Perheterapia 2/2015 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

s. 39 Sebaldia lukiessa: Miten alkaa menneisyyden. 49 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. s. 22 31. 1 1 Suomen Mielenterveysseura Parija perheterapian eroista s. vuosikerta 2/15 MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 1 12.5.2015 9.08. 6 Ylisukupolviset ja varhaiset riskitekijät lastensuojelun erityisyksikön asiakkailla s
040 647 6996 perheterapialehti@mielenterveysseura.fi Julkaisija: Suomen Mielenterveysseura Kustantaja: SMS-Tuotanto Oy 31. 3 2 Perheterapia 2/15 | 31. alv 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 28 € (sis. 040 653 2895 mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. alv 10 %) Kestotilaus 34 € (sis. Vuosikerta 36 € (sis. Ohjeet kirjoittajille löytyy osoitteesta www.mielenterveysseura.fi/perheterapia MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 2 12.5.2015 8.58. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino: Forssa Print Painosmäärä: 2 300 kpl Ulkoasu: Bond Taitto: Pirta Mikkola Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. alv 24 %) Ilmoitukset: Sirpa Väänänen, p. alv 10 %) Irtonumero 9 € (sis. vuosikerta | Toukokuu 2015 Vastaava päätoimittaja: Kristian Wahlbeck Päätoimittaja: Aarno Laitila Toimitussihteeri: Janne Kurki Toimitusneuvosto: Jukka Aaltonen Tapio Ikonen, puheenjohtaja Päivi Kangas Ritva Karila-Hietala Janne Kurki Aarno Laitila Helena Niskanen Jorma Piha Tero Pulkkinen Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck www.mielenterveysseura.fi/perheterapia Toimitus ja arkisto: Ratamestarinkatu 9, 00520 HELSINKI Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus: Mervi Venäläinen, p. alv 24 %) Digilehden vuosikerta 24 € (sis
56 Susan M. 39 Esseitä perheterapiasta Sebaldia Lukiessa: Miten alkaa menneisyyden. 59 SISÄLLYS MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 3 12.5.2015 9.08. 6 Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys perheen yhdistymiseen lastensuojelun erityisyksikön sijoituksen jälkeen Timo Pasanen, Kati Katajamäki ja Tuija Åstedt ....................................................22 Parija perheterapian eroista Ulla Partanen............................................................................................................. Nina Kauppinen........................................................................................................... 3 2 Pääkirjoitus Perhe, parisuhde ja avioliitto Suomessa Aarno Laitila................................................................................................................. Jukka Aaltonen ........................................................................................................... 5 Artikkelit Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Johnson, Tunnekeskeisen pariterapian käsikirja Jorma Piha ................................................................................................................. 49 Kirja-arvostelut Vuokko Malinen, Integratiivinen paripsykoterapia Tapio Ikonen ................................................................................................................52 Pepi Reinikainen, Elämässä eteenpäin – irti uhriutumisesta Tarja Salokoski ..........................................................................................................
5 4 Avioliiton rooli on muuttunut, kirkon rooli on muuttunut, avioliittolaki ja avioeron hakeminen ovat muuttuneet. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 4 12.5.2015 8.59
Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 5 12.5.2015 9.08. Vähennystä toissavuotiseen lukemaan on reilusti yli 4000. Tilastokeskuksen virkailija uskaltautui myös esittämään arvionsa siitä, että tämä suunta on nyt pysyvä, ja ettei kirkkovihkimisten määrä enää ylitä siviilivihkimisten määrää. Se on todennäköisesti hajallaan monissa erillisissä tutkimuksissa, ihmisten kertomissa ja kertomattomissa kertomuksissa sekä jossakin kollektiivisessa muistissa. Saman seminaarin sivutuotteena olen ollut pysyvästi kiinnostunut myös perhetilastoista, joihin viitataan usein artikkeleissa, niin ammattilehdissä kuin suurelle yleisölle suunnatuissa julkaisuissa. Pitkän aikavälin tilasto, hyvin toimivan Tilastokeskuksen tuotantoa sekin, osoittaa, että vuosittainen avioliittojen määrä oli korkeimmillaan vuonna 1946 (49473). Kiinnostavia niissä ovat sekä pitkän ajan kehitystrendit että viimeisten vuosien muutokset. ISSN=1797-6413. Jos vertaa avioliittolukuja tällä noin 70 vuoden aikajänteellä, niin muutos on iso. Avioliiton rooli on muuttunut, kirkon rooli on muuttunut, avioliittolaki ja avioeron hakeminen ovat muuttuneet. Koska kyseessä oli Suomen Tietotoimiston välittämä uutinen, niin se ylitti uutiskynnyksen useissa medioissa, myös valtakunnallisessa Yleisradiossamme. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.4.2015]). Eilen (21.4.2015) sähköposti toi näytölleni Suomen Tietotoimiston tiedotteen avioliitoista. Tämän kerrottiin liittyvän lähinnä uudelleenavioitumisiin eli niiden ihmisten elämään, jotka avioituvat toista tai kolmatta kertaa. Ensimmäinen luku edustaa jollakin tavalla poikkeuksellista sodan jälkeistä aikaa ja jälkimmäinen edelliseen verrattuna todellisen hyvinvoinnin aikaa. Avoliittojen tai rekisteröimättä yhdessä asuvien samaa sukupuolta olevien parisuhteita ja niiden muutoksien määriä tilasto ei kerro. 5 4 Pääkirjoitus PERHE, PARISUHDE JA AVIOLIITTO SUOMESSA Perheterapiakoulutukseni aikaan amerikkalainen perheja pariterapiakouluttaja Florence Kaslow opetti jotain, mikä on vaikuttanut pysyvästi itseeni kyseisten alueiden työntekijänä. Hän kehotti tutustumaan oman maan avioliittolakiin. Katsaus kattaa solmittujen avioliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden määrät, avioerojen ja purkautuneiden rekisteröityjen parisuhteiden määrät ja joitakin muutoksia edeltävään vuoteen nähden. 2014. Se, onko perheen rooli yksittäisen ihmisen elämässä muuttunut perheen sisäisissä muutoksissa ja suhteessa yhteiskunnan muutoksiin, on ehkä kysymys, johon ei löydy vastausta Tilastokeskuksen sivuilta. Tämän uutisen innoittamana googlailin jotakin muutakin eli Tilastokeskuksen vuosittaisen tilastoraportin siviilisäätyjen muutoksista maassamme vuodelta 2014 (Suomen virallinen tilasto (SVT): Siviilisäädyn muutokset [verkkojulkaisu]. Sen voinee sanoa olevan iso muutos Suomessa. Vuonna 2014 avioliittoja solmittiin 24462. Ensimmäisistä avioliitoista eron kautta purkautuu alle 50 %, joten vuosittaista avioliittojen ja erojen määrää ei voi verrata suoraan keskenään. Uutisointihan vaatii sensaatiota tai tavallisesta poikkeavaa, ja niinpä näistä tilastotiedoista uutiskynnyksen ylitti se, että siviilivihkimisten määrä ylitti ensimmäistä kertaa Suomessa kirkkovihkimisten määrän. Läheisiä ja perhettä ihmiset kuitenkin tarvitsevat. Avioeroja oli ollut 13682, mikä on vajaa sata vähemmän kuin edellisenä vuonna. Ehkä kyseiset elämänmuodot liittyvätkin osaltaan valintoihin tilastojen ulkopuolella pysymisestä
Vuosittaisten avioerojen määrä on vuoden 1988 avioliittolain muutoksen jälkeen pysynyt samana, 13 000–14 000 erona vuodessa. Löysin erokertomuksista vanhempien hyvän yhteistyön mahdollistumiseen liittyviä yhteisiä tarinoita eli kaikille vanhemmille yhteisiä tekijöitä yhteistyössä onnistumiselle. Artikkeli painottuu tutkimustuloksien esittelyyn. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata eronneiden vanhempien selviytymistä ja erilaisia tapoja tehdä hyvää yhteistyötä lapsen asioissa. Suomessa solmitaan vuosittain 28 000–30 000 avioliittoa. 7 6 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Vastoin yleistä käsitystä eroluvut eivät ole kuitenkaan nousussa. Tutkimusmetodina oli avoin, vuorovaikutuksellinen haastattelu. Eron haittavaikutusten kartoituksen sijaan tutkimuksessa keskityttiin eron eroperheiden elämään tuomiin positiivisiin vaikutuksiin. Yli Tarkastelen tässä artikkelissa vanhempien välistä onnistunutta yhteistyötä avioeron tai avoeron jälkeen. Analyysissä on hyödynnetty Polkinghornen narratiivista teoriaa, narratiivien analyysiä sekä Vilma Hännisen tarinallisen kiertokulun teoriaa. Artikkelin lopussa pohdin myös eroauttamistyön haasteita. Narratiivisen tutkimukseni tutkimuskohteena olivat eroperheiden kokemukset tarinoiden ja kertomusten muodossa. Avioliittoja on solmittu viime vuosina hieman vähemmän kuin aiemmin. Artikkeli perustuu lapsija nuorisososiaalityön erikoistumiskoulutukseen liittyvään lisensiaatintutkimukseeni Eronjälkeinen selviytyminen ja onnistunut yhteistyö eroperheiden tarinoissa, joka tarkastettiin Turun yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella 13.12.2013. Onnistuneella yhteistyöllä tarkoitetaan tutkimuksessa sitä, että vanhemmat ovat pystyneet toimimaan erovanhemmuudessaan lapsen etua ensisijaisesti huomioiden. Haastattelin tutkimukseen 11 vanhempaa ja viittä lasta yhteensä seitsemästä eroperheestä. JOHDANTO Avioerot ja avoerot koskettavat lukuisten perheiden elämää. Avainsanat: eronjälkeinen vanhemmuus, onnistunut yhteistyö, eron myönteiset vaikutukset, eroauttaminen Nina Kauppinen, VTL, erikoissosiaalityöntekijä, perheterapeutti ET, psykoterapeutti, perheneuvoja/Turun ja Kaarinan srk-yhtymän perheasiain neuvottelukeskus nina.kauppinen@evl.fi Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 6 12.5.2015 9.08. Eroperheiden kertomuksista löytyi myös kolme erilaista hyvän yhteistyön tapaa: asiallisen yhteistyön malli, tiiviin yhteistyön malli ja saumattoman yhteistyön malli
Parisuhdeongelmista kärsivät pariskunnat hakeutuvat pariterapiapalveluihin yleensä kovin myöhään. Erotutkimus on eron negatiivisiin vaikutuksiin keskittynyttä. Heillä esiintyi myös enemmän käytöshäiriöitä. Yksityiset parija perheterapeutit sekä muut maksulliset palvelut ovat usein ainoa tapa saada nopeasti apua. Perhebarometrin (Kontula 2013, 13) mukaan neljä viidesosaa eronneista koki onnellisuutensa lisääntyneen eron ansiosta huomattavasti. Erojen seurauksia hoidetaan pahimmillaan lastensuojelussa ja lastenpsykiatrisilla osastoilla. 7 6 puolet esikoisista syntyy avioliiton ulkopuolella. Julkisuuden henkilöiden selviytymistarinoita lukuun ottamatta erot kuvataan mediassa katastrofaalisina tapahtumina. Lapset joutuvat kärsimään niin eroperheissä kuin ehjissäkin perheissä. Huoltoriidoista aiheutuu kymmenien miljoonien eurojen kustannukset yhteiskunnalle (Hämäläinen 2012, 200). Avioeron katsoi parantaneen elämänlaatua kaikista vastaajista runsaat kaksi kolmasosaa ja avioerossa aloitteellisista yli 80 prosenttia. Varsinkin suurissa kunnissa asiakkaille maksuttomiin parisuhdepalveluihin jonotetaan kuukausia. Lapsettomille pariskunnille tai niille pareille, joiden lapset ovat jo täysi-ikäisiä, tilanne on kaikkein huonoin. Yksilöllistä tukea erosta selviytymiseen on saatavilla monessa paikassa, niin perustasolla terveyskeskuksissa kuin eriytyneimmissäkin yksiköissä. Eroihin liittyviä palveluja on saatavilla yhä liian vähän, ja niitä pitäisi kehittää ennaltaehkäisevään suuntaan. Se kuitenkin tiedetään, että avoliitot purkautuvat useammin kuin avioliitot. Jos keskityttäisiin etsimään myönteisiä vaikutuksia, niistä tiedettäisiin enemmän (Amato 2000, 1274). Poijula (2007, 235) on sitä mieltä, että lapsen kannalta ratkaiseva asia on vanhempien suhde ennen eroa, eron aikana ja sen jälkeen. Yhteistyövanhemmuuden saavuttamiseen tarvitaan usein ulkopuolista apua. Ero näyttäytyi mahdollisuutena. Inhimillisten kustannusten lisäksi riitaisat erot aiheuttavat suuria taloudellisia kustannuksia terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa. Flowerdew ja Neale (2003, 157-158) muistuttavat, että erolapseksi määrittely on lasten elämänkululle aivan liian kapea määritelmä. Erojen aiheuttamia haittoja hyödyllisempää on etsiä tekijöitä, jotka lievittävät eron vaikutuksia (Smart, Neale ja Wade 2001, 37; Amato 2003, 337). Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Toimiva erovanhemmuus on nähty tärkeäksi tekijäksi lasten eroon sopeutumisessa niin tutkimuksissa kuin ero-oppaissa. Perheneuvolat, kriisikeskukset, perheasiain neuvottelukeskukset sekä erilaiset järjestöt tarjoavat yksilöllisen tuen lisäksi MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 7 12.5.2015 9.08. ehjien perheiden lapsiin (Lansford 2009, 141; Amato 2003, 336-337). Erimielisiä tutkijat ovat haittavaikutusten levinneisyydestä ja pitkäkestoisuudesta sekä siitä, kuinka suuri ero on verrattuna ns. Jotkut paikat, kuten Kriisikeskus, tarjoavat apua pariskunnille tietyn aikajakson. Smartin (2006, 168) mukaan vanhemmat eivät vahingoita lapsiaan itse erolla vaan eroamalla epärakentavalla tavalla. Moni aloittaa erokriisissään pitkän yksilöterapian yksityisellä psykoterapeutilla. Smart, Wade ja Neale (2001, 22) katsovat, että eron negatiivisiin vaikutuksiin keskittyminen estää näkemästä muita lapsia vahingoittavia seikkoja. Heille on tarjolla apua monesti ainoastaan Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa. Muutoksia ja vaikeuksia on lähes jokaisen lapsen elämässä. Mittavan meta-analyysin (Amato & Keith 1991) tuloksissa eroperheiden lapset olivat heikommilla akateemisissa saavutuksissa, psykologisessa sopeutumisessa ja sosiaalisissa taidoissa. Tutkimustuloksissaan Kiiskeä yllätti se, että suurimmalla osalla vastaajista oli avioliiton purkautumisesta lopulta myönteisiä kokemuksia. Eroja tulee tapahtumaan aina. Kaikki hankaluudet eivät ole seurausta erosta. Myös suuren suomalaisen erotutkimuksen tekijä Kiiski (2011, 252) näkee haittoihin keskittymisen syynä niiden löytymiselle. Kansainvälisissä erotutkimuksissa ei löydy yhteistä näkemystä lasten sopeutumisesta vanhempien eroon, mutta lähes kaikki tutkijat näkevät eron olevan riski lapsen kehitykselle. Kaiken kaikkiaan vanhempiensa eron kokee vuosittain noin 30 000 lasta (Tilastokeskuksen julkistus 17.4.2014; Perhebarometri 2013, 22, 29–30; Litmala 2003, 3). Perheneuvolan parisuhdekäynnit on suunnattu monesti vain pienten lasten vanhemmille. Norjalaisen Moxnesin (2003, 145) tutkimuksessa vanhempien hyvä yhteistyö vaikutti lasten sopeutumiseen ja vähensi eron negatiivisia seurauksia lasten hyvinvoinnille. Taskisen (2001, 13) mukaan vanhempien keskinäinen yhteistyö on lapsen sopeutumisen kannalta jopa vaikuttavampi tekijä kuin kummankaan vanhemman yksilöllinen suhde lapseen. Ryhmien väliset erot olivat kuitenkin pieniä (Amato 2000, 1277). Avoliittojen purkautumisesta ei ole tarkkoja tilastotietoja. Tällöin unohdetaan myös, että avioliitossa eläminen voi olla lapselle vahingollisempaa kuin eronjälkeinen elämä
Monet vanhemmat, varsinkin miehet, jäävät tai jättäytyvät yksin kriisissään. Tutkimuksessani käytän kertomuksen käsitettä yläkäsitteenä ja tarinaa eli narratiivia alakäsitteenä niin, että useista pienemmistä tarinoista muodostuu kertomus. Eron vaikutukset lieventyisivät, jos vanhemmat pakottaisivat itsensä korrektiin vuorovaikutukseen toistensa ja lastensa kanssa sekä kunnioittaisivat ja tukisivat toistenPerheterapia 2/15 Nina Kauppinen sa vanhemmuutta. Koin näkökulman vaihdon myös hyvänä vastapainona raskaalle lastensuojelutyölle. Sovittelu voi tarkoittaa eri asiaa työpaikasta tai työntekijästä riippuen, eikä niin sanottua ”puhdasta” avioliittolakiin perustuvaa perheasioiden sovittelua tee välttämättä kukaan. 9 8 vertaistukea eroseminaarien ja -ryhmien muodossa. Usein se on epämääräisenä osana muuta keskusteluapua ja neuvontaa. Tutkimuksessani halusin selvittää, kuinka jotkut vanhemmat ovat tässä onnistuneet. Perheasiainsovittelu erotilanteissa on kunnan lakisääteistä palvelua, jota toteutetaan tavallisesti perheja sosiaalipalveluiden erillisissä yksiköissä. Päätin kuitenkin vaihtaa tutkimuksen näkökulmaa luettuani eroihin liittyvää kirjallisuutta ja havaittuani tutkimusaukon myönteisen näkökulman kohdalla. Tutkimuksessani etsin tarinoita erosta selviytymisestä ja selviytymisen keinoista sekä vanhempien välisestä hyvin toimivasta yhteistyöstä ja siinä onnistumisen keinoista. Onnistuneisuudella tarkoitan sitä, että eronneet vanhemmat ovat pystyneet toimimaan lapsen parhaan näkökulmasta tekemällä hyvää yhteistyötä lasten asioissa. TUTKIMUSKYSYMYKSET Sosiaalityön ammatillisessa lisensiaatintutkimuksessani tarkoituksenani oli tutkia ensin sitä, kuinka lapsi kokee vanhempien erittäin riitaisan eron. Kääriäisen (2008, 115) mukaan eroamisen kielteiset vaikutukset vanhemmuuteen ja ennen kaikkea lapsiin vähenisivät huomattavasti, jos vanhemmat suunnittelisivat eroa yhdessä ja kantaisivat yhteisen vastuun lapsistaan. Eronneet vanhemmat eivät myöskään osaa kysyä sovittelupalvelua. Kaikki tarvitsevat eivät käytä eropalveluja. Fasper-projektin (Suomen Sovittelufoorumin tutkimusja kehittämishanke, jossa tutkittiin fasilitatiivisen perhesovittelun mahdollisuuksia) kehittäjät Mattila-Aalto, Bergman-Pyykönen, Haavisto ja Karvinen-Niinikoski (2012, 237) näkevät, että perheasioiden sovittelu ei ole muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vakiintunut osaksi sitä tarjoavien auttamispisteiden palveluja. ”Sovittelun käytännöt ovat sekavia jopa niitä tekeville työntekijöille.” MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 8 12.5.2015 9.08. Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä seurasin päivittäin erojen suoria ja epäsuoria vaikutuksia perheiden elämään. Sovittelun käytäntöjä tulisi selkiyttää ja kehittää toimiviksi ja perheiden saatavilla oleviksi. Myös sovittelut ja huoltoriitaselvitykset olivat osa työtäni. Lisensiaatintutkimuksessani Eronjälkeinen selviytyminen ja onnistunut yhteistyö eroperheiden tarinoissa lähdin etsimään narratiivisen tutkimuksen keinoin tarinoita erovanhemmuudessa onnistumisesta. Ero-oppaiden ja erotutkimusten muodossa vanhemmille on annettu ohjeita siitä, kuinka vanhempien tulisi toimia, jotta eron haittavaikutukset vähenisivät. Entisenä kunnan perhepalvelujen sosiaalityöntekijänä ja nykyisenä perheasiain neuvottelukeskuksen perheneuvojana olen asiasta samaa mieltä. Käytännössä ihmiset kokevat kuitenkin usein jäävänsä vaille konkreettista ja henkistä tukea. Narratiivisen tutkimukseni keskeisin tutkimuskysymys oli, millaisia tarinoita vanhemmat kertovat erosta selviytymisestään ja toimivasta yhteistyöstään lasten asioissa. Nämä asiat on helppo hyväksyä ajatuksen tasolla, mutta monesti eronneiden vanhempien on tunnekuohuissaan vaikea toimia niiden mukaisesti. AINEISTO, MENETELMÄT JA ANALYYSIN ETENEMINEN Lisensiaatintutkimukseni on narratiivinen, kerronnallinen tutkimus. Sovittelun käytännöt ovat sekavia jopa niitä tekeville työntekijöille. Myös monilla perheasiain neuvottelukeskuksilla on aluehallintoviraston myöntämä sovittelulupa. Tarinoista etsin vastauksia kysymyksiin, mitkä tekijät mahdollistavat lapsen näkökulmasta hyvän eronjälkeisen yhteistyön, ja millaisia positiivisia vaikutuksia erolla on vanhempien ja lasten elämään
Parhaimmillaan sain haastateltua koko eroperheen ja niukimmillaan vain äidin. Myös uuden seurustelutai parisuhteen avulla saatiin voimia eronjälkeiseen elämään. Lapset asuivat virallisesti äidin luona kuudessa ja isänsä luona yhdessä eroperheessä. Yleisimpiä yksittäisiä syitä eroon olivat puolisoiden erilleen kasvaminen/eri asioiden haluaminen elämältä, uskottomuus ja rakkauden loppuminen. Narratiivista identiteettiä rakennetaan kertomalla elämäkertomusta, johon omaksutaan kertomuksia omasta elinpiiristä ja sen sosiaalisesta tarinavarannosta (Hänninen 2002, 21). Moraalinen pohdinta avioerosta oikeana tai vääränä ratkaisuna on vaihtunut terapeuttiseksi pohdinnaksi parisuhteen dynamiikasta ja tunteista. Osa lapsista oli kovin pieniä saamaan henkilökohtaista apua tilanteeseen ja osa sai apua epäsuorasti esimerkiksi eroon liittymättömästä lasten ryhmästä. Aineistonkeruumenetelmänä käytin avointa, vuorovaikutuksellista haastattelua. Vastoin ennakko-oletustani perheet eivät olleet turvautuneet lasten kohdalla ulkopuoliseen tukeen. Tutkimukseni analyysi oli kolmivaiheinen. Ihminen ymmärtää elämänsä tapahtumia tarinan muodossa ja rakentaa eli konstruoi identiteettinsä kertomusten välityksellä. Läheisiltä tai ammattiauttajilta saatu tuki oli ollut hyvin tärkeää. Myös haastatteluun osallistumattomien perheenjäsenten ääni kuului kertomuksissa. Konstruktivismin näkemysten mukaan ihminen on kertova ja kertomuksen kautta maailmaa tulkitseva olento. Parisuhde on lopetettu, koska sen ei katsottu toimivan tunnetasolla (Maksimainen 2010, 16; Maksimainen 2012, 133). Lasten tapaamisista ei välttämättä ollut virallista sopimusta. Kertomukset olivat moniäänisiä; tarinaa kerrottiin koko perheen näkökulmasta. Kertomukset olivat kronologisia, ja niissä oli viisi väliotsikkoa: eron taustaa, lasten reaktiot eroon, vanhempien välinen yhteistyö, vanhemman oma kasvu ja eroperheen tilanne tällä hetMIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 9 12.5.2015 9.08. Vain yksi vanhempi oli aiemmin eronnut liitosta, jossa oli lapsia. Sopimukset olivat usein suullisia ja hyvin joustavia. Se on kuuntelemista ja uudelleenkertomista. ehjässä perheessä. Haastateltavien lasten valinta ja motivointi jäi vanhempien vastuulle. Haastattelin tutkimukseeni 11 vanhempaa ja viittä lasta yhteensä seitsemästä eroperheestä. Tällöin lapsella oli ollut vaikeuksia jossain asiassa jo ennen eroa. 9 8 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Ensimmäisessä analyysivaiheessa muodostin sanatarkasti litteroidusta haastattelumateriaalista Polkinghornen (1995) narratiivisen analyysin avulla seitsemän eroperheen selviytymiskertomukset. Onnistuin saamaan haastatteluun enemmän naisia kuin miehiä (7/11). Vanhemmat olisivat halunneet kasvattaa lapsensa ns. Kaikki haastatellut olivat pohtineet eroaan paljon eli työstäneet sitä yksin. Tavoitteena on tuottaa autenttinen näkökulma todellisuuteen (Heikkinen 2010, 146), joka tutkimuksissa esitetään rikkaana kuvauksena (thick description). Toiseksi suosituin tukimuoto olivat erilaiset vertaistuen muodot. Lasten haastatteluissa käytin apuna tarvittaessa myös toiminnallisia menetelmiä kuten verkostokarttaa. Kaikilla vanhemmilla oli keskenään sopimus lastensa yhteishuollosta. Vanhemmat olivat iältään 31–60-vuotiaita ja lapset 7–18-vuotiaita. Haastateltavani sain pääasiassa Etelä-Suomen alueella eroasioiden parissa toimivien järjestöjen kautta. Tieto maailmasta ja ihmisen oma käsitys itsestään ovat koko ajan rakentuvaa ja muuttuvaa kertomusta. Osa perheiden yhteensä yhdestätoista lapsesta oli haastatteluun liian nuoria. Kaikkien syiden kohdalla voidaan puhua parisuhteen terapeuttisen mielen vaikutuksesta eropäätökseen (Maksimainen 2010; Maksimainen 2012). Narratiivinen käsitys ihmisestä ja hänen identiteetistään poikkeaa yleisestä perinteisen tieteen käsityksistä. Vanhemmista kahdeksan oli haastatteluhetkellä parisuhteessa, ja kolme heistä oli avotai avioliitossa. Haastattelun pohjana oli runko tärkeinä pitämistäni teemoista, mutta jokaisesta haastattelusta tuli luonnollisesti omanlaisensa. Tutkimuksessa ei pyritäkään pääsemään objektiiviseen totuuteen. Syyllisyyttä erosta on tunnettu eniten suhteessa lapsiin. Lapset viettivät paljon aikaa molempien vanhempien luona. Lapset toki hyötyivät epäsuorasti vanhemman saamasta tuesta. Terapeuttisen mielen lisäksi myös moraalinen mieli oli läsnä tutkimuksen tarinoissa. Syyllisyyden tunteet olivat kuitenkin helpottaneet vanhempien välisen hyvän yhteistyön ja oman selviytymisen myötä. Konstruktivismin ajatusten mukaan ei ole olemassa yhtä kaikille yhteistä todellisuutta, vaan eri tavoin mielessä ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa konstruoituvia todellisuuksia. Yleisin syy miesten kieltäytymiselle oli se, että he eivät enää halunneet puhua eroajoista. Ystävien kanssa keskustelu oli tavallisin tapa käsitellä eroon liittyviä tunteita. Vanhempien erosta oli haastatteluhetkellä kulunut kahdesta kuuteen vuotta
Etsin erosta selviytymisen ja hyvän yhteistyön mahdollistavia tekijöitä eli kaikille kertomuksille yhteisiä tarinoita. Kertomukset sisälsivät tarinoita vanhempien päättäväisyydestä, vahvuudesta, sinnikkyydestä ja joustavuudesta. Erokertomusten muodostamisessa ja havainnollistamisessa käytin apuna myös Vilma Hännisen (2002) tarinallisen kiertokulun teoriaa sovellettuna erokontekstiin. Arvioin eri malleja suhteessa yhteistyön tiiviyteen, vanhempien suhteen laatuun, erosta selviämisen malliin, kertomuksen käännekohtaan ja kertomuksen tarinatyyppiin. Kolmannessa analyysivaiheessa jatkoin narratiivien analyysiä pienempiä tarinoita eli suoria puhesitaatteja tarkastellen. Tämän jälkeen luokittelin kertomukset kolmeksi erilaiseksi malliksi tehdä hyvää yhteistyötä lapsen asioissa. Aineksia omaan erovanhemmuuteen tarjosivat naistenlehtien erotarinoiden viisaudet, varoittavat esimerkit lähipiiristä sekä ero-oppaiden, nettipalstojen ja ammattiauttajien hyvän yhteistyövanhemmuuden mallit ja ihanteet. Tämän jälkeen luokittelin kertomukset kolmeksi erilaiseksi malliksi tehdä hyvää yhteistyötä lapsen asioissa. Aineksia omaan erovanhemmuuteen tarjosivat naistenlehtien erotarinoiden viisaudet, varoittavat esimerkit lähipiiristä sekä ero-oppaiden, nettipalstojen ja ammattiauttajien hyvän yhteistyövanhemmuuden mallit ja ihanteet. (Kuvio 1.) Hännisen (2002, 21) mukaan ihminen luo omaa sisäistä tarinaansa suhteessa kulttuurisen ja sosiaalisen tarinavarannon tarjoamiin tarinoihin. Kolmannessa analyysivaiheessa jatkoin narratiivien analyysiä pienempiä tarinoita eli suoria Kuvio 1. Lasten kohdalla tarinoita löytyi lasten sopeutumisesta eronjälkeiseen arkeen sekä vanhempiin liittyvästä ymmärryksestä ja luottamuksesta. Muodostin kertomukset välttämällä asioiden tulkintaa ja kirjoittamalla tarinat, kuten ne oli kerrottu haastateltujen omia sanoja käyttäen. Etsin erosta selviytymisen ja hyvän yhteistyön mahdollistavia tekijöitä eli kaikille kertomuksille yhteisiä tarinoita. Eroperheen yhden jäsenen kertomuksen muodostuminen Hännisen (2002) tarinallisen kiertokulun teoriaa mukaillen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 10 12.5.2015 9.08. Toisessa analyysivaiheessa siirryin Polkinghornen narratiivien analyysin pariin. TUTKIMUSTULOKSET Yhteiset tarinat erokertomuksissa Tutkimukseni seitsemän perheen moniääniset kertomukset olivat kaikki erosta selviytymiskertomuksia suhteessa eronjälkeisen arjen sujumiseen, lapsen edunmukaiseen yhteistyöhön ja vanhemman omaan henkiseen kasvuun. Toisessa analyysivaiheessa siirryin Polkinghornen narratiivien analyysin pariin. Eroperheen yhden jäsenen kertomuksen muodostuminen Hännisen (2002) tarinallisen kiertokulun teoriaa mukaillen Hännisen (2002, 21) mukaan ihminen luo omaa sisäistä tarinaansa suhteessa kulttuurisen ja sosiaalisen tarinavarannon tarjoamiin tarinoihin. Toiseksi tämän 10 EROKERTOMUS DRAAMA Yhteistyövanhemmuuden käytännöt lapsen ja vanhemman yhteydenpito lapsen hoito ja kasvatus yhteistyöneuvottelut, palaute toiselle KERTOJAN SISÄINEN TARINA Sosiaalinen tarinavaranto Situaatio varoittavat esimerkit, ideaalit kaksi kotia elokuvat, romaanit, ero-oppaat mahdollinen uusi perhekuvio lehtikirjoitukset, tutkimukset päiväkoti, koulu, kaverit, läheiset Kuvio 1. Tarinavarannon laajuus eroasioissa kuului tutkimuksen tarinoissa. Tarinavarannon laajuus eroasioissa kuului tutkimuksen tarinoissa. Yhteistä kaikille vanhempien välisen hyvän yhteistyön tarinoille oli se, että vanhemmat olivat yhdessä päättäneet hoitaa yhteistyön lapsen asioissa hyvin ja toimia lapsen parhaaksi. Käytin paljon suoria puhesitaatteja, koska halusin tuoda haastateltavieni tarinoita esiin mahdollisimman aitoina. 11 10 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen kellä. Arvioin eri malleja suhteessa yhteistyön tiiviyteen, vanhempien suhteen laatuun, erosta selviämisen malliin, kertomuksen käännekohtaan ja kertomuksen tarinatyyppiin. Haastatellut lukivat ja hyväksyivät kertomusten sisällön ja suorat haastattelusitaatit
