SPACE MARINE 2 KEISARIN PUOLESTA! ONKO SINUSTA KUNINKAAKSI. F1 24 DCS WORLD 2024 SEIKKAILUA KOKO RAHALLA! THE INVINCIBLE LET BIONS BE BYGONES DUCK DETECTIVE: THE SECRET SALAMI FALLEN ACES: EPISODE 1 S ta r W a rs O u tla w s . W a rh a m m e r 4 : S p a ce M a rin e 2 . F 1 2 4 8/2 02 4 Syyskuu 2024 . FIELDS OF GLORY: KINGDOMS HIRVIÄ AMPUMASSA THEHUNTER: CALL OF THE WILD REVONTULI COAST F1 VAI F-18. 12,90 € SYYS SIUNATKOON KEISARIA VASTAAN! 176209_.indd 1 176209_.indd 1 29.8.2024 11.43.34 29.8.2024 11.43.34
vuosikerta, 11 numeroa vuodessa Päätoimittaja: Tuukka Grönholm, tuukka.gronholm@fokusmedia.fi Toimituspäällikkö: Niko Nirvi, nnirvi@fokusmedia.fi AD: Isma Valkama, isma.valkama@fokusmedia.fi Avustajat: Jussi Forelius, Petri Heikkinen, Lassi Hietala, Toni Hilden, Tuomas Honkala, Heikki Hurme, Antti Ilomäki, Risto Karinkanta, Juha Kerätär, Iikka Kivi, Heli Koponen, Jukka Koskela, Juho Kuorikoski, Juha Kuosmanen, Aleksi Kuutio, Antero Kyyhky, Lassi Lapintie, Mikko Lehtola, Markus Lukkarinen, Jussi Mattila, Aleksandr Manzos, Marko Mäkinen, Tuomo Nyrhilä, Santeri Oksanen, Samu Ollila, Juho Penttilä, Pekko Pistokoski, Markus Rojola, Kriina Rytkönen, Jouni Utriainen, Harri Vaalio, Ilja Varha, Riku Vihervirta, Juha-Pekka Viljanen, Ville Wikström 12 40 6 Ajassa 5 Pääkirjoitus: Eikä yksikään pelastunut Tuukka Grönholm 6 Ennakko: Space Marine 2 Tuukka Grönholm 8 Haastattelussa Cities Skylines -toimari Mariina Hallikainen Tuukka Grönholm 10 Nnirvi: Muiston pysyvyys Nnirvi 11 Star Wars -universumin nykytila Markus Rojola 15 Pikkuruudun Star Warsit Nnirvi 58 Konehuone: Total Controls Ejection Handle Antti Ilomäki 59 Konehuone: Winwing MFD Unit1 Antti Ilomäki 64 Ruudun takaa Wallu 65 Konehuone: Logitech Pro X 60 Nnirvi 65 Konehuone: BenQ Zowie EC2-CW Lassi Hietala 66 Tulossa Petri Heikkinen Pelit 12 Star Wars Outlaws Markus Rojola 16 F1 24 Marko Mäkinen 19 Slayers X: Terminal Aftermath: Vengeance of the Slayer Iikka Kivi 20 Kunitsu-Gami: Path of the Goddess Toni Hilden 23 Lunar Lander Beyond Petri Heikkinen 24 Fallen Aces: Episode 1 Markus Rojola Ennakko: Space Marine 2 Talos Principle 2: Road to Elysium -DLC 2 176210_.indd 2 176210_.indd 2 29.8.2024 15.47.27 29.8.2024 15.47.27. KUSTANTAJA Fokus Media Finland Oy www.fokusmedia.fi Aikakausmedia ry:n jäsen OSOITE Hämeentie 135 A, 00560 Helsinki VERKKOSIVUT www.pelit.fi www.fokusmediatilaus.fi/pelit Kaupallinen johtaja Ilmari Piela PAINOPAIKKA Poligr?fijas grupa M?kusala, Riika, Latvia Asiakaspalvelu www.fokusmedia.fi/asiakaspalvelu 342 numero 33
63 CrossOver: Roll for Initiative Nnirvi Teemat Seikkailupläjäys 24 Fallen Aces: Episode 1 Markus Rojola 26 Duck Detective: The Secret Salami Markus Rojola 28 The Invincible Petri Heikkinen 30 Let Bions Be Bygones Juho Kuorikoski 32 Until Then Toni Hilden 34 Sovereign Syndicate Antti Eronen Outoja yhdistelmiä 20 Kunitsu-Gami: Path of the Goddess Toni Hilden 53 Dungeons & Degenerate Gamblers Jussi Mattila 63 CrossOver: Roll for Initiative Nnirvi Talos Principle 2: Road to Elysium -DLC 3 176210_.indd 3 176210_.indd 3 29.8.2024 14.31.58 29.8.2024 14.31.58. 28 42 16 63 26 Duck Detective: The Secret Salami Markus Rojola 28 The Invincible Petri Heikkinen 30 Let Bions Be Bygones Juho Kuorikoski 32 Until Then Toni Hilden 34 Sovereign Syndicate Antti Eronen 36 Braid Anniversary Edition Johannes Valkola 38 Another Crab’s Treasure Jussi Mattila 40 Talos Principle 2: Road to Elysium -DLC Jussi Mattila 42 theHunter: Call of the Wild Revontuli Coast -DLC Iikka Kivi 44 The Legend Of Heroes: Trails Of Cold Steel III The Legend Of Heroes: Trails Of Cold Steel IV Juha Kuosmanen 48 Ultimate Epic Battle Simulator & Ultimate Epic Battle Simulator II Risto Karinkanta 50 Fields of Glory: Kingdoms Juha-Pekka Viljanen 53 Dungeons & Degenerate Gamblers Jussi Mattila 54 DCS World 2024 Antti Ilomäki 60 Enlisted Steam Nnirvi, kukapa muukaan
176211_.indd 4 176211_.indd 4 28.8.2024 18.12.49 28.8.2024 18.12.49. TILAA OMASI : hifimaailma.fi/tilaa ELÄMYKSIÄ KOTISOHVALLE hifimaailma.fi/tilaa HIFIMAAILMA ESITTELEE UUSIMMAT TUOTTEET, TESTAA, VERTAILEE, RAPORTOI JA NEUVOO
Kun pelillä ei ole enää laatikkoa, ei tehdä kunnon kansikuviakaan. Se keskittyi peleihin, jotka olivat aina vasta tulossa. Pelit on jatkuvasti ilmestyvistä pelilehdistä maailman kahdeksanneksi vanhin. Pelimedian lisäksi myös kivijalkapelikauppa on kriisissä, sillä fyysisten kappaleiden myynti laskee koko ajan. Silti pelatuimpien pelien listalla roikkuvat vuodesta toiseen samat nimet, mitä Game Informer ei noteerannut oikein mitenkään. Tämän vuoden kansista olen tykännyt vain Small Sagan hiiristä ja Millenniumin kallosta. 5 176212_.indd 5 176212_.indd 5 29.8.2024 12.58.03 29.8.2024 12.58.03. Kaizu teki matkareportaasin seikkailuistaan TKK:n tiloissa pyörineestä tekstipohjaisesta BatMUD-moninpelistä, joka oli nettiroolipeli ennen nettiroolipelejä. Esimerkiksi Dragon Age -ennakossa haastateltiin useampaa pelintekijää, joista jokainen mainitsi pelin keskittyvän hahmovetoiseen tarinankerrontaan. Jutun seurauksena serveri täyttyi Pelit-peeloista, mikä romahdutti pelin tason hetkeksi. Telnetin sijaan BatMUD löytyy nykyään Steamista. 14. Se aiheutti minussa puhdasta kateutta, koska Pelit-kansikuva on numerosta toiseen kompromissi. Media-alalla on sääntö, että torstai-iltapäivästä voi hengittää maanantaihin asti suht rennosti, jos koko talon palaveria ei ole kalenterissa. Tämä tulkinta tekisi Pelitistä kuudenneksi vanhimman pelilehden.” Pelit on edelleen ilmestyvistä pelilehdistä joko kuudes tai kahdeksas. Ennakot vasta tekeillä olevista peleistä olivat useamman aukeaman mittaisia, mutta arvosteluissa kolme peliä mahtui ”parhaimmillaan” samalle sivulle. Lehti oli jaossa kaupoissa ja kuului osaltaan ketjun kanta-asiakasohjelmaan. Vuonna 1992 perustettiin kolme muutakin lehteä, mutta niiden tekijät olivat sen verran fiksuja, että aloittivat joulumarkkinoista. Lehden asema oli niin vahva, että pelifirmat kilpailivat kanteen pääsystä. Videoiden tuotanto oli laadukasta, mutta sisältö perusmarkkinointia. huhtikuuta vuonna 1990 alkanut peli pyörii edelleen. Kun Crashilla ja Zzap!64:llä oli oma kansitaiteilija Oliver Frey, Game Informerilla oli jotain melkein yhtä hyvää. Lisäkiusana vain pelilehtien kansikuvissa EIKÄ YKSIKÄÄN PELASTUNUT hahmo on jatkuvasti selin katsojaan, koska kuvakulma on sama kuin peleissä. 30 VUOTTA SITTEN Pelit-lehdessä 6/94 Kaj ”Kaizu” Laaksonen kirjoitti hyvän jutun, josta sai pelkkiä haukkuja. Game Informer kasvoi miljoonamittoihin, kun se siirtyi GameStop-pelikaupan omistukseen. Tätä ei haluttu, joten näppärästi vuonna 1987 aloittanut Pelit virallisesti vain uudisti sisältönsä, muutti formaattia ja lisäsi vuosittain ilmestyviä numeroita. Yhdysvaltojen aikakauslehtibisnes eroaa suomalaisesta siinä, että lehdet nojaavat irtonumeromyyntiin tilaajien sijaan. PR-tyypeille kansijuttu oli meriitti ja onnistumisesta maksettiin bonuksia. Lehteä kustantanut GameStop ilmoitti tehneensä 32 miljoonan dollarin tappiot kesäkuussa päättyneellä ensimmäisellä vuosineljänneksellään. Amerikkalainen Game Informer lopetettiin elokuussa ja numero 368 jäi lehden viimeiseksi. AAA-pelejä ilmestyy hyvällä tahdolla laskettuna noin kymmenen vuodessa, vaikka pelejä julkaistaan yli 10 000. Game Informer sai loppuun asti yksinoikeudella kuvia, joita ei muille jaetussa pressimateriaalissa näkynyt. Varmuuden vuoksi sama sanottiin vielä pari kertaa toistona. Uskomaton suoritus pelilehdeltä. Nykymenossa lehden suunta oli hukassa ilman mediamurrostakin. Game Informerin lopetuksen syitä ei julkisuudessa avattu. Vahvan tilauskantansa ansiosta Game Informerin levikki oli parhaimmillaan kahdeksan miljoonaa kappaletta ja se oli Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin lehti vuonna 2011. Modernisti Game Informerilla oli myös podcast ja Youtube-kanava, mutta yleisön siirtäminen alustalta toiselle on vaikeaa. Game Informerin 13 työntekijää saivat kuulla irtisanomisesta perjantaina kivasti ennen viikonloppua. PÄÄKIRJOITUS M aailmassa on taas yksi pelilehti vähemmän. Osin erilaisen pelikulttuurin, osin kauppaomistajan takia Game Informerin painopiste oli tulevaisuudessa. Kuollut ei oo mi voi iäti maata, vanhojen muistelu herätti Nixunkin horroksesta: ”Tässäpä onkin pikku catchi: Sanomien byrokratian mukaan uuden lehden perustaminen vaati itse Aatos Erkon hyväksynnän
6 176760_.indd 6 176760_.indd 6 29.8.2024 16.46.15 29.8.2024 16.46.15. Pitkäaikaistavoitteena luvassa on battlepass, jossa saa käyttöönsä kosmeettista sälää. Samassa aurinkokunnassa on toinenkin asuttu planeetta, mutta jostain syystä se jätetään toistaiseksi oman onnensa nojaan. Kavereiden kanssa voi pelata ristiin PC:llä ja konsolilla, mutta varsinaisessa PVP-moninpelissä hiiret ja pädelliset jaetaan omiin karsinoihinsa. Ykkösosan sankari Demetrian Titus joutuu inkvisition käsiin ja todetaan harhaoppiseksi. Tekijöiden mukaan kaikki pelilliset muutokset, kuten uudet aseet, tehtävät ja viholliset, jätetään ilmaispäivitykseen. Taistelukenttänä toimii Kakadu-planeetta. Ainakin alkupelissä lähitaisteluaseiden combot olivat todella simppeleitä. Kyse on tietenkin taas puhtaasta väärinkäsityksestä, mutta onneksi Titus saa vielä yhden mahdollisuuden lunastukseen. Selväpäisenä pidin, mutta en ihastunut oikopäätä. Pelattavia hahmoluokkia on kuusi: tactical, assault, vanguard, bulwark, sniper ja heavy. Kun kuulin kakkososasta, olin heti innoissani, sillä ylilyöty Warhammer-maailma on niitä harvoja lisenssipelejä, joista saa minulta automaattisesti mielenkiintobonuksen. Pelasin ennakkoversiota ensin pilvessä ja juuri deadlinea edeltävänä iltana sain arvosteluversion, jota ehdin hakata täsmälleen samaisen demon verran. V uoden 40 000 sijaan 2011 julkaistu Space Marine oli sujuva räiskintä, jonka muistaakseni pelasin läpi aikanaan. na sopivan epäluuloisia Tituksen paluusta yksikköönsä. Vasen nappi ampuu, oikea lyö ja tähtäimen saa päälle keskinapista. Asevalinnan lisäksi pelityyliä voi muokata 25:llä eri perkillä. Kestoksi luvataan noin 12 tuntia, mikä on aika passeli pituus, jos haluaa, että kolme aikuista on samaan aikaa koneella. Taistelusysteemin runko on tuttu. Tuukka Grönholm WARHAMMER 40 000: SPACE MARINE 2 Space Marine 2:n teemana on lunastus, jossa taistellaan kaskoehtojen sijaan kaaosmariineja ja tyranideja vastaan. Ykkösen teki Relic Entertainment konkurssiin menneelle THQ:lle, mutta kakkososaa tekee World War Z -pelistä tutuin Saber Interactive Focukselle. Käytössä on useita kaukoja lähitaisteluaseita, mutta Taistelu on sopivan veristä. Moninpelissä spacemariinit iskevät yhteen kaaosmariinien kanssa. Matkan varrelta löytyy aseita käytettäväksi, liekinheittimen löydyttyä voi perustaa paistopisteen. Minkä tahansa määrän hyökkäyksiä rämppäämällä ja pitämällä lopuksi nappia pohjassa, sai aikaan liikesarjan. Xbox vastaan Playstation, Steam vastaan Epic Games. Taistelutovereiksi annetaan veljet Chairon ja Gadriel, jotka ovat välivideoiden aikaRELIIKKI Saatavilla: PC, PS5, Xbox Series Versio: Ennakko Testattu: i5-13400F 2,50 GHz, 16 Gt, RTX 4070 Moninpeli: 1–3 coop-kampanjassa, 12 PVP-moninpelissä Ikäraja: Ei tiedossa. Kimppapelikampanjan rinnalle saadaan Eternal War eli kuusi vastaan kuusi -moninpeli, jossa luvassa on perinteinen tappomatsi, yhden vallattavan alueen kukkulan kuningas tai useamman alueen valtaus. Avaruusmariini Koop Arponen Yksinpelikampanjan voi pelata yksinään tekoälytovereiden tukemana tai co-oppina kahden taistelutoverinsa kanssa. Hänet alennetaan luutnantiksi ja palautetaan ultramariiniyksikköönsä. Tituksen spacemariiniyksikkö heitetään torjuntataisteluun keskelle neljättä tyranidisotaa, jossa ihmiskunnan kohtalo on taas kerran vaakalaudalla. Vaikka päähenkilö on sama kuin ensimmäisessä Space Marine -pelissä ja tarinakin on sille tavallaan jatkoa, tekijät taustalla ovat vaihtuneet. Toimintapeli oli suoraviivaista mättöä, jonka hakkaa päälle -henkinen mäiske tuntui piristävältä vaihtelulta Gears of Warin brändäämiin suojassa kykkimisiin verrattuna. Panssari palautuu, kun hetken vartoo, ja elinvoima palautuu tappamalla vihollisia
Välivideoiden lisäksi tapahtumia kuljetetaan myös pelimaailmassa, jolloin peli kehottaa kääntämään katseen. Maailma ympärillä pysähtyy kiltisti odottamaan, kun Titus alkaa repiä monsterilta päätä irti ja alkaa mätkiä raadolla sen lajitovereita. Space Marine 2 ei moista tunne. Näkemäni perusteella uskallan sanoa, että pinnat ovat jossain kahdeksankympin kohdalla. Tekoälyturot olivat taistelutovereina sen verran passiivisia, että yksinpeli tuntui kirjaimellisesti siltä. Systeemi ei pilaa peliä, mutta se rikkoo turhaan taistelun rytmin. Jos otus on ruudulla, bolterilla yleensä osuu siihen. Ei valmiita animaatioita vaan pelaajan ratkaisuihin reagoiva pelimaailma. Kaksikko näkyykin enemmän välivideoissa kuin varsinaisessa taistelussa, joten epäiltyni inkvisition ilmiantajista ovat selvät. Lisäksi mariineilla on hahmoluokkakohtainen erikoiskykynsä, jotka toimivat kampanjassa lähinnä co-opissa. Jossain vaiheessa harkitsin jopa pelaamista padilla, sillä osumapisteet ja tähtäys ovat yhtä suurpiirteisiä kuin ykkösosassa. Suosikkini on heti ensimmäinen keikka, jossa laskeudutaan kiertoradalta planeetalle, jotta voidaan ampua raidetykillä viruspommi yläilmakehään. Pilven läpi touhuaminen teki ohjauksesta tarpeettoman kankeaa eikä arvostelukoodikaan vaikuttanut yhden illan perusteella miltään sujuvuuden sulottarelta. Viholliset myös viestittävät aikeensa ennakkoon. Otuksia voi lyödä kiväärin perällä, jos vihollinen yrittää samaa, meleeisku toimiikin torjuntana. Stunnin jälkeen kaava on luokkaa laaki ja vainaa. ainakin tekoälykavereiden kanssa kannatti keskittyä lähitaisteluun. Veikkaan, että siihen olisi ollut joku kätevämpikin tapa lähtöpisteessä kiertoradalla, mutta avaruusmariini ei kysele vaan tottelee. Tehtävät sidotaan yhteen juonella, joka on Warhammer-henkeen pikemminkin mahtaileva kuin järkevä. Gadriel taas toimii puskutraktorina, joka voi sotahuudollaan työntää vihollismassoja kauemmas. Lisäksi Helldivers 2 hoitaa saman paljon tyylikkäämmin ja pienemmällä vaivalla. 7 176760_.indd 7 176760_.indd 7 29.8.2024 17.10.41 29.8.2024 17.10.41. Tekoälymariinit Chairon ja Gadriel eivät riittäneet siihen, että tyranidilauman keskellä olisi ehtinyt hirveästi sniputella. En ole varauksettoman ihastunut torjuntasysteemiin, sillä perusmätkiminen taustalla toimii paremmin ja yhdistää ihan sujuvasti ampuma-aseet moottorisahamiekkaan. ”Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi”, sanovat sekä Nykänen että Titus. Onnistuminen palkitaan näyttävällä animaatiolla, iskusarjalla tai lopetusliikkeellä, minkä aikana tyranidit odottavat ympärillä kiltisti kuolemaansa. Päivän päättää pomotaistelu, meni se sitten hyvin tai huonosti. Punainen rinkula tarkoittaa, että pitää väistää, missä onnistumisesta palkitaan siitäkin. Moottorisahamiekaniskujen väliin ehtii ampumaan bolterilla. Lähitaistelun onnistuminen olisi tärkeää, koska se tekisi selkeän pesäeron moninpelivetoiseen ja räiskintähenkisempään Warhammer 40 000: Darktideen (Pelit 1/23, 85 p.). Titus pystyy vimmahyökkäyksellään lisäämään hetkeksi iskuvoimaansa samalla, kun elinvoima paranee. Chaironin auspex scanilla voi merkitä yhden vihollisista, jolloin se ottaa tavallista enemmän vahinkoa. Bonuksena Helldiversissa animaatiot voivat katketa, jolloin ase jääkin lataamatta, jos ötökkä nykii kyynärpäätä. Jos esimerkiksi raskaan iskun jälkeen pitää ampumanappia pohjassa, mariini ampuu tavallista tehokkaamman luodin kameraefektillä tehostettuna. Jos otuksen ympärillä on sininen rinkula, torjuntanapilla saa aikaan erikoisliikkeen, joka tappaa pienemmät ötöt kerralla ja avaa isompia vastaan mahdollisuuden vastahyökkäykseen. Kohti ääretöntä ja sen yli Tyranidit ovat erinomainen valinta Space Mariinien ylivoimaa esittelevään peliin, sillä pääosan ajasta päälle ryntää nyrkillä tapettavia pikkuotuksia, joiden perässä tai seassa saapuu assimilaattoreita ja muita isompia möllejä, joiden tappamiseen pitää jo vähän keskittyä. Animaatio pysäyttää toiminnan sen sijaan, että se olisi osa tapahtumia. Ennakkoa pelasin yksin, mutta tässä on selkeästi aineksia kavereiden kanssa kimppapeliksi. Joka miekkaan tarttuu, bolteriin hukkuu Lähitaistelusysteemiä piristetään erikoisliikkeillä. Älä lyö lyötyä Pelaamani koodi oli selvästi kesken. Mikä vuosi, mikä planeetta En ollut varauksettoman ihastunut viime vuosikymmenestä muistuttavaan QTE-henkiseen erikoisliikesysteemiin
Lähdin asenteella, että eihän tässä mitään häviä, jos kokeilee. Pelissä oli jo kotoisat ratikat, mutta pelaajat vaativat kiskobusseja”, Hallikainen sanoo. Yksi huomio on, että ihmiset haluavat aina asioita, jotka ovat heitä itseään lähellä. EA julkaisi oman SimCity-pelinsä, mutta mörön sijaan kilpailija loikin mahdollisuuden, sillä SimCityyn pettynyt yleisö osti Cities Skylinesin. ”Meillä on ne, jotka haluavat simulaatiopeliltä haasteen, että se on peli. Menestyksen taustalla on tuurin lisäksi myös taitoa. Liikennesimulaatioitahan kaikki pelimme pohjimmiltaan on.” Yleisön toiveet Yhteisöllisyys on ollut koko ajan pelinteon taustalla, sillä kaupunginrakennuspelit eivät kuitenkaan ole valtavirtaa vaan pelejä myydään pääosin tietylle yleisölle. rmoista. Tuukka Grönholm Cities Skylines on Suomen pelihistorian myydyin peli, mutta sen kakkososa ei ollutkaan välitön hitti. Uravalinta oli osin sattumaa. Nyt 15 vuotta myöhemmin olen edelleen samassa positiossa, vähän työtehtävät ovat muokkautuneet ajan kuluessa. Kokonaisuus pitäisi olla koko ajan hallittu ja hallussa.” Unelmana oli tehdä kaupunginrakennuspeli. ”Vaikka pelit ovat vaihtuneet, olemme oikeasti tehneet 15 vuotta samaa asiaa. Vaikka tekijät olivat taustaltaan nuoria, alusta asti Colossal Orderissa lähdettiin tekemään kannattavaa liiketoimintaa, perinteistä peliteollisuutta terveemmältä pohjalta. Yleisö vaikuttaa yllättävän paljon myös pelinkehitykseen. Toinen suoraan pelaajilta tullut idea ja toive on lentokenttä-DLC. Tavoitteena oli kannattava liiketoiminta, järkevä työtahti ja työtapa. Virallinen myyntiluku on tällä hetkellä 12 miljoonaa kappaletta. Heille simulaatio ei ole yhtä tärkeää kuin se, minkä näköisiä kaupunkeja pystyy rakentamaan”, Hallikainen kuvaa. Sitten on toinen ryhmä, josta käytämme nimeä citypainter. 15 vuotta samassa työssä Mariina Hallikainen on Colossal Orderin toimitusjohtaja ja yksi peliyhtiön perustajajäsenistä. Tiimi teki kaupunginrakennuspeli Cities Skylinesia. Firmalle on kehittynyt vakioasiakaskunta, joka haluaa hieman eri asioita. He haluavat luoda jotain omaa ja he keskittyvät enemmän siihen, että pelimaailma on hienon näköinen. Syksyllä 2023 ilmestyi Cities Skylines 2, mutta ilmestymisestä huolimatta peli ei ole lähelläkään valmista. Se nousi lopulta Suomen pelihistorian myydyimmäksi PCtai konsolipeliksi. Cities in Motion -liikennesimulaatioiden jälkeen ilmestyi Cities: Skylines. Pelaajat haluKaupunki täyttyy vanhuksista. 8 176533_.indd 8 176533_.indd 8 29.8.2024 17.05.40 29.8.2024 17.05.40. Kuuden vuoden aikana valmistui kolme peliä, mikä oli uudelta tiimiltä erinomainen suoritus. Toimitusjohtaja Mariina Hallikainen kertoo, mitä tapahtui ja miksi. Suurimmat markkina-alueet ovat samat kuin kaikilla PC-simulaattoreiden tekijöillä: Pohjois-Amerikka ja Keski-Eurooppa. Hitin sijaan käsissä olikin vuoden 2013 SimCityn veroinen huti. Hän tiesi, että oli jotain bisnesopintoja taustalla, mutta enemmän se taisi persoonaan perustua. T amperelainen Colossal Order on yksi Suomen tunnetuimmista peli. Ajoneuvoja, rakennuksia, simulaatiota ja väkästelleet niitä. ”Satuin vanhan lukiokaverin kanssa samaan aikaa Tampereelle opiskelemaan. ”Sen verran keskustelin vanhojen pelialan tekijöiden kanssa, että meillä oli jo ennakkoon tiedossa, millaisia asioita halusimme välttää. rman bisnestä ja hallinnollista puolta. Tunsin myös muuta perustajaporukkaa aiemmin. ”Koitamme aina kuunnella yleisöä, koska sieltä tulee usein hyviä ideoita pelinkehitykseen. Tavoite oli, että saan enemmän rahaa kuin opintotuella. Vuonna 2009 Hallikaista pyydettiin mukaan 23-vuotiaana automaatioteekkarina hoitamaan uuden . En ole pois kaivannut”, Hallikainen sanoo
Heti julkaisun jälkeen puheet DLC-paketeista oli huonoa harkintaa meiltä ja julkaisijalta, mutta jatkossa on luvassa parempaa sisältöä. Modaajilta tuli todella nopeasti, todella hyvää palautetta siitä, millaisia työkaluja tarvitaan ja halutaan. ”Siinä vaiheessa, kun asiaan herättiin. Yksi kävi tekemässä vain projektin, toinen vaihtoi toiseen tamperelaisfirmaan. Toimitusjohtajan näkökulmasta ollaan vasta minitavoitteessa. Aina vaikea jatko-osa Cities Skylinesin kanssa ajoitus oli täydellinen. Suunnitelmat oli kolmeksi vuodeksi, kehitystyö kesti kuusi vuotta. Myös pelin pyörimisessä oli ongelmia, mikä johtui osin grafiikan optimoinnista, osin taustalla pyörivästä taloussimulaation raskaudesta. Kolme on edelleen töissä. Se keskeytettiin heti alkuunsa ja tiimi keskittyi pelkästään Cities Skylinesiin. Cities Skylinesin kehitys oli viime vuosina aikamoista jesarilla tekemistä, josta oli hohto jo kadonnut. Uuden projektin kehitystyö oli jo aloitettu vuonna 2015. Sisältömäärässä on tarkoitus ottaa ykkösosa kiinni ja tehdä enemmänkin.” Luvassa on muun muassa satamateemainen DLC. Pelistä olisi voitu tehdä ikuinen moderniin pelit palveluna -tyyliin, mutta se olisi vaatinut kirjastojen ja ajureiden jatkuvaa päivittämistä. Olisi pitänyt malttaa mennä vähän vanhemmalla versiolla. Tiimin tavoitteena oli myydä satoja tuhansia kappaleita, tehdä pari DLC:tä ja siirtyä seuraavaan peliin. Kilpailijan sijaan suurin vastustaja jatko-osalle olikin Cities Skylines, jonka pelaajat pitäisi saada innostumaan Cities Skylines 2 -pelistä. Suurin puute on, että modituki on vain osittainen. ”Se on aina vaarallinen toive. Aika näyttä nouseeko Cities Skylines 2 koskaan ykköstä suuremmaksi. Kokonaisuus jäi aiottua ohuemmaksi.” Tavallaan tiimi jäi jumiin ykkösen menestykseen. Paljon asioita jäi tekemättä julkaisuun mennessä, vaikka koko ajan tiedettiin, että ykkösosa kaikkine modeineen ja delsuineen on paljon runsaampi paketti. Cities Skylines menestys myös yllätti tiimin. Se on toki tiimin lisäksi myös pelaajien käsissä, sillä yleisön luottamuksen voittaminen on vaikein tavoite kaupunkisimulaatiossa. Siinä näkyy tiimin historia, sillä delsussa käytetään asioita, jotka eivät ykkösosan pelimoottorissa onnistuneet. Pitää keskittyä oleelliseen ja tehdä se kunnolla.” ”Jos olisimme eri ajassa, koko projekti olisi peruutettu. ”Meillä on nyt uusinta uutta oleva teknologia, mikä jälkikäteen ajatellen oli virhe. Projektissa oltiin jo vuosia jäljessä eikä siitä suosta enää voinut nostaa. sivat mukaan lentokoneet ja jonkin selkeän pienemmän kokonaisuuden, jota saisi mikromanageroida. ”Cities Skylinesia tehdessä meillä ei ollut mitään käsitystä, haluavatko ihmiset tehdä modeja ja mikä osaamisen taso on. Talous vedettiin julkaisun jälkeen muutenkin uusiksi, jotta siinä olisi pelaajan suuntaan selkeämmät syy-seuraussuhteet. ”Cities Skylines 2 kanssa taas meni kaikki pieleen, mikä voi mennä. Lopulta modaajat tekivät kaikkea mahdollista moninpelistä lähtien, mikä on aivan hullu homma.” Modituki kääntyi lopulta firman hyödyksi, sillä modiyhteisöstä palkattiin mukaan viitisen henkeä Colossal Orderille. Edelleen puuttuu muun muassa assettien editointi ja jakaminen muille. Kun aurinko alkoi paistaa keväällä, fiiliskin parani ja olemme saaneet peliä hyvin eteenpäin. Silti ei harmita myydä DLC:tä lisää, koska se on koko ajan ollut suunnitelman taustalla. Palautteen perusteella se ei onneksi näy pelaajalle asti, mistä olen kohtuullisen ylpeä. 9 176533_.indd 9 176533_.indd 9 29.8.2024 17.05.57 29.8.2024 17.05.57. Koska meillä on historiaa julkaisijan kanssa, meillä on mahdollisuus korjata puutteet, koska luottamus ja tuki siihen suuntaan on olemassa”, Hallikainen sanoo. Laitoimme lopuksi poskettoman määrän ilmaista sisältöä kiitoksena pelaajille ja modaajille.” Virhettä ei haluttu toistaa kakkososassa. Kun ihmiset haluavat mikromanagerointia, tiimin pitää tarkkaan miettiä, mikä toimiva taso sitten on.” Suurin hyöty palautteesta on ollut modaustyökalujen kanssa. Cities Skylines 2 on voitollinen. Kaupunkisimulaatiokin kaipaa likkennesimulaatiota. Hyväksyä, että peliin ei tule kaikkea. Olisi pitänyt keskittyä laatuun ja pienempään. Tärkein oppi on aika selkeä: ”Kun on kolme vuotta jäljessä, jää liian helposti jumittamaan asiaan, joka on kesken. Tavoite on, että kehitystyötä jatkettaisiin seuraavat 10 vuotta. Tiimillä oli todella rankkaa ennen julkaisua, julkaisun aikaan ja varsinkin sen jälkeen
NNIRVI Harvoin kommentoin uutisia ääneen, mutta lukiessani Game Informerin lopettamisesta sanoin ”Jopas!” Oy vey, Sic Transit Media Ludi. Kanavalla on Jukka Kauppisen mukaan 6 400 videota. Ja läpipelattuna. Kolumnini draaman kaarelle kävi huonosti, mutta Pelikopterille onneksi hyvin, sillä kun Ilta-Sanomat pyysi Googlelta kommenttia, vuorokautta myöhemmin Googlen ihmispopulaatio palautti kanavan henkiin. MUISTON PYSYVYYS Tai oli, sillä Google lähetti postia. Yhyy byhyy, entäs tekijänoikeudet. Famitsulla Japanin peliteollisuus, Game Informerilla GameStop-ketju. Tai Steamin ostava Microsoft. En tiedä miksi, mutta yli 30 vuotta vanhan lehden katoaminen sai minulta karvat kauhusta pystyyn. Jukka Kauppinen perusti 2007 YouTubeen C=lehden pelivinkkipalstalta nimensä lainanneen Pelikopteri-kanavan, jossa Kauppisen oman peliaiheisen matskun lisäksi on myös Suomen Pelimuseon esitelmiä sun muuta, jota museolla itsellään ei ole resursseja säilyttää/esittää, plus satoja V2-saitin videoarvosteluita. Yllättävää kyllä, myös koko digipuoli sai samalla niskalaukauksen. Toimitus kutsuttiin koolle ja kaikki irtisanottiin, ilman mitään ennakkovaroituksia. Game Informer ei luonnollisestikaan ole ensimmäinen eikä viimeinen mustaan aukkoon kadonnut pelimedia, nettisaitteja katosi kulta-ajan loputtua leegioittain vieden mennessään massoittain esimerkiksi historiikkien raaka-ainetta eli haastatteluita. G ame Informerin tappaminen oli minulle lähinnä yllätys. Jollen ole ihan väärässä, ja toivottavasti en ole, ainakin Kansallisarkistossa ja Pelimuseossa pitäisi myös olla kaikki Pelitit tallessa tulevan torakkaja rottasivilisaation arkeologien iloksi. Törmäsin Tubessa Bellular Newsin videoon ”IGN Are Damaging Gaming”, joka avasi sitä ainakin osittain. Ainakin vanha suosikkini Computer Gaming World löytyy, suomalaisista esimerkiksi C=lehti ja Printti, Pelitin ja Pelit-kirjojenkin matskua taitaa löytyä. Merkittäviä (englanninkielisiä) toimijoita on 16 (tai enää 15), sillä pelijournalismissa on sama Der Meinung kuin pelijulkaisussa. Sitten koitti perjantai-aamu elokuussa 2024. Algoritmivirheen lisäksi toinen syy voi olla jonkun kantelijan tai trollin ilmiantotehtailuun perustuva algoritmin automaattijäädytys. Näitä kuulemma tapahtuu aika paljonkin, mutta nyt kohde oli lähellä. Niin kauan kuin lähdemateriaalia riittää. Optimointia toki haittaa ettei arvostelupelejä saa itse valita, mutta peliarvostelu onkin miehille eikä marjanpoimijoille, thai hetkinen! Kuulostaa siis työltä AI-miehelle! Jolle ei ole ongelma muokata lehdistötiedote uutiseksi, selata nettisaitteja ja Redditiä ja pusertaa saalis omaksi superhalvaksi tuotannoksi. Siinä on 168 tuntia, joista normi-ihminen nukkuu 58 tuntia. Ja ironisesti piratismia voidaan tulevaisuudessa juhlia sankarina, joka pelasti tärkeää digitaalista kulttuuria. “We have reviewed your content and found severe or repeated violations of our sex and nudity policy. En viitsi kehua nimellä, mutta netissä on sankareita, jotka ovat digitoineet lehtiä nettiarkistoiksi. Because of this, we have removed your channel from YouTube.” Luonnollisestikaan Google ei kerro edes sitä, mikä video oli syyllinen, eikä pienkanava-Kauppisen sähköposteihin vastattu. Game Informerin massiivinen levikki ja sidos GameStopiin luonnollisesti teki siitä tärkeän hype-näyteikkunan, joka sai peliteollisuudelta prima noctan parhaisiin ennakoihin. Printtilehtenä Game Informer on sentään ”ikuinen”, koska eivätköhän kaikki 367 numeroa ole jossain jenkkien kansallisarkistossa tai joidenkin yksityisarkistossa. Bisnes ja media, sama vene Matriisi päätti muutenkin valistaa minua globaalin main stream pelijournalismin nykytilasta. Kanavan sisällön huomioon ottaen kyseessä tuskin on “Kikkelis kokkelis, mitäs pistivät pornoa Tubeen?” -juttu. Nämä tuuttaavat hakukoneoptimoitua nopeasti tehtyä bulkkimateriaalia, joista kuulemma pelioppaat ovat vetävintä matskua. Iso Paha Susi voi olla vaikka rajoitetun ydinsodan EMP-pulssi, nettikaapeleita innolla katkova roistovaltio tai äärifundamentalistinen jenkkipresidentti. Urasta haaveileville sopivasti Pelaajan Janne Pyykkönen twiittasi jenkkien CBR-saitin ”Pelikritiikko saa työtä” -ilmoituksen. Eiköhän jokainen meille koskaan kirjoittanut arvosta kulttuuria niin paljon, että vähät välittää vuosikymmeniä vanhoista muinaisarvosteluistaan, vaan on tyytyväinen, että ne säilyvät. Yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta tai mahdollisuutta pelastaa materiaalia, toistakymmentä vuotta digi-Pelittiä (ja muita lehtiä) hävisi tyhjyyteen kuin kyseisen firman johto. Vuonna 2004 Informerin levikki oli karvan yli kaksi miljoonaa, vuonna 2011 kahdeksan miljoonaa, vuonna 2017 vielä seitsemän miljoonaa, vuonna 2019 irtisanottiin puolet työntekijöistä. Mutta mitä jos kyseisille sankareille käy jotain. Jopa digitaalisen pelijournalismin tarpeellisempi indiepuolikin voi toimia vain Googlen, Metan ja Tik Tokin alustoilla, niiden maksamana ja niiden oikkujen armoilla. Ylitarjonta on ongelma, samoin viha-influensserit, mutta vapaaehtoisia näyttää kyllä riittävän. Kun piuha vedettiin seinästä rapsakat 33 vuotta artikkeleita ja arvosteluita hävisi digitaalisesta avaruudesta noin vain, ilman että edes kirjoittajille tarjottiin mahdollisuutta backupata kirjoituksiaan. Resistance is futile. Ajattelin, että Famitsun kanssa ne olisivat suuri piirtein kaksi viimeistä pelilehteä, koska kummallakin on vahva sponsori. Vaadittava minimi oli kolme 1 400 sanan (karkeasti ottaen niukka Pelitin aukeama) nettipeliarvostelua, valmiiksi muotoiltuna, kuvitettuna ja faktatarkistettuna. Ostelua ja kenkimistä näytti alkuvuonna tapahtuneen aika paljonkin. I for one do not welcome our new digital overlords. Kuten abadonwaressa, historiallisen kulttuurin säilyttäminen on joskus lakeja tärkeämpää. Digi-ihanuuden koki myös Pelit, kun vuoteen 2014 asti Pelitin digiversiosta vastannut firma teki konkurssin. Koko peliteollisuus on kuin neljäs pieni porsas, joka on rakentanut talonsa digistä, talon, jonka perusta on vain muutaman tiilen varassa. Viikossa. Bruttona jää 37 tuntia per arvostelu, kunhan ei tee mitään muuta. Jäljelle jäi vain jonkun kyhäämä ”jäähyväinen”. Sisällöllä ei ole väliä, vain AdSense-mainostuloilla on. Karsittuna ja tiivistettynä isot (Ziff-Davis ja sen omistama IGN) ostavat pienempiä (Eurogamer), kenkivät vanhat työntekijät, ja jos saittia ei kuopata, siihen (ali)palkataan nuoria, innokkaita ja ennen kaikkea halpoja työntekijöitä. Voi niitä aikoja, kun innoissani ostin uuden Zzap!64:n, luin sen hauskasti kirjoitettuja juttuja ja niiden innostamana menin ostamaan Martechin uuden Zoids-pelin! ”The more they overthink the plumbing, the easier it is to stop up the drain.” -Montgomery Scott, 2285 10 176214_.indd 10 176214_.indd 10 28.8.2024 16.43.06 28.8.2024 16.43.06. IS not! Mutta Game Informer on vain tämän kolumnin sämpylä, sen pihvi paistettiin juuri Suomessa
Ensimmäisenä pelikauppoihin ehti ruotsalaisen Massive Entertainmentin kehittämä ja Ubisoftin julkaisema Star Wars Outlaws, joka on 1313:n ja Ragtagin tavoin katsaus galaksin alamaailmaan. Päätökset ilmensivät EA:n tuolloista uskonpuutetta tarinavetoisiin yksinpeleihin, joiden monetisointi oli osoittautunut haastavaksi FIFA-korteilla miljardeja tienanneelle julkaisijalle. Tuhon polku Disney-aikakauden Tähtien sota -elokuvat ja Disney Plus -suoratoistopalvelussa julkaistut TV-sarjat on otettu vastaan ristiriitaisesti yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Peruttujen projektien lista on pitkä. Sen jälkeen oli selvää, ettei Tähtien sodan tuike ole enää entisellään. Suunta oli selvä. Oli aika unohtaa vanhat legendat ja luoda uusia. Oli aika unohtaa vanhat legendat ja luoda uusia. Imperiumin perilliset Videopeleissä odotuksista jäätiin sitäkin kauemmas. Suunta oli selvä. Amy Hennigin Ragtagistä ei ole nähty kuin lyhyt esittelyvideo sekä muutamia konseptikuvia. Battlefront II muistetaan parhaiten loottilaatikkoskandaalista. Kapinan aika Mikki Hiiren kerhotalossa ei kuitenkaan oltu tyytyväisiä. Weissin hahmottelema trilogia, Marvel-guru Kevin Feigen tuottama hanke sekä Patty Jenkinsin ohjaustyö Rogue Squadron (joista viimeksi mainittu tosin saattaa olla jälleen kehitteillä). Vuosikymmen sitten uuden Star Wars -elokuvan tai -sarjan julkistus olisi ollut yksi vuoden STAR WARS -UNIVERSUMIN NYKYTILA merkittävimmistä popkulttuuritapahtumista, joka olisi saanut fanit kuhisemaan innostuksesta. Ensimmäisten uutisten joukossa saapui tieto, että fanien vuosia vartoma Star Wars 1313, jonka piti kertoa Boba Fettin seikkailuista galaksin alamaailmassa, oli peruttu. Nykyään harva jaksaa innostua, koska Disneyn osumaprosentti on ollut Storm Troopereiden luokkaa. Yhtiö antaisi mahdollisuuden myös muille julkaisijoille uuden Lucasfilm Games -nimikkeensä kautta. Lokakuussa 2015 ilmestynyttä moninpeliräiskintää Star Wars Battlefront ja sen kaksi vuotta myöhemmin julkaistua jatko-osaa kritisoitiin kuitenkin sisällön puutteesta ja mikromaksuilla rahastuksesta. Loppuvuodesta 2019 ilmestynyt Respawnin kehittämä toimintaseikkailu Star Wars Jedi: Fallen Order ja vuotta myöhemmin julkaistu avaruustaistelu Star Wars: Squadrons otettiin paremmin vastaan sekä kriitikoiden että pelaajien parissa. Fallen Order ylitti myös myyntiodotukset, mikä toivottavasti sai 1313:n ja Ragtagin perumisista päättäneet tahot tuntemaan edes pienen piston sydämessään. Se selviää kenties seuraavilta sivuilta. Seuraavan pettymyksen aiheutti Uncharted-sarjan luoneen Amy Hennigin suunnitteleman lineaarisen toimintaseikkailun, Projekti Ragtagin, peruminen lokakuussa 2017. Markus Rojola K un Disney osti LucasFilmin tytäryhtiöineen 4,1 miljardilla dollarilla lokakuussa 2012, se mullisti koko galaksin. Muutama viikko myöhemmin viihdeyhtiö ilmoitti myyneensä Electronic Artsille yksinoikeuden kaikkiin tuleviin Star Wars -peleihin seuraavaksi vuosikymmeneksi. Eniten kritiikkiä on herättänyt yhtenäisen vision puute. Kuinka moni tuotannoista edes pääsee valkokankaille tai televisioruutuihin saakka. EA Vancouverille annettiin tehtäväksi muokata keskeneräisestä materiaalista avoimen maailman seikkailu, mutta se peruttiin alkuvuodesta 2019. Pelkästään elokuvista tappotuomion ovat saaneet vuosien varrella ainakin Guillermo del Toron Jabba The Hutt -saaga, Game of Thronesin luoneen David Benioffin ja D.B. Historia on kuitenkin tehnyt selväksi Hiiri-imperiumin suunnitelman heikkoudet. Onko kolmannen persoonan toimintaseikkailusta kuitenkaan Tähtien sota -imperiumin pelastajaksi. 11 176674_.indd 11 176674_.indd 11 29.8.2024 16.02.54 29.8.2024 16.02.54. Puoli vuotta yrityskaupan jälkeen Star Wars -peleistä vastanneen LucasArtsin toiminta lakkautettiin. Joulukuussa 2019 julkaistu The Rise of Skywalker keräsi miljardin dollarin lipputulot, mutta tuskin vastasi kenenkään mielikuvaa onnistuneesta trilogian päätösosasta. Käskyllä 67 kaikki elokuvatrilogioiden sekä The Clone Wars -animaatiosarjan ulkopuoliset tarinat nakattiin Sarlakin kitaan, josta ainoastaan muutama juonilanka, tapahtumapaikka ja hahmo (kuten Timothy Zahnin luoma suuramiraali Thrawn) ovat sittemmin onnistuneet kiemurtelemaan takaisin. Respawnin Jedi-sarja on tarjonnut toistaiseksi parasta Tähtien sotaa EA:lta. Kuuden ensimmäisen yksinoikeusvuotensa aikana EA onnistui saamaan julkaisukuntoon ainoastaan kaksi AAA-luokan Star Wars -peliä. Eivätkä sen tilalle tulleet pelit saaneet aikaan varsinaisia riemunkiljahduksia. Yksi hittipeli seitsemässä vuodessa ei ollut tarpeeksi, joten tammikuussa 2021 – pari vuotta ennen alkuperäisen sopimuksen umpeutumista – Disney ilmoitti, ettei EA:lla enää ollut yksioikeutta SW-peleihin
