vuosikerta 4/15 Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona Dialoginen kohtaaminen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä Voimavarakeskeinen oppilasja perhetyö koulun sosiaalityön arjessa Mitä voi vuodessa oppia. 1 1 Suomen Mielenterveysseura 31. Kokemuksia lyhyestä perhekeskeisen työotteen koulutuksesta PeTe_042015_20151123_FINAL_.indd 1 27.11.2015 8.53
040 6791 501 perheterapialehti@mielenterveysseura.fi Julkaisija: Suomen Mielenterveysseura Kustantaja: SMS-Tuotanto Oy 31. vuosikerta, ISSN 0782-7210 Kirjapaino: Forssa Print Painosmäärä: 2 200 kpl Ulkoasu: Bond Taitto: Pirta Mikkola Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. alv 24 %) Digilehden vuosikerta 24 € (sis. 040 653 2895 mervi.venalainen@mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Vuosikerta 36 € (sis. alv 10 %) Irtonumero 9 € (sis. alv 10 %) Kestotilaus 34 € (sis. alv 10 %) Suomen Perheterapiayhdistyksen jäsenille 28 € (sis. vuosikerta | Joulukuu 2015 Vastaava päätoimittaja: Kristian Wahlbeck Päätoimittaja: Aarno Laitila Toimitussihteeri: Samuel Salovuori Toimitusneuvosto: Jukka Aaltonen Tapio Ikonen, puheenjohtaja Päivi Kangas Ritva Karila-Hietala Aarno Laitila Helena Niskanen Jorma Piha Tero Pulkkinen Eira Tikkanen Kristian Wahlbeck www.mielenterveysseura.fi/perheterapia Toimitus ja arkisto: Ratamestarinkatu 9, 00520 HELSINKI Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus: Mervi Venäläinen, p. Ohjeet kirjoittajille: www.mielenterveysseura.fi/perheterapia PeTe_042015_20151119_.indd 2 23.11.2015 9.04. 3 2 Perheterapia 4/15 | 31. alv 24 %) Ilmoitukset: Sirpa Väänänen, p
– Kokemuksia lyhyestä perhekeskeisen työotteen koulutuksesta Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen ........................................................ 8 Avoin dialoginen kohtaaminen prosessina asiakaslähtöisen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä Kristiina Hyttinen .......................................................................................................20 Voimavarakeskeinen oppilasja perhetyö koulun sosiaalityön arjessa Riina Suhonen ........................................................................................................... 41 Esseitä perheterapiasta Kumpi taluttaa kumpaa: sairaus terveyttä vai terveys sairautta. 5 Ajankohtaista Perheterapia tulevaisuuden palvelujärjestelmässä – toteutuuko osallisuus. Minna Laitila ja Antero Lassila ................................................................................. 55 Oikaisu Perheterapia 3/2015 -lehteen ................................................................................58 Kirja-arvostelu Moraalinen järkeily ja arjen arvoristiriidat perhetyössä Marjatta Vanhalakka-Ruoho ................................................................................. 3 2 Pääkirjoitus Kontekstuaalista psykoterapiaa, hoitokulttuurin rakentamista vai räätälöityjä täsmähoitoja Aarno Laitila................................................................................................................. Jukka Aaltonen ........................................................................................................... 33 Mitä voi vuodessa oppia. 59 SISÄLLYS PeTe_042015_20151119_.indd 3 23.11.2015 9.03. 6 Artikkelit Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona Minna Purola ..............................................................................................................
PeTe_042015_20151119_.indd 4 23.11.2015 9.04. 5 4 Minkä tasoinen perheterapeuttinen osaaminen pitää olla perustalla, että voi lähteä tarjoamaan hyvin erikoistuneita täsmähoitoja
E. Perheterapia, erityisesti julkisen sektorin toimintaan luontevasti liittyvänä psykoterapiana, ei johda itsessään sellaiseen ammatinharjoittajuuteen, jossa johonkin kohtaan ammatillista uraa kuuluisi myös yksityiseksi toimijaksi siirtyminen. The Great Psychotherapy Debate – The Evidence for What Makes Psychotherapy Work, Second Edition. Tällaiset työmuodot tulevat varsin lähelle sitä, mitä mm. Kaikki tällainen viittaa myös siihen, että ensi maaliskuussa Seinäjoella meillä on odotettavissa antoisa kotimainen kongressi, jossa perhekeskeinen työ ja perheterapia näyttäytyvät jälleen monipuolisina ja elävinä. Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti ja Kirsi Räsänen pohtivat tekstissään sitä, millä edellytyksillä tässä uudessa koulutuksen toimintaympäristössä voidaan tuottaa sellaista osaamista, joka näkyy myös palveluiden tasolla ja toimintakulttuuriin juurtuvana työnä, mutta myös toimintakulttuuria uusintavana ja ylläpitävänä. l Aarno Laitila aarno.laitila@uef.fi PeTe_042015_20151119_.indd 5 23.11.2015 9.04. Uskaltaisin olettaa, että näitten molempien suuntien kehittyminen on osoitus perheterapian vakiintumisesta osaksi psykoterapioiden kirjoa, mutta samalla se kertoo ilmiöstä, jonka kehityssuuntia olisi perusteltua yrittää ennakoida, esimerkiksi koulutusmuutosten seuraukset mielessä. Bruce Wampold ja Zac Imel kuvaavat Medikaalisella psykoterapian metamallilla, jossa olennaista on monopolisoitu ”vaikuttava ainesosa” (Wampold, B. Numeron kaikki artikkelit liittyvät kotimaiseen toimintaympäristöön nostaen esille elävän perhekeskeisen näkökulman merkityksen sille ehkä yllättävissäkin yhteyksissä eli aika keskeisesti siihen, mitä varten tämä lehti on olemassa. Yksi tämän suuntainen kysymys on, minkä tasoinen perheterapeuttinen osaaminen pitää olla perustalla, että voi lähteä tarjoamaan hyvin erikoistuneita täsmähoitoja. New York: Routledge). Kun koulutusten hinnat ovat nousseet, varovaisesti arvioiden n. Koulutuksellisesti tämä tietysti on haastavaa niin ammattinimikkeen tavoitteeksi asettaneille ammattilaisille kuin kouluttajatahoina oleville yliopistoille ja niiden yhteistyöyhteisöille ja samalla Opetusja kulttuuriministeriön rooliin liittyen hämmennystä herättävää. & Imel, Z. Toisenlaista lähestymistapaa kuvaavat psykoterapian kontekstuaalisen metamallin mukaisen menetelmät, jotka ankkuroituvat selkeästi kaikkeen siihen, mitä hyvää on voitu omaksua oma työtavan historiasta sekä psykoterapiatutkimuksesta, ja edelleen toteuttaa sitä toimintaympäristöön liittymällä moniammatillisuuden haasteet ja mahdollisuudet tunnistavana. Samalla kun kotimainen perheterapian koulutus on tässä koulutusmuutosten tuottamassa hämmennyksen tilassa, tuotetaan kansainvälisesti runsaasti tietoa ja kokemusta kohdennetuista täsmähoidoista. Osaa näitä määrittelee psykoterapiakapitalismi eli pyrkimys luoda tarkkaan säädelty ja käyttöoikeuksiltaan rajattu brändi, joka tarjoillaan omalakisena yhtenäisenä kokonaisuutena. (2015). Mukana on kolme artikkelia lasten, nuorten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyyn liittyvistä teemoista Minna Purolalta, Kristiina Hyttiseltä ja Riina Suhoselta, sekä yksi aikuispsykiatriseen toimintaympäristöön sijoittuva. Menossa olevat koulutusohjelmat, joita on syntynyt eri puolille valtakuntaa kohtuullisen kiitettävästi, ovat voittopuolisesti yksilöpsykoterapiaan sitoutuneita koulutuksia. Miten tämän yksityisajatteluni aihe sitten liittyy käsissäsi olevaan numeroon. 80–100%, eikä julkisen sektorin työnantaja, harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta, osallistu psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtavien koulutusten kuluihin, on syntynyt tilanne, jossa omalla kustannuksella hankittu lisäpätevyys tuottaa kyllä uutta osaamista ja nostaa työn laatua, mutta ei välttämättä johda ansiotason nousuun edes perustyössä. E. 5 4 Pääkirjoitus Kontekstuaalista psykoterapiaa, hoitokulttuurin rakentamista vai räätälöityjä täsmähoitoja Kun psykoterapeuttikoulutusta koskevaa asetusmuutosta oltiin ajamassa, niin tuskin kukaan oli näkemässä, miten erilaisiin asemiin psykoterapian eri menetelmät joutuvat. Sen sijaan tämä sijoitus jää rasittamaan kouluttautuneen ammattilaisen yksityistä taloutta jopa vuosiksi eteenpäin
Perheterapian kentässä nämä aiheet ovat saaneet aina erityishuomiota sekä teorianmuodostuksessa että käytännöissä. Onko esimerkiksi löydettävissä teoreettisia lähtökohtia tämän osallisuuden tarkasteluun ja sen kehittämiseen. Hyvin pian kävi kuitenkin ilmi, että opiskelulla oli myös toipumista edistävä ja voimaannuttava vaikutus koulutettavien kokemusasiantuntijoiden elämässä. Entä mikä on perheterapian oma tulevaisuus ja osallisuus palvelujärjestelmässä – toteutuuko sen oma osallisuus nyt ja tulevaisuudessa ja millä ehdoilla. Minna Laitila TtT, YTM, ylihoitaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Antero Lassila, LT, VET-perheterapeutti, toiminta-aluejohtaja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Perheterapia 4/15 PeTe_042015_20151119_.indd 6 23.11.2015 9.03. Painotukset eri aikakausina ovat vaihdelleet laajasti alkaen Wittgensteinin kielipeliteorioista aina strukturaaliseen perheterapiaan ja sen toteuttamiseen. Asiakkaan ja omaisten asema, oikeudet ja osallisuus palveluissa sekä palvelujärjestelmissä ovat olleet pysyvä aihe julkisessa keskustelussa. VoiAjankohtaista: Perheterapia tulevaisuuden palvelujärjestelmässä – toteutuuko osallisuus. Näitä arvokkaita seikkoja tavoittelee kansallinen Mielenterveysja päihdesuunnitelma vuoteen 2015 (STM 2009). Kokemusasiantuntijakoulutusta on kehitetty kohti laajempaa kurssimuotoista toimintaa. 7 6 ”Asiakkaan aseman vahvistamiseksi keskitytään yhdenvertaisuuteen, matalan kynnyksen yhden oven periaatteeseen, kokemusasiantuntijoiden asemaan ja vertaistukeen, ulkopuolisen asiantuntija-arvion käyttöönottoon, itsemääräämisoikeuden rajoituksia koskeviin säädöksiin ja toimeentuloturvaan”. PALVELUNKÄYTTÄJIEN OSALLISUUDEN TUKEMINEN JA KOKEMUSASIANTUNTIJATOIMINTA ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä lähdettiin valmistelemaan kokemusasiantuntijakoulutusta vuosina 2008–2009 ja koulutuksen tavoitteeksi asetettiin mielenterveysja päihdeasiakkaiden sekä heidän omaistensa aseman ja osallisuuden vahvistaminen mielenterveysja päihdetyössä. Mitkä ovat tämän hetken painotukset tai mitkä niiden pitäisi olla. Mitä perheterapiakentän tulisi huomioida säilyttääkseen vahvan asemansa asiakkaiden ja omaisten osallisuuden kehittämisessä ja toteuttamisessa. Kokemusasiantuntijoita alettiin Etelä-Pohjanmaalla kouluttaa ajatellen lähinnä palveluiden kehittämistä ja sitä hyötyä, mitä he tuottavat palvelujärjestelmälle
Myös sairaanhoitopiirin psykiatrian toiminta-alueen johtoryhmässä on kokemusasiantuntijoita mukana. Dissertations in Health Sciences, 31. Kouluttajina jokaisella kurssilla toimivat kokemusasiantuntija ja ammattilainen yhdessä. Asiakkuuksiin ja sen eri muotoihin pohjautuvan teoriamuodostuksen ja käytäntöjen kautta tarkastelemme perheterapian tulevaisuutta palvelujärjestelmässä. Toiminta tarjoaa uudenlaisen oppimisen mahdollisuuden niin palveluiden käyttäjille ja omaisille kuin myös mielenterveysja päihdetyötä tekeville ammattilaisille ja alan opiskelijoille. PeTe_042015_20151119_.indd 7 23.11.2015 9.03. -teemalla avaamme viidennen suomalaisen perheterapiakongressin ”Lakeudelta tuulee – osallisuus, kokemuksellisuus, vertaisuus” Seinäjoella 17.–19.3.2016. Esityksissämme tarkastelemme osallisuutta ja sen alueellista huipputuotetta kokemusasiantuntijaja vertaistoimijatoimintaa, niiden taustoja, teoriaa ja integroitumista palvelujärjestelmään. Asiakkaan osallisuus mielenterveysja päihdetyössä. Fenomenografinen lähestymistapa. Kokemusasiantuntijakoulutus on rakennettu kurssitoiminnan sisälle. (2010). Mieli 2009 -työryhmän ehdotukset mielenterveysja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015. Tervetuloa Seinäjoelle! LÄHTEET Laitila, M. Perheterapia tulevaisuuden palvelujärjestelmässä – toteutuuko osallisuus. Millä tavoin rakennamme yhdessä perheterapian tulevaisuutta ja osallisuutta. Koulutettujen kokemusasiantuntijoiden joukko on kasvanut ja tällä hetkellä heitä on alueella noin 70. University of Eastern Finland. Noin puolella heistä on työsopimus sairaanhoitopiirin kanssa, minkä lisäksi kokemusasiantuntijat työskentelevät myös muissa tehtävissä ja organisaatioissa, kuten oppilaitoksissa, järjestöissä ja peruspalveluiden piirissä. Mitä pitäisi tietää ja mitä pitäisi ottaa huomioon. Mitä tästä kaikesta seuraakaan. Kokemusasiantuntijatoiminnan juurtuminen osaksi käytännön toimintaa on edennyt Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä vähitellen. Mielenterveysja päihdesuunnitelma. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978952-61-0224-5/urn_isbn_978-952-61-0224-5.pdf STM (2009). Helsinki: Sosiaalija terveysministeriön selvityksiä 2009:3. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa kokemustiedon asemaa mielenterveysja päihdetyötä tekevien työntekijöiden ja alan opiskelijoiden koulutuksessa. 7 6 Perheterapia 4/15 Ajankohtaista maa arkeen -kurssitoiminnan tavoitteena on tukea mielenterveysja/tai päihdekuntoutujien ja omaisten voimavaroja sekä arjessa selviytymistä
9 8 Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona – vanhempien kokemuksia lasten yksilötutkimusten palautekeskusteluista Tampereen perheneuvolassa JOHDANTO Tarkastelen tässä perheterapiakoulutukseni lopputyöstäni muokatussa artikkelissa vanhempien kokemuksia lasten yksilötutkimusten palautekeskusteluista Tampereen perheneuvolassa. Ajattelen, että palautekeskustelut toimivat parhaiten silloin, kun vanhemmat kokevat saavansa apua ja keskustelu toimii hoidollisena interventiona. Avainsanat: lapsen yksilötutkimus, palautekeskustelu, perheneuvola, sosiaalinen konstruktionismi, interventio Minna Purola, PsM, psykologi, perheterapeutti (ET), Tampereen perheneuvola Perheterapia 4/15 PeTe_042015_20151119_.indd 8 23.11.2015 9.03. Vanhemmat nostavat vastauksissaan esille tyytyväisyyttään käytyihin keskusteluihin ja kokemustaan kuulluksi tulemisesta. Lähestyn aihepiiriä kirjallisuuden, artikkeleiden ja kyselylomakkeella kerättyjen vanhempien kokemusten kautta. Ajattelen, että palautekeskustelut ovat työntekijöille vaativia ja hyvää valmistautumista edellyttäviä tilanteita. Kyselylomakkeista saatujen vastausten kautta esittelen vanhempien kokemuksia palautekeskustelujen hyödyllisyydestä ja sitä, miten vanhemmat kokivat oman roolinsa keskustelutilanteissa. Mielestäni palautekeskustelut toimivat parhaiten silloin, kun ne toteutuvat hoidollisina interventioina TIIVISTELMÄ Tässä perheterapiakoulutukseni lopputyöstä muokatussa artikkelissa tarkastelen vanhempien kokemuksia lasten yksilötutkimusten palautekeskusteluista Tampereen perheneuvolassa. Kirjallisuuden ja artikkeleiden pohjalta esittelen ajatuksia mm. Palautteenantoa käsittelevä tutkimustieto on yllättävän vähäistä, vaikka sen merkitys ymmärretäänkin hyvin tärkeäksi psykologin käytännön työssä. asiantuntijuuden muutoksista ja mikä vaikutus sillä on myös psykologisiin tutkimusprosesseihin. Vanhemmat esittävät myös toiveitaan siitä, miten keskusteluista saatua hyötyä voisi lisätä esimerkiksi varaamalla enemmän aikaa ja tarjoamalla vielä enemmän konkreettisia vinkkejä arkielämään
Koettiin, että näin saatiin arvokasta tietoa lapsen psyykestä irrallaan vanhempien vaikutusvallasta. Tutkimusprosessit ovat yksilöityjä, kulloiseenkin tilanteeseen erikseen mietittyjä. Kysymällä vanhempien ajatuksia omasta roolistaan, ajattelin saavani tietoa siitä, miten hyvin palautekeskustelut olivat tukeneet vanhempia aktiiviseen toimijuuteen. Kuvaan muutosta ajatuksissa liittyen asiantuntijuuteen ja työskentelyyn lasten ja perheiden kanssa. Palautteessa työntekijöiden tehtävänä on auttaa vanhempia ymmärtämään sitä, mitä itse on havainnut. Tutkimuksessa perhetapaamisten lisäksi voidaan sopia lapsen yksilötapaamisista psykologin ja/tai lastenpsykiatrin vastaanotolla. Arviointiprosessi ja tutkimuspalaute näyttäytyvät osittain päällekkäisinä ja prosessilla on vaikutuksia myös interventiona. Perheterapiakoulutuksen myötä oma ajatukseni palautekeskusteluista perheterapeuttisina interventioina on vahvistunut. Hän tuo esille tutkimuksen prosessiluonteisuutta ja sitä, miten tärkeää on yhteistyösuhde lapsen vanhempien kanssa. Vanhemmat ovat vahvasti osallisina tutkimuksen eri vaiheissa, vaikka kyse on yksilötutkimuksesta. Perheneuvolassa yksilötutkimukset eivät ole kuitenkaan automaatio ja tapauskohtaisesti usein mietitään voiko tiedon saada myös muuta kautta. Keräsin vanhempien kokemuksia lasten yksilötutkimusten palautekeskusteluista lomakkeen avulla perheneuvolassa (välillä 11/12–05/13). Teoriaosassa kuvaan myös palautekeskustelua osana tutkimusprosessia. Yksi osa-alue perheneuvolatyössä on lasten tunne-elämän arviointi erilaisten tutkimusmenetelmien avulla. Alussa esittelen työni teoreettisia tausta-ajatuksia ja aihepiiriä käsittelevää tutkimusta. Varsinaisessa palautekeskustelussa tulisi olla tilaa yhteiselle pohdinnalle, kysymyksille ja yhteisen uuden jäsennyksen löytämiselle lapsen tilanteeseen, mutta myös erilaisten tunteiden käsittelyyn ja vastaanottamiseen. Lomakkeessa kysyin vanhempien ajatuksia keskustelun hyödyllisyydestä ja toimivuudesta seitsemän kysymyksen avulla. Parhaimmillaan palautekeskustelu aktivoi vanhempaa ja lisää vanhemman toimijuuden tunnetta. Tunne-elämää arvioidaan perheneuvolassa moniammatillisesti sosiaalityöntekijän, psykologin ja usein myös lastenpsykiatrin yhPalautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona teistyönä. Tarkoitus on auttaa vanhempia auttamaan lastaan ja tilanteessa on tärkeää muistaa, että vanhemmat tietävät lapsestaan enemmän ja monipuolisemmin kuin työntekijä. Tavoite on auttaa vanhempia näkemään lapsen kokemusmaailmaa niin, että heille tulee mahdollisuus oivaltaa ja oppia lapsesta jotain uutta. heidän kuulluksi tulemisen kokemustaan ja heidän ajatuksiaan siitä, mitä he ajattelivat itse vanhempina voivansa tehdä lapsen tukemiseksi jatkossa palautekeskustelun jälkeen. Usein mietitään sitä, mistä perheen ja lapsen tilanteessa on kyse. Kahdenkeskisessä tilanteessa psykologi/lastenpsykiatri arvioi lapsen tilannetta yksilöllisesti lapsen näkökulmasta. Tutkimusosassa kuvaan vanhempien vastausten pohjalta heidän kokemuksiaan. Perinteisesti palautekeskustelut on ajateltu tilanteiksi, joissa asiantuntija kertoo vanhemmille lapsen ja perheen tilanteesta. Sosiaalisen konstruktionismin mukaisten ajatusten myötä palautekeskusteluista on tullut enemmän vuorovaikutustilanteita, joissa ymmärrys lapsen ja perheen tilanteesta rakentuu ammattilaisten ja perheenjäsenten välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkastelen vanhempien näkökulmasta mm. 9 8 ja kun vanhemmat ja lapsi kokevat saavansa apua. ASIANTUNTIJUUDEN MUUTOS SUUNTANA ASIAKASLÄHTöISYYS JA PERHETERAPEUTTISUUS Lapsen tunne-elämän tutkimisella on pitkät perinteet perheneuvolatyössä ja kollegat muistelevat aikoja, jolloin jo heti ensimmäinen tapaaminen perheen kanssa saattoi toteutua siten, että psykologi otti lapsen omaan huoneeseensa tutkittavaksi erilaisin psykologin menetelmin ja sosiaalityöntekijä työskenteli vanhempien kanssa omassa huoneessaan. Sanna Raasakka (2003) on pohtinut kasvatusja perheneuvonnan erikoistumiskoulutuksen lopputyössään tunne-elämän tutkimusta perheneuvolatyössä. Työskentelyn taustalla oli perinteinen ajatus yksilökeskeisestä mallista, jossa psykologiset ideat ja ajatukset nähtiin ”totuutena” (taustalla persoonallisuusteoriat ja psykopatologia) ja mahdollisuutePeTe_042015_20151119_.indd 9 23.11.2015 9.03. LAPSEN TUTKIMINEN PERHENEUVOLASSA Työskentelen perheneuvolassa, missä tehdään töitä lasten ja heidän perheidensä kanssa
Asiakas halutaan nähdä voimavaroja omaavana ja kyvykkäänä omien asioidensa hoitajana. Tietoa voidaan koota ammatillista päätöksentekoa, päättelyä ja ammatillista viestintää ajatellen (tiedon keruun agenda). Mallissa työntekijä oli objektiivinen tarkkailija ja tiedonkerääjä, jonka työn tavoitteena oli totuus. Smith (2000) on artikkelissaan vertaillut traditionaalisia ja narratiivisia näkökulmia arviointityössä. (Toivakka 2003.) Tutkimustilanteet ja niiden jälkeen toteutuvat palautekeskustelut eivät ole arvoneutraaleja tilanteita ja työntekijöillä on niissä mielestäni myös eettinen velvoite tarkastella asioita monesta näkökulmasta ja yhdessä asiakkaan kanssa suhteuttaa myös tutkimustuloksia muihin dialogissa esiin tuleviin seikkoihin. 11 10 na osoittaa syyt asiakkaan käytökseen. Lasten sosiaalisen ja tunne-elämän kehityksen ja sen ongelmien arviointia pohtiessaan Laitila (2013) nostaa esille kaksi traditiota, jotka johtavat erisuuntaiseen toimintaan arviointityössä. Lisäksi ajatellaan, että arviointi on enemmän kuin tiedonkeruuta. Systeemisissä malleissa havainnointi vain siirrettiin koskemaan koko perhettä ja ajateltiin että työntekijällä oli tiedossa, miten perheen tulisi toimia ja olla vuorovaikutuksessa. PeTe_042015_20151119_.indd 10 23.11.2015 9.03. Hyvän yhteistyösuhteen rakentuminen työntekijän ja asiakkaan välillä jo arviointivaiheessa nähdään edistävän hoidollista työskentelyä myös pidemmällä aikavälillä (Hilsenroth ym. Asiakaslähtöisessä traditiossa korostetaan asiakkaiden osallisuutta ja arviointitapahtuma nähdään vuorovaikutteisena tapahtumana. Sosiaalinen konstruktionismi korostaa tietämisen näkökulmaeroja. Tiedonkeruun agendassa yhdistettynä asiakaslähtöiseen traditioon asiakas saa vuorovaikutteisen palautteen erikseen koko tutkimusprosessin jälkeen. (Smith 2000; Finn & Tonsager 1997; Fischer 2000.) Narratiivinen lähestymistapa nähdään kuuluvan laajempaan konstruktivistiseen perheterapian viitekehykseen. (Smith 2000; Lowe 2011.) Kun puhutaan lapsen tunne-elämästä ja sen tutkimisesta/arvioimisesta, työntekijän viitekehyksellä, ajattelutavalla on merkitystä. Ratkaisevaa eivät olekaan menetelmät, vaan työntekijän tapa keskustella niistä perheen kanssa. Narratiivisessa ajattelussa arviointi tai informaation kerääminen nähdään kuitenkin jatkuvan koko terapiaprosessin ajan. Arviointi on interventio jo sinällään. Asiakkaan kanssa työntekijä pyrkii avaamaan tilaa erilaisille tavoille ajatella asioista ja muodostaa uusia, voimaannuttavia tarinoita. Narratiivisessa ajattelussa ja yleensäkin konstruktivistisessa ajattelussa on tärkeää pitää asiantuntijuus asiakkailla. 2004). Toisaalta voidaan ajatella, että erilaiset Perheterapia 4/15 Minna Purola tutkimusmenetelmät tuovat uusia ääniä terapeuttiseen dialogiin. Edelleen kuitenkin perinteiset systeemiset lähestymistavat ja yksilökeskeinen malli jakoivat samoja oletuksia objektiivisuudesta. Työntekijän on tärkeää olla tietoinen omista arvoistaan, lempiajatuksistaan ja ennakko-odotuksistaan, sillä työntekijän valinnoilla ja kysymyksillä luomme aina todellisuutta; voisimme jättää myös kysymättä tai kysyä jotain muuta. Asiakaslähtöisessä traditiossa terapeuttisin tavoittein palautteenanto nähdään jatkuvana, koko prosessin aikana tapahtuvana toimintana ja palaute myös muovautuu koko prosessin ajan. Malleissa korostetaan yhteistyötä asiakkaan ja työntekijän välillä. Arviointiprosessissa terapeuttisin tavoittein nähdään tärkeinä asioina mm. (Smith 2000) Perheterapeuttiset mallit toivat uutta näkökulmaa ja työskentelytapoja myös perheneuvolatyöhön. Psykometrisessä traditiossa noudatetaan objektiivisuuden ihannetta ja psyykkiset ominaisuudet nähdään mitattavina asioina. työntekijän vuorovaikutustaidot ja yhteistyösuhde asiakkaan ja terapeutin välillä. Olennaista työskentelyssä on kysyä asiakkailta, onko yhdessä luomamme todellisuus hyvää myös asiakkaan näkökulmasta. (Smith 2000; Lowe 2011.) Perinteisesti on ajateltu, että arviointi on erillinen osa työskentelyssä, joka sitten johtaa hoitosuunnitelmaan ja suunnitelmaan interventioista. Tiedonkeruulla voi olla myös terapeuttinen agenda, jolloin tietoa kootaan, jotta asiakkaat saisivat uutta itseään koskevaa tietoa ja tämän tiedon merkitystä ja asiakkaan muutospotentiaaleja voidaan yhdessä tutkia arviointitapahtuman aikana. (Hertz 2012) Sosiaalisen konstruktionismin näkökulmasta psykologinen tutkimus voidaan mieltää välineeksi, joka määrittelee ihmistä ulkopuolisesta asiantuntijapositiosta. (Smith 2000). Psykologista arviointia pohtiessaan Finn ja Tonsager (1997) korostavat terapeuttisen arviointimallin tehokkuutta yhtenä lyhytterapian muotona, missä terapeuttisuus ja tiedon kerääminen nähdään toisiaan täydentävinä näkökulmina. Arvioinnin toteuttamistapaan vaikuttavat työntekijöiden ajatukset arvioinnin tavoitteesta. He tuovat esille samankaltaisia hyötyjä liittyen terapeuttiseen arviointiprosessiin ja psykoterapeuttiseen työskentelyyn
Ajattelen, että tällä hetkellä ajassa elää vahvana työntekijöiden pyrkimys asiakaslähtöiseen ja perheterapeuttiseen palautteenannon tapaan. edellä mainitut tärkeät näkökulmat palautetilanteisiin liittyen saattavat helposti unohtua tai jäädä vähemmälle huomiolle kiireisessä arkityössä. Vanhempien tunnetta omasta toimijuudestaan suhteessa lapseen pyritään vahvistamaan. Popen mukaan mm. Fischer (2000) määrittelee artikkelissaan psykologista arviointia yhteistoiminnallisena tapahtumana, jossa jokainen arviointitapahtuma on oma yksilöllinen prosessinsa. Kykyri, Holma ja Kaivosoja (2010) nostavat esille ajatuksen, että parhaimmillaan psykologiset tutkimukset ja palautteenanto muodostavat dynaamisen, vuorovaikutteisen prosessin, jossa arviointi ja palautteenanto kietoutuvat toisiinsa. Asiakas ja psykologi osallistuvat tutkimusprosessiin aktiivisesti omista rooleistaan käsin. Myös palautekeskustelut pyritään luomaan vuorovaikutustilanteiksi, joissa rakennetaan ymmärrystä vastavuoroisen dialogin avulla. Lähtökohdiltaan epäsymmetrinen tilanne olisi pyrittävä rakentamaan tilanteeksi, jossa sekä työntekijä että asiakas voisivat olla asiantuntijoita omasta näkökulmastaan. Onko lapsen yksilöllinen tarkastelu edellytys työskentelyn onnistumiselle. Asiakkaan on ymmärrettävä ja oltava selvillä miksi arviointi tehdään, miten se tehdään, millaista palautetta tutkimuksesta on odotettavissa ja keille palaute annetaan. Asiakas ja hänen kokemansa elämäntapahtumat ovat ensisijaisia. Psykologiset tutkimusmenetelmät toimivat ikään kuin siltana asiakkaan elämään ja ovat välineitä tämän elämän tutkailemisessa. Asiakas ja työntekijä pohtivat arviointiprosessin aikana yhdessä asiakkaan elämää ja toimintavaihtoehtoja. Tapaamisten tavoite ei ole tuolloin perinteisessä mielessä tutkimuksellinen. Mitkä ovat vanhempien ja/tai lähettävän tahon odotukset työskentelylle. Palautekeskusteluun vaikuttaa tiiviisti se, mitä perheen kanssa on suunniteltu ja keskusteltu ennen lapsen yksilöllistä arviointia. Mihin kysymykseen työskentelyllä haetaan vastausta. Koivula erottaa työssään lapsen yksilötapaamiset ja perinteiset psykologiset yksilötutkimukset toisistaan. Yksilötapaamisten jälkeen toteutuu keskustelu lapsen, perheen ja työparin kanssa, mutta Koivula näkee, että sen toteuttamistapa poikkeaa yksilötutkimusten jälkeen annettavasta palautekeskustelusta. Koivula tuo esille näkökulman toisaalta myös psykologisten tutkimusmenetelmien hyödyntämisestä perheterapian rinnalla. Koivula (2006) on perheterapiakoulutuksensa lopputyössään pohtinut miten yhdistää lapsen yksilötapaamisten ja perhetapaamisten anti siten, että se palvelisi koko hoitoprosessia. Yksilötapaamisten tavoitteena ei ole saada haastattelun ja standardoitujen tutkimusmenetelmien avulla käsitystä lapsen psyykkisestä rakenteesta, tilanteesta ja ongelmasta. Myös lapsi osallistuu omien asioidensa pohdintaan yhdessä työntekijän ja vanhempien kanssa. Palautekeskustelussa on tärkeää, että työntekijä kertoo ja kuvailee rauhallisesti kertyneitä havaintojaan. Perheneuvolassa nähdään tärkeänä luoda tilanteita, joissa vanhempien ja lasten on mahdollisuus yhdessä osallistua keskusteluun liittyen lapsen/perheen tilanteeseen. Työntekijän on palautekeskustelun jälkeen hyvä varmistaa ja ottaa esille myös sitä, ovatko he asiakkaan kanssa päässeet tavoiteltuun yhteiseen tai jaettuun ymmärrykseen asioiden luonteesta vai jääkö keskustelun jälkeen elämään erilaisia näkemyksiä. Pelkän raportoinnin sijaan työntekijä myös nostaa esille omia kysymyksiään ja ihmetyksiään liittyen tutkimushavaintoihin. Koivula (2006) pohtii, miten hän ei käytä lasten yksilötapaamisilla varsinaisia psykologisia testivälineitä. Tärkeää tuolloin on se, minkä aseman tutkimustulokset saavat keskustelussa. 11 10 Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona Myös mm. Työskentelysuunnitelmaa tehtäessä on tärkeää, että kaikilla asianosaisilla on selvä käsitys työskentelyn tavoitteista, miten tavoitteisiin pyritään, sisältääkö työskentely lapsen yksilöllistä arviota, tutkimusta vai ovatko lapsen yksilötapaamiset osa perheterapeuttista työskentelyä ilman varsinaista tutkimuksellista tarkoitusta. Tapaamisten tarkoituksena on kohdata lapsi yksilöllisesti ja tehdä lapsen kokemukset näkyviksi. PALAUTEKESKUSTELU OSANA TUTKIMUSPROSESSIA Tyypillisesti perheneuvolassa lapsen yksilötutkimusten ja vanhempien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen annetaan vanhemmille palautetta tapaamisten pohjalta. Pope (1992) korostaa, miten tärkeää tutkimuksesta ja palautteenannon tavoista on keskustella asiakkaan kanssa jo etukäteen. Asiakas on aktiivinen, oman elämänsä asiantuntija. Tulkitaanko tutkimustulokset yhdeksi oikeaksi totuudeksi lapsesta ja PeTe_042015_20151119_.indd 11 23.11.2015 9.03
