10,60 € KÄÄNTEENTEKEVÄT 159598_.indd 1 28.4.2022 19.16.45. M L B T h e S h o w 2 2 5/2 02 2 Toukokuu 2022 . TUNIC LINKIN UUDET VAATTEET PALUU TUSKAN TORNILLE RETURNAL: ASCENSION RIKOSPARATIISI NYT GTA ONLINE 2022 GALAKSI PALASINA LEGO STAR WARS: THE SKYWALKER SAGA OUTOJA TARINOITA LÄNNESTÄ WEIRD WEST NORCO SUPERPESISTÄ MLB THE SHOW 22 ROOLIPELI KOHTAA RÄISKINNÄN TINY TINA’S WONDERLANDS UNOHTUMATON KIRBY AND THE FORGOTTEN LAND L e g o S ta r W a rs : T h e S k y w a lk e r S a g a . T u n ic
/asiakaspalvelu 327 numero 31. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. www.fokusmediatilaus.. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. nen Suunnittelija: Elias Hakala Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 44 22 Lego Star Wars: The Skywalker Saga Enlisted: Stalingrad Campaign Ajassa 5 Pääkirjoitus: Omat trendit Tuukka Grönholm 8 Syberian aika Juho Kuorikoski 10 JNirvi: Of Monsters and me Jesperi Nirvi 13 NNirvi: Uusien taistelukenttien kutsu Nnirvi 54 GTA Online 2022 Markus Rojola 57 GTA Online -opas Markus Rojola 60 Uusin silmin: HOMM Petri Heikkinen 62 Konehuone: Raspberry Pi 400 Petri Heikkinen 64 Ruudun takaa Wallu 65 Kino: Sonic 2 Markus Rojola 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 6 Syberia: The World Before Juho Kuorikoski 10 Star Stable Online Lyyti Kuorikoski 11 Roblox Martta & Tuukka Grönholm 14 Weird West Riku Vihervirta 17 Battle Bros: Of Flesh and Faith -DLC Tuukka Grönholm 18 Tiny Tina’s Wonderlands Tuukka Grönholm 20 Norco Kriina Rytkönen & Johannes Valkola 22 Enlisted: Stalingrad Campaign Nnirvi 24 MLB The Show 2022 Markus Rojola 26 Tunic Heikki Hurme 28 Triangle Strategy Ville Wikström 2 159599_.indd 2 28.4.2022 20.10.05. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. Graa. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.
14 54 18 28 Weird West Tiny Tina’s Wonderlands Triangle Strategy 30 Atelier Sophie 2: The Alchemist of the Mysterious Dream Juha-Pekka Viljanen 33 Crossing Guard Joe Petri Heikkinen 34 Kirby and Forgotten Land Mikko Lehtola 36 Returnal: Ascension Heli Koponen 38 Sol Cresta Johannes Valkola 41 R-Type Final 2 Stage Pass 1 & 2 Johannes Valkola 42 Nobody Saves The World Heli Koponen 44 Lego Star Wars: The Skywalker Saga Markus Rojola 46 Asterix & Obelix: Slap them all! Iikka Kivi 47 Assassin’s Creed Valhalla – Dawn of Ragnarök -DLC Markus Lukkarinen 48 Fights in Tight Spaces Jukka Koskela 50 Distant Worlds 2 Nnirvi 52 Yu-Gi Oh: Master Duel Risto Karinkanta Teemat Pelit-The Next Generation 10 Star Stable Online Lyyti Kuorikoski 11 Roblox Martta & Tuukka Grönholm 10 JNirvi: Of Monsters and me Jesperi Nirvi Jos kaipaat sekä kyytiä että ammuksia 36 Returnal: Ascension Heli Koponen 38 Sol Cresta Johannes Valkola 41 R-Type Final 2 Stage Pass 1 & 2 Johannes Valkola Japanin ystäville 28 Triangle Strategy Ville Wikström 30 Atelier Sophie 2: The Alchemist of the Mysterious Dream Juha-Pekka Viljanen 34 Kirby and Forgotten Land Mikko Lehtola 52 Yu-Gi Oh: Master Duel Risto Karinkanta 3 159599_.indd 3 28.4.2022 20.57.29
– Tuukka Grönholm, päätoimittaja pelit.fi/tilaa MAAILMA MUUTTUU, MUTTA PELIT PARANEE. 159600_.indd 4 28.4.2022 13.11.16. Ultima Underworld, Super Mario Kart, Mortal Kombat, Wolfenstein 3D ja Pelit-lehti ovat kaikki 30 vuotta vanhoja klassikoita
Internet tuskin rakastaa ideaa Diablo Immortalista, jossa PC-peli käännetään mobiilipelin pohjalta. NFT-pelimarkkinoiden yksi menestysnimistä on Axie In. Kun yhteiskunnat alkavat vapautua (toivottavasti) koronapannasta, pelimaailma todennäköisesti kokee hetkellisen minijääkauden, kun ihmiset nauttivat muustakin kuin ruudun tuijottamisesta. VR on ikuinen lupaus, sillä se on nykymuodossaan edelleen liian hankala leikki. Axie perustuu samaan ideaan kuin pokémonit. Nähdäkseni vain kilpapelaaminen puuttuu vakionimistä, mutta juttu ei perustellut miksi. Facebook ei kokemuksena parane, vaikka sen sijoittaisi kolmiulotteiseen virtuaalitodellisuuteen: ihmisiä siellä edelleen on. Toisaalta mahdollisuuksiakin on. Tiimi alkoi tehdä toisen maailmansodan räiskintäpeliä nimeltä Call of Duty. Lisäksi somealusta, joka aiemmin tunnettiin nimellä Facebook, menettää yleisöään nopeammin kuin perinteinen media. Varsinkin NFT-pelien lupaus eli tienaa pelaamalla on mantra, joka taatusti vetoaa ihmisten ahneuteen. N(ö)FT(ä) ja lohkoketjut ovat minulla peli-ideoiden bullshit-bingolapussa keskiruuduissa, sillä niiden vetovoimaan en ole missään vaiheessa uskonut. Siinä todellisuudessa pelkkä ruudun ja nettiyhteyden yhdistelmä kuulostaa massamarkkinoiden valinnalta pelialustaksi. Toinen ikuisista trendeistä on Blizzard, jonka seuraava kriisi on jo tiedossa. Veikkaan edelleen, että VR-lasien kanssa säätäminen on vain välivaihe siirtymisessä AR-tekniikkaan eli lisättyyn todellisuuteen. Siinä vaiheessa, kun käyttämiseen riittää aurinkolasien kokoinen tekniikka, VR lyö läpi oikean maailman päälle lisättynä lisätodellisuutena. I lmeisesti muuallakin kuin Pelit-toimituksessa maailma on jäätynyt pariksi vuodeksi (vai vuosikymmeneksi?) paikalleen. Forbes listasi pelimaailman trendit vuodelle 2022, mutta minun piti tarkistaa seinäkalenterista päivämäärä ja vetää varmuudeksi toimituksen kaappikellon jousi. Summa kävisi päiväansiosta missä päin maailmaa tahansa. Nykyään on vaikea kuvitella, miten menestystä onnistuttaisiin toistamaan, koska ihmiset ovat jo oppineet käyttämään puhelimiaan. Todennäköisesti todellisuus on toinen, sillä osaan ennustaa hyvät pelit paremmin kuin taloudelliset menestyjät. Uskon vakaasti, että pelimedian tulevaisuus nojaa striimaamiseen yhtä vankasti kuin pelien. nity. Silloin ei vielä tiedetty, että pelin pääsuunnittelijat Vince Zampella ja Jason West perustivat toukokuussa 2002 yhdessä 22 Medal of Honor -tiimiläisen kanssa oman In. Listalla oli vanhat tutut: pilvipelaaminen, VR, metaverse, NFT ja lohkoketjut. nity Ward -pelistudion. Koko peli-idea on rakennettu kuin perinteisen pyramidihuijauksen varaan, sillä mukaan päästäkseen pelaajien pitää aina ostaa rahalla kolme ensimmäistä otusta. Ainoa Forbesin listalta hyväksymäni trendi on pilvipelaaminen. Metaverse kompastuu samaan kynnykseen kuin varsinainen VR. Kuinka paljon siitä on iloa peleissä, jää nähtäväksi. Käsikirjoitustiimissä oli mukana itse Steven Spielberg. Kutakin otusta on pelissä vain yksi ja kikka on siinä, että yksilölliset NFT-otukset voi muuttaa oikeaksi rahaksi myymällä niitä muille pelaajille. Axien talous kantaa niin kauan kuin uusia pelaajia saadaan mukaan sakkiin. PÄÄKIRJOITUS PELIT 20 VUOTTA SITTEN Liki tasan 20 vuotta sitten Pelit-lehdessä arvosteltiin Medal of Honor: Allied Assault -räiskintäpeli, jota kehuttiin tarinallisuudesta ja elokuvamaisesta realismista toisen maailmansodan maisemissa. Usea peli ja hahmo on siirtynyt PC:ltä ja konsoleilta mobiilimaailmaan, mutta jossain vaiheessa myös mobiilipeli muuntuu varsinaisilla pelikoneillakin hitiksi. Lasien, ohjainten ja asetusten virittely on turhan työlästä massojen huviksi. Pelissä kasvatetaan, koulutetaan, taistelutetaan ja vaihdetaan otuksia, mutta otukset ovat kaikki myös NFT-tokeneita. OMAT TRENDIT 5 159601_.indd 5 28.4.2022 16.29.04. Sitä tukee niin moni maailman megatrendeistä, sillä konsoleiden ja näytönohjainten saatavuus on jatkuvasti kortilla, mobiilipelaamisen suosio vain jatkaa kasvuaan ja maailmalla nettiyhteydet paranevat. Sukupolvi, joka on ikänsä pelannut puhelimilla, taitaa olla jo täysi-ikäinen. Facebook-pelit olivat todellinen trendi noin 10 vuotta sitten. Kun talous alkoi vetää ja otusten hinta nousta, parhaimmillaan pelaajien kärki ansaitsi 250 dollaria päivässä. Lumimyrsky alkaa aika tarkasti kesäkuun alussa, kun beta käynnistyy. Peliä ei tarvitse tuoda luuriin enää somesivuston kautta, ne osataan hakea Google Playsta ja App Storesta itsekin. Nousukausi oli odotetun lyhyt, sillä Axie In. nitessä nähtiin viime vuoden lopussa romahdus, jossa tokeneiden arvo putosi 39 sentistä yhteen senttiin, mikä rampautti myös pelaajien tulot lähes täysin. Forbesin listalta puuttuu kaksi ilmeistä trendiä
Kate Walkerin ohella pelissä seikkaillaan mysteerikuvaan maalatulla henkilöllä. Tyylillisesti peli on yksi yhteen aiHahmomallit ovat kauniita, mutta peli kompastelee ilmeiden kanssa. ARMOA EI, SYBERIAAN Microids Arvosteltu: PC Versio: Myynti Minimi: i5 6600, 8 Gt RAM, GTX 750 Ti tai Radeon HD 7850 / R7 260X Suositus: i7 8700, 16 Gt RAM, RTX 2070 tai Radeon RX 6600 XT Ikäraja:12 Kahden kerroksen väkeä The World Before on kirjoitettu erinomaisesti. Juho Kuorikoski SYBERIA: THE WORLD BEFORE Benoit Sokal teki postuumisti parhaan pelinsä. V uodesta 2022 on tulossa todellinen vanhojen hyvien aikojen seikkailupelivuosi, sillä Roberta ja Ken Williams työstävät Colossal Cavesta uusversiota ja Ron Gilbert palaa Apinasaarelle LucasArts-veteraanien kera. 6 159998_.indd 6 29.4.2022 11.52.48. Hyvä niin. 2000-luvun alun lisäksi seikkailu vie aikaan ennen toista maailmansotaa. Kahdella aikatasolla etenevä mysteeri on kiinnostava ja ennen kaikkea uskottava. Tarina ottaa myös kantaa, sillä pelimaailmaa vasten peilataan kolmatta valtakuntaa. Toisen maailmansodan aattoon sijoittuva tarinanpuolikas tuntuu etenkin tässä maailmantilanteessa myös raadollisen ajankohtaiselta, vaikkei aivan kaikkein kammottavimpia natsien hirmutekoja tarinassa olekaan. Työpäivä muuttuu pakomatkaksi, kun Walker ystävänsä kanssa löytää kaivoksen syövereistä hylätyn junan, joka on lastattu aarteilla ja kuolleilla fasisteilla. Lausunta ei ole aivan kesäteatteritasoa, mutta paikoin ylitai alivedetty dialogi vetää ikävällä tavalla pois pelin luomasta maailmasta. Pidän myös siitä, että kyseessä on rehellinen jatko-osa. Toinen pelattava hahmo on Dana Roze, ja hänen seikkailunsa sijoittuu vuoteen 1937. Peli ei selviä puhtain paperein hahmojen ilmeistä, ja aavistuksen pökkelöiset hahmot ovat visuaalisen ilmeen ainoa moite. Junavaunusta löytyy myös mystinen taideteos, johon on tuherrettu aivan Walkerin näköinen nainen. Vieteriukot huippuvedossa Ääninäyttelyä lukuun ottamatta pelin audiovisuaalisuus on hätkähdyttävän komea. Kolmas Syberia tuotti pettymyksen, mutta onneksi uuden pelin ilmestyessä en ehtinyt vielä taantua pessimistiksi. Tämän lisäksi korvia hellitään kerrassaan erinomaisella ääniraidalla. Pääosin mekaanisten laitteiden avulla toimiva 2000-luvun yhteiskunta on todella kiinnostava, ja omintakeinen ympäristö näkyy myös tarinassa. Juonenkuljetuksen ainoa kompastuskivi on ääninäyttely, joka paikoin rikkoo immersiota. Kun Walkerin ystävä kuolee kesken pakomatkan, lupaa sankari selvittää kuvan mysteerin. Jatko-osa tupsahti tutkalleni vähän varkain. Tosin aiempia osia vähemmän, sillä nyt peli keskittyy ympäristöjen ja teeman sijaan enemmän hahmoihinsa. En muista, että olisin koskaan pelannut näin näyttävää seikkailupeliä. Aiempien pelien tarinan suuret linjat voi näppärästi kurkata päävalikon koosteesta, mutta pelistä nauttiakseen aiempien osien ei tarvitse olla tuttuja, The World Before toimii omana itsenäisenä teoksenaankin. The World Before on nimittäin todella hyvä seikkailupeli. Ympäristöissä riittää yksityiskohtia ja ihmeteltävää. Syberioiden steampunkia henkivä maailma tuntuu edelleen varsin tuoreelta. Edellispelin loppuratkaisu kiikutti Walkerin pakkotyöhön venäläiselle suolakaivokselle. Matka alkaa suolakaivoksesta. Alkuvuodestakin tapahtuu, kun uusi Syberia julkaistiin. Kate Walkerin tarina jatkuu suoraan kolmosen jäljiltä. Pelisarjan päätähti Kate Walker jatkaa jälleen seikkailuaan
Pelissä on myös sisäänrakennettu vihjetoiminto, joka vääntää tarvittaessa ratkaisun ratakiskosta. Kamerakikkailu ärsyttää onneksi vain satunnaisesti, mutta tällainen suuntavaistorajoitteinen osaisi arvostaa, jos kamera osoittaisi samaan suuntaan niin mennessä kuin tullessakin. ikka on pirun näyttävää, mutta yhdessä asiassa se häviää esivanhemmilleen. Nyt maailmassa edetään näyttävien kamera-ajojen ohjatessa oikeaan suuntaan. Tähän en turvautunut kertaakaan. Mitäpä olisi seikkailupeli ilman antiikkikauppaa. Uusin osa on heittämällä pelisarjan paras. Esirenderoidun gra. 7 159998_.indd 7 29.4.2022 11.53.46. Ankardosta tunnetun sarjakuvataitelija Benoit Sokalin kynästä syntynyt Syberia tekee komean paluun. Äly hoi Seikkailupeli syntyy kahdesta päätekijästä: tarinasta ja ongelmanratkaisusta. Tämän tason silmäkarkki vetoaisi varmasti myös konsolisteihin, ja käyttöliittymä olisi sovitettavissa myös peliohjaimelle. Ongelmanratkaisua maustetaan kevyillä toimintaosuuksilla. …joskin ääninäyttely on paikoin kamalaa ja kameralla kikkaillaan tarpeettomasti. Audiovisuaalista ilotulitusta ihastellessa ihmetyttää, että miksi peli on julkaistu vain PC:lle. Reaaliajassa rullaava gra. Tästä kierukasta kuoriutuu vyötiäinen. The World Beforen ongelmakattaus on käytännössä kautta linjan looginen ja sopivan haastava. kaisempien Syberioiden esirenderoitujen maisemien kanssa, mutta nyt ympäristöt pyörivät reaaliajassa. Puzzlet ovat juuri sopivan haastavia. Tämä vaikuttaa suuntavaistoon, joten toisinaan oikeaa etenemisreittiä joutuu mietiskelemään. Lähestulkoon jokainen ruutu olisi sopinut jutun kuvitukseksi. Hyvää + Erinomainen käsikirjoitus, näyttää ja kuulostaa upealta… Huonoa . Logiikkamutteria olisi voinut vielä hieman kiristääkin, mutta toisaalta . Kun kujaa etenee yhteen suuntaan, paluumatkalla kamera saattaakin olla toisessa paikassa. ilistelypelaajana arvostan sitä, ettei yhtäkään pulmaa tarvinnut ratkoa yötä myöten. ikan etuna ovat staattiset kuvakulmat. Sokal nukkui pois viime vuoden toukokuussa, vain 66-vuotiaana. Aiempien pelien tapaan vieterivetoiset koneet näyttelevät tärkeää osaa tarinassa, vaikka nyt juonenkuljetus keskittyykin enemmän hahmoihin. Ympäristöt ovat äärimmäisen kauniita ja näyttävät liikkeessä todella komeilta. Ke90 Uusin Syberia on kirkkaasti koko sarjan paras ja kaunein. Syberia: The World Before on kaunis kunnianosoitus Sokalin elämäntyölle ja hieno avaus kaikkien aikojen seikkailupelivuodelle. hittäjät ovat halunneet ottaa ympäristöistään kaiken irti, joten kameraa pyöritellään moneen suuntaan. On todella sääli, ettei maestro itse päässyt näkemään pelin julkaisua. Aikaisemmat Syberiat eivät puzzleosastolla ole loistaneet, mutta nyt on toisin
Vaikka tarinat kerrotaan eläinhahmojen kautta, noir-leffoista vaikutteensa ottavia sarjakuvia ei passaa lapsille suositella. LucasArtsin Steve Purcellin ja Beneath a Steel Skyssa mukana olleen Dave Gibbonsin ohella myös ranskalainen Benoit Sokal on antanut oman panoksensa pelimaailmalle. Kauniiden taustojen päällä liikkuvat monikulmiohahmot istuvat edelleen varsin hyvin kokonaisuuteen, eivätkä ne riko illuusiota suuresta seikkailusta. Ne istuvat harvoin tarinaan, ja peli turvautuu varsin usein turhaan kikkailuun ja tiedon panttaamiseen. Syberian tekninen toteutus yhdistelee polygonigrafiikkaa staattisiin taustoihin. Sokalin seikkailupeli ei nosta ankka-Varesta päärooliin, vaan Syberiassa johtotähden virkaa toimittaa yhdysvaltalaisasianajaja Kate Walker. Juho Kuorikoski Kun ankkamestari tarttuu seikkailupeleihin, lopputulos on 2000-luvun ehkä tunnetuin seikkailupelisarja. Sokal on piirtänyt originaalit, joiden perusteella insinöörit ovat tietokoneilla rakentaneet taustamaisemat. 8 159997_.indd 8 28.4.2022 15.05.47. Jenkkikorporaatio on aikeissa nielaista pienen toimijan sisuksiinsa, mutta paperisota pitää ensin hoitaa pois päiväjärjestyksestä. Tarinan edetessä käsikynkkään tarttuu Oscar, tietoisuuden saavuttanut kasa pultteja ja muttereita. Lukuisten viivästysten riivaama Syberia 3 paljastui pettymykseksi. Syberia tosin keskittyy Sokalin ensimmäistä peliä enemmän steampunk-elementtien hyödyntämiseen. Amerzonessa kuvakulma väännettiin pelihahmon silmiin, ja peli esitettiin aikanaan erittäin näyttävässä 3D-paketissa. Erityisen ärsyttäviä ovat muutamat pulmat, jotka perustuvat puheluista poimittuihin vihjeisiin. Tämä taas johtaa siihen, Syberia-pelisarja starttasi vuonna 2002. Amerzone ja Syberia sijoittuvat samaan kuvitteelliseen universumiin. Pulmat on suoritettava siinä järjestyksessä kuin käsikirjoitus sanelee, eikä LucasArtsin ja Sierran peleistä tuttua vapautta anneta kuin muutamissa kohdissa. Hänen kynästään on lähtöisin Syberia, steampunkilla marinoitu tunnelmointiseikkailujen sarja. Notaari paljastaa, että omaisuus on menossa Hans Voralbergille, mutta velj’miehen sijainnista ei ole kuin valistuneita arvauksia. Hän saa toimeksiannokseen matkustaa syrjäiseen ranskalaiskylään hoitamaan lelutehtaan yrityskauppa pakettiin. Ankardo (Canardo) on viinaan menevä yksityisetsiväankka. Pelaaja työskentelee journalistina, jonka tavoitteena on pelastaa harvinainen lintulaji sukupuuton partaalta. Omistaja on juuri kuollut, joten Katen on löydettävä perimysjärjestyksessä seuraavana oleva veli, jotta kauppa saadaan HÖYRYSSÄ ON VOIMAA SYBERIA hoidettua. Automatoneiksi kutsutut laitteet ovat monen pulman keskiössä. Sokal tunnetaan Ankardo -sarjakuvistaan, jotka on kaikki julkaistu Suomessakin. Kadonneen perijän metsästys on tarinan alkuasetelman toinen puoli, sillä matkan aikana Kate oppii yhtä ja toista myös itsestään. S arjakuvapiirtäjillä on varsin vahva edustus seikkailupelien historiassa. Hahmojen liikeradat on animoitu elokuvista tutulla motion capture -tekniikalla, joten bittiukkojen liikehdintä on varsin luonnollisen näköistä. Peli itsessään on puristettu todella lineaariseen pakettiin, sillä tarinoiden ehdoilla etenevään kerrontaan ei voi sotkea haahuilua. Missään vaiheessa ei vihjailla, että nyt saattaisi olla tulossa pulman kannalta tärkeää tietoa, joten kaikkea annettua informaatiota on pidettävä tärkeänä. Lintuja ja vieteriukkoja Sokalin ensimmäinen seikkailupeli oli vuonna 1999 julkaistu Amerzone, jonka julkaisi Syberia-pelien tapaan Microids. Urautuminen, parisuhde ja New Yorkista saneltujen käskyjen noudattaminen alkavat antaa tilaa mystisen leluntekijän ajatusmaailmalle, kun tarina asettuu uomiinsa. Seksiä, väkivaltaa ja synkkiä juonenkäänteitä sisältävät Ankardot ovat kyynisiä dekkareita, joissa viina parantaa mielipahan. Pelissä nähtävä lelutehdas on erikoistunut vedettävien, mekaanisten lelujen rakentamiseen, mutta tuotekehitys on viety niin pitkälle, että tehtaalla on valmistettu jopa toimivia robotteja pelkkien jousien ja rattaiden avulla. Syberian surkeinta antia ovat pulmat. Ubisoftin vuonna 2005 julkaisema Paradise sijoittuu Afrikkaan
Benoit Sokal on haastatteluissa todennut, että peli piti alun perin pusertaa yhteen pakettiin, mutta tarina oli pakko pistää keskeltä poikki, koska se oli niin laaja. Suurin syyllinen hitaaseen tahtiin liittyi yrityskauppoihin. Ensimmäinen peli päättyi, kun Kate matkusti junassa kohti Syberian saarta. Noin 20-tuntisen seikkailun pääsi pelaamaan loppuun pari vuotta myöhemmin, kun kakkososa julkaistiin. että muistiinpanojen tekeminen on ehto etenemiselle. Verrattaessa kahteen aiempaan Syberiaan pelin laatu pysyttelee linjassa, mutta pitkäksi venyneen kehitystyön aikana seikkailupeliharrastajat olivat tottuneet parempaan. Microids jäi Anumanin alaisuudessa yksittäiseksi divisioonaksi, ja samaan syssyyn seikkailupeleihin keskittyneen Microidsin pelitarjontaa haluttiin laajentaa. Seitsemän vuoden urakointi oli niellyt reilusti rahaa, jota peli ei koskaan pystynyt tuottamaan takaisin. Seitsemän vuotta, eikä suotta. Syberian tulevaisuudesta on hankala tehdä johtopäätöksiä, sillä jokainen niistä on henkilöitynyt vahvasti juuri Sokaliin. Koska peli tavoittelee elokuvamaista ilmaisua, olisi teatterista tuttuja kerrontakeinoja voinut käyttää myös pelihahmon kasvua kuvattaessa. Pitkästä kehitysajastaan huolimatta Syberia 3 oli pahasti buginen, tarina ei vakuuttanut ja pulmatkin jättivät toivomisen varaa. Pelin alussa Walker pelastetaan hädin tuskin merikelpoisen veneenraadon kyydistä. Tällä kertaa Walker liittyi tundralla asuvan alkuasukasheimon jäseneksi paetessaan vainolaisiaan. Samalla Games for All ja Microids Indie lakkasivat olemasta. Vuonna 2018 aloitettu projekti julkistettiin vuonna 2019, ja nyt julkaisuaikataulussa myös pysyttiin. Syberia 3 julkistettiin vuonna 2009, ja valmista piti tulla heti seuraavana vuonna. Kuvitteelliseen Mauraniaan sijoittuva naksuseikkailu muistuttaa monessa suhteessa Syberioita, mutta ei koskaan noussut niiden veroiseen suosioon. Syberian päivät vaikuttivat luetuilta. Vuonna 2016 Anuman Interactive muutti nimensä muotoon Microids. Jää nähtäväksi, tapahtuuko tämä ilman maestroa itseään. Pelimaailmassa seitsemän vuotta on todella pitkä aika. Satukirjamaisen arkirealismin, steampunkin ja unenomaisen melankolian leikkauspisteessä tasapainoileva Syberia on pelisarja, joka pitää kokea vailla kiirettä. Katen hahmoon on saatu nyt lisää ruutia ja myös sisäistä kasvua tapahtuu. The World Before on niin taattua laatua, että tämän päälle kelpaisi rakentaa. Ensimmäinen ja toinen Syberia muodostavat yhtenäisen tarinan: kakkonen jatkaa suoraan siitä, mihin ykkönen lopetti, joten jatko-osan sijaan lienee järkevämpää puhua tarinan toisesta niteestä. Mukana on myös sarjakuvahenkisiä pahiksia, jotka tuntuvat olevan aivan väärässä pelissä. Vuonna 2004 julkaistu kakkonen jatkaa suoraan ykkösen tarinasta. Onneksi tarina imaisee hetkessä mukaansa ja haikea tunnelma onnistuu pitämään pihdeissään. Omana itsenäisenä teoksenaan Syberia 2 on selvästi heikompi kuin ensimmäinen osa. Pelin edetessä selviää, että aivan kuin missä tahansa kasvukertomuksessa, päämäärä ei lopulta ole se tärkein, vaan kuljettu matka. Kehitystyöstä vastannut Microids myytiin vuonna 2010 Anuman Interactivelle, eikä kahden yrityksen välinen avioliitto aluksi ottanut oikein onnistuakseen. Kolmosen . Kyseessa on Myst-tyylinen ensimmäisen persoonan ongelmanratkaisupeli. Lopullinen totuus jää pelaajan itsensä pääteltäväksi, sillä peli ei anna valmiiksi pureskeltuja vastauksia. Tämä johti siihen, että ensimmäinen peli päättyy cli hangeriin, jota ei isommin edes pohjusteta. Viipyilevä ja paikoin jopa unenomainen eteneminen sopii pelin satukirjamaiseen teemaan erinomaisesti. On todella sääli, ettei pelimaailman isä päässyt näkemään Syberia: The World Beforen julkaisua. 9 159997_.indd 9 28.4.2022 15.05.54. Vuosituhannen vaihteen seikkailupelikrapulassa mikä tahansa naksuseikkailu kelpasi, mutta vuoteen 2017 tultaessa peligenre oli luonut itsensä uudelleen, kiitos indiebuumin ja ennen kaikkea digijakelun. Saari tuntuu olevan myyttien ja huhupuheiden sulatusuuni. Kolmannen korvapuusti Kolmas Syberia julkaistiin vuonna 2017, ja tarina jatkoi suoraan kakkosen jalanjäljistä. Heikon arvostelumenestyksen lisäksi Syberia 3 oli myös taloudellinen pannukakku. Tämä kuvaa hyvin Syberia 3:n kehitystyötä. Mittavan sarjakuvatuotannon ja Syberian lisäksi Sokal ehti tehdä vuonna 2006 Ubisoftin julkaiseman Paradise-seikkailupelin, jossa ohjataan Kate Walkerin sijaan Ann Smithiä, afrikkalaisen diktaattorin perillistä. Nämä kaksi peliä muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Katen kasvutarinalta tosin puuttuvat ne terävimmät syömähampaat, sillä hahmon kehityskaari välittyy ruudun toiselle puolelle lähinnä muiden pelihahmojen kautta. Huumori ei sovi mollivoittoiseen kerrontaan, ja mystinen Hans Voralberg on hahmona selkeä pettymys. Kuva: Wikimedia Commons/ Pymouss. Fortissimo! Syberia: The World Before saatiin maaliin huomattavasti nopeammin. Tarina vie Kate Walkerin Keski-Eurooppaan omintakeiselle steampunk-matkalle. Yrityskauppojen seurauksena peli viivästyi alkuperäisestä julkaisuajankohdastaan vaivaiset seitsemän vuotta. Vuonna 1999 julkaistu Amerzone sijoittuu samaan maailmaan kuin Syberia-pelit. Microidsin rinnalle nousi Microids Games for All -tuotemerkki, ja soppaa hämmensi entisestään Microids Indie, joka oli Anumanin pykäämä sateenvarjo indie-kehittäjille. Tarina ja teemat tarjoillaan edelleen toiverikkaan mollivoittoisessa paketissa. Vaikka Benoit Sokal tekikin uransa ennen kaikkea sarjakuvataiteilijana, on hän perustellusti myös seikkailupelilegenda. Vaikka jatko-osia on tehty peleihin maailman sivu, Syberian tapauksessa kakkonen kannattaa unohtaa, jos ensimmäinen peli on jäänyt väliin. Syberia-sarjan isä, sarjakuvataiteilija Benoit Sokal menehtyi toukokuussa 2021. opattua Microidsilla riitti edelleen uskoa pelisarjaansa, ja hyvä niin. Benoit Sokal menehtyi toukokuussa 2021 pitkäaikaiseen sairauteen. Toinen puolikas Ensimmäinen Syberia julkaistiin vuonna 2002, ja sen kehitystyöhön poltettiin kaksi miljoonaa euroa
Star Stable Onlinessa on WASD-nelisormijärjestelmä. Innostuin vähä vähältä, kunnes olin siihen ihan hulluna. Mutta peli perustuu pääosin hevosiin. Jokainen saa aluksi sata star coinia. Jokainen saa siis jotakin, mutta kisa on mentävä loppuun. Moorland on kauniin, aika harvan ja kukkaisen metsän keskellä. Päivittäiset tehtävät tunnistaa sinisestä huutomerkistä, kun taas päivittäisissä kisoissa on ruusukkeen kuva ja champissa on kultainen pokaali. Juuso kuuluu Moorlandin perheeseen, joka omistaa tallin. En ole itse voittanut koskaan edes pronssia. Jossain kohdassa Juuso karkaa Moorlandista. Rahaa saa tekemällä tehtäviä tai sitten ostamalla. Hevonen ja pelaaja kehittyvät omaa tahtia. Pelaaminen on rentouttavaa ja mukavaa. Kaverin kanssa pelaamisen etu on, että saa viestitellä rauhassa kaverin kanssa. Ruskeaa ja violettia. Kun vanhat friisiläiset ravaavat, niiden jalat nousevat taivaaseen asti, kun taas uusilla friisiläisillä askel on vähän hillitympi. Todellinen tavoite on avata kaikki alueet, jotta jonakin päivänä voi sanoa olevansa sielunratsastaja ja läpäisseensä koko pelin. Plus sinä, ratsastaja, jonka nimen, hiustyylin, meikin ja hevosen voit itse päättää. Mitä korkeammalla tasolla hevonen on, sitä nopeampi se on. Olen itse käynyt vain Jarlaheimisssä, Eteläkavion niemimaalla ja Hopeametsän aukiolla. Muita alueita, jotka tiedän, ovat Mistfall, Villikorpi, Jarlaheim, Dundul, Eteläkavion niemimaa, Sadonkorjuuseutu ja Kultamäkien laakso. Muilta sijoilta saa lohdutuspalkinnoksi 25 shillinkiä. SSO:ssa ei oikein ole mitään muuta kuin hevosella ratsastamista, mutta on joitakin tehtäviä, joissa ei tarvitse hevosta. Jarlaheim on kivinen ja aika sokkelomainen kaupunki. Star coineja pitää ostaa oikealla rahalla. Pelata voi myös ryhmässä. Tehtävistä, joissa ei tarvitse hevosta, saa Jorvikin shillinkejä ja expaa itselleen. Tavaroita voi ostaa kojuista ja kauppakeskuksista. Star coineilla ostetaan hevosia ja tavaroita. Pöööö! 10 159899_.indd 10 28.4.2022 15.50.10. NYT LÄHTI LAUKALLE! Star Stable Entertainment AB Arvosteltu: Mac Saatavilla: PC, iOS, Android Muuta: Free to play Ikäraja: 3 82 Star Stable Online on mukava pelata, koska siinä voi nauttia hevosista, jos ei omista oikeaa. Normaalisti hevoset maksavat yli 700 star coinia. Sen hyötynä on pelaajalle hoitokyky, ratsastaminen ja laajempi vaatevalikoima. Ystävän kanssa on paljon kivempi pelata kuin ryhmässä, koska kuitenkin sinut erotetaan. Hevosen expan hyöty on ketteryys, hyppääminen, nopeus ja tottelevaisuus. Lyyti Kuorikoski STAR STABLE ONLINE Hopoti hop, hepo uljas! Yli esteiden, kohti uusia esteitä ja sitä kautta maaliin! S tar Stable Online on maailma täynnä hevosia. Maksimitaso on 20. Star coineja pitää ostaa. Eteläkavion niemimaalla on vähän taloja ja ihmisiä. Star coineilla ostetaan melkein kaikkea ja hevosia. Jorvikin shillinkejä saa ihan vain pelaamalla, kuten palkintona kisoista. Star raiderit tunnistaa siitä, että he ovat yleensä suuremmalla levelillä, heillä on yleensä kauniit, uudet, sirot, nopeat ja kalliit hevoset ja upeat vaatteet. Vähän matkan päässä Jaarlaheimistä on kaunis metsä. A:sta kääntyy vasemmalle, w:stä menee eteenpäin, d:stä oikealle ja s:ästä taaksepäin. Mahtavat massit 20, ei huono Sekä pelaaja että hevonen keräävät kokemuspisteitä eli expaa, ja nousevat uusille leveleille. Kalliimmat hevoset ovat siroja, uusia, kauniita ja ketteriä, mutta halvat hevoset ovat tökkiviä ja kankeita. Peliä kannattaa pelata, koska se on mukava peli ja siinä on hevosia eikä pyssyjä. Hiustyyliä, meikkiä ja hevosen turkin tai harjan väriä saa vaihtaa vapaasti pelatessa. Se on julma totuus, että minut erotettiin ryhmästäni, koska en ollut siinä läsnä. Star Stable Onlinessä on monenlaisia eri alueita, näillä eri vuodenaikoja. Huonoa . Siitä lähti innostukseni peliin. Itselleen tai hevoselle voi ostaa varusteita sekä erilaisia koriste-esineitä. Hopeametsän aukiolla on paljon värikkäitä taloja ja linna. Jorvikin shillingeillä ei voi ostaa uutta hevosta, mutta niillä voi ostaa tavaroita ja asusteita. He saavat viikon välein star coin -rahaa ja enemmän alueita auki. Siellä asuu Moorlandin perhe, kengittäjä ja Jasper. Neljä elävää legendaa Tarina kertoo neljästä tytöstä. Sielunratsastajaksi pääsee tekemällä tehtäviä itse sielunratsastajille ja Elisabet Auringolle, joka on ylitietäjä liekinkantajien osastolla. Vaatteet parantavat pelihahmon ominaisuuksia, kuten hoitokykyä. Aluksi teleportataan Moorlandin talleille, jossa Juuso Moorland näyttää, minne pitää mennä tekemään tehtäviä. Star raideriksi pääsee star ride -ominaisuudella, joka on maksullinen. Päivittäiset kisat eivät pelin edetessä juurikaan vaikene, mutta kun pääsee eri alueille, tulee samalla uusia ja kenties vaikeampia kisoja. Esineitä ei varsinaisesti tarvitse, koska eivät ne mitenkään vaikuta itse pelaajaan tai hevoseen, toisin kuin vaatteet ja varusteet. Voitosta saa yli tuhat Jorvikin shillinkiä ja kultaruusukkeen. Siellä on myös kanjoni. Se otti vähän tunteisiin, mutta pääsin siitä yli. Pintan linnoituksessa on aina kahdeksalta disko. Star coineja olisi myös kiva saada pelaamalla, ettei niitä tarvitsisi aina ostaa. Pelaaminen ei maksa mitään, mutta SSO:ssa on star raidereita, jotka ovat vähän niin kuin vip-pelaajia. Moorlandin jälkeen pääset Pintan linnoitukseen, joka on keltainen ja meren ympäröimä saari. Palkinnoksi saa enintään 250 expaa hevoselleen. Eri hevosilla on eri liikkeet. Hopeasta saa alle tuhat shillinkiä ja pronssista vielä vähemmän. Esimerkiksi ryhmissä, jos on ryhmä, tai sitten pyydetyn ystävän kanssa eli ihan vain kahdestaan. Kaikenlaista tavaraa SSO:ssa on kahta eri rahaa: Jorvikin shillinkejä ja star coineja. Eri pelaajat erottaa vaatteista ja nimistä. Sielunratsastajat pitävät sopua, rauhaa ja harmoniaa maan ja Jorvikin yllä, joka on melkein koko SSO:n maailma. Tehtävissä, joissa ei tarvitse hevosta, juostaan kilpaa ja haetaan puita. Jos painaa tarpeeksi kauan w:tä, niin hevonen kiihdyttää täyteen laukkaan. Peli on hento, ja siinä on selkeä, kaunis tarina. Ominaisuuden voi ostaa pysyvästi itselleen tai hankkia kuukaudeksi kerrallaan. SSO:ssa ei voi tehdä identtistä omakuvaa, ellei ole pummitukkainen vahahahmo. Hevoset ovat aika kalliita, mutta yksi hevoskauppa on aika halpa, koska yksi poni maksaa vain 200 star coinia. Aina on alku, alulla on loppu ja lopulla alku. Sen löydät Xinin sirkusteltasta. Varusteet voivat parantaa hevosen hyppykykyä, nopeutta ja ketteryyttä. Päivittäiset tehtävät ovat semihelppoja, mutta champit ovat aika vaikeita. Stablea voi pelata yksin tai yhdessä. He ovat hyväsydämisiä nuoria naisia, jotka ovat pelastaneet hevosia täynnä olevan maailman ja sen ihmiset tulvalta. Jos rakastaa hevosia yli kaiken kuten minä, niin hevoset ovat SSO:ssa parasta! Aluksi en tiennyt koko SSO:sta, kunnes kaverini kertoi pelaavansa sitä. En tiedä, saako voitosta expaa hevoselle. Päivittäiset tehtävät tehdään yksin, eivätkä palkinnot ole niin suuria kuin champeissa. Bugit ovat esimerkiksi, että hevonen kulkee aikaisempaa hitaammin ja hevoset ovat tallissa ihan sikin sokin. Hevonen saa expaa kisoista ja pelihahmo tehtävistä. Kaikki koolla, koolla kaikki! Sen sä näät, kun tähän talliin astut. Koskaan ei ole täydellistä SSO:ssa ei ole oikein mitään vikaa, vaikka siinä on joskus todella ärsyttäviä bugeja. Kojuja on ympäri Jorvikin, mutta kaikista ei saa samoja asioita. Hyvää + Kun saa pelata kaverin kanssa, chattailla ja nauttia hevosista
Pelintekijät itse myyvät maksullista Robloxin premium-tilausta, mutta eivät ilmeisesti markkinoi sitä järin aggressiivisesti, koska sitä ei ole missään vaiheessa pyydetty hankkimaan. Lapset toki saavat selville sensuurin, joten perustelu kannattaa kertoa heti tai ainakin keksiä meriselitys valmiiksi. Osa ei aina edes toimi ollenkaan. Niissä pitää kerätä kukkia, joista tulee hunajaa. Idea varmaan paljastuu jo nimestä, jos ei, peliä voi itse käydä kokeilemassa. Palikkagra. Mieluiten pelaan koneella, koska näyttö on isompi ja kännykällä pelatessa Roblox on lagisempi. Robloxia voi pelata koneella, puhelimella tai konsolilla. Useimmiten menemme johonkin parkour-peleistä. Silloin haemme vain story-sanalla, mutta yleensä me vain selaamme alkusivuilta jotain suosituimpia tai nousussa olevia pelejä. Martta & Tuukka Grönholm ROBLOX Roblox on vähän trendaava peli. Hieman yllättävästi valtaosa tekee Roblox-sisältöä pelkästä tekemisen riemusta, sillä GDC:ssä julkaistun tilaston mukaan alle 20 prosentissa Roblox-peleistä on mikromaksuja. alusta vai muistavatko pelit, mitä on aikaisemmin tehnyt. Lasten touhua seurattuani myös ajattelin, että riski on olematon verrattuna riemuun. Tuukan tylsäilyt Roblox on yksi korona-ajan ilmiöistä, joka löi viimeistään läpi, kun muksuja kiellettiin kyläilemästä toisillaan. lttereitä ja sulkea esimerkiksi taistelupelit kokonaan näkyviltä. Se on tosi pelattu ja kuuluu yleissivistykseen tietää siitä. Roblox on outo peli. En ole huomannut, että pelissä olisi mainoksia tai maksuja ainakaan liikaa. Mitä enemmän on mehiläisiä, sitä enemmän saa hunajaa. Kyse ei ole varsinaisesti pelistä vaan pelialustasta. Pelin virallinen ikäraja on seitsemän, mutta vanhemmat voivat asettaa pelivalikoimaan erilaisia . Koska yleisö koostuu lapsista, pelintekijät (Roblox Corporation) ovat tietoisesti panostaneet turvallisuuteen. Kavereiden kanssa juttelemme aina samalla Whatsappissa, mikä on hauskaa. Pelaan myös paljon mehiläispelejä. ltteröinnistä huolimatta on liki samanlainen kuin nettipeleissä aina. ikat ovat Robloxissa todella huonoja. Tyypit tekevät siihen itse pieniä pelejä ja ne ovat usein omituisia niin kuin toilet simulator. Hyvistä peleistä voi tykätä tai laittaa suosikkeihin, jotta niitä ei hukkaa tai unohda. Poliisit yrittävät tietenkin estää sen. Riippuu pelistä, joutuuko ne aina aloittamaan JÄÄTÄVÄ PELI Roblox Corporation Testattu: PC, Xbox One, mobiili Moninpeli: yksin ja nettipelejä Ikäraja: 7 Pelit ovat ruman tai kauhean näköisiä. Käyttäjiä kannustetaan pelintekoon monetisaatiolla, sillä Robloxissa voi myydä liki kaikkea avatarhahmoista pelin sisäisiin ostoksiin. Se toki osin selittää myös muksujen sadattelut toimimattomista peleistä. Robloxin sivuilla on valtavasti erilaisia pelejä, mutta siellä on onneksi lajittelu. On lemmikinhoitopelejä, taistelujuttuja, kilpailuja ja muuta. Itse pelaan useimmiten koneella tai joskus puhelimella. ikat muistuttavat vähän Minecraftia, mutta ovat rumempia. Ainoat kerrat, kun minua on pyydetty apuun, ovat olleet Xboxilla, jossa on jääty valikoissa jumiin johonkin ostokehotukseen. Muut pelaajat voivat kirjoittaa jotain chattiin, mutta en lue sitä. Äänet riippuvat pelistä. Yleensä pelataan muiden pelaajien kanssa samoissa peleissä, joihin muut pelaajat tulevat mukaan automaattisesti. Koneella pelien latauslinkit löytyvät Robloxin nettisivuilta ja niitä voi pelata suoraan selaimella. Vainoharhaisen vanhemman ei kannata päästää lastaan Robloxiin, mutta omat alakoululaiseni päästin. Todella jäätävä peli. Boxilla myös pelien hakeminen on ihan roskaa tai ehkä minä en vaan osaa. Pelaajat myös spämmäävät kaverikutsuilla toisiaan, eikä useimmista voi tietää, onko kyseessä kaveri, botti vai sekopää. Ilman kavereita en pelaisi Robloxia, mutta muiden kanssa se on usein ihan kivaa. Melkein kaikki pelit ovat todella huonoja. Sen takia pelejä on valtavasti ja hyvien löytäminen on todella vaikeaa. Joskus haluamme pelata vaikka tarinapelejä. Sitten paetaan vankilasta, ryöstetään pankki, yritetään saada rahaa, jolla voi ostaa juttuja kuten autoja. Olet varmaan kuullut siitä. Uusien juttujen kokeileminen on tavallaan kivaa. Itse aloin pelata, kun kaikki muutkin koulussa pelasivat ja halusin olla kavereiden kanssa pelimaailmassa. Robloxin kantava teema on sosiaalisuus ja yhteisön luoma sisältö. 11 159900_.indd 11 28.4.2022 17.52.55. Boxilla en pelaa, koska siinä ei voi oikein mitenkään vaihtaa avataria, mikä on ärsyttävää. En aluksi tiennyt, että käyttäjät voivat itse tehdä pelejä. Siinä pelin alussa valitaan, onko rosvo vai poliisi. Peli-ideoita on valtavasti. Ohjeistin muksuja, että eivät hyväksy tuntemattomien kutsuja koskaan. En jaksaisi pelata useimpia pelejä kovin pitkään yksin, koska pelit ovat aika jäätäviä. Kavereita kaivataan En pelaa Robloxia enää kovin usein, mutta yleensä pelaan kavereiden kanssa koulun jälkeen. Yksin pelaan useimmiten Simsiä tai Fortniteä Pleikkarilla. Niissä ideana on juosta rataa läpi tai yrittää pysyä pisimpään hengissä esim uppoavassa laivassa, kun vedessä vaanii krokotiilejä. Hunajaa myymällä saa rahaa, jolla voi ostaa lisää mehiläisiä. Roblox on ilmainen. Pikkuveljen kanssa pelaamme useimmiten pankkiryöstöä. Gra. R oblox on todella suosittu peli. Käytännössä suurin ongelma on chätti, joka moderoinnista ja . Käytännössä jokainen peli on käyttäjien tekemä ja trendaavat ideat kopioidaan heti lukuisiin klooneihin
