Perheterapia 1/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Vuosikerta ? Uusperheen sisarussuhteet strukturalistisen perheterapian näkökulmasta perheneuvolatyössä ? Tahdosta riippumatta ? Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä 1. Perheterapia 1/13 29
23 %) Ilmoitukset Hannele Hannukainen puh. alv. (09) 4150 3663 sähköposti perheterapialehti@mielenterveysseura.fi Julkaisija Suomen Mielenterveysseura Kustantaja SMS-Tuotanto Oy 29. (09) 4150 3650 sähköposti mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi 15 Elina Tiiri: Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä................................ alv. 9 %) irtonumero 9 euroa (sis. 27 Esseitä perheterapiasta Valitettava virhelukema.................................... 9 %) Kestotilaus 34 euroa (sis. 41 Suomen Mielenterveysseura Koulutuksia ja ilmoituksia.......................... 43 Kirjoittajaohjeet.......................................... Perheterapeuttisen intervention mahdollisuudet tahdosta riippumattomaan lasten- ja nuorisopsykiatriseen hoitoon otettujen potilaiden ja heidän perheidensä auttamisessa............. TOIMITUS JA ARKISTO Ratamestarinkatu 9 00520 Helsinki TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA LASKUTUS Mervi Venäläinen puh. Vuosikerta Maaliskuu 2013 Sisältö Päätoimittajalta................................................ Perheterapiayhdistyksen puheenjohtajalta......... 3 4 Artikkelit Marianne Räisänen, Marjo Suhonen, Karl-Erik Wahlberg: Uusperheen sisarussuhteet strukturalistisen perheterapian näkökulmasta perheneuvolatyössä.............................................. VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA PÄÄTOIMITTAJA TOIMITUSSIHTEERI/TAITTO Kristian Wahlbeck Aarno Laitila Heljä Meuronen 5 Janne Kurki: Tahdosta riippumatta . 46 2 TOIMITUSNEUVOSTO Jukka Aaltonen Tapio Ikonen Ritva Karila-Hietala Aarno Laitila Tuula Multasuo Tero Pulkkinen Florence Schmitt, puh. 1/13 29. joht. Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck Ilmestyy neljänä numerona vuonna 2013 Vuosikerta 36 euroa (sis. 38 Perheterapiayhdistys Ajankohtaiset tapahtumat ja uutiset................. alv. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino AO-PAINO, Mikkeli Ulkoasu Mainostoimisto Visuviestintä Oy Taina Ståhl
Pääkirjoitus Uutta kohti K iitos Jalle sekä ystävällisistä sanoistasi edellisen numeron pääkirjoituksen lopussa että siitä pitkästä ja vakuuttavasta työpanoksesta, jonka olet Perheterapia-lehdelle antanut. Koulutusten siirtämiseen johtanut asetusmuutos on ollut voimassa runsaan vuoden, koulutuksia on suunniteltu, on rakennettu koulutusten toteuttamisen kannalta välttämättömiä rakenteita, tutustuttu kilpailulainsäädännön kiemuroihin ja pidetty lukuisa joukko kokouksia. Lehti on perheterapian sekä perheterapeuttisen toiminnan ja käytäntöjen tutuksi tekemisessä, arvioinnissa ja aiheeseen liittyvässä keskustelussa kiistattomasti keskeisin julkaisu maassamme. Sinun kaudellasi, ainakin lukijan silmillä katsottuna, tarjonta oli riittävää, monipuolista, perheterapiaa eteenpäin vievää ja aina odotettua luettavaa. Ei kait koulutuskäytäntöjä kehittävä (tai ainakin tätä vakavasti tavoitteleva) asetusmuutos sitä yksistään voi tuottaa. Minua on jäänyt mietityttämään, onko perheterapiassa jotakin sellaista, että se ei toimintana kestäisi tätä asetusmuutosta ja uutta tilannetta, onko kyse liiketaloudellisten asemien turvaamiseen liittyvästä huolesta, vai onko ehkä niin, että psykoterapeuttisen työn edelleen professionaalistuessa ja profiloituessa yksityisen sektorin toiminnaksi perheterapialla vahvasti julkiseen sektoriin liittyvänä psykoterapian mene- telmänä on uhka marginalisoitua jonkinlaiseksi verkostoyhteistyön ammatillisesti rajatuksi työkaluksi ilman psykoterapeuttisia tavoitteita ja sisältöjä. Yksi konkreetti mullistuksen merkki on eittämättä se, että Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus lopettaa psykoterapeuttikoulutuksen toimijana. Koulutuskeskuksen rooli nimenomaan perheterapian koulutustoiminnan käynnistämisessä, organisoimisessa, jatkuvuuden turvaamisessa ja VET-tasoisen kouluttajakoulutuksen järjestämisessä on ollut olennainen. Perheterapian voi sanoa juurtuneen osaksi suomalaista psykososiaalisten palvelujen kokonaisuutta siten, että sillä on oma paikkansa. Perheterapiaa tehdään vakiintuneiden määrittelytapojen mukaisesti itsenäisenä ja eriytyneenä psykoterapian muotona, sovelletaan erilaisten palvelujen toteuttamisen ?alustana?, käytetään strukturoituina perhekeskeisen työn tekemisen tapoina mm. perhekouluissa ja toimiva lapsi ja perhe -hankkeen kaltaisissa työtavoissa, yleisenä hoitotoiminnan orientaatio- ja järjestämisperustana sekä useissa verkostokeskeisen työn työmalleissa lähestymistapana ja työn menetelmänä. Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi 3. Lehti elää sille tarjotuista käsikirjoituksista ja niistä julkaistavista artikkeleista. Ja jos näin on, niin mitkä kaikki tekijät siihen ovat vaikuttamassa. Oma toiveeni on tietysti, että tarjonta mahdollistaisi edelleen lehden laadun ylläpitämisen ja kehittämisen ja ehkä joskus jopa jonkinlaisen debatinkin aikaansaamisen. Vaihtoehtoisen rinnakkaistodellisuuden voi tietysti kuvitella, mutta on vaikea hahmottaa, missä, miten ja kenen toimesta perheterapia olisi kansallisesti lähtenyt sellaiseen kehitysvauhtiin ilman koulutuskeskusta. Mutta onko siis syytä epäillä, pelätä tai muuten odottaa, että nimenomaan perheterapia olisi tässä tapahtumaketjussa se, joka kärsii. Kaikesta tästä huolimatta työ itsessään, psykoterapeuttinen toiminta, on säilyttänyt mielenkiintonsa ja intensiivisyytensä. Kulunut vuosi on tuonut korviini myös viestejä siitä, että perheterapian asema pitäisi tässä muuttuneessa tilanteessa pystyä turvaamaan. Olkoon tämä siis kutsu aktiiviseen artikkelitarjontaan. Psykoterapian alalla työskentelevillä yliopistosektorin ihmisillä on riittänyt puuhaa menneen vuoden ajan, ja sama aktiviteetti näyttäisi olevan vallalla alkaneenakin vuonna
Toinen isoisäni kuoli ollessani 6-vuotias. En halua tunkeutua, mutta olen tukena, kun he tukea kokevat tarvitsevansa. Perheterapiayhdistyksen puheenjohtajan kynästä Mummopuhetta P erheterapiakoulutuksessa pohdimme perhetaustojamme, perhesuhteitamme ja roolejamme omissa perheissämme. Jatkossa Suomen Mielenterveysseura tarjoaa Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille Perheterapialehden kestotilauksen edulliseen jäsenhintaan. Lehti tulee tuttuun tapaan vuoden 2012 lehtimaksun maksaneille yhdistyksen jäsenille numeroon 2/2013 saakka. Tämän jälkeen lehden tulo edellyttää tilausta Mielenterveysseurasta. Tuleeko lasten toisten isovanhempien ja meidän välillemme kilpailua. Tutkimusten mukaan äidinpuoleiset isovanhemmat ovat perheelle läheisempiä kuin isänpuoleiset isovanhemmat. Aiemmin isovanhempien tehtävänä olivat suvun historian ja perinteiden välittäminen ja tarinankerronta. Minkälaisessa maailmassa nämä lapset tulevat kasvamaan. Olen elänyt ydinperheessä, yksinhuoltajaperheessä, uusperheessä, adoptioperheessä ja nykyisin kahden aikuisen perheessä. Huoleni liittyen ilmastonmuutokseen ja globaaliin kehitykseen on kasvanut. Mietin sitäkin, minkälaisen vanhemmuuden mallin olen lapsilleni antanut? Isoäitinä haluan olla mukana lastenlasteni ja heidän perheittensä elämässä, mutta heidän ehdoillaan. Sama pohdinta jatkuu työuran aikana, ainakin silloin, kun jokin muuttuu. Hänet muistan, mutta en varmaankaan koskaan istunut hänen sylissään tai puhunut hänen kanssaan. Sellaiseksi haluan tulla. Ritva Karila-Hietala Muutoksia Perheterapia-lehden jakelussa numerosta 3/2013 alkaen Suomen Perheterapiayhdistyksen ja Perheterapia-lehden yhteistyössä tapahtuu muutoksia vuonna 2013. Lisäksi isovanhemmat välittävät neuvoja ja moraalisia arvoja sekä toimi- vat roolimalleina ja jopa leikkikavereina. Kokemukseni erilaisista rooleista ja perheistä on siis melko laaja. Isoäitiydestä minulla ei ole kuitenkaan omakohtaista kokemusta eikä muistoa, sillä isäni äiti kuoli talvisodan aikana ja äitini äiti ollessani kolmevuotias. Mielenterveysseura toimittaa vuonna 2013 kaikille Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille tilinsiirtolomakkeen jäsenhintaisen tilauksen tekemiseksi. Ritva Karila-Hietala puheenjohtaja Suomen Perheterapiayhdistys 4 Kristian Wahlbeck vastaava päätoimittaja Perheterapia-lehti. Lapset ehtivät kasvaa isoiksi ennen kuin hänellä oli aikaa isovanhemmuuteen. Isovanhempia kutsutaan apuun kriisitilanteissa, ja he saattavat toimia välittäjinä lasten ja vanhempien välillä. Yksilön eliniän kasvun myötä on odotettavissa, että tulen olemaan lastenlasteni elämässä mukana pitempään kuin omat isovanhempani aikoinaan. Kuinka paljon pystyn sitä itse edes määrittelemään? Olenko erilainen mummi lähellä asuvalle poikani lapselle kuin usean sadan kilometrin päässä asuvan tyttäreni lapselle. Tällä historialla isovanhemmaksi tuleminen on mietityttänyt suuresti. Minkälainen isovanhempi minusta tulee. Miten asettaudun ja sopeudun uuteen? Miten muutos vaikuttaa perhesuhteisiin? Perheessäni olen tytär, sisko, vaimo, äiti, anoppi, käly, miniä ja pian mummi. Nykypäivänä roolit ovat monipuolistuneet ja isovanhemmat nähdään ennen kaikkea emotionaalisen tuen antajina. Molemmat olivat syntyneet 1880-luvulla. Oma äitini tuli isoäidiksi varsin nuorena, omasta mielestään liiankin nuorena. Suomen Perheterapiayhdistyken päätöksen mukaan Perheterapia-lehden tilausta ei enää voi maksaa yhdistyksen jäsenmaksun yhteydessä. Toivon, että minua aikanaan muistellaan rauhallisena, iloisena ja viisaana isoäitinä. Vakituiseksi hoitajaksi minusta ei ole enkä sitä halua. Miten tämä tilanne vaikuttaa minuun
Tapausperheemme osoittaa kuitenkin menneisyyden vaikuttavan uusperheen jokapäiväiseen arkeen merkittävästi. 5. Artikkelit Uusperheen sisarussuhteet strukturalistisen perheterapian näkökulmasta perheneuvolatyössä Marianne Räisänen YtM, sosiaalityöntekijä Kainuun perheneuvola Kajaani Marjo Suhonen TtT, yliopistolehtori Terveystieteiden laitos Oulun yliopisto Karl-Erik Wahlberg FT, lehtori lääketieteellisen psykologian ja perheterapian dosentti (Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos) Oulun yliopisto Tämän artikkelin tarkoituksena on läpikäydä suomalaista uusperheisiin liittyvää tutkimusta, joka kytkeytyy uusperhesuhteisiin ja erityisesti sisarussuhteisiin, sekä analysoida strukturaalisen perheterapiamenetelmän käytettävyyttä uusperheiden sisarussuhteiden auttamisessa perheneuvolakontekstissa käyttäen apuna yhtä Kainuun perheneuvolan asiakastapausta. Sisarussuhteita uusperheissä ei ole juurikaan tutkittu. Uusperheen nykyisyys on keskiössä strukturaalisessa perheterapiassa. Tapausperheen kautta voidaan havaita, että uusperheen jäsenet, erityisesti lapset, ovat lomittain useammassa alasysteemissä, ja siten uusperheen rakenne on erilainen. Strukturaalisessa perheterapiassa terapeutti voi tukea paitsioon jäänyttä vanhempaa tai sisarusta liittymällä hänen kanssaan ja nostamalla hänen rooliaan perheessä. Yksityisyyden rajat uusperheessä voivat olla hyvinkin häilyviä, jos etävanhemmalla ei ole luottamusta esimerkiksi uusperheen vanhemman kykyihin kasvattaa lasta. Haasteeksi voi muodostua rajojen asettaminen ja säilyttäminen uusperheen sisällä eri alasysteemien välillä. Sen sijaan sisarussuhteita on tutkittu muuttuvan vanhemmuuden sekä isä- ja äitipuolen ja lapsen välisen suhteen rinnalla. Suomalaisessa yhteiskunnassa biologisten vanhempien asema on vahva lasten elämässä. Strukturaalista perheterapiamenetelmää on sovellettu Kainuun perheneuvolan asiakastapauksessa. Tämä voi myös etäännyttää uusperheen sisaruksia toisistaan tai aiheuttaa haasteen niiden syntymiselle ja vahvistumiselle. Strukturaalisella perheterapiamenetelmällä on mahdollisuus vaikuttaa uusperheeseen mahdollisesti syntyneisiin tai syntymässä oleviin koalitioihin
Tämä on hillinnyt uusperheiden määrän kasvua (Kiiski 2011; Perheet 2011). Haasteelliseksi uusperheen määrittelemisen tekevät moninaiset uusperheiden rakenteet, siksi uusperheen elämä on useamman perheen arkea kuin mitä tilastojen luvut kertovat. Lasten suhteen biologiseen äitiin on nähty vaikuttavan siihen, millainen äitipuolen identiteetti naiselle uusperheessä muotoutui (Murtorinne-Lahtinen 2011). 1/13 29. Perhesuhteet eroavat muista ihmissuhteista siten, että niihin liittyy lainsäädännön (esim. Äitien uudet puolisot nouse6. Tässä artikkelissa keskitymme suomalaisiin tutkimuksiin, jotka käsittelevät uusperheitä ja niiden perhesuhteita aikuisten ja lasten näkökulmasta. Aikuisten näkökulma eron jälkeisiin perhesuhteisiin Aikuisten näkökulmasta tutkimuksissa on tutkittu eron jälkeistä ja uusperheen vanhemmuutta, isä- ja äitipuolena olemista ja identiteetin muodostumista. Tuloksena on, että isä- ja äitipuolet eivät tienneet, mikä heidän roolinsa uusperheessä oli ja mitkä asiat heidän perheessään kuuluvat heille; myös suhde biologisiin vanhempiin koettiin ongelmallisena (Sutinen 2005). Tässä artikkelissa tarkoitetaan uusperheellä perhettä, jossa parisuhteessa elää kaksi aikuista ja ainakin toisella tai molemmilla on lapsi tai lapsia aiemmasta parisuhteesta ja ainakin yksi lapsi asuu pääasiassa parisuhteessa olevien aikuisten kanssa (Broberg 2010). Perhesuhteilla tarkoitetaan tässä artikkelissa niitä perheessä esiintyviä suhteita, joita määrittävät biologiset, sosiaaliset, taloudelliset, moraaliset ja emotionaaliset ulottuvuudet usein samanaikaisesti, mutta jännitteisesti. Tämän seurauksena Suomen Tilastokeskuksen tuottamissa tilastoissa uusperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa on alle 18-vuotias vain toisen puolison lapsi, joka asuu vakituisesti kyseisen vanhempansa kanssa samassa osoitteessa. Suomalaisessa lainsäädännössä väestötietolaki (1993/507) määrittelee sen, että lapsi voi olla väestörekisterissä kirjoilla vain yhdessä osoitteessa. Epätyydyttävään parisuhteeseen ei enää tarvitse jäädä vaan voi etsiä uuden kumppanin. Vuosikerta Marianne Räisänen, Marjo Suhonen, Karl-Erik Wahlberg S uomalaisen yhteiskunnan muutos postmoderniksi yksilön vapautta korostavaksi yhteiskunnaksi on heijastunut myös perhesuhteisiin siten, että ne eivät ole enää niin pysyviä kuin aiemmin (Kiiski 2011). Perhesuhteisiin liittyvät oleellisesti hoiva, huolenpito ja vastuu. Uusperheitä syntyi tällöin pääsääntöisesti toisen vanhemman kuoleman jälkeen, koska perhe tarvitsi elättäjää tai lapset hoivaa ja huolenpitoa (Broberg 2010). Suomen Tilastokeskus alkoi virallisesti kerätä tietoja uusperheistä vuonna 1990. Aiemmin ainoaksi perhemuodoksi hyväksyttiin heteroseksuaalisessa parisuhteessa, käytännössä siis avioliitossa, elävän miehen ja naisen sekä heidän yhteisten lastensa muodostama yksikkö. avioliittolain) säädös lapsen huollosta sekä tapaamista säänteleviä velvollisuuksia, lojaalisuutta ja vastuita (Sevon & Notko 2008). Tämän artikkelin tarkoituksena on 1) läpikäydä suomalaista uusperheisiin liittyvää tutkimusta, joka kytkeytyy uusperhesuhteisiin ja erityisesti sisarussuhteisiin sekä 2) analysoida strukturaalisen perheterapiamenetelmän käytettävyyttä uusperheiden sisarussuhteiden auttamisessa perheneuvolakontekstissa käyttäen apuna yhtä Kainuun perheneuvolan asiakastapausta. Uusperheeseen liittyvät perhesuhteet suomalaisessa tutkimuksessa Parisuhdeongelmia, eroja ja uusperheiden perhesuhteita on tutkittu Suomessa paljon 2000-luvulla. Perheneuvolan tehtävien näkökulmasta nämä tutkimukset antavat tietoa muun muassa parisuhdeongelmien, erojen ja uusperheiden perhesuhteiden vaikutuksista erityisesti lapsiin ja heidän kehitykseensä ja hyvinvointiinsa. Eron jälkeen solmitut parisuhteet päätyvät helpommin eroon kuin ensimmäiset liitot. Vuonna 2011 uusperheitä oli 9,2 prosenttia eli 53 361 kaikista lapsiperheistä. Vuonna 1990 uusperheitä oli puolestaan 6,9 prosenttia kaikista lapsiperheistä
Siten perhe ei ole samanlaisena pysyvä vaan muuntuu kehityksen myötä. Charles Fishman (1981) ovat esittäneet perhe-elämästä nelivaiheisen mallin. Positiivista lapsista taas oli se, että suhde sisaruksiin oli säilynyt ennallaan tai lähentynyt ja että lapsille oli muodostunut myönteinen suhde uus- ja puolisisaruksiin (Linnavuori 2007). Lasten hyvinvointia uusperheessä ja uusperheen voimavaroja on lähestytty myös systeemiteoreettisesta perhenäkemyksestä ja uusperheen vaiheita mallintavasta uusperhekehästä käsin. Tulosten perusteella lasten kokemukset vuoroasumisesta muodostuvat neljästä seikasta: asumisen fyysiset olosuhteet, lapsen läheiset ihmissuhteet, lapsen asema sosiaalisena toimijana sekä lapsen käsitys kodista ja perheestä. Vuoroasuminen ei ollut vaikuttanut tulosten mukaan heidän ja sisarusten välisiin suhteisiin. Tutkimuksessa oli puolet puolisisaruksia eli vain toinen vanhempi oli yhteinen. Tutkimuksessa todettiin, että yhdessä asuvan uusperheen sisäiset suhteet näyttäytyivät äitien arvioissa lapsen hyvinvoinnin kannalta tärkeämpinä kuin yhdessä asuvan perheen ulkopuoliset suhteet. Mukana olleet puolisisarukset eivät nostaneet biologista taustaa esille vaan kokivat, että veli ja sisko ovat täysin omia sisaruksia (Rannikko 2008). Lasten näkökulma eron jälkeisiin perhesuhteisiin Lasten näkökulmasta eroa ja uusperheitä on tutkittu muuttuvista perhesuhteista käsin. Tutkimuksessa todettiin, että pienet lapset oppivat sisaruksiltaan jäljittelyn kautta. Lapsen hyvä suhde muualla asuvaan isään voidaan nähdä positiivisena voimavarana, joka tukee lapsen hyvinvointia Uusperheen muotoutuminen Perhe on sosiaalinen yksikkö, joka kohtaa kulttuurisesti vaihtelevia kehityksellisiä tehtäviä, joilla on juuret. Uusperheen sisarussuhteet strukturalistisen perheterapian näkökulmasta perheneuvolatyössä vat lapsille tärkeiksi yhteisesti jaettujen kokemusten kautta (Ritala-Koskinen 2001). uusperheessä. Negatiivisena lapset kokivat sen, että he olivat menettäneet läheisen suhteen sisaruksiin tai lapsella oli vaikeuksia suhteissa uus- ja puolisisaruksiinsa. Jokaiseen uuteen kehitysvaiheeseen siirtyminen on perheelle riski, koska se edellyttää perhesysteemin mukautumista uuteen elämänvaiheeseen. 7. Tutkimuksessa myös todettiin, että mikäli sisarusten ikäero on suuri, on kiintymys rakennettava molempien osapuolten halukkuudesta; myös sisarusten välinen hoivasuhde on tärkeä. Uusperhe sinänsä ei näyttäisi tulosten mukaan olevan riski lasten hyvinvoinnille, mutta perheen voimavarojen muutos voi kuitenkin vaikuttaa lapsen hyvinvointiin (Broberg 2010). Sisarussuhteista tehdyssä tutkimuksessa on tutkittu muun muassa sisarusten sosiaalistavaa merkitystä toisilleen sosiaalisen oppimisen ja kiintymyksen näkökulman kautta. Tähän perustuen Salvador Minuchin ja H. Perheelämän muodostuminen alkaa parinmuodostuksesta muuttuen perheeksi, jossa on nuoria lapsia. Mikäli sisarusten ikäero on suuri, oppiminen tapahtuu sisaruksilta symbolisen vuorovaikutuksen ja elejärjestelmän kautta. Perheen sisäinen tehtävä on psykososiaalisesti suojella perheenjäseniä, ja ulkoinen tehtävä on mukautua kulttuuriin ja kulttuurin siirtäminen (Minuchin 1974). Kehitystehtävien ratkaiseminen tai ratkaisemattomuus vaikuttaa myöhempään elämään. Lasten kasvaessa perhe-elämä siirtyy vaiheeseen, jossa on kouluikäisiä tai teini-ikäisiä lapsia, ja lopulta siitä tulee perhe, jossa lapset ovat varttuneet nuoriksi aikuisiksi. Yksilöllisyys ja neuvoteltavuus on todettu ominaisiksi lasten suhteille uusperheen sisällä ja ulkopuolella; lasten perhesuhteissa korostuvat erityisesti biologiset äidit. Lasten ja uusien aikuisten välisten suhteiden laatuun vaikuttavat lapsen ikä uuden perheen muotoutuessa, lasten suhteet muualla asuviin biologisiin vanhempiin, uuden perheen yhdessä elämisen aika, lapsen henkilökohtainen suhde aikuiseen ihmiseen sekä lasten ja uusien aikuisten sukupuoli (RitalaKoskinen 2001). Myös yleistynyttä lasten vuoroasumisen mallia on tutkittu lasten kokemana
