KOTI-ILTA PELIMANNISSA omasta kodista haaveileville To 17.9. Vielä ei ole hylätty sitäkään vaihtoehtoa, että Pajalan yksikerroksinen osa, jossa on poliisin toimitilat, korotettaisiin yhdellä lisäkerroksella. Maatalouskauppa ISO-KARHU Oy Perhontie 1, Halsua http://maatalousisokarhu.?. Virastotalon vanhaa osaa kunnostetaan ja ulkopinnat uusitaan Pajalan remontti jatkuu OSTAMME KULTAA OSTA 1990 Erittäin hyvä valikoima KASTELAHJOJA Sisältäen kaiverruksen Alk. klo 18.00 – 20.00 Isosaarentie 108, 69750 Sillanpää (VETELI) Opastus Halsuantieltä Edustaja Marko Kallio 044 201 7173, marko.kallio@sievitalo.fi WWW.SIEVITALO.FI Paikalla myös Omega-keittiöiden edustaja Supersuosittu Kymppi Pois laihdutusryhmä alkaa Kaustisella! Ryhmä alkaa torstaina 24.9.2015 klo 17.30 ja kokoontuu kymmenen kertaa. Maanantaina Kaustisen kunnanhallitus merkitsi tiedoksi Pajalan virastotalon laajennusja muutostyöt. Ota puoliso tai kaveri mukaan. Edelleen Kaustisen kunnalla on talousjohtaja Tellervo Pakkalan mukaan vahva tahtotila, että hammaslääkäripalvelut ovat lähipalveluita ja niille on kysyntää juuri Kaustisen kuntakeskuksessa. Raija 050 382 7588 Risto 050 382 8082 Mikko Karhukorpi 050 433 6462, mikko@maatalousisokarhu.. Erityisesti koulujen ja päiväkodin kannalta hammaslääkäripalvelujen sijoittaminen kirkonkylään on koettu välttämättömäksi. Talon päätyyn tulee kahden kerroksen korkuinen punatiilellä vuorattu siipi, jonka yläkertaan valmistuu viisi asuntoa, kaikki kaksioita. Rakennuksen omistaa Kaustisen kunta ja se myös rakennuttaa laajennusosan. www.eevakeittiot.. Kaustisen kunta on tehnyt hallinto-oikeuteen valituksen Jytan peruspalvelulautakunnan päätöksestä keskittää Halsuan, Kaustisen ja Vetelin hammaslääkäripalvelut Tunkkarille. korvakorut VIIN 1490 Sepon Kulta www.seponkulta.fi Rantakatu 8 ja Anttila Center, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA -Paletti, KYYJÄRVI EEVA-KEITTIÖT RAKENTAA JA REMONTOI Nopeat toimit Nyt keittiö ja koti kuntoon käytössä suunnitteluohjelma näe keittiösi 3D muodossa wc ja kodinhoitohuoneen kalusteet liukuovet / komerot Uudisrakentaminen ja vanhan remontointi lattiasta kattoon puh. Pajalan laajennusosa saa pintaansa punatiilen ja myös vanhan osa ulkopinnat uusitaan. Tarjoamme: Tietoa asuntosäästämisestä ja asuntolainoista, maukasta iltapalaa, arvontaa. Lisäksi laajennusosaan tulee tilat neuvolalle ja mielenterveystoimistolle sekä lääkärin vastaanottotilat. Tervetuloa! Mieti millaisen kodin haluat Me mietimme miten saisit sen Kaustinen Nettisivut ammattiviljelijöille, klikkaa: www.maatalousisokarhu.. klo 19 Ilmoittaudu koti-iltaan s-postilla os. PALVELUMME º PARISTONVAIHTO kelloihin edullisesti º KAIVERRUSPALVELU nopeasti º RANNEKKEET kelloihin edullisesti º KORUJEN KORJAUS º REIJÄT KORVIIN sis. Epäselvää vielä on, varustetaanko vastaanottotilat hammaslääkärin vastaanottotiloiksi. 2. mennessä. Se pitää sisällään Pajalan vanhan osan ulkovuorin uusimisen sekä Pajalan Halpa-Hallin puoleisen päädyn ilmastoinnin tehostamisen. 14.9. heidi.rintala@saastopankki.. Avain Säästöpankki | Kortesjärvi | Kalajoki | Kaustinen | Kokkola | Kälviä | Raahe | Sievi | Toholampi | Ylivieska Säästöpankki auttaa aina. Lisätietoa ja ilmoittautumiset jane.vahalummukka@cambridgeohjelma.. Halsuan, Kaustisen, Perhon, Ullavan ja Vetelin paikallislehti Torstai 10.9.2015 | nro 37 KAUSTINEN Mauri Aho Aivan Kaustisen kirkonkylän ytimessä sijaitsevan entisen valtion virastotalon laajennus valmistuu vielä tänä vuonna. 044 7404 601 eevakeittiot@gmail.com www.eevakeittiot.. Nopeat Nopeat toimitukset! toimitukset! MUUTTOVALMIS ECOHELMI 115 PERINNE TALONÄYTTELY PERJANTAINA 11.9. tai 045 897 2900 viimeistään 15.9. Samalla kunnanhallitus päätti, että vielä tämän vuoden aikana käynnistetään toisen vaiheen rakentaminen. Juha 045 1271 122 Juha 045 1271 122 •• Mika 045 1111 497 Mika 045 1111 497 Lietteen siirtokuljetukset sekä traktoriurakoinnit NÄIN SE KÄY 1. 044 7404 601 eevakeittiot@gmail.com puh
Ihmettelenkin pääministerin sanoista noussutta kohua: mitä tuo nyt on, jos antaa tyhjän talon käyttöön, olisi luvannut osallistua myös kotouttamiseen. Kunnalla on oikeus antaa kiinteistön omistajalle lisäaikaa liittymiseen. Lapsi tokaisi: ”No, käy äiti sinä hakemassa kaupasta heille ruokaa, niin me isin kanssa lähdetään hakemaan heitä”. Kun Alavetelistä pois käännytetyt Karjalan siirtolaiset olivat tulleet pyytämään majoitusta, oli tummu sanonut, että meille kyllä mahtuu. Jätevesien käsittelyä ohjataan kahdella tavalla. Joka tapauksessa, mikäli hätä on, kyllä meillekin yksi perhe mahtuu. 2 10.9.2015 . Nyt liikkuu epämääräisiä arveluja, että jätevesiasetusta lievennetään ja esimerkiksi Kaustisen Nikulassa asukkailla on halua päästä pois kunnallisen jätevesilaitoksen toiminta-alueelta. Johan niissä suomalaisetkin saattavat joutua vaikeuksiin tekemisen ja turvaverkostojen puutteessa. Jos kiinteistö sijaitsee haja-asutusalueella, jossa ei ole kunnan jätevesiputkea, kiinteistön omistajan pitää itse huolehtia jätevesien puhdistus. Harvaan asuttu maaseutu on turvallisempi paikka asettua ja löytää oma paikkansa kuin suuret kaupungit. MAURI AHO Väistämättä tulee mieleen vanha juttu Vesisenahon tummusta. Samaa nöyrää kotiruokaa tarjottaisiin kaikille, kierrätetyissä vaatteissa joutuisivat kulkemaan niinkuin omatkin lapset, mutta huolta pidettäisiin, turvaa tarjottaisiin ja autettaisiin. Sipilän hallitus pyrkii edistämään biotaloutta. Voitaisiinko puhua jopa perhehoidosta, kuten puhutaan sijoitettujen lasten tai nykyään myös vanhusten ja vammaisten hoidossa. Kymmenkunta vuotta sitten näitä puhdistusehtoja kiristettiin ns. Perhehoidossa toisenlaisesta kulttuurista tuleva perhe oppisi maan tavoille helpommin kuin siten, että heidät asutetaan satojen ihmisten vastaanottokeskuksiin, jossa he ovat keskenään. Samalla lailla minä voin todeta nyt: meille mahtuu tarvittaessa seitsemänhenkisen perheen lisäksi mainiosti yksi pakolaisperhekin. Sakokaivot ja kivisilmät eivät enää riittäneet. Perheestä oli neljä poikaa ja saman verran vävyjä rintamalla, mutta oli halu auttaa ja auttaminen oli kunniakysymyskin. Perhonjokilaakso Toimituksen sähköposti: toimitus@perhonjokilaakso.. Tuleeko nykyisiin säännöksiin muutosta ja jos tulee, koskevatko muutokset vain kaukana vesistöistä sijaitsevia kiinteistöjä. On korkea aika kertoa, miten haja-asutusalueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevedet pitää puhdistaa. Yksi pieni askel siihen suuntaan voisi olla esimerkiksi taloudellinen kannustin, jolla haja-asutusalueiden kiinteistöt kierrättäisivät kotitalouksien tuottamat jätteet takaisin luontoon. jätevesiasetuksella, jonka seurauksena monet kiinteistöjen omistajat hankkivat pienpuhdistamon. Selvää on kuitenkin se, että meidän perheessä eletään meidän perheen säännöillä, kaikilla on samat perheenjäsenten oikeudet, mutta myös velvollisuudet. Mutkatonta ja yksinkertaista! Pakolaiset perhehoitoon: meille mahtuu VUOKKO LAHTI. Kun esittelin ajatuksen perheelle, kolmivuotias kysyi, missä pakolaisia on. Sehän on heitteillejättöä! On vaikea oppia uutta kulttuuria tai kieltä, jos ei ole ketään, jolta sitä oppia. . Asian vierestä . Vedet puhdistetaan keskitetysti eikä kiinteistökohtaisia puhdistamoja enää taajamissa suvaita. Kiinteistöjä ei voi siirtää, mutta alueiden rajoja voi. Ahon laidalta . Ainakin vesivessalle pitää silloin pystyä löytämään toimiva vaihtoehto. Turvapaikanhakijoiden tai pakolaisten parasta integrointia suomalaiseen yhteiskuntaan olisi sijoittaminen perheisiin ja maalle. Puhelin: päätoimittaja Mauri Aho 020 750 4671 toimittaja Vuokko Lahti 020 750 4672 Elämämme loppu alkaa vaietessamme asioista, joilla on merkitystä. Joidenkin mielestä valtiovalta puuttuu aivan liian paljon varsinkin syvällä maaseudulla ja kaukana vesistöistä sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien käsittelyyn. Valtion poukkoileva ohjaus johtaa siihen, että kiinteistöjen omistajat ovat epätietoisia ja epäilevät, kannattaako valtion lupauksiin enää luottaa. —?Martin Luther King Jr. Liikutusperunoita Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli www.fmi.fi Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Kalevi, Kaleva 6:33 20:09 Aleksanteri, Santtu, Ali, Santeri 6:36 20:06 Valma, Vilja 6:39 20:02 Orvo 6:42 19:59 Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai +17 +18 +17 +18 +17 +19 +19 +19 +19 +19 +18 +18 +18 +18 +18 +18 +18 +17 +18 +17 Oman vai kunnan puhdistamon kautta Jätevesien puhdistaminen Suomessa osataan ja siihen myös kiinnitetään huomiota. p.s. Kauppaan lähtiessäni vastasin hänelle, että ainakin Oulussa ja Helsingissä. Toisaalta taajamissa pidetään itsestään selvänä, että jätevedet johdetaan putkistoja pitkin suurempiin puhdistamoihin. Kun kunta määrittelee tietyn alueen viemärilaitoksensa toiminta-alueeksi, pitää jokainen alueella sijaitseva kiinteistö liittää laitokseen, jos niistä jätevettä syntyy
Rakentamatta on vielä noin 900 metriä alajuoksun suuntaan. Koko kylä on muutamaa etäisintä kiinteistöä lukuunottamatta jätevesilaitoksen toimialueella. Monet kiinteistöjen omistajat arvelivatkin tuolloin, että olisi edullisempaa liittyä kunnalliseen jätevesiverkostoon sen sijaan että rakentaa omaa pienpuhdistamoa. Lisäksi kyläläiset perustelevat ehdotustaan sillä, että kunnalla on kiireellisempiä ja tarpeellisempia investointikohteita kuin Nikulan viemäröinti. Tehokkaammin jätevedet tulevat käsitellyiksi, kun ne imeytetään maahan, kuten nyt pääosin tehdään. Lisäksi nikulalaisten kirjelmässä epäillään, että nykyinen puhdistamo ei kykene poistamaan riittävän hyvin typpeä ja fosforia. Kuljettaja oli jo entuudestaan ajokiellossa. Elämää mutkistaa myös perinnöllinen geenimutaatiosairaus. Kunnanhallituksen jäsenistä Tina Lindskog kannatti toiminta-alueen supistamista, mutta jäi asiassa yksin ja jätti kunnanhallituksen päätökseen eriävän mielipiteen. Lue Jyrki Peltoniemen ja hänen vaimonsa Elina Verrosen vuodesta sivuilta 16-17. Sen arveltiin kiristävän haja-asustusalueilla sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien puhdistusvelvoitteita ja Kaustisella kunta halusi tarjota edullisen vaihtoehdon myös Nikulassa. Nyt hän on toipunut onnettomuudesta jo puutarhakuntoon, mutta särkylääkkeet ja kipulaastari ovat seuralaisena. Siihen harkitaan parhaillaan lievennyksiä, mutta kukaan ei taida vielä tietää minkälaisia on tulossa ja milloin, sanoo Kari Juntti. Kunta kartoitti kaikki alueet, joille kunnallinen viemäri oli kannattavaa rakentaa. Jennin lisäksi suomalaisista ovat mukana Merja Korpela ja Inga Linna. Naisten moukarikilpailu käydään lauantaina kello 15. Ympäristölautakunnan tammikuussa teettämän kyselyn mukaan kaikki Nikulan sillan alajuoksulla olevien kiinteistöjen asukkaat eivät viemäröintiä vastusta. Auto oli myös poistettu liikennekäytöstä. Torstai 10. Onnettomuuden seurauksena kaustislaisen Jyrki Peltoniemen ihosta lähes puolet paloi kolmannen asteen palovammoille reilu vuosi sitten toukokuussa. KAUSTINEN Mauri Aho Jätevesiviemäröinnin loppuosan rakentamista Kaustisen Nikulassa pitäisi kyläläisten mielestä vielä harkita. Humalainen ajoi ojaan PERHONJOKILAAKSO Rattijuopon auto suistui ojaan Vetelissä Kalliojärventiellä myöhään maanantai-iltana. Koira löydettiin aamulla kuolleena, kun sen haukku oli loppunut ja tutkapannan lähettämä signaali jäänyt paikalleen. Näin edellyttää vesihuoltolaki. Jätevesilaitoksen toiminta-alueen laajentamiseen kannusti myös tuolloin hyväksytty asetus hajaasutusalueiden jätevesien käsittelystä. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. Rami Hietaniemi seurasi koiransa hirvikoesuoritusta kännykän kautta USA:sta, jossa hän oli matkalla San Franciscon valmistautumisleiriltä Las Wegasissa, jossa tällä viikolla painitaan maailmanmestaruuksista. Nikulassa halutaan irti kunnallisen viemärilaitoksen toiminta-alueesta ja huolehtia itse jätevesistä Viemäriin vain maaperään Sivu 22 Salamoiva saavi Kokkonevalla vuonna 1971. Nikulan sillasta ylöspäin on runkolinjaa rakennettu noin 600 metriä ja alajuoksun suuntaan saman verran. Ihan toinen asia on sitten asetus haja-asutusalueiden jätevesien käsittelystä. Vetoomuksen mukaan kaikki alueen kiinteistöjen omistajat vastustavat viemärin rakentamista eivätkä ole halukkaita liittymään kunnalliseen viemäriverkostoon. Kaustisella liittyminen kunnalliseen jätevesijärjestelmään maksaa noin 2000 euroa. Ympäristölautakunta ei kyläläisten ehdotukselle lämmennyt ja samaa mieltä oli maanantai-iltana kokoontunut kunnanhallitus. Miesten keihäässä on mukana Toholammin Urheilijoiden Teemu Wirkkala sekä Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio ja Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Tero Pitkämäki. –?Niille, jotka haluavat liittyä viemäriin, on tarjottava mahdollisuus siihen, totesi ympäristölautakunta. Jos kiinteistö sijaitsee vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella, se pitää liittää viemäriverkostoon. Viime vuonna kunnanvaltuustolle toimitetussa vetoomuksessa ehdotetaan viemäröinnin toiminta-alueen muuttamista niin, ettei sitä uloteta Nikulan sillan alapuoliselle alueelle. Kyläläisten mielestä viemäröinti ei kevennä Perhonjoen jätevesikuormitusta vaan päin vastoin lisää sitä. Hietaniemen koira suden suuhun Jenni Penttilä maaotteluun PERHONJOKILAAKSO Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jenni Penttilä on valittu yleisurheilun Ruotsi–Suomi -maaotteluun, joka järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Tukholmassa. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,23 promillen lukeman, mutta ei ollut päässyt ulos humalatilastaan johtuen ilman ulkopuolisen apua. Viime vuonna Nikulassa runkolinja rakentamiseen käytettiin 74?000 euroa ja tänä vuonna rahaa on kulunut noin 47?000 euroa. –?Kylätie kulkee täällä joesta harjannetta pitkin, niin vähäiset likavedet eivät saavuta koskaan Perhonjokea, todetaan kyläläisten kirjelmässä. syyskuuta 2015 PERHONJOKILAAKSO Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Perhon Korpijärvellä Rami Hietaniemen omistama yhdeksänvuotias harmaa norjanhirvikoira Ropi jäi hirvikokeen päätteeksi haukkumaan hirviä. Tervettä ihoa ei juuri ole, sillä kehon palamattomista paikoista otettiin ihosiirteitä. Tekninen johtaja Kari Juntti sanoo, että vuonna 2007 tehty päätös jätevesilaitoksen toiminta-alueen laajentamisesta tehtiin sillä mielellä, että se olisi kuntalaisten kannalta edullinen ratkaisu. Joissakin tapauksissa vapautus tai jatkoaika vapautukselle liittymisestä on myönnetty
Tehy Tehy Kiurun ao 650 järjestää jäsenilleen päivä Tukholmassa risteilyn 23.-25.10. Ilmoittautumiset Monikalle ma 12.10. Aiheena Mitä onni on. JunioriOttoset I (v. Tervetuloa mukaan risteilemään. klo 19.30. mennessä 040 846 4836. t. Mikäli kiinnostut toiminnasta, ota yhteyttä jvorlin@gmail.com Kansantanssiryhmien toiminta käynnistyy viikolla 38. Radat A, B, C, D ja rastireitti. osuus 2,6 km, 3. klo 12, valvontavuorossa Ylikylien ms. Yhteydenotot numeroon 040 582 9016 tai kns@ kaustinen.fi . Punttitrimmi klo 18.00-19.15 (kuntosali). kyläviesti Kaustisella sunnuntaina 13.9. Nyt kaikki kuntoilemaan tai rentoutumaan. Jani-Markus Paavolaan 040 555 5492. Karaokekerho 16.9. Perhonjokilaakson Diabetesyhdistys: Olemme facebookissa. Ryhmäjako toteutetaan ilmoittautuneiden kesken siten, että pyritään keskittämään samana vuonna syntyneitä samaan ryhmään. Patanan erämiesten hirvikokous Patanan koululla su 13.9. Tero Myllymäki p. Hajakokoja! Kaustisen Nuorisoseura r.y.:n johtokunta 2015: Samuli Valo (pj.), Tiina Paavola (varapj.), Ira Korkala (siht.), Taru Varila, Jukka Timonen, Eija Rauma, Marika Timonen, Katja Kola ja Linda Nevalainen. 0400 931 928. Kuntoryhmä alkaa Vetelin liikuntakeskuksessa ti 22.9. Linjaauton aikataulu: Kaustinen TB klo 9.10; Veteli Katsastusasema klo 9.20; Halsua Kotipesä klo 9.45; Perho St1 klo 10.20 ja Möttönen Talouskauppa klo 10.25. MTK Veteli: Manttaalimajan ja tuottajamajan vuokrauksesta vastaavat Kari Tyynelä p. Perhonjokilaakson Sydänyhdistys ry: Syksyn matka, ruskaretki Kuusamoon 15.-17.9. Bailamama women klo 20.00-21.00 (liikuntakeskus). Hirvimiehet joukolla mukaan. Hintaan sisältyy linja-autokyyditys Kokkola-Helsinki-Kokkola, risteily neljän hengen seaside-hytissä ja laivalla menomatkalla buff et ja aamulla ennen laivasta nousua aamiainen. Esiintyminen 3.10. Etu on henkilökohtainen, sen saa käyttää yhden kerran ja on voimassa 1.9.-31.12.2015. 0400 126 114 tai Antti Tyynelä 0400 161 126. klo 19 Jahtilassa. klo 18-21. klo 19 Kaustisen Hääkuoron ja Tallarin esittämänä Köyhäjoen Mäntymajalla. Välipalaa koko perheelle eurolla. Muuta: Kansantanssija musiikkiryhmiämme on mahdollista tilata esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin, ota rohkeasti yhteyttä. Muistilista Sävelten Taika-konsertti pe 18.9. klo 12-15.30. Vetelin metsästysseurojen yhteinen kokous Vetelin Erän Jahtimajalla keskiviikkona 16.9. klo 21 mennessä KP-V:n kotisivuilta lomakkeella tai sähköpostilla veikot.yllapito@ kaustinen.fi tai 040 771 0482, josta myös tiedustelut. lapset. 2004-2005 syntyneet) Kalliopaviljonki maanantai klo 17.00-18.30, Marika Timonen ja Jukka Timonen. kello 16-20. Kotisivut ovat osoitteessa: www.omaisper.com RHY Veteli: Ampumakokeet Sillanpään radalla seuraavasti: 19.9. Jos haluat tukea paikkakunnan veteraanien kuntoutustyötä, varaa tarkoitukseen käteistä rahaa. Arpoja myynnissä yhdistyksen toiminnan tukemiseksi Taidekartanossa Galleria Nevan aukioloaikoina ti-ke-to klo 14 19 ja su klo 12 15. Johtokunta ottaa mielellään vastaan palautetta ja ideoita toiminnan kehittämiseksi. Kalliopaviljonkia vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin; häät, syntymäpäivät, luokkakokoukset, kokoukset jne. Koirasalmen ulkoilupäivä ti 15.9. com/. klo 18.30 Isokylän koululla. Yhdistyksen logolla varustettu palsta on maksullinen ja siinä yhdistys voi tulevasta toiminnastaan kertoa tarkemmin, mutta palstan luettavuus paranee, kun asia sanotaan lyhyesti. Ota mukaan oma pyyhe, pesuvati ja meikkipeili (jos sinulla on). Terveisin pyynninjohtajat. Lestijokiseudun Reumayhdistys ry: Pohjalaismaakuntien aluetoimikunta järjestää reumalasten perheiden tapaamisen Vaasan Tropiclandiassa la 3.10. Tarkempia tietoja puheenjohtajalta, 050 327 3565. klo 15 Pulkkisen Ns:lla. Hirvenpyyntiin mukaan aikovat, luvat ja rahat mukaan. Orifl ameesittelijä Päivi Karvonen opastaa kasvoja käsihoidossa. Perhonjokilaakson omaishoitajien kirkkopyhä Kaustisen kirkossa su 27.9. Perhonjokilaakson iltarastien 26. Mukaan oma juomapullo ja puukko. Kaustinen: Mtk:n toimintaan ja maatalouteen liittyvissä asioissa voi jäsen ottaa yhteyttä yhdistyksen pj. Kahvilassa aiheena Arjen ensiaputaidot ja opettajana Minna Suhonen. klo 17.30-18.00 (näyttämö). Partio: Vetelin Koskenkävijöiden retki Puusaaren laavulle ma 14.9., kokoonnutaan UA:n majalla klo 17, paluu n. Naisten lentopallovuoro maanantai-iltaisin urheilutalolla klo 19.30. tai puh. Syyskauden toiminta käynnistyy viikolla 38. Patanan liikkari 4-6v. Vesijumpat alkavat viikolla 38. Perho: Metsästysseura Korhu ry:n hirvenmetsästyskokous sunnuntaina 13.9. Yhdistykset Muistilistalla julkaistaan yhdistysten ja yhteisöjen toimintatietoja lyhyesti; mitä, missä ja milloin. Perhon Naisvoimistelijat ry: Hei kaikki Perhon naiset ja miehet. Isonkylän metsästysseuran hirviporukan järjestäytymispalaveri pidetään metsästysmajalla pe 11.9. Vetelin Koskenkävijät: Ryhmät kokoontuvat jatkossa seuraavasti maanantaisin kololla: klo 17-18 sudarit ja eskarit sovitusti. klo 10-12. 044 0772 258. 2006-2007 syntyneet) Kalliopaviljonki tiistai klo 18.1519.15, Jonna Vörlin, Mari Kankkonen ja Sofi a Timonen. Tervetuloa pelaamaan! Judon peruskurssi on alkanut. Perjantai: Kahvakuula klo 18.30-19.30 (liikuntakeskus). Harjoitukset maanantaisin klo 18-19 ja keskiviikkoisin klo 18-19.30. Tervetuloa mukaan. Aloitamme ruokailulla, jonka jälkeen ohjelmaa. Lasten zumba 7-11v. 5-6v. Tervetuloa! Kaustinen: Jokilaakson riistanhoitoyhdistysten väliset ampumakilpailut Kaustisen ampumaradalla lauantaina 12.9. Yhdistys järjestää tarvittaessa kuljetuksen. Bodypump klo 18.45-20.00 (liikuntakeskus). Huom. osuus 2,0 km ja 4. Olette kaikki sotainvalidit ja sotaveteraani puolisoineen, lesket ja kannattajajäsenet tervetulleita syksyn ensimmäiseen tupapäivään. Laavulla paistetaan makkarat, lippukunta tuo ne. Torstai: 60+ kuntotrimmi klo 8.30-9.30 (kuntosali). klo 18.00-18.45(liikuntakeskus). osuus 2,6 km. Tervetuloa jumppaamaan iloiseen joukkoomme uudet ja vanhat jumpparit. MiniOttoset II (v. klo 12 ampumaradalla, valvontavuorossa Kaustisen ms ja 20.9. Lisätietoja KP-V:n www -sivuilta. Fit-Training klo 19.00-20.00 (liikuntakeskus). Kotisivut: www.koyhajoki.net Räyrinki-seura Vanhaa Räyrinkiä -kirjaa ja Räyrinki-tpaitoja saatavilla. 2010-2011 syntyneet) Kalliopaviljonki torstai A-ryhmä klo 17-17.45, B-ryhmä 17.45-18.15, tanssijoille ilmoitetaan kumpaan ryhmään kuuluu, Mari Virkkala ja Anni Uusijoki. Kurssi ”salaatit ja lämpimät lisukkeet” Isokylän koululla to 22.10. Sydänjumppa ti klo 15.30-16.30 Vetelin urheilutalolla. Omat eväät mukaan! Mäntymajan vuokrauksesta vastaa Marjo Paavola p. Kahvilat ovat avoimia tilaisuuksia, joihin voi tulla aiheesta kiinnostuneet. I-alueen suunnittelukokous ja yhdistykset paremmaksi -kehittämispäivä 16.9. Nähdään klo 17 Kavon majan pihalla, josta porukalla kävellen laavulle. Seurakunnasta mukana Kai Tikkakoski ja Annukka Rannankari. Tervetuloa mukaan. Voi ottaa läppärin tai tabletin mukaan, saa ohjausta. Jokainen jäsen on oikeutettu saamaan 20 euron alennuksen Kaustisen Kuntofarmissa tai kosmetologi Kaija Järvelällä. travel-fi .com, josta majoituspalveluihin –veteli – MTK-veteli. Punttitrimmit alkavat viikolla 37 ja muut jumpat käynnistyvät viikolla 38! Tervetuloa mukaan!. 020 750 4670. 1998-2001 syntyneet) Kalliopaviljonki keskiviikko klo 19-20.30, Päivi Westerholm. Ilmoittautuminen paikan päällä Kaustisen Urheilutalolla. Kalliopaviljongille tulossa syksyllä myyntiin erä uusia vanhoja kunnon töysäläisiä tanhukenkiä sekä mustia että parkkinahkaisia. Urheiluseurat Maanantaisin klo 18 yli 10-vuotiaiden treenit. klo 18.00-18.45(liikuntakeskus). Jumppa-aikataulu ja maksut sekä muut lisätiedot löytyvät nettisivuiltamme http://www.vetelinnaisvoimistelijat. Yhteydenotot Miia Timoseen p. Ilmoittautuminen la 12.9. Tervetuloa! Perhonjokilaakson iltarastit tiistaina 15.9. Vetelin Naisvoimistelijat: Jumppatarjonta syyskaudella 2015! Maanantai: lasten liikkari 3-4v. 040 5730 984. Ottoset, Kalliopaviljonki, Tuomas Alamikkelä (syksy) ja Miia Timonen (kevät). Tervetuloa mukaan. Kuntosalilla ohjeita antamassa Susanna Heikkala. KP-V / judojaosto. Viimeinen ilmoittautuminen on 20.9. Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja Läheiset ry: OmaisOiva –kahvila Vetelissä Emäntäkoululla to 10.8. Erittäin runsas osanotto toivottavaa. klo 12-14 (Erä). Suuret kiitokset ahkerille talkoolaisille, näyttelynasettajille, konserttien esiintyjille ja vierailijoille! Galleria Neva aloittaa Vetelin Taidekartanossa jälleen toimintansa 4.10. Leena. Mukaan partiohuivi, puukko, oma juomapullo, kuppi ja lusikka sekä istuinalusta. Keräys suoritetaan listaja lipaskeräyksenä. Tervetuloa joukolla mukaan. Teerijärvellä. Ensi viikolla 14.9. klo 9-15 Kansanlääkintäkeskuksessa Kaustisella. Tervetuloa! Vetelin poikakuoro: Miesten harjoitus sunnuntaina 13.9 klo 12 – 13.30 Mäntyristillä. PikkuOttoset II (v. sähköpostitse osoitteeseen heidi.pettersson@ kpshp.fi . Syyslukukausi 16.9.–25.11.2015 lukukausimaksu 40€/lapsi, kevätlukukausi 13.1.