12 177024_.indd 12 177024_.indd 12 29.8.2024 16.06.10 29.8.2024 16.06.10. Jollain ihmeen konstilla hän on onnistunut mokaamaan GALAKSIN VOHKIJAT Massive Entertainment / Ubisoft Versio: Ennakko Testattu: PS5 Saatavilla: Xbox Series X/S, PC Ikäraja: 12 kaksi eri ryöstökeikkaa yhden vuorokauden aikana ja joutunut pakenemaan kotikaupungistaan Canto Bightista rikollispomolta varastetulla avaruusaluksella. Lopullinen totuus selviää kuitenkin vasta seuraavasta numerosta. Markus Rojola Star Wars Outlaws saa kaukaisen galaksin tuntumaan jälleen läheiseltä. Avoimen maailman seikkailu sijoittuu yhteen Tähtien sota -saagan kiehtovimmista aikakausista. Outlawsin hienoimpiin saavutuksiin lukeutuu se, kuinka hienosti se tuo esiin eri syndikaateille työskentelyyn liittyvät vaarat. Nyt nuoren naisen on pysyttävä hengissä riittävän pitkään kadotakseen pysyvästi. Tehtyään pakkolaskun syrjäiseen Toshanaan suloisen lemmikkimerqaalinsa Nixin kanssa Kay saa kuulla, että hänen päästään on luvattu palkkio. Jos voisin antaa kaiken kokemani perusteella yhden ainoan neuvon, se olisi seuraava: Jätä Toshana taaksesi niin nopeasti kuin mahdollista. Aloin salaa toivoa Kaylle käyvän kalpaten. Se, miten pelaajan tekemät päätökset vaikuttavat organisaatioiden välisiin valtataistoihin, tekee suuren vaikutuksen alkupuolella. Toivon aalto kiirii läpi galaksin. Kapinaliitto on juuri onnistunut räjäyttämään Kuolemantähden ja Imperiumi näyttää ensimmäistä kertaa haavoittuvaiselta. Kohti ääretöntä ja sen yli Ennen lehden painoon menoa ehdin pelata Outlawsia kolmisenkymmentä tuntia. Ensiksi hänen on kuitenkin värvättävä kirjava joukko oman alansa taitajia galaksin eri nurkista, joista jokainen – etenkin ylikellotetulla sarkasmipiirillä varustettu kommandodroidi ND-5 – tuntuu ansiokkaalta lisältä hahmogalleriaan. Hän on ylimielinen, epäluotettava, syyttää muita omista mokistaan ja tekee jatkuvasti kyseenalaisia valintoja. Alamaailma reagoi tapahtumaan omalla tavallaan. Se saattaa kirpaista, koska johdantoalue tarjoaa paljon nähtävää. Tarina tuntuu jumittuvan paikoilleen tuntien ajaksi. Vartijoita houkutellaan heinikoihin kolkattaviksi assassiinien tapaan, hakkerointi hoituu vahtikoirien kikoilla ja vastustajia räiskitään divarityyliin suojan takaa. Älä huoli, Nix! Olet silti suosikkini. Yhdelle järjestölle hoidettu keikka saattaa aiheuttaa närää kilpailijoiden tai imperiumin joukoissa, joten henkeään ja vapauttaan arvostavien heittiöiden on paras varoa askeliaan. Vietin alamaailmassa sen verran aikaa, että uskallan heittää pelille alustavan arvosanan. Kartellien välisten kiistojen myötä salakuljettajille, palkkasotureille, varkaille sekä muille lainsuojattomille on tarjolla runsaasti tilaisuuksia. Outlawsin tarina käynnistyy nopeasti, mutta tempo ei pysy yllä pitkään. Useimmat hahmoista, Kay mukaan lukien, ovat tavalla tai toisella luotaantyöntäviä. Mutta samoista apajista taistelee useita eri ryhmittymiä, kuten vallanhimoiset Pyket, kovaotteiset Huttit sekä varjoissa viihtyvä Crimson Dawn. Sivutehtäviä läpäisemällä tarjoutuu tilaisuus myös pistoolin, kiiturin ja aluksen paranteluun sekä uusien kykyjen aukaisemiseen. Kun Outlaws ei lainaa muilta Ubisoftin peleiltä, se varastaa Itsenäisen toimijan elämä on täynnä vaikeita valintoja. Pelaaja pääsee näkemään uusia maisemia, tehtävät muuttuvat aiempaa monipuolisemmiksi ja seurakin paranee. Epätasainen rytmitys ei ole kerronnan ainoa ongelma. Koppava, vähä-älyinen ja rähjääntyneeltä näyttävä nerf-paimen Kay Vessillä on menossa kamala, kurja, ei yhtään hyvä, tosi paha päivä. Mutta kymmenen turhauttavan tunnin jälkeen tapahtui muutos parempaan. Päähahmon seurassa ei viihdy, koska tämä ei tunnu millään oppivan virheistään. Pakkolaskusta vahingoittuneen aluksen korjaaminen vaatii varoja ja varaosia, joiden hankkimiseksi on tehtävä keikka toisensa perään toinen toistaan ikävimmille rikollisille. Mikä tärkeintä, juoni muuttuu kiinnostavaksi. Sitä paitsi ne toimivat parhaiten pieninä välipaloina pidempien juonitehtävien välissä. S tar Wars Outlawsin lähtökohdat ovat lupaavat. Keisarillisten joukkojen keskittyessä kapinallisten kukistamiseen, rikollissyndikaatit ryhtyvät haalimaan valtaa galaksin laitamilla. Ensimmäinen aidosti yllättävän käänteen jälkeen maailma alkaa avautua aivan uudella tapaa. Alun päämäärättömän säntäilyn jälkeen Kay ryhtyy suunnittelemaan kaikkien aikojen ryöstökeikkaa. Mutta ajan myötä selviää, ettei tälle ole tarvetta. Valitettavasti käy ilmi, että toteutus jättää myös toivomisen varaa. Omat, vieraat ja varastetut Star Wars Outlawsin kehittänyt Massive Entertainment tunnetaan parhaiten The Division -pelisarjasta sekä viime vuoden lopussa julkaistusta Avatar: Frontiers of Pandorasta (Pelit 1/2024, 81 p.). Perusvarustuksella pärjää pitkään ja sivutehtäviä ehtii suorittaa myöhemminkin. Onneksi galaksi tarjoaa runsaasti tilaisuuksia lahjakkaalle varkaalle. Ehdin nähdä arviolta kaksi kolmasosaa tarinasta, vierailla neljällä pelin viidestä planeetasta (ja Tatooine oli monella tapaa entuudestaan tuttu), suorittaa kymmeniä sivutehtäviä sekä aivan liian monta välittäjien tarjoamaa salakuljetus-, vakoiluja ryöstökeikkaa. Uutukainen noudattaa uskollisesti Ubisoftin aiempien hiekkalaatikoiden vakiinnuttamaa kaavaa
Kun tukikohtaan tunkeutuu ensimmäistä kertaa välivideoilla ja skriptatuilla toimintakohtauksilla varustettujen päätehtävien aikana, kokemus on sydäntä sykähdyttävä. Valitettavasti ne ovat Outlawsin heikoimmin toteutetut osa-alueet. Samojen sijaintien kierrättämisellä on ikävä sivuseuraus. kilpailijoilta. Ympäristöjen tutkiminen kiipeilyköyden varassa ja päätehtävien skriptatut toimintakohtaukset tuovat elävästi mieleen Nathan Draken seikkailut. Eikä kartta ole missään vaiheessa täynnä kuvakkeita, jotka saisivat pelin tuntumaan loputtoman ostoslistan läpikäynniltä. Nixistä on apua monissa eri tilanteissa. Ensimmäisistä pelitunneista lähtien on selvää, ettei rikosseikkailu tule tarjoamaan mitään käänteentekevää. Jokaisella hämyisellä kanttiinilla on oma tunnelmansa eikä avointa sabacc-pöytää ole helppo ohittaa. Tämä on tietyllä tapaa valitettavaa. Galaksin syrjäisimpien kolkkojen kapeilla kujilla riittää runsaasti ihmeteltävää. Pelaajan ei tarvitse kiipeillä mastoihin tai valloittaa vihollislinnoituksia yksi toisensa perään avatakseen uusia alueita tutkittavaksi. Imperiumi ei pihtaile räjähtävien säiliöiden suhteen. Kuka on hyvä poika. Nixin kanssa jaetut ruokahetket nousivat nopeasti yhdeksi Outlawsin kohokohdista. Outlawsin oleellisin innovaatio on Kayn lemmikki Nix. Jos samassa lokaatiossa on kuitenkin vieraillut aikaisemmin jonkin vähäpätöisen sivutehtävän aikana, ei päätehtävää pelatessa pääse syntymään tarinan edellyttämää jännitettä. Onhan rajojen rikkominen ainoa tapa edistää lajityyppejä. Kunnia meni, maine kasvaa Outlaws on paljon velkaa sitä edeltäneille peleille. Pieni miinus siitä, ettei maailmaa ole onnistuttu elävöittämään parhaiden Assassin’s Creedien tavoin. Söpöily saa sekä Kayn, Nixin että pelaajan unohtamaan hetkeksi kaikki huolensa ja murheensa. Ruokahetket Nixin kanssa ovat maukasta antia. X-Wing-henkisistä avaruussimulaattoreista jäädään kauas, kun aluksen voi pysäyttää täydestä vauhdista suunnilleen sekunnissa. 13 177024_.indd 13 177024_.indd 13 29.8.2024 16.25.33 29.8.2024 16.25.33. Siitä löytyy kuitenkin pari seikkaa, jotka erottavat sen lajitovereistaan. Selkein ero edeltäjiin lienee taustalla soivat Tähtien sodan sävelet. Yksioikoista juonta on helppo seurata. Minipeli, jossa kaksikko taistelee annoksen viimeisestä avaruusankeriaasta kynsin ja hampain, kuulostaa laimealta, mutta toteutus lähentelee täydellisyyttä. Eniten närää herätti ratsun virkaa toimittava rakettimopo, joka heitti Kay selästään tuon tuostakin jumittuessaan johonkin kitukasvuiseen juurakkoon tai kallion kulmaan. Eri planeetat ja kuut eroavat mukavasti toisistaan ja varsinkin asutuskeskuksissa viettää mielellään aikaa. Toisaalta tuttujen kuvioiden toistamisella on myös ansionsa, kuten toimintavarmuus. Pelattavuus on sujuvaa tilanteessa kuin tilanteessa, oli kyse sitten ympäristöjen tutkimisesta, hiiviskelystä tai avoimesta taistelusta. Mutta kaikkea turhaa ei ole maltettu poistaa. Myös maailma on toteutettu pääosin moitteettomasti. Tubevideoista huolimatta minulle ei vastaan tullut yhtään merkittävää bugia. Avaruudessa lennellessä kelpaa ihailla maisemia, mutta ohjattavuuteen kaipaisin edes hieman realismia. Kullakin taivaankappaleella on loputon määrä satunnaisgeneroituja keikkoja, jotka sijoittuvat kouralliseen eri tapahtumapaikkoja. Pelattavuuden suhteen merkittävimmät uudistukset koskevat kiiturilla ajelua sekä avaruustaisteluita. Riisuttu malli Outlawsista on onnistuttu karsimaan Ubisoftin avoimiin maailmoihin liittyvät pahimmat ylilyönnit. Lasertykkien ja ohjusten vuorotteluun pohjautuva taistelukin alkaa nopeasti toistaa itseään, jolloin ulkoavaruuteen sijoittuvat salakuljetusja Vartijoista on kehnon tekoälyn vuoksi vastusta ainoastaan ryhmissä. Toivo paremmasta tulevaisuudesta elää edelleen. Galaksia asuttaa runsas joukko näennäisesti omaa elämäänsä eläviä olentoja, mutta lyhyet animaatioluupit pitävät illuusiota yllä vain hetken verran. Ihastuttava pikkupirpana on korvaamaton apuri, joka aukaisee lukittuja ovia, noutaa esineitä, harhauttaa vartijoita sekä osallistuu taisteluihin ainutlaatuisen suloisella tavallaan. Samoihin tukikohtiin soluttaudutaan kerta toisensa jälkeen asentamaan salakuuntelulaitteita, hakkeroimaan tietokoneita ja varastamaan hololevyjä
Mukavaa ajanvietettä, vaikkei Gwentiä voitakaan. Katalinkin takinkääntö aiheuttaa yleensä vain pienen kolauksen maineeseen, joka tuntuu lähinnä lompakossa. Onnistuuko vuosisadan ryöstö. Ansioihin on luettava se, että pelikokemuksen voi muokata vapaasti mieluisakseen. Aina välillä Kayn pitää päästä leikkimään Lara Croftia. Kiiturin kyydissä nopeat reaktiot ovat tarpeen. Ei mitään sellaista, jota ei olisi nähty muodossa tai toisessa Assassin’s Creedeissä, Watch Dogseissa, Grand Theft Autoissa tai Horizon Zero Dawnissa. Yksi Outlawsin hienoimmista oivalluksista on nostaa Kayn suhteet eri rikollisjärjestöihin keskeiseen asemaan. 14 177024_.indd 14 177024_.indd 14 29.8.2024 16.09.07 29.8.2024 16.09.07. Tuskin maltan odottaa saadakseni vastaukset selville. Gangsteri Surat, joka käyttää karboniittiin jäädytettyä veljeään työpöytänä, on yksi Outlawsin mieleenpainuvimmista sivuhahmoista. Alhaisempi arvostus pienentää syndikaattien palkkioita ja kauppiaiden alennuksia. Hyvää + Näyttää, kuulostaa ja tuntuu Star Warsilta. Tuo alamaailman varjoista valoon. Yhdistävänä tekijänä toimii vahva vaaran tunne. Kullakin hämyisistä kanttiineista on oma tunnelmansa. Vaikka vau-efekti jää uupumaan muutamia yksittäisiä hetkiä lukuun ottamatta, ohjaimeen tarttui kuitenkin aina mielellään. Ei edes pyri rikkomaan rajoja. Onneksi pikamatkustus toimii tähtijärjestelmästä toiseen. 80 Star Wars Outlaws on kaavamainen, mutta vakaalla kädellä toteutettu avaruusseikkailu, joka onnistuu aika ajoin ylittämään itsensä. Olisin kaivannut Outlawsiin Shadow of Mordorin kaltaista Nemesis-järjestelmää, jossa petetyt osapuolet kantavat kaunaa ja kenties lähettävät palkkionmetsästäjiä Kayn perään. Pelaaja voi pitäytyä tiukasti tarinatehtävissä tai viettää aikansa etsimällä aarteita galaksin reunamilta. Voiko varas koskaan luottaa varkaaseen. Vakavien seurausten puuttuessa valinnat alkavat menettää merkitystään. Se olisi pakottanut pelaajan pohtimaan tarkemmin tekemiään valintoja ja tehnyt petoksista henkilökohtaisempia. Nix. Mainiolta vaikuttava mainesysteemi paljastuu pinnalliseksi. Fantastinen idea! Jonka sen toteutus on jäänyt puolitiehen. Kay voi halutessaan myös pettää työnantajansa ja luovuttaa varastamansa tiedot Huttien sijaan esimerkiksi Crimson Dawnille, jos nämä tarjoavat suuremman palkkion. Yksioikoisten mekaniikkojen vuoksi avaruustaistelut eivät viihdytä pitkään. Sabacc-pöydistä ei puutu tuntemattomia tekijöitä. Lukuisat sivutehtävät ja erilaiset minipelit tarjoavat puuhaa tuntikausiksi, mutta ne voi halutessaan, tiirikointia myöten, ohittaa täysin. Avoimen maailman toimintaseikkailut ovat yksi lempigenreistäni ja sellaisena Outlaws toimii hyvin. Outlawsin suurin ongelma on se, ettei se tuo lajityyppiin mitään uutta Star Wars -skinien lisäksi. Huonoa . Etenkin sen jälkeen, kun juoni alkaa vihdoin kerätä kierroksia. STAR WARS OUTLAWS Avaruudessakin voi olla ahdasta. Kuinka Kayn käy. Vihamielisyydet unohtuvat nopeasti ja muutaman lisäkeikan jälkeen maine on palautettu ennalleen. Syndikaatille suoritetut tehtävät parantavat Kayn mainetta organisaation silmissä, mutta saattaa vaikuttaa negatiivisesti kilpailevien järjestöjen suhtautumiseen. sabotaasitehtävät lakkaavat viehättämästä pitkään
”No, tästä ei voi kuin parantaa”, yritin sitten lohduttaa itseäni. Jedit ovat kuin valkosipuli: hyvä renki mutta huono isäntä. No, kapteeni Phasma vierailee sarjassa, jos joku sattuu olemaan kylmän metallin fani. Varsinainen päähenkilö on planeetta Lothalilla asuva Ezra Bridger ja hänen kasvunsa hulttiosta sankariksi, mutta jotakuinkin kaikki sarjan hahmot jäävät Star Warsin omaan historiaan. Nnirvi PIKKURUUDUN STAR WARSIT Kun hoipertelin aikoinaan elokuvateatterista, tajunta Kuolontähden mukana räjähtäneenä, nähtyäni vihdoinkin kohutun Tähtien sota -elokuvan. Resistance on edeltäjiään selvästi irrallisempi. Clone Warsin epävirallinen jatko on tuore Star Wars: Bad Patch (3 kautta, 2021–2024) kertoo viidestä kloonisotilaasta, joiden kloonauksessa on mennyt jotain pieleen, ja mutaatio on tehnyt heistä yksilöitä. Ahsokan tapahtumat esimerkiksi voivat tuntua aika wotdafukilta ilman kloonien ja kapinallisten tukea. Tales of the Jedi (2022) kertoo Ahsoka Tanosta sekä nuoresta kreivi Dookusta. Jostain syystä vesiplaneetalla sijaitsevalla bensa-asemalla harrastetaan myös kilpalentelyä, joka saa ihan liikaa tilaa. Se kertoo nuoresta Morgan Elsbethistä sekä Barriss Offeen loikasta jedien riveistä Imperiumin palvelukseen. M enin Phantom Menacen lehdistönäytökseen sydän intoa täynnä. Netistä löytyy listoja oleellisista jaksoista oman oikotiensä kulkijoille. Poe Cameron värvää Uuden Tasavallan nuoren pilotin Kazuda Xionon tankkausasema Colossukselle paljastamaan First Orderin kätyreitä. Pahin ongelma on Turhapuro itse eli päähenkilö Kaz Xiono, kömpelö kompasteleva idiootti, joka onnistuu ärsyttämään vielä Jar Jar Binksiäkin enemmän. Sarjan sisältö on kevyttä kamaa eikä edes juuri taustoita tai laajenna kakkatrilogiaa. Ihan katsomisen arvoisia sarjoja. Ensimmäinen kausi on heikohko, mutta sitten sarja parantaa dramaattisesti, kun Lothalilta siirrytään Kapinaliikkeen syntyyn. Heistä on muodostettu erikoisjoukko, mutta sitten Palpatine aktivoi Määräyksen 66 eikä kommelluksilta voida välttyä. Tales of the Empire (2024) vaatii asteen syvempää Star Wars -loren tuntemusta. Disney on tehnyt nuoruuden rakkaudestani selvää jälkeä. Star Wars: Young Jedi Adventures (2 kautta, 2023–2024) on puhtaasti lapsille suunnattu sarja jedioppilaiden seikkailuista Tasavallan muinaisiin kulta-aikoihin. Mikä on nuoren kloonityttö Omegan merkitys uudelle Imperiumille. Lyhyestä starvarsi kaunis Lisäksi on kolme lyhyistä animaatioista koostuvaa sarjaa. Resistance is futile Viimeiset kolme Star Wars -elokuvaa ovat masentavaa katsottavaa, eikä niiden aikaan sijoittuva Star Wars: Resistance (2 kautta, 2018–2019) niitä paranna. Ajatelkaa edes lapsia, aloittakaa koulutus A New Hopella! 15 177025_.indd 15 177025_.indd 15 29.8.2024 16.12.32 29.8.2024 16.12.32. Merkittävin on Tales-sarja, jossa on kaksi ”kautta”. En ollut vieraista visioista kyllä kovinkaan vaikuttunut. Joukossa on jopa yllärihyviä jaksoja. Ikävä kyllä se alkaa heikonpuoleisesti, mutta kahden alkukauden jälkeen löytää äänensä ja lisää lihaa paitsi kloonisotiin, myös Obi-Wan Kenobin ja varsinkin Anakin Skywalkerin hahmoon. Sarja myös herättää henkiin yhden parhaista Stawa-pahiksista. Merkittävin on Imperiumin suuramiraali Thrawnin palauttaminen viralliseen kaanoniin, heittämällä isoD:n jälkeen brändin paras pahis. Erikoisin on Stars Wars: Visions (2 kautta, 2021–2023), johon eri studiot ovat tehneet tyyliltään vaihtelevia one-shotteja Star Warsin maailmasta. Jos katsoo vain yhden Star Wars -animaation, se on Rebels. Ahsoka on oikeastaan Rebelsin päätöskausi. En onneksi nähnyt tulevaa. Disneyn sarjat näyttävät jopa olettavan että nämä on katsottu. ja viimeinen kausi 2020!). Kapina nousee Star Wars: Rebels (neljä kautta, 2014–2017) sijoittuu aikaan vähän ennen A New Hopea ja on se toinen ehdottomasti katselemisen arvoinen sarja. Se kertoo sarjasta kaiken oleellisen. rman live action -elokuvia parempia. Onneksi on Star Wars: Clone Wars (2008–2012, 7. Ne paremmat kloonisodat Kuuluisat kloonisodat eivät prequel-trilogiassa juuri saaneet tilaa. Lisäksi sarja esittelee Anakinin padawanin DISNEYN PIIRRETTYJÄ Ahsoka Tanon, josta kasvaa keskeinen hahmo koko kaanoniin. En onneksi nähnyt tulevaa. Sarja alkaa puoli vuotta ennen The Force Awakensia, johon viimeinen jakso linkittyy. Pikkuruudun Star Warsit loistavaa Andoria ja enimmäkseen hyvää Mandaloriania, no ehkä vielä Ahsokaa, lukuun ottamatta ovat olleet lähinnä pettymyksiä, joten kannattaa brändin Voimaa etsiä uudemmista animaatioista, Disneyn piirretyt ovat aina . Rebels on oikeastaan pakko katsoa, jos haluaa ymmärtää, mistä Star Wars: Ahsokassa oli kysymys ja keitä ne henkilöt olivatkaan. Pääsääntöisesti Clone Wars harrastaa on kahden kolmen jakson minikokonaisuuksia. Ykköskausi näyttäisi olevan puhtaasti japanilaisia visioita. Bad Patch on ihan kelpo katseltavaa, yleensä keskitasoa parempaa tavaraa
Tuomiopäivän torvet ovat huutaneet Codemastersin pelisarjan vääjäämätöntä turmiota EA-kaupoista lähtien, mutta meno ei ole todellisuudessa muuttunut omistajanvaihdoksen myötä juuri yhtään. Tallikaveria vastaan kisaamiseen on lisäksi saatu lihaa luiden ympärille, tärkeimpänä ehkä se, että niskan päällä oleva saa etuajo-oikeuden kehitysosien suhteen. Lisäksi niin kuskeja kuin fanejakin myöten somessa peratut kuljettajien pisteytyskortit eivät enää ole kiveen hakattuja, vaan lukemat muuttuvat kauden edetessä. Ohituksiin kannustava järjestelmä ei kannusta onnistumaan aika-ajossa, vaan optimaaliset pisteidenkeruuasemat kisaa ajatellen saadaan takarivistä. Rajatumpi näkökulma toimii itse asiassa paremmin kuin aiempi, sillä mielestäni mikromanageroinnin voi jättää F1 Managerin harteille. Yksi tulokkaista, haastevetoinen ura, tosin jää nykykunnossaan torsoksi, sillä sen pistepainotus on rikki. Menestys nimittäin punnitaan rankinVAUHTISOKEUS Codemasters / EA Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X, PS4, Xbox One Versio: 1.8 Minimi: Intel i3 2130 / AMD 4300, 8 Gt RAM, Geforce GTX 1060 / Radeon RX 480, DirectX 12, 100 Gt kiintolevytilaa, Windows 10 versio 21H1 Testattu: AMD Ryzen 5800X, 32 Gt RAM, Geforce RTX 3080 OC, Logitech G29, Dualsense 5 Moninpeli: 2–20 pelaajaa, 2 hengen uramoodi, LAN Ikäraja: 3 gissa muita ihmispelaajia vastaan. Ratti, hanskat ja ratti, ratti! Entistä laajempi urapolku Ensikäynnistyksellä minua tervehtii tutun kankea käyttöliittymä. Urapolkujen puolella aukeaa tämän vuoden isoimmat ja samalla parhaimmat uudistukset. Jännää! Autonkehityksen kykypuu on sellaisenaan heivattu mäkeen ja korvattu kaksijakoisella systeemillä. Markkinointimateriaalin puolesta uusi julkaisu ei pääse taaskaan yllättämään. F1 24 lupaa jälleen kuun taivaalta, myyntivaltteinaan uudistettu uramoodi sekä entistä realistisemmaksi rakennettu ajomallinnus. Puhuin viime vuoden arvostelun yhteydessä välivuodesta, mutta tallini vaati minua jatkamaan. Varsinaisesta urasta pääsee nauttimaan niin oikeiden kuin itse luodun kuskin näkövinkkelistä, joiden lisäksi edellisversioista tutut legendat ovat entistä sankemmin joukoin mukana. Uramoodit, liigat ja paikallinen moninpeli on loogisesti etusivulla, mutta yksittäiset ajomuodot on edelleen pirun ärsyttävästi haudattu F1 World -kokonaisuuden alle. Se toimi hienosti niin padeilla kuin G29-ratillakin, eikä olisi tarvinnut kuin korkeintaan pienoista hienosääMoninpeli on pitkälti sitä samaa edellisvuosilta. Marko Mäkinen Autourheilun kuninkuusluokan lisenssipeleissä terve kilpailu ei todellakaan olisi pahitteeksi. Muutoksia muutoksen vuoksi Viime vuonna ajettavuus oli pelisarjan tähän mennessä parasta. Mutta ei vieläkään mainintaa uudesta pelimoottorista, ja pelin traileri tuntuu viime vuoden hiilikopiolta. Nopeat hiukopalat vaativat turhaa kliksuttelua. Kehitysosastojen spesialistit tarjoavat bonuksia autonkehityksen eri osa-alueille, minkä lisäksi tiimin molemmat kuskit voivat priorisoida haluamiensa osien kehitystä. V iralliset F1-pelit ovat jakaneet mielipiteitä jo pitkään. Uuden sopimuksen solmimisen yhteydessä asetetaan tavoite yleisarvosanan nousulle, joka luonnollisesti antaa isommalla lukemalla parempia palkintoja. Sopimuksen pituutta ei ole enää rajattu yhteen kauteen, ja kesken kauden tippuu sähköpostiin kutsuja salaisiin tapaamisiin muiden tiimien kanssa. 16 176754_.indd 16 176754_.indd 16 28.8.2024 17.49.45 28.8.2024 17.49.45. Turhaa ulkopelillistä tauhkaa oli mukana jo ennen kauppoja, eikä suoritustasossa ole pientä hapuilua lukuun ottamatta ollut valittamista. Lisäksi viikoittain vaihtuvat kisaviikonloput ovat pirun lyhyitä. Syvä huokaus. Hyvää maustetta ovat myös kisan aikana tulevat ”sivutehtävät”, joita suorittamalla saa bonusta kuskinkehitykseen
Minulla ei riitä kompetenssi tehdä yhtä syvällistä analyysia ajomallin vioista mitä tunteja päivässä sarjaa tahkoavat esports-ammattilaiset, mutta perstuntuma ei ole aiempien versioiden tasolla. Tutkimustyössäni törmäsin tubettaja Alex Gillonin videoihin, joista yhdessä hän mainitsi haastatelleensa tämän vuoden version ajomallista vastuussa olevaa henkilöä. Auton etupää oli käsittämättömän herkkä eikä massan tunnetta ollut. töä. Kaukana kuitenkin ollaan viime vuoden tatsista, mikä oli pelisarjan paras tähän mennessä. Luokkakuva 2024. Mikään ei ole siis muuttunut. Jostain käsittämättömästä syystä joku Codemastersilla päätti, että ajomalli täytyy rempata uuteen uskoon. ikkavalikoimasta ei saa työstettyä mitään silmää miellyttävää. Ulkoasu on muilta osin käytännössä kahden viime vuoden peli tämän kauden autojen värityksillä. Pelisarja ei ole koskaan tavoitellut mitään äärimmäistä realismia, mutta lähestymistapa tuntui nyt täysin arcadelta. Ilmeisesti edellisvuosien vetovastaava oli jättänyt Codemastersin ja EA siirsi hommaan viimeisimmästä Project Carsista vastuussa olevat suunnittelijat. Uusi sopimusjärjestelmä on yksi uramoodin uudistuksista. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee Vesi on märkää, yksi kuski dominoi sarjaa ja Mäkinen valittaa pelimoottorista. Se syö oman tallin luomisen mielekkyyttä rotan lailla. Superautot on onneksi tajuttu heivata mäkeen. EA on selkeästi päättänyt kurittaa nykymoottoria niin kauan, kunnes se lahoaa liitoksistaan. Huvittavasti harvinaisempia bugeja on nettifoorumeiden perusteella vielä viime vuodelta mukana. Lopputulos oli julkaisun alla täysi katastro. En odota mitään Assetto Corsa -tason mallinnusta, mutta lähes tuhatheppaisen ajokin pitäisi ilman ajoapuja haastaa kuskia enemmän. Joka puolelta satanut kritiikki herätti Codemastersin, sillä lehden mennessä painoon pätsejä on tullut pihalle jo kahdeksan. Hahmomallit näyttävät ajoin jopa esikuviltaan. Legendakuskeista osa on suorastaan karmaisevia, esimerkiksi Häkä on kuin allergisen reaktion saanut. Sponsorit ovat edelleen mielikuvitustauhkaa, ja onnettomasta gra. Hahmomallit tämän kauden kuljettajien osalta on laitettu uusiksi. Se selittää ja paljon: Autoprojekti arvosteltiin Pelitin numerossa 9/20 ja sai 68 pistettä. Minimivaatimuksia on korotettu muutamalla mallinumerolla ihan muodon vuoksi ja asennuksen koko on kasvanut 30 gigatavulla, mutta juuri missään se ei näy. . Puolivillaiset, traktorin lailla käyttäytyneet kilpurit olivat turha lisä ja kehitysresurssien tuhlausta. Fysiikan lakeja uhmaavilla säädöillä ja ajoliikkeillä pystyi järjenvastaisesti ajamaan ehjiä, kilpailukykyisiä kierroksia. Annoin pelille kesän aikaa kypsyä. Kyseiset paukut olisi voinut käyttää autojen, ajoasujen sekä kypäröiden kustomoinnin kehittämiseen, mutta ei. 17 176754_.indd 17 176754_.indd 17 28.8.2024 17.50.02 28.8.2024 17.50.02. Allekirjoittanut Oconin takana piilossa. Paikoin ne näyttävät jopa realistisilta, mutta etenkin liikkeessä niitä vaivaa edelleen vahanukkemaisuus. Niin pädillä kuin ratillakin on otettu aimo harppauksia oikeaan suuntaan
Isoin uudistus on fanzone-turhake, jossa ajetaan lempikuskille ja -tiimille pisteitä. Vaikka tuoretta tuulahdusta kaivattaisiin, F1 24 on silti kattava läpileikkaus moottoriurheilun kuninkuusluokasta. Pelimoottorin parasta ennen -päiväys ylitetty tovi sitten. Vanhan koulukunnan fanien haikaillessa nolkytluvun alkupuoliskon rengassodan perään minä kaipaan saman aikakauden lisenssipelitarjontaa, kaikessa kirjavuudessaan. Kuskien radioliikennettä on tuotu sävyttämään kisojen maaliintuloa, mikä lisää immersiota kivasti. F1 World -muoto oli itselleni viime vuoden positiivisimpia yllätyksiä, mutta se on valitettavasti jämähtänyt paikoilleen. Tässä on tosin huimasti hukattua potentiaalia, sillä radioliikennettä voisi hyödyntää rutkasti enemmän kisojen aikanakin. F1 24 Paalu heti ekassa kisassa, ja Sauberilla. Uusille faneille ja sarjan pariin palaaville voin tämän vuotista julkaisua suositella, kunhan ajotuntumalta ei odota liikaa realismia. Hyvää + Uramoodin uudistukset tervetulleita. Kilpailu olisi hyvästä F1 24 ei kokonaisuudessaan ole missään nimessä huono, mutta se paljastaa karusti pitkän yksinoikeuden kirot. Huonoa . Sisältö ja hinta ei kohtaa. Arvaa kuka! Osien kehitystä on virtaviivaistettu, ja vastuuta jaettu molemmille kuskeille. Perusversiosta joutuu veteraanitkin pulittamaan täyden hinnan, mikä on tänä vuonna röyhkeät seitsemän kymppiä. Ajomalli etenkin ratilla rikki. On helppo jämähtää mukavuusalueelleen ja kierrättää samaa sisältöä vuodesta toiseen, kun suoraa kilpailijaa ei ole. Pisteytyskortti on otettu hyötykäyttöön. Äänimaailma on sentään kehittynyt, joskaan kaikki ei ole positiivista. Se toimii, mutta etenkin kasuaalipelaaminen kaipaisi piristysruisketta. Autojen äänet ovat jostain syystä nyt muhjun kuuloisia T-kamerakulmasta käskyttäessä, joskin niihin tottuu nopeasti. 77 Varman päälle pelattu kausipäivitys, jonka ajomallin uudistus ei osu aivan maaliin. Vaikeusaste ei osunut nappiin. Moninpeli on myös seisahtunut paikalleen. Omalla kohdallani nyppii pilatun ajettavuuden ohella nykyhinnoittelu. Merkkejä on ollut ilmassa jo pitkään, mutta tänä vuonna ilmiö korostuu entistä räikeämmin. Edellisversion ostaneita kyllä muistettiin ennen julkaisua 15 prosentin alennuksella, mutta se oli käypä vain 90 euroa maksavaan Champions Editioniin. Etenkään nykykunnossaan F1 24 ei ole kannattava hankinta viimevuotisesta pulittaneille, ellei tunne palavaa intohimoa moninpeliä kohtaan. 18 176754_.indd 18 176754_.indd 18 28.8.2024 17.50.20 28.8.2024 17.50.20. Teen sen, ettei muiden tarvitse. Ja ei, kukaan ei pakota minua kaivamaan kuvettani joka vuosi. Sisällöltään perusmaittava paketti
Mapit ovat isoja, mielikuvituksellisia ja rytmitykseltään selkeitä. Kyseisen aikakauden lapsena olin Slayers X:n nostalgiapommin edessä täysin myyty ja siirryin heti 14-vuotiaan itseni mielenmaisemiin. ilis, joka mummolle iskee, kun telkkarista tulee Tauno Palon elokuva. Tämä on varmaan se . Näin pitää ollakin. Hyvää + Hyvää räiskintää, mainiota nostalgiaa. Aseiden efekteissä ei pihtailla ja viholliset mässähtävät helposti isoiksi, rumiksi palasiksi. Se oli The Matrixin ja Jackassin aikakausi. Pelissä on vahvempi tunnelma ja jämäkämpi räiskintämekaniikka kuin tyhmässä vitsiräiskinnässä tarvitsisi olla, ja tekijöiden intohimo näkyy jokaisessa rumassa pikselissä. Osa vihollisista on pyllystä. Huonoa huumoria satirisoivan hyvän huumorin teko on vaikeaa, joten tarkasti osuvasta koomisesta sävystä on onniteltava tekijöitä. Ylipäätään tekijät ovat sisäistäneet harvinaisen hienosti vuosituhannen vaihteen täysin CYBER-KERAVAN KOLLIT Big Z Studios Inc. Sillä voi ampua räjähtäviä ammuksia tai läväyttää voimasäteen, joka paitsi tappaa nopeasti, myös antaa lyhytaikaisen lentokyvyn. Limp Bizkitiä ei ole tarvinnut lisensoida musiikkiraidalle, se soi pelatessa päässä muutenkin. Viholliset eivät suuremmin säväytä, mutta ne ovat riittävän monipuolisia ja niitä on kentissä paljon. Kakkahuumori kukkii, psykoilla on tapana sotkea iskukohteensa ulosteilla ja vihollisinakin nähdään eläviä vääkylöitä. Sama kumpi, molemmat ovat ulostuslääkkeitä. Mukavan menon viimeistelee erinomainen kenttäsuunnittelu. Huumori on ennen kaikkea hienovaraista. Se oli nousevan nuoruuteni näyttämö, kiihkeän sekava aika, jossa yhdistyivät korkealentoinen ja banaali, ylityylitelty ja tahallisen törkeä. Teknisesti vähän sinnepäin. Zane on mukarankka uhoaja, jonka kaikki sutkaukset liittyvät joko palleihin tai vihollisten äitien kanssa touhuamiseen. Jouskarilla ammuttava räjähtävä mönjä houkuttelee paikalle vihollisten nilkkoja nakertavia rottia ja sinko syytää kolme rakettia kerralla. 19 176532_.indd 19 176532_.indd 19 28.8.2024 17.52.43 28.8.2024 17.52.43. ”Sinun isoäitisi... Kentät pursuavat kaikenlaista hyperkapitalismin kärjistämää ryönää: lääväisiä jättihampurilaisia, energiajuomia, superrräikeitä mattotekstuureita, jopa susipaitoja. Pidin Slayers X:stä ihmeen paljon. överin meiningin. Autenttinen pomppumetalli paukkuu korvissa, viholliset on esirenderoitu ihailtavan rumasti ja värimaailma on täynnä mustaa, neonvihreää sekä rääkyvän violettia. Lasinsirpaleilla ladattava haulikko on aika kipeä idea ja tekee ilkikurisesta ikkunoiden rikkomisesta hyödyllistä ammusten keräämistä. Aseet ovat pääasiassa tyydyttäviä. Tuplapistoolit ja minigun ovat vähän mälsiä, mutta Hakkeriverienergiaa hyödyntävä talismaani paikkaa paljon. Huonoa . Sankari Zane on superviileä teknovelho, joka kykenee Hakkeriveri-supervoimansa ansiosta ampumaan lasersäteitä sormistaan, vastustajat taas muuntohuumeista järkensä menettäneitä Psyko Syndikaatin jäseniä. Mekaanisesti mättö on tuttua ysärin vauhtiräiskintää, Duke Nukem 3D ja etenkin Redneck Rampage ovat esikuvista selkeimmät. Jälkikäteen on vaikea käsittää ja selittää, miten tuolloin villit teknologiset unelmat ja roisi eritteillä sotkeminen löivät niin vaivattomasti kättä. Matrixinvihreä on pelin yleisin väri ja tuulesta temmattua dramaattista teknojargonia piisaa. Vaikka pelissä on varsinaista kestoa vain 4–5 tunnin ajaksi, sain upotetuksi tuplatunnit tutkimalla huolella väsättyjä kenttiä, ilahtuen niiden runsaista yksityiskohdista ja ihan vain nauttien ajatuksista, tunteista ja muistoista, joita en ollut kokenut näin väkevinä vuosikausiin. En yleensä voi sietää Unity-räiskintöjä niiden alitehoisen heppoisuuden takia, mutta rähmäisellä spritegra. Sankari on uljas ja välianimaatiot kauniita. Peli on kuin Ion Furyn tyhmempi ja rumempi serkku, joka ei vain osaa lopettaa nyyttivitsien hokemista. Build-henkinen arkilokaatioiden karkea jäljittely ilahduttaa ja pieteetti jaksaa yllättää, komerosta voi löytyä vaikka ysärille ominaiset valtavat lenkkitossut mainiosti mallinnettuna spritena. Y särin loppu, 2000-luvun alku. Iikka Kivi SLAYERS X: TERMINAL AFTERMATH: VENGEANCE OF THE SLAYER Ota sininen pilleri tai punainen pilleri. Reippaasta koosta huolimatta harhailua on hyvin vähän. on vessa” on kuitti, jonka äärellä naurahtaa ja parahtaa epäuskoisena samaan aikaan. Mikäli boomer shooterit eivät vielä tule korvista ja kaipaat aikaa, jolloin hakkerit, huono metallimusiikki ja äitis on -vitsit olivat popkulttuurin keihäänkärki, Slayers X tarjoaa muutaman tunnin hupia. Niinku sun mutsis. Narko-Marko on vihollisista piikikkäin. Vitsailu on tyhmää, provosoivaa ja ala-arvoista, eli aihepiiri huomioiden juuri oikeanlaista. / No More Robots Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Switch, Xbox Series X/S, Xbox One Ikäraja: 16 82 Slayers X on toimiva mikstuura huumoria, räiskintää ja nostalgiaa. Kenttien kekseliäisyyttä kuvaa hyvin huvipuistokartan yksityiskohtien määrä: useita toimivia laitteita, ajettava kummitusjuna, maailman suurin peruna, ammuntakoju, roskia aukealla pyörittelevä tuulenvire, räjähdyksessä kaatuva maailmanpyörä ja hirviöbändin keikka yleisöineen, oh Lordy! Teknistä hiomista vielä kaipaisin, tallennuksissa peli meni monta kertaa rikki ja pakotti nyhräämään useamman tallennustiedoston kanssa. ikalla pelaavan Build-kopion jäljittelyssä bulkkipelimoottori toimii hyvin. Slayers X: Terminal Aftermath: Vengeance of the Slayer -räiskintäpeli piehtaroi vuosituhannen vaihteen aiheissa ja estetiikassa. Hakkeriverilöyly Vaikka näin hieno ajankuvan henkiinherätys riittäisi jo pitkälle, Slayers X on myös yllättävän hauska räiskintäpeli