Yksi uusperheisiin liittyvä haaste lapsille ovat uudet sisarussuhteet, joita heille voi vanhempien eroamisen ja uusien puolisoiden löytymisen myötä muodostua (McGoldrick, Gerson & Petry 2008). Vanhin lapsista päätyy usein vastuulliseen, perään katsojan asemaan suhteessa nuorempiin sisaruksiinsa ja saa kylkiäisenä kehittää vuorovaikutustaitojaan heidän kanssaan. Sisarusten sukupuoli vaikuttaa sisarten ja veljien erilaisiin rooleihin perheissä. Perheen keskimmäinen lapsi joutuu taistelemaan huomiosta, mutta toisaalta hän voi välttyä sellaisilta paineilta, joita vanhimpaan ja nuorimpaan kohdistuu. Uudelleen organisoitumisen vaiheissa alasys teemit, joihin myös isä- tai äitipuoli kuuluu, alkavat muodostua. kauemmin kuin vanhin lapsi. Tällöin uusperheen säännöistä on sovittu eikä uusperheen suhteisiin tarvitse enää jatkuvasti kiinnittää erityistä huomiota; näin kaikille perheille tyypilliset hankaluudet alkavat saada enemmän huomiota perheessä (Papernow 1984). Uusperheen kehitysvaiheet on esitetty myös seuraavalla tavalla. Mitä samanikäisempiä sisarukset ovat, sitä enemmän heillä on jaettavana elämänkokemusta. Prosessi alkaa joko vapaaehtoisena yksinhuoltajuutena tai eron/kuoleman vuoksi alkaneena yksinhuoltajuutena. Tästä seuraa pyrkimys perheenjäsenten paikan etsintään uudessa tilanteessa. Erilaisuudet ja tarpeet tuodaan julki aiempaa avoimemmin, mikä voi aiheuttaa kaaosta ja konflikteja perheenjäsenten välillä kiihdyttäen hetkellisesti valtataistelua. Kukin vaihe sisältää vielä omat alavaiheensa. Aloitusvaiheessa puolisot fantisoivat ydinperheen kaltaisesta perheestä lasten toivoessa biologisten vanhempien palaamista takaisin yhteen. Uusperheet kohtaavat kuitenkin todelliset haasteet, ja tyytymättömyyden tunne kasvaa, kun isä- ja äitipuolet tiedostavat olevansa ulkopuolisia. 1/13 29. Seurustelusuhteen aloittamisen myötä alkaa lapsen aseman uudelleenmäärittely, yhteen hioutuminen ja entisen perheelämän muistojen jakaminen uudessa suhteessa. Uuden puolison kanssa perustetaan uusperhe, jossa määritellään lasten suhteet biologiseen vanhempaan sekä äiti- tai isäpuoleen. Sisarusasemaan perheessä vaikuttavat lasten syntymäjärjestys, sukupuoli ja sisarusten välinen ikäero, olipa kyseessä ydinperhe tai uusperhe. Mitä suurem8. Vuosikerta Marianne Räisänen, Marjo Suhonen, Karl-Erik Wahlberg Jos perherakenne ei ole riittävän joustava, muutokset aiheuttavat perheen tasapainossa häiriöitä, jotka voivat uhata myös systeemin koossapysymistä. Uusperheissä on puolisoiden suhteen alusta lähtien mukana jo useita alasysteemejä, mikä tekee uusperheestä ydinperheeseen verrattuna monimutkaisemman (McGoldrick, Gerson & Petry 2008). Uusperheen kehitysprosessi voi kestää 4 vuotta tai jopa 12 vuotta. Nuorin sisarus taas saa olla vapaammin ja voi olla tottunut siihen, että hänestä huolehditaan; hän voi olla ?pieni. Amerikkalainen Papernow (1984) on luonut uusperheiden vaiheista mallin, jossa uusperheen vaiheet jakautuvat aloitusvaiheeseen, uudelleen organisoitumisvaiheeseen ja vakiintumisen vaiheeseen. Yhteisen lapsen synnyttyä uusperheen sisälle syntyy ydinperhe, josta seuraa jälleen lasten aseman ja vanhemmuuden uudelleenmäärittely. Uusperheiden hyvinvointiin vaikuttaa se, miten määritellään vanhempien roolit suhteessa kaikkiin perheen lapsiin, joilla jo ennestään on tai on ollut omat vanhemmat, sekä se, kuinka vanhemmat määrittelevät suhteensa lapsen biologiseen, perheen ulkopuolella elävään vanhempaan (Wahlberg & Isohanni 1996). Uusperheiden lapset ja heidän välisensä sisarussuhteet Sisarussuhde toimii ensimmäisenä sosiaalisena laboratoriona, jossa lapset voivat opetella vuorovaikutustaitoja, kuten yhteistyötä ja ristiriitojen sovittelutaitoja (Minuchin 1974). Pieninä siskot huolehtivat usein pienemmistä sisaruksista, kun taas veljet ovat tietoisempia oikeuksistaan. Sisarusasemaa selittää myös sisarusten ikäero. Viimeisissä vaiheissa nämä alasysteemit alkavat toimia ja selkeät isä- tai äitipuolen roolit muodostuvat, kun kaaos vakiintuu ja parisuhde sekä lapsen isä- ja äitipuolen välinen suhde vahvistuvat niiden työstämisen myötä
Kaikilla systeemeillä on sisäiset ja ulkoiset rajat, joista ulkoiset rajat erottavat kunkin perheen muista perheistä ja laajemmasta yhteisöstä. Uudesta lapsesta tulee kilpailija. Uusperheen sisaruksille on kehitetty omat määritelmänsä kuvaamaan uutta tilannetta. Perheen rakenne on näkymätön tai piilotettu käytännön vaatimusten tai koodien joukko, joka organisoi perheenjäsenten tapaa olla toistensa kanssa vuorovaikutuksessa. Tärkeitä käsitteitä ovat perheen systeemi ja sen alasysteemit, rajat ja koalitiot. Uussisaruksilla tarkoitetaan sisaruksia, jotka ovat oman biologisen vanhemman uuden puolison lapsia (Ritala-Koskinen 2001; Broberg 2010). Kun uusperheeseen syntyy lapsi, luo se sisarussysteemiin uuden ulottuvuuden, puolisisarukset, jotka ovat uusperheen vanhempien yhteisiä lapsia. Uusperheen vaihesyklin näkökulmasta sisarussuhteeseen vaikuttaa vanhempien parisuhteen kehitysvaihe yhteisen lapsen syntymän aikaan. Koalitio on joidenkin perheenjäsenten liittouma kolmatta jäsentä vastaan (Minuchin 1974; Minuchin & Fishman 1981). Strukturaalisessa perheterapiassa terapeutti ei ole neutraali ja objektiivinen vaan aktiivisesti osallinen kaikessa siinä, mitä istunnossa tapahtuu, ja 9. Täyssisaruksilla tarkoitetaan sisaruksia, joilla on samat biologiset vanhemmat. Tämä johtuu siitä, että uussisarukset eivät välttämättä tapaa toisiaan kovin usein, elleivät asu yhdessä. Perheenjäsenet muodostavat toistensa kanssa vuorovaikutuksessa olevan systeemin, jossa vuorovaikutus nähdään itse osia tärkeämpänä. Kaikilla perheillä on jonkinlainen rakenne, hierarkiamalli ja erottelujärjestelmä alasysteemien välillä. Perhesysteemin sisällä vanhemmat muodostavat vanhemmuussysteemin ja puolisosysteemin ja lapset taas lasten osasysteemin ja lasten sisarusosasysteemin. Systeemeillä on erilaista valtaa, ja systeemien sisällä opitaan erilaisia taitoja. Sisarukset, joiden välillä on ikäeroa yli kuusi vuotta, ovat enemmän ainoita lapsia kuin sisaruksia keskenään, koska he käyvät läpi jokaisen kehitysvaiheen erillään toisistaan (McGoldrick, Gerson & Petry 2008). Uusperheessä äidin lapset ja isän lapset joutuvat aivan uuden tilanteen eteen, koska heidän asemansa sisarusten kesken muuttuu. Lisäksi uussisaruksilla voi olla erilainen ikäero, mikä johtaa siihen, että heillä ei ole yhteistä jaettua historiaa lapsuusajasta (Allan, Crow & Hawker 2011). Tässä artikkelissa lähestymme uusperheiden perhesuhteita strukturaalisesta perheterapiasuuntauksesta käsin, koska strukturaalisessa perheterapiassa painopiste on perheen rakenteessa sekä niiden rajojen ja perheenjäsenten vuorovaikutuksessa. Uusperheen sisarussuhteet strukturalistisen perheterapian näkökulmasta perheneuvolatyössä Strukturaalinen perheterapia menetelmänä uusperheiden auttamisessa pi ikäero on, sitä vähemmän heillä on ollut yhteistä lapsuudessaan. Uusperheen kehityksen keskivaiheessa syntynyt yhteinen lapsi voi vahvistaa uusperheen muodostumista, mutta voi myös johtaa siihen, että isä- tai äitipuoli keskittyy vain yhteiseen lapseen, jolloin perheen sisälle syntyy ydinperhe, josta ei-yhteiset lapset jäävät ulkopuolelle (Papernow 1984). Uusperheiden sisarussuhteet eroavat ydinperheen sisarussuhteista siten, että heillä ei ole samanlaista perheyhteyden tunnetta eikä solidaarisuutta sisarusten kesken. Jos yhteinen lapsi syntyy uusperheen perustamisen alkuvaiheessa, perheenjäsenillä ei ole ollut vielä aikaa sopeutua perhemuutokseen ja yhteinen lapsi etäännyttää muita lapsia uusperheessä. Rajat ovat sääntöjä, jotka kuvaavat sitä, kuka osallistuu ja kuinka, ja ne erottavat toisistaan muun muassa vanhempien ja lasten alasysteemit toisistaan. Nuorimmasta voi tulla keskimmäinen lapsi ja esikoisesta kuopus tai ainoasta lapsesta monilapsisen sisarusparven jäsen. Toimivaksi tämän rakenteen tekee se, että perheellä on selkeät sukupolvirajat eli vanhemmat ovat vanhempia ja lapset lapsia, vanhemmilla on yhtenäinen linja esimerkiksi rajoista ja vanhemmilla on valta ja auktoriteetti perheen toiminnasta ja siihen liittyvistä säännöistä (Minuchin & Fishman 1981). Strukturaalisen, systeemiteoriaan pohjautuvan perheterapiasuuntauksen on kehittänyt argentiinalainen Salvador Minuchin
PerheKuvio 1. Näissä kohdissa suomalainen uusperhetutkimus osoittaa olevan uusperheiden muotoutumisen kriisien paikat. mukainen uusperhe, johon kuuluvat äiti, isä ja viisi lasta, joista neljä asuu uusperheessä (Broberg 2010). Tulokset Kainuun perheneuvola perheterapiaa tarjoavana yksikkönä Kainuun perheneuvola on kunnallinen perhepalveluntarjoaja, joka sosiaalihuoltolain (710/82) 19 §:n mukaisesti tarjoaa asiantuntija-apua kasvatus- ja perheasioissa Kainuun maakunnan alueella. 1/13 29. Minuchin ja Fishman (1981) kutsuvat terapeuttia muutosagentiksi. Kajaanin perheneuvolan heterapiamenetelmästä käsin aiempien tutkimusten toimipisteessä työskentelee asiakasperheen kansja käytännön tapausesimerkin avulla. Perheneuvolassa tämä oireileva perheenjäsen on pääsääntöisesti joko lapsi tai pariskunta. Perheitä tavataan aluksi 1?3 kertaa selvittelykäynArtikkelin lähestymistapa neillä, joiden päätteeksi yhdessä perheen tai parisja toteutus kunnan kanssa sovitaan työskentelyn jatkosta. sisarussuhteet sisarussuhteet perheterapia perheterapia 10. Toiminta on tärkeämpää kuin ymmärtäminen, koska toiminnan kautta perheenjäsenet voivat muuttaa vääristyneitä toimintatapojaan, ja siksi huomio on nykyisyydessä. Terapeutti havainnoi perheen vuorovaikutusmallia etsien vihjeitä perheen rakenteesta, perheen ala systeemien rajojen pysyvyydestä sekä koalitioiden ja liittoumien olemassaolosta, koska ne vaikuttavat perheen kykyyn aktiivisesti säilyttää tasapaino pysyvyyden ja muutosten välillä. PerArtikkelissa tarkastellaan uusperheitä ja erityisesti hettä tavataan tapauskohtaisesti eri kokoonpanoissa uusperheiden sisarussuhteita strukturaalisesta per- noin 3?4 viikon välein. Perheterapiaprosessi alkaa Kainuun perheneuvolassa siitä, kun perhe ottaa yhteyttä ja hakeutuu eri kokoonpanoilla palvelun piiriin yleensä yhden jäsenen oireiden vuoksi. Vuosikerta Marianne Räisänen, Marjo Suhonen, Karl-Erik Wahlberg hänen tärkein työvälineensä on oma persoona. Uusperheet ja strukturaalinen perheterapia valittu tässä artikkelissa esille tuodun määritelmän neuvolan vakituisilla sosiaalityöntekijöillä ja psyko- KUVIO 1. Terapiassa terapeutti näkee perheen toimivan vuorovaikutuksessa istunnon aikana kuten he toimivat kotona. Uusperheet ja strukturaalinen perheterapia YHTEISKUNTA YHTEISKUNTA PERHE UUSPERHE UUSPERHE Strukturaalinen Strukturaalinen PERHEENJÄSENET . Toteutuspaik- sa pääsääntöisesti kahden työntekijän työpari, kun ka on Kainuun perheneuvola, ja tapausperheeksi on perheenjäseniä on läsnä useampi kuin yksi
Liittouduttaessa perheen kanssa muodostettiin hypoteeseja perheen vuorovaikutuksesta ja rakenteesta (Minuchin & Fishman 1981). Kaijan oma poika oli hyvin vilkas ja eläväinen lapsi, kun taas Jukan oma tytär oli hiljainen ja helpommin rajoihin asettuva. Nämä tekijät ovat aiheuttaneet vaikeuksia uusperheen vanhempien parisuhteeseen, ja tästä syystä he ovat alkujaan hakeutuneet perheneuvolaan. Jukka ja Kaija ovat kolmekymppisiä, työssäkäyviä vanhempia. Uusperheen sisarussuhteet strukturalistisen perheterapian näkökulmasta perheneuvolatyössä logeilla on taustanaan tai käynnissä jokin pitkäkestoinen terapiakoulutus. si aloitettiin liittoutumisella (Minuchin & Fishman 1981), joka oli haastavaa ja monivaiheista vanhempien halutessa aluksi käydä erikseen. Yhdessä heitä tavattiin vasta muutaman erillisen tapaamisen jälkeen. Isän ja tyttären tapaamiset jatkuivat kuitenkin tauon jälkeen. Jo liittoutumisen aikana arvioitiin myös Jukan ja Kaijan välistä vuorovaikutusta ja kiinnitettiin erityistä huomiota niihin uusperheessä esiintyneisiin tilanteisiin, jolloin vuorovaikutusmalli tuli esille. Haastaviksi osoittautuivat Jukan oman tyttären ja Kaijan oman pojan temperamenttierot. Myös oman roolin löytäminen uusperheessä suhteessa lapsipuoleen on ollut Kaijalle haastavaa. Huomio kiinnittyi siihen, kuinka joustavasti uusperhe sopeutuu kehityksellisiin muutoksiin ja odottamattomiin, akuutteihin kriiseihin ja kuinka uusperhe kykenee yhdessä ratkaisemaan ongelmat (Minuchin & Fishman 1981). Uusperheeksi muotoutuminen on Jukan ja Kaijan uusperheessä uudelleen organisoitumisen vaiheessa, jossa lasten suhteiden määrittely biologiseen vanhempaan ja äitipuoleen on Jukan oman tyttären osalta vielä kesken (Papernow 1984; Wahlberg & Isohanni 1996). Uusperheen vanhempia on tavattu reilun puolen vuoden ajan noin joka kolmas viikko. Haasteeksi perheessä muodostui se, että Jukan oma tytär ei enää tullutkaan tapaamisviikonloppuina isäänsä tapaamaan. Ensimmäisten käyntien aikana tapahtuneessa liittoutumisessa oli tarkoituksena selvittää perheterapian tarve ja kertoa Jukalle ja Kaijalle, että heidän haastavaa tilannettaan ymmärretään, että terapia on turvallista ja heidän kanssaan työskennellään yhteistyössä heidän tilanteensa helpottamiseksi. Käynneillä Jukan ja Kaijan kanssa käytiin läpi uusperheen historiaa ja pyrittiin omaksumaan heidän tapansa puhua käyttämällä heidän sanojaan ja tapaansa olla vuorovaikutuksessa. Heidän lapsensa aiemmista liitoista ovat molemmat kouluikäisiä, mutta yhteiset lapset ovat vielä päivähoitoikäisiä. Kaija ja Jukka kokevat, että Kai- Uusperheen esittely Artikkelin tapausperheeksi valikoitui kuusihenkinen uusperhe, jonka kokoonpano on hyvin perinteinen. Perhettä kutsutaan artikkelissa Jukan ja Kaijan perheeksi. Uusperheessä asuu pysyvästi Kaijan poika aiemmasta liitosta sekä puolisoiden kolme yhteistä lasta; lisäksi perheessä vierailee Jukan tytär aiemmasta liitosta. Strukturaalisen perheterapian näkökulmasta hoitoon hakeutuva perhe ei enää selviä omilla selviytymiskeinoillaan eteen tulleesta perhesysteemin tasapainoa järkyttävästä poikkeuksellisen suuresta stressistä (Minuchin 1974). Jukan ja Kaijan perheen kohdalla muun muassa Jukan tyttären epäsäännölliset tapaamiskerrat vaikuttivat uusperhesysteemin tasapainoon aiheuttaen ristiriitoja Jukan ja Kaijan välille ja toisaalta Kaijan ja tytärpuolen välille sekä lasten sisarussuhteisiin asettaen lapset joissakin tilanteissa keskenään kilpailuasetelmiin. Perheterapiaprosessin eteneminen Jukan ja Kaijan perheen kanssa perheterapiaproses11. Kaija koki, että omien ja tytärpuolen äidin välisten kasvatusperiaatteiden erojen vuoksi Kaijan oma poika hallitsi monet perusasiat paremmin kuin Jukan tytär. Molemmat vanhemmat ovat eron kokeneista perheistä ja eläneet osan lapsuuttaan uusperheissä. Haasteeksi uusperheessä oli muodostunut Kaijan ja tytärpuolen välinen vuorovaikutus sekä Kaijan oman pojan ja tytärpuolen temperamentin ja kasvatuskulttuurin erilaisuus, mikä heijastui Kaijan näkökulmasta myös lasten sisarussuhteisiin
Tarkoituksena oli myös analysoida strukturaalisen perheterapiamenetelmän käytettävyyttä uusperheiden ja uusperheiden sisarussuhteiden auttamisessa perheneuvolakontekstissa. 1/13 29. Muuta suomalaista tutkimusta nimenomaan sisarussuhteista ei tiettävästi ole tehty. Tämän vuoksi sisarussuhteiden muodostumiseen ja ylläpitämiseen liittyviä haasteita, joita hoidetaan muun muassa Suomen perheneuvoloissa, tulisi tutkia lisää. Haasteita suhteiden määrittelyyn toi se, että havaittavissa oli Jukan tyttären äidin epäluottamus Jukan uuden puolison kasvatustapaa kohtaan. Wahlberg (2012) toteaa, että perherakenteeseen liittyvät ongelmat ovat tavallisia juuri uusperheissä, kun äiti- tai isäpuolta ei pidetä vanhempana puolison lapsille ja hän ei saa ohjata, huolehtia tai puuttua näiden toimintaan. Monenlaisissa lasten käyttäytymispulmissa voi nähdä taustalla haastavat uusperheiden lasten sisarussuhteet. Erityisesti Kaijaa sisarussuhteet ovat tasapuolisuuden näkökulmasta mietityttäneet. Lasten mukaan ottaminen tapahtunee vanhempien niin halutessa myöhemmässä vaiheessa. Suhteiden muodostumista vaikeutti se, että isän oma tytär kävi perheessä hyvin epäsäännöllisesti. Myös sitä on tutkittu vähän, miten lasten sisarussuhteisiin vaikuttaa se tosiasia, että uusperheiden 12. Tutkimus on painottunut yhteiskuntatieteiden alla erityisesti psykologian ja sosiaalityön alaan. Perheneuvolakäynneille ovat tähän saakka osallistuneet vain vanhemmat, ja siksi uusperheen lasten ja vanhempien välinen sekä uusperheen lasten keskinäinen vuorovaikutus ovat jääneet vielä vanhempien esille tuomalle tasolle. Pariskunnalle syntyi ensimmäinen yhteinen lapsi pian parisuhteen solmimisen jälkeen, joten Kaijan poika ja Jukan tytär joutuivat samanaikaisesti monien muutosten eteen. Yhteishuollon ollessa kyseessä lasten mukaan ottaminen prosessiin edellyttää molempien huoltajien suostumusta. Tämä on otettava huomioon, mikäli kaikkia lapsia halutaan tavata. Vuosikerta Marianne Räisänen, Marjo Suhonen, Karl-Erik Wahlberg tetta, että perheen kokonaistilanne on parantunut. Eri perheterapiamenetelmien välillä ei ole havaittu huomattavia eroja vaikuttavuudessa, siksi tässäkään tapauksessa ei voi varmuudella sanoa, onko juuri Jukan ja Kaijan kanssa käytetty menetelmä ollut perhettä auttava tekijä (Lahti-Nuuttila & Eronen 2012). jan oma poika on jo löytänyt paikkansa uusperheessä. Myös sisaruspuolet hakivat omaa paikkaansa suhteessa toisiinsa. Juuri nämä kysymykset näkyvät pohdintana siitä, kuka kenenkin lapsen asioista päättää tai voi ylipäänsä ottaa niihin kantaa. Sisarussuhteita on tutkittu ennen kaikkea muuttuvan vanhemmuuden sekä isä- ja äitipuolen ja lapsen välisen suhteen ohella (Ritala-Koskinen 2001; Linnavuori 2007; Broberg 2010; Sutinen 2005; Murtorinne-Lahtinen 2011). Rannikko (2008) on tutkinut ydinperheiden ja uusperheiden sisarussuhteiden sosiaalistavaa merkitystä sekä sisarussuhteita sosiaalisen oppimisen ja kiintymyksen näkökulman kautta. Elämän pisimmiksi kutsuttuja suhteita eli sisarussuhteita ei uusperheissä ole tutkittu kovinkaan laajasti omana tutkimuskohteenaan. Kaijaa huolestutti myös se, että Jukan ja tämän tyttären yhteys katkeaisi tapaamisten epäsäännöllisyyden vuoksi. Kun Jukan ja Kaijan vuorovaikutusta ja uusperheen rakennetta oli arvioitu, tehdyistä havainnoista keskusteltiin vanhempien kanssa. Strukturaalista perheterapiamenetelmää on käytetty esimerkkinä olevassa Kainuun perheneuvolan asiakastapauksessa. Suomalaisessa tutkimuksessa uusperheitä on tutkittu monipuolisesti niin aikuisten kuin lastenkin näkökulmasta. Sisarussuhteisiin liittyvää problematiikkaa on käytännössä pohdittu vanhempien kertomana. Kaijan ja Jukan ajatuksia uusperheestä näyttävät värittävän omat lapsuuden kokemukset omista perheistään ja niiden hajoamisesta seuranneet tapahtumat. Perheterapiaprosessi Jukan ja Kaijan kanssa on kesken, mutta vanhemmat ovat antaneet palau- Pohdinta Tämän artikkelin tarkoituksena oli läpikäydä suomalaista uusperheisiin liittyvää tutkimusta lasten ja aikuisten näkökulmasta. Tässä kohdataan perheneuvolatyöskentelyn uusperheitä koskettava haaste
