Suomen Mielenterveysseura 3/17 33. vuosikerta Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta: Työmalli ja ryhmäinterventio vanhempien kokemana Subjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa PeTe_032017_64s_20170831_.indd 1 31.8.2017 13.51 Perheterapia kansi.indd 1 1.9.2017 8:11:42
alv 10 %) Kestotilaus 34 € (sis. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino: Forssa Print Painosmäärä: 2 100 kpl Ulkoasu: Bond Taitto: Pirta Mikkola Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. 040 839 4989 perheterapialehti@mielenterveysseura.fi Julkaisija: Suomen Mielenterveysseura Kustantaja: SMS-Tuotanto Oy 33. krs, 00240 Helsinki Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus: Mervi Venäläinen, p. alv 10 %) tilaukset anita.birstolin@perheterapiayhdistys.fi Irtonumero 9 € (sis. 040 653 2895 mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 2 31.8.2017 13.56. alv 24 %) Ilmoitukset: Jaana Arho, p. Vuosikerta 36 € (sis. vuosikerta | Syyskuu 2017 Vastaava päätoimittaja: Eira Tikkanen Päätoimittaja: Aarno Laitila Toimitussihteeri: Sussa Björkholm Toimitusneuvosto: Jukka Aaltonen Anne Anttonen Tapio Ikonen, puheenjohtaja Päivi Kangas Aarno Laitila Helena Niskanen Jorma Piha Eira Tikkanen Liisa Virtanen Kristian Wahlbeck www.mielenterveysseura.fi/perheterapia Toimitus ja arkisto: Maistraatinportti 4 A, 7. Ohjeet kirjoittajille: www.mielenterveysseura.fi/perheterapia Perheterapia 3/17 | 33. alv 24 %) Digilehden vuosikerta 24 € (sis. alv 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 18 € (sis
Jarl Wahlström ........................................................................................................... 54 SISÄLLYS PeTe_032017_64s_20170831_.indd 3 31.8.2017 13.51. Pääkirjoitus Perheterapian perusta Aarno Laitila................................................................................................................. 5 Artikkelit Subjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia Tytti Karvonen .............................................................................................................. 6 Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa Mikko Lohilahti ...........................................................................................................18 Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta: Työmalli ja ryhmäinterventio vanhempien kokemana Satu Korhonen ............................................................................................................32 Kirja-arviot Uskottomuus – syyt ja seuraukset Pekka Puukko ..............................................................................................................52 Terapian seurantaja palautejärjestelmät – hyvä renki vai huono isäntä
5 4 Ei ole helppo tavoittaa sitä, miten oma ajattelu urautuu tai jopa automatisoituu, kuten ei myöskään ole helppo luopua itselle tärkeistä ajattelumalleista ja siirtyä suuremman epävarmuuden alueelle. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 4 31.8.2017 13.56
Psykoterapian tutkimuksessa tämä on näkynyt kotimaassa kahden tutkimusryhmän työssä. Kotimaassa samaa teemaa käsitteli Tauno Kaukonen teoksessaan Klaani vuodelta 1967. Perustutkimusvaihe on kuitenkin välttämätön osa tieteellisen perustan vankentamista ja rakentamista. Siinä mielessä tämä liike on ollut erittäin tervetullut, vaikka sovellusten kehittämistä ajatellen tutkimus on vielä varsin alkuvaiheessa. Tieteessä samaa teemaa on sivunnut Aino Ritala-Koskinen väitöskirjassaan ”Mikä on lapsen perhe. – Tulkintoja lasten uusperhesuhteista.” Kaunokirjallisuuden perheet ovat kieleen sidottua fiktiota, mutta perhe-elämän rikkauden ymmärtämiseksi yhtälailla hyödyllisiä. Aarno Laitila • aarno.a.laitila@jyu.fi PeTe_032017_64s_20170831_.indd 5 31.8.2017 13.51. Otsikkoni on erään perheterapian klassikon, Helm Stierlinin työryhmän tuottaman kirjan nimi. Luin äskettäin Mario Puzon romaanin Kummisetä, joka onnekkaasti löytyi anoppini hyllystä. Mikään tästä ei tietenkään ollut kielellisen käänteen tuottamaa, sillä psykoterapia on enemmän tai vähemmän koko artikuloidun olemassaolonsa ajan ollut kielellisesti välitettyä ja jo Sigmund Freudin suuri oivallus vapaasta assosioinnista oli keskeisesti mielikuvien sanoiksi pukemista ja näitten sanallisten ilmausten logiikan työstämistä. Relativismin korostaminen liittyi selkeästi kielellisen käänteen aikaan, joten onkin aika ennustettavaa (hieman epämuodikkaasti ilmaisten) dialektiikkaa, että psykoterapiatutkimuksessa aon alettu puhua realismin paluusta ja ruumiillisesta käänteestä. Tässä piilee myös refleksiivisyyden raskaus; ei välttämättä ole helppo tavoittaa sitä, miten oma ajattelu urautuu tai jopa automatisoituu, kuten ei myöskään ole helppo luopua itselle tärkeistä ajattelumalleista ja siirtyä suuremman epävarmuuden alueelle. Tällaisesta ilmiöstä yhteiskuntatieteissä käytetään termiä refleksiivisyys. Refleksiivisyyden etu on juuri tämä ajatusten uudelleenarviointi ja uudelle tasolle pääseminen. Perheterapia -lehti tarjoaa tässä numerossa kolme artikkelia, jotka mukavalla tavalla liittyvät kaikki perheterapian perustaan hyvin eri suunnista ja toivottavasti tuomiensa uusien näkökulmien ja tiedon lisäksi saisivat mahdollisimman monen lukijan pohtimaan oman teemoihin liittyvän ajattelunsa ulottuvuuksia ja rajoja. Perheterapia on yksi niistä psykoterapioiden menetelmistä, joihin kielellinen käänne erityisesti vaikutti, erityisesti sosiaalisen konstruktionismin välittämänä. Tytti Karvonen käsittelee pariterapiaa, Mikko Lohilahti kouluttamisen kysymyksiä ja Satu Korhonen psykoedukatiivisuuden ja perhekeskeisyyden näkökulmia vanhemmuuden tukemiseen tähtäävässä ryhmätoiminnassa. Tiedämme kovin vähän siitä, mitä ruumiillisesti tapahtuu niinkin vaativassa tilanteessa kuin mitä psykoterapiaistunto on. Samalla työryhmä loi perustaa ja väylää systeemisen ajattelun integroimiseksi perhepsykologiaan. Näkisinkin, että Stierlinin työryhmän teoksen viesti perheterapian perustasta on sen esittelemissä teoreettisissa lähtökohdissa, mutta myös valmiudessa tarkastella niitä ajattelutapoja, jotka omaa toimintaa ohjaavat, arvioida niitä kriittisesti ja, näytön kertyessä, myös muovata niitä uusiksi. Samalle aikajaksolle voi katsoa sijoittuvan myös useiden konstruktionististen ja konstruktivististen terapioiden kehittymisen. 5 4 Pääkirjoitus Perheterapian perusta Kielen monimielisyys, -merkityksellisyys ja jatkuvasti uudelleen muodostuva ja muotoutuva luonne ovat yksi rikkaus, joka on vaikuttanut psykoterapioiden kehitykseen erityisesti niin kutsutun kielellisen käänteen jälkeisenä aikana. Olen katsonut teoksen innoittaman elokuvatrilogian useita kertoja ja pohtinut sitä paljon perheterapian näkökulmista, alkaen Tom Hagenin ”adoptoimisesta” Corleonen perheeseen ja Michaelin asettumisesta mafiaperinteen jatkajaksi irtiottoyritystensä jälkeen. Näistä läheisessä suhteessa perheterapiaan, ja myös perheterapian lähestymistapoihin, ovat olleet esimerkiksi narratiivinen terapia ja ratkaisukeskeinen terapia. Voi miettiä sitä, millä tavalla sosiaalinen, psyykkinen ja ruumiillinen ovat osa perheterapian perustaa. Kirja haki innoitustaan psykodynaamisen ajattelun hyödyntämisestä perhepsykologian ja perheproblematiikan ymmärtämiseksi. Jaakko Seikkula Jyväskylän yliopistosta ja Anssi Peräkylä Helsingin yliopistosta ovat molemmat johtaneet laajoja tutkimushankkeita, joissa yksi tutkimuksellinen ulottuvuus on ollut selkeän ruumiillinen
Jotta voidaan puhua kiintymyskohteesta ja PeTe_032017_64s_20170831_.indd 6 31.8.2017 13.51. Kiintymyskohteet tuottavat turvaa fyysisiltä ja psykologisilta uhkilta. Tässä työssä käytetään termejä takertuva ja välttelevä psykoterapeutti. Keskeisiä teoreettisia tienviitoittajia ovat kiintymyssuhdeteoria sekä intersubjektiivinen teoria. Yleisesti käytettyjä kiintymyssuhteen luokkia tutkimuksissa ovat muun muassa turvallinen, takertuva, vetäytyvä ja ristiriitainen (Adult Attachment Interview, AAI). Avainsanat: kiintymyssuhdeteoria, intersubjektiivinen teoria, paripsykoterapia, paripsykoterapeutti Tytti Karvonen laillistettu psykologi, psykoterapeutti (Valvira): erityistason perheterapeutti, erityistason paripsykoterapeutti, pätevöitynyt tunnekeskeinen pariterapeutti (ICEEFT)” KIINTYMYSSUHDETEORIA Bowlbyn (1982) mukaan ihminen on syntymästä asti varustettu käyttäytymistaipumuksilla, jotka evoluutio on luonut varmistaakseen läheisyyden kiintymyskohteisiin. Ne liittyvät läheisesti deaktivointija hyperaktivointistrategioihin, joita käytetään, kun ensisijaisen kiintymysstrategian avulla ei ole onnistuttu palauttamaan turvallisuutta. Koska samalla henkilöllä on useita, tietoisia ja tiedostamattomia työmalleja, jotka voivat olla keskenään ristiriitaisia, voidaan olettaa useimmilla olevan kosketuspintaa sekä takertuvaan että välttelevään kiintymystyyliin. Ne mahdollistavat turvallisen ympäristön tutkimisen ja auttavat lasta oppimaan tunteiden säätelyä. Jälkimmäinen tarkoittaa tieteenfilosofista suuntausta, jonka mukaan sosiaalinen todellisuus rakentuu sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. Intersubjektiivinen teoria on sateenvarjokäsite, joka kattaa psykoanalyysin piiristä relationaalisen psykoanalyysin ja intersubjektiivisuuden sekä sosiaalisen konstruktionismin. Kiintymyssuhteiden osalta mielekkäin tapa hahmottaa asiakkaita ja psykoterapeutteja on heidän kuvaaminen turvallisuus – turvattomuus jatkumolla. 7 6 Perheterapia 3/17 Subjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia TIIVISTELMÄ Tässä artikkelissa pohdin paripsykoterapeuttia niin mahdollistajana kuin jarruttajana terapiaprosessissa
Tämä vaatii omien kiintymystarpeiden kieltämistä, läheisyyden ja molemminpuolisen riippuvuuden välttämistä ja itsen etäännyttämistä seikoista, jotka voivat aiheuttaa kiintymystarpeiden, niihin liittyvien ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen viriämistä. (Shaver & Mikulincer, 2010.) Bowlby (1982) kutsui tätä strategiaa pakonomaiseksi omavaraisuudeksi. Turvallisesti kiintynyt voi luottaa siihen, että hädän hetkellä itselle tärkeät ihmiset ovat saatavilla. Niissä on kaksi päämuotoa: hyperaktivaatio ja deaktivaatio. Huomion, hoivan ja rakkauden vaatimukset voimistuvat. Kiintymyskohteelta haetaan läheisyyttä sitä tarvittaessa. Vaihtoehtoisia keinoja on otettava käyttöön. Tällaiset kognitiivis-affektiiviset struktuurit organisoivat muistoja vuorovaikutustilanteista kiintymyskohteiden kanssa. Strategian ensisijainen tehtävä on pitää kiintymyssysteemi alas säädettynä. Tähän liittyy vaaran liioittelua ja korostunutta huolta siitä, ettei kiintymyskohde ole saatavilla. Tällä pyritään varmistamaan kiintymyskohteen huomio. Uhkien ja vaarojen kanssa yritetään selviytyä yksin. (Ainsworth, 1991.) Kun jokin uhkaa turvallisuutta, kiintymyssysteemi aktivoituu. Hätään kytkeytyy vakava epäily: voinko luottaa toisiin, kun tarvitsen heitä. Sisäiset työmallit Bowlbyn (1982) mukaan kiintymyssuhteen työmalleissa on kaksi päämuotoa: työmallit itsestä ja muista. Tuloksena voi olla useita tilannetai henkilösidonnaisia representaatioita itsestä ja muista. Turvallinen yhteys kiintymyskohteeseen mahdollistaa autonomian. Lapsuudessa työmallit pohjautuvat tiettyjen vuorovaikutustilanteiden sisäistyksille tiettyjen kiintymyskohteiden kanssa. He auttavat ja tukevat. Näistä representaatioista muodostuu ajan myötä abstraktimpi ja yleistyneempi representaatio, joka liittyy tiettyyn kiintymyskohteeseen. Kiintymyssysteemi sisältää monimutkaisia representaatioita kiintymyskohteen saatavuudesta, responsiivisuudesta ja herkkyydestä. Ne ohjaavat tilanteita, joihin liittyy läheisyyden ja tuen tarvetta. Jotkut ovat tietoisia, toiset tiedostamattomia. Deaktivaatiostrategiassa keskiössä ovat yritykset välttää tai minimoida kipu ja turhautuminen, joita epäresponsiivinen kiintymyskohde aiheuttaa. Protesti ilmenee vuorovaikutussuhteissa, joissa kiintymyskohde on vain ajoittain responsiivinen. Lisäksi ovat representaatiot omasta kyvykkyydestä saada kiintymyskohteen huomio ja lämpö sitä tarvittaessa. Bowlbyn (1982) mukaan kiintymyssysteemin päämääränä on turvallisuuden palauttaminen. Ne vaikuttavat kokemukseen omasta arvosta ja rakastettavuudesta. Tällöin vältetään toistuva turhautuminen ja hätä, joka nousee vuorovaikutuksesta kylmän, välinpitämättömän tai rankaisevan kiintymyskohteen kanssa. Kiintymyskohde nähdään todellisena tai mahdollisena turvasatamana. Tämä auttaa suuntaamaan huomion takaisin muihin toimintoihin. Kiintymysjärjestelmä deaktivoidaan. Useimmat voivat muistaa sekä turvallisuutta lisääviä että turvalSubjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia PeTe_032017_64s_20170831_.indd 7 31.8.2017 13.51. Kiintymyssuhdeteoreetikot kutsuvat näitä toissijaisiksi kiintymysstrategioiksi. Ei-toivottu eroon joutuminen kiintymyskohteesta tuottaa hätää, protestia ja yritystä palauttaa yhteys. Ympäristöä ja itseä voidaan tutkia luottavaisesti. Syntyy vahvistussysteemi, joka näyttää palkitsevan sitkeää, energistä ja äänekästä läheisyyden etsimistä. Jos kiintymyskohde ei ole saatavilla tai hän ei vastaa herkästi hätään, turvallisuuden tunne ei synny. 7 6 kiintymyssuhteesta, seuraavien seikkojen on täytyttävä. (Shaver & Mikulincer, 2010.) Hyperaktivaatiostrategiat ovat niitä, joita Bowlby (1982) kutsui protestireaktioiksi kiintymystarpeiden jäädessä täyttymättä. Osa malleista on ristiriitaisia toistensa kanssa. Häneltä saadaan lohtua, tukea ja turvaa. Nämä pelottavat ja turhauttavat vuorovaikutustilanteet kertovat siitä, ettei ensisijainen kiintymysstrategia ole toiminut. Strategia syntyy suhteissa, joissa kiintymyskohde paheksuu tai rankaisee läheisyyden tarpeiden, riippuvuuden ja haavoittuvuuden ilmaisua. Tarvitseva oppii tukahduttamaan läheisyyden tarpeet. Ne koetaan uhkina, joiden kanssa selviytyminen on vaikeaa. Ne voivat erota sen suhteen, miten vuorovaikutus päättyi (saiko turvallisuuden tunteen) sekä liittyen toissijaiseen strategiaan, jonka avulla yritettiin selviytyä, mikäli vuorovaikutukseen liittyi turvattomuutta (hyperaktivaatio/deaktivaatio). Kiintymyssysteemi on jatkuvasti aktivoituneena. (Shaver & Miculincer, 2010.) Tutkimusnäyttö tukee Bowlbyn (1980) ajatusta useista kiintymyssuhteen työmalleista
(Wallin, 2007; Dallos & Vetere, 2009.) Välttelevä psykoterapeutti Ihmiset, joilla on välttelevä kiintymystyyli, ovat oppineet, etteivät merkittävät toiset vastaa heidän hätäänsä. Mallit, jotka edustavat vuorovaikutusta tärkeimpien kiintymyskohteiden kanssa (vanhemmat ja kumppanit) muodostuvat yleisimmin saatavilla oleviksi representaatioiksi. Välttelevässä työmallissa itse on arvostettu vahvana ja ehjänä. Niillä voi olla kiintymystyylin turvallisuutta vahvistava tai heikentävä vaikutus. (Welt & Herron, 1990.) Asiakkaat tarvitsevat kokemuksen psykoterapeutista, joka kykenee selviytymään heidän tunteidensa kanssa. (Wallin, 2007.) Kun psykoterapeutin kiintymystyyli on vältteTytti Karvonen PeTe_032017_64s_20170831_.indd 8 31.8.2017 13.51. Psykoterapeuttien tarpeet asiakkaiden suhteen vaihtelevat. Asiakkaan idealisoinnin välttelevä terapeutti voi puolestaan ottaa liian totena huomatakseen sen roolin defensiivisenä toimintamallina ihmissuhteissa. Kiintymyssuhde on tunteiden vuorovaikutuksellista säätelyä. Tämä strategia voi laajentua siten, että välttelevästi kiintynyt pyrkii etäännyttämään itsensä kaikenlaisesta hädästä, olipa se kiintymyssuhteisiin liittyvää tai ei. Turvallinen kiintymystyyli ei toisaalta täysin suojele myöhempien kokemusten vaikutukselta. Kun terapeutin kiintymystyyli on turvallinen, asiakas voi kokea, että psykoterapeutti ymmärtää hänen vaikeuksiaan joutumatta niiden valtaamaksi. He karttavat tilanteita, joissa voisivat uudelleen joutua kokemaan saman. (Miculincer ym., 2009.) Välttelevään kiintymystyyliin liittyy kolme keskeistä defenssiä: devaluaatio, idealisaatio ja kontrolli. Ihmiset eivät ole tuomittuja toistamaan varhaislapsuuden asetelmia. Hänellä voi olla tarve tuntea itsensä pidetyksi tai idealisoiduksi niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti. (Shaver & Mikulincer, 2010.) Tilannekohtaiset vihjeet kiintymyskohteen saatavuudesta ja responsiivisuudesta voivat vaikuttaa siihen, mikä työmalli aktivoituu. (Dallos & Vetere, 2009.) Ihmiset, joilla on välttelevä kiintymystyyli, ovat oppineet, etteivät merkittävät toiset vastaa heidän hätäänsä. Niillä on suurin vaikutus kiintymyssuhteisiin liittyviin odotuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen eri suhteissa ja eri aikoina. Säätelyn onnistuminen riippuu olennaisesti siitä, missä määrin psykoterapeutti pystyy sietämään ja käsittelemään vaikeita tunteita. Tutkimusnäyttö tukee ajatusta, jonka mukaan varhaisten kokemusten laatu ei määritä täysin myöhempiä suhteita. Asiakkaan ja psykoterapeutin kiintymystyyli ja vallitsevat defenssit vaikuttavat toisiinsa. Useimmilla on käytössä erilaisia tilannekohtaisia muunnelmia näistä. 8 Perheterapia 3/17 lisuutta murentavia vuorovaikutustilanteita kiintymyskohteiden kanssa. (Mikulincer & Shaver, 2001.) Terapeutin on hyvä pitää mielessä sekä asiakkaan yleistynyt kiintymystyyli että tilannekohtaiset poikkeamat tästä (Shaver & Mikulincer, 2010). Asiakkaan devaluointi voi herättää välttelevässä psykoterapeutissa vetäytymistä, kontrolloivuutta tai kiukun sävyttämää vastatransferenssia. Tällöin pyritään aktiivisesti jättämään huomioimatta uhkaavat tapahtumat tai oma haavoittuvuus. Näin vaikka aktivoituva malli olisi epäyhtenäinen henkilön yleistyneempien työmallien kanssa. Psykoterapeutilla voi olla narsistisia tarpeita asiakkaiden suhteen. Välttelevästi toimiva pyrkii tukahduttamaan tunteet, ajatukset, fantasiat ja muistot, joihin liittyy mielikuvia itsestä haavoittuvana tai epätäydellisenä. Strategia johtaa keskeisten pelkojen kieltämiseen (mm. (Obegi & Berant, 2010.) PSYKOTERAPEUTTI JA KIINTYMYSSUHTEEN TYÖMALLIT Asiakkaat ja psykoterapeutit ovat riippuvaisia toisistaan. menettämisen pelko). Tämä koskee luonnollisesti myös terapeuttia itseään. Merkittäviin toisiin projisoidaan heikkous ja riippuvuus. (Mikulincer & Shaver, 2001.) Malli, joka edustaa tyypillistä vuorovaikutusta kiintymyskohteen kanssa, ohjaa todennäköisimmin vuorovaikutusta uudessa tilanteessa hänen kanssaan. Yksityinen ammatinharjoittaja on riippuvainen asiakkaista taloudellisesti
8 Riski keskeyttää hoito ennenaikaisesti on suuri etenkin asiakkailla, joilla omaan haavoittuvuuteen liittyy voimakasta häpeää. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 9 31.8.2017 13.55
Lapsi pyrkii maksimoimaan mahdollisuutensa hoivaan ja huomioon. 11 10 Perheterapia 3/17 Tytti Karvonen levä ja asiakkaan takertuva, psykoterapeutin on tärkeä huomioida vastakkaisuuden vaikutus itseensä. Toisaalta itku ja vaatimukset voivat herättää vihaisia reaktioita. Toisinaan välttelevä psykoterapeutti on helpottunut löytäessään vaikeasti hyväksyttävät affektinsa ja riippuvuutensa takertuvasta asiakkaasta. (Wallin 2007.) Vihaisen torjujan mielentilassa olevan psykoterapeutin riski toimia reaktiivisesti on erityiPeTe_032017_64s_20170831_.indd 10 31.8.2017 13.51. Takertuvan asiakkaan voimakkaat tunteet ja yhdistymisen nälkä voivat hämmentää. (Dallos & Vetere, 2009.) Takertuvasti kiintyneet voidaan jakaa avuttomiin ripustautujiin sekä vihaisiin torjujiin. Riski keskeyttää hoito ennenaikaisesti on suuri etenkin asiakkailla, joilla omaan haavoittuvuuteen liittyy voimakasta häpeää. Tunteeseen voi olla vaikea suhtautua signaalina. Tämä voimistaa hätää ja vihaisuutta lapsessa. Tämä opitaan usein jo lapsuudessa. Psykoterapeutti voi suhtautua emotionaaliseen tarvitsevuuteen asiakasta liikaa määrittelevänä seikkana. Syntyy itseään vahvistava prosessi, jossa lapsi on jatkuvasti valppaana torjunnan, aikuisen mielenkiinnon hiipumisen tai hylätyksi tulemisen pelon vuoksi. Samalla psykoterapeutti voi tuntea olonsa turvalliseksi, koska vaikeiksi koetut tarpeet sijoittuvat vain asiakkaaseen. Takertuva psykoterapeutti Ihmiset, joilla on takertuva kiintymystyyli, tietävät, että tuen varmistamiseksi oma hätä on tehtävä niin ilmeiseksi, ettei sitä voi jättää huomiotta. Se vaatii erillisyyttä, joka takertuvassa kiintymystyylissä helposti sekoittuu aggressioon tai koetaan suhdetta uhkaavana. Avuttomat ripustautujat liittyvät toisiin ensisijaisesti avuttomuuden kautta. Tämä voi näkyä tilanteissa, joissa välttelevä asiakas alkaa saada kosketusta omaan haavoittuvuuteensa. Alla on pelkoa ja epäluottamusta. (Wallin 2007.) Takertuvan psykoterapeutin opittu kyky lukea vuorovaikutussuhteissa tapahtuvaa voi olla myös eduksi. Näin psykoterapeutti suojautuu siltä, että asiakas pääsisi häntä tunnetasolla lähelle. Välttelevä psykoterapeutti voi liittoutua välttelevän asiakkaan kanssa ja käsitellä erotilanteita kuin ne olisivat merkityksettömiä (Wallin, 2007). (Wallin, 2007.) Kiintymyssuhteen työmallit vaikuttavat reagointitapoihin erotilanteissa. Psykoterapeutti saattaa yrittää taltuttaa asiakkaan tunteet älyllisellä ymmärtämisellä (Wallin, 2007). He ovat halukkaita miellyttämään ja huolehtimaan siitä, että toiset tuntevat olonsa mukavaksi. Jotta psykoterapeutti voi tavoittaa asiakkaan avuttomuuden defensiivisen luonteen, olisi kyettävä saavuttamaan näkökulma, joka eroaa omasta. Herkkyys aistia asiakkaiden tunnetiloja sekä työhuoneen vireitä voi antaa tietoa implisiittisestä alatekstistä, jonka kanssa ollaan tekemisissä. Epävarmassa kontekstissa ainut luotettava tapa ennakoida tilanteen kulkua on lapsen oma affektin ilmaus. Tämä projisoidaan usein niihin, joista henkilö voisi olla riippuvainen. Kokemusmaailmat ovat samankaltaisia. Takertuvan psykoterapeutin taipumus suosia tunnetta ajattelun sijaan voi häiritä kykyä aktivoida asiakkaassa ja itsessä vasemman aivopuoliskon tulkitsijaa, joka analysoi emotionaalista kokemusta. Kun itken, olen vaativa ja vihainen, tarpeeni kuullaan lopulta. Kun avuttoman ripustautujan kokemus sisäisestä toisesta kohoaa esiin niin laajana, että se täyttää lähes koko mentaalisen tilan, vihaisen torjujan toinen on lisäksi pahantahtoinen ja minää uhkaava. Välttelevän psykoterapeutin voi olla vaikea auttaa asiakasta kestämään voimistuvia tunteita. (Wallin, 2007.) Takertuvan psykoterapeutin voi olla helpompi tuntea empatiaa takertuvaa asiakasta kohtaan. Tämä vaikeuttaa asiakkaan pääsyä omiin samankaltaisiin kokemuksiin (Welt & Herron, 1990). Samalla se estää terapeuttia saamasta yhteyden tunteisiin ja kokemuksiin, jotka koetaan uhkaaviksi. He eivät salaa tarvitsevuuttaan mutta täyttävät omat tarpeensa huonosti – mikäli ovat tietoisia niistä. Vihaisten torjujien taustalla on usein menetyksiä ja traumoja, joita ei ole työstetty. Mikäli psykoterapeutti ei tiedosta työmallinsa tuottamaa ylitulkinnan mahdollisuutta, voi herkkyys kääntyä reaktiivisuudeksi tai johtaa näyttämöllistymiseen, jota ei kyetä purkamaan. Toisaalta psykoterapeutin omat hylätyksi tulemisen pelot voivat tehdä vaikeaksi juuri muun kuin empatisoimisen. Asiakkaan halu keskeyttää hoito voi tuntua helpotukselta, jolloin psykoterapeutti antaa asiakkaan liian helposti mennä