Tästä hyvänä esimerkkinä on Erikin neuvo muille erovanhemmille: Erik: ”Käyttäytykää hyvin! Mikä on ollut tärkeää minulle molemmissa eroissa ja samaa…että teen maailman niin pehmeäksi kuin mahdollista lapsille. Tutkimuksen vanhemmat olivat oppineet erottamaan parisuhteeseen liittyvät tunteet vanhemmuudesta, jonka puitteissa hoidetaan lapsen asioita. 11 10 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Tavoitteena oli toimiva lapsikeskeinen erovanhemmuus. Tämä tarkoitti käytännössä vanhempien omien tarpeiden ja tunteiden toissijaiseksi asettamista. Marjan entinen mies Pekka oli oivaltanut, että jos ex-puolisoa kohtelee huonosti, siitä kärsivät kaikki. Hän teki päätöksen lopettaa Marjalle kiukuttelun vaihtamalla asennettaan. Mitä sä ajattelet, miten sä oot pystynyt kumminkin tekemään hyvää yhteistyötä exän kanssa, joka on sua pettänyt. tutkimuksen vanhemmat olivat oppineet erottamaan parisuhteeseen liittyvät tunteet vanhemmuudesta, jonka puitteissa hoidetaan lapsen asioita. Meri huomasi kuitenkin melko pian, että riita ja katkeruus eivät auta tilannetta. Pekka: ”…Että pitää vihaa exää kohtaan, siinä tekee itselleen eniten hallaa, mun mielestä se on vaan typerää, kun sulla on itelläs paha olo ja aiheutat sitä toiselle, sä pidät yllä pahaa oloa eikä siinä oo mitään mieltä.Toki ymmärrän, että se ei aina ihan MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 11 12.5.2015 9.08. Meri: ”Hyvä kysymys, (naurahdus) mä en tosiaan osaa sanoa mut, kai siinä joku järki koko ajan oli mukana, että ei pysty niinku ja jotenkin se ajatus vaan, vaik sitä ajatteli että mä vihaisin häntä hirveesti ja mulla olis joku, musta tulis katkera niin joka tapauksessa, se on niinkun lasten isä aina, vaiks se ois tehny näin niinku se tekikin. Se ei niinku sitä isyyttä voi pois viedä enkä mä voi pilata sitä lapsilla niin, että mä rupeisin haukkuun tai että mä tekisin siitä elämästä hirveen hankalan, et ei lapset sais nähdä (…) Mä tiedän, että hän on hyvä isä, mun ei tartte sitä koskaan niinku miettiä taikka kyseenalaistaa, hän on sen ihan itte osoittanut.” Parisuhteeseen liittyvien tunteiden erottaminen vanhemmuuden asioiden hoidosta Parisuhteeseen liittyvät asiat herättävät usein kielteisiä tunteita ja ajatuksia, joiden olisi helppo antaa ohjata toimintaa. Toimintaa ensisijaisesti ohjaavana arvona toimi lapsen mahdollisimman hyvä olo. Elämä jatkui kipeästä erosta huolimatta, ja lasten vuoksi oli toimittava rakentavasti. Olen isompi ja vahvempi ja minun tehtävänäni on huolehtia hänestä.” Merille oli erityisen haastavaa tehdä päätös hyvästä yhteistyöstä ja pysyä päätöksessä. Motivaatiota yhteistyöhön löytyi molemmilta vanhemmilta. Hänelle olisi ollut luonnollista jäädä katkeraksi eroon johtaneen puolison uskottomuuden vuoksi. Kolmas yhteinen tekijä hyvän yhteistyön onnistumiselle oli kertomuksissa joustavuus lasta koskevissa asioissa. Marja kuvasi asiaa näin: Marja: ”Yks on mun mielestä se, että osattais erottaa ero ja vanhemmuus toisistaan, niitä ei sotkettais yhteen, koska siitä tulee vaan sekasotkua, tavallaan kun niitä eroasioita puidaan, siihen ei, pidetään eroasiat omanaan ja kun tulee aika hoitaa vanhemmuuden asioita, niin osattais keskittyä siihen vanhemmuuteen. Et ne kaksi erillään, tietysti se ei oo mikään helppo asia…”. Ensimmäinen juttu tässä täytyy olla se, että minä olin paskiainen ja minun täytyy maksaa siitä ja minulla ei ole oikeutta sanoa, että minä haluan ja minä tarvitsen. Tietoinen päätös hyvästä yhteistyöstä Hyvä yhteistyö vanhempien välillä ei olisi onnistunut ilman yhteistä päätöstä hoitaa yhteistyö lapsen asioissa hyvin ja toimia lapsen parhaaksi. Jos otat avioeron, niin hyväksy, että sinulla ei ole oikeutta, olet numero kaksi, numero yksi on lapset… Se (lapsen parhaan etusijalla pitäminen) ei ole koskaan ollut niin vaikeaa… Se oli kriisi minun elämässäni, mutta en saa antaa sen vaikuttaa liikaa Elmerin elämään. Pekka ei halunnut tuottaa lapselleen suurempaa tuskaa kuin mitä ero jo itsessään aiheutti ja suositteli sitä myös muille. Tärkeätä on hyväksyä, että ero on sinun syysi niissä olosuhteissa, jäädyttää omat odotukset ja keskittyä lapsiin. Et mä uskoisin, että jokainen tavallaan jaksais paljon paremmin silloin, että jos puhutaan vanhemmuudesta, ei sotketa siihen, että sä teit tätä ja sä teit tätä, että tulee siihen se semmonen kiukkusuus toista kohtaan ja silloin se vanhemmuuskaan ei onnistu
Luoviminen tapahtui antamalla ajan kulua tai olemalla väittelemättä asiasta. Yhteistyö oli lapsen asioista tiedotusta ja kasvatusasioissa yhdessä toimimista. Reetalle ajatus ystävyydestä tuntui mahdottomalta. Asiallisen yhteistyön malli Asiallisen yhteistyön mallin vanhemmat olivat asiallisissa, kohteliaissa yhteistyöväleissä. Ulla kertoi tunnistavansa tulenarat tilanteet, ja hän oli pystynyt estämään provosoitumisensa niissä. Vanhemmat olivat löytäneet keinoja välttää konflikteja ja hillitä itsensä kiperissä tilanteissa paremmin kuin parisuhteen aikana. Vanhemmat eivät kilpailleet keskenään, vaan halusivat aidosti jakaa vanhemmuuden toisen vanhemman kanssa. Emotionaalisesti suuntautunut selviytyjätyyppi taas käyttää emotionaalista selviytymiskanavaa ilmaisemalla tunteensa itkien, nauraen, MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 12 12.5.2015 9.08. Ne vanhemmat, joiden toimintaa tämä malli parhaiten kuvasi, kokivat lämpimiä tunteita lähinnä ex-puolison vanhemman roolia kohtaan. Mä hyväksyn sen, koska jos ihmisestä tuntuu semmoselta miltä tuntuu, niin sitten ei, tuota, täytyy olla rehellinen itselleen.” Suhteessa Ayalonin (1996, 27–28) integratiivisen kriisiteorian selviytymistyyppeihin mallin vanhemmat olivat kognitiivisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti suuntautuneita. Joustavuus on myös sitä, että vanhemmat ovat tarvittaessa luontevasti tekemisissä entisen kumppanin nykyisen puolison, sukulaisten ja muiden läheisten kanssa. 13 12 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen heti omallakin kohdalla, en mä heti osannut olla niin fiksu, et mä olisin lakannut kiukuttelemasta Marjalle, mut sekin oli jossain kohdassa päätös, mä päätin, että nyt loppu, vaikka joku ärsyttäis, mä en enää vinoile mistään tai aloita vääntöä, se on vaan, kannattaa olla sen verran itsekäs, että lopettaa sen ilonpidon, koska se on itselle parempi, kun päästää irti ja jatkaa elämäänsä ihan normaaliin tapaan. Arvostuksen säilyminen toista vanhempaa kohtaan on hyvin keskeistä vanhemmuuden ja menneen parisuhteen erottamisessa toisistaan. Asioita suunniteltiin ja toteutettiin omien tarpeiden sijaan ensisijaisesti lapsen tarpeet huomioiden. Enkä mä kaipaa hänen kanssaan olla ystävä. Reetta: ”Et kun jotkut kertoo, että ollaan erotilanteessa ystäviä ja erotaan ystävinä, niin ei meillä voida kuvitellakaan sellaista, että se loukkaus oli liian suuri ja hän ei ymmärtänyt sitä silloin ollenkaan, että mä en voi hyvällä häneen suhtautua ollenkaan (…) Ei me olla ystäviä. Kognitiivinen selviytyjätyyppi valitsee selviytyäkseen strategioiksi tiedon keruun, ongelman ratkaisun, sisäinen dialogin ja toimenpiteiden tärkeysjärjestykseen asettamisen. Vaikka Reetta ei ymmärtänyt miehen päätöstä, hän hyväksyi sen. Sosiaalisesti suuntautunut selviytymistyyppi kuuluu ryhmään tai järjestöön sekä vastaanottaa ja antaa tukea. Ystäviä he eivät olleet. Mut sanotaan, että mä ymmärrän hänen ratkaisunsa. 1. Tapahtuneen yllätyseron jälkeen hän ei edes haluaisi olla ex-miehensä ystävä. Pekka kertoi luovivansa niiden Marjan pyyntöjen suhteen, joita ei pysty toteuttamaan. Joustavuus lapsia koskevissa asioissa Kertomuksissa kolmas yhteinen tekijä hyvän yhteistyön onnistumiselle oli joustavuus lasta koskevissa asioissa. Näin ei ollut kaikissa tapauksissa heti eron jälkeen. Vuorovaikutuksessa entisen puolison kanssa tarvitaan joustavuutta. Ja kaikki mitä sä hankaloitat sen exän elämää, niin siellä on se yhteinen lapsi, sä hankaloitat yleensä sen lapsenkin elämää…” Parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvien tunteiden erottamisessa auttaa se, että vanhemmat ovat hyväksyneet tapahtuneen eron ja jatkaneet elämäänsä. He eivät nähneet toisiaan romanttisessa valossa vaan yhteistyökumppaneina. Kolme erilaista hyvän yhteistyön tapaa Seitsemän eroperheen kertomuksista löytyi kolme erilaista hyvän yhteistyön tapaa: asiallisen yhteistyön malli, tiiviin yhteistyön malli ja saumattoman yhteistyön malli. Yllätyseron vaikutuksesta vanhempien välisestä yhteistyösuhteesta oli tullut ”viileän asiallista” verrattuna yhteisestä päätöksestä eronneiden yhteistyösuhteeseen. Kaikki haastateltavat puhuivat arvostavasti ex-puolison vanhemmuudesta ja arvostivat toisiaan myös ihmisenä. Cullbergin (1980) kriisiteorian vaiheita ajatellen tutkimukseni vanhemmat olivat uudelleensuuntautumisen vaiheessa. Vanhemmat ovat yhteistyökumppaneita lapsen asioissa
Pauli ja Mari ovat miettineet, keskustelleet, yrittäneet ymmärtää toisiaan, hioneet yhteistyötään. Lapset viettivät paljon aikaa molempien vanhempien luona. Pauli kuvasi osuvasti yhteistyön työstämistä, ja kuinka rakkaus lapseen on saanut jaksamaan ja yrittämään. Heidin ja Joukon välit olivat herättäneet kummastusta ympäristössä. Pauli: ”…Helvetisti on tehty töitä ja mikä se motivaattori on ollut, et siihen on nöyrtynyt, et tehdään töitä, koska mikään ei tuu ilmaiseksi ja näin, kai se on sit ollut se työnteon nöyryys ja moraali taas kerran se, et on pakko vittu nöyrtyä ja on pakko mennä, käydä ne kipupisteet läpi ja keskustella ja puhua niistä, ja yrittää nähdä ja yrittää ymmärtää ja kun siitä omasta lapsestaan niin paljon välittää ja haluais, että sillä on asiat hyvin, niin kyl kai se on se, se suora vilpitön rakkaussuhde siihen omaan lapseen, niin on se, että on tehnyt vaan, se on se motivaattori, se vahva tuli, että tästä on minulle hyötyä, kun minä tappelen ja raastan itsenäni ja teen tätä työtä, tästä on se hyöty, mun pojan ei tarvi, tulee pienikin onnistumisen tunne, et onnistuu hyvin, se alkaa taas itseään ruokkimaan, jolloin se rakkauden potenssin potenssi, kun alkaa joku pieni kipinä taas toimimaan, sit se antaa taas sen tunteen, että jotakin me tehdään oikeinkin, ja silloin alkaa taas luottamusta löytymään ja kyl niinkun sen työpanoksen, mitä on siihen tehny, et kyl nyt eletään niillä koroilla…” Tiiviin yhteistyön mallin vanhemmat ovat selvinneet erosta käsittelemällä eroa itse eli pohtimalla, suremalla ja lukemalla erokirjallisuutta. Vanhemmat ovat oivaltaneet, että yhteistyön eteen on tehtävä pitkäjänteisesti töitä. Miehet ovat olleet tilanteessa emotionaalisesti melko yksin. Verrattuna muiden mallien vanhempiin asiallista yhteistyötä tekevät vanhemmat olivat turvautuneet enemmän ystäviin ja ammattiauttajiin. Tässäkään mallissa vanhemmat eivät olleet ystäviä keskenään niin, että he olisivat uskoutuneet henkilökohtaisista asioistaan tai halunneet toisen puuttuvan niihin. Myös huonot esimerkit lähipiiristä olivat auttaneet oivaltamaan, kuinka itse ei halua toimia. Tarinatyypin mukaan arvioituna mallin kertomukset olivat vaikeuksista voittoon -tyyppisiä, progressiivisia kertomuksia (Gergen 1999, 70-71). Melko pian eron jälkeen vanhemmat oivalsivat, että riidat ja katkeruus eivät auta tilannetta. Asiallisen yhteistyön mallin vanhemmat olivat kasvaneet hyvään erovanhemmuuteen vähitellen. Tiiviin yhteistyön malli Vanhemmat, joiden toimintaa tiiviin yhteistyön malli parhaiten kuvasi, olivat usein tekemisissä toistensa kanssa. Mua auttaa ainakin hirveesti, että mun ei tarvitse puuttua hänen asioihinsa ja hän ei saa puutua mun asioihin eli ne on mun asioita, piste.” Tiiviin yhteistyömallin vanhemmat ovat miettineet eroa vuosien ajan. ”Myös huonot esimerkit lähipiiristä olivat auttaneet oivaltamaan, kuinka itse ei halua toimia.” MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 13 12.5.2015 9.08. Meri oli oppinut sosiaalisen tarinavarannon huonoista esimerkeistä: Meri: ”…Mä oon nähnyt niin paljon ja kuullut tosi rumia tarinoita, niin mä sit silloin heti päätin, et vaiks mun tuska ja suru on suuri niin, et mun pitää kuitenkin ajatella järkevästi, et se lapsen suru on yhtä suuri, et kaikin keinoin, millä mää voin vaan helpottaa sitä ja tehdä ne asiat jotenkin helposti ettei ne oo lapselle niinku vielä vaikeempia, niin teen sen eteen kaiken” 2. Tämä oli johtanut parempaan yhteistyöhön ja edistänyt erosta selviytymistä. piirtäen tai musiikin avulla (Ayalon 1996, 28). Emotionaalisen mallin toimintatavat, kuten ystäviin tukeutuminen, ovat tyypillisiä kertomusten naisille. muille uskoutuen tai ei-kielellisesti esim. Tämä johtui eron taustojen rankkuudesta. 13 12 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Käytännön alkuhankaluuksien jälkeen vanhemmat ovat päässeet yhä toimivampaan yhteistyöhön. Ryhmän vanhemmat ovat toimineet eniten Ayalonin kognitiivisen selviytyjätyypin tapaan. Oivallus oli saanut aikaiseksi käänteen selviytymistarinassa. Vanhempien välit olivat kuitenkin selkeästi ystävällisemmät kuin asiallisen yhteistyön mallissa. Jouko: ”Et ilmeisesti näitä niin sanottuja järkiperäisiä eroja on hirveen vähän, koska tuntuu, että ympäristö ei ymmärrä hirveesti, että me ollaan ihan ystävällisissä väleissä, paljon ystävällisimmissä kuin avioliiton viimeisinä vuosina keskenämme. Käytännössä arkea pyöritettiin yhdessä
Tämä on vaikuttanut yhteistyön luontevuuteen ja keskinäisen ystävyyden mahdollistumiseen. Kai se pitäis olla tämmönen idyllinen perhekuva päässä, mutta enemmän se niinku avartaa, et asioista pääsee yli, niistä voi tehdä paremmankin ratkaisun, ei tarvi mennä perinteisillä keinoilla, MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 14 12.5.2015 9.08. Eropäätös tehtiin yhdessä. Ystävyyden lujittuminen oli seurausta siitä, että he molemmat olivat muuttuneet eron jälkeen. Kertomuksen käännekohdan ja tarinatyypin suhteen saumattoman yhteistyömallin vanhemmat erosivat yhteistyön tasaisuudessa toisista malleista. (Taulukko 1.) Eron positiiviset vaikutukset Vaikka ero ei ollut toivottu asia, sain kuulla monta tarinaa eron positiivisista vaikutuksista perheiden elämään. 15 14 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen 3. Vanhemmilla oli kykyä ilmaista tunteita ja uskoutua toisille ihmisille tunteiden patoamisen sijaan. Muina positiivisina seikkoina mainittiin vanhemman oma kasvu, erityinen huomio lapselle, uusi parisuhde ja uudet perheenjäsenet. 18-vuotias Aino ei nähnyt vanhempiensa erossa mitään negatiivista. He auttoivat toisiaan käytännön asioissa ja tarvittaessa myös raha-asioissa. Saumattoman yhteistyön malli Myös saumattoman yhteistyön mallissa vanhemmat olivat usein yhteydessä toisiinsa. Mallien erot ilmenevät seuraavasti taulukosta. Riidat oli riidelty ja eroa työstetty pitkään jo avioliiton aikana. Vanhemmat olivat luoneet toimintasuunnitelman, jota he olivat toteuttaneet onnistuneesti. Ulla koki hänen ja Oton ystävyyden lujittuneen eron jälkeen. Varsinaista käännettä kertomuksista ei löytynyt. Hän pystyi kertomaan Otolle mm. Selviytymismalleista tyypillisimpiä olivat kognitiivinen ja emotionaalinen malli. Asiallisen yhteistyön mallin oivallukset liittyivät ensisijaisesti päätökseen toimia rakentavasti lapsen parhaaksi, vaikka erotilanne oli vaikea. Mut et joo, siis ollaan todella, oikeen hyviä ystäviä.” Niiden vanhempien, joiden yhteistyötä kuvaa parhaiten saumattoman yhteistyön malli, yhteistyö lapsen asioissa oli sujunut hyvin alusta alkaen. Tiiviin yhteistyömallin vanhemmat olivat ensisijaisesti oivaltaneet asioita tekemällä työtä yhteistyön onnistumisen eteen. Mallien erot ja yhtäläisyydet Eri malleissa oli sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Lapsen asumiseen liittyvissä ratkaisuissa saumattoman yhteistyömallin vanhemmat olivat uskaltautuneet toimimaan tavallisesta poiketen (asuminen vierekkäisissä taloissa ja lapsen asuminen isän luona). Saumattoman yhteistyön mallissa yhteistyö oli ollut tasaisen hyvää alusta lähtien, selkeää käännettä parempaan ei löytynyt. Yhteydenottoja toiseen vanhempaan oli eniten tiiviin ja saumattoman yhteistyön malleissa. Vain saumattoman yhteistyön mallissa vanhempien suhde oli ystävyyssuhde, jossa toiselle uskoudutaan henkilökohtaisista asioista. Ayalonin selviytymistyyppien (1996) suhteen eri mallien vanhemmat eivät juurikaan eronneet toisistaan. Yhteistyö oli muotoutunut sujuvammaksi sitä tekemällä . Eron tuomina positiivisina asioina hän piti rauhaa ja onnellisuutta. Tarinatyyppinä saumattoman yhteistyön mallin kertomukset olivat melko stabiileja, lievästi progressiivisia. Ja kyllä mä senkin huomaan, että miten, tottakai itekin olen muuttunut varmasti ja huomaan sen, että mun ex-mieskin on muuttunut eron jälkeen, et hän on kasvanut ihan hirveesti, jos sitä nyt näin pystyy arvioimaan, mut nyt mä hukkasin sen punasen langan. parisuhteistaan ja masennuksestaan. Positiivisina vaikutuksina nähtiin useimmin toimiva erovanhemmuus, eroperheiden tyytyväisyys nykytilanteeseen, eronjälkeinen helpotus ja voimien palautuminen sekä rauhallisempi ilmapiiri kotona. Aino: ”En oikeastaan en, en mää nää siinä negatiivista. Vanhemmat pitivät toisiaan ystävinä. Ulla: ”Tähän täytyy sanoa se toinen naisten lehtien klisee, että olemme nyt parempia ystäviä kuin koskaan! Mä inhoon, että mä joudun sen toteamaan, mutta niin se vaan hemmetti vieköön on! (naurua) Niin, siis me pystytään puhumaan enemmän ja paremmin asioista kuin silloin kun me ollaan oltu parisuhteessa. Pieni ero löytyi siitä, että asiallisen yhteistyön mallin vanhemmat käyttivät kognitiivisen ja emotionaalisen selviytymisstrategian lisäksi eniten sosiaalista ulottuvuutta. Näetkö vanhempien erolla olleen negatiivisia vaikutuksia teidän lasten tai vanhempien elämään. Erotilanteeseen ei liittynyt epäoikeudenmukaisuuden tunteita. Kognitiivinen, tietoinen tapa selvitä vaikeuksista oli vahvasti vallalla kaikilla vanhemmilla
Myös Ainon pikkuveli Elmeri oli tyytyväinen riitojen loppumisesta. Vanhempien eroon liittyvien tunteiden käsittelyprosessi oli alkanut jo ennen eroa kuten vanhemmillakin. mut ei perinteinen oo aina paras. En usko, en usko.” Mitä kaikkea positiivista siitä on seurannut. Aino: ”Varmaan se, että vanhemmat lopetti riitelemisen, niistä tuli onnellisempia, kyl vaikuttaa et kun ne on onnellisia, niin itekin on onnellisempi ja tuli enemmän semmonen rauha. Ei se aina oo negatiivinen juttu, että jotkut eroo…(…) Kyl se on parempi, että ne on onnellisia kuin onnettomia yhdessä..” Ainolle vanhempien onnellisuus oli tärkeää (vrt. Elmeri ei löytänyt epäkohtia kahden talon systeemistä ja vanhempien yhteistyöstä. Hän oli tyytyväinen itseensä ja nykyiseen elämäntilanteeseen ja ajatteli, että hän ei olisi ollut samanlainen tyttö ilman vanhempien eroa. 15 14 Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. Heitä ei nähdä erillisinä vanhemmista, ja heidän psyykkinen prosessinsa unohdetaan (Wallerstein, Lewis & Blakeslee 2007; Karttunen 2010, Yhteistyön tiiviys Vanhempien suhde Selviytymistyyppi Käännekohta Tarinatyyppi Asiallisen yhteistyön malli yhteys aina tarvittaessa asiallinen, ei ystäviä kognitiivinen, sosiaalinen, emotionaalinen oivallus toimia rakentavasti lapsen parhaaksi progressiivinen, ”vaikeuksista voittoon” Tiiviin yhteistyön malli yhteyksiä useasti ystävällinen, ei ystäviä kognitiivinen, emotionaalinen naisilla oivallus tehdä töitä yhteistyön suhteen progressiivinen, ”vaikeuksista voittoon” Saumattoman yhteistyön malli yhteyksiä useasti välitön, ovat ystäviä kognitiivinen, emotionaalinen ei löydy, alusta saakka päätetty tehdä hyvää yhteistyötä stabiili, lievästi progressiivinen, yhteistyö on ollut hyvää alusta lähtien Taulukko 1.: Erilaiset yhteistyömallit suhteessa yhteistyön tiiviyteen, vanhempien suhteen laatuun, erosta selviämisen malliin, kertomuksen käännekohtaan ja kertomuksen tarinatyyppiin MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 15 12.5.2015 9.08. 7-vuotias Jesse ei osannut kuvitella muunlaista tilannetta kuin se, että asuu lähes puoliksi vanhempiensa kanssa. Wallerstein, Lewis ja Blakeslee (2007, prologi xxvii) katsovat uskomuksen onnellisista vanhemmista ja sitä kautta onnellisista lapsista sisältävän ajatuksen lapsista sopeutuvina ja erosta nopeasti toipuvina. Asiat hoituivat, ja vanhemmat tulivat toimeen keskenään. Roosa oli alusta pitäen uskonut, että erosta selvitään, ja luottanut vanhempien tapaan hoitaa erotilanne. Poijula 2007, 236). Se onnellisuus ja rauha on ehkä paras. Roosalle varhaisteininä tapahtunut ero oli luonnollinen asia haastatteluhetkellä, vaikka erohetkellä elämä oli tuntunut kaoottiselta. Lopullisen eron tapahduttua siitä oli ollut helpompaa toipua verrattuna siihen, että ero olisi tullut yllättäen
Uskomus eron jälkeen onnellisista vanhemmista ja sitä kautta onnellisista lapsista eli vahvana haastateltujen sosiaalisessa tarinavarannossa. Että hoiti vaan ne mitä on pakko. Että kyllä huono liitto vie hirveesti voimia. Myös Panttilan vuoroasuvien vanhempien olosuhdekartoituksessa (2005, 47– 48) kävi ilmi, että lapsen ollessa paljon molempien vanhempien luona, vanhempi pyrki panostamaan enemmän lapsen kanssa viettämäänsä aikaan. Pauli: ” Kyl hän kokee semmosta, varmaan tarkempaa ihailua ja tarkempaa kiinnostusta hänen elämästään, kun molemmat joutuu tekemään töitä se eteen, että miten sulla menee koulussa, ja mitäs sulle nyt kuuluu ja kenen kanssa sä nyt olet ja hänestä ollaan kiinnostuttu ja tavallaan hänelle jaetaan semmosta varastoitunutta rakkautta sitten taas kun hän tulee, kolmen, neljän päivän päästä taas mun luokse, sit se on semmosta varastoitunutta taas, että hän saa vähän enemmän ekstraa, enemmän halauksia ja, se vastaanotto on kauheen lämmin.” Myös uusperheiden mukana tuomat muutokset kuvattiin positiivisina asioina kuten esimerkiksi uusi puoliso miehen mallina ja uudet sisarukset. Psykologinen joustavuus on Pietikäisen (2009, 16; 2011, 24, 28) mukaan kykyä kohdata tilanne avoimesti, tietoisesti ja keskit”Eron jälkeen voimia riitti enemmän myös lapsen kanssa olemiseen.” MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 16 12.5.2015 9.08. Kyllä mä uskon, että mä oon parempi äiti nytten kuin niinä viimeisinä vuosina.” Positiiviseksi nähtiin myös vanhemman oma kasvu ihmisenä, itsenäisyys ja vahvuus. Dialogisen keskustelun osapuolten on oltava halukkaita kuuntelemaan. Dialogi ei olisi mahdollista ilman vanhempien psykologista joustavuutta. Nämä on nähty vahvuutena myös uusperhetutkimuksissa (Broberg 2010, 188; Ritala-Koskinen 2001, 106). Haarakangas (2008, 26,28) näkee dialogin sekä suhteena että prosessina. Kyl mä niinku huomasin sen, että sitten kun erottiin, niin vaikka se oli raskasta olla yksin, niin oli kuitenkin sitten helpottavaa olla yksin, että jotenkin ne voimat palautu ja huomas, että mulla on paljon antaa tolle pojalle ja vielä niin, että mä jaksan paljon enemmän sen kanssa. Lähes kaikki vanhemmat kokivat muuttuneensa eron myötä. Dialogi on vuorovaikutussuhde, jossa on parhaimmillaan keskinäistä kunnioitusta, tasavertaisuutta ja avoimuutta. Eikä kumpikaan saanut toisistaan mitään voimaa. Musta on tullut paljon itsenäisempi ja mä en tarvitse päätöksiin kenenkään muun mielipidettä ja mä tiedän mitä mä haluan ja mitä mä en halua ja millaisen elämän mä haluan ja miten asiat tehdään, että kyllä se on tehnyt musta hirveen vahvan ja itsenäisen ja oli aikakin jo!” (naurua) Eron positiivisena seurauksena tuli esiin lapsen saama erityinen huomio. Usein ero oli helpotus, poispääsy voimia vievästä liitosta. Merille ero oli ollut suuri itsenäiseksi kasvamisen paikka: Meri: ”On, et mähän oon aikoinani muuttanut kotoo suoraan ex-miehen kanssa, mä en oo eläissäni asunut yksin, alkuun se oli aivan kauheeta, olla yksin, mutta kyllä siitä on tullut sellainen vahvuus. Eron jälkeen voimia riitti enemmän myös lapsen kanssa olemiseen. Keskustelu on avointa, vahvasti tähän hetkeen liittyvää ja se sisältää aitoa kiinnostusta toisen mielipiteitä kohtaan. Siitä oli tullut myös oma kokemus. Dialogi ei ollut mahdollista kaikissa perheissä heti eron jälkeen, mutta tutkimushetkellä vanhemmat olivat saavuttaneet yhteistyöhönsä dialogisen ulottuvuuden. Marja ajatteli olevansa eron jälkeen parempi äiti: Marja: ”Joo, voin, voin, et oma jaksaminen oli aika lopussa niinä viimeisinä vuosina, et ei oikein jaksanut keskittyä mihinkään, et se vei hirveesti voimaa, että yritettiin yhdessä. Ja se vei loppuun, ei jaksanut kauheesti keskittyä ton pojankaan elämään. Erovanhemmuus dialogisena vuorovaikutussuhteena Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että haastattelemieni vanhempien erovanhemmuus täytti tutkimushetkellä dialogin kriteerit. 17 16 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen 66). Pauli ja Mari näkivät poikansa Jessen saaneen eron seurauksena osakseen enemmän rakkautta, hellyyttä ja hänen asioihinsa keskittymistä. Moni korosti omaa kasvuaan ihmisenä
MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 17 12.5.2015 9.00. Erokriiseihin tarvitaan oikeanlaista ja oikeanaikaista apua. 17 16 Eron kokeneelle perheelle ero on kuitenkin iso, raskas ja usein myös ainutkertainen asia tilastollisesta tavanomaisuudesta huolimatta
Ero on häiriötila, johon vanhemmat ovat sopeutuneet ajan kuluessa. Tärkeintä on, että oman käytöksen reflektointi saa aikaan muutoksia tulevissa tilanteissa. Perheasioiden sovittelun sekavia käytäntöjä tulee kehittää ja vakiinnuttaa. Winnicottin (1965) käsite riittävän hyvä äiti) lapsen näkökulmasta. Tutkimuksen vanhemmilla oli kykyä psykologiseen joustavuuteen haastavissakin yhteistyötilanteissa ja myös yksin lapsen/lasten kanssa. D.H. myös Karvinen-Niinikoski & Pelli 2010, 106). Todentuntu, uskottavuus ja vakuuttavuus ovat ne seikat, joihin olen tutkimuksessani pyrkinyt. Fasper-hanke on tehnyt ansiokasta työtä tällä saralla (ks. Erokurssit, joissa vanhempia koulutettaisiin hyvään yhteistyöhön sekä tarjottaisiin perheille tukea eron jälkeiseen tilanteeseen (Wallerstein & Blakeslee 2007, 312; Koskela 2011, 145) ovat tervetulleita. Katastrofi ei kuitenkaan ole ollut pysyvä, krooninen tila, vaan Amaton (2000, 1273) avioerostressiin sopeutumisen kriisimallin mukainen ohimenevä psykososiaalisen kuormituksen vaihe. 2012; Haavisto ym. Riessmann (1993, 65) puhuu vakuuttavuudesta ja sen lähikäsitteestä uskottavuudesta. Nämäkin tarinat jatkavat kulkuaan sosiaalisessa ja kulttuurisessa tarinavarannossa ja muuntuvat niitä uudelleen kerrottaessa uusien kokemusten myötä. Yhteistyö ei aiheuta stressiä, vaan on sujuvaa ja toimivaa. Tämän tietoisen hyväksyvän havainnoinnin avulla hän pystyy omistautumaan tekemisilleen. POHDINTAA Tutkimustulosten pohdintaa Narratiivisen, kuten kvalitatiivisen tutkimuksen yleensäkin, luotettavuutta arvioidaan eri kriteerein kuin niin sanottua perinteistä, paradigmaattisen muodon omaavaa tutkimusta. Follo-malli käräjäoikeuksissa on hyvä apu jo sinne ehtineisiin huoltoriitoihin. Aiemman avioliittolain aikana vanhempien piti käydä perheasiain neuvottelukeskuksessa puPerheterapia 2/15 Nina Kauppinen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 18 12.5.2015 9.08. Eron kokeneelle perheelle se on kuitenkin iso, raskas ja usein myös ainutkertainen asia tilastollisesta tavanomaisuudesta huolimatta. Eroa harkitsevien tai eropäätöksen jo tehneiden saatavilla on hyvä olla erilaisia tuen muotoja, joista jokainen voisi löytää itselleen sopivan. Stressitilan jälkeen he ovat palautuneet toimintakyvyssään eroa edeltäneelle tasolle tai jopa paremmalle tasolle. Hän kehottaa tutkijaa miettimään, onko tulkinta järkevä ja vakuuttava. Kun paradigmaattisen muodon tarkoituksena on vakuuttaa totuudesta , narratiivisen muodon tarkoitus on vakuuttaa todentunnusta (Heikkinen 2010, 153–154). Hyvää yhteistyötä voi tehdä eron jälkeen monella eri tavalla. Täydellistä, ideaalista yhteistyötä tuskin on kuin ero-oppaissa kuvattuna. Jokaisen on hyvä löytää oma toimiva tapansa. Yhteistyö ei ole tutkimukseni vanhemmillakaan ollut täydellisen harmonista, mutta vanhemmat ovat oppineet käsittelemään mahdollisia erimielisyyksiään ja hillitsemään itsensä kiperissä tilanteissa. Tunteita kuohuvassa kriisitilanteessa ei ole helppoa toimia järkevästi, vaikka ajatuksen tasolla siihen pystyisikin. Suuremmalla tutkimusotoksella malleja olisi ehkä löytynyt lisää. Hyvä yhteistyö on saavutettu oppimalla itselle hyvä tapa toimia suhteessa entiseen puolisoon. Tarinat ja kertomukset olivat todentuntuisia, uskottavia ja vakuuttavia kuvauksia tilanteista, joissa yhteistyövanhemmuus oli onnistunut. Erokriiseihin tarvitaan oikeanlaista ja oikeanaikaista apua. Yllätyseron kokeneille ero on ollut hetkellisesti katastrofi (vertaa Jallinoja 2000, Kimpimäki 2012). Kuten tarinoista on ilmennyt, alku yhteistyölle on monesti ollut hankala. Impulsiivisuuden sijaan heidän toimintaansa ohjasivat arvot ja tavoitteet, joihin he olivat sitoutuneet. Ulkopuolisen on helppo neuvoa, kuinka tilanteessa tulisi toimia. Katson, että yhteistyön olisi hyvä olla ”riittävän hyvää” (vrt. Omistautuminen tarkoittaa tavoitteiden asettamista ja niihin sitoutumista. 2014). Tarvitaan sekä uusia matalan kynnyksen palveluja että nykyisten palvelujärjestelmien ja auttamiskäytäntöjen uudistamista vastaamaan paremmin tehtäväänsä (kts. ”Riittävän hyvän yhteistyön” avulla lapsella ja myös vanhemmilla on hyvä olla. Perheterapia-lehti 3/2014, Mattila-Aalto ym. Ihminen on psykologisesti läsnä, avoimen uteliaana nykyhetkessä tarkastellen kokemaansa. Pohdintaa eropalvelujen kehittämisestä Eroista on tullut tavallisia tapahtumia perheiden elämässä. 19 18 tyneesti. Tutkimuksessani on esitelty kolme erilaista hyvän yhteistyön mallia erovanhemmuuteen. Kaikki vanhemmat tekevät virheitä. Kulttuurisen ja sosiaalisen tarinavarannon ihanteet ja ideaalit voivat aiheuttaa suorituspaineita
