Ala-Talkkari varaosat . Olen itsekin samalla altistunut eri mikrobeille. Syynä virasta luopumiseen on kunnanviraston sisäilman laatu. Tervetuloa laulamaan! Tervetuloa laulamaan! LA 14.3. Meillä on 4000 eri biisiä. Hän on kunnanvaltuuston tekemän valintapäätöksen jälkeen hoitanut virkaa maaliskuun alusta lähtien. Sisäilmaongelmista kärsivät eivät itsekään aina osaa yhdistää sairasteluaan sisäilman epäpuhtauksiin. 044 7404 601 eevakeittiot@gmail.com puh. Halsuan, Kaustisen, Perhon, Ullavan ja Vetelin paikallislehti Torstai 12.3.2015 | nro 11 PERHO Monivaiheinen Perhon kunnan sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran täyttöprosessi sai tiistaina uuden käänteen, kun virkaan valittu Raija HarjuKivinen ilmoitti tiedotteessaan, että ei ota virkaa vastaan. Lämpöässä maalämpöpumput . Sisäilman epäpuhtauksiin viittaavaa oireilua on ollut sekä itselläni että osalla työntekijöistä Perhon kunnantalolla. • Ilmajoen kunnanjohtaja, maidontuottaja Perhossa • Agronomi, reservin kapteeni Miksi pyrin kansanedustajaksi. Perhon kunnanvirastossa kaksoisviran uusi haltija hoiti tehtäväänsä vain kaksi viikkoa Sisäilman laatu ei tyydyttänyt Raija Harju-Kivinen oli töissä Perhon kunnan palveluksessa kaksi viikkoa. Käytössämme kolme todella laajasti kalustettua -lvi-huoltoautoa LÄM PÖÄSSÄ ASENTAJA VALTUUTETTU EEVA-KEITTIÖT RAKENTAA JA REMONTOI Nopeat toimit Nyt keittiö ja koti kuntoon käytössä suunnitteluohjelma näe keittiösi 3D muodossa wc ja kodinhoitohuoneen kalusteet liukuovet / komerot Uudisrakentaminen ja vanhan remontointi lattiasta kattoon Jälleenmyyjänä Rauta-maatalouskeskus Kipakka Perho puh. Käyttövesiremontit . KUVA: SAKARI VAINIONPÄÄ • ILMALÄMPÖPUMPUT • MAALÄMPÖPUMPUT • VESI-ILMALÄMPÖPUMPUT • JÄÄHDYTYS • AJONEUVOJEN ILMASTOINTI www.muoviitala.. LA 14.3. 0400 124 510 • Säästä lämmityskuluissa jopa 55% • Toimii kaikissa ulkolämpötiloissa • Viilentää/puhdistaa sisäilmaa • Hiljainen / Energialuokka A++ • 10 asteen ylläpitotoiminto 10 asteen ylläpitotoiminto /takka/takkatoiminto toiminto Mitsubishi Electric FH25 RAHOITUSMAHDOLLISUUS Ilmalämpöpumpun ostajalle auton ilmastointihuolto kaupanpäälle! Raija 050 3827 588 Risto 050 3828 082 Maatalouskauppa ISO-KARHU Oy http://maatalousisokarhu.. –?Olen päätynyt ratkaisuuni puhtaasti sisäilmaan liittyvistä terveydellisistä syistä. 044 7404 601 eevakeittiot@gmail.com www.eevakeittiot.. 100% MAALÄMPÖ SUOMESTA 040 192 4449 / Asentaja Uurainen LÄMP ÖÄSSÄ A S E N TA JA VALTUUTETTU Reisjärveläinen LVI Suihkonen Oy on laajentanut toiminta-aluettaan! POHJOISEN KESKISUOMEN JA POHJOISPOHJANMAAN ALUEET . . /ilp • Myynti • Asennus • Huolto Muoviitala Oy Muoviitala Oy Perho Perho . Lämmitysputkiremontit . • Työpaikkoja lisää, työtä kaikille • Yrittäjyys kunniaan • Sosiaalija terveyspalvelut läheltä • Perheiden hyvinvointia ja jaksamista tuettava Järjestäjät Keskustan Perhon Alapään paikallisosasto ja E-P:n Tulevaisuuden Rakentajat ry Mak saja: E-P:n T u le vaisuu d en Rak en tajat ry Tervetuloa!. Ilmalämpöpumput . –?Olen pitkän työurani aikana työskennellyt useaan otteeseen sisäilmaongelmaisissa työtiloissa ja ollut hoitamassa todettujen kosteusvaurioiden jälkeen muuttoja puhtaisiin tiloihin. Nopeat Nopeat toimitukset! toimitukset! Kansanedustajaehdokas Seppo Pirttikosken kampanja-avaus Perhonjokilaaksossa Kansan Mies Pirttikoski Perjantaina 20.3.2015 Perhossa, Perho-salissa, Jyväskyläntie 12 Tilaisuus alkaa kahvituksella klo 18.00, varsinainen ohjelma klo 18.30 Mikä Mies. Lämmitysverkostojen sykehuuhtelut . Raija Harju-Kivinen sanoo, että sisäilmaongelmat ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Kunnantalolla on jo aiempina vuosina pyritty kohentamaan sisäilmaa ja työnantaja on nytkin lähtenyt aktiivisesti kartoittamaan tilannetta, kertoo Raija Harju-Kivinen tiedotteessa. –?Erityisen huolissani olen niistä lapsista ja nuorista, jotka Suomessa altistuvat sisäilman epäpuhtauksille jo varhain ja ovat sen vuoksi vaarassa syrjäytyä. Sisäilmaan liittyviä ongelmia on runsaasti työpaikoilla, kouluissa, päiväkodeissa ja omakotitaloissa. Tilanne on harmillinen, koska henkilökunnan yhteishenki työpaikalla on hyvä ja työtehtävä olisi mieluinen. Sisäilmaongelmat voivat aiheuttaa lapsella oppimisvaikeuksia ja myöhemmin myös ammatinvalintaan liittyviä haasteita opiskeluja työpaikkojen ratkaisemattomien sisäilmaongelmien takia. Mutkatonta maatalouskauppaa suomalaisen viljelijän eduksi! ALUEEN HAUSKIN YÖKERHO! ALUEEN HAUSKIN YÖKERHO! CRAZY HORSE CRAZY HORSE KARAOKE KARAOKE ja ja DISCO BAR DISCO BAR Perjantaina Perjantaina ja lauantaina ja lauantaina Avoinna nyt myös KE ja TO-ILTANA klo 21-24 (01.00) Tervetuloa laulamaan karaokea koko illaksi! Ma-ti suljettu, pe 20-04, la 20-04, su suljettu Jyväskyläntie 2, 69950 Perho KARAOKEA klo 22.00-01.30 LÖYDÄT MEIDÄT FACEBOOK.COM/ CRAZY HORSE PERHO CRAZY HORSE PERHO Meillä on 4000 eri biisiä. –?Haluan tämän tiedotteen kautta tehdä omalta osaltani asiaa näkyväksi. www.eevakeittiot.
Testattu tänään toimivaksi. Pienellä syrjäkylällä valitetaan keskustan asukkaiden keskittämishaluista. Puhelin: päätoimittaja Mauri Aho 020 750 4671 toimittaja Vuokko Lahti 020 750 4672 Tiistaihin mennessä piti jättää eduskuntavaalien ehdokaslistat. Opetus oli laadukasta, vaikka opiskelin alalla, joka on jo nyt kuopattu. Uhmaikäisen lapsen suostuttelu iltapalalleja pesulle on samanmoista kiertelyä, mitä pienten yksiköiden lakkauttamisessa. Vaasalaisen Miapetra Kumpulan valinta EU-parlamenttiin antaa Jutalle lisää tilaa ja nyt on mielenkiintoista nähdä, tuleeko demariääniä maakunnan ulkopuolelta. Ylivieskan yksikössä henki oli ainakin silloin kymmenen vuotta sitten hyvä. 2 12.3.2015 . Silloin isomman on vaan hyväksyttävä, että tämä ei nyt mennyt näin. Kristillisdemokraateilla on vaalipiiristä yksi istuva kansanedustaja, Peter Östman Luodosta, vasemmistoliitolla ja vihreillä ei yhtään. Vaalitilaisuudet sisätiloissa eivät äänestäjiä enää kiinnosta. Ammattikorkeakoulu Centrian Ylivieskan yksikön kasvattina olen sivusta seurannut Keskipohjanmaassa ja Kalajokilaaksossa vellonutta keskustelua sosionomija yhteisöpedagogikoulutuksen keskittämisestä Kokkolaan. On löydetty ”salaiset asiakirjat”, joista selviää suunnitelma Ylivieskan yksikön alasajosta parin vuoden päästä. Joitakin ihan viimevaiheen muutoksia tuli, mutta Vaasan vaalipiirissä ainoaksi merkittävämmäksi jäi kokoomuksen entisen kansanedustajan Petri Salon paluu ehdokkaaksi ja toki myös kokkolalaisen Bjarne Kalliksen paluu ehdokkaaksi, nyt Kokoomuksen listalla. Ai, et halua syödä karjalanpiirakkaa, jonka äsken pyysit. Maakunnassa kasvukeskuksen mahtia katsotaan alta kulmain, mutta sentään yhdessä. Kansanedustajat ja silmäätekevät nousivat kilvan puolustamaan Ylivieskan yksikköä. Keskustassa surraan naapurikylän vetovoimaa. RKP:n äänestäjät ovat uskollisia ja neljä paikkaa saattaa hyvinkin säilyä. Toisinaan ei onnistu mikään ja se on ihan hyvä niin. Ihan päinvastainen tilanne on perussuomalaisilla; kaikki vaalipiirin kolme kansanedustajaa ovat eteläpohjalaisia; Kurikasta, Vaasasta ja Vimpelistä. Ei välttämättä toimi korkeakoulumaailmassa. Eduskuntavaalit ovat vahvasti henkilövaali, vaikka ehdokkaat puolueittain ryhmittyvätkin. Virsi on aina sama jokin isompi yksikkö määrää ja muut itkee. Ehdokaspaneeleissa on yleensä enemmän ehdokkaita kuin yleisöä. Äänestäjien kohtaaminen tapahtuu nykyisin kauppojen pihoilla ja toreilla, vaalilehtien ja -ilmoitusten kautta sekä sähköisten laitteiden kautta. Välineitä on. Elämä kiertää kehää. Myös Jutta Urpilaisen tilanne on kutkuttava. Erotuksena se, että suostuttelua käydään keittiönpöydän sijaan kokouspöydissä tai lehtien palstoilla. Vielä neljä vuotta sitten ehdokkaita yksi ryhmä, puolue tai vaaliliitto sai asettaa enintään 17. Kaikilla nykyisillä eduskuntapuolueilla on Vaasan vaalipiirissä täysi ehdokasmäärä eli 16. Asia selvä. Piika talon kaunistaa ja renki hajun antaa. Ai, haluatkin mehua. Keskipohjalaiset seuraavat mielenkiinnolla ensinnäkin tietysti sitä, miten käy kahdelle keskipohjalaiselle Keskustan kansanedustajalle, Mika Lintilälle ja Tuomo Puumalalle. Siitähän se poru nousi ja ihan ymmärrettävistä syistä. Mehua et saa, mutta saat nämä viinirypäleet, jos syöt karjalanpiirakan ja pääset sitten kylpyyn. Perhonjokilaakso Ahon laidalta Asian vierestä Liikutusperunoita Toimituksen sähköposti: toimitus@perhonjokilaakso.. Vaalipiirin neljästä keskustalaisesta kansanedustajasta puolet on keskipohjalaisia. Suomalainen sananlasku Kuukauden kilpailu 16 paikasta Isompi määrää, pienempi pullikoi SANNI AHO MAURI AHO Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli Kaustinen Halsua Ullava Perho Veteli www.fmi.fi Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Nimipäiviä Reijo, Reko 6:57 18:16 Erno, Tarvo, Ernesti 6:53 18:18 Matilda, Tilda 6:50 18:21 Risto 6:46 18:24 Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai +4 +5 +4 +5 +4 +4 +4 +3 +4 +3 +4 +4 +3 +4 +3 +4 +5 +4 +5 +4. Harrastuneisuus, into ja kiinnostus on vienyt opiskelijatovereitani pitkälle, mutta monet jäivät myös ilman töitä tai vaihtoivat alaa. Vetovoimainen kylä vaatii hammashoitolaa minuutin, ei kuuden minuutin päähän. Väestön pakkautuminen Uudellemaalle vie nyt mennessään sinne myös yhden kansanedustajan. Otatko maitoa vai vettä. Puolueiden keskinäinen kilpailu äänistä jatkuu tästä vaaleihin asti, mutta varsinaisia työjuhtia ovat ehdokkaat. Mediatekniikan ongelmana oli se, että opetus oli aikamoista sillisalaattia vähän kaikesta mahdollisesta