–6.4.2016 lukukausimaksu 40€/ lapsi. Opastus Kaustisen keskustasta. Tehdään miehille omaa ohjelmaa. Syysterveisin Hallitus. Syyskuun aikana ilmoittautuneet ehtivät vielä mukaan. Lauantai: Punttitrimmi klo 15.30-16.45 (kuntosali). Räyringin martat: Marttailta to 17.9. Kartta 1:7500, ajantasaistettu 2015. JunioriOttoset II (v. Torstaisin klo 18 Erkin juoksutreenit. Sopii kaikenikäisille naisille! Keskiviikko: Circuit-treeni miehille klo 19.00-20.00 (liikuntakeskus). Avajaiset klo 14, musiikista vastaa Veikko Siponkoski. 2002-2003 syntyneet) Kalliopaviljonki maanantai klo 18.30-20 sekä joka toinen perjantai erikseen sovitusti, Marika Timonen ja Jukka Timonen. 040 671 6977 tai 040 835 9108. Mukana piirin liikuntavastaava Riitta-Liisa Kankkonen ja vertaistukea Skypellä -hankkeen yhdyshenkilö Pirjo Keskitalo. Kaustisen Nuorisoseuran: Suosittu Tempoa Tenaviin -musiikkiliikunta alkaa taas syyskuussa! Tempoa Tenaviin -toimintaa tarjotaan tänä lukuvuonna vuosina 2012, 2013 ja 2014 syntyneille lapsille vanhempineen. 100 ensimmäistä mahtuu mukaan, vielä on reilusti tilaa. Sopraanojen ja alttojen harjoitus maanantaina 14.9 klo 18 – 19 Mäntyristillä. Vetelin Palvelukotiyhdistys Yhdistyksellä vapaita asuntoja, yksiöitä ja kaksioita Vetelissä ja Räyringissä. Ilmoittautumiset oman seurakunnan diakoniatyöntekijälle. klo 19. Sotaveteraanien keräys suoritetaan Kaustisella tänään torstaina 10.9. klo 14-15. Riistakeskuksen ohjeen mukaan ilveksen kannanhoidollisia lupia on haettava kuntatai rhy-kohtaisesti. Seurojen edustajat tervetuloa. Kahvitilaisuuden jälkeen hallituksen kokous. klo 15 Jaakko Vasalammella, Humalajoentie 148, Möttönen. Peruskurssille voi osallistua aikuiset, nuoret ja yli 7 v. 040 7792 272. Perho: Kahvitilaisuus tiistaina 15.9. Elämänmyönteisiä näkökulmia arkeen ja vastuun kantamiseen avaa Minna Herronen. Myös nettivarausta olemme aloittamassa, käykää tutustumassa, www. Ryhmät keskiviikkoisin Kalliopaviljongilla: Taapero I klo 17.00-17.45 ja Taapero II klo 18.00-18.45. Perhonjokilaakson kuvataideyhdistys: Vaphat Färit -näyttely on päättynyt. Lisätietoa kuntoryhmästä saa Maija-Liisalta puh. Auto lähtee Nikulasta klo 7.30 ja jatkaa matkaa Veteliin Passelin pihalla klo 8.00, Pelimannitalon edestä klo 8.10, Köyhäjoki entisen kaupan edestä klo 8.30, ja Ali-Haapala klo 8.45. Tulkaa joukolla harjoituksiin. Ulkoilupäivän omavastuu on 5 €/hlö. klo 18.00-18.45 (näyttämö). Möttösen koululla maanantaisin klo 19-20 kuntovoimistelu miehille. Järjestelyistä vastaava seura suluissa. JHL Kaustisen JHL tukee alkavana syksynä yhdistyksen jäsenten hyvinvointia. Kaustisen metsästysseuran hirviporukan kokous su 20.9. Edun saa näyttämällä jäsenkorttia ko. Ilvesjahti Vetelissä. Syvänvedenjumppa klo 20.00-20.45 (uimahalli). Lauantaisin klo 13 yleisurheilutreenit (kisavaraus). 040-765 3327. mennään iltaretkelle Puusaaren laavulle koko lippukunnan voimin. Pulkkisen metsästysyhdistyksen hirvikokous majalla la 19.9. Kurssin hinta jäsenet € ja ei-jäsenet 5 €. 040 594 8581. Ovellenne kolkutetaan. klo 11. Yhteystiedot: Elina Finnilä 040 829 5250. klo 12. kello 11 seurakuntakeskuksessa. Viestis sä on neljä osuutta, 1.-2. Keskuskoulun vanhassa liikuntasalissa step-/lihaskuntojumppa maanantaisin klo 18.30-19.30 (huom! tämä alkaa 5.10.) sekä keskiviikkoisin klo 18.3019.30 kuntovoimistelu naisille. Matkan omavastuu on 50 eur/hlö. Osanottomaksu paikanpäällä 20 €/joukkue. Muissa asioissa ota yhteyttä pj. Puheenjohtaja Markku Pannula p. Tervetuloa. Joukkueessa tulee olla yksi nainen, jonka voi korvata korkeintaan H14sarjan poika tai vähintään H60-sarjan mies. Vetelin Erän johtokunta. paikassa. Kaustisen rhy:n viimeiset merkkiammunnat: 13.9. uusi paikka. Metsälle lähtijät paikalle, luvat mukaan. Jahtiin aikovat lupa-asiakirjat ja rahaa 50e mukaan ja kokoukseen. Eläkeliitto Veteli: Kerhot kokoontuvat: Boccia tänään klo 11 Pulkkisen Ns:lla ja ma 14.9 klo 11 Emäntäkoululla. Vuokraamme myös astioita ja pöytäliinoja. Kahvituksesta vastaa Monika ja Leena L. klo 18. 2008-2009 syntyneet) Kalliopaviljonki tiistai klo 17-18, Marika Timonen, Jonna Vörlin ja Sofi a Timonen. Satujumppa 3-5v. Retki loppuu noin klo 19. OmaisOiva-kahvila Halsua-talolla to 17.9. klo 18.00-18.45(Ylipään koulu). Kaikki partiolaiset mukaan, perheenjäsenet myös tervetulleita! Yhdistykset MLL MLL Veteli: Perhekahvila Äijäpatintiellä pe 11.9. Sotaveteraanit: Kaustisen sotaveteraanien tupapäivä keskiviikkona 16.9. 050 5377 844. Asiantuntijaluento lasten silmäsairauksista ja samanaikaisesti lapset leikkivät ohjatusti altailla. Perhonjokilaakso Palstoille tuleva aineisto torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 14 mennessä sähköpostilla konttori@perhonjokilaakso.. PikkuOttoset I (v. Tiistai: 60+ kuntotrimmi klo 9.0010.00 (kuntosali). Tiedustelut p. 4 10.9.2015 . Matkareitti ja aikataulu menomatkalle. MiniOttoset I (v. www.kase.fi /vetelinpoikakuoro Ruskapyöräily Tervalampille pe 11.9. Klo 18-19.30 seikkailijat. Opastus kantatie 63:lta (Kortjärvi, Harivägen). klo 12-14. klo 19. Viking m/s Mariellalla. Lokakuussa on Gallerian toinen näyttelysali vielä vapaa, varaukset p. klo 18-21. 040 7533235. klo 12 seurojentalon kahvio. klo 10. Lisätietoja toiminnanohjaajalta p. Jos jokin asia mietityttää, soita Eevalle p. Bodypump klo 17.45-19.00 (liikuntakeskus)
74.000€ 539440 Taunonpolku 8 as 4, Kaustinen 2 mh, oh, k, ph, s 68 m2. Tilava ja valoisa huoneisto remontoitu kokonaisuudessaan, mm. Tässä erinomainen huoneisto lähellä keskustan palveluja. Hp. Takapihalla tontti rajoittuu puistoalueeseen. Tilava rivitalon päätyhuoneisto aivan Vetelin keskustassa. KLO 13.00-13.45 YLEISESITTELY SU 13.9. Yläkertaan mahdollisuus rakentaa lisää asuintiloja. Talon yhteydessä autokatos ja lämmin ulkovarasto. Omakotitalo järvinäkymällä Halsuan keskustassa. Tilaan kuuluu noin 1 ha vuokrattua peltomaata. Vapautuu nopeastikin! Mh. Avarat ja tilavat huoneet sekä selkeä pohjaratkaisu. Huoneisto on remontoitu kokonaisuudessaan, mm. Omakotitalo Tunkkarilla Vetelissä. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Talossa kauttaaltaan lattialämmitys ja lisäksi tyylikäs Tulikivi-takka. Viihtyisä sekä tilava omakotitalo. Pihassa monikäyttöinen ulkorakennus. Hp. Autokatospaikka. Huoneisto neljällä makuuhuoneella. 82.000€ 526719 Osa huoneistoista varattu, pidä kiirettä ja varaa omasi! Esittelemme kohdetta rakennuspaikall a su 13.9.2015 klo 12-13. Pihapiirissä ulkosauna sekä puuliiteri. Kaksi autotallipaikkaa. 0400-151 488 Hempantie 6, Kaustinen 3mh, oh, k, pukuh, ph, s, wc, 2vh, autotalli 118 m2. 78.000€ 539921 Maununtie 6, Kaustinen 3mh, oh, k, khh, ph, s, vh, varasto, autotalli 111,7/162 m2. pesutilat, keittiö sekä kaikki pintamateriaalit. 182 000€ 537421 Finnintie 11 E 13, Kaustinen 2h, k, ph, s, wc 65,5 m2. Ovet ja ikkunat vaihdettu 2009. Vaivaton ja edullinen kaukolämmitys. Hp. Hyvä talo yhtiö kaukolämmössä. pesutilat, käyttövesiputket asennettu pintaan ja öljykattila uusittu. Pesutilat, keittiö ja kaikki pinnat uusittu 2011. TERVETULOA! (Opastus Halpa-Hallin parkkipaikalta) YLEISESITTELY SU 13.9. Rauhallisella paikalla Uutelassa uudenveroinen, vuonna 2012 tyylillä ja laadulla rakennettu omakotitalo. IKKUNAT JA ULKO-OVET UUSITTU! Mh. 239 000€ 540330 Holminiementie 14, Kaustinen 5h, k, khh, ph, s, katettu terassi, varasto, autokatos 135/145 m2. Tilava rivitalon päätykaksio Kaustisen keskustassa. Irtaimisto kuuluu kauppaan! Kuntotarkastus tehty! Hp. Mh. pesutilat ja sauna, keittiö, pintamateriaalit ja kaikki kaapistot. Marjaana Jylhä Kiinteistönvälittäjä, LKV 0400-151 488 marjaana.jylha@op.. Pintamateriaaleja päivittämällä tästä saa oman näköisen kodin. lapsiperheelle. Siisti, remontoitu rivitalokolmio keskustan läheisyydessä. Talossa tehtyjä remontteja mm. Öljylämmitys ja varaava Tulikivi-takka. Kuntotarkastus tehty! Hp. 5 Perhonjokilaakso . 67 209€ Velaton hinta 69 500€ 542761 Perhontie 50, Halsua 3mh,oh, k, ph, s, wc, vh, varasto, autotalli 121 m2. Kaikki palvelut kävelyetäisyydel lä! Fiiantintie 10, Tunkkari 3mh, oh, takkah., k, ph, s, wc, vh, varasto, autotalli 172/118,5 m2. Hyväkuntoinen omakotitalo mukavalla ja rauhallisella asuinalueella Kaustisen keskustassa. 10.9.2015 Jokivarren OP-kiinteistökeskus Oy LKV Valtakatu 1, 69100 Kannus Marjaana Jylhä, P. Kohde sopii erinomaisesti esim. Lattilämmitys läpi talon, myös autotallissa. 94.000€ 538736 Visatie 11 as 3, Kaustinen 2mh, oh, k, ph 69,4 m2. Mh. KLO 14.00-14.45. Kiinteistöllä on kulkuoikeus rantaan. 85.000€ /tarjous 526233 Älä koskaan myy asuntoasi kysymättä meiltä! Paras näkyvyys kohteellesi! Jukka Toikkanen Kiinteistönvälittäjä, LKV Kaupanvahvistaja 0440-561 560 jukka.toikkanen@op.. Talo on lähes alkuperäinen, mutta erittäin siistissä kunnossa. Kaukolämmitys. Saunallinen rivitalokolmio Lähdehaassa. 75 000€ 540030 Kampelintie 4 as 6, Veteli 4mh, oh, k, ph, s, wc, vh 144 m2
Kielikoulutuskin voitaisiin järjestää vaikka Kaustisen evankelisen opiston kautta. Eurooppalaisten huonoa omaatuntoa koetellaan ja uutisoidaan lasten varjolla. Me autamme, koska me voimme, vaikka auttaminen sitten lisäisikin valtiomme menoja. Nyt meillä olisi kuitenkin mahdollisuus tehdä jotain. Kysymys ei ole velvollisuudesta vaan inhimillisyydestä, ihmisyydestä. Näin ei voi, eikä saa mielestäni tehdä. Nykyiset vastaanottokeskukset ovat tupaten täynnä, ja pakolaisille etsitään uusia sijoituspaikkoja. Pekola kysyi mielipidetekstissään: Missä sanotaan, että meidän pitäisi auttaa pakolaisia. Sotien jälkeen tänne asutetut evakot ja evakkojen jälkeläiset taas tuntevat ilmiön toisen puolen. Vuosikausia on kuultu heidän hätähuuto, mutta apua ei ole herunut. Kurkkua kuristi. Laittomasti tulleet on välittömästi poistettava maasta. Miksi. On pelottava ajatus, että ihmisyys joidenkin mielestä päättyy valtionrajoihin, ihonväriin tai uskontoon. Anni Saari Janne Torvikoski Antti Saari Elina Järvelä Kreeta-Maria Kentala Jouko Mansnerus Hilkka Rauhala Ulla Nikula Aija Rautiainen Juha-Matti Rautiainen Turvapaikanhakijoita Perhonjokilaaksoon Viimeaikaiset uutisoinnit pakolaisvirtauksista Eurooppaan ovat olleet pelonsekaisia. Pakolaisten vastaanottoa selvitettiin jo viime vuonna alustavasti Vetelissä, joten asiassa ei tarvitsisi lähteä tyhjästä. Vai olisiko kenties niin, että jokainen auttaa kykynsä mukaan. Täältä lähdettiin sankoin joukoin siirtolaisiksi ensin Amerikkaan ja sitten Ruotsiin. Suomella on kykyä, ja toivottavasti myös halua auttaa hädänalaisia, olivat he sitten syyrialaisia, afrikkalaisia tai kotoisin mistä tahansa. Turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen ei korjaa pakolaisuutta aiheuttavia ongelmia, mutta se auttaa juuri nyt hädässä olevia ihmisiä. Se myös tekee lopulta tyhjäksi kaikki Pekolan argumentit siitä, etteikö meidän kuuluisi auttaa hädänalaisia. soita 040 750 4671 tai . Loppuun kirjoitettua ”vitsiä” ei viitsisi edes kommentoida, toisaalta se sai kupin lopullisesti nurin ja tämän kirjoituksen lehteen. Suurin osa, jotka tänne pääsevät loppujen lopuksi, ovat nuoria miehiä. Vaikka auttamisessa on kyse perusinhimillisyydestä, turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta voisi olla Perhonjokilaakson kunnille myös hyötyä. Kunnan päätösvalta kuuluu kunnanvaltuustolle, senhän jo laki sanoo. tai . Neljä vuotta kestäneen sisällissodan aikana Syyriasta on paennut yli neljä miljoonaa ihmistä, heistä suurin osa naapurimaihin. Kuwait, Saudiarabia, Dubai ym. Pekola kirjoitti, että Suomeen rakennetaan miltei joka kuntaan pakolaisten vastaanottokeskus. Joutsenon vastaanottokeskus joutuu majoittamaan osan tulijoista telttoihin, koska tilaa ei ole riittävästi. Suomen hallituksen on tehtävä nopeita päätöksiä asian suhteen. Maahanmuuttovirasto on tehnyt esitykset seitsemästä uudesta vastaanottokeskuksesta. Osa heistä päätyy pitkän ja vaarallisen matkan jälkeen Suomeen, jonne odotetaan tänä vuonna jopa 30?000 turvapaikanhakijaa. Kysyn siis vastakysymyksenä, missä sanotaan, ettei meillä SIITÄ HUOLIMATTA, olisi velvollisuus auttaa hädänalaisia. Suomessa on tällä hetkellä 25 vastaanottokeskusta 19:ssä eri kunnassa. Marko Kulpakko (ps) Kaustinen Kaikella on aikansa Antti Pekola kirjoitti 3.9. Satu Hotakainen Onko myötätunto paennut Suomesta. Kuulemme päivittäin ihmisistä, jotka ovat joutuneet pakenemaan epäinhimillisiä olosuhteita Eurooppaan. Pelkästään Turkissa on lähes pari miljoonaa Syyrian pakolaista. Että pieni ihminen ei tehnyt mitään ansaitakseen kohtaloansa. Perhonjokilaaksossa otsikolla Maahanmuutosta. Vastaanottokeskus olisi tuonut kuntaan noin 30 työpaikkaa, joiden laskennallinen vaikutus kaupungin verotuloihin olisi ollut suunnilleen 200?000 euroa vuodessa. Katsoin kuvaa Helsingin Sanomissa julkaistusta syyrialaislapsen rannalle ajautuneesta ruumiista. Silti jokaisesta, joka kuvan näkee, pitäisi tuntua juuri siltä. Vedän nyt ”kukkahattuni” syvemmälle päähäni ja oikaisen pari virhettä, joita Pekola oli tekstiinsä varmaankin tietämättömyyttään lipsauttanut. Maahanmuuttovirasto yrittää kiertää kunnan päätösvallan sanomalla, että lupaa ei tarvita kunnilta jos vuokraa yrityksiltä pakolaisille tarkoitetut tilat. Älyttömin perustelu Pekolalta maahanmuuton lopettamiseksi on se, ettemme me ole vastuullisia, koska Suomi ei koskaan ollut siirtomaavalta. Tämänkaltaisia töitä ei enää ole ja siitä ei voi syyttää maahantulijoita. Suomessa on 317 kuntaa. Pakolaiset eivät tule ”Harjavallan metsiin laiskoina istumaan” kuten Pekola väittää. He surevat niitä, jotka jäivät kotiin tai kuolivat matkalla. Kaikkia ei voi eikä pysty auttamaan, mutta kaikkien olisi osallistuttava, sillä velvollisuus on yhteinen. Se on selvää, että ihmisiä pitää auttaa, mutta parempia keinoja löytyy esimerkiksi sijoittamalla apu kohdemaihin. Missä on ns. Aikana, jolloin suomalaiset lähtivät paremman tulevaisuuden ja toimeentulon perässä maailmalle, osaava työmies lapio kourassa sai todennäköisesti töitä, vaikka kielitaitoa tuskin oli kellään. sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. Uutisista ihmisten hätää seuratessa tuntee usein itsensä voimattomaksi. Eikä varsinkaan maailman pekoloiden ajatusmaailmaa. Kyse ei ole Pekolan tekstistä läpi tunkevista mädistä arvoista. Ei hyvä Pekola, missään ei sanota, että hukkunutta lasta olisi pitänyt auttaa. Unkarissa mellakat ovat äänekkäitä, huudetaan Allahu akbar ja räyhätään huonosta kohtelusta. rikkaiden muslimimaiden apu. Miten on mahdollista, että paperittomia pakolaisia voi ja saa tulla Suomeen asti. Keuruun kunta päätti olla ottamatta vastaan pakolaisia, vaikka kunnalla olisi ollut tyhjillään tilat 500 ihmisen majoittamiseen. Suureen vastaanottokeskukseen meillä ei ole resursseja, mutta kuntien kokoon suhteutettu määrä apua tarvitsevia ihmisiä meille kyllä mahtuisi. Meillä on omat sosiaalija terveydenhoitopalvelut, kouluja ja päiväkoteja. Meillä on leikkikenttiä, ulkoiluja harrastusmahdollisuuksia. Kaikki tietävät, kuinka huonosti asiat Syyriassa ja sen lähialueilla ovat. Sen jälkeen Antti Pekolan (Perhonjokilaakso 3.9.) ”vitsi” muslimiäidistä ei paljon naurattanut. Voisivatko Perhonjokilaakson kunnat ottaa yhdessä vastaan turvapaikanhakijoita. He yrittävät kerätä elämänsä palasia kasaan, he opettelevat uuden kielen ja yrittävät hankkia töitä. Siinä autammeko pakolaisia vai ei, ei edes ole kysymys taloudesta. Jos näet maassa makaavan pahoinpidellyn ihmisen, käveletkö ohi ja jatkat matkaa, koska vain pahoinpitelyyn syyllistyneiden on velvollisuus auttaa. Olemme valmiita tekemään asiasta kuntalaisaloitteet, mutta koska asia on syytä saada vireille nopeasti, nostamme sen julkiseen keskusteluun. 6 10.9.2015 . Että siinä voisi olla kenen tahansa meidän lapsi. Pakolaisten kotouttamiselle olisi Perhonjokilaaksossa paremmat mahdollisuudet kuin suuressa kaupungissa. Pekola yrittää perustella tämänhetkistä pakolaiskriisiä olemattomaksi löysin perustein eikä esimerkiksi ota huomioon, että nykyistä kriisiä ja sen mittasuhteita ei mitenkään voi verrata Suomesta 1800–1900 -lukujen vaihteiden muuttoliikkeeseen Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan tai Ruotsiin. Uskon, että Pohjanmaalla ymmärretään lähimmäisten hätää jo pelkästään historiallisista syistä. On vain sattumaa, että me synnyimme yltäkylläisyyden keskelle. Perhonjokilaakso LUKIJAN MIELIPIDE Lähetä lyhyt ja napakka tai vähän pitempi ja perustellumpi mielipide . On myöskin epäreilua verrata James Finlaysonia ja Karl Fazeria lukutaidottomaan syyrialaiseen, joista kaksi ensimmäistä ei liene tullut maahamme oman henkensä riskeeraten ja perheensä ja ystävänsä menettäneenä. Myös Syyrian sisällä on kotinsa jättäneitä pakolaisia miljoonia. /perhonjokilaakso Kuinka pieni sielu on ihmisellä, joka urputtaa siksi, että Suomi valmistautuu ottamaan vastaan 15?000 pakolaista. Hyvät Perhonjokilaakson kuntien päättäjät, ottakaa kantaa asiaan ja aloittakaa valmistelut turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseksi. Kyse voi olla väliaikaisratkaisusta, sillä pakolaiset eivät välttämättä jää sijoituspaikalleen pysyvästi vaan pyrkivät palaamaan kotimaahansa kun tilanne rauhoittuu. Vastaanottokeskuksen kulut maksaa valtio. Silloinkaan täällä ei ryvetty rahassa, mutta ihmisiä autettiin. Perussuomalaiset esittää nyt nopean käsittelyn pakolaisista. Tyhjillään olevia kiinteistöjä löytyy joka kunnasta. Pakolaiset tarvitsevat palveluita, joten heidän mukanaan tulee työpaikkoja. Ja mikä tärkeintä, meillä on ihmisiä, jotka ovat tottuneet puhumisen sijasta tekemään. Perhonjokilaaksossa on paljon aktiivisia toimijoita yhdistyksissä, seurakunnissa ja niiden ulkopuolella. Jos maahanmuuttajat jäävät alueelle, he tuovat pieniin kuntiin uusia asukkaita, kouluihin oppilaita, kylille uutta toimeliaisuutta ja uusia kulttuurisia vaikutteita. Jälkimmäinen tuskin edes haluaisi muuttaa minnekään, varsinkaan kylmään pohjoiseen, mutta kun ei ole muutakaan mahdollisuutta. lähetä kirjepostia Perhonjokilaakso, Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli tai . Olisimmeko valmiita käyttämään aikaamme apua tarvitsevien hyväksi ihan käytännössä. Taru Rauhala Uskontotieteen ja valtio-opin opiskelija Hädänalaisten auttamisesta. Missä on vainottujen kristittyjen apu. Nämä maat eivät ota vastuuta ja pakolaisia. verkkosivujen kautta www.kp24.. Olen onnellinen siitä, että tyttäreni on vasta 10 kuukautta vanha, eikä hänelle tarvitse vielä osata selittää Helsingin Sanomien julkaisemaa kuvaa hukkuneesta pikkulapsesta. Valtavia määriä ihmisiä etenkin muslimimaista tulee päivittäin
Lukijan lyhyet . Maahanmuuttokysymys on joillekin vaikea ja vaatii perusteellista asennemuutosta. Miksi ette MTK:n jäsenet vaadi järjestöltä kovempia otteita. Ne seurakunnat ja seurakuntayhtymät, joiden alueella vastaanottokeskuksia sijaitsee, ovat avainasemassa tiedon antajina tilanteesta ja järkevistä toimintatavoista. Soitetaampa siis tälle, rakkaalle ystävälle. Vetelin kunnan päättäjät ja kuntalaiset: Kunnan omistama hotellikiinteistö ollut pitkään tyhjillään. Suuri joukko vapaaehtoisia on lähtenyt liikkeelle tarjoten apuaan turvapaikanhakijoille. Lähetä viesti numeroon 173521. Sydän tumman on usein paikallaan, hän katso ei henkilöön vaan tahtoo kanssa kulkea, vaikka ojasta allikkoon. Pääsisittekö kylään meille, vai oliko meidän vuoro tulla teille. joita sinne tarvitaan. Elisan, Soneran ja DNA:n liittymissä toimiva palvelu maksaa 0,60 €. Kuvan nimi voisi olla vaikkapa ”Hiljainen yksiö”. 25:40). Kristus sanoo: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Mt. Kysymys avun antamisesta ei ole enää teoreettinen eikä periaatteellinen, vaan käytännön haaste. Katsokaa mitä Kokkola tekee liitoskunnilleen ja mihin näiden asukkaiden rahat tuhlataan peruspalveluiden kustannuksella. Nyt kaikki urkumusiikin ystävät ostamaan urkupillejä ja siten kunnostamaan Vetelin kirkon pääurut arvoiseensa kuntoon. Lukijan runo . Pakolaisvirta jatkuu edelleenkin. Samuel Salmi Oulun hiippakunnan piispa Seurakuntien tehtävänä koordinoitu apu ja yhteyden rakentaminen Ystävyys Vilma ja syysilta. Sähköpostilla aineisto osoitteeseen toimitus@perhonjokilaakso.. Vapaaehtoisia luulisi löytyvän, kun hätä näin suuri. 7 Perhonjokilaakso . Remontti on nyt valmis. Tämän vuoksi avun tulisi olla oikein suunnattua ja koordinoitua. KUVA: JAANA MÄKELÄ, ULLAVA Jani Pulkkisen ottama kuva viime keväältä, jolloin muuttolinnut eivät olleet vielä saapuneet. Toivottavasti Vetelin kunta vastasi myöntävästi kyselyyn tästä mahdollisuudesta, kun sitä kunnalta vasta kyseltiin. On väri nyt tumma tai vaalea, se ei merkitse koskaan mitään, vaan mitä tuo ihminen itsessään on, se kaikki on tärkeätä. Niissä henkilökunta joutuu keskittymään kiireisiin käytännön järjestelyihin. 10.9.2015 Tälle palstalle voit lähettää myös uusia tai vanhoja valokuvia joko postin kautta tai käydä tuomassa toimitukseen, mutta muista liittää mukaan yhteystiedot ja palautusosoite. Jos kuntaliitoksia on tehtävä, eikö olisi syytä unohtaa lapselliset kränät ja lyödä pienet hynttymme yhteen. Ajatelkaa vähäsen mitä maksatte! . -Jutellaan me vielä tässä, annetaan lasten olla leikkimässä. Tilanne on muuttunut dramaattisesti lyhyessä ajassa. Kylläpäs tämmöinen piristää, tästä hyvä olo jää. Lukijoiden kuvia Kyllä ystäviä helposti ikävä tulee, siihen vaivaan hyvä lääke puree. Lapset leikkii keskenään, ystäväni kanssa juttelemaan jään. He hallitsee mahdilla, voimallaan ja ohjaavat nuorallaan. Turvapaikkapäätösten saaminen kestää ja osa turvapaikan hakijoista asettuu päätöksen jälkeen Suomeen. Hyvät päättäjät Kaustisella, Vetelissä ja Halsualla. . Myös monissa Oulun hiippakunnan seurakunnissa toimitaan aktiivisesti sekä auttamistyössä että sen koordinoinnissa yhdessä viranomaisten ja kolmannen sektorin kanssa. Meillä joka kodissa kaapit pullollaan hyviä vaatteita ym. Otetaan pääministeristä mallia! . Nyt näihin tyhjillään oleviin tiloihin saadaan iso määrä pakolaisia. . Maija-Liisa Vainio Ihmisten tasa-arvo. Kiitos Minna, Matti ja Juhana upeasta urkutoivekonsertista Vetelin kirkossa. Seurakuntien tulisi sopia keskenään avun organisoinnista niin, ettei hyvää tarkoittava apu kuormita lisää vastaanottokeskuksia. Maksimipituus 160 merkkiä. Kuulkaa kauniit sanat nämät: -Kiitos ihanat ystävät! Justiina Palola-Widjeskog Syksyinen ohrapelto. KUVA: MAARIT AHONEN Värit ihmisten paljon vaihtelee, on ihoa monenlaista. Seurakuntien tulee pyrkiä toimimaan tavoilla, jotka rakentavat yhteyttä paikallisen väestön ja maahanmuuttajien välillä. . Hiippakunnan seurakuntien tulisi luoda pysyviä diakonian ja monikulttuurien työn toimintatapoja, jotka jatkuvat vielä ensivaiheen jälkeenkin. Väri musta tuo, kauhistus useille on, heti katseet on toisenlaista. Se antaa voimaa paikallisten yhteisöjen elämään. Kylläpä keventyy mukavasti mieli ja vahvistuu tämä ystävyyden kieli. Kotimaastaan pakenemaan joutuneet Ihmiset ovat jo kynnyksellämme. Vetelin päättäjät olivat jo 90-luvun alussa kaukonäköisiä rakentaessaan hotellin. Kahvipöydän ääreen kaikki kokoontuu, kohta on makeana suuJ . Väri vaaleitten paljolti itsekäs on, usein julma, kovakin ja piittaamaton. Jäsenmaksut vain nousee muttei mitään tapahu. Tässä tilanteessa on jouduttu avaamaan uusia tiloja turvapaikanhakijoille olemassa olevien vastanottokeskusten lisäksi. On odotettavissa, että toisten auttaminen ja yhteyden rakentaminen kääntyy rikkaudeksi. Turvapaikanhakijoiden virta kohdistuu Eurooppaan ennenäkemättömällä tavalla. Otetaan sinne turvapaikanhakijoita, joita vastaanottokeskukset pullollaan. Seurakuntien tulisikin nyt ottaa roolia avun koordinoijana alueellaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, jotta oikeanlaista apua saataisiin oikeisiin paikkoihin. Kyläilystä yhdessä sovitaan, kohta ystäväni nähdä saan. Kommentoi! Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä: kirjoita PERHIS (väli) LUKIJA viestisi. Jännitteiden lieventämiseksi tulee tehdä kärsivällisesti työtä. Jo tässä vaiheessa on syytä pitää mielessä, että kysymys on avun tarpeesta, joka jatkuu vielä pitkään