Näen narratiivisen ja dialogisen terapiasuuntauksen sopivan tähän hetkeen ja tulevaisuuteen suuntautuneina sekä voimavarakeskeisinä hyvin eroihin liittyvään auttamistyöhön. Vaaranen on saanut ajatteluunsa vaikutteita Belgian erokoulusta. Monesti sovittelua ja muuta erotyöskentelyä tehdään eri toimipisteissä vain aikuisten kanssa. Psykososiaalisesti työskenneltäessä asiakkaiden kanssa pohditaan asioita useammalla tapaamiskerralla ja tehdään lyhyitä kokeilusopimuksia. Istunnoissa loukkauksia pyydetään ja annetaan anteeksi. Lapset ovat kuitenkin kotona kuulemassa riidat ja näkemässä itkuisen tai vihaisen vanhemman sekä kenties tukemassakin häntä. Vai pitäisikö lastenvalvojien lähteä tapaamaan myös lapsia. Tämä ei toki tarkoita menneisyyden vaikeuksien väheksymistä tai kuulematta jättämistä. Vaaranen järjestää pareille ”rauhanistuntoja”, joiden puitteissa työskennellään niin kauan, että molemmat osapuolet hyväksyvät eron. Eronjälkeistä auttamistyötä tehdään monesta eri viitekehyksestä. Hänen mukaansa ”ero tarvitsee aina hoitoa”. Raskaasta elämäntilanteesta selviytyminen on mielestäni aina myös muutostyöskentelyä. Kaslow (1993, 343–344) näkee, että eroavat parit hyötyisivät ”parantavasta eroseremoniasta”, joka olisi eräänlainen psyykkinen lopetus avioliitolle. Lasten huomioiminen erotilanteessa olisi mitä parhainta ehkäisevää lastensuojelua. Tämä voisi riittää tueksi monelle eroperheelle. Seremoniassa puolisot kertovat terapeutin avulla toisilleen muun muassa, mitä hyviä muistoja heille jää avioliitosta. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 19 12.5.2015 9.08. Mikäli lapset eivät ole mukana työskentelyssä, jonkun turvallisen aikuisen olisi hyvä keskustella lapsen kanssa erosta. Keskustelun avulla vanhemmille selkiytyisi, toimivatko he kipeiden tunteiden ohjaamina vai järkevästi reflektoiden. Erojen tutkiminen positiivisesta näkökulmasta on tärkeää (myös Kiiski 2011, 252). Haasteena istunnoissa on se, että ne vaativat asiakkailta todellista pitkäjänteisyyttä, varsinkin jos toinen on vahvasti eron kannalla ja toinen täysin sitä vastaan. Eropalvelujen kehittäminen tarvitsee tuekseen myös tieteellistä tutkimustietoa. Voisiko lasten mukaan ottaminen ja heidän kuulemisensa parhaimmillaan pysäyttää kiivaita vanhempia. Voisiko käytäntö olla hyvä myös tänä päivänä, eli pitäisikö eropäätöskeskustelun olla pakollista eron saamiseksi. Myös lapset saavat kertoa, mitä ero heille merkitsee, ja mitä he toivovat vanhemmiltaan eron jälkeen. Niin sanotun psykososiaalisen orientaation (Antikainen 2007, 73–75) käyttäminen useammin tarjoaisi hyvän tuen erotilanteessa verrattuna rutiininomaiseen lapsen asioista sopimiseen. Erilaiset viitekehykset sopivat erotyöhön, ja terapeutti voi toimia integratiivisesti eri suuntauksia yhdistellen. Eron taustoista puhuminen voi auttaa tulevassa yhteistyössä. Tutkimukseni ja ammattiroolini kautta minua mietiKuinka onnistua erovanhemmuudessa. Suojelemmeko lapsia turhaan. Lastenvalvojan sopimuspalvelut tavoittavat hyvin suuren osan eroavista vanhemmista. Kansalaistoimintana syntyneeseen erokouluun on kerätty yhteen sovittelukirjallisuuden ja erotutkimuksen hyviä käytäntöjä. Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen näkee tarpeellisena jokaisen perheen osallistumisen eronjälkeiseen perhetapaamiseen. Erilaisten eroauttamisen metodien ja käytäntöjen vaikuttavuutta olisi hyvä tutkia. Pitäisikö lapsia ottaa mukaan eronjälkeiseen työskentelyyn, vai pitäisikö lapset pitää erossa aikuisten riidoista. Seremoniassa hyvästellään perhe sellaisessa muodossaan, ja se on alku uudenlaiselle perheyhteydelle ilman vuorovaikutusta kahlitsevia tunteita. Dolto (2005, 26) ajattelee, että eroavien pitäisi ilmaista eron syyt kolmannen osapuolen läsnä ollessa. Tarkoituksena on purkaa osapuolten välistä tunnesuhdetta. Tämä tarkoittaisi lisäresurssien kohdentamista lastenvalvojan palveluihin. Eroja on tutkittu Suomessa melko vähän. 19 18 humassa eroaikeistaan. Lasten kanssa työskentely on yksi eroauttajia mietityttävä asia. Erokoulun piirissä uskotaan, että 90 % erojen jälkeisistä riidoista johtuu väärällä tavalla annetusta eroilmoituksesta. Se voisi olla koulunterveydenhoitaja, koulupsykologi tai lastentarhanopettaja. Voisiko se ehkäistä myös psyykkisesti erittäin kuormittavia ja kalliiksi tulevia huoltoriitoja. (Vaarasen luento Perheneuvojille Helsingissä 6.5.13; Kohti Erorauhaa, julkaisematon lähde.) ”Rauhanistuntoja” voisi Väestöliiton lisäksi soveltaa myös muissa auttamispisteissä. Näen erittäin tarpeellisena suuren kvantitatiivisen tutkimuksen lasten erokokemuksista, mutta myös kvalitatiivista tutkimusta aiheesta tarvitaan. Eronjälkeinen sovittelutyö on haasteita täynnä. Millainen keskustelu edistää erosta selviytymistä. Uudessa Fasper-hankkeen sovittelumallissakaan lapset eivät ole mukana
Kun vanhemmat eroavat. (2007). The Consequences of Divorce for Adults and Children. Kipeän ja kaoottisenkin eron jälkeen on sovittava lasten asioista. Teoksessa J. Kriisiteoriasta ja kriisipsykoterapiasta. Kääriäinen, J. Helsinki: Väestöliitto. 21 20 Perheterapia 2/15 Nina Kauppinen tyttävät monet kysymykset. Helsinki: A-klinikkasäätiö. Keskeisenä ajatuksena terapiasuuntauksessa on vaikeiden ajatusten ja tunteiden hyväksymisen parantava vaikutus sekä omiin keskeisiin elämänarvoihin sitoutumisen merkitys. l LÄHTEET Amato P. Journal of Marriage and the Family 62, 1269-1288. Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena. Helsinki: Otava. (2002). Childhood 2003 (10), 147-161. (2003). Eronjälkeisessä työskentelyssä on mielestäni kuitenkin hyvä olla psykoedukatiivista otetta. Phychological Bulletin 110, 26–46. Viime aikoina kiinnostukseni on herännyt kognitiiviseen psykoterapiaan ja erityisesti sen piirissä vaikuttavaan hyväksymisja omistautumisterapiaan. (2003). Suomen sovittelufoorumi ry. Acta Universitatis Tamperensis 696. Teoksessa A. 2010. Heikkinen H.L.T. Yhteisön tuki ja selviytyminen. 1991. & Angelino I. (2010). Kuinka hyvän eronvanhemmuuden oivallukset ja yhteistyön käännekohdat olisivat entistä useammin mahdollisia. Antikainen M. Muutoksen saavuttamiseen kaivataan usein työkaluja. Sosiaalityöntekijän asiantuntijuus lapsen huoltoja tapaamissopimuspalvelussa. Helsinki: Mannerheimin lastensuojeluliitto. An Invitatiton to social Construction. Jallinoja (2000). MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 20 12.5.2015 9.08. Haarakangas K. Hämäläinen & P. Helsinki: Eveil-kustannus. Nastola: Magentum. Tampere: Tampereen yliopisto. Gergen K. (1996). Psyykkinen trauma. Dolto F. Broberg M. Lontoo: SAGE. Usein terapeutit vieroksuvat asiakkaiden neuvomista. Selviydyn. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja D 52/2010. Hämäläinen J. Ayalon O. Eroon liittyvien tunteiden poisrajaaminen keskustelusta on vaikeaa asiakkaille, mutta myös meille terapeuttista työtä tekeville. Huoltoriitojen kustannukset yhteiskunnalle: taloudellisen arvioinnin teoreettisia ja metodologisia haasteita. Sovittelijan rooli eroaa terapeutin roolista. (2014). Parantava puhe: dialogisuus ihmissuhteissa, mielenterveystyössä ja psykiatrisessa hoidossa. Pölkki (toim.) s. Hänninen V. Monet vanhemmat tarvitsevat pitkää yksilöhoitoa erosta selviytymiseen. Kuinka kriisissä olevat, katkerat ja vihaiset ihmiset saadaan hedelmälliseen dialogiin keskenään. Amato P. Valli (toim.). Jyväskylä: PS-kustannus. Sisäinen tarina, elämä ja muutos. (2000). Flowerdew J. Havaintoja, mallinnuksia ja arvioita FASPERhenkkeen pohjalta. Eron haasteet, väliintulot ja lapset. Hyväksymisja omistautumisterapian piirissä kehitettyjen mentaalisten työkalujen oppimisprosessi ei välttämättä vaadi vuosien psykoterapiaa, vaan harjoituksia voidaan hyödyntää lyhyemmissäkin terapiaja konsultaatiosuhteissa. Yhteiskuntatieteet 148. Tunteiden hyväksymisen jälkeen muutos näkyy myös käyttäytymisen tasolla. Uusperheen voimavarat ja lasten hyvinvointi. Ikkunoita tutkimusmetodeihin II, s.143–159. (2012). Parental Divorce and the Wellbeing of children: A Meta-analysis. Family Relations 52, 332-339. (1980). (1999). Kuopion yliopiston julkaisuja E. Perheasioiden sovittelun uudet tuulet. Kuopio: Kuopion yliopisto. Onnistunut erovanhemmuus on yleensä mahdollista vasta vaikeiden tunteiden hyväksymisprosessin kautta. Onko sovittelutyössä hyvä keskittyä vain lapsen asioista sopimiseen ja rajata keskustelusta parisuhteeseen liittyvät tunteet. (2008). & Keith B. & Neale B. 187-212. Aaltola & R. Mielestäni yksilötyössäkin pitäisi olla ”lapsen puolella” tuoden keskusteluun sitä, miltä asiat ja tilanteet tuntuvat lapsesta, ja miten ne vaikuttavat lapsiin. Traumatisoituneiden ja muuten herkillä olevien vanhempien kanssa tulee olla sensitiivinen, mutta toisaalta tilanne ei saisi pysähtyä paikoilleen terapeutin liian varovaisuuden vuoksi. Haavisto V., Bergman-Pyykkönen M & KarvinenNiinikoski S. Amato P. Trying to Stay Apace: Children with Multiple Challenges in Their Post-Divorce Family Lives. Perheen aika. (2005). A-klinikkasäätiön julkaisu n:o 5. Vanhemmat tietävät usein, kuinka kuuluisi toimia, mutta kuinka saada heidät oikeasti ajattelemaan lapsen näkökulmasta omat kipeät tunteensa ja tarpeensa ohittaen. http://chd. sagepub.com/content/10/2/147 Viitattu 7.4.2012. Olen usein pohtinut kuinka kauan lapset voivat odottaa sitä, että äidin tai isän katkeruus erotilanteesta helpottaa, ja tämä jatkaa viimein elämäänsä. Cullberg J. Reconciling Divergent Perspectives: Judith Wallerstein, Quantitative Family Research, and Children of Divorce. On vaikea kysymys, mennäkö suoraan asian ytimeen vai odottaako asiakkaalle oikeaa ja sopivaa hetkeä joskus hyvinkin pitkään. Lapsen edunmukaiseen toimintaan omistautuminen ja sitoutuminen eivät välttämättä onnistu ilman ulkopuolista tukea. Helsinki, Ensija turvakotien liitto
Väestötutkimuslaitoksen julkaisusarja D 38/2001. The Sociological Review, 54, 155–170. Puolison rinnakkaissuhteen paljastuminen, äkillinen ero ja intimiteettiloukkaus – Narratiivinen tutkimus intiimin suhteen päättymisestä. Maksimainen J. Hämäläinen & P. Helsinki: Väestöliitto. Wisniewski (toim.). Karvinen-Niinikoski S. Sosiologinen analyysi terapeuttisesta ymmärryksestä. W. Katsaus lapsen vuorottelevan asumisen kirjallisuuteen ja käytännön toteutukseen. Binghamton: The Haworth Press. E. Newbury Park, CA: Sage Publications. A. (2010). Dissertations in Education, Humanities, and Theology. Acta Uviversitatis Lapponiensis. & Pelli M. Mattila-Aalto M., Bergman-Pyykkönen M., Haavisto V. No 15. Helsinki: Ensija turvakotien liitto. (2010). Suomalainen avioero 2000-luvun alussa. Teoksessa A. Children’s narratives of post-divorce family life: from individual experience to an ethical disposition. Joensuu: University of Eastern Finland. Mikä on lapsen perhe. Vaaranen H. SOCCA:n ja Heikki Waris-instituutin julkaisussarja 1/2005. Maksimainen J. Ritala-Koskinen A. Kohti Erorauhaa, julkaisematon. Kaslow, F. Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään. Tulkintoja lasten uusperhesuhteista. Kiiski J. Kahden kodin lapsuus. Avioeron mieli –moraalisesta kysymyksestä terapeuttiseksi haasteeksi. 5-23. (2011). ja Karvinen-Niinikoski S. Riessmann C. Avioeron tuska ja helpotus. Risk Factors in Divorce : Perceptions by the Children Involved. Isän ja äidin välissä. Jyväskylä: PS-kustannus. (2013). Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 21 12.5.2015 9.08. Avioeron perintö. Litmala M. (1993) The divorce ceremony: A healing strategy. Helsinki: STAKES. (1995). Teoksessa T. Families and Divorce. Kääriäinen, J. Kimpimäki A. Perspectives of psychological Science. Pietikäinen A. Poijula s. Narrative configuration in qualitative analysis. Hämäläinen & P. Helsinki. Polkinghorne D. Teoksessa A. Pölkki (toim.) Eron haasteet, väliintulot ja lapset, s. The changing experience of childhood. Litmala (toim.) Lapsen asema erossa, s. Smart C., Neale B. (2001). Yhdessä vai erikseen. (2013). Kuinka onnistua erovanhemmuudessa. (2012). and Wade A. (2005). Dissertations in Social Sciences and Business Studies No 46. Vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta. Helsinki: WSOY. (2012). 21 20 Karttunen R. (2007). Kontula O. Smart C. (2013). 126–156. Lapsi erossa – empiirisiä kuvaajia 1. & Blakeslee S. Parental Divorce and Children´s Adjustment 2009 (4), 140-153. Tilastokeskuksen julkistus 17.4.2014 Vaaranen H. Joustava mieli parisuhteessa. Ero haastaa vanhemmuuden. Tutkimus suomalaisten perusuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä. Life history and narrative, s. Lapsen kuulemisen psykologinen kehys huoltoja tapaamisriidoissa. Tampere: Tampereen yliopisto. Lapsi ja kriisi: selviytymisen tukeminen. Helsinki: Helsingin yliopisto. Pölkki (toim.) Eron haasteet, väliintulot ja lapset, s. (2001). Perheasioiden sovittelu – riitelykulttuurista vastuulliseen osallisuuteen. Wallerstein J., Lewis J. Helsinki: Therapeia-säätiö. Helsinki: Kirjapaja. Lapsen etu erotilanteissa. Landsford J. Konfliktiteoreettinen näkökulma eroihin ja palvelujen kehittämiseen. Helsinki: Duodecim. (2011). Ristiriitojen kohtaamisesta konfliktien hallintaan, 91–108. Taskinen S. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2010:10. Lontoo: Falmer Press. (2003). Teoksessa J. Kääriäinen A. Parisuhde ja ero. (2002). Luento Väestöliiton Parisuhdekeskuksen järjestämänä koulutuspäivänä perheneuvojille 6.5.13. STAKES, oppaita 46. Teoksessa M. Nelson & T. (2010). Hatch & R. Määttä K. Helsinki: Tammi. (2009). (2001). Publications of the University of Eastern Finland. Teoksessa E.Poikela (toim.) Sovittelu. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Opas sosiaalitoimelle. Avioero suomalaisen miehen kokemana. Malden: Blackwell. 3-33. Helsinki: Duodecim. K. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E 47/2013. Panttila R. Koskela J. Acta Universitatis Tamperensis 1526. http://pps.sagepub.com/ content/4/2/140 Viitattu 12.1.2011. 2003. Childhood 2003 (10), 131145. Helsinki: Kirkkohallitus. Eron lapset aikuisina. Viitattu 26.9.2011. (2007). Pietikäinen A. Trepper (toim.) 101 Family Interventions, s. Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto. 213–241. 341–345. (2012). Narrative Analysis. Moxnes K. (1993). E. (2008). http://chd.sagepub.com/content/10/2/131. (2006). Helsinki: Ensija turvakotien liitto. Kääriäinen, J. Joustava mieli. (2012). Publications of the University of Eastern Finland. Ero ja erosta toipuminen prosessina
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten mielenterveyteen liittyvät vaikeudet ovat luonteeltaan biopsykososiaalisia siten, että niiden syntyyn vaikuttavat lapsen kehityksen aikana monet seikat, jotka liittyvät lapsen perimään, raskaudenajan olosuhteisiin sekä lapsen kokemuksiin biologisessa perheessään ja sijoituksen aikana (Kestilä ym. Sijaishuoltopaikan etäisyyskriteereillä on pyritty turvaamaan perusedellytykset säännölliselle yhteydenpidolle lapsen ja hänelle läheisten ihmisten välillä (Lastensuojelulaki 54§). 2013). Lapsija nuorisopsykiatriaan erikoistuneiden laitoshoidon erityisyksiköiden kohdalla ”tavoite kohtuullisesta etäisyydestä kodin ja hoitopaikan välillä toteutuu käytännössä vain erittäin harvoin” (Tuloksellisuustarkastuskertomus 2012, 54–55). Perhekeskeiset palvelut tukevat vanhempien osallisuutta ja kyvykkyyttä tulla toimeen lapsensa kanssa (Geurts, Boddy, Noom & Knorth 2012). 23 22 Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys perheen yhdistymiseen lastensuojelun erityisyksikön sijoituksen jälkeen Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt Timo Pasanen, psykologi, FT, Psykoanalyytikko Helsingin Diakonissalaitos Lapsija perhetyö, timo.pasanen@hdl.fi Kati Katajamäki, neuropsykologiaan erikoistuva psykologi, Neuropsykologi (ET), PsM Helsingin Diakonissalaitos Lapsija perhetyö, kati.katajamaki@hdl.fi Tuija Åstedt, VTM, eMBA, lapsija perhetyön johtaja Helsingin Diakonissalaitos Lapsija perhetyö, tuija.astedt@hdl.fi JOHDANTO Sijoitettujen lasten tarvitsema kokonaisvaltainen hoito-ohjelma ja perhetyön merkitys osastohoidon tukena Lapsen kasvun ja kehityksen turvaaminen voi olla peruste lapsen sijoittamiselle perheen ulkopuoliseen sijaishoitoon. Laitoshuoltoa järjestetään, jos lapsen sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla (Lastensuojelulaki 50§). Siten laitoshoidon täytyisi aikaisempaa selvemmin määrittyä yhdeksi vaiheeksi lapsen ja perheen tukemiseksi tehtyä pidemmän aikavälin hoitosuunnitelmaa (Berridge & Brodie 1998). 2012; Tarren-Sweeney & Hazel 2006; Tarren-Sweeney 2008a,b; 2013, Minnis, Everett, Pelosi, Dunn MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 22 12.5.2015 9.08. Hoitopaikan sijainti riittävän lähellä asiakasperheitä tukisi kuitenkin lapsen kontaktia omaan perheeseensä, ja on perusedellytys laadukkaalle perhetyölle (Robst ym
Mitä vanhempana lapsi sijoitetaan kodin ulkopuolelle, sitä enemmän heillä ilmenee mielenterveysongelmia tutkimusten mukaan (Tarren-Sweeney 2008a; Egelund & Lausten 2009; Ford, Vostanis, Meltzer & Goodman 2007; Minnis ym. 23 22 Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... Lapsen kouluvalmiuksien opettelu voi alkaa Sophie Mannerheimin sairaalakoulun koulukuntouttavassa luokassa tai Keinumäen koulun koulukuntouttavassa luokassa (Sophia Mannerheimin ja Espoon Keinumäen koulun kotisivut). Siten tarvitaan kokonaisvaltaisia hoito-ohjelmia, joissa tuetaan riittävästi sekä vanhempia, lapsia että heidän välistä vuorovaikutussuhdettaan (Vaughan ym. 24). Lasten oireet ilmenevät yleisimmin kiintymyssuhdevaikeuksina, käytöshäiriöinä ja aggressiivisuutena, masennuksena, itsetuhoisuutena, vakavina kouluvaikeuksina sekä päihteiden käyttönä. Lastensuojelun ja -psykiatrian välimuodon palvelu: intensiivihoito Helsingin Diakonissalaitoksen lapsija perhetyön palvelualueella vuodesta 1999 toiminut intensiivihoito on metropolialueen lastensuojelun sijaishuollon erityisyksiköissä toteutettavaa kuntouttavaa hoitoa traumatisoituneille ja monimuotoisesti oirehtiville lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. 2008). Mitä varhaisemmassa vaiheessa ja pidempään lapsi joutuu elämään traumatisoivassa ympäristössä, sitä pysyvämpiä seuraamuksia sillä on lapsen kehityksen kannalta (Chambers, Saunders, New, Williams & Stachurska 2010; Glaser 2000; Koponen 2005; Pechtel & Pizzagalli 2011; Tarren-Sweeney 2008b). Lapsen oirekäyttäytymisen ja vanhemmuusstressin välillä näyttää olevan molempiin suuntiin kulkeutuvia vaikutuksia. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 23 12.5.2015 9.08. s. Keskeiset menetelmät ovat hoitavassa yhteisössä toteutettava terapeuttinen ja kuntouttava yksilöhoito sekä perheja verkostotyö. 2014). Fyysisen kaltoinkohtelun vuoksi sijoitetuilla lapsilla on suurempi riski joutua kotiuttamisen jälkeen uudelleen perheessään väkivallan kohteeksi kuin muista syistä sijoitetuilla lapsilla (Biehal 2007; Connell ym. Joissakin tutkimuksissa vanhempien luokse palaavilla lapsilla on esiintynyt myöhemmin enemmän tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia kuin sijaishuollossa tai adoptiossa jatkavilla lapsilla (Sinclair, Baker, Wilson & Gibbs 2005; Taussig ym. & Knapp 2006). Lastensuojelun asiakkaana olevien perheiden vanhemmilla on ylisukupolvisia ja vaikeaan elämäntilanteeseen liittyviä kasautuvia stressitekijöitä (Pasanen 2001). puutokset vanhemmuuden taidoissa, vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutushäiriöiden synnyttämät pettymykset sekä lapsen vaativa temperamentti ja vaikeahoitoisuus (Abidin 1992, 1995). 2006). Perheterapeuttisella työskentelyllä ja perheen kuntouttamisella pyritään tukemaan lastensuojeluperheiden aktiivista osallisuutta hoidon vaikutusten aikaansaamisessa ja vahvistamaan lapsen luotettujen ihmissuhteiden jatkuvuutta. Perheen yhdistämisen suurimmaksi esteeksi on nähty se, että myönteistä kehitysprosessia ei saada aikaan, ja lapset joutuvat palaamaan samankaltaiseen kehitystä vaarantavaan perheympäristöön, joka johti aikoinaan heidän sijoittamiseensa perheen ulkopuolelle (Bellamy 2008; Taussig, Clyman & Landsverk 2001). Mitä voimakkaammin ja laaja-alaisemmin lapsi oirehtii, sitä uupuneemmiksi ja stressaantuneemmiksi vanhemmat itsensä kokevat (Vaughan, Feinn, Bernard, Brereton & Kaufman 2014). Osastohoidon rinnalla lapsella ja perheellä on mahdollisuus saada lastenja nuorisopsykiatrisia, psykologisia ja perheterapiapalveluita, sekä tarpeen mukaan neuropsykologisia, kuvataideja toimintaterapiapalveluita. Viisijäsenisen perheterapiatiimin työskentelyä ohjaa perheterapeuttinen, strukturaalinen, systeeminen ja konstruktiivinen viitekehys, ja perheiden kanssa työskentelyssä hyödynnetään joustavasti eri menetelmiä (Kuva 1. Toisaalta vanhempien rasittuneisuus on yhteydessä lasten voimakkaampaan oirekäyttäytymiseen (Costa, Wheems, Pellerin & Dalton 2006). Lisäksi vanhemmaksi tuleminen synnyttää stressiä, jota voimistavat mm. Hoitoon tulon taustalla on usein sairaalahoitoja tai tutkimusjakso, jossa on tehty arvio psykiatrisen hoidon ja kuntoutuksen tarpeesta. Lastensuojelulasten erityisen oirekuvan vuoksi tarvitaan monella eri systeemisellä tasolla toimivia ja toisiaan tukevia interventioita, jotka huomioivat lapsen laaja-alaisen oirekuvan erityispiirteet ja kehitysympäristön eri puolet (Tarren-Sweeney 2010, 2014). Intensiivihoidossa tarjotaan lapselle ja perheelle heidän yksilöllisten tarpeidensa mukaan suunniteltu kokonaisvaltainen hoitoprosessi, jossa hoidollinen, kasvatuksellinen ja psykiatrinen hoito keskittyvät samaan kasvuympäristöön. 2001) ja vanhempien hoitamattomien mielenterveyden häiriöiden on todettu voimistavan lasten oirehdintaa (Bellamy 2008)
Aikaisempien tutkimusten mukaan 70– 84%:lla intensiivihoidossa olevilla lapsilla on havaittu olevan vähintäänkin lievä psyykkinen häiriö (Honkinen & Pasanen 2011; Pasanen 2001). Moniulotteisen perhetyön merkitys lasten hoidon tukena tuli myös esille (Ekholm 2013; Kaakinen 2004; Valkonen & Pasanen 2012). Perheterapeuttisen työskentelyn menetelmiä intensiivihoidossa Lyhenteiden selitykset: EFT = emotional focused therapy / tunnekeskeinen parija perheterapia, MIM-arviointi = marschak interaction method / vuorovaikutusarviointi, TRE= Trauma and tension releasing exercise Vuodesta 2014 TRE; Logoterapian menetelmät 2013 Hoidon alkuvaiheen vanhempien vertaisryhmä 2012 Keholliset menetelmät; Integratiivinen paripsykoterapia 2010 Ratkaisuja voimavarakeskeinen psykoterapia 2009 Kuvalliset ja toiminnalliset menetelmät 2008 Eronneiden vanhempien kumppanuusterapia 2007 Vanhempien psykoterapiaryhmä; EFT-pariterapia 2006 Kotiin vietävä perheterapia 2005 Bentovim-Miller perhearviointi 2004 Sisarusterapia 2002 Systemaattinen perheterapiatyöskentely 2001 MIM-arviointi 1990 Notkolan lastensuojelun erityisyksikössä alkanut perheterapeuttisen työskentelyn käynnistyminen ja koko perheen ympärivuorokautinen hoito Kuva 1. Helsingissä ja Espoossa oli tutkimusajankohtana intensiivihoitopaikkoja neljässä eri yksikössä, yhteensä 56 paikkaa. Sosiaalityön perinteisten tunnustelevien ja viipyilevien intuitiivisten arviointiprosessien rinnalle on kaivattu selkeämpiä arviointimenetelmiä, joiden kautta voitaisiin paremmin turvata lapsen edun toteutuminen (Oranen 2006). Intensiivihoidosta tehtyjen tilastojen mukaan keskimäärin noin 30% lapsista palaa hoitojakson jälkeen kotiin (tilasto intensiivihoidosta). Laitoshoidossa tehtävän perhetyön vaikutusten tutkiminen Tukevan laitoshoidon positiivisten vaikutusten tunnistamisen (Knorth, Harder, Zandberg, & Kendrick 2008; Knorth, Klomp, van der Bergh & Noom 2007; Scholte & van der Ploeg 2000; Scholte & van der Ploeg 2006) ohella on kaivattu tarkempaa tutkimusta siitä, mitkä tekijät laitoshoidossa vaikuttavat lapsen kehitystä tukevalla tavalla (Knorth ym. Tutkimuksessa käytetyn Bentovim-Miller -perhearviointimallin (Bentovim & Miller 2001; Jäppinen & Laukkanen 2009) on todettu tukevan lastensuojeluperheissä tehtävää Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt Kuva 1. Lisäksi kahdessa eri yksikössä oli tarjolla laitosmuotoista intensiivihoidon jatkohoitoa, yhteensä 24 paikkaa (Helsingin Diakonissalaitoksen kotisivut; Pasanen 2001, liite 2). Enemmistö (60–80%) lapsista suhtautui positiivisesti intensiivihoitojaksoon hoidon päätyttyä (Ekholm 2013). Perheterapeuttisen työskentelyn menetelmiä intensiivihoidossa Lyhenteiden selitykset: EFT = emotional focused therapy / tunnekeskeinen parija perheterapia, MIM-arviointi = marschak interaction method / vuorovaikutusarviointi, TRE= Trauma and tension releasing exercise MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 24 12.5.2015 9.08. 2008) ja miten perheen mukana oleminen vaikuttaa laitoshoitoon (Nickerson, Brooks, Colby, Rickert & Salamone 2006). 25 24 Tavoitteena on kokonaisvaltainen muutos lapsen ja perheen tilanteessa, jotta lapsen kehitys voisi jatkua turvallisesti kotona tai sopivaksi arvioidussa jatkohoitopaikassa
Yhteensä lapsia oli 30, joista tyttöjä oli 6 ja poikia 24. Intensiivihoidon jatkohoitoon laitoshoitoa. Tutkimuslupa haettiin Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungeilta. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 25 12.5.2015 9.08. Kuva 2. TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT Tutkimusaineisto ja aineiston keruu Tutkimuksen osallistujat olivat kaikilta intensiivihoidon osastoilta kaikki ne 7–12 -vuotiaat suomea äidinkielenään puhuvat lapset ja heidän perheensä, joiden hoito alkoi välillä 1/2007–3/2009, ja joiden huoltajilta saatiin suostumus tutkimukseen osallistumisesta. 2. Tutkimushypoteeseina olivat: 1. Tutkimusaineisto EVA-yksikkö on erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrinen tutkimusja hoitoyksikkö. Bentovim-Miller -perhearviointimallin tulosten muuttumista sijaishuollon aikana ja sen yhteyttä perheen yhdistymiseen sijaishuoltojakson jälkeen ei ole tutkittu Suomessa aikaisemmin. Hoitoprosessin vaikuttavuuden ymmärtämiseksi verrattiin intensiivihoitojakson jälkeen kotiin palaavien (N=12 / 40%) ja sijaishuollon piirissä jatkavien (N=18 / 60%) lasten ryhmiä. 25 24 Tutkimusaineisto N=30 Sijaishuollon piirissä jatkavat N=18 Kotiinpalaavat N=12 Sijaisperhe N=1 Perhekoti N=1 Toinen laitos N=7 Intensiivihoidon jatkohoito N=5 EVA-yksikkö N=3 perhetyötä mm. tarjoamalla selkeämpiä tavoitteita perhetyölle ja nostamalla lasten näkökulman paremmin esille (Falck 2007; Oranen 2006; Reinikka & Roisko 2009; Voutilainen 2009). Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksessa pyritään tuottamaan tarkempaa tietoa laitoshoidon prosessista vertailemalla määräaikaisen intensiivihoitojakson jälkeen kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten kehityksellisiä riskitekijöitä ja perhetilannetta. Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... Keskimäärin lasten ikä oli noin 10 vuotta (ka 10v 4kk, kh 1v 9kk) hoidon alkaessa (Kuva 2.). Intensiivihoitojakson jälkeen kotiin palaavien lasten ryhmän perheiden toimintakyky ja vanhemmuus olisi keskimäärin vahvempaa kuin sijaishuollossa jatkavien lasten perheissä. Helsingin Diakonissalaitoksen eettinen toimikunta hyväksyi tutkimussuunnitelman ja sektorin johtaja myönsi tutkimusluvan. Intensiivihoitojakson jälkeen kotiin palaavien lasten ryhmässä vanhempien kertomien ylisukupolvisten ja varhaiskehityksen aikaisten riskitekijöiden kasautuminen olisi keskimäärin vähäisempää kuin sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmässä
Osallistui Ei osallistunut p-arvo perhearviointiin perhearviointiin N (%) N (%) Kotiin 9 (75) 3 (25) Lähtötaso 0,694 Sijaishuoltoon 11 (61) 7 (39) Kotiin 7 (58) 5 (42) Seurantavaihe 0,457 Sijaishuoltoon 7 (39) 11 (61) MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 26 12.5.2015 9.12. Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt Taulukko 1. Näiden 20 lapsen ryhmästä seurantavaiheessa perhearviointiin osallistuivat 14 lapsen perheet. Verrattaessa lähtöja seurantavaiheessa kotiin palanneiden ja sijaishuollossa jatkavien lasten suhdetta perhearviointiin osallistuneiden ja perhearvioinnista poisjääneiden perheiden kohdalla voidaan todeta, että ryhmät eivät eronneet merkitsevästi toisistaan sen suhteen, palasiko lapsi intensiivihoitojakson jälkeen kotiin (Taulukko 1.). Näistä 14 perheestä 3 tapauksessa oli läsnä sekä lapsen biologinen äiti että isä, 2 tapauksessa äiti ja uusi isäpuoli, 6 tapauksessa biologinen äiti ja 3 tapauksessa biologinen isä. Näistä 20 perheestä 5 tapauksessa oli läsnä sekä lapsen biologinen äiti että isä, 3 tapauksessa äiti ja uusi isäpuoli, 9 tapauksessa biologinen äiti ja 3 tapauksessa biologinen isä. Laaja perhearviointi tehtiin perheterapiatiimin toimesta hoidon alun arviointivaiheen aikana noin kuukausi (ka 1,4 kk, kh 0,8 kk) hoidon alusta ja syventävän hoidon vaiheessa, noin 12 kuukautta (ka 11,9 kk, kh 1,1 kk) hoidon alusta. Perhearviointiin osallistuminen oli vapaaehtoista. Kolmen lapsen kohdalla oli käytössä pelkästään isän haastattelu lapsen varhaiskehityksestä, joissa kaikissa äidin tilanne näyttäytyi vaikeana, ja siihen liittyi lapsen laiminlyömistä raskauden ja varhaiskehityksen aikana. Lasten äideistä 25 ja isistä 9 osallistui varhaisvaiheen haastatteluun. Kahden lapsen kohdalla kumpaakaan vanhempaa ei saatu haastatteluun. Isien haastatteluissa tuli esille samoja riskitekijöitä kuin äitien haastatteluissa, mutta keskimäärin vähemmän, mikä liittynee äidin rooliin lapsen raskauden ja varhaiskehityksen aikana. Perhearviointiin osallistuvat perheet lähtö ja seurantavaiheessa Tilastollinen ero perhearviointiin osallistuneiden ja ei osallistuneiden kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien perheiden välillä lähtötasossa ja seurantavaiheessa Fisherin tarkalla testillä laskettuna. Kuuden lapsen kohdalla haastatteluun osallistui sekä äiti että isä; viidessä tapauksessa he olivat eronneet, jolloin heitä haastateltiin erikseen, ja yhdessä tapauksessa heitä haastateltiin yhdessä. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa siihen osallistui 20 lapsen perheet. Yhdessä tapauksessa äiti oli kuollut ja kahdessa tapauksessa äidillä esiintyi vakavaa masennusta ja siihen liittyen itsemurhayritys tai vakava päihdeongelma. 1–2 kuukautta hoidon alusta tehdyistä varhaisvaiheen haastatteluista vastasivat kaksi psykologia, joista toinen haastatteli 29 ja toinen 5 vanhempaa. Näiden kuuden lapsen kohdalla aineistoksi valittiin äidin haastattelun tulokset. 27 26 Lapsen varhaiskehitystä kartoittavaan haastatteluun (Vakkari & Pasanen 2001) osallistui 28 lapsen vanhemmista jompikumpi tai molemmat
Konsensusanalyysina perheterapeutit luokittelivat osa-alueet viisiportaisella asteikolla: 5= huomattavasti voimavaroja, 4=selvästi voimavaroja, 3=kohtalaisesti voimavaroja ja vaikeuksia, 2=selviä vaikeuksia, 1=huomattavia vaikeuksia. Ylisukupolvisia riskitekijöitä kartoitettiin vanhemman lähisuvusta, johon laskettiin kuuluvaksi vanhemman lisäksi hänen biologiset vanhempansa ja heidän biologiset vanhempansa. Vanhempien vastaukset kirjattiin ylös ja ryhmiteltiin ylisukupolvisiin ja varhaiskehityksen aikaisiin riskitekijöihin. Perhearviointi Vuodesta 2005 perheterapeutit ovat käyttäneet Bentovimin-Millerin perhearviointimallia (Bentovim & Miller 2001), jonka avulla kartoitetaan perhedynamiikan ja vanhemmuuden eri osa-alueita (Reinikka & Roisko 2009). Haastattelun aluksi vanhemmille kerrottiin, miten haastattelun tuottama ymmärrys lapsen varhaiskehityksestä, yhdessä muiden tietolähteiden kanssa, auttaa suunnittelemaan lapsen hoitoprosessia ja tavoitteita intensiivihoidossa. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 27 12.5.2015 9.00. Puolistrukturoidun haastattelun kesto oli 1–2, tuntia ja siinä pyrittiin tavoittamaan vanhempien oma näkemys lapsen oirekäyttäytymisen taustalla vaikuttavista ylisukupolvisista, raskaudenajan ja ensimmäisten 5 elinvuoden riskija suojaavista tekijöistä. Perheterapia-arvio videoitiin, ja videon avulla perheterapeutit kirjasivat perheterapia-arviointilomakkeeseen laadullisen kuvauksen kaikista osa-alueista. Perhearvion kesto vaihteli 45 minuutista 75 minuuttiin, ja sen tekivät kaksi perheen terapiasta vastaavaa perheterapeuttia. Perhearviointimenetelmä tarjoaa järjestelmällisen havainnoinnin, kuvailun ja arvioinnin mallin, jonka avulla voidaan kuvata yksityiskohtaisesti ja suhteellisen objektiivisesti havainnoiden perheen toimintakykyä, vahvuuksia ja vaikeuksia. sivulla 28). Lopuksi muuttujat dikotomisoitiin kahteen luokkaan (0= ei/mahdollisesti ja 1= selvä riskitekijä) epävarmojen tapausten poissulkemiseksi (Kuva 3. sivulla 29) Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... 27 26 MENETELMÄT Vanhempien haastattelu lasten varhaiskehityksestä Psykologin tekemän varhaisvaiheen haastattelun (Vakkari & Pasanen 2001) edellytys on luottamuksellisen suhteen rakentuminen vanhemman kanssa. Haastattelun lopuksi psykologi varmisti, että haastattelussa mahdollisesti esiin nousseet vaikeat teemat eivät jääneet ahdistamaan vanhempia. (Kuva 4. Tarvittaessa vanhemmat saivat ottaa yhteyttä psykologiin
• kielenkehitys; puheen ymmärtäminen, ensimmäiset sanat ja lauseet; erityisvaikeudet • hienoja karkeamotoriikan kehitys • tunteiden ja impulssikontrollin säätelyn kehitys; tuhriminen, kastelu, uhmaikä, oman tahdon ilmaisut, pelot, vihan ja kiukun ilmaisu, raivokohtaukset ja rauhoittuminen, suhtautuminen rajoihin • sosiaalisten taitojen kehitys; vierastaminen vauvana, ryhmätilanteet päiväkodissa • suhde vanhempiin ja sisaruksiin • muita suojaavia ja riskitekijöitä TRAUMATISOIVAT KOKEMUKSET • vanhemman kokemus siitä, oliko lapsella vahingoittavia kokemuksia ikävälillä 0–5 vuotta • kiintymyssuhdekatkokset • erokokemukset ja tärkeiden ihmisten menetykset; sairaalajaksot (väh. 1 viikko), äitiyden ja isyyden jatkuvuus, huoltajaparien määrä, sijaishuoltokokemukset, turvakotisijoitukset • lapsen näkemä fyysinen väkivalta • lapsen kokema fyysinen ja seksuaalinen riisto • muu kaltoinkohtelu, uhankokemus ja laiminlyönti • traumatisoitumisen kasautuvuus Kuva 3. 5 päivää), erot vanhemmista (väh. 29 28 Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt YLISUKUPOLVISET RISKITEKIJÄT • päihdekäyttäytyminen • mielenterveydenongelmat; skitsofrenia, kaksisuuntainen mielialahäiriö, vakava masennus • itsemurhayritykset / itsemurhat • oppimisvaikeudet; lukemisen, kirjoittamisen, laskemisen vaikeus; tarkkaavaisuuden ja keskittymisen vaikeudet; muut oppimisvaikeudet • aikaisempi lastensuojeluasiakkuus VANHEMMAN OMA LAPSUUDEN AIKAINEN SUHDE OMIIN VANHEMPIIN • huoltapitävä / laiminlyövä vanhemmuus BIOLOGISTEN VANHEMPIEN PARISUHDE LAPSEN VARHAISKEHITYKSEN AIKANA • parisuhteen laatu ja sen vaikutus äidin ja lapsen psyykkiseen vointiin RASKAUSAJAN JA SYNNYTYKSEN RISKIJA SUOJAAVAT TEKIJÄT • äidin fyysinen terveydentila • lääkityksen ja sairaalahoidon tarve • alkoholialtistuma • tupakanpoltto • huumausaineiden käyttö • perheen elämäntilanne raskausaikana; taloudellinen tilanne, sosiaalisen verkoston tuki • raskaudenajan / synnytyksen jälkeinen masennus • synnytyksen komplikaatiot • syntymäpainoja pituus • apgar-pisteet VARHAISKEHITYKSEN SUOJAAVAT JA RISKITEKIJÄT • vauvavaiheen kehitys; imettäminen, miten helppo lohduttaa, ärtyisyys, koliikki; äidin mieliala, jaksaminen lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana • lapsen fyysinen terveydentila; korvatulehdukset, allergiat, ihottumat, muut infektiot, tapaturmat • ravinto; syömisen säännöllisyys, valikoivuus, määrä • unirytmi; nukahtamisvaikeudet, painajaiset yöheräily • temperamentti, jota kartoitettiin 9 erilaisen osa-alueen kautta (Thomas, Chess & Birch 1970); aktiivisuus, häiriöherkkyys, tarkkaavaisuus / keskittymiskyky, sopeutuvuus muutoksiin, lähestyminen / vetäytyminen, voimakkuus, rytmien säännöllisyys / epäsäännöllisyys, aistiärsykekynnys ja lapsen mieliala. Varhaisvaiheen haastattelun luokittelu MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 28 12.5.2015 9.08. Näiden osa-alueiden yhdistelmänä lapsen temperamentti luokiteltiin kahteen pääluokkaan: sopuisa / vakaa ja vaativa / vaikea temperamentti
Perhearvioinnissa perhettä tarkastellaan systeemisestä näkökulmasta; pyrkimyksenä on luoda käsitys perheen monien alajärjestelmien toiminnasta ja moninaisten vuorovaikutustapojen ja kommunikaatiomuotojen vaikutuksesta kuhunkin alajärjestelmään ja perheen kokonaistoimintaan. Perhearviointimenetelmä opastaa työntekijää tutkimaan arviointiprosessin käynnistänyttä ongelmaa suhteessa perheen vuorovaikutuskuvioihin ja laajempaan sosiaaliseen kontekstiin (Bentovim & Miller 2001, 10–18). 29 28 Perhearviointimenetelmä tarjoaa järjestelmällisen havainnoinnin, kuvailun ja arvioinnin mallin, jonka avulla voidaan kuvata yksityiskohtaisesti ja suhteellisen objektiivisesti havainnoiden perheen toimintakykyä, vahvuuksia ja vaikeuksia. Tapa, jolla perhe on järjestäytynyt kuvastaa perheen tapaa kohdata uusien kehitysvaiheiden ja elämänkaaren muutosten mukanaan tuomia avaintehtäviä, joiden ratkaiseminen on edellytys lasten ikätasoisiin kehitystarpeisiin vastaamiselle. Kuva 4. Perhesysteemin toimintaa pyritään suhteuttamaan perheen kehityshistorian lisäksi laajempiin suvun, paikallisyhteisöjen ja yhteiskunnan järjestelmiin. PerYlisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... Bentovim & Miller (2001) Laaja perhearviointi Vanhe mm uu s Pe rh ee n so pe utu mis kyky Pe rh ee n id en tite ett i / ra jat Perhe en liittou tumat Tunne lma ilmap iiri Pe rh ee n vu or ov ai ku tu s Laaja perhearviointi Roolit ja vastuu sekä sopeutuminen perheen elämäntilanteisiin Päätöksenteko ja ongelman ratkaisu Ristiriitojen hallinta Laajennettu perhe ja yhteiskunta Yksilöllinen tila ja itsemääräämisoikeus Perheorganisaatio Perheen ominaispiirteet Perheen historia Perheen yhteenkuuluvuus Sukupolvien väliset rajat Parisuhde Vanhemmuus Vanhempi-lapsi Sisarukset Ilmapiiri Läsnäolo Suhteiden luonne Tunteiden ilmaisu ja tunnistaminen Jatkuvuus Läsnäolo Viestien ilmaisu ja vastaanottaminen Kasvatus ja huolenpito Kiintymyssuhteiden luonne Kehityksen ja kasvun tukeminen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 29 12.5.2015 9.08. Kun perheen etninen, kulttuurinen tai yhteiskunnallinen tausta poikkeaa työntekijän omasta taustasta, on työntekijällä erityinen vastuu tutkia näitä eroja, jotta arvio perustuisi todelliseen tietoon
Alle 0,05 jääneet p-arvot tulkittiin tilastollisesti merkitseviksi, ja p-arvot ilmaistiin kolmen desimaalin tarkkuudella. Lastensuojeluasiakkuuden ylisukupolvisuus oli tavallista sekä kotiin palaavien että sijaishuollossa jatkavien lasten kohdalla. Koska aineisto oli kooltaan pieni, ja testatut logaritmimuunnokset eivät saaneet aineistoa vastaamaan riittävästi normaalijakaumaa, suoritettiin aineistojen tilastollinen vertailu epäparametrisilla testeillä. Laajassa perhearvioinnissa perheen järjestäytymisen ulottuvuus on jaettu kahteen osatekijään, perheen sopeutuvuuteen ja vanhemmuuteen. Siten perhearvioinnissa olisi tärkeä tunnistaa perheen kesken jääneitä kehitystehtäviä ja niihin sopeutumisen synnyttämiä perhesysteemin ja -dynamiikan vääristymiä. sivulla 32). Ylisukupolviset ja varhaiset riskitekijät Vanhempien kertomana sekä kotiin palaavien että sijaishuollossa jatkavien lasten lähisuvussa esiintyi runsaasti päihdeongelmia, vakavia mielenterveyden ongelmia ja itsemurhayrityksiä. Fisherin tarkalla testillä mitattuna ero ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä minkään ylisukupolvisen riskitekijän eikä niiden kasautumisen suhteen (Taulukko 3. Vanhemmuus keskittyy vanhempien tehtäviin ja koostuu kehityksen tukemisesta (virikkeet, lämpö, hyvän palautteen antaminen), kiintymyksestä sekä lasten hoidosta, ohjauksesta ja rajoittamisesta (Bentovim & Miller 2006, 18–27). Fisherin tarkalla testillä mitattuna ero ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä minkään prenataalisen riskitekijän eikä niiden kasautumisen suhteen (Taulukko 3. 31 30 Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt heen ominaisluonne erittelee perhe-elämän ominaisuuksia, kommunikaatiota, tunne-elämää, liittoutumia ja identiteettiä Ne kuvastavat perheen ainutlaatuista tapaa suoriutua avaintehtävistään. Raskausajan alkoholinkäytölle ja tupakoinnille oli altistunut samassa määrin molempien ryhmien lapsia. Molempien ryhmien lasten äidit olivat joutuneet kokemaan voimakasta stressiä raskauden aikana sosiaalisen tuen puutoksiin ja erityisesti vakaviin parisuhdeongelmiin ja väkivaltaan liittyen. sivulla 32). Sekä kotiin palaavien että sijaishuollossa jatkavien lasten kehitys on vaarantunut monin tavoin raskaudenajan kehityksestä lähtien. Tilastollinen käsittely Tutkimusaineistolle oli luonteenomaista, että jakaumat olivat positiivisesti vinoja ja poikkesivat normaalijakaumasta. sivulla 31). TULOKSET Taustatiedot Kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmät eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi vanhempien sosioekonomisen statuksen, sukupuolen, iän, aikaisempien lastensuojelutai sairaalasijoitusten lukumäärän eivätkä hoidon keston suhteen (Taulukko 2. Tapa, jolla perhe on järjestäytynyt, vaikuttaa siihen, kuinka hyvin lapsen/nuoren kehitystarpeisiin vastataan. Molempien ryhmien lasten joukossa likipitäen kolmasosa oli kokenut vaikean synnytyksen, jollaiseksi laskettiin huomattavasti pitkittynyt synnytyksen loppuvaihe ja hätäsektio, napanuoran kiertyminen kaulan ympäri ja synnytystä välittömästi seurannut äidin fyysisen voinnin romahtaminen. Kahden ryhmän eroja jatkuvan muuttujan suhteen tutkittiin Mann-Whitney -testillä. Perheen elämänkaaressa tapahtuvat muutokset tuovat mukanaan uusia kehityshaasteita, ja perheen keskinäisin suhteisiin ilmaantuvat vaikeudet saattavat kieliä perheen vaikeudesta selvitä uudesta kehitystehtävästä ja siirtyä uuteen vaiheeseen. Perheen sopeutuvan järjestäytymisen kautta tarkastellaan, kuinka joustavia perheenjäsenten roolit ovat, ja miten perheen tehtävät ja vastuut on järjestetty, miten hyvin perhe pystyy sopeutumaan lasten ikäja kehitysvaiheiden muutoksiin ja miten se selviytyy stressistä. Joka viidennellä kotiin palaavista lapsista ja runsaalla puolella sijaishuollossa jatkavista lapsista esiintyi lähisuvussa lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan vaikeuksia. Perheen sopeutuvuus koostuu mukautumiskyvystä, ongelmanratkaisusta ja päätöksen teosta, riitojen ratkaisusta sekä suhteista sukulaisiin ja yhteisöön. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 30 12.5.2015 9.08. Aineiston tilastollinen käsittely suoritettiin käyttämällä IBM SPSS Statistics 22 tilasto-ohjelmaa. Kotiin palaavat ja sijaishuollossa jatkavat lapset eivät eronneet kysyttyjen prenataalisten riskitekijöiden tai niiden kasautumisen suhteen. Ristiintaulukoiden merkitsevyyksiä tutkittiin Fisherin tarkalla testillä. Muutoksen merkitsevyyttä tutkittiin Wilcoxin Sign Rank -testillä
sivulla 32). 126 kk 5 (42) 10 (56) 15 (50) Hoidon kesto kuukautta ka/Md (kh) ka/Md (kh) ka/Md (kh) 28,9/26,5 (10,1) 30,1/27,5 (10,9) 29,6/27,0 (10,5) 1,000M Kotiin palaavat ja sijaishuollossa jatkavat lapset eivät eronneet merkitsevästi myöskään kysyttyjen varhaiskehityksen aikaisten riskitekijöiden tai niiden kasautumisen suhteen. Molempien ryhmien lapset olivat kokeneet runsaasti traumaattisia kokemuksia; lähes puolet molempien ryhmien lapsista oli joutunut kokemaan fyysistä väkivaltaa. Fisherin tarkalla testillä mitattuna ero ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevä minkään varhaiskehityksen aikaisen riskitekijän eikä traumatisoivien kokemusten kasautumisen suhteen (Taulukko 3. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 31 12.5.2015 9.08. Kotiin palaavista lapsista lähes joka kolmannella ja sijaishuollossa jatkavista runsaalla puolella oli taustassaan kiintymyssuhdekatkos. Molempien ryhmien lapsilla esiintyi runsaasti kielenkehityksen ja hienomotoriikan vaikeuksia. Kotiin palaavista lapsista lähes joka kolmannella ja sijaishuollossa jatkavista lähes puolella esiintyi voimakasta traumaattisten kokemusten kasautumista. 31 30 Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... Sekä kotiin palaavien että sijaishuollossa jatkavien lasten enemmistöllä arvioitiin olevan vaativa temperamentti ja poikkeuksellisen voimakas uhmaikä, jonka koettiin jatkuneen vuosikausia. Taulukko 2. Lyhenteet: ka=keskiarvo, Md= mediaani, kh=keskihajonta Kotiin Sijaishuollossa Kaikki p-arvo palaavat jatkavat N (%) N (%) N (%) Vanhempien työllisyys Työtön 3 (25) 8 (44) 11 (37) 0,245 Työssä 9 (75) 10 (56) 19 (63) Lapsen sukupuoli Tytöt 4 (33) 2 (11) 6 (20) 0,184 Pojat 8 (67) 16 (89) 24 (80) Ikä hoidon alkaessa < 125 kk 7 (58) 8 (44) 15 (50) 0,710 . Taustatiedot Tilastollinen ero kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien välillä on laskettu Fisherin tarkalla testillä laskettuna, lukuun ottamatta M:llä merkittyä arvoa, joka on laskettu Mann-Whitney -testillä
33 32 Taulukko 3. Ylisukupolviset ja varhaiskehityksen aikaiset riskitekijät Tilastollinen ero kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien välillä Fisherin tarkalla testillä laskettuna. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 32 12.5.2015 9.08. Kotiin Sijaishuollossa Kaikki p-arvo palaavat jatkavat N (%) N (%) N (%) Ylisukupolviset riskitekijät N=101 N=17 N=27 Päihdeongelmat 8 (80) 13 (76) 21 (78) 1,000 Mielenterveysongelmat 4 (40) 7 (41) 11 (41) 1,000 Itsemurhayritykset 4 (40) 4 (24) 8 (30) 0,415 Oppimisvaikeudet 2 (20) 10 (56) 12 (44) 0,107 Lastensuojeluasiakkuus 2 (20) 5 (29) 7 (26) 0,678 Kasautuminen, vähintään 3 kysytyistä 5 riskitekijästä 4 (40) 6 (35) 10 (37) 1,000 Prenataaliset riskitekijät N=11 N=17 N=28 Odotusajan stressi 6 (55) 6 (35) 12 (43) 0,441 Pieni syntymäpaino 1 (9) 1 (6) 2 (7) 1,000 Vaikea synnytys 4 (36) 5 (29) 9 (32) 1,000 Alkoholialtistuma 1 (9) 2 (12) 3 (11) 1,000 Tupakka 2 (18) 3 (18) 5 (18) 1,000 Kasautuminen, vähintään 3 kysytyistä 5 riskitekijästä 4 (36) 5 (29) 9 (32) 1,000 Varhaiskehityksen aikaiset riskitekijät N=11 N=17 N=28 Vaativa temperamentti 11 (100) 12 (71) 23 (82) 0,125 Uhmaikä aina 10 (91) 15 (88) 25 (89) 1,000 Kielenkehityksen vaikeuksia 2 (18) 6 (35) 8 (29) 0,419 Motorinen kömpelyys 1 (9) 3 (18) 4 (14) 1,000 Hienomotoriikan vaikeuksia 3 (27) 5 (29) 8 (29) 1,000 Traumatisoivat kokemukset Fyysisen väkivallan näkeminen 6 (55) 6 (35) 12 (43) 0,441 Fyysisen väkivallan kokeminen 5 (45) 8 (47) 13 (46) 0,620 Seksuaalinen riisto 1 (9) 2 (12) 3 (11) 1,000 Kiintymyssuhdekatkos 3 (27) 10 (56) 13 (46) 0,137 Tärkeän läheisen menetys 5 (45) 10 (56) 15 (54) 0,700 Muu traumatisoiva kokemus2 2 (18) 5 (29) 7 (25) 0,668 Kasautuminen, vähintään 3 kysytyistä 6 riskitekijästä 3 (27) 8 (47) 11 (39) 0,435 1 N=10, yhden lapsen kohdalla puuttui tieto ylisukupolvisista riskitekijöistä 2 Vanhemman / vanhempien pitkäaikainen alkoholin käyttö, itsemurhayrityksen näkeminen, äidin vakava masennus lapsen varhaiskehityksen aikana tai perushoivan laiminlyöminen
Wilcoxin Sign Rank -testillä tarkasteltuna kotiin palaavien lasten perhearvioinnin vanhemmuus vahvistui tilastollisesti merkitsevästi (p=0,046) alkuarvioinnista seurantavaiheeseen. Lapsen suhde isäpuoleen näyttäytyi turvallisena ja vaikutti siltä, että heillä on aidosti mukavaa yhdessä” (3 pistettä). Mann-Whitney -testillä tarkasteltuna tutkimuksen seurantavaiheessa kotiin palaavien lasten perheen vanhemmuus oli tilastollisesti merkitsevästi tukevampaa kuin sijaishuollossa jatkavien lasten perheen vanhemmuus (Taulukko 4). 33 32 Perheen toimintakyky Perhearvioinnin mukaan kotiin palaavien lasten perheiden järjestäytymistä ja ominaisluonnetta kuvaavat pistemäärät olivat keskimäärin korkeampia kuin sijaishuollossa jatkavien perheiden pistemäärät sekä tutkimuksen lähtötasossa että seurantavaiheessa (Taulukko 4). Mann-Whitney -testillä tarkasteltuna tutkimuksen lähtötasossa kotiin palaavien lasten perheen identiteetin tunne oli tilastollisesti merkitsevästi vahvempi kuin sijaishuollossa jatkavien lasten perheen identiteetin tunne (Taulukko 4). Muissa perhearvioinnin osa-alueissa, kuten myöskään kokonaispistemäärässä ei tapahtunut tilastollisesti merkitsevää muutosta alkuja seurantavaiheen välillä. Mann-Whitney -testillä tarkasteltuna kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten perheen identiteetin kolme osatekijää yksilöiden autonomia (p=0,412), perheen yhteenkuuluvuuden tunne (p=0,370) ja sukupolvien väliset rajat (p=0,331) eivät eronneet tilastollisesti merkitsevästi. Esimerkiksi laadullisessa kuvauksessa perheen kiintymyssuhteiden luonteesta pistemäärä, joka viittasi kohtalaisiin voimavaroihin ja vaikeuksiin (3 pistettä), erosi selvästi kuvauksesta, jonka pistemäärä viittasi selviin vaikeuksiin (2 pistettä): ”Äidin ja lapsen suhteessa oli havaittavissa lämpöä, välittämistä ja toisen huomioimista, mutta ajoittain äidin kontrolloiva ote etäännytti lasta äidistä. sivulla 34) Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... Laadullisen kuvauksen kautta voi saada käsitystä siitä, mitä viisiportaisen asteikon pistemäärien ero merkitsee käytännössä perheen toimintakyvyn kannalta. Mann-Whitney -testillä tarkasteltuna kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten vanhemmuuden osatekijöistä kiintymyssuhteiden luonne erosi tilastollisesti merkitsevästi (p=0,038), kun taas kehityksen ja kasvun tukeminen (P=0,165) ja lasten kasvatus ja huolenpito (p=0,128) eivät eronneet merkittävästi. Lapsen suhde äitiin näyttäytyi kietoutuneelta ja isään etäiseltä” (2 pistettä). ”Lapsella oli halu kokea läheisyyttä ja yhdessäoloa, mutta perheen keskinäisissä suhteissa näyttäytyi yksinäisyys ja eristäytyneisyys. Kotiin palaavat ja sijaishuollossa jatkavat lapset eivät eronneet kysyttyjen prenataalisten riskitekijöiden tai niiden kasautumisen suhteen. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 33 12.5.2015 9.00. (Taulukko 4
35 34 10 Ta ul uk ko 4. Ko tii n pal aav at Sija is hu ollo ss a ja tk av at par vo St an dar di pi st ei de n St an dar di pi st ei de n ke sk iar vo/ m edi aan i (k es kih ajo nt a) va ih te lu vä li ke sk iar vo/ m edi aan i (k es kih ajo nt a) va ih te lu vä li Lä htö ta so Seur an ta Lä htö ta s o Seur an ta Lä htö ta so Seur an ta Lä htö ta s o Seur an ta Lä htö ta s o Seur an ta N= 9 N= 7 N= 9 N= 7 N= 11 N= 7 N= 11 N= 7 Per heen sop eut um is ky ky 2, 7/ 3, (0, 5) 2, 7/ 3, (0 ,8 ) 23 24 2, 1/ 2, (0, 5) 2, 6/ 2, (0 ,8 ) 13 24 0, 056 0, 71 Va nhem m uus 2, 3/ 2, (0, 5) 3, 0/ 3, (0 ,6 ) 23 24 2, 1/ 2, (0, 7) 2, 1/ 2, (0, 4) 13 23 0, 503 0,0 17 * Vuo ro va ik ut us ja kom m un ik aat io 2, 6/ 3,0 (0, 5) 3, 0/ 3, (0 ,6 ) 23 24 2, 4/ 2, (0, 5) 2, 4/ 2, (0, 5) 23 23 0, 503 0,1 28 Tu nn eilm ap iir i 2, 7/ 3, (0, 7) 2, 9/ 3,0 (0, 7) 24 24 2, 4/ 2, (0, 5) 2, 3/ 2, (0, 5) 23 23 0, 41 2 0,1 65 Liit to ut um at 2, 6/ 3,0 (0, 5) 3, 0/ 3, (0 ,6 ) 23 24 2, 5/ 2, (0, 5) 2, 3/ 2, (0, 5) 23 23 0, 71 0, 053 Id en tit ee tti 2, 6/ 3,0 (0, 7) 3, 0/ 3, (0 ,6 ) 13 24 1,9/ 2, (0, 5) 2, 4/ 2, (0, 5) 13 23 0, 046 * 0,1 28 Kok ona is ar vi o 2, 7/ 3, (0, 5) 2, 9/ 3,0 (0, 7) 23 24 2, 3/ 2, (0, 5) 2,4 /2 ,0 (0, 5) 23 23 0,1 52 0, 31 8 Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 34 12.5.2015 9.08. Pe rh ee n til an ne Tila st ollin en e ro k ot iin p ala av ie n ja s ija is hu ollo ss a ja tk av ie n vä lillä M an nW hi tne y –t es tillä la sk et tu na . Tila st ollis es ti m er kit se vä (p < 0, 05 ) e ro o n m er kit ty a st er ik si lla *
MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 35 12.5.2015 9.08. Ensimmäinen tutkimushypoteesi kumoutui, kun vanhempien kertomusten perusteella kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmät erosivat toisistaan keskimäärin vain vähän kysyttyjen ylisukupolvisten, prenataalisten ja varhaiskehityksen riskitekijöiden sekä lapsen temperamentin ja käyttäytymisen suhteen. Pasanen 2001). 2006), joten voi olettaa, että useat intensiivihoitoon sijoitetut voimakkaasti ja laaja-alaisesti oirehtivat lapset ovat altistuneet vuosien ajan oirekäyttäytymisen eskaloitumiskierteelle (Honkinen & Pasanen 2011). 35 34 POHDINTAA Vanhempien kertomusten ja taustatietojen perusteella välittyi kuva lasten oirehdinnan biopsykososiaalisesta luonteesta, joka liittyy perija neonataalitekijöihin sekä kasvuja kehitysympäristön moninaisiin kasautuviin riskitekijöihin (De Jong 2010; Kestilä ym. Kun siihen yhdistyi lapsen vaativa temperamentti ja vuosia jatkunut uhmaikä, niin on helppo ymmärtää, että vanhemmuuden stressi (Abidin 1992, 1995) on ollut suuri, ja monen vanhemman voimavarat ovat saattaneet loppua jo lapsen varhaisvuosien aikana kauan ennen intensiivihoitoprosessin alkamista. Yllättävää tulosta kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmien välillä olevasta pienestä erosta kysyttyjen ylisukupolvisten, prenataalisten ja varhaiskehityksen riskitekijöiden suhteen voisi osaltaan selittää lapsen huostaanottoja sijoitusprosessin herättämät tunteet. Tätä tukee perhearvioinnista vastaavien perheterapeuttien arvio, jonka mukaan arvioinnista poisjäämisen taustalla on usein huostaanoton herättämiä lamaannuttavia syyllisyyden ja häpeän tunteita, ja se liittyy usein hoitoprosessin vastustamiseen ja vaikeaan perhetilanteeseen (Apajalahti, Laakso, Mäkinen-Halttunen & Roisko 2014; vrt. Katajamäki 2015), jotka liittyvät keskilapsuuden aikaisen oireprofiiliin muotoutumiseen. 2012; Minnis ym. Se, että lähtötasossa joka neljännen (25%) ja seurantavaiheessa lähes joka toisen (42%) kotiin palaavan lapsen perhe ei osallistunut perhearviointiin kuvastaa kuitenkin sitä, että arviointiin osallistuminen sinänsä ei ennusta sitä, voiko lapsi palata intensiivihoitojakson jälkeen kotiin (Taulukko 1). Perhearvioinnin perusteella kotiin palaavien lasten perheiden järjestäytyminen ja ominaisluonne näyttivät vahvemmalta kuin sijaishuollossa jatkavien lasten perheissä. Sekä kotiin palaavien että sijaishuollossa jatkavien lasten taustalla oli huolestuttavan voimakas ylisukupolvisten, prenataalisten ja varhaisten riskitekijöiden kasautuminen ja lisäksi yleensä hyvin vaikea ja monin tavoin traumatisoiva elämäntilanne (vrt. Laaja perhearviointi on erityisesti hoidon alussa vaativa tehtävä perheelle, mikä selittää osaltaan aineistokatoa. Sitä kautta voitaisiin tulevaisuudessa tunnistaa entistä aikaisemmin se lastensuojelun asiakkaina olevien lasten erityisryhmä, joka tarvitsisi jo varhaisvuosista lähtien ja riittävän pitkäkestoisesti tehokkaita hoitoja kuntouttamispalveluita. Intensiivihoidossa työskennellään joustavasti (vrt. Armstrong, Swanke, Strozier, YamYlisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... Koska samasta aineistosta tehdyissä rinnakkaistutkimuksissa (Pasanen, Katajamäki, Martikainen & Åstedt 2015a; Pasanen, Katajamäki, Åstedt & Jaakkola 2015b) sijaishuollossa jatkavien lasten oirehdinta oli keskimäärin voimakkaampaa ja oireprofiili laaja-alaisempi intensiivihoidon aikana kuin kotiin palaavien lasten ryhmässä, niin jatkotutkimuksissa voisi yrittää tunnistaa tarkemmin niitä erottelevia perinnöllisiä, prenataalisia sekä varhaisettä myöhemmän kehityksen riskija suojaavia tekijöitä (vrt. Aineistokato vääristää tuloksia todennäköisesti positiiviseen suuntaan (Cox, Rutter, Yule & Quinton 1977) siten, että perhearviointiin osallistuneet perheet voivat keskimäärin paremmin kuin perhearvioinnista poisjääneet perheet. Vanhemmuuden puutokset, ja erityisesti turvaton kiintymyssuhde, on nähty yhdeksi keskeiseksi riskitekijäksi lastensuojelun asiakkaina olleilla lapsilla (Scholte & van der Ploeg 2000; Tarren-Sweeney 2008a), ja siltä osin perhetyö näytti kohdistuvan perheen yhdistymisen kannalta oikein. Kotiin palaavien lasten perheiden vanhemmuudessa ja erityisesti kiintymyssuhteissa tapahtui vahvistumista hoidon aikana. 2006; Tarren-Sweeney & Hazel 2006; Tarren-Sweeney 2008a,b, 2013). & Varilo 1999). Myös pieneen aineistokokoon liittyvät satunnaistekijät on syytä huomioida. Vanhempien vaikealla elämäntilanteella saattaa olla vaikutusta siihen, miten vanhempi kuvaa hoidon alkaessa lapsen varhaiskehityksen tilannetta. Toinen tutkimushypoteesi sai vahvistusta, kun hoitojakson jälkeistä perheen yhdistymistä näyttää osaltaan selittävän perheen toimintakyky hoidon alkaessa ja erityisesti se, miten perheen vanhemmuus vahvistui hoidon aikana. Varilo, Lounavaara-Rintala, Vuornos, Wahlbeck, J-C. Vanhemmuuden stressi voimistaa osaltaan lapsen oirekäyttäytymistä (Costa ym