Lopulta löysin sen ja hirviötä esittelevän välianimaation jälkeen olin valmis vasarani kanssa päihittämään ensimmäisen vakavasti otettavan hirviöni. Monster Hunter Generationsin uutuus ovat neljä erilaista hyökkäystyyliä. Najarala oli tämän jälkeen silmissäni yhtä vaarallinen kuin lähirannan rantakäärmeet. Alussa oli aukio, vasara ja Jesperi Aluksi olin täysin ulalla. Worldissa on aivan hillitön määrä pelattavaa ja todella hyvä hirviökasti. Katsoin asevalintoja ja päädyin ensin massiiviseen hammer-asetyyppiin, jonka suunnittelu vetosi minuun suuresti. Joskus siltä saa miekan, joskus vain teen siitä saappaat. Otin aseeni esille, aloin lähestyä sitä hitaasti, ja sitten vierestäni kuului liskomainen karjahdus. Striker Style keskittyi pelin erikoiskykyihin, Hunter Artseihin, joita sai valita yhden ylimääräisen ja ladata muitakin paremmin. Metsästin siihen jatkuvasti uusia pelejä. Kontrollit olivat hyvin oudot, ja pelin tutoriaali kaikkea muuta kuin ystävällinen. Se näytti nopeasti kaverilleni ja minulle, ettemme olleetkaan niin hyviä kuin luulimme. Lopulta ruudulla näkyy euforinen teksti ”Main Objective Complete”, kun hirviö karjaisee viimeisen kerran ja kaatuu maahan. Onnistuin opettelemaan sekä väistämään sen lukuisia hyökkäyksiä. Sain hyppiä maasta, seinistä, ja muista pelaajista hirviötä kohden, mikä teki selkään nousemisesta helpompaa. On pakko rakastaa peliä, jossa asevaihtoehtona voi käyttää itseäni puolitoista kertaa pidempää moukaria. Kun aluksi en kunnolla osunut edes vaivaiseen kelbiin, ilmassa oli havaittavissa turhautumista. Fantastiset hirviöt ja mistä löytää niitä Jos hirviön metsästys alkoi kiinnostaa, paras aloitus on vuonna 2018 ilmestynyt Monster Hunter World ja sen uskomattoman hyvän lisäri Iceborne. Kunniamaininnan ansaitsee jättihämähäkki nerscylla, joka silloiselle araknofoobikolle oli kauhein ilmestys, mitä olen koskaan 3DS:n ruudulta nähnyt. Sitten minuutin ajan pelaajat joko kaivertavat hirviöstä materiaaleja tai vaikka vain tuulettelevat, kun hirviö, jota on yritetty saada hengiltä viimeiset kolme tuntia, on viimeinkin päihitetty. Jesperi Nirvi Rakkauteni keskiaikaiseen fantasiaan näkyy pelivalinnoissani. Monster Hunter 4:ssa uutta oli hirviöiden selkään kiipeäminen ja kaataminen sieltä käsin (Mounting), mitä harrastin pelin jokaisen hirviön kanssa. Perustyyli Guild Style oli hyvä jokapaikanhöylätyyli, jolla menestyi tilanteessa kuin tilanteessa. V uosi oli 2010, ja vuoden kovin juttu minulle oli Wii. Olen pelannut melkein jokaisen pelin läpi, mutta aina välillä tulee taas hillitön hinku pelata jokin peleistä uudestaan, toki uudella asetyypillä. Aerial Style oli oma rakkaani. Ehkä siksi, että se on kahdeksaan vuoteen ensimmäinen pelisarjan peli, joka julkaistiin 3DS-näyttöä isommalle ruudulle… Juuri Monster Hunter Worldilla sain tyttöystäväni siskon täydellisesti koukkuun tähän hienoon pelisarjaan ja pelasin sekä Worldin että Icebornen hänen kanssaan läpi. Lempipeleissäni on aina sankari, joka taistelee lohikäärmettä vastaan. Jos oli unohtanut energiajuomansa, olo oli ikävän avuton, kun pelihahmo makaa unessa lattialla, ja nerscylla lähestyy valmiina hyökkäykseen, joka parhaimmillaankin tarkoittaa matkaa takaisin leiriin sairaskyydillä. Harva asia on yhtä tyydyttävää kuin moukarilla hyppääminen seinästä kohti hirviötä, joka suu ammollaan lähestyy, lyödä sitä täysillä kalloon, ja iloita, kun hirviö taintuneena tippuu maahan. Kun lopulta onnistuin selättämään Great Jaggin, koin ensimmäistä kertaa kaadon onnistumisen tunteen luoman dopamiinikoukun, jonka tulisin kokemaan vielä monta kertaa. Monster Hunter on, ja tulee todennäköisesti aina olemaankin lempipelisarjani. Tanssii jättien kanssa Monster Hunter julkaistiin alun perin PS2:lle 2004, ja pelisarja on sittemmin saanut todella kovan fanikunnan. Näin metsästämäni jaggin pusikossa edessäni. Olin päihittänyt pelin ensimmäisen hirviön, enkä todellakaan lopettanut siihen. OF MONSTERS AND ME JNIRVI Lopulta, noin tunnin sattumanvaraisen kävelyn ja seikkailun jälkeen pelin alkualueella, jopa muutamat hirmuiset raptorimaiset jaggit selättäneenä, menin takaisin kaupunkiin ja otin vastaan tehtävän selättää pelin ensimmäinen aito large monster eli iso hirviö, great jaggi. Sen osista voi sitten tehdä vaikkapa uudet nahkasaappaat. Pelisarja on ehdottomasti parhaimmillaan, kun muiden ihmisten kanssa tanssii hirviöiden ympärillä aseet heiluen. Viimeisin muttei vähäisin on kaverini suosikki Adept Style, jossa väistellään viime hetkellä ja samalla vedetään taisteluliikkeitä. Nelosessa myös debytoi monia omia henkilökohtaisia suosikkihirviöitäni, kuten pelin ”pääpahis” gore magala, hirmuinen mustaa usvaa syöksevä lohikäärme. Perusidea on simppeli: sinä, valitsemasi ase, ja äärimmäisen iso hirviö, joka pitää saada hengiltä. Jokainen peli lisää hirviön metsästykseen oman kikkansa sekä uusia ja vanhoja palaavia hirviöitä, jotka pitävät pelisarjan sekä tuoreena että hauskana. Mutta joka kerta minusta tuli parempi. Lähin vertailukohde on ehkä Dark Souls: samalla lailla pitää iskeä hirviötä ja varmistaa, ettei hirviö iske sinua, tai kuolo korjaa. Sen erikoisuus olivat seittihyökkäykset, joilla se kietoi pelaajan seittiin ja pisti tainnutuspiikillä. 12 159901_.indd 12 28.4.2022 19.44.17. Hirviön vastaus oli pyyhkiä minulla lattia kolme kertaa putkeen ja lähettää sairasvaunuissa takaisin kotikaupunkiin miettimään, mikä meni pieleen. Tungin levyn Wiihin, ja siitä alkoi 12 vuoden rakkaussuhde yhteen parhaimmista pelisarjoista, mitä olen koskaan pelannut. Iceborne lisäsi viimeisen vaikeustason, loppupään megahirviöt, jotka ovat kaikki äärimmäisen hyviä, sekä kokonaan uuden alueen ja kikkoja. Pelin järjestysnumero, käyttämäni asetyyppi ja metsästämäni hirviö saattavat muuttua, mutta se ilo, jonka koen aina kun aloitan uuden pelin, ei tule ikinä muuttumaan. Haittapuolena moukarissa oli hitaus. ght them all! Alkuperäisen Trin jälkeen olen pelannut jokaisen pelisarjan pelin vähintään kerran läpi, lukuun ottamatta Generations Ultimatea, jonka pariin palaan kunhan Elden Ringiltä ehdin. Ovela tyttö!” Ne olivat viimeiset sanani. Hän demonstroi vakuuttavasti Adeptin voiman, kun metsästimme jättikäärme najaralaa. ”Heh. Pikkuhiljaa, vasaran lyöntien kumahtaessa suurjaggin kehoon ja kalloon, näin sen heikkenevän, osien hajoavan ja hirviön puuskuttavan hengästyneenä. Kaverini väisti vaivattomasti jokaisen hirviön iskun ja veti samalla iskuja sisään. Gotta . Kun äitini toi minulle uuden pelin, jonka kannessa oli iso lisko, mies, joka katsoi sitä, ja keskellä isolla fontilla pelin otsikko ”Monster Hunter Tri”, mietin, että kylläpä peli näyttää siistiltä. Koska sen saa joka alustalle, on siinä äärimmäisen aktiivinen pelaajakunta vieläkin. Bonusta tähän antoi Wiin kontrolliskeema, jossa wiimotea piti kääntää oikealle, vasemmalle tai pitää suorana, mikä määritti, minkä hyökkäyksen ase tekee A-nappia painamalla. World on ehdottomasti pelisarjan aloittelijaystävällisin, plus se näyttää uskomattoman kauniilta. Pedot voi kohdata joko yksin tai maksimissaan kolmen muun metsästäjän kanssa
Uusi aika vaatii uutta strategiaa Se, missä Ukrainan sodan pitäisi näkyä, ovat strategiapelit, joissa sodan kylmä logiikka viilentää tunteet. Tosin voitokas japanilaisten pätkiminen Tyynellämerellä on ilmeisesti myös kaupallinen itsemurha, mikä ei ole ihme, koska viidakkosota on vain ärsyttävää. Siihen saatiinkin editoida aika viive ennen kuin Slava-luokan Moskvasta aluksesta tuli Slava Ukraini. Ukrainan sota paljasti, että voittamaton puna-armeija olikin kleptrokratian ja korruption rampauttama sekä tosi surkeasti koulutettu, ja tämän uskollinen mallinnus strategiapelissä on mahdollinen ongelma. Tosin yllättäen ei jatkosotakaan, vaikka proletariaatin moukari rikkoikin unelman Suur-Suomesta. Tai pelata varman päälle ja pelata worst case -skenaariota, kuten Ukrainan sodan alussa, jossa Ukrainan uskottiin kestävän muutaman päivän. Kuka voittaa maailman. Voimafantasian kohteena täytyy olla tärkeän markkina-alueen kunnian päivät, joten läntisissä peleissä Yhdysvallat nousevat jatkuvasti maihin Normandiassa ja torjuvat Ardenneilla natsien vastaiskua ja terrorismi sai selkäänsä tuhannessa ja yhdessä satuisassa Randomstaniassa. Hittisotaa etsimässä Onko Ukraina kaupallisesti kiinnostava sota. Olisin melko hämmästynyt, jos Steel Beastsiin ei ilmesty Ukraina-karttoja tai ainakin skenaarioita, ja todella hämmästynyt, jos ARMA 3 ei tartu aiheeseen. Venäläisille onkin äärimmäisen tärkeä juttu Suuri isänmaallinen sota, jonka vuosipäivää Voitonpäivää juhlitaan kuin vappua Suomessa eli viinalla ja kulkueilla. Strategiapeleihin tarvitaan joku mittari, jota vääntämällä voi helposti varioida näitä arvoja. Niissä sotiminen on vain osa kikkapakkia. Ukraina on länsimaissa näkyvin ja puhutuin sota vuosiin, jollei jopa vuosikymmeniin, ylittäen jopa edeltäjänsä eli vuoden 2014 version. Six Days of Fallujah makaa ties kuinka monetta vuotta julkaisulimbossa. Aivan sama vaikka puolet pelin tuotoista lahjoittaisi Ukrainan jälleenrakennukseen, rikos on aivan liian tuore, ja kuten Saksan esimerkki demonstroi, puoliintumisaika on melkoinen. Pienempien markkina-alueiden, kuten Ison-Britannian, urheat armeijat kelpaavat pääasiassa siipimiehiksi. Ohjusristeilijä Moskvan uppoaminen kahdella merimaaliohjuksella sai kotiamiraalit tarttumaan Command: Modern Operationsiin, tuohon modernin sodankäynnin Graalin maljaan. Sen enempää Battlefield kuin Call of Duty eivät voi uhmata osakekurssien vihaa. Vladimirin pelillinen selkäranka olisi kuka selviää ilmastonmuutoksesta. Voi olla, että viime voimillaan Goljat heittää Daavidia hemmetin isolla kivellä. Nyt sillä olisi saumaa muuttua. Jos COVID-19 ei ollut taloutta rampauttamaan tarkoitettu bioase, se olisi voinut olla. Internet nousee, maapallo lämpenee, suurvallat ovat muutostilassa. Narratiivisena ongelmana Ukraina-sodan pahin este on, että tarinasta puuttuu toistaiseksi lopetus. Jos taistelua vedetään vakavampaan suuntaan, eiköhän jotain näy, sillä ovathan Punaisen Paperitiikerin kommellukset liian herkullisia missattavaksi. Korruptoituneiden vallanpitäjien kiristäminen kompromatilla, häikäilemätön some ja siihen palkatut trolliarmeijat, taktisesti käytetty joukkotiedotus à la Fox News, kaikki ovat aseita, joita strategiapelit eivät ole hyödyntäneet. Toisen maailmansodan loppumisesta on 76 vuotta, mutta Saksaa näkee pelattavana vain moninpeleissä (koska niissä on pakko), eikä ikinä sankarina. Vietnamia on yritetty, mutta aihe ei myy, Yhdysvaltain häviö teknisesti paljon heikompaa vastustajaa vastaan ei innosta. Kaikki tämä on todella ikävää oikeassa maailmassa, mutta näistä aineksista saisi keitettyä tosi maittavan, tuoreen sopan. Idästä tulleissa sotapeleissä Saksa on saanut yllättävän tasapuolisen kohtelun, mutta Venäjän muuttuessa Itä-Koreaksi se varmasti heijastuu venäläiseen peliteollisuuteen, jos sellaista vielä on. Ja kaikki tämä nykyaikaisella aseistuksella! Hierovatko rapakuntoiset Battlefield ja Call of Duty jo käsiään. Maapallon hitaasti (tai nopeasti) muuttuessa asuinkelvottomaksi pitäisi kehittää tekniikkaa ja selvitä myös poliittisista kriiseistä, kuten vuoden 2023 nälänhädästä ja massiivisista pakolaisvirroista. Tosin siinä vastakkain ovat tietysti pseudonyymit, tyyliin pieni urhea Mockrania puolustautuu koko East Federationin sotilasmahtia vastaan. Ei kannata googlata, mitä puna-armeija teki parille miljoonalle naiselle, varsinkin Berliinissä, mutta voittajien puolelle kuuluminen auttoi maineen puhdistamista. Frederik Pohlin Sapattivuosi ennusti jo kasarin alussa superflunssat ja vastaavat, joilla ei ole tarkoitus tappaa vaan haitata. Lännessä Call of Battlefieldin valinnanvara kaventuu, koska Venäjä ei enää kelpaa hyvien puolelle. Kuten viime vuodet ovat näyttäneet, valtioiden kädenväännössä ei oikeastaan tarvita konventionaalista sotaa, vaan keinoja vaikuttaa toisen valtion talouteen, sisäettä ulkopolitiikkaan sekä iskeä kiilaa eri ääripäiden väliin. Korean sota taas on täydellisesti unohdettu, jopa fantasioita Pohjois-Korean valtaamasta Yhdysvalloista näkee enemmän. NNIRVI Sota, sota pysyy samana. Ainoa tapa saada Moskva uppoamaan oli simuloida miehistön hidasta reaktioaikaa pelin LUA-skriptejä editoimalla. Joku ampuu jostain, eikä ketään näy. osassa pelejä pahis, yleensä vieläpä natsi. 13 160261_.indd 13 28.4.2022 19.34.00. Narratiivi on optimaalinen: pahan johtajan inhottava örkkiarmeija hyökkää, ryöstää ja raiskaa, mutta pienempi hyvisarmeija pistää urheasti vastaan. Kyllä sienipilvissäkin voi nähdä hopeareunat, kun oikein siristää. Vladimir: Conflicts of 21st Century tuskin saisi ketään katsomaan ylös, mutta asteroidia odotellessa se olisi ainakin kiinnostavaa pelattavaa. On kolme suurvaltaa, Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, päälle yhdistynyt Eurooppa plus Intia ja muu Aasia. Viihdepeleissä Ukrainan sota, kävi miten kävi, ei tule näkymään. Olen välillä miettinyt, millaista olisi olla saksalainen pelaaja, kun oma maa on suurimmassa UUSIEN TAISTELUKENTTIEN KUTSU Ajattelin, että eihän synkkyysselailua kestäisi, jollei olisi Elden Ringiä. Sanotaan, että haluan simuloida Venäjän hyökkäystä Suomeen ja sijoitan rajalle ne tunnetut yksiköt. S otaisat voimafantasiat ovat pumpanneet kaikki vähänkin kelvolliset konfliktit loppuun, joten Ukrainan sotahan on selvästi taivaan lahja. Suuri isänmaallinen sota alkaa vasta vuonna 1941, kun BFF Saksa rikkoo Itä-Euroopan jakamissopparit ja hyökkää. Hearts of Ironista voisi hypätä suoraan 90-luvun loppuun ja Victorian kaltaiseen Vladimiriin. Teoreettinen ja todellinen vahvuus voivat poiketa rankasti toisistaan, kun huomioidaan myös huolto, moraali, korruptio ja koulutus. Informaatiosodankäynti on jo näyttänyt voimansa, kun maailman mahtavin valtio jakaantui kahtia ja menetti kansainvälisen maineensa vain neljässä vuodessa. Syy siihen on yksinkertainen: Venäjän järkyttävät ja samalla äärityperät sotarikokset Ukrainan siviiliväestöä kohtaan. Pahuuden ongelma Toinen ongelma on, että pahuus pitää kukistaa ennen kuin sen voi pelittää. Pelityyppi, johon viime vuosikymmenen uudet ideat istuisivat hyvin, olisivat suurstrategiapelit à la Paradox. Sitten Malenia teki siitä synkkyyspelailua. Talvisotakaan ei ole venäläiselle sotapeliteollisuudelle juuri kelvannut
rmaan tekemään lännenseikkailua Weird West. Vai mitä sanotte vanhuksesta, joka haluaa joutua syödyksi, tai älykkäästä, riivattuja sieluja nielevästä puusta, jonka hartain toive on päästä maallisista tuskistaan. Hahmoja kehitetään keräämällä maastosta nimp-reliikkejä ja kultaisia VILLI LÄNSI VINKSALLAAN 14 160062_.indd 14 28.4.2022 15.23.10. Lassi Hietala WEIRD WEST Saako loppuun kalutusta villistä lännestä irti enää mitään. Mielestäni ratkaisu on varsin onnistunut: vaihtelua riittää, ja yhden mammuttimaisuuteen kaatuvan tarinan asemasta peliin on kirjoitettu muutama tarkemmin rajattu, kohtuullisesti kasassa pysyvä novellimainen kokonaisuus. Se menee kyllä vähän pieleen. Peruslöntystelyn lisäksi alter ego osaa myös hiipiä, hyppiä, kiipeillä ja heittää kuperkeikkoja kuin mikäkin toimintasankari. M uutama vuosi sitten Raphaël Colantonio, legendaarisen Arkane Studiosin perustaja, hätkähdytti ilmoittaessaan siirtyvänsä uuteen . Nämä ovat ex-palkkionmetsästäjä Jane Bell, eläinhahmoon noiduttu Sikamies, intiaanijousimies WolfEye Studios / Devolver Digital Arvosteltu: PC Saatavilla: PlayStation 4, Xbox One Versio: 1.72446 A Minimi: Intel Core i5-2380 / AMD FX-6100, 6 Gt muistia, GeForce GTX 650 Ti / Radeon HD 7770 Testattu: Intel i7-10700K 4,7 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 (1440p-resoluutio), Windows 10 Ikäraja: Ei tiedossa Across Rivers, ihmissusi Desidério Ríos sekä noitakokelas Constance Driftwood. Hahmon vaihtuessa pelaajalle näytetään välähdyksiä pahaenteisestä kokouksesta, jonka kaapuihin sonnustautuneet osanottajat vaikuttavat tietävän Merkitystä viisikosta enemmän kuin hahmot itse. On perusteltua kyseenalaistaa, onko kyseessä roolipeli ensinkään, sillä esimerkiksi perinteinen kokemuspistejärjestelmä on dumpattu. Taustalla väijyy siis isompikin juoni, jonka palaset loksahtavat paikalleen päähahmojen kohtaloiden ratkettua. Kullakin on oma juonikaarensa, joka kolutaan päätökseensä ennen seuraavaan hahmoon siirtymistä: esimerkiksi Jane Bell etsii poikansa murhaajaa ja kadonnutta miestään, intiaani Across Rivers pyrkii pelastamaan heimonsa pahalta hengeltä. Omaa revolverisankariaan ei pääse luomaan, vaan seikkailu koetaan peräti viiden valmishahmon saappaissa. Taistelu on totaalista arcaderähinää, mikä on vähän sääli: taktinen vuoropohjainen systeemi olisi sopinut yläilmoista kuvattuun peliin paremmin. Pitkän salamyhkäisyyden jälkeen mysteeriprojekti on vihdoin valmis. Viisikko ja maailmanlopun Merkki Nimi pitää, minkä lupaa: WolfEyen outo lännenvisio ei ole tylsänpulleaa texwilleriä, vaan pölyiseen aihepiiriin on sotkettu noituutta, pelottavia hirviöitä, salamyhkäisiä kultteja, ihmisiä popsivia nahanvaihtajia sun muuta hämärää. Oudossa Lännessä kohdattavat kulkijat ovat jotain aivan muuta kuin geneerisiä länkkäreitä ja inkkareita. Joitakin viiden hemmon välillä poukkoilu varmasti ärsyttää. Weird Westistä on pidetty vuosien saatossa niin vähän meteliä, että pelin valmistuminen alkukeväästä oli ainakin minulle yllätys. Tekijöidensä Arkane-taustalla ratsastavissa mainospuheissa Weird Westiä väitetään immersiiviseksi simuksi Preyn ja Dishonoredin hengessä. Oikeampi luonnehdinta olisi 90-luvun lopun PC-roolipeleille kumartava toimintaroolipeli, jossa arkanemaisia vivahteita on mausteeksi. Samaan aikaan kun Arkanen viimesyksyinen Deathloop (Pelit 9/2021, 93 p.) pokasi maailmalla palkintoja, Colantonion luotsaama WolfEye Studios viimeisteli debyyttiään kaikessa hiljaisuudessa. Kuin Fallout, vaan ei kuitenkaan Ensivilkaisulla Weird West vaikuttaa Falloutin tapaiselta vanhan kaartin tietokoneropellukselta, mutta käsitys haihtuu hiireen tarttuessa: hahmo ei ravaa perinteiseen tapaan kursorin klikkausten perässä, vaan häntä ohjataan suoraan näppiksellä hiiren käännellessä kameraa. Sankarirypäs vaikuttaa aluksi täysin hajanaiselta seurakunnalta, mutta yksi kumma seikka yhdistää joukkoa: jokaisen ylle on langetettu salaperäinen loitsu tai kirous, joka ilmenee hahmon ihoon ilmestyneestä Merkistä. Outoa kyllä, saa
Kultaisilla pelikorteilla ostetut taidot periytyvät hahmolta toiselle. Etsi kuvasta pelaajahahmo. Kyse saattoi tietysti olla bugistakin. Ensiksi mainituilla voi ostaa hahmokohtaisia kykyjä, esimerkiksi pyssysankari Jane Bellin voi opettaa kylvämään miinoja tai noita Constancen manaamaan ympärilleen suojakentän. Välillä skriptauksen saumat tosin irvistelevät rumasti, esimerkiksi hahmojen ei näe istuvan leirinuotion ääreen, vaan heidät teleportataan suoraan tuoleihin. Vaikutukset voivat olla kauaskantoisia, esimerkiksi roistojen sellistä vapautettu pistoolimies saattaa myöhemmin ilmestyä pelastamaan sankarin pinteestä, ja vastaavasti väärien tyyppien suututtaminen saattaa usuttaa murhamiehet pelaajan kintereille. 15 160062_.indd 15 28.4.2022 15.23.42. Konkkaronkka koossa. Pelikorteilla hankitut parannukset, kuten kestävämpi nahka tai kyky hypätä suoraan talon katolle, periytyvät hahmolta toiselle. Näissä proseduraalisen generoinnin rajallisuus tulee äkkiä vastaan: kun on selvittänyt pari kolme, on nähnyt jo kaiken. Eräällä kauppareissulla vastapäisen talon kuistilla sattui yhtäkkiä tulipalo ja räjähdys, ja ennen kuin ehdin pääkadulle tutkimaan tilannetta, oli puolet kyläläisistä jo ampunut toisensa seulaksi. Kerran yritin lännen. Kuurupiilosilla kulttilaisten kanssa. Mielenkiintoisena ideana aikaisemmin pelaamiaan hahmoja voi värvätä mukaansa pelin edetessä. Maailma toimii riittävän elävästi: päiväsaikaan kylien asukkaat kuljeksivat ympäriinsä asioitaan toimittaen, kunnes öisin ovet vedetään säppiin ja väki painuu pehkuihin. Kuulemma pelin voi päästä läpi, vaikka murhaisi joka iikan avainhahmoja myöten ja ryöstämällä kaiken irti lähtevän. Asioiden hoitamiselle on useimmiten hyvä, paha tai ruma tapa: alkupään esimerkkinä muuan häikäilemätön pormestari suostuu paljastamaan tärkeän johtolangan, jos pelaaja käy kovistelemassa paikallista tupakkaviljelijää, mutta tarvittavat tiedot saa myös kirkasotsaisemmin murtautumalla pormestarin kellariin. Ison A:n jalanjäljissä Arkanen geenit näkyvät kauneimmin runsaissa vuorovaikutusmahdollisuuksissa ja pelimaailmaan ympätyissä pikku yksityiskohdissa. lmimäistä pakoa hyppäämällä katolta suoraan hevosen satulaan, mutta kolautinkin ahterillani kaakin tajuttomaksi! Toisiinsa vaikuttavia systeemejä pursuileva dynaaminen hiekkalaatikko on omiaan synnyttämään yllättäviä tilanteita ja dramaattisia ketjureaktioita. Pelaajan tekemiset keikuttavat hänen mainettaan, millä on puolestaan vaikutusta juoneen, seuralaisten tuntemuksiin, kauppiaiden hintoihin sun muuhun. Kesytettävänä on kohtalaisen laaja, aluksi mustan hunnun peittämä Outo Länsi, josta putkahtelee esiin aina vain lisää pieniä asutuskeskuksia kauppoineen ja saluunoineen, hylättyjä kaivoksia, aarrekätköjä, plantaaseja ynnä muuta aihepiiriin sopivaa. Fataalia jumitilannetta peljäten en viitsinyt mennä kokeilemaan... Valmiiksi purkitettujen pääja sivutehtävien lisäksi tarjolla on loputon määrä tietokoneen luomia rahakkaita palkkionmetsästyskeikkoja sun muita satunnaiskohtaamisia. Useimmat esineet voi poimia ja niitä voi raahata ympäriinsä, lukitut ovet (ainakin osan) voi avata väkivalloin, sateen pieksämät hahmot ovat herkkiä sähköiskuille, pusikkoon tipahtanut öljylamppu sytyttää hilpeän kulovalkean, jonka lävitse ammutut nuolet roihahtavat palamaan, ja niin edelleen. pataässiä. Systeemin etu on siinä, että sankaristaan ei saa pysäyttämätöntä puolijumalaa grindaamalla aivottomasti, vaan ehostusesineitä on olemassa rajattu määrä, ja ne löytääkseen maailmaa täytyy uskaltaa mennä tutkimaan. Keskeisimmät nähtävyydet tulevat tutuksi juonilankoja ratkoessa, mutta maailmaa voi penkoa myös vapaaseen tahtiin joko yksin tai tietokoneen ohjaamien seuralaisten avustamana. Kameralla on kaamea tapa näyttää kaikki paitsi olennainen
Käyttöliittymä on parhaimmillaankin kömpelö. 16 160062_.indd 16 28.4.2022 15.24.09. Kiireessä pommien nakkelun voi tosin unohtaa: yhtä kiikkerän kieppuvaa ja epätarkkaa heittosysteemiä en muista nähneeni. Vaikka peli on teknisesti vaatimattoman oloinen, jostain syystä näytönohjaimeni kuumeni pelatessa hälyttäviin lukemiin ja kone hörppäsi seinästä yli 50 wattia enemmän kuin tavallisesti. Taistelu on pelisuunnittelun heikko lenkki. Typerä taistelusysteemi ja kaamea kamera syövät järjen. Etäällä olevien kohteiden sniputtaminen on lähinnä naksuttelutekninen suorite, enemmän ongelmia aiheuttavat suoraan iholle hönkijät, joiden torjumiseen ei riitä lännen nopeinkaan reaktiokyky. Hätätilanteessa perskärpäsiä voi yrittää huitoa vaikkapa lapiolla, mikä on epävarmaa ja -tyydyttävää sohimista. Niskat juntturassa Löperö taistelu ei ole ongelmista pahin. Se on . Varovaisinkin hiippailuyritys muuttuu helposti verilöylyksi, sillä vastustajilla on rasittava taipumus havaita pelaaja telepaattisesti vaikkapa seinien läpi. Sarjakuvamaiseksi . Se on varauksellisen suosituksen paikka. Jos pahimmat mokat saadaan korjattua mahdolliseen jatko-osaan, seuraava yritys voi hyvinkin osua jo lähelle napakymppiä. Ahtaissa sisätiloissa on erityisen pirullista hahmottaa, mitä on hahmon edessä tai mitä näkökentän laidoilla tapahtuu, semminkin kun kameraa pyöritellessä silmien eteen tupsahtaa yhtenään tilanteeseen kuulumatonta krääsää seinähirsistä viereisen huoneen kylpyammeeseen. ltteröity gra. Jos samassa läjässä on useampi objekti, esimerkiksi pari ruumista ja kymmenen haarukkaa, on oikeaan esineeseen kohdistaminen aika ähellystä. Zoomasi kameraa lähelle tai kauas, näkymä on aina käännettynä liiaksi alaviistoon kamaraa kohti, ikään kuin tapahtumia seurattaisiin yläparvelta leuka rintaan 79 Pelattavuusongelmista kärsivä persoonallinen lännenseikkailu. Pelatessani jumitin alituiseen niskani, kun yritin turhaan kuikuilla parempia näkymiä päätäni kääntelemällä. Hyvää + Kiinnostava, kieroutunut villi länsi. Ainakin pelistä näkee, että kehittäjät ovat päässeet noudattamaan omaa näkemystään eivätkä pelkästään markkinointikoneiston vaatimuksia. Hälytyksen käytyä viholliset ovat täysiä älykääpiöitä, jotka rynnivät mutkitellen kimppuun tai pyörivät vauhkona ympyrää sotkeutuen toisiinsa ja omiin Molotoveihinsa. WEIRD WEST Maailmaa peittää aluksi musta huntu, jonka alta paljastuu melkoisesti tehtävää ja nähtävää. ikka on riittävän toimivaa ja tyylikästä, jos ei varsinaisesti säväyttävää. Pikatallennukset eivät pelasta, sillä tilannetta ladatessa vartijat voivat ilmestyä aivan uusiin paikkoihin, esimerkiksi suoraan pelaajan syliin. Rahat on poltettu ilmeisen viisaasti. Musiikkipuolelta ei jäänyt muuta mieleen kuin pari sopivassa kohdassa kajahtavaa Morricone-henkistä ri ä. Ohjausskeema on käytetystä ohjaimesta riippumatta puolitekoinen kompromissi. Toistaiseksi Arkane vielä ampuu varjoaan nopeammin, mutta suden silmässä on jo lupaava pilke. Weird West on pienen porukan tekemä pienen budjetin peli, mikä ei onneksi näy halpistason toteutuksena. Ensin hiipien, sitten kiroillen Tehtäväalueet ovat useimmiten tarkasti vartioituja, niinpä niille tunkeutuessa on viisasta pysyä aluksi näkymättömissä ja kolkkailla pahaa-aavistamattomia hölmöjä takaapäin – jos vain ehtii kätkeä ruumiit pusikkoon. Toivottavasti koodia vielä optimoidaan. painettuna. Huonoa . Enemmän harmia on kauheasta kamerasta, joka haittaa aivan kaikkea tekemistä paikkojen tutkimisesta hiiviskelyyn ja tietysti taisteluun. Parempi tuuri ensi kerralla. Paha juttu, jos tehtävässä ei saisi tulla nähdyksi. WolfEye Studiosin debyyttipeli on epätavallisen kaksijakoinen tapaus. ksu ratkaisu: mieluummin yksi hyvä kyky kuin vankkurilastillinen C-luokan mongertajia. Kahakoista eskaloituu lähes poikkeuksetta koomisen kaoottisia ähellyksiä, joissa langat karkaavat täysin käsistä ja nimenomaan epähauskalla tavalla. Apostolin kyydillä ei ole pakko taivaltaa, vaan alleen voi myös ostaa tai varastaa hevosen. Tuntuu, kuin tekijät eivät olisi osanneet päättää, tehdäkö käyttöliittymä reilusti padille vai hiirinäppikselle. Lisämausteeksi on vielä dynamiittipötköjä, polttopulloja ja pari muuta paukahtavaa. Asevalikoima on hillitty, mutta riittävä: revolveri, kivääri, haulikko ja jouskari. Hahmon liikuttelu, ristiohjaimelle optimoidut pikavalikot ja lukemattomien toimintojen kuittaaminen sekunnin parin painalluksilla puhuisivat padiohjauksen puolesta, toisaalta inventaarion plärääminen ja elintärkeä aseilla tähtääminen pelittävät hiirellä ylivoimaisesti parhaiten. Tuliluikuista on luonnollisesti saatavilla eritehoisia versioita, ja vanhoja romuja pystyy parantelemaan kaupungeissa malmihippuja vastaan. Herra Ihmissusi terävine kynsineen tosin saa lähietäisyydellä aikaan varsin mojovaa jälkeä. Ärsyttävimpänä mokana vuorovaikutettavia kohteita ei voi haravoida ruudulta hiirellä, vaan hotspotit korostetaan vasta hahmon ollessa tarttumaetäisyydellä. Valtaosa puheesta esitetään pelkkänä tekstinä, ainoastaan kertojaääni on ääninäytelty. Mielenkiintoinen interaktiivinen pelimaailma ja originelli visio ihastuttavat, toisaalta kehno taistelu ja pahat pelattavuusongelmat vihastuttavat
DLC lisää pelimaailmaan kaksi uutta aloitusryhmää: temppeliritarit ja tutkijat. Overhype Studios Versio: 1.5.0.11 Suositus: 2 GHz:n prosessori, OpenGL 3.3 -yhteensopiva näytönohjain, 2 Gt muistia. Kun pieni indietiimi optimoi animaatioita, pelihahmoilta katosi kroppa nänneistä alaspäin. Tavoitteena oli vain tutkia, miten goblin rakentuu ja mitä maamato lindwurm enimmäkseen syö. Liian rammaksi hakattu soturi on päästettävä eläkkeelle. Jos tavoitteissa onnistutaan, se tietenkin palkitaan. Synnintunnossaan kaksikko vannoo kymmenen päivän välein aina uuden valan, jonka täyttymiseen asti he saavat miinuksia kykyihinsä. O verhype Studiosin erinomainen Battle Brothers on ilmeisesti ikuisesti hupipelilistallani. Aloitus on Battle Brothersissa yksi pelin melkeinpä kiinnostavimmista vaiheista, joten kaksi uutta aloitusryhmää olisi riittänyt itsessään motiiviksi uusiin pelikierroksiin. Hahmojen urasuunnittelu on liki yhtä tärkeässä osassa kuin itse taistelu. Alkupelissä esimerkiksi kannattaa vain nätisti niiata, jos maantiellä ilmestyy linnanvouti joukkoineen esittämään vaatimuksia. Vetovoima piilee samoissa jutuissa kuin alkuperäisessä UFO:ssa aikanaan. Lisäksi pelissä on tarkoituskin, että soturijoukolla menee välillä huonommin ja joskus pitää vain jäädä hetkeksi nuolemaan haavojaan. Mukana on runsaasti taktisia valintoja. Hahmojen vuorosanoista voi tosin päätellä, mitä on tulossa. Sotasaaliista on iloa vain, jos ne pystyy kursimaan takaisin käyttökelpoisiksi. Of Flesh and Faith -DLC:n myötä pelin tasapainoa muutettiin reippaasti, mikä sai myös minut tarttumaan peliin uudelleen. Tuukka Grönholm BATTLE BROTHERS: OF FLESH AND FAITH -PÄIVITYS Saksalainen tehokkuus jaksaa aina ihastuttaa. Metan muutos muuttaa optimiratkaisuja siitä, millaisiksi soturit kannattaa kasvattaa. Temppeliritareiden pyhänä tavoitteena on saada koottua Anselmin hajalle lyöty kallo taas kasaan. Tekijät pitävät menon raikkaana julkaisemalla jatkuvasti uusia päivityksiä. Toisaalta mukaan palkattavat soturitkin ovat kuulleet johtajiensa epäselvästä taustasta, minkä takia moraali ei ole koskaan korkealla. Aseilla on väliä. Soturit eivät pelkästään parane ja kehity, vaan keräävät pysyviä vammoja. Lihan ilot Battle Brothers on nykymittapuulla vaikea ja vaikeustaso vain kiristyy DLC DLC:ltä. Ikäraja: Ei. Tiedemiesryhmällä aloittaessa taistelukyvyt eivät ole kaksiset, mutta epähuomiossa yliopistolta tarttui mukaan koko talon kassa, joten käteinen korvaa kädentaidon puutteet. Omien ukkojen varustaminen on yhtä tärkeää kuin oikeiden taitojen valitseminen tasonnousuissa. Esimerkiksi tehtäväkuvauksen nuoria miehiä hurmaavat kaunottaret lupaavat romanttista seikkailua todennäköisemmin vaarallisia noitia, jotka pystyvät viettelemään henkisesti heikoimmat uroot omalle puolelleen. Temppeliritareiden vastapariksi mukana ovat järjen ääntä edustavat, anatomiaan keskittyneet oppineet, jotka epäonnisten väärinkäsitysten takia karkotettiin tiedeyhteisöstä nekromaageina. Edes YT-neuvotteluja ei tarvita, kun työpaikan sijaan palkkasoturilta lähtee henki. 17 159898_.indd 17 28.4.2022 19.30.42. Ironmanilla pelatessa virhettään ei saa edes korjattua. Jos matkaan ei saattele kultaisella kädenpuristuksella, koko palkkasoturijoukko alkaa murjottaa kaverinsa karua kohtaloa. Peli on liki pelkkää taistelua, mutta systeemi on erinomainen. Varsinaista pääjuonta ei ole, sillä maailmassa on vain lyhyitä satunnaistapahtumia ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä löydettäväksi. Lisäongelmia aiheuttavat myös tutkijoiden ihmiskokeet, sillä kaadetuista vihollisista voi tehdä seerumia, joka parantaa omien joukkojen taistelukykyä. Temppeliritarit yrittävät elää marttyyrina kuolleen nuoren Anselmin innoituksen mukaan ja tuoda järjestystä kaaoksen ja pahuuden täyttämään maailmaan. Moninpeli: Ei. Vastassa on susia, örkkejä, zombeja, barbaareja, jättiläishämähäkkejä ja sopivan armoton vaikeustaso. Osa DLC-paketeista on maksullisia, mutta tuorein päivitys Of Flesh and Faith on ilmainen. Maailma on myös vaarallisempi pohjoisessa ja etelässä kuin keskellä, mikä kannattaa pitää mielessä uusia paikkoja tutkiessa. Soturit ovat taidoiltaan yksilöllisiä, joten suurimpiin sankareihinsa kiintyy aidosti, ja parhaan soturin menettäessä kätensä örkin kirveeseen alkaa harmittaa. Nykykunnossaan Battle Brothers on yksi parhaista vuoropohjaisista taistelupeleistä, joka hyödyntää keskiaikaisen fantasiateemansa erinomaisesti. Jousipyssyt ovat parhaimmillaan alkupelissä, mutta kun vastus kovenee, tarvitaan järeämpiä aseita. Kahden käden aseet ovat tehokkaimpia osaavien sotureiden käsissä, mutta aloittelijat elävät pidempään LEVOTTOMAT JALAT osana kilpimuuria. DLC:n sisältö ei ole massiivinen, mutta toisaalta se ei maksakaan mitään. Keihästä osaa käyttää vähän kehnompikin taistelija, mutta se puhkoo vihollisen panssarit piloille. Taktinen taistelupeli yhdistää seitinohuet roolipelielementit vuoropohjaiseen taisteluun, jossa johdetaan palkkasoturiarmeijaa hirviöiden täyttämässä keskiaikaisessa maailmassa. Lähinnä maantierosvolaumaa muistuttava alkuporukka ei pärjää teräkseen pukeutuneille ritareille, myöhemmin asetelma voi toki kääntyä. Hyvin alkanut palkkasoturiura saattaa katketa yhteen liian vaikeaan tehtävään tai väärään valintaan. Pelityyli eroaa kivasti totutusta ja luo menoon lyhyen aikavälin tavoitteita. Jos nyt hyppää mukaan, kannattaa melkein vain aloittaa peruspelillä ja lisätä delsut mukaan vasta, kun perusidea alkaa avautua. Ideana on vaeltaa fantasiamaailman kartalla kaupungista toiseen tekemässä työkeikkoja, joissa suojataan karavaania, tehdään palkkamurhia, tuhotaan maantierosvojen tukikohtia ja loppupelissä kohdataan jokin maailmaa uhkaavista kriiseistä. Elämä on yhtä kriisiä Battle Brothers pitää vaikeustasollaan tapahtumat mielenkiintoisina. Temppeliritareilla aloittaessa saa jo startissa kaksi erinomaisesti varustettua soturia
Skulduggerin aseet taas generoivat uusia ammuksia voidista, joten kuteja ei tarvitse noukkia maasta. Multiclass-hahmolla on käytössä molempien hahmojen ominaisuudet ja taidot, mutta aktivoitavia kykyjä voi olla vain yksi. Valitettavasti loppupelin Wastardit ja Knight Maret eivät enää yltäneet samaan iloon. Luokat ovat väännöksiä tutuista roolipelikliseistä, kuten koko pelin maailma. Spore warden muistuttaa perinteistä hunter-luokkaa ampuma-ase-erikoistumisellaan ja taistelulemmikillä. Fantasiateemasta huolimatta mukana on konepistoolia, rynnäkkökivääriä, kiikarikivääriä, raketinheitintä, haulikkoa, jalkajousta ja taikasormuksia suloisesti sekaisin. Tarina kerrotaan roolipelimäiseen Borderlands-tyyliin, joten pakollisen pääjuonen ohessa on taas sivujuonien tehtäväpuita, joiden latvassa odottaa pikkupomo. Valtaosalle hahmoista on valittavissa taitoja, jotka tukevat muita ryhmässä olevia, ja yksin pelatessa niiden arvo menee pitkälti hukkaan. Tuukka Grönholm TINY TINA’S WONDERLANDS TINASOTILAAT Gearbox Software / 2K Games Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series Versio: 1.0.2.0a Suositus: AMD Ryzen 5 2600 / Intel i7-4770, 16 Gt muistia, AMD Radeon RX 590 8 Gt tai NVIDIA GeForce GTX 1060 6 Gt Moninpeli: 2-4 pelaajan co-op-kampanja. rma Kleave, miekkaseppälä Swi t ja kahden käden miekkoihin erikoistunut Valora. Niitä ei kannata päästää iholle. Samoja tyyppejä voi ottaa, mutta idea menee silloin osittain hukkaan ja väki taistelee myös samoista asevalinnoista. todellisuudesta. Juonesta pääsee kiinni, vaikka ei olisi pelannut yhtään Borderlandsia. Hahmoluokkia on kaikkiaan kolme, mutta D&D-vitsinä käytössä on tietenkin multiclassit, joissa pääluokan rinnalle valitaan kakkosammatti. Valtaosan ajasta pelissä räiskitään, koska valtaosa vihollisista tekee lähitaisteluvahinkoa. Ikäraja: 16 ri. Lopputulos on parodiaa roolipelikliseistä. Keski-ikäisen ylenkatseella tuhahtelin Her Royal Majesty Queen Butt Stallion -tason peppuhuumorille, kunnes vastassa oli tarinan ensimmäinen varsinainen pomotaistelu ja ruudulle lävähti nimi Ribula. Lyömäaseita tekevät nuijiin erikoistunut Bonk, kirves. O lisin halunnut olla palaveripöydässä kuuntelemassa, kun Tiny Tina’s Wonderlandsin ideaa on myyty Gearboxin rahakirstun vartijoille. Brr-Zerker taas panostaa jäätaikoihin ja lähitaisteluun. Borderlands-tyyliin parhaan aseen valintaan käyttöliittymä ei anna aina suoraan vastausta, joten lauantai-illan kaljapäissä joutuu taas tekemään nopeita päässälaskuja parhaasta vaihtoehdosta kaJos joskus tarvitsee esimerkkiä metavitsistä, Tiny Tina’s Wonderlands kelpaa sellaisenaan. Diablon barbaarin tavoin Brr-Zerker osaa hypätä vihollisten keskelle ja pyöriä kirveensä kanssa tornadona. Lapselliselta ilolta minua olikin suojannut aikuisuuden sijaan pelkkä hento kielimuu18 159602_.indd 18 28.4.2022 16.18.21. Uudenvuoden tina Tiny Tinakin on suunniteltu ennen kaikkea moninpeliksi, sillä kampanjan voi pelata läpi nelistään kavereiden kanssa. Ennen yhteisen seikkailun aloittamista kannattaa vähän testailla hahmoja ja kokeilla, millä kukin haluaa pelata. Ampuma-asetehtailijoista uusia ovat esimerkiksi ruutiaseisiin keskittynyt Blackpowder, jonka aseet ampuvat harvakseltaan, mutta aiheuttavat kriittisiä osumia. Vitsit ovat tarkoituksellisen ylilyötyjä, samoin ääninäyttely, mistä en ole edes varma, onko sekin vain piikki Critical Rolen ja muiden roolipelistriimaajien yleiseen suuntaan. Asevalikoima on tuttu kaikista räiskintäpeleistä. Dungeon & Dragonsin sijaan pelataan Bunkers & Badassess -peliä, jossa kerätään hahmoille tasoja, varusteita ja ammutaan tie läpi vaikeuksien. Jokaisella hahmoluokalla on omat taitonsa, taitopuunsa ja aktivoitavat kyvyt. Ammattivalintana on tarjolla muun muassa stabbomancer, joka puukottaa kriittisesti selkään. Tinan valantaa Erona perus-Borderlandsiin Tiny Tinassa käytössä on myös taikoja ja lähitaisteluaseita, mutta fantasiamaailmassakin löytyy ampuma-aseita tutuilta valmistajilta. Peli on Borderlands-räiskinnän universumiin sijoittuva metavitsi, jossa Borderlands-hahmot pelaavat keskenään perinteistä pöytäroolipeliä kasarityyliin ja pelinjohtajana toimii yli-innokas Tiny Tina, samasta sci. Jopa juoni noudattaa pelinjohtajien peruskikkaa, jossa alussa esitellään ylivoimainen vihollinen, jota vastaan hahmojen pitää alkaa kerätä liittolaisia, tasoja, varusteista ja taikoja, kunnes paha Dragon Lord viimein kukistuu. Se on pelin kokoinen kasku, jossa pelataan peliä pelissä. Toisaalta tekijäkaarti on osaava tai ainakin nimekäs, sillä pääpahuksena häärää Will Arnettin ääninäyttelemä Dragon Lord. Esimerkiksi Brr-Zerkerin hahmokyky aktivoi raivon, jossa hahmo tekee bonuksena jäävahinkoa. Tiny Tina on itsenäinen spino , joka ei tarvitse rinnalleen muita pelejä