Perhonjokilaakso KALAJA NAHKIAISMARKKINAT KOKKOLAN URHEILUTALOLLA LA JA SU 19.–20.9.2015 KLO 10–16 KAIKKIEN AIKOJEN SUURIN KOKO PERHEEN TAPAHTUMA FRISTYLE WWW .MESSU.COM MESSUILLA MUKANA LAURA RUOHOLA JÄRJESTÄÄ: SUOMEN MESSUPROMOOTTORIT OY Mukana messuilla. 8 10.9.2015 . TULE JA TESTAA! e A! SUPERVIIKONLOPPU KOKKOLASSA! TAPAHTUMA ON ILMAINEN!. Esillä myös Robot massage hierovatuoli
Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiiri kutsuu perhehoidosta Keski-Pohjanmaan erityishuoltopiiri Kehityspoliklinikan sosiaalityöntekijä topiiri öntekijä VIMPELI SOTKAMO vs Voitot 1-1... VETELI VETELI ILMOITTAJAT ILMOITTAJAT Vetelin alueen elinvoimasta näyttävä kokonaisuus edulliseen hintaan. 050 5560 963 K Kukat & lahjat ukat & lahjat Puh. VVIMPELI Kaikki kannustus on tarpeen – tule paikalle huutamaan! paikalle huutamaan!. PITOPALVELU Jyväskyläntie 4, 040 013 9488 040 7075 741 040 7075 741 Vehmassuontie 5, Vehmassuontie 5, 69950 PERHO 69950 PERHO Meillä pestään Meillä pestään matot ja pyykit! matot ja pyykit! Jyväskyläntie 4 (Säästötalo) Puh. Varaa paikkasi 21.9. 9 Perhonjokilaakso . aika!) Por t auki 12.30 O eluisän nä: 20 € aikuiset 15 € opiskelijat ja eläkeläiset 5 € lapset 7-12 v Lippujen ennakkomyyn : Nelimarkan Leipomo Liput myös ne stä: www.lipputoimisto.. kotija pihatyöt AVOIMET OVET Tervetuloa tutustumaan tehtaaseemme avoimien ovien päivänä lauantaina 12.9.2015 klo 11–14. Osoite: Ranintie 185, 68700 TEERIJÄRVI RANI PLAST www.raniplast.com ETSITÄÄN PERHEHOITAJIA KEHITYSVAMMAISTEN TILAPÄISHOITOON Voisitko Sinä olla hoitaja kehitysvammaiselle tai erityistä tukea tarvitsevalle lapselle, nuorelle tai aikuiselle. SOTKAMO vs VIMPELISSÄ: !) t v Lippujen ennakkomyyn : Nelimarkan Leipomo Liput myös ne stä: www.lipputoimisto.. 10.9.2015 Kuntaesittelyssä 24.9. trilleri jatkuu Saarikentällä! 3. Varaukset ja tiedustelut Liina Pulkkinen 020 750 4677 liina.pulkkinen@perhonjokilaakso.. Tarjoamme lohikeittoa, kahvia ja kakkua. Kuntaesittelyssä 24.9. Lapsiparkki. FINAALI VIMPELISSÄ: LA 12.9. Kuntaesittelyjä tulossa lisää, seuraa ilmoittelua! Lehti jaetaan täyspeittona Vetelissä Palvelemme Palvelemme PERHOSSA PERHOSSA Mikin Grilli Mikin Grilli Lounas arkisin Veikkaus & Toto Kokoustilat yli 50 henk. mennessä. klo 14.30 (Huom. 045 1130 469 • Kotija yrityssiivoukset • Ikkunapesut • ym
Myös päiväkodin saneeraus odottaa vuoroaan eikä pidä unohtaa sitäkään, että yläkoulun ja lukion rakennuskin on ehtinyt jo 30-vuotiaaksi ilman mitään korjauksia, Rannila luettelee. –?Kirkonkylän koulurakentaminen on mittava pitkän tähtäimen investointi jos mikä, joten saneeraamisen ja uuden rakentamisen puntaroimisen pitäisi tapahtua kymmenien vuosien perspektiivissä, Pasi Kanniainen huomauttaa. Kivikoulun kohtalo on suurennuslasin alla. Alakoulujen yhteinen rehtori Pasi Kanniainen kertoo Kivikoululla työskentelevien olevan yksituumaisesti uudisrakennuksen kannalla. –?Lukuun ei vielä sisälly 1974 valmistuneen osan korjaus, johon menee joka tapauksessa 100?000–200?000 euroa tehtiinpä isossa kysymyksessä kumpi ratkaisu tahansa. –?Teknisen työn luokka jää silti liian matalaksi, joten saneeraussuunnitelmissakin on lähdetty siitä, että se sijoittuu joka tapauksessa muualle, Pasi Rannila kertoo. Väistötiloja jouduttaneen pohtimaan myös saneerausvaihtoehdossa. Yksikin häiriö, ja syntyy ongelmia. Jotta uuden rakentaminen kävisi edullisemmaksi, korjaustarpeen tulisi olla 70–80 prosenttia. Sitten pitäisi selvittää viipaletai parakkikoulun paikka. Perhon alakoulujen rehtori Pasi Kanniainen tukee kivikoulun henkilöstön näkemystä, että uudisrakennus olisi saneeraamista parempi vaihtoehto. Perholla on edessään mittavia rakentamishankkeita, tekninen johtaja Pasi Rannila kertoo. –?Kivikoulun purkaminen merkitsisi sitä, että tarvittaisiin väistötilat ainakin yhdeksi ellei kahdeksikin vuodeksi, mistä tulee tietysti lisää kuluja. Kivikoulun ohella vuoroaan odottaa ainakin päiväkodin saneeraus.. –?Jos kivikoulu korvataan kokonaan uudella rakennuksella, kustannukset ovat noin 3,4 miljoonaa euroa. Uudisrakennus taas voitaisiin nostaa ylemmäksi, ja uusi on tietysti aina uusi. Koulun puolella ajatusta on jalostettu visioimalla erillinen ”Käden taitojen talo”, johon teknisen työn luokan ohella sijoittuisivat ainakin tekstiilityön, kotitalouden ja kuvaamataidon sekä mahdollisesti musiikin opetustila. Kivikoulun alakerran kanssa on ollut ongelmia, ja se joudutaan joka tapauksessa remontoimaan perusteellisesti. Valtuustoryhmät linjannevat ratkaisun iltakoulussaan maanantaina Kivikoulu kuntoon vai kumoon. Kanniaisen mukaan uuden opetussuunnitelman korostamat vaihtelevien opetusjärjestelyiden ja oppimisympäristöjen luominen olisivat myös paremmin toteutettavissa uudisrakennuksessa, sillä kivikoulun tilat eivät juurikaan ole muunneltavissa. Kivikoulun pohja sijaitsee ympäristöönsä nähden kuopassa, joten esimerkiksi pintavesien poistopumppujen on pelattava sataprosenttisesti koko ajan. –?On hyvin haasteellista toteuttaa suojaukset ja melun sekä pölyntorjunta siten, että täysipainoinen koulunpito suurelle oppilasmäärälle olisi mahdollista saneerauksen keskellä. Perhon kasvatusja opetuslautakunta on keskustellut rakentamisasiasta tiistain kokouksessaan talousarviokäsittelyn yhteydessä. Tekninen puoli panee pyörät pyörimään, kunhan päätökset asiassa saadaan tehtyä. –?Jos mennään peruskorjausratkaisulla ja onnistutaan toteuttamaan järeimmät korjaustoimet koulun kesäkeskeytyksen aikana, väistötiloja ei tarvita ehkä lainkaan tai ei ainakaan yhtä pitkään, Rannila puntaroi. Saneeraussuunnitelmissa lattiaa lasketaan 15 senttiä, mikä lisää huonekorkeutta. –?Päättäjien tehtävä on ratkaista, mikä suunta kivikoulun kanssa otetaan. Vähällä käytöllä oleva ja tiloiltaan epätarkoituksenmukainen opettajien asuntola purettaneen joka tapauksessa. –?Jos saneeraaminen valitaan, pahimmassa tapauksessa ongelmat palaavat takaisin neljässä viidessä vuodessa. Hintaa Kädentaitojen talolle tulisi arviolta kaksi miljoonaa euroa, mutta tarkat laskelmat puuttuvat vielä. –?Kivikoulun selvitetty korjaustarve on 63 prosenttia. 10 10.9.2015 . Perhonjokilaakso PERHO Sakari Vainionpää –Jos Perhon kivikoulu eli vuonna 1957 valmistunut koulurakennus päätetään peruskorjata, kustannukset ovat noin 2,2 miljoonaa euroa, kertoo Perhon tekninen johtaja Pasi Rannila. –?Todennäköisesti kirkonkylän koulu on Perhon kouluista kuitenkin se, jolla Aapiskukko viimeiseksi kiekuu, tapahtuipa mitä tahansa. Pasi Kanniainen epäilee, ettei edes radikaalimpia saneeraustoimia pystytä toteuttamaan kokonaan koulun kesätauon tai -taukojen aikana vaan ne saattavat venyä myös koulun toimintaajalle. Vanhainkodin dementiayksikön työt alkavat marraskuussa ja kotihoidon yksikön rakentaminen vuotta myöhemmin. –?Tuntuisi selvältä, ettei kaikkia hankkeita voi kuitenkaan polkaista käyntiin samanaikaisesti, Rannila pohtii muistuttaen, että kaikki laskelmat ovat tässä vaiheessa päätöksenteon tueksi laadittuja arvioita, jotka tarkentuvat suunnittelun edetessä. –?Tosin marraskuussa käynnistyy Jalmiinakodin laajennuksen ensimmäinen vaihe eli dementiayksikön rakentaminen, ja kotihoidon yksikön rakentamisen alku on puolestaan aikataulutettu marraskuulle 2016. Kädentaitojen talo nousisi koulukeskuksen ja pankin välistä puretun rivitalon paikalle. Vaakakupeissa ovat siis vastakkain luvut 2,2 ja 3,4, joihin molempiin tulevat vielä samat lisäkulungit 1974 valmistuneen osan korjauksesta sekä muista mahdollisista lisätöistä, Rannila selventää
Siirtymävaihe sodasta rauhaan oli myös 1940-luvun Suomessa myllerrysten aikaa. Kauppakeskus Pelimanni TERVETULOA palvelevaan liikekeskukseen palvelevaan liikekeskukseen KAUSTINEN Kaustintie 2 050 466 2519 ERIKOISHOIDOT • Kipuun • Tulehdukseen • Migreeniin • Allergiaan ym. Lisäksi se täydentää erinomaisesti koulujen historian opetusta. Paritalossa huoleton kaukolämmöllä toimiva lattialämmitys, sekä varaava takka. Rauhaan paluuta seurataan 22 teeman kautta. 050 911 3167 Tuoreet pullat ja leivät kotiin paistopisteestämme! Kaustinen 040 753 3234 HIERONTAHIERONTAPALVELU PALVELU Minna Vuori Minna Vuori 040 5855 091 Hierontapalvelu MARINA JYLHÄ 040 0240 497 Jalkaterapia Linda Nevalainen (06) 861 2700 Muodikkaasti naisille & miehille (koot naisille 36-56) (06) 8611 005 020 758 2320 Avoinna arkisin klo 10.00-16.30 (06) 5271 002 Kirjat Paperit Lahjat Lelut 040 838 7771 ParturiKampaamo Johanna KAUSTISEN HIUSKLINIKKA 040 594 1784 Zari Helmejoki t.mi rek.hieroja. Rintamalta palaavista moni oli invalidisoitunut pysyvästi. Rauhan 1944 jälkeen -verkkopalvelu on julkaistu kahdella kielellä suomeksi ja ruotsiksi. Käsiteltävänä ovat esimerkiksi Lapin sota ja sotasyyllisyys. Teemat valottavat myös kotien ja kaupunkien mullistuksia sodan jälkeen. Asukas voi vielä vaikuttaa huoneiston pintamateriaaleihin. Paritalo sijaitsee rauhallisella alueella ja lähellä keskustan palveluja. Opettaja voi valita sopivat teemat käsiteltäväksi oppituntien aikana tai ohjata oppilaat käyttämään itsenäisesti verkkopalvelua. Paperilla solmitusta rauhasta on vielä pitkä matka rauhanajan elämään, ja sotien päättymiset voivat mullistaa yhteiskuntia jopa sotia enemmän. Sivulla on myös kysymyssarja, jonka avulla verkkopalveluun voi tutustua. Verkkopalvelua voi käyttää maksuttomasti osoitteessa http://www.lottamuseo.fi /rauhan-jalkeen/ Evakoiden, asekätkijöiden ja rintamamiesten Suomi PARITALON II-VAIHE KÄYNNISTYY KAUSTISELLA, TOINEN HUONEISTOISTA VAPAANA MYYTY Rakennusliike Reijo Palosaari Oy rakentaa Kaustiselle paritalon osoitteessa Jannentie 3A. Rakentaminen alkaa syyskuussa 2015 ja valmistuu kesäkuussa 2016. Kun armeija kotiutettiin, joka kymmenes 20-40-vuotias mies oli kuollut tai kadonnut sodassa. Huoneiston hinta on 170 000,LISÄTIETOJA Reijo Palosaari 040 026 3714, reijo.palosaari@kase.. Monipuoliseen lähdemateriaaliin perustuva verkkopalvelu sisältää yli 350 sivua, valokuvia, lehtileikkeitä, äänileikkeitä ja elävää kuvaa. Sisältö on suunniteltu siten, että se palvelee kaikkia Suomen historiasta kiinnostuneita. 10.9.2015 Lottamuseon ja Sotamuseon suunnittelema verkkopalvelu Rauhan 1944 jälkeen valottaa Moskovan välirauhansopimuksen ehtoja ja niiden vaikutuksia suomalaisten elämään. Sota päättyi Suomen osalta taisteluun entistä aseveljeä vastaan ja useiden johtajien vankilatuomioihin. 11 Perhonjokilaakso . Entä miksi sadat vapaaehtoiset osallistuivat aseiden piilottamiseen, mistä aseita hankittiin, ja millaisista paikoista kätköjä on nykyaikaan asti löydetty
Yläkoulun toimittajatiimi ja Katja Hakala Kuvat: Emilia Möller Missä ovat ikkunat. Tapani Hotakainen ja Juha Kauppinen johdattelivat oppilasryhmiä uusissa tiloissa. Laskettiin esimerkiksi, paljonko koko koulu tuottaa jätettä päivässä, jos jokainen oppilas käyttää kolme käsipaperia per päivä. Halsualla on muodostunut jo perinteiseksi toteuttaa yrittäjyyskasvatusta yhteistyössä yrittäjien kanssa. Yrittäjä ei voi toimia vain rahaa saadakseen vaan hänen on haluttava palvella asiakkaitaan. Yrittäjäpäivinä Halsualla on totuttu toimimaan sekaryhmissä. Pohjapiirustusta tutkimassa. Yrittäjäpäivän suunnittelutiimiä vetänyt opo Jussa Lohi pitää päivää kaikin puolin onnistuneena. –?Samoissa ryhmissä olisi kiva työskennellä uudestaankin. –?Ohjelma sopi myös hyvin koulumme tämän vuoden teemaan, joka on oppilaiden osallisuuden lisääminen ja uuden, yhteisen toimintakulttuurin luominen. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien järjestöpäällikkö Nina Niemi on itsekin maatalousyrittäjä. Yritysidean voi kehittää vaikka oman harrastuksensa pohjalta. –?Ja toki lättykestitykset ja yrittäjien päivän päätteeksi jakamat lahjakortit olivat oppilaille mieluisia, hän hymyilee. Päivän ohjelma rakennettiin Jussan mukaan varta vasten uuden koulun rakennusprojektin ympärille, koska tilaisuus oli tänä vuonna ainutkertainen. Yrittäjien yhteistyö mietitytti myös. Ja lopuksi lättyjä. Tänä vuonna oli vuorossa paikallisiin yrityksiin ja yrittäjiin tutustuminen. Samalla luokalla oleva Julius Mikkonen oli myös tyytyväinen päivään. Myös Mintun luokkakaveri Jenna Kunelius oli tyytyväinen ryhmäänsä. Keski-Pohjanmaan yrittäjien Nina Niemi kertoi ominaisuuksista, joita yrittäjä tarvitsee. Huonekalujen arveltiin muuttavan vaikutelmaa siten, että tuloksena on kaikin puolin hienot tilat. Myös opettajat kiittelevät yhteistyötä yrittäjien kanssa. Laskentapisteen tehtävien jälkeen Aino Pollari kertoo miettineensä, miten paljon Halsuan kunta sijoittaa lapsiinsa ja nuoriinsa. –?Aamu lähti hyvin käyntiin ja päivänavaus oli hyvä. –?Hyvä video, vaikka kaikki yrittäjät olivatkin miehiä, tytöt kommentoivat. Osa oppilaista ehti kysellä työtään tekeviltä rakennusmiehiltä, millaisen opintien kautta he ovat työhönsä päätyneet. Tätä yhteistyötä kannattaa hänen mielestään jatkaa myös tulevina vuosina. Ylivoimaisesti käytetyin adjektiivi valmistumassa olevasta koulurakennuksesta oli ”hieno”. Lopuksi kiitos yrittäjille, sanoo Julius. Ninan näyttämissä videoissa kerrottiin erilaisista lähtökohdista yrityksen perustamisessa. Hän oli myös kysellyt palautetta oppilailta ja näissäkin kommenteissa uuden koulun näkeminen oli muotoutunut tärkeimmäksi kokemukseksi. Ysiluokkalainen Akseli Jussinmäki ihasteli uusien tilojen ja tekniikan hienoutta. Kaikki olivat hyvin hengessä mukana ja auttoivat toisia. Nuoret tutustuivat yrittäjyyteen ja uuteen koulukeskukseen Välituntialueita katsomassa. –?Meillä oli ihan paras ryhmä ja sillä voitaisiin tehdä töitä jatkossakin, sanoo seiskaluokkalainen Minttu Hietamäki. Päivän aikana oppilaat kiersivät ryhmissä työpisteeltä toiselle. Haastatellut rakentaja ja sähköasentaja korostivat koulutuksen merkitystä. Aamu avattiin Erkki Hietalahden pitämällä päivänavauksella, jossa oppilaiden mielestä pääpointtina oli yrittämisen motiivi. Oppilaat saivat miettiä myös nimeä uudelle koululle. Yrittäjyydestä jäi mieleen myös tuki, mitä yrittäjille on tarjolla verkostoitumisen kautta, esimerkiksi Halsuan yrittäjät ja Keski-Pohjanmaan yrittäjät. Perhonjokilaakso Halsuan koulun 5–9-luokkalaiset viettivät yrittäjänpäivää viime perjantaina. Ysiluokkalaisilla oli vastuullaan ryhmän johto. Tehtäviin kuului tutkia, mitä muita hankkeita kyseisillä yrityksillä on ja millaisia palveluja ne tuottavat. Tehtäväpisteet olivat mukavia ja sopivan haastavia. Laskentapisteessä laskettiin kouluun kuluvia materiaaleja ja kestävän kehityksen hengessä mietittiin myös jäteasioita. Hän oli uutena opettajana ja paikkakuntalaisena iloisesti yllättynyt siitä, että täällä paikalliset yrittäjät ovat aktiivisesti mukana vuosittain järjestettävässä yrittäjäpäivässä ja pitävät tärkeänä yrittäjyysasioiden käsittelyä koulun arjessa. –?Tässä näkee, kuinka paljon oppilaisiin on satsattu. Yrittäjät paistoivat oppilaille maukkaita lettuja päivän päätteeksi. Koulun sisätilojen väritys miellytti toisia ja toiset eivät väreistä oikein pitäneet. Onneksi me ysiluokkalaisetkin ehdimme vielä tähän uuteen kouluun, sanoo Viljami Riihimäki. Jokaisessa ryhmässä oli jäseniä luokilta 5–9, sekä tyttöjä että poikia. Uusi koulu oli tosi hieno ja siellä oli mukavaa. KUVA: AULIS HIETALAHTI. Yhdessä pisteessä laskettiin koulun ovia ja etsittiin ikkunoita pohjapiirustuksen perusteella. Päivän tavoitteena oli laajentaa oppilaiden ymmärrystä siitä, millaista yrittäjien välistä yhteistyötä tarvitaan, jotta uusi koulu saadaan rakennettua, Jussa kertoo. Lisäksi tutkailtiin välituntialuetta ja mietittiin, mihin mopot olisi hyvä sijoittaa ja millainen alue on liikenneturvallisuuden kannalta. Päivän kohokohta taisi olla uuteen kouluun tutustuminen. Oppilaat pitivät erilaisesta koulupäivästä. –?Siinä huomasi, että koulun rakentamiseen liittyy myös paljon kaikkia pieniä yksityiskohtiakin, kuten puolapuiden rakentaminen, sanoo Aino Pollari. Koulukeskuksen rakentamisessa on mukana 30 yritystä, joten tarvitaan saumatonta yhteistyötä kaikkien välillä, että asiat hoituvat, toteavat toimitustiimissä olleet Pinja Karjalainen, Akseli Jussinmäki ja Aino Pollari. Hän arveli uuden tekniikan helpottavan opettamista ja oppimista ja uuden ympäristön motivoivan myös oppilaita. –?Koulu on hienon näköinen ja melko iso, varsinkin liikuntasali. 12 10.9.2015 . Tarjolla oli mm. –?Päivä oli hauska ja hyvin keksitty ja mietitty, sanoo seiskaluokkalainen Tuulia Jussinmäki. tiedonhakupiste, jossa tutustuttiin niihin yrityksiin, jotka ovat mukana uuden koulun rakentamisessa. Kaikki pitivät hyviä puheita ja letut olivat tosi hyviä. Liikuntasali puhutteli koollaan monia
10.9.2015 KAUSTINEN Vuokko Lahti Kun Jenna Kola on nyt avannut oman kauneushoitolan synnyinpitäjäänsä Kaustiselle ja saa asustella samalla paikkakunnalla miehensä kanssa, hän on onnellinen: kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Alan yrittäjyydestä hänellä on jo kolmen vuoden kokemus. –?Siinä ikään kuin piirretään iholle värillä viivoja, jolloin lopputulos on luonnollisen näköinen. Yhteiskunnassa on ollut lama koko sen ajan, kun Jenna Kola on alalla ollut. Korian sisustuksessa on vanhaa patinaa ja vähän plinplingiä, mustaa ja valkoista. Vaikka paikkakunnalla on alan yrittäjiä entuudestaan, ei uusin yrittäjä pelkää kilpailutilannetta. Kun ripsi taivutetaan puolalle permanenttiaineen kanssa, taivutus pysyy, eikä ripsiä tarvitse aamuisin taivuttaa. Näin se kävi mukavasti. Mikäli kulmakarvoja on vähän tai ei ollenkaan, kestopigmentointi on hyvä ratkaisu. –?Siellä sai todella tehdä töitä. Hoitoja tehdään myös sopimuksen mukaan ja ajanvaraus hoituu myös netin kautta. Lauantaina Koriassa vietettiin avajaisia, joissa kävi noin 200 henkilöä. Tämä käsittely pysyy noin kuukauden tai pari. Kestopigmentointi säilyy noin kahdesta kolmeen vuotta. –?Aloin miettiä, että olenkohan oikealla alalla, kun kaikki kahvitunnit lakkailin mummojen kynsiä ja laitoin heille paplareita. –?Nautin siitä, että valo tulvii sisälle ja saan olla katutasossa ja nähdä ihmisten liikkuvan ulkona, Jenna Kola sanoo verraten Kokkolan hoitolan tiloihin, jotka olivat toisessa kerroksessa. –?Työpaikalla ihminen on valtaosan elämästään, siellä pitää olla viihtyisää. Kosmetologiksi hän opiskeli Oulussa yksityisessä oppilaitoksessa. Myös ripsipermanentit ovat nyt kysyttyjä. Kauneushoitolan tilat on remontoitu keskelle kirkonkylää eli kukkakaupan ja kampaamon väliin, entisiin Lähitapiolan tiloihin ravintola Konstan rakennukseen. Ammattikoulun käyneet päivittelevät työharjoittelun puutetta, sillä pienyrittäjien hoitoloista työharjoittelupaikkoja ei tahdo löytyä. Myös nettiajanvaraus tuntuu olevan suosittua, sillä sen kautta on tullut paljon varauksia. –?Ihmiset ovat huomanneet, että kun kulmat ovat kunnossa, kasvot näyttävät huolitelluilta. Peruskoulun jälkeen Jenna Kola opiskeli lähihoitajaksi. Etkot-paketti muun muassa tarkoittaa ennen juhlia -hoitoja, jossa huolitellaan kasvot iltameikkiin ja kädet juhlakuntoon. Puolentoistavuoden opinnoista puoli vuotta oli teoriaa ja vuosi käytännön harjoittelua koulun omassa hoitolassa. Jenna Kola tekee sen taff y-menetelmällä, joka on täysin manuaalinen. Jenna Kola on tyytyväinen koulutukseensa ja siihen, että on saanut oppia tekemisen kautta. –?Ne soveltuvat äärimmäisen herkällekin iholle ja jokaiselle ihotyypille on oma sarjansa ja marjansa. Se on ollut tarttuva nimi, sillä ihmiset sanoivat remonttia seuratessaankin, että kyllä tulee koriaa. Uusi yrittäjä lupaa kuunnella asiakkaitaan. –?Palveluja tarvitaan maallakin. Viimeisen kuukauden aikana vapaa-aikaa ei juuri ole jäänyt, mutta jahka elämä uuden yrityksen kanssa tasaantuu, Jenna Kola toivoo pääsevänsä luontoon liikkumaan ja kuntosalille. Mikäli parikaan asiakasta pyytää tiettyjä hoitoja, kuten ripsien volyymihoitoja on jo kyselty, ne otetaan valikoimaan. Samalla menetelmällä voi tehdä rajauksia silmiin. Hoidoissaan Jenna Kola käyttää suomalaista tuotesarjaa, jossa ei ole säilöntäaineita eikä hajusteita, ainoastaan raaka-aineiden eli marjojen oma tuoksu. –?Jos kaksi kysyy, he edustavat todennäköisesti jo suurempaa joukkoa, joka olisi kiinnostunut. Jo ennen avajaisia häneltä kyseltiin palveluja ja ajanvarauksia on tullut Evijärveltä, Vetelistä, Teerijärveltä. –?Kuitenkin aina on ihmisiä, jotka haluavat olla huoliteltuja ja käydä hoidoissa. Jenna Kola halusi sisustaa hoitolansa nätiksi, jotta asiakas ja hän itsekin viihtyvät siellä. Täydellisyyteen pyrkiminen vie mukanaan niin, että haluaa yhä parempaa. Sieltä hän saa virtaa. Tämä alku Kaustisella on yllättänyt positiivisesti ja uskon, että aina tämmöisistä talouden aallonpohjista noustaan. Hän ehti työskennellä Kokkolassa terveyskeskuksen vuodeosastolla Libeckissä vuoden ennen kuin päätti vaihtaa alaa. Hoidoista yrittäjä on koonnut myös paketteja, jollaisen hankkimalla saa hoitoja edullisemmin. Eivät kaikki voi lähteä hakemaan niitä kaupungista, kun on työ ja perhe hoidettavana. –?Siihen on tullut ihan himo. Hänellä oli yhdessä ystävänsä kanssa kauneushoitola Kokkolassa, mutta kotiseutu vei voiton. Kokkolastakin vakioasiakkaat ovat luvanneet tulla perässä Kaustiselle. Jenna Kola oli päättänyt avata liikkeen Kaustiselle ja mietti nimeä, että millä sanalla oikein nättiä murteella kutsuttaisiin. Jenna Kola on iloinen saadessaan tarjota kauneushoitolapalveluja synnyinpitäjässään Maallakin tarvitaan koriaa. –?Koria! siinä se oli. Tai toisaalta opiskelijoiden ei anneta tehdä hoitoja, koska se on yrittäjän omasta pussista pois. Kokeneemmat yrittäjät sanovat, että on hiljaista, mutta viime vuosi oli nuoren yrittäjän mielestä vielä edellistäkin pahempi. –?Toisaalta minulla oli kynnys palata koulunpenkille, koska olin jo ollut työelämässä. Kauneushoitola Koria on avoinna arkisin yhdeksästä viiteen. Kauneushoitolan nimi Koria muotoutui kerran sattumalta Kokkolasta kotiin ajellessa. –?Olen positiivisesti yllättynyt tehtyjen varausten määrästä ja siitä, että esimerkiksi vuoden päähän elokuulle tuli varaukset kahdeksalle häämeikille. Ja sitähän pitää tarjota, mitä asiakkaat haluavat. 13 Perhonjokilaakso . Jenna Kola myöntää, että ei olisi uskonut aiemmin, että tykkää näperrellä millien mittaisten ripsien parissa. Kauneushoitolan perushoitojen, kasvo-, käsija jalkahoitojen lisäksi ripsien ja kulmien värjäys sekä kestopigmentointi ovat kysyttyjä
