Pelit 6/2014 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

PlayStation . PC . Mobiili Kesä–heinäkuu 6-7/2014 l 8,90 € Paljon kesäluettavaa! ENNAKOISSA Call of Duty: Advanced Warfare Alien Isolation The Evil Within Kansanvallan vahtikoira UFO-jahdissa Xenonauts Mario golfkentällä ja kart-radalla REIKÄRAUTATAIVAS Wolfenstein: The New Order SEIKKAILUIDEN KESTOKOLMIKKO Jane Jensen Tex Murphy Broken Sword NURMI RUTTUUN MM-FUTISPAKETISSA. 6– 7/2 01 4 W a tc h D o g s n W o lfe n st e in : T h e N e w O rd e r n M a rio K a rt 8 n P a ljo n k e sä lu e tt a v a a . Nintendo . Xbox
KESTOTILAUKSEN SÄÄNNÖT Kestotilaus on tilaamistapa, jossa tilausmaksu laskutetaan sovituin laskutusvälein kulloinkin voimassaolevaan kestotilaushintaan, joka on aina edullisempi kuin vastaavan pituisen määräaikaistilauksen normaalihinta. *Puhelunhintaonlankapuhelinliittymästä soitettaessa8,35snt/puhelu+7,02snt/min, matkapuhelinliittymästäsoitettaessa 8,35snt/puhelu+17,17snt/min. Kestotilaus jatkuu ilman erillistä uudistamista ellei tilaaja irtisano tilaustaan tai muuta sitä määräaikaiseksi. tehdäostoksiaitselletailahjaksi . Jos laskutusjakso tai maksuerä on maksettu ennen irtisanomisen voimaantuloa, päättyy tilaus maksetun jakson loppuessa. Tilauksen päättyessä veloitamme ennen irtisanomisen voimaantuloa toimitettujen lehtien hinnan. Lehden tilaajat ovat Sanoma Media Finland Oy:n asiakasrekisterissä. Tallennammepuhelutlaadunvarmistamiseksijakoulutustarkoituksiin. Rekisteriseloste on nähtävissä verkkosivuillamme osoitteessa www.sanomamagazines.fi/rekisteriseloste.html sekä toimipaikassamme osoitteessa Sanoma Media Finland Oy, Lapinmäentie 1, 00350 Helsinki. lukeaUseinkysyttyä-sivuja . Vuonna 2014 ilmestyy 12 numeroa, joista yksi on kaksoisnumero (6–7). Vainkestotilaajilletarkoitetut eduttunnistattästä merkistä. lähettääpalautettayms. Tarjottu tai tilattu aineisto hyväksytään julkaistavaksi sillä ehdolla, että julkaisija saa korvauksetta käyttää sitä uudelleen lehden tai sen yksittäisen osan uudelleenjulkaisun, yleisölle välittämisen tai muun käytön yhteydessä toteutusja jakelutavasta riippumatta sekä luovuttaa oikeutensa edelleen ja muokata aineistoa hyvän tavan mukaisesti. Mikäli laskutusjakso on sovittu maksettavaksi useammassa erässä, laskutetaan maksuerät kunkin laskutusjakson alettua perättäisinä kuukausina. 030 363 300* Henkilökohtainenpalveluarkisin klo8–17.Asiointiasinopeuttaa asiakasnumero(9numeroa), jonkalöydätlehtesitakakannesta osoitetietojenyhteydestä. Arvostelut 21 WatchDogs Markus Lukkarinen 24 Moebius:EmpireRising Juho Kuorikoski 26 Batman:ArkhamOrigins –ColdColdHeart Markus Lukkarinen 27 Flockers Juho Kuorikoski 28 MarioKart8 Petri Heikkinen 30 MarioGolf:WorldTour Petri Heikkinen 31 Kirby:TripleDeluxe Petri Heikkinen 32 Wolfenstein:TheNewOrder Tuomas Honkala 34 BrokenSword5: TheSerpent’sCurse Lassi Lapintie 36 TeslaEffect: ATexMurphyAdventure Juho Kuorikoski 40 Sir,YouAreBeingHunted Nnirvi 42 WaroftheVikings Nnirvi 43 BoundbyFlame Juho Kuorikoski 44 JoJo’sBizarreAdventure: AllStarBattle Samu Ollila 46 Xenonauts Antti Ilomäki 48 EndlessLegend Markus Lukkarinen 50 TheLastTinker: CityofColors Lassi Lapintie 52 TitanfallXbox 360 Tuomas Honkala 53 MenofWar:AssaultSquad2 Santeri Oksanen 54 2014FIFAWorldCupBrazil Tuukka Grönholm 56 MobiilifutiksenMM-kisat Lasse Kyllönen 59 SoulCalibur:LostSwords Juho Penttilä 60 Daylight Juho Penttilä 61 Outlast:Whistleblower Aleksi Kuutio 62 ChildofLight Juho Penttilä 64 KeroBlaster Juho Kuorikoski 65 8BitBoy Petri Heikkinen TILAUSHINNAT 12 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 95,00 € 21906015 6 kk kestotilauksen ensimmäinen jakso 52,00 € 21906028 12 kk määräaikaistilaus 97,50 € 21906031 6 kk määräaikaistilaus 53,20 € 21906044 Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. 23. www.sanomakauppa.fi Rekisteröitymällä pääset Omat tiedot ja tilaukset -osioon, jossa voit: . E-LASKU:Otakäyttöön e-laskuomassaverkkopankissasi.Käyttöönottoontarvitsetasiakasnumeron,jokalöytyy lehtesitakakannesta.. Lisäksi Sanomakaupassa voi: . OSOITTEENMUUTOS: Päivitämmeosoitteesi automaattisestiVäestörekisteriintekemäsi ilmoituksenperustella, josasiakastiedoissasi onmerkintäVTJ. Jos tilausjakson sisältämä lehtimäärä muuttuu, muuttuu hinta vastaavasti siten, että lehtikohtainen hinta pysyy ennallaan. numero Päätoimittaja: Tuija Lindén, tuija@pelit.fi Toimittajat: Tuukka Grönholm, tuukka@pelit.fi Tuomas Honkala, tuomas@pelit.fi Niko Nirvi, nnirvi@pelit.fi Toimituksen assistentti: Heli Kortelainen, heli.kortelainen@sanoma.com Ulkoasu: Robert Ottosson, robert@pelit.fi Avustajat: Petri Heikkinen, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Juha Kerätär, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Miika Sillanpää, Olli Sinerma, Jouni Utriainen, Harri Vaalio JULKAISIJA Sanoma Media Finland Oy / Magazine Media Liiketoimintajohtaja: Kaisa Ala-Laurila YHTEYSTIEDOT Vaihde 09-1201 Postiosoite PL 100, 00040 Sanoma Käyntiosoite Lapinmäentie 1, 00350 Helsinki Kotisivu: www.pelit.fi Painopaikka: Printall 2014 ISSN 1235-1199 Aikakauslehtien Liiton jäsen. Tilauksen peruuttaminen (KSL 6:15): Uusi tilaus on mahdollista peruuttaa veloituksetta kuluttajansuojalain 6 luvun 15§ nojalla 14 päivän kuluessa tilausvahvistuksen tai ensimmäisen lehden vastaanottamisesta ilmoittamalla siitä Sanoma Magazines Finland Oy:lle. lukealehtientilaajaeduista . Lehti ei vastaa tilaamattoman materiaalin säilyttämisestä eikä palauttamisesta. vuosikerta 241. Toimitettuja lehtiä tai muita tuotteita ei tarvitse palauttaa. nähdätilaushistoriasiyms. nähdätietoaomistalehtitilauksistasi . Asiakaspalvelu p. tehdämuutoksiatilaukseesi . Asiakaspalvelua netissä ja puhelimitse Kestotilaajana olet meille tärkeä asiakas. tutustualehtivalikoimaan . 4 Irtisanomisen voimaantulo Irtisanominen tulee voimaan neljän viikon kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Lehti ei vastaa taloudellisesti niistä vahingoista, jotka aiheutuvat ruoka-, käsityöja muissa ohjeissa olevista painotai muista virheistä
Sivu 21 Sivu 28 Sivu 68 Sivu 54 Ennakot 8 CallofDuty: AdvancedWarfare Tuomas Honkala 10 Alien:Isolation Tuukka Grönholm 14 Carmageddon:Reincarnation Markus Lukkarinen Ajassa 66 Tulossaoleviapelejä Tuomas Honkala 68 NäinpelastinHarvesterin Aarno Malin 72 Mörppi:FinalFantasyXIV: ARealmReborn Juho Penttilä 73 Ruutu Wallu Vakiot 7 Pääkirjoitus: Kylläpelaaminenaina työnteonvoittaa Tuija Lindén 20 Nnirvi:Mustatmessut 74 Tuukka:Väärävoittaja 75 Seuraavissanumeroissa WatchDogs MarioKart8 NäinpelastinHarvesterin 2014FIFAWorld CupBrazil 5 15 CompanyofHeroes2: TheWesternFrontArmies Tuukka Grönholm 16 TheEvilWithin Tuomas Honkala 18 Wildstar Markus Lukkarinen
Kas, Pelikirja on avattu! Ja eikun alusta taas!. Jo vuodesta 1993. 6 YLI 10 000 ARTIKKELIA, LUE NE KAIKKI! Se alkuperäinen sosiaalinen media
Ensimmäinen opetus oli että netti on väärässä, Pursu rollataan vasemmalta. Pelien ulkopuolella tulee sisustettua uutta asuntoa rennon rauhalliseen tahtiin, sekä nautin helteistä ja uusista ihmistuttavuuksista. E3:sta odotan mielenkiinnolla: pääsevätkö multiformaattipelit next-Geniin vai vieläkö vanhat konsolit hidastavat menoa. Varsinainen haukkapalaprosessi on tapa jakaa työprojekti palasiin, joissa on tavoite. Uusi päiväduuni, uusi kotikunta ja uusi nettipelikoukku ovat taanneet, ettei ylimääräistä aikaa muuhun harrastepelaamiseen ole juuri jäänyt. Bonuksena päälle pitää ajaa joku iRacing tai Assetto Corsa -kesäsarja. Kolmen Pursu-demomatsinsa aikana poikani otti osumaa ehkä kaksi-kolme kertaa. 7 Pääkirjoitus Niko Nirvi Ensi kohtaamiseni The Pursuerin kanssa päättyi siihen, että jouduin värväämään phantomin avuksi. Sekin mitä on tullut pelattua on ollut kummallista erikoiskamaa, kuten The Novelist, Ether One tai The Dream – kaikki pelejä, joissa trippaillaan ihmisten mielissä tai pohditaan identiteettikysymyksiä. Avainsanoja ovat verkostomainen toimintatapa ja epäonnistumisien salliminen ja niistä iloitseminen. Kirjasuositus olkoon Mark Lawrencen Broken Empire -trilogia, joka on parasta miekkamättöfantasiaa vuosikausiin – Lawrence kirjoittaa jopa tylympää tekstiä kuin Joe Abercrombie. Tuskallisen vaikeassa kohdassa ei tee mieli luovuttaa. Hyvä kesää kaikille lukijoillemme! Juho Penttilä Vuoden alku on ollut vähätellen kuvailtuna vilkasta. Ei vaikka samaa kohtaa pitäisi pelata 127 kertaa.” Tällainen asenne mukaan työelämään ja kaikki sujuu kuin tanssi! Sonjan mukaan työyhteisö on kuin moninpeliä, jossa jokaisella on oma roolinsa yhteisen tavoitteen saavuttamisessa. Näin se keski-ikä yllättää hiljaa ja hitaasti. Sitä oli paljon. Kun aika tarkalleen vuosi sitten juoksin hirviöiden perässä Monster Hunterin maailmassa, täyttyy luppoaikani nyt Eorzeassa vanhan pelirakkauden uudelleenlämmittelystä. KYLLÄ PELAAMINEN AINA TYÖNTEON VOITTAA. Ties vaikka pääsisi Tsekkeihin eikä tarvitse palata fysiikan opintoihin, jotka tyssäsivät kvanttikaavoihin. Miksi teemme tätä – ei miten teemme tätä. Iron Keep -kohtaamista yritin kymmeniä kertoja, sitten palkkasin valmentajan. Elämä, se se on ihmisen parasta aikaa! Aleksi Kuutio Tämä on ollut omituinen kevät, sillä kirjat ovat kammenneet minut paikoin kokonaan koneen äärestä, ja pelaaminen on jäänyt yllättävän vähiin. Pelimekaniikkojen hyödyntäminen ei kuitenkaan hänen mukaansa tarkoita työn muuttamista pisteiden keräämiseksi, bonussektoreiksi tai pomotaisteluiksi, vaan uusia toimintatapoja, jotka tuovat kilpailuetua ja parantavat tulosta. Sonjan mukaan pelien rakenne panee pelaajat toistamaan samaa raivostuttavan vaikeaa kohtaa kerta toisensa jälkeen, kunnes se lopulta onnistuu. Sonja ei kuitenkaan puhu varsinaisesti gamificationista eli pelillistämisestä, vaan työn jakamisesta tavoitteellisiin haukkapaloihin, jotka ovat tavallaan pikkupelejä ja joiden avulla päämäärä pysyy mielessä ja työstä tulee motivoivampaa. Siirretään ajattelu sinne kuuluisan laatikon ulkopuolelle. Vaikka haukkapalaprosessi on osittain tuttua asiaa erilaisista ideointija muista tekniikoista, itse prosessia joutuu kuitenkin opettelemaan, sen verran kaukana se on nykyisistä työrutiineista. Poikani seurasi pari yritystäni, ja kertoi mikä on pielessä. Jälkimmäisessä on muuten jo Nordscheleife-modi ulkona. Egoni otti enemmän, ja minä, minä en ole edes ole hyvä somessa. Syvään huokaisten hän näytti idioottivarman Tank & Spankin, ja kolmannella yrityksellä nitistin Pursun. ”Tällä niittasin New Game plussan Pursu-parivaljakon”, hän totesi. Tässä onkin se juju: ”Toistaminen epäonnistumisesta toiseen ei korosta toiston merkitystä, vaan pikemminkin sitoutumista, tekemällä oppimista ja itsensä haastamista. Tässä lehdessä Y stäväni, tutkija Sonja Ängeslevän uusi kirja Level Up – työrutiinit peliksi on hersyvän hauska kirja siitä, miten erilaisia peleissä käytettäviä tekniikoita voidaan käyttää hyödyksi myös työelämässä. Jotka Sonja kyseenalaistaa juuri siksi, että nyt työelämään tullut sukupolvi käsittelee tietoa ja työtään ihan eri tavalla kuin nykyinen, vakipaikassa vuosikausia rutinoitunut pappaja mammakaarti. Santeri Oksanen Vaikka pääsen taas aurinkoon pyöräilemään ja mökille pihan vyöryttäneitä peuroja ihmettelemään, kesä ei pysäytä pelaamista! ArmA kolmosella editoin tehtäväni päivittäin, virallista Make ArmA Not War -kilpailua silmällä pitäen. Tärkein kysymys on miksi. Vaan enhän minä oppinut. Toinen tyyli oli hänen oman parry-tekniikkansa, jolla Pursu menee 15 sekunnissa
marraskuuta Tämä on ensimmäinen uuden sukupolven ehdoilla kehitetty Call of Duty, väittävät tekijät. MAAILMA MUUTTUU, EKSOSENI Call of Duty: Advanced Warfare. 8 PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One Ilmestyy 4
Käsikirjoitus on Sledgehammer Gamesin oma, mutta sitä ovat hioneet kovan luokan Hollywood-ammattilaiset, kuten Mark Boal (The Hurt Locker, Zero Dark Thirty). Vahva tarina, samaistuttavia roolihahmoja. Jos kukaan ei katso firmojen perään, niin mikä estää ENNAKOT. Käyttäjänsä kehonliikkeitä tarkasti mukaileva eksopuku antaa paitsi suojaa vihollistulelta, myös mahdollistaa yli-inhimilliset voimannäytteet. Vanhan sananlaskun mukaan pelintekijän, joka haluaa kertoa tarinoita, olisi fiksumpaa kirjoittaa romaaneja. Heidän puheissaan toistui koko ajan sanapari compelling narrative. Totuus on osoittautumassa Advanced Warfaren maalailemaa tarua ihmeellisemmäksi. Että tervetuloa 2060-luvulle, sotamies! Ranka päivä Ensi näkemältä Advanced Warfaren kuvaus tulevaisuuden sodankäynnistä haiskahtaa kauniisti ilmaistuna hölynpölyltä. ”Afganistanissa ja Irakissa on nykyään enemmän yksityisten sotilasalan firmojen palkkasotilaita kuin virallisia taistelujoukkoja”, kertoo Schofield, ”ja juuri sitä pelimme käsittelee, sotien muuttumista liiketoiminnaksi.” ”Mitä enemmän sodankäyntiä ulkoisestaan näille eivaltiollisille toimijoille, sitä suuremmiksi ne kasvavat. Modern Warfare oli puhdasta viihdettä, mutta se tuntui myös aidolta ja uskottavalta. Pelissä eksopuvut eivät ole pelkästään futuristisena lisämausteena, vaan myös uudistamassa Call of Dutyn poteroihinsa jämähtänyttä kontrolliskeemaa. Nyt Sledgehammer Gamesin tarvitsee enää lunastaa luottamuksensa. Seinien läpi näkevät, kymmenmetrisiä loikkia ponnistavat ja autonovia suojakilviksi repivät supersotilaat vaikuttavat lähinnä ylivilkkaan mielikuvituksen tuotteelta. Jos Schofieldistä ja Condreystä on kiinni, seuraava vedenjakaja on Advanced Warfare. Kiire on ilmeinen, sillä amerikkalaisten tavoitteena on varustaa korkean riskin taistelujoukkoja eksopuvuilla jo vuodesta 2018 alkaen. Niinkin arkipäiväiseltä vaikuttava vartiointifirma kuin G4S on todellisuudessa maailman suurin turvallisuusalan yhtiö, joka työllistää yli puoli miljoonaa ihmistä. Pelin esittämä kuvitelma on hyvää vauhtia muuttumassa todellisuudeksi jo nyt. Kuka vartioi vartijoita. Neill Blomkampin Elysium-elokuvassa tukiranka hermotettiin suoraan Matt Damonin kroppaan. Vaikka pelaajat heitetään 50 vuoden päähän tulevaisuuteen, skenaarion ja sotateknologian on tunnuttava niin aidolta ja uskottavalta kuin mahdollista. Vedenjakajia Kaikille tuttujen Treyarchin tai Infinity Wardin sijaan Advanced Warfarea kehittävää tuntematon suuruus nimeltä Sledgehammer Games. Advanced Warfaren käännekohta on maailmanlaajuisten iskujen sarja, joka pakottaa miljoonat amerikkalaiset pakolaisleireihin. Valiosotilaita, jotka on puettu ulkoisiin tukirankoihin ja jotka katselevat maailmaa augmentoitujen linssien läpi. Virallisesti tiimi ei ole tehnyt muuta kuin avustanut Modern Warfare 3:n kehityksessä ja tuottanut Activisionin sisäiseen käyttöön prototyypin Call of Dutyyn perustuvasta toimintaseikkailusta. Tätä päämäärää silmällä pitäen Advanced Warfarea kehitetään poikkeuksellisen pitkällä kolmen vuoden kehityssyklillä. Mitä se sitten tarkoittaa käytännössä. Ei ole kaukaa haettua rinnastaa tätä eroa liikkumavaraan, jonka roistovaltiot sallivat itselleen. Epävirallisesti he ovat paljon vartijoita. Siinä missä Ghosts ja Black Ops II katsoivat maltillisesti kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, Advanced Warfaressa loikataan rohkeasti tieteiskuviteltuun 2060-lukuun. Peliä konsultoineet sotilasasiantuntijat ovat – jos mahdollista – vielä kovempaa kaliiperia: Delta Force -eliittiyksikön ex-komentaja Dalton Fury ja Seal-veteraani Mitchell Hall, joka oli mukana tehtävässä, joka päättyi Osama Bin Ladenin surmaan. Advanced Warfare tavoittelee samaa tunnetta, mutta mutkan kautta. Tähtipölyä Yksityiset sotajoukot pelaavat eri säännöillä kuin valtiolliset armeijat. Yhdysvalloissa kehitetään jo täyttä päätä sotilaskäyttöön tarkoitettuja eksopukuja. Advanced Warfaren keskiössä on päähenkilön moottoroitu ulkoinen tukiranka eli exoskeleton. . Puhetta riitti, sillä kaksikko oli joutunut salailemaan projektiaan melkein kolmen vuoden ajan. Kyse ei ole enää mistään teknillisten korkeakoulujen tutkimusohjelmista, vaan aseteollisuuden tuotekehityksestä, joka tähtää erikoisjoukoille soveltuviin taisteluhaarniskoihin. Se ei silti estä Schofieldiä ja Condreyta luonnehtimaan itseään tarinankertojiksi ja Advanced Warfarea kertomisen arvoiseksi tarinaksi. 9 A dvanced Warfaren myötä Call of Duty -sarjassa esitellään jo kolmas vaihtoehtoinen visio tulevaisuuden sodankäynnistä. Kiva idea, mutta pitäisiköhän minun kertoa Crysiksestä. Eikä kansainvälinen lainsäädäntö pysy perässä, sotilasalan yritykset elävät sääntötyhjiössä”, sanoo Condrey. Tällainen liikevasteen eliminointiin tähtäävä koneen ja lihan liitto lienee äärimmäisin eksoteknologialle kuviteltavissa oleva sovellus, eikä edes Advanced Warfare yritä uskotella, että sellainen olisi 50 vuoden päästä vielä mahdollinen. Terroristiverkostoja, joilla on miesvoimaa ja kalustoa kuin keskikokoisella armeijalla. Eksolla oikeutetaan Titanfall-tyyliset pitkät loikat ja nopeat sivusuuntaiset väistöliikkeet. Modern Warfare räjäytti pelaajien tajunnat muun muassa siksi, että se tuntui niin ajankohtaiselta. . Samalla kun yksityinen turvabisnes kasvaa, valtiollista turvallisuuskoneistoa supistetaan. Se pystyy nyt tarjoamaan erikoisosaamista aavikkosodasta timanttikaivosten suojeluun. Jo pelkkä Modern Warfare 3:n tuotantoon osallistuminen näyttäytyi heille tilaisuutena oppia Infinity Wardilta eli ”maailman parhailta räiskintäduudsoneilta”. Afrikassa on jo nähty kuuden suuren palkkasoturifirman yhteenliittymä. Sledgehammer Games ja sen perustajat Glen Schofield ja Michael Condrey eivät sentään ole pystymetsästä revittyjä, vaan Dead Spacen tehneitä loikkareita Electronic Artsilta. Call of Dutyn edellinen vedenjakajahetki oli vuonna 2007 ilmestynyt Modern Warfare. Pelissä nähdyt puvut on ekstrapoloitu olemassa olevasta teknologiasta. Suomessa vartijoina työskenteleviä on jo selvällä marginaalilla enemmän kuin poliiseja, eikä poliisien määrä ole ainakaan lisääntymässä, kiitos säästöpaineiden. Advanced Warfarea ja Activisionin myöntämiä erivapauksia Glen Schofield luonnehtii suureksi kunniaksi. Tarinassa pureudutaan suhteellisen vähälle huomiolle jääneeseen ilmiöön Yhdysvaltojen viime aikaisissa sodissa. Got it. Terrorisminvastainen sota ei muutu, vain aseet vaihtuvat ja panokset kovenevat. Advanced Warfare ei nimittäin ole mikään tavallinen vuosipäivitys, vaan peli, jonka on määrä uudistaa koko Call of Dutyn konsepti ja teknologiapohja. Pelit-lehdellä oli ilo haastatella heitä juuri ennen E3-messuja ja Advanced Warfaren virallista julkistamista. Maailmaa, jossa Yhdysvallat on ulkoistanut maailmanpoliisin tehtävät yksityisille sotilasalan toimijoille. Irakin ja Afganistanin sodat kävivät kuumina ja Modern Warfare oli kuin vuoristorata-ajelu suoraan uutislähetysten keskelle. Veret seisauttava hyökkäys saa WTC:n näyttämän pelkältä harrastelijoiden puuhastelulta. Alkajaisiksi he tunnustautuivat Call of Duty -faneiksi. Vaikutelma kuitenkin pettää, sillä Advanced Warfare lienee sotateknologiaa koskevissa ennustuksissaan suorastaan konservatiivinen
Ne valottavat muun muassa Jonathan Ironsin taustoja.” Mutta eikö se silti ole paradoksaalista, että Call of Dutyn kampanjat ovat lyhentyneet, samalla kun käsikirjoitusten tasoa on pyritty nostamaan. Esteiden taakse piiloutuneet viholliset paljastava visiirimoodi oli toteutettu hienosti. Putkimaisesta etenemisestä ei taideta päästä eroon edes Advanced Warfaressa, mutta korkeuserojen hyödyntäminen nopeilla eksohypyillä on askel oikeaan suuntaan. ”Emmekä olisi edes tuoneet Kevin Spaceyta tähän projektiin, jos meillä ei olisi ollut hänen kyvyilleen sopivaa käsikirjoitusta”, sanoo Condrey. Aseissa olisin toivonut jopa vielä futuristisempaa linjaa. Eihän viisi tuntia toiminnalla höystettyä peliä voi mitenkään vastata yhtä tuotantokautta jotain Game of Thronesia! ”Tuskin kukaan suunnittelee peliään niin, että tästä tulee 12-tuntinen peli tai tästä vain 5-tuntinen”, Glen Schofield väittää vastaan. Advanced Warfare näyttää mihin turvallisuusalan rajoittamaton kasvu voi johtaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, minkälaisia uudistuksia moninpeliin onkaan luvassa. Call of Dutylle ominainen aistit ylikuormittava tapahtumien vyöry sujuu Sledgehammer Gamesilta kuin toinen luonto. ”En usko, että meillä edes vielä on luotettavaa arviota Advanced Warfaren lopullisesta kestosta. Ironsille sota on hyvää bisnestä. Pelaajat, jotka haluavat uppoutua maailmaan syvemmin, voivat etsiä peliin kätkettyjä videotallenteita. Jonathan Ironsista uskaltaa hyvissä ajoin povata elämää suurempaa videopelipahista, sillä rooli on käsikirjoitettu mittatilaustyönä Oscar-voittaja Kevin Spaceylle. Tämä jos mikä on next-gen-kenttädesignia. Se oli mielestäni ihan perusteltua, kun aikaisemmissa puheissaan kaksikko vertasi työtään jatkuvajuonisten tv-sarjojen nousuun. Nähtyäni pelistä kolme katkelmaa, olisin taipuvainen uskomaan, että ei. Eivät ainakaan taloudelliset kannusteet. Aika velikultia. Call of Duty: Advanced Warfare niitä syyllistymästä ylilyönteihin. Kahta suoraviivaista taistelutehtävää enemmän minuun teki vaikutuksen kolmas kenttä, jossa päähenkilö lähetetään tiedustelemaan elinkelvottomaksi myrkytettyä Detroitia. Call of Dutyn mittainen tapaus Moninpelistä ja co-opista (molempia on luvassa) Schofield ja Condrey eivät saaneet kertoa mitään, joten yritin vielä provosoida heitä kyseenalaistamalla Call of Duty -pelien alati lyhenevän keston. Eikä maailma halua demokratiaa, vaan järjestystä ja turvallisuudentunnetta. ”Eikä Spacey olisi huonoon rooliin suostunutkaan”, huomauttaa Schofield. Kuuden tunnin peli vastaa jo kuutta tv-sarjan jaksoa. Partio kiertelee katuja pitkään, havaitsematta mitään erityistä. Kustannustehokkain tapa on juuri se, joka kohtauksessa nähtiin: pienet räjähteet kannatinkaapeleihin. Tuomas Honkala Ennen Call of Duty –kuuluisuutta Glen Schofield ja Michael Condrey tunnettiin Dead Spacesta. Niitä kun olisi syytä olla. Epätietoisuus kalvaa mieltä – kauanko tyventä voi jatkua. Partio jalkautuu leijuprätkiensä selästä ja siirtyy sairaalarakennukseen, joka on kuin maailmanlopun jäljiltä. Call of Duty: Advanced Warfaren raskaimmat eksopuvut ovat kuin käveleviä tankkeja.. Takaa-ajo sillalle, räjähdys ja lentotukialuksen varmistaminen ovat kaikki samaa saumatonta kohtausta. Yhtiön perustaja Jonathan Irons on maailmankansalainen ja vallankäyttäjä vailla vertaa, hänet on hyväksytty jopa YK:n jäseneksi yksityishenkilönä. ”Elokuvissa voidaan kertoa ikimuistoisia tarinoita parissa tunnissa. Viholliset ovat jo antautua, kun pommit räjähtävät. Schofield arvelee, että Kevin Spacey on ensimmäinen Oscar-tason Hollywood-näyttelijä, joka on suostunut vetämään mocap-puvun päälle ja -pallot naamaansa pelkkää videopeliroolia varten. Vahvoista Dead Space -viboista ei voi erehtyä enää siinä vaiheessa, kun päähenkilö eksyy tovereistaan ja löytää itsensä ylivoimaisen vihollisen piirittämänä. Michael Condrey puolustautuu viittaamalla elokuviin. Glen Schofield kuvailee Ironsia liikemieheksi, joka myy maailmalle sitä, mitä maailma haluaa. Peli oli ainakin todella komean näköinen, eivätkä Sledgehammer Gamesin ukot aio tinkiä Call of Dutylle ominaisesta 60 ruutua sekunnissa rullaavasta pelinopeudesta. Ja koska kyse on Call of Dutysta, Golden Gate ei romahda pelkästään alla vellovaan mereen, vaan San Franciscossa vierailevan lentotukialuksen päälle. Siinä ajassa ehtii jo tehdä tarinan kannalta paljon.” Näkemäni ja kuulemani perusteella Call of Duty: Advanced Warfarelta sopii odottaa tavallista parempaa, mutta tuskin pidempää kampanjaa. Siviilit pakenevat autoistaan tulitaistelua. 2060-luvulla johtava sotilaallinen suurvalta ei ole enää Yhdysvallat, vaan Atlas, maailman suurin turvallisuusalan yritys. House of Cardsin niljakkaaseen poliitikkoon ihastuneet Schofield ja Condrey eivät halunneet edes harkita muita vaihtoehtoja. ”He ovat vähän kuin isä ja poika”, luonnehtii Schofield. Koko silta huojuu ja sitten romahtaa silmieni edessä. Varsinaisena omaleimaisuutena voidaan pitää taistelun liikkuvuutta. 10 . En silti odota, että tekisimme keston osalta uutta maailmanennätystä, mutta peli ei ole myöskään jäämässä poikkeuksellisen lyhyeksi. Tunsin oloni hieman levottomaksi, kun Glen Schofield kertoi, että Golden Gaten tuhoamiseen kysyttiin neuvoa sillan arvioineelta rakennustarkastajalta. Takaa-ajo futuristisilla autoilla päättyy piiritykseksi San Franciscon Golden Gate -riippusillalla. Ilma on kurja ja kaupunki näyttää muutenkin aavemaisen autiolta ja lohduttomalta. ”Kyse on kokonaisvaltaisesta performanssista – ääni, yhdennäköisyys ja eleet – rooli on sataprosenttisesti Spaceyta.” Säpinää Golden Gatella Onko Call of Duty: Advanced Warfare sitten peli, joka tekee kaikki muut ensimmäisen persoonan räiskinnät turhiksi. Pelin varsinainen päähenkilö on entinen merijalkaväen sotilas, joka siirtyy leveämmän leivän perässä Atlaksen palvelukseen. Irons ottaa lupaavan tulokkaan suojatikseen. Uudistuneenakin Call of Dutyn tunnistaa erehtymättä Call of Dutyksi
Miljööstä huolimatta pääosan nappaa edesmenneen H.R. Jopa aseman laitteista huokuu mekaaninen fiilis, mikä tuntuu avaruudessa jopa uskottavalta: eristyksessä mekaaninen laite on huomattavasti helpompi korjata kuin huippuelektroniikkaa vaativat koneet. Liikesensori toimii sekin loistavasti. Hissiä ei uskalla käyttää, vaikka nappia vetämällä korin saa pysähtymään, oikealla ajoituksella jopa niin, että ovikin aukeaa. Mitä sanoitkaan, Freud. Alien on ensimmäisen elokuvan mallia, tuhoutumaton superotus, jota alukselta löytyvät aseet vain hidastavat, eivät pysäytä. Ei liene sattumaa, että Sevastopoliin iskee alien, joka suistaa koko aseman kaaokseen. Ellen Ripleyn tytär Amanda Ripley on matkustanut Sevastopol-avaruusasemalle tutkiakseen, mitä Nostromo-aluksella oikein tapahtui. Maailma tuntuu uskottavalta, tuntuu kuin tulevaisuuden aikakaudella vain sattuisi olemaan 1970-luku muodissa. Amandan on äitinsä tavoin joko paettava tai päästävä otuksesta eroon. @SiggeFreud) Graafisen tyylin lisäksi äänisuunnittelukin on erinomaista, sillä tekijät ymmärtävät hiljaisuuden voiman. Näin liian pienenä Ridley Scottin loistavan Alien-elokuvan, joten juoksin lujaa aina, jos jäin yksin pimeään, sillä alien saattoi väijyä missä tahansa. Alien Isolation kaappasi minut takaisin lapsuuteni painajaisiin. (Sitä, että ilmalukko symboloi kihlausta ja kylmä avaruus avioliittoa. Ripley Malli 2 jää yksinään taistelemaan otusta vastaan. lokakuuta V alot sammuvat rapussa, joten ryntään kotiovelle viidenteen kerrokseen. 12 PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One Ilmestyy 7. Bonuksena peli noudattaa menneiden ai. Aluksen narahdukset, kolahdukset ja säikytysefektit toimivat paremmin, jos äänimassa ei ole jatkuvaa jyskettä. KUINKA TULIN ULOS KAAPISTA Alien Isolation Kriisi Sevastopolissa Alien Isolationin perusasetelma kuulostaa hyvältä. Päätä reitti ja päiväsi Kuten kummitustarinoissa aina, Alien Isolationissakin jännitys kuolee samalla hetkellä kun mörön näkee. Se vaatii rauhallisuutta ja tarkkuutta, mikä ei ole helpoin rasti, jos hississä riehuu facehugger. Tekijät ovat hakeneet innoituksensa alkuperäisestä Alien-elokuvasta, mikä toimii erinomaisesti. Gigerin suunnittelema ikoninen alien, elävä fallossymboli, jonka naissankari Ellen Ripley lemppaa elokuvassa avaruuden kylmyyteen. Kun kuulee liikesensorin tihentyvän piipityksen ja näkee lähestyvän pisteen, pakokauhu puskee pintaan. Creative Assemblyn syksyllä ilmestyvä Alien Isolation pyrkii tavoittamaan saman fiiliksen
Pistooli ei alienia pysäyttänyt ja pahimmillaan laukauksen äänet vain houkuttelivat otuksen paikalle. Löydetyistä tavaroista voi muokata lisäaseita, kuten emp-pommeja androidien pysäyttämiseksi. Systeemi kaipaisi silti jotain Dark Soulsin tyylistä jatkuvuutta ja sielujenkeräilyä, jotta hengenlähtöä oppisi varomaan. Esimerkiksi demossa kuulin kuinka alien raateli selviytyjää toisen vielä tulittaessa vieressä, joten säntäsin ulos kaapista, mutta eikö häntä iskenyt rintalastasta läpi jo parin juoksuaskeleen jälkeen. Alien Isolationia hehkutetaan kauhupeliksi, mutta sellaisena alienia on vaikea nähdä. Peli on toki kesken, joten alienin toiminta ei aina ole ihan loogista. Jos alien pääsee käsiksi, se on henki pois ja takaisin edelliselle tarkistuspisteelle. Välillä kyykin pimeässä pöydän takana, mutta alien tuli silti hakemaan. Polttopullo tehoaa melkein kaikkiin ja nurkkaan heitetyn kiven voi avaruudessa korvata alienia houkuttelevalla sireenillä, jonka rääkyessä voi itse livahtaa kauemmas. Kun otus kävelee käytävällä, ainoa keino on piiloutuminen. Liian usein minulle jäi kuollessani huijattu olo. Kun vastassa on vain yksi tuhoutumaton vihollinen, tekijöiden pitää heittää hihasta valttia toisensa perään, jotta jännitys säilyy tuntitolkulla. Mikään ei pilaa avio… avaruusseikkailua niin varmasti kuin toisto, kun kuolee samassa kohdassa kolmatta kertaa putkeen. Ainakin demokentässä liekinheittimen ja pistoolin ammuksia jaettiin niin niukalla kädellä, että niitä ei käyttänyt kuin pakon edessä. Vastauksissa kuuluu vain mutinaa paikkojen tutkimisesta, uudelleenpeluuarvosta, kraftauksesta ja seikkailun suhteellisen vapaasta luonteesta. Idea tuhoutumattomasta vihollisesta on yllättävän toimiva. Lopussa väijyy naamapalmu. Asemalla ihmisten kohtaaminenkin on aina riski, koska ennakkoon ei voi tietää, miten kukin hahmo tilanteeseen reagoi. Välillä pelkkä keskellä käytävää seisominen riitti siihen, että otus tallusteli risteyksestä ohi. Demossa se hetki koitti aika pian. Amanda Ripley on munaton sankari ja pääpahis on yksinkertaisesti liian suosittu ja tuttu ollakseen missään määrin pelottava, vähän kuin joutuisin predatorin jahtaamaksi. Demokohdassa kaikki, ihmisistä alienin kautta androideihin, tuntuivat jahtaavan pelaajaa, mutta tekijöiden mukaan muitakin reaktioita on. Pelasin 45 minuutin demoa, joka sisälsi juuri sitä, mitä pelintekijät lupasivat. Täytyy toivoa, että tekijätkin vääntävät peliään yhä vahvemmin selviytymisseikkailun suuntaan, sillä jännityselementillä ratsastaessaan Alien Isolation toimii vain ensimmäiseen kuolemaan asti. Jos haluaa joskus eteenpäin kätköpaikastaan, on pakko kurkata nurkan taakse ja joka kerta odottaa näkevänsä alienin kasvot. Toiston välttämiseksi kenttiin on tehty satunnaisuutta. Tavoite ei muutu, mutta reittinsä sokkeloisella aluksella saa suhteellisen vapaasti päättää. Vaikka huoneet pysyvät paikoillaan, niissä lojuvat satunnaiset tarvikkeet, ihmiset, androidit ja muut vaarat arvotaan uudelleen, mikä on ihan toimiva idea. Hiiviskelyä ja yksinäistä kamppailua sekopäisten androidien ja ihmisten keskellä, perässä alien, joka liiketunnistimen perusteella tuntui kiertävän kehää pelaajahahmon ympärillä. Tuukka Grönholm. 13 kojen seikkailupelikaavaa, jossa yksi virhe tappaa. Alien Isolation -tyylinen hiiviskelytoiminta oikein huutaa Oculus Rift -tukea, sillä mekaniikka leikittelee jatkuvasti pelaajan aisteilla. Vaikka tekijät väittävät alienin kuulevan, näkevän ja haistavan pelaajan, niin useimmiten otus tuntui ilmestyvän skriptattuna tyhjästä. Pahimman klaustrofobian aiheuttaa kammottavan kapea näkökenttä. Pimeään huoneeseen astuessa on pakko sytyttää fikkari, vaikka valo paljastaa ympäristön lisäksi myös pelaajan sijainnin. Ilmeisesti peli on superlyhyt, koska tekijät eivät suostu arvioimaan kestoa edes suurpiirteisellä tuntimäärällä. Todennäköisesti anoisin armon sijasta päästä samaan kuvaan. Tavoitteena oli päästä sairasosastolta ulos, mutta tietenkin viimeinen ilmalukko oli lukittuna ja kontrollihuone oli toisessa päässä kerrosta
Carmageddoniin tehtailtiin joukko jatko-osia, mutta minulle ainoita oikeita Carmoja ovat kaksi ensimmäistä. Klassinen Eagle R on nopea mutta heikko, mörssärimäinen Towmeister kestää kuritusta vaan ei loista ketteryydellään, Twisterin keulassa pyörii poranterä mutta monsteriauto keikahtaa helposti kyljelleen korkean painopisteensä takia. Pelti rypistyy, rungot vääntyvät ja renkaat tyhjenevät tai saattavat irrota kokonaan. Muahaha! Karttoja Reincarnationissa on tällä hetkellä vasta neljä. Carmageddon on niin ysäriä kuin voi olla. Muut kentät, jäinen Frosty Pass ja satamassa kaahattava Magnuchem, eivät yllä rannikkorymistelyn ja kaupunkikaahailun tasolle. Mammonaa ja ajoaikaa kerätään kolaroimalla, liiskaamalla jalankulkijoita ja eläimiä, kaahaamalla tarkistuspisteiden läpi ja temppuilemalla. Kerran kanisterin kerättyään efektin voi ostaa rahalla. Stainless ehti tuskin hihkaista ”kolareita ja verta”, kun Carmageddon: Reincarnation oli jo kerännyt Kickstarterissa reilut 600 000 dollaria. Pieni kromi ei olisi pahitteeksi. Sitä ennen heidän pitää kuitenkin saada tekniset ongelmat kuriin, tehdä joukko uusia ratoja, viimeistellä pelin keskeneräiset osat ja korjata fysiikat. Jalankulkijat ja eläimet liiskaksi, muu liikenne palasiksi, kilpailijat romuksi ja ympäristö tohjoksi. 14 PC Ilmestyy 2014 S tainless Games osaa vetää oikeista naruista. Lopullisen version vetovoima riippuu siitä, kuinka onnistuneen uratilan ja moninpelin Stainless onnistuu tekemään. Erikokoisilla ja -näköisillä ajoneuvoilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Kulkuneuvot vaurioituvat monipuolisesti. Ruudunpäivitys takeltelee, latausajat ovat karmean pitkiä, peli kaatuilee, autojen fysiikka oikuttelee tai kulkuneuvoista puuttuvat moottoriäänet. Kartat ovat pullollaan kanistereita, joilla saa käyttöön erilaisia kykyjä. Kankeasti koikkelehtivat jalankulkijat, yksinkertaiset tekstuurit ja valjunnäköiset autot tuovat mieleen menneet vuosikymmenet täysin väärillä tavoilla. Sinisen kanisterin poimittuaan pystyy ajamaan veden alla, joistakin kanistereista saa lisäpuhtia moottoriin tai kolarointiin, toisinaan jerrykannu saattaa muotoilla auton rungon banaanimaiseksi, muuttaa painovoimaa tai tarjota ilmaiset korjaukset. Carmageddonin väkivallasta olisi helppo vetää herne nenään, mutta pelin keinotekoinen maailma ja lapsellinen väkivalta ovat niin kaukana tosielämästä, että ne aiheuttavat lähinnä hihitystä. Palasiksi kolaroidut ja savuavat vastustajien autonraadot ovat säälittävän näköisiä nilkuttaessaan epätoivoisesti kohti seuraavaa tarkistuspistettä. Pelimuodoista mukana on tässä vaiheessa ainoastaan klassinen Carma, jossa tavoitteena on ajaa maaliin, romuttaa vastustajat tai teloa kaikki jalankulkijat. Myös vastustajien tekoäly kaipaa edelleen runsaasti viilaamista. Reincarnation on tässä vaiheessa vasta keskeneräinen aihio, jossa riittää edelleen runsaasti työtä. Maksukykyiset kolmija nelikymppiset pelaajat raottavat helposti kukkaroaan, jos heille luvataan nostalgianhuuruista pelaamista, joka vie heidät takaisin kultaiseen nuoruuteensa. Parin metrin alueella palloilevat ihmiset ovat tyhmempiä kuin zombit, eivätkä ne edes yritä väistää kilpailijoita. Näennäisesti pääosassa on kilvanajo, käytännössä kilpailuissa tehdään kaikkea muuta paitNöyrät autoilijat ja jalankulkijat, teidän on taivasten valtakunta, sillä liikennevalistuksen antikristus Carmageddon on ylösnoussut. Siekailemattoman väkivaltainen ja poliittisesti epäkorrekti autoilupeli raivostutti moraalinvartijat ja kukkahattutädit jo vuonna 1997, kauan ennen Modern Warfare 2:n verilöylykohua. Siinä Carmageddon pähkinänkuoressa. Päivitys ei lyhentänyt latausaikoja, mutta muuten Carma pyörii huomattavasti sulavammin. ROMURALLI 2014 Carmageddon: Reincarnation si ajetaan kilpaa. Musiikit ja äänitehosteetkin kuulostavat tutuilta. Mukana olevat yhdeksän autoa ovat tuttuja vuosien takaa, ajotuntuma löytyy edelleen selkärangasta ja muiden autojen runnominen on yhtä hauskaa kuin ennenkin. Verellä läträäminen on itsetarkoituksellista. Tuoreimpana kenttävalikoimaan lisättiin Bleak City, jonka kaduilla törmäillessään voi saada peräänsä vaikka poliisit. Yritys on ymmärtänyt, että Kickstarter-rahoittajat muistelevat 90-lukua erityisen kaihoisasti. Pellin alla piilee lupaava romuralli, mutta nykykunnoista uus-Carmaa ei vielä kannata ostaa, paitsi tietysti kannatuksen vuoksi. Siinä mielessä onkin onni, että Reincarnation lainailee häpeilemättä kakkos-Carman sisältöä. Vauriot myös vaikuttavat ajo-ominaisuuksiin. Näistä onnistunein on rannikolle sijoittuva Dusty Trails, jossa on mukavasti korkeuseroja, siltoja, majakka ja massiivinen silmukka, sekä laumoittain geenimanipuloituja lehmiä. Carmageddon ja ensimmäinen Grand Theft Auto olivat vuonna 1997 yhteiskunnan vihollisia numero yksi. Hyi, tuhma! Reincarnationin keskeneräisyys iskee valitettavan selvästi vasten kasvoja, kun kilpailu käynnistyy. Huudahdin ilosta, kun tuorein päivitys lisäsi Carmaan keltaisen hirviön, mutta missä on maansiirtokoneen kauhan ”Gotcha!”-teksti. Markus Lukkarinen. Ulkoasu on pelkistetyn toimiva, vaan ei erityisen näyttävä edes korkeimmilla grafiikka-asetuksilla. Wasted! Esialfassa oleva Reincarnation on vielä pahasti vaiheessa, mutta varhainen versio tuo hyvällä tavalla mieleen alkuperäiset Carmat. Tuorein päivitys onneksi selvästi paransi tilannetta. Suupielet kääntyvät väkisin hymyyn, kun painaa jalan kaasulle ja lähettää viimeisenkin vastustajan autojen hautausmaalle
