E v il D e a d . KAUHUN RIIVAAMAT EVIL DEAD -PELI JA HISTORIA PELI JOKA ENNUSTI UKRAINAN SODAN COMBAT MISSION: BLACK SEA MUSTAVALKOISEN SAMURAIKAS TREK TO YOMI SAALISTAJAT JA SAALIIT VAMPIRE THE MASQUERADE: SWANSONG VAMPIRE SURVIVORS ÁILUTLAATUINEN SKÁBMA SNOWFALL HIEKKAA JA AURINKOA DUNE: SPICE WARS JA MAHTAVA DYYNI-PAKETTI D y y n i . V a m p ir e T h e M a sq u e ra d e : S w a n so n g 6/2 02 2 KESÄN KAUHEAT Kesäkuu 2022 . S k á b m a S n o w fa ll . 10,60 € 160181_.indd 1 160181_.indd 1 25.5.2022 18.51.00 25.5.2022 18.51.00
Graa. lmatisoinnit Markus Rojola 21 Nnirvi: Maailma muuttui järinällä Nnirvi 30 Kuinka Evil Dead sai alkunsa. /asiakaspalvelu 328 numero 31. www.fokusmediatilaus.. lmatisoinnit Markus Rojola 18 Toteutumatta jääneet Dyyni-. 6+ ja Pro X3 Nnirvi & TGrönholm 64 Ruudun takaa Wallu 65 Maailmanloppujen Willis Johannes Valkola 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 12 Dune: Spice Wars Nnirvi 22 Vampire: The Masquerade – Swansong Tuomo Nyrhilä 26 Vampire Survivors Kriina Rytkönen 38 2 160182_.indd 2 160182_.indd 2 25.5.2022 16.48.11 25.5.2022 16.48.11. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. nen Suunnittelijia: Elias Hakala Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki 7 22 Dyyni Vampire: The Masquerade – Swansong Ajassa 5 Pääkirjoitus: Lupa tappaa brändi Tuukka Grönholm 7 Dyyni: Retki hiekkameren rantaan Aleksi Kuutio 8 Dyyni-pelit 30 vuotta Ville Wikström 14 Toteutuneet Dyyni-. Markus Rojola 46 Pelit vastaan todellisuus: Ukrainan sota 2017 Ilja Varha 60 Battle Royalet taskussa Marko Mäkelä 62 Kirjakorneri: Grimmin saduista Controliin Risto Karinkanta 63 Konehuone: Mad Catz R.A.T. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.
lmatisoinnit Markus Rojola 18 Toteutumatta jääneet Dyyni-. 28 50 42 Evil Dead Skábma Snowfall Warhammer 40 000: Chaos Gate Daemonhunters 28 Evil Dead: The Game Markus Rojola 33 House of the Dead Remake Iikka Kivi 34 Trek to Yomi Johannes Valkola & Markus Rojola 37 Distant Worlds 2 Risto Karinkanta 38 Ghostwire Tokyo Tuomo Nyrhilä 41 Lost Judgment: The Kaito Files Johannes Valkola 42 Warhammer 40 000: Chaos Gate Daemonhunters Tuukka Grönholm 45 Warhammer 40K: Battlesector Eliteja Necron-DLC Nnirvi 50 Skábma Snowfall Juho Kuorikoski 52 Far: Changing Tides Johannes Valkola 54 Nintendo Switch Sports Samu Ollila 56 Needy Girl Overdose Antero Kyyhky 59 Retrowave Pekko Pistomäki Teemat Kourallinen hiekkaa, lusikallinen rohtoa 7 Dyyni: Retki hiekkameren rantaan Aleksi Kuutio 8 Dyyni-pelit 30 vuotta Ville Wikström 12 Dune: Spice Wars Nnirvi 14 Toteutuneet Dyyni-. lmatisoinnit Markus Rojola Ilo irti ja verta pakkiin 22 Vampire: The Masquerade – Swansong Tuomo Nyrhilä 26 Vampire Survivors Kriina Rytkönen 28 Evil Dead: The Game Markus Rojola 33 House of the Dead Remake Iikka Kivi 3 160182_.indd 3 160182_.indd 3 25.5.2022 16.48.30 25.5.2022 16.48.30
Tosin yksi Oceanin vakiokikoista on katoavaa kansanperinnettä, mikä kertoo nykyajasta yllättävän paljon. Tunnetulla nimellä saa uutta nimeä paremmin näkyvyyttä ja mielenkiintoa, samalla saa tunnelmabuustin aivan ilmaiseksi. Se näkyy kahden jättiläisen taistossa, sillä FIFA ja EA ajautuivat eripuraan FIFA-nimen käytöstä. 5 160184_.indd 5 160184_.indd 5 25.5.2022 16.46.15 25.5.2022 16.46.15. Riski on juuri syynä siihen, miksi lisenssipelit eivät vaivu koskaan unholaan. Ocean oli yksi aikansa suurimmista pelijulkaisijoista. Brittiläisestä näkökulmasta Ocean osaltaan kasvatti maansa pelimarkkinat maailmanlaajuiseksi bisnekseksi. Someaikana omasta nimestä on henkilöbrändäyksen myötä tullut niin oleellinen osa monen bisnestä, että omaa nimeä ei haluta päästää muiden käsiin ja käyttöön. Yhtiö lisensoi myös liverpoolilaisen Frankie Goes to Hollywood -bändin ja kymmenottelija Daley Thompsonin peliaiheekseen. Pelit lainaavat myös toisiaan, mikä toistuu uudessa Warhammer 40K -peleissä moninkertaisesti. Toisaalta myös pelien arvo ja asema (ovat toivoakseni) kasvaneet Oceanin kultavuosilta 80ja 90-luvun vaihteesta. Ocean lisensoi myös yksittäisiä henkilönimiä, kuten kymmenottelija Daley Thompsonin urheilupeliinsä. Ranskalainen Infogrames osti 1996 Oceanin 100 miljoonalla punnalla, nykyarvoon muunnettuna kauppasumma olisi noin 200 miljoonaa euroa. Biowarella oli kuitenkin syynsä yrittää jotain uutta ja omaa, oma henkilöbrändi on pidemmän päälle tuottavampi ja tärkeämpi kuin lainattu, riski siinä on vain suurempi. FIFA-pelit ovat olleet mikromaksuaikakauden yksi tuottavimmista brändeistä, liikevaihto on vuosittain noin 1,5 miljardia dollaria. Ward oli brittiläisen peliteollisuuden pioneereja, joka osaltaan vaikutti siihen, millaiseksi pelimaailma kehittyi. Yhtiö oli osaltaan aloittamassa yhä jatkuvaa kirjaja elokuvamaailman symbioosia pelien kanssa, minkä takia tässäkin numerossa nähdään Dyyni ja Evil Dead. PÄÄKIRJOITUS PALA PELIHISTORIAA ON POISSA P ieni pala pelimaailmaa katosi toukokuussa, kun Ocean Softwaren perustajiin kuulunut David Ward kuoli 75 vuoden iässä. Pelifirmat hakevat lisensseistä samaa kuin pelaajat: turvaa tuttuudesta. LUPA TAPPAA BRÄNDI David Ward on kuollut 75 vuoden iässä, asiasta kertoi hänen poikansa Ben Ward Twitterissä. Yhtiö erikoistui lisenssipeleihin ja kolikkopelikäännöksiin hankkien pelioikeudet useisiin 80-luvun hittielokuviin. Brittiläinen Ward perusti yhdessä Jon Woodsin kanssa vuonna 1983 Spectrum Games -peliyhtiön, joka nimettiin myöhemmin Ocean Softwareksi. Legendoista muun muassa Tony Hawk, Tiger Woods, Mike Tyson, Colin McRae, John Madden, Ayrton Senna ja Uuno Turhapuro ovat antaneet nimensä pelikäyttöön. Ennen kaikkea hän oli luomassa yhtä jatkuvaa vuorovaikutusta elokuvaja pelimaailman välillä. Kumpikaan ei virallisesti kommentoinut yhteistyön päättymisen syytä uskottavasti, mutta aikaisemmista kommenteista on luettavissa, että kiista oli rahasta. Usealle nykyiselle eurooppalaiselle pelialan veteraanille Ocean oli myös yksi ensimmäisistä työpaikoista tai yhteistyökumppaneista maailmalla. Ocean Software tunnettiin aikanaan lisenssipeleistään, sillä yhtiö hankki pelioikeuksia sellaisiin elokuvaklassikoihin kuin Rambo, Cobra ja RoboCop. Suomalainen talousfilosofi Aki Palsanmäki on sanonut: ”Kun myyjä ja ostaja ovat tyytymättömiä, hinta on kohdillaan.” Lisenssipelien asema on aina ollut pelimaailmassa vähän kakkosketjussa. Tänä vuonna ilmestyvä FIFA 23 jää toistaiseksi viimeiseksi FIFA-nimiseksi peliksi ja jatkossa EA Sportsin futispelisarja tunnetaan kilpapelijoukkueelta kuulostavalla EA Sports FC -nimellä. Kaikki muistot eivät ole pelkästään positiivisia, mutta nekin kokemukset veivät alaa aikanaan eteenpäin. Kun Bioware ilmoitti tekevänsä Anthemia, yleisö olisi ilahtunut enemmän jopa Star Wars: The Old Republic -nimestä. Todennäköisesti pyyntihinta FIFA-nimestä oli EA:n mielestä liian kallis, FIFA:n silmissä halpa
Oman lisänsä soppaan tuovat katkeran keisari Shaddam IV:n juonittelut ja verhojen takana toimiva avaruusnoi… tai siis Bene Gesseritien mystinen sisarkunta. Voitte arvata kahdesti, kuka tuon messiaan viitan pukee päällensä. Sen lisäksi hänen poikansa Brian Herbert on kirjoittanut yli kymmenen Dyynin maailmaan sijoittuvaa romaania, jotka ovat saaneet varsin vaihtelevan vastaanoton. Kirjaa on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita ympäri maailmaa ja uusia painoksia otetaan yhä edelleen. Kiinnostavasti tietokoneiden ja tekoälyjen jättämä aukko on Dyynin maailmassa korvattu ihmisillä. Ei Rohtoa, ei avaruusmatkailua, ei kauppaa, ei imperiumia. Missä kohtaa ihminen on vielä ihminen. an ydin on, että ihmiset ajattelisivat itsenäisesti ja kriittisesti eivätkä antaisi jonkun muun tehdä sitä puolestaan. Paulin kohtalo nivoutuu yhteen Arrakiksen paikallisväestön, eli fremenien, kanssa. Korkeaa teknologiaa Dyynin maailmassa toki on. Suojakentät ovat tehneet ammusaseista käytännössä turhia, sillä ainoa tapa lävistää ne, on pistää siitä läpi tarpeeksi hitaasti. Paulin äiti Jessica on benegesseriitta ja opettanut tälle myös sisarkuntansa taitoja. Lisäksi on puolueeton Avaruuskilta, joka tuntee tähtieRETKI HIEKKAMEREN RANTAAN DYYNI nvälisen valoa nopeamman matkustamisen salat. Se on yksi niistä harvoista viime vuosisadan sci. Hän, joka hallitsee Arrakista, hallitsee ihmiskuntaa. ssä käytetty sittemmin varsin tiuhaan. Dyyniä on syytetty teknologiavastaiseksi, mutta Herbert pyrkii pikemminkin varoittamaan meitä tulemasta riippuvaisiksi koneista. Se on armottoman kuuma ja vihamielinen autiomaaplaneetta, jossa hiekkamyrskyt heittelevät raskaita ajoneuvoja kuin leluja ja repivät ihmiseltä lihat luiden ympäriltä. Dyyni-saagan aloitusosa Dyyni on itsenäinen teos, eikä tarvitse rinnalleen muita sarjan teoksia. Dune-pelien pelaajille tämä saattaa olla shokki. Kuten monet suuret teokset, ne ovat myös pohjimmiltaan tarinoita ihmisyydestä, ihmisenä olemisesta ja ihmisen vaikutuksesta ympäröivään maailmaan. Lisäksi autiomaata asuttavat Arrakiksen versio valaista – hiekkamadot. Se kertoo valtataisteluista kaukaisessa tulevaisuudessa, jossa galaktinen imperiumi hallitsee pitkin avaruutta levittäytynyttä ihmiskuntaa. Tekoälyt olivat nousseet uhkaksi ihmisille, ja siksi ne hävitettiin. kirjoista, joka löi itsensä läpi myös suurelle yleisölle. Sädeaseitakin toki on, mutta niiden käyttöä haittaa sellainen pieni juttu, että säteen osuessa suojakenttään seuraa kummallekin osapuolelle tuhoinen atomipommiin verrattava reaktio. Luoja loi Arrakiksen kouluttaakseen uskovaisia Dyynin on aika ajoin sanottu olevan tieteiskirjallisuuden versio Taru sormusten herrasta. Tämän takia eri aatelishuoneita palvelevat sotilaat koulutetaan taistelemaan erilaisin teräasein, ja keisaria palvelevat Sardaukar-joukot ovat näistä parhaita. Se on klassikkoteos, joka on yhtä ajankohtainen nyt kuin kirjoitushetkellään yli viisikymmentä vuotta sitten. Ne Härköset Ilkeä Harkonnenien aatelissuku (Herbert keksi nimen nähtyään puhelinluettelossa sukunimen “Härkönen”. ”Sinun ei pidä tekemän konetta ihmisen kaltaiseksi” on ohjenuora, johon kaikki Dyyni-sarjan teknologia perustuu. Yllättävän moni Dyynin lukeneista ei tiedä, että kyseessä onkin kirjasarja, johon Herbert kirjoitti viisi jatko-osaa. Kukaan ei haluaisi planeetan kokoista hiekkalaatikkoa, ellei se olisi ainoa paikka, josta voidaan kerätä mystistä Rohtoa. Torilla tavataan!) joutuu keisarin käskystä luovuttamaan Arrakiksen hallinnan Atreideseille. 6 160572_.indd 6 160572_.indd 6 25.5.2022 18.19.10 25.5.2022 18.19.10. Rohto takaa nauttijalleen paitsi pitkän elämän, niin suo myös rajoittuneen ennaltanäkemisen lahjan, jota ilman valoa nopeampi matkustaminen olisi mahdottomuus. loso. Kun puhutaan Dyynistä, viitataan yleensä kirjasarjan ensimmäiseen osaan Dyyni (Dune,1965). Suomeksi Herbertin kirjoista on julkaistu vain ensimmäinen (kolmessa osassa) ja kirjasarjan toinen osa Dyynin messias. Karismaattisen johtajan ja messiaanisen henkilökultin kuvaamisessa se on varsin ainutlaatuinen teos. Fremeneillä on ennustus siitä, että ulkomaailmoista saapuu vapahtaja, messias, joka johtaa heidät vapauteen ja tekee Arrakiksesta paratiisin. Tunnetuin lainaaja lienee George Lucas, joka napsi ensimmäiseen Tähtien sota -elokuvaansa Dyynistä niin paljon elementtejä, että Herbertin kirja olisi reiluuden nimissä pitänyt mainita vähintään inspiraation lähteenä lopputeksteissä. 10 000 vuotta ennen kirjan tapahtumia käytiin sota, jossa ajattelevat koneet tuhottiin. teoksia, joka määritti koko genren suuntaa vuosikausia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Arrakis-planeetalle eli Dyynille. Ihmiskeskeisyys tulee vahvasti esiin jo tarinan tasolla: Dyynin maailmassa ei ole lainkaan tekoälyä. Dyyni on ulkoisesti seikkailukertomus ja kasvutarina nuoresta miehestä, joka kasvaa menetysten myötä vahvemmaksi ja täyttää kohtalonsa. Kirjan päähenkilö on Atreidesin suvun perillinen Paul Atreides, josta on koulittu mahtisuvun päämiestä. Koska nämä kaksi aatelissukua tulevat toimeen yhtä hyvin kuin Capuletit ja Montaguet, on hyvän sodan ainekset kasassa. Ajatusleikki, jota on sci. Se on vertaus, joka ei tee oikeutta kummallekaan kirjalle. Toki niitä yhdistää se, että kumpikin mullisti oman genrensä vuosiksi eteenpäin. Ennen kaikkea Herbertin . Pinnan alla Herbertin sarja on kuitenkin valtavan moniulotteinen, teoksesta löytää uusia asioita joka lukukerran jälkeen. Dyyni kuvaa erityisen osuvasti uskonnon ja politiikan liittoa, joka on erottamaton osa ihmiskunnan historiaa. Molemmissa kirjasarjoissa on valtavan suuri, omaleimainen maailma, jolla on pitkä ja tarkkaan mietitty historia ja paljon omia käsitteitä. Esimerkkinä mainittakoon henkilökohtaiset suojakentät, joiden ansiosta sodankäynnistä on tullut liki keskiaikaista. Herbert pohtii kaikissa Dyyni-sarjan kirjoissaan sitä, mitä on olla ihminen, olemmeko vaistojemme vaiko älymme hallitsemia olentoja. Erilaiset aatelishuoneet hallitsevat eri planeettoja vasalleineen ja nämä puolestaan palvelevat keisaria. Muilta osin vertailu on jokseenkin turhaa. Mitä pidemmälle sarjassa mennään, sitä enemmän esiin nouseekin kysymys, mitkä ovat ihmisen rajat. Mentatit ovat biologisia tietokoneita, jotka kykenevät analysoimaan dataa tietokoneen tavoin, avaruuskillan navigaattorit hädin tuskin ihmisiä ja Bene Gesserit -sisarkunnan jäsenillä on tukku yliaistillisia kykyjä. F rank Herbertin vuonna 1965 kirjoittama Dyyni on kaikkien aikojen parhaita, vaikutusvaltaisimpia sci. Ne voivat kasvaa satojen metrien mittaisiksi ja jos siltä tuntuu, ne voivat hotkaista lähes mitä tahansa kitaansa. Aleksi Kuutio & Ilkka Lilleberg Ketäpä ei kiinnostaisi planeetan kokoinen hiekkalaatikko ja sen monisatametriset jättiläismadot. Tähtienvälistä kauppaa hallitsee Kauppayhtymä, CHOAM. Planeetan vähäiset vesivarannot ovat kiinni planeetan napajäätiköissä, ja vesi on kultaakin (mutta ei Rohtoa) kalliimpaa. Sen estetiikasta, teemoista ja tarinasta on ammennettu vuosikymmenien ajan populaarikulttuurin joka kulmalla: Tuulen laakson Nausicaä, Babylon 5, Warhammer 40K, Ajan pyörä ja monet monet muut teokset ovat lainanneet joko tietoisesti tai tiedostamattaan Dyynistä palasia sieltä täältä. Sen olemassaolo riippuu täysin tajuntaa laajentavan huumeen, Rohdon, hallinnasta
Dyynin jumalkeisarista kertovaa romaania voi pitää Herbertin saagan luonnollisena lopetuksena. Kuriositeettina mainittakoon nykyään perin harvinainen Willis E. Leto on yhtä aikaa enemmän ja vähemmän kuin ihminen. Dyynin Messiaan suurin kon. Jos tätä ei halua kokea, ei kirjaa kannata ehkä aloittaa. Kirjailijan poika Brian Herbert löysi isänsä jäämistöstä kirjaa koskevia muistiinpanoja, joiden työnimi oli Dune 7. Samalla romaani muistuttaa siitä, että voimme saada haluamamme muutoksen, mutta se ei välttämättä ole sitä, mitä uskoimme sen olevan. Dyyni-saagan oikeuksien siirryttyä Herbertin kuoleman jälkeen perikunnalle on ensyklopedian julkaiseminen ollut pannassa. Hiekkamadot ovat myös palanneet, vaikka sekä niiden että planeetalta saatavan rohdon merkitys on vähentynyt, sillä ihmiskunta on keksinyt tavan tehdä rohtoa keinotekoisesti. Arrakis on muuttunut uudestaan autiomaaksi. Kirjasta huomattava osa kuvaa jumalkeisari Leto II:n sielunmaisemaa ja ajatuksia. ikti käydään silti Paul Atreidesin mielessä. Anderssonin kanssa Dyyni-saagalle prologin. Useat lukijat ovat kuitenkin huomanneet teoksissa ristiriitaisuuksia alkuperäisten Frank Herbertin teosten kanssa, ja siksi suurin osa sarjan faneista katsoo niiden olevan virallisen kaanonin vastaisia. Hän pystyy muistamaan ja kokemaan kaikkien esi-isiensä elämät. Se on hyvä tietoteos, joka on kiinnostava erityisesti siksi, että se on toiminut Westwoodin Dune-pelien lähdeteoksena ja on ainoa Frank Herbertin eläessä julkaistu teos, jossa mainitaan iljettävä Ordosten suku. Yhdellä pärjää, mutta jos lukee enemmän, on luettava neljä kirjaa. Internetistä sen saattaa kuitenkin innokas etsijä löytää. Jos Dyyni on sankarin matkan konstruktio, on Dyynin Messias saman sankarin dekonstruktio. Dyynin lukuohje on lopulta hyvin yksinkertainen. Se alkaa muutamia vuosikymmeniä ensimmäisen osan jälkeen, kun uusi järjestelmä, joka luotiin edellisessä osassa, on vakiintunut. Arrakiksesta on tullut paratiisi, ja hiekkamadot ovat poissa Letoa lukuun ottamatta. Peliin astuu myös uusi peluri, joka vetelee lankoja taustalla (Bene Tleilax). sen kysymyksen predestinaation ja vapaan tahdon suhteesta, vastaamatta edes siihen, onko kumpaakaan olemassa vai onko kaikki vain kaaosta, jonka edessä olemme voimattomia. Lopulta me olemme kenties aina itsemme suurimpia vihollisia ja häviämme useammin kuin voitamme. Herbert kirjoitti sen ensimmäisen vedoksen liki kokonaan ensimmäisessä persoonassa. Näistä mainittakoon nyt Hunters of Dune ja Sandworms of Dune, koska ne perustuvat tekijöidensä mukaan alkuperäisiin Dune 7 -muistiinpanoihin. Madon vaatteissa, vähän ihmisenkin Herbertin kaksi seuraavaa kirjaa Children of Dune (1976) ja neljäs osa God Emperor of Dune (1981) muodostavat samanlaisen kirjaparin kuin kaksi aiempaa osaa. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä upouuteen maailmanjärjestykseen, ja useiden tahojen poliittinen juonittelu Atreidesien sukua vastaan on vaarantamassa kaiken, mitä Dyynissä saavutettiin. Niitä ei voi suositella kuin kaikkein epätoivoisimmille lukijoille, joiden on pakko saada luettua tarina loppuun. loso. Vitonen ja kutonen ovat vain niille, jotka eivät osaa päästää irti. Heretics of Dune (1984) ja Chapterhouse: Dune (1985) sijoittuvat noin 1 500 vuotta keisari Leto II:n kuoleman jälkeen. KAIKKIEN HARMIKSI MUUTKIN OVAT KIRJOITTANEET DYYNI-KIRJOJA Vaikka Dyyni-saaga jäi Frank Herbertiltä kesken, se on saanut jatkoa muiden käsissä. Letosta on tullut planeetallaan lähes kaikkivaltias ihmishiekkamato-hybridi, joka on hallinnut imperiumiaan vuosituhansia despoottina, joka saa kaikki historian hirmuhallitsijat kalpenemaan rinnallaan. Herbert käsittelee teoksessa sitä, miten historia toistaa itseään: Leton keisarikunta on joutunut täydellisen pysähdyksen tilaan ja on pelkkä jähmettynyt, muuttumaton monoliitti, jolla ei ole muita uhkakuvia kuin sisäisiä. Tästä syntyi Prelude to Dune -trilogia, joka avasi ensimmäisen Dyynin-kirjan taustoja. Herbert pohtii sitä, kuinka sidoksissa ihminen on luontoon ja kuinka pienilläkin muutoksilla saattaa olla hyvin kauaskantoisia seurauksia. Jos koskee muihin Dyyni-kirjoihin, tekee sen aivan omalla vastuullaan. Viides ja kuudes osa ovat ihan kelpo kirjoja, mutta saagan kannalta ne ovat jokseenkin turhia eivätkä tuo mitään varsinaista uutta. Esimerkiksi piinkovista ja ääriolosuhteisiin sopeutuneista fremeneistä muodostuu kirjasarjan aikana lopulta nautiskelijoiden yhteiskunta, kun maailma ympärillä muuttuu. Dyyni kuvaa myös sitä, miten elinympäristömme muokkaa kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme. Kirjasarjan pääosassa ovat Paulin lapset ja perilliset, kaksoset Leto II ja Ghanima, jotka joutuvat jatkamaan isänsä jalanjäljissä. Voimakaksikon Dyyni-kirjat ovat keränneet vähintäänkin ristiriitaisia arvosteluita. 7 160572_.indd 7 160572_.indd 7 25.5.2022 18.20.11 25.5.2022 18.20.11. Salaliitto, joka koostuu useista valtansa menettäneistä tahoista haluaa paluuta vanhaan, ja jopa fremeneiden keskuudessa kuohuu. Sankarista tulee lopulta hirviö, vaikka henkilö itse kamppailee tätä vastaan. Sarjan neljäs osa God Emperor of Dune poikkeaakin edeltäjistään liki kaikessa. Dyyni oli aikaansa edellä myös ekologisten asioiden kuvauksessa. Edellä mainitun trilogian lisäksi heiltä on tullut tätä kirjoittaessa ulos ainakin tusinan verran muita Dyyni-kirjoja, jotka avaavat maailman taustoja. Monille se onkin kirjailijan pääteos alkuperäisen Dyynin ohella. Ennen siihen tarttumista nuorempi Herbert päätti kirjoittaa yhteistyökumppaninsa Kevin J. Ympyrä sulkeutuu Sarjan kaksi viimeistä osaa palaavat perinteisempään kerrontaan. Romaani esittää . Dyynin Messias on selkeä väliosa, joka asettelee näyttämöä valmiiksi kahta seuraavaa osaa varten. Romaani syventää Dyynin maailmaa entisestään ja avaa fremenien taustoja. Messiaskin on kohtalonsa vanki Ensimmäinen jatko-osa Dyynin Messias (Dune Messiah, 1969) voisi oikeastaan olla ensimmäisen kirjan viimeinen luku, ja ne muodostavat kirjasarjan ensimmäisen duologian. Arrakis on vapaa, ja fremenien unelma paratiisista on käsin kosketeltavissa. McNellyn kokoama Dune Encylopedia. Herbert kirjoitti sarjansa alun perin trilogiaksi, jonka viimeinen osa Children of the Dune olisi ollut. Children of Dune kertoo siitä mitä tapahtuu kun profeetta ja messias ovat poissa. Herbert tuntuu sanoneen kaiken haluamansa jo neljässä aiemmassa osassa. Vanhojen tapojen kuollessa on vaikea korvata niitä uusilla. Tämä helpottaa avaruusmatkustamista ja muuttaa valtasuhteita. Kuin pisteenä i:n päälle tarina jää kesken, sillä Herbert ei ehtinyt kirjoittaa tarinakokonaisuuden päättävää seitsemättä Dyyni-kirjaa ennen kuolemaansa. Herbert kuljettaa sarjaansa yhä kauemmas ensimmäisen romaanin messiaan rakentamisesta, ja Paulin aiemmat saavutukset valuvat pikkuhiljaa sormien välistä kuin hiekka autiomaassa
Tämä siis siitä huolimatta, että Westwoodin Dune oli jo pitkällä kehityksessä. Pelaaja astuu Paul Atreideksen saappaisiin jutellen ihmisille ja tutkien ympäristöjä, mutta myöhemmin myös fremenejä käskyttäen, halliten rohdon tuotantoa. Juoni keskittyy Atreides-suursuvun perijän Paulin edesottamuksiin Arrakis-aavikkoplaneetalla hänen taistellessaan pahaa Harkonnen-sukua vastaan. Syyllinen on Frank Herbertin poika Brian, joka vahtii lisenssiä kuin aavikkohaukka. Uusille omistajille kävi ilmi, että Virgin olikin jatkanut Cryon Dyyni-pelin rahoitusta salassa. Seikkailupelimäistä tutkimista (Dune). F rank Herbertin sci. Strategiaosuudessa kerätään Rohtoa ja koulutetaan armeijaa (Dune). Cryo THE GAMES MUST FLOW DYYNI-PELIT 30 VUOTTA visioi pelistään seikkailupelin ja strategiapelin yhdistelmää. -klassikko Dyynin (1965) eeppinen tarina sijoittuu kymmeniä tuhansia vuosia tulevaisuuteen, jolloin ihmiskunta on levittäytynyt ympäri galaksia. Syrjäinen ja karu planeetta on maailmankaikkeuden tärkein, sillä vain siellä esiintyy Spice-rohtoa, joka mahdollistaa avaruusmatkustuksen. Ville Wikström Käsite duunipeli sai ihan uuden merkityksen, kun otin urakakseni kerätä Rohtoa Arrakiksella kolmenkymmenen vuoden ajan. Välillä keisari esittää vaatimuksiaan rohtolähetysten suhteen, joten tasapainoilu näiden osuuksien väNe hyvät Dune-pelit. Seurauksena Westwoodin näkemys päätettiin nimetä Dune 2:ksi, vaikka peleillä ei ole lisenssiä lukuun ottamatta mitään tekemistä keskenään. Sega osti Virginin eurooppalaisen osion keväällä 1991. Kummalliseksi tilanteen tekee se, että vaikka Dune (melkein) vastaa painoarvoltaan Sormusten herraa, ennen huhtikuun lopussa Early Accessiin ilmestynyttä Dune: Spice Warsia Dyyni-pelejä on ilmestynyt vain viisi kappaletta ja konsolikäännökset päälle. He vaikuttuivat projektista, mutta Dyynin lisenssi oli edelleen Virginin hallussa. Muinaisten tekoälysotien seurauksena kaikki ajattelevat koneet eli tietokoneet, tekoälyt ja robotit ovat kiellettyjä, joten teknologia on kehittynyt ihmisvetoiseksi. Syyskuussa 1990 Virgin lopetti rahoituksen ja johtoporras antoi Dyyni-lisenssin amerikkalaiselle Westwoodille. 8 160571_.indd 8 160571_.indd 8 25.5.2022 18.14.07 25.5.2022 18.14.07. Cryon prototyyppejä moitittiin ”ranskalaisesta estetiikasta” eikä monimutkainen pelattavuuskaan innostanut jenkkejä. Vuonna 1992 julkaistu Dune on mielenkiintoinen hybridi, jossa on kevyttä seikkailua ja strategiaelementtejä. He rakensivat puolen vuoden ajan konseptia, joka noudatteli löyhästi Herbertin romaania ja David Lynchin elokuvaa vuodelta 1984. Sega ja Virgin Interactive pääsivät lopulta sopimukseen: Virgin julkaisee Cryon tekemän Dunen tietokoneille ja Segan uudelle Mega CD:lle (USA:ssa tunnettu nimellä Sega CD). Rohkeasti eteenpäin, fear is the mind-killer! PAUL SEIKKAILEE Dune Vuonna 1990 julkaisija Virgin Interactive oli hankkinut oikeudet Herbertin Dyyni-maailmaan ja antanut ranskalaiselle Cryo Interactivelle tehtäväksi alkaa kehittelemään peliä aiheesta. Virginin amerikkalainen toimisto ei ollut lainkaan vaikuttunut. Ei siis ihme, että tarinaa on soviteltu kielletyille ajatteleville koneille jo vuosikymmenien ajan. Isukilla on asiaa (Dune). Harkonnenit ovat jatkuvasti uhkana, joten myös sotilasmahtia tulee kehittää. Kertomuksessa on selkeä hyvän ja pahan asetelma, mystiikkaa, ekologinen näkökulma ja poliittista juonittelua eli kaikkea mitä mukaansatempaavalta romaanilta voi toivoa. Saman herran ansiosta mitään Dune-peliä, Spice Warsia lukuun ottamatta, ei saa tällä hetkellä ostettua digitaalisena, joten käytettynä ostaminen tai abandonware-sivujen tutkailu on ainoa keino laajentaa tietoisuuttaan Dyyni-pelien historiasta
Ensyklopedia nostettiin kuitenkin kanoniseen asemaan, ja siitä Westwood nappasi kauppahuone Ordoksen mukaan kolmanneksi pelattavaksi suvuksi Dune 2:een. Pettymykseen kyyneleet imeytyvät hiekkaan nopeasti, kun pelin saa käyntiin. Keisari Frederick IV julistaa Arrakis-planeetan vapaaksi riistaksi suurille aatelissuvuille, joista vahvin voittaa yksinoikeuden Rohdon tuotantoon. ikoihin, mutta muuten peli oli sama. Tällä painoksella minäkin pelasin pelin 90-luvulla ja pidin siitä kovasti. Alun perin levykkeillä julkaistu Dune oli yksi ensimmäisiä pelejä, joista tehtiin CDROM-versio. Muuta tuttua tarinassa ei oikeastaan olekaan, ei Paul Atreidesta, ei Stingin nahkapöksyissä tulkitsemaa Feyd-Rauthaa, ei sanaakaan tärkeästä Bene Gesserit -järjestöstä. Alkuperäinen Dune 2 on edelleen nättiä katsottavaa (Dune 2). Heti näyttävässä alkudemossa lyödään kirjojen faneille hiekat suuhun. Sohvaversio on suunniteltu padiohjaukselle ja Dune (Mega CD) Mega CD ja hitusen yksinkertaisempi ulkoasu, mutta puheilla (Mega CD). Seuraavana vuonna ilmestynyt Mega CD -versio oli yhdistelmä Amiga-painoksen gra. Lopulta värvätään tarpeeksi iso sotajoukko vihollisen tukikohdan murskaamiseksi, ja hiekkamatojen ruokkimiseksi. Eri suvuilla ei ole suuria eroja, jokaisella on muutama erikoisyksikkönsä kuten Atreideksen ornithopterit ja Harkonnenin komeasti räjähtävät Devastator-tankit. Erona korppuversioon CD:lle oli pakattu videopätkiä Lynchin elokuvasta ja kaikki repliikit olivat puhuttuja. Hetkinen, mikä ihmeen Ordos. Suosittu Dyyni-universumi auttoi tuomaan pelille tunnettavuutta, mutta Westwoodin Dune 2 lainaa lähdeteoksesta vain maailman ja luo täysin oman tarinansa. Dune 2: Battle for Arrakis 9 160571_.indd 9 160571_.indd 9 25.5.2022 18.14.56 25.5.2022 18.14.56. Sääli, että tätä juonellisempaa linjaa ei jatkossa enää sarjassa nähty. Dune on vielä nykypäivänäkin mukavaa pelattavaa. Juoni taustalla nostaa Paulia kohti romaanien loppuratkaisua ja lopulta Härköset saadaan heitettyä ulos hiekkalaatikolta. ikkaa ja PC CD -parannuksia. lillä on haastavaa. Nykypäivän prameutta aavikolla (Dune Legacy). Kakkosdyynissä rakennetaan tukikohtaa, värvätään ja käskytetään joukkoja ja hallitaan valuuttaa tuottavaa Rohdon keräystä. Fremenit voi käskeä eri tehtäviin ja he osaavat hyödyntää laitteita (Mega CD). Dune toimii yllättävän hyvin padillakin hidastempoisen pelattavuutensa ansiosta. Ydinohjusten rinnalla Atreideksen kirjoissa tärkeät fremen-liittolaiset ovat melkoinen pettymys, joten Harkonnen oli aina suosikkini. Yksi konsolikäännöskin saatiin, jälleen Segan laitteelle eli Mega Drivelle. Intro oli aikoinaan erityisen vaikuttava puheineen (Dune 2). Vaikka peli myi hyvin, jäi se suuremman pikkuveljensä varjoon, joten genre jatko-osille oli selkeä. Dunessa on uniikki tunnelma, jota loistava musiikki tukee. Jopa kiellettyjä atomiaseita pääsee ammuskelemaan Harkonnenin viimeisissä tehtävissä. Julkaisija käski ottaa inspiraatiota Sega Mega Drivelle 1989 ilmestyneestä reaaliaikaisesta strategiapelistä Herzog Zwei, jota pidetään yhtenä genren kantaisistä. Dialogi on hienosti kirjoitettu, pelissä on jatkuvasti tunne jonkin suuremman kohtalon läsnäolosta. Ornithopteri on aavikon taksi, ainakin ennen matokuuria (Mega CD). Mukana on jalo Atreides, ovela Ordos ja paha Harkonnen. Kaiken kruunaa Frank Klepackin ja Dwight Okaharan säveltämä ääniraita sekä tunnelmaa tuovat tehtävien aikaiset puheet ja ääniefektit. Dune 2 oli PC:llä aikoinaan komea ilmestys, mutta Amiga-versiota jouduttiin karsimaan audiovisuaaliselta toteutukseltaan. Amigalla saatiin tyytyä hieman heikompiin gra. Herzog Zwein ideoita armeijan hallinnasta on jalostettu, nyt rakentaminen on taistelun kanssa yhtä tärkeässä osassa. OPERAATIO ROHTOMYRSKY Dune 2: Battle for Arrakis (EU) / Building of a Dynasty (US) Petyttyään Cryo Interactiven näkemykseen Virginin johtoporras antoi lisenssin Las Vegasissa päämajaa pitäneen Westwood Studiosin käsiin. Nimi tuotiin Dyyni-mytologiaan vuonna 1984 ilmestyneen The Dune Encyclopedian myötä, joskin Herbert itse ei kirjoittanut tuohon teokseen kuin esipuheen
Itse peli on yhdellä CD-levyllä. Nykypelaajille on olemassa helpompi vaihtoehto, faniprojekti Dune Legacy, joka vaatii alkuperäiset pelitiedostot toimiakseen. Dune 2000:n intro tapailee isänsä askeleita (Dune 2000). ikoita sekä musiikkeja muuteltiin, lopputuloksena kohtalaisen onnistunut näkemys pelistä. ikka on nättiä, joskin keller10 160571_.indd 10 160571_.indd 10 25.5.2022 18.15.46 25.5.2022 18.15.46. Konsolilla hiekkakin on kauniimpaa (Mega Drive). Vaikka EA ei ole antanut virallista hyväksyntäänsä, on OpenRA saanut pyöriä vuosikaudet ilman ongelmia, joten hiljaisuus lienee jonkinlaisia, kuten tuen nykyaikaisille resoluutioille ja uusitun käyttöliittymän. Pelattavuus on C&C:stä tuttua, nykymittapuulla melko yksinkertaista, mutta Dune 2:ta kehittyneempää sotimista. Pelin saa kuitenkin asennettua CD-levyltä pienellä säätämisellä. Ensin asennetaan Universal Extractor -ohjelma, jolla pelin saa CD:ltä asennettua ongelmitta. Dune 2000 oli minulle uusi tuttavuus, pelasin sitä ensimmäistä kertaa tätä juttua varten. Sitten varmistetaan, että RESOURCE.CFG viittaa oikeisiin hakemistoihin. Tekoäly on edelleen tyhmää, mutta joitain C&C:stä tuttuja helpotuksia, kuten joukkojen ryhmittäminen, sentään löytyy. Musiikki on jälleen nerokkaan Frank Klepackin sävellyspuikosta lähtöisin. Ysärihenkiset välinäytökset uppoavat kuin Krys-veitsi Harkonnenin kylkeen! Valitettavasti Dune 2000 on jo niin vanha, ettei se suostu asentumaan 64-bittisessä Windows 10/11:ssä ongelmitta, sillä asennusohjelma on 16-bittinen. Fanit ovat tehneet myös uusia kampanjoita sekä tuen moninpelille. OpenRA näyttää videot ikkunassa ja käyttää koko ruudun (OpenRA). Levyn omistajat pääsevät helpolla, asennusohjelma tunnistaa levyn ja osaa kopioida kaiken tarvittavan sieltä automaattisesti. Juoni seuraa lähtökohdiltaan Dune 2:ta, mutta lisää tarinaan runsaasti syvyyttä. sen gra. OpenRA:n avulla Dune 2000 toimii jopa ilman alkuperäistä levyä, mutta silloin ei pääse nauttimaan musiikeista ja välivideoista, joten kokemus on kuin Arrakis ilman Rohtoa. rman edeltävistäkin peleistä niin suosittuja. Dune 2000 PADISAH-KEISARIN UUDET VAATTEET Dune 2000 Supersuosittujen Command & Conquerin ja Red Alertin jälkeen Westwood palasi Rohdon äärelle yhteistyössä Intelligent Systemsin kanssa, Dune 2:n remaken merkeissä. Kaikki toimii lopulta yllättävän kivuttomasti, joskaan resoluutiot eivät skaalaudu, joten 4K-näytöllä kannattaa pysytellä korkeintaan 1280x720-tarkkuudella. Command & Conquerin moottorilla pyörivä peli lisäsi välinäytöksiin muodikkaita FMV-pätkiä, jotka osittain tekivät . Kuten aikakaudelle kuuluu, PC Big Box on todella hieno paketti paksuine ohjekirjoineen. Helpompi vaihtoehto on OpenRA, fanien tekemä avoimen lähdekoodin projekti, joka tukee ensimmäistä C&C:tä, Red Alertia ja Dune 2000:ta. Dune 2:n sopassa on aineksina aisteja hivelevä audiovisuaalisuus maustettuna reilulla hyppysellisellä nostalgiaa, mikä tekee siitä ikiklassikon. Mukaan värvättiin sellaisia tuttuja näyttelijöitä kuin John Rhys-Davies. Viimeisin näistä mahdollistaa korkeammat resoluutiot, pelaamisen ilman CD:tä asemassa ja pelaamisen ikkunassa. Ilman Dune 2:ta ei siis olisi esimerkiksi World of Warcraftia, puhumattakaan kymmenistä muista pelistä inspiraatiota ammentaneista tuotoksista. Myös Playstation-versio julkaistiin, mutta siitä minulla ei ole kokemusta. C&C Remasteredin tyylinen 2020-luvulle päivittäminen tekisi pelille terää, joskin kyllä tätä sujuvasti pelailee edelleen. Vuosituhannen vaihteen hiekkamellakat (Dune 2000). Valittavana on jälleen Atreides, Harkonnen ja Ordos, joissa on hyvin vähän eroa, mutta ainakin pääsee ihastelemaan erilaisia välinäytöksiä. Tämän jälkeen kopioidaan CD:ltä kansiot MISSIONS, MOVIES ja MUSIC pelin Data-alihakemistoon. Westwood jalosti konseptia Command & Conquerissa, joka teki studiosta tähden. Isoimmat taistelut degeneroituvat kaaokseksi kontrollin puutteen ja tekoälyn idiotismin vuoksi, mutta minua se ei ole koskaan haitannut. Projekti julkaistiin nimellä Dune 2000 syyskuussa 1998 ja Windows 95/98:lle. Gra. Tämän avulla Dune 2 saa parannuktävän ruskea on pääväri ja Dune 2:n pirteys puuttuu. Vaikka Dune 2 ei ole ensimmäinen tosiaikainen strategiapeli, se on todennäköisesti vaikutusvaltaisin. Arrakiksen veteraanille tuntuu oudolta ja väärältä käskyttää useita yksiköitä yhtä aikaa. DYYNI-PELIT 30 VUOTTA nen merkki. Pelattavuus on nykyisiin toimintanaksuihin tottuneelle aluksi järkytys, sillä mitään helpotuksia, kuten joukkojen ryhmitystä tai rakennusjonoja, ei ole. Lopuksi ajetaan viimeinen virallinen päivitys 1.06, jonka sen päälle epävirallinen päivitys 1.06b. John Rhys-Davies on välinäytösten kohokohta (Dune 2000). Sellainen pikkupeli kuin Blizzardin Warcraft oli käytännössä suora kopio Dune 2:sta, mutta käärittynä fantasiateemaan
Jälleen kerran nykyisen käyttöjärjestelmän kanssa joutuu taistelemaan, nyt syynä on iki-ihana SafeDisc-kopiosuojaus. Toivotaan, että Dune: Spice Wars palauttaa pelisarjan jälleen tunnetun universumin keskiöön. Uutta on alueiden valtaus sekä esimerkiksi liittolaiset, kuten Ix tai Tleilaxu, ja tietysti fremenit sekä keisarilliset Sardaukarit. ja mielenkiintoisia käänteitä sekä tietysti upeita superaseita. Välivideoissa otetaan vaikutteita Lynchin elokuvasta (Emperor: Battle for Dune). On erikoista, että vaikka Villeneuven Dune on ollut menestys, pelin hittielokuvasta julkaisee Funcom. HIEKKAA SILMIIN, KIITOS! Frank Herbert’s Dune Olen missannut vuonna 2000 Sci-Fi Channelilla ilmestyneen kolmiosaisen minisarjan Frank Herbert’s Dune, mutta ensimmäisen Dyyni-pelin tekijätiimi Cryo Interactive ei. Myös tätä pelasin vasta nyt ensimmäistä kertaa ja pidin kovasti, pelinä se on Westwoodin Duneista paras. Kesällä 2001 ilmestynyt Emperor on jo keräilijän näkökulmasta ikävää DVD-koteloiden aikakautta, muualla maailmalla liikkuu myös pahvilaatikkoversioita. Mediana on edelleen CD, levyjä on paketissa huikeat viisi kappaletta. Teitä on varoitettu: This game is a mind-killer! Uusin yrittäjä on äskettäin Early Accessiin päässyt Shiro Gamesin Dune: Spice Wars, tosiaikaikainen 4X-strategia. Ongelmat eivät pääty siihen, sillä FHD on 2000-luvun alun peli, hyvässä mutta enimmäkseen pahassa. Alussa Paul ja Jessica pakenevat Harkonneneilta ja hiekkamadolta, sitten ollaankin yhtäkkiä fremenien sietchissä, jossa Paul on jo johdossa sekä kohta tekemässä sissi-iskuja Harkonnenien kimppuun. Se näki sarjan tilaisuutena palata juurilleen Arrakikselle. Tehtävissä riittää vaihtelua män ”mestariteoksen”. ikkaa yhtään pidempään. Vanhana DX7-pelinä Frank Herbertin Dyyni ei toimi tietenkään sellaisenaan. YA HYA CHOUHADA! Emperor: Battle for Dune Uudelleenlämmittelyn jälkeen Westwood päätti jälleen yhdessä Intelligent Systemsin kanssa jatkaa Herbertin luomassa maailmassa. ikka ajaa edelleen asiansa, jos ei katso liian tarkkaan (Emperor: Battle for Dune). Jos kirjat eivät ole tuttuja, ei pelistä saa tarinallisesti mitään irti, varsinkin kun dialogi on karmeaa ja ääninäyttely niin huonoa, että sen seuraaminen on vaikeaa naureskelun lomassa. Kohotan tiivispukuni juomapilliä jokaiselle, joka pystyy pelaamaan tämän ala-arvoisen tekeleen läpi asti, mutta kokoelmassa se kyllä on kiva! Sääli, että peli jäi Cryon viimeiseksi, mutta laatu on kyllä valovuosia erinomaisen Dune ykkösen jäljessä. Myöhemmissä tehtävissä riittää vilskettä (Emperor: Battle for Dune). Emperor: Battle for Dune 11 160571_.indd 11 160571_.indd 11 25.5.2022 18.16.45 25.5.2022 18.16.45. FHD:ssä hypätään strategiakartoilta kolmanteen persoonaan ohjaamaan Paul Atreidesta. Välivideot jatkavat Dune 2000:n linjalla ja ovat erittäin hupaisaa katseltavaa, etenkin Harkonnenin riveissä. Asennukseen löytyy Googlella helposti apua, sekä myös fanipäivitetty asennusja käynnistystiedosto, jolla pelin saa toimimaan Windows 11:ssäkin. Korvaa SETUP.EXE Install Fix -paketista löytyvällä ja asenna peli (levy edelleen asemassa). Pelin hankkimisen ja asentamisen tarina jatkaa tähän mennessä tuttuja latuja: diginä tätä ei saa mistään, mutta käytettynä vaikka Ebaysta. Kontrollit (joita ei voi kustomoida) ovat näppäimistöllä todella kankeat eikä kameraa saa itse ohjattua. Nyt pääsee jo pelaamaan, mutta valitun huoneen levyn pitää olla asemassa. Tarina seuraa kirjoja, mutta erittäin valikoiden ja hyppien paikasta toiseen. Nyt jalat alle, ellet halua madonruoaksi (Frank Herbert’s Dune)! Paroni Harkonnen tiesi, mitä tunsin pelatessani tätä (Frank Herbert’s Dune). Vuonna 2001 PC:lle ja Playstation 2:lle ilmestynyt 3D-seikkailu sai murskaavat arviot aikakauden lehdistöltä ja jäi myynnillisesti pettymykseksi, ajaen Cryon konkurssiin. Emperor: Battle for Dunen tapahtumat jatkavat suoraan Dune 2000:n tarinaa. Kopioi levyltä 1 (Install) SETUP-kansio kiintolevylle. ikan vanhahtavuuskaan haittaa. Lynchin elokuvan visuaalinen tyyli elää Emperorissa vahvana. Asenna viimeinen päivitys 1.09 ja korvaa EMPEROR.EXE Install Fix -pakkauksen vastaavalla. Sinisilmäinen Paul kertoo itsestäänselvyyksiä (Frank Herbert’s Dune). Toiminta ja hiiviskely on kamalaa soheltamista (Frank Herbert’s Dune). Keisari on vielä näin 20 vuoden jälkeenkin yllättävän mukavaa ja menevää pelattavaa, eikä gra. Uutta on myös 3D-pelimoottori, ensimmäinen Westwoodilta. Hyppäisin mieluummin Shai-Huludin kitaan kuin kärsisin tätä hirveää gra. Käytetyn pelin hintakaan ei päätä huimaa, joten jos rohtohammasta kolottaa, on Emperor hyvä, jollei jopa paras vaihtoehto. Onneksi Westwood itse julkaisi tähän kiertotien, Emperor Install Fix -paketin. Näissä liikutaan hieman harmaalla alueella, joten jokainen etsiköön itse, jos haluaa kokea täGra. Sekava alkudemo kertoo, miten Dyynillä on Rohtoa, Herttua on Leto ja Harkonnenit ilkeitä