Vuoden 2013 laskennassa Suomenselällä havaittiin 1065 peuraa. Uusi pankki tulee olemaan toimialueellaan pankkija vakuutusalan suurin toimija. maaliskuuta 2015 VETELI Sanni Aho Veteliläissyntyinen 24-vuotias Jesse Jalonen palkittiin viikonloppuna Tampereen elokuvajuhlilta kunniamaininnan alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa. –?Elokuvajuhlat poikivat yleensä noteerauksia. Sarjassa kilpaili yhteensä kahdeksan elokuvaa ja sen voitti Risto-Pekka Blomin Teemapuisto. Havaituista 1 234 metsäpeurasta vasoiksi tulkittiin 169 yksilöä, jolloin vasaosuus on noin 14 prosenttia koko kannasta. Paasovaara muistuttaa, että peurojen elinympäristövaatimukset ovat erilaiset kesällä ja talvella. Elokuva ei ole tulossa mihinkään suurempaan levitykseen, eikä toistaiseksi ole tiedossa enempää esityksiä. –?Nyt oltiin ihan viime hetkillä liikenteessä. Tavoitteena on palvelukyvyn, riskienhallinnan, tehokkuuden ja ennen kaikkea asiakkaiden tarpeiden pohjalta paras malli, luonnehtii Kokkolan OP:n hallituksen puheenjohtaja Pertti Leskelä. PERHONJOKILAAKSO Kokkolan ja Ylivieskan Osuuspankit ovat päättäneet käynnistää selvittelytyön Keski-Pohjanmaan Osuuspankin perustamiseksi. Linjana on tietenkin elokuvaus, mikä on kiinnostanut Jalosta jo kouluajoista lähtien. Rahoituksien haussa siitä on apua, sanoo Jalonen. Alajärven suunnalta kalliopaikoilta löytyi muutama isompi lauma, jotka voisivat olla perholaisia peuroja, Paasivaara kertoo. –?Uusi pankki aloittaa suunnitelmien mukaan toimintansa vuoden 2016 alussa. –?Selvittelytyön aloittamisen taustalla on ollut velvollisuutemme rakentaa vastuullista ja alueellista osuuspankkitoimintaa. Maakunnan pienemmät osuuspankit eivät yhdistymishankkeessa ole mukana. Kaikkiaan peuroja löytyi laskennassa 1231 kappaletta. Viime vuoden tietojen perusteella uudella pankilla on noin 55?000 asiakasta ja noin 25?000 jäsentä. –?Vakavaraisten pankkien yhdistyminen kertoo pankkien halusta yhdistää voimansa osaamisen tarjoamiseksi paikallisesti sekä kilpailukykyisten palveluiden tuottamiseksi, sanoo Ylivieskan OP:n toimitusjohtaja Jarmo Somero. Metsäpeurat palaavat kuitenkin Perhoon ja Salamajärven ympäristöön kesällä vasomaan. Laskenta-alue määräytyi Suomen riistakeskuksen koordinoiman esikartoituksen avulla, joka perustui metsästäjien ja muiden luonnontarkkailijoiden havaintoihin. Tampereelta medianomiksi nelivuotiselta linjalta valmistuttuaan hän pääsi opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun Helsinkiin, missä hän on nyt ensimmäistä vuotta. Luonnonvarakeskuksesta kiitellään esikartoituksen onnistumista. –?Sillä suunnalla oli hyvin lunta laskentaa varten, mutta elikoita ei ollut ollenkaan. Lentäjän lisäksi metsäpeuralaskennoissa helikopterin kyydissä oli kolme laskijaa. Lyhytelokuva Pauli on Jalosen lopputyö Tampereen ammattikorkeakoulusta. Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistunut Jesse Jalonen palkittiin viikonloppuna Tampereen elokuvajuhlilla kunniamaininnalla alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa. Havainnot olivat muutaman viikon takaa. Laskennat pystytään suorittamaan vain lumen ollessa maassa, joten siitä syystä viime vuonna laskentaa ei voitu suorittaa lainkaan. Lumi oli paikoin jo sulanut, Paasivaara kertoo. Tuomariston muodostivat Laurent Guerrier (Ranska), Leea Klemola ja CHRZU. Jesse Jalosen lyhytelokuvalle kunniamaininta PERHONJOKILAAKSO Sanni Aho Lappajärveltä, kylpylä Kivitipun pihalta lähti viime viikon ajan helikopteri laskemaan Suomenselän metsäpeuroja. –?Ne ovat peuroille uusia alueita. Elokuva on pituudeltaan 23 minuuttia. Perhon alueella oli esikartoituksen perusteella kolme havaintoa pienistä laumoista, mutta niitä ei enää löytynyt. Palkittu lyhytfi ktio ”Pauli” on Jalosen lopputyö Tampereen ammattikorkeakoulusta, josta Jalonen valmistui keväällä 2014. Henkilökuntaa pankeilla on yhteensä 113. Erohässäkässä Pauli muuttaa mieluummin isäpuolensa kanssa asumaan, kuvailee Jalonen lyhytelokuvaansa. Suomenselän metsäpeurojen määrä on pysynyt vakaana jo vuodesta 2003 lähtien. –?Pauli kertoo 16-vuotiaasta Paulista, jonka äiti ja pitkäaikainen isäpuoli eroaa. Myös erityisosaamista saadaan kaikkien pankkien asiakkaiden käyttöön, korostaa Ylivieskan OP:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Terttu Korte. Kahden osuuspankin yhdistyessä syntyy käytännössä uusi Keski-Pohjanmaan Osuuspankki. Uuden pankin pankkiliiketoiminnan suuruus on noin 1,7 miljardia euroa ja omat varat noin 90 miljoonaa euroa. Kokkola ja Ylivieska suunnittelevat op-fuusiota. Näillä on pari vuotta kestävä laidunkierto ja sen jälkeen paikka vaihtuu. Tavoitteena on muodostaa alueosuuspankki Keski-Pohjanmaalle, kertoo Ylivieskan OP:n hallituksen puheenjohtaja Pekka Nikula. –?Uuden osuuspankin kilpailukykyä parantaa hallinnollisten tehtävien keskittäminen ja näin voimavarojen suuntaaminen asiakaspalveluun. Lopullisen päätöksen asiasta tekevät Kokkolan ja Ylivieskan Osuuspankkien edustajistot 1.6.2015. Voittajaelokuva kilpailee myös Yhdysvaltain elokuva-akatemian lyhytfi ktion Oscarin palkintoehdokkuudesta. Laskennoissa kaikki tiedossa olevat peurahavainnot tarkistettiin ja laskentaalueet lennettiin tarkoin, jotta kaikki peurat saatiin mukaan laskentaan. Viime viikon aikana suoritetun metsäpeuralaskennan tulos oli 1231 yksilöä Metsäpeurat talvehtivat pääasiassa Lappajärven ympärillä Metsäpeuralauma kuvattuna vuoden 2008 laskennassa. Jaloselle elokuva on käyntikortti. Ala oli selvä jo lukiossa. Suurin lauma, 67 yksilöä, laidunsi Lappajärven ja Kauhavan välisellä jäkäläkankaalla. Pankkien hallitukset päättivät viime vuoden aikana tehtyjen selvitysten pohjalta, että yhdistymishankkeessa siirrytään päätöksentekovaiheeseen. Jalonen on kirjoittanut ylioppilaaksi Vetelin lukiosta vuonna 2009. Torstai 12. Yksilömäärät laskettiin jokaisesta laumasta otettujen valokuvien avulla. Nyt löydetyt laumat saattavat viiden vuoden päästä olla ihan eri paikassa, kertoo tutkija Antti Paasivaara Luonnonvarakeskukselta. Valtaosa, lähes 1000, peuraa löytyikin jo kolmen ensimmäisen päivän aikana lähinnä Lappajärven länsija itäpuolelta. Helikopterikyyti on heiluvaa ja merisairaaksi tulee helposti
Kansantanssiryhmien säännölliset viikkoharjoitukset: Ma: PikkuOttoset I klo 17-18.30, JunioriOttoset II klo 18.30-20, ohjaajina Marika Timonen & Jukka Timonen. klo 18.30 marttailta Asta Storbackalla, Lehtisaarentie 4. Tulossa Mimin ja Kukun lastenkonsertti la 28.3. Matkaohjelma löytyy yhdistyksen kotisivulta. aika.. com. Maaliskuun ajan esillä Heikki Lackströmin ja Ritva Välitalon taidenäyttelyt. RHY Perho: Salamajärven metsästäjät ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään su 22.3.2015 klo 13 Rauhanrannalla. klo 12 Liikuntakeskuksessa. Paikalla Karoliina Alakotila esittelemässä NOSH-lastenvaatemallistoa. Syöpäyhdistyksen adresseja saatavana Vetelin diakoniatoimistolta ja sihteeri Kaisa Järvelältä puh. mennessä. Liikuntaleikkikerho Oksakosken koulun liikuntasalissa to 12.3. Neljän päivän matka 10.-13.8. Ti 17.3. Köyhäjoen pelija askartelukerho to klo 17-18.30. Jos sinulta löytyy marttoihin liittyviä kuvia niin ota ne mukaan. Su 15.3. Arvottavaa mukaan. Jäsenmaksu v. Lisätietoja myöhemmin. Kysy omalta ohjaajalta tai marikape@yahoo. 040 846 2396. klo 15 Pulkkisen Ns:lla. Tervetuloa. Vesijumppa ti 17.3. jalkapalloharkat su 15.3. klo 12 lakimies Jukka Kumpuvuori Kokkolassa toimintakeskus Kompassissa (muistutus ilmoittaneille). 040 5730 984. Tempoa tenaviinmusiikkiliikuntaryhmät keskiviikkoisin taaperoille vanhempineen. Lauantaina ruokailu klo 12 Koulukeskuksessa. klo 18. Muita tapahtumiamme: 22.3. Laulukirjat mukaan. -05-ja -06-synt. klo 11-14. Perho: Sotaveteraanit, -invalidit, puolisot ja lesket. kuoroharjoituksen jälkeen klo 16. Jousiammuntaa ma klo 16-18 Kaustisen urheilutalolla. Pe 13.3. Vetäjänä Annika Lokasaari. klo 12 Kokkolassa kaupungintalon valtuustosalissa. To 19.3. Pauli Känsälän 90-vuotisjuhla on Seurakuntakeskuksessa 20.3. Tilaisuus alkaa valtakirjojen tarkastuksella ja ruokailulla klo 10.30. klo 18.30. Menemme kimppakyydein, lähtö Pelimannitorilta klo 10. Poikien harjoitus ma 16.3. Vetelin Palvelukotiyhdistys Yhdistyksellä vapaita asuntoja, yksiöitä ja kaksioita Vetelissä ja Räyringissä. Vetelin martat: Tänään to 12.3. Vetelin Poikakuoro Kuoron entisten ja nykyisten miesten harjoitusleiri Mäntyristillä la 14.3. Ilmoittautumiset ja lisätietoja Kari 040 7611 198 ja Ritva 040 5618 398. 040 7792 272. To: MiniOttoset II/A klo 17-17.45, MiniOttoset II/B 17.45-18.30, ohjaajina Mari Virkkala, Marke Virkkala & Johanna Känsälä, Johanna Keiski. klo 18. Voit maksaa sen suoraan tilille FI93 5513 0640 0119 11. JunioriOttoset II Illanvietto ja harjoitukset Kalliopaviljongilla klo 17-20. Mennään kimppakyydeillä. klo 18.30. Sitovat ilmoittautumiset Annukalle 040 7049868 11.4. Olette kaikki sotainvalidit ja sotaveteraanit puolisoineen, lesket ja kannattajajäsenet tervetulleita tilaisuuteen päättämään yhdistyksen asioista. Tervetuloa mukaan. 040 7653 327. Lisätietoja: bit.ly/mimijakuku Kaustinen: Perhekahvila ti 17.3. Hakulomakkeita saa Maija-Liisalta puh. klo 18.30. 2015 on 5 e/hlö ja 15 e/ perhe. Liput 7e, MLL:n jäsenet 5e. facebook.com/gallerianeva 4H-yhdistys Kaustinen: Kevään kerhot: Järvelä ma klo 13-14.30, Köyhäjoki ti klo 12.45-14.15 (0-2 lk) ja klo 14.45-16.15 (3-6 lk), Puumala ke klo 14-15.30 (0-3 lk) ja klo 15.30-17 (4-6 lk). Yhteydenotot numeroon 040 5829016 tai kns@kaustinen.fi . Puheenjohtaja Markku Pannula p. Johtokunta ottaa mielellään vastaan palautetta ja ideoita toiminnan kehittämiseksi. Kotiseutuaiheisia julkaisujamme on myynnissä Keikkiäisessä, St1:llä, kirjastossa ja kunnantoimistolla. Jumppa alkaa tasan klo 15 eli saapukaahan ajoissa. Liikuntaa joka muodossa (6.3.