Asiakkaat kokivat, että heillä oli hoidon alussa vahvempi yhteyden tunne sekä kokemus hyvästä yhteistyöstä näiden psykoterapeuttien kanssa. Keskiössä on psykoterapeutin kiintymystyylin vaikutus turvallisen perustan mahdollistumiseen työskentelyssä. Kiintymystyyliltään ahdistuneet psykoterapeutit pelkäävät torjuntaa ja hylätyksi tulemista. Seuraavassa referoin muutamaa aiheeseen liittyvää tutkimusta. 11 10 Subjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia nen, kun asiakas toimii tavalla, jonka terapeutti kokee hylkäyksenä. (Sauer ym., 2003.) Farber ja Metzger (2010) puolestaan uskovat, että kiintymystyyliltään ahdistunut psykoterapeutti pystyy luomaan alussa asiakkaisiin läheisen yhteyden. Kiintymystyyliltään ahdistuneet psykoterapeutit pelkäävät torjuntaa ja hylätyksi tulemista. Kun muistetaan että vahva, kestävä yhteistyösuhde ja asiakkaan kokemus psykoterapeutista empaattisena tarvitaan, jotta turvallinen perusta mahdollistuu terapiasuhteessa, turvattomasti kiintyneillä psykoterapeuteilla voi olla tähän liittyen enemmän haasteita (Farber & Mezger 2010). Kokemus voi viritä psykoterapeutissa tilanteessa, jossa hyvää tarkoittava auttamisyritys kilpistyy asiakkaan vihamielisyyteen, jonka avulla asiakas suojautuu haavoittuvuudeltaan. Sauer ym. Terapian edetessä tulokset eivät pysyneet. Psykoterapeutit, joilla oli korkea pistemäärä kiintymyssuhdeahdistuksessa (takertuva), saavuttivat erittäin myönteisiä vaikutuksia yhteistyösuhteessa ensimmäisen istunnon aikana. Tämä herättää hylätyksi tulemisen pelon, mikä vähentää kykyä toimia terapeuttisesti (Rubino ym., 2000). Psykoterapeutti voi raivostua, vetäytyä kylmään vihamielisyyteen tai tulla kietoutuneeksi näyttämöllistymiseen, jossa psykoterapeutin asiakkaaseen projisoima, vihamielinen objekti on keskeisessä roolissa. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 11 31.8.2017 13.51. Tällöin asiakas voi tutkia, miten hänen henkilöhistoriansa vaikuttaa siihen, kuinka hän havaitsee itsensä ja merkittävät toiset. Taustalla on yhteyden saavuttamisen tärkeys. Turvattomasti kiintyneet psykoterapeutit voivat tulkita ongelmat merkkinä asiakkaan halusta päättää terapia. Turvattomasti kiintyneiden psykoterapeuttien oli turvallisesti kiintyneisiin verrattuna vaikeampaa ylläpitää vahva yhteistyösuhdetta. Sauer, Lopez ja Gormley (2003) tutkivat turvallisen perustan ja psykoterapeutin kiintymystyylin vaikutusta toisiinsa. Psykoterapeutin kiintymystyylin vaikutusta terapiaprosessiin on tutkittu melko vähän. Ongelmallisempia ovat tilanteet, joissa täytyy luoda riittävän lujat rajat asiakkaalle. Erotilanteissa takertuvasti kiintyneet henkilöt ovat intensiivisen emotionaalisia. Tämän kannattelu voi olla takertuvalle psykoterapeutille vaikeaa. Psykoterapeutin kiintymystyyli ja tutkimus Bowlbyn (1988) mukaan psykoterapeutin keskeinen tehtävä on toimia kiintymyskohteena, joka tarjoaa turvallisen perustan asiakkaan työskentelylle. Sen vuoksi heillä voi olla vaikeuksia selviytyä yhteistyöhön syntyvistä ongelmista. Psykoterapeutti saattaa luoda lomatauon ajaksi järjestelyjä, jotka vahvistavat asiakkaan käsitystä itsestä avuttomana ja riippuvaisena. (2003) tutkivat asiakkaiden ja psykoterapeuttien kiintymystyylejä ja yhteistyösuhdetta ensimmäisessä, neljännessä ja seitsemännessä istunnossa. Mitä enemmän psykoterapeutilla oli kiintymyssuhdeahdistusta, sitä enemmän asiakkaiden arvio yhteistyösuhteen laadusta laski terapian kuluessa. Hylkäykseen liittyy terapeutin kokemus itsestä avuttomana ja merkityksettömänä. Esimerkiksi lomatauon lähestyessä asiakkaan ahdistuneisuus voi herättää psykoterapeutin oman yhteyden katkeamiseen liittyvän hädän. Konfrontointi voi olla vaikeaa etenkin, kun se liittyy asiakkaan odotuksiin kiintymyssuhteisiin liittyen. Tätä tarkastellaan yhteistyösuhteeseen ja vastatransferenssi-ilmiöihin liittyen. Psykoterapeutti on innokas miellyttämään ja luomaan hyvän suhteen. Arviot yhteistyösuhteesta muuttuivat erittäin kielteisiksi ajan kuluessa. Tämä on sekä reaktio menetyksen uhkaan että yritys torjua sitä (Wallin 2007). Tutkijoiden mukaan tuloksia voidaan selittää sillä, että nämä psykoterapeutit reagoivat eri tavoin eri ihmisiin heidän tarpeistaan riippuen. Hänen on kuitenkin vaikeampi reagoida joustavasti, kun suhde syvenee. Heidän on havaittu myös reagoivan asiakkaisiin vähemmän empaattisesti (Rubino ym., 2000)
Mikäli kiintymystyyli liittyy egosyntoniseen, piirteen kaltaiseen puoleen sekä defensiivisiin toimintamalleihin, se voi johtaa vastatransferenssireaktioihin, joita psykoterapeutti ei tunnista. Käytännössä jokainen pari mahdollistaa paripsykoterapeutille itsetuntemuksen syvenemisen. Turvattomasti kiintyneet asiakkaat herättävä laajan kirjon vastatransferenssitunteita. Samalla psykoterapeutin on pystyttävä tunnistamaan ja säätelemään omia reaktioitaan kiintymyssuhteisiin liittyvän hädän tullessa kosketetuksi. Riski vahingoittavien vastatransferenssi-näyttämöllistymisten suhteen voi olla erityinen, kun turvattomasti kiintynyt asiakas on turvattomasti kiintyneen psykoterapeutin parina. Välttelevä puoliso voi tarvita aluksi enemmän vasemman aivopuoliskon tulkitsijaa. Samalla se resonoi psykoterapeutin omien, yhteyden katkeamisen uhkaan liittyvien kokemusten, tunteiden ja toimintamallien kanssa. Kokemukseni mukaan paripsykoterapiaan tullaan yleensä tilanteessa, jossa yhteys kiintymyskohteen suhteen on vakavasti uhattuna. Tutkijat ehdottavat, että psykoterapeutin kiintymystyylillä voi olla merkittävä vaikutus riskiin ilmaista komplementaarista vastatransferenssia. Tämän seurauksena takertuvasti kiintynyt psykoterapeutti voi tulla kärsimättömäksi ja kriittiseksi. Löydösten mukaan psykoterapeutin turvaton kiintymystyyli on riskitekijä asiakkaita kohtaan syntyville tuhoaville tunteille. Millaiset kumppanit herättävät paripsykoterapeutissa turvallisimman olon. Kartoitustutkimuksessa Leiper ja Casares (2000) tutkivat psykoterapeutin kiintymystyylin yhteyttä työtyytyväisyyteen sekä ongelmiin ja onnistumisen hetkiin, joita raportoitiin työhön liittyen. Terapeuttiset menetelmät tulee suunnitella sen mukaisesti, onko asiakas enemmän deaktivointivai hyperaktivaatiostrategioita käyttävä. Tämä voi johtaa näyttämöllistymisiin, joissa psykoterapeutin ongelmatiikka on keskeisessä osassa. He tunsivat itsensä vähemmän palkituiksi ja vähemmän tuetuiksi ja liittivät vaikeudet itseensä. Se, missä määrin psykoterapeutin ja asiakkaan kiintymystyylien erilaisuudella on merkitystä, liittyy psykoterapeutin kykyyn sopeuttaa omaa tyyliään asiakkaan kiintymystyyliin. Kun asiakkaan ja psykoterapeutin kiintymystyylit olivat vastakkaiset, vihamieliset tai etäännyttävät vastatransferenssit olivat todennäköisempiä. Tilanteissa, joissa vastakkaisiin kiintymystyyleihin liittyi erilaisia tavoitteita, mahdollisuus kulttuurien yhteentörmäykseen oli tutkijoiden mukaan suurempi. Ideaalitapauksessa paripsykoterapeutti on monipuolisesti kosketuksissa kiintymyssuhteen työmalliensa kanssa. (Berant & Obegi, 2010.) Mohr, Gelso ja Hill (2005) raportoivat seuraavista löydöistä. Kiintymystyylit ja paripsykoterapia Se, missä määrin terapeutin kiintymystyylillä on merkitystä terapiaprosessissa, liittyy psykoterapeutin kykyyn olla suhteessa itsensä eri puoliin ja reaktiotapoihin. Takertuvasti kiintynyt psykoterapeutti voi puolestaan kokea itsensä riittämättömäksi, kun välttelevästi kiintynyt asiakas jatkuvasti vastaa väliintuloihin välinpitämättömyydellä. Paripsykoterapeutti voi pohtia kiintymysTytti Karvonen PeTe_032017_64s_20170831_.indd 12 31.8.2017 13.51. Kumppaneiden kiintymystyylit voivat erota, jolloin psykoterapeutin on kyettävä sopeuttamaan oma kiintymystyylinsä molempien tyyleihin. Kokemus psykoterapeutin empatiasta voi olla tärkeää takertuvalle puolisolle, jotta yhteys psykoterapeuttiin voi syntyä. Mikä kutsuu esiin paripsykoterapeutin deaktivaatioja hyperaktivaatiostrategiat. Välttelevä voi kokea ”vain” empatian kautta yhteyttä hakevan psykoterapeutin kyvyttömäksi auttamaan. Psykoterapeutti voi alkaa toimia torjuvalla tai hylkäävällä tavalla. (Eagle & Wolitzky 2010.) Mielestäni paripsykoterapiassa haaste on erityisen suuri. Turvattomasti kiintyneet psykoterapeutit kokivat enemmän vaikeuksia terapeuttisissa vuorovaikutustilanteissa. Välttelevästi kiintynyt psykoterapeutti voi tuntea joutuvansa hukuksiin ahdistuneesti kiintyneen asiakkaan voimakkaasta läheisyyden tarpeesta. 13 12 Perheterapia 3/17 Vastatransferenssia ja psykoterapeutin kiintymystyylejä on tutkittu vähän. Miten paripsykoterapeutti tunnistaa ja säätelee niitä. Paripsykoterapeutti voi pohtia, millaisiin kumppaneihin on helpointa liittyä. Tämä voimistaa kumppaneiden kiintymystyyleihin liittyviä reaktiotapoja. Paripsykoterapeutin on kyettävä kannattelemaan molempien hätää ja ymmärrettävä, mitä kumppaneiden yritykset selviytyä hädän kanssa tuottavat vuorovaikutussuhteeseen
Tämä tuo hoidollisen mahdollisuuden, johon väitteeni mukaan missään muussa psykoterapiamuodossa ei yhtä nopeasti ole mahdollista päästä käsiksi. Tämä koskee niin vanhempi -lapsisuhdetta kuin asiakkaan ja psykoterapeutin välistä. Tilanne on herkkä, sillä kumppanien haavoittuvuus on paljaana ja kipeänä suojautumisyritysten alla. Kliiniseen näyttöön nojautuen he totesivat ”yhden henkilön psykologian” rajoitukset. Daniel Stern on luonut siltaa kiintymyssuhdeteorian, intersubjektiivisuuden ja psykoterapian välille. Erityinen mielenkiinnon kohde on yhdessä luoduissa, implisiittisissä ja usein sanoittamattomissa prosesseissa, joiden kautta muutos tapahtuu. (Stolorow, Brandschaft, & Atwood, 1987.) Nämä relationaaliset, intersubjektiiviset ja sosiaaliseen konstruktionismiin nojaavat kliinikot väittävät, että asiakkaan psyykkisen maailman saattaa tavoittaa vain siinä kokemuksellisessa todellisuudessa, joka luodaan terapiaprosessiin osallistuvien välillä. Kiintymyssuhdeteoriasta johdettuja terapiamuotoja ovat kiintymyssuhdeorientoitunut psykoterapia sekä kiintymyssuhteisiin pohjautuva psykoterapia. Asiakkaan ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat aina osaltaan reaktio psykoterapeuttiin. 13 12 tyylien vaikutusta myös käyttämiinsä menetelmiin. Kiintymyssuhdeteoria pikemminkin informoi kuin määrittää väliintuloja ja kliinistä ajattelua (Slade, 1999). Terapeuttinen suhde elettynä pikemminkin kuin analysoituna on ensisijainen terapeuttinen väliintulo. Kokemus intersubjektiiSubjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia PeTe_032017_64s_20170831_.indd 13 31.8.2017 13.51. Nämä psykoanalyytikot tekivät samansuuntaisia huomioita, joita kiintymyssuhdetutkijat olivat havainneet työmalleja tutkiessaan. Psykoterapeutin hyvää tarkoittavien väliintulojen lisäksi se, miten hän tahattomasti osallistuu prosessiin, vaikuttaa asiakkaaseen. Tunteeko takertuva psykoterapeutti vetoa menetelmiin, joissa tunteiden tunnistaminen ja niiden jakaminen painottuvat. Ovatko kognitiiviset, intellektuaaliseen havainnointiin ja yhdistelyyn perustuvat menetelmät luontevampia välttelevälle psykoterapeutille. Tämä suhde sisälsi vaihteluja eri hetkinä. Jotta kehitystä sekä lapsuudessa että psykoterapiassa voidaan ymmärtää, on päästävä kiinni vuorovaikutuksen nyansseihin. Yksi tapa luoda siltaa kiintymyssuhdeteorian ja kliinisen työn välille on intersubjektiivinen teoria. INTERSUBJEKTIIVISUUS PSYKOTERAPIAN TEORIANA Kiintymyssuhdeteoria on kattava teoria kehityksestä, motivaatiosta, persoonallisuudesta ja psykopatologiasta. Termi viittaa oletukseen, jonka mukaan asiakkaan ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen syntyvät ensisijaisesti sisältäpäin. Samalla se vaatii paripsykoterapeutilta sensitiivistä virittäytymistä kumppanien kokemusmaailmaan ja kykyä luoda yhteys molempiin. He luonnehtivat työtään laajennukseksi psykoanalyyttisesta self-psykologiasta. (Wallin, 2007.) Robert Stolorow kollegoineen toi termin intersubjektiivisuus kliiniseen teoriaan. Se ei kuitenkaan ole itsenäinen terapeuttinen lähestymistapa (Obegi & Berant, 2010). Kun yhteys kiintymyskohteeseen on uhattuna, paripsykoterapeutille avautuu näköala kumppaneiden haavoittuvuuteen, joka on kätkettynä defensiivisten strategioiden alle. (Wallin, 2007.) Asiakkaan ajatukset, tunteet ja käyttäytyminen ovat aina osaltaan reaktio psykoterapeuttiin. Missä määrin psykoterapeutti voi liikkua luontevasti molemmissa maastoissa. Tällöin huomio tulee keskittää asiakkaan psyyken sisäisiin toimintoihin, ei niinkään vuorovaikutukseen asiakkaan ja psykoterapeutin välillä. (Obegi & Berant, 2010). Intersubjektiivisuus kuvataan ”erityiseksi psykologiseksi alueeksi, joka muodostuu kahden subjektiivisuuden risteyksessä – potilaan ja analyytikon”. Jotta paripsykoterapeutti voi hyödyntää avautuvan hoidollisen mahdollisuuden, hänen on ymmärrettävä riittävästi, mitä kiintymyssuhteisiin liittyvä hätä hänessä itsessään kutsuu esiin. He näkivät, miten asiakkaan kokemus hoidossa liittyi terapiasuhteen laatuun. Samoihin aikoihin kuin Mary Main ja Peter Fonagy tutkivat kiintymyssuhteisiin liittyvää turvallisuutta, eri koulukuntien psykoanalyytikot tarkastelivat asiakastyötä tavalla, joka lähestyy kiintymyssuhdeajattelua
Molemmat toimivat myös suhteen tarkkailijoina. Yksilön kokemusta ei voi tavoittaa ymmärtämättä, miten systeemi toimii. Asiakkaan sanat voivat työntää psykoterapeuttia kauemmas tai vetää lähemmäs. Näyttämöllistyminen muuntaa sisäisen kokemuksen käyttäytymiseksi. Alla oleva haavoittuvuus nähdään ymmärrettävänä. Näyttämöllistyminen alkaa molemminpuolisella projektiivisella identifikaatiolla. (Maroda, 1998.) Näyttämöllistyminen muuntaa sisäisen kokemuksen käyttäytymiseksi. Yhdessä luodaan suhde, joka voi mahdollistaa terapeuttisen muutoksen. (Stern, 2004.) Intersubjektiivisuus ja paripsykoterapia Kun objektisuhdeteoria painottaa kumppanien välisiä projektioita ja projektiivista identifikaatiota, self-psykologisessa ja intersubjektiivisessa lähestymistavassa keskiössä on se, mitä tapahtuu, kun nykyiset tai arkaaiset tarpeet ilmaistaan eikä kumppani vastaa toivotulla tavalla. (Maroda, 1998; Wallin, 2007.) Näyttämöllistymisen erityinen merkitys ei sijaitse puhutuissa sanoissa vaan nonverbaalisessa alatekstissä, joka syntyy siitä, mitä sanat tekevät. Näyttämöllistyminen heijastaa dynaamista jännitettä vanhan ja uuden, turvallisuuden ja riskin, ”toistetun suhteen” ja ”tarvitun suhteen” välillä (Stern, 1994). 15 14 Perheterapia 3/17 Tytti Karvonen visesta kohtaamisesta asiakkaan ja kliinikon välillä voi joskus tuottaa itsessään merkittävimmän terapeuttisen muutoksen. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 14 31.8.2017 13.51. Psyykkinen todellisuus nähdään yhteydessä kontekstiin. (Shaddock, 2000.) Intersubjektiivinen lähestymistapa painottaa muita analyyttisia suuntauksia enemmän sitä, miten psykoterapeutti on mukana luomassa intersubjektiivista tilaa (Atwood & Stolorow 1984). Psyykkistä todellisuutta muovaavat kehitykselliset seikat, ihmissuhteet sekä hoitosuhde, jossa ollaan. Samalla pelätään tiedostamattomasti, että vanhat, traumaattiset ja kehitystä estäneet kokemukset toistuvat. Tämä johtaa kiihtyviin toimintamalleihin. Kumppaneilla on tiedostamattomia toiveita siitä, että suhde voisi tuottaa uusia, kehitystä mahdollistavia kokemuksia. Keskeistä on hetki tässä ja nyt. (Crawley & Grant 2008.) Näyttämöllistyminen Intersubjektiivisen ja relationaalisen lähestymistavan ytimessä ovat transferenssi-vastatranferenssi näyttämöllistymiset. Se, miten muutos tapahtuu, pohjautuu kuitenkin erilaisiin prosesseihin. (Crawley & Grant, 2008.) Intersubjektiivisessa pariterapiassa tärkeä tutkimuksen kohde on tiedostamaton. Paripsykoterapiassa yksilöllinen kokemus nähdään suhdesysteemiin sulautuneena. Molemmat kokevat jossakin määrin menettäneensä kontrollin. Tämän jälkeen toimitaan tavalla, jota ei ole aiottu. Tilanne kulminoituu terapeutin ja asiakkaan hämmennykseen. Psykoterapeutin sanat voivat saada asiakkaan olon tuntumaan hyvältä tai ne voivat ahdistaa (Wallin, 2007). Näyttämöllistymisessä nousevat esiin tiedostamattomaan haudatut kokemukset sekä niihin liittyvät tunteet, jotka ovat sietämättömiä tai joita ei haluta. Psykoterapeutin osallisuus niissä nähdään yhtä merkittävänä kuin asiakkaan (Wallin, 2007). Syntyy konflikti tai vetäydytään. Näyttämöllistyminen on affektien johtamaa, asiakkaan ja analyytikon toisiaan lähellä olevien emotionaalisten asetelmien toistamista. (Crawley & Grant 2008.) Psykoterapeutti on asiakkaan tavoin osallisena suhteessa. Olennaista on psykoterapeutin halu tutkia asiakkaan subjektiivisen kokemuksen lisäksi omaansa. Tähän liittyy aina havaittavissa olevaa verbaalista tai nonverbaalista toimintaa. Säätely epäonnistuu, kun kumppani jättää huomiotta toisen affektit tai voimistaa niitä. (Crawley & Grant, 2008.) Pari nähdään molemminpuolisen säätelyn systeeminä. Myös työskentelytekniikoiden suhteen niissä on sam ankaltaisuutta. (Crawley & Grant, 2008.) Intersubjektiivinen pariterapia tulee lähelle tunnekeskeistä pariterapiaa. Olennaista on empaattinen ymmärrys kummankin tilannetta kohtaan ja molempien subjektiivisen kokemuksen mahdollisimman tarkka tavoittaminen
Takertuva psykoterapeutti saattaa säilöä tai jopa ilmaista kaikki tunteet, jotka välttelevä asiakas kieltää omaavansa. Psykoterapeutin on oltava tunnetasolla aidosti läsnä, jotta asiakas voi edetä. Seurauksena voi olla pitkittynyt, ”liian autuaallinen” hoitosuhde, joka on niin epädynaaminen, että se hiipuu itsekseen. Asiakas voi alkaa tuntea olonsa kontrolloiduksi tai kuormitetuksi psykoterapeutin hakiessa emotionaalista kontaktia. (Maroda, 1998.) Psykoterapeutin menneisyys astuu etualalle jopa siinä määrin, että se määrittää terapian lopputuloksen. (Wallin, 2007.) Kun voimakas näyttämöllistyminen jää tunnistamatta ja läpityöstämättä, tilanne voi pahimmillaan johtaa siihen, että psykoterapeutin vastatransferenssi alkaa dominoida terapiasuhteessa. Se voi ilmentyä mm. Lisäksi molemmilla on kyky työstää tähän liittyviä voimakkaita affekteja. (Maroda, 1998.) Hyvään terapeuttiseen yhteensopivuuteen kuuluu asiakkaan ja psykoterapeutin kyky stimuloida näyttämöllistymistä toisissaan terapeuttisella tasolla. Näin he näyttämöllistävät emotionaalisesti etäistä suhdetta, mikä on molemmille tuttua heidän taustoistaan. Psykoterapeutti voi tulla osalliseksi draamaan vain, jos hän tulee henkilökohtaisesti kosketetuksi syvällä, tiedostamattomalla tasolla. Toisenlainen salainen sopimus syntyy, kun psykoterapeutin ja asiakkaan defenssit eroavat mutta sekoittuvat tiettynä aikana. Lamaantuuko pariterapeutti, jos pari herättää hänessä pelon yksin jäämisestä ja yhteyden katkeamisesta. Paripsykoterapiassa näyttämöllistyminen voi koskettaa psykoterapeutin tiedostamattomia mielikuvia parina olemisesta. Se, missä määrin näyttämöllistymistä voidaan hyödyntää terapiasuhteessa, riippuu psykoterapeutin kyvystä palauttaa kykynsä mentalisoida. Asetelman on herätettävä psykoterapeutissa hänen oman, henkilökohtaisen draamansa uudelleen kokemista. Puolustautuuko hän hyökkäämällä tai asettumalla autoritaariseen ja kontrolloivaan suhteeseen pariin nähden. (Maroda, 1998.) Salainen sopimus ja yhteentörmäys Wallinin (2007) mukaan näyttämöllistymiseen liittyy kaksi toimintamallia: salainen sopimus ja yhteentörmäys. Psykoterapeutti voi puolestaan tulla vihaiseksi potilaan vetäytyvyydestä. Toisena ääripäänä ovat myrskyisät, intohimoiset mullistukset, jotka kulminoituvat joko psykoterapeutin asiakasta traumatisoivaan toimintaan tai jyrkkään hoidon lopetukseen toisen taholta. Alkaako hän kysymyksillään ja tulkinnoillaan tunkeutua parin väliin tai hakea kahdenvälistä yhteyttä toiseen kumppaneista. Liian vähä näyttämöllistyminen johtaa pysähtyneisyyteen. Tällöin psykoterapeutin menneisyys astuu etualalle jopa siinä määrin, että se määrittää terapian lopputuloksen. Subjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia PeTe_032017_64s_20170831_.indd 15 31.8.2017 13.51. Kun yhteentörmäys syntyy, niin vaikeita mutta mahdollisesti vapauttavia tosiasioita voi tulla keskiöön. kiivaana väittelynä, spontaanina halauksena, istunnon lyhentämisenä tai pidentämisenä, odottamattomana itkuun purskahtamisena tai vetäytymisenä hiljaiseen torjuntaan. Millaiseen näyttämöllistymiseen päätyy pariterapeutti, jossa pari aktivoi sietämättömän ulkopuolisuuden tunteen, joka omassa kasvuhistoriassa on jäänyt vaille ymmärrystä ja kannattelua. Liian suuri puolestaan ennenaikaiseen hoidon keskeyttämiseen, umpikujaan tai epäsopivaan toimintaan. Defenssit joko peilaavat toisiaan tai sekoittuvat. Välttelevä psykoterapeutti ja asiakas toisiaan peilaavine defensseineen voivat tehdä salaisen sopimuksen siitä, että molemmat pysyvät kaukana vahvoista tunteista. Salainen sopimus, jossa osapuolten defenssit eroavat, voi muuttua ajan myötä yhteentörmäykseksi. (Maroda, 1998.) Näyttämöllistyminen on tärkeä osa terapiaprosessia. Asiakkaan täytyy kyetä herättämään psykoterapeutissa jotakin yhtä lailla primitiivistä ja poislohkottua, jotta he voivat uudelleen elää asiakkaan draaman. 15 14 Näyttämöllistyminen voi saada monia muotoja. Salainen sopimus palvelee tiedostamattomasti sekä psykoterapeutin että asiakkaan itseä suojelevia tarpeita