Dominointivoitossa ne vallataan tai faktion johtaja salamurhataan. Aluksi tärkeintä on hallita niin montaa rohtokenttää kuin pystyy. Sitten santa pöllähtää, kristallihampaat välähtävät ja aikainen hiekkamato harvesterin nappaa. Aloituksessa tärkeintä on muistaa, että kuka hallitsee rohtoa, hallitsee, jollei maailmankaikkeutta, niin ainakin omaa talouttaan. Westwoodin imitoinnin asemasta se on 4X-peli, eli taistelun lisäksi on tutkimista, politiikkaa, rakentelua, vakoilua ja kähmäilyä, ihan niin kuin Dyyniin kuuluukin. Siksi se varmaan on saatu julkaistakin, sillä Frankin poika Brian vahtii isänsä perintöä niin haukkana, ettei niitä edellisiä Dune-pelejä saa enää myydä. Pelin alussa jokainen valitsee kaksi neuvonantajaa neljästä mahdollisesta, ja nämä vastaavat bonuksia. Jokainen osapuoli on erilainen. Makrotasolla kaikki tekevät jokseenkin samaa, eli valtaavat alueita ja keräävät rohtoa. Lisäkosteutta irtoaa keisarillisen ekologi Liet Kynesin muuttaminen elokuvan mallin mukaan mustaksi Spice Girliksi. Sehän on varmasti uusi versio klassisesta Westwoodin Dune 2: Battle of Arrakis-pelistä ja sen kahdesta uusversioinnista. Atreides ja Harkonnen maksavat sen veroina keisarille, fremenit lahjovat avaruuskiltaa ja salakuljettajat imperiumia. Mitä kyliin pykättäviin rakennuksiin tulee, plasteel-tehdas on ykkönen. 50k hegemoniapojoa on toinen voitto-optio. Voittoon kun on kolme tietä. Lady Jessica esimerkiksi lisää huomattavasti Atreidesin poliittista vipuvartta. Kylien ja sietchien lisäksi löytyy kohteita, joiden tutkimisesta palkitaan tavalla tai toisella. Siitä voisi whinettää, että kukaan, edes Liet Kynes, ei näytä pukeutuvan tiivispukuun. Dyynin varsinainen juoni on poistettu aina Paul Atreidesta ja Bene Gesserit -järjestöä myöten. Nnirvi DUNE: SPICE WARS Hiekkameri on dyyni, mitä nyt vähän pinta väreilee. Plasteelia tarvitsee kaikkeen, sitä voi myydä muille, eikä tehtaan ylläpito maksa rahaa. Kaukaisessa lapsuudessani Dune teki minuun vaikutuksen, joskin aloitin väärällä jalalla, lukemalla asiantuntemattomuuttani ensin Dune Messiahin. Lisäksi mukana ovat Liet Kynesin johtamat alkuperäisasukkaat, fremenit, joita ”oikeasti” lähinnä vainotaan. No ei ole, niinpä Arrakiksen vesipula olisi historiaa sillä itkulla, mitä asiasta pelin foorumeilla käydään. Liet Kynesin rooliin ihonväri tai sukupuoli ei vaikuta mihinkään hiekanjyvän vertaa, KOURALLINEN HIEKKAA Shiro Games / Funcom PC Versio: Early Access Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3.60 GHz, 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt EARLY ACCESS vaikka Dyyniä lukisi kuin piru Raamattua. A avikkoplaneetta Arrakis, avaruuden Yyteri, on maailmankaikkeuden ainoa paikka, josta saa rohtoa, melangia, tajuntaa laajentavaa ainetta, jota ilman imperiumi ei voisi toimia. Olin jokseenkin pihalla Arrakiksen kuvioista, kunnes ensimmäinen kirja vihdoin maustoi elämäni ja laajensi tajuntani. Aloituksessa maasto arvotaan. Atreides edustaa hyviksiä, Harkonnen pahiksia: joista toinen käyttää porkkanaa, toinen keppiä. Joka faktiolla on pääkaupunki, jota suojaavat muurit. ktiivinen ja kirjassa mahdoton: Arrakiksella häärivät suursuvuista yhtaikaa sekä Atreides että Harkonnen, vaikka oikeasti keisari antoi Arrakiksen hallinnan aina vain yhdelle suursuvulle. Neljäntenä ovat vielä Esmar Tuekin johtamat rohdon salakuljettajat, siis myös vainotut rikolliset. Todella oudosti kahdella jälkimmäisellä on sananvaltaa myös Landsraadin eli Duneversumin senaatin äänestyksissä. Maksukyvyttömyys aiheuttaa ilmeisesti kasvavia ongelmia, kerran jäi itsellä välistä ja menetin vain vähän poliittista vaikutusvaltaani. Shiro Gamesin uusi Dune: Spice Wars on peli, jossa Frank Herbertin käänteentekevän kirjan pitää olla hanskassa, edes elokuvien pohjalta, sillä on se vaihteeksi alkuperäuskollinen. Tietokoneet ja muut älykkäät koneet ovat kiellettyjä, vain rohto mahdollistaa ihmistietokoneet, mentaatit, sekä avaruuskillan pilottien navigoinnin läpi hyperavaruuden. Mutta käytännössä jokaista osapuolta pelataan lähes samalla tavalla, ja yksi ongelma yhdistää jokaista: kaikki maksavat 25 päivän välein koko ajan lisääntyvää rohtoveroa. Kolmas voitto on poliittinen voitto, ja siihen tarvitaan Landsraadia eli avaruu12 160570_.indd 12 160570_.indd 12 25.5.2022 15.17.09 25.5.2022 15.17.09. Faktiot kehittyvät keräämällä hegemoniaa, jolla aina tietyn arvon jälkeen pääkaupunkia voi parantaa, plus hegemonia avaa esimerkiksi hallinnollisia virkoja. Ei hätää, ei väliä: koska Dune: Spice Wars on tosiaikastrategia. Kalajoen hiekat, kaikilla mausteilla Dune: Spice Wars on Early Access -peliksi hyvin valmiin tuntuinen. Sitä peittävää huntua aletaan hälventää ornithoptereilla. Lähtöasetelma on . Aloitusvaihe onkin kiinnostava, mutta pikku hiljaa peli muuttuu varsin hahmottomaksi puuhasteluksi, kunnes jännitys alkaa taas kiristyä loppupelin lähestyessä. Ken hallitsee rohtoa, ja Ken hallitsee myös maailmankaikkeutta. Alkuperäisasukkaat fremenit tulevat parhaiten toimeen Arrakiksen vihamielisen luonnon kanssa ja salakuljettajat salakuljettaa. Miksi
Joukkojaan voi ilmakuljettaa, kunhan rakentaa lentokenttiä ja maksaa kuljetuksesta. Hiekkalinnoja potkimassa Taistelu on yksinkertaista, ja lähes kaikki yksiköt erilaista jalkaväkeä. …ja sama meno jatkuu päivällä. Hiekkamadot vaanivat myös aavikolla liikkuvia ja varsinkin taistelevia yksiköitä. Näitä ilmeisesti pistävät liikkeelle fremenit, koska jos alueelta onnistuu löytämään piilo-sietchin, sen fremenien kanssa voi käydä kauppaa ja voittaa niiden ystävyyden, minkä jälkeen alueilla ei rosvoja näy. Agendat voivat olla positiivisia tai negatiivisia, vaikuttaa jokaisen tai vain yhteen faktioon. Joka osapuolella on tietty määrä ääniä, joita käytetään äänestyksessä kerran kuussa. Hiekkaan vedetyt rajat Arrakis on jaettu alueisiin, jonka saa itselleen valtaamalla, aseilla tai vaikuttamalla sitä hallitsevaan kylään. Mato haukkaa yöpalaa. Luonnollisesti, koska pakolliset rohtoharvesterit ovat Dyynin ainoa ajoneuvo, ja nekin pitää aina välillä evakuoida, sillä niiden operointi houkuttelee paikalle jättimäisiä hiekkamatoja. Kun tietyt ehdot täyttyvät, faktio valitaan Dyynin kuvernööriksi, ja jos se pysyy vallassa 60 päivää, juodaan voitonmalja, iso lasi vettä. Lynchin elokuvan mukaisesti pelissä on ääniaseita. Arvatkaa, kestikö kauan ennen kuin tajusin, että pieni myy/ säästä-mittari onkin liukusäädin! Koska rohdon kurssi vaihtelee, pörssimestari voi säädellä, milloin kannattaa myydä ja milloin hamstrata. Nämä näyttävät äänestävän Arrakeen, rehtien rohtomiesten Atreidesin päämaaja Rohtoa keräämässä. Combine Honnete Ober Advancer Mercantiles hoitaa rohdon virallisen jakelun, eli pääosa rahoista tulee rohdon myynnistä CHOAMille. Varsinkin aluksi niiden ylläpito on kallista. den eduskuntaa. Ja hiekkamyrskyt tekevät reippaista ulkoilijoista nopeasti selvää. Myös muiden osapuolten kanssa voi käydä kauppaa osalla resursseista – jopa silloin, kun on sodassa niiden kanssa. Pöydällä on sotilaallisia, poliittisia ja taloudellisia päätöksiä, ja pelin edetessä, myös virkoja. Resursseja on paljon. Atreidesilla ja Harkonnenilla on runsaasti ääniä, mutta kaikkein eniten niitä on piensuvuilla (Minor Houses), joilla on enemmän kuin muilla yhteensä. Armeija saakin venyä, kun pitää hyökätä, puolustautua muilta faktioilta tai ihan vain paikallisilta rosvoretkiltä. Lisäksi kerätään rahaa, tutkimusta, tiedustelutietoa, polttoainekennoja, miesvoimaa, vettä, vaikutusvaltaa (in. Liian suuri rykelmä saa hiekkamadotkin kaipaamaan hiukopalaa. Se kannattaa, sillä armeijoiden liikuttelu jalkaisin läpi aavikon on hidasta, vihamielinen luonto syö supplyn vauhdilla ja sitten aavikko ottaakin omansa. Plasteel on ehkä rohdon jälkeen tärkein, koska sitä vaatii kaikki rakentelu. Kolmen armeijan yötaistelu… 13 160570_.indd 13 160570_.indd 13 25.5.2022 15.18.03 25.5.2022 15.18.03. Alueilla on erilaisia bonuksia, ja tuulellakin on vaikutusta: mitä enemmän alueella tuulee, sen paremmin tuuliansa tuottaa elintärkeää vettä. Atreides on tässä kisassa vahvoilla. Lievänä yllätyksenä vesi ei pelissä ole yhtä tärkeää kuin kirjoissa. Myös pelin ornithopterit ovat puhtaasti tiedusteluajoneuvoja, joita ei voi aseistaa. Arrakis on kova koville. Lisätehoa antaa vaikutusvalta-resurssi. Tai siis Landsraad, joka äänestää kerran kuukaudessa kolmesta erilaisesta agendasta. Onneksi kyliin voi perustaa kiinteät omat, mutta vähän huonot kodinturvajoukot. Fremenit voivat käyttää matoja joukkoliikenteeseen, mutta eivät sotilasajoneuvoina. Varsinaiset armeijat ovat varsin pieniä, luokkaa kourallinen tai pari. Pientä korvausta vastaa harvestereille saa automaattisen evakuoinnin, mutta ne pitää itse muistaa potkia takaisin töihin. uence) sekä arvovaltaa (authority), ja päälle vielä hegemoniapisteitä. Kylissä on vain rajallisesti tilaa rakentaa, maksimi viisi paikkaa, toisaalta vain ohjuspattereita voi rakentaa enemmän kuin yhden. Fremenit keräävät sitä käsin, loput harvestereilla, jotka aina enemmin tai myöhemmin houkuttelevat paikalle shai-huludin. Tärkeimpiä alueita ovat tietysti ne, joissa on rohtoa
Arraksi on jaettu alueisiin, joita kylä kontrolloi. jokseenkin sattumanvaraisesti, ehkä julkaisuversiossa on optioita lehmänkauppoihin piensukujen ääniä vastaan. Fremenien pieteetillä kehitetty kulttuurikaan ei juuri pelistä välity. Tämän soluttautumisasteen lisäksi agentit tuottavat pelin eri resursseja, sekä omaa tiedustelu-resurssia, joka on osa operaatioiden hintaa. Se näkyy hyvällä tavalla pelimekaniikassa, jossa on muitakin mahdollisuuksia kuin raaka voima. On jopa mahdollista salamurhata vastapelurin johtaja, mutta siinä on tosi korkea kynnys ja iso hintalappu: täysi kahden pisteen soluttautuminen paitsi kohteeseen myös jokaiseen neljään organisaatioon, ja onnistunut lopputulos vaatii kolme onnistunutta yritystä. sta ja/ tai draamallista lihaa luidensa päälle. Mukana on jopa Putin-optio Atomics, jossa kiellettyjä ydinaseita voi käyttää jotain aluetta kohtaan, mutta sillä on hintansa. Maksimi on kaksi agenttia per kohde. Esimerkiksi armeijan kulujen nosto kannattaa, jos itsellä on rahat tiukassa, mutta muut selvästi asevarustelevat. Arrakis tuo mieleen hehkuvan auringon, rannattomat hiekka-aavikot ja ennen kaikkea giganttiset hiekkamadot. Pistän siis Dyynin toistaiseksi nukkumaan ja kasvamaan. Pelaajalle ilmestyy automaattisesti agentteja 10 maksimiin asti. Ainakin sisällön laajentamista on lupailtu ennen ensi vuonna tapahtuvaa julkaisua. Toivottavasti rohdot toimivat, Nukkuja herää ja ottaa paikkansa Dyyni-pelin Kwisatz Haderachina. Paroni Kingpin Harkonnen. Pelinä sen ongelma on keskivaihe, joka tuntuu lähinnä pyörivän itsekseen, kun kaikki rakentelevat imperiumiaan. Virallisen politiikan rinnalla kulkee kähmäily ja vakoilu. 14 160570_.indd 14 160570_.indd 14 25.5.2022 15.18.43 25.5.2022 15.18.43. Ensimmäinen peli oli kiehtova, mutta testaillessani muita osapuolia tuntui hyvin nopeasti siltä, että pelin eväät on jo nähty. Nyt tarkkana: yksi äänestyskohde nollaa Dyynin kuvernöörin viran. Duneversumin juonittelujen avainlause “Plans within plans within plans” jää vain yhteen planiin, mutta sekin on paremmin kuin näissä peleissä yleensä. Minut täyttää ihmeen tuntu: mihin Dunesta on unohtunut Sense of Wonder. Vaikka taistelu ja rakentelu ovat aika keskinkertaisia, politikointi ja vakoilu toimivat hyvin, eli niillä voi todella vaikuttaa pelin kulkuun. Esikuvauskollinen, mutta lautapelimäisen kuivakka strategiapeli kaipaa maustetta. uencea, joka onkin fremenien ja salakuljettajien ainoa tapa vaikuttaa. On kerrankin huolestuttavaa, että peli tuntuu jo Early Accessissa aika valmiilta, koska Spice Wars tuntuu tosi lupaavalta pelin luurangolta, joka kaipaa graa. Operaatiot vaihtelevat simppelistä alueen paljastamisesta aina sabotaasiin sekä muihin merkittäviin juttuihin. Asiaa ei auta Unity-peleille oudon tyypillinen sarjakuvamainen gra. Lisää ääniä saa polttamalla keräämäänsä vaikutusvaltaa, in. Landsraadin säädökset ilmaistaan niukasti kuin merkonomin tikityksellä: Armeijan ylläpitohinta nousee 30 prosenttia, kun ne voisi kirjoittaa auki, valella DUNE:SPICE WARS draamalla ja vihjata, miten päätökset vaikuttavat. Villeneuven ja Lynchin Dune-visiot ovat sen verran vaikuttavia, että pelin visiot näyttävät niiden rinnalla vaatimattomilta ja geneerisiltä. Ongelma on ihan sama kuin 4X-avaruusstrategioissa: mahtava draama latistuu numeroiksi. Pelimekaanisesti Dune: Spice Wars ei siis ole hassumpi, mutta sen ongelma on toteutus: peli on kuiva kuin Arrakiksen aavikolle kupsahtanut kulkija. Luvattuun moninpeliin konsepti toiminee hyvin, yhden pelin kesto kun on vain tunteja. Vladimir Harkonnen muistuttaa hämäävän paljon Kingpiniä. Agentit voi soluttaa vakoilemaan vastapuolia tai järjestöjä eli Arrakista, CHOAMia, avaruuskiltaa ja Landsraadia. Aavikkoplaneetta on aavikkoplaneetta, ja ymmärrän, että sitä on vaikea varioida. Landsraatin peruslehmänkauppoja. Ilmiselvästi ornithoptereilla on liittokokous käynnissä. Dyyniä menoa Dune: Spice Wars ilmeisesti ottaa vaikutteita jostakin Dyyni-aiheisesta lautapelistä. ikka, jopa itse mahtava Shai-Hulud jää lähinnä Mato Matoiseksi
lmaaminen vaikutti pitkään mahdottomalta hankkeelta. Ohjaaja oli puolivälissä Dyyni II:n käsikirjoitusta, kun ensimmäinen elokuva julkaistiin. Lynch vältti tämän täyttämällä suunsa vodkalla ennen suihkua. Onko yksikään niistä onnistunut tulkinta alkuperäisteoksesta. Lynch jatkoi käsikirjoituksen työstämistä yksin. lmimoguli neuvotteli Herbertin kanssa uuden sopimuksen, joka sisälsi Dyynin oikeuksien lisäksi kirjan kaikki – myös kirjoittamattomat – jatko-osat. Kun oikeudet oli turvattu, oli löydettävä ohjaaja, joka kykenisi saattamaan projektin loppuun. Jacobsille, sopimukseen kirjattiin oikeuksien palautuvan kirjailijalle, jos kuvauksia ei aloitettaisi kymmenen vuoden sisällä. Keväällä 1981 . vedoksen jälkeen. Suunnitelmat jatkosta peruttiin pian sen jälkeen. Vuosien varrella on kuitenkin kuvattu kaikkiaan kolme tulkintaa Frank Herbertin tieteisklassikosta. Lynch aloitti elokuvan käsikirjoittamisen kesäkuussa 1981 Eric Bergrenin ja Christopher De Voren kanssa. Se kesti 5 tuntia eikä siitä käsittänyt mitään, jos edes pysyi valveilla loppuun saakka.” 15 160573_.indd 15 160573_.indd 15 25.5.2022 18.05.34 25.5.2022 18.05.34. Kuusi kuukautta myöhemmin valmistunut 125-sivuinen käsikirjoitus päättyi kohtaukseen, jossa Atreidesit on lyöty ja Paul pakenee aavikolle. Sähkökatkot olivat yleisiä eivätkä puhelinyhteydet toimineet luotettavasti. K un Frank Herbert kauppasi Dyynin elokuvaoikeudet vuonna 1971 tuottaja Arthur P. De Laurentiis perusteli kuvauspaikan vaihtumista väittämällä, ettei Euroopasta löytynyt tarpeeksi suurta studiota elokuvan vaatimille lavasteille. De Laurentiis oli tyrmistynyt. Esituotanto saatiin vauhtiin lopulta joulukuussa 1982 valmistuneen 6. Kuka haluaisi nähdä elokuvan, joka kattaa vain kolmanneksen kirjasta ja päättyy sankarin tappioon. Kuvausten oli tarkoitus käynnistyä keväällä 1982 Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Uneksija herää Dyynin kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 1983 Mexico Cityssä. Jacobsin, Alejandro Jodorowskyn ja Ridley Scottin vetämien projektien epäonnistuttua aikaraja oli menossa umpeen. Kolmikko oli kirjoittanut Elefanttimiehen yhdessä, joten kaikki vaikutti lupaavalta. Oikeudet tuolloin omistanut Dino De Laurentiis ei ollut valmis luovuttamaan. Markus Rojola Dyynin . Ra aella De Laurentiisin mukaan elokuva ei olisi ollut sen parempi, vaikka Lynchillä olisi ollut oikeudet viimeiseen leikkaukseen. Lynch ei ollut kuullutkaan kirjasta, mutta luettuaan teoksen hänen kiinnostuksensa heräsi. Suunnitellulta kuvauspaikalta löytyi valtavat määrät koirien jäänteitä. Ulkokuvaukset 50 asteen helteessä olivat rankkoja erityisesti näyttelijöille kumipuvuissa. Kuvaaminen Meksikossa toi kuitenkin omat vaikeutensa. 1 700 hengen kuvausryhmä sairasteli myös usein. ”Hän teki leikkauksen. Lynchin haluama leikkaus, joka perustui joulukuussa 1983 valmistuneeseen seitsemänteen käsikirjoitusversioon, David Lynch Dyynin kuvauksissa. Elokuvan budjetiksi kaavailtiin 30 miljoonaa dollaria. Työ osoittautui odotettua haastavammaksi, koska kirjoittajien näkemykset tarinasta eivät kohdanneet. Alku on ajoista herkin Dinon tytär Ra aella ehdotti David Lynchiä, jonka Elefanttimies (The Elephant Man, 1980) oli juuri ollut ehdolla kahdeksan Oscarin voittajaksi. Jälkituotanto käynnistyi helmikuussa 1984 Lynchin palattua Meksikosta. Ensimmäinen raakaleikkaus oli viiden tunnin mittainen. Kun De LauPELKO ON MIELEN TAPPAJA TOTEUTUNEET DYYNI-FILMATISOINNIT rentiis tarjosi kolmen elokuvan sopimusta, hän otti tarjouksen vastaan
Käsikirjoitusten valmistuttua Rubinstein myi sarjan satelliittija kaapelitelevisiokanava Sci Fille (nyk. Leto I ja Nikolai II. Toisinaan, kun nuorella ohjaajanalulla oli vaikeuksia nukahtaa, hän kelasi mielessään suunnittelemiaan kohtauksia. 16 160573_.indd 16 160573_.indd 16 25.5.2022 18.06.52 25.5.2022 18.06.52. sia teemoja jo ensimmäisestä käsikirjoitusvedoksesta, koska pelkäsi tuottajan vieroksuvan niitä. Tuotanto käynnistyi marraskuussa 1999. Autiomaassa kuvaaminen osoittautui liian kalliiksi, joten kuvaukset päätettiin suorittaa kokonaan studiossa Prahassa. Harrison suostui, koska pienen budjetin minisarja ei pyrkisi kilpailemaan Lynchin elokuvan kanssa ja tarinan kertomiseen olisi enemmän aikaa. TV-sarjassa fremeneiden siniset silmät toteutettiin pinnoitetuilla piilolinsseillä, joihin kohdistettiin sinistä valoa kameran sivusta. SyFy). Nämä kuitenkin rikkovat kerronnan rytmin. Onnistuneena tulkintana Herbertin kirjasta sitä on kuitenkin mahdotonta pitää. Näyttely on epätasaista (hillitysti Paulia tulkitseva Kyle MacLachlan esiintyy täysin eri elokuvassa kuin paroni Harkonnenina revittelevä Kenneth McMillan) eivätkä Carlo Rambaldin ja Barry Nolanin suunnittelemat erikoistehosteet ole kestäneet aikaa. Rubinstein ajatteli kuitenkin, että se saattaisi toimia minisarjana. Viimeinen . Näyte kuvakäsikirjoituksesta, jonka Villeneuve laati ystävänsä Nicolasin kanssa 13-vuotiaana. Roger Ebert ja Gene Siskel nimesivät Dyynin vuoden huonoimmaksi elokuvaksi. Lynch joutui turvautumaan useisiin kertojaääniin saadakseen tarinasta ymmärrettävän. loso. Kohtauksia ei voinut kuvata esimerkiksi studion nurkissa, koska kuva vääristyi kaartuessaan. Tekniikkaan liittyi kuitenkin joitain ongelmia. lmimoguli -dokumentissa (2001) De Laurentiis toteaa, että Dyyni pilattiin leikkausvaiheessa. Nyt (Apocalypse Now, 1979)). Pienen ruudun mahti Lynchin elokuva vaikutti todistavan, että Herbertin kirjaa olisi mahdotonta sovittaa elokuvaksi. Sen ylittäminen tarkoittaisi yhtä näytöstä vähemmän päivässä. Eri planeettojen kuvaamiseen Storaro päätti käyttää jättimäisiä kuvakudoksia. Ja Dyynin maailmassa pelko on mielen tappaja. Niistä valmistettiin toistakymmentä metriä korkeita ja kymmeniä metriä leveitä taustakulisseja, jotka auttoivat näyttelijöitä asettumaan rooleihinsa. Dyyni-sarjan tuottajia ei harmittanut palkata rooleihin vähemmän tunnettuja näyttelijöitä, koska se nosti tarinan pääosaan ja auttoi pitämään budjetin 20 miljoonassa dollarissa. Kuvaaja yhdisti ja valaisi eri ympäristöistä ottamiaan valokuvia kuvankäsittelyohjelmalla. Aiemmin muun muassa Stephen Kingin kirjoittaman Tukikohdan (The Stand, 1978) TV-sarjaksi työstänyt Richard P. Storaro oli ollut kiinnitettynä sekä Jodorowskyn että Scottin Dyyni-projekteihin, joten kyse oli hänen unelmastaan. Lynchin mukaan ongelmat alkoivat kuitenkin huomattavasti aikaisemmin. Syvyyden kaipuu Sarjan kuvasi kolme Oscaria voittanut Vittorio Storaro (mm. Dyyni saapui teattereihin joulukuussa 1984 2 tunnin ja 16 minuutin mittaisena. Vastaanotto oli julma. Ilmestyskirja. Lynch karsi . Kun kuvaaja ilmoitti haluavansa osallistua sarjan tekemiseen, Harrison suostui ilomielin – etenkin, kun Storaro oli säilyttänyt esituotantomateriaalinsa. Maailmaa varjoista ohjailevasta Bene Gesserit -järjestöstä on suunnitteilla TV-sarja Dune: The Sisterhood. oli lähes kolme tuntia pitkä. Eksentrinen elokuva on saavuttanut ajan myötä kulttimainetta. Taiteelliset kompromissit olivat mukana alusta saakka. TOTEUTUNEET DYYNI-FILMATISOINNIT Charlotte Rampling, joka kieltäytyi roolista Jodorowskyn Dyynissä, esittää Villeneuven versiossa kunnianarvoisaa äiti Mohiamia. Harrison päätti jakaa sarjan kolmeen jaksoon, koska Herbertin kirja koostui kolmesta suunnilleen samanpituisesta osasta. Lipputuloja yli 50 miljoonaa dollaria lopulta maksanut elokuva keräsi vain 30 miljoonan dollarin edestä. Periodidraamoista palkittu puvustaja Jacqueline West päätti, että Atreidesien asujen tulisi myötäillä Romanoveja juuri ennen dynastian päättymistä. Useita jaksoja ohjannut ja käsikirjoittanut John Harrison vaikutti sopivalta valinnalta työstämään ideaa pidemmälle. Tuottaja hankki TVja elokuvaoikeudet kaikkiin kuuteen Herbertin kirjoittamaan Dyyni-kirjaan 1996. Rubinstein oli tuottanut kauhusarjaa Keskiyön kauhutarinoita (Tales from the Darkside) vuosina 1983–1988. Viimeinen sana kuului kuitenkin De Laurentiisille, joka vaati, että elokuva saisi kestää enintään 2 tuntia ja 17 minuuttia
165 miljoonan dollarin budjetti antoi Villeneuvelle vapauden luoda elokuva haluamallaan tavalla. Elokuvan jatko-osa julkaistaan 20. Dyyni keräsi kanavan siihen asti suurimmat katsojaluvut ja palkittiin Emmy-palkinnoilla sekä kuvauksesta että erikoistehosteista. Rohdon on virrattava Villeneuven Dyyni on kaikin puolin Lynchin versiota onnistuneempi. Villeneuve oli aloittamassa elokuvan editoimista pandemian iskiessä. Budapestiläisen studion sisään rakennettiin valtavat lavasteet ja tietokone-efektejä käytettiin mahdollisimman vähän. Kyse ei ollut ainoastaan lapsuudenunelmasta, vaan ohjaajan urakehityksestä. Ensinnäkin alhainen ikäraja vie osan toimintakohtauksien tehosta. Töitä jouduttiin jatkamaan kotoa käsin. Kaksikko teki yksityiskohtaisia suunnitelmia siitä, miten kamera liikkuisi ja miten he rajaisivat kuvat. Toinen ongelma koskee äkillistä lopetusta, joka jättää kertomuksen kesken. Dyyni saapui teattereihin lokakuussa 2021. Nämä olivat kuitenkin pientä verrattuna Lynchin kokemiin vastoinkäymisiin. Pidempi kesto antaa hahmoille aikaa kehittyä eikä Alec Newmanin esittämä Paul muutu aristokraatista kapinallisjohtajaksi muutamalla montaasilla. Rahoittajat olivat ymmärrettävästi huolissaan siitä, toistuisiko sama Dyynin kohdalla. 17 160573_.indd 17 160573_.indd 17 25.5.2022 18.08.32 25.5.2022 18.08.32. Kriitikoiden ylistämä ja kuudella Oscarilla palkittu elokuva keräsi lipputuloja 400 miljoonaa dollaria. Vaikka Dyyni sijoittuu kaukaiseen tulevaisuuteen ja useille planeetoille, Villeneuve päätti korostaa maanläheisyyttä. Villeneuve oli valmistautunut Dyyniä varten vuosikymmenien ajan. Roolisuoritukset, oikein ajoitetut leikkaukset ja tunnelmallinen musiikki riittävät. Dyyni vaikutti pitkään tarinalta, joka ei voisi toimia elokuvana. Villeneuve tiesi, miten elokuva tulisi toteuttaa. Huhumylly käynnistyi uusiksi marraskuussa 2016 Rubinsteinin kaupattua oikeudet Legendary Entertainmentille. Maaliskuussa 2018 ohjaaja kertoi, että hänen versionsa Dyynistä jaettaisiin kahteen elokuvaan, josta ensimmäinen kuvattaisiin vuoden 2019 aikana ja toinen ainoastaan, jos ensimmäinen elokuva osoittautuisi menestykseksi. Elokuvassa on ainoastaan kaksi merkittävää puutetta. Minisarja esitettiin 3. Dyynin esituotanto käynnistyi välittömästi Blade Runner 2049:n valmistuttua. Toisaalta lähes vuoden viivästyksen ansiosta Villeneuve sai viimeistellä elokuvan ilman kiirettä. Unelma herää Dyyni oli ollut Villeneuven unelmaprojekti siitä lähtien, kun hän luki kirjan 13-vuotiaana. joulukuuta 2000. Viiden kuukauden kuvaukset olivat vaativa urakka, mutta suurimmat haasteet tuotanto kohtasi vasta niiden jälkeen. Harrison Dyyni ei ole yhtä jylhä kuin Lynchin versio ja vaatimaton budjetti näkyy etenkin tietokoneanimaatioissa, mutta toisaalta sarja on elokuvaa yhtenäisempi. Vaikka Blade Runner 2049 oli kriitikoiden ylistämä, elokuva tuotti tappiota useita kymmeniä miljoonia dollareita. Ohjaaja inhosi studion päätöstä, mutta ilman sitä hän ei olisi välttämättä saanut kertoa tarinaa loppuun. Maailmaa rakennetaan taustalla tarkkaan harkituilla yksityiskohdilla selittelevän dialogin sijaan. Tilanne oli hankala, koska ohjaaja ja leikkaaja Joe Walker olivat tottuneet työskentelemään samassa huoneessa. Toisaalta historia todistaa sen olevan pienempi paha. Hänen perheensä ei omistanut videokameraa, joten poika ryhtyi piirtämään lapsuudenystävänsä Nicolas Kadiman kanssa kuvakäsikirjoituksia unelmoimiinsa elokuviin. Jokainen Villeneuven elokuva oli ollut aikaisempaa haastavampi projekti, joka harjaannutti eri kykyjä – Sicario (2015) jännityksen luomista, Arrival (2016) monitasoisen tarinan hallintaa ja Blade Runner 2049 massiivisen tieteisspektaakkelin loppuun saattamista. Warner Bros. Kamera kääntyy vienosti sivuun aina veren alkaessa vuotamaan. Villeneuve onnistui kuitenkin todistamaan, että Dyyni kuuluu kirjahyllyjen lisäksi myös valkokankaalle. Harkonnenien julmuudesta kerrotaan, mutta sitä ei näytetä. Lynchin Paul ja Jessica. Studio hankki oikeudet Rubinsteinilta keväällä 2008 ja seuraavan parin vuoden aikana ohjaajan paikalla käväisivät Peter Berg ja Pierre Morel (näiden välissä huhuja liikkui myös Neill Blomkampista ja Neil Marshallista). Kaksi Vladimiria. Kunhan ohjaaja pysyi aikataulussa, ei kukaan haastanut hänen näkemystään. Tarinaa jatkettiin 2003 minisarjalla Children of Dune, joka kattoi kirjasarjan kaksi seuraavaa osaa. Kun Legendary ehdotti Dyyniä Villeneuvelle loppuvuodesta 2016, hän ei epäröinyt. Villeneuve varttui pienessä maalaiskylässä Quebecin alueella 1970-luvulla. Se ei ollut tekijöiden toivoma jättihitti, mutta olosuhteet huomioon ottaen tulosta voidaan pitää hyvänä. Kertojaääntä ei tarvita tuomaan esiin hahmojen tunnetiloja. Blade Runner 2049:ää (2017) parhaillaan viimeistelevä Denis Villeneuve vahvistettiin ohjaajaksi seuraavan vuoden helmikuussa. Mikä tärkeintä, hän tiesi pystyvänsä siihen. Seuraavan kerran Dyyni yritettiin saada elokuvateattereihin Paramountin toimesta. Yhdysvalloissa Dyyni julkaistiin samanaikaisesti HBO Max -suoratoistopalvelussa ja se pysyi maan striimatuimpana elokuvana seuraavat kolme viikkoa. Villeneuve ryhtyi työstämään käsikirjoitusta Eric Rothin ja John Spaihtsin kanssa. kattoi osan 165 miljoonan dollarin budjetista levitysoikeuksia vastaan. lokakuuta 2023. Harrison sai toteuttaa sarjan tahtomallaan tavalla. Timothee opettelee miekkailee. Studio päätti luopua hankkeesta keväällä 2011, jolloin oikeudet palasivat Rubinsteinille. Dyyni oli heidän kunnianhimoisin projektinsa. Varma veto. Sen aistii lopputuloksesta
38 sivun mittainen juonikuvaus valmistui keväällä 1972. Lehtitietojen mukaan elokuvaa olisi tähdittänyt Patrick McGoohan, joka oli esiintynyt muutamaa vuotta aikaisemmin ylistetyssä brittiläisessä TV-sarjassa Saarroksissa (The Prisoner, 1967). Projektista kertovasta dokumentista Jodorowsky’s Dune (2013) käy ilmi, miten Jodorowskyn visio oli samanaikaisesti sekä täysin toteuttamiskelvoton että äärimmäisen kiehtova. Ohjaaja kuvailee halunneensa tehdä elokuvan, joka olisi vaikuttanut LSD:n tavoin muuttaen katsojien kokemusmaailman. lmatisoinnille (elokuva jäi haaveeksi, mutta monet ideoista päätyivät kaksikon 1981 tekemään fantasiaelokuvaan Excalibur – sankarin miekka). Tuottajat ja elokuvastudiot huomasivat teoksen vasta sen osoittauduttua kaupalliseksi menestykseksi viitisen vuotta alkuperäisen julkaisun jälkeen. K etään ei kiinnostunut Frank Herbertin tieteisklassikko Dyynin (Dune) muuttaminen elokuvaksi kirjan ilmestyessä elokuussa 1965. Markus Rojola Dyyni-. Yli nelikymppistä näyttelijää on vaikea hahmottaa Paulin rooliin, joten kenties hän olisi esittänyt tämän isää, Letoa. Mies omisti seuraavat kaksi ja puoli vuotta elämästään Dyynille. Tuotanto kuitenkin keskeytyi kesäkuussa 1973 Jacobsin kuoltua sydänkohtaukseen 51 vuoden ikäisenä. Kuvausten oli tarkoitus alkaa keväällä 1974. Mauste virtaa Jacobsin kuolinpesä myi oikeudet JeanPaul Gibonin johtamalle ranskalaiselle konsortiolle joulukuussa 1974. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välinen avaruuskilpa oli lisännyt kiinnostusta avaruuteen sijoittuvista tarinoista ja 2001: Avaruusseikkailu (2001: A Space Odyssey, 1968) sekä Apinoiden planeetta (The Planet of the Apes, 1968) olivat tehneet selväksi, että tieteiselokuvat voisivat olla sekä kaupallisia että taiteellisia menestyksiä. Sydämensärkijä Apinoiden planeetan tuottanut Arthur P. Kaupan jälkeen tuottajat ilmoittivat, että projektin ohjaisi surrealistisista, mutta Euroopassa menestyneistä El Toposta (1970) ja The Holy Mountainista (La Montaña Sagrada, 1973) maineeseen noussut chileläis-ranskalainen Alejandro Jodorowsky. Tammikuussa 1973 Pallenberg oli saanut valmiiksi 52 sivun mittaisen juonikuvauksen. Muita projektiin yhdistettyjä näyttelijöitä olivat Susan Hampshire, joka olisi esittänyt Paulin äitiä, Jessicaa, sekä paroni Harkonnenin rooliin kaavailtu John Neville. lmatisoinnit olivat reilun vuosikymmenen ajan kuin sormien välistä valuvia hiekanjyviä, mutta toisinaan epäonnistuneetkin projektit jättävät jälkensä elokuvahistoriaan. Jacobs hankki Dyynin elokuvaoikeudet kesällä 1971 ja palkkasi Joe Fordin ja Bob Greenhutin laatimaan alustavaa versiota käsikirjoituksesta. Varsinaiseksi käsikirjoittajaksi suunniteltiin aluksi Robert Boltia, joka oli työskennellyt Leanin kanssa Arabian Lawrencessa sekä Tohtori Živagossa (Doctor Zhivago, 1965). Kuvakäsikirjoituksen ja lavasteiden suunnittelu aloitettiin pian tämän jälkeen. 18 160781_.indd 18 160781_.indd 18 25.5.2022 18.00.25 25.5.2022 18.00.25. Jacobs värväsi sen avulla Kwai-joen sillan (A Bridge HIEKKAAN PIIRRETYT VIIVAT TOTEUTUMATTA JÄÄNEET DYYNI-FILMATISOINNIT on the Riwer Kwai, 1957) ja Arabian Lawrencen (Lawrence of Arabia, 1962) kaltaisia spektaakkeleita ohjanneen David Leanin. Leanin vetäydyttyä projektista Bolt korvattiin uraansa aloittelevalla Rospo Pallenbergillä, joka oli hieman aikaisemmin kirjoittanut ohjaaja John Boormanin kanssa käsikirjoituksen Taru Sormusten Herra -. Loppuvuodesta 1972 uutisoitiin, että Dyynin uudeksi ohjaajaksi oli palkattu Haskell Wexler. Kirjamyynnin yllättävä ja äkillinen kasvu ei ollut ainoa syy studioiden kiinnostukseen
Opukset lähetettiin jokaiselle merkittävälle elokuvastudiolle. Hetken harkittuaan Seydoux päätti tarjota Dalílle 100 000 dollaria jokaiselta minuutilta, jonka hän elokuvassa esiintyy. Keisari Shaddam IV:ttä olisi esittänyt taidemaalari Salvador Dalí, joka vaati palkakseen 100 000 dollaria tunnilta. Jodorowsky halusi alun perin Charlotte Ramplingin esittävän lady Jessicaa. Muissa rooleissa olisi nähty David Carradine (herttua Leto), Geraldine Chaplin (lady Jessica), Gloria Swanson (Gaius Helen Mohiam), Alain Delon (Duncan Idaho), Hervé Villechaize (Gurney Halleck), Mick Jagger (Feyd-Rautha), Udo Kier (Piter de Vries) ja Dalín muusana toiminut Amanda Lear (prinsessa Irulan). Osa Jodorowskyn ja Moebiuksen ideoista ja kuvituksista päätyi myöhemmin kaksikon yhdessä toteuttamaan sarjakuvaromaaniin Incal (1981–1989). Vaikka kirja teki vaikutuksen jokaiseen sen nähneeseen studiopäällikköön, yksikään ei suostunut rahoittamaan elokuvaa Jodorowskyn ehdoilla. Dokumentissa hän kuvaa kokemusta kivuliaaksi. Näyttelijä oli halukas tapaamaan ohjaajan, mutta tuli toisiin aatoksiin luettuaan käsikirjoituksesta kohtauksen, jossa Rabbanin johtama Harkonnenien armeija ulostaa Atreidesien palatsin eteen. Pauliksi valittiin ohjaajan 12-vuotias poika Brontis. Elokuvan esituotanto käynnistyi Pariisissa alkuvuodesta 1975. Sveitsiläinen kuvataiteilija H. Paroni Harkonnenin rooliin Jodorowsky sai suostuteltua Orson Wellesin lupaamalla palkata miehen lempiravintolan keittiömestarin valmistamaan tämän ateriat kuvausten ajaksi. Paulin harjoitusrobotti esiintyi myöhemmin sivuroolissa Star Wars -elokuvassa Rogue One (2016). Käsikirjoitusta Herbert kuvaili puhelinluettelon paksuiseksi ja kuvatun elokuvan pituus olisi ollut jossain 12 ja 20 tunnin välillä. Joe Fordin ja Bob Greenhutin sekä Rospo Pallenbergin laatimat käsikirjoitus-treatmentit ovat ainoat fyysiset todisteet Arthur P. Sci. Taiteilija suostui ilomielin. -lehtien kansia kuvittanut brittiläinen Chris Foss ryhtyi suunnittelemaan aluksia, rakennuksia ja muuta maailmaa. ”Kuka ihme haluaisi nähdä sellaista?” Säröjä tiimalasissa Frank Herbert vieraili Pariisissa 1976 ja sai selville, että Jodorowsky oli käyttänyt pelkkään esituotantoon 2 miljoonaa dollaria. 19 160781_.indd 19 160781_.indd 19 25.5.2022 18.01.16 25.5.2022 18.01.16. Jodorowskyn vahva näkemys ja arvoituksellinen luonne vetivät puoleensa nuoria taiteilijoita. Sarjakuvataiteilija Jean ”Moebius” Giraud laati 3 000 piirroksesta koostuvan kuvakäsikirjoituksen, joka kattoi elokuvan koko tarinan. Moebiuksen suunnittelema Keisari Shaddam IV:n kultainen asu sarvikypärineen nähtiin myöhemmin Skeletorin yllä Masters of the Universessa (1987). Dan O’Bannon valittiin vastaamaan erikoistehosteista. Jodorowsky, sardaukar ja Moebius. Ohjaaja ei ensinnäkään suostunut tinkimään elokuvan kestosta. Jacobsin Dyyni-projektin etenemisestä. Giger keskittyi Harkonnenien joukkoihin, kotiplaneettaan ja hiekkamatoihin. R. Dalín ruutuaikaa oli tarkoitus rajoittaa korvaamalla hänet osittain keisaria muistuttavalla robotilla. Esituotantoryhmän työ koottiin massiiviseen kirjaan, josta teetettiin 20 kopiota. Musiikista olisi vastannut progressiivista rockia esittäneet Pink Floyd, joka oli juuri julkaissut The Dark Side of the Moon -levyn (1973), sekä ranskalainen Magma, joka esitti kappaleensa keinotekoisella kobaïa-kielellä. Kauniit ja rohkeat Näyttelijäkaarti vaikutti mielenkiintoiselta. Kaikkiin ohjaajan tyyli ei kuitenkaan vedonnut. Studiot olivat huolissaan myös siitä, ettei Jodorowsky pysyisi sovitussa aikataulussa. Tuottaja Michel Seydoux piti vaatimusta mahdottomana, mutta Jodorowsky ei suostunut harkitsemaan rooliin ketään muuta. Vaikka Jodorowsky otti runsaasti vapauksia Herbertin tarinan suhteen (Jodorowskyn versiossa karismaattisen johtajan sokea seuraaminen koituu ihmiskunnan pelastukseksi, kun taas kirja kuvaa sen vaaroja), miehet tulivat kuitenkin hyvin toimeen. Nainen totesi, ettei voi esiintyä elokuvassa, jossa 2 000 taustanäyttelijää tekee tarpeensa kameran edessä. Jodorowsky halusi poikansa omaksuvan roolin täydellisesti, joten tämä joutui harjoittelemaan itsepuolustuslajeja armottoman mestarin opettamana kuusi tuntia päivässä seitsemänä päivänä viikossa kahden vuoden ajan
