Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
M o n st e r H u n te r W ild s . 13,90 € MAAN YLISET JA ALISET 180777_.indd 1 180777_.indd 1 26.3.2025 11.22.21 26.3.2025 11.22.21. R e tu rn to M o ria 4/2 02 5 Huhtikuu 2025 . TAPPAJAT ISKEVÄT BUSHIDOSTA ASSASSIN’S CREED SHADOWS TIKUSTA ASIAA TEENAGE MUTANT NINJA TURTLES: SPLINTERED FATE PUHDASTA MITHRILIÄ THE LORD OF THE RINGS: RETURN TO MORIA ONNEA KYMMENVUOTIAILLE! XENOBLADE CHRONICLES X DEFINITIVE EDITION ELITE DANGEROUS HIRVIÖHULLUUS VALLOITTI MAAILMAN MONSTER HUNTER WILDS ERIKOISJOUKOT: DELTA FORCE SIX DAYS IN FALLUJAH DAGGER DIRECTIVE READY OR NOT A ss a ss in ’s C re e d S h a d o w s
www.fokusmediatilaus.. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. nen Suunnittelija: Sanna Kangas Avustajat: Antti Eronen, Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 18 22 14 Ajassa 5 Pääkirjoitus: Herää pahvi! Tuukka Grönholm 6 Pelit ohjelmoi ja nikkaroi: Stratogun Juho Kuorikoski 8 Elite: Dangerous 10 vuotta Marko Mäkinen 13 Nnirvi: Yharnam nam nam! Nnirvi 64 Ruudun takaa Wallu 65 Kino: Taru Lisenssien Herrasta: Kaksi kornia Nnirvi 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 14 Monster Hunter Wilds Juho Penttilä & Jnirvi 18 Assassin’s Creed Shadows Markus Rojola 21 Lorn’s Lure Ville Harteela 22 The Lord of the Rings: Return to Moria Nnirvi 25 Sniper Elite: Resistance Iikka Kivi 26 Delta Force Marko Mäkinen 29 Six Days in Fallujah & Dagger Directive Nnirvi 32 Ready or Not: Home Invasion & Dark Waters Markus Rojola 34 Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii Johannes Valkola 36 Donkey Kong Country Returns HD Petri Heikkinen 38 Xenoblade Chronicles X De. /pelit Kaupallinen johtaja Ilmari Piela PAINOPAIKKA Poligr?. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. nitive Edition Ville Wikström 2 180778_.indd 2 180778_.indd 2 26.3.2025 11.42.58 26.3.2025 11.42.58. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. jas grupa M?kusala, Riika, Latvia Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Graa. /asiakaspalvelu 349 numero 34. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.
8 26 6 Elite: Dangerous 10 vuotta Pelit ohjelmoi ja nikkaroi: Stratogun 42 Fantasian Neo Dimension Juha Kuosmanen 45 Teenage Mutant Ninja Turtles: Splintered Fate ja Junkyard Jam -DLC Markus Rojola 48 Death of the Reprobate Juho Kuorikoski 50 The Last Flame Tuukka Grönholm 52 Against The Storm Tuukka Grönholm 54 Beyond Citadel Pekko Pistokoski 56 Two Point Museum Toni Hilden 59 Mindcop Markus Rojola 60 Twilight Struggle Risto Karinkanta 63 Headquarters: World War 2 – Ardennes -DLC Juha-Pekka Viljanen Teemat Hirviöt pitää tuhota! 13 Nnirvi: Yharnam nam nam! Nnirvi 14 Monster Hunter Wilds Juho Penttilä & Jnirvi Sotaa tähtäimen ja kartan takaa 26 Delta Force Marko Mäkinen 29 Six Days in Fallujah & Dagger Directive Nnirvi 32 Ready or Not: Home Invasion & Dark Waters Markus Rojola 60 Twilight Struggle Risto Karinkanta 63 Headquarters: World War 2 – Ardennes -DLC Juha-Pekka Viljanen Tiefer, tiefer! 21 Lorn’s Lure Ville Harteela 22 The Lord of the Rings: Return to Moria Nnirvi 3 180778_.indd 3 180778_.indd 3 26.3.2025 11.43.08 26.3.2025 11.43.08
Steamissa voi olla kannen tilalla pelkkä pelin logo, sillä pelikauppojen hyllypaikan ovat korvanneet digikauppojen etusivut. Kyttäsin pitkään Keltainen pörssi -lehteä ysärillä, mutta eivät ne sinne koskaan ilmestyneet. Tuurilla King of Dragon Pass -pelipaketti kerää hyllyssä muutakin kuin pölyä. PÄÄKIRJOITUS K un tekee töitä samojen tyyppien kanssa, kuule liian harvoin uusia juttuja. Valitettavasti Youtuben ja Twitchin valtakaudella pelintekijät keskittyvät vaakakuviin, joiden dynamiikka ei yleensä toimi lehden kannen pystykuvassa. Koska äitini oli museossa töissä, säästin lapsena kaikki pelien ja laitteiden pahvikotelot. Sydämeni valtiatar on harvoin ollut yhtä väärässä kuin Nintendo Lab Toy -pahvilelupelien aikaan, kun valitti muksujen kanssa kokoamieni pahvisen pianon, virvelin ja robottiasun pilaavan olohuoneen tunnelman. Digimyynnin valtakaudella pelille ei välttämättä enää edes tehdä varsinaista kansikuvaa. Varmuuden vuoksi mainittakoon, että tämä ei ole tekoälyversio. Pahvin suuruuden päivät osuvat 80ja 90-luvulle, jolloin niistä tehtiin toinen toistaan komeampia pelilaatikoita kansikuvineen. Pelimaailmassa pahvilla ei edes ole tulevaisuutta, on vain loistava menneisyys. Jos lautapelejä ei lasketa, pelihyllyssäni on yksi ainoa pelipaketti manuaalia myöten. Nykyään nettiyhteys lasketaan ihmisten välttämättömyyshyödykkeisiin. Koska kokoelmani on pelkkä haava sielussa, en koskaan innostunut keräilemään pelejä vaan olen laittanut ne aina kiertoon. Ensialkuun ajattelin, että vastaiskuna editoin tekoälytekstin pääkirjoitukseksi, mutta huomasin heti, että juttu oli vain runko ilman ajatusta. C64-koneeni oli siistissä pakkauksessa, NES samoin, Sega SC-3000 ja Atari 2600 useamman mintin pelikotelon voimin. Ainoa konkreettinen kohta tekstissä oli, kuinka tekoäly visioi pahville hienoa tulevaisuutta, mutta ei perustellut väitettään mitenkään, ei edes ilmeisellä nettikaupan kasvulla. Olen laittanut King of Dragon Passin säästöön, koska peliä ei koskaan painettu miljoonia kappaleita, se on aito kulttiklassikko (termiä käytetään liian usein) ja sijoittuu vielä RuneQuest-roolipelin maailmaan, joten pelistä on teoriassa kiinnostunut useamman aiheen keräilijä. Jokainen museonäyttely nimittäin alkoi sillä, että jostain yritettiin haalia tuotteiden alkuperäispakkauksia. Jos sinne ei mahdu, kuvallakaan ei ole väliä. 5 180780_.indd 5 180780_.indd 5 26.3.2025 15.42.47 26.3.2025 15.42.47. Digikaupan painoarvo näkyy eniten siinä, että nykyään Sonyn julkaisulupaa edeltävässä vaatimuslistassa ei juuri puututa siihen, miten pelikontrollit hoidetaan tai kuinka monta slottia pelin tallennus muistikortilta vie, vaan Sony ohjeistaa, millaisia kuvia ja videoita, kuvakokoja ja formaatteja PSN Storeen tarvitaan. Minulla ei silti ole massiivista retropelikokoelmaa, koska opiskeluaikaan koko setti varastettiin vanhempieni verkkokellarista. PELIT 30 VUOTTA SITTEN Pelit-lehdessä 3/1995 neuvottiin, kuinka päästään surffaamaan tiedon valtateille ennen kuin nettiselaimet olivat arkea. Pelihistoriani oli taatusti minulle arvokkaampi kuin muille. Odotan vain, että ysärin lapset kasvavat viidenkympin huitteille ja yrittävät ostaa takaisin nuoruuttaan. Kaikkien aikojen suosikkini taitaa olla Ultima Underworldin luolastoon laskeutuva barbaari tai AD&D-roolipelikirjojen kannet, joiden mielikuvitusta ruokkivat kuvat saivat HERÄÄ PAHVI aikanaan innostumaan koko jutusta. Kansikuville on minulle edelleen merkitystä, koska Pelit-lehti käyttää juuri pelien kansikuvia omissa kansissaan. Nikon vakiovitsinä on ehdottaa pääkirjoituksen aiheeksi pahvilaatikoita. Nyt hän jopa kirjoitti tekoälyllä sellaisen. Todellisuudessa sitä häiritsi vain leikistä pois jättäytynyt jästi. Hän oli viisaudella sanonut, että niiden arvo ymmärretään vasta siinä vaiheessa, kun kaikki laatikot ovat joko roskiksessa tai kuluneet puhki. Ärsyttävästi vielä aikaan, jolloin retroboomi ei ollut nostanut kasaripelien arvoa vaan kokoelma todennäköisesti dumpattiin jonnekin puskaan tai myytiin liian halvalla kirpparilla. Teksti oli nopeasti valmis mutta umpitylsä. VR-lasien nykyisen tulemisen ensiaallossa pahvirillien ja puhelimen yhdistelmä oli kustannustehokkain tapa päästä virtuaalitodellisuuteen
Tällaisessa pelissä kaikki rakentui kertoimien varaan: kuinka nopeasti vihollisia ilmestyy ja miten tätä kiihdytetään, kun pelaaja nousee kokemustasoissa. Peli on raudanluja taidonnäyte modernista arcaderymistelystä, ja se on kestänyt hienosti myös aikaa. Suoriutumisen ja epäonnistumisten pitää aina olla itsestä kiinni, sillä epäreiluus tappaa välittömästi kiinnostuksen. Eräässä Hyperin kentässä Star Trek -kapteeni kinastelevat arcade-kaapin äärellä, missä pyörii tosi yksinkertainen hatunnostoversio Super Stardustista. OPERAATIO OVERKILL STRATOGUN Olen vuosien aikana ehtinyt oppia yhtä sun toista pelikehityksestä ja nyt päätin rakennella pelin koodipohjan alusta asti itse sen sijaan, että olisi käyttänyt erilaisia Unityn lisäosia. Tässä alkupelissä toimii kertoradalla liikkuminen ja ammuskelu, joten jatkokehityksessä kaikkea vain lisättiin enemmän. Mielestäni onnistuin tässä varsin hyvin. Millaisia elementtejä voisi lisätä niin, että kovatahtinen arcade-runko hyötyisi niistä. Perusasiat haltuun Varsinainen pelirunko oli kasassa suhteellisen vikkelään. Kuorikoski on myös Pelit-lehden vakituinen avustaja, mikä lehden riippuvuutena mainittakoon. Hyperdrive Innin valmistuttua näitä alkoi tihkua jo korvista ulos, joten halusin kokeilla jotain aivan muuta. Päätin ympätä mukaan kokemustasot. Olen varsin ylpeä lopputuloksesta, sillä sain paskarreltua kasaan melko optimoitua koodia. Integroituja näytönohjaimia ei tueta, mutta Wikström-tason rautaa ei pelaamiseen tarvita. Kyky & suorituskyky Stratogun sai alkunsa kevyenä välipalaprojektina, kun Hyperdrive Innin viimeistelyn rinnalle oli pakko saada jotain sellaista, joka pitäisi minut järjissään loputtomalta tuntuvan debuggauksen aikana. Globaali pistetilasto oli toinen tärkeä tekijä. Perusjuttujen valmistuttua aloin miettiä, millainen voisi olla Super Stardust HD:n jatko-osa. 6 181222_.indd 6 181222_.indd 6 26.3.2025 14.14.19 26.3.2025 14.14.19. Se on ikisuosikkini PS3:n pelikatalogista, oikeastaan ainoa syy sille, miksi Sonyn kaasugrilli asuu edelleen viihdehuoneeni telkkarin alla. Stardust on istunut innovaationsa päällä vuodesta 2007 lähtien. Vaikka Stardust on portattu myös nelospleikkarille, varsinaista jatko-osaa ei Tähtipölylle ole tehty. Systeemi toimii varsin hyvin ja kannustaa jatkamaan, sillä jokainen pyrähdys punaisen planeetan kiertolaisena tekee pelaajasta astetta tappavamman. Olen ehtinyt tehdä melkoisen ripakopallisen erinäisiä tarinavetoisia pelituotoksia kuluneen kymmenen vuoden aikana. R akastan Housemarquen Super Stardust HD:tä. Tilanteeseen oli saatava muutos. Halusin, että omaa suoritustaan voi peilata muita vastaan, sillä tämä luo tehokkaan koukun räimeen jatkamiselle. Temppuradan laatimisen perussäännöt ovat aivan toisenlaiset verrattuna seikkailupeleihin, joissa labrahiirisokkelo laaditaan alusta loppuun käsipelillä, ja isoin juttu vaiToiminnan käydessä kiihkeimmillään ruutu täyttyy tulesta ja tappurasta. Pisteet muutetaan kuoleman jälkeen expaksi, ja uudet tasot avaavat aluksia, aseita ja perkkejä. Olen ihmetellyt pitkään, miksi kukaan ei ole kopioinut tätä kiertoradalle vietyä Asteroidsia. Lopputuloksena syntyi Stratogun, kevyillä roguelite-vaikutteilla marinoitu stardustlike. Kun jotain lisäsi, sen vaikutuksia kaikkeen muuhun oli vertailtava. Liike on lääke, sillä pysähtymällä paikoilleen henkirievulleen voi heittää hyvästit. Pelin arcademaisesta perusluonteesta johtuen peliohjaimen käyttö on vahvasti suositeltua, mutta Stratossa on myös toimiva hiirinäppisohjaus. Kontrolleja hinkutin ihan viimeiseen asti, sillä tällaisessa pelissä ne ovat ehdottomasti se tärkein juttu. Loppuviholliset täyttävät ruudun ja ottavat ilon irti planeetasta. Kauhun tasapaino Isoin osa kehitystyöstä kului pelin tasapainottamiseen. Miten eri asetyypit aiheuttavat vahinkoa eri vihollisiin, ja miten erilaiset vahinkokertoimet vaikuttavat tuhovoimaan lisäten sitä, mutta ei liikaa. Juho Kuorikoski PELIT PELIOHJELMOI JA -NIKKAROI Miksi tehdä vain peli, kun sille voi tehdä myös raudan, jolla sitä pelataan. Aluksen liike on tiukkaa ja responsiivista. Näin etenemistä tapahtuu, vaikka turpa soi sarjatulella, sillä kiertoradalla kuolema on tuttu vieras. Kun pelistä julkaistiin helmikuussa demo Steamin Next Festillä, huomasin seuraavana aamuna pudonneeni seitsemännelle sijalle tilastoissa. Ensimmäiset kaksi työtuntia piti käyttää oman sijoituksen petraamiseen. Keskeisimmät jutut eli liikkuminen kiertoradalla, vihollisten ilmestyminen ja pisteet toimivat muutaman viikon kehitystyön jälkeen. Punaisen rautalankaplaneetan kiertoradalle sijoitettu vauhtiräime, jossa sekunnin sadasosat ratkaisevat alistuuko kulkupeli avaruusromulle
Tällaisten kokemusten jälkeen uudelle julkaisijasafarille lähteminen ei hirveästi houkutellut, mutta pakko oli yrittää. Virtuaalitodellisuudessa kiertoratapommittelu on pirun hauskaa. Minua hirvitti, koska pelityyppi on minulle pelintekijänä täysin vieras, mutta olin äärimmäisen iloinen, kun pelaajat tajusivat, mistä oli kyse: tiukoista kontrolleista, äärivauhdikkaasta toiminnasta ja ruudun täyttävästä avaruusromusta. Arcade-raudasta VR-laseihin on pelihistoriassa pitkä matka. Kypärä päähän ja menoksi Stratogunissa yhdistyy hauskalla tavalla mennyt ja tuleva maailma. Stratogun oli monessa suhteessa täysin uudenlainen kokemus, ja se avasi silmiäni myös laajemmin pelisuunnittelulle. Mitään erityisiä taikatemppuja ei suorituskyvyn kohdalla tarvinnut tehdä. Tämän jälkeen oli helpompi hengittää, kun projekti sai rahoitusta ja samalla myös markkinoinnin, testauksen ja porttauksien kaltaiset lisäpuuhat siirtyivät harteiltani. Viimeisenä silauksena suunnittelin ja teetin kaappiin pelille sopivat tarrat, jotka paikallisen mainostoimiston yrittäjä kävi liimaamassa paikalleen. Paikallinen keittiökaappi. Seuraavaksi pakettia piti lähteä myymään. Sen yli pääsee kipuamaan paremmilla varusteilla. Hänen kauttaan sain Stratogunin päättävien tahojen silmäiltäväksi, ja muutaman viikon kuluttua vedin nimen julkaisusopimukseen. Vastaanotto oli erittäin hyvä. Työskentelen leipätyönäni asiantuntijana VR-projektien parissa, joten ideaa ei hirveästi tarvinnut minulle kaupitella, ja muutaman viikon aherruksen jälkeen Stratogun toimi VR-kakkuloilla. Se oli karvas muistutus siitä, että Kuusnelosen valtakausi on niin kaukana peruutuspeileissä, että tikkuohjauksen kaltaista perustaitoa piti kaivella pitkäaikaismuistin syvyyksistä monta iltaa. Pelistä julkaistiin helmikuun lopussa demo Steamin Next Fest -tapahtumassa. ilistä, kun itse tehtyä peliä pelaa itse tehdyllä arcade-kaapilla! Peli on aivan helvetin vaikea kahdella joystickilla. Pieni askel ihmiselle Genreloikkana Stratogun oli minulle hyppy aivan vieraalle maaperälle. Olen varovaisen optimistinen. 7 181222_.indd 7 181222_.indd 7 26.3.2025 14.14.55 26.3.2025 14.14.55. Salapoliisityö tuotti onneksi tulosta, sillä kanadalainen Pacto Tech valmistaa ohjainkortteja, jotka tunnistuvat Xbox One -ohjaimina, ja niihin voi kytkeä markkinoilla olevia arcade-tikkuja ja -painikkeita. keustasoon on se, miten pulmien logiikka kommunikoidaan pelaajille. Vasara kauniiseen käteen Koska Stratogun on arcade-peli, sain syksyllä 2024 ajatuksen, että sitä olisi pirun siistiä pelata oikealla arcade-raudalla. En ole edes huvikseni aiemmin rakennellut mitään sellaista, mikä ei olisi perustunut puhtaasti tarinaan. Kokemustasojen avaama kilke helpottaa, mutta seinä alkaa hiljalleen nousta taas pystyyn, mitä pidemmälle pelissä pääsee. Läpimurto tapahtui LinkedInin kautta, kun kirjaani haastattelemani henkilö oli tykästynyt peliin ja hän sattui toimimaan brittiläisen Numskull Gamesin tuottajana. Näistä sadasta sähköpostiin vastasi kolmisenkymmentä, vajaan parinkymmenen kanssa keskustelut jatkuivat ja viisi tarjosi sopimusta niin karmeilla ehdoilla, ettei ollut mitään järkeä lyödä puumerkkiä paperiin. Vauhtia ei tarvinnut hidastaa yhtään, ja olen erityisen ylpeä siitä, että Stratogun ei tuota lainkaan liikepahoinvointia, vaikka ruudulla tapahtuu koko ajan. Pelikokemus synnyttää orgaanista kerrontaa, jonka kirkkain esimerkki on X-COM, josta olen kirjoittanut kokonaisen kirjan. Julkaisija heitti ilmoille ajatuksen VR-tuesta. Myös tällainen arcade-rymistely tuottaa vastaavanlaista tarinallisuutta. Arcade-pelin luonnollinen elinympäristö on kaappi… Omia selviytymismahdollisuuksiaan voi prantaa paremmilla aseilla ja aluksilla. …mutta pelin vaikeustaso nousee toiselle planeetalle tikuilla ohjatessa. En ole edes yrittänyt peitellä Stratogunin Stardust-vaikutteita. Pystyin keskittymään puhtaasti devaamiseen, ja samalla Stratogun muuttui oikeaksi monialustajulkaisuksi, kun se tuutattaisiin samaan aikaan PC:n lisäksi kaikille konsoleille. Kyseessä on Linux, joka on käytännössä SteamOS. Laitoin ohjainten kaveriksi PC:n, jossa pyörii BazziteOS. Lopputulos on pirun komea, ja on siinä kuulkaa . Tarina syntyy asteroidien muuttuessa tähtipölyksi. Olen rakennellut aiemmin arcade-kaapin emulaattorivehkeille, joten tällaisista projekteista oli kokemusta. Netistä löytyi piirustukset Taiton arcade-kaapille, joka sopi pelin tyyliin kuin nakutettu. Tämä mahdollistaa kaapin käytön sen omilla ohjaimilla, joten näppäimistöä ja hiirtä ei tarvita. Stratogun ei kaipaa minkäänlaista käsikirjoitusta, enkä sellaista missään nimessä edes halunnut ryhtyä laatimaan. Graa. Nyt en ole tästä ollenkaan niin varma. Kokonaisuuden kruunaa Tommi Hartikaisen luoma upea äänimaisema, joka efekteiltään luo kolikkopelitunnelmaa ja musiikiltaan painetta. Laskeskelin lähetettyjen sähköpostien perusteella, että otin yhteyttä noin sataan julkaisijaan. Peli pyörii VR-lasit päässä tasan yhtä hyvin kuin ilman niitä. Isoin ongelma oli löytää oikeanlainen ohjainsysteemi, sillä valmiit arcade-ohjainpaketit eivät tarjonneet ratkaisua, joka olisi sisältänyt kaksi analogisauvaa. Pelkistetyn tyylikäs visuaalisuus sai pontta partikkeliefekteistä, joita halusin ruudulle niin paljon kuin mahdollista. Kohti kaupallisuuden preeriaa Kun sain Hyperdrive Innin maailmalle, pystyin keskittymään täysillä vapaa-ajalla laaditun prototyypin jatkojalostamiseen. Täydellistä lopputulosta on mahdotonta saavuttaa, mutta Stratogunissa on mielestäni varsin reilu vaikeustaso. ikka, ratkaisu johon vaikuttivat paljon alkuperäinen Asteroids ja Battlezone. Olen aiemmin ajatellut, että pelien tärkeintä antia on tarina, joka palvelee kaikkea muuta. Tekstiseinät eivät olisi luoneet pelille minkäänlaista lisäarvoa, sillä ydinajatuksena oli saada lyhyiksi hetkiksi kiihkeää ja nopeatempoista toimintaa. Kiittelin VR-tukea lisätessäni myös sitä, että olin optimoinut koodia. Hyperdrive Innin kohdalla työläin ja ärsyttävin osuus oli julkaisijoiden kontaktointi. seksi tyyliksi valikoitui lopulta Vectrex-henkinen vektorigra. rma leikkasi minulle levyt valmiiksi näiden piirustusten perusteella, joten itselleni jäi lähinnä vastuu kokoamisesta. Kontaktoinnin ohella jaoin tasaiseen tahtiin pelivideoita sosiaalisessa mediassa. Toinen ongelma oli Steam, sillä ohjainten tulisi toimia sen kanssa
Tavanomaisen juonikaaren ja selkeän päämäärän puuttumisesta huolimatta Eliteä on myyty viisi miljoonaa kappaletta. Brittiläisen Frontier Developmentsin massiivimoninpelattava sci. tikkuboomi tusLINNUNRADAN LÄTÄKKÖLEIKKI ELITE: DANGEROUS KYMMENEN VUOTTA kin porskuttaisi nykyisessä laajuudessaan ilman Eliten myötävaikutusta. Avaruuslentelyt olivat kadonneeksi luultu pelityyppi, jonka jättämää mustaa aukkoa sydämessäni ei ollut paikannut mikään. T ietokonepelaamisen suuriin toteemeihin kuuluvan avaruuslentosimulaattori Elite: Dangerousin julkaisusta tuli viime joulukuussa täyteen jo 10 vuotta. Kuva: Of. Se on vuodesta toiseen houkutellut uskollisen pelaajakunnan paitsi viettämään hillittömän määrän tunteja virtuaaliavaruudessa myös satsaamaan omaisuuksia hienoihin lentovehkeisiin. Suurimpana täkynä oli kokonaisuudessaan mallinnettu Linnunrata, jonka miljardit tähdet olisivat lennettävissä tuhansien pelaajien kanssa kunnon mörppimeiningillä! Jummi, eihän tällaisesta osannut Tie Fighteria pelatessa edes uneksia! Tässä olisi peli, jota vääntäisin päivieni päähän! Alkuperäiseen Eliteen (1984) tutustuminen oli jäänyt minulta aikoinaan pintaraapaisuun, olinhan uudemmilla avaruuspeleillä pilattu. cial GDC. -eepos tarjoaa leikkikentäksi koko Linnunradan, jossa pelaajilla on vapaus luoda uraa kaupparatsuina, löytöretkeilijöinä, palkkasotureina tai vaikka lain nurjalla puolella hiipparoivina salakuljettajina. Minulle kyseessä on yksi tajuntaani eniten räjäyttäneistä peleistä ja samalla yksi pitkäkestoisimmista pettymyksistä. Niihin verrattuna Elite oli teknisesti kunnon sukupolviharppaus, joka väläytteli herkullisesti modernin raudan tarjoamia mahdollisuuksia. 8 180781_.indd 8 180781_.indd 8 26.3.2025 14.39.42 26.3.2025 14.39.42. VKB:n, Virpilin ja Wingwingin luotsaama uuden aallon hi. Lensin galaksin laidalta kertomaan että miksi. Kun ensimmäisen kerran laskeuduin piskuisella Sidewinderilläni Coriolis-avaruusasemalle, tunsin pitkästä aikaa elämän itsessäni ja huokaisin ”Chewie, I’m home!” Genren viimeisimmistä isoista nimistä, I-Wareista ja Freespaceista, oli aikaa jo toistakymmentä vuotta. Hyvin tehty, Frontier! Elite: Dangerous on myös peli, jota on usein luonnehdittu ”laajaksi kuin valtameri, mutta matalaksi kuin lätäkkö”. Lassi Hietala Avaruuspelihörhöjä on kahdenlaisia: toiset odottavat turhaan tähtikansalaisuuttaan, me muut olemme raataneet tyhjyydessä jo vuosikymmenen. Ymmärsin silti sarjan uusimman osan Eliten isä David Braben GDCA-palkintotilaisuudessa vuonna 2015. Mutta seuraavaksi on teidän vuoronne tarjota — muistakaa, että ainoastaan Jameson kelpaa! The Next Generation Kun Elite: Dangerousin maksullinen betaversio avattiin kaikelle kansalle kesällä 2014, aika ei olisi voinut olla otollisempi
Ratkaisu on erinomainen, sillä kohteiden välillä pääsee liikkumaan kohtuullisessa ajassa, mutta hommassa säilyy lentämisen . Idea on, että gravitaatiokentät vaikuttavat aluksen kiihtymiseen: planeettojen lähellä vauhti hidastuu kymmeniin kilometreihin per sekunti, mutta taivaankappaleista erkaantuessa kruisaillaan vaikka monisatakertaista valonnopeutta. Peruslennossa alus lentää kuin toisen maailmansodan hävittäjä, mutta lentoavustukset poistamalla käyttäytyminen muuttuu realistisen newtoniaaniseksi, jolloin liikesuunta ei ole riippuvainen nokan asennosta, ja ohjausrakettien luova käyttö mahdollistaa kunnon pujottelut vaikkapa asteroidikentässä. Puikoissa oli edelleen Eliten (ja samalla koko pelityypin) alkuperäinen isä, David Braben, jonka innostuneet puheet uuden Eliten tulevaisuudesta ja vuosien kehityskaaresta kuulostivat harvinaisen lupaavilta. Elite: Dangerousissa David Braben tuli onneksi järkiinsä, kohtaamisnopeudet pudotettiin ja lähtökohtana on kaartotaisteluähinä Wing Commanderien ja Lucasin Star Wars -simujen tapaan. Ilman ankaraa treeniä tuloksena on tietysti koomista kiepuntaa ja todennäköinen varikkovisiitti. pelihistoriallisen painoarvon. Tähtijärjestelmien sisäiseen matkusteluun tarkoitettu Supercruise-ajo pieksää ajan nopeuttamiseen (Wing Commander, Elite 2) tai warppailuun (Star Citizen) perustuvat viritykset 6-1. Jos peli ilmestyisi vasta tänään, hullaantuisin siitä varmasti edelleen. ”Tuulilasin” tuhouduttua lähimmälle huoltamolle nilkuttaminen nopeasti hupenevan hätähapen varassa on aina yhtä hiuksia nostattavan jännittävä selviytymiskokemus. ilis, ja samalla välittyy käsitys avaruuden valtavista välimatkoista. En ollut huolissani: nämä vaikuttivat vain pikkuongelmilta, ilmiselviltä beta-version keskeneräisyyksiltä, jotka varmasti korjattaisiin joulukuun julkaisuun mennessä... Frontier: Elite 2 (1993) oli surullisen kuuluisa ”realistisista” taisteluistaan, joissa puolivalonnopeudella lentävät alukset poukkoilivat käsittämättömästi ja tulittivat, jos sattuivat ehtimään. Avaruustaistelu on sykettä nostattavaa taitopeliä, jonka kiinnostavuuskäyrä pysyy korkealla pitkään, sillä monenmoisia aseita, virittelymahdollisuuksia ja ennen muuta toisistaan riittävästi poikkeavia aluksia riittää kokeiltavaksi pilvin pimein. Perusteet oppii kohtuullisella vaivalla, mutta harjoiteltavaa riittää vuosiksi. Vauriomallinnus on myös kiitettävän monipuolista: aluksista voi hajottaa vaikka lastiruuman luukun, jolloin jemmassa olleet aarteet leviävät tyhjiöön kähvellettäväksi. Ensimmäinen onnistunut laskeutumiseni Coriolis-avaruusasemalle oli yksi elämäni mieleenpainuvimmista pelihetkistä. Elite: Dangerous oli puolestaan täyttä tavaraa jo kesällä 2014. Ei ihme, että tosiässien lentonäytökset keräävät Youtubessa klikkejä. Lentomallissa ja sci. Se autenttisin avaruusrekka Ennen vuolasta tilitystä on korostettava, että Elite: Dangerousissa on tehty monta asiaa esimerkillisen oikein. Brabenin uutuusprojektin kiinnostavuutta lisäsi merkittävästi, että erään toisen muinaismogulin, Chris Robertsin, Star Citizen -avaruuspelin samoihin aikoihin ilmestynyt alpha-testiversio oli yhdentekevää, huonosti toimivaa deathmatchia ilman välähdystäkään valmiista pelisuunnittelusta saati elävästä universumista. Taitoa vaativin osuus on osata jarruttaa ajoissa ennen kuin alus välähtää kohteesta ohi. Lentomalli ja avaruusmatkailun keskeisimmät osat (mukaan lukien toimiva taistelu!) olivat valmiina. Kymmenen vuoden ja tuhansien toistojen jälkeen homma sujuu vaikka unissaan. Hyperavaruushypyn jälkeen päin näköä pamahtava tähti on edelleen pahuksen vaikuttava ilmestys. Lukemattomien mahdollisuuksien avaruusoopperan pystyi jo maistamaan, vaikka vierailtavia tähtijärjestelmiä oli betassa vain muutama hassu kappale, ja dynaamisen pelimaailman toiminta vaikutti siltä kuin se olisi koodattu häthätää QBasicilla. -avioniikan hallinnassa on loistava tasapaino wingcommandermaista helppoutta ja ”oikeaa” simulaattorimeininkiä. 9 180781_.indd 9 180781_.indd 9 26.3.2025 14.39.56 26.3.2025 14.39.56. Hyperavaruuseli Frameshift-loikkiminen on käytännössä vain välianimaatio, jolla häivytetään siirtymiset serveri-instanssilta toiselle, mutta määränpäässä nenän eteen zoomautuva kohdetähti säväyttää vielä kymmenen vuoden jälkeenkin
Periaatteessa hommien paiskiminen on ihan hyvä keino ansaita krediittejä ja mainetta myyttisen Elite-arvonimen saavuttamiseksi, mutta eri asia on, missä kohtaa käämi kärähtää tehtävästä toiseen identtisinä toistuviin ”yllätyksiin”: esimerkiksi melkein jokaisella kuriirikeikalla pelaajan hännille ilmestyy roisto, joka yrittää keskeyttää matkanteon täsmälleen samassa pisteessä juuri ennen pääteasemaa. Virtuaalilasit silmillä kokemus on kuulemma niin järisyttävä, ettei mikään peli tunnu VR-Eliten jälkeen hetkeen miltään. Tähti ja planeetat vaihtuvat, meininki säilyy samana. Tarjolla olevat toimeksiannot noudattavat tiukasti lajityypin perinteitä: tapa toi, kerää noi, välitä salainen viesti, kuskaa 300 tonnia biojätettä galaksin ääriin ja sitä rataa. Algoritmi leikkii jumalaa Virallisessa julkaisussa joulukuussa 2014 koko Linnunrata viimein avautui. Aluksen virittelyn kannalta on ihan käsittämätöntä, ettei varikoiden tarjontaa pysty tarkastamaan mistään etukäteen, vaan valikoima selviää vain lentämällä paikalle. ELITE: DANGEROUS KYMMENEN VUOTTA Hattu päästä! Galaksiin on kätketty liuta easter eggejä, joista vierailun ansaitsee ainakin Ahti-järjestelmässä sijaitseva Jyrki Kasvin muistolle omistettu Jyrki JJ Kasvi Point. Miljardien tähtien joukosta oikean osoitteen löytämiseen on onneksi kohtuullisen näppärät työkalut. Statistina oravanpyörässä Kesällä 2015 ilmestynyt Powerplay-päivitys vaikutti ryhtiliikkeeltä, ainakin paperilla: se lisäisi massiivimoninpelattavan strategiapeliosuuden, jossa pelaajat valitsisivat ryhmittymänsä ja pystyisivät sen riveissä vaikuttamaan galaksin voimasuhteisiin. Huhujen mukaan organisoituneen, systemaattisesti grindaavan porukan olisi mahdollista ainakin hetkellisesti manipuloida taustalla pyörivän universumisimulaation toimintaa, mutta systeemin toimintalogiikasta ei ole edelleenkään kuin valistuneita arvauksia. Pitkä matka Auliniin. Darth Vaderin sanoin: Nooooooo! Frontier Developments oli suuruudenhulluudessaan yrittänyt nielaista liian suuren palan: kokonaisen galaksin tunkeminen yhteen peliin oli ja on tekninen taidonnäyte, mutta pelillisesti paraatiesimerkki siitä, miten proseduraalinen generointi häviää älykkäälle suunnittelulle. Minulle Powerplayn syvin olemus jäi ikuiseksi arvoitukseksi. Galaksin mielettömän koon (ja pelin suosion hiipumisen) vuoksi kanssapelaajiin törmää suht harvoin, suurin osa kontakteista on tietokoneen ohjaamia NPC-hahmoja. Halutessaan tehtävät voi tietysti ohittaa ja olla täysin oman onnensa seppä. Powerplayn jättämässä krapulassa kävi myös viimeistään selväksi, että yksittäisen pelaajaparan vaikutus ympäristöönsä on nollan luokkaa. Olin innoissani, Valtapeli jos mikä puhaltaisi hengettömäksi jääneeseen galaksiin meininkiä! Lopputulos oli kliininen, säännöiltään epäselvä ja vaikutuksiltaan hämmentävä köydenveto alueiden hallinnasta. Huvittavasti keinohahmoille ei ole kaikkien näiden vuosien aikana viitsitty kirjoittaa kuin kourallinen vakiorepliikkejä, joita ne toitottavat eetteriin ajasta ikuisuuteen. Sooloilevan Solon henkilökohtainen sota piraatteja vastaan ei kitke rikollisuutta perähikiälläkään, eivätkä hänen bisneksensä keikauta alueen taloutta. 10 180781_.indd 10 180781_.indd 10 26.3.2025 14.40.08 26.3.2025 14.40.08. Ainakin kunnon lentovehkeillä: Elite: Dangerous on hc-lentosimulaattoreiden ohella niitä harvoja pelejä, jotka eivät pääse kunnolla oikeuksiinsa ilman messevän HOTAS-järjestelmän mahdollistamaa tarkkuutta ja eritoten fyysistä ulottuvuutta. Esimerkiksi louhinta-alueille ja suunnistusmajakoille ilmestyy tasaisen varmalla sykkeellä arvolasteja metsästäviä piraatteja (ja niitä jahtaavia poliiseja), joita voi tuhota vaikka maailmanloppuun. Järjestelmiä asuttaa lukematon määrä kooltaan ja vaikutusvallaltaan vaihtelevia faktioita, jotka ovat yleensä sidoksissa johonkin galaktiseen suurvaltaan, eli Allianssiin, Imperiumiin tai Federaatioon. Käytännössä faktiot yhteyshenkilöineen ovat persoonattomia tehtäväautomaatteja, joiden edustama kulttuuri ilmenee korkeintaan puppugeneraattorin luomasta tekstikuvauksesta. Valtaosa avaruuskipparin urasta vietetään ihmiskunnan asuttamassa ”kuplassa”, joka sisältää tuhansia ja taas tuhansia tähtiä. Kovalla raatamisella on kai mahdollista ansaita tiettyjä bonuksia, faktiokohtaisia moduuleja sekä mainetta ryhmittymänsä joukoissa, mutta vaikutukset pelimaailmaan ovat lähinnä statistiikkaa: galaktisella kartalla vaikutuspiirit vähän vaihtelevat, ja viikoittain voi lukea rutikuivia raportteja faktioiden huseeraamisesta eri tähtijärjestelmissä. Näiden kansoittaminen avaruusasemilla, asukkailla ja tehtävillä olisi käsin mahdoton urakka, niinpä homma jätettiin kylmästi algoritmien varaan. Näitä ei pidä luulla puoliälykkäiksi, oikeita asioita toimittaviksi agenteiksi, vaan ne ovat sieluttomia droneja, jotka generoidaan pelaajien ympärille tilanteiden höysteeksi. Avaruuslentelyn taustalle lisätty upea soundtrack oli mainio yllätys, ja että betassa huvittanut hutaisten tehdyn oloinen pelimaailma edustikin pitkälti lopullista tuotetta. Sanalla sanoen illuusio avaruusaluksella lentämisestä on vahvempi kuin missään toisessa pelissä. Sivustakatsojan näkökulmasta vaikuttaa kuin mitään galaktista valtakamppailua ei olisikaan. Tässäkin on omat ongelmansa, sillä uraa joutuu painamaan laput silmillä: esimerkiksi tähtijärjestelmien markkinatilanteesta irtoaa niin niukasti tietoa, että kauppiasroolia pelaavat ovat jo vuosia joutuneet turvautumaan pelin ulkopuolisiin työkaluihin. Poikkeuksellisen onnistunut audiovisuaalinen toteutus toki edesauttaa avaruusrekkailuun eläytymistä melkoisesti. Luulen, että aika harvalla pelaajalla on harmaintakaan hajua, kenen leivissä on milloinkin työskennellyt tai ketä vastaan taistellut. Seurauksena oli hajuttomia ja mauttomia maailmoja, joissa samasta muotista valetut pelitilanteet toistuvat loputtomiin. Jos alueelta häipyy ja palaa minuutin päästä takaisin, aikaisemmat npc:t ovat todennäköisesti hävinneet bittiavaruuteen ja tilalla on aivan eri porukka
Vastineeksi palveluksistaan virittelijät himoitsevat alkuaineita, skannattua dataa sun muita hyödykkeitä, joiden haaliminen voi olla työn ja tuskan takia. C-luokan pew pew pew aakeilla laakeilla ja tylsissä sci. etenemällä urallaan riittävään pisteeseen. ilistelyn multihuipentumaa, kunnes huomaa, että kaikkialla on aivan samanlaista. ”Space legsin” lieveilmiönä peliin ilmestyi köykäisiä FPS-mekaniikkoja ja -tehtäviä, joiden eduksi voidaan laskea se, että ainakin ne voi halutessaan ohittaa. Voi kun tähänkin hassattu vaiva käytetty jo olemassa olevien pelitapahtumien elävöittämiseen! Jos aika olisi minulle pelkästään rahaa, jättäisin planeetoilla käymisen ja asemilla luuhaamisen kokonaan väliin, sillä kumpaankin tuhrautuu hävyttömästi aikaa suhteessa taloudelliseen hyötyyn. Sekaan mahtuu nujertavan paljon pressitiedotteen muotoon kirjoitettua pelitapahtumiin liittymätöntä jorotusta. Summa summarum: kun olet nähnyt yhden planeetan tai avaruussaluunan, olet nähnyt periaatteessa jo ne kaikki. Galaksissa toki näennäisesti sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta ongelmana juonikiemuroita ei pääse kokemaan ohjaamosta käsin, vaan niistä luetaan GalNet-uutispalvelun puisevista uutiskertomuksista. Höh. Vuoden 2016 Horizonsissa päästiin laskeutumaan kaasukehättömille planeetoille ja huristelemaan niiden pinnalla kiikkerällä SRV-mönkijällä. 64). Sama moite koskee Odysseyn mukana tulleita jalkaisin rampattavia ympäristöjä: avaruusasemien, kuutukikohtien sun muiden interiöörit on kaikki generoitu muutamasta hassusta elementistä, ja mestojen pahviset klooniasukkaat tököttävät aina samoissa kohdissa. Avaruus kasvattaa koivet Vuosien varrella peliin on ilmestynyt kaksi maksullista laajennusta, joissa tekemistä on laajennettu avaruuslentelyn ulkopuolelle. Audienssi salamyhkäisen virittelijän piilopaikassa käy kutsun kautta, jonka voi ansaita gri... lungilla. Tyypillisesti skuuppien aiheet koskevat galaksin poliittisia kähmintöjä, toisinaan on setvitty vaikkapa muinaisen guardian-alienrodun mysteeriä. 11 180781_.indd 11 180781_.indd 11 26.3.2025 14.40.24 26.3.2025 14.40.24. Horizons-laajennuksen 2.1-päivitys (2016) toi peliin engineerit eli virittelijät, joiden alaa on aseiden ja muiden komponenttien tuunaaminen ylivertaiseen iskuun. Yksi kiinnostavimmista käänteistä koettiin viime vuodenvaihteessa, kun vanhat kehnot thargoidit viimein hyökkäsivät kotiaurinkokuntaamme (kai pelin merkkipäivän kunniaksi) ja pelaajat kiiruhtivat historiallisen sankoin joukoin puolustamaan Maata öklömönkiäisten invaasiolta. Elämää avaruusasemalla. Sisätiloissa hilluminen on aluksi . Hartaasti odotettu ja vetkuteltu Odyssey-laajennus (2021) taas mahdollisti vihdoinkin jalkaisin hortoilun aluksen ulkopuolella. rakennuksissa munattomilla höpötussareilla varustettuna on tuskin sitä, mitä kukaan Eliteltä kaipasi. Aamunkoitto Tsim Binba 1 -planeetalla. Muutaman Avaruustaistelu on toisen maailmansodan kaartotaisteluiden tyylistä, mikä ei ole ehkä realistista, mutta pelattavuuden kannalta mitä mainioin ratkaisu. Välillä tuntuu vain uskomattoman upealta lentää ilman kiirettä kohti auringonnousua vieraan planeetan maisemien lipuessa ohitse tai vaikka pysähtyä ihailemaan alustaan maan tasalta avaruusaseman hangaarissa. Uljaiden Kodak-hetkien metsästäminen upeassa avaruusympäristössä ja niiden jakaminen nettiin taitaa ollakin yksi peliä eniten hengissä pitävistä tekijöistä. Eli vaikka Engineers-päivitys toi peliin hieman lisäsyvyyttä, sen hintana oli jälleen yksi lisäkerros karvasta grindiä. Minulta kansanjuhla jäi väliin, sillä matkalla Soliin jouduin vainolaisten väijytykseen kesken avaruusloikan, ja alimitoitettu Pythonini tulitettiin tomuksi ennen kuin ehdin edes kehaista olevani kilrathien kauhu ja Kuolontähden kosauttaja. Kolikon kääntöpuolena planeetoilta harvemmin löytyy mitään pelillisesti kiinnostavaa, lähinnä kerättäviä resursseja, muutama ankea asutuskeskus peruspalveluineen tai tutkimusasema, jotka ovat kaikkialla vieläpä tismalleen samannäköisiä. Oikea vastaus on tietysti immersio ja . Pelikokemus: korvaamaton En ole tähän mennessä vielä hiiskunut loresta, sillä kerrottavaa on loppujen lopuksi yllättävän vähän. Alusten sisällä liikkuminen jäi pois kuulemma siksi, ettei ohjaamoja ole rakennettu todellisessa mittakaavassa, vaan pienellä . Aika hurja juttu, kun oikein ajattelee. Virittelijäkohtaisella arvoportaikolla kipuaminen parhaiden tuuninkien saavuttamiseksi tietää helkutinmoista keräilyurakkaa, mutta touhusta ei oikein voi kieltäytyäkään, sillä esimerkiksi kovimpiin taisteluihin ei ole asiaa ilman huippuluokan läjäyttimiä. ilistely. Aika ajoin uutisvirtaan pamahtaa isompi selkkaus, jonka varjolla pelaajia houkutellaan jonnekin galaksin kolkkaan grindaamaan yhdessä. Kuulemma. Jokainen laskeutumiskelpoinen kivi on nimittäin täydellisesti tutkittavissa! Eli vaikka Maan kaltaiset ympäristöt jäävät luultavasti vain haaveeksi, on pelissä jo nyt valloitettavana useita miljoonia maailmoja. Samassa rytäkässä innostuin kuitenkin pitkästä aikaa vääntämään Eliteä ihan kunnolla ja jopa päivittämään HOTAS-setuppiani (Pelit 2/2025, s. Kukin virittelijä on erikoistunut tiettyyn komponenttityyppiin: yksi tuunaa ohjuksia, toinen ymmärtää virransyötön päälle. Laajennusosat ovat jakaneet mielipiteitä, mutta yksi asia on varma: puhtaasti tekniseltä kantilta Horizonsin planeettoja generoiva systeemi on vähintäänkin saman luokan taikatemppu kuin kokonaisen Linnunradan mallintaminen peliin. Itse asiassa kasvotusten kohtaamani työnantajat ovat tarjoilleet reilusti surkeampia liksoja kuin tehtävätaulujen puhuvat päät, joten mikä on koko homman pointti