Uusperheen sisarussuhteet strukturalistisen perheterapian näkökulmasta perheneuvolatyössä vanhemmat päätyvät uudelleen eroon helpommin kuin ydinperheen vanhemmat. Pohdittaessa strukturalistisen perheterapiamenetelmän käytettävyyttä uusperheiden ja uusperheen sisarussuhteiden haasteiden auttamisessa törmätään strukturaalisen perheterapiamenetelmän ajatukseen siitä, että terapiassa eletään nykyhetkessä (Minuchin & Fishman 1981). Lisäksi perheterapeutilla on käytössä konkreettisia tekniikoita vaikuttaa muutoksen mahdollistumiseen (Minuchin & Fishman 1981). (2011). Stepfamilies. Strukturaalisessa perheterapiassa terapeutti voi tukea paitsioon jäänyttä tai sellaisen tilanteen uhkaamaa vanhempaa liittymällä hänen kanssaan ja nostamalla hänen rooliaan perheessä. Perheneuvolan yhtenä tehtävänä on tarjota sosiaalihuoltolain (710/82) 19 §:n mukaisesti asiantuntija-apua kasvatus- ja perheasioissa, ja siksi terapeuttien on oleellista säilyttää ammattitaitoaan perehtymällä ajankohtaisiin tutkimuksiin. Tämä artikkeli osoittaa, että uusperheisiin kohdistuvaa suomalaista tutkimusta on tarjolla laajasti, mutta esimerkiksi sisarussuhteita erotilanteissa on tutkittu vähemmän, jos ollenkaan. Perheterapeutti vaikuttaa muutoksen syntymiseen yhteistyössä perheen kanssa käyttäen työvälineenä omaa persoonaansa. Tutkimusten ja strukturaalisen perheterapiasuuntauksen esittelyllä olemme pyrkineet tekemään näkyväksi yhtä tärkeää osa-aluetta perheneuvolatyöstä. Marianne Räisänen 040 765 9822 marianne.raisanen@kainuu.fi Marjo Suhonen Karl-Erik Wahlberg LÄHTEET Allan, G., Crow, G. Uusperheissä on riski erilaisten koalitioiden syntymiseen, esimerkiksi toisen vanhemman ja lapsen välille toista vanhempaa vastaan. Great Britain. 13. Strukturalistisessa perheterapiassa terapiaistunnossa luodaan konflikti ristiriitojen välttelyn sijasta, koska vain siten strukturalistisen perheterapiasuuntauksen näkökulmasta voidaan muuttaa perhesysteemiä (Minuchin & Fishman 1981). Strukturalistisessa perheterapiamenetelmässä vahvuutena on, että terapeutti ei ole vain neutraali kuuntelija, kuten esimerkiksi psykodynaamisessa lähestymistavassa, vaan hän on myös aktiivinen osallistuja terapiaistunnossa (Minuchin & Fishman 1981). Menneisyys vaikuttaa uusperheiden arkeen ensinnäkin vanhempien oman taustan kautta, kuten Kaijan ja Jukan tapauksessa: molempien kokema lapsuuden perheen hajoaminen kaikuu erityisesti Kaijan kuvauksessa hänen puhuessaan nykyisestä perheestään Jukan kanssa. Perheeseen liittyminen perheterapian alussa on eräs tärkeä keino osoittaa aktiivisuuttaan. Jukan ja Kaijan tapauksessa pariskunnan tapaan keskustella uusperheen ongelmatilanteista vaikutettiin jakamalla puheenvuoroja. Palgrave Macmillans studies in family and intimate life. Kuitenkin uusperheiden perhesuhteisiin menneisyys vaikuttaa arjessa koko ajan. Toinen huoltaja ei välttämättä halua lapsensa toisen vanhemman uuden puolison kasvattavan hänen lastaan. Yksityisyyden rajat uusperheessä voivat olla hyvinkin häilyviä. Haasteeksi muodostuu myös rajojen asettaminen ja säilyttäminen uusperheen sisällä, koska perheessä on minun, sinun ja kenties yhteisiäkin lapsia. Artikkelissamme on kuvattu tapausesimerkin kautta yksi perheterapiasuuntaus, strukturaalinen perheterapia, jolla uusperheitä pyritään auttamaan perheneuvolassa. & Hawker, S. Toisaalta myös avio- tai avoeroa edeltäneenä ydinperheenä eläminen tulee esille tuloksissa. Uusperheen erilainen rakenne suhteessa ydinperheeseen aiheuttaa haasteen strukturaaliselle perheterapialle, koska suomalaisessa yhteiskunnassa biologisten vanhempien vahva asema lasten elämässä asettaa oman haasteensa perheterapiaprosessiin. Jukka ja Kaija ovat terapiaistunnoissa tuoneet esille edellä kuvatut haasteet hyvin konkreettisella arjen tasolla
(2008). Genograms. Notko (toim.) Perhesuhteet puntarissa. Tampere: Tammer-paino. Sosiaalihuoltolaki (710/82). Suomen virallinen tilasto (SVT): Perheet 2011 [verkkojulkaisu]. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 313. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. McGoldrick, M., Gerson R., Petry S. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 427. Jyväskylän yliopisto. Papernow, P. (2010). (2001). Families and family therapy. Eronen & P. Sisarusten sosiaalistava merkitys. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy. Ritala-Koskinen, A. (2007). 213-236. Väestöliitto. Kiiski, J. (1974). & Isohanni, M. Väestöliitto, D 28. 14. Lahti-Nuuttila (toim.) (2012). Suomen Lääkärilehti 16, 51. Lasten kokemuksia vuoroasumisesta. Vuosikerta Marianne Räisänen, Marjo Suhonen, Karl-Erik Wahlberg Sevon, E. Tulkintoja lapsen uusperheistä. Väestöntutkimuslaitos. Helsinki: Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 203. Väestötietolaki (1993/507). Wahlberg, K.-E. Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita, s. (2012). Eronen & P. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D52. Suomalainen avioero 2000-luvun alussa. (2008). Perhesuhteiden omalakisuus. Assessment and Intervention. Third edition. (1984). Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi. Teoksessa S. Helsinki: Edita. Wahlberg, K.-E. Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita. Helsinki: Edita. Linnavuori, H. Lahti-Nuuttila (toim.) (2012). (2011). Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään. Publications of the University of Eastern Finland Dissertations in Education, Humanities, and Theology No 15. Lahti-Nuuttila, P. Mikä on lapsen perhe. Perhe- ja verkostoterapeuttinen näkökulma psykoterapiassa. Teoksessa E. (1996). Hyvin toimiva perhe. Sevon & M. Cambridge, MA: Harvard University Press. Murtorinne-Lahtinen, M. & Eronen, S. Cambridge, MA: Harvard University Press. Minuchin, S. New York. Minuchin, S. Yhteinen ja erillinen lapsuus. vuosikerta. Broberg, M. & Fishman, H.C. (1981). Family therapy techniques. & Notko, M. (2005). (2012). Johdatus integratiiviseen lähestymistapaan. Teoksessa S. Vanhempana ja aikuisena uusperheessä. The Stepfamily Cycle: An Experiential Model of Stepfamily Development. Family Relations 33(3), 355?363. Rannikko, U. 1/13 29. ISSN=1798-3215. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 3.8.2012]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/perh/tup.html Sutinen, P. (2011). Äitipuolen identiteetin rakentaminen uusperheessä. (2008)
Useimmiten ne eivät täyty, mutta usein myös täyttyvät: Suomessa 22 % sairaalaan otetuista nuorisopsykiatrian potilaista otetaan osastolle heidän tahdostaan riippumatta (ns. Artikkelissani lähestyn kysymystä tällaisen iatrogeenisen eli hoitointerventiosta itsestään johtuvan traumatisoitumisen vähentämistä fokusoidulla perheterapeuttisella interventiolla. Koska artikkelin pohjatyöksi tekemieni kirjallisuushaun ja asiantuntijakyselyn löydökset olivat kovin vaatimattomat, olen konkretisoinut kysymyksenasetteluani kliinisellä esimerkkitapauksella. Lisäksi analysoin lasten ja nuorten tahdosta riippumattomaan hoitoon liitetyn perheterapeuttisen intervention tavoitteita sekä käytännön että teorian tasolla ja käsittelen perheterapeuttisen intervention erilaisia toteutusmalleja sekä niiden etuja ja haasteita. P sykiatrisessa hoidossa tahdosta riippumaton hoito muodostaa kaikelle psykiatriselle hoidolle tietyt raamit antavan intervention: tavatessaan potilaan psykiatri tekee aina vähintäänkin implisiittisesti päätöksen siitä, täyttyvätkö tahdosta riippumattoman hoidon kriteerit. Usein tahdosta riippumaton hoito on perheelle enemmän tai vähemmän traumaattinen prosessi. M1-lähetteellä), ja pidemmistä hoidoista 4 vrk:n tarkkailuajan jälkeen 12,6 % nuorisopsykiatrian potilaista on osastohoidossa heidän tahdos- 15. Artikkelit Janne Kurki FT, LL, dosentti lastenpsykiatri (erikoistuva) Päijät-Hämeen perheneuvola Lahti Tahdosta riippumatta Perheterapeuttisen intervention mahdollisuudet tahdosta riippumattomaan lasten- ja nuorisopsykiatriseen hoitoon otettujen potilaiden ja heidän perheidensä auttamisessa Lapsen tai nuoren ottaminen tahdosta riippumattomaan hoitoon on yksi voimakkaimmista perhesysteemin kohtaamista viranomaistoimenpiteistä
Nykyisen lääketieteellisen tutkimusetiikan kultainen standardi on, että tutkimukseen osallistuvat ovat riittävän hyvin informoituina suostuneet tutkimuskohteiksi. Voidaan tuskin kuvitella vaikeampaa asetelmaa psykiatrisen hoidon toteuttamiselle: potilas ei ainoastaan vastusta hoitoaan, vaan suorastaan vihaa hoitavaa lääkäriään. Juuri tämä oli alun perin kysymyksenasetteluni: minkälainen interventio olisi tarpeen, jotta lasten- ja nuorisopsykiatrisessa työskentelyssä itse tahdosta riippumattomaan hoitoon ottamisesta johtuvat negatiiviset vaikutukset saataisiin purettua. Mutta miten, milloin ja kenen toimesta tällainen traumaa purkava interventio pitäisi toteuttaa. Tämä oletus on kuitenkin lähinnä ajattelematon metafyysinen uskomus, joka tarkemmin tarkasteltuna vaikuttaa enemmän kuin epäilyttävältä. Syynä tällaisiin oletuksiin on todennäköisesti se, että tahdosta riippumatonta hoitoa on vaikea tutkia. M3-päätös) (Kaltiala-Heino 2010). Vaikka tahdosta riippumaton hoito on lastenpsykiatriassa selvästi vähäisempää kuin nuoriso- ja aikuispsykiatriassa, muodostaa tahdosta riippumattoman hoidon käsite tietyt juridiset puitteet myös kaikelle lastenpsykiatriselle hoidolle. Akuuttitilanteessa pyritään lähinnä tilanteen stabilisointiin, mutta onko tälle stabilisoinnille edellytyksiä, jos hoitointervention aiheuttamaa traumaa ei saada purettua mahdollisimman hyvin. Mikäli tahdosta riippumattomaan hoitoon otetulla tai hänen perheenjäsenillään on traumaattinen tausta, uusi hoitointerventiosta johtuva trauma tuo niin sanotusti pinnalle sitä edeltävät traumat . Vuosikerta kiksi kiintymyssuhdehäiriöiden tai vireystilansäätelyyn liittyvien ongelmien takia ilman aikaisempaa traumahistoriaakin. ja kaikki aikaisempiin tapahtumiin liittyvä ja käsittelemättä jäänyt pelko, kauhu, viha, katkeruus, epäluottamus ja epäoikeudenmukaisuuden tunteet kohdistuvat nyt hoitotahoon ja ennen kaikkea potilaan tahdosta riippumattomaan hoitoon ottaneeseen lääkäriin. Tahdosta riippumattomaan hoitoon ottamisella on usein selviä haittavaikutuksia, aivan kuten kirurgin veitsellä, joka leikkaa potilaan ihoon haavan, trauman. Voidaankin perustellusti väittää, että tahdosta riippumattomaan hoitoon joutuminen on monille potilaille ja heidän perheilleen traumatisoiva tapahtuma (Kaivosoja 1996). Tällöin hoidon toteuttamisen juridista viitekehystä pidetään eräänlaisena sekundaarisena, itse hoitoon vaikuttamattomana ja jopa ?päälle liimattuna. Tietyssä mielessä meillä onkin vain kahdenlaista psykiatrista hoitoa: tahdosta riippuvaa ja tahdosta riippumatonta. Usein oletetaan täysin perustelematta, että se, mikä pätee ja toimii tahdosta riippuvassa hoidossa, pätisi ja toimisi myös tahdosta riippumattomassa hoidossa. Koska tuollaisessa tilassa minkäänlaiselle yksilöpsykoterapialle ei ole juuri edellytyksiä, asiallisen informoimisen ja kuulemisen lisäksi ainoa vaihtoehto näyttäisi olevan jonkinlainen perheterapeuttinen kriisi-interventio. Traumaattisen hoitoon joutumisen purkaminen parantaisi todennäköisesti myös potilaan ja hänen perheensä sitoutumista jatkohoitoonsa, kun jatkohoito ei näyttäytyisi vain saman pakkoprosessin näennäisesti vapaaehtoisena jatkumona. Nämä kysymykset mielessäni tein kirjallisuushaun Ovid Medline-, PsycINFO- ja PsycARTICLES-tietokannoista käyttäen sellaisia hakusanoja kuin ?family therapy?, ?coercion?, ?involuntary treatment. ja ?psychotherapy. Olen nähnyt tämän omien potilaideni kohdalla sekä aikuis- että lastenpsykiatriassa. seikkana. Kuka tahansa aina akuutteihin ja pääsääntöisesti vaikeisiin tahdosta riippumattomaan hoitoon ottamisiin osallistunut ymmärtää, että potilaan ja hänen perheensä riittävä informointi tutkimuksesta ja heidän suostumisensa tutkimuksen objekteiksi on usein haastava, jollei mahdoton prosessi kliinisessä hätätilanteessa. Kliiniseen kokemukseen perustuva tosiasia kuitenkin on, että tahdosta riippumattomaan hoitoon otetun potilaan tila huononee usein selvästi pian tahdosta riippumattomaan hoitoon ottamisen jälkeen. Usein näillä potilailla on taustalla jo aiempia traumatisoitumisia, ja heidän traumansietokykynsä saattaa olla alentunut esimer16. 1/13 Janne Kurki 29. Näiden hakujen lopputulos oli varsin yksiselitteinen: hakujen perusteella näyttää siltä, ettei ole tehty lainkaan tutkimusta siitä, millä tavalla tahdosta riippumattoman hoidon hoitointervention itsensä aiheuttamia haittavaikutuksia voitaisiin vähentää näyttöön perustuen. taan riippumatta (ns. yhdistellen näitä toisiinsa
Tämän kokonaiskuvan saavuttaminen on kuitenkin tarpeellista, koska se auttaa ymmärtämään perheen sisäistä dynamiikkaa. [?] Työskentely perheen kanssa pohjautuu perheen ja osaston välisen suhteen ja sen luonteen tutkimiseen. Monissa asiantuntijavastauksissa korostettiin jo lain vaatimaa potilaiden ja heidän huoltajiensa adekvaattia informointia ja kuulemista tahdosta riippumattomassa hoidossa ja siihen mahdollisesti liittyvien pakkotoimien kohdalla. Lasten- ja nuorisopsykiatria -oppikirjassa Piha kirjoittaa (2004, 423?424): ?Koska perhe on avoin systeemi, se joutuu osastohoidon aikana monin tavoin sidoksiin osaston työryhmän kanssa. Tätä satunnaisuutta lisää todennäköisesti myös se tosiasia, että tällaiset kriisitilanteet sattuvat usein päivystysaikaan. 2007). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tahdosta riippumattomaan hoitoon joutuva lapsi tai nuori ja tämän huoltajat voivat saada hyvinkin erilaista apua kriisitilanteessaan hoidosta vastaavan lääkärin ja tämän esimiesten perehtyneisyydestä riippuen. Perheenjäsenten osastoon kohdistamista kontakteista ja niissä esiintyvistä säännönmukaisuuksista on vaikea saada kokonaiskuvaa. Jos voidaan saada aikaan muutoksia tässä terapeuttisessa systeemissä (perheen ja osaston välisessä suhteessa), niin nämä muutokset heijastuvat myös osasysteemeihin eli perheensisäisiin vuorovaikutussuhteisiin (koevoluutio). Työskentelyssä perheen kanssa painottuu siis työryhmän pyrkimys saavuttaa metatason näkökulma osaston ja perheen väliseen vuorovaikutukseen.? Jos tämä kaikki toteutuisi Pihan kuvaamalla tavalla tahdosta riippumattoman hoidon aikana, niin oikeastaan määritelmän mukaan hoitojaksoon pitäisi liittyä perheterapeuttinen interventio itse tahdosta riippumattoman hoitoprosessin käsittelemiseksi ja ?purkamiseksi?. Lisäksi tein haun samoilla hakusanoilla kuin yllä Amazon.comin tietokannoista, ja sieltä löytyi joitakin aihettani sivuavia teoksia (Brodsky 2011; Saks 2002). Muuten jää väistämät17. Työskentelyn vaikutus perustuu siihen systeemiteoreettiseen ajatukseen, että perhe ja osastoyhteisö muodostavat laajennetun terapeuttisen systeemin. 2008; Schulman ym. Niiden perusteella tahdosta riippumattomia toimenpiteitä on käsitelty enemmän sosiaalityön puolella kuin lääketieteellisen tutkimuksen traditioissa. Työskentelyn tavoitteena on määritellä ja uudelleenmääritellä näiden kahden systeemin välistä suhdetta. Lapsen tahdosta riippumattomassa hoidossa ja huostaanotossa onkin niin monia yhdistäviä tekijöitä . 2004; Nichols 2008; Rutter ym. Tämän seurauksena osasto ja työryhmä kytkeytyvät osaksi perheen sisäistä vuorovaikutuksellista prosessia ja osasto kokonaisuudessaan saa jonkin merkityksen perhesysteemin senhetkisessä todellisuudessa. Oletettavaa on, että ne asiantuntijat, jotka vastasivat kyselyyni perusteellisemmin, ovat myös kliinisissä tilanteissa aktiivisempia ja valppaampia. Adekvaatti potilas- ja huoltajainformointi ja kuuleminen ovat varmasti terapeuttisestikin arvokasta toimintaa. Olisi kuitenkin terapeuttisen intervention aliarviointia samastaa tällainen informointi ja kuuleminen terapeuttiseen työskentelyyn. Asiantuntijavastauksista kävi myös ilmi ilmeisiä eroja eri sairaaloiden välillä. että tässä jos missä sosiaalityö ja lasten- ja nuorisopsykiatria saisivat todennäköisesti selvää synergiahyötyä yhteisistä tutkimus- ja kehittämisprosesseista. Vaikka kirjallisuuden anti oli vaatimaton, jotain aihetta sivuavaa löytyi. Tämän kytkeytymisen johdosta eri puolet perheen sisäisestä vuorovaikutuksesta heijastuvat perheenjäsenten suhteissa osastoyhteisöön ja sen yksittäisiin työntekijöihin. Tahdosta riippumatta . Nähdäkseni tämä satunnaisuus lääkärien perehtyneisyydessä tahdosta riippumattomaan hoitoon on yksi lisäsyy perustella systemaattisen perheterapeuttisen intervention tarvetta: kun hoitoprosessin alussa hoidosta vastaa sen päivystyksellisestä kriisiluonteesta johtuen aiheeseen enemmän tai vähemmän perehtynyt lääkäri, voisi mahdollisia hoitoprosessien laadullisia eroja tasoittaa ja hoidon tasoa nostaa hoitoon systemaattisesti kuuluva perheterapeuttinen interventio. Kävin myös läpi sekä alan suomenkielisiä että englanninkielisiä oppikirjoja nähdäkseni, olisiko niissä käsitelty yllä esittämääni kysymyksenasettelua (Aaltonen & Rinne 1999; Brummer & Enckell 2005; Carr 2006; Lebow 2005; Martin & Volkmar 2007; Moilanen ym. ja usein nämä lapset ja nuoret ovat molempien palveluorganisaatioiden asiakkaita . Löydökset olivat yhtä vähäiset kuin tietokantojen kirjallisuushaussa ja asiantuntijakyselyssä. Perheterapeuttisen intervention mahdollisuudet tahdosta riippumattomaan lasten- ja nuorisopsykiatriseen hoitoon otettujen potilaiden ja heidän perheidensä auttamisessa Täydensin kirjallisuushakua asiantuntijakyselyllä, jonka suuntasin Suomen johtaville alan asiantuntijoille
perhesysteemin kannalta ehkä järkyttävin viranomaistoimenpide. Esimerkki esitetään perheen luvalla aiheen kannalta keskeisimpiin seikkoihin keskittyen. Perhe tuli vastaanotolleni teini-ikäisen tytön univaikeuksien vuoksi. 2008, s. Itse koin kysymykseni harrastuksista täysin ?viattomana?, ilman taka-ajatuksia esitettynä nuorisopsykiatrisen alkuhaastattelun vakiokysymyksenä, eikä minulla ollut aavistustakaan sen herättämistä voimakkaista tunnekuohuista äidissä. 659, 752, 1131?1133). Lisäksi päädyimme siihen, että työryhmämme psykologi jatkaisi yksilötapaamisia tytön kanssa (hän oli tavannut tyttöä jo useamman vuoden), minkä rinnalla aloitettiin fokusoitu perheterapiaprosessi. Äiti kertoi myöhemmin, että hän oli pelännyt todella paljon vastaanotolleni tulemista ja pelko oli jatkunut aina siihen asti, kun käsittelimme hänen poikansa tahdosta riippumatonta hoitoa 3. Tuntui kuin perheen representationaalisen vaikuttamisen mahdollisuuksien kenttä olisi ammennettu tyhjiin, ja jäljellä olisi ollut vain suora, representationaalisesti ?järjetön. voivat suistaa ihmisen tasapainostaan. Haastatteluni kautta esiin tuli useita perheeseen ja tyttöön kohdistuneita sosiaalisia stressitekijöitä, joista tuoreimpana ja voimakkaimmin esillä oli tytön teini-ikäisen isoveljen joutuminen useita kuukausia kestäneeseen tahdosta riippumattomaan hoitoon. viattomimmatkin . Hyvää tarkoittavalla hoitoprosessilla saattaa olla yllättävän hirveitä seurauksia. Esimerkkiperhe Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, tiedonlähteenäni on toiminut esimerkkiperheeni. Lisäksi äiti kertoi irtisanoutuneensa terveydenhuoltoalan koulutusta ja kokemusta vaatineesta työstään, koska ei halunnut työskennellä organisaatioissa, jotka tekevät ihmisille, mitä heidän pojalleen ja perheelleen oli tehty. Lisäksi tuotiin esiin osastohoidon vaihtoehtoja pohdittaessa useita perhekeskeisiä interventiomalleja, esimerkkinä Haleyn ja Minuchinin systeemiteorioihin pohjautuva ?monisysteemiterapia?, mutta tällöinkin kysymys oli sairaalahoidon vaihtoehdosta, ei tiettyjen potilaiden kohdalla välttämättömän tahdosta riippumattoman sairaalahoidon haittavaikutusten purkamisesta (mt. Se oli romahduttanut koko perheen luottamuksen terveydenhuoltojärjestelmään, viranomaisiin, yhteiskuntaan ja ihmisiin. 1/13 Janne Kurki 29. toiminta ja sanaton pelko ja ahdistus. Päädyimme ensimmäisen vastaanottoni aikana kokeilemaan tytölle 2 viikon ajan melatoniinia, ilman sanottavampaa hyötyä. Sanat . Vuosikerta jäykkyys ollut ainakaan 100-prosenttisesti minusta lähtöisin. s. Toisella vastaanot- tä saavuttamatta ?metatason näkökulma osaston ja perheen väliseen vuorovaikutukseen?. Rutterin oppikirjassa on lyhyet maininnat perheterapiainterventioista itsetuhoisilla ja skitsofreniaan sairastuneilla lapsilla ja nuorilla, sekä perheterapiasta sairaalaan sisään otetuilla lapsilla ja nuorilla, mutta lähtökohta näissäkin oli sairauskeskeinen eikä hoitoprosessiin kiinnitetty huomiota lukuun ottamatta sitä, mitkä indikaattorit viittaavat siihen, että osastolla on liian vähän henkilökuntaa (Rutter ym. Heidän kohdallaan en ollut hoitavan lääkärin roolissa, joten näkemykseni ovat tietenkin sikäli hyvin yksipuolisia. Esimerkkiperheen tapaus havainnollistaa, kuinka lapsen tai nuoren tahdosta riippumaton hoitoprosessi on . huostaanoton ohella . Prosessi oli ollut rankka ja suoraan sanottuna traumatisoiva ainakin perheenjäsenille. Niissä ei juurikaan tarkastella kysymystä, millä tavalla jokin hoitoprosessi osallistuu kokonaistilanteeseen pitkällä tähtäimellä tai miten hoitoprosessi saattaa pitää yllä tiettyä vahingollista lasta tai nuorta patologisoivaa systeemiä. Myöhemmin perheen äiti kertoi, että esimerkiksi kysymykseni tyttären harrastuksista oli saanut hänet valvomaan useita öitä ensimmäisen vastaanoton jälkeen ja pelkäämään, että pian hänen tyttärensä sijoitetaan jonnekin kauas hänestä satojen kilometrien päähän. 1134?1138). Voisi jopa väittää, että oppikirjoja vaivaa tietty metatason tarkastelun puute suhteessa hoitoprosesseihin. Vuorovaikutus vastaanotollani oli jäykkää, ja minulla oli tunne, ettei tuo 18. käyntikerralla. Isä puolestaan kertoi jo suunnitelleensa haulikon esiin kaivamista: ensin vietiin poika, ja nyt viedään jo tyttöä, eikä muuta keinoa perheen puolustamiseen enää tuntunut olevan