Dyynissä oli tarkoitus olla myös robotin silmistä kuvattu näkymä, joka muistuttaa paljon Terminator – tuhoajassa (1984) nähtyä erikoistehostetta. Gigerin suunnittelemasta paroni Harkonnenin linnasta päätyivät myöhemmin tieteiskauhuelokuva Alieniin. Dokumentissa esitetään suoria vertauksia Tähtien sodan miekkataisteluihin ja Luken valomiekkaharjoituskohtaukseen sekä Flash Gordonin (1980) lavasteisiin ja puvustukseen. Giger palkittiin työstään parhaan erikoistehosteen Oscar-palkinnolla. Kadonneen aarteen metsästäjien (The Raiders of the Lost Ark, 1981) lopun kohtaus, jossa arkin voima tuhoaa natsit, on hyvin lähellä Jodorowskyn elokuvan loppua, jossa kuolevan Paulin tietoisuus valtaa Arrakisin asukkaat. Keväällä 1981 – lähes vuosikymmen sen jälkeen, kun Dyynin elokuvaoikeudet oli myyty ensimmäisen kerran – vaikutti siltä, ettei Dyyniä nähtäisi koskaan valkokankaalla. Piiri pieni pyörii Dyynin oikeudet päätyivät lopulta tuottaja Dino De Laurentiisin käsiin. Onko Jodorowskyn Dyyni kaikkien aikojen vaikutusvaltaisin tekemättä jäänyt elokuva. De Laurentiis pyysi Frank Herbertiä laatimaan käsikirjoituksen 1978, mutta lopputulos venyi 175 sivuiseksi, joka olisi tarkoittanut kolmetuntista elokuvaa. Elokuvan peruuntuminen viime hetkillä oli valtava pettymys kaikille projektiin osallistuneille. Scott ilmoitti vetäytyvänsä projektista ja siirtyi tekemään Philip K. Elokuvan toteuttamisen arvioitiin maksavan 15 miljoonaa dollaria. Jäljet hiekassa Vaikka Jodorowskyn visio ei koskaan toteutunut, se jäi kuitenkin elämään omalla tavallaan. Seydoux on vakuuttunut siitä, että heidän laatimansa niteet kiersivät Hollywoodin studiojärjestelmän läpi ja niistä lainatut ideat näkyivät nopeasti valkokankaalla. Jodorowskyn Dyyni-projektin merkittävin vaikutus elokuvahistoriaan oli epäsuora. 20 160781_.indd 20 160781_.indd 20 25.5.2022 18.02.05 25.5.2022 18.02.05. Sen valmistuttua hän kuitenkin ymmärsi, että elokuvan toteuttaminen kestäisi yli kaksi vuotta. Scott vakuuttui näkemästään ja pyysi käsikirjoituksen ostanutta 20th Century Fox -studiota pitämään taiteilijat palkkalistoilla. Mitä muita tuntemiamme tarinoita olisi jäänyt kertomatta ilman tarinoita, joista emme ole koskaan edes kuulleet. Tietyt elementit H. Jodorowskyn kokoaman tiimin jäsenet hyödynsivät Dyynin aikana syntyneitä ideoita myöhemmissä projekteissaan. Projekti keskeytettiin reilun kahden vuoden kehitystyön jälkeen, koska tekijät eivät onnistuneet haalimaan kasaan budjetista puuttunutta 5 miljoonaa (budjetin koosta kertonee jotain se, että vuotta myöhemmin ilmestynyt Tähtien Sota (Star Wars, 1977) maksoi 11 miljoonaa dollaria). Tuottaja Seydoux toteaa dokumentissa, että mestariteoksen tekemiseen vaaditaan hulluutta, mutta Dyynin kohdalla hulluutta oli kenties liikaa. Dickin kirjaan perustuvaa pienimuotoisempaa tieteiselokuvaa, Blade Runneria (1982), saadakseen mielensä pois veljensä kuolemasta. Scottin isoveli Frank oli juuri kuollut syöpään eikä ohjaajalla ollut voimavaroja ryhtyä niin vaativaan urakkaan. TOTEUTUMATTA JÄÄNEET DYYNI-FILMATISOINNIT Chris Fossin näkemys vaurioituneesta piraattialuksesta, joka valuttaa maustetta avaruuden kylmyyteen. Toivuttuaan Dyynin peruuntumisesta Dan O’Bannon kirjoitti yhdessä Ronald Shusettin kanssa käsikirjoituksen tieteiskauhuun Alien – kahdeksas matkustaja (1979). Seuraavana vuonna De Laurentiis valitsi ohjaajaksi Ridley Scottin, joka ryhtyi työstämään uutta käsikirjoitusta Rudy Wurlitzerin kanssa. Foss ryhtyi suunnittelemaan avaruusalus Nostromoa Cobbin kanssa, kun taas Gigerin vastuulle jäi elokuvan hirviön sekä LV-426:lle pakkolaskeutuneen avaruusaluksen suunnittelu. DOMINOEFEKTI. On hauska ajatella, että ilman Jodorowskyn Dyyniä ei kenties olisi Alienia. Scott työskenteli projektin parissa seitsemän kuukauden ajan. R. Kun Alienin ohjaajaksi valittiin Ridley Scott, O’Bannon tutustutti tämän Gigerin ja Fossin (jotka olivat työskennelleet jo jonkin aikaa elokuvan parissa Ron Cobbin kanssa) töihin. Se on kuitenkin kiistatta selvää, että Jodorowsky oli monella tapaa aikaansa edellä. On vaikea ottaa kantaa siihen, onko kyse sattumista vai ei (ainakin Tähtien sodan tuottaja Gary Kurtz on myöntänyt nähneensä projektin päätteeksi syntyneen kirjan, joten on mahdollista, että hän toimitti kopion George Lucasille). Ilman Alienia ei olisi Blade Runneria (1982). Jodorowskyn Dyyni-opuksen kopio huutokaupattiin viime vuoden marraskuussa 2,66 miljoonalla eurolla. Ilman Blade Runneria ei olisi William Gibsonin kirjoittamaa Neurovelhoa (1984), Katsuhiro Otomon mangasarjakuvaa Akira (1982– 1990), Ghost in the Shell – aaveääni -animaatiota (1995), Matrixia (1999), Deus Ex -peliä (2000) tai Cyberpunk 2077:ää (2020). Striimausaikana jopa 12 tunnin pituus olisi perusteltavissa. Yhtenä inspiraation lähteenä toimi Fossin, Gigerin ja Moebiuksen, joiden kanssa O’Bannon oli ystävystynyt Pariisissa, Dyyniä varten luoma konseptitaide. Hän oli todella tyytyväinen käsikirjoituksen ensimmäiseen versioon
E simerkkejä olisi vaikka kuinka, mutta otetaan sellaiseksi nuorpelaajan arkkityyppi, joka pelaa puhelimellaan 3D-räiskintää yhdessä tai kilpaa kavereidensa kanssa turnauksessa, kuten Marko Mäkinen sivulla 60. Toiseksi puhelimella ei voinut pelata, koska kännykät olivat vielä kaukana tulevaisuudessa, eikä niillä pelattu edes Star Trekissä. Tekniikan alku oli jo olemassa: rahakkaampi pelimies saattoi omistaa modeemin, mutta ei sekään ollut yleistä. Tarkoitan sellaisia legendaarisia ohjelmia kuten Hugo-peikko tai varsinkin Vito, Suomen kuminaamojen esikuva. Filttereitä, joilla lisättiin hauskoja efektejä valokuviin, nimitettiin ”tusseiksi”. Amiga/ST-kaudella 3D alkoi yleistyä ja taso parantua, mutta fapsit eivät merkittävästi parantuneet. Entäs se räiskintä. OK, Star Wars -kolikkopelin 16-bittiset versiot pyörivät kyllä kauniisti. Etiäinen tulevaisuudesta oli olemassa, moninpeliräiskinnän ehdoton huippu oli työtai opiskelupaikan lähiverkossa käyty neljän hengen Doom-taistelu. Kristallipallosta puheen ollen: olisi pitänyt pystyä ennustamaan, kuinka puhelinpelaaminen aikanaan tulee demokratisoimaan pelaamisesta ihan jokaisen harrastuksen, ja bonuksena mobiilipelaamisen suomalaisen dominoinnin. Jotkin Operation Wolfit ja vastaavat versioinnit arcadehallin valopistoolipeleistä olivat ne kuvakulmaltaan lähimmät, mutta graafinen tekniikka oli vielä väärä, eikä omaa tietään voinut kulkea edes putkiräiskintämäisessä illuusiossa. Mieleeni ovat jääneet sellaiset hillittömät pelit kuin fantasiapeli Gauntlet II ja Pitstop II, joka tarjosi jaetulla ruudulla kilpa-autoilun huumaa, ja Mig Alley Ace, täynnä jaetulla ruudulla käydyn ilmataistelun ihanuutta. Se oli täysin 3D, se tuki upouusia 3D-kiihdytinkortteja, se tuki moninpelaamista kansalle avautuneen Internetin yli, se kehitti tekniikan sen ongelmien ratkaisuun, ja bonuksena vielä modauskulttuurin, josta sikisi muun muassa Team Fortress ja jopa Half-Life, josta taas sikisi Counter-Strike. Varsinkin kun yritettiin avointa maailmaa, kuten Midwinteriä, jonka maaston pienet egyptiläiset olivat rakentaneet pienistä pyramideista. Jaettu ruutu kesti kuusnepaa kauemmin, sillä se oli pelikonsoleiden visio moninpelaamisesta ja kauan. Sen tekivät jo kovolla niin kuusnepa kuin Amiga, siinä missä pehmeä scrollaus Spectrumilla tai Atari ST:llä vaatii huippuosaavaa koodinvääntäjää. Mutta vielä puuttui jotain: kummassakin pelihahmot olivat oikeasti 2D-hahmoja, joita oli leegio erikokoisina, eri asennoissa, luomassa 3D-illuusiota. Jopa PC-voiman yleistyessä 3D oli pitkään hämäystä. Kurjan pelaamisen vastapainoksi oli toki Taru Valkeapää. Räiskintäpelit olivat siis Commandoja, tai Battle Islandin kaltaisia mainioita klooneja. Tämän aikaisen Madon söivät aikanaan kotimaiset Vihaiset linnut, mutta sitten ne nitisti ulkomainen Flappy Bird, huolettoman hyperkasuaalisti, nauttien kuuluisuutta puoliwarholion eli 7 minuuttia. Ensinnäkin sosiaalinen ulottuvuus: muinaisina aikoja kavereita ei ollut kymmeniä, ja ne olivat toisia ihmisiä, joita nähtiin ihan silmästä silmään, esimerkiksi koulussa. Ikävä kyllä samaan aikaan julkaistiin Wolfenstein 3D, yksinkertainen, itseään toistava räiskintä, jossa ammuttiin natseja. Vallitseva standardi oli kaksinpeli, koska kuusnelosessa kuin Amiga/ST:ssä oli kaksi joystick-porttia. Siinä tiivistyy yhteen konseptiin melkoinen osa pelien kehitystä. Nintendo 64:n legendaarinen Goldeneye mahdutti ruutuun huimat neljä pelaajaa, ja kun euroversio resoluutio oli 320×269, joka pelaajalle oli oma 160x134-postimerkkinsä. Yksinkertaisia pelejä pelattiin painamalla näppäintä oikeaan aikaan, mikä vaati Arrakikselta tuodun Rohdon käyttöä, koska ohjausviive ja nopalla toimiva tekniikka tekivät tulevaisuuden näkemisen pakolliseksi. Pehmeä scrollaus oli Commodoren omaisuutta. Nopeasti muuttuvassa pelimaailmassa kilpapelaamisen läpilyönnin ennustaminen edustaa pysyvyyttä, jota ikivaari Counter-Strike hienosti tukee. Vasta vuoden 1996 Quakeworldissa ratkaistiin epästabiilin verkkoyhteyden ongelmia liikkeenennustamisella sun muulla magialla! Peli, joka loi nykyisyyden Älykkäänä Pelit-lehden lukijana oletkin jo huomannut, mikä on se modernin pelaamisen kulmakivi, jossa suurin osa tärkeistä kehityslinjoista yhdistyi niin, että Marko voi mobilisoida kaverinsa moninpeliräiskintäturnaukseen. Nykyään 3D-grafiikan täytyy pyöriä 120 framea sekunnissa tai kultasilmästä vuotaa verta, no 60 framea menee, jos reso on 4K ja efekteillä kyllästetty. NNIRVI Jos pelikelloa siirretään 30 vuotta taaksepäin, siirrymme pelimaailmaan, joka on vähänkin nuoremmalle pelaajalle täysin käsittämätön. Se kulmakivi on Quake. Countteria pelasin jo nuornä miehnä modiversiona 1999, seuraavana vuonna Valve julkaisi sen itsenäisenä ja sillä on kilpapelattu vuodesta 2003 alkaen. Hetken näytti hyvältä, kun 3D-grafiikalla luotiin monipuolinen toimiva fantasiamaailma Ultima Underworldissa. Köyntterin aseman eSportsin ikuisena peruskalliona ennusti aikanaan jo Johan Ludvig Runeberg, vänrikki Stoolin tarinoissa: ”Mut Kountteri, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää.” Kauhea ajatus. Särinää ja rätinää Puuttuu enää moninpeli, jolle ei Suomessa ollut ennen edes sanaa, ennen kuin Tuija Lindén kyllästyi siihen, että jokainen kirjoittaja käytti omaa keksintöään ja määräsi, että “moninpeli” on Pelitin virallinen termi. Liketys tarkoitti lyhyttä ihastumista etupulpetin Marjutiin, ja koulukiusaus kärsi siitä, ettei sitä voinut jakaa TikTokiin. Tai kyllähän näppäinpuhelimella pystyi pelaamaan, kunhan televisio, jota silloin sanottiin vielä näköradioksi, tuki sitä. Tytöt eivät vielä juurikaan pelanneet, joten tiiviit sohvapelisessiot makkarahengessä saivat haaveilemaan kaukopelaamisesta. Sen todisti äärimmäisen monimutkainen Matopeli, joka horjutti sellaisia rahvaan peli-ilmiöitä kuin Pasianssi ja Miinaharava. Mutta 30 vuotta sitten 3D-pelit olivat harvinaisuus, ja nopeutta mitattiin sillä, montako sekuntia yksi frame kestää piirtää. 3D-räiskintää oli hankala pelata, koska niitäkään ei ollut vielä keksitty, joskin ne olivat jo ihan huulilla. 21 160186_.indd 21 160186_.indd 21 25.5.2022 15.56.00 25.5.2022 15.56.00. Eikä siinä kaikki: hyvin pian Quakeworldin jälkeen alettiin puhua eSportsista, tulevaisuuden huippu-urheilusta, joka lyö läpi hetkenä minä hyvänsä. Modeemilla soitettiin toiseen modeemiin, ja sitten pelattiin joko Doomia tai Duke Nukem 3D:tä. MAAILMA MUUTTUI JÄRINÄLLÄ “Hei, jonkun pitää uhrautua muistelemaan vanhoja juhlavuoden kunniaksi!” | “Burarum, josko minä, kun olen meinaan ennenkin ollut.” “Vaikka onkin melkein loma ja deadline, ei sitten mitään tajunnanvirtaa!” | “Ee..ei…” Ruudunpäivitys tarkoitti vielä 1992 sitä, kuinka kauniisti ruutu räiskintäpelissä scrollaa. Nykypelaajan herkkä sielu saisi korjaamatonta vahinkoa, sillä moninpeliin kuului aluksi erottamattomana osana nykiminen, viive ja varppailu. Doomissa sen viat korjattiin, ja nyt mukana oli myös moninpeli. Itse asiassa arkkityyppinen mobiili-Markoni saattaa hyvinkin pelata pikkuruudulla Critical Opsia, suomalaisen Critical Forcen hyvin menestynyttä CS-kloonia eikun näkemystä. 3D-hahmografiikan tiennäyttäjä oli ensimmäinen Alone in The Dark, mutta vasta Quakessa räiskintä yhdistyi aitoihin 3D-malleihin
Prinssin kolme vapaaehdotonta Tarinan alussa Bostonin hovi on epätietoisessa paniikissa, koska joku lähetti hälytyksen hovin järjestämistä juhlista ja yhteys juhlapaikalle on sen jälkeen kadonnut. Vampyyreihin verrattuna kuolevaiset ovat lukemattomien kasvottomien vellova massa, jolta on piilouduttava keinolla millä hyvänsä. Keskinäisen epäluottamuksen täyttämät ja toisiaan vastaan jatkuvasti juonittelevat kuolemattomat joutuvat yllätyshyökkäyksen kohteeksi juuri, kun kaupungin hallinnasta kilpailevat osapuolet ovat saaneet aikaiseksi jotain rauhaa muistuttavaa. Vampyyreiden hovijuonittelussa metsästäjien hyökkäys vain kiihdyttää epäluottamusta ja selkään puukottamista. Nopanheiton yksityiskohtia olennaisempaa on Vampiren tarinoille keskeisen maailman ja sen monien termien ymmärtäminen, koska peli ei alun jälkeen juuri selitä, mitä erikoisilta kuulostavat epälatinan sanat tarkoittavat. Pelillisesti Swansong on yksinkertainen. Tuomo Nyrhilä VAMPIRE: THE MASQUERADE – SWANSONG Tavallisesti ulkoiset uhat yhdistävät riitaisenkin yhteisön siilipuolustukseen. ”Eletyt” vuodet näkyvät naamassa. Kehittäjä Big Bad Wolf julkaisi vuonna 2018 keskenään kyräileviin salaliittolaisiin keskittyvän tarinapelinsä The Councilin, jonka keskusteluihin ja piilotettujen tavaroiden KAUNIIT JA KUOLLEET Big Bad Wolf / Nacon Arvosteltu: PC Saatavilla: PS4, PS5, Xbox One, Xbox Series S/X, Nintendo Switch myöhemmin Minimi: Intel Core i52300, Radeon HD 7790 tai GeForce GTX 750Ti, 6 Gt RAM Suositus: Intel Core i53470, GeForce GTX 1070, 8 Gt RAM Testattu: AMD Ryzen 7 3700X, Asus RTX 3070 8 Gt, 32 Gt RAM Ikäraja: 18 etsimiseen perustuva eteneminen toimii erinomaisena esikuvana vampyyreiden valtataistelun säestämälle salapoliisityölle. Se on synnyttänyt tiedustelupalveluiden ja katolisen kirkon yhteistyönä salaisen vampyyreiden metsästäjien liittouman, jota hovit kutsuvat osuvasti Toiseksi Inkvisitioksi. Tilanteen selvittämiseksi prinssi Hazel Iversen valitsee kolme hovin luotettua jäsentä: Paroni Thanea ei vain kiinnosta. Se etenee rauhallisesti pelaajan tutkimusten tahdissa, mikä antaa tervetullutta tilaa miettiä laajan hahmojoukon salaisuuksia ilman pakottavaa kiirettä eteenpäin. Onneksi mukana on laaja sanakirja ja yksityiskohtaiset hahmokuvaukset, joita voi lukea sekaannuksen hälventämiseksi. Ikuisen elämän lyhyt oppimäärä Peli sijoittuu nykyaikaiseen Bostoniin ja pohjautuu ylipitkän nimihirvityksen mukaisesti Vampire: the Masquerade -pöytäroolipeliin. 22 160784_.indd 22 160784_.indd 22 25.5.2022 17.57.02 25.5.2022 17.57.02. Vampiressa kaupungit ovat itsenäisten hovien hallitsemia pieniä valtakuntia, joissa paikallisen prinssin valta tasapainoilee muista tärkeistä vampyyreistä koostuvan neuvonantajien neuvoston kanssa. Uutiset ovat tuskin ehtineet kaupungin hallitsijan korviin, kun syytökset salajuonista alkavat lentää joka suuntaan ja tilanteen selvittäjille on äänekästä kysyntää. V ampire: the Masquerade Swansong kertoo monimutkaisen tarinan vampyyreiden hovin mullistuksista. Kännykkäkameroiden ja muun valvontayhteiskunnan aikana salassa pysyminen on lähes mahdotonta. Koska neuvonantajat ovat juonittelevia ketkuja ja suurin osa heistä havittelee itse prinssin valtaistuinta, luotettaville käskyläisille on kriisitilanteissa kova kysyntä. Tosin sen säännöistä on mukana vain tutun kuuloisia nimiä The Councilista tutulle taitotasojen rajaamalle dialogisysteemille sovitettuna
Hahmot keräävät kohtausten aikana kokemusta, jolla taitoja ja taikavoimia päivitetään kohtausten välissä. Alussa hahmot ovat turhauttavan heikkoja, jopa vanha kokenut Galeb on ensimmäisissä kohtauksissa kömpelön puhetaidoton ja pihalla kuin juuri yöhön saapunut. Näyt eivät ole oraakkelin ainoa apu ja salaisuuksien selvittämisessä Leysha on kolmikosta selvästi paras, koska hänellä on sekä yliluonnollisen tarkat aistit että läsnäolijoiden harhautukseen perustuvat naamioitumisvoimat. Kokemuksensa ja etäisyytensä vuoksi Galeb esittelee vampyyreiden maailmaa hyvin, koska on jo nähnyt lähes kaiken eikä ole henkilökohtaisten päämääriensä sokaisema. Kohtauksen lopussa peli kertoo vaihtoehdoista ja hukatuista mahdollisuuksista, mikä lisää pelin uudelleenpelattavuutta ja 23 160784_.indd 23 160784_.indd 23 25.5.2022 17.57.19 25.5.2022 17.57.19. Rahkeet eivät riitä kaikkeen, joten välillä pelaaja joutuu valitsemaan, tarttuuko tarjottuun koukkuun vai onko hinta liian korkea. Kolmikosta jokaisella on omat tehtävänsä, joten he eivät kohtaa kovin usein tarinan aikana eivätkä tiedä mitä muut tekevät samaan aikaan. Ominaisuudet kuitenkin kehittyvät nopeasti, koska tarina ei ole erityisen pitkä ja pelkille pohjatasoille jäävässä systeemissä ei olisi mitään järkeä. politiikkaa välttelevän vanhan hoville uskollisen Galebin, harhaisen itseään epäilevän näkijän Leyshan ja yöelämän hallinnan kautta kovassa nousussa olevan kaunottaren Ememin. Eri verilinjoihin kuuluvilla vampyyreillä on erilaisia yliluonnollisia voimia, minkä lisäksi hahmojen taitojen kehittäminen avaa toisistaan poikkeavia ovia tarinassa. Pisteet eivät riitä kaikkeen ja vaatimukset nousevat nopeasti, joten kehityksen suunta kannattaa valita aikaisin. Suhdepelin numeronpyörittelyä The Councilin tavoin peli nojaa hahmojen vaihteleviin ominaisuuksiin, jotka avaavat vaihtoehtoja keskusteluissa tai antavat hahmojen huomata asioita ympäristössä. Emem saa osakseen diplomaattisia tehtäviä hovin ulkopuolisten vampyyreiden kanssa. Numeroiden nostamisen ja käyttämisen jälkeen tärkein pelimekaniikka on hahmojen resurssien hallinta, sillä taitojen ja taikavoimien käyttäminen kuluttaa hahmon tahdonlujuutta ja kasvattaa verenhimoa. Tästä johtuen hän kohtaa eniten kiinnostavia hahmoja, hänellä on joukon terävin kieli ja tiedonhankinnan lisäksi hän aktiivisemmin vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Leysha on kolmikon epätasapainoisin jäsen, mutta saa hallusinaatioidensa vastapainoksi näkyjä tulevaisuudesta. Nuori nousukas Emem on oma suosikkini hahmoista, koska hän on vanhaa kehäraakkia ja harhaista nuuskijaa määrätietoisempi etenijä. Galeb on kaupungin vampyyreistä vanhin, mutta poliittisten intohimojen sijaan hän keskittyy kehittämään nuoresta kuolevaisesta arvoistaan seuraajaa. Kolmen näkökulman välillä pomppiminen etenee sujuvasti, koska tehtävät ovat itsenäisiä kokonaisuuksia ja niiden välillä käskyläiset palaavat raportoimaan prinssille
Liikkuminen tökkii, hahmot eivät aina reagoi tapahtumiin ja käyttöliittymällä on vaikeuksia osua haluttuun yksityiskohtaan ympäristössä. Toisinaan tein tietoisesti epäedullisia valintoja nähdäkseni, millaiseen sotkuun ne saava tarinan ja mitä parhaalta mahdolliselta valtaväylältä poikkeavat polut paljastavat. Huonot valinnat dialogeissa tai huolimaton resurssien käyttö pakottaa joko etenemään epäsuotuisaan suuntaan tai pelaamaan pitkiä pätkiä uudelleen päästäkseen takaisin samaan valintakohtaan. n taustalta paljastuikin vanha tuttu Cyanide Studio, joka on erikoistunut kääntämään nopanheittoa ruutuviihteeksi vaihtelevalla menestyksellä. Koska kohtaukset voi pelata uudelleen ja peli paljastaa merkitVAMPIRE: THE MASQUERADE – SWANSONG Synkässä vampyyrimaailmassa ei ole valoa tunnelin päässä. pistää pelin aikana harkitsemaan valintojen järkevyyttä. Hahmomallit ovat yksinkertaisia kuin pari konsolisukupolvea sitten, animaatiot vaihtuvat töksähdellen ja hahmot liikkuvat jäykän nukkemaisesti. Silloin kaikki on kuin mitään ei olisi tapahtunut. 24 160784_.indd 24 160784_.indd 24 25.5.2022 17.57.38 25.5.2022 17.57.38. Vampyyriklubilla on vähän ihmisiä. Toivon kehittäjille jaksamista näiden korjaamiseen, koska ne eivät ole pelikokemusta rampauttavia, mutta haittaavat etenemistä lähes jatkuvasti. Verenhimoinen saippuadraama Teknisistä vaikeuksista huolimatta nautin Swansongista, koska se tavoittaa hyvin Vampiren epäluottamuksen täyttämän hovidraaman joka suuntaan levittyvällä juonittelulla. Verenhimon hallinta on olennainen osa vampyyrinä olemista, mutta se on toteutettu pelissä hölmön yksinkertaisesti. Öinen satama tihkuu on oudon kaunis. Tunnetun roolipelin rujo digitaalinen käännös sai epäilykseni heräämään. Liiallinen verenhimo nostaa hahmon herättämiä epäilyksiä, mutta varovainen vampyyri voi jättää saaliinsa henkiin. Ulkoasun lisäksi pelissä on vielä monia häiritseviä bugeja, joiden vakavuus vaihtelee ajoittaisesta nikottelusta pelikokemuksen pysäyttäviin ongelmiin. Pelin suurin ongelma on rajoittunut tallennus, koska automaattitallennuksesta huolimatta pelaaja ei voi itse tallentaa peliä vapaasti ja virheiden korjaamiseksi on pakko pelata koko kohtaus alusta uudelleen, eivätkä kohtaukset ole nopeita vartin rykäisyjä. Big Bad Wol. Sätkivät ruumiit, kuolleet katseet Suurin osa vampyyreiden hovin asukkaista on kauniita hyvin pukeutuvia pintaliitäjiä, joten pelin ulkoinen rosoisuus on silmiä raapivan ristiriitaista. Sopivan saaliin vaanimisen sijaan ympäristöstä löytyy rajallinen määrä syrjäisiä pikkunurkkia, joihin voi houkutella pelin saaliiksi merkitsemiä ihmisiä pikaiselle pureskelulle. Sivutoimiston nimenvaihdosta huolimatta jälki on samaa kuin aiemmin kohtaamissani Call of Cthulhussa ja Paranoia: Happiness is Mandatoryssa, eli vangitsee esikuvan hengen, vaikka muutamaa hiontakierrosta jääkin kaipaamaan
89 Pikkuvioista huolimatta kiehtovaa hovidraamaa. Hyvää + Laajan hahmokaartin monimutkaiset suhteet. Kolmikko neuvottelee. Salailu ja suhdesotkut sabotoivat tilanteen ratkaisua, mutta tekevät tarinasta mielenkiintoisemman kuin yhteistyöllä hyvään lopputulokseen lipuva yhteisö mahdollistaisi. Kulttiklassikoksi nousseen roolipelin jatko-osan viivästyessä jonnekin kauas tulevaisuuteen Swansong tarjoilee erinomaisen alkupalan juonittelun nälkään. 25 160784_.indd 25 160784_.indd 25 25.5.2022 17.58.00 25.5.2022 17.58.00. Huonoa . Velhot pitäisi saada vakuutettua. Menoa seuratessani en yhtään enää hämmästellyt, miksi sitä vuosisatoja seurannut Galeb pyrkii pysymään mahdollisimman kaukana kaikista suurista titteleistä ja tärkeistä tehtävistä. Kolmikko neuvottelee. Bostonin hovi on herkullinen käärmeiden pesä ja kolmen päähahmon monimutkaiset suhteet sen sisällä antavat uteliaalle etsijälle paljon tutkittavaa. Olen nauttinut Vampiren synkästä maailmasta jo kauan, mutta muutamia viime tävimmät ohitetut mahdollisuudet, kokeilu kannattaa ja pidentää merkittävästi pelin jo muutenkin riittävän pitkää kestoa. Tekniset ongelmat kaipaavat päivityksiä. Tungosta vampyyrihovin lattialla. vuosien visuaalisia novelleja lukuun ottamatta se ei ole ponnistanut digitaalisten pelien puolelle muinaisen Bloodlinesin jälkeen. Prinssi Iversen ymmärtää roskaväen arvon tykinruokana. Ei peliä ilman tukikohdissa lompsimista. Bostonin hovin tarina on kauniin ristiriitainen epätietoisuuden ja ilkeiden tuttavien verkosto, johon sotkeutuminen on aina houkutellut pelaajia Vampiren pariin. Toisen Inkvisition kuolevaiset metsästäjät ovat selvä uhka, jonka vakavuudesta huolimatta vampyyrit aliarvioivat heidät omien päämääriensä ja kaunojensa edistämiseksi
Shmuppi vaatii aivoista vain sen reaktiivisen osion, loppuja saa käyttää mihin ikinä. Ääniefektit ovat jees, mutta vaihdoin minuuteissa taustalle omat musat. TAPA KAIKKI NAPPIA PAINAMATTA Arvosteltu: PC Saatavilla: MacOS Testattu: Win 10, Ryzen 5600X, 16 Gt RAM, Nvidia GTX 970 Suositus: Win 7, Intel Pentium 4 prossu tai uudempi SSE2-yhteensopiva, 1 Gt RAM, 250 Mt tilaa Muuta: Early Access Ikäraja: Ei ole. Tehtävänä on liikuttaa hahmoa strategisesti. Devausmaan kutsu Nettihaastattelut valottavat hieman Luca Galanten vaatimatonta mielenmaisemaa ja asennetta tekemiseen. Avatarin annetaan keskittyä lyömiseen, kun itse kierrellään hirviöitä tai pusketaan niistä läpi ja ihaillaan räiskekokonaisuuden liikettä tanssilattialla. Itse kuuntelin albumillisia musiikkia, ääniohjelmia sekä prosessoin oman elämäni iloja ja ongelmia kehittyen siinä sivussa mestarilliseksi mörönsiivoojaksi. D&D:n ja Ultiman kasvatti rakasti esineiden ja aseiden suunnittelua, Luca myös toimi uutterasti Ultima Onlinen privaattiserverin ylläpitäjänä Kaikki rakastavat sitä hetkeä kun depsi on niin kova että voi kävellä suoraan päin hirviölaumoja. Kirjoitushetkellä 80 000 (ylivoimaisen myönteistä) Steam-arvostelua haalineet luotibileet ovat paitsi muuttaneet yhden Lucan elämän koukuttaneet lucemattomia. Ankanpoikasen onneksi kun sitä on kokeillut, toteutuksella ei oikeastaan ole väliä, sillä itse keskityin ihailemaan kuvioiden muotojen kauneutta sen sijaan, että olisin tiedostanut köppäisiä graffoja. Nakkaat ohjaimen kaverin käteen ja sanot, että tsekkaa tää, niin taika tapahtuu! Ihmisen luontaista ruudunsiivousvimmaa puhutteleva, ystävällisellä tavalla kolikkoautomaatin koukkuvaltteja käyttävä palkitsemistapa puree lujaa kuin Dracula krapulassa. Ajoittain ruudun lukeminen käy työstä. Vampire Survivorsin Idea on naurettavan yksinkertainen, mutta kokemuksesta kerron, että peli on kuin luotu pahaa-aavistamattomien sinkkuvierailijoiden varalle. Tasohyppelyn asemasta ylhäältä kuvatulle kentälle tipahtaa yksinäinen hahmo nimikkoase matkassaan. Mekaaninen pohja huokuu hauskuuden ytimen ymmärrystä, tasapaino vaikeuden ja voiton välillä on viilattu valloittavan tarkasti siihen pisteeseen, missä rankan lipsahduksenkin jälkeen tekee mieli pistää uusi kierros välittömästi tulille. ”Be the bullet hell” eli ”ole luotihelvetti”, kannustaa pelin osuva slogan. Indiehitti on vielä keskeneräinen. Pientä viilattavaa on, esimerkiksi arkun avaamisessa on piirun liian pitkä pakko-odottelu. Tuntuma olla pitää Pelistä paistaa kauas, että suunnittelija on ollut asialla. Vielä parempaa seuraa, kun aktiiviaseen päivitys nousee tappiin ja repussa makaa oikea onnenkalu. Kirstu päivittää jo kerättyjä tavaroita. S oolodevaaja Luca Galante ei arvannut mihin ryhtyi, kun pykäsi kasaan Castlevania-vaikutteisen roguelike-shoot ’em upin luppoajallaan. Ruudun reunoilta alkaa lepatella lepakoita, luurankoja ja muita yhä vaarallisempia otuksia, jotka suuntaavat kulkunsa kohti selviytyjää. 26 160514_.indd 26 160514_.indd 26 25.5.2022 17.54.34 25.5.2022 17.54.34. Mutta pelaajan aseistus viuhuu jatkuvasti läpi näytön, ja paras onkin, sillä mitä pidemmälle peli menee, sitä vähemmän lattiaa näkyy hirviöiltä. Yksi peli kestää enimmillään puoli tuntia, sillä kellon lyödessä 30.00 itse Kuolema tulee hakemaan. Nimittäin joskus vaikuttajat vaikuttavat vaikuttavasti. Hahmot on etsittävä ensin kentistä. Hahmo hyökkää automaattisesti, oli ase sitten ruoskan läiskäys taikka maagin taikapallo. Kombojen löytäminen ja kokeileminen kuuluvat alkupelin riemukkaimpiin hetkiin, myöhemmin aletaan taktikoida yhdistelmien yhdistelmillä. Tasonnousussa pääsee valkkaamaan satunnaisotannalla muutamasta vaihtoehdosta uutta härpätintä, joita löytyy aktiivisia ja passiivisia. Tavaroille on tilaa vain rajatusti, joten kaikkea ei voi saada. Tuntematon peli löysi tiensä SplatterCatGamingin Youtube-kanavalle ja Twitchiin ja kasvoi striimiyleisön kautta isoksi jutuksi. Noutaja on lähes ylivoimainen hirviö, jota vastaan internetsankarit ovat tosin vääntäneet hanakasti jopa muutaman minuutin ja ylikin. Ole se helvetti Yllättävää kyllä, inspiraatiostaan huolimatta Vampire Survivors ei kärsi varsinaisesta Castle-maniasta. Ulkoisesti peli on jopa ruma eikä edes kuulosta kummoiselta. Kilkettä silmänkantamattomiin Möröt jättävät jälkeensä kokemuspistekiviä ja aarrearkkuja. Vampire on malliesimerkki vielä yksi -pelistä. Silloin näiden yhdistelmä päivittyy superaseeksi, esimerkiksi piiska yhdessä tyhjän sydämen kanssa luo Bloody Tearin, joka iskun lisäksi imee vastustajien elämää itselle. Alun perin italialainen kehittäjä muutti Lontooseen löytääkseen paikkansa pelialalta, mikä osoittautui yllättävän vaikeaksi. Kriina Rytkönen On tarpeeksi vaikeaa olla vampyyrinmetsästäjä, mutta vielä rankempaa on kuulua Belmontin suvun italialaiseen sivuhaaraan. WASD, hiiri, tatti tai kosketusnäyttö, valinta on oma. Se kituu luotihelvetissä, jossa saalistajista tulee selviytyjiä. Kipaisujen välissä menun puolella ostellaan palkintokolikoilla pysyviä päivityksiä ja uusia hahmoja. Harva vastustaja itsekin ampuu, mutta massana ympäriltä vyöryvä lauma on oikea uhka, sillä elämä valuu ulos sekunneissa pelkästä hipaisusta
ja Kriina 27 160514_.indd 27 160514_.indd 27 25.5.2022 16.16.34 25.5.2022 16.16.34. Onnea matkaan, Luca! Kauan eläköön vampyyriselviytyjät! Ajoittain ruudun lukeminen käy työstä. Vampire Survivors syntyi koronakooman ansiosta. Suosion johdosta Galantella on aikaa ja resursseja hioa Vampire Survivors valmiiksi, sillä ideoita vielä riittää. Pentagrammin superpäivityksellä expaa kertyy kuin itsestään. Tornissa kiivetään ylös tai alas. Huonoa . Lappujen nimet myhäilyttävät Castlevaniamusiikin ystäviä, vai miltäs kuulostaa Iron Blue Will tai Lost & Found Painting. Toiseksi innoittajaksi paljastuu Pac Man. Luca uskoo pelinsä olevan kuin kotonaan myös Steam Deckillä ja Switchillä. Menestyksen turvin hän pääsisi tekemään jotain alusta alkaen koherenttia hyvällä tiimillä. Vakkariani valkosipulia ei ole voittanutta. Itch.ion varhaisempaa versiota pääsee yhä pelaamaan ilmaiseksi, ja Steamista Vampyyriselviytyjien uusin iteraatio irtoaa tikkunekun hintaan. Uusin tulokas ovat Arcana-kortit, jotka asettavat kierrokselle yleisbonuksia, kuten räjähtävät tai kolmasti ponnahtavat ammukset. Tarkoitus oli tehdä jotain yksinkertaista ja hauskaa, eikä Galante kaavaillut tekeleestä sen kummempaa hittiä, kunhan nyt omansa saisi pois. Inspiraationa sille toimi Magic Survival -niminen mobiilipeli, josta Galante teki oman versionsa. Yhteisöllisyys ja vuorovaikutus pelaajien kanssa vetosivat mieheen jo silloin. Päivityksiä lienee tiedossa useammin, nyt kun peli saa koko huomion. Kauempana tulevaisuuden haaveissa siintää oma pelistudio. Hopealuodin tulevaisuus Hölmöä kyllä Galante sai vuosien etsimisen jälkeen viimein pelialalta töitä vain hetkeä ennen suosiopommia – ja lopetti saman tien, jotta ehtisi pitää Vampire Survivorsista kokopäiväisesti huolta. ja sisällöntuottajana. Reunarajattuja alueita on muutama. Pirun hauska ja sutjakka roguelike-shmuppi! Hyvää + Kieli poskessa ja koukku leuassa, arcadehenkinen mekaniikka luistaa kuin rasvattu. Myös selviytyjien nimet italialaisine sanaleikkeineen ovat niin ikään vakiintuneet. Pakkohan sitä on hymyillä ajatukselle ihmisestä tekemässä tulevaisuudessa työkseen lisää sitä, mistä pitää. Samoja mörköspritejä Galante oli käyttänyt useissa prototyypeissään aikaisemminkin, mutta valinta määritti pelin teeman. Kun ensimmäinen julkaisualusta Android tuntui jähmeältä, siirtyi huomio PC:tä kohti. Projektiin liittyy paljon sattumanvaraisuutta, esimerkiksi asset-paketti oli sattumalta turhankin Castlevania-tyylinen. Kentiltä löydettyjen hauta-arkkujen kuvauskin veikeästi kertoo vampyyrin olevan toisessa linnassa. Itchissä liikehdintä oli vielä pientä, Steamiin siirtyminen tapahtui lisäpalautteen toivossa. Ehkä se verenimijäkin vielä löydetään. Kaipaisi bängerimmän musiikkiraidan ja lisää vampyyreitä. Uusia kortteja avataan pelaamalla hahmoja tasolle 99, johon saa jo pitää kiirettä. Nyt näyttää pahalta. Väliajan valikoimaa. Pelintekijä naurahtaa, että myöhäistä niitä nyt on vaihtaa, kun pelaajat ovat niihin tottuneet. Paras mahdollinen arkku päivittää viittä varustetta kerralla. Mutta niitä verestä nauttivia nimikkomörköjä ei pelissä ironisesti ole vielä näkynyt
Tämä on paukkukeppini! Pelillä onkin paljon yhteistä Dead by Daylightin (2016) ja Friday the 13th:n (2019) kanssa. Sielut nieltäväksi Kun pahuus astui esiin pimeydestä, maailma tarvitsi sankaria. Metsästäjät suosivat ampuma-aseita eivätkä hengästy kovinkaan nopeasti. Mutta saimmekin hänet. Neljä pelaajaa voivat myös yhdistää voimansa tekoälydemonia vastaan. Ensimmäinen vahvistaa kaikkia pelaajan lähellä liikkuvia riivattuja, toinen pystyy riivaamaan muita helpommin sekä tekoälyn että pelaajien ohjaamia hahmoja ja viimeinen voi manata paikalle luurankopillipiiparin, joka tekee pimeyden armeijan sotilaista sekä aiempaa kestävämpiä että voimakkaampia. Aloittelijoita vastaan selviytyjillä ei 28 160782_.indd 28 160782_.indd 28 25.5.2022 17.50.49 25.5.2022 17.50.49. Viimeisin on erityisen tärkeä kyky, sillä pelkokertoimen kasvaessa näkökenttä supistuu ja sydämen syke kaikuu korvissa, kunnes lopulta demoni pystyy paikallistamaan selviytyjän. Voittaakseen selviytyjien on kerättävä kolme eri puolille kenttää piilotettua kartanpalaa, jotka paljastavat Necronomicon Ex-Mortisin eli Kuolleiden kirjan sekä kandarialaisen tikarin sijainnin. Joukkonsa voi valita kolmesta vaihtoehdosta: perinteisistä dediiteistä, Pimeyden armeijan luurangoista sekä Ash vs Evil Deadin silmittömän rumista hirviöstä. Mikä pahinta, paniikin iskiessä riivaaja voi hetkellisesti ottaa selviytyjän valtaansa ja laittaa tämän taistelemaan tovereitaan vastaan. Soolopeli ei kartuttanut kokemuspisteitä, joilla parannetaan hahmojen kykyjä. Haulikko. Jokainen suosii hiukan eri pelityyliä. Todennäköisyydet ovat suunnilleen tasan. Jokaisella hahmolla on myös omat yksilölliset vahvuutensa. Viimeisessä vaihtoehdossa neljä selviytyjää taistelevat demonin ohjaamaa pel… siis pelaajan ohjaamaa demonia vastaan. Muille iso osa sen lumovoimasta jää mysteeriksi. Sotureilla on pisin terveyspalkki ja he ovat myös muita taitavampia lähitaistelussa. Nyt hän tekee kunniakkaan paluun rooliin Saber Interactiven epäsymmetrisessä kauhutoimintapelissä, jossa neljä selviytyjää taistelee kandarialaista demonia ja sataa riivattua vastaan. Ashin (tai tarkemmin sanoen Ashien, sillä hahmosta on mukana versiot joka elokuvasta sekä TV-sarjasta) lisäksi selviytyjien joukkoon lukeutuvat ensimmäisen elokuvan Cheryl ja Scotty, Evil HYVÄLLÄ TAI PAHALLA Saber Interactive / Boss Team Games Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One/Series X/S Versio: Myynti Ikäraja: 18 Dead II:n Annie Knowby ja Ed Getley, Pimeyden armeijan lordi Arthur ja Henry Punainen sekä Ash vs Evil Deadin Kelly, Pablo ja Amanda Fisher. Yksin tai yhdessä 4v1-pelimuotoa voi pelata monella tapaa. Moottorisaha. Mikäli selviytyjät eivät pidä varaansa, pomovastukset, kuten Evil Dead II:n Henrietta tai Pimeyden armeijan Ash Ilkeä, onnistuvat helposti tappamaan ainakin yhden heistä. Ash Williams on taistellut eläviä kuolleita vastaan vuosikymmenien tai laskentatavasta riippuen vuosisatojen ajan. Niiden avulla käydään viimeiseen taistoon pimeyden lähettiläitä vastaan. Mutta Evil Deadissä on niitä enemmän syvyyttä. Selviytyjät eivät yritä pelkästään piileskellä ja paeta, vaan taistelevat pahuutta vastaan kaikin voimin. Kiusanhenki kiusaa hengiltä Demonia ohjataan oikeaoppisesti ensimmäisestä persoonasta. Selviytyjät on jaettu neljään eri luokkaan. Ihmisdemonia vastaan vaikeustaso vaihteli liikaa. Pelaajien on pidettävä kiirettä, ettei paha henki ehdi muodostua liian vahvaksi ennen lopputaistelua. Esimerkiksi Scottyn raskas isku vahingoittaa kaikkia lähistöllä olevia vihollisia, Evil Dead II:n Ash näkee varustelaatikot seinien läpi, Cheryl pystyy parantamaan muita pelaajia ja nuorin Ash hillitsee pelkotasoja. Onnistuneiden hyökkäysten ja säikäytysten myötä demonin voimat kasvavat, ja pian se voi kutsua paikalle entistä voimakkaampia kuvatuksia. Johtajat vahvistavat lähellä liikkuvien kumppaneidensa kykyjä. Bruce Campbell esitti hahmoa kolmessa elokuvassa sekä yhdessä TV-sarjassa. Maailman kohtalo ei ole onneksi yhden miehen varassa. Pidin eniten keskimmäisestä vaihtoehdosta. Rytmitys toimii. Erän alussa demoni on pelkkä kiusanhenki, joka voi virittää erilaisia ansoja (suosikkini on varustelaatikkoon piilotettu irtokäsi, joka hyppää pahaa-aavistamattoman selviytyjän kasvoille) tai ottaa haltuunsa yksittäisiä riivattuja. Se kuitenkin tarkoittaa, että selviytyjien on jakaannuttava pienempiin ryhmiin, mikä tekee heistä samalla helpompia kohteita. Soolopelissä tekoäly ohjaa sekä demonia että kolmea pelaajan selviytyjätoveria. Ne ovat kaikki kauhupelejä, jossa pelaajat voivat olla joko yksi selviytyjistä tai heitä metsästävä hirviö. Jatkuvasti vahvistuva demoni pitää hienosti painetta yllä. Siinä on kaikki, mitä kandarialaisen demonin riivaamien ihmispolojen, tuttavallisemmin dediittien, tappamiseen tarvitaan. Tukijoukot voivat kantaa eniten energiaa palauttavia kolatölkkejä ja suoja-amuletteja sekä avustaa tovereitaan eri keinoin. L apio. Evil Dead: The Game tarjoaa aika lailla kaiken, mitä kauhusaagan fanit voisivat peliltä kaivata – ja vähän enemmänkin. Mutta onhan se hauskempaa, kun valikoimaan kuuluu myös pistooli, revolveri, kivääri, varsijousi, sahanteränheitin sekä kymmenkunta erilaista lyömäasetta. Markus Rojola Evil Dead on peli, jota Evil Dead -fanit tulevat rakastamaan, se on niin oiva kunnianosoitus Evil Dead -saagalle
