J a g g e d A lli a n c e 3 8/2 02 3 Syyskuu 2023 . 12,90 € ÄLYTTÖMÄN HYVÄT 168578_.indd 1 168578_.indd 1 31.8.2023 13.01.04 31.8.2023 13.01.04. SIELUKAS RÄISKINTÄ REMNANT 2 KUUMIMMAT UUDET KUUSNELOSPELIT! MIELIKUVITUS KUKKII PIKMIN 4 KLASSIKKO UUDELLEENSYNTYI JAGGED ALLIANCE 3 KLASSIKKO SYNTYI BALDUR’S GATE 3 PULTTIUKOT SARJATULITTAA ARMORED CORE 6: FIRES OF RUBICON ETHÄN SAHAA MINUA SILMÄÄN TEXAS CHAIN SAW MASSACRE B a ld u r’s G a te 3 . R e m n a n t 2
Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Juho Kuorikoski, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 32 16 28 Atlas Fallen Armored Core 6 Ajassa 5 Onnennumero 3 Tuukka Grönholm 6 Pandemioista singulariteettiin: Kun katastro. AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.. vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.. Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.. iskee pelimaailmaan Jussi Mattila 10 Action Squadin viimeinen taisto Tuukka Grönholm 14 Texas Chainsaw Massacre elävissä kuvissa Markus Rojola 15 Nnirvi: Varjo opettaa Nnirvi 62 Vuoden 2023 parhaat C-64 -pelit Petri Heikkinen 64 Ruudun takaa Wallu 65 Konehuone: Tamagotchi Pix Party Confetti Juho Kuorikoski 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 12 Texas Chain Saw Massacre Markus Rojola 16 Baldur’s Gate 3 Markus Lukkarinen & Tuukka Grönholm 20 Jagged Alliance 3 Samu Ollila, Nnirvi & Risto Karinkanta 23 Venba Markus Rojola 24 Remnant 2 Nnirvi 27 The Expanse: A Telltale Series episodit 1-2 Marko Mäkinen 28 Armored Core 6: Fires of Rubicon Tuomo Nyrhilä & Toni Hilden 31 Planet of Lana Risto Karinkanta 32 Atlas Fallen Nnirvi 34 Gamedec – De. www.fokusmediatilaus.. Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.. nitive Edition Jukka Koskela 36 The Case of the Golden Idol Riku Vihervirta 2 168579_.indd 2 168579_.indd 2 31.8.2023 15.55.42 31.8.2023 15.55.42. /pelit Kaupallinen johtaja Jaana Lindvall-Harki PAINOPAIKKA Kroonpress Asiakaspalvelu www.fokusmedia.. /asiakaspalvelu 331 numero 32
20 12 24 38 Texas Chain Saw Massacre Remnant 2 37 Decarnation Shiyu Miao 38 Park Beyond Santeri Oksanen 40 Nightmare Reaper Iikka Kivi 42 Master Detective Archives: Rain Code Antero Kyyhky 44 Lost Eidolons Toni Hilden 46 Showgunners + Security Breach -DLC Antti Eronen 48 Gripper Iikka Kivi 49 We Love Katamari REROLL + Royal Reverie Juho Kuorikoski 50 Minabo A Walk Through Life Iikka Kivi 51 Pikmin 4 Tuukka Grönholm 52 Svoboda 1945: Liberation Riku Vihervirta 53 Panzer Corps 2: Axis Operations 1945 -DLC Juha-Pekka Viljanen 54 Combat Mission: Battle for Normandy + joka DLC Juha-Pekka Viljanen 56 Killer Frquency Iiikka Kivi 58 A Hat In Time Juha Kuosmanen 59 Demon Turf Juha Kuosmanen 60 A Hat In Time: Seal The Deal & Nyakuza Metro -DLC:t Demon Turf: Neon Splash -DLC Juha Kuosmanen 61 Jack Move Antero Kyyhky Teemoja Vaikea valita, minkä ostaisi 16 Baldur’s Gate 3 Markus Lukkarinen & Tuukka Grönholm 20 Jagged Alliance 3 Samu Ollila, Nnirvi & Risto Karinkanta 24 Remnant 2 Nnirvi 28 Armored Core 6: Fires of Rubicon Tuomo Nyrhilä & Toni Hilden Söpöily on höpöilyä 49 We Love Katamari REROLL + Royal Reverie Juho Kuorikoski 50 Minabo A Walk Through Life Iikka Kivi 51 Pikmin 4 Tuukka Grönholm 65 Konehuone: Tamagotchi Pix Party Confetti Juho Kuorikoski Dekkarit asialla 34 Gamedec – De. nitive Edition Jukka Koskela 36 The Case of the Golden Idol Riku Vihervirta 42 Master Detective Archives: Rain Code Antero Kyyhky 3 168579_.indd 3 168579_.indd 3 31.8.2023 15.55.50 31.8.2023 15.55.50
168580_.indd 4 168580_.indd 4 31.8.2023 9.49.14 31.8.2023 9.49.14. TILAA OMASI : hifimaailma.fi/tilaa ELÄMYKSIÄ KOTISOHVALLE hifimaailma.fi/tilaa HIFIMAAILMA ESITTELEE UUSIMMAT TUOTTEET, TESTAA, VERTAILEE, RAPORTOI JA NEUVOO
Kärjessä on yleensä vain moninpelattavia free-to-play-pelejä (PUBG, Counter-Strike, Dota), mutta Baldur osoittaa, että tarinavetoisella täyshintaisella yksinpelilläkin voi menestyä 2023. Sitä se oli todennäköisesti myös keski-ikäistyvässä Larianin johtoportaassa, minkä takia projektia lähdettiin myös tekemään. Menestyksen hintaa tai tuloja en tiedä, sillä Larian Studios ei ole maailman läpinäkyvimpiä yrityksiä. Muodista tuttu 20 vuoden sykli tuntuu toimivan myös peleissä, sillä monille Baldur oli paluu omaan nuoruuteen. 5 168581_.indd 5 168581_.indd 5 31.8.2023 15.46.04 31.8.2023 15.46.04. Pidin molempien sarjojen esikoisia hyvinä, mutta Jagged Alliance 2 ja Baldur’s Gate 2 nousivat suoraan kaikkien aikojen suosikkipelieni joukkoon. Muutaman vuoden sisään ilmestyi käsittämätön tukku klassikoita, niiden joukossa Jagged Alliance 2 ja Baldur’s Gate 2. Baldur’s Gaten ja Jagged Alliancen aikoihin ilmestyi myös Half-Life. Hämmentävintä on, että vuonna 2023 molemmat saivat kolmososat, jotka onnistuivat paitsi kunnioittamaan alkuperäistä visiota myös viemään pelejä omaan suuntaansa. Keekoilen keskusteluissa vain nähdäkseni, mitä siitä seuraa, mikä on pelatessa harvinaista mutta arjessani normi. Toki sisällön määrä pelissä on valtava ja iso osa asioista on vieläpä sellaisia, että niitä ei voi (vielä) kehitystyökaluilla automatisoida, kuten käsikirjoitus ja ääninäyttely. Todennäköisesti vähintään osasyynä oli pelinkehityksen rahoittaminen. Keskittyisin muutenkin Baldurin positiiviseen viestiin. Juttuja oli useita, mutta niissä oli esimerkkeinä aina samat kolme twiittaajaa, jotka eivät varsinaisesti olleet edes vallankahvassa. PÄÄKIRJOITUS PELIT 30 VUOTTA SITTEN V uosituhannen vaihteessa olin pähkinöinä, sillä pelattavaa oli (silloinkin) enemmän kuin aikaa. Useampi pelimedia kirjoitti, että Baldur’s Gaten menestys on herättänyt huolta pelintekijöissä, sillä pelin sisältömäärä asettaisi epärealistisia odotuksia. Baleogilla oli vihollisia vastaan miekka ja jousi. Teema toistui myöhemmissäkin tiimin peleissä, sillä Silicon & Synapse vaihtoi nimensä ensin Chaos Studioksi ja vuonna 1994 Blizzard Entertainmentiksi. Baldur nousi heti julkaisussa Steamin pelatuimpien pelien kärkikolmikkoon. Nostalgialaareja ei ole edes ammennettu tyhjiin, sillä kaapista löytyy vielä kolmaskin kolmososa. Baldur’s Gaten kehitysbudjetista en löytänyt kuin veikkauksia. Early Access -julkaisun alla Larianin pääomistaja ja perustaja Swen Vincke myi 30 prosenttia omistuksestaan kiinalaiselle Tencentille. Erik pystyi juoksemaan heikkojen seinien läpi ja hyppäämään. Juuri nyt molemmat tuntuvat sarjojensa parhailta osilta. Erinomainen Jagged Alliance 3 on ollut hitti lähinnä Euroopassa (Suomi, Saksa, Itä-Eurooppa), mutta Baldur’s Gate 3 kaikkialla. Kullakin ukolla oli omat erikoistaitonsa. Samalla Baldur’s Gate 3:een viitattiin AAA-pelinä, mutta en ole edes varma, onko peli sellainen. Kakkososia yhdisti yksi tekijä. Kun peli on pinnalla, siitä kannattaa tehtailla juttuja. JTurunen mainitsee arvostelussa, että The Lost Vikings tuntui lainanneen The Humans -puzzletasoloikan ideoita ja jalostaneen ne sujuvampaan muotoon. Ei kahta ilman kolmatta, Gabe. Olafin kilvellä pystyi torjumaan ammuksia, liitämään lyhyitä matkoja ja nostamaan Erikiä ylemmäs. Larian Studios on yli neljäsataapäinen tiimi, mikä kuulostaa suurelta, mutta isoimpien tuotantojen (Call of Duty, GTA) tiimit ylittävät tuhat henkeä. Ilmeisesti aika on ollut kypsä kolmososille, sillä uudet osat eivät ole syöneet alkuperäisten mainetta, kevyesti modernisoidut Enhanced-versiot ovat ruokkineet jälkipolvienkin mielenkiintoa. Juuri siksi pääkirjoituksen aiheenkin valitsin. Kolme ihmistä ei muodosta ilmiötä vaan trion. ONNENNUMERO KOLME Numerossa 7/93 JTurunen arvosteli The Lost Vikings -pelin, jossa kolmea viikinkihahmoa juoksutettiin kentän alusta loppuun. Molemmat onnistuivat kehittämään ykkösosan ideoita parempaan suuntaan
6 168582_.indd 6 168582_.indd 6 31.8.2023 16.31.37 31.8.2023 16.31.37. Ensimmäinen menetelmällä luotu botti, Element, pyyhki pöytää kolme vuotta käsinkoodatuilla boteilla. Vuonna 2021 muutama RLBot-yhteisön kunnianhimoisimmista jäsenistä päätti testata aiemmin epäonnistunutta tapaa ohjelmoida älyauto: koneoppimista. Lomakkeella, jolla pelinkehittäjille raportoitiin ongelmatilanteista, ei edes ollut vaihtoehtoa huijausohjelmia käyttävistä pelaajista kantelemiseen. Jopa pelaajan omaisuus voi olla vaarassa ilman mikromaksujakin. Redditissä raportoitu havainto ihmisen ja koneenensikohtaamisesta. Vuonna 2022 kehitetty ohjelmisto RLGym muutti tilanteen. Seitsemän vuoden ajan tätä huippusuosittu kilpapeli pysyi vapaaKUN KATASTROFI ISKEE PELIMAAILMAAN PANDEMIOISTA SINGULARITEETTIIN PANDEMIOISTA SINGULARITEETTIIN na hakkereista, sillä omalaatuinen pelisysteemi ei juuri tarjonnut keinoja huijaamiseen. Palataan ensin vuoteen 2017, jolloin tekoälystä ja Rocket Leaguen tarjoamista, heikkotasoisista bottipelaajista kiinnostunut koodariyhteisö RLBot syntyi. Jos jotain jää, sen hoitaa ylivertainen tekoäly tai automaatio. P elimaailmoissa eletään yleensä niiden omien sääntöjen mukaisten pulmien parissa: voitto/häviö-lukeman tarkkailu, peliseuran löytäminen tai vaikka raidipomoihin tepsivän strategian pohtiminen. Mutta toisinaan viihde muuttuu vakavaksi, globaalit uhkakuvat ja ongelmat osuvat moninpelien tuulettimiin yllättävillä tavoilla. Normaalisti tekoälyltä kestäisi kuukausia oppia edes auton liikuttaminen kentällä, pallon töniminen veisi jopa vuosia. Toinen versio, RLGymin striimi Nexton pärjäämisestä ihmispelaajaa vastaan ennen sen pakoa nettiin. Koodarit alkoivat kilpailla, kuka ohjelmoisi parhaan jalkapalloa pelaavan rakettiauton. Vaan kumpi siivoaa ja kumpi sotkee: pelintekijät vai pelaajat. Kaikki muuttui, kun uhka ihmispelaajia kohtaan saavutti pallotietoisuuden 2022 ja karkasi peruuttamattomasti internettiin tammikuussa 2023. Koneoppimista käytettäessä tekoälylle annetaan ohjaimet peliin, jonka jälkeen se yrityksen ja erehdyksen kautta oppii, hitaasti ja kantapään kautta pelaamaan. Kaikissa heidän boteissaan oli sisäänrakennettuna palomuureja, jotka estivät niiden käytön online-peleissä rajoittaen lystin o ine-pelaamiseen. Jussi Mattila Rikolliset, kulkutaudit ja yleinen pahoinvointi rajoittavat tekemisiämme. Koneiden kapina Sci. Kaiken päälle vielä oikean elämän ongelmat! Moninpelaajat todella elävät kovia aikoja. Kuukausien oppimäärä saavutetaan näin tunneissa. RLGym tarjoaa yhdelle botille oppimateriaaliksi kymmenen yhtä aikaa käynnissä olevaa, satakertaisella nopeudella pyörivää Rocket League -peliä. Psyonixin kehittämä moninpeli nousi valtavaan suosioon kustannustehokkaalla mainoskampanjallaan, joka hyödynsi isoja Youtubeja Twitch-striimaajia sekä välitöntä ilmaiskuukautta Playstation Plus -jäsenille. Järkeviä juttuja aiheuttavien parametrien todennäköisyyksiä nostetaan ja huonoja tuloksia tuottavien asioiden parametreja pienennetään. Mitään järkeä käsinohjelmoitujen autojen viemisestä nettiin ei olisi ollutkaan, sillä Rocket Leaguen pelaaminen vaatii niin paljon improvisaatiota ja tajunnanvirtaa, etteivät parhaatkaan botit olisivat pärjänneet ihmispelaajille. -rakettiautoilla pelattaviin pallopeleihin pohjautuva Rocket League julkaistiin 2015
Ihmiset pelasivat botteja vastaan tai niiden kanssa vain harmittomana hupina offlinessa. Lopulta Psyonix sai tilanteen hallintaansa ja huijauksenesto-ohjelman rakennettua, mikä johti kymmeniin tuhansiin banneihin. Nexton vuotanut modaaja Thorami on pahoitellut ja myöntänyt virheensä. Vain konsoliversiot olivat turvassa. Hyvät pelaajat yleensä pärjäsivät edelleen botteja vastaan, mutta ongelma olikin se, että valtava bottimäärä pelasi ranked-pelejä keskenään netissä, valloittaen parhaat sijat ja rikkoen matchmaking-systeemin. Hän on silti iloinen, että Psyonix lopulta reagoi tilanteeseen luomalla huijauksenestosysteemin peliin. Niiden käyttö johtaa kuitenkin viikossa tai parissa pelitilin porttikieltoon. Sen suurempaa huolenaihetta ei kuitenkaan ollut, sillä RCE:n saloista oli perillä vain alkuperäinen haavoittuvuuden löytäjä sekä DS3:n hakkereilta suojaavaa Blue Sentinel -modia työstänyt tiimi. Necto, treenasi 1 vs 1 -pelimuodon lisäksi muitakin pelimuotoja itseään vastaan. Vaikka servereiden suljettuna pitäminen oli kova päätös, pahin sentään vältettiin. Koe-eläin karkaa Kaikessa hiljaisuudessa pelaaja nimeltä Thorami otti haasteena kaataa Nexton palomuurit ja ne estot, jotka pitivät sen poissa online-pelimuodosta. Kun hän onnistui, hän vastuuntuntoisesti raportoi löytönsä pelin kehittäjälle Psyonixille. Se pelasi 30 päivää RLGymissä (vastaa noin 30 vuoden treenimäärää), jolloin tekoäly alkoi jo muistuttaa keskimääräistä parempaa ihmispelaajaa. Nexton koodia oli muutettu hyvin kevyesti jälkien peittelemistä varten. Eivätkä ne lopettaneet… koskaan. Nexto pystyi jo uskottavasti selviytymään kentällä ihmispelaajiston parhaan yhden prosentin kanssa. Tammikuussa 2023 ihmeauto ilmestyi myyntiin internettiin online-bottina, jonka mainostettiin pystyvän nostamaan kenen tahansa Rocket League -ranking parhaiden joukkoon. Esimerkkinä RCE pystyy kaatamaan pelin ja hankkimaan pelaajalle bannit, lataamaan koneelle ransomwarea tai muita viruksia, rikkomaan koneen lopullisesti, sekä tietysti varastamaan salasanat ja pankkitunnukset. Internet lievästi sanottuna säikähti ja alkoi viesteillään pommittaa From Softwaren tukipalveluja. Nexton eri versiot eivät tunteneet armoa, katumusta tai pelkoa. Hän kaatoi suositun DS3 -striimaaja The_Grim_Sleeperin pelin pakottaen tämän PC:n lukemaan pitkän ja hölmön copypaste-meemin. Tumma sielu valtaa tietokoneesi Jos rakettiautojen kanssa Ultron pääsi hetkeksi irti, vieläkin vaarallisempi tilanne hoidettiin onneksi paljon paremmin Dark Souls -pelisarjan käydessä lähellä katastrofia. Sankarimodaajat tekivät nopeassa tahdissa RCE:lta suojaavan päivityksen modiinsa, mutta From Software piti edelleen mykkäkoulua tilanteesta. Yhä uudestaan ja uudestaan. Netissä on edelleen myynnissä kevyesti muokattuja Nexto-pohjaisia botteja, jotka lupailevat kiertävänsä huijauksenestot. Tai siis ennen kuin pallo oli maalissa. Mies sai viestinsä perille, mutta hänestä tuntui, ettei häntä otettu tarpeeksi tosissaan. Hakkerivapaa Rocket League romahti nopeasti bottien höntsäfutikseksi. Lopulta tammikuussa 2022 henkilö sai tarpeekseen ja suoritti julkisuustempun. Hän yritti asiallisesti raportoida havainnostaan From Softwarelle moneen kertaan, mutta häntä ei otettu tosissaan. Lopulta Thorami jopa striimasi heille Nexton nettipelejä. Nexto lähinnä tarjosi somen sisällöntuottajille trendikästä äimisteltävää ja helppoja klikkauksia. Optimoiduin autobotti nimeltä Nexto vietiin vieläkin pidemmälle 40 päivän treenauksella ja käsin ohjelmoiduilla parannuksilla. Psyonix piti strategisesti matalaa profiilia, yrittäen hillitä uutisen leviämistä samalla kun tehden korjauksia tähän ongelmaan, joka rävähti heidän silmilleen studion lomakauden aikaan. RCE käytännössä pakottaa kohteen tietokoneen suorittamaan haluttuja toimintoja ilman että PC:llä istuva pelaaja voisi sitä estää. Kuukauden verran Rocket Leaguen online-puoli oli tekoälyn vallassa. Korruptoituneen veren pandemia Jos pelaajat onnistuvat vahingossa luomaan kaaosta peleissä, eivät pelinteKuten kuvasta näkyy, hyppelijöiden olo ei ollut ihan sataprosenttinen. Ihmisiin luottaminen on aina virhe. Päivää myöhemmin, 23. Peli julkaistiin ajallaan ja kunnossa, mutta muut Soulsit joutuivat odottamaan korjauksia pitkälle syksyyn. Helmikuussa From twiittasi, että Elden Ring korjataan ensimmäisenä ennen kuun lopussa tapahtuvaa julkaisua. Kaikeksi onneksi haavoittuvuuden löytänyt henkilö ymmärsi tilanteen vakavuuden eikä vuotanut tietojaan julki. Olisikohan tarinassa joku ajankohtainen opetus. Vuoden 2021 lopulla tuntemattomana pysynyt taho löysi vahingossa Dark Souls 3:n koodista haavoittuvuuden, joka mahdollisti PC:llä muiden pelaajien tietokoneisiin pääsyn remote code executionin avulla, kunhan hakkeri ensin tunkeutui uhrin pelimaailmaan punaisena haamuna. Jopa alkuperäinen Demon’s Souls, pelattuna PS3-emulaattorilla ja fanien ylläpitämillä PC-servereillä, oli väitetysti vaarallinen. Psyonixin edustajat vaivautuivat paikalle, mutta eivät pukahtaneet sanaakaan chattiin. Mutta kaikki olisi ollut estettävissä, jos tekoälyn luoma uhka olisi otettu tosissaan aiemmin. 7 168582_.indd 7 168582_.indd 7 31.8.2023 16.31.43 31.8.2023 16.31.43. Puolen vuoden turhautumisen jälkeen Thoramia alkoi ottaa päähän niin paljon, että hän vuoti online-Nexton kahdelle luotettavaksi pitämälleen henkilölle. Tilanne eskaloitui, koska sama haavoittuvuus löytyi kaikista kolmesta Dark Souls -pelistä sekä vielä tulossa olevasta Elden Ringistä, juuri päättyneen moninpelitestin koodiin perehtyneiden asiantuntijoiden mukaan. tammikuuta, From painoi liipaisinta ja kaikkien Dark Souls -sarjan pelien PC-serverit suljettiin varotoimenpiteenä
Nykyään se varmaan laskettaisiin todisteeksi globalistien Great Resetistä. Wuhaa! Lemmikkien lisäksi hankaluuksia aiheuttivat tartunnan saaneet NPC-hahmot, joiden elämänpisteet riittivät taudista selviämiseen. Mechwarrior Onlinen alkuaikoina ronski robottiräime muistutti lähinnä heinäsirkkaparven liikkumista. Koville joutuneille korona-ajan sairaanhoitajille tämä oli varmasti tutun kuuloista. Tehokkain metataktiikka oli pultata mech täyteen yhdellä klikkauksella laukaistavia PPCja Gauss-tykkejä, hypähtää mäen takaa jumpjeteilla, ampua yhteislaukaus ja tippua takaisin mäen taakse turvaan jäähtymään. Pelintekijät eivät silti pitäneet kiirettä sinänsä kauan kaivatun muutoksen parantamiseksi. Seuraavassa kuukausipäivityksessä ongelmaa korjattiin, mutta salaa: PGI ei ilmeisesti kehdannut kirjoittaa Patch Notes -osioon näkyville vähentäneensä tärinän ja tähtäimien heilumisen määrää. Hahmot toimivat siis täysin oireettomina tartuttajina. Voiko DS3:n moninpelissä tulla vastaan äärimmäistä pahuutta. Pelaajien reaktio yllätti oikeastaan kaikki. Osa tutkijoista pelkäsi, että tahallaan muita tartuttaneiden pelaajien käyttäytymismalleja alettaisiin hyödyntää bioterrorismin suunnittelussa. Piruja seinällä Menneisyyden kriisien muistelu on mukavaa, lähinnä siksi että ne on onnistuneesti ratkaistu. Riskialueille kaaosta pällistelemään matkanneita uteliaita löytyi Covid-19-pandemiassakin. Pelihahmojen lemmikkien aiheuttamia tartuntaketjuja alettiin verrata oikean maailman lintuinfluenssaan. Oireettomat pelaajat olivat tyytyväisiä muutokseen ja vaativat todisteita muiden oksenteluista. muutti tylsää metaa melko kyseenalaisella konstilla vuonna 2015. Ehkä suurimpana erona oikean maailman pandemioihin kukaan ei vuonna 2005 kieltänyt Corrupted Blood -ongelman olemassaoloa tai verrannut sitä flunssaan. Joten palatkaamme nykyhetkeen. Hotfixiä ei kuulunut, mutta keskustelupalstaraivo jatkui. Uuden ajan aimbotti käyttää tekoälyä ja koneoppimista tunnistaakseen näytöllä juoksevan kohteen viholliseksi. Osa pelaajista yritti parannustaioilla auttaa sairastuneita, saaden itsekin tartunnan, keräten samalla paljon väkeä ympärilleen. Sitten ihmisen tähtäysliikkeitä matkien se vie tähtäimen kohteen ylle ja painaa lopuksi liipaisimesta. kijät jää yhtään sen huonommiksi. Erillisellä tietokoneella majaileva tekoäly ei siis käytä ollenkaan pelin tiedostoja, vaan lukee pelin ruutua videokaappaPANDEMIOISTA SINGULARITEETTIIN The Grim Sleeper sekunteja ennen RCE:n armoille joutumista. Vuonna 2021 internettiin alkoi ilmestyä uudenlaisia tähtäysapubotteja. Pelaajat ottivat liikkuessaan maailmassa turhia riskejä, luottaen parantajien apuun. Perinteisesti aimbotit ovat joutuneet käyttämään pelatun pelin tiedostoja, ja niiden tarjoama tähtäysapu on ollut jopa ihmissilmin havaittavaa tähtäinristikon nykimistä kohteesta toiseen. Se alussa mainittu koneoppiminen ja tekoäly ovat parhaillaan muuttamassa koko räiskintäpeligenreä kiihtyvällä tahdilla. Kukaan heistä ei vain suostunut antamaan osoitettaan saadakseen paketillisen todistusaineistoa. PGI:n työntekijät sentään jakoivat pahoitteluja ja leikkaa-liitä-terveystietoiskua silmien levon ja tarvittaessa lääkäriin menon tärkeydestä. Itse kestin tärinää noin puoli tuntia ennen kuin olo alkoi olla sietämätön. Pomo käyttää pelaajiin debuff-taikaa nimeltä Corrupted Blood, joka hiljalleen kuluttaa pelaajien elämänpisteitä ja tarttuu lähikontaktissa muihin pelaajiin, kunnes taika raukeaa tai pomo kuolee. Korkean tason hahmoille tauti ei ollut suuri ongelma, mutta matalan tason hahmoille se oli usein kuolemantuomio, joka toistui hahmon syntyessä uudestaan ja saadessaan lähes heti taudin, johon ei virtuaalisairastamisella kehity virtuaali-immuniteettiä. Epidemilogit tietenkin kiinnostuivat World of Warcraftin pandemiasta. Tieteellisesti vankimmalla pohjalla oli ihmisten käyttäytymismallien tutkiminen pandemiatilanteessa. Osalle julmettu matkapahoinvointi iski välittömästi, osa kesti vähän kauemmin, ja osa ei saanut minkäänlaisia oireita. Useamman viikon, hotfixin ja resetoinnin jälkeen tilanne saatiin lopulta haltuun. Fast travel -toiminnon avulla levinnyttä veritaikaa arvioitiin suhteutettuna lentoliikenteen merkitykseen SARS-epidemiassa vuosina 2002–2004. Syyskuussa 2005 julkaistu uusi pelialue Zul’ Gurub sisälsi raidin, jonka loppupomona toimi Hakkar the Soulflayer. Tärinää vähennettiin myöhemminkin lisää ainakin kertaalleen. Kiitos ohjelmointibugin, veritaika pääsi karkuun raidialueelta pelihahmojen lemmikkikumppanien mukana ja tartutti lopulta koko World of Warcraftin maailman. Siltikin monelle jäi tapahtuneesta paha maku suuhun, kirjaimellisesti. Koska pelaaminen oli kauan ollut hyvin hyppelyvetoista, normaali pelityyli altisti suuren määrän pelaajia jatkuvasti vatkaavalle ruudulle. Osa julkaisijoista, kuten Activision, ehti pakottaa muutaman projektin lopettamaan toimintansa, mutta kaikkia yrittäjiä oli mahdotonta pysäyttää ja pato murtui. 8 168582_.indd 8 168582_.indd 8 31.8.2023 16.31.46 31.8.2023 16.31.46. Piranha Games Inc. Vähemmän yllättäen uljaat mechwarriorit eivät olleet mitenkään hiljaa oireittensa kanssa, foorumit ja tukipalvelu täyttyivät pahoinvoivien pelaajien voihkinnasta ja tekstioksennuksista. Pomppiminen kuriin pahalla ololla Pahaa oloa esiintyi myös eräässä mekkipelissä paljon pienemmässä mittakaavassa, mutta konkreettisilla oikean maailman seurauksilla. Pelistudio Blizzard taisteli kulkutautia vastaan eristämällä tautipesäkkeitä ja resetoimalla tiettyjen alueiden servereitä, mutta Corrupted Blood löysi taas pian tiensä parannetuille alueille, tai sairaat pelaajat onnistuivat livahtamaan karanteenialueilta. Oireettomiin kuuluivat (väitetysti) kaikki PGI:n pelitestaajat, jotka olivat näyttäneet vihreätä valoa muutokselle. Covid-19-pandemian alkuaikoina vuoden 2005 poikkeusajat massiivimoninpeli World of Warcraftissa nousivat laajasti mediaan ja hyvästä syystä. Nyt hyppyrakettien käyttö tärisytti runsaasti mechin ohjaamoa ja heitteli tähtäintä edestakaisin, mikä esti tarkan ampumisen
9 168582_.indd 9 168582_.indd 9 31.8.2023 16.31.50 31.8.2023 16.31.50. Esimerkiksi Valven VACNET-ohjelmalla on ollut Overwatch-pelissä väitetysti parhaimmillaan yhtä monta serveriä vastaanottamassa ja analysoimassa pelidataa kuin servereitä pyörittämässä koko peliä. Hakkar the Soulflayer. Valitettava esimerkkinä huijausohjelmista, joille pelintekijät eivät joko voi tai halua tehdä mitään, on Team Fortress 2. Ottaen huomioon tekoälyräjähdyksen vauhdin, varsinkin ammattimaiselle eSports-skenelle tulevaisuus tulee todennäköisesti olemaan varsin haastava. Joka nurkan katseella varmistava pelaaja eroaa huomattavan paljon hakkerista, joka luottaa huijauksiinsa niin paljon, että katse lähinnä etsii lootattavaa lattialta. Uuden teknologian avulla tällainen tilanne on siis vaarassa levitä kaikkialle, ja se vaatii yllättävän vähän huijareita. Seitsemän prosentin infestaatiolla jo joka toinen matsi on niin sanottu likainen peli. Sen jälkeen tekoäly lähettää pelille ohjauskomennot erillisen laitteen kautta, jonka PC tai mikä tahansa konsoli tulkitsee peliohjaimeksi. Tekoälypoliisi Onneksi vaiva lähtee sillä millä se on tullutkin: tekoälyllä. Ohjelman tarkka toimintaperiaate on pidetty salaisena, mutta käytännössä VACNET bongaa datan joukosta epäilyttäviä pelaajia ja lähettää Valven työntekijöille materiaalia arvioitavaksi, jonka perusteella ihminen tekee pelikieltopäätöksen. Uuden teknologian etuina sitä on mahdoton havaita perinteisillä huijauksenestosysteemeillä, ja se toimii lähes kaikilla alustoilla sekä fps-peleillä. Kulkutauti tappoi jokaisen Orgrimmarin kaupungissa. Se tarkoittaisi, että kahdestaan pelaavien kaverustenkin kohdalla olisi todennäköisempää, että vähintään toinen huijaa, kuin että kumpikaan ei huijaa. rilla ja päättele sen avulla, missä viholliset ovat. Eli pahimmillaan sekä videopelaaminen että sen valvominen ovat tietokoneautomaatiota, jossa lihasäkeillä on enää marginaalinen rooli jäljellä. Valven vuoden 2018 tilastojen mukaan kahden prosentin huijarimäärällä pelaajakunnassa löytyy vähintään yksi huijari 20 prosentissa pelatuista matseista. Lisäksi sen aggressiivisuutta voi muokata niin, että tähtäysliikkeet pysyvät eliittipelaajien taitojen puitteissa. Siihen lähdemateriaalia ei vielä löydy tältä chattibotilta. Osa huijauksenesto-ohjelmia kehittävistä firmoista väittää, että fps-genren pelaajista huijareita olisi nykyään jo 30 prosenttia, mikä tosin kuulostaa jo kauppamiehen lisältä. Tällaisen valvontaan vaadittava työmäärä onnistuu vain koneavulla. Jos ja kun aimbottien liikeradat alkavat muistuttamaan liian paljon ihmisen liikkeitä, huijareita pystyy edelleen bongaamaan muista heille tyypillisistä asioista. Miltä se tulevaisuus sitten näyttää. Esimerkiksi huippupelaajien tähtäimen liikkumista tarkkailemalla silloin, kun ruudulla ei ole vihollisia, pystyy jo päättelemään paljon. Mitä enemmän huijausohjelmat kehittyvät, sitä enemmän tekoäly joutuu bannien jakamisessa ottamaan vastuuta ihmiseltä. Uuteen huoneeseen rynnivän huippupelaajan pää heiluu kuin viisivuotiaalla Hoplopin eteisessä. Moninpelaamisen singulariteetti koittaa silloin, kun pelaajista suurempi osa on tekoälyjä kuin biologisia. Koneoppimiseen sekä sen osa-alue syvään oppimiseen pohjautuvia huijauksenesto-ohjelmia on kehitetty jo ainakin vuodesta 2017 lähtien. Pelin ovat vallanneet erilaiset huijausohjelmat ja botit, joille ei tunnu löytyvän lopullista parannuskeinoa, eikä tekoälyn vaan vain niiden eksoottisen Linux-pohjaisuuden takia. Ihmissilmälle liian pienten mikroliikkeiden tarkkailuun perustuvia torjuntaohjelmia alkaa jo olla käytössä
Tosin Edge of Warissa monet yksityiskohdat ovat pääsuunnittelija Heikki-Pekka Norosen käsialaa. Maastokin tuhoutuu osittain, sillä muurit kaatuvat fysiikan sääntöjen mukaan osin ennakoimattomasti. Ideana oli, että meillä olisi kolmiulotteinen maailma, jossa vuodenajat ja vuorokaudenajat vaihtuvat. Esimerkiksi puu voi palaa, kaatua ja vieriä alamäkeen levittäen liekkejä ja jyräten alle jäävät. Maailma perustuu toimitusjohtaja Sami Timosen nuoruuden roolipeleihin, mutta maailma on vuosien aikana kehittynyt ja muuttunut. Sankarit voivat myös kuolla, mutta linnakkeessa voi palkata lisäväkeä. Syysaurinko heittäisi laaksoon varjot ja valot, talven tullen lumi valtaisi ensin vuorenhuiput ja sitten koko tienoon” Timonen kommentoi. Ehkä siihen vielä joskus päästään. ”Voihan sen niinkin ajatella, mutta kartta on kompromissi alkuperäisestä. Esimerkiksi ideatasolla Battle Brothersissa on paljon samaa, mutta siinä alkupeli menee hyvin pitkälti aina samoja latuja. Vuodenkierto vaikuttaa niin pelitapahtumiin kuin luonnossa liikkuviin otuksiin. Jokainen karttakohde sisältää satunnaistapahtumia ja -tehtäviä, alueelta pitää esimerkiksi tuhota rosvokopla ja tutkia maailmaa. Juuri tautien takia esimerkiksi raadonsyöjäkeijut ovat vaarallisia vihollisia, samoin Tuonelaan vaeltavat henget. Tuukka Grönholm EDGE OF WAR Edge of War on suomalaisen Action Squadin tuorein ja ehkä myös viimeinen peli. Tukikohtana toimii Turso, jota varustetaan sen mukaan, mitä lähempänä sodan uhka on. Neljän hengen poppoo jaetaan suoraan taitoihin vaikuttaviin hahmoluokkiin. Joukossa on niin jousiampujia, taistelijoita, parantajia kuin noitia. 10 168999_.indd 10 168999_.indd 10 31.8.2023 15.50.19 31.8.2023 15.50.19. Taistelun lisäksi vaarana ovat kulkutaudit, mukana on kuppa ja muut rakastetut klassikot. Taistelu on vuoropohjaista ryhmämättöä ja sujuvan suoraviivaista toimintaa. Maailmankartta muistuttaa vähän Gloomhaven-lautapeliä, jossa ympäristöön ilmestyy retkikunnan matkatessa uusia kohteita, reittivaihtoehtoja ja tutkittavaa. Perusidea on toistettavuus, sillä jokainen pelikerVIIMEINEN TAISTO Action Squad Studios Saatavilla: PC Ilmestynyt Early Access -versiona ta muodostaa oman juonipolkunsa, joka ei kertaudu täsmälleen samanlaisena pelikerrasta toiseen. Edge of Warissa tapahtumien kulkuun vaikuttaa se, millaisia tehtäviä alussa saadaan, ketä kohdataan ja millainen ryhmä alkuun kootaan. Tarina alkaa keväällä, mitä yllättäen seuraavat kesä, syksy ja talvi. Mekaniikan hienoin jippo on, että ympäristö ja taiat reagoivat loogisesti asioihin. Edge of War mukailee todella löyhästi Kalevalan mytologiaa lisäten siihen uusia kerroksia, steampunkista art deco -kuvastoon. T ekijätiimi on pieni suomalainen Action Squad -indiefirma, jossa on parhaimmillaan ollut viisitoista henkeä töissä. Sami Timonen on hypessään mukavan rehellinen. Peli on ilmestynyt jo Early Access -versiona, joten pelaamaan pääsee vaikka heti. Liekkejä voi paeta veteen. Tapahtumat sijoittuvat Pohjolan perukoille Turso-linnoitukseen, josta partiot lähtevät tutkimusmatkalle muurien ulkopuolelle. Edge of Warin maailma eroaa kliseisestä fantasiakuvastosta, sillä kalevalahenkisessä universumissa on riittävästi omaa. Hahmot ja varusteet paranevat taistelun aikana. Timonen ampui kehuni heti alas. Kaikki on lopputaistelusta kiinni. Timosen visiot ovat aiheen suhteen kunnianhimoisia, sillä vuosien aikana pelien lisäksi projektina on ollut myös maailmaan sijoittuva elokuva. Vesi kastelee, viilentää ja sammuttaa liekit, öljy syttyy palamaan, kylmä jäädyttää. Suomalainen devaajatausta näkyy muun muassa hahmojen nimissä Jorma Teräksestä Ainoon. Maailma ja sen tapahtumat luodaan osittain proseduraalisesti. Tutkimusmatkailu Meno on hyvällä tavalla yhdistelmä roolipelejä ja vuoropohjaista taktikointia. Tapahtumat sijoittuvat samaan todellisuuteen kuin Action Squadin edellinen peli Iron Danger. Seikkailu käydään vuoden syklin aikana. Viimeinen linnake Edge of War on taktinen roolipeli. Mukana on muun muassa hirvimäinen kansa eli hirviöt, peikkoja, juurakot, näkit sekä keijut, jotka eivät näytä lainkaan Helinältä. Edge of War on vuoropohjainen taktiikkaroolipeli, jossa jokainen pelikerta luo muuttuvan tarinapolun maailman läpi aina fatalistiseen loppuun asti
Tiimi vedettiin minimimiehitykseen kesän korvilla ja elokuun early access -vaiheessa oli mukana vain ydin. Vaikka reittipisteet saa valita itse, määränpää on aina sama. Jos pelaaja toimii häikäilemättömästi, partioretkillä kerää todennäköisesti vain uusia vihollisia. Pelaaja saattaa esimerkiksi saapua keskelle taistelua, jossa on päätettävä, kenen puolelle asettuu vai jääkö vain seuraamaan sivusta. Loppu, alku vai lopun alku. Ne kaikki kuluttavat vihollisen voimavaroja, mikä on suoraan pois ratkaisutaistelun uhasta” Timonen kuvaa. Peliä ei ole silti Kotoinen kantarelli on harvinainen herkku pelimaailmassa. Egde of Warilla oli julkaisija, mutta peli jäi leikkauslistalle koronasäästöissä. Luvassa on kaukopartioretkiä vihollisen huoltolinjoille ja suoria iskuja panssarikarhuja vastaan. Pelikin maksaa vain pähkinöitä, kolme euroa yli kympin. Pelin lopullinen kohtalo on pelaajien käsissä, aivan kuten pelitapahtumienkin. tarkoitus hylätä. Hän eli kuulemma jugurttipähkinöillä. Sen viestittäminen pelaajille on kuitenkin vaikeaa”, Timonen sanoo. Ideaa tuetaan valinnaistapahtumilla. ”En halua johdattaa ihmisiä harhaan lupauksilla. Tarkoitus on viedä projekti loppuun, mutta keinot ovat vielä avoinna. Maailmassa kohdataan vihollisten lisäksi myös potentiaalisia liittolaisia. Koko tiimi hakee parhaillaan töitä, mutta peliä ei tietenkään hylätä kokonaan. ”Osa pohjoisen heimoista on neutraaleja, osa pelaajan puolella, osa vihollisia. Suorasanaisuus lienee paras taktiikka. Kun hyökkäys alkaa, myös tehtävien luonne muuttuu. Kun tapasin aurinkolasipäisen Timosen sisätiloissa, koitin ”hauskana” miehenä kysyä, miten julkaisubileet menivät, mutta Timonen vastasi tehneensä neljä ympäripyöreää vuorokautta töitä julkaisun parissa. Aiomme kehittää Early Access -versiota eteenpäin ja se toivottavasti ottaa niin hyvin tuulta alleen, että jatkokehitys kannattaisi. Tarinassa on kyse alistumisesta, lähtevätkö heimot mukaan Pohjolan joukkoihin vai eivät. Lopputaistelun panssarikarhujen ja muiden uhkien määrät riippuvat siitä, mitä tiedusteluretkillä on saatu aikaan. Pääjuoni on sankarimatka, jossa kootaan armeijaa ja sankarijoukkoa uhkaa vastaan. Solaan rakennettu Turson linna toimii porttina Kalevalaan, jota vastaan Pohjola heittää kaiken voimansa loppupelissä. Edge of War julkaistiin elokuun lopussa Steamissa Early Accessiin, ja vastaanotto on toistaiseksi ollut hyvä. Toistaiseksi Edge of War on Action Squadin viimeinen peli, sillä yhtiö taustalla ajetaan julkaisun jälkeen alas ja tekijät siirtyvät muihin hommiin. 11 168999_.indd 11 168999_.indd 11 31.8.2023 15.50.27 31.8.2023 15.50.27
Yhteistyön merkitys korostuu täysin uudella tavalla. Nelihenkinen uhrijoukko ei piilottele vain yhdeltä tappajalta, sillä tällä kertaa heidän jäljillään on peräti kolme kannibaaliperheen jäsentä. Nämä eivät hidasta vikkeläliikkeistä liftaria, joka kykenee myös virittämään ansoja sekä hiipimään. EnsiLIHAA SÄÄSTÄMÄTTÄ Sumo Digital / Gun Interactive Versio: Myynti Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox Series X/S & One Ikäraja: 18 hetkistä alkaen on selvää, että tekijät ovat eivät ole pyrkineet luomaan uusiksi pelkästään . Mutta lähdemateriaalille omistautumisella on myös haittapuolensa. Kaava on pysynyt pitkälti samana. Valitettavasti Marian katoamisen aiheuttama suru tulisi kalpenemaan heidän kohtaamansa kärsimyksen ja epätoivon rinnalla. Ikävä kyllä tarina ei etene johdantoa pidemmälle. Tragedia on iskenyt Keski-Teksasiin. Uhrit vaihtavat muutaman sanasen kohdatessaan toisiaan, mikä auttaa syventämään hahmoja, mutta ei korvaa kunnollisen juonen puutetta. Laiheliinin linkkuveitsi ei kuitenkaan tee kovinkaan suurta vahinkoa. Perhe on pahin Jokaisella hahmolla – niin perheenjäsenillä kuin heidän vangeillaan – on omat vahvuutensa sekä heikkoutensa. Vaikka pelissä ei esiinny Sally Hardestyä tai tämän huono-onnisia ystäviä, Sumo Digitalin kehittämä peli on siitä huolimatta uskomattoman uskollinen tulkinta Tobe Hooperin 1974 ohjaamasta kauhuklassikosta. Uhrien on varottava alati liikkeitään, sillä liika ääntely paljastaa heidän sijaintinsa. Erien aikana ei ole juurikaan tyhjäkäyntiä. H uhtikuu 1973. Nuori yliopisto-opiskelija, Maria Flores, on kadonnut jälkeäkään jättämättä. Pikkusisar Sissy on fyysisesti muita heikompi, mutta hänen myrkkynsä heikentää selviytyjiä, jotta Usean tappajan käyttö on fantastinen ratkaisu, sillä kieroutunut perhedynamiikka on aina ollut yksin elokuvan häiritsevimmistä piirteistä. Toivon hiipuessa Marian nuorempi sisar, Ana Flores, ja joukko heidän läheisimpiä ystäviään ryhtyvät etsimään kadonnutta läheistään. Moottorisahamurhat eroaa Perjantai 13. Raakalainen kykenee tappamaan uhrinsa muutamalla moottorisahan huitaisulla, mutta raskasrakenteinen roikale ei pysty jahtaamaan pakenijoita ahtaimpien aukkojen läpi. Raihnainen kokki on muita hitaampi liikkumaan, mutta tuntee alueet paremmin kuin kukaan, joten hän pystyy jäljittämään uhreja kuuntelemalla näiden liikkeitä. lmissä nähtyjä tapahtumapaikkoja ja hahmoja, vaan myös alati ahdistavamman tunnelman. Jälleen kerran osa pelaajista omaksuu mielipuolisen murhaajan roolin, kun taas toiset ovat lähestulkoon avuttomia uhreja, jotka yrittävät paeta tappajan kynsistä ennen kuin tämä onnistuu löytämään heidät. Pakomatkan aikana on tiirikoitava ovia, välteltävä ansoja sekä etsittävä tarvikkeita, joiden avulla on mahdollista paeta tappajien ulottumattomiin. Kun pelaaja ottaa ohjat, Marian etsintä on jo unohtunut ja kyse on ainoastaan omasta selviytymisestä. Marian katoamiseen liittyvät tapahtumat olivat vain yksi monista eriskummallisista rikoksista, jotka tultaisiin myöhemmin tuntemaan nimellä Teksasin moottorisahamurhat. Kaksi muuta tappajaa odottavat ulkopuolella valmistautuen tulevaan. Hänet nähtiin viimeksi lähellä Newtin pikkukaupunkia kaksi viikkoa sitten, mutta todistusaineiston puuttuessa tutkinta ei ole edistynyt. Gun Interactive ei ole ensimmäistä kertaa asialla, sillä . Kyse ei ole ainoastaan kunnianosoituksesta, vaan yhdelle genren merkkiteoksista omistetusta muistomerkistä. päivästä – sekä muista lajityypin edustajista, kuten Dead by Daylight (Pelit 8/2017, 85 pistettä) ja Evil Dead: The Game (Pelit 6/2022, 82 p.) – yhdellä olennaisella tavalla. Uudet jäsenet sopivat mainiosti joukkoon. Yksityiskohtaisesti jäljennettyjä ympäristöjä ja hienosti animoituja hahmomalleja on mahdotonta olla ihailematta. Markus Rojola THE TEXAS CHAIN SAW MASSACRE The Texas Chain Saw Massacre on uskollinen tulkinta klassisesta elokuvasta. Ruudun halki hitaasti kulkevalla ja möreä-äänisen kertojan lukema teksti valmistelee pelaajaa tulevaa varten. 12 169226_.indd 12 169226_.indd 12 31.8.2023 15.39.32 31.8.2023 15.39.32. Selvitköön ken pystyy The Texas Chain Saw Massacre edustaa lajityypiltään epäsymmetristä selviytymiskauhua. Sarjan maskotti, Leatherface, on ainoa hahmo, jonka on oltava mukana jokaisessa erässä. rma julkaisi kuusi vuotta sitten toisen tunnettuun kauhuelokuvasarjaan pohjautuvan pelin Friday the 13th: The Game (Pelit 8/2017, 78 p.). Selviytyjät aloittavat pelin maanalaisesta kammiosta, jossa liikkuu myös moottorisahaa kantava Leatherface. Reunoilta sumeneva näkökenttä toimii merkkinä siitä, että tappaja liikkuu lähistöllä. Kenties liiankin uskollinen. Vahvarakenteinen Johnny jäljittää uhreja näiden jättämien jälkien avulla. Kehyskertomus ei ole kuitenkaan merkityksetön. Pahuuden pyhättö Kuten premissistä käy ilmi, The Texas Chain Saw Massacre -peli ei ole uusintaversio samannimisestä elokuvasta, vaan eräänlainen esiosa. Nuorilla ystävyksillä oli edessään sanoin kuvaamaton painajainen. Koska kyseessä on sisäsiittoisin perhe sitten Serranojen, geenipoolia on laajennettu kahdella uudella jäsenellä
Hahmonkehitys pidentää elinkaarta. Ylivertaisten kykyjensä ja helpommin toteutettavan yhteistyön ansiosta etu on aina pahantekijöillä. Erikoiskyvyt saattavat tehdä uhreista aiempaa tehokkaampia parantajia tai huomattavasti kestävämpiä, kun taas tappajista voi tehdä esimerkiksi tavanomaista ketterämpiä iskuvoiman kustannuksella. Peruskykyjen lisäksi kullakin hahmolla on käytössään kolme erikoiskykyä, joiden valikoima kasvaa tasojen noustessa. Tätä kirjoittaessani pelin julkaisusta on vasta viikko aikaa, ja jo nyt vasta-alkajien on vaikea päästä peliin mukaan. Kauhupelin kohdalla tämä on sekä ymmärrettävää että suotavaa, mutta epäreilua asetelmaa pitäisi tasapainottaa palkitsemalla selviytyjiä jokaisesta askeleesta vapautta kohden, vaikka lopullinen pako jäisikin pelkäksi haaveeksi. Kullakin tappajalla on vain kaksi teloitusanimaatiota. Veriseen kissa ja hiiri -leikkiin jää myös helpommin koukkuun, kun uusi kyky on aina muutaman hyvin sujuneen erän päässä. Nopeatempoiset erät. Mitä isot edellä Kokemuspisteitä keräämällä voi kehittää kunkin hahmon peruskykyjä. Jokainen lyönti, viilto tai moottorisahan heilautus kuluttaa tappajan voimia. Hyvää + Elokuvasta tuttu tunnelma. Mikäli iskuja ei ajoita oikein, hahmo hengästyy ja kohde pääsee karkaamaan. Yksityiskohtiin panostamisen ansiosta tekijät onnistuvat saavuttamaan elokuvasta tutun ilmapiirin. Tapot alkoivat sekoittua mielessäni kymmeniin edeltäviin, lähes identtisiin murhenäytelmiin, eikä kiinnijäämisestä seurannut kuolema tarkoittanut muuta kuin pelisession päättymistä ja uuden etsintää. Etenkin, kun erät kestävät vain harvoin kymmentä minuuttia pidempään (ja osalla uhreista ne loppuvat huomattavasti nopeammin). Perheen kotitalo, rähjäinen huoltoasema sekä teurastamo pihapiireineen vaikuttavat autenttisilta ympäristöiltä. Jos Teksasin moottorisahamurhista poistaa pelon, mitä siitä jää jäljelle. Pelko laimenee yllättävän pian. Etenkin perheenjäsenenä pelatessa voi vapaasti valita, haluaako rynnistellä ympäri tilusta moottorisaha laulaen, viritellä ansoja kriittisten kulkureittien varrelle vai vaania pahaa-aavistamattomia uhreja korkeassa heinikossa. Jos uhrit herättävät ääntelyllään perheen isoisän, muuttuu selviytyminen entistä vaikeammaksi. Kaiken se kärsii Tapahtumapaikat on mallinnettu mahdollisimman tarkasti elokuvan pohjalta. Jokaisella myöhemmällä pelikerralla, pelasin sitten uhrina tai perheenjäsenenä, tunne-elämys oli pikkuriikkisen verran laimeampi, kunnes lopulta niskavillani eivät edes värähtäneet. Asiaa pahentaa entisestään kunnollisen tutoriaalin puute. Perheenjäsenten juotettua vanhukselle verta tämä kykenee paljastamaan liikkuvien uhrien ääriviivat tutkan tavoin. Valitettavasti kauhun tuntemukset laimenevat nopeasti. Uskollisuus lähdemateriaalille rajoittaa. Uskollisuus lähdemateriaalille tekee aluksi vaikutuksen, mutta ajan myötä se alkaa toimia peliä vastaan. Mitä pidempään peliä pelaa ja mitä tutummaksi ympäristöt käyvät, sitä helpommaksi tappaminen muuttuu ja sitä vaikeammaksi selviytyminen käy. Teksasin moottorisahamurhat -elokuvan faneihin Sumo Digitalin teos tekee epäilemättä vahvan ensivaikutelman yksityiskohtaisesti toteutetulla pelimaailmallaan sekä ensiluokkaisesti animoiduilla hahmoilla. Kun kartat ja harvat kuolinanimaatiot ovat käyneet tutuiksi, moottorisahan alati lähestyvä ääni ei saa sykettä enää nousemaan. Roolien vaihtuessa tunnereaktio oli yhtä vahva. Vaikka alueet vaikuttavat aluksi laajoilta sokkeloisuutensa ansiosta, reittinsä tunteva kykenee kulkemaan kunkin kentän halki muutamassa minuutissa. Huonoa . muut voivat viimeistellä murhatyön hänen puolestaan. Esimerkiksi kokki väsähtää huomattavasti sukulaisiaan nopeammin, mutta kokemuksen karttuessa tämän kuntoa voi kohentaa. Harvojen pakoreittien ulkoa opettelu ei ole vaikeaa ja päämäärätietoisesti eteneviä selviytyjiä on vaikea estää karkaamasta. Ensimmäisessä pelissäni olin yksi uhreista ja kuultuani moottorisahan pärähtävän käyntiin pimeässä kellarissa, ensi-impulssi oli sulkea konsoli ja lähteä ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Moottorisahaan tarttuessani (mainioina yksityiskohtina pelaajan on käynnistettävä moottorisaha minipelillä, revitettävä moottoria pitääkseen terän liikkeessä ja varottava ylikuumenemista), huomasin käkättäväni ääneen ilkeää naurua verenhimon ottaessa vallan. Piilopaikkoja ei ole lopulta kovinkaan montaa ja kolmen hyvin koordinoidun tappajan on helppo vahtia neljää porttia, joiden kautta uhrit voivat livahtaa pakoon. Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, on Sonny, jonka tarkat aistit auttavat häntä välttämään vaaroja. Hetken hurme Taktisten moninpelien ystävät saavat varmasti paljon The Texas Chain Saw Massacren monipuolisesta hahmogalleriasta ja erilaiset pelityylit mahdollistavista kyky-yhdistelmistä. Uhrina pelatessa useimmiten on parasta vältellä muita pelaajia, koska muuten yksi varomaton askel saattaa paljastaa kaikkien sijainnin. Koska tekijöillä on oikeudet ainoastaan ensimmäiseen elokuvaan, kenttävalikoima on jouduttu rajoittamaan kolmeen. Hahmomalleihin, animaatioihin, valaistukseen ja äänimaailmaan on myös kiinnitetty paljon huomiota. Vajaan kymmenen pelitunnin jälkeen on vaikea olla ajattelematta, että on nähnyt kaiken, mitä pelillä on tarjottavanaan. Esimerkiksi Tracker Tagged paljastaa yhden tappajan vahingoittaman uhrin tarkan sijainnin jokaiselle perheenjäsenelle muutaman sekunnin ajaksi. Päättäväinen Ana kestää muita enemmän vahinkoa, kun taas käsistään näppärä Connie tiirikoi lukot muita ketterämmin. 13 169226_.indd 13 169226_.indd 13 31.8.2023 15.40.47 31.8.2023 15.40.47. Kolmannen saa käyttöön ainoastaan lompakkoa raottamalla. Kykypuut lisäävät peliin syvyyttä mahdollistamalla erilaisten taktiikoiden käytön. Toistaiseksi tappajan rooliin asettuminen on huomattavasti tyydyttävämpää, mikä tulee epäilemättä aiheuttamaan ongelmia pidemmällä aikavälillä pelaajakannan supistuessa. Kuka selviää. Ketterä ja valpas Julie liikkuu ystäviään hiljaisemmin ja rivakammin. Toisaalta osa kyvyistä antaa liiankin suuren edun kokeneille pelaajille. Leland on joukon vahvin ja ainoa, joka kykenee tainnuttamaan tappajat hetken ajaksi ilman apuvälineitä. 80 Kauhupeli, joka onnistuu samanaikaisesti olemaan uskollinen esikuvilleen sekä tarjoamaan jotain uutta. Uhrien puolella erot eivät ole yhtä dramaattisia. Valitettavasti kummankin elämyksen voi kokea ensimmäistä kertaa ainoastaan yhdesti. Vaikka etu on ensisijaisesti perheen puolella, kokeneiden uhrien ei ole vaikea paeta kokemattomia tappajia