Tämän yhden onnistuneen lääkärikohtaamisen kautta aukesi nähdäkseni pieni, mutta ratkaiseva poikkeus kaiken kattavan epäluottamuksen synkkyyteen. Tuon raon kautta myös osa harteillani olleesta pahantahtoisen tai ainakin epäluotettavan ja vahingoittavan psykiatrin hahmosta rapisi pois. Tahdosta riippumatta . kaapannut jo sairaalassa olleita potilaita tahdosta riippumattomaan hoitoon, oli minun näkemiseni ja läsnäoloni toiminut lähinnä laukaisevana tekijänä siten, että potilaat ja heidän omaisensa olivat joutuneet niin ylivirittyneeseen tilaan, ettei asioiden käsittelyllä ollut terapeuttista vaikutusta, pikemminkin päinvastoin. Todellakin, sanat, viattomimmat ja hyvääkin tarkoittaneet, voivat haavoittaa syvästi. Onneksi pitkästä lääkäriketjusta löytyi yksi kollega, jonka vanhemmat olivat kokeneet ymmärtävän heitä, heidän poikaansa ja tilannetta ja jonka itsekin tunsin aivan toisesta yhteydestä. Istunnon aikana purimme tätä asetelmaa erittelemällä, kuka lääkäri oli tehnyt ja sanonut mitäkin ja minkälaisessa tilanteessa. Myös potilasasiamiehen palvelut perhe oli kokenut täysin puolueellisena teatterina, jonka tarkoitus oli vain suojella lääkäreitä ja järjestelmää. Tämä vastasi omia kokemuksiani: tilanteissa, joissa olin itse ottanut tai ns. jossa perhe tuntee olevansa lääkärin syyttämä ja lääkäri perheen syyttämä . Istunto oli hyvin suorapuheinen ja voimakkaat negatiiviset tunteet kuten viha, pettymys ja epäluottamus olivat pinnalla. Vuorovaikutus elävöityi, eikä keskustelu ollut enää aivan niin lääkärijohtoista kivireen kiskomista oikeussalissa . Nämä pieniltä tuntuvat asiat vanhemmat muistivat traumatisoituneelle ihmiselle tyypillisellä yksityiskohtaisella tarkkuudella. Sovimme perheen kanssa, että koko perhe olisi läsnä ja että he toisivat mukanaan tahdosta riippumattoman hoidon ajalta kirjoitetun loppulausunnon, jotta voisimme käydä sen läpi tarpeellisilta osilta. Varsinaiseen istuntoon tulivat perheen isä, äiti ja kaksi nuorinta lasta. Tämä saattoi tietenkin johtua taitamattomuudestani ja kokemattomuudestani, mutta on vaikea uskoa, että koko selitys on siinä. Näistä ensimmäinen oli tytön isoveljen tahdosta riippumaton hoitoprosessi, joka hallitsi keskustelua ja tuntui vaikuttavan voimakkaasti perheen suhtautumiseen kaikkiin mahdollisiin interventioihin. Tuosta lähtien tapaamisilla alkoi olla jonkinlaista terapeuttista vaikutusta. Kävimme läpi hoitojakson aikaisia tapahtumia ja tuntemuksia sekä sen jälkiseurauksia. Tämän perheen kohdalla hoidosta vastaavat lääkärit olivat itse asiassa jo järjestäneet itse esimiestensä kanssa jonkinlaisen purkutilaisuuden. Perheterapeuttisen intervention mahdollisuudet tahdosta riippumattomaan lasten- ja nuorisopsykiatriseen hoitoon otettujen potilaiden ja heidän perheidensä auttamisessa tokäynnillä sovittiin perheterapian ensimmäisten käyntien aiheista. Sulkemalla silmämme hoitoprosessin institutionaalisilta valtasuhteilta ja niiden vaikutukselta potilaisiin ja heidän perheisiinsä suljemme pois mahdollisuuden kehittää toimintaam19. Tuntui, että he olivat niin raivoissaan menneisyydelle, että löysivät tulevaisuudestakin vain menneisyyden pirstaleita. Perheterapian seuraavalla istunnolla kyselin vielä edellisen istunnon teemaan liittyvistä asioista. Pyysin perheeltä luvan tapauksen käyttämiseen esimerkkinä perheterapiakoulutukseni opinnäytteessä sekä mahdolliseen julkaisemiseen artikkelin osana. Samalla kysyin heiltä suoraan opinnäytteen ohjaajani esittämän kysymyksen, jota olin itsekin paljon pohtinut: kenen tulisi vetää tai tarjota tämäntyyppinen keskustelumahdollisuus. kuin suoraan Kafkan kirjoituksista reväistyksi viranomaissysteemin itsetarkoitukselliseksi jauhannaksi. kuin siihen asti. Istunnon vaikutus oli kuitenkin ollut pikemminkin kaikkea muuta kuin traumatisoitumista purkava: se oli voimistanut vastakkainasettelua ja perheen keinottomuuden tunnetta ja muodostunut vain uudeksi mielivaltaiseksi traumakokemukseksi . Paikallaolijoiden vireystilan säätely oli hyvin vaikeaa eikä onnistunut kovin hyvin: ylityyni tunnelma saattoi räjähtää silmänräpäyksessä ylivirittyneeksi trauman uudelleenelämiseksi. Samalla availimme kysymystä tulevaisuudesta, sillä menneisyys painoi perhettä niin, että tulevaisuudesta keskustelulle tai edes tulevaisuuden ajattelulle oli jäänyt kovin vähän tilaa. Tahdosta riippumattomaan hoitoon joutunut poika oli kokenut asian ilmeisesti liian ahdistavaksi tai/ja kiusalliseksi, eikä tullut paikalle. Vanhempien turhautuneisuus, ahdistuneisuus ja viha olivat leimahtaneet esiin jo perheterapian ensimmäisessä istunnossa, jossa olin saanut kuulla olevani vain yksi psykiatri muiden joukossa, aivan samanlainen kuin kaikki muutkin
ei-lääketieteelliset seikat. liittymistä, jonka varassa muutosprosessi lähti liikkeelle. rapeuttisen intervention käytännön tavoitteet seuraavasti: 1) Asiallisen tiedon jakaminen ja mahdollisten väärinkäsitysten purkaminen. 2) Suuttumuksen, loukkaantumisen ja järkytyksen vastaanottaminen, kuuleminen ja jakaminen. 3) Tapahtuneen purkaminen ja sanallistaminen esim. jossa käsiteltiin paljon muitakin aiheita kuin perheen yhden lapsen tahdosta riippumatonta hoitoprosessia . Hän vastasi, ettei se ollut lisännyt hänen luottamustaan, mutta se oli vähentänyt hänen epäluottamustaan. saatiin loppuun, myös alkuperäinen vastaanotolle hakeutumisen syy eli tyttären vaikea unettomuus oli helpottanut oleellisesti. Kun otetaan huomioon perheen sitoutuminen tämän jälkeiseen prosessiin . ?ketjuttamalla?. 4) Vanhempien mahdollisesti puuttuvan huolen herättely. 5) Vanhempien mahdollisesti kestämättömän huolen kuuleminen ja jakaminen. 6) Lasta/nuorta ympäröivien aikuisten saaminen ?samalle sivulle. 1/13 Janne Kurki 29. ja ?samaan rintamaan?. 7) Toivon ylläpitäminen. 8) Vanhempien ohjaaminen oikealle hoitotaholle heidän mahdollisissa intrapsyykkisissä, sosiaalisissa, juridisissa, päihde- tai parisuhdeongelmissaan. 9) Luottamuksen (uudelleen)luominen hoito-organisaatioon. 10) Potilaan ja hänen huoltajiensa, läheistensä ja omaistensa sitouttaminen jatkohoitoon. 11) Jatkohoitoympäristön ei-traumatisoivuuden varmistaminen. 12) Henkilökunnan traumatisoitumisen ja sijaistraumatisoitumisen purkaminen tai lieventäminen ja siten työhyvinvoinnin lisääminen, jos henkilökunta osallistuu interventioon. 13) Henkilökunnan ja hoito-organisaation ammatillisen toiminnan kehittäminen ja tietotaidon kerääminen, jos henkilökunta osallistuu interventioon. 14) Hoitoprosessin laadun varmistaminen, jos henkilökunta osallistuu interventioon. 15) Mahdollinen kliinisen hoidon ja kliinisen tutkimuksen liitoskohta. Kuten luettelon tavoitteesta käy ilmi, yritän laajentaa näkökulmaani hoitoprosessin kokonaistarkasteluksi, sillä potilaan ja hänen perheensä kokemusta hoitoprosessin tapahtumista strukturoivat monet institutionaaliset, juridiset, taloudelliset jne. jopa tahdosta riippumattomassa hoidossa ollut nuori osallistui yhteen istuntoon ja oli siinä hyvin aktiivinen . Perheterapeuttisella prosessilla ei kuitenkaan varmasti olisi ollut mitään positiivista vaikutusta, jollei tahdosta riippumattoman hoitoprosessin purkaminen olisi mahdollistanut sen kautta alkanutta joiningia l. ja heidän aktiivinen työskentelynsä, väittäisin, etteivät epäluottamus ja luottamus sulje toisiaan pois tässä. ja aiheutamme siten tietämättämme enemmän vahinkoa kuin mitään positiivista. Kysyin myöhemmin perheen äidiltä, oliko hänen poikansa tahdosta riippumattomaan hoitoon fokusoitu istunto lisännyt hänen luottamustaan terveydenhoitoon ja lääkäreihin. Osasyynä tälle olivat varmasti yksilökäynnit työryhmämme psykologin vastaanotolla, mutta koska kyseinen hoitosuhde oli jatkunut jo vuosia ja unettomuus oli pahentunut pelkän yksilöhoidon aikana, ei liene ylitulkintaa ajatella, että perheterapeuttisella prosessilla oli tässä oma osuutensa. Vuosikerta me sen ehkä oleellisimmissa kohdissa . Jos emme kiinnitä huomiota palveluorganisaation ja hoitoprosessin diskursiivisiin ominaisuuksiin, jää keskeinen osa perhesysteemiin vaikuttamisesta täysin vaille huomiota. Perheterapeuttisen intervention käytännön tavoitteet Yllä esitetyn pohjalta yritän seuraavaksi tiivistää lasten ja nuorten tahdosta riippumattoman hoidon haittavaikutusten purkamiseen tarkoitetun perhete20. Pikemminkin niissä on kyse kahdesta erillisestä, joskin toisiinsa vaikuttavasta prosessista, joissa muutokset toisessa eivät välttämättä näy välittömästi toisessa, eikä välttämättä ole ylitulkintaa, että sitä, mitä äiti kutsuu epäluottamukseksi, voitaisiin kliinisessä kielessä kutsua ainakin joiltain osin traumatisoitumiseksi. Kun kuuden vastaanottokäynnin perheterapiaprosessi
Lisäksi tahdosta riippumattomaan hoitoon johtanut prosessi on tuonut pintaan yllättäviä ja voimakkaita tunteita paitsi perheenjäsenten myös viranomaisten parissa, ja usein yhteistyöviranomaisetkin ovat varsin yksin tunteidensa kanssa, mikä muiden työpaineiden lisäksi saattaa heijastua heidän sitoutumisessaan lapsen ja tämän perheen tilanteeseen. Tällaisissa tilanteissa perheterapeuttisen intervention keskeinen tehtävä on edelleen liittymisen mahdollistaminen, mikä tarkoittaa sitä, että sekä vanhempien että yhteistyöviranomaisten on kyettävä hyväksymään lapsen tai nuoren liittyminen jatkohoitoon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aikuisille on pystyttävä palauttamaan heidän kadottamansa toimijuus suhteessa lapseen tai nuoreen, jotta he voisivat puolestaan antaa lapselle tai nuo- Perheterapeuttisen intervention teoreettiset tavoitteet: liittymisen mahdollistaminen Tiivistän tahdosta riippumattomaan hoitoon liittyvän, itse tahdosta riippumattomaan hoitoprosessiin keskittyvän perheterapeuttisen intervention teoreettiset tavoitteet yhteen ainoaan ydinkysymykseen: joiningin mahdollistamiseen (klassinen esitys joining-käsitteestä ks. Minuchin & Fishman 1981, s. Tahdosta riippumatta . Otan esimerkin itselleni tutummalta alueelta, vaikka sama ilmiö voidaan löytää muidenkin diagnoosien kohdalta. Itse laihuushäiriökin näyttäytyy usein massiivisena somaattisena ahdistuksenhallintakeinona. Kun tällaisessa tilanteessa joudutaan turvautumaan pakkoruokintaan painon vain pudotessa ja esimerkiksi pulssin hidastuessa, joudutaan tahdosta riippumattomassa hoidossa tekemään samalla hyvin konkreettista väkivaltaa juuri sillä alueella, joka lapselle tai nuorelle tuottaa suurinta tuskaa ja ahdistusta. Syyt tähän ovat usein moninaisia, eikä niitä voi läheskään aina laittaa hoitavien lääkärien piikkiin. Tahdosta riippumattomaan hoitoprosessiin liittyy usein elementtejä, jotka tekevät liittymisestä lähtökohtaisesti vaikeampaa. Näiden lasten ja nuorten kohdalla jatkohoidon järjestäminen on haastavaa, ja lapsen ja nuoren sekä hänen perheensä sitoutumisessa jatkohoitoon on usein suuria vaikeuksia. Jokaisessa tapauksessa joihinkin näistä tavoitteista voidaan kuitenkin aina pyrkiä ja osa niistä mahdollisesti saavuttaakin. lastensuojeluperheet (Varilo ym. 1999). Mitä enemmän perheterapeuttiseen interventioon panostetaan, sitä enemmän sillä voidaan kuitenkin saavuttaa. ikäisistä tytöistä, joilla itsellään ja joiden perheillä on vaikeuksia negatiivisten tunteiden käsittelyssä ja joilla on taipumusta somatisaatioon. Kussakin tapauksessa lapsen, perheen, hoito-organisaation ja ympäröivän sosiaalisen verkoston olosuhteet ratkaisevat, mitä puolia painotetaan ja mikä nähdään oleelliseksi. 28?49). Usein kyse on teini21. Lapsen tai nuoren kanssa työskentelevien toisten viranomaisten, esimerkiksi lastensuojelun ja kouluviranomaisen, odotukset osastohoidon vaikutuksista ovat myös usein epärealistisia, eikä yhteistyöviranomaistenkaan käsitys jatkohoidon toteutumisen vaatimuksista, reunaehdoista ja haasteista ole kovin selkeä. Perheterapeuttisen intervention mahdollisuudet tahdosta riippumattomaan lasten- ja nuorisopsykiatriseen hoitoon otettujen potilaiden ja heidän perheidensä auttamisessa On ilmeistä, ettei yksi lyhyt prosessi pysty vastaamaan kaikkiin näihin haasteisiin. Vaikeissa laihuushäiriötapauksissa joudutaan nimittäin usein turvautumaan tahdosta riippumattomaan hoitoon ja siihen liittyen pakkoruokintaan nenä-maha-letkulla tai jopa avanteen avulla. Tällaisissa tapauksissa, joissa ahdistavien asioiden ja negatiivisten tunteiden käsittely on muutenkin hyvin vaikeaa, perheterapeuttisen interventionkin pitäisi todennäköisesti olla selvästi pidempi kuin esimerkkitapauksessani. Toisenlainen esimerkkiryhmä ovat ns. Tämä ajatus voidaan johtaa jo tahdosta riippumattoman hoidon käsitteestä: tahdosta riippumaton hoito on Suomen lain mukaan mahdollista vain, mikäli muut hoitomuodot eivät tule kyseeseen, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos potilas haluaa jäädä omasta tahdostaan sairaalaan hoitoon, ei häntä voi ottaa tahdosta riippumattomaan hoitoon. On vaikea nähdä, kuinka lapsi tai nuori voisi tämän jälkeen liittyä hoitoon, jollei tätä kaikkea ole purettu. Toisin sanoen intervention tarkoitus on ennen kaikkea mahdollistaa jatkossa terapeuttinen liittyminen. Liittymisen käsitteen kannalta tämä merkitsee määritelmän mukaan sitä, että tahdosta riippumaton hoito on seurausta siitä, että liittyminen on epäonnistunut
Eihän raiskatun ihmisen traumaterapiaakaan toteuteta niin, että raiskaaja on läsnä samassa tilassa. Kummallakin toimintatavalla on hyvät ja huonot puolensa. Tarkastelen ensin vaihtoehtoa, jossa intervention vetäjä tulee organisaation sisäpuolelta. Vuosikerta relle luvan liittyä hoitoprosessiin. Näin on etenkin silloin, kun Perheterapeuttisen intervention toteutusmallit Loogisesti ajatellen perheterapeuttinen interventio voidaan toteuttaa tahdosta riippumattoman hoidon yhteydessä joko A) tahdosta riippumattoman hoidon jälkeen tai B) tahdosta riippumattoman hoidon aikana. näennäishoitotilanteeseen. Kun hoitava viranomainen on kerran vienyt toimijuuden huoltajilta, sijaisvanhemmilta ja muilta lapsen arkiympäristön aikuisilta, toimijuuden saattaminen takaisin heille ei ole yksinkertainen prosessi, ja siinä perheterapeuttinen tahdosta riippumattoman hoitoprosessin purkaminen voi olla oleellinen ja jopa välttämätön osatekijä. joka tarvitsisi paljon perheterapeuttisen intervention kaltaisia palveluja, ollaan juridisesti todennäköisesti tilanteessa, jossa ulkopuolisilta palveluntuottajilta ostetut palvelut pitäisi kilpailuttaa. Vastakkainasettelu oli niin voimakas, että jo pelkkä hoitoorganisaation lääkäreiden läsnäolo muistutti perhettä traumasta niin voimakkaasti, että se esti kaiken terapeuttisen työskentelyn ja vain toisti traumaattista kokemusta sekä kokemusta virkamiesvallan hallitsemattomuudesta ja mielivaltaisuudesta. Jos kyseessä on iso organisaatio, 22. Intervention toteuttamisen suhteen pitäisi ottaa kantaa seuraaviin kysymyksiin: 1) Kuka perheterapeuttisen intervention ?vetää?? 2) Keitä perheterapeuttiseen interventioon osallistuu? 3) Milloin perheterapeuttinen interventio toteutetaan? 4) Millaisiin hoitoprosesseihin perheterapeuttinen interventio pitäisi ainakin liittää? 1) Kuka perheterapeuttisen intervention ?vetää?? Pääkysymys on, vetääkö intervention joku tahdosta riippumattoman hoidon toteuttavan hoito-organisaation työntekijä vai tuleeko intervention vetäjä organisaation ulkopuolelta. Esimerkkiperheeni traumatisoituminen oli niin voimakasta, että se projisoitui myös minuun ennen kuin asiaa käsiteltiin eksplisiittisesti ja totesin suoraan, etten saa palkkaani tahdosta riippumattomasta hoidosta vastanneilta organisaatioilta. Pohdin jälkikäteen perheen äidin kanssa sitä, milloin, missä ja kenen toimesta heidän perheensä kohdalla tahdosta riippumattoman hoidon perheterapeuttinen purku olisi voitu toteuttaa. Aina tässä ei onnistuta, mutta silloin myös jatkohoidon mahdollisuudet oikeasti hoitaa potilasta ovat hyvin rajatut ja ajaudutaan helposti ns. Jo lainsäädäntöön liittyvistä syistä tahdosta riippumattoman hoidon järjestää julkinen palvelujentuottaja. Käytännössä näyttäisi siltä, että on perheitä, joiden kohdalla perheterapeuttinen interventio voidaan realistisesti toteuttaa vain kokonaan eri palveluntuottajan toimesta. Jos intervention toteuttaa joku tahdosta riippumattoman hoidon toteuttavan organisaation oma työntekijä virkatyönään, tällaista ongelmaa ei ole. Toinen selvä hyöty organisaation sisäisellä intervention tuottamisella on se, että intervention tuottama tietotaito jää organisaation sisälle ja sitä voidaan käyttää organisaation omien palvelujen kehittämiseen helpommin kuin jos palvelu ostetaan ulkopuoliselta palvelujentuottajalta. 1/13 Janne Kurki 29. Hän totesi, ettei sitä olisi voitu toteuttaa tahdosta riippumattomasta hoidosta vastanneissa organisaatioissa, ja kannettuani jonkin aikaa kaikkia niitä jännitteitä, vihaa ja epäluuloja, joita perhe kantoi tuon tapahtumasarjan jäljiltä, tulin itsekin samaan tulokseen. Sen edut ovat ilmeisiä. Käytännössä organisaation sisäinen järjestely mahdollistaa organisaation sisäisen tietotaidon kierrättämisen, jakamisen ja kehittämisen. Esimerkkitapauksessani perheenjäsenet kokivat jopa potilasasiamiehen palvelut puolueellisina: he kokivat, että potilasasiamiehen tehtävänä oli vain suojella organisaatiota ja sen työntekijöitä