Kaikille lyömäaseille on tehty kolme komeaa tappoanimaatiota, joissa ei maissisiirappia säästellä. Hahmot on mallinnettu mainiosti, sillä jokaisen tunnistaa esikuvakseen. Monia hahmoja esittävät alkuperäiset näyttelijät eikä sijaisäänissäkään ole moitittavaa. …mutta sen jälkeen peli alkaa nopeasti toistamaan itseään. Ne tuntuvat todella keinotekoisilta tavoilta lisätä lyhyen kampanjan kestoa. …nuudeli. …nikkeli. Turhautumista lisää energiaa palauttavien kolatölkkien pihtaaminen sekä tallennuspisteiden puuttuminen. Ympäristöt näyttävät myös hienoilta, mistä voi kiittää runsasta yksityiskohtien määrää sekä onnistunutta valaistusta. Keskiajalta palanneella Ashilla on vain 12 minuuttia aikaa tuhota jokainen lähiseudulla piileksivä hirviölauma. Toisinaan tämäkin mekaniikka pettää, sillä tietyt vihollistyypit tuntuvat osuvan pelaajiin myös syöksyjen aikana. Evil Dead -peli toimii mainiosti etenkin lyhyissä pätkissä. Valitettavasti myös demoni voi ottaa ajoneuvoja haltuunsa. Koska peliä myytiin puoli miljoonaa kopiota ensimmäisen viiden vuorokauden aikana, lupauksen voi olettaa pitävän paikkansa. Matkalla voi liiskata myös muutaman vastustajan. 29 160782_.indd 29 160782_.indd 29 25.5.2022 17.51.55 25.5.2022 17.51.55. Ensinnäkään läheskään kaikki iskut eivät osu kohteisiinsa, sillä vastustajiin ei voi lukittautua. Tämän lisäksi hengissä selviäminen edellyttää oikein ajoitettuja väistöliikkeitä. Yksikään peleistäni ei päättynyt tappioon, mutta useimmiten demoni onnistui nappaamaan mukaansa yhden tai kaksi selviytyjää. Evil Dead -klubi etsi irtojäseniä, kaikki mukaan! 82 Evil Dead on faneille suunnattu täsmätuote, jonka pelimekaniikoissa ja hahmonkehityksessä on yllättävän paljon syvyyttä. Hupia riittää helposti kymmeneksi tunniksi… Huonoa . Aseita riittää, mutta niiden väliset erot jäävät pintapuolisiksi. ”Tämä mökki ei näytä lainkaan samalta kuin esitteessä!” Valaistulla alueella pelko pienenee. Yllättäen heikoimmaksi lenkiksi paljastuu Bruce Campbell, joka ei jostain syystä tunnu antavan parastaan. Kolmostehtävä on myös hauska kilpajuoksu aikaa vastaan. Kandarialaisen demonin ja selviytyjien välinen taistelu on kuitenkin sen verran hauskasti toteutettu, että ensimmäistä kertaa Evil Deadiin tutustuva kaverinikin viihtyi sen parissa parin illan ajan. Klaatu verata n…. Elokuvista tutuissa paikoissa on hykerryttävää vierailla. Jokaisen erän aikana tapetaan kymmenittäin vastapelaajan ohjaaman demonin kätyreitä. Valitettavasti pelissä on ainoastaan yksi kartta, joka kokoaa yhteen useita elokuvista ja sarjasta tuttuja tapahtumapaikkoja. Tehtävä tehtävältä kaava käy kuitenkin yhä tutummaksi ja tutummaksi. Tekoäly tuntui tarjoavan juuri sopivan vastuksen. Ensimmäinen, jossa Ash yrittää löytää tyttöystävänsä Lindan kaulaketjua, on karmivan hieno kunnianosoitus ensimmäisen elokuvan tunnelmalle. Kaikkien lyömäaseiden kanssa käytössä ovat vain kevyt ja raskas isku sekä tainnutettua vihollista vastaan toimiva erikoishyökkäys. Vanhalla Ashilla pelatessa ääni kuulostaa oikealta, mutta nuorempien versioiden olemukset jäävät tavoittamatta. Toivottavasti peli saa pian lisää mätänevää lihaa luidensa ympärille, sillä kauhun riivaamana on pirun kivaa. Viimeisen kohdalla kauhun kiljahdukset ovat vaihtuneet väsyneisiin huokauksiin. Viimeinen tehtävä jäi lopulta läpäisemättä, koska kuolin pomovastukseen kolme kertaa eikä minulla riittänyt enää energiaa aloittaa puolta tuntia kestävää tehtävää alusta saakka. Jos elokuvia ei ole jostain syystä nähnyt, jää kokemus auttamatta laimeammaksi. Tekijät ovat myös kertoneet, että peliin julkaistaan myöhemmin ilmainen lisäkartta uusien yksinpelitehtävien lisäksi. Tällä seikalla on toki kääntöpuolensa. Sen aistii jokaisesta yksityiskohdasta. Autoilla on kätevä kaahailla alueelta toiselle. ollut mitään vaikeuksia, kun taas kokeneet pelaajat pistivät nämä todella koville. Isompien vihollisjoukkojen ja pomovastuksien päihittäminen edellyttää yhteistyötä. Tekijöiden rakkaus Evil Dead -universumia kohtaan on ilmiselvää. Pimeässä se kasvaa. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin astuttuani ensimmäistä kertaa elokuvista tuttuun mökkiin – ja se tapahtui ennen kuin nurkassa sijaitseva kellarinluukku alkoi kolista. Lähitaistelu tuntuu ajoittain myös todella kömpelöltä. Puutteisiin lukeutuu yksipuolinen taistelu. Toistaiseksi tarjolla on kuitenkin vain yksi kartta, joten tapahtumat alkavat toistamaan itseään valitettavan nopeasti. Tarinakampanjan läpäiseminen kannattaa, sillä tehtäviä suorittamalla saa käyttöönsä uusia hahmoja. Hyvää + Faneja palvellaan hyvin. Moninpelin lisäksi mukana on myös puolenkymmentä lyhyttä yksinpelitehtävää. Jokaisella selviytyjällä sekä demoniluokalla on omat kykypuunsa. Äänimaailma on toteutettu mainiosti. Vaikka niiden ansiosta viehätys ei ole faniudesta kiinni, jäävät ulkopuolisilta silti monet hienoudet huomaamatta. Kokemuspisteiden kerääminen on kuitenkin todella hidasta. …nektari. Onneksi se on kuitenkin sen verran kookas, ettei asiaa välttämättä edes hoksaa parin ensimmäisen tunnin aikana. Äänitehosteet karmivat selkäpiitä ja elokuvista tutut musiikit pitävät hienosti tunnelmaa yllä
Käsikirjoitus edellytti erikoistehosteita. Siihen mennessä elokuva oli ehtinyt tuottaa yli 5 000 dollaria, joka oli vielä suurempi summa vuonna 1977. Campbell valittiin esittämään pelokasta Ashia ja Sandweiss tämän sisko Cherylia. 2 000 dollarilla kuvattu 70 minuutin komediamysteeri It’s Murder (1978) elokuva ei houkutellut katsojia paikallislehdessä julkaistuista mainoksista ja dollarin sisäänpääsymaksusta huolimatta. Ainoa seuraavaan näytökseen eksynyt katsoja poistui paikalta puolen tunnin jälkeen. Jo ensimmäisenä kuvauspäivänä osa porukasta eksyi metsään, Mike Ditzin ottama promokuva vs. Tekijät olivat kuitenkin tyytyväisiä lopputulokseen. Taloon saatiin vedettyä myös sähköt. ja veren alettua vuotamaan sen oli vuodettava loppuun saakka. Se kertoi viidestä nuoresta, jotka joutuvat pahan hengen riivaamiksi syrjäisellä vuoristomökillä. Huoneet olivat pieniä, katto liian matala eikä talossa ollut käsikirjoituksen edellyttämää kellaria. Tarinaa ei ollut nimeksikään, mutta Raimi osoitti osaavansa pitää jännitystä yllä kamera-ajojen ja ahdistavan ääniraidan avulla. Se ei ollut läheskään tarpeeksi (alustava arvio kustannuksista oli 150 000 dollaria), mutta sillä pääsi alkuun. Kauhun oppitunnit Uuden lajityypin haltuunotto vaati harjoitusta. 30 160780_.indd 30 160780_.indd 30 25.5.2022 17.45.21 25.5.2022 17.45.21. Pientä pintaremonttia Kauhuelokuvan kuvaaminen Michiganissa keskellä talvea ei vaikuttanut hyvältä idealta, joten kuvaukset päätettiin järjestää Tennesseessä. Raimin seuraava projekti oli vielä kunnianhimoisempi. Ashin tyttöystävä Lindaa ja Scottya näyttelevät Betsy Baker ja Rich DeManincor löytyivät lehti-ilmoituksen avulla. Detroit News julkaisi ylistävän arvion, minkä rohkaisemana Raimi kirjoitti 65-sivuisen Book of the Deadiksi nimetyn käsikirjoituksen. Parissa kuukaudessa Raimi, Tapert ja Campbell saivat kuitenkin kasaan 85 000 dollaria ystäviltä, sukulaisilta, ystävien sukulaisilta sekä paikallisilta yrittäjiltä. lopullinen juliste. Erikoistehosteista vastasi jälleen Tom Sullivan. Vuosien 1975–77 välillä Raimi ja Campbell kuvasivat kavereidensa kanssa kymmeniä Super 8 -lyhytelokuvia. S am Raimin käsikirjoittama ja ohjaama sekä Bruce Campbellin tähdittämä Evil Dead – kauhun riivaamat (The Evil Dead, 1981) on yksi kaikkien aikojen pelottavimmista elokuvista. Vierailut halpoja kauhuelokuvia esittäviin drive in -teattereihin opettivat yleisön mieltymyksistä. Erikoistehosteiden lisäksi haasteiksi muodostuivat uskottava näyttely sekä Raimin kokeellinen kuvaustyyli. Sam Raimi ja Bruce Campbell varttuivat samassa Detroitin lähiökaupungissa, mutta ystävystyivät vasta teini-ikäisinä saatuaan selville molempien kuvaavan omia elokuviaan. Kuvaajaksi värvättiin Tim Philo, joka sai lainattua 16 mm kameran yliopistoltaan. Markus Rojola Ensimmäisen Evil Dead -elokuvan kuvaaminen oli omanlainen kauhukokemuksensa. Ulkopuolelta rakennus vaikutti täydelliseltä, mutta sisäpuoli kaipasi työtä. Mikäli tarina eteni liian hitaasti tai tapot olivat liian kesyjä, ajovalot syttyivät protestiksi. Campbell näytteli tämän riivattua poikaystävää. lmiä paloi. Tapahtumien oli siis edettävä nopeasti KUINKA EVIL DEAD SAI ALKUNSA. Puolituntinen Within the Woods kuvattiin Tapertin perheen maatilalla keväällä 1979. Raimin seuraava tavoite oli kauhuelokuvan prototyyppi, jolla 19-vuotias voisi vakuuttaa rahoittajille kykenevänsä ohjaamaan oikean elokuvan. Päärooliin valittiin kaveriporukan aiemmissakin elokuvissa esiintynyt Ellen Sandweiss. Huomaa puuttuva risti, mädäntyvä käsi, naisen suusta valuva veri sekä karannut olkahihna. 44 loppuunmyydyn esityksen jälkeen esityskopio alkoi hajota käsiin. Raimin kuvatessa nuorten ajomatkaa mökille, muut keskittyivät rakennuksen kunnostamiseen. Kaiken lisäksi alueella vapaasti kulkeva karja oli lannoittanut joka huoneen. It’s Murderissä oli kuitenkin yksi toimiva kohtaus. Kunnostustyöt veivät viikon, joten aikataulu uhkasi pettää ennen kuin kohtaustakaan oli kuvattu. Rahojen takaisin saamiseksi Raimi ja Tapert järjestivät näytöksiä kampuksella. Raimin ja Campbellin ystävä Scott Spiegel ja Mary Valenti esittivät uhreiksi päätyvää toista pariskuntaa. Todelliset kauhutarinat koettiin kuitenkin kameran takana. Kaikki katsojat säikähtivät silminnähden kelmin hyökätessä pahaa aavistamattoman sankarin kimppuun auton takapenkiltä. Elokuvaa varten palkatun tilinpitäjän tyttärestä Theresa Seyferthistä tuli Scottyn tyttöystävä Shelly. 1 600 dollarin budjetti salli tekijöiden palkata meikkitaiteilija Tom Sullivanin, jonka he olivat tavanneet edellisenä syksynä. Ensimmäinen testi oli loppuvuodesta 1978 kuvattu Clockwork, joka kertoi mielipuolen ahdistelemasta naisesta. Kyse ei ollut Hollywood-tason projekteista, mutta . Within the Woods antoi ensimmäiset vihjeet kauhuelokuvan kuvaamisen vaikeuksista. Loput kuvausryhmästä koostui Raimin ja Campbellin ystävistä ja sukulaisista. Ensimmäisenä yliopistovuotenaan Raimi ohjasi mielenterveytensä menettävästä opiskelijasta kertovan lyhytelokuvan The Happy Valley Kid (1977), jota tähditti Raimin isoveli Ivanin huonekaveri Robert Tapert. Kuvauspaikaksi valittu mökki sijaitsi pitkän kinttupolun päässä. Kantapään kautta Tuotanto oli tuskien taival. Mörskästä puuttuivat ovet, sähköt sekä juokseva vesi. Kuten monissa muissakin merkittävissä kauhutarinoissa, kaikki alkoi rauhallisesta pikkukaupungista…. Komedioiden kohdalla matka pilailupuotiin riitti, mutta kaulaan iskettyjä veitsiä ja palasiksi hakattuja ruumiita ei löytynyt hyllystä. Kuolleiden kirja Within the Woodsin elokuussa 1979 järjestetyt esitykset sujuivat hyvin. Reaktion innoittamana Raimi päätti kokeilla kauhua. Valmis elokuva maksoi 700 dollaria, mikä ei ollut mikään pikkuraha vuonna 1977. Osa sisäseinistä sekä välikatto purettiin. Ajan myötä tavoitteet kasvoivat. Rahoittajien vakuuttaminen ei ollut helppoa. Lattiaan asennettiin luukku, jonka alle kaivettiin kahden metrin syvyinen kuoppa. Ensi-iltana paikalle ilmestyivät vain tekijät
Ensimmäiset kuvaukset järjestettiin keväällä 1980 Tapertin perheen tilalla, josta löytyi tekijöiden kaipaama kellari. Hetkeä myöhemmin uhkaava hahmo syöksyy hänen kimppuunsa takapenkiltä. Riivattujen valkoiset silmät saavutettiin paksuilla piilolinsseillä, joiden asettaminen paikoilleen oli kivuliasta. Elokuvan leikkaajaksi palkattiin mainoselokuvia New Yorkissa editoinut Edna Paul. 31 160780_.indd 31 160780_.indd 31 25.5.2022 17.46.08 25.5.2022 17.46.08. Avustajien oli kaadettava esteenä olleet ovet juuri ennen kuin kamera osui niihin. ”Tunnen saavani rahoilleni vastinetta.” Sandweissin palkkio oli 100 dollaria viikossa. Campbell improvisoi ja repi käden irti hampaillaan. Kuuden viikon jälkeen valtaosa kuvausryhmästä palasi töiden ja opintojensa pariin. Raimi kidutti mielellään näyttelijöitä, koska ajatteli aidon kärsimyksen helpottavan näyttelyä. päivän kuvauksia seuraavalla tavalla: ”Kymmenessä tunnissa saimme kuvattua ainoastaan kaksi otosta. Kolmikko otti useita lainoja 100 000 dollarin edestä 20 prosentin korolla. Kuvausten lopussa lateksin alta paljastunut ihottuma muistutti näyttelijää hölm… omistautumisestaan kuukausien ajan. Raimin esimerkin innoittamana Joel kuvasi veljensä Ethanin kanssa kahden minuutin ennakkotrailerin esikoiselokuvastaan Blood Simple (1984). Korkojen kera Tekijät palasivat tammikuun lopussa kotiin pahasti keskeneräisen elokuvan kanssa. Tammikuussa kuvaukset olivat kuukauden myöhässä ja . Puuttuvia näyttelijöitä korvattiin kenellä tahansa, joka sattui olemaan paikalla. Ohjaaja ja tuottaja kokivat kuitenkin oman osansa. Jäljelle jäi Raimista, Tapertista, Campbellistä, Sullivanista ja Josh Beckeristä koostuva ydinryhmä. Näin syntyi pahamainen kohtaus, jossa henkiin herännyt metsä raiskaa Cherylin. Lisärahoituksen hankkiminen vaikutti epätodennäköiseltä, mutta Raimi, Tapert ja Campbell olivat kärsineet liikaa antaakseen periksi. Within the Woodsissa Sandweissin oli tarkoitus leikata Campbellin lateksikäsi ranteesta poikki, mutta veitsi oli liian tylsä. Linssit estivät näyttelijöitä näkemästä, mikä aiheutti vaaratilanteen Barkerin esittämän Lindan hyökätessä Campbellin kimppuun veitsi kädessä. Ideaa hyödynnettiin myöhemmin Evil Deadissä. lmaamisen into oli vaihtunut epätoivoon. Tuottajan rooliin asettunut Campbell vaati kuitenkin kohtauksen kuvaamista kerralla loppuun. Campbell ja Raimi Within the Woodsin kuvauksissa. Ohjaaja halusi, että yhdessä kohtauksessa kameraa pidetään 45 asteen kulmassa. Loppu on elokuvahistoriaa. Jatkuva painajainen Joulukuussa ongelmia alkoi aiheuttaa pakkanen, joka jäädytti sekä mökille johtavan tien että kameran. Leikkaushuoneessa Raimi tutustui Paulin avustajana toimineeseen Joel Coeniin. Kaksi viikkoa lisää tätä tulee tuhoamaan minut.” Hätä keinot keksii Koettelemuksista huolimatta jälki oli hyvää. Talvi oli Tennesseen kylmin miesmuistiin. Etenkin Raimin kehitys visuaalisena kertojana oli selvää. Michael Myers toisti tempun pari viikkoa myöhemmin. Campbellin taakaksi koitui Sullivanin kehittämässä tekoveressä käytetty maissisiirappi. Lopullisessa elokuvassa äkkiväärät kuvakulmat asettavat katsojan Ashin asemaan niin hyvin, ettei asiaa välttämättä edes huomaa. Rahojen turvin kolmikko pystyi kuvaamaan puuttuvan kolmanneksen elokuvastaan pienissä pätkissä seuraavan kahden vuoden aikana. Tunteja kestäneiden kuvausten jälkeen Tapert pyysi taukoa ahtaan paikan kammon ja lihaskramppien käytyä sietämättömiksi. Verta tarvittiin litrakaupalla ja suurin osa siitä päätyi sankarin päälle. Pahan hengen silmistä kuvatut kamera-ajot toteutettiin steadicamin sijaan kiinnittämällä kamera metrin mittaiseen lankkuun ja juoksemalla metsän poikki. Kuivuessaan siirappi toimi pikaliiman tavoin, joten Campbell oli kauttaaltaan tahmainen viikkojen ajan. Kamera-ajot hoituivat pyörätuolilla tai liu’uttamalla kameraa vaseliinilla liukastettua lankkua pitkin. Muut eivät ymmärtäneet miksi, mutta luottivat ohjaajan visioon. Kuvausten loppupuolella hän oli niin väsynyt, että nukahteli kuvatessaan kohtauksia. Sandweissin saatua ison haavan jalkaansa Tapert puolestaan totesi pitävänsä, kun näyttelijät vuotavat verta. Campbellin nyrjäytettyä nilkkansa ohjaaja alkoi tökkiä loukkaantunutta jalkaa kepillä. Ensimmäinen vei tunnin ja toinen yhdeksän. Kesällä Raimi halusi kuvata kohtauksia, jotka antaisivat elokuvalle lisäpotkua. Tekijöiden kokemattomuuden, syrjäisen sijainnin ja rajallisen budjetin seurauksena kuvaukset venyivät kuudesta viikosta kolmeen kuukauteen. Kun Raimi halusi nähdä palasiksi pilkotun Shellyn irtoraajojen liikkuvan, Seyferth ja Tapert joutuivat makaamaan lattian alla ja tunkemaan raajansa lautoihin leikattujen reikien läpi. Raimin ideoiden toteuttaminen vaati kekseliäisyyttä. Jaetut kokemukset hioivat ryhmän yhteen, mutta toivat samalla esiin ikävämpiä luonteenpiirteitä. It’s Murderin sankari yrittää paeta autollaan, kun ääniraita yllättäen hiljenee. Viimeinen kohtaus, jossa henki (Raimi) syöksyy (juoksee) mökin läpi, edellytti useiden ihmisten yhteistyötä. Linssit eivät antaneet silmän hengittää, joten niitä pystyi käyttämään vain 15 minuuttia kerrallaan. Becker kuvasi päiväkirjassaan tammikuun 16. Raimi ajoi autonsa ojaan, härkä hyökkäsi kuvausryhmän kimppuun ja Campbellin veli Don tippui kalliolta. Ashin hautaan asettamaa Lindaa saatiin esittämään paikallinen näyttelijä Barbara Carey kehnossa peruukissa. Näyttelijä nukkui hirviömeikit kasvoillaan, koska niiden uudelleen laittaminen olisi vienyt liikaa aikaa. Sandweiss saatiin leijailemaan ilmassa kiinnittämällä näyttelijä ikkunan läpi työnnettyyn vipuvarteen, jonka jälkeen seinän toisella puolella olevat avustajat nostivat hänet ilmaan. Kuvausten lopussa kuvausryhmä ryhtyi polttamaan huonekaluja pysyäkseen lämpiminä. Näyttelijät eivät päässeet helpolla. Tilanteen absurdius sai näyttelijän nauramaan, mikä innosti ohjaajaa vain tökkimään lisää. Ohjaajana ja lopulta myös kuvaajana toiminut Raimi työskenteli lähes tauotta. Tom Sullivan ja efektivelho Bart Pierce yhdistivät voimansa ja animoivat kolmessa kuukaudessa elokuvan loppukohtauksen, jossa Ashin päihittämät demonit sulavat mönjäksi
Heidän tarvitsisi enää löytää levittäjä yleisön rakastamalle elokuvalle. Evil Dead -universumin täydentää kaksi samaan maailmaan sijoittuvaa elokuvaa. Raimi halusi kuitenkin elokuvasta tiiviimmän. Ensimmäisestä kauhun yöstä hengissä selviytyneestä Ashistä muodostuu sarjan vastentahtoinen sankari elokuvan kahdessa jatko-osassa. Osa tarvittavista äänistä napattiin Three Stooges -komediaryhmän elokuvista. Kauhulegendan suositus sai kriitikot kiinnostumaan ja hyviä arvosteluita alkoi ilmestyä yksi toisensa jälkeen. Piilolinssien riivaama Ellen Sandweiss. Alkuvuodesta 1982 kolmikko tapasi veteraaniagentti Irvin Shapiron, joka oli aloittanut uransa 1920-luvulla hoitamalla Sergei Eisensteinin ohjaaman Taistelulaiva Potemkinin (Bronenosets Potjomkin, 1925) mainoskampanjan. Päänäyttelijä ja ohjaaja Evil Deadin kuvausten alussa marraskuussa 1979. Trilogian päätösosa Pimeyden armeija (Army of Darkness, 1992) kallistaa vaa’an vahvasti komedian puolelle. Sen ansiosta riisuuntuminen onnistui ihokarvoja repimättä. Evil Deadin ensimmäinen leikkaus kesti 117 minuuttia, mikä oli melkoinen saavutus 65-sivuisen käsikirjoituksen pohjalta. Voiko heitä pysäyttää. Raa’at kanat kävivät lävistettävistä ruumiista ja ruuanlaitossa käytetty pursotin toimi hienosti veriroiskeisiin. 32 160780_.indd 32 160780_.indd 32 25.5.2022 17.47.06 25.5.2022 17.47.06. Kun kaiken kokenut konkari näki . eld, jonka ohjastamana Raimi ja Campbell nauhoittivat äänitehosteita. Voittoa elokuva alkoi tuottamaan kuusi vuotta kuvausten jälkeen. Raimin ja Campbellin vanha ystävä Mike Ditz otti sekalaisen joukon kuvia, joiden Raimi ja Campbell toivoivat herättävän ostajien huomion. Valmis elokuva kesti vain 85 minuuttia, mutta muodosti silti eheän kokonaisuuden. Campbellia vaivalla kuvattujen kohtausten poistaminen harmitti, mutta Raimi muisti drive in -teattereiden opetukset. Kun he vielä jaksoivat hymyillä. Äänisuunnittelusta vastasi Joe Mase. Tuhatpäisessä yleisössä oli kuitenkin runsaasti perheenjäseniä, ystäviä sekä sijoittajia. ”Jos elokuvaa kutsutaan Kuolleiden kirjaksi, ihmiset luulevat joutuvansa lukemaan 90 minuuttia.” Tekijät päätyivät Evil Deadiin, joka vaikutti vähiten huonolta ehdotukselta. Mieleenpainuvinta siinä oli Ashin ja tämän uusien kumppaneiden, Kellyn ( Dana DeLorenzo) ja Pablon ( Ray Santiago), kauhun kestävä ystävyys sekä toisen kauden ruumishuoneelle sijoittuva kohtaus. Lopun mädäntymiskohtaukset toteutettiin stop motion -animaatioina yksi kuva kerrallaan. Useimpien kuvauspäivien päätteeksi maissisiirapin peittämä Campbell painui suihkuun vaatteet yllään. Kauhukirjailija piti näkemästään niin paljon, että kirjoitti Twilight Zone -lehteen ylistävän arvion kutsuen Evil Deadiä vuoden omaperäisimmäksi kauhuelokuvaksi. Blood Flood ja These Bitches Are Witches.) Shapiron yhteyksien ansiosta Evil Deadille järjestyi näytös Cannesin elokuvajuhlilta 1982. Julkaisivat eivät kuitenkaan innostuneet parikymppisten amatöörien kuvaamasta äärimmäisen verisestä kauhuelokuvasta. Evil Dead sai ensi-iltansa 15. Kansainvälisiä markkinoita varten oli kuitenkin kuvattava julistepohjia ja muita markkinointimateriaaleja. (Hylättyjen listalla olivat mm. Kolmikko koki vihdoinkin kauan kaipaamansa saavutuksen tunteen. Ostajien sijaan elokuvasta innostui festivaaleilla vieraillut Stephen King. Mikä voisi olla sen helpompaa. Raimi, Tapert ja Campbell eivät voineet olla varmoja, millä tavoin tavallinen yleisö suhtautuisi näkemäänsä. Kertoisin, mitä siinä tapahtuu, mutta ette uskoisi kuitenkaan. Michiganin yliopistolla järjestetty koenäytös osoitti pelot turhiksi. Ash jatkoi taisteluaan demoneita vastaan kahdessa Raimin ohjaamassa jatko-osassa sekä 2015–2018 esitetyssä TV-sarjassa. Mikä pahan tappaisi. KUINKA EVIL DEAD SAI ALKUNSA. Reaktiot olivat rohkaisevia. Myyntimies vailla vertaa Raimi, Tapert ja Campbell ottivat yhteyttä kaikkiin keksimiinsä tahoihin. Vaikka lipputulot Yhdysvalloissa jäivät 2,4 miljoonaan dollariin, kansainvälisillä markkinoilla elokuva keräsi yli kymmenkertaiset voitot vahvan VHS-myynnin ansiosta. Fede Álvarezin ohjaama Evil Dead ilmestyi 2013. Kahden minuutin kohtausta kuvattiin Bart Piercen (kesk.) kellarissa ja autotallissa kolmen kuukauden ajan. Kolme kautta kestänyt Ash vs Evil Dead oli verta kaihtamaton kauhukomediasarja. Lee Croninin käsikirjoittama ja ohjaama Evil Dead Rise julkaistaan HBO Maxissa myöhemmin tänä vuonna. Siinä, missä ensimmäinen elokuva oli puhdasta kauhua, 1987 ilmestynyt Evil Dead II tasapainottelee taitavasti kauhun ja komedian välimaastossa. Tim Philo kuvaa pyörätuolista Ellen Sandweissin pakoa metsän halki. lmin, hän tokaisi: ”Ei se Tuulen viemää ole, mutta emmeköhän me onnistu tienaamaan sillä hieman rahaa.” Shapiro vaati ensimmäiseksi nimen vaihtoa. Elokuvan tapahtumat eivät jääneet vahvasti mieleen, mutta sen aiheuttaman migreenin muistan elävästi. Vuosia sitten näkemäni Within the Woodsin kopio oli niin heikkolaatuinen, ettei kohtauksista saanut selvää ilman siristelyä. Suomessa Evil Dead ilmestyi lähes 12 minuutilla sensuroituna (huhujen mukaan Renny Harlinin toimesta) suoraan videolle joulukuussa 1984. Vaikka se on edeltäjiään heikompi, sisältää se useita erinomaisia kohtauksia ja runsaasti mieleenpainuvia repliikkejä. B-kauhutuottaja William Castlen esimerkin innoittamana Raimi vuokrasi ambulanssin, joka parkkeerattiin teatteriin eteen siltä varalta, että elokuva osoittautuisi liian rankaksi herkimmille katsojille. Seuraavan kahden vuoden aikana Evil Dead julkaistiin ympäri maailmaa. Iso osa katsojista oli jo valmiiksi tekijöiden puolella. lokakuuta 1981 Detroitissa sijaitsevassa Redfordin teatterissa
Pelaaja etenee ennalta määrättyä reittiä. I’d like to Move it Hieno remasterointi, ääriviihdyttävä peli, vuoden pelikulttuuripalkinnon paikka. Vaikka alkuperäispelin tummat sävyt loivat ahdistavaa tunnelmaa, synkän suhruisten pelien mittani on edelleen täysi 2000-luvun alkupuolelta ja värikkäämpi toimintaviihde kelpaa hienosti. Verta ja hikeä Tuntuma on siis ennallaan ja hyvä niin, sillä alkuperäisessä House of the Deadissa ei juuri ollut korjaamista. Vaikka ulkoasun uudistaminen on tehty huolella, nenään lehahtaa rahastuksen imelä tuoksu. House of the Dead on myös opetuspeli turvavälien tärkeydestä pandemiassa. Hillittömän roisit osumat tekevät räiskinnästä palkitsevaa: ensin zombiin ilmestyy pari rosoista reikää, sitten irtoaa päälaki ja lopulta kalmo lentää komealla kaarella seinään. Bonuksia liian vähän, liikeohjaimille ja VR:lle kaipaisi tukea. Päivitys on luvattu, mutta sen olisi ehdottomasti pitänyt olla mukana jo julkaisussa. Alkuperäinen raideräiskintä vetää edelleen mukaansa vauhdikkaalla mekaniikallaan, mutta aitoja kolikkopelikabinetteja on vaikea löytää, emulaattorin hiiripaukuttelu ei korvaa valopyssyjä ja graa. MÄTÄKUUN AIKAAN MegaPixel Studio S. / Forever Entertainment S. On käsittämätöntä, että valopyssyräiskintä julkaistiin PS4:lle ilman tukea Pleikkarin omille liikeohjaimille, Movelle ja AimControllerille. Realismin tavoittelu visuaalisuudessa olisi ylipäätään ollut House of the Deadilta väärä veto, sillä vihollisvalikoima liikkuu uskottavan ahdistavista muusinaamoista liituraitapuvussa veitsiä heiluttaviin liskomiehiin ja lokaatiot seilaavat goottikartanon ja Doom-henkisen sci. Ei. loso. A. Suosittelen odottamaan alennusmyyntejä ja mahdollisia liikeohjainja VR-tukia, vaikka remasterointi itsessään onkin hyvin tehty ja pelin sydän edelleen puhdasta kultaa. Puoli tuntia kestävä pelielämys on tietysti kolikkopelin kohdalla odotettavaa, mutta tuolla rahalla pitäisi saada enemmän, horde-moodilla ja hirviögallerialla ei pitkälle pötkitä. Hulppea 25 euroa olisi ymmärrettävä taksa, jos peliin väsätty kilkettä ja bonuksia tai jos MegaPixel olisi odottanut työn alla olevan House of the Dead 2:n remaken valmistumista ja julkaissut pelit yhtenä könttänä. Sen alla hyrskyttää vanha tuttu House of the Dead. VR-tukea ei ole yhdellekään laitteelle, vaikka se sopisi peliin erinomaisesti. Viholliset hyppäävät kimppuun tasan samoista paikoista kuin kolikkopelissä, jopa kankeat hahmoanimaatiot sekä surkea dialogi ovat ennallaan. iliksissä. a on edelleen tallella. Fanipalveluna House of the Dead siis jää vajaaksi. Kauhua kryptasta. Siksi MegaPixel Studiosin uusintaversio on paikallaan. Todisteena tästä on tavallisesti kauhuja räiskintäpelejä vieroksuva kumppanini, jonka kanssa paukutimme pelin läpi yhdeltä istumalta ja erittäin hyvissä . Valittu visuaalinen tyyli on erinomainen. nen ulosanti on lahonnut pahemmin kuin pelin raahustavat ruumiit. Kun lähdemateriaali on tällaista B-elokuvamaista sillisalaattia, karnevalistinen kummitusjunaestetiikka osuu maalin keskelle. Kömpelyyden ristiriita korean teksturoinnin kanssa vain lisää pelin viihdearvoa, sillä nyt pökkelö meno liioiteltuine animaatioineen näyttää entistäkin koomisemmalta. Väkivalta on niin totaalisen ylilyötyä ja vihollisten ulkomuoto niin ihastuttavan mätää, että Remakea voisi myydä suoraan kulttiklassikko Return of the Living Deadin lisenssipelinä. Alkuperäisen kolikkopelin tartu ohjaimeen ja ala pelata -. PC:lle olisi saanut tuupata kylkeen Typing of the Dead -versioinnin, joka muuttaa pelin hilpeäksi kymmensormiharjoitukseksi. Monipuolisen hirviövalikoiman lisäksi monotonisuuden pitää loitolla muutama pieni, mutta toimiva kikka. Switchin JoyConeilla pääsee lähimmäs aitoa valopyssytunnelmaa, mutta niitä riivaa nettiarvosteluiden mukaan jatkuva epätarkkuus ja säätämisen tarve. Visvaa viimeisen päälle Mutta hetkinen, eihän tämä ole mikään remake, vaan remasterointi! Remake vaatisi jonkinlaista uutta tulokulmaa aiheeseen, sen sijaan kyse on vain graa. Kun House of the Deadiin solahtaa sisälle, se on edelleen älyttömän hauska kesäpeli – hektinen, menevä ja koko ajan viihdyttävä. n välimaastossa. Vaikka reitit ovat ennalta määrättyjä, kenttien sisällä polku haarautuu useampaan otteeseen, joten joka reissulla ei tarvitse tuijottaa samoja maisemia. Huonoa . 33 160783_.indd 33 160783_.indd 33 25.5.2022 14.47.27 25.5.2022 14.47.27. Arvosteltu: PS4 Saatavilla: PC, Nintendo Switch, Xbox Series X ja Series S, Google Stadia H ouse of the Dead kuuluu Segan kultakauden arcadeklassikoihin. ilis ei ole ollenkaan sama kuin valopyssyllä huitoessa. Bossit ovat komeita. Puolivillaisuus riivaa muitakin versioita. 75 Arcadeklassikon onnistunut remasterointi kärsii suppeasta ohjaintuesta ja liian kovasta hinnasta Hyvää + Superviihdyttävää raideräiskintää, tyylitajuinen ulkoasun uudistus. A. Hienona keksintönä krediittejä ei saa loputtomasti ilmaiseksi, vaan ne pitää maksaa tienatuista pisteistä – pelkkä huoleton läpikävely ei siis onnistu. Vaikeustasoksi kannattaa valita saman tien arcade, jolloin zombit tulevat päälle kunnon vauhdilla. Vaikka gamepadin liiketunnistus toimii kalibroinnin jälkeen ihmeen hyvin (tattiräiskintä taas ei), . Iikka Kivi HOUSE OF THE DEAD REMAKE 2000-luvun zombibuumin jälkeen vainajat saivat huilata hetken, mutta nyt on aika taas nousta haudasta. Originaalista marraskuun harmaudesta peli hyppää ilotulitustyyliin, joka ei värivalaistuksessa säästele. Pelaajalta vaaditaan skarppia otetta myös kentissä vilahtelevien siviilien säästämiseksi ja tavaroiden sisään piilotettujen bonusten löytämiseksi. sesta päivityksestä nykykoneille
Mustavalkoisuus oli elokuvissa aikoinaan tekninen rajoite, mutta ohjaajat oppivat hyödyntämään värien poissaoloa. Pidän valtavasti mustavalkoestetiikasta ja sen ainutlaatuisista mahdollisuuksista, ja arvostan mustavalkoisia elokuvia korkealle. Tilantaju säilyy, sillä kamerakulmat ovat etukäteen valittuja: niitä ei voi vaihdella eikä liikutella. Ghost of Tsushima näytti välianimaatiossaan hienolta mustavalkoisena (no ei Kurosawalta sentään), mutta pelaaminen ei toiminut. Rajun samuraitoiminnan lisäksi Yomi tarjoaa rauhallista ympäristön tutkimista, jolloin alueella liikutaan vapaasti ja kolmiulotteisesti. Trek to Yomi on kunnianosoitus paitsi japanilaisen elokuvan historialle, myös vanhalle ajalle ja sen omalaatuiselle elämäntavalle ja -rytmille Jokainen suunnitteluratkaisu on tehty mustavalkoisuuden ehdoilla. Mutta elokuvia katsotaan ja pelejä pelataan: jos peli on mustavalkoinen, kyse on tyylikeinosta. Mustavalkoinen tila ei ole mahdotonta: Lucas Popen dekkaripelien mestariteos Return of the Obra Dinn todistaa tämän. Esimerkiksi PlatinumGames ei saanut MadWorldia toimimaan mustavalkoisena: tilaa oli vaikea tajuta, ja peli joutui käyttämään välillä värejä selkeyttääkseen toimintaansa. Silloin jutellaan sivuhahmoille, etsitään salaisuuksia ja vaihtoehtoisia kulkureittejä. Värit ovat poissa, mutta silmä lepää läpi pelin. Mutta haastettakin on tarjolla, ja läpäisemällä pelin avataan neljäs vaikeustaso. Ensimmäinen ottaa haasteen liki kokonaan pois ja antaakeskittyä tarinaan. Jo tuoreessa samuraieepos Ghost of Tsushimassa oli mukana Kurosawa Mode – pelimuoto, jossa ulkoasu muuttui mustavalkoiseksi ja tarkoituksellisen suttuiseksi. Olin siis valmiiksi skeptinen jo aloittaessani Trek to Yomin pelaamisen. Kolmiulotteisessa maailmassa oli tuskaista liikkua, ja taistelusta tuli hetkessä vaikeasti ”luettavia”. Peleissä ydinasia on kuvan syvyyden hahmottaminen. Silloin pelihahmo ja viholliset (pois lukien pomot) kestävät ainoastaan yhden iskun – tyyliin Bushido Blade. Miksi tämä on mustavalkoinen. Ensinnäkin Trek to Yomi tajuaa pitää kamppailunsa ainoastaan kaksiulotteisina. Ja jos siitä haluaa tehon irti, se vaatii taitoa, sillä mustavalkoisuus on muutakin kuin värien kääntämistä pois päältä. Vihollisia tulee päälle sankoin joukoin, mutta ne kohdataan aina sivuttain ja yhdessä tasossa, joten ongelmaa syvyyden hahmottamisesta ei synny. Peli ei mekaniikaltaan ole markkinoiden syvällisintä 2D-actionia, mutta riittävän moniulotteista kuitenkin. Myöhemmin mustavalkoisuudesta tuli tyylikeino, jolla korostetaan aikaa, tilaa, tunnelmaa ja kasvojen ilmettä. Mustavalkoisuudessa on sääntönsä, jotka eivät suoraan toimi videopeleissä. MATKA MENNEISYYTEEN Flying Wild Hog / Devolver Digital Arvosteltu: PS4 ja PS5 Saatavilla: PC, Xbox One, Xbox Series J apanilaisista samuraielokuvien klassikoista ja shintolaisuudesta ammentava Trek to Yomi on aistien juhlaa. Johannes Valkola TREK TO YOMI Trek to Yomi tuntuu paremmalta kuin se näyttää. Etenkin valon ja pimeyden käyttö sekä moniulotteiset kuvasommittelut osoittavat ensiluokkaista ymmärrystä visuaaliseen kieleen. Pelissä on kolme vaikeustasoa. Se nojaa elokuvallisuuteen, mutta tuntuu silti videopelimäiseltä. Mutta ei värien poistaminen samuraipelistä tee kenestäkään Kurosawaa. Väritöntä värinää Heitän hetkeksi esseevaihteen silmään, sillä kysymys ja vastaus eivät ole mustavalkoisia. Mutta siihenkin Pope joutui luomaan uudenlaisen alhaisen kuvatarkkuuden estetiikan, jossa illuusio tilasta, valosta ja varjoista luotiin pisteillä ja tyhjyydellä. Idea oli kunnioittaa nimenomaan Akira Kurosawaa, elokuvahistorian hienoimmista teoksista tunnettua ohjaajaa, jonka mestaritöistä, kuten Rashomon – paholaisen temppeli, Seitsemän samuraita ja Seittien linna, monet olivat mustavalkoisia. Elokuvat ja pelit toimivat eri lailla, jo teknologisesti. Se on brutaali toimintaseikkailu, joka sijoittuu feodaaliajan Japaniin, jonka promovideo jo herätti minussa kysymyksen. Mustavalkoisuuden lisäksi kuva on 34 160566_.indd 34 160566_.indd 34 25.5.2022 16.24.23 25.5.2022 16.24.23. Ymmärrän puolalaisen Flying Wild Hogin ratkaisun, koska mustavalkoisuus on helppo liittää entisaikojen samuraielämään, aihetta kuvanneiden vanhojen japanilaisten klassikkoelokuvien takia. Tila on aina rajattu niin, että pelihahmon ja tapahtumat näkee selkeästi. Mustavalkoinen, nuhruinen ja paikoin epätarkka Trek to Yomi tarjoaa uskomattoman ulkoasun. Maestroja jäljittäen Kahden samurain taistelu ratkeaa usein nopeasti ja alussa, ja niin kävi nytkin, kun pelin tyylitaju nitisti skeptisyyteni. Yomi ei ole vain toimintapeli, josta on otettu värit pois, vaan sen jokainen kuva on ajateltu kuin aikoinaan maestrojen Kurosawa, Kenji Mizoguchi ja Yasujiro Ozu elokuvissa, joiden tietyn vaikeasti määriteltävän herkkyyden Trek to Yomi osaa ihastuttavasti toistaa
Osa liikkeistä nimittäin saadaan etsimällä alueilta salapaikkoja. Tämä koulii Hirokista väkivahvaa samuraita, jonka tulee olla horjumaton kuin Fuji-vuori. Tapahtumat suuntaavat ikävästä aina vain huonompaan pelin leikitellessä kiehtovasti mielen tasoilla ja perinteisellä japanilaisten elokuvien ajatuksella, voiko naisen rakkaus pelastaa miehen sielun. Mutta ei jokaisen toimintapelin tarvitse tarjota aina vain moniulotteisempaa mekaniikkaa vaikuttaakseen. Myös itse täytyy olla valppaana vihollisten kanssa tai noutaja tulee. Värillä ei ole väliä Yomi jakaa mielipiteitä, eikä ihme. myös epätarkka, välillä se taas muistuttaa nuhruiseksi kulunutta . Näin peli alkaa käydä läpi mekaniikkaansa. Tämä parry-liike avaa vihollisen puolustuksen ja antaa sauman nopeisiin sivalluksiin. Hyvää + Vanhaan aikaan, paikkaan ja samuraielokuvien sisään vievä tinkimätön visio. Tarina etenee japaniksi puhuttuna. Isän kädestä Nuori Hiroki harjoittelee miekkailua ottoisänsä Sanjuron kanssa. Se asettaa rajat mekaniikan syvyydelle, kun toimintaa tai vihollisten liikkeitä ei voi ”lukea” ennakkoon varoittavien värien tai tehosteiden kautta. Vertauskuvat laajenevat japanilaiseen henkimaailmaan, shintolaisuuteen. Hyvä esimerkki siitä, miten pelimekaniikka on tehty muun sisällön ehdoilla, löytyy kameran tavasta hallita ilmaisua. Trek to Yomi tarjoaa viihdyttävää kamppailumekaniikkaa, mutta se ei ole kokonaisuuden oleellisin asia. Pökertyneet viholliset viimeistellään erillisellä napinpainalluksella. Taisteluista aistii aikakauden taistelutyyleihin liitettävän arvokkuuden ja metodimaisen liikehdinnän. Ääninäyttely on linjassa elokuvallisten esikuviensa kanssa: sotilaat ja samurait ovat väkevästi möriseviä, talonpojat ja muut siviilit heikkoja ja kärsiviä. Peli ymmärtää valon, pimeyden ja luonnonelementtien voiman. 89 Tajuttoman tyylikästä samuraitoimintaa, joka huokuu huolellista taustatyötä ja syvää ymmärrystä Japania, sen perinteitä ja uskomuksia kohtaan. Parasta on piinaava musiikki: Cody Matthew Johnsonin ja Yoko Hondan sävellykset tavoittavat pelin monet tunnetilat. Paksuja varjoja ja räikeän ylivalottuvaksi hohkaavaa ulkoilmanvaloa ja kaiken välistä korkeaa kontrastia käytetään poikkeuksellisen kauniisti hyväksi. Henkilökohtaista painajaista kuvaava tarina tohtii kääntyä synkäksi ja tulkinnalliseksi. Tämä on ollut selkeästi tekijöilläkin tiedossa, sillä pelin voi esimerkiksi läpäistä missaten monet hahmon uudet hyökkäysliikkeet. Minulle Yomin myi sen estetiikka, sillä pelimekaanisesti se on aika suoraviivainen. Kaikkialle tunkeutuva sumu, hellepäivän auringonpaahde, orastava sateenropina, luontoa ja rakennuksia piiskaava rankkasade ja puutalot hetkessä sisäänsä nielaisevat tulenlieskat hallitsevat ilmaisua. Mikä tärkeintä: viholliset eivät kestä useita miekaniskuja. . Tarinankerronta uskaltaa nojata pitkälti vertauskuviin ja ilmeettömiin kasvoihin. Sanjuron tytär Aiko tarkkailee tilannetta salaa ikkunan takaa. Kyllä, kamppailumekaniikka voisi olla syvällisempää, ajoitukset hyökkäyksessä ja puolustuksessa voisivat olla tiukempia. Siksi Hiroki aloittaa pienistä asioista, keskittyy, hengittää ja treenaa kerta toisensa jälkeen. Pelin läpäistyäni jäljelle jää vain havainnoista tärkein: ei tätä muuten ottaisikaan kuin mustavalkoisena. Voihan yoji sentään Taitoja tarvitaan tarinan kääntyessä kohti kamaluutta, kun Sanjuro kuolee ja Hiroki joutuu jo lapsena osoittamaan tappajantaitonsa kylään hyökkäävien vihollisten edessä. Sanjuron elämänoppi on, että ihmiset, jotka ovat löytäneet todellisen tasapainon, pystyvät näkemään vuosikausia tulevaisuuteen, mutta he, jotka ovat menettäneet sisäisen balanssinsa, eivät osaa katsoa hetkeäkään eteenpäin. Teatraalinen mekaniikka on vauhdikasta ja jämerää. Se vei minut ainutkertaisella tavalla suoraan sisälle vanhaan aikaan ja elokuviin. Liikuttamalla samalla tattia ylös, alas tai eteen, määrätään miekaniskujen suunta ja laatu. Mutta napauttamalla blokkia oikea-aikaisesti, kuten Dark Soulsissa tai Sekirossa, tehdään nopea torjunta. Visuaalinen symbolismi on harkittua, tuska puskee kerronnasta läpi. 35 160566_.indd 35 160566_.indd 35 25.5.2022 16.57.53 25.5.2022 16.57.53. lmiä. Minuun vetosi Yomin visio siitä, millainen toimintapeli on, jos sen haluaa toimivan mustavalkoisena. Kun klassikkole oissa seurattiin päähenkilön vajoamista tuonelaan, Hiroki konkreettisesti suuntaa kadotukseen, ja matka on ikimuistoinen. Hiroki on edennyt elämässään, Sanjuron tytär Aiko rinnallaan. Vaihtoehto on myös painaa vain hyökkäysnappia, jolloin isketään suoraan keskeltä. Musiikki alleviivaa uskottavaa lähestymistä vanhaan 1600-luvun Japaniin, sillä se on toteutettu pelkästään Edo-aikakauden instrumenteilla. Jo pelin nimi on vihje matkan suunnalle: yomi kuvastaa shintolaisuudessa helvettiä. Mutta minusta tyyli sanelee tarkoituksen. Nappi pohjassa blokataan iskuja niin kauan kuin sen energiamittari antaa myöten. Pelissä kuullaan iänikuisia japanilaisia perinnesoittimia, kuten herkkiä, kolmijousisia shamisen-kielisoittimia sekä pelottavasti kaikuvia taiko-rumpuja. Ohjauksesta välittyy tunne samuraina pelaamisesta. Sitten siirrytään ajassa eteenpäin. Trek to Yomi on esimerkkitapaus pelistä, josta on helppo sanoa, että siinä kyse on tyylistä ennen tarkoitusta. Samurain on oltava mieleltään vakaa, eikä hän saa koskaan lopettaa oppimista. Pelimekaniikka ajaa asiansa ja sitoo tapahtumiin, mutta ei ole kovin syvällistä. Hyppyä ei ole, sen sijaan napinpainalluksella käännetään Hirokin seisomasuuntaa ja siten liikutaan ja taistellaan oikealle tai vasemmalle. Trek to Yomi on toivoton matka, henkilökohtainen painajainen, yksityinen helvetti, katastro. Tarjolla on kevyt ja raskas miekanisku, joita käytetään yhdessä ohjaintatin kanssa. Juhlien ja riittien, perinteiden ja uskomusten merkitys kasvaa aina vain voimakkaammaksi, mitä pidemmälle tarinassa etenee. Välillä kamerakulma on sijoitettu niin kauas hahmosta ympäristöä ja jylhiä luonnonelementtejä korostaen, että ei niin etäältä edes voisi olla reilua pelata mekaniikaltaan sitä kaikkein syvintä peliä. Huonoa . Trek to Yomin musiikilla on aidosti annettavaa, tunne pelatessa on kuin litistyisi hiljalleen päälle laskeutuvan musiikkipinnan alle. Kierimiset ja juoksupyrähdykset onnistuvat myös. Mekaniikan ydin on erillinen torjuntanappi