Kehitysyhtiö vapautetaan vuosittaisesta kunnalle maksettavasta avustuksesta. Edelleen rakentamatta on kolme teollisuustonttikampanjan aikana myytyä tonttia. –?Nyt kuvaaminen on vienyt niin mennessään, että en ole käynyt ongella montakaan kertaa. Toistaiseksi hän on tyytyväinen saadessaan tehdä töitä kotitilalla ja harrastaa luonnon kuvaamista ja luonnossa liikkumista koiransa kanssa. Järjestelmäkamerakin on hankittuna, mutta se on koiran kanssa luonnossa liikkuessa vähän hankala. Vuodesta 2005 velvoite oli puolitoista vuotta ja vuosien 2009-2011 välillä myydyillä kaksi vuotta. Kiinteistökaupat on tehty vuosina 2006, 2007 ja 2010. Luontoretkillä on tallentunut satoja kuvia, joita on viime vuosina julkaistu myös alueen lehdissä. –?Viime talvena tuossa järvellä talvehti joutsen, joka tottui minuun ja koiraan, kun kävimme sitä päivittäin ruokkimassa ja kuvaamassa. Kun sitten tuli kuvaaja isoine kameroineen ja putkineen, eläin säikähti ja lähti tiehensä, Jaana Mäkelä naurahtaa ja painottaa, että valokuvaaminen ei ole välineistä kiinni, eikä sen tarvitse olla kallis harrastus. Ryöppään uimaranta Ullavan järvessä on Jaana Mäkelän ja Rocky-koiran päivittäisten lenkkien kohde. Teollisuustonttien myyntikampanjan aikana myydyillä tonteilla on ollut rakentamisvelvoite. Keväällä virkaan valittu työskenteli vain kahden viikon ajan. Ja on Aino-mummukin kova liikkumaan luonnossa. Palaute julkaistuista kuvista on ollut myönteistä. Teollisuustonttien rakentamisaikaa jatketaan. 14 10.9.2015 . Ullavanjärvi on Jaana Mäkelän lukuisten kuvien ympäristönä. Hän kuvaa pääosin tavallisella pokkari-digikameralla, välillä myös kännykällä. Luonnossa mukana on kameran lisäksi lähes aina myös 11-vuotias länsisiperianlaika Rocky. 24-vuotiasta Jaana Mäkelää on kannustettu valokuvausalan opintoihin, mutta hän epäröi. Kauppakirjan laatimisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset lainhuutokustannukset maksaa myyjä. Hän ei myöskään käsittele kuvia, vaan rajauskin on se, mikä on kuvattaessa määritetty. Ullavalainen Jaana Mäkelä lähettää maisemakuviaan lehtiin ilahduttaakseen muita Luontoelämysten jakaja PERHO Tonttikampanjalla myytyjen teollisuustonttien rakentamisvelvoitetta jatketaan vielä vuoden 2017 loppuun saakka. Kuviin on tarttunut maisemien lisäksi lukuisia eläimiä; kettu viisi myyrää suussaan, poikastaan imettävä jänis, oravat puunrungolla ja komea sarvipääpeura. Hän on vienyt lapsenlapsiaan metsään, marjastamaan ja sienestämään ja muutoinkin liikkumaan. –?Vaari on ihan mahdoton poimimaan marjoja vieläkin. Koska kehitysyhtiön toiminta on aktivoitunut uuden kunnanjohtajan myötä, esittää kunnanhallitus valtuustolle, että avustuksesta luovutaan ja kehitysyhtiö saa käyttää varat omaan toimintaansa. Koska Rocky-koira on jo iäkäs, on Jaana Mäkelällä huoli, että pitäisi saada uusi koira kasvamaan ja varmistaa lenkkikaveri, jos vanhasta pitää luopua. –?Tulisiko siitä mitään, jos työ ja harrastus olisi samassa, hän kysyy. Hänen kuukausipalkakseen kunnanhallitus vahvisti 4 800 euroa. –?Aluksi kuvasin omaksi iloksi, mutta sitten aloin ajatella, että on ihmisiä, jotka eivät enää itse pääse luontoon, mutta voisivat ilahtua kauniista maisemista. Luonnossa liikkumisen Jaana Mäkelälle on opettanut hänen vaarinsa eli kaustislainen äidinisä Veikko Känsäkoski. Hän saa ämpärinsä täyteen aina ennen minua. Parhaimpia kuvaamiseen ovat aamuja iltahetket. Linnut puunoksilla tai sudenkorennot heinänvarsilla Jaana Mäkelä on huomannut kuvata niin, että kuvat näyttävät taideteoksilta. Kodin läheisyydessä oleva Ryöppään uimaranta vaihtelee vuodenaikojen ja vuorokaudenaikojen mukaan. Järveä kiertävällä penkereellä on hyvä kävellä koiran kanssa ja pysähtyä taltioimaan tunnelmia. Tuttavat kertovat havahtuneensa tuttuihin paikkoihin ja luontoon kuvia nähtyään aivan uusin silmin. Harkinnassa on lainata Rockylle tyttöystävää, jolla teettää pentuja. Mikäli jatkoajan puitteissa rakentamisvelvoite ei täyty tai takaisinostohinnasta ei päästä yksimielisyyteen, tuo hallitus sanktiomenettelyn valtuuston käsittelyyn. Kaksi niistä on Partakosken teollisuusalueella ja yksi Pirttikosken palstoitusalueella. –?Myös Rahkosenharjulla on hyviä lenkkipolkuja ja usein käyn myös Pajakoskella, jossa meillä on pellot. Muistikorteilla on maisemakuvia kaikilta noilta vuosilta, mutta parin viime vuoden ajan kuvia on nähty myös lehdissä: Perhonjokilaaksossa, Keskipohjanmaassa, Maaseudun Tulevaisuudessa sekä Ylen alueuutisten sääkuvina tv:ssä ja internetissä. Koira on myös syy lähteä luontoon säällä kuin säällä. Perhonjokilaakso RAHKONEN Vuokko Lahti Ullavalainen Jaana Mäkelä on kulkenut kameransa kanssa luonnossa jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän näkee hetken kauneuden, kaivaa kameransa esille ja laukaisee. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että kolmen vielä rakentamattoman tontin osalta velvoiteaikaa jatketaan, mutta mikäli rakentamista ei ole määräaikaan mennessä aloitettu on ostaja velvollinen myymään tontin takaisin kunnalle. Toisaalta haluan näyttää, että kauneutta on kotikulmillakin, ei tarvitse lähteä etelänreissulle nähdäkseen vaikkapa kauniin auringonlaskun, hän sanoo. Virka ehtii olla käytännössä lähes vuoden täyttämättä, sillä virkaa viime syksynä hoitanut jätti tehtävänsä viime lokakuun lopussa. Sivistystoimenjohtajahallintojohtajaksi valittu Mervi Pääkkö ottaa viran vastaan 6.10. Muutamia vuosia sitten hän kiersi onkikilpailuja eri puolilla maata SM-tasoa myöten. Talousarvioon on määritelty, että kehitysyhtiö maksaa kunnalle avustusta 50 500 euroa. Myös kalastaminen on ollut Jaana Mäkelälle mieluista. Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Sekin on jo tottunut emäntänsä kuvausharrastukseen niin, että istuu rauhassa odottamaan, kun kamera kaivetaan esille. Jaana Mäkelä ei suunnittele kuvia etukäteen
Englanti oli opiskelupaikaksi aivan liian kallis, ja kun Norjasta tai Ruotsista ei löytynyt juuri haluttua opintolinjaa, katse kohdistui jännittävän tuntemattomaan Suomeen. –?Vaikea nähdä, kuka haluaisi tulla tänne asti kouluttautumaan, jos opiskelu muuttuu maksulliseksi, Ali muotoilee varovaisesti. Vetelin Pala ja Tekstiili Avoinna: Ma-pe 9-17, la 9-14, p. 2 x 42,50 € (85 €) TILAUSKUPONKI . Vain kohtuuttoman pitkiksi venyvät työpäivät rassaavat, Ali sanoo. Synt.vuosi MAKSAJAN NIMI (Lahjatilaus) Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Tarjous koskee ko maahan tehtäviä lauksia. Suomella mennään palvelussa niin pitkälle kuin päästään ja tarvittaessa otetaan englanti avuksi. Puolassakin opiskellut isoveli Bilal vahvistaa saman ja kertoo viihtyvänsä yleensä hyvin Perhon rauhan ja hiljaisuuden keskellä. K-P Kirjapaino Oyj / Perhonjokilaakso, Kirkkontanhua 3, 69700 Veteli. –?Ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä. Hinnat sis. Pakistanin sydämeksi sanotusta kahdentoista miljoonan asukkaan Lahoresta lähtöisin oleva Ali hakeutui Ylivieskan opintojen jälkeen Vaasan yliopistoon ja sai vuosina 2012–2013 kerättyä maisterin arvon opintosuoritukset lopputyötä lukuun ottamatta. Vuodesta 2013 saakka hän on ollut poissaolevana yliopiston kirjoilla, koska välillä oli yksinkertaisesti pakko ansaita rahaa. alv. Pitsa-alaan hän oli saanut tuntumaa työskennellessään osa-aikaisena ruuhka-apulaisena ylivieskalaisessa pitseriassa tuotantotalouden opintojensa lomassa. Nyt opinnot olisi vietävä loppuun ja tulevaisuus mietityttää. PERHONJOKILAAKSON KESTOTILAAJAN Ryhdy kestotilaajaksi! Saat käyttöösi Etukortin tuomat edut ja aina edullisimman tilauksen. Iloiset ja välittömän oloiset veljekset on otettu Perhossa hyvin vastaan. 8621 598 040 771 4179 Kaikki Novitan TUNIKAT -15% www.smakela.. Perholaiset ovat ottaneet tulijat hyvin vastaan 12 miljoonan asukkaan suurkaupungista Perhoon syyskuun edut Kestotilaajan etukortilla saat kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. Miten pitää paikka pyörimässä, kun myös Bilalin opinnot jatkuvat Ylivieskassa. ( 2015 Kestotilaajan PERHONJOKILAAKSO Leena Lukija 123456 Etukortti tulee ensimmäisen laskun yhteydessä. –?Työ on mukavampaa ja kevyempää kuin mihin olin tottunut, ja asiakkaita käy kohtalaisesti. –?Mukavinta on, ettemme ole tavanneet Perhossa ketään, joka olisi asennoitunut ikävästi tai vihamielisesti meitä kohtaan. Jos sellaisia on, ehkä he eivät sitten käy liikkeessämme, Ali tuumii. Pitsoistamme olemme saaneet hyvää palautetta. Ohitusleikkauksen turvin isä onneksi toipui, mutta on joutunut vaihtamaan työnsä kevyemmäksi. Veljesten mukaan Pakistanissa Euroopasta tunnetaan kyllä Englanti, Norja ja Ruotsi, mutta Suomesta ei tiedetä juuri mitään. Pidä kortti mukana ja näytä se ostotapahtuman yhteydessä. Perhoon Ali sai tuekseen ja avukseen pitsojen salat hyvin tuntevan veljensä Bilalin. Tilaus astuu voimaan he , kun olemme käsitelleet lauksen. Palvelun ja tunnelman merkitys korostuu, kun pitsat maistuvat kuitenkin suunnilleen samalta kaikkialla, tietävät Ali ja Bilal. 1 x 81 € . Puh./Fax 06 861 4510, Kuorikoskentie 10, Kaustinen Ma-pe 9.00-17.00, sesonkina myös la 10-14 Varastossa olevista KESÄRENKAIDEN LOPPUSUMMASTA vähennetään noin 240 mk (40 €). Vuonna 2007 Ylivieskassa opintonsa aloittanut Ali kävi ensimmäisen kerran Pakistanissa vasta 2013 isänsä saatua sydänkohtauksen. 10.9.2015 PERHO Sakari Vainionpää Huhtikuun alusta Perhossa pitsapaikkaa pyörittänyt Ali päätyi kokeilemaan yrittäjän elämää oikeastaan pakon edessä, sillä koulutustaan vastaavaa työtä Ylivieskan ammattikorkeakoulusta valmistunut pakistanilainen ei ahkerasta etsimisestä huolimatta saanut. Uuden kokeminen kiehtoi, mutta eniten vaakakupissa kuitenkin painoi se, että Suomessa ei ole lukukausimaksuja ja opintolinjaa on mahdollista vaihtaa kesken opintojen. Heidän yrityksensä toimii vuokratussa liiketilassa. Kyllä kiitos ! Tilaan Perhonjokilaakson kestotilauksena ja saan 1 kk kaupan päälle. –?Voi olla, että joudumme pakon edessä pitämään pitseriamme suljettuna alkuviikon ja olemme auki torstaista sunnuntaihin, Ali pohtii. Vaihtoehto ei ole mieluinen, koska esimerkiksi kiinteät kulut juoksevat kuitenkin joka päivä. Muuta määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi . 15 Perhonjokilaakso . Kulu ajasuojalain edelly ämät ennakko edot on anne u tässä ilmoituksessa, joten erillistä lausvahvistusta lauksesta emme lähetä. 020 750 4600 (ma-pe 8-16). 2015 Kestotilaajan PERHONJOKILAAKSO Leena Lukija 123456 Hyödynnä edut! Tunnus 5004740 00003 V AST AUSLÄHETYS Pe rhonjokilaak so mak saa laajan pos mak sun TILAAJAN NIMI Lähiosoite Postinro Postitoimipaikka Puh. Osoi eita voidaan käy ää KeskiPohjanmaan Kirjapaino Oyj:n suoramarkkinoin in. Ali tunnustaa suhtautuneensa Perhoon tulemiseen vähän varauksellisesti, mutta asiat ovat sujuneet paremmin kuin veljekset olivat odottaneet. Olen oppinut Suomen kieltä aivan toisella tavalla kuin jotakin muuta tekemällä. –?Ja pääseehän autolla nopeasti vilkkaampiin tunnelmiin, jos siltä tuntuu, hän naurahtaa. Laskutustapa: . Olemme saaneet ystäviä, jotka tulevat juttelemaan kanssamme muutenkin kuin pitsaa ostaessaan
–?On minulla itselläkin särmää, mutta Jumalan ihme tämä on, Jyrki Peltoniemi kiittelee. Vaikka tajuihinsa tulleelle Jyrki Peltoniemelle yritettiin kertoa, mitä on tapahtunut, hänen mielensä ei ottanut tietoa vastaan. Jossain vaiheessa hänellä oli mielikuva, että hänet on leikattu ja leikkauksessa on mennyt jotain vikaan, mistä syystä häneltä on kuorittu iho pois. Jyrki Peltoniemi osoitti särmää ja selvisi palovammoistaan, vaikka iholta ei juuri tervettä kohtaa löydy Käsittämätön paranemin Tupakoinnin Jyrki Peltoniemi aloitti uudelleen vapauden ja itsenäisyyden merkiksi. Koska kaikkialta yläkehosta on otettu ihosiirteitä, ei tervettä ihoa ole juuri koko miehessä, Elina Verronen kertaa. Masennuksestakin on toivuttu, eivätkä ajatukset enää kulje niin. Naapuri, Juha Jylhä, joka sittemmin palkittiin teostaan, huomasi tapahtuneen ja sammutti miehen pressulla. –?Jyrki oli palanut rinnan alta nilkkoihin kolmannen luokan palovammoin. –?Ratkaisut olivat ilmeisesti oikeita, koska lopputulos on tämä. Perussairaudesta ja dementiasta johtuen Jyrki Peltoniemellä oli ollut viehtymys tuusaamiseen; poltella roskia ja vähän muutakin. Vuosi on ollut raskas, Elina Verronen huokaa. Ennen onnettomuutta Jyrki Peltoniemi oli ollut perinnöllisen geenimutaatiosairauden vuoksi eläkkeellä jo kahdeksan vuoden ajan. Ensihoito annettiin Oulussa, jonne Elina ja lapset ehtivät lähes yhtä aikaa ambulanssin kanssa. Ambulanssihelikopteri ja lääkäri Oulusta tilattiin, ja Jyrki vietiin ambulanssilla sitä vastaan Sieviin asti, Elina Verronen muistelee. Onnettomuuden jälkeen oli opeteltava kaikki uudelleen; syömään, juomaan, istumaan, kävelemään ja käymään vessassa. Ensiapuna palaneen päälle yritettiin valella haaleaa vettä, mutta järkytys oli niin kauhea, että paljoakaan ei osattu tehdä ennen ambulanssien tuloa. Elina-vaimo oli naapurissa nukuttamassa lapsenlapsia, kun Jyrki oli kasannut kotipihalle laudoista ja polttoöljystä tulet ja horjahtanut tulta kohti. Teho-osastohoidossa ja ympärivuorokautisessa valvonnassa Jyrki Peltoniemi oli kolmen kuukauden ajan. Niitä tuli kaikkiaan paikalle kolme. Ehkä alkoholia oli veressä myös sinä toukokuisena iltana reilu vuosi sitten, jolloin pahoihin palovammoihin johtanut onnettomuus tapahtui. Viisi tuntia, jotka piti odottaa tietoa, miten Jyrkin on käynyt, olivat läheisille pisimmät koskaan koetut. Sama naiskirurgi leikkasi Jyrkiä kolme kertaa viikossa ja leikkaukset olivat pitkiä, useiden tuntien mittaisia. –?Siitä huudosta, kun Heidi tuli huutamaan, että ”Jyrki on palanut”, on elämä muuttunut aika tavalla. Hänellä tai vaimollaan ei ole katkeruutta tapahtunutta kohtaan, vaan päällimmäisenä on kiitollisuus uusista mahdollisuuksista. Pihaan on koottu jalopuita, joita hän vaalii. –?Jos tästä jotain hyvää hakee, se on se, että viinan käyttö on nyt jäänyt täysin. Nyt on sovittu, että niin kauan minä hoidan, kun korkki pysyy kiinni, Elina Verronen sanoo. Kuoleman läheisyys oli monesti niin lähellä, että vaimo Elina Verronen ja pojat hälytettiin viimeiselle tervehdykselle milloin Helsinkiin, milloin Kuopioon ja milloin Ouluun. Jyrki Peltoniemi itse ei noista tapahtumista tiedä mitään, sillä hänen ensimmäiset muistikuvansa ovat vasta syyskuulta. Yleisimmin hän nimittää itseään asuinpaikan mukaan ”Kukkokärjen kärmesmieheksi”, millä hän viittaa käärmemäiseen nahanluontiin. En ollut holtittomassa humalassa, mutta pikku pieruissa koko ajan. Hänen vaimonsa Heidi Björkbacka tuli soittamaan hätäpuhelua ja oli yhteydessä hätäkeskukseen kunnes ambulanssi tuli paikalle. Sen jälkeen häntä hoidettiin tavallisella osastolla yliopistosairaalassa, sitten keskussairaalassa, terveyskeskuksessa Libeckissä ja lopulta Tunkkarilla viisi viikkoa kuntoutettavana. –?Aamuisin ensimmäinen ajatus oli, että mistä saan viinaa ja iltapäivällä, että mistä saan sitä lisää. 16 10.9.2015 . Sen vuoksi Jyrki Peltoniemi kutsuu itseään haastattelussa ”reikäpääksi”. Häntä pidettiin kipujen vuoksi nukutettuna viikkoja ja tietoisuutta vain testattiin välillä keventämällä unilääkitystä. Kun viimein tieto tapahtuneesta tavoitti mielen, tuli masennus: olisitte antaneet kuolla. –?Siellä oli erinomainen hoito. –?En ole ikinä ollut niin onnellinen Veteliin pääsystä kuin silloin, Jyrki Peltoniemi vitsailee nyt. Ambulanssihenkilökunta konsultoi esimiehiään, mikä on oikea toimintatapa ja onko potilas ylipäänsä pelastettavissa. Jos hänen aivoistaan otetaan kuva, aivot ovat täynnä pikkuruisia reikiä infarktien jäljiltä. Sen vuoksi se vei häneltä työkyvyn ja ajokortinkin. Tauti aiheuttaa pieniä ja keskisuuria aivoinfarkteja ja dementiaa. Tuli oli tarttunut keinokuituisiin housuihin, jotka paloivat päälle silmänräpäyksessä. Palovammojen myötä munuaiset lopettivat toimintansa, hengitys ei toiminut, tulehdusarvot olivat kuudessasadassa pitkän aikaa ja kuume pysytteli yli 40 asteessa. Hänen ihostaan on siirteitä 45 prosenttia. Jyrki Peltoniemi makasi viikkokausia tiedottomana, mutta viimein vaimo Elina Verronen huomasi pilkkeen silmiin palanneen.. Kun mieli oli apeimmillaan, Elina-vaimo isNyt Jyrki Peltoniemen vointi on jo niin hyvä, että hän nauttii pienistä puutarhahommista. Heti onnettomuutta seuranneena päivänä hänet siirrettiin Oulusta Helsinkiin, mutta koska siellä palovammaosastolla oli sairaalabakteeri ja häntä jouduttiin hoitamaan tavallisella teholla, hänet siirrettiin viikon kuluttua Kuopioon. Perhonjokilaakso KAUSTINEN Vuokko Lahti Kaustislaisen Jyrki Peltoniemen selviytyminen pahoista palovammoistaan oli häntä hoitaneiden yliopistosairaaloiden henkilökunnankin mielestä käsittämätöntä. Kyllähän Jyrkin elämä oli aikamoisessa alaluisussa ennen tapahtunutta. Häntä leikattiin sairaalajakson aikana yli 30 kertaa. Eläkkeelle jääminen alle nelikymppisenä oli sen verran kova isku, että toimettomat päivät alkoivat täyttyä viinan kanssa läträämisellä
Sopivan ilmeikkäästi Irina kertoi sadun päähenkilön henkilökuvan, pienen oravan, joka oli utelias, kuunteli vanhempien kertomia satuja suuresta taikametsästä. Arvio. Portti oli raskas eikä auennut pienen oravan voimilla, mutta taikasanakin löytyi ja portti aukesi. Uteliaisuus voitti ja Pörri matkasi omin päin kauemmaksi ja osuikin sinne metsän suurelle portille. Tähdet syttyivät taivaalle ja Pörri mietti miten saisi koko perheen luokseen, sadussa sekin onnistuu. Yläkehosta on otettu ihosiirrännäisiä, joten tervettä kohtaa iholta ei juuri löydy. Vaimon ottamassa kuvassa potilas on ensimmäisiä kertoja istumassa. Näyttämöllä Irina Parviainen sai harteilleen oikean satujen viitan taskuineen kaikkineen, sitten testattiin haaveita, iloisia asioita ja pelkoja, nämä kirjoitettuun lapuille ja pistettiin kapsäkin uumenista löytyneisiin pusseihin myöhemmin käytettäviksi. Paljon muutakin satujen kapsäkin ympärillä tapahtuu, mutta ne tapahtumat täytyy itse käydä katsomassa ja Parviainen on luvannut tulla kapsäkkeineen vierailuillekin tilattuna. –?Minulle kokemuksen puhuminen ystävien kanssa ja asian jakaminen facebookissa oli tärkeää. Lapsihan on utelias ja niinpä he saivat lopuksi tutustua kapsäkin sisältöön, seltä löytyi salaisuus esityksen ihastuttavaan äänimaailmaan. tui sängyn vieressä sairaalassa ja ehti kutoa lähes kolmetkymmenet villasukat, jotka sitten lahjoitettiin hoitaneen osaston henkilökunnalle. Jos mieli tekee anjovista, sitä pitää syödä. Keinokuituiset housut polttivat ihon rinnan alle saakka. Nyt vanhin pojista jatkaa samaa työtä Jyrkin veljen kanssa. Kukapa olisi uskonut, että alta viisikymppisinä ollaan tällaisessa tilanteessa. Irina Parviainen kertoo tarinaa Pörri-oravasta. Elina Verronen on ollut miehensä omaishoitaja jo geenisairauden löytymisestä lähtien. Jalat paloivat lähes luuta myöten. Ihana alku teatterin syyskaudelle perheen pienimpien parissa. 10.9.2015 nen Rölli-koira on ollut Jyrki Peltoniemelle yksi parhaista terapeuteista. –?Sen tämä opetti, että on vain yksi elämä. Poika toimii kuitenkin omaishoitajan tuuraajana ja Elina pystyy tehdä työtään Lipputoimistossa kotoa. Elämä on hyvin erilaista kuin nuorena suunniteltiin. Avuksi tarvittiin kuitenkin pienet katsojat, piirtämään suurelle valkoiselle paperille kartta, jonka mukaan perhe suunnisti Pörrin luokse. Jyrki Peltoniemi kysyy. Jumalaan olen uskonut aina, mutta tämä vahvisti sitä, Jyrki Peltoniemi sanoo. Satujen kapsäkki avautui . Metsässä oli pieni lampi ja sen rannalle Pörri istui, tuli yö ja pimeys, pelkoja kaivettiin nyt pussista, hetki oli jännittävä. Loppuelämän onnettomuus kuitenkin seuraa mukana. Minulla ei ole ollut heille paljon antaa, mutta he tuntuvat päässeen elämässä hyvään alkuun. Välillä olimme perheen kesken niin väsyneitä, että huumorikin meni niin hurtiksi, että ulkopuolisen oli ehkä vaikea sitä ymmärtää, Elina Verronen muistelee. Kaikki kolme poikaa asuvat Kaustisella ja käyvät auttamassa vanhempiaan. Teatterin aulassa Parviainen tutustui katsojajoukkoon, etenkin lapsiin, otti heidät taitavasti mukaan matkalle satujen kapsäkin maailmaan. Tuulikki Nikkilä Kokkolan kaupunginteatteri, Katariinan kamari, ensi-ilta, Satujen kapsäkki, käsikirjoitus, tarinan kertoja Irina Parviainen, visualisointi Irina Parviainen ja Ari Auvinen. –?Siitä olen kiitollisin, että lapset pärjäävät. Eikö se ole tärkeintä. Aikoinaan hän toimi jätehuoltoyrittäjänä. Jyrki Peltoniemen iho ei tule entiselleen enää koskaan, ihonalaiskudokset eivät palaudu, mistä johtuen palelu ja hermosärky 17 lääkkeestä ja opiaattilaastareista huolimatta ovat jatkuvaa. Näyttelijä Irina Parviainen on tehnyt käsikirjoituksen ja visualisoinut sen yhdessä Ari Auvisen kanssa. Pikku-Pörri alkoikin haaveilla tuosta metsästä, vaikka asuikin vanhempineen ja sisaruksineen kaupungin puistometsässä. 17 Perhonjokilaakso . Kokkolan kaupunginteatterin Katariinan kamarissa vietettiin ihastuttava tuokio Satujen kapsäkin ympärillä lauantaina. Mitä haluaa tehdä, on tehtävä nyt. Tulos on ihastuttava ja lapset mukanaan vievä teatterituokio. Hoitosuhdetta onnettomuus luonnollisesti syvensi, hoidettavan ulottuvilla on aina oltava jonkun. Pörrin haaveesta tuli totta ja kaikilla oli hyvä mieli. Oli ihastuttavaa nähdä kuinka lapset osallistuivat aidosti esityksen kulkuun ja käänteisiin, teatterin ikäsuositus on kohdallaan, yli kaksivuotiaat ja me aikuisetkin saame nauttia tuokion satujen maailmassa
Ennakkoon ilmoittautuneet saavat alennusta osallistumismaksuun. –?Puolen vuoden päästä synnytyksestä keho on jo valmis tämmöiseen harjoitteluun ja lantionpohjajumpasta on varmasti hyötyä, sanoo neljän lapsen äiti, joka on aiemmin pitänyt zumbaa aikuisille ja lapsille sekä kahvakuulajumppaa. –?Jumpalla voidaan korjata olemassaolevia ongelmia tai ehkäistä niitä. Niiden kunto ja rentoutuskyky liittyvät niin virtsankarkailuun, kehon ryhtiin kuin seksuaaliseen nautintoonkin. 18 10.9.2015 . Reitin pituus on 103 kilometriä. Toisen ryhmän nopeus on 22 kilometriä tunnissa ja toisen 26 kilometriä tunnissa. Paluu on samaa reittiä Jylhän kautta Alaveteliin. Sopivan mäkinen maasto, mukavat kyläja järvimaisemat ja hyvä asfalttitie tekevät pyörälenkistä miellyttävän kokemuksen. Viime vuonna osallistujia oli lähes 150. Sen vuoksi jumppa sopii kaikenikäisille. Fit-training puolestaan on oman kehon painolla jumppaamista, jossa käytetään apuna myös levytankopainoja sekä käsipainoja ja kahvakuulaa. Mukana on kaksi vauhtiajajaa, jotka pitävät koko matkan tasavauhdin. – Mennään jopa anaerobiselle alueelle eli maitohapot saadaan liikkeelle ja hapenottokykyä testataan, Paula Koski lupaa. Tänä vuonna ajoa ajetaan puhtaana kuntotapahtumana joten aikaa ei siis oteta. Liikkeelle lähdetään Alavetelistä Myranin hiihtomajalta kello 10 Seljesiin päin ja sieltä edelleen Haaviston ja Kaustisen kautta Småböndersin ympäri josta Torpan kautta Vetelin kirkolle ja Järvelän kautta takaisin Kaustiselle. Fit-training vaikuttaa lihasvoimaan, kestävyyteen, nopeuteen ja notkeusharjoitteeseen – Jumppa on intensiivistä harjoittelua, tehdään sarjoja, painonnostoliikkeitä, maastavetoja, kyykkyjä ja työntöjä. Naisvoimistelijoiden puolesta on painot, joten itse niitä ei tarvitse hankkia. Alavetelin ajot kiertää kolmen kunnan alueella seitsemännen kerran. Alkulämmityksessä lämmitellään lihakset ja nivelet, siten nostatetaan sykettä ja tehdään tasapainoharjoittelua ja sen jälkeen harjoitteet ylä-, alaja keskivartalolle. Aikaisempien vuosien tapaan jokainen saa polkea niin lujaa tai hitaasti kun tahtoo. Toki voi pitää taukoja omaan tahtiin, mikäli ei jaksa. – Painojen määrää vaihdellen saat itsellesi sopivan, joko painonpudotusta tukevan tai kiinteyttävän ohjelman. Painoja lisäämällä jumpasta saa kovemman ”rääkin” ja pienemmillä painoilla se sopii kenelle tahansa. Sen jälkeen aletaan työskennellä kehon kanssa, tehdään vatsalihaksia ja lantionpohjalihaksia, avataan kehoa ja harjoitetaan tasapainoa, jumpan vetävä Kati Tuominiemi kuvailee. Vaikka kyse on rauhallisesta, kehon syvien lihasten hallinnasta, ohjelmassa tulee hiki. Alavetelin Ajot on osa West Finn Tour -pyöräilykiertuetta ja tourin tämän vuoden viimeinen kuntoajo (http://www.westfi nntour.fi ). Niiden ympärille on rakennettu ohjelma, jossa koko keho saa harjoitusta, sanoo yksi tämän jumpan ohjaajista, Paula Koski. Juuri synnyttäneille bailamama 4venus ei sovi, sillä hypyt ja pomput aiheuttavat kovaakin painetta lantioon. –?Alussa voi olla vaikea löytää oikeita lihaksia, mutta hallinta paranee kerta kerralta ja jumpasta saa enemmän irti, Kati Tuominiemi uskoo Lantionpohjalihasten hallinta on tärkeää niin nuorille kuin vanhoillekin naisille. Mielestäni se kuuluu ohjaajan tehtävään. Hänen mukaansa ohjelmaa ei kuitenkaan pidä säikähtää, vaan jokainen tekee omaan tahtiinsa ja säätelee omaa tekemistään pitämällä taukoja. Kuvassa treenataan vatsalihaksia. Ilmoittautuminen tapahtuu viimeistään tuntia ennen lähtöä hiihtomajalla. –?Koko ajan tehdään ja lämmittelyssä saatu hiki pysyy kyllä yllä. Lauantaisessa lajien esittelypäivässä Paula Koski veti ensimmäisen fi t-trainingin. Lajia kokeili reilut kymmenen naista. Mitä, missä, milloin. Liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta haastetta voi laittaa itselleen kehonhallinnassa rajattomasti. VETELI Vuokko Lahti Vetelin naisvoimistelijoiden jumppatarjottimella on tänä syksynä kaksi uutuutta, Bailamama 4venus on rauhallisempaa lantionpohjalihaksiin keskittyvää ja fi t-training toiminnallisempaa kokovartaloharjoittelua. Bailamama 4venus tiistaisin klo 20-21 urheilutalon salissa, ohjaajana Kati Tuominiemi. Vaihtoehtoina ovat myös 30 kilometrin ja 60 kilometrin lenkit. KUVA: SANJA SILVONEN Kaksi erilaista jumppauutuutta IK Myran järjestää kuntopyöräilytapahtuma Alavetelin ajot seitsemännen kerran tulevana lauantaina. Bailamama 4venus on liikuntaja terveysalan ammattilaisten ryhmäliikuntatuote kaikille naisille. –?Tunnin aluksi lämmitellään tanssin tahtiin. Perhonjokilaakso MITÄ, MISSÄ, MILLOIN. – Toki yritän tsempata jokaista venymään ja pinnistämään viimeiseen asti. Fit-training miehille ja naisille keskiviikkoisin 19-20, ohjaajana Paula Koski. Liikennesääntöjä on kaikkien noudatettava. Heikkokuntoisempi laittaa muutenkin vähemmän painoja ja kokenut enemmän painoja. – Vedämme kuukauden kerrallaan ja sitten vaihtuu ohjaaja, joten ohjelmakin muuttuu, eikä kukaan ehdi kyllästyä. sivulle tarkoitettu aineisto mielellään sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. Ohjaajina toimivat myös Hanna Penttilä ja Kati Tuominiemi