Toimijuudessa on Usko itsessä ja toisissa oleviin mahdollisuuksiin on terapeuttisen kohtaamisen keskeinen elementti. Koivula (2006) viittaa Andersonin ja Goolishianin ajatuksiin, joiden mukaan työntekijän tehtävä terapeuttisessa keskustelussa on luoda tilaa niille kertomuksille, joita ei ole vielä kerrottu ja mahdollistaa siten uusien merkitysten ja tarinoiden syntymisen. Tällöin positiivisten näkökulmien esiin nostaminen niin vanhempien toiminnassa kuin lapsen käyttäytymisessä on tärkeää. Palautekeskustelu on tutkimusprosessin tärkein kohta, johon työntekijöiden täytyy valmistautua huolellisesti. olosuhteiden uhri). Ullakonoja (2003) tuo esille myös, että palautekeskustelun pitäisi olla aina terapeuttinen tapahtuma. Hyvä yhteistyösuhde vanhempien kanssa syntyy vanhempien kuuntelemisesta, kunnioittamisesta sekä heidän epäonnistumisen, pettymyksen ja syyllisyyden tunteiden hyväksymisestä ja jakamisesta. kysymyksiin hakemaan vastauksia. 13 12 Perheterapia 4/15 Minna Purola hänen tilanteestaan vai asettuuko niistä saatu tieto tasavertaisena muiden kertomusten rinnalle. Myös kirjallisen yhteenvedon suhteen Ziffer (1985) korostaa vanhempien roolin merkitystä. Ziffer (1985) käsittelee artikkelissaan lasten psykologisia tutkimuksia osana perheterapiaa. Ullakonoja (2003) nostaa esille seikan, ettei lasta ja vanhempia ole hyvä tavata liian pitkään erikseen. Toimijuuden tunnon rakentuessa asiakas kokee itsensä enenevässä määrin kykeneväksi valitsemaan itse tekonsa ja tavat toimia (ei vain esim. (Rober 1998) Lajunen ja Ikonen (2008) pohtivat artikkelissaan neuvonantoa, sen mutkikkuutta ja arkaluonteisuutta auttamistyössä. Palautekeskustelu etenee siten, että alussa työntekijä pyytää perheenjäseniä tuomaan vielä esille niitä asioita ja kysymyksiä, joihin he toivoivat tutkimuksesta lisäapua. PeTe_042015_20151119_.indd 12 23.11.2015 9.03. Tutkimusasetelman esittelyn jälkeen työntekijä nostaa esille palautekeskustelussa keskeisiä havaintojaan arvioinnin pohjalta ja asioista käydään keskustelua laajentaen teemoja koskemaan kaikkia lasta ympäröiviä systeemejä. Työntekijä kertoo tämän jälkeen, millä tavoin/menetelmin hän on pyrkinyt tutkimuksessa ko. Artikkelissa nostetaan esille yhteyttä neuvonannon ja vanhemman toimijuudentunnon välillä. Erillään työskentelyssä on vaarana, että tarinat alkavat elää liikaa omaa erillistä elämäänsä. Usko itsessä ja toisissa oleviin mahdollisuuksiin on terapeuttisen kohtaamisen keskeinen elementti. Palautekeskustelussa työntekijä ei saisi myöskään ymmärtää liian nopeasti, jotta hän voisi olla avoin kaikenlaisille kertomuksille. Rober (1998) painottaa vanhempiin liittymistä ja heidän huolensa vastaanottamisen merkitystä, jotta vanhemmat pystyvät kuulemaan lapsen näkökulmaa yksilötapaamisten jälkeen. Myös tutkimuspalautetilanteissa työntekijän voidaan ajatella auttavan lasta ja perhettä rakentamaan koherenssia eri lähteistä tuleviin kertomuksiin. Palautekeskustelun onnistuminen on läheisessä liitoksessa yhteistyösuhteeseen vanhempien kanssa. On tärkeää pohtia, mitä tutkimushavainnot tarkoittavat käytännössä ja miten esimerkiksi vanhemmat voivat tehdä asioiden hyväksi. Tärkeää on jatkuvasti vahvistaa vanhemmuutta ja vanhempien tunnetta omasta auktoriteetistaan suhteessa lapseensa. Systeemisesti orientoituneessa tutkimuksessa tärkeäksi arvioitaviksi asioiksi nousevat niin yksilö kuin tilannekeskeiset seikat. Vanhemmille annetaan luettavaksi ja kommentoitavaksi kaikki materiaali, mitä lähetetään eteenpäin muille tahoille. Lapsen kertomus ei tule kuulluksi ja huomioiduksi siinä kontekstissa, jossa perhe elää
Terapeuttisessa arvioinnissa korostetaan palautekeskustelun dialogista, vuorovaikutuksellista luonnetta. Toimijuus liittyy läheisesti myös kysymykseen vastuusta. Lapsen yksilötutkimusten palautekeskusteluissa olisi myös tärkeää, että vanhemmalle jäisi tunne omasta toimijuudestaan ja asiantuntijuudestaan suhteessa omaan lapseensa ja perheensä tilanteeseen. Hänen mukaansa terapeuttisen tutkimuksen ehkä innovatiivisin elementti on tällaisen tiedon tuominen eläväksi niin, että asiakas itse keksii sen eli löytää vastauksia omiin kysymyksiinsä. Liian pieni haasteellisuus ei ehkä auta löytämään uusia näkökulmia. Palautteenannon tapa liittyi siihen, oliko kyseessä kognitiivinen vai persoonallisuuden arviointiin liittyvä palautteensisältö ja oliko palaute potilaan näkökulmasta myönteistä vai kielteistä. Muzio toteaa, että terapeuttinen tutkimus on asenne, yhteistoiminnallinen tapa tehdä tutkimuksia. Jotta vanhempi pystyisi vastaanottamaan ja käsittelemään uusiakin asioita palautekeskusteluissa, täytyy työntekijän tarkkailla huolellisesti keskustelun vuorovaikutusta ja mahdollistaa vanhemman oman toiminnan tarkastelu ilman kohtuutonta vanhemman identiteetin uhkaa. Tutkimuksessa kolme käytettyä palautteenannon tapaa olivat yksipuolinen palautteenanto, potilaan kutsuminen mukaan palautteen rakentamiseen ja palautteen liittäminen potilaan aiemmin kertomaan. Lasten kanssa työskenneltäessä terapeuttisella arvioinnilla pyritään vaikuttamaan vanhempiin, lapseen ja heidän vuorovaikutukseensa (Tharinger & Finn 2007). Työntekijöiden haasteena ohjausja auttamistyössä onkin Ikosen ym. Palautteessa pyritään viittaamaan mahdollisimman paljon asiakkaan tutkimuksen aikana tekemiin havaintoihin itsestään ja elämästään sekä asiakkaan omiin alkuperäisiin kysymyksiin. Lejon ja Vieno (2012) ovat pro gradu -tutkielmassaan Jyväskylän yliopistossa tarkastelleet psykologisten tutkimusten palautekeskustelujen vuorovaikutuksen rakentumista psykologin ja potilaan välillä. Myös hän tuo esille, miten tutkimus on sinällään jo interventio; psykologisen tutkimuksen avulla voidaan auttaa asiakasta voimaan paremmin. Valjakka (2010) on haastatellut artikkelissaan Emiliano Muziota tämän ajatuksista terapeuttisesta tutkimuksesta (TA), joka on Stephen Finnin 90-luvulta lähtien kehittelemä työskentelytapa. Jos asiakas saa kolmostason informaatiota palautekeskustelussa tutkimuspalautteena, hän Muzion mukaan todennäköisesti hylkää sen. Hänelle voi jäädä tällöin koko tutkimuksesta hyvin negatiivinen, tungetteleva kokemus, vaikka arviointikerrat olisivatkin olleet muuten hyviä ja toimivia. Kolmostason informaatio on asiakkaan poissulkemaa, yllätys hänelle. Muutos toimijuuden tunnossa edistyy parhaiten, kun asiakkaalle ei jää kokemusta kasvojen menetyksestä. Psykologisten tutkimusten palautteenantoa käsittelevä tutkimustieto on vähäistä ottaen huomioon työskentelyalueen merkitys psykologin ammattikäytännössä (Kykyri ym. Palautekeskustelussa palataan alussa esitettyihin tutkimuskysymyksiin. Terapeuttisen arvioinnin palautekeskustelussa tutkimustulosten läpikäyminen aloitetaan ykköstason tiedolla ja edetään kakkostason kautta kolmostason informaatioon. Toimijuuden tunteen kasvaessa vanhempi joutuu kohtaamaan vastuuseen liittyviä kysymyksiä: kenen on vastuu muutoksesta, kuka on vastuussa aikaisemmista ongelmista. Jos palautetilanteessa asiakkaalle tarjotaan heti alussa yllättävää informaatiota, ei asiakas pysty ottamaan sitä vastaan. 13 12 Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona olennaista mahdollisuus toisin toimimiseen ja vapaaseen tahtoon. Tutkimuksessa psykologit käyttivät vuorovaikutukseltaan kolmea erilaista tapaa antaa potilaille tutkimuspalautetta. Lejon ja Vieno (2012) toteavat, että tutkimuspalautteen keskusteleva käsittely, vuorovaikutuksen epäsymmetrisyyden purkaminen, potilaiden kuuntelu, reflektointi ja empatian osoittaminen potilaille lisäsivät palautekeskustelun vuorovaikutteisuutta ja siten edistivät potilaiden osallistumisen mahdollisuuksia palautekeskusteluun. 2010). PeTe_042015_20151119_.indd 13 23.11.2015 9.03. Palautteen annossa on tärkeää kiinnittää huomiota palautteen organisoimiseen siten, että sillä on merkitystä vanhemmille ja lapselle ja että tutkimuspalautteen vaikutus on myönteinen. Uuden omaksuminen edellyttää kiusallistenkin havaintojen tekemistä ja vastuun hyväksymistä omasta toiminnasta (Ikonen & Lajunen 2009). Kakkostason informaatio on vähän ristiriidassa asiakkaan oman narratiivin kanssa. Liiallinen annos vastuuta ja omaa positiivista vanhemman identiteettiä uhkaavia havaintoja voi taas herättää oman toiminnan puolustamisen tarvetta. Tutkimuksesta saatava tieto jaetaan terapeuttisessa tutkimuksessa kolmeen tasoon. Ykköstason informaatio on ennestään myös asiakkaan tiedossa. (2009) mukaan sopivan vastuullisuuden ja haastavuuden tason löytäminen. Tällaiset toimintatavat muistuttavat palautteenannon malleja, joissa palautekeskustelu nähdään interventiona
4. Palautteiden pyytäminen ei ollut systemaattista myöskään sen vuoksi, että osa työntekijöistä kertoi miettineensä palautelomakkeen antamisen sopivuutta eri tilanteissa. Millä tavoin lapsesi huomioitiin palautekeskustelussa. aito kiinnostus toisen sanomaa kohtaan ja 3. 3. 15 14 Perheterapia 4/15 Minna Purola Ihmisen tunne kuulluksi tulemisesta ajatellaan jo sinällään olevan merkki dialogisesta suhteesta. 6. Mitä palautekeskustelussa olisi voinut olla enemmän. Lomakkeen palautus työntekijöille tapahtui suljetussa kirjekuoressa. Dialogisuus on yhdessä ajattelemisen taitoa. Ohjeistin työntekijöitä antamaan lomakkeen molemmille vanhemmille heti lapsen yksilötutkimuksen palautekeskustelun jälkeen. Esimerkiksi hyvin kipeiden asioiden käsittelyn yhteydessä lomakkeen antaminen ei ollut tuntunut soveliaalta. Aineisto koostuu kyselylomakkeilla saaduista vanhempien palautteista. Tutkimuksessa todetaan, että asiakkaan kokemaan palautekeskustelun hyödyllisyyteen vaikutti enemmän psykologin käyttämät vuorovaikutuskeinot. Aikataulusyistä osalle vanhemmista työntekijät antoivat lomakkeet mukaan, kuten myös maksetun palautuskuoren. PeTe_042015_20151119_.indd 14 23.11.2015 9.03. Mitä palautekeskustelussa olisi voinut olla vähemmän. Saitko palautekeskustelussa ajatuksia siitä, miten sinä vanhempana voit tukea lastasi jatkossa. 5. vanhempien kokemukset palautekeskustelun hyödystä, 2. 2. Aikaa lomakkeen täyttämiseen arvioin menevän noin kymmenen minuuttia. (2015) tutkimuksessaan jatkosuunnitelmien asiakaslähtöisyydestä psykologisten tutkimusten palautekeskusteluissa toteavat toisaalta vuorovaikutuksen arviointivastausten perusteella, ettei asiakkaan vähäinen osallistuminen tai aktiivisuus välttämättä tarkoittanut, että asiakas olisi kokenut vuorovaikutuksen huonoksi tai palautteen itselleen hyödyttömäksi. Aineiston keruuvaiheessa muistuttelin välillä työntekijöitä lomakkeiden antamisesta vanhemmille. 7. Kyselylomakkeessa kysyin vanhempien ajatuksia keskustelun hyödyllisyydestä ja toimivuudesta seitsemän kysymyksen avulla: 1. Dialogisuuden perusedellytyksiä ovat 1. Vanhempi/vanhemmat täyttivät lomakkeen joko samassa tilassa, missä palautekeskustelu tapahtui tai odotustilassa. TUTKIMUSASETELMA JA VANHEMPIEN KOKEMUKSET Aineiston kuvaus Keräsin aineistoa Tampereen perheneuvolassa ajalla 11/2012-6/2013. tasavertaisuus kuulijoiden kesken, auttaja ja asiakas ovat kumpikin asiantuntijoita, 2. omien havaintojen aktiivinen julkituonti ja kommentointi. Kykyri ym. Parhaiten lomake tuli varmaankin täytetyksi, kun vanhemmat jäivät täyttämään sen heti tapaamisen jälkeen. Tarkastelen aineistosta erityisesti kolmea keskeistä teemaa: 1. Psykologin on monipuolisten vuorovaikutuskeinojen lisäksi hyvä tarjota asiakkaalle aktiivisesti kuitenkin mahdollisuuksia osallistua keskusteluun ja nämä yhdessä auttavat asiakasta kokemaan palautekeskustelun itselleen hyödylliseksi. Koitko, että palautekeskustelussa huomioitiin mielipiteesi ja ajatuksesi vanhempana. dialogisuus ja vanhemman toimijuus palautekeskustelussa. Seuraavaksi kuvaan vanhempien kokemuksia palautekeskustelujen annista. Kyselylomakkeita palautui kyseisenä aikavälinä 22 kappaletta. Minkä arvosanan antaisit asteikolla 0-10 palautekeskustelun hyödyllisyydestä itsellesi. toiveita konkreettisesta tuesta arkeen, 3. Valitse seuraavista väittämistä sopivin vaihtoehto: kyllä, tulin täysin kuulluksi ja huomioiduksi; kyllä, tulin jossain määrin kuulluksi ja huomioiduksi; ei, en tullut kuulluksi ja huomioiduksi. Osa kotiin menneistä lomakkeista ei välttämättä myöskään palautunut allekirjoittaneelle missään vaiheessa. (Seikkula 2012.) Perheterapeuttisesta näkökulmasta palautekeskusteluissa voidaan pitää erityisen tärkeinä dialogisuuden perusedellytyksien toteutumista. Muuta sanottavaa kokemuksistasi liittyen palautekeskusteluun. Jos sait, millaisia ne olivat. Kovassa työpaineessa ja kiireessä monet työntekijät sanoivat välillä myös unohtaneensa lomakkeiden antamisen vanhemmille
15 14 Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona VANHEMPIEN KOKEMUKSIA PALAUTEKESKUSTELUN HYöDYLLISYYDESTÄ Vanhemmat olivat hyvinkin tyytyväisiä käytyyn keskusteluun lapsen yksilötutkimusten jälkeen. Jotkut vanhemmat huolimatta korkeasta hyötyarvosanasta toivat esille myös toiveita vielä onnistuneemmalle palautekeskustelulle. Muutama vanhempi koki saaneensa vahvistusta ja kannustusta valitsemilleen keinoille ja tavoille toimia lapsen kanssa. Eräälle vanhemmalle jäi kokemus, että keskustelussa ohitettiin hänen tieto-taitonsa kasvattajana. Eräs vanhempi totesi keskustelun olleen ”aika kattava paketti”. lainaamoja materiaalipalveluja, nepsytieto-luentoja, puhelinkonsultaatiota) • internet-osoitteita, pelejä • positiivinen palaute ja lapsen vahvuuksien nostaminen • toistoja ja kärsivällisyyttä • asioiden puheeksiotto lapsen kanssa, perusteleminen lapselle, miksi toimitaan kuten toimitaan, lapsen kuunteleminen ja lapsen mielipiteen huomioiminen PeTe_042015_20151119_.indd 15 23.11.2015 9.03. Palautekeskusteluun olisi näiden vanhempien mukaan pitänyt varata vielä enemmän aikaa. Vanhempien mainitsemia, konkreettisia keinoja lapsen tukemiseen arjessa olivat: • kuvien käyttö • Osmo-hankkeen tuki (mm. Toinen vanhempi koki myös, että ajanpuutteen vuoksi hänellä ei ollut mahdollisuutta kysyä perusteluja ehdotuksille, joita koki saaneensa jonkin verran. TOIVE KONKREETTISESTA TUESTA ARKEEN Tärkeä osa palautekeskustelun hyötyä on sitä, että se antaa vanhemmille ja lapselle eväitä selvitä arjen hankalista tilanteista. Eräs vanhempi esitti, ettei palautekeskustelussa saisi olla ainakaan mitään vähemmän ja toinen toivoi että samoja asioita ei kerrattaisi niin paljon. Moni vanhempi ei kuitenkaan lähtenyt tarkemmin avaamaan saatuja ajatuksia lapsen tukemisen suhteen arjessa. Myös konkreettisuutta kaivattiin; keinoja ja ohjeita hankalien tilanteiden ratkaisemiseksi, kuten myös suunnitelmaa jatko”toimista”. Palautekeskustelu koosti hyvin asioita. Eräs vanhempi toi esille, että oli saanut hiukan vinkkejä, mutta tarve olisi ollut suurempi. Vanhemmat kokivat saaneensa erilaisia toimintatapoja siihen miten helpottaa lapsen elämää, käytännön ohjeita miten toimia vanhempana erilaisissa tilanteissa ja erilaisia tapoja kehittää lapsen taitoja. Kolme vanhempaa arvioi, että keskustelu olisi voinut olla hyödyllisempi ja arvosana näillä vanhemmilla oli 6 tai alle. Kyselylomakkeessa kysyttiin vanhemmilta millaisia vinkkejä vanhempi oli saanut palautekeskustelussa. Esille tuli myös toivetta tehtyjen tehtävien tarkemmasta läpikäynnistä. Palautekeskustelu vahvisti yhden vanhemman omia käsityksiä ja tilanne ei herättänyt ristiriitaisia tunteita. Selviytymiskeinojen saaminen arkeen ei ollut tämän vanhemman toiveena lapsen yksilötutkimusten jälkeen, vaan enemmänkin lapsen ajatusten kuuleminen perheen tilanteesta. Kun vanhemman kokemus keskustelun hyödyllisyydestä oli vähäisempää, toivoivat vanhemmat enemmän konkreettisia toimenpide-ehdotuksia ja tutkimustulosten siirtämistä arkeen. Vanhemmat kuitenkin jäivät kaipaamaan enemmän aikaa keskustelulle. Vanhemmat jäivät miettimään, mitä tulokset tarkoittavat lapsen arjessa. Eräs vanhempi jäi kaipaamaan enemmän lapsen kokemusten läpikäyntiä ja lapsen ajatusten esilletuomista perheen tilanteesta. keskustelun olleen hyvä sellaisenaan. Eräs vanhempi koki, ettei työntekijöillä ollut riittävästi tietoa heidän perheen tavoista tai jo käsitellyistä asioista. Eräs vanhempi toi esille, että hän oli jo valmiiksi tietoinen, miten hän voi lastaan tukea. Yhtä lukuun ottamatta vanhemmat kokivat tässä kyselyssä, että saivat vinkkejä ja ajatuksia siitä, miten jatkossa voivat vanhempana tukea omaa lastaan. Keskustelun erittäin hyödylliseksi kokeneet vanhemmat toivat esille tyytyväisyyttään toteamalla mm. Hyötyarvosanalla 7 ja 8 vanhemmat toivat esille tyytyväisyyttään käytyyn keskusteluun: kaikkea oli tarpeellisesti, sopivasti ja mitään olennaista ei jäänyt puuttumaan. Vanhempi mietti, että aikaa keinokeskusteluun oli tapaamisella liian vähän. Puolet vanhemmista antoi asteikolla 0-10 arvioituna keskustelun hyödyllisyydelle arvosanan 9 tai 10. Keskustelussa käytiin hyvin kattavasti läpi tehtyjä asioita. Toivetta tuli myös perusteluille, miksi jokin hoito tai terapia olisi lapselle hyvä. Eräälle vanhemmalle lapsen diagnoosi olisi tuonut hyötyä enemmän
Vastausten perusteella ei selvinnyt syytä sille, miksi lapset oli haluttu jättää keskusteluista sivuun, mutta usein tälle ratkaisulle on jokin hoidollinen perustelu. Vanhempien kokonaistyytyväisyys palautekeskusteluun näyttäisi liittyvän vanhemman kokemukseen huomioiduksi ja kuulluksi tulemisesta: tyytyväiset vanhemmat kokivat, että heidän ajatuksillaan ja mielipiteillään oli merkitystä. Pureuduin palautteenantotilanteisiin ja palautekeskusteluihin kirjallisuuden, artikkeleiden ja vanhempien kokemusten kautta. Lasta myös vahvistettiin positiivisilla huomioilla. Kokonaiskuvan hahmottamiseksi dialogi, vuorovaikutus ja keskustelu työntekijöiden ja perheenjäsenten välillä on erittäin tärkeää. 17 16 Perheterapia 4/15 Minna Purola • lisää välittämisen ja rakkauden tunteiden osoittamista lapselle • vanhemmat yhteisessä linjassa suhteessa lapseen • yhteistä kahdenkeskistä aikaa lapsen kanssa • hauskanpitoa lapsen kanssa • ohjeita rajojen laittamiseen lapselle • ohjeita säännölliseen päivärytmiin • ohjeita lapsen kaveriasioiden tukemiseen Edellä kuvatut konkreettiset keinot kuvaavat hyvin sitä, miten perheiden auttamistyöllä pyritään tukemaan lapsen ja vanhemman myönteistä vuorovaikutusta ja vanhemman selkeyttä ja jämäkkyyttä omassa kasvatustyössään. Vanhemmalle jää kokemus, että hän voi vaikuttaa asioihin omalla toiminnallaan. Muutaman vanhemman kohdalla, kun kokonaistyytyväisyys oli heikompaa, oli myös kuulluksi ja huomioiduksi tulemisen kokemus vähäisempää ”jossain määrin”. DIALOgISUUS JA VANHEMMAN TOIMIJUUS PALAUTEKESKUSTELUISSA Kyselyyn vastanneista vanhemmista suurin osa oli kokenut, että heidät oli huomioitu ja heitä oli kuunneltu palautekeskustelussa. Työntekijän näkökulmasta tilanne PeTe_042015_20151119_.indd 16 23.11.2015 9.03. Toteutuuko siinä ajatus tutkimusprosessin interventiivisestä puolesta. Vanhemmat kokivat suurimmaksi osaksi, että myös heidän lapsensa oli osa dialogista keskustelua. POHDINTA Tässä artikkelissani olen halunnut pysähtyä pohtimaan psykologin työssä hyvin oleellista työtehtävää, lasten tunne-elämän yksilötutkimuksiin liittyviä palautekeskusteluja. Lomakkeessa halusin saada esille vanhempien kokemusta keskustelun hyödyllisyydestä ja miten he kokivat oman roolinsa keskustelutilanteessa. Lapsi otettiin mukaan tasavertaisesti, lapsesta oltiin kiinnostuneita, lapsen ajatuksia kysyttiin ja hänen sanomisensa huomioitiin keskustelussa. Tutkimushavaintojen voidaan ajatella olevan palautetilanteissa myös lähtökohta neuvottelulle, ei vain yksisuuntaisen tiedonvälityksen sisältöä. Hyvässä palautekeskustelussa vanhemman asiantuntijuutta arvostetaan ja ymmärrystä rakennetaan yhdessä keskustelun kautta. Miten palaute annetaan, että siitä olisi perheelle jotain hyötyä. Tutkimuksessa vanhemmille annettiin kyselylomake täytettäväksi liittyen heidän kokemuksiin juuri toteutuneesta palautekeskustelusta. Yksi vanhempi oli kokenut, ettei ollut tullut kuulluksi ollenkaan. Dialogisuudella tuetaan vanhemman kokemusta omasta toimijuudestaan ja mahdollisuuksistaan vaikuttaa asioihin. Eräs tämän tutkimuksen vanhempi koki, että juuri se oli lapsen huomioimista, että lapselle järjestettiin muuta tekemistä aikuisten keskustellessa ja vanhempi koki tämän hyvänä asiana. Parhaimmillaan palautekeskustelu myös aktivoi vanhempaa ja lisää siten vanhemman toimijuuden tunnetta. Ajattelen, että palautekeskustelut toimivat parhaiten silloin, kun vanhemmat kokevat saavansa apua ja keskustelu toimii hoidollisena interventiona. Laadukas työskentely vaatii dialogia paitsi työntekijöiden ja asiakkaiden välillä, myös dialogia työntekijöiden kesken. Näin diagnostinen tieto tulee osaksi lapsen tilanteen kontekstuaalista ymmärtämistä. Joissain vastauksissa näkyy myös keskustelun painottuminen työntekijöiden ja vanhempien välisenä keskusteluna, jolloin lapselle järjestettiin muuta tekemistä aikuisten käymän keskustelun ajaksi. Osassa palautekeskusteluista lapsi ei ollut mukana yhtenä osallisena, vaan työntekijät keskustelivat vanhempien kanssa. Parhaimmillaan palautekeskustelu on vuorovaikutusta, dialogia vanhemman, työntekijöiden ja lapsen välillä. Asiantuntijuus ei lepää ainoastaan työntekijän harteilla, vaan myös vanhemmalle tulee kokemus omasta tieto-taidostaan suhteessa omaan lapseen
Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä enemmän myös lapsen arviointi on koko perheen ja sen vuorovaikutuksen arviointia. Koen lapsen tunne-elämän tutkimuksen enemmän kokonaisvaltaiseksi prosessiksi, josta lapsen yksilötutkimukset ovat vain yksi osa. Pettymystä näyttäisi toisaalta seuraavan vanhemmille siitä, kun työntekijä on vähemmän vastavuoroisessa suhteessa heihin, ts. Mieleeni heräsi kysymys myös siitä, onko käytetyissä käsitteissä eroja sen suhteen kuinka hyvin ne mahdollistavat dialogisuuden toteutumisen työntekijöiden ja perheen kanssa. Monelta taholta saadun informaation yhdistämistä ja erilaisten näkökulmien esilläoloa voisi auttaa ja edistää työntekijöiden välinen reflektio, jota vanhemmat ja lapsi kuuntelevat ja jonka jälkeen reflektion herättämistä ajatuksista ja tunteista keskustellaan. Olisiko tutkimusyhteenvedon oltava enemmänkin paitsi lapsen, myös koko perheen tilannetta avaava työskentely-yhteenveto ja kuka olisi oikea ihminen kokoamaan tällaisen moniammatillisen tutkimusyhteenvedon perheneuvolassa. Moniammatillinen tutkimus ei ole vain psykologin tutkimusyhteenveto. 17 16 Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona ei ole yksinkertainen liittyen juuri monilta tahoilta saadun informaation yhdistämiseen. PeTe_042015_20151119_.indd 17 23.11.2015 9.03. Työssäni huomaan, että ajatus tutkimuksen interventiivisestä puolesta on työskentelyssäni voimakkaasti läsnä. Tuolloin vanhemmat voisivat myös arvioida keskustelun vaikutuksia/merkityksiä miettimällä niitä omien arjen havaintojen kautta. Lopputyöni tarkastelun myötä on itselleni vahvistunut ajatus siitä, miten tärkeää on määritellä perheelle selkeästi erilaiset työskentelytavat ja niiden tavoitteet. Fischerin yhteistoiminnallinen työskentelytapa kirjallisissa yhteenvedoissa voisi olla kokeilemisen arvoinen toimintatapa myös omassa työssäni kirjallisten yhteenvetojen laatimisessa. Laadukas työskentely vaatii mielestäni työntekijöiltä joustavuutta ja ajatusta siitä, että oma näkökulma tai ajatus ei välttämättä tule jaetuksi toisen työntekijän tai asiakkaan kanssa. Tässä kyselyssä vanhemmat olivat hyvinkin tyytyväisiä käytyihin keskusteluihin lapsen yksilötutkimusten jälkeen, mikä on linjassa toisaalta koko perheneuvolatyöhön liittyviin asiakastyytyväisyyskyselyihin Tampereella (Kohonen 2013). Fischer (2000) toimii yhteistoiminnallisesti myös arviointien kirjallisessa raportoinnissa pyytämällä asiakasta kommentoimaan kirjattuja asioita. Vanhemmat toivoivat edelleen enemmän keskustelua, konkreettisuutta ja perusteluja, jota voitaisiin saavuttaa aikaa lisäämällä. Myös kirjallisten yhteenvetojen suhteen tilanteiden määrittely on olennaista. Ajatus siitä, että tutkimus tuo yhden uuden näkökulman käytävään keskusteluun, viehättää. Lapsen yksilöllisestä tutkimusjatkosta perheneuvolassa psykologi tekee aina oman erillisen yhteenvedon. Vanhemmille voi herätä ajatuksia, kysymyksiä, ihmetyksiä käydyn palautekeskustelun jälkeen ja näille voisi olla hyvä varata erillinen aika, jotta asiat eivät jää keskustelematta. tutkimuksista ja milloin jostain muusta. Olemme keskustelleet aika ajoin työyhteisössämme ja psykologien ammattiryhmässä siitä, että palautekeskustelulle olisi hyvä varata yhden tapaamisen sijaan ainakin toinen kerta liittyen juuri ajatukseen perusteellisemman keskustelun tarpeellisuudesta lapsen yksilötutkimuksista. Palautekeskustelussa näistäkin asioista olisi hyvä voida keskustella avoimesti. Tässä kyselyssä tuli esille useammalta vanhemmalta toivetta siitä, että palautekeskustelulle pitäisi varata enemmän aikaa. Vanhempien kokonaistyytyväisyys keskusteluihin näyttäisi liittyvän vanhempien kokemukseen huomioiduksi ja kuulluksi tulemisesta: tyytyväiset vanhemmat kokivat, että heidän sanomisillaan on merkitystä. Lausuntoon voidaan kirjata tuolloin myös, olivatko asiakas ja työntekijä asioista samaa mieltä vai oliko kohtia, joissa asiakas näki asiat eri tavoin. Myös yksilötutkimusten tarpeellisuutta arvioimme herkemmin eli ovatko ne tarpeellisia muutoksen aikaansaamiseksi. Aika mahdollistaisi tehtyjen tehtävien tarkemman läpikäynnin. tutkimustuloksista ei seurannut riittävästi konkreettisia toimenpide-ehdotuksia arkeen tai työntekijä ei huomioinut perheen tilannetta ja toimintakulttuuria laajemmin. Selkeämmän tavoitteiden määrittelyn kautta voi avautua paitsi vanhemmille myös itselle työntekijänä paremmin se, milloin puhutaan esim. Mikäli päädymme lapsen tunne-elämän yksilölliseen arviointiin, ovat palautteenantotilanteen keskustelut vanhempien kanssa tärkeitä. He kokivat saaneensa vinkkejä ja ajatuksia myös siitä, miten he vanhempina voivat jatkossa tukea lastaan ja näin heidän toimijuuden tunnettaan vahvistettiin keskustelussa. Yhteenvetoasioista on ollut työyhteisössämme myös keskustelua ja erityisesti mietittäessä, millaisia ja kenen kirjoittamia yhteenvetoja lähtee eteenpäin eri viranomaisille. Olennaista on puhua selkeästi ilman tilanteita hämärtäviä käsitteitä
5. Saitko palautekeskustelussa ajatuksia siitä, miten sinä vanhempana voit tukea lastasi jatkossa. Jos sait, millaisia ne olivat. Muuta sanottavaa kokemuksistasi liittyen palautekeskusteluun: Minna Purola PeTe_042015_20151119_.indd 18 23.11.2015 9.03. 7. Valitse seuraavista väittämistä sopivin vaihtoehto: Kyllä, tulin täysin kuulluksi ja huomioiduksi. Koitko, että palautekeskustelussa huomioitiin mielipiteesi ja ajatuksesi vanhempana. 4. Mitä palautekeskustelussa olisi voinut olla enemmän. Minkä arvosanan antaisit asteikolla 0-10 palautekeskustelun hyödyllisyydestä itsellesi. Terveisin psykologi, Minna Purola 1. Olisin kiitollinen, jos voisit pysähtyä hetkeksi pohtimaan aihetta ja vastaamaan seuraaviin kysymyksiin. 19 18 LIITE Kyselylomake 19 LIITE Kyselylomake Hei Vanhempi! Olen psykologi ja opiskelen perheterapiaa. Koulutuksen lopputyössäni käsittelen sitä, miten vanhemmat kokevat lapsen yksilötutkimuksiin liittyvät palautekeskustelut. Millä tavoin lapsesi huomioitiin palautekeskustelussa. 3. (0 = ei mitään hyötyä, 10 = hyöty oli erittäin suuri) 5 10 2. Mitä palautekeskustelussa olisi voinut olla vähemmän. 6. Ei, en tullut kuulluksi ja huomioiduksi. Kyllä, tulin jossain määrin kuulluksi ja huomioiduksi
& Tonsager, M.E. Perheen vuorovaikutuksen näkökulma. The development of therapeutic alliance during psychological assessment: patient and therapist perspectives across treatment. Dialogiset kohtaamiset – asiakkaan äänet voimavaraksi luentoesitelmä 3/2012 Jyväskylä. Information-gathering and therapeutic models of assessment: Complementary paradigms. (2010). Helsinki. (2012). Nuoren psykologinen yksilötutkimus perheterapeuttisena interventiona. & Kaivosoja M. Toivakka (toim.), Perheterapian kehittyvä ammattikäytäntö, 246– 256. (2013). Empaattinen suurennuslasi. Teoksessa H.Toivakka (toim.), Perheterapian kehittyvä ammattikäytäntö, s. Ikonen, T. Luento Perheterapiayhdistyksen syyspäivillä Tampereella 15.11.2012. Perheterapia, 2, 6-21. Loimaa: Loimaan Kirjapaino Oy. Raasakka, S. Smith, C. (2009). Tässä tutkimuksessa tuli esille esimerkiksi vanhempien toiveet saada käytännön vinkkejä arkeen. & Holma J. Seikkula, J. Journal of Personality Assessment, 74, 2-14. Kykyri, V.-L., Käenmäki, M., Maalehto, S., Ojanen, M. & Ackerman, S.J. (1992). Teoksessa G. Oppimisretki psykologin ammattikäytäntöön perheneuvolatyössä. Collaborative, individualized assessment. Tutkimussuunnitelma, Jyväskylän yliopisto. Palautteenannon tavat ja vuorovaikutus psykologien tutkimuksen palautekeskustelussa – keskusteluanalyyttinen tutkimus. Perheterapia, 2, 20–36. Toivakka, H. Family Process, 37, 201–213. Journal of Personality Assessment, 83, 332–344. Neuvonanto ja sen mutkikkuus auttamiskeskusteluissa – Osa 2: Identiteetin suojelu. (1997). Lapsen psykologinen tutkimus perheterapeuttisena interventiona. Orlando: Grune & Stratton. (2000) Comparing traditional therapies with narrative approaches. Psychological Assessment, 4, 268-271. Ziffer, R.L. Uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia lastenja nuorisopsykiatriaan. (2003). (Toim.) (1985) Adjunctive techniques in family therapy. Rober, P. 237245. Pro-gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto. (2012). (2010). Hilsenroth, M.J. Palautekeskustelussa on tärkeää pitää mielessä/kysyä myös vanhempien odotuksia liittyen tutkimusprosessiin ja palautekeskusteluun. & Peters, E.J. Kasvatusja perheneuvonnan erikoistumiskoulutuksen lopputyö, Jyväskylä. Usein työntekijällä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia ja näiden kysymysten pohjalta voi aueta uusia näkökulmia lapsen ja perheen todellisuuteen. ”Kerro minulla tarinasi” – lapsen yksilötapaamiset perhetyön rinnalla. & Ikonen T. (2008). Palautekeskustelu perheterapeuttisena interventiona PeTe_042015_20151119_.indd 19 23.11.2015 9.03. (2004). Ullakonoja, L. (2003). Tampereen ammattikorkeakoulu. Neuvonanto ja sen mutkikkuus auttamiskeskusteluissa – Osa 1: Neuvon antamisen arkaluonteisuus. Seminaariesitelmä lasten sosiaalisen ja tunne-elämän kehityksen ja sen ongelmien arvioinnista psykologin työssä 30.1.2013, Psykologien tieteellinen valtuuskunta. Responsibilities in Providing Psychological Test Feedback to Clients. New York: Guilford Press. Kohonen, A. (2013). 19 18 Palautetilanteet ovat parhaimmillaan dialogia, vuoropuhelua vanhempien kanssa. Psykologisten tutkimusten palautekeskustelujen vuorovaikutus. Tunne-elämän tutkimus. Loimaan Kirjapaino Oy. Jatkosuunnitelmien asiakaslähtöisyys psykologisten tutkimusten palautekeskusteluissa. Hertz, S. Lejon, M.& Vieno, S. Perheterapia, 4, 26–39. (2011). Loimaa. Fischer, C.T. (2006). (2012). (2015). (1998). Vanhemmilla voi myös olla erityisiä juuri sen hetkiseen perhetilanteeseen liittyviä tilannekohtaisia odotuksia, joihin on hyvä myös pysähtyä. Smith & D. Reflections on Ways to Create a Safe Therapeutic Culture for Children in Family Therapy. & Lajunen, K. Psychological Assessment, 9, 374–385. Palvelujen kehitys. Nylund, (toim.) Narrative therapies with children and adolescents, 2.painos (s.1-51). London: Sage Publications Ltd. Lajunen, K. Kykyri V. Lowe, R. Tharinger, D.& Finn, S.E. Koivula, K. Liiketalouden koulutusohjelman opinnäytetyö. (2007) Therapeutic assessment with child as a family intervention: a clinical and research case study. Family therapy, a constructive framework. Pope, K. Psykologia, 50, 84-107. Holma J. (2003). Laitila, A. (2000). l LÄHTEET Finn, S.E. Valjakka, R. Dialogisessa keskustelussa työntekijä edustaa ammattilaisuutta ja voi vanhempien näin halutessa lisätä keskusteluun enemmän tai vähemmän myös psykoedukatiivista osuutta ja ajatuksia siitä, mistä lapsen tilanteesta voisi ammatillisesta näkökulmasta mahdollisesti olla kyse. Asiakastyytyväisyystutkimus palvelun ja palvelun laadun kehittämiseksi Tampereen kaupungin perheneuvolassa. Psychological Assessment: Clinical and Forensic. Psychology in the schools, 44, 293–309. Psykologi, 8, 14–16. Teoksessa H