Itseään toistava pelattavuus ja sitäkin suoraoikoisempi tarina aiheuttavat suurimman pettymyksen, joten vaellusta Manalaan on vaikea suositella muille kuin kaikkein kovimmille samuraimytologian faneille. Onnistuneet liikesarjat palauttavat myös osan pelaajan energiasta, joten niihin tulee turvauduttua tuon tuostakin vaikeustason heilahdellessa kohtauksesta toiseen. Rajattu väripaletti toimii pääasiassa pelin eduksi. Sommittelua saa ihastella alusta loppuun. Kurosawaa ja kumppaneita kumartaville riittää hienoja hetkiä etenkin audiovisuaalisen annin ja sen luoman vahvan tunnelman osalta. Vihollisten ampumia nuolien väistely onnistuu ani harvoin, joten liikkeeseen tulee turvauduttua ainoastaan muutaman pomovastuksen kohdalla. Valoa ja varjoja käytetään toistuvasti kerronnan keinoina. Yksittäisinä hetkinä taistelut muistuttavat veristä balettia. Onnistuneesta torjunnasta seuraa myös hidastus, joka rikkoo taistelun rytmin kerta toisensa jälkeen. Kaavamaiseen kostotarinaan on lisätty yliluonnollisia elementtejä, mutta ne eivät onnistu tekemään juonesta yhtään vähemmän ennalta arvattavaa. Muutaman onnistuneen torjunnan ja nopeiden vastaiskujen yhdistelmällä on mahdollista päihittää puolenkymmentä kelmiä parissa sekunnissa. Taistelua yksipuolistaa entisestään lähestulkoon tarpeettomaksi jäävä väistöliike. Hyvää + Visuaalisesti esikuville uskollinen. Vihollismäärien kasvaessa kohtaamisista tulee nopeasti samojen liikkeiden puuduttavaa toistoa. Taistelusta puuttuu syvyys. Harmillisten suunnitteluvirheiden vuoksi nämä hetket jäävät kuitenkin vähiin. Tällä annilla olisin silti toivonut pientä tiivistämistä. Ikävä kyllä ne alkavat tehokeinona toimia ajan myötä itseään vastaan. Etenkin huolella luotu visuaalinen tyyli toimii selkeänä kunnianosoituksena Akira Kurosawan, Masaki Kobayashin, Kihachi Okamoton ja muiden lajityypin mestarien työlle. Kamera onkin monesti sijoitettu aidan taakse tai ikkuna-aukkoon, mikä asettaa pelaajan sivustaseuraajan asemaan korostaen samalla kerronnan elokuvamaisuutta. Ensinnäkin eteenpäin liikkuessa nopea hyökkäys korvautuu hitaalla pistolla, minkä seurauksena liikkeisiin ei synny jatkuvuutta. Ensimmäisissä taisteluissa riittää dramatiikkaa. Samalla takana olevat viholliset saavat läpi helppoja iskuja. Valon ja varjon leikki Tapahtumat kuvataan tyypillisesti kaukaa, mikä saa huomion kiinnittymään pelihahmon ja taustojen lisäksi kuvan etualaan. Ennalta-arvattava tarina. 36 160567_.indd 36 160567_.indd 36 25.5.2022 16.29.08 25.5.2022 16.29.08. Markus Rojola TREK TO YOMI Trek to Yomi näyttää paremmalta kuin se tuntuu. Esimerkiksi pelihahmon liukuessa rinnettä alas kamera usein mukailee tämän liikkeitä. Pahimman pettymyksen aiheuttavatkin kolmesta liikkeestä, eli iskusta, torjunnasta ja väistöstä, koostuvat miekkataistot, joihin alati laajeneva komboluettelokaan ei onnistu lisäämään syvyyttä. ikat, rakeinen kuva, kuvaa reunustavat mustat palkit ja hienovaraiset kameraliikkeet viestivät innoituksen lähteistä, mutta kyse ei ole pelkistä viittauksista. Pelihahmoa voi olla vaikea erottaa vastustajista esimerkiksi etäisyyden tai kamerakulman vuoksi. Kuvien sommitteluun on myös nähty selvästi paljon vaivaa. Ensimmäisten taisteluiden dramaattisuus. Hyvissä ajoin ennen puoliväliä aukeaa myös muutama ylitehokas hyökkäyskombo, joilla pystyy päihittämään melkein jokaisen vastaantulevan vastustajan. Aika ajoin kameran sijainti aiheuttaa myös ongelmia. Kuvasuhteen rajaaminen, lukitut kamerakulmat sekä teatraalisten yleiskuvien, joissa hahmot ja ympäristö näkyvät kokonaisuudessaan, runsas käyttö luovat pelille ainutlaatuisen ilmeen. Persoonattomat hahmot. Vaikka visuaaliset elementit sidotaan taitavasti osaksi kerrontaa, toisinaan ne asettavat rajoitteita pelattavuudelle. Huonoa . Usein kameran liike on sidottu pelaajan tekemiseen. LIEKEHTIVÄ LINNA Leonard Menchiari / Flying Wild Hog / Devolver Digital Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One/Series X/S Versio: Myynti Ikäraja: 18 79 Visuaalisesti tyylikäs ja tunnelmallinen, mutta tarinaltaan ja pelattavuudeltaan ontto samuraiseikkailu. Dialogille ei anneta tilaa, joten hahmot jäävät tarinan sankari Hirokia myöten etäisiksi arkkityypeiksi. Tunnelmallinen. Kamera-ajoja käytetään harkitusti. Valon ja varjon loputtomasta leikistä huolimatta kaukaa kuvatut ympäristöt alkavat ennen pitkää sulautua mielikuvissa toisiinsa, kunnes jäljelle jää vain harmaata usvaa. Mustavalkoinen mise-en-scène ja hienovarainen kuvaus ihastuttavat aluksi. Läpäisyyn ei kulu ensimmäiselläkään kerralla kuutta tuntia kauempaa. Esimerkiksi varjoilla luodaan mystiikkaa tiettyjen hahmojen ympärille paljastamalla nämä pelkkinä siluetteina. L eonard Menchiarin kehittämän Trek to Yomin surumielinen tarina kaiken menettävästä soturista on ottanut runsaasti vaikutteita 1950ja 1960-lukujen japanilaisista samuraielokuvista. Valitettavasti se ei kuitenkaan kannattele koko matkaa. Mustavalkoiset gra. Sinne ja takaisin Trek to Yomin tarina ja hahmot eivät valitettavasti vakuuta visuaalisen tyylin tapaan. Kaksiteräinen miekka Trek to Yomi ei ole pitkä peli. Valitettavasti vastustajien määrän kasvaessa miekkataistojen vetovoima vähenee. Niiden vaikutukset pelattavuuteen jäävät samalla tapaa pinnallisiksi
Miten on, Niko. Halutessaan pelaaja voi zoomata sisään yksittäisen aluksen ongelmiin, mutta tosiasiassa tälle ei pitäisi olla mitään syytä. Ja nimenomaan tällaisten työkalujen tehokas kehittäminen on ollut mainio innovaatio, jota tullaan toivottavasti näkemään tulevaisuudessa muissakin suurstrategiapeleissä. Maailman vaikeuden vuoksi myös oikean elämän politiikassa on vissi syynsä, miksi poliitikot ovat yleensä erikoistuneita enintään muutamaan teemaan. Yritäpä mikromanageroida tätä. Pelillisesti monimutkaisuus ratkaistaan tyypillisesti joko siten, että asioita yksinkertaistetaan runsaasti ja jäljelle jätetään vain ne kuuluisat mielenkiintoiset valinnat, tai rajaus tehdään hyvin tiukasti pelkkään talouden tai sodan hallinnointiin. Supermassiivinen strategiapeli ei voi onnistua ilman makromanagerointityökaluja. Jos Distant Worlds 2 ei ole synnyttänyt uutta paradigmaa, niin mikä sitten. Distant Worlds 2 haluaa syödä koko kakun, mutta toisin kuin Nirvi väittää, myös onnistuu siinä automaation ja ilmoitusasetusten ansiosta. Kuinka väärässä Niko onkaan, sillä nämä kaikki ongelmat ovat vältettävissä, toisin kuin niin monessa muussa raskaassa strategiapelissä! Monimutkainen on kaunista Monimutkaisia valtakunnanhallintapelejä on todella vaikeaa tehdä ilman, että niistä tulee sekavia Excel-häkkyröitä. Keitä olivat galaksin tuhonneet Shakturit. 37 160884_.indd 37 160884_.indd 37 25.5.2022 15.44.47 25.5.2022 15.44.47. Siinä vaiheessa, kun suuren johtajan on keskityttävä suurien linjojen ja talouspolitiikan lisäksi yksittäisten joukko-osastojen liikutteluun, on Perikato perin lähellä. Automatisointiasetuksilla pelistä on mahdollista tehdä pikkuvirkamiehen paratiisi, jossa jokainen rahtilaiva rakennetaan itse, tai toimitusjohtajasimulaattori, jossa välillä ohjaillaan suurempia linjoja ja ihmetellään tutkimusosaston saavutuksia. Myönnätkö olleesi väärässä. Edes Neuvostoliiton virkamiesarmeijat tai 70-luvulla sosialistisessa Chilessä kokeiltu kybernetiikkaprojekti Cybersyn eivät ole onnistuneet allokoimaan resursseja yhtä tehokkaasti kuin markkinoiden näkymätön käsi. En kiellä Distantin muurahaispesämäistä viehätystä, enkä kiistä etteikö ilmoitushelvettiä saa kuriin, mutta pääargumenttini pysyy voimassa: Distant Worlds 2 ei osaa dramatisoida sisältöään, joten asioilla ei ole väliä.” MINÄ SYYTÄN! Pelin tärkein valikko, automaatioasetukset. Tämä vapauttaa valtavasti pelaajan ajattelukapasiteettia, kun jokaista huoltoyhteyttä tai maihinnousujoukkoa ei tarvitse suunnitella käsipelillä. Tilanne vaatii tehokkaita makromanagerointityökaluja. Rule in Absence vastaa avaruusoopperan passiivista seuraamista. En ole varma miksi kukaan haluaisi ilmoitusta jokaisesta piraattien tai avaruushirviöiden kohteeksi joutuneesta rahtilaivasta, paitsi ilmeisesti Nirvi. Mikromanageroinnista makromanagerointiin Käyttöliittymä on syystäkin monimut… puolinen. Hyvin laajan automaation ansiosta peli onnistuu simuloimaan todella isoja massoja. Toisaalta en myöskään tiedä, miksi kukaan haluaisi automatisoida teknologian kehityksen – paitsi sen rahoituksen osalta. Voitto napsahtaa siinä vaiheessa, kun jokin ryhmittymä saavuttaa tietyn prosenttiosuuden tavoitteistaan. Toisaalta säätämällä ilmoitusasetukset minimiin jää jäljelle kriittisiä tapahtumia. Jos pelaaja pistettäisiin kontrolloimaan kaikkea itse, menisi homma mahdottomaksi. Se hauskoin osuus: alusten suunnittelu. Kritiikki kohdistuu väitettyyn tekemisen puutteeseen, numeroähkyyn ja epärelevanttien viestien tulvaan. Hämmentävää kyllä useimmissa strategiapeleissä tämä on nimenomaan oletustoimintatapa. Miten loputtomaan nysväämiseen kykenisi yksi poloinen pelaaja, ja vielä niin että pelaaminen olisi hauskaa. Risto Karinkanta DISTANT WORLDS 2 Vääryys on tapahtunut: Distant Worlds 2 ansaitsee arvonkorotuksen. ”Pojjaat, valloittakaapa tuo planeetta!” kuuluu suuren johtajan työMINÄ SYYTÄN! 90 huoneesta. Kerrankin suuri johtaja voi nostaa kädet ilmaan ja antaa johtamisjärjestelmän tehdä tuloksia. Mitä lukuisat muinaisesta suuruudesta kertovat jäänteet paljastavat. Kyllä varmaankin, jos ruutu täyttyy sadoista kansalaisten pikkuongelmista. Raskaalla automaatiolla pelaaja voi nimenomaisesti keskittyä nauttimaan yllättävistä ja dramaattisista tapahtumista, kuten alkuperäisen kotiaurinkokunnan löytämisestä. Distant Worlds 2 sisältää samat temput kuin Shadow Empire ja Victoria II: ottamalla mukaan yksityisen sektorin mallinnuksen. Voittoehdot ovat monimutkaisia ja ainutlaatuisia. Oikealla ilmoitusten optimoinnin tasolla yksikään sodanjulistus ei jää huomaamatta. Puuttuuko tapahtumista sitten sitä avaruusoopperaa. ”Myönnän olleeni kerran väärässä, mutta se kerta ei ole nyt. N iko Nirvi tyrmäsi arvostelussaan Distant Worlds 2:n (Pelit 5/2022, 75 p.). Perinteinen galaksin totaalituho on toki mahdollista, mutta voittoehtovalikosta löytyy selkeästi eriteltynä jokaisen kansakunnan uniikit tavoitteet. Galaksin kokoluokka on harvinaisen laaja. Tällöin amiraalit ottavat vihollisen työlistalleen, kunhan sopivia laivastoja sattuu olemaan käytettävissä. Esimerkiksi pelaaja voi napsauttaa havaitun piraattialuksen tai vastustajan planeetan kohteeksi sotavalikosta. Tämä strategisen suurpiirteisyyden tunne on omaa luokkaansa. Loput tuhansien tuntien valmistelutyöstä ja mikromanageroinnista jäävät virkamiehille ja upseereille. Nirvi itsekin toteaa, että tuhannet seilaavat rahtilaivat vaikuttavat kuin silakkaparvilta. Harva peli tarjoaa yhtä monta eri peliä samassa paketissa kuin Distant Worlds 2. Sadat puoliturhat ilmoitukset latistavat varmasti tunnelmaa. Se tarjoaa myös poikkeuksellisen hyviä mahdollisuuksia makromanagerointiin. Ja sieltä automaatiovalikoista löytyy myös painike, jolla käsiohjaukseen otettuja laivastoja voi kieltää tekemästä kiertoreittejä tankkausta varten, ihan vain tiedoksi. Kun arjen täyttävän tauhkan voi automatisoida pois, jää jäljelle lore, suuri kuva ja sen käänteet. Se uusi visio Nirvi vaatii 4X-peleille vision uudistamista, jossa fokus ei ole loputtomissa taulukoissa, vaan avaruusdraamassa. Automaatioja ilmoitusasetuksia säätämällä potentiaalisesta viestija valikkotulvasta voi valikoida itselleen olennaisimmat asiat esille. Osa pisteistä tulee geneerisestä planeettojen tai talouden kontrolloinnista, mutta jokaisella rodulla on myös omat uniikit ehtonsa, jotka tuottavat neljäsosan pistepotista. Vaikkapa ihmiset haluavat kontrolloida maankaltaisia planeettoja
Tango Gameworksilla on vankka tausta Evil Within -kauhupelisarjassa, mutta Ghostwire: Tokyo yllättäen keskittyy synkistelevän pelottelun sijaan värikkään hektiseen räiskintään. Äkisti nouseva sumu nielee Tokion Shibuya-kaupunginosan asukkaat mukaansa, mutta päähahmo Akito pelastuu apua tarvitsevan kummituksen suojatessa häntä sumulta. Kummitus kertoo olevansa suurempaa uhkaa estävä poliisi, mutta Akitolla on kiire pelastaa sairaalassa makaava siskonsa sumulta ja muulta oudolta. Hengästyttävän alkuryöpytyksen jälkeen peli rauhoittuu avoimen kaltaiseen etenemiseen, jossa selkeän päämäärän ja sivutehtävien lisäksi voi kerätä resursseja ja uusia temppuja pilvenpiirtäjien reunustamilla kaduilla, kunhan uhkaava sumu on karkotettu alueelta. Ympäristö on ristiriitaisen yllättävä sekoitus jylhinä kohoavia kerrostaloja, kaikkialla vilkkuvia ja äänteleviä mainoksia, kadonneiden ihmisten kaduille jättämää tavaraa ja joka paikkaan ripoteltuja vanhahtavia pyhiä portteja, patsaita ja suojelushenkien pikkuasuntoja. Sumu on tuonut mukanaan vihamielisiä henkiä, mutta kummitusapuri antaa keinot niiden voittamiseen, jos vaaroja välttävä hiiviskely on mahdotonta. Pelin alku etenee sekavan nopeasti kaiken hyökyessä pelaajan yli kerralla. Nyt satunnaisesti selviytynyt nuori mies suostuu auttamaan poliisia kaupungin pelastamisessa. En kutsu tätä avoimeksi maailmaksi, koska sen seinät ovat aina näkyvissä ja eteneminen pakotetaan enintään muutamasta vierekkäisestä putkesta valitsemiseksi. Kasvottomat pukumiehet, kaupungin kauhu. Tuomo Nyrhilä GHOSTWIRE: TOKYO Henkimaailma järkkyy, kun kauhustudio siirtyy taikatoimintaan. Huppareihin ja uhkaaviin teatterinaamioihin piiloutuva kultti kerää asukkaiden sieluista tarpeeksi voimaa tehdäkseen maailmasta omalla mittapuullaan paremman, mutta pieni salaliitto heittää kapuloita rattaisiin, ja suurin osa tästä kapuloinnista on juuri rekrytoidun ohikulkijan harteilla. Näyttävin paikallisväriä tuova yliluonnollisuus ovat etenemistä rytmittävät suuret pyhät puuportit, joita puhdistamalla Harmaa tausta sopii persoonattomille hahmoille. Tuomo Nyrhilä Henkimaailma järkkyy, kun kauhustudio siirtyy taikatoimintaan. Kummituspoliisi ei ruumiin puutteessa pysty tekemään kannustavia puheita enempää, lähin apuri on puhelinlinjan päässä kaikkien tapahtumien ulkopuolella ja muut seuralaiset käyvät vain kääntymässä tilanteen niin vaatiessa. Kaiken takana oleva hupparininja kaappaa siskon mukaansa, jolloin hahmojen päämäärät yhdistyvät. S ankka sumu peittää kaupungin, ja urbaaneista kauhutarinoista karanneet henkiolennot keräävät ohikulkijoiden sieluja taikalaatikoihin. SHIBUYAN SORMIPYSSYSANKARI Tango Gameworks / Bethesda Softworks PC, saatavilla PS5 Minimi: Intel Core i7 4770K tai AMD Ryzen 5 2600, Nvidia GTX 1060 tai AMD RX 5500 XT, 12 Gt RAM Suositus: Intel Core i7 6700 tai AMD Ryzen 5 2600, Nvidia GTX 1080 tai AMD RX 5600 XT, 16 Gt RAM Testattu: AMD Ryzen 7 3700X, Asus RTX 3070 8 Gt, 32 Gt RAM Ikäraja: 12 Loistavat kulissit Tarinan yksinkertainen runko on selkeän höttöinen hyvisten ja pahisten välinen kamppailu, jossa kummallakaan puolella ei ole suuria yllätyksiä. 38 160553_.indd 38 160553_.indd 38 25.5.2022 15.19.42 25.5.2022 15.19.42. Vieraan suurkaupungin outouksia täydentävät paikallisista vanhoista ja uusista legendoista ammentavat erikoisuudet: laiskasti leijuvat kissahenget ovat vallanneet lähikaupat ja kaduille unohtuneet kohukärryt, taivaalla lentävät siivekkäät tengu-miehet ja vessoista löytyy kummitushuhuihin viittaavia ruostuneita veitsiä. Persoonattomat hahmot jäävät nopeasti sateen kastelemista kaduista heijastuvien valomainosten väriloisteen alle. Kummituspoliisi kuiskii ohjeita ja salaisuuksia päähenkilön korvaan tämän etsiessä kadonnutta siskoaan
Urbaani legenda hyökkää kimppuun. Aluksi käytössä on vain keskinkertaisen yksinkertainen tuulihyökkäys, jolla ampuu tehottomasti lähelle ja kauas, mutta kaupungin katuja ja kujia kolutessa mukaan tarttuu muitakin vaihtoehtoja, kuten lyhyelle matkalle tehokkaasti polttava tuli tai leveällä alueella vihollisjoukkoja vastaan iskevä vesi. Tavalliset viholliset ovat riittävän heikkoja jopa pieninä laumoina kohdattaviksi, eikä pelissä ole pelottavaa tunnelmaa alkuvideon jälkeen kuin pakollisissa hiivintäkohtauksissa, joissa peli ottaa sankarin tavalliset työkalut pois pelaajan käytöstä. saa työnnettyä kartan täyttävää sumua kauemmas ja siten avattua uusia alueita. Peli pakottaa käyttämään eri hyökkäyksiä ahkerasti, erilaisiin tilanteisiin sopeutumisen lisäksi joka elementillä on oma nopeasti hupeneva taika-ammusvarasto. Yksinäisen erikoisuuden kohtaaminen on jännittävä mutka matkassa, mutta niitä esiintyy myös heikompien laumojen seassa tai toistensa läheisyydessä. Jopa hahmon ulkonäköä pystyy säätämään hattujen, paitojen ja housujen shoppailulla, mille on ensimmäisen persoonan toiminnassa hankala keksiä järkevää käyttöä. Harmaat kasvottomat perusviholliset hukkuivat ympäristön väreihin ja sekavuuteen paikallaan seisoessaan, mikä aiheutti minulle toistuvia vaikeuksia huomata vaaroja alkupelissä. Heikkojen perusvihollisten laumojen lisäksi pelissä on selvästi erottuvia voimakkaampia erikoisvihollisia ja klassisia areenoilla kohdattavia pomoja, jotka molemmat iskevät päälle voimalla ja nielevät rankaisua niin paljon kuin pelaajalta vaan löytyy. Yllätys on paras puolustus. Kokemuspisteet nostavat tasoja, jotka antavat toisia pisteitä passiivisten ominaiKissalla on aarteita, jos sinulla on rahaa. Kaupungin mysteereillä on syvät juuret. Sormitemppujen lisäksi Akito voi lyödä ja torjua viereen päässeitä vihollisia ja käyttää tarkka-ammuntaan sopivan jousen tai hetkellisesti tainnuttavien taikalappujen kaltaisia aseita, mutta nuolet ja muut panokset ovat harvinaisia ja niitä saa mukaan vähän kerralla. Tavallinen raha kelpaa lähikaupoissa ja kaduille unohtuneissa kojuissa kaikkea mahdollista kauppaaville kissahengille, mutta selviytymistä auttavien parannusten ja aseiden ammusten lisäksi suurimmalle osalle tavarasta on hankala keksiä käyttöä, ainakaan hektisen tappelun keskellä. Pomotaisteluissa joutuu jopa etsimään taikasormiin lisää virtaa kesken tappelun, mikä tekee hyökkäysten väistelystä entistä hektisempää. Paikoissa on kokoa ja katsottavaa. 39 160553_.indd 39 160553_.indd 39 25.5.2022 15.20.13 25.5.2022 15.20.13. Viholliset kestävät useita osumia, minkä vuoksi huolimattomia haamuilijoita on parasta harventaa yllätyshyökkäyksillä ennen varsinaiseen rähinään siirtymistä. Laumojen rynnätessä päälle kannattaa olla nopea pakenemaan tai torjumaan, sankari kestää vain muutaman osuman ja joka paikasta löytyvä parantava pikkunaposteltava vie hetken vaikuttaakseen. Tavallisen ankeat viemäritunnelit ja rakennustyömaat tuntuvat tutun turvalliselta vaihtelulta muun ympäristön aggressiivisesti japanilaiseen eksotiikkaan. Ympyräjuoksua sormet ojossa Tavallisena kuolevaisena Akito on vihollisten armoilla, mutta kummituspoliisi lainaa voimiaan sormista ammuttavien energiahyökkäysten verran. Isot hirviöt syövät sormien voimia. AAA-sekasotku Pelkässä kummitustarinalla maustetussa räiskinnässä ei ole suuren budjetin pelille läheskään tarpeeksi sisältöä, joten mukaan on laitettu kaikkea resurssien keräilystä ja yhdentekevistä sivutehtävistä hahmoa parantaviin roolipelillisiin elementteihin
Hmmm, olen itsekin vähän yllättynyt kuinka kriittiseltä arvostelussani kuulostan. Hyvää + Näyttävän eksoottinen ympäristö. GHOSTWIRE: TOKYO 40 160553_.indd 40 160553_.indd 40 25.5.2022 17.37.40 25.5.2022 17.37.40. Alkuvideo ja yksittäiset kohtaukset muistuttavat kauhupeliä, mutta värikkään vauhdikas toiminta karistaa pelon ensimmäisessä viholliskosketuksessa. Pelin tarinalla on koko touhulle selitys, minä en sitä kyseenalaistanut vaan nautin yltäkylläisyydestä. Portti on puhdas ja sumu vetäytyy. Ankea tarina karkkitoiminnassa Ghostwire: Tokyon toiminta viihdyttää ja maailma on täynnä erikoisia yksityiskohtia, mutta yksinkertainen tarina ei houkuttele pelaamaan. Pelit viat ovat kuitenkin jokseenkin pieniä, ja pelissä, jossa on päättömiä koulutyttökummituksia ja muita idän outoja otuksia, on kyllä oma kiistämätön lumonsa. Ghostwire: Tokyon persoonallisuudet sen sijaan voidaan suurimmaksi osaksi sekoittaa keskenään, eikä yhtä yrmyn vähäsanaista salaliiton agenttia tai pahaenteisen maskin taakse piiloutuvaa kultistia erota toisesta samanlaisesta. Erityisesti tarinan alku on nihkeä. 81 Värikäs toimintaseikkailu kauhukoristeilla. Onko niitä sormipistoolilla kiva räiskiä, mites on, Ghostwire. Kaupunki on teoriassa avoin, mutta etenemisreitit ovat selvästi rajatut, alueet aukeavat puuporttien määräämässä järjestyksessä ja kohdatuille alueille ei ole syytä palata. Yksinkertainen tarina persoonattomilla hahmoilla. Panokset kaupungin asukkaiden sieluista ja kadonneesta siskosta ovat teoriassa korkeat, mutta tilanteessa ei ole tarpeeksi tarttumapintaa kiinnostukseen. Kehitys etenee niin pienillä portailla, että jatkuvasti unohdin käyttää tasojen avaamia pisteitä uusiin asioihin. suuksien, taikahyökkäyksien ja varusteiden kehittämiseen uusien parannusten auetessa pelin aikana. Kaiken eteen syöksyvän keskellä kummituspoliisi kumppaneineen selvästi panttaavat tilanteen ymmärtämiseksi olennaista tietoa ja pelaajan ainoa vaihtoehto on seurata sokeasti annettuja päämääriä tietämättä, miksi asioita tehdään ja keitä osapuolet ovat. Evil Withineissä hahmot olivat karikatyyrinomaisia stereotyyppejä hölmön ylilyödyillä olemuksilla, mutta ne viihdyttivät ja jäivät mieleen. Liiallisia mutta harmittomia rönsyjä kiusallisempi osa AAA-suunnittelua on, että pelin käyttöliittymä on selvästi suunniteltu konsolit ja padit edellä. Huonoa . Henkien räiskiminen erilaisilla taioilla on pääosassa, mutta toiminta täytyy usein keskeyttää lisäpanosten metsästämiseksi. Toki on! Kaupungin loistavat valot varastavat huomion. Peli on täynnä häiritseviä ristiriitoja, eikä se täysin tiedä mitä se haluaisi olla. Sekä rahaa että kokemusta kertyy yllättävän nopeasti pelkällä pelaamisella, mutta eniten niitä saa keräämällä sumun ilmassa leijuviksi sieluiksi muuttamia ihmisiä paperilennokkeihin ja palauttamalla ne turvaan salaliiton muokkaamiin puhelinkioskeihin. Vasta tilanteen laantuessa suvantokohdaksi muistin karttaa ihmetellessäni kaataa kertyneet pisteet johonkin hyödyllisen oloiseen pikkujuttuun. Valikoita on kömpelö käyttää päällekkäisten välilehti-hierarkioiden loputtomien mutkien kautta, ja eri toimintojen pikanäppäimet on ripoteltu pitkin näppäimistöä miten sattuu, mikä tekee pelihahmon ylläpidosta aina entistä työläämpää
Tämä lisäri on oma, erillinen tarinakokonaisuutensa, joka avaa kiehtovia puolia ja historiaa yhdelle Judgment ja Lost Judgment -pelien kiintoisimmista sivuhahmoista, härkämäiselle Masaharu Kaitolle. Hyvää + Mielenkiintoista tarinankerrontaa vahvalla päähenkilöllä. Mies lupaa heti kättelyssä kaksi miljoonaa jeniä, jos Kaito alkaa etsiä hänen kuolleeksi luultua vaimoaan. Maine ja myynnit ovat sentään nousseet peli peliltä, todellinen läpilyönti alkaa olla jo sormien ulottuvissa. No ei sentään. Mutta Ryu ga Gotoku Studion taitoa kuvaa, että taso on tutun kovaa myös lisäosassa. Tankki mieheksi Yleensä pelaan Yakuza-pelit läpi hitaasti, maisemista, tunnelmasta, audiovisuaalisuudesta huumaantuen ja kaikkialle – arcadehalleihin, minipeleihin ja sivutehtäviin – hortoillen. Se on myös osannut sekoittaa rajun rikosmaailman hurttiin huumoriin. Ei uusia minipelejä eikä sivutehtäviä. Oma suosikkini oli tank-tyyli, jossa Kaito nappaa kaiken kättä pidemmän, aina varoituskartioista moottoripyöriin, automaattisesti käsiinsä ja huitoo niillä vihollisia. Se tosin jää lyhytaikaiseksi, kun todellisuus iskee: mies paljastaa vaimonsa olevan Kaiton ensirakkaus 15 vuoden takaa. Hän esittää tarjouksen, joka kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. ”Vain”. Tiedossa olisi myös ylimääräiset kymmenen miljoonaa, jos vaimo löytyy, elävänä tai kuolleena. Juoni kiinnostaa heti, ja tarinankerronta vakuuttaa alusta loppuun. Mutta ei vielä, sillä uusin julkaisu The Kaito Files on vain tarinallinen lisäosa viime vuoden Yakuza-sivuosaan Lost Judgment. rman pomo Yagami on työkeikalla ulkopaikkakunnalla, kun Kaito saa toimistolle vieraakseen kohteliaan miehen. Tämä tarina ja sen jatkomahdollisuudet olisivat aivan liian hyviä hukattavaksi. Silti suosio ei ole lähelläkään sitä, mihin rahkeet riittäisivät. Sentään Kaito osaa kaksi uutta katutappelutapaa. KUULETKO KUTSUN KAMUROCHON. Lost Judgment -pelin päähahmo Yagami on pari päivää poissa kuvioista, ja Kaito huolehtii sillä välin bisneksistä. J apani ja maan monet ainutlaatuiset tavat ja tottumukset antavat upeat puitteet rikosdraamalle. Johannes Valkola LOST JUDGMENT: THE KAITO FILES Kunnon lisäosan tekeminen vaatii aitoa taitoa ja Kaitoa. Vaikka se ei vedä vertoja, eikä tarvitsekaan, sarjan pääpeleille, se on hieno kokonaisuus, sopivan mittainen (noin kymmenisen tuntia) ja loppupomojen vaikeustaso on säädetty kerrankin sopivaksi. Sen todistaa HBO:n tuore suursatsaus Tokyo Vice, joka kannattaa huomioida jo legendaarisen Michael Mannin ohjaaman, tiivistunnelmaisen pilottijakson takia. Ryu ga Gotoku Studio / Sega Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PS4, Xbox One, Xbox Series 80 Erinomaisen Yakuza-sarjan ensimmäinen mittava lisäosa saattaa jättää kaipaamaan uutta sivupuuhaa, mutta tämä unohtuu, kun kiehtova tarina kietoo alusta alkaen pauloihinsa. Segan vuonna 2005 aloittama rikospelisarja Yakuza on vienyt kerta toisensa perään ramen-ravintoloiden, neonväristen mainoskylttien, kiihkeän karaoken, loputtoman ihmisvilinän ja eriskummallisten kohtaloiden keskelle. Nautin The Kaito Filesin pelaamisesta. Miten Ryu ga Gotoku Studio on esimerkiksi voinut jättää käyttämättä mahdollisuuden ottaa ja pistää Kaito laulamaan karaokea. Silkkipaitaan sonnustautunut ja partaansa sliippaava Kaito on ex-yakuza, joka työskentelee yksityisetsivänä päähenkilö Takayuki Yagamin rinnalla. Kaito kieltäytyy välittömästi tehtävästä. Mitään Lost Judgmentin tapahtumia ei myöskään spoilata, vaan tarjolla on kokonaan oma tarinatila, joka liittyy pääpeliin vain tuttujen hahmojen muodossa. Mutta nyt meno olikin suoraviivaista tarinan perässä etenemistä, sillä jos Lost Judgment on läpäisty, The Kaito Files ei juuri tarjoa uutta Kamurochoon. Se on jälleen osoitus aasialaisesta tajusta draamaan, dialogiin ja kuvakerrontaan, mikä ei ole sinänsä yllätys Yakuzan faneille. Kamurochon kadut ja kuppilat näyttävät totutun upeilta PS5:llä. Mutta pian Kaito huomaa kietoutuneensa ennakoimattomia mittasuhteita saavaan tapahtumavyyhtiin tavalla, joka vaatii äkillisiä toimia. Asetelma muistuttaa mainiosta Spider-Man: Miles Morales -pelistä, mutta siitä poiketen The Kaito Files vaatii alkuperäisen pelin toimiakseen. Videopelaajille tämä ei ole uutta. Tärkeintä on sen väkevä tarinankerronta, joka vakuuttaa myös loppuratkaisultaan. Huonoa . 41 160847_.indd 41 160847_.indd 41 25.5.2022 17.34.17 25.5.2022 17.34.17. Ensinnäkin se on ensimmäinen Yakuza-sarjaan julkaistu ihan oikea lisäosa. Puilla paljailla olevan Kaiton on vaikea salata innostustaan. Lukemattomat pääja sivuosat Yakuzaa ovat hahmottaneet harvinaisella pieteetillä japanilaista kulttuuria, mielenmaisemaa ja elämänrytmiä. Kahden miehen . Sarjassa on laskeuduttu ahavoituneiden yakuza-rikollisten tasolle, antaen heidän omalaatuisen kunniakoodistonsa ja tiukkojen tilanteiden viedä mennessään kymmenien tuntien ajan. Bruiser-tyyli muistuttaa liikehdinnältään nyrkkeilyä, mutta potkuilla. Kyllä, ilmaisia, erikseen myytäviä DLC-paloja on ollut, mutta ne ovat keskittyneet kaikenlaiseen pikkusälään, jonka tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä. The Kaito Files on irrallinen kokonaisuus, joka ei vaadi ensiksi emopelin läpäisyä. Työn suoritettuaan Kaito saisi vielä 20 miljoonaa lisää. Tärkeintä on tarina The Kaito Files on kiintoisa tapaus. Toivoa sopii, että Ryu ga Gotoku Studio ottaa The Kaito Filesin tapahtumat oleelliseksi osaksi seuraavaan Judgment-peliin. Alkaa jännittävä seikkailu Tokion kuvitteellisessa kaupunginosassa Kamurochossa, Yakuza-pelien tutussa ja tunnelmallisessa keskipisteessä. No muutaman hauskan piilotetun salaisuuden, mutta ei ainoatakaan uutta sivutehtävää eikä tuoretta minipeliä. Sen tarina avaa yllättäviä, ohittamattomia puolia Kaitosta
Läheisessä aurinkokunnassa on havaittu Nurglen johtamaa kaaostoimintaa, alueella leviää tuntematon tauti ja Baleful Edict on ainoa edes etäisesti toimintakykyinen yksikkö seudulla. Ennen päivitystä Justicarilla ja Interceptorilla pystyi nopeasti pumppaamaan willpowerin kattoon tapoilla, mutta pelisääntöjä muutettiin ja willpoweria saa enää vain yhden pinnan per kierros. Haavoittumisen pitkät seuraukset myös parantavat taistelun draamaa, sillä pienilläkin virheillä on pitkäkantoiset seuraukset. Raajan menettäneet toipuvat kuukausia, pssht! Pitkä toipumisaika kääntyy Chaos Gaten eduksi, sillä tappiot pakottavat kierrättämään soturivalikoimaa taistelusta Complex Games / Frontier Foundry Arvosteltu: PC Versio: Update 2 Suositus: Intel i7-7700, 16 Gt muistia, GeForce GTX 1060 Moninpeli: Ei. PORTTITEORIA Overwatch-keilat näkee selvästi. Vaikeustaso on toimiva, taistelusysteemi viihdyttää ja strateginen osuus luo sopivasti harhakuvaa siitä, että uhrauksille on suurempi syy ja selkeä tavoite. Jokainen Grey Knight on voimakas psyykikko, mikä antaa joukoille käytännössä supervoimia. Luokkajako Interceptor on nopea lähitaisteluluokka, joka voi teleporttailla taistelukentällä ja takoa kriittisiä osumia selkään. Ikäraja: 18 toiseen. Valtaosa taidoista ovat tylsästi +1 damageen -tyylisiä, mutta kykyjen luomat luokkaerot ovat onneksi selkeät. Käytännössä porukka on hirveää vemppajengiä, jotka ottavat viikkojen sairauslomia pienistäkin naarmuista. Hahmot tetsaavat suojasta toiseen, sillä avomaastossa ottaa herkemmin osumaa. Koska esikuva on Chaos Gate eikä Space Hulk, etäisyydet ovat sen verran pitkiä, että liekinheittimen käyttökelpoisuus on liian satunnaista pääaseeksi ja erikoistumiskohTuukka Grönholm Pelit-toimituksessakin oli joskus Grandmaster Kai, mutta nyt hahmo seikkailee vain uudessa Chaos Gatessa. Hahmoluokkia on useita ja kaikilla omat laajat kykypuunsa. Lisäksi aluksella on vain rajallisesti punkkia, joten pitkään sivussa olevat soturit kannattaa lähettää suoraan pääplaneetta Titanille toipumislomalle, sillä tuurilla saa paremman vahvistuksen tilalle. Justicar on tankkiluokka eli kestää muita enemmän osumia, hahmon voi varustaa yhtä hyvin kaukokuin lähitaisteluaseilla. Apujoukkoja ei kannata pyytää, koska niitä ei ole antaa. B aleful Edict on vetäytymässä pahoin vaurioituneena taistelusta, kun grandmaster Kain hätäviesti tavoittaa aluksen. Kyvyllä pystyy pelastamaan muut pulasta tai kaatamaan vaarallisen vihollisen. Kuulkaa käskynne Värikkäiden Verienkeleiden ja Ultramariinien sijaan tarinan keskiössä ovat Grey Knightit. Strategisella tasolla korjataan taistelussa pahoin vaurioitunutta alusta ja tutkitaan, mistä nurglen invaasiossa on pohjimmiltaan kysymys. Warhammer 40K: Chaos Gate Daemonhunters on henkistä jatkoa viime vuosituhannen lopun Chaos Gatelle, mutta todellisuudessa esikuva on tuoreempi. Osasto on keisarin perustama julkisalainen avaruusmariiniosasto, joka toimii osana inkvisitiota. Valittavana on psycannon-sarjatuliase, puri. Vuoropohjainen peli noudattaa pitkälti Firaxiksen modernia XCOM-linjaa, mikä on erinomainen valinta. Tuukka Grönholm Pelit-toimituksessakin oli joskus Grandmaster Kai, mutta nyt hahmo seikkailee vain uudessa Chaos Gatessa. Purgatorit vastaavat konekiväärimiehiä eli pääase on tehokas, mutta lähitaisteluaseena on vain kiväärin tukki. er-liekinheitin tai tarkkuuskiväärimäinen psilencer. Legendan mukaan ukot ovat supersotilaita, mutta pelitodellisuus ei täysin vastaa propagandan luomaa legendaa. Luokan vahvuus on Warp Charge -kyky, jolla voi antaa mille tahansa toiselle mariinille 3 toimintapistettä eli käytännössä uuden kokonaisen kierroksen. hansa toiselle mariinille 3 toimintapistettä 42 160561_.indd 42 160561_.indd 42 25.5.2022 15.38.16 25.5.2022 15.38.16. Ukot keräävät kokemusta ja sen myötä parempia kykyjä, minkä takia olisi liian helppoa vain heittää jokaiseen taisteluun valio-osastonsa. Sivutuotteena saadaan uutta tekniikkaa ja taistelusta toiseen kehittyviä mariineja
43 160561_.indd 43 160561_.indd 43 25.5.2022 17.41.47 25.5.2022 17.41.47. er ei edes toimi oikein julkaisuversiossa. Kun vihollinen löytyy, pääsee aloittamaan uuden kierroksen täysillä toimintapisteillä. Se syö välillä immersiota, kun päälle hönkivän viPelin erikoisuus on taistelun välillä liikkuminen, sillä ukkoja kannattaa kävelyttää yhdessä nipussa. Taisteluiden jälkeen Titanilta lähetetään uusia varusteita. Käytössä on kolme toimintapistettä, jotka saa käyttää haluamassaan järjestyksessä eli ampumisen jälkeen voi vielä vetäytyä suojaan. Tähtikartalla seilataan tehtävästä toiseen. Ilmeisesti betatestaajat olivat samaa mieltä, sillä puri. Kun kampanjassa etenee riittävän pitkälle, alkupeliluokkien lisäksi mukaan saa myös kehittyneemmät versiot liki samoista hahmoideoista. Apteekkari on ykköstasolla selkeästi heikoin luokista, hoivakyky ei ole kustannustehokas ja hahmo alkaa toimia vasta parin tasonnousun jälkeen. Paladin on parempi versio justicarista eli haavoittumaton tankki. Kranaatteja on kuitenkin vain rajallinen määrä, joten perushyökkäyksiä tärkeämpiä ovat psyykkiset erikoisiskut. Ehdin jo kirota huonoa tuuriani, kunnes tajusin, että peli yrittää auttaa. gut kiipeävät takaisin pöydälle. Käsikranaatti on tosin tuhovoiman vähättelyä, sillä teho vastaa lähinnä kasapanosta, joka heittää viholliset pelilaudalta. Puri. Käsikranaattien lisäksi mukaan voi ottaa parantavan kallon tai psyykkisiä voimia vahvistavan opuksen. Tavoitteena on marssia kenttä nurkasta nurkkaan ja tappaa kaikki. Ikkunasta ei siis kannata tulittaa 90 asteen kulmassa vaan viistosti sivuille, kuten todellisuudessakin, jolloin vihollisen rintamasuuntaan ei anneta liian helppoa maalia. Chaplain bu aa tiimiä ollen käyttökelpoisempi versio apothecarysta. Perusbolterin paremmassa versiossa saattaa olla suurempi kriittisten osumien todennäköisyys tai vaikka kantavampi overwatch. Kentältä pudonnut kaaossoturi kuolee heti, mariini. Lähitaistelussa voi iskeä aseen kädestä tai tajun pois, minkä jälkeen kaaoksen kätyrin voi teloittaa. Tein apteekkarista yleensä siementen kerääjän, mutta hahmoluokan pääidea on heitellä debu eja vihollisiin. Vaikka mariinit ovat harmaita, maailma on räikeän värikäs. er on suoraviivainen parannus purgatorin kyvyille ja taidoille eli kaukotaistelun erikoismies. teeksi. Systeemin ainoana erona on, että välillä jäädään tavoitteen täytyttyä odottamaan pari kierrosta evakuointia, mutta tappokeikoissa tehtävä päättyy heti, kun kohde kuolee. Ukot eivät pysy suojassa ampumavalmiudessa vaan astuvat esiin odottamaan uhriaan. Ensi alkuun minulla oli yksi onneton Apothecary-lääkintämiehenä ja kaikkiin muihin hahmoluokkiin oli useita varamiehiä. Passiivinen tyyli ei kuitenkaan toimi, koska vain vihollisen lähitaistelijat tunkevat syliin, kaaoksen kaukoaseet ampuvat yleensä kauemmas kuin bolter overwatchissa yltää. Vuoropohjaisten pelien superase overwatch on käytössä, mutta Chaos Gaten versio siitä on erinomainen. Tekoäly käyttää seikkaa armotta hyväkseen, kuten kuuluukin. Jokainen taistelukierros on käytännössä minipuzzle, jossa tekoäly jättää mariinit keskelle overwatch-tulialueita, tukahduttavaa luotikuuroa tai saastaisten Nurglen-palvojien iholle. Itse hahmojen lisäksi myös varusteet kehittyvät. Liikkuminen aiheuttaa heti automaattihyökkäyksen. Tilanne pitää lähteä purkamaan vapaiksi jääneillä sotureilla, mikä vaatii useimmiten seinät ja suojat tuhoavia käsikranaatteja. Psyykkisiltä voimiltaan Librarian vastaa liki maagia, vortex of doom -kyky on käytännössä supertehokas EMP-kranaatti, joka tekee eläviin olentoihin massiivisesti vahinkoa ja lamauttaa mekaanisten vihollisten kaukohyökkäykset. Systeemi on satunnainen, mutta selvästi tasapainossa, koska jokainen tehtävä tuntuu tiukalta väännöltä. Joka kierroksella kaaoksen bonusten todennäköisyys kasvaa, joten viivyttely kostautuu aina, kun nurglelainen saattaa saada vahvistuksia, panssaria, lisävoimia tai mariinit miinuksia. Ne kuluttavat tahdonvoimaa ja lisäksi kiihdyttävät kaaoksen bonuksia, mikä sopii teemaan voimien korruptoivasta luonteesta loistavasti. Vaihtoehtoja riittää eikä varusteita ole sidottu tiettyyn mariiniin, lasaretissa makaavan sankarin sotavasaran voi huoletta napata korvaavalle ukolle taisteluun. Suurin harmi taistelussa on, että jokainen tehtävä on käytännössä samanlainen. Figuja ja vihuja Taistelu toimii erinomaisesti ja kaava on kaikille XCOMin pelaajille tuttu