Markus Rojola Teksasin moottorisahamurhat on kiistaton kauhuklassikko, mutta samaa ei voida sanoa elokuvasarjan muista osista… yhtä mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta. Sen katsottuaan moottorisahoja, liftareita, huonokuntoisia huoltoasemia tai syrjäseutujen asukkaita ei näe enää samoin silmin. Tekijät ottivat toki vaikutteita sarjamurhaaja Ed Geinin tarinasta, mutta niin tekivät myös Psykon ja Uhrilampaiden (1991) kirjoittajat. Suomen ensi-iltaa saatiin odottaa syksyyn 1996 saakka. Mitä heistä on jäänyt jäljelle. Pidän Marcus Nispelin vuonna 2003 ilmestyneestä uusintaversiosta, joka lunastaa goren suhteen kaikki alkuperäisversion tekemät lupaukset. Teksasin moottorisahamurhat on valittu useaan otteeseen kaikkien aikojen parhaimpien kauhuelokuvien joukkoon. Kannibaaliperheen nimi, taustatarina ja jäsenistö vaihtuvat elokuvasta toiseen. Oma vaikutuksensa menestykseen oli elokuvan pahamaineisuudella, joka perustuu pitkälti huhuihin ja myyvään nimeen. Itse elokuva on loppujen lopuksi varsin vähäverinen. Toisaalta elokuvan julkaisu kiellettiin aikoinaan lukuisissa maissa. menestynein elokuva. Näin ollen kannibaaliperhe ei ainoastaan selviä rikoksistaan, heidät palkitaan niistä. Perinteisen kauhuelokuvan sijaan vastahakoinen Hooper päätti luoda mustan komedian, joka tekee armotta pilaa edeltäjänsä mytologiasta. Useimmat jättävät toistensa tapahtumat huomiotta. Psyko (1960) sai pelkäämään suihkua, Tappajahai (1975) uimarantoja ja Painajainen Elm Streetillä (1984) nukahtamista. Vaikka jatko-osa ei ollut edeltäjänsä kaltainen kaupallinen menestys, sen nykyisin nauttima kulttimaine tuntuu täysin ansaitulta. Kuvaussihteeri Mary Church joutui käyttämään vaaleaa peruukkia ja syöksymään toisen kerroksen ikkunan läpi, koska tuotannolla ei ollut varaa sijaisnäyttelijään. Ensimmäinen Teksasin moottorisahamurhat -elokuvan kuvausryhmä työskenteli 35–43 asteen helteessä 12–16 tunnin ajan 7 päivänä viikossa kuukauden ajan. Ohjaaja kielsi myös Leatherfaceä näytellyttä Gunnar Hansenia pesemästä vaatteitaan, joten tämä löyhkäsi kamalalle Teksasin kesähelteessä. Kaikkien todistajalausuntojen mukaan elokuvan tekeminen oli pelkkää tuskaa. Tällä asteikolla arvioituna Teksasin moottorisahamurhat (The Texas Chain Saw Massacre) lienee kaikkein kauhistuttavin kauhuelokuva. Paras jatko-osa on kuitenkin Tobe Hooperin 1986 ohjaama Texasin moottorisahamurhaaja 2 (The Texas Chainsaw Massacre 2). Koska Cannonille tehdyt Invaders from Marsja Lifeforce-elokuvat olivat . Teksasin moottorisahamurhia pidetään edelleen yhtenä pelottavimmista kauhuelokuvista, ja se kuuluu kiistatta lajityypin merkkiteosten joukkoon. Teoksessa heijastuu ensimmäisen elokuvan tavoin sen aikakausi. Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, kaikki tuska saattoi olla sen arvoista. Tapot ovat nopeita, kuvattu kaukaa ja kauhutunnelma nojaa veristen lähikuvien sijaan mielikuviin. Lopputulos on omalaatuinen yhdistelmä kauhua, komediaa ja iljettäviä hetkiä, jotka kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti toimivat upeasti yhdessä. KAIKKI ON SUUREMPAA TEXASISSA THE TEXAS CHAINSAW MASSACRE -ELOKUVAT Tienraivaaja Valkokankaalle päätyi siis runsaasti aitoa verta, hikeä ja kyyneleitä. Jos Teksasin moottorisahamurhat kuvasi hippien kukkaissanoman lakastumista, niin jatko-osa upottaa hampaansa reaganistiseen talouspolitiikkaan, jossa ainoa tapa menestyä on olla muita armottomampi. Jatko-osan huumorista vihjattiin julisteella, joka mukaili John Hughesin vuotta aiemmin ilmestynyttä teinidraamaa Breakfast Club. Osin realismista saa kiittää myös pientä budjettia ja kuvaustapaa. Todenmukaisuutta tukevat dokumentaarinen kuvaustyyli sekä vähäeleinen äänimaailma. Vaikka 1980-luvulla suosionsa huipulla olleen slasher-genren katsotaan useimmiten saaneen alkunsa Halloween – naamioiden yöstä (1978), monet lajityypin piirteistä – naamioitunut tappaja, arkinen murhaväline, teini-ikäiset uhrit sekä nuori nainen viimeisenä selviytyjänä – olivat mukana jo moottorisahamurhissa. 140 000 dollarin budjetilla tehty elokuva tuotti Yhdysvalloissa yli 30 miljoonaa dollaria ollen vuoden 12. Sarjaa ei voi pitää erityisen yhtenäisenä. Suurin yhdistävä tekijä on se, että vain harva niistä on katsomisen arvoinen. Loppukohtausta kuvatessa lämpöhalvauksen partaalla oleva Hansen onnistui melkein tappamaan kameraa pidelleen Hooperin heiluessaan holtittomasti moottorisahan kanssa. Emme koskaan näe lihakoukun tunkeutuvan kenenkään selkään tai moottorisahan pureutuvan kenenkään vartaloon, vaikka monet muistavat toisin. Elokuvan avauksessa vihjataan vahvasti elokuvan perustuvan tositapahtumiin ja monet ovat ottaneet tämän todesta. Hooper oli kaikkea muuta kuin halukas palaamaan sarjan pariin. Osa sijoittuu alkuperäisen jälkeiseen ja osa sitä edeltävään aikaan. Tee-se-itse Tobe Hooperin 1974 ohjaaman elokuvan vaikutus perustuu paljolti sen realistisuuteen. Vaikka elokuva ei vastaa täysin mainettaan, Teksasin moottorisahamurhien merkitystä kauhuelokuvien kehitykselle ei voi vähätellä. Maine toi menestystä. Tietenkin otos päätyi elokuvaan. Lukuisten jäljittelijöiden lisäksi Teksasin moottorisahamurhille on tehtailtu seitsemän jatko-osaa. P arhaimmat kauhuelokuvat saavat pelkäämään asioita, jotka aiemmin tuntuivat harmittomilta. Hän oli kuitenkin allekirjoittanut kolmen elokuvan sopimuksen B-tuotantoyhtiö Cannonin kanssa. opanneet, ohjaajalla ei ollut vaihtoehtoja. Dennis Hopper tähdittää Teksasin moottorisahamurhaaja 2:ta kostonhimoisena sheri nä. 14 169266_.indd 14 169266_.indd 14 31.8.2023 15.37.07 31.8.2023 15.37.07. Hooper pakotti pääosaa esittäneen Marilyn Burnsin tekemään kymmeniä ottoja tarinan järkyttävimmistä kohdista tuodakseen esiin aitoa pelkoa. Komediallisesta lähestymistavastaan huolimatta Texasin moottorisahamurhaaja 2 tarjoaa myös kauhuja, sillä erikoistehostevelho Tom Savini ei pihtaile sisälmysten suhteen
Päinvastoin kuin Civissä, Ylikomentaja-Jumalkeisari pystyy vaikuttamaan siihen suht vähän eikä silloinkaan kovin nopeasti. Esimerkiksi kaupunginjohtajien kyvyillä on merkitystä, koska kaupunkia koskevien päätöksien ja kriisien ratkaisu riippuu todella paljon johtajan kyvyistä. Siellä ei ajatella ensin omaa etua, sitten sidosryhmiä ja jos taksi on myöhässä, odotellessa hetki Suomen etua. Autoritäärisessä valtiossa sen kaikki kolme puoluetta ovat autoritäärisiä, mutta vähän eri painotuksilla. Sen jälkeen iloinen armeija-stackin siirtelijä oppii sellaiset asiat kuin logistiikka, hyökkäyksen ja puolustamisen merkittävät erot sekä rintamalinjojen hitaan siirtymisen syyt. Sopeutumista ja kompromisseja vaaditaan, varsinkin kun resurssiarpajaisissa voi oikeasti tulla tyhjä kuponki. Kyllähän siinä duunaria ja kansalaista kaatuu, mutta hyvällä hallitusohjelmalla on hintansa. Joka poliitikko voi perustaa juuri sellaisen hallinnon kuin haluaa. Päästääkö sukupuolivähemmistöpakolaisia maahan, pistääkö ay-liike kuriin murhauttamalla johto. Aina se ei ole mahdollista, demokratia rapautuu, kun olosuhteet eivät sitä salli. Mies, nainen paikallaan Shadow Empire opettaa myös sen, etteivät kaikki ihmiset ole yhtä arvokkaita: toiset osaavat, toiset eivät. Julkistalous rakentaa infraa sekä tuotantosekä hallintolaitoksia, plus ääritärkeää logistiikkaa. Autoritäärinen sotilashallinto onnistuu, valtiojohtoinen pehmoilu samoin, ja kaikki optiot siitä väliltä. Civilization on aika rajoittunut peli, joka sijoittuu yhteen maankaltaiseen biomiin, jossa ihmiskunnan kehitys hiihtää yleisesti ottaen aika lailla samoja strategisia latuja joka pelikerralla. Mutta nämä ovat asioita, joita omien poliitikkojemme ei toivottavasti tarvitse hallita. No onneksi raaka-aineilla voi tehdä massia, missä on toki omat sudenkuoppansa, kuten Venäjä on yhtäkkiä oppinut. Kapitalisteja pitää varoa, kun löytää metalliesiintymän, joku yrittäjä voi pian pystyttää siihen oman kaivoksen. Realistisesti muiden vihaama Orbán voikin olla omiensa rakastama Orpo. Samoin alaiset, joten civimäinen nyt ollaankin kommunisteja, ei varsinaisesti onnistu. Koska itse poltin (taas) merkittävän määrän kesälomastani Shadow Empiren pelaamiseen, naurahdin alentuvasti. Onhan Civ ihan kiva, mutta Shadow, kas siinä peli poliitikoille perusasioiden ymmärtämiseen! Jo se, että poliitikko oppisi pelaamaan tätä yhteiskunnallisen strategian magnum opusta, todistaisi, että hänen päässään olisi muutakin kuin harhakuva omasta pätevyydestä. Joka vuorolla Suuri Johtaja joutuu ratkomaan ongelmia, jotka suoraan vaikuttavat suhteisiin muihin valtioihin, omiin alaisiin, kansaan ja työläisiin, usVARJOT OPETTAVAT Suomeen pitää saada puolue nimeltä Pelaajat Reilusti Suomen Etu. Suhteet muuttuvat, alaiset reagoivat kumpaankin suuntaan muun maussa päätöksiin sekä muutoksiin omissa budjeteissaan. Kun sen valtion edun nimissä pakon edessä kansallistaa, seuraa itkua ja valitusta. Oikeassa elämässä varmasti riittää, että sotasuunnitelma on hyvä, tappioille julistetaan nollatoleranssi ja sanotaan medialle, että turpa kiinni niistä. Talous kuntoon! Vaan pientähän kaikki tämä on verrattuna taidoista tärkeimpään, talouden hallintaan. Joka voi ajaa budjetin miinukselle. Jälkimmäiseen voi vaikuttaa vain hyvin epäsuorasti, mutta juuri siltä saadaan verotuotot sekä kaupunkeihin kaikennäköisiä lisäpalveluita. Karuin opetus Civin pelaajalle on sotiminen, sillä Victor Reijkersz on taustaltaan sotapelien tekijä. Pelottavin on, että lupaukset täytyy pitää. Liskoihmisten suosikki kylmä irtisanominen, no, sillä on seurauksia. Toisaalta tärkeää infraa ei saa myytyä ulkomaisille sijoittajille, eikä kaivosoikeuksia antaa ilmaiseksi muille valtioille. Tosimaailman tavoin kyllä ne ykkösetkin työnsä hoitavat, eivät vain aina kovin hyvin, eivätkä varsinkaan kriisin iskiessä. Ehei, himo minmaxaamiseen, optimibuildeihin, achievementteihin tyyliin ”Talous tasapainossa” ja ”Työllisyys 85 %” sekä halu vetää Suomelle high scoret jokaisessa positiivisessa listassa, kas niitä olisi pelaajapoliitikon motivaatio tehty! kontoon, puolueisiin, merikauppahuoneisiin ja niin edespäin. NNIRVI Mikä yhdistää Osmo Soininvaaraa, Timo Harakkaa, Ville Niinistöä, Simon Eloa ja Mikael Jungneria. Tehdyt päätökset muuttavat aina hallituksen profiilia, joka on jaettu kolmeen eri lokeroon. Talous voi näyttää hyvältä, mutta syy onkin se, että myy jonkin raaka-aineen (vaikka öljyn) ylituotantoa, ja kun siitä tulee pulaa… Pelissä on rutkasti erilaisia tapoja vaikuttaa talouteen, vaikka yksityistaloutta tukemalla tai sijoittajia houkuttelemalla. 15 168583_.indd 15 168583_.indd 15 31.8.2023 12.45.27 31.8.2023 12.45.27. Shadow Empiressä jo sen anaalitason planeetanluonti luo ympäristöjä Dyynistä Hothiin, Dagobahiin ja Endoriin tai ilmattomaan Kuuhun. Mutta nyt päätöksen kanssa on naimisissa. Toisaalta, jos kansa oikeasti suuttuu kurjistamisesta, oman maan lakkojen kukistaminen väkivalloin on helppo nakki. Shadow’n ihmisresurssit ovat yksilöitä, aivan hemmetin yksityiskohtaisesti. Valtionvelkaa peli ei tunne. Poliitikoille päätökset vaikuttavat vain yhteen asiaan, kun todellisuudessa päätöksistä seuraa yleensä ennakoimaton dominoefekti. Melko varmasti tämä jälleen kerran opitaan Suomessa kantapään kautta. Ei ehkä ihan Crusader Kingsin tasoisesti, mutta samassa puistossa palloa pelataan. Mitä enemmän sitoutuu yhteen suuntaan, sen parempia yleisiä oman linjansa mukaisia bonuksia se tarjoaa. Sääli, että kyseessä on vain peli. Maahanmuuttoa vastaa hajaantuneen kantaväestön houkuttelu kaupunkeihin, mikä vaatii muun muassa panostusta koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Addiktio kimpoaa siitä, että pelimekanismeissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. N o Civilization tietysti! Yle Areenasta löytyy Kulttuuriykkösen kiinnostava Poliitikkojen lempipeli, jossa Osmo Soininvaara ja Simon Elo, pelinkehittäjä Karoliina Korppoolla vahvistettuna, kertovat näkemyksiään klassikkopelistä. Verotuksen ja julkisen puolen palkkojen ja veroasteen kanssa saa oikeasti taiteilla, koska kansan viha näkyy todella konkreettisesti eivätkä seuraukset ole hetkessä ohi. Taktiikka on jo Venäjällä toimivaksi testattu. Samalla yksityistalous kilpailee julkisen kanssa jo työvoimasta alkaen, eli kun palkoissa alkaa olla eroa, työntekijät vaihtavat joko yksityiselle tai jopa kaupunkia. Sotaa ja diplomatiaa Yksi kiinnostava mekanismi ovat erilaiset jutut, jotka vaikuttavat Suurkekkosen suosioon ja maineeseen, niin kansainvälisesti kuin sisäisesti. Romahduksen jälkeen Shadow Empiressä pelaaja johtaa yhtä Galaktisen imperiumin romahtamisen jälkeisistä kansakunnista kohti oman planeettansa herruutta, Siinä missä Civilizationin on ohjelmoitu viihdyttävästi häviämään, Shadow Empire on, kuten oikeakin elämä, varsinaista Sisyfoksen kiven vierittämistä. Kun maine menee, diplomatia, kaupankäynti ja muu yhteistyö vaikeutuvat jopa mahdottomiksi. Tilanne on hyvin realistinen: jos on laiminlyönyt maanpuolustuksen, voi voi. Tarjokkaista pitää löytyä johtajat kaupunkeihin, hallinnon haaroihin ja armeijaan. Ehkäpä tärkeimpänä opetuksena pitää oppia ennakoimaan tulevaisuutta ja resurssien riittävyyttä. Jos onnistuu saamaan oikean ihmisen oikeaan paikkaan, perseennuolemisen jalo taito kannattaa opetella. Pelaaminen on toki aina positiivinen merkki, sivistystä ihan kuin lukeminen ja salaliittoteorioille naureskelu. Se on myös pelin tärkein opetus. Talous on jaettu julkistalouteen ja yksityistalouteen. Johtajan yleinen kyvykkyys vaihtelee tasolla 1–5, joista tosimaailman tavoin 1–2 on se taso mitä yleensä on tarjolla. Ehkä tästä oppisi, että oikeasti virka kannattaa antaa pätevälle eikä sopivalle, vaikka se politiikan pelisääntöjä rikkookin. Jo 3 edustaa keskiarvoa parempaa ehdokasta. Civ opettaa asioita ja näkemään suuria linjoja
Olen aina vannonut välilyönnillä pysäytettävän taistelun nimeen, mutta Larianin näkemys vuoropohjaisesta taistelusta pakottaa minut syömään sanani. Elminsterille tuplamiekat Shadows of Amnin tapahtumista on vierähtänyt 120 vuotta, eikä maailma ole entisensä. Muuttuminen lonkeronaamaksi ei houkuttele, joten ensimmäinen tehtävä on löytää pätevä parantaja. Faerûn oli täynnä salaisuuksia, aarteita ja vaarallisia vihollisia. Baldur’s Gatet kuuluvat yleissivistykseen. Kaikenkarvaiset ystäväni. Kun kolmannen Baldur’s Gaten tekijäksi paljastui Larian Studios, hihkaisin innostuksesta. Vaikka tahkosin kolme vuotta sitten Baldur’s Gate 3:n early access -versiota kymmeniä tunteja, seikkailu kietoi minut välittömästi jälleen pauloihinsa. Baldur’s Gate 3:n myötä Larian lunastaa paikkansa nykyajan parhaiden pelintekijöiden joukossa. Erityinen ansio tästä kuuluu In. Baldurit ovat kestäneet aikaa mainiosti ja vuosikymmen sitten ilmestyneet ehostetut painokset ovat edelleen täysin kuranttia pelattavaa. Kääntöpuolena vuoropohjaiset kamppailut toki kestävät kauemmin. Taivaalla kiitää lohikäärmeratsastajia, magia on mahtavampaa kuin koskaan ja varjoista nousee Absolute-jumalan nimeen vannovia kulttihörhöjä. S eurueemme lipuu maanalaiseen satamaan. Parasta Baldurissa oli kuitenkin ylittämätön seikkailun tuntu. Puhtoinen paladin laittaa vääräuskoiset ruotuun, ketterä munkki kurRickard-bardi, palveluksessanne. Kaikki on nopan varassa. Maagit käyttivät loitsujen lisäksi lähinnä linkoja ja tikkoja, eikä taikuri voinut pukeutua aamutakkia paksumpaan panssariin. 16 168774_.indd 16 168774_.indd 16 31.8.2023 10.25.11 31.8.2023 10.25.11. Seikkailu käynnistyy, kun päähenkilö pakenee inhojen illithidien lentävästä kuolemanloukusta. Larianin roolipelit ovat massiivisia, koukuttavia ja rakkaudella työstettyjä, eivätkä ne sorru pelaajan aliarvioimiseen. Mahtipontisesti raikaava klassinen musiikki, upeat maisemat ja räjähtävästi starttaava tarina koukuttavat heti. Suurin ero vanhoihin Baldureihin on kolmosen vuoropohjainen taistelu. Tuimailmeiset harmaakääpiöt murahtelevat uhkaavasti, kun suuntaamme kohti Grymforgen pätsiä. Protagonistilla menee muuten ihan mainiosti, mitä nyt päässä kiemurtelee mielennylkijätoukka. Kolmososan käyttämä vitoslaitos heittää tavararajoitukset romukoppaan ja loitsijat voivat käyttää taisteluissa toistuvasti matalan tason cantrip-taikoja, kuten tulinuolta. Vuonna 1998 julkaistu Baldur’s Gate nosti roolipelit alakulosta. Muistelen Minsciä, Edwiniä ja Viconiaa edelleen lämmöllä. Rotuja ja hahmoluokkia on tuhoton määrä. Hikikarpalot kirpoilevat otsallani, duergareilta anastamani amuletti polttaa taskussani. Pääni täyttyy tummista ajatuksista. Aiemmat Baldurit hyödynsivät D&D:n kakkoslaitoksen sääntöjä, mikä tarkoitti tiukkoja rajoituksia. Markus Lukkarinen Odotin kolmannelta Baldur’s Gatelta paljon, mutta sain vieläkin enemmän: yhden kaikkien aikojen peleistä. Fantasiarope myi erinomaisesti, eikä ihme. Värssy sulle, palkka mulle Seikkailun ensimmäinen koetinkivi on hahmonluonti. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa, Shadows of Amn, laittoi vielä paremmaksi. Taistelu oli monipuolista ja sulavaa, juoni imaisi mukaansa välittömästi ja ryhmä koostui toinen toistaan kiinnostavammista persoonista. Hahmot voi asetella metrin tarkkuudella, ympäristöä voi manipuloida monipuolisesti ja kohteiden priorisointi helpottuu. Huomaako joku hermostuneisuuteni, onnistunko valehtelussa, joudummeko turvautumaan teräkseen. Belgialaiskehittäjän Divinity: Original Sinit ovat moderneja roolipeliklassikoita, jotka loistavat etenkin vuoropohjaisella taistelullaan. Tiukkojen taisteluiden kääntäminen voitoksi on yksinkertaisesti hemmetin tyydyttävää. Eri aikakauden Baldureiden suurin yhteinen nimittäjä on hieno tunnelma ja löytämisen riemu. nity-mootJUMALAN JÄLKELÄINEN Larian Studios Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Mac Versio: 4.1.1 Suositus: Intel Core i78700K / AMD Ryzen 5 3600, 16 Gt muistia, GeForce RTX 2060 / Radeon RX 5700 XT Testattu: Intel Core i76700K 4,0 GHz, 16 Gt, GeForce GTX 1080 Moninpeli: 2–4 co-op Ikäraja: 18 torille, joka loihtii ruudulle maalauksellisen komeita ja ajattomia maisemia. Tarinankerronta otti harppauksia, tehtäväsuunnittelu oli erinomaista ja eeppiset kamppailut lohikäärmeitä vastaan kutittelivat niskavilloja
Oma valintani oli karismaattinen bardi, joka hoiti taisteluissa tukitehtäviä ja puhui pahikset pyörryksiin. Yllättynyt vastustaja reagoi hitaammin ja sisään saa luultavasti muutaman vaparin. Inventaarion hallinta voisikin olla sujuvampaa, sillä tavaroiden ja kykyjen vertailu on turhan työlästä. Jousimiehet ja maagit kannattaa sijoitella korkealle paremman osumaprosentin takia, lähitaistelijoille toimiva taktiikka on hiipiä vihollisten iholle. Lisäksi heitin tietysti trubaduurikeikkaa tavernoissa. Tasolla 5 lähitaistelijat saavat toisen hyökkäyksen, mikä tekee pomomittelöistä selvästi helpompia. Karlach haistaa palaneen käryä. Ryhmässäni bardi purki ansat ja avasi lukot, ja jopa taistelijani osasivat hiippailla kohtuullisesti. Perhana soikoon. Paikkojen huolellinen nuohoaminen palkitaan ja eri hahmoluokille löytyy runsaasti saalista. Aiempia Baldureita pelanneet osaavat ehkä aavistaa, mihin tausta liittyy. 17 168774_.indd 17 168774_.indd 17 31.8.2023 10.26.15 31.8.2023 10.26.15. mottaa vastustajat paljain käsin, samooja luottaa petoihin ja jousen voimaan. Perinteiset rajoitukset on heivattu, joten mikään ei estä tekemästä esimerkiksi puoliörkkivarasta tai puolituisbarbaaria. Jättimiekkaa heiluttavasta taistelijasta tulee pysäyttämätön luonnonvoima, kun hahmolle pukee joka pinnalla pitävät taikasaappaat. Samoojan karhu saa tasonnousun yhteydessä panssarisomisteita, munkin näyttävä kungfu pohjautuu liikkeenkaappaukseen ja jo ykköstason storm sorcerer liitelee näyttävästi loitsunsa jälkeen. D&D:n vitoslaitoksen säännöstö taipuu mainiosti roolipelin tarpeisiin ja hahmobuildeissa riittää pähkäiltävää. Fiksusti kyvyt eivät rajoitu tiettyyn hahmoluokkaan ja varkaan hommia voi hoitaa kuka tahansa, jos näppäryys riittää. Fiksumpaa on lamauttaa vastustajat, bu ata omat joukot ja paukuttaa maksimaalisesti vahinkoa. Hahmot ovat voimakkaita, mutta eivät kuitenkaan Throne of Bhaal -tapaan övereitä tappokoneita. Ylimielinen nauru tukahtuu kurkkuun, kun vastustajan loitsu pudottaa ryhmäläisten aseet käsistä. Jos hahmoonsa kyllästyy, voi tehdä imoenit ja vaihtaa varkaasta maagiksi tai erikoistua useampaan hahmoluokkaan. Varo vain suonoita, kohta saat kahdesti tulimiekasta! Pelaaminen on mielekästä hahmoluokasta riippumatta ja yksityiskohtien määrä häkellyttää. Loitsut ovat visuaalisesti upeita ja moni tuttu taika käyttäytyy uudella tavalla. Tasokatto on 12, mikä on sadan tunnin seikkailuun juuri sopivasti. Sulaa hulluutta. Jahtikausi on käynnistymässä. ingit, häijyt githyankit ja muinaiset dragonbornit. Jos marssii suoraan väijytykseen, todennäköisyydet kääntyvät seuruetta vastaan. Ihmisten, haltioiden, kääpiöiden ja puolituisten lisäksi rotuvalikoimasta löytyvät sarvipäiset tie. Jos jokin mittelö tuntuu ylivoimaiselta, kannattaa kerätä lisää tasoja ja pimpata hahmoja paremmilla varusteilla. Taistelumenestys voi olla hyvää, vaikka ryhmä olisi täynnä lähitaistelijoita tai maageja. Kirsikkana kakun päälle saa teleportaatiotaian. Multiclass-temppuilu kannattaa jättää toiselle pelikerralle, jos on D&D-ummikko. Hyökkäyksen lisäksi joka vuorolla on käytössä lisätoiminto, joka voi olla esimerkiksi loikka vihollisten keskelle tai tönäisy. Keskimmäinen eli balanced-vaikeustaso tuntuu juuri sopivalta: taisteluissa on haastetta, mutta kamppailut eivät muutu hampaiden kiristelyksi. Seuraavalla vuorolla vihu tietysti käännyttää vaarallisimman taistelijani omalle puolelleen. Puolituisen paras ystävä. Vihut jonoon ja pinoon Taistelut ratkeavat usein jo ennen ensimmäistä iskua. Gale haukkasi jo multaa, kohta on pöllökarhun vuoro. Perinteisestä ”ryhmässä on pakko olla tankki ja parantaja” -ajattelusta kannattaa luopua heti kättelyssä. Haastetta on riittämiin, sillä vastustajat eivät anna armoa. Lisäksi vastustajat tekevät niin tuhdisti vahinkoa, että parantamiseen perustuva kilpikonnapuolustus ei toimi edes teoriassa. Mikään ei ole tyydyttävämpää kuin puskea suutaan soittava kääpiö laavaan. Toisinaan ylpeys on pakko niellä. Veden voi sähköistää, paineaalto paiskaa viholliset rotkoon ja tulipallo räjäyttää ruutitynnyrit. Vaihtoehtoisesti seikkailun voi aloittaa valmiilla NPC-hahmolla tai Dark Urge -taustalla, jolloin hahmolla on selittämättömiä mielihaluja. Tekijöiden intohimo lähdemateriaalia kohtaan välittyy vahvasti. Varusteet monipuolistavat kamppailua
No ei, vaan Elminster. Githyankien teknologia imee mehut. Myöhemmin mukaan liittyy tuttuja kasvoja myös vanhoista Baldureista. Hahmot osaavat hyppiä, lentää ja taian avulla voi laskeutua pehmeästi huimista korkeuksista. Päivitykset ovat toki jo korjanneet tilannetta. Ryhmäläisten kanssa voi viritellä myös romansseja, mutta ne on toteutettu klassisen kömpelösti. 18 168774_.indd 18 168774_.indd 18 31.8.2023 10.27.15 31.8.2023 10.27.15. Ympäristöt ovat upeita, hahmot eläväisiä ja äänisuunnittelu ensiluokkaista. Inhosin aluksi koppavaa Astarionia, eikä kiukkuinen Lae’zelkaan sytyttänyt, mutta taustatarinoiden edistyessä hahmot saavat lihaa luidensa ympärille. Suuren seikkailun tuntu on ylittämätön, miljööt ovat ikimuistoisia ja tarina iskee kuin tuhat salamaa. Alussa tehty enkelisijoitus voi poikia myöhemmin taloudellista mannaa ja pulasta pelastetun hahmon lopullinen kohtalo selviää suurkaupungissa. Teknisesti Baldur’s Gate 3 on huikea taidonnäyte. Keskustelukumppani saattaa mainita juttutuokion lomassa historiallisen henkilön, jolloin hahmon hoksottimet mitataan. Baldur’s Gate 3 on ylittämätön roolipelielämys. 96 Baldur’s Gate 3 tekee kunniaa edeltäjilleen. Hahmoihin tykästymisessä auttaa, että ääninäyttely on kauttaaltaan erinomaista. BALDUR’S GATE 3 Pantheon kutsuu Pienet yksityiskohdat muuttavat maailman vereksi ja lihaksi. Massiivisuus ei tule ilmaiseksi, sillä etenkin loppupuolella roolipeliä piinaavat bugit. Onneksi ryhmän keskelle heitetty vesipullo tai sadetaika puhdistaa lian. Voimanaiset ja bardi Seikkailun alkupuoli painottuu luonnossa samoiluun ja ryhmän kasaamiseen. Passiiviset taidot vaikuttavat jatkuvasti taustalla. Bugisuus, inventaarion hallinta. Vielä tehokkaampi tapa manipuloida on lukea toisen ajatukset. Hyvistely ei ole pakollista, sillä haltiain verta janoava voi lähteä oikeasti ryöstöretkelle. Seurueeseen mahtuu kerrallaan neljä seikkailijaa, loput hengailevat leirissä ja keräävät tasoja samaa tahtia ykkösketjun kanssa. Näyttävyys huomioiden peli rullasi ihmeen hyvin jopa nuhapumpullani. Päätöntä menoa. Siinä eivät minkään valtakunnan karismabonuksetkaan auta, kun pyöräyttää nopan kesken tre en rosvosektorille. Ja jopa ylittää ne. Tarinan pienet säikeet nivoutuvat pikkuhiljaa yhteen ja . Alaspäin pääsee aina, mutta ylös hypätessä ei aina saa näkyviinsä ylempää kerrosta. Jotkin tehtävät eivät toimi kunnolla, dialogi pomppii oudosti ja peli kaatuilee. Ei tapella, jooko. Kuolleita voi jututtaa, mutta entä jos tapettu muistaa murhaajansa kasvot. Epäkuolleet tottelevat vain terästä, mutta jopa verenhimoiset githyankit on mahdollista taltuttaa sanan säilällä. Peikkolinnakkeeseen voi syöksyä aseet tanassa tai salamyhkäisesti soluttautuen. Käsikirjoitukseen on panostettu kiitettävästi, jokaisessa hahmossa on enemmän syvyyttä kuin ensikohtaamisen perusteella arvaisi. Tai sitten bardini vain oli täydellisen ylivoimainen viiksiniekka. Kielenkannat aukeavat, kun murhaaja taikoo itselleen valeasun. Timanttisen kokonaisuuden kruunaavat erinomainen taistelu, hienot hahmot ja kekseliäs tehtäväsuunnittelu. Taitoja keskustelusysteemi on toteutettu loistavasti, koko ajan on sellainen olo, että protagonisti saa toimia omilla vahvuuksillaan. Huonoa . Tai nettivideoista. Lämpöä hehkuva Karlach valloitti minut sen sijaan heti. Tarinaa, tunnelmointia ja taistelua on juuri sopivassa suhteessa. Arvostan erityisesti sitä, että supliikilla on mahdollista selvitä tukalista tilanteista. Mahdollisuuksia on mielettömästi. Suuntavaisto on tosin koetuksella ja toisinaan kamera takeltelee kerrosten välillä siirryttäessä. Se kuitenkin vaatii tuuria nopanheitossa. Kun yksi ovi avautuu, toinen sulkeutuu. Voitonjuhlan aikaan kaikki tuntuvat haluavan hypätä vällyjen väliin ja hahmojen toiveista ei ota dialogin perusteella kunnolla selvää. Jos älykkyyttä riittää, keskustelua voi ohjata haluamaansa suuntaan. Kartoissa riittää kokoa ja korkeusvaihteluita. naali ei jätä kylmäksi. Jännä juttu, että värväytymiseni jälkeen drow-komentaja tippui sillalta mystisesti kuolemaansa. Tutoriaalit voisivat myös olla parempia, sillä moni pelimekaniikka selviää kunnolla vasta yrityksen ja erehdyksen kautta. Larianin roolipeli on vavahduttava kokemus, jollaisia kokee vain kerran vuosikymmenessä. Yritin heittäytyä keskusteluihin ja valintatilanteisiin ”noppa tuo, noppa vie” -asenteella, mutta toisinaan kiusaus ladata tallennus ja yrittää uudestaan osoittautui ylivoimaiseksi. Alun jälkeen homma rauhoittuu, mutta outo kohtaus pomppaa esiin tyylirikkona muuten koherentista kokonaisuudesta. Absolute käskee, peikko tottelee Tehtävät on suunniteltu kekseliäästi ja pulmien ratkaisussa saa päästää mielikuvituksen valloilleen. Kuumat paikat. Grymforgessa hahmot hikoilevat näkyvästi ja taisteluiden jälkeen seurue on veriroiskeiden peitossa. Erityisen hienoa on, että tehtävissä on jatkumoa. Ambienssin ja musiikin yhteistanssi rakentaa hienoa tunnelmaa. Hämyisä Underdark on täynnä kutkuttavia vaaroja, githyankien tukikohta on teknologinen ihme. Maastossa liikkuessa tarkkasilmäinen saattaa puolestaan huomata vaihtoehtoisia reittejä tai kätkettyjä salaisuuksia. Pienet napinat sikseen, Baldur’s Gate 3 on ehdoton mestariteos. Hyvää + Klassikkotason kokonaisuuden kaikki palaset ovat erinomaisesti paikoillaan. Aktiiviseen ryhmääni kuuluivat pappi Shadowheart, taistelija Lae’zel ja barbaari Karlach, vaihtopenkiltä nappasin toisinaan mukaan maagi Galen. Kinastelu vuoden parhaasta pelistä voidaan lopettaa. Varrella virran. Taisteluissa on fyysisyyden tunnetta, jota tukee tanakka äänimaailma. Monet npc-hahmot myös siirtyvät juonen edetessä alueelta toiselle, eikä läheskään kaikkea ole mahdollista nähdä yhdellä pelikerralla. Iskujen ja taikojen voima välittyy hienosti ruudun tälle puolen. Gandalf
Larian Studios on sisäistänyt jotain oleellista sekä pelimaailmasta että koko genrestä. BALDUR’S GATE 3 Pahalta näyttää, mutta vielä on mahdollisuudet voittoon. Maailmassa on liikaa pelejä, joita pitää kokeilla, jotta tiedän, mistä niissä on kyse. Hahmoluokkien perusjutut saa hahmonkehityksen alkupäässä, mikä tekee liki kaikista ammateista mielenkiintoisia alusta asti ja helpottaa myös multiclass-hahmojen tekoa. Vaikka puhdasta täytettä on paljon, pienistä osista rakentuu lopulta ymmärrettävä pääjuoni ja varsinkin sivuhahmojen tarinat toimivat. Juuri siinä piilee myös Larian Studiosin Baldur’s Gate 3:n voima. Huonoa . Mekaniikka myös hyvällä tavalla venyy pelaajan ideoihin mukaan, mikä luo hienoja syy-seuraussuhteita. Kun vapautin tuulimyllyn jarrun, gnome lensi kaaressa kylän yli tuulimyllyn siivestä, vaikka olin jo irrottanut kaverin. Ympäröivä maailma ei tunnu missään vaiheessa oikealta. Pystyin elämään asian kanssa, sillä ratkaisuni teki Baldur-seikkailusta ”omani”. Fanikunta oli valmiina, mikä sisälsi myös riskin, koska pelaajat ovat pelaajia. Vaikka useammassa jenkkijutussa D&D:n nörtti-imago nähtiin nolona, minun todellisuudessani Dungeons & Dragons -pöytäroolipelitausta on etu. Mitä kovempi vastus, sitä kovempi osuma Toki tiimi on saanut paljon annettuna Baldur’s Gate -lisenssin myötä. Jokainen keksi omat tarinansa, omat maailmansa ja kehitti niitä mieleiseensä suuntaan. Maailmanrakennus ei ole silti täydellistä. Jossain vaiheessa päätin vain ohittaa sen, että ympäristö reagoi joskus oudosti tekemisiini ja tekemättä jättämisiini. Hyvää + Tekijät ymmärtäneet roolipelaamisen syvimmän olemuksen. Jos kukkulan päälle pääsee, sinne meneminen todennäköisesti palkitaan vähintään kullalla. Käsityön jälki näkyy kaikessa. Kehitystiimi muokkasi Baldur-pelejä ja D&D-sääntöjä tehden niistä jotain omaa ja hienoa. Kun viimein pääsin Baldurin porteille, runsaudenpulassa piti olla avaamatta jokaista laatikkoa ja juttelematta jokaisen vastaantulijan kanssa. Tappokoneen virittely onnistuu, mutta peli ei pakota siihen, sillä Larian on hyödyntänyt lähdemateriaalia erinomaisesti ottaen D&D-säännöistä vain heidän peliinsä sopivat osat. Niinhän se todellisuudessakin menee. Löydettävää ja tutkittavaa on yksinkertaisesti liikaa, sillä liki jokaisessa rakennuksessa on jotain. On vähän ammattitauti, että aloitan aina useampia pelejä kuin lopetan. En edes muista, koska viimeksi ajattelin pelata hetken ennen nukkumaanmenoa. Tämä on yksi niistä harvoista (yli 10 tunnin) peleistä, jotka vedän tänä vuonna loppuun. Tuukka Grönholm Witcher kolmonen vastaan Baldur kolmonen: Noituri on kohdannut voittajansa! D ungeons & Dragons -pöytäroolipeli on yksi niistä sukupolvikokemuksista, joiden muistojen sisältö vaihtuu vastaajan mukaan. Jagged Alliance 3 -intoni hiipui etenemisen myötä, mutta Baldurissa uteliaisuus ruokkii halua jatkaa eteenpäin, jotta näkisin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Se ei ole hetkeen onnistunut, sillä Baldur’s Gate 3 kaappasi tehokkaasti peliaikani. taidolla ja viisaudella, pelin historiasta huolimatta jopa modernisti. Vielä yksi taistelu -ajatuksen jälkeen pää olikin tyynyssä vasta kolmelta aamuyöllä. Hahmoista, niiden kyvyistä ja taidoista pystyy muokkaamaan huipputehokkaita komboja. Lattialla lojuvan öljyruukun voi ampua nuolella rikki ja soihdun perään heittämällä koko huone räjähtää liekkimereksi. Matsi meni nappiin, mutta poltin pöydällä olleet palkinnoksi tarkoitetut taikakääröt ja pelimaailman silmissä pahikset olivatkin nyt viattomia siviilejä, koska ohitin juonikohdan tyystin. Perinteiseen Hesarin kolahdukseen en enää havahdu, koska se jaetaan nykyään naapurin puolelle tietä. Nyt yllätin itse viholliset piilosta katonrajasta heittelemällä huoneen täyteen taikoja, polttopulloja ja rynnäköiden taistelijoilla ovesta sisään. Käsikirjoituksen taso on erinomainen. Jo alkupelissä tuulimyllyssä pyörivä gnome bugittaa. Hävisin yhden kohtaamisen, latasin ja aloitin uudelleen. Rytmi hajoaa kaupunkiin saapuessa. 19 169227_.indd 19 169227_.indd 19 31.8.2023 15.35.10 31.8.2023 15.35.10. Baldur on yllättävänkin pelimäinen. Toki ratkaisuiden monipuolisuudella on hintansa, sillä skriptit on suhteellisen helppo rikkoa. Vuoropohjaista taistelua on valtavasti, mutta onneksi systeemi loistaa. Itse en edes käynyt Forgotten Realmsissa ennen tietokoneversioita vaan seikkailin sitä edeltäneessä Greyhawkissa, joka meidän peleissämme muistutti enemmän Conan-menoa kuin Baldur’s Gaten lentäviä lonkerohirviöitä. Bardin ylivertaisuus tarinakohdissa tuntuu kasarilapsesta jopa sisäpiirivitsiltä. Säännöt on selvästi tehty MIELENSYÖJÄ 94 Parempi kuin alkuperäiset. Jos paikalle hiipii takakautta, vartijat reagoivat minuun kuin olisimme tavanneet ennenkin. Juuri nyt tuntuu, että Baldur’s Gate 3 on sarjan paras osa, mikä on hämmästyttävä suoritus tekijöiltä, jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisten kanssa
Minulla oli niin ikävä teitä! V uonna 1999 julkaistu Jagged Alliance 2 nousi ilmestyessään välittömästi vuoropohjaisten taktiikkapelien valtiaaksi eikä syyttä. Vaikka koko operaatiossa onkin aluksi kyse vain presidentin pelastamisesta, alkaa juoni vähitellen rönsyillä. Tuttuun tapaan kyvyt kehittyvät asioita tekemällä. Ilmeisesti sota todella kaipasi vain yhtä miestä. Siksipä alussa on tyydyttävä vain muutaman tonnin maksaviin amatööreihin, jotka kelpaavat lähinnä tykinruuaksi, mutta onneksi vähitellen hekin oppivat jotain hyödyllistä. Paratiisin valloitus Kun palkkispoppoo on kasassa, on aika lähteä hommiin. Presidentin kidnappauksen myötä paikka on ajautunut tuhoisan sisällissodan partaalle eri ryhmittymien taistellessa vallasta, joten jonkun pitäisi käydä pelastamassa pressa ja palauttaa hänet takaisin johtoon ennen kuin koko lupaava lomakohde on täysin raunioina. Jokainen sektori voi pitää sisällään kylän, vastapuolen tukikohdan, tai vaikkapa timanttikaivoksen, joten lomareissun aikana saaren nähtävyydet käyvät tutuksi. Viime vuosina Jagged Alliance -sarjaa on yritetty lämmitellä uudestaan käyttämällä sen maineikasta nimeä monissa keskinkertaisissa tuotoksissa, joista yksikään ei ole kuitenkaan yltänyt alkuperäisten tasolle. Mukana on paljon aiemmista peleistä tuttuja vakionaamoja sekä kokonaan uusia tyyppejä, kuten pirtsakka hakkeri Livewire ja metsämies Omryn. Esimerkiksi Shadow osaa hiippailla nopeammin kuin muut, Fidel voi heittää kaksi kranaattia yhden sijaan ja Ivan tienaa ylimääräisiä toimintapisteitä jokaisesta taposta. Samu Ollila JAGGED ALLIANCE 3 Karvalakkipää Ivan, machoenergiaa tihkuva Steroid, kovaotteinen prätkäjätkä Nails... Yleensä pelkkää erämaatakin sisältävät osiot kannattaa käydä tarkkaan läpi, koska niistäkin voi löytää kaikenlaisia salakätköjä tai odottamattomia liittolaisia. Vaikka näille taidoille ei ole aina käyttöä, ne ovat silti oikein hyvä lisäys, koska ne tekevät jokaisesta hahmosta erilaisen. Sen jälkeen rupeaa saamaan säännöllistä tuloa joka päivältä, jolloin ei tarvitse enää stressata rahasta niin paljon. Tällä koko porukalla on mukavasti persoonallisuutta, minkä kyllä huomaa nopeasti kuunnellessa heidän jutusteluaan ja vanhoja kunnon iskulauseita. Juoni voisi siis olla suoraan jostain kököstä kasikytluvun action-le asta, mutta onpa ainakin jokin tekosyy kutsua palkkikset paikalle pelastamaan päivä. Parhaimmat palkkikset vaativat palveluistaan kunnon korvauksen, mihin ei ole heti varaa. Nimensä mukaisesti palkkasoturit vaativat palkkaa ja vieläpä hyvää sellaista, joten on äärimmäisen tärkeää pitää talous kunnossa. Paras tapa tienata rahaa on iskeä vahvasti vartioituihin timanttikaivoksiin ja vallata ne itselleen. Työt kutsuvat Jagged Alliance 3 sijoittuu kuvitteelliselle Grand Chienin saarelle jossain päin Afrikkaa. Pelisarjan aiempien osien tapaan liikutaan suurehkolla kartalla, joka on vielä jaettu kymmeniin pienempiin sektoreihin. Ammuskelemalla opitaan tarkkuutta, hölkätessä nousee ketteryys ja miinojen päälle astuminen edistää räjähteiden käsittelyä. Modattuna peli on vielä tänäkin päivänä suosittelemisen arvoinen, vaikka vanhentuneen pelimoottorin vuoksi sen voisi jo kohta päästää viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Tulohanat kuitenkin tyrehtyvät nopeasti, jos kaivosten entiset omistajat lähettävät murhapartionsa visiitille, joten sen varalta on syytä hankkia riittävästi puolustajia. Toinen rajoittava tekijä on raha. Vaikka aina on saanut pettyä, Jagged Alliance 3 vähän jo lupaili parempaa, koska sen parissa on työskennellyt koko sarjan luonut Ian Currie. Pian selviää, että meneillään on suurempi salaliitto, eikä keneenkään voi täysin luottaa. ”Don’t mess with the vest, Scooter!” Haemimont Games / THQ Nordic Arvosteltu: PC Versio: 1.0 Minimi: AMD Ryzen 3 GHz, 8 Gt muistia, Geforce GTX 950 Suositus: AMD Ryzen 4 GHz, 16 Gt muistia, Geforce RTX 2070 Testattu: i7-7700K 4,2 GHz, 16 Gt muistia, Geforce GTX 1070 8 Gt Moninpeli: 2 pelaajaa Ikäraja: 18 Tiimiä kasatessa täytyy huomioida henkilökemiat, sillä kaikkein räiskyvimmät persoonat eivät aina sovi hyvin yhteen. Sarjan faneille aloitus tuo muistoja mieleen, sillä jälleen päästään selaamaan palkkasoturijärjestö A.I.M:n palkkiskuvastoa ja valitsemaan sieltä mieleiset hahmot, myös oman alter egon voi luoda. Pelkästään pääjuoneen liittyvien tehtävien parissa kuluu useampi ilta, mutta niiden lisäksi mukaan on saatu oikein kiitettävä määrä erilaista lisätekemistä, kuten joka kylästä Ammu vaan, Ivan! Kukahan tuolla asustaa. Minäpä sitten tykkään peleistä, joissa pikkutarkasta tutkimisesta palkitaan näin hyvin. paha saa viimeinkin palkkansa 20 168772_.indd 20 168772_.indd 20 31.8.2023 15.33.05 31.8.2023 15.33.05. Kokonaan uutta on kaikille hahmoille annetut erikoistaidot, joista osa on ihan kekseliäitä. Muuten väki rupeaa lakkoilemaan. Persoonalliset palkkasoturit, vapaa kampanja ja tiukka taistelusysteemi olivat kaikkea sitä, mitä kansa halusi