Leikki vaatii ystäviä, sillä yksin on vähän tylsää. Dragon Lordia suojaamaan lennähtävät voidlohikäärmeet, jotka on ammuttava alas ennen kuin vahingon tekoa voi jatkaa. Mikään ei estä pelaamasta kampanjaa kokonaan yksin, mutta onhan se vähän vaisu kokemus. Pomotaistelut itsessään noudattavat tiukasti nettiroolipelien perinteitä eli luvassa on valtavasti osumia kestäviä luotisieniä, Tiny Tinassa myös kirjaimellisesti. Kestoa tarinalla on alle 20 tuntia, mikä on ihan sopiva mitta kimppapelille. Toki pomotaisteluissa saisi olla enemmän juttuja kuin kestävät pääpahat, jotka tasaisesti kutsuvat apulaisaaltoja keskelle taistelua. Toisaalta Borderlandsin kankeaa käyttöliittymää ei edelleenkään ole muutettu mitenkään. Se on ongelma, koska asiat toimivat tarpeettoman vaikeasti kuin padille tehtynä. Maailmankartta on lainattu noin kaikista japskiropeista. Tiinan ihmemaa on räiskintäpelinä hyvä, metavitsinä onnistunut, mutta huumori iskee usein kirveensä kivekseen. Myös Borderlands-kaava alkaa olla jo aika nähty, sillä pidin kolmosesta, mutta en edes muista, vedinkö sitä koskaan loppuun asti. Valittavana on perinteinen nopein vie kaiken luuttisysteemi tai jokaiselle pelaajalle näkyvä oma saaliinsa. Se perustui täsmälleen samaan ideaan ja vitsiin, eikä ylilyöty parodia oikein kanna kokonaisen pelin mittaan venytettynä. Moninpeliä varten on onneksi yksi lisäasetus. Itselläni iloa söi, että olin vetänyt jo Borderlands 2:n Tiny Tina’s Assault on Dragon Keep -DLC:n aikanaan läpi. 82 Tiny Tina on kokonaisen Borderlandsin pituiseksi venytetty metavitsi roolipelikliseistä. Vaikeustaso on toki sen verran leppoinen, että jos ei jokaiseen ammukseen juokse, peli menee läpi ilman kovin tarkkaa optimointia. Pääpahat pudottavat tietenkin legendaarisimmat aseet ja taisteluiden tauottua kerättävää roinaa on valtavasti. Toisaalta Wonderlandsissa on muokattu myös vääriä asioita, sillä Borderlandsissa minua on aina viehättänyt räiskintäpelin hiekkalaatikkomaailman yhtenäisyys, jossa voi ajaa ja huristella tehtävien perässä. vereiden hoputtaessa Discossa. Hyvää + Sujuvaa ja suoraviivaista räiskintää. Wonderlandsissa matkataan maailmankartalla japanilaisten roolipelien tyyliin, mikä irrottaa hahmot maailmasta ja tehtäväalueet toisistaan. Huonoa . Jos ei tunge, kannattaa käydä sivutehtävissä päivittämässä aseita ja hahmoja. Ratista hypätään suoraan keskelle toimintaa, joten paikat tuntuvat maailmaan kuuluvilta osilta. Osa hahmojen taidoistakin on rakennettu sen varaan, että mukana olisi muitakin sankareita. Hartioita ja arsenaalia voi ja kannattaa käydä kasvattamassa sivutehtävissä. Kentissä ammutaan reitti läpi vihollisten, kerätään putoavat aseet ja varusteet, kunnes tehtävän lopussa väännetään pomotaistelu. Tina Turnerin hitit ja hudit Valitettavasti kokonaisuus tuntuu fantasiateemaan käärityltä Borderlands 3 -modilta, sillä tekijät ovat selvästi olleet naimisissa Borderlandsia varten tehtyjen päätösten kanssa. Vasta jos kamat pudottaa inventaariosta, ne ilmestyPeli on pelkkää viittausta viittauksen päälle. Taisteluiden taktiikat ovat monimutkaisimmillaankin tasoa tapa kaikki, älä kuole, missä kaatuneen henkiin herättävät pelikaverit auttavat kummasti. Läpipeluu vie kuitenkin useamman viikonlopun peli-illat, minkä ohessa voi rupatella kavereiden kanssa. Bossin kaaduttua koko ruutu täytyy toistensa päällä olevista aseiden ylisuurista teksti-ikoneista, joiden seasta yritetään kaivaa hyödylliset. 19 159602_.indd 19 28.4.2022 16.19.28. Edelliset osat jaksoin. Jos taistelut tuntuvat työläiltä, on edennyt pääjuonessa liian nopeasti, koska liian matalan tason hahmot ja aseet eivät purekaan täydellä teholla. Kukistetut kelmit pudottavat koko ajan valtavat määrät romua, jota saa ja pitää olla koko ajan vertailemassa keskenään ja vaihtelemassa parhaat omalle hahmolleen, mutta lajitteluun ei oikein anneta työkaluja. Jos tuo nauratti, Tina on sinua varten. vät pelimaailmassa myös pelikavereiden näkyviin, mikä on satunnaisten nettikumppaneiden kanssa se järkevin vaihtoehto. Tinakenkäni sulaa laavaan Ideana on edetä juonessa selvittämällä tehtäviä, jotka ovat käytännössä aina geneeristä mallia mene ja tapa kaikki, kuten roolipeliseikkailuni kasarilla. Borderlandsin räiskintä on hyvällä tavalla vanhahtavaa, sillä päälle tunkee laumoittain laakista kuolevia vihollisia. Tiny Tina’s Wonderlands vaatii vähintään yhtä pelikaveria, sillä satunnaisten sankareiden kanssa pelattuna kokonaisuus kärsii selvästi
Tulvalle ei mahda mitään Pohjalla pötköttää interaktiivinen novelli. Seikkailuharrastajalle Norco ei ole vaikea, vaikka toisinaan sitä yhtä avointa reittiä saa hetken haeskella. Nimensä se on saanut tarinan keskiöstä, rosoisesta tehdaskaupungista Etelä-Louisianassa, jossa öljynjalostamon tornit takapihalla kuuluvat asukkaiden arkeen. Kriina Rytkönen NORCO Yllättävän paljon tuli hengailtua vanhojen miesten kanssa! N orco on melankolinen kotiinpaluupeli. Miten omalla tavallaan sitä hätkähtääkään portaikossa ojennettuun käteensä osuvaa tuntematonta kosketusta, pelkkiä kirjaimia pimeässä. Kyllä. Äidille ei voi enää puhua, mutta ehkä äiti voi puhua heille. Eikä kyse ole mistään kissanviiksien teippailusta, vaan NPC:t hyvinkin suoraan kertovat mitä haluavat. Kliksuksi pulmat ovat yksinkertaisia. Avataan uudet keskusteluvalinnat ja vedetään pari tavaraa kohteisiin. Ehkä. Kahdestaan jututtamalla matkakumppaneilta saa lorea ja etenemisvinkkejä, ja he liittyvät rinnalle tappeluihin. Norco on tarina vailla suurempia valintoja, mutta täynnä katseltavaa. Lähteneillä on tapana jättää jälkeensä muistoja, sellaisiakin, mitä ei ollut tarkoitus jakaa. Eivät mikään todellinen 20 160189_.indd 20 28.4.2022 16.22.20. Höpsöä mennä pubiin telkkarista tutun etsintäkuulutetun pahantekijän seurassa, kun kukaan ei korvaansa lotkauta. Bayou-rämeiden sumusta vesi nousee jaksoissa teollisuuskeskustan asuinalueille, ja kokemukset olohuoneessa kastuneista varpaista rytmittävät päähenkilömme Kayn elämänhistoriaa. Tarinaa seuraillaan kaksikulmaisesti Kayn nykyisyydestä ja Catherinen menneisyydestä, kumminkin puolin kuolemaa. Vain Million istuu yksin takapihalla. Muutama toteutustyyli jää erityisesti mieleen, esimerkkinä pimeän rakennuksen tutkiminen niin, että kuvitukseksi tarjotaan vain tyylitelty rautalankamalli, muuten ollaan tekstin varassa. Blaken etsiminen lipsahtaa nopeasti sukupolvia ylittävän mysteerin äärelle ja alkaa näyttää siltä, että mutsi on ollut olennainen pala sitä, mitä kaupungissa tapahtuu. Mähinät ovat käytännössä muutaman klikkauksen Osu-tutoriaaleja. Kay ei jäänyt hometta haistelemaan, vaan lähti jättäen veljensä Blaken jälkeensä. Harvinaisen sopivasti velipoika on kadonnut samaan aikaan, ja sehän Kayta kiinnostaa. Muutama numerokoodi ja myöhemmin ääninauhuriin liittyvä avainlauseiden metsästys tuovat touhuun pientä pulmanratkonnan makua. Uustretro suurikuvainen käyttöliittymä tuo mieleen vanhemman polven naksuseikkailut, ja viimeistään siinä vaiheessa, kun neonkylttien Kriina Rytkönen Yllättävän paljon tuli hengailtua vanhojen miesten kanssa! RAPPIOKAUPUNKI Geography of Robots Arvosteltu: PC Saatavilla: Linux, Mac OS Suositus: Intel i5, AMD vastaava, 8 Gt RAM, Nvidia 1050 Testattu: Ryzen 5600X, 16 Gt RAM, Nvidia GTX 970 valaisemalla sivukadulla törmäsin kyseenalaiseen joulupukkiin, olin vakuuttunut, että tekijät ovat Snatcherinsa (Konami 1988) nauttineet. Ryhmäsysteemin idea on hyvä, ja olisi ollut mukava nähdä köörin käyttöä enemmänkin, sillä kaverit eivät kummemmin kohtaa maailman kanssa. Tuntuiko tarpeelliselta. Kaduttiko. Mielikuvituskertomista parhaimmillaan! Kayn ja Catherinen mukaan tarttuu tarinan varrelta paikallisia, kuten jalostamoa kiusaava kapinallishobo koirineen ja äidin adoptoima karkurirobotti Million, jonka kasvopaneelissa uiskentelee silmien sijaan kokonainen tähdistö (Danger, Will Robinson!_nn). Raja luonnon ja tekniikan välillä on häilyvä, mutta väki elää Norcossa niin pitkään kuin kaupunki elättää. Koti, josta kaikki ovat lähteneet. Katujen raamit ovat pysyneet ennallaan, mutta sinne jääneet ovat hiljalleen vanhentuneet tai kuolleet, tärkeimpänä Kayn äiti Catherine, jonka syöpä vei hiljattain
Kun visuaalista informaatiota tarjotaan tarkoituksellisen vähäeleisesti, mielikuvitus paikkaa loput, jolloin maailmaan uppoudutaan eri tavalla kuin fotorealismissa. Tällä ei elämisen ahdistusta ainakaan paeta, ja kompleksimman pulmailun ystävät jäävät nälkäisiksi. Hahmoista huokuu monimutkainen historia suhteessa paikkaan ja muihin ihmisiin. Johannes Valkola 93 21 160189_.indd 21 28.4.2022 16.22.40. Minimalistinen Norco tuntuu ihmeen todelliselta. ikka vie syvälle Norcon ihmeelliseen todellisuuteen. Vihaan roskaa irl luonnossa, mutta . Ajatus tiivistyy hyvin osoita ja klikkaa -seikkailupeleissä, jotka tarjoavat jo lähtökohtaisesti vääristyneen, pysähtyneen ja tarkasti rajatun ikkunan maailmaan, todellisuuden, jollaista ei ole olemassakaan. Niukka ja nuhruinen entisaikojen gra. Pääosin tekstirimpsut asettuvat ruutujen sivuille, ja niissä kuljetetaan lukijaa paikoin niin koristeellisiin katkelmiin, että luulin lukevani runokirjaa – kunnes joku elämäntapajuoppo röhkäisee että ”Bruh, oisko heittää viiskymppii?”. Ajatus ei ole totta. Sietämisen ja selviytymisen jätevettä oksentava Norco tarjoaa rouhean kymmentuntisen lukunaksuttelun ja nostalgiatripin isolla Tripillä. Kaupunkikuva on kiehtova ja mind map -pelimekaniikka kekseliästä, mutta suurin syy Norcon harvinaislaatuiseen vetovoimaan on gra. Tätä risteilevää informaatioverkkoa heijastelee pelin oma sivusysteemi, miellekartta, johon kerääntyy tietoa kontakteista ja jonka äärellä syvennetään ajatuksia. Reaktiot ovat ennemmin pöllämystyneitä kuin panikoivia, mutta kyllä sinne pari kammottavaakin hetkeä mahtuu. Hyvää + Rikkaasti kirjoitettu maailma sotkee yhteen todentuntuisia muistoja ja surrealistista vaihtoehtoversumia. Räjähdysmäiseksi innovaatiovoimaksi, joka ei katso taaksepäin, vaan pyrkii luomaan aina vain uskottavampaa, yksityiskohtaisempaa ilmaisua. Peleissä pikselit, tehoste. Lajityypin tuore merkkiteos Norco saa pohtimaan teknologian kehitystä. Itseään suuremman struktuurin varjossa, kaiken katkuisesta ankeudesta huolimatta, sieltä, kuten elämästä yleensäkin, on mahdollista löytää ihmisten välistä lämpöä ja toivoa huomisesta. Eräs minipeleistä on muistaa ikonien naputtelujärjestys. Persoonattomia pelattavat hahmot eivät ole. Silti parhaimmissa seikkailupeleissä maailma tuntuu aina niin aidolta, että sitä voisi koskettaa – ja niinhän lajissa loppujen lopuksi tehdäänkin. Norco antaa paljon tilaa ruskaja sinivaltaisesta kuvasta nauttimiseen ja sille rakentuu proosan kauta toinen, hyvin hengittävä kerros, mikrolasiin jumiutuneen torakankuoren tarkkuudella. Sen sci. TYYLI EI OLE TEKNIIKKAA U sein teknologian kehitys ja videopelit liitetään yhteen luotijunan tavoin eteenpäin kiitäväksi energiaksi. Huono puoli on se, että he ovat kulttilaisia. Huonoa . Teksti on rikasta ja arvoituksellista, niin kitkerän kirpeää, ja vie yksinäisen, tuskansa sisään kadonneen päähahmon mielenmaisemaan tavalla, jossa kerronnan todellisten tarkoitusperien tulkinnalta ei voi välttyä. Totta, sillä pelissä on käytetty omaelämäkerrallisia elementtejä. Mutta romantiikkaa se rappioromantiikkakin on. tömyyttä ja osin protagonistille tarjottua projisointitilaa. visio New Orleansissa sijaitsevasta Norcon pikkukaupungista on harvinaisen uskottava, kaikessa liassa ja ihmisyyden epämiellyttävässä tulevaisuustilassaan myös hämmästyttävän koskettava. Norco taittuu rauhallisen surrealismin suuntaan tavalla, joka ei tee Kentucky Route Zeroon vertailusta ihan tuulesta temmattua. ltterit tai vaikkapa low poly -estetiikka mahdollistavat sille oman tyylin kertoa tarinaa ja luoda tunnelmaa. Kayn lehmänhermoilla selviäisi vaikka maailmanlopun pamahduksesta, ominaisuus, joka lienee yhdistelmä äiteeltä perittyä syöpäpotilaan mistään värähtämät81 Uusretro naksuseikkailu kuoleman ja jatkuvuuden eri kulmilta. Niitä pelissä riittää, valtaosa ajasta käytetään lukemiseen. Norco on säkenöivä, suvereeni debyytti oikeasti norcolaiselta, Yuts-taiteilijanimeä käyttävältä ohjaaja-käsikirjoittajalta ja hänen pieneltä Geography of Robots -tiimiltään. haaste, eikä tarvitsekaan, mutta vaihtelua tekstiseiniin turtumiselle. Naapureiden nimet on helppo muistaa, sillä se on kaikilla sama, Garret. Sen merkitys hallitsee jo pelin dystooppista tarinaa ja ahdistunutta maailmankuvaa, mutta myös sen visuaalista ilmettä. ktiossa sama näyttää runolliselta. Vanha tapa ei ole automaattisesti huono, se on vain erilainen. Kyse on erilaisten ilmaisutapojen avautumisesta, mikä voidaan rinnastaa esimerkiksi kuvataiteilijan moniin piirustus-, maalaustai kaiverrustyyleihin. ikan ja lajityypin yhteistyö: se antaa tarinan hengittää, hallita ja nousta esiin. Masentavankin uskottavassa suokaupungissa hahmot päätyvät todistamaan eriskummallisia asioita, jotka hämmästyttävät heitä, mutta poikkeamat otetaan vastaan oman maailman totena. Päähahmot seisoa jököttävät ympäristöissä, käyvät epäuskottavaa kanssakäyntiä tuntemattomien kanssa sekä toistavat samoja ajatuksia ja keskustelurimpsuja kerta toisen perään. Kay keräilee menneisyyden muistoja, ja Catherine taas valikoi, mitä jättää taakseen tulevaisuuteen. Kultit, bisneksenpyörittäjät, krokotiilit ja joenvarren kansalaiset kääriytyvät rinnakkain paikallismytologiseen mysteeriin. Norcosta aidosti välittyy kuva, että kertoja on itsekin ollut siellä. Hämyisen houkutteleva Norco osoittaa poikkeuksellista tajua niin videopelien perinteisestä olemuksesta kuin niiden moderneista mahdollisuuksista. Se on kapinallinen ja kyyninen, mutta eteenpäin elävä. Mikä saa jäämään raunioille Norcossa loistaa edukseen sen katkeransuloinen tunnelma ja tyylitaju
Normaalisti pelin kevyemmissä pommikoneissa on vain taka-ampuja, mutta Normandian Junkers Ju-88:n miehistössä on viisi jäsentä, eli jos kone ammutaan alas, käytössä on suorastaan lentäjäryhmä. Säästövinkki: kahden hopean MP40 on pakkopäivitys, joten ostin niitä yhdellä hopealla Berliinistä ja siirsin kahdella pronssilla Stalingradiin. Korttelit kasaan Stalingrad toimii koekenttänä uudelle ominaisuudelle, viiden pommikoneen iskulle, joten epäreilusta, epäsuorasta tulituksesta saa kalpean aavistuksen. ow tuskin on ollut iloinen. Se perustuu virtaviivaisuuteen. 22 159897_.indd 22 28.4.2022 16.32.59. Eikä tässä vielä kaikki: Stalingradissa debytoi myös bonuskupongeilla tai oikealla rahalla ostettava kosmetiikka, eli merkinnät ja camot ajoneuvoihin, sekä omien miesten univormujen kustomointi. Pommikoneiden mukana tulee kauan kaivattu ominaisuus: nyt omissa koneissa on myös ampujat. Vaikka Dark. Stalingrad on toki toisen maailmansodan kuuluisimpia taisteluita, mutta Stalingradin (1942) ensimmäinen ongelma on se, että pelissä on jo Moskovan kampanja (1941), joten kampanjan aseistus menee sen kanssa rankasti päällekkäin. Jos jalkaväki ei suojaa, vähänkin räväkämmin edennyt teräspeto on vauhdilla vainaa, tai sitten kuolema tulee taivaalta. Karttoja leimaa tietty väljyys, puoliksi odotin taisteluja kaupungin viemäriverkostossa. Mechwarriorissa, kun ostan tarran, voin lyödä sen jokaiseen mechiini vaikka seitsemän kertaa, Enlistedissä tarra on sidottu yhteen. Ihan kivaa, mutta liian kallista. naalimuoto GrB39 toimii ihan kivasti. TAPPIOKAUPUNKI Viisikko heinkelöi taivaalla… … ja lanaa pari korttelia. Kaupungit jyrättiin ja siviilit kärsivät. Lopputasojen sotasaalis-MP-717(r) on miellyttävä yllätys: venäläiset saavat nauttia omasta konepistooliteknologiastaan. Stalingradin vauhti oli sellainen, että asehopeavarastoni hupeni vauhdilla, mutta mieshopeavarantoni kasvaa, koska yhdellä hopealla ostetun miehen varustaminen halpaan peruskuntoon vie 2–5 asehopeaa. Toisaalta pelaaminen on jopa opettavaista, koska Stalingradin (kuten myös Berliinin) kentät ovat enimmäkseen taistelua raunioissa. Pelikenttänä Stalingrad on parhaasta päästä, vaihtelua on aukioista isoihin rakennuksiin. Taistelu muistuttaa Mariupolista: Neuvostoliitto piirittää tuhottua kaupunkia, jossa puolustajilta loppuvat aika ja tarvikkeet. Montaako Saksan riveissä pelaavaa kiinnostaa viidennen kerran avata jotakuinkin samat aseet. T oisessa maailmanerikoisoperaatiossa itärintamalla käytiin kaksi kuuluisaa kaupunkisotaa, Leningrad ja Stalingrad. ow / Gaijin Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, PS5, Xbox One & Series Versio:0.3.0.28 Moninpeli: MMO Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Panzerfaust, joskin pst-kiväärin . Stalingradista tosin puuttuu parempi panssarintorjunta-aseistus à la Dark. Nnirvi ENLISTED: STALINGRAD CAMPAIGN Suosikkipelini Enlisted avaa Stalingradin leikkisotaturismille, tavalla, joka ehkä houkuttelee mukaan nekin, joiden kallis vapaa-aika ei riitä grindaamiseen. Niistä saa jonkinlaisen semirealistisen käsityksen kaupunkisodan riemuista. Pommikoneiden saapuminen paikalle kestää minuutteja ja kohdealue näkyy etukäteen. Kysyin asiaa ammattiennustajalta, joka teelehtien asemasta lukee Spotifyta: ”Tulee, sillä täältä löytyy metallibändi Panzerfaustilta kappale nimeltä Stalingrad.” Pikapelausta pikakelauksella Rauniot suojaavat tarkka-ampujia, ja Berliiniä selkeästi aukeampi Stalingrad onkin melkoinen Snipergrad, ja monikerroksiset talorauniot vielä korostavat ominaisuutta. Dark. Pommikoneiden pudottaminen ei oikeastaan ole vielä optio, se vaatii paitsi parempia hävittäjiä myös tuuria, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kun raunioiksi murennetut kaupungit ja siviileihin kohdistetut järjettömät raakuudet ovat tulleet naapuriin, Stalingrad ei ole optimaalinen valinta uudeksi kampanjaksi. Stalingradin tappiosta alkoi Saksan peräytyminen. Leningradissa piiritys kesti vajaat 900 päivää, kärsimys oli uskomaton, mutta Neuvostoliitto voitti fasistisen aggression. Toiseksi grindausta on leikattu jyrkästi, koska kaikki aseet ja miehet toimitetaan tasoa vaille täyteen päivitettyinä. Muuten aseet ovat aika tuttua tavaraa. Vastapainoksi niiden väkivaltainen vastustaminen sai motivaatiopurskeen. 20 mm IT-tykki on sentään entistä käyttökelpoisempi, koska se kääntyy kolme kertaa aikaisempaa vikkelämmin. Kolmanneksi ilmaispelaajakin kerää kokemusta tuplavauhdilla, mutta kolmenkympin kertamaksullisen All Access Passin omistaja levelöikin jo nelinkertaisella vauhdilla, eli siinä ei kauaa MG34 tuhise, kun kaikki 28 tasoa ovat auki. Nyt sen osapuolista tulee heti kättelyssä mieleen klassiset natsit vastaan uudet natsit, enkä pystynyt mitenkään pelaamaan Venäjän riveissä. Tuleeko se Panzerfaust joskus. ow (kuulemma) vannoi painottavansa pulttilukkokivääreitä, Saksallakin avautuu melko pian kaksi puoliautomaattia, Gewehr 41 ja erinomainen tšekkikivääri ZH-29. Enlistedissä on nyt kolme rahareikää: Stalingrad-passi, muiden neljän kampanjan premiaika sekä jokaiseen viiteen kampanjaan vaikuttava Battle Pass (joka tosin maksaa itsensä takaisin, jos pelaa paljon). Ratkaisu on mielenkiintoinen, mutta toimiva. Lisäksi kamppiksen yläpäässä väijyy proto-rynnäkkökivääri MkB42(H) normija kiikariversona. Valikoimaa on karsittu, joten jäljellä ovat alkua lukuun ottamatta ne oikeasti soivat pelit. Panssarivaunuilla ei juuri juhlita, koska kadut ovat täynnä talojen ja ajoneuvojen romuja. Ajallisesti kartta näyttää sijoittuvan syksyyn, koska kenraali Talvi ei selvästi ole vielä osallistunut operaatioon
Gaijin ei ainakaan virallisesti ole venäläinen vaan unkarilainen peli. Jälkimmäinen lentää kivasti, mutta sen 2x200 kilon pommilasti sekä yksi 7,62 mm konekivääri edustavat lähinnä alitehoa, sitä edeltävä Ju-87 Stuka tarjoilee pikkupommeja 4x50 kiloa ja päälle vielä 250 kilon tankintappaja. rma, onhan Unkari sentään vähän parempi. Feministisenä tatsina Venäjän kuuluisat naispommittajat, Yönoidat, voi ostaa Premium-joukkueena. Yönoidat lensivät öisin aseistamattomalla kaksitasolla, sammuttivat moottorin ennen maalia liitäen pudotuksen aikana, jolloin pommit tulivat tosi yllärinä. Aseista puuttuu ainakin Panzerschrek sekä varsinainen tuotantoase Stg-45. Uusissa tasoissa avattava kama on enimmäkseen tarpeellista ja tervetullutta, mutta myös nähtyä. Normandiaan ilmestyivät Tigerit ja jenkeille hyvät Shermanit, siis isommalla 76 mm:n tykillä varustetut. Uutta ovat kummankin puolen liekinheitintankit, jotka ovat vähemmän käyttökelpoisia kuin luulisi. Berliinin saksalaissotilaat saivat jo Normandiasta tutun MP43/1-protorynkyn, ja neukut vastaavasti Avtomat Fedorovan. Esimerkiksi Saksan suihkuhävittäjiä voi olla vaikea ympätä peliin, koska niiden päätarkoitus oli tuhota pommittajia, mutta kun strategiset pommikoneet lisätään, ken tietää. Gaijin istuu nähdäkseni aidalla ja tyytyy siivoamaan ainakin englanninkielisiltä foorumeiltaan kaiken poliittisen julistuksen pois. Pikkuhiljaa toisen maailmansodan eväät on syöty, ainakin mitä tulee uusiin tasoihin. Suolaa haavoihin ripottelee Venäjän LA-7, jossa on kaksi 100 kilon pommia. Takaisin politiikkaan Wargaming teki miehekkään ratkaisun: se lopetti liiketoimintansa Venäjällä ja Valko-Venäjällä, vaikka seuraus on taloudellisesti todella raskas ja osaavaa henkilökuntaakin menetetään. Moskovaan tuli Voskhodin kolhoosi, Normandiaan Gare de Saint-Lon pohjoisosa, Tunisiaan Star Warsin Ben-sedän kämppää muistuttava Kahi. Komeaa lentokonepornoa! Venäjän aseistusta en osaa kommentoida, näyttää tutuhkolta peruskauralta. Koska kampanjaruudussa on vielä yksi reikä, veikkaan Ardenneita, pelkään Tyyntä merta. Nyt keikan kesto on vain kaksi asemaa, joten se ei enää kestä yhtä kauan kuin toinen maailmansota. Saksan tankit aloittavat Panzer III J-mallilla, nelosesta aukeavat F2ja G-variantit, Venäjältä löytyvät T-70 sekä tutummat T-34 ja KV-1. Toisaalta samaa näyttää tekevän merkittävä määrä peleistä, jopa Command: Modern Operations. Sentään legendaarinen Maxim-konekivääri tekee entreen, tosin kiinteinä valmisasennuksina. Maailmalla tapahtuu Rakkauttani Enlistediin ei ainakaan vähennä sen hyvä Making Enlisted Better -systeemi, jossa yksi pelin osa-alue otetaan erikoiskohteeksi ja hiotaan käyttäjäkommenttien pohjalta kuntoon. Liittoutuneet saavat ihan uuden konetyypin Beau. n luolakyläkenttä, mutta Berliinissä pilkottiin panssarijunakenttä kahteen erilliseen kenttään. Mutta mitä seuraavaksi, Enlisted. Stalingrad ei ota askeltakaan taaksepäin vaan etenee. Vaikka Stalingrad on pääasia, neljä vanhaa kampanjaa eli Moskova, Normandia, Berliini ja Tunisia saivat jokainen vähintään kaksi uutta tasoa ja uuden kentän. Ikävä kyllä ilmeisesti alivoimasta ei haluta maksaa, sillä kertaakaan en ole yönoitia nähnyt. Venäläisten pelaajien käristäminen leikinheittimillä muualla kuin Stalingradin raunioissa tuskin hyödyttää ketään muuta kuin Kaaoksen jumalia. 23 159897_.indd 23 28.4.2022 16.34.12. Asetynnyreissä alkaa ehkä pohja paistaa. Yönoidista on pätevä sarjakuva, Yannin kirjoittama ja Romain Hugaultin piirtämä Le Grand Duc -trilogia, joka löytyy suomeksikin nimellä Huuhkaja. Jo MkB42(H) todisti että rynnäkkökivääri on sotilaan paras kaveri. Ilmavoimissa Saksan pallo tippuu, koska Me-109:n viimeinen tuotantomalli K4 on taas vain uusi käyttöarvoltaan rajoitettu hävittäjä, siis pommiton. Eikä se ihme olekaan. Oispa dynamiittipaketti! PzKpfw IV G kiusaa pienempäänsä. Tigerin jälkeen merkittäviä tankkeja on jäljellä enää Königstiger, neukuilla vastaavasti IS-2. Saksalle Bf-110 C7, joka on jopa tervetullut, samoin mainio tshekkiläinen ZH-29-puoliautomaatti ja varsinkin kunnon tankki, Panzer IV F2. Konekiväärit ovat asiaa, Saksan MG34 isolla Patronentrommel 34 -lippaalla on mainio, ja liittoutuneiden Browning M1919A6 sadan paukun ammusvyöllä kuulostaa käyttökelpoiselta. Ilmavoimien tuttujen koneiden (Me-109 KH, Ju-87 D3) lisäksi kiinnostavinta ovat Luftwa en ulkosaksalaiset vahvistukset, romanialainen hävittäjäpommittaja IAR81C sekä pommikone Potez-633. Moskova on aika antikliimaksi: Saksalle tippuu Kiraly M39 -konepistooli ja Bf-110 F2, neukuille DT-29 -konekivääri ja Pe-2-31-pommikone. Viimeksi kiväärikranaateista tehtiin, no, parempia. Venäläinen kp on tulinopeuden ykkönen. Tunisia sai kolme tasoa ja hyvää hardwarea. ghter Mk X:n, puoliautomaattisen, mutta oikeassa elämässä aika onnettoman Johnson M1941:n sekä myös kelpo tankin, Sherman II:n
Maksoin karuja oppirahoja, matka farmiliigasta MLB:n kirkkaisiin valoihin tulisi olemaan pitkä. Vaikka oman joukkueeni lyöntipeli takkusi, peli pysyi tasaisena ja vastustajan kovimmat tykit pudistelivat turhautuneina päitään. 24 160177_.indd 24 28.4.2022 16.47.45. Kokeilin ulkopelaamista myös takakentällä. Lyöntien suuntaaminen ja lyöntikorkeuden kontrolloiminen vaativat erinomaista käden ja silmän koordinaatiota sekä vuosien harjoittelua, syöttöjen nopeus vaihtelee välillä 100–160 km/h ja niissä on erilaisia kierteitä. Oman pelaajan ulkonäköä, eleitä ja varusteita saa muokata monipuolisesti lippiksen lipan kaarevuudesta lähtien. Minua houkutti ajatus Juha Niemen kaltaisesta mörssärilyöjästä, mutta lopulta pitemmän korren veti syöttäjä-lyöjä-hybridi eli köyhän miehen versio kansikuvapoika Shohei Ohtanista. Dadbod kehiin, maila käteen ja show käyntiin! Hyppäsin kentälle täynnä itseluottamusta ja aloin paukuttaa syöttöjä niin kovaa kuin kädestä irtosi. KANSALLISPELI AMERIKKALAISITTAIN MLB THE SHOW 22 MLB THE SHOW 22 MLB THE SHOW 22 San Diego Studio / Sony Interactive Entertainment Arvosteltu: Xbox One Series X Saatavilla: PS5, PS4, Xbox One, Switch Versio: Arvostelu Moninpeli: 2–6 verkossa Ikäraja: 3 Unelma ammattilaisuudesta Pallottelin hahmonluonnissa kahden vaihtoehdon välillä. Itseluottamukseni hyytyi samaa tahtia heittokäteni kanssa, ja vastustaja alkoi paukuttaa kunnareita yksi toisensa jälkeen. Kuudes vuoropari muutti kaiken. Silmät lajin hienoudelle aukeavat, kun ymmärtää baseballin keskiössä olevan syöttäjän ja lyöjän mittelön. Reilut 20 vuotta myöhemmin pääsen vihdoinkin toteuttamaan haaveista edes toisen. Markus Lukkarinen MLB THE SHOW 22 Haaveilin teini-ikäisenä 50 metrin rajan puhkaisusta keihäänheitossa tai 100 km/h viuhuvasta pesäpalloheitosta. Mitä kovempi syöttö tai ovelampi kierre, sitä haastavampi palloon on osua. Oman hahmon suorituskyky on uran alussa susihuono 56, mutta farmimatseissa Hidastus paljastaa pallon lentoradan. Yleensä en osunut palloon lainkaan tai hutiloin lyönnin laittomaksi. B aseball on maailman yksinkertaisin laji. Syitä voin vain arvailla, sillä MLB The Show vuosimallia 2022 on mainio urheilupeli. Ajoitukseni oli aluksi liian hätäinen, mutta kokemuksen karttuessa homma alkoi luonnistua paremmin ja onnistuin toisinaan jopa suuntaamaan lyöntejä kentän aukkokohtiin. Kuvakulmia ja lyönnin toteuttamistapoja voi muokata. Lajiopiskelua helpottavat lisäksi kattavat tutoriaalit. Pelaa, kehity, dominoi Lyöminen perustuu ajoitukseen. Hyviä arvosanoja maailmalla kerännyt baseball-peli ei ole kuitenkaan aikaisemmin jalkautunut Pelittiin arvosteltavaksi. Lyö palloa, lönkyttele pesältä toiselle, heitä palloa, ota koppi. Huippupelaajien lyöntija syöttövalikoima on häkellyttävän laaja ja sekä lyöminen että heittäminen vaativat räjähtävää fysiikkaa tai poikkeuksellista tekniikkaa. Väärin. Ensimmäiset kertani mailan varressa olivat säälittäviä, parhaimmillaan sain raapaistua pallon ykköspesälle. Vikkelät jalat ja oikea sijoittuminen ovat avaimia onneen, viime hetken syöksymiset pallon perässä päätyvät yleensä surkuhupaisaan naamaliukuun ja pallon lipeämiseen räpylän ulottumattomiin. Hyppääminen pesäpallosta baseballiin on pitkä tie. Jos vastustaja onnistuu lyönnissään täydellisesti ja peliväline liitää katsomoon, ulkopelaaja on mahdottomassa tilanteessa. San Diego Studio on ahertanut vuodesta 2006 lähtien MLB-sarjan parissa. Amerikan valloitus käynnistyi lupaavasti: erilaiset heitot onnistuivat mallikkaasti ja sekoittelin syöttöjen joukkoon taktisia vääriä. Repivä tyylini alkoi kostautua ja voimani hiipuivat syöttö kerrallaan. Lajisimulaatio vakuuttaa, pelaajat ja stadionit on mallinnettu komeasti ja Amerikan kansallispelin salat avataan lajinoviisillekin. Lyönnin haastavuudesta ja pelin luonteesta kertoo paljon, että kaikkein taitavimmatkin pallonlyöjät epäonnistuvat mailan varressa keskimäärin seitsemän kertaa kymmenestä. Muutaman kuukauden tehotreeni tekisi pääsarjatason suomalaisista pesäpalloilijoista huippupelaajia baseballiin ja kotimaisista keihäänheittäjistä huippusyöttäjiä, vai mitä. Tärkeimmät valinnat ovat tietysti mahakkuus, naamakarvoituksen tuuheus ja kunnarianimaatio. Fysiikka, heittotaito ja kiinniottaminen ovat kotimaisilla Superpesis-pelaajilla kovalla tasolla, mutta etenkin lyöminen on baseballissa erittäin vaativaa. Voimalyönti on vaikein ajoittaa, kontaktilyönti panostaa tarkkuuteen voiman sijaan, normaalilyönti on näiden kahden välimuoto ja tavallisesti se turvallisin valinta. Onneksi, sillä en ollut entuudestaan mikään baseball-asiantuntija. Harjaantumattoman silmään baseball näyttää hidastempoiselta hieromiselta, jossa raavaat miehet yrittävät osua palloon. Vaikka olisi täydellinen baseball-märkäkorva, jenkkien kansallispelin kontrollit sisäistää nopeasti
Hämmästyksekseni monet ehdotuksistani menivät läpi. Rento swingi on yhtä tärkeä kuin gol. Sellainen olisi itse asiassa kiva nähdä jo vaikka ensi vuonna. Lyöntivuoroon saapuva tähtipelaaja tekee muutaman lämmittelyliikkeen, ja kakkospesällä kärkkyvä etenijä pomppii malttamattomana edestakaisin. Matsaaminen konsolirajojen yli on huomionarvoista senkin takia, että San Diego Studio kuuluu Sonyn omaan leiriin. March to October keskittyy baseball-kauden tärkeimpiin hetkiin ja toimii samalla johdantona Franchise-pelitilaan, jossa otetaan haltuun kokonainen MLB-organisaatio. Huonoa . Välillä mentaalinen valmentaja käy luennoimassa henkisen puolen merkityksestä. 25 160177_.indd 25 28.4.2022 16.52.50. Tukku rivimiehiä Ohtanista, kolme täytepelaajaa yhdestä runkomiehestä, stadionien vaihto päittäin. Hyvää + Tinkimätön lajisimulaatio, vetävästi toteutettu uratila. Rakkaudesta lajiin Baseball näyttää ja kuulostaa autenttiselta. Tilastoni eivät näytä hyviltä, mutta ainakin niitä on helppo parantaa. Maltillisesta kestosta huolimatta matseista heruu mukavasti palkintoja. MLB 22 suorittaa tasaisesti baseballin kaikilla osa-alueilla. Selostajille ei sen sijaan voi antaa puhtaita papereita. Pelaajat on mallinnettu tarkasti lyöntiasentoa ja juoksutyyliä myöten, ruudulle vyörytetään roppakaupalla kiinnostavia tilastoja ja kuuluisimmat baseball-pyhätöt tunnistaa jopa kaltaiseni lajiummikko. Buehler ei pelleile. Moninpeliseura ei lopu helposti kesken, sillä Xbox-pelaajat, pleikkaristit ja switchaajat mahtuvat samalle kentälle. ssa. Pesät tyhjenevät ja lyöjä jolkottelee kaikessa rauhassa kunniakierrokselle. Dynaaminen vaikeustaso kannattaa napsauttaa päälle: pelaaminen on alusta asti mielekästä ja taitojen kohentuessa haaste säilyy sopivana. Laadukkaasti tehdyt videot ovat ihan kiva lisä ja pohjustavat tulokkaan nousua tuntemattomuudesta tähteyteen. Hyppäsin Los Angeles Dodgersin puikkoihin ja aloin pommittaa paikalliskilpailija Angelsia mitä eriskummallisimmilla ehdotuksilla. Vauhtipallo, leikkaaja vai ihan jotain muuta. Niinpä niin, tarina toistuu käytännössä kaikkien urheilupelien kohdalla. Heput toistavat samoja lauseita ottelusta toiseen, ja kommenttien joukkoon mahtuu jopa asiavirheitä, kuten väärästä stadionista puhuminen. Dynastiaa voi rakentaa myös verkkomatseissa yksin tai kavereiden kanssa. kokee siitä huolimatta onnistumisen tunteita. lyvastustaja ja ottelut kestävät vain kolme vuoroparia eli kolmanneksen normaalista. Ei tosin se jälkimmäisin. Muutaman nettimatsin perusteella ristiinpelaaminen myös toimii teknisesti asiallisesti. Takakentällä täytyy sijoittua oikein. Laadukkaita kortteja tienaa pakoista jo muutaman illan pelaamisella, ja etenkin yksinpelattava Mini Seasons palkitsee anteliaasti. Dynastian alku MLB:n näkemys keräilykorttipelistä kulkee nimellä Diamond Dynasty. Tätä baseball on parhaimmillaan. Kierteinen heitto irtoaa syöttäjän kädestä lähes täydellisesti, mutta tällä kertaa lyöjä on askeleen edellä. Sekä sisäpeli että ulkopeli ovat erinomaisessa kunnossa ja lajifanaatikoille riittää opiskeltavaa. Nettiarvostelujen perusteella pelin perusrunko tosin on säilynyt lähes samanlaisena jo monta vuotta. Näyttäkää minulle vuodesta toiseen merkittävästi uusiutuva urheilupeli ja minä näytän teille suomalaisen MLB-pelaajan. Mainio juttu, Sony, lisää vastaavaa! Loput pelimuodot noudattelevat perinteistä urheilupelikaavaa. Minikauden aikana kohdataan muutama tekoä86 MLB The Show 22 kuuluu urheilupelien parhaimmistoon. Nettiottelut onnistuvat kaksintaisteluina, 2vs2-matseina tai 3vs3-muotoisina mittelöinä. Aloituskynnys voi olla liian korkealla, jos baseball ei ole entuudestaan lainkaan tuttua. Uraa rytmitetään puhuvilla päillä, jotka vuoroin hehkuttavat ja haukkuvat nimetöntä pelaajaa. Pienet yksityiskohdat herättävät pelin henkiin. Olen jäätynyt aiemmassa urheilumanagerielämässäni pahasti neuvottelupöydässä, joten tällä kertaa otin käyttöön kovat keinot. Sateen piiskaama Angel Stadium on komea näky. Kokemusta kertyy salakavalan nopeasti, ja alter egon taidot kehittyvät vauhdikkaasti. Ottelut ovat miellyttävän lyhyitä – jos ei hoida ykkössyöttäjän hommia, matsi voi olla ohi viidessä minuutissa. Hän lukee syötön oikein ja puhkaisee kentän vastustamattomasti vasemmalta puolelta. Pukuhuoneesta kuului kuorsausta, mutta en se minä ollut