Mistä ei koitunut kummempaa gloriaa, sillä nähtävästi jossain välissä peliin on lisätty vieläkin korkeammat Elite plus-, tuplaplusja niin edespäin arvonimet. Pelin suosituimpia aktiviteetteja on planeetalle laskeutuminen oman aluksensa toljottamista varten. Avaruusötököiden visiitin jäljiltä tämä Solin liepeillä sijaitseva avaruusasema oli mennyttä kalua. Seuraavaksi projektina oli aloittaa koko ura alusta uudella hahmolla ja tsekata, miltä homma maittaa tänä päivänä pohjamudista ponnistaen. viikon tehopelaamisen tuloksena ylenin kauppiasurallani yhden pykälän saavuttaen viimeinkin Elite-arvonimen. Yksi tapetilla olleista aiheista on, muuttuuko ennen pitkää Elite free-to-play-peliksi, avaruusasemien edustalla pelaajia tervehtivine SpaceXja Tesla-mainoksineen. Kun vaivalla virittelemäni avaruuslaivani kyntää Suurta Tuntematonta totellen täydellisesti lento-ohjaimen liikkeitä, lastiani havitellut piraatti jää onnistuneen manööverini harhauttamana kauas peräpeiliin ja korviahuumaava Canes Venatici -teema pauhaa taustalla, sitä majesteettista tunnelmaa ei voi saavuttaa missään toisessa pelissä. David Braben, joka muuten väistyi Frontierin toimitusjohtajan paikalta pari vuotta sitten, ei vaikuta intoilleen pelistä enää pitkiin aikoihin. Näin on kuulkaa marjat: vaikka tiedostan pelin lukemattomat latteat ääliömäisyydet ja olen kymmenessä vuodessa saanut koko touhusta moneen kertaan enemmän kuin tarpeekseni, osa minusta on parantumattomasti lätkässä Elite: Dangerousiin. ELITE: DANGEROUS KYMMENEN VUOTTA Odyssey-laajennus lisäsi peliin jalkaisin liikkumisen aluksen ulkopuolella, mutta ikävä kyllä myös tyhjänpäiväisiä FPS-elementtejä. Naamaeditorilla kaunista ei saa tekemälläkään, mutta etäisesti todellisuutta mukailevan väsähtäneen näköisen puliveivarin kumminkin. Tämän lähemmäs thargoidien Maapallon-invaasiota en päässyt. Pelissä kuvattuun synkeän teknofuturistiseen, epäinhimillisten riistokorporaatioiden hallitsemaan universumiin sellainen kyllä tavallaan sopisikin. Melkein. Mutta sainpahan yliviivatuksi jälleen yhden asian ämpärilistaltani. 12 180781_.indd 12 180781_.indd 12 26.3.2025 14.40.42 26.3.2025 14.40.42. Huolta on herättänyt esimerkiksi konsoliversioiden kehityksen lopettaminen vuonna 2022 ja alkuperäisen kehitystiimin korvautuminen pikku hiljaa uusilla naamoilla. Palkinto kymmenen vuoden uurastuksestani, nyt vieläpä Pelit-lehteen painettuna. Elite: Dangerousin kohtalo on herättänyt aiheellista keskustelua. Asiansa osaava pilotti yltäisi vastaavaan suoritukseen muutamassa viikossa. Ongelmakohdillekin voi melkein ummistaa silmänsä, jos niihin asennoituu pelin luonteeseen erottamattomasti kuuluvina pikku oikkuina. Jatkokehityksen suhteen odottelisin revoluution sijaan maltillista evoluutiota: jotain samansuuntaista kuin kehityksessä oleva kolonisaatiomekaniikka, joka suo pelaajille mahdollisuuden omistaa tähtijärjestelmiä ja pystyttää niihin avaruusasemia. Nykykäsitykseni perusteella kosmeettiset mikromaksut ja uudet pelaajat tuovat pöytään vielä sen verran krediittejä, ettei pelin kuolemaa tarvitse pelätä ainakaan lähiaikoina
Vasta tässä vaiheessa tajusin, että hetkinen! On pakko olla olemassa myös Xbox-emulaattori! Totta, sen nimi on Xemu ja sillä pyörivät niin Buffy The Vampire Slayer kuin myös sen jatko-osa, Chaos Bleeds, jotka omistan kummatkin levyversioina. Bloodborne, From Softwaren Sonylle yksinoikeudella tekemä PlayStation 4 -klassikko täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Niiden imurointi ei ole rikosoikeudellisesti rangaistava teko, mutta levittäminen on. Eikä sekään haittaa, että Buffyn saa seivattua snapshoteilla. Emulaattorilla saa Bloodbornen, joka (lähes) ongelmitta pyörii 1080p-resolla sulavasti ja tasaisesti 60 framea sekunnissa. Ja silti ostaisin saman tien virallisen remasteroidun version. Tammikuussa Sonylla kokonaan lopettanut Sony Interactiven ex-johtaja (2008–2019) Shuhei Yoshida kertoo, että Bloodbornen kohtalo on aina ollut se eniten kysytty asia. Illuminatiko asialla on. Sony Interactiven johtaja siis ”teorisoi” ja ”uskoo” myöntäen suoraan, ettei tiedä, vaikka asia selvästi kuului hänen vastuualueelleen. Varsinkin, koska sitä voi myös modata. ”Ihmiset ihmettelevät, miksi emme ole tehneet mitään, edes päivitystä tai remasteria. Omistan kaksi Bloodbornea, joista toiseen omistan Old Huntersin vain diginä, joten niistä ei ole apua. Lainasin aikoinaan toimituksen PlayStation 5:n pelatakseni Demon’s Soulsin Remaken läpi, ja samalla toiveikkaana kokeilin, miten sen uskomattomat tehot puhaltavat uutta elämää Bloodborneen. Emulaattori haluaa pelit levyimageina, joiden tekeminen omasta pelistä vaatii erikoisosaamista ja BluRay-asemaa, joka lukee PS-levyjä. Kyllä tällä pärjää, vaikka kaikki maailman PlayStationit häviäisivät aikaan kuin kyyneleet sateeseen. Kokeilin miten PS3:n Demon’s Souls (josta omistan Black Box -version) pyörii RPCS3-emulla (viime koneellani kolme neljä vuotta sitten hyvin nahkeasti), mutta nyt se rullaa kivasti 60 fapsia ja resoltaan selkeästi orkkista paremman näköisenä. Uusimmassa PlayStation State of Playssa ei puhuttu sanaakaan Bloodbornesta missään muodossa, vaikka juuri kymmenvuotisjuhlan kunniaksi kaikki olivat satavarmoja edes jostain julkistuksesta. Se yksi heitä hallitsee Bloodbornen takia innostuin leikkimään muutenkin emuilla. Voi luoja, Last of Usin Remasterista tuli jo Remake, Horizon Zero Dawnista tuli Remaster, ja seuraavaksi putkessa on Days Gone RemasYHARNAM NAM NAM! NNIRVI tered, mitä helvettiä! Pelistä, joka oli Sonylle niin iso floppi, että jatko-osa tapettiin. Paitsi tietysti tärkeimpään. Toki jos rohkea riskinottaja patsin haluaa, sen löytäminen ei todellakaan ole vaikeaa. Tietenkään kyseessä ei ole PS4-helppouden tasoinen levy sisään ja Borneksi -juttu. Joka ei sovi kovin hyvin kolmannen osapuolen hienoon Demon’s Souls Remakeen, jonka PC-version päällä istuminen on toinen, joskin pienempi mysteeri. Vähemmän yllättäen juuri Bloodborne on saanut erikoisrakkautta. Tuota, ei sitten pätkän vertaa. Fast and Furious! Kaikki tämä on johdanto siihen, että vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja omin pikku kätösin pistin Bloodbornen pyörimään ShadPS4-emulaattorilla. Resoluutio pysyy yhtä alhaisena, mutta pahimpana ongelmana fapsitkaan eivät nouse, koska ne on lukittu 30 frameen sekunnissa. Tietenkin erinomainen PS5-remake voittaa, sillä PS3-versiossa ei enää toimi sen enempää moninpeli kuin vielä tärkeämpänä World Tendency -aspekti: osaa pelisisällöstä ja esineistä ei siis perus-Demonsilla näe. Modeilla saa poistettua esimerkiksi sellaiset häiritsevät graafiset kikat kuten Motion Blur ja Chromatic Abomination. Firma tunnetaan siitä, että se tekee paljon remastereita, joten jotkut ihmiset turhautuvat.” Ex-johtaja Yoshida teorisoi, että hänen mielestään kiireinen Miyazaki ei anna kenenkään muun koskea Bloodborneen, ja Yoshida uskoo, että Sony kunnioittaa hänen toivettaan. Muutama tekstuurien kohenteluprojekti on jo käynnissä. PS5:stä ei siis ole mitään ylimääräistä iloa. Jos Sony järjestäisi äänestyksen seuraavasta remasterista, Bloodborne voittaisi kaikki pelit sata-nolla. Emuloitu Bloodborne on siis merkittävästi parempi kuin originaali. Jatko-osaa ei kuulu, mutta jo pelkkä remasteroitu PS5ja PC-Bloodborne olisi lupa painaa rahaa, satavarma hitti. Suolana haavaan modaaja Lance MacDonald teki peliin PS5:lle 60 fps -päivityksen, mutta se vaatii konsolin modaamista. Peliklassikosta julkaistaan kauan odotettu remasteroitu versio ja se saa myös jatkoa! N ot. Kas siinä kaikki data siltä suunnalta. ”Mutta jos minä sanoisin haluavani PC-version, olisin pulassa”, toteaa Miyazaki. Vitosella voittoon. Peli sentään pyörii, jotta ei tarvitse kaivaa Pleikka nelosta esiin. Senhän pitäisi olla helppoa. Remastermasterblaster Yoshida on oikeassa siinä, että minä, eikun ihmiset, turhautuvat. Sonyn suhde Bloodborneen on kuin Suomen käsittämätön kaikki ilmaiseksi -kaivoslaki: taustalla on jotain outoa, josta ei vain suostuta puhumaan. Linjoille emuloidulla Bloodbornella ei pääse, mutta muuten se näyttää närhen näreet originaalille. Kyllä, tämä pysyy Remake-toivelistani ykkösenä! Ikävä kyllä ihmislajin kuolema supertulivuoren purkauksessa on tilastollisesti Buffyn remakea todennäköisempää. Bloodborne 2 taas ei ole hänen päätettävissään. Ei tarvinnutkaan kaivaa vanhaa Boxia esiin naftatynnyristä! Buffy ei näyttänyt niin pahalta kuin pelkäsin, korkeampi resoluutio auttoi, mutta ennen kaikkea nyt se pyöri ongelmitta monitorissa. Kirjoitushetkellä ShadPS4 pyörittää 256 PS4-peliä, eli vajaata 15 prosenttia nelkkukelkun peleistä. Hidetaka Miyazaki itse kertoo, että Bloodborne on hänen peleistään lähimpänä hänen sydäntään ja hän on iloinen, että ihmiset haluavat remasterin ja PC-käännöksen. Linkit valmiiksi dumpattuun Bloodborne GOTY-versioon sekä 1.09 -päivitykseen ovat jotain, mitä yksikään influensseri ei uskalla linkata, syystäkin. Riskinottajat voivat yrittää jopa 4K-resoa, mutta siitä seuraa kuulemma erilaisia ongelmia. Joten neljä vuotta myöhemmin Sony DCMA:n varjolla pakotti Lancen ottamaan latauslinkit pois netistä sen sijaan, että olisi auttanut pulttaamaan modin myymäänsä digiversioon. Fiksu pelikansa murtaa kahleitansa, yksäreiden malja nyt jo kukkuroillaan on! Raakaa markkinavaltaa vastaan nostaa joka alustalta jalon pelikannan parhaat pelit emulaatiohon. Pelattavuudessa on modernista vinkkelistä lieviä ongelmia, kuten kamera ja vihulukituksen puute, mutta pelimekaanisesti Buffy toimii yllättävän erinomaisesti. Olen ehkä ohimennen maininnut tästä aikaisemminkin, mutta yksi pelimaailman suurimpia mysteereitä on Sonyn istuminen Bloodbornen päällä. Eläköön pelivapaus! 13 180782_.indd 13 180782_.indd 13 26.3.2025 14.23.57 26.3.2025 14.23.57. Tai ehkä ei: olin itsekin valmis ostamaan PS5:n vain yhden remaken takia. Kun viime syksynä emulaattorilla pääsi vasta alkumenuun, versiosta 0.5.1 alkaen Bloodborne on pyörinyt vakaasti alusta loppuun 60 ruutua sekunnissa 1080p-resoluutiolla. Ajattelin tehdä prosessista juttua lehteen, mutta tämän asian netti tai siis YouTube, kyllä hoitaa paremmin, sillä jo pelkästään emulaattori päivittyy tiheästi, ja jokaisen hyvä videon kylkiäisenä on linkit tarvittaviin tiedostoihin. Ja joka on ihan pelikelpoisen näköinen edelleenkin
Wilds on myös sarjan ylivoimaisesti juonirikkain peli. 14 181004_.indd 14 181004_.indd 14 26.3.2025 14.26.56 26.3.2025 14.26.56. Se on ollut kantava voima sarjan alusta saakka näihin päiviin. Virallinen myyntilista kertoo sitä menneen kaupaksi melkein 29 miljoonaa kappaletta, kun mukaan lasketaan myös paketit, joissa on sekä peruspeli että lisäri Iceborne. Pelaajan metsästäjähahmon (joka ensimmäistä kertaa ikinä jopa puhuu välivideoissa!) ja saattueen matka etsimään itäisten kiellettyjen maiden kadonneita kansoja etenee hirviömatsista toiseen kuten ennenkin, mutta entisestä poiketen matsien välissä jolkotellaan tarinan määräämässä lieassa ihaillen Juho Penttilä Tuttujakin tulee vastaan, mutta yllättävän vähän. Tämä on kirjoitustekniikka, jonka voisi kääntää huonosti suomeksi muotoon esivarjostus. Metsän vehreys tekee myöhemmin tilaa punaisena hohtavalle vedelle, jonka pesee pois rankkasateet ja tulvat ja palauttaa vehreyden. Crossplay, mutta ei cross save. Myös vitossukupolven kannettava metsästyspeli Monster Hunter Rise ylsi sekin yli 16 miljoonaan. Suurin osa Wildsin katraasta on täysin uusia kasvoja Monster Hunter -sarjan hirviökatalogissa. Se synnytti niin kovan nälän metsästykselle, ettei se ole laantunut vieläkään. En tarkoita, että juoni olisi millään tapaa tavallista Monster Hunter -tarinaa syvällisempi, mutta panostusta kertomiseen on selvästi entistä enemmän. + Pelit suosittelee) kehkeytyi Capcomin toistaiseksi myydyin peli. Se pomppasi myös Steamin kaikkien aikojen pelatuimpien listalle, jopa Elden Capcom Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series Versio: 1.000.05.00 Moninpeli: 2–4 samassa metsästyssessiossa, useampi sessioiden ulkopuolella maailmassa. Luolani ovella valo on häikäisevä, kirkkain mitä muistan ikinä nähneeni. Älä huoli, rakas lukija, palaan siihen vielä. Matka maailman ympäri Juoni ei ole ollut koskaan Monster Hunterin vahvin osa-alue. Se oli selkeästi oikea valinta, sillä Monster Hunter Worldista (Pelit 3/18, 93 p. MONSTER HUNTER WILDS Ennen itämaista eksotiikkaa tarjosivat napatanssijat ja tulinen ruoka. Silloin Monster Hunter oli kovin erilainen peli: se oli hidas, vaivalloinen, haastava ja auttamattomasti kömpelö. Nykyään itämaissa seikkaillessani minä tanssin tulisilla hiilillä samalla kun yritän olla joutumatta ruoaksi tulta puhkuvalle hirviölle. Mutta sarjan sydän, eli metsästettävät hirviöt ja luonnonläheinen . Sen kirkkaus sokaisee minut kuin olisin viettänyt pimeydessä vuosia. Melkein 20 vuotta sitten, kun hankin Monster Hunter Portable 2:n aivan sattumalta, vain koska se oli halpa ja halusin jotain pelattavaa uunituoreelle PSP-käsikonsolilleni, en olisi osannut odottaa tällaista suosiota. Ehkä olenkin, mutta kirkkauden keskeltä erotan sen lähteen: se on uusi Monster Hunter. On aika metsästää. Naavaparta jaarittelee Monster Hunter Wilds on Monster Hunter -sarjan kuudennen sukupolven avauspeli. Kirves on nojannut käyttämättömänä petiäni vasten liian kauan. Maastot muuttavat muotoaan ajan kuluessa. Monster Hunterin ideana kun on metsästää mielikuvituksellisia olentoja muka-dinosauruksista klassisiin lohikäärmeisiin ja piereskeleviin pinkkeihin gorilloihin, japanilainen pelisarja kun on. v alonsäde halkaisee luolaani peittävän pimeyden, otan tukea kaksimetrisestä kirveestäni kömytäkseni ylös. Joskus muinoin sille olisi suotu nimi Monster Hunter 6, mutta numerot ovat pelottavia uusille pelaajille, joten ne korvattiin pelin teemaa kuvaavalla sanalla vitosesta, eli Monster Hunter Worldista, alkaen. Monster Hunterin nykysuosio saa veteraanin herkistymään. ilis valloittivat jo silloin. Mitä vanhojen muistelulla on tekemistä Monster Hunter Wildsin kanssa. Ikäraja: 16 Ringin ohi, yli 1,3 miljoonan yhtäaikaisen pelaajan voimin. Monster Hunterin uusi suosio ja Capcomin hurja panostus Wildsin markkinointiin tuottivat nekin heti tulosta, sillä nopeasti Wildsin julkaisun jälkeen raportoitiin kahdeksan miljoonan myydyn kappaleen menneen rikki. Niin kauan, että kosketukseni saa terälle kerääntyneen pölyn siroamaan
Suurin uudistus Wildsissa on keskittymismoodi. Mutta niissä sukissa oli paremmat statsit! Isoimmillaan hirviöt ovat isoja. Tällä kertaa sen kunnian saa ruoskakätinen Arkveld. Itämaita peittävät aavikot kuin trooppiset sademetsät ovat juuri niin kuivia tai vehreitä kuin voi kuvitella, täynnä pienen pieniä yksityiskohtia eläimistöstä ja kasvistosta hurjan suuriin yksityiskohtiin, kuten sään mukaan dramaattisesti vaihtuviin olosuhteisiin. Haava haavasta Joka väittää pelaavansa Monster Hunteria tarinan vuoksi valehtelee. maisemia tarinan välillä jopa kääntäessä kameraa pelaajalle, jotta tarkoin renderöidyt luonnon ihmeet eivät jäisi huomaamatta. 15 181004_.indd 15 181004_.indd 15 26.3.2025 14.27.34 26.3.2025 14.27.34. Se tekee Monster Hunterin taisteluista kaikkein parhaan taistelusysteemin missään pelissä (sori Niko). Vapaavalintainen asetyyppi määrää käytännössä hahmoluokkasi: jos valitset suurmiekan, lyöntisi ovat hitaita koska miekkasi painaa toista sataa kiloa, kun taas tuplapuukkojen kanssa juokset villisti hirviön jaloissa, mutta yksittäiset osumat ovat murto-osa yhdestä suurmiekan huitaisusta. Aseilla on painoa ja liikkeissä massan tuntua sekä liike-energiaa. Kateeksi ei käy ketään, joka yrittää edetä juonessa kaverin kanssa. Mutta minä olisin mieluummin tutkinut maastot ensi kertaa itse kuin ollut raahattavana ennalta määrätyllä reitillä tarinan läpi. Rämpyttämällä ei ole pärjännyt ja aseiden lisäksi on paljon muutakin opittavaa metsästystavaroista Jokaisella Monster Hunterilla on kansikuvahirviö. And they called it Anor Londo. En ole lainkaan vakuuttunut sen parantaneen tarinaa. Se pitää paikkansa, sillä Monster Hunterilla on tavallisesti ollut hyvin korkea oppimiskynnys. Koska pienimmätkin Monster Hunterin viholliset ovat kymmenmetrisiä järkäleitä, ei ihmismetsästäjä pärjää ellei ole valmis tarkkailemaan hirviön liikkeitä ja löytämään omalle aseelleen sopivia avoimia paikkoja. Monster Hunteria nimittäin pelataan sen huippuluokan pelattavuuden vuoksi. Veteraani minussa myhäili joistain esiin nousseista teemoista ja pitkäaikaisten maailman salaisuuksien paljastuksista, mutta loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin Monster Hunter -tarina. Se on monien kaipaama uudistus, sillä raskaiden lyöntien tähtääminen on ollut hyvin monelle, loistavan Juutuuberi Josh Strife Tämä on tuttujeni huolestunut reaktio, kun kuulevat minun farmanneen tuntikausia Gongalalan korvakarvoja kutoakseni uudet sukat. Monster Hunterin yksi koukuista on aina ollut upeat ja luonnonläheiset alueet, eivätkä ne petä nytkään. Tarinaosuudet pitää pelata yksin ja liittyä sitten varsinaisia matseja varten takaisin yhteen. Eikä siinä, taiteesta vastaavien kannattaakin olla ylpeitä tuotoksistaan. Monster Hunter on toimintapeli, mutta se ei toimi kuin muut toimintapelit. Rämpyttämällä ei ole pärjännyt ja aseiden lisäksi on paljon muutakin opittavaa metsästystavaroista kuten ansoista ja pommeista ruokabuf. en pelistä riippuen lähes esoteerisiin saloihin ja maaston hyödyntämiseen. Viime aikoina sarja on kuitenkin tehnyt kaikkensa madaltaakseen oppimiskynnystä ja Wilds jatkaa trendiä. että kaikkein vaikein Monster Hunter on ensimmäinen pelaamasi. Aseen ollessa kädessä saa nappia painamalla tuotua ruudulle tähtäimen myös melee-morilla, mikä helpottaa varsinkin raskaiden aseiden lyöntien tähtäämistä. Myöhemmin lieasta päästetään sentään irti, mutta varsinainen tarinaosuus kuljetaan yllättävän tiukasti ennalta määrättyjä polkuja. joten oikea ajoitus ja oman asetyypin vahvuuksien ja heikkouksien tunteminen ovat tärkeimmässä roolissa hirviöitä vastaan pärjäämisessä. Sääli, että näihin Worldin kömpelyyksiin palattiin, vaikka Rise teki moninpelietenemisen jo paljon sujuvammin. Se on vain tekosyy metsästykselle. Se pitää paikkansa, sillä Monster Hunterilla on tavallisesti ollut hyvin korkea oppimiskynnys. Vanha Monster Hunter -sanonta kuuluu, että kaikkein vaikein Monster Hunter on ensimmäinen pelaamasi
Ei jatkoon, Palamutet takaisin seuraavassa pelissä, kiitos. Vaan niin negatiiviselta kuin saatankin vaikuttaa helppousvalituksellani, en ole ihan niin mustavalkoinen asian suhteen. Syynä tunteeseen ovat haavat. Suolaa haavoihin Olen pelannut jo niin monta Monster Hunteria, että en voi rehellisesti väittää pystyväni arvioimaan kunkin uuden Monster Hunterin vaikeustasoa millään tavalla objektiivisesti. Tiettyyn hirviön ruumiinosaan jatkuvasti osuessa aukeaa siihen haava, minkä ansiosta ruumiinosaan saa enemmän vahinkoa. Mutta Wilds on vasta elämänsä alussa. Mutta minusta tuntuu, että Wilds on vielä helpompi aina vain helpommalta tuntuvassa Monster Hunter -kehityksessä. Myös maailma leikkii olevansa avoin. Monster Hunter Wilds on hyvin erilainen peli kuin sen edeltäjät sarjan menneisyydessä (sanoinhan palaavani tähän vielä): kun vanhat pelit olivat hitaita, vaivalloisia, haastavia ja kömpelöitä, on Monster Hunter Wilds nopea, näyttävä, sujuva ja dynaaminen. PC:llä ei kannata edes harkita pelin hankkimista vähänkään vanhemmalla raudalla ainakaan kokeilematta benchmark-työkalua ensin. Se muuttaa Monster Hunter -taistelujen dynamiikan täysin: metsästäjä ei ole enää altavastaaja itseään suuremman saaliin varjossa, vaan metsästäjä määrää taistelujen tempon. Älä pelaa tätä peliä tyhjällä vatsalla! 16 181004_.indd 16 181004_.indd 16 26.3.2025 14.28.10 26.3.2025 14.28.10. Se tarkoittaa, että pelaaminen on hauskempaa kuin koskaan, mutta vastineeksi haaste on madaltunut merkittävästi. Huonoa . Aivan liikaa aikaa ja vaivaa on nähty erinäköisten ruokein mallintamiseen antaumuksella. Monster Hunter Wilds on minun mielestäni helppo peli, mutta niin olivat myös Monster Hunter Rise ja Monster Hunter World sitä ennen. Kylät ja metsästysmaastot sijaitsevat nyt samoilla kartoilla ja maastoista toiseen voi myös lampsia ilman lataustaukoja, kunhan pääjuoni niin sallii. Loppu lopuksi se tuo Monster Hunter -kaavaan hyvin vähän hyötyä mutta aika paljon haittaa: Monster Hunter Wildsin suurin murhe on sen varsin onneton optimointi. Siksi minun on vaikea suositella Wildsia parhaaksi paikaksi tutustua Monster Hunteriin. Keskittymismoodissa haavat hohtavat ja niihin voi tehdä erillisen asetyypistä riippuvan erikoisliikkeen. 90 Monster Hunter -sarjan edetessä hirviöiden metsästys on vaihtunut hirviömäiseksi metsästäjäksi. Palamuteille sentään sai askarrella hirviöiden materiaaleista kaikenkirjavia varusteita aivan kuten omalle metsästäjälleen, Seykreteille ei. Pelimekaaniset uudistukset taistelussa sen jo tekevät. Sitä virhettä Wilds ei toista. Wilds on kuuminta hottia juuri nyt, mutta Monster Hunter World on paitsi edelleen erinomaisen sujuva peli, mutta sitä on myös päivitetty vuosia, joten jo sisällön määrällä liiskaa Wildsin pannukakuksi. Haavan sulkeva erikoisliike vaatii toki tähtäystä ja joskus pitkänkin animaation oikea-aikaista ajoittamista kiivaan taistelun keskellä, mutta siitä sitten palkitaan paitsi mojovalla lisäläimäyksellä vahinkoa, mutta usein myös hirviön kompuroinnilla maahan, mikä avaa tilaisuuksia vielä lisävahingolle. MONSTER HUNTER WILDS Yksi suurimmista kritiikeistä Worldia kohtaan oli, että liian suuri osa hirviökatraasta oli dinosauruksia ja lohikäärmeitä. Vastineeksi helpottuneesta tähtäyksestä keskittymismoodi hidastaa liikkumista, joten aivan täysin iisimoodi se ei ole. Avoimen maailman ankeus Monster Hunter Wildsissa on muutakin uutta kuin vain taistelu-uudistukset, joten äärimmäisenä ammattilaisena minun pitänee niistäkin mainita jotain. Ne ovat lähes ilmainen työkalu, minkä avulla pahimmillaan tai parhaimmillaan metsästäjä pyörii villisti hirviön ympärillä ja haavat paukkuen hirviö kompuroi kompuroimistaan vain saadakseen uusia haavoja. On surullista, että vain vuosi Dragon’s Dogma 2:n köhimisten jälkeen Capcomin samaa pelimoottoria käyttävä Monster Hunter kärsii samoista ongelmista. Hayesin lanseeraamaa termiä lainatakseni, ”quit moment” eli hetki uutta peliä opetellessa, mikä helposti saa turhautuneen uuden pelaajan lopettamaan pelin kesken. Keskittymismoodin tärkein ominaisuus on kuitenkin haavat ja niiden hyödyntäminen. Monster Hunter Wilds ei kuitenkaan ole myöskään niin paljon nätimpi peli kuin edelleen varsin näyttävä Monster Hunter World, mutta jälkimmäinen pyörii myös nuhapumpuilla ja vanhoilla konsoleilla. Veikkaan kahden pelin otannallani, että RE Enginen ongelmat ovat avoimissa maailmoissa, joten on sääli, että Monster Hunter Wilds meni kompuroimaan juuri siihen samaan ansaan. Avoin maailma ei sinänsä tuo pelin kaavaan kauheasti uutta, joten jos kylät ja maastot olisivat sijainneet eri kartoilla, kenties peliä vaivaavilta pyörimisongelmiltakin olisi vältytty. Varmuuden vuoksi toistan pointtini: Monster Hunterin taistelu on hauskempaa kuin koskaan ennen. Minäkin päivitin koneeni vain peliä varten enkä silti saanut kaikkia köhiä kuriin, varsinkaan jos otin käyttöön pelin koon yli tuplaavan vapaaehtoisesti ladattavan korkeamman resoluution tekstuuripaketin. Ja vaikka koen Wildsin olevan sarjan toistaiseksi helpoin peli, on se myös aivan turkaisen hauska pelata! Kyllä, saatan pyöriä kuin hyrrä hirviöiden ympärillä ja kaataa kaikki paitsi pahimmat vastukset ilman stressiä, mutta minulla on myös hauskempaa kuin koskaan ennen! Keskittymismoodi ja haavat kenties helpottavat peliä, mutta myös lisäävät matsien vaihtelevuutta, dynaamisuutta ja kokemaani huvia pelin parissa, joten en osaa pitää uudistuksia mitenkään huonoina. Uutena ratsuna toimii Seykret-liskot, jotka ovat kuin Risen sympaattiset Palamute-koirat, mutta kaikin puolin tympeämpiä. Jahka optimointia parannetaan, peliä laajennetaan ilmaisilla päivityksillä ja perinteisesti myös lisähaasteita tuovalla lisärillä, on sillä kaikki mahdollisuudet kasvaa sarjan parhaaksi peliksi. Hyvää + Taistelu-uudistukset tekevät kaikkein parhaista toimintapelitaisteluista vielä parempia. Vetää kovimmankin kuormajuhdan polvilleen. Ja lisävahingon myötä lisähaavoille ja niin edelleen
Näistä seurauksena keskimääräinen metsästysaika jo low rankissa eli kampanjan aikana oli noin kahdeksan minuuttia. Lisäksi Wilds pyörii huonosti, oma GeForce 3060 Ti -korttini pyörittää peliä noin 40–60 fps:n vaihteluvälillä. Isoista hirviöistä saa parhaat nahkahanskat, mutta ovatko Wildsin versiot priimaa vai Temusta tilatut. Haavoja hakkaamalla hirviöt ottavat lisävahinkoa, ja haavojen tuhouduttua ne lamautuvat hetkeksi. Wildsista syntyy hirviölapaset, joista . Koko 56 tunnin aikana minut on stunnattu kerran. Juuri tällaisten juttujen takia pelaaja vastaan massiivinen hirvitys -peliformaatti toimii niin hyvin! HIRVIÖIDEN PAINAJAISEN PALUU Hirviöt haavoittuvaisina Sarjan suurena fanina julistan, että Monster Hunter Wilds on todella hyvä. En epäile yhtään, ettei ajan myötä Wilds parane pelinä kuin hyvä viini. Loppupelissä se tippui parhaimmillaan viiteen minuuttiin kaikkien muiden paitsi kaikkein kovimpien hirviöiden kanssa. Wilds on helppo peli. Olen polttanut siihen kirjoitushetkellä 56 tuntia, enkä ensimmäistäkään niistä tunneista ole katunut, mutta kaiken hyvän varjostaa muutama askel täysin väärään suuntaan. Sekin vain siksi, että testasin, kuinka kauan kestää ennen kuin minut stunnataan. Uusi maailma, uudet hirviöt Monster Hunterit alkavat yleensä varsin samalla tavalla: pelaaja tuodaan johonkin maailmankulmaan varmistamaan, etteivät sen villipedot aiheuta turhaa huolta ja murhetta maailman humanoidiasukkaille. Hirviöt tuntuvat kuin ne olisi tehty pahvista, mihin on suurimpana syynä uusi haavamekaniikka (wound). Isoin toivomukseni on se, että yleinen vaikeustaso nousee, sillä nyt Kiellettyjen Maiden hirviöiden metsästys tuntuu lähinnä niiden koulukiusaamiselta. Jnirvi MONSTER HUNTER WILDS Lohikäärmeet, dinosaurukset ja muut hirvitykset varokoot, metsästyskauteni on jälleen alkanut! V iime vuoden kesäkuussa julkaistiin kesän paras uutinen, Monster Hunter Wildsin ensimmäinen traileri, täynnä isoja aseita ja isompia hirviöitä! Helmikuun lopussa teroitin lanceni ja nyöritin saappaani, sillä jälleen oli aika muuttaa monsut uusiksi varusteiksi. Ulkonäkösuunnittelu on todella onnistunut, ekosysteemit ovat erilaisia sekä kauniita ja niitä asuttavat hirviöt näyttävät upeilta. Toinen ongelma on hirviöiden vaarallisuus tai siis sen täydellinen puuttuminen. Kohti valoisaa tulevaisuutta Wilds on heittämällä paitsi helpoin Monster Hunter ikinä, myös (vielä toistaiseksi) suhteellisen lyhyt ja tuttua tekemistäkin puuttuu. Tämä todennäköisesti paranee päivityksissä, joten en siitä itke sen enempää. Hirviöiden aiheuttamat, metsästäjän liikkumista ja hyökkäämistä lamauttavat maatärinä ja tuulipaine, jotka sarjan edellisissä peleissä olivat hyvin esillä, taisivat tapahtua tasan kerran yhden loppupään hirviön kanssa. Joku on tehnyt työnsä käsittämättömän huonosti, koska jokaisessa Forbidden Landsin viidessä eri ekosysteemissä asuu jokin humanoidiheimo. Kun hiparit ovat vähissä, tämä voi riittää voiton nappaamiseen häviön kidasta. Hirviöt kaatuvat liian helposti, yleinen vaikeustaso liian matala. Lisää tekemistä kyllä tulee, jos Wilds pysyy pystyssä, minkä se varmasti tekee, koska se oli alkujulkaisussaan parhaiten myynyt Monster Hunter koskaan. Laatuun on selkeästi panostettu ja ne tuntuvat hyvältä kädessä, mutta niistä sojottaa lankoja, joita ei voi olla huomioimatta, ja jotka laskevat lapasten arvoa. Huonoa . Nyt se kulma on Kielletty Maa, joka on Killan tietojen mukaan täysin asuttamaton. Hetken herooisuus pumppaa adrenaliinia ja saa vereni kiehumaan. Kun metsästäjiä on useampi, ongelmasta tulee erityisen paha: yksi poloinen Doshaguma ei päässyt ylös maasta yli minuuttiin. Ja heillä on hirviöongelma. ilikseni ovat hieman ristiriitaiset. 17 181004_.indd 17 181004_.indd 17 26.3.2025 14.28.44 26.3.2025 14.28.44. OK, eri ekosysteemien hirviöt ovat suurimmaksi osaksi mielenkiintoisia, mutta myös erittäin erittäin heikkoja. Ongelma on siinä, että haavoja on liian helppo tehdä ja liian helppo tuhota, mistä aiheutuu ketjureaktio, jossa hirviöparka ei pääse pahimmillaan edes liikkumaan. Se ei sinänsä ole vika, mutta Wilds on liian helppo peli. 89 Vaikka hirviöt ovat välttäneet salilla käynnin ja peli pyörii huonosti, Wilds on se silti ehtaa Monster Hunteria! Hyvää + Maailma tuntuu ja näyttää hyvältä, pelattavuus edelleen addiktoivaa. Kuten myös uusi on ”power clash” -mekaniikka, jossa tarpeeksi monta kertaa hirviön iskut onnistuneesti torjumalla pystyy työntämään sen puhtaalla lihasvoimalla kauemmas irti itsestään. Capcom Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S Testattu: Intel Core i5-8600K CPU @ 3,60 GHz, 32 Gt RAM, GeForce 3060 Ti 8 Gt Ikäraja: 16 Välillä ainoa asia joka estää sinua päätymästä lounaaksi on itsesi kokoinen kilpi ja Schwarzeneggerin kokoinen käsivarsi Hittohittohittohitto!! Paras puolustus on sprintti KAUEMMAS maailman vihaisimmasta apinasta. Ajarakan opettaa Rathianille syy-seuraussuhteen reviirille tunkeutumisesta. Kun hirviöitä lyö, osuma tekee niihin haavoja. Aseet tuntuvat paremmalta kuin koskaan, uudet liikkeet omille suosikkiaseilleni (Lance, Dual Blades, Hammer) ovat käsittämättömän tyydyttäviä
Tyttö häippää, taisi olla ninja. Shadowsin tarina ei ainoastaan tarjoa kivaa vaihtelua varsin tutuksi käyneeseen kaavaan. Kertomus tarina sijoittuu Azuchi-Momoyama-kaudelle 1500-luvun loppuun. Vain pieni Igan provinssi on onnistunut säilyttämään itsenäisyytensä viekkaiden shinobi-sotureidensa ansiosta. Maailmaan tutustumista rohkaistaan hienovaraisesti. Vuodenaikojen vaihtelu lisää vaihtelua muutenkin mieleenpainuviin maisemiin. Tehtävänä on jahdata merkittäviin yhteiskunnallisiin asemiin nousseita salaliittolaisia. Sen seurauksena panokset tuntuvat tavanomaista korkeammilta, mikä saa pienetkin voitot tuntumaan entistä maukkaammilta ja tappiot kirvelemään kahta kauheammin. Hänen on etsittävä läheiseen luolaan piilotettu salaperäinen laatikko ja suojeltava sitä kaikin keinoin. Syksyn koittaessa Diogosta, nyt nimeltään Yasuke, on tullut arvostettu samurai. Naamioitujen sotureiden joukko asettaa kaksikolle ansan ja jättää sekä Nagaton että tämän tyttären kuolemaan. Shadowsilla on kuitenkin yksi merkittävä etu kahteen edellä mainittuun peliin verrattuna. A ssassin’s Creedin aikakausi on jatkunut lähes kahden vuosikymmenen ajan. Innostus salamurhaajasaagaa kohtaan on laskenut tasaisesti uuden trilogian aloittaneen Originsin (2017) sekä ylistetyn Odysseyn (2018) jälkeen. Sitä seurannut väliosa Mirage (2023) yritti korjausliikettä hakemalla innoitusta sarjan juurilta, mutta onnistui ainoastaan osoittamaan, että aika oli ajanut monien alkuperäisten ratkaisujen ohi. Kahden haudan kaivajat Assassin’s Creed Shadows ottaa pelisarjan edellisten osien tapaan innoitusta aidoista historiallisista tapahtumista. Yksi ajanjakso ja alue on kuitenkin jäänyt valloittamatta. Daimio Oda Nobunaga on onnistunut yhdistämään sisällissodan partaalle ajautuneen Japanin teräksellä ja verellä. Vaikka kosto on yksi tarinan kantavista teemoista, uutukainen ei kuitenkaan rakennu sen varaan. Yhden vihollisen kukistuminen johtaa aina seuraavan jäljille. Tapahtumat sijoittuvat tässä vanhaan Japaniaan. Naoe kuitenkin selviytyy vammoistaan. Kosto on parasta kylmänä Shadowsin juonirakenne ja kerrontatyyli ovat tuttuja kaikille Originsia ja Odysseytä pelanneille. Varsinainen veriteko tapahtuu yleensä joko pomotaistelussa tai välivideona toteutetussa keskustelussa. Ensimmäisen kymmenen tunnin jälkeen on selvää, ettei ensisijaisena tarkoituksena ole luoda tuhon polkua, vaan rakentaa uutta yhteisöä ja perhettä menetetyn tilalle. Verestä kastuu vanha pinja. Se antaa pelaajalle jotain, jonka menettämistä alkaa pelätä. Nuori nainen vannoo etsivänsä varastetun laatikon sekä kostavansa kaikille, jotka osallistuivat hänen isänsä murhaan sekä kotinsa tuhoon. Ubisoftin historiallisissa hiiviskelyspektaakkeleissa on vuosien varrella vierailtu antiikin Kreikassa ja muinaisessa Egyptissä, toimittu seitsemän meren kauhuna, todistettu sekä Ranskan että teollista vallankumousta ja vedetty paavia pataan Vatikaanin sydämessä. Tapahtuiko se kuitenkin liian myöhään. Suku suree heti paljon Tapaniaan. Markus Rojola ASSASSIN’S CREED SHADOWS Kuu ja tähdet taivahalla vilkuttaa, kun lordin poika metsään nilkuttaa. Ensimmäiseksi on selvitettävä näiden henkilöllisyydet sekä sijainnit. Pelisarjan ensihetkistä alkaen fanit ovat toivoneet feodaaliseen Japaniin sijoittuvaa kertomusta. Nobunaga asettaa ehdoksi, että heidän henkivartijansa Diogo siirretään hänen palvelukseensa. NOUSEVAN AURINGON VARJOT Ubisoft Quebec / Ubisoft Testattu: PS5 Pro Saatavilla: PC, macOS, Xbox Series X/S Ikäraja: 18 Versio: Julkaisu 30 TUNTIA SALAMURHAAJIEN OPISSA Kykeneekö Ubisoft palauttamaan fanien uskon salamurhaajien kiltaan vai kulkeeko pitkäikäinen sarja kohti viimeistä aamunkoittoaan. Miehen kamppaa kohta tytön jalka. Nobunagan voiton häämöttäessä igalainen naissoturi Fujibayashi Naoe saa isältään Nagatolta salaisen tehtävän. Soturi seuraa Nobunagaa taisteluun tämän hyökätessä Igaan hävittämään kapinalliset. Daimio näkee orjassa taistelijan sielun ja päättää suoda hänelle mahdollisuuden kunniakkaaseen elämään. Maaliskuussa 1581 joukko portugalilaisia jesuiittapappeja saapuu Kiotoon neuvottelemaan Nobunagan kanssa turvallisesta kulkureitistä jesuiitoille. Meditointipisteet avaavat muistoja menneisyydestä ja uusia kykyjä aukaistakseen itseään on sivistettävä vierailemalla temppeleissä tai harjoittelemalla taistelutaitoja. 18 181938_.indd 18 181938_.indd 18 26.3.2025 14.33.20 26.3.2025 14.33.20. Viikinkiseikkailu Valhallassa (2020) tehtävän, nähtävän ja koettavan valtava määrä esti pelin vahvuuksia nousemasta esiin. Assassin’s Creed Shadows, sarjan neljästoista osa (pois lukien pienimmät sivupelit), toteuttaa vihdoin tuon toiveen. Rapinaa kuuluu puiden alta