Tämä on vain varsin hankalaa, vaikka omissa joukoissa olisikin Shadow’n tai Foxin kaltainen salamurhaekspertti, koska pahisten näkökenttiä ei saa näkyviin Commandos-pelien tyyliin. Käytössä oleva asearsenaali on oikein kattava, joten sotaleikkejä harrastetaan monenlaisilla pistooleilla, kivääreillä ja jopa isommilla tykeillä. Kerrankin odotus palkitaan: Jagged Alliance 3 tyydyttää meidät kaikki nostalgiannälkäiset, mutta vetoaa myös tuoreempiin pelaajiin kiitos uusittujen gra. Parhaat palkkikset maksavat maltaita. Toisen maailmansodan aikaisesta pulttilukkokivääristäkin saa ihan kelvollisen tappovehkeen, kun siihen pulttaa kiinni modernin kiikaritähtäimen. Parasta on vapaus. Taisteluiden vuoropohjainen osuus alkaa heti siitä hetkestä, kun pahikset näkevät tai kuulevat jotain epäilyttävää. Hyvää + Vapaasti etenevää taktista toimintaa persoonallisilla palkkiksilla höystettynä. Jos saatavilla oleviin pyssyihin ei ole tyytyväinen, niitä pääsee vielä tuunailemaan mieleisekseen asentamalla niihin erilaisia lippaita, piippuja ja muita osia. Huonoa . 21 168772_.indd 21 168772_.indd 21 31.8.2023 16.03.13 31.8.2023 16.03.13. rma kuin nyt. Järeimmillä aseilla on mukavasti läpäisykykyä, joten oven tai seinän takana kykkivän kohteen saa eliminoitua helposti vaikkapa singolla. Hiiviskelyosuudet ovat myös turhauttavia, mutta ne voi sentään skipata kokonaan. On todella vaikea tietää, milloin omat jätkät ja muijat havaitaan. löytyviä sivutehtäviä. Kun päätin jättää kaivostyöläisiä orjuuttavan pikkupomon henkiin vastineeksi kourallisesta timantteja, menetin koko kansan luottamuksen. Vapaus valita omat palkkikset sekä vapaus vallata kartan sektorit siinä järjestyksessä kuin itse haluaa. Taistelutekoäly pärjää välillä huonosti, ja juonesta ei riitä kauheasti kerrottavaa. Ennustan myös, että ainakin Suomessa A.I.M.:n palkkamiekat osallistuvat myös taisteluun siitä kuka onkaan Vuoden Peli. Onneksi nämä puutteet ovat kuitenkin melko pieniä eivätkä haittaa kokonaisuutta. Usein jopa paljon parempaa. Tulevaisuudennäkymät ovat myös valoisat, kiitos huomioon otetun modauksen. 90 Jagged Alliance -sarja sai viimein arvoisensa jatko-osan. Päinvastaisessa tilanteessa hän vain manailee strategian surkeutta. Olisi pitänyt hankkiutua hänestä eroon eikä olla niin ahne. Pientä kritiikkiä täytyy antaa siitä, että vihulaiset hyökkäävät usein yksin tai kaksin, eivätkä yhdessä koko ryhmän voimin. Jotta kaikilla olisi leikkiessä varmasti kivaa, myös vastapuolella on käytössä samanlaista aseistusta. Valtakunnassa on kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi. Tämän vuoksi heidät on helppo torjua. Tulta munille! Vanhemmista Jagged Allianceista poiketen kolmososassa taistelut eivät ala automaattisesti vuoropohjaisessa tilassa, vaan ensin hiippaillaan reaaliajassa ja mietitään rauhassa sopivaa taktiikkaa. Jos omat ukkeliakkelit ovat jo valmiiksi hyvissä asemissa, voi tulittamisen aloittaa saman tien. Vihdoin valmista Ensimmäiset uutiset tekeillä olevasta Jagged Alliance 3:sta luin joskus 2000-luvun alussa, joten peliä on todellakin saanut odottaa pitkään. mmin jollekin toiselle alueelle, kuten joka miehen heikkoon kohtaan alakertaan. Jo nyt uusia palkkiksia on liikaa, mutta toisaalta myös pelin virittäminen omaan makuun on helppoa. XCOMeja paljon pelanneille osumisprosenttien puuttuminen voi olla aluksi melkoinen järkytys, mutta äkkiäpä siihen tottuu. Luodit voi kohdistaa joko keskelle ruumista tai spesi. Joka vuorolla hahmoilla on käytössä rajallinen määrä toimintapisteitä, jotka yleensä riittävät pariin yksittäiseen laukaukseen tai yhteen kunnon sarjaan. Silloin sitä oli tosin tekemässä aivan eri . Jagged Alliance 3 onnistuu monella osa-alueella. Toisaalta juoni ei ole erityisen mieleenpainuva, ja tietokoneen ohjaamien joukkojen älykkyys on joskus heikkoa. Uudelleenpeluuarvon kannalta on lisäksi hienoa, että valinnoilla on oikeasti väliä. ikoiden ja äänien. Jos kuti luultavasti osuu suoraan nuppiin, palkkis huokuu itsevarmuutta ja lupaa onnistuvansa. Palkkasotureille on aina tarvetta. Samalla on myös mahdollista harventaa vastustajien rivejä ennen varsinaista hyökkäystä käyttämällä puukkoja ja äänenvaimennettuja aseita, jotka eivät saa aikaan hälytystä. Jollain mystisellä algoritmilla luotujen prosenttien sijaan osumisen todennäköisyyden ilmoittaa palkkasoturi itse. Steroidilla on puhelahjat hallussa. Jos tästä ammutte ohi, saatte etsiä uuden työpaikan. Niitä ei ollut myöskään sarjan aiemmissa peleissä, enkä ole kaivannut niitä siksi tähänkään. Modien ansiosta Jagged Alliance 2 on pysynyt hengissä jo yli parikymmentä vuotta, joten ennustan pitkää ikää myös kolmososalle. Heidän solttunsa osaavat myös hyödyntää niitä oikealla tavalla, joten tarkka-ampujat pysyttelevät kivien takana piilossa, kun taas lähitaisteluasein varustautuneet soturit käyvät suoraan päälle
Varsinkin nykyään pelaajille ylikriittisyys, egosentrinen nillittäminen ja uhriutuminen on hyve. Suurinta mutinaa tuottaa käyttöliittymä, joka on jäänyt paikoin 90-luvulle. Mutta missasin yhden oleellisen jutun. Jagged Alliance 3 ei ole täydellinen peli, vaikka satavarmasti onkin yksi Vuoden peli -ehdokkaistani. Se on upea jatko rakastetulle peliklassikolle, ja siitä itsestään varmasti tulee rakastettu peliklassikko. JAGGED ALLIANCE 3 Aseiden virittely on kivaa puuhaa. Kun rekisteröin kolmosen olevan työn alla, huokaisin masentuneesti ja ajattelin että jaha, never stop the madness ja taas mennään. Jotain uutta, vanhaa ja lainattua löytyy, mutta se sininen paita tahraantuu nopeasti vereen. Kuitenkin tutut elementit resurssienhallinnasta toimintapistepohjaiseen ammuskeluun toimivat mallikelpoisesti. Ehkä salama iskee kaksi kertaa samaan kohtaan. Hiilikopiomaiset Xenonautsit ovat pelillisesti lähellä, mutta tunne puuttuu. On hauskaa sattumaa, että lähes varttivuosisadan odotuksen jälkeen molemmat sarjat saavat kolmososansa. Jagged Alliance 3 on poikkeuksellisen iloinen yllätys, eikä ilo välttämättä lopu tähän. Jopa suuri osa hahmoista on tuttuja ja rakastettuja. Erityisesti tehtävien kliksuttelu reaaliaikaisella kartalla tuo väärällä tavalla mieleen ysärin Falloutit. 92 Risto Karinkanta J agged Alliance on samanlainen räjähdys menneestä kuin Baldur’s Gate. Aivan ilmiselvästi sota kaipasi yhtä miestä, ja se mies on Ian Currie, kolmannes klassisten Jaggedien tekijöistä. Ehkä jokaisella tiimillä pitää olla yksi tyyppi, jolla on oikeasti vahva visio, tasa-arvoinen ryhmätyö luo pakostakin keskinkertaisuutta ja kompromisseja. Palkkasoturit vapauttavat kehittyvän talouden maakuntia taktinen taistelu kerrallaan. Aiempien osien fanien on syytä olla tyytyväisiä, sillä päivitys nykyaikaan on toteutettu erinomaisesti. Toimii se näinkin, mutta aivan kaikkea mennyttä ei olisi tarvinnut toistaa. Kehittäjät lupasivat uskollisuutta alkuperäiselle teokselle, mutta rima ylitettiin kirkkaasti. Omalaatuisena valintana osumatodennäköisyyksiä ei paljasteta, joskin tekijöiden oma modi korjaa ongelman. Suurin osa ”ongelmista” vieläpä korjautuu modeilla, mikä itkuvirsistä päätellen on monelle puhdasta salatietoa. Firaxiksen pelit ovat hyviä, jopa erinomaisia, mutta vain Julian Gollopin oma Phoenix Point tavoittaa originaalin tunnelmaa. Sama ongelma on riivannut myös UFO: Enemy Unknownia. Rosoistaan huolimatta Jagged Alliance 3 on mallikelpoinen esimerkki siitä, miten arvokkaita pelisarjoja tulee käsitellä. Minulle Jagged Alliance on näistä se mielenkiintoisempi julkaisu. Nyt hiljaa, ettei teitä huomata. ONNENSOTURIEN PARATIISI 91 22 168772_.indd 22 168772_.indd 22 31.8.2023 15.33.58 31.8.2023 15.33.58. Vaikka en edes lyönyt sen puolesta vetoa. Sarjatuli toimii aina. O len vähintään kokeillut jokaista Jagged Alliancen modia ja sen nimellä ratsastavaa jälkiviritystä. Kun se yksi asia nousee yli muiden, on aika kävellä jäätikölle. Jagged-fanien kannattaa pistää mieleen Microprosen tuleva Urban Chaos. SOTURI TIENASI PALKKANSA Olen ensimmäisestä Jaggedista alkaen itkenyt joka arvostelussa, kuinka väärin on, etteivät viholliset pudota kamojaan. Selkeästi heikointa pelissä on stealth, joka ei toimi hyvin ja vaatinee ihan pelimoottoritason remonttia. Joten asensin modin, jolla kaikki herkut tippuvat. Loppua kohti tähtäin vähän heiluu, mutta se on kaikkien Jaggedien helmasynti. Pelimuhennoksen runsas maustaminen curriella on pakko loogisesti olla se syy, miksi kolmonen vihdoinkin maistuu aidolta Jagged Alliancelta. Jos niitä silloin enää on. Minulle homma on selvä: jos yhdeksän asiaa on hyvin ja yksi ei, iloitsen niistä yhdeksästä asiasta. Nnirvi JAGGED ALLIANCE 3 Kun vanhan sotaratsun varsa yllättäen voittaa ravit, se ilahduttaa minua kohtuuttomasti. Toki se helpotti peliä ja paljon, mutta se oli minulle henkisesti paljon pienempi ongelma kuin tyhjyyteen haihtuva hardware. Vanha palkkasoturi on selvästi hintansa arvoinen, sillä klassikon uusversion tuntuminen oikealta jatkolta ei ole mikään pieni juttu. Vaikka pelissä on pääosassa zombiepidemia, parin pelitestidemon aikana hämmästyin, kuinka paljon se tuntui Jaggedilta. Aina löytyy itkettävää Sen enempää toistamatta muiden arvostelijoiden näkemyksiä Jagged Alliance 3 onnistuu lähes mahdottomassa. Helikopterien sijaan pikasiirtymät tapahtuvat veneillä, jotka ovat käytössä alusta alkaen
Äidin näkökulmasta kerrottuna Venban tarina tuntuu tavanomaista omaperäisemmältä. Lyhyt kesto ei salli syvällistä tutustumista hahmoihin. Kertomuksen lopetus on kuitenkin niin onnistunut, että vaikka Venba ei onnistu ravitsemaan täysin, jättää se hyvän maun jälkeensä. Perinteitä kaihtava Kavin näyttäytyy etenkin teininä epäkiitolliselta. Pojan kokemuksia pystyy ymmärtämään vasta viimeisten kohtausten aikana, kun tapahtumia ryhdytään tarkastelemaan hänen kauttaan. Ainoat pelissä esiintyvät hahmot ovat Venga, Paavalan ja heidän poikansa Kavin, joka kasvaa tarinan aikana pikkulapsesta aikuiseksi. Vaikka pelissä ei kuulla dialogia, puhekuplien ilmestyessä ruutuun kuuluu paperia pitkin liikkuvan kynän ääni. Englantia ainoastaan välttävästi puhuvan tamilipariskunnan on vaikea löytää koulutustaan vastaavaa työtä, joten mahdollisuudet vaikuttaa omaan tulevaisuuteen vaikuttavat hyvin rajallisilta. Esimerkiksi vanhemman ja lapsen roolin hämärtymistä kuvataan kohtauksella, jossa kuusivuotiaan Kavinin täytyy toimia äitinsä tulkkina. Hillitty kuvakerronta tuo mieleen pienen budjetin indie-elokuvat. Taustalla soivat intialaisten musikaalien innoittamat sävelet, jotka luovat autenttista tunnelmaa. Kotoutuminen ei ole helppoa. Toisaalta se tuo omat rajoituksensa. Ulkopuolisen maailman aiheuttama paine on silti alati läsnä. Pelattava anti koostuukin muutamien (lopulta varsin merkityksettömäksi jäävien) dialogivalintojen lisäksi ainoastaan aterioiden kokkaamisesta. Perinteisistä peleistä pitävät saattavat nyrpistää nenäänsä Venballe, mutta kerrontaa enemmän arvostaville se tarjoaa maukkaan välipalan. Puolentoista tunnin mittainen tarina ei anna mahdollisuutta tutustua hahmoihin kunnolla. Resepti menestykseen Vuosi on 1988. Hienona yksityiskohtana jokaisen hahmon ”puheella” on oma sointinsa. Venba keskittyy kuitenkin vahvasti vanhempien kokemukseen. tarkoita, että aterioiden valmistaminen olisi vaivatonta. Tunnelma pysyy rentona alusta loppuun, joten vaativimmankaan annoksen kohdalla tunteet eivät pääse kiehahtamaan yli. Ruoka on merkittävässä roolissa tamilikulttuurissa, joten lapsuudesta tuttujen ruokalajien kokkaaminen palauttaa turvallisuuden tunteen ja tarjoaa keinon sekä pitää kiinni kulttuurisesta perimästä että jakaa sitä seuraavalle sukupolvelle. Mukana on kaikki tarpeelliset kohtaukset eheän tarinan kertomiseksi, mutta ei montakaan sellaista, joka saisi hahmot tuntumaan monivivahteisilta yksilöiltä esimerkiksi Night in the Woodsin tapaan. Aistikas äänimaailma. Kokkaus osuva vertauskuva kulttuurille. Huomio pidetään tiukasti kiinni perheessä. Huonoa . Kuinka vaikeaa pariskunnan on tottua uuteen ympäristöön. Venban parissa vietetty aika on lyhyt, mutta sen herättämät ajatukset pysyvät mielessä pitkään. Sukupolvien erilleen kasvaminen tuodaan hienosti esiin. Hylättyjen työhakemusten pinon ja Paavalanin turhautumisen kasvaessa samaan tahtiin Venba hakee lohtua äitinsä vanhasta reseptivihkosta. Varsinaista syytä muuttoon ei paljasteta, mutta rivien välistä voi tulkita, että rakastavaisten suhde ei ollut kaikkien mieleen. Vaikka annokset voivat mennä pieleen, se ei ole maailmanloppu. Vanhemmat syövät ruokansa käsin, kun taas Kavin käyttää lusikkaa. Osa resepteistä on lukukelvottomia, joten annosten valmistaminen edellyttää puzzlemaista ongelmanratkontaa. Miten eristäytyneeksi, juurettomaksi ja hylätyksi he itsensä tuntevat. Idli miehen tiellä pitää Venban tarina kerrotaan pääasiassa nimihahmonsa kautta. Palaavatko he kotiin läheistensä luo vai jäävätkö maahan, joka ei tule koskaan hyväksymään heitä sellaisenaan, mutta saattaa tarjota paremman tulevaisuuden heidän lapselleen. Tulevien vanhempien on tehtävä päätös. Venban merkittävin heikkous on sen lyhyt kesto. Valtaosa kohtauksista sijoittuu perheen kotiin. 23 169193_.indd 23 169193_.indd 23 31.8.2023 15.31.26 31.8.2023 15.31.26. Äänitehosteiden merkitys korostuu etenkin kokkausosioissa. Pystyvätkö he pitämään kiinni omista identiteeteistään. Vastauksia ei alleviivata, vaan ne tuodaan esiin hienovaraisesti. Tyypillisesti tämän tyylisissä tarinoissa kuvataan toisen sukupolven maahanmuuttajia, jotka joutuvat tasapainottelemaan vanhempiensa ylläpitämien perinteiden ja heitä ympäröivän paikallisen kulttuurin välimaastossa. Kyseessä ei ole mikään Overcooked!-klooni, sillä kokkaaminen edellyttää lähinnä ainesten siirtelyä kulhoista keittimeen. Piirrosmainen ja värikäs visuaalinen tyyli sopii pelille erinomaisesti. Juuri, kun tilanne vaikuttaa kaikkein synkimmältä, he saavat tietää odottavansa lasta. Yksinkertaiset mekaniikat kuitenkaan HYVÄN MAUN ASIALLA Visai Games Versio: Myynti Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Xbox Series X & One, Switch Ikäraja: 7 80 Pieni, mutta pippurinen. Pannulla tirisevän rasvan ääni riittää tuomaan veden kielelle, vaikka ei tietäisikään miltä annokset oikeasti maistuvat. Äänimaailma on pelkistetty, mutta huolella luotu. V enba kuvaa intialaisen maahanmuuttajaperheen tarinaa 1980-luvun lopusta nykypäivään värikkäällä tavalla. Markus Rojola Venba on koskettava kertomus maahanmuuttajaperheen kohtaamista haasteista kahden eri sukupolven näkökulmasta. Ruokalajit eroavat mukavasti toisistaan, joten haastetta riittää, oli kyse sitten höyrytetyistä riisikakuista, idleistä, dosa-krepeistä tai mausteisesta rasam-keitosta. Ravintoa sielulle Maahanmuuttajaperheen kokemat haasteet eivät ole uusi aihe, mutta Venba löytää tuoreen tavan tarkastella asiaa. Kanadalaisen indiestudio Visain kehittämässä ja julkaisemassa pelissä tuodaan esiin, kuinka haastavaa uuteen kulttuuriin totuttautuminen voi olla ja miten tärkeää on pyrkiä pitämään kiinni omista juuristaan. Ei makeaa mahan täydeltä Kahden sukupolven kautta kerrottu tarina toimii hienosti. Nuori aviopari, kirjoittajana työskennellyt Paavalan ja opettaja Venba, on muuttanut Intiasta Kanadaan. Annoksia voi yrittää uusiksi ja tarvittaessa peliltä voi pyytää vinkkejä seuraavaa liikettä varten. Hyvää + Tehokkaasti kerrottu tunteikas tarina
Varsinkin sormuksia. Monella esineellä voi useampi kuin yksi käyttötapa. 24 168773_.indd 24 168773_.indd 24 31.8.2023 15.27.58 31.8.2023 15.27.58. Juonilyhennelmänä sankari tappaa taas valikoiman pomoja ja loppupomon loikkien maailmankivien läpi näihin eri maailmoihin. Näistä kolme on välimaailmoja, joista yksi arvotaan aloitukseen. Älyttömästi enemmän. Labyrintti ja Root Earth ovat aina samanlaisia, metsäinen Yaesha, kuollut teknoplaneetta N’erud ja Bloodborne-pastissi Losom muodostetaan aina (jossain määrin) satunnaisesti. Itse kampanjankin voi halutessaan rollata uusiksi, vaikka kesken kaiken, menettämättä hahmon edistystä. Viimeistään Great Resetiä tulee painettua ensiläpäisyn jälkeen, koska silloin avautuu pelin temaatHORDE OF THE RINGS Uusi sormus! Aarteeni! Sähköpistooli Enigma, arvosana 11/10. Vain yhtenä esimerkkinä Losomin toisessa versiossa on kaksi väärää kuningasta, joista tapetaan toinen, jolloin toiselta saa palkinnoksi sinettisormuksen. Sen rinnalla on adventure mode, jossa välimaailman läpäistyään sen voi rollata uusiksi, niin monta kertaa kuin haluaa, löytääkseen kaikki ne kamat, pomot ja paikat, joihin ei kampanjassa törmännyt. Kun sen pääpomon nitistää, aukeaa Labyrintti, jonka läpäisy avaa loput kaksi välimaailmaa. I am Root, too Ashes to Ashes sijoittuu jonkun verran From The Ashesin jälkeiseen aikaan. Soulslikeä on vain maailman resetoituminen maailmankivillä, joko niitä käytettäessä tai kuollessa, jolloin myös viholliset palaavat henkiin. Mikäsa sen hauskempaa! R emnant: From The Ashes (Pelit 2/19, 85–89 p.) yhdisti soulstyyppisen formaatin ampuma-aseisiin poikkeuksellisen onnistuneesti. Maailmanlopun alkusyy oli koe, jossa Uneksijoiksi kutsuttujen ihmiskoekaniinien alitajunnalla ja maailmankivillä yritettiin avata reitti multiversumiin. Vieläpä niin hyvin, että Jagged Alliance 3 meni säästöliekille, sillä Remnant-adGun. Sen lumo venyy vaivattomasti kevyestä pelailusta täyteen pakkomielteiseen suorittamiseen. Jos Ward 13 -hubia ei lasketa, pelimaailmoja on viisi. Alun perin VR-pelinä julkaistu, pari vuotta sitten normalisoitu toimintaseikkailu Chronos: Before The Ashes (Pelit 2/21, 75 p.) aloitti, Remnant: From The Ashes jalosti siitä ampumiseen perustuvan erinomaisen soulsliken, ja nyt Remnant 2: Ashes to Ashes vetää vieläkin paremmaksi. No, se onnistui, mutta kahville tupsahti paha interdimensionaalinen kasvusto Root. Se valtasi myös poikani, jäipä cooppiimme vapaa paikka vielä Pyhälle Hengelle. Nnirvi REMNANT 2 Kun mätä pahuus leviää, taas tarvitaan juurihoitoa. re Games / Gearbox Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S,X Versio: Patch 384,210 Minimi: Intel Core i5-7600 / AMD Ryzen 5 2600, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1650 / AMD Radeon RX 590 Suositus: Intel i5-10600k / AMD R5 3600, 16 Gt RAM, GeForce RTX 2060 / AMD Radeon RX 5700 Testattu: AMD Ryzen 7 3700Xr 3,60 GHz, 16,0 Gt RAM, GeForce RTX 2060 Moninpeli: Co-op 2–3 pelaajaa Ikäraja: 18 diktion kanssa ei ole leikkimistä. Kakkonen on itse asiassa Root-trilogian kolmas peli. Koska Maassa on vielä selvä root-infestaatio, en tainnut viime pelissä tehdäkään selvää jälkeä. Sitten tapetaan ne väärät kuninkaat uusiksi, koska pitäähän ne sinettisormukset saada takaisin. Pelin henki on sama, mutta kaikkea on enemmän. Jumazu eli sitä tuli hierottua, koska Diablon tapaan kampanjan vetäminen läpi oli vasta alkua. Juoneen voi kiinnittää tai olla kiinnittämättä huomiota, halukkaille löytyy erilaista loreluettavaa. Kun Adventure-Tinderissä on saanut hyvän matchin, seuraava kohde onkin usein Grindr. Maailma rollataan uusiksi, jotta päästään tappamaan se toinen, palkintona toinen sinettisormus. Kuolemassa ei onneksi menetä kuin aikaa. lleriosiot omine pomoineen. Pelissä on kampanja, jonka voi vetää läpi. Muutenkin kuin kartaltaan: näissä kolmessa on kaksi vaihtoehtoista sivujuonta, plus vaihtelevat eventit sekä . Nämä yhdistetään Tosikuninkaan sinetiksi, jolla saadaan uusi kama. Näiden jälkeen avautuu viimeinen maailma eli loppupelin Root Earth
Eikä siinä kaikki! Joustavin buildinsäätö tehdään koruilla. Amuleteilla ja sormuksilla muutokset hahmon kykyihin ovat luokkaa ”merkittävät”. Aluksi on käytössä vain vanha tuttu Dragon Heart, joka kerralla ja nopeasti palauttaa 80 pojoa helaa. Testipenkkinä toimii Apocalypse: jos hahmo pysyy siellä hengissä, buildi toimii. Sauron joutuisi takomaan ainakin kaksi Mahtisormusta, koska yksi ei ehtisi hallita näitä kaikkia. Pomoaseissa modi on yleensä kiinteä. Näitä on käytössä yhtä aikaa kaksi, arkkityyppejä saa vaihtaa ja yhdistää vapaasti. Sormuksissa valikoimaa on (ainakin) puolisen sataa, joten todella toivon, että peliin tulisi joko hakutoiminto tai muita sorttausoptioita paitsi aakkosjärjestys. Losomissa . Pelaamalla arkkityyppi nousee kymppitasolle, jolloin sillä on auki kolme luokkaskilliä sekä kaikki luokkatraitit maksimissa. Buildin peruskivi ovat arkkityypit, tai siis luokat, joita on lopulta 11, aluksi vain muutama. Hahmo parantaa itseään (muun muassa) sydänreliikeillä. Buildmasterit laativat niitä kirjaimellisesti taulukkolaskennalla, jopa nähtävästi omilla ohjelmilla. Jopa perusmutkat saavat uutta ilmettä, kun niihin pulttaa kiinni jonkin kivan, kekseliään modin, kuten sähköluodit, tulipatsaan, hulluksi tekevä Watcherin tai vaikka räjähtäviä rapuja. Taidan mennä Steamiin kirjoittamaan pitkän valituksen ja vaatia rahani takaisin. Ristinollaa keijun kanssa. Reliikkejä lisäpimpataan reliikkisirpaleilla, joskin muutokset ovat pitkään aika pieniä, muutaman prosentin luokkaa. Yksi asia ärsyttää: kun asetta lataa, peli ei suostu sen aikana vaihtamaan vaikkapa käsiaseeseen. Ja kustomointikierre senkun jatkuu. Mutta sydämiä löytää parikymmentä lisää, ja vaikka kaikki liittyvät terveyden palauttamiseen, mekanismit ovat huimasti erilaiset. Mutka matkassa suoristaa mutkat matkassa Melkoisena yllärinä Remnant 2:ssa haarniskat on sievennetty, jotta pelaajat käyttäisivät niitä monipuolisemmin. Kampanjan läpäisy eri vaikeustasoilla palkitaan uusilla ihanilla kamoilla. Ennen selvästi ampumapainotteinen Remnant on nyt lisännyt tasa-arvoa lähitaistelulle, mutta mättöaseisiin on vaikeahko lisätä luonnetta. ilis on usein Bloodbornea. Hahmon kaulaan ripustetaan amuletti ja käsiin menee neljä sormusta. Välillä sentään kuuluu, kun pelihahmo innostuu vaikean pomotaistelun jälkeen. Toivon, että Remedyllä joku pelaa Remnantia nähdäkseen, että pelin juonen niin salliessa aseita on muitakin kuin se Texas Weapon Shopin lasten aloituspaketti, jossa ovat tutut klassikot pistoolista rynnäkkökivääriin. tinen tru gamer -huipentuma, neljäs vaikeustaso Apocalypse. Sivuluokkana Koira ei tätä tee, mutta kaikki loput skillit ja luokkatraitit eli ominaisuudet ovat käytössä. Monipuolinen juomaja kranaattivalikoima meni kohdallani osittain hukkaan, en yleensä joko raatsinut, ehtinyt tai muistanut niitä käyttää, pois lukien vaarallisten statusefektien parannusjuomat. Kustomointi jatkuu lisätraiteilla, jotka lisäävät vaikka hipareita, staminaa, vahingonkestoa sekä useita muita ominaisuuksia. Gotta collect ‘em all! Vanhan liiton arkkityyppi Pyydän anteeksi tylsää jorinaa pelihahmon rakentamisesta, mutta hahmobuildit ovat yksi Remnant 2:n pääjuttuja. Nyt armorin osilla on vain suoja, paino, joka vaikuttaa kierimiseen, sekä vaihteleva suojaus eri elementtejä vastaan, mutta niitä ei enää päivitetä, samoin armor set bonus on poistettu. Yksi sormus esimerkiksi poistaa haarniskan rollirajoitukset, joten raskaalla Letollakin kieriminen on nopeaa ja vaivatonta. Voiko ihmisten kanssa muka pelata. Pelasin pääasiassa normiksi tarkoitetulla Survivor-vaikeustasolla, jossa tasapaino oli juuri hyvä. Tämä on suo, jossa vellomiseen en nyt uppoa, koska näitä on valtava määrä. Yhden traitin täysmaksimointi vie 10 pojoa. 25 168773_.indd 25 168773_.indd 25 31.8.2023 15.28.30 31.8.2023 15.28.30. Peli oli (varsinkin aluksi) haastava, muttei masentava. Esimerkiksi Handlerilla se on se, että Koira osaa herättää hänet henkiin, mikä on aika kiva juttu. Pomot ovat suorastaan erinomaisia, eivät tylsiä luotisieniä, vaan niissä oli yleensä jonkinnäMitä on punaisen oven takana! Jedilarppausta N’Erudissa. Ampuma-aseet ovat taas herkkua, laaja valikoima on yhtä kekseliäs kuin monipuolinenkin. Kun ykkösessä joka ikisen traitin sai vedettyä tappiin, nyt niihin saa pistää vain 65 pojoa. Tämähän on tuttua kamaa jo ykkösestä, kakkosessa lisäys ovat päivitettävät mutaattorit, jolla aseita saa viritettyä vielä lisää. Muiden arkkityyppien aloitusaseet voi ostaa Ward 13:sta, loput löytyvät pelistä tai craftataan pomon jäänteistä. Toiminnan jaksotus on hyvää, yllärit piristävät ja ammuskelun toteutus on ensiluokkaista, meleekin toimii hyvin, vaikka oli minulle lähinnä hätävaihtoehto. Hämmästyin itsekin, kuinka periaatteessa samojen kenttien kahlaaminen maistuu. Kaikki tämä toimii hienosti pelin hyväksi, koska jo pelkkä arkkityypin vaihto saa taas menoon uutta kulmaa ja pelityyliä. Jo kenttien osittainen randomointi auttaa uuspelattavuutta, mutta selkäranka on pelikokemuksen sujuva nautittavuus. Traittejakin aukeaa pelatessa ja muita arkkityyppejä avatessa, itse pisteitä saadaan kentistä löytyvistä kirjoista. Kaikki tämä säätämisen ja keräilyn ihanuus menisi hukkaan, jollei myös pelaaminen toimisi. Pelihahmo käyttää pääja sivuasetta sekä melee-asetta, Kaikkiin aseluokkiin löytyy kolmisenkymmentä vaihtoehtoa. Toinen on ensisijainen, jolloin sen pääominaisuus on aktiivinen. Vahinko otetaan aseissa takaisin. Melee on nyt nostettu tasa-arvoisemmaksi vaihtoehdoksi ampuma-aseiden kanssa, joskaan ei peliä vain hakkaamalla voi läpäistä. Varjoelämä tuhoutuneessa multiversumissa alkaa fyysisen manifestaation luomisella, josta harvoin näkyy mitään haarniskan alta
Kannattaa tsekata sieltä Cult of The Red Door, niin saa käsitystä miten pitkälle salaisuudet ja pakkomielle niiden selvittämiseen voivat mennä. Huonoa . Kaiken sen jälkeen normipe92 Ampuma-aseista saa tehtyä laaja saa ratkaista Labyrintin punaisen oven avaamisen nopealla googlauksella. Hyvä syy liittyä on raha, koska coopissa kaikki muu paitsi ammukset jaetaan kaikille, joten tuurilla saa tavaraa josta ei edes tiennyt, mutta vähintään rahaa ja päivitystavaraa. Hyvää + Hienot pelimekanismit nakuttavat hyvin öljytyssä pelimoottorissa. 26 168773_.indd 26 168773_.indd 26 31.8.2023 15.29.05 31.8.2023 15.29.05. köinen puzzle-elementti. Arkkityyppiä tai aseita vaihtamalla ne kyllä kaatuvat. REMNANT 2 Sormusvalikoima on parempi kuin Tillander. Jopa kaverin kaa, vaikka se kaveri olisi poikani, joka kaatoi omassa kampanjassaan loppupomon yksin toisella yrityksellä. Kakkonen huokuu älykästä suunnittelua, jolla peliin on lisätty rutkasti uudelleenpeluuarvoa. Esimerkiksi salaisuuksien määrä on aivan älytön. Ikävä kyllä Remnantin perinteen mukaisesti vihoviimeinen pomo on vihoviimeinen. Muiden pelaajien peleihin voi vapaasti ja helposti liittyä vaikka hetkeksi, joskin mukaan pääsee vasta kun host lepää maailmankivellä. Remnant 2 laajenee vielä kolmella DLC-osalla, ja kiinnostavan kampanjalopetuksen jälkeen on kyllä syytäkin. Ystäväni Reaver, tuki tukaliin tilanteisiin. Jo nyt olen polttanut peliin kolminumeroisen määrän tunteja, eikä maku ole väljähtänyt. Onneksi meille tyhmille on YouTube, sillä muuten ainakin puolet jutuista jäisi tajuamatta. Mukana on jopa oma arkkityyppinsä, Explorer, kätkettyjen salaisuuksien löytämiseen. Voihan rotta, luukasat eivät lupaa hyvää. Cooppiin mahtuu pelaajan lisäksi kaksi muuta, oman pelinsä voi avata kaikille, kavereille tai ei kenellekään. Niitä odotellessa rollaan taas Losomin, josko vihdoinkin saisin sen viemärisian. re Games on oppinut peli peliltä jalostamaan konseptiaan. Esimerkiksi Nightweaverin voi tappaa joko normaalisti tai yrittää tuhota sen sydämen, mikä ei ole ihan helppoa. Juoni on aika sivuseikka. Keskusteluhetki ennen pomotaistelua. Moninpelinä Remnant 2 on moitteeton, chatin sekä valmiin voipin puuttuminen parantaa pelikokemusta aina. Oppia ikä kaikki Ilahduttavasti Gun. Ime happoa, iljetys! Maa Juuren vallassa on synkkä ja pimeä. Pomojen tappamiseen on usein vaihtoehtoinen, vaikeampi tapa, josta saa ihan eri palkinnon. Osaan kyllä törmää normaali pelaajakin, mutta osa on kätketty niin hyvin, että en edes ymmärrä, miten jotkut ovat siinä onnistuneet. No, luntattuani kivan Engineer/Summoner-kombon myös itse kaadoin sen toisella yrityksellä. Ei tosin (ehkä) ihan yhtä persiistä kuin ykkösessä, mutta työläs tapettava kuitenkin. Vaikka pelissä on Friendly Fire, yllättäen en ole törmännyt oikeisiin ääliöihin. 92 Ampuma-aseista saa tehtyä maistuvaa soulsfoodia, johon tulee himo
Käsikirjoittajat ovat taustatyönsä tehneet, pelistä huokuu sarjan henki vahvasti. Rakettireppu ja magneettipopot ovat parhaat kaverit painottomuudessa. Mutta mikä on yllyttänyt piraatit näin uskaliaaseen iskuun. 27 168937_.indd 27 168937_.indd 27 31.8.2023 15.25.51 31.8.2023 15.25.51. Massiivisia, yksityiskohtaisia ympäristöjä tutkitaan kaikissa kolmessa ulottuvuudessa rakettirepun ja magneettimonojen avustuksella. Ensimmäinen episodi alkaa räväkästi leikkauksella suoraan tarinan loppupuolelle, josta hypätään välittömästi ajassa kahdeksan tuntia taaksepäin. Ainoa poikkeus on aluksen pilotti, jonka ääninäyttelijä kuulostaa aivan liian nuorelta. Expansen näkemys tulevaisuudesta ajoittuu 2300-luvulle, eikä se ole kovin ruusuinen. Selkeän lattian ja katon puute tekee paljon immersiolle, ja kengillä pystyy kiinnittymään lähes mihin tahansa pintaan. Palaamme arvosanan kera asiaan koko paketin ollessa ulkona. Ihmiskunta on levittäytynyt aurinkokunnan lähes joka kolkkaan. Kaikki on mennyt päin helvettiä. Juuri ennen deadlinea julkaistu kakkosjakso oli onneksi sentään tuntia pidempi. Kaksi ensimmäistä episodia aloittaa vahvasti, joskin turhan lyhyesti. Dialogivalinnoilla on tuttuun Telltale-tapaan kauaskantoiset vaikutukset, ja joidenkin lähteiden mukaan piittaamaton försti voi jopa onnistua tapattamaan koko miehistönsä. Onneksi jaksojen välissä on vain kahden viikon odotus, sillä kova nälkä jäi! Artemiksen komentosilta huokuu sarjan tunnelmaa. Beltereiksi nimetyt ihmismassat ovat ravinnon suhteen täysin sisäplaneettojen armoilla. Hahmomallit ja ympäristöt ovat yksityiskohtaisia ja esikuvilleen uskollisia, siellä olemisen tunne on vahvasti läsnä. Marko Mäkinen THE EXPANSE: A TELLTALE SERIES EPISODIT 1-2 Yksi parhaista scifisarjoista sai vihdoin ensimmäisen pelisovituksensa. Joka on muuten todella lyhyt, kaiken koluamalla sain siihen kulumaan vain vähän toista tuntia. Räiskinnät hoidetaan reaktiopeleillä. Kontrollit iskostuvat nopeasti selkärankaan ja pian huomasinkin lentäväni kuin painottomuuteen syntynyt belteri. Isoista avoimista alueista huolimatta tutkiminen ei mene päättömäksi haahuiluksi, sillä seuraavan kohteen suunnan saa näkyville nappia painamalla. Soundtrackista myös pisteet, sarjan tunnelma on läsnä, mutta omalla mausteellaan. Toissijaista sälää taas joutuu sopivasti etsimään, sillä niitä ei ole laitettu liian helposti tyrkylle. Suksien mentyä ristiin oppi-isän kanssa Drummer on ajautunut romunmetsästäjäalus Artemiksen förstiksi. Ratkaisu toimii, se asettaa hyvän pohjavireen ensimmäiselle episodille. Todella lupaava alku Toisin kuin aiemmat Telltalen nimen alla julkaistut seikkailut, Expanse luottaa sarjakuvamaisen grafiikan sijaan realistisempaan ulosantiin. Moottorien ollessa seis miehistö joko leijuu painottomassa tilassa tai on kannessa kiinni magneettimonoilla. Seinä on katto eikun lattia Sarjan ehdottomia vahvuuksia on sen tapa käsitellä painovoimaa avaruudessa. Höpöhöpö-tekniikan sijaan aluksen kiihtyvyys määrää painovoiman määrän ja suunnan. Etenkin julkaisujakson olisi suonut olevan vähintään tuplasti pidempi. Onneksi sisältö on täyttä rautaa. Vanhan pomon jäähyväisviestiä ei kannata liittää CV:hen. YK-johtoinen Maa sekä sen ikeen alta itsenäistynyt teknisesti edistynyt Mars käyttävät asteroidivyöhykkeestä eteenpäin levittäytyneitä ihmisiä kuin orjatyövoimaa. Cara Gee hoitaa tonttinsa täydellisesti, eikä muun miehistön suorituksistakaan löydy juuri moitittavaa. Ilmalukko kutsuu Kolme vuotta ennen sarjan alkua sijoittuva tarina koetaan Cereksellä syntyneen belterin Camina Drummerin silmin. Kaikki muuttuu, kun seuraavaksi kohteeksi valikoituu UNN Urshanabin raato. Ja lupaavan sellaisen! T elltale kuoli, haudattiin ja herätettiin henkiin, mutta perintökin voi hyvin. Lievä karikatyyrimäisyys tosin on läsnä, mutta se toimii vahvuutena, sillä pelin budjetti ei ymmärrettävästi ole aivan AAA-nimikkeiden tasolla. Ääninäyttely on hoidettu suurimmaksi osin mainiosti. Alkuperäisen studion entisten työntekijöiden perustaman Dramatic Labsin tarinavetoinen Star Trek: Resurgence on paras trekkipeli vuosikymmeniin, ja nyt uusio-Telltale hemmottelee faneja viimeisen vuosikymmenen parhaan scifi-sarjan debyyttipelillä. Graafinen tyyli miellyttää. Kapteenin lupaamaa jättipottia ei ole puurtamisesta huolimatta osunut kohdalle ja turhautuminen huokuu miehistöstä. Alusten raadoista löytyvät tarvikkeet ja kulutushyödykkeet ovat elintärkeitä Artemiksen miehistön selviämisen kannalta. Piraatit ovat tehneet selvää jälkeä YK:n taistelualuksesta ja sen miehistöstä, OYE, BELTALOWDA! Telltale Games & Deck Nine Testattu: PC Saatavilla: PS5, PS4, Xbox Series S/X, Xbox One Minimi: AMD X4 965 / Intel i5-2300, 6 Gt RAM, Radeon HD 7790 / Geforce GTX 750ti, Windows 10, 18 Gt kiintolevytilaa Suositus: AMD FX-8350 / Intel i5-3470, 8 Gt RAM, Radeon RX 590 / Geforce GTX 1060 Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Windows 11 Muuta: Episodiluontoinen, julkaisu 2 viikon välein Ikäraja: 18 ja haaskalta saattaa löytyä vielä vaikka mitä aarteita. Taistelut ovat reaktiopelejä, mikä on niiden määrään ja tyyliin nähden ihan toimiva ratkaisu. Tätä hyödynnetään pelissä mainiosti
Numerostaan huolimatta kyseessä on oikeasti sarjan 16. Kahden mechin kohtaaminen on Armored Corea puhtaimmillaan. Ei, se on edelleen Armored Core. Pakkohan vihollispilotin on antaa poseerata taistelun alussa. Onko se Dark Souls. Keston karisemisen lisäksi mechit horjuvat ja taintuvat hetkellisesti liiasta vauriosta, jolloin vastapuoli saa muutaman sekunnin ajan iskeä rauhassa. Ainoastaan mechien rajalliset korjauspakkaukset muistuttavat oikeasti Soulseista, koska sama mekaniikka on aiemmin hoidettu esimerkiksi latautuvilla suojakentillä. Vauhdin ja välähdysten alla käy tarkkaavaisuutta ja taktikointia odottava taistelusysteemi, joka massavihollisten kevyen niittämisen lomassa yllättää oikeilla haasteilla. Tuunataan taistelukonetta, kuunnellaan tehtävänantoja olennaisia yksityiskohtia poimien ja yritetään pysyä perässä ohuessa, mutta monilankaisessa tarinassa. Väkivallan loputon sykli Core kulkee irrallisesta, lyhyestä tehtävästä toiseen nopealla syklillä ja keikkoKEVYTTÄ RAUTAA From Software / Bandai Namco Entertainment Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One, Xbox Series X/S Minimi: Intel Core i5-8400 tai AMD Ryzen 5 2600, 12 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 1650 tai AMD Radeon RX 480 Suositus: Intel Core i5-10400 tai AMD Ryzen 5 3600, 12 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 1060 tai AMD Radeon RX 590 Ikäraja: 12 jen välillä tehdään kaikkea rauhallisempaa. Tuomo Nyrhilä ARMORED CORE 6: FIRES OF RUBICON Onko se Mechwarrior. 28 168404_.indd 28 168404_.indd 28 31.8.2023 15.21.33 31.8.2023 15.21.33. Välillä valittavana on useampi tehtävä, mutta yleensä valinta on illuusio ja kaiken joutuu tekemään edetäkseen. Jopa useimmilla perusvihollisilla on maalinaarmuja isompia lommoja tekeviä aseita ja pomojen aseistus pystyy usein lopettamaan mechan lennon parilla osumalla, joten väistely on tarpeen kaikilla paitsi raskaimmilla tankki-mechoilla. osa: sen edellinen osa, Armored Core: Verdict Day, julkaistiin kaksi konsolisukupolvea sitten 2013. Kohteet vaihtelevat staattisista rakennuksista pelihahmon kaltaisiin mechoihin ja suurempiin pomovihollisiin. Armored Core on pitkäikäinen pelisarja, pitkään unohdettu muisto ajalta ennen kuin From Software tuli tunnetuksi Souls-peleistään. Tulta ja tuhoa ei kylvetä hitaan realistisesti löntystäen, vaan tonnien painoiset metallisoturit liitävät taistelukentällä päätä huimaavaa vauhtia. Onneksi omat tykit ovat samaa skaalaa ja suurin osa vihollisista kaatuu nopean täyslaidallisen alle. Tehtävien päämäärät vaihtelevat nimellisesti, mutta aina väistellään ja ammutaan kasvottomia massavihollisia, kunnes keikan päämäärä saadaan tähtäimiin. Kaavamaisesti hyökkääviä pomovihollisia on ollut konsolipeleissä aina, eikä tappioista sakoteta nuotiojuoksun tavoin. From Softwaren viimeaikaisesta menestyksestä johtuen Armored Corea verrataan pakonomaisesti Souls-peleihin, mutta toimintapelien yleisten yhtäläisyyksien ulkopuolella merkittäviä yhtymäkohtia joutuu etsimään silmiä siristellen ja kirsikoita poimien. A rmored Coren mechoilla rymistely on hyvin japanilainen tulkinta massiivisten sotakoneiden yhteenotosta. Se on hyökkäysten ja väistöjen nopeaa tanssia laajoilla aukeilla tai talojen välissä ahtaaksi käyvillä kaduilla. Nopean hektinen toiminta istuu arcade-henkiseen peliin vakavaa simulaatiota paremmin, kunhan alkuodotukset kalibroidaan. Yksinkertaisuus auttaa keskittymään olennaiseen, eli itse taisteluun. Automaattitähtäys auttaa löytämään askeleet, kunhan vihollisen saa pysymään jossain ruudun keskitienoilla
Alkuvideossa korallin kerrotaan jo kerran polttaneen galaksin lähes kokonaan, mutta ei anneta sellaisten pienten riskien häiritä riistokapitalistien kaivoshommia. Sen sijaan muiden mech-pilottien ja erikoisempien pomojen kohtaamisessa on jännitystä ja mieleen painuvaa persoonallisuutta. Piloteilla ei ole alkuposeerausta ja muutamaa repliikkiä enempää henkilöllisyyttä, mutta yhdessä ainutlaatuisten mech-kokoonpanojen kanssa pienetkin erot huomataan. Perusviholliset, eli yksinkertaiset massatuotanto-mechit, ja paikallaan tuhoa odottavat kohderakennelmat eivät saa aikaan kummoisia sykähdyksiä. Uusia paloja shoppaillessa vaihtoehtoja riittää, mutta rahat ovat aina loppu. Jotkin menevät epätavallisen hyvin suojakentistä läpi, toiset räjähtävät massiivisiksi sähköpalloiksi ja niin edelleen. Kevyet osat liikkuvat nopeasti, mutta nopeuden kääntöpuolena on suuri sähkönkulutus ja pieni kantokyky. Pomoviholliset noudattavat tavallisten mechien sääntöjä vain etäisesti, sillä niiden tarkoituksena on olla tavallisuudesMassaviholliset kaatuvat helposti, vaikka osa kestää vähän enemmän rankaisua. Tarinan edetessä korallista ja Rubiconista paljastuu yhä enemmän, mutta se ei hilpeää mech-rymistelyäni hidastanut tai häirinnyt. Lähitaistelu vaatii sekä nopeita re. Poistuneet valinnat ovat tasapainosiivekkeiden ja väistelyssä auttavien sivusuuttimien kaltaista turhaksi nippelin hieromiseksi äityvää säätämistä. Kikkailun kääntöpuolena on mechin runko, jonka osat vaikuttavat liikkumisen ja keston ohella käytössä olevaan massaan ja sähköön. Joissain tehtävissä saa mukaan tekoälykavereita, jotka auttavat vihollisten huomiota viedessään. Parasta on panostaa yhteen ääripäähän oman pelityylin ja edessä olevan tehtävän mukaan, muiden osa-alueiden saadessa sellaiset rippeet kuin rajat antavat myöten. eksejä että kärsivällistä tilaisuuden odottamista, eikä kannata unohtaa myös monien vastustajien kantavan samanlaisia teriä. Balteuksen ohjusaallot ovat tappavan kaunis loppu pelin alulle. Ohjusten helpon roiskimisen täytenä ääripäänä ovat energiamiekat ja muut lähitaisteluaseet, jotka tehokkaan vahingon tasapainona vaativat viereen asti väistelyä ja ylikuumenevat parin huitaisun jälkeen, jolloin lähestyminen pitää aloittaa uudelleen. Kaikki saatavilla olevat aseet ovat jatkuvaa tasapainottelua tulivoiman, helppokäyttöisyyden, ammusten rajallisuuden, painon ja vaaditun energian välillä. Vaihtoehtojen ja rajoitteiden tasapaino Terävän nopean taistelun ohella Armored Core -pelien keskeistä hupia on aina ollut oman mechin rakentaminen osa kerrallaan. Aseiden ulkomuodot vaihtelevat inhimillisistä kivääreistä ja haulikoista massiivisiin konetykkeihin ja sinkoihin, mutta samat perusrajoitteet ovat kaikilla mukana. Kaikille tehdään hommia ja kaikkia vastaan taistellaan vuorotellen, joten viholliset ja liittolaiset vaihtavat paikkaa jatkuvasti. Alussa on vain perus-mech ja kourallinen lisäpaloja, mutta tehtävien edetessä ja resurssien karttuessa lisää vaihtoehtoja avautuu kiihtyvällä tahdilla. Sotatoimien keskiössä on koralliksi nimetty ihmeresurssi, jota löydetään vain Rubicon-planeetalta, ja siksi karu kivi on kaikenlaisten onnen onkijoiden temmellyskenttänä. Suosittelen sarjan ummikoille tutoriaalitehtävien pelaamista, ne selittävät mechin rakentelun logiikkaa ja avaavat joitain hyödyllisiä lisäpalikoita. Voitetuista verrokeista saa ideoita oman mechin tuunaamiseen, poikkeuksellisen vaikeat kohtaamiset on hauskaa kääntää seuraavia vihollisia vastaan. Suoraviivaisen tulen lisäksi mecheihin saa erikokoisia ohjuspattereita, joiden ammusten hitautta tasapainotetaan vaihtelevan pätevällä hakeutumisella maaliin. Raskaaseen runkoon mahtuu suuri moottori ja paljon panssaria, mutta se on myös suuri maalitaulu eikä pääse pakoon juuri mitään. Kasvoton korppi korporaatioiden käskyläisenä Pilottimme on kasvoton ja mykkä palkkasotilas, varastetulta kutsunimeltään Raven. Kutonen ei ole ihan sarjan laajimmasta ja monimutkaisimmasta päästä, mutta valintoja ja vaihtoehtoja on silti monenlaiseen pelityyliin. Isommilla tykeillä ampuessa joutuu pysähtymään paikalleen, mikä on selvä riskitekijä niitä käyttäessä. Mecheissä on neljä paikkaa, kädet ja hartiat, joihin voi ruuvata valitsemiaan aseita tai suojakilpien kaltaisia muita välineitä. 29 168404_.indd 29 168404_.indd 29 31.8.2023 15.21.57 31.8.2023 15.21.57. Työtä tarjoavat korporaatiot ja vapaustaistelijat ovat kiinni niin kiivaassa resurssisodassa, ettei kellään ole varaa nirsoilla palkattujen pyssysankareiden suhteen. Pienet ohjukset eivät yksinään tee suurta tuhoa, mutta parinkymmenen herhiläisen lauma on hankala väistää ja jotain pääsee aina sisään. Energia-aseet noudattavat suurimmaksi osaksi samaa logiikkaa kuin kuularuiskut, mutta niissä on omat erikoisuutensa. Perinteiset tykit ampuvat joko yksittäisiä isompia ammuksia tai rekallisen pienempiä, mutta fyysisten kappaleiden hitaus haittaa pidemmillä matkoilla helppoina väistöinä