yhteisen tutkimisen haastattelun menetelmällä avoimeen dialogiin siitä, miten olemme näissä tavoitteissa heidän kohdallaan onnistuneet ja mitä voisimme jatkossa tehdä toisin. valmistellun vastaanoton mukaisesti, missä työntekijät valmistelevat yhdessä perheen kanssa erikoislääkärivastaanottoa, missä yhdessä keskustellen laaditaan tutkimus/hoitosuunnitelma. Työntekijät ovat kokeneet uudenlaisen tavan tehdä poliklinikkatyötä innostavana ja antoisana. 21 20 Avoin dialoginen kohtaaminen prosessina asiakaslähtöisen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä Kristiina Hyttinen, lastenpsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti (VET) Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, Lastenpsykiatrian vastuualue/Tays JOHDANTO Petri Virtanen ja Jari Stenvall toteavat kirjassaan ”Sosiaalija terveyspalvelujen uudistaminen. Tavoitteena on kehittää psykiatrisen ja neuropsykiatrisen lapsiasiakkaan tutkimusja hoitoprosessiin asiakaslähtöisempiä palveluja kuuntelemalla asiakkaiden toiveita ja kokemuksia sekä pyytämällä heitä ns. Uudistetussa asiakaslähtöisessä toimintamallissa lähetteen tultua erikoissairaanhoitoon lapsen tutkimukset ja hoito käynnistyvät Terveyshyötymallin ns. Lapsiasiakasta ja hänen perhettään lähestytään avoimen dialogisuuden ja reflektiivisen työskentelyn periaattein huomioiden lapsen psykiatrisen ja/tai neuropsykiatrisen oireilun sekä erikoissairaanhoitoon lähettämisen perheessä aiheuttamaa kriisiä. Avainsanat: asiakaslähtöisyys, valmisteltu vastaanotto, lapsen psyykkinen sairastuminen, avoin dialogisuus, reflektiivisyys Perheterapia 4/15 PeTe_042015_20151119_.indd 20 23.11.2015 9.03. Tässä artikkelissa kuvataan vanhemman ja työntekijän välistä vuorovaikutusprosessia sekä kokemuksia asiakaslähtöiseen toiminnan kehittämiseen liittyen. Kehittämisen mallit, toimintatavat ja periaatteet” (2012), että asiakaslähtöiset prosessit pakottavat palvelujen tuottajat ajattelemaan palvelujen sujuvuutta ja tulosta sekä sitä, miten tulos mitataan asiakkaan ja potilaan saamana hyötynä. Kuulluksi tulemisen kokemus rohkaisee kuuntelemaan lisää, mikä luo tilaa uuden ymmärryksen muotoutumiseen. Kirjoittajien mukaan sen ymmärtäminen mitä palvelut merkitsevät asiakkaiden omaan elämään liittyvissä prosesseissa, TIIVISTELMÄ Asiakaslähtöisen toiminnan kehittämisessä lastenpsykiatrisen erikoissairaanhoidon avohoidon palveluissa jokainen yksittäinen kohtaaminen lapsen ja hänen perheensä kanssa nähdään osana asiakkaan jatkuvaa vuorovaikutusprosessia työntekijöiden kanssa. Jatkuva avoin dialogi mahdollistaa asiakaslähtöisen toiminnan
Lapsen ja/tai perheen hoitojen ja kuntoutusten lisäksi hoitojaksoon liittyy arjen eri toimintaympäristöissä (koti, päivähoito, koulu) tapahtuvaa ohjausta. palautekeskustelussa saattoi olla mukana lähettävän tahon sekä päivähoidon/koulun edustajia. Vanhemmat saavat itse päättää osallistuuko lapsi tähän keskusteluun vai ei. Ensikäynnillä kuunnellaan vanhempien ja lapsen huolia ja kartoitetaan, miten lapsen asioissa on päädytty erikoissairaanhoitoon sekä mitä vanhemmat ja lapsi erikoissairaanhoidon toimijoilta odottavat. Vanhemmat voivat syyllistää lapsen tilanteesta itseään ja/tai toisiaan. Erityisesti lapsen neuropsykiatrisen ohjauksen toteuttaminen arjessa johdonmukaisesti yhdessä ennalta sovituin tavoittein ja menetelmin on erityisen tärkeää. Lapsen tutkimuksiin ja hoitoon liittyen huomioidaan laajemmin koko perheen tilanne, vanhempien tarvitsema tuki lapsen sairastumisen aiheuttaman kriisin ja myöhemmin vielä surun käsittelyyn sekä psykoedukatiivinen eli koulutuksellinen tuki perheelle. Lapsi ja hänen vanhempansa ilmaisivat jännittävänsä suuria neuvotteluja ja kokivat ne epämukaviksi, koska heidän äänensä katosi useiden eri toimijatahojen näkemysten sivuuttaessa vanhempien näkemykset. Toisinaan tässä ns. Verkostodialogien laajuudesta ja ajankohdasta sovitaan vanhempien kanssa. 21 20 on vielä vaillinaista (Stenvall & Virtanen 2012, 71). Asiakkaan tulee saada säilyttää oma kompetenssinsa lapsena ja vanhempana. Oman lapsensa tutkimuksiin ja hoitoihin liittyen vanhemmat ovat yleensä hyvin motivoituneita. Myös hoitoa ohjaavien mielikuvien puheeksi ottaminen on tällä tavoin tehty näkyväksi. Vanhemmilla voi olla aiempia kokemuksia siitä, etteivät ole tulleet ymmärretyiksi. UUDISTETTU ASIAKASLÄHTöINEN TOIMINTAMALLI Työntekijä tuo mukaan jokaiseen yksittäiseen vuorovaikutustilanteeseen oman persoonallisen lähestymistapansa lisäksi oman ammatillisen osaamisensa. Tavoitteena on, että lapsi ja hänen vanhempansa tulevat kuulluiksi ja että tietoisuus omasta toimijuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista lapsen tilanteeseen liittyen aktivoituu ja vahvistuu. Toisten hyvääkin tarkoittavat neuvot ovat saattaneet latistaa vanhempana toimimista. Nykyisin lapsen tutkimusja hoitosuunnitelma laaditaan yhdessä vanhempien kanssa avoimessa dialogissa, missä vanhemmilla on mahdollisuus rauhassa kuunnella ja kommentoida kuulemaansa, kun lasta tutkineet henkilöt keskustelevat lapsen tilanteesta ja tehdyistä tutkimuksista. Aiemmin ensikäynti saattoi toteutua verkostoneuvotteluna, jossa lapsen ja hänen vanhempiensa lisäksi oli mukana lähettävän tahon, päivähoidon tai koulun sekä muiden lapsen asioissa mukana olevien yhteistyötahojen edustajat. Halutessaan vanhemmat voivat pyytää neuvotteluun mukaan perheenjäseniä tai muita heille tärkeitä henkilöitä. Asiakaslähtöisyyttä huomioiden ensikäynnille kutsutaan nykyään vain lapsi ja hänen vanhempansa. Osa vanhemmista koki, että eri toimijatahot puhuivat neuvotteluissa ristiriitaisesti ja että he tunsivat itsensä ärtyneiksi, jopa loukkaantuneiksi neuvottelun jälkeen. Dialoginen kohtaaminen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä PeTe_042015_20151119_.indd 21 23.11.2015 9.03. Myös vanhemmuuden taitoja on voitu kyseenalaistaa. Stenvall ja Virtasen (2012) mukaan laadukas palvelukokemus syntyy huolenpidosta, kyvystä ottaa kontakti asiakkaisiin sekä tavasta puhua asiakkaille, eli kysymys on asiakaslähtöisestä ja asiakkaan tilannetta ymmärtävästä otteesta työhön. Lapsen psyykkisen sairauden epäily ja tutkimuksiin pääsyn odottaminen on vanhemmille stressaavaa. Lastenpsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa asiakkaana on lapsi sekä hänen perheensä. Kerran kuultuaan työryhmän hoitosuosituksen eräs isä sanoi: ”Olisi mielenkiintoista tietää, mitä te olette meistä puhuneet?” Moni vanhempi lienee ajatellut näin, muttei ollut uskaltanut pukea ajatustaan sanoiksi. Aiemmin työryhmä laati tehtyjen tutkimusten pohjalta oman hoitosuunnitelmansa, joka kerrottiin vanhemmille ja lapselle. Vaikka eri toimijatahoilla onkin paljon tietoa lapsen tilanteeseen liittyen, on vanhempien asiantuntijuus oman lapsensa tilanteeseen liittyen erityisen merkittävää. Vanhempien kanssa suunnitellaan yhdessä miten lapselle kerrotaan hänen tilanteestaan lapsen ikätaso ja ymmärrys huomioiden. Sen lisäksi etteivät vanhemmat kokeneet tulleensa kuulluksi, vanhemmat ilmaisivat tahtonaan, etteivät halunneet puhua aivan kaikesta lapsensa tai muun verkoston kuullen. Lastenpsykiatriset tutkimusja hoitokäynnit antavat läheisille tärkeää tietoa ja ymmärrystä lapsen tilanteeseen ja kohtaamiseen arjessa. Vanhempien mukaan myös lapsi oli neuvottelun jälkeen ärtyisä ja oireilevampi kotona loppupäivän
Minna Laitila (2010) on haastattelututkimuksessaan aikuisasiakkaan osallisuudesta mielenterveysja päihdetyössä todennut osallisuuden toteutuneen osallisuutena omaan hoitoon ja kuntoutukseen, osallisuutena palvelujen kehittämiseen sekä osallisuutena palvelujen järjestämiseen. Työntekijällä on tärkeä rooli asiakkaan asiantuntijuuden vahvistumisessa, jotta asiakkaat tulevat yhä enemmän tietoisiksi omasta osallisuudestaan ja ymmärrys palvelujen käyttöön liittyen lisääntyisi (Stenvall & Virtanen 2012). Asiakas sitoutuu samalla ns. Avovastaanottotoiminnassa toimivat omalääkärija hoitajatyöparit/tiimit. Asiakas tuo prosessiin oman elämän tuntemuksensa, tarpeensa sekä oman kykynsä toimia. laaja asiakasnäkemys, missä jokainen lapsiasiakas kohdataan omana yksilönään sekä osana perhettään, lähiyhteisöään ja ympäröivää yhteiskuntaa (Virtanen ym. 2011). fi) somaattisten pitkäaikaissairauksien hoitomallina, mutta se on suunniteltu laajenemaan myös mielenterveys-, päihde-, vammaisja vanhuspalveluihin. potkuhankkeessa (www.potkuhanke. omahoitoon terveytensä ja hyvinvointinsa lisäämiseksi. Lapsen ja hänen perheensä sekä eri verkostojen kanssa keskustellaan avoimen dialogisuuden ja reflektiivisen työskentelyn periaattein vahvistaen asiakkaan osallisuutta ja voimaantumista. Työntekijöiden mukaan asiakaslähtöisellä toimintatavalla oli positiivisia vaikutuksia asiakkaan ja työntekijän väliselle yhteistyösuhteelle. VALMISTELLUN VASTAANOTON MALLI Terveyshyötymalli, Chronic Care Model, on terveydenhuoltoon kehitetty asiakaslähtöinen toimintamalli, joka tarjoaa vaikuttavan ja näyttöön perustuvan tavan kehittää työtä. Uudistettu asiakaslähtöinen toimintamalli on saanut vaikutteita sekä Terveyshyötymallista että valmistellun vastaanoton työskentelytavoista. Mallia pilotoidaan Suomessa ns. Asiakaslähtöisessä palvelujärjestelmässä asiakas nähdään oman elämän ja hyvinvoinnin asiantuntijuuden kautta voimavarana ja resurssina, yhdenvertaisena toimijana ja tasavertaisena kumppanina työntekijän kanssa. ASIAKASLÄHTöISYYS Asiakaslähtöisen kehittämisen lähtökohtana on ns. Hyvä vuorovaikutustilanne lisää asiakkaan kokeman palvelun vaikuttavuutta ja sen on todettu myös aktivoivan asiakasta osallistumaan omaan hoitoonsa sekä suunnittelemaan hänen tarvitsemiaan palveluita asiakkaan omista tarpeista lähtien (Virtanen ym. Lapsen psyykkisen sairastamisen aiheuttamaa kriisiä perheessä lähestytään kriisija traumanäkökulmasta. AVOIN DIALOgINEN JA REFLEKTIIVINEN TYöSKENTELYOTE Sosiaalija terveysministeriö on julkaisussaan ”Lapset ja nuoret terveiksi ja hyvinvoiviksi” (Sosiaali-ja terveysministeriön selvityksiä 2010:26) linjanPerheterapia 4/15 Kristiina Hyttinen PeTe_042015_20151119_.indd 22 23.11.2015 9.03. Lapsen ja hänen perheensä osallisuus asiakaslähtöiseen työskentelyyn ja sen kehittämiseen on tärkeää, sillä lapsen hoito järjestetään hänen luonnollisessa ympäristössään eli kotona sekä lapsen muissa toimintaympäristöissä kuten päivähoidossa ja koulussa. Tutkimusten mukaan hyvä asiakaskohtaaminen muodostuu vuorovaikutuksen kautta syntyneestä kokemuksesta ja varmuudesta, että häntä autetaan tai hoidetaan parhaalla mahdollisella käytettävissä olevalla tavalla. Asiakkailla tuli esiin myös käsityksiä, ettei asiakaslähtöisyys kuulu tai toteudu mielenterveysja päihdetyössä. Hoitaja arvioi itsenäisesti yhdessä asiakkaan kanssa tämän tilannetta ja valmistelee tulevaa erikoislääkäritapaamista, missä yhdessä laaditaan asiakkaan kanssa hoitosuunnitelma. Näihin toimintaympäristöihin jalkautuva toiminta pyrkii toimimaan joustavasti ja nopeasti asiakastarpeet huomioiden. Asiakkaan osallistumisen vahvistamiseksi asiakaskohtaamiseen tulee varata riittävästi aikaa asiakkaan kuuntelemiseen ilman kiirettä, ennakkoluuloja tai liian valmiiksi suunniteltuja hoitomalleja. 23 22 Tämä lisää asiakastietoisuutta kuten asiakkaan aktiivista osallisuutta itse palvelutapahtumaan sekä vastuuta omasta roolista, omista oikeuksista ja omista mahdollisuuksista palvelutuotannon kehittämisessä. Lasten ja heidän perheidensä osallisuudesta lasten mielenterveyspalveluissa ei ole julkaistu tutkimuksia. 2011). Tältä voimavarapohjalta asiakkaan ja hänet kohtaavan työntekijän tulisi löytää yhteinen etenemissuunta
Reflektiivinen asetelma mahdollistaa keskustelun, jossa kukaan ei ole oikeassa tai väärässä. Haarakankaan (2008) mukaan työntekijän taito dialogiseen keskusteluun sekä riittävä kokemus psykiatrisesta perhekeskeisestä hoidosta ovat dialogisen hoitomallin työvälineitä. Siitonen on väitöskirjassaan ”Voimaantumisteorian perusteiden hahmotelma” (1999) päätynyt johtopäätöksiin, että voimaantuminen on hyvin henkilökohtainen ja sosiaalinen prosessi. Toisinaan tilanne johtaa suruprosessiin, mikäli lapsen sairaus on pitkäaikainen ja selviytyminen nuoruusiän sekä aikuistumisen vaateista on epävarmaa. Dialogisuus ihmissuhteissa, mielenterveystyössä ja psykiatrisessa hoidossa” (2008) hän kutsuu työntekijöitä poistamaan sekä fyysisiä että psykologisia esteitä työntekijän ja asiakkaan väliltä. Vanhemmat ovat huolissaan lapsestaan, jolla epäillään tai jolla on todettu psykiatrinen tai neuropsykiatrinen häiriö. Asiakasja kuluttajatutkimuksissa on todettu, että aktiiviset asiakkaat kokevat saaneensa parempaa hoitoa kuin passiiviset asiakkaat (Virtanen ym. Kirjassaan ”Parantava puhe. Toisten keskustellessa toiset keskittyvät kuuntelemaan sekä ulkoista keskustelua että sisäistä keskustelua, jolloin kuuntelija voi muotoilla omaa sisäistä ääntään ulkoiseksi ja oppia juuri tässä tapahtumassa enemmän omista mietteistään. LAPSEN PSYYKKISEN SAIRASTUMISEN AIHEUTTAMA KRIISI PERHEESSÄ Lapsiasiakkaan ja hänen perheensä kohtaamisessa asiakas tuo kohtaamiseen oman tilanteensa, siis hyvin henkilökohtaiset huolensa ja palvelutarpeensa. Voimaantumisella on vahva yhteys ihmisen hyvinvointiin, jaksamiseen, elämän hallintaan ja toimintakykyisyyteen. Omien henkilökohtaisten oivallusten ja kokemusten synnyttämä voimaantumisen tunne vaikuttaa katalyytin tavoin: vahva voimaantuminen johtaa vahvaan ja heikko voimaantuminen heikkoon sitoutumiseen. Tom Andersenilla (1987) oli tapana aloittaa tapaaminen ilman hypoteeseja, sillä ennakkokäsitykset saattaisivat vaikuttaa perheenjäsenten kohtaamiseen. Näin voidaan toimia ottamalla käyttöön verkostodialogit, avoimet dialogit sekä läheisneuvonpito, jotta vanhempien, lasten ja nuorten kohtaaminen, heidän näkemyksensä kuuleminen ja voimavarojen vahvistaminen mahdollistuisi entistä paremmin ja jotta he voisivat osallistua päätöksentekoon ja kokea, että heidän antamalla palautteella on merkitystä. Siksi on tärkeää, että vanhemmat saavat jo alkuvaiheessa lapsen tilanteesta riittävän informaation ja myös itse aktivoituvat osallistumaan palveluja hoitotapahtumiin. Asiakkaan tuolille asettumalla ja hänen elämäntarinaansa ja huoliaan herkästi ja keskittyneesti kuuntelemalla voi syntyä uudenlaista ymmärrystä. Harvemmin he ovat huolissaan siitä, miten lapsen sairauden toteamisen aiheuttamasta kriisistä tai traumasta vanhempina, puolisoina ja perheenä he selviytyvät. 2011). 23 22 nut, että lasten, nuorten ja perheiden osallisuutta tulee vahvistaa ja että heidän kanssaan työskentelevien tietoisuutta osallisuuden merkityksestä tulee vahvistaa. Näin syntyy ymmärrystä toinen toistensa tilanteeseen. Työntekijällä on oltava rohkeutta tuoda esiin omia ajatuksiaan ja tunteitaan sekä omata valmiutta muuttaa käsityksiään keskustelun aikana. Voimaannuttavia vaikutuksia on erityisesti ennakointidialogeilla, joissa nykyhetki viedään tulevaisuuteen ja joka siten suo mahdollisuuden pohtia hyvää tulevaisuutta toteutettavissa olevana (Seikkula & Arnkil 2005). Eri näkökantoja voidaan pohdiskella yhdessä. VOIMAANTUMINEN Neuropsykiatrisen lapsiasiakkaan asiakasprosessi voi kestää vuosia. Lapsiasiakkaan kohdalla lapsen mahdollisimman hyvän tulevaisuuden ajatteleminen on vanhemmille hyvin toivoa herättävää ja vahvasti motivoivaa. Seikkulan (1999) mukaan todellisuus rakentuu tähän keskusteluun osallistuvien väliseen tilaan ja vähitellen tätä tilaa aletaan täyttää uuden ymmärryksen sanoin. Lisäksi sillä on yhteys ryhmän hyvinvointiin siten, että yksilön ja perheenjäsenten voimaantuminen ja hyvinvointi heijastuvat toisiinsa. Keskusteluilmapiiri on avoin, turvallinen ja kiireetön. Hyvä tiedonkulku, omaa hoitoa koskevan tiedon avoin jakaminen sekä hyvä asiakaskokemus palvelujen vastaamisesta juuri asiakkaan omiin tarpeisiin lisää asiakkaan motivaatiota ja sitoutuneisuutta. Dialogisessa keskustelussa kaikki saavat ilmaista ajatuksiaan, tunteitaan ja mielipiteitään tasavertaisesti. Lapsen psyykkiseen sairastumiseen liittyvät tunteet sekä ympäristön ennakkoluulot tai virheelliset käsitykset lapsen sairaudesta aiheuttavat ”taklauksia” ihmisDialoginen kohtaaminen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä PeTe_042015_20151119_.indd 23 23.11.2015 9.03
25 24 suhteisiin tai yhteistyöhön viranomaisten kanssa, minkä johdosta vanhemmat eivät välttämättä pysty rauhassa keskittymään lapsen tukemiseen arjessa. He puhuivat elämästä ennen ja jälkeen diagnoosin. Lisäksi lapsen hoito koettiin sitovaksi, mikä toi haastetta työn, kodin sekä perhe-elämän yhteensovittamiseen ja erityisesti perheen muiden normaalisti kehittyvien lasten tarpeiden huomioimiseen. Tilaisuus ja siinä lausutut sanat sekä työntekijöiden toiminta videoituu vanhempien mieleen. Perheterapiaprosessissa fokus oli perheen kokemuksissa ja niissä merkityksissä, joita he lapsensa sairaudelle antoivat. Kertoessamme emme voi varmuudella tietää, mitä merkityksiä vanhemmille niistä sekä lapsen sairaudesta muodostuu. Monelle vanhemmalle lastenpsykiatrian poliklinikan kynnys on korkeampi kuin lastentautien poliklinikan kynnys. Lapsen psykiatrisesta tai neuropsykiatrisesta sairaudesta kertomiseen vanhemmille tulee valmistautua huolella. Monelle tämä tutkimusviive oli provosoinut kiukkua ja syyllisyydentunteita, ja he miettivät alituiseen, olisiko lapsen tilanne toisenlainen, jos tutkimukset ja hoito olisivat käynnistyneet nopeammin. Lapsen luottamuksen ja onnistuneen hoidon kannalta on kuitenkin tärkeää, että myös lapsi saa tietoa tilanteestaan, että vanhemmat voivat jatkaa tätä keskustelua lapsensa kanssa ja että vanhemmat saavat tähän tarvittaessa tukea. Psykiatrinen tai neuropsykiatrinen lapsiasiakas ja hänen vanhempansa kutsutaan mukaan vuorovaikutusprosessiin, missä he yhdessä työntekijöiden kanssa laativat hoitosuunnitelman, jossa on huomioitu myös kotona toteutettava hoito. (Lönnqvist 2014.) ASIAKASLÄHTöISEN PALVELUJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN Asiakaslähtöisessä palvelujärjestelmässä lähtökohtana on, että asiakas tulee huolineen kuulluksi, voimaantuu ja aktivoituu toimimaan. Avioeroriski säilyi korkeana vielä silloinkin, kun lapsi oli murrosikäinen ja nuori aikuinen. Solomon ja Chung (2012) kuvaavat artikkelissaan kokemuksiaan perheterapeuttisesta interventiosta, joka oli tarkoitettu perheille, joiden lapsi oli saanut autismidiagnoosin. Eräs vanhempi rinnasti lapsensa diagnoosin lapsen syöpädiagnoosiin todeten, ettei kukaan oleta vanhempien kykenevän parantamaan syöpään sairastunutta lastaan, mutta autistisen lapsen vanhemmilta odotetaan, että he diagnoosin kuultuaan tietävät, miten heidän lapsensa vointi tulee paremmaksi. Myös lapsella on oikeus saada ikänsä ja ymmärryksensä mukaisesti tietoa sairaudestaan, sen hoidosta ja ennusteesta. Perheterapia 4/15 Kristiina Hyttinen PeTe_042015_20151119_.indd 24 23.11.2015 9.03. Joskus vanhemmat haluaisivat suojella lasta tältä tiedolta. Vanhemmalla voi myös olla aiempia negatiivisia kokemuksia psykiatrisista hoitojärjestelmistä tai he voivat ”pelätä pahinta” kuten suvussa esiintyviä psyykkisiä sairauksia. Joskus lapsen psyykkinen oireilu kuten aggressiivisuus, itsetuhoisuus tai psykoottisuus voi laukaista vanhemmalle masennusoireita tai traumamuistoja esimerkiksi oman perheenjäsenen aiempaan vastaavaan oireiluun liittyen. Tutkimusten mukaan autististen lasten vanhempien stressitaso ja avioeroriski on korkeampi kuin tavanomaisesti kehittyneiden tai muutoin vammaisten lasten vanhemmilla. Lapsen sairaudesta kerrottaessa tulee kummankin vanhemman tai huoltajan olla läsnä. Myös lisääntyvä tieto neuropsykiatristen ja psykiatristen sairauksien etiologiasta kuten perinnöllisyydestä voi johtaa monenlaisiin vaikeisiin pohdintoihin perheessä sekä parisuhdeja sukukriiseihin. Toisaalta autistisen lapsen kasvattamisen on myös havaittu lähentävän perheenjäseniä ja vahvistavan perheen kokemusta omasta selviytymisestään (Solomon 2012). Vanhemmat kuvasivat turhautumistaan tutkimusja hoitoprosessin hitaudesta sekä kokemuksistaan, ettei heidän huoltaan oltu kuultu vaan sitä oli vähätelty, mikä oli johtanut vaikeuteen luottaa, että lapsen hoitoon liittyvät asiat järjestyvät jatkossa. Yksinhuoltajalta tulee tiedustella haluaako hän tapaamiseen oman tukihenkilön. Myös lapsen sisarukset tarvitsevat ikätasonsa mukaisesti oikeaa tietoa sisaruksensa sairaudesta. Lasten somaattisissa sairauksissa tutkimusmenetelmät ovat konkreettisia ja löydös silmin nähtävä, kun taas psykiatriset selvittelyt muodostuvat erilaisista haastatteluista, kaavakkeista ja tehtävistä ja diagnoosit muodostuvat erilaisten oirekokonaisuuksien pohjalta. Vanhemmat myös muistivat tarkkaan sen päivän, jolloin diagnoosi kerrottiin. Myös toimintatavat ja tutkimusmenetelmät ovat erilaiset. Lapsen bipolaarihäiriö, vaikea masennus, psykoottisuus tai syömishäiriö on kriisi vanhemmille ja koko perheelle. Joillekin koko elämä alkaa rakentua uudella tavalla elämäksi ennen ja jälkeen diagnoosin
Kaikki vastaanottokäynnit toteutetaan avoimen dialogin ja reflektiivisen työskentelyn menetelmin. Vanhemmille kerrotaan, että halutessaan heillä on mahdollisuus puhua myöhemmin työntekijöiden kanssa ilman lapsen läsnäoloa. Sosiaalityöntekijä tapaa vanhempia sosiaalietuuksiin, lapsen terapioihin ja kuntoutuksiin sekä sopeutumisvalmennukseen liittyvissä asioissa. Lapsen hoitojakso voi käsittää verkostodialogeja, lapsen yksilöllisiä hoitoja ja kuntoutuksia sekä perheen tukemista ja kotiohjausta. Perhe kuuntelee tätä keskustelua, minkä jälkeen heidän kanssaan keskustellaan siitä mitä he ovat kuulleet ja oliko sairaanhoitaja ymmärtänyt oikein heidän näkemyksensä. Kun lapsi on mukana, neuvottelussa edetään lapsen ikätaso ja ymmärrys huomioiden. 25 24 Dialoginen kohtaaminen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä Asiakaslähtöisessä työskentelyssä ensimmäisillä kontakteilla asiakkaan ja työntekijän välillä on suuri merkitys luottamuksen ja hyvän yhteistyösuhteen syntymisessä. päivittäisestä puhelinajastaan vanhempien mahdollisia yhteydenottoja varten. valmistellun vastaanoton mallissa asiakas joutuu alkuun intensiivisemmin pohtimaan asioitaan, huoliaan ja odotuksiaan yhdessä työntekijän kanssa. Perheenjäsenet miettivät omia hoidolle asettamia tavoitteitaan, omia voimavarojaan ja pyrkimyksiään niiden toteuttamiseen. Kotiohjaus käsittää neuropsykiatrista ohjausta, kotihoidon suunnittelemista sekä perheen vuorovaikutuksen tukemista sisarusnäkökulmat huomioiden. Neuropsykiatrisen diagnoosin saaneen lapsen perheelle tarjotaan kotiohjauskäyntejä. Vanhemmille kerrotaan, että lääkäri arvioi kaikki toimitetut kyselyt ja keskustelee niistä heidän kanssaan seuraavalla käynnillä, missä yhdessä laaditaan lapsen tutkimus-/hoitosuunnitelma. Terveyshyötymallin mukaisessa ns. Työntekijät keskustelevat lapsen kanssa siitä mikä on hänen oma käsityksensä tilanteestaan. Kun sovitut tutkimukset/hoito ovat toteutuneet, järjestetään hoitosuunnitelmaneuvottelu, missä tutkimustuloksia sekä mahdollisia hoito-ja kuntoutusvaihtoehtoja käydään läpi, keskustellen avoimen dialogin ja reflektiivisen työskentelyn mallin mukaisesti. Valmistellulla vastaanotolla sairaanhoitaja kertoo erikoislääkärille, mitä oli kuullut ensikäynnillä vanhempien ja lapsen huolista, muutostoiveista ja odotuksista, sekä millaisia havaintoja hän oli tehnyt käynnillä ja millainen käsitys hänelle oli tullut lapsen tilanteesta. Vanhempia pyydetään kertomaan miten avunhakemisprosessi lähti liikkeelle. Käynnin viimeinen keskustelu käydään lapsen kanssa siitä, mitä on sovittu ja mitä perheenjäsenet konkreettisesti käynniltä lähdettyään tekevät. Lähetteen tultua vanhemmat ja lapsi kutsutaan ensikäynnille eli valmistelevalle vastaanottokäynnille, missä sairaanhoitaja-sosiaalityöntekijä -työpari valmistelee yhdessä asiakkaiden kanssa tulevaa erikoislääkärivastaanottoa kuuntelemalla vanhempien ja lapsen huolia lapsen tilanteeseen liittyen. Perheenjäsenten näkemyksiä tutkimustuloksista kuunnellaan samoin kuten heidän ajatuksiaan hoidon tavoitteista sekä niiden toteuttamisen vaihtoehdoista. Perheenjäseniä pyydetään tuomaan esiin omia käsityksiään siitä mihin he toivovat muutosta ja mistä mahdollisesti lapsen kohdalla on kysymys, sekä mitä he erikoissairaanhoidolta odottavat. Vanhempien kanssa keskustellaan lapsen sairauden vaikutuksesta perheessä. Sama työntekijä jatkaa asiakkaan kanssa työskentelyä palveluprosessin edetessä ja informoi vanhempia mm. Avoimen dialogin ja reflektiivisen työskentelyn keinoin keskustellaan perheen kanssa lapselle aiemmin tehdyistä tutkimuksista sekä työntekijöiden tällä käynnillä tekemistä havainnoista ja näkemyksistään. Lisäksi kartoitetaan alustavasti perheen tilannetta. Vanhemmat päättävät ketkä hoitosuunnitelmaneuvottelussa ovat läsnä. Mikäli lapsi ei ole mukana järjestetään myöhemmin vanhempien kanssa sovitulla tavalla lapsen ja vanhempien tapaaminen erikoislääkärillä, missä lapselle kerrotaan hänen vahvuuksistaan ja vaikeuksistaan sekä niistä hoidoista, joilla hänen vointiaan voidaan kohentaa. PeTe_042015_20151119_.indd 25 23.11.2015 9.03. Tällä tavoin perheen kanssa yhdessä keskustellen laaditaan tutkimus-/hoitosuunnitelma. Vanhemmat osallistuvat erikoislääkärikäynnin valmistelemiseen toimittamalla aiempia tutkimusja kuntoutusyhteenvetoja sekä huolehtimalla sovitussa ajassa erilaisten kaavakkeiden tai verkkomuotoisten kyselyiden vastaamisesta, toimittamisesta ja palauttamisesta kotoa ja koulusta/päivähoidosta
Terveydenhuollossa asiakaslähtöisyys syntyykin kaikista niistä kohtaamisista, jotka rakennetaan jokaisessa palvelutapahtumassa yhä uudestaan ja uudestaan (Stenvall & Virtanen 2012). Sairaanhoitaja teki äidille lapsen kehitysvaiheita kartoittavan Perheterapia 4/15 Kristiina Hyttinen PeTe_042015_20151119_.indd 26 23.11.2015 9.03. Tässä artikkelissa kuvatussa ns. Asiakaslähtöisen palvelujärjestelmän kehittämiseksi voidaan haastattelemalla kuunnella yksittäisiä asiakkaita siitä, millaisia kokemuksia heillä on sekä palveluprosessista että yksittäisistä asiakaskohtaamisista palveluprosessin aikana. Lapsen läsnäolo haastattelun aikana näytti lisäävän painetta aikuisten väliseen keskusteluun ja lapsen läsnäolo itse asiassa näytti välillä unohtuvan aikuisilta kokonaan. Asiakkuuden toteutumista voidaan tarkastella myös prosessilähtöisesti joko asiakasprosessina tai palveluja tuottavan organisaation prosessina. YHTEISEN TUTKIMISEN HAASTATTELU Buvikin ja Wächterin (2006) kokemukset yhteisen tutkimisen menetelmästä lastenpsykiatrian yksikön asiakkaiden kokemuksista keskustelemiseksi osoittivat, että lapsen haastattelu yhdessä vanhempansa kanssa oli haasteellista. 27 26 ASIAKKAAN KOKEMUKSEN ARVIOINTI Asiakaslähtöisen palvelujärjestelmän kehittämisessä asiakkuuden toteutumista voidaan arvioida tuotettujen palvelusuoritteiden ja sen myötä syntyvän asiakkaan kokeman palvelutyytyväisyyden (palvelukokemuskyselyn) perusteella. yhteisen tutkimisen haastattelussa (Andersen 1997) on haluttu tarkastella syvällisemmin myös palvelutapahtumiin liittyviä vuorovaikutuskokemuksia avoimessa dialogikeskustelussa haastattelijan, asiakkaan ja hänen työntekijänsä kanssa. Lapsen vastattavaksi sopivien kysymysten muodostaminen oli vaikeaa. Lapsen tutkimusjaksolla työntekijöistä mukana ollut sairaanhoitaja kutsui vanhemmat haastatteluun kertoen, että olemme kehittämässä toimintaamme yhteistyössä asiakkaiden kanssa ja että haluamme oppia asiakkailta heidän kokemuksistaan. Kolmen haastatteluun kutsutun lapsen vanhemmista yksi perui osallistumisensa. Koska näissä haastatteluissa haluttiin selvittää sekä vanhempien että heidän lastensa vuorovaikutuskokemuksia, vanhemman haastatteluun lisättiin muutamia kysymyksiä: miltä heistä tuntui käyntien jälkeen, oliko heille jäänyt käynneiltä mieleen työntekijöiden erityisiä sanoja tai tekoja, miltä heistä tuntui kuunnella työntekijöiden välistä keskustelua, olivatko he jutelleet lapsensa kanssa käynneistä, millainen lapsen kokemus käynneistä oli ollut, oliko heidän lapsensa tullut kuulluksi/ymmärretyksi sekä millä mielellä lapsi oli ollut käynnin jälkeen. Haastattelu tehtiin muutaman kuukauden kuluttua tutkimusjakson päättymisestä. Haastatteluun osallistui kaksi äitiä. Tarkoituksena oli tutkia yhdessä jo toteutunutta yhteistyösuhdetta, siis työntekijän ja asiakkaan välistä prosessia, ja että tällä tavoin hän työntekijänä voisi oppia asiakkailta heidän kokemuksistaan. Lisäksi haluttiin tarkastella lisääntyikö asiakkaan tietoisuus oman osallisuuden merkityksestä, omasta toimijuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista sekä miten palveluprosessit liittyivät ja mitä merkityksiä mielenterveyspalvelut saavat asiakkaan omaan elämään liittyvissä prosesseissa ja edelleen syntyikö näissä prosesseissa uudenlaista ymmärrystä sekä miten lapsen sairastamisen aiheuttama kriisija suruprosessi näyttäytyi palveluprosessin aikana. Yhteisen tutkimisen haastatteluun kutsuttiin vanhempia, joilla oli kokemus uudistetusta palveluprosessista. Terveydenhuollon palveluissa on huomioitava niiden erityisyys: asiakas voi olla tyytymätön prosessin lopputulokseen, kuten lapsella todettuun sairauteen, mutta voi silti olla tyytyväinen itse palvelukokemukseen asiakasprosessin aikana. Yhteisen tutkimisen haastatteluissa kartoitettiin asiakkaiden kokemuksia siitä oliko asiakaslähtöisyyden lisäämisessä onnistuttu: miltä asiakaslähtöisen työskentelyn lisääminen asiakkaiden kohtaamisissa tuntui, mitä sellaista oli työskentelytavoissa minkä he kokivat hyväksi ja millaisia muutostoiveita he esittivät. ENSIMMÄINEN HAASTATTELU Sairaanhoitaja oli tavannut valmistellun vastaanoton mallin mukaisesti lapsen ja tämän eronneet vanhemmat hoitajaja erikoislääkärivastaanotolla, missä oli yhdessä sovittu autismitutkimuksista. Haastattelun avulla arvioitiin perheenjäsenten vuorovaikutuskokemuksia, kuulluksi tulemista ja voimaantumista palveluprosessin aikana