Obegi, & E. New York: Routledge. (2009) Attachment-Related Defensive Processes. (2009). Psychoanalytic Psychology. 1. Journal of Counseling Psychology, 52, 298-309. Journal of Personality and Social Psychology, 81, 97-115. Obegi & E. Berant (Toim.), Attachment Theory and Research in Clinical Work with Adults. Teoksessa J. Psykoterapeutin kyky palauttaa mentalisointikykynsä on edellytys sille, että jumiutuneesta tilanteesta voi versoa uusi oivallus, toisinaan koko prosessin olennaisesti muuttava. (1995). (2008). Maroda, K.J. Applications in a Range of Clinical Settings. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 16 31.8.2017 13.51. Berant (Toim.), Attachment Theory and Research in Clinical Work with Adults (s.46-70. The Self in the Relationship. Bowlby, J. 17 16 Perheterapia 3/17 Tytti Karvonen YHTEENVETOA Kiintymyssuhdeteoria ja intersubjektiivinen teoria auttavat ymmärtämään paripsykoterapeutin kiintymyssuhteen työmallien ja subjektiivisuuden vaikutusta terapiaprosessiin. Obegi, & E. Northvale, NJ: Jason Aronson. Teoksessa J.H. (1982). (s.461-489). 293-327). Vaikka sekä asiakaspari että paripsykoterapeutti vaikuttavat tahallisesti ja tahtomattaan terapian kulkuun, asetelma ei ole symmetrinen. (2000). Farber, B. (1st ed., 1969) Bowlby, J. H. London: Palgrave Macmillan. Couple therapy. 3. Attachment and loss: Vol. Marris (Toim.), Attachment across the life cycle (s.33-51). Attachment and loss: Vol. Attachment theory and intergroup bias: Evidence that priming the secure base schema attenuates negative reactions to out-groups. (1998). New York: The Guilford Press. (1991). Loss: Sadness and depression. British Journal of Medical Psychology, 73, 449-464. Stevenson-Hinde, & P. A secure base: Parent-child attachment and healthy human development. J., & Hill, C. Missä viehättävä tai mahdoton asiakaspari sijaitsee. Attachment and other affectional bonds across the life cycle. Atwood, G., & Stolorow, R. Berant, E., & Obegi, J. Vaikka psykoterapeutin tarpeet – taloudelliset tai narsistiset – ovat läsnä asetelmassa, koulutus, työnohjaus ja henkilökohtainen terapia auttavat pitämään näyttämön keskiössä sen mikä sinne kuuluu, eli asiakasparin. (2010). 351-378). Teoksessa C.M. Crawley, J., & Grant, J. Merkittävää on, millä tavoin psykoterapeutti pystyy havaitsemaan ja reflektoimaan omaa osuuttaan, ja käyttämään havaintoja työskentelyä edistävällä tavalla. Psykoterapeutti huolehtii hyvinvoinnistaan ja keskeisten tarpeidensa tyydyttämisestä ensisijaisesti työhuoneensa ulkopuolella. Client and counselor trainee attachment as predictors of session evaluation and countertransference behavior in first counseling sessions. Leiper, R., & Casares, P. Adult Psychotherapy from the Perspectives of Attachment Theory and Psychoanalysis. LÄHTEET Ainsworth, M.D.S. An investigation of the attachment organization of clinical psychologists and its relationship to clinical practice. Obegi & E. Paripsykoterapeutin kasvuhistorian kokemukset pareista vaikuttavat siihen, miten hän kohtaa pareja. Psykoterapeutti joutuu ajoittain mukaan terapiaprosessiin tavalla, jota hän ei ole aikonut. New York: The Guilford Press. H. (1980). Systemic Therapy and Attachment Narratives. Teoksessa J.H. (1988). Paripsykoterapeutin työhuoneen sohvalla, hänen mielessään vai jossakin näiden kahden välimaastossa. 15, 517-535. Berant (Toim.), Attachment Theory and Research in Clinical Work with Adults (s. Mohr, J.J., Gelso, C. New York: The Guilford Press. Enactment. Subjektiivisuuksien risteyksessä kohtaavat asiakasparin ja paripsykoterapeutin mielikuvat parina olemisesta. Attachment (2nd ed.). A. Dallos, R., & Vetere, A. When the Patient`s and Analyst`s Pasts Converge. (2010). Näissä näyttämöllistymisissä piilevät sekä uusien oivallusten että umpikujan mahdollisuudet. Mikulincer, M., & Shaver, P. (pp. The Therapist as Secure Base. (1984). Eagle, M., & Wolitzky, D. New York: Basic Books. Attachment-Informed Psychotherapy Research with Adults. L. Parkes, J. Liittyykö käsitykseen parina olemisesta tuhoavuutta, yhteyden katkeamisen uhkaa ja hylätyksi tulemisen pelkoa. A., & Metzger, J. London: Routledge. Teoksessa J.H. E. R. (2001). Mikulincer, M., Shaver, P.R., Cassidy, J., & Berant, E. Bowlby, J. New York: The Guilford Press. Paripsykoterapeutti voi päätyä näyttämöllistymiseen sekä suhteessa pariin että toiseen kumppaneista. Berant (Toim.), Attachment Theory and Research in Clinical Work with Adults. Structures of subjectivity. (2005). Natterson, J., & Friedman, R. Hillsdale, NJ: Analytic Press. Paripsykoterapian näyttämö on varattu ensisijaisesti asiakasparille. New York: Basic Books. A primer of intersubjectivity. (2010). New York: Basic Books. Onko pari mielen muodosteena jotakin, johon voi luoda turvallisen suhteen
Saaranen-Kauppinen, A. Therapist empathy and depth of interpretation in response to potential alliance ruptures: The role of therapist and patient attachment styles. New York: Basic Books. (2010). Shaver (Toim.), Handbook of attachment: Theory, research, and clinical applications (s.575-594). (2010). (s.114). Psychoanalytic treatment: An intersubjective perspective. Berant (Toim.), Attachment Theory and Research in Clinical Work with Adults (s.17-45). Northvale NJ: Jason Aronson. N. Psychotherapy Research, 13, 371-382. New York: Guilford Press. New York: The Guilford Press. New York: Norton Stern, S. Shaver, P.R., & Mikulincer, M. Attachment theory and research: Implications for the theory and parctice of individual psychotherapy with adults. (2000). Teoksessa J.H. An intersubjective systems approach to couples therapy. Subjektiivisuuksien risteyksessä – Paripsykoterapeutti osana parin muutosprosessia PeTe_032017_64s_20170831_.indd 17 31.8.2017 13.51. Tampere: Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [ylläpitäjä ja tuottaja].<http://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/>. New York: The Guilford Press. Cassidy & P. Teoksessa J. Attachment in Psychotherapy. Obegi & E. Stolorow, R., Brandschaft, B., & Atwood, G. KvaliMOTV – Menetelmäopetuksen tietovaranto [verkkojulkaisu]. New York: The Guilford Press. G., & Gormley, B. An Overview of Adult Attachment Theory. (2000). R. (2004). Narcissm and the Psychotherapist. (1990). (2007). (1987). (1999). J. Slade, A. (1994). Rubino, G., Barker, C., Roth, T., & Fearon, P. Sosiaalinen konstruktionismi. Stern, D. Contexts and connections. Psychotherapy Research, 10, 408-420. (Viitattu 3.1.2017) Sauer, E. Respective contributions of therapist and client adult attachment orientations to the development of the early working alliance: A preliminary growth modeling study. Psychoanalytic Dialogues, 4, 317-346. (Eds.). Needed relationships and repeated relationships: An integrated relational perspective. Wallin, D. (2006). Welt, S., & Herron W. New York: The Guilford Press. M., Lopez, F. Attachment theory and Research in Clinical Work with Adults. H., & Berant, E. 17 16 Obegi, J. The present moment in psychotherapy and everyday life. Shaddock, D. & Puusniekka, A. (2003)
Terapeuttisten ja työnohjauksellisten taitojen kehittämisen ohessa kiinnitetään huomiota pedagogisten taitojen hallitsemiseen. Ongelmalähtöisen oppimisen tavalla toteutettu koulutus osoittautui käytännönläheiseksi ja innostavaksi tavaksi kouluttaa työyhteisöä, jolla ei aiemmin ollut perheterapeuttista koulutusta. Avainsanat: perheterapia, ongelmalähtöinen oppiminen, yhteisen tutkimisen haastattelu, perheja pariterapiakoulutus, työyhteisökoulutus Mikko Lohilahti psykologi, perheja pariterapeuttikouluttaja, Joensuun Perheterapiakeskus Oy, mikko.lohilahti@perheterapiakeskus.fi PeTe_032017_64s_20170831_.indd 18 31.8.2017 13.51. Artikkelissa pohditaan myös ongelmalähtöisen oppimisen mahdollisuutta pitkien perheterapiakoulutusten toteuttamisessa. 19 18 Perheterapia 3/17 JOHDANTO Vaativan erityistason perheterapiakoulutuksen (VET) muuttuminen perheja pariterapian kouluttajakoulutukseksi painottaa kouluttajana toimimista. Käsittelen artikkelissa ongelmalähtöisen oppimisen mahdollisuuksia työyhteisön perhekeskeisen koulutuksen toteuttamisessa sekä yhteisen tutkimisen haastattelua koulutuspalautteen keräämiseksi. Ongelmalähtöinen oppiminen vaatii kouluttajalta erilaista valmistautumista ja joustavuutta. Opetusmenetelmien arvioimista terapiakoulutuksissa on tehty vähän. Koulutuksissa tulisi kiinnittää huomiota entistä enemmän siihen mitä ja miten koulutamme. Oppimisprosessia luodaan koulutettavien kanssa yhdessä, jolloin kouluttajan on kyettävä mukautumaan koulutettavien muuttuviin oppimistavoitteisiin. Palautteen kerääminen yhteisen tutkimuksen haastattelua käyttämällä jatkoi koulutusta palauteprosessiin ja teki palautteesta vastavuoroista sekä laadullista. Koulutuksessa tämä näkyy muun muassa siinä, että Jyväskylän yliopisto ja Vuorovaikutusprosessien tutkimuskesOngelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa TIIVISTELMÄ Tämä artikkeli perustuu perheja pariterapian kouluttajakoulutukseni opinnäytetyöhön. Pitkien perheterapiakoulutusten vähentyessä lyhyiden koulutusten merkitys perheterapeuttisen tiedon, kulttuurin ja toimintatavan välittäjänä korostuu
Vaikuttaa siltä, että julkisen sektorin koulutuspanos on sekin vähentynyt, minkä voi olettaa vaikuttavan suoraan myös perheterapian asemaan hoidollisena menetelmänä varsinkin, kun perheterapian pioneerit alkavat eläköityä. Käsitteenä ongelmaperustainen korostaa sekä oppimisen että ongelman ratkaisun prosesseja. Tämä artikkeli perustuu perheja pariterapian kouluttajakoulutukseen keskittyvään opinnäytetyöhöni. Jos teorian osuus on vähäisempi, se saattaa olla monille opiskelijoille pettymys ja heidänkin tarpeensa tulisi ottaa huomioon. Lyhyet, intensiiviset ja mahdollisesti joidenkin spesifisten taitojen oppimiseen tähtäävät menetelmät vaativat koulutukselta erittäin paljon. Aarno Laitila (2015) kirjoittaa Perheterapia -lehden 4/15 pääkirjoituksessa perheterapiakoulutuksen nykytilasta. Mikä on palautteen rooli koulutusta rakennettaessa. Tavoite oli tehdä opiskelusta käytännönläheisempää ja antaa näin aloitteleville lääkäreille enemmän valmiuksia käytännön työhön (Lindblom-Ylänne, Nieminen, Iivanainen & Nevgi, 2009). Työyhteisökoulutuksessa on usein tarve käytännöllisyyteen ja koulutuksessa joutuu tasapainoilemaan taitojen harjoittelun ja teorian määrän välillä. Aineistoa ja menetelmää koskevassa luvussa esittelen koulutettavan työyhteisön sekä lopputyössä toteutetun koulutusohjelman. Lindblom-Ylänne työOngelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa PeTe_032017_64s_20170831_.indd 19 31.8.2017 13.51. 19 18 kus järjestivät kaksi pedagogista teoriaseminaaria Perheja pariterapian kouluttajakoulutuksessa 2015–2017. Lyhyempien koulutusten kehittäminen on tärkeää niin sisällöllisesti kuin myös pedagogisesti. Onko hyvä keskittyä joihinkin perheterapian ydinkysymyksiin vai antaa kattava yleiskoulutus perhekeskeisistä menetelmistä. Esa ja Sari Poikela erottelevat kolme eri tapaa kääntää menetelmä suomeksi. Psykoterapiakoulutuksen asetusmuutos on vaikuttanut huomattavasti perheterapiakoulutuksen asemaan. Ongelmalähtöinen oppiminen Ongelmalähtöinen oppiminen eli Problem-Based Learning on pedagoginen menetelmä, jonka perusidea on se, että oppimisen lähtökohtana tulee olla ongelma, kysymys tai pulma, jonka opiskelija haluaa ratkaista (Boud, 1985). Paljonko teoriaopetusta koulutus sisältää ja mikä on harjoittelun osuus. Problem-Based Learning (PBL) ei ole Suomessa saanut vakiintunutta käännöstä (Poikela ja Poikela, 2002). Tässä artikkelissa käytetään nimitystä ongelmalähtöinen oppiminen. Yhteisen tutkimisen haastattelun purku tapahtuu tuloksia käsittelevässä luvussa. Johtopäätöksiä käsittelevässä luvussa tarkastelen valittujen menetelmien käyttökelpoisuutta perhekeskeisessä ja perheterapiakoulutuksessa. Koulutuksen sisältöjen miettimisen ohella tulisi arvioida koulutustapaa, pedagogisia menetelmiä ja kouluttajan osuutta koulutettavien taitojen kehittämisessä. On huolestuttavaa, että perheterapia hoitomenetelmänä menettää asemaansa ja perheiden sekä verkostojen tilanne apua tarvitsevina heikkenee. Pyrin artikkelissa vastaamaan kahteen kysymykseen: Auttaako ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä lyhyessä työyhteisökoulutuksessa dialogisen työotteen omaksumisessa. Esittelen seuraavaksi ongelmalähtöisen koulutuksen ja yhteisen tutkimisen haastattelun perusperiaatteet. Ongelmalähtöistä oppimista käytettäessä tämä ongelma on tiedostettu ja ongelma lähtökohtana kuulostaa mielekkäämmältä. Hoidollinen kulttuuri saattaa myös yksipuolistua. Käsite ongelmaperustainen oppiminen osoittaa Poikeloiden mukaan PBL:n taustafilosofian tuntemisen. Yhtenä ratkaisuna on nähty lyhyempien, noin vuoden mittaisten perhekeskeisten koulutusten järjestäminen työyhteisöille (Ikonen, Lohilahti & Räsänen, 2015). Onko erilaisilla pedagogisilla menetelmillä mahdollisuus auttaa uuden tiedon omaksumisessa. Ensimmäiset ongelmalähtöisen oppimisen kokeilut tehtiin 1950-luvulla Case Western Reserve –yliopistossa lääketieteen opiskeluun liittyen (Poikela & Poikela, 2010). Mitä voi vuodessa oppia ja miten oppimista voisi edistää. Ongelmakeskeinen opetus viittaa perinteiseen ongelmakeskeiseen ja piilobehavioristiseen ajatteluun. Pohdinnassa tarkastelen tuloksia suhteessa tutkimuskysymyksiin. Mitä lisäarvoa yhteisen tutkimisen menetelmä palautekeskusteluna tuo koulutukseen. Hintojen huomattava nousu yhdistettynä tosiasiaan, että ammatinharjoittaminen perheterapeuttina on huonosti kannattavaa, on johtanut siihen, että hakijamäärät koulutuksiin ovat tippuneet ja koulutuksia järjestetään vähän
Tässä artikkelissa metodia käytetään käytännönläheisesti yhden koulutuksen toteuttamisessa, jolloin on mielestäni perusteltua käyttää ongelmalähtöisen oppimisen määritelmää. PBL perustuu konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen ei ole tiedon passiivista vastaanottamista vaan oppijan aktiivista kognitiivista toimintaa, jossa oppija tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikaisemman tietonsa ja kokemuksensa pohjalta (Tynjälä, 1999). Yhteisen tutkimisen haastattelua on käytetty erityisesti terapiaprosessien, mutta myös työnohjauksen arvioimiseksi eri muodoissaan (Rautiainen 2010, Rautkallio & Rautiainen 2016). Usein käytetään seitsemän askeleen ohjelmaa (Schmidt, 1983; David, Patel, Burdett & Rangachari, 1999; Hakkarainen, Lonka & Lipponen, 1999). Ennakko-oletuksena on, että koulutuspalautteen tutkimisessa ei lähtökohtaisesti mennä yhtä Mikko Lohilahti PeTe_032017_64s_20170831_.indd 20 31.8.2017 13.51. Tampereen lääketieteelliseen tiedekuntaan PBL tuli 1990-luvun alussa. Oppimistavoitteiden määrittäminen 6. Terapeuttia ja asiakkaita haastatellaan refleksiivisten periaatteiden mukaisesti ensin asiakkaiden kuunnellessa keskustelua ja sen jälkeen terapeuttien kuunnellessa keskustelua asiakkaiden kanssa. Poikela ja Poikela (2002) luettelevat kolme tärkeää PBL:n periaatetta. Ilmiötä kuvaavien selitysmallien rakentaminen 5. Yleiskeskustelu ongelmasta ja ilmiöstä 3. 1. Itsenäinen opiskelu tai opiskelua tukevia luentoja, harjoittelu 7. Koulutuspalaute Lyhyiden perhekeskeisten koulutusten yksi keskeinen elementti on koulutuksen kohdentaminen ja koulutettavien tarpeiden huomioiminen. Maastrichtin yliopistossa kehitettiin edellä kuvattu seitsemän askeleen vaihemalli, jota tässäkin työssä käytetään (Poikela & Poikela, 2010). Toiseksi PBL vaatii oppilaitoksia uudistamaan opetussuunnitelmia siten, että ammatillisten ongelmien käsittely mahdollistuu koulutuksessa. Lapin ammattiopiston hyvinvointialan koulutus on organisoitu PBL:n pohjalta. Yhteisen tutkimisen haastattelu on norjalaisen perheterapeutin Tom Andersenin (1997) yhdessä ruotsalaisten kollegoiden kanssa kehittämä haastattelumenetelmä. Vaiheiden sisällöt on avattu koulutusohjelmaa kuvaavassa luvussa. Opiskelun tuotoksien jakaminen Euroopassa ongelmalähtöistä oppimista on kehitetty erityisesti Hollannissa ja Ruotsissa. 21 20 Perheterapia 3/17 tovereineen (2009) käyttävät artikkelissaan ongelmalähtöisen oppimisen määritelmää. Ikonen, Lohilahti ja Räsänen (2016) keräsivät palautetta vuoden mittaisista perhekeskeisistä koulutuksista jälkiarviointina kyselylomakkeen ja ryhmähaastattelun muodossa. Suomessa ongelmalähtöistä oppimista on käytetty laajalti ammattikorkeakouluopinnoissa esimerkiksi terveydenhoitoja sosiaalialalla sekä liiketalouden ja tekniikan opetuksessa. Aivoriihityöskentely, hypoteesien muodostaminen 4. Andersenin kuvaamassa mallissa terapian päättymisestä on kulunut 6–24 kk. Ongelman esittäminen virikeaineistoa käyttämällä 2. Ongelmalähtöisen oppimisen tapoja on useita, mutta metodina niille on yleensä yhteistä oppimisja ongelmanratkaisuprosessin esittäminen syklisessä muodossa (Little, 1996; Silen ym., 1993). Ensimmäinen korostaa PBL:n mahdollisuutta koulutuksen ja ammatillisen osaamisen yhdistäjänä. Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen ohjelma on myös organisoitu ongelmalähtöisen oppimisen periaatteista käsin (Poikela & Poikela, 2010). Samalla oli tarkoitus kehittää vastaavien koulutusten palautejärjestelmää. Kolmanneksi he korostavat PBL:n mahdollisuutta kasvattaa opiskelijoita kriittiseen ja itsenäiseen ajatteluun. Perheja pariterapian kouluttajakoulutuksen opinnäytteen toteuttamiseen liittyneessä koulutuksessa päädyin arvioimaan koulutusta yhteisen tutkimisen haastattelun avulla. Mikäli PBL:n mukaan suunnitellaan esimerkiksi kokonaista neljän vuoden perheterapiakoulutusta, niin silloin olisi ehkä perusteltua puhua ongelmaperustaisen oppimisen koulutusohjelmasta. Menetelmän tavoite on saada tietoa terapiataitojen ja laadullisesti paremman vuorovaikutussuhteen kehittämiseksi. Menetelmässä haetaan tietoa terapiasuhteesta haastattelemalla terapeuttia/ terapeutteja ja asiakasta/asiakkaita terapian jälkeen
Koulutuspäivä 4 tuntia Taulukko 1. Tärkeä mielenkiinnon kohde haastattelussa oli myös se, kuinka yhteisen tutkimisen haastattelu toimii koulutuksen ja kouluttajana toimimisen arvioinnin menetelmänä. Ilonassa työskentelee kolme psykiatrista sairaanhoitajaa, joista kahdella on työnohjaajakoulutus, kaksi lähihoitajaa ja yksi artesaani. Koulutus koostui neljästä neljän tunnin pituisesta iltapäivästä (Taulukko 1). Kiinnostuksen kohteena haastattelussa oli erityisesti ongelmalähtöisen oppimisen metodin tarkastelu. Edellinen työnohjaaja oli perheterapeutti. Aiempaa perheterapeuttista koulutusta työntekijöillä ei ollut. Koulutus oli jaettu kahteen osaan siten, että ongelmalähtöisen oppimisen seitsemään asOngelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa I OSA Ongelma 1 ”Paavo” ................ Koulutus käsitteli perhekeskeisen työotteen, kriisitietoisuuden ja dialogisen keskustelutavan hyödyntämistä kuntoutustyössä. Koulutuspalautteessa, erityisesti näin pienen työryhmän palautteessa saattaa kuitenkin tulla joskus henkilökohtaisia ja arkojakin asioita esille liittyen omaan osaamiseen, ammatilliseen identiteettiin ja persoonalliseen tapaan tehdä työtä. Koulutuspäivä 4 tuntia + itsenäinen opiskelu Askeleet 6 ja 7 ......................... Tarjosin Ilonalle koulutusta osana perheja pariterapiakoulutuksen opinnäytetyötä. Ilonan koulutusohjelma PeTe_032017_64s_20170831_.indd 21 31.8.2017 13.51. Keksitty potilasesimerkki Askeleet 1–5 ............................. 4. Yrityksessä noudatetaan yhteisöllisen hoidon periaatteita. 21 20 henkilökohtaisten kysymysten äärelle kuin terapiaprosessin tutkimisessa. Ilona on myös laatusertifioitu (ISO 9001) yritys. Koulutuspäivä 4 tuntia Luento ja harjoittelua II OSA Ongelma 2 ”Kari” ................... Struktuuri rakentuu edellä kuvatusta seitsemästä askeleesta. Myös kouluttaja saattaa saada hyvin yksityiskohtaista palautetta tavastaan kouluttaa, selkeydestä, kaikkien huomioimisesta ja kuuntelemisesta. 1. Onko metodin rakenteesta koulutuksellista hyötyä/ haittaa. AINEISTO JA MENETELMÄT Ilonan kuntoutumisja päiväkeskus Oy on Ilomantsissa sijaitseva psykiatrista kuntoutusta tarjoava pieni, itsenäinen yritys. Miten kouluttaja pystyy vastaamaan työyhteisön oppimistavoitteisiin, kun tavoitteet määritellään kesken koulutusprosessin. 3. Koulutusohjelma Koulutusohjelma rakentui ongelmalähtöisen oppimisen struktuurille. Vastaanottokäyntejä on noin 50–60 kuukaudessa. Kuinka virikeaineisto toimii. Kuinka hyvin metodi palvelee intensiivistä työyhteisökoulutusta psykiatrisessa yhteisössä. Lisäksi yrityksessä on päiväkuntoutuskeskus avohoidon asiakkaille, joita on noin 35 henkilöä ja 120 käyntiä kuukaudessa. 2. Keksitty potilasesimerkki Askeleet 1–5 ............................. Tunsin osan Ilonan työntekijöistä entuudestaan ja olin aloittamassa Ilonassa työnohjaajana syksyllä 2016. Koulutuspäivä 4 tuntia + itsenäinen opiskelu: osia kirjasta Kauko Haarakangas (2008), Parantava puhe Askel 6 .................................... Kuntoutuspaikkoja on 17. Auttaako metodi koulutettavien asioiden sisäistämisessä
PeTe_032017_64s_20170831_.indd 22 31.8.2017 13.55. 23 Kuuntelemisen ja kuulemisen merkitys muodosti itsekriittisen pohjan koko koulutukselle
Aivoriihityöskentelyssä valitaan koulutusryhmästä puheenjohtaja ja sihteeri. Palautekeskusteluun osallistui neljä työntekijää. Yksi keskustelun haara vaihteli diagnoosin tarkentamisesta ja lääkityksen tarkistamisesta lääkärin konsultoimiseen. Virikemateriaali Ongelmalähtöisen oppimisen kivijalka on virikemateriaali. Toinen teema keskittyi enemmän vuorovaikutuksellisiin ilmiöihin sekä perheen ja lähisuvun vaikutukseen. Työryhmän kokemattomammat jäsenet olivat hyvin keskustelussa mukana tuoden näkökulmia arkipäivän sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikutuksesta Paavon ja Karin elämään. Keskustelussa on tärkeä pysyä hypoteettisella tasolla ja olla menemättä liikaa yksityiskohtiin. Virikemateriaalin tavoite on aktivoida koulutettavien osaamista, toimintatapoja ja –malleja. Koulutettavat tuovat oman kokemuksen ja koulutuksen pohjalta näkemyksensä yhteiseen keskusteluun ja syventävät näin ongelman määrittelyä. Koulutusryhmässä alettiin hyvin nopeasti puhua ikään kuin Paavo ja Kari olivat Ilonan omia potilaita ja kuinka he ovat toimineet Paavon ja Karin kanssa, mitä he tietävät heidän tilanteestaan, koska vointi on muuttunut. Kouluttaja toimi tässä vaiheessa tarkkailijana, kun koulutusryhmä eläytyi virikemateriaalin potilaisiin hyvin voimakkaasti. Aivoriihi Aivoriihityöskentelyn tavoite on, että opiskelijat aktivoivat aikaisempia tietoja, kokemuksia, oletuksia ja kysymyksiä. Ensimmäisten kolmen koulutuspäivän väli oli noin 3–4 viikkoa, mutta kolmannen ja neljännen päivän väli jäi ainoastaan kolmen päivän mittaiseksi. Koko ryhmä osallistui hyvin keskusteluun. Kuuntelemisen ja kuulemisen merkitys muodosti itsekriittisen pohjan koko koulutukselle. Hiljaisia jäseniä ei ollut ja videoiden konkreettisuudesta oli helppo löytää ongelman määrittelyyn materiaalia. Videoita varten oli kirjoitettu noin puolen sivun mittaiset taustat Paavon ja Karin oireista ja historiasta. Mielenkiintoista oli erityisesti se, kuinka virikemateriaali kannusti hyvin henkilökohtaiseen pohdintaan. Liian yksinkertainen ongelma tukee vallitsevaa toimintamallia eikä aktivoi riittävästi uutta ajattelua (Lindblom-Ylänne, Nieminen, Iivanainen & Nevgi, 2009). Työryhmää alkoi kiinnostaa molemmissa videoesimerkeissä se, mitä Paavolle ja Karille oli tapahtunut. Virikemateriaalin on hyvä olla riittävän haastava, jotta se kannustaa monipuoliseen ajatteluun. Ilonan koulutuksen virikemateriaaliksi valmisteltiin kaksi hieman yli seitsemän minuutin pituista simuloitua videohaastattelua ”Paavo” ja ”Kari”. Neljä työntekijää kävi läpi koko koulutuksen ja kaksi työntekijää kävivät ensimmäiset kaksi päivää. 23 Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa keleeseen käytettiin kaksi iltapäivää. Kolmas teema oli elämänhistorian vaikutus ja neljäs teema yhteiskunnallisten tekijöiden kuten työttömyyden ja syrjäytymisen vaikutukset. Tärkeän teeman muodostivat keskustelut siitä, kuinka paljon työntekijät olettavat asioita omista lähtökodistaan. Ilonan koulutusryhmän keskustelu virikemateriaalista oli hyvin vilkasta ja kriittistä. Aivoriihessä muodostetaan uusia selitysmalleja ja hypoteeseja (Lindblom-Ylänne, Nieminen, Iivanainen & Nevgi 2009). Ilonan koulutusryhmässä aivoriihityöskentely oli hyvin aktiivista. Kolmantena koulutuspäivänä aloitettiin uuden virikemateriaalin kanssa. Yhden teeman keskustelussa muodosti turhautuminen ja ärtyminenkin potilaiden toistuviin rutiineihin ja usein järjettömiltä tuntuviin toimintoihin, joka suuntaa työntekijän energian usein toissijaisille urille vuorovaikutuksessa ja korostaa enemmän oireiden kontrollointia. Tässä vaiheesPeTe_032017_64s_20170831_.indd 23 31.8.2017 13.51. Yhteisen tutkimisen haastatteluun käytettiin kaksi tuntia neljännestä iltapäivästä. Tällä kertaa kouluttaja toimi sihteerinä. Eri selitysmallit alkoivat tiivistyä ratkaisuehdotuksiksi ja toimenpidesuunnitelmiksi. Haastatteluita ei käsikirjoitettu vaan ne tehtiin yhdellä otoksella improvisoiden. Ryhmä alkoi ensimmäisessä koulutussessiossa spontaanisti siirtyä vaiheeseen neljä, eli ilmiötä kuvaavan selitysmallin rakentamiseen. Vääriä kysymyksiä, mielipiteitä tai huomioita ei ole. Koulutusryhmän tuli miettiä, miten Paavon ja Karin tilannetta voisi auttaa. Ongelman määrittely Ongelman määrittelyn vaiheessa kouluttaja rohkaisee avoimeen ja monipuoliseen keskusteluun (Lindblom-Ylänne, Nieminen, Iivanainen & Nevgi 2009)
