Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena Monen perheen terapeuttinen ryhmä: dialoginen ja reflektiivinen ryhmämalli Perheterapia voi olla ratkaisevan hyvä apu vaikka yksilölle edelleen jää omat surunsa. . . Vuosikerta . Perheterapia 2/14 30.
(09) 4150 3663 sähköposti perheterapialehti@mielenterveysseura.fi JULKAISIJA Suomen Mielenterveysseura KUSTANTAJA SMS-Tuotanto Oy 30. 040 653 2895 sähköposti mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Ilmestyy neljänä numerona vuonna 2014 Vuosikerta 36 euroa (sis. alv. 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 28 euroa (sis. Vuosikerta 30. 24 %) Digilehti 24 euroa (sis. alv. alv. alv. 24 %) ILMOITUKSET Hannele Hannukainen puh. Videoavusteisen ohjauksen eettisyys ja käytäntö ……………… 57 Tapahtumia ………………………………… 58 Kirjoittajaohjeet …………………………… 62 2 VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA PÄÄTOIMITTAJA TOIMITUSSIHTEERI/TAITTO Kristian Wahlbeck Aarno Laitila Heljä Meuronen TOIMITUSNEUVOSTO Jukka Aaltonen Tapio Ikonen, puhj. 10 %) Irtonumero 9 euroa (sis. vuosikerta, ISSN 0782-7210 KIRJAPAINO AO-PAINO, Mikkeli ULKOASU Mainostoimisto Visuviestintä Oy Taina Ståhl. Päivi Kangas Ritva Karila-Hietala Aarno Laitila Tuula Multasuo Jorma Piha Tero Pulkkinen Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck www.mielenterveysseura.?/perheterapia TOIMITUS JA ARKISTO Ratamestarinkatu 9, 00520 Helsinki TILAUKSET, OSOITTEENMUUTOKSET JA LASKUTUS Mervi Venäläinen puh. 2/14 2/14 30. 10 %) Kestotilaus 34 euroa (sis.alv. Vuosikerta Toukokuu 2014 Sisältö Päätoimittajalta …………………………… 3 Artikkelit Jaana Ylönen: Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa ………………… 4 Riitta Elomaa, Tuula Multasuo: Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena ……………… 20 Marianna Kettunen, Juha Metelinen, Eija-Liisa Rautiainen: Monen perheen terapeuttinen ryhmä: dialoginen ja reflektiivinen ryhmämalli … 33 Marie Lindfors-Airas, Tiina-Maria Österberg: Perheterapia voi olla ratkaisevan hyvä apu vaikka yksilölle edelleen jää omat surunsa …………………………… 40 Esseita perheterapiasta Sota jatkuu, mielet murtuvat ja skitsofrenia yhteiskunnallisena uhkana ………………… 45 Haastattelu Tunnekeskeinen pari- ja perheterapia – Gail Palmerin haastattelu …………………… 49 Kirjat Lapsen kaltoinkohtelu ……………………… 51 Vuorovaikutus kuvassa. joht
Elokuussa, kuluvana vuonna, Turussa järjestetään pohjoismainen perheterapiakongressi. Tuolloin kustannukset olivat hoitoa kohden hieman yli 1 600 dollaria. Itsellemme vaativampi kysymys kuitenkin on se, olemmeko valmiita toteuttamaan kotikäyntipohjaisia hoitoja keskeisimpänä perheterapeuttisen työmme toimintaympäristönä. Yksi vaikuttavimpia tuloksia Cranen esityksessä oli nuorten käyttäytymishäiriön (Conduct Disorder) hoidon kustannusten kartoittaminen. työparityön käyttö, tapaamisten järjestäminen tavallisten toimistotyötuntien ulkopuolella, jotta perheitä saataisiin tavattua kokonaisina, jotka tekijät olisivat omiaan nostamaan kustannuksia sen lisäksi, että näistä etenkin jälkimmäinen saattaa olla myös erityinen kysymys, kun työntekijät harkitsevat, kouluttautuako lain- kaan perheterapeutiksi. Ongelmana taas niissä olivat kustannustietojen irrallisuus hoitojen vaikuttavuudesta sekä se, että Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmän kokonaisuus on monella tavalla pirstaleinen, monimutkainen ja osavaltioittain erittäin vaihteleva. Luvuista tehtäviä yleistyksiä voidaan kritisoida perustellusti mm. Kongressin esitykset olivat monipuolisia, inspiroivia ja uteliaisuutta ruokkivia. Amerikkalaispuhujista Contemporary Family Therapy -lehden päätoimittajuudestakin tuttu Brigham Young -yliopiston professori Russell Crane keskittyi sekä keynote-puheenvuorossaan että pitämässään työpajassa kysymykseen perheterapian kustannustehokkuudesta. Näiden aineistojen selvänä tutkimuksellisena etuna olivat niiden kattavuus ja hoitoprosessien todellisten kulujen tavoittaminen sitä kautta. Hänen aineistonaan olivat isot terveydenhuoltopalvelujen järjestämiseen liittyneet tilastoaineistot. Mielenkiintoisinta oli kuitenkin, kun hoitoon kuului kotona toteutettu perheterapia. Tämä toimikoon siltana tai aasinsiltana sille, että myös kotimaassa on mahdollisuus osallistua kiinnostavaan kongressiin perheterapiaan liittyen. Tutkimuskysymyksenä hänellä oli, onko perheterapia hoidon kustannuksia nostavaa. Tavanomaisen hoidon (johon perheterapia ei kuulunut missään muodossa) kustannukset ylittivät 16 000 dollaria, klinikassa toteutettu perheterapia osana hoitoa alensi kustannukset hieman yli 11 000 dollariin. Toisaalla tässä lehdessä kongressista on enemmänkin tietoa. Sisältöön mahtui mukaan myös verkosto- ja organisaatio-orientoituneita esityksiä, joten otsikon Systemic practice -ilmaus ei jäänyt pelkän psykoterapian varaan. Edellä kuvattu esimerkki oli siis vain yksi kongressin sisällöstä. Kongressin ohjelmaa oli ollut laatimassa ja koostamassa kolme saksalaista perheterapiaan kytkeytynyttä yhdistystä, paikallinen psykiatrian klinikka sekä perheterapeuttien eurooppalainen järjestö EFTA. Kaksi keynote-puhujaa tuli Pohjois-Amerikasta, ja muuten liikuttiin eurooppalaisin voimin. Tätä puoltaisivat Cranen oletusten mukaan mm. Pääkirjoitus Kongresseja menneisyydessä ja tulevaisuudessa M aaliskuulla Saksan liittotasavallan Heidelbergissa järjestettiin perheterapian alaan olennaisella tavalla liittynyt kongressi Linking Systemic Practice and Systemic Research, 1st European Conference on Systemic Research in Therapy, Education and Organizational Development. Suomi on myös yhtenä kongressin kielenä, joten esitysten tarjoaminen myös äidinkielellämme on mahdollista. Klinikka, vastaanotto tai toimisto voi tuntua vaihtoehtona huomattavasti turvallisemmalta tai itsestäänselvyydeltä. tuolla edellä mainitulla vaikuttavuustiedon puuttumisella, mutta kokonaiskustannuksen putoaminen 10 %:iin alkuperäisestä, kun hoitoon kuuluva perheterapia toteutetaan perheen omimmassa ympäristössä, tulisi olla riittävän pysähdyttävä sekä terveyspoliittisen ohjausjärjestelmän että myös meidän perheterapeuttien piirissä. Järjestämisvastuu on Suomen Perheterapiayhdistyksellä toista kertaa, ja järjestäjät odottava runsasta kotimaista ja pohjoismaista osanottoa, sekä esiintyjinä että kuuntelijoina. Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi 3. Tavataanko siis kesän lopulla siellä. Kongressin otsikon mukaisesti sekä työkäytännöt että niitä koskeva tutkimus olivat molemmat edustettuina. Mahdollisuutemme vaikuttaa terveyspoliittisiin päätöksiin ja päätöksentekijöihin ovat ymmärrettävästi rajalliset, vaikkakaan eivät olemattomat
Lasten osallisuus terapiassa vahvistuu, kun he kokevat tulevansa kuulluiksi ja kuulevat omista myönteisistä piirteistään sekä käyttäytymisistään – huolenaiheet nousevat usein esille muutenkin. Perheenjäsenten mahdollisuus arvioida yhteistyösuhdetta toimii mielestäni yhtenä keinona koko perheen osallistamisessa terapiaprosessiin. Perheterapialla pyritään tietoisesti siihen, että ne inhimillisen vuorovaikutusverkon kuviot, jotka pitävät yllä perheenjäsenten ongelmia tai estävät psykologisen kehityksen kannalta rakentavia ratkaisuja, muuttuisivat. Tarkastelen tässä artikkelissa lasten kanssa rakentuvaa allianssia eli terapeuttista yhteistyösuhdetta, joka on yksi terapiasuhteen kolmesta ulottuvuudesta tunteensiirron ja realistisen suhteen rinnalla (Kuusinen & Wahlström 2012). 2/14 30. Vuosikerta Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa Artikkeli perustuu perheterapiakoulutuksen lopputyöhön. Lapsi perheterapiassa ”P erheterapia on ammatillinen ja tietoinen pyrkimys ja keino tutkia, ymmärtää ja hoitaa perheen sisäisiä, vuorovaikutuksen kokonaisuudessa ja yksittäisillä perheenjäsenillä esiintyviä häiriöitä ja niitten aiheuttamaa kärsimystä. Avainsanat: lapsi perheterapiassa, terapeuttinen yhteistyösuhde, yhteistyösuhteen ar viointi. Tämä tapahtuu siten, että pyritään löytämään perheen vuorovaikutuksessa olevat myönteiset voimavarat.” (Aaltonen 2002.) 4. Teoreettista taustaa on koottu perheterapia-aineiston lisäksi lasten ja nuorten psykoterapiasta, koska perheterapeuttisesta näkökulmasta aiheesta löytyy varsin vähän kuvausta. Kokemukseni mukaan perheterapeuttisessa työskentelyssä vanhempien, lasten ja nuorten kanssa muodostuvan yhteistyösuhteen laatu vaikuttaa ratkaisevasti terapeuttisen työskentelyn onnistumiseen. Terapeuttinen yhteistyösuhde rakentuu jokaisessa asiakkuussuhteessa, ja se on nykykäsityksen mukaan yksi tärkeä osa tuloksellista terapiatyöskentelyä. Olen pyytänyt muutamia perheterapiatapaamisiin osallistuneita lapsia arvioimaan yhteistyösuhdetta, ja arviointiaineiston kautta olen pyrkinyt selvittämään lasten kokemuksia perhetapaamisista sekä yhteistyösuhteesta. Arvioinnin välineenä on käytetty Duncan, Miller & Sparksin (2003a) Child Session Rating Scale Version 3 -lomakkeesta mukailtua versiota. Lisäksi pyrin selvittämään lasten kokemuksia yhteistyösuhteesta
Lapset eivät todennäköisesti muutu, kuten eivät aikuisetkaan, jos heidän näkemyksensä, identiteettinsä tai vuorovaikutussuhteensa määritellään kielteisesti. Terapeutti voi kokea esimerkiksi pienten lasten ennakoimattomat kysymykset ja käyttäytymisen häiritsevänä tai hänelle voi herätä tunne siitä, että lapsia on suojeltava omien vanhempiensa käyttäytymiseltä. Ongelmasuuntautunutta kuvausta ja oletuksia on syytä välttää. Lapsen kokemukseen vaikuttavat hänen odotuksensa terapiatilannetta kohtaan ja erityisesti terapeutin tapa vastata lapsen odotuksiin. Terapeutin on pohdittava, kokeeko lapsi todella voivansa osallistua keskusteluun. Tavoitteena perheterapiassa on auttaa lasta ajattelemaan ja keskustelemaan ajatuksistaan, ei niinkään houkutella esiin tunteita, sillä lapset näyttävät tunteensa silloin, kun he itse valitsevat. (Rober 1998.) Wilson (2007) nostaa esille Winnicottin ajatuksen, että yrityksessä luoda riittävän turvallinen konteksti muutoksen ilmentymiselle lapset vaativat leikin asemaan asettumista. Leikki mahdollistaa lasten sisällyttämisen terapiaan kohtelematta heitä miniaikuisina. Tämä on alue, jossa vuorovaikutussuhteiden vaihtoehtoisia ideoita ja käyttäytymisiä voidaan tutkia ja kokea. Sisarukset vähenkehittämiskeskus tävät hieman IP:n (IP, nimetJoensuu ty potilas) painetta. Lapset eivät ole terapian pyhimyksiä tai syyllisiä, ja lapsikeskeisen työskentelyn tarkoitus ei ole syrjäyttää vanhempia. Artikkelit on paikka, missä arvostetaan hyviä asioita. (Wilson 2007.) Andolfin (1979) mukaan erityisesti terapian aloitusvaiheessa on tärkeää, että terapeutti liittyy lapseen leikin kautta. On huolehdittava riittävästä rakenteesta ja aikuisen auktoriteetista. Tällä tavalla lapsi kokee, että terapeutti on kiinnostunut myös hänen myönteisistä puolistaan ja terapia 5. (Wilson 2007.) Pirttimaa (2006) nostaa esille joitakin Cooklinin ajatuksia perheterapiatyöskentelystä. Ilman leikkisyyttä muutosta ei luultavasti ilmene. Terapeutin on kuitenkin määriteltävä hyväksyttävän vuorovaikutuksen muodot, jotta lapsi voi kokea puhumisen vapaaksi. Aito osallistuminen edellyttää lapsen kannustamista puhumaan sekä uskoa siihen, että hänen mielipiteillään on merkitystä. Tämä luo lapselle tunteen, että hän osallistuu terapiaan omilla ehdoillaan ja on näin halukas yhteistyöhön. Tämän välttämiseksi on usein parasta sitouttaa lapsi ja vanhemmat myönteiseen tarinaan lapsesta. (Andolfi 1979.) Myös Carlsonin (2006) mukaan lasten kanssa työskenneltäessä puheeseen perustuva terapia on korvattava leikin käytöllä. Toisaalta lapsen on tärkeää tietää, että terapeutti auttaa häntä ilmaisemaan sanoin erilaisia tunteita ja mahdollistaa lapsen äänen kuulumisen, kun sanoja on vaikeaa löytää. (Pirttimaa 2006.) Rober (1998) ajattelee, että ensimmäisen tapaamisen alussa on usein parasta tutustua lapseen ilman ongelmakuvausta. Sen sijaan vanhemmat ja muut huoltajat on otettava mukaan ajatteluun, suunnitteluun ja muuhun työskentelyyn. Leikkisän ympäristön luominen vaatii terapeutilta itsepintaisuutta ymmärryksen rakentamisessa: kuinka asiat ovat tulleet nykyisenkaltaisiksi ja miten lapsi ja perhe ovat suhteessa toisiinsa. Vanhemmille esitetty klassinen kysymys ”Mikä tuo teidät terapiaan?” saa vanhemmat usein aloittamaan ongelmalla kyllästetyllä tarinalla, missä he kuvaavat, kuinka hankala heidän lapsensa on. Terapeutin on myös ymmärrettävä, kuinka käyttää leikkiä tehokkaasti perheasetelmassa. Tämä vaatii tietoa lapsen ja perheen kehityksellisistä tehtävistä sekä teoreettista orientaatiota, joka mahdollistaa selkeän ymmärryksen lapsesta osana perheen konteks- Wilson (2007) toteaa perheterapian historian olevan kaksijakoinen sen suhteen, osallistuvatko lapset terapiaan vai eivät. Kun terapeutti on osoittanut huomiota tälJaana Ylönen lastentarhanopettaja le myönteiselle lapsitarinalle, varhaiskasvatuksen ohjaaja hän voi tehdä tilaa vanhemHonkalampi-säätiö pien huolille. Myös sisarusFondo, Kuntoutus- ja ten mukana oleminen on tärohjauspalvelut keää terapeuttisen kulttuurin Perheperustaisen kuntoutuksen luomiselle. Joskus he osoittautuvat jopa IP:ta onnettomammaksi, ja toisinaan sisarukset ovat tietoa rikastuttava lähde
Liittyminen tarkoittaa enemmänkin asennoitumista kuin tekniikkaa. ”Tämä tuo terapiaan paljon mahdollisuuksia, mutta samalla myös haastaa terapeutin huomioimaan eri allianssisuhteet.” (Kaura 2013, 13.) Lasten kanssa työskentelevät ovat usein hyvin perehtyneitä siihen, mitä menetelmiä työskentelyssä voi käyttää. (Andolfi 1979.) Kysymysten rinnalla voi käyttää kuvia tai muuta visuaalista tukea. (Rober 1998.) Walter ja Petr (2006) kuvaavat Shirkin ja Saizin ajatuksia terapiasuhteen käsitteestä. Asiaan liittyvät vertauskuvat voivat tarjota lapselle mahdollisuuden osallistua keskusteluun sekä osoittaa aikuisille keskustelun kiintopisteen. Kenties tärkein asia turvallisen terapeuttisen kulttuurin luomisessa on hyvä työskentelysuhde vanhempien kanssa. Terapeutti on terapeuttisen prosessin asiantuntija, mutta vanhemmat ovat oman lapsensa asiantuntijoita. Nykytiedon mukaan, koulukunnasta tai suuntauksesta riippumatta, asiakkaan ja terapeutin välille syntyvä yhteistyösuhde on keskeinen muutosta tuottava tekijä psykoterapiassa (Mustonen 2012). Usein on parasta, että vanhemmat selittävät nämä asiat. (Berg 1994.) Andolfi (1979) kuvaa perhemuovailun olevan hyvin vaikuttava tapa lasten osallistamiseksi mukaan terapiaan. Lapsen käsityksiä voi mitata vaikkapa käsivarsia mittarina käyttäen. (Wilson 2007.) Rober (1998) toteaa, että ensimmäisen istunnon alussa lapselle on kerrottava yksinkertainen ja konkreettinen selitys siitä, mitä terapia on, kuka terapeutti on ja mitä lapselta odotetaan. Kauran (2013) mukaan terapeuttinen yhteistyösuhde on emotionaalinen side asiakkaan ja terapeutin välillä ulottuen kaikkeen terapiassa tehtävään. Psykoanalyyttisen tai psykodynaamisen perinteen ulkopuolella myönteinen terapeuttinen suhde tunnistetaan yhä enemmän tärkeänä, mutta ei yksistään riittävänä myötävaikuttajana terapian tulosten paranemiselle (Walter & Petr 2006). Tarvittaessa terapeutti voi auttaa vanhempia löytämään oikean tavan sanoa. Terapiasuhteen käsitteellä on alkuperäiset juuret psykoanalyyttisessä perinteessä, joka tarkastelee suhdetta välttämättömänä ja riittävänä mekanismina muutokselle. Se antaa myös lapsille tunteen, että heidän havaintonsa ovat tärkeitä aikuisille, ja tämä tekee lapset yhteistyöhaluisemmiksi. Usein he kuitenkin kamppailevat sen kanssa, miten kehittää toimiva terapeuttinen yhteistyösuhde tai painottaa työskentelyä siten, että lapsi voi sitoutua siihen aktiivisesti. Vielä enemmän auttaa, mikäli käytetään visuaalista asteikkoa, taulua, kirjoituslehtiötä tai graafista asteikkoa, esimerkiksi numeerista viivaa. Se johtaa työliittoon tai yhteistyösuhteeseen perheterapeutin ja jokaisen perheenjäsenen sekä koko perheen kanssa. 2/14 Jaana Ylönen 30. (Carlson 2006.) Leikkisyyden lisäksi Bergin (1994) kokemuksen mukaan niinkin nuoret kuin 7–8-vuotiaat lapset voivat helposti käyttää asteikkokysymyksiä. (Piha 1999.) Wilson (2007) luonnehtii terapeutin ja lap6. Hän kuvaa yhteistyösuhteen olevan monimutkaisempi ja laajempi pari- ja perheterapiassa kuin yksilöterapiassa, ja lisäksi pariskunnalla on yhteinen yhteistyösuhde, perheen alasysteemeillä oma yhteistyösuhteensa ja koko perheellä yhteinen yhteistyösuhde suhteessa terapeuttiin. Muovailussa lapsi voi asettaa kokemuksensa mukaisesti eri perheenjäsenet vuorovaikutussuhteiden näyttämölle. (Wilson 2007.) Työskentely lapsiperheiden kanssa edellyttää, että perheterapeutti todella liittyy perheeseen ja että perheenjäsenet tuntevat terapeutin työskentelevän perheen hyväksi. On ymmärrettävä, kuinka perhesysteemi toimii sekä kuinka arvioida ja hoitaa lapsia tässä kontekstissa. Vuosikerta Lapset ja terapeuttinen yhteistyösuhde tia. Lasten ja aikuisten väliset sillat on helpompi ylittää, jos aikuiset voivat osallistua leikkisiin kuvauksiin tai vertauskuvien käyttöön. Työskentely tarjoaa lapsille luonnollisen keinon tunteiden ja merkittävien vuorovaikutussuhteiden ilmaisuun, joita ei ole helppo ilmaista sanallisesti
Lapsi tulisi määräämään, mihin suuntaan tilanteet terapiassa kehittyisivät, ja Axline tukisi lapsen yrityksiä rakentaa vuorovaikutussuhdetta, joka perustuisi yhteisiin kokemuksiin. Terapeutin taidot ja käyttäytyminen, itseilmaisu ja ihmissuhdetaidot vaikuttavat asiakkaan käsityksiin terapeutin uskottavuudesta ja vakuuttavuudesta sekä siihen, kuinka itsenäinen tai itseohjautuva a siakas voi olla terapiasuhteessa. Ensimmäisen terapiatapaamisen merkitys on suuri. Andolfi (1979) toteaa, että ensimmäisen istunnon merkitystä ei voi liioitella, ja ensisijaisena tehtävänä on luoda olosuhteet, jotka mahdollistavat sekä terapeutille että perheelle oikean terapeuttisen sopimuksen luomisen. Walter ja Petr (2006) toteavat Karverin esittävän, että voisi olla hyödyllisempää erottaa yhteistyösuhde kolmeen eri käsitteeseen: – emotionaalinen yhteys (luottamus, lämpö, keskinäinen positiivinen huomioon ottaminen, tuki jne.) – kognitiivinen yhteys (toiveikkuus, odotukset, halu osallistua jne.) – hoitoon osallistuminen. Axline (1975) toteaa, että kun aloite jää henkilölle itselleen, hän valitsee toimikentän, jolla tuntee olonsa kaikkein turvallisimmaksi. Nämä tekijät puolestaan vaikuttavat terapeuttiseen yhteistyösuhteeseen: asiakkaan toiveikkuuden tasoon, odotuksiin, halukkuuteen osallistua ja hoitoon osallistumisen tasoon. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa sen sekä hänen perheensä välisen suhteen alkavan kehittyä ennen ensimmäistä tapaamista. Ensimmäisenä kuvatun tutkimuksen toteuttajat, Creed ja Kendall, kehittivät vuonna 2005 asteikon kuvaamaan yhteistyösuhdetta rakentavia käyttäytymisiä kognitiivis-behavioraalisessa hoidossa oleville 7–13-vuotiaille lapsille, joilla oli ahdistuneisuutta. (Walter & Petr 2006.) Walter ja Petr (2006) esittelevät kolmen tutkimuksen tuloksia siitä, millainen terapeutin käyttäytyminen edistää tai estää terapeuttisen yhteistyösuhteen kehittymistä. (Walter & Petr 2006.) Tutkimukset lasten ja nuorten parissa työskentelystä perustuvat yleensä aikuiskäsitteisiin yhteistyösuhteen rakentumisesta, kuten Bordinin 1970-luvulla luomaan kuvaukseen yhteistyösuhteesta. Useimmat tutkimukset osoittavat, että yhteistyöliiton hyvät arviointitulokset vanhemmilta ja/ tai nuorilta parantavat nuorten hoidossa pysymistä. (Wilson 2007.) Kauran (2013) mukaan erilaisten yhteistyösuhteiden rakentaminen on aloitettava aktiivisesti, ja terapian onnistumisen ja keston vuoksi yhteistyösuhteiden on muodostuttava ensimmäisten istuntojen aikana. Perheiden kanssa työskenneltäessä on huomioitava yhteistyöhön suuntautuva ja vahvistava ”me”-henkinen käyttäytyminen, usko asiakkaan kykyyn kasvaa, edistyksen huomioiminen, hyväksyntä, avoin mieli ja innok- kuus, neutraali ja hyväksyvä asema suhteessa kaikkiin perheenjäseniin, asiakkaiden omia ongelmanratkaisun voimavaroja helpottavat sirkulaariset tai refleksiiviset kysymykset ja tavoitteiden painottaminen perhesuhteiden kehittämiseen. Positiiviset käyttäytymiset sisälsivät 7. Asteikko sisälsi seitsemän positiivista ja neljä negatiivista terapeutin käyttäytymistä. Tämänhetkiset tiedot viittaavat, että terapeuttisella yhteistyösuhteella on kohtalaisen suuri vaikutus lasten, nuorten ja perheiden hoitotuloksiin. Terapeuttia voi auttaa, jos hän luo ennakkoon kuvaa siitä, kuinka perheenjäsenet voivat kokea ensimmäisen kohtaamisen. Hyvän yhteistyösuhteen muotoutuminen lasten kanssa edellyttää terapeutilta toiminnallisuutta, yhteistyöhön painottuneita ilmaisuja, esim. Kyseinen kuvaus sisältää kolme ulottuvuutta: emotionaalinen side, yhteistyö tehtävissä ja tavoitteissa. Etukäteispohdinta auttaa siten, että terapeutti on vähemmän kiinnittynyt ongelmakuvauksiin terapian aloitusvaiheessa. ”me” ja ”tehdään”, lapsen saamista mukaan tavoitteen asettamiseen, ei-muodollisuutta, toivon luomista, lapsen rohkaisemista ja ettei lasta painosteta nimeämään vaikeita asioita. Axline (1975) kuvaa teoksessaan Dibbs etsii itseään terapeuttisen työskentelyn aloitusvaihetta, missä hän tahtoi ilmaista lapsiasiakkaalleen, että arvosti lapsen tapaa nähdä asiat
autetaan nuorta ja perhettä keskustelemaan tärkeistä tunteista, ajatuksista, aikaisemmista muistoista ja siitä, mikä estää myönteisten suhteiden muodostumisen 5. Sirkulaariset kysymykset ovat tutkivia 1.. liittyminen nuoren kokemukseen 2. (Walter & Petr 2006.) Negatiiviset asiat yhteistyösuhteessa koostuvat seuraavista: – lapsen painostaminen puhumaan – liika muodollisuus – lupausten noudattamatta jättäminen (sovittujen palkkioiden, toimintojen jne. 2/14 Jaana Ylönen 30. Strategisilla kysymyksillä on korjaava pyrkimys, ja niillä on tapana asettaa terapeutti vastustavaan tai vastakkaiseen asemaan suhteessa perheeseen. tavoitteen uudelleenmäärittely perheen vuorovaikutussuhteiden parantamiseksi – mieluummin kuin nuoren parantaminen 2. terapeutti esittelee itsensä liittolaisena 8. luottamuksen, rehellisyyden ja luottamuksellisuuden osoittaminen terapeuttisessa vuorovaikutussuhteessa. suhteen rakentaminen nuoreen yksilöllisten tapaamisten aikana tutkimalla vahingoittunutta vanhemman ja lapsen välistä luottamusta, tuetaan nuorta keskustelemaan aiheista perheen kanssa 3. kontrollikäyttäytymisen ja uskomusrakenteiden haastaminen 6. tutkimuksen erilaisten kysymystyyppien (lineaariset, refleksiiviset, sirkulaariset ja strategiset) vaikutuksia yhteistyösuhteen muotoutumiseen perheterapiassa. Lineaarisilla kysymyksillä tavoitellaan selitystä tai määritelmää ongelmalle. rakennetaan yhteistyösuhdetta vanhempien suuntaan tutkimalla vanhemmuuden stressitekijöiden ja haasteiden vaikutusta vanhemmuuteen, painotetaan hoidon tavoite vuorovaikutussuhteiden ja perheenjäsenten keskinäisen kiintymisen parantamiseen 4. Nämä ovat tuttuja kysymyksiä, mutta ne eivät yleensä tuo uutta tietoa. unohtaminen) – keskustelu epäsopivalla tasolla (liian korkea tai matala keskustelutaso lapsen kehitykseen nähden, perhekeskustelujen toteuttaminen sulkien lapsi pois keskustelusta). Lisäksi Walter ja Petr (2006) esittelevät samojen tekijöiden artikkelin, missä ehdotetaan viisi peräkkäistä askelta yhteistyösuhteen rakentamiseksi aikuisten ja nuorten perheterapiassa: 1. Tulokset osoittivat, että yhteistyöhön suuntautuva käyttäytyminen liittyi voimakkaimmin myönteiseen yhteistyösuhteen luokitukseen. sanojen käyttäminen, lapsen osallistuminen tavoitteen asettamiseen) – validoinnin (lapsen epäröivän suhtautumisen hyväksyminen) – yleisen keskustelun (kuten ajatustenvaihto lapsen kanssa hoidosta ylipäätään tai lapsen kiinnostuksen mukaisesta aiheesta keskustelun) – yhteisen pohjan löytämisen (esimerkiksi tarjoamalla ” minä myös” -käyttäytymistä ja vastauksia). perheen sisäisen jännitteen vähentyessä vaihdetaan kohteeksi nuoren kykyjen rakentaminen suhteessa ikätovereihin ja muihin sosiaalisiin ryhmiin. Vuosikerta – istunnon räätälöinnin lapselle sopivaksi (kuten kysymykset, mistä lapsi pitää ja mistä ei pidä) – leikkisyyden (lattialla oleminen, osallistuminen hauskoihin aktiviteetteihin) – toivon luomisen ja rohkaisemisen, yhteistyön (”me” ja ”tehdään” jne. 5.. (Walter & Petr 2006.) Toinen Walterin ja Petrin (2006) kuvaama tutkimus (Diamondin ym.) selvitti, millainen terapeutin käyttäytyminen edisti moniulotteiseen perheterapiaan osallistuvien nuorten ja terapeutin yhteistyösuhdetta. nuoren perehdyttäminen terapian yhteistyöhön suuntautuvaan toimintatapaan 3.?merkityksellisten tavoitteiden muotoileminen 4.. Tutkimus osoitti kuusi yhteistyösuhdetta rakentavaa toimintatapaa: Kolmantena Walter ja Petr (2006) kuvaavat Dozierin ym