Huviajelu loppui yleensä pst-tykkiin tai miinoihin. Sen kuullessani nauroin vahingossa ääneen: Western Front Armies keskittyy nimittäin moninpeliin. Yllättäen saksalainen jalkaväki on laadultaan parempaa kuin amerikkalainen, sillä yksi yhtä vastaan -yhteenotoissa saksalaiset tuntuivat aina vievän pidemmän korren. Saksalaisjoukot tuntuvat hyvin samanlaisilta kuin itärintamalla. Pelkillä kiväärimiehillä ei saa tuhottua tankkia ellei joukoille kehitä PST-kranaattia piippuihin, silloinkin tarvitaan tuuria. Vaikka olin todella, todella ruosteessa ja otin koko päivän pataan pelintekijöiltä, uudet joukot itsessään tuntuivat olevan hyvin balanssissa. Metsään hyppääminen nimittäin vammauttaa miehiä ja hidastaa joukkojen kokoamista. Laskuvarjojoukoilla on myös erikoisvarusteita, joilla pystyy tarvittaessa ihmeisiin, jos vain osaa mikrottaa esimerkiksi sinkomiehet oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Koska kartalla on pariton määrä voittopisteitä, tappiolle jääneen on pakko aloittaa vastahyökkäys tai tappio on väistämätön. Jouduin vielä vääntämään pari matsia pirullisen journon kanssa. Niiden teemat vaihtelevat ranskalaisista rantakylistä Ardennien lumisiin metsiin. Länsirintaman vahvistusjoukot saapuvat kesällä juuri sopivasti lopettamaan tylsän kesämökillä makoilun juhannuksena. Ilman ajoneuvoja ei maahanlaskujoukoissakaan tarvitse pärjätä. Mekaniikka perustuu epäsymmetriseen sodankäyntiin, jossa saksalaisten, amerikkalaisten ja venäläisten joukot eroavat voimasuhteiltaan ja kalustoltaan hyvinkin paljon toisistaan. Tuukka Grönholm Company of Heroes 2 -nettisota saa juhannuksena vahvistuksia. Amerikkalaisten alkupelin miesylivoimaa vastaan saksalaiset saavat kookoolla varustetun tiedustelu-Kubelwagenin, jolla ehtii huristella pitkin karttaa. Steam Workshopissa on pelaajien tekemiä karttojakin jo noin tuhat, joten kiinnostavampaa sisältöä ovat uudet armeijat. Muurin taakse suojautuva jalkaväki on paremmassa turvassa kuin pellolla makaava. Laskuvarjomiehet voi roolinsa mukaisesti pudottaa minne tahansa kartalla. Panssaritaistelussa pienen omakotitalon kokoiselle Jagdtigerille ei löydy vastusta ja rakettimörssärillä varustettu Stürmtiger tuhoaa minkä tahansa linnoitetun aseman. Tekijöiden mukaan siksi että aloittelijat pääsevät helpommin pelisarjaan mukaan. kesäkuuta R elic viimeisteli toukokuussa Western Front Armies -lisälevyä Company of Heroes 2 -peliinsä ja päästi minut pelaamaan päiväksi moninpelibetaa. Esimerkiksi aseiden voimasuhteet huomioidaan. Moninpeli on jatkuvaa taistelua resursseista. Oberkommando West Amerikkalaisjoukot sopivat liikkuvaan sodankäyntiin, mutta saksalaiset luottavat tulivoimaansa. On pioneeria, useita eri jalkaväkiyksiköitä, konekivääriä ja kranaatinheitintä. Tasainen taistelu muuttuu nopeasti aaltoilevaksi asemasodaksi, jos kumpikaan puoli ei pysty alkusodan edullaan vyöryttämään karttaa nurin. Pelaajan pitää kompensoida erot taktiikassa ja päätöksissään, mikä tekee nettipelistä harvinaisen toimivaa ja kiinnostavaa. Amerikkalaisjoukot ovat suhteellisen kevyesti varustettuja, mutta jalkaväkeä vastaan todella tulivoimaisia. Yksiköille on selvästi suunniteltu kivi-paperi-sakset-tyylisiä vastapareja, esmes saksalaisten pinoamien esteiden jyräämiseen amerikkalaisilla on puskuauralla varustettu malli Shermanista. Tosiaikanaksu vaikutti erinomaisen toimivalta, sillä sarjan perusasetelmalle ollaan edelleen uskollisia. Komennossa voi olla vain omistamansa joukkoyksiköt, mutta vastassa mitä tahansa uusista vanhoihin. Western Front Armiesin ilmestyttyäkään moninpelaajakantaa ei hajoteta, vaan peruspelin ja lisurin omistajat voivat taistella keskenään. Saksalaiset saavat todella raskasta panssarikalustoa, mutta klassisesti sitä on todella vähän ja todella kallista käyttää. Amerikkalaisten raskas kk on todella hyvä (ja siksi edelleen käytössä), minkä ansiosta asemiin ehtineitä jenkkejä on äärimmäisen vaikea häätää paikoiltaan ilman tankkeja. Ongelma oli pikemminkin siinä, että ehti reagoida kaikkeen, mitä amerikkalaispelaaja kentälle marssitti. Kapteeni Amerikka Lisäri sijoittuu länsirintamalle, joten mukana on myös kahdeksan uutta moninpelikarttaa. Kentällä hyödynnetään niin maasto kuin omien ja vastustajien joukkojen eritahtinen kehitys. Kaveri peitti jatkuvasti savuilla näkökenttää. HANKI KESÄKISSA Company of Heroes 2: Western Front Armies. Jos kiersi sivustaan kurkkimaan, siellä olikin raskas konekivääri passissa. Jenkkityyliin aseet ovat isoja ja niitä on paljon. Amerikkalaiset nousevat maihin Normandiassa, jonne saksalaiset lähettävät vastaan söpöjä panttereita ja tiikereitä. 15 PC Ilmestyy 24. Relic tietää edelleen, mitä tekee. Lisurin kalustoa betatestataan arpisilla moninpeliveteraaneilla, sillä uudet joukot tasapainotetaan paitsi keskenään myös pelin alkuperäisiin armeijoihin nähden. Tosin kannattaa varmistaa, että alueella ei ole valmiiksi vihollisia ja laskeutumisaluekin on suhteellisen tasainen. Ne voi ostaa myös yhdessä tai erikseen, koska DLC ei vaadi peruspelin omistamista, vaan paketti seisoo omilla jaloillaan. Raskaita kohteita vastaan on esimerkiksi P-47-ilmaiskut tai M10 Wolverine -tankki, mutta niitä ennen panssaritorjuntavastuu jää alitehoiselle pst-tykille ja Shermaneille. Company of Heroes hakee inspiraationsa toisen maailmansodan historiasta. Esimerkiksi M21puolitelavaunun kranaatinheittimellä pystyy hajottamaan vihollisen jalkaväen ja vetäytymään paikalta ennen kuin panssarit kolistelevat paikalle. Western Front Armies -lisärissä mukana on amerikkalaiset ja saksalaisten länsirintaman joukot
Edes ruumiin tuhkaamiseen vaadittuja tulitikkuja ei pihdata. Kokonaan toisesta syystä mieleen painuu kohtaus, joka antaa ihan uuden merkityksen termille aivopähkinä. Kauhun työkalupakissa iljettävyydet kelpaavat vain tehokeinoksi, aitoon pelkoon vaaditaan psykologista otetta ja samaistuttavia roolihahmoja. Voi toki olla, että näin liian pienen siivun päästäkseni tarinaan kunnolla sisälle, mutta tällaisena keskeltä leikattuna katkelmana Mikami-sanin kauhu ei vain uponnut. Juuri tällä ratkaisevalla osa-alueella The Evil Within vaikuttaisi epäonnistuvan. En silti julistaisi The Evil Withiniä mitenkään menetetyksi tapaukseksi. Melkein jokaisessa K18-pelissä ammutaan vihollisia päähän, mutta vain The Evil Withinissä pelaajan tehtävänä on työntää lääkeruiskuja elävään aivokudokseen. Päämäärä on selkeä: kartanon sisin on teljetty valtavalla teräsovella, jonka lukkomekanismit on keploteltava auki yksi kerrallaan. Kartanossa törmää toki vihollisiin, mutta pääpaino on puzzleissa, joista tavanomaista kinkkisemmässä joutuu päättelemään kassakaapin tunnusluvun kahtia revitystä öljyvärimaalauksesta. Ilman puhdistavaa tulta lyijymyrkytyksen saaneet viholliset vain puraisevat nurmea, mutta eivät niele sitä. Tuomas Honkala. Siinä missä Resident Evil yritti selittää pöyristyttäviä tapahtumiaan mutageenisella viruksella, The Evil Within on silkkaa yliluonnollista tajunnanvirtaa. Alan Waken näköiseksi mieheksi alter egoni Sebastian Castellanos ottaa tapahtumat yllättävän tyynesti. Miedommilta painajaisilta voi piiloutua sängyn alle tai vaatekomeroon. Ristiriitaista kyllä, nämä kohtaukset olivat myös pelin tehokkaimpia. Murhapaikalle kiiruhtavat etsivät joutuvat tietämättään keskelle elävää painajaista. lokakuuta The Evil Within eettisesti kompromentoituneen lääkärin, synkkää salaisuutta hautovan autistisen tytön ja rikkaan suvun häiriintyneen vesan kanssa. Jos jotain, niin iljettävyyksiä The Evil Withinissä ainakin piisaa. Evil. Kauhua vai toimintaseikkailua. Jos aiot matkia, matki parhaita. The Evil Within vaikutti päällisin puolin hyvin valmiilta, eikä ihme, sillä pelinhän pitäisi olla parin kuukauden päästä jo julkaisukunnossa. Katkelmista saattoi päätellä, että Sebastianin kohtalo on kietoutunut yhteen Kun japanilainen Tango Gameworks tekee kauhupelin, sen on parasta olla hyvä. Kauhucomebackissaan Mikami-san pelaa varman päälle: The Evil Within ei keksi selviytymiskauhun pyörää uudestaan, vaan vie rusinat pullasta niin Resident Evililtä, Silent Hillltä kuin Amnesia-tyyppiseltä indie-kauhulta. Ja ei, maalauksen päälle ei ole tussattu kissankokoisin kirjaimin ”5” ja ”19”. Jo ensimmäisen pelitunnin aikana katselin välinäytöstä, jossa järkensä menettänyt tohtori raapii päänahkansa riekaleiksi, etsin vainajan vatsaan ommeltua avainta ja antauduin käytävään tulvivan verisen kuohun vietäväksi. Pelaamani episodit olivat oikeastaan kuin yö ja päivä, sillä episodin 4 lineaarinen kohtauksesta toiseen säntäily rauhoittui episodissa 8 omaehtoiseksi hylätyn kartanon tutkimiseksi. PIMEYDEN TANGO PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One Ilmestyy 24. Japanilaisen selviytymiskauhun grand old man Shinji Mikami on jättänyt Ressut taakseen jo aikapäiviä sitten, mutta lajityyppi kiehtoo häntä yhä. Pimeyden turmelemille maajusseille voi puhua järkeä päähän revolverilla tai haulikolla, mutta astetta kovemmilta hirvityksiltä on juostava karkuun. Karkealla väkivallalla ja ovelilla puzzleilla höystettynä toimintaseikkailuna se ei vaikuttanut yhtään hullummalta. Pimeydestä esiin puskevien groteskien näkyjen ja verenhimoisten hirviöiden keskellä herää epäilys, onko pelin päähenkilö poliisietsivä Sebastian Castellanos enää järjissään. En silti ollut ihan vakuuttunut pelitasapainosta, joka tuntui suosivan suoraa voimankäyttöä kaiken muun kustannuksella. Tulitikkuleikkejä Tutustuin The Evil Withiniin kahden episodin mittaisessa ennakkoversiossa. Käytännössä Sebbelle ei jää hirveästi aikaa pohtia syitä ja seurauksia, sillä olosuhteet edellyttävät häneltä toimintaa. Kokeilemani ennakkoversio vaikutti muuten kaikin puolin valmiilta, mutta seerumimaljoihin perustuvaa hahmonkehitysmekaniikkaa ei päässyt vielä kokeilemaan. Ampumatarvikkeiden vähyys on näennäistä, kun panoksia lojuu vähän joka paikassa ja yleensä myös tapetun vihollisen taskuissa. 16 M ies voi lähteä Resident Evilistä, vaan ei Resident Evil miehestä. Aina kun pakenin The Evil Withinissä, se oli käsikirjoituksen pakottamaa pakenemista: juokse tai kuole. Juoneen oli lievästi sanottuna vaikea päästä sisälle, sillä episodit oli valikoitu pelin keskeltä. Sääli vain, että suurimman osan ajasta laskin vain panoksiani ja pelasin tavanomaista synkeämpää ja hidastempoisempaa räiskintäpeliä. Parantolassahan hän on jo valmiiksi. Epäselväksi jäi kuinka suuri osa pelistä perustuu kartanon tyyppisiin suht avoimiin ympäristöihin ja kuinka suuri osa on nelosepisodin tyyppistä putkijuoksua. Sen tapahtumat ovat liian absurdeja, hahmot liian karikatyyrimäisiä ja kauhu liian videopelimäistä. Koska firmaa johtajaa itse Mr. Jälkimmäistä lajia edustaa muun muassa verilammikosta sikiävä hämähäkkinainen, joka ui liiveihin karmivana vilisevien jalkojen ja kampaamattomien hiusten sekamelskana. Välillä kun todellisuus tekee tepposet ja pitkä käytävä muuttuu julmasti jauhavaksi lihamyllyksi, ilmassa on jopa aitoa paniikkia. Selviytymiskauhu menettää pahasti tehoaan, jos viholliset eivät näyttäydy ensisijaisesti uhkina, vaan resurssisyöppöinä, joista pääsee tarvittaessa eroon, jos on valmis haaskaamaan panoksiaan. Jotta kohtaus olisi mahdollisimman inhottava, operoitava ”potilas” räpyttelee tyynesti silmiään ihan kuin kyseessä olisi maailman luonnollisin asia. Ai miksi
17
Ilmoittauduin mukaan WildStarin avoimeen betaan, joka käynnistyi 8. Kunnianhimoiset pelinkehittäjät rakensivat omaa pelimoottoria ja suunnittelivat uudenlaista mörppiä. Huhtikuussa ilmestyi The Elder Scrolls Online, kesäkuussa julkaistiin WildStar, ja ne kummatkin ovat?kuukausimaksullisia mörppejä. Ensimmäiset kymmenen tasoa saavuttaa varsin nopeasti, mutta pian kokemuksen kerääminen alkaa käydä työstä. Vihollisten hyökkäyksien väistäminen ja estäminen on erityisen tärkeää luolastoissa ja raideissa, joissa yksikin osuma voi tarkoittaa kuolemaa. Kakun kruunaa uudenlainen liikkuminen ja taistelujärjestelmä, jotka ovat keskeisessä roolissa raideissa.” Gaffneyn väitteiden todenmukaisuus oli todettava omin silmin. Vuonna 2011 Carbine ilmoitti kehittävänsä WildStaria. Vapaaehtoiset polkumissiot ovat mukava lisä tehtävävalikoimaan, joka on muuten tylsän tavanomainen. Lisäksi tasojen kerääminen on hi-das-ta. Soturit syöksyvät miekka tanassa vihollisten kimppuun, spellslingerit paukuttelevat pistooleilla etäämmältä, esperit puolestaan luottavat magian ja illuusioiden voimaan. Uudistamme pelaajien välistä taistelua, pelaajat voivat rakentaa oman talon ja sisustaa sitä, lisäksi päivitämme WildStaria kuukausittain. Kuulostaako tutulta. Hahmoluokat noudattelevat perinteistä kaavaa. Muista CC! WildStarin liikkumisessa ja taistelussa on ideaa. Pomotaisteluissa täytyy pysyä liikkeessä tai kuolo korjaa.. Insinöörit käyttävät botteja ja tykittävät raketinheittimellä, stalker vaanii varjoissa ja iskee vastustajien selkään, lääkintämies on ryhmän pakollinen parantaja. ”WildStar on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Nimesin chuani Booksi, tottakai! Kapinallisten riveissä kamppailevat ihmiset, kivikasvoiset granokit, pitkäkorvaiset aurinit ja rappeuttavasta taudista kärsivät mordeshit, eli tuttavallisemmin avaruuszombit. Massiivimoninpeleihin erikoistunut NCSoft hankki Carbinen pari vuotta myöhemmin. Alkuperäisestä WoWista otamme 40 hengen raidit, joista rakennamme mahdollisimman haastavia. Ainakin toistaiseksi. Vuosi 2014 on osoittamassa väitteet vääriksi ainakin osittain. toukokuuta. Pahan Imp...Dominionin puolella taistelevat Cassianin ihmiset, mekaaniset mecharit, liskomaiset drakenit ja avaruushamstereilta näyttävät chuat. Ilkeä Dominion haluaa levittää valtakuntansa tähtijärjestelmältä toiselle, Exilen riveissä taistelevat kapinalliset, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa Dominionin hirmuvallan vuoksi. 18 K uukausimaksulliset mörpit ovat kuolemassa, free-to-play ja mikromaksut ovat nykypäivää ja tulevaisuutta. Onko WoW muuttunut mielestäsi liian helpoksi ja satunnaispelaajia suosivaksi. Alueiden pääjuonitehtävät ovat hieman tasokkaampia, mutta hurraahuutoja nekään eivät aiheuta. WOWINTAPPOASE WildStar Nexus, kapinallisten koti WildStar sijoittuu Nexus-planeetalle, jonka hallinnasta kamppailee kaksi ryhmittymää. Betassa tasokatto oli 30, julkaisuversiossa katto on 50, ja sen saavuttaminen kestää ainakin 100 tuntia. Fysiikkamoottori toimii oivallisesti: taitava hyppijä pääsee kiipeämään jyrkkääkin seinämää, mutta lipsahduksen seurauksena putoaa kovaa ja korkealta. Dominionin ja Exilen nokkapokka kiihtyy entisestään, kun selviää, että Nexusta aikoinaan asuttaneet eldanit ovat jättäneet jälkeensä kehittynyttä teknologiaa. Ainakin osittain. Normaalitehtävissä tapetaan eläimiä tai nitistetään vihamielisiä humanoideja, kerätään tiettyjä esineitä tai pelastetaan liittolaisia. World of Warcraftin suora haastaminen olisi typerää, mutta Carbine Studiosin vastaava tuottaja Jeremy Gaffney kertoi Computer and Videogamesille antamassaan haastattelussa Carbinen pyrkivän tekemään WoWiakin paremman mörpin. Haasteissa on aikaraja: mitä nopeammin haasteen selättää, sitä paremmat palkinnot tehtävästä saa. Taistelussa ei lukkiuduta yksittäiseen kohteeseen, vaan hyökkäykset osuvat tietylle alueelle. Tasojen keräämistä piristetään haasteilla, jotka käynnistyvät yleensä tietyn tehtävän yhteydessä. Tutkimusmatkailijat kiipeävät korkeimmille huipuille ja etsivät piilotettuja salaisuuksia, sotilaat valloittavat alueita ja käyttävät vastustajiaan koekaniineina, uudisasukkaat pystyttävät rakennuksia, tiedemiehet skannaavat Nexusta ja sen eliökuntaa. Kymmenen päivän aikana huomasin, että kyllä se Gaffney puhui totta. Hahmot pystyvät spurttaamaan hetkellisesti, hyppäämään tuplavoltin ja syöksähtämään pari kertaa nopeasti mihin tahansa suuntaan. Vihollisten hyökkäykset puolestaan maalataan punaisella maastoon. Hahmoluokan valittuaan sankarilleen saa valita polun. Carbine Studiosin taru alkoi vuonna 2005, kun 17 Blizzard Entertainmentin työntekijää pakkasi kamansa ja perusti uuden peliyhtiön. Haasteet tuntuivat aluksi virkistävältä vaihtelulta, mutta siirryin pian hylkäämään jatkuvasti ruudulle PC Ilmestyy kesäkuussa 2014 Rakastitko alkuperäistä World of Warcraftia. Viholliset lamauttavat crowd control -kyvyt ovat tärkeässä roolissa: kun vastustaja latailee isoa hyökkäystä, kannattaa hänet tainnuttaa. Kummankin osapuolen joukoissa seisoo neljä rotua. Jos vastasit molempiin kysymyksiin kyllä, WildStar saattaa olla mörppi sinulle
Carbine korostaa yhteistyön ja oppimisen merkitystä, eikä WildStarin kehityksen suhteen ole tehty kompromisseja. Keräysja tuotantoammatit sopivat hyvin yhteen. Avoimen maailman rähinöinnin lisäksi toisista ihmisistä voi ottaa mittaa areenataisteluissa, taistelukentillä (battlegrounds) ja linnoitustaisteluissa (warplots). Olen aina pitänyt pelaajien välisestä kamppailusta, etenkin WoWissa, mutta pikaisen kokeilun perusteella en lämmennyt täysin WildStarin PvP:lle. Värikkään ja sarjakuvamaisen ulkoasun ei pidä antaa hämätä, WildStar on tarkoitettu ennen kaikkea hardcore-pelaajille. Markus Lukkarinen For the H... Raiditkin ovat jääneet. Heikoin osa WildStaria on sen huonosti suunniteltu käyttöliittymä. Ulkoasu on liioitellun sarjakuvamainen, jonka kirkkaat värit ja karkkimaisuus jakavat taatusti pelaajien mielipiteitä. Pirullinen vaikeus ja kuukausimaksut kuitenkin arveluttavat. Kuten WoWissa, areenakamppailut käydään kahden, kolmen ja viiden hengen joukkueissa, taistelukentillä puolestaan nujakoidaan 10vs10-mittelöitä. Furrymörpistä tuli totta!. Teemoiltaan peli on sekoitus scifiä ja länkkäriä, ja tuo vahvasti mieleen Firefly-sarjan. Ihmisen pahin vihollinen Yksi WildStarin painopistealueista on pelaajien välinen taistelu (PvP). Opetin stalkerini louhimaan mineraaleja, jotta pystyin takomaan parempia aseita. Ammattien harjoittaminen on tuttua mörppikauraa. 19 pomppivat haasteilmoitukset. hetkinen, väärä peli. Kun päivä on pulkassa, sankari vetäytyy oman asuntonsa turvaan nuolemaan haavojaan. Yhdeksästä erilaisesta vaihtoehdosta poimitaan kaksi ammattia, lisäksi hahmot voivat oppia harrastuksia, kuten kokkaamista ja maanviljelyä. Taistelu on nopeatempoista sähellystä, jossa ratkaisee se, onnistuuko väistämään vastustajan lamauttavan iskun ja saamaan omansa perille. Sims-henkiseen sisustukseen on helppo upottaa kasoittain kultaa. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu uskomattomalta, kuinka kurinalaisesti ja keskittyneesti 40 hengen ryhmämme jaksoi taistella tuntikausien ajan. Ruudulla on älytön määrä erilaisia mittareita ja tehtäväkuvauksia, lisäksi keskustelu on jaettu jostain kummallisesta syystä kahteen erilliseen ikkunaan ja samassa ryhmässä olevia sankareita on todella vaikea huomata niin maailmassa kuin kartallakin. WildStar yrittää vedota eliittipelaajiin, jotka haluavat mörpiltään haastavuutta ja runsaasti loppupään sisältöä. Paisuttelevat sävelet rakentavat kuvan mahtipontisesta avaruusoopperasta. Mainiona juttuna WildStarissa ei tarvitse kahtakymmentä eri nappia kykyjen käyttöön, sen sijaan kykypuusta rakennetaan tilanteeseen sopiva kykypaletti. Talosta on jopa käytännön hyötyä, sillä omassa kodissa lepää paremmin ja voi valita joka päivä pienen bonuksen (enemmän kokemusta tehtävistä, lisää resursseja). Mielenkiintoisimmalta pvp-muodoista vaikuttaa linnoitustaistelu, joka aukeaa vasta tasolla 50. Paremmat materiaalit mahdollistavat parempien aseiden takomisen, mutta täydellisyyteen pyrkivä seppä voi ahneuksissaan möhliä valmistusprosessin. Ilmestyykö WildStar kymmenen vuotta liian myöhään. Toisin oli vajaat kymmenen vuotta sitten, kun kolusin kiltani kanssa Molten Coren, Blackwing Lairin, Ruins of Ahn’Qiraj’n ja Naxxramasin syövereitä. Toisinaan maastossa tallustelee myös isoja pomohirviöitä, joita voi kurmottaa yhdessä muiden pelaajien kanssa. Käyttöliittymää on toki helppo muokata, esimerkiksi addoneilla, mutta perusnäkymän pitäisi olla selvempi. En koe olevani WildStarin ydinkohderyhmää, mutta ymmärrän kiinnostuksen ja innostuksen mörppiä kohtaan. Hardcore-meininkiä Olen pelannut World of Warcraftia sen julkaisusta lähtien, mutta viime vuosina pelaamiseni on muuttunut satunnaisemmaksi. Carbinen debyytti ei mullista mörppimarkkinoita, mutta yhdistelee mielenkiintoisella tavalla tuttuja ja tuoreita elementtejä. Musiikeista vastaa Jeff Kurtenacker, joka on tehnyt mainiota työtä. Gaffneyn mukaan tällaiset pelaajat ovat ”edelläkävijöitä ja mielipidejohtajia, jotka vaikuttavat muihin pelaajiin ja heidän ostokäyttäytymiseensä”. WildStar antaa sankarin kanavoida sisäistä sisustusarkkitehtiään: kodin pohjaratkaisu valitaan useammasta valmiista mallista, lisäksi rakennusta voi muokata monipuolisesti niin sisältä kuin ulkoa. Sellaisille ihmisille, jollainen itse olin kahdeksan vuotta sitten
Se ei ole terveellistä”, totesi asiantuntija Doctor Dolonen. ”Los Superos Maria Hermanos” on tasohyppely, jossa puutarhuriveljekset Jesus Maria ja Luis yrittävät pujahtaa Sienikuninkaan valtakuntaan vihollislaumojen huomaamatta. Ennen julkistuksen loppua MicroSoft tarjosi palvelusta miljardin ja Google kolme. Ketä ne kiinnostaa. Microsoft lukee ajatuksia Koska Microsoft on julkistanut jo Halo 5:n, kukaan ei oikeastaan jaksanut kuunnella muita pelijulkistuksia. Perinteiset E3-messut järjestetään 10. Sitten julkistustilaisuudet olivat ohi, samoin käytännössä B3:n mielenkiintoinen osuus. Samuusha ei ole mikään hiljainen hippiäinen, vaan tomerasti etusormeaan heiluttaen ilmoittaa kärkevän mielipiteensä asioista. Ruudulla vilahti minuutin ajan ResoGun kakkosen logo, ja sitten. Vähän mutta nähtyä Totuttuun tapaan suuret pelifirmat esittelivät tulevan vuoden uutuutensa. Vihollisissa on tavallista enemmän mielikuvitusta. Messuraportointikin menee yksinoikeudella. Microsoft keskittyy syksyn Xbox One -launchiin, jossa loppu maailmakin saa hartaasti odottamassa Xbox Onen. Niitä on noin kolme julkaisua per firma, yksi keväällä, toinen syksyllä ja kolmas jouluna. Nintendo demografian ytimessä Nintendon pääjohtaja Satoru Iwata myönsi firman olevan vaikeuksissa. MUSTAT MESSUT. Internet-persoona PewPewPew julkisti uuden rahoittamansa striimauspalvelun, nimeltä uTwit.tv. Nathan Draken rooliin on saatu Oscar-palkittu näyttelijä Nicholas Gage. PlayStation 5! Se on ohuempi, se on se mitä aina olemme toivoneet, se voi teoriassa pyörittää pelejä FullHD-tarkkuudella, 60 framea sekunnissa!” Yleisö sekosi täysin. ”Soy yo-o, Jesus Mariaaa!” Metroid: Wassupissa uusi vahva naissankari Samuusha tunkeutuu Koopa Kluks -klaanin päämajaan tuhotakseen arkkivihollisensa suurlohikäärmeen. O letettavasti tylsien E3-messu-uutisten vastapainoksi keksin omat B3messut, joissa sentään sattuu ja tapahtuu. Hurmos alkoi kun Satya Nadella kohotti Airinsa ilmaan ja herätti henkeä: ”Te luulitte että olemme unohtaneet PC:n. ”Olette nähneet sen jo vuosia elokuvissa ja televisiossa, mutta nyt se on todellisuutta!”, hehkutti Nadella. Sisään pääsi ilmaiseksi, mutta messualueelta ostettiin timantteja, joilla maksettiin sisäänpääsy esittelyihin, meitsiet messubeibien kanssa ja T-paidat. Vetoapuna Euroopan, Afrikan ja Aasian julkaisussa on urheilupeli NFL TV TV Sports Football. No, kerrotaan jotain sentään! Disney ostaa oikeudet Harvesteriin, suunnitelmissa pelisarja, lastenohjelma ja tietenkin The Lodge Disneyworldiin. Sony on taas täysillä mukana ajan hengessä, eikä konsolibisnes tule enää olemaan entisensä. ”Helppo sitä on NSA:n rahoilla rehvastella”, kommentoi pettynyt Sadell. 60 framea sekunnissa menee hukkaan ja saattaa olla jopa haitallista, varsinkin jos se yhdistetään korkeaan resoluutioon. Väärin”, hän huusi. Muuten esillä oli jotain indieröhnää ja muuta huonografiikkaista joutopeliä, hyvä jos jollain kymppimillin budjetilla ja tv-tähdillä ääninäyttelemässä. ”Ensi vuonna nimi kaikkien huulilla on ... Mutta laitejulkistuksessa korvat höröttivät. Messut pääsivät vauhtiin, kun Kolme Kovaa Konsolikarjua pitivät julkistustilaisuutensa. ”Suurissa mediafirmoissa johtoryhmä ei voi hötkyillä isojen päätösten kanssa”, kertoi Disneyn pelintekijä, joka on hyvä ystäväni. Vaara! Tarkkuutta näkyvissä! Uusi konsolisukupolvi näkyi vahvasti: fanit kiertelivät peliesittelyjä tivaten, montako framea ja millä resoluutiolla. Richard Marks aloitti kevyesti pelijulkistuksilla, eikä kukaan tiennyt mitä oli tulossa. Netin teknisten asiantuntijoiden mukaan Brainect oli messujen kiinnostavin uutuus, vain Applerintama hehkutti uutta iPhone 5 DS:ää ja superuutuutta, MacWheeliä. Emolevylle suoraan integroitu, New Software Associationin rahoittama Brainect osaa lukea käyttäjän ajatuksista mitä tämä haluaa. PlayStation ajan hermolla Mutta shown varasti silti PlayStation. ”Unohtakaa vanhanaikainen hiiri, tervetuloa Brainect, uusi tapa käyttää aivoja muuhunkin kuin tylsään ajatteluun. Kuulemma kimmokkeena on pelin aiheuttama mediakohu vuonna 1997. Messujen VIP-ruhtinaita olivat himoitut internet-persoonat, tuubaajat, jotka limonsa ikkunasta Nnirvi näyttivät pelifirman markkinointija PR-päällikölle, mitkä messubeibit noukitaan kyytiin. 20 Nnirvi on niin vanha, että hän muistaa sen kaukaisen ajan kun pelimessuilla oli merkitystä. Meillä on teille peli, Uncharted: Hong Kong!” Tässä toiminnallisessa hiekkalaatikkopelissä Nathan Drake etsii aarteita mystisessä, elävässä suurkaupungissa, tappelee ja ampuu, kaappaa autoja ja älykännykällään hakkeroi vaikka liikennevalot jotta vastustaja jää jumiin joukkokolariin, jossa 37 viatonta siviiliä menettää henkensä. Paikalla ovat jenkit, sekä maailman toiselta matkustaneet journot, joista on tärkeää näkyä inessä skenessä. Siinä striimataan videota pelaajista, josta striimaavat Twitch.tv:tä. Käyttäjän pitää vain keskittyä ja alkaa naputtaa näppäimistöä mahdollisimman nopeasti, jolloin Brainect avaa hillittömästi ikkunoita. He yrittävät löytää myyttisen taikaesineen, Greencardin, avaimen onneen ja yltäkylläisyyteen. Ennen joulua Sony julkaisee toisenkin yksinoikeuspelin, joka jatkoa PlayStation nelosen suurimmalle hitille. Samuusha taistelee muun muassa roskaruokaa, ylipainoa ja uuslukutaidottomuutta vastaan. Juttelin parhaiden kavereitteni, maailman kuuluisimpien pelintekijöiden kanssa ja kuulin semmoisia juoruja, että ette uskoisi jos kertoisin, sääli kun en voi kertoa. Messut kituivat vielä pari päivää ja haihtuivat pois. Joukkoliikennevälineillä paikalle saapuneet nettijournalistit heristivät kyynelsilmin nyrkkejään ja katselivat apeina tyhjiä saalispussejaan. Yleisölle oli vapaasti auki esitys Microsoftin ja Sonyn yhteisvoimin kustantamasta tutkimuksesta ”Framerate: Brainrape?” Siinä todistettiin, että 30 framea sekunnissa on maksimimäärä, jonka aivot osaavat tulkita liikkeeksi. Tänä vuonna B3:ssa (Business, Bullshit, Babes) homman nimi oli Freemium. Tilasin herätyksen heti puhelinja täppärijulkistusten jälkeen, sillä luvassa oli kuulemma aika pommi. Itse asiassa säästölinjalla olevat EA, Activision ja UbiSoft käyttivät uusiksi viimevuotiset esittelyvideonsa, vaihtaen tottakai järjestysnumerot ja vuosiluvut. Tarjolla on nyt kolme pakettia joka lähtöön: tuttu Xbox One ja Kinect $499, halvempi paketti ilman Kinectia $399 ja budjettipaketti ilman Xbox Onea ja Kinectiä, vain $199. He poistuivat itkien paikalta, mutta turhaan. ”Aivan samalla tavalla kun näytönohjaimen työ lisääntyy valtavasti jos ruudunpäivitystä ja resoluutiota nostetaan, aivan samalla tavalla aivot joutuvat puskemaan ylikierroksilla. kesäkuuta. Niissä on valmiiksi kaikki haluttu tieto. Julkistustilaisuuksissa he katselevat kännyköistään striimiä nähdäkseen mitä oikeastaan tapahtuu. ”Wii U ei ole myynyt toivotulla tavalla, mutta, ja tämä on tärkeä mutta, se on hyvä somessa!” Uutta kasvua etsitään vallankumouksellisella tavalla: kahden uuden IP:n launchilla. Palkatut suosionosoittajat pistivät menemään niin kuin ei koskaan. Erityisesti Yhdysvaltain markkinoille suunnattujen pelihahmojen toivotaan houkuttelevan Nintendolle uusia ihan uusia pelaajasegmenttejä. Ensin ne pelit: ”Te haluatte jotain uutta, te haluatte mennä uusille kartoittamille vesille. Ajatelkaa, jos niiden kanssa pääsee World Wide Webbiin!” Hyvästi mikrosekuntien odottelu. – 12
Mitä hemm... Vain muutama vartija jaksaa vielä teeskennellä ympäristön tarkkailua. Edward Snowden on täysi amatööri Aiden Pearcen rinnalla. Kolmikko tallustelee epäluuloisina autoa kohti. Toisen korvanappi alkaa ulvoa korvia vihlovasti, toinen isketään tajuttomaksi. VARAS, HAKKERI, PAHA POIKA, VAKOOJA. Korvien vihlonta unohtuu, sillä toinenkin vartija saa pampusta takaraivoon. Toinen yrittää soittaa paikalle lisävoimia – turhaan, sillä hänen puhelimensa ei toimi. Hän ampuu kohti, mutta ei ole varma näkemästään. Tuiki tavallinen, tylsä työpäivä on pian ohi. Yhtäkkiä lähistöltä kuuluu räjähdys. Hänen on käsketty suojella sitä hinnalla millä hyvänsä. Miksi yhteys muihin vartijoihin katkesi. Tulevaisuuden superhakkeri pakottaa hallitukset polvilleen pelkällä älypuhelimella. Osa vartijoista juttelee keskenään, joku nojailee kiikarikiväärinsä. . Ja siiten alueelta sammuvat kaikki valot. Watch Dogs Arvosteltu PS4 Saatavilla PC, Xbox One, PS3, Xbox 360 Tulossa Wii U ARVOSTELUT Ubisoft Montreal/Ubisoft Versio: Arvostelu Moninpeli: 2-8 pelaajaa Ikäraja: 18 R a nkkasade piiskaa hämyisen Chicagon katuja. Kolmas vartija kompuroi pimeydessä kohti toimistorakennusta. 21 . Keskustelu katkeaa, kaksi lähintä vartijaa juoksee tarkistamaan tilanteen. hetki sitten tiukasti lukittu ovi on apposen auki. Yksi näkee vilahduksen pimeydessä. Mitä täällä tapahtuu. Sinfoniaan liittyy toiselta puolelta teollisuusaluetta kantautuva auton varashälyttimen ulina. Teollisuusalueen vartijat tekevät normaalia iltakierrostaan
ChicaPoliisien matka pysähtyy nostettavaan kulkuesteeseen. Tärkein Watch Dogsin muista hiekkalaatikkopeleistä erottava tekijä on sen teema. 22 . Ratkaisu on pelillisesti ymmärrettävä, vaikka siinä ei ole realismin häivääkään. Hyvä ettei Flappy Bird vielä kelpaa leikkihakkeroinniksi. Aiden Pearce on iskenyt jälleen. Tulitaistelu kadulla aiheuttaa yleisen paniikin, aseella osoitettu siviili nostaa kätensä ilmaan ja anelee armoa, joku rohkea sielu saattaa jopa soittaa hätänumeroon, jos näkee rikollista toimintaa. Lain harmaalla alueella operoiva Aiden Pearce on hakkerien ykköskastia, mies, jolle mikään tietomurto ei ole mahdoton. Yksityishenkilön tietosuojan menettämistäkin kamalampaa on ctOS:n haavoittuvaisuus, käyttöjärjestelmään murtautuminen on kuin ohittaisi Windows XP:n tietoturvan. Watch Dogs Rakennukseen on murtauduttu, tietokone on hakkeroitu ja vartijat on saatu näyttämään idiooteilta. Käsikirjoitus ei siis yllä rokkistaramaiseen loistokkuuteen, mutta Watch Dogsin tarina on (pelien mittapuulla) parempaa keskitasoa. Sivutehtävät viihdyttävät aikansa, pian niiden suuri määrä aiheuttaa kuitenkin ähkyn. Siviilit myös reagoivat varsin uskottavasti Aideniin. Ehkä muita ihmisiä karkottaa myös se, että Aiden puhuu murisemalla. Maailma sormenpäissä Tietoturvarikollisen työkaluista tärkein on älypuhelin. Pankkitiliä on helppo kartuttaa nappaamalla pahaa-aavistamattoman kansalaisen puhelimesta tilitiedot, soittolista taas täydentyy lataamalla biisejä suoraan muiden puhelimista. Ei ihme, että hakkerointi, informaatiovarkaudet ja tietovuodot ovat tulevaisuudessa arkipäivää. Sankarilliset teot parantavat Aidenin mainetta, siviilien vahingoittaminen ja poliisien tappaminen laskevat mainetta nopeasti. Sähkölaitteet voi räjäyttää mobiilisti.. Aidenin tekemät ratkaisut vaikuttavat siihen, kuinka Chicagon asukkaat ja media suhtautuvat hakkeriin. Tarina ei loista omaperäisyydellä, mutta panokset nousevat lukujen loppua kohden. Hokkuspokkus, neliö pohjaan ja ovet auki! Vaikka Aiden kiitäisi moottoritiellä kaasu pohjassa tuhatta ja sataa, hän ehtii vaihtaa liikennevalot punaisesta vihreäksi, nostaa sillat ja avata portit. Läheistensä voinnin hän selvittää mieluummin salakuuntelemalla heidän puhelujaan kuin käymällä vierailulla ja kysymällä kuulumiset. Mahtiluurilla hakkeroidaan turvakamerat, muiden puhelimet, tietokoneet, liikennevalot tai vaikka baarin radio. Hän on oman käden oikeutta harjoittava rikollinen ja yksinäinen susi, joka ei päästä ketään lähelleen. Aiden pystyy profiloimaan puhelimellaan jokaisen Chicagon asukkaan ja näkemään näiden ammatin ja palkkatiedot. Vahtikoirat sijoittuu lähitulevaisuuden Chicagoon, jonka elektroninen infrastruktuuri perustuu Blume-korporaation kehittämään järjestelmään. Tietyissä kohdissa hakkerointi vaatii sentään yksinkertaisten yhdistelypulmien ratkaisua. Yksi Aidenin keikoista menee kohtalokkaasti pieleen, Aidenin sisarentytär menehtyy ja Aiden julistaa yhden miehen sodan järjestelmää vastaan. Ja moninpeli, joka linkittyy saumattomasti yksinpeliin. Watch Dogs hyydyttää hymyn Guy Fawkes -naamarilta, sillä pelissä hakkerointi on madallutettu lapsellisen helpoksi. ctOS (Central Operating System) valvoo Chicagoa ja kerää tietoa kaikista sen asukkaista. Paitsi joku C64-pelin kopiosuojausten purku, sillä siihen älypuhelimen hakkeriappi tuskin taipuu. Jo ensimmäisen luvun huipentava vankilakeikka painuu mieleen. Pitkä kehitysaika näkyy runsaana sisältönä. Kampanja on rytmitetty onnistuneesti: tehtävät yhdistelevät hiipimistä, autoilua, ympäristön tutkimista, muiden ihmisten tarkkailua ja räjähtävää toimintaa. Pitkään takkiin ja kasvot peittävään huppuun sonnustautunut koston enkeli ei ole erityisen pidettävä, mutta rosoisuudessaan uskottava hahmo. Avoimeen maailmaan sijoittuvassa toimintaseikkailussa on ripaus Assassin’s Creediä, hyppysellinen Sleeping Dogsia ja kourallinen Grand Theft Autoa. Orwellin visio onkin totta! Ubisoft Montreal on työstänyt Watch Dogsia hartaasti vuodesta 2009 lähtien. Neljääkymppiä lähestyvä Aiden ei ole puhtoinen sankari. Hän ratkaisee rikoksia, hyökkää jengien johtajien ja rikollisten autosaattueiden kimppuun, harhauttaa poliiseja ja kuljettaa varastettuja autoja. Pääjuonen lisäksi Aiden tekee palkkasoturin keikkoja. Kyyninen ja nopeasti ajatteleva Aiden on kuin tehty maailmaan, jota Isoveli valvoo. Viiteen lukuun jaetussa pääjuonessa riittää pureskeltavaa pelitavasta riippuen 20–30 tunniksi, sivutehtäviä on sitäkin enemmän
Suoraa rynnäköintiä järkevämpää on hiljainen kohteeseen soluttautuminen. 86 gon kartta on ammuttu täyteen tehtäviä ja puhelin piippaa jatkuvasti uusia ilmoituksia saatavilla olevista missioista. Watch Dogsin äänimaailma ja musiikit on rakennettu huolellisesti. Ominaisuus sopii mainiosti Watch Dogsin teemaan. Pienet kauppakassit sopivat ahtaille kujille ja jalankulkijoiden säikyttelyyn, sporttikärryt on tehty poliisien jallittamiseen. Aiden myös oppii valmistamaan erilaisia elektronisia apulaitteita. Onneksi Aidenilla on huippurefleksit, joilla hän saa ajan matelemaan. Kun silmissä pimenee, rintaa ahdistaa ja veri pilaa housut, hetken huohotus nurkan takana palauttaa hakkerin jälleen taistelukuntoon. Lisäksi voi harrastaa arcade-henkistä kolikkojuoksua ja avaruushirviöiden lahtausta. Vaikka resoluutiosta on tingitty, ainakaan arvostelemani PS4-version ruudunpäivitys ei notkahtanut missään vaiheessa. Pelattavuus on hiottua ja sujuvaa, jonka ansiosta tehtäviä voi lähestyä hiipien ja ympäristöä tarkkaillen tai aseet laulaen. Onneksi kokemuspisteiden kanssa ei kitsastella. Valitettavasti liikevalikoimasta uupuu hyppy, jota kaipasin etenkin muutamissa kiipeilyosuuksissa. Markus Lukkarinen Vaikka Aiden on langaton sankari, massiivinen Watch Dogs on kesän suurimpia pelitapauksia. GTAtyyliin helpointa on kaapata ensimmäisen vastaantulijan auto omaan käyttöön, ajoneuvon voi myös ostaa tai tilata paikalle älypuhelimella. Tällöin kartalle ilmestyy alue, jolla hakkeri majailee. Peliin on tehty valtava määrä dialogia, jota Aiden voi salakuunnella. Vapaan informaation esitaistelija Informaatio ja älypuhelin ovat Aidenin aseista tärkeimpiä, mutta hakkeri ei kaihda myöskään väkivaltaa. Hakkeri kestää vain muutaman suoran osuman ja kranaatti tappaa kerrasta. Taisteluissa on hyvää dynamiikkaa ja tekoäly heittää parhaansa mukaan kapuloita rattaisiin. Jos ei ole estänyt muiden pelaajien tunkeutumista omaan peliinsä, toinen ihmishakkeri voi yhtäkkiä ilmestyä varastamaan pelaajan tietoja. Aidenin taitojen kartuttaminen on olennainen osa Watch Dogsia. Moninpeliin pääsee käsiksi milloin tahansa Aidenin älypuhelimen tai pelin sisäisen kartan kautta. Kulkuneuvot vaurioituvat komeasti, mutta niiden ajotuntuma ei ole kehuttava. Musiikkia käytetään lähinnä taisteluiden taustalla ja autoillessa, jolloin soitettavan kappaleen voi valita itse. Tasoissa nouseminen palkitaan kykypisteillä, joilla voi parantaa Aidenin ajoja taistelutaitoja tai tehostaa hakkerointia. Yksinja moninpelin välille ei luoda eroa, sillä muiden peleihin voi tunkeutua hakkeroimaan pelaajatiedot.. Pelimuoto muistuttaa vahvasti Assassin’s Creedin moninpeliä. Sitähän hakkerit juuri tekevät: he tunkeutuvat kutsumatta toisen alueelle. 23 Suurkaupungissa ei kannata liikkua jalkaisin. Mikä parasta, moninpeli nivoutuu yksinpelin kanssa saumattomasti yhteen. Muilla rikollisilla ei ole samaa ongelmaa, sillä Aidenia kohti ammutaan tuon tuosta. Vahtikoirat ei ole hiekkalaatikkopelien uusi messias, mutta se on viimeisen päälle viihdyttävä paketti. Aiden juoksee, kiipeilee, ui ja piiloutuu suojien taakse sujuvasti, ampuminenkin onnistuu luontevasti. Pisteitä ropisee, kun etenee pääjuonessa, suorittaa sivutehtäviä, karkaa poliiseilta, tyrmää tai ampuu vastustajia, runttaa rikollisten autoja ja kepittää muita ihmisiä verkkopelissä. Jos kykkii liian pitkään paikallaan tai juoksee avomaastoon, Aiden vetää viimeisen logoutin. Outo ratkaisu rikkoo teknotrillerin tyyliä. Ilmeisesti Aiden ei ehdi tarttua aseeseen puhelimen räpläykseltään, pitää toki twiitata kun jännää tapahtuu. Aiden hiipii suojasta toiseen, harhauttaa vastustajia puhelimellaan ja pamputtaa takaapäin yllätetyt kohteet unten maille. Pienen alkutotuttelun jälkeen kontrollit juurtuvat selkärankaan. Aluksi ajatus muiden tunkeutumisesta kutsumatta omaan peliin arvelutti, muutaman kamppailun jälkeen idea tuntui kuitenkin suorastaan nerokkaalta. Ansaitusti. Vahtikoiria voi pelata pelkkänä yksinpelinä, mutta silloin menettää paljon. Autot ja moottoripyörät kulkevat kuin kiskoilla, eikä ratin takaa pysty ampumaan. Viholliset liikkuvat suojasta suojaan ja heittelevät kranaatteja. Vaikka chicagolaisten arkipäiväiset keskustelut eivät ole järin kiinnostavia, on pakko arvostaa pelintekijöiden vaivannäköä. Muskeliautot soveltuvat parhaiten muiden autojen runnomiseen. Hahmot, ympäristöt ja autot ovat aivan riittävän komeita ja animointi on elävännäköistä. Aivan kuin pelintekijät olisivat leikitelleet pelimoottorilla tehden erilaisia minipelejä ja päättäneet jättää ne virtuaalitodellisuusleikkeinä myös lopulliseen versioon. Muita moninpelimuotoja ovat perinteinen vapaa rellestäminen, kilpa-autoilu ja ”capture the file”, jossa yksi pelaaja tai joukkue pitää hallussaan tiedostoa, jonka salaus pitää purkaa. Autoja on moneen lähtöön. Nettipetterit ovat tuominneet Watch Dogsin ulkoasun jo etukäteen, mutta en ymmärrä valitusta. Elämää Chicagossa Kuvitteellinen tulevaisuuden Chicago on näyttävä ja laaja kaupunki, jossa riittää tutkittavaa. Pelattavuudessa on häivähdyksiä tutuista pelisarjoista, mutta Vahtikoirat tuntuu silti omanlaiseltaan peliltä. Jos haluaa ihastella Chicagon maisemia, voi hypätä L-junan kyytiin. Happoisin näistä on psykedeelinen pomppimispeli, jossa lennetään kukasta kukkaan (luit aivan oikein), toisessa rymistellään hämähäkkitankilla ja ammutaan poliiseja, kolmannessa hiippaillaan Alan Wake -tunnelmissa, neljännessä kaahaillaan Carmageddonin hengessä. Varjostustehtävissä pitää tarkkailla yksittäistä pelaajaa pysyen samalla niin etäällä, että hän ei tunnista varjostajaansa. Kovalla työllä ansaitut taalat voi tuhlata vaateja asekaupoissa, rankan päivän jälkeen voi rentoutua paikallisessa kuppilassa tai istahtaa pokeripöytään. Chicago täyttyy kaupungin äänistä ja ihmisten puheensorinasta. Orwellin maalaama tulevaisuudenkuva on synkkä ja masentava, Ubisoftin maalaama tulevaisuudenkuva on synkkä mutta innostava. Epäonnistuminen ei ole katastrofi, sillä siitä seuraa korkeintaan verkon ranking-pisteiden menetys. Pikamatkustaminen onnistuu näppärästi omien piilopaikkojen välillä. Valaistusja sääefektit voisivat sen sijaan olla hienompiakin. Watch Dogsin moninpeli ja yksinpeli uppoavat yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Ympäristö myös hajoaa tyydyttävästi. Dystooppisesta Chicagosta kertova tarina tekee mielenkiintoisella tavalla pesäeroa genren muihin peleihin. Vasta kun hiipiminen ei ole enää vaihtoehto, taskusta kaivetaan esille pistoolit, haulikot ja rynnäkkökiväärit. Kokonaan oma lukunsa ovat virtuaaliset todellisuudet, jotka ovat kuin eri pelistä. Vesistöt, sillat, alikulut ja rautatiet halkovat kaupunkia, jonka keskusta on täynnä elämää. Virtuaalitodellisuushäröily istuu Watch Dogsiin yhtä hyvin kuin Tohtori Sykerö Jack Bauerin seikkailuihin. Pelaajalla on muutama minuutti aikaa löytää toinen ihminen väkijoukosta ja nitistää tämä