Salonkylän Sibeliukseksi kutsutun Niittykosken syntymästä on tänä vuonna kulunut 120 vuotta. Teppo Vihola museonjohtaja Suomen maatalousmuseo Sarka Pyhän Ristin päivä 14.9. Maaseudun elämässä Pyhän Ristin päivä oli myös merkityksellinen. Näyttelyyn voi tutustua kirjaston aukioloaikoina ma-to 1319 ja pe 10-16. Nyt mukaan ovat tervetulleita uudetkin. Tavoitteena on, että projektin päättyessä toimintamallit on saatu jalkautettua ja toiminta jatkuisi vaikka projekti loppuu. syyskuuta, joten hyvin lähellä perinteistä Ristin päivää ollaan. Kahdesta kaustislaisen kansanmusiikin kulmakivestä koostuva kokoonpano esiintyi keväällä samoissa tunnelmissa Salonkylässä. Keväinen Pyhä Risti perustui läntisen kirkon perinteeseen ja syksyinen enempi itäisen kirkon. Puolitoista vuotta on vielä jäljellä. Illat pimenevät, vauhti lisääntyy Läheiset, patistakaa miehiä toisten pariin Radan testiajot ajettiin viime viikolla etualalla vauhdissa Jarmo Pulkkinen Vetelistä, edelliskauden nopein mies radan kierrosajoissa. Rahoituksen se saa Raha-automaattiyhdistykseltä. Miesryhmissä on kyse ennaltaehkäisevästä työstä eli pyritään saamaan vaikeuksista kiinni ennen kuin ne paisuvat isoiksi ongelmiksi. Avajaislauantaina radalla nähdään myös Truck-luokan kuormureita, Gt-autoja, Historicluokan ajokkeja sekä 1:24-mittakaavan jenkkiautoja. Löytöpaikalle rakennettiin Pyhän haudan kirkko, ja se vihittiin käyttöön 13.9.335. Risti viittaa Jeesuksen ristiin, jonka Pyhä Helena löysi. Merkkipäivä menneisyydestä Ensi viikon perjantaina Kaustisen Hääkuoro ja kansanmusiikkiyhtye Tallari käynnistävät syksyn esiintymällä Köyhäjoen Mäntymajalla. Muina aikoina rata on vuokrattavissa yksityistilaisuuksiin. –?Ryhmiin on matala kynnys, eikä niissä tarvitse kertoa omasta taustastaan. –?Jos tunnette jonkun, jolla vähänkään kivi hiertää kengässä, lähettäkää hänet ryhmään. Myös ryhmän vetäjä on paikallinen. Sanottiin, että maitoa oli yleisesti saatavissa rististä ristiin eli kevätrististä syysristiin. Hääkuoro ja Tallari Niittykosken tunnelmissa Köyhäjoella. Muikku oli osassa maata hyvin tärkeä pyyntikala. klo 16 Vaskoolin tiloissa Vetelissä (Mäntyristin pihapiirissä). Mieskeskus-projekti on Kokkolan ensija turvakoti ry:n hallinnoima ja poliittisesti ja uskonnollisesti riippumaton. Palsta on maksuton. Uskonnollisesti Ristin päivä ei ollut suurimpia juhlia, ja niin ennen muuta läntisestä kirkosta päivä alkoi hävitä jo varhain. kello 19. Tuotteiden markkinointiin ja mainontaan liittyvää aineistoa emme MMM-palstalla julkaise. . Esa Yli-Hallila myöntää, että kyse on vähän samankaltaisesta työstä kuin etsivässä nuorisotyössä. kello 12–16. Tulevista tapahtumista kertova aineisto julkaistaan toimituksen harkinnan mukaan. Hääkuoro ja Tallari Köyhäjoen Mäntymajalla 18.9. Vanhassa maataloudessa lehmät lypsivät vain laidunkauden ajan, joten Ristin päivä liittyy myös tähän. Kesällä Niittykoskea kuultiin luonnollisesti festivaaleilla, ja nyt syksyllä on Köyhäjoen vuoro. 10.9.2015 Lähetä materiaali lehden ilmestymisviikon maanantaihin mennessä, lähetä teksti sähköpostiviestinä ja vain kuva tai kuvat liitetiedostona ja jpg-muodossa. Vetelissä on kokoontunut viime vuonna miesryhmä, johon osallistui kolme-neljä miestä. Murheena voi olla trauma, läheisen menettäminen, päihdetai muu riippuvuus, sairaus, mielenterveys tai ihmissuhdepulma. Lupsakan meiningin miesryhmä alkaa Vetelin Sillanpäähän vuonna 2013 valmistunut rata-autojen Minimaailma on menneen kesän aikana saanut reilusti lisämetrejä. Miesryhmä alkaen ti 15.9. –?Taustalla on huoli miesten jaksamisesta. Sisko Hillevi Puusaaren paanunäyttely ”Katso, Hän luo uutta” esilläoloaikaa on jatkettu Vetelin pääkirjastossa. Vihkimistä seuraava päivä julistettiin juhlapäiväksi, ja sen perintönä vietetään syksyistä Pyhän Ristin päivää. Keväinen Ristin päivä jäi kalenterista vuonna 1928. –?Projekti on ollut käynnissä jo kolmen ja puolen vuoden ajan. Tapa on yhteinen sekä läntisessä että itäisessä kirkossa. Ristin päivään mennessä kanalinnut olivat kehittyneet lentäviksi ja osassa maata päivää pidettiin metsästyksen alkamispäivänä. Paikalla on myös lajin aktiiviharrastajia kertomassa kiinnostuneille lajin saloja. Paanutöitä Vetelin ja valokuvia Kaustisen kirjastossa Perhonjokilaaksolaisille miehille alkaa uusi keskusteluja vertaisryhmä. ’ Hän vetoaa miesten läheisiin, että nämä patistaisivat miehiä lähtemään mukaan. ”Ristiltä nauris kuophan, härkä aithan, kala karhin ja peura kynthen.” Pohjois-Suomessa lihaporot teurastettiin ja lähdettiin kutuun kokoontuvien muikkuparvien pyyntiin. Kesätauon jälkeen radalla vietetään uuden ajokauden avajaisia lauantaina 12.9. Nykyään metsäkanalintujen metsästys alkaa 10. Projektin tarkoituksena on auttaa poikia ja miehiä saamaan apua, kun elämäntilanteissa on vaikeuksia. Kaustisen kirjaston tiloissa puolestaan on esillä syyskuun ajan paikkakuntalaisen Krista Järvelän valokuvanäyttely nimeltä Hidasta elämää. Rata on ollut koko ajan kovassa käytössä ja kisaajia radalla on riittänyt kautta Suomen. ja Joulutonttu-konsertissa Kaustisen Pelimannitalolla 26.11. Virsikirjan kalenterissa päivä oli merkittynä vuoteen 1864. Mieskeskus-projektin projektityöntekijä Esa Yli-Hallila lupaa, että meininki on lupsakkaa ja kaikki saavat tulla. Me kuljemme rinnalla niihinkin. 19 Perhonjokilaakso . Niistä toinen sijoittuu keväälle (3.5.) ja toinen syksylle (14.9.). Projektin tehtävänä on kulkea miesten rinnalla ja ohjata muun avun piiriin silloin kun sille huomataan tarvetta. Tulevana syksynä kuoroa voi nähdä Kaustislaisen messun parissa Evijärven kirkossa 1.11. Kaikki halukkaat pääset kokeilemaan ajamista pientä ajomaksua vastaan. Juhlavuoden kunniaksi Hääkuoro ja Tallari ovat kuluneena vuonna esittäneet erityisesti Niittykosken säveliä ja sanoja. Avajaislauantain jälkeen rata on avoinna tiistaija torstai iltaisin kello 18–20. Suomalaisessa kansanperinteessä vietetään kahta erillistä Ristin päivää. Ohjelmisto kunnioittaa Wiljami Niittykosken elämäntyötä. Keväinen Ristin päivä oli oikeastaan Ristin löytymisen ja syksyinen Ristin ylentämisen juhla. Mieskeskus voi opastaa velkaneuvontaan, riippuvuuksien hoitoon tai psykiatriseen hoitoon. Tärkeintä olisi saada miehet kotoa porukkaan, ettei kukaan jäisi kotiin sängynpohjalle palovaroitinta vahtimaan, Esa Yli-Hallila sanoo. Alunperin neliurainen ja noin 15 metriä pitkä rata on nyt kuusiurainen ja noin 27 metriä pitkä. Lisäksi kehitetään uudenlaista vertaistoimintaa ja vapaaehtoistyötä. –?Mikäli kysyntää on, ryhmä voidaan jakaa osiin tai järjestää useampia kokoontumisia viikossa mielenkiinnon kohteiden mukaan, voi olla toinen keskustelevampi ja toinen toiminnallisempi ryhmä
Liikkumista piti opetella, sillä oli mennyt vuosia, että käveleminen oli ollut hyvin hidasta, voimia ei kertakaikkiaan ollut. Ko me oli kaffi teltu ja piti lähtiä jatkaahan ajotunteja, niin huomathin, että Veikon uusi hattu oli karonnu. Siirtoleikkauksen jälkeen myös perheen puoliso on saanut kokea liikunnan riemua. Ev viissi voimasanoja tähän kiriottaa ko tämon tämä lehti lapsillekki sallittu, mutta semmonen vaikutus niilloli, että korstot pysähty ko seinhän. Myös muita sisäelimiä siirretään, esimerkiksi maksoja, munuaisia ja sydämiä. Minua hirvitti, että miten täsä oikein ois voinu käyrä. Siirtoleikkauksen jälkeen piti aloittaa pohjalta. Keuhkojen tilavuus väheni koko ajan, lisähappea piti olla käden ulottuvilla ja jos olit päivän pois kotoa, piti mukaan ottaa pieni happipullo. Aira pitää hyvää huolta kunnostaan ja toimii ohjeiden mukaan. JOHANNES Pienesäki pullosa on väkevää lääkettä . Matkahuollosa pirethin taukua ja kaffi telthin. Aira Johansson osallistui lauantaina Hansa-kävelyyn Vetelissä. Veikko jätti hattunsa ja pusakkansa naulakhon ja me siirrythin kaffi kuppeimme kans pöythän. Tehoa löytyy noin 120 prosenttia vastaavanikäisten keuhkojen tehosta. Minä telläsin issen kuskinpaikalle ja Veikko sano, että ne kaks hamppia sen hatun varmasti vei, jokka lähti siittä heti ko me tulthin tuohon asemalle. Miten millonki. Vuosi vuodelta keuhkojen kunto heikkeni ja pahimmillaan tilavuutta oli jäljellä enää desilitra, kun samanikäisillä naisilla tilavuus on 3–4 litraa. Minä yritin näyttää mahollisimman suurelta ja riskiltä autosa istuisani. Aira Johanssonille riittää liikunnan nautinto, kilpailla hän ei halua. Reitti kulkee pääosin sorateitä Heikkilän kautta Ämmänkoskelle ja valtatien toista puolta takaisin urheilutalolle. Elinvuosia ei ollut enää montakaan luvassa. Pikkusen meinas hirvittää hattuporukkalaisten iso koko, vaikka minäkään mikään riisitautinen oo. Lauantaina Hansa-kävelyn reitti meni heittämällä, mutta oman aikansa kesti, ennen kuin lihaskunto siirtoleikkauksen jälkeen nousi nykytasolle. Pian leikkauksen jälkeen hänet laitettiin kuntopyörän päälle ja myös kävelemään ihan pian leikkauksen jälkeen. Joka päivä hän liikkuu, pääosin kävelee, käy kuntosalilla ja tekee erilaisia kotiaskareita ja harrastaa ihan tavallisia asioita. Hampparit tallustelivat kohti viirenkymmenen metrin pääsä ja h-hetki lähesty vääjäämätä. Erityisiä ohjeita ei siirrännäisen takia ole annettu. Terveelle aikuiselle hyvänpäiväinen lenkki. Oiko ollu kolomas, vaiko neliäs kortteli jota kierrethin ko Veikko hoksas, että tuola menee. Sillon vielä kuluki Hakolat ja Vaalat, ei kulie enää linia-autot enää ei… Matkahuolthon tulthin aamusta ja iltapäivällä siittä lähethin kotiappäin. Hampit jäi jalakakäytävälle seisohan ko paska raithelle. Sällit kasso nolona kenkäinsä kärkiä eikä puhunu mitään. SYYSILTOIHIN. Keho saa taas happea ja kävely sujuu hengästymättä. Perhonjokilaaksosta Kokkolasa kulin välhin linia-autolla ja välhin Veikon kyytillä. Lihakset olivat surkastuneet, kun keuhkojen tehot olivat olemattomat. Moni sai ajo-opit Veikon koulusa. Siirtoleikkaus tehtiin seitsemän vuotta sitten Meilahdessa Helsingissä, kun sopiva siirrännäinen löytyi. Veikolloli sillon pääsä semmonen tuliterä tyrolilaishattu semmonen kapialierinen ja sulin koristeltu, semmonen jokkoli siihen aikhan kovasti muorisa. Palautuminen suuresta leikkauksesta oli nopeaa, eniten tietysti huoletti se, mitä keho sanoo uudesta elimestä. –?###2)0???#€€##, sano Veikko ja käveli hattuvarkhan nenän alle ja selekiästi artikuloiren sano omistavansa hatun. Vielä kymmenen vuotta sitten perholaissyntyinen, mutta nykyisin Kokkolassa asuva Aira Johansson ei olisi voinut kuvitellakaan osallistuvansa moiselle kävelyretkelle. Ja sielähän ne meni kaks suurta, täsävaiheesa toistan, torella suurta miehenroikaletta karun toisellapuolelle ja toisella sällillä oli Veikon hattu pääsä. Reipasta kävelyvauhtia matkan taittaa viidessä tunnissa. –?Aja..aja…mitä sinä tööväät poika, rupia ajahan… seuraavasta vasemmalle, sano Veikko. –?Lähethän vain ajahan, sinä ajat, sano Veikko. Suomessa tehdään vuosittain parikymmentä keuhkojen siirtoleikkausta. Kävely sopii elinsiirtopotilaalle Puolimatkan etapissa lähellä Sillanpäätä vesisade kasteli kävelijät. Kuukaudessa Aira syö arviolta 500 erilaista pilleriä. Sielähän minäki olin aikoinhan. Mutta sairas hän ei enää ole, kokee elävänsä varsin normaalia elämää. –?Pysy, pysy sinä vain autosa, kyllä minä tämän yksinki selevitän, sano Veikko. Aira oli samalla tavalla heikossa hapessa kuin hänen entiset työnantajansa; kokkolalainen vaatetusteollisuus kuihtui vähitellen pois. Molthin siinä jalakakäytävän reunasa ja äijät oli tulosa viirenmetrin pääsä ko Veikko tempasi ulos ja kariasi pari voimasanaa, että mullaki melekhen hätäkakka löi leiman alushoushuin. Veikko siirty ulos ja minäki olin jo valamis pikku rysähykshen ja ulos siirtymäsä. Ja mikäpä on harrastaessa kun on terve ja eläkkeellä. Myös Airan tulevaisuus näytti synkältä. Eiköhän ne vielä löyry, rupia vain ajahan, kyllä me se hattu pois niiltä otethan, sano Veikko. Aira muistelee, että leikkauksen jälkeen ensimmäiset nuhat ja yskät tuntuivat pelottavilta, mutta nyt hän ne kerran vuodessa sairastaa ihan samalla tavalla kuin monet muutkin suomalaiset. Veikko ei ollu moksiska, se istu authon ja telläs hatun päähänsä. Nei huomannu meitä. Kotona oli sitten järeämpi hapettaja. Ravinnossakaan ei juuri rajoituksia ole, pölyä ja esimerkiksi puutarhatyötä ei suositella, myös infektiovaaraa kannattaa pyrkiä välttämään. Perhonjokilaakso Veikko oli autokoulunopettaja, semmonen lyvänläntä ja pikkusen pyylevä mies. 20 10.9.2015 . Aira ei tiedä, keneltä se oli, hiukan liian iso se oli, joten sitä piti leikellä pienemmäksi ennen vaihtoa. Keuhkot ja sydän olivat kunnossa, mutta lihaksiin piti saada voimaa. Lääkäri laittoi odottamaan leikkausta, vaihtoehtona olisi ollut vähittäinen hiipuminen, tuskin oli kysymys edes monestakaan kuukaudesta. Liikkuminen väheni ja vaikeutui keuhkojen tehon heikentymisen mukana. Varsinkin aluksi kävelylenkeillä tarvittiin kaveria, nyt mies alkaa jo jäädä, Airan askellus on kuulemma sukuvika, pitkällä harppauksella edetään... Kerran sattu semmonen tapaus kolthin käyty kaupunkiajua hariottelemasa ja tulthin siihen linia-autoasemalle kaffi lle, että sev voi kertua. Murrepakina VETELI Mauri Aho Lauantaiaamuna lähti vajaan kahdenkymmenen kävelijän joukko 28 kilometrin taipaleelle, Hansa-kävelylle, Vetelin urheilutalon pihalta. Nappasi hatun sällin päästä ja totes jäätävällä äänell: –?Äläkää kuulkaas te hampit ruvekko minun kans rustelehan, antakaa olla tämän laitimmainen kerta, muuten saatta vastata seurauksista, sano Veikko. Lääketiede tuli apuun. Kierrethin ethen ja jääthin pashin. Kaikki meni hyvin, tosin kymmenkunta lääkäriä tarvittiin, että noin sata erilaista liitosta saatiin tehtyä. Elinsiirtopotilailla on paljon yhteistä toimintaa ja kaikkia yhdistää liikkuminen, toisilla se on jalostunut kilpailuksi. Käveleminen on siirrännäispotilaalle sikäli hyvä harrastus, että syke ei nouse kovin korkealle, rasituksen voi aloittaa ja lopettaa rauhallisesti. Kunto heikkeni niin, että muutaman sadan metrin kävelykin tuotti vaikeuksia. Hylkimistä estetään lääkityksellä ja tästä lääkityksestä taas tulee tarve muihin lääkkeisiin. –?Kierrä vasthan tuolta vasemman kautta ja panhan auto parkhin, niin minä haen hatun pois, sano Veikko. Kerran vuodessa hän käy tarkastuttamassa kehonsa kunnon Meilahdessa
Sisäpuolelta perinnepirtti valmistui jo viime syksyn aikana ja on ollut käytettävissä siitä asti. Siellä on pidetty satuja lukutuokioita ja muun muassa pikkujouluja. KUVAT: PASI KANNIAINEN. Sinne voi kokoontua viettämään aikaa yhdessä, kokoustamaan tai pikkujouluihin. Rahoituksen saamisen edellytyksenä oli, että talkootunteja piti saada noin 1?200 tuntia. Perinnepirtin sisällä on entisajan koulun tunnelmaa. Apuna paperitöissä oli yritysneuvoja Mikko Hänninen. 10.9.2015 MÖTTÖNEN Talkoilla kunnostettu perinnepirtti Möttösen koulun pihapiirissä on nyt valmis. KUVA: MARJO VASALAMPI Perinnepirtti valmiina käyttöön Perinnepirtin avajaisia vietettiin viime viikon keskiviikkona. Päivisin se on koulun käytössä. 21 Perhonjokilaakso . Avajaisiin kokoontui noin 150 ihmistä, oppilaita vanhempineen ja isovanhempineen sekä muita kyläläisiä. Möttösen koulun vanhempainyhdistyksen projektina perinnepirtin kunnostus on alkanut vuonna 2012 paperitöillä ja raha-anomuksilla. Määrä täyttyi reilustikin. Pirtti on myös kaikkien kuntalaisten käytössä pientä korvausta vastaan. Viime viikon keskiviikkoiltana vietettiin avajaisia, joihin kokoontui noin 150 ihmistä: kyläläisiä, oppilaita vanhempineen ja sisaruksineen. Varsinaiset talkoot alkoivat keväällä 2013 ja jatkuivat aina elokuuhun 2015
Wikipedia. Ahaa. –?Kiikareilla me silloin oltiin kotona keittiön klasista kassottu sitä lentävää esinettä. Maaliskuussa tynnyri leijaili taivaalla noin pari tuntia ja sen näki toistakymmentä ihmistä. Perhonjokilaakso PERHONJOKILAAKSO Ville Kangas Perhon Kokkonevan kylällä oli taivaalla nähty lentävä tynnyri. KUVAT KESKIPOHJANMAAN ARTIKKELISTA V.1971 Salamoiva saavi liiteli pelottelemassa ihmisiä vuonna 1971 Perho – Suomen Roswell. Tynnyri – oikeastaan suuri valo, koska läheltä ei erottanut muotoja – leijui nuorukaisista noin parinsadan metrin päässä pellolla puiden latvojen korkeudella. Tapahtumasarja on synnyttänyt erilaisia salaliittoteorioita. –?Juu, oltiin kavereitten kans koulureissulla ja mentiin kauppaan tikkareita ostamaan. Seppo Pirttikoski muistelee olleensa myöhemmin varusmiehenä Kauhavalla ja oppineensa siellä tuntemaan monenlaisia sään tutkimiseen liittyviä laitteita. Tynnyrin, tai saavin, oli nähnyt usea ihminen, lapsista nuorukaisiin, aikuisiin ja vanhuksiin. Ei siitä oikein ottanu selevää. Keskipohjanmaalehti uutisoi 25. Kolme viikkoa aiemmin oli nähty myös lentävä esine samoilla seuduilla. päivänä vuonna 71 seuraavasti: ”Eipä ole ihmeiden aika vielä ohi, tuumiskellaan Perhon Kokkonevalla. Näistä syntynyt ufohuhu levisi laajalle. Perholainen Lauri Rauma oli myös koululainen tapauksen sattuessa. –?Kyllä, vastaa tietokirjailija Atso Haapanen. Muistan nähneeni, mutta siitä on niin kauan, etten enää millään muista miltä se tarkasti näytti, Rauma kertoo. Ainakin kolmen Kokkonevan talon väki sekä joukko kauempana olevia, jopa kymmenen kilometrin päässä kylästä asuvat, näkivät tiistai-iltana kylän yläpuolella lentävän omituisen tynnyrin. Siihen tuli sitten se toimittaja, muistelee Pirttikoski. Viranomaiset ovat kuitenkin yleensä välttäneet antamasta vuoden 1947 tapahtumista lausuntoja. Näyn jälkeen kuitenkin kaikki sen nähneet – melkein poikkeuksetta – uskoivat sen olleen muualta kuin maapalloltamme. –?Siitäkin kokemuksesta tulee tämä ajatus, että joku tällainen masiina se olisi saattanut olla, Pirttikoski sanoo. Epäilisin että joku sään tarkkailuun liittyvä laite on tuolloin ollut kyseessä. Kaikista yksityiskohdista ei ole varmaa tietoa. Ei ole koskaan tullut kyllä mitenkään seleväks mikä se oli. Kauan aikaa sitä syynättiin. Asiaan ei oikein palattu koskaan myöhemmin, eikä tietääkseni oikein tutkittukaan. Silloin sen muoto oli myös havaittavissa: – tynnyri?– vanteineen kaikkineen. Tiistai-iltainen ufo ei ollut ikuitenkaan Perhon ensimmäinen. –?Juu minä kymmenen vanhana näin sen. Puolestapuhujista merkittävimmät ovat olleet silminnäkijöiksi ilmoittautuneita. Virallinen selitys UFO-tiedotteen synnyttäneestä tapauksesta oli jonkinlainen tutkatesteissä käytettävä tai tiedustelupallo. Niitä epäiltiin tuohon aikaan epähuomiossa usein ufoiksi ja vaikka miksi. Huhtikuun alussa tynnyri liihotteli jälleen Perhon taivaankannella. Ufouskoisia ei ennen tapausta kylässä juuri montakaan ollut. –?Mutta sittemmin joku korkea-arvoinen kenraali tai vastaava on vaatinut että vuodesta 1953 nykypäivään asti puolustusvoimain kaikki näitä asioita koskevat kansiot ja materiaali pidetään salassa. Myöhemmin se nousi ylös. Roswellin ufotapaus Roswellin tapaus tarkoittaa New Mexicon autiomaassa Roswellin kaupungin lähellä vuonna 1947 tapahtunutta ufoksi väitetyn esineen maahansyöksyä. Tulta syöksevä kummajainen lienee ilmestynyt kylään noin puoli yhdeksän aikaan illalla, jolloin sen näki pari mopoilevaa nuorukaista. Oliko Perhon lentävä tynnyri ehkä universaali tynnyrisauna, täynnään pieniä vihreitä saunojia. Virallisen selityksen mukaan kyse oli Yhdysvaltain armeijan säähavaintotai tiedustelupallosta. Eli meillä on Suomessa tosielämässäkin tällainen ”salaiset kansiot”, kuten suositussa amerikkalaisessa tv-sarjassa aikanaan. Aikalaistodistajia on näin vuonna 2015 hiukan hankala tavoittaa, mutta pari yhteydenottoa onnistui. Kysyn Atsolta mistä Perhon lentävässä tynnyrissä voisi olla kyse. Oksakosken tienoilla punaista valoa hehkuva tynnyri oli lennellyt runsaan tunnin ajan. Mutta kyllä sen moni näki. Toinen vaihtoehto on säähavaintopallon alla roikkuva kolmiomainen pömpeli, joita tuohon aikaan oli paljon, Haapanen veikkaa. Keskipohjanmaa kirjoittaa maaliskuun 25. Ilmajoen nykyinen kunnanjohtaja, vuonna 1971 perholaisena pikkupoikana elellyt Seppo Pirttikoski muistaa Keskipohjanmaa-lehden jutunteon ja ufon tiirailun hyvin. Atso Haapanen on porvoolainen tietokirjailija, jonka tuotanto on keskittynyt ilmailuja sotahistoriaan sekä eräkirjallisuuteen. Mutta niitä poikkeuksiakin on: kaikki eivät usko vaikka omin silmin näkevät. 22 10.9.2015 . Voi niitäkin seassa toki olla. –?Tjaa-a. –?Mutta itse arvelisin että tuossa tapauksessa olisi voinut olla kyseessä sellainen kaukana lentävä lentokone. Roswellin tapauksesta on syntynyt vuosien varrella lukematon määrä erilaisia teorioita, joilla on kiihkeät puolestapuhujansa ja yhtä kiihkeät vastustajansa. Avaruusalusteorian vastustajilla on takanaan Yhdysvaltain viranomaiset, jotka ovat ensimmäistä – luutnantti Hautin tekemää – lehdistötiedotetta lukuun ottamatta johdonmukaisesti kiistäneet, että Roswelliin olisi pudonnut lentävä lautanen. Viimeistä edellinen ilmaantui Kokkonevan kylän lähitienoille kolme viikkoa sitten perjantaina ja säikytteli pahanpäiväisesti muuatta emäntää hätyyttämällä hänet naapurin navettaan piiloon”. Ties kuinka monta niitä on nähty. Muistan että puolustusvoimien ufohavainnoissa on ollut jostain tällaisesta tynnyrijutusta maininta jostain päin, muistaa Haapanen. maaliskuuta vuonna 1971 tapauksesta pitkällä artikkelilla. Alun perin vaitonaisuus johtui muun muassa siitä, että kyseisessä lentotukikohdassa oli Yhdysvaltain ainoa atomipommeja pudottamaan koulittu pommitusyksikkö. Nyt myöhemmin olen ajatellut että lapsuudenkotini keittiön klasi viisas justiin Kauhavan ilmasotakoulun suuntaan. Siellä on siis puolustusvoimain tiedustelu, tai vastaavat asiat, ei se suinkaan ufoarkisto ole. Kyläläiset tarkastelivat sitä sitten noin parin tunnin ajan kiikarilla