Refleksiiviset kysymykset ovat luovia ja tähtäävät asiakkaan omien ongelmanratkaisuvoimavarojen helpottamiseen. On työskenneltävä omien vahvuuksien ja voimavarojen varassa. Tutkimuksessa todettiin terapeuttisen yhteistyösuhteen olevan vahvempi käytettäessä sirkulaarisia ja refleksiivisiä kysymystyyppejä kuin lineaarisia tai strategisia kysymyksiä. Mitchell ym. Kyseinen tutkimusaineisto ehdottaa, että yhteistyösuhde lapsi- ja nuorisopsykoterapiassa voi olla erityisen tärkeää verrattuna aikuisiin, koska erityislaatuiset tekijät usein liittyvät lasten ja nuorten psykoterapiaan tulemiseen, kuten ohjautuminen terapiaan vastoin heidän tahtoaan ja erimielisyys vanhempien kanssa terapiassa käynnin syistä. Sirkulaariset ja refleksiiviset kysymykset tukevat todennäköisesti vahvemmin terapian varhaisvaiheessa yhteistyösuhteen muodostumista, vaikka kaikilla eri kysymystyypeillä on paikkansa terapian aikana. 2011.) Mitchell ym. Jokaisessa yhteistyösuhteessa olisi virittävä toivoa ongelmien ratkaisemisesta ja muutoksen mahdollisuudesta. vanhemmat–terapeutti-yhteistyösuhde ja koko perhesysteemin yhteistyösuhde suhteessa terapeuttiin. (Rober 1998.) Yhteistyösuhteen katkoksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja terapeutin on sitkeästi rakennettava yhteistyösuhdetta, jotta myös vastustavalla tai motivoitumattomalla asiakkaalla olisi mahdollisuus hyötyä terapiasta. 2011.) Walter ja Petr (2006) toteavat Karverin ym. (Järvinen 2007; Mitchell ym. (Walter & Petr 2006.) Perheterapiassa yhteistyösuhteen erityislaatuisuus koskee perheenjäsenten jakamaa kokemusta perheterapian tarkoituksesta sekä turvallisuuden tunteen kokemusta terapeuttisessa yhteydessä. Terapeuttinen yhteistyösuhde voi auttaa vähentämään näitä esteitä ja tarjota vakaan ja kannustavan ympäristön psykoterapialle. Terapian pitäisi tehdä tilaa mahdollisimman monelle eri tarinalle, vaikka ne olisivat toisilleen vastakkaisia. (Walter & Petr 2006.) Lapsi- ja nuorisopsykoterapiassa yhteistyösuhteen merkitystä on tutkittu enemmän 1990-luvulta lähtien, vaikka sen merkitys on tunnustettu aikuispsykoterapiassa jo aiemmin (Järvinen 2007; Mitchell, Guindon, Sidhu & Mortazavi 2011). (Mitchell ym. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa ja yrittävät edistää yhdistäviä toimintatapoja. Jos näitä kysymyksiä käytetään liikaa voi seurauksena olla tylsyys tai sekavuus, mikä johtaa suunnan puutteeseen. (Rober 1998.) Terapeuttisen yhteistyösuhteen arviointi Duncan, Miller, Sparks, Claud, Reynolds, Brown ja Johnson (2003b) toteavat Orlinskyn, Rønnestadin, 9. (2011) nostavat esille Shirkin ja Karverin ajatuksen, jonka mukaan tarvitaan lisää tutkimusta lasten ja nuorten kanssa rakentuvasta terapeuttisesta yhteistyösuhteesta. Nykyisin on olemassa merkittävää tutkimusaineistoa, joka on osoittanut, että yhteistyöliitto lapsi- ja nuoriso psykoterapiassa on tärkeää. Terapeutin asema on neutraali ja hyväksyvä, kun perheenjäsenet kuuntelevat toisiaan ja löytävät yhteyksiä. Sellaisen tilan luominen edellyttää turvallista terapeuttista kulttuuria, jossa terapeutti suhtautuu perheenjäsenten tarinoihin kunnioittavasti ja myötätuntoisesti. Lisäksi on oltava nöyrä, kunnioittava ja avoin kaikille kysymyksille ja palautteelle, jota perheenjäsenillä voi olla terapiaa kohtaan. Aikuisten ja lasten tavoitteet voivat poiketa toisistaan merkittävän paljon, ja yhteistyösuhde terapeuttiin voi olla erilainen jokaisella perheenjäsenellä. Perheterapiassa on huomioitava seuraavat terapeuttisen yhteistyösuhteen muodot: jokaisen perheenjäsenen suhde terapeuttiin, perheen alasysteemien yhteistyösuhteet, esim. (Kaura 2013.) Terapeutin eheys on ratkaisevan tärkeää luottamuksen ja turvallisuuden tunteen syntymisessä sekä lasten että vanhempien mieliin. tutkimusten perusteella, että vanhempien ja perhei- den terapeuttinen yhteistyösuhde on saanut vähän huomiota kirjallisuudessa ja olemassa olevia yhteistyösuhteen määritelmiä on kritisoitu siitä, etteivät ne ota huomioon erityislaatuista ja monimutkaista perheterapian prosessia. (2011) kuvaavat Shirkin ja kumppaneiden 16 tutkimuksen meta-analyysin osoittavan, että terapeuttinen yhteistyösuhde lasten ja nuorten kanssa on yhtä tärkeää kuin aikuisten kanssa
On ristiriitaista, ettei yhteistyösuhdetta mittaavia käytännön työkaluja ole kehitetty käytettäväksi päivittäiseen käyttöön asiakkaiden kanssa (Duncan ym. 2012). Kuhlman (2012) nostaa esille Bachelorin ja Horvathin vuonna 1999 julkaiseman tutkimuksen, jonka mukaan potilaat harvoin pukevat sanoiksi tyytymättömyyttään ennen kuin he päättävät lopettaa hoidon. (2003b) toteavat asiakkaan arvioiden yhteistyöliitosta ennustavan paremmin tuloksia kuin terapeutin luokittelut. 2/14 Jaana Ylönen 30. 2003b). SRS on suunniteltu käytännön työn apuvälineeksi, ja useat aikaisemmat yhteistyösuhdetta arvioivat mittarit vaikuttivat sen kehittämiseen. Niinpä Johnson loi Session Rating Scalen (SRS)1990-luvun alussa työskentelynsä avuksi ja seuratakseen työskentelyään asiakkaidensa kanssa. (2012) kuvaavat Martinin ym. Sen sijaan pari- ja perheterapiakirjallisuudesta löytyy hyvin vähän välineitä allianssin mittaamiseen, ja tarvitaan lisää tietoa siitä, millainen käyttäytyminen muodostaa vahvan allianssin pari- ja perheterapiassa. Terapeutin on tärkeää kiinnittää tarkasti huomiota yhteistyösuhteen kehittymiseen asiakkaittensa kanssa ja säännöllisesti arvioida suhteen laatua (Duncan ym. Kuhlman, Tolvanen ja Seikkula (2012) ovat Horvathin ja Symondsin yksilöterapiatutkimuksesta nostaneet esille sen, että potilaan arviointi yhteistyösuhteesta on parempi ennustaja lopputuloksesta kuin terapeutin arviointi. – Horvathin ja Greenbergin the Working Alliance Inventory, jonka pohjana on Bordinin kuvaus yhteistyösuhteeseen vaikuttavista tekijöistä (terapeutin ja asiakkaan välinen vuorovaikutuksellinen side, sopimus terapian tavoitteista, sopimus terapian tehtävistä) – Stilesin ja Snown the Session Evaluation Questionnaire, joka arvioi terapiaistunnon syvyyttä ja tasaisuutta 10. Tutkimusten perusteella yhteys yhteistyösuhteen arvioinnin ja terapian tuloksellisuuden välillä vaihtelee. ja Willutzkin kirjoittaneen, että yli 1 000 tutkimustulosta osoittaa myönteisen yhteistyösuhteen olevan yksi parhaista hoitotulosten ennustajista. Vuonna 2004 Symonds ja Horvath ovat kuvanneet terapeutin arvioiden yhteistyösuhteesta ennustavan paremmin pariterapian tuloksellisuutta kuin parien oma arviointi (Kuhlman ym. Duncan ym. Myös Kauran (2013) mukaan terapeutin on arvioitava yhteistyösuhteen laatua ja työskentelytyyliään asiakkaiden kokemuksen ja palautteen perusteella. Terapeutit eivät voi olettaa, että heidän arvionsa terapian ilmapiirin laadusta vastaavat asiakkaan käsityksiä (Duncan ym. Hän toteaa, että tästä syystä on hyödyllistä kerätä säännöllisesti asiakkaiden arviointeja yhteistyösuhteesta, jotta mahdolliset yhteistyösuhteen ongelmat ja huonon hoitotuloksen riskissä olevat potilaat voidaan tunnistaa (Kulhman 2012). toisaalta saaneen selville, että potilaiden, terapeuttien ja tarkkailijoiden arviot yhteistyösuhteesta olivat kaikki riittävän luotettavia. Yksilöterapiassa käytettyjä havaintoihin perustuvia asteikkoja ei voi mukauttaa pari- ja perhetera piaan, koska näissä terapiamuodoissa on läsnä useita perheenjäseniä, aikuisia ja lapsia. Vuosikerta terapeutin tai havainnoijan arvioinnin avulla. Kuhlman ym. asiakkaan, Session Rating Scale terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioinnin välineenä Duncan ym. Yksi tapa saada selville perheenjäsenten kokemusta terapeuttisesta yhteistyösuhteesta on pyytää heitä arvioimaan terapeutin työskentelyä ja yhteistyösuhdetta. 2003b). Yksilöpsykoterapiassa allianssia voidaan arvioida useiden mittareiden kautta, esim. (2003b) kuvaavat Johnsonin tunnis taneen eri terapioiden avulla saavutettavan saman laisia tuloksia, ja että terapeuttinen yhteistyösuhde vaikutti tärkeimmältä. Tällaisia mittareita olivat esim. 2003b). (Friedlander, Escudero, Heatherington, Deihl, Field, Lehman, McKee & Cutting 2006) Friedlander, Escudero, Horvath, Hetherington, Cabero ja Martens (2006) toteavat, että terapeuttinen yhteistyösuhde on monin tavoin erityinen luonteeltaan, prosessiltaan ja vaikutukseltaan
2003b.) rä voi olla 40. 2. Lasten vastaavassa versiossa (Child Session Rating Scale, CSRS) arvioitavat kohteet ovat kuunteleminen, kuinka tärkeää, mitä teimme ja yleisesti. Lomakkeessa on neljä arvioitavaa osa-aluetta: 1. 2003b; Murphy 2008.) Kirjallisuudesta ei löydy juurikaan kuvausta siitä, miten lapset kokevat terapeuttisen yhteistyösuhteen, saati mittareita lasten kokeman terapeuttisen yhteistyösuhteen arviointiin. (Duncan ym. 2003b; Duncan, Miller & Sparks 2003a.) Sekä aikuisten että lasten SRS pisteytetään kirjaamalla ylös se millimetrimäärä vasemmalta oikealle mitattuna (max 100), johon asiakas on laittanut merkinnän. 2003b.) SRS:n teoreettiset ajatukset on kuvattu visuaalisena asteikkona. Arviointiväline on saatavissa kirjoittajalta. – Pidin siitä, mitä teimme tänään. – Terapeutti kuunteli minua. (Duncan ym. (2003b) kuvaavat Gastonin tarjonneen hieman erilaisen näkökulman yhteistyösuhteen arviointiin. Millimetrimäärien yhteissummasta (max 400) muodostuva senttimetrimäärä on suoraan kokonaispistemäärä, ja maksimissaan pistemää- Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina Terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioinnissa käytin Duncan, Miller & Sparksin (2003a) Child Session Rating Scale Version 3 -lomakkeesta mukailtua versiota. Mitä teimme En pitänyt siitä, mitä teimme tänään. Duncan ym. Lomakkeessa on neljä 10 cm:n pituista viivastoa, joihin kuhunkin asiakas merkitsee merkin kokemansa mukaan. Yhteistyöliiton tehtävien lisäksi Gaston korosti myös, että välttämättömiä seikkoja vahvalle yhteistyösuhteelle ovat terapeutin ja asiakkaan yhtenevät uskomukset siitä, kuinka ihmiset muuttuvat terapiassa. Kuinka tärkeää Se mitä teimme ja puhuimme, ei ollut oikeastaan tärkeää minulle. (Duncan ym. On aiheellista pyytää asiakasta kommentoimaan merkintää, mikäli kokonaispistemäärä on pienempi kuin 36 tai jos jollakin arvioitavalla osa-alueella asiakas sijoittaa merkin pienemmäksi kuin 9 cm. SRS rohkaisee asiakkaita tunnistamaan yhteistyösuhteen pulmia ja pyrkii saamaan selville asiakkaan erimielisyyden terapeuttisesta prosessista, jotta terapeutti voi muuntaa työskentelyä paremmin asiakkaan odotuksiin sopivaksi. Se suunniteltiin käytännön työn apuvälineeksi arvioimaan terapeuttista yhteistyösuhdetta terapian aikana, jotta muutoksia terapeutin lähestymistavassa tai tyylissä voidaan tehdä, mikäli asiakas raportoi kielteisestä kokemuksesta. 3. Kielteinen kokemus istunnosta on kuvattu viivaston vasemmassa reunassa ja myönteinen kokemus oikeassa reunassa. Aikuisten SRS:ssä arvioitavat kohteet ovat terapiasuhde, päämäärä ja tavoitteet, työskentelytapa tai menetelmä ja yleinen istunnon arviointi. SRS mukautettiin klassisesta Bordinin yhteistyösuhteen määritelmästä ja keskityttiin asiakkaan teoriaan muutoksesta, kuten Gaston ehdotti. – Se mitä teimme ja mistä puhuimme, oli tärkeää minulle. 11. Sparks, Kisler, Adams ja Blumen (2011) toteavat artikkelissaan, ettei heidän tietonsa mukaan ole olemassa muita lasten käyttöön kehitettyjä mittareita, joissa olisi huomioitu visuaalinen ja kielellinen yhteistyösuhteen arviointi. (Duncan ym. Perustietoihin täytetään lapsen nimi, ikä, tapaamiskerran numero ja päivämäärä. Asiakkailla on tapana pisteyttää yhteistyösuhteen mittari korkealle, joten terapeutin pitäisi huomioida mikä tahansa kokemus ongelmasta. Kuunteleminen Terapeutti ei aina kuunnellut minua. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa – Burnsin ja Nolen-Hoekseman the Empathy Scale, joka kiinnittää huomiota erityisesti vuorovaikutukseen ja on myös ainoa muu käytännön työhön tarkoitettu arviointiväline
Äiti kuvasi, että hän voi luottaa nuoreen, ja nuori itse oli huomannut myös äidin luottavan häneen 12. 2/14 Jaana Ylönen 30. Nuori arvioi seuraavasti: 40 35 30 25 20 15 10 5 0 1. Kuunteleminen 10 2. Vuosikerta 4. Osa-alueisiin liittyi myönteinen ja kielteinen väittämä, johon verraten lapsi merkitsi rastin 10 cm:n pituiselle viivastolle myönteisen tai kielteisen kokemuksensa mukaisesti. Pyysin kaikkia istuntoon osallistuvia perheenjäseniä täyttämään omat lomakkeensa siten, että he pyrkisivät merkitsemään kokemuksensa mahdollisimman rehellisesti miettimättä, että terapeutti on mukana arviointitilanteessa. Tässä vaiheessa olin juuri päätynyt lopputyön teemaan, ja istunnon arviointilomaketta ehdittiin käyttää perheen viimeisellä tapaamisella. Tapaamisten tavoitteena oli äidin ja nuoren välisen vuorovaikutuksen parantuminen; keskinäisten riitojen tilalle rakentavampaa tapaa erimielisyyksien käsittelyyn. Alkuvaiheessa hän osallistui vastaten kysymyksiin ja myöhemmin keskusteli äidin kanssa sekä teki jonkin verran aloitteita keskus- teluun. Vanhempien täyttämät arvioinnit olivat myönteisiä, ja pisteytys oli seitsemässä arvioinnissa maksimi ja yhdessä yhtä numeroa vaille maksimi (kokonaispistemäärinä 39–40). Ohjeena oli arvioida yleisesti tapaamisia kysymysten näkökulmasta. Yleisesti Toivoisin, että voisimme tehdä jotakin toisin. Mitä teimme 6 4. Tapaamisten sisältö painottui keskustelevaan työskentelytapaan. Yleisesti 5 Kokonaispistemäärä 30 istunnon numero 30 SRS raja keskusteltava 4 Perustelu kohtaan 3: ”Tykkään tekemisestä.” Tämä tapaamiskerta oli perheen viimeinen tapaaminen, ja siinä käytiin läpi yhteenvetoa keskustelluista teemoista ja siitä, mitä perhe toivoo tulevaisuuteen kuuluvan. Lomakkeen täyttämisen jälkeen silmäilin ne nopeasti läpi ja pyysin vielä kommentteja tai tarkennuksia merkintöihin. arviointeihin. Tapaaminen toteutui toimipisteessäni. Kuinka tärkeää 9 3. Aloitin istunnon arviointilomakkeen käytön keväällä 2013. Tapausesimerkkeihin on kirjattu lasten merkitsemät pistemäärät ja lisäksi lasten tarkennuksia Tapausesimerkkejä Esimerkki 1 IP: 14-vuotias nuori, äiti osallistui istuntoon. – Toivon, että teemme jotakin samantapaista seuraavalla kerralla. Tapaamisten edetessä nuoren aktiivisuus lisääntyi. Ilmapiiri viimeisessä tapaamisessa oli valoisa, ja perhe oli löytänyt keinoja vuorovaikutuksen parantamiseen, esimerkiksi riitatilanteissa uutena asiana oli tullut omien ajatusten ilmaiseminen puheella. Lisäksi kumpikin kuvasi tunnistavansa hetket, milloin kannattaa ottaa aikalisä keskustelulle
Tapaamiset toteutuivat perheen kotona. Kuunteleminen 10 2. Yleisesti 10 Kokonaispistemäärä 40 istunnon numero 40 SRS raja keskusteltava 1 Perusteluja: ”Hyvä kerta. Hän arvioi ensimmäistä istuntoa seuraavasti: ja koki siksi saavansa enemmän vapauksia. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa Esimerkki 2 IP: 13-vuotias nuori, äiti, isäpuoli ja kaksi sisarusta olivat mukana istunnoissa. Perheen IP-nuoren käyttäytyminen oli aggressiivista äitiä kohtaan, ja vanhemmat kuvasivat väsymystään arkitilanteiden selvittämiseen ja rajojen asettamiseen. Viimeisellä kerralla toiminnallisena vuorovaikutussuhteen kuvauksena vertailtiin esineiden kautta vuorovaikutussuhdetta terapiatapaamisten alussa ja päättyessä. Keskusteltiin hyvistä asioista.” Sisarusten arvioinnit olivat seuraavat 1. Yleisesti 6, 7 20 20 Kokonaispistemäärä 20, 27 15 10 5 0 istunnon 1 3 numero Perusteluja: istunto 1: ”Juttelu tylsää, enemmän tekemistä.” istunto 3: ”Tykkään leikkiä.” 13. Mitä teimme 4, 5 25 27 keskusteltava 4. Kuinka tärkeää 10 3. Mitä teimme 10 4. Pyydettäessä tarkennuksia yhteistyösuhteen arvioinnille nuori totesi, että hän olisi kokenut konkreettisen tekemisen vielä paremmaksi tavaksi käsitellä asioita. Kuunteleminen 9, 6 35 2. Kuinka tärkeää 1, 9 SRS raja 30 3. istunnossa: Sisarus, 8 v 40 1. ja 3. Alkutilannetta perhe kuvasi siten, ettei esineiden alustana käytetty pöydän pintakaan riittänyt etäisyydeksi, ja nyt he kokivat olevansa rinnakkain ja olivat tyytyväisiä tähän tilanteeseen. Istunnon arviointilomaketta käytettiin kahdella tapaamiskerralla, joista ensimmäiseen osallistui IP-nuori. 40 35 30 25 20 15 10 5 0 1
8-vuotias kuvasi itseään patteri-esineellä, joka tarkoitti hänen olevan virtaa täynnä. Aluksi hän vastaili kysymyksiin lyhyesti, mutta alkoi sitten kuvata laajemmin ja avoimemmin ajatuksiaan, tunteitaan ja kokemuksiaan tilanteista. Vuosikerta Sisarus, 9 v 40 35 30 25 20 15 10 5 0 1. Yleisesti 10, 10 Kokonaispistemäärä 40, 39 istunnon numero Ensimmäisellä tapaamisella käytiin läpi asioita, jotka perheen mielestä toimivat hyvin, ja sitä, mihin kukin kaipaa muutosta. Mitä teimme 10, 9 4. Perheen IP-nuori oli kolmannen tapaamiskerran aikana perhekodissa kriisiytyneen perhetilanteen takia. Tapaamiset toteutuivat perheen kotona. Lopuksi nuori totesikin: ”Hyvä kerta, keskusteltiin hyvistä asioista.” 8-vuotias sisarus nautti toiminnallisemmasta keskustelutavasta, esimerkiksi kun oman itsen kuvailun apuna käytettiin esineitä. Perheen isä oli huolissaan isompien sisarusten välisestä toiminnasta: arjen tilanteet kärjistyivät usein koviksi fyysisiksi yhteydenotoiksi. IP-nuori kuvasi omaa toivettaan tulevaisuudelle: ”kaikki tottelisi sääntöjä, ja olisi kiva olla.” IP-nuori osallistui istuntoon aktiivisesti. Työskentelyyn sisältyi asteikkoarviointeja ja piirtämistä, ja perheen 8-vuotiaalle olisi ollut tarpeellista toteuttaa vielä vahvemmin leikkiä hyödyntävää toimintatapaa. 9-vuotias sisarus osallistui 40 39 SRS raja keskusteltava 1 3 pelkkää keskustelua sisältäviin osuuksiin, kuunteli tarkkaavaisesti muiden ajatuksia ja kertoi lyhyesti omiaan. Kuinka tärkeää 10, 10 3. Sisarukset kuvasivat äitiin kohdistuvien raivonpuuskien olevan pelottavia, ja he piiloutuivat useimmiten omaan huoneeseensa. Koin tärkeänä, ettei juututtu liian pitkäksi aikaa helposti esille tulleeseen ongelmakuvaukseen nuoren käyttäytymisestä. IP-lapsi arvioi istuntoja seuraavasti: 14. Osa keskustelujaksoista oli selvästi liian pitkiä, ja silloin hän haki huomiota 9-vuotiaalta sisarukseltaan. Tällä kerralla perhe toivoi käsiteltäväksi teemaksi aiemmin esille nousseita perheen sääntöjä. Kuunteleminen 10, 10 2. 2/14 Jaana Ylönen 30. Isäpuoli nosti esille ehdotuksen raivon tunteen hillitsemisestä, ja tästä ideasta sekä nuori että äiti kiinnostuivat. IP-nuori kuvasi omaa raivon tunnettaan siten, että sitä ei voi estää vaan se on pakko purkaa. Esimerkki 3 IP: 10-vuotias lapsi, tapaamisissa oli mukana jokaisella kerralla isä; yhdellä tapaamiskerralla mukana oli 4-vuotias sisarus, ja yhdellä tapaamisella 12-vuotias sisarus käväisi nopeasti mukana ja toisella hän osallistui koko tapaamisen ajan. Näitä työstettiin muistelemalla toimivia asioita sekä niitä, joihin tarvittaisiin sopimusta yhteisistä toimintatavoista
Lapsen on ensin koettava tunne, että häntä kuunnellaan, jotta hän voi luottaa terapeuttiin ja terapiaan työskentelymuotona. 12-vuotias sisarus käväisi tilanteessa pikaisesti ja osallistui itseään koskevaan keskusteluun. Toisella tapaamiskerralla palattiin edellisen kerran teemoihin ja pohdittiin tarkemmin sisarusten välistä suhdetta. On tärkeää huolehtia siitä, että kaikilla terapiatapaamiseen osallistujilla on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja kokea tulevansa kuulluksi. Tällä tapaamisella olivat mukana vanhemman toiveen mukaisesti molemmat isommat sisarukset, ja perhe pohti yhdessä, millaisin konkreettisin keinoin yhteistoimintaa voitaisiin arjessa edistää. Mitä teimme 9, 5, 10 4. Mielestäni kuulluksi tulemisen kokemus liittyy Järvisen (2007) ajatukseen lapsen kokemuksesta arvostetuksi tulemisesta. IP-lapsi totesi palautteenaan, että ”voisi jutella uusista asi- Yhteenvetoa lasten arvioinneista Työskentelyn alkuvaiheessa on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisia kysymyksenasetteluja käyttää, rohkaisevatko ne keskustelemaan, avaavatko uusia näkökulmia ja ovatko perheenjäsenille merkityksellisiä. Aivan tapaamisen lopussa lapsi nosti esille vielä koulukiusaamisteeman, joka oli hänelle kipeä keskustelunaihe. Lapsen mukaan asiasta puhuminen helpotti oloa, ja hän uskoi saavansa tukea asian selvittämiseen vanhemmaltaan. Kolmannella tapaamiskerralla käytiin läpi asteikkokysymysten kautta tapahtuneita muutoksia ja tarkasteltiin perheen löytämiä toimivia keinoja. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa 1. Lasten kokemus siitä, kuunnellaanko heitä terapiatilanteissa, sai arvioinneissa korkeimmat pisteet. 15. Yleisesti 7, 9, 10 Kokonaispistemäärä 35, 33, 40 40 35 30 25 20 15 10 5 0 istunnon numero 35 40 SRS raja 33 keskusteltava 1 2 3 Perusteluja: istunto 2: ”Uusista asioista juttelua.” istunto 3: ”Tutustuminen on tärkeää ensimmäisellä kerralla, harjoittelujutut toisella.” oista”. Ensimmäisellä tapaamiskerralla olivat mukana IPlapsi ja isä. Kuunteleminen 10, 10, 10 2. Tämän tapaamisen keskusteluteemoja olivat lapsen onnistumiset sekä lapsen että vanhem man näkökulmasta, esimerkiksi missä lapsi kokee pärjää vänsä hyvin, sisarusten väliset suhteet nykyhetkessä, mitä lapset ja vanhempi toivoisivat tapahtu van keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Kuinka tärkeää 9, 9, 10 3
Eräs lapsista totesi, että keskusteltiin hyvistä asioista. Lasten yleinen kokemus terapiaistunnoista oli yhteydessä sekä heille merkityksellisten asioiden käsittelyyn että tapaan, jolla asioita käsiteltiin. Vuosikerta keitä ja helposti hahmotettavia. Lasten osallistuminen terapiatilanteisiin aktivoitui selvästi erilaisten toiminnallisten menetelmien käytön myötä. Koko perheen ollessa läsnä on kiinnitettävä tarkoin huomiota osallistujien kokemuksiin, ja etenkin lasten kohdalla ei-kielelliseen viestintään. esineiden hyödyntäminen suhdekuvauksissa ja piirtäminen. Eräässä perhetapaamisessa vanhempien ottaessa puheeksi lapsen käyttäytymisen haasteet, tapahtui lapsen eleissä ja toiminnassa selkeä muutos. Pihan (1999) ajatuksia liittymisestä yhteistyösuhteeseen johtavana tekijänä. omaa kehoa käytetään lattialle tehdyn maalarinteippiviivaston osoittimena tai laitetaan piirretyt kuvat lattialle, joiden mukaisesti lapsi arvioi kokemustaan käsiteltävästä asiasta. Perheet osallistuivat mielellään yhteistyösuhteen arviointiin, ja perheenjäsenet kuuntelivat mielenkiinnolla toistensa antamaa palautetta. Arviointi auttaa löytämään perheelle sopivia työskentelymuotoja ja pohtimaan, mitkä keskusteluteemat kukin perheenjäsen kokee 16. Palautteen pyytäminen ja työskentelyn arviointi vahvistavat ajatusta siitä, ettei terapeutilla ole valmiita vastauksia, vaan tarvitaan yhteistä ihmettelyä, pohdintaa ja ratkaisujen etsimistä. Kun työskentelyä suunnataan ongelma- ja huolikuvauksiin, on tärkeää saada selville lapsen omat kuvaukset ja kokemukset, kuten Wilson (2007) toteaa. Eräs lapsista toi esille ensimmäisen tapaamisen lopussa mieltään painavan koulukiusaamisasian, ja uskon, ettei tämä olisi ollut mahdollista, ellei ensin olisi paneuduttu tutkimaan tarkemmin hänen mielenkiinnon kohteitaan ja vahvuuksiaan yhdessä vanhemman kanssa, vaikka vanhemmalla oli mielessään huoli myös lapsen haasteellisesta käyttäytymisestä. Kokemukseni mukaan alle kouluikäisten lasten kanssa asteikkokysymykset ovat hyvin tär- Pohdinta Lapsilta ja vanhemmilta pyydetyt palautteet terapeuttisesta yhteistyösuhteesta antavat tärkeää tietoa terapeuttiseen työskentelyyn liittyvistä kokemuksista ja auttavat suuntaamaan työskentelyä. Kaikille pelkkä keskustelu ei sovi, ja esimerkkilasten palautteisiin perustuen ajattelen, että tarvitaan monipuolista lähestymistapaa perheen esille nostamien asioiden käsittelyyn. Hän muuttui levottomammaksi ja alkoi liikehtiä paikallaan. Yksi lapsista kuvasi työskentelyn alkuvaiheessa, että on tärkeää tutustua ensin ja vasta sitten miettiä, mitä on harjoiteltava. Kyseisen lapsen kohdalla hyviin asioihin liittyi mahdollisuus kertoa oma näkökulma hankalista vuorovaikutustilanteista ja toiveen ääneen lausuminen: ”kaikilla olis hyvä olla.” Se mitä terapiatapaamisilla puhuttiin, oli lasten kokemusten mukaan heille tärkeää lukuun ottamatta erään sisaruksen ensimmäistä istuntokokemusta. Lapsen mielenkiinnon kohteiden selvittäminen, hänen kokemuksensa kuunteleminen toimivista vuorovaikutustilanteista ja osuudestaan niissä auttavat myöhemmin tutkimaan yhdessä myös hankalia ja kipeitä teemoja sekä määrittelemään tavoitteita tapaamisille. Ajattelen tämän vastaavan hyvin mm. Toiminnallisista menetelmistä tapaamisissa oli käytössä mm. Lapset kertovat vähintään elekielellään ja toiminnallaan, miten he tilanteen kokevat. Pienten lasten kanssa voidaan hyödyntää konkreettisempaa asteikkoa, esim. Olen huomannut lasten kokevan tärkeäksi pärjäämisen teemojen sanomisen ääneen muiden perheenjäsenten läsnä ollessa: missä lapsi on hyvä, millaiset asiat sujuvat, miten hän selviää erilaisista tilanteista ja ketkä ovat hänen tärkeitä lähiihmisiään. 2/14 Jaana Ylönen 30. Saman tapaamisen aikana käytiin läpi perheenjäsenten piirteitä ja mietittiin heidän suhteitaan toisiinsa esineiden kautta. Kuvatuissa tapausesimerkeissä tekemisen pis teytyksessä olivat pienimmät tulokset, ja niistä on havaittavissa toiminnallisuuden merkitys terapeuttisen yhteistyösuhteen rakentamisessa ja ylläpitämisessä. Työskentelyn kautta lapsi sai myönteistä palautetta vanhemmalta, ja hänen olemuksensa muuttui rentoutuneemmaksi ja iloisemmaksi