Rubicon 3 -planeetan teollisen infran jylhät maisemat tarjoavat huikean näyttämön, jonka varjoissa kipataan eri ryhmittymien roboja kumoon eniten tarjoavan . Tehtävien myötä avautuvat uudet osat olisivat riittäneet aivan hyvin rytmittämään varusteiden progressiota. Spektaakkeli viimeistellään robottien kymmenillä komeasti animoiduilla vermeillä. Vuosikymmenen tauko ei ole poistanut sarjan viehätystä. Toivottavasti panssaroitujen ydinten seitsemättä kohtaamista ei tarvitse odottaa vuosikymmenen ajan! Välillä ratkaisu löytyy yksinkertaisesti mahdollisimman suurista tykeistä. Robotti-imurin Atunteet kuumenivat. Varsinaisten tarinatehtävien lisäksi tarjolla on kaksintaistelua simulaattorissa muita mechejä vastaan, mikä on hyvää harjoitusta oikeita koitoksia varten. Kaasu pohjassa koneet kiitävät taitoluistelijan elein eteenpäin, usein lentäen osan matkasta. KORPPI KORALLIN KOUKUSSA 30 168404_.indd 30 168404_.indd 30 31.8.2023 16.34.31 31.8.2023 16.34.31. Kohtaamiset kaupunkikorttelin kokoisten hirvitysten kanssa ovat harvinaisia, mutta pakottavat soveltamaan lentoja taistelusysteemejä täysin muista tehtävistä eroavilla tavoilla. Toni Hilden A rmored Core on tuttu nimi jo PS1:n ajoilta, mutta neitsyyteni menetin sarjalle vasta nyt. rman piikkiin. ta poikkeava haaste ja etenkin alkupäässä saada pelaaja oivaltamaan taistelusysteemistä jokin muuten helposti unohtunut yksityiskohta, kuten esimerkiksi energiamiekan läsnäolo ensimmäisen tehtävän helikopteripomossa. Pidin tarinasta yllättävän paljon, kasvottomat hahmot ja ryhmittymät saivat lihaa luiden ympärille pelin edetessä. Peli keskittyy olennaiseen ja tekee sen hyvin, ei mechien väliseen räiskintäspektaakkeliin tarvita avoimessa maailmassa lentelyä tai pitkien välivideoiden tarinaeepoksia. Hyvää + Toiminta tasapainottaa vaikeuden ja keveyden, jossa mechien rakentaminen antaa syvyyttä räiskintään. Ristiriitaisen yhdentekevä tarina, rahan kerääminen hidastaa rakentelua. Suurten kolossien päällä kiipeillään heikkojen osumakohtien toivossa, vaarallisilta pääaseilta piilotellen ja pienempiä lähisuoja-aseita karsien. Muistan kolme pomotaistelua, joiden kohdalla jouduin palaamaan hetkeksi suunnittelupöydälle, mutta varsinkin rivivihollisten murskaaminen muuttuu nopeasti suorastaan voimafantasiaksi. Muutama ensimmäinen heittopussi listalta kaatuu varomattomaan aivastukseen, mutta vaikeus nousee nopeasti ja pidemmällä joutuu jo oikeasti yrittämään. Hyvä välipalapeli, ajattelen, kunnes ääni korallista kuiskaa korvaan: vielä yksi tehtävä, Raven. Tehtävät jakautuvat eri pituisiin kappaleisiin, joiden lopussa on tavallisia keikkoja haastavampia pomotaisteluita vahtimassa seuraavan tarinan pätkän porttia. 92 Nopeatempoinen robottiräime koukuttaa tiukalla toiminnalla ja lyhyillä tehtävillä. Robotit ovat olleet Fromin telakalla yli 10 vuoden ajan, nyt on moottorit öljytty ja tuhokoneet käynnistetty. Taitoluistelun mestaruuskisat muuttivat muotoaan tähtiin siirryttäessä. Kerronta ei ole myöskään Souls-kryptistä. Kontrollit ovat viimeisen päälle hiotut, ja robottien runnoessa toisiaan meno ei pelkästään näytä hyvältä, vaan myös tuntuu siltä. Tylsästi alun jälkeen rahalla ei tee mitään, koska ostetusta osista saa kaupassa täyden hinnan takaisin. No, tämä on pieni murhe rautaisessa pelissä. Iskujen palautteet ovat messeviä, ja vauhdista huolimatta mukana on massan tuntua varsinkin isompien kanuunoiden kajahtaessa. Ensimmäisen kappaleen päättävä Balteus ohjussateineen on jo ehtinyt saada maineen aloittelijoiden pysäyttäjänä ja yhtenä pelin vaikeimmista pomoista, minkä voi halutessaan laskea jonkinlaiseksi Souls-viittaukseksi. Huonoa . Erikoisuutensa, suuren kestonsa ja ilkeän tuhovoimaisten hyökkäystensä vuoksi pomot pakottavat hiomaan kohtaamistaan ennen nöyrtymistä, jolloin Armored Core paljastaa laupean armollisuutensa Soulseihin verrattuna: kamppailua voi jatkaa pomoa edeltävästä tallennuspisteestä ja halutessaan mech-kokoonpanoakin voi muuttaa ja hioa ennen uusintayritystä. Toiminta on yksinkertaisesti helvetin nautinnollista. En ehtinyt testaamaan moninpeliä, koska palvelimet olivat kiinni pelatessani ennen julkaisua, mutta oletan sen olevan pilottien taitoon ja toinen toistaan hurjempien mechien rakentamiseen perustuvaa kilpavarustelua. Läpäistyihin tehtäviin voi palata vapaasti myöhemmin huvin tai lisärahan vuoksi, mikä istuu pelin arcade-henkeen hyvin. Kokonaan oma osansa vihollisten kirjossa ovat massiiviset sotakoneet, jotka muistuttavat enemmän erikoisesti suunniteltuja kenttiä kuin tavallisia vihollisia. Selvän yksinkertaisen pinnan alla on syvä taistelusysteemi, joka kannustaa parannuksiin sekä taistelukentällä että niiden välillä varikolla. AC:t eivät ole hitaasti löntystäviä MechWarrioreita. Areenalla taistelut ovat lämmittelyä moninpeliin, jossa muita ihmispilotteja voi kaataa joko reilusti kahdestaan tai kolmen mechin tiimeissä. ARMORED CORE 6: FIRES OF RUBICON Suuremmat viholliset peittävät horisontin, kunnes niiden heikkouksiin pääsee käsiksi. Sitten hauskanpito alkaa, koska ensimmäinen läpäisy on vasta yksi osa laajemmasta kokonaisuudesta. Soulsien dna ei näy, AC on ihan oma juttunsa edelleen, ja hyvä näin! Peli tiivistyy tähän: vedä robotilla muita koneita turpaan, ja toista niin kauan kunnes lopputekstit pyörivät. 90 Mechailun höyhensarjalaisten paluu lunastaa odotukset. Dyynimäisesti melanssin sijaan kaikki himoitsevat korallia, jonka mahdollistamalla energiantuotannolla ihmiskunta voisi nousta seuraavalle tasolle. Nopeasti eteenpäin Tehtävät ovat nopeita minuuttien pituisia rykäyksiä, mutta lyhyen keston tasapainottamiseksi niitä on pelissä kymmeniä ja haastavampia kohtaamisia joutuu hiomaan ennen läpäisyä. Nautin Armored Coresta suuresti, joko nopeina parin tehtävän välipaloina tai koko illan rupeamina. En kokenut peliä kovin haastavaksi, mikä tekijät huomioiden yllätti hieman. Kenttiin kaipasin tuhoutuvaa ympäristöä, joka olisi ollut viimeinen silaus tuhokoneiden taistoille. Erilaisten pelityylien ja koneiden kokeileminen viihdyttää, vaikka tallista löytyy jo terminaattori, jolla selvittää lähes taistelun kuin taistelun
Käytännössä hahmon ohjaamiseksi käytetään ainoastaan kolmea painiketta: hyppyä, kyykistymistä ja ympäristön kanssa vaikuttamista. eksejä vaativiin pulmahetkiin. Doomista karannut robo ei saa nähdä sinua. Hyvää + Vaikuttava kerrontatapa. Minulle se on kopiokone, mutta Lanalle ongelmat ovat eri kokoluokkaa. Norsut ja hiiret. Planeetan historiasta avautuu salaisuuksia, jotka kerrotaan erilaisten seinämaalausten tai muiden visuaalisten keinojen avulla. Laatuaikaa ja visuaalista tykittelyä Vaikka Planet of Lanaa voisi ajatella lastenpelinä, on kohderyhmä silti aikuisissa pelaajissa. Lyhyt, yksinkertaiset pulmat. Suurimman kiitoksen ansaitsee kamerasuunnittelu, sillä vaikka kuvakulma pidetään lähtökohtaisesti melko lähellä kenttää ja hahmoa, vedetään kamera usein vaikuttavalla tavalla ulos luomaan avaruuden tunnetta ja näyttämään maisemia. Yksinkertaisesta mekaniikastaan ja simppelistä gra. Sen sijaan klassisen kirjoittamisohjeen mukaisesti asioita näytetään, ei selitetä. Heksapodien aika Genren konventiosta poiketen päähenkilö ei ole täysin mykkä. Onneksi horizonmaisia mysteerisesti säilyneitä ääninauhoja ei päädytä käyttämään, vaikka muinaismuistojen holonäytöt ovatkin kestäneet aikaa epäilyttävän hyvin. Audiovisuaalisen suunnittelun onnistumista on vaikeaa kuvata staattisissa kuvankaappauksissa, mutta näennäisesti yksinkertaisen gra. ikan taakse sulautuu todella onnistunut esteettinen kokonaisuus. Gallialaiset pelkäävät vain sitä, että taivas putoaa heidän niskaansa. Aivan hirveän kauaksi tästä ei kuitenkaan päästä, sillä hahmojen puhuma kieli on siansaksaa ja suurin osa huudahduksista sisältää lähinnä hahmojen nimiä. Pistepottia on rukattu hitusen alaspäin lyhyen keston vuoksi, mutta ainakin se lyhyt kesto on vuoden mielenkiintoisimpia pieniä tarinaseikkailuita, johon kannattaa tarttua viimeistään alelaarista. Ikäsuositus on PEGI 7, mutta osa hämähäkkiolennoista ja hirviöistä on aikuisillekin pelottavia, enkä antaisi peliä aivan perheen pienimpien katsottavaksi. Wishfully / Thunderful Publishing Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One, Xbox Series X/S Versio: 1.0.7.0 Minimi: Intel Core i5, 4 Gt muistia, GeForce GTX 660 Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: 7 Ei herkkäitkuisille. ikastaan huolimatta pienillä asioilla saadaan kerrottua suurta tarinaa. RAIVO KONEITA VASTAAN 85 Hyvin toteutettu, mutta hieman geneerinen oikeallekävelysimulaattori. Onneksi avuksi tulee vikkelä Mui, pieni oravankaltainen olento, joka osaa hypätä korkealle ja avustaa Lanaa vaikkapa painikkeiden painamisessa. Kontrollit ovat simppelit. Hyvää kannattaa kopioida, sillä resepti toimii. Saman tunnelmavetoisen genren julkaisuja on ollut viime aikoina runsaasti, joten nimettäköön tällaiset pelit vaikkapa oikeallekävelysimulaattoreiksi. Risto Karinkanta PLANET OF LANA Rage Against The Machinen kohdetta on arvailtu kauan. Joskus marginaalit ovat melko tiukkoja, sillä ratkaisuun saattaa sisältyä napakka viime hetken syöksy kallionkoloon. Vaikuttava visuaalinen anti, toimiva musiikki ja mahtavat maisemat rytmittävät oivallisesti seikkailun hetkiä hitaista suvannoista nopeita re. Onneksi paukut on kohdistettu oikein, sillä tarina pitää otteessaan. Tästä alkaa matka ihmiskunnan pelastamiseksi konehirviöiltä. Arvoitukset ovat melko yksinkertaisia, sillä monimutkaisimmillaankin pelaajan tulee vain kyetä rytmittämään Lanan ja Muin toiminnot oikeassa järjestyksessä. 31 168853_.indd 31 168853_.indd 31 31.8.2023 15.19.22 31.8.2023 15.19.22. Huonoa . Tirahtaapa välillä pieni itkukin, kun ihmiskunnan kohtalokasta historiaa avataan pelaajalle. Nuori Lana on melko kömpelö kiipeilijä ja hänen hitaan kiipeilynsä ajoittaminen vihulaisten selän takana on usein osa pulmien ratkaisua. Kyläläisten historia avautuu epäsuoran kerronnan kautta. Alkukantaisilla kalastajilla on heikommat varusteet avaruudesta laskeutuvia avaruusolentoja vastaan kuin Maailmojen sodassa, mutta Lana onnistuu pakenemaan roboteilta. Taustalla myös tapahtuu usein juonta epäsuorasti kuvaavia asioita. Kovinkaan vaikeasta pelistä ei missään nimessä ole kyse, paino on arvoitusten sijaan tunnelmasta nautiskelussa. L anan elämä kalastajakylässä on rauhallista kuin Myrskyluodon Maijassa, kunnes pelin genre muuttuu nopeasti draamasta tieteiskirjallisuudeksi. Ulos limbosta Planet of Lana on yksinkertainen Limbon ja Insiden hengessä toteutettu pulmatasohyppely, jossa lähes mykkä hahmo etenee ikuisesti kentän oikeaa laitaa kohti. Taistele takaisin, älä jää koneiden lanaamaksi. Toiset kolme painiketta tarvitaan Muin ohjeistamiseen esimerkiksi seuraamaan Lanaa, liikkumaan tai pudottamaan köyden. Melkein pelasin seikkailun läpi kertaistumalla, sillä (harmillisesti) pelattavaa on alle viideksi tunniksi, joten kiireisten vanhempien tapaan tarjolla on pitkäkestoisen läsnäolon sijaan korkeatasoista laatuaikaa
Taistelussa on kaksi Omaa Juttua. Samoin Nimettömän näppärä ja nopea hiekkasur aus saa peukkuni pystyyn, sillä avoimen maailman tylsyydessä liikutaan ripeästi. Miksi ne ovat aina tällaisia. Aseita on vain kolme, joista kahta käytetään kerrallaan. Hahmon statsit riippuvat haarniskasta, jota hän käyttää, ja nähdäkseni uusi on aina parempi kuin vanha. En ole pelannut Darksidersia tai Forspokenia, mutta visuaalisesti homma näyttää aika lailla samalta. Nyt Theloksen kätyrikuningatar sortaa kansaa, taivaalla leijuu menoa vahtimassa Zardozista karannut kivipää Watcher. Hyppely on sentään tehty kohtuu sallivasti, usein se viimeinen puuttuva metri tiristetään vielä jostain. Mitä tapahtuu. Sandwhip kannattaa muistaa siksi, että sillä voi lentää kohteeseen. Tätä kykyä Nimetön käyttää sur aamiseen sekä nuijan, nyrkin että teräaseen muovaamiseen hiekasta. Nimettömän haarniskat ovat taas kamalia World of Warcraft -estetiikalla luotuja kitsch-virityksiä. Lajikato on totta, maailman eläimistö jakautuu vain hirviin sekä hirviöitä edustaviin wraitheihin, joita niitäkin on alle kymmenen eri perusvarianttia. Apuun tulee sankari, sorrettua kansaa edustava Nimetön. llerikamaa, kuten mausteita. Uutta vyörytetään vauhdilla, joten toiminta pätkii taas koko ajan ohjeruutuihin. Sen verran pitää historiaa kerrata, että jumalien tappelun voitti Thelos. Atlas ei kohauta Keski-maa on kevyttä, kun googlaa World Atlas, ymmärtää kuinka huipputunnettuun maailmaan peli sijoittuukaan. K oska ihan ok Souls -kloonilla Lords of the Fallenilla aloittaneen Deck 13:n sci. Plussaa peli ansaitsee maisemistaan, jotka ovat välillä tosi nättejä, ja yleensäkin keskitasoa parempaa. Pahinta on, että toinen päähenkilö Nyall kuulostaa veltolta ja innottomalta. Boing boing Atlas Fallenin suurin ongelma on siinä, että Deck 13 on lukenut elokuun lehden palstani asioista, joita peleissä vihaan, mutta päätellyt, että se olikin designdokumentti. Tuplahyppyä ja tripledashia käytettään urakalla, koska juuri minnekään ei pääse helposti. Mutta tämä Atlas ei jaksa kannatella omaa maailmaansa, vaan pudottaa lopulta pallonsa. Se, mihin Atlas kaatuu tai nousee, on sen jokseenkin omaperäinen taistelu. Pelissä on kyllä paljon puuhasteltavaa ja löydettävää, on sivutehtäviä, aarremajakkajahtia, haamuporrashyppelyitä ja patsaiden tuhoamista, jotka kaikki liikaa toistettuna menettävät tehonsa. Onneksi en. Mahtihanska antaa Nimettömälle taikavoimat hallita hiekkaa Marvelista karanneen Hiekkamiehen tavoin. henkiset Surge ja varsinkin Surge 2 nousivat soulslike-suosikkieni joukkoon, melkein ostin Atlas Fallenin ennakkoon. Miinusta tippuu ääninäyttelystä ja dialogin tasosta. Meno merkittävästi paranee kun alusta päästään eroon, varsinainen peli on ihan kelvollista pelattavaa. reitti! Mitä tapahtuu. Hanskaan on sidottu Avatarista karannut Nyall, jolla on oma salaisuutensa. Ei se pakollisesta reitinhausta silti hauskaa tee, kun kallioista puuttuu kitka ja huipulle on vain yksi reisi... Hän löytää mahtihanskan, joka on sopivasti luotu juuri Theloksen nitistäHANSKANPITOA HIEKKALAATIKOSSA Deck 13 / Focus Entertainment Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X Minimi: Intel Core i5-6600K / AMD Ryzen 3 1200, 8 Gt RAM, 4 GB VRAM, GTX 1050 Ti / RX 470, DirectX 12 Suositus: Intel Core i7-9800X / AMD Ryzen 5 3600, 16 Gt RAM, 8 GB VRAM, GTX 1070 Ti / RX 5700, DirectX 12 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz, 16,0 Gt RAM, GeForce RTX 2060 6 Gb VRAM Moninpeli: Co-op 2 Ikäraja: 12 miseen. Toimintaa pausetetaan koko ajan ohjeruuduilla, ja kun fokus vihdoin siirtyy Nyallista sankari Nimettömään, tylsyysmittari vetää viisarin kaakkoon. Dark Soulsin asemasta avoimen maailman toimintaroolipeli Atlas Fallenin esikuva on selkeästi Darksiders, maustettuna sellaisella unohtumattomalla peliklassikolla kuin Forspoken. On arkkuja, on lisäominaisuuksia hanskaan, sekä niitä journaleja, joita joku pelikäsikirjoittelijaharjoittelija on joutunut kirjoittamaan kymmeniä, ja joita kukaan ei jaksa lukea. Plus hiekasta nostetaan kivipylväitä, joilla pääsee hyppimään paikkoihin, josta löytyy upeita aart… yleensä jotain myytäväksi tarkoitettua . Atlaksen ydin on taisteluun liittyvä hahmon kustomointi, muuten hiekkalaatikossa juostaan ja varsinkin hypellään niitä poluista tutumpia. Atlas Fallen ei anna hyvää ensivaikutelmaa Steamin palautusoikeuden aikarajaan mennessä. Sitten juostaan, tai siis sur ataan, pitkin karttaa ikonien perässä tekemässä jokaisesta avoimen maailman pelistä tuttuja tehtäviä, mätetään wraitheja, kerätään craftausmatskuja ja noustaan voimassa. No, ainakin ne on tehty normaalia paremmin, mutta silti kyseenalaistan että miksi. Tutoriaalissa esitellään heti rakastamani Dual Jump ja Air Dash. Nnirvi Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan air ashahtaa. Odotin uutta Surgea, sain jotain surgeampaa. Toinen ovat hanskaan liitettävät essence-kivet, eli siis Taisteluista oli vaikea kaapata kuvaa jossa vastustajasta saisi selvää. Yhdellä hanskan voimalla Nimetön nostaa hiekan alta Nyallin alasimia, joilla kamoja päivitetään ja muihin alasimiin pikamatkustetaan. 32 168775_.indd 32 168775_.indd 32 31.8.2023 16.05.09 31.8.2023 16.05.09. Dunecleaver (moukari/kirves), Sandwhip (miekka/ruoska) ja Knuckledust (nyrkit)
erikoisominaisuudet. Surgesta muistuttaa isompien wraithien tappaminen poistamalla niistä raajat, pää ja vartalo ennen kuin henki lähtee. Osa pelimekanismeista viittaa selvästi johonkin paljon kunnianhimoisempaan kuin rojun keräämiseen myytäväksi. ikkaa. Suojaukseen liittyy myös Idol, ilmeisesti amuletti, jonka tarjoamat parannuspallot latautuvat hakkaamalla. Myös satunnaiset tag team -taistelut, jossa kaatuneen pomon tilalle tulee uusi pomo, ottavat kihnutuksesta kaiken irti. Omalle pelimoottorilla pyörivä peli on ihan kivan näköinen. Mutta siinä välissä Atlasta oli enimmäkseen ihan kiva pelata, joten pääongelma on pelin kesto suhteessa sisällön tuoreuteen. Hyvää + Kliseiden joukossa omia ideoita... Hyväntahtoinen Watcher katseli minua. Se mahdollistaa myös Shatter-iskun, jossa vihu jähmettyy kristalliksi ja tarpeeksi heikoksi marinoituna musertuu kerralla. Kun wraitheja ruimii henkilöauton kokoisella moukarilla, toivoisi tehon vastaavan gra. Hanskaan pulttatavia essence stoneja on kymmeniä. Kyllähän sillä hetken kelluu, mutta sen kohtalo on upota unohduksen mereen jälkiä jättämättä, sinne Forspokenin ja Immortals of Aveumin viereen. Staggerointi näkyy vain hyytymisenä, muuten vihut reagoivat iskuihin vähenevällä hiparitangolla. Atlas on kuin puoliksi rakennettu ökyjahti, joka on rahojen loputtua tilkitty jotenkuten merikelpoiseksi. Jos joskus jonkun satunnaisen Essence Stonen löytää, se ei paljoa motivoi. Kun pääsin Theloksen loppumaailmaan, siellä ne kaikki liian tutut wraithit taas sompailivat. Taistelussa selkeä miinus on visuaalisen palautteen puute. Taistelu on välillä ihan toimivaa, välillä vain sekava kaaos, jossa lyödään lähinnä vaiston varassa. Lohikäärme! Hanskaan saa pultattua ennätysmäärän ominaisuuksia. Vastustajiin lukitus on tärkeää, mutta Atlaksessa se ei tunnu toimivan kuten pitäisi. Air Dashiakin erikoisempaa on sankarin kyky roikkua ilmassa niin kauan kun hän saa iskuja perille. ...jotka ovat jääneet kesken. Teen kuten Ayn Randin Atlas: kohautan olkapäitäni ja totean, että ei sitä avointa maailmaa ole osannut tehdä kuin Elden Ring. Se ei missään tapauksessa ollut minulle vihainen. Sompailtuani muutaman tunnin viimeisessä maailmassa en jaksanut vetää projektia loppuun sisulla, vedin Tubella. Kamppailin kontrollien kanssa alusta alkaen. Onneksi padikontrollitkin saa itse määriteltyä, joten lopulta sain aikaiseksi jotain käyttökelpoista. Toinen oma juttu on Momentum, eli mättö kasvattaa Momentum-mittaria, jolla aktivoidaan hanskan niitä kykyjä. Lentokone. Atlas Fallenin taistelu ei ole tarpeeksi hyvää pystyäkseen nostamaan peliä avoimen maailman peleihin kuuluvasta keskinkertaisuudesta, eikä se ole tarpeeksi hyvää kannustaakseen hahmobuildeilla leikkimiseen. No on joukossa pari Colossal Wraithia, joihin oli tungettu kaikki muut typerän pomon ominaisuudet, paitsi kolme elämää. Myöskään tiukemman Remnant 2:n pelaaminen samaan aikaan ei ollut Atlaalle eduksi, koska Atlas ei oikeastaan kehity mihinkään: pätkin samanlaisia hirviöitä, juoksin kuvakkeiden perässä, törmäten samanlaisiin juttuihin. 74 Vaikka avoimen maailman toimintarope on syönyt eväänsä jo pelin puolivälissä, se ei jätä nälkää pelata loppuun. Lopu jo! Avoimen maailman peleissä ongelma on löysyys: peliajasta tulee usein matka-aikaa. 33 168775_.indd 33 168775_.indd 33 31.8.2023 16.05.45 31.8.2023 16.05.45. Onnistumisprosenttini oli heikko, kunnes päivitin ominaisuuden keston tappin. Taistelu tuntuu liikaa kihnutukselta, jossa hipareita vedetään juustohöylällä. Kenties tunsi jonkinlaista myötätuntoakin minua kohtaan. Aluksi vihasin koko peliä, lopussa olin kyllästynyt. Erilaisia idoleita löytyy tietysti useampi. No, taakse kiertäminen ei ole helppoa, koska sankari on maassa hidas ja ilmassa hän jää dashin jälkeen hetkeksi roikkumaan. Kun hanskan päivitys avasi uuden kyvyn, kuten haamuportaikot, joissa hyppelyalustoissa on aikaraja, ne vain lisäsivät pelaamisen työläyttä. Niitä saa maksimissaan kolme aktivoitavaa pääominaisuutta plus jokaiselle niistä kolme aktivoituvaa passiivista ominaisuutta. Näitä essence-kiviä löytyy kymmeniä, ja oikeasti vähemmän olisi enemmän. Haarniska on itse asiasssa siitä paremman näköisestä päästä. Taistelun sujuvuus kaipaisi siis hiomista, mutta kohtalokkainta on se, että eri vihollisia on vain kourallinen. Jo niukka vihollisvariaatio luo tunnetta siitä, että budjetti on loppunut kesken. Näppäimistölle peli ei sopinut yhtään, joten iskin padin kiinni. Lisäksi osa vihollisista on puhtaasti vain ärsyttäviä, esimerkiksi yhdellä yleisellä apuvihollisella on suojakilpi edessä. Koska käytän padia vain soulslike-peleissä, uuden oppiminen oli haastavaa. Aika velikulta. Huonoa . Lintu. Veikkaisin, että siinä vaiheessa kun pelin runko on saatu kuntoon, jotain on tapahtunut. Masentaa niin, etten jaksa Baldur 3:a asentaa, se on kuitenkin taas joku hengetön normifantsu. Puolustukseen kuuluu väistelyn lisäksi parry-versio, jossa hirviön varoittaessa iskusta nappia painamalla sankari muodostaa hiekkakuoren. Jopa pomot ovat normivihollisia, terästettynä jollain erikoisominaisuudella tai parilla
Erikoiskyvyistä on hyötyä tutkimuksissa ja arjessa. Sopivalla yhdistelmällä eri aspekteja avautuu mahdollisuus omaksua esimerkiksi terveystietoa, jonka myötä on mahdollista tehdä uusia päätelmiä henkilöiden terveydentilasta. Tavalliselta passipoliisilta ei löydy pelimaailmoissa tapahtuvien rikosten selvittämiseksi tarvittavaa osaamista koodaamisesta, pelimekaniikoista tai somevaikuttamisesta. Miten pysäytetään viruksia levittävä VR-bioterroristi. Ja kuka on tuo viereisellä VR-sohvalla makaava vihjailevasti pukeutunut nainen. Päättäväisyys, luovuus, analyyttisuus ja sosiaalisuus jakautuvat lisäksi useampiin alapiirteisiin. Johtolankoja löytyy ympäristöä tutkimalla ja todistajia kuulemalla. Onneksi paikalla on kadonneen pojan hermostuneen oloinen kaveri, joka varmaan Akseli havainnollistaa keskustelussa edistymisen. Tahmea, alkoholilta tuoksuva tahra matossa sekä vähäpukeinen seuralainen viittaavat alaikäisiltä kiellettyihin huveihin. Log in: A_Dharma Gamedec on paitsi pelin nimi myös pelaajahahmon ammatti. Koska tekotodellisuuteen uppoutunutta ei voi turvallisesti repiä sieltä pois, pitää jolppia lähteä herättelemään pelin sisältä, mutta ensin pitää päätellä oikea peli. aa. Vaikka rikokset tapahtuvat moderneissa ympäristöissä, ovat pelietsivän tutkimusmenetelmät perinteisiä. Gamedec-kirjan kansi. 34 168943_.indd 34 168943_.indd 34 31.8.2023 15.17.09 31.8.2023 15.17.09. Kun elämä ja kuolema eivät enää ole yksiselitteisiä, onko todellisuus vain valintakysymys. Jukka Koskela GAMEDEC – DEFINITIVE EDITION Kun yhteiskunta pelillistyy, samoin tekee rikollisuus. P elietsivän työ kuulostaa alakoululaisen unelma-ammatilta. loso. Tässä tulevaisuudenkuvassa virtuaalitodellisuudet ja pelit ovat kehittyneet niin kokonaisvaltaisiksi, että raja niiden ja todellisen maailman välillä häilyy, mistä seuraa . Hahmonluonnissa persoonallisuus ratkaisee. Saatavilla on myös hieman prameamman näköisiä valmishahmoja, mutta pelillistä vaikutusta näillä valinnoilla ei käytännössä ole. Kilometrien korkuisten tornitalojen varjostamilla kaduilla talsiminen jää silti vähemmälle, sillä suurin osa ajasta kuluu erilaisissa pelimaailmoissa. Kun aspektipisteitä on kasassa tarpeeksi, voi etsivä omaksua ammattiosaamista, joka tarjoaa uusia vaihtoehtoja tutkimuksissa. Apua kaipaa miljonääri, jonka teini-ikäinen poika on viettänyt virtuaalitodellisuudessa jo monta päivää putkeen. Alussa valitaan, mitkä aspektit saavat bonusta, ja lisää aspektipisteitä ansaitaan tutkimuksissa ja keskusteluissa. Sen sijaan K18-leiman saaneessa Gamedecissä sukelletaan ihmisen kykyyn ilmaista pahuuttaan uuden teknologian myötä, pohdiskellaan tulevaisuuden uhkakuvia ja virtuaalitodellisuuden . Synkkä cyberpolska Gamedec sijoittuu tarkemmin määrittelemättömään aikaan joskus 2100-luvulla, ja sen tosimaailman tapahtumapaikkana on Warsaw City, vanhan Varsovan yläpuolelle rakennettu suurkaupunki. Tämän nimen, ulkonäön, orastavat luonteenpiirteet ja sukupuolipronominit saa valita annetuista vaihtoehdoista. Erilaisia perustaitoja on neljä, niille löytyy myös korkeampia tasoja. Holmesin metodit v21.4 Tarina alkaa päähenkilön asunnosta. Siksi pelirikoksia tutkimaan tarvitaan yksityisiä pelietsiviä. uensseri taas saa ihmiset avautumaan, ja hakkeri tekee mitä hakkeri osaa. Aasialaistaustainen nainen poplarissa muistutti minua erään toisen arvostelemani pelin päähenkilöstä, joten valitsin tämän ja nimesin hänet Amiraksi. Mutta siitä kertovassa roolipelissä ei silti tutkita kaaossmaragdien katoamista tai selvitellä kuka söi Pac-Manin. Fyysistä olemusta ja sukupuolinäkemystä oleellisempaa on tietenkin henkilön persoona, mitä mitataan neljällä eri aspektilla. loso. Somein. Anshar Studios / Anshar Publishing Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Nintendo Switch Minimi: Intel i5-3570 / AMD FX-8140, 8 Gt RAM, Nvidia GTX 760 / AMD Radeon R9 270 Suositus: Intel i7-4770k / AMD Ryzen 5 1500X, 16 Gt RAM, Nvidia GTX 1060 6 Gt / AMD RX580 Testattu: AMD Ryzen 7 4700G 8-Core, 16 Gt RAM, GeForce RTX 3060 Ti 16 Gt Moninpeli: Ei Ikäraja: 18 jaaminen on yhteiskunnallisesti isompi ongelma. sta väittelyä. Todistajan kovistelu lisää impulsiivisuutta ja siten päättäväisyyttä, myötätuntoisuus kasvattaa empatiaa ja sosiaalisuutta. Jahka ikkunan edessä pörräävä mainosdrooni on häädetty ja hetki tuumailtu maailman menoa, on aika ryhtyä töihin, sillä seuraava tapaus ja kärsimätön asiakas odottavat jo. Disco Elysium, saanko esitellä Black Mirrorin. Ja koska virtuaalinen omaisuus on nyt suoraan verrattavissa maalliseen, myös peleissä huiKUKA MURHASI ROUVA SKROFIN PELIHAHMON. Virtuaaliulottuvuuksien lainalaisuudet ovat aivan toista todelliseen maailmaan, eli realiumiin verrattuna. Kuka auttaa pelaajaa, kun isolla rahalla ostetut skinit päätyvätkin hakkerien ylle
Kirjoissa hän on Torkil Aymore, ja oikeastaan hänenä pystyy jo pelaamaankin, jos ostaa Gamedecin Digital Deluxe -version. Ollako, vai eikö olla. Juoni etenee omaa reittiään, jota edes tutkimusten tunarointi ei sotke. Tämä ei ole mikään Club Penguin. Ainakin omaa aivokuortani Gamedec onnistui aktivoimaan. 35 168943_.indd 35 168943_.indd 35 31.8.2023 15.17.59 31.8.2023 15.17.59. Sen edetessä tutkimuksia suoritetaan useammassa verkkopelimaailmassa, joilla on omat erikoispiirteensä. De. Joku yrittää kenties estää tutkimuksia. Periaatteessa se toimii kuten pitääkin, käytännössä se on oikean vaihtoehdon valitsemista dialogipyörästä. Pelkän videopelin perusteella ei Gamedecista ehkä uudeksi Witcheriksi ole, siihen tarvittaisiin ainakin selkeä päähenkilö. Tosin eri pelien eroja olisi voinut tuoda enemmänkin esille pelillisesti, nyt ne kaikki tuntuvat saman pelin eri osa-alueilta. Ehkä sen pelin löytämiseksi olisi kannattanut palkata pelietsivä. Tämäntasoisella markkinoinnilla ei tulevaisuudessa tarvitse närkästyä suoratoistopalvelusarjan huonosta lähdemateriaalin tuntemuksesta. ktiivisempiä pulmia. Jos koneet ja tekoäly tekevät kaiken työn, mitä jää ihmisille. Mutta pelattavuus on jäänyt lapsipuolen asemaan. Pelietsivän toimisto asianmukaisine varusteineen. Aiheesta kiinnostuneelle eteen nousee kielimuuri, sillä kirjoista vain kaksi ensimmäistä on käännetty englanniksi Amazonin listoille, mutta niitäkään ei ilmeisesti enää myydä. Kuulusteluissa valitaan asenne, jota loogisesti seuraamalla saadaan sanaiset arkut auki. Se myös pelataan toisena, päätarinasta tutuksi tulleena hahmona. Karski gamedec ei kaihda F2P-mörppejäkään. Pelatessani Gamedeciä ajattelin sen maailmassa olevan ainesta enempäänkin, ja olin oikeassa. Markkinoinnissa tätä ei kuitenkaan ole jostain syystä hyödynnetty, vaikka Gamedec on EU:ssa virallisesti rekisteröity IP. Tälle kaverille valinta tehdään good cop – bad cop -akselilla. Pelaaminen muistutti enemmän visuaalista novellia kuin roolipeliä. Pelien plutokraattisuus ja pay2win-mallit 77 Kiinnostavaa cyberpunkia vähän erilaisella etsivätyöllä. Sukella itse poikasi perään, ylimielinen asiakas, meikäläistä ei nappaa! Jos haluaa päätöstensä olevan sitovia, voi Gamedeciä pelata True Detective -asetuksin, mikä estää savescummaamisen. Visuaaliset erot sentään ovat tarpeeksi selvät. Peli näyttää ja kuulostaa tarpeeksi hyvältä, mielenkiintoinen juoni ja taiten luotu maailma ongelmineen pitivät mielenkiintoani yllä, joten tutkimukset suoritin innolla. Ihan sama! Tarina on selvästi Gamedecin vetonaula, sillä kiinnostavaa jutustelua ja pelimaailman taustamateriaalia riittää. Kumpikin lähestymistapa toimii, mutta usein toinen paljastaa hieman enemmän. Näistä riippuvia vaihtoehtoisia loppuja on sentään useita, ja ne ovat mukavan erilaisia. Huonoa . Pelaaminen pelkkiä valintoja, joilla vain vähän merkitystä. Ludo, ergo sum Perinteinen etsiväseikkailu saa lisäväriä tulevaisuudenkuvia maalailemalla. nitiivinen Painos lisää lukuun vielä yhden pelimaailman erikseen pelattavana yksittäistapauksena muodossa. Löydetyistä johtolangoista muodostetaan erilaisia johtopäätöksiä, joista yksi valitaan tutkimuksen päälinjaksi. Osa ongelmista on jo nykypäivää, kuten mörppihikipajat tai deepfake-videot. nostetaan myös vahvasti esille, rahalla saa muutakin kuin heppahaarniskoja. Gamedec-nimikkeellä on ilmestynyt Puolassa tusinan verran kirjoja ja jopa lautapeli. Jos pelin pääpointti on valintojen tekeminen, toivoisi niillä olevan merkitystä. Entä miten tämän ruumiille käy. Hyvää + Tarina ja hyvin kirjoitettu cyberpunk-maailma. Avattavat taidot ja sivutehtävien suorittaminen eivät myöskään oleellisesti peliin vaikuta, todelliset päätökset tehdään vasta aivan lopussa, kun kyse on ihmisten hengistä. Täyttääkö pelaaminen tämän tyhjiön. Eikä valinnalla usein ole edes väliä. Nyt ne ovat kuin valinta vadelmaja sitruunavissyn välillä: eri maku, sama vaikutus. Minkä mahtaa työntekijä saatuaan potkut työnantajan tohtoroiman videon perusteella. Kyseessä on osa laajempaa Gamedec-saagaa, joka on puolalaisen kirjailijan Marcin Przyby?ekin hengentuote. Aluksi lupaavalta vaikuttaneesta Gamedecistä jäi lopulta ristiriitainen tunne. Vastuuntuntoinen ja perusteellinen etsivä saa aikaa tutkimuksissaan kulutettua aikaa, mutta laiskempi nuuskija voi jopa hypätä kokonaisten alueiden yli. Kaiken pähkäilyn ohessa kulkee oivallinen tarina. Gamedecissä käydään läpi monenlaisia peleihin ja teknologiaan liittyviä eettisiä ongelmakohtia, vieläpä varsin onnistuneesti. Esimerkiksi Harvest Time -pelissä joutuu kirjaimellisesti farmaamaan. Jos ihmisen tietoisuuden voi siirtää virtuaaliulottuvuuteen, vois sen myös vangita sinne. Mies itse on luonut myös pelin tarinan. VR-teknologian kehitys mahdollistaa . Noiturin jalanjäljissä. Se on ominaisuus, jonka tarpeellisuutta en onnistunut perustelemaan itselleni mitenkään. Kovin dickensmäistä. osaa kertoa enemmänkin
Henkensä heittäneet eivät ole ehtineet edes kylmetä, sillä useimmiten aika on pysähtynyt kuolinhetkeen. Koska tapahtumia seurataan sivusta ruumiittomana henkenä, tapauksen ratkaisu aukaisee vain uuden kappaleen kultaisen idolin tarinaa. Viimeisessä tapauksessa etsintä kattaa jo kokonaisen läänin. The Case of the Golden Idol yhdistää yliluonnollisia voimia ja historian inspiroimia maisemia yhä monimutkaisemmaksi käyvään kuolemantapausten sarjaan. Avainsanojen myötä päättely on tässä selvästi rakenteellisempaa ja ohjaavampaa. Tätä lisää. Tästä seuraa, että vaikka tapauksista tulee tavallaan monimutkaisempia, ne ovat silti helpon puoleisia. Täytyy kysyä Agathalta. Hyvää + Mielenkiintoisia murhia selvitettäväksi. Tutkinta jaetaan etsimiseen ja ajatteluun. Etsinnässä kuvasta on löydettävä ensin kaikki mahdollisesti tapaukseen liittyvät seikat. Ikäkin muuttaa ihmisten ulkonäköä, muttei välttämättä pinttyneitä paheita. Turhaa tivaamista sivukysymykset eivät ole, sillä niiden ratkaisu auttaa koostamaan oikean kertomuksen. Salaseurateemaan kuuluen mukana on myös naamioita ja vääriä henkilöllisyyksiä. Jokaisessa tapauksessa sukelletaan groteskin pikseligrafiikan kuvittamaan pysäytyskuvaan, jonka yksityiskohdista on pääteltävä, mitä oikein tapahtui ja miksi. Tätä lukiessasi tarjolla on jo lisää selvitettävää tarjoava lisäosa The Spider of Lanka. Ongelma kierretään nokkelasti käyttämällä runsaasti aikahyppyjä. Se selviää vaihtoehtoisen 1700-luvun vuosikymmeniä kattavaa erikoisten tapausten sarjaa tutkimalla. Lyhyt ja helpohko. Yksityiskohtia on miellyttävän runsaasti per ruutu, joten sinänsä yksinkertainen esineiden klikkailu ruokkii hyvin mielikuvitusta ja teorioita. se porautuu niin takintaskuihin, huoneiden salakaappeihin, jalanjälkiin kuin mielessä oleviin ajatuksiinkin. Muutosten ja aukkojen täyttäminen on puolet huvista. Onkohan se hyvän pelin merkki, että toivoo lisää murhia ratkaistavaksi. Tarinan seuratessa aina kultaista idolia voisi ajatella, että syylliset olisi helppo löytää: kuka olikaan viimeksi kenenkin käsikassara. Punainen väri kiinnittää huomion. Kertomus kattaa vuosikymmeniä, mutta siitä nähdään kerralla vain muutaman sekunnin otoksia. Murhaajakin voi olla ilmiselvä, mutta pelkän syyllisen etsimisen lisäksi tehtävänä on selvittää myös tapahtuneen motiivit. 36 168770_.indd 36 168770_.indd 36 31.8.2023 15.11.56 31.8.2023 15.11.56. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että syylliset joutuisivat teoistaan vastuuseen. Muisti ja päättelykyky pääsevät verryttelemään ja synkässä saagassa on aidosti yllättäviä käänteitä. Kaikki asiat eivät kuitenkaan ole oleellisia ja esillä on myös vääriä johtolankoja. Ovatko puheen kuulijat liekeissä vai onko syy jokin muu. Peli muistuttaa tyyliltään, joskaan ei ulkoasultaan, vuoden 2018 erinomaista The Return of Obra Dinniä. Ajattelussa jyvät on seulottava akanoista ja järjesteltävä avainsanojen listasta kertomukseksi. Murha ratkaistu odotellessa Kultaisen idolin tapaus on kehunsa ansainnut. Kuolinsyytä ei tarvitse aina pähkäillä. KatSUKUPOLVIEN SALAJUONI Color Gray Games / Playstack Arvosteltu: PC Saatavilla: Nintendo Switch, MacOS Suositus: Windows 10 64 bit, 8 Gt RAM, Intel Core i5-4200M @ 2,5 GHz, GeForce GT 1050 Testattu: Intel Core i7-7700K @ 4,20 GHz, 16 Gt RAM, Nvidia GeForce GTX 1080, Windows 10 87 Taidokkaasti laadittu murhamysteerien sarja kaipaa vain lisää pituutta. Mittakaava laajenee hiljalleen niin henkilöiden määrässä kuin tapahtumapaikoissakin. Riku Vihervirta THE CASE OF THE GOLDEN IDOL Hyvä herrasväki, käyttäkää salonkikelpoisinta järkeänne! Meidän on tutkittava jalosukuisen kuolemaa! A atelissuvun vesa tuo tutkimusretkeltään kotiin kultaisen jumalankuvan. Pitääkö puzzletaiturin suositus kutinsa. Kuvaa tutkimalla kerätään nimiä ja avainsanoja, jotka on koottava oikein tapauskertomukseen. Mitä voimia taikakalulla oikein on ja mitä sen havittelijat oikein tahtovat. Itse ratkoin kaikki kohtalot neljässä tunnissa, mikä jätti kyllä janoamaan lisää. Ulkoasultaan surkeiden sattumusten sarja apinoi vanhoja seikkailupelejä uskollisesti, siinä määrin että vanhemmat lukijat etsinevät automaattisesti ruudun alalaidasta komentosanoja. Vihjeistä on pääteltävä draaman henkilöiden muuttuneet asemat, suhteet ja tavoitteet. Mitä kartanon kammareissa on oikein keitetty. Sen tekijän Lucas Popen antamat kehut onkin nostettu kultaisen idolin myyntipuheiden keskiöön. Tiivis vertailu Obra Dinniin ei kuitenkaan ole sille eduksi. Kukin kymmenestä kohtauksesta eroaa toisistaan selvästi. Mielenkiintoiset kohdat välkkyvät huomiovalolla, minkä saa halutessaan pois, jos kuuluu ei tartte auttaa -koulukuntaan ja tykkää pikselijahdista. Toki mukana on genreen kuuluvia oikoteitä, kuten juuri oikeassa kohdassa auki olevia sanomalehtiä ja sellaista, mutta penkoessa paljastuu myös kiinnostavia kaunoja ja ihmissuhteita. Peli jää myös lyhyeksi, sillä kokenut etsivä voisi läpäistä sen yhdessä istunnossa. Karmea asetelma Perinteisemmistä etsiväpeleistä poiketen tarjolla ei ole nerokasta alter egoa vaan kaikennäkevän sivustakatsojan perspektiivi. Salaseura sekoittaa pakkaa Aukeavat murhamysteerit ovat monimuotoisia ja niitä on hauska ratkoa. Ihmishahmot ovat säännönmukaisen rujoja, hampaat irvessä puuskuttavia stressaantuneita punanaamoja, mutta vanhaa aatelistoahan pelissä kuvataankin. Oikeita ratkaisuja on vain yksi, mutta pelkän tapauskuvauksen lisäksi kysytään myös esimerkiksi illallisseurueen istumajärjestystä, outojen riimujen merkityksiä ja iltapäiväteen kronologiaa. Huonoa . Toteutus ei grafiikan ja musiikin osalta ole lainkaan niin mieleenpainuva ja ainutlaatuinen. Anastetusta sukukalleudesta tulee perintöriitojen, juonien ja murhien välikappale
78 Kiinnostavalla aihepiirillä varustettu, mutta hieman mitäänsanomaton pläjäys surrealistista pikselikauhua. PELKOA JA KAUHUA PARIISISSA Atelier QDB / Shiro Unlimited / East2West Games Arvosteltu: PC Saatavilla: Nintendo Switch Minimi: 1,7+ GHz -prosessori, 1 Gt RAM, Intel HD 3000 gra. Normiaamu, kun pitäisi mennä töihin. Pelielementtien heikkous ei haittaisi, jos kerronta olisi timanttia, mutta kun se ei ole. Ja silti pitäisi elämässä löytää tie eteenpäin. Huonoa . Mutta Decarnationin varsinaiset pelilliset elementit ovat vaatimattomat. Äänipuoli koostuu raikkaan kuuloisesta popista ja kauhuosuuksia tahdittavista, Silent Hill -sarjasta tunnetun Akira Yamaokan synkemmistä tunnelmoinneista. Louisin mystiseen tarjoukseen. Pelillisesti ohut. Tarinankerronnasta vain puuttuu se viimeinen silaus, joka tekisi kokemuksesta aidosti vaikuttavan. Tarinaan ja audiovisuaaliseen toteutukseen on panostettu, mikä näkyy lopputuloksessa niin hyvässä kuin pahassa. Nyt Decarnation on ihan mielenkiintoinen tarinavetoinen pikseliseikkailu, jonka ansioihin voi lukea valtavirrasta poikkeavien teemojen käsittelyn ja hienon audiovisuaalisuuden. St. Patsaillakin on ollut huono päivä. Vuonna 1990 pariisilainen kabareetanssija Gloria Debasten poseeraa alasti maailmankuululle kuvanveistäjälle. ...mutta sen toteutus jää puolitiehen. sessa ulkoasussa ja tyylikkäässä äänimaailmassa. Kabareeteatterin johtaja Aldo haluaa hänet pois lavalta, kiireinen kumppani Joy ottaa eron, ja ahdistusta pahentaa eläköityneen balettitanssijaäidin nalkutus. Gloria saapuu paikalle innon perhosia mahassaan, mutta hänen suuren hetkensä pilaa tuntematon mies, jonka Gloria yllättää kähmimässä pronssista omakuvaansa keskellä päivää. Kauhupeliin tämä sopii mainiosti: harva asia on yhtä pelottava kuin tieto siitä, että nuoruus on kohta ohi, eivätkä ne sinulle luvatut loputtomat mahdollisuudet koskaan konkretisoituneet. Sakkana pohjalla itse juoni ja hahmot jäävät ohuiksi ja yllätyksettömiksi. Erityisesti Fleur et bleue -bändin ranskankieliset popkappaleet herättävät eloon kolmenkymmenen vuoden takaisen Pariisin, sen ahtaat lähiöt ja hämyiset kabareeklubit. Nuolinäppäimillä pelattavat reaktiominipelitkään eivät tuo kummoista lisäarvoa tarinankerrontaan. Decarnation ansaitsee erityiskiitoksen päähenkilönsä iästä: harvoin peleissä kuvataan kolmekymppisten arkielämää, saati kolmenkympin kriisiä. Glorian matkan varrelle mahtuu helppoja ongelmanratkaisutehtäviä sekä muutama reaktiominipeli, mutta valtaosa peliajasta kuluu dialogiosuuksien lukemiseen ja pelimaailmassa liikkumiseen. Louis lupaa Glorialle glamourintäyteistä maailmankiertuetta Tokioon ja New Yorkiin, mutta yhteistyö vie hänet syväsukellukselle omien pelkojen ja painajaisten maailmaan. Epätoivoissaan Gloria päättää tarttua tunnetun taidemesenaatti St. ikat, 2 Gt tallennustila Testattu: i5-13400F, 32 Gt RAM, RTX 4070 Ikäraja: 18 Punamylly jauhaa Decarnationissa ohjataan Gloriaa läpi niin tosielämän kuin unimaailman vastoinkäymisten, jotka surrealismille tyypilliseen tapaan sekoittuvat aika ajoin. Vaikka Gloria on innostunut muusan roolistaan, tunnelma lässähtää veistoksen julkistamispäivänä museossa. Glorialla on kymmenen vuotta ollut Black Swan -kabareeteatterin päätähti, mutta 29-vuotiaana tanssijan ura on vääjäämättä lähestymässä loppuaan. ikoilla toteutettu surrealistinen kauhuseikkailu-puzzlepeli Decarnation vie kabareetanssijan maailmankiertueen asemasta matkalle hänen omiin painajaisiinsa. Käytössä liikkumiseen tarkoitettujen nuolinäppäimien lisäksi ainoastaan yksi toimintanappula, jolla hoidetaan tavaroiden noutaminen, nappien painaminen ja muu interaktio. Shiyu Miao DECARNATION Elämä on kabaree, vanha veikko, pelaa siis Decarnationia! R anskalaisen indiestudion Atelier QDB:n esikoisteos, pikseligra. Atelier QDB puhuu Decarnationista kauhuseikkailuja puzzlepelinä, mikä on harhaanjohtavaa, sillä se muistuttaa pikemminkin visual novelia. 37 168850_.indd 37 168850_.indd 37 31.8.2023 15.14.04 31.8.2023 15.14.04. Eivätkä Glorian koettelemukset tähän lopu. Taustat ja ympäristöt ovat kauniita, ja niissä on myös mukavaa vaihtelua: syksyinen Pariisi ja Glorian boheemi kerrostaloasunto luovat sopivaa kontrastia unimaailman groteskeille mielenmaisemille. Tarinan surrealistiset osuudet eivät nivoudu luontevasti Glorian tosielämän tapahtumiin, painajaisten symboliikka tuntuu parhaimmillaan mitäänsanomattomalta, pahimmillaan kliseiseltä ja banaalilta. Peli on myös kovin lyhyt 15 euron hintaansa nähden, läpi menin noin seitsemässä tunnissa. Pelin alku sujuu seesteisissä tunnelmissa keskellä syksyistä Pariisia. Harmillisesti peli ei vain osaa tuoda aiheisiin uusia näkökulmia. Eli sen ajan, miltä puolen tunnin kehno kabaree-esitys tuntuu kestävän. Ilahduttavasti peli ei pelkää käsitellä vaikeita ja kiinnostavia teemoja, kuten naisten roolia ja hyväksikäyttöä taidealalla, tai problematiikkaa, jota liittyy (oman) ihmiskehon käyttämiseen taiteen välineenä. (Well…_nn) Pelielementtien heikkous pistää miettimään, olisiko Glorian tarina toiminut paremmin jossakin muussa formaatissa, esimerkiksi puhtaasti visual novelina. Decarnationin suurimmat vahvuudet ovat juuri sen graa. Hyvää + Visuaalisesti tyylikäs, tarinalla kiinnostavat lähtökohdat..
