TULOSSA Evil Dead: The Game (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Kulttileffan ja -näyttelijän arvonimiä jaetaan nykyään kevyin perustein, mutta Evil Dead ja Bruce Campbell ansaitsevat ne. Warhammer 40,000: Chaos Gate Daemonhunters (PC) Melkein neljännesvuosisadan ikäisen taktiikkaklassikon reboottauksessa avaruusmariinien Grey Knight -eliittijaosto taistelee Nurglen mutantteja ja Death Guard -kaaosmariineja vastaan, sillä Kaaoksen voimien tavoitteena on levittää ällöttävä The Bloom -rutto ympäri galaksia. Kuuluisan katutappelijan jatko-osan ohella firma on julkaissut useita mielenkiintoisia mätkintöjä, jotka nyt paketoidaan yhteen nettimatsien ja saavutusten tukemaan kokoelmaan. 10.6. 66 158624_.indd 66 31.3.2022 17.58.09. Capcom Fighting Collection (PC, PS4, Xbox One, Switch) Capcom käytännössä loi nykymuotoisten kaksintaistelumätkintöjen genren Street Fighter II:lla. Vuoropohjaisten taistelujen animaatioissa ei säästellä verta, limaa ja suolenpätkiä, kun erilaiset kanuunat, sahat ja energiamiekat ruhjovat vastustajia. Tervetuloa Hyper Street Fighter II, viisi Darkstalkers-sarjan edustajaa, Cyberbots, Red Earthin konsolidebyytti ja Super Puzzle Fighter II Turbo. 24.6. Ash Williamsin ja kumppanien co-op-tiimi kurmottaa deaditeja ja kandarialaisia demoneja legendaaristen leffojen ja Starzin sarjan maisemissa. Dramaattisesti animoidut supervedot iskevät meteorin lailla, ja ne palkitaan kahdella maalilla per laaki. Panssaroituneet pelaajat turvautuvat kentällä monenlaisiin supervoimiin ja -laukauksiin. Mario Strikers: Battle League Football (Switch) Mario kohtaa Speedballin. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 11. 13.5. Nettimatseja tietysti tuetaan, mutta paikallinen kahdeksan pelaajan moninpeli samalla koneella ei ole ihan jokapäiväinen tapaus. TOUKOKUUTA 5.5. Marion 5 vastaan 5 -futiksessa on vain yksi sääntö: tee maali
29.4. 67 158624_.indd 67 31.3.2022 17.58.17. Nintendo Switch Sports (Switch) Wiin liikehoopoilu sopi parhaiten urheilutyyppisiin peleihin, vaikka vähän sinnepäin huiskiminen yleensä riitti. Tutun Inkopoliksen sijaan 4 vs 4 -splättäysmiljöinä toimivat Splatlandsin kentät. Joy-Conien rannelenkit laitetaan koetukselle futiksen, lentopallon, keilailun, tenniksen, sulkapallon ja chambara-pehmomiekkailun leikkisissä versioissa. Switch Sportsissakin ajoitus on tarkkaa liikettä tärkeämpää. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 21.4. Keväällä Star Trek: Resurgence (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Star Trek on vaikea pala pelimaailmalle, sillä siinä on vähän kaikkea, eikä vähiten keskustelua. Dramatic Labsin ex-Telltale-poppoo taitaa nimenomaan keskustelun jalon taidon, joten trekkerifiilis on Resurgencessa vahva. MotoGP 22 (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Tulevan kauden ohella Milestonen kilpamotskarieepos kääntää katseen vahvasti menneisyyteen. Juonellisen yksinpelin ohella tahkotaan myös co-op-otteluita. 1 vs 1ja 2 vs 2 -ottelut onnistuvat samalta koneelta ja netin välityksellä. Pikkuprätkistä alkavan uran ja nettimoninpelin vaatimia ajotaitoja hiotaan MotoGP-akatemiassa, joten menestys ei jää kiinni ainakaan opastuksen puutteesta. Ja, tadaa, Resurgencessa nähdään Spock! Kesällä Splatoon 3 (Switch) Sota on rauhaa ja taotaan pyssyt maaliruiskuiksi! Splatoonissa maalittaminen on sallittua, sillä kaikki aseet ampuvat tai räjäyttävät oman tiimin väristä maalia ja vastustavan joukkueen jäsenten ohella maalina on maasto – tarkimpien ampujien sijaan tehokkaimmat maalarit voittavat erän. Keskusteluja tuetaan monenlaisella toiminnalla, kuten Star Trek -leffoissa ikään, joista puheen ollen tarina sijoittuu TNG-rainojen jälkeiseen aikaan vuoteen 2380. Yli 20 radan ja 70 ”historiallisen” kuskin lisäksi nähdään Nine Season 2009 -moodi, jossa käydään läpi lajilegendojen täplittämän kauden 2009 kilpailut erilaisina haasteina
N e b u lo u s . E ld e n R in g 4/2 02 2 KUKISTA PAHAT . 7 ,90 158618_.indd 1 1.4.2022 23.03.43. PARATIISI BENSALENKKAREILLE GRAN TURISMO 7 AVARUUSTAISTELU KUIN EXPANSESSA NEBULOUS: FLEET COMMAND SOTAA ERI KULMASTA TUNTEMATTOMAT TAPPIOT PIKSELIT IHMISYYDEN ASIALLA TESTISSÄ UUSI KOTIMIKRO AMIGA A500 MINI NOPEASTI MUTTA OSUMATTA: ENNÄTYSJAHTI SOULSBORNEISSA FANTASIAPELIEN HUIPPU ELDEN RING PYSÄYTÄ KAAOS G ra n T u ris m o 7