On tärkeää nostaa esille koko perheen, ja erityisesti lapsen kannalta merkityksellisiä myönteisiä kokemuksia, ajatuksia ja tapahtumia. Tähän Friedlander ym. Erilaiset ongelmakuvaukset ovat usein päällimmäisinä asiakkaiden mielissä, ja erityisesti lapseen liittyvät kuvaukset nousevat hyvin helposti esille heti tapaamisten alussa. Leikin käsitteeseen terapeuttisessa työskentelyssä on mielestäni tärkeää sisällyttää laajemmin leikkisä ilmapiiri, asenne, työskentelytapa sekä erilaisten välineiden ja materiaalien käyttö. Sitä kautta löytyy usein ajatuksia, millaiset vertauskuvat ja leikkisät toimintatavat voivat olla heille merkityksellisiä. Perheterapiakoulutus on opettanut antamaan 17. On tärkeää, että perhe määrittelee itse tera pian tavoitteen, ja että tavoite sekä tarkoitus ovat selviä kaikille perheenjäsenille. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa tärkeiksi. Terapian on oltava paikka, missä tutkitaan yhdessä perheen kokemuksia, määritetään uusia merkityksiä ajatuksille ja kokemuksille sekä etsitään voimavaroja ja keinoja ongelmien ratkaisemiseksi. Perheenjäsenten keskinäisten yhteistyösuhteiden hyödyntäminen edellyttää kykyä havainnoida kielellistä ja ei-kielellistä ilmaisua – miten perheenjäsenet ovat ja toimivat suhteessa toisiinsa. Ehkäpä valmiita vastauksia tai keinoja näihin kysymyksiin ei ole. Ajattelen, että terapeutin tutkiva ja avoin mieli, asioiden ihmettely, myötätuntoinen suhtautuminen, kiireettömyys ja huumorin käyttö sopivissa tilanteissa ja keskustelunaiheissa osaltaan voivat rakentaa luottamusta terapiaan epäilevämmin suhtautuvaan henkilöön. Olen jatkanut yhteistyösuhteen arvioinnin käyttöä aineiston kokoamisen jälkeen ja voin todeta, että lasten ja aikuisten on helppo arvioida kokemustaan terapeutin työskentelystä. Lapselle ja perheelle tarjottu mahdollisuus arvioida terapeuttista yhteistyösuhdetta toimii mielestäni yhtenä konkreettisena keinona lapsen äänen esille tuomisessa ja perheenjäsenten osallistamisessa terapiaprosessiin – ja tätä kautta yhteistyösuhteen vahvistamisessa. Järvisen (2007) ja Mitchellin ym. Jatkossa haluaisin havainnoida myös perheenjäsenten keskinäistä yhteistyösuhdetta. On pidettävä huolta, etteivät nämä kuvaukset määritä terapiatapaamisen sisältöä. Leikin on rakennettava yhteyttä ja yhteistä kokemusta perheenjäsenten välillä sekä kutsuttava heitä osallistumaan työskentelyyn. Olen kokenut antoisana lapsen ja perheen havainnoinnin ja mielenkiinnon kohteiden selvittämisen. Molemmissa tera piamuodoissa terapeuttien on solmittava liitto kaikkien osapuolien kanssa. Vanhemmat voivat odottaa hankalan vuorovaikutuksen ”parantajaa” ja lapset olla varuillaan, kyseleekö uusi vieras ihminen lisää hankalista asioista, jotka ovat muutoinkin perheessä esillä. Perheterapiaan liittyvä yhteistyösuhteiden kirjo voi olla terapeutille sekä haaste että voimavara. (2011) ajatukset lasten ja nuorten yksilöpsykoterapiasta (ohjautuminen terapiaan vastoin lasten tahtoa ja erimielisyys vanhempien kanssa siitä, miksi terapiaan tullaan) ovat mielestäni rinnastettavissa perheterapiaan. Ajattelen, että luottamus terapiaan syntyy kuuntelun, keskustelun ja osallistavan toimintatavan kautta, ja näille kaikille on oltava riittävästi aikaa ja tilaa niin terapiaprosessin kuin yksittäisen perheenjäsenen kannalta. Miten rakentaa yhteistyösuhdetta vastahakoisesti terapiaan tulevien perheenjäsenten kanssa ja miten voisi hyödyntää perheenjäsenten keskinäisiä yhteistyösuhteita terapiassa. Terapian aloitusvaiheen kuvataan olevan erityisen merkittävä yhteistyösuhteen syntymisen kannalta. Terapeuttisen työskentelyn aloitusvaiheeseen voi sisältyä paljon odotuksia ja jopa pelkoja. Lasten kanssa työskenneltäessä leikin merki- tystä ei mielestäni voi korostaa liikaa. (2006) ovat kehittäneet seuraavan välineen: System for Observing Family Therapy Alliances. Vaatii tasapainoilua, että pystyy pitämään mielessä ja esillä perheen pärjäävyyden kokemuksia, ja toisaalta, ettei jätä kuuntelematta huolikuvausta. Vain terapeutin oma mielikuvitus on rajana leikin ja leikkisyyden hyödyntämisessä. Leikin kautta keskustelusta on mahdollista rakentaa lapselle merkityksiä avaava työskentelytapa. Terapeuttinen yhteistyösuhde on mielenkiintoinen tutkimisen kohde, ja huomasin lopputyön edetessä sen vievän yhä enemmän mukanaan
(2002). Rinne (toim.) Perhe terapiassa: vuoropuhelua vuosituhannen vaihtuessa, 14–20. New York: W.W. Child-Focused Practice. Kuhlman, I. Perheterapeutti. Psykoterapian vaikuttavuus. London: Karnac Books. Jyväskylä: Gummerus. tilaa ihmettelylle, ajattelemaan asioita ääneen, luottamaan läsnäoloon ja vuorovaikutuksen voimaan, etsimään hyvää niin kuin neulaa heinäsuovasta ja ymmärtämään, ettei koskaan voi olla oppimatta lisää. Perheterapia 28 (2):17–26. http://www.myoutcomes.com/ documents/The_Session_Rating_Scale_ 18. http://www.google.fi/books?hl=fi& lr=&id=HeKTSnIqOFAC&oi= fnd&pg=PT9&ots=zgUn6eWEsG&sig=Nng BRCrhN10wuwKUb1ZlfWDu7NU&redir_ esc=y#v=onepage&q&f=false. 2013 (2):10–13. Berg, I.K. Kognitiiviskonstruktiivista psykoterapiaa teoriassa ja käytännössä, 113–128. Terapiasuhde – muutosprosessin perusta. Kuusinen, K.-L. Family therapy. (2012). http:// www.uwyo.edu/profstudies/_files/documents/counseling_trainingclinichbappendix.pdf. & Sparks, J.A. Integratiivisen lähestymistavan perusteita, 91-113. Dibbs etsii itseään. Duncan, B., Miller, S.D. (2006). (2013). Suomalainen perhe-elämä ja sen tukeminen, 141-158. Norton & Company, Inc. Terapiamuutoksen Muut lähteet Carlson, J. Lapsen mieli ja kieli perheterapiassa - lapsen ja aikuisen maailman kohtaamisesta. Andolfi, M. (1994). Wilson, J. Axline, V.M. Teoksessa A. Jaana Ylönen 050 388 6612 jaana.ylonen@hl-s.fi Lähdeluettelo Aaltonen, J. Pirttimaa, A. Hakanen ja A-M. Haettu 6.10.2013. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Family Based Services. Rönkä ja U. (2003a). Lapsikeskeinen perheterapia. (2006). Piha, J. Aaltonen & R. Teoksessa A. & Johnson L.D. Kokko (toim.) Näkökulmia psykoterapiatyöhön. CETC Handbook 2012–2013. Haettu 29.9.2013. Teoksessa J. (2007). Voin todeta, että terapeuttisen yhteistyösuhteen tarkasteleminen ei jää osaltani tähän työhön. Keuruu: PS-kustannus. Engaging Children in Family Therapy: Creative Approaches to Integrating Theory and research in clinical practice. The Session Rating Scale: Preliminary Psychometric Properties of a “Working” Alliance Measure. Duncan, B.L., Miller, S.D., Sparks, J.A., Claud, D.A., Reynolds, L.R., Brown J. Kinnunen (toim.) Perhe ja vanhemmuus. Teoksessa S. A Solution-Focused Approach. New York: Plenum Press. Porvoo: Edita. (2007). Perheterapia ryhmäkuvassa. (1975). (1999). Järvinen, E-L. (2012). & Wahlström, J. Allianssi lasten psykoterapiassa – ”Miks mun pittää täällä käydä?”. Perheterapia, 22 (3): 6-17. Kaura, A. Vuosikerta ja -prosessin arviointi masennuksen pariterapeuttisessa hoidossa. A Collaborative Systemic Approach. Eronen & P. 2/14 Jaana Ylönen 30. (1979). (2003b). Perehtyessäni terapeuttiseen yhteistyösuhteeseen ja sen rakentumiseen koen saaneeni sekä vahvistusta että uutta näkökulmaa terapiatyöskentelyyn lapsiperheiden kanssa. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy. An Interactional Approach. Lahti-Nuuttila (toim.) Mikä psykoterapiassa auttaa
& Blumen, D.G. & Martens, M.P. The Therapeutic Alliance with Children and Families A Review of the National Literature. http://www.excellenceforchildandyouth.ca/ sites/default/files/gai_attach/EDG-1317_Final_ Outcomes_Report.pdf. Haettu 13.10.2013. The Therapeutic Alliance in Couple Therapy for Depression: Predicting Therapy Progress and Outcome from Assessments of the Alliance by the Patient, the Spouse, and the Therapists. Haettu 26.10.2013. skynet.be/bs130511/Safe%20Culture%20for%20 Children%20(Family%20Process).pdf. Walter, U.M. Teaching Accountability: Using Client Feedback to Train Effective Family Therapists. Haettu 29.9.2013. Intensive Psychotherapy Service (IPS) Evaluation - Child and Family Clinic for Specialized Mental Health Services(CFC) Southlake Regional Health Centre (SRHC). Haettu 29.9.2013. (2011). http://users. & Cutting, M. & Guindon, K. http:// www.counselingoutfitters.com/vistas/vistas08/ Murphy_Article_23.pdf. Reflections on Ways to Create a Safe Therapeutic Culture for Children in Family Therapy. (2011). & Seikkula, J. Friedlander, M.L., Escudero,V., Horvath, A.O., Hetherington, L., Cabero, A. https://jyx.jyu.fi/ dspace/bitstream/handle/123456789/40379/ URN:NBN:fi:jyu-201211203037.pdf. System for Observing Family Therapy Alliances (SOFTA-o) Training Manual. Haettu 29.9.2013. http://www.researchgate. Haettu 29.9.2013. 19. Haettu 26.10.2013. A Fast Track to Better Outcomes. Lapset terapeuttisen yhteistyösuhteen arvioijina perheterapiassa Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Haettu 10.11.2013. Psykologian laitos. http://link.springer.com/article/10.1007/s10591-012-9215-5. (2008). Rober, P. http://www.softa-soatif.com/ docusofta/softa%20instruments/manuales/Softa_ CodingManual.pdf. Client-based Assessment. Mitchell, R. & Petr, C. (2006). (2005). Sparks, J.A., Kisler, T.S., Adams, J.F. https://heartandsoulofchange.com/ content/resources/viewer. Psychometric_Properties_of_a_Working_Alliance_ Scale.pdf. Yhteistyösuhteen ja potilaan voinnin jatkuva seuranta työmenetelmänä psykiatrisessa avohoidossa. Pro gradu -tutkielma. & Mortazavi, S. (2012). net/publication/232459198_System_for_observing_family_therapy_alliances_A_tool_for_research_ and_practice/file/79e41509a2e800b7fc.pdf. Haettu 27.10.2013. Friedlander, M.L., Escudero, V., Heatherington, L., Deihl, L., Field, N., Lehman, P., McKee, M. Mustonen, N. (1998). Murphy, J.J. (2012). & Sidhu, D. http://kuscholarworks.ku.edu/dspace/ bitstream/1808/3884/1/bestpracticesreport16.pdf. Haettu 29.9.2013. (2006). php?resource=article&id=54. Kuhlman, I., Tolvanen, A
Kurssikerroilla on omat teemansa, jotka perustuvat Tietoisuuden kartan osa-alueille: tosiasiat, tunteet, kehon viestit/seksuaalisuus, tahto ja tuleva toiminta. Solmuja parisuhteessa -kursseista kerätään palautetta osallistujilta, mutta halusimme vielä perusteellisemmin ja kootummin saada tietoa juuri meidän ryhmiltämme, joita olimme itse ohjaamassa vuonna 2012. Teimme yhteenvetoa kurssien henkilökohtaisista palautteista ja ryhmien antamista palautteista. Uudenlaiset parisuhdetyön menetelmät ovat tarpeellisia, koska usein palvelut ovat ruuhkautuneet. 2/14 30. Tutustumis- ja ”solmuntunnistamiskerran” jälkeen kolmella työskentelykerralla katsellaan parisuhteen menneisyyteen Tosiasioiden tien avulla. Viimeisellä kerralla kootaan kurssin anti palautteena, mihin myös tämä pienimuotoinen tutkimus pohjautuu yksilöpalautteiden, haastattelujen ja valtakunnallisten palautteiden ohella. Tämän jälkeen pysähdytään nykyhetkeen, ja kahdella seuraavalla kerralla suunnataan tulevaisuuteen etsien omaa ja yhteistä tahtoa. Solmuja parisuhteessa -kurssi koostuu kahdeksasta tapaamisesta, ja se on strukturoitu ja manualisoitu ryhmämuotoinen interventio. Kullekin kurssille valitaan neljä pariskuntaa, jotka ovat riittävän voimavaraisia ja motivoituneita itse työskentelemään suhteensa hyväksi ja pohtivat eroa. Halusimme tutkia, kuinka toimiva ryhmämuotoinen Solmuja parisuhteessa -kurssi on uutena työmuotona työssämme. Vuosikerta Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena Oulun kaupungin perheneuvolassa (vuoden 2014 alusta perhepalvelut/perheneuvonta) ja neuvolan perhetyössä sekä näiden yhteistyönä on järjestetty Solmuja parisuhteessa -kursseja vuodesta 2012 alkaen. Kurssi ei sovellu pariskunnille, jotka ovat isoissa akuuteissa kriiseissä. min he ovat autettavissa. Avainsanat: parisuhdekurssi, eropohdinta, ryhmämuotoinen strukturoitu interventio. Lisäksi haastattelimme toistemme ryhmäläisiä teemahaastatteluna, jonka kysymysten poh- Johdanto S olmuja parisuhteessa -kurssit ovat menetelmänä uusi Oulun kaupungin neuvolan perhepalveluissa ja perheneuvolassa. Lisäksi tehdään toteuttamiskelpoinen yhteinen suunnitelma ryhmän ideointia apuna käyttäen. 20. Mitä varhaisemmassa vaiheessa perheet saavat apua, sitä helpomArtikkeli pohjautuu tekijöiden kehittämistehtävään Voimavarakeskeisessä pariterapian täydennyskoulutuksessa perheterapeuteille Oulussa 2012–2013. Lisäksi halusimme tutkia omaa työskentelyämme tällaisen ryhmän ohjaajina
2012). Reflektiivisyyden voidaan katsoa olevan ryhmän prosessissa tapahtuvaa dialogia dialogeista ja tarinaa tarinoista (Seikkula ym. Mallissa kokoontumiskertoja on 8–9, joista 8 peräkkäin ja viimeinen erillisenä seurantatapaamisena. (2007) ovat toteuttaneet perheterapeuttista keskusteluryhmämallia pariskunnille, joista toinen on vakavasti masentunut ja sairaalahoidossa. Tämä pätee myös eron jälkeiseen vanhemmuuteen. (Jäppinen & Björkestam 2012.) Hanna Ranssi-Matikainen (2012) on tutkinut väitöskirjassaan ”Yhdessä sittenkin – kokemukset erokriisistä, vertaistuesta ja muutoksesta parisuhteessa” vertaistuen vaikutusta erokriisissä olevien pariskuntien elämään. Vakavasti oireilevat lapset toistivat vanhempiensa ongelmallista käyttäytymistä tai oireilua. Oma-apuryhmien keskeisin anti tiivistyy tuloksissa myönteisten selviytymistarinoiden kuulemiseen, ja tulosten valossa myönteisten tarinoiden kuuleminen näyttäytyy keskeisenä motivaatiotekijänä henkilökohtaista parisuhdekriisiä ratkottaessa. Tämä lisää lasten turvallisuuden tunnetta, ja he voivat pysyä psyykkisesti hyvinvoivina vanhempien tulehtuneesta suhteesta huolimatta. Lasten on hyvä kuulla ikätasonsa mukaisesti, että vanhemmat selvittävät ongelmansa keskenään tai hakevat apua muilta aikuisilta. Malli eroaa Solmuja parisuhteessa -kurssista erityisesti siten, että Solmu-kurssi on tarkemmin strukturoitu hoitomalli. Lasten aktiiviset reagointitavat huolenkantajina vanhempien ristiriidoista (ylivilkkaus, jommankumman vanhemman puolella oleminen ja sovittelijana toimiminen) olivat lapsel- le kuormittavampia kuin passiivisen vetäytyjän Riitta Elomaa rooli. Myös sisarukset hyötyivät voidessaan vetäytyä vanhempien ristiriidoista, ja lapsi voi itsekin pitää rooliaan yllä kokiessaan sen palkitsevana. Tutkimus on tehty HNMKY:n parisuhdetyöstä. Muita parisuhteen ryhmämuotoisia työmalleja on mm. Artikkelit jana käytimme Eija-Liisa Rautiaisen (2012) väitöskirjatutkimusta masennuksen pariterapiasta. Kurssille osallistuneet eri-ikäiset parit halusivat tutkia ja parantaa parisuhdettaan. Tutkituista 207 lapsesta yli puolella oli jonkinasteista psyykkistä oireilua ja vakavaa oireilua 35 %:lla. Porvoossa järjestettiin Tunnekeskeinen parisuhdekurssi, joka kokoontui 8 kertaa. Ryhmässä mahdollistuvat keskinäinen reflektio ja kokemus vertaisuudesta. Solmuja parisuhteessa -kurssit Solmuja parisuhteessa -kurssi ja -ohjaajakoulutus sekä niiden käyttämä materiaali on kehitetty Kataja ry:n ja Kirkkohallituksen Perheasioiden yhteistyönä 21. Myös Lemmens ym. Kuopiossa käytössä ollut monen perheen ryhmäterapiamalli (Rautiainen ym. Solmuja parisuhteessa -kurssi voi olla avuksi vanhempien ristiriitojen selvittämisessä rakentavasti siten, että lapset voivat vapautua kantamasta huolta vanhempien tilanteesta. Hänen tutkimuksensa mukaan riski lasten mielenterveysongelmiin kasvaa, kun vanhemmilla on parisuhdeongelmia. 2012), jossa toteutetaan ryhmämuotoista perheterapiaa masentuneille ja heidän puolisoilleen. Ryhmässä on kaksi ohjaajaa koko ryhmäprosessin ajan. Voimavarakeskeisessä terapiassa pariskunta on oman elämänsä asiantuntija. Sirpa Salo (2011) tarkasteli väitöstutkimuksessaan parisuhdeongelmien ja lasten psyykkisen oireilun yhteyttä. Yleensä perTerveydenhoitaja heessä oli vain yksi Pari- ja perhepsykoterapeutti ET lapsi, joka oireiOulun kaupunki/perhepalvelu li vakavasti, ja vanTuula Multasuo hempien oli vaikeaa YTM, sosiaalityöntekijä nähdä juuri lapsen Pari- ja perhepsykoterapeutti ET asema huolenkanOulun kaupunki/perheneuvonta tajana ja sovittelijana lasta kuormittavana. Tutkimuksen tärkeä johtopäätös oli, että vanhemmat voivat suojata lapsiaan riitelyltä toimimalla niin, että lapset voivat jäädä vanhempien ristiriitojen ulkopuolelle
Tietoisuuden kartta ja yhteistyömalli ristiriitojen ratkaisemisessa ovat perusta, jolle Solmuja parisuhteessa -kurssi rakentuu. Ohjaajan tehtävänä on pitää parit keskeisten asioiden äärellä, luoda mahdollisuuksia vertaistuen toteutumiselle ja auttaa pariskuntia omalla panoksellaan. 2/14 Riitta Elomaa, Tuula Multasuo 30. Samassa elämäntilanteessa olevat parit voivat kurssilla tarjota toisilleen vertaistukea. Tunteissa on energiaa, ja niistä puhutaan harvoin suoraan. Haastattelussa kartoitettiin myös, onko pariskunnalla riittävästi voimavaroja osallistua kurssille. Yhdellä kurssilla yritettiin järjestää lastenhoito kokoontumispaikalle, mutta järjestely ei ollut toimiva. Kokoontumiset olivat arki-iltaisin klo 16.30–19.30 joka toinen viikko. Tästä huolimatta esimerkiksi väkivalta ja meneillään oleva sivusuhde eivät ole aina tulleet esille ennen kurssia. Rakenteen vahvuutena on sen selkeys. Perheet ovat itse hoitaneet lastenhoitojärjestelynsä, joka on tuottanut päänvaivaa monelle perheelle. Yksi kokoontuminen kestää kolme tuntia. Haastattelussa tarkistettiin, ettei kummallakaan osallistujalla ole hoitamatonta päihde- tai mielenterveysongelmaa eikä väkivaltaa tai meneillään olevaa sivusuhdetta. Parisuhdekurssi on ryhmämuotoinen menetelmä kriisissä olevien parien auttamiseksi. Tämän kokemuksen jälkeen pariskunnat saivat lastenhoidon järjestymään. 2003). Solmuja parisuhteessa -kurssin rakenne on osoittautunut tulokselliseksi kriisin auttamisessa. Ryhmänohjaajia on jokaisella kurssilla kaksi, pariskuntia ryhmissä 3–4 ja kokoontumiskertoja 8. tävien tekemistä myös kokoontumiskertojen lisäksi. Kurssimateriaalina on pariskunnalle jaettava Solmu parisuhteessa -kirja (Kinnula 2006) ja jokaiselle osallistujalle jaettava Solmuja parisuhteessa -kurssin työkirja (2011). Kurssin tarkoituksena on lisätä ymmärrystä omasta parisuhteesta ja oppia ymmärtämään tunteiden merkitystä. Haastattelun tavoitteena on lisäksi sitouttaa kurssille tulijat, koska kurssi on maksuton ja vaatii osallistujilta aktiivista kotiteh22. Kurssin perusajatuksia ja kokoontumiskertojen aiheet Solmuja parisuhteessa -kurssi auttaa pariskuntia katsomaan itse määrittelemäänsä solmua näkökulma kerrallaan. Kriisin keskellä rakenne tuo helpottavaa selkeyttä omien kokemusten, tunteiden ja ajatusten jäsentämiseen. Kokemus siitä, ettei ole tilanteessaan yksin, antaa rohkeutta jatkaa solmun avaamista. Tietoisuuden kartan mukaan tosiasiat ovat aistein havaittavaa tietoa, joka on ”todistettavissa olevaa” ja neutraalia faktaa. Solmuja parisuhteessa -menetelmä tarjoaa kriisin selvittämiseen prosessin, joka etenee vaiheittain menneisyydestä kohti tulevaisuutta. Tähän artikkeliin haastatelluista kolmesta ryhmästä kahteen kurssilaiset haastateltiin ennen valintaa, jotta voitiin varmistua, sopiiko kurssi pariskunnalle, ja toisaalta, sopiiko pari kurssille. Tunteet syntyvät elämäntilanteissa. Samanaikainen oikeusprosessi tai asianajajien kautta tapahtuva eroon liittyvien asioiden käsittely oli myös esteenä kurssille osallistumiseen. Matkan aikana katsotaan solmua useista näkökulmista ja muodostetaan kokonaisymmärrys tilanteesta. Kehon reaktiot ilmaisevat usein ih- Kurssilaisten valinta Sopivien kurssilaisten valinta on haasteellinen tehtävä, koska jotkut pariskunnat arastelevat parisuhdeasioiden käsittelyä ryhmässä tai useilla pareilla on jokin muu ryhmään tulemisen este. Vuosikerta (Solmuja parisuhteessa loppuraportti 2006–2010, Välilä 2012). Kurssille otettiin pariskuntia, joilla oli ollut eropohdintaa, mutta ei selkeää päätöstä vielä kumpaankaan suuntaan, yhdessä vai erilleen. Solmuja parisuhteessa -kurssien ohjaajina toimivat Solmuja parisuhteessa -ryhmänohjaajakoulutuksen käyneet henkilöt. (Solmuja parisuhteessa -ohjaajan kirja). Kurssin kehittäminen lähti liikkeelle pariviestinnän kurssin ristiriitojen ratkaisumallista (Miller ym. Haastateltaville annettiin tietoa kurssista myös kirjeen muodossa. Pienet lapset olivat itkuisia ja kaipasivat vanhempiaan
Tuleva toiminta on tahdon täsmällinen ilmaisu ja suunnitelma: mitä, missä, milloin ja kuka toimii mitenkin (ks. Teematyöskentely on kunkin kokoontumiskerran Kurssin alussa ensimmäisellä kokoontumiskerralla aiheena on ”Keitä me olemme?”. Teematyöskentelyn keskeinen osa ei ole ohjaajien puhe, vaan osallistujien oma työskentely. Jokaisella kokoontumiskerralla tuetaan kumppanien itseymmärryksen lisääntymistä ja pariskunnan lähentymistä. Tahdon voi löytää, ilmaista ja sitä voi puolustaa tai luopua siitä. Kokoontuminen alkaa aloituksella, joka sisältää hiljaista miettimisaikaa ja kuulumiskierroksen. Ennen päätöstä pariskunnat antavat kumppanilleen positiivisen palautteen illasta kääntyneinä toisiaan kohti muun ryhmän kuunnellessa palautetta: ”Pidin siitä, kun sinä…” Kurssin rakenne Ryhmätapaamisten tavoitteet sekä kolmen eri ryhmän palautteet kustakin ryhmäkerrasta Solmuja parisuhteessa -kokoontumiskerrat noudattavat samaa rakennetta. 6. Ajatukset ovat aivojen toimintaa: tulkinnat, kysymykset, johtopäätökset, arvostukset, uskomukset, ennakkoluulot. Kokoontumiskerta päätetään kotitehtävien antoon ja matkapäiväkirjan täyttämiseen. 3. Tahtomista kuvaavat ovat toiveet, pyrkimykset, tavoitteet, unelmat ja haluaminen. 2. Teematyöskentely koostuu useasta osiosta. Teematyöskentely päättyy yhteiseen keskusteluun. Myös tahtomisessa on paljon energiaa. 4. kuvio). Aloituksen jälkeen siirrytään virittävään tehtävään, joka vie teematyöskentelyyn. Määrittele ristiriita Ymmärrä ristiriita kokonaan molempien kannalta (mitä tarkoittaa minulle/sinulle) Kartoita tosiasiat, tunteet, kehon reaktiot Jäsennä ajatukset Kerro mitä toivot ja tahdot Tuota ratkaisuvaihtoehtoja Valitse toimintatapa 23. Ne syntyvät subjektiivisten kokemusten kautta. 5. 7. Alussa on miniluento, jonka tarkoituksena on antaa ryhmäläisille perusymmärrys aiheesta. Tahto voi olla ulkopuolelta tulevaa opittua ”pitäisi”-tahtomista tai omaa sisäistä tahtomista. Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena misen sisäisiä tapahtumia, ja niistä puhutaan usein kuvaannollisesti kertoen samalla tunteista: ”pala kurkussa”, ”vatsassa on perhosia” jne. Yhteistyömalli ristiriitojen ratkaisemiseksi: 1. Ensimmäisellä tapaamisella tutustutaan ja esitellään kurssin sisältö, Tietoisuuden kartan alueet ovat tosiasiat, tunteet, kehon viestit, ajatukset, tahto ja tuleva toiminta. Teematyöskentelyn kysymyksiä pohditaan ensin itsenäisesti, sen jälkeen kumppanin kanssa. ydin
Kokoontumiskerrasta joillekin oli jäänyt tuntuma, että selvää aihetta ei ollut ja eri ohjaajilla oli ollut vähän erilaiset työtavat. na tehtävän, jossa tuli löytää oma tunne, ja yhdessä ryhmässä ryhmäläiset miettivät, oliko tehtävänanto epäselvä. Solmutilanteen jäsentäminen” näkökulmana on nykyisyys. Ryhmäläiset kokivat vaikea- Kuudennessa teemassa ”Mitä tahdon. Korttipeli (virittäytymisharjoitus ”Tunnetori”, jossa harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja nimeämistä) jäi mieleen.” Toivottiin kahta kokoontumiskertaa Miltä tuntuu. ”Mikä minulle on arvokasta. Kukin ryhmäläinen tekee solmun konkreettisesti ohjaajien varaamista ja itse valitsemastaan narusta/köydestä ja antaa sille nimen. 2/14 Riitta Elomaa, Tuula Multasuo 30. Itsetuntemus, itsen tarkkailu ja havainnointi olivat lisääntyneet. Oli hyvä, että naiset ja miehet olivat omissa ryhmissään.” Toisen kerran aiheena on ”Miten tähän on tultu. Vaikeasta asiasta pääsi keskustelemaan syvällisesti. Ryhmien palautteena ensimmäisestä kurssitapaamisesta olivat jännitys, toiveikkuus ja pelisäännöt, joista sukeutui luottamuksellisuus sekä helpotus siitä, että kaikki ovat tavallisia/samanlaisia ihmisiä, joilla on samanlaiset ongelmat. Omien ja kumppanin tunteiden tunnistaminen”. Ryhmien palautteiden mukaan seksuaalisuus tuli laajana käsitteenä esille. Miten se toteutuu arjessa ja parisuhteessa?” ”Kerrottiin, mitä vappu itse kullekin merkitsee Tietoisuuden karttaa apuna käyttäen, ja jäsennettiin paridialogia lappujen avulla.” Kolmas tapaaminen on nimeltään ”Miltä tuntuu. Solmua katsotaan tästä hetkestä käsin: Mikä näyttää vielä keskeneräiseltä menneisyydessä. Vuosikerta lisäksi jokainen osallistuja määrittelee ristiriidan eli solmun omassa suhteessaan. Viidennessä teemassa ”Missä ollaan nyt. Kehon viestien kuunteleminen”. Toiveet, unelmat ja tavoitteet” käännetään katse kohti tulevaisuutta. ”Sai puhua, mitä seksuaalisuus minulle merkitsee. Mikä on minun ymmärrykseni siitä, miksi me olemme solmussa. -teemaan. Määrittelyyn liittyy myös sen pohtiminen, kenen solmu alun perin on (minun/sinun/meidän) ja miten solmu näkyy arjessa. Yhteisen taipaleen tarkastelu”. Tunteiden erittely (tunteet, tosiasiat, tahto, tulkinta ym.) Tosiasioiden tielle koettiin hyödyllisenä. Ryhmien palautteissa ensimmäinen keskusteluharjoitus oli ollut hassu, uusi kokemus. Päämääränä on ymmärtää itse paremmin solmun historiaa ja jakaa omaa ymmärrystä myös kumppanille. Lisäksi hahmotetaan oman elämän tärkeitä asioita myös yleisemmin. ”Oli jännittynyt olo ja ajatus, kuinka näistä asioista osaa keskustella ryhmässä.” Menneisyys on työskentelyn keskipisteessä toisesta teemasta neljänteen. ”Tunnelmina olivat ´ahistus´, vaikeaa, helpottavaa ja ensimmäiset itkut. Ryhmäläiset pohtivat omia unelmiaan, toi24. Ryhmäläisillä oli ollut paljon ennakkoajatuksia siitä, mitä täällä oikein käsitellään. Mieleen olivat jääneet työskentelyn tueksi annetut kirjavinkit (Chapman 2009, Johnson 2011) ja pintapuolinen taustakartoitus parisuhteesta muulle ryhmälle sekä alkuhistorian positiivisuus. Kukin kurssilainen tekee parisuhteensa aikajanan, johon merkitsee itselleen tärkeät tosiasiat. Kuvatehtävä, jossa naiset ja miehet keskustelivat seksuaalisuudesta kuvien avulla sekä esittelivät kuvat ja niihin liittyvät ajatukset toiselle ryhmälle, jäi mieleen. Neljäs aihe on ”Seksuaalisuus solmussa. Toisaalta he kokivat helpottavana, kun he oppivat keskusteluprosessin ja tulivat kuulluiksi. Tavoitteena on ymmärtää, mitä kaikkea solmuun liittyy. Ryhmäläiset tarkastelevat tosiasioita, tunteita ja kehon viestejä. Palautteessa kurssilaiset mainitsivat unohtamisen Tosiasioiden tien tekemiseen liittyen ja kummallekin puolisolle eri asioiden mieleen jäämisen matkan varrelta. Yhdelle ryhmälle kerta oli jäänyt muuten ”tyhjäksi”, mutta se oli jäänyt mieleen, että on hyvä erottaa tosiasiat ja tunteet