Jokaisesta veistetystä sentistä pulitetaan kristalleja, joita saa demoneita tappamalla ja puhdistamalla aluetta Seethen saasteista. Kun puuseppä on saanut työnsä valmiiksi, minun pitää itse juosta seuraavan rakennelman perustuksen luokse, jos haluan pyytää sepän pystyttämään sen. Kentistä etsitään Seethen vangitsemia kyläläisiä ja vapautetaan heidät avuksi puolustukseen. Capcomin nykyinen AAA-pelien hittiputki alkoi vuoden 2017 Resident Evil seiskasta, eikä loppua näy. Ajanhallinta on oleellista, sillä päivisin kaikki komennot pitää käydä antamassa paikan päällä. Saatan kuitenkin kurkata aurinkoa ja todeta, että mieluummin käytän lopun jäljellä olevan ajan etsien viimeistä kateissa olevaa kyläläistä. Jos taasen Soh heittää veivinsä, hän muuttuu toviksi henkiolennoksi, jonka aikana puolustus on täysin kyläläisten käsissä. Jos yksi paholainen livahtaa puolustuksen ohi, Yoshiro kestää sen, kunhan joku pääsee nopeasti apuun. Yoshi liikkuu eteenpäin ennalta määriteltyä reittiä pitkin, mutta polku pitää veistää esiin Sohin miekalla. Päivänvalo pitää käyttää tehokkaasti hyödyksi öisiin rientoihin valmistautuessa. 20 176807_.indd 20 176807_.indd 20 28.8.2024 18.05.57 28.8.2024 18.05.57. Hämärän kynnyksellä apurit asemoidaan niiden hahmoluokan ja demonien tulosuunnan perusteella sopiviin puolustusasemiin. Kaatunut apuri puolestaan palaa Seethen vangikEnnen hämärää siirrytään puolustusasemiin. Toni Hilden KUNITSU-GAMI: PATH OF THE GODDESS Kunitsu-Gami on yllättävä ja eriskummallinen peli, joka yhdistää kolmannen persoonan toimintaa ja torninpuolustusta šintolaisuuden pyhiin ilmiöihin. Siksi on virkistävää, että remake-Ressujen, katutappelijoiden ja hirviönmetsästäjien välissä uskalletaan yrittää myös jotain Kunitsun kaltaista uutta ja innovatiivista, sillä (tälläkin kertaa) lopputulos on erittäin positiivinen. Tämä on tärkeää, koska Yoshi liikkuu ainoastaan päivisin ja y?kait puolestaan kömpivät esiin iltaruskon jälkeen. Sankarina häärii Yoshiron henkivartija Sohi, ja yhdessä parivaljakko laskeutuu Kafukua alas vapauttaen sen kylä kerrallaan pahuuden pauloista. Samalla annan apureille käskyjä taktisen taukotilan kautta, eli lähinnä siirrän heitä parempiin asemiin tarpeen mukaan. Tällöin sitä edeltävä alue kuitataan puhdistetuksi, eivätkä demonit enää spawnaa sinne. Yleensä juoksen Sohilla listimään örvelöitä sinne, missä tilanne näyttää pahalta ja käyn sopivalla hetkellä aktivoimassa kanuunoita ja muita demonien kiusaksi pystytettyjä härveleitä. Hyvä stoppi on sellainen, jonka ympärille mukana kulkeva puuseppä voi päivisin rakentaa suojia, kuten y?kaita hidastavia ansoja tai tornin tarkka-ampujalle. Y?kaita lappaa aaltoina päälle vähintään kahdesta eri suunnasta. Hämärästä aamunkoittoon Tehtävät jakautuvat muutamaan torii-porteilla rajattuun alueeseen. Useampi demoni pistelee neidon hetkessä poskeensa. Tarkoitus on kuljettaa Yoshiro niiden läpi kentän päästä päähän. K afuku-vuoren asukkaat joutuvat pulaan, kun toisesta maailmasta peräisin oleva pahantahtoinen voima, Seethe, häpäisee vuoren. HÄPÄISTY VUORI Capcom Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox One & Series X/S, PS4/5 Arvosteluversio: 1.0 Suositus: Intel Core i7-7700 / AMD Ryzen 5 2600, 16 Gt RAM, NVIDIA GeForce GTX 1070 / AMD Radeon RX 5700 Testattu: AMD Ryzen 7 5700X, 32 Gt RAM, GeForce RTX 3090 24 Gt Ikäraja: 16 Yoshiro pysähtyy niille sijoilleen auringon laskeuduttua. Y?kaita eli henkiolentoja ja demoneita lappaa torii-porteista, painolasti niiden pysäyttämisestä lankeaa pyhillä voimilla siunatun vuorenneidon, Yoshiron harteille. Neidon eteneminen on joskus syytä pysäyttää ennenaikaisesti, mikäli näyttää siltä, että nykyinen sijainti tarjoaa määränpäätä paremman puolustusaseman. Näiden perustukset ovat maassa valmiina eikä niitä voi siirtää, joten kentät ovat samalla pieniä aivopähkinöitä sen suhteen, että miten niiden resursseja voisi parhaiten hyödyntää. Yoshin suojeleminen ei jää pelkästään Sohin harteille. Ruudun alalaidasta voi seurata auringon sijaintia. Rajaportille saavuttua Yoshi vapauttaa sen kagura-rituaalitanssilla
Konsepti on simppeli, mutta yllätyin miten hyvin sitä freesataan tuomalla jatkuvasti eteen uusia vihollistyyppejä, avaamalla mahdollisuuden kehittää Sohia ja kyläläisten hahmoluokkia paremmiksi ja ennen kaikkea monipuolisen tehtäväkattauksen kautta. si, josta hänet voi vapauttaa vasta aamulla. Tarina etenee napakan vähäeleisesti kunkin tehtävän päätteeksi, eikä tähän enempiä löpinöitä osaa edes kaivata. Kaikkia näitä ei tarvitse tehdä, mutta selvästi vaikeustasoa on tasapainotettu sen varaan, että pelaaja hoitaa ainakin osan lisähaasteista pois päiväjärjestyksestä niiden palkintojen vuoksi. Taistelu ei tosin vaadi liiallista tarkkuutta ja monet Sohin iskut huitaisevat useaa örvelöä kerralla pataan, joten aika nopeasti kuitenkin pääsin ohjauksen ja kameran kanssa sinuiksi. Kyläläisille annetaan rooli yhteensä 12 eri hahmoluokan joukosta. Porteista astuu tietenkin esiin kiusanhenkiä, jotka yrittävät sammuttaa ne lyhdyt. Kaikki on paketoitu tyylikkääseen šintolaisuudesta ammentavaan taiteeseen ja musiikkiin. Ukkosen voimia komentava Raikobo ampuu maahan tolppia, jotka pitää tuhota ajoissa, tai niitä pitkin etenevä sähköshokki tappaa Yoshiron. Soh listii y?kaita aluksi vain kahden erilaisen lyönnin ja niiden kombojen kautta. 21 176807_.indd 21 176807_.indd 21 28.8.2024 18.06.32 28.8.2024 18.06.32. Apureita on tehtävissä käytettävissä yleensä vain kuudesta kahteentoista, joten jokainen on arvokas lisä puolustukseen. Edellä mainitun kentän kohdalla se tarkoitti sitä, että tehtävä piti läpäistä sytyttämättä yhtään lyhtyä. Taistelun animaatiot ja efektit ovat komeita katseltavia ja demonit uhkaavia olemukseltaan. Yhteensä hahmoluokkia on 12 erilaista. Hahmovalikko on Yoshiron teltassa oleva pöytä, jolle on aseteltu rituaalinomaisesti Sohin varusteet esille. Tätä kiertoa toistetaan niin kauan, kunnes Yoshi saapuu kentän viimeiselle portille. Huiluja rumpupainotteinen, suorastaan demoninen musiikki on synkronoitu vuoroJotkin tehtävät pitää selvitä täysin yksin ilman kyläläisten apua. Myöhemmin avautuu taitopuu, josta löytyy uusien iskujen lisäksi muun muassa jouskari, parry ja vastaisku, lisää komentoja kyläläisille sekä enemmän paikkoja passiivisia taitoja tarjoaville amuleteille. Puunhakkaajat ja jousimiehet ovat halpoja perusyksiköitä, jotka suoriutuvat hyvin pienten öttiäisten listimisestä. Pelattavuuden sujuvuus on hyvä, mutta ei parasta Capcomia. Keihäsmiehet pärjäävät paremmin kookkaita demoneita vastaan ja shamaanit voivat parantaa omia joukkoja, mutta molemmat kustantavat kolme kertaa enemmän kristalleja. Tiimi esimerkiksi rakensi kentät ensin toimistolla pienoismalleiksi, jotka skannattiin fotogrammetriaa hyödyntäen peliin. Jokainen vastustaja käyttäytyy omalla tavallaan ja tuo erilaisia vaaroja kentälle. Pomovastukset ovat isoja ja iljettäviä. Muutaman kentän välein tulee vastaan pomotaistelu, jotka myös eroavat toisistaan kiitettävästi. Tasapaino on tärkeää, koska hidas eteneminen tarkoittaa useampia kentässä vietettyjä öitä, eli lisää riskejä. Lopputuloksena ympäristöt näyttävät hienoilta dioraamoilta ja vaikutelma korostuu, kun kuvakulma on tyypillistä kolmannen persoonan äksöniä hieman korkeammalla. Omaleimaiset ratkaisut ulottuvat käyttöliittymään. Kinkkisemmät tehtävät voivat vaatia turpasaunan jälkeen toisenlaista lähestymistapaa, joten onneksi taidot voi nollata ja jakaa uudestaan maksutta. Kamera kääntyy hieman hitaasti ja sen pyörittäminen on Sohin liikkeistä riippumatonta, eli lyöntejä tähdätessä kameran suunnalla ei ole merkitystä. Erikoisliikkeitä saa mukaan kiinnittämällä miekkaan yhdestä kolmeen erilaista tsubaa, eli katanan kädensuojalevyä. Sekin auttaa paljon, että kombon suuntaa voi vaihtaa iskusarjan aikana. Valtavaa miekkaa heiluttava Bupposo puolestaan kohdataan yksin ilman apukäsiä. Kunitsu on täynnä yksityiskohtia, joista paistaa läpi tekijöiden innostus aiheeseen. Jumalattaren tiellä Monipuolinen tehtäväkattaus pitää varpaillaan. Pienoismalleista skannatut kentät ja kylät muistuttavat dioraamoja. Ymmärrän silti ratkaisun, koska hahmon nopeus, tai siis hitaus, on olennainen osa pelin tasapainoa ja kenttien ajanhallintaa. Käyttis on kauttaaltaan upean näköinen, mutta parissa valikossa olisi pientä viilattavaa käytettävyyden osalta. Esimerkiksi eräässä kentässä kuljetaan pimeässä luolassa ja käskytetään kaiken muun ohella kyläläisiä sytyttämään lyhtyjä, joita ilman demoneiden kulkua ei näe. Tsuballa voi loihtia esiin kyläläisiä turvaavan suojakuplan tai vaikka hypätä teleportin kautta nopeasti Yoshiron luokse. Eniten totuteltavaa oli siinä, että hahmo juoksee aika hitaasti, mikä tuntui aluksi turhauttavalta ja useammin kuin kerran yritin aktivoida sprinttausta, jota pelissä ei ole. Vihollisvariaatio on hyvin mitoitettu pelin kestoon nähden, kun aina loppumetreille saakka tulee uudenlaisia örvelöitä vastaan. Tanssii demonien kanssa Kullekin apurille valitaan hahmoluokka, mutta juju on siinä, että se pitää ostaa samoilla kristalleilla, joita tarvitaan Yoshiron polun veistämiseen. Yhdestä tehtävästä riittää iloa pidemmäksi aikaa, sillä kentän ensimmäisen läpäisyn jälkeen aukeaa lisähaasteita, joita pitää lähestyä eri tavalla. Lopulta nouseva aurinko pelastaa ja y?kait haihtuvat tuhkana tuuleen
Innostusta riitti toiseenkin kierrokseen, kun NG+ toi tullessaan entistä kinkkisempiä lisähaasteita tehtäviin ja stoorin todellisen lopetuksen. Toteutus on vaan täysin hölmö, koska kukin rakennusprojekti pitää käydä paikan päällä aktivoimassa, mikä tietää tympeää paikasta toiseen ravaamista niin kylien sisällä kuin kartan ja usean eri kylän välillä. Kunitsu-Gami on joka tapauksessa erittäin positiivinen yllätys, peli, jota en tiennyt tarvitsevani, mutta josta nautin valtaisasti. Nyt sellainen oikein intensiivinen selviytymiskamppailu jää vielä kokematta, vaikka tiedän, että pelimekaniikat siihen taipuvat. Kylien jälleenrakennus on kehnosti toteutettu ja NG+:n vaikeustaso voisi olla korkeampi. Huonoa . Kunpa Capcom vääntäisi vielä torii-porttien ulostulon yhteentoista ja kasvattaisi y?kai-aaltojen kokoa ja kiristäisi niiden ilmestymistiheyttä haastavamman vaikeustason kautta. Jos sen kautta voisi myös aktivoida nämä työt ja lunastaa palkinnot, ei ongelmaa oikeastaan olisi. Pauke käy sitä pahaenteisemmäksi mitä lähempänä yö on, mikä onnistuneesti lisää painetta kattilaan, mikäli valmistelut ovat pahasti kesken. Sain läpäisyyn kulumaan 20 tuntia. Hyvää + Monipuolinen tehtäväsuunnittelu, idearikas ja tyylikäs. Pomotaisteluiden musaraidat ovat paikoin ihan mielettömiä, kun yhtäkkiä kuulokkeista pauhaa jotain heviä, jazzia ja šintolaista musaa yhdistelevää kuumehoureista irrottelua. Hölmösti tehty kylien jälleenrakennus ja pienet kankeudet jättävät huippupisteet torii-portin toiselle puolelle odottamaan, mutta käsillä voi silti olla tuleva kulttiklassikko. 22 176807_.indd 22 176807_.indd 22 28.8.2024 18.07.07 28.8.2024 18.07.07. Toiselta kierrokselta odotin uusien haasteiden kaveriksi tällaista kovempaa vaikeustasoa, jotta se olisi lunastanut täyden potentiaalinsa. 86 Kunitsu-Gami on tyylikäs, erikoinen ja hauska toimintapelin ja torninpuolustuksen hybridi. KUNITSU-GAMI: PATH OF THE GODDESS Yokait kömpivät esiin häpäistyjen torii-porttien kautta. Turhauttavaa on se, että ratkaisu on silmien edessä. kaudenaikaan. Tehtävien välillä vapautettujen kylien asukkaita komennetaan korjaustöihin, jotka kestävät yhden tai kahden tehtävän suorittamisen ajan. Parasta toisella rundilla on kuitenkin se, että kylät pysyvät rakennettuina ja voi keskittyä vain itse asiaan. Se on pienine puutteineenkin hyvin ainutlaatuinen kokemus, jota muistelen lämmöllä pitkään. Ajallisesti kyse ei ole monesta minuutista, mutta kuitenkin sen verran, että rytmitys kärsii. Niistä saa olennaisia palkintoja, joten tätä puolta ei voi sivuuttaa. Kartalla kun on jo kunkin kylän kohdalla yhteenveto rakennustöistä. Tyylistä ei tingitä edes hahmonkehitysvalikossa. Torii-portin tuolla puolen Ihan huippupisteille Kunitsu ei yllä ja syyllinen on helppo löytää
Lennä rakettialuksella, vältä maastokosketuksia, kerää tavaroita ja laskeudu tukikohtiin siististi. miljööt ovat pääpiirteissään tilavia, joten kokeneena luolalentäjänä olin vaikeuksissa vain työtapaturmien tai huolimattomuuden takia. Psykologin apu pitää pilotin sivussa neljän keikan ajan, ellei uhraa runsaasti krediittejä rajumpiin lääkkeisiin. Yhdentekevä tarina. Kuulostaa helpolta, mutta aluksen ohjaaminen vaatii taitoa ja malttia, sillä päämoottori työntää masiinaa vain yhteen suuntaan. y on jotain ihan muuta, sillä sitä ohjataan kääntämällä suoraan haluttuun suuntaan. Huonoa . Ei oikeastaan ole yksinpelattavaa luolastolentelyä, johon en vastaavaa toimintaa kaipaisi, mutta taas sain pettyä. Kaasuttelu kuluttaa ajoainetta tai -energiaa. Muinaisen Lunar Landerin tapaan laskeutujissa ei ole aseita (koska muuten peli olisi Gravitar-klooni._nn). ikan ohella joka väliin tungetusta animetyylisestä juonisälästä. KERRAN KUUSSA Pilotti on pimahtamaisillaan. Sama peruskaava pätee myös uuteen Lunar Landeriin. Ensimmäinen on perinteinen lander, suhteellisen hidas ja vakaa laite. ehkä luolalentelyn supermaa Suomessa joku tarttuu haasteeseen. Salamat tuovat lisää ajoenergiaa, joten säästäväiseen lentotyyliin ei ole juuri tarvetta. Jos stressiä on liikaa, pilotti ei saa lentää. Beyondin tehtävissä käytetään neljää erilaista alusta, tai pelin kielellä laskeutujaa. Painovoima, olosuhteet ja vaarat, kuten miinat ja kaasupurkaukset, vaihtelevat kohteen mukaan. Tehtävän kuluessa liikaa stressaantunut pilotti näkee hallusinaatioita monsuista. R akastan luolalentelyitä tyyliin Thrust, TurboRaketti ja Gravity Force, joten silmäni kirkastuivat heti, kun kuulin genrepioneeri Lunar Landerin saavan alkuperäisen pelin suuntaviivoja seuraavaa jatkoa. Automatisoitu hakkerointi ei vaadi loppupomon ja muiden kenttien kohdalla muuta kuin riittävän lähelle pääsemistä. Tunnelija luolakomplekseissa laskeutujaa houkutellaan tavoitteen suuntaan leijuvilla bensaja rahabonuksilla, joten tukikohdissa ei tarvitse tankkauksen takia kovin usein vierailla. Pian porukkaa on kuitenkin sen verran, että rotaatio ei ole ongelma, vaikka kolhisi pilotin joka tehtävässä sairastuvalle. Värikkäät sci. No, jos ei muuten osaa lentää, niin sudenkorennolla se onnistuu. Reaktoria raijatessa piti hallita kahden painopisteen liikkuvaa heiluria, mikä oli addiktiivisen kiperää touhua. Liikkuvat uhat kuten ohjukset tai asteroidit vältetään joko varovaisuudella tai nopeudella. Avainkohtia elävöitetään animaatioilla ja tehtävien alustuksissa jaarittelevat staattiset piirroshahmot. Lunarlandereiden idea on simppeli. kaasupurkaukset, vaihtelevat kohteen mukaan. Lunar Lander Beyond jatkaa Atarin muinaiskatalogin hittinimien maltillisia modernisointeja, lajityyppinä on nykyään harvinainen 2D-luolastolentely. Vaikka Lunar Lander Beyond on peruspätevä luolastolentely, odotin enemmän ja parempia ideoita, mutta poltin näppini. Spider on erittäin nopea, mutta kiikkerä. Jonkinlainen viivapohjainen vuoden 1979 kolikkopelille uskollinen superskarppi ja efekteillä ryyditetty vektoriestetiikka olisi ollut kiinnostavampi ratkaisu. Aluksen kolarointi kasvattaa pilotin stressitasoa, joka laskee vain sairastuvan terapiassa. Pidin kuusnepan Thrustissa erityisesti reaktorin kuljettamisesta vetosäteellä. 23 175955_.indd 23 175955_.indd 23 29.8.2024 16.28.30 29.8.2024 16.28.30. Dragon. AUTS! Hmmm... Toki liuta saavutuksia sun muita jää tehtäväksi sen jälkeen, mutta minua saavutusten hinkkaaminen ei kiinnosta. Ripeällä muukalaisaluksella ei ole mitään erityisiä heikkouksia. Nykyajan saapumisen näkee Lunar Lander Beyondissa tarkemman gra. Mikä maksaa. Arvostella: Xbox Series X Saatavilla: PC, PS4/5, Xbox One/Series S, Switch, Atari VCS Dreams Uncorporated / Atari Moninpeli: Ei Ikäraja: 12 77 Letkeästi etenevä luolastolentely, joka kaipaisi kautta linjan radikaalimpaa otetta. Tehtävien piirrosgra. Aseeton vastarinta Laskeutujien kompaktit muutaman minuutin tehtävät sijoittuvat Kuuhun, Marsiin, Venukseen, Ganymedeen ja muukalaisplaneetalle. Mielikuvituksen tuotteisiin törmääminen nostaa stressiä entisestään ja pilotin totaalinen kilahtaminen lopettaa operaation. Tehkää joku jatkoa Thrustille! Lekurille töitä Tehtäviin valitaan alusten ohella pilotti, joka saa kokemustasojen karttuessa erikoiskykyjä, kuten polttoaineen säästön tai korkeamman huippunopeuden. Hyvää + Vaihtelevat kentät. Juonella ei niin väliä tässä genressä ole, eikä tarina oudoista anomalioista, aurinkokunnan hädästä, muukalaisten artefakteista ja dramaattisista pelastuskeikoista onnistu värittämään itse tehtäviä, joten lätinän skippaamisessa ei menetä ihmeitä. Petri Heikkinen LUNAR LANDER BEYOND Avaruusalusten lentäminen ääriolosuhteissa on stressaavaa puuhaa. Harvoin nillitän hinnasta, mutta sinänsä varsin viihdyttävä Lunar Lander Beyond ei edes animekuorrutettuna ole kolmenkympin arvoinen, sillä normitason läpäisy hoituu jo 5–6 tunnissa. Luolissa on tehtävien pituudesta ja vaikeustasosta riippuen useita tarkistuspisteitä, joista fataalin mokan jälkeen jatketaan. Lopussa väistellään kookkaan monsun tulitusta ja lennetään vaarallisen lähelle sitä ”hakkeroimaan” kohteita. Vaikka laskeutujilla ei sanan varsinaisessa merkityksessä taistella, viimeinen tehtävä on luonteeltaan selvästi bossimatsi. ikka on tarkkaa ja siistiä, mutta geneeristä jälkeä. Menosuunta valitaan alusta pyörittämällä ja painovoima vetää sitä jatkuvasti (yleensä) alaspäin
Tietenkin olin palavasti rakastunut. Paria napakkaa iskusarjaa myöhemmin korstot vetelevät hirsiä toimiston lattialla ja Mike parantelee veristä nenäänsä kupillisella kylmentynyttä kahvia. Hölökynkölökyn! Kliseitä kliseiden perään. Kuoleman värisuora Jos olisin kohdellut ensimmäisen persoonan toimintaseikkailu Fallen Acesiä juomapelinä noir-kliseistä, olisin laatannut näppikselleni viidentoista minuutin jälkeen. Useimmiten kyse on pienen budjetin pakottamasta kompromissista. 24 176538_.indd 24 176538_.indd 24 29.8.2024 15.44.28 29.8.2024 15.44.28. Salaliittoa puretaan taitavasti juonilanka kerrallaan. F allen Aces, kuten useimmat parhaimmista etsivätarinoista, alkaa puhelinsoitolla. Viskiä kittaava yksityisetsivä, joka asuu toimistonsa takahuoneessa. Ja sitten puhelin soi uudelleen. Kippis! Yksinkertaiselta vaikuttava keikka, jonka taustalta paljastuu koko kaupunkia koskeva salaliitto. Mike on tuskin ehtinyt hieraista tykyttäviä ohimoitaan, kun toimiston ovi potkaistaan auki, ja sisään syöksyy kaksi karskia kovanaamaa. Vaikka tarina jää auttamattomasti kesken, aloitusta on vaikea pitää minään muuna kuin äärimmäisen lupaavana. Valitettavasti viesti saapuu liian myöhään. Lajityypin kultakauden – eli 1930–40 lukujen sarjakuvien – innoittama visuaalinen ilme on toteutettu niin huolella ja yksityiskohtia säästelemättä, että kenties kyse todella on parhaasta tavasta kertoa juuri tämä tarina. Jos retro-henkisistä indiehiteistä (Dusk, Amid Evil, Gloomwood) tunnetun New Blood Trey Powell & Jason Bond / New Blood Interactive Versio: Myynti Minimi: Win 10, 2.4 GHz, 4 Gt, 4 GT VRAM Testattu: Win 10, i7-8700K 3.7 GHz, 16 Gt, GTX 1080 Ikäraja: 16 Interactiven julkaisema Fallen Aces olisi paljastunut pelkästään hyvällä maulla ja varmalla otteella tehdyksi noir-pastissiksi, olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen. Eikä tällaisissa tarinoissa kyse ole koskaan hyvistä uutisista. Hammetti vieköön! Fallen Aces on noir-pastissi parhaasta päästä. Fallen Acesin kohdalla en voinut kuitenkaan olla täysin varma asiasta. Tämä saa hyökkääjät (jyrsijästä puhumattakaan) sen verran hämilleen, että hän ehtii ladata vasemman koukkunsa sekä oikean suoransa. Jäljelle jää kaksi vaihtoehtoa: paeta tai taistella. Fallen Aces ei ole ensimmäinen pelaamani peli, jossa välivideot on korvattu kuvasarjoilla, jotka pyritään herättämään henkiin vaihtelevan tasoisella ääninäyttelyllä ja yksinkertaisilla animaatioilla. Yksi esimerkki koskee säkkipimeässä varastohuoneessa tapahtuvaa toimintakohtausta, jossa animaatioiden yksinkertaisuutta piilotellaan onnistuneesti valaisemalla tapahtumat ainoastaan aseiden suuliekeillä. Nyrkit puhuvat Jokainen dekkarien ystävä tietää, miten pettäviä vaikutelmat voivat olla. Kyse ei ole uhkauksesta, vaan nimettömän hyväntekijän varoituksesta. Sokkopanos Toistaiseksi Fallen Aces on pahasti keskeneräinen, sillä kesällä julkaistut ensimmäiset viisi lukua kattavat vain kolmanneksen kokonaisuudesta. Mitä pidemmälle pelissä etenee, sitä syvällisemmäksi kokemus muuttuu. Etenkin eläköityneiden naamiosankareiden mystisten kuolemien ympärille kietoutuva juoni toi monesti mieleen Alan Mooren ja Dave Gibbonsin mestariteoksen Vartijat (Watchmen, 1986). Kallon läpi porautuva pirinä pakottaa yksityisetsivä Michael Thanen raottamaan silmäluomiaan. Oikeasti vaihtoehtoja on vain yksi: entisenä ammattinyrkkeilijänä Mike ei koskaan pakene hyvää tappelua. Hän tarraa kiinni huoneen halki vilistäneeseen rottaan ja lennättää sen lähintä korstoa kohden. Rahakkaan toimeksiannon ennakkopalkkio oli kuitattu juhlistamalla tapausta. Vaikka kerronnalliset keinot eivät aina osu maaliinsa, Powell ja Bond onnistunevat voittamaan useimmat pelaajat puolelleen pelkästään materiaalista huokuvalla innostuksellaan. Mutta Trey Powellin ja Jason Bondin intohimoprojekti luoma osoittautuu pienimuotoiseksi genreklassikoksi. Markus Rojola FALLEN ACES: EPISODE 1 Markus Rojola Varjojen valtaama kaupunki, periksi antamaton yksityisetsivä, katalia kelmejä ja nainen, jonka sääret jatkuvat aina nilkkaan asti. Viholliset ja ympäristöstä löytyvät objektit ovat ysäKukin luku alkaa napakasti toteutetuilla sarjakuvaruuduilla, jotka vievät tarinaa eteenpäin yllättävän vetoavasti. Skål! Visuaalinen ilme, joka nojaa vahvasti valojen ja varjojen leikkiin. Tekijöillä ei ole puutetta kunnianhimosta, sen aistii jokaisesta heidän tekemästään ratkaisusta. Selvimmät esikuvat lienevät Chester Gouldin Dick Tracy (1931) sekä Will Eisnerin The Spirit (1940), mutta innoitusta on haettu myös modernimmista lähteistä. Näennäiset heikkoudet onnistutaan kääntämään valtaosin vahvuuksiksi. Ensisilmäyksellä Fallen Aces vaikuttaisi olevan Wolfenstein 3D:n (1992), Doomin (1993) ja Duke Nukem 3D:n (1996) innoittama retroräiskintä. Kun sankarimme saa lopulta revittyä itsensä ylös sängystään, ääni linjan toisessa päässä toteaa hänen henkensä olevan vaarassa
Lukitusta toimistosta saattaa löytyä kaupungin historiaa koskeva tiedonjyvä. On vaikea uskoa, miten 1930-luvun sarjakuvia, 1940–50-lukujen noir-elokuvia, 1990-luvun räiskintäpelejä ja vuosituhannen vaihteen hiiviskelyitä yhdistelevä peli voi tuntua näin yhtenäiseltä… Päähahmot on roolitettu vakaaotteisilla ammattilaisilla, jotka eivät anna moitteille sijaa. Miellyttävällä tavalla vanhahtava lähestymistapa. rityyliin yksinkertaisia 2D-malleja, jotka kääntyilevät pelaajan pyöriessä näiden ympärillä. Huonoa . Osa piirroksista – etenkin pelihahmon käsissään pitelemät esineet – ovat kuin keskilahjakkaan kolmosluokkalaisen MS Paintilla taiteilemia. Mikäli tekijäkaksikon visuaaliset lahjat eivät taivu kaikkeen, olen tyytyväinen siihen, että he ovat päättäneet panostaa vahvuuksiinsa – kerrontaan, kenttäsuunnitteluun ja monipuoliseen pelattavuuteen. Fallen Aces ei ole täydelliseksi hiottu peli, mutta mitä olisi noir ilman särmää. Nyrkkisääntönä lähes jokaista poimittavaa esinettä voi käyttää aseena. Esimerkiksi kaupungin kuumimpaan yökerhoon pääsee soluttautumaan pääsisäänkäynnin lisäksi ainakin sivukujalla sijaitsevan henkilökunnan kulkuoven, ilmastointikäytävän, kellariin vievän salaluukun sekä kattoikkunan kautta. Noir-hengen mukaisesti jokaisella yksityiskohdalla on merkityksensä. Kenttien tutkimisesta palkitaan useilla eri tavoilla. ikoiden epätasaisuus. Valtaosan ajasta pelaajan on siis tukeuduttava nyrkkeihinsä sekä ympäristöistä löytämiinsä esineisiin, kuten olutpulloihin, putken pätkiin ja pesäpallomailoihin. On jännä nähdä, pitääkö ote loppuun saakka. Tarkkaan ajoitettuja hyppyjä vaativien kuilujen ylittäminen ja kapeita kannakkeita pitkin kulkeminen alkaa nopeasti turhauttaa, kun pelihahmo vaikuttaa seilaavan muutaman promillen laitamyötäisessä. Koska vaihtoehtoisia reittejä on tarjolla runsaasti, heikohko ohjaustuntuma ei varsinaisesti estä etenemistä. Muutamia monella tapaa. Pelituntuma ohjaimella. Puolet huvista on kaaokseen reagoimista. Kenttäsuunnittelu on kulmikasta ja jokainen kartta sisältää lukuisia salaisuuksia vaihtoehtoisista kulkureiteistä piilotettuihin aseisiin. Hiippailua tuetaan rautaisella kenttäsuunnittelulla. muotoinen jännitysnäytelmänsä. Taustalla soi ajankuvaan sopiva silkinpehmeä jazz. Tarinaosion jälkeen pelaaja viskataan parin korttelin tai kartanotontin kokoiselle alueelle, jossa tämä voi suorittaa tavoitteet – oli kyse sitten todisteiden etsimisestä tai kidnapatun naisen pelastamisesta – parhaaksi katsomallaan tavalla. Pelattavuudeltaan Fallen Acesin esikuvat piilevät jossain muualla. Alkujärkytyksen hälvettyä pidin visuaalista tyyliä kuitenkin eheänä sekä jollain tapaa sympaattisena. Ympäristöjä omaan tahtiin kartoittaessa mieleen tuleekin Thief: The Dark Projectin (1998) ja Deus Exin (2000) kaltaiset immersiiviset hiiviskelyklassikot. Siemaileehan Mike viskiä, mutta ei sen näin tarvitsisi näkyä. Kenties joku on piilottanut viereisen rakennuksen katolle kiikarikiväärin, jolla voi helposti harventaa vihollisjoukkoa. 25 176538_.indd 25 176538_.indd 25 29.8.2024 15.45.33 29.8.2024 15.45.33. Toisaalta, koska pelin viehätys perustuu isoilta osin maailma tutkimiseen ja sen salaisuuksien selvittämiseen, suoraviivaisinta reittiä kulkeminen vähentää merkittävästi pelinautintoa. Vartijat voi kolkata äänettä, kunhan onnistuu hiippailemaan näiden selustaan. Kolkkaus on ainoa keino saada vartijat pudottamaan aseensa vahingoittumattomina, joten se on samalla myös nopein tapa hankkia kättä pidempää tiukkoja tilanteita varten. Hyvää + Vetoava tarina. Joitain saattaa ärsyttää myös gra. Kulkureiteistä ei ole pulaa. Hiljaisuus on kultaa Vaikka suora toiminta on varteenotettava vaihtoehto useimpien tilanteiden selvittämiseksi, tarjolla on vähintäänkin yhtä tyydyttävä vaihtoehto. Karkeudessaankin eheä tyyli. Laukaukset saavat myös kaikki kuuloetäisyydellä sijaitsevat konnat ryntäämään paikalle. Päiväkirjamerkinnöillä, kirjeillä, uutisjutuilla ja muilla vastaan tulevilla teksteillä on iso merkitys kokonaisuuden hahmottamisen kannalta. Korttitalo huojuu Hiirellä ja näppäimistöllä pelatessa tuntuma on erinomainen, mutta ohjaimella pelatessa napakkuus kaikkoaa. Esimerkiksi vaahtosammuttimella voi ensiksi sokaista kelmit ja tankin tyhjennyttyä kalauttaa näitä kalloon, paistinpannulla voi torjua luoteja ja maahan viskatut banaaninkuoret saavat konnat liukastelemaan. Koskaan ei voi olla täysin varma, miten taistelu tulee etenemään, joten jokaisesta kamppailusta muodostuu oma pieni87 Kovakouraisen noir-seikkailun aloitus nappaa tiukasti kiinni. Energiat eivät palaudu suojassa kykkimällä, vaan vaatii kipulääkkeiden popsimista tai erilaisten elintarvikkeiden – kahvin, voileivän tai vaikkapa banaanin – nauttimista. Toistaiseksi paras ratkaisu on siis joko välttää pelikapulaa tai totutella jatkuvaan tallennusrumbaan. Lajityypin henkeen sopivasti valaistuksessa käytetään vahvoja varjoja, jotka tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet hiiviskelylle. Vaikka pelaaja pääsee toisinaan käyttämään revolvereita, konepistooleita ja haulikoita, ammukset ovat harvassa. …etenkin, kun mukaan on lisätty muutamia pelimekaniikkoja koskevia moderneja ratkaisuja
Emämunauksen jälkeen haaskalinnut eivät haaskanneet aikaa, vaan alkoivat nopeasti kierrellä McQuacklinin ympärillä. Genren vaatimalla kohtalokkaalla kottaraisella, jonka kanssa etsivällä on tyypillisesti pientä teerenpeliä, on nakattu vesilintua. Useimmat epäillyt suhtautuvat vihamielisesti nokkansa toisten asioihin tunkevaan etsivään. Lapset voivat hihitellä absurdille huumorille ja viittaukset ymmärtäviä aikuisia huvittavat samat jutut, mutta eri syistä. Nyt ei kunnian kukko laula! Toisaalta, löytäähän se sokeakin kana toisinaan jyvän. Ratkaisu toimii valtaosan ajasta. Selvitettävä rikos vaikuttaa aluksi yksinkertaiselta pikkujutulta, mutta taustalta paljastuu salaliitto, jonka juuret johtavat vallan porteille. Niinpä hän päätyi hankkimaan elantonsa yksityisetsivänä. Tämä on hänen tilaisuutensa nousta feenikslinnun tavoin tuhkasta ja näyttää pahanilmanlinnuille närhen munat sekä sen, mistä kana pissii! Kenties McQuacklinin olisi kannattanut kuitenkin kiinnittää hieman enemmän huomiota soittajan sanoihin. KOVAKSI KEITETTY Happy Broccoli Games Arvosteltu: PC Saatavilla: Xbox Series X/S, Switch Versio: Myynti Minimi: 2,4 GHz, 8 Gt RAM, GeForce 300 Testattu: i7-8700K 3,7 GHz, 16 Gt RAM, GTX 1080 Ikäraja: 3 Älä närhi räkätä! Maltan haukka lentää jälleen, sillä Happy Broccoli Gamesin Duck Detective: The Secret Salami on klassisten etsivätarinoiden – etenkin synkkien noir-elokuvien – innoittama etsiväpeli, jossa päähenkilö on kovia kokenut ankkaetsivä. Kylmäverisen murhan sijaan ratkaistavana on varastetun lounaan salaisuus. 26 176306_.indd 26 176306_.indd 26 29.8.2024 10.34.10 29.8.2024 10.34.10. Näin ollen etsivä ei kaiva työpöytänsä kätköistä toimistopulloa vaan toimistopullan. ltterin läpi. Pelihahmot muistuttavat varhaisnuoruuteni lautapelien pahvinukkeja, jotka vaappuvat ympäristöjen halki kuin näkymättömän käden liikuttamana. McQuacklin on menettänyt addiktionsa vuoksi sekä uransa että vaimonsa. Ankkaetsivällä on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura poliisivoimissa. Viime aikoina hän on kuitenkin ottanut pahasti siipeensä. Vuokrarästien kertyessä etsiväpolo on valmis tarttumaan mihin tahansa tapaukseen, joten puhelimen soidessa hän on haukkana paikalla. ”Varhainen lintu madon nappaa”, kuten sanonta kuuluu. Urkkijan vähäisetkin rovot kuluvat paahtoleipäpaketteihin ja hänen ponnettomille pyristelyilleen päästä eroon pahoista tavoistaan nauravat harakatkin. Eihän lintuaiheisia sanaleikkejä voi olla liikaa, niitä vastustavat vain pahimman luokan mätämunat. Peli on kuvattu lintuperspektiivistä ja sen visuaalinen tyyli on lumoava. Eli nokka kiinni! Älä muuta viserrä! Lapsenomainen lähestymistapa näkyy myös ulkoasussa. E ugene McQuacklin ei ole mikään eilisen teeren poika. Juostuaan paikalle kuin päätön kana hän hoksaa, ettei tiedä mistä tapauksessa on kyse tai edes sitä, kuka hänet on palkannut. Ainoana ongelmana on, etteivät salapoliisin työt vaikuta lyövän leiville. Mies ei nimittäin pysty vastustamaan vaalean leivän kutsua. Markus Rojola Nokkelalle ankkaetsivälle kaikkein kimuranteinkin keissi on selvä pyy. Koska kyseessä on lastenpeli, kaikki on vedetty söpöily. Ilmeikäs ääninäyttely herättää hahmot lopullisesti henkiin. Päähahmo on tyypilliseen tapaan kovaksi keitetty ja kyyninen etsivä, joka lääkitsee lemmensurujaan ja muita murheitaan kyseenalaisin keinoin. Kliseistä otetaan ilahduttavasti kaikki irti. Eikä yksikään etsivän kohtaamista hahmoista ole puhdas kuin pulmunen, jokaisella on omat salaisuutensa. Koska kyseessä on koko perheelle sopiva peli, päähahmo ei ole mikään viskisieppo, joka on jo kukonlaulun aikaan kännissä kuin käki, vaan pikemminkin pehmoinen pullasorsa
Tällä on sekä hyvät että huonot puolensa. Jollain heistä on kana kynittävänä. Kympin hintainen Salamin salaisuus tarjoaa lyhyen, mutta palkitsevan pelikokemuksen. Ankkaetsivää liikutetaan ruudun halki näppäimistöllä, hiirellä tai ohjaimella. Eläväinen ääninäyttely. Tulkinnanvaraiset vihjeet pakottavat arvailemaan. Sitäkin suurempi harmi on suomenkielisen käännöksen puute. Duck Detectiven kypsin piirre koskee pelattavuutta. Emme puhu suomea. Happy Broccoli on ottanut selvästi vaikutteita parin vuoden takaiselta The Case of the Golden Idolilta (Pelit 8/23, 87 p.), mutta lähestymistapa on rennompi. Duck Detective on hieno sulka tekijöidensä hattuun. Avainsanoja aukaistaan lisää haastattelemalla epäiltyjä. Peli loppuu kuin kanan lento jo parin tunnin jälkeen, mutta ne tunnit ovat täynnä räkätystä, pähkäilyä ja oivalluksen hetkiä. Onneksi ongelmaan törmää vain muutaman kerran pelin loppuvaiheilla. Mysteeri kiehtoo... Englanniksi pelin pystyy todistetusti läpäisemään kymmenvuotiaiden kanssa, mutta on paras varautua siihen, että ison osan vihjeistä ja vitseistä joutuu tulkkaamaan lennosta. Ennen pitkää joku visertää kaiken tietämänsä. McQuacklin vertailee epäiltyjen harakanvarpaita. Toisaalta se voi myös aiheuttaa turhautumista. Kuulusteleminen kannattaa. Kun lopulta kasassa on riittävä määrä avainsanoja, nämä ketjutetaan tarinaa edistäviksi johtopäätöksiksi. Ympäristöistä etsitään oransseilla palloilla merkittyjä johtolankoja, joiden merkityksen McQuacklin tiivistää erivärisiksi avainsanoiksi. Omalaatuinen piirrostyyli. Hyvää + Omalaatuinen piirrostyyli. 27 176306_.indd 27 176306_.indd 27 29.8.2024 10.34.56 29.8.2024 10.34.56. Golden Idolin pikkutarkkuuden ansiosta todistusaineisto johtaa lopulta ainoastaan yhteen ratkai82 Ei lainkaan pöllömpi koko perheen rikosmysteeri. Ankkaetsivän on sen sijaan toisinaan turvauduttava arvailuun, mikä ei ole ikinä ihanteellista rikosta ratkaistaessa. Eläväinen McQuacklin vertailee epäiltyjen harakanvarpaita. Jollain heistä on kana kynittävänä. Huonoa . Tutkimuskohteita on hyvin rajallinen määrä, mikä auttaa perheen pienimpiä pysymään perillä juonenkäänteistä eikä kukaan ole äimän käkenä. …mutta ratkeaa liiankin nopeasti. suun