Perhearviointiopas. (2001). Kun pyritään työskentelemään monitasoisesti lapsen kehitysympäristöön tukeutuen (Chamberlain 2003; Randal, Swenson & Henggler 1999; Westermark, Hanson & Vinnerlung 2007; Whenan, Oxlad & Lushingon 2009) ja kattavasti erilaisin perhetyön keinoin (Geurts ym. Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 36 12.5.2015 9.08. Armstrong, M., Swanke, J., Strozier, A., Yampolskaya, S. Suullinen tiedonanto, 8.12.2014. Jatkotutkimuksissa voitaisiin selvittää kotiutumisen onnistumista tarkemmin vertailemalla varsinaiseen perheterapiaprosessiin ja muunlaiseen kuntouttavaan perhetyöhön osallistuvien perheiden kotiutumisen polkuja. The determinants of parent ing behavior. & Miller, L. 2001). LÄHTEET Abidin, R. (2014). painos). Brighton: Pavilion Publishing. Children and Youth Services Review, 35, 1712-1718. l Kiitämme Helsingin Diakonissalaitoksen Lapsija perhetyön perheterapiatiimin jäseniä Marketta Apajalahtea, Marja Laaksoa, Mari Mäkinen-Halttusta, Petri Reinikkaa ja Juha Roiskoa. Aikaisemmista tutkimuksista tiedetään, että kotiuttamisen epäonnistumista lisää, mikäli niitä vanhemmuuden ongelmia, jotka alun perin toivat lapset sijaishuoltoon, ei onnistuta muuttamaan sijaishuollon aikana (Taussig ym. Journal of Clinical Child Psychology, 21, 407412. 1996). Bellamy, J. Marsh, Ryan, Choi & Testa 2006) perheen kanssa hoitokokouksissa monissa eri viitekehyksissä ja menetelmillä, myös niissä tapauksissa, joissa perhe ei sitoudu varsinaiseen perheterapiaprosessiin tai suoranaisesti välttelee ja vastustaa hoitoa (vrt. Children and Youth Services Review, 30, 216-228. The family assessment: assessment of family competence, strengths and difficulties. Intensiivihoidon laaja-alaisella perhetyöllä pyritään saamaan hoidon piiriin myös vanhempien mielenterveyden ja traumatisoitumisen häiriöitä, jotta voitaisiin vähentää niiden vaikutusta lapsen psyykkiseen oirehdintaan kotiutuksen jälkeen ja pienentää sitä kautta uudelleen sijoituksen riskiä (Bellamy 2008; Fraser ym. Lastensuojelun asiakkaina olevien vaativahoitoisten lasten ja heidän perheidensä hoidon tarpeeseen vastaaminen edellyttää tulevaisuudessa entistä parempaa joustavuutta perheja laitoshoidon välillä (Honkinen & Pasanen 2011). & Miller, L. Parhaimmillaan perhearviointimenetelmät ja niiden mahdollistamat palautekeskustelut tukevat perheiden aktiivista osallisuutta hoidon vaikutusten aikaan saamisessa. & Sharrock, P. & Roisko, J. Yhteenvetona voidaan todeta, että suhteutettuna vanhempien kertomuksissa esiin tulleisiin ylisukupolvisten riskitekijöiden kasautumiseen, varhaiskehityksen vaikeaan elämäntilanteeseen ja lapsen monenlaisiin kehityksellisiin, käyttäytymisen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen vaikeuksiin, voi pitää huomionarvoisena, että 40 % tutkimusaineiston lapsista palasi intensiivihoitojakson jälkeen kotiin. Odessa, FL: Psychological Assessment Resources Apajalahti, M., Laakso, M., Mäkinen-Halttunen, M. (2013). Bentovim, A. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä. (2008). Tämä vastaa kutakuinkin intensiivihoidon jälkeen kotiin palaavien lasten prosentuaalista osuutta pidemmän ajan seurantatilastossa ja kuvastaa, miten aktiivinen ja kokonaisvaltainen perheen sitouttaminen ja lapsen hoitoprosessiin tiiviisti nivoutuvaa perhetyö ja -terapia sekä moninainen kuntouttaminen ovat tärkeä osa intensiivihoidon tyyppistä vaativahoitoisten lasten hoitoprosessia. Recent changes in the child welfare system: One state’s experience. 37 36 polskaya & Sharrock 2013) ja tavoitteellisesti (vrt. 2015a, 2015b). Parenting Stress Index professional manual (3. Behavioral problems following reunification of children in long-term foster care. (1992). Shemmings, Shemmings & Cook 2012). 2012) olisi tärkeää, että myös laitoshoidon erityisyksiköiden toiminnassa perheen kanssa tehtävä työ olisi vahvasti mukana. Sijaishuollossa tehtävää perhetyötä ja -terapiaa voi osaltaan tukea systemaattinen perhearviointimenetelmien käyttäminen, mikä auttaa tunnistamaan niitä riskija suojaavia tekijöitä, joiden kanssa työskentely tukee lapsen edun toteutumista sijaishuoltojakson jälkeen. Sijaishuollossa jatkavien lasten kohdalla huomiota kiinnittää jatkohoitopaikkojen moninaisuus ja se, että kolme (10 %) lapsista tarvitsi intensiivihoidon jälkeen EVA-yksiköiden erityispalveluita, mikä osaltaan kuvastaa sijaishuollossa jatkavien lasten erilaista oireprofiilia ja sen mukanaan tuomaa erityisen tuen tarvetta myös intensiivihoidon jälkeen (Pasanen ym. Vantaa: Suomen Mielenterveysseura. Perhetyöllä on tärkeä merkitys myös osavanhemmuuden tukemisen kannalta, mikä näkyy siten, että myös intensiivihoidon jälkeen sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmässä suhde vanhempiin on vahvistunut hoidon aikana (Ekholm 2013; Valkonen & Pasanen 2012). Bentovim, A. (2006). Abidin, R. (1995)
Costa, N., Wheems, C. (2012). British Journal of Preventive and Social Medicine, 31, 131-136. (2010). Katajamäki, K. (2006). Journal of Child and Family Studies, 15, 681-694. (1977). & Gissler, M. Ford,T., Vostanis,P., Meltzer, H. Lontoo: Jessica Kinsley. Journal of Psychopathology and Behavioral Assessment, 28, 113-122. fi/fi/konsernin-artikkelit/208-palvelut/lastensuojelu/134intensiivihoito (noudettu 1.12.2014) Honkinen, A. & Laukkanen, M. Yhteiskuntapolitiikka, 77, 34-52. & Dalton, R. Child Abuse and Neglect, 33, 218-228. British Journal of Psychiatry, 190, 319-325. Children and Youth Services Review, 18, 335-361. (2010). British Journal of Social Work, 37, 807-823. Nickerson, A., Brooks, J., Colby, S., Rickert, J. & Tebes, J. ”Mä en olisi tässä nyt” Nuorten kokemusasiantuntijoiden mielipiteitä Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidosta. (2012). Jäppinen, O. (1998). Biehal, N. Family involvement in residential treatment: Staff, parent, and adolescent perspectives. Perhearviointi – perheiden voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä. , Muuri, A., Merikukka, M. Lastensuojelun kehittämisohjelma. Falck, T. (2006). Cox, A., Rutter, M., Yule, B. Intensiivihoidon vaikuttavuuden arviointi. Aggressive adolescents in residential care: a selective review of treatment requirements and models. Oranen M. Minnis, H., Everett, K., Pelosi, A.J., Dunn,J. (2009). Parenting stress and child psychopathology: an examination of specificity to internalizing and externalizing symptoms. Bias resulting from missing information: Some epidemiological findings. & Quinton, D. & Stachurska, A. Child and Family Social Work, 14, 156165. Psychiatric disorder among British children looked after by local authorities: Comparison with children living in private households. Integrated services for families with multiple problems: Obstacles to family reunification. Haavoittuva lapsi: sikiöaikana alkoholille altistuneiden lasten elämä. van der Bergh, P. An experiment in family reunification: Correlated of outcomes at one-year follow-up. Tutkimista ja tunnustelua Lastensuojelun alkuarvioinnin käytäntöjä, malleja ja kehittämissuuntia. Assessmant of children coming into care: Processes, pitfalls and partnersships. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 41, 97-116. Family-centred residential care: the new reality. Choi, S. Pellerin, K. Adolescence, 42, 461-486. Psykiatrinen tutkimus lastenkotilasten kehityksellisistä riskija suojaavista tekijöistä, oirehdinnasta sekä hoidon Ylisukupolvisten ja varhaisten riskitekijöiden sekä perheen toimintakyvyn yhteys... (2006). Helsingin Diakonissalaitos: painamaton julkaisu. (2005). Knorth, E., Harder, A., Zandberg, T. http://www.thl.fi/documents/647345/0/ Alkuarviointi+Loppuraportti.pdf/4c1af916-87f3-41b0-bd610e9daaea69d8 (noudettu 30.11.2014) Pasanen, T. The Oregon Multidimensional Treatment Foster Care model: features, outcomes, and progress in dissemination. Kotu-tutkimuksia 4/2005. Under one roof: a review and selective metaanalysis on the outcomes of residential child and youth care. (2003). Connell, C., Vanderploeg, J., Katz, K., Caron, C., Saunders, L. Children’s Homes Revisited. Clinical Child Psychology and Psychiatry, 15, 589-599. & Noom, M. & Testa, M. (2004). Kognitiivinen taso sekä tarkkaavuusja toiminnanohjaustaidot 7–12 vuotiailla huostaan otetuilla lapsilla ja näiden taitojen muutoksen intensiivihoidon aikana. Helsinki: Kehitysvammaliiton tutkimusyksikkö kotu. (2007). Bentovim-Miller –perheen toiminnan arviointimallin jalkautuminen perheasema Purjeeseen. (2015). Sosiaalikehitys Oy. Alkuarviointi ja avohuolto työryhmän loppuraportti 22.3.2006. (2008). Fraser, M., Walton, E., Lewis, R., Pecora, P. Some reflections of the use of psychiatric diagnosis in the looked after or ”in care” child population. (2007). Turku: Painosalama Oy. Koponen, A. Knorth, E., Klomp, M. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 37 12.5.2015 9.08. Teoksessa: R. & Pasanen, T. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417 (noudettu 28.10.2014) Marsh, J., Ryan, J. Child and Family Social Work, 17, 170-179. Kodin ulkopuolelle sijoittamisen riskitekijät rekisteripohjainen seurantatutkimus Suomessa vuonna 1987 syntyneistä. (2000). Children and Youth Services Review, 30, 123-140. & Walton, W. (2007). Glaser, D. Diakonia-ammattikorkeakoulu. & Kendrick, A. 37 36 Berridge, D. Children and Youth Services Review, 28, 1074-1087. Kolmas suomalainen perheterapiakongressi Jyväskylässä 19.-21.3.2009, s. (2013). (2006). (2007). Soisalo (Toim.) Mitä meille tapahtuu. Lastenkodin asiakaskunta. Helsingin Diakonissalaitoksen kotisivut: https://www.hdl. European Child and Adolescent Psychiatry, 15, 63-70. Cognitive and Behavioral Practice, 10, 303-312 Chambers, M., Saunders, A., New, B., Williams, C. & Knapp, M. Maltreatment following reunification: Predictions of subsequent child protective services contact after children return home. , Heino, T. (2009). DeJong, M. Keinumäen koulun kotisivut: http://www.espoo.fi/ keinumaenkoulu (noudettu 25.11.2014) Kestilä, L., Paananen, R., Väisänen, A. Intensiivihoitoon sijoitettujen lasten psyykkinen oirehdinta ja sen muuttuminen hoidon aikana. Julkaisematon käsikirjoitus. HDL Raportti 1/2013. (1996). & Lähteenmäki, L. (2008). & Brodie, I. 154157. (2006). Yhteiskuntapolitiikka, 3, 251-263. (2001). Kaakinen, J., Laiho, K. Egelund, T & Lausten, M. Ekholm, E. Clinical Child Psychology and Psychiatry, 15, 510-526. https://www.hdl.fi/images/stories/liitteet/HDL_ Raportti1_2013_Ekholm_netti.pdf (noudettu 1.12.2014). Lastensuojelulaki. & Knorth, E. Prevalence of mental health problems among children placed in out-ofhome care in Denmark. Geurts, E., Boddy, J., Noom, M. Reuniting children with their families: reconsidering the evidence on timing contact and outcomes. Children in foster care: Mental health, service use and costs. (2011). & Salamone, F. Child abuse and neglect and the brain – a review. Chamberlain, P. & Goodman, R
Randal, J., Swenson, C. (2005). (2008b). 37-57. (2008a). Scholte, E. Valtion tarkastusviraston tarkastuskertomukset 6/2012. Julkaisematon käsikirjoitus. Current Opinion in Psychiatry, 21, 345-349. (2009). Scientific American, 223:102-109. Our twenty-first century quest: locating effective mental health interventions for children and young people in care, and those adopted from care. Teoksessa: R. The mental health of children in out-of-home care. Children and Youth Services Review, 30, 1-25. (2015b). Children and Youth Services Review, 35, 40-46. Brereton, M. 50-59. & Lushingon, K. Jyväskylän yliopisto. (2006). Tarren-Sweeney, M. (2009). Messages from Research. & Roisko, J. Relationships between child emotional and behavioural symptoms and caregiver strain and parenting stress. Pasanen, T., Katajamäki, K., Martikainen, S. & van der Ploeg, J. 158171. Characteristics related to family involvement in youth residential mental health treatment. Turku: Painosalama Oy. Varilo, E., Lounavaara-Rintala, H., Vuornos, P., Wahlbeck, J-C. (2014). Rinne (Toim.) Perhe Terapiassa. & Hazell, P. Foster parens in Multidimensional Treatment Foster Care: How do they deal with implementing standardized treatment component. & Pasanen, T. & van der Ploeg, J. Turun Yliopiston julkaisuja C 170. Aaltonen & R. (2006). (2010). The origin of personality. Journal of Family Issues, 4, 534-556. Scholte, E. Its time to rethink mental healt services for children in care and those adopted from care. Exploring factors governing successful residential treatment of youngsters with serious behavioral difficulties: findings from a longitudional study in Holland. Perheterapia 2/15 Timo Pasanen, Kati Katajamäki, Tuija Åstedt MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 38 12.5.2015 9.08. Pro Gradu –tutkielma. Tarren-Sweeney, M. Varhaisvaiheen haastattelu V-versio. 39 38 tarpeesta. Psychopharmacology, 214, 5570. Factors associated with foster carer wellbeing, satisfaction and intention to continue providing out-of-home care. Valkonen, M. Oxon: Routledge. Retrospective and concurrent predictors of the mental health of children in care. The mental health of children in foster and kinship care in New South Wales, Australia. (2009). Westermark, P., Hanson, K. & Reader, S. & Cook, A. Helsingin Diakonissalaitos: painamaton julkaisu. Robst, J., Armstrong, M., Dollard, N., Rohrer, L., Sharrock, P., Batsche, C. Gaining the trust of ‘highly resistant’ families: insights from attachment theory and researchcfs. B. & Henggler, S. (2015a). Reinikka, P. Sinclair, I. Journal of Pediatrics and Child Health, 42, 9199. Pechtel, P. Lastensuojeluperhe – malli ja toiminta sekä tällaiseen perheeseen kuuluvan nuoren hoito. (1999). Soisalo (Toim.) Mitä meille tapahtuu. & Birch, H. Arvioinnin ja perheterapian rajapinnoilla: laaja perhearviointi lastensuojelun perheterapeuttien työkaluna. Taussig, H.N., Clyman, R. Child Psychiatry and Human Development, 44, 727-741. (2011). (1970). Whenan, R., Oxlad, M. (2001). Shemmings, D., Shemmings, Y. (2014). Teoksessa: T. Tarren-Sweeney & A.Vetere (Toim.) Mental health services for vulnerable children and young people. Nuorten kokemuksia Helsingin Diakonissalaitoksen intensiivihoidosta. Feinn, R., Bernard, S. & Pasanen, T. & Varilo, L. (2013). Voutilainen, R. Lastensuojelun erityisyksikköön sijoitettujen lasten psykiatrinen oirehdinta, tarkkaavaisuus ja toimintakyky: osastohoitojakson jälkeen kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmien vertailu. Tarren-Sweeney, M. Pasanen, T., Katajamäki, K., Åstedt, T. Children who return home from foster care: A 6-year prospective study of behavioral health outcomes in adolescence. (2012). An investigation of complex attachmentand trauma-related symptomology among children in foster and kinship care. Residential treatment of adolescent with severe behavioural problems. Vuoropuhelua Vuosituhannen Vaihtuessa, s. Turku: Painosalama Oy. Lontoo: Jessica Kingley Publishers. Helsingin Diakonissalaitos. http://www.e-julkaisu.fi/vtv/lastensuojelu/ (noudettu 15.10.2014) Vakkari, T. & Vinnerlung, B. Journal of Adolescence, 29, 641-654. & Kaufman, J. Lapsija perhetyö, Intensiivihoidon arkisto: seurantatilasto. Childhood, 7, 129-153. Kolmas suomalainen perheterapiakongressi Jyväskylässä 19.-21.3.2009, s. Health Education & Behavior, 6, 806-820. & Jaakkola, I. (2001). Effects of early life stress on cognitive and affective function: an integrated review of human literature. Tilasto hoidosta lähteneistä lapsista ja nuorista vuosilta 2001–2009. (2012). (2000). Children and Youth Services Review, 29, 442-459. Vaughan, E. Clinical Child Psychology and Psychiatry, 15, 612-626. (2007). Supporting children who are, or have been, in foster care, s. & Åstedt, T. Pediatrics, 108, e10. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. Julkaisematon käsikirjoitus. Yhteiskuntapolitiikka, 3, 302-309. & Landsverk, J. Tarren-Sweeney, M. Fostering now. Child and Family Social Work, 17, 130-137. Tuloksellisuustarkastuskertomus, lastensuojelu (2012). Sophie Mannerheimin koulun kotisivut: http://www.hel.fi/ hki/soph/fi/Etusivu (noudettu 25.11.2014) Tarren-Sweeney, M. (1999). Children and Youth Services Review, 31, 752-760. (2013). Lastensuojelun erityisyksikköön sijoitettujen lasten psyykkisen oirehdinnan laaja-alaisuus: hoitojakson jälkeen kotiin palaavien ja sijaishuollossa jatkavien lasten ryhmien vertailu. Neighborhood Solutions for Neighborhood Problems: An Empirically Based Violence Prevention Collaboration. & Pizzagalli, D. Perheen monitahoarviointi. Thomas, A., Chess, S. Psykologian laitos. Teoksessa: J. Tarren-Sweeney, M
Tunnekeskeisen paripsykoterapian taustalla on kiintymyssuhdeteoria, joka on lastenpsykiatriassakin pitkään käytössä ollut teoreettinen viitekehysmalli. Näin hän voi auttaa paria määrittelemään tavoitteensa oman parisuhteensa osalta. Näistä mainittakoon muun muassa Leslie S. Terapeutti tuo tilanteeseen uusia näkökulmia, jotka antavat uutta perustaa parin keskinäiselle kanssakäymiselle. Aikuiset pystyvät pitämään paremmin mielessä kuvan rakkaastaan ja käyttämään rakkaansa mentaalista edustusta lohdutukseen ja rauhoittumiseen kuin lapset. Todellista muutosta saavutetaan vain, jos puolisot ovat motivoituneita itse näkemään vaivaa suhteensa ongelmien ratkaisemiseksi ja uusien näkökulmien etsimiseksi sekä uudenlaisten toimintatapojen kokeilemiseksi parisuhteessaan.” (Väestöliitto, Pariterapia. 39 38 Parija perheterapian eroista Ulla Partanen, sh, työnohjaaja, perheterapeutti ET, paripsykoterapeutti ET, Tays, lastenpsykiatrian perheosasto, ulla.partanen@pshp.fi Pariterapia Väestöliiton verkkosivuilta löytyy seuraava määritelmä pariterapiasta: ”Pariterapiassa koulutuksen saanut terapeutti keskustelee parin kanssa niistä parisuhteen asioista, joita pari tuo esiin istunnon aikana. Terapiassa haetaan kosketusta omaan sisäiseen maailmaan, tarvitsevuuteen, toiveisiin ja tavoitteisiin. Aikuisten suhteet ovat seksuaalisempia kuin lasten. Mitä on pariterapia?) Tässä määritelmässä tiivistyvät hyvin pariterapiaan liittyvät keskeiset asiat: koulutuksen saanut terapeutti, kahden ihmisen välinen vuorovaikutus, ymmärryksen saaminen tilanteeseen, uusien toimivien mallien luominen ja parin motivaatio. Pariterapeutti ei määrittele terapian tavoitetta, mutta hänellä on tietoa toimivasta parisuhteesta, käyttäytymiseen vaikuttavista tekijöistä, parisuhteen vaiheista ja parisuhteen hoitamisesta. Lisäksi se auttaa luomaan uusia, toimivia malleja keskinäiselle kanssakäymiselle ja näin luo uutta perustaa toimivalle parisuhteelle. 2. Aikuisten väliset suhteet ovat vastavuoroisempia kuin lasten. Terapia auttaa paria ymmärtämän uudella tavalla keskinäistä vuorovaikutustaan. Terapiassa parin on mahdollisuus saada uusia kokemuksia siitä, että turvallisen suhteen tavoitteleminen ja luominen rakkaimpiin ihmisiin on mahdollista. Pariterapiassa, kuten myös muussa perheterapiassa, on erilaisia teoreettisia viitekehyksiä, jotka ohjaavat terapeutin työskentelyä. Greenbergin ja Susan Johnsonin tunnekeskeinen paripsykoterapia (Emotionally Focused Couples Therapy, EFT), jossa terapeutin asiakkaana on parin suhde ja sen rakkaussuhde. 3. Terapiassa tarkastellaan, millainen vuorovaikutus kahden ihmisen välille on syntynyt ja kuinka hyvin se vastaa kummankin toiveita. Vaikka aikuisten ja lasten välisissä suhteissa on paljon yhteistä, ovat ne Johnsonin (2010, 47) mukaan erilaisia kolmessa merkittävässä suhteessa: 1. Tutkimusten mukaan kiintymysPerheterapia 2/15 Ulla Partanen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 39 12.5.2015 9.08. Tunnekeskeisessä paripsykoterapiassa tutkimisen ja hoidon kohteena ovat aikuisten kiintymyssuhdemallit ja niiden ilmeneminen parisuhteessa
Psykoanalyyttistä lähestymistapaa edustaa Tavistock-klinikalla työskentelevä Mary Morgan, joka on julkaissut myös siihen liittyvää kirjallisuutta. Tällaisen korvaavan kokemuksen mahdollisuus voi toteutua parhaimmillaan parisuhteessa. 41 40 Perheterapia 2/15 Ulla Partanen suhdemallit säilyvät melko samanlaisina lapsuudesta aikuisuuteen, mutta ne voivat myös muuttua uusissa läheisissä ihmissuhteissa. Gottmannit loivat menetelmän, joka mahdollistaa nopean kartoituksen puolisoiden vuorovaikutuksen heikkouksista tai vaaran merkeistä ja antaa mahdollisuuden auttaa heitä kommunikoimaan niin, että kadonneet tunteet, kunnioitus ja intohimo löytyvät uudelleen. Tämä pitää sisällään perheenjäsenten välisen vuorovaikutussuhteiden lisäksi vuorovaikutussuhteet ympäristöön sekä perheen ja sen jäsenten verkostoon. Malli on Suomessa vielä uusi, eikä meillä ole järjestetty samankaltaista systemaattista koulutusta tunnekeskeiseen perheteraMIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 40 12.5.2015 9.08. Monista viitekehyksistä ja teorioista huolimatta joustava tietoinen liikkuminen eri terapiasuuntausten välillä, teorioiden ja käytännön työskentelymallien vaihteleva käyttö sekä yhdistäminen ovat paripsykoterapiassakin tätä päivää, kuten myös muissa integratiivisissa työskentelymalleissa lastenpsykiatrian kentällä. John ja Julie Gottmannin tutkimukseen perustuvassa pariterapiassa (research based couple therapy) käytännön tutkimustyön kautta on muotoutunut oma ja erilainen terapiamalli. Perheterapialla on lastenpsykiatriassa vahva sija lapsen ollessa kiinteä osa perhettä, verkostoa ja sen vuorovaikutussuhteita. Uudet korjaavat tunnekokemukset voivat siis muokata sisäsyntyisiä kiintymyssuhdemalleja myönteisimmiksi (Eronen, & Lahti-Nuuttila 2012). Systeeminen teoriamalli näkyy myös osana muita perheterapian lähestymistapoja, vaikka oletus perheen ongelmasta on viitekehyksissä erilainen. Perheterapian lähestymistavasta riippumatta hoidon kohteena on perhe eri kokoonpanoissaan sekä sen jäsenten välisten suhteiden ymmärryksen, hyvinvoinnin ja toimivuuden lisääminen. Perheterapia Jukka Aaltonen on määritellyt perheterapian seuraavasti: ”Perheterapia on ammatillinen ja tietoinen pyrkimys ja keino tutkia, ymmärtää ja hoitaa sekä perheen sisäisen vuorovaikutuksen kokonaisuudessa ja yksittäisillä perheenjäsenillä esiintyviä häiriöitä ja niitten aiheuttamaa kärsimystä. Tämän tiedon kautta terapialla on paremmat mahdollisuudet auttaa parisuhdeongelmista kärsiviä pariskuntia. Pariterapiassa haetaan ymmärrystä siihen, mitä parin suhteessa ja sen dynamiikassa tapahtuu huomioiden nämä yksilöiden kehitysvaiheet sekä niiden merkitys. Näitä käyttäytymisen muotoja Gottmann kutsuu Ilmestyskirjan neljäksi ratsumieheksi. Perinteisimpiä perheterapeuttisia lähestymistapoja ovat psykodynaaminen, strukturaalinen, systeeminen (Milanon malli), narratiivinen ja reflektiivinen työskentelymalli, joita on kuvattu monipuolisesti muun muassa kirjassa Psykoterapiat. Perheterapialla pyritään tietoisesti siihen, että ne ajankohtaisen, inhimillisen vuorovaikutusverkon kuviot, jotka ylläpitävät yksilöllistä ja vuorovaikutuksellista patologiaa ja estävät kehityksellisesti adaptiivisia rakentavia ratkaisuja, muuttuisivat” (Aaltonen 2012, 189). Gottmanien 1986 perustamassa rakkauslaboratoriossa, Gottmann instituutissa, tutkittiin yli 700 paria 14 vuoden aikana tarkoituksena löytää niitä tekijöitä, jotka pitävät pariskuntia yhdessä. James Furrow ja Gail Palmer Ottawan Parija perheterapian instituutista ovat tuoneet viime vuosina perheterapian kentälle uutena mallina tunnekeskeistä perheterapiaa (Emotionally Focused Family Therapy, EFFT). Perheterapiaan sisältyvä systeemiteoreettinen ajattelumalli tulee hyvin esille ajatuksessa, että perhe on enemmän kuin osiensa summa. Psykodynaamisessa pariterapiassa tarkastellaan sitä, miten yksilön oman psyykkisen kehityksen vaikeat ja/tai ratkaisematta jääneet kehityksen vaiheet aktivoituvat ja näyttäytyvät parisuhteessa. Gottmannin mallissa on eri menetelmiä tilanteen rauhoittamiseen, puolustusasemien purkamiseen ja tätä kautta keskinäisen yhteyden löytämiseen uudelleen ystävyyden ja molemminpuolisen kunnioituksen kautta. Pariterapiassa, kuten perheterapiassakin, eräänä viitekehysmallina toimivat psykodynaamiset ja psykoanalyyttiset teoriamallit. Gottmanien mukaan onnistunut konfliktien ratkominen ei ole riittävää parisuhteen onnistumisen kannalta, vaan parisuhteessa on olennaisen tärkeää positiivisen tunneilmaston ylläpito (Gottmann 2004). Parisuhdetta heikentävinä ja/tuhoavina elementteinä sekä eron ennusmerkkeinä John Gottmann pitää ivallista halveksuntaa, repivää kritiikkiä, puolustuskäyttäytymistä ja vaikenemista (mykkäkoulua)