Toimintasuunnitelman tekemiseen olisi kaivattu enemmän aikaa.” Kahdeksannella eli viimeisellä tapaamisella teemana oli ”Mitä eväitä saatiin. ”Ydintarpeiden löytäminen oli hyvä asia. Pariskunta muodostaa yhteisen tavoitteen. On tullut riitelytaitoja, itseen ja toiseen tutustumista sekä taitoja kuuntelemiseen ja vähemmän provosoimista. Tärkeää oli kakku viimeisellä kerralla. Ryhmästä/ryhmäläisiltä on saanut tosi paljon ideoita.” ”Kurssilla on ollut pakko oppia kuuntelemaan ja käyttäytymään, jolloin ryhmässä kuulee toisen äänen puolisostaan, ja sitä myös kuulee eri tavalla. ”Kerralta jäi mieleen, että piti kirjoittaa paljon asioita ja ettei aika riittänyt tehtävien tekemiseen. Kuunteleminen, toisen arvostaminen ja hyvien hetkien muistelu on tärkeää.” ”Kurssista on saanut työkaluja arkeen, puhumiseen. Sitoutuminen on vahvistunut, on tullut eri näkökulmia. Oli hyvä ryhmähenki ja oli helpotus kuulla toisten samanlaisuudesta. Sanoista tekoihin” ohjaa etsimään erilaisia vaihtoehtoja, jotka vievät muodostetun tavoitteen konkreettisen toiminnan tasolle. Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena veitaan ja tahtoaan. Keskusteluharjoitukset koettiin hyödyllisiksi. Vaihtoehtojen joukosta valitaan paras mahdollinen, jonka perusteella pariskunnat rakentavat yhteisen toimintasopimuksen. Tapaamiskerran puutteena oli yhden ryhmän mielestä se, ettei keskustelun jälkeen piirretty itselle tahdon eri kerroksia (luovuttamattomat, tärkeät, neuvoteltavissa olevat asiat). Lappuleikki (Virittäytymisharjoitus ”Tahtomisen esteet” -esteiden kirjaaminen paperilapuille ja paperilappujen heittely koriin) oli innostava.” tilanteita ja ihmisiä. tahdon jatkaa yhdessä, mutta haluan muutosta ’N’ seuraavaan asiaan.” ”Tahdon perusratkaisu -kerta oli paras kaikista kokoontumiskerroista. Kokonaiskuva parisuhteesta on selkiytynyt.” ”Ongelmat ovat jäsentyneet, niille on tullut nimi. Kahdenkeskistä aikaa on mahdollista raivata ja se on todella tärkeää. Ryhmäläiset kokoavat fläpille ilman ohjaajia palautteen jokaisesta kurssikerrasta (ks. Kurssilaiset koki- Ryhmäläisten mielestä ryhmässä hyviä asioita olivat: ”Meillä on kiva ryhmä, samantapaisia elämän25. edellä) sekä ryhmästä. Sitoutuminen, vertaistuki, yhdenvertaisuus, luottamus olivat tärkeitä. Tietoisuus siitä, miten puolison kanssa ollaan, on lisääntynyt ja tämän toivoo jatkossa olevan sisäistettyä.” Seitsemäs teema ”Miten toimitaan. Tapaamiskerrasta mieleen olivat jääneet tahtomisharjoitus hedelmien avulla, ”hirveä lista tahtomista” ja oman ydintarpeen löytäminen. Molemmat luulevat olevansa oikeassa. Olen oppinut kommunikointia niin, etten tule väärin ymmärretyksi tai ymmärrä väärin. Tahdon perusratkaisun valinta ja korttien avulla keskustelu olivat jääneet mieleen. Ylimalkaisuuteen sortuu helposti.” ”Toiveena: tehtävänannot konkreettisemmiksi, esim. ”Tunnetaakka” käsitteenä (elämäntilanne, jossa toinen puoliso kokee, ettei toinen puoliso ole kuunnellut häntä jossakin hänelle tärkeässä asiassa, tai jossa hän ei ole aiemmin voinut kertoa tuntemuksiaan puolisolle) auttaa ymmärtämään ja purkamaan hankalia elämänkokemuksia. Yhteenveto ja palaute”. Puolisoon keskittyminen auttaa ottamaan vakavammin ja aidommin hänen mielipiteensä.” ”Roolit ryhmässä ovat puolisoina, ei vanhempina.” ”Ryhmässä heräsi ’kanssahäpeä’, lämpö, lohtu ja huolestumista. On toivo paremmasta. Ideoiden heittely oli kiva harjoitus.” ”Hyvää oli konkreettisuus ja toisten ehdotukset olivat hyviä. Kaikki ovat vakavissaan, mikä on hyvä juttu. Kurssilaiset kertoivat oppineensa kuuntelun taitoa, toisen huomioimista, keskustelutaitoa, ymmärtämistä ja itsehillintää. En oleta, että toinen ymmärtää tai tietää.” ”Kurssin jälkeen on erilaista se, että dialogiin on saanut uusia eväitä, mikä on sekä toive että kokemus
Tunnen itseni ja puolisoni paremmin.” ”Minulla on paremmat taidot keskusteluun. 2/14 Riitta Elomaa, Tuula Multasuo 30. Nyt on selkeämpi käsitys siitä, mihin suuntaan asioiden olisi mentävä.” ”Ymmärrän, että muillakin on ongelmia. ”Keskustelutaidot ja keskinäinen ymmärrys pari26. Vuosikerta suhteessa ovat lisääntyneet. Mikä asia on toisin elämässäsi tämän kurssin jälkeen. Tulemme paremmin toimeen ja elämä on harmonisempaa. Ongelmista puhuminen on helpompaa ja arkipäiväisempää. Huomasin, että elämä ja parisuhde on pitkä matka, eivätkä kriisit poistu heti. Kurssi on auttanut suhteuttamaan omia ongelmia. Ehkä aikaa yhteiselle keskustelulle voisi olla enemmän.” ”Aikaa yksilötehtäviin lisää. ”Enemmän vaihtoehtoisia kotitehtäviä.” ”Kurssin tempo ja puhe olivat joskus niin rauhalliset, että työpäivän jälkeen oli suuri vaara väsähtää. Vaikka ongelmia ja solmuja on edelleen, osaamme käsitellä niitä nyt paremmin. Aivoriihityöskentely yhteisen toiminnan ideoimiseksi oli hyödyllistä. Ryhmissä oli 6–8 henkilöä iältään 23–52 v, parisuhteen ikä oli 2–10 v, kaikilla oli alle koulu ikäisiä lapsia. Ryhmässä on saanut kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden parien kanssa. Ryhmän ilmapiiri koettiin avoimeksi, rehelliseksi ja turvalliseksi. Olen saanut rohkeutta toisten esimerkeistä omaan elämääni (4 ei osaa sanoa). Miten haluaisit muuttaa Solmuja parisuhteessa -kurssia. Nyt uskaltaa katsoa peiliin ja myöntää omat puutteensa. Lomakkeen suljettuihin kysymyksiin kurssilaiset vastasivat seuraavasti: Yleisarvosana kurssista oli hyvä tai erinomainen. Olen oppinut ja oivaltanut asioita kuuntelemalla muita. Uskon parisuhteeseeni enemmän. Ryhmässä on ollut iloa ja hyvää huumoria. Kurssi auttoi omien tavoitteiden saavuttamisessa erinomaisesti (1), hyvin (10), kohtalaisesti (3). On turvallinen olo meistä. Ryhmäläiset ovat suhtautuneet ymmärtävästi ja hyväksyvästi kertomiini asioihin (1 ei osaa sanoa). Ymmärrän, että ongelmia voi ratkoa puhumalla ja kuuntelemalla. 2. Olen tyytyväinen, että lähdin mukaan kurssille.” ”Kuuntelutaito ja riitelytaito.” vat, että kurssi toimi myös yhteisenä harrastuksena parisuhteessa: tuli järjestettyä yhteistä, kahdenkeskistä aikaa. Ryhmässä on ollut salliva ilmapiiri (1 ei osaa sanoa). Hieman löysempi aikataulu, kovin on kiireinen.” ”Ryhmäläisten kanssa voisi keskustella enemmän.” ”Enemmän avointa keskustelua ryhmäläisten kesken.” ”Viimeinen tai pari viimeistä kertaa voisivat olla Lomakkeen avoimiin kysymyksiin kurssilaiset vastasivat seuraavasti: 1. ” ”Minulla on uskoa parempaan huomiseen enkä heti ajattele, että tämä suhde oli tässä. Tiedän enemmän puolisoni tarpeista ja hän ymmärtää paremmin minun tarpeitani.” ”Näkemykseni parisuhteen solmusta on selkiytynyt. Muiden ryhmäläisten näkökulmat ovat auttaneet näkemään omaa tilannettamme uusista näkökulmista. Oivallus oman itsensä ja toisen kuuntelemisessa, ymmärtämisessä ja tunteiden tarkkailussa on lisääntynyt.” ”Olen sitoutuneempi yrittämään parisuhteen parasta. Työkaluja parisuhteen hoitoon ja ongelmien ratkaisuun löytyy. Yksilöpalautteet, kirjallinen henkilökohtainen palaute Osallistujat täyttävät myös nimettömät yksilöpalautteet. Kurssilaisten mielestä (täysin tai lähes samaa mieltä seuraavien väitteiden kanssa) on ollut tärkeää huomata, että emme ole yksin omien ongelmiemme kanssa, vaan muilla on samantapaisia ongelmia. ” ”Ymmärtämykseni on kasvanut parisuhteen solmuja kohtaan
”Päällimmäisenä asiana: kurssi oli hyvä kokemus. Pidemmässä jaksossa saisi enemmän irti.” ”Parien välistä keskusteluaikaa voisi hieman lisätä.” ”Toivoisin vielä enemmän vapaata keskustelua ryhmäläisten välillä sekä konkreettisten ristiriitatilanteiden purkua. Heillä on yksi alle 2-vuotias lapsi. Voin suositella ryhmää toisille.” ”Ennakkoon itseäni jännitti ja oli skeptinen olo, ne olivat turhia huolia. Ryhmä ja kurssi palvelivat meidän perheen tilannetta. Olisiko kokonainen viikonloppu hyvä?” ”Parisuhdeleirit kiinnostaisivat.” ”Lastenhoito oli hankala järjestää, mutta hyvä kun järjestyi, oli yhteistä aikaa vain kahden.” 3. Haluan vielä sanoa: ”Kiitos kaikesta ja hyvää joulua! ” ”Kurssi oli hieno ja hyödyllinen kokemus, se antoi paljon uutta energiaa parisuhteen hoitoon. Voisi motivoida parempaan suoritukseen?” 1. Ohjaajille ja ryhmäläisille suuret kiitokset (sydän).” ”Ongelmien syyhyn ei tullut apua, vaan oireiden hoitoon.” ”Suurkiitokset vetäjille loistavasta kurssista ja kuluneesta syksystä!” ”Kiitos, kurssi avasi silmiä ja solmuja.” ”Aikataulun ollessa tiukka nopeuttaisi asiaan pääsyä ohjaajien komennus eli määrätään; te aloitatte kuulemiskierroksen, sinä olet puheenvuorossa.” ”Kiitokset kurssin järjestämisestä.” ”Kiitos paljon. Hyvä, että kurssitapaamiset olivat kahden viikon välein, jolloin kurssi kerkesi vaikuttaa.” ”Oli hyvä henki kaikkien ryhmäläisten ja ohjaajien kesken. Se ohjasi keskusteluun kumppanin kanssa.” ”Ilmapiiri on nyt kotona erilainen kuin ennen kurssia, parempi ja leppoisampi. Toisessa haastateltava oli alle 30-vuotias mies, joka oli ollut naimisissa 2,5 v, he olivat tutustuneet 7 v sitten ja jatkavat yhdessä puolisonsa 27. ”Paridialogi-harjoitukset olivat erityisiä hetkiä. Kuuntelutaito kuitenkin kehittyi kurssin aikana.” ”Tapaamiskerran alussa tapahtuva tunnustelu, mitä omalle Solmulle kuuluu ja muiden parien kertomukset omista solmuistaan. Suuret kiitokset!” ”Solmukurssi on ollut aikamoinen prosessi. Muistatko erityisiä hetkiä Solmu-kurssilta. Toisessa haastattelussa oli kaksi pariskuntaa, joiden iät olivat 30–45 v ja parisuhteiden iät 7–10 v. Tunneskaalat ovat menneet laidasta laitaan. Mistä haluat kertoa. ” ”Toimii.” ”Materiaali olisi hyvä olla valmiina kurssin alussa, kopiot eivät tahtoneet pysyä järjestyksessä.” (Tälle kurssille kirjan painos oli loppunut.) ”Olisi hyvä miettiä keinoja saada ryhmäläiset tekemään kotiläksyt, vaikka itsestähän se on kiinni. puoli päivää viikonloppuna. Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena kanssa. Kaikilla heillä oli alle kouluikäisiä lapsia, ja molemmat parit jatkavat yhdessä. Hyödyllinen kurssi sekä itselle että parisuhteelle.” ”Kiitos mahtaville ohjaajille, annoitte hyviä näkökulmia ja neuvoja arkeen/puolisoa kohtaan.” 2. Näistä syntyi ideoita, mitä kannattaa/ei kannata tehdä.” ”Mukavia hetkiä olivat kaksin keskusteluhetket rauhassa oman puolison kanssa jostakin annetusta aiheesta, ne ovat lapsiperheen arjessa harvinaisia ja odotin näitä hetkiä.” Haastattelut ryhmän päätyttyä Haastattelimme kumpikin toistemme ryhmien pariskuntia. Opin paljon kurssin aikana. Kurssi antoi enemmän kuin otti. Huomasin, että oli vaikeaa kuunnella sekä itsellä että kun seurasin toisia. Nyt on keskusteluun paremmat avaimet ja on helpompi aloittaa keskustelut kotona.” ”Kurssin ajankohta oli arki-iltaisin joka toinen viikko klo 16.30–19.30, ehkä hiukan myöhäisempi ajankohta olisi ollut parempi, toisaalta sitten lasten nukkumaanmeno olisi ollut hankalampi
Huomasin, että muillakin on ongelmia ja muut olivat tavallisia pariskuntia, sekin auttoi. Kotona käytiin sen illan asiat läpi, mutta mikä mahtoi olla laatutaso. Oliko asioita, joista olisitte halunneet keskustella, mutta joista ei keskusteltu. Muuttuivatko ne ongelmat, joihin lähditte hakemaan apua, miten. ”Se oli pitkä kurssi ja kurssin aikana tuli selväksi, että meillä on solmuja. Opin paljon paremmin ymmärtämään itseäni ja kumppaniani. Herkkyys on parantunut harjoitusten myötä, nyt kuunnellaan paremmin kumppania, ei puhuta päälle.” ”Keskustelu siitä, mitä minä tahdon, oli merkittävä, on tullut ymmärrys miten vaikea on tietää mitä tahtoo. Välillä tuntui että oli käynnistymisen odottelua, olisiko voinut alku olla napakampi?” ”Nälkä ja väsymys haittasivat välillä, tulimme suoraan ja kiireellä työstä, olisiko kahvi voinut olla heti aluksi?” 5. On ollut tärkeä ymmärtää, että vaatii itselleen aikaa ja toisaalta toinen on ymmärtänyt antaa aikaa pohdinnalle. Toinen tietää heti ja on varma, toinen vaatii aikaa pohdinnalle. Mistä oli teille hyötyä ja millä tavalla. Tiekartta (Tosiasioiden tie) aiemmista tapahtumista selvensi ja syntyi yhteinen näkemys. Nyt on eväitä.” 3. Kurssista on ollut apua, olen oppinut vähässä ajassa, muutamassa kuukaudessa paljon.” ”Muitten parien kokemukset ja kertomukset sekä tuki auttoivat ja ohjaajien neuvot olivat osuvia.” ”Kommunikaatioharjoituksista oli hyötyä ja malli oli helppo viedä kotiin.” ”Tahtokerrasta oli hyötyä. Oheismateriaali ja teoria auttoivat esim. Siitä tuli myös toivo, kun huomasin, että on ollut hyviäkin aikoja. Loppupuolella ratkaisujen tekeminen konkreettisesti auttoi. Ennen ongelmat hallitsivat elämää ja mietin töissäkin meidän ongelmiamme, mutta nyt minulla on positiivinen vire ja meillä on valoisampaa. Tätä emme ole muutenkaan käsitelleet. Olisin toivonut tunnehallinnasta keskustelua, koska olen itse äkkipikainen. On auttanut suhteessa ymmärtämään, että olemme erilaisia tahtojia. Paraneminen ei ole suoraviivaista, välillä on alamäkiä. Vuosikerta ”Miten tähän on tultu, ”historiikki” olisi voinut olla lyhyempi, toivoisin enemmän kertoja tulevaisuuteen suuntautumiseen ja toteutukseen.” ”Pitkästi käsiteltiin menneisyyttä, tahtominen ja tulevaisuus-aiheiden pohtimista olisi saanut olla enemmän.” ”Kuulemisen ja puhumisen harjoitukset ovat jääneet erityisesti mieleen ja sitä on jatkettu kotona. ”Ennen kurssia minulle ei ollut selvää, mikä meidän ongelma on, mutta kurssin aikana siihen tuli eri ulottuvuuksia. Toisaalta oli parempi keskustella kommunikaatiosta, joka on meillä perimmäinen syy väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Vertaisuuden kokemus oli merkityksellinen ja tärkeä.” ”Ryhmään oli aina mukava mennä, myös niille kerroille jolloin menin yksin ilman kumppania. ”Meillä riidat ovat välillä äityneet fyysisiksi, näistä ei keskusteltu ryhmässä ja mietin, oliko muillakin vastaavaa ja olisiko pitänyt nostaa tämä asia esille. Silti tulee räjähtämisiä. kommunikoinnissa: mitä pitäisi parantaa omassa toiminnassa. Tunto sarvet ovat nyt herkemmät.” ”Solmu-kurssilta on jäänyt hyvät muistot, oli hyvä ryhmä ja yhteenkuuluvaisuuden tunne. 2/14 Riitta Elomaa, Tuula Multasuo 30. Meidän parisuhteessamme ei ole ollut iloa, nyt osaan iloita pienistä hetkistä. Väkivaltaiset tilanteet ovat vähentyneet. Olen miettinyt, että tästä voisi keskustella erikseenkin pariterapiassa ja voisin ottaa yhteyttä tuttuihin työntekijöihin. Jäi tunne, että toinen on jäänyt kuitenkin vaille hyvää kokemusta, jos ei ole päässyt ryhmään.” ”Mieleeni on jäänyt kerta, jolloin ryhmäläiset antoivat parille palautetta – saimme ideoita, joita olemme jatkossa toteuttaneet.” 4. Muutoin kurssilla käytiin asioita monipuolisesti.” ”Ryhmäkokoontumisia olisi voinut olla enemmän. Kurssi avasi silmiä, mitä oikeasti haluan.” ”Ennen ryhmää olimme umpikujassa, nyt jaksaa jatkaa. Minulle selkiytyi, että meillä oli ongelmana varsinkin kommunikaation puute. Kun kurssilla puhuttiin ongelmista, olemme pääs28. Tiedän, että pitäisi toimia toisin. Tieto auttoi ja normalisoi sekä selkiytti
”Vetäjien osuus on tärkeä, kun on hyvät vetäjät, kurssi on onnistunut. Kitkat tulivat paljon ajankäytöstä. Olemme nyt menossa ensimmäistä kertaa ensi viikonloppuna. Itse olen lupautunut tekemään enemmän kotitöitä ja olemme jo sopineet työnjaosta. Kumppani ei enää panikoi, jos asiat eivät mene juuri hänen kuvittelemallaan tavalla.” ”Itsepohdiskelu on lisääntynyt paljon.” yhdelle kokoontumiskerralle. Tuli myös myötätuntoa ja olihan siellä tunteikkaita hetkiä. Nyt tiedämme paremmin toistemme menemiset ja tulemiset.” ”Tuuliviiriolo poistui.” ”Parisuhdeviikonloppu voisi olla hyvä juttu.” ”Järjestämme yhteistä aikaa. Meillä ei ollut kurssikirjoja, vaan monisteita, mitä ei tullut luettua, oikea kirja olisi ollut parempi.” ”Voitaisiin kertoa enemmän, että suunnitelmista toteutukseen, miten yhteinen suunnitelma on lähtenyt elämään arjessa.” 6. Kurssi vaatii sitoutumista.” ”Kokoontuminen kahden viikon välein oli hyvä, ehti työskennellä kotona. Ensimmäisellä kerralla meillä oli niukasti tietoa ja silloin päätettiin, mikä solmu on, olisin ehkä myöhemmin voinut ottaa väkivaltakysymyksen esille, mutta silloin koin, etten enää ’kehtaa’ tuoda sitä puheeksi. Jos käyttäisi saman ajan vain itselle, ehkä päästäisiin syvemmälle.” ”Omaa tilaa sai ryhmässä riittävästi.” 8. Huonoa oli se, ettei kaikista asioista puhuttu meidän tapauksessa. Kun kuulee muiden tilanteesta, siitä tulee jokin oppi, vaikkei olisi samanlaistakaan. Ryhmäläisistä tuli kavereita, tuli hyvä mieli, kun näki heitä ja oli mukava mennä ryhmään. Miten aiotte jatkossa hoitaa parisuhdettanne. Tuli ymmärrys että kysymyksessä ei ole virhe, vaan prosessi, mitä on elää parisuhteessa.” ”Ryhmän tuki oli tärkeä.” ”Ei ollut mitään huonoa.” ”Kaikki parit etenivät omassa tahdissaan. Oli muitakin, taitaa kuulua parisuhteeseen että välillä on hankalampaa, ryhmässä tuli erilainen ymmärrys. ”Me aiomme mennä kerran kuukaudessa kaksin johonkin ja hankkia lastenhoitajan. Toivoisin, että olisin saanut tietoa vaikkapa paperilla tai haastattelussa ennen kurssia. ”Hyvää oli se, että tuli enemmän näkökulmia. Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena seet karikoista yli ja energiaa jää myös omiin juttuihin, esim. Juttelemme paljon enemmän ja molemmilla on nyt halu jutella, puhuminen on lisääntynyt. Mitään en jättäisi pois.” ”Menneisyyteen keskittyminen oli hyvä.” 9. Jatkamme yhteisiä keskusteluja, seuraava on lauantaina!” 7. Ehkä menemme pariterapiaan väkivaltaan liittyen. Oli hyvä kuulla pitkään yhdessä olleiden kertomuksia. Toivoisin tunnehallinta-/väkivalta-teemaa 29. Vaimolla on omia harrastuksia iltaisin ja viikonloppuisin ja itse olen ollut enemmän lapsen kanssa jo kurssin aikana ja sen jälkeen.” ”Huomioimme toisiamme enemmän arjessa. Voisi olla huonoa, jos toisten tilanteet olisivat liian erilaisia.” ”Ryhmässä oli helpompi pohtia. Ohjaajat olivat hyvä pari, koska he olivat erilaisia ja koin, että he osasivat asiansa.” ”Oli työläs syksy, asioitten käsittely vei voimia. On tullut ymmärrys, että asioista voidaan olla eri mieltä ilman että tulee kauhea riita tai loukkaantuminen.” ”Nyt varaamme jo aamulla ajan illan keskustelua varten eikä keskusteluja tarvitse pelätä. Lapsi menee aikaisin nukkumaan, joten se on mahdollista. Silloin on mahdollista jutella myös vaikeista asioista. ”Jos kurssia olisi mahdollista järjestää lauantaisin, voisi tulla virkeänä, nyt olin väsynyt työpäivän jälkeen. Käytämme yhteistä kalenteria väärinkäsitysten välttämiseksi. Mietin enemmän sanoja, etten syyttelisi toista ja kerroin realistisemmin tilanteesta. Miten haluaisit kehittää Solmu-kurssia. Siitäkin tuli mukava mieli, kun näin yhden parin kaupungilla, vaikkeivät he huomanneet minua. Mitä hyötyä/huonoa oli siinä, että asioita pohdittiin ryhmässä, verrattuna paritapaamisiin. Onko vielä jotain, mitä haluat sanoa. Myös vaimolle kurssi oli positiivinen kokemus. puoliso jatkoi opiskeluaan.” ”Nyt teemme tiimityötä, riitely on vähentynyt
Toivottavasti jatkatte kursseja, niistä on apua.” ”Oli tosi mukava palauttaa mieleen Solmu-kurssin aikoja ja kokemuksia. Kurssilsaanut solmujaan ava- le osallistuneet olivat tuksi kurssilla, ja asiak- hyvin tyytyväisiä kuus on päättynyt. Yhteenveto ja pohdinta Kurssilaiset ovat antaneet erityisen hyvää palautetta vertaistuesta kurssilla (ks. Työskentely Solmuja parisuhteessa -menetelmällä on selkeää ja tavoitteellista. Ryhmäläisten kokemuksen mukaan ryhmässä on ollut mahdollisuus oikeasti kuunnella puolisoa ja käyttäytyä itse ”nätisti”. Ryhmässä on voinut kohdata oman puolison aidommin kuin kotioloissa. 2/14 Riitta Elomaa, Tuula Multasuo 30. Hyvä mieli palautui kuten kurssin jälkeen. (Solmuja parisuhteessa loppuraportti 2006–2010). Joku toivoi motivoinnin lisäämistä kotitehtävien tekemiseen, ja tämän palautteen pohjalta seuraavissa ryhmissä olemme kiinnittäneet motivointiin huomiota koko ryhmäprosessin ajan jo alkuhaastattelusta alkaen. Ryhmänohjaajien ”Mietimme mikä olisi yhteinen harrastuksemme.” ”Sitoudumme parisuhteeseen.” ”Olemme käyneet yhdessä hiihtämässä.” ”Sovimme, että klo 19 jälkeen tietokone on kiinni.” 10. Kiitos!” Valtakunnalliset palautteet Solmuja parisuhteessa -kurssin käyneille on tehty kyselyitä valtakunnallisesti. Miltä tämä keskustelu tuntui. myös 30. Vertaistuki on tärkeä voimavara ryhmämuotoisessa interventiossa. Palautteissa oli ristiriitaisia toiveita kurssin sisällöstä, esimerkiksi jotkut toivoivat enemmän aikaa ryhmäkeskusteluun ja toiset yksilö- tai pariskunnan kahdenkeskisiin tehtäviin. Ryhmät ovat erilaisia, ja siksi eri ryhmissä painottuvat eri osiot, vaikka struktuuri niissä on periaatteessa sama. Pariterapiassa näin ei välttämättä käy ja puolisolle tulee helposti puhuttua terapeutin kautta. ohjaajilta sekä kannustavaa suhtautumista resurssoimisineen myös työnantajalta. Vuosikerta Ranssi-Matikainen 2012), vaikka monet ovat jännittäneet tuttujen tuloa samalle kurssille, ja yleensäkin toisten parien tapaamista ja heille omista asioistaan avautumista ennen kurssia. Kokoontumiset arki-iltaisin joka toinen viikko ovat olleet hyvä käytäntö, koska pariskunnilla on ollut mahdollisuus tehdä harjoituksia kotona kokoontumisten välillä. Tyytyväisimmämuotoinen työ vaatii piä kurssilaiset oliinnostusta ja omanlais- vat vertaistuen tarjoatansa työotetta ryhmän- maan apuun kriisissä. Palautteiden mukaan pidempi tapaamisväli saattaisi aiheuttaa unohduksia työskentelyyn, kun taas lyhyempi hankaloittaisi kotitehtävien tekemistä. teeseen päästiin erinSuurin osa pareista on omaisesti. Tämä voi olla tärkeimpiä ryhmämuotoisen avun helmiä. Tämä sekä haastattelujen ja yksilö- ja ryhmäpalautteista saamamme tieto ovat samansuuntaista kuin valtakunnallisissa Solmuja parisuhteessa -kurssien palautteissa. Palautteissa vertaistuen merkitys on ollut suuri ja osallistujat kertoivat hyötyneensä kurssista. Joissakin palautteissa toivottiin viikonlopputapaamisia, mikä toki voisi olla hyvä vaihtoehto, mikäli se olisi järjestettävissä. Solmuja parisuhteessa -toimintamalli on käytössä kuntien, järjestöjen ja seurakuntien yhtenä toimintamuotona niillä paikkakunnilla, joilla on koulutettuja ryhmänohjaajia. Solmuja parisuhteessa -projektin tavoitteena oli, että 80 % kurssin käyneistä kokee kurssin auttaneen heitä parisuhdekriiKurssi on kokemuksem- sinsä selvittelyssä väme mukaan tehokas työ- hintään kohtuullisen väline tilanteessa, missä hyvin, ja tähän tavoittyöntekijöitä on vähän. Toisten toivomia vaihtoehtoisia kotitehtäviä ei ole mietitty, koska pikkulapsiperheiden vanhemmille kotitehtävien tekeminen on osoittautunut haasteelliseksi. Ryh- kurssiin. ”Mukavalta, oli kiva muistella ja palautella mieleen. Kurssi on auttanut avaamaan parisuhteen solmuja
Rakkauden kieli. Frankl, V. Pariskunta voi kasvattaa emotionaalista pankkitiliä lämpimiä tunteita lisäämällä. Ryhmämuotoinen työ vaatii innostusta ja omanlaistansa työotetta ryhmänohjaajilta sekä kannustavaa suhtautumista resurssoimisineen myös työnantajalta. Riitelyn väheneminen ja ilmapiirin paraneminen vanhempien kesken auttavat samalla myös heidän lapsiaan, kuten myös Salo (2011) väitöskirjassaan toteaa. Myös ryhmänohjaajatyöparin yhteistyö ja kummankin persoonallisuus vaikuttavat siihen, millaiseksi ryhmän työskentely muodostuu. Joissakin palautteissa toivottiin aikataulun löysentämistä, mikä on haastavaa, koska kurssiin sisältyy paljon materiaalia. Samankaltaisia muutoksia olemme nähneet tapahtuvan pariskuntien vuorovaikutuksessa ohjatessamme Solmuja parisuhteessa -kursseja, ja se on ollut palkitsevaa ja antanut uskoa tähän työmuotoon. kehittyessä Solmuja parisuhteessa -kurssien ohjaamisessa on myös paremmin mahdollista toimia kutakin ryhmää kuunnellen pitäen kuitenkin mielessä kurssin tavoitteet ja aiemmista ryhmistä saadut palautteet. Myös elämäntarkoituksellisuuden kokemus (Frankl 2005) selkiytyy, kun pohtii omaa tahtoaan ja mikä minulle ja meille on tärkeää, jotka kaikki ovat tärkeitä teemoja Solmuja parisuhteessa -kursseilla. On ollut omaa työskentelyä rikastavaa ohjata kurssia eri työparien kanssa. Joskus ryhmäprosessin kannalta on tärkeää suoda tilaa ja aikaa ryhmäkeskustelulle, mikä helposti tuo kiireen tuntua toisiin osioihin tai päinvastoin. Juva: Lyhytterapiainstituutti Oy ja Logoterapiainstituutti Oy. Logoterapia – avain mielekkääseen elämään. Ryhmänohjaajan rooli on erilainen kuin terapeutin rooli, minkä olemme huomanneet koskevan jo alkuhaastattelua. (2009). (2005). Kurssi on kokemuksemme mukaan tehokas työväline tilanteessa, missä työntekijöitä on vähän. Solmuja parisuhteessa -kurssit parisuhteen ryhmämuotoisena tukena man 2007; Muukkonen & Pulkkinen 2012) tutkimukseen perustuvassa pariterapiassa onnellisessa parisuhteessa ratkaisevaa on, millainen perustunnevire parisuhteessa on. E. Eri pariskunnat hyötyvät erilaisista kurssimateriaaleista ja tehtävistä, ja tässä on vaihtelua myös ryhmien kesken. Yhteen tässä artikkelissa haastatelluista ryhmistä ei tehty alkuhaastatteluja. 31. osapuolen mahdollisuus; palautteiden pohjalta kiinnitämmekin jatkossa vielä enemmän huomiota tähän alkuhaastattelussa ja ryhmäprosessin aikana. Gottmanin (Gottman & Gott- Riitta Elomaa 044 703 43 40 riitta.elomaa@ouka.fi Tuula Multasuo 044 703 6125 tuula.multasuo@ouka.fi Lähteet Chapman, G. Olemme huomanneet, että ryhmään valitta vien pariskuntien haastatteleminen ennen ryhmää on tärkeää, ja haastattelu onkin otettu työvälineeksi ryhmän kokoamisessa. Ryhmän kokoaminen ja haastatteluaikojen sopiminen ovat vaativa tehtävä aikataulullisesti muun työn ohessa. Juva: Aikamedia Oy. Kurssinohjaajan tehtävänä on tuoda asioita tarjolle ja pitää kiinni aikataulusta. Gottmanin mukaan myönteisten ja hankalien tunteiden tunnesuhde tulisi olla 5:1, jotta suhde voisi hyvin. Erään Solmuja parisuhteessa -kurssilla olleen pariskunnan palautepalaverissa kurssin jälkeen oli mukana pariskunnan ryhmään ohjannut työntekijä, joka ihmetteli pariskunnan vuorovaikutuksessa kurssin aikana tapahtunutta muutosta tapaamisella. ottaa puheeksi lähisuhdeväkivallan tai 3. Suurin osa pareista on saanut solmujaan avatuksi kurssilla, ja asiakkuus on päättynyt. Haastattelun tavoitteena on mm. Aiemmin toistuvasti ja äänekkäästi pariterapiakäynneilläkin riidellyt pariskunta keskusteli ristiriitaisistakin näkemyksistään toisiaan kuunnellen