Tulevaisuutta menneisyydestä The Invincible liikkuu jossain interaktiivisen elokuvan ja toimintaseikkailun välimaastossa. Paria käsikirjoitettua poikkeusta huomioimatta Yasna tallustelee tyvenessä ja kirkkaan aurinkoisessa säässä. Erilaiset Kondorin retkikuntien hylkäämät ajoneuvot ja muut kohteet ovat toki hiekan peitossa. Kondor ja Voittamaton ovat Allianssin aluksia, mutta punaisen kääpiön valaisemalle Regis III:lle ennen Voittamatonta laskeutuva Dragon. ftaritekniikka lyö hupaisaa kontrastia sille, että varsinaisia tietokoneita ei käytetä, mutta siitä huolimatta ihmiset matkustavat järkälemäisten avaruusalusten kryokammioissa valon nopeudella toisiin tähtiin. Petri Heikkinen THE INVINCIBLE Onko ihmisten ihan pakko sorkkia kaikkea. Se on yksi niistä kirjaston antimista ahmimistani scifeistä, jotka jäivät teinivuosiltani Asimovin teosten rinnalla jollain tapaa mieleen. The Invincible pohjautuu puolalaisen Stanis?aw Lemin 1963 kirjoittamaan sci. Mielikuvissani Voittamattoman sisällä oli tosin aavistuksen pelin tekniikkaa harmaampaa. Tarinan sankaritar Yasna on tiedealuksen astrobiologi, joka kärsii heti kärkeen oudosta muistinmenetyksestä. 28 176897_.indd 28 176897_.indd 28 29.8.2024 10.37.32 29.8.2024 10.37.32. Molemmat alukset ovat käytännössä valtavia, erittäin raskaasti aseistettuja, valon nopeuteen yltäviä lentäviä sotilasEVOLUUTION ARVOITUS Starward Industries / 11 Bit Studios Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Xbox Series S/X Moninpeli: Ei Ikäraja: 16 tukikohtia, joille mikään tunnettu ei mahda yhtään mitään. Hetken harhailun jälkeen Regis III:lta löytyville muille miehistön jäsenille on käynyt vielä kehnommin, sillä he ovat joko kuolleet tai heidän aivonsa on resetoitu. Kirjassa risteilijä Voittamaton laskeutuu Regis III:lle tutkimaan, mitä sen sisaralus Kondorille on planeetalla tapahtunut. Harvinaiset monitorit ovat yksivärisiä ja enemmän tai vähemmän pyöreitä kuvaputkia. Tuulikaan ei juuri pyörittele hiekkaa, kuten kirjassa. Erityisesti muistan Voittamattomasta valtavan tehokkaan ”robottitankki” Kykloopin, jonka antimateria-aseet sulattivat vuoria. The Invincible ei ole suora kirjan kertaus vaan esiosa, joka laajentaa lorea varsinkin ihmiskunnan osalta. Yasnan seurana on pitkään vain kiertoradalle jäänyt astrogaattori (lue: kapteeni) Novik radion välityksellä. K irjaan perustuva videopeli on selvästi harvinaisempi tapaus kuin leffalisenssi. Eteneminen on suoraviivaista, sivupolut lyhyitä ja suurten linjojen tai tärkeiden tapahtumien kannalta merkityksettömiä. Kevyesti neuvostoliittolaiselta tuoksahtava retrosci. . -teokseen, joka suomennettiin nimellä Voittamaton. Planeetan pinnan valaistuskaan ei vastaa kuin hetkittäin käsitystäni siitä, miten sitä kirjassa kuvailtiin. y (Sudenkorento) on Kansanyhteisön pieni kuuden hengen tutkimusalus. Lemin romaani loi vaikutelman punertavansinertävistä maisemista punaisen kääpiön valon alla, mutta The Invinciblessä päivänvalo vaikuttaa suurin piirtein normaalilta. Painotus on ensin mainitulla genrellä, sillä kaikki toiminta on vahvasti ohjattua ja juoneen sidottua. Toinen muistikuvani on spoileri. Yasnan marssi kohti painostavan arvoituksen ydintä on hidastempoista pohdiskelua ja tunnelmointia aavikolla ja komeissa kanjoneissa, sillä planeetan pinnalla ei jostain syystä ole mitään elämää, vaikka merestä sitä löytyy, mikä on yksi mysteereistä. Lemin 60-luvulla visioitu tulevaisuus on kohtuullisen näppärästi muutettu audiovisuaaliseen muotoon ja Regis III antaa sille kätevästi rajatun miljöön. Kaikki laitteet käyttävät järeitä kytkimiä, näppäimiä ja analogisia viisarimittareita, käyttöoikeudet todennetaan reikäkorteilla
Patikoinnin ohella Yasna pääsee pienen maastoajoneuvon puikkoihin. kirjailijoista näki suhteellisen kaukaisen tulevaisuuden noin 60 vuotta sitten. Läpäisyn jälkeen ei ole muuta motiivia palata peliin kuin saavutuslistan kikka kolmoset, joita voi metsäs84 Stanis?aw Lemin sci. Liikkumisen ohella puuhastelu on pääasiassa laitteiden ja ovien erilaisten kytkimien räpläystä, joissa tulee vastaan hyvin vähän mitään suoranaisiin pulmiin viittaavaa. Hyvää + Kiinnostava retrosci. Pasi. Minä en kuitenkaan ole kiinnostunut täydellisistä saavutuslistoista, aikani ei riitä moiseen tahkoamiseen. Kirjan lukeminen spoilaa pelin, vai toisinpäin. Luin lyhyehkön Voittamattoman uudestaan ennen pelin aloittamista, etten jäisi tyystin vuosikymmenien takaisten mielikuvien varaan. smi sopii toki teemaan, enkä jäänyt kaipaamaan mitään puolivillaista ammuskelua. klassikon maailmasta. ilistelyllä ja viipyilyllä höystettynä noin 10 tunnissa. Mitään täysin turhaa ei juuri pääse käpistelemään, ellei Pongia sellaiseksi laske. Liikkuvien kohteiden varjot ei aina natsaa ihan tarkalleen kalteviin pintoihin ja muutamat esineet olivat puoliksi pintojen sisällä bugityyliin, ei siksi, että hiekka olisi niitä peittänyt. Jaan hentoja risuja myös kevyistä gra. Pelin tapaan se antaa viihdyttävän silmäyksen siitä, millaisena yksi aikakauden johtavista sci. Kirjan lukeminen kannattaa, mutta kannattaa myös jättää pelin läpäisyn jälkeiseen aikaan, jos haluaa The Invinciblestä irti isommat vibat. Vaikka peli on kirjan esiosa, Lemin opuksen lukeneelle tarina ei enää tarjoa mitään mysteeriä tai varsinaisia yllätyksiä. Kiipeilyja hyppelypaikat merkitään symboleilla, ettei joka paikkaan tarvitse yrittää turhaan, samoin kuin käsiteltävissä olevat esineet ja vähän kauempana sijaitsevat etenemisreitit. Jokunen taisteluksi kelpaava tilanne Yasnan tielle tulee, mutta niihinkään ei ole pakko ottaa osaa. The Invinciblen stoori menee läpi kevyellä . Kirja vai peli. Teos on edelleen mukavan kompakti, tuntemattoman uhan suhteen uskottava ja ehkä jopa naulan kantaan osuva tieteistarina. tellä vapaasti valittavista kappaleista. Risteilijä Kondorin komentosiltaa. Taistelua The Invinciblessä ei oikeastaan ole, vaikka Yasna kohtaa matkallaan erilaisia aktiivisia uhkia, kuten Allianssin käveleviä antimateriatykkejä. Toisin kuin nimestä voisi muuten päätellä, Voittamatonta ei välttämättä nähdä edes . ikkabugeista, jotka eivät häirinneet kokemusta vaan silmää. Stanis?aw Lemin romaanin miljööt on käännetty visuaaliseen muotoon pääpiirteissään onnistuneesti. Erilaisia loppuja on useita, mutta ne eivät juuri eroa toisistaan pelillisen sisällön kannalta. Sci. 29 176897_.indd 29 176897_.indd 29 29.8.2024 10.38.23 29.8.2024 10.38.23. romaani Voittamattoman esiosa vetävän videopeliseikkailun muodossa. Puolalaisen Starward Industriesin kehittämä The Invincible on onnistunut videopelitulkinta Stanis?aw Lemin sci. -videopelin jännitystä voi selvästi rakentaa myös ilman jatkuvaa ryminää ja räiskettä. Huonoa . maailma. naalissa. Eteen tuli vain pari helppoa radiokanavan säätöä. Se ei kerro samaa tarinaa kuin Voittamaton, mikä antaa juonelle liikkumavaraa. Selkeä toiminta Yleisin toiminnan muoto on kävelyn ohella kalliokielekkeillä ylös tai alas kiipeilyä. Yasna koettelee voimiaan vain ennalta määrätyissä paikoissa
30 176305_.indd 30 176305_.indd 30 29.8.2024 10.46.54 29.8.2024 10.46.54. Erona Blade Runneriin bionit eivät ole replikantteja, vaan robottimaisia kuoria, joihin tulevaisuuden rikkaat voivat kuollessaan siirtää tietoisuutensa ja saavuttaa eräänlaisen kuolemattomuuden. Ihan tavattomat määrät tekstiä. Shittiä, fuckkia sekä näiden johdannaisia on omaan makuuni vähän turhan paljon, mutta kerronnallisesti juonipakka pysyy hyvin kasassa. Yhtäkkiä toimistoon eksyy vaaraa henkivä kohtalokas vaaleaverikkö, joka tarjoaa muhkeaa palkkiota näennäisen yksinkertaisesta keikasta. P elit-lehden suosikki-ingressilähde puolustaa paikkaansa, sillä nyt tieteisviihteen ikiklassikkoa Blade Runneria ja Roy Battyn kuolematonta monologia kelpaa käyttää referenssinä seikkailupelille. Malta hiukka! Dashiel Hammett (1894–1961) keitti dekkarit kovaksi, niin kovaksi että ajan hammas ei pysty hänen luomaansa yksityisetsivän arkkityyppiin. Oli synkkä ja myrskyinen yö… Kolmeen näytökseen jaettu film noir -etsiväseikkailu muistuttaa näennäisesti seikkailupeliä, mutta sen pelimekaniikka rakentuu käytännössä kokonaan vuoropuhelun ympärille. Olisin itse kaivannut tekstin rinnalle pulmia, sillä pitkissä sessioissa valtavan tekstimäärän lukeminen on kuluttavaa puuhaa. Peliin tulisi aivan toisella tavalla rytmiä, jos aivonystyröitä voisi toisinaan verrytellä. Duuni tarjoaa vuokrarahat ja niin paljon ylimääräistä, että etsivä pysyy viskissä ja tupakassa. Itse tosin käänsin dubbauksen pois käytöstä, sillä runsaan tekstimassan läpikäyminen on sujuvampaa lukien kuin kuunnellen. Kadonnut tyttö on ehtinyt sotkea itsensä monenlaisiin liemiin, joten muhkea tilipussi yksinkertaisesta tehtävästä sysää Cooperin syvälle Terrahiven kaupunkiplaneetan alamaailmaverkostoon. Nimittäin tämä seikkailupeli hakee vaikutteita paitsi itse elokuvasta, myös Westwoodin erinomaisesta naksuseikkailunäkemyksestä. Cooper kantaa taskuissaan tavaroita, mutta näihin viitataan vain vuoropuhelun aikana, eikä inventaariota pääse edes käpistelemään missään. Yksityisetsivä John Cooperilla ei mene hyvin. Syytä onkin, sillä pelimekaniikka on vuoropuhelun ulkopuolella höyhenenkevyttä, eikä varsinaista ongelmanratkaisua ole lainkaan. Tekstiä on paljon, sillä jokainen ongelma esitellään ja ratkaistaan dialogi-ikkunassa. Viina ja tupakka maistuu, mielenterveys horjuu ja vuokria on rästissä niin paljon, että isäntää ja tämän augmentoitua kyberkätyriä on kartettava viimeiseen saakka. Juho Kuorikoski LET BIONS BE BYGONES Olen katsellut tekstiseinän kimallusta pimeässä lähellä USB-porttia. Kaikki nuo rivit katoavat aikaan kuin kyyneleet sateeseen. Matkan varrella tehdyt valinnat suuntaavat tarinaa uusille urille, ja dialogin monivalintaviidakkoa voi kulkea useisiin eri suuntiin. Vaikka tehtävä vaikuttaakin päällisin puolin yksinkertaiselta, sitä se ei suinkaan ole. Tietyt valinnat saattavat kokonaan sulkea yksittäisiä juonilankoja, joten on kiva huomata, että omilla tekemisillä on konkreettisia seurauksia. Kerronnan isoin täky ja samalla myös suurin laina Westwoodin Blade Runnerista liittyy valintoihin ja seurauksiin. Seikkailu on onneksi kirjoitettu hyvin, ja se on myös ääninäytelty ammattitaidolla. Tunnelmalliset ympäristöt henkivät Blade Runneria. Pyssyjen sijaan ihmiset hoitavat puhumisen, ja tässä pelissä puhutaan paljon. Todennäköisesti Elon Musk jo salassa rahoittaa jotain vastaavaa. BLADE READER Bohemian Pulp / Microprose Arvosteltu: PC Minimi: 64-bittinen Windows, 2 Gt RAM Ikäraja: Ei tiedossa Tyylilaji on tulevaisuusdystopia. Sekä tekstiä. Nuori tyttö yläluokasta on eksynyt kaupunkiplaneetan nurjalle puolelle, joten Cooperin hommana on etsiä tämä käsiinsä. Aika valita. Let Bions Be Bygones tarjoaa valintabingoa ja ysärin vokseligrafiikasta ammentavaa kuvakerrontaa
Tällä kaksikolla on lähtenyt augmentointi käsistä. Nämä herrat edustavat poliisia. Työläs käyttöliittymä. Kahden hiirenkorvan käyttöliittymän kanssa en missään vaiheessa päässyt oikein sinuiksi. Grafiikka on upea sekoitus matalan tarkkuuden pikselihahmoja ja 3D-ympäristöjä. 80 Westwoodin Blade Runnerin replikanttijatko-osa on sujuva tarinapeli, mutta kaipaisi kovasti pelillistä sisältöä käsikirjoituksensa rinnalle. Olen ulkoistanut PC-pelaamistani Steam Deckille, mutta Bions on sillä pelikelvoton. Kun tähän yhdistetään vielä se, että asiat tehdään oikealla hiirennapilla, ärsytyskynnys kopisee aika usein. Westwoodin Terärattaassa on myös pulmia ratkottavaksi, vaikka siinäkin tarina näytteli pääosaa. Intuitio itkee yksikseen jossain pimeässä nurkassa, koska koko pelin ajan kursori hakeutuu aina rinkulalle. Matalan tarkkuuden pikselihahmot seikkailevat matalan tarkkuuden polygonimaastoissa, ja lähestymistapa tekee pelistä kokonaan omannäköisensä. Perspektiivi on sivussa, kuten klassisissa seikkailupeleissä, mutta taustan 3D-grafiikka luo ympäristöille hienoa syvyyttä. …mutta kirjoitusta sitten riittääkin. Tunnelmallisena scifidekkarina Let Bions Be Bygones onnistuu, eikä se ole yhtään hassumpi Blade Runner -pastissikaan, hyvän näköinen, juoneltaan kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Jokainen loukko ei onneksi ole neonhelvettiä. Neonvalojen koristamat kyberpunkmaisemat ovat kaunista katseltavaa, mutta ikävästi ympäristöt jäävät pitkälti staattisiksi kulisseiksi. Hotspotit korostetaan ympäristössä pienillä rinkuloilla, mutta niiden sijaan on klikattava itse hotspotia, joka yleensä on valkoisella ääriviivalla korostettu kappale pelimaailmassa. 31 176305_.indd 31 176305_.indd 31 29.8.2024 10.47.02 29.8.2024 10.47.02. Tulevaisuuden ovimiehet ovat vähän toisennäköisiä kuin nykyisin. Valinnat ja niiden merkitykset eivät kuitenkaan riitä ratkaisemaan pelimekaniikan keveyttä. Westwood käytti esirenderoituja maisemia vokselihahmojensa kaverina, ja tämä henkinen jatko-osa onnistuu tuomaan ysäri-isän visuaalisuuden upeasti nykyaikaan. Ah, voks-, eh, pikseleitä! Audiovisuaalisesti Let Bions Be Bygones on upea ilmestys. Hyvää + Näyttää ja kuulostaa upealta, käsikirjoitus on kunnossa… Huonoa . Aavistuksen syvemmällä pelimekaniikalla sekä hienosäädetyllä käyttöliittymällä se olisi jopa erinomainen, eikä hinta ole esteenä tutustumiselle. Oikean reunan dialogi-ikkuna tulee seikkailun aikana tutuksi. Pientä fonttia ei näe lukea, vaikka ikänäköä ei olisikaan, ja suurellakin ruudulla se on omille puusilmilleni turhan piskuista. Dialogi-ikkunan paikkaa voi optionssissa muutella, mutta tekstin kokoa ei. Mutta tänä lukutahdottomuuden kulta-aikana tekstivetoiset bionit ikävä kyllä taitavat olla mennyttä. Hotspoteja on vähän ja klikkailusta palkitaan vain dialogilla
Tarinan keskiössä olevien lukioikäisten nuorten elämä, ihmissuhteet ja tunteiden palo tarraa mukaansa voimalla. U ntil Then on moderni, eloisa, 2.5D-pikselitaiteella visualisoitu tarinavetoinen peli. KAKSI KAKSI MUSTAA PERHOSTA PERHOSTA Mark on tuttu vieras rehtorin kansliassa. Annan yhden neuvon, koska lopputekstit ovat todistetusti haastava ratkaisu silloin, kun ne eivät päätä tarinaa perinteiseen tapaan. Until Thenin suurimpia vahvuuksia on uskottava ja helposti puolelleen voittava hahmokööri. Syötteen interaktiot eivät jää pelkästään koristeeksi, sillä muut hahmot saattavat myöhemmin yllättäen ottaa puheeksi jonkin Markin kirjoittaman kommentin. Toni Hilden UNTIL THEN Tuskin selvisin 1000xRESISTista, kun taas on sydän levällään. Mark jättää tyypillisesti koulutöiden tekemisen viime tinkaan ja läpäisee kurssit rimaa hipoen. Tämä on oiva tapa avata tie tyypin syvällisempään tuntemiseen, sillä näen myös ne sensuroimattomat, kirjoitetut, mutta lopulta lähettämättömät versiot viesteistä, jotka usein paljastavat, mitä Mark oikeasti ajattelee. Näin ainakin Nier: Automatan ympärillä käyty keskustelu todistaa vahvasti. Polychroma Games / Maximum Entertainment Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5 Versio 1.2 Suositus: Intel Core i5-6400 / AMD Ryzen 5 1400, 8 Gt RAM, GeForce GTX 1650 / AMD RX 570 Testattu: Steam Deck Ikäraja: 12 Ihastuksen kohde vaihtuu sukkia nopeammin. Suurten tunteiden varjoissa sykkii myös jotain muuta, todellisuutta hämärtävää olemusta, joka asettaa tapahtumia kyseenalaiseen valoon. Välillä seurataan somesta uutisia ja koulukavereiden postauksia. Vältän tarkoituksella tarinan avaamista yhtään tätä enempää, sillä kyseessä on kertomus, johon pitää hypätä sokkona sisään. Markin, Nicolen, heidän perheensä sekä ystäviensä elämää seuratessa taisin itsekin hetkeksi matkustaa ajassa 20 vuotta taaksepäin. Kyllähän nyt yhden kirja-analyysin tekee helposti kymmenessä minuutissa juuri ennen kuin se pitää mennä esittelemään kurssin priimuksen, Louisen, kanssa koko luokan eteen. Dialogivalinnat ovat tosin enemmän lisämauste, jolla voi hieman eläytyä rooliin ja muovata Markin persoonaa haluamaansa suuntaan. 32 176307_.indd 32 176307_.indd 32 29.8.2024 10.50.34 29.8.2024 10.50.34. Tietenkin Mark on myös hieman ihastunut Louiseen, mutta niin on myös Markin paras ystävä Cathy. Niillä ei kuitenkaan ole varsinaisesti vaikutusta tarinan kulkuun. Niinpä jälleen yksi unohtunut kouluprojekti sysää Markin törmäyskurssille uuden oppilaan ja tarinan toisen päähahmon, Nicolen kanssa. Polychroma Games on loihtinut kaunista, koskettavaa ja elokuvamaista kerrontaa, joka on samaan aikaan myös niin ihastuttavan arkista, että välillä unohdin seuraavani vain pikselihahmojen elämää. Älyluurilla kirjoitetut viestit eivät ilmesty valmiina ruudulle, vaan pitäessäni kirjoituspainiketta pohjassa näen Markin ajatuksen juoksun kirjain kerrallaan. Kun ihmisiä katoaa yllättäen ja hahmojen muistot samoista tapahtumista ovat ristiriidassa keskenään, alkaa kasvutarinan alta paljastua myös jotain odottamatonta. Mark on lahjakas, mutta tunnolliseksi oppilaaksi häntä ei voi haukkua. Loppu on vasta alkua Kerronta on nykyaikaista. Marky Mark and the Funky Bunch Päähahmo Mark Borja on lukion toisen vuoden opiskelija, joka elää yksin, sillä hänen vanhempansa työskentelevät ulkomailla. Kertomus sijoittuu Filippiinien fiktiiviseen versioon vuonna 2014, hetkeen, jolloin maapallo toipuu globaalista katastrofista. Se on tarina rakkaudesta, unelmista, menetyksestä ja irtipäästämisestä
Maailmalla Until Then on saanut aika polarisoituneen vastaanoton. Sen koskettava, terävästi kirjoitettu ja yllättävä kasvutarina ei hetkessä unohdu. Huonoa . Naamion takana Myönnettäköön, että filippiiniläinen kulttuuri ei ole minulle entuudestaan kovinkaan tuttu, joten en voi arvioida sitä, miten autenttisesti se esitetään. Onneksi niiden suorituksilla ei ole suurempaa merkitystä. Vaihtelua tuovat monenlaiset minipelit, jotka usein liittyvät johonkin arkiseen asiaan, kuten kaverusten väliseen kilpailuun siitä, kuka syö nopeammin kalapullia kulhosta. Nämä kysymykset vievät tarinan synkempien teemojen ääreen, mutta edes silloin, kun kyynelkanavien padot räjäytetään auki, ei Until Then muutu mitenkään kyyniseksi. Musiikkiraidalla kuullaan paljon pianomelodioita ja tapaillaan klassisia sävellyksiä. Ympäristöjen autenttiset soundit koululuokkien hälinästä metrotunnelien katusoittajiin vahvistavat siellä olon tunnetta ja tukevat hienosti kaikkia niitä pieniä animaatioita, jotka herättävät Liamsonin kaupungin eloon. Loppupuolella olisi varmaan mahdollista tiivistää tunti tai pari kertomuksesta pois, mutta kun viihdyin koko ajan, niin eipä tuo vaivannut. Se osoittautui oikeaksi valinnaksi, sillä löysin monesta kohtauksesta uusia merkityksiä, jotka eivät edes voi avautua ennen kuin on nähnyt tarinan kertaalleen loppuun saakka. Mitä tapahtuu, kun maskin alla kytevä kaaos ottaa vallan. 33 176307_.indd 33 176307_.indd 33 29.8.2024 10.50.41 29.8.2024 10.50.41. Seuraavana päivänä oli pakko aloittaa matka alusta, kun en halunnut vielä päästää irti tästä porukasta. Markia ja Nicolea yhdistää intohimo pianonsoittoon ja se on myös tarinassa keskeisessä roolissa. Minkälainen vaikutus on niillä naamioilla, joiden taakse piiloudumme. 92 Until Then on tarinapelien aatelia. Kunnes taas tapaamme Parhaimmillaan Until Then muistuttaa elämän ainutlaatuisuudesta ja siitä, minkälaista arpanopan heittoa tämä lopulta kaikki on. Vaikka minipelit rikastuttavat kerrontaa ja esittelevät paikallista kulttuuria, ovat ne toisaalta myös aika kömpelöitä toteutukseltaan. Pianonsoitto yhdistää hahmoja ja on muutenkin tarinan keskiössä monella tasolla. Ne vaikuttavat lähinnä kyseisissä kohtauksissa mukana olevien hahmojen välittömiin reaktioihin, joten häviäjälle on kuittailua tiedossa. Kömpelöt minipelit. Miten pienistä teoista syntyvät ketjureaktiot voivat muuttaa usean kohtalon kerralla. Useammin kuin kerran hahmot onnistuivat aidosti naurattamaan minua. Ainakin lokaatiot ovat niin eletyn elämän näköisiä ja täynnä sellaisia yksityiskohtia, että minun on helppo uskoa Polychroma Gamesin tehneen onnistuneesti kunniaa kotimaalleen. Ääninäyttelyä ei ole, mutta muuhun äänimaailmaan on panostettu senkin edestä. Se ottaa tarvitsemansa ajan päähahmojensa syventämiseen, millä on suuri merkitys sitten, kun isompi pyörä lähtee pyörimään. Hyvää + Eläväiset hahmot, näyttävä presentaatio ja hyvä käsikirjoitus. Siinä on sellaista jatkuvasti läsnä olevaa viehättävää lämpöä, joka vaan saa hyvälle tuulelle. Siispä tiedoksi, että kun ensimmäisen kerran saat eteesi lopputekstit, älä sulje peliä! Olet vasta matkan alkutaipaleella. Until Then etenee varsinkin alussa melko verkkaisesti, mutta en kokenut sitä missään vaiheessa tylsäksi. Noin 20 tuntia kestäneen kertomuksen jälkeen tuijottelin vaikuttuneena kesäyöhön. Ainakin siitä olen varma, että en enää koskaan voi kuunnella Edvard Griegin säveltämää Wedding Day at Troldhaugenia ilman, että Until Then palaa mieleeni. Mark Borja ja Nicole Lacsamana ovat tämän kasvutarinan päähahmot. Cathy ja Ridel ovat Markin parhaat ystävät. No, kaltaiselleni ikuiselle romantikolle Until Then tuntuu aidosti koskettavalta tarinapelien merkkiteokselta. Toisinaan näissä ympäristöissä tulee eteen pieniä vapaavalintaisia interaktioita ja keskusteluita, mutta pääasiassa terävästi kirjoitettua stooria seurataan raiteilla. Eloisa ja värikäs pikselitaide on ihastuttavaa katseltavaa
Mikä on jos ei taidot riitä Varsinaiset pelilliset elementit jäävät ohuiksi muiden visual novellien tapaan. LISKODISKO Crimson Herring Studios Pelattu: PC Minimi: Intel Core i3, 8 Gt RAM, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain 2 Gt RAM Suositus: Intel Core i7, 12 Gt RAM, DirectX 11 -yhteensopiva näytönohjain 4 Gt RAM Testattu: AMD Ryzen 5600X 3,7 GHz, NVIDIA GTX 3060Ti 8 Gt, 32 Gt RAM Ikäraja: Ei tiedossa Minotauri labyrintissa Kunnianhimoisesti tarina kerrotaan kolmen eri päähenkilön kautta: on menneisyytensä kanssa tiliä tekee minotauri-Atticus, on kurtisaani Clara, joka haaveilee pakenevansa Lontoosta, sekä palkkionmetsästäjä-kääpiö Theodore Redgrave, joka Otto-robotteineen etsii seuraavaa keikkaansa. Kykyjä on efektiivisesti neljä: vaisto, äly, sosiaalisuus ja fyysinen suorituskyky, joskin nämä on nimetty eri hahmoilla vähän eri tavalla. Valitettavasti kolmen eri päähenkilön rakenne hukkaa punaisen langan turhan usein: siirtymät episodista toiseen ovat tökeröjä ja keskeiset tarinaelementit, kuten taustalla häärivä naamiomies ja jopa pelin ytimessä oleva murhamysteeri, unohdetaan välillä tuntikausiksi. Juoni etenee episodeissa, joissa käskytetään aina yhtä kolmikon jäsenistä, ja vasta aivan lopussa heidät tuodaan yhteen. Keskustelut etenevät hieman eri tavalla omista valinnoista ja käytetyistä taidoista riippuen, mutta päätyvät aina samaan lopSteampunk-Lontoolla on hetkensä, mutta näin näyttävät visiot ovat valitettavan harvassa. Kerättäviä resursseja ovat raha ja rattaat, joista jälkimmäisiä voi Theodoren episodeissa käyttää hänen robottiystävänsä paranteluun ja toiset kaksi muuntavat niitä rahaksi. Ääninäyttelyä ei ole, mutta ei sitä jää kaipaamaankaan. Jännitteiden kadotessa katoaa myös mielenkiinto, mikä on sääli, sillä dekkariin keskittyessään juttu jopa kulkee. 34 176762_.indd 34 176762_.indd 34 29.8.2024 10.52.20 29.8.2024 10.52.20. Fantasiaolentojen asuttaman vaihtoehtoyhteiskunnan historiaa tai toimintalogiikkaa ei avata riittävästi, mikä saa sen tuntumaan ontolta kulissilta ja tekee mahdottomaksi asettaa henkilöhahmot oikeaan kontekstiinsa. Koska tarina etenee lineaarisesti eikä mukana ole sen suuremmin roolipeliä kuin puzzlejakaan, kutsun Sovereign Syndicatea isometriseksi visual novelliksi. Antti Eronen Shadowrunissa fantasiaolennot sekoittuivat cyberpunkkiin, Sovereign Syndicatessa puolestaan viktoriaaniseen steampunkkiin. Jatko-osan tekeminen sille on ollut kuin Kova laki -jakso: puoliksi dekkari, puoliksi lakitupadraama. Vapaan tallentamisen ansiosta savescummauskin onnistuu. Noppien sijasta kykytesteissä käytetään tarot-pakkaa, mikä ei kuitenkaan ole satunnaistamismekanismina muita vastaavia kummempi. Mutta soiko taustalla… disko. ikkaa, synkkää menneisyyttä ja monta muutakin juttua, jotka eivät jätä geeniperimää epäselväksi. Lopputekstit listaavat yhdeksän eri kirjoittajaa, mikä on selvästi liikaa. Kestoa kokonaisuudella on siedettävän mittaiset 10–15 tuntia. Kuten 80-luvulla, diskon voi korvata punkilla. Virolaisen mestaripelin henkinen Sovereign Syndicate lupailee murhamysteerin selvittelyä hyvin diskomaisella esillepanolla: on päänsisäistä dialogia, isometristä gra. Sentään tärkein eli dialogi toimii: sitä ei pitkitetä turhaan, henkilöiden aksentit korostavat persoonallisuuksia ja 1800-luvun englantia imitoiva koukeroinen ilmaisutyyli antaa tekstille omaperäisen kierteen. K ehuttu, palkittu Disco Elysium oli omaperäisyyttä pursuava roolija seikkailupelin yhdistelmä, tiennäyttäjä, joka osoitti, että pelin voi rakentaa kokonaan keskustelujen ja hahmojen varaan. Koska maailmalta puuttuu syvyys, ympäristö jää vieraaksi eikä pelaaja pysty muodostamaan siihen tunnesidettä. Hahmonkehitys tapahtuu dungeonmastermaisen orgaanisesti taitoja käyttämällä, eli tietyn tyylisten keskusteluvaihtoehtojen valitseminen kerryttää näitä vastaavia pisteitä
sena tyylivirheenä ympäristöjen aurinkoinen ulkoasu ja monotoninen valaistus ovat jyrkässä ristiriidassa synkän . Budjettisyistä animaatiota on mukana kitsaasti ja toimintakohtaukset esitetään (sinällään tosi hienoina) sarjakuvina. lm noir -tunnelman kanssa: peli olisi tarvinnut gamma-säädintä ja jyrkkiä kontrasteja. Ainoastaan ihmissusilla on rooli tarinassa, ja peli toimisi aivan yhtä hyvin ”ihmissudet viktoriaanisessa Englannissa” -premissillä. Tuntuu, että Sovereign Syndicateen on tungettu mukaan kaikki mahdollinen, kun kukaan ei ole ollut kysymässä, pitäisikö näin tehdä. ikan tapaan myöskään musiikki ei auta tunnelman luomisessa, vaikka sinällään ihan mukiinmenevää onkin. cistä. Miksi tekijät eivät päästä minua tekemään kivoja ja kiinnostavia juttuja, vaan tuhlaavat aikaani jonninjoutavuuksiin. 70 Turha haahuilu ja typerä kehyskertomus pilaavat muutoin tosi hyvin kirjoitetun dekkaripelin. Jumiin ei voi jäädä töppäilyn takia, tai jos voi, peli ilmoittaa siitä suorasanaisesti game overilla. Hahmonkehitys perustuu neljään ominaisuuteen, jotka ovat kaikilla hahmoilla samat hieman eri nimillä. Tarina leviää käsiin, eikä sen olemassaololla ole pointtia. Hyvää + Mainio dialogi ja ilmaisun tiiviys. Gra. Lontoon steampunk-meikki on ohutta, vau-efektit jäävät syntymättä. Discon hallitseminen voi tuntua helpolta, mutta kaikki eivät ole syntyneet Åke Blomqvistiksi. Strutsilla ratsastava kokoomuslainen valistaa Claraa markkinatalouden realiteeteista. Monet elementit tuntuvat olevan mukana vain peterjacksonmaisesta ”oisko vähän siistii, jos” -lähtökohdasta ilman, että ne palvelevat tarinaa tai teemoja millään lailla. Kartan kautta avainalueille voi sentään pikamatkustaa, minkä tajusin valitettavan myöhään. Maailma on mielenkiintoinen ja tekijät osaavat silti heiluttaa sanan säilää, joka toivottavasti seuraavassa projektissa osuukin johonkin. En osaa nimetä teoksen teemoja tai sanomaa, sillä en sellaisia löytänyt. Englantilainen potilas Käsikirjoituksen isoin ongelma on, että sen maaginen realismi ei hyödynnä fantasiaja steampunk-elementtejään mitenkään. Jos iso korsto on minotauri, miksi hänen halutaan olevan minotauri eikä vain iso korsto. Ilmiö on tyypillinen yli-innokkaille amatöörikirjoittajille, joilla on kyllä hyviä ideoita, mutta ei kykyä suodattaa niitä. Tyylille uskollisesti myös loppuratkaisu on supernolo, kuin suoraan huonosta fan. 35 176762_.indd 35 176762_.indd 35 29.8.2024 10.52.39 29.8.2024 10.52.39. Huonoa . Sääli, että Sovereign Syndicatessa premissi ja puitteet ovat kiinnostavampia kuin lopputulos. putulokseen. Päätavoitteiden ohella tarinassa on myös muutamia sivujuonteita, jotka hämmentävästi roikkuvat tehtävälistalla silloinkin, kun niitä ei voi pelaamalla edistää. Minä kysyn, mutta peli ei vastaa. Graa. Sovereign Syndicaten isoin ongelma on edestakaisin juoksentelun määrä: hämmentävän suuri osa pelistä kuluu ihan vain avainhenkilöiden etsiskelyyn ja siirtymiseen paikasta toiseen. “Minotauri, kentauri ja naamiomies kävelevät baariin…” Avainkohdissa kerrontaa höystetään komeilla sarjakuvilla
Matka koostuu napakoista kentistä, jotka on jaettu maailmoihin. Vaikka muutoksen tuulet aisti jo ilmasta, vielä vaadittiin ponnistelua ja rohkeutta tehdä jotain, josta ei tiennyt, kuinka kaikki päättyy. Braid muistetaan Microsoftin Summer of Arcade -konseptin helmenä. Kenttiin voi luoda aikaa hidastavia kuplia, omasta suorituksestaan saa luotua sitä toistavia varjohahmoja ja paikoin aika liikkuu vain kävellessä oikealle, vasemmalle eteneminen puolestaan kääntää kelloa taaksepäin. Braid pistää aivot niin koville, että sen nimi olisi voinut olla Brain. Sydänsuru runtelee Timiä, sillä naisystävä on juuri jättänyt hänet. Amerikkalainen pelisuunnittelija oli rahoittanut neljän vuoden työn omasta pussistaan. Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Switch, Xbox One, Xbox Series mennyt. Mihinkään pelimekaBraid on maaginen pulmapeli, joka yli vuosikymmen sitten muutti alaa ja teki hetkessä Jonathan Blow’sta tähden ja miljonäärin. Indieskene ei ollut vielä räjähtänyt digijulkaisuiden myötä nykyisiin mittoihinsa, joten Jonathan Blow on uranuurtaja. Y ksi kuuluisimpia indiepelilegendoja on Braid, ajalla kekseliäästi kikkaileva kaksiulotteinen pulmatasoloikka. Joskus tuntuu, että sen ylikin. Ja loppu on historiaa. Pelin nimi tulee sitä, kuinka naisen jättäessä Timin hänen lettinsä heilahti piiskana naisen kääntäessään selkänsä miespololle. Braid on silti selvä tribuutti Nintendolle, sillä se etenee samalla luovuudella ja luontevuudella uusista ideoista toisiin, aivan kuin Kioton pelijätin teokset. Jokaisella sekunnilla on arvonsa, kun Blow puristaa variaatiota herkullisesta konseptistaan kiristäen vaikeustason tappiin. Johannes Valkola BRAID ANNIVERSARY EDITION Kerran oli viaton aika, jolloin jokainen indiepeli tuntui harvinaiselta, arvokkaalta rubiinilta. Oman suorituksen voi hilata kerralla vaikka koko kentän alkuun. Ennen Braidia nettikauppaan saapuivat Geometry Wars: Retro Evolved 2, sen jälkeen Bionic Commando Rearmed, Galaga Legions ja Castle Crashers. Might makes Braid Ennen kuin Braid julkaistiin vuonna 2008, sen luoja Jonathan Blow oli tiukan paikan edessä. Timille ”ei” ei tarkoita ei, ja hän lähtee etsimään exäänsä. Summer of Arcade kasasi yhteen viisi peliä, jotka julkaistiin viikon välein ja vain digitaalisesti. Mutta kelataanpa alkuun. Viittaus on selvä, mutta Braid on paljon enemmän kuin Mario-klooni. Siinä missä Mario on työhaalareihin pukeutuvana putkimiehenä keskiluokan edustaja, sliipattu Tim on porvarin kiiltokuva. Blow teki Microsoftin kanssa diilin, joka, vastoin kansantaruja, onnistui. Kustannukset nousivat 200 000 dollariin ja Blow oli velkaantunut 40 000 dollaria. Ajan kelaaminen ei ole pelin ainut jippo. Heti ensimmäisen maailman päätteeksi nostetaan lippu salkoon, kun saavutaan linnan pihalle, jolloin sivuhahmo kertoo pahoitellen Timille prinsessan olevan toisessa linnassa. Braidista tuli toinen peli, joka julkaistiin Xbox 360:n verkkokauppaan Xbox Live Arcadeen osana siellä ensi kertaa järjestettävää Summer of Arcade -tapahtumaa. Vaikka laatu oli kovaa, jalokivien timantiksi osoittautui Braid. Osa esineistä ja vihollisista ovat myös immuuneja aikamanipulaatiolle, mikä vaikuttaa ratkaisevasti pulmiin. Jokaisella oli hetkensä julkisuuden valokiilassa. Pelissä ei ole epäonnistumisia, sillä aikaa voi kelata taaksepäin. 36 176536_.indd 36 176536_.indd 36 28.8.2024 16.55.39 28.8.2024 16.55.39. Efekti on taianomainen, mutta myös tarpeellinen. Nyt klassikko tekee comebackin väkivahvan uusintaversion turvin. Isoille . rmoille aiemmin koodaajana työskennellyt Blow oli ottanut etäisyyttä entisestä urastaan, koska hän halusi luoda jotain omaa. Aikanaan Braid oli Xboxin digikaupan yksi suurimmista hiteistä ja nyt peli tekee paluun juuri, kun Microsoft on sulkemassa alkuperäisen pelin kotipesän eli Xbox 360:n verkkokaupan. Jos Braid Anniversary Edition on ensimmäinen kerta, kun peliin tutustuu, Jonathan Blow’n oppi pätee yhä: tätä ei missään nimessä kannata pelata läpi minkään muotoisten pelioppaiden kanssa. Porvarin palolla Braid kertoo pikkutakkia ja kravattia käyttävästä miehestä Timistä. Näin pieleen menneet ajoitukset, hypyt ja viholliskosketukset saa ottaa uudestaan, vaikka kuinka monta kertaa. Vaikka kyse on tasohyppelystä, pointti on pulmanratkonnassa. Mutta onnistumisen ilo on tunne, joka peittää tuskan alleen ja kultaa muistot. Edes sielu ei AIVOT LETILLÄ Thekla, Inc. Mutta se olikin ääntämysvirhe, indiepeleistä tuli lupiini. Varmaotteisesti peliantia kuratoinut tapahtuma jäi valitettavasti historiaa, sillä se järjestettiin viimeisen kerran kesällä 2013