Tähän kysymykseen voi tuskin olla yleisiä vastauksia, vaan osallistujat joudutaan aina päättämään enemmän tai vähemmän perhelähtöisesti. kuten todennäköisesti monet kolleganikin. kuin kyseenalaistaa koko tahdosta riippuvaisen hoidon soveltuvuus tahdosta riippumattomalle hoidolle tyypillisessä kriisitilanteessa. Tahdosta riippumattomasta hoidosta vastanneen organisaation ulkopuolisen vetäjän toteuttama interventio voisi sisältää esimerkiksi 3 tapaamista, joista yhteen osallistuisivat myös potilaan tahdosta riippumattomaan hoitoon määränneet ja/tai ottaneet sekä hoidosta vastanneet lääkärit ja hoitohenkilökunnan jäsenet. Minkälaisia interventiomalleja Suomessa on sitten kokeiltu. Jos 23. 15.3.2012 IV Suomalaisessa perheterapiakongressissa Turussa Päivi Köngäs-Saviaro raportoi kahdesta tapauksesta aikuispsykiatrian puolelta. Näissä tapauksissa oli käytetty ulkopuolista intervention vetäjää, ja Köngäs-Saviaro piti tätä olennaisena tekijänä interventioiden onnistumisen kannalta. Aino Maija Rautkallion suullisen tiedonannon ja koulutusvideotaltioinnin mukaan tahdosta riippumattomasta hoidosta vastanneen organisaation sisäpuolisia interventioita on puolestaan toteutettu aikuispsykiatrian puolella Jorvin sairaalan psykoosityöryhmässä 1990-luvulla. Jorvissa käytettiin sekä organisaation ulkopuolisia että organisaation sisältä tulleita intervention vetäjiä. Nämä vähäiset esimerkit tulevat aikuispsykiatrian puolelta. Jokaisesta kohtaamastamme potilaasta piirtyy meihin jälki, ja tahdosta riippumattomassa hoidossa olleiden potilaiden kohdalla nämä jäljet ovat usein syviä. Näiden syvien jälkien takia olisi perusteltua, että vaikeissa tapauksissa intervention ohjaaja tulee hoito-organisaation ulkopuolelta, jolloin intervention työnohjaukselliset elementit voisivat korostua ja suojata työntekijöitä sijaistraumatisoitumiselta. Juuri tämä tekee tahdosta riippumattomasta hoidosta niin haasteellisen tutkimusaiheen. Tahdosta riippumatta . On hämmästyttävää, kuinka vaikea on ollut löytää vastaavia esimerkkejä lasten- tai nuorisopsykiatrian puolelta, vaikka niissä tällaisen työskentelytavan tarve vaikuttaisi vieläkin ilmeisemmältä kuin aikuispsykiatriassa. 2) Keitä perheterapeuttiseen interventioon osallistuu? Keitä perheterapeuttiseen interventioon sitten pitäisi kutsua. . Perheterapeuttisen intervention mahdollisuudet tahdosta riippumattomaan lasten- ja nuorisopsykiatriseen hoitoon otettujen potilaiden ja heidän perheidensä auttamisessa vastakkainasettelu tahdosta riippumattoman hoidon järjestäneen organisaation työntekijöiden ja tahdosta riippumattoman hoidon kohteeksi joutuneen potilaan ja hänen perheensä välillä on niin voimakasta, että samassa tilassa oleminen nostaa perheen ja/ tai hoitaneen tahon vireystilan sille tasolle, ettei terapeuttinen työskentely ole mahdollista. Yllä esittelemäni tapaus siis osoittaa, että vaikeissa tilanteissa perheterapeuttisen intervention vetäjän täytyy tulla tahdosta riippumattomasta hoidosta vastanneen organisaation ulkopuolelta, mikäli interventiolla toivotaan olevan minkäänlaisia terapeuttisia vaikutuksia. On paljon helpompi vedota lääketutkimuk sien ?objektiivisuuteen. Tällöin sysäyksenomainen ulkopuolinen hoitointerventio jää ainoaksi vaihtoehdoksi, jonka opetukset tahdosta riippumatonta hoitoa järjestävän organisaation pitäisi integroida omaan toimintaansa. Oma kliininen kokemukseni tahdosta riippumattomasta hoidosta vastanneena lääkärinä tukee esimerkkiperheeni kokemuksia: olen ollut tilanteissa, joissa pelkkä läsnäoloni on saanut potilaan niin ahdistuneeseen ja ylivirittyneeseen tilaan, että ainoa eettisesti kestävä ratkaisu, jonka olen osannut toteuttaa, on ollut poistuminen kyseisestä tilasta. Nämä tapaukset muistan todennäköisesti loppuikäni, ja yritän niistä oppia . Tahdosta riippumattomaan hoitoon liittyy usein hyvin traumaattisia elementtejä, joiden kaikkinaisten vaikutusten kartoittaminen ja analysoiminen ei onnistu kiireisissä akuuttitilanteissa ja joihin palaaminen myöhemmin rauhassa ja ehkäpä hyvin erilaisesta näkökulmasta vaatisi jo infrastrukturaalisella tasolla huomiota ja resursseja. Lisäksi kyse on hyvin moninaisesta ongelmakentästä, jolla esimerkiksi juridiikka näyttelee omaa osaansa tavalla, joka vaikeuttaa oman toiminnan kriittistä tarkastelua. lääketutkimusten, joiden tulokset on saatu pääsääntöisesti tahdosta riippuvaisessa hoidossa olevilta potilailta
Tahdon mukaisesta hoidosta saatuja tuloksia ei voi kuitenkaan siirtää mutatis mutandis tahdosta riippumatto24. jos perheintervention ohjaa hoito-organisaation ulkopuolinen asiantuntija . Peukalosääntönä voitaneen kuitenkin pitää, että mitä enemmän pakkotoimia hoitojakson aikana on käytetty ja mitä voimakkaampi vastakkainasettelu potilaan ja/tai tämän perheen ja hoito-organisaation välille on muodostunut, sitä oleellisempaa olisi toteuttaa perheterapeuttinen interventio haittavaikutusten purkamiseksi. 3) Milloin perheterapeuttinen interventio toteutetaan? Loppupohdintaa Milloin perheterapeuttinen interventio pitäisi sitten toteuttaa. että perheellä olisi ensiksi oma istuntonsa ilman henkilökuntaa, jonka jälkeen olisi istunto, jossa hoitotiimi olisi kokonaisuudessaan läsnä, ja tämän jälkeen olisi vielä yksi perheen oma purkutilaisuus. terventio voisi nopeuttaa siirtymistä tahdosta riippuvaan hoitoon, joka on kuitenkin tavoitteena jo lakitekstissä. Esimerkkiperheeni tapauksessa interventio toteutettiin useita kuukausia tahdosta riippumattoman hoidon jälkeen. Samoin potilaan omahoitajalla olisi varmasti arvokasta annettavaa tällaisessa istunnossa, kuten myös potilasta mahdollisesti arvioineella psykologilla ja perheen tilannetta kartoittaneella sosiaalityöntekijällä. Jos tapaukseen liittyy voimakkaampia vastakkainasetteluja, on kuitenkin tärkeä tunnistaa tilanteet, joissa vastakkainasettelu siirtyy helposti työryhmän sisäisiksi vastakkainasetteluiksi. Vaikeimmissa tapauksissa voikin olla niin, että vasta jonkinlainen ajallinen välimatka itse traumatisoiviksi koettuihin hoitotapahtumiin mahdollistaa asioiden käsittelyn. Vuosikerta istuntoja järjestetään useampi, voi olla hyvinkin järkevää pitää ne erilaisilla kokoonpanoilla, esimerkiksi istunto, jossa lapset ovat läsnä, ja erillinen istunto aikuisten kesken. Jotta istunnoilla olisi terapeuttista positiivista vaikutusta, voitaneen kuitenkin lähteä liikkeelle siitä, ettei ketään pidä pakottaa tai painostaa tällaiseen istuntoon, muutenhan perheterapeuttisesta istunnosta tulee vain tahdosta riippumattoman hoidon jatkumo. Keitä hoito-organisaation puolelta pitäisi sitten kutsua. Tämä riippuu varmasti siitä, kuinka suuri vastakkainasettelu vallitsee asiakasperheen ja hoito-organisaation tai hoidosta vastaavaan lääkärin välillä. Toisaalta esimerkkitapauksessani perheen suhtautuminen terveydenhoito-organisaatioihin oli avoimen vihamielistä tahdosta riippumattoman hoitoprosessin jälkeen, mikä ei välttämättä ole mitenkään toivottava asetelma usean lapsen perheelle. Lyhyillä hoitojaksoilla se joudutaan väistämättä tekemään hoidon päätyttyä, kun taas pitkissä tahdosta riippumattomissa hoidoissa voi olla, ettei tahdosta riippumattomasta hoidosta pystytä edes luopumaan, jollei itse tahdosta riippumatonta hoitoprosessia saada purettua perheen kanssa. Jälkimmäisessä tapauksessa perheterapeuttinen in- Yleensä potilaan hoidon puitteet ja konteksti käsitetään ja käsitteellistetään sen mukaisesti, että potilas haluaa hoitoa. Tämä muodostaa myös tutkimuksen perusasetelman: hoitoa koskevat tutkimukset koskevat pääsääntöisesti potilaan enemmän tai vähemmän hyvin informoidun tahdon mukaista hoitoa. Tämäkin on varmasti ratkaistava tapauskohtaisesti. Olisi varmasti toivottavaa, että hoidosta vastaava lääkäri ja ehkä myös sairaalaan ottamisesta viime kädessä vastaava ylilääkäri olisivat paikalla. Sikäli vaikeissakaan tapauksissa perheintervention toteuttamisen tarpeeton viivyttäminen ei liene perusteltua. 4) Millaisiin hoitoprosesseihin perheterapeuttinen interventio pitäisi ainakin liittää? Kysymykseen siitä, kenelle perheterapeuttista interventiota pitäisi ainakin tarjota, joudutaan vastaamaan yhtä lailla tapauskohtaisesti asiakasperhe, hoito-organisaatio ja alueen asiantuntijapalvelut huomioiden. Asiakasperheen kannalta mielekäs ratkaisu voisi olla . Tämä riski suurenee, jos vain osa työryhmästä osallistuu perheterapeuttiseen interventioon. 1/13 Janne Kurki 29
Tämä on tietenkin ensimmäinen kysymys, joka esitetään, ja todistaa lähinnä kysyjän mustavalkoisesta maailmassa-olemisesta: omaa ajattelemattomuutta perustellaan sillä, että kaikki muu kuin miten-aina-on-tehty johtaa väistämättömään katastrofiin. jokaisen potilaan kohdalla lääkehoidon aloittamista arvioitaessa yksi ensimmäinen kysymys kuitenkin, vastaako kyseinen potilas lääketutkimuksissa tutkittua potilaspopulaatiota. Nykyisin ajatellaan, että niiden hoidollinen vaikutus perustuu neuroplastisuuden lisäämiseen, toisin sanoen siihen, että hermoverkostojen kyky muovautua, siis suomeksi sanottuna oppia uutta, parantuu niiden avulla. . ehkä siksi, että tutkimusasetelma jo sellaisenaan on vaikea, jollei mahdoton, toteutettavaksi. Joku voisi esittää, että esimerkiksi potilaalle annetun lääkkeen farmakologinen vaikutus on sama siitä riippumatta, onko potilas hoidossa omasta tahdostaan vai ei. Jos niiden terapeuttinen vaikutus perustuu tähän, niin silloin se asettaa potilaan ympäristölle selviä vaatimuksia. Juuri siksi olisikin erityisen tärkeää kohdistaa päättäväisen pehmeä hoitointerventio jälleen uuden potentiaalisen trauman (tahdosta riippumattoman hoidon) kohdanneeseen perheeseen. Tällaiset kriisitilanteet asettavat erityisiä haasteita hoitojärjestelmälle ja hoitoyhteisölle. Onhan . joita kutsutaan koulukunnasta riippuen milloin defensseiksi, milloin vääristyneiksi kognitioiksi, milloin perhesysteemin häiriöiksi ? joiden avulla kyseinen potilas tai perhe on selvinnyt elämänsä ahdistavista elementeistä. Kriisissä olevan perheen kohtaaminen on varmasti yksi vaikeimmista tehtävistä, mihin ihminen voi työssään joutua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lääkkeen hoidollinen teho tai vaikuttavuus olisi sama. Tahdosta riippumattoman hoidon kohdalla vastaus on pääsääntöisesti ei. Voitaisiin hyvin sanoa, että myös psykoterapiat vaikuttavat neuroplastisiteettiin, mutta tavalla ja tasolla, jossa vaikutus tulee suoraan potilaan oman kokemuksen (ei välttämättä tietoisuuden) ja aistien kautta. Terapian toteuttamiseksi on ensin varmistettava ympäristön eitraumatisoivuus. Nämä huomiot johdattavat meidät yllä esittämääni tavoitteeseen ?Jatkohoitoympäristön ei-traumatisoivuuden varmistaminen?. Käytännössä tämä on suuri haaste, sillä usein tahdosta riippumattomaan hoitoon joutuneen lapsen ja nuoren perheissä on paljon perheenjäsenten kokemaa ja kantamaa traumatisoitumista, mikä saa heidät suhtautumaan hyvin varautuneesti kaikkiin perheeseen kohdistuviin interventioihin. Asia saattaa olla näin. Näin siksi, että kriisissä olevan perheen ja perheenjäsenten hätä, ahdistus, aggressiot ja muut negatiiviset tunteet tarttuvat hoitoyhteisöön. Tahdosta riippumatta . Jos potilas joutuu olemaan esimerkiksi traumatisoivassa ympäristössä, niin sen sijaan että hän hyötyisi SSRI-lääkkeistä, voi olla, että kyseinen lääkitys vain herkistää hänet traumatisoitumiselle. Sama kysymys voidaan asettaa psykoterapioiden suhteen: käytännössä kaikissa psykoterapioissa puututaan tavalla tai toisella niihin selviytymismekanismeihin . Tietyssä mielessä kaikki muut mainitut käytännön tavoitteet tukevat tätä kohtaa. ihmisen selviytymismekanismien purkaminen on jopa niin sanotusti vasta-aiheista. Perheterapeuttisen intervention mahdollisuudet tahdosta riippumattomaan lasten- ja nuorisopsykiatriseen hoitoon otettujen potilaiden ja heidän perheidensä auttamisessa maan hoitoon: ei ole tutkimuksia, joissa olisi verrattu samaa hoitointerventiota tahdosta riippumattomassa hoidossa olevien ja omasta tahdostaan hoitoa saavien välillä . onhan. Juridisista ja eettisistä syistä tutkimusten tekeminen tahdosta riippumattomassa hoidossa oleville on, kuten yllä totesin, haastavaa, ellei mahdotonta. Tunnekuohujen täyt25. Tällöin toiminnan ennalta suunnittelu ja strukturointi luovat kriisitilanteessa toimimiselle mahdollisimman turvalliset puitteet, ei niin, että ennalta luotua suunnitelmaa ja struktuuria seurattaisiin orjallisesti, mutta kylläkin niin, että jokainen poikkeama ennalta luodusta suunnitelmasta ja struktuurista perustellaan rationaalisesti. Tällöin on ilmeistä, että mahdollisesti traumatisoivassa ympäristössä . jota tahdosta riippumaton hoito usein on . Paradoksaalisesti samat kysyjät vannovat yleensä näyttöön perustuvan lääketieteen nimeen. Otan esimerkiksi SSRI-lääkkeet. Tämä selittää, miksi hoidollista vastetta voidaan joutua odottamaan toista kuukautta, ja lopullista vastetta useita kuukausia. Tutkimukset ovat tällöin lähinnä jälkikäteen tehtyjä tutkimuksia, jolloin kovin moni tekijä jää väistämättä huomioimatta, ja käytännössä kaikki tällaisetkin tutkimukset koskevat aikuisia. Pitäisikö tahdosta riippumattomassa hoidossa olevat tai sitä tarvitsevat potilaat jättää siis hoitamatta
Kumpulainen (toim.) Lasten- ja nuorisopsykiatria. 1/13 Janne Kurki 29. Helsinki: Duodecim. Rutter, M., Bishop, D., Pine, D., Scott, S., Stevenson, J., Taylor, E. Helsinki: Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus. tämissä tilanteissa struktuurit luovat turvaa niin potilaille ja heidän perheilleen kuin myös työntekijöille. Tältä pohjalta esitän, että tahdosta riippumattomassa hoidossa olevan potilaan perheen kohtaaminen edellyttää strukturoitua toimintaa eli fokusoitua, stabiloivaa, läpinäkyvää, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen orientoituvaa lähestymistä, joka voi luoda pohjaa mahdolliselle myöhemmälle ihmisen olemisen syvempiä kerroksia avaavalle työskentelylle. Janne Kurki 044 012 1615 janne.kurki@helsinki.fi LÄHTEET Aaltonen, J. Vuosikerta Martin, A. (1999). ?Lastensuojeluperhe . (2006). Refusing Care . Therapy with Coerced and Reluctant Clients. Lasten- ja nuorisopsykiatria. (2007). Lewis?s Child and Adolescent Psychiatry ? A Comprehensive Textbook. & Kumpulainen, K. (2010). Tamminen, F. Pakko auttaa: tutkimus mielenterveyslain säätämisen heijastumisesta alaikäisten pakkoauttamiskäytäntöihin vuosina 1991?1993. Helsinki: WSOY. Carr, A. (toim.) (2005). Lasten ja nuorten psykoterapia. Helsinki: Therapeia-säätiö. Varilo, E., Lounavaara-Rintala, H., Vuornos, P., Wahlbeck, J.-C. Hoboken: John Wiley & Sons. 26. (1981). Family Therapy Techiniques. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Kaltiala-Heino, R. Washington: American Psychological Association. Brummer, M. (ed.) (2005). Vuoropuhelua vuosituhannen vaihtuessa. & Varilo, L. Forced Treatment and the Rights of the Mentally Ill. Chicago: The University of Chicago Press. Schulman, M., Kalland, M., Leiman, A.-M. R.J.R. (toim.) (2007). Lastenpsykoterapia ja sen vuorovaikutukselliset ulottuvuudet. (1996). (2004). & Siltala, P. Chichester: John Wiley & Sons. Kaivosoja, M. Vuoropuhelua vuosituhannen vaihtuessa. Boston: Pearson. Piha, J. ?Osastohoito hoitometelmänä?. Kirjassa I. (toim.) (2004). New York: Springer. Lebow, J.L. & Rinne, R. ?Involuntary commitment?. Räsänen, T. (2002). Almqvist, J. & Piha, J. Piha & K. Family Therapy ? Concepts and Methods. Rinne (toim.) (1999). Perhe terapiassa . Handbook of Clinical Family Therapy. Moilanen, E. & Enckell, H. Cambridge: Harvard University Press. Moilanen, I. Helsinki: Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus. Brodsky, S.L. (2008). & Räsänen, E. (2011). Aaltonen & R. Helsinki: Duodecim. Nichols, M.P. & Almqvist, F. & Fishman, H.C. Philadelphia: Wolers Kluwer & Lippincott Williams & Wilkins. Minuchin, S. & Tamminen, T. Levesque (ed.). Encyclopedia of Adolescence. & Thapar, A. (2008). Rutter?s Child and Adolescent Psychiatry, 5th ed., Massachusetts & Oxford: Blackwell Publishing. Saks, E.R. & Volkmar, F. malli ja toiminta sekä tällaiseen perheeseen kuuluvien nuorten hoito?. J. (toim.) (1999). Perhe terapiassa . Family Therapy ? Concepts, Process and Practice
Solmitun välirauhanso- T oisen maailmansodan (1939?1945) yhteydessä käytiin Suomessa talvisota vain vähän yli 20 vuotta sen jälkeen, kun Suomea itsenäistymisen jälkeen koetteli ja jakoi sisällissota. Hänen tutkimustensa perusteella sota-aika vahvisti suomalaisten välttelevien kiintymyssuhteiden eetosta. Sodan jälkeen yhteiskuntarauhan ylläpitäminen ja jälleenrakennustyö oli ensisijaista, ja kärsittyjen menetysten aiheuttama tuska jäi yksilöiden ja perheiden kannettavaksi. Aikuisten ollessa kyvyttömiä auttamaan lapsia ymmärtämään muutosta ja tunnelmaa jäivät lapset yksin, omaan varaansa. Tämä havainto ja kokemukset työstä lastenpsykiatrian piirissä . Sosiologi Sari Näre kutsuu sodan aikana kasvanutta sukupolvea kannattelijasukupolveksi, joka joutui kannattelemaan äärimmäisessä tilanteessa ponnistelevia vanhempiaan olemalla ilmaisematta omia tarpeitaan ja rasittamatta vanhempiaan enempää. Uusi liikekannallepanomääräys annettiin Suomessa 17.6.1941, ja jo viikon kuluttua alkoi jatkosota. Perhepsykoterapeuttien on nykyäänkin tärkeää olla tietoisia sotien todellisuudesta ja kokemuksista voidakseen ottaa elävästi huomioon sukupolvinäkökulman työskentelyssä. Sodan aiheuttamat menetykset Solmitussa rauhansopimuksessa Suomi säilytti itsenäisyyden, mutta menetti laajoja alueita mm. Toinen maailmansota jatkui ja loi levottomuutta Suomeenkin. Näiden mahdollista vaikutusta jälkipolvien hyvinvointiin voidaan ymmärtää esimerkiksi kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta tai perhepsykoterapian teoriasta tutuista ilmiöistä käsin. Talvisota alkoi 30.11.1939 ja päättyi 13.3.1940. 27. johtivat siihen, että tein lapsikeskeisen perhepsykoterapian ET-koulutuksen opinnäytetyön Suomen viime sotien merkityksestä perheille. Sodan aikana arki mullistui käsittämättömällä tavalla . Artikkelit Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä Elina Tiiri LL, lastenpsykiatrian ja yleislääketieteen erikoislääkäri perhepsykoterapeutti ET Raision lastenpsykiatrian pkl Viime vuosina on julkaistu useita Suomen viime sotia yksilön kokemuksen näkökulmasta käsitteleviä lehtiartikkeleita ja kirjoja. Karjalasta ja Lapista. Vasta paljon myöhemmin alettiin ymmärtää poikkeusolojen ja traumaattisten kokemusten merkitystä mielenterveydelle. jossa lapsen vanhempien omat elämänkokemukset ovat merkityksellisesti läsnä perheen kanssa työskenneltäessä . tuttu arki muuttui oudoksi, peloksi ja kaipuuksi. Jatkosodan päätti aselepo syyskuussa 1944