Turun perheterapiakongressin Kongressikirja. (2006). Lemmens, G., Eisler, I., Migerode, L., Heireman, M. Välilä L. Gottmanin tutkimukseen perustuva pariterapia. Tampere: Resurssi. Voimavarakeskeinen pariterapiakoulutus, luennot 22.8.2012. Muukkonen T. Tunnekeskeinen parisuhdekurssi Porvoossa. Seikkula, J., Wahlström, J. Porvoo: Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 116. & Kettunen, M.-A. (2007). (2012). Jyväskylä: Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 419. Miller, S., Miller, P., Nunnally E. (2012). Perheterapia 28, 5–14. Yhdessä sittenkin: Kokemukset erokriisistä, vertaistuesta ja muutoksesta parisuhteessa. Family discussion group therapy for major depression: A brief systemic multi-family group intervention for hospitalized patients and their family members. 2/14 Riitta Elomaa, Tuula Multasuo 30. Solmuja parisuhteessa -ohjaajan kirja (2011). Voimavarakeskeinen psykoterapia ja sen teoreettinen tausta. (2012). (2007). Ranssi-Matikainen, H. Rautianen, E.-L. Väitöstutkimus masennuksen pariterapiasta. & Demyttenaere, K. Solmuja parisuhteessa – terapeuttinen ryhmäprosessi parisuhteen kriisissä. & Pulkkinen T. Johnson, S. Tallinna: Kataja-Parisuhdekeskus ry. Kuinka uudistat avioliittosi. (2012). Helsingin yliopisto. John M. (2003) Suhdetaitoja elämän kumppaneille, jotka haluavat päästää irti vanhasta ja oppia jotain parempaa. & Gottman, J. & Holm, P. Perheterapia 28, 43–47. Helsinki: Psykologien kustannus. (2011). Kataja parisuhdekeskus ry. Perheterapiakoulutuksen lopputyö. Kokemuksia rakkauslaboratoriosta. Tallinna: Kataja-Parisuhdekeskus ry. (2011). Vuorovaikutustaidot parisuhteessa. (2012). Helsingin psykoterapiainstituutti. Solmuja parisuhteessa loppuraportti 2006–2010. & Björkestam, A. (2012). Internet-lähteet: www.katajary.fi www.dialogic.fi 32. Rautiainen, E.-L., Metelinen, J., Hella, P. Kinnula, A. Parisuhdeongelmat ja lasten psyykkinen hyvinvointi: kaksi tutkimusnäkökulmaa. & Wackman, D. Helsinki: Rasalas Kustannus. Solmuja parisuhteessa -kurssin työkirja (2011). (2012). Kunpa sinut tuntisin paremmin – keskustelemalla tunnekeskeiseen parisuhteeseen. Dialogic: Voimavarakeskeinen pariterapiakoulutus 9/2012. Kataja parisuhdekeskus ry. Solmu parisuhteessa. Salo, S. Turku: Suomen Perheterapiayhdistys. Journal of Family Therapy 29, 49–68. Vuosikerta Julkaisemattomat lähteet: Gottman, J. Jäppinen, O. Kataja parisuhdekeskus ry
Monen perheen ryhmän toimintaa on sovellettu mm. Artikkelit Monen perheen terapeuttinen ryhmä: dialoginen ja reflektiivinen ryhmämalli Marianna Kettunen sairaanhoitaja AMK psykoterapeutti/perheterapeutti VET KYS/psykiatrian palvelualue Kuopion psykiatrian keskus Juha Metelinen mielenterveyshoitaja psykoterapeutti/perheterapeutti VET KYS/psykiatrian palvelualue Kuopion psykiatrian keskus Kiinnostus monen perheen terapeuttisiin ryhmiin on lisääntynyt Eija-Liisa Rautiainen PsT, psykologi viime aikoina sekä ulkomailla että Suomessa. Teoreettisena lähtökohtanamme ovat olleet reflektiiviset, dialogiset ja yhteistoiminnalliset ajatukset. Monen perheen ryhmien (Asen & Sholz 2010) tarkoitus on ollut tuoda yhteen erilaisia perheitä tai pariskuntia terapeuttiseen yhteyteen. Olemme kehittäneet perhe- ja pariryhmiä sekä masennuksen että toisaalta psykoosin kokeneiden ihmisten ja heidän läheistensä kanssa. lasten koulunkäyntivaikeuksiin, syömishäiriönuorten hoitoon (Asen 2002), huumeiden ja alkoholin väärinkäyttöön (Kaufman & Kaufman 1979), kroonisissa lääketieteellisissä sairauksissa (Gonzalez, Steinglass & Reiss 1989), lasten hyväksikäytön hoidossa (Asen, George, Piper & Stevens 1989) ja bulimian hoidossa (Wooley & Lewis 1987). Avainsanat: terapeuttiset perheryhmät, terapeuttiset pariskuntaryhmät, reflektiivinen ja dialoginen työmalli, masennus, psykoosi. Esittelemme artikkelissa kehittämiemme pari- ja perheryhmien teoreettista viitekehystä sekä käytännön ratkaisujamme ja kokemuksiamme ryhmien järjestämisestä. Lopuksi pohdimme ryhmien kehittämisideoita. Ryhmissä on tarkoituksena ollut yhdessä kes33. Kiinnostus niihin on selkeästi lisääntynyt 2000-luvun aikana (Asen 2002) ja rantautunut myös pikkuhiljaa Suomeen. Perheryh m issä psykoterapeutti/perheterapeutti VET yhdistyvät vertaiskokemusten jakaminen ja perhekeskeinen näDialogic Oy kökulma. Euroopassa on kaksi merkittävää moniperheterapian keskusta (multi-family therapy), jotka ovat The Marlborough Johdanto M onen perheen ryhmän tuloksellisuus ja hoitomuodon hyöty on tiedostettu jo useiden vuosikymmenien ajan Yhdysvalloissa, Englannissa ja monissa muissa maissa. Kokemuksemme mukaan työntekijöille tällaisten ryhHelsinki mien kanssa työskentely on hyvin opettavainen ja voimaannuttava kokemus. kustellen jakaa samanlaisia ja erilaisia kokemuksia ihmiselämään kuuluvista ja myös jokaisen perheen tai pariskunnan yksilöllisistä asioista ja ongelmista
Perheiden ajateltiin saavan helpotusta vertaistuesta sekä sen kautta, että he eivät ole ongelmiensa kanssa yksin, ainoina. Ryhmässä tapahtuu monenlaista reflektiivistä pohdintaa, kuten ryhmänohjaajien keskinäinen reflektiivinen pohdinta, jokaisen oma sisäinen reflektiivinen pohdinta sekä reflektiivinen pohdinta osan ryhmäläisten kanssa ja kaikkien ryhmään osallistuvien kanssa. Ryhmässä myönteisen, hyväksyvän palautteen saamisen ajateltiin mahdollistavan vaikeistakin asioista keskustelemisen niiden vaikeasta luonteesta huolimatta. Moniäänisyys ilmenee dialogisissa keskusteluissa siten, että kaikki läsnä olevat äänet osallistuvat merkitysten rakentamiseen. Monen perheen ryhmän toiminta sai alkunsa Kuopiossa vuonna 2009 Kuopion psykiatrian keskuksessa (KPK) työntekijöiden, VET-perheterapeuttien psykiatri Pertti Hellan ja mielenterveyshoitaja Juha Metelisen yhteistyöstä. ns. (Lemmens 2013.) Esittelemme tässä artikkelissa kokemuksiamme monen perheen ryhmistä Kuopion psykiatrian keskuksessa. Vuosikerta Marianna Kettunen, Juha Metelinen, Eija-Liisa Rautiainen kesken. Ryhmän esikuvana oli Marlborough Family Servicen monen perheen ryhmien malli (Asen & Scholz 2010) sekä psykologi Tapio Ikosen ja neuropsykologi Taisto Leppäsaaren yhdessä pitämät psykoedukatiiviset vanhempainryhmät käyttäytymishäiriöisten lasten vanhemmille Kuopiossa. Työskentelytapana reflektointi edistää ryhmän toiminnan moniäänisyyttä, dialogisuutta ja terapeuttisuutta. Tavoitteena on, että ryhmänohjaajat ovat aidosti läsnä ryhmässä omalla persoonallaan ja ammattitaidollaan. (Haarakangas 2008.) Ryhmässä ryhmänohjaajat ovat yhteistoiminnallisessa suhteessa pariskuntien kanssa. Kyseisen ryhmän työskentelyn kehittämistä jatkoi KPK:ssa Marianna Kettunen työparien kanssa. He alkoivat yhdessä kehittää ajatusta monen perheen ryhmästä psykoosipotilaille ja heidän läheisilleen. Dialogissa olemme eri kielissä ristiin moniäänisesti, kuten työntekijät ammattihenkilöinä ja henkilökohtaisesti kokevina ihmisinä. Ryhmässä tuli olla mahdollisuus perheiden rakentumattomien ja vaiettujen tarinoiden esille nostamiseen sekä näiden tarinoiden jakamiseen jäsenten ja ryhmänohjaajien Dialogisuus, reflektiivisyys ja yhteistoiminnallisuus ryhmän toiminnassa Kehittämissämme monen perheen ryhmissä teoreettisia lähtökohtia ovat olleet dialogisuus eli kuuntelemisen, vastaamisen ja yhteisen jakamisen käytäntö, polyfonisuus eli moniäänisyys dialogissa sekä reflektiivisyys eli ajatusten pohdinta yhteisenä tai yksilön sisäisenä tai sosiaalisena reflektiona. Family Service Lontoossa ja The Child and Adolescent Psychiatry and Psychotherapy Centre Dresdenissä. Dialogi pitää sisällään myös ei-tietämisen ja epävarmuuden. Ryhmänohjaajien tehtävä oli huolehtia tietyistä ryhmään suunnitelluista rakenteista sekä turvallisesta ja avoimesta ilmapiiristä. Ensimmäinen monen perheen ryhmä masennuspotilaille ja heidän puolisoilleen toteutui KPK:ssa vuonna 2009, jossa ryhmänohjaajina aloittivat VET-perheterapeutit Juha Metelinen ja psykologi Eija-Liisa Rautiainen. 2/14 30. Ryhmät muokkautuivat omannäköisikseen, sairausryhmän tarpeita huomioiviksi. Monen perheen ryhmissä tapahtuu oppimis34. Monen perheen ryhmissä pidettiin tärkeinä asioina vertaistukea, kokemuksien jakamista ja arjessa selviytymisen taitojen yhdessä pohtimista. Osa näistä äänistä lausutaan ääneen ja osa elää kunkin osallistujan sisäisenä kokemuksena. Sitä ei kuitenkaan toteutettu työntekijälähtöisenä kouluttamisena tai valmentamisena, vrt. Myös naisten kieli eroaa miesten kielestä ja työntekijän kieli osallistujien kielestä. Psykoedukatiivinen näkökulma oli yhtenä tausta-ajatuksena toimintaa suunniteltaessa. Falloonin malli (Falloon, Laborta, Fadden & Graham-Holen 1997), vaan luottaen perheiden dialogiin ja reflektiiviseen keskusteluun, johon työntekijät osallistuivat omilla näkökulmillaan (Hella 2013). Mukana ryhmässä on myös monikielisyys. Heidän työskentelynsä on avointa, ja he kertovat ymmärrettävällä tavalla omista työskentelytavoistaan ryhmäläisille
Hän pystyi näkemään varsin huolestuttavassa tilanteessa sellaisen puolen, että tämä aikuinen poika oli ajatellut yksinkertaisesti terveyttään, ja lisäksi tilanteeseen tuli positiivinen, hieman humoristinen puoli. Ryhmätapaamisten kulku Pariskuntaryhmissä, jotka on tarkoitettu masentuneille ja heidän puolisoilleen, on yleensä ollut mukana kolme-viisi pariskuntaa. Perheenjäsenet kertoivat ahdistuneena tilanteesta, jolloin erään toisen perheen äiti kommentoi asiaa, että onpa hienoa, että poika on ajatellut terveyttään niin paljon. Masennuspotilaiden ryhmässä tapaamiskertoja on ollut kahdeksan. Ryhmien pariskuntien lapset ovat olleet kuitenkin niin eri-ikäisiä, että lasten ryhmäkerta ei vielä ole ryhmissä toteutunut. Tästä tomaattikeskustelusta tuli osa ryhmän omaa huumoria. Ryhmätapaaminen on kestänyt kolme tun35. Kokemuksemme mukaan on ollut hyvä järjestää ryhmätapaamiset myöhään iltapäivällä, jolloin myös työssä käyvät pääsevät helpommin paikalle. Seurantakäynti ryhmäkäyntien loputtua on tarkoituksenmukainen noin kolmen kuukauden kuluttua ryhmän loputtua. Usein perheet kutsuivat mukaan esimerkiksi tädin tai jonkun perheen lapsista. Psykoosipotilaiden ryhmässä perheenjäsenet ovat myös saaneet kutsua ryhmään vierailijaksi jonkun perheelle tärkeän ihmisen. Terapeutit toimivat mallina keskustelukulttuurista, jossa voidaan puhua vaikeista asioista suoraan ja moniäänisesti kestäen epävarmuutta ja malttaen kuunnella. Ryhmäkerran pituutena kaksi tuntia on ollut riittävä, eikä taukoja ole tuntunut tarpeelliselta pitää. Psykoosipotilaiden perheryhmissä on ollut 4–6 perhettä ja perhe on itse voinut valita, ketkä perheenjäsenet siihen osallistuvat. Ryhmän palaute tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa tai muokata perheessä erilaisia vuorovaikutusmalleja. Jokainen perhe luo omanlaisensa mallin siitä, miten reagoidaan erilaisiin tilanteisiin. Esimerkiksi eräässä ryhmässä erään perheen psykoosista kärsivä aikuinen poika jakoi kokemuksensa psykoottisesta episodistaan, jolloin hän oli syönyt vain tomaatteja. tia, ja välillä, tähän aikaan sisältyvänä, on pidetty 15 minuutin tauko. Monen perheen ryhmän rakenne Monen perheen ryhmistä saatuja kokemuksia on käytetty hyväksi ryhmämenetelmää kehitettäessä. Psykoosipotilaiden monen perheen ryhmissä ryhmätapaamiskertoja on ollut yhteensä kymmenen. Näin pariskunta on edustettuna ryhmässä. Nämä vierailijat ovat osallistuneet ryhmään hyvin aidosti ja tuoneet ryhmään mukaan erilaisia uusia näkökulmia asioiden tarkasteluun. Näin ryhmäytyminen mahdollistuu ja ryhmän toiminta tulee osallistujille tutuksi. Ryhmäkokemuksien myötä on osoittautunut, että ryhmän alussa on tarkoituksenmukaista, että ryhmä kokoontuu viikoittain. Monen perheen terapeuttinen ryhmä: dialoginen ja reflektiivinen ryhmämalli ta analogian kautta, mikä tarkoittaa, että ihmiset näkevät toistensa käyttäytymistä omassa roolissaan, esimerkiksi vaimon tai miehen roolissa, ja toisten käyttäytymistä heidän läheistensä vastaavissa rooleissa, esimerkiksi lapsensa tai puolison roolissa. Masennuspotilaiden ja heidän puolisoidensa ryhmä on muotoutunut pariskuntaryhmäksi, jossa alkuvaiheessa ajateltiin perheiden lasten mahdollisesti vierailevan. Pariskunnat on haastateltu ennen ryhmää. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden myös tehdä näkyväksi perheen sisäisen toimintamallin. Seurantakäynnillä on jo tullut etäisyyttä varsinaisen ryhmän työskentelystä ja on paremmin tilaa pohtia ja reflektoida ryhmän merkitystä sekä yksilön että pariskunnan kannalta. Kun perheet näkevät toisenlaisia toimintamalleja, heille tulee mahdolliseksi huomata ja arvioida oman perheensä toimintaa. Olemme myös sopineet, että mikäli toinen puolisoista joutuu olemaan poissa ryhmästä, pyrkii toinen puolisoista tulemaan paikalle. He voivat oppia sitä kautta vaihtoehtoisia toimintatapoja. Tärkeäksi on koettu, että ennen ryhmän alkamista keskustellaan yhdessä ryhmään sitoutumisesta ja ryhmän luottamuksellisuudesta
Seuraava vaihe on koko ryhmän yhteinen keskustelu. Ryhmän työskentely noudattaa seuraavanlaista suunnitelmaa: Ensimmäisellä tapaamisella keskitytään ryhmäytymiseen, tutustumiseen ja tulevien kertojen teemojen ideointiin. Hän ei pyri johtamaan keskustelua vaan on yksi keskustelukumppani ryhmäläisten joukossa. Seuraavaksi toinen työntekijöistä käy keskustelua päähenkilöpariskunnan tai perheen kanssa. Kaikki osallistuvat, ja usein keskustelu laajenee alun teemasta kauemmaksi. teema tuo heidän mieleensä, mitä aikaisempiin ryhmiin osallistuneet ovat kertoneet ja mitä työntekijät tietävät asiasta vaikkapa jonkin artikkelin tai koulutuksensa pohjalta. Kun päähenkilöpariskunta tai perhe on puhunut terapeutin kanssa n. Miten asia näkyy heidän arjessaan. Ryhmäohjelmassa jää yleensä yhdestä kahteen ryhmäkertaa, joissa ei noudateta edellä kuvattua runkoa. He ovat ryhmässä tilanneherkkiä ja ti36. 2/14 30. Teemoja, joita ryhmissä on käsitelty, ovat olleet mm. Vuosikerta Marianna Kettunen, Juha Metelinen, Eija-Liisa Rautiainen mentoivat päähenkilöpariskunnan tai perheen kokemuksia, vertaavat niitä omiinsa ja pohtivat asiaa eri puolilta. Tässä vaiheessa päähenkilöpariskunta tai perhe kuuntelee toisen työntekijän kanssa keskustelua. Ryhmäläiset saavat hetken aikaa rauhoittua ja koota ajatuksiaan, ja myös työntekijöille on tarpeen työpäivän päätteeksi siirtää ajatuksensa ryhmään. Jokaisen ryhmäkerran lopuksi käydään keskustelu siitä, millaista oli tänään ryhmässä olla ja millä mielin ryhmäläiset lähtevät kotiin. Työntekijät puhuvat toisilleen, ja ryhmä kuuntelee. Olemme huomanneet, että tällainen rauhallinen, tutuksi tavaksi muodostuva ja jopa rituaalinen aloittelu on hyödyllistä. Seuraavaksi valitaan teema, josta sillä ryhmäkerralla puhutaan, ja pariskunta tai perhe, joka haluaa tulla päähenkilöiksi. Kullakin ryhmäkerralla aloitetaan aloituskierroksella: Miltä tuntui tänään tulla ryhmään. Tämä keskustelu on lyhyt, ja sen tarkoituksena on johdatella aiheeseen, antaa ryhmäläisille ja päähenkilöpariskunnalle tai perheelle aikaa orientoitua ja tuoda työntekijöiden kokemukset mukaan keskusteluun. teema tuo heille mieleen. Miten he ovat yhdessä toimineet, mikä on auttanut, mikä tuntunut vaikealta jne.. Lopetuskerralla pyritään tekemään yhteenvetoa ryhmäkokemuksesta ja pohtimaan mm. Terapeutin tehtävänä on auttaa ryhmää keskustelemaan. Työntekijä auttaa puolisoita tai perhettä kertomaan omista kokemuksistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan asiaan liittyen. Näillä kerroilla on eri ryhmissä ollut erilaisia teemoja, kuten kutsuttu omaisyhdistyksen ja mielenterveysalan potilasyhdistyksen edustajia paikalle tai keskitytty erityisesti parisuhteen hoitamiseen tai johonkin muuhun yhdessä sovittuun teemaan eri positioissa, esimerkiksi naiset ja miehet tai perheet keskenään keskustellen. Mitä ko. Ryhmän edetessä keskustelu etenee enemmän omalla painollaan. läheisyys ja parisuhteen hoito, mitä sairaus on ja mitä se ei ole, miten auttaa sairastunutta, puolisoiden yhteinen aika ja asioiden suunnittelu, syyllisyys, puolison jaksaminen, masennus ja lapset. teeman suhteen aluksi keskitytään. Heidän tehtävänään on turvallisen keskusteluilmapiirin luominen ja ylläpitäminen. Ryhmäläiset yhdessä toisen terapeutin kanssa keskustelevat kuulemastaan: kom- Ryhmänohjaajien rooli ryhmässä Ryhmänohjaajat huolehtivat ryhmäläisten hyvinvoinnista, ryhmän rakenteesta ja dialogisuuden toteutumisesta ryhmässä. 15–20 min., puheenvuoro siirtyy ryhmälle. Yleensä ensimmäisillä ryhmäkerroilla työntekijää saatetaan enemmän tarvita huolehtimaan siitä, että kaikki saavat suunvuoron ja keskustelu etenee. Tänä aikana muu ryhmä kuuntelee toisen terapeutin kanssa. Emme ole pitäneet tärkeänä erityisesti pysytellä teemassa, keskustelu saa elävästi liikkua niihin suuntiin, joihin se lähtee liikkumaan. Seuraavilla tapaamisilla on joka kerralla oma teemansa ja ”päähenkilöpariskuntansa tai perhe”, jonka kokemuksiin ko. Psykoosipotilaiden perheryhmissä kyseisiä aiheita käsiteltiin koko perheen näkökulmasta. Kun teema on valittu, työntekijät käyvät aluksi pienen keskustelun keskenään siitä, mitä ko. sitä, mitä tästä opimme
Yhdessä sovittujen keskusteluteemojen kautta keskustelu eteni ryhmässä aiheesta toiseen, ja välillä palattiin jo aiemmin puhuttuun. Ryhmässä tärkeäksi muodostuu vastavuoroisuus ja yhteistoiminnallisuus. Erityisen tärkeää tämä on ensimmäisellä ryhmäkerralla, kun ohjaajien pitää liittyä ryhmään ja edesauttaa ryhmäläisten tutustumista toisiinsa. Yhteisissä keskusteluissa tärkeää olivat keskustelut arjen asioista ja erilaisista toimintatavoista sekä joustavuus keskustelujen etenemisessä aiheesta toiseen mielenkiinnon mukaisesti. Heidän erilaisten näkökulmiensa kautta ryhmän keskustelu saa uusia ja erilaisia merkityksiä. Sitä kautta mahdollistui monenlainen kuuleminen, kuten oman puolison, muiden pariskuntien, eri tarinoiden ja itsensä kuuleminen. Kenenkään näkemys ei ole ainoa tai oikeaksi määritelty. Monen perheen terapeuttinen ryhmä: dialoginen ja reflektiivinen ryhmämalli lanteessa eläviä. Ryhmänohjaajien persoonallisuus ja työskentelytapa vaikuttavat ryhmään ja sen toimivuuteen. He ovat arkisesti ja omine kokemuksineen mukana keskustelussa. Ryhmässä on tarkoituksenmukaista antaa riittävästi aikaa erilaisille keskusteluille ja moniäänisyydelle. Toisaalta ohjaajat kuitenkin tarvittaessa palauttavat keskustelun teemaan ja pyrkivät antamaan kaikille ryhmäläisille mahdollisuuden puhua. He luovat mahdollisuuksia dialogeihin ja reflektiivisiin positioihin, uskovat ryhmän prosessiin, tukevat ja auttavat ryhmäläisiä puhumisen aloittamiseen. Huumorin läsnäolo ryhmässä ja sen keskusteluissa oli koettu merkittävänä asiana yhteisessä toiminnassa. Se mahdollistaa uusien merkitysten syntymisen ja yhteisen ymmärryksen etsimisen. Muutos lähti heidän omasta tarpeestaan tai huomiostaan, ei ulkoapäin. Harlene Anderson (2007) puhuu siitä, kuinka terapiatyö yhteistoiminnallisuuden kautta lähestyy tavallista elämää. Pariskuntien kokemuksena ryhmänohjaajien toiminnassa tärkeitä asioita olivat ohjaajien työskentelyn avoimuus, joustavuus, aito läsnäolo ja ammatillisuus. Marianna Kettunen (2013) haastatteli yhden masennukseen liittyvän pariskuntaryhmän jäseniä ryhmän päättymisen jälkeen. Ryhmässä osallistujien oma sisäinen puhe aktivoitui. Ryhmän toiminnassa reflektiivinen toiminta ja eri positioissa oleminen mahdollistivat puhumisen ja kuuntelemisen vuorottelun sekä aidon kuuntelemisen opettelemisen ja sen hyödyn. Esittelemme seuraavassa tuloksia ryhmähaastattelusta. KPK:n masennuspotilaiden ryhmän pariskuntien mielestä merkittäviä asioita ryhmässä olivat vertaistuki, oman puolison mukana oleminen, puhumisen ja kuuntelemisen vuorottelu ja ryhmänohjaajien rooli. Ryhmänohjaajat eivät pyri johtamaan keskustelua vaan ovat mukana keskustelussa ryhmäläisten joukossa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että ryhmä saa keskustella ryhmän jäseniä kiinnostavista aiheista melko vapaasti. 37. Pariskunnilla oli samankaltaisia positiivisia kokemuksia KPK:n monen perheen ryhmistä kuin aiemmissakin tutkimuksissa on havaittu (Asen 2002; Asen & Scholz 2010; Lacqueur, La Burt & Morong 1964), kuten kokemuksien jakaminen ryhmässä sekä kokemusten ja asioiden vertailu omaan elämään, elämän tarkastelu erilaisista ja uusista näkökulmista sekä ryhmäläisten keskinäinen jaettu tuki keskustelujen aikana. Jokaisella osallistujalla on keskusteluissa mukana oma näkökulmansa, käsitys keskusteltavasta asiasta, jota pyritään kuulemaan ja ymmärtämään. Ryhmäkerta sisältää jo jotakin aiemmin koettua, mutta myös jotain ensimmäistä kertaa koettavaa. Pariskunnat huomioivat, että keskustelujen kautta heidän omien ajatustensa muokkautuminen ja muuttuminen mahdollistui. Monen perheen ryhmä lähestyy keskusteluissaan pariskuntien arjen elämää ja sen toimivuutta. Ryhmänohjaajat loivat turvallisuuden tunnetta ryhmässä huolehtimalla ryhmän rakenteista sekä dialogisuuden ja yhteistoiminnallisuuden toteutumisesta ryhmässä. Pariskuntien kokemuksia ryhmästä Pariskunnat tulevat ryhmään oman elämän- ja kokemushistoriansa sekä omien näkökulmiensa kanssa. On tarkoituksenmukaista, että toinen ryhmänohjaajista on perheterapeutti; tämä tuo ryhmään mukaan perheterapeuttisen lähestymistavan työskentelykeinoineen
Ryhmäläiset tavoittavat heidän keskinäisessä vertaistuessaan jotakin sellaista, mitä työntekijöiden voi olla vaikea monissa muissa terapeuttisissa hoitotilanteissa tavoittaa, kuten aitoa kokemusta hyvin vaikeassa elämäntilanteessa elämisestä ja siinä selviämisestä ryhmän ollessa tämän kaiken todistajana, yleisönä ja tukijana. Sitä kautta mahdollistui muutos jokaisen yksilöllisessä ja pariskunnan yhteisessä toiminnassa. Pariskunnat huomioivat, että he joutuivat ryhmässä miettimään ja tarkastelemaan omaa suhdettaan ja suhtautumistaan omaan puolisoon sekä sitä, kuinka puhua puolisolleen toisten kuullen. Pariskunnilla keskustelujen, vertaistuen ja kokemuksien jakamisen kautta ymmärrys masennukseen ja parisuhteeseen liittyvistä asioista lisääntyi. Sosiaalisuus alkoi palautua, kun ei enää tarvinnut peitellä perheen tai parisuhteen asioita. Ryhmäkokemuksena oli, että pariskuntien parisuhde parantui, puhuminen helpottui, tuli oppia kuulla toisia paremmin ja muihin ihmisiin yhteydenpito alkoi lisääntyä. Parisuhteen merkitys hyvinvoinnissa ja arjessa korostui. Jokaisessa ryhmässä on paljon samanlaista kuin jo aiemmin toteutuneissa ryhmissä, mutta myös paljon erilaista. 2/14 30. Huomion kohteena oli myös se, kuinka olla pariskuntana ryhmässä ja minkälaisen kuvan haluaa antaa pariskuntana toisille ryhmäläisille. (Lemmens 2013.) Kokemuksemme mukaan tärkeää on, että ryhmäläisillä säilyy ja heille muodostuu tuntemus oman elämänsä hallinnasta. Siksi on tärkeää, että ryhmänohjaajat ovat ryhmässä tilanteissa ja keskusteluissa eläviä ja joustavia. Vuosikerta Marianna Kettunen, Juha Metelinen, Eija-Liisa Rautiainen Pariskunnille oli tärkeää nähdä ja kuulla toisten pariskuntien samankaltaisuutta ja erilaisuutta ryhmässä. ”Opetitte ihmiset kuuntelemaan ja ottamaan useampi vaihtoehto huomioon.” ”Kuuntelee miten toisilla on, omassa mielessä puntaroi asioita.” ”Kun oman puhumisen vuoro tulee, voikin puhua asian jollakin tavalla toisin kuin aiemmin sen ajatteli.” Pohdintaa ja ryhmän kehittämisajatuksia Belgialainen professori Lemmens (2013) pohtii artikkelissaan, onko monen perheen ryhmän suosion taustalla se, että terapeutit eivät ole erikoisosaajan roolissa ryhmässä, vai parantaako kyseisen työskentelyn tehokkuutta ja vaikuttavuutta, että ongelmista ja oireilusta puhuttaessa mukana ovat rinnalla vahva ryhmän vertaistuki ja empaattisuus. Ryhmässä myös me ohjaajat olemme aivan erityisellä tavalla saaneet uudenlaista kosketusta pariskuntien ja perheiden tilanteeseen. Jokainen ryhmä on aina omanlaisensa, ja siihen vaikuttavat sekä ryhmänohjaajat että ryhmäläiset. Hän pohtii myös, mikä vaikutus on sillä, että perheet huomioivat ja ymmärtävät, että muillakin perheillä on samankaltaisia ongelmia kuin heillä. Pariskunnat kokivat, että he ryhmässä säätelivät kulloisenkin kiinnostuksen kautta keskustelua ja he itse aktiivisesti vaikuttivat keskustelujen rakentumiseen ja kulkuun. Tarkoitus on tukea heitä arjessa selviytymiseen ja sitä, että he löytävät omasta arjestaan selviytymiskeinoja elämänkriiseihin ja muuttuviin tilanteisiin. Ryhmän tarkoitus on ”Tärkeintä oli toisten pariskuntien samankaltaisuudet ja eroavuudet ja niiden sovittaminen omaan elämään.” ”Tärkeää keskustelu arjen asioista, mukana huumori ja nauru.” ”Muilla oli samanlaisia tilanteita ja ongelmia, ei olekaan erikoinen.” ”Arkeen vaikuttaa masennus – tärkeää puhua mitä se sotkee ja miten sen saisi vähemmän sotkemaan asioita.” ”Oli mukava kuunnella omaa puolisoa ja sai puolisostaan toisenlaista näkökulmaa.” ”Tunsi tulevansa kuulluksi, toinen ymmärtää mitä sanot.” ”Ei voi ymmärtää masennusta, jos ei ole ollut itse mukana tai läheisen mukana prosessissa.” ”Harvoin puhutaan keskenään julkisesti vaikeista asioista.” 38