Riskillä tienatut rahat myös sijoitettiin samassa hengessä: Blow laittoi kaikki kuusi miljoonaa dollaria suoraan seuraavaan peliinsä. Elokuvista Blow’n mukaan etenkin David Lynchin unenomainen, hypnoottinen mestariteos Mulholland Drive vaikutti häneen suuresti. Huonoa . Miksi HDR-kuva on jätetty hyödyntämättä. mitä nämä nollat saldoni perässä ovat. rahoitusjärjestöä, joka on vaikuttanut alalla positiivisesti vuodesta tuotantoyhtiötä, jakelijaa eikä jälleenmyyjää, kun pelin julkaisi suoman hinnoittelun. Braid ilmestyi elokuussa 2008. Juonesta huolimatta ei sentään Tarkovskin Stalkerista. Mutta se on oman juttunsa aihe. Päinvastoin, Blow kertoi sen vain korostaneen hänen käsitystään rahasta ja sen . Oma oivallus on myös Braidin lumoavan pelikokemuksen ytimessä, eikä vain pulmaratkonnassa, vaan myös tarinankerronnassa. Taas viuhahtaa Kaikki tämä on jälleen ajankohtaista. Päähahmo, porvaristalkkeri Tim on yksityiskohtaisempi ja elävämpi, pelin taustat täyttyvät hennoista yksityiskohdista. 37 176536_.indd 37 176536_.indd 37 28.8.2024 16.56.04 28.8.2024 16.56.04. Italo Calvinon romaani Näkymättömät kaupungit ja Alan Lightmanin novelli Einsteinin unet kuvaavat maailmoja, jotka elävät eri säännöillä kuin omamme. Ei ihme: Braid oli Xbox Live Arcaden ensimmäinen superhitti, tekijästään hetkessä miljonäärin tehnyt vedenjakaja. ikan, uusien kenttien ja lavea kommenttiraidan kanssa. Se toistaa alkuperäisen merkkiteoksen ansiot muuttumattomina, mutta katsoo kaikkea tuoreiden lasien läpi. Juoni menee suhdesotkujen yli ja paljon 91 Upean pulmapeli Braidin uusversio on jälleen ajankohtainen, juuri kun originaali uppoaa Xbox Live Arcaden mukana. ktiivisestä perusolemuksesta. Tarinassa päästään pohdintaan jopa atomipommin synnystä ja ihmiskunnan tarkoituksesta. Pelin esikuvien tavoin paljon on kiinni omasta tulkinnasta ja kyvystä kytkeä epämääräisiä, irrallisilta vaikuttavia asiayhteyksiä toisiinsa. Myös lajityypit, joita vanhan julkaisukoneisto ei Braidilla ja Blow’lla on iso merkitys siihen, miten tärkeäksi indiepelit ovat kasvaneet. Se peli on vuoden 2016 häikäisevä The Witness, mielestäni koko vuosikymmenen merkittävin peli. Tarjolla on myös erillinen kommenttiraitamaailma. Sarjakuvataiteilija David Hellman on tehnyt pelin gra. Hänen taustansa noudattavat alkuperäistä, mutta poikkeavat paikoin suurestikin vanhasta (johon voi ilahduttavasti palata napinpainalluksella). Se todisti, ettei enää tarvinnut tuotantoyhtiötä, jakelijaa eikä jälleenmyyjää, kun pelin julkaisi suoraan digikauppaan. Tällä hetkellä Blow tekee omaa Jai-ohjelmointikieltään. Braid Anniversary Edition on yksi harvoista uusintaversioista, joissa gra. Testasin Anniversary Editionin PS5:llä, ja se oli kuvankaunis. taan huolimatta kalpenevat kirjallisuudelle tavassa kertoa tarinoita. Näiden teosten maailmankatsomus ja seuraukset ovat hyvä viitekehys Blow’n tarkoitusperien ymmärtämiseen. Ja se nostaa rimaa uusintaversioissa. Pelien tarjoaman ilmaisumuodon nostaminen todelliseen potentiaaliinsa vaatisi taiteellisuuden esiin nostamista. Myös lajityypit, joita vanhan julkaisukoneisto ei tukenut, kokivat renessanssin. syvemmälle. Blow on muun muassa kritisoinut mikromaksuja (aiheesta, mitä mikroa niissä on?) sekä videopelejä siitä, että ne mahdollisuuksistaan huolimatta kalpenevat kirjallisuudelle tavassa kertoa tarinoita. Se avaa mielenkiintoisesti sekä Jonathanin mielenmaisemaa että pelin ja sen pulmien tekoon liittyneitä osa-alueita. Tätä tapaa toivoisi ehdottomasti muidenkin hyödyntävän. Blow onkin ollut perustamassa Indie Fundia, riippumattomia pelejä tukevaa rahoitusjärjestöä, joka on vaikuttanut alalla positiivisesti vuodesta 2010. Lynchin lailla Eksyn vaihteeksi korkeakulttuurin, koska Blow’n inspiraatio ei rajoitu vain Nintendoon ja pelihistoriaan, siinä on selviä vaikutteita kirjallisuudesta ja elokuvakerronnasta. Hienoa, että Blow on panostanut näin paljon kommenttiraitaan, sillä on suuri dokumentaarinen arvo. Braid Anniversary Edition (joka nimestään huolimatta ei osu millekään juhlavuodelle) on upea peli. niikan osa-alueeseen ei juututa eikä mitään ideaa toisteta turhaan, rikkaus ja raikkaus ovat pelikokemuksen ydin. Väriloistokin vaikuttaa, mutta on sääli, ettei HDR-ominaisuus ole jostain syystä käytössä. Vaikka Braid ilmestyisi tänään, sillä on pelimaailmassa oma selkeä, ansaittu paikkansa. Hyvää työtä, Blow! Yksi komean uusintaversion kiinnostavimmista puolista on siihen liitetty kommenttiraita, jolla Jonathan Blow kertoo kaikista pelin tekoon liittyneistä osa-alueista. Ja kaikki sopii peliin. 4K:na kaikki näyttää aiempaa mahtipontisemmalta ja uskottavammalta. Se mahdollisti myös uudenlaiseen eli alemman hinnoittelun. Anniversary Edition tarjoaa klassikon entistä kauniimpana (tai ihan samannäköisenä), mutta mukana on myös kiehtovia uudistuksia. Se näkyy hänen puheissaan ja luennoissaan, joista osa löytyy YouTubesta. ikkaa voi vaihtaa hetkessä uuden ja vanhan välillä. Kuten Blow’n kommenttiraita, joka kuullaan pelaamisen aikana päälle puhuttuna. Mutta lopussa odottaa yllätys: Blow on lisännyt siihen tuoreita kenttiä. Siinä katsoja ei voi koskaan olla varma näkemästään, vaan joutuu arvioimaan kokemustaan alati uudestaan. ikan uudestaan. Blow’sta tuli aikanaan tärkeä esikuva, eräänlainen majakka muille sumussa seilaaville pelisuunnittelijoille. Blow kertoo anekdoottina, kuinka istuessaan sanfranciscolaisessa kahvilassa hän oli avannut läppäristään nettipankin, ja... Äkkirikastuminen ei sokaissut omia latujaan kulkevaa miestä. DIGIAJAN AIRUT B raid teki Blow’sta superstaran, joka osasi hyödyntää mediahuomiota ja sen tuomaa näkyvyyttä. Siinä asiaa piisaa peräti 15 tunnin verran. Hyvää + Komean comeback uljaan gra. Vaikka Blow on kommenteissaan kova ja kärkäs, on hän myös viisas ja älykäs. Juuri kun Microsoft on sulkemassa Xbox 360:n verkkokauppaa, Jonathan Blow julkaisee Braidista uusintaversion. Ehkäpä niidenkin olisi aika kunnolla kelata menneitä. Samaa ei voi valitettavasti sanoa kaikista uusintaversioista. Mutta Blow todisti myös, että perinteet eivät ole pahasta: ennen Braidia 2D-ilmaisu oli lähes kadonnut historiaan. Hyvässä ja pahassa, ei enää. Braid tuntuu aivan yhtä innostavalta ja ärsyttävältä kuin ennenkin (pelasin sitä viimeksi X360-julkaisussa, joten olin unohtanut valtaosan puzzleista)
Ne ovat herkkiä rikkoutumaan, joten jatkuva suojakuorien vaihtelu pitää tappelun mielenkiintoisena. Lupa krillata Söpö ja rauhaa rakastava erakkorapu paljastuu nopeasti melkoiseksi mestaritappajaksi. Sankarin ei auta kuin sukeltaa suureen mereen kotikotelonsa perään. Crab Soulsissa animaatiotyylin vapaudet vihollisten suunnittelun ja asioiden koon suhteen pelastavat paljon, vaikka mielikuvitus olisi voinut laukata vieläkin villimmin. Soulslikeihin olennaisesti kuuluvaa synkkyyttä pehmennetään pöhköillä juonenkäänteillä. Rapupeli erottuu massasta edukseen vihollisten roska-aseistuksen humoristisuudella, mutta pomojen kunnollinen pohjustaminen vaikka esinekuvauksilla on jätetty hoitamatta. Myöhemmin haarukan piikkeihin voi kiinnittää käytössä kuluvia merenpohjan roskia, mikä muuttaa nopeasti heiluvan ”hilparin” liikevalikoiman enemmän raskaan sotavasaran suuntaan. Useat soulsliket kaatuvat tylsiin perusvihollisiin. Hitaammat viholliset tai anteeksiantavampi väistely ja parry onnistuvat, sekä ultimaattisena easy modena Kril saa käyttöönsä kaiken kerrasta tappavan pistoolin. Shottilasista otetulla huikalla voi känniraivota ja niin edelleen. Yleensä helppoon voittoon riittää, että ehtii saada ensimmäisen iskun kombosta perille ennen vihun hyökkäysvuoroa. Suurimman osan peliajasta painottuu tasohyppelyyn. M erten syvyyksistä ponnistaa FromSoftwaren perinteitä kunnioittava, mutta pirteän erilainen Another Crab’s Treasure. Tahallaan huonojen vitsien sekä kala-aiheisten puujalkojen ystäviä hemmotellaan, kuha osaa englantia. Pomohirviöt tuovat pienen vaikeuspiikin etenemiseen, mutta suurin osa niistäkin kaatuu sen kummemmin hikoilematta, verrattuna vaikka Elden Ringin vastaaviin. Esimerkiksi vain kahteen päällysmieheen viitsin opetella parry-ajoitukset. Kotiloton erakkorapu tarvitsee suojaa, joten Kril hyödyntää valtavaa jäteongelmaa tunkemalla takapuolensa panssaria ja taikakykyjä tarjoaviin irtoroskiin. Ja Rapupelin paatti pysyy pinnalla, vaikka pari pahaa merimiinaa osuukin keulaan. Yksinäistä elämää viettänyt erakkorapu Kril joutuu asuntovarkauden uhriksi. Tämän enempää lyömäaseita ei olekaan tarjolla. Uudet kyvyt aukeavat tasaisesti, mutta peli ei juuri pakota käyttämään niitä taistelussa. Muutama pääpahis toki jää mieleen, mutta muuten isot kihot ovat aika unohdettavia. Aggro Crab Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Xbox Series, Switch Ikäraja: 12 Aluksi jokainen vastaantulija tuntuu olevan Krilliä vastaan vähintään henkisesti, mutta usein myös tappavan fyysisesti. Hyökkäyskuvioita opeteltavaksi on lopulta melkoisen pieni määrä. Tutuilta nurkilta poistuttuaan Kril törmää hassuihin hahmoihin, tutustuu vedenalaiseen jäteongelmaan/rahajärjestelmään sekä joutuu suuriin seikkailuihin. Ihan miten sattuu ei kuitenkaan voi pelata, sillä Kril on perinteisesti paperitiikerirapu. Jussi Mattila ANOTHER CRAB’S TREASURE Yhden ravun roska on toisen ravun soulslike. Itsepuolustukseksi erakkorapu valitsee joka paikkaan tunkeutuneen roskan seasta vanhan haarukan, jota hän kantaa ylpeänä läpi koko pelin. Humoristiset roskapanssarit ovat pelin suurin neronleimaus ja myyntivaltti. Limsatölkki antaa kohtalaisen suojan lisäksi kohteeseen hakeutuvia kupla-ammuksia. Tennispalloon möngittyään Kril voi pyöriä kovaa vauhtia alamäkeen. Yhden ääninäyttelykin pätki pahasti, vaikka julkaisusta on jo kuukausia. Mokat vievät vetiseen hautaan nopeasti, paitsi jos asetuksista säätää vaikeustasoa. 38 176672_.indd 38 176672_.indd 38 29.8.2024 16.50.55 29.8.2024 16.50.55. Vihollisten iskut torjuva ja vastaiskunpaikan tuova parry sekä vihut lähelle nykäisevä grapple jäävät helposti käyttämättä, sillä soulslike-asteikolla perusviholliset eivät ole kovin vaikeita. Vedessä hyppyjä voi jatkaa loogisesti uimalla, kalaverkkoja pitkin voi kiivetä, sekä grapplella, eli siimalla ja koukulKRIL OR BE KRILLED Rapupomo Sands Betweenissä, mikä viitannee siihen, kun Elden Ringissä turhautuneella pelaajalla menee johonkin väliin hiekkaa. Huoli pois, sillä monipuolisuutta löytyykin peräpäästä. Seattlessa majaileva indie-studio Aggro Crab päätti debyyttipeli Going Underin jälkeen seilata tummien sielujen vesille. Välillä tuppaa unohtumaan, millaisesta peligenrestä onkaan pohjimmiltaan kyse, joten juonikuvioiden ja loppuratkaisun tylyys saattavat yllättää
Osa pelin arvostelijoista on verrannut viimeisiä hetkiä sellaisiin Dark Soulsien inhokkikenttiin kuten Tomb of the Giants ja Frigid Outskirts, mutta minulle ne karmeudet eivät palanneet kummittelemaan. Souls-pelejä aivan liian paljon pelanneena, huonojen vitsien fanina ja piirrettyjä paljon tuijottaneena mieleni tekisi aloittaa arvosana ysillä, mutta jotain jäi puuttumaan. Satiiri on vaikea tyylilaji, eikä merenpohjassa siitä aina selvitä kuivin jaloin. Hyvin kevyttä puzzleiluakin on tarjolla. Taistelun ja pomppimisen lomassa peli valitettavasti hyytyy ajoittain sekunneiksi melkein pysähdyksiin asti. Coddamn shipshow! Juoni ja hahmot ovat selkeästi suunniteltu piirrettyjen mukaan. Ulkoisesti Another Crab’s Treasure vaikuttaa 2000-luvun Paavo Pesusieneltä, mutta se on vain hämäystä. Hahmonkehityksessä sieluvaluuttana käytetään hassusti mikromuovia. Perusasiat hyvin tekemällä ja virkistävää huumoria tarjoilemalla Another Crab’s Treasure pääsee lähemmäksi hummeriateriaa kuin purkkisärkeä, vaikka pöytäpuheet ajoittain ärsyttävätkin. Taistelussa on periaatteessa monipuolisuutta, mutta lopulta pelkkä rämpytys riittää pitkälle. Kenttäsuunnittelu väläyttelee välillä hienoja ideoita ja maisemia, mutta 20 pelitunnin aikana välillä iskee puutuminen, kun geneeristä kiipeilypätkää on venytetty liikaa. Ajoittainen bugisuus haittaa ja juoni on välillä kömpelö viestinsä kanssa. Kalastusvehkeet eivät ole kauhistus vaan ne avaavat oikoreittejä. Toisessa ääripäässä riistokapitalistiset kalat kirjaimellisesti siirsivät maapallon luonnonrikkauksia Plutoon överin humoristisella otteella Prätkähiirissä. Kyllä kuningasrapu merenpohjassa aina voittaa sähköporon lumipyryssä. Tieto lisää turskaa, kun luonnon pilaamisen kritisoiminen lipsahtaa loppua kohden enemmän kapitalismin ongelmien alleviivaamiseen todella paksulla tussilla. Vaikeusaste on riittävän haastava, mutta ei tarjoa todella kovaa onnistumisen elämystä kuin ehkä loppupomon jälkeen. Oikean maailman ongelmien käsittely sielupelissä oli jonkin aikaa virkistävää, mutta sekin vedettiin ajoittain yli. Huhtikuun julkaisun aikoihin ongelma oli ilmeisesti pahempi, eikä sitä ole vieläkään saatu täysin korjattua. Another Crab’s Treasure uiskentelee näiden ääripäiden ristiaallokossa. Rasittava diashow ajoittuu poikkeuksetta rauhallisiin kentän pätkiin tai juuri pitkän hypyn päätteeksi, jolloin mitään hätää ei ole ja paikoillaan pysyminen pelin korjaantumista odotellen auttaa. Bambin äiti ammuttiin jo 40-luvulla, mutta oikea kantaaottavien lastenohjelmien buumi koettiin ysärin alussa, ihmiskunnan herättyä ympäristön ja otsonikerroksen ongelmiin. Suru ja nauru toimivat, mutta ne saavat liian usein väistyä rasittavan kyynisyyden tieltä. Tasopompinta sokkeloissa alkoikin olla siihen mennessä jo melko nähtyä, joten tahdinmuutos oli hyvinkin tervetullutta. Juoni toki toimii ja huumori pehmentää sanomaa, mutta ärsytyskynnys ylittyi välillä raskaasti. la, voi singahdella sekiromaisesti paikasta toiseen. Pahiksetkaan eivät lopulta ole roskaavia ihmisiä, vaan ”rahanahneita, itsekkäitä mereneläviä, joiden pahoinpitely tekee maailmasta paremman paikan.” Ei kovin hienovaraista... Vihollisten ja ansojen sijoittelu ei ole yhtä armotonta kuin esikuvissa, paitsi ihan viimeisissä kentissä. 83 Soulslike-kaava loistaa merenpohjakosketuksessa Hyvää + Ainutlaatuinen tunnelma ja roskapanssareiden hauskuus piristävät genreä. Enemmän minua häiritsi silloin tällöin taistelun ensikontaktista katonrajaan teleporttaava Kril. Siitä huolimatta pelin juonenkäänteet ainakin jäävät mieleen, toisin kuin monen aiemmin pelaamani soulsliken. Varsinkin hyvin pohjustettuun, mutta kyyniseen loppuratkaisuun minulle tuli melkoinen viha-rakkausreaktio. Lopulta juonikin siirtää maalitolppia melkein ilman pohjustusta, jättäen päähahmonkin epäluuloiseksi. Öljyvuodot traagisesti muuttavat rapuyhteisöt myrkkysoiksi. Lastenanimaation ja pelien lainalaisuuksien törmäilystä revitään jatkuvasti huumoria. Huonoa . Ekopiirretyistä osa lähestyi sanomaansa surun ja traagisuuden kautta: esimerkiksi Kaukametsän pakolaiset järkytti lapsia söpöjen eläinten paetessa ihmisten metsähakkuita ja kuollessa autotietä ylittäessään. Muutama hetki myöhemmin Another Crab’s Treasure on kerännyt maailmalla järjestään 70–80 pisteen arvioita. Yleensä pomppiessa kameratyöskentely toimii, mutta muutama ongelmakohta aiheutti lyhytaikaista turhautumista. Tunnelma vie aikaan, jolloin piirretyt piehtaroivat luonnonsuojeluteemassa. 39 176672_.indd 39 176672_.indd 39 29.8.2024 11.25.49 29.8.2024 11.25.49
40 176535_.indd 40 176535_.indd 40 28.8.2024 17.23.24 28.8.2024 17.23.24. Talokselle erittäin harvinaisesti yksi puzzle lipsahtaa rasittavan puolelle. Käytännössä puzzlenratkomisen väliajoilla kuulemme pohdintaa suurista kysymyksistä, kuten rakkaudesta, kuolemasta ja jälleensyntymästä. Ei jokaisen puzzlen jälkeen tarvitsisi väkisin pitää jaaritteluhetkeä. Serious Sameista tuttu Croteam vakavoitui ja tarjoili ajattelevalle, siis olemassa olevalle, kansalle laadukkaita aivopähkinöitä ja suuria . Valojen ominaisuuksia opetetaan ensin helpommilla pähkinöillä ennen kuin siirrytään yhä monimutkaisempiin pulmiin. Säilyykö puzzlekattauksen laatu. loso. Rakkautta, kuolemaa ja robotteja Orpheus Ascending palaa ykkösosasta tuttuihin egyptiläismaisemiin. Peruspelin reilu parikymmentä tuntia pelattavaa alkoi laadusta huolimatta puuduttaa, sillä aivan kaiken ollessa tasaisen älyllisesti haastavaa, hengähdyshetket ja huippukohdat jäivät puuttumaan. Tällä kertaa puzzlejen TEKOÄLYLLISESTI HAASTAVA LISÄOSATRILOGIA Makuasia, sanoi 1k kun kookospähkinästä kuoren söi. Tätä ”eeppiseksi” tarkoitettua pähkinää voisi kuvailla sudokuna, jonka ruudukko on valtava, mutta pienet numerot puolestaan vaativat suurennuslasia. Käsikirjoitus ja tarina menevät valitettavasti taas lukioluennon puolelle. aa itsessään. Filoso. Vai onko . an ymmärtämättömyyskin vain . Alkuvaiheessa mainostettu kreikkalainen legenda Orpheuksesta ja Eurydicesta jää lopulta triviaaliksi runosäkeiden pudotteluksi. Road to Elysium sisältää kolme peruspeliä tiiviimpää tarinakokonaisuutta, joten uupuminen ei ehdi iskeä. nen pohdinta, egyptiläiset maisemat ja puzzlet ovat kaikki irrallisia elementtejä eivätkä tue toisiaan ja luo yhtenäistä kokemusta. a kysymyksiä, mutta myös tasapaksua rytmitystä ja vähän suuria vastauksia. Entä ymmärrämmekö lepotilaa tekoälyisen ihmisen derealisaation puitteissa. Puzzlepeli kertoi ihmiskunnan jälkeensä jättämien tekoälyisten robotti-ihmisten tarinan. Riittääkö rakkauteen prosessori vai tarvitaanko orgaaninen sydän. Oman osaamisen rajallisuutta on helpompaa sietää kuin väärien asioiden takia vaikeaa tehtävänantoa. Käsikirjoitus parantaa huomattavasti keskittyessään hahmoihin ja heidän välisiin suhteisiinsa. Tosin kaavaan tottuu ja silloin, kun pulman jälkeen sattuu olemaan hiljaista, tuntuu hieman oudolta. Jussi Mattila TALOS PRINCIPLE 2: ROAD TO ELYSIUM -DLC Tule mukaan seuraamaan, kun . Jutun pointtina esitetään myös nuoripari 2.0:n, Hypatian ja Saraphain, onnettomuudessa pirstaloituneiden digitaalisien tietoisuuksien keräämistä ja kuolleista herättämistä, mutta heilläkään ei ole väliä, sillä emme opi heistä juuri mitään. Vaikeustaso pysyy miellyttävän haastavana kunnes aivan lopussa vaaditaan jo turhankin paljon päänsisäistä avaruuden, tilan ja laserristikoiden hahmottamista, sillä kamera ja näkökenttä eivät enää riitä. losobotit oppivat yhä vähemmän yhä enemmästä, kunnes he tietävät kaikesta ei mitään! T alos Principle 2 (Pelit 1/24, 89 p.) oli viime vuoden valopilkkuja. loso. Kun lisäosa on mennyt läpi, aukeaa kolme bonuspähCroteam Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, Xbox Series X ja S Ikäraja: 12 kinää, mutta jo peli itse vinkkaa, että ne ovat täysin vapaaehtoisia eikä niiden jälkeen odottava palkinto ollutkaan kovin kummoinen. loso. Tarinallisesti lisäosa olettaa, että kaikki peruspelin kultaiset bonuspulmat on ratkaistu ja pormestari valittu, joten liian aikaisin ei kannata hypätä uusiin haasteisiin. Fiktiivisten ihmisrobottien rakkauselämän ja väliaikaisen kuoleman perimmäiset olemukset ovat muutenkin vaikeita myydä meille orgaanisille muinaisihmisille. Karibian lomailijat: Kuolleen puzzlen kirstu Toinen kolmasosa lisäosasta vie peruspelistä tutun roboporukan Karibian aurinkoon latailemaan akkujaan, päivittelemään toisiaan ja harrastamaan sosiaalista kanssakäymistä. Aloitetaan positiivisen kautta: eriväristen valojen ohjailuun keskittyvät puzzlet ovat jälleen erinomaisia
Joko rikoin pari pulmaa vahingossa tai sitten oikean ratkaisun kuuluikin tuntua liian yksinkertaiselta ollakseen totta. set perspektiivit tuppaavat kääntämään asiat ylösalaisin. Pelin sammuttaminen sekä paperin ja kynän avulla pähkäily auttoi monta kertaa, sillä se jättää pois aikaa vievän juoksentelun ja lasertolppien edestakaisin raijaamisen. loso. 41 176535_.indd 41 176535_.indd 41 28.8.2024 17.24.38 28.8.2024 17.24.38. Suuret . Totisesti, me emme näe puzzleja sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin me itse olemme: hemmetin vaikeina tapauksina, mutta sillai rakastettavalla tavalla. Reilussa kymmenessä tunnissa läpäistävä Road to Elysium kokonaisuudessaan on ristiriitainen tapaus. Homma vain vesitetään saman tien, sillä Yaqutin ja Mirandan parisuhteen paljastetaan olevan söpönöpömussukka-vaiheessa, eli eipä sitä puzzlenratkontapainetta kumminkaan ole. Paljon enempää tarinasta ei kannatakaan paljastaa. Mutta eikö kaiken, siis myös ongelmien, täydy olla jossain. Croteam on pelotellut tämän osion olevan pirullinen ratkottava. Syvyys, opintomatkan ohjaajan versio Viimeinen kokonaisuus vie ajassa peruspelin dramaattisimpaan hetkeen, kun porukan johtaja Byron jää jumiin megapyramidin paikallisverkkoon. 86 Subjektiivisesti kelvollisen positiivinen lisäosa objektiivisella arvostelutaulukolla Hyvää + Miellyttävää roboseuraa ja hienosti rakennettuja puzzleja, joista muutamat ovat todella näyttäviä. Siinä sivussa menevät . Filoso. Käsikirjoitus, hahmojen motiivit, maisemat ja puzzlet jäävät usein toisistaan irrallisiksi elementeiksi. Kaikessa aina onnistuva ”Gary Stu” paljastuu melkoisen hömelöksi. Eipä tällaisia hyvänmielen . Pahiksia ja ratkottavia kon. Kertaus on jätetty vähemmälle, joten minulla meni esimerkiksi hervottoman kauan hoksata, että jammerilla voi tehdä muutakin kuin availla portteja. loso. Tosin pelit lienee ainoa viihteenmuoto, jossa menee läpi hahmojen toistuvat muistutukset: ”Kiva kun osallistuit, mutta ei sillä oikeastaan mitään väliä ole eikä meillä oikein ole mitään palkkiotakaan vaivasta”. Usein vain iskee tunne, että jotain suurempaakin olisi voinut olla tarjolla ja nimenomaan pelaajan tehtäväksi, ei eksposition muodossa. Päivitetty hajuaisti nuuhkimassa parittelevia del. Vaikeustaso ei nosta liikaa lomastressiä, joten bottiperheen huvimatka säilyy enimmäkseen leppoisana kotisohvallakin. Voi, kun käsikirjoitukseenkin olisi panostettu yhtä paljon! Kauniita maisemia kyllä katselee mielikseen photomodella ja ilman. Yaqut on siis tällä kertaa ohjattava hahmo, joten peruspelin päähenkilö, mykkä 1K on siirretty komediaa tarjoavaksi sivuhenkilöksi, jolla on jopa näyteltyä dialogia! Puhetaitoa isompi muutos on se, mitä sieltä suusta tulee ulos. Elohim jäi kakkosessa aiemmin hyvin etäiseksi unissahuutelijaksi, joten ykkösosaa pelanneet saavat enemmän irti hänestä ja Into the Abyss -lisäosasta. ilistelyjä paljon yleensä näe muissa tarinoissa. an luennot ja kirjalliset esseet sekä laiska juonenkuljetus. ratkonnalle on keksitty lyhyen tarinan teemaan täydellisesti sopiva syy: vaikutuksen tekeminen tyttöystävään ja appivanhempiin. Huonoa . set puheet eivät paljon lämmitä, jos pelaajan murheeksi jää kuution kantaminen nappulan päälle huvin vuoksi. ikteja ei ole, mutta silti juoni ajaa asiansa riittävän hyvin aivopähkinöiden taustameluna. Pulmatehtäviin on tungettu mukaan kaikki elementit peruspelin aivopähkinöistä. Yllättäen ja armollisesti tämän osion voi läpäistä melko nopeasti, sillä puzzleja tarvitsee läpäistä vain kahdeksan ja niitä on reippaasti ylimääräisiä. inejä ei oikein istu muuten niin kuivan akateemiseen meininkiin. Jokainen varmasti löytää omalle kohdalleen helpoimmat. Tällä kertaa ne sattuvat olemaan hyvän pelin hyvässä lisäosassa. Muidenkin ongelmat puhutaan kohteliaasti halki ryhmäradiossa. Tässä oudossa paikassa ei ole juonellisesti tarjolla kuin pääjuonen loppupaljastuksien kertausta, jos aivan kaikkien puzzlejen ratkaisu ei kiinnosta. Viimeinen, aluksi pelottava superpulma on ymmärretty pitää verrattain helppona mutta erittäin näyttävänä elämyksenä, joka kannattaa kokea. Talos Principle 2 on poikkeuksellisen mukavuudenhaluinen hahmojensa kanssa ja välttelee tosissaan kaikenlaista draamaa. Homman pihviin, eli puzzleihin, on nähty vaivaa ja ne ovat kepeästi hintansa arvoisia. Croteam selvästi yrittää jotain uutta ja kauan kaivattua hahmojensa kanssa, mutta kovin kömpelösti. Käytännössä Isle of the Blessed -niminen kokonaisuus vastaa kysymykseen, mitä sankareille tapahtuu onnellisen lopun jälkeen
Hankaluus herättää myös harrastukseen olenAi että. Metsästys on paitsi monipuolista ja jännittävää, myös vuoron perään aidon turhauttavaa sekä palkitsevaa. Jäljittäminen on mainiosti toteutettu. ...hyvällä osumalla. Myös Suomen metsästyspolitiikkaa mallinnetaan autenttisesti, sillä suurpetojen ja uhanalaisten lajien ampumista ei haluta rajoittaa. H elou helou helou”, pajattaa ääni radiopuhelimeen ehdalla rallienglannilla. Lomakylän ilmoitustaulu mainostaa ilmakitarafestareita ja sinistä syystaivasta peilaavan järven takana aukeaa autenttinen suomalainen männikkö. Näin ison lauman löytäminen nostaa pulssia. 42 177022_.indd 42 177022_.indd 42 29.8.2024 13.06.59 29.8.2024 13.06.59. Iikka Kivi THEHUNTER: CALL OF THE WILD REVONTULI COAST -DLC Mikä on maailman hiljaisin, hermostunein metsäkanalintu. Hys-teeri. Vesilinnustajille löytyy hyvä nippu vesiäisiä haapanoista metsähanhiin. Tyypillisimmin jahti käynnistyy niin, että maastossa harhaillessa huomaa merkin potentiaalisen saaliin läsnäolosta: varoitusääniä, ulosteita tai jalanjälkiä. Yleisesti ottaen theHunterin Maamme-mallinnuksessa on paljon enemmän hyvää kuin huonoa. Suomen riistalajisto mallinnetaan myös pääasiassa hyvin. Kun elukan pitkän hiippailun päätteeksi saa tähtäimeen, vaikeudet vasta alkavat. Ikäraja: 16 sessä pelissä höpelö virhe. Oikeaoppisesti metsälajeilla on suurin rooli ja useimmiten retkillä tähtäillään supikoiria, hirviä, ilveksiä, karhuja ja metsäkanalintuja. Monta kertaa pääsin ihastelemaan maisemien aitoutta, etenkin kalliomänniköt, kuusivoittoiset sekametsät ja tunturimaisemat näyttävät paikoin täsmällisesti oikeilta. Alussa mainitut Suomi-detaljit rikastavat kokemusta ja osoittavat, että tekijät eivät ole livahtaneet aidan matalimmasta kohdasta. Syksyn värit hehkuvat maaruskaa myöten ja mustikanvarpujen seassa on mukava ryynätä menemään. Ilahduttavasti lajit löytyvät suurin piirtein oikeista biotoopeista: teeret viihtyvät metsissä, kiirunat tunturikivikoissa. Ja vaikka onnistuisi osumaan, homma päättyy harvoin siihen, vaan sitten edessä on pitkällinen verijälkien perässä kulkeminen ja toisen laukauksen rakentelu. Ampuminen on hidasta ja hankalaa, osumakohdat kriittisiin sisäelimiin autenttisen pieniä. Hyvin toimivan metsästyspelirungon päälle on pusattu toistakymmentä maksullista DLC:tä, jotka keskittyvät eksoottisiin maailmankolkkiin tyypillisine riistalajeineen. theHunterin rahantekomekanismi on kekseliäs. Merkit noteeraamalla peli kertoo eläimen mahdollisen kulkusuunnan, etäisyyden ja jätösten kohdalla jopa sen, kuinka tuoreesta tortusta on kyse. Tyhmä on se joka pyytää Ihmeen tarkan Suomi-mallinnuksensa lisäksi theHunter ilahduttaa ammattitaitoisesti laaditulla pelimekaniikallaan. Palkitsevuuden tunne on huima, kun monen rähmäämisen jälkeen saa ensimmäisen elikon nurin. Revontuli Coast mallintaa mukavan siivun Lappia sijoittuen maantieteellisesti suurin piirtein Tornion seudulle. Mieleen tulevat lähinnä Bugbearin Rally Trophy, Operation Flashpointin FDF-modi sekä tietysti My Summer Car, nämäkin ovat kaikki suomalaisten pelintekijöiden käsialaa. Saaliiksi riekko... Parkkipaikalla odottelee ysisatanen Saab, vuokramökin pöydällä kasa runebergintorttuja. Jälkiä joutuu aina tulkitsemaan jonkin verran ja eikä hosua sovi, sillä eläimet säikähtävät ryskäten kulkevaa metsästäjää helposti. Alueen ainoan nevan perusteella kehotan tekijöitä painumaan suolle – siis ihan siksi, että näkisivät, millaisia paikkoja ne oikeasti ovat. Useimmiten huolellinenkin hiiviskely päättyy otuksen pakenemiseen ja saaliitta jäämiseen, joten kärsimättömien peli theHunter ei missään nimessä ole. Maisemien monipuolisuuden ja pelillistämisen takia taiteellisia vapauksia otetaan reippaasti, esimerkiksi Tunturi-Lappi alkaa muutaman kilometrin päässä Perämeren rannikosta. Pelin hidastempoisuus ja tappamisen vaikeus eivät onneksi ole virheitä, vaan realismia, niin tavallisia ovat metsästäjien ”viisi vuotta on kanalintuja alueella metsästetty ja peräti kaksi saatu” -tarinat. Perinteiseen videopelikuvastoon tottuneille suomalaisille theHunter: Call of the Wildin Revontuli Coast -delsu on melkoinen kulttuurishokki, sillä 3D-mallinnettua kotimaata näkee äärimmäisen harvoin. Kympin papereita theHunter ei tosin koppaa tältäkään osa-alueelta, sillä joidenkin lajien yksilöitä on liikaa (kuten valkohäntäkauriita) ja jotkin olennaiset otukset puuttuvat kokonaan (kuten kettu ja susi). Pieniä virheitä on siellä täällä: linnusto on paitsi liian eteläistä, myös usein esittämässä kevätlaulujaan, mikä on syksyiSANKAR’ JYLHÄN KUUSISTON Expansive Worlds Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Xbox Series X/S, Xbox One Muuta: DLC vaatii peruspelin toimiakseen
Selkeä erävoitto Runkonsa theHunter: Call of the Wild lainaa Far Cry -sarjalta. theHunterilla on myös paha tapa nyhtää rahaa vähän kaikesta, jopa sängyssä nukkumisesta saa pulittaa parisataa krediittiä. Pelaajaa työnnetään selvästi maksullisten asepakettien suuntaan, mikä on ei-ilmaispelille röyhkeä temppu. Vaeltamalla törmää mökkeihin ja metsästysmajoihin, joista saa avatuksi uusia pikamatkustuskohteita. Tämä ei ole seurapeli, tämä on peurapeli. Itselleni theHunter jää kiintolevyllä lohtupeliksi: kun marrasharmaus ja Suomen luonnon tuho lannistavat liikaa, on helpottavaa karata digitaalisille Tapiolan vainioille, maailma unholaan jääköön. Muutoin mainiossa puuhastelussa on yksi iso ongelma ja se on kohtuuton grindiseinä. Kun tuon sotkan töyhtö osuu tuon kiven kohdalle, hälle tuloopi noutaja. Mönkijä on siitä näppärä, ettei tarvitse tehdä leiritulia erikseen. Tekninen toteutus riittää siihen hyvin: valonkäyttö on kertakaikkisen hienoa, säätilat ja vuorokaudenajat uskottavasti toteutettu ja piirtoetäisyys pitkä (kartan pohjoispään tunturilta näkee selvästi kartan eteläpään saaret). ilistelyä, sillä eläimiä voi jahdata aseen lisäksi järjestelmäkameralla (joskin vain yhden sivutehtävän verran). Itse huomasin unohtuvani pitkäksi aikaa vain pyörimään metsiin ja tutkimaan uteliaana, että mitähän tuon seuraavan harjanteen takaa oikein löytyy. Yhden eläimen kaatamiseen jäljittämisineen ja kämmäilyineen menee vähintään vartti, eli yhden uuden varusteen avaaminen vaatii useita tunteja peliaikaa. Riistaporvareille sovitetussa hintatasossa uudet kamat maksavat vähintään viisi tonnia ja tavallisimmin yhdestä saaliseläimestä krediittejä saa muutaman hassun satasen. Hilpeänä yksityiskohtana kaadetusta otuksesta saa näkyviin Sniper Elite -henkisen röntgenkuvan, joka mallintaa sisäelinvahingot tarkoin. Vaikka itse olen lintuharrastaja enkä metsästäjä, theHunterin imu tempasi ummikon mukaansa yli kymmeneksi tunniksi. Satunnaisten jälkien perässä hortoilulle on myös vaihtoehto, sillä seutuja samoilemalla törmää eläinten ruokailuja lepäilyalueisiin, jonne voi siirtyä passiin odottamaan. Tarpomisen tuskaa voi helpottaa myös hyvin mallinnetulla mönkijällä. Kaikki uudet tussarit ja värmeet maksavat hunajaa, jota pelaajalle valutetaan toivottoman kitsaasti. naisesti kuuluvaa kateutta: kun lukuisten omien epäonnistumisten jälkeen ystävä onnistui ilveksen kaadossa melkein ensimmäisellä yrittämällä, olin vähällä repiä piuhat pelikonsolista pysyvästi. Hyvää + Hieno Suomi, lumoava luonto, jännittävä jahti. 43 177022_.indd 43 177022_.indd 43 29.8.2024 13.07.35 29.8.2024 13.07.35. Silmänlepuutuspaikoista ei ole pulaa. Saalista kaatamalla pelaaja nousee tasoja ja kerää krediittejä, joilla saa avatuksi uusia aseita ja varusteita. Huonoa . Peli myös tukee jonkin verran rauhanomaisempaa . Ehkä Oiva Reijon tehtäviä suorittamalla nousu olisi nopeutunut, mutta kun nyt peli vapaaseen hiekkalaatikkomaailmaan vahvasti nojaa, niin sen hiekkalaatikon pitäisi myös palkita pelaajaa riittävästi. Grindaaminen ei myöskään ole käytännön tasolla vapaaehtoista, sillä karhujen ja hirvien kaltainen suurriista ei aloituskiväärillä keikahda, parempi torrakko on pakkohankinta peijaisiin mielivälle. Ai että. Kyttääminen on käytännössä pakko, mikäli kaksipiippuista haluaa ylipäätään käyttää, sillä jäljittäessä eläimet pakenevat kauan ennen haulikonkantaa. Lintutorneihin kapuamalla sumu hälvenee kartan yltä ja paljastaa lähialueilta uusia kohteita. Kyllä Oulussa on nyt hyvä mieli. Touhua voi tehostaa muovisilla linnunkuvilla, houkutuspilleillä ja piilokojuilla. Kokemusta ja kyhnyä karttuu myös suorittamalla radiopuhelimessa pälättävän riistanvartijan, Oiva Reijo Ikävalkon, asettamia tehtäviä. Mikäli kotimaan komppaus ei kiinnosta, delsukasasta löytyy vaihtoehtoja Floridan alligaattorijahdista alkaen. Kohtuuton grindaaminen. Onneksi Call of the Wildin perusta on niin huolella laadittu, että tavoitteellisuuden voi jättää vähemmälle ja vain nautiskella elävässä virtuaaliluonnossa retkeilystä. Suomi-kuva miellyttää, luonto on kauniisti ja elävästi toteutettu ja metsästystilanteet pysyvät jännittävinä toistosta huolimatta. 84 Revontulirannikolla viihtyy vaivatta. Harmittavasti metsäkanalinnut pakenevat myös hyvän matkan päästä, eivätkä tavoilleen tyypillisesti hyppää lentoon melkein saappaan vierestä, jolloin reaktionopeuteen perustuva metsästäminen jää käytännössä kokonaan pois