Terapiaprosessi etenee kolmessa vaiheessa arvioinnin, purkamisen ja työstämisen kautta. Rakkaus suhteessa lapsiin tai muihin läheisiin on luonteeltaan erilaista kuin parisuhteen rakkaus. Vuokko Malinen kirjoittaa paripsykoterapian vaiheista ja siitä, kuinka paripsykoterapia on ollut jo 20 vuoden ajan ollut kansainvälisesti oma psykoterapiamuotonsa. Perinteisesti perheterapeuttisesti työskenneltäessä on keskitytty perheen muuttuneeseen systeemiin, sen muuttuneisiin ihmissuhteisiin ja niihin liittyviin tunteisiin, sekä vanhojen ja uusien muutoksen kautta syntyneiden vuorovaikutussuhteiden hoitoon. Suomessa on kuitenkin vallinnut vankka perheterapian perinne ja paripsykoterapia on jäänyt osaksi perheterapiaa (Malinen 2013). Pariterapiassa parisuhteen tarkastelu mahdollistuu kuitenkin eri tavalla. Pariterapiassa hoidon keskiössä on siis pari ja heidän keskinäinen suhteensa, johon liittyvät intiimiys ja seksuaalisuus erottavat sen muista ihmissuhteistamme. Erityisesti pariterapian osalta teoreettista määrittelyä on vaikea löytää, vaikka erilaisia terapeuttisia viitekehyksiä ja hoitomalleja onkin parien hoitamiseksi tarjolla. Määrittelyjä etsiessä huomaa, että perheterapialle löytyy useita niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin eri määrittelyjä, jotka painottuvat eri tavalla viitekehyksistä riippuen. Omassa perheterapiakoulutuksessani rakkausteemaa ei käsitelty ollenkaan, vaikka rakkaus MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 41 12.5.2015 9.08. Tähän hoitomalliin voi perehtyä tarkemmin Browningin ja Arteltin kirjassa Stepfamily therapy (2002), jossa kuvataan vaiheittain terapiaprosessin etenemistä. Uusperheessä perheen muodostumiseen liittyvää vaikeutta voidaan ilmentää monin eri tavoin, ja on erilaisia malleja ja näkemyksiä siitä, kuinka perhettä tässä tilanteessa tulisi lähestyä ja hoitaa. Pariterapian määrittelyä on vaikea löytää terapiamuotoja kuvaavasta kirjallisuudesta, josta pariterapia löytyy usein mainittuna perheterapian sisällä, tai parityöskentely on määritelty osaksi perheterapiaprosessia. Rakkaus ja rakastetuksi tuleminen sekä sen menetykseen liittyvä pelko sisältyvät olennaisena osana parisuhteessa olemiseen sekä parisuhdevaikeuksiin. Pari on hyvä muistaa ja ymmärtää kuitenkin myös osaksi laajempaa kokonaisuutta kuten vanhemmuutta, omaa ydinperhettä, sisarussarjaa, elämänhistoriaa, työtä sekä näihin liittyvää vuorovaikutusta ja verkostoa. Tämä on yhtymäkohta perheterapeuttisen työskentelyn systeemiseen ajattelumalliin. Tämänkin terapian teoreettisena pohjana on kiintymyssuhdeteoria, kuten tunnekeskeisessä pariterapiassakin. Tämän näkökulman eroavuus on erityisen mielenkiintoinen lastenpsykiatrian kentällä työskenneltäessä, koska avioerojen lisääntymisen myötä uusperheet muodostavat suuren osan perhemuodoista, joita yhteiskunnassa ja erityisesti lapsiperheitä hoidettaessa kohtaamme. Eräs huomattava näkökulmaero parija perheterapian välillä löytyy uusperheiden hoitomallissa. Uusperheiden hoidosta ovat kirjoittaneet suomeksi Vuokko Malinen ja Pekka Larkela kirjassaan Parisuhde uusperheen ydin (Malinen & Larkela 2011). Uusperhe on puolisoiden eletyn historian, edellisten perheiden ja niiden suhteiden sekä uuden rakenteensa monimuotoisuudenkin vuoksi erityisen haastava ja altis parisuhdeongelmien kehittymiselle. Se antaa luvan ja mahdollistaa keskittymisen ja pysähtymisen erityisesti parin keskinäiseen suhteeseen, siihen liittyviin toiveisiin ja pelkoihin sekä sen arkoihin ja yksityisiin puoliin. Myös pariterapiassa systeeminen ajattelutapa on siis vahvasti läsnä, koska pari on oma systeeminsä osana laajempaa systeemiä ja siihen liittyvää vuorovaikutusta. Parija perheterapian eroista Parija perheterapia eroavat toisistaan sekä teorioiltaan että käytännöiltään, vaikka niillä on myös paljon yhteisiä piirteitä. Terapian painopiste on uusperheiden hoidossa, ja tavoitteena on uudistaa perheenjäsenten vuorovaikutusta, uudelleen prosessoida uusperheen kokemuksia sekä luoda turvallisia. Paripsykoterapian yhtenä erilaisena näkökulmana on perehtyä vakauttamaan ja vahvistamaan ensisijaisesti uutta muodostunutta parisuhdetta, minkä jälkeen hoidossa keskitytään uusperheen eri alasysteemien sekä aiempien perheenjäsenten ja isovanhempi/sukulaistason huomioimiseen hoidossa. Pariterapiassa on myös erilainen tila, lupa ja mahdollisuus ilmaista rakkauden kokemiseen liittyviä toiveita, odotuksia ja pelkoja. Myös suomalainen kirjallisuus paripsykoterapiasta ja siihen liittyvistä erityispiirteistä on vielä melko niukkaa, mutta englanninkielistä kirjallisuutta aiheesta löytyy runsaasti. 41 40 Parija perheterapian eroista piaan kuin tunnekeskeisen paripsykoterapian kohdalla järjestetään. Rakkaudesta puhuminen terapiatyössä on jostain syystä melko vähäistä, ja siitä puhutaan vähän myös perheterapiassa
Pariterapiasuhteessa mahdollistuu parisuhteen arkojen aiheiden esiin ottaminen ja niiden käsittely terapian turvallisessa, hyväksyvässä ilmapiirissä. Useat parit tuovatkin esille keskinäisen yhteyden puuttumisen tai katkeamisen, mikä heijastuu keskinäisen yhteyden kokemukseen ja arkipäivän elämään. 43 42 ilmiönä on vahvasti läsnä perhesuhteissakin. Näin vanhemmuus nivoutuu osaksi parisuhdetta näiden ollessa kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Vaikka käynti toteutuisikin yksilökäyntinä, on tapaamisella keskeisenä näkökulmana parisuhde ja sen dynamiikka yksilön näkökulmasta. Vaikuttaa siltä, että pariskunnilla on usein mielessään toive ja odotus, että terapeutti ottaisi puheeksi heille aran, intiimin ja vaikean asian. Onko rakkaudesta puhuminen jotenkin epäammattimaista, tai tekeekö se terapiasta vähemmän vakavaa tai vaikuttavaa. Myös terapeutille on voimaannuttavaa pitää teemaa elävänä sekä itsessään sekä terapiatyössä. Parin keskinäisen vuorovaikutuksen kiristyminen näkyy vanhemmuuden yhteistyön hankaloitumisena. Perheterapiassa keskitytään lapseen ja vanhemmuuteen, jotka ovat hoidossa keskiössä. Pariterapiassa tavataan pääsääntöisesti paria, joko yhdessä tai ajoittain erikseen. Läheisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä ongelmista parien on usein vaikea puhua keskenään, ja niiden taakse saattaa piiloutua joko yksilön omaan tai parin yhteiseen historiaan liittyviä toteutumattomia toiveita ja pelkoja, ja pari toivoo näyttäytyvään tilanteeseen helpotusta. Vanhemmuus toteutuu suhteessa lapseen, kun taas seksuaalisuus ja intiimi suhde toteutuvat suhteessa kumppaniin lasten ja muiden perheenjäsenten ollessa tämän suhteen ulkopuolella. Tällöin pari kokee torjutuksi tulemista, loukkaantumista toiseen, ja he syyttelevät toisiaan. Puolison sairaus, lääkityksen sivuvaikutukset ja stressi voivat vaikuttaa hankaloittavasti parin seksisuhteen toimivuuteen, mistä on vaikea puhua, ja mikä alkaa pikkuhiljaa vaikuttamaan suhteen tunneilmapiiriin. Pariterapiassa nämä teemat näyttävät nousevan luontevammin keskusteluun niiden ollessa olennainen osa parisuhdetta. Pitkään jatkunut kohtaamattomuus ja tyytymättömyys parisuhteeseen vaikuttavat herkästi seksisuhteen toimivuuteen sekä intiimiin läheisyyteen, mikä taas rasittaa parin välistä tunnesuhdetta ja etäännyttää paria toisistaan. Parisuhteen ollessa hoidon keskiössä asian käsittely on luontevaa niin terapeutille kuin pariskunnallekin. Parija perheterapiatyössä olen huomannut eroa läheisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvien teemojen esilletulossa ja työskentelyssä. Rakkaus parisuhteessa on vahva tunnekokemus, jota kaivataan, siitä haaveillaan ja puhutaan paljon sekä romantisoidaan, usein vähän vitsaillenkin. Tämä kuormittavuus heijastuu usein myös vanhemmuuden toimivuuteen. Steinberg käsittelee kirjassaan rakkauden kolmiosuhdetta. Toisaalta perheterapiassa voi käydä vain kaksikin jäsentä, esimerkiksi vanhempi ja lapsi tai vanhemmat. Yhteinen keskustelu ja ymmärryksen löytyminen vaikeaksi ajautuneeseen tilanteeseen saattaa olla ratkaisevaa. Muistatko, koska itse puhuit rakkaudesta asiakkaittesi kanssa. Robert J. Myös perheen lasten tapaaminen pariterapiaprosessin kuluessa olisi suotavaa. Vaikka kaiken terapiatyön lähtökohtana tulisi olla vapaaehtoisuus ja oma motivaatio työskentelyyn, saattaa perheenjäsenten välillä olla työskentelyn suhteen suuria eroja ja jopa vas”Pariterapiasuhteessa mahdollistuu parisuhteen arkojen aiheiden esiin ottaminen ja niiden käsittely terapian turvallisessa, hyväksyvässä ilmapiirissä.” Perheterapia 2/15 Ulla Partanen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 42 12.5.2015 9.08. Aihe saatetaan kokea kiusalliseksi, jolloin se sivuutetaan herkästi tai siirretään joillekin muille terapiaosaajille. Pariterapiassa terapeutin mielessä tulisi olla tilaa rakkaudelle, mikä avaa parille mahdollisuuden käsitellä rakkauden teemaa terapiassa. Kolmion kärjissä ovat intiimiys, intohimo ja sitoutuminen ja niiden vaikutusja voimasuhteet sekä niiden muuttuminen parisuhteen eri vaiheissa. Monien pariskuntien on vaikea ottaa näitä asioista puheeksi rakentavalla tavalla keskenään, ja terapeutin kanssa asioiden käsittely koetaan turvallisempana. Perheterapian viitekehyksestä käsin tämän teeman puheeksi ottamista saattaa vaikeuttaa työskentelyn painottuminen vanhemmuuden näkökulmaan. Terapiat eroavat toisistaan myös siinä, että perheterapiassa tavataan pääosin samanaikaisesti useita perheenjäseniä. Perheterapiakoulutus ei anna välttämättä riittäviä valmiuksia parisuhteen läheisyyteen ja intiimiyteen liittyvissä kysymyksissä. Perheet saattavat olla hyvin erikokoisia ja saapuvat terapiakäynneille eri kokoonpanoissa
Asiaa ei myöskään salailla tai väheksytä siinä määrin kuin vanhemmuuden kanssa työskenneltäessä. Pariterapiaan hakeutuvat yleisemmin pariskunnat, joilla on halu ja tarve pohtia sekä yrittää korjata parisuhteensa tilaa. Pariterapiaprosessin toteutuessa pariskunnalla on siis halu ja motivaatio terapiatyöskentelyyn. Tätä kautta on erityisen kiinnostavaa pohtia näiden kahden osatekijän tasapainoilua ja vuorovaikutusta tilanteessa, jossa toisen toimivuus/toimimattomuus vaikuttaa vahvasti toiseen. Edelleen ollaan erimielisiä siitä, voiko terapia toteutua, mikäli suhteessa/suhteissa ilmenee erityisesti fyysistä väkivaltaa. Salon (2011) mukaan aiemmissa tutkimuksissa on tullut esille, että ristiriitainen parisuhde johtaa lasten käyttäytymisongelmiin myös siksi, että vanhemmat ovat erimielisempiä kasvatuskäytännöistä, ja samalla kurinpito muuttuu liian ankaraksi. Väkivaltaisuus ja sen pelko nousevat esille myös perheterapiakäynneillä. Etenkin parin välisen turvattomuuden vaikutus perheen muihin vuorovaikutussuhteisiin on tärkeä ottaa esille, samoin lasten näkökulma ja edelleen vanhemmuusnäkökulma liittäen se parisuhdenäkökulmaan. Liittyykö asian erilainen esilletulo parisuhteen turvallisuuden kokemukseen, joka on keskeinen elementti parisuhteessa ja jota käsitellään pariterapiassa. PARISUHDEONGELMIEN VAIKUTUKSESTA VANHEMMUUTEEN Ajatus parisuhteiden hoidon huomioimisen tärkeydestä osana lastenpsykiatrista hoitoa on koulutukseni aikana vahvistunut. Vanhemmilla, joilla on vaikeuksia parisuhteessaan, erilaisuus lastenkasvatuksessa ja kurinpidossa korostuvat, mikä johtaa epäjohdonmukaisuuteen säännöissä, lapsen käytökseen reagoimisessa ja lapsiin kohdistuvissa odotuksissa. Terapian aloittamista selvitetään terapian arviointikäynneillä, kuten muissakin terapioissa. Olen miettinyt, mikä merkitys asian esilletulossa on terapian määrittelyssä pariterapiana, jolloin väkivallan tuomittavuuden merkitys näyttäytyy ikään kuin eri tavalla sen ilmetessä aikuisten välisessä suhteessa. Paripsykoterapiakoulutus on antanut kliinisen oppimistyön kautta mahdollisuuden tarkastella vanhemmuuden ja parisuhteen vuorovaikutteista kehää uudesta näkökulmasta. Asiaan liittyy myös paljon häpeää ja oman kyvyttömyyden kohtaamista. Olen yllättynyt, kuinka useasti aihe on tullut esille joko molempien tai toisen puolison ottamana. Käytännön terapiatyössä parit ovat kertoneet Parija perheterapian eroista MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 43 12.5.2015 9.08. Salo (Salo 2011) viittaa aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja toteaa, että parisuhdevaikeudet vaikuttavat lasten psyykkiseen hyvinvointiin nimenomaan vanhemmuuden laadun ja sen muuttumisen kautta. Tähän pelkoon vaikuttaa myös laki, erityisesti lastensuojelulaki, joka tuomitsee lapsiin kohdistuvan väkivallan. Väkivallan uhka ja sen pelko parisuhteessa ovat jo sinänsä haastava ja hoidon kannalta hoitokäytäntöjä jakava kysymys. Antaako pariterapia siinä määrin mahdollisuuden keskittyä parin väliseen suhteeseen, sen turvaan, luottamukseen, hyväksytyksi tulemiseen sekä toiveisiin, pelkoon ja epävarmuuteen, että väkivallan uhalla ja siihen liittyvällä pelolla on parempi mahdollisuus tulla esiin. Vanhempien ja lasten välisen suhteen ollessa hoidon keskiössä saattaa asian esilletuloa ja käsittelyä vaikeuttaa vanhempien sekä lasten pelko mahdollisista lastensuojelun toimista. Yleisesti on tiedossa vanhempien keskinäisen väkivallan haitallisuus lapsille ja heidän kehitykselleen. Perhe saattaa aloittaa perheterapian esimerkiksi suositeltuna lastenpsykiatrisena hoitomuotona ilman omaa sisäsyntyistä motivaatiota. Monesti vanhempien tai perheenjäsenten välisestä väkivallasta viestiikin lapsi joko suoraan tai asiasta vihjaillen. On tärkeää, että työskenneltäessä parin kanssa keskinäisen väkivallan haitallisuus ja vakavuus ovat selkeästi esillä sekä terapeutin mielessä, ja että terapiassa elävät myös muut perheenjäsenet suhteessa väkivaltaan. Motivaatio työskentelyyn on lähtökohtaisesti siis pariskunnalla. Vanhemmat ovat myös hyvin tietoisia lastensuojelulain velvoitteista terapiasuhteessa, jolloin pelko seuraamuksista saattaa estää asian esille ottamista. Sekä pariettä perheterapiassa aihe jakaa työntekijöitä ja näkökulmia pääsääntöisesti kahteen leiriin. 43 42 tustusta. Puolisot tuovat usein esille ensisijaisesti pelon keskinäisestä fyysisestä väkivallasta, mutta yhteys koko kodin vuorovaikutusilmapiiriin on ilmeinen, ja väkivallan uhka vaikuttaa tätä kautta myös vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin, perheen tunneilmapiiriin sekä lapsiin yksilöinä. Tämä liittyy sekä väkivallan fyysiseen että psyykkiseen puoleen. Toinen havaitsemani ilmiö, joka on tullut esille perheja pariterapiatyöskentelyssä, liittyy väkivallan, sen uhan tai pelon esiintuloon
Kyselyssä kartoitettiin myös sitä, missä parisuhteen hoitoa toteutettiin, millaisella koulutuspohjalla parisuhteen hoitoa tarjottiin, ja kuinka paljon klinikoilla on tarjolla paripsykoterapiaa parisuhteen hoitoon. Lopussa oli vielä mahdollisuus kertoa mielipiteitä aiheeseen liittyen. Miesten halukkuudesta parisuhdeasioiden käsittelyyn ammattiauttajan kanssa kertoo myös Väestöliiton Osmo Kontulan marraskuussa 2013 julkaisema perhebarometri. Samoin osassa tutkimuksista on tullut esille, että parisuhteen ja vanhemmuuden laadun yhteys on ollut voimakkaampi miehillä kuin naisilla. 45 44 parisuhteen ja vanhemmuuden vaikutuksista toisiinsa seuraavasti: ”Mieheni muuttaessa toimintaansa lasten kanssa vaikutti se siihen, että positiiviset tunteeni häntä kohtaan lisääntyivät, samoin fyysinen läheisyys. Myöhemmissä vastauksissa tuli esille, että parisuhdeongelmien tullessa esiin siiPerheterapia 2/15 Ulla Partanen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 44 12.5.2015 9.08. Kyselyn saaneista 39 lääkäristä kyselyyn vastasi 22 eli 56 %. Oli pitkästä aikaa hyvä fiilis ja olo.” Toisen parin miespuoliso kuvasi tilannetta vastakkaisesti: ”Kun parisuhde ja läheisyys toimii, eikä ole jatkuvaa kireyttä ja nalkuttamista, jaksaa olla lastenkin kanssa paremmin, eikä ole niille niin hermona.” Salon väitöskirjatutkimuksessa tulee ilmi myös se, miten parisuhteen tilanne vaikuttaa miesten ja naisten vanhemmuuteen eri tavalla. Klinikoiden vastuulääkärit valikoituivat kyselyn vastaajiksi sairaalatoiminnan lääkärijohtoisuuden vuoksi. KARTOITUS PARIPSYKOTERAPIASTA HOITOMUOTONA YLIOPISTOSAIRAALOIDEN LASTENPSYKIATRIAN KLINIKOILLA Lähetin kesä-elokuussa 2013 kyselyn Suomen yliopistosairaaloiden hoitotiimien vastuulääkäreille paripsykoterapian toteutumisesta osana lastenpsykiatrista kokonaishoitosuunnitelmaa. Hypoteesi oli, että hoidosta vastaavalla lääkärillä on kokonaiskuva hoitokäytännöistä sekä tarjolla olevista hoitovaihtoehdoista. Salo (2011) viittaa tutkimukseen, jossa tutkijat päättelivät useiden tutkimusten perusteella, että isyys on äitiyttä herkempi aviosuhteen laadulle, ja isillä on taipumusta vetäytyä vuorovaikutuksesta sekä puolisonsa että lastensa kanssa, kun parisuhteessa on ongelmia. Erityisesti lasten isien mukaan saaminen koetaan haasteellisiksi. Parisuhteen toimiessa nainen tukee miehen ja lasten vuorovaikutusta, mutta tyytymättömässä parisuhteessa naiset eivät auta miehen toimintaa vanhempana. Myös Kaisa Malisen (Malinen 2011) väitöskirjatutkimuksessa tulee esiin, että tyytyväinen puoliso on myös hyvä vanhempi. Oinosen (2013) mukaan lapset huomaavat tarkasti, ovatko vanhemmat parisuhteessaan onnellisia, ja vanhempien sopu ja onnellisuus peilautuvat myös lasten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin positiivisesti. Vastausten perusteella lapsen hoidon yhteydessä vanhempien parisuhteen tilanne kartoitettiin 82 prosentissa klinikoista aina esimerkiksi perhetutkimusten yhteydessä ja 18 prosentissa klinikoista satunnaisesti. Kysely sisälsi 11 kysymystä esimerkiksi vanhempien parisuhteen tilanteen kartoituksesta sekä hoidon tarjoamisesta parisuhteen vaikeuksiin osana lapsen kokonaishoitosuunnitelmaa. Salo (2011) viittaa myös Leinoseen, Solantaukseen ja Punamäkeen, jotka ovat todenneet, että parisuhteen negatiivinen vuorovaikutus on yhteydessä erityisesti isien vanhemmuuden laadun heikentymiseen. Lastenpsykiatriassa työskenneltäessä on joskus vaikeuksia saada molempia vanhempia sitoutumaan hoitotai terapiaprosessiin. Malisen (2011) mukaan tilannetta on selittänyt muun muassa se, että miehet ovat kokemattomampia lasten hoitajina ja voivat täten hyötyä enemmän puolisonsa tuesta ja neuvoista. Naiset toimivat usein kuin portinvartijana miehen ja lapsen välillä. Oinosen mukaan vanhempien onnellisuuden lapset huomaavat esimerkiksi ”halailusta ja pussailusta” sekä siitä, että ” ne syö kynttilänvalossa jätskiä”. Malisen (2011) mukaan aiemmista tutkimuksista voidaan päätellä, että parisuhteen voidessa hyvin puolisot ovat tyytyväisiä vanhemmuuteensa sekä suhteestaan lapseensa. Lisäksi kysyttiin vastaajan mielipidettä parisuhteen hoitamisen tärkeydestä yhtenä hoitovaihtoehtona osana lapsen kokonaishoitoa. Naiset puolestaan antavat käynneillä palautetta siitä, miten he ovat yllättyneet monessa asiassa ja oppineet ymmärtämään paremmin miehiään tapaamisten aikana käydyissä keskusteluissa (Kontula 2013). Pariterapiassa miehet ovat usein hyvin sitoutuneita käynteihin, ja heillä on paljon parisuhteeseen liittyviä ajatuksia ja pohdittavaa, mikä saattaa yllättää kumppanin
Lisäksi 3:lla pariterapiaa tarjoavalla mainittiin olevan jokin muu psykoterapiakoulutus. Parisuhdeongelmien vaikutus vanhemmuuden toimivuuteen näytettäisiin siis ajatuksena sekä hyväksyttävän että tunnistettavan hyvin. ” Parisuhteen hoitoa tarjoavan työntekijän ammatillinen peruskoulutus jakautui melko tasaisesti sairaanhoitajan, sosiaalityöntekijän, psykologin sekä lääkärin ammattien välillä. Hoitoa tarjottiin omassa klinikassa 18 prosentissa ja muualla 73 prosentissa. 45 44 Parija perheterapian eroista hen tarjottiin hoitoa vanhemmille. Perheterapiaosaamista on klinikassa runsaasti.” ”Osana muuta perheterapiaa huomioidaan parit. Toisaalta parisuhteen hoitoa pidettiin tärkeänä osana lapsen kokonaishoitoa: ”etenkin pienten lasten hoidossa yksi keskeinen osa”, ”tosi tärkeä juttu, vanhempien parisuhde on lapsen henkinen koti”, ”erittäin tärkeä! Mitä paremmin vanhemmat ja heidän parisuhteensa voi, sitä paremmin lapsi voi.” Samasta aiheesta mielipiteitä esitettiin myös toiseen suuntaan: ”Perheterapian osana parisuhdetta käsitellään, mutta lasten palvelut eivät hoida aikuisia pelkästään.” ”Paripsykoterapia ei kuulu lastenpsykiatriseen hoitoon yliopistosairaalassa vaan tulisi järjestää kunnan omana tai kolmannen sektorin toimintana.” ”Vanhempien parisuhteen tulee olla sellaisella tasolla, että he pystyvät toimimaan yhdessä.” Parisuhteen hoitoa vastattiin tarjottavan noin 90 % vastauksista, mistä voisi päätellä, että vanhemmille, joilla parisuhteen ongelmat nousevat esille lapsen kokonaistilanteen kartoituksessa, tarjotaan hoitoa. Lapsen kokonaishoitoa ajatellessa omassa klinikassa toteutettavan hoidon osuus on pieni, kun huomioidaan, että erikoissairaanhoitoon ohjautuvat perheet, joilla on usein hyvin monimuotoisia ongelmia elämän eri osa-alueilla. Tämän lisäksi paripsykoterapiakoulutuksessa ilmoitettiin olevan 2–4 henkilöä. Eniten vanhempia ohjattiin parisuhteen hoitoon oman klinikan ulkopuolelle, ensisijaisesti perheasiain neuvottelukeskukseen, ja lisäksi saman verran perheneuvoloihin ja yksityisille palveluntarjoajille. Yksityisistä palveluntarjoajista mainittiin tasapuolisesti perheja paripsykoterapiapalvelut. Pappi ja diakoni mainittiin kerran. Klinikoissa paripsykoterapiaa oli mahdollista tarjota 36 % prosentissa, kun taas 64 prosentissa paripsykoterapiamahdollisuutta ei ollut, ja vastanneista noin puolet ilmoitti klinikassaan työskentelevän vähintään yhden paripsykoterapeutin. Osaksi lapsen kokonaishoitosuunnitelmaa parisuhteen hoito tuli huomioiduksi 45 prosentissa aina ja 55 prosentissa satunnaisesti. Mielipiteet parisuhteen hoidosta näyttivät jakavan mielipiteitä melko selkeästi kahteen ryhmään. Kielteisten vastausten osuus paripsykoterapiamahdollisuuden tarjoamisesta osana lapsen kokonaishoitosuunnitelmaa on ”Lastenpsykiatriassa perheterapia on yleisesti ottaen tuttu ja hyväksi todettu hoitomuoto.” MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 45 12.5.2015 9.08. Vastauksista käy ilmi, että lisäkoulutuksena työntekijöistä 10:llä oli perheterapiakoulutus ja 3:lla pariterapiakoulutus. Muutamassa tapauksessa myös mielenterveyspalvelujen ja lastensuojelun perhetyön piiriin ohjattiin parisuhteen hoitoa. Paripsykoterapiamahdollisuuden tarjoamista osana lapsen kokonaishoitosuunnitelmaa piti tärkeänä 86 % vastanneista, ja 14 % vastasi kysymykseen kielteisesti. Näkökulma ja lyhyttä selvittelyä tarjotaan. Kysely ei anna vastausta siihen, ovatko nämä satunnaiset 55 % vanhemmista niitä, joilla ei ole merkittäviä parisuhteen ongelmia, jolloin parisuhteen hoito ei muodostu osaksi lapsen hoitosuunnitelmaa. Kukaan ei ollut sitä mieltä, että vaikutus olisi vähäinen tai vaikutusta ei olisi lainkaan. Saattaa myös olla, että tässä tuloksessa ovat mukana ne 18 % vanhemmista, jotka jäivät satunnaisuuden varaan myös kartoitustilanteessa, ja joista osa saattaisi tarvita hoitoa parisuhteensa tilanteeseen. Tarpeen esille tullessa parisuhteen hoitoa ei tarjottu 9 prosentille; syy tähän ei tule esille vastauksista. Näytti siis siltä, että parisuhteen tilanne kartoitettiin varsin säännönmukaisesti lapsen tutkimusten yhteydessä, mutta satunnaisuuden osuus parisuhteen hoidon huomioimisessa lapsen hoitosuunnitelmaa tehtäessä oli kuitenkin melko korkea. Avoimissa kommenteissa vastaajat käsittelivät paripsykoterapian saatavuutta klinikan ja ulkopuolisen hoitotahon välillä esimerkiksi seuraavin kommentein: ”Selkeät paripsykoterapiat ohjataan ulkopuolelle. Vastanneista 77 % ajatteli parisuhdeongelmien vaikuttavan paljon vanhemmuuden toimivuuteen, 18 % melko paljon ja 5 % jonkin verran
Tämä tulee hyvin esille myös kyselyn vastauksissa, sillä eniten psykoterapiaosaamista oli perheterapian alueella. Tämä tuli ilmi myös kyselyn vastauksista. Eri perheterapiakoulutuksissa parisuhteen tai sen hoitoon liittyvä perehtyneisyys painottuu eri tavalla, jolloin perheterapeuttina toimiminen ei ole tae parisuhdekysymyksiin perehtymiselle tai laadukkaalle pariterapialle. Unohtuuko parisuhteen hyvinvoinnin merkitys liian helposti lapsen hyvinvoinnin ja vanhemmuuden toimivuuden osatekijänä, kun työskennellään lapsen näkökulmasta. Vastauksista ei käy ilmi, mihin nämä 3 kielteistä vastausta liittyvät. Kuinka paljon tänä päivänä parisuhteen hoidolla mielletään olevan merkitystä yhtenä välillisenä hoitomuotona lapsen tilanteeseen helpottamiseen sekä vanhemmuuden toimivuuden vahvistumiseen. Yleisesti ottaen mielipiteet jakautuvat sen suhteen, onko pariterapia erillinen terapiamuoto vai osa perheterapiaa. Myöskään parisuhteen erityispiirteisiin liittyvät kysymykset eivät ole perheterapiakoulutuksen keskiössä ja keskeisenä osaamisalueena. Tämän päivän tehokkuusvaatimusten keskellä parisuhteiden hoito olisi mielestäni varsin hyödyllistä, monella tapaa perheen inhimillistä kärsimystä vähentävää ja taloudellisesti kannattavaa. Selkeämpi parisuhteen hyvinvoinnin mieltäminen vanhemmuuden vahvuustekijäksi ja lapsen kasvua ja hyvinvointia tukevaksi elementiksi voisi tehdä tilaa pariterapiatyölle lastenpsykiatrian kentällä erityisesti tänä päivänä, jolloin työskentelemme niin usein myös heikosti toimivan vanhemmuuden äärellä. Pariterapian tavoite voi olla parisuhteen voinnin paraneminen, mutta työskentelyn lopputuloksena voi olla myös vanhempien ero, mikäli keskinäiset ristiriidat ovat yhteen sovittaPerheterapia 2/15 Ulla Partanen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 46 12.5.2015 9.08. Eräs 10-vuotias tyttö puki asian sanoiksi perheensä hoidon yhteydessä seuraavasti: ”Miksi minun pitää täällä käydä, kun on äidillä ja isällä on keskenään vaikeaa?” Vanhemmilla oli pitkään jatkunut vaikea parisuhdetilanne, joka vaikutti merkittävästi vanhemmuuden toimivuuteen sekä perheen ja lapsen hoitoprosessiin. Suurin osa pareista hyötyy terapiasta, minkä voisi päätellä vaikuttavan positiivisesti myös perheen lapsiin. Perheterapiassa, kuten muissakin terapiasuuntauksissa, on koulukuntia, joiden painotukset vaihtelevat viitekehyksestä ja terapeutista riippuen. Tutkimukseen ja hoitoon tulon syinä ovat usein lapsen kehitykseen, käyttäytymiseen, tunne-elämään ja perheen kuormittuneisuuteen liittyvät asiat. Perheen sisäiseksi alasysteemiksi voisi näin ollen ajatella myös parisuhteen systeemin samoin kuin sisarusten muodostaman alasysteemin. Kyselyn pohjalta perheterapia näyttää nivoutuvan luontevasti osaksi lapselle tehtävää hoitosuunnitelmaa. Omassa perheterapiakoulutuksessani parisuhteen kysymyksiin käytettiin 2 seminaaripäivää. Lastenpsykiatrinen hoito sekä perheisiin kohdistuvat yhteiskunnallisen muutoksen paineet haastavat jatkuvasti arvioimaan ja kehittämään eri hoitomuotoja vastaamaan paremmin lasten ja lapsiperheiden tarpeita. 47 46 vähäinen (3 vastaajaa). Onkin mahdollista, että perheterapeutin ajatellaan hoitavan myös parisuhteen ongelmat vanhempien keskinäisissä tapaamisissa. Parisuhteen hoito on usein varsin tuloksellista, koska vanhemmat tunnistavat hyvin keskinäiset vaikeutensa ja toivovat niiden helpottumista ja ovat tämän vuoksi usein motivoituneita keskinäiseen työskentelyyn. Perheterapiaosaamista on laajalti sekä lastenpsykiatrian klinikoissa, perheneuvoloissa että yksityisillä palveluntarjoajilla. POHDINTAA Lastenpsykiatriassa perheterapia on yleisesti ottaen tuttu ja hyväksi todettu hoitomuoto. Lapsen käyttäytymisen pulmat saattavat tuoda esiin parisuhteen pitkään vaikeutuneen tilanteen. Liittyvätkö nämä 3 vastausta yliopistosairaalan tehtävärajaukseen, jossa vastaaja ajatteli paripsykoterapian kuuluvan kolmannen sektorin toimenkuvaan, tai siitä, ettei paripsykoterapia kuulu lastenpsykiatriseen hoitoon yliopistosairaalassa, kuten eräs vastaajista kommentoi. Jo tässä määrittelyssä hoitoon asettuu lapsen lisäksi koko perhe. Erikoissairaanhoidossa lastenpsykiatrian tehtävänä on tutkia ja hoitaa psyykkistä sairauksista ja häiriöistä kärsiviä lapsia ja heidän perheitään (Tays, keskussairaala, lastenpsykiatria, lastenpsykiatrian vastuualue). Perhettä kuormittavia asioita on monenlaisia, joista parisuhteen ongelmat eivät ole harvinaisin tai vähäisin ilmiö. On kuitenkin hyvä muistaa ja pitää yllä tietoa, että paripsykoterapeutti on koulutuksen myötä syventynyt erityisesti parisuhteen vuorovaikutukseen ja sen ilmiöihin. Parisuhteen ongelmat tuovat tullessaan kotiin ilmapiiriin kireyttä sekä vanhemmuuden yhteistyövaikeutta, minkä lapset aistivat herkästi