-8.5.) pe klo 15-16.30 Kaustisen urheilutalolla. Galleria Neva avoinna ti, ke, to klo 14-19 ja su 12-15. Tervetuloa. klo 11 Pulkkisen Ns:lla. Ilmota, millon tuut hakehan. Muuta: Kansantanssija musiikkiryhmiämme on mahdollista tilata esiintymään erilaisiin tilaisuuksiin, ota rohkeasti yhteyttä. Mukana on myös Seija Varila esitelmöimässä sekä Juhani Hietaniemi ja Onni Kivelä laulamassa. Merkitse viestiosaan nimesi, osoitteesi ja syntymävuotesi. klo 14 Vetelissä, Tunkkarin koululla. Tiedustelut p. Ottoset harjoittelevat 14.-15.3. Ohjelmaruoka+kahvi lippuja myynnissä Tapani tai Elsa sekä kaikissa tilaisuuksissa 15e kpl. Kunnan kotiseutuarkistoon voi tuoda arkistomateriaalia säilytettäväksi, yhteys kirjaston kautta. klo 1016 ja su 15.3. Kaustinen: Mtk:n toimintaan ja maatalouteen liittyvissä asioissa voi jäsen ottaa yhteyttä yhdistyksen pj Jani-Markus Paavolaan 040 555 5492. 020 750 4670. Kahvitilaisuus ti 17.3. Herkkuhetkiä-Puumala (5.3.-9.4.) to klo 15-16.30 (iltapäivätoiminnan tiloissa) (46 lk), osallistumismaksu jäsenille 5 e / koko kerho, muille 10 e. Tervetuloa. Jos et pääse lähtemään, ilmoita suoraan varaedustajalle. 0400126114 tai Antti Tyynelä 0400 161 126. Poniajelua 2 e/krt klo 16-18. tai puh. Kerhot kokoontuvat entiseen tapaan: Boccia tänään klo 11 Emäntäkoululla ja ma 16.3. Tervetuloa. Kahvija laulutilaisuus Osuuspankin kokoushuoneessa ma 16.3. Yhdistyksen hallitus kokoontuu klo 18. Varalla Tapani ja Orvokki Anttila ja Anni ja Kauko Humalajoki. Yhdistyksen logolla varustettu palsta on maksullinen ja siinä yhdistys voi tulevasta toiminnastaan kertoa tarkemmin, mutta palstan luettavuus paranee, kun asia sanotaan lyhyesti. Ke: JunioriOttoset I klo 19-20.30, ohjaajana Päivi Westerholm. 050 5377 844. klo 10 Emäntäkoululla. 4 12.3.2015 . Tervetuloa. Viralliset edustajat Väliverronen Pauli, Finnilä Katariina, Ahonen Aulikki, Anttila Esko, Björkbacka Esa, Lahti Kalevi. Voimaantumispäivät omaishoitajille ja hoidettaville Kitinkannuksessa 4.-6.5. alkaa poikkeuksellisesti vasta klo 19 ja loppuu klo 20. Ohjelmassa kokousasiat, kyläläisten puheenvuoroja ja kahvitarjoilu. Kesätyöpaikat avoinna, lisätiedot kotisivuiltamme. Tehy Kiurun Tehyn ammattiosasto 650 kevätkokous 23.3. Hallitus kokoontuu klo 12. Esille sääntömääräiset asiat ja sääntömuutosta. Kiitos. Kaustinen: Tänään on laulutorstai Kansanlääkinnässä alkaen klo 14. Perhon Kotiseutuyhdistys Perhon kotiseutuyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous Oksakosken koululla ke 18.3. Piirin pilkkikilpailut Lestijärven Kiiskilässä, Peuralantie 217, to 19.3. 30 euroa. klo 16 alkaen. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Viimeinen tilauspäivä 23.3. Uudenkaupungin ja Pietarsaaren seuduille, hinta n. Opistolla tänään to 12.3. Karjalaiset puvut päälle. Kahvituksesta vastaa Mirja ja Monika. PikkuOttoset II klo 18-19, ohjaajina Jonna Vörlin, Mari Kankkonen & Sofi a Timonen. Hakuaika päättyy 17.4. Pikkutrullit valokuvataan ja palkitaan makoisalla yllätyksellä klo 18.30. Ti: MiniOttoset I klo 17-17.45, ohjaajina Marika Timonen, Jonna Vörlin & Sofi a Timonen, Johanna Känsälä. Tervetuloa. Halsua-Kaustinen-Veteli Kehitysvammaisten tukiyhdistys Tänään to liikuntapiiri Vetelin urheilutalolla klo 16.30. Valtakirjojen tarkistus ja ruokailu alkaen klo 11, kokous klo 12. Kisakanslia aukeaa klo 9. Tikkauskerho ke 18.3. Makkaraa myynnissä klo 18 alkaen. p. Vetelin Pulkkisen Nuorisoseura Pääsiäistapahtuma Pulkkisen Nuorisoseurantalolla la 4.4. Keskustellaan ja mietitään mennyttä ja tulevaa. Kahviossa on nimilista, johon jokainen laittaa ruksin oman nimensä kohdalle. Perhonjokilaakson Syöpäkerho Kerho kokoontuu ti 24.3. Arpajaiset, arvonta suoritetaan klo 20. Huom. klo 18 Perhon seurakunnan kirkkoherranviraston Samuel-saliin, Sahintie 3. Vetelin Käsityön Ystävät ry Vuosikokous Rantupirtillä to 9.4. Vesijumpat ti ja to klo 7.45 ja pe klo 13. Aloitamme ruokailulla, jonka jälkeen vuosikokous ja ohjelmaa. (Lounasmahdollisuus eläkeläisille 10e). 5e kerta, myös jumppakortti kelpaa. Paikkamaksu 5 e, ei etukäteisvarauksia. Karaokekerho ke 18.3. Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja Läheiset ry Muisti kuntoon ruokavaliolla-tilaisuus tänään klo 18 Emäntäkoululla Vetelissä. Viralliset edustajat: Raija ja Reima Honkonen, Leena Poranen ja Ritva Kivelä. Matkan hinta jäsen 185e ja ei jäsen 285e. Taaperot I klo 17-17.45, Taaperot II klo 18-18.45. Perhonjokilaakso Palstoille tuleva aineisto torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 14 mennessä sähköpostilla konttori@perhonjokilaakso.. Johtokunta. Varaedustajat Arkkukangas Raili, Heikkala Ritva, Leppävuori Eero, Pulkkinen Antero, Pulkkinen Simo, Saari Paula. Seurakunnasta mukana Suvi Klemola. klo 11 Emäntäkoululla. www.kase.fi /vetelinpoikakuoro Mäntymajan vuokrauksesta vastaa Marjo Paavola p. Yhteystiedot: Elina Finnilä 040 8295250. Eläkeliiton piirin ja Perhon + 6 yhdistyksen yhteinen 40-vuotisjuhla ke 25.3. Ohjaajana Jonna Vörlin. klo 15-15.30. Yhdistyksen kevätkokous Vetelissä Sillanpään kartanossa to 26.3. klo 10 ohjelma alkaa klo 13 Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Ruokailu alkaa klo 11 Kokkolan kaupungintalon valtuustosali. Sotaveteraanit Kaustinen: Kaustisen sotaveteraanien vuosikokous/tupapäivä ke 18.3.2015 kello 11 Seurakuntakeskuksessa. Myyjät voivat tulla paikalle alkaen klo 15. MTK Veteli: Manttaalimajan ja tuottajamajan vuokrauksesta vastaavat Kari Tyynelä p. Yhdistykset Muistilistalla julkaistaan yhdistysten ja yhteisöjen toimintatietoja lyhyesti; mitä, missä ja milloin. klo 18 Muisti kuntoon ruokavaliolla-tilaisuus Emäntäkoululla. Kahvio auki klo 16 alkaen. klo 12. Oksakosken porukat tarjoilee. JHL Halsuan ja Vetelin JHL ry:n kevätkokous to 26.3.2015 klo 18.30 Pizzeria Uunossa. Kokouksen jälkeen suolaista iltapalaa. klo 14. Kalliopaviljonkia vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin; häät, syntymäpäivät, luokkakokoukset, kokoukset jne. Jos lähtiöitä ei ole riittävästi, reissu peruuntuu. menneessä heidi.pettersson@ksphp.fi Urheiluseurat Ti 17.3. Kotisivut: www.koyhajoki.net Räyrinki-seura Vanhaa Räyrinkiä-kirjaa ja Räyrinki-t-paitoja saatavilla. suuntautuu Ahvenanmaalle, hinta 395 euroa. Kokko sytytetään klo 19. Muistilista Avoin kerho lapsille ja vanhemmille/ hoitajille Kaustisen Ev. 044 0772 258. K-P:n piirin kevätkokous Kokkolan kaupungin valtuustosalissa ke 18.3. Mukaan mahtuu vielä uusia tempoilijoita. Perhonjokilaakson Kuvataideyhdistys Vaihtuvat taidenäyttelyt Galleria NEVAssa toukokuun loppuun saakka. Paikalla klo 18.30. Kaustisen Nuorisoseura Ottoset-tekstiilit nyt tilattavissa. Kaustinen: Kaustisen JHL ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 25.3.2015 Yläkoulun opettajienhuoneessa klo 18. Vapaa pääsy. Veteli: Piirin kevätkokous ke 18.3. Sitovat ilmoittautumiset erityisruokavalioineen 17.3. Tervetuloa. Aiheena martta-tuotteiden tilaus. Myös Netti-varausta olemme aloittamassa, käykää tutustumassa, www.travel-fi .com , josta majoituspalveluihin –veteli – MTK-veteli. Halsuan ja Vetelin JHL ry tekee kesäretken Tallinnaan 4.-7.6. Tuokaa ylimääräiset tanhukengät kaapeistanne myyntiin Kalliopaviljongille myyjän yhteystiedoilla ja kenkien hinnalla varustettuna. alkaa klo 19-20 urheilutalolla neljän kerran jumppa, ohjaajana toimii Irina Peltoniemi. Tiedustelut jvorlin@gmail.com. Kesän matkat: Maakuntamatka tehdään ke 24.6. Kirjataan ylös henkilöt ja tapahtuma-aiheet ja paikat. Muistamiset srk:n lapsityölle. Voit maksaa kannatusjäsenmaksun 8e tilillemme FI65 5333 0550 0484 97. Kilpailuaika klo 11-14. klo 9.30-11.30. klo 13, osoite Rinteentie 31. JunioriOttoset II esiintyminen Kansanlääkintäkeskuksessa klo 19. Perhonjokilaakson Diabetesyhdistys Olemme facebookissa. Myös kannattajajäsenet ovat tervetulleita. Tulossa Sukututkimusilta ti 24.3. Eläkeliitto Perho: Piirin kevätkokous ke 18.3. Omavastuu 50 euroa/hlö. Iltakirppis klo 16-21. Ohjelmassa eläinaiheista puuhaa Yhdistykset MLL Veteli: Perhekahvila avoinna huomenna pe klo 10-12. Vetelin Taidekartano, Emäntäkouluntie 30, 69700 Veteli. Muissa asioissa ota yhteyttä pj Tero Myllymäki p. Kerätään ilmoittautumisia Festivaalien laulutuokioita varten. 040 671 6977. Tervetuloa mukaan. Vapaaehtoistyön suunnittelupalaveri Haukilahdessa Armin ja Olavin luona ti 17.3. Tervetuloa. 40-vuotisjuhlan lippuja/ohjelmia on saatavissa täällä kaustislaiseen ennakkohintaan sekä myöhemmin puheenjohtajalta ja sihteeriltä. Seuraa ilmoittelua. Kaustisen Nuorisoseura r.y.:n johtokunta 2015: Samuli Valo (pj.), Tiina Paavola (varapj.), Ira Korkala (siht.), Taru Varila, Jukka Timonen, Eija Rauma, Marika Timonen, Katja Kola ja Linda Nevalainen. Jos et pääse ilmoita suoraan varaedustajalle. klo 19 Hotel Kokkolassa, rantakatu 14, Kokkola. Kalliopaviljongilla. Säästöpankin kokoushuoneessa klo 10.3012.30. Teatteriliput lunastettavissa Salmelta 8 e. Suurkiitokset Maija-Liisa Pulkkiselle, Erkko Klemolalle, Toprakoille, Susanna Heikkalalle ja maatalousnaisille hyvän mielen iltapäivän onnistumisesta ja kiitokset myös kaikille mukanaolijoille. Kevätrieha urheilukentän alueella. Tervetuloa. Vuokraamme myös astioita ja pöytäliinoja. Kaustisen sotaveteraaniyhdistyksen hallitus. Kitarayhtyeen harjoitus la 14.3. Ilmoita niin lähetään mukavalle reissulle. Räyringin martat: Martta-ilta Isokylänkoululla to 19.3. Illan aikana katsellaan vuosien varrella kertyneitä martta-aiheisia valokuvia. Senioritanssijat la 14.3. klo 12 Seurojentalon kahvio