Haastattelija otti puheeksi sairaanhoitajan pohtineen jossakin vaiheessa pitäisikö hänen olla huolissaan äidin jaksamisesta. Loppukeskustelussa sekä sairaanhoitaja että äiti kokivat jaettua kohtaamisen ja yhteisen ymmärryksen tunnetta. Äiti vahvisti sairaanhoitajan tehneen ”ihan oikeita havaintoja”, ja lisäsi, että ”jos ne asiat olisi otettu silloin puheeksi, isä ei olisi jatkossa ilmaantunut paikalle”. Hän pohti myös olisiko hänen pitänyt suoremmin kysyä vanhempien jaksamiseen liittyvistä asioista. Yhteisen tutkimisen haastattelussa sairaanhoitaja kertoi tätä vanhempaa haastatteluun kutsuessaan ajatelleensa, että lapsen tilanteeseen oli saatu selvyyttä ja että hän odotti mielenkiinnolla kuulevansa perheen kokemuksista. Lapselle tehtiin myös sosiaalisen vuorovaikutuksen tutkimus (Ados) toisten työntekijöiden toimesta. Silloin hänelle oli tullut tunne ”että on oikeesti kuunneltu ja perehdytty”. Äiti oli kokenut, että häntä ja hänen lastaan oli kuunneltu ja että hän oli saanut ”vastauksia asioihin, joista itse on kerennyt vasta ajatella, muttei ole ehtinyt vielä ääneen sanoa, kun se on jo kerrottu. Vanhempien toiveesta asiaa käsiteltiin äidin läsnä ollessa erillisen lastenpsykiatrin käynnin yhteydessä lapsen kanssa. Dialoginen kohtaaminen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä PeTe_042015_20151119_.indd 27 23.11.2015 9.03. Verkostodialogissa sosiaalitoimen kanssa hänelle oli kuitenkin tullut rauhallinen olo siitä, että sosiaalitoimi oli ymmärtänyt tuen tarpeen ja hän antoi asian olla. Äiti kertoi, että kun hän pitkän ajan kuluttua oli sairaanhoitajaan yhteydessä, niin tämä tunnisti hänet nimestä. Hänen oli ollut alkuun vaikea hahmottaa, mikä oli lapsen isän osuus lapsen elämässä ja hänelle oli jäänyt tunne, että tästä asiasta olisi pitänyt puhua. Äidille tuli kuullusta keskustelusta mieleen, että ”oli huomattu paljon semmoisia asioita joista ei silloin ehkä puhuttu, mutta on huomattu kuitenkin (äiti nyökkää ja katsoo haastattelijaan) oikeita asioita”. Haastattelun jälkeen sairaanhoitaja oli aloittamassa äidin kanssa ohjauskäynnit kotiin sekä kotona totutettavan hoidon suunnittelun. Hän kertoi oppineensa perheeltä, että ”kohtaaminen jättää jotkut jäljet”. Äiti kertoi saaneensa uutta ymmärrystä lapsensa tilanteeseen, mikä oli helpottanut kotitilannetta ja hän odotti sairaanhoitajan kotiohjauskäyntejä saadakseen edelleen keskustella lapsen ohjaamiseen liittyvistä asioista. On tosi helpottavaa, että joku on sanonut ne ääneen niin tietää, ettei ole ollut hakoteillä itsekään. Äiti mainitsi erityisesti, että asioiden sanoittaminen, kuten lapsesta tehtyjen havaintojen puheeksi ottaminen, vahvisti hänen tuntemustaan siitä, että hän on itsekin oikeassa lapsensa suhteen. Semmosta vahvistusta omiin tuntemuksiin ja mitä lapsesta on havainnut. Äidillä ja lapsella oli ollut kaikkien käyntien jälkeen ”hyvä mieli”. Äiti kertoi liikuttuneena, että ”työntekijöiden puhumana asiat tuntuivat pehmeämmiltä kuin samat asiat luettuna kotiin myöhemmin tulleista papereista. Jokainen käynti on helpottanut meidän kotielämää”. Myös tutkimusja hoitoprosessin aikana tämä äiti näytti säilyttävän oman kompetenssinsa ja tunsi vahvistuvansa. Äiti toi esiin käsityksensä, että hänen lapsensa oma mielentila käynnillä vaikuttaa siihen, millä mielellä lapsi on käynnin jälkeen ja että hänen lapsensa oli ollut käyntien jälkeen ”melko lailla huoleton”. Äiti vahvisti sosiaalitoimesta saadun tuen helpottaneen heidän elämäänsä ja aiemman väsymyksen nyt helpottuneen. Äidin kokemana heidän ei ollut tarvinnut käynnillä jännittää, sillä hän tiesi, että lapsen rauhatonta käytöstä ymmärrettäisiin. Lapsella oli todettu tehdyissä tutkimuksissa Aspergerin oireyhtymä. Opettajan ohjaus tutkimuksiin vahvisti tätä hänen äidinvaistoista tunnettaan. Se diagnoosi järkytti vielä enemmän, vaikka sen tiesi jo”. Äiti arvosti sairaanhoitajassa tämän empaattisuutta ja nopeaa saatavilla oloa. Äitiä oli jännittänyt, pysyykö isä tutkimusja hoitoprosessissa mukana, sillä isä oli ollut käynneillä hiljainen kuuntelija. 27 26 3-DI -haastattelun, tapasi vanhempia erikseen sekä teki havainnointija ohjauskäynnin kouluun. Äiti lähti kertomaan lapsen sairastumista kuvaten omaa prosessiaan aavistuksena, että lapsi oli ollut muihin nähden erilainen pienestä saakka. Tutkimusten valmistuttua sairaanhoitaja ja erikoislääkäri pitivät vanhempien kanssa hoitosuunnitelmaneuvottelun, missä käytiin keskustelua tutkimustuloksista ja tehtiin yhdessä jatkohoitosuunnitelma. Äidiltä kysyttiin, miltä hänestä tuntui kuunnella, kun työntekijät keskustelivat keskenään lapsen tilanteesta sekä itse kyseisellä käynnillä tekemistään havainnoista ja niistä virinneistä ajatuksista. Äiti oli saanut sosiaalityöntekijältä ohjausta lapsen kuntoutuksiin ja sosiaalietuuksiin liittyvissä asioissa. Hän ei kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi, koska hänelle oli tullut tunne, että ajankohta ei ollut sopiva. Lapsen asioissa sairaanhoitaja oli järjestänyt myös verkostodialogin vanhempien ja sosiaalitoimen kanssa
Vanhemmalla lapsella oli vuosia aiemmin todettu ADHD. Äiti koki säännölliset käynnit tukea antaviksi, mistä hän sai voimaa toimia arjessa johdonmukaisesti lasten kanssa. Äiti kuvasi haastattelussa omaa henkilökohtaista prosessiaan vanhemman lapsen tutkimusprosessin aikana, jolloin hänen suomen kielen taitonsa olivat olleet puutteelliset. Sairaanhoitajan mukaan tällä äidillä oli jo kokemusta monenlaisista työskentelytavoista ja sitoutuneisuutta lastensa hoitoon. Työntekijän puhe äidin sopeutumiskyvystä suomalaiseen yhteiskuntaan viritti myös monia ajatuksia, joita äiti hämmästellen pohdiskeli ääneen. Muiden lasten synnyttyä ja kasvettua hän alkoi nähdä vanhemman lapsen vaikeuksia ja alkoi omatoimisesti ottaa selvää asioista. Koulukiusaamisen myötä vanhemman lapsen käsitys omasta sairaudestaan ja siihen liittyvästä lastenpsykiatrian asiakkuudesta nousi ajankohtaiseksi. TOINEN HAASTATTELU Kyseessä oli ulkomaalaistaustainen vanhempi, jonka lapsi ohjautui tutkimuksiin reagoituaan vanhemman sisaruksen oireiluun. Yhteisen tutkimisen haastatteluun osallistui sairaanhoitaja, joka oli ollut mukana valmistelevalla ensikäynnillä sekä erikoislääkärivastaanotolla, missä oli laadittu hoitosuunnitelma. Hänen oli ollut vaikea ymmärtää, mitä työntekijät olivat hänelle puhuneet ja hän oli kokenut, ettei heille oltu kerrottu riittävästi lapsen sairaudesta. Lisäksi äidille oli jäänyt käynneistä suomen kielen takia epävarma olo siitä, oliko työntekijä ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Äidin mukaan lapsen käynneillä pitäisi puhua perheen kotikieltä, koska se on heille ”automaattista” eli heidän luonnollisen vuorovaikutuksensa kieltä. Työntekijän kommentti hänen sinnikkyydestään laukaisi pitkän muistelupuheen, minkä lopuksi äiti sanoi olevansa työntekijän kanssa samaa mieltä siitä, että hän tosiaan on sinnikäs. Äitiä vaivasi ajatus siitä, olisiko hän tullut ajatelleeksi sisarusnäkökulmaa aiemmin, jos työntekijät vanhemman lapsen tutkimuksiin ja hoitoon liittyen olisivat ottaneet asian hänen kanssaan puheeksi. Perheterapia 4/15 Kristiina Hyttinen PeTe_042015_20151119_.indd 28 23.11.2015 9.03. Äiti oli innostuneen ja yllättyneen näköinen. lapsen oireista, isä kertoi tunnistaneensa itsessään samoja piirteitä, minkä hän arvioi vaikuttavan hänen kykyynsä osallistua lapsen hoitoihin ja kuntoutuksiin. Loppukeskustelussa sairaanhoitaja kommentoi ymmärtävänsä nyt paremmin heidän tilannettaan sekä sitä, miksi sisarusnäkökulman huomioiminen heti alusta asti on niin tärkeää. Hän toivoi, että perheelle olisi välittynyt kokemusta siitä, että he ovat mukana suunnittelemassa lapsen hoitoa. Äiti oli alkanut pohtimaan lastensa kokemuksia: vanhemman lapsensa käsitystä itsestään ja sairaudestaan sekä muiden lastensa kokemuksia vanhemman sisaruksen oirehdintaan liittyen. Toisaalta hän kuvasi, miten vaikea hänen oli tuohon aikaan ollut vastaanottaa tätä tietoa, koska hän toivoi lapsen olevan normaali. Äiti tavoitti työntekijän ulkopuolisuuden tunteen kertoen itsekin aikaisemmin istuneensa monissa palavereissa ymmärtämättä yhtään mitä niissä puhuttiin. Äidin puhuessa lapsille suomen kieltä lapset ”eivät ota minua vakavissaan, ne pelleilee”. Äiti arvosti myös nopeaa saatavilla oloa lapsen tilanteen kriisiydyttyä. 29 28 Hoitosuunnitelmaneuvottelussa, missä keskusteltiin mm. Sairaanhoitaja kertoi muuttaneensa omaa tapaansa tehdä työtä ja että tämä muutos oli hänestä itsestään tuntunut mielekkäältä. Sairaanhoitaja kertoi tavanneensa työvuosiensa aikana lukuisia ulkomaalaistaustaisia perheitä, joista tämä äiti erottui edukseen hyvän sopeutumiskykynsä ja sitkeytensä vuoksi. Äiti oli itse kertonut lapselleen tämän sairaudesta, mikä oli ollut äidille merkittävä kokemus. Hän oli kokenut, että häntä syytetään jostakin ja että hän on kasvattanut lapsensa väärin. Yhteisen tutkimisen haastattelussa ulkoisen keskustelun lisäksi äiti näytti käyvän aktiivista sisäistä keskustelua, johon näytti liittyvän myös hänen omakohtaisten aiempien elämänvaiheiden ja varhaisten kokemustensa aktivoitumista. Työntekijän ja haastattelijan välisen keskustelun kuunteleminen oli saanut äidin ajattelemaan jotakin, mitä hän ei ollut ehkä tullut ajatelleeksi. Sairaanhoitaja oli kokenut vaikeana, että äiti lapsineen puhui käynnillä keskenään kieltä, jota hän ei ymmärtänyt
Työntekijöiden välinen keskinäinen reflektio antaa asiakkaalle tilaa kuunnella myös omaa sisäistä puhettaan luoden mahdollisuuksia uudenlaisten ajatusten syntymiseen sekä omien, ehkäpä monologistenkin, käsitysten päivittämiseen dialogissa. Tämän yhteisen ymmärryksen kokemus lujitti työntekijän ja asiakkaan työskentelysuhdetta entisestään. Asiakkaiden kannalta merkittävää oli ollut tunne hoidon jatkuvuudesta: siitä ettei työntekijä vaihdu. Ensimmäinen haastatelluista vanhemmista kuvasi, kuinka hän oli työntekijöiden välistä keskustelua kuunnellessaan käynyt omaa sisäistä keskustelua mielessään. 29 28 ASIAKKAIDEN KOKEMUS UUDISTETUSTA TUTKIMUSJA HOITOPROSESSISTA Haastattelemamme vanhemmat olivat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Yhteisen tutkimisen haastattelun aikana avoin dialogi jatkui synnyttäen edelleen uutta ymmärrystä haastatellun vanhemman ja työntekijän välillä. Yksilön ja sosiaalisen systeemin muutos edellyttää dialogin jatkuvuutta. Vanhemmat arvostivat ja luottivat työntekijöiden ammattitaitoon. Molemmat haastatellut vanhemmat kertoivat perhetilanteen helpottaneen. He kokivat tulleensa kuulluksi ja he arvioivat, että myös heidän lapsensa olivat tulleet kuulluiksi. Toiselle vanhemmalle näytti olevan erityiDialoginen kohtaaminen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä PeTe_042015_20151119_.indd 29 23.11.2015 9.03. Vanhemmalle oli kuunnellessaan työntekijän ja haastattelijan välistä keskustelua syntynyt uudenlaista ymmärrystä ymmärtämisestä: että työntekijä oli ymmärtänyt ei vielä ääneen sanottujakin asioita. Vanhemman kompetenssi oman lapsensa tuntemisen ja siten toimijuuden suhteen sai vahvistusta. Työntekijöiden välistä keskustelua kuunnellessa heille oli välittynyt tunnetta siitä, että heidän lapsensa asiaa on kuunneltu ja perehdytty. AVOIMEN DIALOgIN JATKUVUUS YHTEISEN TUTKIMISEN HAASTATTELUSSA Andersenin (1987) mukaan terapeuttisen toiminnan tavoitteena on saada aikaan asiakkaan sisäisen reflektion muutos. Vanhemmat puhuivat rohkeasti ja vapautuneesti näyttäen tunnereaktionsa. Kuuntelemisen aikana hänellä syntyi uusia ajatuksia, jotka työntekijä lähes samanaikaisesti jo sanoi ääneen. Vanhemmat kuvasivat, miten työntekijöiden välisen keskustelun kuunteleminen sekä samanaikaisesti heidän omassa mielessä tapahtunut oma sisäinen keskustelu muutti heidän ajatteluaan ja synnytti uutta ymmärrystä. Työntekijän nopea saatavilla olo sekä nopea reagointi lapsen kriisiytyneeseen tilanteeseen johti nopeaan puuttumiseen ja samalla vanhemman oman toimijuuden tunne vahvistui. Kokemus lisäsi vanhemman omaa tunnetta siitä, että hän voi luottaa omaan pätevyyteensä näissä asioissa jatkossakin. Kuuntelemisen positio näytti antavan tilaa vanhemman oman sisäisen puheen ja ulkoisen puheen väliselle dialogille – herääville kysymyksille, pohdinnoille, ajatusten sanoiksi pukemiselle ja tunteille – ja sitä kautta uudenlaisen ymmärryksen syntymiselle. Kohtelu käynneillä oli ollut hyvää. Ymmärtäminen oli muuttanut vanhemman suhtautumista lapseen. Erityisen merkittävää molemmissa haastatteluissa näytti vanhemmille olevan työntekijän nostamista asioista puhuminen. He olivat kokeneet työntekijän olleen puhelimitse helposti tavoitettavissa ja hyötyneensä keskusteluista hänen kanssaan. Ensimmäisessä haastattelussa työntekijä otti puheeksi asian, jota hän ei ollut aiemmin ottanut puheeksi, koska hänellä oli tullut intuitiivinen tunne, ettei tämän asian puhumisen aika ollut vielä. Tämä vanhempi oli kokenut merkittävänä sen, että työntekijät puhuivat asioista, joista hän samanaikaisesti kuunnellessaan sanoi mielessään ajattelevansa, että on itsekin joskus ajatellut tai havainnut samoin. Vanhemmista oli tuntunut myös luottamusta herättävältä, kun työntekijä oli vanhemman esitellessään itsensä puhelimessa heti tunnistanut lapsen, josta puhutaan. Vanhemmille oli tullut tunne, että heitä sekä heidän lapsensa vaikeaakin käytöstä ymmärrettiin ja että he voivat olla käynnillä vapautuneita. Vanhempi myönsikin, että hänkin olisi halunnut puhua juuri tästä asiasta, mutta että sairaanhoitajan ratkaisu olla ottamatta asiaa puheeksi oli kuitenkin ollut oikea ratkaisu. Samalla vanhemmalle syntyi uudenlaista ymmärrystä sekä lapsestaan että itsestään. Työntekijöiden välisen reflektion kuuntelemiseen asettuminen oli ollut vanhemmille luontevaa
Tämän keskustelun kuultuaan vanhempi alkoi puhua ääneen mielessään sillä hetkellä virinnyttä sisäistä keskusteluaan ja päätyi ajatteluprosessinsa lopuksi toteamaan, että hän toisiaan itsekin on samaa mieltä työntekijän kanssa siitä, mitä työntekijä sanoi. Tästä hiljaisesta mielensisäisestä tiedosta vähitellen vuorovaikutuksessa ympäristön muiden tahojen havaintojen myötä vahvistui ymmärrys, että lapsella tosiaan on vaikeuksia. Molemmat vanhemmat halusivat kertoa, miten olivat havahtuneet lapsensa erilaisuuteen. Ensimmäisen haastattelun lapsi ei vielä pohtinut omaa tilannettaan. Toinen vanhemmista liikuttui kyyneliin. Vanhemmille Perheterapia 4/15 Kristiina Hyttinen PeTe_042015_20151119_.indd 30 23.11.2015 9.03. Lapsiasiakasta kohdellaan ainutlaatuisena persoonana ja hoito räätälöidään tapauskohtaisesti osallistaen vanhemmat ja mahdollisuuksien mukaan myös lapsi oman hoidon suunnitteluun, arviointiin ja toteuttamiseen. Haastattelussa vanhemmat kertoivat spontaanisti lapsen psyykkiseen sairastumiseen liittyvistä tunteistaan ja ajatuksistaan, vaikka tätä heiltä ei varsinaisesti kysytty. Vanhemmat näyttivät avoimesti tunteensa puhuessaan. Lapsen psyykkisen sairauden vanhemmissa aiheuttama kriisi näyttäytyi hyvin henkilökohtaisena prosessina. Toiselle vanhemmista keskustelun kuunteleminen oli tuntunut ”pehmeämmältä” kuin saman asian lukeminen tutkimusyhteenvedosta, vaikka molemmissa olikin samat asiat. 31 30 sen merkittävää sellaisten asioiden kuunteleminen, joita työntekijä kertoi oppineensa vanhemmalta. Laitilan (2010) mukaan tutkimuksissa on aikuisasiakkaiden kohdalla havaittu, että ollakseen tuloksellista kuntoutuksen tulee perustua asiakkaan asettamiin omiin päämääriin ja tavoitteisiin. Palveluprosesseilla näyttää olevan yhteyttä asiakkaiden omiin henkilökohtaisiin prosesseihin, mutta laajemmin myös perheen tilanteeseen. Vanhemmat saattavat sen suhteen työstää asiaa eri tahtiin. Työntekijän puhe sisälsi positiivisia sanoja ja merkityksiä vanhemman toiminnasta. Perhenäkökulma osana palveluprosessia on perheelle luonteva lähestymistapa. Tätä mielensisäistä vahvistumista oli tapahtunut myös palveluprosessin aikana heidän kuunnellessaan työntekijöiden välistä keskustelua lapsen tilanteesta. ODOTUSTEN JA KOKEMUSTEN KOHTAAMINEN Laitila (2010) kertoo väitöskirjassaan Hansenin ja kollegoiden tekemästä tutkimuksesta, jossa todettiin, että aikuispsykiatrisessa hoidossa työntekijöiden ja asiakkaiden näkemykset hoidon tarpeesta, tavoitteista ja päämääristä erosivat toisistaan. Vanhemman käsitys itsestä muuttui. Lapset tulivat käynneille mielellään ja olivat hyvällä mielellä käynnin aikana ja sen jälkeen. Asiakaslähtöiseen toimintaan liittyy asiakkaan yksilöllisyyden korostaminen. Toinen vanhemmista oli alkanut vertailemaan lasta nuorempiin lapsiinsa, jotka näyttivät kehittyvän toisella tavalla. Toinen vanhemmista toivoi, että sisarusnäkökulma olisi otettu puheeksi aiemmin. Lapsen kasvun myötä palveluprosesseissa tulisikin kiinnittää huomiota lapsen omiin henkilökohtaisiin prosesseihin kuten omaan sairastamiseen liittyvien käsitysten työstämiseen. Siitä, millaisia merkityksiä palveluprosessi sai lapsen henkilökohtaisiin prosesseihin liittyen, saatiin tietoa vain vanhempien kuvaamana. Psykiatriseen tai neuropsykiatriseen sairauteen sekä siihen liittyvään psykiatriseen asiakkuuteen liittyy koulumaailmassa negatiivisia merkityksenantoja, jotka altistavat lasta kiusaamiskokemuksille ikätoverisuhteissa. Haastatellut vanhemmat olivat tyytyväisiä uudistettuihin palveluihin sekä mahdollisuudesta osallistua kehittämistoimintaan. Tälle vanhemmalle haastattelu näytti olevan myös voimaannuttava kokemus. Työntekijät korostivat asiakkaiden toipumista, kun asiakkaat puolestaan korostivat hyvänolontunnetta, itsenäisen elämän mahdollisuutta ja leimautumisen vähenemistä. Molemmat haastatellut vanhemmat kertoivat, että vasta lapsen vaikeudet oivallettuaan he lähtivät hakemaan ja/tai pystyivät vastaanottamaan palveluja. Toiselle vanhemmista oli hiljalleen hiipinyt tietoisuus, ”äidinvaistoinen” aavistus siitä, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Kuunteleva positio mahdollisti oman mielensisäisen pohdiskelun ja loi keskusteluun turvallista ilmapiiriä, jossa rohkeus tuoda esiin henkilökohtaisiakin ajatuksiaan lisääntyi. Toisen haastattelun yhteydessä tuli esiin, että vanhempi sisarus oli tullut kiusatuksi koulussa sairautensa ja lastenpsykiatrisen asiakkuutensa vuoksi. Tavoitteet asetetaan lapsiasiakkaan ja hänen perheensä määrittelemistä tavoitteista käsin. Jälkimmäisessä tapauksessa asiakkuus sai negatiivisia merkityksiä kouluyhteisössä ja siten lapsen omassa mielessä
Sellaisessa suhteessa asiakas uskaltaa olla rehellisesti myös eri mieltä ja antaa palautetta tehdyistä ratkaisuista. Erityisesti lapsiasiakkaan sairauden aiheuttaman leimautumisen sekä lastenpsykiatrisen asiakkuuden aiheuttaman kiusaamiskokemuksien ennaltaehkäisemiseen tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Vanhemmat kokivat kotona tapahtuvan ohjauksen merkittäväksi ja osasivat käyttää työntekijää tukenaan ongelmatilanteissa. Vanhemmat toivoivat, että olisivat saaneet ennakolta ohjeita miten valmistella lasta käynneille ja paluuseen arkeen käynnin jälkeen. Työntekijät tunsivat voimaantumista ja työniloa sekä varmuutta siitä, että työskentelyn kehittäminen tähän suuntaan on antoisaa. Toinen vanhemmista oli puolestaan yhteisen tutkimisen haastatteluun tullessaan hyvin valmistautunut toiminnan kehittämistyöhön liittyvine uusine ajatuksineen ja ideoineen. Yhteisen tutkimuksen haastattelussa tuli esiin, kuinka vanhemmat olivat tulleet tietoisiksi omasta toimijuudestaan lapsensa hoitoon ja kuntoukseen liittyen. POHDINTA Tämän haastattelututkimuksen tavoitteena oli tutkia yhdessä vanhempien kanssa, miltä asiakaslähtöisemmäksi uudistettu palvelujärjestelmä oli heistä sekä heidän lapsistaan tuntunut ja millaisia Dialoginen kohtaaminen lastenpsykiatrisen palvelujärjestelmän kehittämisessä PeTe_042015_20151119_.indd 31 23.11.2015 9.03. 31 30 ja vanhempien arvioimana myös heidän lapselleen oli tärkeää, että lapsella ja heillä itselläänkin oli tullut hyvä mieli käynneistä. Myös työntekijöiden arvioimana vanhemmat olivat voimaantuneet palveluprosessin aikana ja heidän sitoutuneisuutensa oman lapsensa hoitoon oli selvästi vahvistunut. Asiakkaat kertoivat mielellään asiakaskokemuksistaan ja kuuntelivat mielenkiinnolla työntekijän kertovan siitä, mitä tämä oli oppinut perheeltä. Haastattelussa vanhemmat kertoivat, että oman ymmärryksen lisäännyttyä lapsensa tilanteesta he osasivat ohjata ja ymmärtää lastaan arjessa aiempaa paremmin. Toiminnan läpinäkyvyys ja inhimillisyys sekä asiakaslähtöinen yhteistyösuhde oli lisännyt työntekijöiden tyytyväisyyttä omaan työhönsä. Vanhempien kuvaamana myös perheen hyvinvointi oli lisääntynyt. Avoin dialogikeskustelu näyttää syventävän asiakaslähtöistä yhteistyösuhdetta ja lisäävän vanhempien tietoisuutta siitä, että he voivat vaikuttaa saataviin palveluihin, toiminnan kehittämistyöhön ja tehdä ehdotuksia palvelujen järjestämiseen liittyen. Säännöllinen yhteydenpito työntekijään auttoi heitä jaksamaan ja jatkamaan arjessa lapsen ohjausta sovitulla tavalla. Laitilan (2010) mukaan somaattisesti pitkäaikaissairaiden henkilöiden hoidossa on tutkimuksissa todettu, että asiakaslähtöisellä yhteistyöllä, jonka tavoitteena on aktivoida asiakasta oman sairautensa hoitoon ja siihen liittyvään päätöksentekoon on positiivisia vaikutuksia hoitoon sitoutumiseen, pystyvyyden tunteeseen sekä rohkeuteen asettaa itselleen tavoitteita ja myös saavuttaa ne. Yhteisen tutkimisen haastattelu näytti antavan asiakkailta palautetta siitä, minkä he olivat kokeneet hyväksi ja mihin he toivoivat muutoksia. Dialogisessa yhteistyösuhteessa työntekijät luovat mahdollisuuksia, motivoivat ja tukevat lapsiasiakasta ja hänen vanhempiaan omahoidossa arjen eri toimintaympäristöissä. Vanhemmat toivat haastattelussa esiin toiveita perhesuhteisiin liittyvien kysymysten käsittelyyn perhekäynneillä. Asiakaslähtöinen yhteistyösuhde on turvallinen ja luottamuksellinen. Uusi toimintatapa oli tuonut palveluprosessiin ja omaan työskentelyyn uudenlaista avointa, asiakasta kunnioittavaa ja ymmärtävää työskentelyotetta. TYöNTEKIJÄN KOKEMUS Työntekijän näkökulmasta avoin dialoginen ja reflektiivinen toimintatapa työssä tuntui asiakasta kohtaan kunnioittavalta, tasa-arvoiselta ja rehelliseltä, ja tämä tunne liittyi myös yhteisen tutkimisen haastatteluun. Vaikka aikuiset pystyvät puhumaan monia eri kieliä ja toimittamaan siten asioitaan, on lapsen poliklinikkakäynti lapselle ainulaatuinen ja hänen tulee ymmärtää mitä hänen asioistaan siellä puhutaan. Se, että asiakas on ollut työntekijälle tällä tavalla merkityksellinen, näytti lisäävän vanhemman omaa arvostustaan itsestään, vanhemmuudestaan, omasta toimijuudestaan ja vaikuttamismahdollisuuksistaan. Asiakaslähtöinen yhteistyösuhde on tavoitteellista ja aitoa vuorovaikutusta, jossa hyvin yksilöllisesti syvennytään asiakkaan asioihin ja ongelmiin sekä pyritään vähentämään sairaudesta johtuvaa haittaa kunnioittavalla ja tasa-arvoisella kohtelulla. Toimijaksi voimaantuminen tuli esiin ajatuksina jäädä toistaiseksi pois työelämästä voidakseen hoitaa lasta itse
(1997). Tekesin katsaus 281/ 2011. Helsinki 2011. Seikkula, J. Helsinki: Tekes. Siitä syntyy ymmärrystä ja yhdessä tekemisen meininkiä. Dialogisuus ihmissuhteissa, mielenterveystyössä ja psykiatrisessa hoidossa. 33 32 merkityksiä palvelut saivat asiakkaiden omaan elämään liittyvissä prosesseissa. & Suokas, M. Virtanen, P., Suoheimo, M., Lamminmäki, S., Ahonen, P. Seikkula, J. & Virtanen, P. Wächter (toim.) Samforskning – att lärä av klienten. Haarakangas, K. Perheterapia 4/15 Kristiina Hyttinen PeTe_042015_20151119_.indd 32 23.11.2015 9.03. Vuoropuhelua vuosituhannen vaihtuessa, s. Terveyshyötymalli, www.potkuhanke.fi Haettu sivustolta 24.9.2014. Andersen, T. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan toimenpideehdotukset. & Arnkil, T. Enää asiakkaiden ei tarvitse mielessään pohtia, mitä työntekijät ovat neuvotteluissaan keskenään heistä puhuneet, vaan he voivat kuunnella työntekijöiden näkemyksiä samassa tilassa, keskustella niistä ja tuntea että heidän näkemyksiään kuunnellaan ja arvostetaan. (2005). Miten kerron lapsen vaikeasta sairaudesta. (2010). (2006). (1999). En utmaning för alla. Yhteisen tutkimisen haastattelu näyttää olevan hyvä menetelmä arvioida vuorovaikutusprosessia, joissa tavoitteena on yhdessä tutkia kuljettua matkaa. The Reflecting Team: Dialogue and Meta-Dialogue in Clinical Work. Haastattelijalla on oltava perheterapeuttista osaamista menetelmän käytöstä. Family Process, 26, 415– 428. Itä-Suomen Yliopisto, Kuopio: Kopijyvä Oy. Tehtyjen haastattelujen sekä kliinisen kokemuksen perusteella avoimen asiakaslähtöisen palvelujärjestelmän ja uudistettujen avohoidon palvelujen kehittäminen on mielekästä. Journal of Systemic Therapies, 16, 125–133. Laitila, M. & Wächter, A. Lapset ja nuoret terveiksi ja hyvinvoiviksi. Voimaantumisteorian perusteiden hahmotelma. Stenvall, J. Acta Universitas Ouluensis E37. Helsinki: Tammi. (1999). Palveluprosessin aikana vanhemmissa on nähtävissä voimaantumista toimijaksi ja he osallistuvat mielellään myös toiminnankehittämistyöhön. E. (1987). Sosiaalija terveysministeriön selvityksiä 2010: 26. Reflektiivinen tiimi ja avoin dialogi – kun itse keskustelu tulee tärkeimmäksi. (2012). Noudettu 24.9.2014 sivustolta http://epublications.uef.fi/ pub/urn_isbn_978-952-61-0224-5/urn_isbn_978-952-610224-5.pdf Lönnqvist, T. Rinne (Toim.) Perhe terapiassa. Oulu: Oulu University Press. Aaltonen & R. Teoksessa A. Sosiaalija terveysministeriö. Dialoginen verkostotyö. Asiakkaan osallisuus mielenterveysja päihdetyössä. l LÄHTEET Andersen, T. (2014). (2012). H. Teoksessa J. Terveyshyötymallin mukainen lähestymistapa näyttää soveltuvan hyvin psykiatrisen ja lastenpsykiatrisen lapsiasiakkaan ja hänen perheensä kohtaamiseen erikoissairaanhoidon avohoidon palveluprosesseissa. Falun: Bokförlaget Mareld. Siitonen, J. Sosiaalija terveysministeriön selvityksiä 2010: 26. Family Process, 51, 250–264. Samalla vanhempien tietoisuus ja ymmärrys omasta osallisuudestaan lapsen hoitoon arjessa sekä psykiatriseen palvelujärjestelmään liittyen on vahvistunut. Helsinki: Magnetum Oy. Understanding Autism: How Family Therapists Can Support Parents of Children with Autism Spectrum Disorders. Tallinna: Tietosanoma Oy. Haettu 24.9.2014 sivustolta http:// herkules.oulu.fi/isbn951425340X/isbn951425340X.pdf Solomon, A. Lapsiasiakkaat ja heidän vanhempansa kokevat tulevansa kuulluiksi ja palvelut vastaavat aiempaa paremmin asiakkaan tarpeita ja toiveita. (2011). Duodecim, 130, 57–62. & Chung, B. Menetelmänä se on työläs, mutta antoisa ja edellyttää työntekijöiltä pelottomuutta ja rohkeutta heittäytyä dialogiprosessiin asiakkaan kanssa. 84–94. Researching Client-Therapist Relationships: A Collaborative Study for Informing Therapy. (2008). Valmistellun vastaanoton mallin mukainen toiminta antaa vahvan positiivisen sysäyksen asiakkaan ja työntekijän väliselle yhteistyösuhteelle. Parantava puhe. Buvik, C. Sen tarkasteleminen, miten ja missä vaiheessa lapsiasiakkaan oma henkilökohtainen prosessi toimijaksi aktivoituu, on jatkossa tärkeää, jotta palvelujärjestelmää voidaan kehittää sen suuntaisesti. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaalija terveyspalvelujen kehittämiseen. Kehittämisen mallit, toimintatavat ja periaatteet. Mielenterveyspalveluilla näyttää olevan merkityksiä ja kytköksiä psykiatrisen ja neuropsykiatrisen lapsiasiakkaan ja hänen perheensä henkilökohtaisiin prosesseihin liittyen. Helsinki: Suomen Mielenterveysseura. Sosiaalija terveyspalvelujen uudistaminen. Avoimen dialogin sekä reflektiivisen työskentelyn myötä toiminta on muuttunut avoimemmaksi ja asiakasta kunnioittavaksi
Voimavarakeskeiseen kuraattorityöskentelyyn kuuluu myös erilaisten tukivaihtoehtojen pohdinta yhdessä oppilaan ja vanhempien kanssa. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä minä kuraattorina haluan tietää tai arvioida oppilastai perhetapaamisessa, vaan myös siitä, mitä oppilas tai vanhemmat haluavat kertoa minulle. Avainsanat: koulukuraattori, voimavarakeskeisyys, koulu, perhetyö, vuorovaikutus, sanallinen viestintä, sanaton viestintä Perheterapia 4/15 PeTe_042015_20151119_.indd 33 23.11.2015 9.03. Halusin tutkia itseäni ja nähdä, miten olen asiakastapaamisessa läsnä, mitä kuulen ja millä tavalla reagoin asiakkaisiin ja mitä minussa yleensä tapahtuu vuorovaikutustilanteessa. Voimavarakeskeisessä kuraattorityössä on tärkeää kiinnittää huomiota sekä sanallisen että sanattoman viestinnän tapoihin. Voimavarakeskeinen kuraattorityöskentely on mahdollista ulottaa myös opettajien kanssa tehtävään yhteistyöhön ja monialaiseen verkostoyhteistyöhön koulun ulkopuolella. Koen yhtä hyvin koulukuraattorin kuin perRiina Suhonen YTM, koulukuraattori, sosiaalipsykologi, erityistason voimavarakeskeinen perheterapeutti, SYK Helsingin Suomalainen yhteiskoulu, riina.suhonen@syk.fi, riina.suhonen@gmail.com TIIVISTELMÄ Nykypäivän koulukuraattorin työ on hyvin laaja-alaista ja pääsääntöisesti ennaltaehkäisevää koulun sosiaalityötä, jossa vaaditaan monenlaisia vuorovaikutusja yhteistyötaitoja sekä empaattista läsnäoloa oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. Voimavarakeskeisessä kysymyksenasettelussa korostuu subjektiivisten kokemusten esiintuominen ja ääneen pohdinta. Kuraattorin voimavarakeskeinen työskentelytapa auttaa luomaan luottamuksellista, turvallista ja selkeää yhteistyötä oppilaan ja hänen vanhempiensa kanssa, jossa tarkoituksena on miettiä yhdessä työstettäviä asioita ja nostaa esiin heidän toimijuuttaan ja voimavarojaan. 33 32 Voimavarakeskeinen oppilasja perhetyö koulun sosiaalityön arjessa ARTIKKELIN LÄHTöKOHDAT Inspiraatio pohtia tarkemmin voimavarakeskeistä sanallista ja sanatonta viestintää sekä työskentelyä koulukuraattorina pohjautuu omiin perheterapiaopintoihini, erityisesti perheterapiaopintojen lopputyöhöni, jossa tutkin ja vertailin omaa sanatonta viestintääni ja työskentelyäni koulukuraattorin ja perheterapeutin roolissa sekä koulussa että koulun ulkopuolella