Yhdysvaltojen hallituksen alaisuudessa toimiva järjestö kiinnostuu antiikkikauppiaan erikoistaidoista ja lähettää tämän Venetsiaan selvittelemään, miksi paikallisen poliitikon vaimo murhattiin erityisen raa’alla tavalla. Rautalangasta tätä ei väännetä, vuoropuhelupätkässä Walkerilta tentataan hänen seksuaalista suuntautumistaan jota tämä ei suostu paljastamaan. Se ei tunnu päälleliimatulta, vaan päähahmokaksikon suhde nousee tärkeäksi osaksi tarinaa. Bromanssi Pelin päähahmo on Malachi Rector, itsetietoinen ja -riittoinen antiikkikauppias, joka välittää vain rahasta. Olisipa toistanut tälläkin kertaa. Walkerin ja Rectorin välille ei yritetä väkisin luoda romanssia, vaan jokainen saa itse solmia langanpäät yhteen hienovaraisten vihjausten avustuksella. Rectorin on selvitettävä, liittyykö murha noin 2000 vuotta sitten vaikuttaneeseen roomalaishallitsijan puolisoon. Veistoksellinen kiiltokuvapoika on Rectorin täydellinen antiteesi ja tasoittaa tehokkaasti antiikkikauppiaan rosoista luonnetta. Kun käsikirjoittajavelho Jane Jensen tarttuu kynään ja siirtää tämän ideologian peliksi, syntyy jälleen kiehtovalla tavalla historiaa, faktaa ja fiktiota sotkeva trilleri. Eräs tarinan suurimpia ansioita onkin homoseksuaalisuuden käsittely ilman alleviivauksia suuntaan tai toiseen. Moebius on tärkeä puheenvuoro Käsinpiirretyt taustat ovat kauniita, mutta niissä hiihtävät polygonihahmot melkoisia pökkelöitä. Miesten välinen ystävyys kehittyy tarinan edetessä ja muodostuu mysteerin ohella juonenkuljetuksen kantavaksi voimaksi. Tietokonepelien Dan Brownin kynä ei ole tylsynyt. Walkerin ja Rectorin kohtalot tuntuvat kietoutuvan toisiinsa historian kautta, mutta tarina antaa ymmärtää, että kaksikon kemiat osuisivat muutenkin yksiin. Ikäraja: Ei tiedossa Moebius: Empire Rising J o Taisteluplaneetta Galacticassa teemana oli, että kaikki on tapahtunut ennenkin ja tulee tapahtumaan uudelleen. Herra on myös kusipäisyydessä level capin saavuttanut antisankari, kerrassaan mainio päähahmo, jonka nokkelalle sanailulle tulee hymyiltyä. Matkallaan Rector törmää jenkkiarmeijan erikoisjoukoissa palvelleeseen David Walkeriin, joka Möbius-teorian mukaan historia toistaa aina itseään. David Walker ja Malachi Rector eivät tutustu toisiinsa ihan perinteisellä tavalla, mutta seikkailun edetessä välit lämpenevät.. Tai no, Moebius onnistuu kyllä tarinankerronnassa, mutta omanlaisensa aikamatkailutarinan kertova seikkailupeli on selkeästi Jensenin heikoin tuotos. Se ei ole käsikirjoituksen vika. 24 Arvosteltu PC Pinkerton Road/Phoenix Online Publishing Arvosteltu: Intel Core i7 3550K, 8 Gt RAM, GeForce GTX660 1,5 Gt RAM, Windows 8 Laitteistovaatimukset: 3 GHz prosessori, 2 Gt muistia, 4 Gt kiintolevytilaa, Windows XP tai uudempi. KAIKKI KERTAUTUU työllistyy nopeasti oudoista näyistä kärsivän antiikkikauppiaan henkivartijaksi. Sarkastisella Rectorilla on valokuvamuisti, joten hän tunnistaa väärennökset erehtymättömällä tarkkuudella
25 Ajan syklisellä rakenteella leikittelevän seikkailupelin tarina on rautaa, mutta tekninen toteutus kärsii ruosteesta. Ankeankankeiden hahmomallien kasvoilta välittyy harvoin tunnetta, vaikka ääninäyttely on hoidettu mallikkaasti. Malachi Rectoria motivoi kylmä käteinen. Luolastossa ei tarvitse harhailla sentään samaan tahtiin kuin kasarilla, mutta suunnistus on ympätty mukaan pelkästään tilkkeeksi. Jos peli kertoo, että hahmon otsalla kimaltelee hikipisaroita, hän joko salailee jotain tai sitten on palannut lenkkipolulta. Aivoikonia napsauttamalla Rector tekee nopean luonneanalyysin havaintojensa perusteella, joka pelaajalle näkyy valintoina kolmesta eri vaihtoehdosta. Tosin Moebiuksen maailmassa ratkaisu löytyy historiasta eikä siitä että ahneet kroisokset kohtaisivat rehellisesti paskaisen loppunsa, jonka he totisesti ansaitsevat. seksuaalisen tasa-arvon puolesta, koska valitettavan harvoin pelimaailmassa homoseksuaalisuutta käsitellään päähahmotasolla. Ei grafiikka peliä tee, mutta vahanukkehahmojen seuraaminen alkaa sattua silmiin. Toivoin, että tästä genrepaskotteesta olisi vihdoinkin päästy eroon. Puolen miljoonan dollarin joukkorahoituspotin voimin tehty Moebius ratsastaa lähdöstä maaliin vain käsikirjoituksensa voimin, samalla kun simppelit pulmat ja laiskottelu niiden suunnittelussa yritävät vetää suitsista. Rector pystyy analysoimaan antiikkiesineiden lisäksi myös ihmisiä, pelaajan on tehtävä havaintojen perusteella oikeat johtopäätökset. Kylmä, pragmaattinen ja ylimielinen antiikkikauppias on suorastaan loistava päähahmo.. Ihmisistä hankitaan tietty määrä tietoja, joita verrataan historian merkkihenkilöihin. Pelin edetessä Rector analysoi hahmoja ja vertaa niitä myös historiallisiin esikuviin. Analyysi toteutetaan typeränä monivalintana, jossa itsestäänselvyydet eliminoimalla löytyy oikea vaihtoehto. Tavoitteena on eliminoida vajaan kymmenen henkilön listasta kolmen kandidaatin kopla, josta päättelemällä valitaan se oikea vaihtoehto. Bonuksena kaikkea toimintaa leimaa alituinen odottelu, sillä hotspottia klikatessa Rector pitää sekuntien mittaisen tuumaustauon. Peli ottaa näppärästi kantaa myös taantumaan ja nykypolitiikkaan. Käsinpiirretyt taustat ovat pirun komeita, mutta niissä matkaavat polygonipaavot ovat jotain ihan muuta. Huonosti toimiva inventaario on kätketty ruudun oikeaan laitaan. Peliin on päätynyt myös melkoinen määrä suoranaisia grafiikkavirheitä. Graafisesti peli on varsin vaatimattoman näköinen ja tuo ikävästi esiin sen, miksi seikkailupelille perinteinen pikseligrafiikka on vektoreita järkevämpi lähestymistapa. Seitsemään lukuun jaettu Moebius on nopeasti nähty, koska leijonanosa pelin pulmakattauksesta on yksinkertaista läpihuutokamaa. Mainiosti hoidetun ääninäyttelyn ohella myös pelin musiikkiraita vakuuttaa. Oikein tehtynä systeemi olisi hyvä lisä vuoropuheluun, nyt se on typerillä vitseillä varustettu valintaviidakko, josta tyhminkin löytää oikean vaihtoehdon, pakollinen paha, joka on tehtävä, jotta ihmiset suostuvat kertomaan oikeita asioita. Sierra-perinteitä kunnioittaen pelin loppuun on ympätty sokkelo, jonka ainoa funktio on lisätä tunteja pelikelloon. Pikanttina lisäärsytyksenä Rector ei poimi mukaansa tavaroita, jos niiden käyttötarkoitus ei ole selvinnyt, mikä lisää melkoisesti ikävää eestaasjuoksua. Kohteen klikkaus avaa valikon, josta noukitaan toimenpide. Valtakunta pikseleistä Moebiuksen toteutuksesta vastaa Cognitionista tuttu Phoenix Online. Tavaroita ei onneksi tarvitse montaa kertaa yhdistellä, koska käsittämättömästä syystä siihen tarvitaan kokonaan oma nappinsa. Jos köydestä kiskotaan, olisi hyvä, että naru kulkisi käsien sisällä eikä leijailisi kymmeniä senttejä rystysten yläpuolella. Ruostunut päättelyketju Jensenin tavaramerkkinä toimiva faktan ja fiktion seikkailucocktail pitää mielenkiinnon yllä, mutta Moebiuksen tekninen toteutus ei ole läheskään samaa luokkaa maestron aikaisempien pelien kanssa. Pelimaailman hahmoilla on kolmesta neljään kiinnepistettä, joita klikkaamalla avautuu kolme vaihtoehtoa, joista yksi on oikea ja kaksi väärää. Rectorin ryhti on yhtä huono kuin meikäläisellä ja David Walker kävelee rautakangen nielleenä hauikset korvissa. Systeemin kanssa pärjää, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että homma rullaisi kahden nappulan systeemillä, ilman turhaa valikkojumppaa. Jane Jensenin puoliso Robert Holmes on säveltänyt peliin hyvin Gabriel Knight -henkistä musiikkia, joka sopii nakutettuna pelin mystiikkaa korostavaan henkeen. Miksen voi vain valita kilkettä ja klikata sitä toiseen kiluun. Moebius ei ole huono peli, mutta Jane Jensenin nappilaukausten katalogissa se on ikävä sivuosuma. Lopussa pelin pakka jää sopivasti auki jatko-osaa varten. Historian kertautuminen ja Rectorin valokuvamuisti näkyvät pelimekaniikassa, mutta niitä käytetään rikollisen vähän. Havainnointiin perustuvat pulmat ovat oivaltavan pelimekaniikan sijaan typerää monivalintaa, josta tyhmempikin arvaa noin sekunnissa oikeat vaihtoehdot. Räksyttäminen on erityisen kurjaa, koska Jensen on selkeästi yrittänyt käsitellä seksuaalisuutta huomattavasti aikuisemmin kuin peleissä yleensä. Gabriel Knightin äiti todistaa, että kynä on edelleen iskussa, mutta Moebiuksen tekninen toteutus maalaa tummia pilviä Gabriel Knightin uusioversion taivaankannelle. Toivoa sopii, että se tulee, sillä Moebiuksen rungon päälle olisi helppo rakentaa huomattavasti parempi peli. Tähän ei tarvittaisi kuin käsinpiirrettyä 2D-grafiikkaa, järkevät puzzlet ja lisää kestoa. Juho Kuorikoski Malachi Rector osaa analysoida antiikin lisäksi myös ihmisiä. Harrasteprojektista startan72 neen Cognitionin tapauksessa teknistä kömpelyyttä oli helpompaa katsoa sormien lävitse, mutta seikkailupelilegendan comeback-pelissä riman pitäisi olla korkeammalla. Käyttöliittymä on varastettu suoraan Cognitionista
Erityisesti kasvojen animointi on karkeaa ja luonnottoman näköistä. Cold, Cold Heart ei uudista toimivaksi havaittua kaavaa merkittävästi. Vilu hiipii pitkin selkäpiitä, yön ritari välitä ei siitä. Pelialue on varsin pieni, lisärissä liikutaan ainoastaan Coventryn ja Diamond Districtin alueilla eteläisessä Gothamissa. Pakkasherra on traaginen ja kunnioitusta herättävä hahmo, jonka koko olemus henkii tuskaa. Viholliset jäädyttävät ympäristöä, joka muuttaa hieman vaanimisen luonnetta. Yhteen antisankariin keskittyminen on virkistävää vaihtelua emopelin pääjuoneen, jossa Batman taltutti joukon B-luokan mitättömyyksiä. Jäiset maisemat ja pienet uudistukset tuovat kaivattua vaihtelua emopeliin verrattuna ja ennen kaikkea Fries on onnistunut pahis. Kaikki Gothamin silmäätekevät ovat paikan päällä, sillä GothCorpin toimitusjohtaja, Ferris Boyle, palkitaan humanitaarisella palkinnolla. Lisäosasta irtoaa pelattavaa noin neljäksi tunniksi. Myös musiikit ja ääniefektit rakentavat koleaa mielialaa. Saanko esitellä, Mr Freeze Kylmä sydän kertoo Victor ”Freedom” Friesin eli Pakkasherran syntytarinan. Kylmä sydän on pieni positiivinen yllätys. Yhdessä Arkham Asylum ja City Pakkanen tuli kylmin katsein, jäisin sydämin. myivät yli 10 miljoonaa, mikä ei jäänyt Warner Brosin talousneroilta huomaamatta. Sen kehittämät Batmanpelit, Arkham Asylum (2009) ja Arkham City (2011), nostivat lisenssipelien riman kertaheitolla ennätyskorkeuksiin. Sivutehtävien suorittaminen palkitaan varustepäivityksillä. Tarinan edistyessä Batman saa käyttöönsä äärimmäisiin olosuhteisiin kehitetyn EXpuvun, jonka varustukseen kuuluvat termohanskat ja lämpöbatarang. Sujuva lähitaistelu on edelleen Batmanin parasta antia, lisähaastetta käsikähmään tuovat jäädytysaseilla varustetut viholliset. Peitti kaupungin nietoksilla, kadut jäällä. Oheistekemistä on juuri sopivasti: Batman vapauttaa jäädytettyjä poliiseja, hajottaa Anarkyn organisoimia mielenosoituksia ja paikallistaa Anarkyn merkkejä kaupungin kaduilta. Vempaimista käytössä ovat kaikki muut paitsi liimakranaatit. Rikospaikkatutkimuksista mieleenpainuvin on GothCorpin labrassa tehtävä tutkimus, joka selittää Friesin alkuperää. Cold, Cold Heartin on syytä olla julmetun hyvä, jotta kakkamyrsky rauhoittuu. Arkham Knightin keskimääräiseen sisältöön verrattuna Pakkasherran tarina on suorastaan priimaa, mutta sitäkin vaivaavat tekniset ongelmat. Batman sai korkean laadun myös muuttumaan hyväksi myynniksi. Onneksi jäiset tasanteet voi sulattaa lämpöbatarangilla. Seikkailun alussa joutuu taistelemaan ja hiippailemaan hetken ilman Batman-pukua, mutta pian Wayne pukee ylleen tutun ja turvallisen kaapunsa. Uskomaton neronleimahdus valaisi hetkeksi koko taivaan: ”Call of Dutyja julkaistaan joka vuosi, Assassin’s Creedeja julkaistaan joka vuosi, miksei Batmaneitakin voitaisi julkaista joka vuosi!” Joten WB Montreal julkaisi marraskuussa 2013 Batman: Arkham Originsin, joka rakennettiin Rocksteadyn luoman vankan perustan päälle. Kahteen osaan jaettu lopputaistelu tuo mieleen Arkham Cityn kamppailun Pakkasherraa vastaan, mutta tuttuudesta huolimatta taistelu on suunniteltu hyvin. Markus Lukkarinen. Onneksi oikeassa elämässä kesä lähestyy jo vauhdilla. EX-puku on tavallista lepakkoasua selvästi jämerämpi, mutta Batman liikkuu sen kanssa yhtä sähäkästi kuin aina. Urakkaa hidasti osaltaan pelin bugisuus. Rocksteadyn Batmanit eivät olleet vain hyviä, ne olivat bathyviä ja kuuluivat vuosikertansa ehdottomaan parhaimmistoon. Kun joukko Pingviinin korstoja ja panssariin puettu Pakkasherra marssivat paikalle, Batmanille on jälleen töitä. Cold, Cold Heart on sopiva välipala Rocksteadyn Arkham Knightia odotellessa. Karismaattinen Fries on mielenkiintoinen pahis, jota ei motivoi raha tai vallanhimo, vaan rakkaan ihmisen pelastaminen. Pelitin toimitus jopa valitsi Arkham Asylumin vuoden parhaaksi peliksi. One Batman with Fries Cold, Cold Heartiin on luotu onnistuneesti hyytävä tunnelma. Arkham Originsin tapahtumista on kulunut muutama päivä, kun Waynen kartanossa järjestetään juhlatilaisuus. Lisärin sisältö koostuu tutusta kolminaisuudesta: taistelusta, vaanimisesta ja tutkimisesta. Warnerin veljekset raivostuttivat Arkham Originsin pelaajat helmikuussa, kun he ilmoittivat foorumillaan keskittyvänsä bugien korjaamisen asemasta pelin tulevaan lisäsisältöön. Arkham Origins oli pelimekaniikoiltaan taattua laatua, mutta siitä uupui se tärkein, sielu ja persoonallisuus. Väistöjen ja vastaiskujen on syytä sujua, jos nyrkkikäräjistä haluaa selvitä hengissä. Gotham on jään ja lumen peitossa, Batmanin hengitys höyrystyy, lepakkopuku menee kuuraan ja aika ajoin jopa kuvaruutua reunustaa jää. Ahmin Rocksteadyn Batmanit muutamassa illassa, Arkham Originsin pääjuonen läpäisyssä minulla kesti lähes kuukausi. Batmanin ja päästä alaspäin jäädytetyn Pingviinin keskustelu on suorastaan surkuhupaisaa seurattavaa. KYLMÄ ILTA GOTHAMISSA Pakkasherran syntytarinan kertova seikkailu on hyvä lisäosa hyvään peliin, vaan ei Rocksteady-tasoa. 26 Batman: Arkham Origins – Cold, Cold Heart Arvosteltu Xbox 360 Saatavilla PC, PS3 Warner Bros Montreal/Warner Bros Versio: Myynti Moninpeli: ei Ikäraja: 16 84 F rank Millerin Batman pelasti supersankarisarjakuvat ja Rocksteadyn Batman lisenssipelit
Taustalla raikaa melankolinen musiikkiraita, kun villapalttoot laukkaavat joko kohti maalia tai peltipalttootaan. Koska lauma etenee automaattisesti, ajoitus ja oikeiden taitojen käyttäminen muodostuvat etenemisen elinehdoiksi. toukokuuta P arikymmentä vuotta sitten Worms oli kovaa valuuttaa, etenkin pelisarjan kakkososa, jota veivasin kakarana naapurin Ismon Mikromikolla sormet rakkuloilla. Keräämällä pelimaailmasta laatikoita taitopussi karttuu ja lampaat voi opettaa vaikka hyppäämään. Team 17 on jatkanut pelisarjaansa näihin päiviin saakka ja mikäs siinä, matomättö toimii edelleen. Flockers mittaa tehokkaasti adrenaliinitasoja, sillä jo muutaman alkupään tutoriaalitehtävän jälkeen asetehtaalla lyödään iso kaliiperi silmään ja vaikeustaso kipuaa ihanan raastavaksi. Aikaispeli. Eläinrakkaana ihmisenä tunsin jokaisella kerralla pienen piston sydämessäni, kun yksi laumani jäsenistä muuttui surkean voihkaisun saattelemana punaiseksi veripilveksi. Laumaansa kaitsevan paimenen homma on kaukana helposta, sillä karitsat etenevät oman päänsä mukaan ja hyppäävät vaikka sirkkeliin, ellei ruudun toiselta puolelta tarjota johdatusta. Kamikazeilukin onnistuu, sillä toisinaan reitti on raivattava auki Taleban-henkeen. Asevarustamolla yritetään taluttaa mahdollisimman monta lammasta lähdöstä maaliin. Nyt lierot saavat rinnalleen lampaita, sillä Flockers sijoittuu samaan universumiin kuin Worms. Toivottavasti lampaiden taitokatrasta ei nosteta ihan älyttömäksi, sillä nyt rajattujen elementtien hyödyntäminen pakottaa luovuuteen tasosuunnittelussa. ...mutta pomppu pitää ajoittaa oikein, jotta turkki ei tahriinnu. Esariversiota kehitetään pelaajien palautteen perusteella. Kun viimeinen mäkättäjä on saapunut pelikentälle, ensimmäiset ottavat jo osumaa lähimmältä teräaseelta. Flockers istuu uusretrobuumiin, sillä villapaidan alta paljastuu ehta sopuli. Juho Kuorikoski Hektinen ja brutaali paimennuspeli kumartaa syvästi Lemmingsin suuntaan. Elokuvaharrastajat kitisevät, kun Hollywood tekee uudelleen vanhoja klassikoita, mutta sama ilmiö on ottamassa myös pelimaailmaa entistä tiukemmin rutistukseensa. Samaan aikaan sisälläni asuva pieni sadisti naureskeli räkäisesti, kun Sakarin tuleva villapaita värjäytyi punaiseksi hammasrattaiden ristipaineessa. LUOMUTEURASTAJA ti ennenaikaista loppuaan. Kaltaiselleni mämmikouralle erilaisia muuttujia on jo nyt ihan riittävästi, sillä toiminnan keskellä olen tämän tästä helisemässä. Myös Teräsmiehen apinointi onnistuu, kun kili lyö niskaansa viitan ja kiitää pitkin seinäpintaa joko turvaan tai kohWormsin ja Lemmingsin yhdistelmä ei sisällä lainkaan natriumglutamaattia. Violettiin hattuun puetut lampaat osaavat hyppiä... Reitti näyttää aika tavalla teurastamolta, johon on ympätty tuhti ripaus burtonmaista steampunkia. Oikeutta eläimille Graafiselta ilmeeltään Flockers yhdistää isosilmäisiä söpölampaita ruosteen raiskaamaan teollisuusmaisemaan. Pelimekaniikka apinoidaan Lemmingsistä. Karitsan jumala Early access -esileikkiversiossa pelattavaa on varsin kattavasti. Tasosuunnittelussa onnistutaan loitsimaan esiin melkoisia pähkinäpusseja, joita on hinkattava useaan otteeseen, jos kolmen tähden maksimisuoritus houkuttelee. 27 Flockers Arvosteltu PC Team 17 Ilmestynyt aikaisversiona Steamissa 6. Lampaat kiipeävät, lentävät, hyppivät ja räjäyttävät väyliä auki, mutta käskyttäjän tehtäväksi jää naksutella oikeat palikat paikalleen ja roolittaa lampaat tehtäviensä tasalle. Turvallisen reitin rakentamiseen tarvitaan melkoisia moniajotaitoja. Asetehtaan liukuhihnalla paiskitaan hommia noin kymmenen minuutin vuoroissa, joka on juuri sopiva mitta kaoottiselle räpeltämiselle. Toivottavasti peliin lisätään jossain vaiheessa myös pelimuoto, jossa tarkoituksena on listiä mahdollisimman monta lammasta sen sijaan, että tavoitteena on saatella lauma ehjänä matkansa päätepisteelle. Kuvakieli tulee taatusti jakamaan mielipiteitä. Lampaat asustavat asetehtaalla, josta matka jatkuu matojen aseistukseksi taistelukentille. Ilman paussinappulaa kädet loppuisivat taatusti kesken
Tekoäly ajaa luokka luokalta paremmin, mutta kisojani kiristivät myös mutkat, joiden ennakointi vaikeutuu nopeuden kasvaessa. Mario Kartin laaja hahmoja kilpurivalikoima ei ole pelkkää silmänlumetta, sillä ajokit eroavat kääntyvyyden, kiihtyvyyden ja huippunopeuden saroilla. Ajokeissa on uusi antigravitaatio-ominaisuus, jossa vanteet kääntyvät rataa kohti ja renkaat tarraavat sähköisesti tiehen kiinni. Liitosiipi tai -varjo on ainoa kosmeettinen valinta. Ilmassa on urheilujuhlan tuntua, kun Mario ja Sonic ottavat viime vuosituhannen tapaan mittaa toisistaan. Kummituskartanossa, tulivuoressa ja muutamassa muussa paikassa on liikkuvia tai kierrosten edetessä muut. Onnistuuko Mario Kartin kilpparikuori pudottamaan vastustajansa kärjestä. Vaihtoehtoisten reittien ja oikoteiden täplittämillä väylillä on runsaasti mäkiä, hyppyreitä ja nopeutta hetkeksi kiihdyttäviä buustipadeja. Mopoluokassa ykkössijat olivat arkea, satasissa sain jo yksittäisissä kisoissa turpiini ja 150 kuution porukassa koko sarja meni usein päin honkia. Pitkä ja radalla pysynyt luisu (tai kallistus) palkitaan lyhyellä turbotuksella. MAAILMAN NOPEIN PUTKIMIES M ario Kart on yksi Nintendo-paratiisin herkullisimmista hedelmistä, mutta Wii Uun puutarhaan on kiemurrellut jo käärme. Sladeihin pitää ottaa ennakkoa, sillä kaara tekee pienen hypyn sivuluisuasentoon. Lyö lyötyä Humoristisen Mario Kart 8 -kaahailun kisat jaetaan kolmeen, ajokkien moottorien koon määräämään nopeusluokkaan: 50, 100, 150 kuutiosenttiä. 28 Arvosteltu Wii U Nintendo Versio: Myynti Moninpeli: 2-12 Muuta: Tukee Classicja Classic Pro -ohjaimia Ikäraja: 3 Mario Kart 8 Wii Uun kartpelikärjessä kiitää yllättäen Sonic-siili. Masiinoissa on kolme vaihdettavaa osaa: runko, renkaat ja pitkissä ilmalennoissa aukeava liitosiipi. Välillä kilpurit liitävät hetken varjoillaan tai sukeltavat vedenalaisiin maisemiin. Mikroautoihin ja minimotskareihin hyppää Marion, Luigin, Warion, Bowserin ja muiden Sienikuningaskunnan vakionaamojen ohella sankarien babyversiot ja iso joukko erilaisia piikkikilppareita, joiden alkuperää tyydyn vain arvailemaan. Julkaisupöhinään ehtinyt Segan Sonic & All-Stars Racing Transformed (Pelit 4/13, 87 pistettä) on kova veto, erittäin vauhdikas ja kirjaimellisesti lennokas kartpeli, joka ei tyytynyt ainoastaan kopioimaan Mario Kartien maneereja vaan tempaisi jopa ohi. Liimanakkien ansiosta komeat baanat kaartavat seinille ja kattoihin, toisinaan rata tekee näyttävän koukkauksen taivaalle tai ylösalaisin. Mopot eivät varsinaisesti luisu, vaan kiristävät hetken harkinnan jälkeen käännöstä jyrkällä kallistuksella, mikä edellyttää erilaista ajolinjaa. Tasoloikkanaamojen lisäksi hassujen rakkineiden kyytiin pääsee ennen pitkää mikä tahansa Wii Uulle tallennettu Mii-hahmo. Renkailla menee hetki pidon saavuttamiseen ja suunnan muuttamiseen. Tiukat kurvit ja neulansilmät läpäistään mariosti sladilla, joka heittää auton kylki edellä mutkaan. Hahmo, runko ja leveistä slickseistä puupyöriin vaihtelevat renkaat vaikuttavat ajo-ominaisuuksiin
Luigi kisaa maalla, merellä ja ilmassa.. Tusinan pelaajan nettikarkeloihin pääsee samalta koneelta kaksi kuskia omilla Nintendo Network -profiileillaan, minkä takia telkkarin simppeli peilaaminen GamePadille harmittaa tuplasti. Normiradoilla ajettavissa taisteluissa keskitytään popsuttelemaan vastustajien ilmapalloja aseilla. Liputan silti Marion puolesta. Ohjaintuki sinänsä on kunnossa: Wiimoteen kytkettävät Classic ja Classic Pro -padini toimivat moitteettomasti. Netissä jauhetaan yksittäisiä kisoja, taistelukilpailuja ja sarjoja. Mario vastaan Sonic Nätti Mario Kart 8 on teknisesti sulavaa, huolellisesti viimeisteltyä, sarjismaisen värikästä jälkeä, joka kestää keskivertotelkkarissa tehdyn maallikkovertailun PS4:n ja Xbox Onen esityksiin. Itsehakeutuvat kilppariohjukset ovat koko hermoja kiristävän hulabaloon huipentuma. Koko ruutu on aina koko ruutu, vaikka se olisi pieni. Maisemat ovat selkeästi kertaluokkaa hienompaa ja hienostuneempaa jälkeä kuin Sonicin kaahailussa, jota tyyppäsin muistin virkistämiseksi. Aseita voi viskata taaksepäin, mistä on iloa lähinnä johtoasemassa. Aseet ovat tyypilliseen tapaan reilukerhoa puhtaimmillaan. Ounastelin jo Sonic & All-Stars Racing Transformedin ilmestyttyä, että seuraava Mario Kart joutuu koville. Sonicin tapaan Mario Kart kasia voi pelata kokonaisuudessaan GamePadin ruudulta. Yleisimpiä kikka kaseja ovat buustisieni, spinnauksen aiheuttava banaaninkuorimiina, näkyvyyttä heikentävä mustekalan muste ja (kolmasti kirotut) kilpparinkuoriammukset, joista vihreä kimpoilee esteistä ja punainen imeytyy edellä kiitävän kuskin takamukseen. Vaikka kimppapelinä Sonic on parempi, yksin tai “yksin” netissä minä kuitenkin suurimman osan ajasta pelaan. Petri Heikkinen Imussa ajaminen nostaa nopeutta reilusti. Sonicin kaahailussa ohjaimen ruudulta pääsi mukaan viides pelaaja ja kaksinpelissä molemmat saivat omat ruutunsa, mikä olisi voitu kopioida Marioonkin. Scifihtävä sateenkaatiserpentiini Rainbow Road tuo mieleen F-Zeron ja höyrypäistä snoukkaretkeä muistuttava ralli Mount Warion jäisiä rinteitä alas nyökkää 1080 Snowboardingin suuntaan. Puolet viihdyttävästä ratasetistä on nostalgiahermoja voimakkaasti kutittelevia, nykypäivään ehostettuja klassikoita SNES:n Mario Kartista alkaen. Toivotaan parasta -tyylin johtoasemassa posottaminen on tietysti Mario-perinne, mutta kaikki perinteet eivät ole säilyttämisen arvoisia. Kauniista maisemista maksetaan, sillä moninpelissä GamePadia ei hyödynnetä yhtä hyvin kuin Sonicissa. Menoa tasoitetaan hupaisilla aseilla ja apuvälineillä, jotka napataan radalta laatikoista. Red Bullin sijasta ilmalento antaa siivet. Kaksi finaalirataa on kierroskisoista poikkeavia pisteestä A pisteeseen B -etappikilpailuja. HD-aikakauden ensimmäinen Mario Kart on erittäin hyvä, mutta ei yksiselitteisesti parempi kuin Sonic & All-Stars Racing Transformed. Testiajankohtana Mario Kart 8 julkaisu oli vielä parin viikon päässä, minkä takia netissä oli hiljaista. Useimpien aseiden osumat tai pommin vaikutusalue pysäyttävät ajokin kokonaan, mikä on voimakkaita tunteita herättävä kokemus viimeisissä kurveissa. Toisella kilpparinkuorella voi toki yrittää torjua ohjuksia, mutta useampaan peräkkäiseen iskuun (yllättävän yleistä) ei ole muuta lääkettä kuin rentoutumisharjoitus. 29 86 tuvia rataelementtejä, kuten vängästi aaltoilevia lattioita. Oooom, ilmaa nenän kautta sisään, suun kautta ulos, ei korvista höyryten. Lisää näitä, kiitos. Jos olet munkin ja pullan petettyä yhtäkkiä ekan sijaan (melkein) vikalla sijalla vikassa kurvissa, systeemissä on vikaa. Mario-jengin nättiä ja veikeää hupikaahailua, jossa voittaminen vaatii annoksen tuuria. Pelaajamääristä riippumatta telkkarin ruutu ainoastaan kloonataan GamePadin ruudulle, joten ysärihenkisessä jaetun ruudun nelinpelissä GamePadilta tihrustetaan pientä nurkkaa näytöstä. Mario Kartin tekniikka ja radat ovat tyylikkäämpää jälkeä, mutta Sonicin kilpurit ovat nimikkohahmonsa vauhtiperinteen mukaisesti nopeampia ja sen moninpelitilat tukevat GamePadia paremmin
Mariomaisuus kumpuaa pääasiassa kentistä, hassuista pelaajista ja hupaisista lyöntiefekteistä, kuten kierteen voimalla sudittavista palloista. 30 Arvosteltu 3DS Camelot/Nintendo Versio: Myynti Moninpeli: 2-4 Ikäraja: 3 Mario Golf: World Tour Letkeä huumorigolf, joka ei oikein osaa päättää, onko sen pointti Mario vai golf. Iloisesta mariokuorrutuksesta huolimatta World Tourissa masentaa lievä ryppyotsaisuus, jonka suurin syyllinen on rakenteellisesti jäykistelevä Castle Club ja linnan suhteellisen tavalliset kentät. Tähtäyksessä auttaa valinnainen ennakoidun optimilentoradan mallikaari. Neljän pelaajan samanaikaisten lähiverkkoja nettimittelöiden ohella tarjolla on ajan myötä vaihtuvia nettiturnauksia ja -haasteita, joissa taistellaan ranking-listojen kärkisijoista. Mario Golf: World Tour on sujuvaa viihdettä, mutta Marion lisäksi myös golfista on pidettävä. Pinkki nurmikko ei välttämättä ole merkki väärästä lääkityksestä, kun Sienimaa valloittaa golf-kentät. Mariokenttien raflaavat ulkoasut kaipaisivat kaverikseen vielä enemmän ja astetta räikeämpiä, jossain määrin minigolfmaisia revittelyjä. Ainoastaan puttien osuminen tuntui simulaattorimaineella ratsastavia esityksiä helpommalta. Ilman turnausvoittoa muille Mailalinnan kentille pääsee vain treenaamaan. Kierrosta voi ryydittää kentältä kerättävillä lyöntibonuksilla: alustan vaikutukset eliminoiva pommilyönti tai suoraan etenevä chain chomp -laaki helpottavat kummasti eaglejen tavoittelua. Mighty eagle Mariotasoloikista teemoja kierrättävät kentät ovat vänkiä virityksiä: pinkkiä nurmikkoa Peachin linnapuutarhassa, oranssia kangasta Yoshin maassa, kutistuneita pelaajia ruohikon seassa ja jättimäisiä monsuja. Kolmen, tai oikeastaan neljän, näpäyksen lyöntiä kontrolloidaan perinteisellä ajoitussysteemillä. Kenttäsetin ytimen muodostaa kolme 18 reiän täyspitkää Castle Club -kenttää ja kuusi 9 reiän hassua Mario Golf -kenttää, joiden suunnittelupalavereissa kului kahvin sijaan sieniä. Petri Heikkinen 82 Castle Clubin toimintapaikkoihin kävellään Mii-hahmolla.. Mii-hahmolla pelattavan Mailalinnan mielikuvituskentät ovat puolirealistisia, mutta jyrkkiä esteitä, mäkiä ja rotkoja ei säästellä. Alussa ainoata täysin avointa metsärataa junnataan pari kertaa kiellon päälle. Ensimmäinen napaus aloittaa swingin, toinen määrittää pituuden (lue: tehon) ja kolmas osumakohdan myötä halutun drawn tai feidin sivulle. EA:n PGA Toureilla opitut taidot pätevät myös Sienikuningaskunnan viheriöillä. Äkkiväärien maastoesteiden ohella lyönneissä pitää huomioida buustija pomppualustat, joihin osuminen tuo lyöntiin reilusti lisää pituutta. 3DS:n Mario Golf: World Tour on Marion, Luigin ja koko Sienikuningaskunnan kuudes virallinen golf-turnaus. E nnen Mii-hahmojen keksimistä Nintendo myi urheilua lapsenmielisille Mariobrändillään. Tehtävä kuin tehtävä, lyöntikuvioita joutuu miettimään normikuvioista poikkeavalla tavalla. Neljäs valinnainen A:n tai B:n tökkäys tuo palloon ylätai alakierrettä, joilla pallo kierii kauemmas tai tyssää lähes laskeutumispaikkaansa. Uusia kenttiä avaavissa haasteissa mennään mariomaisimmalle sektorille. Kivoja (ja outoja) kentät nytkin ovat, mutta hahmoista olisi voinut puristaa jotain muuta kuin vain hassuja lyöntija juhlinta-animaatioita, kenties tarinantynkää bossikenttineen päivineen. Turnauksissa osa aiemmista suorituksista näkyy kentillä Mii-hahmojen naamojen merkkaamina liikkuvina palloina, mikä luo tunteen johonkin suurempaan osallistumisesta. Pidin eniten kolikoiden keräämisestä, sillä rahankeruun lyöntityyli ja -suunnat ovat täysin vapaamuotoisia. Yhdellä ainoalla kentällä ensin harjoitellaan tasoituslukua varten, pelataan tasoitusturnaus ja vielä mestaruusturnaus tahkotaan kaiken päälle. Odotin railakkaampaa irrottelua. Swingin viuhuessa pallon lentorataa hienosäädetään vielä analogitatilla. Minä onnistuin vielä kaiken päälle mokaamaan ensimmäisen mestaruuskisaaaaarghin. Castle Clubin rytmitys tökkii. Nettimatseista irtoaa palkkiona Miin pelivarusteita ja krediittejä Mailanlinnan kauppaan. Golfin on syytä olla parivaljakosta se suurempi rakkaus. Mario ei leikittele golfin peruslainalaisuuksilla: mailavalinnat, tuuliolosuhteet, maaston ominaisuudet ja etenkin lyönti vaikuttavat tulokseen merkittävästi. Moninpeli on mukavan monipuolista. Mario-leimasta huolimatta World Tour on tyylipuhdasta digigolfia. Tehtävien vakiokamaa ovat pulmamainen osu tähteen ja pelaa par, kerää 100 kolikkoa kolmella reiällä, pelaa kolme reikää ruletin valitsemilla mailoilla, pelaa reiät tietyn ajan alle ja voita golf-kaksintaistelu. PUTKIMIEHEN GOLFLOMA Mario Golf: World Tour jaetaan Mario Golfja Castle Club -puoliskoihin
Tunnelmallisen musiikin terästämissä näteissä kentissä on usein kaksi tasoa. Dramaattisen tärinän ja kentän kallistuksen siivittämässä hypernovaimussa Kirbyn mahaan päätyy kertalaakista laumoittain pikkuvihollisia, puita, jopa kokonaisia junia. Kirby: Triple Deluxessa ötökkä Taranza kaappaa ahneen lintukuningas Dededen ja söötti Kirby säntää roiston perään. Tausta ei ole pelkkää taustaa, sillä kullanväristen warppitähtien paljastamat liitoskohdat siirtävät Kirbyn etualalta taustalle ja päinvastoin. Mielikuvitukselliset pomovastustajat, kuten kiukkuinen ukkospilvi, eivät ole yhden kikan poneja ja ottelun puolivälin jälkeen ne muuttavat taktiikkaansa huomattavasti aggressiivisemmaksi. Nielaistut monsut antavat hattuja, jotka laajentavat Kirbyn hyökkäysvaihtoehtoja: jousipyssy, pommeja, piiska ja laaja arsenaali eksoottisia taika-aseita. ILMAPALLORETKI V anhat tasoloikkasankarit on helppo tunnistaa: ne ovat selväpiirteisiä ja värikkäitä, koska muutamaan kymmeneen pikseliin ei aikoinaan mahtunut hienovaraista muotokieltä. Bossien nopeat liikkeet ja hyökkäykset vähentävät lentämisen tuomaa väistöetua. Mitä enemmän pisteitä hamuaa, sitä parempaa rytmitajua tai ajoitusta etenemisessä tarvitaan. Kuningas Dedede pomppii patarumpujen päällä ja yrittää päästä maaliin ennen kuin aika loppuu. 31 Kirby: Triple Deluxe Arvosteltu 3DS HAL Laboratory/Nintendo Versio: Myynti Moninpeli: 2-4 Ikäraja: 7 Sievä tasoloikkaseikkailu, jonka pahat paikat ohitetaan lentämällä. Ihmehedelmä taas buustaa Kirbyn hypernovatilaan, jossa imuvoimat kasvavat poskettomiksi. Alkeellisella Game Boy -käsikonsolilla 90-luvun alussa debytoinut Kirby on Masahiro Sakurain suunnittelema pinkki pallero, jolla on suuret silmät ja töppöset. Letkeän Kirby Fighters -mätön ihmisvastustajien pitää olla näköpiirissä, sillä ottelut onnistuvat vain lähiverkossa. Kirby imaisee rivimörrit suureen suuhunsa, jonka jälkeen puhallus muuttaa ne vaakasuoraan kiitäviksi tähtiammuksiksi. Systeemi tukee download playta, joten joka jäppisen ei tarvitse omistaa peliä. Hypyn lakipisteessä tehty symbaali-isku tuo bonuspojoja. Sain vain harvoin kerättyä kaikki aurinkokivet kentän ensimmäisellä läpäisyllä. Harmittoman näköinen Kirby ei ole turha pullero maassakaan. Liiankin sujuva, sillä perinteinen, mutta samalla nyky-Marioita kevyempi ote ei aiheuta mariomaista puolipakottavaa vielä yksi kenttä -addiktiota. Kirby on aina jäänyt putkimiehen varjoon ja jää edelleen, vaikka Kirby: Triple Deluxe on siisti ja sujuva paketti. Hypernova-Kirby pystyy imaisemaan reittiä tukkivat jättilohkareet ja muut esteet tieltään. Pisteitä tuovat kolikot ovat vaihtelevilla korkeuksilla ja vain hyvin ajoitettu jatkohyppy vie Dededen edellistä pomppua ylemmäs. Petri Heikkinen 80. Kirby vastaan Kirby Kirbyn Triple Deluxe -lisänimi tulee tasoloikkaseikkailun kylkeen ynnätyistä pikkupeleistä Kirby Fighters ja Dedede’s Drum Dash. Kompakteilla areenoilla on muutama taso, jotka tuovat luukutukseen hitusen taktiikkaa. Konesukupolvesta toiseen kestävän pelihahmon suunnittelu ei ole vaikeaa: harppi käteen ja hommiin. Aurinkokivet haetaan kevyiden hoksotintai ketteryyspulmien takaa: lainatut aseet ja syvyystasolta toiselle vaikuttavat laitteet ja/tai nopeus näyttelevät probleemeissa usein pääosaa. Pelkkä kentän läpäiseminen on harvoin ongelma tai edes koko homman pointti, koska Kirby lentää esteiden yli. Kirby Fighters on köyhän miehen Super Smash Bros. Lentäminen plus vihujen helppo imaisu tekee Kirbystä Mariota kasuaalimman ja aloittelijaystävällisen sankarin, missä ei sinällään ole mitään vikaa. Kenttiin on kätketty runsaasti keräilykamaa ja 2–4 aurinkokiveä, joita tarvitaan teeman mukaan jaettujen kenttäryppäiden pomomatsin avaamiseen. ”Tasoloikka” on usein vain kiva visuaalinen jippo, mutta taustaa täytyy silti pitää silmällä, sillä tietyt viholliset ja etenkin ammukset liikkuvat 3D-syväyksellä toisistaan erotettujen kenttätasojen välillä. Tuplahypyn sijaan toinen loikkapainallus imaiseekin ilmaa kitusiin ja pullistunut Kirby alkaa leijua. Se oli vaikeiden tasoloikkien aikakaudella jopa alkuperäinen ideakin. 2D-tasoloikan tarina piirretään yhtä leveillä linjoilla kuin sankarinsakin. Kuoppiin ja rotkoihin putoaminen ei Kirbyä varsinaisesti uhkaa, mutta vaappuva ja kömpelösti räpyttelevä ilmapallo aiheuttaa vaaratilanteita ansojen ja (pomo)vihollisten tuntumassa. Melee, jossa 2–4 vaihtelevasti aseistautunutta kirbyä mättää toisiaan helpoilla hyökkäyksillä. Normikentissä kupsahdin vain vahingossa, mutta pomomatseja oli pakko yrittää lopun lähestyessä yhä useammin uudestaan. Dedede’s Drum Dash yhdistää runnermaisen tasoloikan ja rytmipelin elementtejä. Jokaista kiveä ei tosin tarvita, koska bossit aukeavat vähemmälläkin. Anna mulle piiskaa Kirby on keskivertoa erikoisempi tasoloikkasankari, sillä se osaa lentää
Tuli ja liike sulautuvat yhdeksi, natseja niitetään kuin heinää, vammoista palaudutaan haukkaamalla koiranruuat lattialta ja paistit natsien pitopöydistä. Kun mielisairaita ei enää tarvita, natsit ilmestyvät viimeisen kerran parantolaan ja teloittavat potilaat kylmäverisesti sänkyihinsä. Kaulaan puukottamista, murskattuja päitä, silpoutuneita raajoja, ammottavia vatsaonteloita – Wolfenstein on säälimättömän graafinen. Crash! Boom! Bang! Äärimmäinen tulivoima muuntuu silmänräpäyksessä äärimmäiseksi väkivallaksi. Ja sitten mennään. Vuodet vihanneksena eivät ole heikentäneet amerikkalaista sotasankaria edes sen vertaa, että hän kärsisi muusta kuin ohimenevästä kompuroinnista. Päähenkilö iskee ruokaveitsen syvälle teloittajansa kurkkuun ja irvistää verenhimoisesti päälle. Sitä seuraavia minuutteja voi kuvailla vain yhdellä sanalla: verilöyly. Jykeväleukainen William Joseph ”B.J.” Blazkowicz ei ole vankina natsilinnoituksessa, vaan brittiläisessä kuljetuskoneessa. Mistä päästäänkin viimeisen pyörätuolipotilaan luo rehvakkaasti astelevaan SS-upseeriin ja odottamattomaan vastaiskuun. Blazkowiczia vastaan natseilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Vihollisia voisi melkein käydä sääliksi, ellei peli kuvaisi heitä paatuneina ihmishirviöinä ja sotarikollisina. Kniven mot strupen (Natsikuppilat kuntoon) Wolfenstein on nimensä mukaisesti räiskintäpelien uusi maailmanjärjestys. Blazkowicz, kun haluatte hyvää! NAZISIN TAISTELU: KIITOS 1946–1960 lä ideat on kaivettu suoraan lajityypin esihistoriasta. Uskonloikkassa sivuovesta vieressä lentävän koneen siivelle ei ole tippaakaan uskottavuutta. Totta se on: Sanokaa B.J. Kuten ympäri peliä löytyvistä lehtileikkeistä voi lukea, vuoteen 1960 mennessä Saksa on valloittanut koko maailman. Tällainenko uusi Wolfenstein sitten on – B-luokan Call of Duty -klooni. Brutaali lähikuva ei ole mässäilyä, vaan kosmista oikeutta. Williamin valinta Pelasta nainen. 32 Arvosteltu PS4, PC Saatavilla Xbox 360, Xbox One MachineGames/id Software/Bethesda Softworks Testattu: Intel i7 2600, 8 Gt keskusmuistia, Nvidia GTX 760 2 Gt videomuistia Suositus: Intel i7, 4 Gt keskusmuistia, GTX 460/Radeon 6850, 64-bittinen Windows 7/8 Moninpeli: ei ole Ikäraja: 18 Wolfenstein: The New Order W olfenstein: The New Orderin alku ei enteile hyvää. Meno piristyy välittömästi, kun sankarimme saa maata jalkojensa alle ja pyssyn kouraansa. Vuodet vierivät puolalaisessa parantolassa ja natsit valloittavat koko maailman. Wolfenstein puhuu ihan eri kieltä kuin lajityyppinsä muut modernit edustajat, joissa pelaajan ainoa vaihtoehto on hivuttautua pelkurimaisesti suojasta suojaan. Säntäily huipentuu lyhyeen ilmataisteluun ja koneen evakuointiin. Se on sallittua, vaikka kyse olisi järeistä tarkkuuskivääreistä. Blazko voi vain seurata voimattomana sivusta, kun natsit lyövät mielisairaita rautoihin ja passittavat julmiin ihmiskokeisiin. Hetki olisi muutenkin väärä lihasatrofialle, sillä Blazkoa kärsivällisesti hoivannut sisar hento valkoinen on joutunut natsien kynsiin. Jatkoajalle venynyt toinen maailmansota on saattanut kääntyä Hitlerin Saksan eduksi, mutta B.J. Silmikkokypärä ainakin selittää, miten B.J.:n kokoinen jässikkä pystyy hiippailemaan tarkastuspisteistä ohi.. Ei sentään, sillä kyse on vain huonosta ensivaikutelmasta. Melkein ensimmäinen ase jonka pyörätuolista noussut koston enkeli löytää käsiinsä on kaksipiippuinen haulikko. Pakene natseja. Kohtaus, jossa Blazkowicz vääntää hitaasti veistä nuoren SS-upseerin kurkussa, on lähikuvineen luultavasti yksi karseimpia räiskintäpelien historiassa. Vauhtiin päästyään Wolfenstein: The New Orderin käsikirjoitus svengaa kuin hirvi, mutta kun pakottavat päämäärät on saavutettu, tarina on maalannut itsensä nurkkaan. Pyssyjen sijaan Blazko etsii työkaluja ja koneen hotspotteja, joita klikkaamalla brittiromu pysyy vielä hetken pidempään ilmassa. Klassikkoase on toteutettu tavalla, jolle jopa Doom II voisi olla kateellinen. Rynnäkkökiväärin kumpaankin käteen kaappaava sotasankari jyrää bunkkerista toiseen kuin yhden miehen Blitzkriegowicz. Matkusta Berliiniin ja liity vastarintaliikkeeseen. Jopa Yhdysvallat on lyöty, kiitos itärannikolle pudotettujen atomiYritin kohdata viholliseni silmästä silmään, mutta eihän siitä mitään tullut. Tai pikemminkin vanha, silMaailman ensimmäinen räiskintäsankari on palannut puhdistamaan nimensä. Henkilökunta yrittää mennä väliin karmein seurauksin. Aggressiivinen pelityyli palkitaan, eikä mikään ole aggressiivisempaa kuin lonkalta ampuminen kahdella aseella yhtä aikaa. Blazkowiczin sota päättyy aivovammaan, joka suistaa hänet 14 vuodeksi valvetilojen katkomaan koomaan