Käy katsomassa lisää tuotteita osoitteesta www.agrimarket.fi AGRIMARKET KAUSTINEN Kokkolantie 5, 69600 KAUSTINEN, Puh. Puhelun hinta on 8,35 snt/puh. 044 5741 513 tiina.fors@taikahattu.. alv.) kaikista liittymistä. 21,90) SHC IHO-JA HAAVAVOIDE 270 ML Antiseptinen, tehokkaasti kosteuttava voide eläimille ja ihmisille! 5,Norm. 2,95) /pss 39,90 (Norm. Polvisuojataskut. Viisi suosituinta poikien nimeä olivat Juhani, Johannes, Mikael, Olavi ja Onni. 36,50) 25,(Norm. 39,90–45,00) KOIRAN SADETAKKI, FLEECEVUORI KAIKKI JOSERAN KISSANJA KOIRANRUOAT OSTA KAKSI SAMAA TUOTETTA, SAAT TOISEN PUOLEEN HINTAAN! Myymälöissä poistotuotteita -70% JOPA VAIN LAUANTAINA! RAJOITETTU ERÄ! RAJOITETTU ERÄ! 10,(Norm. 19,90 KOURA KÄSIENPESUHYYTELÖ 0,5 L 4,90 Tuotteet näistä Agrimarket-myymälöistä: KEMINMAA Autoilijantie 3 ROVANIEMI Alakorkalontie 10 Valtakunnallinen puhelinvaihde: 010 76 83000. L.BRADOR HOUSUT 187PB Todella kestävät Corduravahvikkeiset työhousut. SADELOIMI CONTENDER FLEECEVUORI Vedenpitävä ja hengittävä päällikangas 600D ripstop nailonia. JONSERED MOOTTORISAHA CS2240 Teho 1,8 kW. 99,-) 19,90 (Norm. 5 Perhonjokilaakso . 12.3.2015 Vuonna 2014 syntyneiden suomenkielisten lasten suosituimmat etunimet olivat Sofi a ja Elias. Mitat 180 X 90 X 45 cm. 6,90 39,90 (Norm. 79,NILFISK IKKUNAPESURI SMART 59,Norm. KEKKILÄ KAKTUSJA KYLVÖMULTA 6 L SAINTPAULIA LAJITELMA RKU 9 CM 2,50 SEURATAKKI ONE4ALL BACK ON TRACK POOLOKAULURI Lämpöä heijastavaa Back on Track Welltexkangasta. LOPPUERÄ HUIPPUHINTAAN! BOXBY-MAKUPALAT OSTA YKSI SAAT TOISEN KAUPAN PÄÄLLE! VARASTOHYLLYKKÖ, 5 HYLLYÄ Kantavuus 150 kg / hyllytaso. 19,90 NILFISK MÄRKÄ/ KUIVAIMURI BUDDY Teho 1200 W 59,Norm. Koot 135 165 cm. Sofi an jälkeen suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet olivat viime vuonna Aino, Aada, Ella ja Emma. suunnittelija puh. + 12,09 snt/min (sis. Moottori 41,0 cm3. 65,-) 299,(Norm. Sofi an sai ensimmäiseksi nimekseen 380 tyttöä ja Elias annettiin etunimeksi 438 pojalle. Laippa 13”. 79,SANKO 10 L, VALKOINEN 1,00 Norm.1,50 FINNSCO TEHOPESU-50 5 L JAHTI&VAHTI KOIRIEN LOHIÖLJY 1L 14,90 Norm. Poikien nimistä suosituin oli Oliver. Sofi a ja Elias ovat vuonna 2014 syntyneiden lasten suosituimmat etunimet. 010 7684 650, Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 Mediakulma, Rantakatu 10, KOKKOLA Valtakatu 9, KANNUS Kartanotie 3, YLIVIESKA MAINOS MAINOS TOIMISTO apuna monessa: Tarjouspyynnöt: Tiina Fors, graaf. S uunnittelu ja toteutus alusta loppuun! huollot ja korjaukset sekÄ autojen maalipintojen kiillotukset ja vahaukset TUULIVOIMAILTA Torstai 19.3. 35,(Norm. 14,90) KRYSANTEEMI LAJITELMA RKU 12 CM 2,90 Tuotteita on myymälöissä rajoitetusti. Ruotsinkielisten lasten etunimistä Amanda ja Oliver suosituimmat Ruotsinkielisten tyttöjen suosituin ensimmäinen etunimi oli Amanda. 389,-) 25,(Norm. Ruotsinkielisten lasten suosikkinimet olivat Amanda ja Oliver. 6,70 Norm. 69,90) TULILATVA LAJITELMA RKU 12 CM 2,90 10,/4 kpl 10,/5 kpl VAIN PERJANTAINA! VAIN PERJANTAINA! VAIN PERJANTAINA! VAIN LAUANTAINA! 9,90 (Norm. 79,90) 49,90 (Norm. Teipatut saumat, hengittävä verkkovuori, ilmanvaihtoaukot kainaloissa. Sofi a ja Elias vuoden 2014 suosikkinimet Urheilutie 10 / Urheilutalo Kaustinen Urheilutie 10 / Urheilutalo Kaustinen KUNTOSALIKORTIT KUNTOSALIKORTIT 29,90 29,90/kk /kk Kuntosali, voimasali, lisäravinteet, PT -palvelut Kuntosali, voimasali, lisäravinteet, PT -palvelut www.facebook.com/ www.facebook.com/ KuntoFarmi KuntoFarmi Entinen gotletti, nykyinen Atleetti Entinen gotletti, nykyinen Atleetti HUIMIA TARJOUKSIA 13.-14.3.! L.BRADOR TAKKI 725P Hengittävää ja kosteutta haihduttavaa Powerstretch -materiaalia. 39,90) 0,95 (Norm. L.BRADOR KUORITAKKI 510PR Vedenja tuulenpitävä. 2015 klo 19 (kahvitus 18.30 alkaen) Veteli, Pulkkisen NS-talo, Haukilahdentie 144 • Faktatietoa tuulivoimasta • Eri yhtiöt ja vuokrasopimusten ehdot Tilaisuuden avaa toiminnanjohtaja Juha Laitinen Erityisasiantuntijana Markus Nissinen MTK:sta metsänhoitoyhdistys KESKIPOHJA Veteli. Pojille useimmin annetut etunimet Eliaksen jälkeen olivat Leo, Onni, Eino ja Oliver. LEDVALOKIEKKO 9,90 Norm. Kaikista tyttöjen saamista nimistä viisi suosituinta olivat Maria, Sofi a, Emilia, Olivia ja Amanda
Näin toimittiin Kokkolan ruotsinkielisessä seurakunnassa edellisen kirkkoherran aikana. Mentiin kruunarin Matin tupaan lämmittelemään, Matin emäntä antoi minulle takin päälleni, en ois sitä ottanut, mutta en uskaltanut vastaan laittaa. Toivottavasti rakkautta saat ja rakkautta myös jaat. Missään muussa tilanteessa täällä en ole kohdannut niin paljoa sukupuolien vastakkainasettelua ja vanhanaikaisuutta kuin kyseisillä tanssitunneilla. Vaikka kuinka halusin ja olin motivoitunut, niin tällä kertaa en pystynyt siihen. Toivottavasti sulla on monta ystävää, ettet sä yksin jää. Bertta Luoma Ähtäri Muistelmia kouluajoilta kotikylältäni Köyhäjoelta Toivottavasti jokaisella ihmisellä, olo ois lämmin ja hellä. Heti lukukauden alun hulabalooviikkojen jälkeen rekisteröidyin kurssille ja seuraavana torstaiaamuna olinkin valmiina oppimaan mitä tahansa. Näillä metodeilla minä ja sinäkin voit saavuttaa mitä ikinä haluat kohtuuden rajoissa. Ohikulkijaa potkaistaan, viedään laukut ja eurot ynnä muut sellaiset. Lyyti sitoi mun pääni valkoisella kaulaliinalla ja laittoi mukaani makeisia paperitöttöröön, siitähän lapselle hyvä mieli tuli. Ehkä esiintuomasi sielunvihollinen pitäisi tällaisesta kirjoittamisesta. Aikoja sitten tämä kaksikerroksinen komea koulu on hävitetty ja uusi matalampi sijaan laitettu. Täällä Budapestissa ollessani kohtasin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni haasteen, johon eivät usko ja motivaatio riittäneet. Opettajan lapset Pekka, RiikkaLiisa ja Anni-Kaisa. Poika, joka kiven heitti, joutui viikon olemaan arestissa joka päivä tunnin koulupäivän jälkeen. En antanut tämän lannistaa, vaan kävin pari kertaa läpsyttelemässä erilaisia rytmejä käsillä yhteen ja jalkoihin. Silloin oli kuri kovempi, ei sauhutellut koululainen, eikä kaljaeikä olutpurkkeja näkynyt. Varmuuden vuoksi kävin myös maanantain tunneilla. Nälkäneva oli kylmä paikka, jonka ohi kuljettiin, meinas joskus ihan paleltua. Mutta palataan vielä kerran koko keskustelun lähtöruutuun, jonka pääsisältö tuntuu niin monelta unohtuneen. Tähän mennessä kuitenkin naisten kuviot ovat olleen lähinnä käveleskelyä ympyrässä, ja kaipaisin harrastukselta vähän enemmän haastetta. Toisella kerralla kuviot kävivät kuitenkin ylivoimaisen vaikeiksi erityisesti minulle, joka on saanut kuudennen luokan musiikintunnin rumpujensoittokokeesta kuutosen. Mutta sitten kirjoitit, että olemme pieni, äänekäs ja nariseva porukka. Haluni taistella unkarilaista sukupuolilokerointia vastaan on kasvanut jo melko suuriin mittasuhteisiin. Kaupan takana oli mäki, jossa välitunnilla pahvinpalasilla laskettiin. Yliopistoni kuntokeskus täällä tarjoaa kaksi kertaa viikossa unkarilaisia kansantanssitunteja. Aina, jos olen päättänyt olla jossain asiassa hyvä, niin se ei vaadi mitään muuta kuin uskoa onnistumiseen, aikaa ja motivaatiota harjoitteluun. Järvelän Salme sitten saatteli minut kotiin. Kirkon 2006 tekemän tutkimuksen mukaan ainoastaan kolme prosenttia suomalaisista vastustaa naispappeutta. Justiina Palola-Widjeskog Småbönders Toivottavasti puolestaan mahdollista saavuttaa oikeastaan mitä vain. Jos nyt annan periksi, niin samalla myönnän sen, että olin liian neiti pysyäkseni poikien perässä kansantanssitunnilla. Erään kerran, kun koulusta palattiin, pojat heitteli tyttöjä kivillä. Kivi osui minun päähäni, rikki pääni meni. Arvioit tylysti pappeja, jotka eivät toimi oppikäsityksesi mukaisesti. Yhteisön tuki on tässä tilanteessa ollut olematon miesten tuntien suhteen: maanantain tunnilla käyvän tytön reaktio oli, että ne miesten tunnit eivät ole meitä varten. Sen takia haluaisin väkisin kerrata kotona kaiken oppimani ja häikäistä pojat torstaiaamuna uskomattomilla kuvioilla. Saamamme vastaus on lukijain tiedossa. Toivottavasti muistat elämästä kiittää, niin paljon kiitokseen aihetta riittää. Talvet oli kylmiä ja vaatteita vähän. Toivottavasti mieltä ei painais riidat, eikä mitkään muutkaan piinat. Ellet tunne mennyttä, voit olla tulevaisuudessakin harhassa. Myös Lukijain lyhyissä. Hyväähän Matin emäntä sillä tarkoitti. Silloin piti opettajaa kunnioittaa, ei saanut pullikoira vastaan, piti seisoa suorana rivissä niin kuin sotapojat konsanaan kunnes opettaja antoi luvan sisään tulla. /perhonjokilaakso Tämän lehden edellisessä numerossa Veli Männistö mielipidekirjoituksessaan epämiellyttävällä tavalla nimittelee, vähättelee ja leimaa meitä veteliläisiä naispappeuden kannattajia. Ehkä maailman muuttuminen ei olekaan kiinni minun torstaiaamuisista tanssitunneistani. Kirjoittamassamme vetoomuksessa toivoimme Vetelin seurakunnan monipuolistavan toimintansa niin, että mahdollisimman moni kokisi kotikirkon omakseen. Alkuun kuitenkin tulee reilu tunnustus. Osuusliike oli siinä lähellä, sinne me tytöt juostiin. Seurantalo oli myös kivenheiton päässä, siinä samassa pihassa Jesserin Marin tupa, jossa joskus poikettiin. Osoitan loppuun toivomukseni tämän lehden päätoimittajalle. Kun keskustelu pitkittyy, tulee mukaan epäoleellisia sivujuonteita, tölvimistä ja jopa mutapainia. Ei tunnu enää kotikylän paikat tutuilta, ei osuuskauppaa, joka oli koulun tuntumassa. Ihailen sitä rautaista olemusta, joka mahdollistaa hurjan energisyyden. Veli Männistölle naispappeuskeskustelusta Tuija Patana tuija.patana@gmail.com Siitä tulee syksyllä 80 vuotta, kun ensi kertaa kouluun astelin. Miesten tunnilla yksi poika lohdutti huonosti menneitä kuvioita sanomalla: ei se haittaa, nämä on vaikeita sinulle, koska olet tyttö. Perhonjokilaakso LUKIJAN MIELIPIDE Lähetä lyhyt ja napakka tai vähän pitempi ja perustellumpi mielipide sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. Meitä on parikymmentä, jotka taannoin esitimme vetoomuksen omilla nimillämme. Tähän kohtaan sopii pari suomalaiskansallista opettavaa sanontaa. Ei ketään tarvinnut pelätä, nyt on toisin, ei turvallista paikkaa enää missään. Rakkaus kaikenlaiseen tanssiin on kuitenkin jatkunut jo ennen sitä ja