Huonokuntoinen tieverkko lisääntyy vauhdilla. HALSUA Aulis Hietalahti Erinomaisessa tuottokunnossa olevat yksityismetsät mahdollistavat mainiosti 10 miljoonan kuutiometrin hakkuut kestävyyttä vaarantamatta. Radan olivat tehneet Harri Simola, Keijo Karhukorpi, Timo Syrjälä, Satu Wirkkala, Anja Nygård, Keijo Aho ja Juhani Kivioja. Taitosarja: 1) Seppo Myllymäki, 2) Juhani Lauri, 3) Auno Jylhä. Käytin ajan tarkasti. Rata oli ideoitu lähelle Liedesojaa, mikä toi taitotehtäville lisää rehevyyttä. –?Ei tullut isoja mokia. Taitosarja: 1) Seppo Myllymäki KPMU 233, 2) Juhani Lauri KPMU 229, 3) Auno Jylhä KPMU 218, 4) Risto Puolanne KAIME 216, 5) Reino Peurala JYMY 206, 6) Heikki Rissa EPMU 206, 7) Simo Myllymäki KPMU 205, 8) Mikko Saarinen JYMY 204, 9) Ensio Kariluoto KAIME 200, 10) Pentti Oinas KYLE 189, 11) Viljo Heiskanen PKMU 188, 12) Juha Linna JYMY 182, 13) Heikki Sivill JYMY 181, 14) Rauno Harju KPMU 179, 15) Tauno Toivola 179, 16) Henrik Nylund ÖSI 179. Maailmaa ei korjata kolmessa neljässä vuodessa, Keski-Pohjanmaan Liiton suunnittelupäällikkö Teppo Rekilä toppuutteli maakunnan metsäpäivänä. –?Tehtävät eivät aiheuttaneet pulinoita, vaikka tällaisia kisoja voisi jossitella pitkään. Kokkolassa on erittäin vahvaa omaamista kemiassa, joten saatavilla on apuja biotalouden puolelle. Miesten matka oli harjumaisemassa 3,6 kilometriä ja ainoana naisena juosseen Johanna Perkkalaisen 2,8 kilometriä. Pm-mitalistit: Yleinen sarja: 1) Petri Kauppinen, 2) Eero Junkala, 3) Erkki Niskanen. Käytin lopussa aikaa yksittäisen puun kuutioimisessa, Myllymäki kommentoi kisaansa. Muutoin vanhaa kapasiteettia suljetaan vähintään saman verran kuin uutta rakennetaan, Bäckman mainitsi. Petri Kauppinen voitti yleisen sarjan mestaruuden. Tuloksia: Yleinen sarja: 1) Petri Kauppinen KPMU 211+127=345, 2) Raimo Jaakkola EPMU 218+114=343, 3) Henrik Ena ÖSI 210+124=343, 4) Esko Taipalus EPMU 198+115=325, 5) Johnny Fagerholm ÖSI 194+125=324, 6) Eero Junkala KPMU 187+125=320, 7) Henning Nynäs ÖSI 181+122=314, 8) Erkki Niskanen KPMU 196+104=312, 9) Johanna Perkkalainen KMPU 177+125=307, 10) Tor-Björn Wiklund ÖSI 158+128=292. Taustalla on yliopistokeskuksen esiselvitys epäorgaaninen kemia ajatusmallina. Vuonna 2019 määrä on jo 11?000 kilometriä, ellei toimenpiteisiin ryhdytä. Toivottavasti metsäntutkimuslaitoksen toiminta jatkuu Kannuksessa, hän totesi. Rasteja en isommin etsinyt, Kauppinen mainitsi. Valtakunnallisen metsävarojen inventoinnin perusteella lisähakkuita on Keski-Pohjamaalla mahdollisuus tehdä 2,2 miljoonaa kuutiometriä. Puukauppavolyymin kasvu nostattaa kantorahatuloa noin 350 miljoonaa euroa. 23 Perhonjokilaakso . Keinoina toimivat aktivoivat ja palkitsevat veroratkaisut. Jokainen tehtaalle toimitettu lisäkuutiometri kotimaista puuta tuottaa yhteiskunnalle keskimäärin 14 euron suoran verokertymän. Jopa niin korkealle, että odotukset ovat epärealistiset. Biotalouteen on luvattu 300 miljoonaa euroa. Jatkuvasti kiertävään kiertopalkintoon sain viidennen kiinnityksen. Yleisessä sarjassa oli 14 ja taitosarjassa 40 osallistujaa. –?Luonnonvarakeskus julkaisee loppuvuoden aikana toimintakeskukset. Petri Kauppinen piti taitorataa vaikeana ja suunnistusmaastoa helppona. K-P:n metsäranking neljän osakilpailun jälkeen: 1) Lauri Juhani 64 pistettä, 2) Kauppinen Petri 59, 3) Perkkalainen Johanna 52, 4) Jaakola Raimo 48, 4) Myllymäki Seppo 48, 6) Jylhä Auno 46. Merkittävää tulisi olla liikenneinfran palvelukyvyn varmistaminen. Vain 45 sekuntia jäi käyttämättä. –?Kymmenen miljoonan kuution vuotuinen lisätarjonta kasvattaa suoraa verokertymää 140 miljoonaa euroa. Myllymäki kehui rataa hyväksi; tehtäviltä löytyi kaikenlaista. Taitorata poikkeuksellisessa halsualaismaastossa Paikalliset parhaita metsätaidoissa Satu Wirkkala, Harri Simola ja Juhani Kivioja mittasivat ja merkkasivat taitoratoja huolellisesti. –?Ellei lisäkysynnän edellyttämää kotimaisen puun lisätarjontaa saada aikaiseksi vuoteen 2018 mennessä, vastaava määrä nykyistä kapasiteettia, vanhimmat ja pienimmät yksiköt, ovat sulkemisuhan edessä. Kilpailukykyinen metsäteollisuus Suomen hyvinvoinnin perusta Aktiivista metsänomistusta edistettävä. Biotalous on nostettu jalustalle. Myös kuolinpesien purku on merkittävä tekijä. 10.9.2015 HALSUA Aulis Hietalahti Kaustislainen Seppo Myllymäki ja veteliläinen Petri Kauppinen olivat sarjojensa parhaat metsätaitokilpailuissa Taipaleen maastossa viime viikon keskiviikkona. –?Ammattikorkeakoulu yhdistää kemian ja biotalouden. Metsätaitoradan tekeminen on parasta oppia. Uusien investointihankkeiden edellyttämä 20 prosentin kotimaisen kysynnän kestävä lisäys ei kuitenkaan onnistu ilman laajapohjaista toimenpideohjelmaa, UPM Metsän puumarkkinaasiantuntija Mikael Bäckman arvioi Keski-Pohjanmaan metsäpäivillä viime viikon keskiviikkona Halsualla. –?Metsäteollisuuden investointien edellyttämää lisäkysyntää vastaava riittävä ja vakaa markkinatarjonta on saatava luotettavasti aikaiseksi. Kehitteillä on konkreettisia hankkeita, Rekilä mainitsi. Suunnistusradat laati Aapo Hietalahti. Bäckman näki, että aktiivista metsänomistamista edistävät metsätilojen pirstoutumisen ehkäisy ja tilakoon kasvattaminen. Edellisen kerran pm-kisat järjestettiin Halsualla kaksitoista vuotta sitten. Viime vuonna huonokuntoisia teitä oli 4800 kilometriä
Lisää suomalaisille tuttua löysin Ranskan paviljongista. Ei ollut myöskään muilla Pohjoismailla eikä esimerkiksi Kanadalla. Päivämatka Mestrestä, Venetsian kupeesta maailmannäyttelyyn ei ole kuitenkaan mahdoton. Joka paikassa oli pitkät jonot. Perhon tyttöäkin jo väsytti. Lipunkin sai ostaa rautatieaseman lipunmyynnistä. Milanon maailmannäyttelyn teema on ruoka. Kävijät muodostivat useiden paviljonkien eteen mielettömän pitkiä jonoja, joten suosituimpiin paviljonkeihin oli turha edes yhden päivän käynnillä yrittää. Sieltä tullessani huomasin, että junan ilmastoinnista ärtyneen vasemman jalkani lisäksi myös oikeaa jalkaa oli alkanut särkeä. Saatoin jatkaa matkaani. Sellainen Vilnassa Juhana-herttuan kanssa vihityn Katariina Jagellonican tavaroissa oli ollut hänen saapuessaan pitämään renessanssihovia Turun linnaan. En ollutkaan Ietaniemi tai Nietaniemi, niin kuin italialaiset yleensä nimeni lausuvat. Torinon juna kulki reilussa parissa tunnissa Padovan, Vicenzan, Veronan ja Brescian kautta Milano Centralen ohi Porta Nuovalle, josta pääsi suoraan maailmannäyttelyalueelle. Pasteurin keksintö oli ensimmäisiä teknologisia keksintöjä, joilla saatettiin pidentävästi maitotuotteiden elinkaareen. Avuksi pyysin suojelusta Milanon tähtisädekehäiseltä Madonnalta, jonka kopio oli tuotu maailmannäyttelyjen ajaksi Tuomiokirkon katolta Expoon. Perhon tyttö maailmannäyttelyssä Liettuan paviljongissa on rautainen haarukka, jollaisen Katariina Jagellonica toi kapioissaan Turun linnaan. Sen verran paljon kello oli jo, etten uskaltautunut enää lähteä alueen toisessa päässä sijainneisiin Viron ja Venäjän paviljonkeihin. Maidon pastöroinnin keksinyt mies tunnetaan meillä hyvin Albert Edelfeltin maalauksesta. Paikaltani oli suora näköyhteys seuraavan maailmannäyttelyn pitopaikan Kazakstanin paviljongin eteen, jossa onnekseni oli juuri alkamassa mahtava show tanssijoineen ja soittajineen. 24 10.9.2015 . Hienoksi pynttäytynyt ghanalainen messuvieras.. Itse näyttelyalueelle piti kulkea metallinpaljastimien kautta, kuten lentokentälle ikään. Perhonjokilaakso MILANO Marjatta Hietaniemi Perhosta on pitkä matka Milanoon ja vielä pitempi on, kun kiertää sinne Venetsian kainalosta. Onneksi kaikkialla oli vesipisteitä, joissa saattoi täyttää vesipullonsa ja paikallisia herkkuja oli tarjolla kaikkialla, myös erikoisruokavaliota noudattaville. Perhon tyttö oli hetken sormi suussa, mutta italiaa taitavana hankkiuduin infoon kyselemään Suomen paviljonkia, jota ei kartasta ollut löytynyt. Minulla oli kuitenkin kiire junalle. Paluu toisenlaiseen eurooppalaiseen todellisuuteen tapahtui Brescian asemalla, jossa näin paperittoman maahanmuuttajan asettuneen yöunille sanomalehtien päälle. Istahdin viiniköynnösten alla sijaitsevaan ravintolaan ja tilasin tonnikalacarpaccoa, jonka seurana tarjoiltiin oivallista talon valkoviiniä. Lääkäriltä sain lihaskipua lievittävän lääkkeen ja vielä reseptin apteekkiin. Madonna oli minulle tuttu täti Erasmus-ajoiltani kaupungissa. Pian huomasin, että olin valinnut tulopäiväni, elokuun 11. Vastaanotolta riensin Meksikon paviljonkiin ja nautin vaivojeni palkaksi tapakset ja pienen lasin tequilaa. Samalla sain kartan alueen paviljongeista. Italialaisten lomat olivat alkaneet edellisenä päivänä ja heti alkajaisiksi monet heistä olivat rynnänneet maailmannäyttelyyn, kuinkas muuten. Aasia ja Afrikka olivat maailmannäyttelyssä vahvasti edustettuina. 144 muuta maata näyttelyssä oli, joukossa runsaasti muun muassa Aasian ja Afrikan maita. Ei ollut selvinnyt moni muukaan. Keksin lonkkaleikkauksesta toipuneena kuitenkin käyttää vapaana olevaa invalidiporttia. Ranskalaiset olivat tuoneet maailmannäyttelyyn kuulun kemisti ja mikrobiologi Louis Pasteurin muotokuvan. Käytyäni sukulaiskansa Unkarin paviljongissa seuraamassa käsityöläisten työntekoa, olin valmis maistelemaan viiniä isäntämaan Italian paviljongissa. Kohta saapui paikalle golfauto, jolla minut kuskattiin lääkärin vastaanotolle. Maidon kuumentaminen tunnettiin yhtä hyvin äitini isoisän Johannes Iso-Möttösen ja isäni isoisän Akseli Hietaniemen perustamassa ja sittemmin tädinmieheni Matti Lampelan johtamassa Möttösen meijerissä kuin Euroopan metropoleissakin. Kun huomasin aukiolla pari ensiapumiestä, menin heidän luokseen kysymään, olisiko heillä vaivaa helpottavaa särkytablettia. päivän onnettomasti. Ennen lähtöäni ehdin vielä käydä kirjoittamassa toiveeni tulomatkalla olleen Save the Children -paviljongin eteen. Pasteurin kipsikuva maailmannäyttelyssä puolusti paikkaansa sikälikin, että näyttelyn teemaksi oli valittu ”Planeetalle ravintoa, elämälle energiaa”. Milanon maailmannäyttelyn katettu alue jatkuu portilta silmän kantamattomiin. Väkeä näyttelyyn jatkui koko ajan sieltä poistuessani, sillä näyttely oli avoinna joka päivä kello 23 saakka. Siellä tunnin toista odoteltuani minut kutsuttiin sisään hämmästyttävän selkeästi lausuen. Sitä pysähdyin tutkimaan lähimpään kahvilaan croissant ja capuccino seuranani. Siitähän vasta show alkoi. Asetin tavoitteekseni löytää jotain näyttelystä jotain suomalaista. Tästä en päivässä selviä, ajattelin. Sieltä löytyi 1500-luvulta peräisin oleva rautainen haarukka. Oikea nälkäkin alkoi jo olla. Minulta otettiin henkilötiedot, jotka löytyivät kätevästi eurooppalaisesta sairasvakuutuskortista, jonka mukanaoloa siunasin. Juustohyllyjen keskellä komeili Louis Pasteurin kipsinen rintakuva. Pyytämättä minulle tarjottiin eläkeläislippua, joka oli kymmenen euroa muita lippuja halvempi. Portin jälkeen aukeni valtava, puolentoista kilometrin päähän jatkuva kankailla katettu näyttelyalue, jonka molemmin puolin oli pystytetty mitä upeampia paviljonkeja. Toisaalta tulijoita riitti koko ajan, ja näkemäni perusteella olen vakuuttunut, että 20 miljoonan kävijätavoite täyttyy lokakuun loppuun mennessä. Hetken kinattuani sain tietää, ettei sellaista ollutkaan. Tämä italialaisneito tarjoili kotimaakunta Emilia-Romagnan herkkuja. Vietnamin paviljongin tornit on rakennettu bambuista. Kaiken lisäksi 32 – 33 asteen helle verotti voimavaroja. Madonna auttoikin minua jo ensimmäisessä kohteessani, Liettuan paviljongissa. Komea nuorukainen mittasi verenpaineeni ja häntä vanhempi mies mittasi sormenpäästä veren happipitoisuuden
Ilona Kellokoski Kuusivuotisonnittelut 9.9. Emma Lillas IF Drott 8,67, 4. Milla Paavola KaustPV 12,65, 4. Fanni Kätkänaho TeuvRi 5,84. Henna Krekilä KälTa 21,25, 4. Vetelissä. Kimi Kaustinen KaustPV 8,02. Santeri Hanhikoski KaustPV 19,58, 3. Elisa Heikkala KaustPV 42,01, 3. Ella Mäntylä VähäkVi 18,69, 2. Vetelin Tapio Patana ehti hopealle kymmenen vuotta vanhemmassa sarjassa. Niko Kaustinen KaustPV 17,26, 2. Kimi Kaustinen KaustPV 4,16. Yritin tsempata. T11 kiekko: 1. T11 moukari: 1. Kuvat palautetaan, mikäli niiden mukana tulee palautuskuori, jossa on postimerkki ja vastaanottajan osoite. P11 moukari: 1. Emilia Mietala Emilia täyttää viisi vuotta 11.9. Aapo Mäntylä VähäkVi 5,11, 7. Jare Eklund Jare viettää kolmevuotispäiväänsä 10.9. Emma Lillas IF Drott 17,65, 5. , kirjepostilla tai tuoda toimitukseen. Matleena Parpala KV 9,69, 3. Esa Koskinen KaustPV 11,68, 6. T13 kiekko: 1. Paljon onnea rakkaalle yksivuotiaalle toivottavat äiti, isi ja Veikka. Saana Koskimäki KaustPV 13,83, 4. Vilma Paavola KaustPV 33,41, 4. Siiri Lehtikallio Sylin täydeltä onnea viisi vuotta täyttävälle pikkuprinsessalle Siirille! Onnittelevat mummu ja tuta Salamajärveltä. Oskari Hanhikoski KaustPV 6,84. Venla Krekilä KälTa 5,76, 4. Heta Puro LappVei 30,04. Victor Hongell IF Åsarna 58,94. Atte Salminen KaustPV 5,73, 5. D20sarjan voiton vei 10,6:n kilometrin matkalla Pohjantähden Anna Haataja. P9 kiekko: 1. Paljon onnea ja enkeleitä rakkaalle prinsessalle toivottavat äiti, Antti ja pikkusisko Helmiina. P13 moukari: 1. Meea Haikara ReisjPi 5,37, 5. Jesse Lehto KaustPV 70,60, 2. Samalla kilpailtiin naisten ja miesten aluemestaruuksista. 25 Perhonjokilaakso . Voiton vei RaVa:n Heikki Lario vajaan minuutin nopeampana. P9 moukari: 1. Esa Koskinen KaustPV 12,85, 3. Inka Suuret synttärionnittelut kaksivuotiaalle Inkalle! Rakasta höpöttäjää ja touhottajaa onnittelevat äiti, isi ja Pipsa. Atte Salminen KaustPV 12,58, 5. P11 kuula: 1. Fanni Kätkänaho TeuvRi 13,90. neljä vuotta. Carolina Granö IK Falken 31,31. Anni Syväkoski KaustPV 9,26. Paljon onnea tomeralle pikkuemännälle toivottavat äiti ja isi. Niko Kaustinen KaustPV 21,08, 2. P15 kiekko: 1. Anna Hirvinen Annalle onnittelulaulumme 16.9.2015 laulamme. Mummu ja poppoo Kaustiselta ja tädin perhe Pirkkalasta onnittelevat. P15 kuula: 1. T13 kuula: 1. N moukari: 1. Olavi Yli-Mannila AlajA 26,64, 3. Pientä hurmuria onnittelevat isosisko, vanhemmat, isovanhemmat, isoisovanhemmat sekä kummit. Tuloksia Kaustinen: Syysheitot lauantaina 5.9. T9 moukari: 1. P15 moukari: 1. Sofi a Karvonen Sofi a täytti Halsualla 8.9 seitsemän vuotta. Onnea toivottavat kotiväki, Kaustisen mummu ja vaari sekä Halsuan mummu ja pappa. Fanni Kätkänaho TeuvRi 16,19. PERHONJOKILAAKSO Aulis Hietalahti Jokilaakson kovat konkarisuunnistajat juoksivat veteraanien SM-pitkillä matkoilla mitaleille Pöytyällä. Viljami Paavola KaustPV 29,03. Vilma Paavola KaustPV 5,92. Hilla Reipas tyttönen Hilla täytti viisi vuotta elokuussa. Emma Lillas IF Drott 18,85, 5. Samu Pollari Samu täyttää 10.9 kaksi vuotta. Aliisa Syväkoski KaustPV 21,99. Anette Saalismaa OulunPy 26,54, 2. Santeri Hanhikoski KaustPV 6,29, 3. Otto Seppälä Paljon onnea tokaluokkalaiselle jalkapalloilijalle Otto Seppälälle Kempeleeseen 14.9.olevan kahdeksanvuotissyntymäpäivän johdosta toivovat mummi ja Into, Riikka ja Ville sekä Jemina ja Juhana. Venla Krekilä KälTa 14,84, 3. Perhon Kirin Joonatan Kivelä oli yhdestoista H20B:n 8,6 kilometrillä. Henri Hiironen PihtTui 5,99, 4. Henna Viitala Henna täytti 9.9. Julia Kivinen KaustPV 34,35, 2. Oskari Hanhikoski KaustPV 21,94. Ella Mäntylä VähäkVi 8,93, 2. Erica Linnala YK 10,08, 4. –?En voi olla tyytyväinen, hän totesi urakastaan. Esa Koskinen KaustPV 5,16, 6. P13 kuula: 1. Markus Granö IK Falken 59,51. Lapualla. Paljon onnea rakkaalle pikku miehelle toivottavat Emmi, Niko, äiti ja isi. Annukka Saalismaa OulunPy 12,88, 2. Salla Koskimäki KaustPV 22,01, 3. Matleena Parpala KV 31,28. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Matti Kattilakoski oli paras H70-sarjan 4,8 kilometrillä. Fysiikasta ei ollut kyse, Karoliina listasi. Julia Kivinen KaustPV 43,13. Elisa Heikkala KaustPV 41,62, 2. Terhi Kangastie LappVei 30,94, 2. Pikku hymysuuta onnittelevat Kuisma, Linnea, äiti ja isi sekä mummuloiden väet Kaustisella ja Alajärvellä. Milla Paavola KaustPV 4,68, 6. Venla Paavola Kultahippuja hiuksiisi heitän, suukoilla pienet kasvosi peitän, onnea sulle tahdon vaan, enkelin vierelles kulkemaan. Niko Kaustinen KaustPV 7,38, 2. olleen synttäripäivän johdosta toivovat tuhari, Maarit, Joni ja Vilma-koira. Olavi Yli-Mannila AlajA 28,71, 2. T15 kiekko: 1. Paljon onnea, halauksia ja suojelusenkeleitä toivottavat Majia, mummut, tutat ja Jylhän väki. Isosti onnitellen äiti, isä ja Lotta sekä mummu, fammu ja serkkuväki Helsingistä ja Kaustiselta. kuusi vuotta. Atte Syväkoski KaustPV 25,39. Ukskoski oli kisassa kymmenes. Touko Puro LappVei 27,48, 2. Aliisa Syväkoski KaustPV 34,26, 3. Atte Syväkoski KaustPV 8,07. Linnea Westerholm Hiiohoi, on juhlan aika! Linnea täyttää tänään yksi vuotta. Anette Saalismaa OulunPy 10,48, 2. Milla Paavola KaustPV 9,81. Saana Koskimäki KaustPV 6,81, 3. T15 moukari: 1. Anni Syväkoski KaustPV 3,92. T11 kuula: 1. Paljon onnea sinulle kaksivuotiaalle toivotamme! Rakkaat halaukset päivän sankarille mummolta ja faarilta, isoäidiltä ja Bengtiltä sekä tädiltä. lähettävät Sanni, Aatu, äiti ja isi. Erica Linnala YK 24,56, 3. Carolina Granö IK Falken 7,86, 6. T15 kuula: 1. Julia Kivinen KaustPV 53,18, 2. Terhi Kangastie LappVei 17,89, 6. Minea Kankaanpää Rakas mustikkasuu täytti kaksi vuotta 8.9. Perhon Kirin Karoliina Ukskoski lähti hakemaan hyvää sijoitusta Raaseporin SM-pitkältä matkalta. Meea Haikara ReisjPi 10,89, 5. Nikulan heittopaikalla. Julia Kivinen KaustPV 9,71, 2. Lappajärvellä. P13 kiekko: 1. Johanna Salmela JyvKU 59,44, 3. Heta Puro Lappvei 9,35, 5. Saima Mäki-Petäjä Täyteen tulee vuosi ensimmäinen, onnea siis, pikku palleroinen! Onnentoivotukset Saimalle 12.9. johdosta Ilonalle! Eskarilaista onnittelevat Ellen, äiti ja isä. Kattilakoski ja Patana menestyivät SM-pitkillä. Kokkolassa. Aliisa Syväkoski KaustPV 7,66. Venla Krekilä KälTa 14,56, 3. Reipasta eskarilaista onnittelevat isoveljet Henri ja Harri sekä muu kotiväki Palstalla julkaistaan toimitukseen tiistaihin kello 12 mennessä lähetetyt alle 10-vuotiaiden lasten syntymäpäiväonnittelut. Virheitä tuli kuitenkin lisää loppumatkalla. Veteliläinen, Kooveen Ari-Pekka Lassila oli nopein H21B1-sarjan 9,7 kilometrillä. P11 kiekko: 1. Elisa Heikkala KaustPV 11,52, 3. Viljami Paavola KaustPV 20,99. Paljon onnea toivottelee äiti ja isä, Helmi ja Edvin. Kaustisella. Heta Puro LappVei 22,20, 4. Pusuja ja onnitteluhalaukset kotiväeltä. Kuvan onnitteluineen voi lähettää sähköpostitse osoitteella lastenpalsta@ perhonjokilaakso.. T13 moukari: 1. Henri Hiironen PihtTui 16,05, 4. Julianna Julianna täytti 8.9. . Suunnistus sujui alkumatkasta hyvin, mutta pitkän rastivälin loppuosassa eteneminen oli haparoivaa. Henna Krekilä KälTa 8,26, 5. Viljami Paavola KaustPV 7,02. M17 moukari: 1. Olavi Yli-Mannila AlajA 24,31. Elsa Penttilä Jimenez , Miguel Penttilä Jimenez Elsa täytti yhdeksän vuotta 1.9 ja Miguel kahdeksan vuotta 3.9. Atte Syväkoski KaustPV 36,97. Salla Koskimäki KaustPV 9,15, 3. Aada Ahoniemi Onnittelut seitsemänvuotiaalle reippaalle ekaluokkalaiselle vielä tätäkin kautta 9.9. M moukari: 1. T9 kiekko: 1. Henna Krekilä KälTa 20,72, 4. Kun takaa tuli kilpailijoita mukaan, tiesin, ettei mitaleille ole asiaa. Salla Koskimäki KaustPV 25,36, 3. P9 kuula: 1. –?Ei mennyt odotusten mukaisesti. Konsta Känsälä Konsta täyttää kolme vuotta 10.9. Annukka Saalismaa OulunPy 34,64, 2. T9 kuula: 1. Jenni Penttilä KaustPV 65,33, 2. Heta Puro LappVei 32,08, 4. Kimi Kaustinen KaustPV 9,84. Ella Mäntylä VähäkVi 16,72, 2. 10.9.2015 Lasten palsta Jasmiina Harjukoski Jasmiina täyttää kaksi vuotta 11.9
Myös Vetelistä oli Legends radalla. Esimerkiksi Bemarissa on sama moottori jo toista kesää. Petri Peltoniemi ajoi Kemoran ratakisoissa Touring cars -luokan voittoon Vaihdelaatikkovika hidasti menoa PERHONJOKILAAKSO Rata-autoilun SM-kausi saatiin päätökseen Kemoran moottoriradalla sunnuntaina. Perhonjokilaakso Sunnuntaina Petri Peltoniemen BMW odotteli kotiinlähtöä Kemoran varikolla. Ja tietysti siitä, onko kalustolle sopivia luokkia tarjolla. Legends on rata-autolajina suhteellisen edullinen. Kun porukka hajosi, Petri rakensi vajaa kymmenen vuotta sitten itselleen rata-auton, BMW:n lisäksi hänellä on ollut Toyota Celica. Touring cars -sarjassa ei SMpisteistä ajeta, mutta tosissaan mennään. Se on ehkä vasta ensi vuoden puolella. Kemoran avoimessa luokassa kalusto oli kirjavaa, Fiatista ja Hondasta BMW:hen. Lauantaina hän ajoi Kemoralla Touring cars -sarjan voittoon, vaikka vaihdelaatikon kanssa oli vaikeuksia. Formula Fordeissa Juha Mäki-Jouppi ei mestaruuden varmistuttuakaan päästänyt haastajiaan helpolla, vaan kaasutti myös sunnuntaina kahteen voittoon. Sunnuntaina hän oli 24:s ja yhteispisteissä sijan 15 tienoilla. Hopea varmistui Jesse Karille ennen viimeistä kisastarttia, mutta pronssista kamppailu kävi kuumana. Se tarkoittaa, että välillä vauhti hidastuu ja takaa tullaan ohi. –?Kyllä näitten kanssa kesä menee ja usein talvikin, mutta minkäs teet, kun rakastaa autojen ruuvaamista. Petri Peltoniemen kilpailukausi taisi päättyä lauantaina Kemoralle. Siinä on kahden litran kuusisylinterinen moottori. Välillä mentiin kovempaa, välillä hitaammin. Jukka Nisulan Legends-harrastus on jatkoa jokamiehenluokalle ja sprintille. Jokaisessa kauden lähdöistä ajoin neljän joukkoon. Ensi vuosi on vielä auki, mutta luokkaa vaihdetaan, Mäki-Jouppi vahvisti. –?Aika tasainen ja hyvä kausi. Paalupaikalta kisaan lähtenyt Lähteenmäki hiipui lopulta kakkospaikalle. Lauantaina ratkesi luokan voitto, joten Henri Tuomaalan ei enää sunnuntaina välttämättä tarvinnut osallistua, eikä hän osallistunutkaan. Kärjessä hurjastelevat nuoret miehet, paljon on myös keski-ikäisiä lajin harrastajia, jotka ajavat ilman sen suurempaa tavoitetta, tietysti voitosta joka lähdössä, mutta muutkaan sijat eivät ole pettymys. Autossa on Yamahan 1300-kuutioinen moottoripyörän moottori, uusi sellainen maksaa 2-3000 euroa. Menestystä ja voittoa toki joka kilpailussa lähdetään hakemaan, mutta Jukan sijoitukset ovat olleet 10–20 sijan tienoilla. Toni oli jo kaukana, mutta ajattelin, että kisa on kuitenkin pitkä. Jukka Nisula on ajanut tänä kesänä luokan kaikki osakilpailut Viroa lukuunottamatta. 26 10.9.2015 . Jarru pitäisi kunnostaa ja tietysti vaihdelaatikko saada kuntoon odottamaan uutta kilpailukautta. Nurminen putosi heti lähdössä viidenneksi, mutta kiri letkan kiinni ja kipusi kärkeen. Kemoran kisat olivat Jukan viimeiset tältä syksyltä. –?Peiliin saa katsoa. Legendseissä tilanne hopean ja pronssin suhteen oli avoin vielä ennen sunnuntaita. KUVA: MIIKA WUORELA Mestarit selvillä, kausi paketissa Rata-autoilun suurin kilpailuluokka on jo useampana vuonna ollut Legends. KEMORA Mauri Aho Kaustislainen Petri Peltoniemi on rata-autoilun harrastaja, mutta myös rata-autojen rakentaja. Pidemmän korren vei lopulta viimeisen lähdön voittanut Aleksi Halen. V8-thundercarseissa Jari Nurminen (30) ja Toni Lähteenmäki (92) olivat omaa luokkaansa. Sunnuntaina hän ei enää radalle lähtenyt. Kiitos koko Legends-porukalle. Tänä kesänä Petri Peltoniemen kilpailutahti on ollut verkkainen. Kymmenen ratakierroksen aikana nähtiin paljon tiukkoja kaksinkamppailuja. Kotiintuomisina oli voittopokaali lauantain lähdöstä. V1600 -luokan pistetilanne on vielä Alastaron osakilpailun jälkeen vahvistamatta kärjen osalta, mutta mestaruus matkasi toisen polven kilpailijan, Emil Westmanin mukana Kokkolaan. –?Saatiin vähän fi ilistä, kun pronssia tuli. –?Kyllä autoja on, mutta ne ovat autotalleissa, en tiedä, miksi niillä ei ajeta, hän sanoo. Joitakin kilpailuja ajettiin tekojäällä. Rakastan teitä, Halen tuuletti. Legendsit suurin luokka Jukka Nisula nähdään rata-autoilun Legends-lähdöissä myös ensi kesänä.. Petrin 300-sarjan BMW on tyypillinen rataauto. Rata-autoilu on viime vuodet elänyt hiljaiseloa, väriä SM-kisoihin ovat tuoneet Legends-sarjan autot. Mukavinta on se, että sen saa rakentaa itse alusta loppuun. Niin oli myös viikonvaihteessa Kemoran osakilpailussa. Vuonna 2013 hän osti kimppalegendsin Lokasaaren Villen kanssa, nyt molemmilla on oma auto, Ville ei tosin saanut omaansa Kemoran kisoja varten kuntoon. Vaihdelaatikkovika tietysti harmittaa, mutta aika vähillä vaurioilla hän on selvinnyt. Se toki voi alkaa jo jääradoiltakin. Mahdollisesti Porschella, Westman tuumaili. Kamppailua ei käyty vain kärkipaikasta. Ne vahvistetaan 22.9. Se ei kuitenkaan menoa hidastanut, tai ehkä vähän, mutta kilpailu oli tiukka. Jotain muuta luokkaa kokeillaan nyt ensi vuonna. Legends-luokassa kuljettajien kirjo on laaja. Auto oli kuitenkin muuten sen verran hyvässä kunnossa, että kun kolmonen toimi, nousi Petri kärkipaikalle. Lauantaina kaikki ei mennyt aivan nappiin; moottori savutti sen verran, että katsottiin parhaimmaksi laittaa uusi tilalle. Lauantaina Bemarin vaihdelaatikko oikkuili, eikä kolmonen mennyt aina tarvittaessa päälle. Edessä on ainakin vaihdelaatikkoremontti ja ehkä myös jarrujen laittoa ennen seuraavaa kilpailua. Innostusta lajia kohtaan kyllä riittää, mutta ajastahan se on kiinni ja kaluston kunnosta. Uusi auto maksaa vajaan 20?000 euroa. Lauantaina lähtöviivalle asettui 33 kilpailijaa, kaikkiaan sarjaan on ilmoittautunut 40 kilpailijaa. –?Eihän fiilis huono voi olla, kun mestaruus tuli. Aikaisemmin Petri Peltoniemi oli mukana enduroporukassa, se on kestävyysajoa, jossa samalla autolla ajaa useampi kilpailija. Viime talvi oli poikkeuksellinen, luonnonjäätä ei juurikaan ollut. Kauemmaksi ei ole tullut lähdetyksi, hän on kilpaillut vain lähiseudulla. SM-sarjojen tulokset ovat vielä epävirallisia. Tiukkaa vääntöä V8-thundercarsien mestaruudesta käyneet Jari Nurminen ja Toni Lähteenmäki tulivat lopulta tässä järjestyksessä myös maaliin, ja se varmisti Nurmiselle luokan mestaruuden kolmannen kerran peräkkäin. –?Siinä lähtöruudussa oli vain huono pito. Ensi keväänä taas jatketaan. No, Petrin ajo oli lauantaina juuri sellaista. Takarenkaat loppuivat, eikä nyt päässyt kovempaa, Lähteenmäki harmitteli