Vaihtoehtoisia reittejä ja pieniä salaisuuksia löytyy, kun oikein jaksaa etsiä, mutta niitäkin saisi olla rutkasti enemmän. Natsien nimissä tehdyistä hirmuteoista ammentava haudanvakava lähdemateriaali on outo petikumppani seksin, väkivallan ja rokkenrollin täyteiselle räiskintäpotpurille, mutta ainakin pelikokemus on mieleenpainuva. Wolfenstein: The New Order ei hämmennä pelkästään alati oudommiksi muuttuvilla juonenkäänteillään, vaan myös levottomilla tyylilajin vaihdoksilla. Siinä ajassa luulisi ehtivän vaikka mitä, minkä takia tuntuukin kummalliselta, miten huonosti peli onnistuu realisoimaan natsien valloittaman maailman. Pelikokemukseni oli niin PS4:llä kuin pc:llä sujuva, pc-version viedessä pidemmän korren aavistuksen skarpimmalla grafiikallaan. Mutkien oikominen ja parin vuoden takaisesta Rage-pelistä tutun id Tech 5 -pelimoottorin riittämättömyys näkyy muun muassa ulkoilmakenttien vähyytenä. Kysytään.... Kentät eivät ole varsinaisesti lyhyitä, mutta ne koostuvat lähes yksinomaan sisätiloista – käytävistä, ilmastointikanavista, hissikuiluista ja katetuista saleista. Tätä lukiessasi korjaava päivitys on toivottavasti jo saatavilla. Mitä lähemmäs loppua päästään, sitä suurempi kiusaus on väärinkäyttää töpselistä ladattavaa Laserkraftwerk-polttosädettä. Alkupeliä verenpunaiseksi värittävä tekemisen meininki hyytyy totaalisesti, kun kärpäslätkällä tapettavat kevytnatsit vaihtuvat ylikestäviin kyborgisotilaisiin ja jättiläisrobotteihin. Blazkowicz on yhden miehen armeija, mutta hän on silti vain yksi mies pienen pienessä vastarintasolussa. Välikohtaus parantolassa. Hilpeyttä kestää aikansa, kunnes pessimistinen kertojanääni ja muistutukset totalitarismin inhimillisestä hinnasta synkistävät taas mielen. Amerikkalaisen tekijätiimin vaihtuminen ruotsalaiseen MachineGamesiin oli juuri sellainen piristysruiske, jota Wolfenstein kaipasi. Suunnitelma, jolla natsivaltaa ryhdytään kaatamaan, on niin tolkuttoman epätodennäköinen, että syö kaiken uskottavuuden tarinan päätökseltä. Se on huippuärsyttävää, eikä asiaa auta, että vuoden 1946 aseet ja kaksipiippuinen haulikko hylätään pelin alun jälkeen ilmeisesti lopullisesti. Wolfensteiniin ympätty yksinkertainen, mutta toimiva hiipimismekaniikka pelastaa onneksi paljon. Etäisyydet ovat niin vaatimattomia, että vain pariin aseeseen on iljetty laittaa kiikaritähtäin. Nämä hetket jäävät valitettavasti yksittäistapauksiksi. Wolfenstein-sarjan edellisosa vuodelta 2009 oli kaikin puolin unohdettava tapaus, joten The New Orderin kohdalla voidaan kaiken kaikkiaan puhua työvoitosta. 33 pommien. Peliin on ympätty myös pienimuotoinen hahmonkehityssysteemi, jonka asettamissa tavoitteissa ja palkinnoissa ei loogisesti ajatellen ole mitään järkeä. En myöskään ilahtunut tavasta, jolla peli pimitti toista suosikkiasettani kiikarikivääriä ja sen panoksia. Raskain päätös tehdään pelin ensimmäisen episodin lopussa, kun pelaaja voi pelastaa kahdesta aseveljestään vain toisen. Lataa ja varmista Wolfenstein: The New Orderin pitkä kampanja latistuu loppuaan kohden ikävästi. Blazkowicz vetää kolmatta valtakuntaa dunkkuun vaikka yksin. Kuinka monesta AAA-vuoristoradasta voi sanoa samaa. Valinta jakaa kampanjan jatkon kahteen aikalinjaan, mikä voi kuulostaa suureelliselta, mutta näkyy käytännössä hyvin minimaalisina muutoksina. Hetkittäin peli sentään flirttailee epälineaarisen kenttädesignin suuntaan, kuten jalkauttaessaan Blazkowiczin tyhjentämään rakennustyömaata vihollisista. Bonukset, kuten hiipimisnopeuden kasvaminen tai suuremmat panosvyöt, ovat ihan tavoittelemisen arvoisia. Pc:llä raportoituja teknisiä ongelmia (kaatuilua, romahtavaa ruudunpäivitysnopeutta) en kohdannut. Kaikkein herkullisimpia maaleja ovat komentajat, joiden hiljainen eliminointi estää vihollista kutsumasta täydennysjoukkoja. Jopa sellainen visuaalisen ilotulituksen paikka kuin kuumatka kuitataan kohdistamalla kamera penkkiinsä torkahtavaan valeasuiseen päähenkilöömme. Täydessä latingissa se on pelin tappavin ase, jolla voi oneshotata veripuuroksi melkein kaiken, mikä kävelee kahdella jalalla. Itse kaksintaistelu on antikliimaksi, mutta sitä seuraava loppunäytös on kaikkea muuta kuin. En osannut niitä kaivatakaan. Voisiko tämä mies tietää jotain vastarintaliikkeestä. Niin pientä taistelua ei olekaan, ettei pelaajan kannattaisi napsia laumasta eksyneitä vihollisia heittoveitsillä tai äänenvaimennetulla pistoolilla. The New Orderissa on rosoja ja puutteita, mutta myös epäsovinnaista omaleimaisuutta. Käytännössä aikalinja vaihtaa yhden sivujuonen toiseen ja määrittää sen kumman kaverin naamaa pelaaja joutuu katselemaan vuosia myöhemmin vastarintaliikkeen päämajassa. Tuomas Honkala 86 Wolfenstein: The New Orderilla on ongelmansa, mutta ”munaton sankari” ei ole yksi niistä. Kohtalaisen pitkän yksinpelikampanjansa vastineeksi Wolfenstein: The New Orderissa ei ole lainkaan moninpeliä tai co-opia. Herätys, Blazko! Viimeinen pisara. Itse en niitä ainakaan löytänyt. Kun natsimonumenttien Berliiniä tai miehitettyä Lontoota näytetään vilaukselta, ne eivät näytä hetkeäkään muulta kuin pelaajan eteen pystytetyiltä kulisseilta. Asekeräilyssä Wolfenstein pudottaa pallon, sillä pelaajan varusteet nollataan suunnilleen jokaisen tehtävän alussa. Kuumatkan ja jättiläisrobotit olisin ollut valmis vielä hyväksymään, mutta en enää tarunhohtoista Atlantista... Pelimoottoreiden M4 Sherman Aikana, jolloin räiskintäpelin standardimitta on kutistunut noin viiteen tuntiin, Wolfensteinin peräti viisitoistatuntinen kampanja tuntuu suorastaan eeppiseltä. Wolfenstein: The New Orderia vaivaa lähihistorian vakavin ahtaan paikan kammo. Syy ei ole juonenkuljetuksessa tai huonossa kenttädesignissa, vaan taisteluissa. Ongelmien syyksi on epäilty muun muassa AMD:n Catalyst-ajureita. Blazkowiczin ja pelin päänatsin vihanpito määritellään jo alussa niin henkilökohtaiseksi, että sormeni suorastaan syyhysivät viimeistä kohtaamista odottaessa. Vaikka viimeinen pelitunti taantuu ilottomaksi jyystämiseksi, määränpää säilyy kaiken aikaa kirkkaana mielessä. Siinä on silti jotain hyvääkin, sillä kannustaa pelaamaan epäsovinnaisilla tavoilla, kuten pelkästään pistooleja käyttäen. Se ei vain ole kauhean tyydyttävä tapa taistella, jos jokaisen laukauksen jälkeen on peräännyttävä lataamaan akkuja. Välillä peli vetää tunnelman ihan läskiksi, kuten viljellessään sarjakuvamaista moottorisahaväkivaltaa, soittaessaan teutoni-iskelmiksi natsifikoitua brittipoppia tai lähettäessään pahaa-aavistamattoman päähenkilön LSD-tripille. Rosoista, mutta viihdyttävää räiskintää
Uuden Broken Swordin startatessa on vaikea uskoa kyseessä olevan tänä Perinteiseen tapaan mysteeri alkaa murhasta. Tarinan keskiössä ovat keskiajan mysteerit. Jenkkituristi George Stobbartin ja ranskalaisjournalisti Nicole Collardin seikkailut The Shadow of Templars (Pelit 8 / 1996, 91 pistettä) ja Smoking Mirror (Pelit 9 / 1997, 82 pistettä) olivat mukaansatempaavia Tintti-henkisiä seikkailuja, joiden kauniissa käsin piirretyissä ympäristöissä ratkottiin historiallisia arvoituksia ja kamppailtiin muinaisia salaliittoja vastaan. AJATON ASE 5 kauniisti sanottuna vaihteleva, kaksi ensimmäistä Broken Swordia ovat henkilökohtaisia suosikkejani seikkailupelien kultaiselta 90-luvulta. 34 Arvosteltu PC Saatavilla Linux, Mac Revolution Software Minimi: 1.6 GHz/ Gt RAM, näyttökorttti 256 Mt Moninpeli: ei Ikäraja: 12 Broken Sword 5: The Serpent’s Curse K un brittiläinen Revolution Software haki Kickstarterissa rahaa uudelle Broken Sword -pelille, joka oli määrä tehdä klassisten kaksiulotteisten edeltäjiensä hengessä, en miettinyt kahdesti vaan löin rahat pöytään. Välillä sankarit joutuvat puhumaan itsensä pälkähästä.. Vaikka Revolutionin julkaisujen taso on ollut Kickstarterilla rahoitettu uusvanha Broken Sword on tupla-annos nostalgiaa suoraan hippokampukseen. 2000-luvun kolmiulotteisten Broken Swordien The Sleeping Dragonin (Pelit 13 / 2003, 84 pistettä) ja Angel of Deathin (Pelit 11 / 2006, 80 pistettä) jälkeen sarja palaa kaksiulotteisille juurilleen yhteisörahoitetussa Serpent’s Cursessa. Back to the 90’s Klassista seikkailua halunneet rahoittajat todellakin saivat mitä halusivat
The Shadow of the Templars sai hiljattain Director’s Cut -uusintajulkaisun, jossa Nicole Collard lisättiin pelattavaksi hahmoksi ja grafiikan resoluutiota päivitettiin. Serpent’s Cursea pelatessani tajusin, että esimerkiksi pelimekaniikaltaan parjattu nykyseikkailu Walking Dead on silti enemmän peli kuin vanhat esikuvansa, sillä Dead sentään tarjoaa pelaajalle valintatilanteita, joilla tuntuu olevan jotain merkitystä. Tallaako George ötökän tai poimiiko sen sormin. No ei tietenkään. Kaiken lisäksi hahmomallit välillä bugaavat ja näkyvät läpi tiellä olevista esineistä. Edesmennyttä sarjaa lähdettiin herättämään uudelleen henkiin joukkorahoituspalvelu Kickstarterin herättämän nostalgiabuumin myötä. Georgen tiellä on torakka, josta pitäisi hankkiutua eroon. Kaupallisia rahoittajatahoja eivät hiiriseikkailut järin paljoa näinä päivinä kiinnosta, mutta Lucasartsin vanhan konkarin Tim Schaferin esimerkin rohkaisemana Revolutionin tekijät lähtivät verkkoon pyytämään faneilta rahaa uuteen, vanhanmalliseen kaksiulotteiseen Broken Swordiin. Ratkaisu on ilmeisesti tehty budjettisyistä, ja se kyllä näkyy. Uusintaversio on pc:n lisäksi julkaistu Nintendon Wiille ja DS:lle sekä Androidin ja Applen täppäreille. Peli myös hankkiutui eroon Monkey Islandin tyylisestä raskaasta dialogipuusta ja korvasi sen ikoneilla, joista kävi ilmi valittavan dialoginpätkän ajatus, mutta ei muotoa. Trendien mukaisesti kolmiulotteiseksi kuoriutunut Broken Sword: The Sleeping Dragon (Pelit 1/2003, 84 pistettä) lisäsi ongelmanratkonnan rinnalle laatikkopuzzlet, tasoloikintaa ja toimintakohtauksia. Se kuollut ei oo, mi voi iäti maata Murtunut miekka sai ruostua hautakummullaan lähes kahdeksan vuotta ennen kuin siihen jälleen tartuttiin. Broken Swordit ovat perinteisten seikkailupelien helpoimmasta päästä, mutta osassa ongelmia ratkaisut ovat niin kaukana arkijärjestä, että pelin sisäiselle vinkkisysteemille tulee kyllä käyttöä. Paremman resoluution lisäksi ainoa ero alkuperäisiin on se, että vanhat piirretyt hahmot on korvattu kolmiulotteisilla malleilla, jotka on yritetty cel-shadingilla sulauttaa piirrettyihin taustoihin. 35 Nostalgisen lämminhenkinen ja mukaansatempaava seikkailu on kuin suoraan kultaiselta 90-luvulta, niin hyvässä kuin pahassa. Pahin esimerkki pelin ufosta järjenjuoksusta löytyy alkumetreiltä. Kuoleman enkelin laimeahkon vastaanoton jälkeen Broken Sword haudattiin jälleen. Niin hyvässä kuin pahassa. PlayGeorge ja Nico ratkovat muinaisia salaisuuksia jo kolmatta vuosikymmentä. Peli oli laadukkaasti ääninäytelty, pätevästi käsikirjoitettu ja kauniisti animoitu käsin piirretyin hahmoin ja taustoin. Kolmatta Broken Swordia saatiin odottaa pitkään. Tarinan keskiössä oli historiallinen temppeliherrojen ritarikunta, seitsemän vuotta ennen Da Vinci -koodia. Suurin osa ongelmista on arkijärjellä ratkaistavissa ja palkitsevat päättelykyvystä. Peli oli entistä kauniimpi, animaatio sulavaa ja huumori hersyvää, mutta epäloogiset puzzlet häiritsivät kokonaisuutta. Broken Sword muistutti interaktiivista animaatioelokuvaa. Broken Sword: The Serpent’s Curse keräsi onnistuneesti rahoituksensa ja julkaistiin lopulta kahdessa osassa jouluna 2013 ja keväällä 2014. Piirrettyjen taustojen päällä aineettomasti leijuvat hahmomallit pistävät häiritsevästi silmään kaksiulotteisista taustoista, ja toiminnallisissa kohtauksissa pökkelö animaatio tuo mieleen lauantaiaamujen halvat lastenohjelmat. Mukaansatempaavan tarinan ja kauniiden käsinpiirrettyjen taustojen mukana klassisen seikkailun janoajat nimittäin saavat bonuksena takaisin ne genren heikommat piirteet, kuten järjenvastaiset kikkailupuzzlet. Serpent’s Cursea pelatessa muistaa äkkiä, mihin ne vanhat seikkailupelit kuolivatkaan. Muodin tuulet olivat kääntyneet ja naksutteluseikkailut putoamassa pahasti muodin pulkasta. Kyynelhana kiinni, sillä minulla oli hauskaa Serpent’s Cursen kanssa. En tiedä onko pelillä mitään tarjottavaa nykypelaajille, joille seikkailupeli tarkoittaa Telltalen pelien ja Heavy Rainin kaltaisia draamavetoisia spektaakkeleja. Monet lajityypin perinteisistä ominaisuuksista ovat niin auttamattoman vanhentuneita, että niillä ei uusia yleisöjä tänä päivänä houkutella. Sinänsä onnistunut uusvanha Broken Sword muistuttaa, miksi vanhoille seikkailuille kävi niin kuin kävi. Aikaansa nähden uuden vuosituhannen ensimmäinen Broken Sword oli vakuuttava paketti, mutta kankeahkon käyttöliittymän ja 3D-grafiikan vuoksi uinuva lohikärmes on kestänyt ajan hammasta edeltäjiänsä huonommin. Toivoa sopii, etteivät seikkailupelien vanhat ammattilaiset tyydy vain kannibalisoimaan menneitä saavutuksiaan nostalgiaropojen toivossa, vaan yrittävät luoda myös jotakin uutta. Kun vainaja lopulta sähköistettiin hereille Revolutionin labrassa, ei Lasarusta enää tahtonut entisekseen tunnistaa. Temppeliherrojen jäljillä Pc:lle ja Playstationille julkaistu Broken Sword: The Shadow of the Templars (Pelit 8/1996, 91 pistettä) syntyi Revolution Softwaren ajatuksesta rakentaa tyyliltään Lucasartsin pelejä realistisempi, monimutkainen jännityskertomus, joka päätettiin sijoittaa Pariisiin. Ötökkä pitää houkutella vangiksi tulitikkuaskiin, johon tarvitaan syötti, joka saadaan kauppiaalta, joka tarvitsee apua rikkinäisen kylttinsä kanssa, joka korjataan ristisanatehtävällä, ja niin edelleen. Lassi Lapintie K un naavaparrat muistelevat seikkailupelien kultaista 90-lukua, useimmiten muisteloissa toistuvat täysin ansaitusti Lucasartsin klassikot Monkey Islandeista Indiana Jonesiin. Lassi Lapintie 83. MURTUNUT MIEKKA LOISTAVI JÄLLEEN stationin suosion ja pc:n näytönohjainten kehitysten vuoksi 3D oli kaikkien huulilla, eikä vanhanaikainen seikkailu tästä myllytyksestä selvinnyt. Hiiriohjaus oli saanut väistyä konsoloinnin tieltä. Kun alkukankeudesta päästään liikkeelle, sen tarina on vetävä, hahmot sympaattisia ja huumorikin toimivaa, jos nyt ei ääneen naurattavaa. Mielekkäitä valintatilanteita ei ole, ratkaisuja on aina tasan yksi. Murtunut Miekka sai jäädä haudan lepoon pitkälle 2000-lukuun. Amerikkalaisen turistin George Stobbartin ja ranskalaisen toimittajan Nicole Collardin seikkailut muinaisten mysteerien ja salaliittojen alamaailmoissa nykypäivän Euroopassa olivat mukaansatempaavia, vanhojen Tintti-sarjakuvien henkisiä naksutteluseikkailuja, jotka vakuuttivat yleisönsä taidokkaalla tarinankerronnallaan. Uuteen ulottuvuuteen Tuomion temppeliritarien suosion kintereillä julkaistiin nopeasti saman sapluunan mukaan tehty Broken Sword II: The Smoking Mirror (Pelit 9/1997, 82 pistettä), joka vei Georgen ja Nicon ratkomaan Keski-Amerikan mytologiaan liittyvää arvoitusta. Serpent’s Curse on nostalginen, mutta näiden nykyseikkailujen rinnalla melko vaatimaton paketti. Klassikkojen varjoon on kuitenkin jäänyt monia muita erinomaisia teoksia, joista parhaita on Revolution Softwaren tekemä Broken Sword -sarja. Klikkailukikkailu Kun halvasta animaatiosta pääsee yli, pelin pinnan alta paljastuu edeltäjien veroinen tunnelmallinen klassisen kaavan seikkailu. Sama pätee nelososaan Broken Sword: The Angel of Death (Pelit 11/2006, 80 pistettä), joka yritti tehdä paluuta hiirivetoiseen käyttöliittymään. Menneisyydestä kajahtaa Vanhojen seikkailupelien toinen perusongelma oli olematon pelimekaniikka. Serpent’s Cursen kaltaisessa seikkailussa ei pelaajalla ole muuta tekemistä kuin dialogipuiden läpi klikkaileminen ja esineiden kokeilu hotspotteihin oikean ratkaisun toivossa. vuonna julkaistu peli, Serpent’s Curse on käyttöliittymää myöten käytännössä identtinen yli kuusitoista vuotta vanhan Broken Sword 2:n kanssa. Myös Smoking Mirror on julkaistu uudisversiona pc:lle, Macille ja mobiilialustoille
Kun raha puhuu, Tex kuuntelee. Phanta oli hirveää tuubaa, mutta Kaapossa oli jo yritystä. Ja Tex Murphyt olivat oikeasti hyviä seikkailupelejä, jotka Doc Brown ei ole ainoa, jolla on aikakone. Moninpeli: ei Ikäraja: ei tiedossa Tesla Effect: A Tex Murphy Adventure K un dekkari Tex törmää kekkari Teslaan, ilmassa on sähköä. PALUU TULEVAISUUTEEN välivideotauhkan lisäksi käyttivät todella vaikuttavaa polygonigrafiikkaa. Monet pitävät arvoituksellista neroa miehenä, joka keksi 1900-luvun. Uransa ehtoopuolelle ajautuneen yksityisetsivän moraalista ovat karisseet viimeisetkin kiiltokuvapojan rippeet. Murphy herää muistinsa menettäneenä, kuhmu otsassaan ja mystinen pistojälki kyynärtaipeessa. Kunhan kukaan ei keksi, että Phantasmagoria kaipaa jatkoa. Nikola Tesla (1856-1943) oli Albert Einsteinin veroinen nero, joka jätti jälkeensä liudan keksintöjä ja melkoisen aarreaitan fiktiolle. Teslan työ nousi arvoonsa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Nykyteknologian leveiden hartioiden ansiosta lopputulos on niin toimiva, että vastaavia pelejä näkisi mielellään enemmänkin. Samaan vyyhtiin sekoittuu kidnappaus sekä Nikola Teslan keksinnöt. Kuulostaa Dan Brownin uusimmalta, mutta Infernon tasoiseen aallonpohjaan ei onneksi ajauduta. Teslan kuolemansäde jaksaa kiinnostaa vielä uudella vuosituhannellakin, jokainen Red Alertia pelannut taatusti muistaa neuvostojoukkojen tukikohtaa turvanneet teslakäämit. Eräs kohtalokas ilta muuttaa kaiken. Ydinsota on jakanut kansan, sillä tavisten ohella katukuvassa vaikuttavat mutantit. Teslan ohella haudasta nousee interaktiivisen elokuvan peligenre, jonka moni luuli tai toivoi jääneen ysärin riesaksi. Syrjäisen Ritz-hotellin yläkerrassa on etsivätoimisto, jota sarkastista huumoria tarjoileva sankarimme pyörittää. Vuosikymmenten painolasti on raskas kantaa, mutta Tex Murphy, tuo kovaksikeitetty futudekkari ottaa nyt kantaakseen interaktiivisten elokuvien historiallisen painolastin. Nyt Teslan myyttistä perintöä lähestytään joukkorahoituksen näkökulmasta, joka yhdessä digijakelun kanssa on keksinyt uudelleen seikkailupelit. Tätä tiukempaa nahkaasua tuskin edes löytyy.. 36 Arvosteltu PC Saatavilla Linux, Mac Big Finish Games/Atlus Minimi: Dual Core 2 GHz/4 Gt RAM, NVIDIA 200 Testattu: Intel Core i7 3550K, 8 Gt RAM, GeForce GTX660 1,5 Gt RAM, Windows 8. Kun muistellaan multimediaseikkailuita, esijonnet muistavat Phantasmagorian ja muutamat toisen Gabriel Knightin. Seitsemän vuoden muistot menettänyt salapoliisi työllistää itse itsensä ja ajautuu entistä syvemmälle salaliittojen syövereihin. Väestöryhmät viihtyvät omissa oloissaan, mutta Murphyn konttori sijaitsee keskellä huono-osaisten naapurustoa Chandler Avenuella, vaikka herra itse on normo, siis normaaliin väestöön kuuluva. Noiria, komisario Palmu On aika astua jälleen kolmannen maailmansodan runtelemaan San Franciscoon, jossa Tex Murphy kiskoo bourbonia, tupakoi ketjussa ja pyrkii noir-perinteiden mukaisesti pysymään leivän syrjässä kiinni salapoliisihommia suorittaen. Tässä jatkumossa sitä kutsutaan Kickstarteriksi, ja nyt se toi meille Tex Murphyn, tulevaisuuden yksityisetsivän suoraan menneisyydestä
Loppupelin kompastelu kismittää, sillä Tesla Effect hoitaa erästä hiiviskelyosuutta lukuun ottamatta seikkailuhomman tyylipuhtaasti kotiin. Nyypän kannattaa tutustua ensin hieman kevyempiin aineisiin. Jo herra Murphyn kotikatu on tarpeettoman suureksi kasvatettu pelialue, jossa saa kolata sydämensä kyllyydestä. Toiminnolle on tarvetta, sillä osa pelimaailmaan kätketyistä esineistä on melkoista piperrystä. Suosittelen lämpimästi fikkarin käyttämistä, sillä toisinaan pelimaailmaan kätketty kilke on niin mikroskooppisen pientä, ettei sitä edes huomaa ilman ympärille loihdittua tähtisadetta. Tex ei ole golf-miehiä. Tahattoman koomisia välivideoita arvostaa ihan aidosti, näin hyvää jälkeä ei ysärillä tehty. Se, mitä tuli ysärillä joka tuutista, tuntuu polygonipäiden vuosikymmenellä erittäin tervetulleelta. Teslailu hyötyy aikakuplasta, koska uskon, että alitajunnassani vertaan sitä tahattomasti ysäriesikuviinsa. Tex Murphyn potkustartti on toimivaa viihdettä ja samalla väkevä todiste siitä, ettei uusretro aina tarkoita 16-bittistä pikseligrafiikkaa ja SNESiltä apinoituja midirenkutuksia. Graafisesti ensimmäisen persoonan osuudet ovat varsin vaatimattomia, etenkin, jos ne suhteutetaan historiaskaalaimella edeltäviin osiin. Tesla Effect on mukavaa aivojumppaa, joka virkisti valmiiksi pureskellun viihteen turruttamaa koteloani oikein olan takaa. Olen aidosti kiitollinen, että romppuvallankumouksen ohella myös modeemikivikausi on jo kärsitty. Texin maailmassa absurdeja pähkinöitä riittää, mutta taulapäille on tarjolla varsin näppärä vihjetoiminto, joka vääntää tarvittaessa ratakiskosta oikean etenemisreitin. Hahmot on käsikirjoitettu hyvin, mutta sopivasti kieli poskessa. Numerosarjat eivät lopu kesken, sillä koodin taakse kätkettyjä lokeroita on joka lähtöön. Pulmia, komisario Palmu Jos on tekniikka ysäriltä, sitä ovat myös pulmat. Jouduin käyttämään Texin viisastelevaan kännykkään kätkettyä aputoimintoa muutamaan otteeseen, jotta pääsin eteenpäin, mutta pidän sitä lunttaamisen sijaan asiakaspalveluna. Mukana kulkeva taskulamppu korostaa hotspotit. Muistinsa menettäneen sankarin kansitakkiin kelpaa loikata, vaikka pelisarjan aikaisemmat osat eivät olisikaan tuttuja. Tulevaisuuden tupakki ei tapa, vaan aukoo naamaansa.. Clearasil auttaa mustapäihin. Tuon aikakauden tietokonetekniikka selvisi hädin tuskin tupakkiaskin kokoisen videokuvan pyörittämisestä, joten varsinaiset multimediakokemukset jäivät muutaman yrittäjän varaan. Tesla Effectissä riittää esinepulmien ohella myös itsenäisiksi alipeleiksi naamioituja pähkinöitä, jotka toisinaan todella panevat hoksottimet koville. Monikulmioita, komisario Palmu Videoiden väliajalla estradi annetaan polygoneille. Siksi peli saanee paljon anteeksi, mutta toisaalta kokemus videosaasteella marinoiduista seikkailupeleistä on perusedellytys, jotta pelistä pystyy nauttimaan. Texin tyhmälle läpälle tulee hekoteltua tämän tästä, eikä edes ylinäytteleminen isommin kismitä. Potin korjaa viimeisen kolmanneksen autioitunut tutkimuskeskus, sillä nelikerroksinen sokkelo on tarpeettoman monimutkainen ja rikastettu typerillä äkkikuolemilla. Vapaasti liikuteltava ensimmäisen persoonan seikkailunäkymä oli melkoinen leukojenloksauttaja ammoisella 90-luvulla, mutta ei enää. Tesla Effect todistaa onneksi toisin, juurilleen uskollisena. Romppuja, komisario Palmu Kun cd-rom-levyt keksittiin, hyppäys tietomäärässä oli levykkeisiin verrattuna niin massiivinen, että pelisuunnittelijaparat menivät visioidensa kanssa solmuun. Teräväpiirtotarkkuuteen nostettu välivideoseikkailu on helkutin kaunis muisto ankeasta multimediavallankumouksesta. Grafiikkaa ei tarvinnut enää väsätä pikseli kerrallaan, levylle pystyi tunkemaan megatavutolkulla esirenderoitua videotauhkaa ja pelihahmojen tilalla saattoi käyttää oikeita näyttelijöitä, jotka kuvattiin bluescreeniä vasten. Koska matematiikka ei ole vahvuuteni, jouduin urakalla pähkäilemään kassakaapin yhdistelmää, joka oli naamioitu baseball-korttien avulla sudokuksi. Videota piisaakin joka sormelle, sillä Steamista ladatun Tesla Effectin koko on massiiviset 16 gigatavua. Pienellä budjetilla tehty Tesla Effect saa yrityksestä paljon anteeksi, sillä oikeiden näyttelijöiden toimintaa kelpaa seurata, vaikka toisinaan homma vedetään yli niin että raikaa. Jumiin jää harvoin, mutta paikoin lunttaaminen on käytännön pakko. Toista se on nyt HD-videon aikakaudella, kun pelien välivideot hoidetaan pelimoottoreilla ja oikeita näyttelijöitä käytetään dubbaukseen. Kasvaneet koneresurssit ovat myös laventaneet maisemia. Pelimaailmaan on kylvetty reilusti takautumien muodossa esitettyjä videoita, jotka johdattelevat nyypätkin Murphy-loren äärelle. Siniruudun eteen marssitetaan oikeita ihmisiä, jotka yhdistetään pelimaailman renderoituihin taustoihin. Sankarin mukana kulkeva taskulamppu korostaa tarvittaessa hotspotit. 85 Itävalta osallistuu Euroviisuihin myös 2050-luvulla. Vanhojen Tex-perinteiden mukaisesti näkymä on sankarin silmissä ja matkaa taitetaan kuin modernissa toimintaseikkailussa. 37 Tesla Effect: A Tex Murphy Adventure Tesla Effectin käsikirjoitus toimii kuin tauti. Juho Kuorikoski Tex Murphyn paluu on moderni retromatka suoraan keskelle romppujen kulta-aikaa
Under a Killing Moonissa vakuuttanutta grafiikkamoottoria hieman viriteltiin, mutta välinäytösten KUKA TEX MURPHY. Tex Murphyn paluusta saatiin konkreettisia todisteita vuonna 2012, kun Project Fedoran yhteisörahoituskampanja käynnistyi Kickstarterissa ja keräsi riittävät 657 000 taalaa. Jos myllystä löytyi 16 megatavua RAM-muistia, peliin sai entistä tarkemmat tekstuurit. Lähes samaan aikaan uuden pelistudion verkkosivuille ilmestyi tuleva nimike, Tex Murphy – Project Fedora ja Good Old Games julkaisi aikaisemmat Tex Murphy -pelit uudelleen. Tex Murphy on yksityisetsivä ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa ihmiset ja mutantit yrittävät tulla toimeen keskenään. Tarina haarautui ja peli oli mahdollista läpäistä seitsemällä eri tavalla. Pelin erikoisuutena oli näyttävän grafiikan ohella mullistava RealSound-teknologia, joka mahdollisti digitoidun äänen toistamisen pc:n piipperin kautta. Pandora Directiveen palkattiin Hollywood-ohjaaja parantamaan kerrontaa.. Sekä media että pelaajat pitivät Pandora Directivestä, mutta kauppa ei käynyt edellisosan tahtiin. Jones käsikirjoitti hahmonsa alun perin Ed Woodin scifikalkkunalle kumartavaan Plan 10 From Outer Space -indieleffaan, mutta samaan aikaan Access Software kehitti Echeloniksi ristittyä lentelypeliä, jonka teknologiaa haluttiin käyttää myös toisessa pelissä. Tämän jälkeen Access Software myytiin Microsoftille ja seikkailupelit ajautuivat limboon. Kun teknologia oli kunnossa, Access Software halusi panostaa juonenkuljetukseen ja kerrontaan. ohjaamiseen pestattiin Hollywood-ohjaaja Adrian Carr. Tex Murphyn käsikirjoittajana toiminut Aaron Connors sekä Chris Jones, Tex Murphy itse, perustivat vuonna 2009 Big Finish Gamesin ja hankkivat Texin oikeudet itselleen. Vuonna 1989 pc:lle, Nepulille, Amigalle ja Atari ST:lle julkaistu Mean Streets on ensimmäinen Tex Murphy -peli, jossa etsiväseikkailuun sotkettiin monia peligenrejä. Accessin entiset työntekijät yrittivät myydä Microsoftille ideaa useista Tex Murphy -peleistä, mutta jokainen idea torpattiin. Mukana oli suoraviivaista toimintaa sekä teknologian sanelemaa lentelyä avoimessa kaupunkimaastossa. Teknisesti Under a Killing Moon oli valtaisa harppaus. Juho Kuorikoski Under a Killing Moonia tehtiin neljä vuotta ja rahaa kujui noin kaksi miljoonaa dollaria. Omalla rahalla kauppaan vuonna 1998 puskettu Overseer ei vakuuttanut pelaajia saati mediaa. Teknisesti vaikuttava seikkailupeli oli myös kaupallinen menestys. Perspektiivi vedettiin sankarin silmiin ja laadukkaiden välivideoiden väliajoilla ihmeteltäväksi tarjottiin reaaliaikainen 3D-maasto, jossa saattoi liikkua hiiren avustuksella vapaasti. Mean Streets on eräs ensimmäisistä pc-peleistä, joka käytti 256-väristä VGA-grafiikkaa. Pari vuotta myöhemmin julkaistussa Pandora Directivessä (Pelit 8/1996, 90 pistettä) Tex Murphy hioutui huippuunsa. Samaa avaruusajan teknologiaa sovellettiin myöhemmin myös Suomessa: legendaarinen InvaTaxi käytti vastaavaa systeemiä, mutta nimesi sen fakiiritempuksi. Access Software halusi jatkaa Tex Murphyn tarinaa, mutta Intel lähestyi puljua mullistavan DVDformaatin merkeissä. 38 T ex oli pelisarjan tuottajana toimivan Chris Jonesin lapsi, ja hän myös esitti hahmoa. Myös pulmiin oli tarjolla muutamia erilaisia ratkaisumalleja. Neljälle cd-levylle ahdetun seikkailupelin työstäminen maksoi yli kaksi miljoonaa dollaria ja peliä väkerrettiin kasaan neljän vuoden ajan. Vuonna 1991 julkaistu Martian Memorandum antoi jo viitteitä siitä, mihin pelisarja oli menossa. Samalla myös Texin hahmo sai ripauksen luonnetta, sillä Aaron Connersin käsittelyssä sankari muuttui epäonnikseksi antisankariksi, täydelliseksi pastissiksi noir-perinteiden dekkareista. Intel lopulta kuoppasi pilottiprojektinsa, joten Tex Murphy: Overseer -nimellä työstettyä seikkailua jouduttiin hinkkaamaan vielä kolme lisäkuukautta, jotta se saatiin muutettua teknologiademosta kokonaiseksi peliksi. Peli oli kantaisänsä genresekamelskan sijaan rehti osoita ja klikkaa -seikkailu, mutta pelihahmot digitoitiin samaan tapaan kuin kolikkopelihalleissa villinneessä Mortal Kombatissa. Mukaan heitettiin myös videopätkiä, kun vuoropuheluissa nähtävät näyttelijät pääsivät ilmeilemään ainakin kymmenen animaatioruudun edestä. Seuraavana vuonna projekti sai lopullisen nimensä, kun yhteisörahoituksen hedelmä ristittiin Tesla Effectiksi. Cd-noir Pelisarja asettui uomiinsa vuonna 1994, kun Under a Killing Moon (Pelit 8/1994, 86 pistettä) julkaistiin. Vuonna 2006 Microsoft möi Accessin Take-Twolle, joka sulki studion lopullisesti vuonna 2007. Mean Streets oli eräs ensimmäisistä peleistä, jotka käyttivät 256-väristä VGA-grafiikkaa. Prosessorijätti toi tarjouksen mukana myös kiireisen aikataulun, joten kokonaan uuden pelin sijaan Access päätti kertoa uudelleen Mean Streetsin tarinan
Suomen suurin tiedelehti T ede ruokk luovuutta. Totea itse. Tilaa: tiede.fi. KRISTA KOSONEN Tiede-lehden lukija, näyttelijä Tiede on tarua ihmeellisempää
Homma lipsuu väkisinkin hiipimisen puolelle, ja siinä Sir vetää liian yksinkertaisesti. Luuttaamisessa tulee ongelmia, sillä inventaarioreppu ei ole mitenkään iso. Ehdottomasti suurin osa siitäkin on aina käyttökelvotonta roskaa. Kirveestä eivät lopu ammukset, mutta kirveen tuominen tulitaisteluun on juuri niin hyvä idea miltä se kuulostaa. Jos se on puoliksikaan yhtä hyvä kuin nimensä, rahani menivät oikeille miehille. Tulee tunne että koputan oveen ja talo tarjoaa virpojanoidalle luuttia. RIISTAELÄIMISTÄ VAARALLISIN Joka palautetun sirpaleen jälkeen vaara kasvaa eikä mitenkään vaivihkaa. Kuudesti laukeava revolveri on jo iso, joskin vähän tehoton askel oikeaan suuntaan. Se myös valistaa minua takaisinpääsytoimenpiteistä. Ihmistä mä metsästän, aion saada suuren. Ruuti palaa mutta ammukset eksyvät Kun välitön nälkäkuolema ei enää uhkaa, voi uhrata ajatuksen siihen mitä niiden robottien kanssa pitäisi tehdä. Muut voivat olla suota, teollisuusaluetta, vuoristoa tai linnanraunioita. Minähän olen ihminen, riistaeläimistä vaarallisin, ihan jotain muuta kuin vaaraton, liikkuva maalitaulu robottien hirviporukalle. Ikävä kyllä siinä budjetti on loppunut kesken: niihin ei pääse sisälle. Valikoima on riittävä. Kunhan löytyy vielä räsyjä sidetarpeiksi niin voi jo kevyesti huokaista. Sehän on ihan niin kuin oikeaa kännissä olemista. Olenko taas tehnyt jonkun älyttömän kokeen, joka on singonnut minut toiseen todellisuuteen. Saarille ilmestyy enemmän robotteja, ja uusia, vaarallisia malleja, oh dear! En viitsi puhua niistä sen enempää, koska uutuudet ovat kivempia kun ne ovat yllätyksiä. Herrasmiespartio edessä!. Silloin olisi kiva jos on löytänyt kartan, siihen saa joka saarella merkattua kolme kohtaa. Saarille kulkevat veneet ovat kivikehän lisäksi ainoa tapa seivata peli. Inventaariotetristä. Ne partioivat muuten satunnaisesti, mutta takuuvarmasti niiden haluttujen sirpaleiden vieressä notkuu vähintään pari. Biomista riippuu esimerkiksi paljonko rakennuksia saarella on. Ensimmäiset sirpaleet löytyvät aika helposti, ja robottejakin on vain muutama herrasmiesmetsästäjä. 40 Arvosteltu PC Saatavilla Mac. Nietzschen sanoin: ”Kun metsästät kettua, varo ettei kettu metsästä sinua.” Mutta ei ase tee minusta mahtavaa robottien kukistajaa. Kunhan etsin ja kerään vajaat parikymmentä ulottuvaisuusportin (tai vastaavan) sirpaletta ja kannan ne takaisin kivikehään, niin se on siinä. Tehokkaassa haulikossa, tarkassa kiväärissä ja kuningasase hakapyssyssä on niissäkin omat ongelmansa: mitä enemmän tehoa sen pienempi makasiini. Tai alkoholia, jonka vaikutus elinvoimaan on epäilyttävän hyvä, vaikka hetkeksi ruutu heiluu ja sumenee. Jahti alkaa Voi ei! En olekaan voittamaton tuhokone, joka aseet karttakeppinä opettaa ihmisyyden perustan roboteille! Vakio-aloitushenkilölläni ei ole taskuissa yhtään mitään, se on puhtaasti saalis. Vaikka niitä aluksi keräisi isolta tuntuvan varaston, robottien tuhoaminen syö niitä rutkasti enemmän kuin niiltä saa tai niitä löytää. Stealth on sitä että liikutaan kyyryssä todella hitaasti, ja kun ollaan korkeassa ruohossa, ei olla näkyvissä. Paitsi tietenkin että ”Ai niin, teitä metsästetään, sir!” Siksi siis minua ketuttaa! Viisikko seikkailee saarella, eikun Jo nimi kavaltaa että kysis on taas surviksesta, tällä kertaa viiden pienehkön saaren muodostamassa saaristossa. Eli jos löytää jotain todella tärkeää, viivana kohti venettä. Terveyden lisäksi pelaajalla on elinvoima, joka laskee tasaisesti, jollei kisko ruokaa. Linux Big Robot Minimi: Dual Core 1.6 Ghz/2 Mt RAM, DirectX 9.0c -yhteensopiva näyttökortti Suositus: QuadCore 2.0GHz/ 8 Gt RAM, GeForce 8800 GTS Moninpeli: ei Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX560 Ti Ikäraja: Ei tiedossa Sir, You Are Being Hunted V aikka herään kivikehästä ja keskellä viehättävää maaseutua, tiedän että jotain on mennyt pahasti vikaan. Konsepti ihmiskettua jahtaavista robottiherrasmiehistä proseduraalisesti luodussa henkiinjäämispelissä oli tarpeeksi kiinnostava että rahoitin projektia, ja nyt peli on virallisesti valmis. Varas ja reppuli! Maailmanluonnissa joka saarelle valitaan yksi viidestä erilaisesta biomista. Sirpaleita tärkeämpää on löytää tarvikkeita, mahdollisesta aseesta ravintoon. Jo vain, vahvistaa tyhjyydestä kuuluva tyyni brittiääni. Lisäksi robotteja hämätään heittelemällä pulloja tai kiviä, virittämällä herätyskelloja soimaan tai panemalla lelujuna käyntiin. Kun kamaa löytyy, pelataan repputetristä, jossa vanhojen Resident Evilien malliin yritetään pujottaa eri kokoisia ja muotoisia kamoja inventaarioon. Kun kissat saa pois, hiiri voi kipittää nappaamaan seuraavan sirpaleen. Nuotion sytyttäminen herättää jo runsasta mielenkiintoa. Taustatarinaa ei koskaan kerrota, mutta ehkäpä jotain voi päätellä siitä, että robotit muistuttavat brittiläisiä ketunmetsästäjiä. Aluksi tilanne ei näytä pahalta. Vain aloitussaari, jossa kivirengas on, on aina mallia Maaseutu. Sanotaanko näin että ketunmetsästys ja muut brittiläiset metsästykseen liittyvät arkkityypit saavat kaikki edustajansa. Suurin ongelma ovat ammukset. Alussa voin kuvitella toista, mutta loppua kohti tulee aika selväksi ettei väkivallalla pärjää. Teollinen biomi on aarreaitta, koska tarvikkeet löydetään luuttamalla, ja enimmäkseen rakennuksista. Yksi ratkaisu on perustaa välivarastoja taloihin. Saaret näyttävät asutuilta, mitä ne varmasti olivatkin ennen kuin metsästäjärobotit puhdistivat ne ihmiselämästä
Pelistä puuttuu lisukkeet ja mausteita, ja metsästäjänleike alkaa maistua puulta. Damn Your Eyes, Sir! Sir You Are Being Hunted on peli jota haluaisin rakastaa, mutta tunnen siihen enemmänkin lämmintä kiintymystä, jota leimaavat välinpitämättömyyden, jopa kyllästymisen, jaksot. 41 79 Mutta jos stealth on pelin ydin, se kaipaa enemmän rakastavaa huomiota. Ensimmäinen peli menee kivasti uutuuden viehätyksen voimalla, sitten Toisto-peikko alkaa laimentaa pelikokemusta, varsinkin kun pelin vaikeutuessa robottiperäiset kuolemat lisääntyvät dramaattisesti. Hyvät herrat, emergentti tarinakerronta vaatii enemmän ja monimutkaisempia, keskenään vaikuttavia pelimekanismeja. Paitsi teollisuusalueen savupiippuviidakossa. Eri robottimallitkin ovat ajatuksella tehtyjä ja niiden esikuvat tunnistettavia. Mutta yleensä kun toivorikkaana juoksee kohti maasta tulevaa savua, se onkin nuotio. Shard, You Are Being Hunted Mutta palataan pääasiaan eli niiden sirpaleiden metsästykseen. Osa kommentoi ääneen tekemisiään, mutta robottien tekemisiä pitää liikaa arvailla. Se on tietysti proseduraalisen pelaamisen synti. SkyNetin Hunter/Killerit olivat ehkä vähän kehittyneempiä.. Käytännössä pitää löytää skanneri, ja silti niitä paria viimeistä palaa etsiessä voi tulla hiki. Bonuksena sirpaleet eivät mene siististi omaan inventaarioonsa, vaan tunkevat siihen yhteen ainoaan. Sekään ei ole mahdollista, edes vuoristobiomissa. Jopa kliseistä tee-mytologiaa osataan soveltaa sordino päällä. Veikkaan, että ensin on keksitty rutiini, joka luo näitä proseduraalisia (siis joka peliin uusiksi luotavia) ympäristöjä, ja sitten alettu hakkaamaan siihen peliä kiinni. Ja koska sirpaleet pitää palauttaa keskussaaren kivikehään, ramppaamista riittää. Sirpaleet ovat erikokoisia: pienin vie yhden ruudun, mutta voit olla varma että kun reppu on täynnä tarpeellista tawaraa, seuraavaksi löytyvä sirpale on 4 kertaa 4 ruudun jötikkä. Piilopelaajalla pitäisi olla enemmän temppuja käytössään, edes sellaiset klassikot kuin piileskely ruoko suussa lammikossa tai kipuaminen puuhun piiloon, ja muutakin saa vapaasti keksiä. Pelin peruskivet ovat roboteilta piiloutuminen ja savuavien meteoriittien löytäminen. Pelin päälle kaadettu brittikastike toimii hyvin mausteena, eikä sitä ole käytetty liikaa. Eri biomien visuaalinen ilme on viehättävän tunnelmallinen, välillä tuntuu kuin saaristo sijaitsisi Drangleicin lähellä. Välillä on tiiviitä hetkiä, mutta vastapainoksi turhan paljon pelkkää juoksentelua tyhjissä maisemissa. Hehkuvina maahan tömähtäneet sirpaleet ovat termodynamiikan lainsuojattomia joten ne savuavat ikuisesti. Vajaan parinkymmenen sirpaleen etsiminen viideltä saarelta, se ei kuulosta ykköshauskalta. Toisaalta pelin graafinen design on ensiluokkaista. Jos savu olisi sakeampaa, ne jopa löytäisi sen perustella. No, nimi on komea, visio on vahva ja toteutus tyylikäs, ja onhan se hauskaa Orimattilan ABC:lla ääneen muistella kun kettupoikana juoksin haulikkomiehiä karkuun. Esimerkiksi Thiefissä ja Assassin’s Creedissa kuvakkeet vihollisten päällä kertovat mitä näiden mielessä liikkuu, ja jotain vastaava kaipaa Sir’kin. Stealth-ominaisuudet ovat vajaat, ja mitä savuaviin meteoriiteihin tai yleensä ympäristön havainnointiin tulee, zoomaisin vauhdilla korkealle paikalle kuin eläkkeelle jäävä kansanedustaja. Nuotiolla paistetaan raakaa metsästettyä lihaa, ja houkutellaan vihollisia, sillä nuotio kerää melkoisen yleisön. John Bull-bot patseeraa kylän raitilla kuin Intian omistaja. Nnirvi Elo robottimetsästäjien saaliina on hyvä yritys ja mielenkiintoinen idea, mutta vaatii enemmän liikkuvia osia. Sir, You Are Being Hunted ei ole ohari, vaan sitä pelaan ainakin yhden pelin ajan miettien, että Jolly good, this old chap is smashing, mutta pikku hiljaa iskevät pip pip ja cheerio -fiilikset. Elämä on kovin hankalaa siihen asti jos ja kun löytää sirpaleskannerin, joka löytää sirpaleet huomattavasti kauempaa ja osaa kertoa suunnankin. Onko saarella sirpaleita, ja jos on, montako. Nostaisin toistamiseen esille senkin ettei rakennuksiin pääse