Tavallaan siis pelataan pelin pelaamista! Andrew Shouldice / Finji Testattu: Xbox Series X Saatavilla: Xbox One, PC, Mac Moninpeli: ei Ikäraja: 7 Ohjeiden tulkitseminen on oma haasteensa. Sääntöjen keksiminen on osa peliä. Se on kuin lapsuuteni Zelda, joskin sopivasti modernisoituna. Eri alueiden kartat löytyvät ohjekirjasta, kunhan ensin löytää oikean sivun. Mielikuvitukselle jää tilaa. Kerätyt sielut (tai siis ”kolikot”) menettää kuollessaan. Ja jos sipuli ei sittenkään kestä, kuolemattomuusmoodin voi kytkeä pois tai päälle, milloin vain. P ienenä minuun teki vaikutuksen ensimmäinen Legend of Zelda. Se, minne pitää mennä seuraavaksi, ei usein ole selvää, mutta tutkimusmatkoilla löytää aina jotain löytämisen arvoista ja lopulta reitin, joka vie eteenpäin. Välillä käydään henkimaailmassa, ja myöhemmin törmää myös silkkaan scifiin. Kysymyksiä on paljon enemmän kuin vastauksia. Kuten pelimaailman lyhyet keskustelut, opastekyltit ja osa valikoistakin, myös ohjekirja on kirjoitettu vähän japanin kaltaisella merkkikirjoituksella, englanninkielisiä sanoja on vain siellä täällä. Autio maa Kuka on tuhonnut maailman ja kuka on henkimaailmaan vangittu koirahahmo. Pian oli pakko opetella viholliseen lukittautuminen, kilvellä puolustaminen ja väistökuperkeikat, sillä taistelu onkin silkkaa Soulsbornea! Kuten formaattiin kuuluu, väistöt tuovat hetken kuolemattomuuden ja stamina-mittarin vahtaaminen on tärkeää. Se on ikään kuin nykyvastine vuosikymmenten takaiselle kaksiulotteiselle suunnittelulle ja pikseligrafiikoille. Ainoastaan lopussa on todellinen vaikeuspiikki. Tuttua on myös, että etenemällä tarpeeksi pitkälle voi usein laskea sillan tai avata muun oikotien takaisin alttarille, jotta vaaroja ei tarvitse kohdata aina uudestaan. En uskonut, että löytäisin Ruusunnuppuani enää uudelleen, mutta sitten pelasin Tunicia. Ihan fromista on myös parannusalttari. Selvää on johdatus: sankari on sankarin polulla. Se on tuttua ajalta, jolloin hahmot piti piirtää 16 x 16 pikselin spriteillä ja muutamalla värillä. Sen luona lepääminen täyttää voimat ja palauttaa viholliset ja sen luota herätään, kun kuolema koittaa. On syytä mainita, että Tunic ei ole veret seisauttavan vaikea. Silti itsensä löytää usein pyrkimästä kuoleman kourissa lähimmälle parannusalttarille. Kun peligrafiikka ei ole yhtä ilmeikästä kuin ohjekirjan kuvat, mielikuvitus täyttää pelattaessa puuttuvia yksityiskohtia. Kaikki ei onneksi ole kultaista nuoruutta ja nostalgiaa. Energiat ja parannuspullot lopussa, mutta pomo kaatui. Taistelussa luulin aluksi pelaavani Zeldaa, liikuin pääilmansuunnissa ja naputin hyökkäysnappia. Painokoneen jälki näkyy ja ohjetta selataan sivuja kääntäen. Se pitää ohjeiden sijaan päätellä vinkeistä ja vihjeistä, ja mielikuvitusta pitää käyttää. Edes pelimekaniikkaa ei kerrota kovin selvästi. Yhteistä ympäristöille on se, että maailma on raunioina ja asukkaille on käynyt ilmeisen köpelösti. Pomotaisteluissa ottaa helposti useammankin kerran köniinsä, mutta ei liian monta kertaa. Kenties kekseliäintä on vanha kunnon ohjekirja, joka avautuu napin painalluksella ja on kuin skannattu versio vanhojen japanilaisten konsolipelien runsaasti kuvitetuista ohjekirjoista. Suurimman osan vihollisista hoitelee muutamalla osumalla. Sama toimii vastavuoroisestikin, joskin ketulla on sentään parannuspulloja runsaasti. Jos hermo menee, voi urakkaa helpottaa vaikkapa ostamalla dynamiittia. Nimetön maailma on kallioita ja kukkulaa, mystistä metsää, aavikkoa, luolia, temppeleitä, luminen vuorenhuippu ja maahisten kaivanto. Mitä on tapahtunut, minne mennä ja mitä tehdä. Ohjekirja on pelin elimellinen osa, ja sitä tulee käytettyä jatkuvasti. Entäs kun sitä vielä lisätään. Ohjekirjan sivut pitää tosin ensin löytää itse pelimaailmasta. Vaikka ohjekirja näyttää paperiselta, näkyy sankarin sijainti karttasivuilla. Ensimmäisen aseen saa pienestä luolasta kivenheiton päästä aloituspaikasta, mikä on silkkaa kunnianosoitusta ja fanipalvelusta. Aluksi on vain miekka, kilpi ja epätietoisuus. Kirjasesta löytyvät ohjeet muun muassa vihollisista, esineistä, pelimekaniikasta sekä kaikkien pelialueiden karttasivut. Mikä on edes tavoitteena. Mielenkiinnon herättäviä ovia, luolansuita ja reittejä LINKKI MENNEISYYTEEN Linna taivaalla. Vihreä nuttu sen jo paljastaa, vaikka sankari onkin pikkuruinen kettu. Zeldan pimeä sielu Maailma on suunniteltu ruutupaperille, veistetty kuin kirveellä ja lopuksi valaistu tunnelmalliseksi. Ne saa takaisin kuolinpaikalla olevalta haamulta. Heikki Hurme TUNIC Vaikuttavimmat pelikokemukset muistaa vuosikymmenienkin jälkeen, sillä niissä oli sielua. Tekstinpätkistä, kuvista ja kuulakärkikynällä ohjeeseen tehdyistä merkinnöistä pitää päätellä, miten puzzlet saa ratkaistua, kettua kehitettyä ja pelissä edettyä. 26 159895_.indd 26 28.4.2022 17.29.37
teita ovat ketun ominaisuuksia parantavat kasvit. Luitko ohjeet. (ei, pelkkä keppi) Alttarilla parannellaan haavoja ja kehitetään kykyjä. Tunsin Tunicin kanssa tutkimisen, löytämisen ja oivaltamisen iloa. Salaisuuksiakin piisaa. Se on saavutus, sillä vaikka yksinkertaistettu ulkonäkö on selvästi indie-pelistä, ei Tunicin kestossa, monipuolisuudessa ja viimeistelyssä ole mitään hävettävää ison rahan julkaisuihin verrattuna. Hyvää + Innovaatio nimeltä ohjekirja. Uteliaisuus herää. 27 159895_.indd 27 28.4.2022 17.29.50. Parhaita aar92 Mahtavasti Zeldaa, Soulspelejä ja keksimisen iloa yhdistävä indie-peli. Osa salaisuuksista vaatii vieläkin tarkempia silmiä ja hereillä olevia hoksottimia. Jethro Luustedt myy apuvälineitä. On ihanaa, että tutoriaaleista tai kädestä pitämisestä ei ole tietoakaan, vaan kaikki pitää oivaltaa itse. Ohjekirjan sivu 28, hubimaailman kartta. Sininen lyhty tuo valoa pimeisiin luoliin, mutta muuten suora Zelda-plagiointi on vältetty. Kuten pelityyppiin kuuluu, isommista suorituksista palkitaan kaluilla ja vehkeillä, jotka mahdollistavat uusien alueiden saavuttamisen, aiemmin tavoittamattomien aarteiden keräämisen ja vihollisten voittamisen. Vähän samasta asiasta on kyse, kun vuokrasin Tunicin Game Passilla. Kuolema korjaa satoa henkimaailmassa. Onneksi peliohjaimet ovat kehittyneet, sillä Zeldaa pelasin peukalot hellänä teräväreunaisen ristiohjaimen ja nappien takia. Eikä Tunic olisi kunnianosoitus Zeldalle ilman maailmaa keikauttavaa yllätystä kesken pelin. Pelasin Legend of Zeldaa 80ja 90-lukujen taitteessa videovuokraamosta lainaamallani Nintendolla. Sitten se iski: tämähän on kuin Elden Link! Ensimmäinen luola. näkee paljon ennen kuin niitä voi käyttää. Olisiko siellä miekka. Keskeytin Elden Ringin pelaamisen. Tunic on kanadalaisen Andrew Shouldicen kuuden vuoden työn tulos. Ohjekirja rikastaa peliä, kun pelitapahtumia pitää peilata jatkuvasti kryptisiin ohjeisiin. Kaukoputkella saa kaukonäkymän maailmaan. Huonoa . Apua Zeldaan hain Pelit 1989 syksy -kirjan pelioppaasta, Tunicissa opas tulee mukana. Päinvastoin Tunic saa monen massipelin näyttämään mielikuvituksettomalta bulkilta. Moni aarre on piilotettu siten, että aarrearkku tai reitti sen luo pilkistää vain hiukan, kun kiinteä kamerakulma rajaa näkymää
Tässä järjestyksessä. Molempien graa. S quare Enix on selkeästi mieltynyt HD-2D-peleihin, sillä mainion Octopath Travelerin jalanjäljissä saapuu Triangle Strategy. Vaikka Wol ortin klaanin edesottamukset ovatkin keskiössä, näytetään pelaajalle myös muualla tapahtuvia asioita, joista päähenkilöt eivät tiedä. Aiempaa tuntemusta genrestä tai sen historiasta ei tarvita, sillä Triangle Strategy seisoo omilla jaloillaan. Valittu tyyli toimii, sillä tämä on pitkästä aikaa Switch-peli, jota ei malta laskea käsistään. Serenoan ydinporukassa on seitsemän henkilöä, ja vaikka hän on suvun lordi, tehdään suuret päätökset demokraattisesti. Siinä missä Octopath oli perinteinen JRPG vuoropohjaisella rivitanssilla, ammentaa Triangle Strategy taktisten roolipelien laarista. Kolmekymmentä vuotta sitten käytiin suolan ja raudan sodaksi nimetty kon. Yhteenottojen paikat ovat ennalta määrätyt, ja Serenoalle jää päätettäväksi vain, ketä tovereista ottaa mukaan rintamalle. Toiselle kumartaminen on toiselle pyllistämistä. Innoittajiksi nimetään Final Fantasy Tacticsja Fire Emblem -pelit. Tämä tekee roolipelaamisesta oikeasti mielenkiintoista, kun pitää yrittää löytää näkökulmia, jotka voisivat auttaa juuri tietyn henkilön kanssa. Ville Wikström TRIANGLE STRATEGY Kenelle triangelit soivat. Kolme valtiota, kolme resurssia, kolme pelityyliä. Mukana voi olla erilaisia tavoitteita, kuten kohteiden puoKOLMIODRAAMA Nimi kertoo kaiken. ikti kolmen suuren mahdin Aesfrostin, Glenbrookin ja Hyzanten välillä. Tapahtumat ovat melkoista valtaistuinpeliä liittoutumineen, yllätyksineen ja petoksineen. Taktisten roolipelien faneille, tietysti. Sanon yrittää, sillä ainakin kerran minut jyrättiin ihan täysin, ja Wol ortin klaani päätti tehdä toisin kuin olisin itse halunnut. Wol ort on ilmetty Starkin suku, joka joutuu vähän samanlaiseen kiipeliin suurten juonitteluiden puristuksissa. Serenoan tulee etsiä käsiteltävästä asiasta tietoa keskustelemalla kaikkien kanssa ja koluamalla nurkkia, mitä voi sitten yrittää käyttää porukan suostutteluun omalle kannalle. Pohjoisten vuorien Aesfrost hallitsee rautaa, alavien maiden jokisuistojen Glenbrook viljelysmaita ja itäinen Hyzante suolaa. Joskus tarvittava tieto on voinut löytyä tuntikausia sitten, eikä aina se ilmiselvin keskusteluvalinta johda toivottuun tulokseen. Juttua riittää, mutta englanninkielinen ääninäyttely on koomisen huonoa – onneksi puheet saa halutessaan japaniksi tai kokonaan hiljennettyä. Valittu tyyli toimii, sillä jatkuvasti saa jännittää, miten Artdink / Square Enix Saatavilla: Switch Testattu: Switch OLED Ikäraja: 12 Wol ortit selviävät joka puolelta ilmaantuvista ongelmista. Toki rähinää on, vähintään yksi iso kahakka per luku, ja ne ovat sopivan vaihtelevia. Wol ortin suvun vaakuna ylpeänä koettelemusten edellä. Martinin Tulen ja jään laulun. 28 159891_.indd 28 28.4.2022 14.54.58. Juoni etenee kuin raiteilla, eikä suurempia päätöksiä laajemmasta strategiasta rajattuja valintakohtia lukuun ottamatta voi tehdä. It’s over, I have the high ground! Taistelu on pienemmässä roolissa kuin etukäteen kuvittelisi. Pääosa tarinasta kerrotaan juonikohtauksissa, joita voi vain katsella. Aina silloin tällöin eteen tulee iso päätös, jossa on kaksi hyvin erilaista lopputulosta. R. Nimi on enne. Suolan ja raudan laulu: Kolmiodraama Norzelian mantereella vallitsee hauras rauha. Näiden hallinnasta kiistellään edelleen, kun pelaaja saa Glenbrookin kuningaskunnan vasallisuvun Wol ortin nuoren perijän Serenoan roolin. Kokonaiskuvio tuo mieleen George R. nen tyyli on heti tunnistettavissa: pikselitaide höystettynä moderneilla efekteillä. Triangle Strategyn pelaamisen voi jakaa karkeasti kolmeen osaan: juonen seuraaminen passiivisesti, päätöksenteko ja tietysti taistelu. Vakaumuksen voimalla eteenpäin Kiperiä valintoja joutuu tosissaan pyörittelemään eri kanteilta Scales of Conviction eli Vakaumuksen vaa’at -kohtauksissa
sella tyylillä tehtyjä. Erikoisversiossa on kivasti lisäsisältöä. Kuvissa sekavalta näyttävä taistelu on intuitiivista ja selkeää. Minulle muotoutui vauhdilla mieluisa ydinporukka, jolloin osa sivuhenkilöistä jäi täysin tuntemattomiksi Pikselit menevät tunteisiin Kun juoni nostaa kierroksia, mitä se tekee lähes jatkuvasti, ei Triangle Strategyä malta laskea käsistään. 90 Mukaansatempaava kolmiodraama, jossa riittää yllättäviä juonenkäänteitä ja jännittävää taistelua. Netin mukaan loppuratkaisuja on neljä erilaista, joista ”parhaaseen” joutunee harrastamaan melkoista diplomaattista akrobatiaa. No, Telltalen tapaan käsikirjoitus onnistuu yllättämään ja jopa liikuttamaan: lopputekstien vieriessä olo on haikea mutta tyytyväinen. On pakko nähdä, mihin kiipeliin seuraavaksi joudutaan, miten Serenoa ja kumppanit selviävät poliittisessa suhmuroinnissa. Näistä saa kokemusta, ja niissä voi testailla sekä kehittää eri hahmoja. Olettaisin, että muutama isompikin juonikuvio voisi olla täysin erilainen eri valinnoilla, tai sitten kyseessä on ovela illuusio Telltalen pelien tapaan. Mukana tappeluissa voi olla kuudesta kymmeneen soturia kerrallaan. Triangelia ei malta jättää kesken. Hyvää + Monipuolinen taistelusysteemi ja mielenkiintoinen, haarautuva juoni. Kuiva heinikko. Sadekeli. Jokaiselle pelityylille löytyy oma henkilönsä ja erilaisten yhdistelmien kokeileminen on palkitsevaa. Läpäisy kesti noin 30 tuntia, minkä jälkeen aukeaa New Game+, jossa valintojen seuraukset kerrotaan selkeämmin ja jossa voi kokeilla kovempia vaikeustasoja. Maasto on aina vaihteleva ja sitä on pakko hyödyntää pärjätäkseen. Ritari Obi-Wanin oppeja korkeasta maastosta on suorastaan pakko käyttää. Heitä lyöttäytyy remmiin enemmänkin, riippuen millaisia valintoja on tullut tehtyä. Sivutekemistä on vähänlaisesti. Seuraavaksi Final Fantasy Tactics Remake vai mitä, Square Enix. Vaikeustasoa voi vaihtaa koska vain, joten tarinasta nauttiakseen ei tarvitse olla strategianero. En pistäisi pahakseni, vaikka kaikki puljun pelit olisivat jatkossa tällä samalla graa. Ennen kahakkaa omat joukot saa asetella muodostelmiin. Lätäköt johtavat sähköä. Sytytä se tuleen. Varsinaisia sivutehtäviä ei ole, mutta omassa leirissä voi koska tahansa käydä harjoitustaisteluita erilaisissa skenaarioissa, joita aukeaa lisää pelin edetessä. Kerrankin uppouduin niin voimallisesti, että huomaamattani Switchin akku loppui kesken kaiken. En lataillut tallennuksia, vaan päätin elää päätösten kanssa, vaikka välillä teki kipeää. 29 159891_.indd 29 28.4.2022 14.56.11. Sivuhahmojen taustatarinaa aukeaa sitä mukaan, kun niitä käyttää taistelussa kokemusta keräämässä. Taide on yhdistelmä vanhaa ja uutta. Omassa lopussani Norzelian mantereen kansat olivat vapaita, mutta kuten kunnon kapitalismiin kuuluu, jakautuneet elintasoltaan voittajiin ja häviäjiin. lustamista, tiettyyn paikkaan pyrkimistä tai henkilöiden suojelua. Triangle Strategy on erinomainen lisä harvinaisempaan genreen. Huonoa
osa. Roolipeli Pidin pelin juonesta. Plachta katoaa, Sophie syöksyy ketturepunvastine heiluen etsimään ystäväänsä ja opettajaansa. Kaikki tarpeellinen kerrotaan, ja viittaukset edellisosaan ovat tavanomaisia viittauksia eri henkilöiden menneisyyteen. Sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista. Tästä seuraa kymmeniä tunteja seikkailua, tutkimusmatkailua, taisteluja ja alkemiaa. Testasin tarinan laatua äititestillä. Pääasia on, että suuni oli messingillä noin 80 tuntia. Otetaan muutama esimerkki. Se on ihmistä ymmärtävä retki lähimetsään. Vaikka sarjan aiemmat 22 osaa, tai edes Sophien edellinen seikkailu, eivät olisi tuttuja, Sophie 2 toimii itsenäisenä tarinana. Alette on kauppias, jolle maailma on täynnä myytäviä asioita, kun vain oikein mainostaa. Sitten on maailman paras henkivartija Olias, jolla ei ole unelmia. Olin SOPHIEN (AMMATIN)VALINTA (2): ERGE WIERGEN UNELMOIVAT SYDÄMET Koei Tecmo / Gust Arvostelu: PC Saatavilla: Nintendo Switch, Playstation 4 Versio: 1.04 Minimi: Intel Core i5 6600, AMD Ryzen 3 1200, 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 1050, AMD Radeon RX 560 Suositus: Intel Core i7 6700, AMD Ryzen 5 1500X, 16 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 1070, AMD Radeon RX 580 Testattu: Win 10, Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU @ 2,60 GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Tunnelma on kuin vanhoissa Star Trekeissä, jos ne olisivat animea tai tyttökirjoja. Ihan tosi. Pienellä lisäalkemialla tytöstä tulee oikein laadukas protagonisti. Tärkeää ei ole, mitä tapahtuu, vaan miten. Tavallisesti Elvira itse kertoo tästä uusille alamaisilleen, mutta Sophielle paikan tarkoituksesta kertovat paikalliset. Seikkailun näyttämönä on Erge Wiergen maailma, johon jumalatar Elvira tuo ihmisiä, jotta nämä saavuttaisivat unelmansa. Atelier Sophie 2:n alussa Sophie Neuenmuller ja Plachta imetään Erge Wiergen maailmaan. Koei Tecmon on täytynyt tehdä jotain oikein kauppamaailman ankarassa darwinismissa. Tosin äitini on pitänyt japanilaisesta viihteestä kauemmin kuin moni tämän lehden lukija on ollut olemassa. Elviran tapauksessa käsikirjoittajat ovat ottaneet demiurgin idean (luojajumala, muttei Luoja) ja kehittäneet sitä. Jotain kummaa on tekeillä. A telier-pelisarja on ilmeisen elinvoimainen JRPG, koska Atelier Sophie 2: The Alchemist of the Mysterious Dream on sarjan 23. Sopivan ylinäytellystä animesta nauttiminen on massiivisen subjektiivista, joten seuraavaksi on vuorossa pelin mekaniikat. Juha-Pekka Viljanen ATELIER SOPHIE 2: THE ALCHEMIST OF THE MYSTERIOUS DREAM Mistä on pienet tytöt tehty. Ei voi kuin vain hymyillä mukana 30 159893_.indd 30 28.4.2022 15.51.25. Välillä kävi sääli, kun tapahtui jotain kurjaa. Sophie on auttavainen tättähäärä, jolle pienet surun ja pakahtumisen hetket eivät ole vieraita. Moninpeli: Ei ole Ikäraja: 12 väärässä ja tyytyväinen. Nekin toimivat. Juonen voisi melkein referoida tässä, ja se kärsisi siitä vain vähän. Kerroin pelin tarinoita äidille, ja hänellä oli hauskaa. Henkilöt ovat tarinan suola. Joskus vanhakin yllättyy. Harvoin tulee vastaan tällaista anteeksipyytelemättömän mukavaa ja auttavaista henkilökatrasta. Se ei ole jännittävien käänteiden täyttämä ihmisluonnetta tutkiva vuoristorata. Tarina on pidetyn sankarittaren uusi seikkailu, ei kesken jääneen seikkailun jatko. Tämä eroaa sellaisesta äidillisen kohteliaasta myötäelämisestä, joita tarinat virtuaali-Leningradin piirityksestä herättävät. Kaikkien luonteissa on jokin elämää haittaava ominaisuus, joka maustaa tarinaa ja luo persoonallisuutta. Minulla oli arvaus tapahtuneesta ja Sophien tehtävästä Erge Wiergessä. Välillä nauroin jutuille, jotka olivat vain rehellisen höpsöjä. Ehei
On hienoa, kun vipupuzzlessa keskittymistä ei katkaista sadalla satunnaistaistelulla. Kun vedet tulvivat, kuivuvat ja jäätyvät, kulkureittien lisäksi maastosta paljastuu erilaisia hirviöitä ja kerättäviä materiaaleja. Möröt näkyvät kartalla eivätkä ole erityisen aggressiivisia. Samoille alueille kannattaa palata, koska uusien työkalujen avulla pääsee käsiksi uusiin luonnonvaroihin. Aktiivisia taistelijoita voi kierrättää kesken taistelun, kun sankareita käskee yhteishyökkäyksiin tai suojelemaan toisiaan. Kaikki kaavat eivät ole käytössä heti, vaan reseptit pitää keksiä. Kyllä. Eikä pommeistakaan ole haittaa. Usein joutuu valitsemaan, mihin ominaisuuksiin panostaa tai tyytyy. Kun sitten kokkaa 50 prosentin todennäköisyydellä itsenäisesti aktivoituvan, taivaalta komeetan lailla syöksevän pallukan, tuntee saavuttaneensa jotain. Pelkän ongen kehittäminen täyteen potentiaaliin on yllättävän hankalaa, inventaario täyttyy kokeellisista ongista kuin oikean elämän komero. Paitsi sään tapauksessa. Esineitä luodaan alapelissä, jossa palapelin tavoin yhdistellään eri elementeistä koostuvia paloja. Olias ei olisi hilajinen protagonisti Kameramodella on hauska leikkiä Alun helppoa alkemiaa 31 159893_.indd 31 28.4.2022 15.51.43. Hahmot keräävät kokemusta, hankkivat parempia aseita, tutkivat luolia ja kohtaavat hirviöitä. Vipupuzzlet ovat nousseet 1990-luvun syövereistä, mutta ne eivät ole vaikeita. Maastosta löytyy resursseja kukkasista mineraaleihin. Sää on Atelier Sophie 2:n erikoisuus. Seikkailut eivät aina ole kulloisenkin luolan pohjalla lymyävän pomon kukistamista. Lisäksi kartalla vaeltelee erikseen merkattuja vaarallisempia hirviöitä, joita ei ensikohtaamisella välttämättä voita. Usein luodaan esine kulloisenkin ongelman ratkaisemiseksi. Hahmoja vaihtamalla voi tehdä yhteishyökkäyksiä, mutta joskus tiettyä sankaria kaivataan kehässä. Miekka... Ennakolta vaikutti, että tämä olisi vain ylimääräinen kikka taisteluiden venyttämiseksi, mutta suojakilpien läpäisy paljastui yllättävän hauskaksi. Kaupungista voi ostaa varusteita ja luolista löytää aarteita, mutta pääasiassa Sophie kokkailee seurueen varustuksen. Hyökkäysten laatua ja määrää täytyy miettiä. Pelkästään tämän vuoksi on hyvä oppia käyttämään pelin kirjanpitoa siitä, mitä löytyy mistäkin. Materiaalien mukana tulee erikoiskykyjä, ja esineestä aukeaa uusia ominaisuuksia sen mukaan, paljonko elementtejä saa linkitettyä. Kaikkinensa taistelut sisältävät paljon valintoja. Hirviöt ovat myös jännityksen aihe, mutta taistelut on helppo välttää. Alkuun kaikki on simppeliä, mutta alkemiajärjestelmän kasvun myötä pään raapiminen lisääntyy. Perinteisten elementtivahvuuksien ja -heikkouksien lisäksi joillain hirviöillä on suojanaan aura eli käytännössä suojakenttä. Jotkut reseptit aukeavat juonen myötä. Kun vanhoille alueille palaa, ratkaistujen puzzlejen toistaminen tuntuu turhalta. Seikkailijoiden joukossa ei ole erikoistunutta parantajaa, joten parantaminen jää pitkälti alkemistin valmistamien taikajuomien harteille. Alkemisti ei ole vain erilainen nimi velholle. Erge Wiegen ajattomassa maailmassa Weckmanin lisäksi pysyy sää. Alkemian avulla sankarit voivat vaihtaa eri paikoissa aina vallinneen sään. Ideapuusta avautuu uusia keksintöjä, kun suorittaa pieniä tehtäviä: valmistaa esineitä, löytää materiaaleja ja taistelee määrättyjä hirviöitä vastaan. Se on satukirjojen noitien sopankeittoa, jossa kattilaan heitetään kaikkea ja padasta nousee tavaraa taikajuomista ilmassa leijuvaan nyrkkiin. Hirviöidenkään kimppuun ei syöksytä kokemuspisteet silmissä kiiluen, vaan niistä irtoaa hyödyllisiä materiaaleja. Ajaton seikkailu Ainekset ovat tuttuja Final Fantasyista ja Dragon Questeista, mutta ne on sekoitettu eri tavalla. Auran hajoaminen myös lamauttaa hirviön, joten etenkin pomotaisteluissa murtumisen ajoittaminen on ruokaa aivoille. Taisteluissa vuoropohjainen rivitanssi soljuu nopeasti ja tuntuu tuoreelta. Uskoisin, että joillekin alkemia on pelin paras ominaisuus. Lopulta pelaaja ehdollistuu kurkkaamaan jokaista mahdollisesti uutta kiveä ja ötökkää. Juonessa ei syöksytä kaupungista toiseen, vaan tapahtumat pyörivät Roytalen kaupungissa sijaitsevan alkemistin ateljeen ympärillä. Kaikki pysyy liikkeessä, eikä pelkän hyökkäyskäskyn paukutteluun kannusteta. Lopulta löytää sen puoli peliä hukassa olleen hiekkabambun. Ne ovat ennemminkin hidasteita, joita ilmankin olisi pärjännyt. …ja alkemia Ateliereissa alkemia ei ole elohopeankatkuista protokemiaa ja henkistä kasvua. Lyödäkö usein vai lujaa. Erikoisuus tulee alkemiasta, jolloin kokemuksen keskiössä on craftaus. Tasokatto tulee nopeasti vastaan, mutta esineiden laadussa on taivas rajana
Osaavissa käsissä alkemiasta saa paljon irti, mutta luulen, että mieluummin löydän valmiita taikamiekkoja luolien pohjilta kuin rakennan niitä itse. Suurin piirtein kaikesta tärkeästä pidetään kirjaa ja kartta näyttää, missä juoni etenee. Silti sen salat ja pelin apujen selailu kannattaa oppia. Söötin ulkokuoren alla piilee syvällinen peli. Se testaa pelaajan kykyjä ankarasti kuin yo-koe. Hahmot toimivat kliseistään huolimatta tai niiden vuoksi, mikä on saavutus käsikirjoittajilta, animaattoreilta ja ääninäyttelijöiltä. Tästä on iloa, kun malmeista jalostetaan harkkoja, joista sitten jalostetaan haarniskoja. Muistin nuoruuden väännön Final Fantasy VII:n Sephirothin kanssa. Tämä on joskus työlästä. Se on ennemmin muistutus päämäärästä kuin pelaajan ohjaaja. Pelin voi muuten selvittää ilman ritsaa. Voimataso yli 60!!! Pomotaistelut ovat melko tiukkoja ja vaativat varusteiden parantelua ja taktikointia. Erge Wiegen maailmassa on aikaa loputtomiin, mutta meidän maailmassamme sitä on rajallisesti. Voitto irtosi helposti ryhmällä, joka oli jo melko vahva. Koska pelin systeemit kasvavat melkoisesti, loppupomon kukistaminen vaatii valtavasti kehittelyä. Onneksi taisteluun pääsi palaamaan ilman vaeltelua pitkän luolan läpi. Joskus materiaalin hankkiminen kaupasta riittää keksinnön avaamiseen. Etenkin, jos peli tarjoaa tapoja vahvistaa kalloa. Siinä vaiheessa yötä teki myös tosi paljon mieli nähdä, miten tarinassa käy. Lopussa huomaa, että niitä tarvitaan. ATELIER SOPHIE 2: THE ALCHEMIST OF THE MYSTERIOUS DREAM Tässä taitaa olla jokin sisäpiirin vitsi 83 Herttainen ja yllättävän syvällinen seikkailu. Myöhemmin voitto irtosi Knights of the Roundilla ja Omnislashilla, kun tajusin niiden olevan olemassa. Se oli vaikea ja pitkä taistelu, johon piti valmistautua kauan. Sen tunnelma on positiivinen tavalla, joka ei särje hampaita. Sankarit kiersivät pitkin maailmaa etsien materiaaleja ja avaten uusia ideoita. Tämä tuntui hyvältä. Loppupomo on, yllätys yllätys, kaksiosainen taistelu. Tärkein syy on lopputaistelu. Kun lopulta joltisenkin tuotekehittelyn jälkeen voitin ensimmäisen vaiheen, toinen vaihe rynttäsi sankarit maan rakoon. Ensimmäinen vaihe söi aina aikaa ja muuttui puurtamiseksi. Pieni mukava seikkailu Atelier Sophie 2 on hyvä, mukavan rauhallinen roolipeli. Puolentoista pelin verran sarjaa kokeilleena (Atelier Ryza on ollut ihan hauska) en osaa sanoa, millainen kokemus on, jos taustalla on 22 Atelieria. Alkemian saa automatisoitua, jolloin perusesineitä voi luoda äkkiä. Vipupuzzlet ja loppupomon vaikeusasteloikka. Mutta, kuten kaikki Draqon Questien ystävät tietävät, tuttuudessakin on jotain hyvin mukavaa. Silti loikka lopputaistelun vaiheiden välillä on liian suuri, kun ensimmäisen vaiheen lallattelee läpi, ja toisessa vaiheessa ottaa vielä hyvän aikaa kuninkaallisesti pataansa. Avautuneeseen keksintöön tarvittavat ehdot täytyy täyttää uudestaan, vaikka ne olisi täyttänyt jo moneen kertaan. Joten avattavissa olevia keksintöjä kannattaa pitää silmällä, ettei ritsan kehittäminen jää parista pullonkaulasta kiinni. Kaikki toimii hyvänä vaihteluna harmaille sotapeleille. Eli viisi puni-hirviötä pitää voittaa vaikka olisi voittanut jo tuhat. Kaikki on hiottua – näkee, ettei Gustilla ja Koei Tecmolla ole ensimmäistä kertaa alkemiasoppa tulilla. Systeemit on helppo oppia, mutta niiden hallitseminen ei ole yksinkertaista. Kannattaa virittää oma baabelinkalansa muistamaan ero ilmausten gathering ja obtain välillä. Hyvän pelin merkki on, jos lopun haluaa nähdä, ja jos vielä senkin jälkeen on intoa hakata päätään seinään, kunnes seinä hajoaa. Minulle kokemus oli uusi ja tervetullut, koska sarja on lennellyt komeasti tutkan alta. Silti tämä oli kokemisen arvoista ja hauskaa. Lopulta pomo kellistyi normaalilla vaikeusasteella, vaikka taistelu oli edelleen tiukka ja varusteissa kehittämisen varaa. Hirmuisia hirviötä 32 159893_.indd 32 28.4.2022 15.51.59. Kaikkinensa alkemian kanssa pärjää varsin rennosti lähes koko seikkailun. Joten seuraavat päivät kuluivat pelin systeemien tutkimiseen ja ideoiden kehittämiseen. Joten testasin easy-vaikeustason. Osa onnistumisen riemusta meni, mutta oli mukava nähdä loppu. Taisteluissa ja alkemiassa riittää pähkäiltävää. Joskus se pitää erikseen löytää. Hyvää + Höpsö juoni ja laadukas alkemia Huonoa
Suojaton tie Perusteema pysyy kentästä toiseen samana, mutta muuttujia piisaa. 82 Letkeä pistekeskeinen arcadepeli suojatievahdin elämästä vaihtoehtoiselta 80-luvulta. Erikoisin apuväline on aikaa kiihdyttävä kello, jota tarvitaan pääasiassa parempien pisteiden tavoittelussa. Petri Heikkinen CROSSING GUARD JOE Mikä neuvoksi, kun kukaan ei enää kunnioita suojateitä. Lopun lähestyessä mukaan tulee mukavan outoja elementtejä, mutta ei siitä sen enempää. ikalla. Reppuselkäiset tenavat kiukuttelevat teatraalisesti, jos he joutuvat odottamaan liian pitkään. Yksi tähti irtoaa, kun minimimäärä koululaisia pääsee ehjänä toiselle puolelle, kahteen vaaditaan kaikki läpi ja kolmas tähti irtoaa nopealla kaikki läpi -suorituksella. Kaikki autot eivät ole pelkkiä vaaroja, sillä burgeripakut tiputtelevat hampurilaisia, joita syömällä Joe palkitaan pistebonuksilla. Omapäiset skidit saattavat myös pysähtyä kesken ylityksen lätäköihin, jolloin heidät pitää komentaa uudestaan liikkeelle. Liian tiukat tähtirajat loppupäässä. Try to get the kids safely across the road. Laiskasti kurvailevat humalaiset aiheuttavat eniten ongelmia, sillä he eivät pysy siististi kaistoillaan. 33 160001_.indd 33 28.4.2022 17.30.53. Kenttien survival-haasteissa tietä ylittäviä tenavia on loputtomasti. Jatkuvasti alaspäin valuvien pojojen ohella nopeus ilmenee yhdistelmäpisteissä, jotka nousevat, kun lapset pääsevät peräkanaa perille. Vain yksi mies voi pelastaa viattomat koululaiset litistymiseltä, ja se mies on itse suojatievahti Joe. Huonoa . Drift Mountainilla koululaiset kotiutuvat keskellä kisaa, jossa kaarat syöksyvät suojatietä kohti nopeasti ja leveässä sladissa. Joskus kaistoilla on liikennevaloja tai kaistan sulkeva liikuteltava este. Autot ja motskarit eivät pysähdy suojatien eteen ilman liikennevaloja, joten Joen opasteille on tarvetta. Hyvää + Humoristinen arcademeininki. Hetken mielenosoituksen jälkeen skidi lähtee ylittämään tietä omin päin, vaikka suoraan auton alle. Välillä täytyy pysähtyä keskelle kaistaa. (82, PC). Yhden hengen tiimille sopiva tyylilaji pitää teeman riittävän kepeänä, realistisemmalla ulosannilla auton alle jäävät, tai pikemminkin konepellin eteen litistyvät, tenavat saattaisivat herättää enemmän kysymyksiä. Joen toimintamahdollisuudet erilaisilla kaduilla ja maanteillä ovat kapeat, mutta hyvällä ajoituksella täysin riittävät. Joku kaista saattaa olla ajoitusta sotkeva pikaväylä. Pitääkö niille palkata vartija. Joe tallustelee ripeästi edestakaisin suojatiellä ja näyttää oikealta yli pyrkiville koululaisille stopja kävelymerkkejä. Se saattaisi hyvinkin olla jotain Crossing Guard Joen kaltaista. Vikalla viikolla pelkissä minimivedoissa oli jo tekemistä. Etäisesti Froggeria muistuttavan pelin huolettoman humoristinen urakkamies keskittyy suojelemaan teitä ylittäviä sammak…, sori, koululaisia. Kivat taustamuzakit, torvet, hurinat ja pörinät pitävät painetta ja jännitystä sopivasti yllä. Suojatievartijalla on yllättävän paljon huomioitavaa ja tehtävää kapeaan toimenkuvaan nähden. Purkaus ei jää huomaamatta, sillä hyppivä koululainen ynisee tuohtuneena ja hänen päänsä salamoi. Suojateissä on yksi, kaksi tai ei yhtään pysähdyspaikkaa. Vai tyytyä aamuisin ruiskuttamaan koululaiset irti asfaltista. Henrik Hermans / September Games Arvosteltu: PC Ikäraja: Ei tiedossa. Lapsia pitää välillä pysäyttää sekunniksi tai pariksi keskelle autokaistoja, etteivät he marssi auton alle. Joen pojot Joen keikka kuulostaa helpolta nakilta, mutta moniajotaitoa tarvitaan, jos haluaa kaikki kentät auki, kolmen tähden huippusuorituksista puhumattakaan. Crossing Guard Joe nosti mieleen hämäriä, mutta mukavia muistikuvia arcaden kultaisilta kasarivuosilta. Skidit eivät pakita, joten ajoitus on tärkeää. Vielä kerran -henki oli vahvasti läsnä, kun yritin saada koko lössin ehjänä yli tai päästä viimeisen viikon kenttiä edes jotenkin läpi. Kenttiä on yksi joka arkipäivälle viiden viikon ajalle. Tenavia voi lähettää suojatielle useampia kerrallaan, mutta ryhmä on laput silmillä posottaville kuskeille vain suurempi maali. Jep, olisin saattanut tähän muutaman viikkorahamarkan 80-luvulla heittää. Kiukkuava ja pian liikkeelle pyrkivä tenava rauhoittuu hetkeksi, kun Joe rientää hänen lähelleen, mistä seuraa melkoista eestaas juoksentelua. Läpäisypojoja verrataan luonnollisesti kansainvälisessä tietoverkossa muihin pelaajiin. Monoxide Cityssäkin autoilijat ovat kuninkaita, eivätkä pyhien peltilehmien ratsastajat välitä suojateistä. KUOLEMA UHKAA KOULULAISIA Crossing Guard Joe (Henrik Hermans/ September Games) is an 80’s arcade game that never existed until now. Hupaisasta Stilt Fella -puujalkakävelysimulaattorista (toivon mukaan) tunnetun Henrik Hermansin kehittämässä Crossing Guard Joessa yritetään pitää tietä ylittävät koululaiset hengissä piittaamattomien autoilijoiden keskellä. No ei niitä sentään tarvitse saada Joen yli. M illainen olisi aikaloopista löytynyt, entuudestaan tuntematon suomalainen arcadepeli 80-luvun alusta. Tiessä tai kadussa on kolmesta kuuteen kaistaa, autojen nopeus ja määrä vaihtelevat. Crossing Guard Joe on tehty tarkoituksellisen pikselöityneellä ja hyvällä ”huonolla” indie-gra
Sankari itse herää hiekkarannalta vailla hajuakaan olinpaikastaan, mutta ryhtyy oitis pelastustöihin. Tätä seuraava japaniksi laulettu musiikkivideo virittää asianmukaisen aurinkoisen retkitunnelman. irttaillut kolmannen ulottuvuuden kanssa ennenkin, ja 2000-luvulle mahtuu useampi peruttu 3D-projekti. Erinomainen, kiinteisiin kuvakulmiin lukittu kamera pitää toiminnan selkeänä ja hypyt tarkkoina. Forgotten Landissa palaset loksahtavat viimein paikoilleen. Yrityksen puutteesta se ei ole johtunut. Monenlaista tekemistä piisaa siis mukavasti. Kirby on . Nyt päivänsankarina on Nintendon luottojengiin kuuluva Kirby, jonka ura alkoi jo mustavalko-Gameboylla. Kopiokykyjen vähyyttä kompensoidaan kahdella tavalla. Mikko Lehtola KIRBY AND THE FORGOTTEN LAND Forgotten Land vie Kirbyn kirjaimellisesti uusiin ulottuvuuksiin. Itse pelaamisen keskiössä on yhä Kirbyn taito imeä ja niellä viholliset suihinsa ja varastaa näiden erikoisvoimat: miekalla huiskitaan, pommit vierivät keilapallon tapaan ja tornado liitää ammottavienkin kuilujen yli. Waddle Deet vapautetaan tasoloikkimalla kenttä kerrallaan. Muuttaminen on jälleen ihan hirveetä saatananpalvontaa, sillä uuden ulottuvuuden natiivit sulkevat symppikset Waddle Dee -pallerokaverit välittömästi häkkeihin. Pinnalle puskeva juuristo rajaa Kirbyn liikkumatilaa. Taukojumppana voi suorittaa Kirbyn eri voimille omistettuja Treasure Road -haasteita ja näpytellä höyhenenkevyitä minipelejä Waddle Dee -kylässä, joka kasvaa pikkuhiljaa seikkailun edetessä. Tuoreehkossa tekijätiimin haastattelussa kerrottiin muun muassa, että yksi hankaluuksista on ollut Kirbyn pallomainen muoto, joka on tehnyt järkevästi toimivan kameran koodaamisesta kimuranttia. Yksi on silti ollut hieman oudostikin joukosta poissa: oma kolmiulotteinen tasoloikka. 34 160015_.indd 34 28.4.2022 19.48.42. S uurten instituutioiden kolmekymppisten juhlinta se vain jatkuu. Jo ihan ensimmäisestä Kirby-pelistä tuttu puunaama on oppinut uusia kikkoja. PETOMAINEN PALA PURTAVAA HAL Laboratory / Nintendo Arvosteltu: Nintendo Switch Moninpeli: 1–2 Ikäraja: 7 Uljas uusi maailma Pelin nimessä mainittu unohdettu maa on kutkuttavasti postapokalyptistä maapalloa muistuttava paikka, jonne Kirby ystävineen ja vihollisineen tempaistaan yllättäen. Purkkapallon massiiviseen pelikatalogiin mahtuu niin pompintaa, pulmapelejä, kilpa-ajoa, mätkintää kuin . Aurinkopuolella sieniörkit nauttivat jäätelöä, kun taas henkilökunnan käytävät ovat kummitusten vallassa. Aikaa kestävän perusidean ja varman kenttädesignin ansiosta eri voimilla leikkiminen on hauskaa, vaikka kahdentoista kyvyn paletti on merkittävästi 2D-seikkailuja pienempi eikä asevalinnalla ole maaliin pääsyn kannalta useinkaan väliä. Varsinaisissa kentissä Kirbyn aiemmista 3D-synnytystuskista ei näy jälkeäkään. Kuvaaja tarjoilee myös yhtenään dramaattisia, pelimaailmaa elävöittäviä maisemaotoksia. ipperiäkin. Toinen niistä on mahdollisuus päivittää voimia tehokkaammiksi Waddle Dee -kylässä, mikä on tiivistettynä ihan kiva juttu. Reitti kulkee muutaman eri teemoihin jaetun maailman läpi, joista freesinä jäi mieleen etenkin Wondarian huvipuisto. Turbonappi pohjassa rälläily on simppeliä hupia, mutta taipuu aika-ajohaasteissa myös tarkkuutta vaativaksi oikotiejahdiksi. Aavikkomaailman ostarikentällä on kahdet kasvot. Sen sijaan erinomainen lisäys on Mouthful Mode, jolla Kirby voi ottaa arkipäiväisiä esineitä ja koneita haltuunsa lyhyeksi rajattuja osuuksia varten. Onneksi niin, sillä parempaa 30-vuotislahjaa pelinestorille on vaikea kuvitella. Vaihtelevan levyisessä putkessa etenevissä tasoissa on samaa tuntua kuin sarjan 2D-hyppelyissä, mutta vapaampi liikkuminen avartaa rakennetta ja sen mahdollisuuksia käytetään kauttaaltaan taidokkaasti. Mouthful-osiot rytmittävät perustoimintaa hienosti. Muissakin muodoissa on ideaa: tölkkejä sylkevä limsa-automaatti laittaa räiskintävaihteen silmään, teräväkärkinen liikennekartio murskaa lattioita ja iso rengas antaa Kirbyn sylkeä puhureita, jotka aktivoivat tuulimyllyjä ja puskevat veneitä eteenpäin. Ennakkoluulottomien muodonmuutosten tähti on hilpeä auto-Kirby, jonka meemipotentiaalin markkinointiosasto hoksasi jo ennen pelin julkaisua