Auttaako pedagoginen menetelmä opetettavan asian omaksumisessa. Tulokset koostuvat kouluttajan kokemuksista, koulutusryhmän kokemuksista sekä kouluttajan ja koulutusryhmän yhteisessä keskustelussa esiin tulevista ajatuksista. Ensimmäisen koulutusvaiheen oppimistavoitteeksi työryhmä määritteli potilaan paremman kuuntelemisen, tarkentavien kysymysten käytön ja oman turhautumisen sietokyvyn parantamisen. Koulutuspäivän antia pidettiin hyvänä ja sen todettiin antaneen konkreettisia ajatuksia arkityöhön. Selitysmallien rakentaminen Selitysmallien rakentamisen vaiheessa aivoriihityöskentelyn ajatuksia jalostetaan ongelman yksityiskohtaisemmiksi selityksiksi (Lindblom-Ylänne, Nieminen, Iivanainen & Nevgi 2009). Keskustelu käytiin nyt yhdessä koulutusryhmän ja kouluttajan kanssa vuoropuheluna. Harjoitus kuvattiin ja purettiin videota hyödyntäen. Sovittiin, että luettavan materiaalin lisäksi kouluttaja valmistelee luennon dialogisuudesta ja tarkentavista kysymyksistä. Keskustelu oli hyvinkin kriittistä niiden rutiinien osalta, joita työyhteisössä oli omaksuttu. Toisen iltapäivän loppu käytettiin yhteisen tutkimisen haastatteluun. Toinen kahden iltapäivän koulutusjakso oli rakenteeltaan samanlainen, sisältäen luennon verkostotyöstä. TULOKSET Tuloksia tarkastellaan palautekeskusteluna toimineen yhteisen tutkimisen haastattelun kautta. Palautekeskustelu kesti noin puolitoista tuntia. Useamman kerran todettiin, että kyllähän me tiedämme miten pitäisi toimia, mutta silti toimimme omien oletusten pohjalta kuulematta riittävästi potilasta. Tavoitteet selkenivät hyvin nopeasti. Keskeiseksi kysymykseksi nousi perhekeskeisen työmuodon opiskelu, tarkentavien kysymysten käyttö ja omien oletusten korvaaminen asiakkaan kuuntelemisella ja keskustelua ylläpitävien taitojen oppimisen tarpeella. Koulutuksen toinen iltapäivä aloitettiin oheismateriaalista ja edellisestä koulutuspäivästä keskustelemalla. Dialogisuutta ja tarkentavia kysymyksiä käsittelevän luennon jälkeen ryhmä valmisteli, roolitti ja toteutti harjoituksen Paavon perheistunnosta. Ajatuksia perustellaan, jäsennellään ja kehitetään edelleen. Oppimistavoitteiden kypsyminen oli selkeästi nähtävissä selitysmalliin liittyvissä keskusteluissa. Oppimistavoitteiden määrittely Oppimistavoitteet nousevat virikemateriaalissa esitetystä ongelmasta. Oheislukemistona käytetty kirja ei sen sijaan auennut omaa työtä rikastavana tai uusia näkökulmia tuottavana. 25 24 Perheterapia 3/17 sa kouluttaja ohjasi ryhmää vielä pohtimaan mahdollisia hypoteeseja. Itsenäisen työskentelyn lisäksi voidaan järjestää muun muassa luentoja. Toisen koululutusvaiheen oppimistavoite liittyi verkostotyön kehittämisen ja asiakaslähtöisyyden lisäämiseen. Haastattelijana toimi psykologi, perheterapeutti (VET) Tapio Ikonen. Ensimmäisen ja toisen iltapäivän välille annettiin luettavaksi Kauko Haarakankaan Parantava puhe (2008). Kouluttaja valmisteli aiheesta luennon ja opiskelijat tekivät harjoituksen ”Karin” verkostokokouksesta, jonka he itse valmistelivat ja roolittivat. Palautekeskustelussa oli neljä työntekijää kuudesta. Kouluttajan kokemukset koulutuksesta Oma tavoitteeni oli kokeilla ongelmalähtöisen oppimisen menetelmää perheterapeuttisen työtavan kouluttamisessa. Itsenäinen opiskelu Uuden tiedon hankkiminen on keskeinen osa ongelmalähtöisen oppimisen menetelmää (LindblomYlänne, Nieminen, Iivanainen & Nevgi 2009). Kouluttajan haastattelu kesti noin 20 minuuttia, koulutusryhmän haastattelu noin 40 minuuttia ja koko ryhmän yhteinen haastattelu noin 30 min. Oppimistavoitteet kirjataan ylös ja pyritään pitämään selkeinä ja konkreettisina (Lindblom-Ylänne, Nieminen, Iivanainen & Nevgi, 2009). Palautteen Mikko Lohilahti PeTe_032017_64s_20170831_.indd 24 31.8.2017 13.51. Selitysmallien rakentaminen aloitettiin kouluttajan yhteenvedolla aivoriihityöskentelystä. Oppimistavoitteiden tulee olla realistisia ja ohjata itsenäistä opiskelua
Koulutusmenetelmä oli myös hyvin innostava ja auttoi keskittymään olennaiseen. Lisäksi halusin kehittyä kouluttajana ja löytää toisaalta omaa tyyliä ja toisaalta hyödyllistä tapaa opettaa perheterapeuttisia menetelmiä. Mikäli koulutus olisi aloitettu perinteisesti luennolla, vastaavaa keskustelua, itsearviointia ja tavoitteen asettelua ei olisi ehkä saavutettu yhtä nopeasti. Ongelmia oli aikataulutuksessa ja ensimmäisen luento venyi liikaa ja harjoitusten purkamiseen jäi aivan liian vähän aikaa. Harjoitukset onnistuivat myös, vaikka ensimmäisessä harjoituksessa olikin teknisiä ongelmia. Oivalluksenomainen oppiminen ja opin konkreettinen kokeilu käytännössä olivat koulutuksen parasta antia. Koulutusryhmän kokemukset koulutuksesta: ”kaikkien äänet esiin” Koulutusryhmä oli tyytyväinen niin virikemateriaaliin kuin myös koulutustapaan. Potilasta tulee kuunneltua liian vähän ja tilanteen korjaamiseen myös toivottiin työkaluja ja tapoja toimia. Keskustelu lähti sen pohjalta hyvin liikkeelle ja suuntautui selkeästi työryhmän omaan toimintaan suhteessa potilaisiin. Kokeneempien työntekijöiden huoli siitä, että he olisivat vieneet liikaa tilaa keskustelussa, oli aiheeton; kokemattomammat työntekijät pääsivät mielestään riittävästi ääneen. Työryhmä oli tyytyväinen, että heillä on työntekijöitä, jotka ”tuovat erilaisia ääniä keskusteluun” ja ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä auttoi näiden uusien äänien esille tuomisessa. Tunsin, että ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä nopeutti asian omaksumista, koulutusryhmän ryhmäytymistä ja fokusoitumista omien toimintatapojen konkreettiseen muuttamiseen. Ryhmän kokemus oli, että virikemateriaali auttoi niitä työntekijöitä, joilla ei ole hoitoalan koulutusta tai joiden työkokemus on lyhyempi, saamaan konkreettisesti kiinni opiskeltavista asioista, kuten tarkentavien kysymysten käytöstä. Koulutusryhmässä uskottiin, että teksti tai uutinen virikemateriaalina ei olisi toiminut yhtä hyvin. 25 24 osuutta osana koulutusprosessia tutkin käyttämällä yhteisen tutkimisen haastattelua palautekeskustelussa. Tästä keskustellessa ryhmä innostui ja harmitteli rutinoitumisen vaikutuksia työn tekoon. Kokemukseni oli hyvin myönteinen ja yllätyinkin siitä, kuinka hyvin ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä toimi toisaalta keskustelun virittäjänä ja kuinka se auttoi koulutettavat fokusoitumaan konkreettiseen oppimistavoitteeseen. Perheja pariterapiakouluttajana halusin, että koulutus sisältää perheterapeuttisia elementtejä ja sisältöjä. Erityisesti työntekijä, jolla ei ole hoitoalan koulutusta, toi paljon raikkaita ajatuksia ja hypoteeseja aivoriihityöskentelyyn. Pelkoni sen suhteen, että menetelmä on jäykkä ja liian strukturoitu tai liian monivaiheinen, ei toteutunut. Tätä keskustelua seurasi kriittinen pohdiskelu omien oletusten ohjaavasta roolista. Näin osa koulutuksen sisällöstä oli kouluttajan antamaa ja koulutusryhmän hyväksymää. Videot olivat osuvia ja veivät ”tunnelmaan” hyvin. Mielenkiintoista oli, että työryhmässä havaittiin kokemattomampien työntekijöiden arvo uusien ajatusten esiin tuojana. Koulutusryhmä oli sitä mieltä, että kouluttaja ”onnistui siinä mitä haki” pedagogisen menetelmän osalta ja sai myös koulutusryhmän toimimaan aktiivisesti. Virikemateriaali toi asiakasnäkökulman selkeästi esiin ja suuntasi keskustelun oman toiminnan arviointiin. Oppimistavoitteet nousivat virikemateriaalissa esitetystä ongelmasta. Ongelmalähtöisen oppimisen struktuuri ja vaiheet sulautuivat hyvin päivän rakenteeseen. Koulutusryhmässä tuotiin myös esiin se, että harjoituksen purkamiseen jäi liian vähän aikaa. Tämä oli tällä kokoonpanolla työryhmän ensimmäinen yhteinen koulutus. Asiakkaan näkökulma on koulutuksesOngelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa PeTe_032017_64s_20170831_.indd 25 31.8.2017 13.51. Olin hyvin tyytyväinen käytettyyn virikemateriaaliin. Potilasesimerkit olivat riittävän tuttuja omasta työstä, mutta tapani keskustella videolla herätti ilmeisesti koulutettavissa paljon ajatuksia ja kritiikkiä omaa toimintaa kohtaan, ”kun sitä älyäisi jäädä keskustelemaan ja kuuntelemaan”. Keskustelussa tuli esiin useita kokemuksia, joissa työntekijät kuvasivat joko uusien taitojen kokeilua tai vanhojen yhteisöhoitoon liittyvien tapojen uudelleenkäyttöä. Harjoituksia kiitettiin erityisesti siitä, että ne mahdollistivat kokemattomampien työntekijöiden osallistumisen käytännön tekemiseen ja opeteltavien asioiden konkreettisen kokeilun
27 Työryhmässä havaittiin kokemattomampien työntekijöiden arvo uusien ajatusten esiin tuojana. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 26 31.8.2017 13.55
Luennot olivat räätälöityjä koulutusryhmälle. Keskustelu rönsyilystä kääntyi sloganiksi ”rönsyilyn rikkaudesta”. Palaute on monipuolisempaa, laadullista ja kuvailevaa. Pienen koulutusryhmän kanssa yksilöllisten taitoja koulutuspohjaerojen huomioiminen onnistuu hyvin. Perinteisen palautteen en osaa sanoa -vaihtoehtoa ei ole käytettävissä, vaan vastauksia pitää perustella ja tarkentaa keskustelussa. Konkreettisia, arjen työhön siirtyneitä hyötyjä ja oppeja tuli esiin vielä tässäkin keskustelussa, muun muassa potilaan kuuntelemiseen, tarkentaviin kysymyksiin ja verkostossa olemiseen liittyen. Keskustelussa todetaan myös, että omasta tavasta toimia tulee pitää kiinni. Tunnistin omat puutteeni helposti koulutettavien toiveista rajata enemmän, mutta en ollut samaa mieltä siinä, että keskustelu olisi pahasti karannut aiheesta. Vapaampi keskustelu toimii toisaalta vähän hengähdystaukona, mutta myös uusien oivallusten kenttänä. Yhdistelmä: strukturoitu, konstruktiivinen menetelmä, jossa tehdään paljon ryhmätöitä ja pienen työryhmän mahdollisuus olla oma itsensä toimivat tässä hyvin. Oppiminen on todennäköisesti helpompaa, kun tilanne ei ole liian pakotettu. Termejä selitettiin riittävästi, mutta tähän tulisi kiinnittää enemmän huomiota, etenkin kun mukana on kokemattomampia työntekijöitä. Luennon valmistelu oppimistavoitteen mukaan saattaa olla haastavaa. Tätä pidettiin erittäin hyvänä asiana. Harjoitukset olivat hyviä, varsinkin kun koulutusryhmä rakensi ne itse. Kouluttaja koettiin riittävän selkeäksi ja selkokieliseksi. Dialogisen otteen tarttuminen arkityöhön, asiakkaan kuunteleminen ja keskustelun ylläpitäminen tarkentavien kysymysten avulla olivat lyhyen aikavälin myönteisiä muutoksia, joita palautekeskustelussa tuotiin esiin. Koulutusryhmä teki ryhmätyöt erittäin hyvin ja sitoutuneesti. Koulutusryhmässä olikin tehty huomioita, että rönsyilyille löytyi yhtymäkohdat niin koulutuksen aiheeseen kuin myös arkityöhön. 27 sa ollut vahvasti esillä ja konkreettisuus auttanut käytännön työtä. Tämän koulutusryhmän kanssa keskusteltiin paljon rönsyilystä ja vapaasta keskustelusta. Lyhyen ja napakan luennon pitäminen tuntuu erityisen haastavalta. Palautemenetelmän arviointi: ”yhteinen oppiminen jatkuu” Yhteisen tutkimisen haastattelua pidettiin yksimielisesti hyvänä tapana antaa ja vastaanottaa palautetta. Onnekseni asiassa ei ollut ongelmia, mutta tämä oli yksi niistä asioista, joita olin etukäteen itselleni tähdentänyt. Ongelmalähtöisessä oppimisessa käytetään paljon ryhmätöitä ja keskustelua työmenetelmänä. Ryhmässä oli toiveita, että heidät olisi nopeammin palautettu takaisin asiaan. Koulutus koettiin myös hyvin jäsenneltynä ja selkeänä. Haasteita koulutusryhmä näki kouluttajan kyvyssä pitää ryhmän rönsyilyä kurissa. He eläytyivät videon potilasesimerkkiin, ottivat hänet talon asukkaaksi heti ja pohtivat tapausta monelta eri kantilta. Kouluttaja ei ohjannut harjoituksen roolitusta mitenkään, eikä niitä mitenkään käsikirjoitettu. Työryhmä miettikin, että tämä on heidän tapansa toimia ja heidän pitäisi tätä ennemminkin jalostaa, kuin pyrkiä siitä pois. Hyvänä koettiin myös, että oman työn tarkastelu on noussut koulutuksen myötä enemmän esille. Harjoitusten ja ryhmäkeskustelujen kautta työryhmän kokemattomimpien jäsenten ääni tuli paremmin esiin ja heille löytyi enemmän roolia. Se tuskin olisi ollut samalla tavalla mahdollista luentomuotoisessa koulutuksessa. Toisaalta ryhmästä nousee ajatus, että kouluttaja löysi laveasta keskustelusta yhtymäkohdat käytännön työhön ja opiskeltavaan asiaan. Koulutusryhmä koki kuitenkin, että luento oli selkeä ja konkreettinen. Koulutus, joka sisältää useita eri osia ja vaiheita asettaa myös annettavalle palautteelle haasteita. Yhteinen keskustelu koulutuksesta: ”Rönsyilyn rikkaus” Minut yllätti se, että en ollut tietoisesti muistanut keskittyä siihen, että kaikki tulisivat kuulluksi. Verrattuna aikaisempiin koulutuksiin nähtiin hyvänä, että koulutus rakentui ”oikean” tapauksen ympärille, jolloin siitä tuli konkreettisempaa. Ensimmäisen luennon aikaan oli runsaasti keskusteltavaa ja luennon aikataulu petti. Virikemateriaalista olimme koulutusryhmän kanssa yhtä mieltä ja ryhmä painotti erityisesti videon toimivuutta. Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa PeTe_032017_64s_20170831_.indd 27 31.8.2017 13.51
PeTe_032017_64s_20170831_.indd 28 31.8.2017 13.54. 29 Keskustelu oli hyvinkin kriittistä niiden rutiinien osalta, joita työyhteisössä oli omaksuttu
Palautekeskustelussa tulee esille koulutuksen hyöty työryhmää yhdistävänä asiana. Perheja pariterapian kouluttajakoulutuksen lopputyönä tekemäni koulutuspilotin tarkoitus oli valaista ongelmalähtöisen oppimisen mahdollisuuksia perhekeskeisen koulutuksen järjestämisessä. Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä saattaisi olla yksi tapa luoda käytännönläheinen ja koulutusryhmän tarpeista nouseva koulutuskokonaisuus. Lyhyitä koulutuksia suunniteltaessa tulisi entistä enemmän kiinnittää huomiota siihen mitä ja miten koulutetaan. Menetelmän syvällisempi ja perusteellisempi omaksuminen vaatii laajempaa opiskelua, mutta menetelmän konstruktiivinen taustateoria helpottaa omaksumista. Koulutuksessa toteutettava harjoitus, jonka koulutusryhmä itse loi, tuki myös konstruktiivisia periaatteita ja liitti siihen konkreettisen taitojen opettelun. Oppiminen nähdään koulutettavan ja kouluttajan välisenä, aktiivisen vuorovaikutuksen summana samaan tapaan kuin perheterapiassa tuodaan terapiatilanteeseen monia ääniä ja merkityksiä, joista muodostuu yhteinen totuus. Koulutuksen luottamuksellinen tunnelma välittyi myös palautekeskustelussa. Ongelmalähtöisen oppimisen metodi oli suhteellisen hyvin omaksuttavissa lyhyessä ajassa. Ongelmalähtöisen oppimisen käyttö työyhteisökoulutuksessa Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä osoittautui hyvin käyttökelpoiseksi tavaksi rakentaa koulutusta työyhteisölle. Tämä näkyi siinä, miten koulutusryhmä määritteli oppimistavoitteen ja miten seuraavan kerran luento määräytyi oppimistavoitteen mukaan. Kouluttajan tarve saada itselle enemmän pedagogisia työkaluja toteutui. Numeraalisen tai lomakearvioinnin sijaan yhteisen tutkimisen palautteessa on mahdollista saada enemmän laadullista palautetta, palaute on selkeä osa koulutusprosessia ja totesimmekin yhdessä, että yhteinen oppiminen jatkuu vielä palautetilanteessa. Käytännönläheisyyttä korostetaan koulutuksissa usein, mutta kuinka käytännönläheisyys koulutuksiin luodaan. Psykologin ja perheterapeutin koulutuksiin liittyvä vuorovaikutuksellisten taitojen opiskelu ja harjoittelu auttavat myös pedagogisessa mielessä konstruktiivisten periaatteiden toteuttamista kouluttajana. Lyhyiden koulutusten mahdollisuus on pitää perheterapian tarpeellisuutta esillä, synnyttää kiinnostusta ja luoda valmiuksia työntekijöille ylipäätään kohdata perheitä. Vastaavaa palautteen määrää on vaikea kuvitella perinteiseen palautekyselyyn. Kunnioittavaan sävyyn annettu kritiikki tuntuu kouluttajasta paremmalta kuin huono numeerinen arviointi palautekyselyssä. Koulutusryhmä ja kouluttaja loivat tällä tavoin yhdessä seuraavaa koulutuspäivää ja opiskeltavia asioita. Pienessä ryhmässä palautteen antaminen on turvallista ja palautekeskustelussa syntyy uusia oivalluksia. Ongelmalähtöisen oppimisen periaatteiden mukaan koulutettavien tulee etsiä itse tietoa ja jakaa sitä keskenään. Keskustelussa tarkentuvat kehittämistoiveet, mutta myös onnistuneet asiat. Seuraavassa pohdintoja koulutuksen palautekeskusteluna tehdyn yhteisen tutkimuksen haastattelun pohjalta. Samalla toivottavasti syntyy uutta kiinnostusta pitkiä terapiakoulutuksia kohtaan, niin työntekijöillä kuin myös työnantajilla. Työryhmä näyttäytyi itselleen monipuolisempana ja moniäänisempänä kuin ennen koulutusta. Tässä koulutuksessa jaoimme vastuun siten, että opiskelijoilla oli lukutehtävä ja kouluttaja valmisteli luennon toiveiden mukaan. 29 Kouluttaja saattaa onnistua hyvin eri tavalla virikemateriaalin, ryhmätöiden, luentojen, harjoitusten ja keskustelujen osalta. Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa PeTe_032017_64s_20170831_.indd 29 31.8.2017 13.51. Kouluttajalle tämä lisää haastetta, mutta tekee toisaalta koulutuksesta dynaamisen, kun pitää reagoida ryhmän luomien oppimistavoitteiden mukaan. POHDINTA Uusien perheterapiakoulutettavien vähentyminen ja huoli perheterapian asemasta hoitomuotona on voimistanut ajatuksia työyhteisöjen perhekeskeisen koulutuksen lisäämisestä. Koulutusryhmä arvioi avoimen kriittisesti niin omaa kuin kouluttajan toimintaa. Ryhmän monipuolisuutta ja kokemattomimpien työtoverien roolia kiitettiin useaan kertaan. Lyhyet, noin vuoden mittaiset koulutukset eivät korvaa pitkien perheterapiakoulutusten tarvetta. Sisällytetäänkö koulutukseen vähän kaikkea perheterapian laajasta tarjonnasta vai keskitytäänkö muutamiin keskeisiin asioihin
KouluttaMikko Lohilahti PeTe_032017_64s_20170831_.indd 30 31.8.2017 13.51. Toisen koulutusosion harjoittelun teemaksi nousi verkostotyöskentely ja huomio, kuinka työntekijäja viranomaislähtöisesti verkostoissa toimitaan. Yhteisen tutkimisen haastattelun kautta saamani palaute oli ainutlaatuista. Yhteisen tutkimisen haastattelu palautteena Yhteisen tutkimisen haastattelu tarjosi minulle mahdollisuuden puhua ääneen tavoitteistani suhteessa koulutukseen ja koulutettaviin. Koulutuksen oppijalähtöisyys ja käytännönläheisyys tulivat palautekeskustelussa esille. Nyt kokeneet työntekijät kiittelivät kokemattomampia työntekijöitä uusista, raikkaista mielipiteistä ja arvostivat suuresti heidän panostaan niin aivoriihityössä kuin myös harjoituksen suunnittelun ja toteutuksen osalta. Omat kokeilut dialogisemmasta tavasta keskustella, kysymyksien tarkentaminen ja kuunteluun keskittyminen olivat huomioita, joita koulutettavat olivat tehneet. Menetelmä haastaa kouluttajaa valmistelemaan koulutuksen uudella tavalla; virikemateriaalin osuvuus on koulutuksen onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Koulutuksen käytännönläheisyys helpotti myös vähemmän kokeneita työntekijöitä osallistumaan työryhmän työskentelyyn. Koulutettavien oma tiedonhankinta korostuu, mutta myös kouluttajan kyky reagoida nopeasti esimerkiksi luentojen valmistelun osalta vaatii enemmän joustavuutta kuin perinteinen valmiisiin luentoihin painottuva koulutus. Koulutusryhmä kävi palautekeskustelussa aktiivista vuoropuhelua koulutuksen merkityksestä ryhmän toiminnalle ja vuorovaikutukselle. Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä tuntui auttavan koulutusryhmää toimimaan monipuolisesti ja koulutettavat, joiden vahvuus ei ole teoreettinen tieto, saivat vahvemman roolin ja toivat tärkeitä asioita yhteiseen keskusteluun. Arvioin ryhmää suhteessa työskentelytapaan, heidän vahvuuksiaan, kuten erinomaista eläytymistä ryhmätyön tekemisen yhteydessä. Palautteen tarkka kohdentuminen, toiveiden esittäminen ja kriittisen palautteen vastaanottaminen reflektiivisesti olivat hyviä kokemuksia. Nyt koulutusryhmä sai palautetta myös suhteessa kouluttajan tavoitteisiin oman työskentelyn ja koulutusmetodin suhteen. JOHTOPÄÄTÖKSET Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä osoittautui erinomaiseksi metodiksi toteuttaa lyhyttä perhekeskeistä koulutusta työyhteisölle. Palautteen saaminen yhteisen tutkimisen menetelmää hyödyntäen esimerkiksi kolme tai kuusi kuukautta koulutuksen jälkeen voisi tuoda lisätietoa koulutuksen onnistumisesta ja myös yhteisen tutkimisen haastattelun mahdollisuuksista palautteen keräämisessä. 31 30 Perheterapia 3/17 Koulutusryhmä oli innostunut ja hyvin keskusteleva. Palaute muodostui selkeästi osaksi koulutustapahtumaa, jonka myös koulutettavat rekisteröivät. Tavoitteeksi työyhteisössä tulikin lisätä asiakaslähtöisten verkostotapaamisten määrää. Onnistuneen kokonaisuuden muodostivat menetelmän käytännönläheisyys, onnistunut virikemateriaali ja perhekeskeiseen koulutukseen perinteisesti kuuluva demonstrointi ja harjoittelu. Voisi todeta, että ongelmalähtöisen oppimisen menetelmällä toteutettu koulutus onnistui olemaan koulutettavien osalta asiakaslähtöinen ja se auttoi koulutettavia olemaan omassa työssään asiakaslähtöisempiä. Kouluttajan tulee kyetä joustavuuteen ja epätietoisuuteen sen suhteen, mitkä asiat nousevat tärkeiksi ja otetaan oppimistavoitteiksi koulutusryhmässä. Virikemateriaali houkutteli myös kokeneemman henkilökunnan käyttämään erityisesti vuorovaikutuksellisia taitojaan ja itsekriittisyys ja tarve korjata tai täydentää omia hoitokäytäntöjä tulivat erittäin selvästi esiin. Usein kouluttajan antamat palautteet ovat yleisiä huomioita ryhmän aktiivisuudesta. Koulutusryhmän mielestä virikemateriaalilla ja erityisesti videoidulla materiaalilla oli merkittävä rooli siinä, kuinka nopeasti he orientoituivat aiheeseen. Palaute tuli tässä koulutuksessa välittömästi koulutuksen yhteydessä, joka luultavasti toi siihen oman värinsä. Keskustelussa painottuivat enemmän vuorovaikutussuhteisiin liittyvät asiat, joihin on helpompi liittyä, jos hoitotieteellinen tai psykiatrinen ammatti-identiteetti ei ole vahva. Videon ja harjoituksen ansiosta heillä oli mahdollisuus tasavertaisempaan vuorovaikutukseen kuin teoreettisemmassa koulutuksessa olisi ollut mahdollista