Roller Coaster Tycoon oli haaveiden täyttymys, epätodellisen hyvä rakentelupeli, johon Theme Park Worldilla ei ollut sanomista. Huvipuistopeli Park Beyond lisää genreen fantasiaa, mutta on myös haastava talousmanageripeli. Jos askartelu ei kiinnosta, valmiita ratakokonaisuuksia on nopea sijoitella maasLaitteita pääsee kokeilemaan itsekin. Eri näppäimiä painellen säädetään korkeutta, kallistusta ja nousukulmaa. Muut huvipuistolaitteet vain lätkäistään valmiiksi paikalleen, mutta vuoristoradat saa suunnitella jokaista mutkaa myöten itse, mikä on pelin tärkein koukku. Santeri Oksanen PARK BEYOND Mitä jos Särkänniemen X:ssä lennettäisiin frisbeen kyydissä ja Linnanmäen vuoristoradassa olisi ilmalentoja liekehtivien kuilujen yli. Kymmenen vuoden tauon jälkeen eteeni tuotiin loistava Planet Coaster. Radoista tulee helposti kovin kulmikkaita ja simun rajoja rikkovia, vaunut jopa tippuvat radalta tai hyytyvät ylämäkeen. Joten nyt Park Beyond saa päättää kumpaan suuntaan vaaka heilahtaa. rma yritetään pelastaa vararikosta. Kiitos vokseleiden, maastoa voi kaivella. Park Beyond tuli hyvään saumaan, kaipasinkin jotain uutta puistoani huvittamaan. Maaston muokkaaminen on ehtaa planeettaa: vokselit takaavat, että tunneleita ja muista upeita maastonmuotoja voi luoda vapaasti. Opettelua vaaditaan, sillä kameraa saa pyöritellä, jotta kaikki muodot hahmottuvat. Tarinan ja hiekkalaatikon lisäksi pelissä on rahahuoleton moodi, jossa voi vapaasti toteuttaa fantasioitaan, kunhan ne liittyvät huvipuistoihin. Vaunut menettävät turhan nopeasti vauhtinsa, sillä junat vaikuttavat kovin massattomilta ja hitailta. Ratojen päiden yhdistämistä helpottavat gridi-lukittaminen ja muut automaatiotyökalut. Kaipaisin arviotyökalua, joka näyttäisi riittääkö vaunujen vauhti viemään ne läpi radan. Gridin ruutukokoa voi säätää haluamakseen. 38 168771_.indd 38 168771_.indd 38 31.8.2023 16.07.44 31.8.2023 16.07.44. Puistoa mä rakennan, tahdon saada suuren Park Beyond venyttää fysiikan lakeja mielikuvituslaitteilla, jotka mukailevat aitoja esikuvia. Tycoonin siirtyminen kolmososassa 3D-maailmaan epäilytti ja kiinnostukseni genreen hiipui. Siinä kevyin tarinaelementein Cloudstormer-. Niukka äänimaailma ei auta, vaunut vähän kolahtelevat, mutta vauhdin tunne ei juuri välity. T heme Park oli minulle ysärillä mannaa, jota pääsin nautiskelemaan vain kavereilla. Koe-ajo alkaa aina radan alusta ja kestää ikuisuuden, vaikka aikaa voi sentään nopeuttaa. Karmisena vastapainoa Roller Coaster Tycooniin nimi tuhottiin World-kikkareessa. MIELIKUVITUSPUISTON TAIGA Limbic Entertainment / Bandai Namco Europe S.A.S Arvosteltu: PC Minimi: Intel Core i7-3770 / AMD Ryzen 5 1400, 12 Gt RAM, 1080p / 30 fps; NVIDIA GeForce GTX660 2 Gt / AMD Radeon HD 7870 2 Gt, 4K/30fps; NVIDIA GeForce GTX 1060 6 Gt / AMD Radeon R9 Fury 4 Gt, DirectX 11, 30 Gt kovalevyä Suositus: Intel Core i7-7700K / AMD Ryzen 5 3600, 1080p / 30fps; NVIDIA GeForce GTX 970 4 Gt / AMD Radeon R9 290X 4 Gt, 4K / 30fps; 16 Gt RAM + NVIDIA RTX 2060 Super 6 Gt / AMD Radeon RX 6700 XT 12 Gt Testattu: AMD Ryzen Threadripper 3970X, 192 Gt RAM, RTX4090, SSD, Win10 64bit Moninpeli: Ei Ikäraja: 7 Puistoja pystytetään eri biosfääreihin hiekka-aavikosta vuoristoiseen havumetsään. Kuten kahdeksikon muotoinen maailmanpyörä, spaceshot trampoliinilla, frisbeenä lentävä kiikkuvaunu, edes vuoristorataa ei säästetä, kun juna ammutaan tykillä ilmasiltojen yli. Tarinamuoto on käytännössä tutoriaali, jossa tavoitteita täyttämällä tarina etenee ja lisää rakennettavaa tulee tarjolle. Maasto väistää rataa muuten, mutta outona bugina puut ja muut maasto-objektit on itse siivottava tai vaunut kiitävät niiden läpi rikkoen immersiota. Hajoileva raha-automaatti jumittaa puistokävijät ihmettelemään. Välivideot sekä dialogi ovat kovin kevyttä ja rakentelua turhaan tauottavaa, onneksi spacella niistä pääsee takaisin pelaamaan. Newton tiputtaa omenan arkussaan Park Beyond on huvipuistomanageripeli, jossa on hiekkalaatikkopelimuodon lisäksi kampanja. Vuoristoratojen rakentelu on radan vapaata venyttelyä ja kääntelyä, ratkaisu muistuttaa Roller Coaster Tycoon Worldia
Erillisen vuosipassin voi ostaa tulevaan kolmeen lisäosaan. Koristeluelementtejä on kohtuudella, mutta teemat loppuvat nopeasti kesken, jos ei osta delsuja. Seiniä voi rakentaa kokonaisuuksiksi, kojuille askarrella ulkokuoren ja tekeleen tallentaa kaavioiksi, joita voi monistaa. Leveämmät kävelytiet eivät sumputa kävijöitä jumiin heti puiston porteille. Mekaanikkojen huoltohommat ulottuvat myyntiautomaatteihin asti: hajoilevat automaatit ovat yksi pahimmista puistokävijöiden jumittajista, kun jengi pysähtyy ihmettelemään tästä syntyvää valoshow’ta. Päivityspisteitä ropisee pelatessa pikkuhiljaa. Park Beyond on ihan kelpo peli, viimeistään alennuskorihankinnaksi. Lippujen ja muun myytävän hintoja saa tosissaan viilailla, ettei konkurssi uhkaa. Vaunut voidaan myös ampua jättimäisellä jousella takaisin tulosuuntaansa voimalla, joka ei varmasti jätä asiakkaiden niskoja niksauttamatta. Aitojen vuoristoratojen ystäville Park Beyondin fantasiat voivat mennä ymmärryksen yli, sillä peliradoissa vaunut ammutaan tykeillä liikkeelle, ne jopa lentävät hetken ilmassa palaten kiskoille. Toistaiseksi pelistä puuttuvat muun muassa sellaiset joka puiston vakiot kuin tukkijuna, villijoki ja puuvuoristorata. toon. Tavoitteiden täyttämisestä saatavat pisteet lisälaitteiden ja muut avaamiseen tuo hiekkalaatikkoonkin saavutettavaa. Planet No Fun . Park Beyondissa on kehityspotentiaalia, mutta kaipaisin mahdollisuutta lisätä realismia ja sisältöä (ilman delsujakin). Laitteiden lisäksi pisteitä voi käyttää kojujen houkuttelevuuden tai henkilökunnan parantamiseen. Visuaalinen viimeistelemättömyys ja niukka vuoristoratatarjonta simuttajalle. Hyviin puoliin lukeutuu puiston pyörittämisen haastavuus. Peruslaitteet on hienosti toteutettu, ja niitä voi päivittää (osaa jopa pariin kertaan), jolloin laitteen olemus vaihtuu täysin. Rahanlähde on usein myyntikojuissa laitteiden sijaan. X:n tyylinen kiikku on ensin vaisu 90 asteen Viikinkilaiva eli iso keinu. Takarivin raggarit vai bugi. Rahastusta on ilmassa ihan kuin pelissäkin, jossa pikaruokien hintojen viilaus toki kuuluu asiaan. Laitteiden kyytiin voi hypätä virtuaalikameralla keräämään materiaalia painajaisuniinsa. Henkilökunnassa on siivoojien, mekaanikkojen ja viihdyttäjien lisäksi lääkitystiimi, joka hoitaa pahoinvoinnit kuntoon. Laitteet ei tuota voittoa, aika nostaa lipunhintoja. Syrjään ra83 Kelvollinen huvipuistopeli ei pärjää vanhoille mestareille. 39 168771_.indd 39 168771_.indd 39 31.8.2023 16.08.01 31.8.2023 16.08.01. Kattavat infonäkymät kertovat pikaisesti, mitä puistonkävijät ovat vailla ja kattavatko kohteiden tuotot niiden ylläpitokustannukset. Tagit seinille! Nyt tulee rahaa! Finanssimanagerina pelistä saa vaikeustasoa ruuvaamalla mukavan haastavan. Kun rahasta on tiukkaa, on pyöritettävä kojuja pienemmällä panoksella tai jopa suljettava laitteita, kunnes väkeä on puistossa enemmän. Kävijät jakautuvat perheisiin, teineihin ja aikuisiin, jotka kaikki suosivat eri laitteita ja myyntipisteitä. Buustaussysteemin kautta fantasiakerroin on kohdillaan ja laitekokoelma käytännössä tuplaantuu. Hei me lennetään! Kojuilla rahastus riehuu valloillaan. Puistonkoristelemisessa on Planet Coasterin tyyliin kattavat työkalut. Valmiit kaaviot käyttävät radan haarautumista, jossa vaunut jakaantuvat vuorotellen eri rataosuuksille. kennettu laite jää syömään budjettia, joten on varmistettava sujuvat kävely-yhteydet. Jo julkaisussa on tarjolla 2–5 euron delsuja, jotka lisäävät pari laitetta, kojua, vuoristoratavaunuja ja koristeteemoja. Mutta loistavaa Planet Coasteria (Pelit 1/17, 91 p.) on paha haastaa, ja Park Beyond jäi asemalle, kun asensin Planet Coasterin taas koneelle. Planet Fun Fun + Puiston manageroimisessa on haastetta ja yksityiskohtia. Päivityksen jälkeen se ei vain heitä pelkkiä voltteja, vaan vaunu suorittaa ilmalentoja kuin frisbee. Palavereissa sovitaan minkä ikäiseen kohderyhmään puisto keskittyy ja mukaan saa valita tiettyjä laitteita ja kaavoja. Fantasiavaihde erottaa kilpailijoista
Kaikenlaista hullutusta Mielisairaustematiikka ei ole vain tunnelman tehostaja, vaan aito teema, joka sitoo yhteen pelin yksittäiset osa-alueet. Ahtaat, surrealistiset ja roguelite-hengessä alituiseen muuttuvat kentät selittyvät näppärästi unilogiikalla, samoin pelaajan kyky herätä kuolleista. Pari kertaa ahdistavuus pääsi jopa yllättämään: satunnaistapahtumana kimppuun leijuva aave-irtopää johti klassiseen scarequittiin eli välittömään pelin sulkemiseen pelästyksen myötä. Ratkaisukeskeistä toimintaterapiaa Pohjimmiltaan Painajaisten viikatemies on perinteistä ysärin vauhtiräiskintää, eli paljon vihollisia, tappavia aseita, isolla nopeudella liikkuva pelaaja ja hitaita projektiileja väisteltäväksi. Päähenkilöä hoitaneen lääkärin muistiinpanoja lukemalla selviää, että unien (eli räiskintäosuuksien) villisti vaihteleva viholliskaarti ja le oista sekä peleistä peräisin oleva asevalikoima johtuu siitä, että lapsuudessaan heitteille jätetyn päähenkilön psyyke selviytyi kuluttamalla popkulttuuria aamusta iltaan. Kiitos tästä kuuluu genren kantaisä Doomille, jonka unohtumaton tunnelma syntyi metalliin painottuvasta musiikkiraidasta, gorea ja saatanallista symboliikkaa yhdistelleestä estetiikasta ja pelaajan ikuisesta yksinäisyydestä demonien täyttämässä maailmassa. Aseiden vaiettua sotku on melkoinen. Naapurihuoneeseen vaeltelemalla löytää haasteareenoita. Nightmare Reaperin maailma on lapsuudessaan kaltoinkohdellun, mieleltään pirstaloituneen nuoren naisen painajaisten labyrintti. Päähenkilön sirpaloitunut psyyke antaa monta ihmeen uskottavaa selitystä pelin mekaniikoille. Päähenkilö ei ole avaruusmerijalkaväen sotilas, vaan mielisairaalan suljetulla osastolla oleva potilas, joka unissaan palaa käymään loputonta taistelua mielestään kumpuavia perkeleitä vastaan. 3D -räiskintöjen yleinen tunnuspiirre on synkkä ilmapiiri. Ajoittain punaiseksi värjäytyvä taivas, jostain kantautuvat lohduttomat huudot ja seiniltä löytyvät demoniset tuherrukset sekoittavat todellisuutta ja unimaailmaa toisiinsa. Eihän kukaan räiskintäpelien monille kummallisuuksille sinänsä selitystä ole kysellyt, mutta hattua täytyy nostaa, kun jokin peli vaivautuu ne näin näppärästi selittämään ja yhteen nivomaan. Blazing Bit Games / Feardemic Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PS4, PC, Switch, Xbox Series X/S, Xbox One Nightmare Reaperin tematiikka kertoo myös siitä, miten paljon maailma on 30 vuodessa muuttunut: siinä missä Doom oli vielä toiveikkaiden nuorten mielten kapinaa vanhempien uskonnollis-konservatiivista sovinnaisuutta vastaan pentagrammeilla ja suolenpätkillä, Nightmare Reaper kuvaa rikkinäisen lapsuuden, yleisen yhteiskunnallisen rappeutumisen ja näiden paineessa rakoilevan mielen epätoivoista yritystä suhtautua kokemaansa. Tuoreemmista räiskinnöistä erityisesti Dusk (Pelit 2/2019, 89 p.) ymmärtää ankeuteen panostamisen tärkeyden suorastaan vellomalla marraskuunharmaassa ahdistuksessa. Mikä tärkeintä, Nightmare Reaperin nyrjähtänyt tunnelma on harvinaisen tiukka. Iikka Kivi Nightmare Reaperin päähenkilölle jokainen yö on 15. yö. Pelihahmon sairaalahuone toimii hubina, jossa voi lukea juonta epämääräisesti avaavaa potilaskertomusta ja siirtyä räiskintäosuuksiin menemällä sänkyyn nukkumaan. Quake oli täynnä 90-luvun äkäistä angstia, Blood yhdisteli kauhuelokuvien kuvastoa ja mustaa huumoria, jopa Half-Lifet ammensivat paljon pessimistisestä, dystooppisesta lohduttomuudesta. Klassista kaavaa rikotaan laajalla liiVERI LENSI YLI KAENPESAN Taistelussa tuppaa tulemaan hiki (pääkuva, voi mennä myös ilman kuvatekstiä). 40 168942_.indd 40 168942_.indd 40 31.8.2023 15.04.06 31.8.2023 15.04.06. Siksi on merkittävää, että Nightmare Reaper kykenee luomaan täysin ainutlaatuisella tavalla ahtaan olon. Mielisairauksiin kohdistetun demonisoinnin ollessa edelleen harmittavan yleistä on myös hienoa nähdä räiskintäpelissä sankari, joka haulikoi monsterilaumaa kumoon sairaalakaavussa paksun mariinihaarniskan sijaan. Painajaislogiikalla toimivat rujon rappeutuneet ja arkkitehtuuriltaan klaustrofobiset kentät, aidosti vastenmielisen näköiset ja kuuloiset hirviöt ja ankara äänimaisema luovat niljakkaan painostavan kaaoksen, jota on suuri ilo siivota minigunilla ja liekinheittimellä. 2020-luvun henkeen sopivasti möröt eivät enää riehu Marsissa vaan pelihahmon pään sisällä. Ominaisuus on selviytynyt hyvin FPS-pelien evoluutiossa
Huonoa . Vihollisten designit ovat visvaisen mieleenpainuvia ja etenkin niiden inhat äänet hätkäyttävät helposti. Pelin alussa matkaa seurataan potilashuoneen kartalta, mutta sen viimeisen tason läpäisyn jälkeen varsinainen peli tuntuu vasta alkavan – ja se kestää ja kestää. Omalla puolella taisteleva luurankoarmeija on paitsi varsin veikeä näky myös loppupään vaikeissa kentissä korvaamaton apu, kun kovempien vihollisten huomion saa hajautetuksi ja ahtaat käytävät tukituksi luumuurilla. Mukaan mahtuu todella monta muistettavaa asetta, joskin osan kohdalla muistettavuus johtuu siitä, että ne on härskisti nyysitty vanhoista räiskintäpeleistä (kuten vaikkapa Half-Lifen herhiläishanska). Spritegra. Never stop the madness Erittäin hienosti kunnossa olevaa runkoa rikastetaan runsaalla, toimivalla sälällä. kevalikoimalla, johon kuuluvat tuplahyppy, heittokoukulla ympäri kenttää singahtelu ja salamannopeat syöksähdykset. Itse suosin aluksi yleisavaimena toimivaa tuplapiippuhaulikkoa ja vastuksen kovennuttua samaa asiaa ajavaa harpuunakranaattikivääriä, mutta varsinainen ahaa-elämys syntyi manaajan kallon löydyttyä. kka ja kunnon koneteho mahdollistaa paitsi valtavat vihollismäärät, myös valtavan pienemmän sälän määrän. Jokaisessa kunnianhimoisessa räiskintäpelissä näytetään tietysti Xen. Jokaisesta tuhovärmeestä löytyy myös toinen tulitusmoodi, joten vaihtelua oikeasti piisaa. Kolmeen ensi mainittuun on omat ammustyyppinsä, aseita on eri luokkia commonista legendaryyn ja kullakin aseella voi olla satunnaisominaisuuksia, kuten elinvoiman imeminen vihollisesta tai tavallista suurempi rekyyli. Klassisten räiskintäpelien uudessa aallossa Nightmare Reaper nousee perustason retronäppäröintiä korkeampiin sfääreihin ja näyttää, että vanhalla tyylillä voi todella tehdä jotain ihan uutta. Tuhoutuva ympäristö ja runsaat tulija valoefektit rikastavat visuaalista kokemusta entisestään. Laaja asevalikoima mahdollistaa monipuoliset pelityylit. Niin monta mieliasetta Tässä olisi jo vallan tarpeeksi, mutta kaiken muun hyvän lisäksi Nightmare Reaper onnistuu miltei mahdottomassa: se ojentaa pelaajalle valtavan asevalikoiman, mutta niin, että melkein kaikki mutkat ovat muistettavia, eikä yksikään ole täysin turha. Hyvää + Harvinaisen tiukkaa ja monipuolista räiskintää. Tähän päälle tulevat tietysti myrkkylätäköiden heittelijät, sarjatuliaseilla roiskivat hitscannerit ja pienempiä pirulaisia liikkeelle laskevat emähirviöt. Komeasta osumasta käynnistyvällä bullet timella partikkelipuuro muuttuu elokuvallisen kauniiksi suolenpätkäsateeksi. Tamperelainen kuolleistaherättäjä eli nekromanseri. Suurin Nightmare Reaperin synneistä on tasapaksu ja epäselvä rytmitys. Joku on juoksennellut saksien kanssa. Vaikka konetuliaseet näyttävät päällimmäisin puolin samankaltaisilta, käytettäessä paljastuu pieniä eroja. Taistelutoiminta on niin mässähtelevän palkitsevaa, ettei verrokkia tahdo tulla mieleen. Nightmare Reaperin yli kahdeksankymmenen aseen valikoimalla se on melkoinen temppu. Timantteja ja kultarahoja voi käyttää peräti kolmessa alipelissä, joista tärkeimmässä avataan uusia päivityksiä hahmolle simppeleissä tasoloikkakentissä. Viimeisen päälle tyydyttävä toiminta, riemastuttavan runsas asevalikoima ja viimeisen päälle niitattu, erittäin persoonallinen tunnelma tekevät Nightmare Reaperista genrensä pienimuotoisen klassikon. Salaisuuksia on tiheässä: tavallisimmissa on aarteita ja rahaa, harvinaisemmissa räiskintäpeligenren silmäniskuja, kuten Postal Duden kamoja tai Duke Nukemin kentänlopetusnappi (joka oikeasti lopettaa käynnissä olevan kentän). Kivuliaasti vain yhden aseen saa pitää seuraavaan kenttään siirryttäessä. 89 Nightmare Reaper on täyttä tavaraa. Kun tehokkaalla haulikolla pamauttaa kunnon massaan, ympäriinsä lentävän veren, lihanpalasten ja luiden määrä häkellyttää. Salamannopean toiminnan, aggressiivisten vihollisten ja äärimmäisen väkivallan liitto on niin luja, että se kantaa helposti rogueliteille ominaisen geneerisemmän kenttäsuunnittelun ja ajoittaisen vaikeustasoon turhautumisen yli. Huonot puolet ovat vähissä. Rytmitys onnahtelee. Ajoittain roguelitelle ominainen proseduraalinen kenttäsuunnittelu luo sekavia, monotonisia ja turhaa juoksuttamista sisältäviä kokonaisuuksia. Valikoimaa on väännetty kasaan harvinaisella pieteetillä. P90-konepislarissa on valtava tulinopeus mutta piippua nostava rekyyli, MP5 on vähemmän tehokas mutta supertarkka, M4-rynkystä löytyy M203-kranaatinheitin piipun alta. Taistelukentät vaihtelevat tiuhaan: välillä tapellaan suljetulla areenalla, välillä tyhjennetään luolastokäytäviä, välillä tuhotaan monsterispawnerit ennen kuin joka lattianeliö on lonkeroa täysi. Suuri putoamisvahinko tympäisee pelissä, jossa on paljon tasohyppelyä eikä sen toteutus ole ihan sulavinta mahdollista. Kaikista näistä ihanuuksista saa pitää vain yhden. Monipuolinen viholliskaarti pakottaa hyödyntämään erilaisia taistelutaktiikoita ja soveltamaan niitä nopeasti. Pahikset näyttävät hyvältä. Ja tämä pätee pelin kaikkiin aseluokkiin – pelkästään erilaisia kranaatinheittimiä ja sinkoja on kymmenkunta. Aseet jaetaan neljään kastiin: projektiiliaseisiin, taika-aseisiin, räjähdeaseisiin ja meleeaseisiin. Omia suosikkejani matkan varrella olivat nelipiippuinen haulikko, vihollisten elinvoimaa imevä sauva ja taistelupanssarivaunun tykki (kyllä, voi kyllä). Oma intoni alkoi väsähtää 20 tunnin ja reilun 60 kentän jälkeen, eli ilmeisesti melko lähelle loppua. Nightmare Reaper on myös melko pitkä boomer shooteriksi. Hirviöspawnerikohtausten hektisyys pitää kokea. Paha Nightmare Reaperia siitä on rokottaakaan, että siinä on ehkä vähän liikaa pelattavaa. 41 168942_.indd 41 168942_.indd 41 31.8.2023 15.05.14 31.8.2023 15.05.14. Yleensä rinnuksiin rynnii rääpivää ja räjähtävää otusta, selkään teleporttaa sähköä tai tulta roiskivia aaveita ja massan yläpuolella häilyy muutaman valtavasti vahinkoa tekevän mörssärin ruma pää. Kentät kyllä vaikeutuvat kiinnostavasti, uusia vihollistyyppejä tulee tasaisesti ja pelaajalle annetaan jatkuvasti tymäkämpää tykkiä, mutta yleinen päämäärättömyyden tunne syö tehoa – etenkin kun varsinainen peli on keskenään hyvin samanlaista mättämistä. Välillä kentät ovat samasta syystä aidosti mahdottomia selvitä ja pelaaja teurastetaan avuttomana alle minuutissa. Kokemus olisi ollut jäntevämpi, jos peliä olisi maltettu tiivistää sieltä täältä, toisaalta ankara kentästä toiseen puurtaminen sopii tunnelmaan
Kodakan nimeen tuli ikävä, pettymyksen maku. Nyt Kodaka ehostaa Danganronpan rungon dekkariksi, jonka kutsuminen perinteiseksi olisi valehtelua. Hän ei ole ihminen, eivätkä häntä kosketa ihmisten maailman moraalisäännöt. Ja voihan viikate sentään, sepäs on herran onnistunein peli pitkään aikaan! Juma, koko pää! Yuma Kokohead on viittaan kätketyltä pikkupojalta näyttävä etsivä, joka on menettänyt muistinsa juuri ennen elämänsä tärkeintä matkaa. Eikä hänen tarvitsekaan, koska hän ei ole ihminen. Juuri erikoiset rikokset ovat tarinan parasta antia. Kodakalle tärkeitä ovat vastakohdat, kuten Dangaronpaa kantava toivon ja epätoivon välinen taistelu. Juna vie kohti salaperäistä neonvalojen ja savun täyttämää paheiden pesää, Kanai Wardia. Erityisesti uhkaavasti nimetty paholainen miehen asussa, Yomi Hellsmile, saa Furion paskomaan housuihinsa pelkästään ilmestymällä toimiston ovelle. Spoilereilla kyllästettyjen käänteiden jälkeen Yuma selviää ensimmäisen luvun junamatkasta ikuisessa sateessa kylpevään Kanai Wardiin. Sankarimme aavistaa, että moderni kaupunki kätkee selvittämättömiä kauheuksia. Kodaka ei pelkää esitellä kuutta uutta mielenkiintoista hahmoa ja vaikka tappaa niistä viittä säälimättä. kolta tilatusta hahmosta kaikki mehu irti vaikka samojen mallien uudelleenvärjäämisellä. Myrkytykset, polttomurhat ja todeksi muuttuvat urbaanit legendat vyörytetään pelaajan verkkokalvoille violettina hurmeena. M aster Detective Archives: Rain Code on kuusi vuotta kehityksessä ollut etsivätarina, joka lupaa siirtää visual novelit jokaisen animefantasiat täyttäväksi 3D-seikkailuksi. Yhdysvaltalaisten arvosteKUOLEMA VÄHISSÄ VAATTEISSA Too Kyo Games / Spike Chunsoft Arvosteltu: Switch Versio: 1.3.1 Ikäraja: 16 lijoiden mielestä Shinigami on jopa niin rankka, että hän pilaa koko pelin! Mutta tietenkin kuolemanjumala puhuu suoraan ja tavalla, joka voi järkyttää. Yakou Furio on pomona epästereotyyppinen sinipiikkitukkainen coolio. 42 169267_.indd 42 169267_.indd 42 31.8.2023 15.00.18 31.8.2023 15.00.18. Se on hieman väsyttävä, niin kuin japanipelien viimeinen viidennes yleensä. Shinigami ei anna Yuman olla se hyvä ihminen, joka hän haluaa olla. Peli on jaettu kuuteen lukuun, joissa jokaisessa Yuma ja Shinigami heitetään uskomattomien juonenkäänteiden ohjaamana Kanai Wardin saastuneimpiin kolkkiin. Siellä rikkaat hörppivät artesaanikahviaan pilvenpiirtäjistään ja katselevat, kuinka köyhät hukkuvat tulvaveteen. Häntä on yksinkertaisesti viihdyttävää katsella. RTX-omistajien paratiisi siis. Heavy metal -nunnia, kassakaappivanhuksia ja aseita rakastavia mielipuolisia naisia katsellessa mieli on rauhallinen: tällaista animepelaamisen pitäisikin olla. Onneksi eloonjääneiden tarinoihin palataan kevyissä sivutehtävissä ja muutamassa julkistetussa DLC:ssä. Shinigami ei välitä siitä, mikä on soveliasta. Hän edustaa viatonta hyvyyttä, joka käy taisteluun pahuutta vastaan. Danganronpan jälkeinen aika on kohdellut Kodakaa kuin Suomen kansa ex-hiihtäjiä. Arvaamattomuutensa ansiosta Shinigami on tähti, jonka takia Rain Code erottuu massasta. Idea on kauhule aa, toteutus ennennäkemätöntä: ryhmä nuoria murhaa toisiaan villin Monokuma-karhun vangitsemana. Yomi viihdyttää itseään surmaamalla alaisiaan huvikseen, mikä varmasti aiheuttaa päänsärkyä Peacekeepereiden HR-osastolla. Voi jopa kysyä, menetetäänkö murhien takia monia mahdollisuuksia mielenkiintoiseen draamaan. Laadun takaa 45-vuotias mestari, Kazutaka Kodaka, joka on tunnettu videopelien Täällä Pohjantähden alla -trilogian vastineesta eli Danganronpa-sarjastaan. Yuman apuna on henki ja maskotti, violetti söpö haamu nimeltään Shinigami, joka muuntuu rikoksia selvittäessään sääriään ja rintamustaan vilauttelevaksi goottilolita-asuiseksi animetytöksi. Yuma on naiivi ja hyvin päättäväinen saadessaan hajun selvittämättömästä rikoksesta. Päätä saa ravistella, kun hyviä ja suuren potentiaalin omaavia persoonallisuuksia pakataan mustiin jätesäkkeihin tonnikaupalla. Edellisen kerran syväsukelsin sarjaan sen kymmenvuotissynttäreiden kunniaksi Pelit-lehden numerossa 10/2022. Yleensä budjettipeleissä tiristetään muutamasta graa. Erityisen vaikuttavasti uusissa tapahtumapaikoissa esitellään liuta tuoreita hahmoja. Rööki palaa hupparin alla ketjussa ja joka toinen lause on kryptinen vihjailu. Antero Kyyhky Olen odottanut hiljaa ja varjoissa, vartaloni oli valmis, mutta silti Danganronpan tekijä yllätti minut. Runsaasti kädestäpitelyä Visual novel -juuret näkyvät, mutta Rain Code on pesunkestävä seikkailupeli. Lopuksi pääjuonen ylösalaisin muljauttava käänne yhdistelee 70-luvun tieteiselokuvia ja Star Ocean 3:a. Norman Rockwell -puolustus! Palaneita kouluja ei tule jälleenrakentaa. Siellä hänet vedetään kauluksesta sukellusveneessä majaansa pitävän etsivätoimiston harjoittelijapojuksi. FMV-seikkailu Death Come True (2020) ja lastenpeli World’s End Club (2020) saivat minut epäilemään elämän mielekkyyttä. Shinigami rakastaa kuolemaa ja on hyvin myrkyllinen kaikkia Yumaa lähestyviä naisia kohtaan. Hän on jatkuvasti pulassa Kanai Wardia isännöivien Peacekeepereiden ratsioiden takia. Freud palasi henkiin tutkiakseen Yuman pitkän miekan merkitystä. Rakenne on tuttu Phoenix Wrightista ja Danganronpasta
Kuka tampio jätti hanan päälle. Musiikissa on omaperäistä leikkisyyttä kuin Danganronpassa, ja on helppo kuvitella Monokuman hyppäävän Yuman eteen Kanai Wardin viemäreiden syvyyksistä. Kanai Wardissa kävellään tökkien, alueiden välillä matkustaessa latausajat toivat mieleen 80-luvun ja Commodore 64:n kasettiaseman. Murhan jälkeen pelaajan tulee kerätä todistusaineistot, jotta syyllinen saadaan nalkkiin. Kodaka on tämän aseman viimeinen Sheridan, joka on luonut pelinsä harrastajalle, joka mielellään pysyy suosikistaan hiljaa työpaikan kahvihuoneessa. En jää kaipaamaan Switchiä sen jälkeen, kun Nintendo laskeutuu Fujivuorelta ja ojentaa itsensäruoskijoille uuden konsolin. Hyvin Death Notea. Tyttökoulussa hiippailu onnistuu Desuhikon salapukua käyttämällä helposti teinityttönä, jolloin opiskelijoiden todellinen luonne avautuu selkeämmin kuin etsivän uniformussa. Yuma pystyy lainaamaan muiden etsivien kykyjä, kunhan hän pitää pariaan kädestä kiinni. Sellaisen sain lahjaksi vähäpukeiselta kuolemanjumalalta. Kyllä Kodaka tietää, mitä fanit haluavat. Animepelit ovat seksuaalisen sisällön ja kokeellisuuden Babylon 5, vaarallinen genre, mutta viimeinen ja paras toivo rauhasta. Pitkät latausajat, gra. Jos nämä kuvaukset järkyttävät lukijaa, kannattaa Rain Coden kohdalla sulkea silmät, laskea kymmeneen ja toivoa, että peli katoaa sillä aikaa. Jotenkin en jaksa uskoa, että Sade Koodi jäisi Nintendon yksinoikeudeksi. Huonoa . Ominaisuuden nimen perusteella voisi kolumnistilta jos toiseltakin Switch napsahtaa kahtia, mutta ei huolta. 169267_.indd 43 169267_.indd 43 31.8.2023 15.00.28 31.8.2023 15.00.28. Persona-pelisarjaa ulkonäöltään muistuttavissa taisteluissa torjutaan argumentteja aiemmasta osiosta löytyneiden johtolankojen avulla. Sitten Shinigami muuntuu jättiläiseksi ja teloittaa rikollisen ilman myötätuntoa. Juonta olisi voinut kirveellä tiivistää kymmenellä tunnilla ja kokemus olisi parantunut huomattavasti. Hyvää + Kazutaka Kodaka on todellakin palannut. Kertausta on äärimmäisyyksiin saakka. Tapaus suljettu. Säihkyvissä välianimaatiossa Shinigami muuttuu vaaleahiuksiseksi gootiksi ja syöksee pelaajan Mystery Labyrinthiin. Rain Codessa vetoaa erityisesti erilaisten rajojen koettelu, oli kyse sitten tarinasta tai pelimekaniikoista. On väärin olettaa, että toisessa tietoisuudessa elävät olennot käsittäisivät meidän fyysisestä ruumiistamme riippuvaisten kuolevaisten maailmaa. Suurin osa animepeleistä asettuu pelaamisen keskisarjaan, jossa keskiverto budjetti ja lähinnä suusta suuhun kiertävä markkinointi ovat länsimaisen julkaisun elinehto. Kolmenkymmenen tunnin putkessa toisto nousee kidutusmaisiin sfääreihin. Äänimaailma onneksi paikkaa teknisiä kömmähdyksiä, sillä säveltäjä Masafumi Takada onnistuu täydellisesti. Muitakin esimerkkejä on: Shinigami viiltää Yumaa viikatteella kaulasta ja suihkuava veri paljastaa seuraavan reitin. Urbaanin legendan mukaan murha onnistuu kirjoittamalla toivotun uhrin nimi paperille. Toivottavasti saamme teknisesti toimivan version PC:lle tai muille konsoleille. Ainakaan mitään tällaista ei ole nähty aiemmin Nintendon konsolilla. Synkkyyden keskellä toivo elää. Rain Code onkin kirjoitushetken 300 000 kappaleen myynnillään sarjassaan tämän vuoden hittejä. Kaikki mysteerit esitellään pelaajalle hitaasti ja monta kertaa, eikä mitään yksityiskohta mene ohi. Työnnä käsi suuhun Murhapulmiin ei saa vastausta pitäytymällä fyysisessä maailmassa, vaan raja on ylitettävä. Shinigami on vuoden pelihahmo. Mutta miksi viikatteella. Tämä todellisuudesta irrallisuus on kuitenkin osa hänen nerouttaan. En tiedä, mutta efekti on hieno. Rakastaisin Rain Codea vielä enemmän, jos se olisi julkaistu Switchiä tehokkaammalle koneelle. Sanokaa tätä vaikka kuudenneksi aistiksi. ikan tökkiminen ja toisto, toisto, toisto. Luonnollinen kuolema, rakas Watson. Kodaka on maailmojen luoja, eikä hänellä ole mitään käsitystä siitä, mikä on onnistunutta pelisuunnittelua. Blöööh! Fanipalvelua on enemmän kuin yhdessäkään Kodakan pelissä aiemmin. Välillä Shinigami poseeraa ruudulla bikineissä, täysin ilman syytä. Tämän takia on ymmärrettävää, kuinka peli revittelee sovinnaisuuksien rajoilla. Pik85 Asenteeltaan uuden vuosikymmenen parasta animepelaamista, mutta pieni budjetti ja Switchin rajoitukset näkyvät ilmiselvästi. Lähes jokaisesta hahmosta oli oma pieni muovinen lelunsa. kupoika-Yuma noutaa labyrinttiä varten tehokkaan miekan työntämällä kätensä syvälle aikuisen naisen suuhun, mikä esitetään kauhun ja eroottisen kokemuksen sekoituksena. Vihreähiuksisen ja hyvin laiskan Vivia Twilightin erikoiskykynä taas vaikuttaa olevan kirjan lukeminen sukellusveneen takassa. Tämä saa kyllä miettimään, miksi sukellusveneessä on takka. Tästä epämukavuudesta revitään loputtomasti huumoria, kuten muistakin myötähävettävistä tilanteista. Täällä Suomessa me tiedämme, että se on vain peli, se ei ole totta, ja ruudun sisältö pitää ottaa viihteenä. Onneksi uusimpaan versioon lisättiin mahdollisuus skipata osa kertauksesta. Edessäni seisova mies nappasi syliinsä yhden kappaleen jokaista tuotetta ja käveli kassalle. Välillä yrjötään johtolankoja labyrintin sisäänkäynnille. Sitten välillä selvitellään kaameita minipelejä, joita vihasin jo Danganronpa 2:ssa. Shinigamin ja Yuman välinen sekoilu on mysteerilabyrinttien parasta antia ja muu tulee siinä sivussa. Vuonna 2024 ilmestyy pelkästään remakeja. En siis ollut ainoa, joka kärsi henkisesti. Äänipäätä säätämässä Switchin tekniset rajoitteet ovat ikuinen nautinnon pullonkaula. Kanai Wardissa vain dorkat eivät käytä hupparia. Ainakaan yhdysvaltalaiset arvostelijat eivät kestä tällaista sisältöä. Sokkelot ovat lineaarisia, eikä niissä oikeasti tarvitse etsiä oikeita reittejä harhailemalla. Spoilereiden takia en halua paljastaa kaikkien yksittäisten hahmojen erikoiskykyjä, mutta viihde on taattua. Majakka varjojen aikana Heinäkuun Tokion-matkallani näin Akihabaran Kotobukiyan edessä myyntiständin pelin oheistuotteita. ikan tökkiminen, pitkät latausajat, gra. Nyt sattui Yumaa leukaan
Hahmot voivat tuoda taisteluun kaksi eri asetta, joiden välillä saa vaihtaa vapaasti. Hakkaa päälle, kadonnut poika! Alkuvuonna pelaamani Fire Emblem Engage tarjosi yhden genren parhaimmista taistelusysVALTAISTUIMEN VARJOSSA LOST EIDOLONS Ocean Drive Studio Arvosteltu: PC Tulossa: PS4/5, Xbox One. Vedessä kahlaava temppeliritari pärisee kivasti salaman tällistä, metsään paenneen jousimiehen perään lähetetty tulipallo tuikkaa puutkin tuleen. Fire Emblemeissä asekolmio määrittää taistelun etulyöntiasemat. Tehtäviin valitaan kymmenen hahmoa. Xbox Series X/S Versio: 1.5.3 Minimi: Intel(R) Core(TM) i5-3570 tai AMD:n vastaava, 8 Gt RAM, GeForce GTX 960 tai AMD:n vastaava, 4 Gt VRAM, 15 Gt HDD Suositus: Intel(R) Core(TM) i5-9500 tai AMD:n vastaava, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1660 tai AMD:n vastaava, 4 Gt VRAM, 15 Gt HDD Testattu: AMD Ryzen™ 7 5700X, 32 Gt RAM, GeForce RTX 3090 24 Gt Ikäraja: Ei tiedossa teemeistä, joten Eidolonsin taistelu joutui heti epäreiluun alakynteen. Spellit hyödyntävät ympäristöä hieman Divinity of Original Sinin tapaan. Eidolons ottaa siitä inspiraatiota, mutta kohdistaa terät aseiden sijaan vaatekerroksiin. Silloin peli pomppaa seuraavaan omaan vuoroon melkein heti. Parasta taistelussa on, ettei se haaskaa aikaa turhaan. Ikävästi toisen ja kolEden valvoo treenejä leirissä. Peli vinkkaa hahmoille kaksi suositeltavaa hahmoluokkaa, mutta mikään ei estä laittamasta juoppoa Gilbertia potemaan krapulaa etulinjaan miekka ja kilpi kädessään, loitsukirjan pläräämisen sijaan. Kapinan siemenet on kylvetty, ja sankari Eden löytää itsensä vastarinnan riveistä. Luokkasota Taistelun ja tarinan kivijalkana ovat hahmot, joita kehitetään luokkasysteemin kautta. Ruudukolta näkee kantaman, jonka sisälle astuessa vihollinen aktivoituu. Anaspida on veemäinen vastustaja. Taktista hyötyäkin ennakko-odotusten rikkomisesta saa, sillä opitut passiivitaidot voi siirtää muiden luokkien käyttöön. Niitä käskytetään vapaasti ilman vuorojärjestystä ja sitten luovutetaan komento vastustajalle. Vihut eivät odota pelaajaa kiltisti, ne voivat lähestyä sankaripoppoota jo ensimmäisestä vuorosta lähtien ja vyörytetyksi joutuminen on oikea uhka. Kirveet hajottavat peltipanssarit, miekat lävistävät nahkakledjut, keihäät sekä nuolet uppoavat parhaiten kangaskaapujen läpi. Kaikilla on myös yksi uniikki taito jokaiselle master-tason hahmoluokalle, ja niitä voi kerätä useammasta luokasta samalle hahmolle. Eidolonsin maailma kumartaa matalan fantasian suuntaan: yliluonnollisia elementtejä on jonkin verran, mutta fokus on valtaistuinpeleissä. Maagin loitsukirjaan voi valita maksimissaan kuusi eri taikaa. Monstereilla on kuitenkin aina heikkouksia, ja ketjuttamalla oikeanlaisia iskuja heikkoihin kohtiin liskojenkin yö lopulta päättyy. Nähtyäni taisteluanimaatiot yhden kerran liikaa laitoin päälle tuplanopeutuksen sekä vihollisten liikkeiden skippauksen. L ost Eidolons julkaistiin PC:lle viime vuoden lokakuussa. Uusi hahmoluokka aukeaa, kun edeltävä on opittu riittävän hyvin. Hepalla kulkeva tarkka-ampuja piinaa lähitaistelijoita. 44 168073_.indd 44 168073_.indd 44 31.8.2023 14.56.15 31.8.2023 14.56.15. Turpakäräjien jälkeen katsellaan välivideoita ja keräännytään tukikohtaan huilimaan ennen seuraavaa koitosta. Sneikki huitoo hännällään usean ruudun päähän, syöksee myrkkyä, munii jälkeläisiä kentälle ja parantaa itsensä mudassa rypemällä. Pitkän päivitysrupeaman jälkeen viimein uskalsin aloittaa urani pelinappulana sisällissotien riivaamassa Artemesiassa. Ylennyksen vaatimuksena saattaa olla tietyn aseen tai panssarin riittävä hallitseminen. Toni Hilden LOST EIDOLONS Fire Emblemin ja Game of Thronesin eeppinen äpärälapsi käy taktiseen taistoon, vuoro kerrallaan ja kivikkoista tietä pitkin. Taiat tuovat tärkeitä työkaluja joukkojen hallintaan, sillä yhden vuoron ajaksi nukutettu sotilas tai mykistetty velho saattaa pelastaa oman soturin hengen. Myöhemmin tänä vuonna konsoleille tulevassa Ocean Drive Studion debyyttipelissä on paljon potentiaalia, vaikkei se kaikkea lupauksestaan lunastakaan. Hahmoluokka määrittää käytössä olevat erikoisiskut, ja kunkin hahmon taskuun mahtuu kolme käyttötavaraa. Taistelu saavuttaa pitkän alkulämmittelyn jälkeen kelvollisen syvyyden. Välillä vastaan tulee pomovastuksen kaltaisia hirviöitä, kuten harmaita hiuksia aiheuttava Anaspida-jättiläiskäärme. Eihän se nouse samanlaiseen revittelyyn, mutta ei se huonokaan ole. Jouskarilla varustettu kirvesmies taipuu moneen, ja systeemille löytyy muutenkin paljon taktista käyttöä. Peli luottaa hyväksi todettuun kaavaan, jossa käydään älynystyröitä aktivoivaa vuoropohjaista taistoa kompakteilla ruudukkoon jaetuilla kentillä. Jos Fire Emblemit kiinnostavat mutta animetyyli ei, Eidolonsissa voi maistaa samaa verta länsimaalaisen ropen keskiaikaisista kuorista. Systeemi on miellyttävän suoraviivainen ja haaste pitää valppaana, joskus hieman liikaakin, mutta vaikeustasoon voi vaikuttaa itse. Artemesian maanosa on yhdistynyt imperialistisen keisarikunnan lipun alle. Tie huipulle on yhtä ylämäkeä, ja päähahmonsa tavoin peli kompuroi useamman kerran, mutta porskuttaa silti sinnikkäästi eteenpäin. Hauskana yksityiskohtana hahmot kommentoivat välillä muiden uranvaihdoksia. Hirviöt kaatuvat ketjuttamalla oikeanlaisia iskuja heikkoihin kohtiin