Journal of Family Therapy, 24, 3-16. Multiple family therapy with drug abusers. Multiple family therapy: further developments. International Journal of Social Psychiatry, Congress Issue, 70-80. (2013). (1979). (2009). New York: Routledge. (1964). E. (2013). Journal of Family Therapy 35, 114–115 Seikkula, J. Kettunen, M. (1998). Kaufman & P. 39. Haarakangas, K. (1989). Gonsalez, S., Steinglass, P. Olemme pohtineet, miten ryhmiä voisi kokemuksiemme kautta kehittää eteenpäin. Olemme myös lähteneet kokeilemaan sitä, että pariskunta keskustelee tietystä aiheesta keskenään toisten kuunnellessa ja keskusteluvuoro siirtyy pariskunnalta toiselle saman aiheen äärellä. (2008). Painamaton lähde. & Arnkil, T. Child Abuse & Neglect, 13, 45-57. New York: Gardner Press. (1989). New York: Routledge. Falloon, I.R.H., Laporta, M., Fadden, G. Ryhmässä yhdessä olemisessa ja keskusteluissa tärkeää ovat kokemusten jakaminen ja erilaisuuden hyväksyminen. Family Process, 28, 69–87. Putting the illness in its place: discussion groups for families with chronic medical illnesses. Edelleen mielessämme on ollut ajatus lasten kutsumisesta mukaan yhdelle ryhmäkäynnille, mikä toisi lasten äänet vahvemmin työskentelyyn mukaan. Seikkula ja Arnkil (2009) kuvaavat, että verkostojen tapaamisissa kukin keskustelu luo oman kielensä, jota ei ollut olemassa viime viikolla ja joka ei sellaisenaan siirry seuraavaan keskusteluun. Se on haaste myös työntekijöille. & Morong, E. Suom. Teoksessa E. (1997). Erityisesti pariskuntaryhmissä miesten ja naisten näkökulmien tarkastelu sekä työskenteleminen välillä myös mies- ja naisryh missä (jota on jo jonkin verran kokeiltu) tuovat pariskunnille uusia näkökulmia parisuhteeseen liittyviin asioihin. Multi-Family therapy: Concepts and techniques. Rockville: Aspen Publishing. Lacqueur, H.P., La Burt, H.A. Teoksessa H. Parantava puhe. & Stevens, A. painos. Pariskuntien kokemuksia monen perheen ryhmäterapiasta masennuksen hoitona Kuopion psykiatrian keskuksessa. Harkaway (toim.) Eating Disorders: The Family Anderson, H. Mielenterveyshäiriöiden kokonaisvaltainen hoito. Kokemuksiemme mukaan ryhmäkeskusteluissa tapahtuu juuri näin. Marianna Kettunen 040 539 8543 marianna.kettunen@kuh.fi Juha Metelinen 050 369 2893 juha.metelinen@kuh.fi Eija-Liisa Rautiainen 050 356 8777 eija-liisa.rautiainen@dialogic.fi Lemmens, G.. Asen & M. Toiminta mahdollistaa jokaisen oman parisuhteen vahvistumista. Multi-Family Therapy: Concepts and Techniques. A systems approach to child abuse: management and treatment issues. Scholz (2010). Dialoginen verkostotyö. Opinnäytetyö, Vaativan erityistason perhe- ja pariterapian psykoterapeuttikoulutus (voimavarakeskeinen sovellus). Multi-Family therapy within an intensive treatment program for bulimia. Kaufman (toim.). Asen, E., George, E., Piper, R. Ryhmän perusidea reflektiivisten keskustelujen käymisestä eri positioissa tuntuu edelleen toimivalta. (2007). Helsinki: Hakapaino. Hella, P.(2013). Lähteet Teoksessa J. (2002). & Graham-Holen, V. Relationships and convertations that make difference. Kaufman, E., and Kaufman, P. sähköpostiviesti 11.02.2013 . Helsinki: THL. D. Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos. Asen, E., Scholz, M. Multiple family therapy: an overview. Managing stress in families: Cognitive and behavioural strategies for enhancing coping skills. (1987). Lehtinen, K. Monen perheen terapeuttinen ryhmä: dialoginen ja reflektiivinen ryhmämalli dialogin synnyttäminen eri äänten välille, ei pariskuntien tai perheiden muuttaminen. Wooley, S.C. (2010). Painamaton lähde. Asen, E. & Reiss, D. And Lewis, K. Kirjasta: E. Tähän saakka ryhmän toiminnassa on vahvasti keskitytty keskusteluihin, jatkossa mukaan voisi ottaa myös toiminnallisia työtapoja. Anderson & Therapy Collections, 20. Gehart (toim.) Collaborative therapy. Book review. 2. Family therapy of drug and alcohol abuse
Kahdella vanhemmalla nuorella on neurologisia kehityshäiriöitä, joiden vuoksi he ovat tarvinneet lapsuudessaan paljon ohjausta ja tukea sekä arjen strukturointia. Työskentelyn aikana tapaamisia Äidin kertomus Tämä on äidin kertomus perheestä, joka joutui kriisiin, mutta selvisi siitä perheterapian avulla. Molempien kuntoutukseen on tarvit40. Nuorisolääkäri oli suositellut perheelle perheterapeuttista tukea, ja työskentely aloitettiin perheen kotona. Johdanto S yksyllä 2011, ollessamme vielä perheterapeuttiopiskelijoita, aloitimme työskentelyn akuutissa kriisitilanteessa elävän perheen kanssa. Äidiltä olemme saaneet perheenjäsenten allekirjoittaman kirjallisen suostumuksen artikkelin julkistamiseen. Artikkeli koostuu asiakasperheen äidin hoitojakson jälkeen kirjoittamasta kertomuksesta ja näkemyksestämme siitä, miten me ymmärsimme prosessin kulkua. oli yhteensä 16 kertaa, joista kolme oli puhtaasti tavoitteiden asettelua ja palautteen antamista varten. Vuosikerta Perheterapia voi olla ratkaisevan hyvä apu vaikka yksilölle edelleen jää omat surunsa Tämän artikkelin tavoitteena on lisätä kiinnostusta perheterapeuttiseen työskentelyyn, ja erityisesti tietoisuutta sen mahdollisuuksista traumaattisissa kriisitilanteissa: perheterapia on vahva työkalu. Avainsanat: itsemurha, kehollisuus, kriisi, perheterapia, trauma, vakauttaminen. Perheeseemme kuuluu äiti, isä ja kolme nyt jo täysiikäistä lasta. Perheen yhden lapsen itsemurhayritykset olivat ajaneet perheen kriisin keskelle. 2/14 30. Istunnoissa ei kuitenkaan koskaan kiirehditty, vaan käytettiin riittävästi aikaa, jotta jokainen perheenjäsen tuli kuulluksi ja nähdyksi tilanteen vaatimalla tavalla. Tapaamiskerrat olivat keskimäärin 1krt/kk ja noin 90 min pituisia. Teksti sisältää potilaspalautetta koko hoitoprosessin ajalta siten, että se ulottuu myös varsinaisen perheterapian ulkopuolelle ajallisesti. Perheeseen kuuluivat vanhemmat ja heidän kolme aikuisiän kynnyksellä olevaa lastaan. Perheen kriisi ohjasi keskeisesti työskentelyn painopistettä vakauttamiseen ja arjen hallintaan kuitenkin tukien aktiivisesti perheen vuorovaikutussuhteita ja tunneilmaisun taitoja. Työskentely asiakkaan kotona, kriisitilanteissa ja traumatisoituneiden perheiden kanssa, tuo terapeuteille esiin selkeämmin perheen tarpeet (Czyszczon & Lynch 2010)
Tyttärellämme oli rankka teini-ikä, ja myöhemmin noin 18 vuoden iässä hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kaikki lapsemme ovat olleet iloisia ja avoimia sekä hyvin vilkkaita. Olimme tehneet eri tahojen kanssa yhteistyötä ja hakeneet apua, kun tunsimme sitä tarvitsevamme. Hän oletti, että mieTiina-Maria Österberg sosionomi YH heni asui eri osoitteesperhepsykoterapeutti ET sa. Tämän jälkeen perheemme elämä alkoi eheytyä. Hänet löydettiin vihdoin aamuyöstä lääkkeitä ja alkoholia ottaneena ja toimitettiin sairaalaan, josta hänet kotiutettiin seuraavana päivänä. Mainio Vire Oy Tämä oli perheellemme rankkaa aikaa, koska emme löytäneet tukea jaksamiseen. Tyttäreni kävi viikonloppulomilla joka toinen viikko, ja itse ajoin katsomaan tytärtäni. Artikkelit tu puhe- ja toimintaterapiaa ja vuosittaisia kontrollikäyntejä sairaalassa. Nuoremman poikamme elämä muuttui yläasteella, jolloin hän joutui koulukiusaamisen kohteeksi ja ulkopuoliseksi erilaisuutensa vuoksi. Taloudellinen tilanteemme oli hyvä. Pitkän taistelun jälkeen meillä kävi muutaman kuukauden perhetyöntekijä, joka oli suurena apuna tyttäreni kotiuttamisvaiheessa. En ollut innostunut perheterapiasta. Jäin kotiin hoitamaan lapsia poikiemme synnyttyä. Useiden viranhaltijoiden välinpitämättömyys ja kylmyys oli kuitenkin lamaannuttavaa. Olin loppuunkäytetty ja epäonnistunut äiti. Koko perheemme oli henkisesti hajalla. Olemme tehneet yhteistyötä koulun ja sairaalan kanssa, tukeneet lasten harrastuksia ja viettäneet paljon yhteistä aikaa lasten kanssa. Saimme apua nuorisopsykiatrian poliklinikalta sekä nuoremmalle pojalle että tyttärelle. Sisarukset olivat ahdistuneita ja mieheni lähes työkyvytön. Koulumaailmassa heillä on ollut henkilökohtaisia avustajia ja nuorempi poikamme on ollut sijoitettuna pienryhmään, josta hänet vähitellen integroitiin normaalikokoiseen luokkaan yläasteella. Samalla molemmille lapsille käynnistettiin lääkitys. Elokuussa 2011 nuorempi poikamme yritti kolmannen kerran itsemurhaa. Kotona ei ollut perheväkivaltaa tai alkoholismia. Olimme huolissamme lapsistamme, jotka ovat meille tärkeitä. Meidän annettiin ymmärtää, että huostaanotto puretaan, kun sille ei enää ole perusteita. Uusi sosiaalityöntekijä päätti kuitenkin toisin ja halusi pitää tyttäremme täysi-ikäisyyteen asti nuorisokodissa. Olimme kuitenkin menettäneet luottamuksemme kunnan sosiaalitoimeen. Paikka edellytti huostaanottoa, johon suostuimme, koska luotimme kriisivaiheen sosiaalityöntekijään. Nuorisolääkäri, jonka potilaana poikamme oli, oli saanut tiedon tapahtuneesta ja järjesti meille perheterapiaa. Kerran viikossa sain puhua lapseni kanssa hetken puhelimessa. Tyttäreni kärsi univaikeuksista, ja hänelle on kokeiltu 5–6 eri lääkettä. Samaan aikaan tyttäremme murrosikä alkoi rajuna. Viikonloppuvierailut sujuivat hyvin, ja tyttäremme noudatti annettuja sääntöjä. Jo ensi tapaamisella totesin, ettei hän ollut perehtynyt tyttäremme papereihin. Yläasteen päätyttyä hän yritti ensimmäisen kerran itsemurhaa ja joutui muutamaksi kuukaudeksi suljetulle osastolle. Halusimme tehdä positiivisessa hengessä yhteistyötä sosiaalityöntekijän ja nuorisokodin kanssa, mutta huomasimme, ettei meitä kuunneltu. Tyttäremme päihteiden käyttö, koulun laiminlyönti ja väkivaltaisuus johtivat lopulta hänen sijoittamiseensa nuorisokotiin. Mieheni työskentelee palkkatyössä ja on myös yksityisyrittäjä. Teimme itse lastensuojeluilmoituksen ja uskoimme saavamme apua. Koulunkäynti jatkui lukiossa. Hänen ensimmäiset sanansa tytölleni olivat: ”Sinullehan on tehty useita vatsahuuhteluita.” Tyttärelleni ei ole tehty vatsahuuhteluita. Lopulta sain sosiaaliasiamieheltä kehotuksen tehdä kantelu asianmukaiselle viranomaiselle sosiaalityöntekijästä ja nuorisokodista. Kaikki oli 41. Meni muutama kuukausi, ennen kuin sosiaa- lityöntekijä, jolla oli valta päättää lapsemMarie Lindfors-Airas me asioista, ymmärsi, SH, TH, KM että olemme kokonaiperhepsykoterapeutti ET nen perhe ja asumSiuntio me saman katon alla
Monet jäävät kuitenkin ilman apua. Kieltäytyminen lähtemästä mökille tai vierailulle, toisten tunteiden huomioonottaminen, arjen velvollisuuksien jakaminen ja kodin hoitaminen pys- tyttiin ilmaisemaan ja hyväksymään ilman, että siitä seurasi syyllistämistä tai rangaistus. Olin edelleen vakavasti masentunut ja ahdistunut enkä tuntenut enää kestäväni nuorten sanailua. Olin tukenut, kannustanut ja hakenut apua. Vanhin poikamme oli turhautunut ja vihainen kaikesta tapahtuneesta ja kaipasi oman elämän aloittamista. Tämä oli paras tapa saada koko perhe paikalle sovittuun aikaan. 42. Halusin vain nukkua. keskeytynyt tutkimusjakso jatkuivat. 2/14 Marie Lindfors-Airas, Tiina-Maria Österberg 30. Päädyimme pian tapaamaan kotonamme. Toisinaan joku meistä ei pystynyt olemaan huoneessa ja lähti ”jäähylle”. Perheterapeuttien käynnit tulivat suureksi avuksi. Olen myös itse ohjannut vertaistukiryhmää. Syksyn aikana hän muutti kotimme lähelle omaan yksiöön. Kuka ottaa kantaa yksittäiseen asiaan tai vie sen eteenpäin. Vakauttamiseen liittyi myös Koulun aloittavahvasti terapeuttien esiin tuo- minen ja ystävima ajatus siitä, että eletään en saaminen koti”tässä ja nyt” – eikä lähdetä paikkakunnalla ei käymään esimerkiksi vanhem- ollut helppoa. Perheterapeuttien luoma tasavertainen ilmapiiri avasi monia solmuja perheemme valtahierarkiassa. Kuka ottaa täyden vastuun. Fokus oli vahvasti koko risopsykiatrian asiperheessä ja perheen vuorovai- akkaaksi, ja lääkkutuksessa, ei yksittäisessä on- keiden kokeilu ja gelman aiheuttajassa. Vammaispalvelulaki ja lastensuojelua koskeva ja monet muut lait kertovat, miten yhteiskunnan tulee turvata yksilöitä. Lapset olivat tulossa täysi-ikäisiksi. Mieleeni on jäänyt tilanne, jossa tyttäremme ja nuorempi poikamme arvostelivat toisiaan todella rankasti. Kuka välittää. Monien tapaamisten jälkeen olen myös vakuuttunut, että perheterapeutit ovat aidosti välittäneet meistä ja sen kautta saaneet auringon paistamaan. Perheterapiassa näkyi luottamus, vahva osaaminen ja ammattitaito, joiden avulla perheemme on päässyt jatkamaan elämäänsä. Perheterapeuttityöpari aloitti työskentelynsä syksyllä 2011. Minulle on useiden vuosien kuluessa kertynyt paljon kokemusta yhteiskunnan tukimuodoista. Puolueettomat terapeutit loivat turvallisen ilmapiirin, jossa temperamenttinen ja suorasanainen perheemme toi avoimesti omat näkemyksensä esille. On selvää, että lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle on tarpeen, kun lapsen tai koko perheen henki on vaakalaudalla. Olimme kriisissä, nuoremman pojan itsemurhayritys oli ollut koko perheelle järkyttävä kokemus. Keinot, kuten keskustelu, askartelu, piirtäminen ja vanhojen tapahtumien muistelu, toivat takaisin iloa ja huumoria yhteiseen elämäämme. Miksi. Asiaa puitiin rauhallisesti niin kauan, että molemmat nuoret saivat purkaa tunteensa ja selvittää asian niin pitkälle, että se oli käsitelty ja molemmin puolin anteeksi annettu. Nyt terapeutit loivat tilanteita, joissa pystyimme kertomaan, miten olimme kokeneet toistemme käytöksen. Keskustelemme ja teemme enemmän yhteisiä päätöksiä. Perheessämme on aina välitetty ja huolehdittu toisista. Toistuvat masennuskaudet ja itsemurhayritykset saivat meidät elämään jatkuvassa pelossa. Viihdymme yhdessä. Vuosikerta jo sanottu ja tehty. Tällöin terapeuttimme näyttivät todella upeasti ammattitaitonsa ja pitivät rohkeasti ”kissan pöydällä”. Minulla on ollut tukihenkilö nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Tyttäremme oli myös masentunut ja väsynyt. Ei enää yhtään palaveria. Myös meidän vanhempien kanssakäyminen ja asioiden jakaminen kasvoivat. Kokoonnuimme säännöllisesti eri kokoonpanoilla, ja jokainen sai tilaa kertoa mielipiteensä ja tunteensa. Olen osallistunut vanhempien vertaisryhmiin, joissa tuetaan pitkäaikaissairaiden ja mielenterveyden häiriöistä kärsivien lasten vanhempia. Hän pien lapsuuden traumoja lä- oli palannut nuovitse
Perheen olemassa olevat voimavarat, kuten yhteiset harrastukset, suoraviivaisuus, sinnikkyys ja rohkeus, ohjasivat perhettä tarkastelemaan omia vuorovaikutussuhteitaan ja työskentelemään niiden sujumisen eteen. vakauttamisessa sekä tunteiden ilmaisussa ja hallinnassa. keskustelemalla perheen rutiineista ja rooleista sekä tukemalla vanhempien alasysteemiä ja kantavia voimavaroja. Perheen sitoutuminen perheterapiaprosessiin oli merkittävässä roolissa kriisistä selviytymisessä. Traumaterapian yhtenä tavoitteena on auttaa ihmisiä ymmärtämään kehonsa reaktioita. Itsemurhayrityksen tuomat hankalat tunteet jokaisella perheenjäsenellä olivat Työskentelyprosessin edeselvästi haitantessä pyrimme vahvistaneet perheen maan perheen struktuureja struktuureita ja mm. Perheen kanssa työskentelyn menetelminä käytettiin kuvia, askartelumateriaalia, tunnekeskeistä työotetta sekä narratiivisia työmenetelmiä (kuunnellaan koko perheen tarinaa). Perheen sitoutumikäytiin keskuste- nen perheterapiaprosessiin oli lua päätöksentemerkittävässä roolissa kriiosta ja vanhem- sistä selviytymisessä. Sen jälkeen niille on annettava sanat, kuvattava niitä ja annettava merkitys nykyisessä elämässä. Kehon reaktioita harjoittelimme perheen kanssa nimeämällä tunteita sekä samalla keskittymällä siihen, missä kohtaa kehossa tuo tunne voisi tuntua esimerkiksi jännityksenä tai painontunteena. Perheterapiakoulutuksen sisältöön traumojen hoidossa liittyi vahvasti kehollisuus, jota käytettiin myös perheen kanssa mm. Perheterapia voi olla ratkaisevan hyvä apu vaikka yksilölle edelleen jää omat surunsa Oma kertomuksemme työskentelystä Perheen oli helppo lähteä työskentelyyn mukaan, kun riittävä turvallisuus ja yhteistyösuhde olivat syntyneet. Fokus oli vahvasti koko perheessä ja perheen vuorovaikutuksessa, ei yksittäisessä ongelman aiheuttajassa. Str uktuurien vahvistuttua ja kehollisten jännitysten lauettua perheeseen vapautui positiivista energiaa, joka sai aikaan liikettä perheessä. Ahdistustiloissa käytimme harjoitusta, jossa asiakas ahdistuksen lievittämiseksi opettelee istumaan jalat tukevasti maassa, hengittämään nenän kautta syvään sisään, ”vatsaan asti”, ja ulos suun kautta jne. Perheen kodissa on 43. Perheen pien yhteisistä olemassa olevat voimavarat, kasvatuslinjoista, kuten yhteiset harrastukset, sovittiin perheen suoraviivaisuus, sinnikkyys arkeen viikkoteh- ja rohkeus, ohjasivat perhettä täviä jokaiselle tarkastelemaan omia vuorovaikutussuhteitaan ja työslapselle ja aikuiselle sekä käytiin kentelemään niiden sujumisen eteen. keskustelemalla perheiluttaneet per- heen rutiineista ja rooleista heen ala- ja ylä- sekä tukemalla vanhempien systeemiä. Strukturaalisessa perheterapiassa perheen hierarkiaa selkiytetään sekä tuetaan jaettua vanhemmuutta ja sisarusten yhteenkuuluvuutta (Minuchin & Fishman 1981). Avain perheen tilanteen muutokseen ja perheen kykyyn löytää toipumiskyky löytyi perheen omasta elinympäristöstä. Per- alasysteemiä ja kantavia voiheen kanssa mavaroja. Työskentelyprosessin edetessä pyrimme vahvistamaan perheen struktuureja mm. (Tikkanen 1998.) Tämä oli perheen kanssa tärkeää, jotta perhe pystyi toipumaan traumastaan. Perheen kannalta oli myös tärkeää tarkastella tätä vapautunutta energiaa sekä opetella olemaan sen kanssa ja vastaanottaa mielihyvän tunteita. Vakauttamiseen liittyi myös vahvasti terapeuttien esiin tuoma ajatus siitä, että eletään ”tässä ja nyt” – eikä lähdetä käymään esimerkiksi vanhempien lapsuuden traumoja lävitse. Työskentelyn aikana vanhemmat löysivät lisää työkaluja nuorten tukemiseen vaikean ajan keskellä ja saivat itse tukea haasteelliseen kasvatustehtävään. Kehon reaktiot täytyy kuitenkin ensin tuntea ja tunnistaa kehossa. keskustelua vanhempien ja lasten rooleista perheessä. Kehollisuus tarkoittaa lähinnä sitä, että mielen ja kehon tulisi olla yhtä aikaa mukana traumojen hoidossa
Helsinki: Suomen Mielenterveysseura. seurantakerralla, jolloin käytiin läpi palautetta asiakkaan ja terapeuttien välillä. Samoin ne ovat tuoneet ammatillista oppimista vuorovaikutuksessa perheen kanssa. (2008). & Lynch, M. (toim.) (1999). Reflektio on vuorovaikutteinen oppimisprosessi, jossa terapeutti yksin tai kollegan kanssa, perheen kuunnellessa, selvittää ääneen kokemuksiaan: mitä tunsin, mitä ymmärsin, mitä kuulin ja koin. Juva: WSOY. avaimien löytäminen on terapeutille arvokas työkalu terapiaprosessia varten. Perheterapia keskellä elämää. (1998). Minuchin, S. Vuosikerta usein nähtävissä positiivisia ja toimivia asioita, joiden avulla perhe selviää kriiseistä. & Rinne, R. Marie Lindfors-Airas 050 555 6131 marie.lindforsairas@gmail.com Tiina-Maria Österberg 050 573 0891 tiina.maria.osterberg@gmail.com 44. & Fischman, C. Näiden positiivisten asioiden ja ns. Mielestämme terapia myös tulisi toteuttaa asiakkaan omimmassa ympäristössä, heidän kotonaan. (2010). Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tämä asiakasprosessi opetti meille opiskelijoille sen, miten perheterapiassa jokaisen kuulluksi tuleminen ja näkyväksi tekeminen ovat perheen selviytymisen kannalta erityisen tärkeää. reflektoinnin ja osaamisalueiden hyödyntämisen muodossa. Czyszczon, G. Tikkanen, T. 2/14 Marie Lindfors-Airas, Tiina-Maria Österberg 30. Niskanen H. Työparityöskentelystä on ollut etua mm. Myös omien tuntemustemme kuunteleminen istuntojen aikana opetti meitä perheterapeutteina valtavasti perheterapiaprosessista ja siitä, miten tunneilmapiiri perheen vuorovaikutussuhteissa hiljalleen muuttui positiivisemmaksi. (Czyszczon & Lynch 2010.) Tämä on kotona, perheen yksityisessä tilassa, tapahtuvalle työlle erityinen mahdollisuus, jota vastaanottotyössä ei samalla tavalla voi olla. Ilola: Kuva ja Mieli Ky. (1982). Family therapy techniques. Perhe terapiassa: vuoropuhelua vuosituhannen vaihtuessa. Perheterapeuttiopiskelijoiden kokemukset prosessista ovat positiiviset. Psykoterapiaopas: monta tietä itsetuntemukseen ja iloon. Cambridge, Mass.: Harvard University Press. Perheen voimavarat ja vuorovaikutus olivat merkittävästi kasvaneet, eikä traumaattinen kokemus enää hallinnut perheen arkea tai vuorovaikutussuhteita. Vantaa: Dark OY. Retrieved from http://counselingoutfitters.com/vistas/vistas10/Article_17.pdf Morgan, A. Families in crisis: Resilience-based interventions in in-home family therapy. (2006). Keuruu: Otava. Asiakkuus päätettiin tammikuussa ns. LÄHTEET Aaltonen, J. (2003). Vasta valmistumassa olevina perheterapeutteina koemme perheterapiasta olevan merkittävää hyötyä vastaavanlaisissa kriiseissä oleville perheille. Saari, S. Johdatus narratiiviseen terapiaan. Työskentely perheen kotona loppui yhteisymmärryksessä tammikuussa 2013, 15 kuukauden ja 16 tapaamisen jälkeen
Se, miten näitä sotilaita hoidettiin, on myös järkyttävä kertomus. Esseitä perheterapiasta Jukka Aaltonen Jyväskylän yliopiston perheterapian professori, emeritus Sota jatkuu, mielet murtuvat ja skitsofrenia yhteiskunnallisena uhkana V ille Kivimäen kirja Murtuneet mielet. Sairauskertomuksissa painotettiin miesten 45. Kuten Kivimäki konkreettisten tapauskertomusten avulla näyttää toteen, kyse oli alun perin kaikkea muuta kuin halventavasta ilmaisusta. Tietysti sodan ajan psykiatria oli kahden tulen välissä – jos tällainen karu ilmaisu sallitaan. Heidän piti toisaalta hoitaa akuutisti psyykkisesti sairastuneita sotilaita, mutta toisaalta toteuttaa rintaman edellyttämät tarpeet taistelukelpoisista miehistä. – Akuutisti mieleltään ja ruumiiltaan täysin järkyttyneitä potilaita tutkittiin ikään kuin sodan kauheudella ei olisi ollut mitään ratkaisevaa roolia tilanteessa. Mieleltään ja ruumiiltaan järkkyneitten sotilaitten lukumäärä yllätti sodan lääkintähuollon jo talvisodan aikana, mutta erityisesti jatkosodan hyökkäysvaiheessa ja kesän 1944 ankarissa torjuntataisteluissa puna-armeijan suurhyökkäyksen aikana. Tärähtämisestä tuli vakiosana, joka ainakin myöhemmässä kielenkäytössämme on saanut halventavan sävyn. Kyse oli usein totaalisesta ja kokonaisvaltaisesta somaattisesta ja psyykkisestä reaktiosta käsittämättömän vaikeassa sotatilanteessa, usein armottomassa tykkitulessa, joka tappaa sumeilematta, sattumanvaraisesti, ilman että voi muuta kuin toivoa, ettei minua. Koko mies saattoi täristä kauttaaltaan ja tuijottaa puhumattomana. Osalle kauhistuttavat olot tulivat myöhemmin ja toistuivat esimerkiksi psykiatrisissa sairaaloissa, joihin tällä tavalla vammautuneita sotilaita lähetettiin – silloin kun lähetettiin. Oma erityinen kuvionsa, joka Kivimäen kirjasta nousee, on kuitenkin psykiatrien kyvyttömyys irtaantua sotaa edeltäneistä psykiatrian teorioistaan. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939– 1945 on erityisen mielenkiintoinen ja myös järkyttävä tieteellinen tutkimus suomalaisten sotilaitten mielen järkkymisestä talvi- ja jatkosodan kurimuksessa, ”tärähtämisestä”, kuten ilmiötä sen usein keskeisten oireitten, koko ruumiin hallitsemattoman vapinan, takia kutsuttiin
Tämä on tietysti karkea esimerkki siitä, miten politiikka rutistaa käyttökelpoisenkin teorian ja hoitomahdollisuuden, mutta kannattaa kuitenkin kysyä, onko tämänhetkisessä yhteiskunnassa jotain samanlaista, joskin tietysti paljon näkymättömämpää. Osa sen perustana olevista käsityksistä traumaattisesta muistista ja viiveellä ilmenevistä psyykkisistä oireista oli toki esitetty jo paljon aiemmin Sigmund Freudin, Pierre Janet’n ja JeanMartin Charcot’n kirjoituksissa, mutta tämä tutkimusperinne oli 1900-luvun alkupuolen suomalaispsykiatreille vieras. Voi tietysti sanoa, ettei silloinen psykiatrian teoria tiennyt mitään posttraumaattisesta stressihäiriöstä tai akuutista dissosiaatiohäiriöstä: väkivaltaista kokemusta pitkään seuranneista painajaisista, yleisestä hermostuneisuudesta, muistihäiriöistä, masentuneisuudesta, ahdistuksesta, tapahtumaan liittyneistä harhoista jne. Mielenkiintoista, tai oikeastaan vapisuttavaa, on erityisesti se, miten teoria saattaa sulkea silmät siten, ettei näe sitä, mikä on ilmeistä – mutta ei myöskään näe oman teoriansa ulkopuolella olevaa toisenlaisen, jo olemassa olevan teorian mahdollisuutta: sellaisen, joka olisi saattanut auttaa sekä psykiatria että potilasta. ”Yhdysvalloissa diagnoosi hyväksyttiin virallisesti vasta vuonna 1980 Vietnamin sodan jälkimainingeissa. Näin ollen suomalaiset sotapsykiatrit eivät olleet herkkiä huomioimaan potilaidensa ’posttraumaattisia’, psykologisia oireita. Siteeraan Kivimäkeä: ”Huomionarvoista tässä on tietenkin se, ettei tällaisesta posttraumaattisesta stressihäiriöstä vielä 1940-luvulla tiedetty mitään”, Kivimäki kirjoittaa. Kivimäki sanoo myös mielestäni erityisen viisaasti ja traumapsykoterapiaankin soveltuvasti: ”Vaikka onkin mahdollista, että traumaattisissa kokemuksissa toistuvat samankaltaiset mallit hyvinkin erilaisissa konteksteissa, on humanistisen traumatutkimuksen tehtävä kuitenkin kiinnittää huomio näi-. Itse olen verrannut skitsofreniapotilaitten elämänmahdollisuuksia rasismiin: heidän fyysinen sairastuvuutensa ja sairastavuutensa on muuta väestöä suurempaa, heidän elinikänsä lyhyempi, mahdollisuutensa vaikuttaa omaan elämäänsä vähäisempää ja usein on elinikäinen stigma riippumatta psyykkisestä terveydentilasta. 2/14 Jukka Aaltonen 30. Mutta Kivimäki ei tyydy pelkästään tähän, vaan kritisoi myös nykyistä posttraumaattista stressihäiriötä opinkappaleena. Voi siis kärjistäen sanoa, että myös näitten ihmisten hoito on välittömistä yhteiskunnallisista ja eettisistä ulottuvuuksistaan irrotettu lääketieteellistetty ilmiö. Psykiatrit näkivät sotilaan psyykkisen häiriön, ”tärähtämisen”, syynä olleen perinnölliset ja rakenteelliset tekijät yli 85 %:lla tapauksista. Vuosikerta puutteellisen persoonallisuuden, alhaisen sosiaalisen tai moraalisen tason tai sukurasituksen keskeistä vahingollista vaikutusta; ei oikeastaan koskaan välittömästi murtumista edeltäneitä, päälle vyöryneitä tykistökeskityksiä, jotka sattumanvaraisesti silpoivat miehiä. Lisäksi hän kritisoi terävästi sitä, että 1940-luvun sotapsykiatria pyrki palauttamaan ongelman yksilöön ja irrottamaan sen itse sodasta. Hän arvelee, että nykyinen muisti- ja ahdistusoireita korostava näkemys on työntänyt syrjään sotilaitten kokonaan valtaansa ottavan fyysisen oireiston. Mutta tämä ei ole riittävä syy olla näkemättä sitä, mikä on välittömästi silmien edessä nähtävissä. Lääkärit kiinnittivät päinvastoin huomionsa aivan muihin seikkoihin: perimään, älykkyyteen, luonteenrakenteeseen ja osin hermostoonkin (---) [D]iagnoosit perustuivat ennemmin edeltävään psykiatriseen oppiperinteeseen kuin sodanaikaisiin empiirisiin havaintoihin (---) vaikka he saattoivatkin havaita uusien kokemusten esiin nostamia epäjohdonmukaisuuksia ja puutteita diagnostiikassaan.” 46 Tietysti tulee mieleen, etteivät 1930-luvun sotilaslääkärit kovin suopeasti suhtautuneet, eräistäkin ajankohtaisista kansainvälis-poliittisista syistä, Freudiin ja hänen ”juutalaiseen tieteeseensä”, kuten sanonta kuului. Muualla kirjassa Kivimäki kertoo, miten tällaisille potilaille tehtiin akuutissa tilanteessa sairaalassa älykkyystestejä ja kerättiin tietoa heidän varhaisesta kasvuympäristöstään, mutta useimmiten sivuutettiin kokonaan välittömät kauheat sotakokemukset