G. Kriittisyys ja ongelmaperustainen oppiminen. Huomion kiinnittäminen koulutusmenetelmään saattaa tehostaa opiskeltavan asian omaksumista ja auttaa osaltaan esimerkiksi perhekeskeisen hoidon aseman vahvistamista tulevaisuuden hoito-organisaatioissa. Tampere: TAJU. Oppiminen tiedon rakentamisena: konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Hakkarainen, K., Lonka, K., & Lipponen, L. Yhteisen tutkimisen haastattelu palautteen antamisessa toimi loistavasti näin pienellä ryhmällä. Opiskelijan osalta koulutus vaatii ryhmätyön taitoja ja aktiivisuutta tiedon hankinnassa. Perheterapia, 32 (2), 36-49. Pitkän perheterapiakoulutuksen järjestäminen ongelmalähtöisesti on haasteellisempaa ja vaatii hyvää koulutuskokonaisuuden hallintaa. Helsinki: Terra Cognita. (2009). (1999). Älykkään toiminnan rajat ja niiden ylittäminen. (2015). Perheterapia, 31(4), 5. Tasavertaisuus ja yhteinen ongelman ratkaisu korostuvat. 167-185). Yhteisen tutkimisen haastattelu. Helsinki: Magentum. Schmidt, H. Worcester: Royal Society of Medicine Press. David, T., Patel, L., Burdett, K., & Rangachari, P. Poikela, E., & Poikela, S. (1983). Tämän kokemuksen pohjalta ongelmalähtöinen oppiminen soveltuu koulutusmenetelmänä erinomaisesti perhekeskeisen koulutuksen opetusmenetelmäksi. Silloin ongelmaksi alkaa muodostua käytettävä aika ja kokonaiskuvan pirstoutuminen. Perhekeskeisessä koulutuksessa tapahtuva harjoittelu korostaa tätä asetelmaa entisestään. Lindblom-Ylänne & A. Mikäli koulutettava ryhmä on suuri, se tulisi pilkkoa pienempiin osiin ja käydä keskustelut pienryhmissä. Kokeneilla kouluttajilla on usein koulutettavan asiakokonaisuuden osalta paljonkin valmista materiaalia jota hyödyntää nopeasti. Perinteisesti koulutuksen suunnittelu lähtee siitä, että mietitään, mitä teoreettisia asioita tai taitoja on tärkeää hallita. (1999). Ikonen, T., Lohilahti, M., & Räsänen, K. 262-279). Haarakangas, K. Problem-based learning in medicine. 31 30 jan kokemus ja asiantuntemus helpottavat tätä taakkaa huomattavasti. Ongelmaperustainen pedagogiikka eilen, tänään ja huomenna. –Kokemuksia lyhyestä perhekeskeisen työotteen koulutuksesta. (1999). Teoksessa J. Rautkallio, A. Tutkiva oppiminen. Helsinki: Kirjayhtymä. Helsinki: WSOY. Kasvatus & Aika 4(4), 107-120. Ongelmalähtöisen oppimisen koulutuksessa teorian ja taitojen hallinta tulevat tarpeesta ratkaista virikemateriaalissa esitetty ongelma. (2016). (1999). Ongelmalähtöisen oppimisen kouluttaja toimii enemmän ohjaajana ja valmentajana kuin opettajana. Perheterapiakoulutuksessa tätä voisi tehdä työnohjausryhmittäin esimerkiksi koulutuksen puolessa välissä, jolloin yhteinen arviointi saattaisi terävöittää tavoitteen asettelua ja auttaisi ehkä myös koulutuksen kokonaiskuvan hahmottamisessa. Yhteisen tutkimisen haastattelu muodostui selkeästi osaksi koulutuksen kokonaisuutta eikä ainoastaan jälkikäteen otetuksi palautteeksi. Useiden eri kouluttajien työtapojen, teorian, työnohjauksen ja oman terapian nivominen ongelmalähtöisen oppimisen koulutussuunnitelmaan vaatisi koko koulutusrakenteen uudelleen luomista. Nevgi (toim.) Yliopisto-opettajan käsikirja (s. Medical Education, 17(1), 11-16. Poikela, E., & Poikela, S. Tynjälä, P. Ongelmalähtöinen oppiminen: uusi tapa oppia. (2008). Lindblom-Ylänne, S., Nieminen, J., Iivanainen, A., & Nevgi, A. Koulutuksen suunnittelun tulee silloin lähteä konkreettisten ongelmien ratkaisemisesta ja näihin sopivien virikemateriaalien valmistelusta. Laitila, A. (2010). Perheterapia, 31(4), 41-54. Kontekstuaalista psykoterapiaa, hoitokulttuurin rakentamista vai räätälöityjä täsmähoitoja. LÄHTEET Boud, D., & Feletti, G. Teoksessa S. Koulutettava ei ole passiivinen tiedon vastaanottaja, jota kouluttaja sivistää. M., & Rautiainen E-L. Mitä voi vuodessa oppia. Oppiminen jatkui palautekeskustelussa niin koulutettavien kuin kouluttajankin osalta. Parantava puhe. Problem-based learning: rationale and description. (2015). Valtonen (toim.) Kriittisyyteen kasvu korkeakouluopetuksessa (s. Ongelmalähtöisten osioiden rakentaminen terapiakoulutuksen sisälle tuntuu sen sijaan ajatuksena järkevältä, mahdolliselta ja houkuttelevalta. (1999). JärvinenTaubert & P. Ongelmalähtöisen oppimisen menetelmä perhekeskeisen työotteen koulutuksessa PeTe_032017_64s_20170831_.indd 31 31.8.2017 13.51. Helsinki: WSOY
Vanhemmuuden tuen interventioiden tutkimisessa olisi hyvä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten interventioita toteutetaan. 33 32 Perheterapia 3/17 Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta: Työmalli ja ryhmäinterventio vanhempien kokemana TIIVISTELMÄ Kuvaan tässä perheja pariterapian psykoterapeuttikoulutuksen opinnäytetyöhöni perustuvassa artikkelissa ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -työmallia ja vanhempien kokemuksia työmallin työskentelyperiaatteita noudattavasta ryhmäinterventiosta. Tutkimuksen aineisto on kerätty ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” – ryhmiin osallistuneilta vanhemmilta vuosina 2009–2016 (N=64). Lisäksi pohditaan myötätuntoisen yhteyden rakentumisen merkitystä. Vanhemmat kokivat saaneensa iloa vanhemmuuteen ja vanhempien käsitys lapsesta muuttui myönteisemmäksi. Vanhempien kokemusten perusteella ryhmäintervention tavoitteet toteutuvat hyvin. Vanhemmille vertaistuki on merkityksellistä. Työntekijän terapeuttiset taidot tarjoavat mahdollisuuden soveltaa erilaisia vanhemmuuden tuen interventioita tarpeen mukaisesti. Aineistoa on analysoitu sekä laadullisesti että tilastollisesti. ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -työmallissa huomioidaan työskentelyprosessin lisäksi työntekijän osuus vuorovaikutuksessa. Avainsanat: vanhemmuus, ryhmäinterventio, vanhemmuuden tukemisen työmalli, psykoedukaatio, systeeminen viitekehys, dialogisuus, reflektiiviset työtavat, neurotieteellinen näkökulma. Myönteiseen vuorovaikutukseen ohjaamisessa olennaista on, että vanhempi ymmärtää leikkimisen idean ja merkityksen lapselle. Tutkimuksessa tarkastellaan vanhempien kokemuksia ryhmästä, vuorovaikutusleikeistä sekä vanhempien kokemaa muutosta itsessä ja lapsessa. Satu Korhonen psykologi, perheja pariterapian psykoterapeuttikoulutuksessa, Jyväskylän perheneuvola, iloa.vanhemmuuteen@gmail.com PeTe_032017_64s_20170831_.indd 32 31.8.2017 13.51. Tulosten perusteella ryhmissä on ollut luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri. Intervention yhtenä tavoitteena on vahvistaa lapsen ja vanhemman välistä myönteistä vuorovaikutusta, jota ryhmän aikana pyritään tukemaan muun muassa ohjaamalla vanhempia vuorovaikutusleikkien leikkimiseen lapsen kanssa
Sisällöllistä kehittämistyötä tehtiin vanhemmilta saadun palautteen perusteella sekä uudistamalla ryhmän sisältöjä erityisesti neurotieteen alalta saatujen uusien tutkimustulosten myötä. Tällä tavoin toteutuvissa interventiossa voitiin havaita, että vanhempien kokema syyllisyys ja sosiaalinen eristyneisyys vähenivät, empatia lasta kohtaan lisääntyi ja vanhemman luottamus itseensä kasvattajana vahvistui. Ryhmämallia on kehitetty ”Vanhempana vahvemmaksi – ylivilkkaiden ja keskittymättömien lasten vanhemmille tarkoitettu valmennusohjelma” -käsikirjan pohjalta (Tasola & Lajunen, 1997; ks. Tämän vuoksi pidän tärkeänä kuvata tässä artikkelissa tätä työmalliksi muodostunutta työskentelytapaa, jota olemme luoneet yhdessä kollegani psykologi Laura Holopaisen kanssa ohjatessamme yhdessä lukuisia vanhemmuusryhmiä ja muussa työssämme vanhempien kanssa perheneuvolassa ja pikkulapsiperheiden psykologipalveluissa. Käytännön työn kokemukseni perusteella vanhemmuuden tukemisessa ryhmämuotoinen, vertaistukeen pohjautuva työskentelytapa on erityisen vaikuttava. Tässä artikkelissa esitelty ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -ryhmä (Korhonen & Holopainen, 2015) on suunnattu yleisesti kaikille noin 3–9 -vuotiaiden lasten vanhemmille. Vertaillessaan erilaisia vanhemmuuden tuen interventioita, Lindsay ym. Muita Suomessa hyviksi todettuja ryhmäinterventioita ovat esimerkiksi Ihmeelliset Vuodet (Webster-Stratton, 2010; 2014), Perhekoulu (Sandberg ym., 2008; Laakso & Lajunen, 2007; Laakso ym., 2011) ja Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmämalli (Sourander ym., 2016). Barkley, 1987). Monessa ryhmässä on samoja aihesisältöjä, joskin painotukset, viitekehykset ja kohderyhmä voivat hieman vaihdella. (2011) totesivat niiden kaikkien olevan vaikuttavia, vaikkakin joissain interventioissa vaikuttavuus oli aavistuksen parempaa kuin toisissa. Kokemukseni perusteella työntekijällä on hyvä olla käytössä jokin teoreettiselta sisällöltään toimiva vanhemmuuden tukemiseen liittyvä kokonaisuus, mutta olennaisinta on intervention toteuttamisen tapa. Vuosien varrella meille ryhmän ohjaajille kehittyi toimiva työparityöskentely. Harvardin yliopiston tutkijaryhmän raportissa (2016) todetaan, että varhaislapsuuden haitalliset stressikokemukset näkyvät aikuisuudessa terveystilan pulmina. Kane, Wood ja Barlow (2007) puolestaan huomasivat vanhemmuuden tuen interventioiden laadullisessa vertailussa, että toimivia interventioita yhdistävät tietyt yleiset tekijät: vanhemmat myöntävät ongelman ja kokevat tarvetta muutokselle, vanhemmat saavat tietoa ja taitoja arkisten ongelmien ratkaisemiseksi, vanhemmat saavat lisää luottamusta kykyynsä toimia vanhempana, vanhempien omat tarpeet tunnistetaan ja huomioidaan ja puolisolta saatava tuki lisääntyy. VANHEMMUUDEN TUKEMINEN ON ENNALTAEHKÄISEVÄÄ MIELENTERVEYSTYÖTÄ Vanhemmuuden tukemisen pidemmän tähtäimen tavoitteena on turvata lapsen terve kasvu ja kehitys. Ennaltaehkäisevinä toimenpiteinä tutVanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta PeTe_032017_64s_20170831_.indd 33 31.8.2017 13.51. Vanhemmuuden tukemisessa työskentelyssämme yhdistyivät psykoedukaatio, systeeminen viitekehys, ratkaisuja voimavarakeskeisyys, kiintymyskeskeisen perheterapian periaatteet, neurotieteellinen näkökulma, dialogisuus, narratiivisuus ja reflektiiviset työtavat. Lisäksi merkittävänä vaikuttavana tekijänä hyvässä interventiossa on vertaisryhmässä saatu hyväksyntä ja tuki muilta vanhemmilta ja ryhmän ohjaajilta. Ryhmän kehittämistyö alkoi omalta osaltani vuonna 2007, jolloin ryhmässä otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön vuorovaikutusleikkiohjaus myönteisen vuorovaikutuksen tukemiseksi vanhemman ja lapsen välillä (Korhonen, 2008). 33 32 JOHDANTO Kehittämistyön lähtökohtia Olen työskennellyt pitkään psykologina perheneuvolassa ja vanhemmuuden tukeminen on ollut alusta asti yksi mielenkiintoisimmista työtehtävistäni. ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -ryhmään osallistuneilta on kehittämistyön aikana kerätty palautetta vuodesta 2009 lähtien. Tätä aineistoa on hyödynnetty tässä tutkimuksessa, jonka tarkoituksena on selvittää vanhempien kokemuksia kyseisestä ryhmäinterventiosta. Itselläni on kokemusta esimerkiksi Perhekoulu-ryhmän ohjaamisesta
Vuorovaikutuskokemukset muokkaavat kehittyviä aivoja, jotta lapsi selviytyy siinä ympäristössä, johon hän syntyy (Schore, 2001a, 2001b; Siegel, 2012). Vanhemmuuden tukeminen on mitä parhainta ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ja tärkeä osa meneillään olevassa lapsija perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE-hanke 2016– 2018; STM). Välimaastoon kuuluu lyhytkestoinen, ratkaisuja voimavarakeskeinen työskentely perheen kanssa. Belsky, 1984; Bronfenbrenner, 1986). Hänen mukaansa vastaavasti ihmislapsella pelkkä hygieniasta huolehtiminen ei riitä pitämään vauvaa hengissä, vaan mielen kehittyminen edellyttää yhteyksiä muiden ihmisten kanssa ”aivojen muodostamassa verkostossa”. 35 34 Perheterapia 3/17 kijaryhmä suosittelee lasten suojelemista liialliselta stressiltä, vanhemmuuden tukemista sekä laajempaa vaikuttamista lasten kasvuja elinympäristöön. Työskentely voi tapahtua yhteisöllisenä vaikuttamisena, ryhmämuotoisesti tai perhekohtaisesti. VANHEMMUUDEN TUKEMISEN TYÖMALLI Suomalaisessa palvelujärjestelmässä vanhemmuuden tukemista toteutetaan laajasti sekä varhaisen tuen palveluissa, että erityistä tukea tarvitseville suunnatuissa palveluissa. Hermosolut viestivät keskenään välittäjäaineiden avulla, kun taas ihmisillä yhteys rakentuu ”sosiaalisen synapsin” kautta, jossa tieto kulkee pitkälti sanattoman viestinnän avulla (Cozolino, 2014). 386–387) mukaan neurobiologian näkökulmasta ihmistä voi ymmärtää vain suhteessa toisiin ihmisiin ja viittaa perheterapeuttien, kuten Batesonin (1972) ja Bowenin (1978) ymmärtäneen tämän jo kauan sitten. Daniel Siegelin (2012, s.2) mukaan ihmisen mieli on kehollinen ja suhteessa olemisen prosessi, joka säätelee energian ja informaation virtaa: ”A core aspect of the mind is an embodied and relational process that regulates the flow of energy and information”. Ajattelen vanhemmuuden tukemista ulottuvuutena, jossa toisessa ääripäässä on tiedon antaminen jakamalla esitteitä ja kertomalla ohjeita. Vuorovaikutuskokemukset muokkaavat kehittyviä aivoja, jotta lapsi selviytyy siinä ympäristössä, johon hän syntyy. Cozolinon (2014, s. Toisessa ääripäässä on pitkäkestoisempi ja yksilöllisesti räätälöity terapeuttinen työskentely, jossa pysähdytään syvällisesti juuri kunkin vanhemman Satu Korhonen PeTe_032017_64s_20170831_.indd 34 31.8.2017 13.51. Patterson ja Vakili (2014) suosittelevat erityisesti perheterapeutteja kehittämään neurotieteen tutkimuslöydöksiin perustuvia interventioita, jotka auttavat perheitä tukemaan ennaltaehkäisevästi kehittyvän lapsen mielenterveyttä. Wolfin (2005) meta-analyysi 195 erilaisesta lasten mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn suunnatusta interventiosta osoittaa, että työ kannattaa ja on vaikuttavaa. Yksittäinen hermosolu ei pysy elävänä ilman, että sillä on yhteyksiä muiden hermosolujen kanssa. Yksinäisyys ja yhteisöön kuulumattomuus ovat kaikissa ikävaiheissa merkittäviä riskitekijöitä mielenterveysongelmien syntymiselle (Cacioppo ym., 2015). Näin tulee ymmärrettäväksi, että mieli sairastuu, jos yhteys toisiin ihmisiin katkeaa tai vuorovaikutuksessa on pulmia. Ennaltaehkäisyn näkökulmasta mielenterveysongelmien primaaripreventio toteutuu erilaisten vanhemmuuteen ja lasten elinympäristöön suunnattujen interventioiden kautta. Nykyään tiedetään, että varhaisvaiheen puutteellinen kasvuympäristö muodostaa vakavan riskin lapsen neurobiologiselle kehitykselle (Glaser, 2000). Cozolino (2014) vertaa ihmisten muodostamaa sosiaalista verkostoa aivojen hermoverkostojen toimintaan. Neurotieteen näkökulmasta meillä on kyky ”kytkeytyä toinen toisemme hermojärjestelmään” ja sitä kautta tarjota toisillemme tukea tunteiden ja stressin säätelyssä (Badenoch & Cox, 2013). Aikoinaan Rene Spitz (1949) puhui emotionaalisen deprivaation vaarallisuudesta vauvan kehitykselle. Systeemisestä näkökulmasta tarkasteltuna vanhemmuus ja lapsen kehitys eivät toteudu tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat monet tekijät perheen lähiympäristöstä laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen (ks. Määritelmän mukaan ihmisen mieli ja mielenterveys ovat riippuvaisia ihmissuhteista
Vanhemmuuden tukemiseen liittyvä työmalli auttaa työntekijää keskittymään muutoksen kannalta olennaisiin tekijöihin, jotta työskentely olisi mahdollisimman vaikuttavaa. 35 34 Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta tilanteeseen. Työmallin toisessa vaiheessa pysähdytään tarpeen mukaisen työmuodon valintaan yhteistyössä vanhemman kanssa ja PeTe_032017_64s_20170831_.indd 35 31.8.2017 13.51. Olennaista on, että jokainen perhe saa apua oman tarpeensa mukaisesti, jolloin työskentelyn painopistettä voidaan joustavasti muuttaa (vrt. Toimijuuden vahvistamiseksi työntekijöiden on hyvä kyetä kunnioittavalla tavalla haastamaan vanhempia ja samalla Kuva 1 . Vanhemmuuden tukemisen työmalli ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” TYÖMALLI 1. 281) sekä tietoa traumatisoituneen vanhemman vakauttamisesta (Hästbacka, 2012: Ruismäki ym., 2016). White, 2007) ja reflektiiviset työtavat (ks. Kiintymyskeskeisen perheterapian ja kehityksellisen vuorovaikutusterapian (Hughes, 2015; Hughes & Baylin, 2012) näkökulmasta vanhemmassa tapahtuva muutos edellyttää, että työntekijällä on vanhempaa kohtaan ns. Työmalli on integratiivinen eli siinä yhdistyvät useat eri viitekehykset ja terapeuttiset suuntaukset. OMAN TYÖSKENTELYTAVAN HUOMAAMINEN Työntekijän teoreettinen osaaminen ja terapeuttiset valmiudet 2. Työmallin ensimmäinen vaihe on tarkastella omia toimintatapoja ja suhtautumista vanhempaan . INTERVENTIO Huomioidaan terapiatyössä yleisesti vaikuttavat tekijät 4. Työyhteisön tasolla on tärkeä huolehtia työntekijöiden riittävästä työnohjauksesta. Se sisältää leikkisyyttä (Playfulness), hyväksyntää (Acceptance), uteliaisuutta (Curiosity) ja empatiaa (Empathy) yhdistettynä terapeutin avosydämisyyteen ja turvallisuuden tunteen luomiseen. Työntekijä hyötyy systeemisesti orientoituneesta ajattelutavasta. Andersen, 1987). & Ziedonis, 2014), narratiivisuus (esim. Seikkula & Arnkil, 2009; Olson, M., Seikkula, J. JATKUVUUDESTA JA SEURANNASTA HUOLEHTIMINEN Vanhemman toimijuuden ja tukiverkostojen vahvistuminen huomioimaan vanhempien omat merkitykset (Lajunen, 2007). PACE-asenne. Vanhemmuuden tukemiseen soveltuvia terapeuttisia valmiuksia ovat erityisesti erilaiset voimavaraja ratkaisukeskeiset sekä perheterapeuttiset lähestymistavat kuten dialoginen työote (ks. Neurotieteen ja traumaterapian näkökulmasta etenkin vaativan tason vanhemmuuden tukemisessa työntekijällä on hyvä olla ymmärrystä keinoista auttaa vanhempaa pysymään ns. sietoikkunassa (Siegel, 2012, s. ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -työmallissa (Kuva 1) huomioidaan työskentelyprosessin lisäksi työntekijän osuus vuorovaikutuksessa. ARVIOINTIVAIHE Tarpeen mukaisen työmuodon valinta ja tavoitteiden määrittely yhdessä perheen kanssa 3. Alanen, 2009)
Keskustelua kuljetetaan ajoittain myös vanhemman omaan lapsuuteen ja sen merkitykseen. Neljännessä vaiheessa huolehditaan jatkuvuudesta ja tarvittavasta seurannasta . Hyvin toteutettu interventio noudattaa terapiatyössä yleisiä vaikuttaviksi todettuja tekijöitä (ks. 36 Perheterapia 3/17 ja turvallisella ja lapsen kehitystä edistävällä tavalla (Korhonen & Holopainen, 2015). Kahdeksan ryhmäkerran aikana vanhempien kanssa työskennellään keskustelujen, harjoitusten ja kotitehtävien avulla. Työntekijän teoreettinen tietämys vanhemmuudesta auttaa pilkkomaan tavoitteita pienemmiksi; jollekin vanhemmalle tavoitteena voi olla arkirytmin löytäminen, toisella jämäkkyyden lisääminen ja kolmannella syvällisemmän yhteyden löytäminen lapsen kanssa. Kotitehtävissä vanhemmat pääsevät pohtimaan omia vahvuuksiaan, asettavat realistisen muutostavoitteen, tarkastelevat omia kiintymyssuhteitaan, harjoittelevat hyvän huomaamista arkisissa kasvatustilanteissa, kokeilevat esimerkiksi palkkiojärjestelmän käyttämistä ja opettelevat havainnoimaan omaa toimintaansa arkisissa vuorovaikutustilanteissa. Työntekijän tehtävänä on tehdä itsestään tarpeeton vahvistamalla vanhemman omaa toimijuutta ja tukemalla luontaisten tukiverkostojen kehittymistä. Käytännön työssä teoreettinen tieto vanhemmuudesta auttaa työntekijää hahmottamaan, milloin tarvitaan yhteisöllistä, ryhmämuotoista tai perhekohtaista tukea. Riittävässä laajuudessa toteutettu palvelutarpeen arviointi auttaa perheen tarvitseman tuen pohtimisessa. Ryhmäkeskusteluissa käsitellään tapaamiskerran mukaisia teemoja, kuten vanhemman oma jaksaminen, myönteinen vuorovaikutus arjessa, rajojen asettaminen sekä tunteiden säätely. ”VANHEMPANA VAHVEMMAKSI – KOHTI MYÖNTEISTÄ VUOROVAIKUTUSTA” -RYHMÄINTERVENTION SISÄLTÖ Ryhmäintervention tavoitteena on vahvistaa myönteistä vuorovaikutusta vanhemman ja lapsen välillä sekä lisätä vanhemman kykyä asettaa lapselle rajoSatu Korhonen PeTe_032017_64s_20170831_.indd 36 31.8.2017 13.51. Näitä ovat esimerkiksi asiakkaan tarpeiden huomioiminen ja niihin sovittautuminen, hyvä yhteistyösuhde, toivon luominen ja työntekijän luottamus oman työnsä vaikuttavuuteen. Reflektiivinen kyky auttaa vanhempaa ”lukemaan lasta”, ymmärtämään, mitä lapsi ajattelee ja tuntee sekä tulkitsemaan lapsen käyttäytymisen syitä (Fonagy, 2008; Sharp & Fonagy, 2008; Katznelson, 2014; Slade, 2008). Joskus paras tuki vanhemmuudelle voikin olla kotipalvelun tarjoaminen, perhekerhon löytyminen, pariterapiaan hakeutuminen tai asiantuntijanäkemyksen esille nostaminen yhteiskuntapoliittisen päätöksenteon kentälle. Työmallin kolmannessa vaiheessa aloitetaan varsinainen työskentely ja toteutetaan tarvittavat interventiot . Ryhmäintervention sisällöt pohjautuvat moderniin kiintymyssuhdeteoriaan, jonka mukaan kiintymyssuhteen tarkoituksena on tunteiden säätelyn tukeminen (Schore & Schore, 2008). Siinä vanhempi rauhoittaa lasta pelon ja voimakkaan raivon tunteiden ilmaisussa, mutta toisaalta auttaa kestämään myös voimakkaita ilon ja innostuksen kokemuksia (Schore & Schore, 2014). Ryhmäinterventiossa pyritään vahvistamaan turvalliseen kiintymyssuhteeseen yhteydessä olevia tekijöitä, kuten vanhemman myönteistä mielikuvaa lapsesta (Benoit, Parker & Zeanah, 1997; Benoit ym., 1997) ja vanhemman reflektiivistä kykyä. Vanhempien edellytetään ryhmään osallistuessaan sitoutumaan väkivallattomuuteen lapsen kasvatuksessa. Lapselle rakentuva kiintymyssuhdetyyli heijastaa näiden vuorovaikutuskokemusten siirtymistä osaksi aivojen biologista rakennetta (Cozolino, 2014, s. Vaikuttavuuden kannalta olennaista on se tapa, jolla interventio toteutetaan. 151). Sprenkle, Davis & Lebow, 2009). Riittävän selkeästi määritellyt tavoitteet laaditaan yhdessä vanhempien kanssa keskustellen. esim. Ryhmäintervention tarkoituksena ei ole opettaa vanhemmalle reflektiivistä kykyä taitona, mutta tavoitteena on reflektointia tukevan asenteen herättäminen (Fearon ym., 2006). Ryhmä tarjoaa vanhemmille psykoedukaationa tietoa muun muassa kasvatuskeinoista, vuorovaikutusleikkien merkityksestä, lapsen ja vanhemman tunteiden säätelystä ja vanhemman reflektiivisestä kyvystä. asetetaan selkeät tavoitteet. Valitusta interventiosta riippumatta työntekijä tarvitsee työmallin ensimmäisessä vaiheessa kuvattuja valmiuksia
PeTe_032017_64s_20170831_.indd 37 31.8.2017 13.54. 36 Vuorovaikutuksessa erilaiset sanattomat keinot, kuten lämmin katse, hyväksyvät eleet ja ilmeet ovat merkityksellisiä