Myös monet yksityiset ammatinharjoittajat, niin perhekuin yksilöpsykoterapeutit ilmoittavat tarjoavansa myös pariterapiaa ilman eri parisuhdekysymyksiin liittyvää lisäkouluttautumista. Pariterapian määrittely näyttäytyy arkikäytössä melko väljänä. Perheneuvojilla on 3-vuotinen perheneuvojien erikoistumiskoulutus, joka antaa psykoterapeutin pätevyyden, mikä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin paripsykoterapeutin pätevyys. Ajatellaanko, että kaikki prosessinomaiset paritapaamiset ovat pariterapiaa riippumatta esimerkiksi siitä, onko työntekijällä psykoterapiakoulutusta tai erityisesti pariterapiakoulutusta. Pariterapian toteutuessa osana lastenpsykiatrista hoitoa voi myös luottaa siihen, että lapsi ja vanhemmuuden toimivuus kulkee varmemmin terapeutin mielessä, vaikka työskentely tapahtuu aikuisten kanssa. Myös kyselyn vastaukset vahvistivat tätä asiaa siitä huolimatta, että 77 % vastaajista oli psykoterapeutteja. Kirkon perheneuvontatyö on alkanut jo 1940-luvulla, jolloin avioerojen määrä oli suuressa nousussa ja alettiin tarjota keskusteluapua eropäätöstä harkitseville. Rippisalaisuuden lupauksen velvoite perheasiain neuvottelukeskuksen työntekijällä voi pahimmillaan mahdollistaa lapsen kaltionkohtelun jatkumisen, mihin muut organisaatiot olisivat velvollisia puuttumaan lastensuojelulain nojalla. Ohjataan perheneuvolaan ja perheasiain neuvottelukeskukseen.” Kyselyn vastausten ja käytännön kokemuksen kautta kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen palvelut nauttivat luottamusta pariterapiaan keskittyvänä, osaavana ja luotettavana tarjoajina. Kyselylomakkeessa eräs vastaaja kommentoikin asiaa seuraavasti: ”Eronneiden vanhempien entisten parisuhteiden hoito, kun lapsi on kiistakapulana esim. Ensimmäinen erityistason paripsykoterapiakoulutus, joka oikeutti hakemaan psykoterapeutin ammattinimikettä, järjestettiin vuonna 2006, ja mikäli kaikki opiskelijat läpäisevät nyt menossa olevan koulutuksen, kesällä 2014 paripsykoterapiakoulutuksen päätyttyä Suomessa on 59 erityistason paripsykoterapeuttia, Parija perheterapian eroista MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 47 12.5.2015 9.08. Täydennyskoulutusta on edelleen tarjolla perheja psykoterapeuteille 1–2 vuoden jatkokoulutuksina, jotka antavat mahdollisuuden myös Kela:n kuntoutusoikeuden hakemiseen. Mikäli vanhemmat eivät kykene tätä työtä tekemään, jäävät parisuhteeseen ja eroon liittyvät negatiiviset tunteet usein vaikuttamaan vanhemmuuteen ilmeten katkeruutena, vihanpitona tai esimerkiksi toisen vanhemman mustamaalaamisena ja mitätöimisenä. Kela-korvattavuuden piiriin paripsykoterapia tuli vuonna 2012. Mielenkiintoista on myös miettiä, kuinka paljon käsittelemättömät erot vaikuttavat yleistyneisiin huoltajuusriitoihin, jotka työllistävät henkilökuntaa lastenpsykiatriassa, lastensuojelun sosiaalityössä ja oikeuslaitoksessa enenevässä määrin. Vanhempien päätyessä terapian aikana eroon avautuu vanhemmille mahdollisuus käsitellä yhdessä vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyviä pettymyksiä, kuten myös toteutumatta jääneisiin odotuksiin liittyviä luopumisen tunteita. Muutaman kerran lapsen psyykkinen tilanne helpottanut, kun vanhemmat ovat saaneet käydä läpi yhteistä parisuhdetta ja eroa ja ikään kuin leppyneet toisilleen. Pariterapiaan on alettu järjestää täydennyskoulutusta Suomessa vuonna 2000. Monien lasten perheissä tarvitaan erityistä ammattitaitoa vanhempien ja lasten psyykkisten ongelmien riittävässä tunnistamisessa, sairauden ilmenemismuotojen ja vaikutusten ymmärtämisessä sekä hoidossa. Lisäksi moniongelmaisten perheiden hoidossa tiivis hoitoyhteistyö eri terapia-, tukija hoitomuotojen välillä on tärkeää. Olisiko aika selkeämmin määritellä paripsykoterapia jo asiakkaiden laadukkaan hoidon takeen vuoksi. tapaamisriidan takia. Perheasiain neuvottelukeskuksen palvelut ovat julkishallinnon alaista toimintaa, mikä asettaa hoidolle erityisiä haasteita psykiatrisen erikoissairaanhoidon näkökulmasta katsottuna. 47 46 mattomia. Perheasiain neuvottelukeskus on ammattilaisten keskuudessa luotettava, hyvin tunnettu hoitotaho, joka vastaa edelleen kysyntään parisuhteen ongelmia hoitavana paikkana. Ammatillista näkemystä vaatii myös psyykkisen sairauden merkityksen monipuolinen ymmärtäminen puolisoiden keskinäisessä ja koko perheen välisessä vuorovaikutusja muissa ihmissuhteissa. Olisi tärkeää, että niiden perheiden hoito, joissa joku perheenjäsen kärsii mielenterveysongelmista, sekä näiden lasten vanhempien parisuhteen hoito voisi mahdollistua osana erikoissairaanhoitoa, jossa henkilökunnan koulutukseen ja perustyöhön kuuluu psyykkisten häiriöiden tunnistaminen, kohtaaminen sekä hoito. Tällaisessa tilanteessa lapsi kärsii entistä enemmän vanhempiensa erosta. Eikö parisuhteiden ja niiden päättymisen hoito olisi kaikkien perheenjäsenten selviytymisen kannalta varsin järkevä satsaus niin talouden kuin psyykkisen kärsimyksen lieventämisenkin kannalta
Perheterapia 3, 56–58. Sternberg, R. Tays, keskussairaala, lastenpsykiatria, lastenpsykiatrian vastuualue. Helsinki: Duodecim. Perheterapia. Helsinki: VL-markkinointi Oy Malinen, K. S. Johnson, S. Tunnekeskeisen pariterapian käsikirja, Psykologien kustannus Oy, Helsinki. Teoksessa V. (2013). Pariterapian nykytilasta. Washington: American Psychological association Eronen, S. Kannanotto paripsykoterapiakoulutusten puolesta. (2012). The Marriage Clinic Casebook. Omassa ajattelussani ja työskentelyssäni lasten ja vanhempien kanssa on hoitoprosessin uudeksi jäseneksi nivoutunut tiiviisti parisuhteen hoito. (2011). (2012). (1987). Integratiivisen lähestymistavan perusteita. Parisuhteesta, lapsesta ja vanhemmuudesta muodostuu kolmio, ja ne ovat kiinteässä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa vaikuttaen toinen toisensa hyvinvointiin, mutta myös pahoinvointiin. Mitä on pariterapia. O. Noudettu 01.09.2013Viitattu 1.9.2013 http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/parisuhdetietoaammattilaisille/tietoa_parisuhdeammattilaisille/ pariterapian_teorioita/pariterapian_nykytilasta/ pariterapian_nykytilasta/ Perheterapia 2/15 Ulla Partanen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 48 12.5.2015 9.08. Opinnäytetyö. Norton & company, Inc. Pariterapian nykytila. & Larkela, P. (2013). Helsinki: Edita. Browning, S. Noudettu 04.12.2013 Viitattu 4.12.2013 http:// intra.sis.pshp.fi/default.aspx?nodeid=14447&contentlan=1 Väestöliitto. New York: Basic books. Malinen, V. (2011). Malinen & P. Teoksessa M. Helsinki: VL-markkinointi Oy. & Lahti-Nuuttila, P. Suomen Paripsykoterapiayhdistysksen hallitus (2013). fi/parisuhde/palvelut/etsi_parisuhdepalveluja/mita_on_ pariterapia/>. Helsinki: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos. Salo, S. Ennen psykoterapiakoulutusten siirtymistä yliopistojen vastuulle otti Väestöliitossa työskennellyt Arto Koskinen kantaa artikkelissaan pariterapeuttien koulutukseen seuraavasti: ”Hyväksi, ajanmukaiseksi pariterapeutiksi ei jatkossa näyttäisi olevan mahdollista tulla vain yksilö-, perhetai ryhmäterapiaa opiskelemalla, ellei niihin sisällytetä laajoja opiskelusisältöjä uusista parisuhdetta koskevista tutkimustuloksista ja pariterapeuttisista menetelmistä” (Koskinen 2007). Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Kiitän lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita. (toim.) (2013): Integratiivinen paripsykoterapia. New York: W.W. (2011). 6-11. Tätä erityistä näkökulmaa on tarve kannatella yhtenä mahdollisuutena vaikuttaa lasten ja perheiden hyvinvointiin. 49 48 joilla on mahdollisuus hakea Valviralta psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeutta sekä Kela-kuntoutusoikeutta (Malinen 2012). Oinonen, E. Pariterapia. Diakoniaammattikorkeakoulu, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosiaalija kasvatusalan suuntautumisvaihtoehto, sosionomi (AMK) + lastentarhanopettajan pätevyys. ( Perhebarometri E 47/20139). Mikä psykoterapiassa auttaa. l LÄHTEET Aaltonen, J. Noudettu 15.08.2013 Viitattu 15.8.2012 http://www.vaestoliitto. The triangle of love: Intimacy, passion, commitment. Parisuhde uusperheen ydin. Parisuhdeongelmat ja lapsen psyykkinen hyvinvointi: kaksi tutkimusnäkökulmaa. Parisuhde pikkulapsiperheessä. Helsinki: Psykologien kustannus oy. M. Malinen, V. (toim.) (2004). Autio (toim.) Paripsykoterapia ja parisuhteen ikuinen arvoitus, s. & Artelt, E. Yhdessä vai erikseen. Verkkolähteet Väestöliitto. Kyselyn vastausten perusteella pitäisi kiinnittää huomiota myös siihen, millaisella koulutuksella pariterapiatyötä tehdään, sekä siihen, missä mielenterveysongelmista kärsiviä vanhempia pitäisi pariterapian osalta hoitaa. Koskinen, A. (2011). (2007). Jätskiä kynttilän valossa. Jyväskylän yliopisto. Pariterapian täydennyskoulutuksella sekä paripsykoterapiakoulutuksella ei siis vielä ole pitkää historiaa Suomessa, ja psykoterapiakoulutusuudistuksen myötä tämän terapiakoulutuksen järjestäminen on jatkossa avoin kysymys, sillä mikään yliopisto ei ole ottanut vielä koulutusta järjestääkseen. (2010). Gottmann, J. J. Ihmettelyni alkulähteille palatakseni olen edelleen sitä mieltä, että pariterapiaa erillisenä terapiamuotona olisi hyvä pitää aktiivisemmin mielessä ja tarkemmin arvioida ja toteuttaa yhtenä osana lastenpsykiatrista kokonaishoitosuunnitelmaa. Suomen Pariterapiayhdistys ry on ilmaissut huolensa paripsykoterapiakoulutuksen asemasta ja sisällöstä suomalaisella psykoterapiakoulutuskentällä ja antanut kannanoton paripsykoterapiakoulutuksen puolesta (Suomen Pariterapiayhdistys ry:n hallituksen kannanotto paripsykoterapian puolesta). Stepfamily Therapy: A 10-Step Clinical Approach. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Huttunen & H, Kalska (toim.) Psykoterapiat, 189–204. Toivon artikkelini herättävän lukijoissa ajatuksia näistä asioista. Koskinen, A. Väitöstyö. Kontula, O
Selväksi tuli, miten ylivoimaisesti enemmän materiaalia venäläisillä oli, mutta myös miten tavattoman suuria tappioita he kärsivät. Käsite on ”menneisyydenhallinta” (Vergangenheitsbewältigung), jolla tässä yhteydessä viitataan Saksan sodanjälkeiseen sodan ja sitä edeltäneen ajan läpityöskentelyyn. Nyt Sebaldin Ilmasota ja kirjallisuus, Pamukin Valkoinen linna, Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia; lisäksi ostin lentoasemalta Stephen Hawkingin kirjan Elämä ja Bair Irincheevin kirjan Talvisota venäläisin silmin. Perheterapia 2/15 Esseitä perheterapiasta MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 49 12.5.2015 9.08. Ainakaan ymmärtääkseni historiatieteen tavoite ei ole menneisyyden hallitseminen vaan pikemminkin sen ymmärtämispyrkimys niiltä osin kuin se yleensä on mahdollista. Mutta kysymys on kuitenkin siitä, voiko menneisyyttä yleensä hallita, onko tämä verbi oikea. Alan lukea Sebaldin kirjaa ja heti kuudennella sivulla törmään käsitteeseen, joka alkaa elää omaa lisäelämäänsä mielessäni. Mutta tämähän on ollut tiedossa vuosikymmeniä. Ei se osoittautunut mitenkään erityiseksi: luetteloita erillisistä taisteluista, mutta ei varsinaisesti pohdintaa. Olen ottanut mukaan taas, kuten aina, useita kirjoja. Luin tai lähinnä selailin jo lentokoneessa ja nyt junassa Talvisotakirjan. Jukka Aaltonen, LKT, perheterapian emeritusprofessori, psykoanalyytikko, Turku jukka.aaltonen@jyu.fi JUNASSA PARIISISTA NORMANDIAAN. Toinen menneisyyden hallitsemisen ongelma on, että hallitsemispyrkimys useimmiten pitää sisällään sen, että kaiken on oltava lopultakin johdonmukaista ja selkeää; sattumanvaraisuus, ennustamattomuuden ehdottomuus, menneisyydestäni puhaltava myrsky laantui; nykyisin se on vain ilmavirta, joka viilentää kantapäitäni – Franz Kafka: Selonteko akatemialle. 49 48 Esseitä perheterapiasta Sebaldia lukiessa: miten alkaa menneisyyden. Minun mieleeni käsite tuo heti perheterapian, ja miksei myös minkä tahansa psykoterapian muodon, pyrkimykset hahmottaa ja rakentaa menneisyydestä ehyt, solidi kokonaisuus, sellainen joka näyttää selittävän, miksi nykyisyys ja nykyisyyden ongelmat ovat niitä, mitä ovat
Kirjailija Heinrich Böll on arvellut, että näistä kollektiivisen juurettomuuden kokemuksista on juontanut alkunsa saksalaisten matkustusvimma, tunne ettei voi pysyvästi asettua minnekään vaan pitäisi aina olla jossakin muualla. Olisiko Saksan kaupunkien siviilikohteitten laaja pommitus voitu sodan lopputuloksen kannalta tarpeettomana välttää; pommitukset eivät edes nopeuttaneet sodan loppumista. Myös jotain lopettamisen ongelmasta. Uskoisin saman pätevän myös perheterapiassa: emme koskaan näe miten yksilö aloittaa itsessään muutoksen vuorovaikutuksessaan toisen perheenjäsenen kanssa tai aloittaa uuden tavan puhua. – Mutta ongelmallista on, Ikosen mukaan, että tämä itsesäätely jää useimmiten piiloon sekä lyhyen ajan että pitkän ajan kuluessa tapahtuneitten muutosten yhteydessä. 51 50 Perheterapia 2/15 Jukka Aaltonen toisiinsa liittymättömien tapahtumisen samanaikaisuus ja yleensä hämäryyden vallitsevuus jäävät hallitsemisyritysten ulkopuolelle. Kenraalin vastaus oli, että lentokoneitten kuljettamat pommit olivat kallista tavaraa. Tämän jälkeen voi siis kysyä, pilkistääkö postmodernin ja sosiaalisen konstruktionismin ja miksei myös kvartaalitalouden alta vääjäämättömästi sodan kauheuden käsittämättömän moninaisuuden muisto, muisto joka on siirtynyt sukupolvesta toiseen ja matkallaan hämärtynyt lähtökohdiltaan, muttei välttämättä jalostunut. Sebald jatkaa ajatusta näin: ”Pommituksissa kotinsa menettäneiden pakoja paluumatkat voisivat siis behavioristisesti nähtyinä hyvinkin olla jonkinlainen esiharjoitus ja perehdyttämisvaihe vuosikymmeniä myöhemmin syntyneeseen mobiiliyhteiskuntaan, jonka suojeluksessa jatkuva levottomuus muuttuikin kardinaalihyveeksi.” Tällä tavalla kaikki sodan kauheus saattaisi siis muuttua kauhean unohduksen ja peittämisen kautta jonkinlaiseksi postmoderniksi moninaisuudeksi, jonka siemen olisi toistuvissa paoissa ja yrityksissä palata takaisin. ”Ei niitä kyllä mitenkään olisi voinut pudottaa vuoristoon, kun ne kumminkin oli suurella vaivalla tehty kotimaassa.” Tämä on varmasti tuloksellisuusja vaikuttavuustutkimuksen kauhistuttavin ydin. Ehkä tämä on osa sitä, miten vaikea on ymmärtää eri puolilla Eurooppaa(kin) purskahtelevaa silmitöntä väkivaltaisuutta. Itse asiassa samaa alkamisen tai aloittamisen ongelmaa psykoterapiassa on myös psykoa nalyytikko Pentti Ikonen pohtinut. Yksilöinä meillä itsellämme ei yleensä koskaan ole tuntumaa muutoksen dynamiikkaan, erityisesti siihen dynamiikkaan joka on muutoksen haluamisen ja sen välillä että on kykenevä muutokseen. Kun puhumme muutoksesta tai muuttumisesta, usein lopultakin ajattelemme sen perustuvan jonkinlaiseen itsensä säätelyyn. Sebald kertoo, miten sodan jälkeen haastateltiin USA:n ilmavoimien prikaatinkenraalia. Voi sanoa, että tässä on todellinen ja äärimmäinen toimijuuden tai konstruktionismin ratkaisematon, mykkä ongelma. Vastaavaa lienee monella muullakin elämän ja kuoleman alueella. Takaisin Sebaldin kirjaan. Sodan jälkeen Saksassa oli päivittäin jatkuvasti liikkeellä lukematon joukko ihmisiä. Ja kannattaa siis lukea Sebaldia; se aloittaa jotain koko ajan mielessä. Tämä on raaka ja täysin julkea vertaus eikä sitä MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 50 12.5.2015 9.08. Jopa silloin, kun sanomme, että ongelma vain liukenee pois ilman mitään erityistä “ratkaisua”, ongelman määrittelemän systeemin itse itsensä säätelyyn on kuitenkin jotenkin sanottu vaikutetun. Joku osa muuttumista jää aina mykäksi. Potilas tai terapeutti löytää aktiivisen toimintansa tuloksena uuden kielen, uuden ratkaisun, uuden tarinan, uuden kertomuksen jne. Me näemme muutoksen, mutta emme koskaan, miten yksilö saa sen aikaan, emme myöskään sitä, miten yksilö aloittaa sen prosessin aivoissa joka saa puolestaan aikaan vaikkapa etusormen koukistumaan viettelevästi tai keskisormen riettaasti. Mutta kun nyt 2000-luvulla matkustan junassa ja lentokoneessa, aika paljon samaan aikaan kuin nuoret liikemiesuroot ja -naarasleijonat, kummankaan sukupuolen pukeutumisesta ei ole kovin helppo päätellä, menevätkö he hautajaisiin vai tiimikokouksiin hautaamaan elämäänsä. Tämä saa myös – mene ja tiedä – olla osa Suomessa 1960-luvulla kiihkeästi alkaneita ”seiväsmatkoja”: monissa hautajaisissa käytettyyn tummaan pukuun pukeutuneitten miesten ja naisten joukot pakkautuneina Kalevi Keihäsen lentokoneisiin matkalla Kanariansaarille hukuttamaan elämän surua. Entinen Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori Oiva Ketonen (1913–2000) joka oli myös myönteisesti psykoterapiasta kiinnostunut – kirjoitti eräässä historiaa pohtivassa esseessään Talvisodan syntyhistoriasta viisaan arvoituksellisesti: historiallinen tapahtumasarja, joka johti Talvisotaan, alkoi ennen kuin se tapahtumasarja alkoi
Juuri tällä tavalla jäävät esimerkiksi vaikeitten mielenterveyshäiriöitten sosiaaliset ulottuvuudet ilman riittävää huomiota. – Mikään ei estä kuitenkaan minua alkamasta ajatella, että voi myös rakentaa hyvän elämän huolimatta huonoista lähtökohdista: ikään kuin ei mitään tuhoa olisi ollut. ”Sellaisia ovat historian kuilut. 51 50 Esseitä perheterapiasta voi koskaan sanoa julkisesti, mutta tämä kuitenkin alkoi tulla mieleeni Sebaldia lukiessa: Kun kerran on hankkinut kalliilla rahalla ja monen vuoden uurastuksella itselleen psykoterapiakoulutuksen, sitä on sovellettava kaikkiin mahdollisiin ilmiöihin, liittyivät ne sitten psykologiaan tai ei. l KIRJALLISUUTTA Ikonen, P. (1976) Se pyörii sittenkin: Tieteenfilosofian peruskysymyksiä. Sama ajattelutapa selittänee myös lääkäreitten ehdottoman pitäytymisen lääkehoitoon kaikkien ongelmien kohdalla: koska siihen on saatu koulutus, sitä on sovellettava ja laajennettava soveltamisen aluetta. Mikä saa sellaisen toisenlaisen kehityksen alkamaan. Keltainen kirjasto, 455. Sebald, W. Samoin rakennettiin uusi Saksa ikään kuin tuhoa ei olisi ollut. Ketonen,O. Porvoo Helsinki: WSOY. Kun psykoterapiakoulutuksista on nyt tullut laajaa liiketoimintaa, sen sivutuotteena todennäköisesti tulee kaikenlaisen normaalien elämänilmiöitten patologisoinnin lisääntyminen samalla tavalla kuin on tapahtunut lääketeollisuuden toimesta. G (2011, suom 2014) Ilmasota ja kirjallisuus. Sebaldin kirja ei lopultakaan ole joitakin tällaisia välähdyksiä lukuun ottamatta suomalaiselle lukijalle kovin kiinnostava, koska se käsittelee – useimmiten moittii – saksalaisia meille tuntemattomia kirjailijoita. The Scandinavian Psychoanalytic Review, 22, 1-18. Kaikki on sikin sokin, ja kun katsoo alas syvyyteen, alkaa huimata ja kauhistuttaa”, Sebald sanoo. (1999) Paying attention to the mute part. Kaikki menneisyyden paha ei ole dissosioituneena piilossa vaanivaa ja siis odottamassa paljastumista; osa on menneisyyttä, joka ei koskaan johtanut pahaan. Tällä tarkoitan ainakin sitä, että lienee vähemmän tutkittu niitä ihmisiä, jotka ovat selviytyneet hyvin elämässään ja psyykkisesti terveinä huolimatta menneisyydestä, joka on sisältänyt paljon pahoja tapahtumia – myös omassa perheessä – olkoonkin, että he ovat vähemmistö, mutta juuri sen takia, ja vaikka se ei kiinnostaisikaan patologiaan keskittyviä. Ja miten ihmiset pyrkivät jatkamaan ”normaalia” elämäänsä ikään kuin ei pommituksia olisikaan. Ja seurauksena saattaa olla kohteen autioituminen. Saattoiko olla liian julmia rinnastuksia. Helsinki: Tammi MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 51 12.5.2015 9.08. Sinänsä tietysti on kiinnostavaa, ettei Sebaldin mukaan Saksan kirjallisuudessa ole sodan jälkeen alettu käsitellä sitä suunnatonta tuhoa, jota Liittoutuneitten pommitukset aiheuttivat
Tekijät suosittelevat kirjaa kaikille terapeuteille, terapeuteiksi opiskeleville ja perheitä työssään kohtaaville ammattilaisille. 2013. esim. Näkökulmat ovat sinänsä perusteltuja ja pariskuntien kanssa työskentelevälle terapeutille hyödyllisiä, mutta esimerkiksi systeeminen ajattelu jää sivulauseen asemaan ja dialogiset, voimavarakeskeiset, Perheterapia 2/15 Kirja-arvostelu: Tapio Ikonen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 52 12.5.2015 9.08. Kirjoittajien pätevyyden ja yhteistyökumppanien esittely saa johdannossa aika paljon tilaa. Osa esitellyistä menetelmistä on aika vahvasti strukturoituja. Jyväskylä: Psykologien kustannus. Kirjoittajien esittämässä integraatiossa korostuvat yksilöpsykologiaa ja puolisoitten kasvuhistorian merkitystä korostavat teoriat. Integraation käsite jää vaille kunnollista määrittelyä. Valkonen 2012). Näihin ajattelumalleihin liittyy myös normatiivisia ajatuksia hyvin toimivasta parisuhteesta. Tarkastelen teosta siitä näkökulmasta, mitä se voisi tarjota käytännön pariterapiatyötä tekevälle terapeutille, ja toisaalta kuinka käyttökelpoinen se voisi olla oppikirjana. Ilmeisesti tekijät tarkoittavat integraatiolla terapeutin taitoa käyttää erilaisia viitekehyksiä ja tekniikoita tilanteen vaatimuksen mukaan, siis kyse on lähinnä metodisesta eklektismistä (kts. Teoreettisia käsitteitä ja kirjoittajille läheisiä työskentelyideoita esitellään paljon, ja työskentelyn kuvaus jää monessa kohtaa ylimalkaiseksi. Tapio Ikonen, PsL, psykoterapian erikoispsykologi, vet-perheterapeutti Vuokko Malisen toimittama teos on artikkelikokoelman muotoinen esitys integratiivisesta lähestymistavasta pariterapiaan tai paripsykoterapiaan, kuten kirjoittajat omaa lähestymistapaansa määrittelevät. Johdanto alkaa seuraavasti: ”Väestöliitossa on 1980 luvulta lähtien kehitetty erityistason integratiivista lähestymistapaa kuvata ja tutkia parisuhdetta ja paripsykoterapeuttista prosessia.” Johdannossa esitetään paripsykoterapiaa omana perheterapiasta erottautuvana psykoterapian muotona. Integratiivinen paripsykoterapia. Ensimmäisessä artikkelissa Vuokko Malinen ja Sinikka Kumpula esittelevät yleisen paripsykoterapian malliansa. Kun kirjassa on omia lukuja eri viitekehysten mukaisista lähestymistavoista, olisi voinut olla luettavuuden kannalta hyvä keskittyä tässä luvussa terapiaprosessin yleiseen hahmottamiseen ja integratiivisesti toimivan terapeutin toiminnan kuvaamiseen. 53 52 Kirja-arvostelu: Integratiivinen paripsykoterapia Malinen, Vuokko (toim.). Kiiruhtaessaan esittelemään kirjoittajille läheisiä terapeuttisen työskentelyn viitekehyksiä teksti muuttuu sekavaksi ja vaikeaksi seurata
Teksti on abstraktia, ja se on täynnä teoreettisia käsitteitä, joita kirjoittaja ei aukaise riittävästi. Ajatus siirtyy asiasta toiseen kovin nopeasti. Seksuaalisuuden kysymyksiä ja niiden kohtaamisen perusteita käsitteleviltä osin teksti on myös selkeää ja luettavaa. Tämä tuntuu erityisen tärkeältä muutoin asiantuntijakeskeisiä työskentelytapoja kuvaavassa tekstissä. Tätä lukiessani itselleni heräsi ajatuksia siitä, miten tärkeää on terapeutin oma innostuneisuus ja sitoutuminen menetelmäänsä. Teksti ei aukene kovin helposti teoriaan perehtymättömälle lukijalle. Ikävä kyllä esimerkiksi paripsykoterapian soveltuvuuden arvioinnin suhteen viitataan vain kirjoittajien aikaisempaan tekstiin. Wampoldhan on esittänyt, että terapian vaikuttavuuden kannalta terapeutin sitoutuneisuus omaan metodiinsa on paljon tärkeämpää terapian vaikuttavuuden kannalta kuin käytetty viitekehys tai jokin erityinen tekniikka (Wampold 2001). Myös terapeutin käyttämiä työskentelytekniikoita kuvataan, mutta tältä osin teksti olisi kaivanut jäsentämistä ja parempaa liittämistä prosessin kuvaukseen. Toisaalta jos kirjoittajilla oli tarkoituksena kirjoittaa integratiivisen pariterapian käsikirja, olisi ehkä jossakin kohtaa ollut hyvä esitellä seksuaaliterapian menetelmiä. Paripsykoterapeutilta vaadittavien taitojen kuvauksessa teksti on vahvimmillaan. Liittyneekö tämä valinta teoksen alussa esitettyyn haluun nähdä paripsykoterapia jonakin selkeästi omana terapiamuotonaan. 53 52 Kirja-arvostelu: Integratiivinen paripsykoterapia parisuhteen moraaliseen järjestykseen pohjautuvat sekä narratiiviset ja kiintymyssuhdenarratiiviset (ANT) lähestymistavat eivät esiinny tekstissä. Usein terapiaprosessin eri vaiheissa voi olla tilausta hyvinkin erilaisten ideoitten käyttämiseen. Kirjoittaja kuvaa terapiaprosessia ja pariskunnan kokemuksia hengitysmetaforan kautta. Tekstissä on kuultavissa tekijän oma innostus lähestymistapaansa ja hänen henkilökohtainen työskentelyn käsialansa. Joillekin meistä se tarkoittaa strukturoidumpaa mallia ja toisille eklektisempää vapaamuotoista toimintatapaa. Tätä olisi toivonut lisää. Harmillista tässä luvussa on lähdeviitteiden MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 53 12.5.2015 9.08. Kirjoittajan osaaminen välittyy tekstiin myös terapeuttisen prosessin ja terapeutin toiminnan kuvauksissa. Sanottavaa on paljon, ja kiirehtiessään halki psykodynaamisen parisuhdeajattelun kentän teksti on vaikeasti seurattavaa. Kun ajattelemme pariskuntien erilaisuutta ja erilaisia odotuksia hoidon suhteen, voisi päätellä, että laaja-alaisesti integratiivinen työskentely ote hyötyisi edellä mainittujen näkökulmien mukana kuljettamisesta. Tämä luku olisi erityisesti kaivannut toimituksellista työtä, ja lukijan näkökulman miettimistä. Se asettuu helposti dialogiin lukijan kokemusten kanssa. Psykodynaamisen lähestymistavan esittely on haastava tehtävä, ja valitettavasti Pirjo Tuhkasaaren artikkeli ”Psykoanalyyttisen paripsykoterapian perusnäkemyksistä” ei vaativasta tehtävästä aivan suoriudu. Soveltuvuuden arviointi liittyy läheisesti integraation kysymykseen: monenlaisia lähestymistapoja hallitseva terapeutti pystyy auttamaan useammanlaisia asiakkaita, ehkä myös osaa niistä, joille jokin tietty lähestymistapa, vaikkapa kirjoittajien kuvaama paripsykoterapia, ei jostakin syystä sovellu. Asiaa tuntevalle lukijalle se ei taas tarjoa juurikaan tarttumakohtaa dialogille oman terapeuttisen kokemuksen kanssa. On siis tärkeää löytää itselle mielekäs ja uskottava ajattelutapa tai työskentelymalli. Luku on mukavalla tavalla terapiakoulutuksen lopputyönomainen kuvaus työskentelyprosessista ja sitä ohjaavista ajatuksista. Osa pariskunnista voi hyötyä puolisoitten kasvuhistorian tarkasteluun perustuvasta työskentelystä, osalla toisenlainen, vaikkapa voimavarakeskeinen työskentely voi sopia paremmin. Teksti sisältää lyhyen kuvauksen terapiaprosessin vaiheista ja asiakkaan prosessista. Esitetyt ajatukset seksuaalisuuden ilmiöiden kohtaamisesta muullakin kuin teknis-behavioraalisella tasolla on helppo allekirjoittaa. Rauni Nissinen esittelee artikkelissaan ”Integratiivisen paripsykoterapian pitkä tutkimusjakso” Väestöliiton malliin pohjautuvaa paripsykoterapian tutkimusjaksoa. Kirjoitus ei myöskään avaa kovin hyvin psykodynaamisen terapeutin toimintaa terapiaprosessissa. Hanna Pinomaa esittelee artikkelissa ”Tunnekeskeinen pariterapia” EFT:tä pariterapian menetelmänä. Kirjoittajien laaja kliininen kokemus paistaa tästä läpi. Tässä kohtaa myös asiakkaitten kuuntelun ja työskentelyn oikea aikaisen rytmittämisen ajatus tulee vahvasti esille. Asiakkaiden odotukset tulevasta terapiasta ja heidän maailmankuvansa ja uskomuksensa ongelmien luonteesta olisi myös hyvä ottaa huomioon terapeuttista lähestymistapaa valittaessa tai rakennettaessa (Valkonen 2008). Nämä lähestymistavat edustaisivat joustavampia, kulttuurisensitiivisempiä ja enemmän nykyhetkeen fokusoivia tapoja työskennellä parisuhteen kysymysten kanssa