45 168073_.indd 45 168073_.indd 45 31.8.2023 14.57.06 31.8.2023 14.57.06. set kilkkeet eivät ole nykyaikaisia, mutta ilme on selkeä eikä tule funktion tielle. Stoori on paikoin kliseinen ja ennalta arvattava, mutta sankariseurueen kasvu, koitokset ja tarinan valtaistuinpelit viihdyttävät siitä huolimatta. Taistelussa käytettävät varusteet ovat aika tylsiä lukuun ottamatta uniikkeja kamppeita, joissa on yleensä jokin erikoistaito kiinni. Ne tosin tuntuivat olevan niin kiven ja kannon alla, etten kovin montaa löytänyt. Taistelusysteemi on mainio, mutta tehtäväsuunnittelu kaipaa lisää vaihtelua. Fiilis nousee, kun iskun hetkellä kamera zoomaa lähemmäksi, ja kaksintaistelun taustalla näkyvä isompi kärhämä luo onnistuneesti illuusiota laajemmasta koitoksesta. Puuduttavimmaksi koin vaihtoehtoiset taistelut, joissa lähinnä mätetään rosvoja turpaan metsän keskellä. Kuninkaan jalanjäljissä Lost Eidolons kyllä yrittää, mutta sen ideat ja toteutus eivät kanna loppuun saakka. Tässä lajissa puolet sodasta käydään hahmonkehityksen rintamalla, ja siinäkin Eidolons luottaa mestarinsa oppeihin. Normaali vaikeustasokaan ei ole läpikävelyä, ja viimeistään vaikein vaihtoehto haastaa lajin konkareitakin. Potentiaalia on aina sarjaksi asti, ja kysyntää luulisi olevan muilla alustoilla, sillä onhan oppi-isä lukittu Nintendon alustaorjaksi. Jotkin juonilangat tuntuvat hieman keskeneräisiltä ja hahmojen kohtalot ratkeavat välillä kameroiden ulkopuolella. Tarina on hyvä, mutta esitystapa jättää toivomisen varaa. 79 Fire Emblemien verta lainaavan Lost Eidolonsin lyönnit eivät aina osu, mutta se taistelee loppuun saakka pää pystyssä. Se ei sinänsä haittaa, koska käsikirjoitus on toimivaa, mutta tarinan esitystapa ei tee sille oikeutta. Pelin graa. Vaikka hahmokaartin kasvaessa jututtaminen käy työlääksi, sivusisältöä ei tee mieli skipata, koska se syventää hahmoja sekä tarinaa, ja palkitsee muillakin tavoilla. Klara ei sanojaan säästele. Kaikkien kanssa suhdetta ei voi kehittää tappiin. Ohjaaja hukassa Lost Eidolonsin tarinapainotteinen kampanja kestää kymmeniä tunteja. Muutaman täytetehtävän karsimalla toisto vähenisi ja hahmonkehityksen suvantovaihe lyhenisi. Lainsuojaton pappi nauttii shokkihoidosta. mannen tason hahmoluokkien välillä on tylsä suvantovaihe, jossa odotellaan seuraavien luokkien avautumista liian pitkään. Ratkaisu on halvan näköinen. Ääniefektit ovat hyviä ja orkesteri soittaa musiikkia mallikkaasti, mutta kaipasin vaihtelua veisuihin. Pelissä on paljon keskusteluja, joissa on muuten staattinen tausta, mutta äänessä olevan hahmon 3D-malli keikkuu dialogiruudun laidalla. Johanna tuntee mustan magian salat. Dialogi on erinomaisesti ääninäyteltyä, mutta kerronta luottaa siihen liikaa. Lisäjännitystä irtoaa maniac-tilasta, jossa kuolleet pysyvät kuolleena. Kartta myös kertoo, kenellä on uutta sanottavaa tai tehtävää tarjolla. Eden syventää suhdettaan kavereihin johtajuuspisteillä, joita käytetään muiden viihdyttämiseen ja leiritoimintoihin. Hahmojen kledjut määräytyvät käytössä olevan luokan mukaan. Iso osa tarinankerronnasta tapahtuu staattisen taustan päällä heiluvien hahmojen kautta. Ne ovat lähes poikkeuksetta hienon ja uskottavan näköisiä, perinteiset bikinipanssarit loistavat pelkällä poissaolollaan. Hammasta purren mätkin konnat nippuun, ja joskus palkinto oli sen arvoinen, usein ei. Ainakin melkein, sillä tarinan osalta olennaiset tyypit jatkavat stoorissa normaalisti, mutta he eivät voi kaaduttuaan enää ottaa osaa taisteluihin. Oppipojasta mestariksi Kolmen eri vaikeustason myötä Lost Eidolons sopii aloittelevallekin taktikolle. Syvempi suhde avaa uusia keskusteluja, sivutehtäviä, vaikuttaa toisinaan tarinaan ja mahdollistaa uniikkien esineiden saamisen. Jos tarkoitus on esimerkiksi paeta kentältä mahdollisimman nopeasti, ei paine välity ilman rajoja pelatessa, mutta ainakin valinta on oma. Hyökkäykset kaupunkeihin ja linnoihin tulevat tutuksi tehtävissä. Resursseja on selvästi säästetty, kun ei ole tarvinnut mallintaa ympäristöiksi muuta kuin kentät ja tukikohtana toimiva sotaleiri, mutta nyt kerronta kampittaa draamaa. Epätasainen tarinankerronta. Vaikka kerronta ei nouse draaman vaatimalle tasolle, Edenin poppoon koitokset Artemesiassa olivat kokemisen arvoiset. Muutama lisäluokka olisi tehnyt terää. Julkaisun jälkeisen palauteryöpyn pohjalta tekijät ovat keventäneet tehtävien vuororajoja ja antaneet mahdollisuuden kytkeä ne kokonaan pois päältä. Eidolons huutaa jatkoa, joka paikkaisi selvimmät puutteet. Huonoa . Hahmonkehitys toimii, mutta hahmoluokkia saisi olla enemmän. Hyvää + Suoraviivainen taktinen taistelu, joka arvostaa pelaajan aikaa. Mesta kasvaa pelin edetessä melko isoksi, mutta joka paikkaan ei tarvitse juosta, kiitos kätevän kartan hyppyfunktion. Iskun aikaan kamera zoomaa lähemmäksi toimintaa. Kaikkiaan trimmaus tekisi pelille hyvää. Nostan hattua kunnianhimosta, sillä ilmeisen vähäisillä resursseilla on tehty kelpo taktinen ropellus. Leirikoulussa Tehtävien jälkeen palataan sotaleiriin, jossa kuvakulma vaihtuu kolmanteen persoonaan. Hahmoihin kannattaa panostaa, jotta seinä ei nouse vastaan. Tuijotin pelatessani enemmän dialogia kuin taistelua. Erityisesti tökkivät keskustelut, joissa ääninäyttelyä ei ole, ja harmillisesti suurin osa mykkäkoulusta osuu hahmoja syventäviin vapaaehtoisiin rupatteluihin. Hahmojen animaatiot ovat tönkköjä, kasvot ilmeettömiä ja huulet epäsynkassa. Rajojen täysi poisto voi aiheuttaa ristiriidan joidenkin tehtävien narratiivin kanssa
Koska kaikki puhuvat vain Scarletille, Mass E ect -henkistä läpänheittoa ja jäsenten välistä ryhmädynamiikkaa ei synny. ikka leikkii näyttävästi valoilla, varjoilla ja kontrasteilla. Fanien kanssa valitaan vastausreaktio kolmesta eri vaihtoehdosta. Ne kerryttävät resurssina toimivia persoonallisuuspisteitä joko ystävällisyyteen, hauskuuteen, koppavuuteen tai veemäisyyteen. Siinä rangaistusvangit tappavat toisiaan valtavaksi taisteluareenaksi muutetun kaupungin raunioissa ja tv-kansa hurraa näille modernin ajan gladiaattoreille. 46 168858_.indd 46 168858_.indd 46 31.8.2023 14.51.25 31.8.2023 14.51.25. Taustalta paljastuva kostotarina ottaa itsensä aivan liian vakavasti ja taantuu melodramaattiseksi synkistelyksi. Visuaalinen estetiikka revitään 80-luvun kliseisimmästä genrekuvastosta neonväreineen ja ikuisine roskispaloineen. Fanikatsomossa on tunnelmaa. Väkivalta on äärimmäisen graa. U udet XCOMit loivat vuoropohjaisille taktiikkapeleille uuden virtaviivaisen toimintapisteettömän pohjavision. Gra. RUNNING WOMAN Arti. Showgunners rakentaa sen päälle dystooppista tosi-tv-taistelua Iso-Arskan Running Manin malliin. Taustalla hurraava yleisö on hieno ja maailmaan istuva yksityiskohta. cer / Good Shepherd Entertainment Arvosteltu: PC Minimi: Intel Core i5-7400 / AMD Ryzen 5 1600, 8 Gt RAM, GeForce GTX 960 4 Gt / Radeon RX 570 4 Gt Suositus: Intel Core i5-9400F / AMD Ryzen 5 5600X, 16 Gt RAM, GeForce GTX 1080 8 Gt / Radeon RX 5700 XT 8 Gt Testattu: AMD Ryzen 5600X 3,7 GHz, GTX 3060Ti 8 Gt, 32 Gt RAM Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa. Dialogi on mitäänsanomatonta, onneksi sen aiheuttamaa kärsimystä ei pitkitetä: monimutkaisinkin keskustelu päättyi viimeistään viidennessä lauseessa. Tarina alkaa räjähtävästi vailla sen kummempaa pohjustusta: päähenkilö Scarlet herää keskeltä Jason-lätkänaamojen kansoittamaa painajaisrealitya. Kulissien takana Showgunnersin tuotantokausi jakautuu kahdeksaan jaksoon, joiden läpäisemiseen menee perusteellisella koluamisella noin parikymmentä pelituntia. Burgeripunk Homicidal All-Stars rikkoo katsojaennätyksiä. Näillä avataan sponsorisopimuksia, jotka tarjoavat päähenkilölle pääasiassa erilaisia prosenttibonuksia, kiinnostavimmat myös uniikkeja implantteja tai aseita. Hiiviskely oli toimintaa tärkeämpää ja jokainen laukaus, jopa huti, teki jotakin. Antti Eronen SHOWGUNNERS + SECURITY BREACH -DLC ”Suuri seikkailu edessä, taas tosi-tv:ssä! Kaupungit tulimeressä, ja kadut veressä!” profetoi Pelle Miljoona tv-viihteen tulevaisuutta. Käyttöliittymä ja iso osa taidoista on varastettu sellaisenaan uusista XCOMeista. Puzzlet lähinnä rytmittävät toimintaa ja vaativat vain harvoin molempien aivosolujen yhtaikaista säikeistystä. Kerrallaan pariin eri suuntaan haarautuvassa putkessa vastaan tulee yhdellä hiiren klikkauksella purettavia ansoja (joko ajoitusta vaatien tai ilman), väijytyksiä sekä ylimääräisiä taisteluareenoita, nimikirjoituksia kärkkyvää fanikuntaa, aarrearkkuja ja vipupuzzleja, sekä parannusja shoppailuautomaatteja. Juonta avataan vähitellen hahmojen välisillä keskusteluilla, animoiduilla sarjakuvilla sekä välivideoilla. Valitettavasti kaikki vuorovaikutusta sisältävät kohdat taantuvat lähinnä pisteiden keräilyksi, sillä esimerkiksi hauskaa persoonallisuutta kuvastavat vastaukset eivät edes yritä olla oikeasti hauskoja. Showgunners sitten juokseekin tuttuja polkuja. Uudet vastustajat juonnetaan sisään näyttävästi. Arti. Ympäristö tarjoaa kerrankin uskottavan selityksen kaikille oudoille pelimäisyyksille, kuten varastotyöntekijöiden maastoon levittelemille räjähdetynnyreille ja taistelukentän läpi kulkevalle raideliikenteelle. Jaksojen välissä jutellaan kavereille ja tehtaillaan myötähävettäviä inserttejä Rippituolissa. Typeränä suunnitteluratkaisuna kameraa ei voi kääntää pystysuunnassa, mikä vaikeuttaa tilan hahmottamista, etenkin taisteluissa. Vapaassa vaeltelussa kamera on lukittu turhan kauas taivaalle. ikassa on panostettu näyttävyyteen ja erottuvuuteen, esimerkiksi saapuvat junat merkitään selkeillä, pelimaailmaan upotetuilla valoilla ja tehosteilla. Tunnelmallisia ympäristöjä olisi mielellään ihmetellyt lähempääkin, vaikka suurin osa onkin 3D-editorin välilehdeltä futuristiset teollisuushallit. Scarletin mukaan liittyvässä hahmokatraassa käsikirjoittajat ovat apinoineet tosi-tv:tä turhankin autenttisesti: he ovat tosi kiinnostavan näköisiä, mutta sisältä paperinohuita persoonallisuuksia. Muu äänimaisema ajaa asiansa, mutta futuristinen rockja syntikkatunnelmointi ei sisällä korvamatoja. Jaksojen rytmityksessä vuorottelevat onnistuneesti perinteiset äkskoomiset taktiikkaväännöt sekä Showgunnersin oma juttu: isometrinen, tosiaikainen seikkailu tv-tuotannon kulisseissa. cerin edellinen peli Phantom Doctrine yhdisti kivasti kylmän sodan vakoiluteemoja XCOM-tyyliseen isometriseen taisteluun omilla ideoilla. Tappeluareenojen vierestä löytyvät parannusautomaatit mitätöivät ansojen pelillisen merkityksen, kun vahingon voi seuraavan nurkan takana parantaa. Ampumalinjat ja osumaprosentit kohderuutuun esitetään selkeästi, mikä tekee siirtojen pähkäilystä helppoa. Gra. Näin luodaan uskottava illuusio kajahtaneesta tv-tuotannosta lavasteineen, valoineen ja pyroteknisine vempaimineen. sta: isot aseet ja etenkin räjähdykset repivät friikit kilon paloiksi, näyttävien hidastusten kera tietenkin. Odotin nokkelia one-linereita, toivoin terävää satiiria, mutta peli limbosi molempien rimojen ali. Tapahtumia kommentoiva selostaja Joe Stern (äänenä Johnny Loquasto) sentään on Mertaranta paikoillaan ja luo veribalettiin suuren urheilujuhlan tunnelmaa
Security Breach siis paikkaa pääpelin puutteita ja nostaa arvosanaa parilla pisteellä. Varustustaan siis voi ja kannattaa räätälöidä tiettyjä vihollistyyppejä vastaan. Uudet aseet ovat pääosin vain parempia versioita vanhoista, mutta aina silloin tällöin valinta on tosi mielekäs vaikka kantomatkan tai erikoisominaisuuksien ansiosta. 47 168858_.indd 47 168858_.indd 47 31.8.2023 14.51.36 31.8.2023 14.51.36. Niissä on myös kiinnostavaa ahtauden ja avomaaston vaihtelua yhdistettynä tulta ja liikettä vaativaan kenttäsuunnitteluun. Koska hahmot eivät kestä kuin pari-kolme osumaa, homma kaatuu alkupelissä usein huonoon noppatuuriin. Paitsi Scarlet itse, joka on ylivoimainen jyrä avattuaan molemmat 80 (DLC:n kanssa 82) Kevyestä taktiikkapelistä ei saa huonoa tekemälläkään, mutta hukattu potentiaali häiritsee. Kaikki bonusareenat läpi kolunneena sain auki kaikki taidot, joten todellista merkitystä on vain niiden avaamisjärjestyksellä. Ohjelman fanikunta on jokseenkin häiriintynyttä. Satunnaisesti Ohjaaja heittää taisteluun jonkun twistin, joka muuttaa kentän voittotavoitteita tai vaikuttaa ympäristöön. Punaiselle matollekin päästään. Ehkä hölmöin härveli on autodefibrillaattori, joka nostaa taistelijan pystyyn hipareiden loppuessa. Näin kuolema ei käytännössä uhkaa milloinkaan ja taisteluista katoaa haaste. Mikään etenemisreitti tai lähestymistapa ei erotu edukseen, koska maasto on kaikkialla samanlaista. Hyvänä oivalluksena joka vihollistyypillä on oma panssarinsa, johon tietyt aseet tekevät (merkittävää) ylimääräistä vahinkoa. Rosterin räätälöintiä auttaa, että taisteluareenoita kansoittavan friikkisirkuksen kattauksen näkee aina etukäteen. Parikymmentuntinen seikkailu kaipaisi lisää haastetta juuri keskivaiheilleen, nyt taktikoinnilla ei ole väliä, kun tietyillä perustaidoilla pärjää käytännössä loppuun asti. Lisäksi hahmolle valitaan implantti, joka antaa pitkälti samoja liikeja vahinkobonuksia kuin kykypuukin, sekä yhdestä kolmeen käytettävää esinettä, lähinnä erilaisia kranaatteja ja lääkelaukkuja. Hyvää + Maailma imee sisäänsä visuaalisuudellaan ja tunnelmallaan. Punatukka tyhjentää areenat vastustajista jopa yksinään, mikä syö taktikoinnin mielekkyyttä. Seuraavana Salkkarit Heinäkuun lopun ilmainen Security Breach -DLC nivoutuu osaksi pääkampanjan loppupuolta, joskin halutessaan sen voi pelata myös omana, itsenäisenä kokonaisuutenaan. Pari viimeistä kenttää osoittivat, miten hyvä ja kiinnostava peli olisi voinut olla, jos tasapainoista haastetta olisi annosteltu ronskimmalla kädellä jo aikaisemmin. Areenoja vaivaa staattisuus: ne ovat suorakulmion mallisia huoneita, joihin on ripoteltu sinne tänne matalaa ja korkeaa suojaa. Vaihtopenkiltä löytyy osaajia niin hakkerointiin, vihollisen tainnuttamiseen, taistelukentän manipulaatioon kuin puhtaaseen vahingontekoonkin niin läheltä, kaukaa kuin isoihin lösseihin kerralla. Mikään ei toki pakota ottamaan Scarletia kentälle, mutta… Oma tiimi on pelin alussa pieni: ensin kaksi hahmoa, myöhemmin kolme, kuusikkoa ulkoilutetaan vasta parissa viimeisessä kentässä. Pahvikulissimaiset hahmot, tarina ja kentät jättävät paljon toivomisen varaa. DLC:n viidestä kentästä tippuu nippu uusia aseita ja siinä esitellään myös yksi uusi vihollistyyppi, mutta ennen kaikkea delsu lisää Showgunnersiin kunnollisen loppupelin: tehtävät pelataan nyt täydellä kuuden hengen tiimillä, ja ne ovat selvästi pääpelin vastaavia haastavampia. ilmaisia hyökkäyksiä jakavat taidot. Ironisesti Showgunners on kuin apinoimansa tositeevee-ohjelma: kanavaa vaihtaessasi koet viihtyneesi, mutta tiedät, ettei tämän pariin tule enää palattua. Valitse kolmesta -sponsoriminipeli oli turhan suoraviivainen, sillä varteenotettavia vaihtoehtoja ei yleensä ollut kuin yksi. Vihollisen määrällisen ylivoiman ja omien sankareiden heiveröisyyden vuoksi taistelu suosii kerrasta poikki -tyyppisiä ison vahingon läjäyttimiä sekä varmaa aluevahinkoa, sillä harvemmin vastustajia on varaa jättää henkiin enää oman vuoron päätteeksi. Huonoa . Rahalla on väliä, kassa ei riitä kaikkien varusteiden avaamiseen. Lajityypin yleisin pelinrikkoja overwatch vain tilanteissa, joissa ollaan valmiiksi tappituntumalla, koska muuten viholliset vain nyhjäävät kartannurkassa. Toisaalta taistelun aikana kaatuneet, valoa kohti matkaavat sankarit havaitsivat sen vain studiovalaistukseksi, sillä permadeathia ei tunneta. Mestarit areenalla Taistelu on peruspätevää kahden toimintapisteen uusio-äkskomiikkaa, jossa ampuminen päättää aina vuoron. Showgunners on vauhdikas, menevä taktiikkapaukuttelu, jonka molemmat omat oivallukset (panssarinläpäisy ja taisteluita rytmittävä reaaliaikainen harhailu) eivät riitä nostamaan sitä genremassansa edustajien yläpuolelle. ACME-korporaation sponsoroima Jokaisella kuudella hahmolla on oma kykypuunsa, josta taisteluista kertyvillä kokemuspisteillä ostetaan uniikkeja taitoja sekä yleishyödyllistä liikkuvuutta, lähitaisteluvahinkoa sekä esinepaikkoja kerryttäviä bonuksia. Soppaa hämmennetään aktiivisilla tai passiivisilla taidoilla, joista parhaat palauttavat toimintapisteitä, esimerkiksi lähitaistelutapoista. Kaikille hahmoille keksii käyttöä, ja ne tuntuvat tasapainoisilta. Ansat ja muut ympäristövaarat loistavat vain poissaolollaan, vaikka asetelma kerrankin sallisi mielikuvituksen rajoja koettelevan hulluttelun. Vaikeustasokäyrä oli jyrkästi laskeva, lopussa tappokoneeni kävelivät vihollislaumojen läpi. Esteet lähinnä painottavat noppia eikä niiden tarjoamaan suojaan voi luottaa. Kuuluisa Rippituoli. Tarina ja hahmot on toteutettu laiskasti, mutta onneksi niin virtaviivaisesti, etteivät ne syö tilaa itse pelaamiselta. Herra Ford kohdistaa kärkevän kritiikkinsä pelintekijöihin
Kentät alkavat osiolla, jossa ajetaan futumopolla putkessa esteitä väistellen. Koska tuotantokustannukset ovat matalat eikä nettikauppoja kuratoida, miksi vaivautua yrittämään, kun keskinkertaisen töhnän saa tyrkätyksi myyntiin minimaalisella vaivalla. Gripperistä tekee harvinaisen suututtavan kokemuksen se, että se on äärimmäisen epäselvä ja epäreilu. Taloudellinen tapa hahmottaa näiden kohtausten ankeus on kuvitella muistipeli, jossa ainoat sallitut värit ovat ruskea ja ruskeampi, ja jossa joka toinen lappu antaa sähköiskun sormille. Ei pelaaminen yhtään mukavaa ole, mutta kärsimyksessä on ainakin mahdollista edetä. En tiedä, kumpi susista lopulta voittaa, mutta Gripper raahaa jälkimmäisen hukan eteen peliraadon syötäväksi. Indietuotanto on digitaalista muoviroskaa, joka hiljalleen täyttää pelimaailman valtameret tukehduttaen ne loputtomaan silppuun. Toinen suhtautuu indiepeleihin loputtoman ilmaisukykyisenä, jopa kapinallisen rohkeana luomisvoimana, joka pumppaa tuoretta verta kaavoihinsa kangistuneelle pelimedialle. Koska pärrässä ei ole aseistusta tai suojia, ainoa toimiva tapa välttää vihollisen konetykin ammukset on ajaa loputtomasti ympyrää. Hämisrobotin kurmoottamiseen annetaan neuvoksi raajojen irrottaminen, mutta sen jälkeen peli ei pukahda sanallakaan eikä vilauta yhdelläkään visuaalisella vihjeellä, miten sähköshokkivaiheesta olisi tarkoitus selvitä. ikastaan ja rajoittuneesta pelimekaniikastaan huolimatta se oli hauska ja hyvin intensiivinen peli. Jokin tähän peliin olennaisesti liittyvä synapsi aivoissani leimahti, kun Gripper lupasi intensiivistä, ylävinkkelistä kuvattua motskaritaistelua. Siedän kohtalaisen hyvin vaikeita pelejä, vaikka Soulsien kaltaiset hankaluusmaratonit eivät olekaan oma juttuni. Gripperin toteutus aiheesta on puhdasta digitaalista kipua. ei ollut sekuntiakaan hauskaa. Tylsä, epäselvä ja kohtuuton pelimekaniikka. Indie näyttää suuntaa ja isot tekijät tulevat varovasti perästä. Hyvää + Pelin poistamisesta tulee hyvä mieli. Kontrollit ovat asiaankuuluvan tahmeat ja aina välillä vastaan tulee QTE-hetki, joiden ajoitus vaatii enemmän tuuria kuin taitoa. Toinen susista taas näkee indiepelit hallitsemattomasti paisuvana jätevuorena, jossa jokaista hyvää peliä kohden on kuusi tuhatta joutavaa lärpäkettä. Munapotkun ystävät Ajanhukkaputken kunniaksi on sanottava se, että se sentään toimii loogisesti ja siinä auttaa härkäpäinen harjoittelu. Menee ja ei mene putkeen Otsikossa mainittu Moposota on syy, miksi Gripperiin tartuin. Moposota on hyvä mainita myös siksi, että se kelpaa mittatikuksi Gripperiä arvioidessa: äärimmäisen karusta gra. Huonoa . Minulla on pohjoispohjalaisen subbarirallikulttuurin keskellä kasvaneena korkea sietokyky aggressiiviseen pienen kehän kiertämiseen, mutta rajansa kaikella. Pomot on tarkoitus päihittää pelille nimen antaneella koukkuaseella, gripperillä. Gripper onnistuu häviämään 30 vuotta vanhemmalle paleoliittipelille, koska sen parissa minulla MOPOSOTA Heart Core Limited Arvosteltu: Nintendo Switch Saatavilla: PC, PS4, Xbox One Ikäraja: Ei tiedossa. 50 Gripper on sietämättömän tympeä kokemus. Muistinhan sanoa, että vihasin jokaista hetkeä. 48 167542_.indd 48 167542_.indd 48 31.8.2023 16.08.59 31.8.2023 16.08.59. Bossitaistelut areenoilla eivät onnistu rakentamaan edes tällaista tylsää kihnuttamista, vaan niiden bravuuri on jatkuva, kohtuuton epäreiluus. On häkellyttävää, miten tarkasti kohtausten pelimekaniikka on rakennettu kaiken ilon tappamisen varaan. Iikka Kivi GRIPPER Gripper on kuin perjantaiilta Pohjanmaalla: pyöritään moottorivehkeellä ympyrää ja ollaan pahalla tuulella. Ainoa keino selviytyä on opetella radat ulkoa. Potkaistessani Gripperin reilun tunnin tuskailun jälkeen roskikseen hymyilin leveästi ja nautin, kun painon tunne rinnassa alkoi hälvetä. Ei ei, kyllä sittenkin ylivoimaisesti pahinta on se, kun kaikki kintut ötökältä riistettyäni yritin päästä seuraavien osien irrottamisen pariin, mutta kerta toisensa jälkeen bossi tuhosi minut laajalla sähköiskulla, jonka alta alitehoisella pyörällä ei mitenkään ehdi ajoissa pois. Siinä menee kauan, koska mopo kestää vain neljä osumaa (eikä osumista tule vahinkosuojaa) ja jokaisen kuoleman myötä palataan alkuun. Vihasin jokaista hetkeä. Maisemat ovat tietysti hyvin rumia ja tylsiä. Tai ehkä sittenkin se, että bossin kurmoottamiseen on mahdotonta keskittyä, kun pikkuviholliset pyörivät raajoissa, kenttä on täynnä räjähteleviä tynnyreitä eikä tapahtumista saa kunnolla tolkkua, kun pöly ja räjähdykset peittävät näkymän. S isälläni asuu kaksi sutta. Moposota oli kotimaisen indiepelituotannon alkuhämärän pikkupelejä, karkea ja hölmöllä huumorilla ratsastava kaksintaistelu, jota nyhjättiin kylki kyljessä samalla näppäimistöllä. Koukun suuntaaminen on arpapeliä ja pyörä liikkuu kolhosti. Ehkä viskaamalla jaloissa pyörivä pikkurobotti stunniksi ötökän naamaan. Ota nyt tästäkin selvää. Vauhdin tunne on olematon, mutta samalla esteet pongahtavat esiin niin viime tingassa, että niihin on mahdotonta reagoida. Pahinta on se, että robotin jalan repiminen kestää älyttömän pitkään ja koko tämän ajan pelaaja on täysin suojaton vihollisen hyökkäyksiltä. Ilman indietä pelikenttää hallitsisivat toisiaan kopioivat megapelit, jotka ovat liian kalliita ottaakseen riskejä. Jos masennus olisi videopelikenttä. Vaikka idea on hyvin laimea verrattuna kunnon moposotimiseen raketeilla ja konetykeillä, kunnolla toteutettuna se voisi toimia: esimerkiksi ensimmäinen bossi piestään kiskomalla robottiröpöttäjäötökältä raajat irti yksi kerrallaan. Ehkä, mutta kontrollien törkeän epämääräisyyden takia en onnistunut tempussa kertaakaan. Peliarvostelijana koen helposti syyllisyyttä, jos jätän pelin nopeasti kesken, sillä reiluun kritiikkiin kuuluu kriteerieni mukaan se, että teos käydään läpi kunnolla
Tyylikkään lapsekasta grafiikkaa täydennetään siihen hansikkaan tavoin istuvalla ääniraidalla. Kantikkaat 3D-mallit istuvat värikkäisiin ympäristöihin edelleen varsin hyvin mikä todistaa, että tyyli kestää aikaa. Mielenkiintona katamari ja rata Vihreänuttuisen pikselikäärijän tavoitteena on rullata kasaan tietynkokoinen katamari aikarajan puitteissa. Tyyli kestää aikaa. Systeemi vaatii edelleen totuttelua, mutta Kuninkaan lisäksi myös kehittäjät ovat kuunnelleet faneja. Sit lähden rullaamaan, niinku kat kat kat. Me peleillä kasvaneet tiedämme, että oikeasti taivas on täynnä erinäisestä irtosälästä koostuvia ryönäpalleroita. K ukapa ei nauttisi huomiosta. Resoluutioboostatusta roskarullailusta ei tahdo uskoa, että kyseessä liki parikymmentä vuotta vanha peli. …ja merenelävistä. Pidän kaksin käsin kiinni pallosta Olen villeinä nuoruusvuosinani hakannut alkuperäisiä Katamareja varsin paljon. KÄÄRIJÄ Alun perin PS2:lla julkaistu We Love Katamari on remasteroitu muutamaa sukupolvea uudemmalle raudalle varsin maltillisesti. Hyvää: + Täysin pähkähullu kokonaisuus, kestänyt hienosti aikaa, mainio kontrolliremontti… Huonoa: …koska oletuskontrollit ovat konstikkaat, sisältöä olisi maistunut enemmänkin. Kyseessä on kuitenkin kolmannen persoonan 3D-peli, joissa pyörää ei olisi tarvinnut keksiä uudelleen edes vuonna 2005. Puristeja tämä saattaa hirvittää, mutta kaltaisilleni nykyajan pelipullamössön pehmentämille keski-ikäisille uudistus on varsin tervetullut. Katamareiksi kutsuttuja ryönäpalloja rullaillaan kasaan muun muassa kukista... Pysyin pelien parissa pelkästään niiden oudon tunnelman vuoksi, sillä en ole koskaan juuri fanittanut pelin outoja tankkikontrolleja, joissa palloa liikutellaan molemmilla analogisauvoilla. Pidän kaksin käsin kiinni padista niinku, kat kat kat. Tarinassa pääosa kuuluu itseoikeutetusti Kosmoksen Kuninkaalle, joka rakastaa fanejaan. Tyhmä perusidea kuorrutetaan hauskalla kenttäkattauksella ja herttaisen absurdilla huumorilla. Peli ei ota itseään missään vaiheessa vakavasti. Uusversio lisää mukaan muutamia lisätehtäviä, mutta painopiste on selkeästi alkuperäisteoksessa sekä sen maltillisessa modernisoinnissa. Pelaajan tehtävänä on tehdä kaikesta pallo, oli kyse sitten klemmareista, pyyhekumeista, autoista, suurkaupungeista tai mantereista. Paikoin aikarajat kiristävät pinnaa, mutta yleisellä tasolla vaikeustaso on varsin passeli tällaiselle tietoisen pöhkölle vitsipelille. Erityisesti tämä pätee Kosmoksen Kuninkaaseen, jonka uroteot avaruuden tähtitarhojen luomisessa eivät ole jääneet huomaamatta Maan matosilta. Piskuinen Prinssi lähetetään Tellukselle rullaamaan romut palloiksi, katamareiksi, jotta taivas saadaan täytettyä. Monkeycraft / Bandai Namco Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Xbox Series X & S, PS4, Switch Ikäraja: 3 82 Tähtienvälisissä siivoustalkoissa on yhtä hauskaa kuin parikymmentä vuotta sitten. Juho Kuorikoski WE LOVE KATAMARI REROLL + ROYAL REVERIE 49 168769_.indd 49 168769_.indd 49 31.8.2023 14.29.06 31.8.2023 14.29.06. Tyyliä voi varsin hyvällä omallatunnolla kuvailla omintakeiseksi. Rallatukset ja lällätykset sopivat erinomaisesti pelin vinksahtaneeseen tyyliin, ja viimeistään ne sitovat outouden omintakeiseksi kokonaisuudeksi. Äärettömässä kosmoksessa on tilaa uusille taivaankappaleille, joten höveliydessään Kuningas päättää tarjota faniserviisiä alamaisilleen. Kosmologit yrittävät sitkeästi uskotella, että tähdet koostuvat kaasusta. Graafinen ilme on edelleen mainio, vaikka alkuperäispeli on julkaistu lähes 20 vuotta sitten. Mukana on vaihtoehtoinen kontrolliskeema, joka muuttaa ohjauksen samanlaiseksi kuin missä tahansa modernissa 3D-pelissä. Pallero kasvaa tavara tavaralta, suurempaan palleroon tarttuu kiinni yhä isompaa tavaraa. Kontrollien ohella peli ei juuri haasta. Mukana on vajaa kolmekymmentä tehtävää, jotka saa rullailtua kasaan vajaassa kymmenessä tunnissa
Ikä ja psyykkinen huonovointisuus näkyvät hahmoissa: ikääntyessään vihannekset nahistuvat ja hidastuvat, laiminlyödyt ystävät taas tunnistaa rumasta irvistyksestä. Mutta kun tapahtumat ovat kaikki mallia ”tapasin tyypin, sitten se kuoli”, toteutuksesta on vaikeampi innostua kuin ideasta. Yliyksinkertaiseen puuhaan on vaikea motivoitua, koska sinänsä söpöt turnipsit ovat niin persoonattomia, ettei pelaajalla ole erityistä syytä pitää ketään hengissä. Viimeinen vaihe on ihan näppärä: maallisen taipaleen päätyttyä Minabo rustaa nauriille nekrologin. En esimerkiksi millään oppinut arvioimaan, millä kulmalla kutakin läheistä pitäisi lähestyä: joskus silittäminen suututtaa heitä syvästi, joskus ei. 2 000-luvun loppupuolen indietapauksiin kuuluu minimalistinen Passage. Hahmon saa nimetä itse (”Mauris”, tietysti) ja sen jälkeen aletaan taapertaa vanhempien perässä ruinaten rakkautta. DevilishGames / Spherical Pixel / SelectaVision Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC, PS4, PS5, Xbox One HEVI ELÄMÄ Ikääntyessään juures nahistuu. Passagen tapaan pelihahmo kulkee jatkuvasti vasemmalta oikealle. Sosiaalisen elämän jonglööraamisen sijaan Minabo on moniajolla pyörivä tamagotchi, jossa pelaaja painelee nappeja, jotta hahmojen hyvinvointipalkit pysyvät vihreinä. Lapsuusja nuoruusvuodet ovat herkkää aikaa: mikäli pienenä jää vaille huomiota, turnipsi saattaa kärsiä loppuelämänsä epävarmuudesta. Lantun ei tarvitse leikata, mekaaninen suoritus riittää. Minabo: A Walk Through Life pyrkii paikkaamaan puutteet ja rikastamaan kiinnostavan konseptin söpögrafiikalla ja hiukan kyynisellä huumorilla, noilla indiepelien ikuisuusmausteilla. Välillä vastaan tulee satunnaismuuttujia, mutta ne ovat armottoman yksinkertaisia. Läpikäveltävän elämän toteutus vain jäi pelin puritaanisen luonteen takia harmittavan laihaksi. Lehtolasten, perintöriitojen ja muiden kiinnostavien draamojen sijaan elämänpolun varrelta löytyy esimerkiksi hattuja tai elinikää lyhentäviä myrkkysieniä, jotka on pakko jakaa jollekin seurueen jäsenistä. Ihan naatti Paperilla Minabo kuulostaa erinomaiselta, mutta pelattuna se maistuu paperilta. Pelimekaniikka on tappavan tylsä. Mikäli ystävyys etuineen ei riitä, nauriin aikuistuttua 55 Elämäsimulaattorista puuttuu elämä. Kylläpä potuttaa On harmi, että Minabo on pelillisesti niin ponneton esitys, sillä idea on edelleen erinomainen. Ensin tuttavuuksista tulee ystäviä ja sitten bestiksiä. Hyvää + Näyttää ja kuulostaa kivalta. Vaikka läpipeluuseen menee vain 30 minuuttia, jo toisesta kierroksesta innostuakseen saa olla melkoinen retiisifetisisti, koska pelikerrat ovat keskenään lähes identtisiä. Pelimekaniikan idea on hauskan todenmakuinen: mitä enemmän porukkaa on mukana, sitä vaikeampaa on ylläpitää kaikkia suhteita. Mutta se sentään voidaan lukea saavutukseksi, että Minabon pelaaminen onnistuu olemaan vähemmän palkitsevaa, hidastempoisempaa ja tylsempää kuin oikeiden nauriiden kasvattaminen. Kekseliäs oivallus on suhteiden muuttuminen niiden aktiivisuuden mukaan: lapsia hoitaessa romanssi puolison kanssa väljähti, mutta säilyi sentään loppuelämän kantavana ystävyytenä. voi mielitiettynsä kihlata ja alkaa puuhata omia mukuloita. Passagen poikkeuksellinen idea ja vain muutamilla pikseleillä toteutettu grafiikka henkivät sen verran korkeita taiteellisia arvoja, että peli kelpuutettiin New Yorkin modernin taiteen museon kokoelmiin. Jason Rohrerin koeputkipelin idea on kuvata ihmiselämää: pelihahmo kulkee vasemmalta oikealle sokkeloita selvittäen, kunnes kuolo korjaa. 50 168233_.indd 50 168233_.indd 50 31.8.2023 14.18.43 31.8.2023 14.18.43. Vainajan haudalla tai konfliktitilanteessa pelaaja voi valita reaktionsa – siedä, suutu tai pillahda itkuun –, mutta näiden valintojen merkitys pelitapahtumille on lähes olematon. Hahmo hidastuu ikääntyessään ja siirtyy vasemmasta reunasta yhä enemmän oikealle metaforana sille, että edessä on koko ajan vähemmän päiviä. Simppeli pelimekaniikka ja naivistinen tyyli kaipaisivat vastapainokseen paljon yllättävyyttä, jännitteitä ja erityisesti persoonallisuutta. Piinaavan Sofien valinnan sijaan tämäkin hetki on yhtä yhdentekevä kuin muutkin, koska hahmot eivät merkitse pelaajalle mitään. Hyvästä ideasta ei saada irti kuin muutama satunnaisesti hymyilyttävä hetki. Ja jos tarkoitus on kuvata ihmiselämän monimuotoisuutta, nähty puolessa tunnissa on melkoinen epäonnistuminen. Matkan varrelle sattuu uusia hahmoja, joihin voi vaikuttaa fyysisellä läheisyydellä, henkilökohtaisilla keskusteluilla ja yhteisöllisyyden tunteen ruokkimisella. Grafiikka on tarkkaa kuin porkkana ja naattien pulina on sympaattista kuunneltavaa. Käsittämättömän tylsä ja tapahtumaköyhä. Ihmiselämän tiivistäminen yhdeksi pitkäksi matkaksi, jonka varrella sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, on mainio, ja Minabo tekee hienoa työtä hahmosuunnittelussaan ja hyväntuulisessa tunnelmassaan. Merkittävimmät tapahtumat, kuten perheenlisäys, tallennetaan valokuviin. Huonoa . Iikka Kivi Mullasta maan isät ylpeinä katsovat poikiaan. Nauriin elämäntarina summataan paateen. Artisokka irti Minabo alkaa, kun maasta versoo ponteva uusi juures. Teini-iässä uudet kaverit vievät huomiota omilta vanhemmilta, perheen perustamisen jälkeen aikaa jää muille läheisille selvästi vähemmän. Toinen syvästi rassaava piirre on vuorovaikutuksen epäselvyys ja olemattomuus
Lopputaistelussa sanotaan jopa suoraan, mitä siinä pitää tehdä. Kohderyhmä on toki selkeästi lapset, mutta minulla on niitä liuta alakoululaisesta täysikäiseen eivätkä he syttyneet maanitteluista huolimatta. Pelialue on puutarhamainen kenttä, jossa on maanalaisia luolastoja vihollisineen. Pikminmaailmassa kyllä. Perustyökaluna ovat kukkaiskansa pikminit, joiden ominaisuudet vaihtelevat värin mukaan. ilis on kesäpäivämäisen huoleton. Pikminit ääntelevät hauskasti, liikkuvat liioitellusti ja heitettäessä mätkähtelevät pitkin kohdetta, nousevat pystyyn ja alkavat mukisematta töihin. Painetta tai kiirettä ei yleensä ole. Ideana on, että ongelman päälle viskotaan aina oikeantyyppisiä pikmineitä. 80 Pikmin-ideasta ei kasvatettu juuri uutta. Tarinan edetessä löytyy tietenkin uusia pikmin-tyyppejä monipuolistamaan puzzleja, mutta myös pelastettavia astronautteja, jotka avaavat käyttöön uusia laitteita ja tavoitteita. Useat löytyvät varusteet helpottavat menoa, mutta peli ei pakota käyttämään niitä. Kaikki on tuttua edellisistä osista, mutta nelosessa Oatchi-otus sujuvoittaa menoa. Hyvää + Hahmosuunnittelu erinomaista. Olen eri mieltä. Konkkaronkan pelastustehtävä jää tuoreen kadetin tehtäväksi. Mutta se vaikeuttaisi arvostelun kirjoittamista, joten lähdin pelastusretkelle. Ensin ajattelin, että nyt ollaan ratkaisun eikä ongelman äärellä, jos vain jätän tunarilauman planeetalle. Pikminit osaavat myös kantaa saaliin itsenäisesti tukikohtaan, jos niitä on vain aarteen kimpussa niin monta, että se nousee. Toisaalta helppouden voi ajatella myös rentoutena, sillä Pikmin 4:n . Ajankelauksella voi ottaa aina taaksepäin, jos asiat menevät pieleen. Taisteluissa avukseen saa muun muassa pommeja, miinoja ja jäädytyssäteen. Iso osa viehätyksestä syntyy siitä, että pikminit ja ympäröivä maailma ovat niin söpöjä. Valtaosan taisteluista selvittää vain viskomalla riittävästi pikmineitä hirviöiden niskaan. Kukkaiskansa Ensimmäiset pelastettavat ovat pentumainen Oatchi-otus ja joukko pikmineitä, joiden ympärille koko pelimekaniikka rakentuu. Tuukka Grönholm PIKMIN 4 Riittääkö pelkkä söpöys, vaikka olisi ilmeisen epäpätevä. Oatchi-otus toimii ratsuna ja muurinmurtajana. Kentissä riittää pieniä jippoja. Samalla välttyy myös pikminien paimentamisen vaivalta. Huonoa . O len seurannut jo vuosia kapteeni Olimarin työkykyä ja huoleni vain kasvaa. Muurit voi rikkoa joko sitä mätkivillä pikmineillä tai sitten käskeä Oatchia puskemaan esteen rikki. Nintendo-magian perusraaka-aineita on, että peli esittelee simppelit säännöt, joista versioidaan koko ajan uutta ja yllättävää. Punaiset pikminit ovat tulenkestäviä, keltaiset sietävät sähköä ja siniset pärjäävät myös vedessä. Käytössä on siis hahmon sijaan pelkkä tähtäin, jonka pelisuoritus ei ole etenemisen kannalta välttämätön. UuEI MITÄÄN ITUA Nintendo EPD / Nintendo Moninpeli: 2 Ikäraja: 3 sina pikmin-tyyppeinä nähdään jääpikminit (jäädyttävät ja kelluvat) ja hehkupikminit, joita käytetään yötehtävissä. Fakta ei toki vaikuta riittävän pienen ihmistaimen riemuun. Planeetalla paljastuu, että myös hylynryöstäjien ja seikkailijoiden joukko lähti Olimarin hätäviestin perään. 51 169290_.indd 51 169290_.indd 51 31.8.2023 16.28.57 31.8.2023 16.28.57. Tutoriaalissa näytetään asioita kuvina, joten lukutaitoakaan ei tarvita. Oikea määrä näytetään selkeänä lukuna. Metacriticin mukaan maailma on pitänyt Pikministä minua enemmän ja kehunut sitä tutusta Nintendo-magiasta. Vaikeustaso on aina ollut todella matala, mutta Pikmin 4 madaltaa sitä entisestään. Lapsellisen helppo, todennäköisesti tarkoituksella. Lopputaisteluun ehtii noin 12 tunnissa, joten liikaa peliaikaa ei mennyt ”hukkaan”. Sitä on tietenkin puolustettava. Yökön hengitys hyytää. Liukuportaiden lisäksi niissä on muun muassa tuulettimia, jotka heittävät pikminit yläilmoihin. Pikmin on käytännössä oma genrensä, mutta helpoin kuvaus on simppeli tosiaikapuzzle. Pikminien paimentaminen muistuttaa tosiaikastrategiaa, jossa joukot kutsutaan komennolla kasaan ja käsketään sitten kohteen kimppuun. Kaikki tietenkin haaksirikkoutuivat, joten myös heidät pitäisi pelastaa. Tutkimusmatkailija Olimar haaksirikkoutuu taas SS Dolphin -avaruusaluksellaan maankaltaiselle planeetalle, avuksi lähetetty Rescue Corpsin alus jää sekin matkalle, joten ongelma on ilmeisen laaja. Itse olisin pelannut mieluummin Jagged Alliancea tai Baldur’s Gatea, mikä todennäköisesti näkyy myös pisteissä. Loppuhirviönä esimerkiksi nähdään leijuva koiranpentu. Uusia pikmineitäkin esitellään niin verkkaiseen tahtiin, että pelisäännöt pysyvät taatusti muistissa. Pikmin 4 ei sitä tee, se vain toistaa vain edellisissä osissa ja tässäkin pelissä monesti nähtyä. Hehkupikminien ansiosta pimeälläkin voi seikkailla, mutta yöllä eläimet hyökkäävät pelastusoperaation tukikohdan kimppuun. Kadetin lisäksi pikminit voivat hypätä otukseen turkkiin, jolloin matka sujuu huomattavasti joutuisammin. Myös ”hirviöt” ovat pikemminkin lutuisia kuin pelottavia. Täydellisiä apureita siis. Pikmin 4 on sieluaan myöten puutarhapeli: Itseään toistavaa puuhaa, johon ei tarvitse keskittyä, vaan jossa voi antaa mielensä levätä. Muksunäkökulmaa tukee myös tarinamuodon yhteistyönä pelattava kaksinpeli, jossa apuri voi nakella hirviöitä ja pikmineitä siemenillä