kirja koskettaa eniten omaa tutkimustani. 2014; Väisänen, Niemelä & Suua 2009; Seikkula & Arnkil 2005; McNeill 1992, 2005; Mehrabian 1972/2007; Rober 2013). Ensimmäisellä tapaamisella luodaan pohjaa luottamukselliselle keskustelulle ja tunteelle tulla kuulluksi ja vastatuksi. 2009; Suhonen, R. Kumpikaan edellä mainituista tutkijoista ei kuvaile tarkemmin sanallisen tai sanattoman viestinnän merkitystä koulukuraattorin työssä, ei ainakaan voimavarakeskeisesti painottaen. opetushallituksen, sosiaalialan ammattijärjestö Talentian, Peda.netin ja Lastensuojelun Keskusliiton nettisivuilta. Koska useiden eri asiakastyöja kommunikaatiotutkimustenkin mukaan ääneen puhutun lisäksi sanattomalla viestinnällä on suuri vaikutus vuorovaikutusprosessin rakentumisessa ja etenemisessä, haluan pohtia artikkelissani painotetusti niitä hetkiä, jolloin olen kokenut pystyneeni työskentelemään voimavarakeskeisesti koulukuraattorin roolissa (Suhonen, R. 2014.). Osassa edellä mainituista nettisivuista mainitaan koulukuraattorityön ratkaisuja voimavarakeskeinen työote ja korostetaan ennaltaehkäisevää työtä, mutta ei kuvailla tarkemmin, mitä kaikkea ennaltaehkäisevällä ja voimavarakeskeisellä työllä tarkoitetaan esim. Sipilä-Lähdekorven mukaan koulukuraattorin työtä voidaan kuvailla autonomisen ammatillisuuden ja uuden asiantuntijuuden kautta. Molempien koulukuraattorityötutkimusten painopiste on työsisällössä sekä koulukuraattorin omassa osaamisessa ja asiantuntijuudessa. Mikäli oppilaalla ja hänen perheellään on tarvetta joko yksittäisiin tai pidempikestoisempiin keskusteluihin ja tapaamisiin koulukuraattorin luona, voi jo ensimmäinen kohtaaminen ja keskustelu kuraattorin kanssa olla todella merkityksellinen. Vaikka koulun oppilashuollolliset tukitoimet, kuten koulukuraattorija psykologipalvelut ja kouluterveydenhuolto, eivät toimi terapiatahoina oppilaille ja heidän vanhemmilleen, koetaan jo oppilashuollollisen lain puitteissa (1287/2013) edellä mainitut palvelut tärkeinä ennaltaehkäisevinä tahoina, joiden avulla voidaan tutkia tarkemmin oppilaiden ja heidän perheidensä tilannetta. Sipilä-Lähdekorven väitöskirjasta (2004) ”Hirveesti tekijänsä näköistä: Koulukuraattorin työ peruskoulun yläluokilla” ja Vanhasen Pro gradu -tutkielmasta (2012) ”Asiantuntijuus ja osaaminen koulukuraattorin työssä”. Tästä syystä näen voimavarakeskeisen työskentelyotteen niin sanallisella kuin sanattomalla tasolla olevan olennainen työskentelytapa myös koulussa (Suhonen, R. 35 34 heterapeuttisen asiakastyön olevan empaattisen kuuntelu-, keskusteluja ajatustyön lisäksi kokoaikaista nonverbaalista työtä, jossa kuunteleminen, läsnäolo, empaattisuus ja toisen tarinaan liittyminen osoitetaan myös elein, ilmein ja äänensävyin. Koen tämän päivän koulukuraattorin työssä olevan yhä enenevässä määrin tarvetta voimavarakeskeiselle oppilasja perhetyöskentelylle, koska aina yksilökohtaisesta paineesta yhteiskunnallisiin odotuksiin asti lapsille, nuorille ja perheille voi olla yhä haastavampaa pysähtyä ja miettiä rauhassa, mikä heille on tärkeää juuri tässä hetkessä, ja saada keskusteluapua vakavimpien kriisien ennaltaehkäisemiseksi. Väisänen ym. (emt.) kirjan aihe sopii hyvin yhteen soveltamani voimavarakeskeisen ja dialogisen ajattelumallin kanssa, kun huomioidaan jokaisen työntekijän persoonallisuus sekä sa”Lapsille, nuorille ja perheille voi olla yhä haastavampaa pysähtyä ja miettiä rauhassa, mikä heille on tärkeää juuri tässä hetkessä.” Perheterapia 4/15 Riina Suhonen PeTe_042015_20151119_.indd 34 23.11.2015 9.03. Koulukuraattorin työsisällöistä löytyy erilaisia kuvauksia mm. Sipilä-Lähdekorven haastattelemien koulukuraattorien mukaan tärkeintä kuraattorin työssä on saada oppilaat viihtymään koulussa ja suorittamaan oppivelvollisuutensa. Suomessa sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä asiakasja hoitotyössä ovat kirjoittaneet Väisänen, Niemelä ja Suua (2009) sekä Valvio (2010), joista Väisänen ym. Kaupunkija kuntakohtaisista kuvauksista löytyvät vielä erikseen koulukuraattorityön painopisteet pääpiirteittäin. Myös perheissä, joissa on päässyt syystä tai toisesta syntymään vakavampi kriisitilanne, ovat koulukuraattorit, -psykologit ja -terveydenhoitajat niitä työntekijöitä, jotka vastaavat ensimmäisenä perheen hätään (Saarinen & Heikkilä 147/5739; Suhonen, A. 2014). Koulukuraattorityöhön liittyvää viimeisintä tutkimusta löytyy esim. sanallisen ja sanattoman viestinnän tasolla
Opettajien sanattomasta viestinnästä löytyy useampia tutkimuksia, joista uusimpia ovat Osalan Pro gradu -tutkielma ”Osoittavat eleet opettajan työvälineenä” (2008) sekä Kanniaisen opinnäytetyö ”Lapsen ja aikuisen sanaton viestintä esiopetusryhmässä” (2009), joita hyödynsin omassa sanattoman viestinnän tutkimuksessani. Voimavarakeskeinen psykoterapia ja sen teoreettinen tausta rakentuu hyvin pitkälle Harry Goolishianin ja Harlene Andersonin (1988), Michael Whiten ja David Epstonin (1990), Tom Andersenin työryhmän (1991) sekä Suomessa Yrjö Alasen ja hänen työryhmänsä psykiatristen hoitokokousten kehittämiseen ja tutkimustyöhön. Lisäksi perheterapiaseminaarissa Aulangolla (06/2013) tuli esiin hyvin mielenkiintoisia ajatuksia ja näkökulmia asiakastyöhön liittyen mm. Työskentelyn painopisteet voivat olla hyvin erityyppiset riippuen oppilaan iästä ja elämäntilanteesta. Perhetapaamisessa voidaan pohtia yhdessä ääneen, mitä oppilaan, perheenjäsenten ja työntekijän sanomiset herättävät jokaisessa, miten kunkin sanomiset ja kuvailut elävät suhteessa toisen kuvailuun, ja täten voidaan herättää keskustelua eri näkökulmista. VOIMAVARAKESKEINEN TYöSKENTELY Voimavarakeskeisessä ajattelussa ja työskentelyssä yhdistyy viisi pääteesiä, joiden filosofinen pohja on sosiaalisessa konstruktionismissa: dialogisuus, narratiivisuus, kontekstuaalisuus, ratkaisukeskeisyys ja reflektiivisyys. Haarakankaan ”Hoitokokouksen äänet” (1997), Riikosen ja Madan Smithin ”Inspiraatio ja asiakastyö” (1998) sekä Seikkulan ja Arnkilin ”Dialoginen verkostotyö” (2005), joista koin Seikkulan ja Arnkilin kirjan menneen syvimmälle voimavarakeskeisen työskentelyn kuvailussa. (Burr 2003; Holm 2011–2014; Lowe 2004.) Tärkeimpiä sosiaalisen konstruktionismin erilaisten tutkimussuuntien rakentajia ja edustajia ovat olleet mm. Mehrabianin (1972/2007) kirjassa kuvaillaan olennaisia sanattoman viestinnän sisältöjä kuten äänensävyjä, eleitä, ilmeitä, asentoja, etäisyyttä, tunnekokemusta sekä asenteen, aseman, persoonallisuuden ja tilannesidonnaisuuden vaikutuksia. Voimavarakeskeisestä työskentelystä ja Avoimen dialogin -mallista ollaan yhä kiinnostuneempia myös Suomen ulkopuolella. Voimavarakeskeisessä työskentelyssä korostetaan keskustelun osallistujien välissä syntyvää todellisuutta ja tilannesidonnaisuutta sekä tietyssä tilanteessa syntyviä kertomuksia, joissa työntekijän huomio kohdistuu voimavarojen etsimiseen keskustelutavoista. Kyse ei ole pelkästään siitä, mitä minä haluan koulukuraattorina tietää tai arvioida oppilastai perhetapaamisessa, vaan myös siitä, mitä oppilas tai vanhemmat haluavat kertoa minulle (Holm 2011–2014). Jaakko Seikkulalta sekä belgialaiselta tutkija ja perheterapeutti Peter Roberilta. Muita terapiaja yleensä asiakastyön vuorovaikutukseen ja viestintään liittyviä julkaisuja ovat mm. Kysymysten asettelun sekä oppilaan, vanhempien ja oman ajattelun ja tuntemusten ääneen pohdinnan avulla tuodaan tapaamisessa esiin jokaisen omat subjektiiviset kokemukset. Kenneth Gergen, Rom Harré sekä Peter Berger ja Thomas Luckmann (Gergen 2009; Harré 1993; Berger & Luckmann 1966/1994). Itselleni hyödyllistä kansainvälistä tutkimusta sanallisesta ja sanattomasta viestinnästä vuorovaikutuksessa (painottaen sanatonta viestintää) on tehnyt McNeill teoksissaan ”Hand and Mind: What Gestures Reveal about Thought” (1992) ja ”Gesture and Thought” (2005). Tällä hetkellä nuorimmat oppilaat, joiden kanssa työskentelen, ovat 9–10 -vuotiaita peruskoululaisia ja vanhimmat 18–19 -vuotiaita lukiolaiVoimavarakeskeinen oppilasja perhetyö koulun sosiaalityön arjessa PeTe_042015_20151119_.indd 35 23.11.2015 9.03. (Burr 2003; Holm 2011–2014; Seikkula 06/2013; Carter 2015.) Itselleni voimavarakeskeinen koulukuraattorityöskentely tarkoittaa käytännössä sitä, että lähden jokaisen oppilaan ja/tai vanhempien kanssa työstämään niitä asioita, mitkä heille ovat juuri siinä hetkessä tärkeitä. Toisin sanoen se, miten työntekijä osaa omalla kysymyksenasettelullaan tuoda esiin asiakkaan omaa kyvykkyyttä sekä erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, vahvistaa asiakkaan omaa toimijuudentuntoa ja kykyä saada itse ja läheisten kanssa yhdessä aikaan muutosta. Hyödynnän myös Burrin (2003), Lowen (2004), Holmin (2011–2014), Helkaman, Myllyniemen ja Liebkindin (1998), Brummerin ja Enckellin (2005) sekä Micuccin (2009) opetus-, tutkimusja teoriataustoja kuvaillessani tarkemmin vuorovaikutusta ja voimavarakeskeistä työskentelyä. 35 34 nalliseen ja sanattomaan viestintään liittyvät sisällöt. Voimavarakeskeisessä terapiassa painotetaan sosiaaliseen konstruktionismiin pohjautuen vuorovaikutustilanteen ja sen hetkisen todellisuuden yhdessä rakentamista keskustelun avulla
Hyödynnän kahdenkeskisissä oppilastapaamisissa keskustelujen lisäksi tarpeen mukaan myös muita työskentelytapoja ja -välineitä kuten erilaisia kuvaja tunnekortteja, piirtämistä, kirjoittamista, kyselykaavakkeita ja leluja (Lowe 2004). Lowe (emt.) näkee varsinkin yksilökeskustelussa olevan olennaista pohtia yhdessä asiakkaan kanssa, mitä kaikkea pitäisi asiakkaan mielestä hänessä tapahtua tai muuttua, joka näkyisi muille ja joka huojentaisi ympärillä olevien huolta. Ennen kuin itse alan kuvailla syytä kuraattoritapaamiseen, koen tärkeänä kysyä ensin oppilaalta itseltään, minkä hän ajattelee tai kokee olevan kuraattoritapaamisen aiheena. Ensitapaamisella voi tulla esiin monia asioita, jotka oppilasta ja vanhempia mietityttävät, mutta kuitenkin juuri senhetkisellä tapaamisella on aina pinnalla enemmän joku tietty aihepiiri (esim. Jos tukitaholle pääsyssä on jonoa ja ensimmäinen tapaaminen on muutaman viikon tai kuukausien päästä, voi oppilaalle tai vanhemmille syntyä tarvetta tietynlaiselle henkiselle ”kannattelulle”. riitaja tappelutilanteen selvittelyssä, näen tärkeänä kysyä oppilaalta myös muita asioita hänen elämästään, mitä kaikkea muuta hän on kuin oppilas koulussa ja riitatilanteen toinen osapuoli (mm. kiusaaminen, kaverisuhdevaikeudet koulussa, riidat kotona, motivaation tai kiinnostuksen puute), mitä lähdetään työstämään. 37 36 sia. 1200 peruskouluja lukio-opiskelijaa) joka arkipäivä. Olennaista on selvittää oppilaalle syy, miksi itse olen tai joku muu on pyytänyt hänet tulemaan koulukuraattoritapaamiseen ja luoda ilmapiiri sellaiseksi, ettei oppilas koe tapaamista rangaistuksena. Näen myös olennaisena puhua ääneen huolesta, joka on herännyt ja keskustella yhdessä oppilaan kanssa, miksi tietynlainen käytös herättää huolta aikuisissa. 900. Koen itse olevani onnellisessa asemassa sen suhteen, että voin työskennellä nykyisessä työssäni isossa yhtenäiskoulussa (n. On myös tilanteita, jolloin olen itse kutsunut oppilaan luokseni, tai oppilasta on pyydetty opettajan, rehtorin tai vanhempien taholta käymään luonani, jos on ollut esim. Vaikka koulukuraattoritapaamisia ei pysty aina järjestämään yksittäiselle oppilaalle tai hänen vanhemmilleen joka päivä tai viikko, voivat oppilasta tai vanhempia helpottaa ja kannatella jo muutamat tapaamiset ennen tukikontaktin alkamista ja he saavat näin henkistä voimaa jaksaa. Tällaisissa tilanteissa jo yksittäiset tapaamiset voivat riittää luomaan luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin, ja tuomaan esiin niin toimintavaihtoehtoja kuin oppilaan ja vanhempien voimavaroja (Brummer 2005). Lyhyetkin keskusteluhetket ovat mahdollisia toisin kuin tilanteessa, jossa olisin jakautuneena useampaan kouluun, mitä realiteettia olen myös elänyt koulukuraattoriurani alkuvaiheesPerheterapia 4/15 Riina Suhonen PeTe_042015_20151119_.indd 36 23.11.2015 9.03. Lowen (2004) mukaan ongelmallisten tilanteiden puimisessa ei pidä keskittyä esim. Näissä tapaamishetkissä, jolloin oppilas ei tule alkuun omasta halustaan luokseni, näen tärkeänä pohtia omaa työskentelyäni oppilaan näkökulmasta. asiakkaan persoonallisuuden piirteisiin vaan olisi tärkeää saada esiin verbien avulla, mitä, missä ja milloin on tapahtunut, kuinka kauan tilanne on kestänyt, miten usein vastaavaa on tapahtunut, ja miten tilanne on tai ei ole ennakoitavissa. riitatai tappelutilanne tai muuta huolestuttavaa käytöstä, joka ei ole selvinnyt alkuselvittelyssä koulussa tai kotona. harrastukset, vapaa-aika, ystävät, lemmikit, perhe, kiinnostuksen kohteet, fyysinen hyvinvointi). Koin tärkeänä työskennellä samassa koulussa joka arkipäivä myös edellisessä koulussa (08/2010–08/2014), jossa peruskouluja lukioopiskelijoita oli n. Vaikka yksittäisissä koulukuraattoritapaamisissa (alakouluikäiset) pääpaino on alkuun esim. Oppilaat ja vanhemmat, jotka hakeutuvat koulukuraattorille, ovat yleensä hyvin motivoituneita ja halukkaita keskustelemaan erilaisista vaihtoehdoista ja näkökulmista. Motivaatio yhteistyön rakentamiseen lähtee itsestäni ja tavassa, miten laitan itseni peliin työntekijänä: miten ensisijaisesti haen katsekontaktin oppilaaseen, miten puhun hänelle, miten kysyn asioita ja minkälaista äänensävyä käytän. Yhtenä olennaisena ja konkreettisena voimavaratekijänä koulukuraattorityössä näen ajan ja ajankäyttömahdollisuuden oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa. vanhempien riitaisa avioero, oppilaan tai vanhempien voimakas psyykkinen oirehdinta) näen osana voimavarakeskeistä työskentelyä eri tukivaihtoehtojen pohtimisen yhdessä oppilaan ja vanhempiensa kanssa. Se, että olen koululla joka arkipäivä, edesauttaa ensinnäkin oppilaita, vanhempia ja kouluväkeä tuntemaan minut paremmin ja ottamaan yhteyttä matalammalla kynnyksellä. Se, että osoittaa kiinnostusta oppilaan muihinkin elämänalueisiin, luo saamani oppilaspalautteen perusteella kuvan aidosta välittämisestä. Hankalammissa elämänvaiheissa (esim
Tytöllä oli todettu monen tyyppisiä oppimisvaikeuksia, suuret poissaolomäärät ja käytöspulmia sekä kotona että koulussa. Tätä kautta pystyn auttamaan tarpeen mukaan tukiverkostoja saamaan perheiden tilanteesta kokonaiskuvaa ja luomaan rakentavaa verkostoyhteistyötä (Suhonen, R. Toiseksi pystyn tekemään luontevasti seurantaa oppilaiden ja heidän perheiden elämäntilanteesta, jotka ovat käyneet luonani säännöllisesti vuosien varrella. 900). Vaikka sekä kotiettä koulutilanne muuttui välillä hyvin kaoottiseksi, tyttö tuli aina luokseni, kun pyysin pieneen väliaikatsekkaukseen, enkä koskaan kokenut hänen käyttäytyvän ikävällä tavalla minua kohtaan, päinvastoin. Jos yhteistapaamisissa syntyi riitaa tai ahdistuneisuutta tytön ja vanhempien välille, käännyin katsomaan heitä jokaista silmiin ja kysyin heiltä, mitä he toivoivat työstettävän eteenpäin tapaamisissa ja kirjasin toiveet ylös. Kaikista vaikeuksista huolimatta sekä tyttö että vanhemmat olivat halukkaita ottamaan apua vastaan, ja sain kuulla myöhemmin Voimavarakeskeinen oppilasja perhetyö koulun sosiaalityön arjessa PeTe_042015_20151119_.indd 37 23.11.2015 9.03. Tässä artikkelissa kuvailen kuitenkin muutamien asiakastapausten avulla omia voimavarakeskeisiä työskentelyhetkiäni pelkästään koulussa aikavälillä 2011–2014 (edellinen työpaikka, oppilaita n. Kykyyn työskennellä voimavarakeskeisesti vaikuttavat monet työntekijän fyysiset ja psyykkiset tekijät. Opiskelujen ja työurani aikana on omassa henkilökohtaisessa elämässäni ollut myös vastoinkäymisiä ja olen hakenut näissä hetkissä itselleni häpeilemättä keskusteluapua. Tiesin tytön koulutaustan ennen tapaamisten alkamista. Tytöllä ja vanhemmilla oli myös yli puolet ajasta tuki koulun ulkopuolella. Perheterapiaopinnot ja siihen kuuluva omaperheterapia auttoivat minua vielä syvemmin tarkastelemaan omaa perhehistoriaani, omia taustatekijöitäni, ennakkoluulojani, asennettani ja tietysti voimavarojani. Fyysisestä puolesta jo pelkästään oma vireystila ja yleinen fyysinen hyvinvointi vaikuttavat työskentelyyn. 2011–2014, 2014). Verkostotapaamisessa varmistin aina tytöltä, miten hän kokee tehdyt jatkosuunnitelmat ja pyysin tyttöä selventämään kuvailujaan muiden työntekijöiden kanssa, jos hänen kuvailunsa tai toiveensa jatkosta jäivät epäselviksi. Storsjö (2015) tuo esiin artikkelissaan videointityöskentelyn hyödyllisyyttä oman vuorovaikutustyöskentelyn tutkimisessa. 2014). On sanomattakin selvää, että kun työntekijä voi itse hyvin ja pitää itsestään huolta, on jaksaminen ja työskentelyasenne aivan erilaista asiakastyössä. Koin sekä perhetapaamisissa että näissä verkostotapaamisissa meidän työntekijöiden olleen niin tytön kuin vanhempien aktiivisia osallistajia päätöksenteossa. Ensimmäinen tapausesimerkki on yläkoululainen tyttö ja hänen vanhempansa. Tämän vuoksi koen itseni kuuntelun ja itsehavainnoinnin olevan tärkeä väline sekä oman voinnin kuulemisessa että oman työskentelyn pohtimisessa erityisesti tämän päivän ajoittain kiireisessä kuraattoriarjessa. Vaikka videointien avulla tiedostaa itseään voimakkaammin ja voi syntyä voimakasta itsekritiikkiä, näen videointien ja oppimispäiväkirjan auttaneen minua hahmottamaan omaa vuorovaikutustyöskentelyäni ja erityisesti voimavarakeskeisiä työskentelyhetkiä (Suhonen, R. Työskentelin heidän kanssaan noin vuoden verran ennen tytön siirtymistä muualle. Tapasin tyttöä ja hänen vanhempiaan sekä yhdessä että erikseen. Lisäksi muistan istuneeni joko tytön tai vanhempien vieressä, ehkä useimmin tytön vieressä, kun verkostotapaamisia oli koulun ulkopuolella. (Suhonen, R. HAVAINNOT VOIMAVARAKESKEISESTÄ KOULUTYöSKENTELYSTÄ Tutkin ja havainnoin itseäni ja työskentelyäni perheterapiaopintojeni aikana (2011–2014) nauhoitettujen asiakasvideointien, oppimispäiväkirjan sekä kouluttajilta ja opiskelukollegoilta saadun palautteen avulla. 2014; Holm 2011–2014; Lowe 2004.) Perheterapiakoulutuksen lopputyössäni kuvailin sekä koulussa että koulun ulkopuolella asiakastapausesimerkkejä. Vaikka tilanne oli välillä hyvin haasteellinen ja piti miettiä tarkkaan, miten edetään kunkin asian suhteen koulussa ja koulun ulkopuolella, koin alusta asti pystyväni keskustelemaan sekä tytön että hänen vanhempiensa kanssa asiallisesti ja positiivisessa hengessä, jolloin koin myös kehollista rauhallisuutta. Kun ihminen tulee erityisen tietoiseksi itsestään, hänen pohdinnassaan tulee yleensä esiin riittävyyteen ja suoriutumistasoon liittyviä ajatuksia, ja usein tyytyväisyys itseen laskee, kun oma toiminta on visuaalisesti arvioitavissa kuten katsoessa itseä valokuvista tai videolta (Helkama, Myllyniemi & Liebkind 1998). Psyykkisellä puolella vaikuttavat omat ennakkoluulot, asenne sekä omat elämänkokemukset ja niiden ymmärtäminen ja suhteuttaminen työskentelyyn. 37 36 sa
oma ”tässä ja nyt” -läsnäoloni on ilmennyt sekä fyysisenä että psyykkisenä rauhallisuutena ja luontevuutena, ja tietynlaisen kehollisen jäykkyyden poistumisena (Suhonen, R. on syntynyt luottamuksellinen, turvallinen ja selkeä työskentelysuhde sekä oppilaaseen että vanhempiin, 3. Koulukuraattorina tuon kuitenkin aina esiin oppilaalle ja hänen vanhemmilleen mahdollisuuden palata takaisin luokseni, jos on tarvetta. 2014). kukat ja lahjat, vaan yhteisen palautekeskustelun avulla saatu vahvistus siitä, että minun apuani ja tukeani ei enää tarvita. Micuccin (2009) mukaan työntekijän tarpeettomuus on merkki siitä, että asiakas ja hänen perheensä pystyvät itse jatkossa työstämään niitä asioita, joilla he saavat muutosta aikaiseksi, ja työntekijä on näin ollut ”kemiallinen katalyytti” muutosprosessin aikaansaamisessa. 2014.) Seuraavaksi havainnollistan kahden esimerkkitapauksen avulla koulussa perheterapeuttisemmassa roolissa olemista, jota lopputyössäni kuvaan tietynlaiseksi ”kaksoisrooliksi”, kun toimin koulukuraattorin ammattiroolissa, mutta työskentelen enemmän perheterapeutin työotteella. oppilaat ja vanhemmat ovat halunneet tulla koulukuraattoritapaamisiin hyvin haastavissakin elämäntilanteissa, 2. silmiin katsomista, lähekkäin istumista tyttöjen tai vanhempien kanssa, peilikuvamaisesti nojautumista eteenja taaksepäin istuessamme yhteistapaamisessa sekä mahdollisimman rauhallisen ja pehmeän äänensävyn käyttöä. 2014). (Suhonen, R. 2014.) Kaikissa koulun asiakastapausesimerkeissäni, joita olen tässä kuvannut ja joissa on voimavarakeskeisiä elementtejä, on selkeästi neljä yhteistä piirrettä: 1. Oma fyysinen ja psyykkinen luontevuuteni on näkynyt mm. 39 38 ilouutisena tytön päässeen tuettuun jatko-opiskelupaikkaan ja olevan tyytyväinen. Mehrabianin (1972/2007) tutkimusten mukaan positiivinen ja empaattinen kokemus toisesta näkyy helposti fyysisenä läheisyytenä, koskettamisena, pysyvämpänä katsekontaktina ja eteenpäin nojautumisena sekä niskan ja käsien jäykkyyden lieventymisenä. Tässä näen olennaisena sen, että puhuin ääneen kahden eri työroolin avulla eri vaihtoehdoista ja näkökulmista, jotka auttoivat sekä perhettä että minua työntekijänä luomaan uusia merkityksiä ja saamaan uudenlaista suuntaa jatkotyöskentelyssä. Vaikka takaisin palaamista voisi pitää itsestäänselvyytenä, koen kuitenkin työntekijänä tärkeäksi sanoa takaisinpaluumahdolPerheterapia 4/15 Riina Suhonen ”Tuon aina esiin oppilaalle ja hänen vanhemmilleen mahdollisuuden palata takaisin.” PeTe_042015_20151123_FINAL_.indd 38 23.11.2015 10.26. (Suhonen, R. Työskentelyn alkuvaiheessa olin kertonut sekä näille yläkoululaisille tyttöoppilaille että heidän vanhemmilleen perheterapiaopiskeluistani, jonka puitteissa lähdin tarkoituksellisesti suuntaamaan työtäni terapeuttisempaan suuntaan. (Suhonen, R. Se, miten olen kokenut koulukuraattorityössä tehneeni riittävän hyvää työtä, ei ole esim. erityisesti vanhemmat ovat kokeneet minut ”punaisen langan ylläpitäjäksi”, ja 4. lähekkäin istumisessa oppilaiden ja vanhempien kanssa, katsekontaktina sekä edellä mainittuna peilikuvamaisena liikehdintänä, joka on edesauttanut luontevaa myötäelämistä (Suhonen, R. 2014.) Kahdessa viimeisessä tapausesimerkissä koulussa kuvailen kahden yläkoululaisen oppilaan (poika ja tyttö) ja heidän vanhempiensa tapaamisia, joissa oli myös perheterapeuttisempi työskentelyote. Sanattomalla kontaktin ottamisella ja luomisella tarkoitan mm. Molemmat yläkouluikäiset tytöt ja heidän huoltajansa kuvailivat kokeneensa apuni ja rinnalla kulkemiseni voimauttavana ja tietynlaisena ”punaisen langan ylläpitäjänä”, vaikka tukea perheille tuli myös koulun ulkopuolelta. Poikaoppilas ja hänen vanhempansa saivat lisäksi tukea koulun ulkopuolelta. Kun tuotin puheessani seuraavan tyyppisen sisällön ”koulukuraattorina näen asiat tällä tavalla, mutta perheterapeuttina ottaisin huomioon myös nämä asiat”, huomasin haastavassakin keskustelutilanteessa saaneeni hengitettyä paremmin ja huomasin myös molempien oppilaiden tai vanhempien nyökytelleen päätään ja nojautuneen enemmän minua kohti, jonka jälkeen koin keskustelujen ja ajatusten etenevän uudenlaiseen suuntaan ja saaneen myös uusia merkityksiä puolin ja toisin. Vaikka molemmissa tapauksissa perhetilanteet olivat haastavia ja toisen tytön taustalla oli traumaattinen yksilökokemus, auttoivat perheterapiaopinnot niin refleksiivisempään kuin reflektiivisempäänkin työskentelyotteeseen sekä sanallisella että sanattomalla tasolla tyttöjen ja vanhempien tarinaan liittymisessä, erilaisten asioiden puheeksi ottamisessa, kysymysten asettelussa ja kontaktin otossa
Koen itse saaneeni aikanaan kuraattorityöurallani hyvän alkuperehdytyksen ihmissuhdetyöhön ammatillisessa työharjoittelussa kriisikeskuksessa ja myöhemmin vastaavalta kuraattorilta ollessani alkuun äitiyslomasijaisena. 2014; Seikkula & Arnkil 2005). Se, että opettajienkin kanssa voi pohtia asioita yhdessä eri näkökulmista, tuo erilaista ymmärrystä ja visioita oppilaiden hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. paikkakunnasta, koulusta, työehtosopimuksesta ja kuraattorista itsestään. www.finlex.fi. Pohjaten koulukuraattorin nykypäivän laaja-alaiseen työskentelyyn olisi kouluhallinnollisissa ja päättävissä elimissä olennaista huomioida ja mahdollistaa kuraattorien täydennyskouluttautuminen ja tätä kautta parempi työssä jaksaminen. Helsinki: WSOY. (1999). FINLEX ®: Oppilasja opiskelijahuoltolaki 1287/2013. Voimavarakeskeinen oppilasja perhetyö koulun sosiaalityön arjessa PeTe_042015_20151119_.indd 39 23.11.2015 9.03. Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: tiedonsosiologinen tutkielma. POHDINTA Koulukuraattorin työ on tänä päivänä hyvin laajaalaista sosiaalityötä koulussa ja sellaisena se vaatii enenevässä määrin voimavarakeskeisyyttä, empaattista kuuntelun, keskustelun ja sanattoman viestinnän vuorovaikutustaitoja, verkostoyhteistyötä ja itsensä tutkiskelua työntekijänä. Teoksessa M. Tarkoituksenani oli tuoda esiin oman koulukuraattorityön positiivisia puolia ja korostaa ennaltaehkäisevän oppilasja perhetyön tärkeyttä niin sanallisella kuin sanattomalla tasolla. Carter, R. Brummer (toim.): Yhteistyö vanhempien kanssa, s.173–182. Tapausesimerkkien avulla kuvatut omat havainnot ja tunnekokemukseni eivät ole välttämättä samoja kuin asiakkaillani, enkä voi yleistää tältä pohjalta kaikkien kuraattoriasiakkuuksien olevan samanlaisia. Koen olennaisena mainita kuitenkin sen tosiasian, että tämä on ainoastaan minun henkilökohtainen kuvaus omasta työskentelystäni koulukuraattorina enkä voi yleistää kaikkien Suomen kuraattoreiden ajattelevan tai tuntevan näin. Suomentanut ja toimittanut Vesa Raiskila. & Enckell H. l LÄHTEET Berger, P. Yhtälailla niin verkostokuin oppilaan ja vanhempien kanssa tehtävässä voimavarakeskeisessä yhteistyössä luottamuksellisuus ja selkeys ovat tärkeimmät elementit (Suhonen, R. (2015). & Luckmann, T. (2005). Burr, V. (1994, alkuper.1966). (2003). Oma käytännön työssä tehty havaintoni on myös se, että voimavarakeskeinen, yhteinen, kasvokkain pohdiskelu opettajien kanssa eri oppilaiden koulunkäynnistä on auttanut yhteistyön rakentamisessa opettajiin ja myös opettajien voimavarojen pohdiskelussa. Monialaisessa työskentelyssä sekä oppilaan että hänen perheensä kanssa pystytään vielä laajemmin keskustelemaan eri vaihtoehdoista ja löytämään eri toimintapolkuja, joka on mielestäni sekä parasta ennaltaehkäisyä että alustavaa korjaavaa apua, jos perhetilanne on kriisiytynyt. Vaikka mainitsinkin alussa, että koulukuraattori tai -psykologi eivät toimi terapeutteina koulussa, voin todeta kuitenkin kuraattorityöhöni hiipineen perheterapeuttisia elementtejä ja perheterapeuttisesta työskentelyotteesta olleen hyötyä. February 12, 2015 in Adults, Mental Health, Workforce -verkkosivu: www.communitycare.co.uk/2015/02/12/open-dialogue-caremodel-put-mental-health-social-work-back-map/. Näin ollen ei voida unohtaa perehdyttämisen merkitystä koulukuraattorityöuran alkuvaiheessa. 39 38 lisuuden ääneen, jotta oppilaalle tai vanhemmille ei syntyisi vahingossakaan tunne, etteivätkö he olisi uudelleenkin tervetulleita. Allekirjoitan, korostan ja käytän voimavarakeskeisessä koulukuraattorityöskentelyssä monialaista verkostoyhteistyötä aina kun se on mahdollista. Nämä kokemukset ovat olennaisella tavalla rakentaneet pohjaa voimavarakeskeiselle ajattelulle ja halulleni kouluttautua lisää työn ohessa. London: Sage Publications Ltd. Social Constructionism. London: Routledge. Brummer, M. Tämä yhteistyönäkökulman tärkeys on tullut esiin myös muissa ennaltaehkäisevän verkostotyön julkaisuissa (Lehtinen 02/2015). Lisäksi en voi puhua asiakkaideni puolesta enkä yleistää heidän tunnekokemuksiaan. Koulukuraattorin työ ja työsisällöt painottuvat eri tavoin riippuen mm. Tämä on mielestäni myös tärkeä osa ennaltaehkäisevää työtä. An Invitation to Social Construction. J. Oma huomioni on, että mitä intensiivisempi tarve on työskennellä oppilaan tai hänen vanhempiensa kanssa, sitä enemmän terapeuttisia elementtejä keskustelut saavat. L. Lasten ja nuorten psykoterapia. Open dialogue: A care model that could put mental health social work back on the map. Helsinki: Gaudeamus. Gergen, K
Seikkula, J.: Aulangon perheterapiaseminaari 6.-8.6.2013, luento. Suhonen, R. Saarinen T. (2009). (2015). Suhonen, A. 28–43. Helkama, K., Myllyniemi, R. Family therapy – A Constructive Framework. Erityistason perheterapiaopintojen oppimispäiväkirja 2011–2014. A. Sosionomi ja sosiaalityöntekijä – yhdessä vahvoja! Raision perhevalmentajien blogi. Oxford: Blackwell. Nonverbal Communication. (2005). (2014). (2009). (2004). Helsinki: Edita. Gesture and Thought. (1995). (1993). McNeill, D. & Suua P. Micucci, J. Opinnäytetyö: ”Sulla meni heti kädet puuskaan, kun mainittiin wilma-reissuvihko!” – Sanaton viestintä ja sen merkitys koulukuraattorin ja perheterapeutin työssä. Storsjö, A. Vanhanen, M. Videotallenteet perheterapian apuvälineenä. sosiaaliportti.fi/File/0357e9b8-4e99-4b81-9bf8d915c45e763d/Koulun+sosiaality%C3%B6n+asiakastied ot+sosiaalihuollon+asiakastietoj%C3%A4rjestelmiss%C3 %A4.pdf. Perheterapia 4/15 Riina Suhonen PeTe_042015_20151119_.indd 40 23.11.2015 9.03. McNeill, D. New York: Guilford Press. Chicago: Aldine. London: Sage Publications Ltd. Hand and Mind: What Gestures Reveal about Thought. Helsinki: Kirjapaja. Rober, P.: Aulangon perheterapiaseminaari 6.-8.6.2013, luento. Holm, P.: Perheterapian lähiopetuspäivät 2011–2014. (1998). (02/2015). & Liebkind, K. Hirveesti tekijänsä näköistä: Koulukuraattorin työ peruskoulun yläluokilla. Seikkula J. Suhonen, R. & Heikkilä M., koulukuraattori, sosionomi AMK, verkkoartikkeli: Koulukuraattori arjen ammattilaisena: www.talentia.fi/files/147/5739_ Koulukuraattoriarjenammattilainen.doc. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta / Yhteiskuntatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto. Social Being: Revised Edition. (2005). Lehtinen, M. H. E. Sipilä-Lähdekorva, P. The Adolescent in Family Therapy – Harnessing the Power of Relationships, Second Edition. Perheterapia-lehti, 31(1), s. Johdatus sosiaalipsykologiaan. Sanat työssä: vuorovaikutus ammattitaitona. Dialoginen verkostotyö. (2004). Helsinki: Tammi. Chicago: University of Chicago Press. Lowe, R. (2009). Koulun sosiaalityön asiakastiedot sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmissä, Sosiaalija terveysministeriö, Sosiaalialan tietoteknologiahankkeen raportti, Sosiaalikehitys Oy Hämeenlinna: www. Chicago; University of Chicago Press. Helsinki, 04/2014. & Arnkil T. (1972, uusin painos 2007). Väisänen L., Niemelä M. (2012) Pro gradu: Asiantuntijuus ja osaaminen koulukuraattorin työssä. Mehrabian, A. 41 40 Harré, R. Helsinki: Oy Finn Lectura Ab