VIIKINKERIT Vikingsin edeltäjä, ritarivetoiseen Ruusujen sotaan sijoittunut War of the Roses kärsi siitä että taistelu oli hidasta kuoliaaksi kolhimista. War of the Robots! Lokin kakkaa kypärässä Unohdetaan täydellisyyden tavoittelu, minulle riittää että ratkaisu toimii pelillisesti. Torjunta kilven kanssa sujuu samalla tekniikalla mutta toisella hiirennapilla, ja keskinapilla paiskitaan keihäitä ja kirveitä. Tämän realismipyrkimyksen vastapainoksi soturit liikkuvat kentällä kuin flipperipallot, vauhdikkaasti ees taas ja sivuille. Taas kauko-ohjaan ruudulla näkyvää soturihahmoa, jonka selkä peittää vihollista varsinkin silloin kun aletaan olla lähellä. Kyttään siis mittareista koska kauko-ohjattu soturini voi aloittaa purkitetun liikesarjansa. Edelleenkään Fatshark ei usko 1st personiin. Olin yleensä melkein aina nöösipoika, toisten pelaajien taidoista, varusteista ja luokituksista näki että War of the Vikingsiin on uponnut aikaa. Thorilla tavataan! Britannian kentillä kohtaavat Pohjolan urheat Odinin pojat sekä Englannin ristiä palvovat luihut saksit. Aikaisemmin kokeiltiin villiä länttä ja ritareita, nyt Mount & Blade: Warbandia ja sen modiarmeijan yksinvaltaa vastaan Etelä-Ruotsin vuoristojen vuonoista purjehtivat viikingit. War of the Vikingsin taistelut ovat normaaleja sekavia härdellejä, peli voisi olla vaikka fantasiamättöä. Ihan minun ilokseni juokseminen ei onnistu ilman että miekka pannaan tuppeen vaikka juostaisiin metri, ja annan bonusmiinusta vielä ärsyttävästä Nyt mennään lujaa! -kameraefektistä. Vaikka parhaani yritin, Vikingsin näkemys miesmätöstä silittää minua vastakarvaan, irtopäistä plussaa mutta muuten meno on liian keinotekoista ja jäykkää. Perusmallit ovat soturi kilvellä ja miekalla, soturi kahden käden aseella ja jousimies. Staminakin on hienosti pultattu pelisysteemiin. Ryyppäävät, räyhäävät viikingit olivat aikansa vihattuja brittituristeja. Sillä taistelut aloitettiin ja siinä ne ratkaistiin. Siis kautta Odinin kahden killisilmän, käet taskussa keskellä taistelua! Aina kun näin tapahtui, otin hillityt pultit. Yksinkertaisin ratkaisu olisi että viimeksi tehty lyönti toistettaisiin. Vikingsin taistelu on brutaalia ja menolippu Valhallaan valkyriakyydillä järjestyy iskulla, parilla. Porkkana on kokemuksen mukana avautuva hahmoluokkien kustomointi. War of the Vikings on puhdas nettirähinä. Kun oikeassa elämässä työnnän miekkani jonkun palleasta läpi, kyseessä on aistieni, hermostoni ja lihaksistoni vuosien harjoittelulla terästetty saumaton yhteistyö. Se laskee etäisyyden viholliseen lennossa ja korjaa miekan liikerataa iskun aikana. Paha sanoa sopisiko Souls-systeemi joukkotappeluun, mutta silti lähtisin tekemään taistelupeliä tuollaiselta pohjalta enkä mittaristoista. No, toimiihan se tutoriaalissa yhtä paikallaan seisovaa vastustajaa kohtaan, mutta ei taistelun melskeessä. Siihenkin on mittari. Nnirvi 79. Se on ilmeisesti täysin kosmeettista. Soturi viiltää oikealta vasemmalle tai toisinpäin, tai iskee ylhäältä. Mutta War of the Vikingsissä on hetkensä, ja siksi sillä on faninsakin. Cornwellistina minua pännii sellaisen aikansa pakkotaktiikan kuin kilpimuurin totaalinen unohtaminen. Sille astuvien soturien kilvet lukkiutuvat ja lyöntisarjat muuttuvat tilanteeseen sopiviksi. Lyönneissä tai jousella ampumisessa on siksi aina pieni mutta ärsyttävä viive. Jatkan Mount & Blade 2:n odottelua. Keksin toteutuksenkin minuutissa: Kun johtaja käskee kilpimuuriin, näkyviin ilmestyy viiva. Soulin olympialaisissa taistelufiilistä autetaan lukituksella ja yksinkertaistetulla, mutta pirun hyvällä lyöntija torjuntasysteemillä. War of the Vikings on ruotsalaisen Fat Sharkin kolmas nettimoninpeliyritys. Osa jousimiehistä on yliluonnollisen tarkkoja, toiselta puolelta kenttää tulee suoraan nuoli nuppiin. Se miekkaan hukkuu joka miekkaan tarttuu, jos sen tekee väärin. Fatsharkin suunta on oikea mutta askeleet liian pieniä. Kannattaa kokeilla sitten kun peliä saa alesta valhalla. Siinä Fatshark pyrkii jonkinlaiseen realismiin. Fatshark, vähemmän varusteita, enemmän viimeistelyä! N aiset ja hopeat piiloon, pohjanmiehet tulevat! Äh, komento takaisin, ne olivatkin Lohjan miehiä. Hahmolla pitää olla staminaa mittarissa että se jaksaa lyödä, ja lyöntiin pitää ladata hetki voimaa että se tekee jotain. Miekalla menee Kaikki muu on kuorrutusta, War of the Vikings elää tai kaatuu lähitaistelusysteeminsä mukana. Vikingsissa painetaan hiiren hyökkäysnappia ja sitten liikautetaan hiirellä lyönnin suunta. Mustista sieluista päivää! Vikingsin epäonneksi olen edelleen keskellä Dark Souls 2 slow play -sessiotani, ja siinä on tullut heiluteltua teräasetta myös ihmisten suuntaan. Oi joi. 42 War of the Vikings Arvosteltu PC Fat Shark/Paradox Minimi: Dual Core 2.6 GHz/ 4 Gt RAM, GeForce GTX 560 tai Radeon HD 6870 Suositus: Quad Core/8 Gt RAM, GeForce GTX 680 tai Radeon HD 7990) Moninpeli: 2–xx Testattu: Quad Core 2600k (3.5 Ghz), 8 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 560 Ti Ikäraja: 18 Viikinkimätössä on puolensa, mutta se kaatuu taas ennen maaliviivaa. F-näppäimellä lähtee erikoisisku, kuten miekalla pisto. Pelimuodot ovat ne tutut death matchit ja conquestit, aiheen kunniaksi mukana on kaksintaistelu. Välimatka vastustajaan tai aseen ulottuvuus pitää enemmän tai vähemmän arvata. Tökerösti ilman suunnan antoa (mikä on yllättävän helppo unohtaa) soturi ei tee yhtään mitään. Esimerkiksi alkuperäisgeeniset brittinaiset ovat nykyään niin persoonallisen näköisiä, koska viikingit veivät orjiksi kaikki ne nätit. Sanoisin jotain mutta en voi todistaa mitään joten olkoon
Älä uhoa, kaljamaha!. Vaikka maailma on äärigeneerinen, sen paikoin jopa skitsofreeninen tunnelma pelastaa paljon. Aikuinen sisältö ei ole sitä, että joka lauseessa on kirosana tai ruudussa vilkkuvat tekselitissit. Se lupaa, että aikuismakuun tehdyssä Bound by Flamessa on vaikeita päätöksiä ja niiden seurauksia. Pelipuolella aikuisfantasian valtikka on ollut puolalaisten hallussa, ja Sapkowskin mainioihin kirjoihin perustuva Witcher-pelisarja on määritellyt roolipelit uudelleen. Meno paranee parin ensitunnin jälkeen, mutta en ole varma, paraniko käsikirjoitus vai turtuivatko aivoni jatkuvaan paskan ja bannisanan hokemiseen. Epätoivo on jatkuvasti läsnä eikä keneenkään voi luottaa sokeasti. Vulcan voi halutessaan myös ruokkia sisällään asuvaa demonia tai hiljentää pääkopassaan myllertävän riivahengen. 43 Bound by Flame Arvosteltu PC Saatavilla PS3, PS4, Xbox 360 Spiders Studios/Focus Home Interactive Minimi: 2,2 GHz kaksoisydinprosessori, 2 Gt RAM, DirectX 9.0c -yhteensopiva näytönohjain 512 Mt tekstuurimuistilla ja Pixel Shader 4.0 -tuella, 6 Gt kiintolevytilaa, Windows XP. Valtaistuinta kyttää ranskalainen Spiders. Kun huoneellinen partaäijiä keskittyy energiapilarin kanssa huseeraamiseen, asennevammalla varustettu päähahmo pelmahtaa paikalle ja saa pirun riesakseen. Tasonnousun yhteydessä kertyneitä kykypisteitä voi hassata haluamaansa tahtiin kykypuun oksille. Vaikka rituaali menee persiilleen, riivahenki lahjoittaa Vulcaniksi ristitylle kantajalleen sellaiset voimat, että bileisiin liittynyt jättihirviö kaatuu käden käänteessä. Jos käsikirjoitus ja dialogi eivät vakuuta, henkilösuhteiden kanssa menee vähän paremmin. Tätä tavaraa on tarjolla niin tuhottomia määriä, ettei Bound by Flamella ole juuri mahdollisuuksia selviytyä pelidarwinismin kourissa. Mukana kulkevista tarveaineista voi halutessaan valmistaa ansoja, mutta taistelun tiimellyksessä karhunrautojen tiputtaminen monstereiden kiusaksi on toivottoman hidasta ja turhaa puuhaa. Asiat ovat perinteisen huonolla tolalla. Vulcan on kuin Punk in Finland -foorumilla Skyrimketjussa seikkaileva Kunnon v*tun Sika, pelistä ei puutu kuin Kissa Äiä. Päähahmon angsti saa japanilaisten roolipelien päähahmot tuntumaan henkisesti tasapainoisilta. Kahden käden miekkaa heiluttava tankki iskee lujaa, mutta hitaasti, puukkojunkkari taas on nopea, mutta tehoton. Maailmalla on sittenkin toivoa, mitä nyt piru olisi voinut valita isäntänsä hieman paremmin. Juho Kuorikoski 70 Peli yrittää olla aikuismainen ymppäämällä jokaiseen lauseeseen shitin tai fuckin. Suosio vetää perässään jäljittelijöitä. Noituri-pelit elävät ja hengittävät hahmoistaan, mutta Bound by Flamessa tilanne kääntyy päälaelleen. Niin se vain on, että valtaistuinpeli on armoton myös bittimaailmassa. Kenelläkään ei ole puhtaita jauhoja pusseissaan, pelaajan vastuulle jää valita, kehen luottaa ja kenelle haistattaa pitkät. Valitse ja vaikuta Tarina laukkaa kiskoilla lähdöstä maaliin, mutta monivalintakeskustelu tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa. Hiljalleen piru nostaa sarvensa esiin, jos sille erehtyy antamaan pikkusormensa. Naksnaksnaksnaks Tarjolla on kolme erilaista kykypuuta. Supergeneerinen käsikirjoitus saa vetoapua äärinolosta dialogista, jota tulkitsevat vuoden surkeimmat ääninäyttelijät. Oli synkkä ja myrskyinen yö Maailman geneerisin satuvaltakunta on keskellä kovan luokan kurimusta, kun pohjoisen jäälordit ovat tulleet ihmisten ilmoille aiheuttamaan tuhoa ja hämmennystä. Harmi että sinänsä mainio valintakikkailu hukkuu yhdentekevän tarinan ja surkean dialogin jalkoihin. Oma valintani oli lujaa iskevä, hidas mörssäri, sillä puukkohipasta puuttuu teho ja loitsiessa pelin taikavoima katoaa. Sodan runtelema ja raiskaama maa on jättänyt arpensa myös sen vähälukuisiin kansalaisiin. VOE HELEVETTILÄINEN! Vastaus löytyy muinaisesta viisaudesta, sillä pirut voi häätää mystisellä taikarituaalilla. Ikäraja: 16 Ranskalaisten piruntorjuntapeli on monotonisella pelimekaniikalla kuorrutettu, yhdentekevä rooliseikkailu, joka kovasti haluaisi kiilata Noituriksi Noiturin paikalle. Tekoälyä on varsin helppoa jallittaa, ja kun massan saa eroteltua, yksittäiset monsut kaatuvat, kunhan niiden ympärillä kiertää kehää ja pätkii miekalla koteloon. Valinnat realisoituvat pelin edetessä. K iitos huikean suositun Game of Thronesin, aikuisille suunnattu fantasia on pop. Ranskalaiset kirjoittivat Tulen ja jään protestilaulun. Piru hoitelee taikavoimat. Lordien käsikynkässä uutta lebensraumia valloittavat epäkuolleet ja kummitukset. Testattu: Intel Core i7 3550K, 8 Gt RAM, GeForce GTX660 1,5 Gt RAM, Windows 8. On kiva huomata, että kun yhdelle kumartaa, toiselle pyllistää
Pienet haastetehtävät ovat toinen hyvä lisäys, koska ne pakottavat käyttämään sellaisiakin liikkeitä, joihin ei normaalisti koske. Pitkäikäisin pelimuoto on kampanja, jossa hakataan toisten pelaajien avatareja. Juoni jää täysin ontoksi, jos ei ole lukenut parikymmentätuhatta sivua sarjakuvaa. PELI KUIN SARJAKUVA si todella karsittu, sillä auki on vain tusinan verran ottelijoita. Ne lisäävät mukavasti vaikeutta muuten helppoihin matseihin. Itse manga on nuorille poitsuille suunnattu toimintapläjäys, jossa hyvikset mätkivät pahiksia kuonoon. Tarina alkaa 1800-luvun lopun Englannissa, jossa maineikkaan Joestarin perheen vesa, Jonathan Joestar, kamppailee vampyyriksi muuttunutta adoptioveljeään vastaan. Se on kuin kertoisi Hämähäkkimiehen perusasetelman, sillä JoJo’s Bizarre Adventure on Japanissa supersuosittu mangasarja. Sen pohjalta on tehty useita pelejä, joista viimeisin on All Star Battle -mätkintä. Parhaimmillaan idea lähestyy har du redan redan redan -kielivitsiä, sillä jojon keksiminen nimestä vaatii joskus kanjin lukutaitoa. Siinä törmäsin haastaviin pomoihin, joiden päihittäminen vaati Pois alta, täältä hyökkää Tom of Finland. Juoni hukassa All Star Battle sisältää tarinamoodin, turnauksia, yksittäisotteluja sekä kaikkia muita tappelupelille ominaisia pelimuotoja. Samoihin otteluihin palataan uudelleen, mutta tällä kertaa pahiksen roolissa. Jokainen osa sisältää viisi–kuusi taistelua, joita edeltävät lyhyet tekstimuotoiset juonikuvaukset. Loput parikymmentä hankitaan pelaamalla tarinaa, joka mangan tapaan on jaettu kahdeksaan osaan. Hahmovalikoima on alukJos tuntuu, että puheet japanilaisviihteen outoudesta ovat vain ennakkoluuloja, kannattaa kokeilla JoJo’s Bizarre Adventurea. No niin jätkät, menkää tätä kuvaa varten mahdollisimman dramaattiseen asentoon.. Seuraavaksi siirrytään 50 vuoden päähän New Yorkiin, jossa Jonathanin pojanpoika käy omaa sotaansa pahoja jätkiä vastaan, apunaan tietenkin kyborginatsi. 44 JoJo’s Bizarre Adventure: All Star Battle Arvosteltu PS3 CyberConnect2/Namco Bandai Studios Moninpeli: 2 pelaajaa netissä tai samalla koneella Ikäraja: 12 J os kirjoittaisin japanilaiseen Famitsuun, minun ei tarvitsisi selittää, mikä ihme on JoJo’s Bizarre Adventure. Aluksi luulin tarinamoodia turhan lyhyeksi, mutta onhan siinä sittenkin tarpeeksi sisältöä, kun kaikki ylimääräiset tehtävät laskee. Sarjan erikoispiirre on, että jokainen osa tapahtuu eri paikassa eri aikana, mutta päähenkilön nimessä toistuu aina jojo. Tarinatilan ottelut saavat vaihtelua pirullisista jäynistä, jotka voivat esimerkiksi puolittaa oman hahmon hyökkäysvoiman tai kasvattaa vastapuolen terveysmittaria. Paras idea on läpipeluun jälkeen avautuvat Another Battle -taistelut. Tekijät luottavat, että lähdemateriaali on kaikille jo entuudestaan tuttu, mikä on aina paha virhe
monta yritystä. All Star Battlen on vaikea erottua joukosta, koska se on vain sitä kuuluisaa keskitasoa, eikä koko lajityypin huippua. On kolmenlaisia lyöntejä ja potkuja, heittoja, torjuntoja ja väistöliikkeitä. Japanilaisuus on muutenkin vahvasti esillä, sillä tappelijat haistattelevat toisilleen nipponiksi. Hamon-heput lataavat rauhassa erikoiskykymittarinsa täyteen, keskittäen sen jälkeen kaiken energiansa yhteen suureen lopetusliikkeeseen. Liikkeissä käytetään mielikuvitusta, sillä yhdessäkin ukko lentää paikalle katujyrällä liiskaamaan kilpakumppaninsa. Juuri tällaiselta villin mangamätkinnän kuuluu näyttää, sillä peli tuntuu kuin sarjakuvaruudut olisi animoitu telkkarin ruudulle. Yhdenmukaistamisesta on hyötyä uusille pelaajille, jotka eivät ole vielä ehtineet opetella jokaisen tappelijan liikelistaa ulkoa. Minusta se on jo liiallista paapomista, koska rämpytystaktiikka on aivan liian tehokas yksinpelissä. Kokeilin samaa netissä, mutta Oudon omituiseen mangamaailmaan sijoittuva tappelupeli, joka pirteästä ulkoasustaan ja hahmokaartistaan huolimatta jää vaisuksi. 45 78 Enhän minä edes hipaissut sinua. Tieteellisestä testistä opin, että ihminen on edelleen konetta viisaampi. Hahmot jaetaan kahteen ryhmään: hamon-voiman käyttäjiin ja henkiolentojen kutsujiin. He voivat liikkua ja hyökätä samanaikaisesti, mikä johtaa huikeisiin komboihin. Jokaisen taistelun kohokohta on maaginen hetki, kun tuhoisat erikoiskyvyt tulevat käyttövalmiiksi: yksikin hyvin osunut superi leikkaa terveyspalkista ison siivun. Pelaaminen tyssää energian loppumiseen, jolloin ei muu auta kuin keittää kahvit ja odotella tylsistyneenä varastojen palautumista. Juokse jojo kauppaan! Samujojo Ollila Siinä vasta kunnon hevosnaama.. Jos tietää jojon olevan muutakin kuin pelkkä narulelu, All Star Battle on oiva valinta uudeksi hakkauspeliksi, joka taatusti on lähdemateriaalille uskollinen. Ratsastajat saapuvat ja taistelevat hevosensa selästä, mutta ne saa kovalla iskulla alas. Jojo menee ylös alas All Star Battle on ehtaa japanilaista tuotantoa, mikä näkyy tyylikkäässä ja värikkäässä cell-shadinggrafiikassa. Kampanja on pullollaan kaikenlaista avattavaa lisäsälää. Oma suosikkini on klassinen ajanpysäytystemppu, jonka aikana on vapaa mättämään paikoilleen jähmettynyttä uhria monen sekunnin ajan. Niiden rinnalle on saapunut myös monia uusia tulokkaita, joten kilpailua on paljon. Tappelupeligenre on viime vuosina kasvanut massiivisesti, kun Street Fighterin, Tekkenin ja Mortal Kombatin kaltaiset legendaariset sarjat ovat saaneet hyvin menestyneitä jatko-osia. Onneksi venailu on vain minuutteja tuntien sijaan, mutta on sekin liikaa. Fanipojat ovat innoissaan, kun pääsevät keräämään suosikkihahmoilleen uusia asuja, ääniä ja värejä. Mieluusti olisin pelannut netissä enemmänkin, mutta ainakin toukokuussa lagia oli vielä liikaa. Yksinkertaisimmillaan kombot vaativat vain yhden napin rämpyttämistä. Se on ikävää varsinkin rammalle Johnny Joestarille, joka ilman oriaan joutuu konttaamaan maassa. Muuta ei fanituotteelta tarvitse odottaakaan. Henkimanaajien taistelutyyli taas perustuu manaajan ja hänen henkiolentonsa väliseen yhteistyöhön. Kahden pääryhmän lisäksi on muun muassa verellä herkuttelevat vampyyrit ja hepparatsastajat, joista jälkimmäiset olivat itselleni täysin uusi genretuttavuus. Minäkin sain toteuttaa unelmani kireästä taistelusta kireissä pinkeissä trikoissa! Ärsyttävästi kampanjamoodiin on ängetty mobiilipeleistä tuttu energiasysteemi, joka väkisin hidastaa etenemistä. Onnistuin yhden napin taktiikalla kaatamaan suurimman osan vastuksista ilman ongelmia. onneksi gurut nöyryyttivät minut pahasti blokkaamalla kaikki iskuni ja sen jälkeen tuhoamalla ukkoni mielettömillä sarjoilla. Mätkinnän mestarit Tappelupukari valitaan laajasta valikoimasta, täynnä muinaisten kamppailulajien taitajia, glamrokkareita, lyhytkasvuisia ja vähäpukeisia bodarimiehiä, joita kaikki haluavat nähdä. Vaikka hahmot ovat erilaisia, niillä kaikilla on samanlaiset perusliikkeet
Xenonauts on siis uusintaohjelmatisointi muinaisesta mestariteoksesta UFO: Enemy Unknown. Yritys on hyvä, mutta toteutus toistaiseksi sen verran kankea, että ratkaisin matsit automatiikalla. Xenonauts on kaikkien pelilegendojen ylipäällikön vakavin haastaja kahteen vuosikymmeneen. Maailma menetti viattomuutensa kesällä 1994. Goldhawk Interactiven jengi on UFOnsa pelannut ja alienien ruumiinavaus on tehty huolella. Toisaalta ilmaherruudesta saa tapella tosissaan, sillä avaruuden ihmeet lähettävät välillä haasteita, kuten omia hävittäjäpartioita. Taktinen osuus alkaa, kun pistooleilla, kalsareilla ja keskareilla varustetut alokkaat edustavat Maapalloa neljännen asteen turpajuhlassa avaruuksien kauheimpia hirveyksiä vastaan. Perinteisten karjansieppausja terrorikeikkojen lisäksi kauhua levitetään myös ilmasta käsin. Ilmasota on alkuperäistä monipuolisempi alipeli, jossa hävittäjiä käskytetään muukalaisten kimppuun ylhäältä päin kuvatussa näkymässä. Pelin osa-alueet synnyttävät koko ajan kilpaa toistensa kanssa uusia tavoitteita, mikä pitää pelaamisen mielekkäänä ja pelisession loppu lipeää vähitellen ulottumattomiin. Jotta jännitys säilyisi, viittä vaille julkaisuversion perusteella edessä on vaatimattomasti pelimaailman puolijumaluus tai tuskallinen turhuuskuolema. Vaikka itsenäiset valtiotkin vihdoinkin osallistuvat (ajoittain) UFOjahtiin, ilmavaivojen on syytä olla kovassa iskussa pelin alkuvaiheista lähtien. MUUKALAISTEN PÄIVÄ Aikaispeli Alkuperäisen UFOn magia perustuu strategisen ja taktisen tason loistokkaaseen yhteispeliin. 46 Arvosteltu PC Goldhawk Interactive Versio: v22 experimental hotfix 8 Ilmestyy: Kesäkuu 2014 Ikäraja: Ei tiedossa Xenonauts K uolleita kaloja kelluu Pohjanlahdella, Saharassa on varsin mystisiä metsäpaloja eikä yksikään tunnettu terroristijärjestö ota vastuuta Atlanttiin pommitetusta koneesta. Xenonauts ja koputtaa ladon oveen raketilla. Muukalaisten tihutöistä tulee ilmoituksia, vaikka tuholainen ei tarttuisikaan tutkaan. Nyt, tasan 20 vuotta kataklysmisen Ensimmäisen impaktin jälkeen Ne ovat palanneet, tositarkoituksella. Suojelurahoja repimässä Xenon strategiseen osuuteen on lisätty mukavasti syvyyttä. Rankaisematta jääneistä rähkyyksistä seuraa perinteiseen tapaan hallitusten hiiltyminen ja rahahanojen tyrehtyminen. Strategisessa osuudessa rakennetaan tukikohtia, tutkitaan taktisista tehtävistä saalistettuja vempaimia ja ammuskellaan alas tunnistamattomia lentolaitteita. Maajussit lataavat haulikon outoja valoja nähdessään, sillä niiden perässä tulee X-C... Käytettävyyttä on täsmäparannettu kriittisistä kohdista ja pelilliset lisäykset saavat veteraanin hymyilemään jo ennen ensimmäistä taistelukosketusta. Saattamattoman miehistönkuljetusaluksen lähettäminen tutkattomalle alueelle voi johTerroritehtävät ovat tuttuun tapaan rajua menoa, mutta bugaava reitinhaku lyö kapuloita rattaisiin.
Mutta juuri, kun taivas aukenee ja kerubit valmistautuvat tuuttaamaan torviinsa uuden messiaan kunniaksi, Xenonauts kompastelee. Tirautin onnen kyynelen, kun Maapallon eliitti supersotilas ponkaisi polvenkorkuisen esteen yli vaivattomasti kuin pieni eläin. Strategisella tasolla kysymys on hieman monimutkaisempi. Haulikkojen ja konekiväärien kaltaiset uudet asetyypit ja tulituksen lamauttava vaikutus maustavat soppaa siten, että lopputulos tuntuu tuoreelta. Invaasio etenee suunnilleen samalla tavalla joka kerta, vaikka mukana satunnaisuutta onkin. UFO-geenien mukana tulee myös mielenhallintakykyjen ja Blaster Launcherin kaltaisia sukuvikoja, joiden integrointi pelimekaniikkaan on kuin pulkan työntämistä narulla. Kokonaisuutena uudistettu strateginen osuus on aiempaa hieman kiinnostavampi ja sujuvampi. Mikäli alkuperäisen julkaisuaikataulun kannalta aivan liian myöhään aloitettu tasapainotustyö onnistuu, ennen tai jälkeen julkaisun, kaskessa on edelleen kanto. Kannattaa muuten pitää kunnioittava turvaetäisyys Hollywood Car Companyn valmistamiin kulkuvälineisiin, esimerkiksi ruutitynnyri on paljon turvallisempi valinta suojaksi. Ongelmana on lähinnä se, että (esikuvauskollisesti) elintärkeälle ja haastavalle tasapainotusvaiheelle ei ole jätetty aikaa. Palaamme asiaan Xenonautsin julkaisun jälkeen. Esimerkiksi järkevöitetyt näkymäja tähtäyssäännöt bugasivat ajoittain huolella, mikä teki pelaamisesta hankalaa. Moderniin tyyliin suojien takana kyyhöttäminen on iso osa taistelukenttätaktikointia. Nämä ovat onneksi helpohkosti korjattavia ongelmia, normaali osa myös loistaviin lopputuloksiin johtavia pelinkehitysprosesseja. Taisteluosuuden tuntuma muuttui radikaalisti muutaman päivän välein aina, kun uusi pätsi tuli jakeluun. Mahdollisesti kohtalokkaasti. ”Ei siellä ennenkään ököjä ollut” -asenteella ei enää välttämättä kuole, joten mahtaako ötöjen sijoittelukaan olla satunnaista. OpenXCom-viritetty vanha mestari toimii edelleen täysillä, ja jollei Xeno ole tarpeeksi hyvä, se jää taas vain välimerkiksi UFO-perillisten historiaan. Muutama viikko ennen (mahdollista) julkaisua Xenonautsin kohtalo on vielä vaakalaudalla. Haluan uskoa UFOn ja X-Nautistien kaltaisten pelien ydin on todennäköisyyksien ja emergenssin hallinta. Mikä pahinta, yllätyksellisyyden tunne on hävinnyt. Se on käsinpiirrettyjen karttojen muotoinen kivettynyt punapuukanto, jonka todellinen vaikutus selviää vasta sitten, kun valmiin ja tasapainotetun pelin tunnelmaa päästään tosissaan mittaamaan. UFOssa kentät luotiin sattumanvaraisesti, mikä piti pelin ennalta-arvaamattomana vielä miljoonannen pikku-UFOnkin jälkeen. Toimintapisteisiin perustuva taistelusysteemi on kopioitu suoraan esikuvasta, mikä on todistetusti toimiva, joskin ehkä aavistuksen mielikuvitukseton ratkaisu. Käsin piirretyt alukset ja muut elementit ovat vähemmän palikoita kuin esikuvan satunnaisgeneroidut maisemat ja legoalukset, mutta nyt alas ammutut UFOt eivät enää hajoa törmäyksessä ja maisemat käyvät nopeasti häiritsevän tutuiksi, kun niitä ei enää riitä uusia jokaista tehtävää varten. Nurkkahuohottajat vastaan syliinjuoksijat Ensimmäinen taistelukosketus maahanmuuttoviranomaisten ja tunkeilevien muukalaisten välillä varmistaa käsityksen siitä, että Goldhawk on todellakin UFOnsa pelannut. Myös erilaisten kranujen käytön helppous maustaa soppaa mukavasti. Toimivaa konseptia uskollisesti kopioiva Xenonauts kärsii myös vanhoista ongelmista. Epäsymmetrisen, satunnaisuuteen perustuvan pelimekaniikan tasapainotus ei ole helppoa, mutta kuten edeltäjät ovat osoittaneet, ehdottomasti mahdollista. Xenonautsissa kartat tuntuvat paitsi nopeasti tutuilta, myös siltä, että ne on sopivalla tavalla kasattu pelailua varten. Jatkuvista muutoksista huolimatta suuret linjat vaikuttavat vähitellen asettuvan mukavasti kohdilleen. Pelit.fistä löytyy aiheesta hieno blogi ”Xenoja nyytittämään”, jossa foorumilta palkatut sankarit taistelevat ufomiehiä vastaan. Muutama viikko ennen julkaisua työ oli vasta alussa. taa ikäviin ylläreihin. Peli on ääriään myöten täynnä hyviä ideoita ja vanhojen UFOfanaatikkojen hartaimpien toiveiden täyttymystä. Nähdyn perusteella pessimismiin ei silti ole vielä aihetta, viimeistään kattava modattavuus hoitanee homman kotiin. Suurta syytä huoleen ei ole, sillä kehittäjä on jo osoittanut erinomaista arvostelukykyä monien kriittisten yksityiskohtien kohdalla. Soihtuja on mukana loputtomasti aina, kun saapuu yö, uudet aseja varustetyypit ovat mielenkiintoinen lisä. Uudistukset ovat periaatteessa hienoja, mutta ne on myös saatava oikeasti toimimaan ja siten, että kokonaisuus oikeasti nousee esikuvan tasolle ja yli. Paljon inhottavampi yksityiskohta on se, että jokaisen rakennuksen, aidanpätkän ja sopivan suojanpalasen on asetellut paikalleen ihmiskäsi. Räjähtävän Ladansa uhriksi jäävä siviili. Ilmasodan riskit ja palkkiot tuntuvat olevan hyvin tasapainossa, lentskarit eivät esimerkiksi tuhoudu lopullisesti, mutta voivat olla pitkään pois pelistä. Haavoittuneiden pelastaminen on usein paitsi mahdollista, myös jännittävää. Jokainen lato avattiin ydinpommilla siltä varalta, että inha humanoidi saattoi ehkä kytätä yläkerran ikkunassa. Kehitys on prosessi Noin kuukausi ennen julkaisua tasapainotus oli vielä pahasti kesken. Paperinukkekuvatukset eivät ole vaihtelevan visuaalisen suunnittelun kirkkain kruununjalokivi.. Ainakin (aina ulkokuoreltaan yhtä ehjää) tähtirekeä puolustavat kummajaiset jömittävät pesässään täysin ennalta-arvattavasti ja olisin lähes valmis kehittämään salaliittoteorian siitä, että eri pelikerroilla on tullut vastaan erittäin tutun oloisia kloonisotureita. Kentällä on yleensä sopivasti ripoteltuna täydellistä ja puolittaista suojaa, joiden takana kilpakumppanit väijyttävät toisiaan. Myös pieniä, kauniita yksityiskohtia riittää: paikallinen sotilas, joka solmii liiton chry... Maajussi, Massikka, haulikko ja lauma muukalaisia, jotka suolet sylissä maatessaan oppivat liian myöhään oleellisen eron lehmän ja peltilehmän kaappaamisen välillä. Valeria ei tänään nappaa tetsata. Antti Ilomäki Terve, vanha kaveri! Leikeltyjen allujen kuvaukset edustavat tyylisekamelskan fotorealistisempaa päätä. 47 Jos viimeistely onnistuu, Xenonauts voi olla UFOn oikea kruununperillinen. Kaikkein kätevin uudistus on mahdollisuus hoitaa rutiiniksi muodostuneet alasammutut pikku-UFOt mattopommituksella kerralla pois päiväjärjestyksestä. Esikuvassa soturin kuolema oli välillä turhankin äkkinäinen, ja jos invaasio iski päätukikohtaan huonolla hetkellä, se olikin sitten siinä. Xenossa henki tuntuu olevan sopivasti herkässä lähinnä silloin, kun kaivaa verta nenästään. Satunnaisuus on tärkeää, mutta sen pitäisi olla reilua siten, että ikävyyksiin ajautuu sopivasti vähitellen ja syntyy vaikutelma siitä, että tapahtumiin voi vaikuttaa omilla päätöksillä. Lusikalla kaavituista jäänteistä saa vielä jonkin verran käteistä irti. Hermoja raastavan jännittävän nykytilanteesta tekee se, että Xenonautsista voi vaikka tullakin juuri niin hyvä, se odotettu messiaan poika joka ottaa harteilleen UFOn raskaan maineen. Perinteisesti taktisesti köyhät tilanteet, kuten UFOjen vyörytys pullonkaulojen läpi, saavat uusia ulottuvuuksia mellakkakilvillä varustettujen rynnäkköspesialistien ansiosta. Minua epäonnistunut graafinen ulkoasu kyrsii yllättävän paljon. Suuri osa siitä koostuu pienistä pelisuunnittelullisista yksityiskohdista, joissa Xenonautsin kohdalla riittää vielä työtä. Myös tutkittavat teknologiat ovat aina samoja. Toisaalta tuntuu siltä, että suurhyökkäys voi huonolla tuurilla iskeä alueelle, jota ei voi puolustaa, jolloin rahoittajat irtisanovat sopparinsa ja suojelurahan tulo tyrehtyy. Tällaisen uhrauksen jälkeen lopputulos ei yksinkertaisesti saa näyttää niin tönkeröltä kuin Xenonauts tällä hetkellä. reaperin kanssa, juuri apuun tulleiden xenonauttien silmien edessä
Varhaisversiossa ei ole tutoriaalia, joten valtakunnan luominen täytyy opetella kantapään kautta. Komea audiovisuaalinen anti miellytti silmiä ja korvia, galaksin tutkiminen ja teknologian kehittäminen koukuttivat. Uppoutumista helpotti myös sujuvaksi hiottu käyttöliittymä. Satunnaisesti generoitu Auriga on joka kerta erilainen, mutta maailman kokoa ja muotoa voi säätää, samoin kuin ilmastoa. Aikaispeli. Vaikka Legendissä on tuttuja kaikuja avaruudesta, kaksoset eroavat toisistaan merkittävästi etenkin taisteluiden osalta. 4X-peli ammensi oppeja genren hallitsijalta, Master of Orionilta, mutta ei löytänyt tähtisumussa aivan mestarin ovelle asti. Endless Legendissä hallitaan yhtä kansaa. Gallialaisen eleganssin vastapainoksi avaruusimperiumipeliä vaivasivat tylsät rodut ja keskinkertaiset taistelut. Talvet ovat muuttuneet kylmemmiksi ja pidemmiksi, monenlaiset hirviöt vaeltavat pitkin maita ja mantuja. Kyllä tulen ja jään laulu aina kylmän avaruuden voittaa. Ensimmäisen kaupunkinsa sijainti kannattaa miettiä tarkasti, sillä ympäristö ja maaperän hedelmällisyys määrittelevät, kuinka paljon ruokaa, teknologiaa, tiedettä ja tomua (kultaa) kaupunki tuottaa per vuoro. Uusien yksiköiden tuottaminen ja kaupungin kehittäminen ovat riippuvaisia näistä resursseista. Yritys ei ollut silti hassumpi. Kasvihuoneilmiö on tuntematon käsite Aurigassa. Tolkienilla on paljon vastattavaa. 48 Arvosteltu PC Ilmestyy 2014 / Early Access Endless Legend S trategiapeleihin erikoistunut ranskalainen Amplitude Studios debytoi pari vuotta sitten Endless Spacella (Pelit 9/2012, 83 pistettä). Rakenna valtakunta Aurigassa tapahtuu jotain mystistä. Vaikka Endless Legend on kehityksessään vasta alfa-vaiheessa, Amplitudella vaikuttaa olevan homma hanskassa. Onneksi hallitsija ei ole täysin ympäristön armoilla, sillä työläiset voi käskeä keskittymään tiettyyn resurssiin, esimerkiksi vaikutusvallan kasvatHaltijat ovat vakavia luonnonlapsia, joilla on hyvä jousitaju. Auriga on samaan aikaan vaarallinen ja kiehtova paikka, jossa selviytyminen ei ole helppoa. Uuden pelin alussa omissa joukoissa seisoo yksi sankari, muutama sotilasyksikkö ja uudisasukasryhmä, jolla voi perustaa kaupungin. Moninpeli loistaa poissaolollaan, Aurigan hallinnasta kamppaillaan korkeintaan viiden tekoälyn ohjaaman kansan kanssa. Endless Space oli monilta osin mainio peli. Vanhat sivilisaatiot ovat jättäneet jälkeensä ainoastaan raunioita, joiden kätköistä voi löytää mitä tahansa. GALLIALAINEN LEGENDA Endless Legend olisi helppo leimata fantasiateemaiseksi Endless Spaceksi, mutta se ei ole koko totuus. Amplitude kurkotti aluksi tähtiin, nyt ranskalaiset pyrkivät fantastiseen lopputulokseen. Ehkä myönteiseen suhtautumiseeni vaikuttaa osaltaan myös se, että olen pohjimmiltani enemmän fantasian kuin scifin ystävä. Joka pelissä
Sujuvasti toimiva käyttöliittymä, komea ulkoasu, taitavasti rakennettu äänimaailma ja kauniit musiikit ovat tuttuja vahvuuksia jo Endless Spacesta. Markus Lukkarinen Pojat pullistelevat.. Julkaisuversiossa kansoja tulee olemaan kahdeksan. Marssimme sotaan Ensimmäiset vaikeat päätökset tulevat eteen, kun on perustanut ensimmäisen kaupungin ja lukenut Sun Tzun Sodankäynnin taidon. 49 Viimeistelyä vailla oleva laatutyö. Myös maastonmuodoilla on väliä taistelujen lopputuloksen kannalta. Mitä enemmän vaikutusvaltaa, sitä paremman suunnitelman saa aikaiseksi. Varhaisversiossa on neljä kansaa: luonnosta voimaa ammentavat wildwalkerit, tomusta riippuvaiset broken lordit, teknologiapainotteiset vaulterit ja hyönteismäiset necrophaget. Kaikki joukot keräävät kokemusta ja tasoja, mutta vahva sankari pyyhkii normaaliyksiköillä lattiaa. Endless Legendin perusta on valettu betoniin, lopputuloksen laatu on enää kiinni viimeistelystä. Kamppailut ovat kyllä komean näköisiä, etenkin jos kameran vetää tarpeeksi alas, mutta siihen se sitten jääkin. Uusia sankareita ja yksiköitä voi palkata torilta, jossa hoidetaan myös hyödykkeiden myynti ja osto. Armeijaan panostaminen palkitaan uusilla yksikkötyypeillä ja armeijan suuremmalla koolla, talouden päivitykset kehittävät kaupungin infrastruktuuria ja tehokkuutta, laajennukset antavat käyttöön muun muassa vartiotornit, tiede ja teollisuus puolestaan tehostavat tutkimusta. Haarniskoihin verhoutuneet broken lordit pystyvät parantamaan itsensä tomulla, teknokraattiset vaulterit pystyvät siirtymään salamannopeasti eri kaupunkien välillä, aggressiiviset necrophaget puolestaan ovat surkeita maanviljelijöitä eivätkä harrasta diplomatiaa (”saaliin kanssa ei neuvotella”). Eri kansoilla on erilaisia tehtäviä, jotka syventävät taustatarinaa ja helpottavat maailmaan uppoutumista. Yhteistyö kannattaa, sillä ryhmittymiltä saa käyttöönsä uusia yksiköitä ja erilaisia bonuksia. Porkkana on yleensä keppiä tehokkaampi tapa harrastaa diplomatiaa, mutta samalla työläämpi. Jokaisella yksiköllä on tietty määrä osumaja liikkumispisteitä, hyökkäysja puolustusarvo, hyökkäysnopeus ja kriittisen osuman mahdollisuus. Sankareille valitaan uusia kykyjä tasonnousun yhteydessä, lisäksi urhot voi varustaa uusilla esineillä. Muut yksikkötyypit on jaettu jalkaväkeen, ratsuväkeen, pitkän kantaman joukkoihin, tukijoukkoihin ja lentoyksiköihin. Endless Legendin vuoropohjaisissa taisteluissa on lupausta, vaikka kovin syvällisiksi niitä ei voi vielä sanoa. Neutraalit ryhmittymät ovat mielenkiintoinen osa Endless Legendiä. Amplitude on luvannut monipuolistaa taistelua ennen lopullista julkaisua, ja syytä olisikin. Vaikka törmäsin säännöllisin väliajoin pieniin bugeihin, ongelmat eivät rampauttaneet pelikokemusta. Sankarit ovat armeijan selkäranka. Minua miellytti suuresti se, että tutkimuskohteet voi valita vapaasti, esimerkiksi armeijan teknologiapuun ylimmän oksan voi tutkia, vaikka ei olisi sitä ennen laittanut pistettäkään armeijateknologian kehitykseen. Minkä teknologian kehittämiseen panostan. Vaikutusvaltaa tarvitsee diplomatiaan ja valtakunnan tulevaisuuden suunnitteluun, sillä joka kahdeskymmenes vuoro pitää tehdä uusi ”imperiumisuunnitelma”, joka määrittelee kansakunnan painopistealueet (armeija, talous, laajennukset tai tiede). Muita tulevia lisäyksiä ovat moninpeli, muokattavat kansat, usealle mantereelle jaetut kartat, merivoimat, tiet ja kauppareitit. Toisinaan yksiköt eivät suostuneet liikkumaan tai vanha lataus ei toiminut. Vaikutusmahdollisuudet taisteluihin tuntuvat kuitenkin liian rajoitetuilta: kun joukot on asetellut kentälle ja valinnut niille kohteet, pelaaja muuttuu sivustaseuraajaksi. Toisin kuin Endless Spacessa, rodut eroavat toisistaan merkittävästi ulkonäöltään, pelityyliltään ja aloitusbonuksiltaan. Nelihaarainen teknologiapuu on jaettu armeijaan, talouteen, laajennuksiin sekä tieteeseen ja teollisuuteen. Näistä kaksi ensimmäistä on helppo korjata, tekoälyn muokkaaminen sen sijaan voi osoittautua hankalaksi. Taistelujärjestelmän, diplomatian ja tekoälyn parantaminen ovat Amplituden asialistan kärjessä. Teknologian tutkimuksen voi ketjuttaa, mutta järjestys on syytä miettiä tarkasti, sillä jokainen uusi teknologia on edellistä kalliimpi. Jos sankareille ei ole käyttöä taistelukentällä, voi heidät asettaa kaupunkien kuvernööreiksi. Peli päivittyy tasaisin väliajoin ja sisältöä on alfa-vaiheeseen runsaasti. Teoilla on seurauksensa: rauhallinen laajentuminen ja uusien kaupunkien perustaminen ei hermostuta kansalaisia samalla tavalla kuin viholliskaupunkien valloittaminen ja jatkuvat sodanjulistukset. Päätti niin tai näin, ympäristöä on syytä tutkia alusta alkaen, sillä Auriga on täynnä raunioita, joista voi löytää tomua tai saada tehtäviä. Mikä tärkeintä, Amplitude tuntuu ymmärtävän Endless Legendin tärkeimmät kehittämiskohteet. Lupaus paremmasta huomisesta Endless Legend kehittyy lupaavasti. Aurigaa tutkiessa ja valtakuntaansa laajentaessa törmää pian uusiin kansoihin, jotka voi tuhota tieltään, lahjoa tai joiden kanssa voi neuvotella. Kun on kehittänyt kymmenen uutta teknologiaa, pääsee käsiksi seuraavan aikakauden herkkuihin. Ennen taistelua joukot asetellaan maailman kartalle ja niille annetaan käsky hyökätä, tukea tai puolustaa. Pyrinkö nopeaan laajentumiseen ja aggressiivisuuteen vai kehitynkö rauhassa. tamiseen. Sivutehtävät vaativat yksinkertaisimmillaan maailman tutkimista tai yksittäisen vihollisen kukistamista, päätehtävät voivat edellyttää kaupungin laajentamista tai erilaisten yksikkötyyppien rakentamista. Manuaalisten taisteluiden sijaan annoinkin tekoälyn ratkaista useimmiten kamppailut