Chaos Gaten maailma on fatalistinen eli jokainen laukaus osuu, mikä tuntui aluksi oudolta idealta. Lopetin esimerkiksi Don’t use willpower -lisätehtävien valitsemisen sen jälkeen, kun kaaoksen warpmeterin willpower-miinusefekti laskettiin voimien käytöksi. Tehtävätyyppejä on vain kaksi. Peli myös vinkkaa, mitä kustakin vastauksesta on odotettavissa. 85 44 160561_.indd 44 160561_.indd 44 25.5.2022 15.39.13 25.5.2022 15.39.13. Asian huomaa vaikka voittomusiikkiruudussa, jossa kappale luuppaa melkein heti. Taistelusysteemi toimii ja matseissa on sopiva epätoivoinen . Jos ehtii kolmesta tehtävästä vain yhteen, kannattaa valita se, jonka epäonnistumisesta olisi eniten haittaa. Tarinassa kolmikko kinaa ja trio on jatkuvasti eri mieltä keskenään, mihin väsyin aika nopeasti. hollislauman keskellä olen vain keskittynyt takomaan kohteen alas. Chaos Gate ei tyydy kumartamaan esikuville vaan tekee peli-ideasta selkeän modernin tulkinnan. Tech-Priest Lunette on ainoana hahmona moitteettoman näköinen, veli Ectar näyttää ensimmäiseltä luonnokselta ideasWARHAMMER 40 000: CHAOS GATE DAEMONHUNTERS ta ja inkvisiittori Vakir on tyyliltään kuin eri pelistä. 85 Chaos Gate Daemonhunters tekee saman tempun kuin XCOM teki UFO:lle: peli on perinteitä kunnioittava moderni versio vanhasta klassikosta. Nopalla ei ole sijaa maailmassa, jossa jokainen taktinen liike on harkittu ratkaisu. Lopulta ymmärsin, että ratkaisu palvelee kokonaisuutta. Kokonaisuus on silti vahva onnistuminen. Vaihtoehdot voivat aiheuttaa yllättävän kovia miinuksia, joten ihan lukematta vastauksia ei kannata antaa. us osuu, mikä tuntui aluksi oudolta idealta. Sen kaikki ideat eivät ole ennennäkemättömiä, mutta tekijät ovat osanneet lainata taidolla ja oikeita asioita. Pelin selkein heikkous on silti käyttöliittymä. Planeetoille avautuvia portteja ei ole tosin pakko sulkea heti. Juoniosuudet eivät silti ole täyttä pakkopullaa, sillä aika-ajoin pääsee valitsemaan keskusteluvaihtoehdoista, jotka myös vaikuttavat tapahtumiin. Animaatioissa kasvoissa liikkuu lähinnä suu. Joskus se on kaaosportti, mutta useimmiten ei. ilis, sillä virheitä ei ole juuri varaa tehdä. Kun korruptio kasvaa planeetalla yli kolmen, se alkaa levitä viereisille planeetoille, jolloin epidemia karkaa herkästi käsistä. Tulkintani mukaan ei pitäisi, mutta ehkä peli on vain tiukempi sääntöjen suhteen kuin itse olen. Pääpahiksen kuoltua epätoivoinen tilanne vaihtuu heti Victory-ruutuun. Bugeja vilisee jonkin verran kaatuilusta harmittomiin. Toinen tehtävätyyppi ovat avautuvat kaaosportit, mitkä ovat pelin ylivoimaisesti vaikeimpia tehtäviä. Lopulta ymmärsin, että ratkaisu palvelee Nopalla ei ole sijaa maailmassa, jossa jokainen taktinen liike on harkittu ratkaisu. Hyvää + Lainaa taidolla ja oikeita asioita. Ilmeisesti tekijät eivät ole pelanneet juuri 90-luvun jälkeen, sillä moista kankeutta en ole nähnyt sitten Super Mario Partyn. Trio eripura Alkuperäisessä Chaos Gatessa juonenkuljetusta oli intron ja tehtävänantojen verran, uusversio on siinä mielessä kunnianhimoisempi, mutta resurssit näkyvät ikävällä tavalla. Grandmaster Kai saattaa vaikka läksyttää tehtävän jälkeen, minkä jälkeen voi valehdella, sysätä vastuun muille tai ottaa syyt omille niskoilleen. Niitä tärkeämpää on pitää itse planeettojen korruptio kurissa. Huonoa . Taistelusysteemin ampumisessa on täysin turhana varmistimena hyväksymisosuus, jossa jokainen laukaus ja hyökkäys pitää erikseen hyväksyä. Musiikitkaan eivät ole aivan alkuperäisen tasolla, sillä biiseissä on lähinnä pari tahtia
Antaa se nytkin jotain motivaatiota pelata, ja lupaavasti pelimoodissa on proseduraalisesti luodut kartat, näiden lisääminen muuallekin Battlesectoriin olisi hienoa. Heksoista saa erilaisia bonuksia. Nämä metalliset veijarit ovat maanneet piilotetuissa hautaholveissaan 60 miljoonaa vuotta. Nyt he saapuvat pilaamaan kaikkien päivän 14 erilaisen yksikön voimalla. Tyranidien rivit vahvistuivat mielenhallintaan pystyvällä Brood Lordilla ja sekä Hive Guardilla, jonka biokanuunat ampuvat joko esteitä väistelevän sirpaleammuksen tai panssareita läpäisevän shokkiammuksen. Vaikka Sotavasara 40K heiluu neljäkymmentätuhatta vuotta tulevaisuudessa, mikä vastaa työviikon pituutta maanantaina mitattuna, necroneille se on vain silmänräpäys. Menussa tänään Necroneita on viime vuosina nähty Gladiuksessa ja Mechanicuksessa, mutta silti osa Battlesectorin yksiköistä ei soittanut kelloja. Black Labin oma lisäys on momentum, eli mitä enemmän yksikkö painaa päälle, sen enemmän liikevoimaa se kerää, ja kun sitä sata pojoa, sillä voi boostata jotain erikoisominaisuuttaan tai ampua kerran enemmän. Muuten hyvä DLC ei sisällä kunnon yksinpelikampanjaa. Battlesectorin henkinen edeltäjä, myös mainio mutta teknisesti ei yhtä hiottu Sanctus Reach sai sekin vain pari laajennusta. Suosikkini on Hexmark Destroyer, jolla ampuu kaksi kertaa vuorossa ja jonka spesiaalit ovat joko varma osuma tai kolmen maalin tulitus. Ne regeneroivat hipareitaan, eikä siinä kaikki: osa yksiköistä saa herätettyä kuolleitaan takaisin henkiin. Ei kuollut oo mi voi tosi kauan maata Mutta nyt sanotaan N-sana, sillä (kummankin) vastapuolelle ilmestyy kokonainen osapuoli, pelätyt necronit. METALLI NOUSEE HAUDOISTAAN Black Labs / Slitherine Arvosteltu: PC Versio: v1.1.25 Minimi: i5-4460, 4 Gt RAM, Geforce GTX 750 (2 Gt VRAM) Suositus:i5-6400, 8 Gt RAM, Geforce GTX 950 (2 Gt VRAM) Moninpeli: 2 (verkko ja PBEM) Testattu:AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 16,0 Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Ikäraja: Ei tiedossa. 45 160562_.indd 45 160562_.indd 45 25.5.2022 15.41.29 25.5.2022 15.41.29. Perusmosureita edustavat Warriorit ja Immortalit aseineen, sekä lähitaistelusoturit Flayerit, Lych Guardit ja Triarch Praetorianit. Necronien ehkä ikävin ominaisuus on, että niitä on vaikea tappaa. Juuri lisätty pelimuoto on vasta uransa alussa, joten vain aika näyttää mitä siitä tulee. On aika oleellista tietää, mikä niistä esimerkiksi toimii panssarointia vastaan. Battlesectorilla itsellään olisi myös aika näyttää. Pisteitä lisärille on turha jakaa. Enkelit saivat lähitaisteluAssault Terminatorin ja The Sanguinary Guardin lentoreppuineen, pistooleineen ja miekkoineen. Nimittäin avaruusmariinien aseistus on helposti ymmärrettävissä, mutta necroneilla on vain erilaisia energia-aseita, joiden tunnistus nimestä on vaikeaa. Kampanjalla saisi uusien necron-yksiköiden kyvyt ja käytön opetettua sopivan kokoisissa paloissa. Moninpeli on tutun toimivaa, yhtäaikaisen verkkopelin lisäksi tarjolla on automatisoitu Play By Email -optio. Viime vuonna julkaistu peruspeli pisti avaruusmariinien Blood Angels -chapterin tyranideja vastaan planeetta Baal Secunduksella. Baalin malja Puuttuvaa yksinpelikampanjaa yritetään korvata Planetary Supremacyllä, eräänlaisella ministrategialla, jossa kaikki kolme osapuolta valtaavat pientä Baalia heksa kerrallaan. Black Labilla on kaavaan kaksi variaatiota. Vähän myöhemmin kumpikin osapuoli sai halvan Elite-DLC:n, joka lisäsi yhteensä neljä yksikköä. Deathmarkit ampuvat kaukaa, Skorpeth Destroyerit vetävät lähellä pataan niin että kattilatkin soimaavat. Niin nytkin, plus kummallakin on nippu ikäviä erikoiskykyjä. Vuorojen välissä armeijaa täydennetään, parhaissa yksiköissä on vuoron parin cooldown. Hakkaa päälle! (+5 momentum) Battlesectorin pelimekaniikka on perinteistä, hyväksi havaittua vuoropohjaista strategiaa. Elite Packit ovat vähän C-luokan delsuja, koska pari yksikköä lisää ei peliä juuri muuta. Necron Overlord ja Plasmancer edustavat necrojen sankaripuolta, ja Warhammerissa yksi sankari vastaa isoa joukkoa perusmosureita. Mahdollisesti mahtimestareiden moninpelissä momentumin rooli voi olla isompi, itse vain kerran ihmettelin, että miksi Hexmark Destroyerini hehkuu sinisenä. Peruspeli on erinomainen, mutta laajenee liian hitaasti: tähän ensimmäiseen kunnon laajennukseen kesti yli puoli vuotta. Merkittävämpi on aseiden optimietäisyys, eli sädepyssyn kantomatka voi olla yhdestä kuuteen ruutua, mutta kolmen ruudun päässä se on tarkin ja tehokkain. Warhammer 40K: Battlesector on vuoropohjainen ryhmätason taktiikkapeli, aika lailla lähin videopeliversio, mitä Warhammer 40K -lautapeliä pääsee. Delsun omistaja voi pelata niillä sekä kampanjassa että moninpelissä, mutta vaikka niitä ei ostaisi, ne näkyvät kuitenkin vastustajina. Necronit siis vastaavat aika pitkälle epäkuolleita, mutta metalliversioina. Nnirvi WARHAMMER 40K: BATTLESECTOR ELITEJA NECRON-DLC Heikoille voi olla liikaa nousu metallin, muttei niille joita ohjaa voima keisarin. Aina parempi vaihtoehto kuin ikuiset örkit tai eldarit. Myös Tomb Bladet osaavat tavallaan lentää. Yksikkö voi liikkua pistebudjettinsa puitteissa ja venyttää matkaa uhraamalla siihen toimintapisteensä, joita on yleensä yksi, sankariyksiköillä yleensä kaksi. Suuret muinaiset necronit antavat Cthulhullekin hyvän vastuksen, mitä tulee unen pituuteen. Nyt siihen lisätään metallivahvistuksia. Tukijoukkoja ovat Heavy Lokhust Destroyer, joka vastaa tykistöä, Annihilation Barge, joka vastaa panssareita, sekä Doom Scythet, jotka vastaavat ilmavoimia. Battlesectoria on sitten julkaisun päivitetty monta kertaa, joten ilmeisesti Black Lab on systeemiinsä tyytyväinen, vaikka minä en olekaan. J os Chaos Gate jättää kutinan, jota voi raapia vain ketjusahamiekalla, Warhammer 40K: Battlesector auttaa mielellään. Warhammer 40K: Battlesector itse on ehdottomasti ostamisen arvoinen, ja jos sen hankkii, niin kyllä nämä necronitkin kannattaa mukaan värvätä. Systeemin voi unohtaa, koska harvoin sen sata pojoa saa täyteen, sillä kaikki mikä ei ole hyökkäystä ja tappamista katsotaan löysäilyksi ja vähentää momentumia, jo pelkkä Overwatch eli vastustajan vuorolla reagointi syö siitä 10 pistettä. Pahin delsuriemu jää sikäli vaimeaksi, että necroneilla, kuten ei tyranideillakaan, ei ole omaa juonellista yksinpelikampanjaansa, joten tämä delsu on vain B-luokkaa. Ongelma on lähinnä näiden aseistus, koska kaikki näyttävät olevan sädetai sähköpyssyjä, joten speksejä pitää kytätä
Combat Mission sarjana alkoi vuonna 2001 Beyond UKRAINAN SOTA 2017 PELIT VASTAAN TODELLISUUS Overlordilla, sen jälkeen pelisarja on käynyt niin toisen maailmansodan Euroopan länsi-, itä-, eteläja Afrikan rintamilla kuin modernissa sodassa Syyriassa ja Afganistanissa. Aihe vaikutti varmasti ajankohtaiselta Georgian sodan (elokuun 1.–12., 2008) tapahtumien jälkeen, semminkin kun Putin oli samana vuonna jo ilmoittanut, että jos Ukraina meinaa mennä Natoon, se tapahtuu ilman Krimiä ja maan itäosaa. Jo vuonna 2009 Battlefront-tiimi päätti tehdä sotapelin kuvitteellisesta Ukrainan sodasta. Combat Mission: Black Sea julkaistiin loppuvuodesta 2014. Kuinka hyvin Combat Mission: Black Sea onnistui. Skenaarioita ja todennäköisyyksiä Taustatarinan tarkastelu on näin jälkikäteen mielenkiintoista, sillä menneisyyden tunteminen mahdollistaa nykyisyyden tarkastelun osana jatkumoa, jossa maailmanSillat on pelissäkin syytä saada ehjinä haltuun. Combat Mission pyrkii tarkkaan taistelun simulointiin. 2011 Shock Forcea nostettiin jalustalle Syyrian sodan ennustajana, mutta pelin ja oikean sodan tapahtumilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa. Pelissä tietenkin keskitytään siihen puhtaan sotilaalliseen puoleen, kineettiseen vaikuttamiseen. Kuten olen monissa pelisarjan arvosteluissa kynäillyt, simulaatio itsessään on varsin vakuuttava, mutta turhan teknopainotteinen ja matemaattisen kliininen. Miten kahdeksan vuotta sitten tehty sotapeli onnistui ennustamaan tulevaisuutta. Sivullisia vahinkoja ei sovi tulla ja länkkärin tappionsietokyky on tunnetusti alhainen. Siihen ei yksinkertaisesti uskottu tai paremminkin ei haluttu uskoa, vaikka “Putinin pelikirjaa” tunteville asiassa ei ollut mitään epäselvää edes 2014. Siitä eteenpäin tarina on puhtaasti fiktiota, pelisuunnittelijoiden arvioita siitä, mikä voisi olla realistista. Tekijöiden itsensä mukaan lännen ja Syyrian välinen sota keksittiin, jotta vältyttäisiin geneeriseltä punaiselta osapuolelta. Peli sepitettyine sotineen sijoittuu kuvitteelliseen vuoteen 2017. Niitä yhdisti rajoitettu sotilaallisen voiman käyttö yhdessä muiden keinojen kanssa poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Taustatarina oikeastaan lopettaa todellisuudesta ammentamisen noin loppukesästä 2014. Sarjan viimeisin tulokas Cold War tarjoilee edellisen kylmän sodan kuvitteellisia, kuumempia yhteenottoja vuosina 1978–1982. Oikea sota Syyriassa todettiin hyvin epätodennäköiseksi, koska Afganistan ja Irak söivät lännen resurssit. Peli taustatarinoineen on pysähtynyt aikaan julkaisun hetkellä 2014. Välissä venäläinen Softball julkaisi lisensoidulle Combatin moottorille tehdyn CM: Afganistanin, joka kuvasi Neuvostoliiton Afganistanin sotaa. Läntinen liittouma ylivoimaisine asevoimineen jyräävät kylmän sodan välineisiin ja taktiikoihin jämähtäneet Syyrian asevoimat, mutta joutuvat sitten haasteisiin vastarintaa tekevien aseellisten ryhmittymien kanssa, etenkin asutuskeskuksissa. Ukrainaan! Jos Shock Forcesta muotoutui sen kehityksen aikana revanssi toisesta Persianlahden sodasta hieman eri maisemissa ja uusilla joukkotyypeillä (muun muassa tuolloin tuliterä Stryker-prikaati), Black Sean skenaarion tärkeimmät vaikuttimet olivat Georgian sota ja pelikehityksen loppupuolella syksyn 2014 tapahtumat. Tarinaa muutettiin loppumetreillä ottamaan huomioon kevään 2014 tapahtumat: Venäjä on miehittänyt Krimin ja Donbassissa Ukraina on taistellut itsenäisyyttä vaativia separatisteja vastaan. Black Sean taustatarinassa Ukraina ja Nato puolustautuvat Venäjän hyökkäystä vastaan Ukrainassa, vuonna 2017. Päivitetyllä CMx2-moottorilla simulaation tarkkuus on siirtynyt ryhmätasolta yksittäisen taistelijan, asejärjestelmän ja ajoneuvon tasolle. Kylmän analyyttisille sotilastiedustelun ja voimapolitiikan ammattilaisille asiat näyttivät etenevän pääosin ennalta käsikirjoitetulla tavalla. Miltä taustatarina ja pelin tapahtumat näyttävät vuonna 2022, kun Ukrainassa on käynnissä pelin kuvaamaan tapaan laajamittainen, konventionaalinen sota. Kun Black Sea julkaistiin marraskuussa 2014, oli se sarjan toinen modernin sodankäynnin tulokas. Ilja Varha JÄLKIMULGASU COMBAT MISSION: BLACK SEA (BATTLEFRONT.COM, 2014) Vuonna 2014 tehty sotapeli ennusti tulevaa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Puhutaan hybridisodankäynnistä ja niin sanotusta Gerasimovin doktriinista. Sen taustatarinassa sodittiin Syyriassa. Lisäksi peliä riivaa ihan käsittämättömän raskas käyttöliittymä ja mikromanagerointiin pakottava mekaniikka sekä tekoäly(n puute). Shock Forcen taustatarina ja taistelutapahtumat muistuttivat Persianlahden toisen sodan kanssa. Myös pelimaailman puolella osattiin olettaa, ettei sapeleiden kalistelu Ukrainan suunnalla tule päättymään hyvin. S uurelle osalle maailmaa Venäjän hyökkäys helmikuussa 2022 tuli samanlaisena yllätyksenä kuin Krimin valtaaminen 2014. Tämä on melko poikkeuksellinen jälkikäteen tehty sotapeliarvio, sillä tässä arvioidaan lähes kahdeksan vuotta pelin julkaisun jälkeen siinä kuvatun sodan todenmukaisuutta nykyhetken tapahtumiin peilaten. Se ensimmäinen, Shock Force, julkaistiin 2007 (ja uusioversiona 2020). Tavoitteena realismi Combat Mission: Black Sea on omien sanojensa mukaan pataljoonan ja sitä pienempien joukkojen taisteluita simuloiva reaaliaikainen (myös WeGo) sotapeli. 46 160788_.indd 46 160788_.indd 46 25.5.2022 15.46.44 25.5.2022 15.46.44. Toki pelin kehitystyön (2002–2007) aikaan epäkonventionaalisia ryhmittymiä vastaan käytyjen oikeiden sotien, Libanonin sota 2006 mukaan luettuna, taistelutapahtumien perusteella tekijät huomasivat olevansa simulaatiossaan oikeilla jäljillä. Ja tietenkin mistä saisi uskottavan ja mielenkiintoisen skenaarion realistiseen sotapeliin
Venäjä reagoi välittömästi vedoten kansalliseen turvallisuuteen ja syyttää Ukrainaa Krimin niemimaan taloudellisesta kurimuksesta, sekä julistaa olevansa valmis puolustamaan Ukrainassa sorrettuja venäläisiä. Natseja pelissä ei mainita. Työkalut kuulostavat kovin tutuilta vuoden 2021 loppuja vuoden 2022 alkupuolelta, mutta niiden käyttöjärjestystä ja aikajänteitä tarkastellessa pelin Venäjä on selvästi reaktiivisempi osapuoli. Hyökkäys Ukrainaan suuntautuu vain idästä ja etelästä, koska Valko-Venäjän alueen käyttöä uuden operaatiosuunnan avaamiseksi Battlefront ei osannut aavistaa. Pelin kuvaaman 2ACR:n (2nd Cavalry Regiment) joukkoja on viime aikoina harjoitellut myös Suomen Niinisalossa. Ukraina julistaa liikekannallepanon. Tämä ajatusmaailma sopii hyvin vielä ennen 24.2.2022 vallinneeseen narratiiviin, jossa Venäjä on muka pakotettu reagoimaan siihen kohdistettuihin sotilaallisiin uhkiin. Black Sean venäläisillä ei tätä estettä itä-Ukrainassa ole, eikä ukrainalaisilla kokemusta venäläisiä joukkoja vastaan taistelusta. Venäjä lähettää alueelle rauhanturvaajia. Vertaa Combat Mission: Black Sean taustatarinan karttaan Battlefrontin skenaario vastaa vuoden 2015 suunnitelmaa hämmästyttävän paljon, jos unohdetaan Naton joukkojen liikkeet Puolasta Dneprjoelle ja Mustaltamereltä Odessaan. Pelissä Ukrainan aloittama “terrorismin vastainen operaatio” (ATO – anti-terrorist operation) eteni menestyksellä ja pelin separatistit on 2014 loppuun mennessä enemmän tai vähemmän lyöty. Näin toki tapahtuikin, aluksi. Syntyneessä kilpajuoksutilanteessa painopisteessä olevat venäläiset joukot pyrkivät Dneprjoelle ja sen yli kohti Kiovaa. Mustallamerellä suomalaisillekin Norjan Cold Responseja Ruotsin Aurora-harjoituksista tuttu yhteistyöosapuoli, Yhdysvaltain merijalkaväki, nousee maihin Odessassa. Syyskuussa 2014 tilanne kuitenkin muuttui radikaalisti, kun venäläiset pataljoonan taisteluosastot hyökkäsivät rajan yli Ukrainan puolelle ja monin paikoin löivät Ukrainan joukot. Donbassissa siirryttiin asemasotaan, jossa molemmat osapuolet kaivautuivat ja miinoittivat rintamalinjan. Yhdistämällä pisteet historiasta nykyhetkeen mahdollistaa myös lähitulevaisuuden ”ennustamisen” himmeällä kristallipallolla. Sitten pelin taustatarinan tilanne eskaloituu varsin tutulla kaavalla: Ukrainassa valtaan nousee länsimielinen hallitus, joka haluaa viedä maansa Naton ja Euroopan Unionin jäseneksi, mitä nopeammin sen parempi. Asemasodan puolustuslinjojen puuttuessa Donbassin alueen ukrainalaiset tukikohdat jäävät venäläisten rauhanturvaajien saartamiksi ja molemmat osapuolet mobilisoivat joukkojaan. Ehkäpä juuri tämän takia Black Sean Nato toimii pelissä puolustusliiton periaatteiden vastaisesti ja heti taisteluiden alkaessa aloittaa vastahyökkäyksen Puolan kautta Ukrainaan. järjestystä järkyttävät tapahtumat eivät synny tyhjiössä. Krimiltä edetään H’ersonin kautta kohti Odessaa. Pohjoinen kiila suuntaa Kurskin-Belgorodin suunnasta kohti Kiovaa, Donbassin suunnan murtoaukosta jatketaan Harkovaan, Zaporižžjaan ja Melitopoliin. Kärjessä etenevät amerikkalaiset joukot, muun muassa mekanisoitu prikaati (Heavy Brigade Combat Team) ja Strykereillä varustettu ratsuväki, eli mekanisoituja tiedustelujoukkoja. Pelin sodan strategiset tavoitteet ovat siitä huolimatta käytännössä yksi yhteen Putinin arvioitujen alkuperäisten tavoitteiden kanssa. Skenaarion ensimmäinen huti koskee taisteluiden päättymistä. Eri hahmotelmia tulevan kehityskulun ennakoimiseksi, skenaarioita, ryyditetään todennäköisyyksillä. Venäjä siirtää joukkoja läntisestä ja eteläisestä sotilaspiiristä “harjoittelemaan” Ukrainan rajan pintaan. Kahden sotilaspiirin joukoista pelin maailmaan muodostetaan käytännössä kaksi armeijaa, vaikkei tätä erikseen mainitakaan. Combat Mission: Black Sea sisältää kolme kampanjaa, yhden Natolle, Venäjälle ja Ukrainan väitetysti käsiinsä saama Venäjän operaatiosuunnitelma vuodelta 2015. Ilmapiiri Ukrainan, Naton ja Venäjän välillä on jännitteinen. Yhdysvallat ja Nato näkevät hyvän sauman tunkea vaikutusvaltaansa yhä idemmäs. Skenaarion toinen ohilaukaus koskee demokraattisen lännen kykyä ja halua laittaa kovan kovaa vastaan ennakoiden. Pelin konflikti alkaa Venäjän kolmen hyökkäyskiilan murtautuessa nopeasti Ukrainan puolustuksen läpi. Battlefrontin tarina, eli skenaario, jatkuu aktiivisten taistelutoimien laantumisella ja asteittaisella joukkojen demobilisoimisella. Mustanmeren konflikti Pelin maailmassa alkukesästä 2017 Ukrainan ja Venäjän joukkojen välillä syttyy yhteydenottoja ja pian punakone hyökkää Ukrainan itärajan yli kohti Kiovaa, tavoitteena pakottaa salamasodalla Ukrainan valtaa pitävät neuvottelupöytään ja visusti takaisin äiti-Venäjän etupiiriin. 47 160788_.indd 47 160788_.indd 47 25.5.2022 15.46.51 25.5.2022 15.46.51. Pelintekijät olivat tietenkin kiinnostuneita Naton ja Venäjän välisestä korkean intensiteetin sodasta. Donbassin alue julistautuu itsenäiseksi ja pyytää Venäjältä sotilaallista apua. Kun Ukrainan hallitus ilmoittaa 2016 hakevansa Naton jäsenyyttä seuraavana vuonna, Itä-Ukrainan separatistiliikehdintä kiihtyy jälleen. Pian nimittäin Mustallamerellä seilaa Naton aluksia, Naton joukkoja siirretään kohti itää, Puolaan etunenässä, ja Ukrainan joukkoja osallistuu Naton sotaharjoituksiin. Krim on Venäjän hallussa, mutta ilman maayhteyttä Venäjälle. Salamasodalla Venäjä pyrkii pakottamaan Kiovan neuvottelemaan ja tekemään myönnytyksiä, aivan kuten sen onnistui tehdä Georgiassa 2008. Pelin Venäjälle sodan nopea loppuun saattaminen on elintärkeää, jotta Naton joukot eivät ehdi Ukrainan avuksi riittävällä voimalla. Pelin reaktiivisella Venäjällä on selvästi vähemmän joukkoja käytössään kuin oikealla Venäjällä keväällä 2022
Sitä kuvaa ei himmentänyt edes TV-uutisissa nähdyt kuvat lauttahyökkäyksessä toisiaan päin ajelevista panssarivaunuista. Kampanja keskittyy ylimenohyökkäykseen ja vastarannan sillanpään haltuunottoon Dnipron eteläpuolella. Peleissä uusimman kaluston kuvaaminen aktiiviseen palveluskäyttöön voi toki olla pelisuunnitteluun liittyvä valinta. Toisaalta moottoroitujen prikaatien (Stryker Brigade Combat Team) ja ratsuväen pyöräkalustossa tapahtui jo 2015 tulivoiman lisäämistä, joka ei pelissä näy. Mekanisoidun prikaatin 3. Mutta kalusto on vain välineitä. Naton jenkkikalustossa on nähtävissä samaa ylimodernisointia omasuojajärjestelmineen. pataljoonasta muodostetun taisteluosaston vastahyökkäystä Kiovasta Brovaryn kautta moottoritietä E95 Chernihivin suuntaan. Naton kampanjassa amerikkalaisten 3. Pelin Mission Pack 1:ssä tulee mukana toiset kampanjat Venäjälle ja amerikkalaisille, joista jälkimmäisen pääosassa edellä mainittu 2ACR. Pelissä tarina vielä haarautuu riippuen Naton, ei siis ollenkaan Ukrainan, sotamenestyksestä. Yksinkertaisimmillaan kaluston laadun ja miesmäärän avulla luodaan eri joukoille laskennallisia taistelupotentiaaliarvoja, joiden avulla taisteluiden lopputuloksia voidaan arvioida. Ratkaisevana tekijänä ei ole ollut kalusto, vaikka NLAW-, Pelin Ukrainan kampanjan ensimmäisessä skenaariossa taistellaan Kiovan taistelusta tutulla paikalla. Kaartin panssariprikaatin Dneprjoen rannalle. Jalkaväkidivisioonan osat pyrkivät lyömään edellä mainitut joukot, jotka ovat edenneet Dneprin länsirantaa jo noin 50 km Kiovan eteläpuolella, 600 km lähtöasemistaan. Tarkasteltaessa pelin operaation etenemistä sodan oikeaan kulkuun, korostuu kylmän teknologiakeskeisen voimasuhdelaskennan ja todellisuuden vinouma. Ukrainalla on pelissä käytössään T-80:n pohjalta kotimaassa valmistetun T-84:n modernisoitu ja digitalisoitu versio Oplot-M (pelissä BM-Oplot), sekin omasuojajärjestelmällä. Ukrainalaisilla pelatessa johdetaan 72. 30 mm:n konetykillä varustettu Strykerin Dragoon-versio sai tuulta siipiensä alle nimenomaan konventionaalisen sodan tehtyä paluun 2014. Pelissä siis vain Naton sotilaallinen väliintulo estää Ukrainan nopean kaatumisen, oikeassa elämässä sen esti Ukrainan asevoimien vastarinta. Sellainen se pelissäkin tuppaa olemaan, ellei huomioida Ukrainan uusinta ja hienointa kalustoa. Pelikirja uusiksi Yleensä sotaja strategiapeleissä suurin painoarvo annetaan kaluston, etenkin raskaan sellaisen, suorituskyvylle. Uutisissa hehkutettuja aseistettuja Bayraktar-lennokkeja, vaanivia aseita (loitering munition) tai lännen aseapua Ukrainalle pelissä sen sijaan ei nähdä, mikä toki 2017 tilanteessa olikin todellisuutta. Black Seassa Naton joukot saavuttavat Dneprjoen yhdenaikaisesti venäläisten kanssa, mutta venäläiset kiertävät vähäiset Nato-joukot, ylittävät joen tulen alla ja jatkavat sen länsirannan vyöryttämisellä kohti Kiovaa. Pelissä Venäjän uusimpia T-90ja BMP-3-variantteja viimeisimmillä reaktiivipanssareilla, lämpökameroilla ja omasuojajärjestelmillä vilisee runsaasti, kun taas oikeasti näiden päivityspakettien rahat taisivat mennä oligarkkien jahteihin ja kenraaleiden taskuihin. Joidenkin lähteiden mukaan Oploteja oli 2021 Ukrainan asevoimien palveluskäytössä kaikki kaksi. Kun operatiiviseen karttaan piirretään nuolia, ei taktiikka, koulutustaso tai moraali välttämättä näyttele niille kuuluvaa roolia. JÄLKIMULGASU COMBAT MISSION: BLACK SEA (BATTLEFRONT.COM, 2014) 48 160788_.indd 48 160788_.indd 48 25.5.2022 15.46.56 25.5.2022 15.46.56. Pelin skenaariossa venäläisten hyökkäys etenee läpimurrosta nopeasti satojen kilometrien syvyyteen. Informaatiosodankäynnissä ja propagandassa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta nykyajan tiedonvälityksen nopeuden ansiosta falskin tiedon läpi on vaikeampi ehtiä näkemään. Syy tähän on Naton voiman nopea kasvu, ei ukrainalaisten vastarinta. Sodankäynnin keinona edellä mainittu on venäläisille peruskauraa aina Tšetšeniasta lähtien. 140 km, ilman tarvetta Dneprjoen ylitykselle) pohjoisesta ei ole pelin skenaariossa mukana. Ukrainan taistelukyvylle annettiin lähinnä kynnysmaton arvo. Satelliittija pelin kuvissa punaisella osoitettu alue on videon kuvankaappauksen väijytyksen maasto (kartassa Okko-polttoaineasema). Kaartin moottoroidun jalkaväkiprikaatin (nykyään 20. Keväällä 2022 Kiova ei kaatunut kolmessa päivässä, kolmessa viikossa eikä kolmessa kuukaudessa. Nopeasta etenemisestä huolimatta pelin venäläiset pelkäävät ukrainalaisten kukistumisen pitkittyvän liikaa ja alkavat iskeä suuriin asutuskeskuksiin pakottaakseen Kiovan neuvotteluihin. Pelin skenaariossa sota ei pitkity yli kahden kuukauden, vaan siinä aikaikkunassa Venäjä joko saavuttaa tavoitteet, Nato lyö Venäjän joukot pois Ukrainasta tai länsi lamaantuu koettujen tappioiden takia, mikä pakottaa diplomaattiseen ratkaisuun. Ukrainan asevoimat ovat operoineet pääosin vanhoilla T-64-varianteilla. Uutiskuvissa ja OSINT (open-source intelligence) katsauksissa venäläisten pääkalusto on ollut paljon vanhempaa tekoa ilman viimeisimpiä hilavitkuttimia, nekin silminnähden huonosti pidettyjä. Battlefrontin valistunut arvio sodan kulusta vastaa sitä mielikuvaa, mitä mediassa levitetty yleinen mielipide edustivat vielä helmikuussa -22. Venäjän kampanjassa salamasota on vienyt 20. Sotilaskaluston ja -joukkojen suorituskykyihin liittyy myös runsaasti myyttejä, jotka eivät huomioi todellisuutta kovinkaan hyvin. Ukrainalta ei paljon kysellä. Joskus sumutus on niin sankkaa, että itsekin hairahtaa uskomaan omia valheitaan – tai taktisia totuuksia. Etenkin asevoimien hankkeiden maailmassa kolme vuotta on todella lyhyt aika. Kiovaa uhataan jo päivissä, vaikka lyhin hyökkäysreitti (n. Vielä muutama vuosi sitten edellä mainitut paikkojen nimet eivät kuuluneet yleissivistykseen. Toisaalta uusien suorituskykyjen rakentamiseen liittyvä prosessi kuvitellaan usein paljon nopeammaksi kuin se todellisuudessa onkaan. Ukrainan menestykseen ei uskottu, sen verran hyvin propagandakoneisto oli rummuttanut mittavan reformin läpikäyneiden Venäjän asevoimien ylivoimaa. Asevoimia verrattiin keskenään perinteisesti eri aseiden, kuten panssarivaunujen lukumääriä vertailemalla ja mielikuvilla niiden tehokkuudesta. Tahto, taito, väline Kun pelissä visioidaan kuvitteellista vuotta 2017 vuoden 2014 kristallipallolla, kaluston (ja organisaatioiden) kehityksessä on pientä eroa todellisuuteen. Kaartin moottoroitu jalkaväkidivisioona) ja 10. Kuten kenraali Norman Schwarzkopf operaatio Aavikkomyrskyn (Desert Storm, 1991) jälkimainingeissa totesi, osaaminen ratkaisee: hänen mukaansa jenkit olisivat löylyttäneet irakilaiset, vaikka kalusto olisi vaihdettu päittäin. Sodan piti olla ohi päivissä. Ukrainalle
Myös kaluston ja eri asejärjestelmien vaikutusta tulevassa modernissa konventionaalisessa sodassa peli onnistui ennustamaan melko hyvin, mitä nyt omasuojajärjestelmät ovat raa’asti etuajassa. Modernit panssarintorjuntaohjukset, joita pelissä Ukrainalla on vähemmän, mutta amerikkalaisilta löytyy muun muassa mainetta niittänyt Javelin, ovat tehneet kehnosti aselajien välisen yhteistoiminnan hallitsevien mekanisoitujen joukkojen elämästä hyvin hankalaa. Se kertonee jotain pelintekijöiden kompetenssista, etenkin, kun skenaario laadittiin vuonna 2014. Pelistä puuttuva pohjoisen hyökkäys alkoi viimeistään tuolloin hahmottua, ainakin alan ammattilaisille. Kuulostaako tutulta. Pelin julkaisun aikaan Valko-Venäjän rooliksi arvioitiin lähinnä Ukrainan reservien sitominen pohjoisessa järjestämällä joukkojensa harjoituksia ja näin muodostaen sivustauhkan. Venäjän pataljoonien taisteluosastoista muodostettujen hyökkäyskiilojen eteneminen syvin tavoittein onnistui Black Seassa. Venäjähän on elektronisen sodankäynnin suurvalta, ainakin paperilla. Samalla yhtäläisyydet käynnissä olevaan oikeaan sotaan hyppäävät aika ajoin silmille. Pelissä vesistön ylitys uimalla on selvästi siistimpää kuin Siverskyi Donetsin ylittäminen oikeassa elämässä. Viiden vuoden (2017–2022) tapahtumista huolimatta Battlefrontin skenaario osui monessa asiassa oikeaan. Onneksi ukrainalaiset itse eivät aliarvioineet itseään, vaan taistelutahtoa ja uskoa omaan toimintaan löytyi niin paljon, että kovaa vastaan laitettiin vieläkin kovempi. Tilanne olisi hyvinkin voinut olla samankaltainen vielä pelin kuvaamana kesänä 2017. Kukas se sanoikaan ammattilaisten puhuvan logistiikasta. Elektroninen sodankäynti vaikuttaa pelissä kommunikaation viiveisiin merkittävästi enemmän kuin havainnot oikeasta sodasta antavat ymmärtää. Ilman näitä sankaritekoja Suomenkin turvallisuustilanne voisi tänä päivänä olla hyvin erilainen. Syksyn 2017 Zapad-sotaharjoituksessa Venäjän federaation ja Valko-Venäjän joukot harjoittelivat yhdessä muun muassa Valko-Venäjän alueella. Amiraali Kaskealan aikanaan rummuttama mantra tahdosta, taidosta ja välineistä osoittautui paikkansa pitäväksi. Olikin huvijahteja. Todellisuudessa hyökkäysten koordinoinnin arvioidaan epäonnistuneen pahemman kerran, lopputuloksena sarjoja pienempien joukkojen kahakoita ja tumma silmä. Sen jälkeen oikea maailma alkoi tehdä irtiottoa Battlefrontin skenaariosta. Myös pelin venäläisten kyky menestyksekkään salamasodan tempon ylläpidossa voidaan todeta olleen haihattelua. Sotapelin ideana tämä oli tietenkin erittäin mielenkiintoinen. Muun muassa edellä mainitusta syystä pelissäkin pääosan tappotyöstä tekee tykistö, jos meinaa kampanjoissa pärjätä. Mekanisoitu prikaati – aivan kuten pelissäkin. Tällaisia piti olla. Pienet kaupalliset dronet tosin loistavat poissaolollaan. Venäläiset tuskin saivat ideoitaan tietokonepelistä. Jälkiviisastelu on helppoa, mutta ani harva ammattilainenkaan uskoi Ukrainan asevoimien lyövän venäläiset Kiovan ja Harkovan suunnilla takaisin rajan yli, tai Donbassin puolustuksen kestävän kuukausia. Vaikka kelirikko ei pelin kesäsodassa menoa haittaakaan ja ukrainalaisten vastarinta epäonnistuu, on etenemisnopeus mekanisoitujen joukkojen huollon tarpeen näkökulmasta reilusti yliampuva: keskimäärin 50 km vuorokaudessa. Uskottavuus ja jälkiviisastelu Battlefrontin kuvitteellinen Mustanmeren kriisi on mielenkiintoinen skenaario Combat Missionin tapaiselle joukkojen välisten yhteenottojen simuloinnin hiekkalaatikolle. Se annettakoon anteeksi, sillä Battlefrontin tapaan pääosa maailmasta vielä helmikuun 24. Sen takia vaunuja tulee käytettyä paljon tilanteissa, joissa ne ovat alttiita väijyttäville lähi-PST partioille. Naton mukaan otto on ollut pelisuunnitteluun liittyvä valinta, ei niinkään aito arvio puolustusliiton reaktiosta Venäjän hyökkäykseen. Pelissä venäläiset joukot ovat selkeästi laadukkaampia ja tehokkaampia. Javelinja Stinger-ohjuksista sodan alkumetreillä varmasti suurta apua olikin, ja raskaammasta aseavusta myöhemmin. Onkohan Combat Mission: Torilla Tavataan jo tuotantolinjalla. Se, missä Combatti menee metsään, on pelin ukrainalaisten ja venäläisten taistelutaito ja -tahto. Pelissä panssarikiilat etenevät muutamassa viikossa lähes 700 kilometriä Donetskista Zaporižžjan kautta Kiovaan, välissä Dneprjoen ylimeno tulen alla. Esimerkiksi Battlefrontin piirtämät kuvitteellisen operaation punaiset hyökkäysnuolet ovat lähes samoilla paikoilla, kun 2015 julkaistussa, väitetysti Ukrainan haltuun saamassa Venäjän operaatiosuunnitelmassa. Summa summarum, Combat Mission: Black Sea ei edes pyrkinyt ennustamaan tulevaa sotaa, vaan tarkoituksena oli tehdä uskottava sotapeli Naton ja Venäjän kuvitteellisesta yhteenotosta, jossa Ukraina toimi näyttämönä. 49 160788_.indd 49 160788_.indd 49 25.5.2022 15.47.00 25.5.2022 15.47.00. Ukrainan kampanjan ensimmäisen skenaarion kartta on nykyään tuttu videosta, jossa ukrainalainen jalkaväki väijyttää venäläisen arviolta pataljoonan taisteluosaston kärjen. Tykistön tulen johtaminen lennokeilla on pelissä erityisen tehokasta, piiloon on vaikea päästä. Vaikka Ukraina on onnistunut operaatioturvallisuutensa ylläpidossa, jolloin eri joukko-osastojen tarkkoja liikkeitä on ollut vaikea arvioida, Kiovan taisteluihin ja vastahyökkäykseen otti osaa myös 72. Jos osapuolten osaaminen, taistelutahto (moraali) ja kaluston kyvykkyys olisivat olleet Battlefrontin mallintamalla tasolla, olisi sota ehkä ollutkin ohi vain päivissä tai viikoissa. Jalkaväkeä pelissä tuntuu olevan käytössä lähes aina liian vähän tarpeeseen nähden. Tuolloin Ukrainan asevoimista kerrottiin suuren osan venäläisistä harjoitusjoukoista jääneen maahan, minkä Venäjä tietenkin jyrkästi kiisti. arvioi samoin. Alkupuheessa pelin tekijät toteavat, että sota on sen verran karmivaa puuhaa, että sitä ei kenenkään tulisi toivoa – sen olemme myös uutisten kautta nähneet kouriintuntuvasti. Kampanjassa lisäjoukkoja ei tehtävien välissä saa lisää. Myös pelissä PST rokottaa heti, jos pöljäilee vaunuilla aukealla ilman tukea. Heidän mukaansa (2014) CMBS on “onneksi yhä fiktionaalinen tarina, joka todennäköisesti säilyy sellaisena, ellei maailman johtajat ja kansat kollektiivisesti menetä järkeään.” Ja missä olemmekaan vuonna 2022
Jos avukseen ottaa lintuhengen, piste muuttuu hetken ajaksi tuulitunneliksi, joka antaa hyppyihin lisää pituutta. Áilu löytää luolasta mystisen rummun sekä sitä vahtivan hengen. Siivekkäiltä irtoaa hyppyihin pituutta, karhulta saa voimaa, vedeneläviltä suojakilven ja vettä, kun taas kettu lahjoittaa tulen. Saastuneessa luonnossa on mönjän peittämiä kuumia pisteitä, joihin vaikutetaan rummulla ja yksittäisellä erikoistaidolla. Hyppelyn painopiste on ongelmanratkaisussa, sillä Skábma on piristävän väkivallaton. 50 160558_.indd 50 160558_.indd 50 25.5.2022 16.53.32 25.5.2022 16.53.32. S aamelaisesta kansantarustosta ammentava Skábma – Snowfall on heittämällä kiinnostavimpia viime aikojen suomalaispelejä. En myöskään usko, että kaivoksen käyttäminen uhkakuvien lähtölaukauksena on sattumaa. Siinä sivussa kykykattaus kasvaa, mikä puolestaan mahdollistaa entistä monitahoisemman ongelmanratkaisun. En tunne saamelaiskulttuuria niin hyvin, että voisin kommentoida pelin lähdemateriaalin aitoutta, mutta tällaisen uteliaan KAAMOSTEORIA Red Stage Entertainment / PID Games / Sunsoft Arvosteltu: PC Ikäsuositus: Ei tiedossa . Poronhoitajan pesti vaihtuu shamaaniksi. Skábmassa kyvyt ovat rummussa. Välillä seikkaillaan henkimaailmassa. Hetkeä myöhemmin viereisessä tunturissa pamahtaa, kun läheisellä kaivoksella sorkitaan liian syvälle. Tarinan ytimessä on muutos, joka uhkaa Áilun ja tämän ystävien elämäntapaa. Vaikka henkiriepunsa puolesta ei tarvitse olla vihollisuuksien puuttuessa huolissaan, äkkikuolemia tehoviljellään tästä huolimatta. Kalevalaa on peliviihteessä käsitelty kitsaasti, mutta saamelaiskulttuuria sitäkin vähemmän. Poroja vahtiva Áilu on nukahtanut kesken vuoronsa. Áilu putoaa perässä, mutta poro pelastaa postuumisti sankarin hengen toimiessaan tälle patjana. Luonto alkaa hitaasti tahriutua vieraaseen aineeseen, joka sairastuttaa niin eläimet, kasvit kuin ihmisetkin. Hypyt hukassa Skábmassa on kaksi suurta ongelmaa, joista ensimmäinen on tasosuunnittelu. Mukana on pieniä viitteitä metroidvanioista, sillä uudet kyvyt antavat usein pääsyn sellaisille alueille, minne aikaisemmin ei ole ollut mitään asiaa. Näiden kykyjen käyttö ja ennen kaikkea yhteiskäyttö muodostavat Skábman pelimekaanisen selkärangan. Yksi poroista päättää paeta ja heittää vielä henkensä pakomatkansa päätteeksi putoamalla syvään luolaan. ilistelypelaajan makuhermoihin Skábman esittelemä maailma ja sen mytologia iskivät täysillä. Skábma täyttää siis ammottavan aukon, mutta ei aivan tiiviisti. Luontoa uhkaavien saasteiden kirjaimellinen sanoma on “mukaudu tai kuole”, mistä on helppo vetää johtopäätöksiä myös oikeaan todellisuuteen. Áilun on tartuttava toimeen. Kyseessä on täysin uniikki luomus, jolla on myös painavaa sanottavaa. Áilu saa seurakseen kolmen luontoon liittyvän henkiolennon erikoistaidot. Yhtä kuin luonto Maailma pelastetaan kolmannen persoonan toimintaseikkailuista tutulla kaavalla: edetään paikasta toiseen ja ratkaistaan eteen tulevat ongelmat. Loikkapuuha muuttuu aina vain monisyisemmäksi, mitä pidemmälle peli etenee. Karhuvoima puolestaan muuttaa sykkivän pisteen tasoksi, jolle voi hypätä. Juho Kuorikoski SKÁBMA SNOWFALL Saamelaismytologia taipuu niin hienosti pelimaailmaksi, että ihmettelen, miksi tätä ei ole tehty aikaisemmin. Valinnasta riippuu, mitä piste tekee. Haaste revitään tasosuunnittelusta