39 38 Perheterapia 3/17 Yhtenä keinona vanhemman ja lapsen välisen myönteisen vuorovaikutuksen vahvistamiseksi lähes jokaisella kerralla kotitehtävänä on Theraplay-vuorovaikutusterapiaan (Jernberg & Booth, 2003) pohjautuvien leikkien kokeileminen lasten kanssa kotona. Keskustelua kuunnellessaan työntekijät voivat toistaa kuulemiaan vastauksia ääneen ja kysyä tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä vanhemmilta. RYHMÄINTERVENTION TOTEUTTAMISTAPA Ryhmä yhdessä ohjaajien kanssa muodostaa systeemin, johon kukin vanhempi osallistuu omalla tavallaan. Keskusteluun kuuluva reflektointi voi sisältää myös kysymyksiä, ihmettelyä ja erilaisiakin näkemyksiä. Ryhmän aikana ohjaajat pyrkivät luomaan toivoa muutoksen mahdollisuudesta, mutta toisaalta tuovat esille muutoksen hitautta ja vaikeuttakin. Hedelmällisintä on tuoda asiatieto vanhemmille työparin keskinäisen keskustelun avulla, jolloin vältetään ”ylhäältä alaspäin” tapahtuva tiedonanto. Hiljaiset hetket ryhmässä ovat kullanarvoisia, niitä ei tarvitse heti täyttää puheella. Herkkä läsnäolo synnyttää työntekijässä mielikuvia ja vertauskuvia, joiden jakaminen ryhmäläisille on usein antoisaa. Ryhmäläisten kertomista ajatuksista puolestaan nousee työntekijöille uusia ajatuksia ja näin syntyy dialogi, jota ei voi etukäteen käsikirjoittaa. Toisaalta jossain vaiheessa työntekijöiden tehtävänä on luoda uudenlaisia avauksia keskusteluun. Työntekijän PACE-asenne vanhemman kokemusta kohtaan on olennainen osa turvallisen ilmapiirin luomista. Andersen, 1987). Työntekijän on hyvä kunnioittaa vanhempien erilaista muutosvalmiutta. Ryhmässä vanhempi on välillä poissa huomion keskipisteestä, jolloin on mahdollista olla Satu Korhonen PeTe_032017_64s_20170831_.indd 38 31.8.2017 13.51. Myös huumori voi joskus helpottaa vakavista asioista puhumista. Vanhempia voi pyytää esimerkiksi kuvittelemaan, että lapsi on jo aikuinen ja muistelee omia parhaita lapsuusmuistojaan. Korhonen & Holopainen, 2015). Työparista toinen voi tuoda vahvemmin esille lapsen näkökulmaa ja toinen vanhemman näkökulmaa. Ohjaajien tehtävänä on luoda ryhmään turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri. Ohjaajien on hyvä jo alussa tehdä läpinäkyväksi omaa rooliaan ja työskentelyään, esimerkiksi kertomalla joutuvansa välillä rajoittamaan puhetta aikataulussa pysymiseksi. Nämä erilaiset äänet voivat käydä keskinäistä dialogia, jonka jälkeen voidaan ”heittää palloa” ryhmälle ja kysyä heidän ajatuksiaan. Etenkin työskentelyn alussa on tärkeää antaa vanhemmille riittävästi aikaa myös ”pahan puhumiseen” lapsesta, muutoin vanhemmista voi tuntua, etteivät työntekijät ymmärrä heidän vaikeuksiaan. Vanhempia kannustetaan olemaan itselleen armollisia ja asettamaan riittävän pieniä tavoitteita. Ohjaajalla on oltava herkkyyttä seurata yksilöiden lisäksi ryhmässä tapahtuvia ilmiöitä. Työparityöskentely mahdollistaa reflektiivisen työskentelyn. Vanhempien ymmärtämisen lisäksi työntekijän tulisi samanaikaisesti asettua myös lapsen puolelle. Ryhmässä toteutuva kuuntelun ja puhumisen vuorottelu mahdollistaa sisäisen dialogin sekä työntekijälle että vanhemmille (ks. Tässä vanhempia tukee Iloa vanhemmuuteen -vuorovaikutusleikkiopas (Korhonen, 2008) ja siihen liittyvä ohjaus (ks. On suotavaa, ettei työntekijä liian nopeasti kuvittele ymmärtävänsä vanhempien ajatuksia, vaan pyrkii pikemminkin hidastamaan prosessia. Näitä ”muistellessaan” vanhempi voi oivaltaa, että hän voi itse tässä ajassa vielä luoda lapselleen näitä hyviä muistoja. Yhteistyösuhdetta luodaan käytännössä esimerkiksi toivottamalla vanhemmat kätellen tervetulleeksi ryhmään ja huolehtimalla siitä, että jokainen saa tilaa puhua. Kun psykoedukaatio ei kohdistu suoraan yksittäiseen henkilöön, vanhemmalla ei ole niin suurta tarvetta olla puolustuskannalla tai kokea itseään syytetyksi (Ferguson, 2010). Yhtenä keinona tässä voi käyttää sovelletusti tulevaisuuden muistelua (Seikkula & Arnkil, 2009). Ohjaajat voivat puhua ääneen myös teemoista, joita vanhempien voi olla vaikea ottaa puheeksi. Vuorovaikutuksessa erilaiset sanattomat keinot, kuten lämmin katse, hyväksyvät eleet ja ilmeet ovat merkityksellisiä. Ryhmämuotoinen interventio tarjoaa muusta työskentelystä poiketen vertaistuen kokemuksen vanhemmille. Ryhmämuotoinen työskentely tarjoaa mahdollisuuden pohtia asiaa uteliaana yhdessä: ”mitä arvelette, miksi lapset käyttäytyvät välillä huonosti?” Kaikkiin kysymyksiin ei ole tarpeen löytää nopeita, valmiita ratkaisuja
Puhetulvan voi kohteliaasti katkaista tarttumalla johonkin vanhemman kertomaan asiaan: ”Tuosta tulikin mieleeni…” ja ohjaamalla keskustelun takaisin aiheeseen. Narratiivisesta näkökulmasta tarkasteltuna vanhempien kertomuksista työntekijä voi poimia poikkeuksia eli hetkiä, jolloin jokin ongelmatilanne ei toteutunutkaan ja tutkia tarkemmin mitä siinä hetkessä tapahtui (White, 2007). 3. Isokankaan ja Juopperin (2012) haastattelemat vanhemmat kertoivat saaneensa ilon kokemuksia lapsestaan ja että lapset nauttivat leikeistä. Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta PeTe_032017_64s_20170831_.indd 39 31.8.2017 13.51. He hyötyvät muiden vanhempien kertomusten tunnekuvauksista, kokemuksellisista harjoituksista sekä ohjaajien tarjoamasta empatiasta. Ryhmässä vanhempi, jolla itsellään ei ole sanoja tilanteen kuvaamiselle, oppii ilmaisemaan itseään kuuntelemalla muiden kertomuksia. Lisäksi intervention avulla pyritään siihen, että vanhemman kyky havainnoida arkista vuorovaikutusta lapsen kanssa lisääntyy. Näissä tilanteissa tarvitaan ohjaajalta säätelyapua sietoikkunassa pysymisen tueksi. Ryhmäintervention yhtenä tavoitteena on, että ryhmään osallistuminen sekä ryhmässä saatu vuorovaikutusleikkiohjaus muuttavat vanhemman mielikuvaa lapsesta myönteisemmäksi. Millaisia kokemuksia vanhemmilla on ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -ryhmäinterventiosta yleisesti. Rautakosken, Yppärilän ja Kallion (2016) tutkimuksen perusteella Vanhempana vahvemmaksi -vertaisryhmillä oli selkeästi positiivista vaikutusta perheiden hyvinvointiin. 2. Osa vanhemmista puolestaan voi vaikuttaa asioita enemmän älyllisesti pohdiskelevilta. Osalla tunteet vyöryvät ja puheenvuorot venyvät pitkiksi. Ryhmän alkaessa vanhemmat kuvaavat yleensä monin tavoin lapsen haastavaa käyttäytymistä. Tutkimusaineistoa on lähestytty seuraavien kysymysten kautta: 1. Oravan (2013) mukaan vanhemmat kokivat, että päiväkodin ja kodin yhteisen kehittämisprojektin myötä lapset rauhoittuivat ja heidän vuorovaikutustaitonsa paranivat. Vanhempien varmuus omasta vanhemmuudestaan lisääntyi ja perheen keskinäiset vuorovaikutussuhteet paranivat. Vanhemmuudessa tapahtuvien myönteisten muutosten oletetaan heijastuvan hieman viiveellä myös lapsen käyttäytymiseen siten, että vanhemmat kertovat lapsen käyttäytymisessä tapahtuneen myönteistä muutosta. Keskustelussa voi samanaikaisesti olla läsnä monta eri totuutta ja erilaista näkökulmaa, josta vanhempi voi poimia itselleen parhaalta tuntuvia asioita. Ryhmään osallistuu monenlaisia vanhempia. Tämä voisi näkyä vanhemmassa kykynä huomata arjessa tilanteita, jotka voisi muuttaa mukaviksi kohtaamisen hetkiksi. Myönteisiä vaikutuksia havaittiin myös vanhempana toimimisessa, parisuhteen toimivuudessa sekä omassa kasvussa. Ryhmän yhtenä tavoitteena on tukea lapsen ja vanhemman välistä myönteistä vuorovaikutusta vuorovaikutusleikkien avulla. Beaudoinin ja Zimmermanin (2011) mukaan työskentelyssä kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti narratiivien tunnepitoisiin sisältöihin. Ryhmässä jaettavaa Iloa vanhemmuuteen -vuorovaikutusleikkiopasta on muualla hyödynnetty erityisesti varhaiskasvatuksen parissa toteutetuissa Lapsen hyvä arki -hankkeissa, joissa vanhemmille on päiväkodin kautta jaettu opas ja kannustettu leikkimiseen kotona. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -ryhmistä on vasta vähän tutkimustietoa. 39 38 havainnoivassa ja tutkivassa positiossa. Menneisyyden kertomuksista löytyneet ”helmet” esimerkiksi tilanteista, joissa vanhempi iloitsi lapsen kanssa olemisesta, toimivat vanhemmalle mallina. Vanhemmat kokivat hyötyneensä vuorovaikutusleikkioppaasta ja olivat käyttäneet sitä aktiivisesti kotona. Arjessa vanhemmat kokivat, että lapsen ja vanhemman välinen läheisyys lisääntyi ja vanhemmat kykenivät huomioimaan paremmin lapsen näkökulmaa. Koko ryhmän ajan tarkastellaan myös vanhemman mielikuvia ja kertomuksia sekä itsestään että lapsesta ja autetaan löytämään heikkouksien lisäksi myös vahvuuksia ja voimavaroja. Kokevatko vanhemmat ryhmäintervention päättyessä muutosta vanhemmuudessaan tai lapsen käyttäytymisessä. Millaisia kokemuksia vanhemmilla on ryhmään liittyvästä vuorovaikutusleikkiohjauksesta ja siihen liittyvästä Iloa vanhemmuuteen -oppaasta
PeTe_032017_64s_20170831_.indd 40 31.8.2017 13.53. 41 Ryhmän yhtenä tavoitteena on tukea lapsen ja vanhemman välistä myönteistä vuorovaikutusta vuorovaikutusleikkien avulla
Lisäksi vanhemmilta pyydettiin sanallista palautetta ryhmästä. Esimerkiksi 1= täysin samaa mieltä väittämän ”opas on hyödyllinen” kanssa, 7=täysin eri mieltä em. 41 Tutkimustulosten perusteella voidaan pohtia, toteutuvatko ryhmäinterventiolle asetetut tavoitteet ja mitä työntekijöiden olisi hyvä ottaa huomioon omassa ohjaustavassaan. Vuorovaikutusleikkioppaaseen ja muutokseen liittyvien kokemusten tavoittamiseksi käytettiin Likertin asteikon sekä Osgoodin semanttisen differentiaalin menetelmän yhdistelmää, jossa kokemusta pyrittiin tavoittamaan vastakohtaisten väittämien rajaamalla seitsenportaisella asteikolla. Vastaajien joukosta 82% oli äitejä ja 18% isiä. Lisäksi aineistoista tehtiin kuvailevaa tilastollista analyysiä sekä osasta aineistoa myös suppeaa yhteisvaihtelun analyysia. Aineiston tilastollinen analyysi toteutettiin IBM SPSS Statistics -ohjelmistolla. Kyselylomakkeessa selvitettiin vanhempien taustatietoja, kokemuksia Iloa vanhemmuuteen -oppaasta sekä heidän kokemaansa muutosta. Muuttujalla pyrittiin mittaamaan, miten hyvin ryhmässä toteutui luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, johon ohjaajat pyrkivät noudattamalla ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -työmallin työskentelyperiaatteita. Lapsia perheissä oli yhdestä kahdeksaan, suurimmassa osassa oli kaksi tai kolme lasta. Kyselylomake, muuttujat ja aineiston analyysi Tutkimuksessa on käytetty kahta aineistoa. Muuttujien tarkastelun perusteella korrelaatiokertoimeksi valittiin ei-parametrinen Spearmanin rho (rs), joka ei edellytä jakaumien normaalisuutta (Nummenmaa, Konttinen, Kuusinen & Leskinen 1996). Perheen nuorimman lapsen iän keskiarvo oli kolme vuotta ja vanhimman lapsen seitsemän vuotta. Ryhmään liittyvistä numeraalisista palautteista muodostettiin yksi ryhmäkokemusta yleisesti kuvaava summamuuttuja väittämistä ”Koin että työntekijät kuuntelivat minua”; ”Ryhmän tunnelma oli luottavainen”; ”Sain sanotuksi mielestäni tärkeimmät asiat” ja ”Koin että muut vanhemmat kuuntelivat minua” (muuttujan sisäinen johdonmukaisuus; Cronbachin . Analyysivaiheessa vanhemman valitsemalle vaihtoehdolle annettiin kuvaava nimi. = 0,86). Ensimmäinen aineisto koostuu ryhmään liittyvistä kirjallisista palautteista (N=64). Tutkimusaineistoja on analysoitu sekä tilastollisesti että laadullisesti. Kyselylomakkeessa vanhemmat arvioivat ryhmän toimintaan liittyviä väittämiä kouluarvosanoilla 4–10. Teemojen nimeämisessä hyödynnettiin vanhemmuuteen liittyviä teorioita. Toinen aineisto koostuu vuorovaikutusleikkioppaaseen liittyvistä kirjallisista palautteista (N=61). väittämän kanssa (ts. Laadullinen analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti tarkastelemalla vanhempien vastauksia ja yhdistämällä samankaltaisia kokemuksia teemoiksi. ”oppaasta ei ole hyötyä”). Suurin osa vanhemmista oli iältään 26–40 vuotta. Vanhemmat vastasivat kyselylomakkeisiin ryhmän viimeisellä kerralla ja heille kerrottiin, että vastauksia voidaan käyttää ryhmän kehitysja tutkimustyöhön nimettömästi. Muutama vanhempi ei vastannut molempiin kyselyihin. Muutokseen liittyvillä väittämillä mitattiin vanhemman kokemusta siitä, alkoiko hän nähdä arjessa tilanteita, jotka voisi muuttaa vuorovaikutusleikiksi, kokiko vanhempi saaneensa iloa vanhemmuuteen, muuttuiko vanhemman käsitys lapsesta myönteisemmäksi sekä tapahtuiko vanhemman mielestä lapsen käyttäytymisessä myönteistä muutosta. MENETELMÄT Osallistujat Tutkimuksen aineisto on kerätty Jyväskylän perheneuvolassa ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -ryhmäinterventioon osallistuneilta vanhemmilta vuosina 2009–2016. Analysoinnissa on oletettu, että vanhempien raportoimat kokemukset kuvastavat ryhmäinterventiota kokonaisuutena. Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta PeTe_032017_64s_20170831_.indd 41 31.8.2017 13.51. Edellä mainittuja asteikkoja voidaan pitää välimatka-tason luonteisena muuttujana, joten analyysimenetelmänä voitiin käyttää myös yhteisvaihtelun tarkastelua. Lisäksi vastauksia puuttuu jonkin verran, koska kaikki vanhemmat eivät olleet paikalla viimeisellä kerralla tai eivät palauttaneet myöhemmin lähetettyjä kyselylomakkeita. Lopullinen vastausprosentti oli 77
Vain yksi vanhempi oli sitä mieltä, etteivät lapset pitäneet leikeistä. Eräs vanhempi oli ryhmän jälkeen sitä mieltä, että mieleenpainuvinta oli ”huomata olevani OK”. Vähiten ryhmästä on ollut hyötyä silloin, jos vanhemman vaikea elämäntilanne heijastuu vanhemmuuteen ”Käytännön pulmat omassa elämäntilanteessa eivät ratkea ryhmässä” tai jos ongelmien taustalla on parisuhteeseen liittyviä pulmia ”parisuhteen dynamiikka”. Lisäksi vanhemmat kokivat saaneensa tukea vanhempana toimimiseen : ”jämäkkyyteen”, ”arjen tilanteisiin”, ”hyvän huomaamiseen” sekä vanhempana olemiseen : ”Opin uudelleen iloitsemaan lapsistani ja elämäämme tuli enemmän iloa”, ”Oivalsin, että niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan”, ”Sain erilaisia keinoja ymmärtää lasta”. Vanhempien kokemukset vuorovaikutusleikeistä Vanhemmista 53% ilmoitti leikkineensä leikkejä päivittäin tai vähintään pari kertaa viikossa ja 25% kerran tai pari kuukaudessa. Kaksi vanhempaa koki oppaan hyödyttömäksi. Vanhemmista 80% oli täysin samaa tai samaa mieltä siitä, että suosittelisi muille vanhemmille vuorovaikutusleikkejä. Leikkiminen toi myös iloa vanhemmuuteen : ”Ihanaa on ollut kyllä itselläkin!”, ”Huomasin, että olin itse rauhallisempi ja läsnäolevampi leikkien jälkeen”, ”Osa leikeistä olikin tuttuja ihan vauva-ajoilta: Jee! Olin tehnyt jotain oikein tiedostamattani!” Satu Korhonen PeTe_032017_64s_20170831_.indd 42 31.8.2017 13.51. Lisäksi vanhemmille oli jäänyt mieleen ”tunteet ja niiden nimeäminen”, ”oman vaatimustason miettiminen” ja eräs vanhempi oli ryhmän jälkeen sitä mieltä, että mieleenpainuvinta oli ”huomata olevani OK”. Vanhemmista 82% oli täysin samaa tai samaa mieltä siitä, että opas on hyödyllinen. Eniten ryhmäläiset ovat toivoneet, että ryhmä voisi olla pidempikestoinen. Mieleenpainuvinta ryhmissä on vanhempien mukaan ollut vertaistuki ja ilmapiiri: ”ihanat keskustelut muiden vanhempien kanssa”, ”lämmin tunnelma, vaikka puhuttiinkin siitä, mikä on haastavaa ja vaikeaa”. Teemoittelun perusteella vertaistuen tärkeys nousee esille vanhemmilta saaduissa palautteissa: ”Huomasin, etten olekaan yksin, vaan muillakin on samoja haasteita.” Vertaistuen lisäksi eniten hyötyä vanhemmat kokivat siitä, että vanhemman rooli selkeytyi ”Löysin uusia näkökulmia vanhemmuuteen”, arjen havainnointikyky kasvoi ”Pysähdyin tarkastelemaan omaa toimintaani vanhempana” ja ymmärrys itseä ja lasta kohtaan lisääntyi ”Opin ymmärtämään omaa toimintaani”. 43 42 Perheterapia 3/17 TULOKSET Vanhempien kokemukset ryhmästä yleisesti Ryhmän ohjaajien tehtävänä on luoda ryhmään luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, jossa vanhempi voi avoimesti puhua ja tulee kuulluksi. Yleisinä kokemuksina vanhemmat kommentoivat ryhmän olevan ”hyvä kokonaisuus, joka eteni järjestelmällisesti ja harjoituksin saatiin omia oivalluksia” ja että ryhmästä ”tuli toivoa tulevaisuuteen”. Leikkimisen tiheys oli yhteydessä siihen, että vanhempi koki oppaan olevan hyödyllinen (r s =0,44, p<0,001) ja että lapset pitivät leikeistä (r s =0,43, p<0,001). 77% lapsista piti vanhempien mukaan leikeistä paljon ja 64% lapsista pyysi itse leikkejä lisää vanhemmalta (täysin samaa tai samaa mieltä). Hyödyllisyyden kokemus oli yhteydessä siihen, että vanhempi koki saaneensa uutta tietoa (r s =0,58, p<0,001), vanhempi ymmärsi asiatiedon (r s =.53, p<0,001) ja hänelle selvisi, miksi leikit ovat lapselle tärkeitä (r s =0,37, p<0,01). Noin viidesosa vanhemmista kokeili leikkejä vain muutamia kertoja. Ajan löytyminen leikkimiseen oli yhteydessä siihen, että vanhempi koki saaneensa iloa vanhemmuuteen (r s =0,33, p<0,01). Kommenteissa korostui lasten ilo: ”Olin yllättynyt, kuinka paljon lapsi ilahtui”, ”[Lapset]eivät olisi halunneet lopettaa”, ”Isotkin lapset innostuivat leikkeihin”, ”Lasten yleisin kommentti oli: tehdäänkö uudestaan!”. Sanallisesta palautteesta tehdyn teemoittelun perusteella opas toimii hyvänä muistin virkistäjänä : ”antoi lisää ideoita tehdä arjen tilanteisiin sopivia leikkejä”. Tämän toteutumista mitattiin summamuuttujalla, jossa kouluarvosanoin 4–10 mitattuna vanhempien vastausten keskiarvo oli 9,5 (vaihteluväli 6–10)
13% vanhemmista raportoi, että lapsen käyttäytymisessä tapahtui vain vähän ei ollenkaan muutosta. Vanhemmat kuvasivat, että leikkimisen myötä myönteinen vuorovaikutus arjessa lisääntyi ja arki helpottui. Haasteellisena pidettiin myös lapsen ikätason, tilannetekijöiden (motivaatio, ilmapiiri, vuorokauden aika) ja sisarusten huomioimista: ”Leikkiessä ilmapiirin on oltava hyvä, ei saa mennä riitelyksi”. 43 42 Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta Leikkimisen myötä myönteinen vuorovaikutus arjessa lisääntyi : ”Leikeistä lähti liikkeelle hyvän kierre, joka kantoi koko loppupäivän” ja arki helpottui : ”auttavat siirtymätilanteissa”, ”[Leikit olivat] hyviä tilanteissa, joissa meno yltyi rajuksi, niillä sai rauhoitettua tilanteen”. Tulosten perusteella ryhmissä on ollut luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, jossa vanhempi voi avoimesti puhua ja tulee kuulluksi. 54% vanhemmista arvioi, että heidän käsityksensä lapsesta muuttui erittäin paljon tai paljon myönteisemmäksi, 41% arvioi käsityksensä lapsesta muuttuneen melko paljon tai jonkin verran myönteisemmäksi ja viisi prosenttia raportoi, ettei heidän käsityksensä lapsesta muuttunut kuin hyvin vähän tai ei ollenkaan myönteisemmäksi. Muutos arjessa vanhempien kokemana Ryhmään osallistuneista vanhemmista 67% koki saaneensa erittäin paljon tai paljon iloa vanhemmuuteen. Vanhemmat olivat yllättyneitä lasten ilosta ja kokivat saaneensa iloa vanhemmuuteen. Vanhemmat kokivat, että Iloa vanhemmuuteen -opas toimi arjessa hyvänä muistin virkistäjänä. Muutamalle vanhemmalle leikkimisen idea oli jäänyt epäselväksi ”Leikkejä voisi avata vielä vähän enemmän – mihin alueeseen leikki vaikuttaa”. ”Leikeistä lähti liikkeelle hyvän kierre, joka kantoi koko loppupäivän” Haasteellisena vanhemmat kokivat ajan löytymisen: ”Hankaluutena on yleensä sopivan ajan löytäminen”, vaikka toisaalta eräs vanhempi kommentoi: ”Näitä ehtii toteuttaa, vaikka arjessa ei aina ole paljon aikaa”. POHDINTA Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vanhempien kokemuksia ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -työmallin työskentelyperiaatteita noudattavasta ryhmäinterventiosta. Melko paljon muutosta havaitsi 23% vanhemmista ja jonkin verran muutosta 23% vanhemmista. Suurin este leikkimiselle oli sopivan ajankohdan löytäminen arjesta sekä omaan jaksamiseen liittyvät haasteet. Toisaalta joillekin vanhemmille leikkiminen ”oli itselle välillä haastavaa” tai vanhempi huomasi, että arjessa ”ongelma ei ole ettemme näkisi lapsissa hyvää, vaan elämäntilanne on liian uuvuttava, jotta jaksaisimme”. Vanhemmista 41% raportoi, että lapsen käyttäytymisessä tapahtui erittäin paljon tai paljon muutosta parempaan suuntaan. Vanhemmista kymmenessä prosentissa ei tapahtunut tällaista siirtymää arkeen. Leikkien kautta vanhemmalle syntyi parhaimmillaan uusia oivalluksia leikkimisestä : ”Tutut, tylsätkin leikit saivat tarkoituksen, jolloin olin itse motivoituneempi leikkimään”, ”Leikkiminen oli helpompaa kuin luulin – ei ole lopulta kyse paljon muusta kuin läsnäolosta”. Leikkimisestä syntyi osalle vanhemmista uusia oivalluksia ”läsnäolo riittää”, vaikka osa kokikin leikkimisen itselle vaikeana. Tähän ohjaajat ovat pyrkineet noudattamalla työmallissa kuvattua työskentelytapaa, jossa yhdistyvät psykoedukaatio, systeeminen viitekehys, ratkaisuja voimavarakeskeisyys, kiintymyskeskeisen perheterapian periaatteet, neurotieteellinen näköPeTe_032017_64s_20170831_.indd 43 31.8.2017 13.51. Vanhemmista 36% alkoi huomata arjessa erittäin paljon tai paljon tilanteita, jotka voisi muuttaa vuorovaikutusleikiksi, 54% näki melko paljon tai jonkin verran tällaisia tilanteita. Tulosten perusteella yli puolet vanhemmista alkoi säännöllisesti leikkiä lasten kanssa vuorovaikutusleikkejä. Lapsessa tapahtunut muutos oli yhteydessä siihen, että vanhemman käsitys lapsesta muuttui myönteisemmäksi (r s =0,63, p<0,001) ja että vanhempi koki saaneensa iloa vanhemmuuteen (r s =0,50, p<0,001). Tämä siirtymä arkeen oli yhteydessä siihen, että vanhempi oivalsi leikkien tärkeyden lapselle (r s =0,41, p<0,001) sekä siihen, että vanhempi raportoi lapsen käyttäytymisessä tapahtuneen myönteistä muutosta (r s =0,38, p<0.01)
45 Vanhemmille on helpottavaa huomata, että vanhemmuuteen liittyvät haasteet ovat suhteellisen normaaleja ja yleisiä. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 44 31.8.2017 13.53
Silti on hyvä pitää mielessä, että osa vanhemmista voi tarvita yksilöllisempää jatkotyöskentelyä. Vanhempien palautteiden perusteella vertaistuen merkitys korostui ryhmän tärkeimpänä antina. Aiemmissa tutkimuksissa mielikuvan muuttuminen on ollut yhteydessä vanhemman reflektiivisen kyvyn vahvistumiseen hoidollisen työskentelyn aikana (esim. Kun vanhempi saa kosketuksen tällaiseen tunnepitoiseen muistoon, hän ymmärtää paremmin, miksi Mäkelän (2003) kuvaamat iloiset yhteiset fyysiset kokemukset, tunteiden yhteensovittaminen sekä riemulliset jaetun tarkkaavuuden hetket ovat niin tärkeitä ja tukevat lapsen hyvää neurobiologista kehitystä. Niinpä esimerkiksi väittämällä ”Käsitykseni lapsesta muuttui myönteisemmäksi” voi olla ammattilaiselle ja vanhemmalle erilainen merkitys. Muutoin on vaarana, että vanhempien mahdolliset erimielisyydet lasten kasvatuksesta lisääntyvät. Omaa lapsuuttaan pohtiessaan moni vanhempi kertoo tunnepitoisen muiston tilanteesta, jossa on jonkun ihmisen kanssa ollut kiireetöntä yhdessäoloa, läheisyyden kokemusta ja jaettua hyvää mieltä. Suurin osa vanhemmista koki, että heidän käsityksensä lapsesta muuttui myönteisemmäksi ja että he saivat iloa vanhemmuuteensa. Parhaimmillaan ryhmäläiset jatkavat keskinäistä yhteydenpitoa ilman ohjaajia. Lisäksi syy-seuraussuhteiden päätteleminen ei ole yhteisvaihtelun analyysin perusteella mahdollista. Vanhemmille on hyvä tuoda esille, että vaikeat elämäntilanteet eivät ratkea ryhmässä. Ohjauksessa erityisen merkitykselliseksi tekijäksi nousi se, että vanhempi ymmärtää, miksi leikit ovat lapselle tärkeitä. Vanhempien kokemusten perusteella eniten hyötyä ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -ryhmäinterventiosta on, kun toiveena on vertaistuen saaminen, vanhemmuuden roolin selkeytyminen, arjen havainnointikyvyn lisääntyminen, kasvatuskeinojen löytyminen (jämäkkyys ja myönteinen palaute) tai lapsen ja oman itsen ymmärtäminen. Lapsen ja vanhemman välisen myönteisen vuorovaikutuksen vahvistamiseksi ryhmään sisältyy vuorovaikutusleikkiohjausta ja vanhemmille jaettava Iloa vanhemmuuteen -vuorovaikutusleikkiopas. 45 kulma, dialogisuus, narratiivisuus ja reflektiiviset työtavat. Osallistumista on ehkä hyvä lykätä myöhemmäksi, mikäli vanhemmalla on jokin akuutti elämäntilannekriisi. Tulosten tulkinnassa on syytä ottaa huomioon, että kyselylomakkeella on tavoiteltu vanhemman subjektiivista kokemusta. Nämä tekijät puolestaan olivat yhteydessä siihen, että lapsen käyttäytymisessä tapahtui myönteistä muutosta. Joillekin vanhemmille leikkien merkityksellisyys saattaa avautua niissä hetkissä, kun keskustellaan korjaavien kokemusten mahdollisuudesta. Vuorovaikutusleikkiohjauksen aikana vanhemmalta kysytään muun muassa ”Kuka sinusta iloitsi, kun olit pieni lapsi?” (Korhonen, 2008; Korhonen & Holopainen, 2015). Tutkimuksen perusteella pelkkä oppaan jakaminen vanhemmalle ei riitä siihen, että myönteinen vuorovaikutus arjessa lisääntyy. Parhaimmillaan opas käy tarpeettomaksi ja vanhempi keksii itse arjessa keinoja kohdata lapsi leikkisästi ja hyväksyvästi. Ohjauksen aikana on hyvä keskustella vanhempien kanssa myös lapsen ikätason, tilannetekijöiden sekä sisarusten huomioimisesta. Vanhemmat ovat toivoneet ryhmän olevan pidempikestoinen. Vanhemmille on helpottavaa huomata, että vanhemmuuteen liittyvät haasteet ovat suhteellisen normaaleja ja yleisiä. Laakso ym., 2011; Rautakoski ym., 2016) ja vahvistaa sitä tutkimustulosta, että vertaisryhmästä ja ohjaajilta saatu hyväksyntä ja tuki ovat merkittävimpiä vaikuttavia tekijöitä hyvässä vanhemmuuden tuen interventiossa (Kane, Wood & Barlow, 2007). Toisaalta vanhemmuuden tukemisessa yhtenä tavoitteena on tehdä työntekijästä tarpeeton ja vahvistaa vanhemman omia luontaisia verkostoja. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös vanhempien kokemaa muutosta. Tulosten perusteella olisi hyvä, että perheen molemmat vanhemmat osallistuvat ryhmään tai vähintään sitoutuvat prosessiin. Tämä tulos on samansuuntainen aiempien tutkimusten kanssa (esim. Lisäksi ryhmässä toivo on tarttuvaa; kun yksi saa jonkin keinon toimimaan, toinenkin innostuu kokeilemaan. Olennaista ei ole leikkimiseen käytetty pitkä aika, vaan pienet aidon kohtaamisen hetket arjessa. Schechter Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta PeTe_032017_64s_20170831_.indd 45 31.8.2017 13.51. Vanhempien kokemusten perusteella ryhmäintervention tavoitteet toteutuvat hyvin. Etenkin vakavasti traumatisoituneet vanhemmat hyötyvät ensisijaisesti pidempikestoisesta vakauttavasta työskentelystä (Ruismäki ym., 2016), eikä tässä artikkelissa esitelty ryhmä ole paras interventio heille. Vanhemman oivaltaessa leikkimisen idean, myös ajan löytyminen on todennäköisesti helpompaa