Enemmän vaikutelmaa latistaa, että vähänkin kauempana olevat hahmot ja kohteet liikkuvat selvästi töksähdellen. Ne ovat aina olleet osa Kirbyn geenejä, mutta lisäulottuvuus tuo niihin rutkasti, öh, lisää ulottuvuuksia. Kirby sinä olet tähti Kirbyt ovat olleet keskimäärin hyvännäköisiä tekeleitä, eikä Forgotten Land tee siinä poikkeusta. Kääntöpuolena Switchin tehot eivät aivan tunnu riittävän pelille. Forgotten Land lataa tutun reseptin täyteen virtaa ja käyttää uusia apujaan kekseliäästi hyväksi. Asepäivitykset eivät ole pelkästään kosmeettisia. Huonoa . Mistään Pink Soulsista ei voida silloinkaan puhua, mutta terävämpi meno maistui raikkaalta, vaikka vedin jatkopalat yhteen pötköön normiosuuden kanssa. Olin vain tyytyväinen, kun missasin jotain pikkutarkasta pelityylistäni huolimatta. Hyvänä puolena moninpeliin voi hypätä mukaan milloin vain, mutta ratkaisuun jää silti parannettavaa seuraavalle kierrokselle. Ja vaikka Kirby ei tällä kertaa jemmaakaan kovimpia paukkujaan lopputekstien jälkeistä sisältöä varten, niin läpipeluun jälkeen tulevat remix-kentät ne vasta maukkaita ovatkin. Hyvää + Kekseliäät, salaisuuksien etsimistä painottavat kentät. Karkkisen näteissä maisemissa on ilo temmeltää, eikä tyyli tule pelattavuuden tielle. Silmät auki Tasot voi juosta nopeastikin läpi, mutta samalla sivuuttaa niiden varsinaisen pihvin, eli pienet ja suuret piilotetut salaisuudet. Toivottavasti sopiva välimalli tämän ja kimppapeliin turhan paljon nojanneen Star Alliesin väliltä löytyy. naalia, joka voisi yltiöpäisen kosmisessa spektaakkelimaisuudessaan olla Hideki Kamiyan kynästä. Lopuksi aukeavan Z-areenan boss rush -koitokset kannattaa todellakin mättää läpi, koska Forgotten Land säästää parhaan ottelunsa viimeiseksi. Yllärit on kätketty johdonmukaisesti niin, että niiden löytämisestä tulee . Paikkojen nuuskimista jäsennetään joka kentän omalla tehtävälistalla. 30 kuvan sekuntivauhti ei häirinnyt minua, sillä se pysyy useimmiten tasaisena. Itse ehdin jo väsähtää 2D-Kirbyihin – vaikka ne ovat laatupelejä, kaavamaisuuden ja pääkampanjoiden hampaattomuuden takia minun oli aina vain vaikeampi innostua niistä. Netissä pidettiin joitakin tavoitteita mahdottomina arvata ja niiden pimittämistä hölmöilynä, mutta siihen sanon pyh: Jos koko pinkka läväytettäisiin heti esille ja kierrepallot puuttuisivat, oivaltamisen ilo vaihtuisi herkästi yksioikoiseen ruutujen raksimiseen. Lisäksi yleensä täytyy kerätä tiettyjä tavaroita, löytää salahuone ja hoitaa jokin erikoisempi temppu, kuten selviytyä sokkeloisesta ostoskeskuksesta eksymättä ulos. Puolitiehen jää myös kaksinpeli, jota työkaverini kutsui diplomaattisesti pikkusisko-co-opiksi: kakkospelaaja ei pääse osalliseksi täysiverisestä kokemuksesta, vaan joutuu tyytymään kopiovoimattomaan huivipää-Waddle Deehen. Laadukkaat pomomatsit vain paranevat pelin edetessä ja seikkailun loppuhetket ovat fantastista tykittelyä. Tutkiskeluvetoisuudella on toinenkin tärkeä tehtävä: se pitää homman mielenkiintoisena, vaikka Forgotten Land on Kirbyn ikiaikaisten perinteiden mukaisesti erittäin helppo. Tämä kannustaa kiinnittämään ympäristöihin kunnolla huomiota, mutta auttaa silti kompletionisteja imuroimaan saavutukset kohtuullisella vaivalla. Tiukkaa haastetta etsivien kannattaa edelleen katsella muualle. Samalla ne tekevät oikean kopiovoiman valinnasta merkityksellisempää tavalla, johon pelkkä vihollisten harventaminen ei riitä. Jos ankanpoikia pelastaessaan aktivoi salaisuuden, joka linnulle ilmestyy oma tuttipullo. Mukana on kaksi vaikeusastetta, mutta nekin ovat leppoisa ja tosi iisi. Yhdessä asiassa lisätasot eivät sentään peruspeliä päihitä: niiden lopetus ei ylitä alkuperäistä . Lopputulos on täten kuvankaunis, mutta epätasainen. Pienehkö määrä kopiovoimia, samojen välipomojen kierrätys ja puolivillainen kaksinpeli. Välillä tehtävissä on turhaa päällekkäisyyttä, mutta pääasiassa ne tekevät juuri mitä pitääkin. ksu olo, mutta eteneminen tuntuu silti jouhevalta. Pelin kenttäkokoonpanossa ei ole yhtäkään hutia, vaan vireää ja viihdyttävää loikintaa senkin edestä. 35 160015_.indd 35 28.4.2022 19.48.51. Jotkin paslet ratkeavat vain oikeilla aseilla. Kunhan kopiovoimia saadaan lisää ja niiden käyttöä tuetaan rohkeammin myös pulmanratkonnan ulkopuolella, niin hyvä tulee. Toivon hartaasti myös, etteivät Unohdetun maan opit karkaa tekijöiden mielestä. Hyväntuulinen, mielikuvituksellinen ja erittäin pelattava Forgotten Land on koko perheen peli termin parhaassa merkityksessä. Mainiona oivalluksena tehtävät paljastetaan vasta, kun ne jäävät tekemättä, ja silloinkin vähän kerrallaan. Niissä yhdistellään jo nähtyjä paikkoja, mutta tiukemmalla otteella, uusilla keräilykamoilla ja aggressiivisemmilla vihollisilla. Nytkin Kirbyn ulottuvuusloikka on kirjoissani helposti pinkin pyörylän parhaita pelejä ja noin muutenkin oikein positiivinen yllättäjä. Kentät ovat täynnä hauskoja yksityiskohtia. Bonusmaailma päivittää myös pomotaistelut, jotka ovat normaalimuodoissaankin yllättävän hyviä (tämä kehu ei koske välipomoja, joita kierrätetään liikaa), mutta kiivaampina Phantom-versioina lähes koko eepoksen huippukohtia. Kirby on kyllä sarjan kaanonissa kaikkivoipa jumalansurmaaja, mutta sankarin ylivoimaisuus tekee mielekkään tasohyp88 Forgotten Land on viimeinkin tasapainoisella tavalla leppoisa Kirby-peli ja erinomainen suoritus sarjan ensimmäiseksi 3D-peliksi. pelypelin kehittämisestä hankalampaa. Kakkostason miekka on paljon muita isompi ja raskaampi. Tarpeelliset vihut syntyvät onneksi yleensä uudelleen, jos ne listii ennen kyvyn varastamista. Tavoitteita on viisi, joista vakiona mukana ovat ”mene kenttä läpi” ja ”pelasta piilotetut Waddle Deet”
Ei lainkaan hassummin! Tapahtui viime päivityksessä Returnalin julkaisun tienoilla peliä kritisoitiin siitä, että minkäänlaista välitallennusmahdollisuutta ei ollut, vaan kerran aloitettu sykli tuli pelata päätepisteeseensä, oli se sitten viiden minuutin tai viiden tunnin päässä. Tämän varjopuolena ainakin minulla kesti helposti hetki orientoitua uuteen tilanteeseen, kun löysinkin itseni aivan pelin lopusta keskeltä kirjavaa ammussadetta satunnaisen pelikumppanini pinkoessa kaukana horisontissa. Pelin varsinainen edistyminen on sidottu istuntoa isännöivään osapuoleen, mutta apuri saa pitää itsellään esimerkiksi koodeksit ja uudet avaamansa esineet. Returnalin hektisen luonteen ja puuttuvien komentojen vuoksi yhteistuumin on vaikea muodostaa kovin syvällisiä strategioita, mutta selviytymisen taakan jakaa mielellään. Viimeisimpänä saavutuksena Returnal voitti huhtikuussa neljä BAFTA-palkintoa, joiden joukossa pokaali parhaan pelin kategoriassa. He huomasivat, että keskeytetyn pelin pystyi lataamaan turvaan PlayStationin pilvipalveluun, jolloin väliaikaisesta tallennuksesta tuli pysyvämpi. 36 160178_.indd 36 28.4.2022 17.45.50. Molemmat ovat heti saatavilla Helioksen maahansyöksypaikalta riippumatta siitä, kuinka pitkälle pelissä on päässyt. Ascension lisää koodekseja ja lokeja keräilijäsieluille. K otimainen Housemarque osoitti harvinaista rohkeutta viime vuoden keväällä julkaisemansa Returnalin suhteen. Selene Vassoksen painostava koettelemus salaperäisellä, haastavalla ja projektiilien täyttämällä planeetta Atropoksella löysi heti faninsa niin pelaajien kuin kriitikoiden keskuudessa: esimerkiksi arvostelijakollega Ville Wikström antoi Returnalille 92 pistettä (Pelit 6/2021), ja peli on kahminut palkintoja kaksin käsin ympäri maailmaa. Oli kyseessä sitten pelin kokeminen ensi kertaa yhdessä, jumiin jääneen kaverin auttaminen tai avunhuuto lähimmälle kuulevalle, co-op palvelee uskollisesti. Housemarque kuunteli kritiikkiä ja lisäsi viime vuoden lokakuussa ilmestyneessä 2.0-päivityksessä valokuvaustilan ohella mahdollisuuden syklin pysäyttämiseen. Nyt pelin pystyy keskeyttämään milloin tahansa, ja peli luo väliaikaisen tallennuspisteen. Edes kuolema ei tarkoita automaattisesti pelin menetystä, vaan elossa oleva voi vielä yrittää elvyttää tiimitoverinsa, mikäli onnistuu luovimaan tämän luo vihollisten keskellä. Co-op on odotettu lisä monelle: nyt Selenen matkan voi jakaa yhdessä tutun tai täysin tuntemattoman kanssa. PALUU IKUISEN KUOLEMAN SYLIIN Massiivista Tower of Sisyphusta voi pelata loputtomana pistejahtina tai syventävänä opetuksena Selenen menneisyydestä. Peli ei perustunut mihinkään aikaisempaan, vaan se oli studion edellisiin peleihin verrattuna hyvin poikkeuksellinen seikkailu, joka vieläpä julkaistiin yksinoikeudella vain muutamaa kuukautta aiemmin julkaistulle, rankoista toimitusvaikeuksista kärsivälle PlayStation 5:lle. Tartu käteeni, se kantaa Maaliskuun lopussa julkaistu Ascension on edeltäjäänsä laajempi päivitys, joka tuo mukanaan kaksi huomattavaa uudistusta: co-opin ja loputtoman Tower of Sisyphus -pelitilan. Peliä ei tarvitse siis läpäistä alusta loppuun yhdessä. Heli Koponen RETURNAL: ASCENSION Returnal on kasvanut vuoden aikana jo versionumeroon 3.0. Mutta kuten moninpeleissä aina, hyvässä peliseurassa yhteinen taival on antoisa aivan eri tavalla. Ascensioniksi nimetty, taivaita hamuava päivitys on osuva, monellakin tapaa. Jotta pelaajat eivät harhailisi liikaa ja keskittyisivät yhteistyöhön, heidät on linkitetty yhteen, jolloin liian etenemishaluinen pelikaveri sinkaistaan takaisin maltillisemman luo. Jotkut pelaajat olivat rajoitetta ovelampia. Siitä olisi voinut olla mahalasku, mutta toisin kävi. Hyvin pärjänneen pelikumppanin voi palkita kehaisulla. Soraäänet ovat kritisoineet pilvikikkailua huijaamiseksi ja pelin idean tahraamiseksi, mutta joillekin pelaajille se on ollut tähän asti ainoa tapa selviytyä Returnalin raastavasArvosteltu: PS5 Housemarque / Sony Interactive Versio: 3.0 Moninpeli: 2 pelaajaan co-op verkossa. Ikäraja: 16 ta vaikeustasosta ja kokea Selenen taival kokonaisuudessaan. Kaksi aikajanaa yhdistävän portaalin voi avata matkan aikana muutamassa eri pisteessä, ja peli jatkuu siitä, mistä kutsu on avattu
Torni ei välitä geometriasta tai jatkuvuudesta: se elää, murenee ja muuttuu. Esinemäärä tuntuu varsin rajoitetulta ja samankaltaiset valinnat seuraavat toisiaan. Uudet, orgaaniset aseet ovat tehokkaita mutta kertakäyttöisiä. Kaksinpelin varusteet ovat sidoksissa pelin isäntään. Algos on vaikuttava vastustaja, joka vaikeutuu kierros kierrokselta. Tietyllä tapaa ymmärrettävää, mutta on vaikea karistaa tunnetta, että Housemarque olisi ottanut kaksi sykliä eteen, yhden taakse. Tässä pelissä heittokoukku on pelkkä kaukainen haave. Mutta juuri kun Sisyfos oli saavuttamaisillaan huipun, lohkare vieri koruttomasti takaisin vuoren juurelle, kerta toisensa jälkeen. Onneksi juonen avautuminen ei riipu suoraan kiivettyjen kerrosten määrästä, vaan pohjautuu ennemminkin Selenen pohjattomaan epätoivoon yrittää yhä uudestaan ja uudestaan. Kreikkalaisen mytologian Sisyfos petkutti kuolemaa, mistä rangaistukseksi jumalat panivat hänet vierittämään valtavaa kivenlohkaretta jyrkän mäen huipulle. Ascension jatkaa alkuperäispelin vahvalla linjalla ja tuo lisäsyvyyttä Selenen sisäiseen ahdinkoon, ja kaverin kanssa räiskiminen on mainio lisä etenkin sellaisille, jotka kaipaavat lisätukea nopeatempoisesta ammuskimarasta selviytymiseen. Torniin kipuaminen on tuttuun Returnalin tapaan haastavaa ja kuolema on uskollinen matkakumppani, mutta kiipeämisestä tuntuu puuttuvan osa alkuperäisen kokemuksen satunnaisuutta. 37 160178_.indd 37 28.4.2022 17.46.32. Nyt menen ja kiipeän, kaadun – mutta nousen taas. Vähän kummallisesti peliä ei voi tornissa keskeyttää lainkaan. Minulle Returnalissa on aina ollut jotakin erityistä ja kiehtovaa, ja Selenen tavassa kantaa itseään kohti tuntematonta, korruptoitunutta totuutta on jollakin alitajuisella tavalla jopa samaistuttavaa. Sen hallit ja ilmassa leijuvat salit syventävät Returnalin tarinaa ja kätkevät sisäänsä uusia avattavia esineitä, kertakäyttöisiä aseita, kielikoodekseja ja paljon muuta. Tornia ei voi kivuta kaverin kanssa lainkaan, vaan se on aina yksinäinen, sirpaleinen linnake. Ratkaisu on oikea, sillä näin myös Returnalin vaikeuden kanssa kamppailevalla pelaajalla on parempi mahdollisuus oppia lisää Selenen menneisyydestä. Ascensionin taistelu on tuttua hallittua kaaosta, jossa taito kruunaa kaiken. Torni ei ole pelkästään areena päättömälle räiskinnälle, vaikka pistesaaliin kartuttaminen ripeällä etenemisellä ja sijoituksien vertailu ovatkin varsin näkyvässä osassa. Kerros kerrokselta vaikeutuva torni on jaettu alueisiin, jonka jokaisen lopussa odottaa Ascensionille uniikki pomo, Algos. Kuin myytissäkin, Selene ei kykene koskaan kurottamaan tornin huipulle, vaan jokainen yritys on tuomittu varmaan kuolemaan. Tuon sulle kukan, toisenkin Ascensionin kiinnostavin anti on silti Tower of Sisyphus, valtava päättymätön torni, joka on saanut nimensä ja innoituksensa Sisyfoksen myytistä
Sen jälkeen Kamiya työsti kunnianhimoista toimintaroolipeliä Scalebound, jonka Microsoftin piti julkaista Xbox Onelle. Vaikka gra. Kun Kamiyan twitteriä tai hänen haastatteluitaan lukee, ymmärtää, miten palavasti hän rakastaa vanhoja pelejä. Vaikka Kamiya on peliohjaaja, joka tunnetaan tuotteliaisuudestaan, viime kerrasta on vierähtänyt aikaa. Jo ensimmäinen Devil May Cry teki samoin yli 20 vuotta sitten, tunne on vain kasvanut läpi Viewtiful Joen, Okamin, Bayonettan ja The Wonderful 101:n. Kamiya tuntee läpikotaisin etenkin entisaikojen shoot ’em upit, joten hänen visionsa lajista todella halusin nähdä. Mutta ennen kuin uppoan niiden ihanuuteen, haluan sanoa pari, siis pari sataa sanaa Hideki Kamiyasta. Toisin kävi. Sorminahka palaa ja padi sulaa Hamster Corporation omistaa nykyään Cresta-sarjan oikeudet ja on julkaissut vanHideki Kamiyan uutuuspeli on Sol Cresta. Kamiya avaa arvostettuihin lajityyppeihin raikkaan näkökulman, muita kumartelematta, turhia tinkimättä ja aina kieli poskessa. Kun otan ohjaimen käsiini ja aloitan vertikaalin shoot ’em up -pelin Sol Crestan, ylenpalttinen informaation määrä pyyhkäisee hyökyaaltona ylitseni. T unne on tuttu. Suunnitelmat uusiksi Hideki Kamiyan nerous perustuu pelisuunnittelun perinteistä ammentamiseen ilman, että hän toistaa samaa vanhaa. Mutta peli aukeaa vasta, jos siihen sitoutuu, epäonnistumisista lannistumatta. Harkitsemaan ja havainnoimaan. Nyt toive on totta, eikä lopputulos jätä kylmäksi. Kamiya kommentoi vuosia myöhemmin syyksi PlatinumGamesin haukanneen liian ison palan (pelihahmon rinnalla piti kulkea massiivinen, aidosti käyttäytyvä lohikäärme, joka osallistuu suuren mittakaavan actioniin) ja tiimin olleen kokematon Unreal Enginen kanssa. Johannes Valkola SOL CRESTA Tässä paketissa kiidetään retroraketissa. Kamiyan pelit edustavat toki tuttuja genrejä – kamppailua, toimintaseikkailua, ja nyt shootteria – mutta hänen pelinsä eivät mahdu pölyttyneisiin lokeroihin. Sol Cresta on helmisimpukka, jonka kivenkova kuori kätkee sisäänsä pelaamisen ilosanoman. Microsoft perui hankkeen vuoden 2017 tammikuussa, Scaleboundin suunniteltuna julkaisuvuotena. Sol Crestassa kyse ei ole pelkästä vihollisten tulittamisesta eikä kutien väistelystä, vaan siitä aistii heti kättelyssä pelissä piilevän syvempiä mekaniikoita. Peli on jatkoa 1980-luvun Cresta-peleille ja sarjan paras osa. Se on kaksiulotteinen ammuntapeli, joka yllättää olemalla perinteikkäässä genressään raikas ja kekseliäs. Pitkään haaveilin, että Hideki Kamiya tai PlatinumGames tekisivät shoot ’em upin. PYHÄ KOLMIYHTEYS PlatinumGames / Hamster Corporation Saatavilla: PS4, PS5, Nintendo Switch, PC Hideki Kamiyan peleissä piisaa menoa ja meininkiä, niiden tunnelma huokuu iloa ja energiaa, mutta kaikkeen joutuu ottamaan aluksi etäisyyttä. Koska puhutaan Hideki Kamiyan pelistä, näin sen pitääkin olla. Kansainvälisesti arvioissa pahasti aliarvostettu The Wonderful 101 julkaistiin vuonna 2013. Jo ensi hetkistä alkaen peli sinkoilee raketin lailla eteenpäin, ja pystyn vain hämmästelemään kaikkea. ikassa haetaan ajan patinaa, on Sol Crestan pelattavuus puhdasta platinaa. Mekaniikat ovat niin moniulotteisen koukeroisia, että ei niitä kättelyssä selätä. 38 159976_.indd 38 28.4.2022 15.53.35
Suurimmissa kultakolikoissa on pöllön kuva kunnioituksena aikoinaan Cresta-sarjaa tehnyttä Nichibutsu-studiota ja sen logoa kohtaan. Niitä leijuu ilmassa, ja niitä saa kukistetuilta vihollisilta, jolloin kolikoiden arvoon vaikuttaa, miten nopeasti viholliset voittaa. Tärkeintä ulkoasussa on, että taustasta erottaa vihollisten alukset, niiden ammukset ja omat laukaukset. Soul Cresta. Hideki Kamiya joutui suostuttelemaan Hamsterin mukaan Sol Cresta -projektiin, mutta se kävi kuulemma helposti, sillä Kamiyan idea oli niin hyvä ja aito. Vastapainoksi pelin pelaaminen tate-muodossa on hienoa, koneen saa pystysuuntaan hienosti etenkin Flip Grip -lisälaitteen avulla. ghting chance on aina sormien ulottuvilla – kun vielä hieman sinnittelen, olen taas pian takaisin kehissä! Tällainen pelaamisen ilo ja siihen kannustus on varsinkin shootterissa paitsi harvinaista myös erityisen virkistävää. Lisäksi mittari kasvattaa ladattavien kutien ja muotojen käyttömäärää, lisää tulituksen tehoa ja aluksen kestävyyttä sekä antaa lisäelämiä. Yhdellä napilla tulitetaan sarjassa, toisella ladataan erikoishyökkäystä. Muodonmuutos on elintärkeä ominaisuus, joka on opeteltava kovan tason pelaamista varten. Tai jos seurataan, sillä tarina etenee toiminnan lomassa japaniksi puhuttuna. Kolikot ovat kaikki kaikessa. Mukana on erikoisliikkeitä, joita käytetään ristiohjaimen ja napin yhdistelmillä. Osa vihollisista on puolestaan heikompia aina tietyn väristä alusta vastaan. Switch-versio kaipaa viimeistä päivitystä, joka hioisi ruudunpäivityksen tip top -kuntoon. Muinaisten arcade-esikuviensa Moon ja Terra Crestan tavoin Sol Crestan mekaniikan ydin on yhdistää kolme avaruusalusta, Amaterasu, Tsukuyomi ja Susano, kerralla ohjattavaan muotoon, jonka koostumusta vaihdellaan. Lisää aluksia ja kestävyyspisteitä saa tasaisesti lisää. Homma vaatii harjoittelua, mutta toimii hienosti. Kun on kerännyt kaikki palaset, saa käyttöön viimeisen ja tehokkaimman muodon: alukset muuttuvat roihuavaksi feenikslinnuksi, joka tuhoaa kaiken tieltään. Niillä kasvatetaan ruudun oikealla näkyvää mittaria, joka mahdollistaa erikoisliikkeet ja alusten liikuttelun voimamuotoihin. Herkullinen . Lajittelen gra. Kentissä on lisäksi värikoodattuja portteja ja aarrelaatikoita. Itse pidän Sol Crestan ulkoasusta paljon, minut sen tyyli vie hienosti vanhaan, hämyiseen arcade-aikaan. Erikseen kympillä myytävässä tarinatilassa seurataan villiä ja kahjoa kerrontaa. Ampuminen ei ole kaikki: kentissä on salareittejä, ja kaikkialta kerätään hopeisia ja kultaisia kolikoita. Kolmas nappi hidastaa aikaa vaikeustasosta riippuvan sekuntimäärän. Tämän lisäksi telakoitumisjärjestyksellä on väliä, sillä letkan toinen alus määrittää ladattavan kudin laadun ja kolmas puolestaan antaa automaattista taustatukea. Kiinnittämällä alukset kolmioon tulitetaan liki ruudun leveydellä, L-muodossa ammutaan paksulla laserilla sivuviistoon ja jonomuodostelmassa räiskitään sivuille. Punainen alus ampuu lasereita leveästi eteen, sininen käyttää hakeutuvia ohjuksia ja keltainen tykittää kohtisuoraan tehokkaita porapanoksia. Silloin ammutaan tehokkaita panoksia eteen, taakse, sivuille tai ympyränä kaikkialle. Ennen kuin mitään voimamuotoa voi käyttää, niitä aktivoivat palaset pitää kerätä ympäristöstä. Silloin väistellään ammuksia niiden välistä tarkasti turvaan luikerrellen tai vaihdetaan alusten järjestystä. Paloista näkee etukäteen symbolin avattavaa muotoa varten, ja sitä voi vaihdella tulittamalla palaa ilmassa. 39 159976_.indd 39 28.4.2022 15.53.53. Toiminnassa tuntee olevansa tilanteen tasalla silloinkin, kun ruudulla soi ja tapahtuu. ikka ei välttämättä houkuttele. Jos sille antaa mahdollisuuden, sillä ensivaikutelma voi kääntää monet pois. Osumat vievät kestävyyspisteitä, joiden loputtua menettää yhden aluksen kerrallaan. Sol Cresta on kiehtova poikkeus, sillä sen takana on isomman luokan tekijä, huikeista toimintapeleistään tunnettu japanilainen PlatinumGames – ja ote on sen mukainen. Sol Crestan nuhruinen 2D-gra. Kahdella aluksellakin voi liittyä muotoon, vielä viimeiselläkin aluksella on kierähdysliike, joka antaa kuolemattomuuden hetkeksi. ikan maukkaaseen chunky Sega Saturn -luokkaan, johon liitän jykevät pikselimaisemat ja räikeät värit. hoja pelejä osana mainiota Arcade Archives -sarjaansa. Kyllä minä vielä nousen! Sol Cresta ei ole shooter, jossa omasta aluksesta rakennetaan väkivahva ja kaikki menetetään yhden osuman jälkeen. Myös vanhoja äänitehosteita käytetään. Saakin olla melkoinen velho, jos pystyy lukemaan englannin tekstitystä ja samalla tykittämään vihollisia. Shoot ’em up -genre elää nykyään indiepuolella. Pikselit ovat roiseja ja epätarkkoja, yläsuuntaan rullaavaa ulkoasu vääristää pikseleiden oikeaa skaalautumista – tarkoituksella. Sol Cresta onkin erinomaisen huoliteltu ja näkemyksellinen kokonaisuus, shootereiden herkkupala. Aikaa hidastamalla alukset voi kytkeä hetkeksi erillisiin muotoihin voimahyökkäyksiä varten
Mutta ennen kaikkea tämä on kunniakasta jatkoa Hideki Kamiyan komealle uralle. Fantastinen soundtrack. Silloin läpäisy kestää shootterille poikkeuksellisesti jopa kaksi tuntia. Ensinnäkin tarinatila rukkaa pelin seitsemän kenttää uuteen uskoon pidentäen niitä huomattavasti. Harvoin vastaan tulee shoot ’em up, jota voi sanoa raikkaaksi ja tuoreeksi. Tunnelman kohottaa uudelle tasolle fantastinen soundtrack. Kun puhetta ei saa englanniksi, Kamiyan kirjoittaman pähkähullun juonen seuraaminen käy paikoin mahdottomaksi. Pelasin lisäksi Switch-versiota, joka julkaistiin kehnossa kunnossa, sillä ruudunpäivitys ja ohjausviive olivat luokattomia. Mieluisaa tarinatilassa on myös sen räväkkyys, huumori ja kaunis hahmotaide. Tarinatilaa on vaikea seurata pelkillä Japani-äänillä, ja tähän toivoo päivitystä. Arcade-henki tavoitetaan myös pelin ohjeruuduissa, jotka selittävät monimutkaista mekaniikkaa. Tiivistunnelmaisessa, huolitellussa arcade-tilassa eteneminen palkitaan uusilla vaikeustasoilla, äänitesteillä, pistejahtipelimuodolla, muista Hamsterin tuottamista Arcade Archives -julkaisuista tutulla viiden minuutin Caravan-tilalla sekä vaikeammin saatavilla palkinnoilla, joita on turha spoilata. Myös Switch-version ruudunpäivitystä voisi vielä hioa päivityksellä. Säveltäjälegenda Yuzo Koshiro (mm. Onneksi peli tukee käännettäviä monitoreja muillakin koneilla. Nämäkin osoittautuivat päteviksi vaihtoehdoiksi, tosin PS5:llä pelikokemus oli piirun verran pehmeämpää. Onneksi juuri ennen tämän kirjoittamista peliin tuli päivitys, joka korjasi asiaa. Tässä on yksi viime aikojen onnistuneimmista retroääniraidoista, joka on vieläpä tehty 1980-luvun laitteilla. Päivityksen jälkeen Switchin etu eli vertikaali tate-moodi pääsee oikeuksiinsa. Vaikka PlatinumGames tunnetaan upeista toimintapeleistä, kuten Bayonetta, Nier: Automata ja Vanquish, nyt tiimi todistaa taitonsa myös 2D-pelisuunnittelun puolella. Peliin myydään myös erillistä tarinatilaa, joka on samalla kiinnostava ja puutteellinen. ActRaiser, The Revenge of Shinobi, Streets of Rage -sarja) on luonut peliin elävöittävän energistä, pitelemättömän pomppivaa musiikkia. Näin kokemus saa uutta, ilahduttavaa luonnetta. Kerrankin pitkä shoot ’em up. Näytön voi asettaa pystyyn (tai Flip Grip -lisälaitteella ohjaimiin kiinni), jolloin peli asettuu nätisti korkeampiin mittasuhteisiin. Pelaaminen on pehmeää ja ohjaus täsmällistä. 90 Timanttinen mestariteos, joka erottuu perinteikkäässä räiskintälajityypissään erityisen kekseliäänä. Nyt ohjaus on nopeaa ja ruudunpäivitys on, jollei priimaa, niin huomattavasti sulavampaa. Testasin peliä myös PS4:llä ja PS4 Prolla. Mutta tarina etenee toiminnan lomassa japaniksi puhuttuna ja englanniksi tekstitettynä. Hyvää + Omien taitojen kehittyminen palkitsee. Paljon jää silti omaksi hoksattavaksi... Parasta pystyssä Pelasin Sol Crestaa pääasiallisesti PS5:llä, jolla ruudunpäivitys on sulavaa. Huonoa . Tervetuloa takaisin, mestari! SOL CRESTA 40 159976_.indd 40 28.4.2022 15.54.09
Se yllättää edellisiäkin enemmän, koska siinä ei ammenneta lainkaan R-Type-sarjasta, vaan Kazuma Kujo nostaa hattua yhdelle Iremin hienoimmista peleistä. Johannes Valkola R-TYPE FINAL 2 STAGE PASS 1 & 2 Kaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin, R-tyyppien ei enää tarvitse: he ovat shoot ’em up -legendoja, jotka eivät kuole koskaan. Homma toimii hienosti. Ensimmäisenä Kujo herätti henkiin peruutetun projektin Disaster Report 4: Summer Memories. Kenttä tuodaan hienosti nykypäivään, vaikka eipä vanhoissa, rosoisissa gra. Image Fight osana R-Type Final 2:sta on sikälikin erikoista, että Image on vertikaali shoot ’em up. / NIS America Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, PS5, Switch, Xbox One, Xbox Series delleen, R-Type-sarjan parhaita ja tunnetuimpia kenttiä. Kunniakkaasti Iremin perinnöstä Aina, kun minun täytyy nimetä turhan pienelle arvostukselle jäänyt pelisuunnittelija, yksi nimi nousee heti mieleeni: Kazuma Kujo. Kenttien nostaminen eri lajityypin pelistä on outo mutta toimiva ratkaisu. Kujon tärkeitä saavutuksia on myös hänen luomansa katastro. 80 Kiehtova katsaus R-Type:n historiaan ja perimään. Sarjoja hän on tehnyt monipuolisesti: run ’n gunista Metal Slugeja, strategiasta R-Type Tacticsia ja 2D-ammunnasta R-Typeä. Pidän siitäkin, että näistä lisäkentistä ja emopelin kentistä saa tehdä oman soittolistansa, eli valita niistä rotaatioon pienen tai suuren määrän kenttiä haluamassaan järjestyksessä. Se pitää myös huolen, että esille pääsevät kiehtovat näkymät etenkin sarjaa tunteville pelaajille. Lisäksi ansioluetteloa komistavat sellaiset keskeiset urheiluja toimintapelit, kuten Neo Turf Masters ja In The Hunt. Viime vuodet Kujo on keskittynyt jatkamaan Iremin perintöä. Näiden jälkeen toinen DLC-paketti yllättää täysin. Lisäksi mukana on melkoisia yllätyksiä. Viime vuonna saapui jatkoa pelille, jolle jatkoa ei koskaan pitänytkään tulla, kun R-Type Final 2 valmistui. Kenttiä kentän laidasta laitaan Regeneraationsa jälkeen R-Type Final 2 on jatkanut kulkuaan DLC-paketeilla. Mutta sen pystysuunnan pelaaminen kääntyy nyt taidokkaasti, pienien muutosten avulla, sivuttaissuunnassa rullaavaksi kentäksi. Niissä Kujo on porautunut yhä syvemmälle Iremin perintöön, vieläpä tosi mielenkiintoisesti. Myös toinen legendaarinen pelisuunnittelija Hiroshi Iuchi on hehkuttanut pelin ansioita ja sanonut sen vaikuttaneen ratkaisevasti hänen shoot ’em up -peleihinsä Radiant Silvergun ja Ikaruga. Näistä etenkin jälkimmäisen pelin ikoninen ensimmäinen kenttä on tunteikasta nähdä jälleen. Stage Pass 1 & 2 tuovat peliin yhteensä 14 kenttää, ja kumpikin passi maksaa noin 20 euroa. Irem lopetti videopelien parissa vuoden 2011 tuhoisen Japanin maanjäristyksen seurauksina. Siinä täytyy liikkua pikkutarkasti liikkuvien ”korien” sisällä ja samalla tulittaa vihollisia. Kyseessä on Image Fight, vuoden 1988 arcade-shooter, jonka Kujo on aiemmin kertonut olevan hänestä kaikkien aikojen paras lajityypin edustaja. Yllättäen viime vuonna R-Type Final 2 jatkoi R-Type Finalia, jonka oli tarkoitus lopettaa niin pelisarja kuin koko lajityyppikin, jo 19 vuotta sitten. Siis vuoropohjaisesta PSP-strategiapelistä, joka ei koskaan saapunut Japanin ulkopuolelle, vaikka sen mainio ensimmäinen osa muualla julkaistiinkin. R-Type Delta oli ensimmäinen peli, joka vei sarjan 3D-gra. Vuonna 1998 ekalle Pleikkarille julkaistu peli oli myös ensimmäinen, jossa Kazuma Kujo sai vetovastuun. 41 159886_.indd 41 28.4.2022 18.55.03. rmoissa Nazca ja Irem työskennellyt Kazuma Kujo on osoittanut kykynsä eri genreissä. ikan pariin. Legendaarisissa peli. Niitä on hauska pelata R-Type Final 2:n lukuisilla, keskenään hyvin erilaisilla aluksilla. Nämä kaksi DLC-pakettia ovat julkaisunsa ansainneet. Finaali venyy mutta venyköön, kunhan paukkuu. Vaikka delsut kumartavat menneelle, Kazuma Kujo on sanonut, että R-Type Final 2 tullaan päivittämään kokonaan uuteen muotoon. Kannustaa toistuvaan pelaamiseen. Ensimmäisen paketin ilahduttavin tapaus on sangen kinkkinen kenttä R-Type Leo -pelistä. Huonoa . Päivityksen jälkeen pelistä tulee R-Type Final 3, vieläpä ilmaiseksi pelin jo omistaville. Kiinnostusta kohottaa myös, että R-Type Leo on klassikkopeli, joka on julkaistu ainoastaan arcaden ulkopuolella, PC:lle vuonna 2010 tehdyssä kokoelmassa Irem Arcade Hits. Jokaista kenttää on pidennetty, ja yksittäisiä jaksoja toteutettu uudelleen ja arkkitehtuuria, kenttäsuunnittelua ja vihollisten paikkoja muutettu. Hyvänä yksityiskohtana ovat myös R-Typestä poikkeavat kuvakkeet, joita tuhoamalla kerätään erikoiskykyjä. Myös siinä on yksi kenttä kummastakin sarjan ensimmäisestä osasta. Mitä tämä tulee tarkoittamaan, aika näyttää. Hyvää + Vanhoja kenttiä on pidennetty ja muokattu uuteen uskoon hyvällä tajulla. Laatu jatkuu niin ikään myös kenttiin R-Type Deltasta ja R-Type Finalista. Seitsemän kentän annin helmiä ovat tutut tasot sarjan kahdesta ensimmäisestä pelistä sekä Kazuma Kujon omista peleistä R-Type Final ja R-Type Delta. Nyt tämä mainio jatko-osakin on paisunut peräti 14 kentän verran, eikä lainkaan hassummin. ikoissa mitään vikaa ole. Lisäsisältöpakettien tarkoitus on remasteroida, tai pikemminkin visioida uuKaikki nuoret tyypit tahtoo olla jotakin, R-tyyppien ei enää tarvitse: he FINAALI JATKUU LAVAN TAKANA Granzella Inc. Tarjolla on nimittäin kaksi kenttää R-Type Tactics II: Operation Bitter Chocolate -pelistä. Pitkän uran tehnyt japanilainen herra ei ole lähelläkään ansaitsemaansa kunnioitusta ainakaan kotimaansa ulkopuolella. Muitakin tyyppejä Paras kenttä on vielä mainitsematta. Jo ensimmäinen setti ansaitsee suosituksen, mutta toinen on vielä parempi. A lkuperäinen R-Type ilmestyi jo 1987, ja jatkoa riitti aina vuoteen 2003 asti. Pidin molemmista peleistä: ne toivat hentomielisen arvokasta jatkoa Iremin aikakaudelle. Samat murheet kuin aiemminkin, eli Switchillä ja alkuperäisellä Xbox Onella tätä on turha pelata huonolla ruudunpäivityksellä. Myöhemmin Kujo on perustanut oman studionsa Granzellan, ja hankkinut oikeuksia Iremin tuotantoon. sarja Disaster Report. Ensimmäinen Stage Pass on tarjonnassaan maltillisempi ja keskittyy kenttiin, jotka moni varmasti haluaakin nähdä tällä uudella ilmeellä
Erilaisiin hahmoihin ja niiden kehittämiseen keskittyvässä pelimekaniikassa ovat vaarana tasapainotusongelmat ja yksitoikkoinen grindaaminen, mutta ei Nobody Saves the World -pelissä. Tarjolla on esimerkiksi erilaisten attribuuttien, kuten myrkyn, lisäämistä iskuihin ja erilaisia selviytymistä helpottavia taitoja. Sen yltäkylläinen ja huumoria hersyvä suunnittelu. Se voi vaikka pelastaa kokonaisen maailman. Jutun juoni piilee siinä, että hahmot on sidostettu ristiin rastiin toistensa kanssa. Peilikuvasta et tunnista olomuotoasi. En halua kuulla yksityiskohtia, mutta rukouksiisi on vastattu. Jokaisella hahmolla on myös neljä passiivista taitoa, joista yksi on hyökkäysten tapaan automaattisesti hahmokohtainen. Hahmojen avaaminen on hauskaa ja onnistuu helposti muun pelaamisen ohessa, jokainen avattu hahmo on selvästi omalla tavallaan riemastuttava ja erilainen. Parhaimmillaan ruudulla käy sellainen vilinä, että Hahmot ovat vahvalinjaisia ja ylilyötyjä. Kun tämän yhdistää useamman hahmon samanaikaiseen kehitykseen, tuloksena on peli, jossa jokin numero kiipeää jatkuvasti ja todella tyydyttävästi ylöspäin. Kasvosi ovat harmaat ja mitäänsanomattomat, kehosi hieman tylsänpullea ja tuntematon. Jo tämä kertoo todella vahvasta hahmosuunnittelusta, lisäksi kaikki otukset ovat täysin käyttökelpoisia koko pelin ajan. MAAILMANPELASTAJAN IDENTITEETTIKRIISI 42 159885_.indd 42 28.4.2022 18.00.31. Älä anna eleettömän pelihahmon haitata – Nobody Saves the World on kaikkea muuta. Vipinää taatusti tarjoavan pelimekaniikan A ja O on taikasauvan heilautuksella avautuva, noin tusinan erilaista otusta sisältävä hahmopuu, jota samoamalla avataan uusia hahmoja, pelityylejä ja kykyjä. Pelimatkan ensimmäinen avattava hahmo on piskuinen sininen rotta, mutta tarpeeksi vihollisten nilkkoja näykkimällä saa avattua seuraavan hahmon ja niin edelleen. H eräät epämääräisestä hökkelistä, jossa on juuri ja juuri tilaa sinulle ja ummehtuneelle patjallesi. Art imitates life. Aikanaan hahmojen kehittäminen vaatii kykyjen yhdistelemistä eri luokkien ympäriltä, mikä tuuppaa pelaajaa lempeästi kokeilemaan erilaisia kummallisiltakin kuulostavia yhdistelmiä. Tykästyin erityisesti kummitukseen, joka tekee vahinkoa pelkästään hengaamalla vihollisen lähellä. Itse huomasin rakentavani hyväksi havaittuja yhdistelmiä rohkean kokeilemisen sijaan, mutta se kertoo enemmän minusta pelaajana kuin pelistä itsestään. Viholliset eivät kuitenkaan itsessään kerrytä lainkaan kokemuspisteitä, vaan jokaisella hahmolla on lista yksinkertaisia, erilaisten taisteluliikkeiden tekemiseen painottuvia tehtäviä, joiden suorittamisesta ropisee kokemusta. Salaperäisesti iskenyt Kataklysmi on tehnyt Ei-kenenkään maasta vaarallisen paikan, joka kuhisee vaaroja. Hahmoista voi näin tehdä todella erilaisia ja omanlaisiaan, joskin tietyt taidot ovat väistämättä hieman hyödyllisempiä kuin toiset. Astuessasi sisään ylelliseen naapurirakennukseen huomaat, että paikka on käännetty ylösalaisin. Epäkuolleita henkiin herättävä taikuri nyt on nähty juttu, mutta entäpä levypainoja viskova hevonen. Jokaisella otuksella on käytettävissään neljä hyökkäystä, joista pelkästään yksi on hahmokohtainen, loput kolme saa vaihtaa mieleisekseen milloin tahansa kaikkien avattujen hahmoluokkien ja niiden taitojen väliltä. Mikä parasta, kehitys ei vaadi tuskallista paneutumista, vaan kaikki tapahtuu vaivattomasti miltei itsestään. Viholliset hönkivät päälle joukolla, ja vaikka ne eivät ole erityisen kestäviä, niiden kanssa painiminen on hauskaa ja tapahtumantäyteistä. Joka ikisen uuden otuksen kohdalla ajattelin, että tämähän on mahtava tyyppi, tämän täytyy olla uusi lempihahmoni, kunnes seuraava olio sai minut ihastumaan uudelleen. Minä olen kaikki Kanadalainen Drinkbox Studios on tunnettu etenkin meksikolaispainin ja metroidvanian yhdistävästä Guacamelee-pelisarjasta (Guacamelee, 2013; Guacamelee 2, 2018). Kaikkia taitoja voi myös kehittää muutaman tason verran paremmiksi merkeillä, joita saa sekä satunnaisesti vihollisia peittoamalla että palkinnoksi luolastojen selättämisestä. Päätät olla välittämättä rasittavasta tyypistä, joka esittelee suu vaahdossa olevansa itse Nostramaguksen, suuren, mahtavan ja tällä hetkellä kovin kadonneen velhon, ykkösoppilas ja käskee sinua, kahvinhakuun kelpaamatonta aliolentoa, painumaan hiiteen. Se on tärkeää pelissä, jonka valttia on hauskuus, keveys ja viihdyttäminen. a näkyy välittömästi myös studion uusimmassa pelissä, joka on vauhdikas yhdistelmä luolastonkomppausta ja hahmonkehitystä. Vauhtia ja villejä tilanteita Taistelu jatkaa pelin yltäkylläisyyttä. NOBODY SAVES THE WORLD Drinkbox Studios Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One/ Series X/S Testattu: i9-9900K @ 3,6 GHz, Nvidia Geforce 3070Ti, 32 Gt RAM, Win 10 64-bit Suositus: 2 GHz, näytönohjain 2 Gt:n muistilla, 1 Gt RAM, 2 Gt vapaata tilaa, Windows 10/8/7 64-bit Versio: myynti Moninpeli: Verkko-co-op Heli Koponen Oletko aina halunnut rellestää samassa pelissä muskelimiehellä, merenneidolla ja munalla. loso. Saat pikaiset lähtöpassit lattialuukusta alapuolella siintävään kellariluolastoon, mutta ei rikospaikka yhtä esinettä kaipaa: onnistut ennen putoamistasi nappaamaan mukaasi taikasauvan, joka, noh, varmasti tekee jotakin. Ja heillä on mielipiteitä. Et muista mitään, iskusikin on avuton läpsäisy