Jos tekee mieli aloittaa Polku vasta tästä, älkää! Ilman Trails in the Skyn, Trails in the Sky SC:n, Trails in the Sky the 3rdin, Trails from Zeron, Trails to Azuren, Trails of Cold Steelin ja Trails of Cold Steel II:n perimätietoa luvassa on satojen tuntien läpipääsemätön savotta, jonka yksityiskohdista valtaosa viuhuu ohi. Vielä kun Liberliin palattaisiin joskus tällä pelimoottorilla! Jälkiteräkset ovat muutenkin edeltäjiään näyttävämpiä, kun hahmot eivät näytä enää niin nukkemaisilta. Olin onneksi tehnyt kotiläksyni, sillä jo entuudestaan pitkinä tunnettujen Trailsien pisimmät osat ovat nautinnollisimmillaan, kun asioista on kartalla. Sitä paitsi kaikki haluavat muutenkin Reania, joten asiassa ei ole mitään uutta. THE LEGEND OF HEROES: TRAILS OF COLD STEEL III THE LEGEND OF HEROES: TRAILS OF COLD STEEL IV ”Kirjoittakaamme yhdessä lopetus tälle kurjalle sadulle. Koululaisista on tullut nuoria aikuisia. Altinan Rean tunteekin, mutta Juna, Kurt, Musse ja Ash ovat uusia tuttavuuksia, jotka ansaitsivat nopeasti paikkansa yhtä mainioina hahmoina kuin vanhatkin. Steel-protagonisti, maineikas sotasankari ja taivaallisen ritarimecha Valimarin herättäjä Rean Schwarzer aloittaa työnsä Thorsin sotilasakatemian uudella haaralaitoksella uuden seiskaluokan kouluttajana. Nihon Falcom / NIS America Arvosteltu: PS5 Saatavilla: PC, PS4, Switch Ikäraja: 12 SANKARIEN POLUILLA, OSA 4: Jos asiat eivät ole tuoreessa muistissa, pikakertauksen paikka! Sky-trilogiassa seurattiin rauhanturvaajamaisen bracer-kaksikon polkuja Liberlin kuningaskunnassa, Crossbell-kaksikossa seurattiin samannimisen minivaltion poliisivoimien SSS-erikoisjaoston polkuja ja ensimmäisissä Cold Steeleissä seurattiin Erebonian supervallan sotilasakatemian seiskaluokan polkuja. Lienee turvallista todeta, että Trails of Cold Steelit III ja IV ovat erään keskikohdan loppu. Tai siis päättyisi, jos jatko-osan jatko-osille ei olisi erillistä epilogipeliä. Lisäksi Trails-sarja ei ole lähelläkään loppuaan, mutta se on tyystin toinen polku se. Kiintyminen vähäpätöisimpiinkin Thorsin oppilaisiin kannatti. Musse on jakanut mielipiteitä äärimmäisen laskelmoivana opettajansa liehittelijänä, mutta kiusallinen kestovitsi alkaa toimia, kun Rean näkee pelleilyn läpi. Rean saa pestinsä myötä syvyyttä vastuullisuudesta ja on heti mielenkiintoisempi hahmo, vaikka Sky-Estellen Trails-protagonistien ykkössijaa ei noin vain syrjäytetä. Juna puolustaa kipakasti vääryyksiä kokeneen Crossbellin kunniaa, Ash taas on se perinteinen hankala oppilas. Crossbell-kaksikko tuoreessa muistissa oli myös erityisen hienoa palata kyseiseen kaupunkiin, nähdä spritehahmot uljaina 3D-malleina ja kadut uudesta vinkkelistä. Kun heitä tapaa jossain toisaalla, ei kyseessä ole läpinäkyvä fanipalvelu, vaan taitavan iloinen jälleennäkeminen. Viimeistään Cold Steel IV:ssä Trailsien aiempia juonikaaria kokemattomat ovat täysin hukassa, kun olennainen dramatis personae lasketaan sadoissa. Siinä sivussa tapahtui kaikkea pientä, jonka kertaukseen tarvittaisiin tämän lehden vuosikerta, mutta eipä sillä väliä, sillä nyt seuraa Trailsien ensimmäinen iso aikahyppy! Vielä kerran koulun penkille Cold Steel III:ssa Erebonian sisällissodan päättymisestä ja Crossbellin kommelluksista on kulunut yli vuosi, ja läntisen Zemurian mantereen sotilaallinen supervalta on mahtavimmillaan Crossbellin ja North Ambrian liitosten myötä. Kampuksen henkilöstö ja muut oppilaat saavat myös ruutuaikaa, eikä pääkampuksesta valmistuneita oppilaita ole unohdettu mihinkään. Näkökulmavaihdoksesta huolimatta toisinto johtaa ykkösteräksestä tuttuun ongelmalliseen toistoon, mutta kampusalueen EEPOKSIA EREBONIAN ENDGAMESTA Juha Kuosmanen 44 176761_.indd 44 176761_.indd 44 29.8.2024 13.50.45 29.8.2024 13.50.45. Vanha seiskaluokka on valmistunut ja seurannut kutsumustaan: Elliot on viulisti, Machias toimii hallituksen vastuullisuuden valvontaelimessä ja Fie seuraa bracerina entisen Sara-kouluttajan jalanjälkiä. Siispä hommiin, minullakin kului vain vuosi! Vaikka Cold Steel III alkaa kevyesti teräsnelikon jälkipuoliskon alkupuoliskona, alkuvalikon kertaustekstien lisäksi apupyöriä ei tunneta, kun eteen aletaan vyöryttää edellisistä osista tuttuja tapahtumia ja hahmoja. Kylmässä teräksessä Trails-matkani taottiin alkuun ja kylmään teräkseen Erebonian imperiumin saaga myös päättyy. Musteella, mustalla kuin epätoivo.” -Eräs, jonka nimeä en paljasta. Viimeksi mainitusta on tehty Northern War -anime, jonka katsominen ei ole välttämätöntä. Saati sitten vanhaa seiskaluokkaa, sillä veipä elämä heidät mihin tahansa, Thorsin sotilasakatemia yhdistää heitä kaikkia. Pedagogian poluilla Kolmosteräs on rakenteeltaan ykkösteräksen jalostettu toisinto: koulusimulaatio, jossa kampusarkea seurataan kouluttajan näkökulmasta. Lopetuksessa kesti niin pitkään, että mustetta jäi vain tilkka arvosteluun! V aati yli 650 tuntia seitsemässä pelissä päästä tänne asti, mutta tässä sitä nyt ollaan, ajan tasalla tekijöidensä mukaan maailman kunnianhimoisimmassa pelitarinassa, peleissä, jotka ovat ilman pöyristyttävän massiivista narratiiviaankin varsin päteviä japanilaisia roolipelejä. Koska heitä on edellistä seiskaa vähemmän, heihin syvennytään tiiviimmin
iktille ja on jakanut mielipiteitä, mutta minusta se sopii nimenomaan Erebonian viitekehykseen. nity Wariksi ja Endgameksi, eikä vain massiivisen hahmokatraansa vuoksi. Asiat eivät mene niin täysin herkullisen överiksi kuin Trails to Azuren jälkipuoliskolla, mutta on kolmosen lopetus kieltämättä järkytys, pahin avokämmenläpsäisy kasvoille tähän asti. Taisteluharjoitukset käydään tällä kertaa mechojen välillä, sillä sotilasmahti panostaa Panzer Soldateihin. inger-panssarijunalla Crossbellin lisäksi läntisen Erebonian menomestoissa, kuten merellisessä Ordiksessa ja yöelämän Raquelissa. Mikä onkaan pahempaa kuin ajaa sotilasmahti sotahulluiksi. Luokkaretkillä vieraillaan Derf. Taktista robomättöä on edellisosia enemmän. 45 176761_.indd 45 176761_.indd 45 29.8.2024 13.51.00 29.8.2024 13.51.00. vierailijoilla ja tapahtumilla pakkaa sekoitetaan näppärästi. Reanille luokalle jääminen ei ole vaihtoehto. En kerro yksityiskohtaisemmin mikä, koska jokin roti spoilauksellakin, mutta uskallan kertoa premissin. Vaikka Trailsit eivät mässäile tarpeettomalla väkivallalla ja tympeällä synkistelyllä vaan pysyvät toiveikkaina, sodan uhka tuntuu painostavalta, kun kaupungeista värvätään kansalaisia ja Kirouksen uhrit mesoavat kuolemaa Calvardille. Kierrätys johtaa väistämättä Trailsien ainaiseen rytmitysongelmaan, jota esiintyi kolmosessa ja vielä enemmän nelosessa, kun tietenkin vanhat kaupunkeja yhdistävät tienpätkät tulee koluta uudestaan. Kunhan hänet on saatu takaisin, on muutkin saatava sieltä sun täältä, ja muilla tarkoitan ihan kaikkia kaikista juonikaarista (paitsi muutamia, joita säästeltäneen myöhempiin osiin). Pelien pituuden vuoksi en edes kaivannut edellisosien itäiseen Ereboniaan, koska sinne ei ole juonisyistä mitään asiaa. Kun valtaosa Trailsien sankareista vääjäämättä kohtaavat sarjan huikeimpiin kuuluvassa vaiheessa, The Legend of Heroesin nimi tuntuu perustellulta. Vaikka kolmosessa ei päästä ihan napsauttamaan sormia, kaikki asiat menevät peruuttamattomasti täysin päin helvettiä, kuten kunnon cliffhangeriin kuuluukin. valtaosa Trailsien sankareista vääjäämättä kohtaavat sarjan huikeimpiin kuuluvassa vaiheessa, The Legend of Heroesin nimi Aurelia Le Guin on kenties kovin rehtori ikinä. Vastaavasti jälkimmäisiä Cold Steelejä on luonnehdittu osuvasti MCU:n In. Crossbellin keskusaukio maailmassa, jonka kameraa voi pyöritellä. Erinäisten seikkojen vuoksi Ereboniaan on langennut Suuri iltahämärä, jonka Kirous ruokkii sotilasmahdin perimmäisiä tavoitteita, ja jotta maailmanlopun näyttämö olisi valmis, supervalta aikoo hyökätä Calvardin eli Zemurian mantereen toisen supervallan kimppuun. Operaatio Jormungandr johtaisi maailmansotaan, jonka rinnalla sisällissota tuntuisi läpsyttelyltä. Myönnän nelosen narratiivin natisevan liitoksistaan ja tempoilevan joka suuntaan yrittäessään sitoa juonilankoja ja satojen hahmojen kohtaloita, mutta jotenkin ihmeen kaupalla se pysyy kasassa. Mechatappelut noudattavat yhä kivi paperi sakset -logiikkaa. Luvusta toiseen koulutapahtumia seuraa vapaapäivä, jossa voi edistää suhteita oppilaiden kanssa ja käydä treenaamassa Einhel Keepissä, joka on yhtä jännittävä kuin ykkösen vanha koulurakennus, eli ei järin. Suuri juoni nytkähtelee hiljalleen vauhtiin Ouroboroksen yhteisön hämäräperäisellä Phantasmal Blaze -suunnitelmalla ja Erebonian synkän historian taustoituksella. Seiskaluokka saa pärjätä sekaannuksessa hetken aikaa ilman Reania, joka on vankina eikä hänellä mene lujaa. Tahti on tyyntä myrskyn edellä ja maailmassa vallitsee näennäinen rauha, sillä ilmassa kytevä pahaenteisyys laukeaa loppuhuipennuksessa. Erityismaininnan annan pahiksille, koska asiat eivät ole yksiulotteisia varsinkaan Ouroboroksen riveissä. Paikasta toiseen ramppaamista helpottaa sentään pikamatkustus ja iäksi missattavia asioita on jo kolmosteräksessä hankalampi missata. Jos teräskolmonen on teräsykkönen, teräsnelonen on teräskakkonen, eli rakenteeltaan vapaamuotoisempi kokonaisuus, jossa edellisosan maisemia kierrätetään surutta, joskin perustellusti. Suuri iltahämärä nousee Cold Steel IV:ssä pahin on tapahtunut. Toki Kirous herättää uskottavuusongelmia helppona keinona kon. Trailsien suurta monisyistä yhteyttä osasta toiseen ei ole turhaan verrattu Marvel Cinematic Universeen, vaikka pelien mittakaava tuntuukin kymmenkertaiselta
Niitä kannattaa yhä hyödyntää, mutta en hakeutunut jatkuvasti huijaukselta tuntuvaan murtumisviivästyskomboon. Nosta murtumisprosenttia moninkertaisesti, murra vihollinen ennen kuin se ehtii tehdä mitään vakavaa ja runno onnetonta mölliä, jonka jatkuvasti viivästyvää vuoroa ei koskaan tule. Toki asiat menevät överiksi, kenties korniksikin, mutta eiköhän piikkitukkadraaman satojen tuntien mittaisen polun kliimaksi ole sen kerrankin ansainnut. ”Kannattiko puhua kaikille NPC-hahmoille?” ei ole enää retorinen kysymys, vaan suoranainen välttämättömyys, vaikka nelosen . Ei tappelu sysihuonoa ole, mutta liian helpon kikkailun myötä jotain meni suunnittelupöydällä pieleen. nalessa juteltavaa oli kuudellesadalle. Vihollisilla on nyt hiparipalkin lisäksi murtumispalkki, joka hupenee eri määriä eri hyökkäyksillä. Kärjistin mielikuvaa vain vähän, sillä tapella voi muillakin tavoilla. Mikään ei ole tyydyttävämpää kuin tietää, että voimistunut bossi käyttää kaikki laakista tappavan superiskunsa seuraavalla vuorollaan ja käskeä viimeisillä urheuspisteillä kaikille 50-prosenttisen vahinkosuojauksen. Sadan tunnin rikkomisesta Trailseissa on tullut jo minunlaiselleni hitaalle kompletionistille rutiinia. Toinen temppu on urheuspisteitä kuluttavat käskyt, joita voivat antaa taisteluun osallistuvat, vaihtopenkillä istuvat ja vierailevat hahmot. Cold Steel III:n ja IV:n muutokset eivät keksi pyörää uudestaan, mutta käytännössä ne muuttavat taisteluiden luontoa, kolmosessa liikaakin. Käskyt vahvistavat tilapäisesti hahmoja tavoilla, jotka voivat oikealla vuorolla pelastaa kaikki kuolemalta vähennetyllä vahingolla ja heijastuskilvillä, tai aiheuttaa silmitöntä tuhoa vaikkapa poistamalla art-taikojen EP-hinnan. Nelosteräksessä tekijät tajusivat virheensä, sillä käskyjä ja murtumista heikennettiin rajusti. Palkin tyhjennyttyä vastarinta on jonkin aikaa kanveesissa ja kaikki hyökkäykset johtavat linkkihyökkäyksiin kaverin kanssa. Sitä paitsi pelattavien hahmojen rosteri on kooltaan hillitön molempien pelien lopussa: nelosessa on 39 pelattavaa hahmoa, joten vaihtelua riittää. Kymmenen käskyä Koska Trailsien poskettoman kokoinen narratiivi on sarjan idea ja vitsi, tuppaa pelillisen puolen ruotiminen jäämään sivuseikaksi varsinkin pelisarjassa, jonka taistelumekaniikat olivat jo Sky-trilogiassa niin toimivia, että niihin on tehty vain maltillisia muutoksia. On kolmosen ja nelosen pituus tavallaan perusteltavissa Trailsien pituuden itseisarvoisuudella ja tämän kaksikon epäpyhänä tehtävänä on sitoa juonilankoja ennennäkemättömällä mittakaavalla kiirehtimättä lopetusta, mutta varsinkin nelosen toinen näytös laahasi ikävästi. Kolmosen tappelutasapainosta kertoo silti paljon se, että viimeinen bossi ehti saada vain yhden vuoron. Voisi pituudesta kenties leikata välinpitämättömällä kädellä kymmeniä tunteja, sillä mitäpä sitä kiertelemään: III ja erityisesti IV ovat ylipitkiä; niiden jokainen luku ja näytös olisi helposti lyhyemmän pelin mittainen. Ärsyttävimmät tapaukset alkavat parannella itseään naurettavaa tahtia, mutta juuri tämän takia viholliset murretaan ja sankareita käskytetään. Ovelimmat bossit käyttävät myös vastakäskyjä! ”Onni ihmiskuntaa suosikoon.” – Kausaliteettitallennusmoottori 03, AZOTH Mitä enemmän Trailseista kirjoittaa ja mitä enemmän tunteja elämästäni hurahtaa Suhtauduin Trails-projektini alussa Cold Toinen temppu on urheuspisteitä kuluttaTHE LEGEND OF HEROES: TRAILS OF COLD STEEL III THE LEGEND OF HEROES: TRAILS OF COLD STEEL IV Red Constellation -jaegerien Shirley on yhtä psykopaatti kuin Crossbell-peleissä. Vuoropohjaisiin taisteluihin on keksitty kaksi uutta temppua. Taistelusta tuli jälleen mukavan taktista yksipuolisuuden sijasta, vaikka isommat kammotukset ovat yhä liian kestäviä. Kolmosen yli 130 tuntia kalpeni nelosen älyttömälle 160 tunnille. Kärsivällisyyteni palkittiin, kun nelosen loppuhuipennus ei ole mikään yhden pelin loppuhuipennus, vaan todellinen kauan odotettu tilinpäätös. 46 176761_.indd 46 176761_.indd 46 29.8.2024 13.51.20 29.8.2024 13.51.20. Useimmat Trailsit saa esoteerisilla kikoilla rikki, mutta kolmosteräksessä se on helpointa. Cold Steel III opettaa kantapään kautta, että näitä temppuja kannattaa käyttää, sillä etenkin bosseilla on paha tapa voimistua tilapäisesti matsin puolivälissä, ja silloin niiden iskut sattuvat oikeasti. Vantage Masters on Magic the Gatheringia muistuttava mainio minipeli, joka perustuu Falcomin vain Japanissa julkaistuun peliin. Taistelut ovat heti visuaalisesti mukavampia, kun taistelutanner on muodoltaan sama kuin vihollisen kohdatessa. Itku pitkästä polusta Suhtauduin Trails-projektini alussa Cold Steel IV:ään pelonsekaisella kunnioituksella, sillä tiesin sen olevan sarjansa pisin osa, jo kässärinsä koon puolesta mielipuolinen kokonaisuus. Harmittavasti etenkin kolmonen menee toisesta luvusta eteenpäin ihan rikki, kun uusi seiskaluokka oppii käskynsä, joista murtumiskäsky ja viivästyskäsky ovat ylivoimaisia
Lähellä ollaan. Septian Churchin kirjoituksissa mainituista 77 paholaisesta osa on päässyt Gehennasta vapaalle jalalle. Huonoa . Trailsien maailma vei meikäläisen mennessään alusta asti ja voin levätä vasta päästyäni pelien länsijulkaisuissa ajan tasalle. Rytmityksen, överin keston ja taisteluongelmien vuoksi en pidä kolkkinelkkuja Trailsien mittapuulla mestariteoksina, mutta ovat ne piirun verran ykkösja kakkosterästä parempia. 47 176761_.indd 47 176761_.indd 47 29.8.2024 13.51.38 29.8.2024 13.51.38. Vaikka nelonen on kolmosta tuoreemmassa muistissa, ei kolmosta sovi unohtaa, kun Sky-trilogian ja Crossbell-kaksikon jälkeen . Tasaisen varmaa Trails-laatua suurelta osin. Olen silti valmis pudottamaan arvosanoja (86, 87) yhdellä tai kahdella, jotta kolmoselle ja neloselle tulee tilaa. ktiossa siinä pisteessä, etten ole kokenut koskaan mitään vastaavaa aivan tällä skaalalla. Legendaaristen sankarien kokoontumisajot eivät pääty tähän. Lopetukset ovat aina hankalia varsinkin näin suurissa pelisarjoissa ja ymmärrän täysin, miksi Cold Steel IV on jakanut mielipiteitä. Hyvää + Järisyttävä mittakaava satoine hahmoineen yhdistää kaiken kokonaisuudeksi ja pysyy kasassa. Pitäähän Erebonian ja Crossbellin saada epiloginsa, jossa katse kääntyy kohti aamunkoitetta, ikuisen paluun suunnitelmaa, Trailsien jälkipuoliskoa ja tulevaisuutta, jossa voin pelata pienimuotoisempiakin pelejä. Saaga voi olla lopussa, mutta ei todellakaan ohi. Tärkeintä on, että seuraavaksi pääsen aloittamaan Trailsien kymmenennen osan, jonka ostin epähuomiossa ensimmäisenä. Nähdään kolmella polulla todellisen haaThe Legend of Heroes: Trails of Cold Steel III The Legend of Heroes: Trails of Cold Steel IV Estelle on yhä bestelle. Osan kritiikistä allekirjoitan ja osaa outouksista puolustan verisesti, mutta nyt aletaan olla . Nähdään kolmella polulla todellisen haaveilun käytävällä! The Legend of Heroes: Trails of Cold Steel III 89 The Legend of Heroes: Trails of Cold Steel IV 86 Trailsien pisimmän juonikaaren loppuhuipennus on ennennäkemätön esimerkki jatkuvan narratiivin viehätyksestä. genressäänkin poikkeuksellisen pitkään ja pitkälle mietittyyn kokonaisuuteen vailla loppua, sitä hankalampaa on yrittää olla puolueeton ja olla kuulostamatta fanipojalta. Ylipituus. Ei paisuttelu ja asioiden turpoaminen ole mikään itseisarvo, mutta sille on syynsä, miksi Cold Steel IV:llä on Japanissa lisänimi The End of Saga. ilikseni oli kuin kotiin olisi palannut. Muuten viihdyttävä taistelu hajoaa etenkin kolmosessa käsiin. Trailsien keskinäisestä paremmuusjärjestyksestä välittäville kerrottakoon, että seison edellisten terästen tieteellisten tarkkojen arvioiden takana. Tosin niitä ennen minulla ei ollut muista tarinakaarista kontekstia, joten kaikki on suhteellista. Fanin näkökulmasta voi kuitenkin tiivistää, että hyviä nämä kaikki ovat melkoisen pienellä marginaalilla ja oikeasti asiasta kiinnostunut pelaa ne kaikki. Kampus on oikeasti hieno miljöö. Parissa pelissä onnistuttiin sitomaan kaikki aiemmin koettu miltei koherentiksi kokemukseksi, joka olisi voinut päätyä katastrofaaliseksi pelleilyksi, melkoista. Trailseille ominaiset rytmitysongelmat korostuvat
Risto Karinkanta ULTIMATE EPIC BATTLE SIMULATOR & ULTIMATE EPIC BATTLE SIMULATOR II Tosiaikastrategioissa on yleensä tylsästi vain satoja yksiköitä. Mutta mitäs tehdään, kun niskaan sataa satakiloisia kivenjärkäleitä, mutta etenemäänkään ei pääse. Tämä tulee kuitenkin koitumaan puolustajien kohtaloksi. Hyökkäys ei käy päälle kuin hyökyaalto vaan pikemminkin kuin kevyt lammen liplatus, jossa lempeät laineet tönivät rantaa hajotakseen hietikkoon. Hyökkäys käynnistyy tutunlaisesti, sillä persialaisia sotilaita kohdellaan kuin värvättyjä Donetskin rintamalla. Annetaan Ultimate Epic Battle Simulatorin (UEBS) näyttää lopputulos. Sopii tulla hakemaan voita leivän päälle! Uraa! Uraa! Pahempi liikenneruuhka kuin Losissa. Entäpä jos niitä olisi tuhansia. tusasemissa tai rynniä päin, mikäli pelaaja ei päätä tehdä jumalallista interventiota käskyillään. Persialaiset ovat rakentaneet sillan Aasiasta Euroopan puolelle, ja heidän armeijansa lähestyy Kreikkaa. Kunhan kukaan ei vain menisi kertomaan persialaisille, että selustaan voi kiertää sivupolkuja pitkin! Onneksi simulaattorin tekoäly osaa ainoastaan pysyä puolusSUPERSIZE MY BATTLE Arvosteltu: PC Brilliant Game Studios Versio: 1.9 (UEBS), 1.2 (UEBS 2) Minimi: Intel Core i5, 8 Gt muistia, Geforce GTS 450 Testattu: Intel Core i9-10900KF 3,70 GHz, 32 Gt muistia, GeForce RTX 3080 Ikäraja: Ei tiedossa. Kansallisten ja kaupunkikohtaisten intressien vuoksi ketään ei oikein kiinnosta yhteistyö, joten Thermopylain solan kohdalle puolustusasemiin asettautuu lopulta vain 300 spartalaista hopliittia ja satunnainen kööri kreikkalaisia. Lopulta jättiläisten ylipaino osoittautuu ylivoimaksi ja kivenmurikat saavat murskattua kovakalloisemmankin spartalaisen kypärät viimeiseen mieheen. K anjoni ja kolmesataa puolialastonta miestä. Tästä seuraa kuitenkin puolustajille ongelmia: ruumiskeko tukkii koko solan! Spartalainen kuri pitää tunnetusti loppuun asti, ja tälläkin kertaa Lakedaimonin laki estää puolustajia pakenemasta. Sapelinkalistajien uhraus on äärimmäinen, sillä heidät teurastetaan viimeiseen mieheen. Jo alkaa sviiksi väristä ja sparta tutista! Mutta kenen olisi todella pitänyt voittaa tämä taistelu. Kuristuskohta tarjoaa täydellisen puolustusasetelman, johon vastustajat voi sumputtaa hyökkäämään kimppuun pieni joukko kerrallaan. Simulaattoreita ja ”simulaattoreita” UEBS on leikkimielinen ”simulaattori”, jolla erilaisia armeijoita voi rysäyttää toisiaan vasten. Tänään illastetaan helvetissä Thermopylai, 480 eaa. Persialaisaalto toisensa jälkeen rytisee falangirivistöön, aivan yhtä tehottomasti kuin pienemmällä joukolla. Syntyvä ruumismuuri muistuttaa Stalingradin taistelun röykkiöitä, sillä tunnetusti jähmettynyt ruumis on vankka rakennuspalikka. Tie kohti Ateenaa on auki. Xerxeen pojat muodostavat kaatuessaan lihamuurin, joka kasautuu suojavalliksi puolustajien eteen. Tai miljoonia. Jos muu ei onnistu, ainakin pidempi ihmisaalto saattaa hivuttaa rivistöt rikki kerros kerrallaan. Sitten taistelemme varjossa Toisen päivän aamuna, eli uudessa simulaatiossa, persialaiset ovat koonneet kasaan kolminkertaisen joukon sotureita sekä pienenä bonuksena kivenmötiköitä heitteleviä jättiläisiä. Napoleonin joukot vastaan jedit. Tilanne näyttää alusta asti toivottomalta – persialaisille. Takaa tulevien hyökkääjien on kivuttava ruumiskasan yli, vain saadakseen keihäästä vatsaan. 48 175569_.indd 48 175569_.indd 48 29.8.2024 11.37.41 29.8.2024 11.37.41. Taivaanrannasta lähestyy persialaisten päättymätön joukko, jonka nuolisade pimentää taivaan. Kun ensimmäinen päivä laskeutuu, jäävät valtiolliseen pederastiaan perustuvassa kulttuurissa kasvaneet puolialastomat soturit huutelemaan homofobisia vitsejä eloonjääneille vastustajille. Kenties raskaampi tykistön korvike onnistuu läväyttämään rikki hopliittien tiiviin keihäsmuurin
Hyvää + Molemmat pelit simuloivat vaikuttavasti valtavia armeijoiden kohtaamisia. Ne sopivat muutaman illan hassutteluun kaljatölkin äärellä, varsinkin kun pienpanimo-oluet ovat luultavasti kallein osa viihdepakettia. Luolamiehet vastaan ristiretkeläiset. Siinä on hahmoja simuloitavaksi. 49 175569_.indd 49 175569_.indd 49 29.8.2024 11.38.06 29.8.2024 11.38.06. Persialaisten kakkoskierros lisäjoukoilla. Tarjolla on muutaman tempun hevosia, mutta eivätpä nämä konit kurita kukkaroa liian rankasti. Lopputulos: Thermopylai kestää. Käytännössä vain vaikuttavia teknologiademoja ilman tekoälyä tai varsinaista peliä. Skenaariota luodessa yksiköille voi sentään mallintaa etenemisreittejä, mutta totaalinen tekoälyttömyys paistaa kaikesta läpi. Taistelu ratkeaa itsestään, mutta itseään voi hauskuuttaa hieman lätkimällä sotilaiden päälle tulta tai ydintuhoa. Jos ykkösosa lupaa kymmenientuhansien Ultimate Epic Battle Simulator 65 Ultimate Epic Battle Simulator II 68 Hassuttelutaistelun kaapuun pukeutuneita teknologiademoja. Muuta iloa näistä ei sitten oikein olekaan, koska jipot on nähty muutamassa tunnissa. yksiköiden mallinnusta, kykenee kakkosen kone jo miljooniin yksiköihin. Miljoona kuolemaa on vain tilastoja. Muutoin minkäänlaista varsinaista peliä ei ole tarjolla, kyseessä on ohjelmalelu. Kaiken päälle samanhenkinen Totally Accurate Battle Simulator (Pelit 5/21, 85 p.) tekee samat temput, mutta paljon monipuolisemmin. Tarkoituskaan ei ole tehdä minkäänlaista vakavaa simulaatiota, vaan yksiköt osaavat lähinnä rynnäköidä eteenpäin tai nököttää puolustusasemissa. UEBS 2:ssa joukkoja voi jopa komentaa RTS-tyyliin, jos se sattuu huvittamaan. Luultavasti vääntö ei olisi riittänyt taktiseen tekoälyyn, yksiköitä kun vilisee silmissä. Kakkososa tarjoaa olennaisesti sitä samaa, mutta entistä kovemmalla moottorilla. Miljoonaa yksikköä on todella paljon, kun ne länttää kartalle huutamaan yoloa ja uraata! Vaikka kentät ovat suuria, levittäytyy tuollainen ihmismeri kilometrien pituiseksi rintamalinjaksi – jota pelimoottori toden tosiaan onnistuu pyörittämään kivuttomasti. Modaajien ansiosta tarjolla on monenmoista yksikköä tankeista animehahmoihin. Huonoa . Persialaisten pelastus: jumalallinen väliintulo. Molemmat osat tekevät erinomaisesti sen minkä lupaavat, eli pistävät mitä erilaisimmat hupsut armeijat rysähtämään toisiaan päin. Kyllä rytisee. Lihamuuri tukkii solan. Räsynukkekuolemat tuottavat groteskeja luonnonnähtävyyksiä
Kun poika osoittautui isäänsä paremmaksi, kesä kului rattoisasti. Isoimmat menoerät ovat vanhan maailman hengessä armeija, joka kuluttaa kaikkea, ja hovi, joka kuluttaa rahaa. Kaikenlaista mekaniikkaa riittää ja valtakunnat ovat sukudynastioiden sijaan hegeliläisiä ameboja, jotka nielevät naapureitaan ja muuttuvat hiljalleen protokansallisvaltioiksi. Neuvottele edes sen verran, ettet ole ihan heti sodassa kaikkia vastaan. Voittoa havainnollistaa historia. Keskiaikaisuus näkyy. Talousmallinnus on selkeä ja käyttöliittymä kertoo auliisti rakennusten vaikutukset. Nämä tuottavat ruokaa, rahaa, metallia, väestöä, hurskautta, valtiomiestaitoa ja jälkimainetta. Aineettomat luonnonvarat kuten hurskaus ja valtiomiestaito parantavat yhteiskunnan toimintaa. Melkoinen osa hallitsemista onkin rakennusten pystyttämistä. ”Tulkoon modernien valtioiden protomuodot!!” Ja protovaltiot tulivat. Rooma sievenee muistissamme Bysantiksi, hovijuonitteluksi ja rappioksi, mutta karttoja koristaa edelleen Englanti, jonka kieli on korvannut kreikan populaarimusiikissa. Kuten tekee Field of Glory: Kingdoms, joka on vuodet 1054 – 1274, eli sydänkeskiajan, kattava valtakunnanjohtamisstrategiapeli. loso. Teknobarbaarien ympäröimä rappeutuva imperiumi, urheat ritarit ja maatalouden kehittyminen, kas siinä on peleille materiaalia. 50 176537_.indd 50 176537_.indd 50 29.8.2024 16.40.00 29.8.2024 16.40.00. Kaverini sanoin peli on kuin ranskalaisen insinöörin tekemä. C’est la vie. Juha-Pekka Viljanen FIELD OF GLORY: KINGDOMS Maailmanhenki leijui antiikin raunioissa. Koska palkkiona on vain onnitteluviesti, asiaa ei kannata liikaa murehtia. Täytä läänit rakennuksilla. Vuorot toteutetaan samanaikaisesti, mikä on hyvä valinta. Oikonomiaa ja publikaaneja Pääosa ruohonjuuritason kuninkaallisesta toiminnasta abstrahoituu taustateksteihin, satunnaistapahtumiin tai jää mallintamatta. Taloutta voi säätää myös siirtelemällä väestöä KUNINKAAN PALUU ELI MITÄ TEIN KESÄLLÄ Mukana myös meritaistelut. Voitto päätyy herkästi kaukomaille, joille ei voi tehdä mitään, kun kaikki välittömien rajojen takana on kaukana. Rahanlainaajat parantavat taloutta hurskauden kustannuksella, koska koronkiskonta oli syntiä. a synnytti monet nykytieteen perusteet ja Voltaire oli sellainen hauska poika.) Tavoitteena on valtio, josta jää jonkinlainen pysyvä perintö, ja tässä kaikenlainen menestys auttaa. (Oikeasti keskiaikainen . Testattu: Win 10, Intel(R) Core(TM) i7-10750H CPU @ 2,60 GHz, 32,0 Gt RAM, NVIDIA GeForce RTX 2080. Teknologia kehittyy rakennusten myötä, koska oppineet väittelivät yliopistoissa enkelten tanssista neulan kärjellä, eivät kehitelleet +1 miekkateknologiaa. Persoonallisuus syntyy yksityiskohdista. FIELD OF GLORY: KINGDOMS AGEOD / Slitherine Ltd Arvosteltu: PC Arvosteluversio: 1.02.02 Minimi: Win 10, 2 GHz:n prosessori, 8 Gt RAM, 2 Gt DirectX-yhteensopiva näytönohjain. K eskiajan Euroopan taustoitus on rikas, vaikkei siitä örkkejä löydykään ja juonenkäänteet ovat paikoin epäuskottavia. Pidin pelisarjan edellisestä osasta Field of Glory: Empirestä (Pelit 7/2020 80 p.), joten perillinen oli jo ennakkoon lupaava. Eikä ole väärässä. Pelaajia: 1–16 Ikäraja: Ei tiedossa Kunnia menee ja maine kasvaa Valtakunnanjohtamisen pohja on se perinteinen: Kerää sotajoukot ja marssita ne vihollisten kimppuun. On suuri ilo, kun tätä materiaalia käytetään hyvin. Ranska taisi tosin oikeasti voittaa keskiajan, mutta sic transit gloria mundi. Herran käskiessä rengit tottelevat, jos ei mene dialektiikaksi
Kunkin yksilön kyvyt ja uskollisuus ilmaistaan numeroina. Imperiumit ja vasallit Periaatteessa feodaalijärjestelmä oli selkeä, siinä jokaisella oli paikkansa. Sotien ja No Time Toulouse. Sääli sinänsä, että kapina-armeijat harvoin pyrkivät kalifiksi kalifin paikalle, vaan ne yleensä tyytyvät pienten valtakuntien perustamiseen. Kassa miinuksella. Kasvava valtio kohtaa lopulta luonnolliset rajansa. Elettiin aikaa, jolloin tulevaisuudessa siintävä byrokratia oli vielä edistysaskel. Kunniankenttien kuningaskunnissa ylimääräinen raha katoaa nopeasti parempiin taskuihin ja kulloisetkin rakennusvaihtoehdot arvotaan, jolloin haluamaansa tietä ei välttämättä pääse rakentamaan. Esimerkiksi liian suuret omistukset syövät hallitsijan auktoriteettia, mikä haittaa kaikkea. Mietteet ovat koukkausten sijaan logistiikassa ja sotien päämäärissä. 51 176537_.indd 51 176537_.indd 51 29.8.2024 16.40.19 29.8.2024 16.40.19. eri tehtäviin, mutta säätyjen rajoissa. Kingdomsissa hinta rajoittaa myös olemassaolon aikaa, koska tarvittavan kokoisen sotajoukon ylläpitoon on varaa vain hetkittäin. Jos koko valtakunta hajoaa, kyseessä on jotain normaalia perintöriitaa suurempaa. Prinsessoja voi naittaa vieraisiin hoveihin suhteiden vahvistamiseksi ja perintöä toivoen. Silti hajanaisuus on mukana. Hovista löytyy väkeä, jota nimetään hallitsijatovereiksi ja sotapäälliköiksi. Yleensä isoin numero voittaa, mutta kuinka se saadaan, kas siinä pulma. Pelimekaniikoissa pysyvä sukulinja synnyttää lisäpisteitä, jotka suvun vaihtuminen vie. Joskus paikallisten valintojen valikosta löytyy sellaiseen mahdollisuus, muutoin vasallisopimus hankitaan diplomatian keinoin ja rauhanehdot ovat neuvottelua nekin. Selkeys jäi kuitenkin teoreettiseksi. Palkkasotilaat ja pelloilta kiskotut miehet tyhjentävät kassan nopeasti, joten joukkojaan joutuu välillä kotiuttamaan. Onneksi värvääminen käy nopeasti. Tällainen kuitenkin pitää veljessodat keskiaikaisen arkisina. Peli ei edes pääty siihen, jos valtaan nousee sedän sijaan joku suvun ulkopuolelta. Eli tässä pelissä ei käydä toista maailmansotaa keskiajan joukoin. Ihmiset historian pyörteissä Kingdoms ei ole sukusimulaattori, mutta pientä ihmistä ei unohdeta. Isoja valloituksia tehnyt kansa, joka muutoin ei saa pakkaansa kasaan, jää historiaan, mutta vain isoja valloituksia tehneenä. Papisto pitää huolta sieluista eikä viljele maata. Mahdollisten kapinoiden takia vakoilijoiden silmät ovat usein omissa maanmiehissä, kuten tapaa käydä. Katkeamaton dynastia on ylpeilyn aihe, vaikka jokunen kuningas menettäisikin henkensä epäselvissä oloissa. Se ei ole maailmanloppu, mutta historiankirjoihin jää ruma luku. Talonpojat viljelevät maata tai rakentavat, vapaamiehet voivat myös käydä kauppaa. Lisäksi vain harvoin kukaan sotii katkeraan loppuun asti, eivätkä kenenkään rahkeet riitä suuriin valloituksiin. Sota asioista Sotiminen on vahvasti strategista. Näistä ristiretket ovat dramaattisempia, koska katolisten lähettämät joukot muodostavat itsenäisiä valtakuntia ja osallistujia on ainakin aluksi riittämiin. Niitä voi yrittää poistaa, mutta joskus paikallinen Robin Hood täytyy hyväksyä, kun sotajoukoilla on muutakin tekemistä kuin juosta pitkin metsiä, eikä paikallisten valintojen valikostakaan löydy apuja. Viestit matkasivat hitaasti eikä niiden totteleminen ollut automaattista, koska keisari, kuningas ja paavi olivat kaukana. Pieni uskollinen vartiosto pääkaupungissa pitää osaltaan vallankaappaukset kurissa, mutta suurimman armeijan kapteenin kapinoidessa pieni kaarti kaipaa nopeasti täydennyksiä. Varat eivät kasva samassa suhteessa muun valtakunnan kanssa. Marianmaalla toiminta jää vähäiseksi, eikä pelisysteemi oikein päästä ristiritareita ryöstämään Konstantinopolia. Pääosin kaikki on pelaajan hyppysissä, eikä kunnianosoitusten ja uskollisuuden lupausten eroja tarvitse pohtia. Uskonsodat painottuvat Jerusalemin ympärille. Ihmisten managerointi on vaivatonta sivupuuhaa, joka kivasti maustaa muuta pelaamista. Rajauksen vuoksi Field of Glory: Kingdoms ei pöhöty vaivalloiseksi urakaksi joka yrittää kaikkea, vaan pysyy sujuvana. Valtakuntansa voi myös menettää, jos perintö kulkeekin toiseen suuntaan. Monet pelit antavat liian ruusuisen kuvan talouden suunnittelusta: asiat tapahtuvat, jos on varallisuutta eikä naapuri käy polttamassa maakuntaa. Taistelut ja piiritykset ratkotaan automatiikalla, joka huomioi joukkojen laadun, sotapäällikön kyvyt ja maaston. Myös ristiretket ja jihadit ovat mukana. Kaikkien sääntöjen myötä sotiminen on enemmän toistuvaa kuin loputonta. Onni ei ole niin tärkeä kuin menneisyyden sotaoppaissa pelotellaan. Peleissä ja elämässä ylläpitokustannukset rajoittavat armeijan kokoa. Se on hyvää, elävää historiaa! Maakuntiin ilmaantuu välillä myös rakennuksia, joita ei halua. Imperiumiansa voi venyttää jakamalla maitaan puoli-itsenäisille vasallivaltioille, mutta niiden hankkiminen ei ole yksinkertaista. Kyvyt kertovat, mihin kutakin kannattaa käyttää ja uskollisuus kertoo, kannattaako jotakuta käyttää
Tämä ajaa asiansa, ja näin pitkälti entisvanhaan kansainvälisiä suhteita hoidettiin. Niitä ei ole pakko tuntea, jotta olisi hauskaa, mutta en ole varma, miksi Venetsia jäi hajanaiseksi tasavallaksi ja seldžukkien maasta tuli nouseva suurkalifaatti. Ongelmien aika. Vaan eipä modernien valtiollisten rakenteiden synnyttäminen ollut helppoa ja selkeää: tuskin se oli edes kuninkaiden ja keisarien päämäärä. FIELD OF GLORY: KINGDOMS Naimakaupat kantoivat hedelmää. Valtakunnan kehittäminen ylempiin valtiomuotoihin ja auktoriteetti ovat sellaista alkemiaa, etteivät ne aukea helpolla. Huonoa . Kartta välillä epäselvä. Hyvää + Tarkka näkökulma ja paljon tekemistä. Aina on aikaa keskiajalle! 90 Suurstrategia kuin ranskalaisen insinöörin suunnittelema. Taistelu metsässä. Armeijat ovat hitaita, eikä niitä ole varaa pitää kaikkialla. Hiekkalaatikko toimii Field of Glory Kingdomsin keskiajassa paremmin kuin Empiren antiikissa, koska kaikilla on enemmän tilaa pienille näytelmilleen. Jos onnistuu saavuttamaan pitkän rauhanajan, huomaa rauhantöissä olevan melko vähän dramaattista tekemistä. Hiekkalaatikolla on kivaa Poliittishistoriallinen hiekkalaatikko pitää villeimmät vaihtoehtohistoriat kurissa. Mutta pelin mittakaavan vuoksi Italian pikkuvaltioiden osallistuminen investituurariitaan ja muut yksityiskohdat jäävät usein tapahtumatta. Keskiajan Roomat taas eivät ole samanlaisia maailmanhenkiä ratsailla. Samalla värillä merkityt valtiot, etenkin naapureina, ovat taas vain harmillisia, mutta ei niitä tyystin erilaisia värejäkään loputtomiin ole ja ongelman kanssa oppii elämään. Field of Glory: Kingdoms ei välttämättä ole niin hyvä kuin oma intoni viittaa, sillä kaverini ei siitä niin innostunut. Pyhällä (saksalais-)roomalaisella keisarikunnalla on joka suunnassa mahdollisia vihollisia. Toisaalta kunnon hovijuonittelu sopisikin temaattisesti paremmin renessanssiaikaan, jolloin Machiavellejä riitti jonoksi asti. Minun historiapelikirjoissani Kingdomsille on ehdottomasti paikka Total Warien komeiden taisteluiden ja Crusader Kingsien sukusimulaattorien välissä. Valtakunnilla on omat erikoisominaisuutensa, kuten Venetsialla kauppapaikat, mutta jo pelkällä sijainnilla on seurauksia. Makuja on monia, ja paljon riippunee siitä, kulkeeko tie strategiapeleihin Paradoxin vaiko Matrixin kautta. Seldžukeilla on turvallinen selusta, josta tosin kuuluu etäinen kavioiden kapse. Valtakuntien huomio on paikallisissa asioissa, joten Ranskan kuningashuoneelle mongolit ovat jonkun toisen ongelma. Maailmanherruutta juonittelevat tekoälyt sopivat avaruusimperiumipeleihin, keskiajan Euroopassa riittää kyky tapella lähialueista ja yritys säilyttää valtaistuin. Kaikkea ei voi saada, mutta riittävä on tarpeeksi. Rauhantöitä vähänlaisesti. Puutteet ovat enemmän ominaisuuksia tai tiukkaa näkökulman säilyttämistä kuin vikoja. Esimerkiksi diplomatia on korutonta viestien ja lahjojen lähettämistä. Välimerellä Rooma oli melkoinen härkä, jonka rymyäminen vaikutti kaikkeen ja kaikkiin, minkä oli hyvä näkyä peleissäkin. 52 176537_.indd 52 176537_.indd 52 29.8.2024 16.40.36 29.8.2024 16.40.36. Rakentelu on mukava hengähdystauko kriisien keskellä, mutta usein mieli pyörii jo seuraavissa sodissa. kapinoiden vuoksi esivalta rajoittuu alueille, joille sen miekka yltää. Hyvällä tavalla. Eivät erot fantasiavaltakuntien tasolle pääse, mutta onpahan uudelleenpeluuarvoa kuitenkin. Keskiaika kaikilla mausteilla Field of Glory: Kingdoms sisältää paljon kaikkea. Wales on minun. Tai SSI:n. Oikean elämän pelimekaniikka pysähtyi lopulta mongoleihin, joten mallinnus on hyvä. Eli tunnelma on sopivan sydänkeskiaikainen