47 Suurin osa vanhemmista koki, että heidän käsityksensä lapsesta muuttui myönteisemmäksi ja että he saivat iloa vanhemmuuteensa. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 46 31.8.2017 13.53
Parhaimmillaan hyvin sujuva työskentely etenee psykoterapiaprosessin metamallin (Leiman, 2014) mukaisesti, eli vanhempaa autetaan siirtymään objektipositiosta havaitsijapositioon. Cozolinon (2010, s. Tämä kyky mentalisaatioon puolestaan edistää vanhemman omaa tunteiden säätelyä sekä vanhemman kykyä toimia lapsen tunteiden säätelyn tukena (ks. Neurotieteiden näkökulmasta ryhmän vertaistuki ja ohjaajien tapa kytkeytyä tähän systeemiin muodostavat kokonaisuuden, jossa informaatio virtaa yksilöiden välillä, ”sosiaalisen synapsin” kautta. Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta xx PeTe_032017_64s_20170831_.indd 47 31.8.2017 13.51. Vanhemmuudessa esiin tulevat puutteet, kuten esimerkiksi vaikeus säädellä omia tunteita kasvatustilanteissa, voivat olla merkki vanhemman aivojen toiminnallisten verkostojen puutteellisesta integraatiosta (vrt. Ryhmän ohjaajan käsikirjan (Korhonen & Holopainen, 2015) avulla ryhmä on mahdollista toteuttaa ilman erillistä koulutusta, mikäli ohjaajalla on vanhemmuuden tukemiseen muutoin soveltuva erikoistumiskoulutus, tietämystä lapsen kehityspsykologiasta ja ryhmän ohjaamisen perustaidot hallussa. Seikkula, Laitila & Rober, 2012). Tämän tutkimuksen rajoituksena on etukäteismittausten ja pitkäaikaisseurannan puuttuminen. Tähän tutkimukseen osallistuneiden vanhempien ryhmiä ohjasi aina sama työpari, jolla oli jo vakiintunut ja toimiva yhteistyösuhde. Jatkossa olisi hyvä tutkia sitä, miten erilaisia interventioita toteuttavat työntekijät työskentelevät ja mikä osuus sillä on ryhmän vaikuttavuudelle. Terapeuttisessa vuorovaikutuksessa ja vertaistuessa on todella voimaa. Yhtenä menetelmänä voisi hyödyntää esimerkiksi dialogin laadullista analyysia (ks. Kenties ryhmään muodostuvasta turvallisesta ilmapiiristä tulee hoitava ja kannatteleva tila, jossa muutos mahdollistuu. On oletettavaa, että ryhmän ohjaaminen on erilaista vieraamman työparin kanssa, jolloin esimerkiksi keskinäinen reflektointi voi vaatia totuttelua. Tarjoamalla toisillemme säätelytukea, voimme parantua elämän meille tuomista vastoinkäymisistä. Eräs äiti kommentoi: ”Huomasin, miten ihania lapsia minulla onkaan”. Mielenkiintoista olisi ollut tutkia vielä tarkemmin ohjaajien osuutta vuorovaikutuksessa. Voidaan olettaa, että ryhmäinterventio kokonaisuudessaan vaikuttaa myönteisesti vanhemman mielikuvaan lapsesta lisäämällä vanhemman kykyä tarkastella omaa itseä ja lasta tutkivasta positiosta käsin. 305) mukaan evoluutio on luonut ihmiselle kyvyn linkittyä ja virittyä toinen toisemme hermojärjestelmään. Vanhemman mielikuvaan lapsesta voivat vaikuttaa myös vuorovaikutusleikkien tarjoamat sanattoman tason vuorovaikutuskokemukset. Tämä ei sinänsä ole patologista, vaan jokaisella meistä on omat haasteemme. Riittävä koulutus ja toimiva työnohjaus tarjoavat mahdollisuuden soveltaa erilaisia vanhemmuuden tuen interventioita kohderyhmän tarpeiden mukaisesti. Keskustelun lisäksi työskentelyssä vanhempien kanssa kannattaakin hyödyntää myös kokemuksellista oppimista. 47 ym., 2006). Mielenkiintoista voisi olla myös poimia ryhmäkertojen videotallenteista ”helmihetkiä”; sellaisia tilanteita, joissa tapahtuu jotain vertaistuen kokemuksen kannalta merkityksellistä, ja tutkia sitä, oliko ohjaajien toiminnassa jotain sitä edesauttavaa. Tutkimuksen perusteella ”Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta” -ryhmäinterventio sopii parhaiten matalan kynnyksen, varhaisen tuen interventioksi vanhemmille, joilla on kykyä ja halua pohtia vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä. Mielestäni vanhemmuuden tukemisen interventioiden vaikuttavuustutkimuksissa ongelmana on, että niissä verrataan erilaisia manualisoituja ja lisensoituja interventiomenetelmiä toisiinsa, kun yhtä olennaista olisi keskittyä siihen, miten interventiot toteutetaan. Pajulo, Salo & Pyykkönen, 2015; Katznelson, 2014). Terapeuttisen muutoksen näkökulmasta on lohdullista tietää, että hermosolujen väliset yhteydet ovat dynaamisia koko niiden elinkaaren ajan (Taira, Lauri & Rauvala, 2003). Tällöin vanhempi voi pohtia vaihtoehtoisia toimintatapoja, subjektipositiossa oleminen mahdollistuu ja vanhemman toimijuuden kokemus palautuu. Työntekijän peruskoulutus, terapeuttisen työskentelyn valmiudet sekä henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat tapaan työskennellä vanhempien kanssa. Yhtenä pohdittavana kysymyksenä on, miten paljon ryhmän vaikuttavuus riippuu ryhmän ohjaajien omasta innostuneisuudesta ja työkokemuksesta. Ryhmäkeskustelut, kotitehtävät ja toiminnalliset leikkihetket tarjoavat kukin hieman erilaisen näkökulman omaan itseen ja lapseen. esim. Cozolino, 2010)
PeTe_032017_64s_20170831_.indd 48 31.8.2017 13.52. 49 Ohjaajan kyky hidastaa prosessia, viipyillä merkityksellisten hetkien äärellä ja olla läsnä vanhempien kokemuksille, on olennainen osa työntekijän terapeuttisia taitoja
Andersen, T. & Zeanah, C. (2015) The neuroendocrinology of social isolation. Narrative therapy and interpersonal neurobiology: Revisiting classic practices, developing new emphases. Ecology of the family as a context for human development: Research perspectives. Barkley, R. Benoit, D., Zeanah, C., Parker, K., Nicholson, E. A. Tällainen kyky luoda hyvää yhteistyösuhdetta on todettu yhdeksi tärkeimmistä yleiseksi vaikuttavaksi tekijäksi terapiatyössä (ks. (1984) The determinants of parenting: A process model. (2006) Shortterm mentalization and relational therapy (smart): an integrative family therapy for children and adolescents. 2. Healing the social brain. From best practices to breakthrough impacts: A science-based approach to building a more promising future for young children and families. The reflecting team: Dialogue and meta dialogue in clinical work. (1997) “Working Model of the Child Interview”: Infant clinical status related to maternal perceptions. Cozolino, L. New York: Norton. painos. O. Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta PeTe_032017_64s_20170831_.indd 49 31.8.2017 13.51. Beaudoin, M., & Zimmerman, J. Bronfenbrenner, U. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 38, 307–313. esim. Benoit, D., Parker, K. LÄHTEET Alanen, Y. Psykoterapia: Therapeia-säätiön jäsenlehti, 28, 226–240. Gantt (toim.) The Interpersonal Neurobiology of Group Psychotherapy and Group Process, s. (1987) Defiant children: A clinician’s manual for parent training. Kohti humanistisempaa psykiatriaa: Skitsofreniaryhmän psykoosien tarpeenmukaisen hoidon kehittäminen. New York: Guilford. 2. Myötätunto kumpuaa Siegelin (2017) mukaan erityisesti kyvystä olla läsnä, mikä työntekijän näkökulmasta tarkoittaa kykyä nähdä ihminen pintaa syvemmältä. harvard.edu/resources/from-best-practices-tobreakthrough-impacts/ Cozolino, L. Belsky, J. 1–18. P. Journal of Systemic Therapies, 30(1), 1–13. Läsnäololla Siegel viittaa samaan mistä Echart Tolle on käyttänyt nimitystä Oleminen. Kirjassa B. Voitaisiinko ajatella, että hyvässä vanhemmuuden tuen interventiossa on samoja elementtejä, kuin tällaisessa hyvässä tarinassa. (2009). (2013) Integrating interpersonal neurobiology with group psychotherapy. New York: Ballatine. Fearon, P., Target, M., Sargent, J., Williams, L., McGregor, J., Breiberg, E. (1987). (1978) Family therapy in clinical practise. New York: Norton. Cacioppo, J. Developmental Psychology, 22, 723–742. (2010) The neuroscience of pscychotherapy. Tämä luultavasti mahdollistuu parhaiten, mikäli ryhmän ohjaajilla on dialoginen työskentelyorientaatio ja työskentelyssä hyödynnetään reflektiivisiä työmenetelmiä. Family Process, 26, 415–428. Lempeää, hyväksyvää läsnäoloa on vaikea käsikirjoittaa, manualisoida tai standardoida, koska siinä on kyse jostain syvästä ihmisyyteemme liittyvästä tavasta olla vuorovaikutuksessa. & Cole, S. Tollen (1999, s.162) mukaan myötätunto on tietoisuutta syvästä siteestä, joka on itsen ja kaikkien olevaisten välillä. Verkkojulkaisu [viitattu 17.4.2017] Saatavilla: http://developingchild. painos. Bateson, G. Tällainen tarina sisältää kognitiivisen sisällön ja sanat, visuaalisia mielikuvia, elekieltä, ilmeitä, tunnetta, muistoja ja ongelmanratkaisutapoja. & Fonagy, P. Badenoch, B & Cox, P. Parhaimmillaan ryhmän muodostamassa systeemissä voi syntyä voimakas vertaistuen ja myötätunnon kokemus. Infant Mental Health Journal, 8, 107–121. Karnac. Ehkä juuri tämä läsnäolon taito on tärkeintä vanhemmuuden tukemisessa. Badenoch & S. (1997) Mothers’ representations of their infants assessed prenatally: stability and association with infants’ attachment classifications. T., Cacioppo, S., Capitanio, J. (1972) Steps to and ecology of mind. (2014) The neuroscience of human relationships. 49 Cozolinon (2010) mukaan erityisesti ”hyvin kerrottu tarina” (a story well told) integroi hermoverkostoja, koska se aktivoi monipuolisesti eri aivoalueita. Sprenkle, Davis & Lebow, 2009). New York: Jason Aronson. Siegelin (2017, s.314) mukaan myötätuntoisen yhteyden rakentuminen ihmisten välille lisää jokaisen vuorovaikutukseen osallistuvan integraatiota. (2011). Bowen, M. & Coolbear, J. Annual Review of Psychology, 66, 733 –767. Ohjaajan kyky hidastaa prosessia, viipyillä merkityksellisten hetkien äärellä ja olla läsnä vanhempien kokemuksille, on olennainen osa työntekijän terapeuttisia taitoja. Center on the Developing Child at Harvard University (2016). Child Development 55, 83–96. Attachment and the developing social brain. (1986)
(2012) Brain based parenting: The neuroscience of caregiving for healthy attachment. (2001b) The effects of early relational trauma on right brain development, affect regulation, and infant mental health. Psykologian laitos. and Barlow, J. & Vänskä, V. (2014) Psykoterapioiden yhteinen prosessi. Nummenmaa, T., Konttinen, R., Kuusinen, J. (2012) ”Ai tääkö on merkityksellistä” Vanhempien ja päiväkodin työntekijöiden kokemuksia vuorovaikutusleikistä. Sandberg, S., Santanen, S., Jansson, A., Lauhaluoma, H., Rinne, O. (2013) Hienoa työtä lapsen hyväksi: vanhempien kokemuksia päiväkodin kehittämisprojektista. (2003) Theraplay. 107–124). Orava, N. (2011). Worcester, MA. N. Hästbacka, K. Suomen Perheterapiayhdistys. Allen & P. Infant Mental Health Journal, 22, 7–66. Clinical Psychology Review 34, 107–117. Kirjassa S. 201–222. Fonagy, P. Helsinki: Psykologien kustannus. Busch (toim.) Mentalization: Theoretical considerations, research findings and clinical implications, s. Teoksessa H. Schore, A. Glaser, D. (2011) A comparison of the effectiveness of three parenting programmes in improving parenting skills, parent mental well-being and children’s behaviour when implemented on a large scale in community settings in 18 English local authorities: the parenting early intervention pathfinder (PEIP). Laakso, M.-L & Lajunen, K., Aro, T., Eklund, K., Poikkeus, A.-M. Duodecim 131, 1050–1057. BMC Public Health 11:962. Helsinki: WSOY. Tamminen (toim.) Äidin ja vauvan välinen varhainen vuorovaikutus, s. Vuorovaikutusterapian käsikirja. Laakso, M.L. Jernberg, A. & Schore, A. N. Lisensiaatin työ. (2014) Reflective functioning: A review. & Leskinen, E. Mäkelä, J. Traumaperäisen dissosiaation vakauttaminen Suomessa -projektiraportti 2009–2012. (2001a) Effects of a secure attachment relationship on right brain development, affect regulation, and infant mental health. Lahti-Nuuttila (toim.) Mikä psykoterapiassa auttaa. Saatavilla: www. Helsinki: Tyylipaino. Traumaterapiakeskus. (2014) Regulation theory and affect regulation psychotherapy: A clinical primer. Rautakoski, S-M., Yppärilä, P. Schore, A. Integratiivisen lähestymistavan perusteita (s. (2015) Vanhempana vahvemmaksi – kohti myönteistä vuorovaikutusta. Fonagy (toim.) Handbook of mentalization based treatment, s. (toim.) (2008) Perhekoulun käsikirja opas vanhemmille. Niskanen (toim.), Perheterapiaa keskellä elämää (s.72–82). Infant Mental Health Journal, 27, 429–447. (2008) Modern attachment theory: The central role of affect regulation in development and treatment. (2008) The mentalization-focused approach to social development. 3–56. Porvoo: WSOY. (2015) Mentalisaatio ihmistä suojaavana tekijänä. A. (2014) Relationships, environment and the brain: how emerging research is changing what we know about the impact of families on human development. Ferguson, D. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 41, 97–116. Schechter, D., Myers, M., Brunelli, S., Coates, S., Zeanah, C., Davies, M., Grienerberger, J., Marshall, R., McCaw, J., Trabka, K. (2006) Traumatized mothers can change their minds about their toddlers: Understanding how a novel use of videofeedback supports positive change of maternal attributions. Eronen & P. (2010) Introducing couples to group therapy: pursuing passion through the neo-cortex. Isokangas, R. Smith College Studies in Social Work, 84, 178–195. Teoksessa F. (2003) Piirteitä aivojen varhaisesta kehityksestä. Schore, J. Patterson, J. Traumaterapiakeskus ry. (2016) Hoivattavaa vanhemmuutta. Hughes, D. Ruismäki, M., Friberg, L., Keskitalo, K., Lampinen, A-M., Mankila, P. (2007) Perhekouluinterventio ylivilkkaiden ja haastavien lasten vanhempien tukena. Jyväskylän yliopisto. & Holopainen, L. & Booth, P. Pajulo, M., Salo, S. N. Ylivilkkaiden lasten vanhempien kokemuksia Perhekoulu-interventiosta. & Kallio, J. Korhonen, S. Hughes, D. (2014) The key elements of dialogic practise in Open dialogue. Oulun yliopisto. Leiman, M. Jyväskylä: Grano. New York: Analytic Press. Centria-AMK. Lindsay, G., Strand, S. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 50 31.8.2017 13.51. Clinical Social Work Journal, 36, 9–20 Schore, J. & Schore, A. Child: Care, Health and Development, 33, 784–793. E & Vakili, S. International Journal of Group Psychotherapy, 60 (4). Opinnäytetyö. (2000) Child abuse and neglect and the brain–A Review. & Liebowitz, M. & Pyykkönen, N. & Lajunen, K. iloavanhemmuuteen.fi Korhonen, S. (2012) Kohti vakautuvaa vanhemmuutta. Niemelä, P. Infant Mental Health Journal, 22, 201–269. A., Wood, V. John Wiley & Sons. Kirjassa P. Tampere: PTKustannus. & Davis, H. (2016) ”Vertaistuesta saan voimaa”: Vanhempana vahvemmaksi –vertaisryhmien vaikutuksia perheiden hyvinvointiin vanhempien näkökulmasta. (2007) Toimijuuden rakentaminen ja rakentuminen ylivilkkaiden ja tarkkaamattomien lasten äitien ryhmäohjauksessa. 51 50 Perheterapia 3/17 Satu Korhonen Teoksessa J. & Juopperi, A. (2008) Lapsen ja vanhemman välisen myönteisen vuorovaikutuksen vahvistaminen: Vuorovaikutusleikkioppaan käyttö kasvatusneuvonnan ja –ohjauksen välineenä. (2015) Kiintymyskeskeinen perheterapia vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia. (2007) Parenting programmes: a systematic review and synthesis of qualitative research. & Ziedonis, D. Opas lapsuuden kaltoinkohtelusta toipuvien vanhempien ryhmämuotoiseen tukemiseen. The University of Massachusetts Medical School. Katznelson, H. Kasvatus 2, 118– 130 Lajunen, K. Family Process, 53, 22–32. Kasper -lehti 3. Kane, G. R. & Baylin, J. Kopioniini. Porvoo: Bookwell. N. Siltala & T. (1996) Tutkimusaineiston analyysi. New York: Norton. Centria-AMK. Kirja vanhemmuudesta ja sen tukemisesta. Olson, M., Seikkula, J. R. Kasvatuspsykologian pro gradu –tutkielma. 71– 90)
L. (1997) Käsikirja ”Vanhempana vahvemmaksi – ylivilkkaiden ja keskittymättömien lasten vanhemmille tarkoitettu valmennusohjelma”. J. Toinen, uudistettu painos. Sourander, J. A guide to spiritual enlightenment. Tampere: Tammerprint. A meta-analysis of primary preventive interventions targeting the mental health of children and adolescents: A review spanning 1992-2003 (Order No. (2008) The parent’s capacity to treat the child as a psychological agent: constructs, measures and implications for developmental psychopathology. Oppimisen ja oppimisvaikeuksien erityislehti NMI Bulletin 1. & Rauvala, H. Seikkula, J., Laitila, A. & Lajunen, K. Lontoo: Hodder & Stoughton. Tolle, E. (2012) The developing mind. (2007) Karttoja narratiiviseen työskentelyyn. (2010) Ihmeelliset vuodet Ongelmanratkaisuopas 2-8-vuotiaiden lasten vanhemmille. Profami. (2012) Making sense of multi-actor dialogues in family therapy and network meetings. (1949). J. Social Development 17, 737–754. 3180966). (2014) Bringing the incredible years programs to scale. 51 50 Seikkula, J. How relationships and the brain interact to shape who we are. (2016) Mentalisaatioteoriaan perustuva Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmämalli ja vanhempien kokemuksia perheryhmästä. Jyväskylä: Kopijyvä. Siegel, D. Taira, T., Lauri, S. Busch (toim.) Mentalization: Theoretical considerations, research findings and clinical implications, s. (2017) Mind. (2005). The Role of ecological factors in emotional development in infancy. & Rober, P. Saatavuus ProQuest Central; ProQuest Dissertations & Theses Global (304991910). Sharp, C. & Fonagy, P. & Arnkil, T. Jyväskylä: Gummerus. Sprenkle, D., Davis, S., Lebow, J. (2003) Dynaaminen synapsi. Julkaisematon artikkeli. (2009) Common factors in couple and family therapy. Kuva ja Mieli Ky. (2009) Dialoginen verkostotyö. Duodecim 119, 1479–1484. 207–234. E. Child Development, 20, 145–155. (2008) Working with parents in child psychotherapy: Engaging the reflective function. Vanhempana vahvemmaksi – Kohti myönteistä vuorovaikutusta PeTe_032017_64s_20170831_.indd 51 31.8.2017 13.51. Siegel, D. Webster-Stratton, C. Oksanen, E. New York: Guilford. Saatavilla: http://www.incredibleyears.com/research-library/keyresearch/ White, M. L. (1999) The power of now. Kirjassa F. Journal of Marital and Family Therapy, 38, 667–87. Wolf, J. Uusittu painos. New York: Norton. Tasola, S. The overlooked foundation for effective practice. Spitz, R. Webster-Stratton, C. & Viinikka, A. Slade, A. A journey to the heart of being human. New York: Guilford
260 s. Lähestyminen tyyppitarinoiden kautta olisi sinänsä toimiva ja kiehtovakin, mutta koen että Kirja-arvio: Uskottomuus – syyt ja seuraukset Pekka Puukko perheneuvoja, parija perheterapeutti Annikki Kaikkonen. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 52 31.8.2017 13.51. Näin vältetään kirjan kertojien lukitseminen pelkästään uhrin tai syyllisen asemaan. 53 52 Perheterapia 3/17 Ettei kenenkään tarvitsisi tällaista kipua kokea. 2016. Yksiavioisuuden ja vapaan seksuaalisuuden välistä ristiriitaa pohditaan yhden, varsin kiinnostavan, luvun verran. Uskottomuus on Kaikkosen mukaan myös arkipäiväistynyt suomalaisessa mediassa 2010-luvulla. Tutkimusajankohdan kannalta yksi merkittävimpiä muutoksia uskottomuuden kannalta on ollut informaatioteknologian kehitys. Kaikkonen käyttää arkisen pettäjä-petetty jaottelun sijasta nimityksiä petetyksi ja pettäneeksi tulleet. Kirja piirtää rosoisen ja samalla toden tuntuisen kuvan yhdestä parisuhteen vakavimmista kriiseistä. Näillä sanoilla perustelee 38-vuotias Tiina osallistumistaan Annikki Kaikkosen väitöstutkimukseen Tarinallisen tutkimuksen näkökulmia suomalaiseen uskottomuuteen. Kirjan johdantoluvussa esitellään uskottomuutta yleisellä tasolla sekä siihen suhtautumista eri kulttuureissa ja eri aikoina. Varsinaiset uskottomuustarinat on koottu kolmeksi tyyppitarinaksi: Hannat – petetyksi tulleet pienten lasten äidit, Matit – kroonisesti pettäneeksi tulleet ja Traumatarinat. Tutkimusta varten Kaikkonen haastatteli Tiinan lisäksi 39 kohtalotoveria, joista naisia oli 24, ja miehiä 14. Älypuhelimet, pettämiseen tarkoitetut seuranhakupalvelut ja Tinder ovat tuoneet sekä uusia mahdollisuuksia salaisen suhteen luomiseen ja ylläpitämiseen että myös välineitä kumppanin toiminnan tarkkailuun. Minerva. Tutkimuksen pohjalta julkaistiin vuonna 2016 kirja Uskottomuus – syyt ja seuraukset