Huhujen mukaan julkaisua siirrettiin kuukausilla, koska Ubisoft päätti supistaa Yasuken roolia. Samojen tehtävien pelaaminen samalla tapaa on käytännössä mahdotonta. Kivana yksityiskohtana päähahmot vilahtavat silloin tällöin toistensa tehtävissä. Päähahmot esimerkiksi tuntuvat jakavan välittömästi kaiken tiedon keskenään eivätkä sivuhahmotkaan ihmettele, jos kontaktihenkilö vaihtuu tehtävien välillä. Pieniä säröjä on kuitenkin havaittavissa. Ubisoftin asettauduttua puolustuskannalle jokainen uusi tiedonpalanen syynättiin läpi mikroskoopilla. Suurimman osan tehtävistä voi läpäistä sekä Naoella että Yasukella, joten lempparistaan ei ole pakko luopua pitkäksi aikaa. Kamppailu kiotolaista rikosperhettä vastaan pysyy muistoissa pitkään. Mekaniikka toimii niin hyvin, että on vaikea kuvitella Assassin’s Creed -pelejä ilman sitä. Sanottakoon sen verran, että ensimmäisen näytöksen jälkeen hahmojen välillä voi vaihtaa vapaasti vierailemalla pikaisesti valikoissa, mikä muuttaa pelituntumaa välittömästi. Eihän Naoella ole syytä vierailla esimerkiksi Yasuken miekkamestarin luona. Raskasrakenteisen samurain sotisopa suojaa hyökkäyksiltä ja hänen pitkäteräinen katanansa viiltää syvältä. 19 181938_.indd 19 181938_.indd 19 26.3.2025 14.33.45 26.3.2025 14.33.45. Se luo kuvaa siitä, että molemmat asuttavat samaa maailmaa eivätkä vain vieraile siellä vuoron perään. Tiedustelu taivaalla liitävän linnun silmin on korvattu maanläheisemmällä röntgenkatseella, joka paljastaa lähimpien vihollisten sijainnit. Toistaiseksi, noin kolmenkymmenen pelitunnin jälkeen, Yasuken menneisyys on yhä hämärän peitossa (en esimerkiksi tiedä, miten ja missä hän oli oppinut japania), joten kenties tälle annetaan myöhemmin pelimaailman logiikkaa noudattava selitys. Äänekäs vähemmistö älähti, kun promomateriaaleissa vilahti tummaihoinen samurai, vaikka hahmo perustui samannimiseen historialliseen henkilöön. Katanan tanssi Shadowsissa on kaksi pelattavaa päähahmoa. Ensimmäinen näytös pelataan lähestulkoon kokonaan Naoella, joten en pidä teoriaa täysin mahdottomana. Yleensä kohdat liittyvät jollain tapaa kaksikon menneisyyteen, asemaan tai henkilökohtaisiin suhteisiin. Toisin kuin parissa edellisessä osassa, hahmovalinnalla on tällä kertaa oikeasti väliä. Kuka pelkää mustaa miestä. Parivaljakkoa kohdellaan toisinaan yhtenä olentona, mikä särkee illuusiota hieman. Kauempana (viisaasti) pysytteleviä vihollisia voi napsia hengiltä joko jousipyssyllä tai musketilla. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Ninja ja samurai kävelivät baariin… Se, miten sisällissodan eri puolia edustavat tahot päätyvät tekemään yhteistyötä, on paras jättää paljastamatta. Eikä uskonhyppy heinäkasaankaan sujunut erityisen arvokkaasti. Taistelu perustuu nopeisiin ja raskaisiin iskuihin sekä oikein ajoitettuihin torjuntoihin ja väistöliikkeisiin. Yasuke ei sen sijaan pienestä hätkähdä. Napinaa syntyi tämän jälkeen pienimmistäkin epätarkkuuksista kirsikkapuun kukinnoista alkaen. Hahmosta tulee kuitenkin altavastaaja, jos tämä joutuu lähestymään kohdettaan päivänvalossa tai ajautuu taisteluun useiden vastustajien kanssa. Kaikkein ikävintä on se, että kohu saattoi heikentää peliä. Ensiksi mainittu on nopealiikkeinen ninja, joka tanssii vihollislinnoituksen halki kattotasanteita pitkin ja iskee tappavasti varjoista. Pieni osa keikoista on kuitenkin korvamerkitty jommallekummalle, jottei kumpikaan hahmoista jäisi täysin vieraaksi. Ihmettely on ymmärrettävää, mutta jälkiviisaana voi todeta kohun – ja etenkin sen saamien mittasuhteiden – olleen naurettava. Viidestä kymmeneen vuoteen olisi joka tapauksessa tuntunut uskottavammalta ajanjaksolta. Eikä historiallisista tapahtumista poikkeamistakaan voi hyvällä omatunnolla kritisoida, kun kyseessä on kuitenkin pelisarja, jossa on liidelty Venetsian yllä Leonardo da Vincin rakentamalla riippuliitimellä ja vedetty paavia pataan Vatikaanin sydämessä. Pelintekijöille olisi pitänyt suoda mahdollisuus. Ainoa moitteeni koskee sitä, että miehestä saadaan koulittua täysiverinen samurai ja Japanin mahtavimman sotalordin kyvykkäin soturi pelkässä puolessa vuodessa. Siinä, missä Odysseyn sisaruspari Alexios ja Kassandra olivat käytännössä sama hahmo eri toogissa, Naoe ja Yasuke eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Hiiviskely ja etenkin kiipeily tuottaa samuraille kuitenkin vaikeuksia. Jo ensimmäisen pelitunnin jälkeen on ilmiselvää, että Yasuken sisällyttämisellä tarinaan on selvät etunsa, hänen asemansa tarjoaa luontevan tavan kuvata maailmaa ulkopuolisen silmin. Luonnollisesti myös kehittäjästudion työntekijöitä ryhdyttiin häiriköimään. Ryömiminen on yksi harvoista pelattavuuteen liittyvistä uudistuksista. Samurain ilmestyessä kunnolla kuvioihin vasta 10–15 pelitunnin jälkeen, siirtymä uuteen pelityyliin on kaukana sulavasta. Yasuken kohdalla en voi olla mainitsematta hahmon ympärille syntynyttä kohua
Edellisten sukupolvien konsoleiden pudottaminen kelkasta on selvästi tehnyt hyvää. Hiiviskelyyn on otettu vaikutteita sarjan varhaisista osista, kun taas taistelumekaniikat, varusteet ja hahmonkehitys ovat paljosta velkaa välittömille edeltäjilleen. Ainakin japaninkielinen versio ihastuttaa tunteikkuudellaan. Kukin alue eroaa toisistaan niin rakennelmien, asukkaiden kuin ilmapiirinkin suhteen. Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Suoraviivaisemmin etenemällä olisin saattanut lähennellä lopputekstejä, mutta varjoissa kulkiessa on helppo harhautua sivupoluille. Luonnollisesti päätin selvittää, millainen aarre vaati moista suojelua. Ainakin sivutehtävillä voi edetä orgaanisesti pelimaailman ehdoilla. Tällaiset tapahtumat pitivät taidokkaasti yllä illuusiota maailmasta, joka näytti elävän omaa elämäänsä. Ensimmäistä kertaa Kiotoon saapuessani satuin ohittamaan tavanomaista tarkemmin vartioidun kartanon. Pomotaisteluissa tyyli vaihtuu modernimpaan rautalankaan. Huulisynkka ei tosin esirenderöidyissä välivideoissa osu aina kohdalleen, joten ne lienee toteutettu ensisijaisesti englanniksi. Taustalla kaksi rikollista ahdistelee maanviljelijää. Tehtävätavoitteisiin ilmestyi tieto, että kaksi vanhuksen lasta, jotka eivät koskaan hyväksyneet sukunsa toimia, olivat päässeet pakenemaan kaupungista. Hälytyksen estämiseksi vanhuksen oli kuoltava. Vuodenajan vaihtumisella sekä niitä noudattavilla luonnonilmiöillä, kuten sumulla, syystuulilla ja lumimyrskyillä, on oma vaikutuksensa. Vaikka Shadows ei pyri keksimään pyörää uusiksi, ei se tunnu niinkään vanhojen ideoiden kierrättämiseltä vaan pikemminkin kokoelmalta suurimpia hittejä. Kyse ei kuitenkaan ollut mistä, vaan kenestä. ASSASSIN’S CREED SHADOWS Toinen esimerkki orgaanisesta kerronnasta. Salaperäisen naamiomies johtaa raskaasti aseistautunutta seuruetta öisellä tiellä. Unohtakaa pyramidit. 87 Ubisoftin teknovelhot onnistuvat loihtimaan pelaajan ympärille valtavan, lukemattomilla nähtävyyksillä ja mielenkiintoisilla hahmoilla täytetyn maailman, jota ei malta olla tutkimatta. Miten hyvin ne sointuvat yhteen, selvinnee lopullisesti vasta seuraavan kolmenkymmenen tunnin jälkeen. Olen kuitenkin varma siitä, ettei mikään niistä olisi tarjonnut yhtä mieleenpainuvaa ja ainutlaatuiselta tuntuvaa kokemusta kuin Kioton verilöyly kesäaamuna. Kuka voisi jättää varkaiden kynsiin joutuneet kyläläiset pulaan tai olla lohduttamatta kapista koiraa, joka uikuttaa isäntänsä haudalla. Kartanoon tunkeuduttuani törmäsin ensimmäiseksi arvokkaasti pukeutuneeseen vanhaan mieheen. Yasuken esittelyä viivytetään liikaa. Huonoa . Maailmaa asuttavat hahmot käyttäytyvät valtaosan ajasta uskottavasti. Kämmenet multaan Assassin’s Creedeissä suurimman vaikutuksen ovat aina tehneet avoimet maailmat. Kyse ei ole laajuudesta vaan ympäristöjen monipuolisuudesta sekä yksityiskohtien määrästä. Koska olin tappanut perheenpään varsin kunniattomalla tavalla, päätin kohdata hänen jälkikasvunsa avoimessa taistelussa aamun koittaessa. Sarjan hienoimmat ympäristöt löytyvät seitsemän vuoden takaisesta Originsista. Arvaamattoman tuntuinen maailma. Maailma ei pitele pelaajaa kädestä, mikä on enimmäkseen hienoa. Välittömästi tämän jälkeen sain tietää tappaneeni kaupunkia hallinneen rikollisperheen pään. Loput neljä saapuisivat isänsä kartanoon kunnioittaakseen hänen muistoaan. Asia ei onneksi häirinnyt johdannon jälkeen kertaakaan. Sädeseurattuja heijastuksia, ilmeikkäitä kasvoanimaatioita ja tuulen tuivertamia hiuksia tulee ihasteltua tuon tuostakin PS5 Prolla pelatessa. Seurauksena oli eeppinen kymmenen minuutin taistelu neljää minipomoa ja lukemattomia vartijoita vastaan. Ääninäyttelyssä ei ole moitteen sijaa. Sinänsä vetoavasti kerrottu tarina vaikuttaa kulkevan valtaosin tuttuja polkuja. 20 181938_.indd 20 181938_.indd 20 26.3.2025 14.34.06 26.3.2025 14.34.06. Kyläpahaseen ratsastava Yasuke herättää paikallisissa kummastusta ja rankkasateen aikana ihmiset vetäytyvät sisätiloihin tai katosten alle. Kaksi toisistaan poikkeavaa päähahmoa. Riitasointujen voisi olettaa rikkovan hauraan tunnelman, mutta kitaroiden ulvonta ja räkäinen laulu sopivat yllättävän hyvin nopeatempoisiin miekkamittelöihin. Linnoitusten tyhjennys saattaa käydä ajan myötä tylsäksi. Muinaisessa Egyptissä oli kiehtovinta seurata arkisia askareita, kuten värjäysaineiden valmistusta tai ruumiiden palsamointia. Epäilen, etten ehtinyt edes tarinan puoliväliin. Assassin’s Creed -sarjan faneille Shadows ei tarjoa paljoakaan uutta ympäristöään lukuun ottamatta. Shadowsin feodaalinen Japani ei valitettavasti kykene nousemaan Originsin tasolle, mutta pääsee edeltäjiään lähemmäs. Kovaa peliä Kiotossa Ylväästi luotu avoin maailma antaa oman lisänsä myös kerrontaan. Aistien euforiaa Visuaalisesti Shadows vakuuttaa. En tiedä, miten monta eri tehtävää keskusteluineen ja välivideoineen menetin hetken mielijohteesta tehdyn päätöksen seurauksena. Muistan ihailleeni, miten joukko miehiä siirsi laivaa satamaan asetettujen tukkien päällä ja työn päätteeksi vetäytyivät lepäämään varjoihin. Eikä kyse ole ainoastaan pääkaksikkoa palkkion toivossa metsästävistä ronineista. Japanin halki matkatessa taustalla soi aikakauteen sopivaa orkestraalista musiikkia. Tämä ei ole kuitenkaan moite. Harmillisesti Odyssey ja sen jälkeiset pelit supistivat ainutlaatuisten animaatioiden määrää, minkä seurauksena sinänsä hienot pelimaailmat eivät koskaan onnistuneet tekemään samanlaista vaikutusta. Toisinaan päähahmo tekee huomion kuitenkin esimerkiksi epäilyttävästä verivanasta ja, jos siihen ei ehdi reagoi välittömästi, tilaisuus livahtaa ohi. Taistelu alkoi etupihalta, eteni kartanon halki ja päättyi lopulta puutarhaan rikollisperheen viimeisen jäsenen kaatuessa elottomana veren värjäämään lampeen. Hyvää + Visuaalinen loikka. Puoli totuutta Painovirhepaholaisen krriseisestä iakatulusta johtuen en ehtinyt pelaamaan Shadowsia kuin kolmisenkymmentä tuntia
Lorn’s Lure on suunniteltu speedrun-pelaaminen mielessä, mutta yhtä hyvin sitä voi lähestyä rauhallisena puzzle-pelinä. Huonoa . Musiikki on rauhallista ambientia ja ympäristön äänet koostuvat lähinnä tuulen huminasta ja pelihahmon askelten ja hakkujen äänistä. Jos checkpoint on merkittävästi kauempana, on se merkki siitä, että pelaaja on menossa väärään suuntaan. Näistä avuista huolimatta peli tuntuu vaaralliselta ja siltä, että hyppelyssä on korkeammat panokset kuin siinä yleensä oikeasti on, mikä on pelin synkältä tunnelmalta hieno onnistuminen. Takaisinkaan ei pääse, joten ainoa vaihtoehto on matkata aina vain syvemmälle ja toivoa, että sieltä löytyy jotain. Ei hätää, unohda Half-Lifen lopun aiheuttama trauma! Lorn’s Luressa loikkiminen ei ole räiskintään kömpelösti lisätty mauste, vaan koko homman maistuva pihvi. Hyvä niin, sillä epäonnisia yrityksiä piisaa. Kun asetuksista laittaa Explore Moden päälle, se paitsi helpottaa kevyesti pelin paria vaikeinta kohtaa, myös muuttaa koko viimeisen kentän aivan toisenlaiseksi, tarinan lopetusta myöten. Lopun paineeseen musertuville Lorn’s Lure tarjoaa yllättävän ratkaisun. Se kun palauttaa koko kentän alkuun, mikä voi hyvin olla yli tunnin verran taaksepäin. Minulla uusintayrityksiä kertyi varmaan enemmän kuin muissa kentissä yhteensä. Sankarimme. Sen selvittäminen jää aina miellyttävästi pelaajalle. Lopetus on räväkän tyylikäs ja temaattisesti piristävän erilainen, mutta vaikeustaso eroaa kaikesta sitä edeltävästä todella rajusti. Kerrankin kannattaa hypätä alas pimeyteen! Näetkö tuon tornin. Kolossaaliset ympäristöt, jatkuvasti kehittyvä liikkuminen ja vaaran tuntua korostava haaste muodostavat vetävän kokonaisuuden. Välillä peli on putkimainen. Lorn’s Luren metallia, turbiineja ja joka suuntaan sojottavia putkia vilisevä maailma on synkkä ja kolkko industrialistinen painajainen. Hyvää + Kutkuttava kenttäsuunnittelu, jylhä arkkitehtuuri, painostava tunnelma ja sulava liike. Uudestaan! Lorn’s Luren vaikeus on yhdistelmä oikean reitin keksimistä ja suurta tarkkuutta vaativaa liikkumista. Mielellään ennen kuin androidin akku hiipuu tyhjiin. Lukuun ottamatta paria poikkeusta, joista merkittävin on pelin armoton finaali. Noinko kaukaa minä tulin. Suunta on tyypillisesti alaspäin, joten jos pääsee alemmas kuolematta matkalla, voi taputtaa itseään selkään edistyksestä. Jylhä ja massiivinen arkkitehtuuri pitää tunnelman yksinäisenä ja menneen kiehtovasti läsnä. Voit kiivetä sitä. Viimeisessä kentässä mukaan tulee tiukka aikaraja samalla kun vaikeustaso nostetaan yhteentoista ja virhemarginaali lasketaan nollaan. Koska erilaisten pintojen tarkkailulla on tärkeä rooli, yksinkertaisen selkeä, turhista krumeluureista karsittu visuaalinen tyyli on fiksu valinta. Suurimman osan ajasta palkitsevalla tavalla haastava. Välillä pitää hyppiä ja kiivetä tavalla, joka tuntuu ”väärältä”, kuin pelin rikkomiselta tai kenttäsuunnittelun väärinkäyttämiseltä. Jokainen kahdeksasta kentästä tarjoaa paitsi selkeästi omanlaisensa ympäristön myös jonkin uuden pelimekaanisen koukun, mikä pitää touhun tuoreena. Tämän opin kantapään kautta toisen kentän lopussa lähdettyäni seikkailemaan pitkän matkan aivan väärään suuntaan. 84 Tiukan haastavaa ja nautinnollista ensimmäisen persoonan tasoloikintaa massiivisissa maisemissa. Käytännössä kyseessä on yksi ylimääräinen kenttä. Alussa käytössä on vain hyppääminen ja kulman yli kapuaminen, mutta pian mukaan tarttuvat kiipeilyhakut, joilla voi kavuta tiettyjä seiniä. Epäonnistuneen hypyn jälkeen tilanKILPAJUOKSU POHJALLE Rubeki Games Pelattu: PC Minimi: AMD Athlon II X2 255, 4 Gt RAM Suositus: Intel i7+, 2,6 GHz+, 8 Gt RAM, GTX 960 Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa teen saa onneksi palautettua sekunnissa ja viimeisin checkpoint on usein samalla tasolla, josta hyppy lähti. Useimmissa kentissä peli vinkkaa yleisen suunnan, mutta ei kerro miten tai minkä tasojen kautta kohteeseen pääsee. Lisähaastetta kaipaavat voivat läpäistä kentät speedrun-hengessä mahdollisimman nopeasti ja kerätä kenttiin piilotettuja sinisiä kristalleja. Androidikaan ei jaksa loputtomiin, vaan kiipeily kuluttaa kestävyyttä, joten pystysuoraa matkaa pitää rytmittää tasaisilla alustoilla. Checkpointiin palatessa kannattaa olla varovainen, ettei pidä nappia pitkään pohjassa. Toimii speedrun-pikavauhdilla tai rauhallisemmin nautittuna. Alas, alas ja vielä kerran alas Enemmän elämältään kaipaava androidi poistuu turvallisesta ja valoisasta ympäristöstään jonkin tuntemattoman houkuttelemana ja eksyy alas pimeyteen 253 vuodeksi. Seinähypyllä kapeista tolpista ponnistaminen tuntuu harmillisen epäluotettavalta, mutta muuten liikkuminen on ihailtavan sujuvaa, eikä epäonnisista hypyistä tee mieli syyttää peliä. Esimerkiksi toisessa kentässä opitaan liikkumista merkittävästi monipuolistava seinähyppy. Maalipurkki on tyhjä, pelaajan täytyy tarkkailla ympäristöä, tekstuureja, kulmia ja kaltevia pintoja virkistävän tarkasti. Y särigrafiikkaa ja ensimmäisen persoonan tasohyppelyä. Tummanpuhuvuudesta huolimatta Lorn’s Lure ei ole suoranainen kauhupeli. 21 181003_.indd 21 181003_.indd 21 26.3.2025 14.36.10 26.3.2025 14.36.10. Valtavien rakennelmien hiljaisuus luo loikkimiseen onnistuneen painostavan tunnelman. Seinähyppelyn epäluotettavuus. Ville Harteela LORN’S LURE Lorn’s Luressa pimeyteen vajotaan joko speedrunvauhdilla tai omalla rauhallisella tahdilla. Koska tallennuspaikkoja on vain yksi, ei auttanut muu kuin aloittaa kenttä uudestaan alusta. Äänisuunnittelu jatkaa samaa toimivan simppeliä linjaa. Lorn’s Luren juttu on vapaa liikkuminen massiivisissa rakennelmissa sekä itse oivaltamisen ja onnistumisen riemu. Itse pidin molemmista, kunhan toivuin normaalin lopetuksen anteeksiantamattomuudesta ja asennoiduin peliin uudella tavalla. Pelottavin osa on mahdottomissa korkeuksissa tehdyt hyppysarjat, joiden aikana pidättää kauhistuneena hengitystään. Yksinäisyyden houkutus Lorn’s Luren retrohenkinen grafiikka ei ole suoranaisesti kaunista, mutta ihailtavan käytännöllistä ja peliin sopivaa se on. Osa kristalleista on laitettu niin kinkkisiin paikkoihin, etten edes teoriassa keksinyt, miten ne voisi kerätä, puhumattakaan käytännön hyppelyssä onnistumisesta. Kun nykypeleissä kiipeilykelpoiset tasot värjätään keltaisella maalilla, jotta pelaaja varmasti ymmärtää, mistä pääsee eteenpäin, Lorn’s Lure on tämän pelisuunnittelun antiteesi. Explore Mode ei silti ole Easy Mode, vaan peli pysyy haastavana pienistä helpotuksista huolimatta. Finaalin painajaismainen vaikeustaso jakanee mielipiteitä. Menneisyydestä lainaavasta ulkoasusta huolimatta Lorn’s Lure puhaltaa onnistuneesti uusia tuulia tasohyppelyihin. Lorn’s Lure on haastava ja liian korkealta putoamisen aiheuttamia kuolemia kertyy satoja
Esimerkiksi Morian asukkaisiin ei ole (varsinaisesti) keksitty omia olioita ja matkaoppaasta tutut paikat löytyvät. John Ronald Reuelin haudalla ei multa liiku tai kivi heilu, sillä Data on tutkittu eikä potki Lorea kulkusille. Return to Moria on nimittäin sen verran hyvä, että sen olisi pitänyt nousta esiin roskan seasta. Perusresepti on tuttu mutta toimiva, ja Moria myös lisää siihen rutkasti mausteita. Kuparia ja tinaa olisi riittänyt vaikka vientiin, samoin hopeaa, vaikka sille löytyikin enemmän käyttöä varsijousen keksimisen jälkeen, mutta rautaa Koti ilman kirjahyllyä ei ole koti. Tästä seuraava tuttuuden tunne on Morian vahvuuksia: tiedän jo kättelyssä, keitä siellä elelee ja mitä voi odottaa. Voin itsekin valloittaa uusia Morioita siirtomaikseni ja käydä kaivamassa sieltä niitä raaka-aineita, joista pääpelissäni on pulaa. Hengissä pysymistä ja craftailua pitää pystyssä selkeä tavoite, pako Moriasta, ja Return to Moria toimii mainiosti ihan yksinpelinä. A-Moria ensi silmäyksellä Jos Moria ei nimenä sano mitään, kannattaa ehkä siirtyä seuraavaan peliin, sillä Morian merkittävin bonus on sen Sormusten herra -lisenssi, jonka peli käyttää hyvin. Ei saa juosta käytävillä Moria generoidaan proseduraalisesti, joten pelikerrat eivät ole samanlaisia. No kiva, että suomalaiset saavat ulkomailta kaivoksen ilmaiseksi, joskus näinkin päin! Kautta Sauronin takasilmän, peli olikin ilmestynyt jo loppuvuonna 2023! Miten onnistuin missaamaan sen, vaikka Steamiin ilmestyi tuolloin vain vaivaiset 11 500 peliä. Varmaan ihan SADAN TUNNIN KAIVOSTUOMIO Free Range Games / North Beach Games Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5 Versio:1.4.3 Minimi: Intel Core i5, 8 Gt RAM, GeForce GTX 1060 Suositus: Intel Core i7, 16 Gt RAM, GeForce RTX 2060 Moninpeli: Co-op 2–4 (PS5) tai 2–8 (PC) Ikäraja:12 tarkoituksella, koska pelastusyritystä ei näy eikä kuulu. Peliympäristönä Morian kaivokset ovat erinomainen keksintö. Se vaatii tukikohtien ja leirien rakentelua, ruoan ja raaka-aineiden keräilyä sekä varusteiden tekemistä. Minun Moriani oli aneeminen, koska sitä vaivasi raudanpuute. Yhteen Moriaan mahtuu neljä konsolikääpiötä tai kahdeksan PC-mestarikääpiötä. Itse Gimli (John Rhys-Davies) johtaa heidät Durinin ovelle. Tai no, Balinin haudalla ei näy kaivoa, mutta menköön. Nnirvi Khazad-dûm on Varjon maailma. Osa on suonia seinässä, mutta joitain raaka-aineita saa myös ympäristöä ja sen esineitä tuhoamalla. 22 181079_.indd 22 181079_.indd 22 26.3.2025 14.48.43 26.3.2025 14.48.43. Ainoa apuni on ereborilainen korppi Aric, joka on auttavinaan minut takaisin maanpinnalle. Jo visuaalisesti Moria viehättää silmää: se näyttää kunnon kaivokselta eikä Minecraftin käytävien fantasiaveljeltä. Tarvittaessa se on myös multiversumin polttopiste, jossa toisten todellisuuksien Morioiden kääpiökollegat voivat tulla minun peliini ja minä heidän peliinsä. Vain kuullakseni kuinka vahingoniloiset päätoimittaja ja AD olivat kumpikin jossain vaiheessa ilmais-imuttaneet sen Epiciltä. Kukaan sinne mennyt ei palaa takaisin samana. Edes Peter Jacksonin visiota ei riistetä: Sormusten sota on ohi ja kääpiöt kautta Keski-maan palaavat ottamaan Morian kaivokset takaisin. Takaisin pinnalle pääsy on ongelma, koska uloskäynnit blokkaa outo varjotaika. Moriaversumissa maailmanmatkaaja nimittäin kuljettaa reppunsa sisällön mukanaan. Joten syvemmälle Moriaan vain, läpi örkkien, goblinien ja luolapeikkojen. On kiveen kaivettua käytävää, on selviä arkisia kääpiölähiöitä sekä myös jylhiä kääpiörakennelmia. Tosin sen sijaan, että se nopeasti lentäisi läpi kaivoksen ja skannaisi reitit, se jää aina odottamaan minua ja kertoo surullisena, että ”ei tästä kuule pääse”. Tuttuun tapaan nollasta lähdetään ja huippureleisiin päädytään. Paloista kootuissa ympäristöissä on tarpeeksi vaihtelua, mutta sillä on aina cut & paste -hintansa. Jos menet Khazad-dûmiin, kuolet! Ä lä usko Delenniä ja Koshia! Kysy itseltäsi: ”What do YOU want?” Jos vastaus on Lords of the Ring -lisenssillä tehty survival-craftauspeli, jossa yritetään selvitä läpi Morian kaivosten, sano välittömästi ”Mellon!” Minusta tuli kääpiöiden vanhan kaivoksen ylpeä omistaja, lähes täyteen hintaan. Kääpiökaivanto on täynnä erilaisia malmeja, mineraaleja ja jalokiviä. Ikävä kyllä takaisinvaltaus päättyy, kun ovi ei aukene, mutta katto sortuu ja yksi kääpiöistä (spoileri: minä) suistuu syvyyksiin
Ain’ laulain ruokas tee Tuotannollistaloudellisesti elämä Moriassa on erilaisten raaka-aineiden keräämistä, metallimalmin sulattamista harkoiksi ja kaiken tämän muuttamista varusteiksi. Varsinkaan kun raoista nousee violettina hehkuvaa Varjoa, joka kiroaa siihen osuvan. Valonlähde, kuten soihtu, auttaa, mutta ei sekään joka paikassa. Mustia timantteja löytyy vain örkkileireistä, örkkipäälliköiltä ja vuorenpeikoilta sekä laumahyökkäysten harvinaisina droppeina. Reseptejä on paljon, mutta taisin syödä eniten paistettua rottaa ja sienimuhennosta. Jo pelkästään näiden kuilujen syvyyksiin pääseminen vaatii ketterää rakentelua, sillä nuoratikkaissa ei pituus riitä. Pimeys aiheuttaa epätoivoa, joka syö motivaatiomittaria. Eri oluilla on erilaisia bonusvaikutuksia, esimerkiksi ruudun tällä puolella nautitulla oluella peli alkaa näyttää tosi kauniilta. Moria ei ole kiva paikka, jossa vietät vaikka, koko päivän iloisen. Kääpiömusiikista minulle tulee lähinnä irkkumusiikki mieleen. Välillä matka katkeaa vaikka Itäisten portaiden korjaamiseen. Puhkaisin väliseinän ja eteeni avautui Yläkaupunki! 23 181079_.indd 23 181079_.indd 23 26.3.2025 14.49.35 26.3.2025 14.49.35. Tasolta löytyy etenemiseen tarvittava roina, kunhan sen komppaa läpikotaisin. Lievänä yllärinä Khazad-dûmíssa on myös haltioiden entinen asuinalue, josta saadaan puuta, ennen kaikkea haltiapuuta, plus muutamaa muuta vain sieltä löytyvää raaka-ainetta. Syvemmällä on pimeitä kuiluja täynnä riskejä ja hyviä palkintoja, mutta siellä pimeys voittaa kaikki valonlähteet. Kun motivaatio loppuu, loppuu myös elämä. Myös muutaman puzzlen ratkaisu vaatii koko biisin vetämistä. Sivistyneesti kotiliedellä tai grillissä tehty ruoka syödään pöydän ääressä, uunissa taas leivotaan eväät, vaikka lembasit ja cramit, mukaan tutkimusmatkalle. Päinvastoin kuin vaikka Minecraftissa, reseptejä ei voi tietää etukäteen. piti välillä tosissaan hakea. Rakennettavaa on paljon, on esimerkiksi sulatusuunia, ahjoa, askarteluja ompelupöytää, riimupöytä aseiden maagiseen boostaukseen sekä tietysti olutpanimo. Peli avaa niitä avainkohdissa, plus niitä saa kun löytää ja korjaa kaivoksesta löytyviä patsaita. Yksi tapa on nostaa laumahyökkäykset maksimiin ja jättää leirit tuhoamatta, mutta haitta lienee selvä. Panostan toimivuuteen, en sisustukseen. Örkejä kuonoon! Drake on örkkejä pahempi ongelma. Luulin, että se on vain Lumikin kääpiöiden juttu, mutta minun Dwarfer Egoni haluaa jatkuvasti puhjeta lauluun, varsinkin kaivaessaan. Turhan suurpiirteiseen karttaa kannattaa merkitä ainakin rautaja hiilisuonet. Nämä ovat pelin rasittavin kompastus(jalo)kivi, koska niitä tarvitaan myös pikamatkustuspisteiden eli karttakivien rakentamiseen sekä joidenkin huippukamojen luomiseen. Se vaati vasaran, johon vaadittavaa malmia en ole edes löytänyt ja 20 huippuharvinaista mustaa timanttia. Kääpiöille maistuu ruoka ja olut, joten kumpikin näyttelee suurta osaa. Turhat karttakivet purkamalla saa niiden kivet takasin, mutta timanttipula on ainainen. Ja kaalia. Rautamalmia! Ihanaa! Se kuuluisa silta on oikealla, ja poikki. Alue sopii myös valoa kaipaavien kasvien viljelyyn. Todella paljon kaalia. Mitä syvemmälle tunkeutuu, sen pahemmaksi ongelmaksi nousee pimeys
Siis en kärsiä, koska tuomio ei ole paha. Rakentelussa (lähes aina) pitää ensin rakentaa tulisija (hearth). Erikoisuutena huonekalujen ainoana nukkumaratkaisuna on pitkään pelkkä makuupussi lattialla. Mutta ei balrogeihin, koska ilkeä Gandalf tappoi tämän ylvään siivekkään lajin viimeisen edustajan. Karkeasti ottaen aseluokat ovat miekka, kirves ja tylppä lyömäase eli astalo. Tätä se enimmäkseen on, louhintaa ja laulantaa. Pikku ongelmana terä hehkuu aina, enkä näe sen valotehossa merkittävää vaihtelua edes örkkejä pilkkoessa. Asevalikoima on yhden ja kahden käden lyömäaseita sekä jouset päälle. Yhden käden ase sallii toiseen käteen kilven. Partioiden lisäksi kaivos on täynnä goblinien ja örkkien haja-asutusalueita. susia: aika. Tai tehdä kuten minä, rakentaa pragmaattisesti karuja mutta toimivia poikamiesbokseja kotiteollisuuskäyttöön. Tosin loppupomo Narag-Shazonilla on myös siivet. Rakentamista ei aina tarvitse aloittaa nollasta, varsinkin alussa löytyy hylättyjä pajoja, joiden ahjot ja uunit korjaamalla säästää resursseja. Lyöntinappia painamalla iskuvoimaa saa lisättyä ja kakkosnappia painamalla blokattua, mutta kokonaisuus on silti hyvin geneeristä. Narag ei ole kaanonia, mutta ei sitä pahasti rikokaan. Olisin mieluummin ottanut totutun tavan vähentää vahinkoa. Myöhemmiltä tasoilta löytyy jo örkkikyliä päällikköineen. Aseisiin saa riimuilla lisäominaisuuksia, ensimmäisenä bonustehoa örkkejä vastaan plus Piikkimäisen hehkuvan miekanterän, josta näkee, onko örkkejä lähellä. Minecraftin tapaan yksi niistä valitaan spawnauspisteeksi, jossa herätään kun kuolema tulee, ja aloitetaan juoksu tavaroita hakemaan. Kelvottoman Sormusten herra -ryönän (varsinkin Rings of Power) jälkeen Return to Moria oli kuin olisin avannut purkillisen Eärendilin valoa. Toiminnallisesti haarniskat ovat suojakenttä, joka kuluu pois ennen hipareita. Vaikka tämä näyttää olevan tekijöilleen ja julkaisijalleen ensipeli, jälki on harvinaisen onnistunutta. Kaikkea vaivaa onneton liitoskohtasysteemi, joka kaipaisi kovempaa vetovoimaa kappaleiden välille. Kun homma välillä latistuu logistiseksi laahusteluksi, väliseinän takaa paljastuu kirjainta vaille täydellinen Narvin ahjo tai jopa Durinin hauta. Taistelua ajalta miekka ja kilpi Morian asunnonvaltaajat eivät pidä alkuperäiskansan paluusta. Näitä on kolme kokoluokkaa leirinuotiosta isoon takkaan ja jokainen luo ympärilleen yhä isomman rakentelun mahdollistavan alueen. Jousi on jousi, siihen olisi voinut luoda illuusion jämäkkyydestä, koska minusta tuntuu, että jänteenä on kuminauha. Seuraavana ongelmana on osien sijoittelu, on vaikea hahmottaa, mihin se taso lopulta rakentuu ja paikka liikkuu tosi herkästi ympäriinsä, kun kääpiötä kääntää. Pelin edetessä löytää reseptejä uusiin, parempiin aseisiin ja haarniskoihin, haarniskat tosin ovat yleensä kosmeettisia variaatioita. Kääpiö osaa myös Dark Souls -kierähdyksen. Joten rohkeasti pedo mellon ja a minno vaan! Luolista vaihdetaan välillä kunnon kääpiövisioihin. Kyllä niilläkin pärjää ja saa luotua ad hoc -telineet tahi portaat, varsinkin kivilattioista rakentelin siltoja yli synkän varjoalueen. Taistelussa Moria ei ole mikään jouheva Khazad-Doom. Halutessaan voi pykätä upeita Khazad Dumin Koti & Keittiö -kääpiökämppiä, joissa on huonekalut ja mattoja sekä kaikkea muuta kivaa ja kodikasta. Ympäristöissä on eroa, ja pitemmälle pääsee, sen enemmän peli tuntuu paranevan. Hauskasti yksi resurssi on suola, eli nyt voin tosissani kärsiä klassisen pitkän tuomion suolakaivoksessa. Tästä uroteosta saa palkinnoksi myös avaimen heidän herkkuarkkuunsa täynnä kivaa kamaa. Who Watches the Watcher. Se toimii todella hyvin, haluaa sitten pelata selviytymistä tai vetää kunnon Kummeli-henkiset kääpiölarpit. Jos unohdetaan heikko ergonomia, muuten rakentelussa ei ole ylläreitä. Kesti hetken tajuta, että kaivoksenvaltaajat häädetään lopullisesti tuhoamalla leirin keskellä oleva pylväs. Armoa ei, kaivokseen Yksi tärkeä resurssi Moriasta puuttuu, vaikka se syö kuin Klonkku . Vaikka se on tie ulos, peliä on vielä 20–30 tuntia jäljellä. Taistelu on keskikertaisuudessaankin ihan OK, mutta kunnianhimoisempi tai edes jonkun kivan levelöinnin pulttaus olisi tehnyt Moriasta puoli luokkaa paremman. Pimeät kuilut kätkevät aarteita, mutta... Mikään ei tietysti estä rakentamasta, minne haluaa mitä haluaa. Nimittäin haarniskan korjaaminen vaati korjausalasinta ja syö metallinpaloja. Olen polttanut siihen 50 tuntia, ja juuri pääsin Khazad-dûmin sillalle, korjattuani Itäisen portaikon. 24 181079_.indd 24 181079_.indd 24 26.3.2025 14.50.23 26.3.2025 14.50.23. Ilman nuotiota voi rakentaa erilaisia kivilattioita ja pikapuutason, sekä nuoratikkaita. OK, mutta rajoitus koskee jopa erilaisia telineitä, joita tarvitsin vaikka korkeammalla olevien resurssien hyödyntämiseen tai vaikka portaisiin. Edetessäni syvemmälle dwarfer egoni kohtaa yhä pahempia vihollisia alkaen susista ja halveksituista sekasikiöistä, ihmisgoblin-hybrideistä, oikeisiin goblineihin ja yhä pahempiin örkkeihin, plus tietysti luolapeikkoihin. LORD OF THE RINGS: RETURN TO MORIA Naulaan ja nakutan Koska Morian kaksi tärkeintä osa-aluetta ovat rakentelu ja taistelu, on vähän outoa, että niiden toteutus ei ole parasta A-luokkaa
Yksinpelin maistuessa puurolta yritin innostua moninpelistä, mutta yhtä tasapaksu kokemus sekin on. Hans on hämmentynyt. Tietokonetta vastaan voi vääntää myös propagandajulistehaasteissa ja survivalina tunnetussa aaltolahtaamisessa. Edes sotanäyttämö ei edellisosien tapaan vaihdu, vaan Ranskassa ollaan ja pysytään. Muut vetävät taisteluun sellaisella vauhdilla, että tällä menolla Sniper Elite jää yksin takalinjoille kämppimään. Kenttäsuunnittelussa alkaa painaa mammuttitauti, kakkososan lyhyemmät tehtävät skriptattuine toimintakohtauksineen olivat intensiivisempiä kokemuksia kuin Resistancen solttu kerrallaan siivottavat valtavat hiekkalaatikot. Sniper Elite 5 (7/2022, 80 p.) oli asiallinen esitys, mutta arvostelussa totesin pelisarjan kaipaavan pintasiloittelun sijaan kunnon remonttia. Tarkka-ammuntamekaniikka on yhtä mellevä kuin ennenkin: ampumisen tietty hankaluus kun yhdistyy mässähtelevin osumiin, niin vaiva ja palkinto ovat hyvässä tasapainossa. Teoriassa teemana on Ranskan vastarintaliike, mutta patonkisissit eivät näy itse pelissä mitenkään. Moninpelissäkin saa häyhäillä monella tapaa: perinteisessä deathmatchissa, kampanjaa co-oppaamalla tai muiden yksinpelikampanjoihin vihollisen tarkka-ampujana tunkeutuen. Mutta kun olin sarjan mukana sihtaillut läpi Saksan, Pohjois-Afrikan ja Italian, viitososan Normandiassa sotaväsymys alkoi painaa. Edellisen osan pasi. smin tapailun ja inhimillisempien saksalaisten sijaan piipun eteen marssitetaan natseista pahimpia, Gestapon agentteja ja Himmlerin SD:n sotilaita, joten tappelussa ote on tuimempi. Edellisosasta marginaalisesti eroavan pelin myyminen täysihintaisena on Rebellionilta hävytön temppu, eikä enteile hyvää kipeästi uudistamisen tarpeessa olevan sarjan tulevaisuudesta. Käteen haavoittunut vihollinen vaihtaa pistooliin. Koska omia ei kentissä näy, on vaikea mieltää olevansa osa maanalaista partisaaniverkostoa. Kallis ja nähty. Kentät ovat suuria, näyttäviä ja autenttisia. Sniper Eliten ongelma on se, että se on ihan kiva, mutta ihan kiva ei oikein riitä. Uudistukset ovat pieniä ja paikoin epätoivoisia: röntgenhidastukset meleetapoista ovat tarkka-ampujapelille täysin turha ominaisuus. Ihan simona pelattavaa Perusasiat ovat, kuten kuudenteen osaan ehtineeltä sarjalta sopii odottaa, kunnossa. Ranskalaisia mutkia ja partisaanien suosimia aseita painottava rautakatalogi on tavallista persoonallisempi. PULTTILUKKOBOIS Rebellion Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox Series X/S, Xbox One Moninpeli: 2–4 pelaajan co-op, 2–16 pelaajan pvp Ikäraja: 16 77 Sniper Elite: Resistance jää tuleen makaamaan. Kenttäsuunnittelu onnistuu melko hyvin yhdistämään isot, avoimet kentät loogisesti jäsentyvään etenemiseen. Kun taktiselle räiskijälle on tarjolla Enlistedin, Helldivers 2:n ja Arma: Reforgerin kaltaisia huippuluokan moninpelejä, niin ei Elitelle juuri mahdollisuuksia jää. Sniper Elite: Resistancessa on paljon sisältöä ja pelattavaa. Tarkka-ammunnasta tiristetään kaikki mehut. Verihyhmän alla hyrrää kelpo, joskin kankea ja vanhanaikainen taktinen räiskintä, joka on avoimessa pelimäisyydessään aivan toimivaa viihdettä (etenkin kaksinpelinä). Lähitaistelua helpottaa se, että konepistoolin lippaita saa lopultakin mukaan enemmän kuin kaksi. Sankari on huonompi: edellisosien Karl Fairburnen keskeiset persoonallisuuspiirteet toki olivat iso leuka ja matala ääni, mutta kuivaa brittihuumoria vääntävä ja teetaukoja haikaileva Harry Hawker on vielä laimeampi tapaus. Luotikamera lainataan Max Paynelta. Tarkka-ammuntaa glori. Iikka Kivi Sniper Elite: Resistancen sodan hinta on liian kallis. Huonoa . SNIPER ELITE: RESISTANCE Kentät ovat isoja ja näyttäviä. Kaikkein paras muoto Resistancelle olisi ollut DLC tai halpisjulkaisu. Vinosyöttöä pukkaa Vaikka Resistance on sarjan hiotuin osa, sitkein ja päällimmäisin tunne pelatessa on, että tämä on niin nähty. Asekatalogissa on rariteetteja. Snipuhippa parinkymmenen tarkkarin kesken on armottomuudessaan hetken ihan hauskaa, mutta toisaalta moninpeli tuntui eniten Counter-Strike 1.6:lta, jossa on normaalia pidemmät etäisyydet ja liian vähän kenttiä. Hyvää + Perusasiat kunnossa. Öinen Gestapon päämaja on synkkä ilmestys. Yksinpelin kenttiä on yhdeksän ja niissä kestää vähintään tunnin per mappi, kaiken kahlaamalla helposti kaksi. Päähenkilö on edellisten osien tapaan yksinäinen susi. 25 181668_.indd 25 181668_.indd 25 26.3.2025 14.45.05 26.3.2025 14.45.05. S niper Elite -sarja on minun Seiska-lehteni: halpa, mauton ja viihdyttävä. Uusista ominaisuuksista näkyvin on assassiinimainen kiipeily, jota voisi hyödyntää enemmänkin. Niihin on myös jaksettu pusata vaihtoehtoisia etenemisreittejä, piilotettuja asekätköjä ja sivutavoitteita. oivan halpispelisarjan täkynä ovat ultraväkivaltaiset osumahidastukset, joissa kamera läpivalaisee kehon ja näyttää luodin tekemät vauriot suorana lähetyksenä. Sitä Sniper Elite: Resistance ei valitettavasti tee, vaan ampuu kriittisen, hidastetun osuman suoraan kamelin selkärankaan. Sarja ei koskaan ole ollut kova uudistumaan, mutta nyt on annettu yksinkertaisesti periksi