Pysyviä vammoja sai 94 000 suomalaista, ja joka toisen vammat olivat vakavia. (Pukkila 2008) Vammautuneet olivat huomattavan nuoria: suurin osa heistä oli 23?27-vuotiaita (Näre & Kirves 2007). Talvi-, jatko- ja Lapin sodan aluemenetysten seurauksena 12 % Suomen väestöstä eli yli 400 000 henkeä joutui jättämään kotiseutunsa ja asettumaan asumaan muualle maahan (Näre & Kirves 2007). Evakot olivat pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia sekä miehiä, joiden ei tarvinnut osallistua asepalvelukseen. He aloittivat taisteluissa tuhoutuneiden kotiensa uudisrakentamisen, mutta joutuivat uudelleen lähtemään evakkoon Neuvostoliiton aloitettua suurhyökkäyksen kesä- Sota myllersi kaikkien suomalaisten arjen Perheiden arki ja sota Sodan alkamista oli aavisteltu, ja siihen oli varauduttu ennen talvisodan alkamista mm. Tämän takia sota jatkui Lapin sotana vielä talven ja kevään lopullisen rauhan solmimiseen asti 25.4.1945. kuussa 1944. järjestämällä ilmahälytysharjoituksia. Jatkosodan aikana Suomessa pommituksissa kuoli suhteessa vähemmän ihmisiä kuin talvisodan aikana, sillä useissa kaupungeissa oli välirauhan aikana varauduttu pommituksiin rakentamalla ja kunnostamalla suojia. Yleinen työvelvollisuus säädettiin jo 1939 koskemaan kaikkia terveitä 18?55-vuotiaita suomalaisia. Talvisodan jälkeen aloitettu maan jakaminen evakoille jäi kesken jatkosodan alettua. Suurin osa sodissa kaatuneista oli 20?40-vuotiaita miehiä. Evakkoon piti usein lähteä äkkiä, ja omaisuutta menetettiin. Orvoiksi jääneet olivat keskimäärin 3-vuotiaita, ja valtaosa heistä oli alle 6-vuotiaita. (Pukkila 2008) Määrät olivat huomattavia ottaen huomioon Suomen sodanaikaisen väestön suuruus, runsaat 3,5 miljoonaa (Tilastokeskus 2008). Talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan aikana kuoli tai katosi yhteensä yli 87 000 henkeä, joista siviilejä oli alle 3 000. Jatkosodassa takaisin vallattuun Karjalaan aloitettiin paluumuutto sodan aikana, ja 2/3 talvisodan evakoista palasi Karjalaan. (Pukkila 2008) Sodissa vammautui noin 200 000 ihmistä, joista puolet toipui. Lapsensa menetti yli 100 000 vanhempaa, leskeksi jäi noin 30 000 naista, ja orvoiksi jäi kaatuneilta 55 000 lasta. (Pukkila 2008) Jatkosodan jälkeen Suomessa piti uudelleen asuttaa 450 000 henkilöä (Sallinen-Gimpl 2005). Aineelliset tuhot olivat mittavia Inhimilliset menetykset olivat suuria Talvisodan aikana Neuvostoliitto pommitti eniten Etelä-Suomen kaupunkeja, mutta kaikkiaan 690 paikkakuntaa koki yhteensä 3 000 pommitusta, joissa Neuvostoliitto käytti 100 000 pommia. Talvisodan pommituksissa kuoli lähes tuhat ihmistä, ja vammautuneita ja lievemmin haavoittuneita oli yhteensä lähes 2 000. Jatkosodassa palveli 475 000 miestä, joista joka neljäs oli perheellinen. Lopulta kortilla olivat lähes kaikki elintarvikkeet, ja lisäksi pulaa oli muistakin tarvikkeista kuten vaatteista ja kengistä. (Pukkila 2008) Kotimainen puu oli lähes ainoa saatavilla oleva energialähde, mutta ongelmana oli, ettei sotatilan takia riittänyt työvoimaa sen hankkimiseen. Koko kansa joutuikin mottitalkoisiin, jotta puuenergia saatiin käyttöön. 1/13 Elina Tiiri 29. Vuonna 1942 työvelvollisuus laajeni koskemaan 15?65-vuotiaita. (Pukkila 2008) Talvisodan aikana Suomen rintamalla oli 400 000 miestä, joista puolet oli perheellisiä. Jo ennen talvisodan alkua koulunkäynti keskeytettiin monissa kaupungeissa ja ihmiset alkoivat lähteä kaupungeista suojaan maalle. Osaa elintarvikkeista alettiin säännöstellä jo ennen talvisotaa, ja kansalaisille jaettiin elintarvikkeiden ostokortteja. Vuosikerta pimuksen ehdot edellyttivät kuitenkin, että suomalaiset ajavat maasta saksalaiset joukot. Työhön saattoi joutua kotipaikan ulkopuolelle, eikä työn laatuun voinut 28. Rakennuksia tuhoutui tai vaurioitui lähes 7 000. Evakot majoitettiin tavallisiin yksityistalouksiin ympäri Suomea
Sota-aikana kodinhoito saattoi jäädä lapsille isien ollessa sodassa ja äitien ansiotyössä. Sotalapsista noin 15 000 jäi pysyvästi siirtopaikkakunnalleen. Vanhukset ja isommat sisarukset vahtivat lapsia, ja lastentarhoja perustettiin. Lelut olivat käytännöllisiä, ja varsinkin poikien lelut liittyivät usein sota-aikaan. (Pukkila 2008) 29. Tähän pyrittiin aktiivisella kirjeenvaihdolla. Pikkulotat auttoivat sotasairaaloissa ja sotilaskeittiöissä ja valmistivat sotilaille varusteita. 2008). Sotalapsiksi lähetetyistä puolet oli 5?8-vuotiaita, neljännes 9?12-vuotiaita ja neljännes alle 5-vuotiaita. (Pukkila 2008) Avioparit joutuivat kuukausiksi erilleen miesten ollessa rintamalla. Nuoruutta ihannoitiin elinvoimana, joka pyrittiin kanavoimaan kansakunnan hyväksi. Lapset kantoivat puita, lämmittivät, pesivät pyykkejä ja astioita ja hoitivat toisiaan. opettaa tyttöjä kunnioittamaan vanhempia ja rakastamaan kotia, uskontoa ja isänmaata. Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä vaikuttaa itse. (Pukkila 2008) Lapsista kasvatettiin isänmaata hyödyttäviä kansalaisia ja heitä kannustettiin uhrivalmiuteen isänmaan puolesta . Lääkkeitä ja lääkäreitä ei heille riittänyt. parhaimmillaan toiminnassa oli tilaa myös leikille (Kirves ym. Pula-ajasta huolimatta Suomessa luettiin paljon ja kirjoja julkaistiin enemmän kuin aiemmin. Siirtoihin myötävaikuttivat myös jälleenrakennus Karjalassa ja työvoimapula, jolloin naiset osallistuivat aktiivisesti töihin. 2008) 1933 Lotta Svärd -järjestö aloitti 8?16-vuotiaita tyttöjä koskevan pikkulottatyön (myöhemmin lottatytöt), jonka tarkoitus oli mm. (Pukkila 2008) Lapsen arki ja sota Sota kosketti lapsia ja nuoria monin tavoin. Useissa kaupungeissa koulut oli suljettu jo ennen talvisodan alkua. Yleisimpiä erojen syitä olivat uskottomuus ja päihteiden käyttö. Lastenneuvolatoiminta oli alkanut jo 1920-luvulla, mutta sota-aikana siviilien terveydenhuolto jäi vaillinaiseksi. Suomeen palaaminenkin oli monimutkaista: kaikki lapset eivät halunneet palata, kaikki suomalaisvanhemmat eivät halunneet ottaa lapsiaan vastaan eivätkä kaikki ruotsalaisvanhemmat luopua sotalapsista. Aluksi pojille sopivimmiksi toimintamuodoiksi katsottiin urheilu, mutta ennen talvisotaa sotilaspojat tuki- Sotalapsiksi lähetettiin 80 000 lasta Sotalapsiksi Ruotsiin lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana 70 000 lasta. Erilaiset nuorisojärjestöt kukoistivat ennen sotia ja niiden aikana. (Kirves ym. Naisten osallistumisesta työelämään seurasi lastenhoitopaikkojen tarve. Sodan aikana pikkulotat käärivät sideharsorullia ja tekivät tuntemattoman sotilaan paketteja ja kirjeitä sekä varustepaketteja rintamille lähetettäviksi. (Kaven 1985) Lasten matka Ruotsiin oli pitkä ja raskas, ja joka viides lapsi sairastui matkan aikana. Tanskaan ja Norjaan lähetettiin 10 000 lasta. He myös kukittivat sankarivainajien arkkuja hautajaisissa ja kunnostivat sankarihautoja. (Pukkila 2008) Sotilaspoikatoiminta liittyi suojeluskuntatoimintaan, jonka asema oli virallistettu asetuksella sisällissodan päätyttyä vuonna 1918. Leskiäideistä puolet joutui käymään työssä kodin ulkopuolella. Sota-aikana avioerojen määrä kuitenkin lisääntyi jopa viisinkertaiseksi sotaa edeltävään aikaan verrattuna. Hagelstam (2008) toteaa, että avioparien oli ensiarvoisen tärkeää koettaa aktiivisesti jakaa elämäänsä erossakin, pitää yllä puolison paikkaa omassa elämässä ja osoittaa puolisolle tämän yhä jatkuvaa merkitystä. Sotien aikana nämä 10?17-vuotiaat pojat toimivat mm. väestönsuojelu-, ilmavalvonta- ja vartiotehtävissä. Sotilaspojat osallistuivat myös sotilastehtäviin alaikäisyydestään huolimatta vuosina 1942 ja 1944. Sotilaspoikien toiminta lakkautettiin vuoden 1944 välirauhansopimuksen perusteella. (Näre & Kirves 2007) vat linnoitustoimintaa keräämällä tarvikkeita. Lapset ja nuoret osallistuivat sodan aikana aktiivisesti keräilyyn ja kierrätykseen, jolla pyrittiin helpottamaan koko maata vaivaavaa raakaainepulaa. (Pukkila 2008) Suomalaisten osalta pääsyy lasten siirtoihin oli pula ruoasta
Sota-ajan lapsen Maire Leppäsen kuvaus sankarihautajaisista kuvaa järkyttävällä tavalla lapsen kokemusta: ?Lopuksi sotilaat, molemmin puolin hautaa, ojensivat kiväärinsä arkkuja kohti ja laukaisivat yhteislaukauksen. 89) kertoo: ??Se oli ensimmäinen kysymys, joka jäi vaille vastausta. Sota-aikana kuolema oli läsnä uhkana ja suruna . (Betancourt & Khan 2008) Kivimäen (2007) mukaan sota-ajan lasten kokema pelko oli paljolti huolta äidistä. pakosta, yksin Sota-aikana lapset pyrkivät peittämään lapselle ominaista tarvitsevuutta ja käyttäytymään vastuullisesti. Sen jälkeen kysymyksiä tuli yhä lisää, ja vastauksia oli yhä vähemmän.. (Näre & Kirves 2007, s. Vuosia kannoin kuvaa mielessäni. Terttu Törmä (2005, s. 1/13 Elina Tiiri 29. Vanhempien menetys ja joutuminen heistä eroon uhkasivat lasten omaa olemassaolon kokemusta. Lapsen kannalta muutoksen ymmärtäminen on sitä mahdottomampaa (turvattomuuden tunnetta kasvattavampaa), mitä vähemmän läheiset aikuiset häntä ymmärtämisessä auttavat (Näre & Kirves 2007; Kellermann 2001). Toisin sanoen, mitä paremmin läheinen kykenee lohduttamaan ja auttamaan lasta luomaan vaikeillekin tapahtumille merkityksiä, sitä paremmat mahdollisuudet lapsella on rakentavaan sopeutumiseen. Läheiset voivat parhaimmillaan näin suojata kovia kokevaa lasta. temperamentti, älykkyys, hyvät selviytymiskeinot ja sisäinen hallinta (locus of control) eli käsitys siitä, että omilla toimilla voi vaikuttaa elämään. . Lapsen selviytymiseen vaikeista tapahtumista vaikuttavat toki vuorovaiku- Selviytymisen eetos . Arjen askareiden jakautuminen lastenkin velvollisuuksiksi ohjasi tällaiseen käyttäytymiseen. Äidin uupuminen loi lapsissa suurta turvattomuutta, sillä lapset olivat hänestä riippuvaisia. kuolema, jonka lapset ymmärtävät aikuisten tapaan vasta yli 10 vuoden iässä (Räsänen 2004). 29) Sodanaikainen tunneilmasto ja sen vaikutukset Sota-aikana Suomessa oli noin miljoona lasta (Tilastokeskus 2010). Vaikeneminen ei kuitenkaan lapsia auta, vaan jättää lapset yksin kokemusten keskelle. Voi, miten paljon aikuisten maailmassa olikaan asioita, jotka kätkettiin, ja joista ei saanut kysyä. 128) kuvaa kokemuksiaan evakkolapsena: ?Äiti piti kunnia-asianaan, etteivät lapset itke ja näin häiritse opettajaa, jonka peräkamarissa vietimme seuraavan talven. Läheisten heikko kyky selviytyä kuormittavista olosuhteista voi toisaalta monimutkaistaa lapsen sopeutumista niihin. Sota-aika muutti läpikotaisin suomalaisten elämää ja johti jatkuvaan epävarmuuteen ja muutokseen. Vuosikerta tuksellisten ja perheeseen liittyvien tekijöiden lisäksi myös hänen yksilölliset ominaisuutensa kuten joustava, ?helppo. Mirjam Kälkäjä (2005, s. Perheissä saatettiin vaieta isän kuolemasta ja sodasta, mikä jätti lapset yksin käsittämättömään tilanteeseen (Pukkila 2008). Ja vihasin sotaa.. Miksi he ampuivat hautaan. Me opimme läksymme: ei itketä. Varmistaakseenko, ettei yksikään jäänyt eloon. Äitikin itki vain lehmiä lypsäessään.? Vanhemman ja lapsen väliseen kiintymyssuhteeseen kuuluu lohdun etsiminen ja tarjoaminen, hoivan, lämmön ja empatian kokeminen ja tarjoaminen, emotionaalisen läsnäolon ja tunnesäätelyn 30. (Pukkila 2008) Monet vanhemmat halusivat suojella lapsiaan vaikenemalla sotaan liittyvistä asioista (Näre & Kirves 2007). Talvisodan aikainen pimennysverhojen käyttöpakko on esimerkki arjen muutoksesta, joka toi varuillaan olon tunnelman koteihin. (Kivimäki 2007) Pelko, vaikeneminen ja syyllisyys Sodan aikana kaipuusta, pelottavasta, oudosta ja varautumisesta tuli arkea. En ymmärtänyt. Lapsille ominaisesti he saattoivat syyttää itseään tapahtumista, jopa sodan syttymisestä. Kuitenkin monet muutkin asiat vaikuttivat sota-ajan lasten kokemaan vanhemmuuteen: Monien sota-ajan lasten vanhemmat olivat joutuneet kokemaan vaietun sisällissodan vuonna 1918 sekä suuren laman ja sen tuottaman köyhyyden ja turvattomuuden 1920- ja 1930-luvuilla. Miesten alkoholinkäyttö ja poissaolo perheen arjesta, kova kuri ja varhainen työnteko olivat tavallisia jo ennen talvisotaa
Näiden lasten identiteetistä muodostui alisteinen toisten, ei omille, tarpeille. Kannattelijasukupolven ydinminuutta Näre kutsuu lunastaja identiteetiksi. Lapsen tuli varmistaa näissä olosuhteissa oman olemassaolonsa oikeutus, mikä johti tarpeeseen lunastaa itselle hyväksyntä. oli pakko pärjätä itse, ottaa vastuuta ja tehdä työtä jo varhain. tarjoaminen ja sekä fyysisen että psyykkisen suojelun tarjoaminen. Jatkosodan jälkeen Suomessa piti uudelleen asuttaa 450 000 henkilöä. Kiintymyssuhteiden laadun perusteella niiden voidaan arvioida olevan turvallisia tai turvattomia. 2008). Lunastajaidentiteetin omaavat ihmiset ovat taipuvaisia itsensä uhraamiseen hyväksytyksi tulemisen tarpeessa sekä taipuvaisia oman itsen häpeämiseen jäätyään vaille tarpeellista tunnetukea. Tärkeintä oli eteenpäin pyrkiminen työtä tehden. Työn merkityksen korostaminen sodan jälkeen turvasi osaltaan yhteiskuntarauhaa, ja sen kautta ihmisten oli mahdollista löytää uskoa tulevaisuuteen. Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä tunnistaa toisten tarpeita ja huoli toisten hyvinvoinnista sekä omien tarpeiden sivuuttaminen ja alistaminen toisten tarpeille. Lunastajaidentiteettiä luonnehtii myös kyky kannatella ja nähdä asioita kokonaisuuksien kannalta. (Zeanah & Smyke 2008) Näre (2011) arvioi, että sota-aika vahvisti suomalaisten välttelevien kiintymyssuhteiden eetosta. Vanhempien menetys ja heistä eroon joutuminen uhkasivat lasten olemassaolon kokemusta. Lasten tarvetta käsitellä kokemuksiaan ei ymmärretty. Välttelevällä kiintymyssuhteella tarkoitetaan sellaista turvatonta kiintymyssuhdetta, jossa lapsen tarvitsevuuden tunteiden ilmaukset eivät ole antaneet lapselle kokemusta hoitajan kyvystä vastata niihin hoivalla ja tarjota lohtua, vaan ovat saattaneet jopa etäännyttää hoitajan lapsesta. 2008). Kannattelijasukupolvi ja sen identiteetin ydin Näre (2011) kutsuu sodan aikana kasvanutta sukupolvea kannattelijasukupolveksi, joka joutui kannattelemaan äärimmäisessä tilanteessa ponnistelevia vanhempiaan olemalla ilmaisematta omia tarpeitaan ja rasittamatta vanhempiaan enempää. Maatalo31. Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsen saaman hoivan laatu vaikuttaa siihen, minkälainen lapsen ja hoivaajan välisestä kiintymyssuhteesta muodostuu. Aikuisten halutessa sodan jälkeen unohtaa sen koettelemukset piti myös lasten vaieta. pakosta. Vaikenemisen myötä puuttui myös lohdun saamisen mahdollisuus . Sitä luonnehtivat vaikeudet pyytää itselle apua, puolustautua, turvautua toisten apuun, luottaa toisiin ja alttius hyväksikäytölle. Lunastajaidentiteettiin kuuluvat kiltteys, tunnollisuus ja avuliaisuus, toisten hoivaaminen, huolehtiminen ja huolestuneisuus sekä sitkeys, vastuullisuus ja pitkäjänteisyys, työteliäisyys ja omista nautinnoista pidättäytyminen sekä omien tunteiden jäädyttäminen. (Näre 2007) Näre (2011) toteaa kannattelijasukupolven kokemuksille olevan ominaista menetyksistä vaikenemisen, mikä tarkoittaa sitä, ettei sodan kipeitä kokemuksia sanallistettu ja jaettu. Lunastajaidentiteetin piirteet tulevat selvimmin esiin sotaorpojen joukossa, joiden tunneperintöä ovat muiden kannattelu ja uhrautuminen. (Näre 2007) Lunastajaidentiteetille ovat ominaisia herkkyys Sodan jälkeen Jälleenrakennustyön ensisijaisuus Sodan jälkeen siihen liittyvien vaikeiden tunteiden käsittelemiseen ei ollut keinoja, jolloin ne olivat läsnä tukahdutettuina ja selittämättöminä. Kokemusten jakaminen myöhemmin elämässä tulee myös vaikeaksi, sillä torjumisesta luopuminen toisi mieleen varhaisia sietämättömiä tunteita kuten tarvitsevuutta ja vihaa sivuutetuksi tulemisesta (Kirves ym. Lapsi on oppinut olemaan ilmaisematta tarpeitaan eikä hae hoitajaltaan turvaa. Tällä tavalla lapsen tunteita ja tarpeita sivuuttamalla lapsi tulee karaistuksi varhaiseen omillaan pärjäämiseen . (Kivimäki 2007) Sodan jälkeen oli kyettävä asettamaan omat yksilölliset kärsimykset ja menetykset kansakunnan mittasuhteisiin, työnnettävä ne syrjään ja keskityttävä työntekoon ja mittavaan jälleenrakennustyöhön (Kirves ym
Eivätkö niin tehneet kaikki suomalaiset miehet?. Sodan jälkeen Suomeen vahvistui vaikenemisen kulttuuri, ns. Myös naisten uudenlainen itsenäisyys ja selviytymiskyky saattoivat vaikuttaa miesten sopeutumiseen takaisin siviilielämään. 1/13 Elina Tiiri 29. Irja Wendisch (2009, s. 2008) Kokemusten ja tunteiden jakamisen mahdottomuus, lasten sotatrauma ja sodanjälkeinen vaikea taloudellinen tilanne sekä lisääntynyt liikkuvuus johtivat sosiaalisen kontrollin heikkenemiseen ja nuorisorikollisuuden lisääntymiseen sodan jälkeen (Kirves ym. Lapset olivat oppineet vaikenemaan jo sodan aikana. Tämä taas luo kasvupohjan väkivallalle. Myös poliittinen ilmapiiri sodan jälkeen kannusti vaikenemaan. Mies nimeltä isä saapui ja sota jatkui kotona. 12) kertoo kirjassaan ?Me sotilaiden lapset?: ?Kerran kerroin eräälle ystävälleni tarinaa siitä, kuinka isälläni oli tapana, niin kauan kuin jaksan muistaa, häipyä ryyppyreissuilleen säännöllisin väliajoin kesken työpäivänkin. Oli viinaa, pyssyjä ja luodin jälkiä seinissä.? Vaimojen tuli ymmärtää ja sietää sodan vaurioittamia puolisoitaan. Alkoholi ja väkivalta saattoivat tulla perheiden elämään tuliaisena rintamalta. Sota-ajan ja sen jälkeinen naisen malli oli ahkera, omat tunteet puolison ja lasten takia sivuuttava ja yksin kodista ja lapsista huolehtiva. (Kirves ym. Näin kepeästi kommentoi ystäväni minun ahdistuksen sävyttämää kertomustani isäni häipymisistä.? Yksilölliset tragediat kyseenalaistavat uhrien kollektiivisen merkityksen, ja ulkoista uhkaa kokeva yhteisö tarvitsee kollektiivisia symboleita lieventämään yhteisön sisältä nousevien traumaattisten kokemusten aiheuttamaa uhkaa yhteenkuuluvuudelle. Siksi yksilöiden kärsimykselle ei ollut sodan jälkeen tilaa. Sodan jälkeen kannustettiin toimimaan jälleenrakennuksen puolesta, ei puhumaan. (Sallinen-Gimpl 2005) Tilojen muodostamisen takia asuinrakennuksia pystytettiin yli 70 000 (Ormio & Porio 2001). Velvoite sotakorvauksista vaati teollistumista (Sallinen-Gimpl 2005). Sotien jälkeen maaltamuutto johti kaupungistumiseen ja agraarikulttuurin merkityksen vähenemiseen. sen eetos tuottaa armottomuutta heikkoutta kohtaan. ?Niinhän minunkin isäni teki. Tunnekontrollin pettäessä itsehillintä kuitenkin vaihtui toiseen äärimmäisyyteen. Sotaveteraanien lasten kannalta tämä isien käyttäytymisen ennakoimaton ja käsittämätön vaihtelu oli pulmallista ja horjutti turvallisuuden tunnetta. (Kivimäki 2007) Vanhemman ennakoimattoman ja vaihtelevan käyttäytymisen on todettu liittyvän lapsen disorganisoituneeseen kiintymyssuhteeseen, joka taas on turvattomista kiintymyssuhteista vahvimmin yhteydessä psyykkisiin häiriöihin lapsuudessa ja aikuisuudessa. Naisen työn mittapuu oli kodinhoidon sujuvuus, ja syyllisyydentunne toimi usein tämän naisen mallin pontimena. Vuosikerta usmaata lunastettiin ja jaettiin uudelleen, asuntoja rakennettiin ja työpaikkoja luotiin. Näre (2011) toteaa myös, että uhrautumisen, yksin pärjäämisen ja selviytymi32. häpeä ohjasi Sodanjälkeinen yhteiskunta Kivimäen (2007) mukaan yhteiskunnan keskittyessä sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen ja olojen normalisointiin jäivät sodan fyysiset ja varsinkin henkiset vauriot perheiden kannettaviksi. 128) kirjassa ?Evakkolapset?: ?Seuraavana kesänä muutimme uusiin maisemiin: parakkiin metsän keskellä. Toisaalta ahkera ja kykenevä äiti oli tyttärille esimerkki itsenäistymisen mahdollisuudesta. Poikia taas isien tiukka miehuuden malli ja tunteiden kontrollointi esti ilmaisemasta omia tunteita tai heikkoutta . Perhe-elämää sodan jälkeen kuvaa Terttu Törmä (2005, s. (Pukkila 2008) Sotaveteraaneja on arvioitu luonnehtineen erittäin tiukka tunteiden kontrollointi, sotamuistot, aggressio ja pelon torjunta. Näre (2011) näkee Suomen nykyistenkin väkivaltalukujen taustalla myös jo sisällissodan ajalta periytyvän suhtautumisen uhreihin: uhri on vähintään osasyyllinen väkivaltaan, jolloin väkivalta voi jatkua. Perheiden muuttunut elämä Isän paluu kotiin sodan loputtua oli odotettua, mutta moni mies kärsi sodasta edelleen. . hiljaisuuden salaliitto. 2008)