sen jälkeen. Kävi kuitenkin ilmi, että torstain tunnit ovat suunnattu miehille ja tunneilla tehdään vain yksintanssikuvioita. Sukupuoleni siis määrittää enemmän kykyäni oppia kuin esimerkiksi se, että olenko harrastanut reisiinläpsyttelyä jo aiemmin. Niillä käydään läpi enemmän paritanssija naisten kuvioita. Olin siis tavallaan paremman ajan lapsi, vaikka köyhyyttä ja puutetta oli. Mihin tieto loppuu siitä huhu alkaa. Mihin luulosi perustuu. Valitettavasti Halsualla kansantanssipiiri loppui suunnilleen siinä vaiheessa, kun täytin kymmenen. Rakentavin terveisin! Jukka Tunkkari Veteli Eikö tyttö osaa. Kirjoittaja on halsualainen arkkitehtuurin opiskelija, joka viettää kevään opiskellen Budapestissa.. Sen ja positiivisen asenteen avulla on Lukijan runo 6 12.3.2015 . Olen ”Jutta ja puolen vuoden superdieetit” -sarjasta tutun Jutta Gustafsbergin fani. Vaikka nämä kaksi jokilaaksoa ehkä kuuluvat käsityksissään perinnäissäännöksiin suomen vanhoillisimpiin, tuskin täällä nuo tutkimuksen luvut kiepsahtavat sentään päinvastaisiksi. Esiinnyit omalla nimellä ja hyvä niin. Täsmensimme toiveemme, että toiminta olisi suvaitsevampaa ja että naispappi kutsuttaisiin edes joskus saarnaamaan esimerkiksi kirkkoherran vuosiloman aikana. Tämän rakentavan esimerkin toimme keskustelussa esiin. Silloiset opettajat olivat alaluokilla Kerttu Penttilä, yläluokilla Maija-Liisa ja Tauno Pesonen. Kaikki on hävinnyt ja kaikki muuttunut ja kaikki saman ikäiset jo joukosta pois. Toivottavasti muistat hyvät tavat, pois suljet mielestäs puheet pahat. Realismi on kuitenkin tullut jäädäkseen tähänkin pääkoppaan. Kenet tai keitä meistä olet edes tavannut. Ryhdyin elvyttämään hyvin vanhaa harrastustani kansantanssia. Ei enää vanhaa lapsuuden turvallista kotia, jossa äiti vastaanotti koulusta palatessa. Mielestäni jatkossa on hyvä edellyttää tästä aiheesta kirjoittaminen omalla nimellä. Miten tänään tämän asian laita. Moniko syrjinnän kannattaja täällä on kirjoittanut ja nimellänsä. tai soita 040 750 4671 tai lähetä kirjepostia Perhonjokilaakso, Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli tai verkkosivujen kautta www.kp24.. Kauppaa pitivät silloin Lyyti ja Selmi. Se oli niin pitkä, että maahan koski. Ihmettelet miksi kerrotaan naispappeuden päätöksenteon historiasta. Valitsin taisteluni eikä se ollut tämä
Pitääkö läheisyys unohtaa jos sattuu. Näinkö pian valtuutetut unohti heikommat. Ja toiseksi; kun kunnan pussi kasvaa niin tasavertaiset palvelut ensin kaikille. Perhossa tällä hetkellä kaikkein rikkaimmin voiva porukka. Kaustislaiset, kaikella ystävyydellä, älkää rakentako uskoanne naispapin olemuksen, tunteiden tai tunnelman varaan, vaan rakentukaa uskossa Raamatun sanaan, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Sähköpostilla aineisto osoitteeseen toimitus@perhonjokilaakso.. Samaa sukua, eri maata. Kipu on asia joka painaa ja vaivaa mieltä ja kehoa, se syö ihmisen energiaa ja monesti kipuilevilla ihmisille on rankkaa jo arjen pyörittäminen. Olen kirjoituksissanikin ”julistanut” kosketuksen tärkeydestä, kuitenkin unohtaen sen, että on ihmisiä jotka kokevat yllättävän kosketuksen epämiellyttäväksi, kivun tai herkkyyden vuoksi. 7 Perhonjokilaakso . . Huolehtikaan kissoistanne, etteivät sotki toisen omaisuutta. Uskon kuitenkin, että myös sellaisilla ihmisillä on tarve läheisyyteen, omalla tavallaan, omilla ehdoillaan. Ravimiehet! Kun treenaatte hevosia yleisellä tiellä, pysykää tiellä älkääkä tuoko hevosta pihaan tarpeilleen. . . Olisit kysynyt luvan. Maksimipituus 160 merkkiä. Arjen helpottamiseen on paljon apuvälineitä, monelaisia apulaisiakin… Parisuhteessa tilanne on erilainen, läheisyyttä ja toisen ihmisen kosketusta ei voi saada välineillä. Pitääkö seksi laittaa pannaan jos kosketus ottaa kipeää. Parhaan ymmärryksen mukaan toimivat! . Joskus koskettamiseen ja kosketuksen vastaanottamiseen tarvitsee apua ja esimerkiksi seksuaalineuvoja voi auttaa asian kanssa. Tiedätkö, että varkaus on rikos ja alhainen teko. Sinä, joka otit luvatta pakurikäävän koivun rungosta Iso-Mastokankaan perältä metsästä. Viranhaltijoita tulee ja lähtee, alakoulut kärsivät, asiat levällään, opetuspuolen kustannukset ovat vain kasvaneet! Opetuslautakunta ja kunnanhallitus; pikaista korjausliikettä tarvitaan, kiitos! . Kissa vieköön, nyt kyllä hermostun. Voi valtuutettujen omaan napaan tuijottelua. Vilkaiskaapa autoilijat nopeusmittariin! . Perhon kunnan ex-kunnanhallituksen asettaman ex-hallintotyöryhmän epäonnistuneen työn hedelmät alkavat näkyä. Lukijan lyhyet . Samoin se on kumppanin kanssa, opettelemista aistit avoinna. Lukijan kuva Terveydeksi Naistenpäivän upea auringonlasku 8.3. Kommentoi! Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä: kirjoita PERHIS (väli) LUKIJA viestisi. 2015. En minäkään tuo koiraani teidän pihalle. . Nyt peiliin katsomisen paikka. Elisan, Soneran ja DNA:n liittymissä toimiva palvelu maksaa 0,60 €. Kyllä noita valtuutettuja asustelee tuolla Kivijärventien suunnallakin jo sen verran, että olisitte voineet kysellä auraauton perään. Suhteessa kipuihmisen kanssa onkin erityisen tärkeää se, että ymmärtää toisen kivun, ei vähättele sitä ja kuuntelee korva ja keho herkkänä kumppaniaan. . On ollut vatsanvääntöä, päänsärkyä, selkäsärkyä… Mutta oletko miettinyt miten paljon jatkuva kipu vaikuttaa elämään. Kelit muuttuu, mutta Varilantiellä on samat nopeusrajoitukset. Seksiäkään ei tarvitse unohtaa kipujen vuoksi, on olemassa yhtä monta tapaa sitä harrastaa kuin harrastaajakin, eikä se koostu vain pelkästä yhdynnästä, se on paljon enemmän… Vaikka ihmisestä itsestä tuntuisi tuskaiselta edes ajatus koskettamisesta, olisi läheisyys kuitenkin hyvää tekevä asia ja hirmuisen tärkeää säilyttää. . . . Lähetä viesti numeroon 173521. Olen pettynyt, että eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi kansalaisaloitteen rattijuoppojen tiukemmista rangaistuksista. Miten selvitä parisuhteessa, jossa toinen osapuoli on kroonisesti kipeä tai jos sinä itse kärsit jatkuvasta kivusta. Tekijä tiedossa. Valitsimmehan parhaat päättämään Perhossakin. Luomutuotteet olisivat mieluisia, mutta tehoviljeltykin kelpaisi. Miksi lemmikkikissat saavat kulkea irrallaan, eivät muut kotieläimet saa olla vapaana. Läheisyys kipuisen ihmisen kanssa on kuin opettelisi ajamaan pyörää, jokainen hetki on oltava skarppina tai pyörä kaatuu ja tiput kyydiltä. On mentävä hirvittävän lähelle toista ihmistä hämärään huoneeseen ilman yhtäkään asetta ennen kuin voi kuulla kuinka kauniisti vapaus laulaa – Tommy Tabermann Mari Huistinoja Kirjoittaja on Teerijärvellä asuva seksuaalineuvoja, läheisyyden puolesta puhuja ja yrittäjä. Milloinkahan on se hetki, että Vetelistä saisi ostaa paikallisesti tuotettuja vihanneksia, hedelmiä, juureksia, viljatuotteita, esimerkiksi tattarin ja pellavansiemeniä, naurista, lanttua, erilaisia kaalilajikkeita, pinaatteja, salaatteja, yrttejä ym. Kipuileva ihminen ehkä ensin torjuu kaiken kosketuksen ja välttää läheisyyttä kivun vuoksi, mutta ratkaisuja on ja parhaiten ne oppii kokeilemalla, kertomalla avoimesti mistä kosketuksesta pitää, mikä sattuu liikaa ja niin edelleen. KUVA: MAARIT AHONEN Meistä kukin on elämänsä aikana varmasti kokenut kipua, jokainen on joskus lyönyt varpaansa tuolinjalkaan, kompastunut kivetykseen tai kaatunut pyörällä ja itkenyt, huutanut ja voivotellut kipuaan. iloseksi.fi Kipeää läheisyyttä. Yrittäjille rahaa. Mihin jäi valokuidun rakentaminen. Ihmissuhteisiin, arkeen, läheisyyteen. Kiitos Teille ystävät, kun olitte Taitoa saattamassa. Onko kivaa, kun auton konepellin alta sisäilmaan kulkeutuu kissanpissan haju ainakin Annalan seudulla. Läheisyys ja hellyys laittavat kehossa hyvät hormonit liikkeelle ja kipukin voi opettelun jälkeen helpottua toisen ihmisen kosketuksella. www. 12.3.2015 Tälle palstalle voit lähettää myös uusia tai vanhoja valokuvia joko postin kautta tai käydä tuomassa toimitukseen, mutta muista liittää mukaan yhteystiedot ja palautusosoite. tehoviljellyn maidontuotannon sijaan, joka ei enää ole kannattavaa
alv. Migreeniä. 2 x 42,50 e (85 e) Etukortillasi saat monia kuukausittain Etukortillasi saat monia kuukausittain vaihtuvia etuja ja elämyksiä. Etukortilla saat Perhonjokilaaksoon Etukortilla saat Perhonjokilaaksoon 2 ilmaista rivi-ilmoitusta vuonna 2015. Kipua. KUNNONKOHOTUSPAKETIN OSTAJALLE (laserakupunktio x 3 arvo 180 €) VITAMIINIMITTAUS KAUPANPÄÄLLE (arvo 60 €) LASERAKUPUNKTIO LASERAKUPUNKTUR ANNIKA Hellävarainen tehokas kaikenikäisille KERTAKÄYNTI –50% . 050 466 2519 Kaustintie 2, Kaustinen www.laserakupunktio.. K-P Kirjapaino Oyj / Perhonjokilaakso, Kirkkontanhua 3, 69700 Veteli. Perhonjokilaakso Tunnus 5004740 00003 VASTAUSLÄHETYS Perhonjokilaakso maksaa pos maksun Haluan hyötyä kesto lauksen monista eduista. 2,50 (ovh. Kulu ajasuojalain edelly ämät ennakko edot on anne u tässä ilmoituksessa, joten erillistä lausvahvistusta lauksesta emme lähetä. Pidä kortti mukanasi – edun saat esittämällä Pidä kortti mukanasi – edun saat esittämällä etukorttisi ostotapahtuman yhteydessä. (06) 861 2700 Etukortilla maaliskuussa kpl M.A.P.P JEANS pillifarkut sininen, tumman harmaa 39 ,95 (ovh. Tilaus astuu voimaan he , kun olemme käsitelleet lauksen. Osoi eita voidaan käy ää Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n suoramarkkinoin in. 020 750 4600 (ma-pe 8-16). Kyllä! Tilaan Perhonjokilaakson kestolauksena ja saan 1 kk kaupan päälle. Tilaan lehden kestona! TILAAJAN NIMI Lähiosoite Pos nro Pos toimipaikka Puh. Kestotilaus kannattaa! Vaihda määräaikainen tilauksesi helposti kestoksi p. Siitepölyallergiaa. 5 €) www.facebook.com/ KuntoFarmi Urheilutie 10 / Urheilutalo Kaustinen Kaustintie 2, KAUSTINEN, puh. Synt.vuosi MAKSAJAN NIMI (Lahja laus) Lähiosoite Pos nro Pos toimipaikka Tarjous koskee ko maahan tehtäviä lauksia ja talouksia, joihin ei tällä hetkellä tule Perhonjokilaaksoa. etukorttisi ostotapahtuman yhteydessä. 2 ilmaista rivi-ilmoitusta vuonna 2015. 1 x 81 e . Muista käyttää etusi! Muista käyttää etusi! Perhonjokilaakson kestotilaajan MAALISKUUN EDUT Iloa ja etua Iloa ja etua ympäri vuoden! ympäri vuoden! UUDISTUNUT 2015 Kestotilaajan PERHONJOKILAAKSO Leena Lukija 123456 . 8 12.3.2015 . sohva) Vehmassuontie 5, PERHO Puh: 040 7075 741 -15%. vaihtuvia etuja ja elämyksiä. 49,95) Auton SISÄPESUT sekä VERHOILUJEN PESUT (esim. Laskutustapa: . Hinnat sis