Petetyksi tulleen mielenterveys on usein myös kyseenalaistettu ennen pettämisen paljastumista. Pyrkimys vahvistaa esitettyjä tutkimustuloksia useilla lainauksilla menee ajoittain luettavuuden ohi ja lisää hajanaisuuden tunnetta. Nopeasti selviytyvillä on useita tapoja käsitellä kriisin mukanaan tuomaa elämänmuutosta. Yksi tämän hetken suuntauksista on kielen valtavirtaistaminen, pyrkimys sukupuolettomaan yleiskieleen. Siinä, missä iltapäivälehtien otsikot maalaavat tänä päivänä jopa arkisen kepeää kuvaa uskottomuudesta, Annikki Kaikkosen kirja toimii kuin verinen varoituskuva tupakka-askin kyljessä – mieti kahdesti kuinka pitkälle haluat salaisen haaveesi kanssa edetä. 53 52 Kirja-arvio: Uskottomuus – syyt ja seuraukset kirjan rakenne hajoaa kahdella tapaa. Haastattelukatkelmat tekevät kirjasta toden makuisen, mutta paikka paikoin katkelmia on niin paljon, että silmä oikaisee. Tyyppitarinoiden nimeäminen henkilönimillä vaikuttaa tätä taustaa vasten tarpeettomalta sukupuolittamiselta. Kolmas kirjan esille nostama merkittävä näkökulma on uskottomuuskriisien vaikutu s lapsiin. Yksi tukeutuu tunteiden käsittelyyn, toinen järkeilee, kolmas hikoilee kipunsa pois. Johdantoa seuraa luku Hannelen ihmissuhdeura. Kirjoittajalle Hannelen ihmissuhdeura voi olla uskottomuustutkimuksen kristalloituma, mutta lukijana koin sekä tarinan että sen sijoittamisen heti johdantoluvun jälkeen hämmentäväksi. Seksuaaliseen rakkaussuhteeseen ryhtyminen on aina tietoista ja laskelmoitua, eikä sen haavoittavuutta voi sivuuttaa. Lapset joutuvat valitettavan usein uskottomuuskriisin todistajiksi, joko suoraan, vanhempien riitoja kuulemalla, tai uskottomuutta seuranneen avioeron kautta. Toinen tärkeä kirjan näkökulma on petetyksi tuleminen traumakokemuksena. Niin kuin trauman kohdalla, tässäkin vaikutukset ovat hyvin erilaisia. Erityisen hyvää kirjassa on mielestäni, että siinä tuodaan selvästi esiin uskottomuus seksuaalisena ja henkisenä väkivaltana. Yhtä oikeaa tapaa ei ole. Monet petetyt vertaavat kokemustaan raiskaukseen tai sukupuolielinten silpomiseen. Kaikkonen esittää aineistonsa perusteella, että uskottomuus on luultua useammin traumaattinen kriisi, ja peräänkuuluttaa riittävää hoitoa. Vanhempien omat kuvaukset siitä miten he ovat vetäneet lapsiaan mukaan uskottomuuskriisin selvittelyyn ovat rehellistä ja järkyttävää luettavaa. Seksuaaliseen rakkaussuhteeseen ryhtyminen on aina tietoista ja laskelmoitua, eikä sen haavoittavuutta voi sivuuttaa. Pettäminen näyttäytyy osana miehistä valta-aseman pönkittämistä, riittinä jolla vahvistetaan tunnetta oman sukupuolen erityislaatuisuudesta. Esimiehistä on tullut lähijohtajia, lakimiehistä juristeja. Vaikka tutkimusaineistossa pettäjien enemmistö olisi ollut miehiä, olisin kaivannut tarinoiden käsittelyyn sukupuolineutraalimpaa otetta. Viimeisessä luvussa käsitellään keinoja selviytyä uskottomuuden aiheuttamasta kriisistä. Tarpeeton sukupuolittaminen ja hajanainen rakenne ovat mielestäni kirjan suurimmat puutteet. Oikeampi paikka olisi ollut kunkin tyyppitarinan joukossa, tai sitten osana traumatarinoita. Mitä pidemmälle lukee kirjan neljättä lukua pettäjä-Mateista, sitä selvemmältä alkaa näyttää, että tyyppitarinoiden nimivalinnat eivät ole sattumaa vaan niillä on tarkoitus. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 53 31.8.2017 13.51. Kirjoittajan mukaan Hannelen tarina on kirjan pohjana olevan uskottomuustutkimuksen tarinallinen analyysi pienoiskoossa, koska se sisältää sekä uhri-, tekijäettä traumatarinan elementtejä
290 s. Wampold (toim.): Routine Outcome Monitoring in Couple and Family Therapy. Toisaalta on nähty tulosmittareiden määrittelevän terapian tulosta ennakkoon, osallistujista eli terapeuteista ja asiakkaista riippumattomasti. Ja nyt siis on julkaistu ensimmäinen ROMin käyttöä parija perheterapiassa esittelevä kirja. Kirja-arvio: Terapian seurantaja palautejärjestelmät hyvä renki vai huono isäntä. Yhtäältä on ajateltu tuloksen ilmaisemisen kvantitatiivisella mittarilla edustavan lineaarista käsitystä syy-seuraus -suhteista ja sopivan huonosti perheterapian systeemisen viitekehyksen näkemykseen kehämäisistä kausaalisuhteista. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 54 31.8.2017 13.51. Jarl Wahlström psykologian emeritusprofessori, perheterapeutti VET, jarl.wahlstrom@jyu.fi Terje Tilden ja Bruce E. Tähän on ollut ainakin kaksi syytä. Springer, 2017. Kyse on siitä, miten luonnollisissa kliinisen työn ympäristöissä tapahtuvien parija perheterapian hoitoprosessien edistymistä voidaan seurata ja niiden kulkuun vaikuttaa, käyttämällä hyväksi asiakkaiden (ja joskus myös terapeuttien) ennen ja jälkeen hoidon, mutta aivan erityisesti myös sen aikana, täyttämien kyselylomakkeiden antamaa palautetietoa. Kun nyt Euroopan perheterapiayhdistyksen EFTAn uuden kirjasarjan ensimmäisenä niteenä on julkaistu teos, jonka keskeisenä sisältönä on terapian tuloksen jatkuva seuraaminen määrällisten muutosindikaattorien antamien pistearvojen avulla, joutuu siis kysymään mikä on muuttunut. 55 54 Perheterapia 3/17 Perheterapian tekijät ja tutkijat ovat perinteisesti suhtautuneet tietyllä varauksella terapian tuloksen mittaamiseen määrällisillä numeroasteikoilla. Kirjan nimi Routine Outcome Monitoring in Couple and Family Therapy kertoo ydinsisällöstä. Englanninkielellä tätä toimintaa nimitetään termillä ”routine outcome monitoring” eli lyhyesti ROM. ROMin toteuttamiseen on kehitetty useita eri instrumentteja ja sen käyttö on tavallisempaa yksilöpsykoterapiassa kuin parija perheterapiassa. The Empirically Informed Therapist. Tämä sopii huonosti yhteen perheterapian konstruktionistisen ja kollaboratiivisen eetoksen kanssa
Varsinaiseen asiaan päästään kirja kolmannessa osassa, jossa peräti kahdeksan lukua esittää ROMin menetelmiä sekä kokemuksia ja tutkimustuloksia niiden käytöstä eri norjalaisissa palvelujärjestelmissä. Tutkimusja kehittämistyöhön on saatu myös sote-sektorilla varoja, mikä on muun muassa mahdollistanut merkittävien kansainvälisten asiantuntijoiden rekrytoimisen eri projekteihin. Miksi juuri Norja. Tämä on varsinainen työkalupaketti, joka koostuu laajasta ennen terapian alkua täytettävästä kysymyspatteristosta (STIC Initial) ja terapian aikana istuntojen välillä täytettävistä alkumittareiden lyhytversioista ja yhteistyösuhdemittarista (STIC Intersession). Ensimmäinen on William F. 55 54 Kirja-arvio: Terapian seurantaja palautejärjestelmät – hyvä renki vai huono isäntä. Psykososiaalisten hoitomenetelmien kohdalla kliinisten kokeiden tuottaman näytön sovellusarvo on kuitenkin rajallinen, johtuen menetelmien vuorovaikutuksellisesta ja kontekstuaalisesta luonteesta. Perheterapian aatehistoriaa filosofian kannalta esittelevä luku puolestaan käy jonkinlaista jaakobinpainia konstruktionistisen ja realistisen tieto-opin välillä. Yksi peruste parija perheterapian tulosten kvantitatiiviselle monitoroinnille on hoitomuodon uskottavuuden säilyttäminen sote-kentän hoitotarjottimella. Pinsofin ja kollegoiden kehittämä The Systemic Therapy Inventory of Change eli STIC. Näihin mahdollisuuksiin ovat myös paikalliset parija perheterapian toimijat hanakasti tarttuneet ja kirjassa esitelläänkin useiden kehittämisprojektien kokemuksia ja tuloksia. STIC on siis varsin massiivinen mittausjärjestelmä, joka yrittää kattaa laajasti perheenjäsenten PeTe_032017_64s_20170831_.indd 55 31.8.2017 13.51. Useissa maissa tämä on tarkoittanut kliinisissä kokeissa tuloksellisuutta osoittaneiden menetelmien priorisointia. Kiinnostavaa on huomata, että norjalaiset kollegat ovat panneet merkille samantyyppisen perheterapian buumin laimentumisen nyt 2000 -luvulla, kuin mitä myös meidän maassamme on havaittu. Paralleelit Norjan ja Suomen välillä ovat ilmeiset. Näin ollen ei ole yllättävää, että tämä ensimmäinen ROMin käyttöä parija perheterapiassa esittelevä kirja tulee juuri Norjasta. STICin kuusi alaskaalaa mittaavat asiakkaiden kokemuksia lähtöperheistään, parisuhteestaan, vanhemmuudestaan, yksilöllisistä ongelmista ja vahvuuksista sekä vanhempien ja lasten välisistä suhteista. Kirja ei ainoastaan esittele erilaisia hoidon seurannan instrumentteja, niiden käyttöönottoa ja käytön vaikutuksia hoitojen tuloksellisuuteen, vaan myös laajasti niiden erästä yhteiskunnallista ja aatehistoriallista kontekstia. Kirja on jaettu viiteen osaan, joista toisen osan kolme lukua luovat katsauksen kirjan ydinsisällön taustakontekstiin. Englanninkielisen sanonnan mukaan ”from evidence-based practice to practice-based evidence”. Toinen asia lienee käytettävissä olevat taloudelliset resurssit. Parija perheterapian norjalaista historiaa ja perheen sosiologiaa kuvaavien lukujen sisällöt tuntuvat tutuilta suomalaisesta lukijasta. Vaikuttaa siltä, että kirjan toimittajat Terje Tilden ja Bruce E. Norjassa, kuten tietysti monissa muissa maissa, on viimeisen parin vuosikymmenen aikana painotettu näyttöön perustuvien menetelmien käyttöä sosiaalija terveydenhuollossa. Tämä konteksti on Norjan perheterapiakenttä. Monipolvista argumentaatiota on välillä hieman vaikeaa seurata, mutta näyttää siltä, että kirjoittaja pyrkii luomaan epistemologista perustetta myös empiirisen ”todellisen” tiedon käytölle perheterapian systeemisessä ja konstruktiivisessa käytännössä. Hoitomenetelmän käyttöä puoltava näyttö eli evidenssi on saatava itse kliinisestä käytännöstä. Vaikuttaa siltä, että tämä ajattelutapa on saanut myös virallisessa Norjassa vahvempaa jalansijaa kuin monien muiden maiden ohjaavien viranomaisten keskuudessa. Wampold ovat ennakoineet aiheen perheterapeuttien piirissä herättämiä kysymyksiä. Vähintään rivien välissä, ja kyllä myös riveillä, tarjoutuukin se näkökulma, että yksi peruste parija perheterapian tulosten kvantitatiiviselle monitoroinnille on hoitomuodon uskottavuuden säilyttäminen sote-kentän hoitotarjottimella. Varsinaisesti esitellään kahta menetelmää, jotka kiinnostavasti ovat luonteeltaan varsin erilaisia
Duncanin ja Scott D. Sekä ORSille että SRSlle on määritelty kliiniset katkaisupisteet ja molemmista on myös sähköiset versiot, joiden avulla pisteyttäminen ja tulosten seuranta tulee helpommaksi. Terapeutteja ne voivat ohjata nostamaan keskustelujen kohteeksi sellaisia aiheita, joita he niiden sensitiivisyyden vuoksi ehkä turhaankin arkailisivat ottaa puheeksi. ORSilla vastaaja ottaa kantaa istuntoa edeltävällä viikolla kokemaansa hyvinvointiin ja SRSlla kokemukseensa istunnon vuorovaikutuksesta. Kysymys näyttäisi olevan ennen kaikkea siitä, miten saada sekä yksiköiden johto että terapiatyötä tekevät sitoutumaan uusiin käytäntöihin. Kaikki kirjoittajat painottavat sitä, että asiakkaiden vastaukset lomakkeisiin tulisi tulla keskustelun kohteeksi ja samalla, että lomakkeiden kysymykset eivät saisi rajoittaa terapiakeskustelujen aihepiirejä. Terapeuttien kohdalla ROM-järjestelmien onnistunut käyttöönotto edellyttää, että he voivat integroida ne aidosti omaan työnäkyyn ja työskentelytapaan. Johto voi helposti innostua mahdollisuudesta saada käyttöön suhteellisen helposti seurattavia toiminnan tuloksellisuuden indikaattoreita, mutta ei välttämättä miellä sitä työmäärää ja resurssitarvetta, mitä implementaatio edellyttää. Tulostusohjelma luo kunkin asiakaspariskunnan tai -perheen jäsenten kohdalla graafisen kuvan niistä skaaloista, joilla he ovat normitietojen mukaan niin sanotulla kliinisellä alueella. Erittäin PeTe_032017_64s_20170831_.indd 56 31.8.2017 13.51. Ne voivat auttaa asiakkaita mieltämään minkälaiset aiheet ja kysymykset ovat terapeuttisen työn kannalta keskeisiä ja tuomaan ne esille. Tämä on STICiin verrattuna hyvin kevyt arviointija palautemenetelmä. Nämä sisältöalueet tarjoutuvat terapeuttisten keskustelujen ensimmäisiksi aiheiksi. 57 56 Perheterapia 3/17 Jarl Wahlström kokemuksia sekä yksilöllisistä että vuorovaikutussuhteisiin liittyvistä ongelmista ja myös vahvuuksista. Toinen kirjassa esitetty ROMmenetelmä on myös suomeksi käännetty mittariparivaljakko Outcome Rating Scale eli ORS ja Session Rating Scale eli SRS. Kumpikin, jokaisella istunnolla täytettävä, lomake koostuu neljästä visuaalisesta asteikosta, joilla ääripäät on sanallisesti määritelty ja vastaaja (ORSin kohdalla asiakas, SRSn kohdalla usein sekä asiakas että terapeutti) ilmoittaa oman kokemuksensa vetämällä pienen poikkiviivan ääripäitä yhdistävällä viivalla. Vaikutelmaksi tulee, että ne terapeutit, jotka ovat kokeneet ROM-menetelmät hyödyllisiksi, ovat löytäneet tapoja yhdistää niiden käyttö konstruktionistiseen ja kollaboratiiviseen työskentelyorientaatioon. Kirjassa jää ainoastaan maininnan varaan kolmas keskeinen parija perheterapiaan sovellettava ROM-järjestelmä Systemic Clinical Outcome and Routine Evaluation eli SCORE-15. Norjalaiset käyttävät tästä nimitystä Klientog resultatstyrt praksis eli KOR. Järjestelmän tuottaman suuren tietomäärän jäsentämiseksi ja hallitsemiseksi on luotu tietokoneavusteinen tulostusja palauteohjelmisto, jonka ”kliininen äly” auttaa terapeuttia ja asiakkaita seulomaan esille keskeisimmät terapeuttisen työn mahdolliset kohteet. Eri lukujen kirjoittajat kertovat avoimesti, että tällaisten palautejärjestelmien käyttöönotto on monimutkainen prosessi. Millerin kehittämän järjestelmän nimeltään The Partners for Change Outcome Management System eli PCOMS. STICistä on alkuperäisen englanninkielisen version lisäksi toistaiseksi olemassa vain norjankielinen käännösversio. Eri lukujen kirjoittajat kertovat avoimesti, että tällaisten palautejärjestelmien käyttöönotto on monimutkainen prosessi. Onnistunut ROMin käyttö terapeuttisen prosessin kannalta näyttää olevan yhteydessä siihen, että kyselylomakkeista tulee kollaboratiivisia työvälineitä. Kirjan kolmannen osan eri luvuissa kuvataan kokemuksia joko STICtai PCOMS-järjestelmän implementaatiosta ja käytöstä erilaisissa palveluyksiköissä. SCORE-15 on käännetty useille kielille, myös suomeksi. Tämä Peter Strattonin kollegoineen kehittämä menetelmä pitää nimensä mukaisesti sisällään 15 perheen toimivuutta kartoittavaa kysymystä, jotka jakautuvat kolmelle osa-alueelle. Kirjan neljännessä osassa on kolme lukua, joiden kirjoittajina ovat Norjan ulkopuolelta tulevat psykoterapian tutkijat ja asiantuntijat. Yhdessä ne muodostavat alun perin Barry L
Parhaimmillaan toistomittauksiin perustuvat palautejärjestelmät voivat todella auttaa terapeuttia olemaan sensitiivinen sille, miten hoito edistyy ja miten asiakkaat sen kokevat. Käsillä oleva kirja on hyödyllinen johdanto tähän käytäntöön, joskin oma havaintoni oli, että lukija kyllä joutuu tekemään jonkun verran omaehtoista toimitustyötä, jotta kirjan sanoma jäsentyneesti avautuisi. 57 56 Kirja-arvio: Terapian seurantaja palautejärjestelmät – hyvä renki vai huono isäntä. Kirjan alaotsikko on The Empirically Informed Therapist. Samalla ne voivat palvella palvelujärjestelmien tuottavuuden arvioinnissa ja antaa tutkimustietoa eri hoitomenetelmien, ja jopa yksittäisten terapeuttien, tuloksellisuudesta luonnollisissa sovellusympäristöissä. Kasautuvien tietovarantojen avulla voidaan yksittäisten tapausten kohdalla arvioida, onko hoidon kulku niin sanotusti ”on track” vai onko se mahdollisesti kääntymässä epäsuotuisaan suuntaan. Tällainen palautetieto voi antaa terapeutille merkin siitä, että hoidon kulkuun olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. On tutkimushavaintoja siitä, että potilaan tilanteen huononeminen ei välttämättä tule terapiakeskusteluissa esille, mutta voi näkyä potilaan vastauksissa ROM-järjestelmien kyselylomakkeisiin. Tämä on psykoterapian tuloksellisuustutkimuksessa vaihtoehto kliinisille kokeille ja sillä pystytään mallintamaan erilaisia tyypillisiä hoitoprosessien kulkuja ja niiden yhteyksiä potilaiden ominaisuuksiin. Rubelin ja Wolfgang Lutzin esitys potilaskeskeisestä tutkimusparadigmasta. On kuitenkin varottava, ettei mikään taho pääse tekemään niistä isäntiä. informatiivinen on Julian A. ROMjärjestelmät voivat olla hyviä renkejä, joiden avulla hoidot toteutuvat asiakaslähtöisesti. Tämä vahvistuva tutkimustraditio hyödyntää ROM-järjestelmien tapaan erilaisia potilaan tilaa ja vointia kuvaavia toistomittauksia ja luo siten myös pohjaa näiden järjestelmien kliiniselle käytölle. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 57 31.8.2017 13.51
Tilaukset: www.mielenterveysseura.fi/perheterapia tai mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi tai p. Perheterapia-lehden voi tilata sähköisenä tai paperiversiona. Paperiversio 36 € /vuosikerta tai kestotilauksena 34 € /vuosi (hinnat sis. alv 24 %) . 040 653 2895 PeTe_032017_64s_20170831_.indd 58 31.8.2017 13.51. Digilehden vuosikerta 24 € (sis. 59 58 Tilaa Perheterapia-lehti Erikoishinta Perheterapiayhdistyksen jäsenille 18 € / vuosikerta Tilaukset yhdistyksen kautta anita.birstolin@perheterapiayhdistys.fi Alennettu hinta edellyttää voimassa olevaa Perheterapiayhdistyksen jäsenyyttä. alv 10 %)
Kiintymyshäiriöistä kärsivät lapset ja nuoret ovat yleensä hyvin vaikeasti hoidettavia. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 59 31.8.2017 13.52. Ammattiauttajien omia tarinoita parisuhteesta ja erosta · 39 € Kiintymyssuhdetraumat aiheuttavat laaja-alaista kehityksellistä vaurioitumista. Paljon toivoa – PT-kustannus / DDP Finland Ilmoittaudu ja tilaa · www.pt-kustannus. PT-KUSTANNUKSEN KIRJAT Paljon kirjoja tarjoushinnalla! Ei toimituskuluja. Koulutus sopii myös aikuispuolen työntekijöille laajentaen ymmärrystämme hoitavan vuorovaikutuksen peruselementeistä ja siitä, miksi kiintymyskeskeisen hoidon ja DDP:n ydinasiat ovat sovellettavissa myös aikuisten terapioissa. Miksi niiden hoitaminen vaatii arjen hoitavien aikuisten tiiviin mukanaolon ja terapeuttisuuden rakentamisen arjen tunnesuhteisiin. 450 €/2 pv, 280 €/1 pv, sis. Seminaarissa simultaanitulkkaus suomeksi. Molemmat menetelmät sisällyttävät tiiviisti hoitoon arjen kasvattajat olivatpa he biologisia, adoptoituja tai sijaisvanhempia/-kasvattajia. Hänellä on pitkä kokemus lasten ja nuorten traumatisoiviin kiintymyssuhteisiin liittyvien moninaisten häiriöiden terapiasta. Lue lisää ja ilmoittaudu nettisivuillamme. 59 58 Golding: Hoitava kiintymys terapeuttinen vanhemmuus Käsikirja + CD · 85 € Hughes: Kiintymyskeskeinen perheterapia DDP-työkirja + DVD · 89 € Hughes: Kiintymyskeskeinen vanhemmuus Toimivuutta kasvatukseen · 43 € Becker-Weidman: DDP-Aapinen · 22 € Kallio: Lämmöllä vihalla raivolla kaiholla Rakkauden haavoja. Tilaa uutiskirje www.pt-kustannus. SYKSYN 2017 ODOTETTU DDP® SEMINAARI VANHEMMILLE JA AMMATTILAISILLE! Seminaari 27. 28.11.2017, Tampere Ohjelmassa kiintymyskeskeisen hoidon ja DDP®:n ydinasiat: Teoriat, jotka ovat pohjana kehityksellisen trauman hoidossa PACE-asenne ja millaisia interventioita valitaan kullekin lapselle/nuorelle A ektiivis-re ektiivinen vuoropuhelu ja itsere ektion kehittäminen Menestyksekäs työ vanhempien/hoitajien kanssa Kun kasvattajalla on oma traumahistoria; Vaille jäämisen kohtaaminen, “hetkessä olemisen“ taito PACE-asenne kriisin hetkellä; Häpeän vähentäminen ja jumiutumisen välttäminen Alk. alv Kiintymysnäkökulman merkitys ja voima ihmissuhdetraumojen hoidossa sekä arjen vuorovaikutussuhteissa Dafna Lender, USA Kouluttaja Dafna Lender on sekä Theraplay®-vuorovaikutusterapian että Vuorovaikutteisen kehityspsykoterapian eli DDP®:n terapeutti, työnohjaaja ja kouluttaja
PSYKOTERAPIAN PERUSTEET (30 op) Helsinki, kevät 2018 Ammatillinen täydennyskoulutus sosiaalija terveydenhuollon sekä kasvatusalan ammattilaisille, jotka haluavat lisätä psykoterapeuttista osaamistaan. Päivitetään tietoja erilaisista kriiseistä ja syvennetään ymmärrystä niiden vaikutuksista ihmisiin. PERHEARVIOINTIMENETELMÄ (3 pv) Helsinki, Turku, Tampere, Mikkeli, syksy 2017 Toimivaksi havaittu menetelmä perheiden toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien yhteistoiminnalliseen arviointiin. Menetelmä tarjoaa konkreettisia työkaluja esim. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 60 31.8.2017 13.51. perhetyöhön ja terapian tueksi. 0407432702 SUOMEN MIELEN TERVEYSSEURAN KOULUTUSKESKUS TARKEMPIA TIETOJA: mielenterveysseura.fi/ koulutukset Tulevaa koulutusta MIND BODY BRIDGING, VAIHE 1 (3 pv) • Helsinki 15.-15.11. Menetelmä soveltuu yksilö-, pari-, perheja ryhmäkäyttöön Osallistumisen edellytyksenä on sosiaalitai terveysalan peruskoulutus. ja 11.12.2017 • Turku 26.-27.10. sari.kosonen@mielenterveysseura.fi puh. Menetelmän harjoituksia voidaan hyödyntää arjessa ilman, että siihen tarvitsee varata erillistä vetäytymisaikaa tai -paikkaa. MIND BODY BRIDGING, VAIHEET 2 JA 3 (7 pv) Helsinki, kevät 2018 Näyttöön perustuvan menetelmän jatkokoulutus, jonka jälkeen menetelmää voidaan käyttää ammattikäytössä hoitoja terapiatyössä. Koulutus täyttää psykoterapeuttikoulutuskonsortion edellyttämien lisäopintojen vaatimukset niiden osalta, jotka haluavat jatkaa varsinaisin psykoterapeuttiopintoihin. 0406314494 marjukka.laukkanen@mielenterveysseura.fi eira.tikkanen@mielenterveysseura.fi p. Käytännönläheisessä koulutuksessa harjoitellaan vuorovaikutustilanteissa toimimista ja perehdytään ajankohtaisiin käypä hoito-suosituksiin ja toimintaa ohjaavaan lainsäädäntöön kriisitilanteissa. sosiaali-, terveys-, pelastusja opetustoimen sekä päivähoidon henkilöstölle. 61 60 Tietoa, taitoa & uutta osaamista KRIISIT JA SELVIYTYMINEN (2 pv) Helsinki 20.10 ja 3.11.2017 Koulutuksessa keskitytään eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten auttamiseen kriisitilanteissa. Valviran hyväksymä psykoterapeutti voi koulutuksen hyväksytysti suoritettuaan toimia palveluntuottajana myös KELA:n rahoittamassa paripsykoterapiassa. MBBmenetelmä auttaa muun muassa käsittelemään kielteisiä ajatuksia, hiljentämään ahdistuneisuutta aiheuttavia vaatimuksia ja päästämään irti ongelmallisista tunteista. Soveltuu työssään kriisissä olevia ihmisiä kohtaaville, esim. ja 7.12.2017 Koulutus on suunnattu kaikille stressinhallinnan ja hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneille. PARIPSYKOTERAPIAA PERHETERAPEUTEILLE (30 op) Helsinki, kevät 2018 Täydennyskoulutus ETja VET-perheterapeuteille
Tunnekeskeinen pariterapia on hyvin tutkittu ja vaikuttava hoitomuoto. Koulutus antaa hyvät valmiudet tunnekeskeiseen pariterapiaan. Kouluttajat HannaPinomaa,psykologi,paripsykoterapeutti,ICEEFT:nkouluttaja-ja työnohjaajapätevyys LottaHeiskanen,psykoterapianerikoispsykologi,psykoterapeutti HelenaToppari,psykologi,paripsykoterapeutti,vaativanerityistason traumapsykoterapeutti Koulutuspaikka Kalevankatu16,HELSINKI Koulutusmaksu 4100€+alv24% Lisätiedot:http://www.vaestoliitto.fi/terapiapalvelut/ Tiedustelutjakoulutukseenilmoittautuminen: lotta.heiskanen@vaestoliitto.fi,puh.0922805255 Perheterapia 4/2017 ilmestyy 5.12.2017 PeTe_032017_64s_20170901_.indd 61 3.9.2017 17.43. 61 60 TUNNEKESKEISENPARITERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS2018–2019 Koulutus on suunnattu psykoterapeuteille, jotka työskentelevät parien kanssa. Koulutus antaa edellytykset kansainväliseen tunnekeskeisen pariterapian pätevyyden suorittamiseen (International Centre For Excellence in EmotionallyFocusedTherapy,Ottawa,Kanada). Perheterapeuteille koulutus antaa Kelan pätevyyden paripsykoterapiaan
Sen avulla voimme kehittää Perheterapia-lehdestä mahdollisimman kiinnostavan ja lukijoita puhuttelevan. Lähetä mielipiteesi osoitteeseen: perheterapialehti@mielenterveysseura.fi PeTe_032017_64s_20170831_.indd 62 31.8.2017 13.51. 63 62 Kerro mielipiteesi! Kerro meille millaisia ajatuksia Perheterapia-lehden artikkelit sinussa herättivät tai millaisia teemoja ja aiheita toivoisit lehdessä käsiteltävän. Palautteesi on tärkeää
Lisäksi julkaistaan hankekuvauksia, katsauksia, tapausselostuksia, kirjallisuusarviointeja, haastatteluja, kongressiselosteita ja uutisia. Itella Green Itella Posti Oy BA2 Suomen Mielenterveysseura Maistraatinportti 4 A, 7. Lehti on tietolähde myös sosiaalisten järjestelmien käyttäytymisestä ja organisaatioiden kehittämisestä kiinnostuneille. PeTe_032017_64s_20170831_.indd 64 31.8.2017 13.51. krs 00240 Helsinki (09) 615 516 mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti on terveydenja sosiaalihuollon, opetusja kasvatusalan sekä sielunhoitotyön perheterapiaa sekä perheja verkostokeskeistä työtä tekevien ammattilehti. Lehti julkaisee artikkeleita perheterapian ja muiden psykoterapian suuntausten eri työmuodoista. Palstatilaa saavat myös kiinnostavat teoreettiset pohdinnat terapiatyön kehittämiseksi