Huonoa . Kun pyöristettynä vähän allekin 21 riittää, tarvittavan tuurin määrä laskee. Lopuksi pelataan ylätai alakerran pääpomoa vastaan, ja siinä samalla ehkä pelastetaan uhkapelikoukusta humoristisen kirjava korttirinki. Jos nyt vielä yksi jako… V uoden alussa julkaistu pokeri-roguelite Balatro vei minulta noin 200 tuntia elämästä. Arvon 21 ylittäminen tarkoittaa nollaa pistettä, jolloin epäonniseen sattuu vastustajan koko käden pisteiden verran. Dungeons & Degenerate Gamblers alkaa hämäräperäisestä tavernasta. Piakkoin huomasin pienten ja jopa negatiivisten korttien hyödyllisyyden. Kymmenellä padalla saa kympin arvoisen suojapanssarin, yhdellätoista ruudulla saa valuuttaa, eli yksitoista pelimerkkiä. Satunnaisuudesta voisi nauttia, jos malttaisi kortinlätkinnän aikana laskea omia ja vastustajien todennäköisyyksiä. 53 176820_.indd 53 176820_.indd 53 29.8.2024 16.34.06 29.8.2024 16.34.06. Jos ei nyt enää yhtään jakoa. Välitallennusten hyväksikäyttö roguelitessa ei aiemmin käynyt mielessäkään, mutta nyt valitsen olla valittamatta. Nimettömän ja persoonattoman päähenkilön tavoitteena on blackjackia ja uhkapeliteemaisia sivupuuhia pelaamalla edetä yhä hienompaan tai surkeampaan kapakan osastoon. Hermot alkoivat mennä väärällä tavalla kovaan vaikeustasoon, kunnes sattumalta keksin jotain hienoa! Save & quit palauttaakin uudelleen lataamisella taistelun alkutilanteeseen, eikä siihen hetkeen, jolloin oikeasti lopetin. Juju on siinä, että erikoiskortit voivat muuttaa sääntöjä, palauttaa elämänpisteitä, vahingoittaa tai haitata vastapuolen pelaamista. Uhkapelimäisesti koska tahansa voi tulla huonojen käsien putki, mikä pilaa hyvänkin pelikierroksen. Jösses olen ventti Lajityyppinä on blackjack-pöytään sijoittuva pakanrakennuspeli roguelite-muottiin sovitettuna. Riskialtis sivupuuhastelu on esim. Pokeripöydässä oli myös seuraa kahden miljoonan pelin myynnillä, mikä ennemmin tai myöhemmin poikii jäljittelijöitä. su pelipöytään. Tällaisenaan vanha pokerihai ei vain löydä blackjackin koukkua tästä pelistä sen enempää kuin illalla oikean baarin nurkastakaan. Pakasta turhien korttien poistaminen tai niiden arvojen muuttaminen on kallista ja harvinaista, joten liian usein yksittäinen seiska tai kasi ilmestyi pilaamaan hyvän käden. Jos pistemäärä näyttää 17 ja pakassa on edelleen ässä, kolmonen ja kymppi, vielä kannattaa riskillä pyytää lisää, paitsi jos vastustajalla on kädessä 16 ja sen pakassa pelkkiä kurkoja. Jussi Mattila DUNGEONS & DEGENERATE GAMBLERS Kun yhdestä korttipelikoukusta pääsee, seuraava on jo keksinyt 21 tapaa palauttaa . PELATAANKO HIEMAN KORTTIA, SADEMIES. Alussa lähdin rakentamaan kuvakorteista (10 p.) ja ässistä (1 tai 11 p.) koostuvaa pakkaa siinä toivossa, että suurimman osan ajasta sattuisi käteen jäämään 20–21 pistettä. Mitä enemmän kortteja vetää pakasta per käsi, sitä useammin sieltä nousee tärkeitä erikoiskortteja. Satunnaisuus voi tuhota hyvinkin rakennetun pakan koska vain. Ristit tekevät vastustajaan lisävahinkoa. Tasapelissä kumpikaan ei ota osumaa. Jo ensimmäisellä yrityksellä pääsin toiseksi viimeiseen pomoon asti, mutta todennäköisyydet ja tuuri eivät olleet sen jälkeen enää puolellani. 15 pelituntia takana sekä kaksi loppupomoa kaataneena on hyvä lopettaa voitolla. Hyvää + Toimiva yhdistelmä tuntuu sekä blackjackilta että roguelitelta. Myös kortit, jotka pyöristetään tarvittaessa ylöspäin (esim. 0,5 arvoinen kortti on lopussa joko nolla tai yksi), helpottavat kummasti blackjackien metsästystä. Purple Moss Collectors / Yogscast Arvosteltu: PC Moninpeli: Ei Ikäraja: Ei tiedossa 80 Uhkapelipaheita ja huumoria: tämä taverna on ihan kasinolla. Tekoälyvastustaja yrittää samaa, ja se, joka pääsee lähemmäksi, voittaa ja tekee vahinkoa vastustajaan käsien erotuksen verran. Huumori on paikoin purevaa. Kehnosti nimetty Dungeons & Degenerate Gamblers ei silti ole ideavarkaissa, sillä sen kehitys aloitettiin ensin ja demokin julkaistiin kuukausi ennen Balatron yllätysmenestystä. Jos kaikki 21 pistettä tuli hertoilla, pelaajaa parannetaan 21 elämänpistettä. Savella sattumaa vastaan Ajan kanssa pelaamiseeni alkoi tulla järkeä, mutta sattumanvaraisuus nosti päätään yhä enemmän. Tavoitteena on vetää omasta pakasta kortteja, joiden summa on mahdollisimman lähelle 21. Moraalisesti rappeutuneiden uhkapelaajien pelissä ei tarvitse onneksi muistaa käytettyjen ja pakassa vielä jäljellä olevien korttien määrää ja laatua, sillä ne ja vastustajan vastaavat saa ihan vapaasti kurkata. Pokeriharrastajana tuli aikoinaan myös vilkaistua vieraisiin pöytiin, mutta pari tuntia blackjackin kortinlaskua opeteltuani totesin, että antaa olla. kolikonheittoa, verojen maksamista ja nukkuvan ryöstöä. Toinen erikoisuus on, että blackjackin, eli tasan 21 pistettä, saatuaan pelaajaa palkitaan voittavan käden maiden mukaan
Las Vegasin kokoisen pienen yksityiskohdan hyppääminen silmille ohjaussauvallahuitomisetäisyyksiltä ei ole oikein 2020-lukua, tosin DCS:n takia se sitten oikeastaan on. Muutama vuosi sitten saatiin uudet pilvet, ja nyt peli on tarpeeksi näyttävä ja toimiva. Ainakin teoriassa. (Siis TP-51D Mustangilla._toim.huom) Peruspaketti on ilmainen, mukana tulee pari karttaa, järjestelmämallinnukseltaan vähän kevyempi Su-25T ja aseeton TP-versio P-51:stä. 15 VUOTTA Mitään maksumuurirajoituksia ei varsinaisesti ole, mutta koneita, karttoja ja muita lompakkoon hakeutuvia ohjuksia on ilmassa jatkuvasti niin paljon, että vahinkoa tulee vaivattomasti nelinumeroisia summia. DCS World 2024 Eagle Dynamics Arvosteltu: PC VR, PC Versio: 2.9.5.55918 Minimi: Windows 10 64bit, 16 Gt RAM, 4 core 3 GHz, 8 Gt VRAM, 200 Gt kovalevyä Testattu: 7950X3D, 32 Gt RAM, 4090GTX ti, Windows 11 64b, Pimax 8k+ Moninpeli: oi kyllä Muuta: Steamja perusversiot eivät ole DLC-yhteensopivia. Huhujen mukaan Steam ei oikein enää arvosta DCS:n örlärisisältöä, joten muutama ikuisuusprojekti onkin hivutettu ilman sen kummempia fanfaareja julkaisukynnyksen tuolle puolen. Pelin runko on toisaalta kehittynyt huimasti vuosien varrella, toisaalta taas kehitys on ollut kiusallisen hidasta. Olen vuosikymmenien Retributionin käyttöliittymä on ilahduttavan selkeä ja looginen, kunhan siihen jaksaa hieman perehtyä. Se antaa simulaation vahvuuksille mahdollisuuden loistaa. Sotasimuloinnin yleisalustana Eaglen pelimoottorin pitäisi olla viimeisen päälle viritetty, mutta sitä se ei ole. Perusosalla DCS World on raskaan sarjan lentosimulaattori, jonka painopiste on sotaisammassa harrastamisessa, vaikka lentämään pääsee myös esimerkiksi Christen Eaglella ja kaksipaikkaisella siviili-Mussella. Mutta kokonaisuus on kunnossa. Raivo koneistoa vastaan Idea sotasimuloinnin yleisalustasta on ilman muuta oikea. Todellinen vastaus lienee sitkeys ja määrätietoisuus, joilla kunnianhimoista ja monimutkaista projektia on puskettu eteenpäin, välillä mannerlaatan ja välillä kohmeisen kilpikonnan vauhdilla, mutta aina yli esteiden ja ongelmien. Suurimpia vahvuuksia ovat aina olleet hienosti mallinnetut koneet, joiden lentoja järjestelmämallinnus ovat alan terävintä kärkeä. Nykyään DCS World käyttää Eaglen omaa gra. Antti Ilomäki DCS WORLD 2024 DCS World on modernin ilmasotasimuloinnin jättiläinen, joka on jo vuosien ajan toteuttanut ysärin virtuaalinen taistelukenttä -unelmaa. Ikäraja: Ei tiedossa. ikkamoottoria, jolla on edelleen vaikeuksia piirtää valoja tai chemtrailien kaltaisia kriittisiä elementtejä tappituntumaa kauempaa. Erilaisille ohjainlaitteille ja muille hilavitkuttimille on aina taikinoitu tuki kiitettävän nopeasti. Mukaan kannattaa heti poimia ainakin mainio A-4, joka on ilmainen modi. Tuskaisen hidas kehitystyö ainakin pitää huolen siitä, että tekeminen ei lopu ihan heti. Nytkin DCS taitaa olla ainut simulaattori, joka tukee dynaamista katseenseurantaa. Sen sisältö kulkee edelleen DCS Worldin mukana. Kyllä kannatti, sillä nyt pelaajayhteisö on viimein toteuttanut Eagle Dynamicsin kunnianhimoisen vision ja peli on ainakin kokonainen, jos nyt ei varsinaisesti vielä valmis. Jo Lock Onin ajoista alkaen murheenkryynejä ovat olleet tehtäväeditorin ja skriptienginen kaltaiset runko-osat. D CS World juhli äskettäin 15-vuotispäiviään, sillä kehittäjä Eagle Dynamics laskee modernin saagan alkaneen DCS: Black Sharkin julkaisusta (2008). Yli 20-vuotiaista peleistä tehdään yleensä historiikkeja, ei vuosikatsauksia, joten mikä on pitkän iän salaisuus. Ihan ok ei kuitenkaan riitä pitkälle, sillä jo vuosien ajan DCS World on ollut sotasimuille samaa mitä Flight Simulator ja X-Plane siviilipuolelle, toki paljon pienemmässä mittakaavassa. IISAKIN KIRKKOA JA VÄHÄN NOTRE DAMEA 54 176213_.indd 54 176213_.indd 54 28.8.2024 17.36.45 28.8.2024 17.36.45. Eagle on myös tukenut innolla VR:n kaltaisia uusia teknologioita. Ihan yhtä hyvin ajanlaskun voisi aloittaa Lock on: Modern Air Combatista (2003). DCS:n merkitys on nykyään jo niin suuri, että laitevalmistajilta tulee tyypillisesti uutta ohjainsettiä pian sen jälkeen, kun Eagle julkaisee suositun, uuden koneen
IL-2 DCG:stä tuttuja heikkouksiakin on, sillä yksittäinen Kinkkutiikeri voi olla paha ongelma, koska jalkaväen toimintaa ei tässä mittakaavassa voi mallintaa kovin realistisesti. Kostajat vapauttamassa DCS:ää on monesti haukuttu Digital Cockpit Simulatoriksi, sillä sinänsä ansiokkaita yksittäisiä tehtäviä ja skriptattuja kampanjoita lukuun ottamatta tekemistä ei juuri ollut. Toisaalta, mitä jos se juuri oikein mallinnettu laite onkin vähän heikompi tai hankalampi käyttää. DCS Liberation ja siitä haarautunut Retribution ovat avoimen lähdekoodin projekteja, joilla on sama perusidea kuin legendaarisella Il-2:n Löwengrin’s Dynamic Campaign Generatorilla. Jo F-14:ssä tutuksi tullut Jester-tekoälyapukuski koheltaa myös Phantomin takapenkillä ja siihen tottuneilla siirtymä oli vaivaton, mutta esimerkiksi Apache-pilotti voi olla vähän ihmeissään, koska sen apukuski toimii eri tavalla. 55 176213_.indd 55 176213_.indd 55 28.8.2024 17.37.07 28.8.2024 17.37.07. Molempia voi lentää yksin tai porukalla, mutta ei ainakaan vielä vastakkain. Kyseessä on jo aika edistyneen kampanjageneraattorin ominaisuus, mikä kertoo koko järjestelmän potentiaalista. Kovin roisia pay-to-win-vedätystä ei ole vielä ainakaan nähty, vaikka Miragen tutka välillä spottasikin Voyagerit ja Phoenixit kiemurtelivat käärmeenkin solmuun. Tänä keväänä sitten rymisi kunnolla, kun Razbam Simulationsilla, yhdellä isoimmista moduulivalmistajista, meni syystä tai toisesta sukset pahasti ristiin Eaglen kanssa. DCS:ssä ne ovat kaikki valmiina, vaikkeivät olekaan ihan kirkkainta priimaa. Erityisesti modernissa ilmasodassa informaation kerääminen, käsittely ja päätöksenteko ovat keskeisiä kulmakiviä. Nolojakin piirteitä saanut, puoliksi julkisuudessa riidelty jupakka on mysteeri, jonka syyllisyyksiä en lähde ilman varsinaista tietoa edes arvailemaan. Juuri tällaisiin ongelmiin simulaation ulkopuolinen mallintaminen voisi olla ratkaisu. Vaikka laadussa onkin ollut kauniisti sanottuna vaihtelua, esimerkiksi Heatblurin äskettäinen, muodikkaasti myöhäinen F-4 Phantom on kaikkineen yksi kovimmista julkaisuista DCS:n historiassa. Eagle oivalsi onneksi simukehittäjän tärkeimmän säännön, joten systeemiin jätettiin tee-se-itse-henkilön mentävä rööri, ja nyt DCS:llä on sielu. Esimerkiksi silloin kun etulinja lipsahtaa turhan kauas kotipesästä. Loputtoman tulvan sijaan yksiköt ostetaan haavoittuvien tuotantolaitosten tuottamilla resursseilla, ja kampanjan vetäjällä on niin halutessaan kaikki valta sotakaluston ostamisesta tehtävien suunnitteluun. Samoin eri perusjärjestelmien mallinnuksessa on eroja kehittäjien välillä. Se on toisaalta kaikessa innovatiivisuudessaan hyvä esimerkki myös bisnesmallin haasteista. Siniset ja Punaiset puskevat maajoukkoja reittipisteeltä toiselle, kunnes vastustajan päämaja on vallattu. varrella seurannut useampia kiinnostavia indieja ilmaisprojekteja, jotka etenevät lupaavasti läpi lentoja järjestelmämallinnuksen, mutta kosahtavat siihen, kun pitäisi tehdä käyttöliittymää, tekoälyä, tehtäväeditoria ja muuta tylsää mutta pakollista. Toisaalta neljän Apassin parvi voi putsata puoli karttaa, koska niissä on niin jumalattomasti tulivoimaa. Käsipelillä kampanjat ovat myös tyypillisesti tosi helppoja, sillä vastustaja ei vaivaudu koskaan korjaamaan hajonneiSupercarrier on hyvä kaveri pelin tukialuskoneille. Suosittu F-15E on vielä reilusti keskeneräinen ja ilman ylläpitoa muutkin koneet, kuten Mirage 2000 ja Harrier, rapistuvat vähitellen käyttökelvottomaan kuntoon. Black Sharkin ja A-10:n ”dynaamiset” kampanjat lähinnä osoittivat, miten valtavasti pieninkin ripaus arvaamattomuutta ja tavoitteellisuutta voivat innostaa pelaamaan. Tässä vaiheessa kannattaa myös varautua runsaaseen käsivaralta säätämiseen, sillä sen lisäksi, että generoidut tehtävät ovat välillä hasardeja, tekoäly lakkaa välillä kokonaan laatimasta tehtäviä. Esimerkiksi parhaiten mallinnettua ilmasta maahan -tutkaa ei välttämättä saada kuin yhden valmistajan koneisiin. Nyt monen koneen ja Etelä-Atlantin kartan kohtalot ovat limbossa. Tilanne ja Razbamin moduulien kohtalo on vielä auki, mutta mikäli siihen ei saada kaikkia osapuolia tyydyttävää ratkaisua, kolmansien osapuolien moduulien onnistumisprosentti putoaa pelottavan huonoksi. Heatblurin kehittämää systeemiä eivät muut saa sellaisenaan käyttää, mutta nyt muutenkin opeteltavaa ja bindailtavaa sisältävässä pelissä on turhaan useampia erilaisia apukuskikäyttöliittymiä pähkäiltäväksi. Tuleeko nyt esimerkiksi F-4:ssä esitellystä ongelmakohtaa klikkaamalla avautuvasta virtuaalimanuaalista vain Heatblur-koneiden herkkua. Härdellin ajoitus on harmillinen, sillä DCS on juuri noussut todelliseen liitoon aivan uusille lentotasoille. Siitä on viimein tullut ihan oikea, kokonainen peli. Kampanjageneraattorit lisäävät soppaan roimasti myös Illun vastaavasta puuttuneita aineksia. Vaikka arvostan niitä, sisimmässäni en ole koskaan syttynyt käsikirjoitetulle sisällölle simulaattoreissa ja joka tapauksessa laatusisältöä on loppujen lopuksi aika vähän. Eagle väittää oppineensa Hawkista, mutta riippumatta siitä, onko sillä lähdekoodi käytettävissään vai ei, kehitystyö hidastuu varmasti, jos kaikki jää Eaglen harteille. Seurauksena on varsinkin DCS:n tekoälyllä hillitön härdelli, jossa kommelluksilta ja loputtomalta huvilta ei voi välttyä. Kun alustaa tarjottiin kolmansien osapuolien käyttöön, se herätti välittömästi mielenkiintoa. Hyvä oivallus tuotti kerrankin hedelmää ja Eaglen ulkopuolisten tekijöiden sisältöä alkoi ilmestyä nopeasti. Ensimmäinen kupru systeemiin tuli, kun VEAO:n Hawk-projekti kosahti ennen kuin pääsi kunnolla ilmaan. Lisäksi uusimmat versiot osaavat myös mallintaa pelitapahtumia simulaation ulkopuolella siten, että tehtävän voi aloittaa siitä hetkestä, kun ihmis(t)en osuus alkaa ja osa tekoälyistä on jo suorittamassa hommiaan
Ajan myötä tällaiset haarautetut projektit saattavat erkaantua toisistaan selvästikin, mutta tällä hetkellä kampanjamoottorien erot ovat detaljeissa, kumpaakin voi helposti kokeilla ja käyttää yhtä aikaa. On tietysti hyvä, että tekoäly ei näe maagisesti kaikkea kaikkialla koko ajan, mutta varsinkin kehnolla kelillä taivaiden taulapäät harrastavat lähinnä erikoismuodostelmalento-operaatioita vihollisen kanssa, kun eivät ilmeisesti näe edes omaa konettaan sisältä päin. Se ei ymmärrä yhtään mitään monimutkaisesta modernista ilmasodasta ja toisaalta on niin riippuvainen tutkasta, että konekivääriajan koneet saattavat moikata ohi lentäessään ilman, että edes yrittävät aloittaa kunnon myllytystä. Dynaamiset kampanjat ja huippukehittyneet moninpelitehtävät ovat nostaneet pelin ihan uusiin sfääreihin, nyt kaikki sen vahvuudet pääsevät viimeinkin todella loistamaan. Käsi kädessä saareen autioon Tuntuu, että DCS World on juuri nyt projektina vedenjakajalla. DCS WORLD 2024 DCS kattaa periaatteessa noin 80 vuotta ilmailun historiaa, mutta toisen maailmansodan aikainen sisältö on aika suppeaa esimerkiksi Il-2:een verrattuna. Kampanjageneraattorit täyttävät tärkeän välin polulla, joka kasvattaa ujosti kepillä lentokonetta kokeilevasta aloittelijasta mihin tahansa moninpelispektaakkeliin kelpaavan karskin kahvakarpaasin. Ensimmäisen kampanjan pyöräytys vaatii vähän säätämistä, mutta monipuolisista valinnoista on suhteellisen helppoa päätellä, mitä ne tekevät ja ohjeita on tarvittaessa saatavilla. L&R-kaksikko on kuitenkin siitä tärkeässä asemassa, että kenen tahansa on helppo asentaa molemmat ja lähteä tekemään työtä, jolla on tarkoitus, milloin tahansa, missä tahansa. 56 176213_.indd 56 176213_.indd 56 28.8.2024 17.37.35 28.8.2024 17.37.35. Ryminää Retribuutiossa. Muitakin vastaavia, hienosti huoltoa mallintavia ja pelaajien tekemisiin reagoivia systeemeitä on olemassa, erityisesti moninpelissä. ta ohjuspattereita ja muuta krääsää, mikä tekee pelimekaniikasta labiilin. Tai sitten Dubain satamaan ilmestyy vastaavaa tahtia uusia jahteja eli kyse onkin vain realismista. Ensinnäkin molemmat kampanjageneraattorit kehittyvät ihan eri tahtia kuin DCS World itse, ja toisaalta nyt voi kirjaimellisesti tehdä itse paremman, sillä koko operaatio on organisoitu niin, että kuka tahansa voi joko osallistua tai tehdä oman versionsa. Tekoälyn sekoilusta seuraa sentään jatkuvaa arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä monesti itseään toistavassa rakenteessa. Välillä siltä tuntuu myös loppuvan koneet ja maajoukot kesken, vaikka tilillä olisi kuinka järjettömästi pätäkkää. Lopultakin DCS World on se autiosaaripeli, mikä sen olisi pitänyt olla jo vuosikymmen tai pari sitten. Se, että puuteja varsinkin toivelistoilla on vielä hirveä määrä tavaraa, johtuu vain tajunnanräjäyttävästä potentiaalista. Jo aiemminkin arjen sankarit ovat tahkonneet kansalle jännittävää ja mielenkiintoista pelattavaa, mutta lähinnä ihmisvetoisesti moninpeliporukoille. Eaglea voisi mollata sankaridevaajien paikatessa pelin isointa ongelmaa, mutta rehellisyyden nimissä kannattaa muistaa, että esimerkiksi legendaarinen IL-2 kulki identtistä polkua, vähän vauhdikkaammin vain. Rytöisin kanto kampanjoiden kaskessa on DCS:n poskettoman spede tekoäly. Itse kampanjoiden tekeminen ei myöskään ole mitenkään mahdottoman vaikeaa. Haasteista huolimatta tietokonepelaamisen historiassa on tuskin ollut hetkeä, jolloin lasi olisi ollut yhtä täynnä. Nyt DCS:lle ominainen erinomainen lentoja järjestelmämallinnus pääsevät viimein oikeuksiinsa ja koneiden opettelussa on oikeasti motivaatiota, kun DCS:ää käytetään alustana Liberationja Retribution-kampanjoiden ajamiseen. Pelaajayhteisön tuotokset lunastavat lopulta suuren osan mahtipontisista lupauksista, joten Eaglen omaa kampanjaa voidaan odotella rauhassa universumin lämpökuoleman ohella
Eaglen tuntien ei kannata pidättää hengitystä. DCS-maailma itse on nykymuodossaan kuitenkin kuin tehty F-16:n ja F-18:n tyylisten koneiden ympärille, mikä tekee juuri niistä monin tavoin parhaan lähtökohdan vähän syvällisempään tutustumiseen. Varsinkaan, jos sen mukana on moderneja lähitaisteluohjuksia. Tai mistään päin maailmaa oikealta aikakaudelta, ainakaan noin 30 vuoden säteellä kumpaankaan suuntaan. Moduulit ovat tällä hetkellä sen verran tasalaatuisia, että oma mielenkiinto on tärkein valintakriteeri. KUUKAUDEN KONE F-18 ja F-16 (Eagle Dynamics) F-16 oli edellisen sukupolven Tasavaltojen lentokone ja länsiliittoutuneiden taivaiden vartija, F-18 puolestaan eksentrisempi periferioiden hipsterivalinta. Kunhan ensimmäinen sellainen jonain kauniina päivänä paikalle ilmaantuu. Mukana tulee kohtuullinen nippu tehtäviä, skriptattuja kampanjoita on asiallinen valikoima (erikseen hankittavana) ja molemmat koneet sopivat täydellisesti moniin Liberation/ Retribution-kampanjoihin. Kunnon tehomylly alla, virtuaalipotta päässä ja modernit ohjainlaitteet näpeissä DCS World on juuri nyt parasta pelaamista ikinä. Koneista F-16 on formula, joka kaahaa ringin ympäri huimaa kyytiä ja paiskii ohjuksia kauas hyvillä lähtövauhdeilla, F-18 taas pikemminkin rallirauta, jonka kanssa kukaan ei halua painiotteluun. Tällöin jäädään usein kaverien armoille ja ne taas ovat joko DCS-tekoälyjä tai jotain vielä pahempaa… Vaikeusaste on aika maltillinen. Varsinkin kampanjoissa on parempi päästä poimimaan yksittäisiä maaleja massapommitusten sijaan ja tarvittaessa sekä 16 että 18 osaavat raivata myös ilmatorjuntaa tieltä pois, mikä ei esimerkiksi muuten kovilta A-10ja F-15E-maatalouskoneilta onnistu. Sekään ei mairittele pelimoottorin kauan kaivattua moniydintoteutusta, että raskaimmat tehtävät kannattaa edelleen ajaa erillisellä serveri-instanssilla, vaikka toista konetta ei olisikaan käytettävissä. Mikään ei tietenkään estä lentämästä mitä tahansa konetta missä tahansa, ja joku tekaisikin jo Liberationiin Final Countdown -kamppiksen, jossa Normandian kähinöihin ilmestyy yllättäen Nimitz-luokan lentotukialus Tomcat-lastissa. Kotimaisittain kiinnostava Lapin (ja Kuolan niemimaan) kartta oli ainakin julkaisussa huiman raskas ja keskeneräinen. Mukaan mahtuu ainakin suht normaalihko, semiaikuismaisesti käyttäytyvä ihmisolento. DCS:n ympärille on kehittynyt Discordissa ja vähän muuallakin vaikuttava suomalaisten virtuaali-ilmailijoiden yhteisö DCS Finland, joka järjestää vertaistuen lisäksi erilaisia tapahtumia satunnaislentelystä hienosti organisoidun virtuaalikoulutusohjelman kautta mittaviin operaatiosetteihin asti. Äskettäinen F-4E oli ehkä DCS:n historian kovin julkaisu ja Kaakkois-Aasian keikalle tekisi mieli, mutta siltä suunnalta ei ole modernia Mariaanien saaristoa lukuun ottamatta yhtään karttaa. Vuosituhannen vaihde on napakasti hanskassa, karttoja, koneita ja muuta kalustoa riittää vaikka kolmanteen maailmansotaan. Järjestelmät ovat periaatteessa monimutkaisia, mutta käyttöliittymä on helpompi kuin analogisemmissa, näennäisesti yksinkertaisemmissa koneissa. Mutta senhän Haukkana luit jo viime Pelitistä. Urakkaa helpottaa tuskan jakaminen ja se, jos vastaus visaisimpaankin kysymykseen irtoaa kuin Jester takapenkiltä. Monipuolisuudessa 18 vetää vielä hieman kovemman suorituksen erityisesti laivasto-operaatioiden mitalla ja sen kaveriksi kannattaakin hommata Supercarrier-moduuli viimeistään seuraavasta alennusmyynnistä. DCS-maailma painottuu nyt raskaasti Lähi-itään, seuraavaksi tulossa ovat Afganistan ja Irak, tietysti moderneina versioina. Koko maailman kattava kartta on kuulemma työn alla, mikä kuulostaa kieltämättä mielenkiintoiselta konseptilta. Hei, me lennetään Vaikka ajatus 80 vuoden ajanjakson kattavasta megasimulaattorista ei täysin toteudu karttojen puutteen vuoksi ja valituslista yltää Aurinkoon ja takaisin, se ei ole lopulta oleellista. Manuaalit ja tutoriaalit ovat laadukkaita, materiaalia on saatavissa valtavasti. Peruslentäminen on koko valikoiman helpoimmasta päästä, ainoastaan A-10 on hitaampana vielä selvästi rennompi lentää. Sillä on väliä, että DCS World on nyt viimeinkin äärimmäinen aikavaras ja vailla epäilyksen häivää se peli, jonka ottaisin mukaan autiosaarelle. Paitsi että juuri nuoren haastajan suurimmalla kunnian hetkellä pelihistorian vahvin salaseura herätti Suuren Muinaisen, jota ei nousukkaan haaste pelota. Sillä ei ole väliä, että Eagle on saanut 15-vuotisen projektinsa aikana vetoapua niin teknologialta kuin yhteisöltäkin, molemmat on pitänyt ansaita. Kokonaisuus on määrättömästi parempi kuin osiensa summa ja ongelmat ärsyttävät, koska kirkas valo heittää tummia varjoja. Kun perustoiminnot kerran opettelee, navigoinnista tulee helppoa ja taistelussa modernit järjestelmät ovat huiman tehokkaita. Toisessakin maailmansodassa on muutamia koneita ja niille pari karttaa, mutta siinä välissä on lähinnä pimeää keskiaikaa. Simulaattoriklassikot ovat toimiva resepti myös kunnon DCS-sopalle. ksumpia täsmäaseita, jotka ovat DCS-maailmassa tärkeitä. Edistynyt datalinkki auttaa aivan älyttömästi tilannekuvan luomisessa erityisesti kaoottisissa dynaamisissa kampanjoissa. Eagle Dynamicsin perustyyliin lentomalli on hyvä. Mielenkiintoisesti F-18:n mallinnusta uudistettiin raskaalla kädellä viime pätseissä, mutta kai se on plussaa, jos kehitystyö jatkuu, kun korjattavaa löytyy. Moninpeliservuilla klassikkovehkeet ovat peruskauraa. Pelirunkopäivitysten, fantastisen laitteistotuen, laajentuneen, erinomaisesti mallinnettujen koneiden valikoiman ja aivan erityisesti pelaajayhteisön supersankarien tuottamien kampanjageneraattorien ja muun sisällön ansiosta DCS World on kokonaisuutena jotain aivan uskomatonta. DCS Finland -yhteisö Raskaan simulaattorin opettelu voi olla raskasta. Elite kasarilla, UFO ysärin puolivälissä ja Illu vuosituhannen vaihteessa olivat ikimuistoisia elämyksiä. Asevalikoima on laaja, erityisesti näihin neljännen sukupolven nippelikoneisiin saa kyytiin mielikuvituksellisen valikoiman peruskuskia . Kun maailma rakentuu yksittäisistä projekteista, kokonaisuus on aika hajanainen ja epätasainen. Yhteistä molemmille on se, että ne osaavat tehdä ihan kaikkea ja ovat siten täydellinen lähtökohta konevalikoiman laajentamiseen, kun ilmaiset on ensin tyypitetty. 57 176213_.indd 57 176213_.indd 57 28.8.2024 17.38.02 28.8.2024 17.38.02
Winwing on vihjaillut myös jatko-osaa moottoroidulle Super Taurus -kaasuhässäkälleen, moottoroiduista polkimista ei ole vielä muuta kuin toiveikasta spekulaatiota. HYPPYKEPPI LÄHILÄNNESTÄ Total Controls Ejection Handle totalcontrols.eu 135 € + verot + rahti (Ruotsista) EjectionHandle_1: Parikiloinen möhkäle on luonnossa kouriintuntuva elämys. Antti Ilomäki TOTAL CONTROLS EJECTION HANDLE Välillä vastaan virtuaali-ilmailijan iloksi tulee paitsi riemastuttavia myös potentiaalisesti vähän hyödyllisiäkin keksintöjä. Vain tähän saakka voimapalautteeseen nihkeästi suhtautunut VKB antaa odottaa omaa kalustoaan. Itse kahvaosa ei varsinaisesti jousta yhtään, mutta sen voi lihakset kireinä ja hihat repeytyen taivuttaa vapaasti haluttuun muotoon. VPForcen Rhino näytti jo, miten fantastinen elämys erinomainen ohjaustuntuma yhdistettynä huikeaan säädettävyyteen ja monipuoliseen efektiarsenaaliin voi olla, joten uusia tulokkaita on lupa odottaa innolla. Kyseessä on monimutkainen teknologia, jossa on paljon ja syviä potentiaalisia sudenkuoppia, joten ihan ensimmäisenä ei ehkä kannata rynnätä kauppaan. Nimittäin nopea hätäulostautuminen on universaali tarve hyvinkin erilaisille konetyypeille, mutta vahinkohyppyjä ei saisi tulla. Lisähuomiona IL-2:n ankealle ohjainbindailusysteemille jokainen lisäohjain on täyttä myrkkyä, joten hankaluuksia on luvassa, mikä ei tietysti ole laitteen vika. Total Controlsin kahva jatkaa yrityksen Multi-Function Button Boxin linjoilla: parikiloinen, metallitotuutta julistava dinosauruksentappoase jalkovälissä on kunnioitusta herättävä ilmestys. No, jo pelkästään laitteen massa pitää huolen siitä, että ihan hipaisulla ei tapahdu katastrofeja ja DCS:n kolmen nykäisyn vaatimus (jos ei käytä herkempää DCS-moodia) suojelee isommiltakin vahingoilta, mutta äkkilähtö on silti turhan herkässä. Winwing ja lähinnä rateista tuttu Moza esittelivät jo melko valmiita tuotteita, Virpil iski vähän hätäisen oloisesti perään oman julkistuksensa. Parilla pultilla vehkeen saa kyllä lujasti kiinni, kunhan keksii mihin, ja mekanismi tuntuu riittävän lujalta vähän isompaakin paniikkia ajatellen. On ilahduttavaa, miten räyhäkkään laitteen Total Controls on saanut aikaan perustaltaan niinkin mamosta konseptista, mutta kalkkiviivoilla kaadutaan. Kahvaa saa kyllä kiskoa kunnolla ja liikealue on sentin luokkaa, mutta itse heittoistuintoiminto aktivoituu hennolla kytkimellä muutaman millin jälkeen. Laite: Yleishyödyllisyys: Hinta-laatu: (Ruotsista) 58 176673_.indd 58 176673_.indd 58 29.8.2024 11.57.08 29.8.2024 11.57.08. Esikuvan kymmenien kilojen kiskontavoima ei ole realistinen vaatimus, mutta tällä rivalla penkki lentää jo pikkusormea koukistamalla. Heittoistuintoiminnon lisäksi jalustassa on suojattu vipu vaikkapa heittoistuimen varmistinta ja kaksisuuntainen painike penkin korkeuden säätöjä varten. Vehje on myös sen kokoinen, että asennustila kannattaa kaavoittaa etukäteen. ilikseltään täysi napakymppi. Näiden joukkoon pyrkii myös ruotsalaisen Total Controlsin heittoistuinkahva. H eittoistuinkahva ei ole kotiohjaamon tärkein vekotin, mutta on silläkin paikkansa. Kahvasta kiskaisu lähettää haluttaessa joko kolme nopeaa painallusta DCS:ssä tai normaalin painalluksen kaikille muille peleille. Voimapalautteen paluu on yksi odotetuimmista ja kiinnostavimmista ”uudistuksista” simulaattoriharrastuksen historiassa. Total Controlsin kahva pääsee suorastaan harmillisen lähelle, mutta viimeistään hurjan hinnan takia on vaikea suositella laitetta, joka ei ole . Asennushaasteista huolimatta aparaatti on tarpeeksi hyödyllinen ja toimiva ansaitakseen paikkansa ohjaamossani. Varsinkin DCS:ssä istuimen oletusasetus on säädetty alaikäiselle hobitille. Täyttääkseen tehtävänsä yhtä riemukkaana kuin toissijaisena hupivälineenä heittoistuinkahvan pitäisi olla kaikin tavoin viimeisen päälle tehty. Ne eivät ole erityisen tärkeitä toimintoja, mutta välillä on yllättävän kivaa, kun ne löytyvät kätevästi sopivasta paikasta. KONEHUONE FLIGHTSIMEXPO SPECIAL Voiman paluu K esän FlightSimExpon pääosan varasti voimapalaute, joka on tulossa voimalla takaisin lentosimulaattoristien arkeen. Tulokkaiden noin viiteensataan arvioitu hinta (pelkkä jalusta ilman tikkua) on merkittävästi VPForcen Rhinoa edullisempi, speksien pitäisi olla suunnilleen vertailukelpoisia, ainakin teoriassa
F-18:ssa on hankalassa paikassa oleva huono kolmas näyttö, jota ei tule koskaan käytettyä. Mikäli laatu täyttää perusvaatimukset, luvassa on yksi kaikkien aikojen kovimmista hardisjulkistuksista bussikuskeille. guraatioita, joita Winwingillä voi periaatteessa mallintaa myös, vaihtelevalla menestyksellä. WW-kehikon saa helposti ja tukevasti kiinni . Sekä Winwingin että Thrustmasterin kehykset ovat yllättävän hankalia asennettavia ottaen huomioon, miten yksinkertaisista laitteista on kyse. Käsittääkseni näyttö toimii ainakin DCS:ssä kevyellä kikkailulla ja nostaa ilman muuta koko laitteen ihan eri kategoriaan, mutta siitä ei ole VR:ssä mitään hyötyä, joten kokeilematta jäi. Hurjinta julkaisussa oli hinta-arvio: vaikka reilun satasen hintaiset lisävarusteet eivät ole varsinaisesti ilmaisia, useimpien kilpailevien tuotteiden hintalappu on moninkertainen. Ekstravälinapeista voi tietyissä tilanteissa olla hyötyä, mutta toisaalta myös haittaa. Siitä huolimatta, että VR:ssä sokkona sohiessa uusilla laitteilla on raaka oppimiskäyrä. Oleellisinta on kuitenkin se, että tällaiset näppäinhässäkät ovat valtavan käteviä ja hyödyllisiä apuvälineitä modernilla kalustolla ajeltaessa. KEHIKKO KAUKOIDÄSTÄ Winwing MFD Unit1 eu.winwingsim.com 52,70 € (näytön kanssa 167,80 €) Laite: Yleishyödyllisyys: Hinta-laatu: Vanha mestari ja uusi haastaja ovat kaiken kaikkiaan aika tasoissa, Winwingillä on pieni etu ylimääräisen rullan ja vähän paremman tuntuman ansiosta. Suurin ero ei tässä vertailussa tule esille, sillä Winwing tarjoaa kehikolleen integroitua näyttöä (reilun satkun lisähinnalla). Niitä voi ainakin jollain tavalla hyödyntää vaikkapa Apachen 6x6 -kehikoina, mutta toisaalta ne eivät toimi alkuperäisessä tarkoituksessaan yhtä hyvin kuin kiinteät, muoviset vallit. W inwing tykittää markkinoille uusia tuotteita niin hengästyttävää tahtia, että . Näyttö muuttaa tietenkin kaiken, näytöllinen Winwing on ihan eri kategorian laite ja juuri sellaisilla täyttäisin ohjaamoni heti, jos VR:ää ei olisi keksitty. rman omaan Hornet-paneelistosysteemiin, muuten menee herkästi askarteluksi. Luvassa on täysi etupaneeli sekä 320:lle että 737:lle ja MCDU/FMC (se näppäin-näyttöhässäkkä, jolla hallitaan lentotietokonetta) molemmille. Winwing-tyyliin kuuluu olennaisesti nippelimäärillä keuliminen, hyvä hinta-laatusuhde, loistavat tuotteet, joissa on harmittava pikkuvika sekä kielimuurin taakse linnoittautunut asiakaspalvelu, joka tekee kohtuullisesta laadunvalvontajäljestä vähän hermoja raastavaa. rman muutaman vuoden mittaiseen historiaan mahtuu enemmän vanhentuneina poistuneita tuotteita kuin monilla valmistajilla on ollut valikoimissaan yhteensä. 59 176673_.indd 59 176673_.indd 59 29.8.2024 16.53.50 29.8.2024 16.53.50. Asiaan palataan, kunhan Winwing saa toimitettua 320-paneelin tänne Pohjoisnavalle asti. Molemmissa on 5x5 painiketta ja neljä keinukytkintä, Winwingin versiossa vielä yksi rulla päälle. Molemmissa on epämääräinen pöytäviritys, joka ei herätä luottamusta. Käytössä ainakin seuraavissa DCS-moduuleissa ja mahdollisesti muissa peleissä, joissa on ao. Molemmat myös toimivat ilman erillistä softaa (WW:n näytöllinen versio tietenkin ihan oma juttunsa). rman erinomaisen kattavaa F-18-mallistoa. Laitteet ovat modernin matkustajakoneen lentäjille melkein yhtä tärkeitä kuin joikkari ja kaasu, joten ne sopivat erinomaisesti yhteen tulevan Flight Simulator 2024:n kanssa. Lopputuloksena koneessa on nyt ihan hyvä, kätevä ja hyödyllinen kolmas näyttö, jota tulee käytettyä jatkuvasti, kun siihen pääsee käsiksi niin näppärästi. Molempia voi käyttää ongelmitta ristiin kaikissa soveltuvissa koneissa. Itse hankin Winwingin kehikon uteliaisuuttani testiin vasta vuosien vetkuttelun jälkeen. Ajattelin, että jos sille hankkii kehyksen, niin sillä on hyvä testata Winwingin mielenkiintoista tuotetta. Winwingin kehikko on hieman Thrustmasterin vastaavaa isompi ja muutenkin järeämpi, molemmissa on kuitenkin varsin samankaltainen, kumisen muhjuinen tuntuma. Antti Ilomäki WINWING MFD UNIT1 Uusi tulokas haastaa vanhan mestarin, osa CMX. TM:n kehikko on F-16 / A-10C -tyyliä, kun taas Winwingin vastine on osa . Apachessa on 6x6-paneelit ja muissa koneissa eri kon. Winwing-kehikossa painikkeiden välissä olevat, vahinkopainalluksia estämään tarkoitetut korokkeet ovat nekin täysin toimivia nappuloita. Näiden välillä valinta kannattaa tehdä lähinnä sopivamman kiinnitysmenetelmän mukaan (valmistajien sivuilla yksityiskohtaiset ohjeet). koneita: A-10C (2 näyttöä), F-16C (2 (joissain malleissa voi olla 3)), F-18C (3), F-15E (3 + takana 4), Harrier (2). Bussikuskin unelma Expon toiseksi mielenkiintoisin julkaisu oli Winwingin matkustajapötkösetti. Monitoiminäytön kehys on niin keskeinen perusohjain modernissa hävittäjäkalustossa, että Thrustmaster julkaisi oman settinsä toistakymmentä vuotta sitten, aikana, jolloin jo vähän monimutkaisempaa joikkaria ja kaasukahvaa pidettiin harkkoremeininkinä