Silloin tällöin vihollisilla on suojanaan vain tietystä elementistä rikkoutuva suojakilpi, joka ei murru millään muulla iskulla. Luolastoissa on usein jokin jippo. Onneksi taistelusta tuleva melske peittää ylimääräiset vihellykset ja musiikki toimii suurimman osan ajasta täysin moitteettomasti. Varsinkin eritasoisia luolastoja on runsaasti, ja niissä jokaisessa on oma jipponsa. Ylisuorittajan unelma Tekemistä pelissä on valtavasti. Maailma on varsin laaja, ja se on täynnä nähtävää, koettavaa ja ihmeteltävää. Epäkuolleet sirppikädet eivät mahda öljytylle kaapille yhtään mitään. Tutkittavana on pieniä kyliä asukkaineen, kiltoineen ja ennen kaikkea tehtävineen, jotka ovat yleensä varsin yksinkertaisia, mutta hauskoja pikku ponnistuksia, kuten kilpajuoksu noidan kanssa tai kaupan ryöstö varkaiden killan piikkiin. Peli antaa vain suurpiirteisen suunnan seuraavalle juonitehtävälle, mutta muuten pelaajalle luovutetaan melko vapaat kädet maailman koluamiseen. Hieman yllättäen kuoleminen nollaa luolaston pohjapiirustuksen kokonaan, jolloin mätkintä on pakko aloittaa alusta etuovelta käsin. Pelästyin että kuulokkeeni ovat hajoamassa, kunnes huomasin äänen tulevan pelistä. Minä… mitä. Hyvää + Mainio ja vauhdikas pelattavuus, huolella tehty. Ei oteta tätä elämää niin vakavasti. Määrä on riittävä taistelun tuoksinassa tapahtuvaan vaihteluun, mutta pakottaa ajoittain hakemaan haluamansa hahmon pitkän kaavan kautta. Liiallinen pelaaminen aiheuttaisi vain läkähdystä. Kun kaikki on nopeatempoista ja miltei jokainen teko kehittää määrätietoisesti vahvemmaksi, sen maailmassa voi helposti vain piipahtaa ja kytkeä arjen askareista uupuneet aivot pois päältä. Ratkaisu on aivan oikea, sillä liiallinen käskyttäminen olisi ollut kokeilemiseen kannustavalle pelille myrkkyä. 87 Iloinen ja rentouttava sekametelisoppa, jota pelaa hymyissä suin. Juonen kannalta oleelliset luolastot ovat yleensä tähdin lukittuja. Ja melkein kaikki tämä on könyttävissä täysin vapaavalintaisessa järjestyksessä. Lohikäärmekalman vatsassa pitää olla vikkelä liikkeissään tai vihollisten suojakilvet latautuvat. Onneksi kilven rikkomiseen vaaditaan vain yksi sopiva osuma, jonka jälkeen mähinää voi jatkaa vapaavalintaiseen tapaan. 43 159885_.indd 43 28.4.2022 18.01.07. Ilahduttavia yksityiskohtia piisaa. Tähtiä kerätään tehtäviä suorittamalla, ja näihin lasketaan myös hahmoa kehittävät tehtävät. Nobody Saves the World on erinomainen pätkäpelaamiseen ja stressinpurkuun sopiva peli täynnä väriä ja metkaa ilkikurisuutta. Yhdessä luolastossa ei esimerkiksi ole saatavilla lainkaan parannusesineitä, ja toisessa vihollisten kilvet regeneroituvat hetken jälkeen. Tämä pakottaa huomioimaan pelaamisessa myös taistelun strategiset ulottuvuudet. Luolaston kaukaisimmassa nurkassa odottavat pomohirviöt ovat useimmiten liian tylsiä ja helppoja muuhun sisältöön nähden. Onneksi kuolema heittää vain luolaston ulkopuolelle. Vaikka pelin taistelua ei tarvitse ottaa kovin vakavasti, täysin päätön vipeltäminen on takuuvarma menolippu manan maille. Jäikin kaivelemaan mahdollisuus vapaasti itse asentaa pyörään, jolloin voisi rakentaa juuri tarpeisiinsa sopivan kokoonpanon. Runsas ja mausteinen Nobody Saves the Worldin rehevä ja värikäs gra. Luolastot skaalautuvat suurpiirteisesti pelaajan mukaan ja ovat pääosin satunnaisgeneroituja joitakin juoniluolastoja lukuun ottamatta. Pelattavan hahmon valitseminen tapahtuu näppärästi napista avautuvalla valintapyörällä, joka muistaa kahdeksan viimeisintä hahmoa. Koskaan ei voi olla varma, mitä seuraavan mutkan takana tulee, sillä peli irvailee käytännössä kaikelle mahdolliselle populaarikulttuurin kliseistä kryptovaluuttaan. Huonoa . Härö huumori ei tosin varmasti miellytä kaikkia, vaikka onkin varsin kilttiä ja hyväntahtoista, sillä siltä on välillä vaikea saada hengähdystaukoa. Tämä erottelee paikkoja hieman toisistaan pelkän gra. Pelkästään erilaisia luolastoja on aina saatavilla useampi yhtä aikaa, jos jokin maisema alkaa liikaa kyllästyttää. Juoniluolastot ovat muita haastavampia, ja niissä hahmonkehitys on lukittu kokonaan: on siis pärjättävä niillä avuin, mitä on siihen mennessä ehtinyt kehittämään. pelihahmoa on vaikea erottaa taistelusta muuten kuin partikkeliefekteistä. Katseltavaa ja tutkittavaa tuntuu olevan Kummituksena häärääminen ei vaadi kosketusetäisyyttä viholliseen, mutta vastapainoksi lakana ei kestä iskuja. pelin jokaisella neliösentillä, ja vahvalinjaista hahmodesignia voisi kuvailla mystiseksi yhdistelmäksi John K:ta ja Adventure Timeä. ikka sopii mainiosti rellestämiseen. Peli on rakennettu jatkuvan hahmovaihtelun varaan. Välillä mekin voimme vain pelastaa maailman. Ajoittain musiikki oireilee omituisesti, sillä joillakin alueilla se kuulostaa huonolaatuiselta, toisilla siinä on mukana jonkinlaista hyvin vaimeaa ulinaa. Pelin läpäisemisessä kestää hieman pelaajan innosta riippuen noin 20 tuntia, mikä on enemmän kuin riittävästi. Ylitsepursuavaisuudesta huolimatta kokonaisuus on yhtenäinen ja selkeä, mikä on ehdoton vaatimus pelissä, jossa vihollisten erottaminen toisistaan näyttelee tärkeää roolia. Taistelun peruspilari on neljä vahinkoelementtiä: terävä ja tylppä asevahinko sekä valoisa ja pimeä magia. Vastapainona jotkin tehtävät vaativat pelimekaniikan tarkkaa tuntemusta ja ihan oikeaa taitoa. Musiikki ei yllä aivan samalle tasolle kuin ulkoasu, mutta on pääosin täysin menevää ja tapahtumiin sopivaa. Kaikkea mahdollista on niin paljon, mutta jotenkin peli onnistuu silti pysäyttämään itsensä juuri ja juuri ennen kuin homma menee ihan överiksi. Huumori menee joskus apinajuustoisuuden puolelle. ikan sijaan, vaikka harvemmin ne menoa hidastavat merkittävästi
Koska kaikkein pelottavimmat kohdat on korvattu nokkelilla vitseillä, Lego-versioinnit ovat onnistuneet viihdyttämään niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin. Se ei varsinaisesti mullista Lego-pelien muottia, mutta onnistuu uudistamaan jokaista osa-aluetta sen verran, että kokonaisuus tuntuu tuoreelta. Muutamista sivutehtävistä löytyy kuitenkin huomattavasti enemmän syvyyttä. Tilalla on runsas määrä nokkelia vitsejä, jotka osuvat maaliinsa huomattavasti stormtroopereita paremmalla prosentilla. Tiesittekö esimerkiksi, että Han Solo löytää Luken Hothin lumimyrskyssä jäljittämällä hänen sijaintinsa signaalitornien avulla. Valikoimasta löytyy kaikkiaan lähes 400 eri hahmoa, jotka on jaettu kymmeneen eri luokkaan. Sivuseikkailut, kuten Rogue One, Solo ja Mandalorian-tv-sarja, eivät kuulu pakettiin, vaikka osan hahmoista voi kukkaroa raottamalla lisätä peliin. Ikäraja: 7 kaupunkia tutkiessa voi törmätä Landon viitoille omistettuun huoneeseen. Onneksi TIE-pilotit eivät pärjänneet protonitorpedoilla varustellulle X-siivelleni. Sen suhteen Lego Star Wars: The Skywalker Saga yllättää iloisesti. Stormtrooperitkin osuvat kohteisiinsa, kunhan eivät räiski silmät kiinni. Tarinatehtävistä poiketen näillä alueilla voi yleensä käyttää mitä tahansa hahmoa, jonka on siihen mennessä onnistunut avaamaan. Sivistyneemmän aikakauden aseet Pelattavuutta on hiottu ja modernisoitu monella tapaa. Elokuvien tarinaa seurataan ainoastaan pääpiirteittäin. Useimmiten tapahtumat kuvataan pelihahmon selän takaa. Mielenkiintoisempia ovat yksittäisille luokille avautuvat kyvyt. Sen jälkeen Lego-peleissä on esiintynyt laaja joukko erilaisia sankareita Indiana Jonesista Ihmeperheeseen ja Harry Potterista hobitteihin. Tärkeä osa Lego-pelejä on yhteispelimahdollisuus. Esimerkiksi PilviHan Solon kaltaiset antisankarit saavat käyttöönsä pinnoista kimpoilevan laukauksen, kun taas palkkionmetsästäjät voivat nakella viholliset tainnuttavia shokkikranaatteja. Tästä toimii todisteena esimerkiksi oma jälkikasvuni, joka tutustui supersankareiden maailmaan ensimmäistä kertaa erinomaisen Lego Marvel Super Heroesin (2013) kautta. Markus Rojola LEGO STAR WARS: THE SKYWALKER SAGA Voima on vahva tässä pelissä. Tehtäviä suorittamalla ja puzzleja ratkaisemalla saa käyttöönsä kyberpalikoita, joiden avulla saa auki lisätaitoja. KAUAN SITTEN KAUKAISISSA PALASISSA… TT Games / Warner Bros. Tarinat voi läpäistä missä järjestyksessä tahansa, mutta kukin trilogia täytyy aloittaa avausosasta. Eniten nauratti lämminhenkinen vinoilu elokuvasarjan epäkohdista, kuten siitä, ettei Chewbaccaa palkittu mitalilla Uuden toivon lopussa (repesin täysin, kun vitsi toistettiin 9. Jedit käyttävät valomiekkoja ja voimaa, sankarit voivat pukeutua valeasuihin, pahikset voivat aukaista liekinja raketinheittimiä sisältäviä aselaatikoita, protokolladroidit toimivat tulkkeina ja niin edelleen. Olet ainoa toivoni Toimintakohtausten välillä voi tutkia omaan tahtiinsa avoimia ja yllättävän laajoja alueita, jotka sijaitsevat elokuvista tutuilla planeetoilla ja kuilla. Aseilla tähdätessä (tai valomiekkaa heittäessä) kuvakulma liukuu olkapäälle. Luonnollisesti suostuin auttamaan häntä hankkimaan uudenveroisen robottikäsivarren. Tuntuma on todella hyvä. Huumorin ansiosta saaga tulee läpäistyä alusta loppuun hymy huulilla, vaikka esiosat olisivat banthan pökäleitä ja viimeisen trilogian tekijät tekisi mieli heittää Sarlaccin kitaan. Pienet suuret seikkailut Coruscantin sivukaduilta, Dagobahin rämeiköstä, Endorin metsistä ja muilta avoimilta alueilta löytyy runsaasti sivutehtäviä, jotka tarjoavat yllin kyllin lisää pelattavaa tarinan läpäisyn jälkeen. Monet ovat nopeita etsintätai saattokeikkoja, joiden läpäisemiseen ei kulu muutamaa minuuttia pidempään. Eteneminen edellyttää usein oikean hahmon valitsemista ja näiden kykyjen hyödyntämistä. Osa tarjoaa myös kauan kaivattuja vastauksia pieniin juoniaukkoihin. 44 159896_.indd 44 28.4.2022 18.08.17. Siellä odotti Ponda Baba, joka suri Obi Wanin valomiekalle menettämäänsä kättä. Monet vitseistä on kohdistettu eritoten Star Wars -faneille. Jokaisella luokalla on omat erikoiskykynsä. Interactive Entertainment Arvosteltu: PS5 Saatavilla: Win, PS4, Xbox One/ Series X/S, Switch Versio: Myynti Moninpeli: 2 pelaajaa samalla koneella. Jokainen episodi muodostaa oman viidestä tarinatasosta koostuvan miniseikkailunsa. Jaetulla ruudulla toimintapelien alkeet – tarkat hypyt, taistelu (sekä vihollisten että pelikameran kanssa) ja pulmien selvittäminen – on ollut kätevä opettaa ja oppia. Varakäsiä ja niitä kiinnittäviä kirurgeja ei nimittäin löydy jokaisesta kyläpahasesta, vaan niitä on metsästettävä ympäri galaksia. Päätarinan selvitettyäni palasin tutkimaan Mos Eisleya ja päädyin tuttuun kanttiiniin. Salakuljettaessani droidin osia Kashyykistä Tatooineen jouduin imperiumin joukkojen keskelle asteroidikenttää asettamaan väijytykseen. Rytmityksen vuoksi mukaan on lisätty myös joukko uusia kohtauksia, jotka tarjoavat joko lisää toimintaa tai älypähkinöitä ratkaistavaksi. Osa, kuten elinvoiman ja juoksunopeuden lisäys, antaa etuja kaikille hahmoille. Imperiumi ei siis aloita vastaiskuaan ennen kuin Kuolontähti on tuhottu. T T Gamesin Lego-pelit ovat ihastuttaneet lapsia ja lapsenmielisiä vuoden 2005 Lego Star Warsista lähtien. Enpä aavistanut, millainen seikkailu minua odotti. Esimerkiksi Kunkin episodin läpäiseminen vie noin kahdesta kolmeen tuntia, mikäli ei jumittaudu etsimään kaikkia kenttiin piilotettuja kyberpalikoita ja muita salaisuuksia. Vaikka aikaisemmissa Lego-peleissä ei ole ollut varsinaisesti mitään vikaa, on kaava käynyt vuosien myötä turhan tutuksi. Triplatrilogia Skywalker-saaga kattaa kaikki yhdeksän episodia Pimeästä uhasta The Rise of Skywalkeriin. Pelaajan pitää esimerkiksi etsiä Figrin D’anilta varastetut soittimet. Avainkohtaukset ja merkittävimmät repliikit ovat mukana, mutta kaikki turha, kuten pitkäveteiset keskustelut kauppasodista ja mystiikan tuhoavista midikloriaaneista, on karsittu pois. episodin lopussa äärimmäisen epäsoveliaassa tilanteessa)
Ääninäyttelystä vastaavat pääasiassa sijaisnäyttelijät, vaikka mukana on myös muutama alkuperäinen esittäjä, kuten Billy Dee Williams Landona ja Anthony Daniels C-3PO:na. Parhaiten se toimii lasten ja vanhempien kesken jaettuna kokemuksena, vaikka yhteispelin kameraongelmat rajoittavatkin nautinnon määrää (ja kestoa) jonkin verran. Haastetta taistelut eivät juurikaan tarjoa. En ole varma, mutta minulla on hyvä tunne tulevasta. Pelkällä tekstitykselläkin olisi pärjännyt, koska haastetaso on kouluikäisille sopiva. Lego-saagan huipennus Skywalker Saga tarjoaa tuntikaupalla viihdettä kaikenikäisille Tähtien sota -faneille. Lähestulkoon fotorealistiset maisemat sulautuvat saumattomasti legopalikoista rakennettuihin osa-alueisiin. Pelaajan tarvitsee ainoastaan mätkiä kutakin vastustajaa niin kauan, että nämä eivät enää nouse ylös. Kaatuilua esiintyy silloin tällöin ja muutamaan otteeseen hahmot jäivät jumiin animaation päätteeksi. Valitettavasti sitäkään ei ole sisällytetty pakettiin. Pystysuoraan jaettu kuvaruutu sai ohimot tykyttämään puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Vaikka kuvaruudun jakaminen vaakasuoraan johtaisi omanlaisiin ongelmiin, toivoisi sen silti olevan vaihtoehtona. Ainoa asia, joka ulkoasussa häiritsee, on kameran ajoittainen sekoilu. Avaruustaistelut ovat hupaisia, mutta kaipaisivat lisähaastetta. Oma energiapalkki täyttyy nopeasti, kun taas perusvastustajat hajoavat palasiksi parista iskusta. Tähtäämällä pystyy täräyttämään kypärän stormtrooperin päästä. Jokainen episodi sisältää myös pari tavallista viheliäisempää pomotaistelua esimerkiksi Palpatinea, jätepuristimen lonkerohirviötä sekä Jabban lemmikkiapinaliskoa vastaan, mutta useimmista pomovastuksista selviää pelkällä kärsivällisyydellä. Vaikutelmaa vahvistetaan pienillä yksityiskohdilla. Etenkin ahtaissa tiloissa liikkuessa on helppo hukata hahmonsa. Vähän vanhemmat pelaajat voivat viihdyttää itseään tekemällä taistelusta näyttävämpää hyvin ajoitetuilla hypyillä, yksinkertaisilla komboilla sekä käyttämällä eri hahmoluokkien erikoiskykyjä. Netin kautta yhteispeli ei valitettavasti vieläkään onnistu. Taustalla tapahtuu usein visuaalista kikkailua jopa välivideoiden ulkopuolella. Edeltäjiään näyttävämpi. Mihin Lego-pelit suuntaavat seuraavaksi. Kohdistettu kaiken ikäisille Stawafaneille. Mukaan on eksynyt myös muutamia harmittavia bugeja. Kaksin ei kaunihimpi Skywalker Saga on kiistatta kaikkien aikojen näyttävin Lego-peli. Tunnelmallinen valaistus saa kaiken näyttämään entistäkin hienommalta – oli kyse sitten Coruscantin neonvalotauluista tai pilviverhon läpi pilkottavasta auringosta Hothissa. Suomenkielisen ääniraidan puute häiritsee hieman, koska kyseessä on ensisijaisesti lapsille suunnattu peli. Hyvää + Uudistaa Lego-pelien kaavaa. Ongelma korostuu co-op-tilassa, jossa kuvaruutu on puolet pienempi. Huumori ei ole aina hienovaraista, mutta sille tulee hekoteltua tuon tuostakin. Ikimuistoiset repliikit kuulostavat asiallisilta äänensävyjä myöten. Yhteispelin kameraongelmat. Lähitaistelusta selviää tarvittaessa yhtä näppäintä hakkaamalla, mikä on toimiva ratkaisu pelissä, jonka lastenkin pitäisi pystyä läpäisemään. 45 159896_.indd 45 28.4.2022 18.08.56. Valitettavasti nämä alkavat toistaa itseään jo ensimmäisen trilogian aikana. Pystysuorasti jaettu kuva sai minut voimaan pahoin vähänkään pidempään pelatessa, koska kameraa joutui kääntelemään jatkuvasti edestakaisin. Hahmot, avaruusalukset ja ympäristöt on toteutettu todella yksityiskohtaisesti. Esimerkiksi Tatooinella liikkuessa Obi Wanin viittaan tarttuu hiekkapölyä ja taisteluiden jälkeen hahmoista saattaa huomata pie85 Uusin Lego Star Wars -peli on rakennettu rakkaudella jokaista palikkaa myöten. Toisaalta lapsillani ei ilmennyt samoja oireita, joten kenties vaiva ei ole kovin yleinen. Onnistuihan TT Games tekemään sekä esiettä jälkiosista lähestulkoon eheitä kokonaisuuksia. Toisinaan vaiheiden välissä täytyy ratkaista yksinkertainen älypähkinä. Valomiekat ovat osa valaistusta. …vaikka aivan kaikki ei tunnu tekemisen arvoiselta. Emme puhu suomea Musiikkeja ei tarvitse erikseen ylistää. Stunttiäänissä ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta valittamista (Anakinin ja Padmen kohdalla väittäisin, että kyse on pikemminkin parannuksesta). Äänitehosteet ovat myös poikkeuksetta ensiluokkaisesti toteutettuja. Runsaasti tehtävää… Huonoa . Valomiekat kuulostavat juuri oikeilta, ja Lego-rakennelmien hajoamisesta kuuluvaa kilinää on ah-niin-tyydyttävää kuunnella. Se saa aikaan mielikuvan lapsista leikkimässä legoilla takapihallaan. Ongelmat onneksi korjaantuivat yleensä vaihtamalla pelihahmoa tai viimeistään käynnistämällä pelin uudestaan. nen pieniä naarmuja. Suoraan elokuvista napatut sävelet takaavat, että tunnelma on kohdallaan kohtauksesta riippumatta. Kun viimeinenkin palikka asettuu paikoilleen, on selvää, ettei käsissä ole ainoastaan yksi kaikkien aikojen parhaimmista Lego-peleistä, vaan myös yksi kaikkien aikojen parhaimmista Star Wars -peleistä. Yksittäiset puutteet onneksi kalpenevat kaikkien saavutusten rinnalla. Ei suomenkielistä ääninäyttelyä tai edes tekstitystä
Peli on puutumukseen asti itseään toistava. Hulluja nuo ranskalaiset. Loppubosseina nähdään tuttuja hahmoja. Asterix-fanilla olo on kuin olisi kotikyläänsä tullut. Kentän lopussa odottaa loppupahis tai kaksi. Iikka Kivi ASTERIX & OBELIX: SLAP THEM ALL! Tarjoaako uusin Asterix-peli kermaa kermakastikkessa vai keitettyä villisikaa. Merirosvolaivan upottaminen uudelleen ja uudelleen nyt menee sarjan kestovitsille nyökkäämisenä, mutta kolmatta kertaa täysin identtiseen roomalaisleiriin rynnäköidessä hymy alkoi nopeasti hyytyä. Kun sarjakuvan maailma on niin rikas, vaihtelua olisi ollut helppo keksiä. Gallialaisissa turpajuhlissa päätä alkaa nopeasti hiidenkivistää. Peli näyttää sataprosenttisesti henkiin heränneeltä sarjakuvalta. Järjetöntä, miten näin hyvät lähtökohdat onnistutaan suhertamaan näin pahoin. Taistelu on ehtaa sarjakuvaa. Paljonhan sarjakuvissa tapellaan, mutta samalla Asterixit ovat aina olleet kaikin puolin kekseliäitä ja oivaltavia eivätkä vähääkään monotonisia. Tappeluihin voisi kutsua avuksi muita gallialaisia, Britannian reissulla oltaisiin voitu pelata rugbyottelu ja minipeleissä vaikka tasapainotella Aladobixia kilpensä päällä. Britanniassa piipahdetaan auttamassa Asterixin serkkua, ja normannien maihinnousu lyödään takaisin Trubadurixin pelotevaikutuksella. Tismalleen! Ensi näkemältä Asterix & Obelix: Slap them all loksauttaa leuan. Taivas putoaa niskaan Karu totuus paljastuu pian. Parhaimmillaan taistelut karkaavat tolkuttoman hektisiksi, kun kaksi pelaajaa yrittää parhaansa mukaan purkaa hirveällä vauhdilla päälle painavaa armeijaa. Kun ne on onnistuneesti niputettu, pääsee jatkamaan ANTIIKKIA, ANTIIKKIA Mr Nutz Studio / Microids Arvosteltu: PS4 Saatavilla: Switch, PC, Mac, Xbox One, PS5, Xbox Series X Ikäraja: 7 73 Asterix-peli on kuin Akvavitixin taikajuoma: vahva ote hiipuu nopeasti. Vuonna 1989 näin simppeli homma toimi, kun tarkoitus oli nyhtää penskoilta muutama kolikko vartin viihteeseen, mutta kotisohvalla antiikkinen pelisuunnittelu väsyttää nopeasti. Nauroin ääneen, kun kylän seppänä toimiva Caravellix muistutti kalakauppias Amaryllixia kesken vakoilureissun, että koeta olla haisematta tai paljastat meidät viholliselle. iliksen. Asterix & Obelix: Slap them all ei ole vain napannut innoitustaan Turtlesista, se on teemaansa ja gra. Hahmot kulkevat kenttää aina tietyn matkaa eteenpäin, kunnes tien tukkivat joka suunnalta päälle hyökyvät pahikset. Siksi gallialaispelejä kyllä piisaa, mutta hyviä ne eivät ole. Normannien maihinnousu kilpistyy Obelixin vatsaan. Muut vaihtoehdot ovat huonompia, jolloin niiden käyttö ei ole järkevää, mutta yhden hyökkäyksen toistaminen kenttätolkulla on mieltälanaavan tylsää. Ongelmaa pahentaa se, että viholliskaartissakaan ei juuri vaihtelua näe. Hahmot eivät voi päivittää varusteitaan eivätkä kykyjään, jolloin taistelut eivät jalostu mihinkään pelin edetessä. Vitsi on toki sarjiksesta tuttu, mutta Asterixin huumori on harvinaisen kestävää. ikka vaihtuu, muutoin kaikki vihulaiset maantierosvoista roomalaisiin tulevat suoraviivaisesti päälle. ikkaansa lukuun ottamatta tasan sama peli. Pelihahmojen animaation yksityiskohdat ovat nekin autenttisia: Obelix nappaa roomalaista rinnuksista ja lopsii kunnolla pitkin korvia. Ylisimppeli pelimekaniikka, toistaa itseään. Asterix on syystäkin tyytyväinen maisemiin. Tynnyreitä mätkimällä saa lisäenergiaa ja kolikoita, jotka harmi kyllä kerryttävät vain pistetiliä, eivät hahmojen varusteluetteloa. Piraattilaivalla piipahdetaan moneen otteeseen. V isuaaliset, tappelupitoiset ja pidettäviä hahmoja ympäri antiikin maailmaa heittelevät Asterix & Obelix -sarjakuvat ovat erinomainen lähtökohta videopelille. matkaa seuraavaan, hyvin lyhyen matkan päässä odottavaan taisteluun. Obelix ei arvosta brittiläistä keittiötä. Pahinta yksitoikkoisessa mättöpainotteisuudessa on se, että se lopulta tuhoaa aidon Asterix-. Kautta Turtleksen! Pelimekaniikkansa Slap them all nappaa lähes sellaisenaan vanhoista arcademätkinnöistä, etenkin vuoden 1989 Teenage Mutant Ninja Turtlesista (NES-veteraaneille tutumpi nimellä TMNT II: Arcade Game). Myös sarjakuvalle ominainen huumori kukkii pelissä rikkaana. Vain hahmojen gra. Pienemmän kohdeyleisön vuoksi siihen ei panosteta samalla tavalla kuin vaikkapa Batmaniin. Turtlesista tuttuun tapaan vihollisia kurmotetaan vain parilla erilaisella lyönnillä ja heitoilla. Tarinapuolellakaan ei yritetä keksiä pyörää uudelleen, vaan tapahtumat kulkevat tuttujen kuvioiden kautta. 46 160061_.indd 46 28.4.2022 18.15.51. Ei kokemus kokonaan kamala ole ja muutamat hyvät nostalgianaurut isän kanssa kimppapeliä mäiskiessä saatiin, mutta kuilu alun lähes täydellisen tunnelman ja muutamaa tuntia myöhemmin koittavan puutumuksen välillä on leveä ja syvä. Jokainen hahmo on piirretty juuri oikein, jokainen tapahtumapaikka on suoraan albumin sivuilta. Samalla Asterix on kuitenkin ennen kaikkea eurooppalaisten juttu, eikä iso globaali ilmiö. Asterix on kuulunut lemppareihini lapsuudesta saakka, kiitos isäni laajan sarjakuvasivistyksen, joten reipasta roomalaislöylyä tarjoava Asterix & Obelix: Slap them all näytti erittäin lupaavalta. Eikä sekään helpota, että Obelixin rynnäkköhyökkäys on täysin ylivoimainen ase, jota toistamalla voi käytännössä läpäistä koko pelin. Hyvää + Autenttinen toteutus, huumori, reipas mätkintä. Ainoa lisäys on rynnäkköhyökkäys, jolla voi klaarata ruudun vihollisista nopeasti. Huonoa . Co-op-mahdollisuus on sekin Turtlesista tuttua klassisia temppuja myöten: legioonalaisen heittäminen suoraan kaverin vastapallolyöntiin ei vanhene koskaan. Syntilistaa pidentää se, että vaikka pelimekaniikka on näin ohut, peli silti kehtaa kierrättää surutta tapahtumapaikkojaan ja loppubossejaan
Tuoretta Assassin’s Creed -lisäosaa, Dawn of Ragnarökiä, on markkinoitu mahtipontisilla adjektiiveilla, joista ainakin ensimmäinen pitää paikkansa. Uudet varustesetit ovat sentään komeita. Ragnarökissä riittää lääniä. Markus Lukkarinen ASSASSIN’S CREED VALHALLA – DAWN OF RAGNARÖK -DLC Maailma, jollaisena sen tunnemme, ei palaa koskaan ennalleen. Hyvää + Skandimytologiasta ammentava tematiikka. Lähes 200 tuntia Valhallassa on tehnyt tehtävänsä. Pomotappeluissa tärkeintä on väistää voimaiskut. Saagassa ei ole voimakasta imua, sillä siirtymät ovat pitkiä ja kartta on ympätty täyteen tekemistä. 47 159887_.indd 47 28.4.2022 18.22.30. Uudistukset eivät ole mullistavia, mutta etenkin korppina liitely on leppoisaa touhua ja helpottaa korkeisiin paikkoihin pääsyä. Kääpiöt toivovat Odinista pelastajaa. Ympäristöt ovat komeita, joskin harmaa ja punainen hallitsevat värimaailmaa liikaa. Surtrin tulijättiläiset ovat valloittaneet kääpiöiden kansoittaman Svartalfheimin, jonka Odin vapauttaa alue kerrallaan. 30-tuntinen eepos pursuaa tuttuun Ubisoft-tyyliin tekemistä. Laava nielaisee mantereet, taivas syöksee tulta, puolijumalat kävelevät maan päällä. Tutunmakuista keitosta maustetaan uusilla voimilla: Odin voi muuttua korpiksi tai tekeytyä tulijättiläiseksi ja tallustella turvallisesti laavassa. Uudistukset jäävät turhan maltillisiksi. Vaikka asetelma on kiinnostava ja tarinassa on potentiaalia, teemoista ja hahmoista ei saada tiristettyä tarpeeksi irti. Pomot kaatuivat edelleen aika nätisti, kunhan muistin väistää esihenkilöiden voimahyökkäykset. Synkkä aloitus rakentaa seikkailulle tummasävyisen pohjavireen. Huonoa . Odinin poika Ragnarök tekee temaattisesti pesäeroa Valhallaan. Ragnarök on täällä, eikä sitä voi estää. Vastustajilla on paljon aluehyökkäyksiä, joiden alle ei kannata jäädä. Pienen tauon seurauksena napsautin vaikeutta pykälän helpommaksi. Odin on traaginen hahmo, joka kylvää ympärilleen kuolemaa ja lopulta epätoivoa. Alkutahdit lyödään hätäisesti, seikkailun keskivaihetta riivaa työläs juoksentelu ja juuri kun juoni alkaa muuttua mielenkiintoiseksi, ruudulla pyörivät lopputekstit. Ja toisin kuin Eivoriin, Haviin ei synny kunnollista tunnesidettä. Pelattavuus on pääosin tuttua ja turvallista Assassin’s Creediä. Uutuudenviehätys jää olemattomaksi, sillä hilparin hyökkäysanimaatiot kierrätetään muista asetyypeistä. Voimani hiipuvat, olen väsynyt ainaiseen taistelemiseen. Odin tekee tiivistä yhteistyötä kääpiöiden kanssa, jotka toivovat hänestä messiaanista pelastajaa, mutta loppujen lopuksi soturijumalaa kiinnostaa vain poikansa kohtalo. Viikingin elämä on ihanaa, mutta ainainen kamppailu vaatii veronsa. Tulijättiläiset taistelevat samalla tavalla kuin peruspelin ihmiskörmyt, mutta osaavat sytyttää aseensa tuleen. Odin hiippailee, kiipeilee ja taistelee sujuvasti. Juoni mukailee skandinaavista mytologiaa, joten myytteihin perehtyneet osaavat ennustaa monet tarinan käänteistä etukäteen. S uurin, kaunein, kunnianhimoisin. Jättimiekkaa kantava Surtr näyttää uhkaavalta, mutta pääpahis jää muuten latteaksi ja hänen motiivinsa epäselviksi. TULEN JA JÄÄN LAULU Yksisilmäinen korppi Avoimen maailman seikkailu hapuilee rytmityksensä kanssa. Tyylilaji on puhdasta fantasiaa, sillä tarina keskittyy Havin eli Odinin saagaan, joka oli pääpelissä sivuroolissa. Onneksi salaluolien sijainnista on niin paljon vinkkejä, että yksisilmäinen korppikin löytää perille. Niin hyvässä kuin pahassa. Tulta ja tappuraa puhkuva Surtr nappaa Odinin pojan Baldrin panttivangiksi ja surmaa samalla Odinin vaimon. Hulluutta kohti syöksyvän jumalan tarussa olisi aineksia parempaan. Harmaa maailma Tahkosin Valhallan peruspelin ja kaksi ensimmäistä lisäriä kovimmalla eli Drengr-vaikeusasteella, mutta päivitysten myötä Ubisoft on laittanut vaikeustasot uusiksi. Ubisoft Arvosteltu: Xbox One Series X Saatavilla: PS5, PS4, Xbox One, PC Versio: Myynti Ikäraja: 18 75 Fantasiakuosiin puettu Dawn of Ragnarök on pohjimmiltaan tuttua Valhallaa. Kartta on jaettu neljään alueeseen, joissa edistetään pääjuonta, tahkotaan sivutehtäviä, keräillään uusia varusteita ja voimia ja kiipeillään komeille näköalapaikoille. Sekä salamurhaamista, tietysti. Suoraviivainen kirvesrynnäkkö istuu parhaiten soturijumalan tyyliin, mutta yhtä lailla sallittua on pudotella viholliset yksi kerrallaan jousella. Operaation ykkösvaihe on löytää kääpiöiden sinne tänne ripotellut piilopaikat. Jumalatkin tarvitsevat yhden lepopäivän viikossa. Uusi asetyyppi, atgeir, on käytännössä pitkäteräinen hilpari
Näitä kortteja pelaamalla urhea agenttimme suorittaa erilaisia TIUKKOJEN TILANTEIDEN TURPAKÄRÄJÄT lyöntejä, potkuja, heittoja väistöjä tai blokkeja. Voi ei, tämän takaa paljastuu roikale, jonka pistooli osoittaa jo kohti agenttisankaria. A gentti 11 joutuu prätkäjengin väijytykseen kapealla kujalla, mutta 11 ei vähästä hätkähdä. Ground Shatter / Mode 7 Versio: PC Minimi: 64-bittinen prosessori ja OS, 4 Gt RAM, 1 Gt gra. Sivuaskelia tai puolenvaihtoja ei saa unohtaa, koska tilanhallinta on koko kamppailun alfa ja omega. Suoran vahingon lisäksi 11 voi myös saada vammoja, jotka vaikuttavat hänen toimintakykyynsä. Taiston aluksi Agentti 11 ja muutama vihu tiputetaan näennäisen satunnaisesti tantereelle, ja pelaaja saa muutamia kortteja nostopakasta. Näin saattaa sujua yksi vuoro Ground Shatterin pelissä Fights in Tight Spaces, korttipohjaisessa taktisessa taistelupelissä, jonka nimi on peliksi jopa poikkeuksellisen kuvaava. Jukka Koskela FIGHTS IN TIGHT SPACES Yksi taktinen turpiinveto, kiitos! Maksan kortilla. Jokaisella näistä on omat tekniikkansa. Salamannopeasti 11 astuu takanaan väijyvän, rengasraudalla aseistautuneen heittiön taakse. Kortteja pelataan rajallisen momentumin voimalla. Vihollisten vuorolla tulee esille myös vuoropohjaisuuden hienous. Luuvitoset vastaan nyrkkipari Maailmassa, jossa rikollisuus siirtyy kyberulottuvuuksiin, taistelee Section 11 ja sen agentti 11 alamaailman konnia vastaan perinteisellä nyrkkituntumalla. 48 160000_.indd 48 28.4.2022 18.20.47. Jos kelmi on saanut Agentti 11 tähtäimeensä tämän vuorolla, pahis hyökkää, vaikka sankarin tilalla olisikin toinen konna. Perusisku maksaa yhden momentumin, tuntuvammasta tällistä tai tehokkaammasta torjunnasta pitää pulittaakin kaksi. Yksi lyö, toinen tönii, kolmas humauttaa pesismailalla ja neljäs losauttaa haulikolla. On todella tyydyttävää, kun vaihtaa paikkaa pahiksen kanssa, jolloin sen kaveri tuuppaa tämän junalaiturilta alas. Sankarin kikkapussista löytyy muutakin, esimerkiksi tainnutusnuolia tai lisäkorttien haalimista. ikkamuistia Suositus: 64-bittinen prosessori ja OS, 8 Gt RAM, 1 Gt gra. Areenoissa on vaihtelevasti esteitä kuten pöytiä ja pylväitä, sekä matalia kaiteita tai oviaukkoja, joiden kautta pahiksia voi tuuppia pelistä pois yhdellä iskulla. Peli on jaettu lyhyeen tutoriaaliin ja viidestä alati vaikeutuvasta jaksosta muodostuvaan kampanjaan. Totta kai mukana on myös kavalia ninjoja ja joka jakson lopussa odottaa pomo kätyreineen. Pistooli laukeaa, mutta se onkin se alamaailman mies, joka lähtee alamaailmaan. Kaikkein tappavimmat tekniikat kustannetaan kombolla, jota pelaaja kasvattaa ketjuttamalla useita hyökkäystekniikoita ja välttelemällä väistöliikkeitä. Vaarallisimmat vastustajat osaavat iskeä takaisin tai hyökätä heti, jos pelaaja erehtyy niiden tulilinjalle. ikkamuistia Testattu: AMD Ryzen 7 4700G 8-Core Processor 3,6 GHz, 16 Gt RAM, GeForce RTX 3060 Ti 16 Gt Moninpeli: Ei Ikäraja: 16 Ja näin Steven lentää! Keltaista suurlähettilästä pitää suojella. Taistelukenttiä ovat esimerkiksi kapea kuja, hotellihuone tai vankiselli. Sitten on vastustajien vuoro. Vasemmalla puolella oleva kätyri saa keskivartaloonsa nopean potkun, edessä oleva kelmi vajoaa maahan judoheitolla
Taitavilla siirroilla vihut saa hyökäämään toistena kimppuun. Joskus turpaan ottaminen on väistämätöntä, mutta tehtävien välissä piipahdetaan lääkärillä toipumassa tai kuntosalilla joko oppimassa uusia tekniikoita tai kehittämässä vanhoja. Antagonismit ahtailla aloilla on myös varsin lyhyt peli – itse ahmaisin kampanjan kokonaisena alle viiden tunnin. Vaikka gra. Tunnelma sellissä tiivistyy, mutta keltaista vasikkaa ei saa vahingoittaa. Taktikon taistelulaji Rähinöinti rajoitetuilla reviireillä on erittäin toimivaa ja maistuvaa, satunnaisesti arvottu korttikäsi tekee lähitaistelusta sopivan arvaamatonta. Ainoat äänitehosteet taas ovat erilaisia mätkähdyksiä ja aseääniä. aloittaa alusta, ja epäonnistuneen taistelun voi aloittaa uudelleen. Aika kikkaileva SUPERHOT lienee innoittanut tekijöitä, sillä kirkkaat hahmot ovat selkeä kontrasti harmaalle, harmaalle taustalle. 49 160000_.indd 49 28.4.2022 18.21.01. Tappelut tiukoissa tiloissa sisältää nyrkkiä kylliksi. “Olisi”, koska uusintoja ei voi tallentaa mitenkään. Kentissä soivat aina samat teknomusiikit, eikä paikallissävyistä ole tietoakaan. Pelin korttipakka on kiitettävän laaja ja monipuolinen. Lyhyt, taistelun uusintoja ei voi tallentaa. Siksihän ihmiset matkustelevat lomillaan. Esteettisesti Painit Piukoissa Paikoissa on pelkistetty, mutta selkeä. Kun kaikki kentän konnat on kukistettu, voi koko kahakan katsoa uusintana. Onnistuminen palkitaan esimerkiksi rahalla tai maksimimomentumin nostolla. ikan funktionaalisuutta ei voi kiistää, pelimaailman harmaus saa jokaisen kentän tuntumaan enemmän tai vähemmän samalta. Hyvää + Toimiva mekaniikka, laaja valikoima kortteja. Yhteensä kortteja on yli kaksisataa, joten avattavaa jää vielä parin läpäistyn pelin jälkeenkin. Tämä olisi erinomainen ominaisuus, sillä parhaat turpakäräjät ovat näyttäviä kuin Kapteeni Amerikan hissitaistelu. Kuka kaipaa räiskettä, kun on näin hyvää mäiskettä. Mitäs nyt kun konnat piirittävät, mutta kädessä ei ole yhtään väistökorttia. Toisinaan taistelun asemasta voi valita tapahtuman, joka on käytännössä arvanheitto mahdollisine hyvine tai huonoine seurauksineen. Tehtävissä on usein lisätavoitteita, kuten tarpeeksi suuren kombon kasvattaminen, nopea suorittaminen tai suurlähettilään suojeleminen. Huonoa . Se iskeekin kuin jabi leukaperiin. Hyvä työ palkitaan uudella kortilla, rahalla ja joskus muilla eduilla. Mutta uuden kampanjan aloittaa mielellään, varsinkin koska sen läpäisemällä nousee kokemustasoissa, mikä avaa uusia kortteja ja erilaisia aloituspakkoja. Tässä tilanteessa hyökkäys lienee paras puolustus. Kun pelistä pääsee jyvälle, alkavat pahikset saada pataan. Vasta kampanjan viimeinen jakso on oikeasti haastavampi. Puhekuplat hoitavat vähäisen dialogin, kukaan ei edes ynähdä, vaikka miten tulisi kenkää klyyvariin tai veistä vatsaan. Edistyminen tallentuu nujakoiden välillä, asetuksista riippuen yhden vuoron voi 83 Olennaiseen keskittyvä mainio taktinen mätkintäpeli. Prioriteetit oikein Koska peli on tehty pienellä porukalla ja rajallisella budjetilla, Ground Shatter on viisaasti keskittynyt pelimekaniikan hiomiseen. Jos pelissä vieraillaan Euroopan eri kolkissa, olisi mukavaa, jos Italia eroaisi jotenkin Skandinaviasta. Paitsi että hienoimmat nyrkinheiluttelut olisi kiva katsoa uudestaan, niiden jakaminen toisi pelille lisää näkyvyyttä. Harmaan maailman voi aina korvata synkemmällä. Äänimaailma on vähän köyhä
Suurin ongelma on suuruudenhulluus, sillä ainoa mielenkiintoinen Tuhannen planeetan valtakunta on sarjakuva, Valerianin kultakaudelta. Rakenna minun laivani Mitä sotimiseen tulee, peli hoitaa halutessa jopa alusten suunnittelun, rakentelun ja lisäyksen laivastoihin. Galaksi käsittää suurimmillaan 2K tähteä eli muutaman kymmenen tuhatta planeettaa. Arvatkaa, miksi kerron tämän kiehtovan faktan. Galaksi elää ja valtakunnat laajenevat. Alalajina se kuuluu Stellariksen tyylisiin tosiaikaisiin makroimperiumipeleihin. Distant Worldsin oma erikoisominaisuus on se, että sen saa pelaamaan itse itseään, ja sen avainsana on elävä galaksi, jossa homma hoituu ja suurkeisari piirtää vain suuret linjat. Sarjismainoksissa Sea-MonkeysALUSPARVIA LINNUNRADALLA CodeForce / Slitherine Versio:v1.0.3.3 Minimi: 4+ Core CPU @ 2,5 GHz, 8 Gt RAM, NVidia GTX 760, 2 Gt VRAM Suositus: 8+ Core CPU @ 3 GHz, 8 Gt RAM, NVidia GTX 1050, 4 Gt VRAM Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei ole. Ehkä reitin varrella olleissa tankkauspisteissä ei ollut löpöä, ja siksi algoritmi kurvaa korpeen, mutta kun laivastojen nopeus on muutenkin realistista, koko hommassa on sellainen ärsyttävä epämääräisyys. Komentaminen jää laivastolle määriteltyjen sääntöjen varaan. Jos minusta olisi kiinni, kaikki saapuisivat paikalle kerralla tiukassa klöntissä, eikä tiputellen kuin nyt. Elävä galaksi, take my money! Amerikkalaisille lapsille yksi lapsuuden traumoista ovat meriapinat, joita ilmeisesti myydään vieläkin. Koska aseista kerrotaan vain numeroarvoja, jätin alusten suunnittelun ja päivityksen koneelle. Kolonisoi, kehitä tekniikkaa, rakenna laivasto, tuhoa muut. Siinä on mukana tulolähteenä jopa turismi. Mikään ei tunnu löytyvän sieltä mistä etsin tai toimivan niin kuin olen tottunut. Nimittäin yhden Maapallon tuhoutuminen ydinsodassa/ilmastonmuutoksessa on katastro. Tämän seurauksena suhteeni aluksiin jäi etäiseksi, oikeassa tähti-imperiumissa jonkun duuni olisi laatia minulle ehdotuksia ja Power Point -esityksiä laivaston suhteesta tunnettuihin kilpailijoihin. ® -pussit kipataan veteen, elämää kehittyy ja mainoksen mukaan sitä onkin tosi kiintoisaa seurata: siinä näkyy iloinen äyriäisperhe ja kukoistava rapusivilisaatio. Yritin estää sitä lisäämällä tankkereita jengiin, mutta ilman tulosta. , mutta jos niitä on vielä kymmenen tai sata jäljellä, not so much. Kun ne käskee liikkumaan paikasta A paikkaan B, ne yhtäkkiä saavat päähänsä käydä tankkaamassa paikassa C, joka ei ole edes etäisesti matkan varrella. En mielelläni yrittänyt puuttua asioihin, koska ovelasti sitä häiritään käyttöliittymällä, joka ei vastaa käsitystäni logiikasta. Jollen ole ihan väärässä, talous näyttäisi perustuvan juuri jatkuvaan taloudelliseen kasvuun. Mitä suurempi imperiumi, sen vähemmän mikään merkitsee. Ja katsoa kun imperiumin tilin saldo ottaa osumaa. Talvivaara uhkaa galaksia Jos lähden hyvä edellä, pelissä tikittää melkoinen koneisto, josta saa automatisoitua, foorumeita lainatakseni ”kaiken tylsän” tai ihan vain kaiken. Distant Worlds 2:n taustajuonessa suuri katastro. Yrittäjillä täyttäisi jo keskikokoisen galaksin, mutta jotenkin jokainen tyytyy kiertämään samaa kiertorataa samalla peruskaavalla kuin lajityypin esi-isät kasariaaniselta aikakaudelta jo ennen Orionin nousua 1993. Pelissä on pitkä lista raaka-aineita, joten kaivosasemia rakennetaan noin joka toisen planeetan kiertoradalle, jonka jälkeen avaruuden meressä seilaa rahtialuksia kuin silakkaparvia, samoin kauppaja matkustaja-aluksia. käänsi galaktista kelloa taaksepäin ja entiset sivilisaatiot joutuvat taas aloittamaan alusta. Taistelu on täysin automatisoitua, aika pitkälle taistelukärpästen normipörräystä laimean valoshow’n säestämänä. Alkukoti löytyi! Voi tätä draaman määrää. Eri käyttöön tarkoitetut laivastot rakennetaan sapluunojen mukaan, mikä on jokseenkin toimiva konsepti. Olen jokseenkin hämilläni laivastojen toiminnasta. Nnirvi DISTANT WORLDS 2 Distant Worlds 2 haastaa itsensä Master of Orionin, eikä niitä ekoja osia vaan kolmosen! K oko 4X-genren Space Force -haara taistelee edelleen muinaisen Master of Orionin varjoa vastaan. Ehkä se kuvaa byrokratiaa tai on enne tulevasta: vaikeuttamalla ihmisten päätöksentekoa digitaalisella kikkailulla yhä enemmän valtaa jää kehittyville tekoälyille. Tämä ilmeisesti tekee jälkimmäisen vaihtamalla kaikkiin aluksiin sen hetken mielestään parhaan aseen. No, oikeasti alkeelliset, piskuiset Artemia Nyos -äyriäiset lähinnä uivat ympyrää. Lisäksi laivaston koheesio jättää toivomisen varaa. 50 159894_.indd 50 28.4.2022 18.33.03. Erikoisplussaa tippuu yksityissektorista, johon pelaajalla ei ole valtaa. Siihen voi esimerkiksi tilata alukset napinpainalluksella. Jätin talouden tietokoneen tasapainotettavaksi, ja yleensä pankkitilin saldo näytti kasvavan. Monen, tai muutaman, 4X-pelin pelastus on ollut kiinnostava taistelu, mutta DiWossa sekin on vähän platkua