Miksi se on sääli. Se on vain historiassa vaikeaa, varsinkin jos puhutaan elävästä muistista. Svoboda 1945: Liberation on harvinainen toisen maailmansodan peli. Yksinkertaista pelattavuutta täydennetään useimmiten tarinalla, ja siihen Svobodakin selvästi tähtää. Henkilökohtaista sidettä on haluttu luoda sukulaissuhteella kylään, mutta esitettävät kysymykset eivät sitä tue. Muutamasta haastattelusta loikataan minipeleihin. Annikki Vuola) on ollut kirjastoissa vuosikymmeniä. Svoboda tarttuu isoon aiheeseen eli nationalismiin ja pakkosiirtoihin. Genressä on useimmiten enemmän hyvää tarkoitusta kuin varsinaista pelattavaa. H istoriallisen seuran asiantuntija kutsutaan pieneen tšekkiläiseen Svobodan kylään. Moni niistä jää kertaamaan historian pikkufaktoja, häviten näin heti kättelyssä vetävästi kirjoitetulle tietokirjalle. Paikallisen koulun vintiltä tutkija löytää valokuvan, jossa seisoo oma isoisä ase kädessä. Opettavaista lukemistoa Tšekkiläinen Charles Games on aiemmin tehnyt pienimuotoisia opetusteemaisia pelejä. Hyvää + Peleissä saa aina olla lisää historiaa… Huonoa . Harmittavasti Svobodalla on lopulta vain vähän sanottavaa. Osuivatko sodan hirmutekojen vuoksi tehdyt kostot sen ansaitseviin vai vain niihin, jotka olivat käden ulottuvilla. YksinkertaisimHETKEN MENNEISYYDEN JÄLJILLÄ Charles Games Saatavilla: PC, Nintendo Switch, MacOS Suositus: Windows 10, 8 Gt RAM Testattu: Intel Core i7-7700K @ 4,20 GHz, 16 Gt RAM, Nvidia GeForce GTX 1080, Windows 10 Lyhyt historiapeli jää tietoiskuksi. Ehkä joku saa siitä inspiraation todelliseen keskusteluun menneisyyden kanssa. Muistipelin säännöt Tekijöiden mukaan peli haluaakin olla puolueeton. Riku Vihervirta SVOBODA 1945: LIBERATION Meidät on vapautettu! Mutta miltä ja keneltä. Loppujen lopuksi kantaa ei oteta suuntaan eikä toiseen. Tuhanteen kertaan toistettujen myrskyjen sijaan se sijoittuu sodan välittömiin jälkimaininkeihin. Mielenkiintoisin on kollektivisaatiopeli, jossa yritetään jatkaa maanviljelyä mahdollisimman pitkään kasvavien kiintiöiden ja haihtuvien sijoitusten puristuksessa. Muistelmista ei kuitenkaan koosteta eheää kertomusta. millaan nämä ovat rupattelun säestämää kortinpeluuta. Teimmekö oikein. Hahmot ovat niukalti tekemisissä keskenään ja suurimman osan ajasta edessä on vain yksinäinen kertoja. Myös Svobodan luonnehtiminen peliksi kysyy Helsingin Sanomien teknologiakolumnistin hyväntahtoisuutta ja optimismia. Kertomuksen punaisena lankana on Tšekissä asuneiden saksalaisten karkottaminen maasta sodan loppuessa. Wikipediasta lunttaamisen sijaan (Svoboda sortuu tähän) pitäisi tarjota jokin tulkinta tai teema. 52 168854_.indd 52 168854_.indd 52 31.8.2023 14.14.27 31.8.2023 14.14.27. Kuinka mielenkiintoista olisikaan ollut pureutua pelissä siihen miten myöhempi media ja historiankirjoitus muovaavat ajatuksia asioista, jotka elettyinä herättivät ehkä häpeääkin. Alessandro Portellin klassikko Käsky on täytetty (suom. Peli ei kuitenkaan tartu muistin muuttuvuuteen ja sen suhteeseen historiaan, vaikka juuri tähän pelit soveltuisivat. Vuoropuhelu käyttää liikaa aikaa lievästi naamioituun historiankirjan lukemiseen. Kameralle puhuvien seniorien kanssa käydyissä keskusteluissa valitaan muutama eri kysymys, joiden jälkeen vieras ohjataan ulos iltapäivänokosten tieltä. Miten koulu ja pappa oikein liittyvät toisiinsa, entä millaisten tapahtumien näyttämönä kylä on ollut. Svoboda on erittäin lyhyt, sen pelaa helposti yhdessä istunnossa. Tällaisenaan Svoboda jää idealtaan hienoksi mutta toteutukseltaan pintaraapaisuksi. Minipelit kestävät vain hetken, joten suuria oivalluksia niistä ei saa. Valinnaksi jää mitä kylän koulurakennukselle tehdään, mutta päätöstä ympäröivä miljöö ja konteksti jää niin ohueksi, ettei suojelulla tai purkamisella ole mitään merkitystä. Pelien eri rooleilla ja säännöillä olisi erinomaiset mahdollisuudet historian ymmärtämisessä auttamiseen, mutta vain harvassa tapauksessa se onnistuu. Kenen mukaan muistan oikein. Mutta kertomus jää hajanaiseksi ja pinnalliseksi, kerronta on kömpelöä ja tönkköä alusta lähtien, ja lopetuskin tulee töksähtäen. Enimmäkseen voi esittää koekysymyksiä kuten “millainen järjestelmä kollektivisaatio oli?” Pienestä voi tehdä suurta (terve, Obsidianin Pentiment!) mutta Svoboda ei tunnu haluavan yrittää. Olisiko tässäkö jatkoa puhuttelevien historiateemaisten pelien sankkaan joukkoon. Historia kuitenkin kerrostuu itsensä päälle. Pilkahduksia näkyy silloin, kun eri haastateltavat kuvailevat samoja tapahtumia omista kulmistaan. …mutta sen pitäisi olla myös kiinnostavasti tehtyä. Käytännössä edessä on kylää kuvaava ruutu, jossa käydään järjestyksessä jututtamassa asukkaita. Svobodassa olisi ainesta parempaan. Hahmoina nähdään muun muassa lapsuudenkotiinsa palaava rouva ja puna-armeijan mukana saapunut, nykyisen Ukrainan alueella kasvanut mies, joka saa saksalaisilta otetun talon. Amatöörinäyttelijöiden tulkitsemat mummot ja papat kertovat kokemuksiaan sodan lopusta. Näiden tarkoitus on kuvata eri kyläläisten kokemuksia, mutta niistä ei oikein saa otetta
Huonoa . 53 168936_.indd 53 168936_.indd 53 31.8.2023 16.10.13 31.8.2023 16.10.13. Monimutkaisemmissa simulaatioissa on vaikeampaa päätellä, miten jonkin arvon pudottaminen 90 prosenttiin vaikuttaa kokemukseen. Äidinkielen tunneilta muistelen, että commedia dell’arteahan tämä on. Koko pelin, niin peruspelin kuin lisäosien, iso etu on säädettävä vaikeustaso. No, E-100:n sijaan käytössä onkin E-75, mikä on vaihtelua. Se on toki sen etu, koska siinä on haarautuva kampanja, Afrikka ja kaikkea. ”Pikkuisen toisin” on minulle Panzer Corps II:ssa Zone of Control -sääntö, jossa huolto ei kulje vastapuolen vierestä. Viimeinen puolustuslinja. Kannattaa pelailla ennen säätelyjä, jotta tietää, mistä pitää. Mutta joo. Vaikeusastettakin voi nostaa ja lisätä kaikenlaisia ylimääräisiä haasteita. Todennäköisesti kokenut Panzer-sotapäällikkö omistaa tässä vaiheessa jo vahvan, maineikkaan core-porukan. Koko Panzer Corps -kokemus ei ole välttämätön. Tarina ei ole gonzoilua super-aseilla ja ylivertaisella saksalaisella sotataidolla, sillä aivan kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Pidän Panzer Corpsissa sotapähkäilystä, jossa ongelmat ovat haastavia ja uudelleenyritykset nopeita, joten undo-nappulakin sauhusi. 84 Historiallista käänteiskenraalointia ja vaihtoehtoista hömppää pelattavassa paketissa. tekijät ovat seuraavaksi keksineet. Kekseliäiden skenaarioiden ohella vaihtoehtohistoriallisen kampanjan kiinnostavin osa on juoni. Aloittaessani joukot olivat välineitä, lisäosien ja yhdessä koettujen vaikeuksien myötä omat joukot todella tuntuivat omilta, kun alkusodan aukon unohtaen johdin ne Espanjasta sodan loppuun ja vaihtoehtohistorian loppulukuihin. AUTS! On myös mahdollista pelata Eisenmannina, jossa kaikki päätökset kärsitään. Varmaan alkusodan panssarikenraalointi aiheutti ähkyn, kun yritin liikaa kerralla. Juha-Pekka Viljanen PANZER CORPS 2: AXIS OPERATIONS 1945 -DLC Axis Operations 1945 on Schrödingerin Tiikeri: vasta avaamalla kampanjan selviää, tuovatko ihmeaseet voiton. Voittoisa Wehrmacht kun ei oikein sovi historialliseen vuoteen 1945. Jäähyväiset aseille Panzer Generalissa ja sen perillisissä kampanja usein sakkaa tappion kierteeseen. Tämä johtaa lopulta mahdottomiin tehtäviin, jotka ratkeavat vain palaamalla vanhoihin tallennuksiin ja tekemällä kaiken uudestaan. Niukat voitot antavat niukasti resursseja, joilla parantaa armeijaansa. Parilla extralla peli tuntuikin heti paremmalta. Kyse ei ole perinteisestä marssista pääkaupunkeihin. Rinnakkaishistoria tosin vielä jättää mahdollisuuden jatko-osaan. Tie rauhaan Neuvostoliiton ja Britannian kanssa oli niin kiinnostava, että halusin nähdä, mitä pelin KAKSI TOISTA MAAILMANSOTAA Flashback Games / Slitherine Ltd Arvosteltu: PC Versio: 1.07.02 Minimi: Intel tai AMD, Dual Core tai parempi, 64-bit prosessori ja käyttöjärjestelmä, 8 Gt RAM, Nvidia tai AMD näytönohjain, 2 Gt VRAM Suositus: 4 Gt VRAM Testattu: Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU @ 2,60GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Juonihan on spoilattu aika tehokkaasti koulussa ja puhuvien päiden draama on tuttua genrestä. Onneksi Perimeter Control Leader -trait ratkaisee tämän, sillä oma yksikkö kumoaa vihollisen kontrollialueen. Klassisen Panzer Generalin työn jatkajat ovat jaksaneet kokeilla uusia asioita. Mutta vuoden 1943 DLC:stä eteenpäin on kyllä ollut hauskaa. Ei ehkä täysin se tekijöiden haluama pelikokemus, mutta se, joka ei ole käyttänyt Mimic Tearia, heittäköön ensimmäisen kiven. Aivan ehdotonta ”osta ja pelaa kaikki”suositusta en uskalla Axis Operationeille antaa, koska alkusodan operaatiot Spanish Civil Warin jälkeen jostain syystä tökkivät ja kenraali Tappo-Teppo hyytyi Ranskaan. DLC:t ovat olleet näppärä tapa pitää peli tuoreena, sillä uudet tehtävät ruokkivat paremmin neo. Näitä johtamisominaisuuksia on rajallisesti, lisää saa rehellisesti ottamalla myös heikkouksia tai röyhkeästi lisäämällä niitä hyviä suoraan valikosta. Voitoista ei saa mainetta entiseen tapaan, joten on aika kuluttaa varastot ja kenties jopa uhrata joukkoja. Hyvää + Rajalliset resurssit ja hömppä juoni toimivat. Berliini tällä kertaa. Ikäraja: Ei tiedossa. Perus-ZOC-sääntö ei ole minusta kaikkein hauskin. Aika velikultia! Mutta Kariluodon loppulauseen hengessä toistan ”Nyt se on loppu, nyt ei enää.” Uudet lelut ryhmäkuva. Alkupeli ei lyönyt kasvoille ja jumiin ei jäänyt mihinkään. Pelin säännöt pitävät uudet lelut pääasiassa vain isonumeroisempina versioina vanhoista tankeista, mutta luvuilla on luonnetta: Maus jäi ärjymään kauppaan, kun se vaikutti liian hitaalta. Liian helposti armeijan koostumuksessa on ruksittu oikeat vastaukset, koska jokin vähemmän hieno sotakone à la vanha kunnon Panzer IV tuoreimpana versionaan on vain selkeästi huono. lian turmelemaa sieluani kuin peruspelin uudelleenpeluuarvo. Säätöjen vaikutukset ovat niin näkyviä, että kokemuksen myötä pystyi päättelemään, mihin suuntaan peliä muuttaa. Se välttää synkimmät voittoisan Saksan käsittelyt olemalla historiallista hömppää, joka tuo mieleen lukion jossittelun tyyliin ”Saksa olisi voittanut, jos x, y ja z!” Yhtälössä x on ylijohdon vaihtuminen Wehrmachtin kenraaleihin, y on uudet aseet ja z on melkoisen lennokas sotajuoni. Mutta Akselioperaatiossa ’45 niukat voitot ovatkin pelimekaniikka. Moninpeli: 1–8 Muuta: vaatii Panzer Corps 2:n toimiakseen. Korkea torni vai jännitys. Nyt historiallinen kampanja on jo käänteis-general, jossa pelaajan ydinryhmä rajallisine resursseineen kulkee kohti loppuaan. Panzer Corps 2 lisäosineen on tullut tutuksi muutaman sadan pelitunnin jälkeen. Hallittu niukkojen voittojen kierre toimii loppusodassa paremmin kuin perinteiset hävityt voitot. Silti ajatus toimi, koska mielen pohjalla muhi pelko resurssien loppumisesta, kun niitä ei aiemminkaan saanut ylenpalttisesti. Säätömahdollisuudet ovat hyvät. P anzer Corps 2:n (Pelit 3/2021, 85 p.) sota loppuu nyt DLC:ssä Axis Operations – 1945. Ihmeaseet pysyvät suihkukoneina, Mauseina ja piirustuspöydän tankkeina. Valitse maailmansotasi Moni peli olisi parempi, jos jokin sääntö olisi pikkuisen toisin. Nyt ideana ei enää olekaan vain sen kehittäminen, vaan sen selviäminen. Vuosi nelkytviis, kauan on aikaa siis On aika miettiä lisäosaa yksinään ja koko peliä yleensä. Täysi selviytymiskauhu jäi syntymättä, koska omaan matkaani oli kertynyt melkoinen combo-combo-sankarien täyttämä sotajoukko
Tietokoneella tietämättömyys vastapuolen joukoista voidaan mallintaa paremmin, ja Combat Missionissa tässä mennään pelkkää joukkojen piilotusta askel pidemmälle. N iin sodassa kuin elämässä maailma muuttuu ja eläjät vaihtuvat. Tietämättömyys on kultaa Sodan sumu on tapa personoida sotapeliä. Kaikilla ei ongelmia ole, eikä pitäisikään, koska aikaa päivittelyyn kyllä on ollut. Hyvässä ja pahassa koneäly ei pahemmin sooloile. Mutta Sd.Kfz.184 Elefant taistelukentällä on pelin hintalappu, jota en voi ymmärtää. Tauotusmahdollisuudesta huolimatta olen liian helposti yhdessä paikassa kerrallaan. Tekniikka pettää Jo maihinnousun alku oli hankala, sillä joskus teknologia aiheuttaa ongelmia vanhoissa peleissä. Myös siksi, että edgynä nuorena strategiapelaamiseni painottui itärintamalle, joten maailmansodan loppu Ranskassa ei ole minulle edes täysin loppuunkaluttu. Tulokkaat yrittävät hämmentyneinä keksiä, miten edes nykyisyys toimii. Aloite, liike ja tuliv... Nyt teksti oli suttuista, peli nyki todella ilkeästi ja isoimmat kentät kaatuivat. Normandian taistelussa pelin viivytystaistelu näyttää Saksalle, miten se olisi pitänyt aikanaan hoitaa: Combat Mission: Battle for Normandy (Pelit 6/11 84 p.) ja sen lisäosien matka Steamiin on kestänyt 12 vuotta! Takana on varmasti kiehtova tarina. No, tähän tottui, sitten se alkoi tuntua käyttökelpoiselta ja lopulta sitä ei enää huomannut. Usein onneton miehistö jää odottamaan ohjeita suurelta johtajalta ja poistuu ajasta ikuisuuteen. Juha-Pekka Viljanen COMBAT MISSION: BATTLE FOR NORMANDY + COMMONWEALTH FORCES -DLC, MARKET GARDEN -DLC, VEHICLE PACK -DLC JA BATTLE PACK 1 -DLC Modernien sotien jälkeen on aika taas palata toiseen maailmansotaan, mutta sillä on hintansa. Vanhat veteraanit osaavat asiat, mutta asiat eivät pysy samoina. Vuoropohjaisuudessa käskyjä ensin jaetaan, sitten toteutuksessa luotetaan tekoälyyn, koska muuta ei voi. Kaamee Karate Tossavainen. sieltä läpsähti kuitenkin. 54 168071_.indd 54 168071_.indd 54 31.8.2023 16.13.39 31.8.2023 16.13.39. Moninpeli: 2 Muuta: DLC:t vaativat alkuperäisen pelin toimiakseen. Vaikka koneen henki vaati lepyttelyä, lopulta homma toimi ja isoimmat harmit jäivät vain arvostelun muistiinpanoihin. Testattu: Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU @ 2,60GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Säädin ja kokeilin, siihen kun oli riittävästi mahdollisuuksia niin pelissä kuin EMME KOSKAAN LÄHTENEET PUSKISTA Battlefront / Slitherine Ltd Arvosteltu: PC Versio: 4.04 Minimi: Pentium IV 1,8 GHz, 4 Gt RAM, 256 Mt VRAM. Kaikki Intelin integroidut näytönohjaimet eivät toimi. Aaargh! Minuun osui. Tekoäly toimii vaihtelevasti, mutta pääosin hyvin. Vuoropohjaisuudessa saa miettiä asioita rauhassa, tosiajassa tapahtumiin voi reagoida. Pelkkä peruspeli on huikeat kuusikymppiä, delsuista tulee päälle satasen lisälasku, pakettina koko setin sentään saa hintaan 140 euroa. Ensimmäiset Combat Missionit olivat/ovat klassikoita, mutta kun pyörää keksittiin toisen kerran, jotain hukkui. Kaikkea kaiken aikaa kaikkialla Combat Missionien erikoisuus on samanaikaiset vuorot eli Wego, jossa liike ja tulitus tapahtuvat iloisessa todellisuutta muistuttavassa sekamelskassa. Kun pysäytän kuolemaansa juoksevan yksikön, unohdan helposti, että huomiotani tarvitaan muuallakin. Tosiaikaisessa vaihtoehdossa käskyjä voi jakaa milloin vain. Minuutin mittainen siivu aikaa näyttää, miten hyvin kristallipallo toimi. Lautapeleissä tämä on helpointa toteuttaa kieltämällä toisen pelaajan yksikköpinojen plärääminen. Koska pelin rytmi on odottelua, kunnes kaikki tapahtuu yhtä aikaa kaikkialla, tämä ei oikein luonnistunut minulta. Tämän mallintaminen paperilla, pahvilla ja muovilla olisi joko hyvin vaikeaa tai lasten leikkiä riippuen siitä, käytetäänkö kirjoitettuja sääntöjä vai ”Pum! Nysse kuoli!” -heuristiikkaa. Eipä siinä mitään, edellinen pelaamani Combat Mission on Afrika Korps vuodelta 2003, joten minulle Taistelu Normandiasta on tuore. Samanaikaisuuden vaihtoehtoina ovat Combat Missionin klassiset samaan aikaan toteutettavat vuorot ja tauotettava tosiaika. Känkkäränkän jälkimainingeissa harmitti, kuinka käyttöliittymää oli muutettu 2000-luvun alun Combat Missioneista. Joskus väijytykseen ajava tankki ehtii ampua väijyttäjäänsä tai pakittaa pois. Suositus: Pentium IV 2,8 Ghz, 8 Gt RAM, 1 Gt VRAM. Molemmilla on puolensa. Kartalle avautuvan ponnahdusvalikon sijaan käskyt jaetaan ruudun alalaidasta olevasta valikosta. Ikäraja: Ei tiedossa tietokoneessani, joten lopulta kaiken sai toimimaan riittävästi
2000-luvun alussa Beyond Normandyn sotilaiden käyttäytyminen ja ihan oikean näköiset gra. 55 168071_.indd 55 168071_.indd 55 31.8.2023 16.14.08 31.8.2023 16.14.08. Kun hintaa tarkistaisi ja tekniikkaa virittäisi/korjaisi, Normandy kilpailisi melko vetreänä uudempien pelien rinnalla. Koska aukioita tai pitkiä teitä kuitenkin sattuu kohdille, noutaja voi tulla hyvinkin kaukaa. Kun kaikki tapahtuu samaan aikaan, joutuu enemmän taktikoimaan ja vähemmän miettimään asioiden sekvensointia. ikat ja abstraktioiden vähyys vievät liikkumatilaa mielikuvitukselta. On hyvä, että joskus tietokoneen etuja käytetään kunnolla hyväksi. Kliinisyyden vuoksi Combat Mission Normandiassa vaikuttaa modernimpaa sotaan luodun pelisysteemin ymppäämiseltä toiseen maailmansotaan. COMBAT MISSION: BATTLE FOR NORMANDY + COMMONWEALTH FORCES -DLC, MARKET GARDEN -DLC, VEHICLE PACK -DLC JA BATTLE PACK 1 -DLC Joukkojen tietämättömyys ei ole binääri vaan spektri, sillä näkymisen ja piilossa olemisen välissä on epäilys. Jos peli on ajatuksella tehty, saan kuitenkin huolellisen tutkielman rajatusta aiheesta, ja tässä Normandian Taistelutehtävä onnistuu ihan hyvin. ikat loksauttivat leuan lattiaan. Kaikki voivat ampua samaa kohdetta, vaikka jo ensimmäinen osuisi ja uppoaisi. Joukot ovat pieniä, matkat pitkiä ja talot isoja. Huonoa . Paino on lähitaistelussa, ja Ranskassa Wunderwa en kantomatka kilpistyy helposti orapihlaja-aitaan. Joukkojen toiminta muistuttaa enemmän Taistelukenttä 2020:tä kuin vanhaa Tuntematonta. Jatkoaika voi lävähtää kehiin, vaikka jäljellä on enää vain toisiltaan piilottelevia joukkojen rippeitä, joten end turn -läpsyttelyyn kannattaa varautua. Igo-Ugossa on oma leppoisuutensa, on suoraviivaisempaa liikuttaa pelimerkkejä ihan itse kuin komentaa niitä ja sitten odotella käskyjen tuloksia. Talonvaltaamista ei kannata yrittää puolihuolimattomasti, jos siellä on asukkaita, ja tämän selvittää tiedustelemalla. Kartalle ilmestyy merkkejä osoittamaan, että pusikkojen takana on ehkä jotain. ka visuaalisesti peli ei ole Goljattien taistelua Galliassa, joukot ovat kieltämättä tihruja, pääosin näkyvät karttaa täplittävinä symboleina. Länsirintama on hyvä ympäristö jalkaväkipainotteiseen taktikointiin urbaanissa ympäristössä. On oma ilonsa valmistella taistelualue, reagoida tapahtumiin ja seurata pieniä näytelmiä. Kissa kadulla. Tärkeää on, että ammutaan, ei se, missä järjestyksessä ammutaan. Taistelukenttä 1944 Nimensä mukaisesti Combat Mission: Battle for Normandy keskittyy Normandiaan, sen DLC:t lisäävät britit ja operaatio Kauppapuutarhan. Oikein käytettynä vuoropohjaisuus, tosiaika ja niiden välimuodot tuottavat samat lopputulokset ja samat taktiikat. Taistelukenttä 1944 Väijytys. Eikä tieto epäilyksistä liiku telepaattisesti joukkojen välillä, joten jokainen yksikkö käy omaa pientä sotaansa. Mutta ei ole silti ihme, että perinteinen vuorottelu heksoilla on säilynyt. Edes skenaarioiden vuororajat eivät ole kiveen hakattuja, vaan peli voi mennä jatkoajalle, joten voitto ei välttämättä irtoa viimehetken vyörytyksellä. Niin paljon vanhaa katoaa, eikä samanaikainen vuoropohjaisuus ole mitenkään loppuunkaluttu mekaniikka. On aikaa miettiä, mutta vuorottelun kummallisuuksilta vältytään. Parikymmentä tilannetta Hot Boys Summer 1944:stä on melkoinen määrä, ja lisäosissa niitä on kukkarollinen lisää. Ainakin itseäni viehättää nähdä, kuinka monella tavalla jotain voidaan mallintaa. Paljon tapahtuu, mutta meno on hieman oppikirjamaista, kun kelvolliset gra. Ei roisku vaikka rapataan Mittakaava on asiallinen. Se elää Taistelutehtävä Normandiassa on kelpo peli, pelkkä hiipiminen mahdollisesti vihollisia sisältävään kylään on jännittävää. Kliininen estetiikka sopii paremmin nykyisyyteen, sillä moderni sota on tappoalueita, infrapunaa ja laskeumaa. Vuosikymmenten varrella olen jo turtunut siihen, ettei sotapeleissä enää saa kalustoa ja kenttiä koko maailmansodan mitalla. Ardenneja varten on oma pelinsä. Kos77 Höyrystetty Combat Mission on edelleen kekseliäs toisen maailmansodan taktikointi Hyvää + Tuore, jos ei ole pelannut yli vuosikymmentä. Samanaikaiset vuorot yhdistävät vuoropohjaisuuden ja tosiaikaisuuden hyvät puolet. Avomaastossa liikkuminen on vaarallista, ruumispino konekiväärin eteen syntyy yhtä lailla siitä, montako kertaa voi ampua ja montaako ehtii ampua. Eipä oikeitakaan taisteluita aina lopeteta, kun deadline umpeutuu. Kun vihollinen osuu ampumasektorille, kukin asianomainen tekee tulipäätökset oman näkökulmansa mukaan. Rauhallista maalaiselämää. On mainiota, että Taistelutehtävä on edelleen hengissä ja nyt kun Normandiankin saa Steamista, ehkä myös pysyykin hengissä. Tämän vuoksi kykyni innostua vieläkin Normandiasta on myös melko korkea. Onneksi maailmassa on, ainakin vielä, tilaa näkökulmille, jotka ovat keinoja tuottaa erilaisia ajatuksia tai painottaa eri näkökulmia. Sellainenkin harvoin mallinnettu asia on mukana, että taloissa voi olla useampi kerros. Vähän vanhuuden vaivoja, hieman hintava. Samanaikaisuuden ja tietämättömyyden vuoksi tulitusta ei voi pelimäisesti optimoida. Luulen, että kymmenen vuotta takaperin olisin ihastellut pelin immersiota. Tämä on vähemmän kuin vanhemman Beyond Normandyn koko länsirintama vuosina 1944-45, tai Steel Panthersin koko toisen maailmansodan melkein kaikki. Jo Persianlahden sota näytti videopeliltä ja armeijoiden mainosvideot saivat sodan näyttämään järjestykselliseltä. Ampujilla ei myöskään ole täyttä tietoa tulituksensa tuloksista, vaan tankinraatoa voidaan eliminoida pidemmänkin aikaa
Yleisesti ottaen KF rakentaa kuitenkin mytologiansa itse eikä turvaa selustaansa jatkuvalla, korostetun itsetietoisella viittailulla genren klassikoihin. Killer Frequency on rakkauskirje Hollywoodin slasher-kauhulle. Pelaajan valtakunta olennaisine työkaluineen. Pelaajalle annetaan aina tarpeeksi aikaa ja apuja hahmottaa tilanne kunnolla – paitsi tietysti niissä tilanteissa, joissa on tarkoituskin reagoida nopeasti puutteellisen tiedon varassa ja toivoa parasta. Höntinmustaa komediaa ja brutaalia väkivaltaa yhdistävä tyylilaji ja radio-ohjelman keskeinen rooli ovat toki lainassa Texas Chainsaw Massacre 2:sta ja pienempiäkin silmäniskuja löytyy, kuten radioaseman nimi Scream. Samalla selvitellään kaiken taustalla olevaa suurempaa mysteeriä: kuka Viheltäjämiehenä tunnettu sarjamurhaaja oikein onkaan. KyRADIO TEKEE MURHAN Team17 Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Switch, Xbox Series X/S, Xbox One, Meta Quest 2 se on mahdollisesti ensimmäisestä pelistä koskaan, jossa melkein kaikki aika kuluu radiostudiossa seistessä ja kuulijoiden kanssa keskustellessa. Bodomin Järviradio Lajityypin ominaispiirteiden tarkan sisäistämisen lisäksi Killer Frequencyssa ilahduttaa sen tuore ote pelimekaniikkaan. F orrest Nashilla ei mene häävisti. Virallisen kertomuksen mukaan hän kuoli 20 vuotta sitten. Haahuilu öisen autiolla asemalla on myös omiaan lisäämään kuumotusta, kun studion turvasta pitää poistua penkomaan synkkää kellaria murhaajan riehuessa vapaana. Keskeisintä puuhaa on keskustelu Peggyn ja soittajien kanssa monivalinnan kautta sekä kuulijoiden auttaminen erilaisissa ongelmissa. Aluksi Forrestin ja Peggyn täytyy selvittää, kuka langan päässä on ja missä hän on. Miljoonayleisön keräävä radioshow Chicagossa on vaihtunut muutamien kymmenien kuulijoiden yöohjelmaan piskuisessa Gallows Creekissä. Puuduttava työ muuttuu turhankin jännittäväksi, kun sarjamurhaaja ilmestyy piinaamaan pikkukylää. Ja onneksi rakkauskirje, ei fanikirje, sillä se seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Tämän lisäksi popitellaan musiikkia hienosta LP-kokoelmasta, soitetaan mainoksia kasettisoittimella ja pyöritään ympäri radioasemaa etsimässä milloin mitäkin paperia, josta voisi mahdollisesti olla apua soittajan vaikeuksiin. Innovaatiosta joutaisi antaa muutama pelialan palkinto, sillä harvoin saadaan aikaan näin intensiivistä pelielämystä, joka perustuu hyvin pitkälti pelkkään ääneen. Jonkin verran radiotyötä tehneenä koin Killer Frequencyn kuvauksen aiheesta juuri sopivasti pelillistettynä, mutta riittävän autenttisena. Meno on kuin Pekka Saurin Yölinjalla-ohjelmassa: valtaosa soitoista on joko pilapuheluita tai kryptisen sekavia raportteja mielenterveyden rajamailta. Eräs takaa-ajetuista on esimerkiksi sopinut tre t maissipeltosokkelon keskelle eikä löydä tietään ulos, mutta onneksi radioaseman vastaanottovirkailija fanittaa Peggy pysyttelee tiukasti tarkkaamon turvassa. Sen jälkeen pelaajan on etsittävä radioasemalta jonkinlaista vihjemateriaalia, jota oikein tulkitsemalla uhri voi välttää veitsen. Kaikki oikeat työkalut ovat paikallaan mikseripöytää myöten ja soittajat tuntuvat komediatyylistä huolimatta aidoilta ihmisiltä. 56 168784_.indd 56 168784_.indd 56 31.8.2023 14.02.07 31.8.2023 14.02.07. Hätäkeskuspäivystäjä lähtee kuljettamaan vakavasti haavoittunutta poliisia suuremman kaupungin sairaalaan ja Forrest joutuu tuuraamaan häntä radiokanavansa kautta. Iikka Kivi KILLER FREQUENCY Paikallaan seisominen sisätiloissa ei ole koskaan ollut näin jännittävää. Hyvin staattisen ja epävisuaalisen aiheen luulisi olevan vaikea pala purtavaksi pelimedialle, mutta Team17 on tehnyt erinomaista työtä: tekemistä on juuri sopivasti, muttei koskaan liikaa. Viheltää, suojaan! Pelin pihvi ovat toistuvat tilanteet, joissa kylän asukas soittaa hätänumeroon murhaajan ahdistamana ja pelaajan täytyy neuvoa hänet ulos pälkähästä. Onneksi kauhugenrestä nauttiminen ylipäätään vaatii realismista irtipäästämistä, joten logiikka-aukot eivät isommin häiritse. Toki epäloogisuuksiakin mahtuu mukaan, kuten se, että murhaajaa pakenevia ihmisiä neuvotaan avoimella radiokanavalla, jota murhaaja voi yhtä lailla kuunnella. Pian kädet ovat täynnä työtä, kun Forrestin ja Peggyn täytyy auttaa kyläläisiä pakenemaan tappajan kynsistä. Ankean duunin ainoa piristys on joviaali kollega Peggy
Huonoa Käsikirjoitus kompuroi paikoin. Autiolla radioasemalla haahuilu nostaa pulssia. Se leikittelee tutulla kauhugenrellä ja ammentaa paljon kasariteemastaan, mutta ei jää nostalgiansa vangiksi. Vaikka hahmoissa leikitellään ste87 Killer Frequency yhdistää taitavasti komediaa ja kauhua. Josh Gowdery ja Naomi McDonald tekevät hyvää duunia Forrestin ja Peggyn rooleissa. Tietynlainen alikirjoittaminen vaivaa peliä muutenkin. reotypioilla, mukaan on yleensä saatu sen verran aitoa inhimillisyyttä, että selviytyjien kohtalot eivät tunnu merkityksettömiltä. kyseistä paikkaa ja hänen tiskiltään löytyy sokkelon kartta. 87 Simppelikin vipupulma on jännä, kun murhaaja voi olla missä tahansa. Muutaman kerran taas olin ymmälläni siitä, miksi valintani johti verilöylyyn, eikä peli vaivautunut asiaa kunnolla selittämään. Se yhdistää juuri sopivan määrän puuhastelua ja toimivia puzzleja erittäin lineaariseen kävelysimulaattoriin, jossa varsinaista pelattavaa on tosiasiassa melko vähän. Vihjemateriaalin looginen tulkinta ei ole helppoa, mutta melkein aina mahdollista, kun vain miettii tarpeeksi. Itse olin kaikkein vaikuttunein siitä, miten vähästä – muutamasta nappulasta, pulmista ja äänitetystä puheesta – Killer Frequency saa aikaan niin paljon. Until Dawnista tuttuun tapaan on pelaajan hoksottimista kiinni, kuka selviää aamuun asti. Painetta kohtauksiin tuo alati lähestyvä, murhaajan aavemainen viheltely. Murhapuzzlet ovat kertakaikkisen hienosti tehtyjä. Ymmärrän, että pintaviihteellisen pastissipelin ei ole tarkoituskaan sukeltaa kovin syviin vesiin, mutta paikoin Forrestin ja Peggyn hyväntuulinen jutustelu kauheassa tilanteessa lipsahtaa sosiopatian puolelle. Killer Frequency tietää, että mikään meille näytetty ei ole niin karmivaa kuin se, minkä joudumme kuvittelemaan. Soittajat on käsikirjoitettu ja näytelty niin, että heidän kohtalostaan alkaa välittää nopeasti. Joskus vihjemateriaali on niin toivottoman piilossa tai turhan kryptistä, että valintoja joutuu tekemään sokkona. Suunnitelmiin tulevat muutokset ja nopeaa reagointia vaativat äkkitilanteet pitävät pelaajan mukavasti varpaillaan. Ainoastaan . Sen maailma herää poikkeuksellisella tavalla eloon, koska peli uskaltaa luottaa pelaajan mielikuvitukseen. Vapaa tallennus poistaa turhaa stressiä ja mahdollistaa eri vaihtoehtojen kokeilun, mutta enemmän jännitettä saa tietysti elämällä niiden päätösten kanssa, joiden takia toiset kuolivat. Kylä tuntuu loogiselta kokonaisuudelta ja sen asukkaat aidoilta ihmisiltä, jotka haluaa pitää hengissä. 57 168784_.indd 57 168784_.indd 57 31.8.2023 14.02.35 31.8.2023 14.02.35. Parhaissa pulmissa saa seuloa ja järjestellä ison määrän dataa. Hyvää Uusi idea, hieno toteutus. Muuten mainioon pulmakatraaseen mahtuu muutama harmittava rähmäys. Ajoittainen epäselvyys ja hähmäinen logiikka ovat kuitenkin helppoja sietää, kun niiden vastapainona on klassisen Rikospähkinä-sarjakuvan kaltaisia kutkuttavia kokonaisuuksia, jossa pelaajan pitää seuloa isosta datamäärästä oikea johtopäätös. Päähenkilöt Forrest ja Peggy eivät oikein tunnu osaavan suhtautua kaupunkia koettelevaan murha-aaltoon riittävän empaattisesti, vaan duuni pyörii melko lailla normaalisti tragediasta huolimatta. Parissa kohtaa käsikirjoitus kompastelee. Radio Killed the Videogame Star Pelillisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta Killer Frequency pitää tehokkaasti otteessaan. Ahdistavaa tunnelmaa ei vesitetä Marvel-tyylisellä jatkuvalla läpänheitolla tai tekemällä hahmoista liian övereitä, vaan hulauttamalla huumoria juuri oikeisiin kohtiin. Esimerkiksi piina yksin asuvan naisen hädästä murhaajan pyöriessä talon ulkopuolella vaihtui hyväntuuliseen hörinään, kun onnistuin ohjaamaan paikallisen opiskelijaporukan siirtämään juhlansa naisen osoitteeseen ja kuulin puhelimesta kaljakoreja kantavien bilehemmojen astuvan öyhöttäen sisään. Se tasapainottelee oikein hyvin komedian ja kauhun välimaastossa ollen vuorotellen huvittava ja karmiva. Kauhutunnelman ruokkimisen kannalta pelimekaniikka, jossa pelaajan on vain annettava ohjeita ja seurattava avuttomana tilanteen kehittymistä, on yllättävän piinaava eikä vähääkään tylsä. Tarinan taso pysyy hyvänä melkein loppuun asti. Tai no, onhan mukana Forrestia koskeva, löyhästi hahmoteltu ”entinen ison kaupungin stara oppii arvostamaan pientä kyläyhteisöä” -stoori, mutta Pixarin elokuva Autot onnistui kertomaan saman tarinan tuntuvammin kuin Killer Frequency. Killer Frequency tasapainoilee hienosti monessa hankalasti toteutettavassa jutussa. Pohjapiirroksen avulla murhaaja pitäisi saada lukituksi arkistohuoneeseen. naali on hieman hätäilevä ja turhan kikkaileva, mutta toisaalta, missäpä slasherissa ei nykyään olisi. KF:n asetelma – mies hoitamassa duuniaan ja naiskollega neuvomassa häntä etäyhteyden päässä – muistuttaa paljon mainiota Firewatchia (Pelit 3/2016, 90 p.), mutta samalla se missaa yhden Firewatchin olennaisimmista vahvuuksista: päähenkilöiden välisen jännitteen, draaman ja hahmonkehityksen. Nämä kaikki puuttuvat KF:sta, mikä vesittää kokonaisuutta. Tämä näkyi erityisen räikeästi uhrin ensimmäisen kerran kuoltua Forrestin virheen takia: päähenkilöt huokaisivat pari kertaa ja jatkoivat sitten henkilökohtaisia juttujaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikeimmassa haasteessaan eli komedian liittämisessä kauhuun KF onnistuu myös ihmeen hyvin. Eläviä hahmoja tapettavaksi Käsikirjoitus onnistuu hienosti tärkeimmässä, eli Gallows Creekin maailman ja sen asukkaiden eläväksi tekemisessä. Kartan avulla Forrest osaa kertoa teinille, mihin suuntaan risteyksissä kääntyä ja jos valinnat ovat oikeita, romanttinen nörttiparka saa pitää henkiriepunsa. Selviytyjien päästessä pakoon ja voittomusiikin soidessa huomasin useammin kuin kerran pidätelleeni hengitystä hyvin pitkään
Super Mario Sunshinen saari-idylliä muistuttava intromaailma Mafia Town alkaa hieman vaisusti turhankin avoimena loikkaparatiisina, mutta rikkinäisellä englannilla hupsuja molottavat mafiahöntit huvittivat. A Hat in Time alkoi yhden miehen ideasta ja on eräs varhaisimpia (2012) joukkorahoitettuja loikkamenestyksiä. A Hat in Time oli meikäläisen keväisen loikkaprojektin lähtölaukaus, sillä tutusta indieklassikosta oli hyvä aloittaa. Kun kuussa johdetaan kaoottista pingviiniparaatia, lännen pikajunassa ratkotaan piinaavaa murhamysteeriä, jota korppiagenttivahti sekoittaa päättömillä tietoturvakysymyksillä hyvin samaan tapaan kuin Psychonautsin maitomiesten salaliitossa. K un 3D-tasoloikista oli 2010-luvulla pulaa, piti ratkaisu potkustartata. Vuoristomatkailu on päräyttävän vauhdikasta. Juha Kuosmanen Kun on oikea hattu päässä, hyppiminen sujuu kaikilla silintereillä. Vaikka julkaisusta on jo kuusi vuotta, Aikahatun jakelussa kaikille alustoille kesti, ja delsujen saapumisessa kaikkien saataville kesti lisää. Joillekin se on kaihoisaa nostalgiaa aikoihin, jotka eivät enää koskaan palaa, toisille parasta ennen -päiväyksen viidettä lämmittelyä mikrossa, mutta kekseliäimmät ideat jalostetaan hyppimällä. Yksityiskohdat ovat toisinaan levottomia: aluksella pääsee jopa hakkaamaan corgitekstiseikkailua! Erityismaininta on annettava soundtrackille. Lähtökohta on yksinkertainen ja narratiivina löyhä: hattutyttö on avaruusaluksellaan kotimatkalla, kun erään planeetan mafia tulee vaatimaan omaansa. Subcon Forest vaihtaa teemaksi kauhun ja esittelee pelin huikeimman sivuhahmon, veikeän murhanhimoisen varjo-olento Snatcherin, joka varastaa hattutytöltä sielun ja pakottaa hänet sitovan sopimuksen nojalla tekemään kaikenlaista jäynää lueskellessaan koverretussa puussaan How to Kill Children -opasta. Joka episodilla on oma tyylikäs käyntikorttinsa. Muutenkin kuin musiikiltaan, siis. Pelin ikonisella silinterillä tosin ei tee oikeasti mitään, ellei ole suunnasta hukassa. Tämä arvio kuuluu mafialle A Hat in Time on jo tasoloikkana mainio, mutta sen valloittavan oivaltava persoonallisuus vie muutenkin mennessään. Minkä tekosyyn vuoksi A Hat in Timessa sitten loikitaankin, kaikessa näkyy tekijöiden rakkaus työhönsä, sillä odottamattomat skenaariot ja symppis hassuttelu pitävät kupletin tuoreena. Loikkiessa ei ehdi tulla edes ähky, koska mittaa on maltillisesti ja vaikeustaso mukavan matala. Selkkauksen seurauksena aluksen voimanlähteenä toimivat tiimalasit putoavat planeetan neljään eri kolkkaan. Kentistä löytyy myös portaaleja, jotka johtavat abstrakteihin loikkarypistyksiin Super Mario Sunshinen hengessä. Aloitusmaailma on hieman vaisu. Koska PS4-versio pyörii PS5:llä nyt sulavasti 60 framella, oli pakko tutustua periaatteessa vain kahden vuoden ikäiseen hattuloikkaan uudestaan. Hattualuksen orgaanisesti muuttuvaan tarttuvaan teemaan saatiin legendaarinen Banjo-Kazooieistakin tuttu Grant Kirkhope mukaan, mutta Pascal Michael Stiefelin sävellykset ovat äärimmäisen viihdyttäviä ja välienselvittelyt bossien kanssa mielettömiä. Kekseliäät kenttäkokonaisuudet varastavat hattushow’n, jonka episodeihin siirHATTUTEMPPU Gears for Breakfast / Humble Bundle Arvosteltu: PS4 Saatavilla: PC, Switch, Xbox One Ikäraja: 7 rytään alukselta aina tietyn tiimalasin perässä. Huonoa . Tästä tuli vain hyvä mieli! Ja vielä on kerrottavana tarina, kuinka hattutyttö päätyi Snatcherin ja paikallisen yakuzan tappolistalle! 90 Nostan hattuani, sillä 3D-tasoloikat palasivat rytinällä! Hyvää + Jalostaa parhaat ideat nokkelaksi kokonaisuudeksi, rakkaus genreen näkyy. Lopputulos tosin nähtiin vasta vuonna 2017. Kornipipon hattuhitit Hattutytön loikkataidot kalpenevat vastikään kokemani Demon Turfin tolkuttoman monipuolisen liikevalikoiman rinnalla, mutta perusasiat ovat todellakin hallussa ja etenemisen flow on sutjakkaan ilmavaa. Peli ihastutti jo vuosia sitten, ja kohdallani erittäin harvinainen uusintakierros koko kattauksella ihastutti enemmän. Kentät voi läpäistä hyvinkin suoraviivaisesti tiimalasin perässä, mutta tutkimisesta palkitaan jalokivimöykyillä, joita voi vaihtaa tarkoituksella bugittavan myyjän kautta hattumerkkeihin, kuten käyttökelpoiseen hyppykoukkuun ja hölmöilyyn, jos välttämättä haluaa korvata hauskan ääninäyttelyn nostalgisella Banjo-molotuksella. Asiasta innostuu myös mafian sortama viiksityttö, joka haluaa poistaa tiimalaseilla pahat tyypit maailmasta. Irtiottojen jälkeen Alpine Skylinen vapaasti edettävä vuorimiljöö voi tuntua kesyltä, kun narratiivi on minimissään, mutta toisaalta korkeuseroilla saadaan kaikki irti tasoloikasta. Hatut ovat tietenkin A Hat in Timen keskiössä, tai siis keikkumassa päähenkilön pollapisteessä. Harvinaisemmat kolikot puolestaan vaihtuvat uhkapelilaitteessa vaateväreistä hattumalleihin. Snatcher on hienovarainen metsänhenki. Hattuammattilainen hyppysyöksyilee päistikkaa paikasta toiseen, syöksyn pysäyttämisen ajoittaminen tuntuu aina yhtä sulavalta. Painostava tunnelma työstään nauttivine hirttosilmukoineen ja metsän asukkien kohtaloineen lopettaa hassuttelun tyystin kuningatar Vanessan kartanossa, jossa peli muuttuu oikeasti pelottavaksi selviytymiskauhuksi. Ideapakki räjähtää jo Battle of the Birdsissä, jossa hattutyttö pääsee kenttäsuorituksillaan määrittämään, voittaako Dead Bird Studiosin leffaohjaajana äkkipikainen länkkäripöllö Conductor vai svengaava diskokuupingviini DJ Grooves. 58 168074_.indd 58 168074_.indd 58 31.8.2023 16.22.05 31.8.2023 16.22.05. Matkan varrelta löytyvillä lankakerillä voi kutoa esimerkiksi noidanhatun räjähdeliemien paiskomiseen, jääpipon puolustukseen ja trampoliiniloikkiin sekä yliluonnollisen maskin toisulottuvaisten asioiden manipuloimiseen. Jättiläismäinen tuulimylly varsinkin painui mieleeni. A Hat in Time on malliesimerkki tasoloikkien taiasta