Ratsiat ovat pirun haastavia ilman tiimikavereita. Vaikka perusta on sama, ei Delta Forcen näkemys pelimuodosta ole yhtä armoton kuin esikuvansa. Battle. TiMi Studio J3 / Timi Studio Group / Tencent Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X, PS4, Xbox One, Android, iOS Versio: Julkaisu Minimi: Intel i3-4150 / AMD FX6300, 8 Gt RAM, Geforce GTX660 / AMD HD7870 / Intel Arc A380, Windows 10, 88 Gt kiintolevytilaa Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Windows 11 / Lenovo Legion 5 15ACH6H Ikäraja: 16 Rushista ideansa varastava Attack & Defend on nimensä mukaista vääntöä, joissa rajallisilla uudelleensyntymillä varustettu hyökkääjä yrittää nujertaa rajattomilla resursseilla operoivan puolustajan. Isoin ongelma Warfaressa kuitenkin on kenttien vähyys, sillä niitä on kirjoitushetkellä vain viisi ja niistäkin tuntuu osuvan kierrossa aina ne pari kolme samaa. Välillä kaipaisi myös tiimien automaattista tasapainottamista, mikä on ilmeisesti kadonnut nykymoninpeleistä täysin. Esimerkiksi Trench Lines -kenttä on osunut kohdalleni tasan kerran, mikä on sääli, sillä se tuntuu ylivoimaisesti hauskimmalta kaikista. Jälkimmäisessä taas osaavat tarkka-ampujat ja kopterikuskit kylvävät kauhua turhankin tehokkaasti. King of the Hill on vastaavasti käytännössä hiilikopio Bäfän Conquestista, eli alueiden hallussapidolla kerrytetään pisteitä ja ensimmäisenä 500 pojoa saavuttanut voittaa. Maksimissaan 64 pelaajan matsit sijoittuvat isoille kartoille, joissa jalkaväkitoiminnan tukena pyörii vaihteleva kattaus raskaampaa kalustoa. Delta Forcen operaatioiden pääpelimuoto Extraction lainaa peruskonseptinsa suoraan Tarkovilta. Opin sen nimittäin kantapään kautta. Parhaat matsit ovat usein niitä, joissa voitto jää ihan pienestä kiinni. Ensin mainitusta tulee helposti järkyttävää sekamelskaa, ampumatarviketta on ilmassa kuin kolmos Battle. TARKOVIN KUTSU Reilut kauhalliset modernia moninpeliräimettä ja loottailuselviytymistä, päälle hyppysellinen yksinpeliä ja kastikkeeksi vähintäänkin kyseenalainen huijauksenesto. Matsit ovat 30 minuutin maksimimitassaan sopivan kompakteja, ja rojun rohmuamisessa on pakko pitää järki päässä. Free to play -nettiräiskintä, jossa ei tarvitse edes välttämättä ostaa kausipassia pärjätäkseen. Erikoisemmat kilkkeet pystyy suoran myynnin sijaan hyödyntämään oman tukikohdan, Black Siten, päivittämiseen. Osan arvotavarasta saa jemmattua repun turvataskuun, jolloin kuolon korjatessa reissu ei ole aivan täyttä ajanhukkaa. Arvotavaran rohmuamisen ohella kentiltä löytyy yksinkertaisia, lähinnä lahtaamiseen liittyviä sivutehtäviä. Molempia isompia pelimuotoja vaivaa tietty kaoottisuus. Kaaoksen kentät Delta Force tuntuu heti tutulta, sillä Warfare-pelimuoto lainaa vahvasti Bäfältä. Lisäksi vaihtuvana kolmantena pelimuotona pyöritetään muun muassa lipunryöstöä ja pienempimuotoista siege-rähinöintiä. Nouto vai noutaja. eldit eivät ole sytyttäneet sitten nelosen, ja Modernin Sodankäynnin röyhkeä kierrätysrahastus sai nostamaan kytkintä pari kautta kolmososaa puurrettuani. Parhaimmillaan matsit ovat tiukkaa vääntöä hyökkääjien edetessä raskaista tappioista huolimatta, kun taas pahimmillaan hyökkäys nitistetään lähtötelineisiinsä tai puolustaja jyrätään täysin alta vartin. Kuolin useita kertoja siihen, että sitä viimeistä nurkkaa nuohotessani sain lyijymyrkytyksen kilpailevilta tiimeiltä. Kulkineet tosin on rajattu kouralliseen kerrallaan per puoli, joten fokus pysyy jalkaväkirähinässä. 26 180883_.indd 26 180883_.indd 26 26.3.2025 14.53.50 26.3.2025 14.53.50. Marko Mäkinen DELTA FORCE S ydämessäni on ollut jo pitkään modernin, semirealistisen moninpeliräiskinnän mentävä aukko. Pakkohan tässä on olla koira haudattuna. Delta Forcen paluu olisi mennyt täysin ohi, ellei kaverini olisi sitä varovasti kehunut ekan betatestin jälkeen. eldin Metron liukuportaissa useiden kymmenien pelaajien sulloutuessa pullonkauloihin. Matseista evakuoitu saalis joko otetaan käyttöön tai muutetaan kauppapaikoilla valuutaksi. Delta Forcen uusi tuleminen on aikamoinen keitos. Maksimissaan kolmen hengen tiimi tiputetaan satunnaiseen kohtaan kenttää, ja evakuointipisteet vaihtavat myös paikkaa matsista toiseen
Otetaan esimerkkinä neukkuklassikko SKS, joka on peruskon. Kiinnityspisteitä löytyy lähes joka aseeseen rutkasti, ja kilkkeiden erilaisia variantteja aukeaa tuhottomasti lisää asetta käyttämällä. Lisäksi kun kudit loppuvat, ne ovat sitten oikeasti loppu: kuolleiden terojen Kalashnikovit katoavat sen siliän tien ruumiiden mukana. Lisäksi vastustajien osumatarkkuus muistuttaa enemmän erikoisjoukkoja kuin sekalaista resupekkakoplaa. Ammuksia on muutamia kätköjä lukuun ottamatta rajallisesti, joten yksin näiden suorittaminen on pirun haastavaa. Säädettävää nimittäin on ja paljon. Päivitysten myötä tarjoutuu mahdollisuudet valmistaa ammuksia, lääkintätarpeita ynnä muuta hyödyllistä sälää operaatioita varten sen sijaan, että ostaisi kaiken marketista. Delta Force onnistuu tällä saralla vielä paremmin. Pullonkauloissa loppuu välillä huumori kesken. Satunnaisen kaverin kanssa kesti kolme yritystä selvitä hengissä tehtävä läpi, eli ilman luottokavereita kampanjan läpäisy on täyttä tervanjuontia. Kenttiä nimittäin on vain kourallinen, eivätkä ne kokonsa puolesta tarjoa ihan älyttömästi uudelleenpeluuarvoa. Realistisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta eipä peli muutenkaan liikaa sillä brassaile. Nostin kädet pystyyn kolmannen tehtävän kohdalla. Potentiaalia tosin olisi, sillä systeemi on koukuttava. guraatiossaan pirun simppeli työjuhta. Samoja nurkkia ei jaksa nuohota illasta toiseen. Siege on hektisempi versio kukkulan kuninkaasta. Järjestelmä on oikein näppärä, mutta se kompuroi samaan ongelmaan kuin Warfarekin. Delta-farssi Vähintäänkin kyseenalaisesta huijauksenestosysteemistä on noussut pelaajakunAseiden muokkaussysteemi on tuunaajan märkä uni. Kolmantena pelimuotona on mukana vielä hot zonet, joissa kolme tiimiä ottaa mittaa toisistaan pienellä alueella. Joko yksin tai kimpassa pelattava juonikampanja kuulosti ennakkoon vähän turhankin hyvältä. Suosikikseni nousi tiedustelua edustava Luna, jonka sensorinuolilla pystyy korostamaan hetkeksi kaikki liikkeessä olevat vastustajat. 27 180883_.indd 27 180883_.indd 27 26.3.2025 14.54.22 26.3.2025 14.54.22. Tykkään haastavuudesta, en tarkoituksella hidasteeksi kasatusta esteradasta. Asesepän märkä uni Minulle isoin koukuttavuus mainion taistelun ohella Modern Warfareissa on ollut uusien aseiden ja niiden kilkkeiden availu. Lisäksi aseita pystyy hienosäätämään haluamaansa suuntaan yksittäisiä osia kalibroimalla. Operaatioiden toisena pelimuotona ovat kimppavetoiset ratsiat, joissa suoritetaan juonivetoisia tehtäviä pienen tiimin voimin. Soltut eivät montaa luotia kestä, ja ensisiteitä on rajallinen määrä. Tiimikaverit tosin voivat lahjoittaa omista vähistään, mikä on laiha lohtu. Neljän perussoltun sijaan oman mausteensa tuo yhdeksän erilaista operaattoria, joilla jokaisella on omat erikoiskykynsä. Operaattorit tuntuvat keskenään hyvin tasapainotetuilta, sillä yksikään niistä ei ainakaan tällä hetkellä tunnu liian tehokkaalta. Samaan massan tuntuun aseet eivät aivan Modern Warfaren kanssa pääse, mutta se rima onkin korkealla. Näissä vaiva on sama, eli pelattavaa on rajallisesti. Menolippu Mogadishuun Helmikuun puolivälissä ilmaiseksi julkaistu Black Hawk Down -pelimuoto latasi pienoiset ennakko-odotukset trailereillaan, sillä se nimensä mukaisesti hyödyntää Ridley Scottin klassikkoleffan lisenssiä. Pelkän optiikan, piipun ja perän sijaan päivityksiä aukeaa kokemuksen karttuessa siihen malliin, että ikivanhasta karbiinista kuoriutuu moderni jalkaväen tukiase ja yksi lemppareistani. Yksinkin voi tehtäviä yrittää, mutta kuolo korjasi ainakin minut jo aivan ensimmäisen tehtävän alkuvaiheilla, joka kerta. Hahmoluokat on jaettu tuttuun tapaan hyökkäykseen, puolustukseen, lääkintään ja tiedusteluun. Kamppis ottaakin heti luulot pois, sillä se on pirun vaikea, eikä pelkästään hyvällä tavalla
Graa. Delta Force ei tuo pöytään mitään erityisen mullistavaa, mutta tarjoaa kuitenkin tuoreen tuulahduksen ummehtuneeseen genreen. Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä omaa tietoturvaansa ajatellen. sesti se ei ole mitään mieltä räjäyttävää, tyyliltään se on suorastaan paikoin jopa vähän pliisu. Suuri osa kausipassin krääsästä on pelkkää kosmetiikkaa, mutta passi tarjoilee myös hyvin avokätisesti aseiden päivitykseen käytettäviä tokeneita. 28 180883_.indd 28 180883_.indd 28 26.3.2025 14.54.55 26.3.2025 14.54.55. AntiCheatExpert-nimellä kulkeva järjestelmä ujuttaa lonkeronsa käyttöjärjestelmän ytimeen asti, ja se pyöri julkaisun aikaan taustalla pelin sulkeuduttua. Sisältöä kaipaisi lisää, huijauksenesto arveluttaa edelleen ja yksinpeli on nykyisellään turhake. Äänistä ei löydy moitittavaa, joskaan ei myöskään mitään erityisen säväyttävää. Huonoa . DELTA FORCE Kopterikuski kylvää kauhua. Muulta tekniseltä toimivuudeltaan Delta Force vakuuttaa. Aseiden kustomoinnista iso plussa. Peli on vakaa ja suorituskyky on kauttaaltaan tasaista. Jännästi muiden pelimuotojen käyttäessä Unreal Engine nelosta Black Hawk Down -kamppis on tuotettu selkeästi näyttävämpää ulosantia tarjoilevalla vitosversiolla. Kehittäjät korjasivat systeemin pahimmat epäkohdat pian kakkamyrskyn jälkeen, mutta edelleen painottavat, että kernel-tason pääsy on välttämätön pahimpien huijareiden kiinni saamiseksi. Lempparimutkansa saa hyvin nopeasti tuunattua tappiin, mutta varsinaisesta peliä rikkovasta pay to win -aspektista ei voi puhua, sillä kilkkeet aukeaa tarpeeksi hyvää tahtia ilmankin passia. Kenttiä saisi olla enemmän, huijauksenestolla pääsy järjestelmään ja yksinpelin vaikeustaso on rikki. nassa kunnon älämölö ja täysin syystä. Kääntöpuolena aktiivisella kehityksellä ja tasaisella lisäsisällöllä TiMin luomuksella on ainekset haastaa taantuneet jätit, sillä pohja on hyvä. 78 Toimivaa, joskaan ei maailmoja mullistavaa moninpeliräiskintää. Parhaimmillaan hyvien matsien sattuessa kohdalle se vie mukanaan tuntikausiksi, mutta monina iltoina tarjolla on ollut vain turhauttavaa kaaosta samoilla parilla kartalla. Black Hawk Down on tyylikäs, mutta tautisen vaikea kampanja. Toisaalta, vastaan tulleiden selkeiden huijareiden määrä on ollut suhteellisen pieni, joten systeemin toimivuudessa saattaa olla jotain perääkin. Hyvää + Teknisesti toimiva, parhaimmillaan oikein viihdyttävä moninpeliräiskintä. Joidenkin raporttien mukaan se jäi jopa kummittelemaan koneen sisuksiin pelin poistamisen jälkeenkin. Mutta mites ne mikromaksut
Toiseen, koska se oli Yhdysvalloille verisin taistelu sitten Vietnamin. Viholliset näkyvät selvästi vain ruuTarkkana pojat, suunta tämä! 29 180806_.indd 29 180806_.indd 29 26.3.2025 14.57.01 26.3.2025 14.57.01. EA-versio ilmestyi kesällä 2023 ja ilmeisesti tänä vuonna olisi tarkoitus saada peli maaliin myös konsoleilla. This house is clean! Ilmeisesti Fallujahia pelattiin pitkään vain co-op-räiskintänä, sillä ensimmäiset kampanjaoperaatiotehtävät sekä soolopelaaminen tekoälytiimin ryhmänjohtajana tulivat vasta viime vuoden lopussa, Fallujahin taistelun 20-vuotispäivänä julkaistussa Command and Control -päivityksessä. Tietenkin vain amerikkalaisten, mikä jo aikoinaan herätti närää. Alun perin sitä alkoi kehittää Atomic Games, maksajana Konami, mutta aihe oli vuonna 2009 vielä yleisölle Too Soon. Padin huomioimisen takia hiirinäppiksellä ryhmän komentelu painottuu kahteen päänappiin joita modi. Nnirvi SIX DAYS IN FALLUJAH DAGGER DIRECTIVE On aika tuottaa hävitystä ja päästää sodan koirat irti! No muutama ainakin, loput sitten myöhemmin. Komentelu on varsin sujuvaa, varsinkin kun makrotin noista pari tärkeintä komentoa, liikekomennon useimmin käytettynä. Tuli vain mieleen, että paikalliset veteraanit voivat nykyään aika harvinaisia. Sodan todellisuudesta muistutetaan taustoituksella ja tehtävien välissä nähtävillä Fallujahin veteraanien lyhyillä haastatteluvideoilla. Fallujah ei ole Uraa USA! -voimafantasiaa, taistelu pimeässä surkean taskulampun valossa sokkeloisissa taloissa vastaa Atomicin vanhaa kuvausta selviytymiskauhusta. Vastarinnan eliminoinnin lisäksi tuhotaan asekätköjä. oidaan shiftillä, oikealla hiiren napilla, näpäytyksellä ja niin edelleen. Pelissä seurataan merijalkaväen kolmannen pataljoonan 1st Marines -osastoa. Olin unohtanut koko pelin, mutta Steam hoiti hommansa ja tarjosi sitä alennettuna. Pelissä on kieltämättä vahva realismin tuntu. SWAT-sarjan tai tuoreemman Ready or Notin malliin pelaaja on nelihenkisen tiimin nokkamies, joka käskee potkia ovet auki ja muiden mennä ensimmäisenä sisään. Vain katoilla näkee satunnaisesti live-toimintaelokuvaa seuraavia siviilejä. Pelillä on myrskyinen menneisyys. Six Days in Fallujah on taktinen sotilassimulaattori, eikä ihan mikä tahansa sellainen, vaan maailman realistisin taktinen sotilassimulaattori! Se sijoittuu Irakiin ja toiseen taisteluun Fallujahin kaupungista (joita on käyty kolme) marraskuussa 2004. V aikka Call of Dutya pidetään sotilasräiskinnän malliesimerkkinä, oikeasti genre on täynnä yrityksiä pyrkiä realismiin tai ainakin johonkin siltä tuntuvaan. Mikä ettei! Saapa silti nähdä, valloitetaanko Fallujah tänäkään vuonna, koska merijalkaväen TOIMINTAVIIKKO IRAKISSA kampanjasta on valmiina vasta kaksi operaatiota. Konami vetäytyi ja Atomic Games keikkasi. Ryhmänjohtaja voi myös antaa taktisia komentoja, mutta päinvastoin kuin esikuvissa, pidätyksiin ei pyritä. Tosin mikään peli ei taida edes etäisesti muistuttaa Ukrainassa käynnissä olevaa hävityssotaa, jossa dronet hallitsevat ja viholliset ovat lihamyllyyn työnnettävää massaa. Kahden operaatiotehtävän lisäksi peli generoi satunnaistehtäviä, mutta perusjuoni on yleensä sama: nelihenkinen merijalkaväen ryhmä puhdistaa taloja niissä vaanivista irakilaisista, jotka (ainakin toistaiseksi) ovat kaikki taistelijoita. Vuonna 2016 Highwire, kustantajanaan Victura, herättivät projektin henkiin. Toisessa luvatussa kampanjassa irakilainen perhe yrittää paeta kaupungista hengissä, mutta siitä ei toistaiseksi näy jälkeäkään
Vihollinen on usein hämärä hahmo kaukaisuudessa... En ole ihan varma, miten peli mallintaa osumat omiin, koska lopputulos on yleensä vetäytyminen suojaan tarkistamaan osuiko lihaan vai liiviin, haavan sitominen (aina kädessä) tai tuupertuminen maahan odottamaan kaverin apua, mihin sopisi mainiosti MedEvac-skenaario. Välillä nähdään videota raa’sta todellisuudesta. Näppituntumalta tekoäly hanskaa hommansa. Tappiot käydään korvaamassa kadulla odottavalta AAV-7A1-am. Dagger Directiven kuvauksesta sain käsityksen, että se olisi sotilasmausteinen retrovauhtiräiskintä DooSIX DAYS IN FALLUJAH DAGGER DIRECTIVE Tekoäly ryynää ihan uskottavasti. Monta kertaa palatessani juuri puhdistamani talon alakertaan sieltä tulikin ikäviä ylläreitä vastaan. Pari kertaa ulos vievän reitin löytäminen oli aivan suhteettoman vaikeaa. Viholliset eivät ole staattisia maalitauluja vaan ilmeisesti liikkuvat. Yönäkökiikareita ei merijalkaväelle ole jaettu, vaikka taistelut tunnutaan käytävän pääasiassa (aamu)yöllä. Jos viholliset tuntuvat tykinruoalta, käsittääkseni se vastaa todellisuutta: osalla huonosti koulutetuista joukoista ei ollut tarkoituskaan selvitä hengissä, vaan tappaa amerikkalaisia. biovaunulta. Virallisesti pelin kansainvälisen erikoisjoukon nimi on Task Force Dagger, mutta me sotapelisotien veteraanit kyllä tunnistamme mistä on kysymys. Odotan mielenkiinnolla, saavatko tekijät tiristettyä rajatusta aiheesta tarpeeksi irti. Aina välillä yllättyy. Maailman realistisimmasta sotilassimulaattorista vaihdamme jouhevasti retrohenkiseen sotilassimulaattoriin. 30 180806_.indd 30 180806_.indd 30 26.3.2025 14.57.38 26.3.2025 14.57.38. Days in Fallujah tuntuu olevan ihan tosissaan tehty, eikä sen maalaama kuva sodasta ole kovinkaan viihteellinen. Dagger Directive: Tikarin terävää taistelua Henkiin herätetyn Delta Forcen kilpailijaksi tulee lisää Delta Forcea. Kaikki tehtävät ovat käytännössä talojen puhdistamista. Talot generoidaan lennosta, joten pohjapiirustuksesta puuttuu arkijärki. Suurin ongelma on toisto, sillä Fallujahin taistelu sopisi paremmin tehtäväksi/kentäksi tai pariksi kuin kokonaisen pelin sisällöksi. Myös räiskintä on taktista. ...harvoin se suorittaa tyhmän rynnäkön. miina, useimmiten pimeydessä kaukana häilähtävinä hahmoina. Ruumiita ei haihduteta. Lonkalta ampuminen on tuhoon tuomittua, ase pitää vähintään nostaa olkapäätä vasten ja pidemmillä matkoilla vielä katsoa maalia AGOG-tähtäimen läpi, missä vaiheessa COD-jonne varmasti jo paiskoo ohjaintaan. Mutta ei henki kovinkaan tiukasti kiinni ole, kävely konekiväärin eteen aiheuttaa melkein välittömän siirron taivaalliseen merijalkaväkeen. Amerikka-keskeisyys on helppo ymmärtää, ja siitä sentään puuttuu tunkkaisin patrioottisiirappi. Vaikka tavoitteet vaihtelivat, ovien potkiminen ja vastarinnan järjestelmällinen poisto vaatii lisämaustetta
”Kyllä on kamalaa gra. Barretin kiikaritähtäimessä on outo ratkaisu: koko ruudun asemasta se näkyy pienenä peliruudulla. Kun Irakin väliaikaishallitus pyysi apua, jenkkien johtama koalitio päätti tehdä Fallujahista ansan, jonne vastarinta murskataan. Pelin outo kiehtovuus johtuu siitä, että se on hyvällä tavalla vanhanaikaisen tuntuinen gra. Mutta se ei ollut se yllätys, vaan se, että peli toki näyttää vanhanaikaiselta, mutta pelittää tosi hyvin ja tosissaan! Daggerista julkaistiin (puuduttavan) koulutusosuuden ja yhden tehtävän kokoinen demo. kesäkuuta 2016, kun Irakin hallinto valtasi kaupungin takaisin Isisiltä. Fowler on paitsi merijalkaväen veteraani, myös 15 vuotta pelinkehityksessä muun muassa NCSOFTilla palvellut koodaaja. Dagger Directiven vanhahtava gra. Se toi mieleeni muiston menneisyydestä, jossa Tuukka Grönholm ja Simo Kaartinen selkäni takana naureskelivat, kun pelasin Delta Force II:sta. Klassinen on myös M60-Shield, sillä konekiväärillä ampuminen sarjatulella yhdistettynä liikkeeseen loi osumilta suojaavan viivemuurin. Hyvin lyhyen ajan kuluttua he hihkuivat taas, nyt innosta Delta Force II:n mainiossa moninpelissä. Kuulemma jokainen luoti, kranaatti ja kaikki muukin noudattaa fysiikan lakeja. Marraskuun 8. Vuonna 2014 nouseva Isis valtasi Fallujahin, ja kolmas taistelu kaupungista käytiin 23. Miksi Microprose olisi sellaisesta innostunut. päivänä 12 000 Yhdysvaltain johtaman koalition sotilasta alkoi vallata kaupunkia takaisin. Seurauksena muslimivapaaehtoisia alkoi tulvia kaupunkiin. Dagger Directiveä Fowler on tehnyt neljä vuotta. ikkaa!” hihkuivat vähäpojat. Barretillakin oli aika turha ampua muuten kuin makuulta. Kaupunki oli täynnä sala-ampujia ja räjähdeansoja, ja vaikka keskusta saatiin päivissä haltuun, taistelut riehuivat vielä viikkoja. ikka ei näyttänyt kovin hyvältä (tai siis tarkalta), mutta sen luomat mahdollisuudet antoivat pelille ihan oma leimansa. Pikkutähtäin tosin on turha muisto menneisyydestä. Kalustoa ei juuri nähdä, am. Jenkkien lisäksi liittoumassa oli brittien ja Irakin joukkoja. Tästä taistelusta ei ole pelejä tehty. 300 000 siviiliä lähti kaupungista. Haittana näillä ohjelmoijasankareilla on tietysti moninpelin puute, mutta eiköhän tässä genressä sellaisia löydy ihan tarpeeksi. Maastokin kumpuilee. Vokseligra. ikkaa ja kontrolleja myöten. Viholliset opeFALLELUJAAH! Kuuluisa Fallujahin taistelu on itse asiassa toinen Fallujahin taistelu. Pelin selkeä realistisuus ei ole sattumaa. Kierrän ympäri maailmaa Valmiiseen peliin luvataan kolme kampanjaa, joissa taistellaan ekoterroristeja vastaan Beringin salmella, kansainvälistä rikollisuutta vastaan Tyynen valtameren eteläisissä maisemissa. ikka toimii yllärihyvin. min, Duken ja niiden perillisten tapaan. Tulivoimalla ei pärjännyt ylivoimaa vastaan, joten tasoitin puntteja paukuttamalla Barretilla ympäröiviltä kukkuloilta, palkintona punaiseen pilveen katoavat vastustajat. Kaupunki ympäröitiin checkpointeilla estämään vastarintataistelijoiden ulospääsy. Ensimmäinen taistelu irakilaisen kaupungin hallinnasta käytiin 4.4. Itä-Eurooppaan sijoittuvassa demotehtävässä yritetään nitistää Rautasusien johtaja Vasili Kumov sekä tuhota kaksi asekätköä. Sprite-kasvillisuudella maustettu maastogra. Pelaajalla on täysi vapaus valita varusteensa sekä vuorokaudenaika, koska työnsä aloittaa. roivat realistisesti, suojaten etenemistään savukranaateilla sekä heittäytymällä maahan ja ryömimällä. Fallujahin taistelu pääsi jenkkien sotamuistoalbumiin verisimpänä taisteluna sitten Vietnamin. Tämä liittyy Dagger Directiveen sikäli, että peli on tunnelmaltaan kuin Novalogicin kahden ensimmäisen Delta Forcen kauan kadoksissa ollut poika. biovaunusta saa täydennyksiä. toukokuuta – 26. Armoton talo kerrallaan käyty kaupunkisota päättyi 23.12.2004 liittouman voittoon. sella toteutuksella. – 1.5.2004, kun neljä Blackwaterin työntekijää tapettiin. Nykyään niin kovin harvinainen demo varmasti auttaa sekä kultasilmiä että nostalgia-armeijaa vetämään rintamalinjat, kunhan turhan perusteellinen koulutusosio ei tapa motivaatiota. Jenkkien merijalkaväki eteni hitaasti ja media kritisoi, joten Irakin vastarintaliike voitti. Ei, se onkin yksinpelattava taktinen räiskintä hyvin myöhäisysärihenkisellä graa. ikka vain toimii, tätä olisi aikoinaan kuolattu intomittari yhdessätoista. Tuliasemaa vaihtamalla ja rynkyllä sain pidettyä kurissa minua etsivät viholliset, ja loppusiivous kohteessakin sujui hyvin kun piti maltin mukana. 31 180806_.indd 31 180806_.indd 31 26.3.2025 14.58.15 26.3.2025 14.58.15. Sen takana on Arcane Alpacas, pelistudio Oregonista, jonka koko henkilökunta on Daniel Fowler
Esimerkiksi pimeässä asuntolassa edetessä ilmapiiri on lähempänä selviytymiskauhua kuin Call of Dutyä. Seuraavaksi jahdataan peitekytän kaappareita myrskyn vaurioittaman naapuruston halki. Pelialueen yllä parveileva kopteri tuo silti oman lisänsä autenttiseen ilmapiiriin. Heinäkuun 2024 lopussa julkaistussa Home Invasionissa Los Suenosiin on iskenyt hurrikaani. Hienostokartanon keittiön kaadetut tuolit ja lattialle lennelleet hedelmät viestivät jonkin sortin selkkauksesta. Dark Watersin avarampia ja laajempia ympäristöjä varten peliin lisättiin peräti viisi eri rynnäkkökivääriä, jotka panostavat pysäytysvoimaan hallittavuuden kustannuksella, sekä yhteisön pitkään toivoma MP5SD6-konepistooli. Dark Waters toi mukanaan myös uuden taktisen edun. Kättä pidempää Kumpikin lisäosa sisälsi uusia aseita, joiden käyttöönotto ei edellytä lisäosista maksamista. Lopuksi matkustetaan hylättyyn lomakohteeseen, jossa kaksi rikollisjärjestöä ovat solmimassa salaperäistä diiliä. Kumpikin lisäsi uusia kenttiä, aseita ja kosmeettisia varusteita oman pelihahmon sekä tekoälytovereiden muokkaamiseen. Siihen riittää koditon nainen, joka lähestyy hitaasti veitsi kädessä reagoimatta käskyihin. Tämän jälkeen pelastetaan öljylobbarin perhe ekoterroristien kynsistä. Öljylautalla pelaajaa tervehtivät lautan pohjasta roikkuvien työntekijöiden ruumiit. Panokset nousevat hetkessä, kun tajuaa vastassa olevan kettutyttöjen sijaan kylmäverisiä tappajia. Arkkitehtuurin brutalismia edustava viiden tähden hotelli tekee vaikutuksen ulkomuodollaan, mutta keskeneräiseksi jäänyt ja heikosti valaistu sokkelo tarjoaa liiSYVISSÄ VESISSÄ VOID Interactive Versio: 1.04 Minimi: i5-4330, 8 Gt RAM, GTX 960 Suositus: i5-7600K, 8 Gt RAM, GTX 1060 Testattu: i7-8700K 3,7 GHz, 16 Gt, GTX 1080 Ikäraja: 18 kaakin väijytyspaikkoja virkavaltaa vaaniville rikollisille. Koska kameraa ei voi itse hallita, sen hyödyllisyys on rajallinen. Lasten huoneissa vierailemalla saa selville kunkin tenavan harrastukset ja kiinnostuksen kohteet. Seuraavassa ekoterroristit ovat ottaneet haltuunsa öljynporauslautan. Pitkillä etäisyyksillä ja suojapanssareita käyttäviä vihollisia vastaan se osoittautui (todenmukaisesti) lähes hyödyttömäksi. Jokainen vastustaja on vakavasti otettava uhka, joka voi pudottaa pelaajan parilla laukauksella. Ympäristöllinen tarinankerronta on edelleen huippuluokkaa. Karttoihin voi kuitenkin tutustua vapaasti harjoitustilassa sekä moninpelissä. Samalla se saa näihin kohdistuvan uhan tuntumaan merkittävästi todellisemmalta. Vaikka sisällöltään molemmat DLC:t ovat priimaa, Ready or Notin pelaajayhteisö ei ottanut niitä avosylin vastaan, sillä uudet ominaisuudet nostivat pinnalle pitkään kyteneitä kaunoja. Suurimman vaikutuksen teki Home Invasionin useista omakotitaloista koostuva kakkostehtävä luovalla tarinankerronnallaan. Huonolla tuurilla hätääntynyt siviilikin voi tarttua löytämäänsä aseeseen ja ryhtyä räiskimään silmittömästi. Älä droppaa mun tunnelmaa Ready or Notin suurin vahvuus on äärimmäisen tiivis tunnelma. M odernien taktisten ammuskeluiden kärkipäätä edustava Ready or Not (Pelit 3/24, 91 p.) laajeni viime vuoden aikana peräti kahdella eri lisäosalla. Ote ei voi herpaantua hetkeksikään, mikä tekee tehtävien suorittamisesta todellisia stressitestejä. Vaaran tunteen lisäksi tunnelmaa luodaan harkiten luoduilla pelialueilla. Toisinaan yksityiskohtaisuus menee karmivan puolelle. Heikoin on Dark Watersin päätöstehtävä. Dramaattisella valaistuksella on iso merkitys. Brutalistista menoa Kumpikin lisäosa sisältää kolme uutta kenttää. Rannikkovartioston helikopteri ei tarjoa tulitukea, mutta tablettiin lähetettävän lämpökamerakuvan avulla voi yrittää selvittää vihollisten ja panttivankien sijaintia edetessään alueen halki. Lisäosien tehtävät aukeat tarinakampanjana toimivassa Commander-moodissa pelaajan läpäistyä pääjuonen. Tehtäväpaketit ovat rakennettu yhteisten teemojen varaan. Viimeksi mainitusta tulikin henkilökohtainen suosikkini. Ensimmäisessä tehtävässä öljypohatan poika pitää nuoria naisia vankeina jahdillaan. Home Invasion lisäsi kolme lähitaisteluun soveltuvaa asetta. Joulukuussa ilmestyneen Dark Watersin tehtävissä avustetaan rannikkovartiostoa. 32 180735_.indd 32 180735_.indd 32 26.3.2025 15.03.07 26.3.2025 15.03.07. Selvimmin tuhon jäljet näkyvät avaustehtävässä, jossa LSPD:n SWAT-tiimin on tyhjennettävä kodittomien valtaama asuntola, joka on vaarassa romahtaa asukkaidensa niskaan. Pelaajan kohtaamat tilanteet poikkeavat kuitenkin toisistaan merkittävästi. Jännityksen luomiseen ei tarvita pään vierestä viuhuvia luoteja ja jatkuvia räjähdyksiä. Lähes olemattoman rekyylinsä ansiosta sitä uskaltaa käyttää jopa sarjatulella. Markus Rojola READY OR NOT -LISÄOSAT HOME INVASION & DARK WATERS Ready or Notin kaksi ensimmäistä lisäosaa vahvistavat pelin asemaa taktisten ammuskelujen kärkijoukoissa, mutta korjaavatko ne puutteet. Peliympäristöjen laatukriteerit on pidetty korkeina
Pieleen menneet tehtävät vaikuttavat näiden mielentilaan ja tehokkuuteen. Kuuden vuoden takaisella tehotykillä (ja nykyisellä nuhapumpulla) ruudunpäivitys pysyi 40–60 välimaastossa, vaikka graa. Purnauksesta huolimatta moitteet katoavat mielestä kerta toisensa jälkeen tehtävän käynnistyessä. Asetuntuma on erinomainen. 33 180735_.indd 33 180735_.indd 33 26.3.2025 15.04.36 26.3.2025 15.04.36. Sen myötä useimmat Early Access -vaiheessa, peliin kohdistuneen innostuksen ollessa korkeimmillaan, tehdyt kartat ja asepäivitykset muuttuivat silmänräpäyksessä hyödyttömiksi. Se lupaa hyvää mahdolliselle konsoliversiolle. Uutena piirteenä pääaseen tyhjennyttyä kelmit voivat napata pistoolin kotelosta tai turvautua lyömäaseisiin. Paljon pikkuparannuksia… Huonoa . set asetukset olivat suhteellisen korkealla. Vaikka peli on edelleen loistava, joitain vanhoja vikoja on minunkin mahdoton sivuuttaa. Kun kyse on elämästä ja kuolemasta, en soisi sen olevan mitenkään muuten. Piilokytän pelastustehtävä kuuluu lisäosien karmivimpiin. Toinen käsi näppiksellä, toinen kauko-ohjaimella Jälkimmäisen lisäosan yhteydessä Ready or Notiin lisättiin yllättävän laadukas tuki peliohjaimille värinöineen kaikkineen. Seuraavat 15–30 minuuttia – mikäli pysyn hengissä niin pitkään – olen täysin pelin lumoissa, sataprosenttisesti keskittyneenä ratkaisemaan yhden kon. Isoin harmitus liittyy tekoälykumppaneihin. Lyhyet kuvaukset eivät kerro riittävästi esimerkiksi aseiden ominaisuuksista. Useimmiten huoneisiin tunkeutuessa ei ole kuitenkaan kiire, joten asiasta ei muodostunut massiivista ongelmaa. Toinen käsi näppiksellä, Ohjaimella käytettävän komentopyörän käyttö helpottuu, kun oppii muistamaan kunkin komennon sijainnin. Idea on hieno, mutta toteutus jättää toivomisen varaa. Viholliset reagoivat entistä monipuolisemmin pelaajan toimiin. Nopeat pääosumat panttivangin takana piileksivään terroristiin tuottivat toki aiempaa enemmän hankaluuksia, mutta osumaprosenttini oli näissä tilanteissa hiirelläkin kolikonheiton luokkaa. Lisäosiin liittyy myös muita murheita. Nämä ominaisuudet ovat toistaiseksi käytössä ainoastaan Dark Watersin kentissä, mutta tekijöillä on tarkoitus laajentaa uudistukset koskemaan myös 21 aikaisempaa tehtävää. 10 euron hinta kolmesta kentästä ja parista asukokonaisuudesta sekä tatuoinnista tuntuu kieltämättä tyyriiltä. Pelistä tuli entistä nätimpi, mutta konevaatimukset eivät tunnu kasvaneen. Tietyt asiat, kuten tähtäystilan vaihto, onnistuvat itse asiassa aiempaa luontevammin. Etenkin kun aseet saa ilmaiseksi. Yhteisö on osoittanut mieltä, koska tekijät ryhtyivät varhaisten lupaustensa vastaisesti tehtailemaan maksullista lisäsisältöä ennen kuin peliä alusta alkaen riivanneet epäkohdat on saatu korjattua. On hämmästyttävää, miten ohjaimelle on saatu sisällytettyä kaikki tärkeimmät käskyt pelattavuuden kärsimättä. Epäillyt eivät vieläkään vaikuta reagoivan esimerkiksi taskulamppujen valokiiloihin. …vaikka isommat viat ovat valtaosin yhä korjaamatta. iktin kerrallaan. Antautuneet voi komentaa nykyisin liikkumaan pelaajan luokse eikä omaa kehoaan ole pakko laittaa tulilinjalle. Jos kaikki sujuu suunnitelman mukaan – SWAT-tiimi ja panttivangit ovat hengissä ja toivon mukaan myös valtaosa epäillyistä – päällimmäisin tunne ei ole voitonriemu vaan helpotus siitä, että koitos on ohi. Ei tarvitse olla Nikke Knatterton tehdäkseen johtopäätöksen siitä, ettei uhri ole entisellään. Toisinaan huomaan pidättäväni hengitystä ennen huoneen valtausta. Harhapainalluksia sattuu silti aika ajoin. Uudet aseet ilmaisia. Tikulla silmään Dark Watersin myötä myös pelimoottori päivittyi Unreal 5:een. Useammat epäonnistumiset saattavat johtaa ahdistuskierteeseen, joka hoitamattomana johtaa eroilmoitukseen. Toivon näiden olevan VOID Interactiven ensisijainen prioriteetti kuluvan vuoden aikana maksullisten karttapakettien sijaan. He voivat muuttua esimerkiksi huoneeseen linnoittautuneesta epäillystä aktiiviseksi ampujaksi, jotka alkavat kiertää karttaa metsästäen panttivankeja. Valaistus toimii ensisijaisesti silmäkarkkina, valonlähteitä ei voi edelleenkään ampua rikki. Tekoälyssä riittää yhä hiottavaa. Taustalla vaikuttaa varmasti edelleen pettymys siitä, että osa Early Accessissä mukana olleista ominaisuuksista – kuten pomminpurkutehtävät – poistettiin pelistä ennen virallista julkaisua. Koska tiimiläisille ei ole edes yritetty luoda ainutlaatuisia persoonallisuuksia, ei heihin synny minkäänlaista merkityksellistä suhdetta. Yhdessä vaiheessa kaikki kaksitoista alaistani vaikuttivat koostuvan identtisistä kaksosista ja kolmosista. Saadakseen selville missä pistoolissa on pienin rekyyli, on turvauduttava ulkopuolisiin sivustoihin tai puolituntisiin YouTube-videoihin. Taustahäly katoaa Ready or Notin lisäosat parantavat erinomaista peliä entisestään. Sillä ei sinänsä ole väliä, koska varjoissa pysytteleminen ei tunnu antavan minkäänlaista etua kissansilmillä varustettuja vihollisia vastaan. Jostain syystä hahmojen kasvomalleja sekä nimiä on käytössä ainoastaan muutamia. Jo entuudestaan tiedossa olleita puutteita ne eivät kuitenkaan korjaa. Viimeisin päivitys paransi myös tekoälyä. Varustevalikkoa vaivaa aneemisuus. Öljylautalla useimmat epäillyt ovat pukeutuneet työntekijöiksi, mikä pakottaa toimimaan tavanomaista harkitummin. Huonona puolena moottorin vaihtuessa vanhat modit lakkasivat toimimasta. Taistelun äänistä säikähtäneet konnat voivat myös hakea turvaa kokoontumalla yhteen tai etsimällä käsiinsä tehokkaampaa aseistusta asevarastosta. Samasta puusta veistetyt tiimitoverit ihmetyttävät, koska tekijät ovat osoittaneet kerta kerran ja kenttä kentän jälkeen kykenevänsä luomaan vahvoja mielikuvia tarkkaan harkituilla yksityiskohdilla. Ainoastaan joukkojen komentaminen tuntuu komentopyörällä näppäimistöä kankeammalta, koska yleisempiä komentoja ei voi hoitaa nopeana numerosarjana. Hyvää + Monet lisäkentistä kuuluvat pelin parhaimmistoon. Tehtävän edetessä paine kasvaa jatkuvasti. 87 Ready or Notin iskukyky on kahden lisäosan myötä entistä korkeammalla