Vihollisten kirjo on Trampoliinit siivittävät vauhdikkaaseen ilmalentoon. Mustekalat auttavat vesien ylittämisessä.. Punainen väri toimii tavallisena nyrkiniskuna, vihreä väri panee vihut juoksemaan karkuun sinisen hyydyttäessä örmyt eksistentialistiseen masennustilaan. Kylää asuttavat päävärien mukaan jaetut kolme kansaa: karhumaiset siniset, punaiset sisiliskot ja vihreät kilpikonna-jänis-sekasikiöt. Tinkerworldmaailmassa askartelijan valta on suuri, sillä luomakunta on kokonaan rakennettu pahvista, paperimassasta ja maalista. Samaan aikaan kolmiulotteisen loikinnan lakastumisen kanssa kaksiulotteiset tasoloikat ovat nousseet uuteen loistoon, kiitos indieskenen nousun. Suoraviivaisessa tasoloikassa ohjaus myös toimii paljon paremmin kuin avoimissa Assassin’s Creedeissä, joissa hyppy vie turhan usein harhaan tietokoneen arpoessa pelaajan määränpään. Kaiken huipuksi väriä syövä Ankeus hyökkää pelin alussa kylän kimppuun ja pakottaa Korun seikkailuun hajonneen kansan yhdistämiseksi. Nauhoitetun dialogin puuttuminen auttaa sekin osaltaan pitämään turhat jaarittelut poissa kässäristä. Mimimi Studios on kääntänyt rajallisen indiebudjetin edukseen ja välianimaatioiden sijaan upottanut tarinankerronnan luontevaksi osaksi pelaamista. KARAMELLISEIKKAILU tasoloikan The Last Tinker: City of Colors, vieläpä pc:lle. Taistelusysteemi on pelin heikoin osa, sillä se toistaa itseään aivan liikaa. Väriä voi myös heittää kuin surrealistista kranaattia. Hyppely on sulavaa ja nopeaa Korun loikkiessa saumattomasti oksalta alustalle ja siitä suoraan sprinttiin. Apinamies pahvipuun katveessa Tasoloikkana The Last Tinker ottaa vaikutteita yllättävästä lähteestä, nimittäin Ubisoftin Assassin’s Creedeistä. Koru ei vain loiki, vaan myös hakkaa, nimittäin Ankeudesta sikiäviä hirviöitä, ja paljain käsin. Värikylä on toiminut niin kauan kuin sen kansat ovat puhaltaneet yhteen hiileen, mutta pelin alkaessa jokin on mennyt pieleen. Trendin valossa on yllättävää, että indiestudio Mimimi Productions uskalsi tarttua haasteeseen ja luoda täysiverisen kolmiulotteisen The Last Tinker on 3D-tasoloikan lyhyt, mutta sitäkin komeampi paluu. Apuna ovat värivoimat, joita Koru kerryttää matkan aikana tutustumalla päävärejä hallinnoiviin henkiolentoihin. Liru laru loru, moni turha Koru, ratkiriemuksi muuttuu The Last Tinkerin sankari on apinaa muistuttava Koru, Värikylän viimeinen Valmistaja, jolla on voima komentaa kaikkia kolmea pääväriä ja muokata maailmaa. Loikinnan haaste ei tule tähtäämisestä, vaan ajoituksesta esimerkiksi liikkuvien alustojen kohdalla. Last Tinkerin tarina ei sisällöltään ole mitenkään ihmeellinen, mutta sen esitystapa ansaitsee kunniamaininnan. Rohkeat ja voimakkaat punaiset ovat muuttuneet ilkeiksi kiusaajiksi, uteliaat kilpijänikset pelkureiksi ja viisaat karhut masennuksen alhoissa rypeviksi sääliöiksi. Erillisen hyppynappulan sijaan Koru hyppii automaattisesti haluttuun suuntaan tasanteelta toisella pitämällä nappulaa pohjassa. 50 Arvosteltu PC Saatavilla Mac, Linux Tulossa PS4 The Last Tinker: City of Colors Mimimi Productions Minimi: Intel Dual-Core 2.6 GHz / AMD Dual-Core Athlon 3.0 GHz, 2 Gt RAM, 512 Mt näytönohjain Testattu: Intel i5-4670K -prosessori, 8 Gt RAM, ASUS GTX 760 -näytönohjain Ikäraja: 7 K olmiulotteinen tasoloikka on lajityyppinä kärsinyt arvonalennuksen hallitsevan konsolisukupolven aikana. Uusia suuren luokan brändejä ei genressä ole nähty sitten PS2:n päivien, kehittäjät ovat tyytyneet lähinnä uudelleen lämmittelemään vanhoja Ratchet & Clankeja sun muita eilispäivän aterioita. Ja kelpo loikinnan loivatkin. Puoliautomaattinen ohjaus vähentää pelaajan kontrollia, mutta omasta mielestäni ratkaisu sopi The Last Tinkerin letkeään tyyliin. Tinkerworldin sydämenä sykkii Värikylä, jonka asukkaiden tehtävänä on tuottaa maaleja maailman rakennustarpeisiin
Yhtäältä seikkailun tiiviys on vahvuus, sillä pelimekaniikkojen yksinkertaisuus ja tarinan vähäeleisyys eivät olisi jaksaneet kantaa peliä kovin paljon pidemmälle, mutta toisaalta kaikkia mekaniikkoja ei ehditä seikkailun aikana käyttää kuin kerran tai pari. Mieleen jäi erityisesti kenttä, jossa vesi nousee ja laskee musiikin rytmin mukaan. Taistelu on värikästä säheltämistä.. Minkäänlaista valmistamista tai ympäristön muokkaamista ei pelissä ole, mikä oli pettymys johdannon asettamien odotusten jälkeen. Tunnelmalliset musat, vahva visuaalinen suunnittelu ja upeat grafiikat tekevät Last Tinkeristä yhden 2000-luvun audiovisuaalisesti herkullisimmista pikkupeleistä. Sienimiehen iso olomuoto on fyysistä voimaa uhkuva jantteri, jota voi käyttää esimerkiksi ratsuna säikäyttämällä hänet vihreällä värillä, jolloin kolossi juoksee vaikka seinästä läpi. Pelin juoksee läpi alta kuudessa tunnissa, ja kaikki nurkat nuohoamalla sekä erilaiset tilpehöörit keräämällä kestoon saa lisättyä maksimissaan tunnin tai kaksi. Esimerkiksi aggressiivisten punaisten kylässä ääniraita raikaa energisiä sambarytmejä, kun taas depression alhossa voivottelevien sinisten huudeilla musiikkina on mollivoittoista bluesia. Olisin pelannut The Last Tinkeriä mielelläni pari tuntia pidempäänkin, jos taistelusysteemiä olisi hieman monipuolistettu. Pelin maailma jankuttaa jatkuvasti siitä, että Koru on Valmistaja, jolla on voima korjata ja muokata maailmaa, mutta tämä ei näy pelimekaniikassa mitenkään. tieltä raivaamiseen. Nykyisellään tunnoton nappulanhakkaaminen tuntui pakkopullalta, vaan eipä tuo lyhyessä seikkailussa ehtinyt kyllästyttää. Vaikeustasokin on epäjohdonmukainen: peli on vaikeimmillaan keskivaiheilla vihujen määrän kasvaessa ennen kuin pelaaja on saanut käyttöönsä kaikki hyökkäykset, kun taas loppua kohti kovatkin viholliset jäädyttävä masennushyökkäys tekee matseista liiankin helppoja. Pelimekaniikan yksinkertaisuus aiheuttaa tarinan suhteen lievän ristiriidan, jota trenditietoiset pelijournalistit kutsuvat ludonarratiiviseksi dissonanssiksi. Hodor! Sienimiehen pieni olomuoto on räjähdysherkkä pommittaja, jota käytetään erilaisten kiviesteiden Koru matkustaa yhdessä Piñataa muistuttavan kaverinsa kanssa. Eri värien taikavoimat näkyvät lähinnä erilaisina nyrkiniskuina. Tietyissä kentissä musiikkia käytetään myös osana puzzleja ja loikintaa. Musiikki elää peliympäristöjen mukana ja vaihtelee kiitettävästi Värikylän eri osissa. 51 86 The Last Tinker: The City of Colors on lyhyenläntä mutta satumaisen kaunis 3D-tasoloikka, jonka itseään toistava taistelu häiritsisi pidemmässä pelissä. Ongelmanratkonnassa Korun apuna häärää vähä-älyinen sienimies, joka tottelee Korun määräyksiä itsetuhoisella uskollisuudella. Pelin automaattitähtäys ei ole järin tarkka, joten vaativammat temput harvoin onnistuvat ensi yrityksellä. Sienimies on Korun kaveri Nyrkiniskujen lisäksi kullakin värivoimalla on oma loitsunsa, johon tarvittava energia kertyy pikku hiljaa taisteluista ja kenttiin sirotelluista toteemeista. The Last Tinkerin indiebudjetti näkyy paitsi ääninäyttelyn puuttumisessa, myös seikkailun lyhykäisyydessä. Pikku-ukko on näppärä myös taistelussa, mikäli sen tiimellyksessä onnistuu tähtäämään väriammuksen oikein. Tinkerworldin maailma häikäisee väriloistollaan ja vahvalla taiteellisella suunnittelullaan. Punainen loitsu tekee Korusta äkäisemmän tappelijan, vihreä voima hidastaa aikaa ja sininen suojelee Korua ympäristön Ankeudelta, joka muuten tappaa koskettaessa. Niin, ja parisuhteessa Koru on aina varma valinta syntymätai vuosipäivälahjaksi! Lassi Lapintie suppea ja omien hyökkäysten valikoima pieni. Lyhyenlännästä tasoloikka kustantaa pari kymppiä, mutta esteettisenä teoksena Last Tinker on niin makea pakkaus, etten voi kuin suositella sen maistamista. Lyhyestä virsi kaunis Audiovisuaaliselta toteutukseltaan Last Tinker loistaa ylitse muiden. Esteettinen tyyli tuo mieleen Xbox 360:lle ja pc:lle vuosina 2006–7 julkaistun persoonallisen Viva Piñatan, jonka grafiikka perustui The Last Tinkerin tapaan paperimassamaisen maailman luomiseen. Taistelu on enimmäkseen niin helppoa, ettei erikoisvoimia tule juuri käytettyä, mutta varsinkin vihreää voimaa käytetään onnistuneesti pelin puzzleissa. Sienimiehellä on kaksi olomuotoa, joista kummallakin on eri toimintoja, joita käytetään eri väreillä. Loistokasta graafista ulkoasua tukee erinomainen ääniraita
Hiljaisemmissa S-malleissa meteli ei ole samanlainen ongelma. Kahdessa kuukaudessa olisi voinut tapahtua enemmänkin, sillä Titanfall ei ollut tätä kirjoittaessa saanut edes ensimmäistä lisäkenttäpakettiaan. Titanfallissa taistellaan kaukaisella avaruuden rajaseudulla. Tuomas Honkala 79. Se on sääli, sillä silmäkarkkiin tarttuneet kissankarvat olisin vielä voinut antaa anteeksi. Kenttävalikoiman suppeutta ei kompensoida edes pelimuodoilla, sillä kampanja tuntee niitä vain kaksi – ensimmäinen on tiimi-deathmatchia ja toinen avainalueiden valloittamista. Käännös on Xbox 360:n rahkeet huomioon ottaen suunnilleen niin hyvä kuin se voi olla. Ei jäänyt Titanfall tavaksi, kun veri veti Battlefield 4:n lisäreihin. Into palasi Titanfallin vahvuuksista kertoo se, että jo pelkkä vanhan sukupolven konsolikäännös sai minut innostumaan pelistä uudelleen. Oli pelistä muuten mitä mieltä vain, yksi asia on selvää: titaanit tekevät Titanfallin. Silmät sirrissä tarkastellen Xbox 360 -käännös ei tingi parempien koneiden visuaalisesta yltäkylläisyydestä. Sissit ovat ihan oikealla asialla, sillä miehittäjiä komentaa tunteeton tekoälykenraali, jolle siviilien henki on vain yksi muuttuja muiden joukossa. Mutta mihin tarvitaan uuden sukupolven pelikonsoleita, jos samoja pelejä voi pelata vanhoillakin. Pilotit ovat kaikkea muuta kuin aseistamattomia raukkoja, mutta jalkamiehinä ne eivät ole mitään verrattuna titaaneihin eli parikerroksisen talon korkuisiin taistelurobotteihin. Titanfallin Xbox 360 -versiosta sain oivan tekosyyn palata takaisin taistelevien robottien pariin. En oikein tiennyt mitä odottaa miltei yhdeksän vuotta vanhalle Xbox-raudalle puserretulta seuraavan sukupolven räiskintäpeliltä, joten olin kaiketi positiivisesti yllättynyt, kun huomasin pelaavani täsmälleen samaa Titanfallia. Kun Titanfall on nopea, se on tosi nopea, mutta tiukassa paikassa peli tahmaa niin maan penteleesti. Vanhaa rautaa rajalle Arvostelin Titanfallin pc-version pari kuukautta sitten ja – pakko se on myöntää – vaikka minulla oli Seuraavan sukupolven peli edellisen sukupolven konsolille on tuomittu epäonnistumaan. Ainoa huomaamani muutos pelissä näkyi pelaajien uusissa taistelutaktiikoissa, kuten aggressiivisessa kasapainosten viljelyssä. Kyse on puhtaasta separatismista, kun rajaseutujen sissit haluavat häätää keskushallinnon joukot takaisin sinne mistä ne tulivat. Tekstuurit ovat suttuisia, valaistusefektit pelkistettyjä ja ruudunpäivitysnopeus sahaa ylös ja alas holtittomasti. Poikkeuksellisesti Titanfall ei anna siirtää itseään kokonaan Xbox 360:n kiintolevylle, vaan ainoastaan pienen esiasennuksen. Sotilaat on päivitetty piloteiksi, jotka juoksevat seiniä pitkin, tekevät kymmenien metrien rakettireppuloikkia ja odottavat titaanin putoamista. Titanfallin Xbox 360 -käännös on kohtalaisen onnistunut, mutta ei suinkaan pelin paras versio: Pelin vakavin ongelma ei piile tekniikassa, vaan ohuessa sisällössä. Konsolipelaajia provosoivat pc-herrarotupuheet voivat ärsyttää, mutta niissä piilee totuuden siemen: Titanfall tarjoaa parhaat kyydit pc:llä. On huippuärsyttävää, että jo keskipitkillä etäisyyksillä tähtäimeen eksynyttä kohdetta joutuu arvailemaan. 52 Titanfall Arvosteltu Xbox 360 Saatavilla PC, Xbox One Entertainment/EA Games Moninpeli: 2-12 pelaajaa Ikäraja: 16 Pahoin pelkään, että uudelleen virinnyt kiinnostukseni Titanfalliin kuihtuu samaan syyhyn kuin viimeksikin – vaihtelun puutteeseen. Kolme uutta kenttää ei vielä kesää tee, sillä Titanfall suorastaan huutaa lisäsisältöä. Katseen tarkentuessa seuraavan sukupolven illuusio alkaa repeillä. Kaikki on tallella välinäytösten ylilentoja, kentällä juoksevia tekoälysotilaita ja taistelun aistit kuormittavaa tulimyrskyä myöten. Kiertoradalta avomaastoon tupsahtavaa titaania voi ohjata joko itse tai jättää automaattiohjaukseen ylikokoiseksi siipimieheksi. P aholaisen suurin temppu oli uskotella meille pelaajille, että tarvitsemme viiden vuoden välein uudet pelikoneet. Juonellinen moninpelikampanja ei kestä kuin pari tuntia per puoli ja moninpelin tärkeimmät varusteet avautuvat jo päivän tai parin pelaamisella. Kysymys heräsi väistämättä, kun Xbox Onen tärkein myyntivaltti Titanfall julkaistiin ilman suurempia fanfaareita Xbox 360:lle. Vai onko. Vaikka se ei Titanfall-käännöksen syytä varsinaisesti olekaan, niin HD Ready -tasoinen (tai jopa sen alittava) natiiviresoluutio ei ole enää tätä päivää. Tallennusteknisenä ratkaisuna tämä oli kaukana ihanteellisesta, sillä vanhan Xbox 360 Eliten omistajana en ilahtunut romputtimen jatkuvasta hurinasta. Infinity Wardilta lähteneiden tekijöiden tausta näkyy, sillä Titanfall on kuin Modern Warfare potenssiin kaksi. En silti ala valehtelemaan, että suostuisin pelaamaan heikompaa versiota pelkästään kannatuksen vuoksi. PREPARE FOR TITANFAIL! pelin parissa jättekivaa, kiinnostukseni lopahti jo parissa viikossa. Yllättävää kyllä, ruudunpäivitys heittelehtii kuulemma myös Xbox Onella, siis koneella, jolle peli on mukamas suunniteltu
Uutena ideana rankedIts raining Men! Of War! Se onkin kesäsateista kivointa, ei kevyttä, ei raskasta, vaan juuri sopivaa. Kymmenen vuotta kahakointia Pelillisesti Men of War -sarja ei ole kymmenessä vuodessa juuri muuttunut. Kevyimmillä kärryillä ei enää vedetä muureista läpi ja ajoneuvot voivat kipata. Ominaisuus jakaa mielipiteitä, mutta ainakin se tuo jotain saavutettavaa. Ykkös-Squadia ei enää tarvitse, kakkosessa on mukana edellisosankin kartat ja muu sisältö, laajennettuna ja paranneltuna. Se on kai olevinaan tutoriaali, mutta sen pitäisi olla skipattavissa. Heti alusta alkaen meno on nopeatempoista kyttäilyä ja tarkkaan mietittävää joukkojen sijoittelua. Kakkosessa on häkellyttävät 65 moninpelikarttaa, viisi pelimuotoa, 250 ajoneuvoa ja 200 sotilastyyppiä Euroopan, PohjoisAfrikan ja Tyynenmeren areenoilla. Raskaamman kaluston tullessa käyttöön väännöstä kehittyy todellista tosiaikaista shakkia, kun sotilailla turvataan kalliita panssarivaunuja puskista lenteleviä kasapanoksia vastaan tai miehissä tiedustellaan vihun PST-tykkien sijainteja. Se näkyy ruudunpäivityksen sulavuudessa, vaikka grafiikka onkin saanut lisää näyttävyyttä. Mukana tulee monipuolinen editori, peli on täysin modattavissa ja Steam Workshop -tuella lisäkartat ja modit saa asennettua vaivattomasti. Halutessaan sitä voi pelata kuin Company of Heroesia, tai suoraohjauksessa räiskintäpelimäisen tarkasti ohjata vain yhtä miestä, joka voi poimia vaihtovarusteita kentältä. Alkuvalikoimakin on tarpeeksi monipuolinen, vaikka tarkkuuskiväärimiehet ja kranaatinheittimet puuttuisivatkin. Matseihin saa myös yksikköajastimet, joilla pakotetaan alkuun käyttöön vain kevyempää kalustoa ja huonompaa jalkaväkeä. Yksinpeli-Menien kunnollisia juonitehtäviä tulee silti ikävä. Uutta edustaa pelimoottori, joka tukee nyt moniydinprosessoreita. Pääosin tehtävät ovat sektorien valtaamista, joissa edetään yhtä paremmalla kalustolla seuraavaan sektoriin aina vahvistuvaa vihollista vastaan. Tehtävät ovat tarinattomia ja erillisiä, mutta dynaamisia, parhaimmillaan ihan hyvää vääntöä. Yksin on geneeristä mutta dynaamista Viides pelimuoto on vain yksinpelaajalle, se on vain skirmishiä tekoälyä vastaan. Yksityiskohtaista, tekemisen täyteistä, haastavaa ja näyttävää sotapeliä hakevalle kotikomentajalle Assault Squad 2, tai mikä tahansa Men at War, on yhtä varma, toimiva valinta kuin 8.8 cm Flugzeugabwehrkanone 37 brittitankkeja torjumaan. Ärsyttävästi joka maan ensitehtävä on aina skriptattu putki. Taisteluvaunujen tykkien kantamaa on hieman lyhennetty, ja jalkaväki on yhä vahvemmassa roolissa bongaten vaunuille ja pst-tykeille kohteita kauempaakin. Teknisesti moninpelaaminen toimii enimmäkseen erittäin sulavasti, varsinkin pienemmät matsit ovat lähes ongelmattomia. Santeri Oksanen 89. Käyttöliittymä näyttää entistä paremmin mikä vaunu on korjauksen tarpeessa tai keneltä on ammukset lopussa. Tulevista modeista kiinnostaa igetfersin kylmän sodan kalustoa pursuava modi, jossa videoiden perusteella löytyy neukkukalustoa variantteineen, sillai T90/T80/T64/T55/BMP-akselilta. Jo löytyy kreikkalaisjoukkoja, väkivaltainen gore-modi ja paljon lisäkarttoja. Skirmishejä lukuun ottamatta Assault Squad 2 keskittyy puhtaasti moninpelaamiseen. Systeemi rajoittaa vain taktiikoiden määrää, se ei jätä kokematonta pelaajaa altavastaajaksi. Monninpelaaminen hoidetaan Steamin kautta, ja se tukee automaattista matsien hakua ranking-peleineen, kaverikutsuineen ja huijausestoineen, Steam Workshop bonuksena päälle. Vain ajoittain joku pelaaja saattaa lagittaa niin pahasti että pelaaminen on mahdotonta kunnes lagittaja tippuu pois. 53 Men of War: Assault Squad 2 Arvosteltu PC Digitalmindsoft /1C Company Versio: 3.032.0 Minimi: Windows Vista/7/8, 4.0 Hgz yksiydin, 2.0 Ghz kaksiydin tai parempi, 2Gb muistia, DirectX 10/11 yhteensopiva näytönohjain/äänikortti, DirectX version 9.0c, 6Gb kovalevy tilaa Moninpeli: 2 16 Testattu: Intel i7 2600k (3,4 GHz), 8 Gt, GeForce GTX670, Windows 7 64bit, SSD-asema Ikäraja: 16 Yksityiskohtaista, monipuolista monintaistelua nettikenraaleille, joille kelpaa vain paras sota. Monipuolisine pelimuotoineen Men of War Assault Squad 2 on erinomaista, osin jopa simulaatiota lähestyvää taktista moninpelaamista, mutta myös kohtalaisen hyvää, hetkittäin jopa säväyttävää dynaamista yksinpeliä. Neljännessä, vähemmän pelatussa pelimuodossa on vain yksi vallattava sektori, joka kohdistaa toiminnan yhteen pisteeseen. Hyökkääjän pitää läpäistä useita puolustuslinjoja voittaakseen. Men of War -sarjan moninpeliaselajia edustavassa Assault Squadissa käynnissä ovat toiset sodankäynnin MM-kisat, ja joukkueina ovat Neuvostoliitto, Saksa, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja pieni mutta sisukas Japani. No, sen jälkeen löytyy suuria puolustustaisteluita, kiikarikivääritiimin hiippailua kaupunkimaisemissa, tankkivetoisia kahakoita ja selviytymistä pienen laskuvarjosotilastiimin kanssa. KAIKKI TOISESTA MAAILMANSODASTA matseista kerätään maakohtaisia tasoja, joilla avataan uutta kalustoa ja sotilaita taisteluihin. Frontlinessa taas toinen puoli puolustaa vähemmillä resursseilla, mutta juoksuhautojen suojassa ja miinakenttiä ja muita esteitä rakennellen. Ranked-pelien vaihtoehtona on puhdas vastakkainpelaaminen, jossa vain yritetään tuhota vastapuolen armeija. M en of War yhdistää tosiaikaisen strategian yksityiskohtaisuuteen tavalla, joka saa Company of Heroesit tuntumaan yksinkertaisilta. Tuttua käyttöliittymää on selkeytetty uusilla symboleilla ja tekoäly toimii astetta paremmin. Rankediin verrattuna meno on aluksi hitaampaa kyttäilyä ja piileskelyä, mutta matsin venyessä mukaan ehtii koko yksikköarsenaali, ja taistelu yleensä huipentuu eeppisiin tankkitaisteluihin. Sota kaipaa monta miestä Ranked-peleissä sektoreita ryntää valtaamaan ensin jalkaväki, sen perässä kevyet kk-kärryt, pst-tykit ja siirrettävät konekiväärit. Saman kaavan toistamisesta huolimatta kartat ovat laadukkaita eikä pelattava lopu kesken: skirmausta on neljänkymmenen tehtävän edestä, ja ne voi pelata myös cooppina. On myös osattava tarvittaessa perääntyä, ettei turhaan menetä joukkojaan. Kalustoa löytyy todella monipuolisesti, vaikuttavan yksityiskohtaisesti mallinnettuna ja sillä kaikella vielä tekeekin jotain. Pienet virheet laukaisevat usein räjähtävän ketjureaktion. Mitä vähemmän pelaajia, sen vähemmän ongelmia, ja oikeastaan pelimuodotkin toimivat paremmin. Peliin on lisätty enemmän erikoisyksiköitä, kuten ilmaiskuja tilaavia komentajia tai liekinheitinvaunuja. Tankeissakin on ihan oikeat osumakohdat, ei vain geneerisiä hipareita
Kesällä alkavat jalkapallon MM-kisat tyhjentävät kaupunkien kadut tehokkaammin kuin juhannus, kunnes jossain päin maailmaa repeää finaalin jälkeen. Puzzlemaisesti maali on joskus tehtävä vieläpä tietyllä pelaajalla, mikä rajoittaa ratkaisumahdollisuuksia. Ne opettavat paitsi kontrollit myös parantavat ukkojen suorituskykyä. Varsinkin vastahyökkäystilanteissa koneen puolustuslinja jää kuin paikoilleen seisomaan, mikä vaikeuttaa moninpelissä puolustamista. Ymmärrän, että treenit ovat vain ovelasti naamiotu tutoriaali, mutta immersiotani menee mukana. MM-kisoissa tekoäly ei jostain syystä osaa reagoida pystysyöttöihin, vaan päästää turhan helposti keskeltä läpi. Viimeinen pelimuoto aukeaa vasta kisojen käynnistyttyä ja siinä todennäköisesti huomioidaan MM-kisojen tapahtumat, mikä on aina näppärä idea. Koska yksinpelattuna kisat hujahtavat hetkessä, ympärille on keksitty turhaa oheistauhkaa kuten minipelimäiset treenit pelipäivien välille. Pienestä kulmasta maata pitkin etukulmaan ammutut kudit päättyvät aina samanlaiseen polvitorjuntaan ja kulmaan. MM-kisat voi myös pelata karsinnoista alkaen tai tahkota tehtävävetoista kampanjaa, jossa toistetaan MM-karsintojen huippuhetkiä. FIFA:ssa tein maalini keskityksillä, mutta MMkisoissa kulmiin ei kannata tunkea. Yleensä tavoitteena on puolustaa johtoa vajaalla tai tehdä ratkaiseva voittomaali, vaikka matsia on jäljellä vain muutamia minuutteja. Alussa hahmo on B-maajoukkueeseen juuri ja juuri mahtuvat rimpula, mutta kerää treenin ja pelien kautta lisää taitoa. Tekoäly peittää keskitykset ja on hanakammin kiinni rangaistusalueella kyttäävissä hyökkääjissä. Toinen on pudotuspeleistä pudonneiden kakkosketjulaisten keväinen pakkopulla, toinen urheiluvuoden päätapahtuma kaikkialla muualla paitsi Yhdysvalloissa. EA Sports teki viime syksynä julkaistulle FIFA:lle brasilialaisen vahauksen, sillä seurajoukkueisiin keskittyvä futispeli muuttui kertarykäisyllä World Cup Brazil -MM-kisapeliksi. Peli kuin Rio 2 EA Sports tekee urheilupelinsä kuin piirretyt, sillä kaikki etenee animaatioiden ehdoilla, mikä tekee touhusta determinististä. Otteluissa ei voi tapahtua mitään, mitä ei ole valmiiksi animoitu. Animaatiovetoisuuden takia tilanteet toistuvat ottelusta toiseen hyvin samanlaisina, minkä takia EA Sportsin peleistä löytyvät aina iänikuiset maalikikatkin. Brazil luo tunteen siitä, että pelaisi kokonaisen joukkueen osana. Hyökkäyssuuntaan tekoälyukot pelaavat tiimikavereinakin kivasti. Kun jalkapallomaailma juhlii kesäkuussa Brasiliassa, Suomessa haaveillaan, että vielä joskus meidätkin kutsutaan bileisiin mukaan. Onneksi on ralli, eiku formulat, no ainakin keihäs ja kiekko. Runko on FIFA:sta tuttu, mutta ylimääräiset rönsyt on karsittu. Todellisuudessa kisojen aikaiset harjoitukset ovat lähinnä palauttavia, sillä Brasiliaan voidaan mennä hakemaan kokemusta, mutta ei taatusti enää lisätaitoa. Futispeli sopii erinomaisesti esimerkiksi kaveripiirin kimppapeliturnauksiin, sillä kisat ovat ohi yllättävän nopeasti: turnauksessa mestaruuteen vaaditaan vaivaiset seitsemän voittoa. SAMBAKARNEVAALIT Futispelien MM-kisat Harjoitukset sopivat paremmin roolipelimäiseen Captain your Countryyn, jossa luodaan alter ego tavoittelemaan paikkaa maajoukkueesta. Kärkimies pyrkii aktiivisesti pystyjuoksuihin puolustuksen taakse, keskikentällä tullaan vastaan syöttöjä ja laidassa kikkaillessa pakki nousee usein ohi pyytäen vielä syöttöä itselleen. Tekoäly päästää pystysyötöt aivan liian helposti puolustuksen läpi.. 54 Arvosteltu Xbox 360 Saatavilla PS3 EA Sports Moninpeli: 2–4 samalla koneella tai netissä Ikäraja: 3 2014 FIFA World Cup Brazil K iekkoihmisiä aina ketuttaa vertailu jalkapallon ja jääkiekon MM-kisojen välillä. Matkalla lentokentälle World Cup Brazil keskittyy puhtaasti MM-kisoihin, mikä näkyy pelimuodoissa. Juonikin on pelimuodossa valmiina, sillä tarkoituksena on ensin vakiinnuttaa pelipaikka jengissä ja lopulta luotsata joukkue kapteenina karsintojen kautta maailmanmestaruuteen
Esitän sen taas, koska en opi enkä usko. MM-kisapeli on parhaimmillaan kimppapelattuna, mutta ei se estä tekemästä yksinpelistä viihdettä. Olisi kaikkien etu, jos urheilupelejä vietäisiin lajityyppinä eteenpäin uudistamalla pelimoottoria rauhassa. Nyt FIFA-tiimi puskee vuoden sisään FIFA:n, kesän MM-kisapelin ja FIFA:n taas ensi syksynä. Ongelma voi tosin olla minussakin, sillä pelasin knoppimailla kuten Suomella ja Belgialla, joille ei välttämättä uniikkikommentteja ole edes kirjoitettu. Kommentaattorikaksikon voi valita kahdesta eri vaihtoehdosta, mutta minulle jäi fiilis, että MM-kisapeliä varten ei ole juuri nauhoitettu uutta materiaalia. World Cup Brazil on käytännössä FIFA 14 uusilla joukkueilla, pelaajalistoilla ja uuden pelin hintalapulla. Noora Karma taikoi Olympiastadionin tornin kadoksiin!. Tosin ei se ole tyhmä, joka pyytää. EA-versiossa kaikki joukkueet pelaavat espanjalaista lyhytsyöttöpeliä, joten tapahtumat etenevät ottelusta toiseen samaa latua. Peli itsessään on ihan mainio ja jalkapallokin yhtä trendikästä kuin kierrätys. Moottorissa olisi jopa keinot taktiikoiden muuttamiseen, sillä tekoälyn käyttäytymistä voi hioa liukusäätimellä prosentin tarkkuudella. Ne riittivät oman joukkueen pelitavan muutoksiin hyvin. Ukot jaksavat painaa ottelusta toiseen, eikä väsymys pakota kierrättämään pelaajia. Moista ei huomioida MM-kisapelissä lainkaan, sillä ukot eivät juuri uuvu. Tosin historiallista Suomen ensimmäistä MM-lopputurnausta ja maailmanmestaruutta voisi kommentoida innokkaammin kuin toteamalla: ”He hallitsivat hienosti hermonsa ja tekivät, mitä heiltä odotettiin.” Markkinapuheiden perusteella EA hakee MM-kisapelilleen yleisöksi FIFA-sarjaa kasuaalimpaa yleisöä, mutta en ymmärrä, miten maailman suosituimman lajin virtuaaliväännöksestä saisi enää kasuaalimman. Joukkueiden väliset taitoerot näkyvät lähinnä siinä, kuinka kovaa sprinttinapilla pääsee suhteessa vastustajaan. Voittoputken myötä myös belgialaisten vire on huippuluokkaa. Klassisia kohtaamisia ei hehkuteta aikaisempien vuosien tilastoilla eikä maajoukkuehistoriaan viitata kuin harvakseltaan. Siinä loppuvat into, ideat ja aika, vaikka tekijät kuinka rasvaisivat liukuhihnaa sydänverellään. Esmes joukkueen syöttöherkkyyttä, laukaisuintoa tai aluepuolustuksen rajoja voi hinkata vapaasti. Tuukka Grönholm Viime syksyn FIFA-rungolle tehty MMkisapeli, jota Suomen palloliittokaan ei kehtaisi myydä täyshintaisena. Vastaavat pikataktiikat löytyvät myös erikoistilanteisiin, millä voi kivasti muokata kulmatai vapaapotkukuvioitaan. Joukkueiden kokoonpanot ja ryhmitykset vastaavat todellisuutta mutta pelitapa ei. Manageripelimäiset mahdollisuudet on jätetty puolitiehen, sillä esimerkiksi vaihtoja tarvitaan käytännössä loukkaantumistilanteissa. En hirveästi hieronut, vaan tyydyin käyttämään valmiita pikataktiikoita, joilla voi helposti nostaa joukkueen prässin korkeutta, vetäytyä vastahyökkäyspeliin tai pyrkiä vain pelaamaan aikaa. Ennakkoon MM-kisoissa pelätään, että päiväpelien aikaan Brasiliassa on kasvihuonemaiset olosuhteet, mikä näkyisi suoraan pelaajien energiatasoissa ja matsien tempossa. MM-kisoissa Argentiinan joukkue pyörii taas Messin ympärillä, italialaiset puolestaan maassa, Bosnia pyrkii pelaamaan suoraviivaisesti isokokoisille hyökkääjilleen, Chile vetää vauhdilla päästä päähän, Englanti luottaa ikiaikaiseen 4-4-2:een, kunnes Saksa voittaa rankkareilla. En näe urheilupelien vuosipäivityksille mitään roolia, sillä ne hoituisivat DLC:nä paremmin. Kasuaalin absoluuttinen nollapiste. MM-kisapeli kierrättää materiaalia viime syksyn FIFA-pelistä, pelirunko on sama, animaatiot myös, vain joukkueet ja stadionit on muutettu virallisen kisalisenssin mukaisiksi. 55 80 Eniten harmittaa, että tekoälyn MM-kisamuokkaus on olematonta. FIFA roikkuu jatkuvasti Suomenkin myyntilistojen kärjessä, mikä ampuu seuraavan mielipiteeni alas
Lasse Kyllönen Dream League Soccer on osuvasti nimetty, sillä sen liigajärjestelmä on pelkkää kuvitelmaa. Syöttöavun voi laskea minimiin, jolloin passeja saa ilahduttavasti heitellä tyhjään tilaan. Puolustuspäässä ei tarvitse huhkia yksin, sillä pallollisen vastustajan kimppuun voi usuttaa jonkun omista pakeista. Vastassa on sekalainen seurakunta oikeita seurajoukkueita aitoine pelaajineen. Tavoitteena on hinata mielikuvitusäijillä miehitetty mielikuvitusseura neljännen sarjatason pohjamudista eliittiliigan ykköseksi. Joustavan syöttelyn ja aktiivisesti tyhjään tilaan hakeutuvien pelikaverien ansiosta hyökkäyspeli soljuu yllättävän nautittavasti. Juoksusuunnat, syötöt ja vedot osoitetaan sormella, mikä on ottelun tiimellyksessä juuri niin kankeaa kuin miltä se kuulostaa. Valitettavasti tekojärki ei leikkaa yhtä terävästi alakerrassa, sillä konepakit peruuttelevat helposti veskarin syliin ja jättävät puolustuslinjaan Pukin mentäviä aukkoja. MM-kisajoukkueilla voi pelata vain viikoittain vaihtuvan ottelun tai näytösmatseja. Tunnelmaa piristävät aktiivisesti ottelutapahtumia puivat selostajat, joista ainakin brittikommentaatDream League Soccer First Touch Versio: 1.57 Arvosteltu Android, saatavilla iOS Moninpeli: Verkossa 2 pelaajaa (vain iOS) Muuta: Free to play MIELIKUVITUSKISAT ja stadionin kehittäminen. Mobiiliversiosta löytyy yllättävän paljon konsoliFIFA:n pelillisiä hienouksia. EA Sportsin kannattaisi muistaa, että mobiilipelirintamalla myös keveys ja helppous sopivat menestysreseptiin. Esikarsinnasta lopputurnaukseen selvisi viisi peliä. Monimutkaisten kontrollien aiheuttamaa tuskaa lisää vielä harjoitusosion puute. Dream League Soccerissa pelikaverit tarjoavat fiksulla liikkumisellaan aktiivisesti syöttösuuntia. Pyyhkäisyn on onnistuttava yhtä hyvin kuin Suomen EM-karsintalohkon arvonta, muuten kone ei tunnista toimintoa. Vieroitusoireisiin voi hakea apua mobiilifutispeleistä. Kassa karttuu otteluista, seurajohdon asettamien tavoitteiden saavuttamisesta ja liigamenestyksestä. Padiuskovaisena palasin pikaisesti normiohjaukseen. Viheriöllä huhkimisen ohella managerin toimenkuvaan kuuluvat pelaajakaupat, joukkueharjoitukset FIFA-sarja tunnetaan konsolifutiksien runsaudensarvena, eikä mobiiliversio jää juuri huonommaksi. Vaihtopenkkiläisistä pääsee eroon potkuilla, joista ei kilahda kassaan ropoakaan. Siirtomarkkinat toimivat tosin äärimmäisen pelkistetysti: ukkoja voi ostaa, muttei myydä. FIFA 14 EA Sports Versio: 1.3.4 Arvostelu Android, saatavilla iOS Moninpeli: Verkossa 2 pelaajaa Muuta: Free to play AITOA TAVARAA torit ovat TV-lähetyksistä tuttuja. Kaikki sujuu kolmella virtuaalinapilla ja -padilla. Selostuskopissa intoudutaan kommentoimaan pelitapahtumia vain silloin tällöin, mutta veikeät välianimaatiot nostattavat tunnelmaa. Ilmaisversiossa palloilun makuun pääsee pelaajakorttien keräilyyn keskittyvässä Ultimate Teamissä ja nettimatseissa. KOSKETTAVA FUTISJUHLA Futispelien MM-kisat K uningaslajin suosio näkyy mobiilifutiksien määrässä. Rahaa palaa myös joukkueen treeneihin. 56 Futiksen MM-turnaus on kuukauden mittainen kestävyyslaji, joka vie miehestä mehut. Kosketusruudulla ohjaus toimii selvästi huonommin kuin paperilla. Tuloja kertyy sen verran hitaasti, että kiusaus maksullisten kolikkopakettien ostamiseen on suuri, mutta ilman luottokorttiakin pärjää, sillä pätäkkää voi ansaita myös katsomalla mainosvideoita. Perinteisten virtuaalikontrollien rinnalle on kosketusohjaus, joka toimii samalla periaatteella kuin konsoli-FIFA:n liikeohjain. Ennen kuin seuraavan sarjatason portit aukeavat, stadion on remontoitava Brasilian MM-näyttämöitä turvallisempaan kuosiin. Virtuaalinappeja on vain kolme, joten eri toimintojen välille tehdään ero pyyhkäisyliikkeiden avulla. Dream League Soccerin 3D-ottelutoteutus toimii kuin joulukuusi. Esimerkiksi läpisyötöissä pitää syöttönapin painamisen lisäksi sipaista namiskaa ylöspäin. Kukkaronnyörejä on vartioitava huolella, sillä kotoisen kiekkoliigan tapaan pelkkä urheilullinen menestys ei takaa liiganousua. Tapahtumia voi seurata kolmesta eri kuvakulmasta, ja kameraa säädellä mielensä mukaan. Jos haluaa hypätä managerin kenkiin tai pelata turnauksia, rahaa kuluu vain 4,49 euroa. Helposti lähestyttävää, ilmaista ja kausipelillä ryyditettyä 3D-futista kaipaavien kannattaa kääntyä Dream League Soccerin puoleen. Vastustajana tekoäly hyökkää jatkuvasti laitojen kautta. Seuloin kesän MM-kisojen kunniaksi ne raskassarjalaiset, joissa on mestariainesta. Pelikaupat pursuavat kaikenkarvaisia pallonpotkiskeluja, joista vain harvat ovat lataamisen väärtejä. Lisensseissä ei ole pihistelty: 33 liigaa, yli 600 aitoa joukkuetta ja 16 000 futaria takaavat autenttisen futiselämyksen. Pelikaverit voi maanitella tyhjään tilaan joko seinäsyötöillä tai käskemällä ukot pystyjuoksuihin. Jäin kaipaamaan vain seinäsyöttöoptiota, jolla pallottoman ukon saisi säntäämään pystyjuoksuun. Rutistus riittää mitalisijaan, mutta terävämpi tekoäly ja monipuolisemmat siirtomarkkinat tekisivät DLS:sta vakavasti otettavan mestariehdokkaan. FIFA 14 on laadukas kokonaisuus, mutta se yrittää suotta olla yhtä syvällinen ja lajiuskollinen futiselämys kuin konsoliveljensä. Be a Pro -urasimulaatiota ei mobiiliversioon sentään ole mahdutettu. Pakkeja hämätään valelaukauksilla ja harhautuksilla, joita varten on oma kikkatattinsa. Pallonmenetyksen jälkeen FIFA 14:n toimintanappeihin ilmestyvät puolustustoiminnot.. FIFA 14 voi leveillä myös mobiilifutisten komeimmalla ulkoasulla. FIFA 14:ään on ahdettu niin paljon tavaraa, että pelkkä ilmaisversio syö tilaa lähes 1,3 gigan verran. Kilpailijoitaan tekoälykkäämpää FIFA 14:ää pelaa mielellään, mutta mobiilialustan rajoitukset eivät tee oikeutta kaikille sen hienouksille, mikä syö armotta pelinautintoa. Laajuus näkyy myös kentällä. Kontrollit ovat sopivan pelkistetyt
Menestys näkyy pankkitilillä, mutta arjen pyörittäminen syö rahaa. . Myös varsinainen futisosuus kalpenee kilpailijoiden rinnalla. Erinomainen ottelutoteutus, yksityiskohtainen maailma ja selkeät syyja seuraussuhteet tekevät urasimulaatiosta armottoman koukuttavan kokonaisuuden. Lisenssit puuttuvat, mutta seurat ovat tunnistettavia nimiväännöksiä. Jos haluaa pelatessa tehdä muutakin kuin syljeskellä kattoon, on pakko kaivaa kuvetta. Onnistumisen riemua nostattavat näyttävät uusinnat, joista voi eri kuvakulmista ihastella pallon päätymistä pömpeliin. Pelikaverit kurottavat epätarkkoihin syöttöihin ja kyttäävät irtopalloja. Real Football 2013 Gameloft Versio: 1.6.4 Arvosteltu Android, saatavilla iOS Muuta: Free to play Real Football -sarja kuuluu mobiilifutiksien veteraaneihin. Kaikki tietysti maksaa, eikä pelin omaa valuuttaa jaella järin avokätisesti. Kierteen laittaminen on haastavaa, sillä useimmiten nahkakuula pomppii näytöllä joko pystytai vaakasuoraan. Mukana on täysosumia niin arvoturnauksista kuin valikoitujen seurajoukkueiden matseista. Kentän ulkopuolisesta elämästä kudotaan mielenkiintoinen syyja seuraussuhteiden verkko. Jos yksinpelissä ei ole riittävästi haastetta, vaparitaitojaan voi mitata netissä. Real Football 2013 on ilmainen vain paperilla. Kausipelissä oma joukkue valitaan joko Euroopan neljän huippumaan liigoista tai sekalaisesta joukosta eri maiden kärkiseuroja. Veskarien ja pakkien lisäksi pisteiden keräilyyn tuovat haastetta myös maalissa leijuvat tarkkuustaulut. Ensimetrien jälkeen karu totuus iskee päin näköä kuin Joey Barton. Maalit täytyy toistaa ennalta määrättyjen kuvioiden mukaan. FIFPron lisenssin ansiosta tietokannasta löytyy yli 3 000 aitoa futaria, mutta joukkueista vain osa on mukana oikeilla nimillään. Ottelut käydään pääosin tekstiselostuksena, sillä tositoimiin pääsee vain huippuhetkillä. Aloitusseuran voi valita vajaan 80 maan liigoista, joiden joukossa on kotimaan kaksi ylintä sarjatasoa. Pelaajien hyvinvoinnista huolehditaan rakentamalla kylpylä ja oma sairaala. Vastuulla on seuran kokonaisvaltainen kehittäminen. Maaliviivalla edestakaisin sahaavan veskarin lisäksi vetoja yrittää blokata muurissa seisova pakkiarmeija. Tyylikkäästi toteutetussa pelissä eletään uudestaan oikeiden otteluiden ratkaisumaaleja. Mitä J os ei halua ottaa vastuulleen kokonaista futisjoukkuetta, mobiilipelinälkänsä voi tyydyttää erilaisilla tarkkuuspotkiskeluilla. Ensin määrätään nuolella suunta, sitten valitaan kierre ja lopuksi kudin voimakkuus. Potkuissa ja puskuissa määritetään ensin nuolella suunta ja voimakkuus, sitten valitaan osumakohta palloon. Tasaisena virtana lasarettiin lakoavien äijien vaivoja voi toki parannella ilmaiseksi, mutta tällöin joutuu odottelemaan pahimmillaan tuntikaupalla. Oman suojatin kehitykseen keskittyvässä urasimulaatiossa tehdään peliliikkeitä niin viheriöllä kuin siviilielämässä. Freekick Battlen tavoin täysin ilmaisessa Flick Kick Football Kickoffissa voi ottaa kaverista mittaa samalla laitteella. Pelikavereihin on syytä pitää hyvät välit, jos haluaa koskea matseissa palloon. Ideana on iskeä pallo mahdollisimman monta kertaa verkon perukoille eri puolilta kenttää. Varsinaisia siirtomarkkinoita ei ole: säännöllisin väliajoin joukkuetta saa vahvistaa yhdellä pelaajalla, joka valikoituu arvalla. 57 Mobiiliversio on nostanut PC:llä jo vuosia ihastuttaneen New Star Soccer -indiefutissarjan profiilia huimasti. Kaunis ulkoasu ansaitsee kymmenen pistettä ja huuhkajamerkin. SORMI PELISSÄ New Star Soccer New Star Games/Thumbstar Games Versio: 1.61 Arvosteltu Android, saatavilla iOS Muuta: Free to play KUIN ROOLIPELI parempi joukkue on vastassa, sitä nopeammin ratkaisut on tehtävä. Vaikka kilpailu on viime vuosina koventunut, messevien latausmäärien perusteella pelisarjalla on edelleen vankkumattomat faninsa. Lisätuloja voi yrittää hankkia kasinolta tai jopa sopupeleistä, mutta riskinotolla on hintansa. Syötöt ja vedot hoidetaan oikein suunnatuilla pyyhkäisyillä. Toimivampaa olisi ollut piilottaa äijänvaihto toimintanapin alle. Potkimisen ja puskemisen lisäksi nahkakuulaa voi myös kuljettaa, jolloin ohitettavana on aina neljä vastustajaa. Syöttöasetuksia ei voi säätää manuaalisiksi, joten summassakin heitetyt passit päätyvät yleensä osoitteeseensa. Se ei ärsytä yhtä paljon kuin pelikaverien kyvyttömyys hakeutua syöttöpaikkoihin. Päällisin puolin 3D-ottelutoteutuksessa on kaikki kunnossa. Pakkorahastus naurattaa yhtä makeasti kuin Unkari-tasapeli sateisella Stadikalla, mutta se ei ole Real Football 2013:n ainoa ongelma. New Star Soccer toimii mobiiliversiona huomattavasti paremmin kuin PC:llä. Omaperäisin ja koukuttavin tarkkuuspotkiskeluista on Score! World Goals. Manuaaliasetuksilla kursori vaihtuu näyttöä koskettamalla, mikä on epäkäytännöllistä. TÄMÄ ON RYÖSTÖ. Haastavinta on saada potkuista juuri sopivan voimakkaita. Komeista täysosumista palkitaan tulisilla muulinpotkuilla, jotka lennättävät maaliin niin pallot kuin puolustajat. Jos sen jättää koneen vastuulle, ohjattava ukko vaihtuu kahden sekunnin välein. Perässä juoksemisen lisäksi voi turvautua liukutaklauksiin, jotka tosin päättyvät useammin varoitukseen kuin pallonriistoon. Suurin menoerä on energiajuoma, jolla suojatti pidetään toimintakykyisenä. Vetomekanismi toimii erinomaisesti. Lisätuloja voi hankkia parantelemalla stadionia ja fanikauppaa. Score! World Goalsissa katkoviiva osoittaa, minne pallo pitää syöttää. Kaiken kukkuraksi futisuraa saa luoda ilmaiseksi. Vastustajat yrittävät puolestaan katkoa syöttöjä ja peittää syöttösuuntia. Ihmissuhteet, sopimusneuvottelut ja TV-haastattelut hoidetaan minipeleillä. Englantilaisen Simon Readin luomus voitti vuonna 2013 parhaan urheilupelin BAFTA:n ja peittosi muun muassa FIFA 13:n. Nahkakuula ammutaan pelkällä sormen heilautuksella. Vapaapotkuspesialistien kannattaa kääntyä sarjakuvamaisen Freekick Battlen puoleen. Maltillisen koon lisäksi pikkufutiksille on yhteistä, että pallotellessa näyttöä tahmaa yleensä vain yksi sormi. Jo äijän vaihtaminen raastaa hermoja. Ohjaustuntuma vakuuttaa sulavuudellaan, eikä pelkistettyjen kontrollien opetteluun tarvitse uhrata aikaa MM-matsien katsomiselta. Fanien suosio houkuttelee sponsoreita ja jet set -elämäntyyli naisia, joiden huomio tuottaa onnellisuutta ja parantaa siten pelisuorituksia myös viheriöllä. Seurajoukkuemaaleihin pääsee tosin käsiksi vain pientä korvausta vastaan. New Star Soccerissa joutuu puntaroimaan, kannattaako vetää itse vai syöttää paremmassa paikassa olevalle joukkuekaverille. Tie tähtiin alkaa 16-vuotiaana lupauksena. Flick Kick Football Kickoff näyttää sormea turhalle tilpehöörille. Real Football 2013 on jo kahdeksas osa Gameloftin futiskatraaseen. Juoksutilanteissa ukkoa ohjastetaan kuljettamalla sormea näyttöä pitkin. Helposti omaksuttava, mutta vaikeasti hallittava mekaniikka tuntee niin suorat vedot, fysiikan lakeja uhmaavat banaanipotkut kuin tuliset kanuunat. Pelimekaniikka on yksinkertainen, mutta toimiva. Mikäli pelin omaa valuuttaa ei kerry tarpeeksi taskun pohjalle, futarinsa elämänhallintakykyjä voi kohentaa myös oikealla rahalla. Puolustaminen on turhauttavaa, sillä tekoäly pitää palloa naurettavan taitavasti