a. Yhtä lukuun ottamatta kaikkien pelimuotojen pohjalla on Bäfän ikisuosikkini Rush, eli pisteiden valtaaminen järjestyksessä. Oikein sodittu Enlisted tekee kaiken oikein, siis niin kuin minä tekisin. ow Software / Gaijin Entertainment Arvosteltu: PC Saatavilla: PS5, Xbox Series S/X Versio:0.5.8.103 Testattu: AMD Ryzen 7 3700X 8-Core Processor 3,60 GHz 32Gt, GeForce RTX 2060 6 Gt Moninpeli: 20–30 Ikäraja: 16 meilla ja köydenvedolla. Konseptia varioidaan pomTÄYTTÄ HÖYRYÄ ETEENPÄIN! Dark. Letaliteetti on hyvä, hölmö viimeisen hiparin sankaruus on historiaa, sillä kertaosuma voi tappaa tai vakavasti haavoittaa. Koska koko operaation ydinajatus on rekrytoida uutta pelaajakuntaa, eli ne kaikki, joille peliä ei ole olemassa, jos se ei ole Steamissa, lähden arvostelussa vielä (toiseksi) viimeisen kerran perusasioista. On esimerkiksi kivääri-, rynnäkköja pioneerijoukkueita, sekä erikoisempia kuten radioja krh-joukkueet, päälle tankit, muut ajoneuvot, pommikoneet ja hävittäjät. eld. Tarpeeksi kaukaa toki teho jää korvaosuman paikkeille. Muistan vielä järkytykseni varsinkin Battle. 60 176308_.indd 60 176308_.indd 60 29.8.2024 15.53.04 29.8.2024 15.53.04. O len nähnyt hienoja asioita! Panther G:n rymistävän läpi ranskalaisen kylän kiviaitojen, olen nähnyt IL-2-rynnäkkökoneen liekeissä Venäjän taivaalla, olen nähnyt Stg-44:n suuliekkien välkehtivän Brandenburgin portilla. Lisäksi yksi bonusslotti on varattu kovan rahan joukkueelle. Se toinen iloinen uutinen on talousuudistus: grindaus on halpuutettu ällistyttävän vähäiseksi, joten nyt on hyvä aika parata bellumiin. Olen nähnyt voiton häviävän aikarajaan kuin venäläisen joukkueen tykistön tulisateeseen. Enkä tarkoita uutta Ržev-kampanjaa 1942–43, vaan uutta rintamaa oikeassa maailmassa: Steamia. Conquest on tietysti poikkeus, mutta kentät ovat sopivan kokoisia, pisteitä on vain kolme ja normispawnitkin Bäfään verrattuna lähellä, sekä ei hajoa kaoottiseksi sooloiluksi. eld 2142:n maratonjuoksuista. No koska se teki ne kaksi asiaa, joita on todella toivottu. Se on hyvä määritelmä, sillä peli tasapainoilee onnistuneesti realismin ja räväkän toiminnan välimaastossa. Enlisted yritti maihinnousua Steamin rannikolle jo kerran aikaisemmin, mutta yritys jäi lyhyeksi ja kaatui johonkin. Aika kuolla! Nimellisessä betassa oleva Enlisted toki kasvaa ja kehittyy koko ajan, mutta sen merkittävin tapahtuma oli uuden rintaman avaus kesän lopulla. Ne perusasiat Enlisted on toiseen maailmansotaan sijoittuva free-2-play-moninpeli, jonka Jussi Forelius aikanaan luonnehti korkkaripeliksi. Pelaajamäärä on 10–15 ihmistä per puoli, mikä kuulostaa vähältä, mutta joka pelaajalla on 6–10 (+1) joukkueen armeijavarasto. Taisteluun voi osallistua vähintään kuusi omaa joukkuetta per maa, mutta slotteja voi (ja kannattaa) ostaa aina kymmeneen asti. Joukkueet (squad, ei team) edustavat omia aselajejaan, mutta joukkueessa on useamman aselajin sotilaita. Tietäjät tietävät. Ex-Bäfääjänä Enlisted on minulle se oikein tehty Battle. Lippaat eivät tasaa ammuksia, sentään pelattavuuden nimissä tähtäimiä ei tarvitse säätää, mutta luodit ovat projektiilejä ja lähtevät aseen piipusta. Jos jotain pitää moittia, pelattavuudesta puuttuu tietty terävyys, mikä johtuu ositSpawnina toimivat miehistönkuljetusvaunut ovat uusimpai lisäyksiä. Uhri saa haavan sidottua, mutta voi olla jopa 8 sekuntia pois taistelukyvytön. Nnirvi ENLISTED Taas War Thunderia sorsitaan, miksi jälleen kerran Enlisted-puf. Kerralla pelataan yhtä joukkuetta, jossa on neljästä kymmeneen sotilasta. Näistä yhtä (kerrallaan) ohjaa pelaaja, muita tekoäly. Nämä pelimuodot keskittävät toiminnan, joten pelaamisessa on päämäärää, massaa ja toimintaa, mutta ei juuri turhaa juoksentelua. Sotilaat eivät ole sähköjäniksiä, vaan hengästyvät nopeasti, eikä raskas pst-ase kainalossa kirmata kuin kauris kesäniityllä. Nyt ”Paras toisen maailmansodan räiskintä koskaan!” (Nnirvi, Pelit 8/24) on lopultakin vallannut Steamin oblastin, tällä kertaa ilmeisesti pysyvästi. Vaikka kukaan ei rakentaisi spawneja, juoksumatka kohteeseen on luokkaa 150 metriä
Kun ihmispelaajat eivät riitä tai jättävät matsin kesken, ne korvataan bottijoukkuP-38 sai lyijymyrkytyksen ja joutui tiputukseen. Kokonaisuutena sekä tankit että lentokoneet, plus uudet myös spawneina toimivat miehistönkuljetusvaunut, täyttävät paikkansa ja toimivat pelillisesti erinomaisesti. Olin aluksi uudistusta vastaan, mutta sen edut ovat kiistattomat. Lyhyt välimatka on ongelma rynnäkkötykeille, joissa ei ole kääntyvää tornia. Täynnä romua ja esteitä olevat kentät eivät sovellu klassiseen tankkitaisteluun. Lännessä Saksa (ja Italia) kohtaavat Liittoutuneet (siis Yhdysvallat ja Englannin) Tunisiassa, Normandiassa ja Ardenneilla. Ajoneuvojen pääasiallinen työ on jalkaväen auttaminen. Tavallaan ymmärrän, ainakin silloin kun joukkueeni tapetaan ilman, että he tajuavat ampua takaisin. Lisäksi Yhdysvallat ja Japani ottavat yhteen Tyynenmeren saarilla. aatio oli ongelma, ja joka kampanjassa pelattiin parhailla leluilla. 61 176308_.indd 61 176308_.indd 61 29.8.2024 15.53.38 29.8.2024 15.53.38. Ne osaavat kiivetä raunioissa ja rynniä ikkunoista, mikä on hienoa, mutta välillä kiivetään väärässä paikassa. Pulkkilukkoukko kunniaan Alun perin Enlistedissä oli eri taistelukentille oma kampanjansa ja näille omat armeijansa. Grindiä oli paljon ja lisäksi se oli päällekkäistä, kun samat aseet ja aselajit grindattiin toisessa kampanjassa uusiksi. Esteistä läpi jyrääminen on joko–tai, siis joko ne hajoavat tai ne ovat järkähtämättömiä. Näissä taistelevat Saksa ja Neuvostoliitto. Moninpelin suurin ongelma eli muut ihmiset on hyvin hanskassa, koska tavoitteet ovat selkeät ja pelimuodot kannustavat yhteispeliin. Plussa peli saa yllättävän hyvin toimivasta hiirilentelystä, joskin kaartotaistelussa tulee ilotikkua ikävä. Mutta vastapainoksi ne antavat massaa, kokemuspisteitä ja koska ne seuraavat pelaajaa, pelin luoma illuusio oikeasta sodasta on Bäfä-sooloilua parempi. Nyt taisteluja määrittää varusteista riippuva Battle Rating. Tekniikkapuu oli lineaarinen, vain sen loppuun sai uutta ja sen piti olla aina parempaa. Ylläribonuksena pelin kovalla rahalla hankituista yksiköistä tuli taas relevantteja, koska sain paikattua niillä BR-spesi. Pelin suurimmassa mullistuksessa Enlisted uhrasi historiallisen tarkkuuden ja yhdisti kaikki armeijat yhteen pooliin, kaikki aseet ja ajoneuvot yhteen tekniikkapuuhun. Peli myös palkitsee kaikesta, mikä tulee tavoitteita tai auttaa tovereita, jopa paremmin kuin vain tappamisesta. Miehistö kuolee luoteihin, olen tiputtanut parikin konetta onnekkaalla kiväärin pääosumalla. Aseistus vaihtelee kevyistä konekivääreistä 20–40 mm:n konetykkeihin ja hävittäjilläkin voi olla pommeja. Tankeilla ja lentokoneilla ei niilläkään ole hipareita, vaan tuhoutuvia osia ja alijärjestelmiä. Pahin ongelma ovat jotkut Flak 88:n raadot, koska tykki ei hajoa kokonaan, ja pahimmillaan tankki juuttuu jäännöksiin kiinni. Stalingradin raunioissa pesii sniputtaja-infestaatio, ja jos et voi voittaa heitä, niin... Mutta sooloajille on jo miljoona vaihtoehtoa, joten Enlistedin ratkaisulle on paikkansa. Pari vuotta sitä on säädetty, mutta tiimi on edelleen itsetuhoinen, todella hidas reagoimaan ja kärsii ADHD:sta eli vaeltelee rauhattomasti paikasta paikkaan. Miinuksena tankit tuntuvat oudon alitehoisilla, ne hyytyvät ylämäkeen kuin ruma teräspeto Cybertruck. Kampanjat ovat itärintamalla Moskova, uusi Ržev, Stalingrad sekä Berliini. Viime aikoina olen pelaillut paljon jopa BR1-tasolla. Pari luotia P-47D:n öljysäiliöön, niin aikanaan hirviön motti leikkaa kyllä kiinni. Muita sotilaita ohjaava tekoäly ei ole lippaan terävin ammus. sten joukkueideni aukkoja. In. Selkeästi juuri tekoäly on se suurin jakaja, koska osa pelaajista ei vain siedä bottijoukkueita. Ympäristö tuhoutuu, mutta valikoivasti. Vaihtelun takia speksejä on osittain laajennettu, joten alkusodan joukot Ardenneilla tai Normandiassa eivät ole harvinaisuus. Ulkonäöstä on usein vaikea päätellä kumpi. Talot ja rauniot on rakennettu adamantiumista, mutta muuten muurit sortuvat, puut kaatuvat, pommit jättävät kraattereita ja lapiolla voi kaivaa itselleen vaikka poteron tai panssariesteen. Koska vaunuja ohjataan sisältä, oppii nopeasti, että ilman jalkaväen tukea teräspeto on varsin sokea. Ongelma oli alokkaiden ja veteraanien varustetason eriarvoisuus sekä uuden avattavan lisääminen. Matseissa Battle Ratingin erot ovat korkeintaan yksi suuntaan tai toiseen, paitsi jos matsia ei muuten saada kokoon. Komentaja voi katsoa ulos tornista (ja käyttää mahdollista IT-konekivääriä), mutta silloin on henki höllässä. Aseille ja ajokeille on määritelty arvo välillä 1–5, karkeasti ottaen niin, että alkusota on ykköstä ja loppusota femmaa. Tankeissa lasketaan läpäisy, joskin realismi katsoo kiltisti takavasemmalle, kun alijärjestelmät telaketjuja myöten nopeasti voi korjata. Königstigerissä optimietäisyys taistelussa oli kilometrin luokkaa, Enlistedissä suurkissa joutuu vääntämään paljon lähempänä. Botti otti ja kuoli Enlistedin paras mutta samalla huonoin idea on se, että pelaaja ei ole yksin, vaan 4–10-henkisen ryhmänsä aivot. Matsit ovat tasaisempia, uutta kalustoa saa lisättyä pitkin tekniikkapuuta, mutta oikeastaan hauskinta on mahdollisuus pelata aiemmin vanhaksi käyneillä aseilla. Pahin oli Saksa, joka taisteli neljässä kampanjassa. Varsinkin Stalingradin kaltaisessa rauniokaupungissa liikkuminen on välillä lievästi hankalaa, varsinkin tekoälylle. Lisäksi ne osaavat auttaa pelaajaa rakentelussa ja pommien kanssa askartelussa, ja aina välillä tappavatkin jonkun. Esimerkiksi spawnit ja muut pioneerihimmelit raksuttavat automaattisesti pojoja tilille aina, kun niitä käytetään. tain siitä, että sotilaat liikkuvat realistisesti, ne juoksevat, lyövät levyksi, ja pomppaavat pystyyn inhimillisen suorituskyvyn rajoissa. Uudistus söi historiallisen tarkkuuden ja mahdollisuuden valita suosikkitaistelukenttänsä pelattavaksi
62 176308_.indd 62 176308_.indd 62 29.8.2024 15.54.17 29.8.2024 15.54.17. Onneksi Enlistedissa ei ole sitä eniten inhoamaani eli aikaan sidottua rahastusta. Koska rahaa ei saa hautaan, kannattaa ehdottomasti ostaa premiaikaa, itsensä takaisin maksava Battle Pass ja pysyviä joukkuepaikkojen laajennuksia. Grindausta on helpotettu ja virtaviivaistettu jo kaksi kertaa, mutta nyt todella dramaattisesti ja kautta linjan. Syy on looginen: minulle realismin ja toiminnan suhde on oikea, pelimuodot ovat parhautta, eri miesja kalustovaihtoehdot pitävät pelin tuoreena, mutta ennen kaikkea toksisia idiootteja on ylläri vähän. Minua Enlistedin monetisaatiomalli ei ole ikinä haitannut, mutta olenkin valas, joka pikku hiljaa on ostanut kaikki vähänkin käyttökelpoiset premiyksiköt. Tekniikkapuun oksien avaaminen vaatii kokemuspisteitä ja sen hedelmän poimiminen hopeaa. eilla, koska se on pienempi riesa kuin pitkä odotus. Summa Summarum, Kollaa Kollaarum Rakastuin Enlistediin aikanaan välittömästi ja suhteemme on uhmannut aikaa. Sitten sitä aletaan kasvattaa, korvaamaan perusmosureita erikoismiehillä ja ostamaan parempia aseita ja uusia varusteita. Tekoäly ja tietty hiomattomuus. Parinkymmenen minuutin mittaiset matsit ovat sopivan kokoisia ja parhaimmillaan todella tiukkoja, hienoja vääntöjä. Siinä missä Hell Let Loose kuulemma vaatii kaveritiimin ja muutenkin rasittavaa ihmisten kanssa kommunikointia, Enlistedin pelimekaniikka toimii, jos tiimillä on edes yleinen käsitys, mitä pitää tehdä. nen tyyli on miellyttävä eikä vaadi tykkikonetta. Ruksimalla ”Pelaa missä tahansa joukkueessa” pelin pääsee hetkessä, ja palkkioihin tulee jopa 50 prosentin korotus. Kun halvalla saa Free-2-Playn peikko on grindaus varsinkin saituripelaajalle. Enlistedin graa. Berliinissä taas yksi ongelma vähemmän. Addiktiolooppiin kuuluu myös roolipelimäinen joukkojen kokemuksen kasvaminen ja ulkoasun kustomointi. Varsinkin alkupään aseiden, miesten ja ajoneuvojen hankintaja päivityshintoja laskettiin todella paljon, mutta pelaamispalkkiot jäivät ennalleen, osittain jopa nousivat. Ongelmana peli heitti minut turhan usein venäläiseksi, onneksi oli sen verran ilmaisjoukkueita, että sain jotain kasaan. Varsinaisia valuuttoja on kaksi: oikealla rahalla ostettava kulta ja pelin pääasiallinen valuutta hopea. Sekään ei haittaa, ettei peli vaadi teini-ikäisen kynäriveteraanin reaktionopeutta. Uusi joukkue on aluksi vajaa ja täynnä kiväärimiehiä, jotka saavat oman puolensa peruskiväärin eikä muuta. Tavoitteista saa kunnolla pojopalkintoja. Värväydy siis sinäkin! ENLISTED Paras toisen maailmansodan räiskintä koskaan! Hyvää + Lähes kaikki toimii niin kuin pitääkin. Jokainen mies on yksilö nimeä, varusteita ja kykyjä myöten. Toinen maailmansota on ilmaista, se käydään Steamissa ja grindaus on hämmästyttävän minimaalista. Lähes aina alennuksella, koska niiden hinnat ovat melkoiset. Jos itse on altavastaajana bottipuolella, se toki ärsyttää, mutta toisaalta botit pelaavat sentään tavoitteita, päinvastoin kuin huono biojäte. Huonoa . Singolla pitää loppusodassa tietää mihin ampua. Samalla aseiden päivitys yksinkertaistettiin jopa kuudesta tähdestä kolmeen, ja ylimääräiset tavarat, eli kranaatit, kiikarit, miinat, ja niin edelleen, hinnoiteltiin järkevästi uudelleen. Grindillä tienataan rahaa ja kokemusta, ja tekniikkapuun ansiosta jokainen voi valita polkunsa itse
Sekä aseet että loitsut joko vahingoittavat yhtä vihollista tai tekevät aluevahinkoa. Kullalla maksetaan palkkasotureille hetken puolustusjobista, plus ostetaan erien välillä kauppiaalta erilaisia potioneita, amuletteja ja haarniskanosia. Ehkäpä tärkein on, että hengen lähdön jälkeen pelin jatkaminen vaatii timantteja. Tänä kasariksi kutsutulla pimeällä aikakaudella olen juuri saanut luotua uuden pelihahmon. Niitä saa päivitettyä ja niiden paikkaa vaihdeltua. Näitä torjutaan loitsuilla, aseilla ja palkkasotureilla. Hyvää + Tuore idea viehättää... Onneksi pelissä on pause, jossa valintojaan taktiikkaansa saa miettiä. ...mutta lähinnä pätkissä. Lisäksi peli palkitsee timanteilla, joita voi käyttää moneen tarkoitukseen, kuten myydä kultaa vastaan tai boostata statseja. Noppalive Haastetta riittää. Etsi kuvasta kuusi hirviötä! Tornipuolustuksessa nopat kylvävät kuolemaa. -rpg. 83 Nokkela ja kekseliäs pelityyppien yhdistelmä. Aluksi luodaan geneerinen D&D-tyyppinen hahmo tutuista hahmoluokista, joka määrittelee, millaisia aseita ja loitsuja käytössä on. Nnirvi CROSSOVER: ROLL FOR INITIATIVE Kaikkea on tullut puolustettua: Maata, eri isänmaita, satoja satumaita, sananvapautta ja ananasta pizzassa, mutta nyt puolustan… hahmolomaketta. Kuten jo varmasti arvasit, loitsut ja aseet käyttävät juuri näitä latauksia. Ikäraja: Ei tiedossa. Toinen on Tower Defense, jossa nopat toimivat tykkitorneina. Aluevahinkoakin pitää säästellä siihen että monsuja on nipussa. Sitten pöydälleni alkaa avautua portaaleita, joista lomakkeeni kimppuun hyökkää pikselihirviöitä! Onko kyseessä vertauskuva digitaalisen videopelaamisen tunkeutumisesta perinteisen ropettamisen tontille. Noppa tekee poppaa CrossOver yhdistää Bejeweledista ja Candy Crushista tutun yhdistä kolme -pelityypin eräänlaiseen tornipuolustukseen ja kuorruttaa sen roolipelikastikkeella. ittitangolla piirtämällä kasviselluloosasta puristettuun hahmolomakkeeseen. Bonuksena on kaksi Endless-pelimuotoa, jossa ensimmäisessä pitää random-hahmolla roikkua hengissä mahdollisimman kauan. erilaisia bonuksia esimerkiksi tehoihin, cooldowneihin ja palkkasotureiden palkkoihin. Kummassakin on joukko eritasoisia minikampanjoita, jotka on tarkoitus läpäistä. Ai niin, CrossOver saattaa kuulostaa kivalta, leppoisalta taukopeliltä, mutta jo pelin kauppasivu varoittaa, että NOT a relaxing game! Se kannattaa ottaa tosissaan. K un roolipelejä pelattiin saman pöydän ääressä ihmisten kanssa, kaukaisella keskiajalla, oma hahmo luotiin ohuella gra. Matsin jälkeen valitaan neljästä palkinnosta (kulta tai uusi palkkasoturi/loitsu/ase), käytetään expaa statsien kohottamiseen, tehdään joku roolipelimäinen valinta, katsotaan, onko kauppiaalla jotain kivaa. Ensinnäkin siinä kaksi ”peliä”, helpompi fantasia-rpg ja vaikeampi sci. INTit, DEXit ja muut tutut antavat ALEA IACTA EST Gaterooze / Ink / MicroProse Versio:1.1.2b Minimi: Intel Core i5, 4 Gt RAM, GeForce GTX 750 Ti Suositus: Intel Core i7, 8 Gt RAM, GeForce GTX 980 Moninpeli: 2 pelaajaa samalla koneella tai Steamin läpi. Onneksi minulla on loora täynnä värikoodattuja noppia, malleina 1d4, 1d6, 1d8, 1d10, 1d12 ja 1d20. Mitä pidemmälle pelissä pääsee, sen enemmän joutuu pohtimaan taktisia juttuja, kuten vaikka sellaista että myrkkyhirviö kuollessaan levittää myrkkyä ympäristöön. Huonoa . Sitten heitetään initiative, eli 1d6:lla montako sekuntia kestää ennen kuin invaasio alkaa. Mitä enemmän nopista saa komboja, sen paremmat palkinnot niistä tippuvat. Hipareiden tippuminen nollaan on game over, man, game over! Viimeinen aalto on selkeästi vaarallisin, voisin vannoa, että hiparien targetointi on silloin pikselihirviöiden prioriteetti. CrossOver on yllättävän hauska, jo sen idea tuntuu riemastuttavan raikkaalta ja kekseliäältä, Match-3 kun tunnetaan lähinnä mobiilivalaiden pyydystämiseen tarkoitetulta pelityypiltä. Voi ei, ne tuhoavat lomakkeelta paitsi statsejani, loitsujani, aseitani, expaani ja kultaani, myös hipareitani! Jos ne loppuvat, olen… kuollut! Mikä avuksi. Ihailen miten pöytäroolipelin kliseet on upotettu Crossoveriin. Ropeista tutut pikselihirviöt hyökkäävät kolmessa aallossa lomakkeen eri arvojen kimppuun. Yhdistämällä kolme (tai enemmän) se lisää latauksia kyseiseen noppaan. Aluksi ongelma on rajattu asetai loitsuvalikoima, koska osa nopista tuottaa silloin lähinnä hyödyttömiä latauksia. Sitten matka jatkuu kartalla. 63 176959_.indd 63 176959_.indd 63 29.8.2024 15.40.39 29.8.2024 15.40.39. Tulee kultaa, expaa, ja monsuille damagea
Mitäs sitä tyhjää nauramaan, kun kerrankin on tarjolla syvempää sarjakuvallista synkkyyttä: Pimeyden rihmasto ja Sielujen kutoja. Tämä on huomattu maailmallakin: Makkosen tulkinta Kalevalasta ilmestyy tässä kuussa englanniksi yhdysvaltalaiselta Ablaze-kustantamolta. • Mäkinen: Pelko Himo Viha, Kuvagra 2024, 52 sivua, hinta noin 20 euroa. Tarinoissa Makkonen tarvitsi pitkään ulkopuolista tukea ja apua (Deadworld, Hatter M), mutta viimeiset kaksi kirjaa hän on itse myös kirjoittanut. Minusta tarina oli yhtä houreista ajatuksen virtaa, joka oli mielenkiintoista ja yllättävää kuukoirineen ja Jeesuksineen, mutta sitä luvattua kauhuelementtiä sain odotella aina kirjan viime metreille saakka. Kaksin aina kamalampi (Vanha sarjisviidakon sanonta). Päinvastoin. K amala luonto ei ole nimensä veroinen, sillä uusi Ilveksen oma kirja ei ole kamala vaan iloisesti naurattava. Syvyydestä en osaa mitään sanoa, kun psykologin opintoni sakkasivat jo ennen alkuaan. Kirjan ahdistunut, masentunut kertojaminä menee metsään tapaamaan vanhaa tietäjää, Raide-Jaskaa, ja viettää tämän kanssa luonnossa koko kesän keskustellen, pohdiskellen elämäänsä ja outoja kokien. Olisin kaivannut rohkeampaa uusiutumista, sillä nyt Sielujen kutoja tuntuu osin jo vanhan kertaukselta. KAUHUJEN KUTOJAT 64 176534_.indd 64 176534_.indd 64 29.8.2024 11.52.15 29.8.2024 11.52.15. • Makkonen: Sielujen kutoja, Like 2024, 144 sivua, hinta noin 28 euroa. Välipalan syöminenkin voi olla kauhistuttava kokemus. Jonkinlainen menneisyyteen ankkuroitu Kalevala-moodi on jäänyt Makkoselle päälle, ja juttu junnaa mielestäni turhaan muinaisissa uskonnoissa ja maalaismenneisyydessä. Poltetun maan väreillä (hiilen musta, noen harmaa ja ruosteen ruskea) maalaava Makkonen taikoo kuviinsa hurjuutta ja kurjuutta, joka ei jätä katsojaa kylmäksi. Jos sarjakuva on taidetta – ja vaikkei olisikaan – niin Sami Makkonen on Taiteilija isolla teellä. Mikä karmea loppu Lopuksi paluu kamalaan kaupunkiin: Reima Mäkisen uutuuskirja Pelko Himo Viha kokoaa yksiin kansiin hänen vuosien varrella piirtämänsä ja kirjoittamansa AIICS (Alien Intruders Investigations Cop Squad) -tarinat. Vaikka ulkoiselta olemukseltaan komea onkin. Wallu RUUDUN TAKAA HULLUA WON WARTIN -HUUMORIA: Piirtää voi hyvin monella eri tavalla. Musta tuntuu Sami Makkosen sarjat ovat sisältäneet aina siitä ensimmäisestä Sarjis 2007 -fantasiasarjakuvakilpailun voittaneesta Pelastus ja Anteeksianto -tarinasta alkaen komeinta kotimaista sarjakuvallista kauhukuvastoa. Kirjan takakansi kertoo, että kyseessä on syvyyspsykologinen kauhusarjakuva. Siinä missä Jiipu Uusitalo pelkistää, Reima Mäkinen piirtää pikkutarkasti. Niissä meno on Judge Dredd -vaikutteista tulevaisuuden poliisitoimintaa, jossa henki on hellässä – poliiseillakin. Mustavalkoinen sarja tämäkin, mutta synkkyydestä ei tietoakaan. Kaikki tarinat päättyvät tavalla tai toisella kommenttiin: ”Mikä karmea tapa lähteä.” Ja sekös vain naurattaa, karmeudestaan huolimatta. • Vehniäinen, Lappalainen: Kamala luonto Ilveksen oma kirja, Like 2024, 96 sivua, hinta noin 22 euroa. Parin vuoden takainen Hevosjumala ja tuore Sielujen kutoja vievät molemmat lukijansa syrjäiselle, autioituvalle maaseudulle, jossa kantaväestö elää menneisyydessä, uskoo muinaisiin jumaliinsa ja tappaa naapureita tarvittaessa. Uusitalon kirjan kuvitus kalpenee Makkosen taiteen rinnalla, mutta koska tarina oli yllättävämpi ja monipolvisempi, näkisin mielelläni taiteilijat seuraavaksi yhteisessä sarjisprojektissa. Kiitos siitä, sarjan tekijät Marja Lappalainen ja Jarkko Vehniäinen! Jos ja kun etsii oikeasti kamalaa luontoa, niin sitä tarjoavat Sami Makkonen ja Jiipu Uusitalo uusissa maalaismaisemiin sijoittuvissa tarinoissaan. • Uusitalo: Pimeän rihmasto, Zum Teufel 2024, 88 sivua, hinta noin 15 euroa. Metsään meni Jiipu Uusitalon Pimeän rihmasto kaivaa kauhua samoista lähteistä kuin Makkosen Sielujen kutojakin. Mutta olihan se sitten oikeasti kauheaa
No, ainakin jotain Counter-Strikeä tai vastaavaa muutaman perusnäppäimen vaativaa peliä vaivatta pelailee. Akun tilanne ilmenee yläkuoren huomiota herättämättömästä ledijuovasta. Se, minkä 60 prosentin koko tuhoaa 90-prosenttisesti, on näppiksen arvo kirjoittamisessa ja muussa normikäytössä. Alt, Shift ja Ctrl saavat seurakseen Fn-näppäimen, jota pidetään pohjassa, kun halutaan käyttää funktionäppäimiä tai kursoreita (tai muita pois leikattuja näppäimiä). DPI:tä ja polling ratea säätävät namiskat ovat hiiren pohjassa, eivätkä onneksi esimerkiksi naxusormien tökittävänä rullan vieressä. Kuljettavuus. ovat liian väljiä. Langattoman yhteyden muodostamiseksi on kaksi tapaa: perinteinen USB-dongle sekä johdolla tietokoneeseen kytkettävä, halkaistun tupakkiaskin kokoinen tukiasema, jonka jalustakiekkoa vasten hiiren voi myös nostaa latautumaan. Kummastakin (plus Tuukan kappaleesta) tuhoutui, siis irtosi, muutamassa kuukaudessa vasen Control, koska napin hennot muovipiikit murtuivat. Todellisen eron havaitsemiseen tarvittaisiin laboratorio-olosuhteita, käytännössä hiiri on pelittänyt pomminvarmasti niin donglella kuin tukiasemalla. EC2-CW on hännätön versio . Onko vetovoima pieni pöytätila. Näppis tuomitaan vanhanaikaiseksi, ja yleisimmät kritiikin kohteet olivat, että kytkimiä ei saa vaihdettua ja vakiona olevat PIENI ON… PIENTÄ LOGITECH PRO X 60 KESTOTESTISSÄ G513 JA G910 Minulla on töissä ja etätöissä käytössä Logitechin eriväriset G513 Carbon -pelinäppikset, koska niillä on kiva kirjoittaa. 150 euron hinta on myös monelle kauhistus, mutta toisaalta jos EC2:n erinomaisen muotoilun on todennut mieluisaksi, junan vessa -henkinen suunnittelu. HÄNTÄ POIKKI PERINNEHIIRELTÄ BenQ Zowie EC2-CW Hinta: n. Satunnaisessa tai hätäkäytössä voin hyväksyä mutta arkikäytössä en. Pro X 60 on tarkoitettu eSports-ammattilaisille. Y hteistyössä kovimpien eSports-supermestareiden kanssa designattu Pro X 60 on langaton Lightspeed-pelinäppäimistö, joka siis lataa itseään LS-hiirimatolla. 65 176309_.indd 65 176309_.indd 65 29.8.2024 15.49.54 29.8.2024 15.49.54. Estetiikka. Mutta en tiedä korjaako se kakkosvian: hatut ovat pinnoitettuja, eli kynteni ovat raapineet jo osan napeista tunnistamattomiksi. Painikkeet ovat ennallaan, mutta parannuksena 24-portainen rulla on aiempaa hiljaisempi ja kevyempi. En selvästi kuulu kohderyhmään, joten en jaa pisteitäkään. Ohjelmointi on vähän työlästä, mutta ominaisuudet ovat monipuoliset. Kestotestissä paljastui pari ikävää juttua. Nnirvi ”Ei se koko, vaan miten sitä käyttää”. 150 euroa Mitat (pituus, leveys, korkeus): 123 mm, 65 mm, 42 mm Paino: 77 g DPI: 400 / 800 / 1600 / 3200 Päivitysnopeus: 125 / 500 / 1000 Hz Sensori: PixArt PAW3370 Zowie-periaatteen mukaisesti ajuripaketteja tai softaa ei asenneta, vaan hiiri on täysin plug & play. loso. Se 60 tarkoittaa 60 prosentin kokoa, eli näppiksestä puuttuu kaikki Enteristä oikealle, plus funkkarit. Se mistä oikeasti pidän, on uusi Keycontrol-tekniikka, mahdollisuus remapata jokainen nappi uusiksi. a vetoaa ja vaatimuksena on langattomuus, on tälle vaikeaa keksiä kunnon vaihtoehtoa. Akunkesto on huoletonta nykytasoa: minun käytössäni hiiri kestää viikon pari ennen kuin alkaa vilkuttelemaan nälkäänsä. Kyseessä on melkein sama hiiri, uutuutena oikean hiirenkorvan nurkalla on pieni tukirakenne ehkäisemässä tahattomia painalluksia. Jos haluaisin pienemmän langattoman LS-näppiksen, valintani olisi varmaan Logitechin Pro X TKL, vaikken ole luonnossa testannutkaan. Yhteystavan voi valita hiiren pohjassa olevalla kytkimellä, mikä on eri kätevää etätyöaikaan: dongle kiinni työläppäriin, jolloin kahden laitteen käyttäminen pelittää sujuvasti samalla hiirellä. Yksi nappi voi palvella kerralla jopa viittä herraa, esimerkiksi riippuen kuinka kauan sitä painaa. Sen sijaan suosikkini Logitechin G910 Orion Spark on palvellut minua nyt 10 vuotta, ja se on edelleen minulle parhautta. Valmistajan mukaan tukiaseman kautta yhteys on varmempi ja nopeampi, erityisesti ruuhkaisissa e-spörttitapahtumissa. Kivaan kantokoteloon pakattu Pro X 60 on siis pieni. Se on Pro X 60:n isoveli, josta puuttuu vain numeronäppäimistö. Lataaminen onnistuu myös kytkemällä hiiri tietokoneeseen USB-C-piuhalla, jolloin se toimii langallisen hiiren tavoin. Nykymuodikkaan reikäjuustorakenteen asemasta runko on umpinainen ja näin ”painavampi” kuin monissa pelihiirissä, tosin en suin surminkaan menisi kutsumaan 77-grammaista hiirtä raskaaksi. Lennossa määriteltävät makrot, kokonaan valetut näppäimet joista väri ei lähde, siitä Logitech saisi tehdä uuden parannetun mallin. rman suosituimmasta ergohiirestä, EC2:sta. EC2-CW on klassikkohiiren paras versio, ja kohosi uudeksi päähiirekseni syrjäyttäen hyvin palvelleen Logitechin Pro X Superlightin. Lassi Hietala BENQ ZOWIE EC2-CW P elihiiriveteraani Zowien avaus langattomissa hiirissä antoi odottaa itseään ihmeen pitkään, kunnes viime vuonna saatiin ensimmäiset mallit pihalle. Tuskin olen ainoa, jonka mielestä hienoinen massan tuntu antaa vain varmemman vaikutelman kuin ultrakeveys. Kenttäkorjaus joustavalla remonttiliimalla on kestänyt 50-prosenttisesti, se lopullisesti tuhoutunutkin kesti vuoden. KONEHUONE Hiiren voi ladata nostamalla sen tukiaseman reunalle lepäämään. Nettisivun mukaan nykyään G513:ssa näyttää olevan eri kytkimet, ainakin kiinnikkeet ovat jämerämmän näköiset. Äänieristys on puutteellinen ja runko on muovia, eli karkeasti ottaen hinta/laatusuhde on pielessä. Se ei ole iso puute. Siinä on Logitechin GX Optical Switch -kytkimet ja korkeat näppäinhatut, juuri sellaiset kivasti kolisevat joista pidän sekä kirjoittaessa että pelatessa. Langalliseen EC2-C-versioon verrattuna CW vaikuttaa hyvin tutulta. Ruotsinlaivan kokoisen G910 Orion Sparkin fanina 60-näppäimistön lumo on muutenkin minulle arvoitus. Ehkä niinkin, mutta jos pala puuttuu, niin toimivuus muuttuu. Pienenä ruikutuksen aiheena rullasta kuuluu lujasti scrollatessa metallista resonointia, ja tukiaseman pohjassa saisi olla toimivammat liukuesteet. Koska en ole sellainen, tsekkasin niiden arvosteluja
66 176215_.indd 66 176215_.indd 66 29.8.2024 11.54.36 29.8.2024 11.54.36. Petri Heikkinen SEURAAVA PELIT-LEHTI ILMESTYY 9. James Sunderland singahtaa isommin ihmettelemättä yliluonnollisen sumun peittämään Silent Hilliin etsimään vuosia sitten kuollutta vaimoaan. Kampanjan edetessä tiimi rymistelee lukuisilla erilaisilla planeetoilla, joten biomit ja taistelukentät mechojen alla vaihtelevat melkoisesti. Tarinan sankari on juuri kadettikoulutuksensa läpäissyt Smoke Jaguar -pilotti, joka on olennainen osa viiden mechan ”tähteä”, tai taisteluryhmää. 17.10. Kikkalot ovat tietenkin suurimmat tähän asti ja mittelöt jakautuvat yli 110 minipeliin ja seitsemälle laudalle, kuten Western Land ja Rainbow Castle. Operaatioiden edetessä rajusti räiskivä ryhmä valtaa ja korjaa tukikohtia, joita tarvitaan vahvistamaan puolustusta. 8.10. LOKAKUUTA. 3.10. Klassisen kauhuseikkailun remake modernisoi pelisysteemejä ja päivittää audiovisuaalisen puolen nykyherkuille. Perustason ranger-purkkipään ohella sotilaille on tarjolla muun muassa snipun, pommiekspertin ja lääkintämiehen rooli. TULOSSA MechWarrior 5: Clans (PC, PS5, Xbox Series S/X) Ajattelevan pilotin mechasodan uusin inkarnaatio kuvaa Sisäkehän Klaani-invaasiota – tärkeä hetki BattleTech-universumissa. Nettikisailijat pääsevät mukaan jopa 20 pelaajan Koopathlonmoodiin, jonka voittaja ratkaistaan korkeimmilla yhteispisteillä. Silent Hill 2 (PC, PS5) Lähtisitkö epäilyttävään pikkukaupunkiin tekemään omia tutkimuksia, jos saisit kuolleelta ihmiseltä kirjeen. Starship Troopers: Extermination (PC, PS5, Xbox Series S/X) Ainut hyvä ötökkä on kuollut ötökkä – Helldivers 2 saa temaattiselta esikuvaltaan vastaiskun! Exterminationissa arachnidien vyöryä torjuu peräti 16 pelaajan Deep Space Vanguard -erikoisjoukkojen tiimi. Tutuissa miljöissä on PS2-peliä enemmän nähtävää ja tutkittavaa. SYYSKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 LOKAKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 MARRASKUU 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 SYKSYN PELITARJOTIN Ilman Nintendon peruspositiivista asennetta syksyn videopelivalikoima näyttäisi aika synkältä. Super Mario Party Jamboree (Switch) Sienikuningaskunnan keskenään kinastelevat voimat yhdistyvät perinteisesti kisailemaan suht ystävällisissä merkeissä Marion bileissä. 11.10
Dragon Age: The Veilguard (PC, PS5, Xbox Series S7X) Seuraavaa Dragon Age -roolipeliä ehdittiin jo hypettää Biowaren paluuna, mutta ennakkotilaisuuksissa toimintaroolipeli on kerännyt ristiriitaisia kommentteja. Zeldan seikkailu on tehty samaan lelumaisen värikkääseen tyyliin kuin Link’s Awakeningin remake. 67 176215_.indd 67 176215_.indd 67 29.8.2024 11.54.42 29.8.2024 11.54.42. Päähenkilö Rook on vetovastuussa ja tekoälytiimiläiset antavat taistelussa taustatukea. Parivaljakon aseistukseen kuuluu kaikenlaista kusarigamaan ja suustaladattavaan arkebuusiin asti. Juoni mehustelee useilla leffamaisen komeilla ohjatuilla taistelukohtauksilla. 31.10. 6 -matseja. 19.11. Kilpailulliset mittelöt painottavat pienten karttojen 6 vs. Tiimipuolella pyssyttelijät pääsevät kierrospohjaisen zombilahtauksen makuun, jossa käytetään iloisen scifimäisiä aseita ja hahmoboosteja. Totuus paljastuu lokakuun lopussa, kun Veilguard viimein ilmestyy. Microsoft Flight Simulator 2024 (PC, Xbox Series S/X) Lentäminen on yksi ilmastonmuutostoimien kipupisteistä, joten sitä kannattaa harrastaa mieluummin virtuaalisesti. Toimintaroolipelin avoimen maailman tehtäviä voi vapaasti lähestyä haluamallaan tavalla, mihin rohkaistaan kahdella tyystin eri perspektiivillä, sillä tarinan sankareita ovat nais-shinobi Naoe ja afrikkalaistaustainen samurai Yasuke. The Legend of Zelda: Echoes of Wisdom (Switch) Link pelastaa Zeldan aina, sehän se selvä, joten oli jo aikakin, että Zelda pelastaa Linkin. Kohteen voi myös sitoa, jolloin se liikkuu Zeldan mukana tai päinvastoin. Prinsessan tärkein työkalu on maaginen Tri Rod -sauva, jolla luodaan kaiuiksi kutsuttuja esineiden ja monsujen imitaatioita. Painos 2024 parantaa edeltäjänsä mallinnussysteemejä ja erilaisia lentolaitteita käpistellään lukuisissa tehtävissä, kuten peltojen pölytyksessä, vuoristopelastuksessa ja vaihtelevissa rahtioperaatioissa. Ja sitä Flight Simulator nimenomaan on, harrastus, ei niinkään peli. Kyse voi olla itse pelistä tai Baldur’s Gate 3 -krapulasta, sillä seikkailijaryhmästä huolimatta Veilguard ei varsinaisesti ole ryhmävetoinen roolipeli. Assassin’s Creed Shadows (PC, PS5, Xbox Series S/X) Temppeliritarien ja assassiinien vääntö jatkuu 1500-luvun Japanissa, sotaisan Sengoku-kauden loppupuolella. 15.11. 25.10. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 26.9. Call of Duty: Black Ops 6 (PC, PS4/5, Xbox One/Series S/X) Codin mustien operaatioiden kutososan räiskintäpainotteinen agenttitarina sijoittuu 90-luvun alkuun, kylmän sodan jälkeiseen valtatyhjiöön
F 1 2 4 8/2 02 4 Syyskuu 2024 . FIELDS OF GLORY: KINGDOMS HIRVIÄ AMPUMASSA THEHUNTER: CALL OF THE WILD REVONTULI COAST F1 VAI F-18. SPACE MARINE 2 KEISARIN PUOLESTA! ONKO SINUSTA KUNINKAAKSI. F1 24 DCS WORLD 2024 SEIKKAILUA KOKO RAHALLA! THE INVINCIBLE LET BIONS BE BYGONES DUCK DETECTIVE: THE SECRET SALAMI FALLEN ACES: EPISODE 1 S ta r W a rs O u tla w s . W a rh a m m e r 4 : S p a ce M a rin e 2 . 12,90 € SYYS SIUNATKOON KEISARIA VASTAAN! 6 ,90 176209_.indd 1 176209_.indd 1 29.8.2024 11.46.37 29.8.2024 11.46.37