Suomessa on kerääntynyt paljon kokemusta ja tutkimustietoa perhekeskeisen työotteen soveltamisessa erityisesti vaikeimpien mielenterveyden ongelmien hoitoon (mm. 2012). Tällä hetkellä perheterapeutit muodostavat suurimman Mitä voi vuodessa oppia. Käytännöllisesti orientoituneen koulutuksen sisältö on koostunut perheterapian perinteeseen kuuluvista vakiintuneista työskentelyideoista ja oman vuorovaikutuksellisen toiminnan tutkimisesta. Avainsanat: perheterapia, perhekeskeinen työote, common factors, lyhyt koulutus, videoavusteinen asiakastyön tutkiminen Perheterapia 4/15 PeTe_042015_20151119_.indd 41 23.11.2015 9.03. Monet psykoterapeuttisten hoitojen kohteena olevat ongelmat vaikuttavat myös asiakkaan läheisiin. 2000; Rautiainen ym. Perheitten mukaan ottaminen erilaisten ongelmien hoitoon on siis järkevää. Perheitten mukanaolo hoidossa on parantanut muitten perheen jäsenten hyvinvointia ja vähentänyt muitten terveyspalveluitten käyttöä (esim. Nämä ongelmat ovat suurelta osin julkisen sektorin työkenttää. 2005). Aaltonen ym. 41 40 LYHYEN KOULUTUKSEN TARVE Perheterapia on vaikuttava hoitomuoto moniin niin aikuisten kuin lastenkin ongelmiin (Carr 2009 a ja b). Kirjoittajat ovat toteuttaneet useammassa erilaisessa organisaatiossa vuoden mittaisia perhekeskeisen työotteen koulutuksia, jotka ovat koostuneet teoria opetuksesta, omassa työssä tapahtuvasta harjoittelusta ja työnohjauksesta. – Kokemuksia lyhyestä perhekeskeisen työotteen koulutuksesta Tapio Ikonen PsL, psykoterapian erikoispsykologi, VET-perheterapeutti Mikko Lohilahti PsM, psykologi, perheterapeutti Kirsi Räsänen EsH, perheterapeutti Tässä artikkelissa tarkastellaan lyhyen, vuoden mittaisen syventävän perhekeskeisen työotteen koulutuksen mahdollisuuksia toimia perhekeskeisen hoitokulttuurin vahvistajana. Crane ym. Artikkelissa tarkastellaan kouluttajien ja koulutettavien kokemuksia sekä arvioidaan koulutuksen mahdollisuuksia, toteuttamisen edellytyksiä ja rajoituksia. Suomessa perheterapiakoulutukset ovat alusta asti suuntautuneet erityisesti julkisen sektorin työntekijöitten psykoterapiakoulutuksiksi. Pohdimme myös koulutuksen paikkaa osana perhekeskeisen työkulttuurin synnyttämistä ja ylläpitoa. Koulutuksen alueellinen kattavuus on ollut laaja
Vaikuttaa siltä, että samaan aikaan kun uusia innovaatioita on kehitetty, niin perheterapian asema on ollut vähintäänkin ristiriitainen ja aidosti perheitä huomioivan hoitojärjestelmän ylläpito vaatii jatkuvaa ponnistelua. Psykoterapian yhteisinä vaikuttavina tekijöinä on pidetty mm. Toisenlainen kuva perhekeskeisten hoitokulttuurien kehittymisestä voi syntyä, jos katsomme kansallisten perheterapiakongressien esitysten sisältöjä. Wampold 2001; Sprenkle ym. Perheterapeutit työskentelevät pääsääntöisesti julkisella sektorilla, eikä koulutuksen läpikäyminen avaa samanlaisia mahdollisuuksia yksityiseksi ammatinharjoittajaksi siirtymiseen kuin muut psykoterapiakoulutukset. Koulutusten hinnat ovat nousseet ja se on vaikeuttanut koulutusten järjestämistä. Common factors -ajattelu korostaa erilaisissa terapioissa toteutuvien yhteisten vaikuttavien tekijöiden terapeuttista merkitystä terapiatraditioiden omien muutosteorioitten sijaan. Samalla se herättää myös kysymyksen siitä miten perheitten kohtaamisen perustaitoja voitaisiin kouluttaa sellaisella resurssien käytön kannalta taloudellisella tavalla, että kaikki asiakastyötä tekevät työntekijät pystyisivät ja rohkaistuisivat tekemään työtä myös perheitten kanssa. Tässä tilanteessa on ymmärrettävää, että koulutuksiin hakeudutaan aikaisempaa vähemmän, vaikka perheiden kanssa tehtävän työn merkitys aletaankin ymmärtää ainakin yleisellä tasolla. On todennäköistä, että ainakin lähitulevaisuudessa valmistuvien perheterapeuttien määrä on huomattavasti pienempi, kuin mihin olemme tottuneet. Hyviä tuloksia ei voi pitää tosin aivan ristiriidattomina. Perhekeskeisen hoitokulttuurin syntyminen ja hyvien käytäntöjen ylläpitäminen ei ole automaattista. Näitä taitoja määriteltäessä avuksi voisi tulla tutkimustieto ja erityisesti nk. Lyhyessä koulutuksessa olisi ehkä hyvä keskittyä niihin taitoihin jotka ovat onnistuneen työskentelyn kannalta keskeisimpiä. Perheterapiakoulutus on myös vaikuttanut sen käyneitten työntekijöitten työkäytäntöihin (Pohto & Rautiainen 1992). 2009). 43 42 yksittäisen ryhmän koulutettujen psykoterapeuttien joukossa. Lopulta koulutettava voi löytää oman tapansa käyttää teoreettisia käsitteitä, havaintotaitoja ja toiminnallisia taitoja sujuvasti osana asiakkaiden kanssa käytävää prosessia. Ensimmäisen vuoden ahdistus lienee tuttu ilmiö useimmille perheterapiakoulutuksen käyneille. Tämä on saanut meidät pohtimaan varsinaista psykoterapiakoulutusta lyhyemmän prosessimuotoisen koulutuksen mahdollisuuksia ja rajoja. Stolk ja Perlesz (1990) havaitsivat koulutettavien käsityksen omasta kyvykkyydestään terapeutteina laskevan ensimmäisen koulutusvuoden aikana. LYHYT KOULUTUS TAUSTAA Lyhyt koulutus tuo omat haasteensa oppimiselle verrattuna useamman vuoden mittaiseen terapiakoulutukseen. Kolmeja nelivuotisissa perheterapiakoulutuksissa on usein käytetty paljon aikaa opiskeltujen systeemisten, voimavarakeskeisten jne. Pitkää psykoterapiakoulutusta, esimerkiksi 3tai 4-vuotista perheterapiakoulutusta, voidaan ajatella BennetLevyn (2006) hahmottelemaa psykoterapiataitojen mallia seuraten prosessina, jossa ensin otetaan haltuun teoreettisia käsitteitä, sitten opitaan tekemään havaintoja niiden pohjalta, sitten toimimaan havaintojen pohjalta. Viime aikoina monet julkisen sektorin työnantajat ovat vähentäneet osallistumistaan koulutusten kustannuksiin. Uudessa tilanteessa harvenevan perheterapeuttien joukon rooli ja vastuu perheitä huomioivan hoitokulttuurin ylläpitämisestä ja kehittämisestä korostuu. yhteistyösuhdetta, erityisesti asiakkaan kokemana (Bachelor 1995), asiakkaaseen ja terapeuttiin liittyviä tekijöitä, korjaavia tunnekoPerheterapia 4/15 Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen PeTe_042015_20151119_.indd 42 23.11.2015 9.03. Ammatilliset perinteemme ja ehkä myös arkiajattelumme on rakentunut lineaarisen kausaalisuuden, ongelmien yksilöllisen luonteen ja ongelmien syitten korjaamisen varaan. common factors -ajattelu (esim. Koulutusta ei voi pohjustaa laajalla teoreettisten käsitteiden läpikäymisellä. Tällainen prosessi vie aikaa ja siihen kuuluu varsin usein alkupuolella hämmennystä ja epävarmuuden lisääntymistä. ideoitten synnyttämien maailmankuvallisten jännitteiden pohtimiseen. Psykoterapiakoulutusten piteneminen ja siirtyminen yliopistojen järjestysvastuulle on synnyttänyt uuden tilanteen erityisesti perheterapiakoulutusten järjestämiselle. Perhekeskeisen työn koulutukseen liittyy vielä muihin psykoterapiakoulutuksiin verrattuna maailmankuvallinen lisämauste. Esimerkiksi Pirjo Keskitalo arvioi perheterapeuttisen hoitokulttuurin vakiinnuttamisen onnistuneen vain Keroputaan sairaalan ympäristössä (Keskitalo 2015). Koulutettavan aikaisemmat ajatteluja toimintatavat tulevat haastetuiksi ja uusien omaksuminen vie aikaa
Kolb (1984) on kuvannut kokemuksellista oppimista kehänä, jossa konkreettinen kokemus, sen reflektio, abstrakti käsitteellistäminen ja uuden kokeilu seuraavat toisiaan. Perheterapian työnohjauksessa, erityisesti koulutukPeTe_042015_20151119_.indd 43 23.11.2015 9.03. Ikonen ja Lajunen ovat kuvanneet neuvonantamiseen liittyvää vuorovaikutuksellista monimutkaisuutta, neuvonannon asiakkaan identiteetille muodostamaa uhkaa ja identiteetin suojelutyön merkitystä (Lajunen & Ikonen 2008; Ikonen & Lajunen 2009). Ylipäätään vaikuttaa siltä että aktiivinen, ihmisten välisiin ilmiöihin fokusoiva, kaikista osallistujista kiinnostunut, asiakkaiden viesteille responsiivinen ja asiakkaiden tavoitteita kunnioittava työote on hyödyllinen perheen kanssa työskenneltäessä. 2004). PERHETERAPIOITTEN YHTEISET VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Psykoterapian yleisten vaikuttavien tekijöiden lisäksi on tunnistettu joitakin perheterapialle tyypillisiä yleisiä vaikuttavia tekijöitä. Sprenkle, Davis ja Lebow (2009) ehdottavat perheterapioiden yhteisiksi vaikuttaviksi tekijöiksi ongelmien vuorovaikutuksellista määrittelyä, haitallisten vuorovaikutuskehien katkaisemista, hoitosysteemin laajentamista ja allianssin laajentamista. Tässä suhteessa perheterapia on poikennut monesta muusta psykoterapian traditiosta. Kouluttajina ja teorian muodostajina toimineet terapeutit ovat videoineet tai esitelleet omaa työtään opetustarkoituksessa erilaisissa koulutustilaisuuksissa. Tämä korostaa terapeuttien vuorovaikutuksellisten taitojen ja responsiivisuuden merkitystä myös neuvonantamiseen perustuvissa psykoedukatiivisissa työtavoissa. Nämä sopivat hyvin yhteen mm. Duncan, MilIer ja Sparks (2004) esittivät, että hyvät terapeutit ovat sensitiivisiä asiakkaiden palautteelle. positiivisuutta ja huolehtimista (Beutler ym. Heinosen mukaan lyhyet ja pitkät psykoterapiat edellyttävät erilaisia ominaisuuksia terapeutilta. Perheterapia voidaan nähdä ihmisten välisen vuorovaikutuksen terapiana. sen Rautiaisen (2010) havainnon kanssa, että masennuksen hoitoon liittyvissä pariterapioissa asiakkaat kokivat hyödyllisiksi puhumisen ja puolison mukanaolon. kemuksia, ongelman ratkaisutaitojen kehittymistä jne. PEDAgOgISIA AJATUKSIA Oppiminen, kokeilu ja oman työn tutkiminen Oppijat ovat erilaisia sen suhteen, miten heidän oppimistyyleissään erilaiset strategiat korostuvat. Psykoterapeutin aktiivinen ja tilanteeseen tarttuva vuorovaikutustyyli oli hyödyllinen erityisesti lyhyissä terapioissa, jotka kestivät noin puoli vuotta (Heinonen 2014). Terapeuttiin liittyvistä tekijöistä on esitetty tärkeiksi mm. Terapeuttien toimista hyödyllisiksi oli koettu hyvät kysymykset, aktiivisuus, kommunikaation selventäminen ja hyvä yhteistyösuhde. Terapeuttien ominaisuuksista hyödyllisinä oli koettu välittäminen, rauhallisuus, neutraalisuus, aito kiinnostus ja halu auttaa molempia puolisoita. Honey ja Mumford (1992) ovat tyypitelleet oppimistyylejä sen mukaan, miten nämä eri osaprosessit korostuvat oppimisessa. Asiakkaaseen liittyvistä tekijöistä on korostettu mm. Waren ja O´Donoughuen (2005) mukaan yhden tai useamman osaprosessin puuttuminen voi olla haitallista oppimiselle. Tallenteiden käyttö oppimisen apuna Näkyvän vuorovaikutuksen tarkastelulla suoraan työtilanteessa tai tallenteiden avulla on ollut perinteisesti merkittävä rooli perheterapiakoulutuksissa. sosiaalista tukea, motivaatiota, ongelmanratkaisutaitoja, maailmankuvaa, muutosvaihetta, kykyä pitää yllä ihmissuhteita jne., ei niinkään diagnoosia tai ikää, sukupuolta tai muita senkaltaisia muuttujia. Näin ollen on luonnollista, että perheterapian tekemisessä ja koulutustraditiossa vuorovaikutuksen havainnoinnilla ja tutkimisella on ollut aina merkittävä osuus. 43 42 Mitä voi vuodessa oppia. Haitalliseksi samassa tutkimuksessa oli koettu hämmennys terapian tavoitteista, erilaiset odotukset terapiasta, edistymisen puute, luottamuksen puute terapeutteihin, vaikeus puhua puolison kanssa ja motivaation puute. Blow ja Distelberg (2006) totesivat, että manualisoiduissa perheterapioissa tarvitaan terapeuttien aktiivista otetta perheenjäsenten mukaan saamiseen, muutokseen valmisteluun ja yhteistyösuhteen ylläpitoon sekä joustavuutta, responsiivisuutta, luovuutta, päätöksentekokykyä ja sitoutumista
Kagan ja Kagan olettavat, että ihmisten luontainen vuorovaikutuksen lukutaito voi häiriintyä, kun koulutuksessa oleva terapeutti keskittyy valmistelemaan seuraavaa vuorovaikutuksellista siirtoaan. Siellä käytiin läpi vuosina 2007–2009 mittava toiminnan kehittämishanke, jossa toimintoja järjesteltiin uudelleen. Myös hoitojen suunnitelmallisuutta ja arviointia pyrittiin lisäämään. Lisäksi on havaittu, että oman toiminnan tarkastelu videonauhoitteiden avulla voi olla haastavaa ohjattaville. Esimiesten ja asiakastyötä tekevien työntekijöitten yhteiset työpajat olivat keskeisessä asemassa muutoksia valmisteltaessa ja toteutettaessa. Kagan ja Kagan ovat kehitelleet 1960-luvulta asti IPR:ksi (Interpersonal Process Recall) kutsuttua vuorovaikutustilanteiden tutkimusmenetelmää, jossa äänitai videotallenteen ja haastattelijan tuen avulla on mahdollista jälkikäteen palauttaa mieleen omia työskentelytilanteen aikaisia ajatuksia, tunteita, havaintoja, reaktioita jne. Muutosten toteuttamisen jälkeen havaittiin, että perheitten kanssa työskentelemiseen liittyvät konkreettiset työtaidot pitää ottaa seuraavaksi kePerheterapia 4/15 Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen PeTe_042015_20151119_.indd 44 23.11.2015 9.03. 45 44 sellisissa konteksteissa, ovat korostuneet erilaiset suoran työnohjauksen muodot ja videotallenteiden käyttöön perustuvat työtavat. Toimintojen uudelleen organisointi tapahtui dialogisesti ja onnistui hyvin (Kärnä & Räsänen 2009). Tämä vaatii ohjaajilta tietoisuutta identiteetin suojelutyön tarpeesta ja menetelmistä (Lajunen & Ikonen 2008, Ikonen & Lajunen 2009). 2005). Aikaisempi kokemus videonauhoitteiden käyttämisestä työnkehittämiseen tähtäävässä oman työn tutkimisessa ja työnohjauksellisissa tarkoituksissa viittaa siihen, että videonauhoitteet ovat potentiaalisesti tehokas keino oman vuorovaikutuksellisen itsetuntemuksen syventämiseksi, mutta huomion kohdistaminen esimerkiksi asiakkaan diagnosoinnin sijasta vuorovaikutukseen ja työntekijän omaan toimintaan voi vaatia ohjaajan aktiivista panosta, vuorovaikutuksellisen agendan ylläpitämistä (Ikonen 2008). Menetelmä mahdollistaa myös vuorovaikutuksen rakentumisen havainnointia (Kagan & Kagan 1997). Laitila ym. Heidän mukaansa taitojen opettamiseen perustuva menetelmä oli selkeästi tehokkaampi oppimistulosten kannalta käytetyllä mittarilla arvioituna. lopetettiin avo-osaston toiminta ja perustettiin liikkuva akuuttityöryhmä, yhdistettiin kuntoutustyötä tekeviä ihmisiä yhteen työryhmään jne. VUODEN MITTAINEN PERHEKESKEISEN TYöN KOULUTUS Taustaa, ensimmäinen koulutus Joensuun mielenterveyskeskus vastaa avohoidon aikuisten mielenterveyspalveluista Joensuun kaupungin alueella. Terapeutin oman ajattelun ja vuorovaikutuksellisen toiminnan tarkastelu on nähty tärkeänä osana asiantuntijuuden kehittymistä (esim. Tavoitteena oli palveluprosessin selkeyttäminen ja hoidon saatavuuden varmistaminen. IPR -menetelmää on käytetty niin tutkimuksellisissa kuin koulutuksellisissakin tarkoituksissa. Kirjoittajat myös arvioivat IPR:n soveltuvan ehkä paremmin pidemmälle ehtineitten neuvojien koulutukseen. Ensimmäinen kirjoittaja toimi tässä hankkeessa konsulttina ja kaksi muuta kirjoittajaa työskentelivät mielenterveyskeskuksessa. 2005). Vertaillut opetusmenetelmät kuitenkin vaikuttivat muistuttavan toisiaan varsin paljon: kumpaankin sisältyi hieman teoriaopetusta, oppikirjoihin tutustumista, kokeneen neuvojan työn seuraamista, harjoittelua jne. Yksi kirjoittajista on kehitellyt IPR:n pohjautuvaa videoavusteisen mieleen palauttamisen menetelmää pidemmälle edistyneitten perheterapiaopiskelijoitten työnohjaukseen. Rogersin mukaan nauhoitusten tarkastelu voi auttaa tunnistamaan sekä asiakkaan oivallusta että vastarintaa palvelevia terapeutin interventioita. Crews ja kumppanit vertailivat IPR:n perustuvaa menetelmää taitojen opettamiseen pohjautuvaan menetelmään neuvontataitojen oppimisen näkökulmasta koulutustaan aloittelevien neuvojien koulutuksessa (Crews ym. Rogersin mielestä useimmat terapeutit ovat direktiivisempiä kuin luulevat. He päättelivät, että aloittelevien neuvojien koulutuksessa menetelmien ja taitojen opettaminen on tehokkaampaa, kuin itsetuntemuksen lisääminen IPR:n kaltaisella menetelmällä. Prosessin aikana mm. Perhekeskeinen toiminta oli yksi hankkeen keskeisistä periaatteista. Menetelmän tarkoituksena on auttaa opiskelijoita tutustumaan ja tulemaan tietoisemmaksi omasta työtavastaan ja laajentamaan omaa vuorovaikutuksellisten työvälineitten valikoimaansa. Äänitallenteiden dokumentoidun käytön terapeuttien ja neuvojien koulutuksessa voidaan katsoa alkaneen Carl Rogersin työstä (Rogers 1942)
Kokemus erilaisista koulutuksista on opettanut, että uuden oppiminen tapahtuu paljon nopeammin teorian kuin havainnoinnin tai toiminnan tasolla. Esimerkiksi tottumuksemme katsoa maailmaa hyvin yksilökeskeisesti voi olla merkittävä hidasMitä voi vuodessa oppia. Tässä tilanteessa päätettiin aloittaa kaikille työntekijöille suunnattu sisäinen koulutus perheitten kanssa työskentelemisen perusteista. 45 44 hittämisen kohteeksi. Omien oppimistavoitteiden määrittely ja yhteinen keskustelu niistä koulutuksen alussa on katsottu hyödylliseksi, vaikka erityistason perheterapiakoulutuksistakin tulleen kokemuksen mukaan koulutusta aloittaessa tavoitteiden määrittely ei ole helppoa ja tavoitteet jäävät helposti yleiselle tasolle. KÄYTÄNNöLLISTÄ OPISKELUA Vuoden mittaisessa koulutuksessa ei ole varaa pidemmissä koulutuksissa esiintyvään ensimmäisen vuoden hämmennykseen ja ahdistukseen. Ikään kuin konsultoitaisiin teoriaa ja menetelmiä käytännön ongelmia ratkottaessa. Ajatuksena oli tarjota kaikille työntekijöille lisää valmiuksia ja rohkaisua perheitten kohtaamiseen. PeTe_042015_20151119_.indd 45 23.11.2015 9.03. Perheitten kanssa käytävät keskustelut olivat olleet perinteisesti paljolti perheterapiakoulutuksen käyneitten työntekijöitten vastuulla ja eläköitymisten sekä työpaikan vaihdoksien vuoksi mielenterveyskeskuksessa työskenteli tässä vaiheessa enää kaksi perheterapeuttia, joita tilanne kuormitti liikaa. Pääkouluttaja vastasi teoriapäivien suunnittelusta, mutta päivien toteutuksessa olivat mukana myös pienryhmien ohjaajat. Perheitten kanssa työskentelyä tunnuttiin myös varottavan, koska monet työntekijät epäilivät omia taitojaan. Teoriapäivät olivat koko päivän mittaisia ja työnohjaustapaamiset 1,5 tuntia kerrallaan. Uuteen asiaan tutustuminen ei alkanut lukemalla teoriaa, vaan varsin tiivistetyillä miniluennoilla, joiden jälkeen siirryttiin nopeasti harjoituksiin ja oman työn pohtimiseen. Ajatuksena oli säilyttää tiivis oman kokemuksen, työstä nousevien haasteiden ja perheterapian tarjoamien ajatusmallien ja menetelmien välinen dialogi. työpajojen vetäjänä kehittämishankkeessa ja pienryhmien ohjaajat olivat mielenterveyskeskuksessa toimivia perheterapeutteja. Oppimistavoitteiden määrittely liittää koulutusta arkityöhön ja muistuttaa jokaisen oman panoksen merkityksestä opiskelun kannalta. Koulutettavia ajateltiin aikuisina autonomisina oppijoina (Stratton 2005), jotka ottavat opetetusta sisällöstä jotain ja liittävät sen aikaisempaan ajatteluunsa ja menetelmällisiin repertuaareihinsa. Pyrittiin myös siihen, että vastuu perheitten kanssa työskentelystä jakaantuisi tasaisemmin ja työryhmiin kuuluvien perheterapeuttien rooli muuttuisi konsultatiivisempaan suuntaan. Monet lyhyet terapeuttisten menetelmien johdantokoulutukset ovat olleet teoriapainotteisia. Lyhyessä koulutuksessa on hyvä koettaa löytää välittömästi palkitsevia oivalluksia. Alun perin ideana oli jopa rakentaa opiskelu niin, että käytännön elämästä nostettuihin ongelmiin haettaisiin ratkaisuja uusista ideoista ja menetelmistä. On hyödyllistä löytää välineitä niihin tilanteisiin, jotka ovat itselle haastavia perheitten kohtaamisessa. Kaiken kaikkiaan ajatuksena oli kunnioittaa koulutettavien omaa aikaisempaa osaamista. Teoriapainotteinen opetus antaa helposti uusia käsitteitä joiden soveltaminen havainnointiin ja toimintaan ei tapahdu automaattisesti. Teorian läpikäymisessä päädyimme eräänlaiseen ”rusinat pullasta” ajatteluun, jossa perheterapian perinteiden keskeisiä ideoita esiteltiin tiivistäen ja valikoiden. Pääkouluttaja oli toiminut mm. Tarkoituksena oli myös löytää yhteisiä tapoja hahmottaa perheitten auttamista. Tämä helpotti erilaisten ideoitten demonstroimista ja harjoitusten ohjaamista, reflektointia, videointia ym. Koulutuksen tavoitteena ei ole tarjota uutta paradigmaa tai rakentaa uutta ammatti-identiteettiä perhetyöntekijänä, vaan tarjota uusia välineitä, jotka rohkaisisivat laajentamaan omaa ammatillista repertuaaria perheiden ja verkostojen kohtaamiseen. teoriapäivien aikana. Vuoden mittainen koulutus toteutettiin kahtena vuotena ja siihen osallistui 20 työntekijää mielenterveyskeskuksesta. Työntekijöitten välillä oli ajattelutapaeroja siinä, millä tavalla perheitten kanssa työskentelyä pidettiin merkityksellisenä. KOULUTUKSEN RAKENNE Koulutuksen rakenne näillä ensimmäisillä kursseilla oli sellainen, että kymmenen teoriapäivän väleihin sijoitettiin yhdeksän pienryhmässä tapahtuvaa työnohjaus/tutortapaamista. Teoriaopetuksen ryhmäkoko oli 10–12 ja pienryhmien 5-6 koulutettavaa. Varsin helposti käy niin, että toiminta ei muutu mutta sitä ruvetaan kuvaamaan uusilla sanoilla
Vastaavasti toiminnallisista taidoista keskeisiä ovat olleet koulutuksessa yhteistyösuhteen ylläpitämiseen ja dialogisuuteen liittyvät taidot. Esimerkiksi ensimmäiseen tapaamiseen orientoituminen, keskustelun aloittaminen ja tilan tekeminen eri perheenjäsenille, neutraalisuus ja uteliaisuus ja dialogiseen vastaamiseen liittyvät taidot olivat kurssin keskeisimpiä oppimistavoitteita. laajempien verkostojen kanssa työskentelyä, lasten huomioon ottamista ja vanhemmuuden kysymyksiä (esimerkiksi toimiva lapsi ja perhe -menetelmät, vanhemmuuden roolikartta jne.) on käsitelty tarpeen ja toiveiden mukaan kursseilla. Myös muita teemoja on käyty läpi ryhmäläisten tarpeiden mukaan: mm. Koulutuksen alkupuolella on käsitelty myös neuvonantamisen monimutkaisuutta. Aivan koulutuksen alussa on tarkasteltu erilaisia tavallisesti yksilöllisiksi miellettyjä vaivoja, kuten esimerkiksi masennusta tai psykoosia ja esimerkkien kautta on pohdittu erilaisia ongelman ympärillä tapahtuvia ilmiöitä eri perheenjäsenten näkökulmasta. Alusta asti koulutuksen opetussuunnitelma on haluttu pitää avoimena sekä joustavana, ja ryhmästä nouseviin tarpeisiin on pyritty reagoimaan. Omia kokemuksia oppimisesta ja näitten kokemusten synnyttämiä tarinoita itsestä oppijana on tarkasteltu johdantona narratiiviseen ajattelutapaan. Runsas harjoittelu ja harjoitusten videointi, oman toiminnan reflektointi, asiakkaiden näkökulmiin eläytyminen jne. Tässä tarkoituksessa on harjoiteltu mm. TAVOITTEITA Keskeisiksi oppimistavoitteiksi käsitteellisten ja havaintotaitojen kohdalla koulutuksessa tulivat perhekeskeisen näkökulman herättäminen, ongelmien vuorovaikutuksellisen puolen tunnistaminen ja moniäänisyyden ymmärtäminen. Tämän vuoksi kokeilemisella, harjoittelemisella ja työnohjauksella on ollut keskeinen osuus koulutuksessa. Myöhemmin myös koulutettavat katsoivat omaa työskentelyään vastaavalla tavalla videonauhoitteita pätkittäin purkamalla. Systeemisiä ja narratiivisia näkökulmia on tarjottu vaihtoehtoisina tapoina hahmottaa ongelmia ja niitä ylläpitäviä prosesseja. SISÄLTöJÄ Kaikkien perheenjäsenten huomioon ottaminen ja tasapuolisuus on helpompaa, kun on käytettävissä joitakin työvälineitä monenväliseen keskusteluun. ovat olleet keinoja pysähtyä sen äärelle miten vuorovaikutus rakentuu perättäisten siirtojen äärelle ja mikä kenenkin mukanaolijan panos on ollut vuorovaikutuksen rakentumisessa. joitakin liittymisen tekniikoita, dialogisen keskustelun virittämistä ja sirkulaarisen haastattelun perusteita. Harjoituksissa käytettiin paljon videonauhoittamista ja nauhoitettuja harjoituksia katsottiin pala palalta. Vuorovaikutustietoisuuden kehittäminen on ollut käsitteellisten taitojen kehittämistä tärkeämpi tavoite tässä koulutuksessa. Opimme puhumaan perhekeskeisyydestä, mutta emme kohtaa perheitä emmekä havainnoin ongelmien ihmisten välistä puolta mitenkään aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. Myös runsas esimerkkien avaaminen, demonstraatiot, simulaatiot ja muut toiminnalliset harjoitukset, jotka ovat tuttuja perheterapiakoulutuksista, tulivat keskeiseksi osaksi teoriaopetusta. Omia ajatuksia ja havaintoja tilanteista reflektoitiin sekä erilaisia vaihtoehtoisia toimintatapoja kokeiltiin. Voimavarakeskeiset haastattelutavat ovat myös olleet keskeisesti esillä, erityisesti hoidon tavoitteiden määrittelyn ja arvioinnin työkaluina, koska ne auttavat nostamaan esille asiakkaalle merkityksellisiä tavoitteita. Koulutuksen alkupuolella kouluttajat koettivat avata mitä olivat ajatelleet ja havainneet toimiessaan demonstraatioissa terapeutteina. Tämä on vaatinut koulutettavien aktiivista osallistumista harjoituksiin. Ajatuksena on tuoda vuorovaikutuksellista näkökulmaa monesti aika suoraviivaisesti toteutettuun psykoedukatiiviseen työtapaan. Oman toiminnan osuus tuli alusta lähtien keskeiseksi osaksi koulutusta. 47 46 te aidosti vuorovaikutuksellisen havainnointitavan syntymiselle. Laajempana tavoitteena on ollut se, että työntekijät pystyisivät kohtaamaan perheiPerheterapia 4/15 Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen PeTe_042015_20151119_.indd 46 23.11.2015 9.03. Samalla on päästy tarkastelemaan koulutettavan oman ajattelun muodostumista ja omien odotusten merkitystä erilaisten vuorovaikutustilanteiden rakentumisessa sellaisessa kontekstissa, joka ei ole ehkä yhtä herkkä ja henkilökohtainen kuin vaikkapa ajatukset hyvästä parisuhteesta. Kaikkien eri teorian osa-alueitten opetuksessa on koetettu ylläpitää moniäänistä, asiakaskeskeistä ja dialogista painotusta
Englanninkielisen materiaalin lukemiseen vain harvoilla on mielenkiintoa, joten luettavan tulisi olla suomenkielistä. Esimerkki yhdestä mahdollisesta koulutuksen sisällöstä löytyy osoitteista: www.tapioikonen.fi/ koulutukset tai www.perheterapiakeskus.fi/palvelut/koulutukset. Seuraavassa on yhteenveto sekä ryhmäkeskusteluista että kirjallisista palautteista. Monet haastatteluihin osallistuneista kertoivat harjoitusten, videoinnin ja videointien tarkastelun olleen keskeisiä uuden oppimisessa. Keskustelut videonauhoitettiin. Melko harvat kurssilaisista ovat valmiita lukemaan hyvin laajoja tekstejä. PeTe_042015_20151119_.indd 47 23.11.2015 9.03. Koulutettavia on kannustettu pitämään vapaamuotoisia työja oppimispäiväkirjoja, joita voidaan käyttää pienryhmäkeskustelujen apuna. Videointiin kuvattiin liittyneen jonkinlaista alkujännitystä tapaan: ”Onks tukka hyvin?”. Tärkeimpien perheterapiatraditioitten keskeisiä käsitteitä on käyty läpi tiivistetyssä muodossa. Lisäksi osallistujilla oli mahdollisuus antaa palautetta samoihin kysymyksiin kirjallisesti. Tarve uuden kirjallisen materiaalin tuottamiseen on ollut ilmeinen: tämän tyyppisen kurssin oheislukemistoksi ei ole ollut kaikista teemoista saatavilla sopivaa, perusteista lähtevää, kansantajuista ja tiivistä koulutuksellisesti orientoitunutta suomenkielistä materiaalia. Yhtä usein mainittiin alkuvaiheessa haastavaksi harjoituksiin osallistuminen ja niiden videointi. Heidän tehtävänään oli pitää huolta, että ryhmissä keskusteltaisiin ainakin seuraavista aiheista: • Mikä koulutuksessa oli kiinnostavaa. • Millainen kokemus koulutus oli kaiken kaikkiaan. Koulutuksen kiinnostavista puolista esille nousi useimmiten opiskelun tapa: tekeminen, kokemuksellisuus, dialogisuus, omakohtaisuus ja käytännöllisyys. 47 46 tä tarpeen vaatiessa erilaisissa hoitoon liittyvissä tilanteissa, kuten esimerkiksi hoidon suunnittelussa ja arvioinnissa, hoitokokouksissa, kriisitilanteissa jne. Jokaiseen ryhmään osallistui myös toinen pienryhmien ohjaajista. • Millainen oli käytännön harjoitusten merkitys koulutuksessa. Harjoituksiin ja videointiin tottuminen tapahtui Mitä voi vuodessa oppia. KOKEMUKSIA Ensimmäiset koulutukset, koulutettavien näkökulma Kahtena vuonna Joensuun mielenterveyskeskuksen koulutuksiin vuosina 2010–2012 osallistuneista 20 työntekijästä 12 osallistui kesällä 2013 järjestettyihin ryhmäkeskusteluihin, joissa arvioitiin koulutusta ja sen vaikutusta omaan työhön. Niitä ei ole strukturoitu kovin paljoa, ne ovat saaneet kehittyä aika pitkälle omilla ehdoillaan. Tämä on tapahtunut miniluennoilla. Lisäksi materiaalin pitäisi olla havainnollista, tavoitehan on tukea erilaisten vuorovaikutustilanteiden ja oman toiminnan ymmärtämistä, ei niinkään tarjota kattavaa teoreettista kehikkoa perheterapian eri viitekehyksistä. Yksi haastatelluista tosin totesi omassa työssä harjoittelun olleen koulutuspäivien harjoituksia helpompaa. • Miten koulutus vaikutti työhösi, saitko koulutuksesta uusia välineitä työhösi, mitä. Käytetyn materiaalin pitäisi siis olla lyhyttä ja ytimekästä. Alice Morganin teos ”Johdatus narratiivisen terapiaan” (2005) voisi toimia konkreettisuutensa ja havainnollisuutensa puolesta esimerkkinä materiaalista, joka toimii tämän tyyppisen koulutuksessa. Koulutuksiin kuuluvilla pienryhmillä on ollut sekä työnohjauksellisia että teoriaopetusta syventäviä tavoitteita. • Mikä koulutuksessa vaikutti sinuun eniten, yksi tärkein asia. Tarvitsemme käsitteitä kokemuksen jäsentämiseen. Vaikka olemme korostaneet tässä omakohtaisuuden ja kokemuksellisuuden merkitystä on myös selvää, että teorialla ja käsitteellisillä taidoilla on oma osansa oppimisessa. Myös kirjallista materiaalia on tarjottu oheislukemistoksi. Osa opiskelijoista kaipaa lisää lukemista ja sitä on pyritty tarjoamaan. • Mikä koulutuksessa oli vaikeaa. Koulutukseen liittyvissä vaikeuksissa nousi eniten esille kahden tyyppisiä asioita: toisaalta opiskelijaan itseensä liittyvät tekijöitä, jotka vähensivät mahdollisuutta keskittyä opiskeluun, kuten oma ajankäyttö, vähäinen lukeminen ja valmistautuminen, varovaisuus harjoituksiin osallistumisessa jne