Jälleen kerran Kärjä lähti pamauksesta kärkeen, aikaisempien vuosien voittajan Falkenin Mikael Bergdahlin seuratessa perässä. Monet lähtivät kesken ottelun paluumatkalle kohti Pohjanmaata. Mikko Haukkala ja Janne Mäkelä tulivat edellä kotipesään ja Rantalahti kiersi kunnarin. Toinen jakso oli Vedon juhlaa. Sotkamon kuitti tuli sunnuntaina Vimpeli piti kotiedun hurmospelillä. Sotkamo sai keskikentästä Roope Korhosen lyömät juoksut. Vedon menestystoiveet heikkenivät jo menomatkalla Sami Haapakosken sairastuttua. Vedon Janne Mäkelä juoksutti ensin Mikko Kanalalla luvut 1-0:aan. Lauantaina Sotkamo tulee Vimpeliin ja ensimmäisen kerran mestaruus on katkolla sunnuntaina Sotkamossa. 27 Perhonjokilaakso . Koko ottelun vahvasti yrittänyt Kanala puhkaisi kakkosnurkasta luvut 8-4:ään. Jymy teki kolmella palolla vielä yhden juoksun. Perusteluissa he mainitsivat, että he ovat tykänneen Lähteenmäen tyylistä lakaista kotipesää. Mikko Rantalahti pelasi vuoroparin kolmospesällä, minne loppupelin ajaksi asettui Joonas Suominen. Loppulukemat jäivät 10-6:een. Saattoi myös painaa jaloissa eilen Kalajoella juostu reilun 11 kilometrin Sonnikallion lenkki. lokakuun alussa Haapajärvellä Kauniston maratonilla tähtäimessä olisi puolikas, selvittää Kalajoen Junkkareiden Tapani Kärjä. Miesten cupin lopputulos taas oli selvillä alusta lähtien. Palkitut: Henri Puputti ja Janne Heimonen. Päivi voitti 3000 metriä ajalla 10.48,01 jääden vain puoli sekuntia kauden parhaastaan, joten kenkä oli syönnillä. Ruuska hoiti homman avokädellä ja pelituomari Antti Aineen pilli soi. Kausi alkaa olemaan paketissa mutta kovasti virtaa olisi kyllä yhä juosta. Täällä on tosi hyvä rata, ja vauhti tuntuu kovalta kun kiertää 300 metrin kierroksia täysmittaisen radan sijaan. Mikko Kanala tasoitti, minkä jälkeen Mikko Rantalahden kolmosnurkkaan suunnattu niitti riitti. Kaksi lyhyttä puhallusta Ruuskan tuulettaessa. Perusharjoittelun pariin pitäisi pian kyllä palata, ja salillekin kaipaan, Kälviän Tarmoa edustava Päivi Knutar kertoo. Lisäjuoksun kipitti Teemu Isoketo. Mahtavaa oli kuitenkin päästä juoksemaan, kelikin oli näin tyyni ja kannustukset loistavat. Kuntosarja naiset 3000 metriä: 1) Kykyri Melissa KT 13.00,09, 2) Tervonen Virpi Keuruu 13.06,31, 3) Kankkonen-Puumala Anne UK 13.49,15, 4) Sääskö Saija UK 14.55,21. Tuomaripari Nupponen ja Ossi Muurainen eivät olleet pelin arvoisella tasolla. Jymykin sai tilinsä auki Roope Korhosen lyönnillä. Tapani Kärjä on osallistunut jokaiseen osakilpailuun ensimmäistä lukuun ottamatta – ja voittanut ne kaikki. Neljä paloa vaadittiin vuoronvaihtoon. toukokuuta 1995 Jyväskylä–Alajärvi -ottelussa. Toisen jakson lopulla Muurainen arpoi Toni Kohosen lyöntiä. Siinä vaiheessa monen Vimpelin kannattajan mitta täyttyi. –?Seuraavat startti on Vetelissä keskiviikkona juostava 1500 metriä, ja loppusyksynä suunnitelmissa olisi vielä juosta puolikas sekä maantiekymppi. Tulokset: M 3000 metriä: 1) Kärjä Tapani KJ 9.01,16, 2) Bergdahl Mikael IK Falken 9.08,30, 3) Klemola Pekka UK 9.40,56, 4) Puutio Konsta YR 9.49,08, 5) Ahola Tuomas NU 9.54,30, 6) Pirkola Juho KT 9.5713, 7) Palohuhta Marko UK 10.08,59, 8) Huhtala Janne YR 10.29,09, 9) Tiala Johannes UK 10.50,04, 10) Vanhala Janne UK 11.3029, 11) Salonen Vesa 12.07,38. Jakson lopussa Tuomo Lönnmark vähensi sydämen tykytystä kotiuttamalla Sami Haapakosken. Ensimmäisen kerran hän valvoi kotipesän tapahtumia 21. Lauantain kotiottelussa vauhtiin päästyään Veto vei ottelua rennon lujaa jaksoin 2-0 (3-1, 10-6). Kälviän Päivi Knutar ja Kalajoen Tapani Kärjä parhaat Ullavan Iltavalossa Juoksu-cup päättyi 3000 metriin VIMPELI Aulis Hietalahti Vimpelin Vedon takkuisesti käynnistynyt sisäpeli meni oikeisiin jenkoihin superpesiksen ensimmäisen fi naaliottelun toisella jaksolla. Kolmannessa vuoroparissa Mäkelä uusi temppunsa. Konkari Jani Komulainen pisti pahan kierrenäpyn Ruuskan hoidettavaksi. Kolmannessa vuoroparissa päärooliin nousi pelituomari Tommi Nupponen, joka vähensi Sotkamolta yhden palon, vaikka Veto oli tehnyt niitä jo kolme. Palkintojenjakoseremonia järjestettiin poikkeuksellisesti Ullavan M-Marketin pihalla, jonka jälkeen tilaisuus jatkui Maarit Hurmerinnan ulkoilmakonsertilla. Sunnuntaina Veto epäonnistui pelissä ja tuomaristo omissa tehtävissään Sotkamossa. Ennen yhdeksää käynnistyi hölkkäsarja, sen jälkeen oli vuorossa naisten startti: Alkutilanne oli jännittävä sillä lähtöviivalle asettuessaan sekä Päivi Knutar että Eija Kellokoski-Kari olivat tasapisteissä, eli tiedossa oli, että 3000 metrin voittaja veisi koko cupin. N 3000 metriä: 1) Knutar Päivi KT 10.48,01, 2) Kellokoski-Kari Eija VetU 11.10,04, 3) Löf Ninni KJ 11.27,04, 4) Ala-Pöntiö Johanna KT 11.31,04, 5) Löf Roosa KJ 11.46,50, 6) Rautiainen Henna HU 12.07,04. Vimpeli: Teemu Isoketo 0/1, Mikko Kanala 0/1, Mikko Haukkala 1/0, Henri Puputti 0/1, Joonas Suominen 0/1, Mikko Rantalahti 1/0, Janne Mäkelä 2/0. Hän löi viimeisenä lyöjänä lisäjuoksun. Nuori Arttu Ruuska joutui kovimpaan testiin heti avausjakson ensimmäisessä vuoroparissa. –?Juoksu rullasi ihan hyvin mutta vähän haittasi fl unssa mikä tuli tähän alle sairastettua. Mestaruuteen tarvitaan kolme voittoa. Pelituomari Antti Aineen kanssa hän nautti vahvasti yleisön luottamusta. Lauantaina luottotuomari Matti Lähteenmäen syötönvalvojan ura päättyi jäähyväisiin. Lähteenmäki esiintyi tuomarina kaikissa pesäpallon arvo-otteluissa. Kärjä kuitenkin piti kärkipaikkansa ja otti hyvän päänahan kellottaen loppuajan 9.01,16. Vedon faninaiset luovuttivat Lähteenmäelle varsiharjan. Jymyn Roope Korhonen ei hellittänyt. Jokerit olivat avausjakson sankareita. Finaaliottelujen voitot ovat nyt tasan 1–1. Kuntosarja miehet 3000 metriä: 1) Haverinen Risto UK 11.10,07, 2) Jääskä Pekka UK 11.17,51, 3) Töyräskoski Jari UK 11.18,21, 4) Nivala Keijo NU 11.19,21, 5) Jääskä Raimo KU 12.35,55, 6) Pirkola Hannes KT 13.22,59. Sotkamo sai hyvän alun 0-2 johdollaan. Vedon Mikko Kanala oli vahvassa vedossa kotiottelussa Saarikentällä. Jymy vei jaksot sekavien tapahtumien jälkeen 2-0 (4-1, 6-3). Cupin voitto tuli pistein 193. Veto tuli avausvuorossa takaa tasoihin. Kaksikko irtosi Knutarin johdolla muusta porukasta jo alkuvaiheessa, ja lopullinen ratkaisu tapahtui kaksi kierrosta ennen maalia Kellokoski-Karin vauhdin hiipuessa. On ollut mahtava että aikuisillekin on järjestetty juoksucup, missä saa kilpailla läpi kesän erimittaisia matkoja. Päivi Knutar johtaa naisten juoksua perässään VetU:n Eija Kellokoski-Kari (40) ja KaJu:n Ninni Löf (43). Kolmatta kertaa järjestettyyn Iltavalo -kisaan kokoontui kannustusjoukkoja kuin kyseessä olisi ollut isompikin tapahtuma. Vedon yhdeksikössä mukana ollut Marko Nygård joutui avausjaksolla jättämään kentän jalkavaivan vuoksi. Lähteenmäki ehti tuomita kotipesässä yli 500 superpesiksen ottelua. 3-1 jäi jakson voittoluvuiksi, vaikka jakson lopussa Toni Kohonen tarjosi vaikeaa tälliä kakkosrajaan. Tuomo Lönnmark ja Arttu Ruuska lisäsivät Jymyn tuskaa juoksuillaan. Viimeisessä ulkovuorossa Veto varmisteli ulkolaitoja paimentaen. Lähilaittomaksi puhallettu lyönti muuttui juoksuksi Kohosen piirrosten jälkeen. Nyt syksyllä käyn vielä erilaisissa hölkkätapahtumissa, mm. 10.9.2015 ULLAVA Nuppu Peltoniemi Lauantaina Ullavassa käydyssä Keski-Pohjanmaan Yleisurheilun juoksu-cupin fi naalissa ratkaistiin koko kesän jatkuneen aikuisten sarjan voittajat. –?Juoksu kulki helpoiten mitä koko kesänä. Sotkamo teki avausjaksolla tilanteita, mutta Vimpelin ulkokenttä kesti paineet
Yhteistyössä Keski-Pohjanmaan ammattiopisto & aikuiskoulutus ja Kaustisen ravirata. klo 19.00. klo 18.00. Kylä sydämessä ILMOITUS VIREILLÄ OLEVASTA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSESTA T:mi Niina Lehtimäki hakee ympäristölupaa käytöstä poistetuista renkaista valmistetun kumirouheen käyttämiseksi ratsastuskentällä. Vuosikokousasiat ja seurojentalon vuokrasopimukset. Perhonjokilaakso Rivit MYYDÄÄN SEKALAISTA Viihde&ravintola Kokouksia Kouluja ja kursseja Jätä ilmoitus helpos ne ssä: www.kp24.?/rivit PERHON METSÄSTYSSEURA Hirvikokous & Jäsentenväliset ammuntakilpailut sunnuntaina 13.9.2015 alkaen klo 12.00 Lajeina hirviammunta (4+6) ja trap. TERVETULOA! Lippuja ennakkoon: lipputoimisto.. MASALAN LOMAKYLÄ Lauantaina 12.9. Sisustussuunnittelu: Kalustaminen ja tekstiilit 3.-4.10. 11-12.9 klo 10-18 lastenvaatteita, käyttötavaraa, matkarattaat, kaasuhella, pyöriä. ja su 13.9. Mieskeskus-Projekti 2012-2016: LUPSAKKAAT MIEHET RYHMÄ kokoontuu Vetelissä Vaskoolissa tiistaisin klo 16.00 18.00. Lue lisää ja hae koulutukseen: www.kpedu.fi/koulutuskalenteri Lisätiedot Heikki Luoma, heikki.luoma@kpedu.fi, p. Koneellinen ilmastointi kahdella kiertojärjestelmällä . Tunteja maanantaisin, tiistaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Nyt hyvä ja energiapihi 500 m2 KIINTEISTÖ myytävänä tai vuokrattavana Vetelin keskustassa . klo 18.00. Köyhäjoen Mäntymajalla pe 18.9. Su 13.9. Liput 8,SUURI PÄHKINÄSUURI PÄHKINÄRYÖSTÖ RYÖSTÖ 3D 3D KÄTILÖ KÄTILÖ Perhon Seurojentalon yleinen VUOSIKOKOUS seurojentalolla ti 22.9.2015 klo 19. Toiminta sijoittuu Vetelin kunnan Vetelin kylässä tilalle Lahdenranta RN:o 1:98, osoitteessa Läspäntie 3, 69750 Sillanpää. Juuri vaihdettu ulko-ovet ja lasit. Niillä, joiden asumiseen, vapaa aikaan tai työntekoon hanke saattaa vaikuttaa, on oikeus tutustua asiakirjoihin ja esittää muistutuksensa 12.10.2015 klo 15.00 mennessä rakennusja ympäristölautakunnalle, os. Koulutuksessa on mahdollista suorittaa koneistajamestarin erikoisammattitutkinnon osa, CAM-ohjelmointi tai koordinaattimittaus. /index.php/elokuvat.html Pe 11.9. EGOTRIPPI EGOTRIPPI Maakunnan ykköspaikka! Maakunnan ykköspaikka! NUORISOKUVAT VIMPELI Ti 15.9. klo 16.00 ja ke 16.9. Sisustussuunnittelu: Värit ja valaistus 13.-15.11. Suuret asfaltoidut parkkipaikat kahdella leveällä liittymällä koulutieltä . Tervetuloa. 0400-258245 www.konstaan.com • Puh. SYKSYN KURSSITARJONTAA Lue lisää kursseistamme: www.kaustisenopisto.fi/kurssit Myydään täysin remontoitu saunallinen kaksio rauhallisella paikalla Vetelin keskustassa. Henkilö,paketti ja kuormaautojen Lasien vaihto,Korjaukset,Katsastushuollot, Hitsaukset,sijaisauto, työkonepleksit edullisesti. Guassi ja akvarellimaalaus 26.-29.10. 2015) . Kiinteistössä lämpösaneeraus tehty (v. Kalliolämpöpumppu Nibe 1145-17 kahdella lämpökaivolla (v. DISCO JA DISCO JA KARAOKE KARAOKE Avoinna: Pe 22-04 Avoinna: Pe 22-04 La 20-04 La 20-04 www.konstaan.com • Puh. klo 19 Perhon seurojen talolla. Tervetuloa! OKO O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O O OUS 19 Tule perehtymään 3D-suunnitteluun ja tulostamaan erilaisilla 3D-tulostimilla iltakoulutuksena joustavasti vaikka työn ohessa. Kivihyypäntie 1, 69700 Veteli. klo 16.00 ja ke 16.9. Kiinteistön takana peltihalli liukuovilla . Tunnit alkavat viikolla 42. Markone Oy 040 9639 532. 2014) . Liput 8,klo 18.00. Liput 10,Liput 10,Su 13.9. 2014) . klo 19 Liput 10 € Halsuantie 365, Kaustinen • www.haakuoro.. Liput 8,Mission: Impossible Mission: Impossible Rogue Nation Rogue Nation Inside Out Inside Out Mielen Sopukoissa Mielen Sopukoissa (2d) (dub) (2d) (dub) PE 11.9. RAKENNUSJA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Raamatun hengellinen lukeminen ja mietiskely 2.-3.10. Pe 11.9. PE 11.9. 040 808 5056, heli.linna2@kpedu.fi Perhon Ratsastuskoulu Perhon raviseura ry:n SYYSKOKOUS to 17.9. klo 19.00. Hyvinvointia valokuvista ja tietoisesta läsnäolosta 13.-15.11. Puh. klo 13 ja klo 18.30 Liput 10,Pe 11.9., ma 14.9. 044 200 8063. Poniravit ja avoimet ovet Kaustisella! Raviradantie 36 B, Kaustinen Tervetuloa! Kaustisen Hääkuoro ja Tallari esittää: SÄVELTEN TAIKA Wiljami Niittykoskea, Salonkylän Sibeliusta sävelin ja sanoin. Hirvikokous heti ammuntojen jälkeen n.klo 14.00 AUTOTALLIKIRPPIS Kaustisella, Hanhikoskentie 9. ja ke 16.9. Hinta 20 €/h, omalla hevosella 15 €/h Tiedustelut ja varaukset Heli Linna, p. 2014) . Hakemus, joka sisältää toiminnan kuvauksen, on nähtävillä Vetelin kunnanvirastossa 11.9 -12.10.2015 viraston aukioloaikoina. 12.9. ja su 13.9. Aurinkokennot vesikiertoon uudella vesivaraajalla VPAS 300/450 (v. 040 821 8173 Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus www.kpedu.fi Teemu suunnitteli ja valmisti polkuauton, mitä sinä tekisit. Osittain vuokrattu HETI VAPAA! Lisätietoja 040 8416 545 tai 040 8416 542 Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Perhon toimipaikka, Haanentie 26, 69950 Perho Järjestämme ratsastuskoulutunteja kaikentasoisille ratsastajille rehdeillä ja osaavilla hevosilla. 3D-suunnittelu ja -tulostus Kokkola 29.9.2015–17.3.2016 Keski-Pohjanmaan ammattiopisto & aikuiskoulutus • Hevostalous, Kaustinen Su 13.9.2015 klo 12.00 alkaen Tervetuloa tutustumaan hevosalan koulutukseen nuorille ja aikuisille! Kaikki ponilähdöt Pohjanmaan Royal Ponicupin osalähtöjä. Sisäremontti pintojen osalta (v. Lisätietoja elokuvista www.kaustinen.. 28 10.9.2015 . klo 20.30-24 KARAOKETANSSIT Laten karaoke. Panasonic ilmalämpöpumput 2 kpl . 0400-258245 LA LA 12.9
Perhehoito on inhimillinen, kotoisan ja turvallisen arjen mahdollistava hoivamuoto, jossa ikääntyneen asuminen, huolenpito ja hoito järjestetään perhehoitajan kodissa. 10.9.2015 Paikallisia palveluja Kirkkotanhua 3 • 69700 Veteli • puh. 1,50 + valmistuslisä 0,10/pmm kuolinilmoitukset .....................1,00 Laskutuslisä ............................. D-rata 2,2 km: 1) Jussinmäki Pietari HalTo, 18.49, 2) Niininen Lauri VetU, 19.34, 3) Niininen Eino VetU, 20.41, 4) Simola Kerttu HalTo, 30.40, 5) Jussinmäki Iisakki HalTo, 31.00, 6) Maunumäki Tiina VetU, 31.25, 6) Riihimäki Satu VetU, 31.25, 8) Pakkala Fanni VetU, 36.54. 29 Perhonjokilaakso . Toiminta Tunkkarin hammashoitolassa alkaa viikolla 39. Lehden vastuu rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Särkypäivystys pe 11.9.2015 Kannuksen hammashoitolassa, puh. 1,15 takasivu .................................... 040 804 2200 ja iltapäivystys klo 16.00 jälkeen sekä viikonloppupäivystys Kokkolassa, Mariankatu 28, ovi D, huone 10, puh. yksityinen 20 € .............yritys 40 € Teksti-rivi-ilmoitus: .............. B-rata 5,0 km: 1) Tyynelä Kari VetU, 32.36, 2) Lahtinen Tero VetU, 34.34, 3) Myllymäki Jyri VetU, 35.20, 4) Simola Harri HalTo, 39.55, 5) Mattila Timo KPV, 40.31, 6) Niininen Heikki VetU, 40.36, 7) Nygård Eelis VetU, 40.50, 8) Knutar Tomas Terjärv, 41.37, 9) Pajukangas Heikki KPV, 41.42, 10) Salonen Sami UK, 43.21, 11) Lerssi Mitri KPV, 44.55, 12) Lassila Vesa T VetU, 45.25, 13) Simpanen Hanna-Mari Pohjant, 45.48, 14) Karhukorpi Keijo HalTo, 46.30, 15) Simola Maisa HalTo, 47.34, 16) Patana Juha VetU, 47.40, 17) Aho Anu PerhKi, 52.04, 18) Tikkakoski Tuukka VetU, 53.10, 19) Karhukorpi Rauno HalTo, 53.53, 20) Pulkkinen Senja ja Jori VetU, 54.16, 21) Hietalahti Heikki HalTo, 54.32, 22) Mattila Airi KPV, 54.36, 23) Kattilakoski Eero KPV, 55.31, 24) Nykänen Virpi VetU, 55.38, 25) Korpi Mika UK, 57.08, 26) Hietalahti Janne HalTo, 1.03.00, 27) Suvanto Evelina ja Mikael 1.04.01, 28) Finnilä Mauri VetU, 1.05.52, 29) Termonen Jenni KPV, 1.10.00, 29) Änäkkälä Krista KPV, 1.10.00, 31) Finnilä Katariina VetU, 1.10.47, 32) Harju Sari PerhKi, 1.11.37, 33) Kivelä Kari PerhKi, 1.16.22, 34) Kivelä Marita PerhKi, 1.16.30, 35) Lassila Eija VetU, 1.29.42. ISSN 0782-5676 Levikki (LT 2014) 6527 Toimitus toimitus@perhonjokilaakso.fi mauri.aho@perhonjokilaakso.fi vuokko.lahti@perhonjokilaakso.fi Konttori konttori@perhonjokilaakso.fi Ilmoitukset Ilmoitukset@perhonjokilaakso.fi liina.pulkkinen@perhonjokilaakso.fi ILMOITUSHINNAT € / pmm etusivu ...................................... Liikelaitoksen perusturvalautakunta on 11.6.2015 hyväksynyt alueelle ikääntyneiden perhehoidon toimintaohjeen. A-rata 6,6 km: 1) Peltoniemi Vesa KPV, 46.39, 2) Forsen Johnny Terjärv, 48.46, 3) Pajukangas Mikko KPV, 49.29, 4) Forsbacka Matias Terjärv, 49.58, 5) Forsen Valter Terjärv, 50.31, 6) Lerssi Juha KPV, 50.34, 7) Känsäkoski Jori KPV, 55.20, 8) Kalliokoski Arto PerhKi, 55.58, 9) Riihimäki Jari UK, 59.28, 10) Pajukangas Tauno KPV, 1.00.27, 11) Rannila Tanja VetU, 1.06.50, 12) Nykänen Jukka VetU, 1.07.37, 13) Tikkakoski Mika VetU, 1.07.47, 14) Kivioja Jukka VeKu, 1.08.15, 15) Tikkakoski Petri VetU, 1.08.18, 16) Lassila Niko VetU, 1.09.24, 17) Siirilä Jari VetU, 1.09.52, 18) Lassila Vesa VetU, 1.21.31, 19) Penttilä Janne KPV, 1.23.42, Ei aikaa: Hästbacka Mikael Terjärv. Perhonjokilaakson (Halsua, Kaustinen, Perho, Veteli) tilaisuus on 16.9.2015 klo 18 Kaustisen kunnanvirastolla. Muut alueet: Itella Oy Laskutus Annukka Ojala, Kokkola 020 750 4588 Päätoimittaja Mauri Aho 020 750 4671 Toimittaja Vuokko Lahti 020 750 4672 Myyntipäällikkö Liina Pulkkinen 020 750 4673 Tilausmyynti Vuokko Riihimäki 020 750 4465 Maarit ja Sami Hurmerinta esiintyivät ilmaiskonsertissa lauantai-iltana Lukkarin pihalla Ullavassa. . 1,30 tekstin jälkeen ........................... Sisäänkäynti Tunkkarin hammashoitolaan on terveyskeskuksen pääoven kautta suoraan takapihalle ja sieltä aidattua käytävää pitkin hammashoitolaan.. Tervetuloa! Jyta tiedottaa HAMMASHUOLTOTOIMINNAN SIIRTYMINEN TUNKKARIN TERVEYSKESKUKSEEN KAUSTISEN JA VETELIN hammashoitolat ovat kiinni 11.9 – 20.9.2015 Tunkkarille muutos vuoksi. 020 750 4470 Konttori avoinna ma-pe klo 8-16 Perustettu vuonna 1970. Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n. Tuloksia Sinustako ikääntyneiden perhehoitaja infotilaisuus Peruspalveluliikelaitos Jytan alueella aloitellaan ikäihmisten perhehoitotoimintaa. Tilaushinnat 2015 kotimaa vuositilaus .................................. Perhonjokilaakso ilmestyy torstaisin. 93 € kestotilaus ...................................81 € näköislehti + kaksi edellistä lehteä 2 € näköislehti 3 kk ............................20 € näköislehti 12 kk ..........................50 € Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Johtaja julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Jakelupäivystys Halsua, Kaustinen, Perho, Ullava ja Veteli p. KUVA: NUPPU PELTONIEMI Veteli: Perhonjokilaakson iltarastit Haukilahdessa tiistaina 8.9. C-rata 2,8 km: 1) Pakkala Miia VetU, 18.22, 2) Nygård Eljas VetU, 21.49, 3) Niininen Erika VetU, 23.05, 4) Patana Tapio VetU, 23.38, 5) Leppävuori Jaakko VetU, 27.37, 6) Hietalahti Aapo HalTo, 27.58, 7) Palosaari Katja VetU, 28.44, 7) Kalliokoski Marjaana VetU, 28.44, 7) Paavola Kati KPV, 28.44, 10) Finnilä Elina VetU, 29.09, 11) Tikkakoski Johanna ja Jaakko VetU, 30.48, 12) Niininen Jaana VetU, 30.50, 13) Tikkakoski Kauko ja Janne VetU, 30.52, 14) Salonen Maarit UK, 33.04, 15) Känsäkoski Pentti KPV, 33.27, 16) Torppa Anssi ja Satu VetU, 36.00, 17) Rannila Oskari VetU, 36.46, 18) Jussinmäki Maria HalTo, 37.32, 19) Karhukorpi Anu VetU, 38.41, 20) Jussinmäki Akseli HalTo, 40.51, 20) Jussinmäki Tuulia HalTo, 40.51, 22) Aho Laura PerhKi, 41.46, 23) Aho Anu PerhKi, 42.11, 24) Rokala Johanna HalTo, 44.06, 25) Riihimäki Satu VetU, 46.32, 25) Maunumäki Tiina VetU, 46.32, 27) Huntus Veera KPV, 53.07, 28) Harju Maria KPV, 55.15, 28) Koivumäki Heidi VetU, 55.15, 30) Patana Päivi VetU, 1.16.00, 31) Kytölä Raimo ja Riitta KyKy, 1.41.38. 06 – 828 7450. Lehti ei vastaa julkaisemattoman tai virheellisen ilmoituksen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. 5,40 Hintoihin lisätään alv 24% Lukijanmarkkinat Kuvallinen: ........................... Huomautukset on tehtävä viikon kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Peruspalveluliikelaitos Jyta järjestää kaikille perhehoidosta kiinnostuneille avoimen infotilaisuuden. Viikolla 38 särkypäivystys Halsuan hammashoitolassa, puh. Ilmoitusaineisto viimeistään tiistaina klo 12. 1,70 tekstisivut ................................. yksityinen 10 €...............yritys 20 € Valmistuslisä 5 € laskutuslisä 5,40 €, (ei koske verkon kautta jätettyjä ilmoituksia eikä kestotilaajan etuilmoituksia). Rastireitti: 1) Kainu Leevi VetU, 12.53, 2) Nygård Konsta VetU, 13.07, 3) Rokala Max HalTo, 13.30, 4) Jussinmäki Joona HalTo, 15.25, 5) Rokala Erika HalTo, 16.28, 6) Patana Riku VetU, 18.02, 7) Simola Kerttu HalTo, 18.30, 8) Kainu Aava VetU, 18.35, 9) Anttila Oona ja Patana Sara VetU, 20.05, 10) Niininen Leevi VetU, 20.53, 11) Jussinmäki Aada HalTo, 21.18, 12) Leppäniemi Luukas VetU, 21.57, 13) Rannila Aatu VetU, 22.09, 14) Björkbacka Kasper VetU, 22.25, 15) Sillanpää Lauri VetU, 23.42, 16) Sillanpää Oona VetU, 23.44, 17) Hietalahti Karoliina HalTo, 23.50, 18) Nykänen Juulia VetU, 23.54, 19) Finnilä Eetu VetU, 24.12, 20) Anttila Olivia ja Patana Jenna VetU, 24.27, 21) Koski Jenna VetU, 25.19, 22) Nygård Veikka VetU, 25.28, 23) Vesisenaho Varpu VetU, 26.05, 24) Vesisenaho Virva VetU, 26.43, 25) Finnilä Saara VetU, 27.09, 26) Paavola Iida ja Elsa KP-V, 29.50, 27) Pakkala Enni VetU, 30.49, 28) Pakkala Fiinu VetU, 31.47, 29) Nygård Hilla VetU, 33.42, 30) Finnilä Lauri VetU, 40.58, 30) Finnilä Emma VetU, 40.58, 32) Leppäniemi Olivia ja Emilia VetU, 41.23, 33) Koski Nelli VetU, 43.28, 34) Vesisenaho Veeti VetU, 52.29. 040 804 5200. 0800-30101