Kerronta ottaa nopeasti tuulta alleen. Avunanto oli linjassa luonteeseen, koska pelissä elettiin vasta 1980-luvun Tokiossa, jolloin Majima oli parikymppinen ja vasta etsi itseään. Dramaattinen tarina vei hänet lopulta toiseen suuntaan, kauas inhimillisyydestä. Hän on Goro Majima, koko sarjan pitelemättömin, vaarallisin ja älyttömin henkilö. Erinomainen rikossarja alkoi pienen piirin huvina, mutta lopulta ansaittu kaupallinenkin suosio alkoi löytyä. Jotta muistinmenetys toisi peleihin jotain uutta, josta voisi aidosti innostua, sen varaan olisi keksittävä uusi tuore näkökulma. Menneisyytensä unohtanut pelihahmo mahdollistaa dramaattiset juonenkäänteet, kun menneisyys onkin jotain aivan muuta. Sydämen kuiskaus Majimankin olisi kannattanut käyttää loistavaa Like a Dragon: In. Pirate Yakuza in Hawaii jatkaa samalla linjalla, sillä laivalla ei seilata valtavilla vaan tiiviillä vesillä. Majima ei tiedä, eikä itse asiassa muista aiemmasta elämästään mitään, edes nimeään. Amnesia on niin loppuun kaluttu, että siitä on lähes mahdoton innostua. Vaikka Majima osaa olla lojaali, hän on myös säälitön, silmittömään väkivaltaan hetkessä syttyvä sosiopaatti, joka Yakuza-peleissä tunnetaan lempinimeltä Hullu Koira. Kirjaimellisesti, sillä juonenkäänteet antavat Majimalle valtavan puisen purjelaivan, ja hänestä tulee merirosvo yhdessä Noahin ja Jasonin kanssa. Ratkaisuna se on yhtä ymmärrettävä kuin helppo: päähahmon ollessa tyhjä kangas, pelaajan on helppo maalata siihen itseään. Hullunhauska mutta haudanvakava Pirate Yakuza in Hawaii on tyylipuhdas osoitus tekijöidensä taidosta: se aloittaa mahdollisimman haastavasti, onko videopeleissä suurempaa kliseetä kuin muistinmenetys. Kun taulu on tyhjä, siihen piirretään uusi ihminen: hullusta koirasta tulee hyväsyHuumori sopii merirosvopeliin Ryu Ga Gotoku Studio / Sega Arvoteltu: PS5 Pro Saatavilla: PC, PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series Ikäraja: 18 däminen goodboi: nyt Majima haluaa auttaa muita. Maameren tarinat Purjehtiminen on erinomaista, sillä se kunnioittaa pelaajan ajankäyttöä realismin kusLike a Dragon -pelit välittävät kuvan isosta maailmasta keskittymällä pienempiin alueisiin. Sankari. KAWAII HAWAII! KAWAII HAWAII! 34 181544_.indd 34 181544_.indd 34 26.3.2025 15.07.23 26.3.2025 15.07.23. Sen varaan on rakennettu noin puolet JRPG-genrestä, Personasta Final Fantasyyn ja The World Ends With Yousta Xenogearsiin. Peli jakautuu kahteen osaan, joista toinen on merenkäyntiä ja laivan kehittämistä. T ämä on Yakuzan vuosi: Like a Dragon juhlii joulukuussa 20-vuotista taivaltaan. Ikämieheksi häntä on tosin hitusen vaikea uskoa, posket ovat sileät ja sixpack löytyy. Aaltojen kuohu Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii käynnistyy, kun sen sankari huuhtoutuu tajuttomana hiekkarantaan. Mitä hän yleensä tekee Havaijin saarilla. Sen pelanneet siis tietävät, miksi Majima on Havaijilla, sillä ei ole väliä uusille pelaajille, koska tarina selittää tarkoitusperänsä ja muistinmenetys putsaa paitsi menneisyyden myös pitkän sarjan juonellista painolastia. Like a Dragon yllättää tekemällä täyskäännöksen kaikista ilkeimmälle hahmolleen. Pirate Yakuzassa Majiman etsii jälleen itseään, nyt kuusikymppisenä kollina. Toinen on sarjalle sarjan tyypillistä ympäristön tutkimista, keskustelua ja antautumista monipuolisten minipelien vietäväksi. Majima nähtiin pelattavana hahmona ensi kerran Yakuza -pelissä, jossa hän oli Kazuma Kiryun kanssa toinen päähenkilöistä. Noah ottaa Majiman kotiinsa asumaan ja esittelee isälleen Jasonille. Johannes Valkola LIKE A DRAGON: PIRATE YAKUZA IN HAWAII Huumori sopii merirosvopeliin kuin ananas pizzaan. Tarina käynnistyy, kun Majima pelastaa nuoren pojan, Noahin, ilkeältä miesjoukolta. nite Wealthiin 150 tuntia, kuten minä tein, sillä pelin tarina alkaa siitä, mihin Wealth loppui. Perinteisiin kuuluu, että päähenkilöt kohtaavat tuttuja ja tuntemattomia vastaantulijoita, jolloin sivujuonet karkaavat ihan omille teilleen, mutta aina on tarkoitus auttaa muita. Mahtava piraattijengi koostuu sarjan tuttuun tyyliin mitä eriskummallisimmista persoonista. Tämä on entinen merikarhu ja nykyinen juoppo, joka pyörittää riutuvaa rantaravintolaa. Kun Goro Majima menettää muistinsa, hän haluaakin kaikille hyvää. Mikä on paljon sanottu ottaen huomioon, kuinka mielipuolisilla hahmoilla sarja on täytetty. Tällainen kulkupeli vaatii miehistöä, minkä kerääminen onkin yksi tavoitteista. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Silloinkin Majima omaan tyyliinsä avitti sivuhahmoja ihan ilman amnesiaa. Mikä on täysin tyypillistä Like a Dragon -sarjalle
Vedenalaista Model 3 -ammuntaa ei ollut koskaan käännetty kotikoneille, joten oli jo aikakin. Melkein tunnen polttavan auringon ihollani ja laivan kannella myrskytuulen poskillani! -versiona ja myöhempänä Power Edition -päivityksessä, joka tosin oli mukana jo. tannuksella. Ei tarvitse purjehtia montaa minuuttia, kun edessä on vihollisten laivarypäs. Tällä kertaa kattaus on erityisen onnistunut. Vaikka Ocean vaatisi oikean kabinetin tarkkoine pyssyineen, vedenalainen toiminta vetoaa näinkin. Nyt setti on ehkäpä komein sarjassa koskaan, plus Master System -pelit päälle. Se on raiteilla automaattisesti etenevä ammuntapeli, joka toteutettiin Segan väkivahvalla Model 3 -arcadeteknologialla vuonna 1998. Vihollisjoukkiot kukistetaan iskuilla, potkuilla ja heitoilla, kaikenlaista irtaimistoa voi käyttää kättä pidempänä. The Ocean Hunter ei ole paketin paras arcade-peli, mutta se on mielenkiintoinen ja tunnelmaan sopiva. Pelikokoelman viimeistelee rautaisannos Master Systemin pelejä, joita on peräti 15 kappaletta. Kannattaa suunnata sinne, minne mieli vie tai nenä osoittaa. Löytyy laatua, kuten kaksinkamppailu Fighting Vipers 2, beat ’em up Spikeout: Final Edition sekä ensiesiintymisensä kotikonsolille tekevä The Ocean Hunter. Matkanteko ei käy koskaan tylsäksi. Merillä ei seilata valtavalla alueella, vaan useissa tiiviissä, yksittäisissä vesistökentissä. Nyt In. Yksitoikkoisuuden karkottavat muut merirosvot, joiden paatteja saaristoalueet kuhisevat. Tämä on ensimmäinen kerta, kun aito ja alkuperäinen ensiversio, yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä genressään, tulee kotiin täydellisessä arcademuodossaan. Harvoin merirosvona on ollut näin hauskaa. Like a Dragon: Pirate Yakuza in Hawaii todistaa, miten kovassa kunnossa Segan sarja on 20-vuotisen taipaleensa juhlan kynnyksellä. 35 181544_.indd 35 181544_.indd 35 26.3.2025 15.08.43 26.3.2025 15.08.43. Tai laulaa karaokea, pelata katushogia, heittää dartsia ja pelata biljardia. nite Wealthin vuoropohjaisen roolipelaamisen asemasta kyse on tosiaikaisesta toiminnasta. Sarjasta myös juuri tehtiin laadukas tv-sarja. Nyt ei ole kiire minnekään, Honolulun kulmia tutkitaan joko kävellen tai Segwaylla ajellen. Välillä rantaudutaan saarille, jolloin pelaaminen palaa perinteisen Yakuzaan. Näin löytää hauskoja sivutehtäviä, voi käydä kaupoissa, pelata mahjongia ja vierailla ravintoloissa. Hyvää + Upea ulkoasu, valtavasti tekemistä ja mukana on myös upea pelikokoelma. Sitä ei tätä ennen ole käännetty konsolimuotoon. Vaikka tekemistä on moneen makuun, jokainen osa-alue huokuu viimeistelyä, visiota ja ennen kaikkea hurttia huumoria. Taistelutkin sujuvat arcadevauhdilla, laiva tulittaa eteenpäin sarjatulella tai sivuttain tykistötulella. Hattu päästä ja tippa silmään! Mitähän Ryu Ga Gotoku Studio saa aikaan Virtua Fighter -sarjan tulevan kuutososan kanssa, sillä sarjan vetovastuu nyt on heidän. Ryu Ga Gotoku Studio on saanut loppuun palaneen amnesian tuntumaan aiheena raikkaalta, vaivattomalta vaikuttaa myös tiimin pelienteko laajemminkin: nimittäin Pirate Yakuza in Hawaii tehtiin kuulemma vain kahdeksassatoista kuukaudessa. Plus tämä on virtuaalista matkailua parhaimmillaan: peli välittää vision siitä, miltä Honolulun kaduilla näyttäisi, mitä kaikkea siellä haistaisi ja maistaisi. Selkärankana on Majiman menneisyyteen ja tulevaan liittyvä 91 Pelii alkaa kliseestä, mutta päätyy liki loputtomien kiemuroiden kautta jonnekin aivan muualle. TUULI NOUSEE Suuntaan Like a Dragoneissa vauhdilla pelihalleihin, joiden arcadepelit ovat sarjan peruspilareita. Kaivoinkin muinaiset jonkin DVD:n mukana tulleet pahviset 3D-lasit esiin ja hommahan toimii! Odotukset ovat aina korkealla uuden Like a Dragon -pelin arcade-kattaukseen. Majima osaa kaksi taistelutyyliä, suoraviivaisen mäiskinnän tai merirosvomaisempaa tussareilla laukomista ja miekoilla huitomista. Parhaita ovat Alex Kidd In Miracle World, Alien Syndrome ja Fantasy Zone, kuriositeetteina vaikkapa 2D-shooterit Star Jacker ja Global Defense. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sehän se vasta motivoi pelaamaan aina vain lisää. Oikeaa tuulensuuntaakaan ei tarvita, kaljuuna kulkee sinne minne ohjaintatin kääntää. Virkistävä, yllättävä ja lavea seikkailu kiehtoo monine käänteineen alusta loppuun. Tavoite on hyvinkin vapaa. Se tasapainoilee haudanvakavuuden ja pähkähulluuden välillä tavalla, johon harva peli pystyy. Eikä Pirate Yakuza in Hawaii petä. Huonoa . Se teki myös hahmonkehityksestä miellyttävämpää. Huikeinta parhautta tarjoaa Virtua Fighter 3. Minipelejä on paljon muitakin, näistä kattavimmat ja kiinnostavimmat ovat polkupyörällä kurvailevana ruokalähettinä toimiminen, moniaiheiset monivalintaopiskelukokeet, Mario Kartin tapaiset mikroautoturnaukset sekä Pokémon Snapia mukailevat valokuvausajelut. Vaikka sisältö versioissa on melko sama, sanoisin, että Daytona USA 2:n ohjausta on hiottu paremmin peliohjaimelle sopivaksi. Kiinnostavia kumpikin, joten oma tapani oli vaihdella molempien välillä tasaisesti. Like a Dragon Gaiden: The Man Who Erased His Name -pelissä. Tarina on hauska ja dramaattinen, mutta juonesta kaiken irti saaminen vaatii sarjan tuntemista. Ne ovat kuin neliömäisiä merikarttoja, joissa ei kestä ikuisuutta kulkea päästä päähän. Mukana on erillinen buustinappi, ja vedenpinnalla näkyvät rinkulat antavat laivalle turbovauhtia. Erikoismaininta Space Harrier 3-D:lle: pelin laadusta voi olla montaa mieltä, mutta nyt sitä voi oikeasti pelata 3D:nä. Ei uskoisi millään! Pirate Yakuza in Hawaii on erinomainen spin-off pääsarjalle. Honolulussa riittää toimintaa Toinen osa-alue on juuri sitä, jolla Like a Dragon on maineensa luonut. Minipeleillä on vieläpä usein oma hauska tarinaosionsa. Ilahduttavaa että kuriositeetti on tuotu takaisin päivänvaloon, toki peli sopii mainiosti piraatti-ilmapiiriin! Yksi huipuista on kaikkien aikojen parhaita kilpa-ajopelejä, Daytona USA 2, molemmissa muodoissaan eli alkuperäisenä Battle on the Edge päätarina, mutta se on vain pieni osa kokonaisuutta
Aina siihen asti, kunnes Rare kehitti SNES:lle 1994 esirenderoitua, aikanaan näyttävänä pidettyä gra. Kentissä on toki runsaasti lyhyitä sivupolkuja erilaisille bonuspaikoille. Toisinaan bonarien tavoittamiseksi pitää tehdä jotain, kuten hakata puusiltoja rikki, mutta usein kyse on erilaisista näköesteistä. KONG-kirjaimia ei piiloteta, mutta ne ovat usein vaikeiden hyppyjen takana. Kentät eivät myöskään toista tuttuja juttuja turhan päiten miljoona kertaa. Kummallisen Tiki Tak -heimon lentävät hypnoosimaskit saapuvat häsläämään Kongin rauhalliseen viidakkoon, josta ne pöllivät kaikki banaanit. ikkaa esittäneen Donkey Kong Country -tasoloikan. Donkkarin banaaninmetsästysreissun kauniit trooppiset miljööt kuvataan 2,5D-tasoloikkana. Jokaisessa kentässä on kourallinen galleriakamaa avaavia palapelien palasia, joita on jo selvästi vaikeampi hoksata, sillä en löytänyt yhdestäkään kentästä niitä kaikkia ensimmäisellä tai edes toisella läpäisyllä. Jos erilaisia outoja yksityiskohtia ei tutki, sivuuttaa ison siivun sisällöstä. Marion tapaan vihollisten päälle loikkaaminen on tärkein tekniikka niiden teilaamiseen. Toiston tunne pysyy mukavasti loitolla, sillä melkein jokaisessa kentässä on jotain uutta, joko vihollinen tai jokin etenemiseen liittyvä kikka. Muita tapoja vaikuttaa ympäristöön ovat tärinää aiheuttava maan lyöminen, kuperkeikkaa vieriminen ja puhaltaminen, joka muun muassa pyörittää propelleja ja sammuttaa liekkejä. Donkey Kongin banaanivaraston tyhjentäminen oli paha virhe, sillä hypnoosille immuuni apina ei banskuistaan luovu. 36 180886_.indd 36 180886_.indd 36 26.3.2025 15.19.56 26.3.2025 15.19.56. N intendon pelikirjastosta on helppo poimia laatupelejä HD-käsittelyyn. Piilotetut reitit johtavat toisinaan bonushuoneiSarvikuono pystyy murskaamaan paksuja kivimuureja. Kentissä on monenlaisia syvyyssuunnan elementtejä ja vaaroja, jotka pitää huomioida, mutta liikkumisen mekaniikka on perinteisen kaksiulotteista. Donkey Kong on käytännössä yhtä vanha Nintendo-hahmo kuin Mario, mutta alun perin pahiksen roolia vetänyt jättiapina jäi varjoon. Tiukoissa paikoissa Diddy pystyy edelleen ratsastamaan Donkkarin selässä ja yksinpelistä poiketen ampumaan sieltä pikkupyssyllä. Petri Heikkinen DONKEY KONG COUNTRY RETURNS HD Marion alkuperäinen arkkivihollinen vaihtoi Persikan banaaneihin, mutta nyt joku haluaa ryöstää nekin. Donkkarin seurana seikkailussa esiintyy DK-tynnyreistä mukaan pomppaava Diddy Kong, joka yksinpelissä tuo lisäenergiaa ja auttaa Donkey KonKKO ONG D NG DO ONKKAA TYKIMMIN NKKAA TYKIMMIN Forever Entertainment / Nintendo Switch Moninpeli: 2 Ikäraja: 3 gin rakettirepullaan liitävään tuplahyppyyn. Kerää koko sarja Viidakkoseikkailun rakenne on suoraviivainen, sillä se jakautuu kenttiin, joilla on selkeä lähtö ja maali, eikä apinasankarin tarvitse pohtia, mihin suuntaan pitäisi mennä. Nyt tämä Donkkarin vauhdikas paluu HD-versioidaan Switchille. Kaksinpelissä Diddy on pelaajan kontrollissa ja kamera seuraa pisimmälle ehtinyttä sankaria. Ei Donkkarista silti mikään ykkösketjun tasoloikkastara tullut, sillä jatko-osa Donkey Kong Country Returns ilmestyi Wiille vasta 2010. Maalin tavoittelussa ei kannata pitää kiirettä, jos kenttä ei suoranaisesti siihen pakota, sillä keräilyviettiä kutittelevat monenlaiset kohteet
Oikean toimintatavan päätteleminen ei kuitenkaan ole kovin vaikeaa, sillä bossien liikehdintä on kautta linjan teatraalista ja audiovisuaalisia vihjeitä seuraavasta iskusta annetaan riittämiin. Ai että rakastan näitä toimintoja, jotka alleviivaavat huonouttani. Pakotetusti eteenpäin rullaavia kenttiä on liikaa siihen nähden, että ne käyvät varsin nopeasti hermoille. Huonoa . Jos tunnen itseni oikein tyhmäksi, voin turvautua vinkkipossun kutsuman superapinan esimerkkisuorituksiin sekä pomomatseissa että keskellä kenttää. 37 87 HD-versio tyylikkäästä, viihdyttävästä ja aika vaikeasta Wiitasoloikasta. Herra Kong saapuu kentälle pallosta roikkuen. Jos pelaat kehnosti, possu vinkkaa ensin oikeista näppäimistä ja lopulta se tarjoaa superkongin automaattista mallivetoa. Kentät etenevät usein raiteilla. Ilmapallojen määrä nousee nopeasti useisiin kymmeniin ja vaikka kuolemia kertyy, se ei juuri hidasta pallomäärän kasvua. Donkey Kong Returns HD on (edelleen) erinomainen perinteinen, tai toisin sanoen rehellinen tasoloikka. Sata banskua muuttuu lisäelämäksi ja kolikoille löytyy käyttöä Cranky ”pappa” Kongin puodista. Pomojen lyöminen edellyttää väistelytaktiikan opettelun ohella joka matsissa jotain uutta kikka kolmosta. Hyvää + Runsaasti vaihtelua. Yleisimmät keräilykohteet ovat banaaneja ja kolikoita, joita ei kannata väheksyä. Kaksinpelissä Diddy Kong voi vaikeissa paikoissa loikata Donkkarin selkään. Loppupätkillä on liikaa äkkikuolemapaikkoja. Kun kurmotustemppu on selvillä, se toistetaan kolmasti, joka kerran tavalla tai toisella pykälän vaikeampana. Löydätkö kuvasta Caneo-roolin. engailut, sortuvat tasot ja muut nopeita liikkeitä ja/tai päätöksiä edellyttävät äkkikuolemapaikat lisääntyvät matkan edetessä. siin, joissa on jokin ketteryyttä koetteleva hyppytehtävä. Mukana ovat myös 3DS-versiossa debytoineet lisäkentät. Loputtomasti ilmapalloja Vaikka vaikeustaso kiristyy tasaisesti, ilmapallojen kuvaamista elämistä ei ole pulaa. Niin joo, ne HD-hommelit ja -himmelit. Mitä vain myöhemmissä kentissä teetkin, alla on melkein aina tyhjää. nen tyyli ei vaadi Switchiltä mitään ihmeitä. Jos elämissä kitsasteltaisiin, homma menisi ainakin minun skillzeilleni likimain mahdottomaksi, mutta nyt monenlaista kikkailua vaativia äkkikuolemapaikkoja pääsee harjoittelemaan kunnes niistä (toivon mukaan) selviää. Donkey Kong Country Returns HD pyörii sutjakasti ja näyttää siistiltä, sillä graa. Laadukkaasti viimeistelty klassinen tasoloikka kelpaa minulle aina, etenkin kun en ole Wiitai 3DS-versiota pelannut. Donkkari huristelee eteenpäin yleensä kaivosvaunulla tai lentävällä rakettitynnyrillä. No, tämä on sitä klassisen tasoloikkasuunnittelun kääntöpuolta. Joskus niitä jaetaan ihan suoraan tiukkojen paikkojen alussa, mutta banaaneja haalimalla niitä kertyy enemmän ja pappa Kongin kaupassa on edullinen seitsemän kympillä -tarjous. Aluksi ajattelin, että elämien runsas määrä on jonkinlainen virhearvio, mutta myöhemmät kentät osoittivat sen kovan vaikeustason kompensoinniksi. No, HD-versiossa on luonnollisesti alkuperäistä peliä korkeampi resoluutio ja tarkemmat pinnoitteet. Switch-inkarnaatio antaa Donkkarille enemmän elämää helpottavia hipareita plus vaikeita paikkoja tasoittavia esineitä on kaupassa Wii-versiota enemmän – ei Switch-painos silti mikään läpihuutojuttu ole. 180886_.indd 37 180886_.indd 37 26.3.2025 15.20.29 26.3.2025 15.20.29. Hiuksia nostattavat liaani. Elämiä palaa etenkin erilaisissa, usein kirjaimellisesti raiteilla etevissä, runner-tyyppisissä kentissä, joissa pääasiassa ajoitetaan hyppyjä vaarallisissa miljöissä. Jeesiä tumpeloille. Turpea jättitirppa päihitetään sen itsensä heittämillä pommeilla ja kaivoksen myyräpopulaatiolle annetaan köniin hillitöntä vuoristoratatunnelia pitkin etevän junan kyydissä. Loppua kohden tahti kiristyy sen verran, että jo kentän läpäisy oli minulle helpottuneen puhalluksen kirvoittava suoritus, keräilystä puhumattakaan. Viidakon, merenrannan, vuoriston ja muiden yleisten maastoteemojen ympärille kasatut kenttäkokonaisuudet päättyvät pomotaisteluihin, joissa päihitetään joku maskien hypnotisoima kookas otus tai yhteistyössä toimivia pienempiä mörrejä. Pomoissa on käytetty kiitettävästi mietintämyssyä, sillä jokainen matsi on omanlaisensa koitos. Normaalioloissa silmälasipäinen possu merkkaa lipulla kentällä sijaitsevien tarkistuspisteiden aktivoitumisen. Jos ei välitä keräilystä, ensimmäinen puolisko seikkailusta on helppo nakki
H uhtikuussa 2015 Wii U -yksinoikeudeksi ilmestynyt Xenoblade Chronicles X on ollut pitkään sarjan outolintu. Hahmon repliikkejä saa valita joissain keskusteluissa, mutta tämä vaikuttaa lähinnä siihen, kuka kavereista tykkää eniten. Se joutuu muutaman vuoden matkattuaan hyökkäyksen kohteeksi ja taistelun jälkeen tekee pakkolaskun Mira-planeetalle. Kliseistä voisi pinota kerrostalon: päähenkilö on menettänyt muistinsa ja on mykkä, mitä nyt taistelun aikana ähisee ja huudahtelee erikoisliikkeiden nimiä. Ville Wikström Vihdoinkin voin peitellä Wii U:n takaisin pakettiinsa: sen viimeinen kova yksinoikeuspeli kääntyi tuunattuna Switchille. Switchiä varten laadittua uutta kertomusta ei voi käynnistää suoraan päävalikosta, kuten Xenoblade ykkösessä, vaan koko peli on kahlattava sinnikkäästi loppuun. Tällä MUU MAA PARAS MAA Monolith Soft / Nintendo Arvosteltu: Nintendo Switch Moninpeli: 2–4 pelaajaa Global Nemesis Battleissa ja Squad Missioneissa, 2–32 pelaajaa Squad Taskeissa Ikäraja: 12 kertaa oma alter ego ei ole oikeudenmukainen Shulk, karismaattinen Rex tai kukaan kolmosen upeista persoonista, vaan liiankin tuttu tabula rasa. Kertomus on Xenobladet pelanneen näkökulmasta erilainen. Mutta tarina ei ole XCX:n vahvuus, ainakaan samalla tavalla kuin sarjan aiemmissa osissa. Alkuun olin todella pettynyt, mutta onneksi sivuhahmot pelastavat paljon. Osa näistä tuhottiin heti, osa myöhemmin, kuten myös pelaajan alus, USS White Whale. Onko kymmenvuotias Xenoblade edelleen iskussa. Parasta on että Wii U -version tarinalankoja roikkumaan jättänyt loppu kudotaan nyt kunnolla yhteen. Alkudemo kertoo, kuinka Maapallo joutui kahden kehittyneen muukalaisrodun taistelukentäksi ja tuhoutui kokonaan. nitive Edition lupaa paitsi koko alkuperäisen Wii U -kokemuksen ehostettuna, myös vastauksia kymmenen vuotta vanhoihin kysymyksiin uudella tarinasisällöllään. 38 181944_.indd 38 181944_.indd 38 26.3.2025 15.25.01 26.3.2025 15.25.01. Nää on mun maita Jos käsikirjoitus ei ole loistava, maailma sen sijaan on. Ihmiskunnan uusi koti Mira Miran vehreää kauneutta. Salaisuudet aukeavat, sillä De. He alkavat asuttaa uutta kotiaan ja perustavat kaupungin, New Los Angelesin. Todellinen päähenkilö onkin Elma, oman tiimin johtajatar, jolle hyvää taustatukea antavat teini-ikäinen Lin sekä huumorisidekickinä toimiva Tatsu-nopon. Selviytyjät olettavat olevansa viimeiset ihmiskunnan rippeet. Myös osa muista sivuhahmoista on mukavia ja heidän taustojaan syvennetään tehtävissä kiitettävästi. Oma hahmo on yksi pakokapselista pelastetuista sotilaista, joka herää todellisuuteen kaksi kuukautta pakkolaskun jälkeen. Kuka minä olen. Se oli näennäisesti irrallinen osa sarjaan, mutta tekijästudio Monolith Soft vihjaili, että se saattaa sittenkin liittyä varsinaiseen tarinajatkumoon. No, ainakin siinä on monenlaista erikoisuutta jopa Xenoblade-fanin näkökulmasta, ja juoni kerää mukavasti kierroksia loppua kohden. Ihmiset olivat onneksi varautuneet hävitykseen ja lähettivät matkaan kymmeniä arkkialuksia asuttamaan muita planeettoja. Nämä esiintyvät juonta kuljettavissa välianimaatioissa, vaikka olisivat sillä hetkellä vaihtopenkillä
Peli osaa pihdata niitä riittävän kauan, sillä alkuvideosta lähtien kymmenien tuntien ajan Skellejä nähdään ja niiden voimista kuullaan, mutta itse ei pääse puikkoihin. Kätevää etenkin pomovastuksia vastaan. Onko siinä Xenoblade Chroniclesin taistelu. Taistelua on virtaviivaistettu Definitive Editioniin uudella quick cooldownilla, jolla saa aktivoitua Artsit ilman niiden latautumisen odottelua. Välillä ruudulla vilahtaa vanha kunnon QTE eli Quick Time Event, (nimellä Soul Voice), jonka näpyttelytehtävässä onnistumalla hahmot paranevat hieman ja tiimin moraali nousee, jolloin osumia tulee tiuhempaan. Xenossa on todella paljon taistelua, joten sen olisi parasta olla hauskaa! Ja onhan se. Avoin maailma aiheuttaa sen, että joskus tehtäviin liittyvissä pakollisissa taisteluissa mukaan nahisteluun saattaa liittyä ohi kulkeva kymmeniä tasoja kovempi jätti, joka lanaa koko ryhmän yhdellä iskulla. Kymmenien tuntien kengänpohjien kulutuksen jälkeen vihdoin nopeampi keino matkustaa! Kun alle saa lentävän Skell-mechin, tajuaa vihdoin, että kyseessä on kerrankin todellinen avoin maailma. Jos saa kerättyä 3 000 TP:tä, voi käyttää Overdrive-supervoimaa, kunhan sen ensin tarinan myötä saa avattua. Myöhemmin, kun Skell-mechit aukeavat käyttöön, voi käydä kostamassa kaikille kiusaajille, sillä mecheillä kurmottaa jo kymmenkunta tasoa kovempiakin mörköjä. Muutamaa tasoa korkeampia monsuja voi yrittää haastaa, mutta jo kymmentä tasoa kovemmat on syytä jättää rauhaan, sillä ne tappavat talossa ja puutarhassa. Tatsu, ihastuttava Nopon. 39 181944_.indd 39 181944_.indd 39 26.3.2025 15.25.12 26.3.2025 15.25.12. Toki eläinkunta ja viholliset ilmestyvät näkyviin vasta melko lähellä, mutta muuten piirtoetäisyys on huikea. Kaikki hyppää vielä toiseen Oman hahmon saa kustomoida vapaasti ja muokata tarvittaessa myöhemmin. Aiempia Xenobladeja pelanneet ovat kahinan kanssa melko lailla kotonaan. Pikalataus tekee kokemuksesta nopeatempoisemman, mutta ei poista tarvetta taktikointiin, sillä kyvyt latautuvat kovemmiksi hetken odottelun jälkeen. Ai mitkä Skellit. Mikäli otukset huomaavat matkaajat, poljetaan sankariporukka tantereeseen sekunneissa. Osumien myötä erikoiskyvyt (Arts) latautuvat, ja niitä voi käyttää sopivissa tilanteissa. on jaettu eri mantereihin ja sektoreihin. Xenoblade Chronicles X:n hienoimpia juttuja on kansikuvassakin esiintyvällä Skell-mechillä rymistely. Tämä aiheuttaa joskus turhautumista, kun kuljettavat reitit menevät kovien hirviöiden reviireiltä. Switch-versioon on lisätty suihkuhävittäjämoodiin muuntautuva Hraesvelg-Skell, jolla pääsee kiitämään hirvittävää vauhtia yli maiden ja mantujen, jolloin maailman koko konkretisoituu kunnolla. Sarjan muiden osien tapaan mättämisen kulmakivenä on auto attack, jossa hahmo heiluu lähitaistelussa tai ampuu kauempaa tasaiseen tahtiin. Myös tuttu stagger-topple-mekaniikka on mukana. Tähän kun lisää aseiden ja varusteiden haalimisen joka hahmolle ja ruumiinosalle erikseen, omilla efekteillään, sekä varusteiden ja kykyjen päivittämisen eri mekaniikoilla, on tekemistä riittävästi. Kaverit huutelevat kesken taistelua ohjeita ja kommentteja erivärisissä puhekuplissa, jos iskee perään samanvärisellä kyvyllä, saa bonuksia. Jujuna on, että tällä on rajatut käyttökerrat eikä ominaisuus lataudu kesken taistelun. Soul Voicen efektejä voi myös tuunata aika vapaasti. Sijoittelulla ja tähdätyllä ruumiinosalla on merkitystä, sillä usein takaa tai sivusta tekee enemmän lämää, ja loogisesti vihollisen aseen tuhoamalla se ei enää voi ampua. On päräyttävä kokemus hypätä mechiin New Los Angelesin kadulla, käynnistää rakettimoottorit ja lentää kaupungista ylös pilvien sekaan ihastelemaan auringonlaskua. Latauksissa ainoa poikkeus on omaan parakkiin siirtyminen ja tietenkin pikamatkustelu, mutta latausajat ovat onneksi nopeat. Säätövaraa on valtavasti, sillä hahmojen kehittyessä taistelukykyjen lisäksi myös passiivisia taitoja aukeaa jatkuvasti lisää, eikä niitä saa kuin kahdesta neljään kerralla käyttöön. Kyky tekee taisteluista sujuvampia ja nopeampia, etenkin rivivihollisia vastaan, kun voimakkaita iskuja voi mäiskiä liukuhihnalta. Ei tässä onneksi menetä kuin aikaa, sillä kuolon korjatessa palautuu viimeiselle pikamatkustuspisteelle tai maamerkille, jolla on vieraillut. Myöskään Skelleillä ei voi pikalatailla, jolloin sitä ehtii jo tulla hieman ikävä. Mechistä voi tietysti halutessaan poistua vaikka kesken taistelun, mutta kuka sellaista nyt haluaisi tehdä. Vaikka minne tahansa voi teoriassa mennä, käytännössä kulkua rajoitetaan jyrkillä rinteillä ja kanjoneilla, joita ei voi jalan ylittää, sekä vihamielisten eläinten ja muukalaisten sijoittelulla. Quick cooldownia voi lisätä keräämällä energialippaita, joita saa, kun kartoittaa ja tutkii planeettaa. Elma on tarinan todellinen päähenkilö. Koko valtava Mira-planeetta on tutkittavana heti alusta saakka ja vaikuttavana teknisenä saavutuksena ilman lataustaukoja, mikä on Wii U:n tekniikalla tehdylle pelillä hieno saavutus. Artsit jaetaan viiteen eri värikoodiin, kuten kaukoja lähitaisteluvoimiin sekä parannusja tukikykyihin. On aavikkoinen Oblivia, vehmas Noctilum ja kaupunkia ympäröivä Primordium, muun muassa. Sain oman Skell-ajokorttini vasta noin 30 tunnin pelaamisen jälkeen ja lento-ominaisuudet vasta yli 50 tunnin jälkeen, jolloin se tuntui todelliselta palkinnolta. Muun muassa tästä saa TP-pisteitä, joilla aktivoidaan kovimpia kykyjä. Tämä on erinomainen keino grindata kokemuspisteitä, sillä pelaajaa voimakkaammista monsuista irtoaa kivasti expaa. Tuntuu epäreilulta, kun taisteluiden sijaintiin ei voi aina itse vaikuttaa. Ylilatauksen aikana kyvyt resetoituvat nopeasti ja eri värikomboilla saa aikaan monenlaisia vaikutuksia
Heksoihin jaetulla kartalla on joka sektorissa yksi tehtävä, jonka suorittamalla alue lasketaan tutkituksi. Lentäessä piirtoetäisyys on vaikuttava. Oranssina koodatut affiniteettitehtävät ovat tärkeimpiä, sillä ne syventävät kavereiden kertomuksia tai parhaimmillaan lisäävät porukkaan uusia tyyppejä. 40 181944_.indd 40 181944_.indd 40 26.3.2025 15.25.20 26.3.2025 15.25.20. Erilaisia runkoja, aseita ja panssareita on valtavasti, jopa väritystä voi tuunata oman mielensä mukaan. Näissä usein jutellaan eri henkilöille ja suunnataan kaupungin ulkopuolelle, ja niitä voi löytää myös maastosta. Kirsikaksi kakun päälle annetaan tietenkin robolle oma nimi, vai mitä, Optimus Prime. Kaivosyhtiöiden maihinnousu Yksi tärkeimmistä progression muodoista on Miran maastojen selvittäminen. Skellin ranka vaikuttaa sen ominaisuuksiin. Wii U käytti gamepadia karttana, nyt kartta on luonnollisesti eri valikon takana. Switch it up! En koskaan aloittanut Wii U -Xenoa, vaikka sen hankinkin, joten omakohtaisen kokemuksen Switchin Definitive Editionin parannuksista korvasin netin asiallisilla vertailuvideoilla. Normaalit tehtävät ovat ilmoitustaululta poimittavia juoksupoikahommia tyyliin ”kerää viisi voikukkaa, nitistä kolme sikaa”. Perustehtävät taas ovat jonkun hahmon antamia, hieman tarinavetoisempia juttuja. On siinä vihollisella nimi! Kovimmat nimetyt hirviöt lentävät korkealla, joten rakettimoottorit ovat tarpeen. Usein niistä saa myös esimerkiksi uusia kykyjä päähahmolle. Skell pystyy perusmuodossa hyppimään korkealle ja muuttumaan pyörillä kulkevaksi ajoneuvoksi, jolloin maaston tutkiminen saa uusia ulottuvuuksia. Tekniikka on tasalaatuisempi, etenkin hahmomalleja ja valaistusta on ehostettu. Peli pyörii melko tasaiset 30 FPS, nytkähdellen lähinnä avomaastossa aika ajoin, minua tämä ei häirinnyt roolipelin hidastempoisen luonteen vuoksi. Tämä voi olla kovan nimetyn vihollisen niittaaminen, resurssin löytäminen tai sivuhomman suorittaminen. Taistelu ja lentely kuluttavat polttoainetta, joten välillä voi olla järkevää jalkautua. Käyttöliittymää on virtaviivaistettu ja lukuisia elämänlaatuparannuksia on tuotu mukaan, vaihtopenkilXENOBLADE CHRONICLES X DEFINITIVE EDITION Skell Oblivian muinaisilla raunioilla. Tehtävät on jaettu neljään kategoriaan: normal, basic, affinity ja story. Tekstuurit ovat myös selvästi tarkempia. Tarinatehtävät ovat toki kokonaisuuden kannalta oleellisia, mutta ihan fiksuna oivalluksena niihin edellytetään paitsi tiettyä kokemustasoa, myös joidenkin sivuhommien tekemistä, joten juonta ei voi juosta noin vain sukkana eteenpäin. Planeetan tutkiminen on koukuttavaa, aina pienenä tavoitteena uuden luotaimen asettaminen ja sitä kautta alueelle pääsyn helpottuminen jatkossa. potenssiin, kun mukaan ottaa Skellien kustomoinnin. Vaikka perustehtävätkin ovat usein luokkaa ”kerää jotain ja lopuksi tapa kaikki”, ovat ne tärkeitä immersion kannalta, sisältävät usein oivaltavia ja hauskoja kertomuksia sekä hyviä palkintoja, kuten vaikkapa kokonaan uusien kauppojen avautumista. Esimerkiksi raskas mech lyö lujaa mutta kuluttaa enemmän polttoainetta. Ketjuttamalla samantyyppisiä luotaimia saa bonuksia ja erilaisilla boostereilla voi vielä näitä parantaa. Jos Skellin kestopisteet menevät nolliin, ei sitä onneksi menetä pysyvästi, vaan se noudetaan myöhemmin varikolta takaisin. Myöhemmin pääsee lentämäänkin, mikä on ainoa keino päästä kartan vaikeimpiin paikkoihin. QTE:ssä onnistumalla tämä onnistuu ilmaiseksi, muuten menee vakuutuskuponkeja tai iso nippu käteistä. Kun kartalla alkaa olla enemmän luotaimia, on niiden järjestely tärkeää. Osaan voi asettaa luotaimen, joka tuottaa hiljalleen rahaa tai resursseja, avaa viereiset heksat näkyville ja toimii pikamatkustuspisteenä. Niiden palkinnot ovat vaatimattomia, mutta usein suoritukset kilahtavat muun puuhastelun ohessa, joten kannattaa ottaa maksimimäärä (20) aina listalle. Luotaimen tyyppiä voi vaihtaa FrontierNav-valikosta ja näitä voi laittaa tekemään erityistehtäviä kuten mineraalien louhimista tai varastona toimimista. Löpö palautuu hiljalleen, jos robotin antaa levätä, ja sen voi myös tankata päämajassa. Palkintona kartoittamisesta saa quick cooldown -lippaita, rahaa ja muuta tärkeää resurssia
Suosittelen muutenkin kunnon äänentoiston kautta nauttimista, sillä XCX:ssä on hyvät 5.1 surround -äänet, mikä ei ole Switch-peleissä todellakaan itsestäänselvyys. Osa sivutehtävistä kovin geneerisiä, eteneminen vaatii ajoittain grindaamista, kaupungissa soiva musiikki raastaa korvia. Varaudu pitkään ja laadukkaaseen JRPG-koitokseen. Hyvä, koska jotkut viholliset, tai sivuhahmot, löytyvät vain tiettyyn vuorokaudenaikaan. Switch-version parannukset tekevät kokonaisuudelle pelkkää hyvää. Xenoblade Chronicles X on Switchin kauneimpia pelejä, vähintään Xenoblade kolmosen tasoa graafisesti. Xeno X:n voi pelata luontevasti missä vaiheessa jatkumoa vain, ja se on myös hyvä peli aloittaa. Huonoa . Vaikka olen pelannut aiemmat Xenoblade Chroniclesit, yllätyin silti, miten laadukas X on. Soul Challenge vilahtaa taistelussa aika-ajoin, koeta osua. Loppupään uuden ja tärkeän juonisisällön lisäksi muutama uusi kumppanikin on saatu matkaan. Maisemien piirtoetäisyys on hyvä, ja kaukanakin vaeltavia eläimiä näkyy. Toivotaan, palaisin Miralle mielelläni tarkemman grafiikan ja korkeamman FPS:n kera. 89 Erinomaisen Xenoblade Chronicles -sarjan omaperäisin osa sai vihdoinkin viimeistellyn Switchpainoksen, joka sopii niin ummikoille kuin pelin aiemmille veteraaneillekin. 41 181944_.indd 41 181944_.indd 41 26.3.2025 15.25.29 26.3.2025 15.25.29. Switchin omalta näytöltä pelatessa resoluutio kärsii ja tekstistä tulee jopa suuremmalta Switch OLED -näytöltä hieman vaikeasti luettavaa, mutta telakoituna pelatessa näkymät ovat selvästi terävämpiä. Heidät oli integroitu kokonaisuuteen niin vakuuttavasti, etten ilman googletusta hoksannut, ketkä ovat uusia ja ketkä vanhoja Wii U -tuttuja. Valtava kartta on teknisenä saavutuksena melkoisen upea, eikä ihme että tämän Monolith Softin ammattitaitoa käytettiin erään Breath of the Wild -nimisen tuntemattoman pikkupelin maaston luomisessa. Hakkerit ovat jo löytäneet pelin tiedostoista mahdollisuuden korkeampaan ruudunpäivitykseen, ehkä tässä on kurkistus tulevan Switch 2:n suuntaan. Monolith Soft kokeilee rohkeasti hieman erilaista tyyliä, ja pelin oma identiteetti löytyy upean Mira-planeetan tutkimisen ja Skell-mechojen kautta. Kumppaneiden affinity levelit nousevat nopeammin ja mukana on myös uusia kavereita. Vasaraa overdrivellä päähän. Switchin (ja emoWii U:n) tehojen vähäisyys silti näkyy aika-ajoin viereen ilmaantuvina vihollisina ja NPC:inä. Mikäs siinä, kun on näin hauskaa! Jos Xenoblade Chronicles X jää Switchin joutsenlauluksi, on se ainakin ilahduttava läksiäislahja menestyneeltä konsolilta. Hyvää + Upea maailma, onnistunut taistelu etenkin Skellien puikoissa, kiinnostava tarina ja pääosin onnistunut äänisuunnittelu. Toki Xenoblade-fanille tuttuja elementtejä on keitoksessa sopivasti, jotta tuttuus säilyy. Sujuvoittamisesta huolimatta kannattaa varautua pitkään, ainakin 80–100 tunnin pelikokemukseen. Näitä saa myös päivittäin ilmaiseksi Online-valikosta aina kourallisen kerrallaan, eivätkä ne ole kyllä ollenkaan välttämättömiä, ellei ole pakko saada niitä ihan tiukimpia vermeitä päälle. Tehtäviä porukalla suorittamalla saa palkinnoksi tikettejä, joilla voi hommata harvinaisempaa materiaalia kovimpien varusteiden tai Skellien rakennukseen. Kaupungissa on koomista, kun autot spawnaavat metrin päähän ja ajavat hahmojen läpi. X marks the spot Xenoblade Chronicles X:stä löytyy myös moninpelitila, jota en arvostelun puitteissa kokeillut, sillä Nintendo ei tarjonnut Online-peliaikakoodia eivätkä serverit käsittääkseni muutenkaan olleet vielä auki. Omaa hahmoluokkaa voi vaihtaa, mutta toverit ovat lukittu tiettyihin. Skellit muuttuvat tarvittaessa ajopeleiksi, joilla pääsee kätevästi karkuun. läkin olevat kaveri keräävät kokemusta ja ryhmän kokoonpanoa sekä kellonaikaa voi vaihtaa koska vain. Heksoihin jaettu kartta, jaksatko suorittaa joka ruudun