Vuoden vaihteessa toimintansa aloittanut Luonnonvarakeskus antaa myöhemmin keväällä päivitetyn arvionsa ilveskannan koosta. Alueen ilveskanta on viime vuosina kasvanut ja levittäytynyt uusille alueille. Luoma teki oman tutkimuksen suomalaisten yritysten strategioista, joiden johtamiseen liittyvät avainsanat hän analysoi. –?Nykyään isot yritykset eivät ota vastaan yhtään tappiollista kvartaalia ilman henkilöjärjestelyjä. Kokonaistuottavuuden määrä selviää jakolaskulla: tuotoksen määrä jaettuna tuotantopanosten määrä. Metsästyksen tavoitteena oli ilveskannan kasvun tasaaminen tiheimmillä alueilla ja asutuksen tuntumassa säännöllisesti liikkuvien ilvesten poistaminen. Syntyi viisi asiasanaperhettä. –?Suomi ei ole aikoihin ollut tuottava maa kansainvälisissä vertailuissa. –?Tärkein euro ihmisen palkassa on seuraava euro. –?Olen nähnyt isojen organisaation toimintaa niiden sisältä ja johtamistaidon opistossa monenlaisia organisaatioita, Luoma kertoi Kaustisella tiistaina yrittäjien aamukahveilla. Pohjanmaalla saatiin saaliiksi 19 ilvestä Riistanhoitoyhdistys myönnetty kaadettu Alavuden-Töysän rhy 2 2 Evijärven-Kortesjärven rhy 1 1 Halsuan rhy 1 1 Isojoen-Karijoen rhy 1 1 Kannuksen rhy 2 1 Kyrönmaan rhy 1 Kälviän-Ullavan rhy 2 Laihian rhy 1 1 Lehtimäen-Soinin rhy 3 3 Lestijärven rhy 2 2 Perhon rhy 1 Toholammin rhy 3 2 Vetelin rhy 1 Ylistaron rhy 1 1 Ähtärin rhy 4 4 Yhteensä 26 19 Kannanhoidollinen ilveksen metsästys 2014-2015: Metsästyksen tavoitteena oli ilveskannan kasvun tasaaminen tiheimmillä alueilla ja asutuksen tuntumassa säännöllisesti liikkuvien ilvesten poistaminen.. Alkutalven epätasainen lumikertymä ei mahdollistanut kattavaa yhdenaikaista laskentaa koko alueella. Ennen nimitystään tutkimusjohtajaksi hän työskenteli parikymmentä vuotta pääkaupunkiseudulla muun muassa Outokummun ja Metson palveluksessa sekä Johtamistaidon Opiston toimitusjohtajana. Luvilla saaliiksi saatiin 19 ilvestä. Nyt hän työskentelee Kokkolan yliopistokeskus Chydeniassa tutkimusjohtajana. Luoma otti esiin myös palkkauksen ja palkitsemisen. Luoma huomasi, että yritykset joilla otetaan strategiassa huomioon tuottavuustekijät ja työhyvinvointi, ovat menestyneet. Vuonna 2013 alueella arvioitiin eläneen 25–27 pentuetta. Tuottavuuden kehittämisen mittariksi Luoma esittää kahta yksinkertaista laskutoimitusta. Lisäratkaisuja voitaisiin hakea tuottavuuden määrätietoisesta kehittämisestä sekä kokonaan uusien tuotteiden ja markkinoiden löytämisestä. Jälkimmäistä Luoma pitää haasteellisena tienä. Kaustisen yrittäjien aamukaff eilla dosentti Mikko Luoma kertoi miten tuottavuudelle lasketaan mittarit Tuottavampaa työtä hyvinvoinnista tinkimättä Dosentti Mikko Luoman kotipaikka on aina ollut Kannuksessa, mutta työt olivat pitkään pääkaupunkiseudulla. Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen 2014 tuottama arvio Suomen riistakeskuksen Pohjanmaan alueen ilveskannasta oli 150–160 aikuista yksilöä ennen metsästyskautta 2014–2015. Edellistalvena ilveksiä saatiin alueella saaliiksi 18, kun lupia oli käytössä 21. Myönnetyt kannanhoidolliset poikkeusluvat suunnattiin petoyhdyshenkilöiden ilveksistä kirjaamien havaintojen ja Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen pentuemääräarvion perusteella arvioiduille tiheimmille ilvesalueille. Kannanarviointi perustuu petoyhdyshenkilöverkoston kirjaamiin ilveshavaintoihin, joista erityisesti pentuehavainnot ovat kannan arvioinnin kannalta olennaisessa asemassa. Kuluneella kaudella käyttämättä jääneistä luvista kuusi oli myönnetty Keski-Pohjanmaalla sijainneille hakemusalueille. 12.3.2015 KAUSTINEN Sanni Aho Yliopistokeskus Chydeniuksesta käsin työskentelevä ja Vaasan yliopiston palkkalistoilla oleva kauppatieteiden tohtori, dosentti Mikko Luoma tuntee yritysmaailman. Esimerkeiksi hän nimesi Koneen, Wärtsilän, Kone Cranesin sekä yllättävää kyllä, myös VR:n, joka on viime vuosina parantanut huimasti ja maksanut hyviä osinkoja omistajalleen, valtiolle. Työn tuottavuuden saa selville jakamalla tuotoksen määrä työpanoksen määrällä. Se ei ole hyvä sijoitus, Luoma sanoo. Kuluneelle talvelle Pohjanmaan alueelle suunniteltu ilveksen lumijälkilaskenta ei onnistunut. Tammikuun lumisateet tukkivat laskennalle tärkeät metsäautotiet lyhyessä ajassa kulkukelvottomiksi aiheuttaen koko laskennan peruuntumisen. Suomen riistakeskus Pohjanmaan toimialueelle oli myönnetty päättyneelle metsästyskaudelle poikkeusluvat 26 ilveksen metsästykseen. Työhyvinvointi on tapetilla senkin vuoksi, että tulevalla tukirahoituskaudella valtio jakaa yrityskehitysrahaa erityisesti työhyvinvointihankkeisiin. Sijoitus teollisuusmaiden vertailussa oli viimeksi kahdeksastoista. Luoman mukaan yrityksissä on kehitettävä myös muita asioita, jotta työhyvinvointi kohenisi. PERHONJOKILAAKSO Ilveksen kannanhoidollinen metsästys päättyi helmikuun lopussa. Näitä hän kutsuu kansalliseksi strategiaksi. Se, jonka hän saa tekemällä jotakin lisää, hän muistuttaa. 9 Perhonjokilaakso . Hänen mukaansa suuri palkka ei lisää tuottavuutta, vaan sen tekee palkitsemisjärjestelmä. Yritysten talousongelmien perinteisiä ratkaisuja hän kuvailee tappioiden sietämiseksi sekä kulujen sopeuttamiseksi
Näitä kaikkia yksin asumisen aiheuttamia ilmiöitä varten kehitellään yhteisöasumista. Inkeri Eklund tykkäsi ajatuksesta hyvin, myös Eeva Leppäniemi piti yhteisöasumista mielenkiintoisena. Leena Rentola sanoo ajatusta ihan hyväksi, vaikka ei Haukilahdesta haluaisi mihinkään muuttaa ennen kuin on pakko. Maija-Liisa Pulkkisen mielestä ydinperheen ihanteesta on vanhusväestön asumisessa tingittävä. 10 12.3.2015 . Perhonjokilaakso VETELI Mauri Aho Perhe voi olla myös yhteisö, jossa asuu samassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jotka eivät ole toisilleen sukua. 040 594 1784 050 911 3167 Kaustinen 040 707 6280 HIERONTAPALVELU Sari Koivukangas 040 753 3234 HIERONTAHIERONTAPALVELU PALVELU Minna Vuori Minna Vuori (06) 861 2700 (06) 8611 005 040 5855 091 Hierontapalvelu MARINA JYLHÄ 020 758 2320 Avoinna arkisin klo 10.00-16.30 040 838 7771 ParturiKampaamo Johanna KAUSTISEN HIUSKLINIKKA 040 0240 497 Jalkaterapia Linda Nevalainen (06) 5271 002 Zari Helmejoki t.mi rek.hieroja Muodikkaasti naisille & miehille (koot naisille 36-56). Suomalaisten asumismuoto on ollut viime vuosikymmeniä hyvin perhekeskeinen ja varsinkin maaseudulla vakuutellaan, että itse omistettu oma koti on paras mahdollinen asumismuoto myös ikääntyneelle. Yksinäisyyttä ei paraskaan kotipalvelu pysty kokonaan torjumaan. Sieltä ei olla halukkaita muuttamaan ennen kuin on pakko. Lappeenrannassa toimiva Tuomikoti on 21 asunnon yhteisö, jossa asuu neljä pariskuntaa, loput asuvat yksin. Suurin piirtein näin kulkee ajatus yhteisöasumisesta. Siitä käytetään myös nimitystä senioriasuminen, ryhmäkotiasuminen tai pienkotiasuminen. Mutta kyllä omassa kodissa asuminen vain on ykkösasia. Miksi palvelutalo ei kelpaa. Asukaskokous päättää ja jokainen osallistuu kykyjensä, taitojensa ja kuntonsa mukaan niinsanottuun arkivuoroon, se tulee kerran kuudessa viikossa. –?Olennaista tässä asumismuodossa on se, että ihmiset asuvat lähellä toisiaan ja ovat paljon tekemisissä toistensa kanssa, syntyy osallisuus ja toimijuus. Kauppakeskus Pelimanni TERVETULOA palvelevaan liikekeskukseen palvelevaan liikekeskukseen KAUSTINEN Kaustintie 2 050 466 2519 ERIKOISHOIDOT • Kipuun • Tulehdukseen • Migreeniin • Allergiaan ym. Lisäksi yhteisöllä on yhteistyötä vapaaehtoistyötä tekevien yhdistysten kanssa. Elämä on yksitoikkosta ja ehkä terveyskin reistailee. Palvelukotiyhdistyksen puheenjohtaja Kristiina Pynssi (vas.) on innoissaan asumisyhteisöajatuksesta ja OmaisOiva toiminnan kehittäjä Maija-Liisa Pulkkinen uskoo, että Koivukulma tarjoaisi siihen hyvät puitteet. –?Tärkeä tekijä on luottamus ja lojaalisuus, se on ihmissuhteiden perusta. Se tarkoittaa osallistumista ruuanlaittoon ja siivoukseen. Talossa on päivittäin ohjaaja paikalla kuusi tuntia, hän järjestää toimintaa ja tekemistä. Maija-Liisan luennon jälkeen nähtiin monia hyväksyviä nyökkäyksiä, idea on hyvä ja ajatus kiinnostava. Maija-Liisa Pulkkisen mielestä monet ikäihmiset ovat niin hyvässä kunnossa, että haluavat säilyttää henkilökohtaisen riippumattomuuden ja elää täyttä elämää. Luennon ja Toprakkojen esityksen jälkeen juustopaistilautasten ääreen kokoontunut viiden naisen ryhmä piti ajatusta hyvänä. Lisäksi kotona uhkaa turvattomuuden tunne ja tulee vielä ulkopuolisuuden kokemus. Alunperin yhteisöasumisesta piti tulla kertomaan alan asiantuntija Lappeenrannassa toimivasta Tuomikodin senioritalosta. Ehkä yksin asuvalle vanhukselle se ei sittenkään ole se paras paikka, vaikka kotipalvelua yhä vain tehostetaan. Myös kaipaus menneeseen vahvistuu, kun lapset ehkä asuvat kaukana ja ikätoverit ovat vähitellen muuttaneet pois tutusta ympäristöstä, kuka minnekin. Myös Hilkka Koskelan korviin ajatus yhteisöasumisesta vaikuttaa oikein mukavalta. Vetelissä Asumispalveluyhdistys suunnittelee Koivukulmasta tällaista yhteisöä. Yhteisöllisyys halutaan mukaan myös elämän viimeisiin vuosikymmeniin Uutta mallia senioriasumiseen Leena Rentola (vas.), Hilkka Koskela, Elsi Torppa, Inkeri Eklund ja Eeva Leppäniemi lusikoivat juustopaistia. Kaikki eivät aina silloinkaan. Viime viikon keskiviikkoiltapäivänä iso joukko omaishoitajia, ikäihmisiä ja vanhushuollon ammattilaisia kuunteli Vetelissä Koivukulman tiloissa OmaisOiva toiminnan kehittäjän MaijaLiisa Pulkkisen ajatuksia yhteisöasumisesta. Se voi olla pienryhmäkoti tai yksi sovellus opiskelijoiden piirissä tutusta kimppa-asumisesta. Yksinäisyyden tunteen yksi syy on toimettomuus, ei ole mitään tekemistä. Asukkaat ovat aktiivisia toimijoita ja suunnittelevat itse tekemisensä, kuvailee Maija-Liisa Pulkkinen