Kerran myös pelin sisäisen lokikirjan tehtävälista ei päivittynyt, joten pyörin hyvän tovin itsekseni ennen kuin sattumalta hoipertelin oikeaan paikkaan. Avoimet pelimaastot ovat varsin sekavia, ja toisinaan oikeaa reittiä saa etsiä turhautumiseen saakka. Rakkaudella käsitelty aihepiiri on kiinteä osa pelin maailmaa, mytologiaa ja pelimekaniikkaa, mikä on pelisuunnittelun näkökulmasta melkoinen saavutus. Erityisen rasittavia osuuksia ovat myös pitkät loikkaosuudet, joissa tehtävänä on aktivoida kuumia pisteitä samalla, kun ollaan ilmassa. Oikea etenemisreitti on todella monesti Áilunmentävä pieni käytävä, joka on kaiken lisäksi piilotettu mutkien taakse. Pohjoinen luonto on tuotu peliin todella hienosti. Syksyiset maisemat näyttävät komeilta. Tällaisenaankin Skábma tarjoaa pelin muodossa hienon kurkistusikkunan saamelaiskulttuuriin. Jos mokomat vielä haarautuvat, saa olla melkoinen suunnistaja, ettei sisäinen kompassi mene sekaisin. Kaikki Skábman vuorosanat on ääninäytelty saameksi. Vaikka peli ei fotorealismiin tähtääkään, etenkin välinäytöksiin olisi kaivannut hieman lisää eloa. Ainoa särö visuaalisessa ilmeessä ovat aavistuksen pökkelöt hahmot. Oikea reitti löytyy poikkeuksetta kokeilun, kiroilun ja uudelleenyritysten avulla. Koska peli päättyy cliffhangeriin, toivoa sopii, että jatko-osassa myös pelattavuusja tasosuunnittelupullat olisivat yhtä hyvin uunissa kuin tunnelmanisut. Peli myöntää itsekin, että kentät ovat toisinaan “vähän” sokkeloisia. Nyt ohjaus on ikävän ympäripyöreää. Syksyn sävel: I’m a Skábman Jos pelattavuus on hakusessa, tunnelma Skábmassa sen sijaan on kohdallaan. Sopiva tatsi löytyy harjoittelemalla, mutta kaipaisin lisää napakkuutta. Sekava tasosuunnittelu, tempoileva kamera, kiikkerät kontrollit. Vastustan yleensä kaikkia pelaajaa aliarvioivia apupyöriä, mutta nyt perinteistä kompassinäkymää tuli ikävä. Pelin ääniraita on todella kaunis. Peli myös rakastaa ahtaita ja mutkikkaita tunneleita. Nämä käytävät mutkittelevat niin villisti, ettei kamera tahdo pysyä perässä. Pohjoinen luonto näyttäytyy pelissä äärimmäisen kauniina. Jokainen dubbaaja hoitaa hommansa erinomaisesti. Niiden käyttö ei kuitenkaan ole johdonmukaista, koska ne näkyvät maastossa vain satunnaisesti. Melko usein pyörin kengänjälkien perässä ympyrää pitkän aikaa, kunnes päätin luottaa omiin suunnistajanvaistoihini. Pitkät tuulitunneliloikkaketjut jännittävät hermot katkeamispisteeseen, sillä pelaajan katse ei automaattisesti kohdistu seuraavaan kuumaan pisteeseen, vaan se pitää itse löytää sekunnin murto-osassa kesken ilmalennon. luolanavigointi on paikoin todella turhauttavaa, sillä kamera kieppuu kuin dervissi Lauantaitansseissa. 51 160558_.indd 51 160558_.indd 51 25.5.2022 16.54.03 25.5.2022 16.54.03. Koska Skábma on sydämeltään tasohyppelyä painottava seikkailupeli, ohjattavuuden pitäisi olla just eikä melkein. Ruskan hyväilemät havuja koivumetsät ovat peleissä edelleen niin harvinainen näky, että sydän läikähtää joka kerta, kun näyttöön piirtyy tuttua metsäkuvastoa. Iso siivu Skábman mainiosta tunnelmasta kumpuaa juuri äänimaisemasta. Hommaa ei helpota valtoimenaan pyörivä kamera. Huonoa . Visuaalisuuden ainoa isompi roso ovat aavistuksen pökkelömäiset hahmot. Hyvää + Äärimmäisen hieno tunnelma, hyvin kirjoitettu tarina, mukaansatempaava audiovisuaalisuus. Rumpua takomalla ruudulle saa näkymään sinisinä hohtavat askeleet, jotka johdattelevat oikeaan paikkaan. Toinen iso ongelma ovat kontrollit. On todella sääli, että teknisesti Skábma hieman kompuroi, sillä hieman selkeämmällä tasosuunnittelulla ja napakammilla kontrolleilla kyseessä olisi erinomainen peli. Taustalla raikaa kuvastoon sopiva musiikki, ja peli on ääninäytelty saameksi. Etenkin 80 Muutamista teknisistä kömmähdyksistään huolimatta Skábma on pelaamisen arvoinen tutustumismatka saamelaiskulttuuriin
Energiatynnyrillä koneisto aktivoituu, kulkupeli mäiskähtää veteen ja alkaa lipua tallista ulos. Siinä huokuu tarve päästä työllä ja tuskalla eteenpäin, jonnekin kauas vedenpaisumuksen valtaamassa, täydellisen hävityksen jälkeensä jättäneessä maailmassa. Valtavat purjeet aukeavat, ja alus matkaa tyrskyjen päällä. Katseen kirkastuessa ruudulta erottaa muotoja: lavean vaalean hiekkapohjan, veteen kaatuneita kokonaisia kuusia, pitkiä lankkuja sekä luhistuneen asuintalon julkisivun. Pulmia etenemiseen tuovat osaltaan myös menneen sivilisaation arkkitehtuurin jäänteet ja entisaikojen mekaaniset vempaimet. Säädän vivulla purjeiden kulmaa ja etsin kohtaa suotuisimmalle tuulelle. Peli etenee niin tarinan kuin mekaniikan opetuksenkin puolesta sanattomasti, mutta luontevasti. Painan suurta, turkoosinsinistä nappia, ja masto nousee pystyyn. Sitten tipun jonkin kauan sitten menehtyneen taiteilijan ateljeeseen, kattohuoneistoon, jossa taulun edestä lattialta on kukka ruukussaan. Far: Changing Tides on kaksiulotteinen toimintaseikkailupeli, jossa sanoja ei ole eikä tarvita, jossa pelaajaa ja pelihahmoa vetää puoleensa kaukana horisontissa jokin outo, mystinen voima, magneettimainen päämäärä. Se näyttää suunnittelussaan nojaavan sekä tosimaailmaan että satujen steampunkiin. Vedessä uimalla, raunioiden päällä pomppimalla ja rakennusten yli kiipeilemällä etenen sivunäkymässä. Peli alkaa. Huoneita on monia, ja katoissa on koukkuja ja seinillä ja lattioissa nappeja. Veden valtaama kaupunki on tuhoutunut kokonaan, ehkä koko maailmakin. 52 160512_.indd 52 160512_.indd 52 25.5.2022 17.32.03 25.5.2022 17.32.03. Melankolian neljä ilmansuuntaa Press any button. Edessä on sakea näkymä veden alla. ini, entistä nopeammin. Johannes Valkola NESTEESSÄ OLLAAN Far: Changing Tides on poikkeuksellinen 2D-toimintaseikkailupeli. Saavun valtavan mekaanisen hökötyksen luokse, joka roikkuu ilmassa telakoituna, juuri valmistuneen laivan tapaan. FAR: CHANGING TIDES Okomotive / Frontier Developments Arvosteltu: PS4, PS5, Xbox One X, Xbox Series X Saatavilla: PC, Switch, Xbox One Johannes Valkola Minulle peleissä tärkeää on tunnelma, ja sitä tarjoilee Far: Changing Tides, vedellä jatkettuna. Mutta sen luokse pääseminen vaatii koettelemusten voittamista, aluksen ainaista liikettä eteenpäin. Kun korkeat hallinovet avautuvat, tajuan hävityksen jäljet. Mahanpohjassa kutkuttaa. Veteen vajoaa pieni hahmo, tuuhea tukka vedessä hulmuten. iktit tulevat luonnollisten elementtien, kuten maanjäristysten, hirmumyrskyjen ja tulvien, kautta, eivät vihollisten eivätkä loppupomojen muodossa. Hiekasta nousee paksu köysi, jonka juureen on kiinnittynyt pohjalla lepäävä vanhanaikainen auto. Silloin laite lukitsee minut tiukkaan syleilyynsä ja, kun se aukeaa, kaulalleni on ilmestynyt raskas pantaa muistuttava vekotin, joka ei lähde riuhtomallakaan irti. Ruuman sisällä näkee läpileikkauksen aluksesta, nukkekodin tapaan. Mukaan vain! Löydän omituisen koneen ja menen sen sisään, koska miksei. Kon. Koskettaessani ohjaimeen henkilö virkoaa kuin sähköiskusta. Laitteen mystinen voima avaa lisäksi aiemmin lukitut ovet hahmon astuessa niiden läheisyyteen. Nyt reissu jatkuu, vaalien aiempia yksinäisyyden ja matkanteon merkityksen oivalluksia, mutta muuttaen kaiken yhdellä kiehtovalla elementillä: vedellä. Siinäkin tärkeintä on liike vasemmalta oikealle, mutta nyt tavoite täyttyy usein vain olemalla itse paikoillaan ja nauttimalla matkasta ja sen tarjoamista maisemista jylhässä luonnossa läpi vanhan sivilisaation rippeiden. Vedessä huomaan, että sen avulla uidaankin kuin del. Sylinterit puksuttaen En tiedä, mitä tuolla jossain toisaalla odottaa, mutta haluan tietää. Ensimmäisen etapin jälkeen saavutaan S veitsiläinen Okomotive debytoi väkevästi 2D-matkapelillään Far: Lone Sails. Pelin oleellinen vahvuus on salaperäisyys. Suolaisen merituuleen puhaltaessa purjeet pullolleen paksujen jousien ja puupuhaltimien luodessa tunnelmaa matka todella alkaa. Hahmo vaikuttaa ihmiseltä, mutta ui syvyyksissä käymättä haukkaamassa happea. Vedenalaisessa liikehdinnässä on myös jotain pelottavan luontevaa, alkukantaista eloa. Lapselta näyttävä ruumis ei osoita elonmerkkejä, vaan painuu kohti pohjaa kuin lyijyä täynnä
Ruudunpäivitys on sulavampi ja tuntuma parempi, tosin tärkeintä ovat kauniit heijastukset, jotka korostavat vetisen haikeaa tunnelmaa. Näkymät täyttyvät tajunnan valtaavan tuhon jälkimainingeista: peli on herkkä kuin sammumassa olevan kynttilän liekki – ihmisyys on menettänyt otteensa maailmasta, jotain pahaa ja peruuttamatonta on tapahtunut. Kaikki on hävityksen jäljillä, mutta tietyllä makaaberilla tavalla maailma on jälleen alussa. Paitsi pelihahmo, tuo lapsenomainen rääpäle, yliluonnollinen uimari, joka tekee kaikkensa selviytyäkseen. Jo aluksen saaminen liikkeelle ja vauhdin ylläpitäminen pitävät paitsi vauhdin myös mielenkiinnon yllä. Hyvää + Upeaa jatkoa ainutkertaiselle matkapelille, johon ei aluksi halunnut jatkoa... Far: Changing Tides osoittaa, että tarinassa ja mekaniikassa oli tilaa laajentaa, mutta saa yllättäen kaipaamaan myös kolmatta osaa. Viesti on viiltävän ajankohtainen. Kukaan ei ole enää jäljellä todistamassa siitä. Melankolinen Far: Changing Tides erottuu edukseen avaamalla lajityyppinsä tiheät hetket isoon muotoon, leveälle kankaalle. Sen enempää spoilaamatta jatko-osa avaa alkuperäisen pelin maailmankuvaa ja kietoutuu siihen niin kiehtovasti, että jatko janottaa. 53 160512_.indd 53 160512_.indd 53 25.5.2022 17.32.20 25.5.2022 17.32.20. Muutamien pulmien jälkeen edessä on jälleen energiatynnyri, jonka saa myös kytkettyä aluksen keulaan. Ote irtoaa juuri oikealla hetkellä. Eikö se jo ole nähty. On jatkettava jalan, hypättävä rakennukseen ja kiivettävä ylös. Sen jälkeen voi pomppia suuren napin päällä, jolla puhalletaan uuniin ilmaa ja kasvatetaan liekkiä. Ilo olla väärässä Myönnän: kun sveitsiläinen Okomotive ilmoitti tekevänsä jatkoa vuoden 2018 hienolle debyytilleen Far: Lone Sails, jossa jättialusta liikutettiin kiskoilla ja maassa, mieleni täyttyi enemmän epäilystä kuin ilosta. Alusta voi liikuttaa pienen hahmon teoilla paitsi eteen, myös taakse, ja sen saa pysäytettyä. kookkaan rakennuksen luokse, eikä sen ohi matka enää jatkukaan. Tarinankerronta tapahtuu sanattomasti ympäristön ja pelaajan tekojen kautta – ja jälki vakuuttaa. Pelasin peliä monella alustalla. Sävy on eksistentiaalinen, ja peli korostaa hetken arvoa. Välillä peli antaa vain musiikin vallata mielen ja jylhien maisemien rullata hitaasti ohi. Tuhon hetki onkin syntymä. Matka jatkuu taas, mutta nyt meripeninkulmat taittuvat joko purjeilla tai moottorilla – tai molemmilla. Moottorit heräävät henkiin ja aluksen etupään rei’istä pujahtavat esiin nahkaiset airot kuin kidukset kalalta. Aluksesta voi hypätä veteen ja tutkimaan pinnanalaista maailmaa, mikä on oiva keino polttoaineen etsimiseen. Rytmi on rauhallinen, huolitun hallittu. Tarjolla on maailmasta sekä jälkimuoto että esitila. Kysymyksessä ja sen sisäänsä kätkemässä vastauksessa tiivistyy ihmisyyden ydin. Maisemat vaihtuvat hitaasti, ja aina paikka paikoin elämän ja olosuhteiden pieksemä, vaikerteleva musiikki nostaa päätään. Huonoa . Vesi tuo seikkailuun kiehtovan ja arvaamattoman ulottuvuutensa. Ilman sanoja etenevä peli täyttyy salaisuuksista ja oudoista, taianomaisista hetkistä. Nimittäin kun ainutlaatuisen matkan tekee kerran, on kokenut seikkailun ytimen ja siitä katoaa tietty maagisuus. Far: Changing Tides antaa ajateltavaa nykymaailmasta, sen jakautuneesta ilmapiiristä, ihmisarvosta, luonnon merkityksestä ja ilmastonmuutoksesta. Aika ajoin alusta päivitetään energiatynnyreillä, mutta siitä ei kannata tietää enempää. Sinne kannattaakin kurkata usein, sillä koskaan ei tiedä, mitä näkyjä tai kerättävää siellä odottaa. Se siis tekee jotain, jota harva peli uskaltaa kokeilla: antaa kaikelle aikaa. Mutta miksi. Peli on ajankohtaisen painokas viesti ympäristönsuojelun puolesta. Pelin viettelevä tyylitaju antaa aikaa itselle ja ajatuksille. Veteen pääsee uimaan, mutta aluksen alimmalla kerroksella oleillessa näkee myös pinnan alle. Far: Changing Tides todellakin tuntuu matkapeliltä käsitteen monissa merkityksissä. Mutta nyt se on selvä, ja kasassa on selvästi ainekset trilogialle. Nyt ymmärrän nappien ja vipujen tarkoituksen. 90 Far: Changing Tides tarjoaa maagisen matkan läpi kauttaaltaan tuhoutuneessa maailmassa. Löydettäviä tavaroita, kuten matkalaukkuja, tynnyreitä ja laatikoita, kantamalla uuniin sytytetään tuli. Virran vietävänä Ja tähän tapaan Far: Changing Tides etenee. Peli kun on kokemus, jonka merkitykset ja käännekohdat on parasta löytää itse. Yrityksen, erehdyksen ja oivalluksen kautta elävä pelimekaniikka on erinomaista jälkeä. Kokonaiskuvaa ei nähnyt kirkkaasti vielä ensimmäisen pelin jälkeen. Pelissä on samaa hengenheimolaisuuden tuntua kuin lajityypin huipuissa Another World ja Inside. Se on jatko-osien, jopa elämän, ongelma laajemminkin, mutta tuntui sopivan tosi hyvin Far: Lone Sailsiin. Edellisen sukupolven konsolit tarjosivat mieluisan kokemuksen, mutta peli loistaa PS5:llä ja Xbox Series X:llä. Peli päättyy, matka on ohi, ruudulle ilmestyy vasta pelin toinen lause. Tarkoitus on yksinkertaisesti päästä eteenpäin, mutta aina välillä tulee este, joka pitää ratkaista. Thank you for playing. Ensimmäinen peli oli upea, mutta tämä on vielä parempi, sillä mekaniikka, tyylitaju ja kerronta ovat monipuolisempia. Aluksen sisältö paljastuu lisää. Pidin pelistä paljon, mutta se tuntui niin kertaluontoiselta, että jatkoa ei kaivannut. Matka oleelliseen Maailmankuva on apea, mutta surumielisen toiveikas. Olin väärässä. Perästä löytyy vinssi, jonka avulla syvyyksistä voi nostaa aarteita tai ratkoa pulmia. ...mutta kokonaisuus on niin hallittu, että nyt tähän jääkin odottamaan jatkoa
Ihailkaa täydellistä rystylyöntiäni. Matseista saa eniten irti eläytymällä niihin kunnolla ja tekemällä liikkeet samaan tapaan kuin ne oikeasti kuuluisi tehdä. Olen selvästi treenin tarpeessa. Idea siinä on tismalleen sama kuin sen Wiille ilmestyneissä edeltäjissä, joten pelaillessa huidotaan ja hikoillaan oikein kunnolla, eikä vain istuskella paikoillaan. Varmasti yksi tunnetuimmista tavispeleistä on Nintendo Wiille julkaistu Wii Sports, joka sai aikoinaan laiskimmankin sohvapotun nousemaan ylös ja veivaamaan vehjettään telkkarin edessä. H arvassa ovat niin sanotut koko kansan pelit, joista innostuvat niin missit kuin mummotkin. Elämä on liian lyhyt odotteluun. Siinä voi käydä huonosti. 54 160785_.indd 54 160785_.indd 54 25.5.2022 17.27.23 25.5.2022 17.27.23. Jos sen tekee vanhasta tottumuksesta, pallo tipahtaa nolosti maahan ja muu seurue saa aihetta nauruun. Sulkapallo oli pitkään uusi suosikkini, mutta sitten tein virhearvion ja haastoin 6-vuotiaan tyttäreni matsiin. Pitkät sessiot ovat yllättävän raskaita, sillä jo ekan peli-illan jälkeen käsivarteni oli aivan rikki. Onneksi on vakuutus. Urheilulajien määrässä Switch Sports päihittää alkuperäisen Wii Sportsin vain hyvin täpärästi, mutta muilla osa-alueilla erot ovat suuremmat. Hävisin molemmat ottelut, enkä ole sen jälkeen koskenut koko kirottuun lajiin. Toisena merkittävänä muutoksena voidaan pitää söpöjen KAPULALLE KYYTIÄ! Mii-hahmojen korvaamista trendikkäämmillä ”urheilukamuilla”. Hahmot liikkuvat kentällä automaattisesti, joten omalle vastuulle jää ainoastaan pallon lyöminen ohjainta heiluttamalla. Aina toimiva taktiikka on juoksuttaa vastustajaa, jolloin hänen hahmonsa lopulta väsähtää ja kaatuu naamalleen. Jos oma taistelupari ei hoida tonttiaan, pallon saaminen verkon yli vaikeutuu huomattavasti. Täytyy vain pitää mielessä, että omassa olohuoneessa ei kannata sukeltaa pallon perään. Tässäpä vielä liikkeentunnistus toimii paremmin kuin tenniksessä, joten pienellä harjoittelulla lyönnit saa suunnattua tosi tarkasti joko aivan takakulmaan tai heti verkon eteen. Keilaus vaatii pienoista uudelleenopettelua, sillä enää keilapalloa heittäessä ei pidä päästää irti ohjaimen napista. Ehkä jonain päivänä heitän veivini vaivatta. Samu Ollila Lentopallo on tiimipeliä. Täysin uusi lajilisäys on sulkapallo, jonka pitkät ja hektiset pallorallit ovat parhaimmillaan mainiota hupia. On jälleen aika antaa... Voisikohan tämä muutos johtua siitä, että jotkut yli-innokkaat päästivät irti koko ohjaimesta ja rikkoivat telkkarinsa. Vanhan, pölyttyneen, rapistuneen Miinsä voi toki edelleen lisätä peliin, vaikkakaan ne eivät enää oikein sovi uuteen realistisempaan ulkoasuun. Ehkäpä se isoin ja parhaiten toteutettu lisäys on nettimoninpeli, jonka ansiosta peliseuraa löytää vaikkapa keskellä yötä. Lajiliitosta päivää Galluppien mukaan Wii Sportsin suosituimmat urheilulajit olivat tennis ja keilaus, joten varmaan siksi ne ovat mukana myös tässä Switchin versiossa, lähes muuttumattomina. Sen jälkeen on helppo kerätä pisteet itselle. Hurja huitominen ei kuitenkaan kannata, sillä silloin lyönnit lentävät ihan väärään paikkaan. Nintendo Saatavilla: Nintendo Switch Moninpeli: 1 – 4 pelaajaa Ikäsuositus: 7 Kiinnitä naru ranteeseen ja vedä hikipanta otsalle. Tennis oli aikoinaan oma lempparini ja hyvältähän se maistuu edelleen, vaikka onkin simppeliä puuhaa. Kaikki käytössä olevat tekniikat ovat tuttuja lentopallon oppikirjasta, joten ensin syötetään tai vastaanotetaan pallo, sitten passaillaan sitä hyökkääjälle ja lopuksi mätkäistään boltsi takarajan tuntumaan. Pallopeleistä hitain ja taktisin on lentopallo, jossa tiimityö on kaiken keskiössä. Nintendo Switch Sportsia on saanut odottaa monen monta vuotta, mutta nyt se on vihdoin täällä. Toinen kätevä parannus on mahdollisuus keilata kaverin kanssa samanaikaisesti. Ne olivat sitten kivoja aikoja, vaikka välillä liiallinen heiluminen johtikin sairaalareissuun tai töllöttimen tuhoutumiseen
Pallon perässä juokseminen on välillä melkoista häröilyä, mutta osaavan joukkueen kanssa meininki on jo huomattavasti organisoidumpaa, kun kaikki tietävät paikkansa. Yksinpeliin ei ole varmaankaan tekeillä isompia muutoksia, koska pääpaino on moninpelissä, mutta lajivalikoima on sen sijaan kasvamassa tulevaisuudessa. Nyt taitaa tulla kaato. Tai sitten varhainen dementia on iskenyt. Sulkapallo on rankempaa kuin miltä se näyttää. Treeniä treeniä Wii Sports oli ilmestyessään jotain uutta ja erilaista, minkä ansiosta pelistä muodostui maailmanlaajuinen ilmiö. Vaikeustasojakin on vain kolme kappaletta, joten siinäkään suhteessa ei olla edistytty yhtään Wii Sportsin ajoista. Tämä on vain hyvä asia, koska se kannustaa jatkamaan harjoittelua ja kehittymään paremmaksi. Matseja voittamalla oma sijoitus vähitellen paranee, kunnes lopulta päädytään korkeimpaan A-sarjaan taistelemaan parhaita kapulan veivaajia vastaan. Yksin maailmaa vastaan Switch Sports on tehty moninpelailua varten, mutta sitä voi pelata myös yksin tietokonetta vastaan. Normaalisti en löisi tyttöä, mutta nyt teen poikkeuksen. Itseäni liika samankaltaisuus ei tosin haittaa. Voittajien on helppo hymyillä. Switch Sports tuskin nousee ihan yhtä isoksi hitiksi, koska se on lisää sitä samaa, vaikkakin paremmin tehtynä. Lajeja voisi olla lisää, ja yksinpeli kaipaisi jonkinlaisen uramoodin. Yhdessä pelaaminen samalla koneella on luonnollisesti suurta hupia isolla tai pienellä porukalla, mutta skabailut tuntemattomia maailmankansalaisia vastaan ovat vähintään yhtä viihdyttäviä. Golfailun lisäksi haluaisin myös päästä jälleen nyrkkeilemään ja ehkä kokeilemaan jotain täysin uutta urheilulajia, kuten kaikkien rakastamaa polttopalloa, joten toivottavasti lisäyksiä on luvassa enemmänkin. Wii Sportsista ja sen jatko-osien ilmestymisestä on kuitenkin kulunut jo niin monta vuotta, etten enää edes muista niitä kunnolla. 55 160785_.indd 55 160785_.indd 55 25.5.2022 13.22.19 25.5.2022 13.22.19. Syksymmällä julkaistava golf on varmasti taas kivaa ajanvietettä, kunhan vain ratoja on tarpeeksi. Huonoa . Jos haluaa nousta nettiliigojen ylemmille tasoille, täytyy opetella kierrelyönnit ja muut hyödylliset kikat. Tässä kesän trendiasu. Matka huippua kohti aloitetaan muiden aloittelijoiden kanssa E-sarjasta. Kymmenen harjoitusottelun jälkeen aukeaa reitti ammattilaisliigaan, jossa kilpaillaan ihan tosissaan. Pelkkä huitominen ei enää riitä, kun vastassa on satoja tunteja pelannut kapulaurheilija. Sarjojen tasoerot etenkin jalkapallossa ja keilauksessa ovat mielettömän suuret, joten ykkösporukassa kannattaa varautua kunnon rökitykseen. Tavaralle onkin tarvetta, sillä alussa ukkelin kustomointimahdollisuudet ovat tosi rajalliset. Verkkomatsien koukuttavuutta lisää se, että niistä tienaa itselleen palkintopisteitä, joilla saa hankittua hahmolleen erilaisia asuja ja välineitä viikoittain vaihtuvasta valikoimasta. Voittamiseen tarvitaan hyviä refleksejä, sillä omien hyökkäysten välissä täytyy myös pystyä torjumaan vastustajan iskuja kääntämällä ohjainta oikeaan suuntaan. Se ei vain ole erityisen hohdokasta, koska minkäänlaista uramoodia tai muitakaan tavoitteita ei ole. Vaikka miekka totteleekin ohjainta todella tarkasti, en silti innostunut tästä lajista yhtään. Valikoiman kuudes ja viimeinen laji on chambara-miekkailu. Pelaaminen onnistuu pikkuväeltäkin. Nintendon väki on käyttänyt tällä kertaa paljon aikaa ja resursseja nettimoninpeliin, minkä kyllä huomaa. Eli kapula käteen ja urheilua larppaamaan. Perinteisempää pelikokemusta edustaa jalkapallo, jossa kaksi nelihenkistä joukkuetta yrittää saada jättipalloa maaliin vähän Rocket Leaguen hengessä. Maalin tekeminen hyvän kuvion päätteeksi tuntuu joka kerta todella mahtavalta. Jäin ehkä kaipaamaan sitä vanhaa kunnon nyrkkeilyä, jonka korvaajaksi tämä miekkailu on selvästi tehty. On aika selvittää, oletko sulkapallon suurmestari tai keilauksen kuningas, vai häviätkö lapsellesi 6—0. Siinä soturit mätkivät toisiaan leikkimiekoilla niin kauan, että toinen tipahtaa tasanteelta veteen. Tässä lajissa liiketunnistuskikkailut ovat pienemmässä roolissa, sillä ukkeliakin ohjaillaan joikkarilla. Vaikka sälän kerääminen ei kiinnostaisikaan, nettimatseja kannattaa silti pelata, jotta omat taitonsa saa testattua. Päähänsä ei saa edes pipoa tai lippistä, vaan nekin pitää ensin ansaita. Vielä petrattavaa on yksinpelissä ja lajien määrässä. 80 Kaikenikäisille sopivaa moninpeliviihdettä, jonka lajivalikoimasta jokainen löytää oman suosikkinsa. Hyvää + Moninpeli on taattua hupia, osa lajeista vaatii yllättävän paljon taitoa. Vaikka Switch Sports näyttääkin helpolta tavispeliltä, sen kilpailupuoli on raaka. Onneksi moninpelin toteutus on aivan eri luokkaa
Menestyksen lisäksi animehiteille ovat yhteistä värikäs gra. Jokerista kasvoi viimeistään oman elokuvansa myötä hahmo, joka kuvastaa henkilöitä, jotka elävät fyysisesti yhteiskunnassa, mutta tuntevat henkisesti olevansa suljettuja sen ulkopuolelle. Kirjoitushetkellä Needy Girl Overdosea voidaan pitää indiehittinä. Kohdevalojen ja verkkokameran sammuttua KAngelin julkinen persoona on kuitenkin naamio, jonka takaa löytyy tummahiuksinen, epävarma Ame-tyttö, jonka motiivina striimaukseen on heikon itsetunnon janoama hyväksynnän tarve. Tätä ehdotonta rakkautta hyväksikäyttäen pelaaja voi käskeä Amen ottamaan yliannostuksen masennuslääkkeitä, kokeilemaan ruutua vääntäviä psykedeelejä, siirtymään seksityöläiseksi tai satuttamaan itseään. Tässä haavoittuvaisessa tilassa Ame pyytää apua pelaajalta, P-chanilta, jonka jokaista ohjetta ja oikkua Ame seuraa kuin tahdoton virtuaalilemmikki. Toisaalta Needy Girl Overdosen voi sijoittaa animehenkisten intenet-hittipelien joukkoon, Doki Doki Literature Clubin ja Helltakerin (Pelit 8/2020, 666 p.) viraaliin seuraan. P-chan on Amelle enemmän kuin tuottaja, hän on seurustelukumppani ja hänen sydämensä uskottu. Sisällöntuottajana hän on kameleontti, joka tuntee omituisimmat salaliittoteoriat ja harvinaisimmat retropelit. 56 160430_.indd 56 160430_.indd 56 25.5.2022 15.09.14 25.5.2022 15.09.14. Nimi on viittaus Christopher Nolanin ohjaamaan Yön ritariin (2008), jossa Heath Ledgerin näyttelemä Jokeri sanoo nämä sanat juuri ennen kuin viiltää uhriaan veitsellä kasvoihin. P-chanin ohjeet voivat olla viattomia, kuten seuraavan streamin aiheen valitsemista goottilolita-vaatteiden esittelystä kevyeen jutteluun, yhteisiä kävelyretkiä Tokion eri alueilla kuten Harajukussa ja Akihabarassa tai hellää pään taputtelua ja muhinoimista. Mutta ethän tekisi internet-enkelille niin, ethän. Hänellä on aina aikaa jutella seuraajilleen streameissa, hän saa heidät tuntemaan itsensä erityisiksi päivittäessään vaateostoksiaan ja positiivisia ajatuksiaan Tweeteriin. K Angel eli täydeltä nimeltään OMG Kawaii Angel on internetin seuraava supertähti, serpentiinihiuksinen taikatyttö ja keltaisen rusetin takaa hymyilevä enkeli, kauniimpi kuin kukaan todellisen maailman tytöistä. Vain striimatessaan sadoilletuhansille ihmisille hänen todellinen minänsä on tarpeeksi piilossa, hän pystyy unohtamaan itsensä ja kivuliaat puutteensa. Hän tuntee olevansa tyhmä ja lahjaton, eikä hänestä ole muuhun kuin istumaan tietokoneella. Pelin synkän maailmankuvan tajuaminen vaatii internetin uusimpien käänteiden ymmärtämistä, sillä striimaaja on itseään livenä kuvaava viihdyttäjä, joka rahoittaa esityksiään ja elämäänsä katsojilta saatavilta striimitilauksilla, lahjoituksilla ja kaupallisilla yhteistöillä. Hän haluaa seuraajia, jotta hänen ei tarvitse kohdata ulkomaailman vaatimuksia opiskelusta ja töistä ja muiden ihmisten kohtaamisesta ja jotta hänen ei tarvitse poistua enää ikinä kotoa. Taustalla olevasta asenteesta kertoo japanilaisen julkaisijan nimi WSS, joka on lyhenne sanoista Why So Serious. Animekulttuuriin striimaus yhAntero Kyyhky NEEDY GIRL OVERDOSE WSS Playground / xemono Arvosteltu: Mac Saatavilla: PC Versio: 1.0.22 Minimi: PC:llä vähintään Windows 8. Pilkallisesti heitä voisi kutsua vanhan ajan television chat-juontajiksi, mutta arvontaan verrattuna striimaajien tärkein ansaintakeino on uskollisen yhteisön kasvattaminen säännölliseksi tulovirraksi, joka toimii samalla sponsoreille sosiaalisena todisteena striimaajan merkittävyydestä. Ame tekee faustilaisen sopimuksen paholaisen kanssa, kun pyytää P-chania ja internetiä tekemään hänestä suositun. Kehittäjä Xemono kertoo, että peliä on huhtikuun alkuun mennessä myyty maailmanlaajuisesti 350000 kappaletta. Ihmisestä tuli Tamagotchi Needy Girl Overdose (Steamista peli löytyy myös länsijulkaisun nimellä Needy Streamer Overload) on japanilainen kasvatuspeli, harvinaisen genren jälkeläinen, jonka tunnetuin edustaja länsimaissa on joko Tamagotchi tai sitten kuvaavampi sukulainen Princess Maker 2 (Pelit 1/2018), jossa mies kasvattaa tytärtään valtiaaksi tai vaimokseen. ikka, naispuoliset tähdet ja pinnan alla vellova pimeys, joka hiipii sydämeen kuin salamurhaajan myrkkynuoli Arrakisin yössä. Internet on kultakaivos, joka heiluttaa striimaajan edessä haavetta rahasta, kuuluisuudesta ja helposta elämästä. Söpöys ja synkkyys ovat yhdistelmä, joka jättää jälkeensä hikisiä lakanoita ja raunioituneita pelaajia. Hintana on mielenterveys, usko ihmiskuntaan ja lopulta oma henki. Hänen faninsa tuntevat hänen värikkään elämänsä jokaiset yksityiskohdat ja hyvästelevät hänet streamin päättyessä hokemalla, jolla fanit sulautuvat yhteen: BLESS. KAngelista on tehtävä internet-tähti 30 pelipäivässä, hinEI ONNELLISTA LOPPUA nalla millä hyvänsä. Ikäraja: Ei tiedossa. Mukana on myös mukana 1800-luvun romantiikan Goethea. Ainoa tapa käsitellä hylkäämisen tunnetta on kapinoida yhteiskuntaa vastaan, jota Amen valinta jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle kuvastaa
distyy vtuber-hahmojen kautta. Jokainen streamaaja tarvitsee vetävän tunnusbiisin. Öisin pelaaja toimii KAngelin moderaattorina, jolloin tehtävänä on poistaa ilkeitä viestejä ja nostaa esille kommentteja, joihin haluaa KAngelin reagoivan. guuri. Osa pelin loppuratkaisuista on tosin sidottu siihen, millaisia aiheita KAngel käsittelee striimeissään. Seksikkäät streamit avaavat uusia urapolkuja. Romahdusstreamit ovat suosittuja, koska seuraajat rakastavat nähdä onnettomuuksia. Apinakin olisi parempi mode Needy Girl Overdosen tyyli paljastuu jo aloitusruudusta, jossa pinkin räjähdyksen ja pastellivärien iloisten ja rauhoittavien sävyjen seasta pelaaja saa varoituksen tulossa olevasta häiritsevästä sisällöstä, joka saattaa järkyttää herkkiä pelaajia. Lisäksi henkinen synkkyys kasvaa, jos aihe on erityisen omituinen, kuten salaliitAmen mielen järkkyessä Windosen käyttöliittymä taittuu ja teksteihin ilmestyy lukemista vaikeuttavia artefakteja. Soundtrackin tähdeksi ja tunnuskappaleen tekijäksi on pestattu Aiobahn, yksi tanssittavan animemusiikin arvostetuimmista instituutiosta. Pikkuhousujen väri aiheuttaa mielipahaa. Viesteistä tulee ilmi Amen mielen synkkyys, sillä hän kysyy pelaajalta kysymyksiä, kuten ”kaipaisiko kukaan minua, jos olisin poissa” tai ”on surullista, että idolin elämäntarkoitus on puristaa mahdollisimman paljon rahaa faneiltaan”. Pelaaja ei voi suuresti vaikuttaa striimien kulkuun, vaan moderointi rakentaa maailmaa ja näyttää ristiriidan KAngelin iloisen persoonallisuuden ja hänen todellisen minänsä välillä. Sponsoroinnin huipulla KAngelista tehdään . Kaikki tiet vievät onnettomuuteen Lukuisat loppuratkaisut haarautuvat pääasiassa sen mukaan, miten pelaaja tasapainottelee manageroinnissaan Amen kehityksen mittareita, joita ovat seuraajat, stressi, kiintymys ja henkinen synkkyys. Kameran edessä oksentaminen ja paljas pinta tuovat paljon seuraajia, mutta saavat Amen mielialan laskemaan. Amen mielialaa voi tarkkailla myös hänen Tweeter-someen lähettämistään viesteistä, joissa hän julkisesti lähettää iloisia tervehdyksiä faneilleen, mutta antaa tunteidensa virrata vapaasti yksityisellä tilillä. Kuvitteellisen Windose-käyttöjärjestelmän ympärille kasattu simulaatio on jäljitelmä todellisuudesta mielipuolisen retrolinssin lävitse. ”Ota tauko, jos peli saa sinut sekoamaan”, tekijät muistuttavat ystävälliseen sävyyn. Needy Girl Overdose kuvaa juuri tätä striimauksen jälkeistä maailmaa, jossa ihmisyys ja mielenterveys ovat toisarvoisia numeroilla mittavaan menestykseen verrattuna. Jos viestejä jättää lukematta, päättyy peli nopeasti Amen turhautuessa. Seuraajia saa lisättyä striimaamalla, mutta julkisuus lisää Amen stressiä. Striimauksen kaupallinen henkinen mielentila ja välittyminen sosiaalisen median teknologian kautta pakottaa ajattelemaan ihmisiä asiakkaina ja numeroina, jotka muutetaan rahavirraksi. Windosen oikean alalaidan kautta Ame lähettää pelaajalle Jine-sovelluksella viestejä, joihin pelaaja voi reagoida emojilla tai toisinaan valitsemalla dialogivaihtoehdon. Striimaus voi olla myös rento harrastus, mutta sen pääteasema on tuttu kaikilta postmodernin viihdeteollisuuden aloilta. Rento ja ”comfy” juttelustreami saa synkän käänteen. Striimaajan ei tarvitse olla enää ihminen, vaan hän voi olla söpö kolmiulotteinen animehahmo ja ääninäyttelijä, joka esiintyy vain erilaisen naamion takaa kuin tavallinen striimaaja. 57 160430_.indd 57 160430_.indd 57 25.5.2022 15.09.25 25.5.2022 15.09.25. Internet-taikatytöksi muuntautuva Ame voisi olla 90-luvun visual novelin pikselihahmo ja heiluu pirtsakasti kahdeksanbittisen musiikin tahtiin. Itse pääaiheena oleva striimaus jaksottaa minipelinä elämäsimulaatiota
Taikaruohoa polttaessa tai psykedeelisiä tarroja nuollessa kaikki huolet unohtuvat ja Amen maailma täyttyy hassuista väreistä, musiikki sammaltuu ja puheesta ja sosiaalisen median julkaisuista tulee sekavia. Lopulta myös käyttöliittymä hajoaa niin, että teksteistä ei saa selvää. NEEDY GIRL OVERDOSE 58 160430_.indd 58 160430_.indd 58 25.5.2022 17.26.02 25.5.2022 17.26.02. Lähin genre on kauhu, sillä peli kertoo maailmasta ilman myötätuntoa tai turvaverkkoja. Helpottavin loppu saattaa olla se, jossa epäonnistunut KAngel jättää striimaajan uransa ja alkaa tavalliseksi aikuiseksi. Toisaalta Ame itsessään on epätäydellinen hahmo, joka näkee seuraajansa rahan lähteinä. Silti sävyerot ovat merkittäviä. Peli näkee ihmiset talouden alistamina, internetin häkkiin teljettyinä olentoina, jotka käyttäytyvät kuin eläimet ja etsivät toisistaan heikkouksia. Siinä missä Doomin vihamielisyys ja . Pelin jumittamisen luulin ensin olevan taiteellinen valinta, merkki siitä, että olin mennyt Amen kanssa liian pitkälle. Surullisimmat päätökset ovat myös söpöimpiä. Teknisten ongelmien lisäksi pelin sisältö on rajoittunutta, ja sen suurin puzzle on edellä mainittu mittareiden tasapainottelu viimeisen loppuratkaisun avaamiseksi. Hyvää + Pikseli-ilmaisu ja kasibittinen musiikki sekoittuvat täydellisesti moderniin aiheeseen. Seuraajien ja striimaajien suhde perustuu perverssille symboosille, jossa kumpikin loisii toisiaan, striimaaja rahallisesti ja seuraajat henkisesti. Silloin pelin tarjoama näkemys striimauskulttuurista jää vajaaksi. Mac-version bugisuus. 84 Rusetilla koristettu mausoleumi striimauskulttuurille. toteoria maailmaa ohjailevasta yhdestä hallituksesta. Pelkästään tyylillä ilman erinomaista pelisuunnittelua ei saa pelilehdessä huippupisteitä. Ehkä KAngel perustaa oman uskonnon, hyppää alas rakennuksen huipulta tai siirtyy aikuisviihdetähdeksi. irttailu heavy metallin ja saatanallisen kuvaston kanssa on viettelevää ja hauskaa, on Amen tarina surullinen. Huumeet rauhoittavat Amea, mutta eivät auta pakenemaan. Ehkä pelin tunnelmasta voi myös nauttia kerran alusta loppuun koettavana ohjelmaleluna, jossa pelaaja katsoo, millaisen striimerin KAngelista pystyy luomaan . Stressaantunut ja henkisesti synkkä huumeaddikti vain itkee kiusaavien seuraajiensa edessä. Toisessa vaakakupissa painaa totuus, jota kukaan ei pysty hiljentämään: sairas kulttuuri tuotti sairaan pelin, jota kukaan internetiä tai uusia japanilaisia indiepelejä intohimokseen kokeva ei saa jättää väliin. Internetjulkisuus ja seuraajien eläimellisyys ja vihamielisyys vaikuttavat ihmisiin tavoilla, jotka sekoittavat Amen mieltä todenmukaisesti. Ei kulu kuukautta, jolloin ei tarvitsisi lukea uutista mielenterveystai päihdeongelmien takia kuolleesta somesankarista. Kohtelemalla teosta ohjelmaleluna ja näkemällä vain yhden lopun ei pysty käsittämään pelin tarjoaman vision skaalaa ja sen monipuolisuutta. Henkistä synkkyyttä saa purettua seksillä P-chanin kanssa, joka lisää striimaajan kiintymystä tuottajaansa. Apple-käyttäjänä pidän kuolemansyntinä, että kaatunut peli pakottaa minut käynnistämään koneen uusiksi. Huonoa . Vaikka vaikuttavuus perustuu liioittelulle, on sen käsittelemä aihe, eli viihdeja teknologiateollisuuden tapa hyväksikäyttää sisältöä tuottavia tähtiään, hyvin uskottava. Lukuisat loppuratkaisut riippuvat pitkälti siitä, mitkä arvot Amen mittareissa vilkkuvat kuukauden päättyessä. Stressiä saa poistettua joko terveellisesti lepäämällä tai käyttämällä rauhoittavia huumausaineita. ilispohjaisesti. Tyyliä ilman peliä Needy Girl Overdosen tarjoama tunne ja näkemys maailmasta on vihamielinen, lohduton ja hyökkäävyydessään ainutlaatuinen. Kuva on nihilistinen, sillä edes onnistuessaan KAngelille ei ole tarjolla onnellista tulevaisuutta. Liian vähän seuraajia saanut KAngel blokkaa tuottajan sosiaalisessa mediassa ja lähtee paremman johtajan matkaan. Synkkä sanoma koskettaa kaikkia ihmisiä, jotka ovat koskaan käyttäneet Internetiä. Ilmaisee enemmän tyyliä ja asennetta kuin häikäisee pelinä. Tässä kohti on tärkeä muistaa, että PC-pelit ovat kulttuuriperimältään vapautta korostavia ja toimivat vastavoimana kulttuurin hallitseville arvoille. Kaatuilu hidasti pelaamista huomattavasti, sillä peli on vaikeampi kuin Elden Ring: kaiken näkeminen vaatii läpipeluuohjeen jokaisen mikroskooppista tarkkuutta vaativan vaiheen noudattamista niin uskonnollisesti, että en usko kenenkään pääsevän viimeiseen kohtalokkaaseen ruutuun ilman internetin apuja. Onnettomuuspelin tarjoamaa jännitettä haittaa sen bugisuus, sillä ainakin Mac-versio jumitti useasti yrittäessäni hallita mittareita pakottamalla Amen nielaisemaan yliannostuksen lääkkeitä. Liika rakkaus kostautuu, sillä striimauksen jäädessä taka-alalle nymfomaani menettää seuraajansa. Jokainen loppuratkaisu rakentaa Needy Girl Overdosen maailmaa ja sen viestiä striimaajien kohtalosta. Jos näet demonista vain selän, voitko sanoa nähneesi pahuutta