Mäntyristi. Tiina K. klo 10 Messu Kaustisen kirkossa. NUORISOTYÖ 11.-13.9. Järj.Perhonjokilaakson Israelin Ystävät ry ja Perhon Ev.lut.srk. SU 13.9. mennessä Perhon diakonia tsto. klo 15 kevakerho Pihlajatuvalla. paikka). KE 16.9. Pikkukirkko ja ruokailu (5e/perhe). Mäntyristi. Ilmoittautumiset 18.9. fi .Tarkempaa tietoa kursseita saa Kaustisen opiston nettisivuilta tai soittamalla tuohon Kaustisen opiston numeroon. Klo 13.30 hartaus Pihlajatuvalla. Tervetuloa! TULOSSA Su 27.9. PE 11.9. puh.0407324117. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokaffi t seurakuntatalolla. SEURAKUNNAN VIIKKO Pe 11.9. Myyjäispöytään ja lähetysarpajaisiin otetaan lahjoituksia kiitollisuudella vastaan. LA 12.9. klo 10 jumalanpalvelus, Räyringin ja Kalliojärven kylien kirkkopyhä, Huhtinen, Kalliokoski, Räyringin Sleyn kuoro, johtaa Riitta Kaariniemi. NUORISOTYÖ 11.-13.9. Turvallisuusasiakirja on oltava täytettynä mukana leirille tultaessa! Tulossa RuskaGospel 3.10. mennessä Perhon diakoniatsto. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 9.9. 040 5618428. Mukaan partiohuivi, puukko, oma juomapullo, kuppi ja lusikka sekä istuinalusta. Alussa kahvit. puh.040-7324117. Syyskuun palveluvuorot:19.9. Maataloustuottajien kirkkopyhänä kirkkokahvit, arpajaiset ja onnenpyörä lähetystyön hyväksi. Pe 11.9. MUSIIKKI Ti 8.9. Su 27.9. LA 12.9. Roope Aatos Akseli Mäkinen. Tuotto evankeliumin työhön juutalaisten parissa. Klo 10 messu kirkossa, jonka jälkeen on ruokailu, ohjelmatuokio ja kahvit srk-keskuksessa. klo 12 keskustelupiiri seurakuntatalolla. Myös erilaisia teemapäiviä (esim. Tervetuloa rohkeasti mukavan harrastuksen pariin! LAPSITYÖ To 10.9. Ylihärmässä, Anssin Jussin areenalla. viim. klo 10 Miestenpiiri Ullavan seurakuntakodilla. SU 13.9. klo 13 Musiikkihetki Hopijakummussa (Keski-Pohjanmaan kanttorit) MUSIIKKI Kuorojen toiminta käynnistyy! Tervetuloa mukaan, uusiakin laulajia odotetaan innolla kaikkiin ryhmiin. Klikatkaa vasemmalta palstalta ”Seurakunnan toiminta” ja siitä valitsette ”Nuorisotyö”. Lisätietoja Minna / 0504455202. Ilm. klo 12 keskustelupiiri seurakuntatalolla. pe 18.9. Mukaan saa tulla käsityön kanssa tai muuten vain joukkoon! Ke 9.9. Ilm. Vieraana Alexey Shepelev Krimiltä, puhe. klo 19 RY:n seurat srk.talolla. p. klo 7 aamuhartaus Järviradiossa. Klo 13 päiväkonsertti: HERZ, Miriam ja KLS. Pirjo Pajunpää p. Ateria 15e/ hlö. Molempiin kuoroihin mahtuu hyvin mukaan. Omaishoitajayhdistys tarjoaa kyydin kaikille tarvitseville. Pirjo Pajunpää p. klo 18.45 Kirkkokuoron harjoitukset srk-talolla. Vieraana Alexey Shepelev Krimiltä, puhe. Tervetuloa! Ti 15.9. klo 18.45 Kirkkokuoron harjoitukset srk-talolla. DIAKONIATYÖ To 10.9. Torstaisin klo 9.30-12 4-5 -v. klo 10 Perhepiiri kerhotilassa. klo 11.-12.30 Perhekerho Räyringin rukoushuoneella. Arto Syrjälä. Ilmoittautumiset viimeistään pe 18.9. SEURAKUNNAN VIIKKO KAUSTINEN TO 10.9. Kahvit. HAUTAAN SIUNATTU Vieno Elviira Rauma o.s. Vietämme maataloustuottajain kirkkopyhää, Harju, Siljala. Keskiviikkoisin Wanhassa Holvissa neulekahvila klo 11. klo 19.00. Kokoontuminen Koirasalmen luontotuvan pysäköintialueella. Maataloustuottajien ja yrittäjien kirkkopyhä. Nykyajan maailma Onko Jumala. Muonamaksu 2 €, maksetaan paikanpäällä. TULOSSA Su 20.9. Perhonjokilaakso Seurakunnat Kaustinen ja Ullava JUMALANPALVELUKSET SU 13.9. Kotileivonnaisia ainesosatietoineen voi toimittaa kahvilaan myytäväksi viikon aikana. ULLAVA TO 10.9. klo 13-30 Vivace 0-2 lk Muksulassa. Järj.Perhonjokilaakson Israelin Ystävät ry ja Perhon Ev.lut.srk. Kaikki partiolaiset mukaan, perheenjäsenet myös tervetulleita! LÄHETYSTYÖ Lähetyskahvila Wanha Holvi avoinna ma-pe klo 10-16, la klo 10-14. Klo 10 messu kirkossa, jonka jälkeen ruokailu, ohjelmatuokio ja kahvit seurakuntakeskuksessa. klo 11.30 alkaen. Lähetyksen ystävät! Kotileivonnaisia toivotaan lähetyskahvilan myyntiin joko suoraan tarjolle arkipäivisin tai pakastettavaksi. klo 15 on jouduttu siirtämään myöhemmäksi. Ke 16.9. viim. 040 75 45 498 su 27.9.mennessä. Tuotto evankeliumin työhön juutalaisten parissa. MUUT Tulossa Israel-tilaisuus; Sapattiateria Perhon srk salissa. klo 12 lähetyspiiri Sylvi Pulkkisella, Apt. Ylihärmässä, Anssin Jussin areenalla. klo 19 nuortenilta ja rippikouluinfo halsualaisille rippikoulun aloittaville seuriksella. Ateria 15e/hlö. Klo 13 Messu Ullavan kirkossa, Janne Isomaa, Siljala. Kimppakyydeillä, kukin hankkii itse. La 12.9. Omaishoitajayhdistys tarjoaa kyydin kaikille tarvitseville. Pe 11.9. Klo 10 messu kirkossa, jonka jälkeen ruokailu, ohjelmatuokio ja kahvit seurakuntakeskuksessa. PYHÄKOULUTYÖ La 12.9 klo 11 pyhäkoulu Räyringin rukoushuoneella. srk. Halsua JUMALANPALVELUKSET Su 13.9. 050 4455 200 Hilkka Huusko tai sähköpostilla hilkka.huusko@evl.fi . 050 3147 348. 5-vuotiaiden kerho klo 9.15.-11.30 Halsuan seurakuntatalon kerhohuoneessa. Klikatkaa vasemmalta palstalta ”Seurakunnan toiminta” ja siitä valitsette ”Nuorisotyö”. Ulkoiluvarustus sään mukaan, päiväreppu varavaattein, juomapullo. klo 19-22 Oloilta Luolassa. Keskiviikkoisin klo 10-12 3-vuotiaat Mäntyristi, I ja II ryhmät vuoroviikoin ja klo 12.30-15 4-5 -v. Susannalle p. Messu liittyy Ullavan ja Kälviän Rauhanyhdistyksen syysseuroihin. 050 3147 380.ti, ke klo 9-13 tai pirjo.pajunpaa@evl.fi . klo 14 Ullavan laulupiiri ja klo 15 muksukuoro seurakuntakodilla LÄHETYSTYÖ SU 13.9. Ilm. Klo 16 kanavat, Klo 17 ruoka, klo 18.30 messu Ylihärmän kirkossa, klo 20 iltakonsertti: Kallio, Mikaveli, Good Weather, Forecast. Suville p. Lauri Huhtinen, Riitta Kaariniemi. SU 27.9. Tervetuloa entiset ja uudet keskustelijat! Su 13.9. KASTETTU Eino Leo Pekka Jylhä. Tiina K. klo 13.00 Räyringin rukoushuoneella Sanaa ja Siionin kannelta, Jouko Heikkinen, Alli Pollarikoski ja Riitta Kaariniemi. Klo 19 kirkkoneuvoston kokous srk.talolla (huom. Ilmoittautumiset Marialle p. klo 10-12 Perhekerho Srk-talolla. klo 8.45 aamurukous kirkossa. klo 18 miesten raamattupiiri Räyringin rukoushuoneella, Kristinoppi luvut 9497, Huhtinen. TULOSSA Israel-tilaisuus; Sapattiateria Perhon srk salissa. Mikäli et pääse paikalle nyt, mutta haluaisit mukaan, laita Miimulle viesti siitä, puh. klo 12 messu. Tulossa Israel-tilaisuus; Sapattiateria Perhon srk salissa. Klo 13 päiväkonsertti: HERZ, Miriam ja KLS. LÄHETYSTYÖ Lähetysjohtokunnan jäsenille tiedoksi Kokkolan rovastikunnan lähetystoimikunnan kokous on Lohtajalla pe 11.9. Rippikoululaiset saavat tapahtumasta rippikoulumerkinnän. klo 19 Yhteiskristillinen rukousilta seurakuntakeskuksessa, Kajastus, Tikkakoski, Harju. Pienet eväät ja tossut mukaan. Uusimäki 91 v. viim. NUORISOTYÖ TO 10.9. Mukana Unto Pulkkinen ja Erkki Hietalahti, Heikki Härkönen, Huhtinen. KE 16.9. 26. Tarjoiluvarausten vuoksi ilm. klo 16 Kaustisen muksukuoro ja klo 19 kirkkokuoro seurakuntakeskuksessa TO 17.9. Syksyllä 2015 on maallikkokoulussa tarjolla kaikille kiinnostuneille kolme opetusjaksoa: 11.-12.9. Kahvit. Klo 14 seurakunnan kerho Tuulikummussa. Leirin ohjelma ja TURVALLISUUSASIAKIRJA löytyy osoitteesta www.halsuanseurakunta.fi . PE 11.9. Tervetuloa! MUUT Kirkkoherranvirasto on suljettu to ja pe 24.-25.9. Ilm. klo 16-19 Isoskoulutus starttaa Luolassa. Radiointi Järviradion kautta. Mukaan pääset ilmaantumalla paikan päälle tähän ensimmäiseen kokoontumiseen. Vieraana Alexey Shepelev. 8.9. Aiemmin ilmoitettu tapahtuma Kotona seurakunnassa 13.9. Nikolay Haskin Valkovenäjältä, piano ja laulu. Ke 16.9. Mukaan tiedot ainesosista. Leirin turvallisuusasiakirja löytyy kohdasta ”Leirit, retket ja tapahtumat”, sieltä tulostatte sen. Ateria 15e/hlö. Raamatun hengellinen lukeminen ja mietiskely Pasi Palmu 11.-12.12 Kristitty koti ja perhe Margetta ja Markku Sarkkinen. klo 19.30 Opiskelijaillat alkavat taas Luolassa, kaikki Kaustisella opiskelevat nuoret tervetuloa! PE 11.9. PERHETYÖ Ke 9.9. Susannalle p. Eeli Vili Mikael Koskinen. klo 14.30 Ehtoollishartaus Hopijakummussa. Liedeksen-Taipaleen kirkkopyhä. Omaishoitajayhdistys tarjoaa kyydit kaikille tarvitseville. Lippu 18e, ruoka 8e, kyyti 2e. MUSIIKKI Ke 9.9. mennessä Perhon diakonia tsto. Ke 16.9. Ilmoittautumiset Marialle p. Lähetysjohtokunnan jäsenille tiedoksi Kokkolan rovastikunnan lähetystoimikunnan kokous on Lohtajalla pe 11.9. klo 19 Mannan harjoitukset Majakalla. nuoret STARTTI-leirillä Aittaniemessä. KUULUTETTU Mikko Kalevi Toff eri ja Heidi Emilia Jylhä, Kokkolan suom. Veteli JUMALANPALVELUKSET Su 13.9. Leirin turvallisuusasiakirja löytyy kohdasta ”Leirit, retket ja tapahtumat”, sieltä tulostatte sen. klo 11.30 alkaen. LAPSITYÖ Syksyn päiväkerhot: Tiistaisin klo 12.30 15 Patanan kylätalo. Mukaan voi ilmoittautua myös sähköpostilla osoitteeseen: toimisto@kaustisenopisto. KUULUTETTU Kristian Henrik Jäger ja Johanna Maaria Urhonen, Tampere evl. Lippu 18e, ruoka 8e, kyyti 2e. Ke 9.9. RIPPIKOULUTYÖ La 19.9. rieskapäivä) on mahdollista järjestää vaikka kylittäin. Rippikoululaiset saavat tapahtumasta rippikoulumerkinnän. 040 5618428. puh.040-7324117. Heikkilä-Siponkoski, yht.hlö ilmoitetaan myöhemmin. Tervetuloa entiset ja uudet keskustelijat! Tulossa Su 27.9. klo 18 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri srk-keskuksessa. Klo 18.30 kirkkokuoro srk-talolla. klo 12-18 Vihreä rukousvaellus Koirasalmella. Klo 16 kanavat, Klo 17 ruoka, klo 18.30 messu Ylihärmän kirkossa, klo 20 iltakonsertti: Kallio, Mikaveli, Good Weather, Forecast. on Kaustisella kirkkokahvien yhteydessä arpajaiset ja onnenpyörää lähetyksen hyväksi, palkintoja voi tuoda paikan päälle tai etukäteen kkohranvirastolle lähetyssihteerin huoneeseen. Pe 2.10.klo.18. Ilmoittautumiset viimeistään pe 18.9. Pe 2.10.klo.18. 050 3147 380.ti, ke klo 9-13 tai pirjo.pajunpaa@ evl.fi . Nikolay Haskin Valkovenäjältä, piano ja laulu. TULOSSA Su 20.9. Leirin ohjelma ja TURVALLISUUSASIAKIRJA löytyy osoitteesta www.halsuanseurakunta.fi . Ry:n syysseurat seurakuntakodilla messun jälkeen, Jouko Piilola, Eero Pisilä. TI 15.9. Pe 2.10.klo.18. 30 10.9.2015 . 18.9. klo 19-22 Nuortenilta Luolassa, aiheella ”Luotan.” DIAKONIATYÖ TO 10.9. Perhonjokilaakson omaishoitajien kirkkopyhä Kaustisella. Klo 8.45 aamurukous kirkossa. 8.9. 050 3147 353. klo 13.30 Ehtoollishartaus Onnelassa. Ilmoittaudu mukaan soittamalla Kaustisen opistolle numeroon 0400 902087. Tiina K. 040 75 45 498 su 27.9.mennessä. Perhonjokilaakson omaishoitajien kirkkopyhä Kaustisella. DIAKONIATYÖ Tulossa Su 27.9. Tuotto evankeliumin työhön juutalaisten parissa. Turvallisuusasiakirja on oltava täytettynä mukana leirille tultaessa! Tulossa RuskaGospel 3.10. Ilmoittautumiset 18.9. nuoret STARTTI-leirillä Aittaniemessä. (johtokunta klo 17.20) To 10.9. klo 18 Vetelin ja Kaustisen miesten raamattupiiri Kaustisen srk k:ssa, Ilm.22. luku, Lauri Huhtinen. Huom. Perhonjokilaakson omaishoitajien kirkkopyhä Kaustisella. Sleyn elojuhla, mukana Sleyn lähetysjohtaja Pekka Huhtinen ja Kokkolan evankelinen kuoro. Tuisku Winter 2.-3.10. klo 16-16.45 Vivace 3-6 lk Mäntyristillä, tervetuloa laulamaan! PARTIO Vetelin Koskenkävijöiden retki Puusaaren laavulle ma 14.9., kokoonnutaan UA:n majalla klo 17.00, paluu n
Tuntomerkkejä vastaan saa noutaa kirkkoherranvirastosta. Kanalintujen metsästysaikaan ajoittuva syyssoidin on tärkeä osa teeren lisääntymistä. Hyviä kanalintureseptejä kannattaa lähettää Metsästäjäliiton riistaruokasivustolle www. Järj.Perhonjokilaakson Israelin Ystävät ry ja Perhon Ev.lut.srk. Vainajat Annikki Rantala Perholainen Lea Annikki Rantala kuoli perjantaina 4.9.2015 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Tarjoilua! Ti klo 11.00 Päivärukouskokous ke klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta. Tuotto käytetään oman seurakunnan diakoniatyöhön. Tuotto evankeliumin työhön juutalaisten parissa. Metsäkanalinnuille ovat ominaisia jaksoittaiset kannanvaihtelut. riistaruoka.fi Kanalintujen elinympäristöjen parantamiseen tähtäävällä riistametsänhoidolla ja metsästysjärjestelyillä voi myös vaikuttaa lintukantoihin. srk keskuksessa Su klo 11.00 Lasten jumis. Ilmoittautumiset pe 18.9. Ilmoittautumiset viimeistään pe 18.9. Tänä vuonna metson, teeren ja pyyn kannat ovat monin paikoin jonkin verran laskeneet johtuen pesintää vaikeuttaneista kylmistä säistä. (Lähde:Metsästäjäliitto) Vastuullisuutta kanalinnustukseen PERHONJOKILAAKSO Autourheilussa on käytössä alkoholin suhteen nollatoleranssi. klo 14.30 meiänkerho Kulmakivellä, T. klo 18.30 ry:n kylämyyjäiset: JylhäLiukko, Aino ja Ahti Humalajoki, Humalajoki-Korkiakangas, Hanna ja Jussi Salmela, Oksakoski-Alajoki, Irma ja Ritva Poikola. 15.8.2015 Helsinki Ei täällä ole mikään ikuista, vain menneistä hetkistä tahdon kiittää. Vintturi . klo 18 kirkkoneuvoston kokous Samuel-salissa. klo 13 Tunkkarin sairaalahartaus, J. Karhulahti. Pe 2.10. Hinta 10 euroa / kpl. Ke 16.9. 31 Perhonjokilaakso . Mukaan saa tulla käsityön kanssa tai muuten vain joukkoon! H E L L U N T A I S E U R A K U N T A KAUSTINEN To klo 19.00 Yhteiskristillinen rukousilta Ev.Lut. klo 13 seurat ry:llä, J. Tilinumero: FI54 1596 3000 1028 99. Karhulahti. mennessä diakoniatoimistoon Tiinalle, puh. Tällöin saalista tulee vähemmän, mutta sitäkin arvokkaampaa lintupaisti on juhlapöydässä. Lapset perheineen Rakkaamme Eila Anneli HAUTALA o.s. Metsästäjäliitto kehottaa metsästämään etupäässä nuoria lintuja, joiden mahdollisuudet selvitä hengissä ensi kevääseen ovat aikuisia heikommat. DIAKONIATYÖ Kirkkopalvelut järjestää ma 7.9. Kaustisen Baptistiseurakunta Ti 15.9 SANA ja RUKOUS klo 19. klo 19 nuortenilta Kulmakivellä, Kytölä, Koski. Hän oli syntynyt 23.10.1966 Vetelissä. Siellä ei kanteleet soimasta lakkaa, hyvästi sanaa ei tunnetakaan. Ma aamurukous klo 9 rh:lla. Karhulahti. Vuotuiset kanta-arviot pohjautuvat metsästäjien talkootyönä tekemiin riistakolmiolaskentoihin. klo 10 14 elojuhla Perhon Maaseutuopistolla. Ei täältä kauniimmin lähteä vois, kuin hiljaa nukkua pois. Erkki Lumppio muistelee, että koskaan ei Kemoralla ole kuljettajia jäänyt kiinni. Ke Wanhassa Holvissa neulekahvila klo 11. Arja Tuulikki Huhtinen, T. LÖYDETTY Löydetty kirkosta naisten rannekello. Evankelista Pauli Rahkonen. klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, rauhanyhdistyksen kirkkopyhä, saarna Juhani Alaranta, liturgia Raimo Kytölä, kanttori Arto Harju, tekstit Martta Vikman, Korkiakangas-Mäkelän kinkeripiiri palvelee: esirukous Olavi Flink, Helena Linna, musiikkia Vuokko Erkkilä, Anne Länttä, kolehdinkerääjät Markku Linna, Pasi Lampela, kirkkokahvit srk-talossa, Marja Liisa Flink, Kaarina Linna. Elokuun puolivälissä Alastarossa järjestetyn SM-osakilpailun yhteydessä kolmen kuljettajan veressä oli alkoholia ja liiton hallitus peruutti Antti Burin, Arttu Kiven ja Janne Lähteen lisenssit puoleksi vuodeksi. Kaipaamaan jäivät puoliso, tytär perheineen sekä sisarukset perheineen. klo 18.30 ry:n kylämyyjäiset: Möttönen-Palokangas-Taipale, Anneli ja Martti Flink, kirkonkylä, Eila ja Esko Linna. Pyykölä. Lähetä viesti numeroon: 16 588 AUTA5 (5 e), AUTA10 (10 e), AUTA20 (20 e), soita lahjoituspuhelimeen: 0600 1 4110 (10,26 e / puh + pvm / mpm), 0600 1 4120 (20,28 e / puh + pvm + mpm). klo 19 vanhempien ja raamattuluokkalaisten yhteinen ilta ry:llä. UUDET SURUADRESSIT Kirkkoherranvirastossa on saatavana uusia suruadresseja: kannessa on kirkon ulkokuva tai alttarinäkymä. Lähetystyön pöydässä on myynnissä mm. Su 20.9 KOKOUS klo 18. klo 10 14 elojuhla Perhon Maaseutuopistolla. Maija Lampi ja lapset perheineen ”Vaan sitten ehtoon suussa, kun sauna savuaa, visertää lintu puussa ja laine nukahtaa. Karhulahti, Harju. Muistolauseita on 15 kpl erilaista. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 9.9. MUUT Pe 11.9. Otamme kiitollisina vastaan lahjoituksina uusia tavaroita myytäväksi ja arpavoitoiksi. Illan ulkomaisina puhujavieraina ovat Alexey Shepelev Krimiltä, puhe ja Nikolay Haskin Valko-Venäjältä, piano ja laulu, mukana myös Israelin ystävät ry:n toiminnanjohtaja Ilkka Vakkuri, Perhonjokilaakson Israelin ystävistä Jari Hautamäki, Esa Heikkilä, sekä seurakunnan työntekijöitä: mm. Su 20.9. Ti rukousillat Majakan saunalla ja Pekka & Irmeli Tikkakoskella klo 19. To 17.9. Järj. Aterian hinta 15 euroa. MUSIIKKI Ti 15.9. Lämmin kiitos kaikille osanotosta suruumme. Tiinalle, puh. klo 13 seurat ry:llä. Ti 15.9. klo 14.30 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Kytölä, Harju. 040 7324 117. Linja on ehdoton ja tiukka, mutta kaikki ovat siihen sitoutuneet. klo 13 ystäväpiiri Penttilässä, Anja Hakala, Annikki Kellokoski. Metsästäjäliitto kannustaa vastuulliseen kanalinnustukseen.Metsäkanalintujen metsästys alkaa tänään torstaina. LÄHETYSTYÖ Tulossa: La 19.9. Lähetystyöllä on oma myyntipöytä. Uusimäki) muistoa ja otitte osaa suruumme. Jaana Patana Espoolainen Jaana Kaisa Patana nukkui pois vaikean sairauden uuvuttamana Terhokodissa 3.9.2015. Tästä syystä metsästystä on näillä alueilla ajallisesti rajoitettu. 10.9.2015 Krimiltä, puhe. Olli Hetkenä aamun hiljaisen, tuli luoksesi rauha ikuinen. AVIOLIITTOON VIHITYT Jani Juhani Huopana ja Leena Karoliina Muhonen. Ti 15.9. To 10.9. Ke 16.9. Tervetuloa tilaisuuksiin! . Huonompina lintuvuosina on entistäkin tärkeämpää panostaa kestävään metsästykseen. 30.8.2015 Kiittäen ja kaivaten Sisarukset perheineen Viilenee hiukan jo hyväily tuulen, joutsenet oikovat siipiään, kanteleen soittajan uupuvan kuulen, sirkatkin riisuvat pois kenkiään. Lämpimästi tervetuloa! Tänään talkoot kirppiksellä kerhotilan tyhjentämiseksi klo 17 alkaen. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että sisaremme siunataan lauantaina 19.9.2015 klo 10.00 Perhon kirkossa. Su 20.9. Lämmin kiitos osanotosta.. Veressä ei saa olla yhtään alkoholia ennen kilpailua. 040 732 4117. Alaranta, A. To 10.9. Pe rukousilta Ari & Saara Tikkakoskella klo 19 La nuoret aikuiset rh:lla klo 18, vastuussa Roosa & Pontus Salonen. Perhonjokilaakson Omaishoitajien kirkkopyhä Kaustisella. LÄHETYSTYÖ Tulossa: La 19.9. klo 18 raamattupiiri Samuel-salissa, J. Merja ja Juha Emilia ja Aino sisarukset perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 4.9.2015 Oulunkylän kirkossa. Klo 10 messu kirkossa, jonka jälkeen ruokailu, ohjelmatuokio ja kahvit seurakuntakeskuksessa. Joonas Kola. 14.8.1939 Kaustinen . klo 12 yhteinen pyhäkoulu ry:n pihapiirissä (säävaraus!). Ke 16.9. 18.2.1945 . La 12.9. Tervetuloa! Perho JUMALANPALVELUKSET Su 13.9. Tulossa: Su 27.9. Su 13.9. Karhulahti. klo 9 toimintakeskuksen aamunavaus, J. Sä työnnät airot veteen ja soudat verkalleen taivaan valkamaan.” Parhaimmat kiitoksemme kaikille Teille, jotka niin monin eri tavoin muistitte rakkaan äitimme VIENO RAUMAN (o.s. Hän oli syntynyt 19.8.1934 Tyrnävällä. Joskus tehdään pistokokeita, joskus puhallutetaan kaikki. Jääkää siis hyvästi, ystävät rakkaat! Taivaassa kerran kai kohdataan. Muistotilaisuus pidetään sen jälkeen Perhon seurakuntalolla. Valtakunnalliseen keräykseen voi osallistua soittamalla, tekstiviestillä tai tekemällä lahjoituksen verkkopankissa. Kaipaamaan jäivät poika Samuli ja avovaimo sekä äiti, isä ja Jari-veli perheineen. Radalla on nollatoleranssi Rakkaamme Leena Kaarina PORANEN . klo 19 kirkkokuoroharjoitus srk-talossa, Harju. Kuljettajien kuntoa seurataan ja testataan vaihtelevasti. klo 18.30 rauhanyhdistyksen messu kirkossa, saarna Arvo Pyykölä, liturgia Juhani Alaranta, kanttori Harju, iltahartaus ry:llä. Su kokous rh:lla klo 11, Timo Rajakangas, Jouko Saukko. kahvia, vohveleita / kahvileipää, arpoja sekä erilaisia tuotteita. Omaishoitajayhdistys tarjoaa kyydin. ja J. to 15.10.2015 rahankeräyksen turvapaikanhakijoiden auttamiseksi Suomessa. klo 18 vietämme sapattiateriaa srktalossa. NUORISOTYÖ Ke 9.9. Nikolay Haskin Valkovenäjältä, piano ja laulu. Etenkin haukkuvalla lintukoiralla tapahtuvalla teeren ja metson metsästyksellä on pitkät perinteet Suomessa, ja kanalinnustuksen suosio jatkuu vahvana tänäkin päivänä. Perhonjokilaakson Israelin ystävät ry ja Perhon srk
/ www.vptkeittiot.. Petri Klemolan valmentama Paradise Leader jyräsi 700 kirillään ansaittuun voittoon Toto4-pelin avauskohteessa. 040 520 9405 040 520 9405 Vapon laadukkaat tuotteet nyt saatavilla! Lisätietoja tuotteista myyntipäällikkö Ilkka Pentilältä puh. Saatiin paras mahdollinen paikka, ja siitä oli mukava käännellä kiriin, Ahti Antti-Roiko totesi. Ruuna käväisi viimeisellä takasuoralla toisessa parissa ulkona, ennen kuin aloitti lopullisen iskunsa. Täysosuma oli valjakolle neljäs peräkkäinen ja palkittiin 1700 eurolla. Grazy Teamin omistama ruuna oli heti iskussa. Olihan tämä toki lähtönä helpompi kuin Teivon ja Porin lähdöt, mutta tyyli millä voitto tuli, vakuutti ainakin minut, Mika Forss kommentoi. Se johti montén Prix Etoile fi naalia lähdöstä maaliin ja teki 15-vauhtisella päätöskierroksella selvän eron muihin. 040 148 8223 11.-17.9.2015 040 7596 099 0500 364 622 Kela-keskus 0100 85 444 PERHON TAKSIEN viikonloppuja yöpäivystys LAMPELAoy RAKENNUSPELTITYÖ P. –?Outlaw Merci oli ennen lähtöä yhtä latautunut kuin ennenkin, mutta oli matkan aikana tosi rauhallinen ja tuntui oikein hyvältä. Ravien avauslähtö oli VeliErkki Paavolan ohjastaman Indian Heelin hallintaa. Simb Lex Luthor kiersi johtavan rinnalle. 040 340 0544 Tarjoukset voimassa to-su 10.-13.9.2015 (vain kotitalouksille!) PARHAAT BONUKSET PASSELISTA! JOPA 6% PARHAAT BONUKSET PASSELISTA! JOPA 6% kg kg 500-400 g 500 g PALVELUTISKISTÄ PORSAAN ULKOFILEPIHVIT Valio VOI NORMAALISUOLAINEN (3,98/kg) 100 Valio Hyvä Suomalainen ARKI JUUSTOVIIPALEET (5,98-7,48/kg) 1199 99 3 KPL 2 KPL 6 695 Meira KULTA KATRIINA KAHVI ei Premium, 500 g (6,67/kg) 1000 2 299 99 RANSKANPERUNAT 450 g (1,11/kg) UUSI ERÄ KYLMÄSEN KAMPSUA 7 790 90 p. Karoliina Sinkkilän ratsastama Wish Upon A Black palasi lähes kolmen kuukauden tauolta. 0400 421 519 • Perho. 020 341 400 • Tel. Ahti Antti-Roikon ajokki eteni loppusuoran alussa kärkihevosten rinnalle ja irtosi selvään voittoon ajalla 25,2/2140m. Se pääsi heti keulaan, eikä antanut toisen radan jonoa vetäneen Taksrokin yllättää lopussa. Outlaw Merci häikäisi Nikulassa VPT VPT VPT VPT VIMPELIN PUUTYÖ KY VIMPELIN PUUTYÖ KY keittiöt keittiöt / www.vptkeittiot.. Kohinalla sarjoissaan nouseva ori hoiti hommansa tyylikkäästi. Outlaw Merci sai ykkössijastaan 1000 euroa ajalla 14,1/2120m. Jonny Länsimäki satsasi Will Be Crescentillä lähtöön ja piti johtopaikan. /tapahtumat METSÄNHAKKUUNÄYTÖS METSÄNHAKKUUNÄYTÖS tiistaina 15.9.2015 klo 11-14 tiistaina 15.9.2015 klo 11-14 MA-PE 8-20 LA 8-18 SU 12-16 -Market PASSELI -Market PASSELI Kirkkotanhua 1, Veteli p. Perhonjokilaakso KAUSTINEN Keijo Maliniemi Kati Lindsbergin valmentama Outlaw Merci oli Kaustisen sunnuntairavien ylivoimaisin voittaja. Paradise Leader piti hyvin vauhtinsa ja voitti helposti ja varmasti, Hannu Hietanen kertoi. –?Paradise Leader lähti uusitulla kerralla hyvin, muttei päästy hyväksytyllä kerralla kunnolla matkaan ja jäi takapareihin. 020 341 300 Palaturve Kuiviketurve Turvepelletti Puupelletti TAIMIMYYNTI Lepplax, puh (06) 766 9815 Paljon kysytty MARJASINIKUUSAMA useita eri lajikkeita á 12,3 kpl/ 30,Perjantaisin klo 11-17 Kaustisella, Ravintola Konstan pihalla * Hedelmäpuita * Koristepensaita * Marjapensaita * Ruusuja ”Ikuisen nuoruuden marja” K-P:N MM OY LKV [A] Pitkänsillankatu 20 c Kokkola 0400-564433 040-7277467 www.metsamarkkinointi.com Tarjoukset näille viimeistään 5.10 Halsua 40,1 2,3 2,0 6,9 2,9 ja 0,4ha Vasikka-aho 2,18 ha+210m2 halli Pajuoja 3,3 peltoa 32,7+2,0 metsää Porasentie 15 ha maa/metsä/turvetila Sääksjärvi 43ha metsätila 18,6/24,4ha • € • € Metsänomistajat KESKIPOHJA Metsänomistaja -viikon tapahtuma • Opastus Valtatie 13 Kivikankaalta noin 2 km Perhon suuntaan, Lehmikiventie • Tarjolla makkaraa ja kahvia • Korjuunäytös, jossa käsitellään harvennusmetsiä Tervetuloa! www.mhy.. Suomenhevosten aikatasoitus oli Oulun T76-raveihin valmistautuvan Siirin Ällin juhlaa. Lappajärveläisen Kurko Talli Oy:n omistama ruuna lähti 20 metrin takanmatkalta ja jäi kuudenteen pariin ulos, mistä Mika Forss nosti sen etusuoralla kolmannen radan jonoon. Tähen Topelius seurasi sekä parijonossa että kirissä Siirin Älliä ja nappasi kakkosrahat. Kahdelta takamatkalta kiihdyttänyt Siirin Älli pääsi toiseen pariin ulos, mistä se hyökkäsi viimeisessä kaarteessa kolmatta rataa kohti kärkeä. Ruuna on rehti hevonen, ja sillä on hyvä tyyli mennä, Karoliina Sinkkilä kiitteli valmennettavaansa. –?Kaikki meni tänään nappiin. –?Wish Upon A Blackilla on ollut paljon ongelmia, mutta kaikki on nyt kunnossa. Ravien päätöslähtö meni yllättäjälle. Veli-Erkki Paavolan ajama Niccolo Lavec nousi pääjoukon parhaana toiseksi, mutta ero voittajaan ehti kasvaa 40 metriin. 040 340 0544 Kirkkotanhua 1, Veteli p. Eero Matikaisen ohjastama Koskelan Akseli oli Nordiccupin osalähdön pelatuin hevonen eikä syyttä. Prelievo ja Sundsvik Bazooka täydensivät totokolmikon. Viime starteissaan alle kykyjensä juossut Joikukka teki nyt vahvan esityksen ja irtosi vakuuttavaan voittoon ennen Henylän Tähteä ja Ramiinin Valoa. Mertsi Lindgrenin valmennettava kiersi ensimmäisellä takasuoralla johtopaikalle ja irtosi siitä niukkaan mutta varmaan voittoon. Koetin päästä ennen viimeistä kaarretta sisäradalle, ja siinä onnistuttiin. Juhan Torpan Siveri jäi lähtökiihdytyksessä neljänteen pariin sisälle, mutta nousi vahvan loppuvetonsa ansiosta vielä neljänneksi vain hevosen mitan Tähen Topeliukselle hävinneenä. Henry Ala-Korpi kannusti Nallinaperon kolmannesta sisäparista totoon. Neljännessä parissa ulkona matkannut Paradise Leader lähti viimeisen takasuoran alussa vetämään kolmannen radan jonoa ja painui viimeiseen kaarteeseen mentäessä keulaan, mistä se irtosi ylivoimaiseen voittoon. 040 766 2731 Tilaa tuotteet suoraan Vapon Myyntipalvelusta Puh. 32 10.9.2015