Pesonen ym. (2007) totesivat puolestaan entisten sotalasten kärsivän vakavammista masennusoireista kuin niiden, jotka eivät olleet erossa vanhemmistaan sodan aikana. Eloon jääneiden tuli olla kiitollisia siitä, että olivat elossa. Välittämistä saatettiin osoittaa teoilla, ei välttämättä sanoilla. 2003) Trauman sukupolvesta toiseen siirtymistä voidaan selittää erilaisilla lähestymistavoilla. Jos hävitty sota arvioitaisiin virheeksi ja sen arvo kiellettäisiin, vietäisiin myös sankarivainajien uhrilta arvo. Toisaalta varhaisen stressin on todettu altistavan pysyville neurobiologisille muutoksille (Pesonen ym. Heidän selviytymistään alettiin tutkia vasta vuosia sodan jälkeen. Perheistä muotoutui ajan mittaan perusta elämän mielekkyydelle koettelemusten jälkeen (Kirves ym. 2008). Sen sijaan ne sota-ajan lapset, jotka olivat tuolloin erossa isästään mutta eivät äidistään, eivät tuoneet esiin vakavampia masennusoireita. eloon jääneiden lasten kustannuksella. Sodan ajateltiin monesti ?vieneen parhaat pojat?, ja monet äidit palvoivat kaatuneiden poikiensa muistoa . Lastenkin kärsimys ja oireilu jäi aikoinaan ymmärtämättä. 2008). malaisten entisten sotalasten psyykkistä vointia 65 vuotta sodan päättymisen jälkeen ja totesi yli kolmasosalla edelleen traumatisoitumiseen sopivia oireita, mm. Psykody- Miten trauma voi siirtyä sukupolvesta toiseen? Sota-ajan lasten psyykkinen hyvinvointi iäkkäinä Sodan jälkeen psykiatria ei pitkään aikaan tunnustanut sotatrauman ja masennusalttiuden yhteyttä (Kirves ym. tunnesäätelyn vaikeuksia. Kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta sotalapsen kokema ero vanhemmista voi altistaa myöhemmille mielenterveyden häiriöille (Andersson 2010). Tutkijat selittävät näitä löydöksiä eri tavoin. Ne, jotka viettivät sotalapsina useita vuosia, kykenivät ehkä muodostamaan merkityksellisiä kiintymyssuhteita niihin, jotka heistä tuolloin huolehtivat. voittamattoman isän voittamista toisin keinoin. (Kivimäki 2007) Sodan jälkeen nuoriso koettiin toivoksi, mutta elämää monimutkaisti se, miten hävittyyn sotaan piti suhtautua. 2007). Sota ja sukupolvien ketju Traumaattisten kokemusten ajatellaan voivan siirtyä sukupolvelta toiselle suorasti, eli psyykkisesti vaurioituneen vanhemman psyykkinen oireisto siirtyy samankaltaisena lapseen (lapsi elää vanhempansa traumatisoituneessa maailmassa sisäistäen sen). Vanhemman traumaattisten kokemusten epäsuoralla siirtymisellä seuraavaan sukupolveen tarkoitetaan sitä, että vanhemman psyykkiset oireet vaikuttavat heikentävästi hänen vanhemmuuteensa (kykyyn toimia ja olla vanhempana) ja siten lapsen kehitykseen kielteisellä tavalla. Andersson (2010) tutki suo33. Myös saksalaisten toisen maailmansodan aikana eläneiden lasten on ikäännyttyään todettu kärsivän (sota-aikaan liittyvistä) traumaperäisistä oireista (Kuwert ym. Myös sotilasisien jälleenrakennustyö teki osaltaan miehuuden mitasta saavuttamattoman heidän pojilleen. Edesmennyt lastenpsykiatrian professori Eila Räsänen tutki 1988 julkaistussa väitöskirjassaan sotalasten vanhemmistaan kokeman eron myöhäisvaikutuksia aikuisiän terveyteen. 1960- ja 1970-lukujen nuorison liikehdintä selittyykin osin tätä taustaa vasten . (Fossion ym. Eniten kärsivät ne, joiden sotalapsena viettämä aika oli yli kolme vuotta. Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä kohti isien kaltaista miehuutta. Toisaalta sotilasisien pojat eivät voineet ikinä saavuttaa isiensä lailla nationalistisen kasvatuksen mukaista miehen korkeinta velvollisuutta ja sankaruutta: taistelua ja uhrautumista sodassa. 2007). Tämän tutkijat ajattelevat liittyvän siihen, ettei lapsen suhde äitiin katkennut. 2008) Vain osalla leskiäideistä oli taloudellinen mahdollisuus tukea lastensa kouluttautumista sodan jälkeen yhteiskunnan tuesta huolimatta (Pukkila 2008). Kivimäki (2007) korostaa toisaalta, että vaikka sotakokemuksista ei koskaan olisi puhuttu, turvasi vanhempien keskinäinen ymmärrys lapsia. Tällöin paluu kotimaahan saattoi aiheuttaa uuden kiintymyssuhdetrauman. (Kirves ym
Perheenjäsenet saattavat olla fyysisesti läheisiä, mutta emotionaalisesti yksinäisiä ja etäisiä ? aleksitymisiä. (Sinkkonen 2004) Perheen sisäinen kommunikaatio voi myös siirtää traumaattisia kokemuksia sukupolvelta toisel- le. Siksi lapsella on tarve olla vaaran uhatessa lähellä hoivaajaansa (Sinkkonen 2004). Turvaton, väkivaltainen lapsuus, vanhemman psyykkinen sairaus ja vanhempien kyvyttömyys eläytyä lapsen maailmaan voivat heikentää mentalisaatiokyvyn kehittymistä. (Abrams 1999) Aleksitymialla tarkoitetaan persoonallisuuspiirteiden yhdistelmää, jolle on ominaista emotionaalinen rajoittuneisuus, tunne-elämän köyhyys ja kykenemättömyys verbaaliseen tunteiden kuvaamiseen sekä käytännöllisyys ja tunteiden ulkoistaminen (Slotte ym. Traumatisoituneen perheen sisäinen ongelmien ratkaisukyky voi olla heikko ja todellinen perheenjäsenten välinen läheisyys puuttua. Perheet koettavat selviytyä kieltämällä, torjumalla tai tietoisesti jättämällä puhumatta traumaattisesta, tärkeästä tapahtumasta. Sodanaikaisella isänmaal34. On osoitettu, että autonomisilla (tasapainoisilla) aikuisilla on muita useammin turvallisesti kiintyneitä lapsia. Myös ns. Lapset oppivat vanhempiaan havainnoimalla ja jäljittelemällä . Perheiden vaikeneminen traumaattisesta tapahtumasta on usein keskeistä. 2007). Sosiaalipsykologiassa on todennettu sosiaalisten normien ja uskomusten siirtyvän sukupolvelta toiselle. (Larmo 2010) Kiintymyssuhdeteorian mukaan ihmisen varhaista kehitystä säätelee turvallisuuden tarve. Mentalisaatiokyky auttaa ennakoimaan omia ja toisen tunnereaktioita ja säätelemään omia tunnetiloja. Näin lapsuuden kasvuolosuhteet vaikuttavat myöhempään psyykkiseen hyvinvointiin. Aikuisten lapsuudenaikaisia ja ajankohtaisia kiintymyssuhdemalleja voidaan analysoida AAI (Adult Attachment Interview) -haastattelulla. Sekä tiedostamaton että tiedostettu vanhemman traumatisoitumisen siirtymä tapahtuu perheessä, ja se tapahtunee ei-kielellisen, syyllisyyttä aiheuttavan viestinnän kautta. kaksoissidos (ristiriitainen, lapsen vaihtoehdoitta jättävä vanhemman kommunikaatiotapa) perheen sisäisessä viestinnässä saattaa liittyä trauman siirtymiseen sukupolvelta toiselle. Vuosikerta naamisen selitysmallin mukaan tiedostamattomat tunteet siirretään yhtä lailla tiedostamatta seuraavalle sukupolvelle. Sosiologi Karl Mannheimin mukaan ?eri ihmisille sama aika on eri aika, koska se koetaan minuuden eri vaiheissa?. turvan, lohdun, emotionaalisen läheisyyden ja hoivan etsiminen ja tarjoaminen, tunnesäätelyn tarjoaminen ja empatian kokeminen (Zeanah & Smyke 2008). Lapsen parentifikaatio jättää lapsen omat, kehitysvaiheelle ominaiset, tarpeet tyydyttämättömiksi (Kellermann 2001). Tämä taas viittaa siihen, että kiintymyssuhdemallit voivat siirtyä seuraavalle sukupolvelle. Ne heikentävät mielen joustavuutta, ja vaikeiden turvattomien kiintymyssuhteiden on todettu olevan yhteydessä psykopatologiaan. Hoivaajan ja lapsen välisessä suhteessa kumpikin on aloitteellinen, ja suhteeseen kuuluvat mm. Biologisten tai geneettisten tekijöiden ajatellaan myös voivan selittää alttiutta psyykkiselle traumalle. 1/13 Elina Tiiri 29. Puheen puuttuessa oireet puhuvat omaa sanatonta kieltään. Aikuisen herkät ja johdonmukaiset reaktiot lapsen hätään suojaavat hänen kehitystään ja johtavat turvalliseen kiintymyssuhteeseen. Lapselle ei tällöin kehity kykyä ymmärtää omaa ja toisten mieltä, ja pahimmillaan vanhemman tunnetila valtaa lapsen mielen ja vaikuttaa lapsen kuvaan itsestään. Turvattomia kiintymyssuhteita luokitellaan useita. Trauman siirtyminen voi tapahtua sekä tarinoiden kautta että kokemuksesta oppimalla (?maailma on vaarallinen paikka?) (Abrams 1999). Sodan kaikuja nykypäivään Sodan merkitys oli erilainen kasvuvaiheesta riippuen. (Kellermann 2001) Mentalisaatiokyvyllä tarkoitetaan varhaisessa vuorovaikutussuhteessa kehittyvää kykyä pitää mielessä oma ja toisen mieli. myös traumaattisia tapoja toimia (Kellermann 2001). Siteen samaan ikäryhmään kuuluvien välille luo yhdessä jaettu erityinen avainkokemus, joka ajoittuu yhteiskunnalliseen murrokseen tai poikkeusoloon
(Kirves ym. 2008) Sotasukupolven heikkeneminen ja vanheneminen teki tilaa kapinan sijaan sovinnonhalulle. Sodan tarinat ovat kuitenkin läsnä suomalaisissa perheissä tänäkin päivänä: perhesalaisuuksina, sankaritarinoina, sota-aikaan sijoittuvan tieto- ja kertomakirjallisuuden pinoina. he olivat yhteiskunnallisesti petetty sukupolvi, joiden työstä vaiettiin tai se halvennettiin. turvaverkkoa, jota vaille se itse sodan aikana jäi. Tällä turvaverkolla on itsessään kannatteleva merkitys, mutta sen rakentajat ovat jääneet omille lapsilleen emotionaalisesti melko etäisiksi kovan työnteon takia. Kun aiempi arvomaailma sodan jälkeen romahti, ja tämä avainkokemus koettiin herkimmässä iässä (16?18 vuotta), jäi vaihtoehdoksi nuorille löytää jotain yhteenkuuluvuuden tunnetta palauttavaa ideologisen petetyksi tulemisen jälkeen. Kannattelijasukupolvi rakensi Suomeen hyvinvointivaltiota . Myös sodan epävarmuuden tunneperintö leimaa nykypäivää: elämä voi ikään kuin alkaa vasta, kun epävarmuudesta on päästy . Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä ymmärtäminen, että omat sota-ajan vanhemmat tekivät parhaansa niissä olosuhteissa, ja halu tarjota omille lapsille sitä, mitä itse ei saanut sota-ajan vanhemmiltaan, auttoi sota-ajan lapsia parhaimmillaan katkaisemaan sodan synnyttämää pahoinvointia ja käsittelemään tuskallisia muistoja. opiskeltu, hankittu asunto ja työpaikka. 2008) Kirjassaan ?Me ollaan kaikki sotilaitten lapsia. Toisaalta työnteko myös eheytti: loi merkityksellisyyden tunteen ja lapsille yhdessäolonkokemuksen vanhemman kanssa työtä tehden. (Kivimäki 2007) Sota-ajan ja nykypäivän vanhemmuudessa voidaan nähdä yhtäläisyyksiä. (Näre 2011) Sodanjälkeinen syyllisyydentunne ja selviämisen pakko johtivat hurjaan työntekoon, eikä tunnekokemusten käsittelylle ollut tilaa. Petetyksi tulemisen häpeä johti hyväksynnän lunastamiseen kannattelijan roolissa ja rauhanomaisemman yhteiskunnan rakentamiseen. Jatkosodan aikana avainkokemusiässä olleet maanpuolustustyötä tehneet nuoret joutuivat myöhemmin kokemaan häpeää tästä vapaaehtoisesta työstään . Erityisesti sosiologisen tutkimuksen selitysvoima tuntui häkellyttävältä sekä yksilön kokemuksen että yhteiskunnan kehittymisen kannalta. Sodan aikana kasvaneen sukupolven tunneperintöä onkin oman itsen varassa pärjäämisen ja hyväksynnän etsimisen lisäksi myös suorituskulttuuri. Kliinisessä mielenterveystyössä on tärkeää olla tietoinen siitä, että aikuispotilaiden vanhemmat tai lapsipotilaiden 35. Luodun sosiaaliturvajärjestelmän kautta kannattelijasukupolvi on kuitenkin kannatellut nuorempia sukupolvia. (Kirves ym. Valitsin sen takia keskeisiksi näkökulmiksi historiallisen tiedon näkökulman ja sosiologisen näkökulman, joka tuntui täydentävän ja syventävän psykologista näkökulmaa. Kun taas monien tiedostamattomat toiveet jäävät täyttymättä, muuttuu kulttuuri. 2008) lisella propagandalla lienee ollut erityisen suuri vaikutus lapsiin, ennen sotaa tai sen aikana syntyneisiin. Sodan aikana ja jälkeen isät olivat usein emotionaalisesti etäisiä, ja isän ensisijainen tehtävä oli perheen talouden turvaaminen. Tällainen isyyden malli on jossain määrin säilynyt nykypäivään. On varmastikin niin, että mielen sisäiseen kokemukseen vaikuttaa vahvasti ympäröivä todellisuus. Suomen viime sodista on kulunut ihmisikä, ja Suomi on monin tavoin erilainen maa kuin tuohon aikaan. ajallisen jatkumon ja ulkoisen todellisuuden ja sisäisen kokemuksen välisen vuoropuhelun. Äitien työnteko oli sodan aikana tavallista, mikä johti lasten varhaiseen omillaan pärjäämiseen. Nykyäänkin perheen elättäminen edellyttää usein molempien vanhempien työntekoa, mihin liittyy lasten varhainen itsenäistyminen ja vastuunotto. Marja Tuominen (1991) tuo esiin, että vallitsevan kulttuurin ylläpitämiseen tai muutokseen vaikuttaa se, että vanhempien tiedostamattomien toiveiden toteuttaminen annetaan usein lasten tehtäväksi. Kun monien tiedostamattomat toiveet löytävät täyttymyksen vallitsevasta kulttuurista, pysyy se yllä. (Kirves ym. Sen Lopuksi Tehdessäni tätä työtä pyrin pitämään mielessä kaksi ulottuvuutta
215-245). Porvoo: Weilin & Göös. Kuwert, P., Spitzer, C., Träder, A., Freyberger, H.J., Ermann, M. Kinnunen, J. American Journal of Psychotherapy 53, 225-331. Andersson, P. Mälkki, I. International Psychogeriatrics 19, 955-61. Kälkäjä, M. (2007). (1985). Turtola, A.-M. Helsinki: Ajatus Kirjat, Gummerus Kustannus Oy. Larmo, A. Vuosikerta isovanhemmat ovat todennäköisesti syntyneet sota-aikana tai sen jälkeisen yhteiskunnallisen myllerryksen aikana. Näre, J. 213241). 70 000 pientä kohtaloa. Suomen sotalapset (s. an integrative view. Psychiatry 64, 256-67. Kirves, J., Kivimäki, V., Näre, S. Saloranta. (toim.) Evakkolapset (s. Huhtinen, T. Sotaorpojen mykkä Elina Tiiri 040 556 3789 elina.tiiri@tyks.fi LÄHTEET Abrams, M. kyky pitää mieli mielessä. Post-traumatic stress symptoms linked to hidden Holocaust trauma among Finnish evacuees separated from their parents as children in World War II, 1939-1945: a case-control study. International Psychogeriatrics 23, 654-61. Betancourt, T.S. Strandberg (toim.) Sodassa koettua. Haavoitettu lapsuus (s. Teoksessa M. Sodassa kasvaneiden tunneperintö. Teoksessa S. Perheterapeutin on tärkeää ymmärtää, mitä potilaan tai hänen vanhempansa toteamus ?isäni oli sodan käynyt mies. Transmission of Holocaust trauma . 33-47). Porvoo: Weilin & Göös. Kaven, P. Uhrattu nuoruus (s. (1999). Intergenerational transmission of trauma: Recent contributions from the literature of family systems approaches to treatment. & Siltala, J. (2008). Teoksessa A. Perhe-elämä, arki ja sota. (2001). 88-109). International Review of Psychiatry 20, 317-28. 36. Duodecim 126, 616-22. Näre, S. (2011). 57). (2003). (2008). Mentalisaatio . 1/13 Elina Tiiri 29. voi yksilön kokemuksen tasolla tarkoittaa, ja minkälainen merkitys sillä voi olla yhä. Kirves, J. (2011). Tunneilmasto on vieläkin kylmä. Porvoo: Weilin & Göös. Kivimäki, V. Kuorsalo, I. T. (2005). Family approach with grandchildren of Holocaust survivors. American Journal Psychotherapy 57, 519-27. Hagelstam, S. (2010). Strandberg (toim.) Sodassa koettua. Arkea sodan varjossa (s. Siltala, J. Sodan rampauttama vanhemmuus. Seppinen, J. & Khan, K.T. Minuun evakkous jäi asumaan. (2008). The mental health of children affected by armed conflict: Protective processes and pathways to resilience. Sukupolvinäkökulman mielessä pitäminen perheterapeuttisessa prosessissa on olennaista. Nykyään sota on suomalaisissa perheissä läsnä uudella tavalla: Suomeen sodan kokeneina muuttaneiden pakolaisten ja siirtolaisten perheissä, yhä ajankohtaisena traumana, jota ei voi unohtaa . Teoksessa Luennot. Näre, J. Teoksessa S. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. Kellermann, N.P.F. Sixty years later: post-traumatic stress symptoms and current psychopathology in former German children of World War II. (2007). (2007). Strandberg (toim.) Sodassa koettua. Kirves, J. Siltala, J. ja joka haastaa suomalaiset ja suomenkieliset auttamisen tavat jo pelkän kulttuurin ja kielen erojen takia. Erään parikymmentä vuotta sitten sodan kokeneen ihmisen sanoin: ?On vain rumia sotia.? Fossion, P., Rejas, M.-C., Servais, L., Pelc, I. & Hirsch, S. XXXII Tampereen Lääkäripäivät 24.?26.3.2011 (196-197). Tampere: Lege Artis Oy. Näre, S
Scott, J. (s. Itkulla ei saanut häiritä. Teoksessa A. Teoksessa M. http://www. stat.fi/org/historia/vaestonkehitys.html Tilastokeskus (2010). Strandberg (toim.) Sodassa koettua. Haavoitettu lapsuus (s. Sotaan loppui lapsuus (s. http://www.stat.fi/til/vaerak/2009/vaerak_2009_2010-03-19_tau_003_fi.html Tuominen, M. Väestönkehitys vuosina 1741?2050 (päivitetty 21.10.2008). Stevenson, E. (2008). Attachment disorders in relation to deprivation. Teoksessa M. 316). Teoksessa I. Teoksessa S. (2009). (2007). Depressive symptoms in adults separated from their parents as children: A natural experiment during World War II. & Smyke, A.T. (2007). Lapsuus sodan keskellä. Kirves, J. Suomen Lääkärilehti 62, 1005-1009. Tilastokeskus (2008). Kotirintaman lapset. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. subjekti. Suomalaiset sukupolvet ja aleksitymia. 127-128). Saloranta (toim.) Evakkolapset (s. Almqvist, J. Minä, kulttuurin 37. Strandberg (toim.) Sodassa koettua. Tuominen ?Me kaikki ollaan sotilaitten lapsia. Näre, J. 56-57). 11-34). Helsinki: Ajatus Kirjat, Gummerus Kustannus Oy. Sinkkonen, J. 9-29). Porvoo: Weilin & Göös. Pesonen, A.-K., Räikkönen, K., Heinonen, K., Kajantie, E., Forsen, T. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Sallinen-Gimpl, P. (2004). & Kirves, J. Talvisota, jatkosota ja Lapin sota suomalaisissa perheissä ikävä. Me sotilaiden lapset (s. Kirves, J. (1991). Saloranta (toim.) Evakkolapset (s. American Journal of Epidemiology 166, 1126-33. Pukkila, H. Haavoitettu lapsuus (s. Jyväskylä: Ajatus Kirjat, Gummerus Kustannus OY. Zeanah, C.H. Mielialahäiriöt ja itsetuhokäyttäytyminen. Kuorsalo, I. (2001). Pine, S. G. Malden, MA, USA, Oxford, UK & Carlton, Vic., Australia: Blackwell Publishing. Ormio, L., Porio, A. K., Joukamaa, M. (2007). K., Salminen, J. Näre, J. Moilanen, E. (2008). Väestö iän mukaan vuosina 1875?2009 (päivitetty 19.3.2010). Kumpulainen (toim.) Lasten- ja nuorisopsykiatria (s. Räsänen, T. Kuorsalo ja I. Thapar (toim.) Rutter?s Child and Adolescent Psychiatry, fifth edition (s. Helsinki: Ajatus Kirjat, Gummerus Kustannus Oy. Wendisch, I. (2004). (2005). Tamminen, F. & Eriksson, J. Kokemustieto täydentää historiaa. Bishop, D.S. Kiintymyssuhdeteoria ? tutkimuslöydöksistä käytännön sovelluksiin. Duodecim 120, 1866-73. Slotte, S., Mattila, A. Teoksessa S. 139-168). Porvoo: Weilin & Göös. Näre, S. Rutter, D.V.M. Taylor, A. 12). 906-915). (2005). Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava. Törmä, T. Siltala, J. Teoksessa A. Siltala, J. 218-226). Piha, K. Helsinki: Kirjapaja O. Räsänen, E
Tätä ilmiöryhmää sanotaan virhesuorituksiksi, ja esimerkin siitä saan ajatellessani henkilöä, joka puhuessaan sanoo aikomansa sanan sijasta toisen, väärän sanan, virhesanoma, taikka tekee vastaavan, jälkeenpäin huomaamansa tai huomaamatta jättämänsä erehdyksen kirjoittaessaan tai joka lukee kirjoitettua tai painettua tekstiä toisin kuin teksti edellyttäisi, virhelukema, tai joka käsittää kuulemansa väärin vaikka kuuleekin moitteettomasti, jolloin kyseessä on virhekuulema. Tällaisiin ilmiöihin pyydän siis nyt saada kohdistaa huomionne. Selailen Suomen Lääkärilehden 16.11.2012 ilmestynyttä numeroa. Eikä Psykiatriyhdistyksen, Psykologiliiton tai Suomen evankelis-luterilaisen kirkon radikaalisiiven tuijotuksesta vaan Mandatum Life -nimisen sijoitusneuvontaa harjoittavan yrityksen mainoksesta. Arvaan, että mielessänne herää kuitenkin harmistunut vastaväite: ?Aivan toisen tärkeysluokan ongelmia on yllin kyllin sekä meidän ulkopuolellamme että oman sielunelämämme ahtaammassa piirissä; ajan ja vaivan tuhlaaminen tuollaisiin joutavuuksiin tuntuu suorastaan kurittomalta.? Malttakaa mielenne, hyvät naiset ja herrat! On myös virhelukemia, jotka saavat alkunsa luettavasta tekstistä, se kun herättää häiritsevän pyrkimyksen, joka sitten muuttaa tekstin päinvastaiseksi. Tällaisten tapausten analyysi osoittaa, että luettava tosiaan on herättänyt lukijassa vastenmielisyyttä ja että virhelukeman aiheuttajana on ollut voimakas torjuntatoive. Yhdellä sivulla lukijaa tuijottaa keltaisilla silmillään koko sivun kokoinen pöllö. Hätkähdän: en niinkään pöllöä kuin sivun oikealla puolella, pöllön vatsan kohdalla olevaa aika suurikokoista ja lihavoitua tekstiä: ?Vaurastuminen kuuluu kaikille, oma sielunhoitaja jokaiselle.. Vuosikerta Valitettava virhelukema H yvät naiset ja herrat! Olettamusten sijasta valitsen lähtökohdaksi empiirisen tutkimuksen. 1/13 29. Sen kohteeksi otan ryhmän hyvin yleisiä, hyvin tuttuja ja hyvin vähälle huomiolle jääneitä ilmiöitä, jotka eivät ole varsinaisia sairauden oireita vaan joita esiintyy kaikkien terveittenkin ihmisten käyttäytymisessä. Mainoksen motto sivun alalaidassa on ainakin lääkärin hoitoeetokseen aika karmeasti iskevä: Rahat tai henki! Edellä olen, kuten Perheterapia-lehden lukijat tietysti heti huomasivat, sirotellut Freud-sitaatteja hänen kirjastaan Johdatus psykoanalyysiin, tosin verbimuodon me-muodosta minä-muotoon muutet38. Kyse ei ollutkaan sielunvaan salkunhoitajasta. Ja sen alapuolella pienemmällä fontilla: ?Juuri nyt sielunhoitajan aktiivisuus ja näkemys ovat kaikki kaikessa.? Mielessäni läikähtää voimakkaasti, jotensakin miellyttävän tuntuisesti mutta samalla ristiriitaisesti: onko kyse psykoterapian ennennäkemättömään nousuun liittyvästä julistuksesta vaiko sittenkin kir- kon kiivaasta aktivoitumisesta maallistumista ja sen mukanaan tuomaa irrallisuutta vastaan? Ja, piru vieköön, vasta seuraava lause palauttaa minut niin sanottuihin realiteetteihin: ?Sinun tarvitsee vain valita itsellesi sopiva sijoitusstrategia, salkunhoitomme hoitaa loput.