Temppuilin itseni muutamaan otteeseen PS5-version vauhtipelaajien kärkikymmenikköön, kerran epähuomiossa jopa maailmanlistan kärkeen muutaman sekunnin kaulalla. Vauhtipelaajan unelma. ViidenkymULOS REVIIRILTÄNI! Fabraz / Playtonic Friends Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox One, Xbox Series S/X, Switch Ikäraja: 7 menenkuuden peruskentän lisäksi Forktownissa läpäistään eksentrisen... Seinähyppyihin tarjotaan muutakin kuin kaksi vierekkäistä muuria, joissa voisi yhtä hyvin lukea, että paina äksää hypätäksesi. Erityisesti pelihahmon jouhevan karkea liikuskelu oli trailerissa mieleeni. Hyvää + Puhdas tasoloikka ei ole tuntunut näin erinomaiselta pitkään aikaan. Vaikka minulla on kokemusta kunnolla vain Super Mario Odysseysta, väitän että jos Marion punalätsä kuuluu kuninkaalle, Demon Turfin näsäviisas pikkumulkero Beebz on puhtaan pelattavuuden kuningatar. Tyttödemoni Beebziä ärsyttää Demon King, joten hän hyppii kunkun varpaille, kunhan paikallisten reviirien isoille kihoille on uhottu. Röh röh sinulle. 91 Demon Turf ei ole Demon Turd, vaan tiukan täydellistä tasoloikka-asennetta. Vielä mitä! Peli on tehty vauhtipelattavaksi, mainio kenttäsuunnittelu rikottavaksi! Ennen kaikkea päistikkaa itsensä paiskominen on hemmetin hauskaa! Vauhdin huumassa sitä ihan ylpistyi, kun syöksyin kentän loppuun helposti määräajassa ja päädyin ihan päteville sijoituksille. New Neo Cityn lisäksi tapahtumapaikkoina on esimerkiksi Apocadesert ja Armadageddon. Koukuttava flow piilee tietoisissa riskeissä, mahdottomissa oikoreiteissä ja hyppyjen soveltamisessa. Nopeammin, mutkikkaammin, vaarallisemmin Demon Turfin ensivaikutelma oli hidas ja kankeahko. Kukaan ei pakota helpoimpaan reittiin ja pelaamaan turvallisesti, vaikka peli antaakin nokkelasti kolme checkpoint-lippua, jollaisen voi pystyttää haluamansa loikkahelvetin vierelle. K un isojen firmojen budjetit hassataan toimintaseikkailuspektaakkeleihin puhtaiden tasoloikkien sijasta, on perinteikkään genren kuninkuus muiden harteilla. Demon Turf julkaistiin jo syksyllä 2021, jolloin ostin sen välittömästi! Tosin pelasin se vasta nyt, kun YouTubessa seuraamani Nitro Rad, erinomainen tasoloikkien puolestapuhuja, kehui peliä perinpohjaisesti ja väitti loikkailun mielettömän monipuolisuuden vetävän vertoja 3D-Marioille. Kuten Demon Turf. Ihastuin välittömästi harkittuun visuaaliseen tyyliin, joka varmasti jakaa kotikutoisuudellaan mielipiteitä. Let’s get forked up! Juonipuoli on sivuseikka, mutta näppärä viitekehys pelin rakenteelle. Tämä ei tunnu kierrätykseltä, vaikka maisemat ovat samoja: sivuhahmotkin tunnustavat, kenelle reviiri nyt kuuluu! Vaikka kentät ovat lyhyitä ja suoraviivaisia temppuratoja, tekemistä on valtavasti, täydellisyyden tavoittelusta ja taidoista riippuen luokkaa 20–40 tuntia. Onneksi indietasoloikilla on pyyhkinyt viime vuosina hyvin, omintakeisia ja isommiltaan ideoita iteroivia hyppelyitä syntyy ketterästi pienten kehittäjien käsissä. Kepeän anarkistinen ja höpsö tasoloikka on samanaikaisesti kaunis ja ruma: kentät on muovattu matalalla polygonitarkkuudella, veden mallinnus mukailee realismia, valaistus on paikoitellen räikeän överiä ja hahmomallit ovat spritejä, kuin liukuvia pahvitauluja. Turfiin vaan ja onnea Demon Turf -kipinäni syttyi kesäisessä julkistusstreamissa. Välillä pienet tuotantoarvot näkyvät. Olisi toiminut ilmankin tappelua. En vieläkään viitsi katsoa Games Done Quick -maratonia livestreamina, mutta nyt ymmärrän skeneä huomattavasti paremmin. Kun tontit on koluttu ja paikallista bossia on läpsitty uunituoreen erikoiskyvyn avulla lättyyn, omistajanvaihdoksen jälkeen kaikista kentistä tarjotaan haastavampi versio. Pienen indielafkan Fabrazin ei tarvitse hävetä kanonisoitujen loikkamestarien rinnalla, sillä Demon Turfia parempaa hyppelytuntumaa saa hakea. Joskin kärkikolmikon lukemia ihmetellessäni kysyin retorisesti miten helvetissä, ja kysyin maailmanennätysvideon toljotuksen jälkeen uudestaan. Möllit tuupataan energiapalluroilla rotkoon tai ansoihin, mutta tuntui kuin olisin kankealla luistinradalla läpsyttelemässä. Demonikingin Forktown haarautuu (tässä vitsi) neljään reviiriin, joista kukin vie seitsemään reviiriteemaiseen kenttään. Tekijät selvästi tietävät, että jos helpon reitin lähistölle pistää etäisesti hypeltäviä pintoja, joku temppuilee tiensä kaiken ohi. Onneksi bossit ovat huikeita spektaakkeleita, jo ihan soundtrackiltaan. Jätinkin Demon Turfin kompletionismissa kenttäkohtaiset pikajuoksut viimeiseksi pakolliseksi pahaksi, joka vain suolaisi pelikokemuksen. 59 168074_.indd 59 168074_.indd 59 31.8.2023 14.00.54 31.8.2023 14.00.54. Normaalisti karsastan pelien vauhtipelaamistavoitteita, koska kiirehtiminen johtaa virheisiin, uusintayrityksiin ja turhautumiseen. olennon pirullisen kinkkisiä haastekenttiä, pelataan futisgolfia ja tykitellään pelihallissa värifilttereiltään tyyliteltyjä kolikkopelikenttiä, jotka ovat suoria viittauksia 3D-Marioiden ikonisimpiin kenttiin, kuten kuusnelosen kellotorniin. Pelimusiikki on yleisesti ottaen letkeän tarttuvaa hip hop -hassuttelua, jota vertaillaan Splatoonin ja Jet Set Radion biitteihin. Ihan on Banksyn näköinen. Juha Kuosmanen DEMON TURF Jos demoniesiteini poukkoilee seinän kautta hyppysyöksyillen käärmerenkaan kautta triplaloikattuun lintusyöksyyn ja kieputukseen skippaillen puolet tuonpuoleisesta, ei hätää: vauhtiennätys tässä vain rikottiin. Yleisfiilistä ei myöskään kohenna päälle liimatut tappeluvaiheet, joiden kanssa opin elämään, koska ne eivät ole Turfin suola. Kaikkien temppujen sisäistämiseksi ei tarvitse lukea väitöskirjaa, koska Marion ohjekirja riittää. Mutta merkityksettömän tauhkan keräily ei ole pääasia, se kunnia kuuluu loikinnalle. Beebz etenee hämäävän verkkaisesti ja hypeltäviä alustoja jaetaan niin auliisti, että kentät voivat vaikuttaa jopa prototyypeiltä. Huonoa . Pienen harjoittelun jälkeen singahtelu on ainoa vaihtoehto, koska se on hemmetin hauskaa. Pelissä on tolkuttoman monipuolinen loikka-arsenaali, joka ylenkatsoo useiden tasoloikkien tutun turvallista, kaiken ratkaisevaa tuplahyppyä, jonka varassa Beebz vain muuttuisi lepakoksi, räpyttäisi kerran siipiään pari senttiä ja putoaisi rotkoon. Tässäpä kunnianosoitus! Kenttien läpäisystä irtoavilla paristoilla suodaan kingin audienssi, kun taas kakunpaloilla ja tikkareilla tienataan kosmeettista tilpehööriä ja liikkumista helpottavia jippoja
On neonreviirissä muutakin tekemistä, kuten kenttien läpäisy itsessään ja tikkarien ja vinyylien keräily, mutta kenttäsuunnittelu nojaa yhä enemmän vauhdikkuuden henkeen. Hattutytön ja vauhtitytön keskinäinen vertailu on turhaa, sillä molemmat keskittyvät parhaisiin puoliinsa ja tuovat aivan uusia haasteita. Death Wish -pelimuoto ei ole vitsi, sillä tutut kentät muuttuvat tuntemattomiksi armottomilla, odottamattomilla, sadistisilla mutta myös nerokkailla tempuilla. PC veti pisimmän korren, sillä teknisten rajoitusten vuoksi fanikentät ja moninpeli Vanessa’s Curse -DLC ovat vain PC:lle. Risteily on osittain kuin Tallinnaan menisi. Hyvää + Keskittyy olennaiseen, vauhti. Tai nöyrtyä. Kaikki keskittyy vauhtiin, pelin täydellinen läpäisy vaatii kultapokaalia aikarajoilla, jotka ovat tiukempia kuin pääpelissä. Erinomaisen kenttäsuunnittelun ja tarrojen keräilyn lisäksi taskunpohjat tyhjenevät valuutasta, kun kattimyyjät kauppaavat hassuja uusia hattumalleja ja joka nurkan ruokakojulla voi slurppailla nuudeleita. Elämä on vaikeaa ja rankkaa. Juoni on sivuseikka: Beebz imeytyy kavereineen supermariokuusnelosmaisesti Demonikingin linnan taulusta toiseen todellisuuteen, josta on päästävä ulos. Jos tykkää pysähtyä nuuskimaan kunkin ilmassa leijuvan loikkaesteen esteettistä funktiota ja hoppu aiheuttaa stressiä, Neon Splash ei välttämättä toimi. En edes jäänyt kaipaamaan uusia hattuvoimia, sillä näilläkin pärjää. Kamurochossa on karvaisempaa. Seal the Deal Nyakuza Metro 86 88 Delsut ottavat loputkin tehot irti hattuilusta. Neon Splash 84 Demon Turfin täydellistä loikkatuntumaa tiiviimmillään. Miltä tuntuisi läpäistä tasoloikkapelin kenttiä loikkaamatta kertaakaan. Neon Splash julkaistiin nopeasti peruspelin jälkeen, ja kritiikistä otettiin oppia. Turfin bossikyvyistä poissa on kaksi, jäljellä ovat nopea käärmepyörä ja lintusyöksy. Literally Can’t Sink -risteilyalukselle Arctic Cruise -luvussa. Ikäraja: 7 Demon Turf: Neon Splash Fabraz / Playtonic Friends Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC Muuta: DLC ei tarvitse Demon Turfia toimiakseen. PC-pelaajat saivat myös joulun alla ilmaisen Tower-DLC:n, eli supervaikean loikkatornin, mutta en silti hommaa Demon Turfia enää kolmannelle alustalle. Alamaailman bisnestä pyörittää helykaupan Keisarinna, jonka kylmälle julmuudelle kalpenee jopa Snatcher. Gotta go splash Demon Turf: Neon Splash keskittyy olennaiseen. Mutta vauhtipelaajille Neon Splash on rautaisannos lisää Demon Turfin vauhtikultaa, mutta ilman ylimääräistä läskiä. DEMONIJA HATTUTYTTÖ A Hat in Time: Seal the Deal & Nyakuza Metro Gears for Breakfast / Humble Bundle Arvosteltu: PS4 Saatavilla: PC, Switch, Xbox One Muuta: DLC:t tarvitsevat A Hat in Timen toimiakseen. Huonoa . Lisäksi metroseikkailu ymppäsi pääpeliinkin kaksinpelin, jota en tullut kokeilleeksi: aisapariksi saisi rusettitytön. Ikäraja: 7 Tämä on oikeasti hienoa maailmassa, jossa läpäisy vaikeimmalla vaikeustasolla on merkitsevinään jotain. Metroloikasta on hankala keksiä nillitettävää, mutta lisäsisältönä Seal the Dealin Death Wish jäi sadistisuudessaan paremmin mieleen. Snatcher paiskaa eetteriin kartallisen peruspeliä haastavampia kokemuksia. Hattutyttö vaipuu eteeriseen tanssiin rentouttavan rytmin ja psykedeelisen taustan tahtiin, ja seuraa kannustavia viestejä. Demon Turfille DLC-alustoja on vain kaksi, joten pyyhin pölyt Switchistä, sillä kehut kuultuani noin vitosen investointi kustakin lisäloikasta ei ollut iso juttu. Tämä on omistettu kaikille heille, jotka menehtyivät joskus digitaalisen viihteen parissa. Huonoa . Ei tarvitse osoittaa olevansa jotain kenellekään. 60 168074_.indd 60 168074_.indd 60 31.8.2023 14.01.00 31.8.2023 14.01.00. Hattutytön on kuoltava. Pikajuoksukenttien ja muiden yllätysten lisäksi kaikki bossit kohdataan haastavampina versioina ja pakkaa sekoitetaan niin paljon, että on pakko opetella pelaamaan. En spoilaa arvaamatonta juonenkäännettä. Diili on ensimmäisen delsun pääidea, sillä nyt alihankintametsän pahaenteinen henkiolento todellakin haluaa tappaa minut, keinolla millä hyvänsä. Aloitan pukemalla hatun päähäni. Esikuville tehdään kunniaa, pelissä voi törmätä jopa erääseen silmälappukolliin. Kuoleminen ei uppoa A Hat in Time: Seal the Deal jakautuu jo nimessä kahtia. Ilmankin delsuja pärjää, mutta ne antavat esimakua lupaavien kehittäjien jalostetuista taidoista. Ja jos PC-versiossa käyttää konsolikomentoja, Snatcher vahingoittaa hattutyttöä! Nyakuza: Like a Hat Kid A Hat in Time: Nyakuza Metro on kuin peruspelin alppivuoristo, eli melko vapaasti edettävä japanilainen metrokompleksi, joka sattuu olemaan kissojen valtakunta. Nopeasti ohi, jos ei pysy perässä. Jos peruspelissä vauhtipelaaminen oli vielä vain implikoitu juttu, pökerryttävä kyyti ja kenttäsuunnittelun uskalias rikkominen on neonloiskahduksen pääasia. Juha Kuosmanen A HAT IN TIME: SEAL THE DEAL & NYAKUZA METRO -DLC:T DEMON TURF: NEON SPLASH -DLC Allekirjoitit juuri vauhtikuolemantuomiosi! L oistavat Demon Turf ja A Hat in Time saivat kaivattua lisäsisältöä! Lomamatka arktiselle risteilylle, kissajunametroon ja tauluun ei ole niin rentouttavaa kuin se kuulostaa, mutta kaikki otetaan irti! Hyvää kannattaa odottaa, mutta A Hat in Timen delsujen odottelu turhautti monia. Vaikka Snatcherin haasteet tuntuvat epäreiluilta ja haamu vieläpä pilkkaa pelitaitojani, kolmen epäonnistumisen jälkeen tarjotaan Peace and Tranquility -vaihtoehtoa. Seal viittaa ällösöpöihin norppiin, jotka jotenkin ovat päässeet miehistöksi S.S. Ja pahuksen komea sellainen, pelin näyttävin ja yksityiskohtaisin maailma, jossa riittää tehtävää ja nähtävää, pituutta on tuplasti verrattuna risteilyyn. Kukaan ei auta sinua. Hyvää + Nerokas Death Wish, upea kissametro. Delsussa ei taistella lainkaan, ja liikkeitä on virtaviivaistettu. Sen viimeistään tekee selväksi hyperaktiivinen musiikki. Tästä kuvasta saisi satoja levynkansia vaporwave-artisteille. Oikeastaan kypärän, sillä kohta muuten sattuu. Tarvitsen rauhaa ja levollisuutta. Splash on täysin oma kokonaisuutensa, mutta pääpeli olisi hyvä kokea ensin. Kolme episodia ja yksi erityisen kinkkinen loikkaportaali on nopeasti nähty ja tilpehöörin kiikuttelu yrmyn mursukapun tahtiin stressasi liikaa, mutta kokonaisuus toimii. Ennätystehtailtavaa riittää 19 kentän edestä, eli noin kolmanneksen Turfin peruskentistä. Toki Snatcher läjäyttää petkuhuiputuksen jälkeen häpeällisyyden leimalla, mutta sopimuksen voi aina repiä ja kohdata haasteet sellaisenaan. Estetiikkaa hallitsee ironinen vaporwave-räikeys, ja joka askel jättää väriläiskän jälkeensä. Mustat kiisut nurisevat laitureilla aikatauluista, hulppean eloisat kass paksut vetävät metrovaunuja rymistellen ympäriinsä. Entä jos räjähtävän junan sekuntikello lähtisi tikittämään kymmenestä sekunnista. Liikaakin vauhtia
Hyvää + Taistelusysteemi on erinomainen, vaikka ohjattavia hahmoja on vain yksi. Ehkä kehitystyötä olisi pitänyt vielä jatkaa. Noa Solares on Bright Townin iloinen hakkeri, joka ryöstelee Monomind-korporaation resursseja omaksi huvikseen ja vauraudekseen ja etsii kadonnutta isäänsä. John Carmack tarvitsi rocktähti John Romeronsa, jotta Doomista tuli muutakin kuin teknologiademo, joten luoja Ed Parris tarvitsisi tiimiin hänet haastavan häirikön. Monomindin pahuus ei ole Deus Exin syvältä kouraisevaa pimeyttä vaan sellaista pahuutta, jossa vanhemmat käskevät siivota huoneen viikonloppuna. Jack Move kaipaisi Dick Movea. Jack Movea vaivaa sankarikoodaajan syndrooma kuin Citizen Sleeperiä. Kyberneettinen räkä käy isottelemaan. Bright Townissa jokainen on Solareksen kaveri, elämä on Monomindin pukumiesten ja sotilaiden nimellistä läsnäoloa lukuun ottamatta ristiriidatonta. Ehkä pitäisi katsoa peiliin ja hymyillä. Jokaisessa kuvitteellisessa tulevaisuudessa irokeesikampaus ja ketjut aseena ovat muodissa kuin 80-luvulla. ikka on zoomattu omituisen kauas, ja Bright Town on Switchin ruudulla kärpäsen hiekkalinna. Taistelujen ulkopuolella gra. Bright Town tarjoaa standardien mukaiset dystopia-palvelut: pizzaa, nuudeleita ja kyberlekurin. Ehkä kyberpositiivisuus on tulevaisuutta ja opin rakastamaan suuryrityksiä viimeistään Arasakan uudelleenkoulutusleirillä. 61 164227_.indd 61 164227_.indd 61 31.8.2023 16.17.19 31.8.2023 16.17.19. Maailman pienuus ja merkityksettömyys tekevät kokemuksesta demomaisen. J apanilaisilta roolipeleiltä lainaava Jack Move edustaa Citizen Sleeperin tavoin uuden sukupolven kyberpositiivisuutta, jossa korporaatioiden hallitsema tulevaisuus on ahdistajan sijaan mahdollistaja. HUOLETTOMIEN LASTEN FANTASIA So Romantic Arvosteltu: Switch Saatavilla: PC, MacOS, Xbox One, Xbox X/S, PS4, PS5 Versio: 1.0.3 Suositus: 1,2 Ghz suoritin, 1024 Mt keskusmuistia Ikäraja: 7 65 Turvallinen tötterö biomekaanista hattaraa. Riisiin upottaminen ei pelasta virtapiirejäsi Minimalistisessa JRPG-kehikossa Solares juoksee slummeista ja rakennustyömailta viemäreihin ja tuhoaa satoja merkityksettömiä pikkukätyreitä. Kyberpunk näkyy siinä, että Solares on taikahahmo, joka kirousten ja tulipallojen sijaan heittelee bugeja ja käräyttelee Monomind-rivisotilaiden ja kyberlepakoiden virtapiirejä. Vuoropohjaisen taistelun voi kytkeä kokonaan pois päältä, jos satunnaiskamppailut ottavat kaaliin. K-70-ikäraja olisi oiva varoitus, sillä Syvärillä taistelleet tuskin erottavat ruudun tapahtumia. Huonoa . Keksin aamuyöllä sängyssä pyöriessäni noin miljoona eri tapaa, joilla tulevaisuus voi mennä pieleen, mutta Parris ei ole keksinyt yhtään. Positiivinen sävy on yllätys, sillä Steam-sivulla Jack Movea kuvaillaan ”karuna kyberpunk-tarinapelinä”, jonka keskiössä ovat ”murha, kidnappaus ja pimeä tiede”. Taistelusysteemissä on vetoa, kunhan sen ympärille olisi rakennettu moraalisten ristiriitojen ja vaikeiden ihmissuhteiden maailma. Antero Kyyhky JACK MOVE Rooliseikkailut ovat Dragon Questista lähtien olleet värikkäitä ja iloisia, mutta onnistuminen ei ole koskaan tarkoittanut ristiriidattomuutta. Taisteluiden räjähtävä liike, mielenkiintoiset kompiaisviholliset, sykkivä tulevaisuuspoppi ja jytän tunne ovat kuin toisesta pelistä verrattuna Solareksen elon merkityksettömyyteen. Ehkä olen grimdarkin perään itkevä miesvauva, joka etsii syvällistä sisältöä lasten rooliseikkailusta. Erikoisesti hahmoja taistelussa on vain yksi, Solares. Vanhempi rikoskumppani vihaa mönkiviä robotteja. Harvat mutta mielikuvitukselliset pomoviholliset, kuten biomekaaniset jyrät ja alkulimat ja jättirobotit, ovat taistelupuzzleina kohokohtia. Synkkien markkinointilupausten alta paljastuu lapsille suunnattu kevyt seikkailu. Hullu tiedemies muokkasi itsestään telaketjuhirviön
L egendaarinen Tasavallan tietokone, leipälaatikko, kuusnepa – kasarin mikrotietokoneräjähdyksessä syntyneellä rakkaalla kasibittiraudalla on monta lempinimeä. Asesysteemi on edellisen osan tapaan suoraviivainen. Zeta Wing II Tuimaa tykitystä Yhden naisen kehitystiimi Witchsoft jatkaa laadukkaiden C64-räiskintöjen tuotantoa Zeta Wing II:lla. Ammuskuvio levenee vain vähän ja hitaasti, joten puhti merkkaa lähinnä kestäviä bosseja vastaan taistellessa. Mörrien teilaaminen ja/tai väistely vaatii taitoa, mutta matsit pitää vielä hoitaa ripeästi. Käytän kuusneppailussani brittiläisen Retro Gamesin TheC64:ää, joka on aidon kokoinen ja toimivalla näppiksellä varustettu näköisreplika C64:stä. Nätti ja mainion musiikin siivittämä A Pig Quest ei ole pelkkää auvoa, mihin kympin hinnalla on hyvä varautua. Etenemistä venytetään turhan usein pakittelulla suljettujen ovien luokse ja osa rupuvihuista tietysti herää henkiin ruutua vaihtaessa. tökuvio ei pure. En ole mikään puhdasoppinen HC-retroilija siinä mielessä, että en vaadi alkuperäistä tekniikkaa. Sikakin kestää liudan osumia vastustajista, aseista ja vaarallisista maastokohteista, kuten piikeistä. Luurankoja, peikkoja ja muita useita osumia sietäviä vihollisia kurmotetaan heittotikareilla. Juoksentelun ohella sankari tasoloikkii ja kiipeilee tikkaissa. Tiukan temmon seuraamista mutkistetaan mukavan vaihtelevilla hyökkäyskuvioilla, joihin samanlaisena toistuva väispadilla tai tikulla toiminta rullaa miellyttävän sujuvasti. VANHAN SOTARATSUN UUDET HITIT Minimi: C64 tai emulaattorit itch.io csdb.dk C64-PELIT VUONNA 2023 C64-PELIT VUONNA 2023 A Pig Quest Sikamainen seikkailu Vuoden 2023 merkittävin kaupallinen C64-julkaisu lienee A Pig Quest -tasoloikkaseikkailu. Värikäs ja audiovisuaalisesti vaikuttava seikkailu on myynyt nelinumeroisia lukemia. Tuhotut vihollisaallot jättävät jälkeensä tähtiä ja kymmenen tähden jälkeen pyssyn teho nousee. Komeissa maisemissa vipeltävät pikkumonsut ilmestyvät ruudunvaihdon jälkeen takaisin (A Pig Quest). Tallennustilaa on hyödynnetty tyylikkäisiin ja etenkin erittäin vaihteleviin maisemiin. Jättihyönteisten pariin sijoittuva Zeta Wing II on tyylikäs perinteinen arcadeammuskelu, jossa ulkopuolinenkin saa vielä jotain tolkkua ruudun tapahtumista. Jos pystyn pelaamaan riittävän autenttisesti jotenkin muuten, turvaudun mieluummin helppoon kuin täysin alkuperäiseen vaihtoehtoon. 62 168863_.indd 62 168863_.indd 62 31.8.2023 16.16.13 31.8.2023 16.16.13. ikkaa, kun osaa asiansa (Zeta Wing II). Ja tietysti joikkaria. Noin vitosen maksava Sarah Jane Avoryn vertikaaliammuskelu käyttää maisemissa komeaa usean eri taKuusnepasta irtoaa tyylikästä liikkuvaa gra. Fiilinki on riittävän lähellä oikeaa ilman aidon koneen näyttö-, latausja lisälaitehärdellejä. Uusi C64-tuotanto toimii myös aidoilla koneilla, mutta kasarina vain harvoilla oli varaa niihin pelien pyörimistä jouhevoittaviin (lisä)muisteihin, joihin nykyään turvaudutaan varsin usein. Ja väistääkin pitää, koska kaikkea ei ehdi tuhoamaan eikä oma tulitus torju ammuksia. ikkaan. Ovia avaavat vivut ja muut härvelit aktivoituvat automaattisesti, kun possu pääsee lähelle. Hektiseen veivausurakkaan ei kannata lähteä ilman kunnon padia tai arcadetikkua. Zeta Wing II on erinomainen syy heittää TheC64:n ergonomisesti kamala tikku mäkeen. Petri Heikkinen Onko peli retroa, jos se ilmestyy Commodore 64:lle mutta 2020-luvulla. Vaikeustaso on vedetty aikarajalla liian kireäksi. Piggy 18 Teamin possueepos irtoaa kympillä indiekauppa itch.io:sta ja siitä on olemassa Protovisionin pienen erän fyysinen moduulijulkaisu. Jaksan aina hämmästyä siitä, kuinka pelkän muistikapasiteetin lisääminen boostaa C64-kehitystä. Kunnon son parallaksivieritystä. Kuusnepa ei periaatteessa ymmärrä 64 kilotavua enempää kerrallaan, mutta RAM-muistialueen nopealla vaihtamisella ja moduuli-ROM:ien laajalla tallennuskapasiteetilla on tuntuva merkitys muun muassa gra. Ilmeisesti tiimi on ajatellut, että ihmiset kuitenkin snapshottailevat emulaattoreilla ja vastaavilla tallennuksia minne tahansa, peli itsekin tallentaa kentän jälkeen. Kentän päättävän kookkaan pomoötökän luokse raahautuminen on itse kahakkaa vaikeampaa, sillä öttiäisaaltojen prässi on jatkuvaa ja vihut ampuvat armotta kohti. Nykyään Commodore 64 on ykkösvalinta alustaksi, jolla esitellään perinteistä ohjelmoinnin osaamista, sillä moderneilla koneilla rauta on karannut kehittäjistä aika kauas. No, kuusnepalla olisikin aika vaikeaa tehdä luotihelvettejä. Meno on kovaa, mutta reilua, joten kuolemistani pystyin syyttämään vain itseäni. Retropeliharrastajille tämä tietää hyvää, sillä C64:lle julkaistaan edelleen jatkuvasti uusia pelejä. Teemakenttiin jaetussa Possun suuressa seikkailussa edetään ruutu kerrallaan, mutta ei lineaarisesti eteenpäin, sillä pakittelu on usein tarpeen
Eye of the Beholder Tekniikan äärirajat Parin viime vuoden kenties uskomattomin C64-saavutus on ruutupohjaista bittikartta-3D:tä hyödyntävän Eye of the Beholder -roolipelin täysin toimiva ja pelikelpoinen käännös. Kuusnepalle tulee vuosittain useampia laajemman huomion ansaitsevia julkaisuja ja osasta uskalletaan pyytää ihan oikeaa rahaa kehitysvaivojen vastineeksi, mikä oli vielä 10–15 vuotta sitten aika harvinaista. Peli itsessään on D&D-sääntöjä seuraava Dungeon Master -koulukunnan luolaromppauksen edustaja ja genrensä klassikko, joten ei niistä ansioista sen enempää. Ötököiden kaasuttaminen vaatii taktikointia (Bugs Inc.). tevä kartta ynnättynä nopeaan snappisaveen tekee C64-konversiosta nopeasti ja vähällä vaivalla pelattavan painoksen. Totta se on, Eye of the Beholder C64:llä. Kun ”mahdottomista” käännöksistä kerran puhutaan, niin Neo Geo -arcaderaudalle alun perin julkaistusta Puzzle Bobble -toimintapulmapelistä on myös puristettu C64-versio, josta ei ole jätetty mitään olennaista pois. Jos pallopoksuttelujen pioneerin tahkoaminen Neo Geoa kevyemmällä raudalla kiinnostaa, niin tässä olisi. Selaimen easter eggin inspiroima näppärä T-Rex 64 laajentaa kuusnepan yhden näppäimen runnerien kaartia. No, C64/ C128-versiossa on sisäänrakennettu automaattikartoitus ja EoB:n laajoissa luolissa eteneminen on todella vaikeaa ilman karttaa! Alueen yksityiskohdat tallentava käPikkupelit. Megastylen kehittämä räiskintä pohjautuu muinaiseen Intellivision/ Atari 2600-konsolipeliin ja siinä ammutaan muun muassa AT-ST:tä, AT-AT:ta ja luotaindroideja lumikiiturilla. Trex Tuttuja Star Wars -maisemia (Empire Strikes Back). Mutta miksi ihmeessä pelaisin PC:llä tai Amigalla tahkottua roolipeliä teknisesti aneemisemmalla C64:lla. C64:lle on tullut myös paljon pienempiä julkaisuja, jotka ansaitsevat huomion, mutta eivät välttämättä palstakaupalla tilaa. Näistä etunenässä mieleeni nousee Defenderiä etäisesti muistuttava Empire Strikes Back, joka kuvaa Star Warsin kronologisen kakkosrainan Hothin taistelua kasibittilinssin läpi. Näkymien rosoisuus ei tässä teemassa kuitenkaan menoa juuri haittaa. Paine kasvaa nopeasti, sillä mörrit liikkuvat useilla alueilla ja eri nopeuksilla. 63 168863_.indd 63 168863_.indd 63 31.8.2023 16.16.16 31.8.2023 16.16.16. Odotanko tässä hetken seuraavaa vai juoksenko kentän toiselle laidalle nappaamaan yhden ötökän. Gra. Nimimerkki JackAsserin koodaama käännös hyödyntää C128:n tekniset edut ja käyttöliittymä tukee jopa hiirtä, joten TheC64:lla EoB:n pelaaminen on ongelmatonta, jos omistaa TheA500 Minin hiiren. Siististi pyörivä dinojuoksu säilyttää enkkapojot, joten se sopii vaikkapa hotseat-moninpeliviihteeksi. A Pig Quest: Zeta Wing II: Eye of Beholder Pelillisesti kasarin taitteen elektroniikkapelejä muistuttavassa mainiossa Bugs Inc:ssä suihkutetaan myrkyllä kasvihuonetta uhkaavia ötököitä. Moduulien suhteellisen reipas tallennuskapasiteetti on luonnollisesti tämänkin ihmeen taustalla. Söppänä dino hyppelee erilaisten esteja monsuyhdistelmien yli kenttiin jaetulla matkallaan. Pitäisiköhän tässä jo sijoittaa moderniin ja semiaitoon Mega 65 -kasibittitietokoneeseen. Vanhalla kunnon Commodore 64:lla on edelleen vakaa (tekniikka)retroilun ykköskoneen asema, mikä näkyy selvästi julkaisujen määrässä. ikka on taitavaa ja yllättävän näyttävää työtä, vaikka tietenkään PC:n tai Amigan tekniselle tasolle ei päästä. Ammuskelu näyttää ja kuulostaa siistiltä, mutta ikivanha konsolisapluuna ei kestä pitkiä sessioita
Wallyn isä Max Wood, joka oli skottilais-irlantilais-englantilais-saksalaista (huh!) sukujuurta, kielsi suomen puhumisen kotona. Howard -tulkinnasta Harmaan jumalan hetki. Niinpä vuonna 1981 Wood teki itsemurhan ja vähän ennen kuolemaansa tokaisi: ”If I had it all to do over again, I’d cut o my hands.” Voiko suomalaisempaa elämäntarinaa olla. Kaikki kirjan sarjat on piirretty 1950-luvun alussa, eli ne muodostavat piirroksellisesti yhtenevän kokonaisuuden, mutta tarinoiden osalta pidän enemmän noista amerikkalaisista aihealueittain kootuista kirjoista. ). I’M A POOR, LONESOME READER Petri Hiltusen villiin länteen sijoittuva Kalkkaro-sarja on tullut tiensä päähän, kun Lempo Kustannuksen vuodesta 2012 liuskalehtinä ilmestynyt sarja päättyi kesällä numeroon 135. Ja samalla tuli kyseisen Dark Side of The Moon -tarinan piirtäjä Wallace (Wally) Wood julkistaneeksi suomalaiset sukujuurensa. Ja pelkään pahoin, että ensimmäinen suomalainen Wood-kokoelma jää myös viimeiseksi, vaikka jatkolle olisi mielestäni selvä tarve. Pitäisiköhän taas laskea sormilla… Vaikka mainetta ja kunniaa satoikin Woodille, hän kärsi jatkuvista päänsäryistä, alkoholismista ja masennuksesta. 64 168864_.indd 64 168864_.indd 64 31.8.2023 13.53.34 31.8.2023 13.53.34. PUHUKO SINÄ SUOMIA. S uomalaisia maailmanmaineeseen nousseita sarjakuvapiirtäjiä ei ole pilvin pimein. Verta ja väristyksiä -kirjan sarjat on poimittu Fantagraphicsin julkaisemista The EC Artist’s Library -sarjan kirjoista Came The Dawn (kauhu), Atom Bomb (sota) ja Spawn of Mars (sci. Hieman sillisalaatilta tämä suomalainen tuntuu. Eikä olisi ilman joukkorahoitusta tullutkaan. Minä kiitän ja kumarran. Näin kysyi avaruusolio astronautilta amerikkalaisessa Weird Fantasy -lehdessä vuonna 1950. • Petri Hiltunen: Kalkkaro-liuskalehtisarja #1–135, Lempo Kustannus, 2012–2023. Ja pakko oli piirtää, jos aikoi sarjakuvilla itselleen ja perheelleen elannon kasaan raapia. Ja jään vielä odottelemaan ainakin kaikki Kalkkaro-liuskalehteni yhteen kokoavaa säilytyskoteloa sekä tietysti muita tulevia Hiltus-sarjoja. Kuten nyt syksyllä ilmestyväksi luvattua laajennettua uusintapainosta Hiltusen Robert E. Hänen äitinsä oli Alma Lalli, jonka vanhemmat olivat Amerikkaan Suomesta siirtolaisina muuttaneet Jaakko Lalli ja Kaisa Siliamaa. Wäristyksiä Woodin sarjiksia on nähty Suomessa aikojen saatossa vähän siellä sun täällä, mutta laajempi kokoelma on saanut odottaa tulemistaan. Ilmankos Kuun pimeällä puolellakin puhutaan huono suomi. Viimeinen strippi on numeroltaan 4982, joten pitkän päivätyön on Hiltunen tehnyt sarjansa parissa. Siksi paljon mielenkiintoista julkaistavaa vuosien varrelta vielä löytyisi! • Wally Wood: Verta ja väristyksiä, Egmont ja Kvaak-kirja 2023, 168 sivua, hinta noin 40 euroa. Harva piirtäjä kun on sarjakuvillaan miljonääriksi tullut. Wally oli parhaimmillaan avaruudessa, mutta sujui häneltä kauhu ja sotakin. Kalkkaro alkoi ilmestyä sanomalehdissä vuonna 2005, ja ennen liuskalehtiä siitä ehdittiin koota jo kaksi normaalikokoista alpparia: Ihmispetojen laakso (Jalava 2008) ja Ihmisen hinta (Jalava 2009). Kiitos Egmontin ja Kvaak-kirjan Wallace Woodin ensimmäinen suomalainen, kovakantinen kokoelma Verta ja väristyksiä postitettiin mesenaateille kesän kynnyksellä, ja kauppoihin yleiseen myyntiin se saapui vähän myöhemmin. Sormista kaksi ensimmäistä ovat tietysti Muumeista tutut Tove ja Lars Jansson ja kolmas on Tom of Finland, mutta keitä muita… Tästä syystä jokainen suomalaisuutensa osoittanut sarjakuvataiteilija otetaan täällä riemulla vastaan. Wally Wood piirsi uransa aikana valtavasti sarjakuvia, joiden aiheet vaihtelivat sotaja tieteissarjoista kauhuun, romantiikkaan ja erotiikkaan, huumoriakaan (Mad) unohtamatta. Heidät voi luullakseni laskea yhden käden sormin. Werta Wallace Wood syntyi vuonna 1927 Menahgassa, Minnesotassa. Wallu RUUDUN TAKAA BARBAARI Kuinkahan moni amerikkalaislukija tiesi, mitä kieliä tässä puhutaan
Ilmiönä ne eivät jääneet vieraiksi, sillä piipitteleviä taskulemmikkejä oli joka puolella. Tämän laitteen käyttöliittymän on suunnitellut itse paholainen. Eikä tamagotcheille tarvinnut kalastella tykkäyksiä. Koska sukupuolten tasa-arvosta ei oltu kuultukaan, Bandain kohteena olivat teinitytöt. On huomattavaa, että tamagotchi ei kuole virtalähteen poistamiseen tai sen loppumiseen, vaan inkubaatiokammio on tuhottava fyysisesti. Varmuuden vuoksi varmistin ruuvimeisselillä, ettei ainakaan tämä tamagotchi enää nouse haudasta. Onneksi lasten ja nuorten keskittymiskyky on mitä on, joten hyökkääjät säännöllisesti kuolevat hoivan puutteeseen ennen kuoriutumistaan. Jo tässä vaiheessa ketutus oli jo reilusti skaalan ulkopuolella. Päinvastoin, shitpostaaminen on selvästi homman ydin. Käyttö on yksinkertaisesti täysin mahdotonta. Tuloksetta. rma Bandain suureksi iloksi. Koko homma kaatuukin oikeastaan jo tähän, sillä vekottimen käyttäminen on lähestulkoon mahdotonta. Jokainen, JOKAINEN näistä toimenpiteistä osoittautui koko testiryhmälle (minä, puoliso, 9-vuotias tytär) sulaksi mahdottomuudeksi. Kahden illan yrittämisen jälkeen ruudulla möllötti haiseva ja läpeensä masentunut pikseliotus, josta olisin mielelläni huolehtinut, mutta laite itsessään teki sen aivan mahdottomaksi. Kivikautinen järjestelmä pyöri jääkiekkokorttien ja virtuaalilemmikkien ympärillä. Kaipaamaan jäävät: ei kukaan. JA SAATANA LOI LEMMIKIN Xa1 5ea voi huonosti koko testijakson ajan, ja hänen kohtalokseen koitui talttapääruuvimeisselin toimittama lopetuspiikki, kun Tamagotchista poistettiin paristot. Rapsuti rapsuti Esi-isästään poiketen Pixissä on värinäyttö, ja fyysiset näppäimet on korvattu kontekstisidonnaisilla hipaisupainikkeilla. Tamagotchien valtakausi oli lyhyt, ja nopeasti virtuaaliset lemmikit päätyivät laatikoiden syövereihin. Vuosikymmeniä myöhemmin lemmikit nousevat haudastaan, kirottuina. Vielä tuossa vaiheessa nuoriso ymmärsi, että riippuvuutta ei kannata ruokkia. Pojille tehtiin oma toksinen variantti Digital Monster, josta jalostui sellainen tuote kuin DigiMon, joka on menestynyt niin animena kuin peleinä. Koska olin korttiporukassa, Tamagotchit jäivät kokematta. ilista: ruoka piti otuksen hengissä ja hoiva hyvällä tuulella. Facebookista ja Instagramista Tamagotchit erosivat siten, että somessa ei sentään tarvitse huolehtia hygieniasta. Kaiken lisäksi Tamagotchi piippaa noin kymmenen minuutin välein, kun otuksen perustarpeet eivät täyty. Kun muut luovuttivat, minä jatkoin sitkeästi eteenpäin. Teoriassa omasta lemmikistä huolehditaan samoin kuin lamavuosina: sitä pitää syöttää, sille pitää tarjota virikkeitä ja ulosteet pitää siivota. 65 167545_.indd 65 167545_.indd 65 31.8.2023 9.51.33 31.8.2023 9.51.33. Kolmen hipaisunapin hipsuttelu oli nakkisormilleni aivan mahdoton toimenpide, joten aikani tuskailtua päätin luovuttaa. Tamagotchin muna on ketjun päässä, ja sen ylläpidosta on tehty hyvin helppo hoivaa, syötä, korjaa paskat -sykli. Lopetin sen tuskat poistamalla laitteesta paristot. Kuuntelin puolikkaan työpäivän verran piipittelyä, kunnes tein ainoan oikean ratkaisun perheemme lemmikin tulevaisuuden suhteen. Invaasiota yritetään aina välillä uudestaan. Ne ovat vuodesta 1996 vuoteen 2021 onnistuneet sijoittamaan Maan asukkaiden huolehdittavaksi jälkikasvuaan lähes 84 miljoonan hyökkääjän verran. Tamagotchi Pix on kerrassaan karmea keksintö, joka olisi pitänyt tappaa jo ideointipöydälle. Kirjaimellisesti munakelloa tarkoittavan tamagotchin kehittivät vuonna 1996 Aki Maita ja Akihiro Yokoi, ja se oli muutaman vuoden ajan järkyttävän suosittu, lemmikkikiven omistajien suureksi harmiksi ja lelu. MILJOONIEN MUNAKELLO Maapallo on avaruuskäkien hyökkäyksen kohteena. Xa1 5ea:lle ei tuntunut kelpaavan mikään, eikä oma osaamiseni riittänyt hänestä huolehtimiseen. Myös tilojen välillä sukkulointi erillisillä nuolinäppäimillä vaihtelee. Juho Kuorikoski TAMAGOTCHI PIX PARTY CONFETTI Kissoista ja koirista on vaivaa, mutta ei läheskään niin paljon kuin uuden sukupolven Tamagotchista. Nämä älypuhelimen esiasteet vaativat äänimerkein huomiota itselleen, sillä laitteen digitaalisesta otuksesta oli huolehdittava samaan tapaan kuin somepro. Kolmen vartin yrittämisen jälkeen olin saanut aikaiseksi Xa1 5ea -nimisen lemmikin, vaikka kaikkeni yritin, että nimi olisi ollut jokin hauska kaksimielisyys. Lopulta Tamagotchi Pix päätyi työpöydälleni. Yksi nappi on peruuta yhdessä tilanteessa, kun taas toisessa sillä hyväksytään. Koska ne perkeleen napit ovat kontekstisidonnaisia, niiden toimivuus riippuu tilanteesta. O massa lapsuudessani ala-aste oli jakautunut tiukasti kahteen leiriin: keräilijöihin ja hoivaajiin
Vihollisjoukkojen ohella taktisissa siirroissa täytyy huomioida äärimmäisten sääolosuhteiden ja tulipalojen aiheuttamat muutokset taistelun dynamiikkaan. Molemmat sankarit kurmottavat monsuja fokusoimalla fikkarin valoa kohteisiin ja ampumalla perään. 66 168584_.indd 66 168584_.indd 66 31.8.2023 13.35.47 31.8.2023 13.35.47. LOKAKUUTA. Lords of the Fallen (PC, PS5, Xbox Series S/X) Hämmentävää, kun jatko-osa on samanniminen kuin edellinen osa. 13.10. Alan Wake 2 (PC, PS5, Xbox Series S/X) Remedy Entertainmentin kauhuseikkailussa kirjailija Alan Wake on ollut vankina 13 vuotta toisessa ulottuvuudessa, josta Alan aikoo paeta kirjoittamalla kauhustooria FBI-agentti Saga Andersonista. Sagan etsiväroolia korostavassa mielipaikassa yhdistellään murhatapauksien vihjeitä fiksuksi kokonaisuudeksi. Petri Heikkinen Lokakuu Total War: Pharaoh (PC) Pronssikauden lopun romahdukseen sijoittuvassa tosiaikastrategiassa pyritään täyttämään faaraon väistymistä seuraava valtatyhjiö. LOKAKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 MARRASKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 SYKSYN TOIMINTATERAPIAT Kun ilmat viilenee, pelit paranee. Komea ja synkkä Lords of the Fallen -toimintaroolipeli lainaa elementtejä soulslike-peleistä, kuten nykyään asiaan kuuluu. 12.10. Mirage tiivistää megalomaanisiksi toimintaropeiksi paisuneiden Assassin’s Creedien konseptia takaisin kohti sarjan alkupään salavihkaisuutta vaativien seikkailujen suuntaan – puhe on ollut noin 20 tunnin juonisisällöstä. 17.10. Pharaohin johtajat, armeijat ja yksikkötyypit perustuvat puhtaasti historiaan niiltä osin kuin sitä tunnetaan. TULOSSA SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 11. Kuolema vie sankarin Umbraliin, josta pyritään takaisin Axiomiin noutamaan käyttämättömät kokemuspisteet. Assassin’s Creed Mirage (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Pitkä ja laaja eivät ole adjektiiveja, jotka automaattisesti kuuluvat hittipelin määritelmiin. Vapaasti kustomoitava alter ego seikkailee kahdessa päällekkäisessä maailmassa, siis elävien Axiomissa ja kuolleiden Umbralissa. Tarina keskittyy 800-luvun kuohuvaan Bagdadiin, jonka kaoottisten tapahtumien keskiössä Basim Ibn Ishaq operoi
• Voit tilata laskut sähköpostiisi osoitteesta fokusmedia.fi/asiakaspalvelu. Laskutustapalisä lisätään tilauslaskuusi automaattisesti ja se näkyy laskulomakkeella eriteltynä. Laajassa ja avoimessa Isossa Omenassa riittää lääniä sinkoilla sinne sun tänne ja etsiä toimintatehtävien lomassa erilaisia keräilykamoja, kuten uusia hämäripukuja. 16.11. Valinta on vapaa, paitsi juonitehtävissä. Teknisesti Conradin vahvoja déjà vu -fiiliksiä huokuva tyylikäs seikkailu on 2,5D-toimintaa, jossa maisemat ovat kolmiulotteisia, mutta sankari liikkuu käytännössä kahdella akselilla. Audiovisuaalisesta silmäkarkista ja realistisesta fysiikasta nautitaan yli 500 erilaisen auton ratissa. Forza Motorsport (PC, Xbox Series S/X) Kahdeksas Forza ”Gran Turismon tappaja” Motorsport reboottaa sarjan numeroinnin ja pyrkii samalla olemaan kehittäjiensä mukaan teknisesti kehittynein kilpa-ajopeli koskaan. Kirjaudu Oma asiointi -palveluun ja ilmoita sähköpostiosoitteesi, johon haluat laskut lähetettävän. • Verkkopankistasi voit tilata e-laskun, jolloin tilauslaskusi ohjataan suoraan verkkopankkiin. 20.10. Tililtäsi ei veloiteta mitään automaattisesti vaan hyväksyt laskut aina erikseen. Marvel’s Spider-Man 2 (PS5) Peter Parker vai Miles Morales. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 Siirry sähköiseen maksamiseen HYVÄ ASIAKKAAMME, Fokus Media Finland Oy veloittaa 1.10.2023 alkaen postitse toimitetuista paperisista lehtien tilauslaskuista 3,90 euron suuruisen laskutustapalisän / lähetetty lasku. Siirry sähköiseen maksamiseen ja hoida tilausasiasi kätevästi osoitteessa fokusmedia.fi/asiakaspalvelu 10.10. Sankarien verkkosiivet venyttävät ilmojen teillä vietettyä aikaa huomattavasti. Jatko-osassa Conrad taistelee edelleen sivilisaatiota uhkaavia morpheja vastaan, joko suoraan päin käymällä tai nokkelasti ohi hiippailemalla. Hämppyheikit saavat superroistoista vaivoikseen muun muassa Kravenin, Curt ”Lisko” Connorsin ja Venom-symbiootin. 168584_.indd 67 168584_.indd 67 31.8.2023 13.35.54 31.8.2023 13.35.54. Series X -boksin tehojen tuomia parannuksia nähdään muun muassa valaistuksen, sääolosuhteiden ja vahinkomallinnuksen saralla. Flashback 2 (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X, Switch) Paul Cuissetin 2D-toimintaseikkailu Flashback vuodelta 1992 on yksi elokuvamaisen pelikerronnan pioneereista. Käytössäsi olevat maksuttomat maksuvaihtoehdot: e-lasku ja sähköpostilasku
SIELUKAS RÄISKINTÄ REMNANT 2 KUUMIMMAT UUDET KUUSNELOSPELIT! MIELIKUVITUS KUKKII PIKMIN 4 KLASSIKKO UUDELLEENSYNTYI JAGGED ALLIANCE 3 KLASSIKKO SYNTYI BALDUR’S GATE 3 PULTTIUKOT SARJATULITTAA ARMORED CORE 6: FIRES OF RUBICON ETHÄN SAHAA MINUA SILMÄÄN TEXAS CHAIN SAW MASSACRE B a ld u r’s G a te 3 . J a g g e d A lli a n c e 3 8/2 02 3 Syyskuu 2023 . R e m n a n t 2 . 12,90 € ÄLYTTÖMÄN HYVÄT 6 ,90 168578_.indd 1 168578_.indd 1 31.8.2023 12.58.39 31.8.2023 12.58.39