Juha Kuosmanen FANTASIAN NEO DIMENSION Fantasiaa ja sci. En milloinkaan kyllästynyt ihastelemaan kotikutoisia maisemia tai arvostamaan puhJapsiropeissa komeat ilmalaivat ovat vakio. ikalla ja uudella vaikeustasolla varustettu porttaus. Kyseessä ei ollut mikromaksulogiikalla toimiva kolmen gilin ilmaispuuhastelu, vaan täysiverinen japanilainen roolipeli varhaismodernien 3D-FF:ien hengessä. Sitä (ja seuraavaa Trailsia) odotellessa oli aika selvittää, onko pelimaestron taikuus tallella! Piikkitukkadioraamaa Poikkeuksellisinta Fantasianissa ei ole tarina, taistelu tai pelisuunnittelu, vaan uniikki ulkonäkö, jolla simuloidaan nerokkaasti Final Fantasyjen VII–IX esirenderöityjä staattisia taustoja, joita pitkin pikku-ukot vipeltävät. Mitä muuta ihminen elämältään tarvitsee. Kässäri on vissiin jo valmis. Myös yksinoikeudella Apple Arcadessa julkaistu Fantasian jäi vuonna 2021 välistä. 42 180885_.indd 42 180885_.indd 42 26.3.2025 15.29.28 26.3.2025 15.29.28. Sakaguchilla oli rakkaita muistoja Final Fantasy VI:sta ja hän halusi Fantasianilla toisintaa pelin magian vielä kun virtaa riitti. rmansa Mistwalkerin. ä sekoittava maailma ja kirkasotsaisia sankareita pelastamassa sitä pahansuovilta jumalilta vuoropohjaisissa mittelöissä kuin vanhoina hyvinä aikoina. Japanin tokusatsu-ammattilaiset (tokusatsu tarkoittaa erikoistehostetta elokuvissa tai televisiossa, kuten Godzillan jyräämää minimetropolia) väkersivät järjettömän yksityiskohtaisia ja upeita pienoismalleja, joiden rinnalla roolipelikauppojen Warhammer-pöydätkin kalpenevat. Kaikki on pientä, mutta samalla niin suurta. Välit Squareen lämpenivät Sakaguchin seikkailtua Final Fantasy XIV:n maailmassa kolme vuotta lähes päivittäin, samalla tuli striimattua mahjongia XIV:n isän Naoki Yoshidan kanssa. F inal Fantasy -pelejä sivuosineen on tehty kasarin lopulta nykyaikaan asti suunnilleen sata, mutta Hironobu Sakaguchi, FF:n isä, poistui Square Enixin korporaatiokuvioista alkuvuosituhannesta ja perusti oman peli. Kävelin silloin sumussa, sillä Sakaguchin uran jälkipuoliskolta en ole kokenut yhtikäs mitään Blue Dragonista Lost Odysseyyn ja The Last Storyyn. Syntyi ajatus julkaista Fantasian muillekin alustoille, ja näin syntyi Fantasian Neo Dimension, Viimeisen Fantasian luojan viimeinen Fantasian, ääninäyttelyllä, paremmalla gra. VIIMEINEN FANTASIAN Mistwalker / Square Enix Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox Series S/X, Switch Ikäraja: 12 Se ei jäänyt Sakaguchin viimeiseksi projektiksi, sillä hiljattain kantautui uutisia vielä yhdestä pelistä, joka olisi henkistä jatkoa Final Fantasy VI:lle ja jäähyväiset peliteollisuudelle. Koska vanhuus ei tule yksin, musiikillisena vetoapuna toimi Nobuo Uematsu, Final Fantasyn legendaarinen hovisäveltäjä. Fantasianin kaikki yli 150 aluetta metsistä kaupunkeihin, sisätiloihin, taistelukenttiin ja maailmankarttaan ovat 3D-skannauksia oikeista dioraamoista
Stoori ei etene pelkillä puhekuplasulkeisilla, vaan mukana on myös viehättäviä satukirjamaisia takaumatuokioita. Jättimättö Pikamatkustuksen vuoksi maailmankartalla ei seikkailla hurjasti. Odotin Final Fantasyn luojan kynästä enemmänkin tajuntaa laajentavia visioita ja yllätyksiä. iliksestä lähes uusretrohtavan unenomaisen, kuin kadonneen outolinnun ykköspleikkarin FF-ajoilta. Fantasianilla on ongelmaan ratkaisu, sillä Leo voi kytkeä päälle Dimengeon-laitteen, joka imaisee satunnaistaistelun tasku-ulottuvuuteen. Leon vanhempien ulottuvuustutkimustaustaa raotetaan, ja mukaan lyöttäytyy ennen pitkää seitsemän muuta seikkailijaa, kuten prinsessa Cheryl, kapteeni Zinikr, keksijäkersa Ez ja hyvisrobotti Prickle. Haasteen myötä on hyvä tilaisuus esitellä Fantasianin taistelu, sillä sitä riittää ja se on onneksi erinomaista, koska muutoin haaste ei houkuttelisi jatkamaan tai yrittämään uudestaan. Perinteitä kunnioitetaan liikaa, kun päähenkilö Leo kärsii mistäpä muustakaan kuin muistinmenetyksestä. niistä kertoo erään robotin tarinan ja on Nobuo Uematsun käsialaa. Pikkukivaa sananvaihtoa kuulee riittävästi, kun Leo on laitteiden kanssa uskomaton tumpula ja eräässä pelin mittaisessa sivutehtävässä show’n varastaa ulottuvuusmatkaileva Cinderella Tri-Stars -kolmikko, jota vastaan tapellessa jatkuva epäpätevyys ja kinastelu naurattaa FFX-2:n Leblanc-syndikaatin hengessä. Olen aina pitänyt japsiropejen tavasta tuoda erilaisia hahmoja yhteen, ja vaikka Fantasian ei varsinaisesti loista hahmoillaan, tärkeintä on, että he eivät ärsytä. Viimeistään jälkipuoliskollaan se on eräs haastavimmista pelaamistani japsiropeista koskaan. World of Ruin Rakenteeltaan Fantasian Neo Dimension on kuin Final Fantasy VI, sillä Fantasian julkaistiin kännylle kahdessa osassa, ja vaikka jakoa ei esitetä suoraan, sen kyllä huomaa. Myönnän Trailsien nostaneen narratiivisen kunnianhimon rimaa, mutta tykästyin pienimuotoiseen kertomukseen ihmisten maailmasta, johon madonreikä syytää koneiden maailmasta dioraamoja korruptoivaa mechteriaa, jota leviää joka kolkkaan kuin pilaantunutta raejuustoa. On maisemissa varjopuolensakin, sillä kamerakulma muljahtelee välillä villisti ja huomaan ohjastavani pelihahmoa siirtymän jälkeen väärään suuntaan, koska ohjain ei ole sama asia kuin sormi älypuhelimella. Uematsun sävellyksiäkin oli mukava kuulla pitkästä aikaa. Niiden on syytä pelottaa, sillä Fantasian ei anna armoa. Alkupuolisko on lineaarinen maaTärkeiden kysymysten äärellä omituisessa pomotaistelussa. Joku on varmasti hukannut tänne uusimman näytönohjaimen Leon puolustusmekanismit ovat toisinaan ylimitoitettuja. Vuoropohjaiset taistelut putkahtavat tyhjästä, mikä on kieltämättä vaihtelua nykypeleihin, joissa kentällä tepasteleva mölli käynnistää matsin, mutta taistelutahti on silti absurdin korkea. Tämä olkoon ystävällinen varoitus ja haaste kaivaa verta nenästään. Kaunein ilman ja hahmojen vajaa parikymmentuntinen esittelytuokio, kun taas jälkipuoliskolla juoni jää sivuun, maailma avautuu, hahmonkehityksen kykypuut avautuvat ja kaikkialle pääsee kokeilemaan onneaan ja pääsemään hengestään, jos alueiden tasoehdotukset eivät pelota. Valaistus ja sumennukset tuovat silauksen illuusioon todellisuuden ja fantasian hämärtymisestä. Aivan kuin FF kymppiä pelaisi! Päivityksen jälkeen kameran interpolointia muuttamalla perspektiivisiirtymästä saa välittömän, jos eriskummallinen haamukuvaefekti häiritsee. Jos siis haluaa koluta luolastoa rauhassa ja avata arkut, se onnistuu! Viholliskapasiteetin ylityttyä monikymmenpäinen hirviölauma pitää piestä taskuareenalle ilmestyvien tehostusten avulla. dasta käsityötä. Pelivalikon karttanäkymä näyttää hauskasti koko dioraaman kerralla ja välittää sen aitouden. Fantasian ei ole kännykkätaustansa vuoksi markkinoiden näyttävin tapaus ja etenkin käyttöliittymä on kauniisti sanottuna pelkistetty, mutta dioraamat tekevät yleis. World of Balance Fantasianin tarinapuoli ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan genrelleen peruspätevää nyökkäilyä esikuvia kohtaan. 43 180885_.indd 43 180885_.indd 43 26.3.2025 15.29.54 26.3.2025 15.29.54
En ole koskaan pitänyt tällaisesta aikaa haaskaavasta pelisuunnittelusta, jossa ilman tismalleen oikeita temppuja ei voi soveltaa itseään ulos kiipelistä, mutta kun tajusin Fantasianin olevan julmuutensa puolesta johdonmuMistwalker voisi tehdä näistä tolloista oman pelin. Näitä kammotuksia ei ylitetä grindauksella tai läpinäkyvillä huijauskeinoilla. Pomotaistot on opittava kantapään kautta ja nuoltava haavansa. Ihastelin perinteisyyttä ja luovuutta, joista huomasi Sakaguchin ja kaverien kokemuksen alalla. Liian työläs ja raskas jälkipuolisko, vaisu narratiivi. Pomoja vailla doroa Fantasianin bossit ovat tietyn pisteen jälkeen johdonmukaisesti vaikeita, armottomia tapauksia, jotka pakottavat hyödyntämään kykyarsenaalia, sopeutumaan epäsuotuisiin olosuhteisiin ja yrittämään uudestaan, jos ei ollutkaan ennakkotietoa hirmuisista yllätyksistä. Stressaava tunti siihen kului ja itsekseen keskellä yötä hurraaminen on kaikkien mielestä kiusallista, mutta sellaista se on. Toisen jalokivipaikan avaaminen varusteista on elinehto, sillä jalokivet ovat oleellisia. Neoulottuvuudessa saa sentään vaihtelua rutiiniin muiden FF-pelien soundtrackeista. Tarkoitukseni ei ole pelottaa kasuaalipelaajia pois Fantasianin ääreltä tai saada veteraanit valehtelemaan, kuinka kaikki bossit menivät nurin ekalla. Pääpointtini on se, että Fantasian äityy jälkipuoliskolla hyvin työlääksi, pituutta on tuplasti alkupuoleen nähden. Pieninkin apu on tarpeen, kun Normal-vaikeustaso on vain aavistuksen helpompi kuin alkuperäisen ainoa Hard. Useimmille hahmoille on paikkansa, etenkin esineitä yhdistelevä Ez on todellinen jokapaikanhöylä. Satunnaistaistelut eivät ole vaikeita edes kertarysäyksellä, mutta niihin kuluu silti aikaa ikävän paljon. Satamakaupunkikin tuntuu nukkekodilta. Jälkipuolisko ei piittaa pelaajasta, joka marssii ylimielisesti uhoamaan pelin loppuun, vaikka se olisi lähes kättelyssä tarjolla. voi kuulostaa pitkästyttävältä, mutta koska vihollisia on lössi, on tyydyttävää läjäyttää useampaan osuva kehäloitsu tai lävistää monta kerralla hauskasti kaareutuvilla lyönneillä tai taioilla. En juuri kaipaa pikakelausominaisuutta (FFXII Zodiac Age on poikkeus), mutta Fantasianin verkkaiset taisteluanimaatiot puuduttivat välillä. Tulivahinko kutistuu oikealla helyllä ja ilkeät statustaiat estetään näin myös. Hyvää: + Uskomattoman hienot dioraamamaisemat, kekseliäs taistelu, vanhojen hyvien aikojen väreet. On hienoa huomata, että Sakaguchi osaa yhä ja saa vielä joskus tehtyä sen de. 44 180885_.indd 44 180885_.indd 44 26.3.2025 15.30.11 26.3.2025 15.30.11. Fantasian on tekijöidensä näköinen anteeksipyytelemätön japsirope, jonka suunnitteluratkaisuja ymmärtää paremmin, jos on aiempaa kokemusta hyvin spesi. FANTASIAN NEO DIMENSION kainen, aloin jopa masokistisesti pitää siitä. Easya ei tietenkään ole. Valmistautuminen palkitaan, mutta ensin pitää kuolla. Arvostin rohkean avointa rakennetta, joka kuitenkin sai noudattamaan tasoehdotuksia, mutta tarina muuttui turhan rikkonaiseksi ja toissijaiseksi. Huonoa: . nitiivisen Final Fantasian VI-2:n. Tämä on JRPG-pelien helmasynti, mutta harvoin henkilökohtainen ongelma. Kas kummaa, taistelutanner kiroaa kaikki ja estää parantumasta! Kas kummaa, sankareilla on max 7 000 hiparia ja bossi lyö kaikkiin 15 000 vahinkoa, ja jos tästä jotenkin selviää työkaluilla, seuraavasta laakista ei taatusti! Kas kummaa, matsissa on pakko käyttää yhden hahmon tiettyä kykyä, josta ei ole muulloin juuri mitään hyötyä, ja jos kykyä ei ole hoksannut avata, voi voi! Vihoviimeinen bossi oli järkyttävää synnytystä, mutta kaikesta huolimatta upea kokemus, kun en hävinnyt kertaakaan, vaikka lähellä oli. Sivutehtävät ja lukitut arkut ovat maailmassa syystäkin. Oman puolen vahvistusta ja vastapuolen heikennystä ei voi kylliksi korostaa. Kaameat pomot ovat kieltämättä nerokkaasti suunniteltuja JRPG-kehittäjien taidonnäytteitä ja läpileikkaus ilkeilyn sielunmaisemaan. 82 Fantasian Neo Dimension tuo varhaismodernien Final Fantasyjen taikuuden melkein takaisin ja lyö haasteellaan kanveesiin. n ajan Final Fantasyista. Neodimensioitu Fantasian on ihan hyvä yritys maailman kauneimmilla dioraamoilla
Oman jälkikasvuni leikeissä värikoodatut kilvenkolistelijat ovat vierailleet yhtä usein kuin omissani kolme vuosikymmentä aiemmin. 45 181509_.indd 45 181509_.indd 45 26.3.2025 15.32.16 26.3.2025 15.32.16. Taistelumekaniikat koostuvat perusiskuista sekä osumilla ladattavista erikoishyökkäyksistä. Pelihahmon elinpalkin huvettua nollaan koittaa paluu alkuun. Syytä paniikkiin ei ole, sillä se kuuluu rogueliketai -litegenren ideaan. Vaikka kokeneen Turtles-kirjoittaja Tom Waltzin laatima tarina ei ihastuta omaperäisyydellään, kilppareiden viemärissä sijaitsevaan kotiin palatessa saa nauttia nasevasti kirLisäkyvyt ja vahinkobonukset katoavat kunkin kuoleman myötä. + Pelit suosittelee). Samalla katoavat myös kaikki runin aikana kerätyt kyvyt ja bonusvahingot. Vielä yksi runi… Viha sumentaa mielen Hadekselta on lainattu muutakin kuin lajityyppi. Nousevatko ninjakilpparit esikuvana toimineen kreikkalaisen tragedian tasolle vai onko lopputuloksena lisenssipeleille huomattavasti tavanomaisempi tragedia. Molemmat ovat yläviistosta kuvattua, nopeatempoista mäiskettä erinomaisella pelituntumalla. Äärityydyttävään . Taisteluiden aikana tilille kilahtelee kuitenkin erilaisia kolikoita, joilla voi pysyvästi päivittää hahmoaan tukikohtaan palattuaan. On ikävä huomata vahingon puolittuneen juuri ennen pomotaistoa. Areenoiden järjestys, koko ja ulkonäkö sekä niissä kohdattavat viholliset muuttuvat jokaisella pelikerralla. Vielä yksi runi ennen kuin koittaa uni. Pelastaakseen kasvatti-isänsä, ninTEENAGE MUTANT NINJA TURTLES: SPLINTERED FATE JA JUNKYARD JAM -DLC Super Evil Megacorp Arvosteltu: PC Saatavilla: iOS, Switch Versio: Myynti Minimi: Win 10, Dual Core 2,4 GHz, 4 Gt, GTX 950 / R7 360 Suositus: Win 10, Quad Core 2,4 GHz, 8 Gt, GTX 2060 / RX 5600 XT Testattu: Win 10, i7-8700K 3,7 GHz, 16 Gt, GTX 1080 Ikäraja: 12 javeljekset etenevät New Yorkin halki yksi taisteluareena kerrallaan. Sankarit etenevät alueiden halki yksi areena ja vihollisaalto kerrallaan. 1 980-luvun lopulla suosioon nousseet teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat eivät ole ikinä tehneet täydellistä katoamistemppua. Silppuri on vanginnut mestari Tikun toiseen ulottuvuuteen mystisten portaalien avulla. Yhtäläisyyksiä löytyy niin visuaalisesta ilmeestä, kerronnasta kuin mekaniikoistakin. Nousukautta jatkaa Super Evil Megacorpin alun perin mobiililaitteille kehittämä Teenage Mutant Ninja Turtles: Splintered Fate. Videopeleistä puhuttaessa ninjakilpparit viettivät kuitenkin hiljaiseloa, kunnes alkuperäiseen animaatiosarjaan pohjautunut briljantti beat ’em up, Shredder’s Revenge (Pelit 7/22, 87 p. Kehuja keränneen retromätkinnän vanavedessä on julkaistu muun muassa animaatioelokuva Mutant Mayhem (2023) sekä tähän pohjautuvat animaatiosarja ja videopeli. Syleile kuolemaa Toisin kuin aikaisemmat mutanttininjakilpikonnien seikkailut, joissa kenttien sisältö, niissä kohdattavat viholliset sekä pomotaistelut ovat määrätty tarkkaan ennalta, Splintered Fatessa eteneminen pohjautuu satunnaistettuihin pelikertoihin eli runeihin. ow-tilaan pääsee tuon tuostakin. Vihollisten iskuja vältellään kilven sijaan syöksyllä, jolla voi sujahtaa myös viemäriputkien, autonromujen ja muiden esteiden läpi. Kuolemia kertyy tasaiseen tahtiin etenkin pelin alkupuolella. Innoitusta on haettu selvästi lajityypin keihäänkärkenä toimivasta Hadeksesta (Pelit 10/20, 91 p. Tehokkaimmat eivät kestä kuin muutaman areenan ajan, joten valinnat kannattaa ajoittain oikein. Ma rku s Ro jol a TEENAGE MUTANT NINJA TURTLES: SPLINTERED FATE JA JUNKYARD JAM -DLC Splintered Fate nousee nopeasti Ninjakilppari-pelien kärkeen, mutta alkaako pelituntien karttuessa sen sijoitus laskea kuin Lehmänhäntä Oyn osakekurssi. Pelaaja ei jumitu loputtomaan kuoleman kiertoon, sillä hahmoja voi kehittää monella tapaa runien välillä, joten pelaaja etenee useimmilla yrityksillä hieman aikaisempaa pidemmälle. Esimerkiksi erikoishyökkäyksistään voi tehdä tehokkaampia lisäämällä tulitai mönjävahinkoa tai vaihtamalla hyökkäystyyliä. Koukku iskee kiinni kuin huomaamatta ja mielen valtaa tuttu mantra. Juoni etenee pelikertojen välillä. + Michelangelo suosittelee -leima), sai sekä vanhojen että uusien fanien sydämet sykkimään samaan tahtiin. Voimat kasvavat lähestulkoon jokaisen kohtaamisen jälkeen. Kuulostaako haastavalta. Kykyjä on kymmenittäin ja osa yhdistelmistä on niin ylivoimaisia, että niiden käyttäminen tuntuu lähes huijaamiselta. Lajityypiksi on valikoitunut perinteisen pieksennän tai toimintatasohyppelyn sijaan roguelite-toiminta roolipelimausteilla. Sitä se onkin
Pomovastukset kommentoivat pelaajan tekemisiä ja vuorosanat vaihtuvat eri pelikertojen välillä. Vaikka asialla voi keksiä tarinan kannalta toimivia perusteita, liian radikaali (kjeh, kjeh) vaikeustason nousu tuntuu ikävän keinotekoiselta tavalta pidentää pelin kestoa. Eikä välttämättä toisellakaan. Elinpalkin täyttyminen on nimittäin harvinaista luksusta. Yleensä runin jälkeen saa hankittua muutaman kymmenyksen lisän energiaan, iskuvoimaan tai nopeuteen sekä parannettua todennäköisyyksiä kaikkein tehokkaimpien bonuskykyjen arpomiseen. Se on todellinen harmi, sillä muilta osin pelattavuudessa ei ole moitteen sijaa. Verkossa pelatessa huolenaiheet lisääntyvät entisestään. Suosikikseni valikoitui Donatello, jonka passiivisiin kykyihin kuuluu pieni ripaus lisäenergiaa kunkin kohtaamisen päätyttyä. Pelituntuma muuttuu yllättävän paljon veljestä vaihtaessa. Koko kirjo käyttöön Pelissä riittää syvyyttä neljän pelihahmon ansiosta. Ainakaan jos kestoa mitataan pelialueiden määrällä. Seikkailuun voi nimittäin kutsua mukaan yhdestä kolmeen kaveria. Yksin pelatessa pelitilanteista on helppo pysyä perillä kiivaasta efektitykityksestä huolimatta. Eniten rassaa tapa, jolla vaikeusastetta nostetaan. Ilmeisesti Silppuri on päättänyt pitää taitavimmat taistelijansa henkilökohtaisina henkivartijoinaan. Vaikka jutut alkavat lopulta kiertää kehää kuin muistisairaalla mummelilla, illuusio pysyy hienosti yllä ensimmäisen kymmenen tunnin ajan. Pelihahmon valinta ei ole Splintered Faten ainoa vahvuus Hadekseen nähden. 46 181509_.indd 46 181509_.indd 46 26.3.2025 15.33.05 26.3.2025 15.33.05. Moninpeli tekee taistelusta vieläkin hauskempaa, vaikka se tuo mukanaan myös muutamia ongelmia. V-käyrät kattoon Splintered Fate ei ole erityisen pitkä. Esimerkiksi raskasrakenteinen Rafaello luottaa lähitaisteluun vahvoilla perusiskuillaan ja pystyy vetämään ketjullaan laajatkin vihollisjoukot saidensa ulottuville, kun taas Michelangelon nunchakuiden teho perustuu laajaan ulottuvuuteen sekä supernopeisiin iskusarjoihin, jotka lataavat erikoishyökkäykset hetkessä valmiiksi. Kun ruudulla vilisee kymmenittäin heittotähtiä, on mahdotonta tietää ovatko ne omien vai vihollisten heittämiä. Vaikeusaste nousee silti mukavan maltillisesti. Eri buildien testaaminen on puolet huvista. Leonardo painiskelee vastuun kanssa, Donatello ylianalysoi kaikkea, Rafaello angstailee ja Michelangelolle on varattu kaikkein vaivaannuttavimmat vitsit. Visuaalisen tykityksen perusteella on vaikea uskoa pelin olleen alun perin laadittu älypuhelimille ja tableteille. Junkyard Jamin pomotaistelut nousevat pelin hienoimpien hetkien joukkoon. Se, tarkoittaako se koko pelin mittaa, riippuu pitkälti pelaajan taidoista. Ainakin kolmanteen pomokoitokseen asti. Sankareille, näiden liittolaisille sekä vastustajille on rustattu ällistyttävä määrä repliikkejä. Seikkailun aikana sankarit etenevät viemäreistä sataman kautta kaduille kohti kattotasanteilla tapahtuvaa viimeistä koitosta. Vaikka onnistuin saavuttamaan viimeisen alueen neljän pelitunnin jälkeen, seuraavat kymmenen ovat kuluneet yrittäessäni epätoivoisesti läpäistä sen. Dialogin avulla rytmitetään myös taisteluita. Pienikin viive riittää pilaamaan pelituntuman etenkin, koska peli ei tue ohjainten värinää ja haptisia ominaisuuksia. joitetuista ja mainiosti näytellyistä keskustelunpätkistä, jotka elävöittävät hahmoja hienosti. Tämän lisäksi pelikavereita tippui TEENAGE MUTANT NINJA TURTLES: SPLINTERED FATE JA JUNKYARD JAM -DLC Moninpelissä on vähän liikaakin vilskettä ja vipinää. Eteneminen ei ole suoraviivainen prosessi, sillä jokaisen alueen kohdalla vaikeusaste nousee sen verran, ettei pomovastus todennäköisesti kaadu ensimmäisellä yrityksellä. Etenkin veljesten väliset kemiat nousevat upeasti esiin. Hahmoni ovat muuttuneet alati vahvemmiksi, nopeammiksi ja kestävämmiksi eivätkä kolme ensimmäistä aluetta tuota enää minkäänlaisia vaikeuksia, mutta kattotasanteille saapuessa sekä itseluottamus että hammaskalustoni ottavat kovan kolauksen. Koko peli koostuu ainoastaan neljästä alueesta, joista jokaisen läpäisee – ainakin teoriassa – vajaassa puolessa tunnissa. Kimppakamppailuissa tästä tulee huomattavasti hankalampaa. Heittotähtiin panostaminen ainakin kannattaa, sillä niiden avulla pääsin ensimmäistä kertaa testaamaan voimiani Silppuria vastaan. Perusvastustajina pitämäni jättirobot alkoivat muistuttaa välipomoja ilman ruudun ylälaitaan ilmestyvää edistymispalkkia. Jalkaklaanilaisista ja mouser-boteista koostuvat rivivastukset kestävät yhtäkkiä huomattavasti aiempaa enemmän sakinhivutusta. Edistymisen tunteen katoaminen ja tarinan jämähtäminen paikalleen usean tunnin ajaksi nakertavat peli-iloa hitaasti, mutta varmasti
…kunnes vaikeuskäyrä kääntyy liian jyrkkään nousuun. Arvostelun tein nykytilanteen pohjalta, joten rosoisuudet rokottavat arvosanaa muutamalla pisteellä. Samalla Splintered Fate aukaisi silmäni myös roguelitejen suhteen. Vaikka tällä hetkellä suussa maistuu tappion katkera kalkki, en voi kiistää, miten hauskaa minulla oli kilppareiden kanssa ensimmäiset kymmenen tuntia. Läppä lentää ennen taisteluita, niiden aikana ja jopa jälkikäteenkin. Kiekkonaamiota käyttävä köriläs ei liiku ninjojen nopeudella, mutta tämän raskaat iskut sekä kiekkoja laukova etähyökkäys tekevät kipeää vanhan haarukkakouran kätyreille. Jatkuva etenemisen tunne vetoaa… linjoilta tuon tuostakin varsinkin alueelta toiselle siirryttäessä. Lisäri toi mukanaan myös uuden alueen, jonka voi halutessaan valita katujen sijaan. Kattotasanteilla yksittäinen perusvihollinenkin voi osoittautua kohtalokkaaksi. 85 Splintered Fate tarjoaa turvallisen tavan tutustua rogueliteihin. Taistelutuntuma. 47 181509_.indd 47 181509_.indd 47 26.3.2025 15.33.55 26.3.2025 15.33.55. Jatkuva etenemisen tunne vetoaa… Huonoa . Super Evil Megacorp tiedostaa puutteet ja aikoo päivityksissä vähentää grindauksen tarvetta. Päädyin oikaisemaan romuttamon halki, sillä alue sisälsi pelin kivoimmat pomotaistot. Vuorosanat sopivat hienosti hahmojen suihin. Taistelutuntuma. Arvostelun 85 Splintered Fate tarjoaa turvallisen tavan tutustua rogueliteihin. Super Evil Megacorp tiedostaa puutteet ja aikoo päivityksissä vähentää grindauksen tarvetta. Turtles-seikkailu on mainio matalan kynnyksen testikappale, joka johdattelee lajityypin saloihin ilman vaaraa aistien ylikuormittumisesta. Jatkuva etenemisen tunne vetoaa… Huonoa . jumittaessa sain edes edistettyä Caseyn autonkorjausprojektia. Hyvää + Hahmojen seurassa viihtyy. Hyvää + Hahmojen seurassa viihtyy. Helmikuussa peliin ilmestyi ensimmäinen lisäosa, Casey Jones & The Junkyard Jam, joka monipuolistaa hahmovalikoimaa entisestään. Se luo toivoa tulevasta. …kunnes vaikeuskäyrä kääntyy liian jyrkkään nousuun. Hahmojen seurassa viihtyy. Se luo toivoa tulevasta. Ja pääjuonen jumittaessa sain edes edistettyä Caseyn autonkorjausprojektia. Tukikohdassa voi seurata muun muassa Caseyn asunn… auton kasauksen edistymistä. Go ninja, go ninja, go! Vaikka oma uskoni alkoikin horjua, kehittäjät eivät ole luovuttamassa. Taistelutuntuma
Joe Richardson taas hyödyntää taideklassikoita peleissään. Death of the Reprobaten sankari on kuittaamaisillaan kuolinvuoteellaan kituuttavan isän perinnön, mutta irstas ja moraaliton elämä uhkaavat estää tämän. Minkäänlaista arkijärkeä näiden yhdistelyyn ei ole käytetty, mutta peliä ne palvelevat erinomaisesti. Humour, paint it black Richardsonin aiempien pelien tapaan tälläkin kertaa renessanssin aikakaudelta on kaivettu läjä maalauksia ja sovitettu ne peliympäristöiksi. Richardsonin triptyykin kolmas osa on edeltäjiensä tavoin kuin minulle tehty täsmätuote, joka onnistuu ihan kaikessa. Juho Kuorikoski DEATH OF THE REPROBATE Taas on aika lähteä taidevarkaisiin, eikä renessanssi ole koskaan ollut näin sekaisin. H itsaajana työskennellyt Veli Seppä eli kaksoiselämää ahkerana taideväärentäjänä, ja lopulta hänet tuomittiin 104 teoksen väärentämisestä. Kokonaisuus on niin totaalisen pähkähullu, että se voittaa puolelleen noin sekunnissa. Pelimaailma on laadittu taidolla ja käsikirjoitettu erinomaisesti. Lukitussa ladossa asuu vuohidemoni, jolta saa taikahuilun, kun taas vakavamielinen henkilöpotretti on tässä tulkinnassa muuttunut väsyneeksi perheenisäksi, joka ei jaksa kuunnella huutavia lapsia, mutta on toisaalta turhan laiska tekemään mitään asialle. Huilun lahjoittava demoni muistaa kätevästi vain yhden loitsun, jolla voi muuttaa keinuhepan oikeaksi. Ainoastaan lyhyehkö kesto jää kaivelemaan, sillä tätä olisi maistunut enemmänkin. Peli Seppä vääntää taideklassikot sellaisiin kulmiin, että maestrot taatusti pyörivät haudoissaan. Vuoropuhelu on suorastaan hykerryttävän hauskaa, ja peli onnistuu naurattamaan ääneen useamman kerran. Eräässä pulmassa keinuhevosella ratsastava taapero tukkii tien. Richardsonin aiemmat pelit ovat hyviä, mutta eivät ne näin hauskoja ole aiemmin olleet. Toisaalla pulman ratkaisusta palkitaan taikahuilulla. Äkkiseltään voisi kuulostaa, että peli on vain kokoelma tällaisia outoja irtotilanteita, mutta kokonaisuus on hyvin looginen. Isä vaatii viimeisenä toiveenaan seitsemää hyvää tekoa, joten mitäpä sitä ei mammonan vuoksi tekisi. Erityisesti dialogi ansaitsee kiitosta. Peli onnistuu upealla tavalla kunnioittamaan täysin pähkähullua maailmaansa Viiksimies ei turhia juttele. Richardsonin käsissä maalaukset muuttuvat absurdeiksi kokoelmiksi härskiä huumoria ja erinomaisia pulmia. 48 181508_.indd 48 181508_.indd 48 26.3.2025 15.37.43 26.3.2025 15.37.43. Absurdi tarina saa rinnalleen absurdeja pulmia, mutta rakenteeltaan puzzlet ovat onneksi sellaisia, että ne kunnioittavat pelimvaailman vinksahtanutta logiikkaa. Pelaajaa ohjaa eteenpäin nuolikylttiä kannatteleva isä kaikkivaltias, ja pirtelöä valuu ämpäriin lehmän peräaukosta. Myöhemmin huilua voi käyttää muuhunkin, kuten hatun vaihtamiseen tai lihapiirakan loitsimiseen. Hyvää vitsiä kelpaa venyttää… …venyttää… …venyttää… …ja venyttää. Ihmisille jutellaan, esineitä keräillään ja niitä käytetään sopivissa paikoissa. Näistä lähtökohdista starttaa viime vuoden paras seikkailupeli. Taustalla raikaa samaa aikaa henkivä musiikki, mutta kaikkinainen kunnioitus mestareiden työtä kohtaan on heitetty romukoppaan. Death of the Reprobaten eriskummallisessa maailmassa riittää outoja ihmisiä, PERINTÖÄ ODOTELLESSA Joe Richardson Games Arvosteltu: PC Ikäraja: Ei tiedossa pulmia ja ympäristöjä. Koska kyseessä on seikkailupeli, homma etenee pulmia ratkomalla
Vaikka trilogia on nyt päätöksessään, toivottavasti Joe Richardson ei ripusta renessanssihanskojaan naulaan. Koska dubbausta ei (onneksi) ole, peliä voi hyvillä mielin pelata myös ilman ääniä. Tämä uusin on niistä paras, mutta aiemmatkin ovat kerrassaan loistavia huumoriseikkailupelejä. Vaikka pelit eivät liity toisiinsa kuin gra. Pulmat haastavat, mutta eivät turhauta. Säännöissä on onneksi poikkeus: jos synnit uusii ja sitten tunnustaa, samalla pyyhkiytyvät pois myös aiemmat pahat teot. Death of the Reprobate ei ole pelkkää kaunista kuorta, vaan riemukas sekoilu ulottuu audiovisuaalisuuden lisäksi myös pelin rakenteisiin. Seikkailupelejä tehneenä koen näiden pelien parissa toisinaan myös raastavaa kateutta, sillä haluaisin olla yhtä taitava käsikirjoittaja ja pelisuunnittelija kuin pelisanssitaiteilija Joe Richardson. Huonoa . Sen sankari päätyy kokemansa painajaisen jäljiltä kirkkoon ripille, mutta tunnustaminen ei onnistu, koska kirkko on väärällä paikkakunnalla. Kestoa olisi saanut olla enemmän, musiikki alkaa ärsyttää. Peli tosin kysyy sietokykyä varsin rankallekin huumorille, sillä se ei juuri iskujaan säästele. Keskiaikaiset pimputukset alkavat puolivälin tuntumassa ärsyttää, vaikka niiden käyttö onkin perusteltua. 49 92 Taideklassikot ovat jälleen vääntyneet irvokkaaksi seikkailupeliksi, joka naurattaa ääneen. Four Last Things (Pelit 4/2017, 90 p. Toisaalta valitsen ennemmin tämän kuin venytyksen, mutta tunteroinen lisäkestoa olisi ollut poikaa. myös pelimekaniikan tasolla, mitä on pakko arvostaa. The Procession to Calvary (Pelit 10/2021, 92 p. Vaikka kuvat ovat kauniita, samaa ei voi sanoa musiikista. Lapsiperheen arkea. Minulla ei ole pitkään aikana ollut näin hauskaa pelatessani. Tällaista sisältöä kuluttaisi riemumielellä vaikka kuinka paljon lisääkin. Pelit eivät juonellisesti linkity mitenkään toisiinsa, mutta niitä yhdistää täysin ja ja totaalisen vinksahtanut maailma, joka on laadittu nappaamalla kuvat ja ääni renessanssiajan taideteoksista. Tulijoita ei varmaankaan ole jonoksi asti. Kun koko kolmikon ottaa kerralla hampaisiin, kestokaan ei nouse ongelmaksi. Hyvää + Erinomainen käsikirjoitus, hyvät pulmat, näyttää upealta. Richardsonin tripla on parasta modernia huumoripelattavaa, ja vieläpä ihan valtavalla marginaalilla. JOE-POIKA TAIDEMAAILMASTA D eath of the Reprobate on Joe Richardsonin taidetrilogian kolmas osa. Death of the Reprobate on erinomainen seikkailupeli, joka tarjoaa malliesimerkin käsikirjoituksesta. Maali kuivuu liian äkkiä Perintöseikkailu soljuu isommitta ongelmitta maaliin noin parissa tunnissa. ikaltaan, jokainen niistä on ehdottomasti pelaamisen arvoinen. Tulijoita ei varmaankaan ole jonoksi asti. Kakkahuumorille on syytä olla sietokykyä. + Pelit suosittelee) taas potkaistaan käyntiin, kun Kuolematon Johannes ja Taivaallinen Pietari ovat saaneet paketoitua sotilaallisen erikoisoperaationsa. + Pelit suosittelee) on kolmikon ensimmäinen peli. Kovemman vaikeustason sijaan olisin kaivannut lisää kestoa, sillä pelin päätyttyä nälkä jäi. 181508_.indd 49 181508_.indd 49 26.3.2025 15.45.19 26.3.2025 15.45.19. Pelin päähahmolle tämä tietää ongelmia, sillä aseiden tauottua murhaamisesta tulee kiellettyä. Seikkailtavaa on vajaaksi kymmeneksi tunniksi, mikä umpityperien käsikirjoitusten parissa kuluu vain muutamassa hetkessä. Tai noh, maailmaan mahtuu vielä yksi murha, kunhan kohde on Taivaallinen Pietari
re Games Arvosteltu: PC Versio: 1.0.2 Suositus/Minimi: Ei määritelty. Tarjolla on aina vain muutama arvottu vaihtoehto kerrallaan, joten sattuma on iso osa pelikokemusta. Steamin esittelytekstissä mainitaan Last Flamen genreksi myös muodikas roguelite, mutta sen elementtejä on lähinnä siteiksi. TaisteluiTaisteluista ei hetkeen tajua, mitä tapahtuu, mutta aika nopeasti ymmärsin seurata gra. Minulta meni hetki tajuta, miksi lisämana merkittiin varusteissa punaisella eli negatiivisena efektinä. Varsinkin hahmojen taidot kannattaa alussa syynätä tarkkaan. Hahmojen passiivisia kykyjä voi vaihtaa päikseen, jolloin Evallekin voi siirtää jäädytysefektin vaihtopenkillä istuvalta hahmolta. Konkari Expalla saa lisää tasoja, mikä parantaa hahmon taitojen lisäksi myös perusominaisuuksia, kuten hyökkäystai loitsuvoimaa. Tuukka Grönholm THE LAST FLAME Asiantuntijaorganisaatiossa pitäisi luottaa alaistensa osaamiseen ja asiantuntemukseen, mutta autobattlerissa ne eivät edes kuuntele komentoja. Samoin useampi jamppa listataan parantajaksi, vasta taistelussa paljastui, että Orion parantaa vain itseään eikä muita. Mitä pienempi manamaksimi on, sitä tiheämmin taian voi heittää. Vaikka tiimiläiset ja varusteet arvotaan, kyse on hallitusta satunnaisuudesta. Peli päättyy joko ryhmän tai päävihollisen elämän liekin sammumiseen, mutta kumpikin vie metapelin expagrindiä eteenpäin, mikä avaa uusia varusteita ja sankareita käyttöön. ikoiden sijaan ylälaidan vahinko-, suojaja parannuspalkkeja. 50 181166_.indd 50 181166_.indd 50 26.3.2025 15.52.37 26.3.2025 15.52.37. Perustaktiikkana on, että viimeisenä lähtöpaikalleen komennettu tankki kerää vihollisen päämassan huomioon, muun tiimin potkiessa yhtä eristettyä vihollista, minkä jälkeen rullataan seuraavan kimppuun. P elialan uusin genre on auto battler, joka vastaa modernin ajan tarpeisiin. Esimerkiksi Eva hyötyy, jos viholliset ovat jäässä, mutta hahmo ei itse pysty jäädyttämään ketään, vaan tarvitsee efektin aiheuttavia varusteita tai tiimikavereita. Testattu: i5-13400F 2,50 GHz, 16 Gt, RTX 4070 Moninpelit: Ei. Taisteluiden jälkeen saatavilla varusteilla vaikutetaan tasonousuja enemmän siihen, miten usein hahmo onnistuu kriittisessä hyökkäyksessä ja paljonko taioissa on tehoa. Ykköstason hahmolla on auki vain päätaito ja yksi kolmesta passiivikyvystä. Osa ominaisuuksista taas antaa bonuksia manamaksimin mukaan, joten tiimin kokoaminen ja kehittäminen on toisiinsa vaikuttavien päätösten ketju, mikä on aina mielenkiintoista. LIEHUVA LIEKINVARSI Expalla saa lisää tasoja, mikä parantaa hahmon taitojen lisäksi myös perusominaisuuksia, kuten hyökkäystai loitsuvoimaa. Mitä isomman körmyn kaataa, sitä paremman palkinnon saa. Ikäraja: Ei tiedossa le asetettu hahmo nappaa lähimpien vihollisten huomion, mikä näytetään hirviöiden rintamasuunnan kääntymisenä. Kun manapalkki täyttyy, hahmo heittää päätaikansa. Viimeisenä kentälHotloop Games / Sure. Mana ei olekaan käytettävä resurssi vaan täytettävä. Osa perussäännöistä rikkoo roolipeliperinteitä, mikä hämäsi intuitiota. Satunnaiset sankarit Pidän siitä, että matkaan ei voi lähteä valmiin suunnitelman kanssa vaan ensimmäisenä tarjotut sankarit määrittelevät, mihin suuntaan lähden tiimiä rakentamaan. Matkalla on taisteluiden lisäksi lepopaikkoja, kauppoja, monivalintatehtäviä ja tietenkin eritasoisia vihollisia. Perinteisestä roolipelitiimiroolituksesta tankki on pakko olla mukana myös Last Flamessa, sillä jonkun on kerättävä vihollisten päävoimien iskut. Vaikka ukkoja/akkoja/olentoja ei voi autobattlerissa ohjata, taisteluiden kulku ei ole täysin satunnainen. Last Flame -autobattlerissa pelaajan tehtävänä on vain valita fantasiaroolipelitiimin jäsenet, kyvyt ja varusteet. Parantaja on jo valinta. Parhaalla taikurilla on siis käytössä vain minimimana eli yksi. Jos sankariporukalla on riittävästi kykyä suojata toisiaan healeilla ja suojakentillä, päätoimista lääkintämiestä ei välttämättä tarvita lainkaan. Ideana on könytä hirviöiden täyttämä luolasto ykköstasolta kolmanteen kerrokseen. Autobattlereissa ei peliä ohjata aktiivisesti, sillä nimen mukaisesti taistelut käydään automaattisesti