Avustusta saa 64,4?% hakijoista. Tämä oli kutsumus, yläkerran ohjaus, Jylhä kuvailee. 12.3.2015 VETELI Sanni Aho Lähestyvät eduskuntavaalit tarkoittavat Perussuomalaisten naisjärjestön pohjoisimman Suomen aluevastaavalle Sinikka Jylhälle pitkiä kenttämatkoja. alueyhdistys. Kunnossapidon ohella keskeistä on talojen kulttuurihistoriallisten ja arkkitehtonisesti arvokkaiden piirteiden vaaliminen. Keski-Pohjanmaalle avustuksia tuli 42?000 euroa. –?Koira kulkee mukana, mutta kissalle pitää varmaan keksiä hoitaja, Jylhä sanoo. Vastaperustettu yhdistys antoi kokouksessaan myös julkilausuman, jossa halutaan nostaa esille vanhusten elämänlaatua. Jylhä kuitenkin kertoo naisten kädenjäljen näkyvän puolueessa vahvasti ja naisjärjestöjä on perustettu kattavasti läpi Suomen lähes jokaiseen maakuntaan. Kotona hoidettavalle vanhukselle pitää olla hoitajilla riittävästi aikaa ja turvaverkostoa, jotta kenenkään ei tarvitsisi turvattomuutta ja pelkoa, lausuvat Perhonjokilaakson Perusnaiset. Kotiseutuliitto vastaa myös seurantalojen korjausavustuksen jaosta ja tarjoaa asiantuntija-apua seurantalojen korjauksiin liittyvissä kysymyksissä. Perhonjokilaakson Perusnaiset on puolueen seitsemästoista alueellinen naisyhdistys Uusi naisyhdistys pystyyn vielä vaalien alla Perusnaisten aluevastaava Sinikka Jylhä ja Perhonjokilaakson Perusnaisten uusi puheenjohtaja Tina Lindskog olivat mukana Marko Kulpakon soppatykillä perjantaina Vetelissä Passelin edessä. Naisjärjestön toimintaan osallistumisen kynnys halutaan pitää matalana ja suunnitelmissa on esimerkiksi joka kuun toiseksi viimeisenä keskiviikkona kokoontua vapaamuotoisiin tapaamisiin. –?Luottamustoimista tuli vähitellen työ. Keski-Pohjanmaalle 42?000 euroa seurantalojen korjaamiseen. Kotiseutuliitto edistää monimuotoista suomalaista kulttuuria ja paikalliskulttuurien arvostusta, kehittää ja tukee kotiseututyötä sekä palvelee jäseniään kotiseututyön etujärjestönä. Seurantalojen korjausavustuksista pääsee tänä vuonna 2015 osalliseksi 189 yhdistystä. Suomen Kotiseutuliitto on maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö ja kotiseututyön keskusjärjestö. Keski-Pohjanmaan perusnaisista irtaantuva Perhonjokilaakson Perusnaiset on nyt 17. Jylhän koti sijaitsee Kemissä. Suurin avustus on 40?000 euroa, ja sen saa Kylmäkosken työväenyhdistys ry Pirkanmaalta peltikaton korjaamiseen. PERHONJOKILAAKSO Seurantaloja omistaville yhdistyksille jaetaan tänä vuonna korjausavustuksia yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Sinikka Jylhä teki lähes 40 vuoden uran lehtitalossa eri tehtävissä ja jäätyään sieltä pois, hän lähti Harri Tauriaisen vaalipäälliköksi edellisiin eduskuntavaaleihin. Lindskogin ohella hallitukseen valittiin varapuheenjohtajaksi Susanna Kuorikoski, sihteeriksi Irina Lyyra sekä hallituksen jäseniksi Sonja Kontio ja Tanja Kulpakko. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin noin 2?500. Toholammin Sosiaalidemokraatit ry:lle myönnettiin 13?000 euroa ulkomaalaukseen sekä vesikaton kunnostamiseen ja maalaamiseen. Hänen aluevastuullaan ovat Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa. Perjantaina Kulpakon soppatykkikierroksella mukana ollut Jylhä järjestelee samalla pohjoisempia käytännön asioita. Äijäpuolueen imago on Perussuomalaisilla vahvana. Kulpakkoon hän tutustui EU-vaalien aikaan. Seurantalojen korjausavustus on valtionavustus, jonka jakamisen opetusja kulttuuriministeriö on antanut Suomen Kotiseutuliiton tehtäväksi. Pohjanmaan maakunnan alueen hakijat saivat yhteensä 137?700 euroa: Lappfors Ungdomsförening 9?700 euroa, Lepplax byaförenig 15?000 euroa, Sundby Ungdomsförening 3?500 euroa, Merjärv Byahemsförening 6?000 euroa ja Nedervetil Ungdomsförening 13?200 euroa. Vanhimmat talot on rakennettu 1880-luvulla. Seurantalo on yhteisnimitys erilaisten aatteellisten yhdistysten kokoontumistiloikseen rakentamista taloista. Perhonjokilaakson Perusnaisten puheenjohtajaksi lähti Tina Lindskog, jolla luottamustoimia riittää muun muassa Kaustisen kunnanhallituksen jäsenenä. –?Kierrätetään pitovuoroja, eikä tapaamisissa tarvitse puhua politiikkaa, vaan ihan mistä tahansa, Lindskog sanoo. Jylhä ei tietääkseen ole sukua kaustislaisille Jylhille. Korjausavustuksilla pyritään parantamaan talojen toimivuutta ja kuntoa. Jylhä oli saapunut Perhonjokilaaksoon osaksi auttamaan naisjärjestön perustamisessa, osaksi auttamaan kansanedustajaehdokkaiden, tässä tapauksessa Marko Kulpakon kampanjaa. –?Kun on halukkuutta, niin tulemme avuksi naisjärjestöä perustamaan, hän kertoo. Kaustisen Salonkylän nuorisoseura saa 5?000 euroa, Evijärven nuorisoseura 2?500 euroa ja Lestijärven Vasemmistoliitto 4?000 euroa. Seurantaloasiain neuvottelukunta tekee avustusten jaosta esityksen, joka käsitellään Suomen Kotiseutuliiton hallituksessa. Varsinaissuomalaisen Tarvasjoen nuorisoseuran suunnitteluja perusparannustyötä avustetaan 33?000 eurolla. Viljolahden maaja kotitalousseura Pohjois-Savosta saa 39?000 euroa piha-alueen kunnostamiseen. Kun lapset ovat jo muuttaneet kotoa ja lapsenlapset niin suuria, että mummoapua ei jatkuvasti tarvita, niin kenttätyö sopii hyvin tekemiseen tottuneelle Jylhälle. 11 Perhonjokilaakso . Palvelukotipaikkojen karsiminen siirtää vanhushuollon painopistettä kotihoitoon ja silloin moni vanhus jää käytännössä heitteille. Aikaisemminkin on ollut omasta naisjärjestöstä puhetta, mutta nyt yhdistystekninen puoli saatiin vihdoin hoidetuksi. Keskimääräinen avustussumma on noin 9053 euroa seurantaloa kohti. Perustamiskokouksessa paikalla oli toistakymmentä naista. Avustuksia suunnataan tänä vuonna aiempaa enemmän esteettömyyskorjauksiin ja jätevesiasioihin. Avustuksen saamisen ehtona on, että talo on avoin kaikille käyttäjille. Voimisteluja Urheiluseura Himangan Roima ry saa ikkunoiden kuntokartoitukseen ja korjaamiseen 10?000 euroa. Tauriainen oli Kemin ensimmäinen perussuomalainen valtuutettu, nyt valtuutettuja on neljä. –?Haluamme aktivoida naisia mukaan avoimeen keskusteluun, Lindskog kannustaa. Niiden korjaustyö on kansallisesti merkittävä haaste, josta vastaavat usein paikalliset yhdistykset talkootyönä. Nyt kutsu kävi Perhonjokilaaksoon. Tornion vaalikadulta oli myrsky hajottanut perussuomalaisten teltan, joten jostakin piti seuraavaksi päiväksi järjestää vastaava tilalle. Kun mies kiersi Lapissa, niin Jylhä oli tapahtumia järjestämässä. –?Yksin kotona, turvattomana, märissä vaipoissa makaaminen ei ole ihmisarvoista elämää. Perussuomalaisiin Lindskog lähti appiukon, Mäkelän Toivon myötä ja on ollut mukana aivan alusta lähtien. Neuvottelukunnassa edustettuina ovat seurantaloja omistavien yhdistysten keskusjärjestöt sekä opetusja kulttuuriministeriö, ympäristöministeriö, Museovirasto ja Kuntaliitto
Muutama vuosi sitten ryhdyin harrastamaan uudelleen. Ensimmäisen kasvoihin otin vähän yli 18-vuotiaana, tähän leukaan. Täällä Vetelissä tatuointini eivät ole ihmisille niin iso juttu. KPO:n investoinnit toimialueelle olivat 20,3 miljoonaa euroa. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä. Reko viilaa grammaa harkiten Lukiotakin Vetelissä käynyt Reko Harju ehti asua Oulussa ja Pietarsaaressa, mutta viihtyy ennemmin pienellä paikkakunnalla. Kuluvan vuoden merkittävimpiä investointeja tulee olemaan uudet S-marketit Reisjärvelle ja Vähäkyröön. Muotkatunturin maisemat olivat niin mahtavia, että sinne olisi tarkoitus. Tulevaisuuden investointihankkeista Vaasan Risön alueelle suunnitellaan Ikea tavaratalon, kauppakeskuksen ja Prisma-hypermarketin käsittävää kokonaisuutta. Ihan pelkästään kalasaaliin varassa en uskaltaisi vaellukselle lähteä, vaan on oltava muuta ruokaa. Suomessa asuvista työikäisistä lääkäreistä 60?% eli 12?182 on erikoistunut. %, polttonestekauppa 18,0. Siellä olen käynyt aika paljon yksin, mutta ne reissut ovat suorittamista ja nopeatempoista. Toivottavasti samassa työpaikassa, varmaan täällä Vetelissä. Myynti nousi edellisestä vuodesta 7,3 miljoonaa euroa eli 0,9 prosenttia. Minulla on isoveli, pikkuveli sekä kaksi pikkusiskoa. VETELI Sanni Aho Espoossa syntynyt, mutta Halsualla lähes koko peruskouluaikansa asunut Reko Harju täyttää tänään 30 vuotta. Kalastusvälineet minulla on yleensä mukana ja Muotkatunturilla esimerkiksi tuli hyvin taimenta. Bonusta, osuusmaksun korkoa ja maksutapaetua maksettiin yhteensä 24,7 miljoonaa euroa. Viime aikoina on kulunut ihan liikaa rahaa retkeilyvarusteisiin. –?Kaikissa pohjalaismaakunnissa on pärjätty useimmilla tunnusluvuilla muuta maata paremmin. Tieto ilmenee Lääkäriliiton vuositilastosta. Maamme lääkäritiheys 1.1.2015 oli 268 asukasta yhtä työikäistä lääkäriä kohden. Osuuskaupan myynti kasvoi 0,9 prosenttia KPO investoi yli 20,3 miljoonalla eurolla Kim Biskop PERHONJOKILAAKSO Työikäisten naislääkärien määrä jatkaa kasvuaan. Nimipäivähaastattelun lisäksi tämä on siis myös syntymäpäivähaastattelu. Toivottavasti vielä viisikymppisenä olen samaa mieltä. Ne edustavat ja kertovat jotakin omasta ajatusmaailmasta ja on sellainen primitiivinen tapa ilmaista itseään. Haluaisin pitää rinkan alle 15 kiloisena. Juuri avatun S-market Evijärven rakennustyöt aloitettiin syksyllä. Vinkkaa haastateltavaa sähköpostitse toimitus@ perhonjokilaakso.fi tai Facebookissa. Kokoaikaisiksi työsuhteiksi muutettuna osuuskauppa työllisti vuoden lopussa 1173 työntekijää. Viime vuonna Bonusta, osuuspääoman korkoa ja maksutapaetua maksettiin yhteensä 24,7 miljoonaa euroa eli keskimäärin 244 euroa jäsentä kohden. Siinä vieressä olevasta Kevon kanjonialueesta oli alustavasti puhetta. Nyt sen hankkiminen on kuitenkin ollut mielessä. KPO:n operatiivinen tulos kasvoi edellisvuoteen verrattuna 1,9 miljoonaa euroa, ollen 21,9 miljoona euroa. Määrä ylitti nyt ensimmäistä kertaa 12?000:n rajan. Tiedän sen olevan summassa nimikirjasta valittu sillä perusteella, että on sopivan erikoinen. %, käyttötavarakauppa 9,9. Syy myynnin laskuun oli Viescarin vuoden 2013 puolella tehdyt yritysjärjestelyt, vertailukelpoisesti autokaupan myynti kasvoi 3,4?