Mutta samoihin aikoihin, kirjoittaja kertoo, toisessa Italian kaupungissa, itsemurhan tehneen liikemiehen leski syytti julkisesti mielenterveyspalveluita siitä, ettei miestä ollut otettu vastentahtoiseen psykiatriseen hoitoon. Ja, vielä kerran ja: Erityisesti skitsofrenian kohdalla toistuva mielenterveyskenttään piintynyt vakaumus mielestäni on, että kun kerran on annettu esimerkiksi skitsofreniadiagnoosi, vaikkapa vain epäily siitä, on koko ikänsä ?skitsofreenikko? tai ?erityisessä uhassa sairastua?. Samassa lehdessä Kristian Wahlbeck ja David McDaid tuovat laajasti esille, miten taloudellinen lama muodostaa tutkimusten mukaan kauaskantoisia sosiaalisia, terveydellisiä ja myös mielenterveydellisiä seurauksia yksilöille ja perheille. Mutta tällä tavalla tavallisista ihmisistä tehdään häiriintyneitä. Tällöin ei olla kovinkaan kaukana 1800-luvun ranskalaisen runoilija 39. Eräs psykoterapeuttikollegani ironisoi joskus tätä vertaamalla sitä siihen, että kaikilla meillä on joskus ollut kuumetta. Emme kuitenkaan nimitä tällaisia ihmisiä ?febriilikoiksi?, ei vaikka useimmiten voi jopa ennustaa, että alttius saada jossakin elämänvaiheessa taas kuumetta on koko ajan olemassa. Tällä tavalla psykiatria, ja tietysti myös psykoterapia, on kahdenlaisten syytösten kohteena: normaalisuuden leimaamisesta sairaudeksi ja toisaalta siitä, ettei patologisoida. Mutta virhelukemani oli kuin toiveentoteutuma unessa: Oma psykoterapeutti jokaiselle; juuri nyt psykoterapeutin aktiivisuus ja näkemys ovat kaikki kaikessa. Mutta onko virhelukemani myös kuin painajaisuni, johon herää hiestä märkänä? World Psychiatry -lehden päätoimittaja, italialainen Mario Maj pohtii viisaasti lehden viime lokakuun numerossa psykiatrian olevan näinä vuosina monenlaisten paineitten kohteena. Kun seuraavassa käytän psykiatria-sanaa, voisin useimmiten käyttää myös psykoterapia- tai perheterapia-sanaa, niin samanlaisia nämä paineet mielestäni ovat. Toisaalta psykiatriaa syytetään tavallisen elämän vaikeuksien patologisoimisesta. Ja vielä neljännen paineen alaisena: että esimerkiksi väkivaltaiset ihmiset olisivat oike- tuina. Ei vaikkei olisi enää vuosiin ollut yhtään oiretta. ?Eihän sitä koskaan tiedä, milloin.. tai ?psykoosin riskisyndroomeja?. Käytännössä tämä usein merkitsee sitä, ettei hoitoa koskaan lopeteta. Tätä tapahtuu, jotta psykiatrian vaikuttavuus ja merkittävyys korostuisivat. Ja tällöin tietysti myös tämän johdannaisena patologisoimaan myös asiaintiloja, jotka ovat usein, usein myös useimmiten, osa normaalia kehityspsykologiaa. Erityinen psykiatriaan liittyvä ongelma kuitenkin on, että se, mikä sosiaalipolitiikassa hävitään tai hävitetään, sen psykiatrian (psykoterapian) odotetaan korjaavan. Ja vielä kolmanneksi: psykiatriaa painostetaan diagnosoimaan ja hoitamaan erilaisten häiriöitten oletettuja ennakkotiloja, ?prodromaaleja. Tämä kritiikki kärjistyy erityisesti silloin, kun patologisoinnin kohteena näyttävät olevan lapset ja aikuiset tai kun arvellaan kyseessä olevan lääketeollisuuden ja psykiatrian allianssi. Mutta toisaalta psykiatriaa, siis samoin kuin psykoterapiaa, kohtaan tulee jatkuvasti myös painetta laajentaa sen aluetta diagnooseja laajemmalle, esimerkiksi niihin emotionaalisiin vaikeuksiin, joita väestössä näyttää syntyvän luonnononnettomuuksien tai koko yhteiskuntaa kohtaavan taloudellisen laman seurauksena. Mutta myös kolmannenlaisten syytösten kohteena: ettei hoideta riittävän tehokkaasti yhteiskunnallisten ongelmien seurannaisilmiöitä. Esseitä perheterapiasta klassikon Charles Baudelairen arvoituksellisesta toteamuksesJukka Aaltonen ta ?on hyvä, että Jyväskylän yliopiston viattomat kärsiperheterapian professori, vät.? emeritus Esimerkkinä tilanteen hankaluudesta Mario Maj kertoo kaksi esimerkkiä. Italiassa joukko itsemurhan tehneitten yksityisyrittäjien leskiä järjesti mielenosoituksen; heidän banderollissaan luki: ?Aviomiehemme eivät olleet hulluja!?, ?Epätoivo, ei mielisairaus, sai heidät tekemään sen!
Jyväskylä: K. (2012). Metataso tässä yhtey dessä olisi psykoterapeuttien uudenlainen yhteis- kunnallinen aktivoituminen. Pitäisikö siis kaikilla kärsivillä olla mahdollisuus psykoterapiaan. (2007). Tämä aktivoituminen ei tarkoita pelkästään uuden sijoitussalkunhoitajan valitsemista. Nyt kun meillä on uusi psykoterapeuttien koulutusta koskeva asetus, jossa koulutus on siirtynyt yliopistoihin, tämän metatason pitäisi merkitä myös psykologian ja psykiatrian oppiaineitten yhteistyötä sosiaalitieteitten kanssa ja psykoterapiaan kohdistuvien ristiriitaisten paineitten selvittelyyn pyrkimistä, ei pelkästään kilpailutusten koukeroitten kanssa puuhastelua. Jukka Aaltonen 050 564 9021 jukka.aaltonen@jyu.fi KIRJALLISUUTTA Freud, S. Ainakin se piti sisällään myös elämyksen hyvin ristiriitaisista toiveista. Jos ajattelee sitä kärsivän yksittäisen ihmisen kannalta, ehkä pitäisi. Olisiko niinkin, että psykoterapeutit ovat itse jääneet passiivisiksi yhteiskunnallisten kysymysten kriittisessä pohtimisessa ja suostuneet kiltisti ponnistelemaan yhteiskunnallisten ongelmien seurannaisvaikutusten korjaamiseksi. Vuosikerta astaan useimmiten mielisairaita, jolloin koko ilmiö leimaa kaikki mielenterveyspotilaat riskiväestöksi ja heitä hoitavat ihmiset ammatillisesti kyvyttömiksi. Kuten alussa sanoin, nämä ilmiöt luonnehtivat myös psykoterapian asemaa. 1/13 Jukka Aaltonen 29. kuvaamaa kaksoissidosta, josta ei ole vapautusta muuta kuin ponnistelemalla metatasolle. From ?madness. Gummerus Osakeyhtiö. Maj, M. Suomen Lääkärilehti 46, 3375. Nylén, A. (1917, suom. Käytännössähän se ei ole mahdollista. 1969). Johdatus psykoanalyysiin. World Psychiatry 11(3), 139-145. 40. Miksi nuori surmaa. Viattomien kärsimyksestä. Kirjassa A. J. Monesti jopa enemmän kuin pelkästään psykiatrian asemaa, koska psykoterapian oletetaan usein olevan jotenkin syihinmenevämmin vaikuttavaa kuin psykiatrian. Psykiatrialle kokonaisuutena ja laaja-alaisena tieteenä sallitaan ehkä sittenkin helpommin anteeksianto onnistumattomuudesta, vähän samalla tavalla kuin kirurgialle se, että vanhat ihmiset liukastuvat hiekoittamattomilla kaduilla ja murtavat lonkkaluunsa. On kuitenkin vielä toinen näkökulma. http://www.intermin.fi/download/38249_Joukkosurmat-raportti_julkaistava_ versio.pdf Wahlbeck, K. Editorial. World Psychiatry 11(3), 137-138. Mandatum Life (2012). ja McDaid, D. Ja toisaalta: Pieni ajatuskokeeni kai osoitti, että tällainen ajatuskin johtaa moninaisiin, myös eettisiin pulmiin, ei vähiten sitä kautta, että psykoterapeutit ovat yhteiskunnassamme sellaisten ristiriitaisten paineitten kohteina, että ne kokemuksena muistuttavat Gregory Batesonin työryhmineen jo 1950-luvulla ? siis melko tarkkaan samanaikaisesti kuin klooripromatsiini otettiin psykiatriassa käyttöön . Jotain tiedostamatonta lienee selvästikin ollut liikkeellä, eikä virheluentani kovin kaukana painajaisunestakaan ollut. (2012). Actions to alleviate the mental health impact of the economic crisis. to ?mental health problems?: Reflections on the evolving target of psychiatry. Yhteenveto nuorten tekemistä suunnitelmallisista henkirikoksista ja niiden taustoista. . Nylén Vihan ja katkeruuden esseet. Turku: Savukeidas Kustannus. Sisäasiainministeriö (2012). Sen seurausta lienee myös se, ettei heidän kokemustaan ole edes pyritty ottamaan huomioon, kuten näkyy esimerkiksi koulusurmia käsittelevästä sisäasiainministeriön laajasta, tieteelliseksi tarkoitetusta muistiosta, jossa ei ole sanaakaan yksilö- tai perheterapian mahdollisista havainnoista ja todennäköisesti onnistuneista ennaltaehkäisyistä, kylläkin serotoniinin aineenvaihdunnasta. Jos palaan alkuun ja virheluentaani
Ajankohtaiset tapahtumat ja uutiset 41
mikä on muutoksessa? LT, antropologi,dosentti Marja-Liisa Honkasalo 14.00?14.30 KAHVITAUKO 14.30?15.30 Edellinen aihe jatkuu 16.00? Suomen perheterapiayhdistyksen kevätkokous 18.30? ILTAJUHLA monikulttuurisuuskeskus Saaga Hinta 30 ?, sisältää illallisen ja ohjelman Perjantai 22.3.2013 09.00?10.30 Monikulttuurinen seksuaalisuus EL, pari- ja seksuaaliterapeutti Pirkko Brusila 10.30?10.45 Tauko 10.45?12.15 Edellinen aihe jatkuu 12.15?13.15 LOUNAS 13.15?14.45 Kulttuurien kohtaamisen kokemuksia Venäjällä ja Suomessa Kouluttaja, työnohjaaja Marja Hannula 14.45?15.45 Reflektio ja lähtökahvit KOKOUSKUTSU Suomen perheterapiayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous 21.3.2013 klo 16 Kouvola talo, Varuskuntakatu 11, 45100 Kouvola Kokouksessa käsitellään Suomen perheterapiayhdistyksen säännöissä kevätkokoukselle määräämät asiat. Yhdistyksen jäsenet tervetuloa! Suomen perheterapiayhdistyksen johtokunta 42. 3/11 1/13 27. Vuosikerta 29. KEVÄTPÄIVIEN OHJELMA Torstai 21.3.2013 09.30?10.00 Ilmoittautuminen ja kahvit 10.00?10.15 Koulutuksen avaus 10.15?11.30 Kulttuurien kohtaamisen kokemuksia, monikulttuurinen perhe erityisopettaja Jenni Apajalahti-Nykänen 11.30?12.30 LOUNAS 12.30?14.00 Kulttuuri ja perhe
Kurssilla kirjoitetaan oma elämäntarina aloittaen isovanhempien ja vanhempien tarinoista. Opetus sisältää psykiatrian ja psykologian opintoja tarvittavan määrän. Opetusohjelman suunnitteluun on osallistunut moniammatillinen psykoterapiakouluttajista koottu asiantuntija työryhmä, jossa on ollut edustettuna lääketieteen, sosiaali- ja terveystieteiden sekä aikuispedagogiikan asiantuntijat. Koulutuksen tavoitteena on antaa yleisnäkemys ihmisen psyykkistä kasvua ja kehitystä kuvaavista teoreettisista perusteista . Koulutuksessa on 3 lähiopetuspäivää ja niiden välissä arviointitehtäviä. Terapeuttinen työskentely asiakkaan kotona Syksyllä 2013 käynnistyvä, puoli vuotta kestävä koulutus on tarkoitettu terveys- ja sosiaalialan tai muun soveltuvan alan ammattilaisille, jotka työskentelevät kodeissa ja haluavat monipuolistaa ?työkalupakkiaan?. Depressiokoulun ryhmänohjaajakoulutus (myös työterveyshuollolle) Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille valmiudet toimia ohjaajana masennuksen ennaltaehkäisyn ryhmissä, joiden tavoitteena on vähentää vakavien masennusten puhkeamista, lyhentää masennusjaksojen kestoa ja lievittää niiden voimakkuutta. Elämänkaarikirjoitus Kurssi kestää lukuvuoden ja lähitapaamisia (pe-la/1 x kk). Koulutus alkaa syksyllä 2013. Esitteet ja haku: www.koukes.fi . Koulutuskeskuksen kautta seuran asiantuntijayhteisö voi tarjota mielenterveyden edistämiseen, henkiseen hyvinvointiin ja jaksamiseeen sekä psykososiaaliseen auttamistyöhön ja psykoterapiaan liittyviä koulutus-, konsultaatio- ja työnohjauspalveluita. Psykoterapeuttikoulutuksen edellyttämät lisäopinnot Helsinki, Mikkeli, Kuopio (30 op) Koulutus täydentää sosiaali- ja terveysalan tai muun soveltuvan alan ammattihenkilöiden perustutkintoa psykoterapeuttisten valmiuksien osalta, ja toimii myös alan ammattihenkilöiden täydennyskoulutuksena. Opetuksen sisällön suunnittelussa on otettu huomioon Yliopistojen psykoterapeuttikoulutus konsortion asettamat valmentavien lisäopintojen 30 op sisältöä koskevat vaatimukset. tiedustelut: info@koukes.fi, (09) 4150 3600 43. Se auttaa työntekijää kohtaamaan perheen ja selvittämään, miten sen jäsenet näkevät vahvuutensa ja vaikeutensa, sekä arvioimaan perheen elämää ja sen jäsenten keskinäisiä suhteita eri näkökulmista. Tavoitteena on myös lisätä koulutettavien omia valmiuksia kohdata kriisissä olevia ihmisiä. Perhearviointi - perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä Menetelmä on suunniteltu ammattiauttajille ja tutkijoille, jotka joutuvat tekemään arvioita perhe-elämästä ja perhesuhteista joko perheen kotona tai vastaanotoilla. Kouluttajana Pepi Reinikainen. Koulutus on suunnattu ensisijaisesti sosiaali- ja terveysalan potilastyössä sekä muissa palvelualan työtehtävissä työskenteleville psykoterapeuttikoulutuksiin hakeutuville henkilöille. Koulutus sisältää kerran kuukaudessa toteutettavat kaksipäiväiset teoriaseminaarit (23 pv) ja kestää noin vuoden. Opetukseen sisältyy lisäksi kirjalliset välitehtävät, yksilö- ja ryhmätyöt, kirjallisuuteen perehtymistä sekä opinnäytetyö. Opinnäytetyö on kirjallinen tuotos joka esitetään. LUE LISÄÄ WWW.KOUKES.FI Ammatilliset täydennyskoulutukset Debriefing-istunnon ohjaajakoulutus 8.-9.4.& 15.5.2013 Koulutuksen tavoitteena on osallistuvan peruskoulutuksesta riippuen, lisätä tiedollisia ja taidollisia valmiuksia toimia debriefing-toimintaan liittyvissä ohjaaja-, organisointi- ja tiedotustehtävissä. Kriisiavun koulutus 9.-10.4.&15.5.2013 Koulutuksen ensisijaisena tavoitteena on antaa perustietoa traumaattisista elämänkriiseistä, selviytymisestä ja auttamisesta. Menetelmää voi käyttää joko yksinään tai osana laajempaa arviointikehystä. lisätä tiedollisia valmiuksia mielenterveyden häiriöistä, psykiatrisesta diagnostiikasta, mielenterveystyöstä ja psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä eri-ikäisille suunnatusta mielenterveyspalveluiden ja kuntoutuksen järjestelmästä . Suomen Mielenterveysseura Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus vastaa Suomen Mielenterveysseuran maksullisesta koulutustoiminnasta. antaa perustietoa yleisimmistä psykoterapioiden suuntauksista ja vaikuttavuuksista tutkimusten valossa sekä terapiasuhteen syntymisen edellytykset ja mikä on ja mikä ei ole terapiaa.
vuosikerta, hinta 8,50 6/2012 LASTENKODISTA ONNELLINEN ELÄMÄ FIKSU SATSAA TERVEYTEEN LINNALESKEN TARINA Miksi hyvä tyyppi saa töitä? Kimmo Oksanen: ?Ihmisten julmuus kauhistuttaa? ASUINALUE MIELEKKÄÄKSI Manuela Bosco: ?Elämä on kulkemista, ei suorittamista? Kenen syy köyhyys on? kestotilaus 41 euroa opiskelijatilaus 25 euroa Tilaukset: tilaukset@mielenterveysseura.fi MIELENTERVEYSSEURA.FI 44. Vuosikerta TILAA MIELENTERVEYS! MAAMME AINOA MIELEN HYVINVOINNIN ERIKOISLEHTI TARJOAA ASIANTUNTIJATIETOA, AJANKOHTAISIA ILMIÖITÄ JA ARTIKKELEJA. MIELENTERVEYS OTTAA KANTAA YHTEISKUNNALLISEEN KESKUSTELUUN JA TARJOAA SELVIYTYMISKEINOJA ARKEEN JA IHMISSUHTEISIIN. 50 ? vuosi Mielenterveysseuran jäsenille puoleen hintaan / 6 numeroa MIELENTERVEYS MIELENTERVEYS Mielen hyvinvoinnin erikoislehti 51. 1/13 29
VOIMAVARAKESKEINEN TYÖNOHJAAJAFOORUMI AULANGOLLA 4.-5.6. 2,5 VUOTTA, HELSINKI Yhteistyössä Jyväskylän Yliopiston Psykologian laitoksen kanssa Lisätietoja ja esitteet: www.dialogic.fi 45. John Shotter (Englanti), Phd, emeritus professori on sosiaalisen konstruktionismin teorian keskeisimpiä kehittäjiä, jonka ideat ovat jo vuosien ajan inspiroineet terapeutteja. Mutta osaammeko asiakas- ja terapiatyössä hyödyntää, ihmisten sosiaalisissa verkostoissa olevat ja yhteistoiminnassa syntyvät voimavarat? Peter Rober (Belgia), Phd, perheterapian professori, jonka erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat työskentely lasten kanssa sekä se, miten työntekijät voivat hyödyntää omaa sisäistä dialogiaansa. 2013 - Kouluttajana Peter Rober DIALOGISEN TILAN LUOMINEN TYÖNOHJAUKSESSA JA KONSULTAATIOSSA _______________________________________________________________ AULANGON KESÄSEMINAARI 6.-8.6.2013 Kouluttajina: Peter Rober, Jaakko Seikkula ja John Shotter DIALOGISUUDEN UUSIMMAT IDEAT JA KÄYTÄNNÖT YHTEISTOIMINNASSA PERHEIDEN SEKÄ SOSIAALISTEN VERKOSTOJEN KANSSA Dialogisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen syntyy dialogisiin suhteisiin, jotka rakentuvat osaksi minuuttamme. 5. Jaakko Seikkula (Suomi), Phd, psykoterapian professori, joka tunnetaan psykoterapiaprosessien avoimen dialogin kehittäjänä. 2013 SYKSYLLÄ ALKAVIKSI SUUNNITTELLUT PITKÄT KOULUTUKSET : VOIMAVARAKESKEISET TYÖNOHJAAJAKOULUTUKSET . Ihmisten hyvinvointi ja mielenterveys ovat aina sidoksissa niihin suhteisiin, joita elämme. 2,5 VUOTTA Turussa, Vaasassa, Helsingissä ja Jyväskylässä PSYKOTERAPIAKOULUTTAJAKOULUTUS ? VOIMAVARAKESKEINEN PERHETERAPIA
8.11. Lisäksi kirjoittajan tulee erillisellä otsikkolehdellä ilmoittaa nimensä, oppiarvonsa, ammattinimikkeensä, työpaikkansa, työ- ja kotiosoitteensa, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa. Muut käsikirjoitukset Hankkeita esittelevät käsikirjoitukset ja muut käsikirjoitukset toimitetaan lehden toimitukseen sähköpostin liitetiedostoina osoitteella perheterapialehti@ mielenterveysseura.fi Tekstin muotoilu ja kirjoittajatiedot kuten yllä. Aineisto tulee toimittaa seuraavan aikataulun mukaan: nro 1 . 1.2., nro 2 . mennessä. KUVIOT JA TAULUKOT Jokainen kuvio ja taulukko numeroidaan ja otsikoidaan. Kuviot ja taulukot sijoitetaan kukin omalle paperilleen, johon merkitään myös kirjoittajan nimi ja kirjoituksen otsikko. (1991). Kirjoittajaohjeet Perheterapia-lehti on perheterapiaa ja perhe- ja verkostokeskeistä työtä tekevien terveydenhuollon, sosiaalihuollon, opetus- ja kasvatusalan sekä sielunhoitotyön työntekijöiden ammattilehti. 23.8. Oikeuksien pidättäminen koskee tieteellisesti arvioituja artikkeleita. von (1981). Niiden suositeltava laajuus on 3 000?5 000 sanaa. Käsikirjoitukset toimitetaan sähköpostin liitetiedostoina päätoimittajalle osoitteella aarno.laitila@uef.fi Teksti kirjoitetaan 2-välikkeellä (28 riviä liuskalle) ja molempiin reunoihin jätetään 3 cm:n marginaalit. Artikkelien mukaan liitetään noin 100?200 sanan pituinen tiivistelmä. (Haarakangas 1989, s. (Gergen & Gergen 1991). Suorat sitaatit kirjoitetaan alkuperäiskielellä, jolloin ilmoitetaan myös lähteen sivunumero, esim. 26.4., nro 3 . Käytetyt lyhenteet tulee selventää. LÄHDEVIITTEET Lähdeviitteiden merkitsemisessä noudatetaan American Psychological Associationin antamia ohjeita: 46 Käytetyt lähteet merkitään tekstiin ilmoittamalla tekijä ja lähteen vuosiluku suluissa, esim. Teoksessa Steier, F. Käsikirjoitusten tulee olla tiiviitä ja ilmaisultaan viimeisteltyjä. (1989). Toward Reflexive Methodologies. J. Kriisiryhmä auttaa ihmisen hädässä. Lehdessä julkaistaan myös kirjoituksia terapiatyöhön liittyvistä hankkeista. Mielenterveys 4, 24?28. JULKAISUOIKEUDET Lehden julkaisija Suomen Mielenterveysseura pidättää oikeuden julkaistuihin kirjoituksiin. Observing Systems. Kirjoitusten käyttölupia koskevissa asioissa pyydetään kääntymään vastaavan päätoimittajan puoleen.. Lehti on myös tietolähde organisaatioiden ja sosiaalisten systeemien käyttäytymisestä ja kehittämisestä kiinnostuneille. KÄSIKIRJOITUKSET Artikkelit Lehden artikkeliosastoon tarkoitetut käsikirjoitukset arvioidaan. 25). Lähdeluettelossa lähteet (esimerkkinä kirja, kappale toimitetussa teoksessa, aikakauslehtiartikkeli) ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä seuraavasti: Foerster, H. Vasen mar- ginaali tasataan, oikea ei. (toim.) Research and Reflexity. ja nro 4 . Lehti julkaisee artikkeleita käytännössä ja tutkimuksin koetelluista perheterapian ja muiden psykoterapian suuntausten eri työmuodoista ja terapiatyön kehittämisen kannalta kiinnostavista uusista teoreettisista pohdinnoista. Seaside, CA: Intersystems Publications. Gergen, K. Lisäksi julkaistaan katsauksia, tapausselostuksia, kirjallisuusarviointeja, haastatteluja, kongressiselosteita, keskustelua ja uutisia. & Gergen, M. M. London: Sage. Haarakangas, K
Lehdessä julkaistaan myös kirjoituksia terapiatyöhön liittyvistä hankkeista. Lehti on myös tietolähde organisaatioiden ja sosiaalisten systeemien käyttäytymisestä ja kehittämisestä kiinnostuneille.. (09) 4150 3600 www.mielenterveysseura.? Perheterapia-lehti on perheterapiaa ja perhe- ja verkostokeskeistä työtä tekevien terveydenhuollon, sosiaalihuollon, opetus- ja kasvatusalan sekä sielunhoitotyön työntekijöiden ammattilehti. Lisäksi julkaistaan katsauksia, tapausselostuksia, kirjallisuusarviointeja, haastatteluja, kongressiselosteita ja uutisia. Suomen Mielenterveysseura KOULUTUSKESKUS Ratamestarinkatu 9 00520 Helsinki puh. Lehti julkaisee artikkeleita käytännössä ja tutkimuksin koetelluista perheterapian ja muiden psykoterapian suuntausten eri työmuodoista ja terapiatyön kehittämisen kannalta kiinnostavista uusista teoreettisista pohdinnoista