Kun energiamittari täyttyy, hahmo tekee surgetaikansa. Vihollisiin ei kannata roiskia vain jotain, vaan kykyjen pitäisi tukea toisiaan. t ovat taistelumekaniikassa avainasemassa. ilistelyä sotarummuilla, mutta ääniefektit eivät juuri tue ruudun tapahtumia. Huonoa . Taustamusiikki on orkestraalista . En huomannut, että kriittisiä osumia, suojan loppumista tai esineiden ominaisuuksien aktivoitumista olisi korostettu äänissä mitenkään. Esimerkiksi hyökkäysnopeuden ehtii nopeasti saada maksimiin, minkä käyttöliittymä saisi kertoa selkeämmin. ilis, että olin saanut peliltä jo kaiken haluamani. Nyt jäi oman kekseliäisyyden varaan huomata, että uusista kamoista huolimatta Vinrakin hyökkäysnopeus ei muuten kasvanut yhtään. Uusi pinna antaa aina edellistä vähemmän hyötyä, mutta tarkkoja rajoja ei paljasteta, mikä on hönö tapa hoitaa se optimointipelissä. Bleed lisää automaattihyökkäysten tehoa, frost taikavahingon, burn voimistaa ethereal damagea (taikaja lyöntivoiman yhdistelmä) ja shockit voivat stunnata kohteensa hetkeksi. Last Flame tiivistää roolipeleistä erinomaisesti kaiken oleellisen. Touhun juju on siinä, että jokainen surge kasvattaa hahmon tehoa, mutta jokainen surge-kierros vaatii edellistä enemmän energiaa. Hukun romuun Käyttöliittymä on todella karsittu. Käyttöliittymä tavarapaljouteen. Tarinaa tai maailmanrakennusta ei ole, mutta silti mielikuva pelitodellisuudesta syntyy. Toki vihollisillakin on erilaisia kykyjä ja bonuksia, jotka kannattaa syynätä tarkkaan. Autobattlerin ideana on olla nopeaa hupia hetkiin, jolloin tekee mieli pelata, mutta ei syventyä mihinkään monimutkaiseen tai rynnätä moninpeliin, jossa linjoille ilmestyneet kaverit venyttäisivät tuokion tunneiksi. Kongi sentään lyö, mutta siitäkään en ollut varma, merkitseekö se ragen loppumista vai sankarin kuolemaa. Tiimin lopulliseksi kohtaloksi koituu useimmiten enrage-mekaniikka. Käyttöliittymä hukkuu tavarapaljouteen. Taistelu ei pääty tiimin kuolemaan, jos liekkiä vain on jäljellä. Kehitystiimi on yhden henkilön kokoinen, mikä näkyy tai pikemminkin kuuluu äänisuunnittelussa. ikoilla saa käyttöönsä useamman täysin erilaisen soturin. Kerran päälle laitettuja varusteita ei voi laskea maahan tai vaihtaa suoraan päikseen, vaan velhon hattu on ensin laitettava vaihtomiehelle, että Roselle saa tyhjän esinepaikan ja sormuksen käyttöön. Idea on erinomainen, sillä samoilla gra. Jokainen kohteessa oleva shokki pidentää stunnien kestoa, joten tiimiin kannattaa useimmiten kasata samaa efektiä aiheuttavia kykyjä. Tiimin tehottominta ei välttämättä kannata heittää alkuvaiheessa pihalle, sillä osa hahmoista vaatii useamman toisiaan tukevan kyvyn, että ne alkavat loistaa. Tiivistämisen taito Last Flame on pelinä todella karsittu. 83 Viihdyttävä ja toimiva roguelite, jossa kootaan sankariporukka arvotuista osista. Siinä pomohirviö saa hetkeksi normaalia voimakkaamman vimmahyökkäyksen, jolloin tankin kuolemisen jälkeen dominoefekti kaataa usein lopunkin tiimiin. Siinä vaiheessa tosin oli . Loppupelissä saa karkkitankoja, lumiukkoja ja kurpitsapäisen variksenpelättimen, mikä ei istunut muuten perusfantasiakuvastoa syleilleeseen maailmaan. Systeemissä sankari saa surge-energiaa jokaisella kriittisellä osumalla. Pelasin 30 tuntia, minkä jälkeen avautui viimeinen pelimuunnos eli reborn, jossa kukin sankari saa vaihtoehtoisia aloitustaitoja, mikä muuttaa hahmojen toimintalogiikkaa. Kaikilla kyvyillä ja ominaisuuksilla on katot, joiden jälkeen ominaisuuksien parantamisella ei ole niihin mitään vaikutusta. Käyttöliittymässä asiat ovat jatkuvasti toistensa tiellä. Uusia kamoja saa aina taistelun jälkeen, mutta esineitä jakaessa hahmot saattavat olla toistensa tiellä, jolloin joutuu laittamaan kamat hetkeksi jollekin toiselle säilytykseen siihen asti, että ukot ovat taas taistelun alussa nätissä rivissä. Molemmat tapahtuivat niin yhtä aikaa. Joku simppeli värikoodaus riittäisi minulle, selkeästi ilmoitettu raja-arvo olisi vielä parempi käytäntö. Riittävästi pelaamalla myös osa sankareista saa vastaavan systeemin surgella. Kas siitä se pelin nimi Last Flame. Surge-esineet lisäävät saatavaa energiaa, mutta sen nopeampi kertyminen lisää kierros kierrokselta taian vaatimaa energiamäärää, mikä luo kivan optimointiongelman. Varustelistaa ei näe mistään, on vain nappi, jolla näkee, mitkä kamat milläkin ukolla on päällä. Mukana on hahmokehitys, ryhmän roolijakojen pohtiminen, kamojen haaliminen ja taistelu eikä mitään ylimääräistä. 51 181166_.indd 51 181166_.indd 51 26.3.2025 15.53.03 26.3.2025 15.53.03. Useammassa nettiarvostelussa yhtä runia moitittiin liian lyhyeksi, mutta minusta puolisen tuntia on taisteluiden pikakelauksella juuri sopiva kesto. Minua jopa häiritsi, että viimeisenä avautuvat hahmot on selvästi tehty pelin jouluisen ilmestymisen kunniaksi. Varusteiden lisäksi myynnissä on myös sankareita. Ei heti surgea Hahmojen kyvyistä debuf. Hyvää + Perusidea pikakelatusta toimintaroolipelistä toimii. Perusidea pikakelatusta toimintaroolipelistä toimii. Hahmon varustamiseen tulee uutta kierrettä. Osa vihollisista esimerkiksi pyrkii pienihiparisimman kimppuun, mitä voi käyttää laittamalla heikkopeikkonsa muiden taakse suojaan
Samaan lopputulokseen myös pääsee monilla eri tavoilla. Sen lisäksi en keksi muuta haukuttavaa, sillä kokonaisuus on erinomainen. 52 181983_.indd 52 181983_.indd 52 26.3.2025 16.24.47 26.3.2025 16.24.47. Kukaan ei siitä erityisesti pidä, mutta kaikki jäävät henkiin. Tuukka Grönholm Uuden Civilizationin osoittauduttua pettymykseksi, toivoin, että tulisi kunnon sade ja pyyhkisi alleen kaiken saastan. Ihmisten lisäksi sivilisaatioon kuuluu myös kettuja, liskoja ja harpyijoita. Siirtokunta pysyy pystyssä vain niin kauan kuin se on asukkaidensa ja kuningattaren suosiossa. Arvotaan työvälineet Tekniikkapuu ei ole kiinteä vaan käytössä olevat rakennukset valitaan arvottavalta listalta, mikä pakottaa soveltamaan lennosta. Listasta valitaan keikoista ne, jotka pystytään todennäköisimmin täyttämään. Kuningatar antaa jatkuvasti työtilauksia linnoituksesta. Käytännössä peli on jatkuvaa ratkaisun etsimistä esiin nouseviin ongelmiin. Ympärillä olevaa metsää aletaan raivata, jolloin aukioilta voi löytyä resursseja tai jopa edellisten kaupunkien jäänteitä. Jos siirtokunnassa pystyy rakentamaan miekkoja, pari asetta riittää. Ideana on kasvattaa ja kerätä raaka-aineita, jalostaa niitä pidemmälle ja kerätä MYRSKYN SANKARIT Eremite Games / Hooded Horse Versio: 1.7 Suositus: i5-2500K / AMD FX-8320, 8 Gt, GTX 970 / Radeon R9 290X Testattu: i5-13400F 2,50 GHz, 16 Gt, RTX 4070 Ikäraja: Ei tiedossa tuotot joko rahana tai kuningattaren suosiona. Tosiaikainen kaupunginrakennuspeli on parhaimmillaan alun tutkimusvaiheessa, kun näkyvillä on vain varastorakennus ja nuotiopaikka. Vaikka siirtokunnassa ei olisi kivilouhosta, linnoitukseen voi silti lähettää kuningattaren vaatiman tiililastin, jos käy vaihtokauppaa kulkukauppiaan kanssa. Pidättämiseenkin on monta tietä. Jos juuri avatulta metsäaukiolta paljastuu rikollisporukka, tyypit voi lahjoa liittymään siirtokuntaan tai pidättää ja lähettää linnoitukseen tuomittavaksi, mikä on eniten kuningattaren mieleen. Civilizationin tyyliin siinäkin alku on tosin parempi kuin loppu, joka tuppaa menemään voittoehtojen toteutumisen odotteluksi. Tuurilla voittoon Against the Storm sijoittuu maailmaan, jonka asukkaat kehittyivät liian pitkälle, riistivät luonnon resursseja säälittä, minkä takia luonto iski takaisin. Kostean vetinen rannikko on yksi DLC:n maastotyypeistä. Edellisten asukkaiden sahan voi korjata omaan käyttöönsä tai purkaa tarveaineiksi, johonkin muuhun tönöön. Jos miekkatehtaan sijaan on vain kivilouhos, roistot voi myös kivittää. Valmiin suunnitelman kanssa on turha lähteä metsään, sillä se tuskin toteutuu. Ihmisillä ja ketuilla on lempiruokansa, mutta jos sopivaa tuotantolaitosta ei löydy, mutta viljapeltoja on runsaasti ja mylly käytössä, ruokalistalla on aina puuroa. Early Access -vaiheessa rakennuksia tarjottiin valittavaksi täysin satunnaisessa järjestyksessä, minkä takia ensimmäisenä valittavina tönöinä saattoi olla tuotantoketjun loppupään jutut. Asukkaat pakenivat Linnakkeena tunnettuun viimeiseen kaupunkiin, jota johtava kuningatar lähettää retkikuntia keräämään resursseja ja kasvattamaan ruokaa aina, kun sää sallii. C ivilization VII -julkaisuversioon (Pelit 3/25, 71 p.) pettyneenä palasin erinomaiseksi tietämäni Against the Stormin (Pelit 5/23) pariin, sillä reaaliaikainen kaupunginrakennuspeli sisältää niin paljon tuoreita ideoita ja toimivia juttuja. Siinä vaiheessa ei ollut mitään käryä, mitä raaka-aineita metsästä löytyy ja saako niistä jalostettua teehuoneen vaatimia tuotteita. Toisaalta arpaonnella on hintansa. Ei tullut vain sadetta vaan suorastaan myrsky Against the Stormin myötä. Koko maailman valtasi loppumattoman tuntuinen myrsky, joka kaatoi tehtaat, tuhosi rakennukset ja hukutti kaivokset
53 181983_.indd 53 181983_.indd 53 26.3.2025 16.24.57 26.3.2025 16.24.57. Yhden kaupunkiprojektin saa valmiiksi noin tunnissa, joten valtavien rakennusprojektien ystäville Against the Storm tuskin sopii. Kuulostaa jännältä, mutta peliteknisesti touhu ei eroa peruspelin metsäaukioilta löytyvistä laatikoista mitenkään. Ne kannattaa hylätä nopeasti ja yrittää uudella karavaanilla ennen kuin myrsky taas huuhtoo pelikentän tyhjäksi. Tehokkaimmat ja eniten erikoistumista vaativat jutut annetaan vasta loppupelissä. Tavoitteena on koota annetuista paloista mahdollisimman toimiva kaupunki, jossa asukkaat ovat tyytyväisiä ja myös kuningattaren toiveet pystytään täyttämään. Parhaimmillaan peli on uuden kaupungin alussa, jolloin vielä tutkitaan ympäristöä, saadaan ensimmäiset palat kukoistavan kaupungin luomiseen ja ratkaistaan lennosta esiin tulevia ongelmia. Talojen muotoja on monipuolistettu, joten suorakulmainen asemakaava ei ole niin tylsän näköinen kuin vielä viime vuonna. Saatavilla on runsaasti tilastodataa, jossa näkee selkeämmin tuotantoketjujen pullonkaulat ja asioihin voi reagoida jo kauan ennen kuin harjoitusmiekkatuotantoon tarvittavat puut ovat loppu tai liskot syöneet kaikki grillivartaat. Edellisen jutun tein pelin ollessa vielä Early Access -vaiheessa, mutta julkaisuversio on saatu jo aikoja sitten. Sammakkomiehet heiluttaa Maksullinen Keepers of the Stone -DLC lisää mukaan uutena lajina sammakot. Omaan makuuni kokoluokka on juuri erinomainen. Varapatruunana toimii taas kylässä kiertävä kulkukauppias, joka myy tavaroiden lisäksi myös tuotantobonuksia ja rakennuspiirustuksia. Koska metapeli taustalla etenee, edes epäonnistuneissa kaupungeissa ei joudu kärvistelemään pitkään. Pitkäjänteisyyttä luo taustalla oleva metapeli, jossa avataan uusia bonuksia ja rakennuksia kaupunkien käyttöön itse linnoituksessa. Ne on selvästi painotettu pelaajan tarpeiden mukaan. Sammakot tuovat mukanaan muutaman uuden rakennustyypin ja tilauksia. Kun taustatarina ei ole strategiapelissä pelkkää täytettä vaan oleellinen osa pelimekaniikkaa, paljon on tehty erinomaisen oikein. Se sopii hyvin pelin teemaan, sillä taustatarinassa luonto on iskenyt takaisin, kun otukset ovat riistäneet liikaa luonnon rikkauksia. Sen jälkeenkin kehitystä on jatkettu ja peli on saanut runsaasti elämänlaatua parantavia juttuja. Loistava kokonaisuus Against the Stormin tekijät kutsuvat peliään roguelitecitybuilderiksi, mutta ehkä kaupunginrakennuspeli on silti kuvaavin termi. Delsussa on myös kaksi uutta maastotyyppiä. Nyt systeemi toimii fiksummin. Sammakoita jatkuva sade ei haittaa ja ne viihtyvät kaikissa kiveen ja veteen liittyvissä duuneissa. Toinen uusi maastotyyppi on teollisuuden tuhoama aukio, josta voi kaivaa myrskykristalleja. Mukana on jopa sellaisia pikkujuttuja kuin ruokalan pyöräyttäminen Peruspeli: 93 DLC: 75 Yksi viime vuosien strategiapelihelmistä, jonka karkkigrafiikka naamioi hienosti tuotantoketjujen optimointiongelmat. Delsun sammakot ovat kylän vaativimpia asukkaita. Käyttöliittymää on sujuvoitettu sitten Early Access -juttuni. Keepers of the Stone avaa käyttöön rannikkoseudun, johon voi rakentaa satama-alueen. Satamasta voi lähteä tutkimusretkille etsimään uponneita aarteita. Loppupeli menee tylsäksi odotteluksi. Sammakot ovat tosin muita kansoja vaativampia asukkaita, joten sammakot aukeavat pelattavaksi vasta, kun pääsee kaupungin johtajana tasolle yhdeksän. Huonoa: . Se kannattaa muistaa, jos ostaa delsun ja ihmettelee, miksi kurnuttajia ei näy tulokkaiden joukossa koskaan. Tylsimmillään peli on keikan lopussa, jolloin lähinnä odotetaan, että voittoehdot viimein täyttyisivät. Alkupelissä saa todennäköisemmin eteensä alkutuotannon taloja, kuten farmeja, sahoja, metsästysmajoja ja kalastuskoppeja. peilikuvakseen, jolloin säästää asiakkailta pari sadasosasekuntia matka-aikaa. Hyvää: + Arvottu tekniikkapuu pitää taktiikat tuoreina
Lippaiden näpertämisen saa kytkettyä pois päältä, mutta sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä se lisää räiskintään taktisen ulottuvuuden ja tervettä ahdistusta. Esimerkiksi pumppuhaulikkoa pitää nykiä laukausten välillä, ja konekiväärin vyön vaihto edellyttää peräti neljän eri napin painamista. Pinteistä selviäminen ja vainolaisten niittäminen tarjoavat reippaan dopamiinipurskeen. Vaikka Titanfall-luokan kehonhallinta tuntuu hauskalta, doomer shooterien toivoisi luistavan myös ilman järjetöntä akrobatiaa. Sankari ei kestä rajua puhkomista eikä sprite-vihollisten selkäänkään voi kipaista, joten toiminnassa korostuvat harkittu tuli ja liike, sekä nurkkien ja korokkeiden hyödyntäminen. Raajat ja päät irtoavat, ja pätkittyjen vihollisten sotisovista paljastuu aniSisar myy tietenkin aseita. Party like it’s 1995 Fragmentaarisen kerronnan takia jouduin parsimaan juonta kasaan Googlen avulla. Arsenaali on ysäriperinteinen, mutta 2000-luvun shootereista on lainattu maalinosoitin, jolla voi tilata vihollisen niskaan tykistökeskityksen. Taistelu kuluttaa kaloreita ja verensokerin mukana laskevat myös terveyspisteet. Ihmiskunnan seitsemän suojelusenkeliä kutsuvat hätiin Marttyyrin, jonka on määrä tuhota trumpetistipomot ja noutaa näiden viemät ihmisjäännökset. Useammassa kohdassa jouduin pakenemaan kaoottisesti, kun vihollisten vyöryessä päälle sorminäppäryys ei riittänytkään ammusten lataamiseen. Tammikuussa julkaistu Beyond Citadel on jalostanut edeltäjäänsä kaikilla osa-alueilla ja erottuu massasta ensi liipaisulla. Aseet myös kuluvat, jumittavat ja hajoavat. Pelin edetessä hahmo vahvistuu vauhdissa kestävyydessä ja kantokyvyssä sekä oppii tuplahypyn, ilmaspurtin ja kiipeämisen kaltaisia taitoja. Aseita ja niiden päivityksiä ostetaan kullalla. Pekko Pistokoski BEYOND CITADEL Retroräiskinnän ei tarvitse nojata neonväreihin tai kuvaputkifilttereihin. Maailmanlopun trumpetistit (liekö tarkoitettu pasunisteja?) ovat tuhonneet valtaosan ihmiskunnasta. Beyond Citadel osoittaa, että jo paljas pinta ja jouheva väkivalta vievät pitkälle. Doekuramori itse on nimennyt vaikuttimiksi Bungien Macintoshille tekemän Doom-klooni Marathonin sekä LucasArtsin länkkärishooter Outlawsin. D oomensteinin sukujuhliin on viime vuosina ollut tunkua. Ylipäänsä lajityypin elementit tuntuvat betonoituneen: samat asetuunaukset, tasohyppelyt ja tappokoneosuudet löytyvät esimerkiksi Turbo Overkillistä. Turhan laimeassa lopussa juostaan seiniä pitkin 45 asteen kulmassa. Synkkään asetelmaan sopien Beyond Citadelin maailma lilluu melankolisessa tyhjyydessä. Välipala kurkussa Ammusten ja terveyspisteiden ohella happija ravintotasostakin pitää huolehtia. Esimerkiksi sukeltaminen tai ainoan melee-aseen hilparin huitominen laskevat happipitoisuutta. Kun tulokkaita on paljon, uusvanhojen räiskintöjen joukosta ovat erottuneet ne, jotka tarjoavat sulavan toiminnan lisäksi pelillisiä oivalluksia ja ainutlaatuista tunnelmaa. 54 180998_.indd 54 180998_.indd 54 26.3.2025 16.25.47 26.3.2025 16.25.47. Ikäraja: Ei tiedossa. SULOJA JA SUOLENPÄTKIÄ Doekuramori Saatavilla: PC Versio: 0.92 Minimi: i77700HQ, 8 Gt RAM, GTX 1060 Suositus: i79750H, 32 Gt RAM, GTX 2070 Testattu: Ryzen 7600, 32 Gt RAM, RX 6800 Moninpeli: Ei. Huolto vaatii höyläpenkin ja korjauspisteitä, joita irtoaa tuhotuista metallisista vihollisista. Japanilaisen Doekuramorin indieräiskintä The Citadel (2020) roolitti FPS-sankariksi animetyylisen naishahmon, mutta jäi itseltäni aikoinaan huomiotta. Jäljelle jäävät ovat pitäneet puoliaan Linnakkeessa, joka on nyt antautunut. Harmauteen tuovat väriä animehahmot ja veri, joka roiskuu groteskin toiminnan siivittämänä. Maailman pelastamisen ohessa Marttyyri saa vihiä omasta historiastaan ja kuolleesta veljestään. Grafiikka ei kosiskele nostalgiahuuruisia pelaajia neonvaloilla tai muulla mukavalla kyberpunkilla, vaan muistuttaa harmaan ja turkoosin sävyisenä Wolfenstein 3D:n ja Rise of the Triadin ankeinta mahdollista risteytystä. Marathon-yhteyttä en saanut muodostettua, mutta en toisaalta ole sitä paljon pelannutkaan. Onnistunut esimerkki genren uudistamisesta on aikapaineistettu kyberpunk-roguelite Mullet MadJack (Pelit 6/24, 90 p.). Happi palautuu itsekseen ja säiliöstä imemällä, nälkään auttavat vain eväät. Toisin kuin perinteisissä shootereissa, Beyond Citadelissa lippaan irrotukselle, kiinnittämiselle ja aseen lataamiselle on kullekin omat näppäimensä. Tykitys muistuttaa parhaimmillaan shoot ’em uppeja
Räikein puute löytyy optimoinnista, sillä laitteistovaatimukset ja suositeltu kokoonpano ovat samaa luokkaa kuin Cyberpunk 2077:llä. Liike on öljyttyä ja taistelu sopivan syvää sekä palkitsevaa, joskin pomot ovat mediumilla turhan helppoja. Ahtaiden käytävien vaihtuminen avariin ulkotiloihin ja episodien väliset näytökset rytmittävät reilun 40 kentän kokonaisuutta. 87 Omalaatuinen ja väkevä räiskintä, joka ei pyytele anteeksi, mutta väsähtää lopuksi. Poskettomat laitevaatimukset ja naiskuva Kun taistelun alussa auki on rotsi… Keskitys tömähtää. Hylsyt loiskahtelevat veden äärellä, kiikarikivääri kajahtaa kunnolla ja haavoittuneet ähisevät tuskissaan. Näkymä ei miellytä kaikkia, ja Doekuramori joutui jo ensimmäisen Citadelin yhteydessä selittelemään visiotaan, jota hän perusteli kiinnostuksella ”biomekaniikkaan”. Myös musiikki on mehevää. Arveluttavan aineiston voi piilottaa asetuksista, mutta tällöin menetetään Beyond Citadelin ainutlaatuisin piirre eli kurkistusluukku lahjakkaan japanilaisnörtin fantasiamaailmaan, jossa lomittuvat hentai ja ultraväkivalta. PC Gamerin Dominic Tarason tulkitsi, että ”kiimainen” Beyond Citadel on suunnattu ”pervertikoilta pervertikoille”. Haikeat pianokappaleet tasapainoilevat elokuvamusiikin ja kiinalaisten ravintoloiden instrumentaalipimputuksen rajalla. Muutama kenttä toi mittasuhteiden ja rakennusten muodon kautta mieleeni Espoon Kivenlahden ja Helsingin Myllärintanhuan 80-lukulaiset kerrostaloalueet, osa alueista taas muistuttaa 2020-luvun palikkamodernismia. ikka antaa mielikuvituksen täyttää aukkoja, yksityiskohtainen audio sitoo kokonaisuuden yhteen ja upottaa pelimaailmaan. Korkeusulottuvuuttakin voi hyödyntää: jos tiet ovat tukossa tai ovet lukossa, katolta toiselle viilettäminen saattaa tarjota vaihtoehtoisen etenemistavan. -elokuvista, mukana on myös Command & Conquerin konemusiikkia ja Doomin rymistelyä muistuttavaa soitantaa. Beyond Citadel kuuluu harvoihin peleihin, joissa huomioni kiinnittyy arkkitehtuuriin. Ja vaikka kenttien läpäisy perustuu avainkorttien ja vipujen vääntämiselle, toiminta on niin hyvin rytmitettyä, ettei kaavamaisuus pääse häiritsemään. Ole tarkka, ammu Pirkka. Peli on itseään suurempien Japani-ilmiöiden peili, johon heijastuvat täydellisyyttä tavoitteleva suunnittelu, ulkoisen korrektiuden takana mellastava tukahdettu seksuaalisuus ja väkivalta, oudot alakulttuurit, tietoyhteiskunta ja kaupallinen viihde. Synteineenkin se on alkuvuoden piristävin shooter. Villi ja ronski Beyond Citadel tarjoaa 15 eurolla noin 20 tuntia vilpitöntä, alkukantaista peli-iloa. Hyvää + Taistelun tunnelma, mekaniikka ja rytmi. Totta on, että esineellistävä tirkistely ei liity tarinaan tai tee pelistä parempaa. Perspektiivi on naisen, mutta käytännössä katsetta ohjaa hentai, animen yliseksualisoitu alalaji, joka on suunnattu lähinnä heteromiehille. Huonoa . Ihoa näkyy reilusti, ja hartaudella piirretyt kuvat Marttyyristä tuntuvat Doekuramorin omaksi ilokseen tekemältä fanitaiteelta. Pari kenttää keskittyy lentämiseen ja panssarivaunulla jyristelyyn. Ei pyöri Pentiumilla Jos kulttuurishokista selviää, hallitsevaksi tunteeksi nousee samettisesta pelattavuudesta kumpuava riemu. Onanistin iltapäivä Urosvetoisten shooterien yksinäisistä heeroksista ja Duke Nukem 3D:n avuttomista beibeistä on periaatteessa pitkä matka Beyond Citadeliin, jossa nainen tekee ruumiita ja naisten välinen yhteistyö on tärkeä osa tarinaa. Paljas pinta onkin herättänyt puritaanien maassa kummastusta. Steam Deck -käyttäjät kertovat ruudunpäivitysnopeuden putoilevan alle kahteenkymmeneen, mikä kielii vakavista optimointiongelmista. Äänisuunnittelu onnistuu kautta linjan. Teolliset ambient-jyminät lainaavat sci. Itse nautin Beyond Citadelista animeläähätyksestä huolimatta, en sen ansiosta. Rumaa ja kaunista Kenttien tunnelmaa luodaan etenkin rakennusten muodolla ja tilankäytöllä. Maailmanlopun uusklassismi näyttää 1930-luvun Berliiniltä ja Roomalta. Siinä missä legomainen gra. 55 180998_.indd 55 180998_.indd 55 26.3.2025 15.59.12 26.3.2025 15.59.12. metyttöjä, jotka yrittävät haavoittuneinakin vahingoittaa Marttyyriä. Mielleyhtymät ovat mielivaltaisia, mutta pelimaailma yhdistää hienosti tuttuuden ja tieteisfantasian, arkisen ja avaruusoopperan. En ikäväkseni tiedä, millaisiin peliväkivallan tuomitseviin A-studioihin tämä olisi johtanut 30 vuotta sitten. Kun Marttyyri kuolee, ruutuun lävähtää oma torso ulos pursuilevine suolineen
56 181754_.indd 56 181754_.indd 56 26.3.2025 16.05.45 26.3.2025 16.05.45. Sitä seurannut Two Point Campus (Pelit 9/22, 86 p.) sai lämpimän vastaanoton, joskin minusta siinä oli liikaa tyhjäkäyntiä. eitä ottamaan. Ihmekös tuo, kun sillä pääsee ihmettelemään dinosaurusten luurankoja, keskustelemaan kummitusten kanssa, maistamaan avaruusjuustoa ja tutustumaan merenalaiseen kansaan. Turha huoli! Two Point Museum on selvästi sarjan paras ja kunnianhimoisin osa. Ei paha diili! T wo Point Studios onnistui päivittämään Theme Hospitalin hengen moderniksi vuoden 2018 Two Point Hospitalilla (Pelit 10/18, 90 p. Teemaa tai aikakautta tukevat koristeet, kuten fossiilien ylle ripustettavat meripihkavalaisimet, tekevät näyttelystä näyttävän. Se hioo tutun konseptin huippuunsa ja uskaltaa myös irrottautua kaavasta oikeissa kohdissa. Edeltävien osien tilankäytön pakonomainen optimointi kuuluu museoon, mutta ei tähän museoon. Toni Hilden Two Point Countyssa museokortilla riittää kysyntää. Näyttelytiloja voi rajata seinillä, köysillä ja yksisuuntaisilla ovilla, jotta kukaan ei livahda tärkeimpien nähtävyyksien ohi. Myös salien lämpötila ja ilmankosteus on pidettävä kurissa, jotta fossiilit eivät murene käsiin. Aarrejahti vie maalta merelle ja manan mailta aina avaruuteen saakka. Fokus on siirtynyt neliöiden hinkkaamisesta vapaampaan rakentamiseen ja bisneksen pyörittämiseen, mikä sopii minulle oikein hyvin. Sairaalassa potilaat piti saada nopeasti ovesta ulos (mielellään kalliiden tutkimusten jälkeen), mutta museossa vieraat halutaan pitää paikalla mahdollisimman pitkään, kunnes heidän tiedonjanonsa on sammuVANHASSA VARA PAREMPI Two Point Studios / SEGA Alusta: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series X/S, Linux & macOS Versio 1.2.1 Suositus: Intel Core i511600, AMD Ryzen 5 5600, 8 Gt RAM, Nvidia GeForce GTX 1070, AMD Radeon RX 5600 XT tai Intel Arc A750 Testattu: AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, Nvidia GeForce RTX 3090 24 Gt Ikäraja: 3 tettu ja lompakko tyhjennetty. Töitä riittää ja hampaita kiristyttää, sillä tohelot museokävijät kiipeävät esineiden päälle sel. Koristeiden vaikutusalueet ovat anteliaat, joten saan somistaa enemmän . Mutta ei kahta ilman kolmatta. + Pelit suosittelee). Kun Two Point Countyyn aukesi museonjohtajan pesti, tartuin heti haasteeseen. Aarteista saa tehtyä vetovoimaisempia, kun panostaa niiden esillepanoon. ilis kuin funktio edellä. Näyttelytilat voi suunnitella vapaasti avoimiksi tai rajatuiksi, miten itse haluaa. Erillisiä huonetyyppejä on vain kourallinen, verrattuna aiempien osien massiivisiin huonekatalogeihin. Salit koreaksi Työmaa alkaa esihistoriallisen museon käytäviltä, missä huomaan heti yhden oleellisen muutoksen. Silti mietin, miten studion tyypillinen kaava sopisi teemaan. Olen nähkääs pitkään toivonut museopeliä. Infotauluilla ruokitaan vieraiden tiedonnälkää, ja asiantuntijat kiertävät varmistamassa, että reliikit pysyvät kunnossa
Yö kummitusmuseossa Kampanjan rakenne on saanut kasvojenkohotuksen. Parhaimmillaan porukkaa voi pyöriä museon käytävillä lähes 20 eri asiakasryhmästä. Kuten Wailon Lodgen museoon, jossa esitellään kirottuja huonekaluja ja paranormaaleja ilmiöitä. Jos henkien tarpeita ei tyydytä, ne alkavat kummitella käytävillä. Ja joo – koukkuun jäin! Hiekkalaatikkotilassa voi heittää säännöt romukoppaan tai kiristää vaikeustasoa entisestään. Välillä vastaan tulee pienempiä haasteita, kuten popup-näyttelyitä, joita pitää suojella rikollisilta. Vanhoja osastoja on hauska hioa uusilla ideoilla ja rakennuspalikoilla. Valmiista luurangosta saa uuden vetonaulan museoon. Tilojen suunnittelu, bisneksen päivittäinen pyörittäminen ja pitkän tähtäimen tavoitteet aarteenmetsästyksen kautta kulkevat sulavasti käsi kädessä. Koska kuka nyt ei haluaisi tietää enemmän… hetkinen, jäätyneestä pakastimesta. He haluavat myös innokkaasti valistaa muita niistä. Mukana on myös tuttuja Two Pointin outolintuja, kuten angstaavat gootit, jotka toivovat salaa muuttuvansa vampyyreiksi. Pyöriikö talous kuin öljytty kone vai pitääkö jokainen ropo laskea erikseen. Tähtiluokitukset ovat yhä mukana, mutta rinnalle on tuotu kuraattoritaso, joka mittaa kokonaisprogressiota. Kasvitieteelliset löydöksetkin ovat mukana, vaikkei niille ole omaa kenttää. Jotta vieraat viihtyvät ja työntekijät jaksavat, museoon tarvitaan penkkejä, käymälöitä ja purtavaa. Käteistä lojuu niin paljon ympäriinsä, että sain huhkia pitämässä rikollisliigoja kurissa. Uusi taso avaa kaikille museoille yhteisiä juttuja, kuten ravintoloita ja opasteita, ja määrittää, kuinka korkealle museoiden tähtiluokitus voi nousta. Two Point County noudattaa brittisysteemiä, jossa perusnäyttelyt ovat ilmaisia, mutta tyytyväiset vieraat tiputtavat lahjoituksia saaveihin, joista vartijat noukkivat kolikot talteen. Taskuvarkaiden kanssa painiminen on vielä pieni murhe, enemmän hirvittää, kun voro pinkoo karkuun dinosauruksen kallo kainalossa. Alku on simppeli, mutta pian hallitaan viittä teemamuseota: avaruus, esihistoria, meri, tiede ja yliluonnollinen. Siellä räyhähenget teljetään huoneisiin, joissa on yksisuuntaiset ikkunat kuin eläintarhassa konsanaan. Kampanja on selkeästi sarjan paras. Opastetut kierrokset vetonaulojen ympärillä tuovat mukavasti massia, ja lahjaDinosaurukset kaivetaan esiin pala kerrallaan. Eiköhän me siihen keino keksitä! Lumimiehiä houkuttelevat paikalle jäätikön alta löytyneet jäännökset. Museoiden välillä hyppiminen pitää homman freesinä, sillä ne eroavat toisistaan merkittävästi. Pertti Peruskävijät innostuvat mistä tahansa, kunhan palvelu pelaa. Vaikka museoita on vähemmän kuin aiemmissa peleissä johdettavaa, museot tuntuvat henkilökohtaisemmilta luomuksilta, joissa luovuudelle on enemmän tilaa. Miksi mennä Sea Lifeen, kun Passwater Covessa sellaisen voi tehdä itse! 57 181754_.indd 57 181754_.indd 57 26.3.2025 16.06.17 26.3.2025 16.06.17. Työntekijöiden menettäminen kirpaisee, sillä parhaat asiantuntijat keittyvät vain pitkän opintopolun myötä. Päätä sinä! Suosittelen ensin nostamaan kampanjassa jokaisen museon vähintään yhteen tähteen, jotta kunkin teeman perusasiat tulevat tutuksi. Yhtä kenttää ei siis enää voi selättää kerralla, vaan sinne palataan useasti laajentamaan museota uusilla työkaluilla. Tehtävät tarjoavat hauskoja tavoitteita, ja niiden ratkaisussa on enemmän vapautta kuin aiemmin. Lapset eivät jaksa tai osaa lukea, mutta interaktiiviset ja pelillistetyt installaatiot pitävät heidät kiireisenä. Nuijia ja tosinuijia Museon asiakaskunta on kirjavaa sakkia. Memento Milen esihistoriallinen museo herätti sisäisen arkeologini, ja se toimii hyvänä johdatuksena ennen kuin siirryin oudompiin tehtäviin. Ne tuovat mukavaa vaihtelua perusmenoon. Sekä asiakkaat että henkilökunta äänestävät jaloillaan, jos heidän tarpeistaan ei huolehdita. Haamujengi ei pelasta tällä kertaa, mutta onneksi työntekijät eivät älynneet pyytää vaarallisen työn lisää. Jäänäyttelyssä on hyinen tunnelma
Pebberley Heightsin avaruusmuseo täyttyi juusto. Kirsikkana kakun päälle on jo nyt saatavilla oleva modituki. 58 181754_.indd 58 181754_.indd 58 26.3.2025 16.06.44 26.3.2025 16.06.44. Vieraita tylsistyttävää asiantuntijaa ei kannata päästää näyttelysalin puolelle, mutta hän voi tietää, miten säästää tutkimusmatkan kustannuksissa pitkän pennin, jolloin tyypin kannattaa erikoistua retkillä tarvittaviin selviytymistaitoihin. Yksi asia kuitenkin jäi puuttumaan: monikerroksinen rakentaminen. Reitinhaun epäloogisuudet, ei monikerroksista rakentamista. Liian nopean laajentumisen ja palkkojen kanssa saa olla tarkempi. Säästän teidät meidän kaikkien aikaa toteamalla, että Two Point Museum tarjoaa kaiken, mitä toivon hyvältä tycoon-peliltä. Reliikkejä voi purkaa tutkimushuoneessa, mikä rikastuttaa tietopankkia ja avaa uutta rekvisiittaa. Uudelleenpeluuarvon maksimoimiseksi toivoisin, että päivitykset toisivat vielä mahdollisuuden satunnaistaa aarteiden sijainnit ja erilaisia variantteja kustakin löydettäväksi. Silti tilin vetää punaiselle paljon helpommin kuin edeltävissä osissa. Retkikunnat lähetetään maailmalle reliikkijahtiin – vähän kuin Jurassic World Evolutionissa, mutta Two Point vie idean pidemmälle. Retkikunnat tuovat museoon vain yhden aarteen kerrallaan, mutta toistuvat vierailut parantavat määränpään tuntemusta ja mahdollisuuksia harvinaisempiin löytöihin. Odottavan aika ei käy pitkäksi, sillä Two Point Museumista irtoaa iloa ehkä jopa sadoiksi tunneiksi. Vaikka retkiä hallitaan vaan valikoista ja karttanäkymästä, ne haastavat mukavasti ajattelemaan kehitystä pidemmällä tähtäimellä. Wailon Lodgessa rakennetaan ikioma kummitushotelli. Näyttävimmät löydökset, kuten dinosaurusten luurangot, kootaan vähitellen useasta eri osasta. Matkoilla vuodenajat tuovat omat riskinsä. 91 Two Point Museum vie vanhan tutun konseptin uusiin sfääreihin. Two Pointin tuttu huumori on mukana, se näkyy erityisesti museon aarteissa ja niiden hulvattomissa interaktioissa. Heidän taidoillaan ja luonteenpiirteillään on ratkaiseva rooli, jolloin minäkin kiinnitin tyyppeihin enemmän huomiota. Viimeisen kymmenen vuoden aikana vain harva lajityypin edustaja on yltänyt tällaiseen syvyyteen, sisällön yltäkylläisyyteen ja kaiken harmoniseen tasapainoon. Aarteisiin kiinnitetään laattoja, jotka muokkaavat niiden vaikutusta vieraisiin. Aarteenmetsästäjät Museon aarteet eivät toki putkahda esiin tyhjästä, ja juuri tässä piilee yksi Museumin hauskimmista puolista. Tutkimusmatkailijat valitaan museon henkilökunnasta. Meripihkan sisältä löytyy hullunkurisia otuksia. Jos sarja kaipaa uutta suuntaa, minä äänestän Two Point Toweria – moderni näkemys SimTowerista olisi jo korkea aika saada, ja parempaa tekijää en keksi. Pääosin homma toimii loogisesti, eikä käyttöliittymä kertaakaan ärsyttänyt, mikä on jo itsessään voitto genressä. Kokeneemmat tiimit ja museon pajasta saadut erikoistyökalut vähentävät vaaroja. Mitä paremmassa kunnossa esine on, sitä enemmän laattoja siihen mahtuu. Käärmeenpuremat, lumivyöryt ja taudit voivat koitua kohtaloksi. Kun mukaan lisätään sujuva käyttöliittymä, harvinainen teema, josta on otettu kaikki ilo irti, ja tyylikäs viimeistely, on vaikea valittaa. En spoilaa enempää, sillä uusien aarteiden löytäminen ja niiden toimintojen paljastuminen on ehdottomaksi yksi vetonauloista. Uusien matkakohteiden avaaminen vaatii tiettyjen ehtojen täyttämistä, joten aivot raksuttavat jatkuvasti seuraavaa siirtoa miettiessä. ileistä. Ehkäpä priorisoi tämä -nappi olisi paikallaan. Kädet pysyvät kiireisinä, eikä Campusmaista tyhjäkäyntiä ole. Kuten Robo Mod-Stop, jolla voi valmistaa robottityöntekijöitä. Lopputuloksena on yksi lajinsa todellisista helmistä! Hyvää + Erittäin hiottu, sisältörikas ja hauska tycoon. Työntekijälauman pyörittäminen voisi käydä työstä, mutta hyvä käyttöliittymä pitää homman hanskassa. Näin retket pysyisivät kiinnostavampana myöhemmilläkin pelikerroilla. Jokainen viidestä museosta on niin täynnä hauskoja teemakohtaisia erikoisuuksia ja omia pelimekaanisia kikkojaan, että niiden tarkempaan perkaamiseen menisi monta aukeamaa. Huonoa . Toki nytkin aikaa saa kulumaan useita kymmeniä tunteja, ennen kuin kaikki aarteet on nähty. Karboniittikimpaleen sisältä löytyy tutun näköinen tähtienvälinen matkaaja. Työskentelyalueiden ja vastuutehtävien määrittely helpottaa arkea, ja kulissien takaiset käytävät nopeuttavat henkilökunnan siirtymiä. Jokaisella teemalla on oma karttansa: esihistorialliset aarteet kaivetaan esiin muun muassa aavikolta ja viidakosta, merimuseon antimet nostetaan esiin merenpohjasta, ja avaruusmuseota varten kurkotetaan tähtiin. Viisi tähteä ja vitsit päälle Museokävijöiden hölmöilyistä vitsailee tutusti Jane Webleyn sarkastinen kuuluttajaääni, ja radiomainokset tarjoavat vastaavasti aimo annoksen osuvaa brittihuumoria. Tiedemuseossa homma kääntyy päälaelleen, kun maailmalta etsitään raaka-aineita, joilla rakennetaan itse näytteille aseteltavat vempaimet. Siivooja saattaa ohittaa roskakasan nenänsä edestä ja lähteä putsaamaan toista salia. Blooming Buffoon -lihansyöjäkasvi hotkaisee kävijöitä ja sylkäisee heidät ulos klovneina, Lone Henge -monoliitti kumartaa 2001: Avaruusseikkailulle, ja Annabellea muistuttava kirottu nukke seuraa pelaajan kameraa kaikkialle karmivasti. TWO POINT MUSEUM putiikista poistuvat tyytyväiset vieraat täyttävät loputkin kassakirstut. Tosin reitinhaku pistää välillä kapuloita rattaisiin edeltäjiensä tapaan