58 . Aitojen futarien kansoittama joukkue valikoituu kertyy pääsylipputuloista ja voitetuista otteluista. Tähän rakoon iskee Super Soccer Champs 2013, joka tekee kunniaa Kick Offin ja Sensible Soccerin kaltaisille 90-luvun alun 2D -futisklassikoille. Pelaajamanageroinnin ja menneiden muistelun lisäksi saa tahkota myös yksittäisiä liigakausia. Ottelut ovat rehellisen suoraviivaista rymistelyä. Arvosteltu Android, saatavilla iOS Muuta: hinta 2,99 euroa. Rahaa Kestotilaajana saat aina enemmän. Kestotilaajanamme saat 3 kuukauden Urheilusanomien digitilauksen veloituksetta 3 kk, arvo 26,70 €. Uprising Games Ltd. Muuten potkiskelusta katoaa hetkessä järki. Sensible Soccer -veteraanien kannattaa sen sijaan uhrata kolme euroa nostalgiatrippiin. mennessä antamalla sähköpostiosoitteesi: www.sanomakauppa. Urheilusanomien digitilaukseen kuuluu näköislehti, lehtiarkisto, erikoislehdet, sisäpiirin erikoisjutut joka päivä: mm. Mikäli voimamittarin lataa täysille, kuti lähtee kuin Moyes ManU:n peräsimestä. Versio: 1.1.1. 2D-futisten parhaiden perinteiden mukaisesti kontrolleissa ei ole yhtään ylimääräistä. Ottelut muistuttavat liiaksi toisiaan, eikä kausipeliäkään voi syyttää liiallisesta syvyydestä. Vastustajien ohittaminen juoksemalla ei onnistu, joten pallo on pidettävä syöttelemällä koko ajan liikkeessä. Retrohenkeen sopien pelattavana on myös nippu vanhoja arvoturnauksia legendaarisine tähtineen. Halutessaan potkuihin saa lisätä tatilla makean kierteen. Pääpelimuodossa toimitaan pelaajamanagerina. NHL, Liiga, F1, Valioliiga, Bundesliiga, kirjeenvaihtajien erikoisjutut, parhaat artikkelit Ilta-Sanomien painetusta lehdestä, asiantuntijoiden ravivihjeet ja lähtölistat, ammattilaisten pelivihjeet ja otteluennakot. KLASSIKKOJEN HENGESSÄ kuuden maan liigoista, joista eksoottisimpana mainittakoon Kiinan pääsarja. Kestotilaajan KESÄETU! VARMISTA ETUSI 30.6. Managerointiosuus on kevyttä puuhastelua. Muut seurat haluavat jatkuvasti hieroa pelaajakauppoja, joten omista jämämiehistä pääsee vaivatta eroon. / kesaetu Lähetämme heinäkuun alkuun mennessä kestotilaajillemme sähköpostitse tarkemmat toimintaohjeet edun lunastamiseksi. Urheilusanomie n DIGITILAUS 3 KK VELOITUKSETT A! Arvo 26,70 €. Siirtomarkkinoiden lisäksi managerin päätäntävallassa ovat vain kokoonpano ja kenttäryhmitys. KESTOTILAAJAN ETU Urheilusanomat on Suomen suurin urheilun erikoislehti, joka ilmestyy joka viikko. Super Soccer Champs 2013 Mobiilialusta antaa erinomaisen mahdollisuuden vanhan kierrättämiselle. Koskettava futisjuhla Kierre puree Super Soccer Champs 2013:ssa. Super Soccer Champs 2013 on mukava välipala, joskin omaan makuuni turhankin kevyt. Vuoden 1966 MM-kisoissa voi kikkailla nuorella Peléllä tai ihailla kesän 1990 MM-turnauksessa, kuinka silkkinen oli Paul Gascoignen kosketus ennen kuin mies vaihtoi pallon pulloon. Sisäisen mourinhonsa löytäneet voivat vaihtaa työnantajaa lennosta, sillä menestys herättää ökyseurojen mielenkiinnon. Kiperin vaikeustaso antaa niin tuiman vastuksen, että pelinopeus on syytä säätää minimiin. Niin syötöt, potkut, puskut, liukutaklaukset kuin prässääminen hoidellaan kahdella virtuaalinapilla
Vuonna 2012 julkaistu Soul Calibur V on suosikkipelini koko sarjassa, mutta se ei myynyt yhtä hyvin Sieluni lepää, kun saan pitää kädessäni jotain pitkää ja kovaa. Tatin suunnat vaikuttavat siihen, minkä hyökkäyksen lihastai silikonihirviö tekee. Mukana on myös potkut, heitot ja torjunnat. Peli-idea itsessään ei ole oikeastaan yhtään hassumpi. Niitä oli tatin jokaiselle suunnalle, joten hahmojen liikevarasto on vain kalpea varjo entisestään. Sitten heillä välähti: tehdään pelistä ilmainen! Soul Calibur: Lost Senses Lost Swords on Namcon epätoivoinen yritys ratsastaa free to play -aallolla mahdollisimman vähällä vaivalla. Jopa aina yhtä tyydyttävät tai (hävitessä) raivostuttavat ring-outit loistavat poissaolollaan! Erikoisimpana muutoksena Lost Swordsissa ei ole mukana moninpeliä, minkä takia en keksi syytä pelata peliä minkä tahansa muun Soul Caliburin sijaan. Et ole enää peli johon rakastuin! Pikakurssi Soul Caliburin perusmekaniikkaan: lyönnit jaetaan vaakaja pystylyönteihin. En kuitenkaan osaa enkä halua, sillä koko premissi keskiajan riitapukareista taikamiekan perässä on niin hölmö, että typerä hahmosuunnittelu ikään kuin kuuluu asiaan. Jos kokeilun jälkeen haluaa vielä pelata, suosittelen mitä tahansa muuta sarjan osaa mieluummin kuin tätä hidasta ja itseään toistavaa rahastuskuvatusta. Jos on kova hinku päästä mättämään, oikealla rahalla voi ostaa AP-mittarin täyttävän taikajuoman. Juho Penttilä 69 Seksistinen peli kuvaa törkeällä ja stereotyyppisellä tavalla naisia alistamassa miehiä. Ilmaiseksi PSN:stä ladattavassa pelissä kaikki hahmomalleista, areenoista ja musiikeista lähtien on kierrätetty suoraan Soul Calibur IV:stä ja V:stä sellaisenaan. Vaikka pelaaminen on ilmaista, peliin tuhlatun ajan voi käyttää monin verroin paremmin. Ilmainen mätke Soul Caliburin säilänterävällä pelattavuudella kelpaisi, mutta rautaista pelattavuuttakin on menty tylsyttämään. Hyvästä joutuu maksamaan, sanoo muinainen viisaus. Kun pöksyjen vaihtamiseen kuluu lataustaukoineen useampi minuutti, ei valikkoihin tule lähdettyä seikkailemaan ennen kuin tavara-arkku natisee liitoksistaan. Tehtävien suorittaminen kuluttaa AP-varastoa, joka palautuu hiljalleen ajan kuluessa. Onneksi kolmikkoon kuuluu Siegfried, sillähän minä ownasin nyyppiä jo nelosen ja vitosen nettipelissä! Yllättäen loput hahmot aukeavat erikoistehtävistä eivätkä oikeaa rahaa vastaan. Lost Swordsin tehtävärakenne muistuttaa tylsempää versiota Soul Calibur II:n Weapon Master -tilasta, ja kas, vastahan Soul Calibur II sai erinomaisen HD-version viime vuonna! Jos et ole koskaan pelannut Soul Caliburia, voi Lost Swords toimia kätevänä demona miekkamätkeestä. Muutaman taistelun tehtävistä saa kokemusta ja parempaa kamaa, jotta hahmon haba kasvaa ja voi tehdä aina vaan vaikeampia tehtäviä. KADONNEEN MIEKAN METSÄSTÄJÄT kuin muutamaa vuotta vanhempi ja selvästi heikompi nelonen. Ikäraja: 16 Lost Swords on pökkelö mukaelma erinomaisesta mätkintäpelisarjasta. Alussa on valittavissa vain kolme Soul Caliburin suosikkipukaria. Kaikki pitää edelleen kutinsa myös Lost Swordsissa, mutta systeemistä poistettiin useamman hyökkäysnapin yhtäaikaista painamista vaativat liikkeet. Mätkintäpelisarjassa mieshahmojen parimetriset fallossymbolit kasvavat kilpaa naishahmojen kuppikoon kanssa. Kaava on simppeli. Kadonneiden miekkojen metsästys aloitetaan pelkissä boksereissa.. Myös parempiin varusteisiin tai continue-tiketteihin voi upottaa euroja, mutta en kokenut tarvetta kumpaankaan. Koska liikkuminen on kolmiulotteista, menee pystylyönti helpommin ohi sivuttain liikkuvasta vastuksesta, mutta vaakalyönnit eivät tee yhtä paljoa vahinkoa. Maailma ei ole siitä muuttunut. Namcon kokouspöydän ääressä on raavittu päätä, mietitty, kuinka kalliista pelimoottorista saataisiin raavittua lisää tienestejä. S oul Calibur -sarjassa yhdistyy teräksinen säiläkamppailu teräksiseen pelattavuuteen ja melodramaattisia vuorosanoja laukoviin, rehellisen seksistisiin karikatyyreihin. Tiedostavana pelijournalistina minun pitäisi vetää herne nenääni Soul Caliburin seksistisyydestä. Säästän pohdintani nykypelien naiskuvasta sellaiseen peliin, jossa en konttaa nelinkontin lattialla pukeutuneena sokeaksi nahkafetissigolemiksi. AP:tä isompi murhe ovat kuolettavan pitkät lataustauot joka ikisen valikkokomennon jälkeen. 59 Soul Calibur: Lost Swords Arvosteltu PS3 Project Sou/Namco Bandai Games Versio: Myynti Moninpeli: Ei Muuta: Saatavilla ilmaiseksi PSN:stä
Kuusi keräämääni lappua muuttuvat nukeksi. Siis siihen asti, kunnes seuraava Slender-peli ilmestyy. Koko pelin pointti on pelossa eläminen. Return to Slender. Vai oliko se parodia. Kun siihen lisätään muita tavoitteita, kuten juonessa eteneminen, muuttuu peli puuduttavaksi ja turhauttavaksi. Pelin käsikirjoittaja on muuten IGN:n oma Jaana Pelkonen, juontajanettipersoona Jessica Chobot. Juho Penttilä 72 Eih, siellä on pimeää. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja juoksen soihdun vahvistamana turvahuoneeseen. Kun huoneet ovat eri paikoissa myös kuoleman jälkeisellä uusintayrityksellä, ei muistiin voi luottaa, vaan jokainen parin-kolmen tunnin pelikerta on lähes neitseellinen. Lappusten etsiminen pelottelupuistosta toimi juuri siksi, että se oli koko pelin pointti. Kirmaan ovelle kännykän valossa, kun silmäkulmastani näen jonkin liikkuvan. Mikä se oli. Ehkä hyvä niin, sillä Daylight ei ole mikään järin hyvä uuden genren edustaja. Se, etten voi nukke kädessä käyttää soihtua ei ole ongelma, koska soihtuni loppuivat jo kesken, mutta muistanko vielä reitin. Eight Pages oli niin pirun toimiva ja pelottava, että se ponnahti nopeasti nettikansan suosioon. Nopealla riuhtaisulla revin pöydän laatikot auki. Daylight taas on vastikään pc:lle ja PS4:lle ilmestynyt kauhupeli, jossa seikkaillaan hylätyssä sairaalassa, etsitään lippusia ja lappusia ja vältellään alati läheisriippuvaisemmiksi äityviä varjokummituksia. Pimeys kaikkoaa varjon paetessa soihdun valoa. Jotain on toimistossa kanssani. Vanhan pelin kaavan kierrättäminen on ok, esimerkiksi silloin kun vanhan pelin julkaisusta on kulunut pitkä aika. Mikä se oli. Siinä se on, kuudes lappu! Nyt pitää päästä turvahuoneeseen ja nopeasti. Bon voyage -fiilis Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, ja jos sanani syön, mörökölli minut vieköön, että tämä on viimeinen kerta kun höpötän Slender: The Eight Pagesista. PÄIVÄNVALOPÄÄ sun tätä, alati läheisriippuvaisempaa slender mania vältellen. Onko pakko mennä?. Nyt pitää päästä uloskäynnille nuken kanssa. Lyön toimiston oven kiinni takanani ja syöksyn pöydän ääreen. Kun pelaan Daylightia, haluan nähdä seuraavan kentän, ehkä jopa lopputekstit, mutta kun kulman takaa ilmestyy tappava kummitus ännännen kerran, isoin pelko on ohjaimen lentäminen kaaressa asuntoni länsisiipeen, sinne pelihuoneen toiselle puolelle, viinikellarin kynnykselle. Kirkaisen kuin pieni tyttö ja vaistomaisesti sytytän viimeisen käsisoihtuni. Pelkkä Unreal Engine 4 ei riitä nostamaan Daylightia kiinnostavien kauhupelien kastiin. Slender: The Eight Pages oli tiukan toimiva ja yksinkertaisuudessaan nerokas, ilmainen, lyhyt kauhupeli. Ja näin on saanut alkunsa peligenre slenderlike. 60 Daylight Arvosteltu PS4 Saatavilla PC Zombie Studios/Atlus Versio: Myynti Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 Sanotaan, että kopioiminen on kunnoituksen syvin olomuoto. Kuten vuoden takainen Arrival osoitti, Eight Pagesin kaava ei vaan toimi vähänkään pidemmäksi peliksi venytettynä. Kun pelaan Slender: The Eight Pagesia, minulle on ihan yksi ja sama saanko edes kerättyä kaikkia sivuja. Niin se vaan on että Päivänvalo on möröille ja peloille myrkkyä. Slender: The Arrival oli viime keväänä ilmestynyt, jopa muutaman tunnin pituinen, maksullinen seikkailu, jossa etsittiin kentästä riippuen x-määrä sitä Juuri kun luulit että on turvallista mennä sairaalaan... Zombie Studiosin mielestä vuosi on tarpeeksi pitkä aika. Pelko on parasta lyhyenä Sinänsä kaikki pelimerkit on paikoillaan: hylätty sairaala on inhottava ja karmiva tapahtumapaikka, varjokummitukset ovat, kuten kummitukset aina, hyh, pelottavia riivaajia, ja pelin oma koukku, jokaisella pelikerralla uudeksi muuttuva sairaala, on oikeasti hyvä, ovela keksintö. Pelisessio kesti noin kymmenen minuuttia, tehtävänä oli etsiä kahdeksan lappua ja vältellä alati läheisriippuvaisempaa slendermania. J uoksen, huohotan, en uskalla katsoa taakseni. En näe sitä, on liian pimeää, liikaa varjoja, mutta kuulen sen liikkuvan. Daylight on Chobotille näytön paikka, mahdollisuus nousta sen kuuluisan PSP-kuvan varjosta.. Ilmaisia slenderlikejä on siinnyt pilvin pimein, mutta maksullisissa kauhupeleissä ne ovat vielä harvinaisuus
Sirkkelin kanssa heiluva kannibaali vielä menee, mutta kun vastaan tulee… Niin. Pelissä on muutama niin inhottava, suoraan sanoen häiriintynyt, kohtaus että puistattaa. Runsaasti etovia kohtauksia, eikä todellakaan sovi ruoan kanssa nautittavaksi. Erinomaista, koska peruspelin loppuratkaisu oli turhan äkillinen ja jätti liian monta asiaa auki Mielisairaalassa on tuttua ja turvatonta Delsu alkaa hetkestä, jolloin Waylon jää kiinni ja homma on menossa ikäväksi. Aleksi Kuutio Selviytymiskauhua isolla S:llä, ja päättää emopelin tarinan tyylikkäästi. Syrjäiseen Mount Massiven mielisairaalaan skuupin toivossa saapuvan toimittaja Miles Upshurin selviytymistarina Outlast (Pelit 10/2013, 84 pistettä) oli toimiva kummitusjuna-ajelu, jonka suurin oivallus oli erittäin onnistuneesti toteutettu yönäkölaite. Rytmitys toimii edelleen hyvin. Kun hirviö tulee, paras tapa edetä on juosta kovaa vauhtia karkuun ja unohtaa piilottelu tyystin. Outlast: Whistleblower heittää tarinalinjaa vähän taaksepäin. Ja vaikka se tarina ei kiinnostaisikaan, niin pilliin kannattaa puhaltaa jo uusien, painajaismaisten vihollisten takia. Onnistuuko lisäosa paikkaamaan sen, sillä haavoja se ei ainakaan paikkaa. Uusia pelialueita on tarpeeksi jottei peli tunnu vanhan toistolta. Whistleblower on hyvä delsu, jonka antaa tarinalle vihdoin kunnollisen lopun. Eihän työnantaja katso tällaista hyvällä , vaan pisti Waylonin saman tien potilaspuolelle. Se kun yllätti pelaajat täysin puun takaa. Vain loppu jätti toivomisen varaa. Aseita ei ole, hirviöitä juostaan pirteässä paniikissa pakoon. Joistain asioista on vain parempi vaieta. Verellä ja ruumiinosilla leikkiminen ja niillä shokeeraaminen käy siis välillä lähellä ällöttävän mässäilyn rajoja, mutta pysyy sentään sen oikealla puolella. Whistleblower etenee hyvin samaan tyyliin kuin emopeli. Sen avulla välteltiin mielisairaalan asukkaita ja muita epämiellyttävyyksiä, sekä etsittiin pakoreittejä. Kestoa on noin kaksi tai kolme tuntia vähän vaikeusasteesta ja pelityylistä riippuen. Vastapainoksi ällöruuvia on väännetty sen verran kireälle,että heikompaa oksettaa. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä todettakoon, että Whistleblower ei ainoastaan kerro mitä sille onnettomalle ohjelmoijalle tapahtui, vaan selventää myös Outlastin alkuperäistä lopetusta. Pääosassa on alkuperäisessä pelissä mainittu syväkurkku Waylon Clark. Toinen miinuspuolen asia on se, ettei Whistleblowerissa ole senkään vertaa ongelmanratkontaa kuin alkuperäisessä, vaan pelaaminen koostuu lähinnä pakoilusta ja oikean etenemisreitin löytämisestä. 61 Outlast: Whistleblower Arvosteltu PC Saatavilla PS4 Red Barrels Muuta: DLC, vaatii alkuperäisen toimiakseen Ikäraja: 18 81 Kunnon splatter-kupilliseen kuuluu tuhdisti verta ja tömäys puhdasta sairautta ja se tarjoillaan raakana. Clark on sairaita ihmiskokeita tekevän Murkoff-yhtiön palveluksessa ollut ohjelmoija, joka lopulta ahdistui näkemästään ja lähetti paljastusviestin Milesille. Nostan tekijätiimille hattuani parista uudesta vihollisesta, jotka ovat kertakaikkisen karmivia. Mahdollisimman raakana, kiitos Tekijät ovat selkeästi tietoisia siitä, että Whistleblower tuskin pelottaa enää samalla tavalla kuin alkuperäinen Outlast. Harmillisesti piiloutumisen merkitys on vähentynyt. Toisaalta peli on sen verran lyhyt ja sydämenlyönnit tiheässä, ettei asiaa ehdi liikaa ajatella. Aah! Ei! Eii! Yörrrrghh! Jep, hyvää on! SYVÄKURKKU KIIPELISSÄ O utlast oli viime vuoden paras kauhupeli, tai jos ei ihan paras, niin ainakin iloisin yllätys. Onneksi tapahtuu mitä tapahtuu, ja Waylonin pitää vain päästä ulos kaaoksen valtaan joutuneesta sairaalasta. Pakko-ostos peruspelin läpi pelanneille.. Maistetaanpa.. Siis ihan oikeasti. Waylonilla on käytössään jo tutuksi tullut yönäkökamera, ja siinäpä se. Minun sydänlihakselleni se oli juuri sopiva määrä. Painajaismaisia pakokohtauksia ja piilottelua seuraavat rauhallisemmat suvantovaiheet, joissa tutkitaan ympäristöä
Kaikki pelin hahmot puhuvat riimeissä. Klovnitar Rubella ei vaan oikein osaa.. Olipa kerran tytär kuningasmiehen Hallitsijan Itävallan maan Äiti oli jättänyt lapsensa pienen Ja makaa nyt mullissa kirkkomaan Pian isä vaimon uuden hankki Ikävän violettikutrisen Eräänä aamuna oli kalpea kuin sinkki Iho kuolleen tyttären Tytär pimeydestä havahtui Keskeltä kummallisen maaston Aamunkoissa lentävät valaat ui Yllä huurteisen vehmaston ”Unessako lienen?” ”Koinko haverin?” Kestänyt ei kuin hetken pienen Jo tyttö löysi uuden kaverin. 62 Arvosteltu PS4 Saatavilla PC, PS3, Wii U, Xbox One, Xbox 360 Ubisoft Versio: Myynti Moninpeli: Kakkospelaaja voi ohjata Igniculusta Ikäraja: 7 Child of Light idutanpa Pelitin tiimiä Suoltamalla kauheaa riimiä Yleisökään tuskin taputtaa Vaan lajityypistä naputtaa. Jotkut pelit ovat niin kauniita, että ne saavat miehen kirjoittamaan runoja, jotka saavat toimituksen kyyneliin. ILTASATU K Igniculukseksi esittäytyi Pieni hohtava pallopää Synkätkin kolkat näyttäytyi Kun valonsa varjot häivyttää Myös taistelussa Ignulus valoa hohtaa Se hidastaa vihollisarmadat ja kun valo tytön kohtaa Se korjaa syntyneet haavat Vuoropohjaisesti käy paritanssi Lyödään kun mittari latautuu Maistui vahva Grandian esanssi Siitä sydämeni ilosta pakahtuu Kehittyy tyttö hirviöitä kumottuaan Kasvaa hauis, terävöityy äly Pääsin kehityssuuntaan vaikuttamaan Siitä vasta nouseekin onnen häly Hyppii ja pomppii kaksikko eteenpäin Kuin tasoloikassa konsanaan Vaan ei aikaakaan kun joutuvat päistikkäin Pahan pomokaksikon kohtaamaan Iskut vahvat kohti hutkittavaa Pakotti pomot kaatumaan Aukeni Lemurian taivaat täynnä tutkittavaa Kun sai tyttö siivet oraakkeliltaan Hah! Ei ole seikkailumme loikintaa Ovelaa harhaa on alkumatka vaan! Nyt Kaksikko nopsasti lentää saa Uusia ystäviä kohtaamaan Pelle riimittelyä Ilman apua ei saanut osumaan Velhon koko kylä Kirottiin korpeiksi hosumaan Seikkailun tarkoitus ylinmoinen On herätä päivään uuteen Sillä tähdet, kuu ja aurinkoinen Vääryydellä kätkettiin kaukaisuuteen Tunteja hulppeat kymmenen Hujahtaa satumatkalla Se mitta on täydellinen Turha pidentää pakottamalla Sama pelimoottori on Kuin Raymanin seikkailuissa Ei siis yllätyskäänne kohtalon Että lepää silmä Child of Lightissa Ei kaikki täydellistä ole, Ville Runsaat taistelut alkaa rasittaa varhain Suosittelen vaihtoa normaalille Se vaikeustasoista on parhain Kumartaa pitää Sen Child of Lightin vuoksi teen Isolta pelifirmoilta harvoin mitään Näin vaikuttavaa saa eteen Kiitos oi rakas Ubisoft Child of Light kevättäni piristi En Ubisoftille keksi riimiä Vaikka aivonystyröitäni kiristi Pilvien halki käy lentäjän tie! Child of Light huijaa olevansa tasoloikka, mutta heti ensimmäisen pomon jälkeen pelaaja saa siivet
Se on länsimainen peli, jonka pelimekaniikka muistuttaa eniten idän Seikkailun tarkoitus ylinmoinen On herätä päivään uuteen Sillä tähdet, kuu ja aurinkoinen Vääryydellä kätkettiin kaukaisuuteen Tunteja hulppeat kymmenen Hujahtaa satumatkalla Se mitta on täydellinen Turha pidentää pakottamalla Sama pelimoottori on Kuin Raymanin seikkailuissa Ei siis yllätyskäänne kohtalon Että lepää silmä Child of Lightissa Ei kaikki täydellistä ole, Ville Runsaat taistelut alkaa rasittaa varhain Suosittelen vaihtoa normaalille Se vaikeustasoista on parhain Kumartaa pitää Sen Child of Lightin vuoksi teen Isolta pelifirmoilta harvoin mitään Näin vaikuttavaa saa eteen Kiitos oi rakas Ubisoft Child of Light kevättäni piristi En Ubisoftille keksi riimiä Vaikka aivonystyröitäni kiristi LAPSIA ILMAN RIIMEJÄ erikoisosaamista, eli tasoloikkia ja japanilaisia roolipelejä. Child of Light on monellakin tapaa merkittävä ja omaperäinen peli. Ubisoft näyttää indiedevaajille, kuinka indiepeli pitää tehdä! Juho Penttilä Kaunis kuin perhonen Herkkä kuin gaselli Child of Light kaunoinen On niin kovin originelli Kuin Grandiassa konsanaan! Alapalkki kertoo, milloin kukakin saa lyöntivuoron. Grandiamaisesti myös viholliset sijaitsevat samalla mittarilla, ja niiden liikkeitä voi ja kannattaakin estää oikein ajoitetuilla hyökkäyksillä. Maassa tai ilmassa viholliskontakti ei johdakaan tasoloikkamaiseen elämän menetykseen, vaan japsiropemaiseen taisteluruutuun. Väistämättä monotonisiksi äityvät taistelut ovat suurin kauneusvirhe Child of Lightin muuten niin virheettömän näköisessä timantissa. Merkittävintä on, että Child of Light on oikeasti hyvä peli! Se saa hassun genrehybridinsä toimimaan erinomaisesti, sen taianomaista tunnelmaa tukee supernätti visuaalinen ilme ja kanadalaisen Cœur de piraten säveltämä rauhallinen ja tunnelmallinen ääniraita täydellisesti. Siksi onkin vähän hassua, että pelin alussa kikkaillaan hetki yksinkertaisten laatikkopuzzlejen kanssa, kun muutamaa minuuttia myöhemmin lennetään takaisin tulosuuntaan laatikot vain muistoissa ja horisontissa siintäen. Hahmo liikkuu kaksiulotteisissa maastoissa aluksi perinteisen tasoloikkien, mutta nopeasti, jo ensimmäisen pomon jälkeen, saa siivet selkäänsä ja genre vaihtuu tasoloikasta ympäriinsä lentelyksi. Aloitin pelaamaan ylimielisesti hard-tasolla, mutta vaihdoin normaalille ihan vain, koska vaikeampi taso ei ollut mainittavasti vaikeampi, vain tylsempi. Toisella tatilla ohjattavaa Ignulusta joutui hyödyntämään taisteluissa enemmän, eikä kesken taistelun voinut enää kerätä lisäkestoa ja taikapisteitä. Päähahmo Auroralla on seuranaan yksi vapaasti vaihdeltavista ja värikkäistä sivuhahmoista, jotka jäpittävät nätisti paikallaan, kun ruudun alaosan vuoromittari hiljalleen täyttyy. Hahmot jopa puhuvat kokonaan riimeissä, jotka ovat lähes yhtä huonoja kuin omani. Kyllä minäkin ryyppäisin, jos olisin kirottu olemaan korppi.. Vastustajien vuoroihin voi ja kannattaa vaikuttaa. Silti Child of Light on jotain niin hienon indietä, että oikein hämmästyttää sen siinneen ison ja pahan pelifirman visvaisista kupeista. Taisteluiden läpikäyminen on vielä pakollinen paha, jotta saa Auroralle ja kumppaneille tarpeeksi lihaksia pomovastuksia vastaan. 63 88 C hild of Light on satukirjamainen seikkailu kuvankauniissa mielikuvitusmaassa. Vaikka taistelu toimii, on sitä kuitenkin ihan liikaa verrattuna siihen, kuinka vähän eri vihollistyyppejä alueilla liikkuu. Se on kuin sympaattinen indiejulkaisu, josta on kuitenkin vastuussa Assassin’s Creedit, Watchdogsin ja lukuisat muut AAA-pelit tehtaillut Ubisoft Montreal. Pienet yksityiskohdat saavat sen heräämään eloon kuin iltasadun hyvän kertojan lukemana
KeroBlasterin pelattavuus ei ole konsoliesikuviin verrattuna ihan partaveitsenterävää, mutta voiveitsikategoriaan noustaan fanfaarien saattelemana. Täppärilläkin loikinta sujuu noin kiljoona kertaa paremmin kuin yhdessäkään muussa genrekaimassa. Ampuminen on ulkoistettu vaihdekeppiä muistuttavalle liukusäätimelle, joka kannattaisi kopioida jokaiseen iLoikintaan. Kaupan toiselta tiskiltä taas saa terveyshelpotuksia. Hyppelyyn riittävät pelkät peukalot eikä virtuaalinappuloiden kanssa tarvitse kärvistellä kuin harmonikkatreeneissä. Koska kontrollit ovat kunnossa, hipstereiden kiusaksi haastetta on roppakaupalla enemmän kuin muissa omenahyppelyissä. 90 Ensimmäinen tasopomo on astetta kovempi rikkaruoho.. V anhahtavaan pikseligrafiikkaan kätkettyjä pelejä tunkee markkinoille kuin tahnaa tuubista. Pirteä tilupoppi tukee toimintaa ja viimeistään korvien kautta siirtymä kivikautisten Capcom-loikkien maailmaan on välitön. Kun röpöttely hoituu lähestulkoon itsekseen, käskyttäjä voi keskittyä hyppimään. Katso sammakon loikkaa! Audiovisuaalinen toteutus on vain pelkkä kermakrumeluuri pelattavuuden kakkupohjan päällä, ja kontrolleissa KeroBlaster suorastaan loistaa. KeroBlasterista köyhtyy tuuheat viisi euroa, joka tuntuu näin ilmaispelien aikakaudella suoranaiselta ryöstöltä. Homma hoidetaan ei mopilla vaan rehdisti räiskimällä, sillä monenlaiset mörrit piinaavat korporaation hissiteknologiaa. Femmalla tosin saa täysin salonkikelpoisen konsoliräiskinnän, jonka reteä retrofiilis mahdollistaa aikamatkan nuoruuden alkulähteille. Suuryrityksen siivoojana työskentelevällä sammakolla riittää puuhaa, sillä se vastaa konttorin teKeroBlaster todistaa, että kun sammakon panee asialle, täppärikin oppii tasohyppelyn. Luolatarinoita Lukuisat indiepumput ovatkin tehneet parhaansa kupatessaan palikkagrafiikkasuonta tyhjäksi. Juho Kuorikoski Siivoojan homma ei ole helppo jopi. Täppäriräiskinnän kontrollit ovat äärimmäisen toimivat. Vaikka kaupasta saa lisää pumppuja rivin jatkeeksi, törttöilyyn ei ole varaa. Kuten Keroblaster, Commodore 64:n ja NESin lehtolapsi, joka syntyy vain muutama vuosikymmen parasta ennen -päiväystään jäljessä. Tulitussuunta valitaan ruudun oikean laidan liukusäätimestä, muita nappuloita ovat hyppy sekä kaksi liikkumissuuntaa. Alussa päähahmolla on tasan kaksi sydäntä, joten henki on höllässä. Keroblasterin sydän on sentään kultaa, sillä kahden tason loikkaräiskintä on kiistatta paras koskaan pelaamani täppärihyppely. Konsoliserkkuihinsa verrattuna peli ei ole hirvittävän hankala, mutta lapsuudesta tuttu turhautuminen nostaa välillä päätään. Vielä Cave Storyakin retrompaan kuosiin puettu KeroBlaster on myös kunnianosoitus kasibittisille tasohyppelyille. Kiitos Daisuke Ayama, ettet ole ajautunut freemium-huumaan, jossa virtuaalikaupan pyssypäivitykset ja terveysbuustit olisivat mikromaksujen takana. Ainoa napinan aihe koskee itse päätelaitetta, sillä iPad on tuskaisen kookas ja nappulat sen verran erossa toisistaan, että normaalit nakkisormet väsyvät laitteen kannatteluun. Pelimaailmasta irtoavalla pääomalla voi kaupasta ostaa itselleen helpotuksia. Pyssy jakaa nikkeliä automaattisesti ja säätimellä valitaan tulitussuunta vasemmalle, oikealle tai ylös. Kun sammakkopelin historian ymmärtää, sen törkeällä tavalla ylikäytetylle graafiselle ilmaisullekin löytyy perusteet. 64 KeroBlaster Arvosteltu iPad Air Saatavilla iOS Retrohenkeä uhkuva sammakkoloikinta on iHyppelyiden eliittiä. Ruudun alalaidassa on virtuaalinappulat vasemmalle ja oikealle sekä oma painike hyppimiseen. KeroBlasterin työstänyt Studio Pixel on aikaisemmin täräyttänyt maailmalle mainetta niittäneen Cave Storyn (Pelit 2/2011, 92 pistettä + Pelit suosittelee), Daisuke Amayan äärimmäisen kauniin hatunnoston menneisyyden 2D-loikinnoille. Systeemi saattaa aluksi tuntua varsin erikoiselta, mutta sen kanssa pääsee nopeasti sinuiksi. Peli on suunniteltu iPhonelle, jonka omistajat voivat ohittaa tämän itkuvirren. SAMMAKKO MATOLAATIKOLLA leportterin puhtaanapidosta. Sammakko ronttaa mukanaan melkoista asearmadaa, johon lisätussareita irtoaa tasopomoilta. Retrovaikutteet jatkuvat myös äänimaailmaan, sillä peli paitsi näyttää myös kuulostaa NEStorilta
Vaikeus syntyy vihollisten kierosta sijoittelusta – kapean tason päällä ylös alas liikkuvan linnun tyrmääminen edellyttää tarkkaa ajoitusta. Vaikeustasoina on kiddy ja hardcore. Sankarin matka ei välttämättä tyssää seinään, joten pystysuorien muurien edessä kannattaa aina vähän kokeilla. Sain (taas) näppiksellä vain käteni kramppaamaan, mutta onneksi X-Arcade-tikku on keksitty. Ei toki pois pyörästä, vaan kuutiolta kuutiolle, kuin silloin lapsena pikku paitaNESsukana. Kilpi suojaa yhdeltä osumalta, vadelma antaa maagisen ammuksen, rypäleet tupla-ammuksen. No, The Great Giana Sisters oli (hyvä) klooni. Tasoloikkaa niin kuin ne ennen tehtiin. Hardcore ei ole mahdoton juttu, koska sata kolikkoa muuttuu elämäksi ja monissa kentissä on yli sata kolikkoa, jos tietää mistä etsiä. Jos näköesteen takana on tilaa, seinä muuttuu läpinäkyväksi ja paljastaa vaihtelevan kokoisen kolikkoja/tai bonuskätkön. Vaikka toiminnan ydin on klassista mariotasoloikkaa, ei 8BitBoy ole klooni sen enempää kuin Call of Duty on Medal of Honorin klooni. Herttaisen amatöörimäisen näköinen 8BitBoy hoitaa leiviskänsä hienosti – se on klassinen tasoloikka ja tyylikäs Mario & kasarikumppanit -tribuutti, joka innostaa itsensä lisäksi pelaamaan (taas kerran) esikuviaan. Päälle pomppaamisen ohella änkkäreiden päihittämistä helpottavat harvalukuiset, Mariolta lainatut supervoimat, jotka hankitaan spesiaalipalikkaa kopauttamalla. En Kun Mariolla on huono maanantai, temppitoimisto lähettää 8BitBoyn. Selkeitä liikeratoja noudattavat viholliset ovat pääosin pulleita vihaisia lintuja, eivät Rovion lintuja, mutta vihaisia yhtä kaikki. Kasibittipoika on ilmeisesti takonut nuoruudessaan Nintziggaa, sillä loikkamaailma muistuttaa melkoisesti vanhoja Marioita. Palikoiden ohella törmäsin kaikenlaisiin enemmän tai vähemmän pieniin juttuihin, jotka eivät muistaakseni ole SMB-lainoja: kasibittipoika osaa kyykätä, nopeat liukuhihnat viskaavat sankarin sonicmaisissa kaarissa eteenpäin, teleportteja, hissitasoja ja liikkuva vedenpinta, joka piilottaa ja paljastaa tasoja. Osa manipuloitavista tasoista paljastuu kolikkoautomaateiksi, trampoliineiksi tai maahan putoaviksi palikoiksi, joiden päältä pääsee ylemmäs. 8BitBoy on kipakkaa ja harjoittelua edellyttävää menoa, mutta ei suinkaan mitään Super Meat Boyta, tai edes Spelunkya. Tiukkaan loikintaan lisätään kevyttä pulmailua tasoilla, jotka hajoavat päänupilla muksauttamalla. Joka kentässä on useita salaisuuksia ja melkein kaikista annetaan jonkinlainen vihje, kuten näennäisen tarpeeton pikkutaso. syytä lukuisista kuolemista 8BitBoyta, sillä sohlaaja istuu tukevasti toimistotuolin ja monitorin välissä. Kasibittipoika pomppii näppäryyttä ja tarkkuutta vaativissa kentissä, kerää kolikoita ja teilaa vihollisia hyppimällä niiden päälle. It’s a-me, 8BitBoy! Petri Heikkinen Vihreät palat vajoavat alaspäin, kun niiden päälle astuu.. Tunnollinen treeni maksaa itsensä takaisin kipakoiden saumojen hengästyttävissä hyppykombinaatioissa, joissa onnistuminen on palkinto itsessään. Ysärin taitteen räikeitä paletteja käyttävissä 8BitBoyn kentissä on Super Mario Brosista poiketen ruutukaupalla enemmän pystysuunnan tilaa ja salaisia paikkoja tai pikkujippoja löytyy enemmän kuin Marioista konsanaan. Rasmus Sørensenin pelissä 8BitBoy maaginen pelimoduuli vetää iloisen huolettomia lapsuuden konsolisessioita muistelevan työttömän nuoren miehen outoon tasoloikkamaailmaan. 8BitBoyn tärkeimpänä pelillisenä esikuvana on NES:n 80-luvun megahitti Super Mario Bros., ei niinkään ne uudemmat Mariot, mutta Sørensen on selvästi jauhanut myös muita kasariloikkia. POMPPIVAT BITIT Hieno tribuutti kasaritasoloikille. Kopiointi on imartelua. Nimenomaan helpottavat, sillä joka paikasta pääsee ilmankin. Kun en voi valittaa edes tallennuksesta, kitinän aiheet kutistuvat olemattomiin. Mariokaliiberia puolta pienemmistä neliöistä koostuvien kenttien lukuisat hyppypaikat eivät ole pikselintarkkoja hyppyhelvettejä, vaikka siltä välillä tuntuikin, koska pompuissa on inertiaa. Jepjep, hyvin hoksattu, nöyryyttävästi kiddyksi nimetty vaikeustaso riitti minulle: yhden kentän läpäisy yhdellä elämällä on aivan tarpeeksi tuimaa menoa. Siksi näitä tehdään. Myöhemmin hyppyjen arviointia mutkistetaan entisestään muun muassa suunnanmuutoksia hidastavalla jäällä ja lumella, joka vaimentaa liikkeet. Sankarin liikkeissä on inertiaa, joten täyteen vauhtiin pääseminen ja siitä pysähtyminen ottaa pienen, mutta ratkaisevan hetken, mikä vaatii ennakointia ja harjoittelua. Ero ei ole suuren suuri, mutta merkittävä: kiddy tallentaa joka kentän loppuun, hardcore vain niihin kenttiin, joista on löytynyt savekolikko. Toisena vakiokikkana kasibittipojan alle ilmestyy tyhjästä tasoja, jos hyppy tehdään juuri oikeassa paikassa. Meinasin valittaa, että elämien laskeminen ja tilanteen päävalikon kautta uudelleen lataaminen on kiddyssä turhaa, mutta sitten tuli päivitys, joka tarjoaa latausta viimeisen elämän jälkeen. Boksipadia tukevat kontrollit ovat esikuvien tapaan napakat ja tarkat. Pudotus ei tapa, mutta tippa tappaa: alhaalla kiiltävät piikit tai vesi lisäävät kummasti jännitystä ja käsien(i) vapinaa. Yksi osuma nuppiin tietää kuolemaa ja matkaa suoraan kentän alkuun. 65 8BitBoy Arvosteltu PC Awesome Blade Software/Rasmus Kønig Sørensen Versio: Myynti Testikone: tuplaydin-AMD, 3Gt RAM, GeForce 8600 (256Mt) Moninpeli: Ei Hinta: 8,99€ (Steam) Ikäraja: Ei tiedossa 90 A ina joskus oravanpyörään jumahtanutkin uraohjus haluaisi vain hyppiä
kesäkuuta The Last of Us Remastered PS4 Vuoden peliksi äänestetty The Last of Us palaa komeampana kuin koskaan. 19. EA Sports UFC:n todellisena erikoisuutena voidaan pitää Bruce Leen ymppäämistä bonushahmoksi. kesäkuuta EA Sports UFC Xbox One, PS4 Läski tummuu, kun maailman parhaat vapaaottelijat kohtaavat EA Sportsin kesäuutuudessa. MANIFESTOI DESTINY 14. syyskuuta Destiny Xbox 360, PS3, Xbox One, PS4 Halo-saagaa vuosikymmenen ajan tuottanut Bungie kokeilee jotain uutta Destinyssä. Peli on jo etukäteen herättänyt huomiota poikkeuksellisen aidon näköisillä ottelijoillaan ja kamppailumekaniikallaan. Naughty Dogin survivalistinen toimintaseikkailu oli sukupolvensa näyttävimpiä pelejä jo PlayStation 3:lla, joten PlayStation 4:n ehdoilla tuotettu remasterointi voi tuskin olla muuta kuin puhdasta silmäkarkkia. Activisionilla on ainakin kova usko uusiin suojatteihinsa, sillä Destinyt kokonaisbudjetiksi on paljastunut käsittämättömät 500 miljoonaa dollaria. Jopa Grand Theft Auto V tuotettiin puolta halvemmalla.. 9. Pakettiin kuuluvat myös kaikki alkuperäiselle The Last of Usille ilmestyneet DLC:t. Siihen asti on pärjättävä sekalaisella valikoimalla kesäpelejä. Tai ”uusi” on tässä tapauksessa kovin suhteellinen käsite, sillä Destiny näyttää erehdyttävästi Halolta. 66 Tulossa Odotetut megapelit Destiny ja Wasteland 2 häämöttävät vasta elo-syyskuun taitteessa. Puitteet ovat vain kasvaneet valtavaksi avoimen maailman hiekkalaatikoksi
Se on nimensä puolesta sukua aikaisemmille GRID-peleille, mutta henkisesti siirtynyt pari piirua simulaattorimaisten autopelien suuntaan. 24. Simulaattorimaisuus näkyy muun muassa aiempiin GRIDeihin kaivattuna ohjaamonäkymänä.. Syyskuussa Xbox One Microsoftin uuden sukupolven konsoli leviää amerikkalaisten ja länsieurooppalaisten ilosta maailmanlaajuiseksi syyskuussa. Sniper Elite 3:ssa kiikarikiväärit käännetään kohti Pohjois-Afrikan näyttämöä. Grafiikkamoottorin ja ajofysiikan parantaminen onkin paikallaan, sillä Milestone-kehitystiimin edellinen yritys MotoGP 13 oli aika vaatimaton esitys. vakioautoja ja formuloita) pyörittävällä GRID Autosportilla. Uuden sukupolven konsoleille päivitetyn grafiikkamoottorin ansiosta hidastetut tappokamerakuvat osuman saavista vihollisista ovat entistä shokeeraavampia. kesäkuuta GRID Autosport PC, PS3, Xbox 360 Codemasters pelastaa autopelikesän viittä eri autosarjaa (mm. kesäkuuta Moto GP 14 PC, PS3, PS4, Xbox 360 2014 on virtuaalimoottoripyöräilyille tavallista merkittävämpi vuosikerta, sillä kyse on ensimmäisestä uuden sukupolven konsolille kehitetystä MotoGP-pelistä. Konsoli lanseerataan tuolloin peräti 26 eri maassa, mukaan lukien Suomessa. Lue ennakkojuttumme sivulta 15. 27. kesäkuuta Sniper Elite 3 PC, Xbox 360, PS4, PS3, Xbox One Sniper Eliten näkymätön sota natseja vastaan ei ole vieläkään ohitse. Lanseerauspelien on parasta olla kovia! 27. 67 20. kesäkuuta Company of Heroes 2: The Western Front Armies PC Erinomaisen hauskalta, joskin vähän yllätyksettömältä vaikuttava Company of Heroes -jatko sulostuttaa sotapelaajan keskikesää
Harrastan säveltämistä, mutta retroilulle uskollisena teen sitäkin vain trackerilla ja käytän instrumentteja, jotka samplasin aikoinaan Amigalla. On Harvesterin jälkeenkin tehty hyviä pelejä, kuulemma. Harhailin tuntikausia päämäärättömästi ympäri 1950-luvun pikkukaupunkia, vain nauttien vinksahtaneesta tunnelmasta ja tutustuen sen omituisiin asukkaisiin. Minua on huijattu! Pettymykseni oli suunnaton, soitin vihoissani pelikauppaan ja uhkailin kuluttaja-asiamiehellä. Mutta olen retroilija, rakastan vanhoja pelejä ja pelihistoriaa. Niinpä kun Harvester julkaistiin melkein kolme vuotta myöhemmin, sen tiedettiin järkyttävän heikkohermoja. Olikohan se tarkoituskin. Ja Aarnolla oli pakkomielle. 68 V uonna 1996 peliväkivallan rajat piirsi uusiksi ei mikään muu kuin seikkailupeli. Antaa Aarnon kertoa. Ihanan sairas maailma Pelit 10/1996 muutti elämäni. Arvostelun alussa varoitettiin punaisilla isoilla kirjaimilla vanhempia, etteivät nämä antaisi lastensa pelata Harvesteria, ja lopussa todettiin Jos lapsestasi tulee sarjamurhaaja, haluatko tietää, kuka pelasti kaikkien aikojen sairaimman, väkivaltaisimman pelin. Pelasin Harvesterin läpi uudestaan, rakastaen joka sensuroimatonta sekuntia. Harvester oli täynnä sen luokan huuruisia visioita, että jos joku peli pystyy aivopesemään viattomasta lapsukaisesta sarjamurhaajan, se peli on Harvester. Harvester on helpompi muistaa kuin löytää, mutta onnekseen sillä oli suomalainen fani, Aarno Malin. Harvester esiteltiin yleisölle tammikuussa 1994, Las Vegasin CES-messuilla. Pisteitä pelille napsahti 93. PC oli piipittävä häkäpönttö, jonka pelit olivat naurettavia ja demoskene suuri. OPERAATIO ELONKORJUU Harvester järkyttää jälleen pelin tekijöiden kaipaavan psykiatrista hoitoa. Olin myyty. Kyseisen kohtauksen välianimaatiot sensuroitiin pois eurooppalaisesta versiosta.. Soitin kymmeniä puheluita, kunnes löysin henkilön, joka pystyi välittämään minulle Yhdysvalloissa julkaistun version. Halusin tietää, millaiset ihmiset kehittivät näin mielipuolisen pelin, ja miten sille saatiin rahoittaja sekä Aarno Malin on vapaa toimittaja ja ikuinen opiskelija. Halusin tietysti alkuperäisen yhdysvaltalaisen Harvesterin, sillä euroversiosta poistettiin kohtaus, jossa lapset söivät äitiään elävältä. Sen shokkiarvo oli valtava: peli pääsi television uutislähetyksiin, joissa kauhisteltiin väkivaltapelien vaikutusta lapsiin. Kuulun sukupolveen, jonka kasvatuksesta vastasi ala-asteella Commodore 64 ja yläasteella Amiga 500. Ei siitä apua ollut, joten aloin metsästää ihan oikeaa sensuroimatonta versiota. Soitin yhteen lehdessä mainostavista pelikaupoista ja kysyin sensuroimatonta versiota. Sitten löysin Harvesterin. Lehdessä arvosteltiin Harvester, oikeilla näyttelijöillä kuvattu ja kauniilla grafiikalla kuorrutettu seikkailupeli, jonka käsikirjoitus oli yhtä nerokas kuin ultraväkivaltainen ja umpikiero. Sensuroitu kohtaus eli ”Mystery of Motherly Love”. Kun se valtasi pelimarkkinat, se oli suuri vääryys, ja Amigaa haudatessani vannoin ikuista vihaa pc:tä kohtaan. Vuodet vierivät, mutta intoni ei laantunut. Peli lumosi minut täysin. Yllätyksekseni he vakuuttivat minulle myyvänsä juuri sitä! Parin päivää myöhemmin Harvester napsahti postiin. Silti oli yllätys, miten läpeensä sairas ja rienaava peli todella oli. Vaan sepäs ei ollutkaan ihan helppoa vuonna 1996, jolloin netti kompasteli vasta lastenkengissään. Sitten koitti kannibalismikohtauksen hetki...