Carr 2009), mutta aina kun tutkimusnäytöllä haluaa perustella jotakin, pitäisi käyttää lähdeviitteitä. Joittenkin siteerattujen ajatusten determinismi tuntuu hieman vieraalta, mutta se taitaa olla psykodynaamiseen traditioon liittyvä esitystapakysymys. Artikkeli sisältää relevantteja hypoteesejä ja näkökulmia, kunhan ajatuksia ei samaista jokaisen uusperheen todellisuuteen. Kirjoittajat korostavat terapeutin uskottavuuden ja asiantuntijuuden merkitystä luottamuksen herättämisen kannalta erityisesti uusperheiden kohdalla. Parisuhteen kannalta keskeinen kysymys on: ”Keitä varhaisia objektija kiintymyssuhteista näen kumppanissani. Mitkä ratkaisemattomat kysymykset kaipaavat ratkaisua. Näkökulma on psykoanalyyttinen, ja kirjoittaja käy läpi psykoanalyyttisen teorian kehitystä viettiteoriasta objektisuhdekoulukuntaan ja kiintymyssuhdeteorian vaikutukseen. Tähän tarkoitukseen he tarjoavat artikkelin lopussa Browningin ja Arteltin kehittämää kymmenportaista strukturoitua työskentelymallia. Kyse tuntuu olevan kokeneitten kliinikoitten ajatuksista siitä, mikä on hyväksi uusperheille. Kirjoittaja kuvaa sisarussuhteitten merkityksen saamaa lisähuomiota psykoanalyyttisessä lapsuuden kehityksen tarkastelussa. Kirjoittajat pitävät keskeisenä terapeuttisena haasteena uusperheiden kohdalla rajojen ja roolien selkiyttämistä. Vuokko Malisen ja Pekka Larkelan uusperheitä käsittelevä artikkeli ”Sotkevatko uuspari ja uusperhe psykoterapeuttisen ajattelun” laajentaa perspektiiviä parisuhdetta laajempaan systeemiin. Näitä ennakkoluuloja kantavat myös terapeutit, ja siksi omiin ennakkoluuloihin ja uusperheiden maailmaan olisi hyvä tutustua. Pirjo Tuhkasaaren yli 60-sivuinen artikkeli ”Mieheyden ja naiseuden kohtaamisen teemoista – Isällisyydestä ja äidillisyydestä paripsykoterapiassa” päättää teoksen psykoanalyyttisen ajattelun merkeissä. Kirjoittajat tarjoilevat hieman tutkimustietoa ja runsaasti omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan uusperheiden maailmasta ja terapiasta. Muutosten pysyvyys on myös vahva väite, joka kaipaisi perusteluja. Ilmeisesti artikkelin otsikkokin voidaan liittää tähän teemaan. Tätä artikkelia voisin kuvitella käyttäväni keskustelun herättäjänä aiheeseen liittyvässä koulutuksessa. Työskentelyä ohjaavista viitekehyksistä mainitaan psykoedukatiivisen lisäksi strukturaalinen, jota kirjoittajat pitävät hyödyllisenä erityisesti hoidon alkuvaiheessa. Kirjoittaja käy läpi psykodynaamista kliinistä teoriaa, ja artikkelin lopussa on kuvitteellinen tapausesimerkki. Eri terapiamuotojen välisten vaikuttavuuserojen pienuudesta ja erityisten tekniikoiden vähäisestä merkityksestä terapian vaikuttavuudelle on myös vahvaa tutkimusnäyttöä (esim. Olen samaa mieltä siitä, että uusperheistä kirjoitettujen tekstien tuntemus on hyödyllistä taustatietoa niin asiakkaille kuin terapeuteillekin, mutta kyllä uteliaisuus ja ei-tietäminen tuntuvat suositeltavimmilta lähestymistavoilta uusperheenkin kohtaamiseen, erityisesti silloin kun uusperheen maailma on terapeuteille vieras. Kirjoittajat toteavat uusperheiden kohtaavan myyttejä ja ennakkoluuloja. Kirjoittaja pohtii sotasukupolven kokemusten ylisukupolvista vaikutusta. Kirjoittaja esittää: ”Tunnekeskeinen pariterapia on ainoa terapiamuoto, jonka taustalla on empiirisesti validoitu teoria aikuissuhteesta. Tunnekeskeisen pariterapian vaikuttavuus pariterapiamuotona on todennettu monissa tutkimuksissa. Tutkimustieto on luonteeltaan muuttuvaa ja itseään korjaavaa, mikään ei ole sitovasti ja lopullisesti toteennäytettyä. Nämä teemat olisivat mainiosti riittäneet yhden artikkelin sisällöksi. Ajatukset synnyttävät kyllä lukijassa Perheterapia 2/15 Kirja-arvostelu: Tapio Ikonen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 54 12.5.2015 9.08. Artikkelia lukiessa osa esitetyistä ajatuksista istuu omaan ajatteluja kokemusmaailmaan paremmin, osa huonommin. EFT:n vaikuttavuudesta on toki tutkimusnäyttöä (esim. 114). Pirjo Variksen artikkeli ”Äiti-isä-sisko-veli, varhaiset vuorovaikutussuhteet parisuhteen näyttämöllä” nostaa esille sisarussuhteiden merkityksen yksilön kokemien yhteyden, erillisyyden ja kilpailun/mustasukaisuuden ilmiöiden kehityksessä. Mukaan tulee aikaisempia artikkeleita vahvemmin lasten, entisten kumppanien, sosiaalisen verkoston ja kulttuurin näkökulmia. ” (s.146). Artikkelin aihepiiri on laaja, ja se alkaa pohdinnoilla Kalevalan miesja naiskuvista sekä sodan kokeneen sukupolven kokemuksilla miehisyydestä ja naiseudesta. Meta-analyyseissä terapian tuloksellisuus on 70-73%, kun vastaava tuloksellisuus behavioraalisissa lähestymistavoissa on 35%. Wampold 2001; Sprenkle, Davis & Lebow 2009). Asiaa on paljon, mutta artikkeli on hyvin kirjoitettu ja sisältää terapeuteille hyödyllisiä näkökulmia sisarussuhteitten mahdollisista merkityksistä lapsen ensimmäisten vuosien kehityksessä ja myöhemmissä lähisuhteissa. 55 54 puute EFT:n vaikuttavuuden tutkimusnäyttöä käsittelevässä kohdassa. Terapian vaikuttavuudesta kertoo myös se, että terapian aikana tapahtuneet muutokset ovat pysyviä” (s
Teoksessa: S. Kaiken kaikkiaan teos herättää kaksi kriittistä näkökulmaa. Tästä seuraa turhaa päällekkäisyyttä. Integratiivinen psykoterapiatyöotteena. Tällaisenaan kirja on tullut ulos keskeneräisenä. Kaiken kaikkiaan kirja olisi hyötynyt kustannustoimittajan aktiivisesta ohjaavasta otteesta, näkökulman kirkastamisesta ja lukijan näkökulman paremmasta huomioon ottamisesta. Journal of Family Therapy, 31, 46-74. (2012). Nyt kirja alkaa esittelyllä erilaisista työskentelyn viitekehyksistä, jotka saavat myöhemmin omat lukunsa. Common factors in couple and family therapy. Ovatko sotasukupolven ja heidän lapsiensa kokemukset niin vaikeuksista kuin selviytymisestä vielä moniulotteisempia kuin mitä kirjoittaja esittää. Sprenkle, D. E. Onko Kalevala niin vahvasti naisnäkökulmainen kuin kirjoittaja esittää. J. Mahwah, NJ: Lawrence Erlbaum associates inc. Kirjoittaja käy läpi useiden keskeisten psykoanalyyttisen teorian auktoriteettien tekstejä ja keskeisiä käsitteitä, ja lopputuloksena on tiivistä ja teoreettista tekstiä, joka on aika kaukana pariterapian tekemisen käytännöstä. The Effectiveness of family therapy and systemic interventions for adultfocused problems. Materiaalin rajaamisella ja kokemuksellisen tason vahvistamisella teksti olisi ehkä toiminut paremmin käytännön pariterapeutin ajattelun avartajana. (2008). D. Valkonen, H. (2001). Lahti-Nuuttila (toim.) Mikä psykoterapiassa auttaa, integratiivisen lähestymistavan perusteita, 274-296. Eronen ja P. Toinen ja vakavampi kritiikki kirjan käytettävyyden kannalta koskee kirjoittamisen vaihtelevaa tasoa ja teoksen sekavaa kokonaishahmoa. Ehkä olisi ollut hyvä miettiä myös kirjan kokonaishahmoa ja kirjoittajien välistä työnjakoa. (2009). 55 54 omia pohdintoja, mutta kirjoittajan näkökulma on ehkä hieman yksinkertaistava. Sitäkin voisi pohtia, onko psykohistorioitseminen helposti yksinkertaistavaa tyypittelyä. Osin artikkelit ovat liian ohuita ja epähavainnollisia terapeutin toiminnan suhteen ja eri työskentelymalleihin ja teoriaperinteisiin tutustumisen kannalta alkuperäiset tekstit ovat siltä osin suositeltavampia. The great psychotherapy debate. Psykoterapia, masennus ja sisäinen tarina. Teemme ikään kuin paluun ajattelumalliin, jossa muutokseen on vain yksi tie. l LÄHTEET Carr.A. Kirja-arvostelu: Integratiivinen paripsykoterapia MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 55 12.5.2015 9.08. Helsinki: Edita Valkonen. Kun teksti siirtyy psykoanalyyttisen teorian ja metapsykologian esittelyn puolelle sitä alkaa vaivata taas materiaalin runsaus. Tätä voi tosin pitää myös mieltymyksen ja valinnan asiana: on toki mahdollista työskennellä pariskuntien kanssa niin, että valitsee tietoisesti kasvuhistoriaa korostavia yksilöpsykologisia teorioita, normatiivisia parisuhdenäkemyksiä ja manualisoituja tekniikoita suosivan lähestymistavan. Mielenkiintoinen avaus joka tapauksessa, tätä olisi voinut syventää. Helsinki: Yliopistopaino Wampold, B. Toinen liittyy integraation valikoivuuteen ja kapeuteen. H., Davis, S. Models, methods and findings. & Lebow, J. New York: The Guilford Press. Silloin terapeutti ajautuu tosin kauas perheterapioiden perinteeseen keskeisesti liittyneestä moninäkökulmaisuuden ja vapauden ilmapiiristä. L. (2009)
Reinikaisen ajatus uhriutumisen juurista kulkee lapsuuteen sekä elämän eri vaiheisiin ja kehitystehtäviin. Helsinki: Kirjapaja. Elämässä eteenpäin Irti uhriutumisesta. Uhriutunut on oman elämänsä objekti, eikä hänellä ole vaikutusmahdollisuuksia tai mitään vastuuta tapahtumien kulusta. Siitä riippuen, miten yksilö suhtautuu näihin kohtaamiinsa haasteisiin, niistä voi selviytyä, vahvistua tai niihin voi jumiutua, jopa katkeroitua. Uhriutunut voi vaatia huomiota itselleen, olla narsistisen itsekeskeinen ja itseensä käpertynyt jättiläinen tai vaihtoehtoisesti liioitellun nöyrä, vaikka onkin kaiken aikaa äänessä ja muistuttaa jatkuvasti kokemistaan vääryyksistään. Ihmisen tie kulkee lapsuuden keväästä kesän kautta myrskyjen syksyyn lakastuen kohti vanhuuden kylmää ja koleaa talvea. Reinikaisen kuvaamat elämänkaaren vaiheet tuovat esille keskeisiä kehitystehtäviä kussakin iässä. Kateus ja katkeruus ovat uhriutujalle elämän pohjavire. Kirjassa elämänkaarta kuvataan myös symbolisesti vuodenaikoina. Tarja Salokoski, PsT, psykologi, psykoterapeutti (ET) Elämä on täynnä tilanteita ja tapahtumia, jotka ihminen voi kokea vaikeina tai jopa traumaattisina. 2014. Kirjaa lukiessaan voi kuvitella, että uhriutuPerheterapia 2/15 Kirja-arvostelu: Tarja Salokoski MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 56 12.5.2015 9.08. Tämä voi auttaa lukijaa fokusoimaan oman elämänsä pohdinnan eri vaiheiden merkityksellisiin sisältöihin. Kirjassa kuvataan ihmisen elämänkaarta seitsemän vuoden sykleissä. Tieteellisessä ajattelussa elämänkaari terminä on jo aikansa elänyt voimakkaan mielikuvansa takia laskevana kaarena. Reinikainen käsittelee kirjassaan Elämässä eteenpäin – Irti uhriutumisesta katkeruuden, syyllisyyden ja elämättä jääneen elämän kehää ja siitä irti pääsemistä. Reinikainen toteaa alkupuheessaan, ettei kirja ole puhtaasti tieteellisen tutkimuksen täyttävä teos, ja että se pohjautuu pitkälti elämänkaarikirjoitus-ryhmien ohjaamiskokemuksen tuomaan tietoon. 57 56 Kirja-arvostelu: Elämässä eteenpäin Reinikainen, Pepi. Jokaisessa elämän vaiheessa on omat kehitystehtävänsä, jotka ovat Reinikaisen mukaan mahdollisia uhriutumisen karikoita. Nykyään ajatus vanhenemisesta on toisenlainen: se on jatkuva prosessi, jossa voimaantuminen, koheneminen ja toimintakyvyn väheneminen ottavat mittaa toisistaan. Välistä lukijana jääkin miettimään kirjassa esitettyjen väittämien ja oletuksien roolia; milloin ne ovat kirjoittajan mielipiteitä, tutkittua tietoa tai kurssilla olleiden mielipiteitä ja kokemuksia. Reinikaisen mukaan uhriutujan asenteesta puuttuu itsensä hyväksyminen sekä tyytyminen olemaan sitä, mitä on
Tämä peruslähtökohta on hyvä. Elämänkaarikirjoitus ei ole Reinikaisen mukaan terapiaa, mutta se voi olla terapeuttista. Jokainen on ollut ja on vallinneista olosuhteista, yhteiskunnasta ja elämännäkemyksistä riippuvainen aikansa lapsi, ja myös edelliset sukupolvet ovat sitä olleet. Reinikaisen ajatus on, että taustahistoriansa, menneisyytensä sekä sitä kautta omien valintojensa syvempi ymmärtäminen voivat auttaa muutoksessa elämänsä objektista elämänsä subjektiksi. Jokainen meistä kohtaa elämässään vaikeuksia. Reinikainen korostaa, että totuudellisuuteen pyrkiminen on ainoa kestävä tapa käydä läpi elämänkokemuksia ja kirjoituksia niistä. Reinikainen toteaakin, että mitä uhriutuneempi ihminen on, sen tiukemmin hän pitää vain omaa kokemuksellista totuuttaan koko totuutena. Keskeistä on, kuinka niitä käsitellään, ja miten niihin suhtaudutaan. Kasvu ja kehitys eivät synny irrallisena yhteiskunnasta, ajasta tai sosiaalisesta kontekstista. Elämän tarkoituksellisuus ja hyväksytyksi tulemisen kokemus antavat paremmat lähtökohdat selviytyä erilaisista koettelemuksista. Elämän eri ikävaiheisiin liittyvien uhriutumisen karikoiden lisäksi Reinikainen kuvaa muita elämän karikkopaikkoja, mutkaisia teitä sekä uhrilehtoja, joita ovat muun muassa työ, tasa-arvon harha, ikääntyvän naisen ja heikon miehen kohtalo, uskottomuus ja näkymätön rakastaja, sairaudet, kuolema ja uskonto. Sen ymmärtäminen voi avata uudenlaista ymmärrystä sukupolvien ketjussa. Uhriutumisesta irti pääseminen edellyttää kirjan mukaan sitä, ettei kasvuoloja, koulun, työelämän tai yhteiskunnankaan puutteita voi syyttää loputtomasti omista vastoinkäymisistään, vaan yksilön on otettava ja kannettava vastuu omasta elämästään. Totuuden etsimisessä voi kuitenkin piillä ongelma, jota Reinikainen ei mielestäni tuo selkeästi esille. Menetysten, kuolemien, pettymysten, sairauksien ja onnettomuuksien kirjo on loputon. Elämänkaarikirjoituksessa omat kokemukset tulevat esille laaja-alaisesti eri ikäjaksojen käsittelyssä, joka etenee kronologisesti ”syistä seurauksiin”. Reinikaisen elämänkaarikirjoitus-ryhmien ikäjakauma on todennäköisesti suhteellisen suppea. Kirjoittamisellaan hän saattaa näin olleen vain hakea vahvistusta pitääkseen kiinni ehdottomasti muuttumattomasta tarinasta. Oma elämäkään ei riitä, koska uhriutumisen juuret ovat jo aikaisemmissa sukupolvissa. Jo stoalaiKirja-arvostelu: Elämässä eteenpäin Irti uhriutumisesta MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 57 12.5.2015 9.08. Sen jälkeen elämä kulkee 30. vuoden kummajaiseen, joka on ”luopumisen aikaa” ja ”loputonta uhriutumisen mustaa lähdettä”. Reinikaisen ajatusmalli ei ole uusi. Lisäksi syy-seuraus -suhteiden näkeminen kaikkialla voi olla myös tuhoisaa ja päinvastoin lisätä ulkopuolisten syyttelyä ja vastuun siirtämistä muille kuin itselleen. Reinikaisen uhriutumisen polulla ”ihminen ei koskaan ole liian vanha tullakseen tietoiseksi siitä, että viime metreilläkin elämätön elämä, katkeroituminen ja väärien valintojen seuraukset vaanivat vaeltajaa”. Faktatieto rikastuttaa ja voi muokata näitä tulkintoja, mutta eri elämänkokemuksista ja tilanteista on varmasti yhtä monta totuutta kuin on osallistujaakin. Sen iän ylittäneillä on jälleen kerran mahdollisuus uhrautua, mutta myös uhriutua muun muassa isovanhemmuudesta. Lapsuuden ja aikuisuuden välimaasto on usein niin kivikkoinen, ja kompuroinnit ovat niin kipeitä, ettei niitä myöhemmässä iässä haluta edes muistaa, saati muistella. Elämänkaaren eri vaiheiden kulku on hyvä ja mielenkiintoinen katsaus suurten ikäluokkien uhriutumisen karikoista, mutta nuoremmalle lukijalle se jää vaikeasti samastuttavaksi. Lapsuudessa tulee auttamatta olla jotakin pielessä, ja jos ei ole, torjunta on ollut ja on ilmeisesti edelleen voimakasta. Elämänkokemukset ovat aina yksilöllisiä tulkintoja eletystä elämästä. Reinikainen tarjoaa uhriutumisesta irti pääsemisen keinoksi kehittämäänsä elämänkaarikirjoitus-menetelmää, jossa oman taustahistorian sekä oman elämänhistorian kirjoittamisella seitsemän vuoden jaksoissa pyritään totuudellisuuteen elämänkokemuksissa. 57 56 neen ihmisen, jolle negatiivinen ajattelu on ominaista, on varsin helppo samastua tekstiin. Kirjoitusprosessin vaikeutena voi olla myös Reinikaisen esille tuoma ongelma siitä, että uhriutuja usein on jatkuvasti puolustusasemissa, koska hän kokee tulevansa päältä kävellyksi, ja tulkitsee myönteisen asenteenkin helppoudeksi ja kritiikittömäksi. Ja jos aikaisemmissa ikäjaksoissa oli haasteita, omille siivilleen nouseminen ei ole mitenkään vähäisempää tai yksinkertaisempaa. vuoden kriisistä viidenkympin villityksen kautta 60. Karikoiden kuvaamiseen keskittyvä elämänvaiheiden läpikäynti tekee kirjasta varsin ongelmakeskeisen, kun elämä kuvataan kriisistä kriisiin etenevinä vaikeuksina. Siitäkin huolimatta Reinikaisen ansioksi voi lukea sen, että hän sijoittaa yksilön elämänkulun varsin vahvasti historialliseen aikaan sekä sosiaaliseen kontekstiin
Näkökulman vaihtamisen taito, jota Suomessa on tutkinut ansiokkaasti lääketieteen tohtori, lastenpsykiatri ja psykoterapeutti Antti Mattila, antaa ihmiselle mahdollisuuden katsoa epämiellyttävää asiaa toisesta tulokulmasta. Reinikainen korostaa, että kirjoitusprosessissa etsitään syitä, ei syyllisiä. Onnellisuutta tutkittaessa on havaittu onnellisuutemme riippuvan pitkälle siitä, millä tavoin tulkitsemme elämäämme, ja mihin asioihin kiinnitämme huomion. Yleensä ajatellaan, että on helpompi oppia jotakin lisää kuin jostakin pois. l Perheterapia 2/15 Kirja-arvostelu: Tapio Ikonen MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 58 12.5.2015 9.08. Tällöin on tärkeää osata kääntää katsomiskulma positiiviseksi. Koska oman tarinan avulla ihminen voi kokea elämänsä kokonaiseksi sekä eheäksi, narratiivia on helpompi muuttaa, kun muistelussa kiinnitetään huomio myös myönteisiin kokemuksiin elämässä. Loppujen lopuksi kyse on ihmisen asenteesta ja vastuun ottamisesta. Näkökulmien vaihtaminen, niiden avartaminen sekä tieto lisäävät ymmärrystä ja helpottavat näin ollen hyväksymistä, armollisuutta sekä mahdollista anteeksiantoa itselleen ja muille. Kuitenkin tilanteessa, jossa lähdetään liikkeelle ongelmista, ihmisillä on perustaipumus lähteä pohtimaan sitä, mistä ne johtuvat. Vaikka asioita ei voi läheskään aina muuttaa, tietoisuus antaa mahdollisuuden valita: vapautuuko menneiden taakasta vai jääkö niihin kiinni. Reinikainen on suunnannut kirjan kenelle tahansa elämästään kirjoittavalle tai sitä muutoin pohtivalle lukijalle. Tosiasia on, että muutos tulee näkyväksi vuorovaikutuksessa. 59 58 nen filosofi Epiktetos totesi, etteivät ihmisiä järkytä asiat, vaan heidän oletuksensa niistä. Tällöin se voi olla siedettävämpi ja ymmärrettävämpi. Uhriutumisesta irti pääseminen elämänkaariajattelun mallin mukaisesti voi olla huomattavasti vaikeampaa, kuin jos aihetta olisi lähestytty toisesta näkökulmasta. Reinikainen toteaa, että tämän askeleen ottaminen on joskus yllättävänkin vaikeaa, mutta se on tie, joka vie lopulta eteenpäin. Tämä elämässä eteenpäin -ajatus on Reinikaisen kirjan ehdottomasti parasta antia. Kirja vahvistaa ongelmakeskeisyydessäänkin merkittävää näkökulmaa elämän kriiseihin ja katkeruuteen. Vaikka Reinikainen tuo esille, että elämänkaarikirjoitus-mallissa elämää ja kokemuksia ei lähestytä ongelmakeskeisesti vaan elämäkeskeisesti, kirjan periaatteellinen ongelma on ongelmakeskeisyys, syiden, sakkapaikkojen ja seurausten etsiminen. Ongelmien selittäminen kätkee sisälleen vähintäänkin epäsuoran syytöksen. Kirjassa uhriutumisesta irti pääseminen ja myönteinen tulokulma hukkuvat mielestäni liikaa uhriutumisen karikoiden kuvaamisen alle. Haastavaksi kirjan tekee itsehoito-oppaan näkökulmasta se, että Reinikainen korostaa, tosin oikeutetusti, ryhmän merkitystä muutoksessa. Reinikaisen mukaan uhriutumisesta irrottautumisen viimeinen askel on myönteisten asioiden keskeisyys ja kantovoiman näkeminen. Suomessa hoitojärjestelmässä pyritään pääsemään nopeasti eroon oireista, mielellään lääkehoidon turvin, vaikka monet kaipaisivat ymmärrystä lisääviä näkökulmia elämän laatunsa parantamiseksi
59 58 Perheterapia 2/15 Kirja-arvostelu: Jorma Piha Kirja-arvostelu: Aktiivista otetta parien hoitoon Susan M. Tarkastelun kohteena ovat siis ihmisen sisäinen kokemuksellinen todellisuus ja parin vuorovaikutuksellinen systeeminen todellisuus. Teoriaperusta koostuu sekä muutoksen teoriasta että aikuisten välisiä rakkaussuhteita koskevasta teoriasta. Parin kummankin osapuolen keskinäisessä vuorovaikutuksessaan kokemia tunteita arvioidaan ja ymmärretään kiintymyssuhteen näkökulmasta. Helsinki: Psykologien kustannus 2010 Jorma Piha, LKT, lastenpsykiatrian professori (emeritus), perheterapian dosentti, jorma.piha@pp.fimnet.fi Susan Johnsonin mukaan ”tunnekeskeinen pariterapia yhdistää kokemuksellisia ja systeemisiä lähestymistapoja yhdistäen intrapersoonallisen ja interpersoonallisen”. Johnson. Tunnekeskeisen pariterapian käsikirja. Ihminen tarvitsee yhtäältä turvallisen perustan (secure base, suomennettu kotipesäksi) voidakseen ”tutkia maailmaa” ja toisaalta turvasataman (safe haven), jonne palata saamaan turvaa ja hoivaa. Tunnekeskeisen pariterapian perusoletukset on tiivistetty selkeästi: • kumppaneiden tunnesiteen turvallisuus on keskeinen tekijä • tunteet ovat keskeinen kiintymyskäyttäytymistä ohjaava tekijä • parisuhdeongelmia ylläpitävät parin vuorovaikutussuhteen laatu ja kummankin hallitseva tunnekokemus • kiintymystarpeet ja -toiveet ovat terveitä ja adaptiivisia • muutos liittyy kumppaneiden emotionaalisten kokemusten käsittelyyn tavoilla, jotka synnyttävät uusia tunnekokemuksia ja uusia tapoja ilmaista näitä kokemuksia MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 59 12.5.2015 9.08. Muutoksen teoriassa yhdistyvät systeemiteoria ja humanistinen kokemuksellinen terapia. Terapiamenetelmä on teoreettisesti hyvin perusteltu, ja tämä perusta esitetään selkeästi siten, että tarjottuja näkökulmia on helppo soveltaa monenlaiseen kliiniseen työhön parien ja perheiden kanssa. Kirja tarjoaa hyvän yhteenvedon aikuisten välisten läheisten suhteiden ymmärtämiseen kiintymyssuhdenäkökulmasta. Rakkaussuhteita tarkastellaan kiintymysprosessina, ja näin kiintymyssuhdeteoria on keskeinen teoreettinen lähtökohta. Keskeisiksi nousevat ihmisen kiintymyssuhdetarpeet ja niissä pettyminen ja vaille jääminen
Voi olla, että tunnekeskeisen parija perheterapian on vaikea saavuttaa täällä jalansijaa, niin toivottavaa kuin se olisikin. Kun terapiatyöskentely tapahtuu istunnoissa asiakkaiden voimakkaiden tunnetilojen kokemisen kautta, terapeutin pitää pystyä käsittelemään omaa voimakkaiden tunteiden herättämää ahdistuneisuuttaan. Susan Johnsonin kirja on mielenkiintoista ja koskettavaakin luettavaa. Johnsonin mukaan myös tunnekeskeinen pariterapia on konstruktivistinen terapiamenetelmä kuten narratiivinen ja ratkaisukeskeinen. Terapia on verrattain lyhytkestoista, 8–20 istuntoa, ja se sisältää yhdeksän askelta, jotka voidaan ryhmittää kolmeen vaiheeseen (negatiivisten vuorovaikutuskehien pysäyttäminen, vuorovaikutusasetelmien muuttaminen, vakiinnuttaminen ja integrointi). Johnson toteaa, että ”tunnekeskeinen pariterapia ei ole ratkaisueikä ongelmakeskeistä, se on ihmiskeskeistä”, ja että ”ratkaisukeskeisyyden vaihtoehto ei siis välttämättä tarkoita uppoutumista ongelmalliseen, hallitsevaan tarinaan, jos terapeutti uskoo, että ihmisen ihmisyys ja kokemus ovat ongelmaa ja ongelmatarinaa suurempia”. Empaattisilla oletuksilla tarkoitetaan, että ”terapeutti päättelee asiakkaan mielentilan ja kokemuksen sanattomien, vuorovaikutuksessa ilmenevien ja kontekstispesifisten vihjeiden avulla”. Terapiatekniikka esitellään jäsentyneesti ja erittäin yksityiskohtaisesti sekä teoreettisesti että lukuisten tapausesimerkkien avulla. Terapeutin asema on mielenkiintoinen, koska tunnekeskeisen pariterapeutin pitää olla aktiivinen ja asettua todella osaksi terapeuttista systeemiä. l Perheterapia 2/15 Kirja-arvostelu: Jorma Piha MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 60 12.5.2015 9.08. Yhteistä näille on patologisoinnin välttäminen ja ihmisten hyväksyminen sellaisina kuin he ovat. Aktiivisuus tarkoittaa pyrkimystä asettua pariskunnan kummankin osapuolen asemaan empatiaa (ja mentalisaatiota, tätä termiä ei kirjassa kylläkään mainita) käyttäen ja taitoa ja rohkeutta esittää empaattisia oletuksia/tulkintoja. International Centre for Excellence in Emotionally Focused Therapyn kotisivujen (www.iceeft.com) mukaan sertifioituja tunnekeskeisiä pariterapeutteja on kaikkiaan vajaat 400; heistä kolme on suomalaisia (yksi on kouluttaja-työnohjaaja). Ratkaisukeskeisen terapian osalta yhtymäkohdat jäävätkin sitten oikeastaan tähän. Useassa kohdassa tulee esille, että terapiasta ja terapeutista tulee pariskunnalle työskentelyn ajaksi ”turvallinen perusta” ja ”turvasatama” – mielenkiintoinen paralleeli terapiamenetelmän teoriaperustan kanssa. 61 60 Hoidolliset interventiot tähtäävät turvallisen tunnesuhteen luomiseen prosessoimalla parin kokemuksia ja organisoimalla uudelleen parin vuorovaikutusta. Mukana on mielenkiintoinen luku, jossa verrataan tunnekeskeistä pariterapiaa muutamiin muihin terapiamalleihin. Jostain syystä ratkaisukeskeinen terapia, jonka teoriaperusta on ohut tai olematon, on Suomessa saavuttanut keskeisen aseman. Tämä edellyttää terapeutilta kestävää integriteettiä ja hyvää itsetuntemusta
ALV % Y-tunnus 0991310-5 AUTTAMISSYSTEEMIT ASIAKKAIDEN JA PERHETERAPEUTTIEN SILMIN 12.-13.11.2015, Helsingin Allergiatalo, Paciuksenkatu 19, 00270 Helsinki MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 61 12.5.2015 9.27. Koulutuksen hinta on 140 euroa Suomen perheterapiayhdistyksen jäseniltä, muilta180 euroa. 61 60 OHJELMA Torstai 12.11.2015 09.30 – 10.30 Ilmoittautuminen ja tulokahvit 10.30 – 12.00 Missä hyvinvointi ja mielenterveys sijaitsevat. Entä miten Dialoginen ihmiskäsitys vaikuttaa edelliseen kysymykseen. – Laura Cantell, Marja Rask, Heimo Spelman ja Tuija Tiainen 17.30 Suomen perheterapiayhdistyksen syyskokous 19.30 Yhteinen illanvietto Perjantai 13.11.2015 09.00 – 10.30 ”Mehän ollaan kuin terapeutteja toisillemme”, vertaisryhmien merkitys osallistujien näkökulmasta. – Pekka Holm ja Jaakko Seikkula 12.00 – 13.00 Lounas 13.00 – 14.30 Peruspalvelut ja dialogisuus – kokemuksia, esimerkkejä ja ideoita. Tämä koulutus perustuu dialogisiin ja voimavarakeskeisiin työskentelytapoihin sekä teorioihin. Sekä miten meidän kannattaa toimia ja vaikuttaa erilaisissa palvelujärjestelmissä sekä auttamissysteemeissä, jotta asiakkaittemme omat kyvyt jatkaa elämäänsä omissa sosiaalisissa verkostoissa vahvistuisivat. Ilmoittautumiset 30.10.2015 mennessä: anita.birstolin@perheterapiayhdistys.fi Koulutus maksetaan ennen koulutuksen alkua yhdistyksen tilille FI45 1443 3000 0409 12. – Laura Cantell ja Tanja Pihlaja 16.15 – 17.15 Perheterapeutin oman kokemushistorian merkitys ja mitä me kuvittelemme asiakkaittemme kokevan. – Lassi Pruuki, Heimo Spelman ja Tuula Syrjälä 10.30 – 10.45 Pikakahvit 10.45 – 12.00 ”Kuka kutsui perheterapeutin?” – Kokemusasiantuntijuus ja kotona tehtävä työ – Jonna Lehtinen, Jani Lehtinen ja Tiina Pouta 12.00 – 13.00 Lounas 13.00 – 14.30 ”Mitäs kaikkea te nyt tästä?” – asiakkaat yhteistyön arvioijina – Päivi Jordan-Kilkki, Marko Lamberg ja Lassi Pruuki 14.30 Päätös ja kotiinlähdöt Koulutuspäivien tarkoituksena on haastaa osanottajia pohtimaan seuraavaa kahta kysymystä: Miten minä ja me perheterapeutteina voimme edistää asiakkainamme olevien ihmisten hyvinvointia. – Kristiina Jussila ja Tiina Tuominen 14.30 – 15.00 Kahvitauko 15.00 – 16.00 Rakkauden edistäminen lastensuojelussa. Hinta sisältää lounaat ja kahvit molempina koulutuspäivinä. Koulutuspäivien sisällöstä vastaavat Dialogicin ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen järjestämän uusimuotoisen Perheja pariterapian kouluttajakoulutuksen opiskelijat ja ohjaajat
09 4150 3600 mielenterveysseura.fi/koulutukset MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 62 12.5.2015 9.08. 63 62 uutta osaamista & lisää energiaa Kriisityön uudet tuulet 20. 2.10.2015 (7 op) Psykoterapian perusteet noin vuoden kestävä koulutus (30 op) alkaa Helsingissä marraskuussa 2015 Katso lisää: mielenterveysseura.fi/koulutukset Suomen Mielenterveys seuran Koulutuskeskus Ratamestarinkatu 9, 00520 Helsinki p. 21.8.2015 (2 pv), Helsinki Perhearviointimenetelmä 22.9., 20.10. ja 25.11.2015 (3 pv), Helsinki Terapeuttinen työskentely asiakkaan kotona käynnistyy Helsingissä 1
Koulutus antaa perheterapeuteille pätevyyden toimia paripsykoterapeuttina KELAn tukemissa ja kuntoutuksena toteutettavissa paripsykoterapioissa. Opiskelijat saavat henkilökohtaisia taitoja toteuttaa dialogisuutta ja ohjata reflektiivisiä prosesseja haastavissa asiakasja työnohjaustilanteissa. Koulutuksen tavoitteena on kehittää osallistujien (1) psykoterapeuttisia taitoja; ja (2) erityisesti taitoja toimia työnohjaajana, kouluttajana ja konsulttina; sekä (3) kykyjä ja valmiuksia edesauttaa sosiaalija terveydenhuollon rakenteiden kehittämistä demokraattisempaan ja humaanimpaan suuntaan. Tavoite: Koulutuksessa perehdytään voimavarakeskeiseen pariterapiaan. Tavoitteena on vahvistaa osanottajien kykyjä ohjata pariterapiaprosesseja. PERHE-JAPARITERAPIANKOULUTTAJAKOULUTUS -VOIMAVARAKESKEINENSUUNTAUSkevät2016-2018,ESPOO VOIMAVARAKESKEINENPARITERAPIAN TÄYDENNYSKOULUTUSPERHETERAPEUTEILLE KUOPIO10.11.2015-16.11.2016jaRAISIO28.01.-4.11.2016 MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 63 12.5.2015 9.08. Oppimisen fokus on siinä, miten dialogisesti rakennetaan ja toimitaan perheiden sekä sosiaalisten verkostojen kanssa. 63 62 Järjestäjät: Dialogic yhteistyössä Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen kanssa Kenelle: Psykoterapeuteille Tavoite: Lisätietoja: www.dialogic.fi, pekka.holm@dialogic.fitai0405467741 Kenelle: Pariterapiaa tekevät perheterapeutit ja perheneuvojat – max. 14 opiskelijaa. Koulutus antaa valmiudet toimia perheterapiakouluttajana sekä perheterapian työnohjaajana. Lisätietoja: www.dialogic.fi,eija-liisa.rautiainen@dialogic.fitai0503568777 www.dialogic.fi Koulutus pyrkii tuomaan Suomeen uudenlaista asiakkaiden ja asiantuntijoiden yhteistoiminnallisuuteen perustuvaa sekä voimavaroihin suuntautuvaa työotetta
Lehti on tietolähde myös sosiaalisten järjestelmien käyttäytymisestä ja organisaatioiden kehittämisestä kiinnostuneille. Palstatilaa saavat myös kiinnostavat teoreettiset pohdinnat terapiatyön kehittämiseksi. Lisäksi julkaistaan hankekuvauksia, katsauksia, tapausselostuksia, kirjallisuusarviointeja, haastatteluja, kongressiselosteita ja uutisia. MIELI_PERHETERAPIA_201502_CC_ uusi.indd 64 12.5.2015 9.08. Lehti julkaisee artikkeleita perheterapian ja muiden psykoterapian suuntausten eri työmuodoista. Itella Green Itella Posti Oy BA2 Suomen Mielenterveysseura Koulutuskeskus Ratamestarinkatu 9 00520 Helsinki (09) 4150 3600 mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti on terveydenja sosiaalihuollon, opetusja kasvatusalan sekä sielunhoitotyön perheterapiaa sekä perheja verkostokeskeistä työtä tekevien ammattilehti