Hänen mukaansa uudet psykoterapian muodot syntyvät, kun uusia kliinisiä, ratkaisuja etsiviä ongelmia tai uusia hoitoa odottavia potilasryhmiä nousee terveydenhuollon ja psykoterapian kenttään. He hoitavat, minkä osaavat. Se olisi humanistista skitsofreniatutkimusta. Tällä tavalla hän sanoo mm. Jos palataan kuitenkin rauhanaikaan. irrottaa sosiaalinen ympäristö ja välittömät kokemukset koko ilmiöstä tai vähätellä niitä. Jotkin asiat pysyvät kuitenkin ennallaan. Usein kyse on siitä, että yhteiskunta on muuttunut siten, että juuri tietynkaltaiset, aikaisemmin ainakin kohtuullisesti selviytyneet ihmiset eivät enää selviydy. rajatilapotilaitten nousseen psykoterapian kohteeksi. Ja tässä kohdassa tietysti ajattelen myös, miten psykiatriassa edelleen hyvin usein ohitetaan ruumiilliset sairaudet sinänsä ja ne, jotka johtuvat lääkityksestä: ikään kuin potilaan fyysisillä sairauksilla ei olisi väliä, kunhan ”harhat” saadaan eliminoitua. Pinsof ja Wynne (2000) ovat viitanneet samaan asiaan todetessaan, että tavallinen kliinikko – joka ei voi valita etukäteen potilaitaan – ei voi myöskään valita niitä potilaita, joitten häiriöstä on satunnaistettujen koeasetelmien avulla riittävän suureen koehenkilömäärään perustuva käypä hoito -suositus. Toisinaan skitsofrenian aivotutkimuksen raporttien pohdintaosassa, tai varsinkin niitä kommentoivissa kirjoituksissa, näkyvä intomielisyys selittää koko ilmiö biologiseksi, siis potilaaseen palautuviksi rakenteellisiksi tekijöiksi, kantaa mukanaan samaa pyrkimystä kuin sotapsykiatria, so. Sota jatkuu, mielet murtuvat ja skitsofrenia yhteiskunnallisena uhkana hin historiallisesti vaihteleviin olosuhteisiin (kursivointi J. Molemmat murtuivat. Ja sama saattoi tapahtua myös sotapsykiatrien kohdalla: he suojautuivat epäkurantin teorian taakse, jotta eivät olisi joutuneet kokemaan jotain siitä, mitä potilaat olivat juuri vähän aikaisemmin kokeneet ja joka kokemus näyttäytyi kouriintuntuvana juuri siinä psykiatrien edessä; usein potilaitten harhat ja muu käyttäytyminen olivat samanlaista kuin jos taistelutilanne olisi juuri nyt edelleen tässä: heitä ammuttiin, vihollissotilaita vilisi joka puolella. A.).” Tämä ajatus ei ole etäällä skitsofreniatutkimuksesta, jossa on useimpien potilaitten taustassa todettu olleen traumoja. Tämä kuvaa mielestäni kulttuuria, jossa harhojen todellisuus, jota psykiatri itse ei joudu kokemaan ja jonka ulkopuolelle hän jää, on psykiatrille jopa pelottavampi kuin potilaalle itselleen. Ennallaan pysyy se, että uudet tavat hoitaa uudenlaisia potilaita eivät nouse teoriasta vaan siitä, että yleensä näkyviin tulee sellaisia häiriöitä tai ongelma-alueita, joita ei ennen ole ollut tai joita ei ole huomattu. Mutta vain toisen murtumista pidettiin sairautena. Itse olen ajatellut, että perheterapian varsinainen synty sodan jälkeen oli ilmeisessä yhteydessä samaan aikaan voimistuneen perhekeskeisen sosiaalipolitiikan kanssa; ei siis niin, että terapeutit olisivat sen ensiksi luoneet vaan sen syntyyn oli sosiaalinen tilaus. Nämä muodostuvat hoitohaasteeksi psykoterapeuteille. Kliinikko ei myöskään voi tietää, ainakaan ensi kertaa seuraavaksi tulevan potilaan häiriön laatua ja vaikeutta. Tämä merkinnee myös sitä, ettei psykoterapia voi kehittyä pelkästään laboratorio-olosuhteissa, joissa sitä kehitettäisiin etukäteen tarkasti kontrolloiduissa koejärjestelyissä. Tilanne on aivan erilainen kuin koeasetelmassa, jossa potilaat on valittu hoitoon tarkan etukäteistutkimuksen perusteella. Tämän jälkeen ja vuorovaikutuksessa hoitotyötä tekevien kanssa tutkijat pyrkivät löytämään ja hahmottelemaan teoriaa, joka auttaisi ymmärtämään tai selittämään hoitotoiminnan prosessia ja sen mahdollista tuloksellisuutta. Tällöin ainoa mahdollisuus on yrittää tavoittaa potilaan ajankohtainen tilanne ja alkaa hoito siitä ja pitää tätä koko 47. Mutta Kivimäen ajatusta soveltaen voi kysyä, olisiko tutkimuksen erityinen tehtävä lisäksi kiinnittää huomiota traumojen sosiaalisten kontekstien vaihteleviin olosuhteisiin. Ja toisaalta vielä vaikeammin: kun sotilasta ympäröivä sodan todellisuus oli väkivaltaisuudessaan hänelle liian sietämätön, sodan todellisuus muuttui epätodelliseksi myös psykiatrin mielessä, ei pelkästään sotilaan mielessä. Varhaisen vuorovaikutuksen keskeinen tutkija ja kehittäjä Daniel Stern on sitä hahmotellut kirjansa Motherhood Constellation esipuheessa
Olemme psykiatriassa edelleen omalaatuisella tavalla samankaltaisessa tilanteessa kuin sotapsykiatrian kohdalla: psyykkisiä traumoja ei sodan jälkeen, ei edes 1990-luvulla, korvattu lähes ollenkaan kuten fyysisiä traumoja, vaan ne on edelleen käsitetty pelkuruudeksi tai rakenteelliseksi poikkeavuudeksi, ei sodasta aiheutuneiksi. (2000). 48. Toward progress research: Closing the gap between family therapy practice and research. Deleuze ja Guattari). A Thousand plateaus: Capitalism and schizophrenia. Jos hoidon valittavana on normaalin pituinen elämä, jossa on ääniharhoja, tai normaalia lyhyempi elämä ilman ääniharhoja, hoitojärjestelmä valitsee jälkimmäisen. (2013). 2/14 Jukka Aaltonen 30. New York: Perseus Books. Näen samankaltaisuuden skitsofreniaan nähden siten, että myös skitsofrenia ilmeisesti hahmotetaan yhteiskunnalliseksi uhaksi, jolloin sen hoidossa sallitaan ja jopa suositaan sellaista, jota ei sallita muitten sairauksien kohdalla. Tutkijat määrittelevät tieteellisen tutkimuksen kysymyksenasettelut: mitä psyykkisiä häiriöitä ja niitten hoitoa tutkitaan. Näköpiiriin nousee edellä kuvatulla tavalla uusia potilas- ja ongelmaryhmiä, usein muuttuneen yhteiskunnan nostamana. Helsinki: WSOY. Vuosikerta ongelman keskikohtana samalla tavalla kuin sienirihmaston mikä tahansa kohta on keskikohta, josta käsin rihmat johtavat kaikkiin suuntiin (ks. ja Wynne, L.C. (1995). The Motherhood Constellation: A unified view of parent-infant psychotherapy. Jukka Aaltonen 050 564 9021 jukka.aaltonen@jyu.fi Kirjallisuutta Deleuze, G. (1980, engl. Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939–1945. Journal of Marital and Family Therapy, 26 (1), 1-8. Mutta en ole ainakaan toistaiseksi löytänyt tutkimuksia, joitten lähtökohtana olisi se, mitä entiset tai nykyiset potilaat haluaisivat tieteellisesti tutkittavan. Mutta skitsofrenian kohdalla asia on toisin: sallitaan voimakas lääkehoito, joka aiheuttaa diabeteksen tai sydän- ja verisuonisairauksia ja todennäköisesti lyhentää potilaan elämää enemmän kuin psyykkinen sairaus hoitamattomana. Stern, D. Kivimäen mielestä niitten tunnustamisen pelättiin ja pelätään edelleen muodostavan sotineelle yhteiskunnalle sellaisen symbolisen uhan, joka poikkeaa muista lääketieteellisistä vammoista ja sairauksista. London: The Athlone Press. Murtuneet mielet. Pinsof, W.M. 1988). Mutta edellä luonnehdittua Daniel Sternin ajatusta voi jatkaa vielä pitempään. Olen korostanut eri yhteyksissä sitä, että perusväestön keskinäinen luottamus ja tasa-arvo ovat osoittautuneet yleistä terveydentilaa kohentaviksi. Olisi mahdotonta kuvitella – eräitä Kivimäen ajatuskulkuja soveltaen – että esimerkiksi diabeteksen hoitomenetelmä olisi sellainen, että se lyhentäisi potilaan elämää enemmän kuin jos sairautta ei ollenkaan hoidettaisi. Kivimäki, V. Tästä on käytetty nimitystä sosiaalinen pääoma. Jos siis sovelletaan johdonmukaisesti sosiaalisen pääoman keskeistä ilmenemismuotoa, keskinäistä luottamusta, pitäisi kysymystä psykoterapian tieteellisestä tutkimuksesta lähestyä myös potilaitten erityisestä näkökulmasta: näitä, kokemusasiantuntijoita, pitäisi nähdäkseni ottaa psykoterapian tieteellisten projektien tutkijajäseniksi. & Guattari, F
Haastattelu Tunnekeskeinen pari- ja perheterapia – Gail Palmerin haastattelu Ritva Karila-Hietala psykiatrian erikoissairaanhoitaja psykoterapeutti/perheterapeutti VET projektipäällikkö/ Mielenterveyden ensiapu Suomen Mielenterveysseura Juha Metelinen mielenterveyshoitaja psykoterapeutti/perheterapeutti VET KYS/psykiatrian palvelualue Kuopion psykiatrian keskus Kuopio K anadalainen tunnekeskeisen perhe- ja pariterapian (EFT – Emotion – Focused Therapy) kouluttaja Gail Palmer oli Suomen Perheterapiayhdistyksen syyspäivillä Tampereella lokakuussa 2013. Terapian aikana terapeutti pyrkii kiintymyssuhteen vahvistamiseen muun muassa nostamalla esiin vuorovaikutuksen kipukohtia. Menetelmä perustuu ajatukseen kiintymyssuhteesta. Olen sosiaalityöntekijä ja parija perheterapeutti, joka on toiminut EFTn parissa viimeiset 25 vuotta. ICCEFT on kansainvälinen EFT-terapeuttien koulutuskeskus ja minä olen siellä yksi johtajista. Koulutan ja työnohjaan EFT-teterapeutteja ympäri maailmaa. 49. Terapeutilla on aktiivinen rooli käyttäytymisen tulkkina ja hän tuo tunteita näkyviksi. Esittelisitkö itsesi lyhyesti
Vuosikerta Miten sinusta tuli EFT-terapeutti. Mitä ajattelet nykyään niin suosituista näyttöön perustuvista käytännöistä. vaikuttavuusarvion mukaan EFT täyttää korkeimman tason näytön vaatimukset. Muita tutkimuskohteita voisivat olla EFTn soveltuvuus sydänsai rauksista kärsivien potilaiden hoidossa sekä EFTn vaikuttavuuden mittaus seuraamalla oksitosini-tason muutosta. EFTn suosio perustuu sen universaaliin sanomaan. Pidän siitä todellakin! Ritva Karila-Hietala 040 661 6743 ritva.karila-hietala@mielenterveysseura.fi Juha Metelinen 050 369 2893 juha.metelinen@kuh.fi Mihin EFTn laaja suosio mielestäsi perustuu. Tämä uusi tieto tekee kaikille mahdolliseksi muovata läheisiä ihmissuhteitaan ja luoda turvallisia tunnesiteitä, jotka voivat kestää läpi elämän. Uusimmassa kirjassaan, ”Love Sense”, Sue kiteyttää ja kokoaa kiintymyssuhdetutkimuksen kahden viime vuosikymmen ajalta ja tulee näin kuvailleeksi uuden rakkauden tieteen. Näin turvallinen kiintymyssuhde auttaa kaikkia meitä elämään terveellisempää ja onnellisempaa elämää. Kun ihmissuhteita tarkastellaan kiintymyssuhdelinsseillä, vaikeudet ja negatiiviset käyttäytymiskuviot puolisoiden välillä ja perheenjäsenten välillä tulevat ymmärrettäviksi, selitetyiksi, ja kaikista tärkein asia on, että ne muuttuvat. Jokainen tällä planeetalla haluaa ja tarvitsee joitakin merkityksellisiä toisia, joihin voimme luottaa ja tukeutua matkallamme läpi elämän. Viimeisen 25 vuoden aikana EFT-tutkimusohjelma on systemaattisesti täyttänyt kaikki hyvän psykoterapiatutkimuksen vaatimukset. Suomi on mystinen paikka. Ihmiset siellä ovat yhtä sitkeitä kuin luontonsa, ja Suomi ja suomalaiset ovat aitoja ja luonnollisia. Mikä on mielestäsi tärkeää EFTn tulevaisuudessa. Tapasin tohtori Sue Johnsonin (toinen EFTterapian luojista kanadalaisen Leslie Greenbergin ohella) 1987 ja olen työskennellyt hänen rinnallaan siitä lähtien. Tapasimme Ottawassa sairaalan perheterapiatiimissä, missä opin EFTn suorassa Sue Johnsonin työnohjauksessa. Vuonna 1999 lopetimme työskentelyn sairaalassa avataksemme Ottawan Parija perheterapiainstituutin, joka on yksityinen psykoterapiayksikkö, jossa työskentelee nykyisin yli 20 terapeuttia, jotka kaikki tekevät pari- ja perheterapiaa tunnekeskeisen pariterapian viitekehyksellä. EFTn on tärkeää kehittyä malliksi, joka on perheille käytäntöön sovellettavissa, tutkimuksen ja julkaistun hoitomanuaalin kautta. Mikä on tärkein asia EFTssä mielestäsi. Muun muassa APAn psykoterapian 50. 2/14 Ritva Karila-Hietala, Juha Metelinen 30. Tärkein seikka EFTssä on, että keskiössä on kiintymyssuhde. Näyttöön perustuvat käytännöt ovat järkeviä. Meidän tulee osoittaa, että se mitä tarjoamme asiakkaillemme, toimii ja että se on toisten terapeuttien toistettavissa eikä perustu yksittäisen terapeutin ominaisuuteen. Ja tietenkin haluan kysyä, mitä ajattelet Suomesta
Kirjan toisessa osassa käydään läpi kaltoinkohtelun eri muotoja. Kirja on jaettu neljään osaan, joista ensimmäinen käsittelee kaltoinkohtelun yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Kolmas osa keskittyy kaltoinkohtelun riskitekijöihin, kuten perheväkivaltaan ja vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmiin. Kaltoinkohtelulle onkin usein ominaista monen eri väkivallan ja laiminlyönnin muodon päällekkäisyys. Nämä asiat paljastuvat myös vuonna 2012 ilmestyneestä teoksesta Lapsen kaltoinkohtelu (2. Entisistä ja tuoreista aineksista on kokattu oikeastaan täysin uusi kirja, joka on laaja ja monipuolinen tietopaketti. Äitipuoli ja isä olivat käärineet tytön pressuun ja paketoineet hänet yöksi teipeillä. 51. painos), jonka ovat toimittaneet lastentautien erikoislääkäri, LKT Annlis Söderholm ja lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri, LKT, dosentti Satu Kivitie-Kallio. Täysin uusina osa-alueina mukaan on otettu muun muassa esitykset, jotka käsittelevät kaltoinkohtelun vaikutuksia aivoihin, kaltoinkohtelua ja nuoruusikää, hammaslääketieteellisiä näkökohtia ja varhaisen vuorovaikutuksen häiriöiden tunnistamista ja hoitamista. Pehmeäkantinen kirja kertoo kovista asioista: lapsen laiminlyönnistä, fyysisestä pahoinpitelystä, pahoinpitelyn psyykkisistä vaikutuksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kirja on perusteellisesti uudistettu painos vuonna 2004 julkaistusta kirjan ensimmäisestä painoksesta. Neljäs osa sisältää moniammatillisen yhteistyön näkökulmia lähinnä lastenpsykiatrian, lastensuojelun ja poliisin kannalta. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä kulttuuriset asenteet ja perinteet, perheiden taloudellinen ahdinko ja muut rakenteelliset tekijät, lainsäädäntö ja lastensuojelun toimivuus vaikuttavat lasten asemaan ja kaltoinkohteluun. Kirjat Annlis Söderholm ja Satu Kivitie-Kallio (toim.) Lapsen kaltoinkohtelu (2. Annlis Söderholm ja Satu Kivitie-Kallio jäljittävät kaltoinkohtelun lääketieteellisen keskustelun Kaltoinkohtelun monet muodot V uonna 2012 suomalaisia hätkähdytti kaltoinkohdellun 8-vuotiaan tytön kuolema. Tyttö oli kokenut kotonaan toistuvaa pahoinpitelyä, uhkailua, nimittelyä ja nöyryytystä. Äitipuoli oli lavastanut häntä syylliseksi omaisuuden tuhoamiseen. painos) Porvoo: Kustannus Oy Duodecim. Joskus lapsi kuolee kaltoinkohteluun. Havainnollistavat kuvat selventävät esimerkiksi pahoinpitelystä aiheutuneita aivovammoja ja murtumia ja laiminlyönnistä johtuvia hammassairauksia. Kirjoittajat ovat ensipainokseen verrattuna osin vaihtuneet, ja sivumäärä on kasvanut. Lisäksi tyttöä oli pakkosyötetty ja pakotettu juoksemaan itsensä näännyksiin kotipihalla
Huostaanotettujen lasten perheet ovat joutuneet valtaosin tukeutumaan toimeentulotukeen nimenomaan huostaanottoa edeltävänä vuonna. Hyvä yhteistyö ja luottamussuhde perheeseen on tärkeää. Lastensuojelun piirissä olevista lapsista 45 prosenttia asuu perheissä, jotka ovat saaneet tai saavat toimeentulotukea. 2/14 Jaana Haapasalo 30. Vasta vuonna 1962 pediatrian professori Henry Kempen artikkeli pahoinpidellyn lapsen syndroomasta avasi lopullisesti silmät sille, että lapset voivat saada hengenvaarallisia vammoja fyysisen pahoinpitelyn seurauksena. Salmi ja kumppanit huomauttavat, että lapsi ei voi odottaa vuosikausia. Myöhemmin 1900-luvun alkupuoliskolla radiologit ja ortopedit alkoivat kiinnittää huomiota lasten pitkien luiden murtumiin, joiden epäiltiin aiheutuneen ulkoisesta väkivallasta. Yksilön elämässä lapsuus on ohi muutamissa vuosissa, joten palveluiden paraneminen viiden vuoden kuluttua ei auta. Tuloerot 52. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on tasaisesti kasvanut 1990-luvun alkupuolelta näihin päiviin. Vuosikerta kasvoivat Suomessa vuosina 1995–2005 nopeammin kuin useimmissa OECD-maissa, ja pienituloisimman väestönosan tulotaso nousi vähiten. Söderholm ja Kivitie-Kallio toteavatkin, että ongelman tiedostettu tai tiedostamaton kieltäminen voi estää kaltoinkohteluun puuttumisen. Kaltoinkohtelun tunnistaminen ja ehkäisy edellyttävät myös riittävää ammatillista kokemusta ja koulutusta. Miksi sitten lapsen kaltoinkohtelua voi edelleen olla vaikea tunnistaa. Lapsiperheiden köyhyyden taustalla on tutkijoiden mukaan työttömyyttä, monta lasta, alle kouluikäisiä lapsia ja yksinhuoltajuutta. Asiantunteva tutkimus on välttämätön, sillä tutkimusten johtopäätöksillä voi olla merkittäviä seurauksia lapselle ja perheelle. Jari Sinkkonen toteaa omassa jaksossaan, että monia lapsia siirrellään edelleen sijoituspaikasta toiseen tai kodin ja sijoituspaikkojen välillä, jolloin turvalliset ja pitkäkestoiset kiintymyssuhteet helposti jäävät syntymättä tai rikkoutuvat. Marjatta Bardyn ja Tarja Heinon kirjoitus valottaa lastensuojelun asiakkaiden ja sijoitettujen lasten elinoloja. ”Säästöjen” nimissä julkisia palveluja supistetaan ja keskitetään suuriin yksiköihin, jolloin lapsen tarvitsema tuki ei enää välttämättä ole lähellä ja helposti saatavissa. Kaltoinkohtelusta ja sen riskitekijöistä on hyvä esittää lapselle ja hänen vanhemmilleen suoria kysymyksiä. Kempe huomautti, että ”monien lääkäreiden on vaikea uskoa, että tällaista on voinut tapahtua, ja he yrittävät torjua mahdolliset epäilyt mielestään silloinkin, kun todisteet ovat ilmiselvästi nähtävillä”. Selviytyminen on yksilöllistä, ja sitä voidaan tukea muun muassa perhekuntoutuksella ja vahvis- alun 1800-luvulle. Fyysisten löydösten puuttuminen ei välttämättä merkitse sitä, ettei kaltoinkohtelua olisi tapahtunut: ”Absence of proof is not proof of absence.” Lapsi ei voi odottaa Minna Salmi, Hannele Sauli ja Johanna LammiTaskula kirjoittavat rohkeasti lapsiperheiden asemasta ja arvioivat, että yhteiskunnan rakenteellinen välinpitämättömyys on pannut köyhimmät perheet ahtaalle. Vaikka tuloerojen kasvu vähitellen hidastui talouskriisin takia, köyhien määrä kuitenkin jatkoi kasvuaan. Kirjoittajat pohtivat taitavasti päivähoidon, koulun ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen heikkenemisen vaikutuksia lasten ja perheiden hyvinvointiin. Tuloerojen kasvuun ja köyhyyden kitkemiseen vaikutetaan poliittisin päätöksin. Kuitenkin lapsuus on juuri se elämänvaihe, jossa luodaan edellytykset terveelle aikuisuudelle. Bardy ja Heino viittaavat kielteisen sosiaalisen perimän ja traumojen ylisukupolvisen siirtymisen dynamiikkaan. Köyhyyden ohella huostaanottoihin liittyy vanhempien päihteidenkäyttöä, rikollisuutta ja mielenterveysongelmia. On vaikea sanoa, voiko sijoitus ehkäistä kaltoinkohtelun ylisukupolvisen kierteen vai vahvistaako se kierrettä katkaisemalla ihmissuhteita ja lisäämällä lapsen turvattomuutta ja ei-toivottuna olemista
Samoin tiettyihin sai rauksiin, kuten osteogenesis imperfectaan, voi liittyä kohonnut murtumariski luuston haurauden takia. Kaltoinkohtelevat vanhemmat voivat reagoida lapseen kielteisesti ja tehdä oman taustansa takia vääriä tulkintoja esimerkiksi lapsen itkusta. seen kohdistuvaa psyykkistä väkivaltaa. Luvussa käydään läpi myös ravistellun vauvan oireyhtymää, johon voi liittyä kovan aivokalvon alaisia verenvuotoja ja silmänpohjaverenvuotoja. Luiden ja mielen murtumat Suomessa kaikenlainen kuritusväkivalta ja lapsen alistaminen on kielletty lailla vuonna 1983. Lukuun sisältyy useita selventäviä kuvia, joskin maallikkolukijalle metafyysit ja fissuuramurtumat voivat jäädä mysteereiksi. failure-to-thrive-tilaan, jossa lapsen fyysinen kasvu ei edisty odotetulla tavalla. Kaltoinkohtelun tutkimisen lääketieteellistä puolta valaisee hyvin myös Minna Joki-Erkkilän, Marika Jaarron ja Maria Sumian yksityiskohtainen luku lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siihen liittyvistä tutkimuksista. Lastensuojelussa vaarana on laiminlyönnin laiminlyönti, sillä lapsen laiminlyöntiä voi olla vaikeampi tunnistaa kuin esimerkiksi pahoinpitelyä. Lapsen pahoinpitelyn psyykkisiä vaikutuksia käsittelevä, lastenpsykiatri Anne Kaupin kirjoittama jakso osoittaa, kuinka monenlaisia pahoinpidellyn Laiminlyönnin laiminlyönti Annlis Söderholm ja Johanna Politi käsittelevät lapsen laiminlyöntiä yhtenä kaltoinkohtelun muotona. Esimerkiksi putoaminen hoitopöydältä tai kaatuminen johtavat pienellä lapsella harvoin murtumiin. Jos lapsi on spontaanisti kertonut hyväksikäytöstä jollekin luotetulle henkilölle, epäily on yleensä vahvempi kuin silloin, jos aikuiset ovat tehneet johtopäätöksiä lapsen oireiden perusteella. Kaikenlainen lapseen kohdistuva fyysinen väkivalta on pahoinpitelyä. Vaikeinta on tutkia hyvin pieniä lapsia, jotka eivät vielä osaa kertoa asioista. On kuitenkin arvioitu, että rikkaiden maiden lapsista peräti 10 prosenttia olisi tavalla tai toisella laiminlyötyjä. Syntymän yhteydessä voi tosin tulla solis-, olka- ja reisiluunmurtumia, ja pikkukeskosille murtumia voi tulla tavallista helpommin. Myös väkivallalla uhkaaminen on lap53. Koskaan ei voi tietää, kuka selviytyy. Vauvoilla esiintyvät murtumat vaativat yleensä voimakasta väkivaltaa. Hän voi nähdä pienen lapsen tahallaan olevan tottelematon tai reagoida lapseen omista tunteistaan eikä lapsen tarpeista käsin. Sannamari Tupola, Satu Kivitie-Kallio, Pentti Kallio ja Annlis Söderholm tarkastelevat muun muassa erilaisia pahoinpitelystä aiheutuvia vammatyyppejä, kuten mustelmia, palovammoja, murtumia, päävammoja ja sisäelinvammoja. Pahimmassa tapauksessa lapsi kuolee tai vammautuu pysyvästi ravistelun seurauksena. Erityisen tärkeää on tunnistaa ja hoitaa varhaisen vuorovaikutussuhteen häiriöitä, kuten Jukka Mäkelän ja Saara Salon kirjoituksesta ilmenee. Vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, lapsen alkoholialtistukseen liittyvät löydökset ja terveydenhuollon käyntien väliin jättäminen voivat Söderholmin ja Politin mukaan olla tilanteita, joissa laiminlyöntiä voidaan epäillä. Pahoinpitelyjaksoa täydentää hyvin radiologisia näkökohtia koskeva luku, joka terminologiansa takia lienee puhtaasti suunnattu lääketieteen asiantuntijoille. Lapsen kaltoinkohtelu tamalla luottamusta omaan selviytymiseen. Erittäin tärkeää on kirjata tarkasti se, millaisessa keskustelussa hyväksikäytön epäily tuli ensi kerran esiin. Äärimmäinen laiminlyönti voi pienellä lapsella johtaa ns. Vanhemman oma traumahistoria voi aktivoitua vuorovaikutussuhteessa lapseen, jolloin vanhemman on vaikea hallita tunteitaan. Ellei muita syitä kasvun hidastumiseen löydy, laiminlyöntiä on syytä tutkia. Pahoinpitelyyn viittaavatkin alle kävelyikäisten luunmurtumat ja alle 5-vuotiaiden lapaluun, olkavarren ja kylkiluiden murtumat. Varsinkin lapsen tunne-elämän tarpeiden laiminlyöntiä (emotionaalista laiminlyöntiä) voi olla vaikea havaita, ellei lapsella ole merkittäviä oireita eikä hänen kehityksessään todeta poikkeavaa
Ilmiötä kuvasi ensimmäisen kerran lastenlääkäri Roy Meadow. Traumaperäiset ylivireysoireet puolestaan näkyvät levottomuutena, keskittymisvaikeuksina ja muina kohonneen aktivaatiotilan merkkeinä. Myös lapsuusiän astmaja allergiaoireiden joukossa voi esiintyä sepitettyjä tai liioiteltuja oireita. Suola-arvot kohosivat taas, kun äiti hoiti lasta viikonlopun ajan. Eniten Munchausen-tapauksia on tullut tietoon lastenneurologian (kouristukset, tajunnan tason muutokset) ja gastroenterologian (oksentelu, ripuli, vatsavaivat) alueilla. Lapsensa surmanneilla vanhemmilla on todettu psykoottisia häiriöitä, persoonallisuushäiriöitä, masennusta ja päihdeongelmia. 2/14 Jaana Haapasalo 30. Lapsi kotiutettiin, kun lastensuojeluviranomaiset oli kutsuttu suunnitelmaan mukaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin äiti paljasti, että hän oli antanut lapselle väkevää suola liuosta nenä-mahaletkulla. Kaltoinkohtelun oikeuslääketieteellisiä näkökohtia käsittelevästä luvusta ilmenee, että pahoinpitelyn seurauksena kuolleista lapsista valtaosa on korkeintaan nelivuotiaita ja että toistuvaan pahoinpitelyyn on syyllistynyt useammin äiti kuin isä. Harvinaista kaltoinkohtelua: Munchausen by proxy Viime vuonna Suomessa tuli ilmi erikoinen tapaus, jossa äiti syötti kaksosvauvoilleen parin viikon sisällä kolmesti psykoosilääkettä sillä seurauksella, että lapset joutuivat teho-osastolle sairaalaan. Traumaperäiset oireet voivat ilmetä uudelleenkokemisoireina, jolloin väkivaltakokemus tunkeutuu toistuvasti mieleen ja tuottaa esimerkiksi painajaisia ja ahdistusta. Lääkärit päättelivät, että äiti antoi lapselle suolaa jollakin tavoin ja ryhtyivät tekemään suunnitelmaa lapsen auttamiseksi. On todettu, että taustalla on huoltajan omia traumaattisia kaltoinkohtelun kokemuksia ja toive saada apua ja huomiota terveydenhuollon ammattilaisilta. Pahoinpidelty lapsi voi sisäistää käsityksen itsestään pahana ja huonon kohtelun ansaitsevana. Välttääkseen väkivallan lapsi voi oppia myötäilemään aikuista pakonomaisesti ja piilottamaan todelliset tunteensa, jolloin lapsen olemus ja tunneilmaisu voivat vaikuttaa epäaidoilta tai liioitelluilta. Lapsen suola-arvot olivat aina koholla sairaalaan tuotaessa. Eräs hänen kuvaamistaan potilaista oli poika, joka vauvasta lähtien tuotiin lähes kuukausittain sairaalaan äkillisesti ilmenneen huonovointisuuden, oksentelun ja tajunnan tason laskun takia. Tämän seurauksena lapsi altistuu toistuville sairaalahoidoille ja turhille tutkimuksille. Pitkien sairaalajaksojen aikana poika pysyi oireettomana ja suolapitoisuudet normalisoituivat. Pahoinpitelystä voi seurata ylikiltteyttä, aggressiivisuutta, masennusta, ahdistuneisuutta ja somaattisia oireita. Äiti lähetti lääkäreille kirjeen, kiitti lapsen hoidosta ja teki itsemurhayrityksen. Vuosikerta lapsen oireet voivat olla. Suomalaisessa aineistossa havaittiin, että lähes kaikissa kuolemaan johtaneissa tapauksissa jollakin perheenjäsenellä tai ulkopuolisella henkilöllä olisi ollut mahdollisuus puuttua tilanteeseen, sillä lapsessa oli usein havaittavissa näkyviä vammoja ennen kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä. ty tai aiheutettu sairaus (Munchausen syndrome by proxy), jossa lapsen huoltaja sepittää lapsen oireita ja tutkimuslöydöksiä tai suoraan aiheuttaa lapselle oireita esimerkiksi myrkyttämällä. Näitä vaikutuksia käsitellään Helena Pihkon kirjoittamassa erinomaisessa ja selkeässä jaksossa, jossa kuvataan kaltoinkohtelun aiheuttaman stressin heijastumista elimistön biologisiin stressi54. Pian lapsi tuotiin uudestaan sairaalaan huonokuntoisena, ja hän kuoli. Nainen oli murskannut vauvojen ruokaan Leponex-lääkettä ja aiheuttanut vauvoille tajunnantason laskun. Harvinainen kaltoinkohtelun muoto on lapselle sepitet- Kaltoinkohtelu ja aivot Kaltoinkohtelulla on monenlaisia vaikutuksia kehittyviin aivoihin. Lapsella voi olla myös välttämisoireita, jolloin lapsi vetäytyy ja välttää väkivallasta muistuttavia asioita ja pyrkii turruttamaan tunteitaan