Samalla kannattaa vilkuilla vaivihkaa ympärilleen mahdollisen todistusaineiston varalta. Sivullisen silmiin vaikutti varmaan siltä, että mitään ei ollut tapahtunut, mutta sisälläni mieleni kiisi. Menetit juuri vartin. Puoli tuntia, kiitos. Vitsejä viljellään tiiviiseen tahtiin ja absurdi huumori kukkii koreasti. Pelaajan rikosetsivän tehtävänä on paljastaa ja vangita syyllinen. Johtolankoja ei juuri ole, joten valtaosa etsivätyöstä perustuu kuulusteluihin. Merylin Crater Camp on matkailijoiden rakastama idyllinen ja hiljainen pikkukylä. Lyhyen johdannon jälkeen tapausta voi ryhtyä tutkimaan haluamallaan tavalla. Eikä kaikkia asukkaita välttämättä ehdi edes kohtaamaan yhdellä pelikerralla. Ensinnäkin murhamysteeri sisältää sen verran yllättäviä käänteitä, että se pitää pelaajan helposti otteessaan. Viidessä päivässä, koska se on pelin aikaraja. Viime vuoden lopulla ilmestynyt Mindcop on kiehtova ja omalaatuinen murhamysteeri, jonka johtolankoja on poikkeuksellisen miellyttävää selvitellä. Saksalaismiestä helpottanee tieto siitä, ettei aika ole kulunut hukkaan. Huonoa . Se voi tuntua tylyltä, mutta uusintakierros tuntuu pikemminkin palkinnolta kuin rankaisulta. Kukin viidestä tutkimuspäivistä koostuu seitsemästä tunnista ja jokainen peliliike maksaa aikaa. 87 Murhamysteeri paljastuu yllättävän syvälliseksi indie-herkkupalaksi. Kunkin oven läpi kuljettuaan pelaaja näkee lyhyen vilauksen epäiltyjen muistoista, unelmista tai epävarmuuksista, jotka yleensä sisältävät pienen vihjeen siitä, mihin huomio kannattaisi seuraavaksi kohdistaa. Mikäli viiden vuorokauden kuluessa ei ole saanut syyllistä selville, peli on menetetty, syyllinen jää vapaaksi ja koko homma on aloitettava alusta. Kello tikittää armottomasti kohti nollaa, joten virheliikkeisiin ei juurikaan ole varaa. Tästä palkitaan pisteillä, jotka saavat surffaajakytän kiitämään entistä nopeammin rantaa kohden. Eheä maailma ja erikoiset, mutta silti uskottavat hahmot. Tai ainakin oli, kunnes kylmäverinen murha yllättäen ravisuttaa yhteisöä. Mielisurffaus ei ollut mielipuuhaani. Vai kannattaisiko kuulustella ruumiin löytänyttä miesystävää. Kellon seisahtuvan tahdon Prioriteettien määrittämistä ei voi korostaa liikaa, sillä aikaa ei ole käytettävissä loputtomiin. Viidennen aamun koittaessa minulla ei ollut aavistustakaan murhaajan henkilöllisyydestä. Lanttu leikkaa Salaisuuksien selvittäminen on onneksi Mindcopin erityisalaa. Jokaisella heistä tuntuu nimittäin olevan jotain salattavaa. Pinnan alla kuitenkin kytee. Haluatko astua uuteen taloon. Pitäisikö sanoa epäiltyjen. Pelaaja voi vapaasti kulkea pääkatua pitkin, koputella haluamiaan ovia ja jututtaa asukkaita. Olisiko ensimmäiseksi paras tutkia rikospaikka. Valinnat kannattaa tehdä harkiten, sillä samoista asioista ei voi kysyä kahteen kertaan. Valtaosa hahmoista on Twin Peaksin tai Stars Hollow’n tyyliin todella mielenkiintoisia tapauksia, joihin tutustuu mielellään mielellään. Markus Rojola A ndre Gareis on käyttänyt viimeiset kuusi vuotta etsiväpelinsä kehittämiseen. Oletko valmis uhraamaan seitsemän minuuttia sen selvittämiseen. Hyvää + Monimutkainen mysteeri, joka on palkitsevaa ratkaista. Kaikkea ei ehdi kokea kerralta, mutta se ei haittaa. AJATUSRIKOSETSIVÄ MINDCOP 59 181692_.indd 59 181692_.indd 59 26.3.2025 16.02.35 26.3.2025 16.02.35. Etsivän assistentt… siis työpari Linda tekee muistiinpanoja kaikkein kiinnostavimmista vastauksista, jotka liittyvät esimerkiksi mahdollisiin motiiveihin tai muihin murhan ratkaisemisen kannalta oleellisiin seikkoihin. Veriteko on ratkaistava mielellään viidessä päivässä. Alustavan keskustelun jälkeen tämä voi lukea epäiltyjen mieliä surfaamalla tiensä näiden alitajuntaan. Tahdotko kuulustella epäiltyä. Mietitkö, mitä mahtaa löytyä uhrin pyykkikorista. Viimeiset hetkeni pelin parissa jäävät elämään muistoissani pitkään. Lopulta palaset alkoivat kuitenkin loksahdella paikoilleen ja löytäessäni ratkaisevan todisteen kellossa oli jäljellä enää muutamia minuutteja. Mielellään, koska sankarimme Mindcop kykenee lukemaan epäiltyjen ajatuksia ja paljastamaan heidän synkimmät salaisuutensa. Mieli räjäytetty! No, joka tapauksessa rannalle päästyään etsivällä on edessään kolme ovea. Hetkinen… Olisiko kyse aivoaalloista. Totuuden selvittäminen aikaisemmilta kierrokselta kerättyjen tietojen varassa on todella tyydyttävää ja dialogi on usein hersyvän hauskaa. Esimerkiksi muistisairaan aivoja luodatessa voi törmätä todella häiriinnyttäviin näkyihin. la minipelillä, jossa kuution muotoista aivokappaletta lähestyy erivärisiä luoteja neljästä eri suunnasta. Itse surfaus tapahtuu erikoisella ja toisinaan turhauttavalAndre Gareis / Dear Villagers Versio: 1.04 Testattu: PS5 Pro Saatavilla: PC, Switch Ikäraja: 16 Hahmot reagoivat tapahtumiin varsin todenmukaisesti. Kahden keikka Epälineaarisesti etenevä tarina sallii poikkeuksellisen paljon vapauksia. Keskusteluiden edetessä tarjolle tulee yleensä kaksi eri kysymystä, joista vain toisen voi valita. Muistiinpanojen pohjalta voi tehdä tarkentavia jatkokysymyksiä ja samoista aiheista voi keskustella myös kaikkien muiden asukkaiden kanssa. Yhden takana on totuus, toisen takana valhe ja kolmannen takana jotain niiden väliltä. Pelaajan on pyöriteltävä kuutiota muodostaakseen kolmen samanväristen luotien muodostamia suoria aivokuoreen uppoavista ammuksista. Pidin mekaniikkaa hieman eriskummallisena pelatessa, mutten tajunnut miten hölmö se onkaan ennen kuin yritin pukea sitä sanoiksi. Puheet poliisien mielivaltaisuudesta eivät selvästikään ole tuulesta temmattuja. Esimerkiksi etsintäluvan kanssa kotiin rynnivään virkavallan edustajaan suhtaudutaan huomattavasti nihkeämmin, kuin kohteliaasti oveen koputtavaan vieraaseen. Täytyyhän jonkun myös ilmoittaa asiasta omaisille
SE ALKUPERÄINEN KYLMÄ SOTA Playdek, Inc / GMT Games Arvosteltu: PC, lautapeli Saatavilla: iPad, Android Versio: Lautapeli Deluxe Edition, PC-peli versio 25.2.2022 Minimi: Intel Pentium, 1 Gt muistia Testattu: Intel Core i910900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: Ei tiedossa. Älä paina punaista painiketta Iltahämärän taistelussa on kyse Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisestä kamppailusta toisen maailmansodan lopusta 80-luvun loppuun asti. ¡Viva la libertad! Perusajatuksena on korttien pelaaminen vuorotellen. Risto Karinkanta Nomen ei ole omen, koska tarjolla ei ole kimaltelevia vampyyreja, edes Tšernobylissä. Sen sijaan vas60 181000_.indd 60 181000_.indd 60 26.3.2025 16.08.41 26.3.2025 16.08.41. Kortit on korvamerkitty joko toiselle pelaajalle kuuluviksi tai neutraaleiksi. Keitäs siihen Cambridgen viisikkoon tarkalleen ottaen kuuluivatkaan. Kylmä sota on nimenomaisesti pidettävä kylmänä, sillä DEFCON 1 -tason aktivoiva pelaaja häviää välittömästi pelin. Ydinsodassa tärkeintä on moraalinen voitto. Voittopisteitä kertyy myös suoraan lukuisista korteista. T wilight Struggle saattaa olla tuntemattomampi nimi muille kuin intohimoisemmille lautapeliharrastajille. Mittarina toimii kaikille tuttu DEFCON, joka hämäävästi nousee tason 5 täydestä rauhasta tason 1 täyteen ydinsotaan. Aktiivisten pelaajien olisi kuitenkin syytä tuntea teos – olihan se vielä vuosikymmen sitten yli viisi vuotta listattuna maailman parhaaksi lautapeliharrastajien BoardGameGeek-sivustolla. Perehtyminen kannattaa muutenkin kuin historiallisen yleissivistyksen vuoksi, sillä kyseessä on diplomacymäinen peli: yksinkertaisista säännöistä huolimatta pärjääminen vaatii syvällistä korttien ja perusstrategioiden ymmärrystä. Omat ja neutraalit kortit voi valita pelattavaksi joko tapahtumana tai pisteinä, joilla vaikutusvaltaa laajennetaan. Jokainen kortti on uniikki ja sisältää tapahtuman sekä pistearvon yhden ja neljän väliltä. Kyseessä on hyvin temaattinen peli, sillä jokainen käytössä oleva kortti liittyy johonkin oikeaan historialliseen tapahtumaan. Periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä monimutkainen mekanismi perustuu alueenhallintaan ja kortteihin, joilla vaikutusvaltaa voidaan levittää ympäri maailmaa. Peli ratkeaa jommankumman saavuttaessa 20 pisteen haamurajan, ydinsodan lauetessa tai harvemmin Euroopan kontrollista, sekä viime kädessä kymmenen kierroksen jälkeen tapahtuvassa loppupisteiden laskennassa. Toiminta on tarkoituksella epäsymmetristä, sillä edistyksen voimat ovat alussa etulyöntiasemassa, kunnes puolustustaiston jälkeen loppupeli kääntyy vapauden ja omenapiirakan puolustajien eduksi. Maailma on jaettu kuuteen maanosaan, joiden hallinnointi tuottaa voittopisteitä pistekortin mätkähtäessä pöytään. Vastustajan huiputtaminen tähän on myös yksi mahdollinen voittava taktiikka. Kylmän ja kuuman sodan reunoilla tasapainoileva peli on käännetty myös sähköisille laitteille ja löytyy puuceille Steamista, luureille Androidille ja iPadille – harmillisesti iPhone-versio on ilmeisesti resoluutiosyistä estetty
Koska kumoukset ovat voimakkaita, kannattaa niitä aina tehdä. Bonuksena avaruusradalla eteneminen tuottaa pisteitä ja uniikkeja etuja. tustajan kortin voi pelata vain pisteinä, mutta silloin myös vihollisen tapahtuma aktivoituu. Yksinkertaisin tapa päästä eroon vastustajan voimakkaasta kortista on viskata se avaruuteen, eli käyttää avaruuskilpailun edistämiseen. Jos onnistuu esimerkiksi pitämään jenkit ulkona Persiasta tai neukut Amerikoista, voi eteneminen lähialueille olla kallista tai jopa mahdotonta. Tällöin pelaaja voi itse valita niiden aktivoitumishetken. Lähtökohtaisesti kierroksen päätteeksi käteen jää yksi kortti, mikäli ylimääräisiä kortteja ei ole joutunut poistamaan kädestään. Jokainen kierros käynnistyy DEFCON-tason laskemisella yhdellä pykälällä sekä otsikkovaiheella, jossa molemmat pelaajat pelaavat samanaikaisesti yhden korteistaan pöytään tapahtumana. Suurin turhauttava ominaisuus ja aikansa tuotos on nopanheitto. Yhdysvallat taas saa kunkin kierroksen viimeisen kortin, jolloin he voivat pakottaa vastustajan reagoimaan jonkinlaiseen kriisiin seuraavan vuoron alussa. Vallankumouksia on muutenkin pakko tehtailla, sillä vuoron päätteeksi kunkin pelaajan on ollut syytä tuottaa riittävä määrä sotilaspisteitä, tai muuten vastustaja napsii lisäpisteitä heikon uskottavuuden vuoksi. Mekanismi luo stressaavan jännitteen, sillä vastustajan korttien saaminen omaan käteen voi olla usein hyödyllistä. Todelliset Outolemmet iskevät kehiin DEFCONia nostavia kortteja jo tässä kohtaa, mutta jos molemmat pelaajat tekevät samat temput, päättyy peli ydinsotaan. Näissä kamppailuissa Kiina on yhden kortin arvoinen sivusta seuraaja 61 181000_.indd 61 181000_.indd 61 26.3.2025 16.09.04 26.3.2025 16.09.04. Näin se taisi mennä oikeastikin. Käsi täynnä keskinkertaisia kortteja, tietysti. Vallankumoukset, valtiot kaappaavat sotakortit ja avaruusradalla eteneminen vaativat jokainen onnistunutta silmälukua. Kylmä sota ilman Kiinaa Vaikka säännöt eivät ole monimutkaisia, vaatii reilu peli molemmilta osapuolilta riittävän suurta ymmärrystä tietyistä voimakkaista korteista ja kriittisistä alueista. Näin hallitusten kaatelut tuppaavat keskittymään Afrikkaan sekä Keskija Etelä-Amerikkaan. Tasainen peli voi ratketa siihen, etteivät punatähden pojat onnistu valtaamaan Etelä-Koreaa sotakortilla tai Panamaa vallankumouksella. Nopanheitosta huolimatta pelin suursuosio perustuu tiukkaan ajoituksen ja aloitteen hallintaan. Tasoilla neljä, kolme ja kaksi estyvät operaatiot Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Monroen doktriini toiminnassa: Amerikat ovat Yhdysvaltojen hallussa. Keskimäärin tulokset toki palaavat keskiarvoonsa, mutta noppa on pelimekaniikkana ärsyttävä. Useat valtiot jäävät kriittisiksi pullonkauloiksi, sillä vaikutusvaltaa voi levittää vain niihin valtioihin, joiden vieressä on yksikin oma piste. Yhdysvaltojen on turhaa sekoilla Kuubassa, Egyptissä tai Ranskassa ennen kuin Neukkujen valtiot kaappaava kortti on isketty pöytään. Valtiot on jaettu tavallisiin ja taistelukenttiin, joista jälkimmäiset vaikuttavat ensisijaisesti alueelta saataviin pisteisiin. Tämä tuottaa melkoista painetta, mikäli kädessä on kaksi DEFCONia nostavaa korttia. Voimakkaimmat kortit ovat sentään kertakäyttöisiä, mutta muut palaavat pakkaan sekoitusten yhteydessä. DEFCON-taso vaikuttaa myös siihen, missä maanosissa vallankumous on mahdollista. Tämä johtaa siihen, että maailma kiikkuu jatkuvasti ydintuhon partaalle DEFCON 2 -tasolla. Näistä on syytä päästä pikaisesti eroon, tai niin sanotut itsemurhakortit tuottavat vahingossa pikaisen yllätystappion. Kiina ei ole alueena mukana, vaan sitä edustaa yksi voimakas bonuskortti, joka siirtyy pelatessa vastustajan käteen. Näissä peleissä Kiinan rooli jää vähäiseksi, ja unelma moninapaisesta maailmasta on vielä kaukana. Pisteitä voi käyttää yksinkertaisesti lisäämään vaikutusvaltaa alueilla tai hieman monimutkaisemmin käynnistää vallankumous tai yrittää pelata vastustajan vaikutusvaltaa pois. Lisäksi kortteja voi myös poistaa rajoitetusti kädestään. Voimakas vallankumous voi parhaimmillaan kääntää valtion vaikutusvallan päinvastaiseksi, mutta taistelukenttiin pelatessa toiminto nostaa DEFCON-tasoa. Säpinä Aasiassa keskittyykin Kaakkois-Aasiaan, Korean niemimaalle sekä Pakistanin ja Intian alueille. Neuvostokansalainen saa pelata aina kierroksen ensimmäisen kortin, joten onnistuneella otsikkoja vuorokortin kombotuksella voi vivuttaa karttaa tehokkaasti omaan suuntaansa
Tekoäly miettii pitkään ja kortit liikkuvat laudalla tuskastuttavan verkkaisesti. Esimerkiksi olympialaiskortti on melkoinen veijari. Sen pelatessa vastustaja saa valita, osallistuuko hän kilpailuihin. Euroopan pisteytyksessä voi hävitä runsaasti pisteitä. Syvällisempää ymmärrystä edustaa todella vaarallinen Blockade-kortti. Onnistuneessa kilpailussa kortin pelannut saa etua pisteitä tuottavaan nopanheittoon, mutta kieltäytyessä jännitteet kasvavat ja DEFCON nousee. Käteen jumittuessaan kyseessä on siis itsemurhakortti. Osa korteista on petollisia. TWILIGHT STRUGGLE Intensiivisen jännittävä strategiapeli saa rakastamaan pommia. Kurkkaus vastustajan käteen turvaa oman strategian toteutumisen. 62 181000_.indd 62 181000_.indd 62 26.3.2025 16.09.19 26.3.2025 16.09.19. Tapahtuman iskeytyessä pöytään on jenkkipelaajan poistettava kädestään vähintään kolmosen arvoinen kortti tai eliminoitava kaikki vaikutusvaltansa Länsi-Saksasta. Miellyttävänä lisämausteella tunnelmaa kohottaa painostava taustamusiikki sekä tapahtumakortteja ryydittävät aidot puheet ja muut erinomaiset äänitehosteet. Ainakaan PC:llä pelatessa käyttäjäkokemus ei ole kovin hienoksi optimoitu, sillä meno on hi-das-ta. Yleensä käsi on täynnä kortteja, joista yhtäkään ei haluaisi pelata. Digipelissä tietokone osaa pistää kampoihin varsin kohtuullisesti, erityisesti aloittelijaa vastaan. Nopanheitto on vanhentunut pelimekaniikka, jyrkkä oppimiskynnys. Alle kympin hintainen digipeli on myös budjettivalinta ja helppo tapa tutustua peliin, sillä fyysinen lautapeli maksaa jopa kymmenkertaisesti. Haastava korttien hallinta tavoittaa tämän tunnelman, sillä huomaan nakertelevani kynsiä jatkuvasti yrittäessä hahmottaa, miten DEFCON saadaan pysymään ”turvallisesti” kakkosen tuntumassa. Hyvää + Kiehtova kortinhallintamekanismi, pelottavan strateginen lähestymistapa ydinuhkaan. Versiota iPhonelle ei saatu Kickstarter-rahoilla aikaiseksi, vaikka rahaa kertyi aikanaan lähes 400 000 dollaria. Toisaalta taustalla ei ole millään tasolla kehittynyt tekoäly, joten pitkää peliä pelaava pelaaja huomaa nopeasti kykenevänsä kampittamaan konetta strategisella ajattelulla. Huonoa . Kuilun partaalla Kylmässä sodassa puhuttiin niin sanotusta ”brinkmanshipistä”, eli kyvystä taiteilla veitsen terällä puskien omaa etuaan eteenpäin, mutta silti onnistua välttämään ydintuho. Amatööri saa huomata kompuroivansa nopeasti DEFCON-ansoihin tai muihin kommervenkkeihin. Kannattaa yrittää iskeä pöytään mahdollisimman vähän huonoja vaihtoehtoja ja yrittää rakentaa vastustajalle painetta reagoida pelaajan tekemisiin. Jos tämä johtaa ydinsotaan, on lopputulos luonnollisesti kortin pelanneen vika. Käytännössä jenkkipelaajan on tunnettava tämä kortti, sillä sen varalta kädessä on pidettävä vuoron loppuun asti arvokas kortti, kunnes kertakäyttöinen kortti on pelattu pois pelistä. Maailmanvalloituksen ensi metrit petaavat voittoa neuvostosankareille. Huvikäyttöön lautapeliversiota ei myöskään kannata ostaa, sillä kyseessä on kaksinpeli, jonka opettelemisen kynnys on melkoisen korkealla. Tässä tapauksessa kynnyksen ylittäminen on kuitenkin ehdottomasti intensiivisen kokemuksen arvoinen. Kun tämänkaltaiset lainalaisuudet ovat molempien osapuolien tiedossa, on tarjolla hermoja raastavan kutkuttava jännitysnäytelmä maailman herruudesta
63 181688_.indd 63 181688_.indd 63 26.3.2025 16.10.34 26.3.2025 16.10.34. Periaatteessa Ardennien taistelun kuuluisin piirre on siis jätetty vähemmälle, mutta käytännössä pelaaminen on hauskaa ja maasto sentään näyttää ahtaalta. Sillekin näyttäisi riittävän kysyntää, ainakin pullistuman taistelua käsittelevien pelien määrästä päätellen. Lisäksi fataalit virheet tapahtuvat usein yhden vuoron aikana, joten kovin pitkiä takapakkeja ei tarvitse ottaa. Ei siis ole hyvää maastoa sotia, kaikki ovat tavallaan hankalia. Suositus: i5-6400 (tai vastaava), 16 Gt RAM, Geforce GTX 1060 (6 Gt VRAM) Testattu: Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU 2,60 GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Osapuolten erot tasoittuvat, koska nyt kaikilla on hyvät tankit, jenkeillä M26 Pershing ja briteillä Euroopan tapahtumista myöhästynyt Centurion. Kummankin karismavaje jaksaa viihdyttää. Pelisysteemissä kivitalon valtaus Ranskassa ei hirveästi eroa sen valtaamisesta Belgiassa, mutta siihen ei ole tarvettakaan. Saksan Martin Nauman on taas vanha kunnon elokuvanatsi, joka paasaa loputtomiin voittoisasta Saksasta ja tyhmistä amerikanskeista. Minulle Headquarters on parhaimmillaan yksinpelikampanjoiden sotapulmissa, johon lähinnä lisäkampanjat luovat lisäpelaamista, sillä ratkaistu puzzle on ratkaistu puzzle. Korpien kutsu Lisäkampanjat painottuvat Headquartersin hyviin piirteisiin, joissa tiedustelun ja tuhoamisen kierre toimii. Ardennes-DLC:n laatu riippuu lopulta siitä, miten Headquarters onnistuu vangitsemaan talven 1944–45 tapahtumat. Kampanjoiden edetessä varaa turhiin liikkeisiin on vähemmän, jolloin tiedustelu suoritetaan yhä enemmän kokeilujen ja epäonnistumisten avulla. Tämä mahdollistaa toimivan ja ennustettavissa olevan informaatiosodan. Kampanjat menevät toisin päin kuin kuvittelisi: eli amerikkalaiset joutuvat kampanjansa lopussa painimaan saksalaisten tykistöylivoiman alla, Saksalla taas valmisjoukot houkuttelevat tekemään jalkaväkipainotteisemman ydinjoukon, ja Amerikalla on helpompi päätyä tankkipainotteisuuteen. Aukiotkin ovat kuolemankenttiä, koska piilopaikkoja ei ole. Ikäraja: Ei tiedossa 80 Leikkitaktikointi toimii Ardenneilla. Skirmish-pelimuotoa on päivitetty, sillä kone leikkii moninpelikaveria paremmin. Lisäjoukkoja laskuvarjomiehille. Hätä ei ole tämän näköinen, sillä ratkaisun avaimet annetaan pelaajan käsiin. Kaksi kahdeksan tehtävän kampanjaa ja kaksitoista uutta yksikköä eivät sinällään tuo uutta, mitä nyt M26 Pershingin myötä Yhdysvalloillakin on hyvä panssarivaunu. Hyvää + Kampanja on peruspelin kampanjoita hiotumpi. Kitkuttaminen on kuitenkin nihkeää. Lumi onnistuu helposti ja ruuhkiakin syntyy, kun yhteen ruutuun mahtuu yksi yksikkö. Tällä kertaa. Juha-Pekka Viljanen HEADQUARTERS: WORLD WAR 2 – ARDENNES-DLC Joulun kunniaksi Saksa vielä kerran pullisteli sotalihaksiaan, mutta päin Pershingiä sekin meni. A rdennien taistelu (16.12.1944– 25.1.1945) on yksi sotapelien mittatikuista, jossa sotastrategian toimivuutta voi tarkkailla suorastaan standardoidussa ympäristössä, jonka tuttuus ja turvallisuus takaa perusmukavan kokemuksen. Samalla ne itse pysyvät piilossa, kunhan eivät metelöi. Kokonaisuus tuntuu Ardenneilta, koska koristelu on onnistunutta. Huoltoa eivät pelin säännöt tunne, mutta harvoin raskaammissakaan sodan kuvauksissa panzerit pysähtyvät bensiinin loppumiseen. Hyvänä piirteenä tilanteiden tiukkuus johtuu vihollisten määrästä ja asemista, ei keinotekoisista vuororajoista. Uusi tankki. Taivas iskee tulta. Kuvittelin tarvitsevan jotain lisää, mutta ei se sitten tarvinnutkaan. Yhdysvaltojen James Dylan on Go get ’em boys! -tason everstiluutnantti, joka teoriassa tietää, mitä on hengen nostattaminen. Ei se ole huono asia, kertakäyttöhupi on hupia sekin. Perussettiä siis, joskin iänikuinen Bastognen puolustaminen laskuvarjojääkäreillä olisi ollut Headquartersissa uutta jalkaväkija puolustuspainottuneisuutta. Vastaan tulee väijypaikkoja, joita pahimmillaan vahtii mahtitankki sivustat suojattuna, samalla kun tykkituli sataa perusjoukon niskaan. Moninpeli: 4 Muuta: DLC vaatii Headquarters: World War 2:n toimiakseen. Metsäteitä riittää ja lumikin tulee ajallaan. Joukkojen ympärillä on tehtävien alussa tilaa liikkua, eikä vastapuolen tilaisuustulikaan heti tuhoa puolta kampfgruppea. Tiedustelijat näkevät hyvin ympärilleen ja erikoiskyvyllään REININ VARTIO HEADQUARTERS: WORLD WAR 2 – ARDENNES-DLC Starni Games / Slitherine Ltd Arvosteltu: PC Versio: 1.02.01 Minimi: i5-4460 (tai vastaava prosessori), 8 Gt RAM, Geforce GTX 950 (2 Gt VRAM). Loppusodan kaunis kalusto. Taistelupukareina Saksan viimeisessä vastahyökkäyksessä ovat saksalaiset ja yhdysvaltalaiset. Aseiden tasa-arvoistuminen oli ilmiö myös toisessa maailmansodassa, joten virhe tämä ei ole. Välillä tehtävät menevät uudelleenlatauksia vaativiksi kitkutuksiksi. Tarkka silmä löytää suojia, joiden takaa voi hiipiä tuliasemiin, paremmat tankit voivat pelimäisesti imeä itseensä reaktiotulen ja tykit piilottelevat sillä epäilyttävällä aukiolla, jonne juuri ja juuri yltää. Headquarters: World War 2 – Ardennes -DLC läpäisee testin: sitä on mukava pelata ja se tuntuu Ardenneilta. Kartat näyttävät luonnollisilta, vaikka ne ovat pohjimmiltaan taktisia esteratoja. Kaikki toimii, koska peli sanoo että Ardenneilla ollaan, eikä sille vastaväitettäkään keksi. Kummankin kampanja on kertomus kiireisestä hyökkäyksestä: saksalaiset pyrkivät metsän läpi avoimeen maastoon, amerikkalaiset pelastamaan piiritettyä Bastognea. Kunnollisia ruuhkia syntyy harvemmin kuin peruspelin Normandiassa. Maantiede ja sille mahtaminen Toimiva tiedustelu on yksi Headquartersin miellyttävimmistä ominaisuuksista. Yksiköiden kattaus sopii loppusotaan. Huonoa . Metsien ja kylien pilkkomassa maastossa haitat panssarikiiloille syntyvät siitä, että panssarivaunusta näkee ympärilleen huonosti, ei keinotekoisista taistelumiinuksista. Tehtävänantojen ääninäyttely on jälleen toimivaa. jopa esteiden taakse. Hitlerin kanssa viimeistä noppaa heittää vuoropohjainen Headquarters: World War 2 (Pelit 7/24, 84 p.) lisäosassaan Ardennes-DLC. Tiedustelu toimii Ardenneilla yhtä hyvin kuin Normandiassa
Se ei silti vie tarinalta terää, päinvastoin. Kuukauden Miller Frank Miller on ollut monessa mukana. Kärpästen herrassa sellaiselle rysähtää ryhmä koulupoikia, jotka intoutuvat ajankulukseen tappamaan toisiaan. • McKenzie, Janson, Miller: Daredevil Tekijänä Frank Miller, osa 1, Story House Egmont 2025, 176 sivua, hinta noin 25 euroa. Eläinten vallankumouksessa siat käyttäytyvät kuin ihmiset ja Kärpästen herrassa pojat sikailevat. LUKEMISTA LAPSILLE K oulussa luetuista kirjaklassikoista mieliinpainuvimpia olivat George Orwellin Eläinten vallankumous ja William Goldingin Kärpästen herra. Uransa alkuvaiheissa hän teki pitkään töitä esimerkiksi Daredevilin parissa. Mistä iso kiitos kustantajalle, sillä Joukon sarjakuvallista sanailua on ilo lukea. Näinhän se on – edelleen. Wallu Daredevil pelaa uppopalloa. Klassikkokirjallisuudessa riittää autioita saaria. Heti ensimmäisessä kokonaan omassa tarinassaan Miller loi ja toi sarjaan Elektran ja lehtimyynti lähti rivakkaan nousuun. Pelot, huhut ja uskomukset muovaavat tapahtumia, jotka lopulta johtavat alussa orastavan demokratian sortumiseen ja militaristiseen harvainvaltaan. Egmont on koonnut uuteen Daredevil Tekijänä Frank Miller -kokoelmaan Millerin ensimmäiset DD-viritelmät, joissa hän toimi lähinnä vain kuvien ja sivujen luonnostelijana Klaus Jansonin tussatessa ja Roger McKenzien kirjoittaessa. Kärpäset sarjakuvassa Kärpästen herran sarjakuvasovituksesta vastaa nuori hollantilainen sarjakuvatai64 181502_.indd 64 181502_.indd 64 26.3.2025 16.11.28 26.3.2025 16.11.28. Golding tutki vuonna 1954 ilmestyneessä Kärpästen herrassa yhteiskuntaa, sen eriarvoisuutta ja valtasuhteita saarelle jouteilija Aimée de Jongh (s. De Jonghin kuvitus on vesivärein toteutettua rauhallista ja kaunista kerrontaa, mikä tuo karmeaan tarinaan inhimillisen, hieman lapsellisen tunnun. Kärpästen herran sarjakuvaversio on muutenkin hienoa työtä. Täällä meillä asialle pantiin sarjakuvien luottokääntäjä Jouko Ruokosenmäki. KALIFAATIN TOIVESARJA RUUDUN TAKAA tuneitten koulupoikien muodostamassa yhteisössä. Make Ba‘al Zebûb Great Again! Orwell kirjoitti Eläinten vallankumouksensa vuonna 1945 suuren itäisen naapurimme innoittamana. Sika ja setä verta juo... Kirjan nimi ”Kärpästen herra” on muuten käännös sanasta Ba‘al Zeb?b eli Beelzepub, paholainen. Nimi sopiikin kirjaan kuin nenä päähän, sillä pahuus ja kärpäset jäävät tästä päällimmäisinä mieleen. Molemmissa katsotaan ihmisten maailmaa eläinten perspektiivistä. Mutta nämä tarinat ovat vasta tulossa Daredevil Tekijänä Frank Miller -sarjan kakkososassa. Daredevil-lehdellä meni tässä vaiheessa huonosti. Ei siis ihme, että tuoretta, viime syksynä ilmestynyttä Kärpästen herraa on kiirehditty kääntämään lukuisille kielille ympäri maailmaa. Ja sarjakuva muotona tuo ne nykyaikaan. Helposti tunnistettavat ja samaistuttavat hahmot tekevät tarinasta syvästi satuttavan. Klassikot eivät ole suotta klassikoita. 1988, Waalwijk, Hollanti). Kahdella aiemmalla sarjakuvaromaanillaan – Jours de Sable (Days of Sand) 2021 ja Soixante Printemps en Hiver (Sixty Years in Winter) 2022 – hän on ollut ehdolla arvostetun Eisner-palkinnon saajaksi. Siinä ”kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”. Sitä ennen kannattaa kyllä lukea tämä ykkönenkin. Kun Miller halusi enemmän vastuuta, hän sai sitä ja pääsi itse myös kirjoittamaan DD-tarinat. • Golding, Jongh: Kärpästen herra, Like 2025, 352 sivua, hinta noin 30 euroa
Totta kai jos tarinassa mainitaan kraken sivulauseessa, sellainen pitää ympätä tarinaan. Myönnän, että ärsyttämisen asemasta se huvitti minua. Geraltin taidot on vedetty räikeästi yli, tuloksena supersankariluokan akrobaattitaikuri. Animointi on tehty Koreassa ja jälki muistuttaa Castlevanioita. Geralt on peleistä tuttu Doug Cockle, Netflix-sarjasta mukana ovat Joey ”Buttercup” Batey ja pikkuosassa Anya ”Yennefer” Chalotra. Koska kaikki käyttäytyvät kuin tunneälyiset idiootit, varsinkin itse kuningas Helm, ikäviä juttuja sattuu, Freca kuolee ja Wulf karkotetaan. Lisäksi hänestä on tehty amerikkalaisen sapluunan mukaan ärsyttävä goofy sidekick, mikä on terminä yhtä vaikea kääntää kuin puolalainen Jaskier nimenä (englanniksi Buttercup, suomeksi Leinikki, joten siksi Dandelion ja Valvatti). Joten hän yhdistää mustainmaalaiset ja hyökkää Rohanin kimppuun. 65 181223_.indd 65 181223_.indd 65 26.3.2025 16.29.11 26.3.2025 16.29.11. Lopussa on tietenkin variaatio Helmin syvänteen piirityksestä. Hän ei halua mennä gondorilaisen prinssin kanssa naimisiin, mutta vielä vähemmän lapsuudentoverinsa, Länsikairan lordi Frecan pojan Wulfin kanssa. LAUKKAA RATSU REIPAS Lord of the Ring: War of the Rohirrim (2024) Kenji Kamiyaman ohjaama War of the Rohirrim ottaa pätkän Sormusten herran liitteistä ja tekee siitä kahden tunnin Young Adult -sapluunalla maalatun animaatioelokuvan. No Rohirrimin sota sentään kuuluu siihen jälkimmäisen ryhmään. Fanit saavat olla vapaasti eri mieltä, mutta vaikka korealainen anime-esteetiikka on ihan jees, se ei sovi siveltimeksi, jolla Tolkienin maailma maalataan. Siviilit pakenevat Ämyrilinnaan. Vai… ovatko. Nyt kierrätetään pientä merenneitoa, mutta enemmän löysään Disney-tulkintaan nojautuen kuin raaempaa HardCore Andersenin satuun pohjautuen, aina merinoita-musiikkinumeroa myöten. Elokuvan varsinainen tarkoitus on pitää Warnerilla oikeudet live action -Tolkieniin, joten sen pantiin vauhdilla ulos. Geralt ja Valvatti matkustavat Bremerwoodiin, joka paljastuu Valvatin kotikaupungiksi. Hupaisanhölmö kaveri. Peter Jacksonin Lord of The Rings -trilogia oli onnistuminen, mutta kaikki sen jälkeinen vaihtelee katastrofista keskinkertaiseen. Pääsarjaa piti pystyssä Henry Cavill, spin-off Blood Origin oli typerä ja Vesemirin menneisyyttä kuvaava animaatioelokuva Nightmare of the Wolf unohdettava. Olin positiivisesti yllättynyt Sirens of the Deepin juonesta, koska se noudatti ensimmäisten Noituri-kirjojen tapaa käyttää pohjana vanhoja satuja, kuten Punahilkkaa ja Lumikkia. Taistelut, varsinkin lopun iso rähinä, kestävät aivan liian kauan ja skaala lyö yli. Elokuvan sankaritar on kuningas Helm Vasarakäden tytär Hèra, sellainen rohkea omapäis-itsenäinen normihahmo. But do not look for tales of her in the old songs. Taistelu Edorasin edessä on ripoff Pelennorin kenttien taistelusta aina samanlaista puhetta (se Death, Death!) ja mumakileja myöten. Mutta vain sivumenK aksi tuoretta animaatioelokuvaa tekee selvää jälkeä klassisista esikuvistaan polkemalla niitä Korealla jalalla. Jopa Ring of Powerin kesäteatteripuvustus ja halvat muovipanssarit häiritsevät vähemmän. Omaperäisyys on muutenkin kortilla. Teemaan toki sopivasti sekä vesitetään että turvotetaan pienestä draamasta isommaksi spektaakkeliksi, loppukin on erilainen. Jo Geralt näyttää liian nuorelta, mutta Jaskier melkein teiniltä. Tuttuna noituriteemana ihmiset ovat ahne uhka, joka ryöstökalastaa merikansan ravintoa eli ostereita satunnaisten helmien perässä. Tämän poika, prinssi Agloval, on rakastunut merenneitoprinsessa S’heenaziin (She-nazi?), mutta isä haluaa vähemmän pyrstöä ja enemmän jalkoja. Merikansa ja kalaisammat vodnikit ovatkin vastuussa osterikalastajien murhista. Valvatin vanha koulukiusaaja Zelest on nyt kuningas Ulsveldtin oikea käsi. nen kerran mainittu nimetön prinsessa nostetaan nyt tarinan pääsankariksi, aina uusiksi vedettyä loppua myöten ja tarinaan ympätään itse keksittyjä sankareita plus Rohanin kilpineidot. Geralt oli ihan hyvä, muihin ääninäyttelijöihin en kiinnittänyt huomiota. Éowyn kertoo mistä elokuvassa on kyse: ”By her hand, many great deeds were done. Witcher-spinoffeista paras, mutta se ei paljoa vaadi. TARU LISENSSIEN HERRASTA: KAKSI KORNIA Nnirvi ”Conan! What is best in life?” ”To crush your classical fantasy IPs, see them driven to ground and to hear the lamentations of their fanboys” PIENI MERENNEITO Witcher: Sirens of the Deep (Netflix 2025) Geraltin suuri ongelma eivät ole hirviöt vaan Netflix. Vesitettynäkin tarina pysyy kasassa, mutta sitä toinen helmasynti, toiminnan määrä. There are none.” Syystäkin, sillä kyllä, 2740 mustainmaalaiset valtasivat Rohanin ja Edorasin, Helm Vasarakoura vetäytyi Ämyrilinnaan, Rohiksessa kuolevat ihmiset kuolevat ja siinä esiintyvä Helmin sisarenpoika Freáláf pelastaa päivän. Sääli, ettei elokuva lopu Wulfin paiskaamiseen Tuomiovuoreen. Sitten kävi ilmi, että elokuva pohjautuu Sapkowskin novelliin Pieni uhraus, joka löytyy Noituri kakkosesta eli Kohtalon miekasta
Vaikeakulkuiset paikat tavoitetaan omia teitä tekemällä ja raksaoperaatioissa käsitellään muun muassa puuta, hiekkaa ja asfalttia. Erilaisiin tehtäviin käytetään yli 40:tä ajoneuvoa, kuten puskutraktoreita ja rakennusnostureita. Raivausurakat sujuvat teoriassa nopeammin neljän pelaajan tiimeissä. 20.5. 20.5. Demonivalloittajien suunnitelmia sotketaan jännien pyssyjen ohella myös jättimäisillä sotakoneilla. Petri Heikkinen 15.5. TOUKOKUUTA 66 180783_.indd 66 180783_.indd 66 26.3.2025 14.37.01 26.3.2025 14.37.01. Survival-toiminnan ohella Awakeningiin luvataan serverin laajuisia poliittisia vääntöjä ja juonitteluja, joiden keskiössä ovat Atreidesin ja Harkonnenin suvut. Doom: The Dark Ages (PC, Xbox Series S/X) Kolmas moderni Doom on esiosa sarjan reboottaukselle. Taisteluiden painopiste siirtyy akrobatiasta takaisin raskaampaan ja taktisempaa suuntaan. RoadCraft (PC, PS5, Xbox Series S/X) MudRunnerin perillisessä raivataan ja korjataan luonnonkatastrofeja kahdeksalla erilaisella neljän neliökilometrin kokoisella alueella. HUHTIKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 TOUKOKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 KEVÄÄN VÄRILÄISKÄT Kevättä maustavat remaket, mutta useampi kokonaan uusi yrittäjäkin on tulossa. Dune: Awakening (PC, PS5, Xbox Series S/X) Dyynin tarina on scifi-faneille tuttu, joten avoimen maailman moninpelattava Awakening-selviytymisseikkailu tarjoaa vaihtoehtoisen juonilinjan, jossa Arrakisin fremenit ovat kadonneet, Paul Atreides ei koskaan syntynyt ja Leto Atreides selvisi murhayrityksestä. Doom Slayer on tavallaan kävelevä tankki, mitä vaikutelmaa brutaali kilpisaha ja laajennetut lähitaisteluvaihtoehdot vahvistavat. SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 7
Forza Horizon 5 (PS5) Mitä ihmettä, yksi Xboxin kruununjalokivistä saapuu PS5:lle. 28.5. Sankarit yrittävät pysäyttää maagisen Maalarin, joka poistaa maailmasta vuosi vuodelta nuorempia ihmisiä. MotoGP 25 (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Jos formuloissa ohitukset tuppaavat olemaan harvinaista herkkua, prätkien kuninkuusluokassa niitä piisaa. 29.4. Tapahtumat sijoittuvat satunnaisesti luotuun Limveldiin, jossa valmistaudutaan kolme pelipäivää kohtaamaan ”viimeinen” pomo. Battle royale -pelien tapaan seikkailualue kutistuu, kunnes kolmen soturin tiimi on rökittänyt päivän bossin. Kun kilpailijat ovat tavalla tai toisella puutteellisia, viides Forzan horisontti nappaa taatusti avoimen maailman kaahailujen paalupaikan Pleikkarillakin. 30.5. Takahashin tiimin tarinavetoisessa seikkailussa hassu Teen yrittää viettää normaalia elämää pienessä rantakaupungissa. Sarjalle tyypillisen säädettävän simumallinnuksen ohella kisoja kaahataan helposti hallittavassa arcade-muodossa. Tavanomaisten MotoGP-, Moto2ja Moto3pyörien ohella MotoGP 25 -inkarnaatiossa päästään mukaan motard-, minibikeja flat track -luokkien kilpailuihin, jotka sijoittuvat neljälle erikoisradalle. Clair Obscur: Expedition 33 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Ranskalaisille ison rahan peleille ominaisesti Clair Obscur -rooliseikkailu ei tingi tyylistä tai taiteellisista arvoista – vaihtelevat miljööt yhdistelevät synkkää fantasiaa Belle Époque -tyyppisiin maisemiin ja vaatteisiin. 67 180783_.indd 67 180783_.indd 67 26.3.2025 14.37.08 26.3.2025 14.37.08. Monella tapaa värikäs Forza Horizon 5 -autofestivaali sijoittuu kuvitteelliseen Meksikoon, josta irtoaa yllättävän monipuolisia kaahailumiljöitä alueelle tyypillisten viidakkojen ja aavikkojen rinnalle. to a T (PC, PS5, Xbox Series S/X) Kun suunnittelija on Keita ”Katamari” Takahashi ja julkaisija Annapurna Interactive, luvassa on taatusti jotain mielenkiintoista. Erilaisissa minipeleissä Teen yrittää pärjätä erikoisten käsiensä kanssa. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 24.4. Elden Ring Nightreign (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Lisää Elden Ringiä. 30.4. Mikäpä siinä, mutta Nightreign ei ole enemmän sitä samaa, sillä kyseessä on suhteellisen nopeatempoinen ja roguelike-tyyppinen tiimitoiminta, jota saa toki pelata yksin. Teinielämä on muutenkin vaikeaa, mutta entä jos kädet vielä sojottaisivat suoraan sivuille kuin T-kirjaimessa. Taistelut ovat klassisesti vuoropohjaisia, mutta niissä on erilaisia reaktioita vaativia toimintoja
VKO 2025-19 60 93 54 -2 50 4 Suuri kesärengastesti! HAE OMASI LEHTIPISTEESTÄ! 7 90 180784_.indd 68 180784_.indd 68 26.3.2025 14.51.37 26.3.2025 14.51.37. PAL
13,90 € MAAN YLISET JA ALISET 7 ,90 180777_.indd 1 180777_.indd 1 26.3.2025 11.24.32 26.3.2025 11.24.32. TAPPAJAT ISKEVÄT BUSHIDOSTA ASSASSIN’S CREED SHADOWS TIKUSTA ASIAA TEENAGE MUTANT NINJA TURTLES: SPLINTERED FATE PUHDASTA MITHRILIÄ THE LORD OF THE RINGS: RETURN TO MORIA ONNEA KYMMENVUOTIAILLE! XENOBLADE CHRONICLES X DEFINITIVE EDITION ELITE DANGEROUS HIRVIÖHULLUUS VALLOITTI MAAILMAN MONSTER HUNTER WILDS ERIKOISJOUKOT: DELTA FORCE SIX DAYS IN FALLUJAH DAGGER DIRECTIVE READY OR NOT A ss a ss in ’s C re e d S h a d o w s . R e tu rn to M o ria 4/2 02 5 Huhtikuu 2025 . M o n st e r H u n te r W ild s