Tämä on hieman yllättävää koska näitä sisältöjä voisi pitää kurssin haastavimpina. Perheitten tapaamista oli alettu tehdä paitsi työpaikalla toimivien perheterapeuttien myös koulutusryhmäläisten kanssa. Kysyttäessä yksittäistä koulutuksesta mieleen jäänyttä asiaa useammat koulutuksessa mukana olleet tiivistivät kokemuksensa esimerkiksi seuraavanlaisiin tiivistyksiin: ”Go slow to go fast”, ”Keep it simple, älä yritä liikaa”, ”Et ole yhtä kuin ongelmasi” jne. Oma ymmärtämisen kiire tuntui hankalalta. Useimmiten mainittiin muutoksia joita voisi pitää jollakin tavalla yleisen tason asenteellisina ja ajatuksellisina muutoksina. Yksi haastatelluista sanoi, että vaikka hän ei kokenutkaan perhekeskeisen työskentelyn ideoita itselleen sopiviksi, niin tutustuminen niihin auttoi ymmärtämään toisten työtä. Koulutuksella koettiin olevan vaikutusta omaan työhön. Ensimmäisestä kymmenen opiskelijan ryhmästä viisi opiskelijaa hakeutui kurssin jälkeen erityistason perheterapiakoulutukseen ja kaksi heistä on hakeutunut tässä vaiheessa jo perheterapian kouluttajakoulutukseenkin. Oikean toimintatavan tavoittelu on vaihtunut kokeilevampaan tapaan toimia, eli vaihtoehdot ja joustavuus olivat lisääntyneet. On tapahtunut yleistä rohkaistumista, perheitten tapaamiseen liittyvä jännitys oli vähentynyt. 49 48 kuinkin nopeasti, kuten yksi haastatelluista asian ilmaisi: ”Ensin tuli ihan sellanen kauhun tunne, mutta äkkiä se meni ohi”. Myös uusien asioitten oppimisen tuoma hämmentävyys mainittiin, uudenlaisia ajatuksia ja käsitteitä tuli paljon ja niitä ei ollut aluksi helppo sijoittaa mihinkään. Se mikä kenellekin sopii vaikuttaa yksilölliseltä. Perheterapia 4/15 Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen PeTe_042015_20151119_.indd 48 23.11.2015 9.03. Heidän kokemuksensa oli se, että kurssi oli valmistanut heitä perheterapiaopintoihin: oman työn videointi ja avaaminen oli helpompaa, monet asiat olivat jollain tavalla tuttuja, vaikka pidemmässä koulutuksessa ne saivatkin enemmän syvyyttä. Arviointikeskusteluissa puhuttiin myös siitä, että koulutuksen työskentelytapa opetti toimiman yhdessä ja avoimemmin. Yksittäisiä työskentelytekniikoita mainittiin vaihtelevasti. Useat haastatellut kertoivat, että harjoitukset ja oman toiminnan tutkiminen osoittautuivat sittemmin hyödyllisimmäksi osaksi koulutusta. Omiin ajatuksiin luotettiin aikaisempaa enemmän, mieleen tulevien asioitten puheeksi ottaminen koettiin helpommaksi kuin aikaisemmin. Itselle asetetut vaatimukset olivat vähentyneet ja tilalle oli tullut väljyyttä kuunnella itseä ja asiakkaita. Eräs perheterapiakoulutukseen hakeutuneista sanoikin, että erityistason koulutukseen hakeutumisen pitäisi tapahtua tämänkaltaisen johdantokoulutuksen jälkeen. Hän oli myös mukana työryhmän asiakastyössä, varsin usein tilanteissa, joissa perheitä kohdattiin. Monet mainitsivat yhdessä tekemisen ja työparityön lisääntyneen muutenkin kuin perheitten kanssa työskentelyssä koulutuksen myötä. Yksittäisistä työskentelyteknisistä ideoista kurssilaiset olivat ottaneet joitakin itselleen sopivia palasia. Mainittiin myös, että vanhoista ajatustottumuksista oli joskus vaikeaa päästää irti. Koulutuksen jälkeen perheitä uskallettiin tavata erilaisissa vastaanottotilanteissa ja perheen näkökulma tuli mieleen yksittäisen asiakkaankin kanssa keskusteltaessa. Jotkut kertoivat oman arkuuden haitanneen osallistumista. Kysymysrepertuaarin laajeneminen ja narratiiviset ideat mainittiin hieman muita useammin kirjallisissa palautteissa. Koulutusten ollessa meneillään hänen arvioissaan tuli esille päällimmäisenä koulutuksen aktivoiva ja hyvin arkityöhön maastoutuva vaikutus. Mainintoja saivat haastatteluteknisten valmiuksien paraneminen, voimavarakeskeiset ja narratiiviset työtavat, monisukupolvisuus ja sukupuun käyttö, työparityö, verkostotyö ja oman työn tutkiminen videoitten avulla. Haastateltujen kokivat, että he kuuntelivat asiakkaita aikaisempaa paremmin. Siinä kohtaa vaikutti siltä, että moneen muuhun asiakastyön sisältöön liittyvään koulutukseen verrattuna rakenne, jossa on koulutukseen integroitu työnohjaus ja jossa suuri osa työryhmästä on yhtä aikaa koulutuksessa vaikuttaa paremmin arkityön käytäntöihin. Luottamus omaan pärjäämiseen monenkeskisissä tilanteissa oli lisääntynyt. Vuorovaikutuksellisen tietoisuuden ja pelisilmän parantuminen mainittiin myös. Vaikutti siltä, että suurimmat koetut muutokset olivat työskentelyyn liittyvien asenteiden ja yleisen orientaation tasolla. ENSIMMÄISET KOULUTUKSET, ESIMIEHEN NÄKöKULMA: Koulutukseen osallistuneitten työntekijöitten esimiehenä toimineen osastonhoitaja Marjatta Vessosen kanssa käytiin useammassa vaiheessa keskusteluja koulutukseen liittyen
Välillä oli mahdollista seurata kouluttajien toimintaa, välillä pääsi harjoittelemaan itse. Kaikella tällä oli varmasti merkitystä opiskeluun liittyvän turvallisuuden tunteen kannalta: tutussa porukassa oli helppo kokeilla, jakaa kokemuksia ja ottaa riskejä. Pienryhmäkouluttajat toimivat myös työntekijöinä mielenterveyskeskuksessa. Tämä taas välittyy myös kouluttajille, jotka joutuvat ponnistelemaan tavallista enemmän havainnollistaakseen asiaa. PeTe_042015_20151119_.indd 49 23.11.2015 9.03. Koulutukseen osallistujat tunsivat toisensa kohtalaisen hyvin ja koulutuksen ulkopuolellakin oli tietoinen pyrkimys lisätä työn tekemistä yhdessä. Perheterapeuttien roolin koettiin myös muuttuneen mielenterveyskeskuksessa konsultatiivisempaan suuntaan, perheterapeutteja pyydettiin aikaisempaa enemmän työpareiksi ja keskustelukumppaneiksi, samalla kun perheitä lähetettiin heille aikaisempaa vähemmän. Kehittämishanke mahdollisti ihanteellisen resurssien käytön. Mitä voi vuodessa oppia. Ensimmäiset koulutukset Joensuun mielenterveyskeskuksessa toteutuivat onnellisten tähtien alla: koulutusten aloittaminen tapahtui tilanteessa, jossa edellisinä vuosina toteutettu kehittämishanke oli yhdistänyt työryhmää, työpajoissa oli puhuttu paljon työn tekemisestä ja tarve tälle koulutukselle oli noussut siitä prosessista. Myös pienryhmien vetäjinä toimivat perheterapeutit toimivat mielenterveyskeskuksessa ja olivat kurssilaisten käytettävissä konsultteina myös arkityössä. KOULUTTAJIEN NÄKöKULMA, ENSIMMÄISET KOULUTUKSET: Ensimmäisissä koulutuksissa, jotka toteutettiin mielenterveyskeskuksen sisäisinä koulutuksina, oli hyvin intensiivinen tunnelma. Koulutuspäivien sisällä oli helppoa improvisoida, koulutuksen rytmiä oli helppo varioida ja pitää monipuolisena. Kouluttajat tunsivat myös toisensa jo kehittämishanketta edeltävältä ajalta, sillä he olivat olleet samaan aikaan perheterapiakoulutuksessa. Harjoituksissa oli vahva osallistumisen ja avoin oman työn tarkastelun ilmapiiri. Kouluttajien välinen dialogi toi koulutukseen mukaan rentoutta ja joustavuutta ja varmasti helpotti esimerkiksi moniäänisyyden elämistä keskustelussa. Heidän arvionsa työskentelytavoissa ja asenteissa tapahtuneista muutoksista olivat samansuuntaisia kuin kurssilaistenkin. Jos teoreettisempi keskustelu tuntui muuttuvan väsyttäväksi, oli helppoa improvisoida asiaa havainnollistava demonstraatio. Myös systeemisten ideoitten välittämiselle käytettävissä oleva aika on tuntunut lyhyeltä. Myös kolmen kouluttajan osallistuminen koko ajan teoriaopetukseen oli hyödyllistä, jolloin erilaisten työskentelytekniikoiden, esimerkiksi reflektoinnin, demonstroiminen oli helppoa. Toinen pienryhmäkouluttajista toimii yhä mielenterveyskeskuksessa ja hänen arvionsa mukaan muutokset yhdessä tekemisen lisääntymisessä, perheitten kohtaamisen luontevuudessa ja työntekijöitten valmiudessa perheitten kohtaamiseen ovat olleet ainakin toistaiseksi pysyviä. Teoriakouluttaja oli myös tuttu kehittämishankkeen aikaisemmista vaiheista. Esimerkiksi ongelman ulkoistaminen ja henkilöiminen ovat niin erilaisia mielenterveystyön perinteisiin toimintatapoihin verrattuna, että ne aiheuttavat eniten päänvaivaa kurssilaisille. Kouluttajien aktiivinen toiminta ja oman toiminnan avoin reflektointi loivat myös mallia kurssilaisten osallistumiselle. Koulutusten eri teemoista narratiiviset ideat ovat tuntuneet haastavimmilta kouluttajan kannalta. Kehittämishanke merkitsi myös sitä, että hoitohenkilökunnan esimiehenä toiminut osastonhoitaja oli ollut yksi aloitteen tekijöistä koulutuksen aloittamisessa ja hän oli myös hyvin perillä meneillään olevasta koulutuksesta ja hänen oli näin ollen mahdollista tukea henkilökuntaa koulutuksen aikana. 49 48 Kaksi vuotta koulutusten jälkeen käydyssä arviointikeskustelussa kriittisenä näkökulmana tuli esille se, että ajan mittaan työntekijät tuntuivat ottaneen hyvin vaihtelevassa määrin käyttöönsä uusia ajatuksia. Teoriaosuuden suunnittelu on ollut haastavaa ja ajoittain on herännyt kysymyksiä siitä osataanko valita sellaisia sisältöjä jotka ovat oleellisimpia ja mahdollisia omaksua käytettävissä olevassa ajassa. Yhdessä tekeminen oli myös kouluttajille innostavaa. Osalla työote oli muuttunut hänen arvioimanaan selkeästi perhekeskeisemmäksi ja dialogisemmaksi, osalla ei. Teoriaopetuskin voitiin pitää pienehköissä ryhmissä, mikä varmasti helpotti harjoituksiin osallistumista. Koulutukselle oli siis vahva yhdessä hahmotettu tilaus, jolla lienee ollut merkitystä motivaation ja koulutuksen intensiivisyyden kannalta. Pienempiin ryhmin jakaantuminen harjoituksia varten oli helpompaa, kun jokaiseen ryhmään riitti kouluttaja mukaan
Se, mikä on toiminut yhdessä ryhmässä, ei välttämättä toimikaan seuraavassa. Koulutusryhmän suurentamiseen liittyy mielenkiintoinen paradoksi. Harjoituksissa tapahtunut asiakasnäkökulmaan eläytyminen on voinut auttaa rauhoittamaan keskustelun tahtia ja orientoitumaan aikaisempaa enemmän asiakkaiden toiveiden suuntaan. Toisaalta koulutuksen kokemuksellisia elementtejä on siirretty työnohjauksellisiin pienryhmiin. Tämä tarve korostuu opetusryhmän koon kasvaessa. Jatkuvasta hienosäädöstä ja suunnitelmien uudelleen suuntaamisesta on tullut kiinteä osa koulutusta. Harjoittelulla ja kokemuksen karttumisella lienee vaikutusta jännityksen vähenemiseen. Samalla ulkopuolisuus voi rajoittaa esimerkiksi sitä, miten koulutuksessa tehdyt havainnot voisivat palvella organisaation muuta kehittämistoimintaa tai miten koulutus voisi mahdollisimman tehokkaasti palvella työryhmiä, työryhmät tukea kurssilaisia opiskelussa jne. on etäisempi kuin silloin kun kouluttajat ovat tiiviisti mukana organisaation toiminnassa. Viimeiset koulutukset on toteutettu sellaisella mallilla, että päivä alkaa luentotyyppisellä osuudella, lounaan jälkeen kaikki kaksi tai kolme kouluttajaa ovat paikalla ja tehdään yhdessä demonstraatioita, simulaatioharjoituksia jne. 51 50 KOULUTTAJIEN KOKEMUKSIA, MYöHEMMÄT KOULUTUKSET Variaatioita, myöhemmät koulutukset Koulutusmallia on Joensuun Mielenterveyskeskuksen jälkeen toteutettu tilattuna koulutuksena muissa organisaatioissa. Pienemmissä ryhmissä voidaan toimia spontaanimmin. Koulutusryhmät ovat olleet yllättävän erilaisia toimintatavoiltaan. Tämä tuo osaltaan terveellistä ulkopuolisen näkökulmaa varsinkin siihen, miten kouluttajat voivat olla avuksi oman työn tarkastelussa. Samaan aikaan isossa ryhmässä on tarvetta tarkempaan ennakkosuunnitteluun ja aikatauluttamisen. Haastetta on toisaalta yritetty ratkoa kiinnittämällä erityistä huomiota koulutusryhmän ryhmäytymiseen ja koulutuksen alkuvaiheessa käytävään dialogiin koulutuksen sisällöstä ja toimintatavoista. Kokemuksellisiin harjoituksiin liittyvä epäröinti voi kasvaa isommassa ryhmässä, erityisesti silloin kun kurssilaiset eivät tunne toisiaan kovin hyvin ennestään. POHDINTAA: MITÄ TÄSTÄ ON OPITTU Lyhyen koulutuksen mahdollisuudet Parhaimmillaan tämän tyyppinen koulutus tuntuu rohkaisevan tekemään työtä perheitten kanssa ja hahmottamaan erilaisia ilmiöitä eri perheen jäsenten kannalta. Jos isoa ryhmää koulutettaessa halutaan välttää yksipuolista perinteisen luento-opetuksen käyttöä, kouluttajat joutuvat käyttämään aikaa opetuksen suunnitteluun ja jatkuvaan tehtyjen suunnitelmien arvioimiseen ja säätämiseen palautteen perusteella. Voimavarakeskeisen tavoitteenasettelun läpikäyminen on Perheterapia 4/15 Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen PeTe_042015_20151119_.indd 50 23.11.2015 9.03. Näin on pyritty yhdistämään ison ryhmän taloudellisuutta useamman kouluttajan yhdessä työskentelyn seuraamisen tarjoamiin mallioppimisen mahdollisuuksiin ja pienen ryhmän turvallisuuteen. Teoriaosuuteen on tuotu enemmän rakennetta ja opetuksen vakiointia, eli luentopainotteisempaa ja perinteisempää toimintatapaa. Samoin voi olla hankalampaa ottaa puheeksi oppimisen liittyviä esteitä, vaikkapa omaa epäröintiä. Ensimmäisiin koulutuksiin verrattuna suurempi ryhmäkoko on tehnyt jotkin kokemuksellisen oppimisen elementit haasteellisemmiksi. Kokemuksellisen oppimisen – esimerkiksi harjoitusten tekemisen – liittäminen teoriaopetukseen vaatii kouluttajilta erityistä dialogisuutta, herkkyyttä ryhmän dynamiikalle ja valmiutta suunnitelmien muuttamiselle. Systeemisten ja dialogisten käsitteiden alustavalla läpikäymisellä lienee myös vaikutusta siihen, että monenkeskinen vuorovaikutus on tullut jollakin tavalla helpommaksi hahmottaa. Vierailevana kouluttajana toimittaessa yhteys organisaation arkeen, erilaisiin organisaatiossa meneillään oleviin muutosprosesseihin jne. Tämä on lisännyt jatkuvan arvioinnin ja palautteen merkitystä. ja sen jälkeen jakaannutaan työnohjausryhmiin. Videoavusteiset harjoitukset ovat parhaimmillaan tukeneet vuorovaikutuksellisen pelisilmän kehittymistä. Näissä koulutuksissa on kokeiltu pedagogisten, taloudellisten ja käytännöllisten syiden ohjaamana erilaisia rakenteellisia järjestelyjä: työnohjauksen/pienryhmätyöskentelyn suhteellista osuutta on lisätty teoriaopetuksen ryhmäkoon kasvaessa 15–20 opiskelijaan, ja työnohjaukset ja teoriaopetus on yhdistetty samoihin päiviin työnsuunnittelun helpottamiseksi
Pitkän koulutuksen aikana on myös mahdollisuus perehtyä psykoterapiatutkimuksen tuomiin näkökulmiin huomattavasti syvällisemmin. Lopputulemana voisi todeta, että tiivistettyyn ja käytännölliseen teoriaopetukseen, runsaaseen tekemisen ja tekemisen reflektointiin perustuvalla vuodenmittaisella perhekeskeisen työotteen koulutuksella voidaan saavuttaa hyviä tuloksia henkilökohtaisten työtaitojen, ammatillisen itseluottamuksen ja perhekeskeisen toimintakulttuurin vahvistamisen näkökulmista. Tämä on taas mahdollisesti lisännyt joustavuutta työskentelyn tavoitteiden ja työtapojen valinnan suhteen. Sopivasti ohjattuna tällainen työtapa tuntuu sopivan myös sellaisille työntekijöille, joille perheitten kanssa työskentely on uutta. Voitaisiin ajatella, että pitkän koulutuksen aikana hankittu ajatuksellinen ja menetelmällinen työkalupakki on laajempi ja antaa enemmän valinnan varaa erilaisten asiakkaitten, tilanteiden ja omien mieltymisten mukaiseen työskentelyyn. 51 50 Mitä voi vuodessa oppia. Voisi ehkä ajatella, että oppimista on tapahtunut enemmän havaintotaidoissa ja työskentelyn reseptiivisellä kuin interventiivisellä puolella. Lyhyet koulutukset eivät kuitenkaan voi korvata pitkiä psykoterapeutin pätevyyteen johtavia perheterapiakoulutuksia. Teorian opiskelu jää pakostakin suppeaksi verrattuna psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuden antaviin perheterapiakoulutuksiin. PeTe_042015_20151119_.indd 51 23.11.2015 9.03. Kuvatun kaltainen vuoden mittainen koulutus ja pidemmät koulutukset pitääkin nähdä toisiaan tukevina osina perhekeskeisen työn koulutusstrategiaa, ei toisilleen vaihtoehtoisina koulutusmalleina. Koulutuksen aloittamiseen panostaminen on jatkuva kehittämisen aihe: mitä kaikkea voisimme tehdä sen hyväksi, että koulutuksen alkuvaiheessa luotaisiin koulutusryhmään mahdollisimman turvallinen ilmapiiri, millä tavalla voisimme kannustaa rakentavaan keskusteluun kaikenlaisista mieleen tulevista kysymyksistä ja havainnoista, miten voisimme tarjota erilaisille oppijoille mahdollisuuksia oppia itselleen sopivalla tavalla ja kokeilla myös riittävän turvallisesti omalta mukavuusalueelta poistumista. Harjoitteleminen, harjoittelun videointi ja oman toiminnan katsominen ulkopuolelta ovat hyödyllisiä välineitä uusien toimintatapojen oppimisessa. Pitkä koulutus antaa kuitenkin kattavamman ja syvemmän kuvan eri teoreettisista traditioista ja niihin liittyvistä työskentelyideoista. Koulutuksessa on esitelty monenlaisia perinteisille yksilöllisille ja lineaarisille selitysmalleille vaihtoehtoisia tapoja ajatella ongelmista. Lyhyt koulutus voi tarjota ikään kuin välähdyksiä näistäkin asioista, mutta pitkä koulutus tarjoaa toisenlaisen mahdollisuuden henkilökohtaiselle prosessille. Samoin riittävä yhteinen käsitys siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi. Lyhyt koulutus antaa valmiuksia toimia mukana perhekeskeisesti toimivassa organisaatiossa. Ilmeisesti alustavakin keskeisten perheterapeuttisten ideoitten esittely voi avata uusia näkökulmia ongelmien ja vuorovaikutuksen hahmottamiseen. Nämä ovat common factors -näkökulmasta keskeisiä taitoja perheitten kanssa työskenneltäessä. Rohkaistuminen omien havaintojen ja ajatusten puheeksi ottamiseen vuorovaikutuksellisella tavalla voi olla riittävä tavoite interventiotekniikoitten osalta vuoden mittaiselle kurssille. Ottamatta kantaa siihen miten pitkälle dialogin laajentaminen on riittävä interventio sinänsä, voidaan varmaankin ajatella, että parantuneet havaintoja yhteistyötaidot auttavat merkittävästi monissa perhekeskeiseen psykiatriseen työhön kuuluvissa keskustelutilanteissa: eri perheenjäsenten näkökulman hahmottamisessa ja yhteistyöhön kutsumisessa, perheitten tukemisessa kriisitilanteissa, hoidon tavoitteista ja työtavoista sovittaessa, hoitoneuvotteluissa jne. TYöTAVAT JA TURVALLISUUS Toiminnallisuutta, yhdessä tekemistä ja tekemisen yhteistä reflektiota korostavassa koulutuksessa turvallisuus on tärkeää. ehkä myös tukenut asiakasnäkökulman huomioon ottamista. Lyhyellä kurssilla interventiotekniikoiden ja spesifien menetelmien opettaminen ei voikaan olla ensimmäinen tavoite. Pitkän koulutuksen erityinen merkitys on myös oppimisen henkilökohtaisella tasolla, esimerkiksi perheterapeutin identiteetin rakentumisessa ja itsetuntemuksen lisääntymisessä. Pitkä koulutus voi ainakin parhaimmillaan tukea toimimista perheterapian itsenäisenä asiantuntijana ja työn kehittäjänä. Perheterapeutteina olemme itse tottuneet oman työn videointiin ja yhteiseen tarkasteluun, mutta nämä työvälineet voivat olla tottumattomalle kurssilaiselle yllättävänkin jännittäviä. Koulutus tuntuu siis ainakin parhaimmillaan tukeneen yhteistyötaitojen kehittymistä ja ongelmien vuorovaikutuksellisen ja moninäkökulmaisen luonteen hahmottamista
On myös turvallisempaa seurata alussa hetki sivusta toisten toimintaa vaikkapa demonstraatioissa. Toisaalta teoreettiset ideat pitää pystyä tarjoamaan nopeasti käyttöön otettavassa muodossa niin, että päästään hankkimaan uudenlaisia kokemuksia. Laajan teoriapohjan säilyttämisen puolesta puhuu myös se, että eri sisällöt tukevat toisiaan, koska niiden käsittelyssä on toisiaan tukevaa kertaavaa vaikutusta. Koulutuksen opetussuunnitelmarunkokin kertoo siitä, että koulutusta jäsentää tiettyjen etukäteen lukkoon lyötyjen keskeisten perheterapeuttisten ideoiden läpikäyminen. Koulutuksen sisällysluettelo on laaja, varsinkin kun teoriaopetuksen tuntimäärää on matkan varrella pienennetty. Samaten käsityksemme siitä, mikä on hyvää perhekeskeistä työtä, on syytä tuoda keskusteltavaksi heti koulutuksen alkuvaiheessa. Opiskelija voi saada aikaa omalle sisäiselle dialogilleen. Näitä näkökulmia voisi pitää koulutuksen ydinsisältönä. Kouluttajilla pitää olla käsitys joistakin hyödyllisiksi osoittautuneista ajatteluja toimintamalleista, joita on syytä tarjota aktiivisesti opiskelijoille. Aivan kaikkea ei tarvitse keksiä uudestaan opetustilanteessa. Meille on selvästi vahvistunut ajatus siitä, että jotkin perustavanlaatuiset käsitteelliset välineet ovat tarpeen oman kokemuksen jäsentämiseksi. Erityisesti tämä koskee systeemisiä ja narratiivisia työtapoja. Joittenkin sisältöjen opettamiseen käytetty aika tuntuu lyhyeltä suhteutettuna opetettavien sisältöjen haastavuuteen. Vaikuttaa siltä, että eri sisällöt koskettavat eri kurssilaisia eri tavalla: yksi löytää itselleen työvälineitä reflektiivisestä keskustelusta, toiselle vaikkapa aikajanojen, sukupuun, tavoiteasteikon ja muiden visualisoivien työkalujen käyttö tuo uudenlaista rauhallisuutta ja hallinnan tunnetta keskusteluihin. 53 52 Perheterapia 4/15 Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen YKSILöLLISET TAVOITTEET JA DIALOgI Riittävä keskustelu koulutuksen alkuvaiheessa oppimiseen liittyvistä kokemuksista ja odotuksista voi olla hyödyllistä harjoituksiin sekä keskustelemalla ja tekemällä oppimiseen motivoitumisen kannalta. Useamman kouluttajan käyttäminen varsinkin koulutuksen alkuvaiheessa voi edistää oppimista monella tavalla: kouluttajatiimin keskustelun seuraaminen antaa mahdollisuuden mallioppimiseen dialogisuuden suhteen. Olemme kehittelemässä jatkuvan, keskustelemalla tapahtuvan, arvioinnin rinnalle tietokoneella tai älypuhelimella toimivaa koulutuksen arviointimenetelmää, jolla pyritään arvioimaan jatkuvasti reaaliaikaisesti sitä, miten erilaiset oppimistilanteet palvelevat oppijan omien oppimistavoitteiden saavuttamista. MOTIVAATIOSTA Opiskelijalta tämän tyyppinen koulutus vaatii joustavuutta ja kokeilumieltä. Viimeisimmissä koulutuksissa käytetty 15 henkilön teoriaopetusryhmän koko tuntuu kohtuullisen toimivalta. On syytä pohtia sitä, mikä on sopiva määrä teoreettista sisältöä tämän mittaiselle kurssille. Arviointi pitää myös yllä niin kouluttajan kuin opiskelijankin vastuuta oppimisprosessin ylläpitämisestä. Silti voi olla viisasta, että ainakin silloin kun kurssille tulijoita joudutaan valiPeTe_042015_20151119_.indd 52 23.11.2015 9.03. Arviointi auttaa tunnistamaan, ottamaan puheeksi ja ratkaisemaan oppimisen esteitä. KOULUTUKSEN SISÄLLöISTÄ Alkuperäinen ajatus teorian ja menetelmien konsultoimisesta käytännön ongelmien ratkaisemiseksi ei ole täysin toteutunut. Samalla on syytä avata koulutuksen taustalla olevaa oppimiskäsitystä, sitä mihin työtapamme perustuu. Toisaalta näitä ideoita mainittiin useimmin hyödyllisiksi koettuina asioina kurssilta. Samoin on syytä myös arvioida jatkuvasti sitä mitkä ovat oleellisimpia asioita sen kannalta, että kurssilaiset saavat itselleen sopivia välineitä perheiden kohtaamiseen. Erityisesti perheenjäsenten erilaisia näkökulmia huomioiva, vuorovaikutusta korostava ja dialoginen näkökulma toistuu eri sisältöjen kohdalla. Meillä on useita kokemuksia siitäkin, että ensialkuun hyvin epäilevästi, jopa aktiivisen vastustavasti perheitten kanssa työskentelyyn suhtautuva koulutettava on löytänyt koulutuksen aikana innostusta ja työvälineitä perheitten kohtaamiseen. Yksittäisten oppijoitten ja koulutusryhmien erilaisuus tekee jatkuvasta palautteen saamisesta hyödyllistä. Olisi ihanteellista toteuttaa teoriakoulutustakin pienissä noin kymmenen opiskelijan ryhmissä kolmen kouluttajan voimin, mutta rajallisten resurssien, tehokkuusodotusten ja kilpailutusten maailmassa joudumme hakemaan kompromisseja kustannustehokkuuden ja ihanteellisten oppimisympäristöjen väliltä
Bennet-Levy, J. Tätä puolta olemme ajatelleet kehittää. (2006). Bachelor, A. Haastaviin harjoituksiin on helpompaa lähteä silloin, kun opiskeluun liittyy omia tavoitteita ja aktiivista mielenkiintoa. Lambert (toim.) Bergin and Garfield’s Handbook of Psychotherapy and Behavior Change (s. Client’s Perception of the Therapeutic Alliance: A Qualitative Analysis. Organisaatiossa mahdollisesti työskentelevien perheterapeuttien integroiminen koulutuksen suunnitteluun ja arviointiin tai parhaassa tapauksessa myös toteuttamiseen olisi arvokasta. (2000). ja Wong, E. PeTe_042015_20151119_.indd 53 23.11.2015 9.03. Tämä taas vahvistaisi perhekeskeisen työn kulttuuria pitkällä aikajänteellä. Beutler, L. Asiakkaan kokemuksen ja terapioitten yhteisten vaikuttavien tekijöitten merkitys omassa työssä on korostunut entisestään. On myös tärkeää miettiä sitä, miten työnohjausta ja täydennyskoulutusta on saatavilla, miten työn rakenteet suosivat perheitten kanssa työskentelyä, kuinka esimiehet ja työtoverit suhtautuvat perheitten kanssa tehtävään työhön, kuinka yhteistyökumppanit lähtevät siihen mukaan ja miten tärkeää perhekeskeisen työn kehittäminen on koko organisaation tavoitteissa. New York: Wiley. 53 52 Mitä voi vuodessa oppia. Osallistuminen koulutuksien suunnitteluun, toteutukseen ja varsinkin kurssin käyneitten työntekijöitten tukemiseen koulutuksen jälkeen voisi olla hyvä mahdollisuus heidän roolinsa vahvistamiseen sisäisinä konsultteina, mentoreina ja työnohjaajina. Yksilökeskeisessä kulttuurissamme perhekeskeinen ajattelu ja toiminta vaatii ympäristön tukea. Therapist skills: A Cognitive Model of their Acquisition and Refinement. E., Malik, M. Tämä tietysti antaa hyvät mahdollisuudet yhteiseen työtapojen tarkasteluun ja uuden kokeiluun. Behavioural and Cognitive Psychotherapy, 34, 1-22. l LÄHTEET Aaltonen J, Koffert T, Ahonen J, Lehtinen V. Jos isossa ryhmässä on useampia hyvin varautuneita koulutettavia muu ryhmä ja kouluttajat joutuvat käyttämään aikaa ja energiaa näiden epäilyjen työstämiseen. Sopivissa määrin epäilykset ja erilaisten näkökulmien työstäminen voi olla myös dialogia ja opiskelua stimuloivaa. LAAJEMPI KONTEKSTI JA JATKUVUUS Se miten paljon koulutus vaikuttaa arkityöhön, on isolta osin riippuvaista siitä, miten hyvin se liittyy muuhun organisaatiossa tapahtuvaan kehittämistyöhön ja arkipäivän johtamiseen. Samoin pitää kehittää tapoja ottaa kurssilaisten omat työryhmät jollakin tavalla mukaan prosessiin. Muutoksen tähtäävien harjoitusten tarjoaminen sellaisessa vaiheessa, jossa asiakas ei ole vielä varma muutoksen tarpeellisuudesta voi olla edistymisen kannalta haitallista (Norcross ym. Tilanne muistuttaa jonkin verran muutoksen vaiheteoriasta nousevaa ajatusta siitä, että terapiassakin aktiivista toimintaa vaativat menetelmät toimivat parhaiten asiakkailla, joilla on jo hyvä muutosvalmius. voivat haitata opiskeluun panostamista. Journal of Counseling Psychology, 42, 323–337. koimaan, otetaan ensimmäisenä mukaan ne joilla on omaa aktiivista mielenkiintoa perheitten kanssa toimimiseen. Stakes, Raportteja 2000: 257. (2004). Esimiesten mukanaolo koulutusten aloitusja lopetusseminaareissa sekä tavoitteiden luomisessa että koulutuksen arvioinnissa, on käytäntö joka kannattaa ottaa säännönmukaiseen käyttöön. Työskentelyn ydinkysymysten määrittely on auttanut itseäkin yksinkertaistamaan ja tiivistämään omaa ajattelua. Nämä toimet voisivat auttaa esimiehiä ja työtovereita tukemaan koulutuksessa olevia opitun viemisessä arkityöhön. L., Alimohamed, S., Harwood, T. Therapist Variables. 2010). Jatkuvuus ja se, mitä tapahtuu koulutuksen jälkeen, on tärkeää sen kannalta miten uudet ideat alkavat elää ja säilyvät hengissä arkityössä. Silloin kun olemme toimineet ulkopuolisina kouluttajina vieraissa organisaatioissa yhteydenpito muuhun organisaatioon ja koulutettavien esimiehiin on ollut joidenkin suhteellisen harvojen palaverien varassa. 227–306). J. Kouluttajien näkökulmasta perusasioitten tiivis kouluttaminen on haastavaa, mutta palkitsevaa puuhaa. teoksessa M. M., Talebi, H., Noble, S. Yksittäisen työntekijän mahdollisuuksiin kehittää perhekeskeistä työotetta vaikuttaa suuresti se, miten perhekeskeinen ajattelu elää osana työryhmien arkipäiväistä kulttuuria. Teorian ja tekniikoiden merkitys on muuttunut välinearvon suuntaan. Skitsofrenian tarpeenmukainen hoito on ryhmätyötä. Pienemmissä organisaatioissa ja erityisesti pienemmillä paikkakunnilla voi olla mahdollista kouluttaa koko organisaatio tai jopa kaikki samalla paikkakunnalla työskentelevät ammattilaiset yhtä aikaa. (1995). Myös työpaikalla olevat ristiriidat tai vaikeat muutosprosessit, oman elämäntilanteen työllistävyys jne
Ware, G. (2008). Keskitalo, P. R., Hillin, H. (2005). San Francisco: Jossey-Bass. Perheterapia, 28(2): 35-38 Sprenkle, D. (2005). Maidenhead: Peter Honey. (2008). SelfMonitoring and Counseling Skills: Skills-Based Versus Interpersonal Process Recall Training, Journal of Counceling and Development, 83, 78-85. O. Crews,J., Smith, M.R., Smaby, M. NJ: Prentice Hall. Perheterapia, 20(1): 6-15. Perheterapia, 25(2): 20-36. Lajunen, K: ja Ikonen, T. Jyväskylä: University of Jyväskylä. 296-309. (2015). Kolb, D. Y. Teoksessa C. H., Maddux, C. Family Process, 29, 45-58. Costs of Treating Conduct Disordered Medicaid Youth with and without Family Therapy. Wampold, B. Carr, A. & Räsänen, K. Mihin katosi perheterapeuttinen ajattelu. (1997). Stratton, P. Therapists’ professional and personal characteristics as predictors of working alliance and outcome in psychotherapy, National institute of health and welfare, research 123. (2010). The Great Psychotherapy Debate: Models, Methods, and Findings. PeTe_042015_20151119_.indd 54 23.11.2015 9.03. L. The effectiveness of family therapy and systemic interventions for child-focused problems. A follow up study of client families. (2004). Student Learning styles and assessment on a family therapy training course. Journal of Clinical Psychology: In Session, 67, 143—154. (2004). & Rautiainen. Kagan, H & Kagan, N.I. & Perlesz. A. H. Osa 1: Neuvonantamisen arkaluonteisuus. (2004). & Urbani, S. H., Davis, S. C., Krebs, P. Perheterapia, 24(2): 27–41. & O´Donoughue, E. Journal of Family Therapy, 27: 217-236. Morgan, A. and Mumford, A. Johdatus narratiiviseen terapiaan. Norcross, J. Journal of Family Therapy, 31, 45-74. E. The Heroic Client: A Revolutionary Way to Improve Effectiveness Through Client-Directed, Outcome-Informed Therapy. Ikonen ja Lajunen (2009). (2009b). (1992). Agendat yhteistyösuuntautuneessa konsultaatiossa. New York: Guilford press. & Prochaska, J. A. Duncan, B. Rautiainen, E.-L., Kuhlman, I. J. M. L., Miller, S. Heinonen, E. Hoboken, NJ: John Wiley & sons. Stolk. Interpersonal Process Recall: Influencing Human Interaction. Mahwah, NJ: Erlbaum. The American Journal of Family Therapy, 33, 403-413. (2001). Do better trainees make worse family therapists. & Jakubowski, S. Fokusoidut reflektiiviset dialogit ammatillisen käytännön kehittämisessä uuden oppimiskäsityksen soveltaminen vaativan erityistason perheterapiakoulutuksessa. A model to coordinate understanding of active autonomous learning. (2009). Journal of Family Therapy, 27, 295-297. (2009). The effectiveness of family therapy and systemic interventions for adult-focused problems. Casey, J. Honey, P. Edward Watkins (toim.) Handbook of Psychotherapy Supervision. (2010). tutkimus psykiatrisiin hoitokokouksiin liittyvästä konsultatioprosessista. Co-construction and collaboration in couple therapy for depression. D., & Sparks, J. Neuvon antamisen mutkikkuus autamiskeskusteluissa. Rautiainen, E.-L. (2012). Porvoo: Kuva ja Mieli. Perheterapeutti, 1/2015. A. D., Torres-Rivera, E. Osa 2: Identiteetin suojelutyö. (2014). Ikonen, T. Mitä koulutetut perheterapeutit tekevät. Ovet auki avohoidolle. D., & Lebow, J. Sairaanhoitaja, 6-7/2009. Stages of change. 55 54 Perheterapia 4/15 Tapio Ikonen, Mikko Lohilahti, Kirsi Räsänen Carr, A (2009a). (2005). E.-L. Perheterapia, 8(3): 12–16. Suositukset pariterapian järjestämiseksi julkisessa sosiaalija terveydenhuollossa. (2005). Kärnä, M. Englewood Cliffs. Common Factors in Couple and Family Therapy, The Overlooked Foundation for Effective Practice. (1990). Experiential Learning. & Tikkanen, E. (1984). & Seikkula, J. s. The Manual of Learning Styles. Neuvonantamisen mutkikkuus auttamiskeskusteluissa. Pohto, S. Crane, D. (1992). Laitila, A., Björninen, E., Hakkarainen, P., Hämäläinen, M., Ikäheimo, V., Kallinen, H., Kuhlman, I., MäntyläKarppinen, P. Journal of Family Therapy, 31, 3-45. Perheterapia, 24(4): 24-39.