Luvun lopuksi Pihko tarkastelee kaltoinkohtelun vaikutuksien periytymistä epigenetiikan valossa. Hammaslääkäri voi panna merkille myös kasvojen ja kaulan alueen mustelmia, hiertymiä ja palovammoja. Toistuvien uhkakokemusten on muun muassa todettu suurentavan pelkoa ja aggressiota säätelevän mantelitumakkeen (amygdalan) kokoa. Jaksossa käsitellään selventävin kuvin ja piirroksin sitä, miten hammaslääkäri voi arvioida lapsen hammashoidon laiminlyöntiä sekä kasvojen ja suun alueen vammoja. Huumeita käyttävä äiti ei voi imettää, eikä myöskään alkoholia suositella käytettäväksi imetysaikana. Tällainen ympäristötekijä voi olla vanhemman hyvä ja huono hoiva. Lapsen hampaiden huono kunto voi kertoa hoidon laiminlyönnistä. Epigenetiikan välityksellä kaltoinkohtelun vaikutukset voivat ulottua seuraavaan sukupolveen. Kaltoinkohtelun riskitekijöitä Satu Kivitie-Kallion ja Ilona Autti-Rämön perusteellinen luku päihteitä käyttävien vanhempien lapsesta antaa kattavan kuvan päihderiippuvuuden vaikutuksista perheen elämään ja päihteiden vaikutuksista lapsen kehitykseen raskausajasta alkaen. Kaltoinkohtelu voi aiheuttaa solukatoa myös otsalohkon etuosissa, jotka vastaavat tunne-elämän säätelystä ja käyttäytymisen suunnittelusta ja ohjaamisesta. Raskausajan alkoholialtistusoireyhtymien vaikein muoto FAS (fetaalialkoholioireyhtymä) näkyy tyypillisinä kasvonpiirteinä, kasvuhäiriönä, raajojen virheasentoina, aistivammoina ja keskushermoston vaurioina, jotka voivat johtaa oppimisvaikeuksiin, tarkkaavuuden ongelmiin ja käytöksen impulsiivisuuteen. Voimakkaan stressin on lisäksi tutkimuksissa osoitettu kutistavan muistitoiminnoista vastaavan aivoturson (hippokampuksen) volyymia. Äidin raskausajan alkoholin ja huumeiden käytöstä voi seurata vastasyntyneelle vieroitusoireita, joita hoidetaan ensisijaisesti lääkkeettömästi, mutta vaikeimmista tapauksissa lääkkeillä. Vaikutukset kortisolituotantoon altistavat myöhemmille psyykkisille ja somaattisille sairauksille. Pahoinpitelystä voi seurata hampaan irtoamisia ja murtumisia. Tavoitteena on, että jokainen Euroopassa tietää, että raskausaikana ei ole olemassa turvallista alkoholinkäytön rajaa. Hammaslääkäreillä onkin tuhannen taalan tilaisuus havaita merkkejä lapsen kaltoinkohtelusta, kuten Sari Koskisen, Heikki Alapullin ja Ilpo Pietilän kirjoituksesta selviää. Imetyksen aikaiseen äidin päihteidenkäyttöön on myös kiinnitettävä huomiota. Traumakokemuksiin liittyvä pelko ja muut voimakkaat tunnetilat voivat muovata tunne-elämää säätelevän limbisen systeemin rakenteita. Tärkeää on, että päihderiippuvuudesta kärsivät naiset saavat tarvittavan tiedon alkoholin Hammaslääkäri porautuu kaltoinkohteluun Pahoinpitelyn seurauksena lapselle voi koitua suun, kasvojen ja kaulan alueen vammoja sekä hammasvaurioita. Stressi voi myös sekä nostaa stressihormoni kortisolin tasoa että pitemmällä aikavälillä elimistön sopeutumisreaktiona lamata kortisolitasoa. Hammaslääkäreillä on myös hyvä mahdollisuus tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja tukea vanhempia lapsen suun terveydenhoidossa. Epigenetiikka tarkoittaa geenien aktivoitumista tai vaimenemista ympäristötekijöiden seurauksena. Lapsen kaltoinkohtelu järjestelmiin ja limbisen järjestelmän toimintaan. Haasteena hammashoidossakin on erotella tapaturmista aiheutuvat vammat pahoinpitelyn seurauksista. Esimerkiksi ylähuulen jänne voi revetä, kun vauvaa pakkosyötetään, hänen kasvojaan rutistellaan tai häntä yritetään väkivalloin vaientaa. Kortisolilla voi olla myös neurotoksisia vaikutuksia aivojen rakenteisiin, esimerkiksi hippokampukseen. 55. Kirjoittajat viittaavat eurooppalaisen EUFASD-järjestön esittämiin näkökohtiin sikiö aikaisen alkoholialtistuksen ehkäisemiseksi
Hyvin onnistunut, dialoginen yhteistyöpalaveri on jo sinänsä auttava toimi, jolla on myönteistä vaikutusta. Palaverien pitäminen voi ensi näkemältä viedä aikaa, mutta onnistuessaan palaverit voivat todellisuudessa säästää aikaa, jos tuloksena on hyvä yhteistyö ja kaikkien osapuolien tyytyväisyys. Kun vanhemman psyykkisiä oireita hoidetaan, on lasten tilanne hyvä ottaa puheeksi. Jaana Haapasalo PsT, oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti (Turun oikeustieteellinen ja Itä-Suomen filosofinen tk) psykologi, psykoterapeutti (perheterapeutti) Jyväskylä 56. 2/14 Jaana Haapasalo 30. Lapsen samastuminen väkivaltaiseen tai väkivallan uhriksi joutuneeseen vanhempaan voi vaikuttaa hänen identiteettikehitykseensä ja siihen, että lapsi itse toimii aikuisena väkivaltaisesti tai joutuu toistuvasti väkivallan uhriksi. Kirjan useimmissa jaksoissa painotetaan sitä, että lapsen kaltoinkohteluun liittyvä työ onnistuu parhaiten moniammatillisessa, asiakaslähtöisessä yhteistyössä. Hän korostaa huolen puheeksi ottamisen tärkeyttä ja dialogisia keskustelukäytäntöjä, joissa asiantuntijat eivät ”tiedä” asioita asiakkaita paremmin vaan jossa asiakkaat ovat mukana keskusteluissa yhteistyökumppaneina. Mikko Oranen kirjoittaa väkivallan näkemisen ja kuulemisen vaikutuksista lapseen. Tämän tuo esiin myös Marie Rautava yhteistyön karikkoja ja keinoja kuvaavassa luvussa. Jos perheen aikuisten parisuhde on väkivaltainen, lapsi voi sisäistää väkivaltaisen ihmissuhdemallin ja toistaa mallia myöhemmin omissa ihmissuhteissaan. Ratkaisuja etsitään yhdessä sen sijaan, että niin sanotut asiantuntijat määrittelisivät tilanteen. Perheväkivallan keskellä elävät lapset voivat traumatisoitua siinäkin tapauksessa, että väkivalta ei kohdistu suoraan heihin itseensä. Jos lapsi lisäksi oppii, että väkivalta on hyväksyttävää ja oikeutettua, riski sen ylisukupolviseen siirtymiseen on suurempi kuin silloin, jos väkivaltaa ei hyväksytä. Masennuksen oireista voi tulla osa perheen pitkäaikaista vuorovaikutusta, kun taas esimerkiksi psykoottiset oireet on helpompi tunnistaa häiriöiksi ja poikkeamiksi tavallisesta perhevuorovaikutuksesta. Traumakokemusten tunnistaminen ja hoito ovat tärkeitä ylisukupolvisen siirtymisen ehkäisyssä. Hän kiinnittää huomiota esimerkiksi siihen, että erityisesti vanhemman masennus voi heijastua lapsen hyvinvointiin, sillä lapsen on vaikea ymmärtää, miksi vanhempi on jatkuvasti alakuloinen, ärtyisä tai jaksamaton. Dialogisuus on yhdessä ajattelua, jossa jokaisen näkökulma pääsee tasavertaisesti esiin. Suomessa onkin jo käytössä Toimiva lapsi ja perhe -menetelmiä, joissa vanhempia autetaan tukemaan lastaan ja aktivoidaan verkostoja neuvonpitojen avulla ja joissa lapselle järjestetään vertaisryhmätukea. Vuosikerta Kaltoinkohtelun ehkäisy on yhteistyötä haitoista sikiölle sekä kaiken tuen ja hoidon alkoholinkäytön lopettamiseksi. Lapsi kokee itsensä helposti syypääksi vanhemman käytökseen. Huolikeskusteluissa ja palavereissa on vältettävä ihmisten leimaamista, keskinäistä syyttelyä tai hierarkkisuutta. Jokainen keskustelija voi nähdä lapseen liittyvän huolen omalla tavallaan, mutta yhteisen pöydän ääressä voidaan luoda paras mahdollinen näkemys siitä, miten tilanteessa lasta ja perhettä voitaisiin parhaiten auttaa. Lapsen tekeminen näkyväksi vaikeassa perhetilanteessa on myös Tytti Solantauksen aiheena, kun hän kirjoittaa vanhempien mielenterveysongelmien vaikutuksista lapsiin
Kirja on Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiön kustantama, ja esipu57. Suomalainen esitys videoinnista ja siihen liittyvistä kysymyksistä onkin tarpeen, vaikka vain yhden menetelmän näkökulmasta. Asian tällainen esittäminen hämmentää. Teoksen artikkelit on koottu teemoittain eteneviksi ja käsittelevät vuorovaikutusta, videoavusteista vuorovaikutuksen ohjausta, videoinnin hyötyjä kuntoutus-, kasvatus- ja opetustyössä sekä juridiikkaa ja videokuvaamista. Kirjan sisältö ei kuitenkaan täysin vastaa suuriin odotuksiin. Kirjaan on kerätty nimekkäiden henkilöiden artikkeleita ja haastattelu. Kirjan toimitus on jäänyt pahasti kesken, sivuilla on epäjohdonmukaisuuksia ja virheitä. Vuorovaikutus kuvassa. Kirjat Mellenius Nina ja Remsu Niina (toim.) 2013. Kirjan johdannossa Helena Miller esittää, että juuri nyt (2013) on ollut tärkeää saada kyseinen kirja ammattilaisten käyttöön, ”koska ennaltaehkäisevää työtä tehdään vähemmän ja perheiden auttaminen nopeasti ja joustavasti on vaikeutunut”. Videoavusteisen ohjauksen eettisyys ja käytäntö. Kumpaan näkemykseen toimittajat uskovat. Toimittajat itse ovat VIGMLL®-menetelmäkoulutettuja kasvatusalan ammattilaisia. Kirja käsittelee menetelmää, jonka tarkoituksena on lapsen ja perheen K äsillä oleva teos on Video Interaction Guidance -menetelmän englanninkielisen laitoksen (artikkelit 3, 5, 6, 7) kotimaisin voimin täydennetty teos videoavusteisesta ohjaustyöstä lapsiperheiden auttamisessa. heen on kirjoittanut professori Tuula Tamminen, MLL:n kunniapuheenjohtaja. Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kountoutussäätiö. Seuraavassa artikkelissa ”Vuorovaikutuksen hoito on lapsuuteen vaikuttamista” 19 sivun kuluttua toinen toimittajista, Nina Mellenius, siteeraa Anneli Larmoa ja kirjoittaa, että ”4–5 v iässä lapsi ymmärtää mielialojen, uskomusten ja toiveiden olemassaolon ja kykenee ennakoimaan omia kokemuksiaan ja toisten ihmisten toimintaa”. Teoksen suomenkielinen laitos koostuu neljästä luvusta ja yhteensä 12 artikkelista, joiden kirjoittajat ovat siis sekä kotimaisia että ulkomaisia alueen asiantuntijoita. Asiasta kiinnostunut tarttuukin kirjaan suurin odotuksin. Artikkelissa ”Suhteen vahvistuminen kiinnostuksen, aikomusten ja tunteiden kautta” Colwyn Trevarthen kirjoittaa, että ”ilmeisesti meillä on jo syntymästä saakka ’kaksinkertainen minä’, joka pystyy aistimaan miltä tekomme ja tunteemme näyttävät toisen silmissä, ja meillä on valmius yhteisomatuntoon sosiaalisissa suhteissa toisiin ihmisiin ja heidän toiveisiinsa”. Samassa artikkelissa Nina Mellenius eettisenä pohdintana kirjoittaa siitä, kuinka lapsen pitää saada olla sellainen kuin hän on, ja kysyy, miksi lapsi ei voi kelvata omana itsenään. Kirjan toimittajilla onkin ollut kunnianhimoinen tehtävä tuon puutteen korjaamisessa
Toinen mainio artikkeli on ammattikuvaaja Pasi Yliriskun kirjoitus ”Kodissa kuvaamassa”. Tällaisella ratkaisulla olisi ollut merkitystä etenkin ensimmäistä kertaa videoavusteiseen ohjaukseen perehtyvän lukijan kannalta. Tuohtunut puheenvuoro lapsen hyväksymisen puolesta hyppää silmille. ssa lo Tu Suosittu belgialainen perheterapiakouluttaja Peter Rober kouluttaa Helsingissä 29.– 30.9.2014 ”Perheterapiakeskustelun dialektiikka” Soveltuu perheiden kanssa työskenteleville sekä kouluttajille ja opiskelijoille. Vuosikerta toimintamallien muuttaminen lapsen kehitystä tukeviksi, ja toinen toimittajista kyseenalaistaa koko toiminnan tarkoituksenmukaisuuden ja menetelmän käytön. Osa teoriaosuudesta ja loppupuolen artikkelit sopivat myös muita vuorovaikutustallenteita tutkimukseen tai interventioihin käyttäville. Vai arvioiko kirjoittaja lapsen muiden terapioiden merkitystä oman menetelmän rinnalla tai sijasta. Työtavan arvopohjan, lapsen oikeuksien ja eettisten kysymysten kriittisen pohdinnan ja jopa problematisoinnin paikka olisi sopivammin ollut joko kirjan alussa laajana esipuheena tai selkeästi yhteenvedoksi tai kommentoivaksi yhteenvedoksi laaditussa loppuluvussa. Artikkelissa on myös kirjan herkin totuus: hymyile lapselle. Kirjaa pitää lukea sata sivua ennen kuin menetelmää kuvataan käytännön toimintana. Koulutus tulkataan suomeksi. Siinä kirjoittaja tuo esiin ammattimaisen näkemyksen kuvaamisesta, sen järjestämisestä ja monista seikoista, mitä pitää kotioloissa ottaa huomioon. Kirjassa on hyviä ja menetelmää todella kuvaavia ja konkretisoivia artikkeleita, mutta ne sijoittuvat rakenteellisesti hieman ongelmallisesti vasta kirjan loppupuolelle. Niina Remsun artikkelissa ”Ilo löytyy päivähoidon arjessa” on selkeä kuvaus menetelmästä ja sen käyttökelpoi- suudesta päiväkodin arjessa. Vaikka teoria on kohdallaan kirjan alussa, olisi lukija jo varhain kaivannut lyhyen esittelyn siitä, mistä videoavusteisessa ohjauksen menetelmässä oikein on kyse. Suomen Mielenterveysseuran KOULUTUSKESKUS • Ratamestarinkatu 9, 00520 Helsinki 58 WWW.KOUKES.FI. Kirjaa voi suositella VIGMLL®-menetelmän jo hallitseville tai vasta siihen perehtymään ryhtyville. Menetelmän asettuminen muuhun videointikontekstiin, videoavusteiseen työskentelyyn ja vuorovaikutusterapioihin jää käsittelemättä, vaikka toinen toimittajista onkin perheterapeutti ja siten voisi pohtia terapian, kuntoutuksen ja vanhempien ohjauksen eroja ja yhtäläisyyksiä. Marianna Savio lastenpsykiatri perheterapeutti VET, varhaislapsuuden vuorovaikutuspsykoterapeutti VET PCERA-, CARE INDEX-, WMCI-, MIM- ja theraplay-koulutettu KOMMENTOI PERHETERAPIA-LEHTEÄ! Perheterapia-lehteä ja sen sisältöä voi välittömästi kommentoida myös lehden verkkosivulla www.mielenterveysseura.?/perheterapia Nimettömät kommentit eivät ole mahdollisia, vaan komentointi tapahtuu aina Facebook-tunnuksella. 2/14 30
PERHETERAPIA-LEHTI 30 VUOTTA Juhlaseminaari ja juhlanumero Perheterapia-lehden ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1985, joten meneillään on kolmaskymmenes vuosikerta. Lehti juhlistaa sitä pitämällä juhlaseminaarin perjantaina 28.11.2014 klo 10–14 ja paikkana on Ostrobotnian Juhlakerros, Chydeniuskabinetti, Museokatu 10, Helsinki. Esitelmiä pitävät nimeämistään aiheista: Jukka Aaltonen: Ovatko muistojemme lehdet kuolleet. Mukana tarkasteluissa ovat niin menneisyys, nykyisyys kuin tulevaisuuskin. Juhlaseminaarin esitelmät julkaistaan vuoden viimeisessä Perheterapia-lehdessä artikkeleina. Seminaarissa luodaan katsausta kotimaiseen toimintaympäristöön Perheterapia-lehden näkökulman kautta. Birgitta Alakare: Perheet – voimavara psykiatriassa. Merkitkää aika kalenteriinne. Tarkemmista yksityiskohdista tiedotamme myöhemmin. Jukka Harmainen: Erottautumisesta integraatioon – ajatuksia perheterapia- kouluttamisen kehittymisestä 30 vuodessa Mette Kontio: Perheterapia tulevaisuudessa Eija-Liisa Rautiainen: Käytännön perheterapeutti terapiaa tutkimassa Juhlaseminaarin valmistelutoimikunta Aarno Laitila Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck Ilmoittautuminen seminaariin: www.mielenterveysseura.fi/perheterapia (https://www.webropolsurveys.com/S/61B7933ACCCDAA1E.par) 59
Aihetta lähestytään kolmesta eri näkökulmasta: perheterapia ja tutkimus, media ja perheterapia sekä pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan muutokset ja perheterapia. Ruotsista pääpuhu- Tervetuloa Turkuun! Ritva Karila-Hietala Suomen perheterapeuttiyhdistyksen puheenjohtaja 60. Tällöin, esittäjän niin halutessa, voidaan workshop tulkata ruotsiksi. Vigdis Wie Torstensson on norjalainen perheterapeutti sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluyksikön johtaja, joka on kirjoittanut useita kirjoja perheterapian alalta. Lisäksi olemme saaneet journalisti Robert Whitakerin Yhdysvalloista pääpuhujaksi yhdessä professori Jaakko Seikkulan kanssa. Kongressin viralliset kielet ovat englanti, suomi ja ruotsi. Edellisellä kerralla se järjestettiin Tampereella vuonna 1999. Kongressiesitystä varten täytyy ensin tehdä esityksestä lyhennelmä, abstrakti, joka lähetetään kongressin internetsivuilla olevaan sähköpostiosoitteeseen. Lisäksi Turun kaupungissa on samanaikaisesti useita kiinnostavia kulttuuritapahtumia, kuten Taiteiden yö, Turun musiikkijuhlat ja Jazz-festivaali. Vuosikerta Pohjoismainen perheterapia ja tulevaisuus 13.–16.8.2014 Turussa P jaksi on tulossa psykoterapeutti Bill Petitt, jonka erityisiä mielenkiinnon kohteita ovat psykoterapian eettiset ja filosofiset kysymykset sekä teoria. Puhujat tulevat jokaisesta Pohjoismaasta. Susan Bargmann tulee puolestaan Tanskasta. Puhujia kaivataan! Toivomme kongressiin paljon esityksiä kaikista Pohjoismaista. Islannista olemme saaneet plenaaripuhujaksi perhehoidon professori, sairaanhoitaja Elda Kolbrun Svavarsdottirin. Ilmoittautuminen Kongressiin ilmoittaudutaan verkkolomakkeella, joka löytyy kongressin internetsivuilta www.familytherapyfuture.fi Kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin, sillä 31.5.2014 asti hinta on vain 420 euroa, jonka jälkeen se nousee 460 euroon. Kongressin teemana on Pohjoismainen perheterapia ja tulevaisuus. Puhujien esittelyt löytyvät kongressin internetsivuilta www.familytherapyfuture.fi Kongressin ohjelma on jo osittain näkyvillä kongressin internetsivulla, ja se valmistuu kokonaan lähiaikoina. Ohjelmassa luentoja ja juhlaa Puhujiksi on kutsuttu mielenkiintoisia ja ajankohtaisia henkilöitä jokaisesta Pohjoismaasta. 2/14 Tapahtumia 30. Aihe voi liittyä kongressin aiheeseen tai yleisesti perheterapian eri sovelluksiin. ohjoismainen Perheterapiakongressi järjestetään vuoroin jokaisessa Pohjoismaassa. Samanaikaisesti on viisi eri esitystä, jotka liittyvät kyseessä olevaan aiheeseen. Jotta suomalaisia esiintyjiä saataisiin kongressiin, olemme antaneet mahdollisuuden pitää workshopin suomeksi, jos vieraalla kielellä esiintyminen tuntuu liian haastavalta. Hänen mielenkiintonsa kohdistuu perheiden selviämiseen kroonisten ja vakavien sairauksien kanssa. Pääesitykset eli plenaarit ja subplenaarit pidetään englanniksi. Suomen perheterapiayhdistyksen johtokunta kannustaa pohjoismaalaisia perheterapeutteja rohkaisemaan mielensä ja tekemään esityksen Pohjoismaiseen Perheterapiakongressiin työtavoistaan, ideoistaan, tutkimuksistaan ja teoreettisista pohdinnoistaan. Subplenaarit on rakennettu kongressin kolmen teeman ympärille. Suomessa kongressi on nyt toista kertaa. Muutoin esiintyjät voivat valita kielensä vapaasti. Whitaker on tunnettu kritiikistään lääkekeskeistä hoitokulttuuria kohtaan. Sieltä löytyvät myös tarkat ohjeet abstraktin tekemiseen. Hän on koulutukseltaan psykologi ja toimii yhteisökouluttajana ICCE:ssä (International Center for Clinical Exellence), jossa hän auttaa toimijoita eri puolilla Eurooppaa ottamaan käyttöön palautevälineitä
Suomen Mielenterveysseuran KOULUTUSKESKUS Psykoterapian perusteet (30 op), Helsinki, Pori Täydentää sosiaali- ja terveyden tai muun soveltuvan alan ammattihenkilöiden perustutkintoa ja lisää psykoterapeuttista osaamista asiakastyössä. Koulutus on ammatillista täydennyskoulutusta. Koulutuksen suorittaminen antaa mahdollisuuden hakeutua psykoterapeuttikoulutukseen. Perhearviointi - perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä (3 op) Käytännössä hyväksi havaittu menetelmä ammattiauttajille, jotka tekevät arvioita perhe-elämästä ja perhesuhteista. Auttaa perheen jäseniä jäsentämään omaa elämäänsä ja työntekijää perheen kohtaamisessa niin vastaanotolla kuin perheen kotonakin. Sisältää harjoituksia, joiden kautta perhe saa heti käyttöönsä toimivampia vuorovaikutustapoja. Paripsykoterapian täydennyskoulutus (30 op), Perheterapeuteille. Käynnistyy vuoden 2015 alussa. Terapeuttinen työskentely asiakkaan kotona (7 op) Tarkoitettu terveys- ja sosiaalialan tai muun soveltuvan alan ammattilaisille, jotka työskentelevät kodeissa ja haluavat monipuolistaa ”työkalupakkiaan”. Koulutus toteutuu teorian, videonäytteiden, erilaisten harjoitusten sekä koulutettavan oman työskentelyn reflektiivisenä tutkimisena ryhmässä. MIND-BODY BRIDGING (MBB) Näyttöön perustuva menetelmä, joka aktivoi jokaisessa ihmisessä olevia sisäisiä parantumisen, vahvistumisen ja hyvän tekemisen voimavaroja. Menetelmä sopii yksilö- pari, perhe- ja ryhmäkäyttöön ja sitä voidaan turvallisesti käyttää myös itsehoito- ja stressinpurkumenetelmänä. Koulutus on suunnattu pääasiassa sosiaali- ja terveydenhoitoalalla työskentele- ville, mutta sen ensimmäinen vaihe on avoin kaikille stressin-hallinnan ja hyvinvoinnin edistämisestä kiinnostuneille. Huom! OMA MBB KOULUTUS OPETTAJILLE Elämänpolku Oman elämänkulun työstämisen malli kuvien ja kerronnan avulla Ryhmätapaamisissa mietitään omaan taustahistoriaan sekä eri ikäkausiin liittyviä (valo)kuvia, nostetaan esiin tärkeitä kokemuksia ja käännekohtia ja kirjoitetaan lyhyitä tarinoita, ”kuvatekstejä”, joista ohjaaja antaa kirjallisen palautteen sekä ohjaa keskustelua näistä ryhmässä. Malli ja siihen liittyvä materiaali on mahdollista ottaa myös työkäyttöön välittömästi oman prosessin jälkeen esimerkiksi ihmissuhde-, hoiva-, hoito- ja opetusaloilla. Esitteet ja haku: www.koukes.fi • tiedustelut: info@koukes.fi, (09) 4150 3600 61. TA UUTPerheja verkostokeskeinen työskentely nuorten ja aikuisten vakavien mielenterveyshäiriöiden hoidossa (7 op) Koulutusprosessissa syvennytään uusimpaan tutkimustietoon sekä harjoitellaan vuorovaikutuksellisia toimintatapoja psykoosin ja muiden vaikeiden mielenterveyshäiriöiden perhe- ja verkostokeskeisessä hoidossa. Keskeinen tekijä potilaan toipumisen ja perheenjäsenten jaksamisen kannalta on potilaan, hänen läheistensä ja ammattiauttajien välinen vuorovaikutus
Oikeuksien pidättäminen koskee tieteellisesti arvioituja artikkeleita. Teoksessa Steier, F. Käytetyt lyhenteet tulee selventää. London: Sage. & Gergen, M. M. Artikkelien mukaan liitetään noin 100–200 sanan pituinen tiivistelmä. Lisäksi julkaistaan katsauksia, tapausselostuksia, kirjallisuusarviointeja, haastatteluja, kongressiselosteita, keskustelua ja uutisia. Niiden suositeltava laajuus on 3 000–5 000 sanaa. JULKAISUOIKEUDET Lehden julkaisija Suomen Mielenterveysseura pidättää oikeuden julkaistuihin kirjoituksiin. Toward Reflexive Methodologies. Observing Systems. Aineisto tulee toimittaa seuraavan aikataulun mukaan: nro 1 – 24.1., nro 2 – 15.4., nro 3 – 22.8. Lehti julkaisee artikkeleita käytännössä ja tutkimuksin koetelluista perheterapian ja muiden psykoterapian suuntausten eri työmuodoista ja terapiatyön kehittämisen kannalta kiinnostavista uusista teoreettisista pohdinnoista. Mielenterveys 4, 24– 28. (1991). KUVIOT JA TAULUKOT Jokainen kuvio ja taulukko numeroidaan ja otsikoidaan. (Gergen & Gergen 1991). Kirjoitusten käyttölupia koskevissa asioissa pyydetään kääntymään vastaavan päätoimittajan puoleen.. von (1981). Muut käsikirjoitukset Hankkeita esittelevät käsikirjoitukset ja muut käsikirjoitukset toimitetaan lehden toimitukseen sähköpostin liitetiedostoina osoitteella perheterapialehti@ mielenterveysseura.fi Tekstin muotoilu ja kirjoittajatiedot kuten yllä. KÄSIKIRJOITUKSET Artikkelit Lehden artikkeliosastoon tarkoitetut käsikirjoitukset arvioidaan. Seaside, CA: Intersystems Publications. Kuviot ja taulukot sijoitetaan kukin omalle paperilleen, johon merkitään myös kirjoittajan nimi ja kirjoituksen otsikko. ja nro 4 – 31.10. mennessä. Suorat sitaatit kirjoitetaan alkuperäiskielellä, jolloin ilmoitetaan myös lähteen sivunumero, esim. (Haarakangas 1989, s. J. Kriisiryhmä auttaa ihmisen hädässä. Käsikirjoitukset toimitetaan sähköpostin liitetiedostoina päätoimittajalle osoitteella aarno.laitila@uef.fi Teksti kirjoitetaan 2-välikkeellä (28 riviä liuskalle) ja molempiin reunoihin jätetään 3 cm:n marginaalit. Lehdessä julkaistaan myös kirjoituksia terapiatyöhön liittyvistä hankkeista. Haarakangas, K. (1989). Lähdeluettelossa lähteet (esimerkkinä kirja, kappale toimitetussa teoksessa, aikakauslehtiartikkeli) ilmoitetaan aakkosjärjestyksessä seuraavasti: Foerster, H. Kirjoittajaohjeet Perheterapia-lehti on perheterapiaa ja perhe- ja verkostokeskeistä työtä tekevien terveydenhuollon, sosiaalihuollon, opetus- ja kasvatusalan sekä sielunhoitotyön työntekijöiden ammattilehti. Lehti on myös tietolähde organisaatioiden ja sosiaalisten systeemien käyttäytymisestä ja kehittämisestä kiinnostuneille. Käsikirjoitusten tulee olla tiiviitä ja ilmaisultaan viimeisteltyjä. Vasen mar- ginaali tasataan, oikea ei. LÄHDEVIITTEET Lähdeviitteiden merkitsemisessä noudatetaan American Psychological Associationin antamia ohjeita: 62 Käytetyt lähteet merkitään tekstiin ilmoittamalla tekijä ja lähteen vuosiluku suluissa, esim. 25). Lisäksi kirjoittajan tulee erillisellä otsikkolehdellä ilmoittaa nimensä, oppiarvonsa, ammattinimikkeensä, työpaikkansa, työ- ja kotiosoitteensa, puhelinnumeronsa ja sähköpostiosoitteensa. Gergen, K. (toim.) Research and Reflexity
Lehdessä julkaistaan myös kirjoituksia terapiatyöhön liittyvistä hankkeista. Perheterapia-lehti on perheterapiaa ja perhe- ja verkostokeskeistä työtä tekevien terveydenhuollon, sosiaalihuollon, opetus- ja kasvatusalan sekä sielunhoitotyön työntekijöiden ammattilehti. Lehti on myös tietolähde organisaatioiden ja sosiaalisten systeemien käyttäytymisestä ja kehittämisestä kiinnostuneille.. Lisäksi julkaistaan katsauksia, tapausselostuksia, kirjallisuusarviointeja, haastatteluja, kongressiselosteita ja uutisia. Lehti julkaisee artikkeleita käytännössä ja tutkimuksin koetelluista perheterapian ja muiden psykoterapian suuntausten eri työmuodoista ja terapiatyön kehittämisen kannalta kiinnostavista uusista teoreettisista pohdinnoista. Suomen Mielenterveysseura KOULUTUSKESKUS Ratamestarinkatu 9 00520 Helsinki puh. (09) 4150 3600 www.mielenterveysseura.