Halusin löytää edes yhden ihmisen, joka kertoisi millaista Harvesterin tekeminen oli. Hän oli ollut tekemässä Originin klassikoita Privateer ja Strike Commander, mutta näytti Harvesterin jälkeen jättäneen pelibisneksen. Hän oli parraton ja kalju, eikä hänen taustatiedoissaan mainittu mitään tietokonepeleistä. Lopullisen tekstin kursin kasaan lukuisista sekavista viesteistä kuin tilkkutäkin, mutta sen julkaisu oli unelmieni täyttymys ja fanisivustoni virstanpylväs! Lisaa pumpatessani olin löytänyt Kurt Kistlerin kotisivut, ja Kurt antoi haastattelun innoissaan, ihan toisin kuin Dustin ja Lisa. Se siitä sitten. -Pekka Ihanne, Pelit 10/96 Lisan suhteen minulla oli onnea: Saman niminen ja näköinen nainen työskenteli eräässä jenkkiyrityksessä, muistaakseni markkinointiosastolla. ”Vihdoinkin, 16 vuoden jälkeen, joku on kiinnostunut pelistä”, hän riemuitsi. Pelinä Harvester vetoaa varmasti aikuiseen yleisöön joka muutenkin pitää kauhupätkistä tai David Lynchin elokuvista ja Stephen Kingin kirjoista. Lähetin meilejä jokaiseen sivuilta löytämääni sähköpostiosoitteeseen, mutta en koskaan saanut vastausta. Piru vie! Dan Dan on hahmo, jonka kasvot olivat aina maskin peitossa. Dan Danin arvoitus Kymmenisen vuotta sitten aloin jäljittää Gilbert Austinia itse ja tosissani. Yksi sen näyttelijöistä oli Gilbert Austin, joka esitti hahmoa Dan Dan. Harvesterin julkaisija DigiFX (entiseltä nimeltään FutureVision) meni konkurssiin melkein heti Harvesterin julkaisun jälkeen. Peliä tai laatua oli yleensä vähemmän. Pääsin taas Austinin jäljille kun löysin YouTubesta K u va : C h ad W o ye w o d zic Kun Harvester esiteltiin ekan kerran Las Vegasissa, mainostettiin sitä kutsulla, joka näkyi myös teaser-videossa ja myöhemmin pelissä.. Olin lähettänyt hänelle nipun kysymyksiä siltä varalta, että hän olisi saman niminen Harvesterin ohjelmoija. Turhaan. . Hän suhtautui ideaan suopeasti ja kävi jopa tykkäämässä sivustani, mistä olin erittäin otettu. Halusin sivuston vetonaulaksi Lisan haastattelun. Lisa oli minua kohtaan aina ystävällinen, mutta hyvin varovainen ja vastauksissaan niukka. Tietenkin eniten minua kiinnosti ohjaaja-käsikirjoittaja Gilbert Austin. Minulle he olivat kuin filmitähtiä. Viestittelymme katkesi monta kertaa, kun kuolemantapaukset, terveysongelmat ja muu huono onni, jota tuntui tulevan kuin liukuhihnalta, vei Lisan huomion. Turhauduin, ja minulle alkoi kelvata kuka tahansa. Kurtista en saanut selville yhtään mitään. Tiesin, miltä Austin näytti, koska pelin mukana tulleessa The Making of -videolla hän vilahtaa partoineen ja pitkine hiuksineen. Tietojen nyhtäminen hänestä oli todella vaikeaa. Toteutin pitkäaikaisen unelmani ja avasin Harvesterille Facebook-sivut tammikuussa 2011. Ja ilmeisesti Lisa pelkäsi minun olevan jonkinlainen pakkomielteinen stalkeri. Mutta muu maailma oli unohtanut Harvesterin, netissä oli vain yksi pystyyn kuollut fanisivusto, sekin vuodelta 1997. Lähetin ystävällisen muistutuksen, sitten toisen ja kolmannen. Mielestäni kasvonpiirteet täsmäsivät. 69 julkaisija. Olin varma, että löysin oikean Gilbert Austinin. Harvester on ehdottomasti tapaus pelirintamalla, sekä hyvässä että pahassa. Lähetin Kurtille pitkän listan kysymyksiä ja jäin jännittyneenä odottamaan. Googlasin kaikki manuaalista löytyvät ohjelmoijat, artistit sekä loput näyttelijät. Harvesterissa näyttelijät kuvattiin vihreää kangasta vasten ja taustat tehtiin tietokoneella, ja he olivat listallani seuraavat. Mutta Gilbert Austin oli edelleen arvoitus. Ja hänhän oli! Dustin vastasi kysymyksiini, lyhyesti, mutta vastasi kuitenkin. Nulfin haastattelu rauhoitti Lisan ja yhteydenpitomme jatkui. Kun tuskailin, mitä idolilleni kirjoittaisin, Lisa ehti lähteä koko firmasta, ja kadotin hänen jälkensä. Damn Damn! Näyttelijöitä stalkkaamassa Harvester tehtiin uuden CD-formaatin synnyttämän Full Motion Video -huuman kulta-aikana. Hänestä kun oli tullut paitsi republikaani ja konservatiivi, myös uudelleensyntynyt kristitty. Kävin läpi kaikki netin hakukoneet, kaikilla keksimilläni hakusanoilla, tarttuen jokaiseen tiedonjyvään, joka veisi minut edes askeleen eteenpäin. No, olinhan minä, mutta aikomukseni ei ollut kuolata Lisaa, vaan kerätä Harvesterista tietoa! Olin pommittanut Facebookissa jokaista henkilöä, jonka epäilin liittyvän Harvesteriin. Lisa ei tiennyt mitään Gilbertin vaiheista Harvesterin jälkeen, Dustin oli tuskin tavannut koko miestä. Olin ladannut sivustolle pelistä kuvankaappauksia ja videoita, joista yhdessä Lisa riisuutui alusvaatteisilleen. Löysin Lisalta vaikuttavan henkilön Facebookista, hieman eri nimellä tosin. Se teki Harvesterista entistäkin kiehtovamman: mitä kummaa oli tapahtunut. Johtolankoja oli siis etsittävä muualta. Itse asiassa, vuodesta 1996 eteenpäin hänestä oli täysin mahdotonta löytää minkäänlaista tietoa. Sitten luulin osuneeni kultajyvään. Ensimmäisinä tietenkin pelaajan ohjaamaa Steveä esittänyt Kurt Kistler sekä tärkeimmän naisroolin Stephanien vetänyt Lisa Cangelosi. Lopulta ymmärsin mistä oli kyse. Näin sain sivuille ensimmäisen haastatteluni. . Vain muutaman sivuosan esittäjän sähköpostiosoitteen löysin, mutta meileihini ei koskaan vastattu. Pelissä on juuri sitä jotakin, joka saa ihmisen pelkäämään ja kokemaan inhon tunteita, paitsi pelin tapahtumia, myös itseään ja pelin tekijöitä kohtaan. Niissä piireissä ei ole arvostettua kekkuloida puolialasti väkivaltapeleissä. Lisan haastattelu kesti käsittämättömät kolme vuotta. Ohjelman kömpelöillä nettisivuilla oli vain yksi pieni mustavalkokuva Dan Danin näyttelijästä. FMV-pelit olivat aikansa lyhytaikainen lapsi, täynnä videokuvaa ja oikeita ihmisiä näyttelijöinä. Aina seuraavaan päivään, jolloin Lisa poisti tykkäyksensä. Se oli liikaa. Ajattelin, etten mitenkään voi olla maailman ainoa intohimoinen Harvester-fani, meitä oli oltava enemmän! Jos onnistuisin kokoamaan meidät yhteen, voisimme jakaa tietomme ja pitää peliä hengissä. Puoli vuotta myöhemmin yksi viesti tuotti vastauksen herralta Dustin Nulf. Vastausta ei kuulunut. Tiedustelin syytä siihen, mutta suoraa vastausta en saanut. Se ei ollut mitä luulit sen olevan! Vasta maaliskuussa 2010 onni kääntyi. Texasin Austinissa pyöri paikallisella tv-kanavalla ohjelma Professor Griffin’s Midnight Shadow Show. Tällä kertaa en aikaillut vaan kirjoitin viestin välittömästi, ja sain vastauksen: Hän vahvisti olevansa etsimäni Lisa! Läpimurto! Olin pakahtua onnesta
Kurtin avulla pääsin kulissien taakse. Halusin sivuilleni mahdollisimman monipuolisen Harvesterkattauksen. 70 . Sekä IMDb että MobyGames väittivät (ja väittävät edelleen), että pelin eurooppalaisesta versiosta oli muun muassa pätkitty useita veripalttukohtauksia, sekä poistettu suurin osa niin homoja, italialaisia kuin intiaaneja loukkaavasta dialogista, ja jopa vaihdettu päähenkilön nimi. Sain paljon yhteydenottoja, joista eräs oli yhdysvaltalainen toimittaja, suuresta pelialan julkaisusta. Yksi fani lähetti minulle ranskalaisen Harvester-mainoksen, toinen puolalaisen lehtiarvostelun, kolmas harvinaisen teaserin vuodelta 1994, ja sivusto kasvoi. Hän tutustutti minut Kevin Obregoniin, joka näytteli Harvesterin toiseksi tärkeimmän miesroolin, Sergeant at Armsin. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miksi meilejäni ei ollut välitetty hänelle tai miksi minulle oli valehdeltu. Mutta Gilbertin jäljille en edelleenkään päässyt. Kevin oli myös ollut Gilbert Austinin hyvä ystävä ja yksi Harvesterin merkittävimpiä kehittelijöitä, mutta DigiFX:n sisäisten riitojen takia hänet mainittiin krediiteissä vain artistina muiden joukossa. Gil Austin oli kirjoittanut kirjan Hamlet Z ja ohjannut elokuvan My Naked Villainy. Huhuja tappamassa Fanisivuni keräsi tykkääjiä tasaista tahtia. Gil Austin esiintyi itse elokuvansa pääosassa, ja yhdennäköisyys Dan Danin näyttelijän kanssa oli ilmeinen. Kevin puolestaan esitteli minulle Hamilton Altstattin, joka sävelsi Harvesterin hyytävän soundtrackin. Se vastaus oli kuin aarrearkku: Kurtilla riitti tarinoita Harvesterin tekemisestä ja tekijöistä, jopa Gilbert Austinista. Minusta alkoi tuntua, että Harvester on kirottu. Harvesterin mysteerit alkoivat ratketa, sillä Gil vastasi jokaiseen kysymykseeni. Hän ei selitellyt pitkää hiljaisuuttaan enkä minä kysellyt, minua kiinnosti vain Harvester. Otin jälleen yhteyttä kysyäkseni oliko Dan Danin näyttelijä sama Gilbert Austin, joka loi Harvesterin. Netistä ei edelleenkään löytynyt tietoa Harvesterista, mutta huhuja senkin edestä. Hyvä jumala, mitä sanoa ihmiselle, jota pitää nerona ja jota on jäljittänyt vuosikymmenen. Olin sittenkin ollut lähellä, sillä Gil vahvisti olleensa Dan Dan. Sain kohteliaan viestin, joka vahvisti että BBFC poisti ainoastaan videopätkät kannibalismikohtauksesta. Tällä kertaa sain vastauksen, ja se oli kielteinen. Haastattelujen, vanhojen lehtijuttujen ja mainosten lisäksi julkaisin esimerkiksi molempien versioiden manuaalit, soundtrackin, läpipeluuohjeet ja cheatit. Hamiltonia ei mainittu krediiteissä lainkaan, mutta hänen omasta pyynnöstään: häntä ei tuohon aikaan saanut yhdistää mihinkään väkivaltaiseen tai lapsia turmelevaan, sillä hänen tärkein työnantajansa oli Walt Disney Company. Meille faneille tämä oli suuren luokan skuuppi! Olin rakentanut sivustoani reilut pari vuotta ja ylpeä aikaansaannoksestani, mutta vaivannäkööni suhteutettuna pidin lopputulosta vaatimattomana. Kaikki mitä sanoin, tuntui typerältä, mutta siitä alkoi aktiivinen viestittelymme. Mutta yllättävän ja täysin päättömän tapahtumasarjan seurauksena toimittaja sai potkut. Molemmille oli omat nettisivunsa. Myös hän kertoi ihailevansa Gilbert Austinia, ja hänellä oli minulle johtolanka: Gilbert ehkä käytti nimeä Gil Austin. Sitten koitti kevät 2013, ja alkoi tapahtua. Tiesin väittteet valeeksi, koska olin pelannut molemmat versiot läpi ja monta kertaa. Hänellä ei ollut aikaa tutkia asiaa, joten päätimme että minä kirjoitan jutun ja hän auttaa sen julkaisussa. Aloitimme tiiviin viestittelyn. Pam! Kurt Kistleriltä tuli vastaus, yli puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen. Koska se oli vastuussa euro-Harvesterin sensuroinnista, kysyin, mitä BBFC tarkalleen ottaen oli poistanut. Halusin katkoa huhuilta siivet, joten otin yhteyttä British Board of Film Classificationiin. Se oli kuin merkki, sillä samaan aikaan muutkin Harvesterin tekijät löysivät sivustoni. Julkaisin Kurtin ja Hamiltonin haastattelut, ja olin onnellinen. Harvester järkyttää jälleen kanavan Professor Griffin’s Midnight Shadow Show’lle. Jälleen lähetin meilejä jokaiseen löytämääni osoitteeseen. Kaikki olivat Facebookissa hieman eri nimillä kuin Harvesterin krediiteissä, ja siksi en ollut taKurt Kistler, Lisa Cangelosi ja vuosisadan rakkaustarina.. Austin, meillä ei ole enää ongelmaa Vaikka Harvesterista oli tullut kohtalaisen suosittu YouTube-videoiden aihe, vain minun sivustoni tarjosi Harvester-materiaalia laidasta laitaan, ja ennen kaikkea sekä luotettavaa että tuoretta tietoa. Seurasin johtolankaa. Sain yhden vastauksen: ”Yeah, I’m the guy you are looking for.” Se oli kuin salamanisku! Pian sain seuraavan meilin: Gil oli käynyt katsomassa fanisivujani ja äimistynyt materiaalin paljoudesta, sillä hän luuli ettei kukaan edes muistaisi koko peliä
Taustalla näkyy vihreäksi värjätty varastohalli, jossa kuvaukset tehtiin. GOG ei ollut ainoa, jota kiinnosti Harvesterin uudelleenjulkaisu. Tulimme siihen tulokseen, että oikeuksienhaltijan täytyy olla Harvesterin tuottaja ja DigiFX:n omistaja Lee Jacobson. On se sitten hyvä tai huono juttu. Tunnistaminen on helppoa kun tietää: kannibalismikohtauksen lisäksi eroa on vain yksi toinen kohta. Pelaaja saa tehdä vielä yhden valinnan: mikäli hän valitsee sarjamurhaamisen, näytetään päähenkilö tietokoneen ääressä pelaamassa Harvesteria tapettuaan viattoman ihmisen. Valitsin esimerkkikappaleeksi tv-studion. Sellaisia ovat Gigerin maalauksiin perustuvat kauhuseikkailut Darkseed I ja II, John M. Harrisonin teksteihin pohjautuva synkkä scifistely I Have No Mouth But I Must Scream, ja tietysti Harvester. Behind-the-scenes. Aarno Malin Artisti Chad Woyewodzic onnistui jollain ihmeen konstilla renderoimaan muutaman Harvester-taustan nykyaikaista resoluutiota hyödyntäväksi. Sain todella ainutlaatuista materiaalia: artisti Chad Woyewodzic toimitti minulle valokuvia pelin tekemisestä sekä vanhoja artikkeleita ja mainoksia omasta kokoelmastaan. Gilbert näyttää esimerkillään kuinka lapsinäyttelijän on haukattava jalkaa sensuroidussa kannibalismikohtauksessa. Lisäksi hän renderoi joitakin Harvesterin taustoja nykyaikaisiin näyttöihin sopivaksi, mikä paljasti täysin ennennäkemättömiä yksityiskohtia taustagrafiikasta. Olen saavuttanut kaikki tavoitteeni: löysin Harvesterin tekijät ja nostin pelin takaisin parrasvaloihin. GOG julkaisi Harvesterin maaliskuun alussa, Steam kuukautta myöhemmin. Hän tiedusteli, kuka tai mikä omisti Harvesterin oikeudet. Harvester nousee jälleen Pc-pelien joukossa on monia haluttuja kulttipelejä, jotka yllättävän usein ovat seikkailupelejä. En tiennyt, mutta lupasin selvittää. B eh in d -t h esc en es -k u va t: C h ad W o ye w o d zi c Kevin Obregon testaa juoksumattoa, jonka päällä kuvattiin pelihahmojen kävely.. Kuvassa poseeraavat ohjaaja-käsikirjoittaja Gilbert Austin (vas.) ja tuottaja Lee Jacobson. Tai sitten se unohdetaan jälleen, ja toisen kaltaiseni fanaatikon täytyy herättää sen jälleen henkiin. Bonuksena valistin heitä siitä, mikä netissä liikkuvasta tiedosta oli huhua ja mikä totta. Onneksi ei tarvitsekaan, sillä olin mukana palauttamassa Harvesteria takaisin henkiin. GOG pyysi myös konsultointiapuani. Keskustelin asiasta Gilin, Kurtin, Kevinin ja muiden uusien ystävieni kanssa. Pelättiin, että pelaajat muuttuisivat tunteettomiksi raakalaisiksi. Jo kaksikymmentä vuotta sitten pelien väkivaltaisuus lietsoi hysteriaa ja huolta nuorisosta. Seuraavat kaksi kappaletta sisältävät juonipaljastuksia. Tulevaisuudessa Harvester muistetaan arvoisenaan ainutlaatuisena lukuna pelien historiassa. Lopussa selviää, että päähenkilö on käynyt läpi virtuaalisen koulutusohjelman, jonka tarkoitus on tuhota hänen käsityksensä oikeasta ja väärästä, ja muokata hänestä sarjamurhaaja. Hän kiitti, ja pian uudelleenjulkaisusopimus olikin allekirjoitettu. En tuntenut Leetä henkilökohtaisesti, mutta kaivoin esiin hänen yhteystietonsa, lähetin ne GOGille, samoin kuin Leen FBja LinkedInprofiilit sekä nykyisen yrityksen YouTube-kanavan. Kokonainen uusi sukupolvi pelaajia pääsee taas tutustumaan jo kerran unohdettuun kulttiklassikkoon. Harvesterin loppuratkaisu oli Gil Austinin kannanotto: pelin loppuratkaisu pakotti pelaajan pohtimaan, oliko hän pelin läpi tahkottuaan muuttunut ihmisenä, aivan kuten pelin päähenkilö koulutusohjelman läpi käytyään. Enää kenenkään ei tarvitse metsästää alkuperäiskappaleita ja pähkäillä, kuinka ne saa toiminaan nykykoneilla. Minun piti varmistamaa, että versio, jota he työstivät uudelleenjulkaisuun, on se ainoa oikea sensuroimaton. Kiitokseksi GOG piilotti pelin bonuksiin kaksi linkkiä fanisivustolleni plus muutenkin mainosti sitä. Sensuroimattoman Harvesterin löytäminen vaikkapa eBaysta ei ole tavattoman vaikeaa eikä äärettömän kallista, mutta taistelu sen pelaamiseksi ei enää edusta nykypelaajan ydinosaamista. Myös Steam otti yhteyttä ja autoin tietysti heitäkin. 71 voittanut heitä. Ensin minuun otti yhteyttä henkilö vanhoja pelejä uudelleenjulkaisevasta GOGista. On hämmästyttävää, miten hyvin yksityiskohdat tulevat esiin nykyresoluutiolla. Harvesterissa pelaaja joutuu tekemään moraalisesti arveluttavia valintoja, joiden seuraukset ovat aina vain hirveämpiä. Totuus Harvesterista (spoileri) Gil kertoi minulle huikeita tarinoita Harvesterista, joukossa yksi joka vahvistaa sen mitä Harvesterin läpi pelanneet olivat aina epäilleet. Minä julkaisin Gil Austinin haastattelun ensimmäisen osan syksyllä ja toisen osan pelin uudelleenjulkaisujen välissä
Tulevien päivitysten lisäyksistä mielenkiintoisimpia ovat pelaajien yksityistalot sekä Eorzean oma Gold Saucer -huvipuisto. 72 F inal Fantasy XIV:n alkutaival on surullisen kuuluisa. Edelleen etenen kohti loppusotia rauhallisesti nautiskellen, useammalla eri hahmoluokalla pelaillen, mutta esimerkiksi suoraan Final Fantasy III:sta lainattu 24 pelaajan kristallitorni-instanssi kiinnostaisi ihan pirusti. Kolmosversion pelin sai nääs päivitettyä ilmaiseksi nelosversioon. Etukäteen epäilin padi-mörppäämisen mielekkyyttä. Mutta nyt viimeisen puolen vuoden sisään kaksi peliä ovat sytyttäneet vanhan liekin uudelleen. Hotbareja on miljoona, ja niitä pitäisi pystyä navigoimaankin tehokkaasti. Hotbareja taas saa kahdeksan kappaletta, ja niiden välillä vaihtelu on nopeaa ja esteetöntä. Koska lisäsisältöä tulee jatkuvasti, en näe addiktioni loppuvan ihan heti. PS3-versioon verrattuna PS4-kaima on tarkempi, pyörii paremmin ja Dualshock 4:n elealuetta voi käyttää virtuaalihiirenä, joskin valitettavan epätarkkana sellaisena. Jos pelkän tarinan seuraaminen olisi ARR:n pointti, en olisi jaksanut sitä kuukauttakaan. Myös hiiren saa kiinni nelospleikkariin, joten hiirinäppispelaaminen onnistuu kuin PC:llä ikään. Näin sarjan nettiropet pitäisikin tehdä, jätetään ne tarinat yksinpelien kerrottavaksi. Viime vuonna uudelleen julkaistu Final Fantasy XIV: A Realm Reborn elää kovaa nousukautta, kuukausimaksullisia tilaajia oli toukokuun alussa jo yli kaksi miljoonaa. Vuosia valitin, kuinka Square Enix on pilannut Final Fantasyn Fabula Nova Crystaliksillaan. Kun vielä musiikit ja pomot näppäilevät nostalgiahermoja, en voi kuin toivoa, että kun kristallitornin kaikki osat saadaan julkaistua, myös muiden Final Fantasyiden viimeiset luolastot saavat samanlaisen instanssikohtelun. Kolmospleikkaristit ovat tutkineet Eorzeaa jo viime vuodesta alkaen, minä liityin joukkoon keväämmällä. Itse pidin mukana langatonta näppäimistöä, sillä padikirjoittaminen vei aikaa, ja instansseissa sitä ei ole ikinä liikaa. Kaikkialta paistaa läpi puhdas fanipalvelus ja nostalgianarujen vetely. Ne ovelat paskiaiset! Eorzea, rakastettuni Eorzea on erinomainen lomakohde vanhalle fantsufanille. Paha imperiumi, mystinen magitech-teknologia, kuusKeskellä kauneinta kesää sikiävät pahuuden oliot! Summonoin tehokkaan raidikaverini, jonka loitsu Pyretrin Mist tekee hordesta selvää. Ehdin mukaan vielä hyvin, sillä siitä on julkaistu vasta ensimmäinen kolmannes, Labyrinth of the Ancients, joka kolmosessakin sijaitsi itse tornin juurella. Muistan alkuperäisen kristallitornin koko sarjan historian veemäisimpänä viimeisenä luolastona, mutta ison pelaajaporukan haasteena sen pitäisi olla kuin omiaan. Enkä osaa pitää sitä mitenkään pahana asiana! Nettiropeksi ARR on harvinaisen tarinavetoinen, mutta tarina itsessään on suht simppeli ja köykäinen, eikä yksinpelifantsujen megalomaaniseen paisutteluun ylletä missään vaiheessa. Vaikka vähän aikaa sitten uhosin Pelit.fissä, ettei loppupelin instanssisisältö kiinnosta minua kiven vertaa, on mieleni muuttunut kuin varkain. Etenkin peliltä, joka oli syntyessään niin kurjasusi kuin Final Fantasy XIV. Sen sijaan roimalla fanipalveluvoimalla into tutkia ja hutkia moninpelimaailmassa nousi hurjasti. Ensimmäinen oikea lisäosakin on suunnitteilla, päästäisiinköhän siinä viimein Coerthasin horisontissa siintävään Ishgardiin. Kun alkuperäistä neljäätoista moitittiin siitä, ettei se kunnioittanut sarjan perinteitä tarpeeksi, vetää A Realm Reborn itsensä skaalan toiseen päähän. Mutta padi onkin valjastettu ARR:n käyttöön erinomaisesti, taitoja voi napittaa kuvioja suuntanäppäimille R2ja L2-painallusten kera yhteensä kuusitoista kappaletta per hotbar. PS4-version julkaisun aikaan addiktioni oli jo niin kova, että juuri A Realm Reborn oli se peli, joka toi PS4:n talouteeni. Nähdään Eorzeassa! Juho ”Agares Morbol” Penttilä Mörppi Auringonlasku Limsa Lominsassa.. Huhtikuun puolivälissä Eorzean manner avautui myös PlayStation 4 -pelaajien koluttavaksi. KUN KONSOLIPEELO MÖRPIN OSTI Final Fantasy XIV: A Realm Reborn PS4 sa asuva Bahamut-lohikäärme, aseisiin pultattava materia, gunbladet, Biggs ja Wedge ja Cid ja chocobot ja mooglet ja kristallitorni ja villit ruusut. Mutta miksi edes menisin ötököiden syötäväksi, taidankin raidata sisällä, mukavasti sohvan pohjalla, sillai rennosti padi kädessä. Mutta vanhanaikaisesta ja raskaasta ankanpoikasesta kasvoi joutsen, kun peli pistettiin kokonaan uusiksi, uuden tiimin kanssa. Ja voi pojat, kun se vanha liekki palaakin loimuten! Nyt, anteeksi, minulla on panssareita taottavana. Ensimmäinen oli 3DS:n mainio Bravely Default, toinen Final Fantasy XIV: A Realm Reborn. Se on World of Warcraftin jälkeisessä, free to playn vyöryttämässä mörppimaailmassa vakuuttava luku. Kolmen kuukauden välein ilmestyvissä isommissa päivityksissä saadaan uutta pelattavaa sekä alkuettä loppupeliin, maaliskuun Through the Maelstromissa tuli muun muassa uudet ison tason taistelut Leviathania ja Gilgameshia vastaan, aiemmassa päivityksessä free companyt, eli pelin killat, saivat mahdollisuuden oman talon rakentamiseen. Ei ole ihme, että suurin osta Youtuben ARR-pelaajista pelaa padilla vaikka alustana olisi PC
Tai amerikkalaisittain Kivela. Lintumaailmaan sijoittuu myös kolmas maailmanvalloitusta aloitteleva Suomi-sarjis. Kirja ilmestyy Jaybird-nimellä Dark Horsen kustantamana syyskuussa. Suomen lisäksi Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Yksi näkyvimmistä maailmanvaltaajista on kuitenkin ollut pelien siivellä sinnittelevä Angry Birds -sarjakuva, jota on kevään mittaan julkaistu Suomessakin kolme irtoalbumia sekä kahdesta ensimmäisestä laajennettu Kootut seikkailut -kirja (WSOY). IDW:n kustantamana Angry Birds -lehti on ilmestyy nyt kesäkuusta alkaen kerran kuussa. Tämä jos mikä on selvä tekijänoikeusloukkaus! Ei pidä paikkaansa. Eläimellistä... ja miehekästä menoa Sami Makkosen kuvittama Deadworld-kauhusarjis sai juuri komean jatkeen, kun Restoration-kokonaisuus ilmestyi pehmeäkantisena kirjana (IDW). Suomessa Kivelän jälkeä on nähty esimerkiksi Lordi-sarjakuva-albumeissa, mutta niiden jälkeen Kivelältä on ilmestynyt jo useitakin eri sarjoja maailmalla, viimeisimpänä Hit List -nimisen sarjan viidestä lehdestä koottu pehmeäkantinen versio sekä Inferno: Age of Darkness -kertalehti. Sami Kivelän piirtämät toimintasarjat ovat parasta kesälukemista, suosittelen! Hannu Lukkarisen töistä maailmalle leviävät myös hänen Arto Paasilinnan tarinoista tekemät sarjakuvasovitukset. SARJAMME MAAILMALLA Georgiassa, Sloveniassa, Iso-Britanniassa ja Etelä-Koreassa. Hit List on kovaksi keitetty tappotarina, josta ei kauniita naisia ja vaarallisia tilanteita puutu. Ja vielä USA:ssa, jossa Angry Birds on ensimmäinen suomalainen sarjakuva, joka on saanut oman lehden. Suomalaisia juuria AB-sarjakuvassa edustavat sarjaa käsikirjoittavat Janne Toriseva ja Kivi Larmola. Uutta Muumien kaltaista megahittiä ei kenties vielä ole näkösällä (ellei sellaiseksi lasketa Tom of Finland -postimerkkimenestystä), mutta hyviä yrityksiä siihen suuntaan on runsaasti. Makkosen ohella amerikkalaisille sarjakuvamarkkinoille on piirtimensä työntänyt toinenkin Sami: Sami Kivelä. Vaikka varmasti vielä suuren — ellen suurimman — osan unohdinkin. MUSTA TAUSTA MUSTA HEVONEN Hetkinen! Minä olen selvästi Musta hevonen, joka on Photoshopissa vain käännetty negatiiviksi. ... Karhu rumpalina ei ideana erityisen ihmeelliseltä tuntunut ilmestyessään, mutta siitä huolimatta (tai juuri sen johdosta) JP Ahosen ja KP Alaren loistava bändikuvaus Perkeros (WSOY) kääntyy vauhdilla kaikille maailman kielille. Voin todistaa sen kääntämällä tämän kuvan uudelleen negatiiviksi! I N V E R S E! * Dark Side of Kimi voittaa! Ruudun takaa. Vihaiset linnut ilmestyvät sarjakuvina myös maailmalla, kuinkas muuten. Nautitaan kuitenkin nyt näistä ja kesästä! Wallu Angry Birds -sarjakuvasta haastaja Aku Ankalle. Ja Musta hevonen, tuo Samsonin mainio strippisarja, on puolestaan ollut jo pitkään luettavissa englanniksi nimellä Dark Side of the Horse GoComics-nettisivuilla. Ranskaksi kirja ilmestyi toukokuussa alaotsikolla Les Notes Fantomes (Casterman) ja lisää on tulossa, muun muassa englanniksi, espanjaksi, italiaksi ja saksaksi. Ulkomailla julkaistuihin kun lisätään vielä vaikkapa Hannu Lukkarisen ja Juha Ruusuvuoren ranskannettu komea Nicholas Grisefoth -sarja, niin johan näitä tässä. 73 S arjakuvaharrastajien keskuudessa on jo pitkään kehuskeltu taidesarjakuvan menestyksellä ympäri maailmaa, mutta kohtuuden nimissä on sanottava, että hyvin on mennyt kaupallisellakin puolella. SarjakuvaFinlandialla vuosi sitten palkittu Jaakko ja Lauri Ahosen Pikku närhi (Egmont) on myös kääntymässä amerikaksi. Osta se — älä lataa piraatisti, vaikka se vaihtoehto nettihaulla ensimmäiseksi esiin pomppaakin — ja tuet aidosti tekijää. Kivelän piirrosjälki on realismissaan pikkutarkkaa ja samalla sopivan karheaa, että Ralph Tedescon kirjoittama juttu pysyy hyvin luettavana ja nousee lopulta yhdeksi tämän vuoden positiivisimmista yllättäjistä. Pitääpäs! Ei pidä. Lisäksi tulossa ovat versiot muun muassa Puolassa, Venäjällä, Suomen kauppatase on sarjakuvan osalta ollut kauan pakkasella, mutta viime aikoina on vientikin alkanut vetää kiitettävästi
74 P elit.fin nörtit selvittivät äänestyksellä historian parhaan pelin, ja tulos on sama kuin viisi vuotta sitten. Deus Ex osuu silloin aika tarkasti 16 vuoden kohdalle, mikä tekee pelistä todennäköisimmän Pelit.fi-duden parhaan kokemuksen koskaan. 10 vuotta vanha peli muuttuu jo romanttiseksi, jolloin nuoremmat polvet eivät välttämättä ymmärrä, mistä kokeneemmat puhuvat kankeakäyttöliittymäistä rohjaketta kehuessaan. Great Laver Äänestys ja sen ympärillä käyty foorumikeskustelu oli kiinnostavaa seurattavaa. Myös pelaaminen on jatkuvaa uuden etsimistä, halutaan jotain samaa kuin aikaisemmin mutta uudella tavalla esitettynä, jotta mielenkiinto ja peli-into säilyisivät. Vartin pituisen matsin aikana 39-vuotias pelaaja menetti keskimäärin noin 30 sekuntia es-jonnea hitaamman reagointinsa takia. Esihistoriaan ja muotiin verrattuna pelimaailma on mitättömän lyhytikäinen, mutta Pelit.fin äänestysketjussa on havaittavissa Laverhenkinen nostalgiasääntö. Jo viisi vuotta sitten käydyssä äänestyksessä konsolimiehet vääntelivät tuskissaan käsiään, koska konsoliklassikot putosivat yksi toisensa jälkeen pois. Jokainen sai vapaasti ehdottaa mielestään parasta peliä listalle, josta alettiin pudottaa ehdokkaita pois cup-tyyliin. Nytkään neljännesfinaalissa ei ollut enää yhtään puhdasta konsolipeliä mukana. Konsolipelaajat suosivat genreistä eniten toimintapelejä, mutta pc-pelaajat roolipelejä ja räiskintöjä. Kyberpunkseikkailu osaltaan ennusti nykyaikaista roolija räiskintäpelilajityyppien yhteensulautumista, joten se osuu pc-pelaajien lempigenreen aika tarkasti. Nelikymppiset sijoittuvat Starcraftrankingissa korkeammalle kuin pelkkä reaktioaika antaisi olettaa. Into ihastua ikiajoiksi teini-ikänä kokemiinsa juttuihin liittyy ilmeisesti aivojen kehitykseen. Äänestyksen mukaan pelitaiteen kirkkain helmi on edelleen Deus Ex, jonka teki Ion Storm kesällä 2000. Mitä tekemistä vaatemuodilla on pelien kanssa. The biisit kuullaan todennäköisimmin teini-iässä, jolloin kaikki asiat rokkaavat tai sukkaavat, mikä sopii ajatukseeni täydellisesti. ESA tutkii vuosittain amerikkalaisten pelaajien tottumuksia. Johdin pelimaailmaan grönhölmö-säännön, jossa Laverin luvut jaetaan kymmenellä. Nousevana trendinä ovat nettipelit, mutta sitä on vaikea pitää genrenä, vaan lähinnä kertoo lajityypittelyn ongelmista tutkimuksessa. Faktisesti maailmanhistorian paras peli on UFO. Kuten äänestykset aina, myös Pelit.fin äänestystulos kertoo enemmän äänestäjistä kuin äänestettävistä. Poppia ikä kaikki Ihmisten musiikkimaku ja musiikinkäyttötottumukset vakiintuvat teini-iässä. 50 vuotta vanha alkaa olla viehättävää, 70 vuotta vanha ihastuttavaa, 100 romanttista ja 150 vuotta vanha muuttuu jo kauniiksi. Vuoropuhelu oli välillä yllättävän tiukkaa ja keskusteluissa näkyi selkeä ennakkoasenne, että yksikään nykypeli ei voisi kisaa voittaa. Tosin vanhoilla pelimiehillä on onneksi yksi lohdutuskeino. Finaaliin selvisivät kyberpunk-teemainen toimintaroolipeli Deus Ex ja emergentin tarinankerronnan mestariteos, taktinen strategiapeli UFO: Enemy Unknown vuodelta 1994. Pelit.fin omassa kyselyssäkin Deus Ex oli yksi äänestäjien eniten pelaamista peleistä. Yllättävän paljon. Laver keksi sääntönsä 30-luvulla, mutta maailman tahti on niistä ajoista muuttunut. Juuri ne joita Pelit.fissä on eniten. Laver kehitti 30-luvulla säännön, jonka mukaan suhtautuminen tyyleihin vaihtuu ajan mukaan. Ilmeisesti kokeneemmat pelaajat pystyvät kompensoimaan hitauttaan muita paremmilla strategioilla, mikä kätevästi selittäisi myös miksi keskimääräinen World of Tanks -matsi näyttää silmissäni silakkaparven järjettömältä tempoilulta. Tuukka Grönholm ei ymmärrä nykymuodista mitään, mutta paidat saisivat olla pidempiä. Arvotuista pareista vain eniten ääniä saanut peli meni aina jatkoon, joten omaa ehdokastaan sai äänestysketjussa häpeilemättä puffata. Amerikkalaispelaajien keski-ikä vastaa hyvin pelit.filäisten keski-ikää, joten julmasti veikkaan muidenkin tulosten vastaavan. Pelimiehen aivojen parasta ennen päiväys osuu noin 24 vuoden tienoille. Ehdokkaista esimerkiksi pari vuotta vanhaan Skyrimiin suhtauduttiin suorastaan aggressiivisesti, ja muotihistorioitsija James Laver osaa kertoa miksi. Sama toistui tuoreessa äänestyksessä, jossa esimerkiksi Zeldojen Majora’s Mask ei pärjännyt Slick ’n Slidelle tai Shadow of the Colossus Skyrimille. Deus Ex edustaa modernia klassikkoa, joka on äärimmäisen vaikea tunkea yhteen genrelaatikkoon. Deus Ex on todennäköisin valinta, kun äänestämässä ovat 30-vuotiaat, pc-taustaiset, raavaat urokset. En tiedä tarkkaan, minkä ikäiset pelit.filäiset Santalan äänestykseen osallistuivat, mutta keskimäärin lukijoiden ja foorumilaisten ikä on 30 vuoden korvilla. Simon Fraser huomasi ryhmineen, että Starcraft 2 -pelaajissa vanhemmat pelaajat reagoivat hitaammin kuin nuoret. Viime vuoden tyyli vanhentunutta ja kymmenen vuoden takainen muoti näyttää kammottavalta, 20 vuotta vanha tuntuu naurettavalta, 30 vuotta vanha muoti lystikkäältä, mitä ajatusta tukee nykyinen ysärija kasarikuteille naureskelu. En usko olettavani liikoja, jos väitän, että Laverin säännön aikakaudet nopeutuvat vuosien myötä. Vain nykyhetken muoti on Laverin lain mukaan ihmisistä tyylikästä. Laverin laissa asiat muuttuvat 50 vuodessa viehättäviksi, mutta pelimaailmassa nostalgiabonusta näytti saavan jo viiden vuoden jälkeen. Tietenkään maku ei lukkiudu, vaan kuuntelutottumukset muuttuvat vuosien varrella elämäntilanteen, ystäväpiirin ja nykyään myös somen myötä, paljastaa Bonneville-Roussyn ja Rentforw’n tuore tutkimus. Paljastan miksi. Butt(does it)hurt. Tuukka Mikko Santala järjesti Pelit.fissä Paras peli -äänestyksen, mutta tulos oli jo toisen kerran putkeen väärä. Esimerkiksi luolamiehillä kampakeraaminen kulttuuri kesti tuhansia vuosia. VÄÄRÄ VOITTAJA. Muodin logiikkana on jatkuva uuden etsiminen, jotta ihmiset joutuisivat ostamaan vaatekaappiinsa uutta täytettä. Sääntö toistuu indiepelintekijöiden innossa käyttää kasibittigrafiikkaa, sillä 90-luvun tyyli on muuttunut devaajien silmissä jo nostalgisen kauniiksi
Pleikka kolmosen tähtipelistä on hädin tuskin maali kuivunut, kun se jo remasteroidaan Pleikander neloselle. THE LAST OF US REMASTERED (PS4). EA SPORTS UFC Pelimaailma odottaa käet ristissä, millainen peli syntyykään Halon luoneelta Bungielta, kun sen nimikin on Kohtalo. Pelin huikeasta next-gen-grafiikasta on vaikea keksiä pahaa sanottavaa, mutta miten lie taistelumekaniikan laita. Voi olla, että Bungiella on kylmä rengasmaailma persiin ympärillä, sillä nyt on näytön paikka. Nähdään silloin! Hyvää kesää! Jos luulet olevasi Last of Us -mestari, on aika uudistaa mestaruus. DESTINY COMPANY OF HEROES 2: THE WESTERN FRONT ARMIES Kesä tulee, Ranskan rannoilla on nähty villejä amerikkalaisia. 75 SEURAAVISSA NUMEROISSA Seuraava Pelit ilmestyy elokuussa. Ehkä olisi toivoa saada myös Last of Us Master-racered! Vapaaottelijaa lyödään kuin vierasta sikaa EA Sports UFC:ssä. Onko kyseessä leuat tiputtava HD-versio vaiko kylmä Last of Rahastus. On aika päästää kissat irti! Tämä on väistämätön laajennus, koska keskivertojenkki haluaa pelata jenkkinä, ei natsina tai kommunistina