Pekko Pistokoski Retrowave yhdistää kasarin ja kaasarin. 80 Suurella sydämellä tehty pieni ajopeli, joka vangitsee virheistään huolimatta. Autot kulkevat mukavan lujaa, ja kun kameran laskee ohjaamoon, vauhdin tunne kasvaa. Myös pelillisesti jokainen näistä kiilaa Retrowaven edelle. Se ammentaa muun muassa postmodernista muotoilusta, mutta varsinkin 1980-luvun pelija julistetaiteesta sekä sci. Vaporwave-universumia ja sitä kautta Retrowaveakin hallitsee liukuvärjätty ja juovitettu aurinko. Vaikka soundtrack on mainio, Retrowave ei niinkään. Nostalgia ei juuri poikkea esimerkiksi romantiikan keskiaikainnostuksesta. Audiovisuaalisen ilotulituksen ja syvän keskittymisen liitto tuntuu lähes hypnoottiselta. Maisemat ovat mehevän kliseisiä. Vaikka siinä ei ajeta minnekään, peli on matka vaporwave-estetiikan eldoradoon. Odotukset pitää myös suhteuttaa hintalappuun. Toisin kuin vaikka Vice Cityssä, jossa aikakauden musiikki kruunasi valmiiksi hyvän pelin, valtaosa Retrowavesta rakentuu musiikin varaan. Rytmipelin retroilmeeseen yhdistänyt Neon Drive ilmestyi jo 2015, Pole Positionia ja Outrunia jäljittelevä Horizon Chase julkaistiin samana vuonna, Hotshot Racing puolestaan pari vuotta sitten. V iime vuosina kauppoihin on tupsahdellut sen verran paljon 1980ja 90-luvuista innoituksen saaneita ajopelejä, ettei piskuisen RewindApp-studion Retrowave tunnu kovinkaan omaperäiseltä. Mutta Retrowave ei edes yritä rinnalle, vaan ottaa kilpailun rennolla alkukantaisuudella. Retrowave muistuttaa tässä mielessä enemmän kasarin Tomy Racing Turbo -ajolelua kuin muita ajopelejä. Myös Miamissa, avaruudessa ja neuvostolähiössä pääsee ajamaan. Lisäradat voi poimia Steamin alelaarista kahdella eurolla. Siinä missä Orson Wellesin Kansalainen Kanelle turmeltumatonta lapsuutta edusti Rosebudiksi nimetty kelkka, vaporwave-entusiastin Rosebud voi olla vaikkapa kellastunut Nintendo tai videokasetti. Tukka takana, aurinko edessä Retrowave poikkeaa kilpailijoistaan myös turboahdetulla vaporwave-estetiikallaan. -elokuvista. Moninpeliä ei ole. Kun pääsee . ilistely, jota aikalaiset eivät juuri harrastaneet. Milloin ollaan perillä. Kiivas ohittelu, läheltä piti -tilanteet ja fysiikan lait unohtava ohjaustuntuma lisäävät dopamiinin käryä. Kaikkien rakastama Windows 95 tekee väkevän cameoroolin. Hotline Miamia pelannut tunnistaa tyylin heti. Miksi me teknologiaja edistysuskoon kasvaneet nuoret aikuiset vilkuilemme tällä tavalla peruutuspeiliin. Hyvää + Musiikki, yksinkertaisuus ja yliampuva estetiikka. Vaikka siinä ei ajeta KESÄYÖN TRANSSI RewindApp Arvosteltu: PC Versio: Myynti Testattu: : Intel Core i56400 2,7 GHz, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1070 8 Gt, Windows 10. Erikoisimpia ovat Vaporwave-radat, joissa sekoittuvat vuosikymmenet, pastellisävyt ja kitsch. Retrowave yhdistää kasarin ja kaasarin. Kasarimusiikin ystävä löytää kappaleista tuttuja sämpläyksiä, ja esimerkiksi The Tiltin Kenny Loggins -pastissi Random hymyilyttää joka kerta. Minimi: Athlon X2 2,8 GHZ tai Intel Core 2 Duo 2,4 GHZ, 2 Gt RAM, Radeon HD 6450 tai GeForce GT 460 Suositus: Intel Core 2 Quad, 4 Gt RAM, GeForce GTX 570, autosi kasettinauhuri, nahkatakki ja aurinkolasit Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa. Retron ruumiinavaus Vaporwaveen liittyy 80-luvun ohella 90-luvun tavaroiden puoli-ironinen, mutta nostalginen tunnelmointi. 59 160891_.indd 59 160891_.indd 59 25.5.2022 16.37.14 25.5.2022 16.37.14. Huonoa . Peli on radoiltaankin mutkaton, tie on luotisuora, se ei nouse eikä laske. Retrowave on ihanteilleen uskollinen. ow-tilaan ja rata rullaa, Retrowave loistaa. Kisoja tai juonta ei ole, pelaaja ajaa loputonta rataa siihen asti, että törmää toisen auton perään tai keulaan. Auringonlaskua kohti ajaminen heijastelee myös Route 66 -mytologiaa, jota ratojen aavikkomaisemat ja tienvarsikuppilat entisestään korostavat. Kun odotushorisontti kaventuu, ahdistunut millenniaali kääriytyy retropumpuliin lämmittelemään nuoruutensa kulutusmuistoissa. Jokainen ajettu metri kartuttaa kassaa, jolla ostetaan ja varustetaan autoja. Viimeistelemättömyys ei nosta tietä pystyyn. Kun ajopelissä ei ajeta saati päästä minnekään, etenemisen ja vaihtelun tunne syntyy ennen muuta ääniraidalla. Vaikeustasoa nostamalla liikenteen määrä ja rahapalkkiot kasvavat. Kojelaudan mittari loppuu kesken, mutta peli osaa kertoa oikean nopeuden. Retrowaveenkin saa VHS-maskin, joka lisää kuvaan rakeisuutta ja pyöreät reunat. Valikoiden ikoneissa ei ole selityksiä, näppäimiä ei voi itse määrittää, ääniefektit ovat köykäiset, ja yläviiston kuvakulma tuntuu turhalta. Kun muistaa, että varvi Speden reaktiopeliä maksaa Kesoilin nurkassa euron, Retrowaven 1,49 euron tarjoushinta tuntuu kohtuulliselta. Levylautasella pyörii reipas kattaus vaporwave-soitantaa, joka yhdistää muun muassa loungea ja jazzia houseen, italodiskoon sekä new waveen. Esimerkiksi käy Retrowavessakin vilahtava Windows 95 -. Kaistapujottelun lisäksi pelistä löytyvät turhahko “hurista huolellisesti pommi kyydissä” -tila sekä kelloa vastaan matkan ajaminen. Menneisyyttä ei tulkita menneisyyden itsensä vuoksi, vaan se tarjoaa joustavat raamit ja alustan omaan aikaansa tai elämäänsä pettyneen fantasioille ja kaiholle. Yksinkertaisen pelin tenho on yksinkertainen, ihan kuin niinä vanhoina hyvinä yksinkertaisina aikoina. Kiesien hamstraaminen palkitsee, sillä menopelit näyttävät esikuviltaan. Toisteinen pelimekaniikka kaipaisi tuekseen vaihtuvia maisemia, mutta osa radoista on kierrätystavaraa ja jopa huonoja. Lännen vastapainona toimivat öinen Orientti sekä Blade Runnerista vaikutteita saanut kyberkaupunki. Viimeistelemättömyys ja toisteisuus. Kahdenkymmenen auton valikoimasta löytyy Ferrari Testarossan ja Paluu tulevaisuuteen -elokuvien DeLoreanin kaltaisia klassikoita
Tencent Games / Activision (CoD) & Bluehole (PUBG) Pelattu: Android Saatavilla: iOS Testattu: Oneplus 10 Pro, Oneplus 6T Muuta: Molemmat ilmaisia, sisältävät mikromaksuja Oikeita pelejä, kännykällä. Ohjauksen sovittaminen kuuden tuuman kosketusnäytölle kuulosti vielä padiakin järjettömämmältä ajatukselta. Niin tuttua kuin tuntematontakin Kaksikosta PUBG on selkeästi uskollisempi vanhemmille sisaruksilleen, taskuversio näyttää ja tuntuu hyvin kotoisalta heti kättelyssä. Noh, harjoitteluun botit ovat kyllä hyviä. Eri pelimoottoreista huolimatta käyttöliittymät ovat hyvin lähellä toisiaan. Räiskintä ja mobiili samassa lauseessa saavat PC-herrarodun edustajan korkeintaan huvittumaan, sitten Battle Royale -jättien taskuversiot hyydyttävät ivallisen hymyn. Pelit on nakitettu eri kehitystiimeille, mutta kehys on kuitenkin hyvin keskusjohtoinen. BATTLE ROYALET TASKUSSA Marko Mäkinen 60 160796_.indd 60 160796_.indd 60 25.5.2022 15.06.43 25.5.2022 15.06.43. Siksi työkavereideni hehkuttaessa PUBG Mobilea pari vuotta takaperin, vastaukseni oli ylimielinen “hah, olen PC:llä tahkonnut tuota kauan!” Ajattelin kännykkäversion olevan pahasti kastroitu versio alkuperäisestä, mutta kollegoiden hypetyksen jatkuessa uteliaisuuteni vei voiton. Pelimekaniikka on niin tuttu ja turvallinen, että pääsin jo toisessa matsissani kana-aterian makuun. Shenzenistä kajahtaa Tencent Games on kiinalainen jätti, joka on kahminut vuosien varrella talliinsa niin League Of Legends -kehittäjä Riot Gamesin kuin enemmistön Supercellistä. Nimien puolesta kävelevät maalitaulut menevät täydestä, mutta muilla tavoilla ne paljastavat itsensä välittömästi. Liekö jotain Androidin 12-version bugeja. Ei siis yllätys, että lafka on napannut kopin niin PUBGin kuin Call Of Dutyn mobiiliversioiden kehittämisestä. Call of Dutyn mobiiliversiossa lähestymistapa oli heti alusta erilainen, ja vuosien saatossa siitä on kehittynyt varsinainen pelisarjan sulatusuuni. Helkkari, sehän oikeasti toimi! Heti perään oli kokeiltava myös Call of Dutyn mobiilinäkemys. Kuten PUBGin muista versioista tiedetään, ne ovat tyhmiä kuin saappaat. Sataa henkeä ei aina saa kokoon, joten molemmissa peleissä tyhjät paikat täytetään, yllätys yllätys, boteilla. Bluetooth-luurit sentään toimivat onneksi moitteetta, tiimipelissä ne ovat elinehto. Call of Dutystä löytyy tuki myös konsoliohjaimille, mutten jostain syystä en saanut PS4ja Xbox One -kapuloita yhdistymään. Viimeisimmistä lisäyksistä kolmikko Paramo, Haven ja Taego puuttuvat kokonaan, mutta juuri ennen deadlinea mobiiliversio sai neljän neliökilometrin yksinoikeuskartta Livikin. Latasin pelin ja erään vapaapäivän iltana otimme muutaman matsin Erangelissa, emopelin alkuperäisellä taistelutantereella. Menestyksen myötä nousi myös vastustajien taso, eli seuraavissa matseissa tuli vuorostaan turpaan jo alkumetreillä. Kannossa oleviin aseisiin lyödään myös ensimmäiset päivityspalikat suoraan kiinni, mikä helpottaa kamamäärän hallintaa huomattavasti. Perinteisen moninpelin puolella useista osista tuttujen peliFanien kestosuosikki Mara on totta kai mukana myös mobiilissa. CALL OF DUTY MOBILE / PUBG MOBILE O len suhtautunut mobiiliräiskintöihin todella skeptisesti, sillä pitkän linjan hiiri ja näppis -jääränä olen ollut pinteessä jo silloin, jos räiskinnän arvostelukappaleet ovat osuneet PC:n sijaan konsoleille. Parin matsin jälkeen kaikille napeille löytyi optimaaliset paikat, sillä täysin kustomoitavissa oleva näppäinasettelu toimii todella hyvin. Ne ilmestyvät tyhjästä, suurimman osan ajasta räimivät seisaaltaan heittolaukauksia suuntaasi, ja kokevat koruttoman kuoleman. Valikot tarjoilevat kunnon infoähkyä. Se vaikuttaa parin matsin perusteella ihan hauskalta, nopeatempoiselta lisäykseltä. Karttavalikoimassa on mukana emopelistä tutut viisi karttaa alkuperäisestä Erangelista suht tuoreeseen Karakiniin. Vain oikeasti tarpeellinen sälä kerätään oletuksena automaattisesti, eli esimerkiksi kaikkia ampumatarvikkeita ei sullota reppuun tilaa viemään pelkästä hamstraamisen ilosta. Kaman kerääminen on toteutettu myös molemmissa versioinneissa intuitiivisesti. Matseihin ei kauaa tarvitse jonottaa, peliseuraa löytyy kellonajasta riippumatta. Olin väärässä, sillä ohjastaminen ja taistelu iskostui yllättävän helposti selkärankaan. Pelkäsin ohjaustuntuman olevan suoraan helvetistä, sillä oletin peukaloiden vievän aivan liikaa tilaa ruudulta
Viidessätoista eri hahmoluokassa nousee esiin myös pelin selkeästi futuristisempi ote, sillä kykyjen seasta löytyy muun muassa EMP-dronea, näkymättömyysviittaa, automaattista tykkitornia ynnä muuta ski. Haittapuolena kenttä alkoi pian tuntua turhan tilkkutäkkimäiseltä, mutta onneksi kausipäivitysten myötä mukaan tuodut uudet alueet ovat parantaneet uudelleenpeluuarvoa roimasti. Latausajat pysyvät pääasiassa maltillisena, CoD on yleensä sekunnin pari sukkelampi. Itse en huomannut selkeitä pay to win -ylilyöntejä, mutta eräs aktiivisemmin CoD Mobilea pelaava kaverini on valittanut yksittäisistä tasapainoa rikkovista asepaketeista kausipäivitysten yhteydessä. Pääpaino oikealla rahalla ostettavassa sälässä on kosmeettisella puolella, mutta myös aseistukseen pystyy investoimaan. Eniten minua vastakarvaan hankaa Call of Dutyn tapa vyöryttää rasittavaa infoähkyä sekä käynnistysten yhteydessä että matsien jälkeen. Eka matsi oli läpihuutojuttu. Aiemmissa julkaisuissa esiintynyt Alcatraz on tuttua kauraa, mutta varsinainen iso kartta on erikoisuuksineen homman pihvi. muotojen rinnalle on tuotu In. Luokat ovat pääosin hyvin tasapainossa keskenään, joskin uudet tulokkaat tuntuvat järjestään olevan ensimmäiset pari viikkoa turhan ylivoimaisia. Call of Dutyssa tosin liika lämpö aiheutti aiemmin joillain laitteilla gra. Free to playn elinehto on luonnollisesti mikromaksut, ja ne onkin toteutettu molemmissa pääosin hyvin. Piirtoetäisyys taivaalta ei päätä huimaa. Kyllä voi, ainakin näiden kahden perusteella! Niin emopelilleen uskollinen PUBG kuin vähän rohkeammin omaa koktailiaan kokkaava Call of Duty osoittavat, että älylaitteille on nykyraudan puitteissa mahdollista kehittää myös aktiivipelaajia viihdyttävää sisältöä pelkän mikromaksuihin koukuttavan tauhkan sijaan. Ihmeiden aika ei ole ohi. 61 160796_.indd 61 160796_.indd 61 25.5.2022 15.07.03 25.5.2022 15.07.03. Myös peruspelimekaniikkaa on kausipäivitysten myötä jonkin verran yhtenäistetty lähemmäs Warzonea, mutta suurimmat eroavaisuudet eli kentältä kerättävän valuutan puute sekä yksilölliset hahmoluokat on säilytetty. Isomman irtioton CoD tekee Battle Royalessaan. PUBG Mobile: Call of Duty Mobile: Molemmat mobiiliversioinnit onnistuvat mallikkaasti monistamaan emopelien näkemyksen taskukokoon, mutta lopulta kaksikosta Call of Duty vie pidemmän korren rohkeammalla lähestymistavallaan ja monipuolisemmalla sisällöllään. Taistelukentän ydin on hauskasti kasattu sarjan aiempien osien klassikkokartoista. Osta kausipassi, kokeile tätä, hanki tämä, turpa kiinni jo! No, voiko puhelimella pelata oikeita pelejä. Vaikka matseissa ei ole samanlaista tempoa kuin esikuvissaan, jaksaa se silti pitää otteessaan, etenkin sopivina annoksina. nite Warfaresta tuttu Frontline, joissa tiimit syntyvät omiin tukikohtiinsa liikkuvien pisteiden sijaan. Pari vuotta sitten suoritetulla ensikokeilulla perinteinen moninpeli ei vakuuttanut yhtään, mutta nyt läpi pelisarjan tuotujen klassikkokarttojen ja muiden parannusten myötä se maittaa aivan eri lailla. Ulkoasullisesti PUBG vie voiton, sillä se kaunistui juuri ennen deadlinea ultra HD -tekstuuripaketilla. Lämpötilat eivät onneksi nousseet testilaitteilla missään vaiheessa sietämättömälle tasolle, eikä havaittavissa ollut myöskään tukehtumisesta aiheutuvaa ruudunpäivityksen sakkaamista. Lämmintä suorituskykyä Niin PUBGin Unreal Engine kuin Call of Dutyn käyttämä Unity hoitavat skaalauksen eri laitteille mallikkaasti, molemmat pelit saa asetuksia rukkaamalla pyörimään sulavasti niin neljä vuotta vanhalla antiikilla kuin uunituoreella lippulaivaluurilla. Ground War -pelimuoto on myös mukana, mutta ymmärrettävistä syistä matseihin mahtuu mobiilissa vain 24 pelaajaa. ikkapiirin tilttaamisia, mutta siitä on onneksi päästy päivitysten myötä eroon. Call of Dutyn suurin ongelma on moottorin kehno valaistus, mikä tekee etenkin Battle Royale -puolesta paikoin todella valjun näköisen. Scrapyard on yksi monista mukana olevista klassikkokartoista. htävää kattausta. Päivityslootat tippuvat satunnaisesti taivaalta ja yksittäisten valittavissa olevien kykyjen sijaan eri luokat mahdollistavat paljon syvemmän erikoistumisen. Molemmat kärsivät myös mobiilipelien kansantaudista, lämpenevästä pelilaitteesta
Jani Saxellin mukaan Stephen King ei ikinä pelannut Alan Wake -peliä saamastaan ilmaiskappaleesta huolimatta, mutta kenties myös King löytää ohjaimen käteensä Alan Wake 2:n julkaisun myötä. Toinen osio käsittelee valikoitujen klassikkokirjojen kääntämistä pelimuotoon. Disney-konversioita on kritisoitu lällyversioiksi alkuperäisistä, väkivaltaisista Grimmin saduista, mutta pelija sarjakuvamuodossa synkkyys saavuttaa aivan uusia ulottuvuuksia. Jani Saxell tarkastelee Kingin teosten vaikutusta Alan Waken syntyprosessiin. Nyt. Edes osioiden alkuun ei ole kirjoitettu sopivaa sidostekstiä. Hieman pienempänä ilmiönä Tuukka Hämäläinen esittelee alikäytetyn Franz Kafkan teoksien päälle tehdyn Metamorphosis-pelin. Tämä ilmenee miellyttävänä helppolukuisuutena, kohtuullisen lyhyenä lähdeluettelona sekä ennakkotietovaatimusten puuttumisena. Nurmen mukaan Frank Herbert suhtautui kirjoihinsa mahtipontisesti, mutta siitä huolimatta ironisesti. Jokaisella kirjoittajalla on sanottavaa. Lisäksi Heli Koposen kirjoitus I Have No Mouth, and I Must Scream -novellin pelikäännöksestä tutkii sitä, miten lyhyen novellin ahdistava tunnelma onnistuttiin kääntämään seikkailupeliksi, jota myynnin epäonnistumisesta huolimatta pidetään nykyään klassikkona. Jäljelle jääneet viittaukset kohdistuvat ensisijaisesti teoksiin, eivät niinkään tieteilijöiden tutkimuksiin tai monimutkaisiin viitekehyksiin. T uukka Hämäläisen ja Heidi Rautalahden toimittama yhdeksän kirjoittajan esseekokoelma kerää yhteen ajatuksia siitä, miten merkittävän intertekstuaalisia teoksia pelit voivat parhaimmillaan olla. -elokuvan ja Spec Ops: The Line -pelin yhtäläisyyksiä. Aura Nurmen essee valitsee näkökulmakseen campin käyttämisen Dyyni-sarjan konversioissa. Mielenkiintoisimman vertailun tekee Joonatan Itkonen, joka pohdiskelee ansiokkaasti Joseph Conradin pienoisromaanin Pimeyden sydän, Ilmestyskirja. 62 160842_.indd 62 160842_.indd 62 25.5.2022 15.33.18 25.5.2022 15.33.18. Luonnollisesti huolellinen taustoitus raamittaa tekstiä, mutta viime kädessä olennaista ovat johtopäätökset, ei johdanto aiheeseen. Huhut kirjailijan kuolemasta ovat siis vahvasti liioiteltuja. Kaksi ensimmäistä osaa käsittelevät yksittäisten Kalevalan tai Noituri-sarjan kaltaisten teosten pelikonversioiden analyysiä, kolmas osa taas ottaa lähtökohdakseen Stephen Kingin kaltaisten kirjailijoiden vaikutuksen peleihin. Kokoelman tavoitteena on rikkoa entisestään kirjallisuuden ja pelien välistä vastakkainasettelua, joka on teoksen premissin mukaan näennäistä. Aleksi Kuution essee pysähtyy pohdiskelemaan Noituri-tarinoiden eri mediavarianttien vaikutusta kokemukseen. Runsaan parinkymmenen sivun mittaiset esseet kuluvat helposti lukuvälipaloina vaikkapa bussimatkalla. Vaikkapa Noituri-sarja on onnistunut ammentamaan keskieurooppalaisesta mytologiasta kahmalokaupalla, mutta Kalevalan vaikutus peleihin on edelleen alikäytetty. Kolme teosta sijoittuu jokainen eri maahan ja aikakauteen, mutta siitä huolimatta yhteisiä nimittäjiä ei tarvitse etsiä kaukaa. Osa kirjoittajista, Aleksi Kuutio ja Heli Koponen, ovat tuttuja myös Pelit-lehden sivuilta. Osiensa summa Esseekokoelman suurin puute on kokoelman yhteen sitomisessa. Tässä myös onnistutaan ja argumentti tulee selväksi: pelit ja kirjallisuus ovat toisiaan tukevia ja toisistaan ammentavia taidemuotoja. Toisaalta esseiden itsenäisyyden ansioista lukija voi napsia lukulistalle ainoastaan itseään kiinnostavat tekstit. Satuosiossa Senja Littman tarkastelee klassisten satujen moderneja konversioita Fables-sarjakuvaksi ja sen myötä The Wolf Among Us -peliksi. Niin ikään Stephen Kingin vaikutus kauhuun on järisyttävä. Miten muuten voisikaan tulkiPELITAITEEN TOINEN MANIFESTI Hämäläinen, Tuukka (toim.) & Rautalahti, Heidi (toim.) Grimmin saduista Controliin — Esseitä pelien ja kirjallisuuden rajalta Jalava, 2022 249 s. Risto Karinkanta GRIMMIN SADUISTA CONTROLIIN — ESSEITÄ PELIEN JA KIRJALLISUUDEN RAJALTA Pelikirjoittajien esseekokoelma vastaa otsikon lupaukseen. Jokainen kirjoittaja on tehnyt hyvää itsenäistä työtä, mutta loogisesta ryhmittelystä huolimatta kokonaisuutta yhdistää ainoastaan lyhyt, kymmensivuinen johdanto. Lovecraftin vaikutuksesta löytyy paljon keskusteltavaa, kuten Esa Mäkijärvi nostaa esille. Viimeisenä katse kohdistuu muutamien tunnettujen kirjailijoiden vaikutukseen peleihin. Esseet ovat nimenomaan pohdiskelevia ajatustekstejä, eivät niinkään akateemisia tutkielmia tai taideteoksia atomeiksi dekonstruoivia taiteentutkimuksen järkäleitä. Suhtautuminen sarjaan voi olla hyvin erilainen riippuen siitä, perustuuko ensikokemus kirjoihin, peleihin vai televisiosarjaan. Tästä huolimatta monet sarjan elokuvaja peliversiot ovat campin täyteisiä. H.P. KIRJAKORNERI ta laulaja-näyttelijä Stingin esiintymistä puolialastomana David Lynchin elokuvatulkinnassa sekä siitä tehdyssä pelissä. Esseet tarkastelevat lähtökohtaisesti kirjallisuuden ja pelimedian välistä suhdetta, vaikka myös elokuvataiteen vaikutus nousee esiin osassa kirjoituksia. Valitettavasti joistain teksteistä muodostuu varsinaisia pienoishistoriikkejä, joissa suuri osa tilasta varataan kirjailijan tai teoksen läpikäyntiin, jolloin varsinaiselle analyysille jää vähemmän tilaa. Aiheet ovat monipuolisia, vaikka useimmat esitellyistä teoksista ovat lähtökohtaisesti enemmän tai vähemmän tuttuja populaarikulttuurin harrastajille. Heidi Rautalahti esittelee Runo-indiepelin, joka on rakennettu Kalevalan ja kalevalalaisen kulttuurin vaikutuspiirin päälle. Klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia Esseet on ryhmitelty kolmeen osioon: satujen uudelleensovituksiin, kirjojen uudelleentulkintaan sekä kirjailijan rooliin keskittyviin teksteihin
Pelit-lehden perinteisiin kuuluu haukkua Logitechin ohjelmistoa, mutta Mad Catzin softan käytettävyys on liki samaa tasoa, sillä asiat tehdään tarpeettoman monimutkaisesti. Pro X3 on langallinen pelihiiri, jonka myyntivalttina on muokattavuus. ilikseen. Hyvänä ideana herkkyydensäätönappi on sijoitettu . Mielikuvani vastasi kasarin Spectrumin purkkanäppäimiä. Käytän nappia tosin vain Discossa puhumiseen, joten toiminnan täsmällisyys ei sinänsä ole kriittistä. En saa koskaan selvää tunnetta siitä, onko nappi pohjassa vai ei. 6+ on langallinen pelihiiri. Pro X3 sopinee silti paremmin pelaajille, jotka pitävät hiirtä sormenpäissä pikemminkin kuin kourassa. Hiiren napit, pohjaja kämmenlevyt voi vaihtaa valmiiksi mukana tuleviin vaihtoehtoihin. Vaikka tässä mallissa ilmeisesti on korkeuden säätö, en tajunnut miten se toimii, joten käteni piti tottua hiiren suhteelliseen mataluuteen. Vaikka Logitechin nykyinen LGHub on ergonominen painajainen, se osaa tärkeimmän eli automaattiset ohjelmakohtaiset pro. Käteni ovat täsmälleen keskikokoiset, mutta vaihtoehdot tuntuvat silti kouraan suhteellisen pieniltä. Jos asentaa Mad Catzin oman hiirisoftan, nappeja voi ohjelmoida varsin vapaasti. Laaja muokattavuus näkyy nähdäkseni hinnassa enemmän kuin komponenttien laadussa, sillä samalla rahalla saa mielestäni laadukkaamman oloisia hiiriä. Mad Catz selviää tärkeimmästä vaatimuksestani, siinä on mukava peukalonappi, jota kaksi hyväksyttävissä paikoissa olevaan nappia tukee. Pöydällä lojuessa irtoamisriski lähestyy nollaa ilman maanjäristystä. Aluksi oudolta tuntunut hiiri sopi lopulta käteeni ihan riittävän hyvin. Kaksi ylintä keinunappia toimivat hyvin, mutta kolmas ja suurin nappi on jotenkin tunnoton. Hiiren erikoisuus on peukalorulla, joka korvaa varsinaisen hiirenrullan naksuttelun oikealle ja vasemmalle. Pro X3 on toimiva pelihiiri, tarkka ja herkkäliikkeinen, piuhaakaan en huomannut käytännössä koskaan. Itse preferoin langattomia, mutta häntä tai hännättömyys ovat makuasia. Jopa hiirirullan voi vaihtaa, mutta molemmat vaihtoehdot tuntuivat mielestäni turhan kovilta ja kumisilta, joten pidin oletusvaihtoehdon käytössä. Muotoilultaan Rotta kuutosesta tulee visuaalisesti mieleen The Terminator: se näyttää kuin hiiren nahka olisi nyljetty ja jäljelle jää alumiinipohjainen endoskeleton. Mad Catz R.A.T. Niiden tuntuma on kuitenkin harmillisen kuminen. Sitäkin “ne” pitivät riittävänä, mutta itsepetos on ihmisyyden peruskivi. R.A.T. Tarkkuus on 12k dpi, joskin epäilen, että hiiret ovat olleet tarpeeksi tarkkoja jo kauan. Eniten tuntumaan vaikuttivat pohjalevy ja hiiren paksuus, mitkä ovat nekin säädettävissä ja vaihdettavissa. 6+ Hinta: 75-85 euroa KISSA PALOITTELI TUUKAN HIIREN KONEHUONE R.A.T. Nappeja/rullia on teoreettiset 11, mikä on hyvä saavutus. Mad Catzin heikko kohta on sen softa: hiireen saa vain kolme eri pro. Pohjalevyt vaihtaa ilman ruuvariakin, sillä ne ovat kiinni ruuvien sijaan magneeteilla, mutta ne tuntuivat pitävän hyvin. N yt hiiriä on kuin rottia ravintoloihin erikoistuneella kaatopaikalla, mutta luojan kiitos yleensä vain Logitech on lähettänyt niitä testailtavaksi. Nappiin kyllä osuu halutessaan myös pelin tuoksinassa. Toisaalta tässä pystyy vaihtamaan kaikki mukana tulevat ulkoiset osat. Tarvittaessa hiiren kokoa pystyy hienosäätämään pykälittäin, joten valinnanvaraa on ja mieleisiä mittasuhteita voi rauhassa hakea. Itse hiiri toki toimii, on pelikäytössä tarkka ja kesti koko parin kuukauden testisession ongelmitta. Kuukausia kestäneen testailun ansiosta tulokset ovat kiistattomia. R.A.T. Ainoastaan laneille mennessä toinen levyistä irtosi, mutta löytyi laukun pohjalta. Pro X3 Hinta: noin 250 euroa 63 160841_.indd 63 160841_.indd 63 25.5.2022 17.23.29 25.5.2022 17.23.29. Vaihtelun vuoksi Mad Catzilta saapui pari hiirtä, ja jaoimme Tuukan kanssa lootin tasan. Ohjelma lisäksi muistaa 10 eri pro. ksusti hiiren päälle, mistä sitä ei sohi vahingossa kesken pelisession. Nnirvi & TGrönholm Muistan ajan, kun hiiriä oli vain kolme: kaksinappiset Amigaja ST -hiiret, ja yksinkertaiselle MacIntosh-väelle yksinappinen hiiri. HULLUN KISSAN OHUET POSKET Mad Catz R.A.T. ilit, ja joka on minulle erittäin tärkeää. 6+ on ihan OK. ilia, jos koneella on useita eri käyttäjiä tai haluaa peleihin villisti toisistaan eroavia asetuksia. Toisaalta ennen parin kuukauden Pro X3 -kokeilua pelasin G502:lla, joka on selvästi massiivisempi, mikä vaikuttaa . Rullan ja kahden perusnapin lisäksi hiiressä on oikeassa kyljessä kolme peukalonappia. Minä käytän. ilia, jotka rakennetaan raahaamalla hiirellä kuvakkeita isosta valikoimasta. Muokattavuuden takia hiiren rakenne on avoin, mikä on herkkä pölyyntymiselle, mutta asiaa on selvästi ajateltu, koska osien vaihtamiseen tarkoitetussa ruuvarissa on myös pölyharja mukana. Maailmassa on kahdenlaisia pelaajia: toiset käyttävät hiiren kaikkia nappeja, toiset eivät. Ohjelmistoa tarvitsee myös, jos haluaa leikkiä hiiren ledivalaistuksen asetuksilla
Sitten itse sarjaan: Avaruudesta saapuvat pöllöt aiheuttavat kauhua maan asukkaissa – luulen. Mutta Moorea kannattaa lukea ja O’Neiliä katsoa aina hitaasti ja ajatuksella, niin nytkin. Sihvosen Syntax Terror täyttää ainakin tuon aukon sarjakuvahyllystäni. Kari A. Kovin paljon uutta kolmas ulottuvuus ei Aragonesin muutenkin jo kuoliaaksi naurattaviin piirroksiin kuitenkaan mielestäni tuonut. Tämä lasien kanssa vehtaaminen aiheutti minulle sen, että lukeminen ei tahtonut edistyä lainkaan, kun aina piti kesken lukemisen laittaa laseja päähän ja jäädä ihmettelemään, miten kuvat pomppivat paperilla. Joka tapauksessa albumi taitaa olla tätä nykyä jo jonkin sortin erikoiskeräilyharvinaisuus. Levyn mukana seuranneilla punavihreälaseilla katsottaessa soittajapojat suorastaan pomppasivat kansipahvin pusikosta silmille. Niinpä lukukokemuksesta voi selvitä sekunneissa, tai siihen voi käyttää aikaa loputtomiin. Ei pöllömpi kirja. (Minua saa mielellään valistaa, jos tietää asiasta enemmän!) Mutta jos kirjaimellisesti otetaan, niin ei Syntax Terrorkaan ole 3D-sarjakuva, sillä itse sarja on tavanomaisemmin toteutettu 2D-juttu, jonka lopussa on erillinen osasto, jossa osa kirjan kuvista on muutettu kolmiulotteiseen formaattiin. Neljäs ulottuvuus 3D-efektin luomiseen ei taidettu alun perin tarvita edes tietokonetta, sillä itsekin törmäsin ensimmäisiin punavihreälaseihin jo 1970-luvun alussa, kun äänilevyhyllyyni ilmestyi Mungo Jerryn nimikkoälppäri. Itse pidän tällaisista tekstittömistä sarjoista, sillä ne antavat tilaa kuville ja samalla katsojan omille ajatuksille, eivätkä vie lukijaa kuin pässiä narussa kohti ennalta arvattavaa loppua. Saattaa olla, että joku on aiemminkin ollut myös Suomessa 3D-asialla, mutta minulta se on mennyt ohi, tai en yksinkertaisesti nyt vain muista. Sarjan lukemiseen – tai siihen, kuinka kauan sarja pysyi yöpöydälläni – meni toista kuukautta. (Ensimmäiseen ”tietokoneeseen” törmäsin vasta 70-luvun loppupuolella…) Levyn pahvikotelo oli avautuvaa mallia ja sisäkansissa komeili kuva bändistä luonnon helmassa. En tiedä, olisiko koko sarja ollut helposti muutettavissa 3D-muotoon, mutta hyvä näinkin: 3D-galleria on komea. Nyt on aika heittää aurinkolasit mäkeen ja kaivaa pahvisankaiset sinipunalasit silmilleen, sillä Syntax Terror tarjoilee avaruusoliokauhua kolmannessa ulottuvuudessa! J o ennen VR-laseja on voinut huijata silmää ja saada kaksiulotteinen kuva näyttämään kolmiulotteiselta. Tässä on tietysti myös eksymisen mahdollisuus, eli lukija ei tiedä, mitä kuvat tarkoittavat, mutta Syntax Terrorin tarina ei kovin koukeroinen ole, ja luulen olleeni kartalla aina lopun avaruuspöllöilyyn asti. 64 160431_.indd 64 160431_.indd 64 25.5.2022 16.05.08 25.5.2022 16.05.08. Sihvonen 3D-iskee! Kotimaista 3D-toteutettua sarjaa minun kokoelmissani ei ennestään ollutkaan, joten Kari A. Sihvonen: Syntax Terror, Zum Teufel 2022, 72 sivua, mukana 3D-lasit, hinta noin 20 euroa Wallu RUUDUN TAKAA VIIVI JA WAGNER-RYHMÄ Nyt vain 3D-laseja askartelemaan ja sitten tämäkin taivas repeää! 2D-sarjis näyttää tältä. Ja kuvat ovat komeita kaksiulotteisinakin. Kuvat on painettava muutamalla valitulla värillä vähän vinksalleen vierekkäin, ja kuvien lukemiseen on käytettävä värilaseja, jotka näyttävät silmälle kuvista vain toisen, jolloin aivot kiltisti vääntävät kuvan kolmiulotteiseksi. KOLMAS ULOTTUVUUS KUTSUU Tuorein 3D-tapaus hyllyssäni on Alan Mooren ja Kevin O’Neilin League of Extraordinary Gentlemen -sarjan viimeinen osa Tempest, jossa osa monipolvisesta tarinasta on luettava värilasit päässä. Esimerkiksi vuonna 1989 ilmestynyt Mad-lehden armoitetun humoristin Sergio Aragonesin mykkähuumoria sisältänyt 3D-albumi. Sarja on mykkä, eli sitä ”luetaan” vain kuvia katsomalla. Se oli aikanaan päräyttävä kokemus nuorelle miehelle! Sen jälkeen hyllyyni on ilmestynyt 3D-efektillä varustettuja sarjakuviakin aina silloin tällöin
Toki peleissä oli aiemminkin nähty näyttelijöitä, mutta he eivät olleet läheskään samaa suuruusluokkaa, ja lähinnä näyttelivät fmv-peleissä, kun Willis oli digitoitu liikuteltavaksi hahmoksi. Kyse ei siis ollut sammuvan tähden yrityksestä tehdä jotain urallaan, vaan Willis osoitti kanttia suostuessaan peliin. Parhaimmillaan Willis oli tyrmäävä, heikoimmillaankin karismaattinen. Willis pani imagonsa peliin: hän ei ollut yksin le an päätähti ja esiintyi ensi kertaa kaljuna. Tiedon kuultuani pysähdyin pohtimaan Bruce Willisin vaikuttavaa uraa ja sen merkitystä. Maailmaa pelastettiin ohjaamalla Willisin esittämää päähahmoa. Arvostuksen puutetta kuvaa esimerkiksi se, että edes Don Johnson ei pystynyt nousemaan kovan luokan le atähdeksi Miami Vicen jälkeen. Kannattaa muistaa, että pelien kulttuurillinen arvostus oli tuolloin(kin) kyseenalaista. Päinvastoin, Willis muutti maailmanlopun uuden ajan aluksi. Se oli rooli, jonka Willis teki ilmaiseksi ilman nimeään leffan alkutai lopputeksteissä. Vai oliko sattumaa, että uunituore Unreal Engine 5 esiteltiin häikäisevästi nimenomaan Keanu Reevesin kasvoilla. Ehdottomasti. Quentin Tarantinon ura sinetöitiin, mutta myös kovassa nosteessa olleen Willisin olemus muuttui. Hänet oli skannattu digitaalisesti ja hän puhui vuorosanansa itse. Kun kaikki aiheessa kietoutuu teknologian kehitykseen, ei ole ihme, että paras esimerkki on myös tuorein. Ei varmasti. Kun gra. Hän esiintyi Apocalypse-toimintapelin päätähtenä, uransa huiMAAILMANLOPPUJEN WILLIS pulla. Tie auki taivasta myöten Apocalypse oli kaivattua kasvukipua pelien kehityksessä, ja pelistä miljoonien dollareiden palkkion kuitannut Willis oli ensimmäinen A-luokan Hollywood-stara videopelissä. Kyllä sitä pelasi, mutta se ei kyllä noussut esiin runsaslukuisen lajityypin riveistä. Hän oli valkokankaiden veijari tai kivikasvo – usein molempia. Mutta oliko pelien oven avaaminen Hollywoodille hyvä juttu. Willisin matka Hollywoodissa jää muistoihini väkevänä. W illis on pakotettu jäämään eläkkeelle ja työpäivät ovat lopullisesti ohi. Ne ovat kaikki ponnahduslautoja uutta aikaa kohti. Aika muuttuu, ja pelit elävät myllerryksessä. Myös The Fifth Element pakko mainita, kuten myös Willisin raakaa energiaa tihkuva Devil Woman -lauluesitys Sin Cityn kuvaustauolla. Teknologia oli vaatimatonta, eikä auttanut, että peli oli ollut ennen Willisiä vuosien tuotantohelvetissä. Henkilökohtainen suosikkini Bruce Willisin tuotannosta on tajuton osio komediassa Four Rooms. Aito näyttelijä voi sopia peliin ja parantaa kokonaisuutta. Hän teki hyviä ja huonoja elokuvia. Ensimmäinen pelimies Pulp Fiction ei ollut Willisin ainoa riski 1990-luvulla. Hän sairastaa afasiaa, aivoperäistä puhehäiriötä, joka tekee vaikeaksi ymmärtää tai tuottaa puhuttua tai kirjoitettua kieltä. Bruce Willisin taival näyttelijänä on historiaa, mutta peleissä näyttelijöiden taival on alussa. Paitsi siis Bruce Willisin ansiosta. Siinä samalla kannattaa katsoa esiintyminen tai pari siitä, miten itseironinen vakiovieras Willis oli aikoinaan David Lettermanin talk show’ssa. Esitän seuraavat todisteet: Jet Lin tähdittämä Rise to Honor, Vin Dieselin rooli The Chronicles of Riddick: Escape from Butcher Bayssa, Elliot Pagen ja Willem Dafoen osallistuminen Beyond: Two Soulsiin, Hayden Panettieren esiintyminen Until Dawnissa ja Takeshi Kitanon läsnäolo Yakuza 6: The Song of Lifessä. Ratkaisevaa oli, että vaisusta vastaanotosta huolimatta videopelin tähdittäminen ei ollut Willisin uralle kuolonsuudelmaksi. Willis sai roolistaan ensimmäisen Emmy-palkintonsa. Uskon, että kohta näyttelijöiden aika peleissä alkaa pian tosissaan. Ei vain kuolleen ruumiini yli Willisin elokuvista Die Hardit nousevat ansaitusti usein esiin, mutta omia suosikkejani ovat myös melankolisemmat roolit Unbreakablessa, Mercury Risingissa ja 16 Blockissa. ikalla ei voi enää kilpailla, on keksittävä muuta, ja kuuluisiin näyttelijöihin liittyvä yleisön mielenkiinto on se perinteinen, toimivaksi testattu myyntivaltti. Eikä mikään vedä vertoja Pulp Fictionille! Ei mikään! Rooli uransa illankoittoon ajautuneena nyrkkeilijänä oli täydellisesti näyttelijän luonteen tiivistymä. Jos ajatus tuntuu absurdilta, kannattaa muistaa, että noina aikoina koettiin uran surmaksi jopa näytellä tv-sarjassa. samoilua Death Stranding olisi vaikea kuvitella ilman Norman Reedusta, jonka persoonalla peli herkullisesti leikittelee. Yksityiskohta toki nostaa Bruce Willisin suorituksen arvoa, sillä hän teki läpimurtonsa televisiosarjassa Konnakoukkuja kahdelle, jossa Willis esitti itsetietoista etsivää Cybill Shepherdin aisaparina. Jippi-kai jei, Bruce Willis! W illis on pakotettu jäämään 65 160800_.indd 65 160800_.indd 65 25.5.2022 17.21.22 25.5.2022 17.21.22. JOHANNES VALKOLA Bruce Willis lopettaa elokuvauransa. Juuri nyt on hyvä muistaa, että sen juuret juontavat Bruce Willisiin. Tämä live-näytös kannattaa tiirata YouTuben uumenista, vaikuttua ja muistaa, että Willis työskenteli myös levyttävänä artistina. Merkitys oli suuri, vaikka aika oli vielä väärä. Se tarjosi nopeatempoista ja virtaviivaista kolmannen persoonan actionia, jossa ei turhia tuumittu. Apocalypse julkaistiin neljä vuotta Pulp Fictionin jälkeen, yhtä aikaa vuoden 1998 maailmanlaajuisesti menestyneimmän elokuvan, Armageddonin, aikaan. Hideo Kojiman visionääristä sci. Ensimmäiselle PlayStationille julkaistu Apocalypse oli rehellisesti sanoen vaatimaton. Ja sitä, miten Willis on vaikuttanut videopeleihin
Oktariaanien kurmottamiseen keskittyvä tarinamoodi on ainakin hyvää harjoitusta netin tosikoitoksia varten, joissa ottelut ratkaistaan ruiskupyssyillä roiskitun maalin määrällä. ELOKUUTA. Hong Kongin saari mallinnetaan kaahailuun 1:1 – jos väite on edes puoliksi tosi, ympäristö tarjoaa lukuisia huikeita paikkoja kumin polttamiseen. Thymesia on soulsborne-tyyppinen toimintaseikkailu, jossa painotus on jälkimmäisellä esikuvalla höystettynä ripauksella Sekiroa. Saints Row’n reboottauksessa tuunataan antisankarin ohella päämajaa, erilaisia ajoneuvoja ja aseita lukuisilla erilaisilla värija lisävarusteoptioilla. TULOSSA 9.8. ”Tappojen” merkitys piilee hetkellisen maalausrauhan saavuttamisessa. Laaja Santo Ileson kaupunki ja lähialueiden maaseutu on monessa mielessä värikkäiden rikollisjengien hallussa – tavoitteena on saattaa kriminaalien toiminta yhden pomon käsiin. Oman kierrepallonsa tuo liikenne, joka on luonnollisesti vasemmanpuoleista. Saints Row (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Ole oma pomosi ja tee mitä huvittaa, sellaisilla välineillä kuin haluat. 9.9. Splatoon 3 (Switch) Timanttisen moninpelin äärellä on helppo unohtaa, että Splatoonissa on myös juonellinen yksinpeli. 22.9. Hordetyyppisessä salmon run -co-op-tilassa roiskitaan salmonideja kumoon. HEINÄKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 ELOKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 SYYSKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 SISÄLTÖÄ KUIVAAN KESÄÄN Remake-trendi pitää huolen siitä, että hyvät konsolipelitkään eivät vaivu enää unholaan. Corvuksen liikkeet ja ruttoaseet ovat täysin kustomoitavissa. Test Drive Unlimited Solar Crown (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Pitkältä paussilta palannut avoimen maailman kaahailu Test Drive Unlimited iskee pöytään kivikovia superautoja muun muassa Ferrarilta, Lamborghinilta ja Koenigseggilta, mutta sen mielenkiintoisin aspekti on itse ajomiljöö. Nopeatempoisissa taisteluissa Corvus hyödyntää aseiden ohella monsuilta kaapattuja tauteja. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 10. 66 160187_.indd 66 160187_.indd 66 25.5.2022 15.53.12 25.5.2022 15.53.12. 23.8. Thymesia (PC, PS5, Xbox Series S/X) Corvus yrittää selvittää, miksi maailma on ruton, tautien ja hirviöiden vallassa, mutta sitä ennen hänen pitäisi selvittää oma muistinsa
Tietyt hahmot voivat yhdistyä voimakkaiksi Ouroboros-supermuodoiksi. Wanzerit iskevät toisiaan vastaan pääasiassa Oseanian yhteistyöunionin ja Yhdistyneiden mannervaltioiden riveissä. Freyllä on onneksi apunaan voimakasta taikuutta, jolla hän liikkuu nopeasti ja sulavasti vaihtelevassa maastossa. Toimintaroolipelin pääpari Noah on kevesiläinen ja Mio agnuslainen, ja heidän yhteisenä tavoitteenaan on väkivallan kierteen lopettaminen. Vuoropohjaisessa taktiikkaroolipelissä tähdätään laukaukset wanzerin eri osiin. 29.7. Kesällä Front Mission 1st: Remake (Switch) Vuonna 2090 tankkien roolin ovat napanneet jättimäiset wanzersotakoneet, jotka matkaavat telaketjujen sijaan jaloilla. Monsut teilataan näyttävien loitsujen yhdistelmillä, joilla pyritään lypsämään vastustajien heikkouksia. Kapteeni Royd Cliven motiivit ovat kuitenkin henkilökohtaisia – eräässä taistelussa hänen kihlattunsa katosi. Vuoropohjaisissa taisteluissa heikkouksien hyödyntäminen aktivoi tiimin yhteiset sapatti-iskut. Xenoblade Chronicles 3 (Switch) Aioniosin fantasia-scifimaailmassa tekniikkaan luottava Keves ja etheriin panostava Agnus ovat sotineet pitkään. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Soul Hackers 2 (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Neljännesvuosisata on ikuisuus videopeleissä. 26.8. Soul Hackers 2 -roolipeli on jatkoa vuoden 1997:n Devil Summoner: Soul Hackersille, joka puolestaan on osa Megami Tensei -jatkumoa. 11.10. Taisteluihin osallistuvaan joukkoon mahtuu kolmosessa jopa seitsemän soturia, joista yksi liittyy tarinaan. 67 160187_.indd 67 160187_.indd 67 25.5.2022 15.53.17 25.5.2022 15.53.17. Takaisin kotiin pitäisi päästä, mutta se ei onnistu ilman hirviöiden kurmotusta. Yliluonnolliset aionit Ringo ja Figue saapuvat ihmisten maailmaan syntymäpaikastaan datastriimistä, ja parivaljakko pyrkii estämään ihmiskuntaa uhkaavan tuhon. Forspoken (PC, PS5) Frey Holland joutuu maagisen portaalin kautta New Yorkista Athian synkkään fantasiamaailmaan, jota hallitsevat tyrannimaiset Tantat
TRUE HERO TRUE HERO MY MY 160188_.indd 68 160188_.indd 68 25.5.2022 15.28.42 25.5.2022 15.28.42
VK O 202 2-3 2 609354-2106 Kesäkuu 2022 . S k á b m a S n o w fa ll . V a m p ir e T h e M a sq u e ra d e : S w a n so n g 6/2 02 2 KESÄN KAUHEAT 2 lehteä yhden hinnalla PA L. KAUHUN RIIVAAMAT EVIL DEAD -PELI JA HISTORIA PELI JOKA ENNUSTI UKRAINAN SODAN COMBAT MISSION: BLACK SEA MUSTAVALKOISEN SAMURAIKAS TREK TO YOMI SAALISTAJAT JA SAALIIT VAMPIRE THE MASQUERADE: SWANSONG VAMPIRE SURVIVORS ÁILUTLAATUINEN SKÁBMA SNOWFALL HIEKKAA JA AURINKOA DUNE: SPICE WARS JA MAHTAVA DYYNI-PAKETTI D y y n i . E v il D e a d . 10,60 € 160181_.indd 1 160181_.indd 1 25.5.2022 19.04.56 25.5.2022 19.04.56