12 vuotta myöhemmin kaipaisin jotain muuta kuin lähes saman pelin marginaalisesti paremmalla gra. Toista se oli Orionissa, jossa yksi tapa voittaa oli vetää äänienemmistö kotiin galaksin päähenkilöäänestyksessä, jossa ehdokkaat olivat aina kaksi suurinta osapuolta. Tehdään historiaa Stars in Shadow on paras Orionin aviottomista lapsista, mutta avaruusstrategiat kaipaavat seuraavaa visiomullistajaa. Annoin pelille kuukauden kasvurauhan, koska se ilmeisesti julkaistiin puolikuntoisena. Mitä enemmän pelasin, sen enemmän tajusin, että Distant Worlds ei ole minun makuuni. Jos lopputulos on kiinnostava tarina täynnä juonittelua, jännittäviä tapahtumia, ratkaisutaisteluita ja diplomaattisia draamoja, peli kannattaa julkaista. Myös Distant Worldsin suurin ongelma on sama kuin 90 prosentissa genren pelejä: draama puuttuu, joten pelaaminen on tasapaksua tylsyyttä. Siinä ei oikein tapahdu mitään merkittävä tai kiinnostavaa. Vuonna 2010 pidin ensimmäisestä Distant Worldista, sillä elävä galaksi oli uusi keksintö. Jopa omalla pikku pallollamme, joka on täsmälleen yhden lajin kansoittama, eri kansat hädin tuskin tulevat toimeen keskenään – ja jatkossa vielä vähemmän. rmasta: johdossa on kyllä joku, jolla ei kuitenkaan ole juuri pelillistä merkitystä, sillä peli osaa pyöriä täysin sujuvasti itsekseen. Ilmeisesti, jos galaktisen imperiumin näkee jonkinlaisena viritettävänä moottorina, peli iskee ihan eri tavalla. En epäile, ettei mikromanageroinnilla saisi peliin omaa otetta, mutta siihen pitäisi olla porkkana. hetkinen! Tapa kertoa uudesta tekniikasta on Excel-lent! Diplomatia on tosi kiehtovaa. Suuri jumala on huono jumala, sillä se ei jaksa välittää. Avaruushirviö hyökkää taas jonkun rahtialuksen kimppuun, joka jälleen kerran onnistuu pakenemaan, ja jollei onnistuisi, kuka välittää. ktiivistä historiaa. Ei mitään järjestelmällistä rosvoeikun ristiretkeä, jossa planeetat putsataan ydintulella. Rauhan aikana itsekseen pelailu toimii, mutta jos sattuu tulemaan sota, onkin tosi hauska keksiä kuka tulee ja mistä. Muita rotuja kohdatessa se kuitataan (sentään) postikortin kokoisella ikkunalla ja tekstimassalla, jossa kerrotaan rodusta taustatietoja ja ominaisuuksia, joilla ei ole juuri mitään käytännön merkitystä. Ymmärrän tausta-ajatuksen elävästä galaksista, mutta toteutus menee metsään. laahaa perässä, kun oikeassa maailmassa somevaikuttaminen ja proxysotiminen aseavun kautta ovat jo todellisuutta. Vieläkö se elää. Muutaman kymmenen tunnin jälkeen motivaatio pelata alkoi olla kadoksissa, sillä elävässä galaksissa draama on kuollut. Sci. Kirjoita pelin edetessä osapuolestasi . Sodanjulistus hoituu tekstiviestillä. Kerran selvisi, että olin ollut sodassa, kun minulle tuli ehdotus rauhasta. Hetkeksi ilahduin, kun löysin ihmiskunnan alkukodin ja kuittasin palkinnoksi paljon tiedettä ja teknologiaa, melkein kuin olisin löytänyt myyttisen Orionin. Uusi valmistuu minuutissa. Se vain kyselee pelaajalta lupaa eri asioihin ja yrittää selvitä sen tekemistä vääristä päätöksistä. Välillä sodasta ei näy merkkiäkään, vaikka sellainen on käynnissä. …mutta mielekäs tekeminen puuttuu Avaruustaistelu, olisinpa kärpäsenä katossa.. Diplomatia soittaa jälleen kerran toista viulua, joka sekin on käytettynä ostettu. Ehkä peli on allegoria isosta . Minulla on yksinkertainen lakmustesti, jolla jokaisen 4X-pelin kehittäjä näkee helposti, toimiiko peli. Ja kliksuttelen viestejä. Herättäkää jos jotain tapahtuu Jo Master of Orion 3 tärveli oman perintönsä tekemällä siitä hengetöntä Excel-pelaamista, jossa metsä hukkui puihin. Paras jumala on niin pieni, että voi piillä detaljeissa, vieläpä paholaisen kanssa. Jos olisin oikea Imperiumin ylikomissaari ja Kansojen isä, alaiseni tekisivät minulle koosteita ja raportteja eivätkä hukuttaisi minua ympäri käyttöliittymää nakeltuun informaatioon. Distant Worlds 2 ei ole huono peli, ja sillä on faninsa, joiden mielestä se on parasta ikinä. Edes muiden rotujen dealienaatio ei ole tyydyttävää, koska taistelu on toistaiseksi ollut koulukiusaamisen tasoa: mahtava vihollinen melkein tuhoaa avaruusasemani, mutta vain melkein. Disu on kuin akvaario: enimmäkseen vain tuijotan ruutua ja katson, mitä ne bittiläiset oikein puuhastelevatkaan. Veikkaan, että hiekkalaatikolla on kivempi leikkiä kuin aavikolla. 75 Tekoäly korvaa ihmisen, suuravaruusstrategia pelailee itse itseään. ikalla. 51 159894_.indd 51 28.4.2022 18.33.27. Vaikka kommunikoinnin pitäisi olla vaikeaa, hienosti suhteista saa numeraalisen tiivistyksen. Siksi toiveiden kaukoputkeni osoittaa nyt Terra Invictaan, X-Com: Long Warin tekijöiden avaruusstrategiaan. Päivitysten päämaali on ollut vakaus ja toimivuus, mikä ei sinänsä vaikuta perusideaan. Jälleen kerran tehdään niitä kaikista peleistä tuttuja vakiosoppareita, sentään jäämättä odottamaan keskustan puoluekokousta. Foorumeilla himodistanttien ratkaisuehdotus on ihan looginen: kun vähän ymmärtää, miten pelin rattaat rahisevat, pitää vetää vaikeus tappiin ja ottaa automatiikka (enimmäkseen) pois päältä. Hyvää + Kaiken tylsän saa automatisoitua… Huonoa . Alienit tekevät pakkolaskun, seurauksena seitsemän täysin eri ideologista osapuolta aloittavat Maasta ja vääntävät vain yhden aurinkokunnan hallinnasta. Jos sitä lukiessa silmä lopsuu ja ajatus harhailee Tannhäuserin porteille, kiitos ei. Pelejä vääntävät diplomi-insinöörit, vaikka vääntäjien pitäisi olla diplomatia-insinöörejä. Diplomatia oli toimivaa, koska sillä oli maali ja keinot, mukaan lukien uhkailu, lavastus ja lahjonta. Piraatteja ja avaruushirviöitä eliminoidaan, mutta avaruuden suurvaltojen sodatkin tuntuvat jäävän onnettomiksi ryhdittömiksi rajanahinoiksi
Tehokkaan pakan rakentaminen on osa minkä tahansa keräilykorttipelin magiaa, mutta Yu-Gi-Oh! vie pääja sivupakan valmistelun yhteen äärilaitaan. Poikkeuksen muodostaa aloituspelaajan ensimmäinen vuoro, jolloin hyökkäystä ei voi tehdä. Hirviöillä on hyökkäysja puolustusvoima, ja kortin asennosta riippuu, kumpaa voimaa taisteluissa käytetään. PELIEN KUNINGAS Puolustajalla on myös mahdollisuus aktivoida pöytään asetetut ansaloitsut vastustajan vuorolla. Pöydässä olevia hirviöitä on mahdollista uhrata korkeampitasoisien korttien tieltä, vaikkapa tason seitsemän ja sitä korkeammat hirviöt vaativat jo kahden kortin poistamista paremman monsun tieltä. Vasta pöydän tyhjennyttyä vahinko lävähtää suoraan vastustajaan. Vuorossa voi tehdä vain yhden tavallisen kutsun, jolla pöytään voi pelata matalatasoisen hirviön. Muita kutsumekaniikkoja on lukuisia, eikä näiden käyttökertojen määrää ole rajoitettu. N imestään huolimatta Yu-GiOh! ei ole keskimääräisen Frederikin biisin kertosäkeen alku, vaan eräs tunnetuimmista keräilykorttipeleistä Magic: The Gatheringin ja Pokémonin ohella. Taistelu jatkuu Pelissä ei ole asteittaista eskalaatiota synnyttävää manaa tai energiaa Hearthstonen tai Magicin tapaan. Ha, astuit ansaani! Korttipelin alkeet ovat periaatteessa yksinkertaiset. Oman vuoronsa päävaiheessa pelaaja voi pelata yhden matalan tason hirviön kädestään sekä haluamansa määrän loitsuja. Erilaisia kutsumekanismeja riittää: on linkki-, heiluri-, rituaali-, synkroni-, fuusio ja xyz-mekanismeja. Tavoitteena on tuottaa vastustajaan 8000 pisteen arvosta vahinkoa, jonka jälkeen kaksintaistelu on voitettu. Progressio tapahtuu erilaisten hirviöiden kutsumekaniikkojen kautta. Jokaisella pelaajalla on käytössään varsinainen pakka sekä sivuun asetettava pienempi lisäpakka, josta pelaaja voi kutsua hirviöitä pöytään. Hirviöt voi pelata joko hyökkäysasentoon, jolloin ne voivat välittömästi hyökätä tai nurin päin puolustusasentoon, jolloin kortin vahvuus jää piiloon vastustajalta. Moninpelin onnea: ensimmäisen vuoroparin jälkeen voimatasapaino on 5500-200 vastustajan eduksi. Näissä riittää opeteltavaa. Korttipelin historia perustuu samannimiseen 90-luvun mangasarjaan, jonka sankarit pelaavat erilaisia pelejä, nimi tarkoittaa suomeksi ”pelien kuningasta”. Konami Digital Entertainment Arvosteltu: PC Saatavilla: PlayStation 4, PlayStation 5, Xbox One, Xbox Series X/S, Switch, Android, iOS Versio:1.0.2 Minimi: Intel Core i5, 8 Gt muistia, verkkoyhteys Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 Ghz, 16 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 7 52 159902_.indd 52 28.4.2022 18.38.17. Mutta tämä on vain ne alkeet. Suuri osa korteista sisältää melkoisia tekstimassoja. Master Duel ei ole ensimmäinen eikä viimeinen korttipelin videopelikäännös. Pelaajan sivupakassa olevat hirviöt ovat aina käytettävissä, joten erilaisten valmiiksi paketoitujen kombojen ketjutus on erittäin suotavaa. Useat kortit tarjoavat tietyissä tilanteissa ilmaisia lisäkutsuja. Media muuttui multimediaksi, ja nykyisin aiheen ympärille on muodostunut liikevaihdoltaan Sormusten herran kanssa kilpaileva tuoteperhe. Vahinko tulee kohdistaa ensisijaisesti vihollisen hirviöihin. Hyökkäys tapahtuu erillisessä vaiheessa. Risto Karinkanta YU-GI-OH! MASTER DUEL Fus Ro D… eikun se olikin toinen peli
Nimikin sen kertoo: Master Duelin kohderyhmä ovat ne kokeneemmat pelaajat, jotka haluavat saada täyden kokemuksen korttipelistä. Nöyrä asenne on siis paikallaan. Aloittelijat älkööt vaivautuko moninpeliin, vuorojen pitkä kesto. Jopa symbolien käyttö on vähäistä, joten korttien mekanismien hahmottaminen on yhtä hauskaa kuin insolvenssioikeuden opiskelu. Kaikeksi onneksi uudelle pelaajalle jaetaan erilaisia korteiksi muutettavia jalokiviä varsin runsaalla kädellä, erityisesti soolotilaa pelaamalla. Master Duel on ilmainen, joten pelaajaa kannustetaan käyttämään käteistä korttien, pakkojen ja buusterien ostamiseen. Mestarit areenalla Yksinpeli saattaa jättää aloittelijoille harhakuvia omasta taitotasosta. Vanhoille mestareille Master Duel on erinomainen paketti parasta Yu-Gi-Oh!’ta tasokkaassa seurassa. Kombotuksen määrä on käsittämätöntä, eikä aloittelijoiden kannata lähteä edes yrittämään moninpeliä, ennen kuin järjestelmä on hallinnassa melko syvällisellä tasolla. Vaikka säännöt olisivat erinomaisesti hallussa, ei koulutusvideoiden katsominen pääty siihen. Vuosikymmenten kerrostumat ovat keränneet YuGi-Oh!’lle patinaa ja ulottuvuuksia, joka mahdollista varsin mielikuvituksellisia pakkoja ja komboja. Uusien pakkojen rakentaminen on helppoa, ja niitä on mahdollista kopioida myös muilta. Ennen kivikasan törsäämistä kannattaa kurkkia läpi muutamia tubettajien videoita, sillä osa korttipaketeista on selvästi toisia parempia. Hyvää + Hyvin toteutettu konversio korttipelistä, mainio yksinpelitila. Aloittelijoille Yu-Gi-Oh!’n moninpelistä tulee helposti Juu-u, UhTästä lähtee melkoinen ketjupommi liikkeelle! Lopetusisku mäjähtää animehenkisesti. Erinomaista soolotilaa voi suositella opetteluun, mutta tämän jälkeen helpomman laskeutumisen korttipelin lumoihin voi saada vanhemman Yu-Gi-Oh! Duel Linksin parissa, jossa useita sääntöjä on yksinkertaistettu. Tee oma tutkimuksesi Yu-Gi-Oh!’n maailmaan hyppääminen vaatii runsaasti tutkimusta ja opiskelua erilaisten ketjutusten toiminnasta, sillä tyypillisesti lyhyt vuoro on hävitty vuoro. Koko pelimekaniikka keskittyy niin vahvasti korttien interaktioon, että pelaaminen kääntyy nopeasti metapelaamiseksi. Joskus peli voi ratketa jo alkukädessä, ja viimeistään toisella vuorolla raskaamman arsenaalin on syytä löytyä pöydästä. Koska mekaniikka keskittyy kombojen rakentamiseen, saattaa vuoron pelaaminen olla kuin pasianssin lätkimistä, kun kädessä, pöydässä, sivuja poistopakassa olevia kortteja aktivoidaan vuorotellen. Moniin kortteihin ja kokoelmiin on helpompaa ja halvempaa päästä digitaalisesti kuin fyysisillä korteilla. Master Duel tarjoaa onneksi mainion yksinpelitilan, joka opettaa lähes kädestä pitäen erilaisten mekaniikkojen ja pakkatyyppien hienouksia. Korttien suurin ongelma on käsittämättömissä, huonosti esitetyissä tekstiseinissä. 53 159902_.indd 53 28.4.2022 18.39.41. Oh. Kun sielu on kovetettu ja kynnet teroitettu, on aika hypätä mestarien kaksintaisteluun. Kortti tuo, kortti vie, mutta keräilykortit, ne vasta vievätkin. Huonoa . 79 Virtuaaliareena vain korttipelin veteraaneille. Eräs moninpelin harmillinen ominaisuus on vuorojen pitkä kesto. Vastustajan siirtoja odotellessa voi kokata illallisen, kirjoittaa lopputyön ja perustaa menestyvän kasvuyrityksen. Yhdellä kortilla saattaa olla lukuisia erilaisia toimintamekanismeja, jotka kaikki on kirjoitettu yhteen pötköön ilman kappalejakoa
Vaikka peruselementit ovat pysyneet samoina – tavoite on edelleen oman rikosimperiumin luominen ja kasvattaminen – vuoden 2022 GTA Online ei muistuta julkaisuversiota juuri lainkaan. Aikansa kutakin Nykykonsoleilla uusin versio antaa valita gra. Mikäli pelaajalla ei ole pikkurahan puute, hän voi hankkia oman versionsa paitsi monista tosielämän autoista, myös Ritari Ässän KITTistä, Batmobiilista, Paluu tulevaisuuteen -elokuvien DeLoreanista (vaikka sillä ei voi matkustaa ajassa, se kuitenkin lentää) tai Fast & Furious 6:n ramppiautosta, joka lennättää vastaantulevat viholliset voltilla valtamereen. Nyt mukaan liittyvät pelaajat voivat muun muassa perustaa oman moottoripyöräkerhon, valmistaa ja välittää huumeita, ryhtyä salakuljettajiksi, pyörittää kaupungin kuuminta yökerhoa ja suorittaa monivaiheisia jättiryöstöjä. Kolmas vaihtoehto on kahden edellisen välimuoto, jonka voi ottaa käyttöön ainoastaan PS5:llä ja Xbox Series X:llä: peli pyörii 60 fps:llä, 4K-resoluutiolla sekä rajoitetulla säteenseurannalla. Vaikka GTA V näyttää uusilla konsoleilla paremmalta kuin koskaan (jos PC-versio modeineen jätetään pois laskuista), pohEn ollut palannut pelin pariin kasinoRockstar North / Rockstar Games Arvosteltu: PS5 Saatavilla: Windows, PS4, Xbox One/Series S/X Versio: 1.58 Ikäraja: 18 Franklin ei häpeile menestystään. Etenkin loppuvuodesta 2017 ja 2019 julkaistut The Doomsday Heist ja The Diamond Casino Heist olivat todellisia osoituksia Rockstar Gamesin kekseliäisyydestä. Los Santosin näkee uusin silmin riippumatta siitä, minkä kolmesta vaihtoehdosta valitsee. GTA ONLINE 2022 JA GTA V PS V Markus Rojola Juuri kun luulin olleeni ulkona, GTA Onlinen uusimmat päivitykset vetivät minut takaisin. G TA Online elää ja voi hyvin. Kasinon holvia tyhjentäessä tunnelma oli niin tiivis, että siihen ei olisi purrut timanttiporakaan. Suoritustila tuplaa kuvataajuuden, mutta kuvan laatu kärsii etenkin valaistuksen osalta ylöspäin skaalatusta 4K-resoluutiosta huolimatta. Ensimmäisten kuukausien aikana pelaajat pystyivät suorittamaan pikkurötöksiä paikallisille rikollispomoille. Grand Theft Auto V:n ilmestyminen PS5:lle ja Xbox Series S/X:lle tarjosi kuitenkin mainion tekosyyn tarkistaa, mitä Los Santosissa on sattunut viimeisen puolentoista vuoden aikana. Minuuttien sijaan kyse on kuitenkin enää ”vain” muutamista kymmenistä sekunneista. Alun perin Grand Theft Auton V:n moninpeliosiona loppuvuodesta 2013 julkaistu peli on kasvanut ja laajentunut vuosien myötä monella tapaa. Latausajat ovat myös nopeutuneet merkittävästi, vaikka käynnistäessä peli tuntuu edelleen raskaalta. Ensiksi mainittu oli kaikkien ylilyöntien ansiosta silkkaa hauskanpitoa alusta loppuun. 54 160059_.indd 54 28.4.2022 18.43.35. Holviin saattoi edetä salaa hissikuilun kautta, valeasujen turvin tai räjäyttämällä reiän kellarikerroksen seinään. Merkittävimmät päivitykset ovat koskeneet kuitenkin tehtäviä. Toimihan PS4-versio pelkästään 30 fps:llä ja 1080p-resoluutiolla PS5:lläkin pelatessa. Tarkin asetus näyttää parhaimmalta 4K-resoluution ja säteenseurannan ansiosta, mutta ruudunpäivitys rajoitetaan 30 kuvaan sekunnissa, joten pelaaminen tuntuu hieman tahmaiselta. Viimeksi mainitut ovat parasta, mitä GTA Online on tarjonnut. Jälkimmäisessä uudelleenpeluuarvoa lisättiin tarjoamalla pelaajille useita eri lähestymistapoja. En ollut palannut pelin pariin kasinokeikkojen jälkeen. Vajaan vuosikymmenen aikana aikana peliin on lisätty kaikkea pientä kivaa: kymmeniä aseita, satoja vaatteita sekä lukemattomia kulkuneuvoja autoista rakettimopoihin ja pikaveneistä häivehävittäjiin. Etenkin ajoneuvoissa valikoima on laaja. ikkojen laadun kolmesta eri vaihtoehdosta kunkin oman mieltymyksen mukaan
Ryöstön ensimmäinen vaihe aiheuttaa valtavan pettymyksen, sillä se edellyttää hiiviskelyä, joka ei todellakaan ole yksi GTA-sarjan vahvuuksista. Dr. Tienpinnan muuttumisen, säätilat, räjäytykset sekä pelaajan ottama vahinko välittyvät kaikki ohjaimen kautta. Eikä se ole vanhentunut arvokkaasti läheskään kaikilta osin. Isältä pojalle GTA V:ssä on kuitenkin yksi asia, johon ikä ei ole vaikuttanut. Etenkin Cayo Perico Heist kuulosti etukäteen todella lupaavalta. Paikalle voi siis kurvata tappiin asti viritetyllä Pfister Comet S2:lla ilman pelkoa siitä, että jokin kiusanhenki räjäyttää sen kateuksissaan kranaatinheittimellä. Pelaaminen muuttuu nopeasti tylsästä turhauttavaksi, koska joka kerta, kun pelaaja havaitaan, vartijat palauttavat tämän takaisin alkupisteeseen. Ikävä kyllä Los Ruudunpäivitys ei takkuile uusilla konsoleilla vaikka puoli korttelia olisi tulessa. Rikollisuutta ei juurikaan ilmene, jos mukaan ei lasketa katujen varsilla partioivia prostituoituja. Merkittävimmin ajan hammas on kuitenkin purrut pelin tarinaa. Näistä on käsittelemättä trooppiselle saarelle sijoittuva Cayo Perico Heist, laittomiin katukilpailukuvioihin sijoittuva Los Santos Tuners sekä The Contract, jossa selviää, mitä yksi Grand Theft Auto V:n päähenkilöistä on puuhaillut viimeisen vuosikymmenen ajan. Nykyaikaa pilkkaavien pelien ongelmana on se, että vitsit vanhenevat nopeasti. Jokaisella kaupunginosalla on oma tyylinsä ja tunnelmansa, joka kattaa kaduilla liikkuvat ajoneuvot, alueen arkkitehtuurin ja asukkaat. Kaikkein merkittävimmät päivitykset, jotka sisältävät uusia tapoja vahvistaa pelaajan rikosimperiumia, ilmestyvät kahdesti vuodessa. Saarelta poistuessa päällimmäisin tunne on helpotus. jimmiltaan kyseessä on kuitenkin sama vanha peli. Hintaa aluksella on vaatimattomat 2,2 miljoona dollaria, mikä on luonnollisesti enemmän kuin ryöstöstä voi parhaimmillaankaan tienata. Autotapaamisissa ei sallita aseita. Yökerhossa kulkiessa kaiuttimien sijainnin ja läheisyyden aistii kämmenien kautta. Los Santos on edelleen yksi vaikuttavimmista ja vakuuttavimmista pelimaailmoista koskaan. Todellisena tavoitteena on kuitenkin perehtyä saaren turvatoimiin ja selvittää, mihin El Rubio on piilottanut tiedot, joilla hän kiristää pelaajan työnantajaa, Madrazon rikollisperhettä. Kaupunki tuntuu elävältä, koska se reagoi uskottavasti pelaajan toimiin. Esimerkiksi kuvernöörin virasta kamppailevien republikaani Jock Cranleyn (ex-näyttelijä, joka pilkkaa vähemmistöjä ja vammaisia) ja demokraatti Sue Murryn (ex-opettaja, joka aikoo nostaa veroja 74 % ja kieltää muovin, aseet ja vankilat) välinen vaalitaisto vaikutti aikoinaan viiltävän nokkelalta. Yleensä kyse on kuitenkin yksittäisistä pelimuodoista, kisoista tai ajoneuvoista. Mikäli haluaa matkustaa kaikkein vaivattomimmin ja nopeimmin sukellusveneen ja mantereen välillä, on hankittava myös 1,8 miljoonan arvoinen (no, sen hintainen) kopteri. Cayo Perico ei ole iso saari, mutta kymmenien vartijoiden ja valvontakameroiden vahtiman alueen kartoittaminen jalan ei kuitenkaan käy käden käänteessä. Dren biittien palautus osoittautuu yllättävän monimutkaiseksi operaatioksi. Tutkiminen kuitenkin kannattaa, sillä saarelta löytyvät sisäänkäyntija pakopisteet sekä kiipeilykoukut ja voimaleikkurit helpottavat merkittävästi ryöstön toteuttamista (syytä siihen, miksei pelaaja voi tuoda varusteita mukanaan, ei kerrota). Paratiisin parasiitit GTA Onlineen lisätään uutta pelattavaa lähes viikoittain. Los Santosin eteläosat ovat huomattavasti vaarallisempia, sillä niiden hallinnasta kamppailee kolme jengiä. Sen ansiosta läsnäolon tunne on edelleen vahva. Tunnetta vahvistaa entisestään hienosti toteutetut DualSense-ominaisuudet. Haptinen palaute ei mullista pelattavuutta eikä pakota ketään pelin jo omistavaa hankkimaan PS5-versiota, mutta tuo kuitenkin kiistatta oman lisänsä pelikokemukseen. Pelaaja saapuu Cayo Pericoon kylmäverisen kartellipomo El Rubion pitämiin juhliin. Vaikka saari on nätti, pusikoiden läpi juokseminen käy nopeasti pitkäveteiseksi etenkin, kun aseita ei ole lupa käyttää. Nykysilmin se näyttää lähinnä laimennetulta versiolta todellisuudesta. Iän näkee hahmomalleista ja kasvoanimaatioista, jotka näyttävät jäykiltä ja elottomilta nykypeleihin verrattuna. Kartoituksen jälkeen on hankittava varusteet itse ryöstöä varten. Paine pysyy päällä, mutta minkään sortin pelinautinnosta ei voida kuitenkaan puhua. GTA Onlinelle tyypilliseen tapaan keikkaa ei voi aloittaa suoraan. Ensimmäiseksi on hankittava neuvostoajan sukellusvene, jonka sisällä laaditaan kaikki ryöstöä koskevat suunnitelmat. Kaikki ylimääräiset arvotavarat, käteisen, huumausaineet ja taideteokset ryöstöön osallistuneet pelaajat voivat pitää itsellään. GTA V:n satiirinen terä on tylsynyt, kun oikea maailma on muuttunut monilta osin vuosikymmenen takaista Los Santosia absurdimmaksi. Näillä kaduilla vaara on läsnä vuorokauden ajasta riippumatta. 55 160059_.indd 55 28.4.2022 18.44.33. The Contractin tarinatehtävien päätteeksi avautuu kolme Franklinin ja Lamarin välistä co-op-trippiä. Täysin uudelle alueelle sijoittuva ryöstökeikka, jonka voi suunnitella oman mielensä mukaan, vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Valitettavasti niin se olikin. Illan hämärryttyä läntisen Vinewoodin yökerhojen edessä kiemurtelevat sisäänpääsyä odottavien muodostamat jonot. Metal Gear -sarjan ja muiden hiiviskelyklassikoiden hienovaraisesta tunnelmasta ei ole tietoakaan
Ryöstön voi periaatteessa hoitaa haluamallaan tavalla, mutta samalla tästä seuraa runsaasti päämäärätöntä harhailua. Uuden sukupolven konsoleilla peli on nopeampi ja nätimpi kuin koskaan ennen (PC-versio jätetään edelleen pois laskuista). Los Santosin keskustassa sijaitsevassa parkkihallissa pidetyissä tapaamisissa voi hengailla samanhenkisessä seurassa, viritellä autoaan, ihastella muiden menopelejä sekä haastaa kanssapelaajia kilpa-ajoihin. San Andreasta ja GTA V:sta pelanneet tietävät, ettei tämä ole tavanomainen tapahtuma. Sopimusten selvittämisestä saa paljon hupia irti, kunhan kykenee sietämään GTA Onlinen perisyntiä eli tyhjästä sikiäviä vihollislaumoja, jotka napsivat pääosumia syöksykierteessä olevasta helikopteristakin. Niitä voi kuunnella ajellessa perinteisten radiokanavien tapaan. Toinen kohokohta sijoittuu Franklinin kotiseuduille, jossa Grove Street ja Ballas -jengit yhdistävät voimansa. Franklinin toimiston tutkiminen antaa muutamia vinkkejä siitä, miten tämän ura on edennyt viimeisen vuoden aikana. Lähes kaikkien kaava on tuttu lukuisista aikaisemmista koettelemuksista. Itse ryöstö on onneksi toteutettu paremmin – ainakin, jos sen suorittaa yön pimeydessä. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana Franklin on luonut uraa laillisena liikemiehenä. Polku johtaa Los Santosin läpi. rmansa ratkaisee Los Santosin merkkihenkilöiden ongelmia. Lähes jokaisesta löytyy yllättävä piirre tai jollain tapaa ennennäkemätön osio. Parasta päivityksessä on kuitenkin mahdollisuus viettää aikaa Franklinin ja Lamarin seurassa ja nähdä, miten elämä on heitä kohdellut yksinpelikampanjan tapahtumien jälkeen. The Contract todistaa jälleen kerran, että Rockstarilla on silmää yksityiskohdille. Kiva kaupunki vierailla GTA Onlinen viimeisimmät päivitykset ovat hieno muistutus siitä, miten paljon aikaa on kulunut pelin alkuperäisestä julkaisusta ja kuinka paljon peli on muuttunut sekä kasvanut tuona aikana. Mikä parasta, nämä kokemukset voi jakaa ystävien kanssa. Äänenvaimennettujen aseiden turvin on hieno kulkea hiljaisen linnoituksen läpi. Rahaa voi toki tienata suhteellisen nopeasti grindaamalla samoja tehtäviä kerta toisensa jälkeen, mutta silloin peli alkaa tuntua rikosimperiumin rakentamisen sijaan liukuhihnalla huhkimiselta. Ajatuksen tasolla se kenties olikin sitä, mutta lopputulos jää kauas tavoitellusta. Maailmaa rakennetaan monella tasolla ja toisinaan todella hienovaraisesti, mikä palkitsee erityisesti pitkään pelimuotoa pelanneita. Autokorjaamon ostamalla avautuu kahdeksan kaahailuelokuvien innoittamaa kontrahtia, joihin lukeutuvat muun muassa pankkikeikka, painolaattojen varastaminen sotilassaattueelta sekä vankilaan sijoittuva salamurha. Ensimmäisen havainnon jälkeen koko saari tietää pelaajien sijainnin. Rockstar kutsui Cayo Pericoa GTA Onlinen kaikkien aikojen kunnianhimoisimmaksi päivitykseksi. Tuners tarjoaa ensisijaisesti kisaamisesta kiinnostuneille pelaajille mahdollisuuden tutustua toisiinsa. Toki peliin ilmestyi samalla iso joukko uusia kulkupelejä japanilaisista tuontiautoista amerikkalaisiin muskelikaaroihin. Hienovaraisuus on tärkeää Cay Pericossa. Pohjimmiltaan se on kuitenkin sama vanha peli samoine vanhoine vikoineen. Väliaikoina pelaan kuitenkin mieluummin jotain aivan muuta. Hänen luksusluokan turvallisuuspalveluita tarjoava . Kaikki ei käy ilmi dialogin kautta. Kuhunkin Los Santos Tunersin ryöstökeikkaan kuuluu kaksi valmistelutehtävää, joten päivityksestä löytyy yllättävän paljon syvyyttä. Kuvioissa on edelleen mukana Franklinin sanavalmis serkku Lamar, joka on myös ensimmäinen pelaajien kohtaama hahmo GTA Onlinessa. Nopeatahtisten miniheistien ympärille ei ole valitettavasti onnistuttu kirjoittamaan kiehtovaa kehystarinaa, mutta itse tehtävät ovat onneksi nokkelia. Nostalgia iskee kaikilta laidoilta. Doomsdayja Kasino-keikat sisälsivät kenties enemmän kädestä pitelyä, mutta voimakkaammin skriptatut tehtävät olivat huomattavasti hauskempia pelata, koska ne sisälsivät runsaasti enemmän sekä mieleenpainuvia että myös spontaaneja hetkiä. Keikkaan onkin paras valmistautua hamstraamalla maksimimäärä luotiliivejä sekä energiaa palauttavia eväitä. Samalla se tekee Los Santosista entistä erityisemmän kaupungin. GTA Online tarjoaa edelleen asioita, joita ei voi kokea missään muussa pelissä, ainakaan samassa mittakaavassa. Franklinin ansiosta The Contractin tarina tempaisee mukaansa. Ensimmäinen VIP-asiakas on raplegenda Dr. Monipuolisesti suunnitelluista tehtävissäkään ei ole valittamisen sijaa. Santosiin sijoittuvat valmistelutehtävät ovat perinteisiä eri puolille karttaa sijoittuvia noutotehtäviä ilman suuria oivalluksia. Jo ensimmäisessä jahdataan miljonäärejä golfkärryillä. Käteisen lisäksi palkintona on muistitikku, joka sisältää kuusi Dren uutuusbiisiä. Tarinakampanjan ja monitasoisten tehtävien sijaan se koostui erilaisista kilpa-ajoista sekä löyhästi yhteen sidotuista yksittäistehtävistä. GTA ONLINE 2022 JA GTA V PS V 56 160059_.indd 56 28.4.2022 18.45.13. Uusia automalleja voi koeajaa testiradalla ennen ostopäätöstä. Musiikkimoguli on kadottanut puhelimen, joka sisältää demoversiot tulevan levyn kappaleista. Vanhan tutun tapaaminen lämmittää aidosti mieltä. Valitettavasti GTA Onlinen viimeisimmät päivitykset tuovat samalla esiin, kuinka paljon on pysynyt samana. Eikä jo kahdeksan vuotta sitten harmittaneita asioita, kuten heikosti toteutettuja hiiviskelyosioita ja epärealistisesti käyttäytyviä tekoälyvastustajia, voi enää ohittaa pelkällä olankohautuksella. Kaikki ratkaisukeinot eivät kestä päivänvaloa, joten Franklin värvää pelaajan äänettömäksi yhtiökumppanikseen hoitamaan likaisen työn hänen puolestaan. Todellinen yllätys odottaa kuitenkin niitä pelaajia, jotka hoksaavat käydä tutkimassa miehen Vinewood-kukkuloilla sijaitsevan talon pihapiiriä. Tusinasta tehtävästä koostuvan tarinan läpäiseminen vie 4–5 tuntia. Mikäli tulevat päivitykset osoittautuvat yhtä laadukkaiksi kuin Los Santos Tuners ja The Contract, palaan GTA Onlinen pariin mielelläni muutaman kerran vuodessa muutaman viikon ajaksi. Hälytystä kannattaa välttää viimeiseen asti, sillä sitä seuraa tauoton ja turhauttava taistelu loputtomia vartijalaumoja vastaan evakuointipisteelle saakka. Dre. Valitettavasti kaikkein suurimmat ongelmat ovat niin iso osa pelin rakennetta, että niiden korjaamisesta on tässä vaiheessa edes turha haaveilla. Puuttuvat biitit Viimeisin päivitys, The Contract, tuo takaisin Franklinin, yhden yksinpelikampanjan päähenkilöistä. Viritetyt vehkeet Los Santos Tuners oli ainakin päällisin puolin Cayo Pericoa vaatimattomampi sisältöpäivitys. Pelaajan tehtävä on hankkia kadotetut kappaleet takaisin ja selvittää, kuka on varkauden takana. Erinomaisesti suunnitellun pelimaailman päälle on rakennettu ainutlaatuinen moninpelikokemus. Heikosti peitellyt yritykset ohjata pelaajat maksamaan sisällöstä oikealla rahalla saavat myös aikaan voimakkaan torjuntareaktion
Huumekartellin ryöstäminen onnistuu yksinkin, mutta sitä varten on lennettävä yksityiskoneella Cayo Pericon paratiisisaarelle. Huhujen mukaan kasinon manageri, Agatha Baker, tarvitsee apua liiketoimien suojelemiseksi öljyparoni Avery Dugganin suunnittelemalta vihamieliseltä yritysvaltaukselta. Monivaiheiset suurryöstöt tarjoavat kaikkein suurimmat saaliit. Öljyrekkojen räjäyttäminen raketinheittimellä. Doomsdayn tukikohta sekä Kasino-keikan suunnitteluun vaadittava pelihalli maksavat hieman yli miljoona dollaria. Virkavallan välttelykin onnistuu nopeasti pilviin nousemalla. Ilman oikeita kontakteja tie rikkauksiin nousee nopeasti pystyyn. Huoleen ei ole kuitenkaan aihetta. Lähistöllä sijaitsee Derriere Lingerien varasto, johon mahtuu kiitettävä määrä rahtia odottamaan sopivaa tilaisuutta kaupankäynnille. Osuus ryöstösaaliista saattaa kuitenkin jäädä odotettua pienemmäksi. Ensiaskeleet Kaupunkiin saavutaan ilmojen halki. Valinnan voi tehdä vapaasti oman mieltymyksensä mukaan. Ensimmäisistä tienesteistä kannattaa kuitenkin säästää suurin osa, kunnes kasassa on hieman yli neljä miljoonaa dollaria. Varastotilan rakentaminen maan alle on kuitenkin kallista, joten voittojen saavuttaminen vie aikaa. Kunkin ryöstön aloittaminen vaatii runsaasti alkupääomaa. Nopeista tienesteistä haaveilevien kannattaa harkita toimitusjohtajan titteliä. Markus Rojola GTA ONLINE -OPAS Kaikki, mitä tarvitset tietää selvitäksesi Los Santosin kaduilla. Suurkaupungin syke Menestystä saavuttaneille rikollisille Los Santos tarjoaa monia mahdollisuuksia. Tuotteiden toimittamisessa asiakkaille on aina riskinsä. Toisia kiehtoo uusien urapolkujen kokeileminen. Tehokas moottori sekä kattava panssarointi helpottavat liiketoimia huomattavasti. Useimmat heistä ovat valmiita palkkaamaan uusia ja innokkaita kokelaita, kunhan nämä osoittautuvat luotettaviksi. Doomsdayja Kasino-keikat vetoavat erityisesti seikkailumielisiin. Yökerhon omistajille on luvassa pieni, mutta tasainen tulovirta. Puolessa tunnissa selviää kaikki tarpeellinen kilpa-ajoista, pikkukauppojen ryöstämisestä, kauneussalongeista sekä ostoksilla käynnistä. Pikaoppaamme kertoo, kuinka oman rikosimperiumin rakentamisessa pääsee parhaiten alkuun. T ervetuloa Los Santosiin! Pyhimysten kaupungin kutsua voi olla vaikea vastustaa. Korvaus ei ole suuri, mutta maineen kasvaessa lisääntyvät myös tilaisuudet tienata. Joukkotappelu kasinon aulassa. Leijupyörä ei ole kaikkein nopein kulkuneuvo, mutta se on sekä ketterä että tuhovoimainen. Kaupungin ulkopuolella sijaitsevissa bunkkereissa voi rakentaa korkealuokkaisia aseita, joille Los Santosissa on jatkuva kysyntä. Cayo Pericon kartoittamiseen tarvittava sukellusvene on kaksi kertaa kalliimpi. Kerhotalon sijainnilla ei ole suurta merkitystä, mutta väärennyspajat ja huumelaboratoriot kannattaa sijoittaa lähelle matkustamiseen kuluvan ajan minimoimiseksi. Lamar jakaa myös muutamien paikallisten merkkihenkilöiden yhteystiedot. Hyvän toimitusjohtajan on tietysti oltava valmis likaamaan myös omat kätensä. Lentokentällä odottaa asiantunteva oppaamme Lamar Davies, joka tutustuttaa tulijat kaupungin sykkeeseen. Moottoripyöräkerhon kautta ansaitaan väärentämällä rahaa ja dokumentteja tai valmistamalla sekä välittämällä huumausaineita. Tupla tai kuitti Mikäli Los Santosista haluaa saada mahdollisimman paljon irti lyhyessä ajassa, suosittelemme hankkimaan kattohuoneiston Diamond-kasinolta. Osien hankinta on kuitenkin vaivalloista ja suunnittelutyö vaatii runsaasti resursseja. Yhteenotto moottoripyöräjengin kanssa. Jotkut haaveilevat luksusasunnosta. Yrityksen toimitiloihin, ajoneuvoihin sekä aseisiin on kuitenkin sijoitettava vähintään kolme neljäsosaa kaupungin myöntämästä tuesta. Vaivaisella puolellatoista miljoonalla saa käyttöönsä ylellisen sviitin Los Santosin kruununjalokivestä kaikkine kanta-asiakasetuineen. Varoilla voi hankkia kohteisiin hakeutuvilla ohjuksilla varustetun Oppressor Mk II -leijupyörän, jota ilman ei pärjää yksikään omasta rikosimperiumista Los Santosissa haaveileva liikemies. Valinta riippuu siitä, onko ensisijaisena toiveena varallisuuden vai kiehtovien kokemusten kartuttaminen. Yrityksen palvelukseen voi värvätä joukon kollegoita varmistamaan liiketoimintojen sujumisen. Yritystukipaketti Sony PS5sekä Xbox Series S/X -lentoyhtiöiden Expanded & Enhanced -luokassa (hinnat 0,00 € / 9,99 €, tarjoukset voimassa 14.6.2022 saakka) kaupunkiin saapuvat ovat oikeutettuja 4 miljoonan dollarin arvoiseen yritystukeen. Varaa lippusi jo tänään! Toimialasta riippumatta esitämme ensimmäiseksi ajoneuvoksi Karin Kurumaa. 57 160060_.indd 57 28.4.2022 19.00.37. Monipuolisista puuhaa kaipaaville suosittelemme moottoripyöräkerhon perustamista. Klubi toimii samalla peitteenä arkaluontoisemmille liiketoimille. Oppressor Mk II – kun on ehdottomasti välttämätöntä tappaa jokainen mulkvisti korttelin säteellä. KUINKA PÄÄSTÄ ALKUUN GTA ONLINESSA PS5:LLÄ JA XBOX SERIES S/X:LLÄ. Toimiston sijainniksi suosittelemme Maze-pankin tornitaloa. Kaupunki tarjoaa neljä eri vaihtoehtoista toimialaa. Los Santos tarjoaa kaiken, mistä olet aina haaveillut, ja enemmänkin. Niiden suorittaminen edellyttää kuitenkin luotettavan rikoskumppanin löytämistä. On hyvä muistaa, että muiden laatimiin keikkoihin on mahdollista osallistua lähes välittömästi kaupunkiin saapumisen jälkeen. Mutta kustannukset saa katettua muutamalla onnistuneella ryöstöllä. Toimitusjohtajat johtavat bisnestään pilvenpiirtäjissä sijaitsevista toimistoistaan. Aurinkoinen suurkaupunki ei kuitenkaan ota vastasaapuneita avosylin vastaan. Kaupungilla liikkuminen Los Santos tarjoaa lukemattoman määrän mahdollisuuksia vaivalla hankittujen varojen sijoittamiseen. Tulot kertyvät laittomien kauppatavaroiden – taideteosten, elektroniikan ja kulkuneuvojen – välittämisestä. Tämä on todellista uhkapeliä! Aurinkoisia hiekkarantoja, vilkasta yöelämää, fotokemiallista savusumua ja loputon rikoskierre
Osa hirviöistä suojaa hyödyllisiä sankarin ominaisuuksia parantavia aarteita ja artefakteja, jotka vaihtavat omistajaa, jos sankari päihitetään. Magiaa käyttävät sankarit liikkuvat vuorotellen pitkin ja poikin geneeristä ja lautapelimäistä fantasiamaailmaa. Eri johtajien lippujen alla liikkuvien joukkojen ohella maastossa on runsaasti neutraaleja ja paikallaan pysyviä yksiköitä tai hirviöitä, jotka jakavat karttaa käytännössä aloitusalueisiin. 58 158312_.indd 58 28.4.2022 19.04.24. Tarjolla olevat joukot vaihtelevat sen mukaan, mihin ryhMAGIAN MAHTI, MIEKAN TAHTI UUSIN SILMIN mittymään linna kuuluu – epäkuolleiden linnasta palkataan zombeja, muumioita, vampyyreja ja lichejä. Fantasiasotaa Yksikkövalikoimissa on villejä fantasiaporukoita laidasta laitaan, puhdasta ritarikamaa kuningas Arthurin legendoista, örkkejä, peikkoja ja puolituisia Sormusten herrasta, enkeleitä, demoneja ja klassisia hirviöitä, kuten meduusoja ja aarnikotkia kreikkalaisista taruista. Yksiköt maksavat luonnollisesti sitä enemmän, mitä voimakkaampia ne ovat. Linnoihin staattisia armeijoja sen sijaan voi ja kannattaa jättää, ettei kotipesää vallata yllättäen yltiöpäisen hyökkäämisen takia. Toiminnotkin ovat pääasiassa kontekstisensitiivistä liikkumista: lopputulos riippuu siitä, minkä viereen liikkuu. Linnoihin pitää rakentaa erilaisia päivitysrakennuksia, jos niistä haluaa ostaa jokaista viittä joukkotyyppiä. Olivat joukot sitten missä hyvänsä, niitä ei ole myynnissä loputtomiin, sillä linnan rakennukset tuottavat, tai pikemminkin kenties kouluttavat, vain tietyn määrän yksiköitä peliviikossa. Kun GOG.com jälleen kerran väläytteli klassikkojen pari euroa kappaleelta -tarjouksiaan, päätin sivistää itseäni hankkimalla neljä ensimmäistä New World Computingin kehittämää Heroes of Might and Magicia. Tämä oli helppo ymmärtää silloin joskus, ja helppoa se on edelleen. Linnojen herrat Runsaasti kaikenlaista fantasiasälää sisältävien karttojen tärkeimpiä kiintopisteitä ovat linnat, jotka antavat omistajalleen suojaa ja joista palkataan lisää sankareita ja yksiköitä. V ankkumattomana ja fanaattisena Amiga-harrastajana monet viime vuosituhannen tietokonepeliklassikot menivät minulta tyystin ohi, ideologisesti väärän alustan takia. Pidin kyllä fantasiasta ja strategiapeleistä, joten siihen aikaan ilmestyneet Heroes of Might and Magic -fantasiataktikoinnit olisivat uponneet hedelmälliseen maaperään. Taisteluissa siirrytään pääkartalta tarkempaan heksapohjaiseen näkymään, jossa fantasiayksiköt mättävät toisiaan vuorotellen pataan. Viimeinen tuotantolaitoksessa käynyt sankari määrittää värilipullaan sen, kenelle tavara lähetetään. Puolustajia kaivoksiin ja muihin kohteisiin ei voi jättää, paitsi nelosessa, joten ainakin yksi sankari on syytä uhrata alueiden partiointiin vihollisten häiriköinnin varalta. Ja kaikki periaatteessa pärjäävät sulassa sovussa yhdessä armeijassa, johon mahtuu osasta riippuen vähintään viisi yksikkötyyppiä per sankari. Petri Heikkinen HEROES OF MIGHT AND MAGIC 1-4 Hyvät taktiikkaroolipelit eivät vanhene koskaan. Vastustajien linnojen kimppuun ei pysty ryntäämään heti alussa, koska matkan varrella tulee jo monsuilta pataan. Ne kaikkein kovimmat jantterit vaativat rahan lisäksi jonkin eksoottisen resurssin. Siinä missä muun muassa 3D-ohjaus haki ysärinä vielä muotoaan, hiirivetoinen, vuoropohjainen ja lautapelityylinen yksiköiden siirtely ei ole muuttunut miksikään. Maagiset sankarit yrittävät päihittää vihollisen sankarit ja vallata heidän linnoituksensa. Puolustukseen joukkoja ei yleensä tarvita yhtä paljon kuin sankarin mukaan, koska linnan ominaisuudet, kuten muuri, jousimiestornit ja vallihauta, auttavat puolustajia. Suhteellisen iäkkäiden Heroes of Might and Magicien pelisysteemit eivät olleet uusinta uutta edes silloin joskus, mutta tuttujen ja turvallisten valintojen ansiosta ne kestävät erinomaisesti aikaa. Päivityksiä rakennetaan vain yksi per vuoro, mikä pakottaa kiireisessä saumassa miettimään, mitä todella tarvitsee. Kultahippujen ohella linnan päivityksiin tarvitaan raaka-aineita, kuten puuta ja malmikiveä. Rakennusresursseja tuotetaan sahoilla, tuulimyllyissä ja erilaisissa kaivoksissa. Linnan lähimaille rakennetaan erilaisia yksiköitä tuottavia rakennuksia (HoMM). Toisaalta värvätään taas puolituisia, metalligolemeita, velhoja, villisikoja ja roc-lintuja. Jos linnan päivitykset unohdetaan, liikkuminen sisältää oikeastaan kaikki muut toiminnot (HoMM). Jokaisen Heroes of Might and Magicin idea ja rakenne on periaatteessa samanlainen. Matkan varrella kerätään kokemuspisteitä ja sotajoukkoja, etsitään aarteita, kohdataan avuliaita tyyppejä ja nujakoidaan värikästä monsukaartia vastaan. Mahdin ja magian sankareita on kopioinut jopa pelisarja itse, mutta onko vanhassa vara silti parempi