Kumpi kuljettaa kumpaa. Hänen vieressään on kaiken aikaa kulkenut terrieri: samalla tavalla hiljaa edeten. Jukka Aaltonen, LKT, perheterapian emeritusprofessori, psykoanalyytikko, Turku jukka.aaltonen@jyu.fi Perheterapia 4/15 PeTe_042015_20151119_.indd 55 23.11.2015 9.03. Mazzarella jatkaa pohdintaansa Gregorin muodonmuutoksesta itse asiassa paljolti samalla tavalla kuin novellia useimmiten esitellään ja miten se käsitetään: pelkästään Gregorin muodonmuutoksena. Kun katselen heitä kadun toiselta puolen, ei jää kovinkaan paljon epäselväksi: huolehtivainen, ehkä vähän jopa huolestunut, koira kuljettaa vanhaa miestä. Tulen jotenkin surulliseksi katsellessani heitä. TERVEYDEN KÄÄNTYMINEN SAIRAUDEKSI JA TERVEYDEKSI Merete Mazzarella (2006) käsittelee kirjassaan Hyvä kosketus humanismin, kirjallisuuden ja lääketieteen yhtymäkohtia. Samalla kadulla valkoinen kissa istuu ikkunassa, valkoisten pitsiverhojen välistä katsellen kaikkea. Mazzarella lähtee liikkeelle Kafkan Muodonmuutosnovellin alusta, jossa Gregor Samsa eräänä aamuna herää ja huomaa muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi. 55 54 VANHA MIES JA KISSA Vanha mies, joka on mielestäni kaikki nämä vuodet ollut yhtä vanha, kulkee hiljaa katua rannalle ja myöhemmin rannalta takaisin pääkadulle. Yleensä tätä novellia analysoivat eivät huomaa – ei myöskään Merete Mazzarella – että novellissa on muitakin muodonmuutoksia, jotka vain jäävät Gregorin synkän kohtalon varjoon, mutta tapahtuvat samanaikaisesti: ja nyt humahdamme suoraan perheterapiaan, pohtimaan niitten perheenjäsenEsseitä perheterapiasta: Kumpi taluttaa kumpaa: sairaus terveyttä vai terveys sairautta. Hän pohtii terveyden kääntymistä sairaudeksi näin: ”[N]iin kauan kuin olemme terveitä, vallitsee turvallinen kotoisuus, mutta heti kun sairastumme, tunnemme olevamme vaaroille alttiina ja eksyksissä.” Tämä tietysti tarkoittaa myös sitä, että mikä tahansa sairaus levittää ulkopuolelleen epämääräisyyden hunnun; ja tällöin voi myös kysyä: häviääkö huntu, kun sairaus paranee; vai muuttuuko huntu jotenkin toisenlaiseksi
(…) Ja kun tytär matkan tavoitteeseen päästyä nousi ensimmäisenä ja ojenteli nuorta vartaloaan, tuntui se vanhempien mielestä ikään kuin vakuuttavan todeksi heidän uudet haaveensa ja hyvät aikomuksensa.” Vanhemmat huomaavat Greten muodonmuutoksen varsin samalla tavalla tämän ruumiin muutoksena kuin Gregor novellin alussa oman muodonmuutoksensa rujoksi; Grete itse ojentelee nautinnollisesti vartaloaan kuten Gregor epätoivoisesti omaansa. Perheterapia 4/15 Jukka Aaltonen PeTe_042015_20151119_.indd 56 23.11.2015 9.03. Mazzarella sanoi hyvää tarkoittaen ymmärtävänsä täsmälleen, mitä vanha ystävä tarkoitti. Ei ole niinkään harvinaista, että psykoterapeutit saattavat ulottaa ymmärryksensä niin laajaksi, ettei se enää kosketa potilaan välitöntä kokemusta vaan muuttuu metaforaksi jostakin aivan muusta, tällaiseksi kokemusimperialismiksi; valitan tietysti karkeaa rinnastustani yököttämiseen – tai sitten en. Kafkan novelli nimittäin päättyy tässä mielessä mielenkiintoisesti: Gregorin isän ja äidin sekä Gregorin sisaren Greten muodonmuutokseen. sairas käyttäytymisellään virittää sellaisen alueen – tai hunnun, jollaiseksi sen edellä kuvasin – joka toisen perheenjäsenen kohdalla samalla kertaa kätkee ja avaa saman alueen terveysdimension kehittymisen. LÄÄKÄRI JA KOKEMUSIMPERIALISMI ”Odotamme lääkäreiltä empatiaa”, Mazzarella sanoo, ”mutta mitä empatia oikeastaan on?” Hän tietää, että se tarkoittaa toisen ihmisen tunteitten tavoittamista, tilapäistä samaistumista, ja tämän ymmärryksen mukaisesti toimimista. Valaisen sitä taas – kuten melkein aina – kaunokirjallisuudesta, tällä kertaa tsekkiläis-ranskalaisen Milan Kunderan kirjasta ”Naurun ja unohduksen kirja”. Surullinen mies kätkee lauseeseensa ironisen ”ymmärtämisen” miehityksen yököttävyydestä. – Kaiken tämän voi ymmärtää myös siten, millä tavalla sairaus perheessä voi kätkeä sairauden kanssa samanaikaisen, terveyden syntyyn liittyvän tapahtumasarjan, Kafkan novellissa jopa niin, että se ilmenee samalla alueella: ruumiin kokemisena. Hän sijoittaa oman vastenmielisyytensä miehitystä kohtaan – jota ei voi suoraan sanoa – toisen oksennukseen. Onko se edes mahdollista; onko siis empatia mahdollista. Mutta empatiaan liittyvän ymmärryksen Mazzarella problematisoi: milloin me oikeastaan ymmärrämme toista ihmistä. Voi kysyä, onko edes harvinaista, että perheen ns. Gregorin kuoleman jälkeen he neuvottelevat mukavasti raitiovaunussa istuen lupaavasta hyvästä tulevaisuudesta. Esimerkkinä Mazzarella käyttää keskustelua yhdeksänkymmenvuotiaan ystävänsä kanssa, joka tunsi tulleensa vanhaksi ja hauraaksi. Tämä sana on kunnioitus, respekti, respect. Vasta uudelleen katsomisen kunnioitus saattaa tuoda mukanaan sen ymmärtämisen, mistä potilaan kohdalla todella on kyse – hänen näkökulmastaan, jolloin on mahdollista tavoittaa myös empatia eläytymisenä, ja eläytymisen yhtenä puolena sen hyväksyminen, että toisessa on jotain, jota ei itse ymmärrä – ja tällä tavalla vaientaa kokemusimperialismi. ”Näin heidän keskustellessaan huomasivat herra ja rouva Samsa melkein yhtaikaa katsellessaan yhä vilkastuvaa tytärtä, kuinka tästä viime aikoina huolimatta kaikista kärsimyksistä, jotka olivat vieneet hänen poskiltaan värin, oli kehkeytynyt kaunis ja rehevä tyttö. Ohi kulki toinen mies joka tuijotti yökkääjää, nyökytti surullisesti päätään ja sanoi: Kunpa tietäisitte miten hyvin ymmärrän teitä...” Kirja ilmestyi tsekiksi 1978, Neuvostoliiton miehityksen aikana. Hän muistuttaa myös, ettei kyse kuitenkaan ole toisen tunteitten jakamisesta itsen kanssa; se on sympatiaa, aivan eri asia. Sanan etymologia viittaa uudelleen katsomiseen, siis sitä että katsoo ja katsoo sitten vielä kerran uudestaan. Mazzarella jatkaa komean pistävästi: ”On kokemusimperialismia väittää, että ymmärtää.” Mutta tämän Mazzarellan esimerkin voi korvata myös aivan vastakkaisella, joka lienee yleisempi psykoterapian kentässä. ”Prahan Václavinaukiolla seisoi mies yökkäämässä. Mutta Mazzarella tarjoaa käyttöön toisen sanan ymmärtämisen ja ehkä myös empatian tilalle. Tämä vastasi, ettei Mazzarella ymmärrä mitään, miltä vanhuksesta tuntuu, ja hän oli Mazzarellan mielestä täysin oikeassa: ihminen ei voi ymmärtää toista joka on aivan toisessa elämänvaiheessa kuin hän itse. Tällä tavalla voi vielä kerran kyetä tarkistamaan käsityksiään, erityisesti niitä valmiita käsityksiään, jotka on oppinut joistakin kaavoista; tekisi mieli sanoa esimerkiksi kaavamaisista hoitosuosituksista. 57 56 ten muuttumista, jotka eivät perheterapiassa ole niin sanottuja indeksipotilaita: niitä joista vaikuttavuustutkimukset useimmiten vaikenevat
käypä hoito -suosituksissa. Mutta minä en nyt sanoisi noin ihmisenä olemisesta. Olemme satimessa: väärin yksilötasolle tulkittu riski, ns. Tehdäänkö?” Tämä töykeän ytimekäs kysymys perustui sen määräysten toteuttamiseen, jonka mukaan potilasta on aina perusteellisesti informoitava mahdollisista haitoista ennen lääketieteellistä toimenpidettä. Mazzarella lisää tähän sen asian, jota itsekin olen toistuvasti kritisoinut: kun saa tietää itsellään olevan riskitekijän, siitä alkaa uusi aika, jonka sisältö on: voin sairastua milloin tahansa. Kamarimusiikkikappaleen soittaminen ja kuunteleminen vie sen ajan minkä se vie.” Mazzarella jatkaa hoitoalalla olevan saman tilanteen. Voisi hyvin ajatella, että epävarmuus tai ahdistus ryömii koko elämäntilaan: onko tämä ja tämä mielikuvani, päiväunelmointini tai sisäisen dialogini merkki puhkeavasta psykoosista. 57 56 JOUSIKVINTETTI Mazzarella pohti, miten kauan joku hoitotoimenpide voi kestää ja miten sitä pyritään nopeuttamaan. Tuskinpa kenenkään päähän pälkähtäisi myöskään säästää puoli tuntia työaikaa irtisanomalla muitta mutkitta yksi soittaja ja sitten odottaa, että loput neljä soittaisivat täsmälleen samalla tavalla kuin kaikki viisi alun perin. On lukuisia asioita, jotka vaativat kaiken sen ajan minkä ne hyvin suoritettuina vievät. En ole nähnyt tutkimuksia siitä, miten tällainen diagnoosi vaikuttaa sen saajan kuvaan omasta itsestään, ajatteluun, mielikuvitukseen ja siihen miten hänen lähiympäristönsä häntä tulkitsee. ”Jos ajatellaan kamarimusiikkikappaletta, joka on sävelletty viidelle soittajalle ja jonka soittaminen kestää puoli tuntia, niin ei kai kenenkään päähän pälkähtäisi nopeuttaa sitä, soittaa sitä läpi kahdessakymmenessä minuutissa, jotta säästettäisiin muusikoitten palkoissa. – Kun minulle muutama vuosi sitten tehtiin sydämen verisuonen pallolaajennus, lääkäri työnsi Kumpi taluttaa kumpaa sairaus terveyttä vai terveys sairautta. ekologinen virhepäätelmä, synnyttää yksilötasolla epävarmuutta; siis elämäntilaan syntyy sellainen epävarmuus, joka sinänsä saattaa olla riski mitä moninaisimpiin muihin elämän ongelmiin, jopa moniin toisiin sairauksiin kuin alun perin oletettiin. Hoitamisen olennaista sisältöä hän kutsuu ”jousikvintettimalliksi”, ja tämän mallin sisältämää ajatusta ja kritiikkiä on syytä soveltaa suureen osaan mielenterveystyötä tai psykiatrisen hoidon tuloksellisuusvaatimuksia, myös sellaisina kuin ne on esitetty ns. Sairauskäsitteen kannalta tilanne on outo: tilastollista riskiä on alettu pitää sairautena. Juuri tämä on esimerkiksi high risk psychosis -diagnoosin kauhistuttava sisältö – varsinkin, kun tietää, että vain pieni osa näistä todella sairastuu, mutta mahdollisesti valtaosa saa turhaan lääkitystä. PeTe_042015_20151119_.indd 57 23.11.2015 9.03. Nyt hän tosin tuli pudonneeksi ekologiseen virhepäätelmään – ja oli ilmeisesti pinnannut niiltä luennoilta, joissa puhuttiin hyvästä potilas-lääkäri -suhteesta; no, toimenpide kylläkin onnistui. Ongelmana lienee, millä tavalla projektin tulokset saatetaan päättäjien tietoon ja hyväksyntään sekä lyhytterapian että pitkää psykoterapiaa edellyttävien häiriöitten hoidossa. Mutta myös toisinpäin: miten todellisten psykoosipotilaitten ns. Ja tilastollinen riskihän ei anna tietoa yksilötasolla, mutta luo epävarmuutta. Me kaikki olemme tulevia potilaita, sanoo amerikkalainen kirjailija Susan Sontag. Kaikkea ei kuitenkaan voi nopeuttaa ilman, että menetetään jotain olennaista, nimittäin varsinaista hoitamista. harhoihin helposti suhtaudutaan. Käsittääkseni juuri oikeanlaisen indikaatioasettelun löytämiseen suhteessa elämäntilaan Helsingin psykoterapiaprojekti on määrätietoisesti pyrkinyt, ja myös onnistunut. päänsä särmin takaa ja sanoa töksäytti: ”Tilastojen mukaan kolmen prosentin kuolemanriski. Psykoosipotilaan samat mielikuvat edellyttävät usein lääkeannoksen nostamista, jotta ne häviäisivät. Pikemminkin: me olemme kaikki ensisijaisesti terveitä, mutta ajoittain sairaita. Se ei ole helppoa, koska päättäjät eivät läheskään aina kuuntele jousikvintettoja. terveitten kohdalla kiitellään eloisaksi mielikuvitukseksi. Ei ole harvinaista huomata, että psykoosidiagnoosin saaneen harhoiksi tulkitaan herkästi myös samat mielikuvat, joita toisten, ns. OLEMMEKO KAIKKI TULEVIA POTILAITA. Itse ajattelen esimerkiksi psykiatrisia lyhytterapioita: on sinänsä paikallaan kehittää erilaisia lyhytpsykoterapioita, ei siinä ole mitään pahaa; mutta asia muuttuu aivan toiseksi, jos tavoitteeksi asetetaan vaikeitten, ihmisen koko olemassaoloa uhkaavien häiriöitten tai elämäntilan korjaaminen muutamalla psykoterapiakerralla
Kirjassa F. Kirjassa: J..Aaltonen, I. Avainsanat: pace-asenne, intersubjektiivisuus, affektiivis-reflektiivinen dialogi, mentalisaatio, vanhemmuuden tukeminen KIRJALLISUUTTA Aaltonen, J. Kundera, M. Nämä haasteet voivat pahimmillaan tuottaa vanhemmille haavoittavia epäonnistumisen kokemuksia ja vaikuttaa kielteisesti lapsen kehittyvään minäkäsitykseen. Toimitus pahoittelee virhettä. Näin siitä huolimatta, että kummankin kohdalla varmaa on, että heidän identiteettinsä oli ehyt: Kivi piti itseään kirjailijana ja Sibelius säveltäjänä; on täysin mahdollista ajatella, että Kiven mielessä hahmottui yhtä konkreettisesti uuden romaanin tekstiä kuin Sibeliuksen mielessä uuden sinfonian sävelkulut. Lahti ja J. Terapiamalleissa korostuu terapiasuhteen turvallisuuden merkitys terapeuttisen prosessin mahdollistajana sekä terapian kokemuksellisuus muutoksen tekijänä. Jyväskylä:Gummerus. (1964) Muodonmuutos. (2015) ” Merkillistä, ettei tämän kappaleen kirjottaminen ensinkään ollu terveydlleni haitaksi, vaan kenties päinvastoin.” Aleksis Kiven terveyden ulottuvuuksista, kirjeet lähtökohtana. Tavoitteena on myös vahvistaa vanhempien kykyä reflektoida omaa ja lapsensa käytöstä. Tässä artikkelissa esitellään kiintymyskeskeisen perheterapian ja mentalisaatioteoriaan pohjaavan perheterapian keskeisiä elementtejä ja niiden antia vanhemmuuden tukemiseen. 1983) Naurun ja unohduksen kirja. Kuten tiedetään, kumpikaan ei saanut näitä paperille, mutta ainoastaan Kiven lausetta on pidetty psykoosin ilmentymänä. Mazzarella, M. Kafka, F. PeTe_042015_20151119_.indd 58 23.11.2015 9.03. Näiden perheterapiamallien tavoitteena on lapsen ja vanhempien suhteen läheisyyden lisääminen, luottamuksen ja kiintymyssuhteen turvallisuuden vahvistaminen sekä lapsen käyttäytymisen taustalla olevien ajatusten ja tunteiden tarkasteleminen. Porvoo-Helsinki-Juva: WSOY. Kafka: Nälkätaiteilija. Salminen (toim.) Nyt ei auta pelko eikä vapistus: Aleksis Kiven terveydestä, kirjeistä, unista ja seitsemästä veljeksestä. (2006) Hyvä kosketus. 59 58 Perheterapia 4/15 Jukka Aaltonen Olen eräässä kirjoituksessani verrannut Aleksis Kiven viimeisen elinvuoden lausahdusta kiireestään: hän sanoo juuri kirjoittavansa kirjaa ”viidestä sinisestä veljeksestä” siihen, mitä Sibelius 1950-luvulla radiohaastattelussa sanoi ”säveltävänsä joka päivä”. Helsinki: Tammi. Lapsen käyttäytymisen säätelyn vaikeudet sekä vanhempien ja lapsen välisen yhteistyön hankaluudet ovat tyypillisiä tilanteita, joissa perheet hakeutuvat perheneuvolaan. Artikkelin abstrakti julkaistaan nyt ohessa. Turku: Aleksis Kivi -kerho. (1978, suom. l OIKAISU Perheterapia-lehden edellisessä numerossa (3/2015) julkaistu Riikka Simonahon artikkeli ”Vanhemmuuden tukeminen perheneuvolassa – näkökulmia kiintymyssuhdekeskeisestä ja mentalisaatioteoriaan pohjaavasta perheterapiasta” sisälsi väärän abstraktin
Moraalisen monimerkityksisyyden kohtaamiselle ei ole vakiintunutta käsitteellistä viitekehystä ja sanastoa sosiaalityön itseymmärryksessä. Kirjoittajat esittävät teoksensa tavoitteeksi keskustelun herättämisen moraalin ja etiikan roolista lasten ja perheiden parissa tapahtuvan sosiaalityön arjessa. Myös huoli sosiaalityön asiantuntijuuden ohenemisesta osana julkisten palvelujen toimintaympäristöä on nostanut keskusteluun moraalisen järkeilyn merkityksen osana laaja-alaista ammattitaitoa. 59 58 Sosiaalityön tutkimusprojekti on tuottanut kiinnostavan ja lukemisen arvoisen teoksen niin sosiaalityön tarpeisiin kuin muillekin aloille. Kiistanalaisuus viittaa siihen, että kyse voi olla valta-, arvo-, normitai intressiristiriidoista eri osapuolten välillä. Tällä tarkoitetaan perhetilanteita, joissa ongelmien ratkaisemiseksi ei ole olemassa yksiselitteisiä tai ennalta tiedettyjä ratkaisuja ja joissa oikea, hyvä ja tavoiteltava toiminta ei ole itsestään selvää. Monet yhteiskunnalliset muutokset ovat johtaneet siihen, että perhe-elämä on moniarvoistunut ja yhteiskunnassa on samanaikaisesti läsnä monia keskenään kilpailevia perhesuhteita koskevia moraalikoodeja. Vastapaino. 2012. Moraalinen järkeily toimii perhetyössä yhtenä asiantuntijan työvälineenä kiistanalaisissa ja epäselvissä työtilanteissa. Tällaisia tilanteita on erityisesti lastensuojelussa ja huoltoja tapaamiskysymyksiin liittyvässä sosiaalityössä. Perheterapia 4/15 PeTe_042015_20151119_.indd 59 23.11.2015 9.03. Sosiaalityön ja perheen suhdetta lähestytään kiistanalaisten perhekäytäntöjen käsitteen avulla. Perheen kulttuurinen moninaisuus on ollut paljon esillä yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ja myös osana ammattikäytäntöjä. Perheen moraalinen monimutkaisuus sen sijaan on ollut vähemmän esillä. Teoksessa ollaan kiinnostuneita moraalista ja etiikasta enemmänkin arkisena arvottamisena kuin abstrakteina arvoina tai etukäteen tiedettyinä ja Kirja-arvostelu: Moraalinen järkeily ja arjen arvoristiriidat perhetyössä Marjatta Vanhalakka-Ruoho, PsyT, Professori, Ohjauksen koulutus, Itä-Suomen yliopisto Hannele Forsberg & Leena Autonen-Vaaraniemi (toim.) Kiistanalainen perhe, moraalinen järkeily ja sosiaalityö
Eettisissä ongelmatilanteissa työntekijän on tehtävä vaikea eettinen ratkaisu, joka sinällään on työntekijälle selvä. Moraalinen järkeily on toiminnassa kehkeytyvää suuntautumistietoa. Moraalinen järkeily korostaa tilanneherkkää ja neuvottelullista moraalista ja eettistä punnintaa. Tuija Erosen artikkelissa ’Äitiin liittyvät moraaliset jännitteet huostaan otettujen kerronnassa’ tarkastellaan aikuisten kirjoittamien elämänkertojen ja elämänkerrallisten haastattelujen kautta lapsena huostaan otettujen tarinoita äitisuhteestaan. Tutkija on kiinnostunut yksilöllisiin tilanteisiin kytkeytyvästä moraalisesta järkeilystä, keskinäisistä neuvotteluista ja parhaan mahdollisen ratkaisun etsimisestä. Artikkelissa esitetään, että yksilöpohjaisen lapsen edun, oikeuksien ja näkökulman tulkinnan rinnalle on raivattava tilaa yhteisöja kulttuuripohjaiselle näkemykselle. Rosi Enroosin artikkeli tarkastelee perhesuhteisiin liittyvää moraalista järkeilyä vankeinhoidossa. Vanhempien kanssa tehtävään työhön liittyy kumppanuutta, vanhemmuuden kontrollointia ja vanhemmuuteen houkuttelua. Toimintatapoina olivat tasapainottelu, organisaation vastuun kirkastaminen sekä perhesuhteiden rajaaminen ja tukeminen. Hannele Forsberg toteaa johdatuksena teoksen käsitemaailmaan, että moraalisen järkeilyn käsitteen juuret voidaan paikallistaa psykologiseen moraaliajattelun kehitykseen, moraalifilosofiseen keskusteluun sekä epävarmuuden ja kompleksisuuden teorioihin yhteiskuntatieteissä. Perhettä tuotetaan ja uusinnetaan arkipäiväisissä käytännöissä. Erosien esille tuoma huolenpidon normi merkitsee pyrkimystä ymmärtää toisen ihmisen asemaa. Riitta Laakson artikkeli käsittelee lastenkotityötä, johon liittyy eettistä pohdintaa ja kannanottoja lapsen hyvästä, vanhempien oikeuksista ja vastuista sekä työntekijöiden velvollisuuksista. uudesta perhetutkimuksesta (ks. Artikkelissa lähestytään tähän työhön liittyviä moraalikysymyksiä eettisinä aiheina, ongelmina ja dilemmoina. Toisessa osassa ’Asianosaisten järkeilyä’ järkeilemässä ovat eroisät, huostaan otetut lapset ja lastensuojelun asiakkaina olevat lapset. Kiistanalaisuutta ilmentävät työntekijöiden selonteot liikkuivat ulottuvuuksilla aito perhe vai välineellinen perhe sekä perhe tukena vai uhkana. Erovanhemmuutta liittyviä ratkaisuja perustellaan vahvasti oikeuksien normin kautta, jolloin arvioinnit jäsentyvät lähi-isyyden ja naisten ylivertaisuuden periaatteiksi. Morgan 1996, 2011), jossa kiinnostus kohdentuu arkisissa toiminnoissa rakentuviin perhekäytäntöihin, merkityksiin ja suhteisiin. Moraalinen järkeily on perheen arjessa toteutuvaa arviointia ja arvottamista, se voi olla lähes huomaamatonta valintojen tekoa jännitteisissä ja useita toimintavaihtoehtoja tarjoavissa tilanteissa. Teoksen ensimmäisessä osassa ’Näkökulmia työkäytäntöihin ja -kehyksiin’ Riitta Laakso, Rosi Enroos ja Tarja Pösö jäsentävät ammattilaisten moraalista järkeilyä lastenkodissa vankeinhoidossa ja lastensuojelussa. Vaihtoehtojen punninta ja valintojen tekeminen eivät tällöin perustu ulkoisiin normeihin, universaaleihin moraaliperiaatteisiin tai sääntöetiikkaan. Se sisältää lapsen tarpeiden huomioimisen, vanhemmuuden jatkuvuuden korostamisen sekä aikuistuneiden lasten velvollisuuksien ja elinikäisen vanhemman ja lapsen suhteen pohdinnan. Artikkelissa käsitellään myös perhesuhteiden kertomisen tärkeyttä ja erityisyyttä silloin, kun Perheterapia 4/15 Marjatta Vanhalakka-Ruoho PeTe_042015_20151119_.indd 60 23.11.2015 9.03. Eettiset aiheet ovat käytännön tilanteita, joihin liittyy eettinen ulottuvuus, mutta jotka eivät edellytä työntekijältä päätöksiä. Vanhemmuuskäytännöt ja perhesuhteet tulevat vankeinhoidossa esille muun muassa arvioitaessa koevapautta, tapaamisten järjestelyjä tai eri vankiloihin sijoittamista. Tarja Pösö keskittyy artikkelissaan lastensuojelun näkökulmasta lapsen edun, lapsen oikeuksien ja lasten näkökulman erittelyyn. 61 60 velvoittavina periaatteina. Teos avaa näin ollen moraalista järkeilyä ja arjessa tapahtuvaa arvottamista sekä sosiaalityön työkäytäntöjen että perheenjäsenten, ‘asianosaisten’, näkökulmista. Eettisillä dilemmoilla tarkoitetaan tilanteita, joissa työntekijän on tehtävä päätös kahden ei-toivotun vaihtoehdon välillä, joista ei voi etukäteen tietää, kumpi on hyvä ratkaisu. Moraalisen järkeilyn ajatellaan olevan samanaikaisesti sekä yksilöllinen että sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ilmiö. Niitä jäsennetään moraalisena järkeilynä ja periaatteina, joihin vedoten eroisät oikeuttavat eroratkaisuja ja suhdetta lapseen erotilanteessa. Näin ollen myös perheenjäsenet ovat moraalisen järkeilyn toimijoita omissa elämäntilanteissaan ja niiden suunnanotoissa. Oikeuttamisen periaatteet ovat samalla kertaa sekä yksilöllisiä että yhteisöllisiä. esim. Tämä herkistää tarkastelemaan aikaan ja paikkaan sidottuja sosiaalisia normeja ja moraalisia odotuksia. Kirjan perhettä koskeva ymmärrys ammentaa nk. Leena Autonen-Vaaraniemi käsittelee artikkelissaan eroisyyden oikeuttamisen periaatteita
(1996). Omassa tarinassa pyrittiin kuvaamaan moraalisesti sekä äitiä että lastensuojelun toimia. Basingstoke: Palgrave Macmillan. Lapset pitivät omaa huonetta ja sen tuomaa yksityisyyttä toivottavana, ei useinkaan toteutuvana asiana, mutta arvostivat kodissa myös yhteisiä tiloja ja yhdessä tekemisen mahdollisuuksia. 61 60 perhesuhteisiin liittyy huostaanoton kaltainen yhteiskunnallinen interventio. Lapset voivat näin ollen nähdä huolenpitovelvoitteen vastavuoroisena. Lapset liittivät kannanotoissaan kotiin normit ja velvollisuudet, siisteyden ja järjestyksen sekä yksityisyyden ja autonomian. Teosta suositellaan sosiaalityön ammattilaisten, tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön. Morgan, D. Siisteys ja järjestys liittyivät lasten kannanottojen mukaan hyvään kotiin ja kytkeytyi kotien erojen ja erilaisuuden havainnointiin. Teoksen jäsennyksillä ja näkemyksillä on ehdottomasti kantavuutta laajemminkin asiakastyöhön, perheterapiaan ja neuvontaan tai ohjaustyöhön, vaikkei näillä aloilla olekaan yhtä vahvoja tukija kontrolli-interventioita kuin sosiaalityössä. Cambridge: Polity Press. Teos virittää lisäksi ajattelemaan kaiken kaikkiaan muuttuvan työelämän kysymyksiä moraalisen järkeilyn näkökulmasta. Family Connections: An Introduction to Family Studies. Kirja-arvostelu Perheterapia 1/2016 ilmestyy 26.2.2016 PeTe_042015_20151119_.indd 61 23.11.2015 9.03. Artikkeli kertoo pienimuotoisesta tutkimuksesta, jossa lastensuojelutoimien kohteena olevat lapset kertovat kokemuksistaan sekä kodistaan fyysisenä ja materiaalisena tilana ja sosiaalisena ympäristönä. Teos osoittaa yhteiskunnallisten muutosten analyysiin tukeutuen, teoreettisesti perustellen ja empiiristen tutkimushavaintojen kautta, kuinka moraalinen järkeily toimii niin sosiaalityön ammattilaisten kuin asianosaistenkin suunnannäyttäjänä arjen sotkuisuudessa, epävarmuudessa ja kompleksisuudessa. Moraalisen järkeilyn ymmärtäminen niin työntekijän toimintakapasiteettina kuin ihmisten arkisena sosiaalisena toimintana rikastaa ja syventää eri alojen ammattietiikan koulutusta ja työtoimijuutta. Nykytyössä toimitaan paljolti epävarmuuden ja monimutkaisuuden kanssa ja vastaan tulee monia eettisesti latautuneita monimutkaisia kysymyksiä. Lastensuojelutoimissa kodin olosuhteet ja arki asettuvat lastensuojelullisen arvioinnin, tuen ja kontrollin kohteeksi. Rethinking Family Practices. Lasten puhumisen tapaa kuvasivat niukkuus, myönteisyys ja äitikeskeisyys. l Morgan, D. Toivottavasti saamme luettavaksi lisää moraalisen järkeilyn empiirisiä tutkimuksia eri aloilta. (2011). Lasten mielestä aikuisten on huolehdittava lapista, mutta joissain tilanteissa myös lapsen on huolehdittava aikuisista. Kotiin liittyvissä keskusteluissa luodaan vahvoja ja kyseenalaistamattomia moraalisia normeja hyvään elämään kuuluvista ilmiöistä ja sen uhista. Artikkelin lopuksi todetaan, että lastensuojelun käytännöissä tulisi olla tietoisempi sekä institutionaalisten että henkilökohtaisten tarinoiden moraalisuudesta ja näiden tarinoiden jännitteisyydestä. Susanna Helavirran artikkeli ”Koti lastensuojelun asiakkaana olevien lasten kuvaamana ja moraalisten kannanottojen kohteena” lähtee siitä, että koti on moraalisesti latautunut aihe. Äiti esittäytyy huostaan otettujen tarinoissa moraalisena dilemmana erilaisin narratiivisin strategioin: vähän huonomman kastin äitinä, rakastettuna ja rakastavana äitinä sekä elinikäisenä neuvotteluna äidistä
MBB Vaihe 1 -koulutukseen kuuluu 3 koulutuspäivää. TERAPEUTTINEN TYÖ KOTONA Helsinki, TULOSSA KEVÄÄLLÄ 2016 Ratamestarinkatu 9, käyntiosoite Kellosilta 4, 00520 Helsinki p. 09 4150 3600 mielenterveysseura.fi/ koulutukset SUOMEN MIELEN TERVEYSSEURAN KOULUTUSKESKUS TARKEMPIA TIETOJA: mielenterveysseura.fi/ koulutukset PeTe_042015_20151119_.indd 63 23.11.2015 9.03. Tavoitteena on vahvistaa valmiuksia tarjota kansallisten ja kansainvälisten nykysuositusten mukaista lyhytja pitkäkestoista psykososiaalista tukea niin yksilö-, perhekuin yhteisötasollakin. PARIPSYKOTERAPIAA PERHETERAPEUTEILLE Helsinki, helmikuu 2016 (30 op) Täydennyskoulutus ETja VET-perheterapeuteille. Valviran hyväksymä psykoterapeutti voi koulutuksen hyväksytysti suoritettuaan antaa KELAn rahoittamaa paripsykoterapiaa. Menetelmien avulla voidaan tukea lapsen kehitystä silloin, kun perheen arki on muuttunut erilaisten vanhemmuuden voimavaroja verottavien vaikeuksien takia. 63 62 Kevään 2016 koulutuksia Uutta tietoa, taitoa & osaamista KRIISITYÖN UUDET TUULET Helsinki, tammikuu 2016 (2 pv) Koulutuksessa päivitetään osallistujien tietoja ja taitoja psykososiaalisen tuen käytäntöjen ja interventioiden osalta. MIND-BODY BRIDGING -KOULUTUS Helsinki, käynnistyy 20.4.2016 Näyttöön perustuva, mieli-keho -yhteyttä vahvistava stressinkäsittelymenetelmä, joka soveltuu sekä oman hyvinvoinnin vahvistamiseen että työvälineeksi ammatti käyttöön. PERHEARVIOINTIMENETELMÄ Helsinki, tammikuu 2016 (3 pv) Toimivaksi havaittu menetelmä perheiden toimintakyvyn, voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointiin. TOIMIVA LAPSI & PERHE Helsinki, käynnistyy 26.1.2016 (yht. Menetelmä tarjoaa konkreettisia työkaluja esimerkiksi perhetyöhön ja terapiatyön tueksi. 12 pv) Koulutuskokonaisuus sisältää kolme menetelmää, joita voi käyttää itsenäisesti tai toisiinsa kytkettyinä
Lisäksi julkaistaan hankekuvauksia, katsauksia, tapausselostuksia, kirjallisuusarviointeja, haastatteluja, kongressiselosteita ja uutisia. Palstatilaa saavat myös kiinnostavat teoreettiset pohdinnat terapiatyön kehittämiseksi. Itella green Itella Posti Oy BA2 Suomen Mielenterveysseura Koulutuskeskus Ratamestarinkatu 9 00520 Helsinki (09) 4150 3600 mielenterveysseura.fi Perheterapia-lehti on terveydenja sosiaalihuollon, opetusja kasvatusalan sekä sielunhoitotyön perheterapiaa sekä perheja verkostokeskeistä työtä tekevien ammattilehti. Lehti julkaisee artikkeleita perheterapian ja muiden psykoterapian suuntausten eri työmuodoista. PeTe_042015_20151119_.indd 64 23.11.2015 9.03. Lehti on tietolähde myös sosiaalisten järjestelmien käyttäytymisestä ja organisaatioiden kehittämisestä kiinnostuneille