Kolmososan vaikeustaso nousee onneksi selvästi loivemmin ja ohjatusta tutoriaalistakin voidaan jo puhua. Rakettitiedettähän yksikään HoMM ei ole, mutta jotta kaikkien ei tarvitse opetella perusasioita kantapään kautta, annan muutaman neuvon kaltaisilleni totaalinyypille. 59 158312_.indd 59 28.4.2022 19.04.58. Ampujat pystyvät toki lyömään, mutta ne eivät mätkäise kovin lujaa. Jos taas itse käytin paljon jousimiehiä tai maageja, vihollisen lentäjät olivat tietysti ensimmäisiä maaleja. Sopivilla loitsuilla on silti usein ratkaiseva merkitys muuten tasaisissa nujakoissa. Pieni rautalangasta vääntäminen ei olisi pullamössöpelurille yhtään pahitteeksi. Yhden ruudun kahakoissa yksiköt liikkuvat ja hyökkäävät nopeutensa määrittämässä järjestyksessä. Maata pitkin etenevät yksiköt pääsevät muurista läpi vasta silloin, kun satunnaiseen kohtaan ampuva katapultti on murtanut sen maan tasalle, mikä vaatii yleensä vähintään pari osumaa samaan paikkaan. Muutaman kymmenen puolituisen porukalla on ihan turha lähteä hydralle tai lohharille uhoamaan näissä kekkereissä, vaikka vähempi eräälle sormukselle riittikin. Ylivoima on se, mikä jyllää. Jos linnaan on rakennettu myös tornit, sieltä ammutaan automaattisesti joka vuoro vihollista: kohteina ovat ensin hyökkääjien jousimiehet ja muut hajuraon takaa iskijät. Liikkua toki voi aina, mutta sen jälkeen ei enää ammuta. Yksiköiden vieressä näkyy niiden lukumäärä, eivät kestopisteet, mitä en ensin oikein tajunnut. Ysärin puolivälissä tyyli oli vielä aika pitkälti altaan syvään päähän pudottaminen, eikä kahden vanhimman pelin tutoriaalitehtävissäkään asioita juuri selitellä, ellei sitten samalla tavaa digitaalista ohjekirjaa. Kun toinen sankareista on linnassa, joukkojen välissä on vähintään muuri, päivitettynä myös vallihauta. Kaikkia sankareita ei silti välttämättä kannata ajatella lainkaan taistelijoina, vaan kevyesti varustautuneina tiedustelijoina ja Yksiköiden nopeus (lue: vuorojärjestys), vahinko, puolustus ja liikkumisetäisyys vaihtelevat (HoMM2). Ohjeetkaan eivät tosin juuri taktiikassa neuvo. Vallihauta pysäyttää etenemisen, joten sen ylittäminen ja toiselle puolelle hyökkääminen vaatii kaksi vuoroa. Ylivoiman olisi myös parasta olla ammuskelijoita, koska ne saavat 2–3 osumaa sisään ennen lyöntikontaktia. Kestopistehämmennyksen ohella minulta meni myös hetki sisäistää, että yksikköjen pääluvut eivät ole lähimainkaan samanarvoisia. Yksiköiden hyökkäysten ohella sankari käyttää loitsuja, mutta ei taistele suoraan, paitsi taas nelosessa. Kun lähitaistelija pääsee jousimiehen viereen, ampuminen ei enää onnistu – lentäjät ovatkin parhaita ammuskelijoiden sitojia, sillä ne ehtivät yhdessä vuorossa kohteeseen. Täysin varustettuun linnaan hyökkääminen vaatii selkeää ylivoimaa ja mieluiten vahvoja lentojoukkoja, jotka eivät muureista piittaa. Lentävät yksiköt pääsevät kauemmas kuin maahan sidotut ja esteiden yli, tosin ykkösessä ja kakkosessa kaikki lentäjät pääsevät liikkumaan kerralla koko ruudun alueella. Jännittävät vuoropohjaiset taktiikkataistelut alkavat, kun sankarit kohtaavat maailmankartalla. Vastustajan voimakkaiden ampujien ja loitsijoiden nopea sitominen ja lukumäärän verottaminen on tärkeää, tai muuten ne niittaavat ennen lyöntietäisyyttä koko köörin. Itse asiassa kolmosta ja nelosta enemmän pelattuani vanhemmat osatkin alkoivat sujua. Mikään määrä taktikointia ei auta ylivoimaa vastaan. Taktiikan tuumailua Vaikka Heroes of Might and Magicit ovat suhteellisen yksinkertaisia pelejä, niissä on riittävästi oppimiskäyrää, minkä sain kokea karvaasti. Ampujien hyökkäykset ulottuvat mihin tahansa, muiden pitää päästä viereen lyömään
Sankarin ei toisaalta tarvitse olla armeijan mukana lainkaan, sillä joukkoja voi pilkkoa vapaasti vaikka yhden yksikön tutkimusmatkailijoihin. En suostunut heti uskomaan, että tilanne kannattaa tallentaa usein, mieluiten aina uuden vuoron alkuun ja pariin eri tiedostoon, jos haluan vähän enemmän taktista takapakkia. Nykysilmin kampanjoiden tarinat ovat kautta linjan aika kevyitä, mutta en minä strategiaja taktiikkapelejä tarinan takia ole koskaan pelannutkaan. Monasti näin jo heti taistelun alettua, että tää on niin hävitty. Sankarin ominaisuudet parantavat koko taistelujoukon hyökkäysja puolustusominaisuuksia. En tosin edes kaivannut nettiotteluita, sillä algoritmeistakin oli riittävästi vastusta. Nelonen ei millään lailla satu retronkestäviin silmiini, mutta katselen silti mieluummin vanhempia, selvällä 2D-pikseligra alla piirrettyjä pelejä. 2000-luvun tällä puolella julkaistu nelonen yrittää tarinan ohella audiovisuaalisesti jo selvästi enemmän. Hävinnyt sankari vetäytyy kekkereistä takaisin yleiseen sankaripooliin, josta joku muu saattaa palkata hänet. Ei kun tilannetta lataamaan ja äh, montakos vuoroa tässä menikään hukkaan. Näin neljännesvuosisadan jälkeen osat 1–3 näyttäytyvät lisää sitä samaa -julkaisuina, joissa teemaa ja ulkoasua vain hiotaan enemmän tai vähemmän kevyesti eteenpäin. Vaikka edellisellä vuorolla tilanne saattoi näyttää vielä hyvältä, yhtäkkiä olinkin hikikarpaloita otsalle nostavan tilanteen keskellä, kun kartan tuntemattomilta alueilta heilahti useita armeijoja kimppuun. Kesälomittaja onkin todennäköisesti ominaisuuksiltaan huomattavasti heikompi. Algoritmi kyttää selvästi parhailla yksiköillään kaupunkeja, joissa ei ole vahvaa puolustusta tai sankareita lähellä. Merkittävänä taktisena erona nelosessa armeijoiden käsittely on huomattavasti vapaampaa kuin aiemmin ja sankari on yksiköiden mukana kentällä taistelemassa. Kiva kiva, elämä, tai pikemminkin kuolema opettaa. Nelkkukelkun päivitykset. Moninpeli onnistuu jokaisessa osassa vähintään paikallisena hot-seattina, eli käytännössä vuorotellen pelituolille hyppäämällä. Kahdella pelaajalla hotseattailu sujui ihan mukavasti: muuHEROES OF MIGHT AND MAGIC 1-4 Maajussit ja muut rupusakit voivat olla vaarallisia, jos niitä on paljon (HoMM3). Sarjan uusin klassinen osa näyttää kuitenkin tavallaan vanhentuneimmalta, sillä kartat ovat isometristä ja esirenderoidun näköistä 3D:tä. ikkaa ja pehmeämpää yksiköiden animointia. Nelosessa käytetään paljon tekstiseinätarinointia kehystämään tehtäviä (questeja), mihin on vähän vaikea eläytyä kesken taktikoinnin. Tallentelukaan ei aina auta, sillä kartat ovat toisinaan eräänlaisia pulmia, joiden paras ratkaisumalli ei välttämättä selviä ensimmäisellä yrityksellä. kiertävinä resurssienkerääjinä, jotka nappaavat kaivoksia vastustajilta, mutta vetäytyvät heti, kun joku tosissaan uhittelee. Alkuvaiheen vatulointi saattaa puraista pyllystä myöhemmin, mutta ennakkotiedon tukemana operaatiot luonnollisesti sujuvat sutjakammin. Nelosessa tuotantolaitoksiin voi myös jättää puolustusjoukkoja, mikä vähintään etulinjan kultakaivosten kohdalla lienee . Koska voimasuhteista kerrotaan kartalla vain summittaisesti, uusintoja tarvitaan, mutta sopivalla loitsulla irtoaa toki tarkempaa tiedustelutietoa. Panosta siis myös velhotornien päivityksiin, sillä ne tuovat lisää käteviä loitsuja taikakirjoihin. 60 158312_.indd 60 28.4.2022 19.05.32. Juoksupoikatehtävät sekoittavat muutenkin pakkaa jonkin verran, koska pelkkä suoraviivainen sotiminen ei enää riitä. Ykkönen ja kakkonen ovat ulkoisesti ja sisällöltään lähimpänä toisiaan. Pyrrhoksen voittojakaan ei ennen ratkaisevia matseja kannata ottaa, joten ennen kyseenalaisia kahakoita on syytä seivata. Netinkin kanssa pääsee teoriassa näpräämään, suoria ip-osoitteita ja sillai, mutta varsinaista nettiautomatiikkaa tuolloin ei vielä käytetty. ksu veto. Sopivaa kaupunkikohdetta ei tarvitse stalkata edes kovin läheltä, sillä sankarit liikkuvat yhdessä vuorossa, tai pikemminkin päivässä etenkin teitä pitkin todella pitkälle, mikä vaikeuttaa tilanteen arviointia yleissilmäyksellä moneen muuhun taktiikkapeliin verrattuna. Yksityiskohdat ovat kliinisen hengettömiä, ja jotkut rakennelmat ovat niin abstrakteja, että niistä on kokeilematta vaikea sanoa, mitä ne ovat esittävinään. No, sitten kun lopulta kasasin mielestäni kivikovan jengin, jonkun pirun nekromantikon kuolemaloitsu lanasi siitä suurimman osan kertalaakista ja vampyyrit viimeistelivät loput. Kolmosessa, jota pidetään sarjan parhaimpana, on jo selkeästi tarkempaa gra. Siihen aikaan oli tärkeä näyttää edes etäisesti kolmiulotteiselta hinnalla millä hyvänsä, selkeys oli sivuseikka. Magian ohella ei kannata aliarvioida myöskään sankarin kokemustason ja erilaisten mukana kannettavien ja maastosta löytyvien artefaktien merkitystä
Kivoja ja päteviä tuttavuuksia ykkönen ja kakkonenkin ovat, ei siinä mitään. Minulla ei ole niistä edes mitään kultaisia nostalgiamuistoja, joskaan retropartana en kulmikkaista pikseleistä hätkähdä. Viihdyttävät ja addiktiiviset Heroes of Might and Magicit ovat ehdottomasti edelleen pelaamisen arvoista kamaa. taman sankarin siirtelyyn ei ihan hirveästi aikaa huku, mutta toki välillä tuumailuun uppoaa aikaa, jos kiinnostavia kohteita on runsaasti. Näin kerralla könttänä ja lisäreineen päivineen hankittuna Heroes of Might and Magic 1–4 sisältää jäätävän määrän pelattavaa, sillä jo yhteen peliin ei ole vaikea upottaa 50–100 tuntia. Maastossa on runsaasti rakennelmia, jotka antavat bonuksia seuraavaan taisteluun (HoMM4). Voi vitsit, oliko ysärin PC-pelaaminen aina näin siistiä. ikka on usein tietoinen taiteellinen valinta, en pidä Heroes of Might and Magicejä miltään olennaiselta osaltaan vanhentuneina. Ja niihin tunteihin ei välttämättä tarvitse laskea vielä edes moninpeliä – tämän paremmin en olekaan hetkeen tainnut rahaa sijoittaa. Aikana, jolloin karkea gra. Jos olisi ihan pakko (onneksi ei ole) hankkia vain yksi HoMM, heittäisin nelosen taktisista edistysaskelista huolimatta roponi kolmoselle. Laivan kannella on melkoisesti tilaa (HoMM4). 61 158312_.indd 61 28.4.2022 19.06.06
Netflixin, Disney+:n ja muiden DRM-suojattujen palveluiden sisältöön pääsee käsiksi asentamalla Widewine DRM -paketin. Vadelma 500 Mummo menee mustikkaan, mutta meneekö Doom vadelmaan. Koneen mukaan on laitettu painettu ohjekirja, HDMI-piuha, virtalähde ja väreihin sopiva perustason rullahiiri. Petri Heikkinen RASPBERRY PI 400 Raspberry Pi 400 tuo mukavan nostalgiatuulahduksen mikrotietokoneiden hallitsemalta 80-luvulta. Raspberry Pi 400 -paketti kutittelee nostalgiahermojani, sillä koko tietsikka on litteän punavalkoisen näppiskuoren sisällä. Raspberry Pi OS:n ohella Imagerista ovat suoraan tarjolla muun muassa Ubuntu, Manjaro ARM, RISC OS Pi, LibreELECja OSMC-mediaboksisoftat. Raspberry Pi 400:ssa on 4 Gt keskusmuistia ja neljän ytimen 64-bittinen Broadcomin ARM-sukuinen suoritin 1,8 GHz:n kellotaajuudella, mikä riittää kelvollisesti moderneihin sovelluksiin. Yksissä kompakteissa kuorissa oli (melkein) kaikki tarvittava, ja muiden koneet olivat käytännössä teknisesti samanlaisia, mikä helpotti optimointia. Ja kenties Raspberry Pi Hinta: noin 120€ ruotsin opiskelussa, sillä skandikoneen ohjekirja on saatavilla toistaiseksi vain sillä toisella kotimaisella. Pimiga tarvitsee Amiga 1200:n Kickstart 3.1 -ROM-tiedoston, mutta muuten kaikki tarpeellinen ja tarpeeton löytyy valmiikFrontier – Elite II rullaa sutjakkaasti Pimigassa. Massamuistina toimivalle 16 Gt:n microSD-kortille on asennettu valmiiksi Debian Linux -pohjainen Raspberry Pi OS (entinen Rasbian) -käyttöjärjestelmä ja useita ohjelmistoja, kuten LibreOffice-toimistosovellukset. Latasin BitTorrentilla jättimäisen Pimiga-paketin, jolla oli pakattunakin kokoa peräti 44 gigaa. Raspberry Pi Imager -ohjelmistolla on helppo asentaa muita käyttöjärjestelmiä microSD-korteille – käyttiskorttia vaihtamalla koneen luonne muuttuu enemmän tai vähemmän. Alien Breed 3D oli ja on melkoista pikselimössöä. Mutta onko siitä pelikoneeksi. K asarin mikrotietokoneissa oli oma viehätyksensä, jota kliiniset PC-laatikot eivät ole koskaan saavuttaneet, ledivalaistuksen määrästä ja laadusta riippumatta. Ja luin tietysti Pelitin saitilta foorumia ja digilehtiä. Vanhana harkkore-amigistina asensin Pimigan, joka on valmiiksi käyttökuntoon asennettu moderni Amiga-järjestelmä, jonka mukana tulee valmiiksi valtava kasa Amiga-softaa – vanhaa, uutta ja kaikkea siltä väliltä, mukaan lukien Doomin Amiga-versio. Raspin Chromium selvisi pitkälti kaikesta, mitä sille heitin. Pimiga on tavallaan nykypäivän Amiga, sillä vahvasti tuunattu Workbech-työpöytä piirretään Full HD -tarkkuudella. Itse asiassa kyllä, mutta päädyin Doomiin hieman tavallista erikoisemman mutkan kautta. Kortin muiden asennuksien sekä ohjekirjan painopiste on kasarityyliin ohjelmoinnin opiskelussa. KAMELEONTTI KONEHUONE 62 158401_.indd 62 28.4.2022 19.12.35. Kävin menestyksekkäästi myös pojan Wilmassa, Elisan Webmailissa sekä Microsoftin Office 365:n verkkoversiossa. Tietokone tietokoneena Tietokoneen yleiskäytettävyyden määrittelee nykyään lähinnä selain. Olen nähnyt osan näistä sivuista jouheampina, mutta kyllä niitä kaikkia asiallisesti käyttämään pystyi. Striimaus sujuu siedettävästi, mutta se rajoittuu suoraan paketista Raspberry Pi OS:llä käynnistettynä ilmaisiin palveluihin, kuten Yle Areenaan ja Youtubeen, johon jouduin kirjautumaan Googlen ja Guest-tilan kautta, muuten se kippasi. Widewine ei kuitenkaan pehmeästä kuvanlaadusta päätellen tue HD-tarkkuutta. Pelaaminen toki kiinnostaa eniten Pelit-kontekstissa, mutta se on pelkällä ARM-pohjaisella linuxilla vähän nihkeetä, minkä takia käänsin katseeni emulaattorien suuntaan. Gmail, Kuvat ja muut Googlen palvelut toimivat viimeistään selaimen Guest-tilassa
Kasarin mikrotietokone -viboja huokuva Raspberry Pi 400 on entistäkin pätevämpi ”ensimmäinen” tietokone, kompakti kakkoskone ja/tai emulointialusta. Retropiirakka Pimigan ohella kokeilin RetroPie-kokonaisuutta, joka periaatteessa emuloi vähän kaikenlaista Colecovisionista Atari ST:n kautta Neo Geoon ja Pleikkariin. Pimigan iGame-sovellus starttaa vanhat A500:n pelit kätevästi suoraan käyttiksen pelihakemistoista. Id Softwaren 3D-räiskintäpioneerin ohella tarjolla on Quake, Wolfenstein 3D, Duke Nukem 3D, Hexen ja Heretic. Ruudunpäivityksen kanssa tosin tulee usein ongelmia etenkin kasarin polygonipeleissä, koska siihen aikaan 3D-koodi oli yleensä lukittu kellotaajuuteen ja pelit, kuten Starglider II tai Voyager, vain nopeutuvat pelikelvottomiksi. Kun kone on edullinen ja käyttis on halvalla microSD-kortilla, erilaisten suhteellisen radikaalienkin kokeilujen kynnys laskee huomattavasti. Pimigan pelivalikoimissa on joukko muitakin pelejä kuin Doom, joita ei yleensä muisteta Amiga-yhteyksistä. Tai sitten tarvitset ATK-laitteet hallitsevaa kaveria, joka laittaa kaiken valmiiksi. Käyttis ja emulaattorit tottelivat hyvin pleikkapadia, ja pelitilanteet tallentuivat kätevästi snapshotteihin. Ainakin teoriassa. Muun muassa Atari 2600:n ja SNES:n pelit eivät tarvitse Retropiessä konsolien bios-tiedostoja (Jungle Hunt). si. Tuntikausien dokumenttien ja softan kanssa taistelu ei varsinaisesti mahdu käsitykseeni kepeästä retropelailusta. Kun testasin RetroPietä parilla SNESja Atari 2600-pelillä, en kohdannut mitään ongelmia. Jotain on sentään vuosien vieriessä RetroPiessä parantunut huomattavasti, sillä sen ohjaintuki on jo varsin hyvä: softa tukee muun muassa PS3:n ja Xbox 360:n padeja, joita useimmille konsoliharrastajille on varmasti jäänyt varastoon. Amiga-softat eivät koskaan vieneet kovin paljon levytilaa, joten purettuna runsaan 80 Gt:n mäjänderiin mahtuu jäätävä määrä pelejä ja muita ohjelmistoja TOSEC:n Amiga-osastolta. Kirjaimellisesti tuhansia pelejä, mutta myös läjäpäin muuta softaa, kuten demoja, modisoittimia, emulaattoreita(!) ja -editoreja, erilaisia työkalu-, grafiikkaja hyötyohjelmia, kuten legendaarinen Directory Opus ja Deluxe Paint. Elämää helpottaisi, jos konsolivalmistajat myisivät virallisia ROM-tiedostoja peleistään (Super Mario World). Etenkin MSX-jatkumo on kaamea bios-viidakko. Vastaavasti modernimmat Alien Breed 3D:t, Frontier ja muut turboaikojen pelit tykkäävät moisesta vain hyvää. RetroPie edellyttää silti edelleen vankkaa harrastuneisuutta ja halua opiskella jonkin verran linuxia, jos haluaa ajaa jonkin bios-tiedostoja vaativan laitteen pelejä. Nelossarjan Raspin jälkeen en välttämättä tarvitse enää mitään Amiga Miniä, mutta toisaalta tarve tai sen puute ei ole ennenkään elektroniikkaostoksiani hillinnyt. Konsolien vaatimat bios-rommit siirtyvät yleishakemistoon, josta useimmat konsolit eivät kuitenkaan osaa niitä hakea – sitten näprätään niitä oikeaan paikkaan ftp/ssh-yhteydellä. Jos jotain dataa haluaa Pimigan jokseenkin kattavaan asennukseen vielä lisätä, se onnistuu helposti USB-muistilla – data siirtyy luonnollisesti molempiin suuntiin. SNES ja Atari 2600 eivät muuten vaadi bios-tiedostoja, joten ne olivat ehdottomasti helpoimpia kokeilukohteita niistä alustoista, mille minulta jokunen peli löytyy. RetroPie pyrkii olemaan yhden pysäkin emulaattorikokoelma yhtenäisellä ja padilla ohjattavalla pelija toimintovalikolla. 63 158401_.indd 63 28.4.2022 19.12.42. Raspberry Pi 400 tukee kahta HDMI-näyttöä. Etenkin emulaattorien ROM-hakemistojen kätköistä löytyy kaikenlaista, minkä en usko olevan vapaassa levityksessä. AGA:n päälle on pultattu PC-tyylinen grafiikkasysteemi, joka kykenee nykyaikaisiin näyttötiloihin. Perustason A500-pelailuun tavanomainen emulaattori on varmasti suoraviivaisempi ratkaisu. Suhteellisen monimuotoiset tietokonealustat, kuten Amiga ja jopa ZX Spectrum, vaativat huomattavasti enemmän säätämistä ja dokumenttien tavaamista, jotta systeemin tunnistama padi tai edes näppäimistö toimii niissä oikein. Pimiga näyttelee vahvasti viritettyä AGA-tason Amigaa ’030/’882-suorittimella ilman kiinteää kellotaajuusrajaa ja Amiga-mittapuulla muhkealla keskusmuistilla. Padifilosofiasta johtuen RetroPien konsolit ovat selkeästi helpoimpia ottaa käyttöön: sen kuin siirrät USB-tikulla tarvittavat konsolien ja pelien ROM-tiedostot RetroPiehen ja alat pelata kuin kasarilla. Kyseessä ovat toki ysärin perusversiot, joten palikkapikseleitä ja muinaisia ohjausratkaisuja täytyy sietää – Doom pienellä Raspi-näppiksellä ei ole kovin ergonominen kokemus. Vaikka Pimiga vaatii Kickstart-tiedoston toimiakseen, runsaan 80 gigatavun asennus sisältää paljon muita enemmän tai vähemmän harmaan alueen tiedostoja. Sain kätevästi uuden käyttökohteen aikaa sitten hajonneen PS3:n padeilleni. Raspberry Pi OS:n mukana on Minecraftin creative-moodissa pyörivä Raspi-versio
BD: UUTTA VANHAA Myös Berckin ja Cauvinin Sammy poikkesi hieman muista, sillä sen sisältämät kaksi tarinaa on julkaistu suomeksi jo kertaalleen Ruutu-lehdessä vuonna 1974. Alkuvuodesta näimme BD-sarjassa jo Walthéryn ja Jidéhemin yhteistyönä syntyneen lentoemäntä Natashan seikkailevan albumissa Caltechin kriisi. Ja tuo Franquinin varhaistyö puoltaa paikkaansa kenties sillä, että hänen muut, kuuluisammat työnsä – kuten Piko ja Fantasio sekä Niilo Pielinen – ovat ilmestyneet Suomessa omina albumisarjoinaan lähestulkoon näihin päiviin asti. Syksyn otaksuttavasti omituisin ja samalla kenties mielenkiintoisin BD-albumi on Fredin päästä paperille eksynyt Filemon. S arjakuva on vielä kulttuurihistoriallisesti niin uusi juttu, että sillä on eri kielissä melko oudoltakin kuulostavia nimityksiä. Mutta nyt siis ensimmäistä kertaa alpparina. Toukokuun alussa ilmestyneen Bruno Brazil -tarinan kakkososan jälkeen on seuraavana vuorossa taas Yoko Tsuno, tällä kerralla tarinassa nimeltä Saalis ja varjo. Nuoremmille tiedoksi, että kuvissa ovat Yoko Tsuno, Michel Vaillant ja lentoemäntä Natasha. Toivottavasti tuleva Epäuskoisen retki on samaa hullua tasoa kuin sarjan silloin kauan sitten aloittaneet A:n haaksirikkoinen ja Villi piano. Sarja on alun perin julkaistu ranskaksi vuosina 2019–2020, ja niinpä siinä nykykäytännön mukaan sivuja onkin jo enemmän, kokonaista 56. Tässä kohtaa päässäni soivat kyllä varoituksen kellot: ei kai tämä Punaparran BD-sarjaan siirtyminen tarkoita niiden Egmontin julkaisemien komeitten useita albumeja sisältäneiden kovakantisten kokoelmien loppua. Egmont julkaisi alkuperäiset Brazilit muutama vuosi sitten kovakantisina koosteina, joten BD-sarjaan valikoitui uudempaa tuotantoa: sarjaa jatkavien LF Bolléen ja Philippe Aymondin kaksiosainen tarina Black Program. Ja ne kaksi muuta viime vuonna ilmestynyttä olivat sarjan aloittanut Roger Leloupin ikuinen Yoko Tsuno, joka ei uskottavasti esittelyjä kaipaa, sarjaa kun on julkaistu meillä uskollisesti vuodesta toiseen, ja Gregin ja William Vancen luoma Bruno Brazil. Sarjakuvalliset aBcD-kiriat BD-sarja lähti viime vuonna liikkeelle neljällä albumilla. Jos näin on, niin harmi. Lopuksi vielä pieni toivomus BD-sarjalle: taannoisissa Zoom-alppareissa alkoi myös länkkäri Buddy Longwayn taival, olisiko sille mahdollista saada jatkoa. Sarjaa ovat suomeksi aiemmin julkaisseet arvovaltaiset kirjankustantajat Otava ja WSOY ja myös Tapiirija Jysäys-lehdissä on ilmestynyt lyhyitä tarinoita. BD jatkuu… Viimevuotinen albumikattaus osoittautui ilmeisen osuvaksi, sillä tälle vuodelle julkaistavien määrä on jo lähes tuplaantunut. Joukkoon mahtui yksi kokonaan Suomessa ennen julkaisematon sarja (toisena ilmestynyt Franquinin Heiska ja Heta), mutta muut olivat jatkoa meillä jo silloin kauan sitten ilmestyneisiin sarjoihin. Ranskankielinen ilmaisu sarjakuvalle on bandes dessinée, mikä sanasta sanaan käännettynä tarkoittaa ”piirretyt nauhat”. BD 1: Yoko Tsuno – Ajan pyörre BD 2: Heiska ja Heta – Pelkkää pilaa BD 3: Sammy – Ikämiehiä ja robotteja BD 4: Bruno Brazil – Black program osa 1 BD 5: Natasha – Caltechin kriisi BD 6: Michel Vaillant – Painajainen BD 7: Bruno Brazil – Black program osa 2 BD 8: Yoko Tsuno – Saalis ja varjo BD 9: Filemon – Epäuskoisen retki BD 10: Punaparta – Varpushaukan salainen tehtävä BD 11: Blaken ja Mortimerin seikkailut – Suuren pyramidin arvoitus osa 1 Wallu RUUDUN TAKAA MiCMYK (ent. Siihen aikaan, kun isoisä ensimmäiset sarjakuvansa osti, sarjakuvaalbumit olivat vielä pehmeäkantisia, 48-sivuisia, A4-kokoisia ja täynnä eurooppalaista sarjakuvaa. Mutta hyvä, että edes jatkuu, sillä Punaparta lukeutuu suuriin suosikkeihini historiasta ammentavien eurosarjakuvaklassikoiden joukossa. Suomessakin Aku Ankka -lehteä mainostettiin pitkään nurinkurisesti kuvasarjalehtenä. Ja siitä siis tulee nimi Egmontin eurooppalaisiin klassikkosarjoihin keskittyvälle BD-albumisarjalle. MiB) Jos olet täysi-ikäinen, tunnistat vaivatta yllä olevat sarjakuvasankarit. Egmontin BD-sarja yrittää palauttaa vanhat, hyvät sarjakuva-ajat takaisin. Blueberryä tuskin BD-sarjassa nähdään, ellei sitä sitten aleta ranskalaisen kustantajan toimesta herätellä uusin voimin henkiin, mutta Jean Gratonin luoma autourheilusarja Michel Vaillant teki jo paluun BD-sarjaan albumilla Painajainen ja Charlierin & Hubinonin luotsaama merten kauhu Punaparta ilmestyy vuoden loppupuolella kauppoihin albumissa Varpushaukan salainen tehtävä. Mutta siis klassikko siinä missä uudet Asterixit ja Lucky Luketkin. 64 159889_.indd 64 28.4.2022 19.21.48. Filemon on siitä merkillinen sarja, että se menee minne haluaa ja heittää parhaimmillaan lukijankin kärryiltään – tai lukiessa saa ainakin olla koko ajan varuillaan, ettei putoa. Tässähän alkaa tulla jo mieleen legendaarinen Zoom-albumisarja sieltä 1970-luvun puolivälistä, jolloin Suomen valloituksen aloittivat sellaiset klassikot kuin Blueberry, Michel Vaillant ja Punaparta. Kyseinen termi taitaa kuulostaa ranskalaistenkin korvissa kovin kummalliselta, sillä useimmiten koko sana korvataan kirjainlyhennelmällä BD. Englanninkielinen comics-sana puolestaan leimaa kaiken sarjakuvan huumoriksi
Ihmishahmoissakaan ei ole samaa imua ilman Sonicin kaoottista energiaa. Monet pitkäaikaisista Sonic-faneista olivat ymmärrettävästi hieman häkeltyneitä siitä, kun Je Fowlerin ohjaama Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog) lopulta saapui elokuvateattereihin helmikuussa 2020. Sonicin onneksi vaarasta saapuu varoittamaan kaksihäntäinen ja äärimmäisen kekseliäs kettu Tails ( Colleen O´Shaughnessey / Amy Burgess). Valitettavasti se tapahtuu aivan liian myöhään pelastaakseen kokonaisuuden. Valmistunut elokuva julkistettiin ensimmäisen kerran 2014, jolloin negatiivinen reaktio ensimmäiseen traileriin johti hahmon uudelleensuunnitteluun. Vaikka kyseinen nuorukainen oli näsäviisas ja ääntä nopeampi sininen avaruusolento, se ei tehnyt hahmosta yhtään vähemmän samaistuttavaa, mikä tuntui jo saavutukselta itsessään. Etenkin Sonicin ja Tomin välisissä kohtauksissa on edelleen lämpöä. Hulluuteen vajonnut tiedemies kuluttaa aikaansa etsimällä epätoivoisesti reittiä kotiin, punoen kostoa Sonicille sekä hioen sienikahvinsa reseptiä. Valitettavasti samaa ei voida sanoa jatko-osasta. Ne eivät kuitenkaan edistä juonta millään tapaa. Tarinan jakaantuminen kahteen haaraan osoittautuu elokuvan suurimmaksi ongelmaksi. Kaiken rämellyksen ja värikkäiden tietokone-efektien alta paistoi läpi vanha kunnon tarina omaa paikkaansa maailmassa etsivästä nuorukaisesta. sta, on se pienoinen pettymys oivallisen avauksen jälkeen. Nostalgia on hyvä lisä, mutta elokuvaa ei kannata rakentaa sen varaan. Vaikka Sonic 2 on kaukana katastro. Kaikkein yllättävintä oli kuitenkin se, miten mainioksi pikku elokuvaksi (jos kyseistä termiä voidaan käyttää yli 80 miljoonaa dollaria maksaneesta CGI-pläjäyksestä) se osoittautui. Pariskunnan suunnatessa Havaijille Maddien siskon häihin Sonic jää huolehtimaan heidän kodistaan. S inisen Sonic-siilen tie valkokankaalle ei ollut kaikkein nopein eikä helpoin. Kenties kyse on osittain nostalgiasta, mutta kaksi 1990-luvun ikonia ottamassa toisistaan mittaa valkokankaalla oli – paremman sanonnan puutteessa – tosi siistiä. KOHDEYLEISÖN KOMMENTIT Jaani 7-v: Tykkäsin enemmän kuin ekasta, vaikka sekin oli tosi hyvä. Vaikka jatko-osa on huomattavasti alkuperäistä elokuvaa pidempi, yllättäviä tai hellyttäviä kohtauksia ei ole saatu mahdutettua mukaan läheskään yhtä montaa. Jeeki 7-v: Hyvät puolet: puhuttiin suomea, Tails oli mukana ja oli sama laulu kuin Sackboyssa. Tomin ja Maddien hääjuhliin liittyvät pikkukriisit ovat hupaisia. Carrey on jälleen kerran ihastuttavan ilkeä, vaikka suomeksi dubatussa versiossa ääninäyttelyn intensiteetti jää usein elehdinnästä jälkeen. Elokuvan kruunasi Jim Carreyn mainio roolisuoritus pahantahtoisena tohtori Robotnikkinä. Sonicissa oli sydäntä. Toisaalta roolisuoritus ei tunnu aivan yhtä kekseliäältä. Jatko-osa korjaa ainakin tämän puutteen. Markus Rojola SONIC THE MOVIE 2 Sonic 2 on kelpo jatko-osa, joka jää kuitenkin jälkeen edeltäjästään. Sonic 2 on huomattavasti uskollisempi peleille, mikä ei aina toimi sen eduksi. Vuosikymmenien odotusta, Segan maskotin piti saada oma elokuvansa jo 1990-luvun puolivälissä, seurasi lukuisia viivästyksiä. Se tarjoaa usein juuri sitä, mitä pelkäsin ensimmäistä elokuvaa odottaessani: juonen ja kohelluksen korostamista hahmojen kustannuksella. Mukana on myös paljon täytettä, kuten siperialaiseen baariin sijoittuva tanssikilpailu, jonka olisi huoletta voinut jättää leikkaushuoneen lattialle. Knuckles esitellään iskevästi. Ensimmäistä elokuvaa katsoessa vaikutti siltä, että Carreyn annettiin tehdä mitä hän haluaa ja Sonic lisättiin mukaan jälkikäteen korostamaan kohtauksia. Tällä kertaa tuntuu kuin kohtaukset olisi lyöty etukäteen lukkoon, jolloin koomikko (ja kohtauksen viimeistelleet animaattorit) eivät voineet irrotella aivan yhtä paljon. Tiimityön tärkeydestä Näyttelijöitä ei voi tapahtuneesta syyttää. Koomikon maneerit eivät ole toimineet yhtä hyvin vuosikymmeniin. 65 159890_.indd 65 28.4.2022 19.19.50. Sonic (alkuperäisäänenä Ben Schwartz ja suomenkielisessä versiossa Markus Niemi) on kotiutunut Green Hillsin pikkukaupunkiin, jossa hän asuu ystäviensä Tomin ( James Marsden) ja Maddien KAKKOSTASO SAAVUTETTU Ohjaaja: Je Fowler Käsikirjoitus: Pat Casey, Josh Miller, John Whittington Rooleissa: Ben Schwartz / Markus Niemi, Jim Carrey, Colleen O´Shaughnessey / Amy Burgess, Idris Elba / Tuukka Haapaniemi, James Marsden, Tika Sumpter Ikäraja: 7 ( Tika Sumpter) luona. Valitettavasti kaksikkoa ei kuitenkaan nähdä yhdessä kuin muutamassa kohtauksessa. Ikävä kyllä tietokonetehosteilla luotujen hahmojen seikkailut eivät ole läheskään yhtä mielenkiintoista seurattavaa kuin Sonicin ja Green Hillsin asukkaiden välinen vuorovaikutus ensimmäisessä elokuvassa. Ensimmäisessä Sonicissa ei puhuttu suomea, mikä harmitti perheemme nuorimpia Sonic-faneja. Sonicin ja Tailsin pakomatka on visuaalisesti näyttävä, ja vanhan fanin on mukava bongailla satunnaisia viittauksia peleihin. Paha tohtori Robotnik on puolestaan edelleen vankina sieniplaneetalla toisessa ulottuvuudessa. Kaikki hänen unelmansa toteutuvat yhdellä kertaa – sienikahvia lukuun ottamatta – kun paikalle saapuu Sonicia omista syistään etsivä soturi Knuckles ( Idris Elba / Tuukka Haapaniemi). Huonot ja arveluttavat puolet: kolmatta osaa pitää odottaa pitkään. Tapahtumat pääsevät kunnolla vauhtiin vasta näiden yhdistyessä. Kaksihaaraisuuksia Alussa kaikki on hyvin. Ensimmäinen Sonic-elokuva ylitti odotukset, koska se sisällytti fanien rakastaman hahmon koskettavaan alkuperäistarinaan
eikun ukulelen soittaminen vaikuttaa ympäröivään maailmaan. TULOSSA 66 159604_.indd 66 28.4.2022 19.15.21. SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 8. Splatoonissa riittää, että osuu kenttään, sillä erävoitot ratkaistaan maalatun alueen määrällä. Royd Cliven palkkasoturijoukkion taistelut sijoittuvat kuvitteelliselle Huffmanin saarelle Tyynellä valtamerellä, mutta vaikka Maassa ollaankin, valtiot ovat täysin keksittyjä. Supermassive ”Until Dawn” Gamesin kehittämässä interaktiivisessa kauhuleffassa 9 teiniä yrittää selvitä yön hengissä Hackett’s Quarryn metsäisellä leirialueella, jossa veriset paikalliset pistävät tuulemaan. Kesällä Splatoon 3 (Switch) Tämän vuosituhannen kenties omaperäisimmässä ammuskelupelisarjassa käytetään maaliruiskuja, eikä siinä ole edes niin väliä sillä, osuuko vastustajaan vai ei. KESÄKUUTA. Okar... Tutuksi käyneen Inkopoliksen sijaan neljällä neljää vastaan -matsit sijoittuvat Splatsvillen kuiviin aavikkomaisemiin. Eteneminen on muutenkin monipuolista, sillä Tchia kykenee kontrolloimaan yli 30 eläintä ja satoja esineitä. The Quarry (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Mitä olisi kesä ilman kauhutarinoita monitorin valossa. Haarautuvalla tarinalla on pituutta noin 7–10 tuntia, riippuen siitä, ketkä jäävät henkiin. 10.6. Sankaritar kiipeilee avoimessa maailmassa ketterästi ja liitää laskuvarjolla pitkiä matkoja. Erikoisimmat aseet ovat jättimäisiä maaliteloja ja pensseleitä. Petri Heikkinen Keväällä Tchia (PC, PS4/5) Jos jotain pitää kopioida, kannattaa kopioida parasta: UudenKaledonian inspiroimaan trooppiseen saaristoon sijoittuva Tchia muistuttaa vahvasti Breath of the Wildia. KESÄKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 HEINÄKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 ELOKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 KESÄLOMAN PIRISTÄJÄT Pimennysverhot ja laadukas peliviihde antavat sataprosenttisen suojan vaaralliselta UV-säteilyltä. Vuonna 2090 taistellaan pääasiassa wanzereina tunnetuilla mechoilla. Päätökset vaikuttavat juoneen, hahmojen kehitykseen ja sankarien välisiin suhteisiin. Kesällä Front Mission 1st: Remake (Switch) Jo muutaman kerran uudelleenjulkaistu ja paranneltu, alun perin SNES:lle julkaistu vuoropohjainen taktiikkaklassikko tuunataan nykypäivän vaatimusten tasolle
The Bossin taisteluun kolmea jengiä vastaan on haettu uutta fiilistä muun muassa Baby Driver ja John Wick -rainoista. Viisi vastaan viisi -otteluiden areenoja rajoittavat sähköaidat, ja kentällä nähdään runsaasti railakkaita taklauksia ja hyökkäyksiä, jotka antavat vastustajalle peliä tasoittavia mariomaisia esineitä, kuten banaaninkuoria ja koopien kilpiä. Toimintaakin nähdään, mutta pääpaino on usein moraaliteemoja sivuavassa tarinassa, puheessa ja ihmissuhteissa, mitä ei ole helppo kääntää videopeliksi. Saints Row (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Viimeisimpien pöljäilyjen jälkeen Saints Row rebootataan realistisempaan suuntaan, vaikka sarjaa ei toki koskaan ole voinut syyttää liiasta ryppyotsaisuudesta. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 Keväällä Star Trek: Resurgence (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Ajoittaisista notkahduksistaan huolimatta Star Trek on ajattelevan ihmisen scifiä vai pitäisikö sanoa tieteisfantasiaa. Cuphead: The Delicious Last Course (PC, PS4, Xbox One, Switch) Käsinpiirrettyä ja yksityiskohtaista 30-luvun animaatiota muistuttava Cuphead-taistelutasoloikka saa laajan lisärin. Keksityssä Santo Ileson kaupungissa on 9 erilaista aluetta, kaikenlaista rähjäisestä Rancho Providenciosta kasinotaivas El Doradoon. 23.8. Mario Strikers: Battle League Football (Switch) Marion futiksella on enemmän yhteistä futurististen mättölajien kuin jalkapallon kanssa. 10.6. Nettipelin ohella onnistuvat peräti kahdeksan pelaajan paikalliset matsit, joten Joy-Coneja ostamaan, mars! 30.6. Entiset telltalelaiset osaavat juonen ja keskustelujen kuljettamisen, joten Resurgencelta on lupa odottaa trekkereitä miellyttävää meininkiä. 67 159604_.indd 67 28.4.2022 19.15.27. Värikkäät seikkailut, tai pikemminkin pitkät pomotaistelut, kuten mittelöt ritariheppaa ja lehmipoikaa vastaan, sijoittuvat kokonaan uudelle saarelle. Veljeksien Cuphead ja Mugman seuraan liittyy neiti Chalice, jota käytetään uusien aseiden ja lumousten rinnalla myös alkuperäisissä kentissä
PAL UU TUS KAN TOR NIL LE RET URN AL: ASC EN SIO N RIK OSP ARA TII SI NYT GTA ON LIN E 202 2 GAL AKS I PAL ASI NA LEG O STA R WAR S: TH E SKY WAL KER SAG A OUT OJA TAR INO ITA LÄN NES TÄ WEI RD WES T NOR CO SUP ERP ESI STÄ MLB THE SHO W 22 ROO LIP ELI KOH TAA RÄI SKI NNÄ N TIN Y TIN A’S WON DER LAN DS UNO HTU MAT ON KIR BY AN D TH E FOR GOT TEN LAN D Tou kok uu 202 2 KÄÄ NTE EN TEK EVÄ T TU NIC LIN KIN UUD ET VAA TTE ET PAL. VKO 2022-23 60 93 54 -2 20 5 159605_.indd 68 28.4.2022 16.01.08
TUNIC LINKIN UUDET VAATTEET PALUU TUSKAN TORNILLE RETURNAL: ASCENSION RIKOSPARATIISI NYT GTA ONLINE 2022 GALAKSI PALASINA LEGO STAR WARS: THE SKYWALKER SAGA OUTOJA TARINOITA LÄNNESTÄ WEIRD WEST NORCO SUPERPESISTÄ MLB THE SHOW 22 ROOLIPELI KOHTAA RÄISKINNÄN TINY TINA’S WONDERLANDS UNOHTUMATON KIRBY AND THE FORGOTTEN LAND L e g o S ta r W a rs : T h e S k y w a lk e r S a g a . 10,60 € KÄÄNTEENTEKEVÄT . 7 ,90 159598_.indd 1 28.4.2022 19.22.47. M L B T h e S h o w 2 2 5/2 02 2 Toukokuu 2022 . T u n ic