%. Sinne lähetään oravanpyörää pakoon. Isoäitin suku on sieltä lähtöisin. Erityispätevyysalueita on yhteensä 38, joista uusin on nuorisolääketiede. Vapaaaikana hän vaeltaa tunturissa ja kävelee kaikkialle, sillä Harjulla ei ole ajokorttia. Pienempänä tuli retkeiltyä paljon, mutta lukioaikana ja nuoruudessa se jäi. Nuorisolääketieteen erityispätevyys on monen erikoisalan yhteinen. Suomessa laillistettuja lääkäreitä oli 1.1.2015 yhteensä 27?433. Uusia lääkäreitä valmistuu vuosittain noin 600. Kyllä mulla on näitä ympäri kehoa. vietetään tasa-arvon päivää ja Juuson, Josefi inan, Joosepin, Joosefi n ja Joosen nimipäivää. Harrastat vaeltamista. Halsualla asuu isoveli ja nuorin sisko, pikkuveli asuu Vetelissä ja keskimmäinen sisko Espoossa. Joku toinenkin reissu olisi kiva tehä kesällä. Perheemme muutti sinne takaisin ensin ja mummu ja tuta tulivat myöhemmin perässä paluumuuttajina. KOKKOLA Osuuskauppa KPO investoi viime vuonna 20,3 miljoonaa euroa palveluverkostonsa kehittämiseen. 19.3. Vuonna 2014 Suomen talous supistui jo kolmantena peräkkäisenä vuotena. %, matkailuja ravitsemiskauppa 5,0. Matkailuja ravitsemistoimialan myynti oli 23,3 miljoonaa euroa, mikä oli 0,1?% vähemmän kuin edellisenä vuonna. KPO:n henkilöstön määrä oli vuoden lopussa 1704. Erikoisaloja on 50. Työikäisille myönnettyjä erityispätevyyksiä oli vuodenvaihteessa 2?195. Viime vuonna KPO:hon liittyi 5755 uutta jäsentä eli asiakasomistajaa. KPO:n toiminta-alueen kotitalouksista kaksi kolmasosaa on KPO:n asiakasomistajia. Tuloksestaan KPO maksaa veroja 4,6 miljoonaa euroa. KPO:n myynti oli 761 miljoonaa euroa. Kotitalouksien ostovoima heikkeni ja kulutus väheni. Asuinkavereina Harjulla on kaksi ranskanbuldoggia, joista ei vaelluskavereiksi tosin ole ne jaksavat kävellä vain muutamia kilometrejä. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys kasvoi. Mihin suunnittelet seuraavaa reissua. Viisi vuotta henkisesti kypsempänä. Viime kesänä käytiin Muotkatunturilla työkaverin kanssa. Täällä lähistöllä olen kiertänyt paljon Peuran polulla. Lisäksi useilla paikkakunnilla tehtiin pienempiä remontteja. %, autokauppa 8,7. %). Viilaatko grammaa. Vaikka Harjun tatuoidut kasvot näyttävät hurjille, niin hän on leppoisa kaveri. %, kiinteistöliiketoiminta 0,9?%. Mistä tuli nimi Reko. Ei kaduta. KPO:n verollinen myynti jakautui seuraavasti: Päivittäistavarakauppa 57,5. Suositut polut ei kiinnosta, ei siellä metsässä tarvi nähä ihmisiä. KPO:n market-toimialan myynti kasvoi edellisvuodesta 1,6 prosenttia ja oli 666,5 miljoonaa euroa. Yhä useampi lääkäreistä on nainen. Työikäisten mieslääkärien määrä sen sijaan on pysytellyt viime vuosina ennallaan. Tämän seurauksena vähittäiskaupan myynnin määrä Suomessa aleni kodintekniikkaa ja urheiluvälineitä lukuun ottamatta kaikilla toimialoilla vuonna 2014, toimitusjohtaja Kim Biskop toteaa. Konsernin omavaraisuusaste oli 81?% (edellisenä vuonna 78,5. Myös KPO:ssa sekä päivittäistavaraettä käyttötavarakauppa kasvoivat noin kaksi prosenttia. Vienti junnasi paikoillaan, investoinnit vähenivät, teollisuustuotanto laski edelleen ja työllisyys heikkeni. KPO on budjetoinut alkaneelle vuodelle yli 27 miljoonan euron investoinnit palvelujen parantamiseen. Tulos ennen satunnaisia eriä oli 21,9 miljoonaa euroa. Ylijäämä ennen satunnaisia eriä oli 21,9 (edellisenä vuonna 19,7) miljoonaa euroa. KPO:n verollinen myynti vuonna 2014 oli 761,0 (edellisenä vuonna 753,7) miljoonaa euroa. Henkilökunnan keski-ikä oli 34,1 vuotta. Työikäisten naislääkärien määrä on kasvanut viime vuosina jatkuvasti. Syntymäpäivä ja nimipäivä sattuivat sitten samalle päivälle. 12 12.3.2015 . En ole tosin varma, että ottaisinko enää kasvoihin tatuointeja, ainakin miettisin sitä hetken pidempään. Oltiin reissussa melkein viikko, mutta mukava olisi olla parikin viikkoa erämaassa. Varustelu alkaa koko ajan olla menossa siihen suuntaan. Vuoden 2014 aikana avattiin uusi ABC-liikennemyymälä Vaasan Kivihakaan sekä uusi Salemyymälä Alaveteliin. Kai niitä on nuorena pitänyt siisteinä. Perhonjokilaakso Juuso tai Josefi ina. Muotkatunturilla päivämatkat vaihtelivat maisemien mukaan ja yövyimme teltassa, sillä siellä ei pahemmin autiotupia ole. Mikä tatuoinneissa viehättää. Kaduttaako tatuointien ottaminen. Jäsenmäärä oli joulukuun lopussa 103?562. –?Uusimpien ennusteiden valossa Suomen BKT:n pisin laskukausi 150 vuoteen on päättymässä tänä vuonna. Lääkärit voivat hankkia myös erityispätevyyksiä, joita myöntää Lääkäriliitto. Asiakasomistajien saama Bonus kasvoi 0,1 miljoonaa euroa ollen 22,5 miljoonaa euroa. Kaupungeissa tulee enemmän kommenttiä ja siellä niillä on negatiivinen maine. Tässä taannoin esimerkiksi kävelin siellä 50 kilometriä vuorokauden aikana. Millaisia reissuja olet tehnyt. Miten ryhdyit luonnossa liikkumaan. Lääkäritiheydessä on merkittäviä alueellisia eroja. Heistä työikäisiä (alle 65-vuotiaita) ja Suomessa asuvia oli 20?403. Mikä toi perheesi Halsualle. Autokaupan myynti oli 66,0 miljoonaa euroa, missä oli laskua edelliseen vuoteen 5,9 prosenttia. Harju asuu nykyään Vetelissä ja työskentelee Termaterillä. Henkilöstöstä naisia oli 73,7 prosenttia ja miehiä 26,3 prosenttia
Pohjanmaan Sotaorvot ry:n puheenjohtajaksi vuodelle 2015 valittiin Aulis Karvonen Vetelistä Kokkolan Ykspihlajassa keskiviikkona pidetyssä vuosikokouksessa. Mutta nyt hänellä koti orpokodissa, on oma sänky, on ruokaa ja hän on saanut AIDSiinsa hoitoa, kun suomalaisen perheen rakkaus ulottui Muhammedin tuskaan asti. Myös Jaska Kojola Pietarsaaresta, Ritva Laajala Perhosta, Jouko Mäntylä Toholammilta, Kalle Rautakoski Kalajoelta, Ossi Ruusila Kokkolasta, Lauri Siirtola Lappajärveltä, Erkki Simukka Kannuksesta ja Tellervo Uusiaho Halsualta jatkavat hallituksessa vuonna 2015. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista. Kokkolan Talvitanssit yhdistys ry sai 10?000 euroa Kokkolan Talvitanssit -festivaalin järjestämiseen Yleisrahastosta. Riistanhoidon osalta kokous päätti, että pyritään lisäämään kauriiden elinympäristön parantamista hankkimalla nuolukiviä. Lastenkulttuurin edistämiseen tarkoitettuja apurahoja ja avustuksia jaettiin yhteensä 34?000 euroa 17 hakijalle. Metsästysseura suunnittelee matkaa Oulun erämessuille lauantaina 16.5. Jeesus sanoi kerran: ”– – minkä olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Tekojen mittareina ei aina olekaan se arvo, joka voidaan määritellä ihmisten valtakuntien valuutoissa. Päivitetään seuran metsästysalueet erityisesti pienriistan osalta ja merkitään karttaan. yhteiskuljetuksella. Hakemuksia tuli 9500. Kulttuurirahasto jakoi 23 miljoonaa apurahoja PERHONJOKILAAKSO Taiteen edistämiskeskus ja Pohjanmaan taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 250?940 euroa. Entä ne lapset, joilta Isis tai muut hirmutekijät ovat vieneet isän tai veljen tai äidin tai kaikki... Se oli hintaa siitä, että he uskalsivat, vainoista huolimatta, kertoa Jeesuksesta, jonka rakkauden sanoma oli muuttanut heidän koko elämänsä. Kuvataiteilija Tiina Laasonen Seinäjoelta ja kirjailija Metha Skog Vaasasta saivat yksivuotisen työskentelyapurahan. Muina jäseninä ovat Pekka Korkiakangas, Heikki Taivassalo ja Paavo Linna. Pohjanmaan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Valtiotieteen ylioppilas Topi Saha sai 6?500 euroa taiteelliseen työskentelyyn Etti Barckin rahastosta. Vielä joku aika sitten tämä Muhammed oli kuin koiranrakki sukulaisten nurkissa, sairas lapsi, jolle ei ollut petiä eikä edes paikkaa sukulaisten pöydässä, pihalla sai syödä jos sai. Toiminnantarkastajina jatkavat Esa Linna ja varalla Oiva Linna. Joku päivä sitten sain viestin ja kuvan Keniasta, jossa pariskunta seisoo mustien tuhkakasojen edessä. Jää koettavaksi, miten paljon jokilaakson väki ja ohikulkijat ja täkäläisten vieraat ja tänne palaavat sukulaiset tulevat toisiaan kohtaamaan näiden ikkunoiden takana. Kokkolalainen Kulttuurikollektiivi Silta ry sai 10?000 euroa Kohtaaminen – hyvinvointia ikäihmisille soveltavasta teatterista -hankkeen toteuttamiseen Taidetta hoitolaitoksiin -apurahana Yleisrahastosta. Kolmannen ikkunan takaa löytyy sitten café, paikallisittain sanottuna kahavila, paikka, jossa saa pysähtyä kahvitai teehetkelle ja toivon mukaan voi kokea viihtymistä ja virkistymistä. Kaustisen kamarimusiikkiyhdistys ry sai kamarimusiikkiviikon järjestämiseen 5?000 euroa, musiikin maisteri Kreeta-Maria Kentala Kaustiselta Puro Perhonjokeen -konserttiohjelman taltiointiin 6000 euroa Eero Selinin rahastosta, Vetelin poikakuoron tuki ry kuoron 30-vuotisjuhlavuoden toimintaan, Harald Andersénin rahastosta 10?000. helmikuuta. Tapio Wirkkala Rut Bryk Säätiö sai 60?000 euroa Tapio Wirkkalan ja Rut Brykin 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumien toteuttamiseen Aino Hausmannin rahastosta. Entä pikku Muhammedin kaltaiset lapset, joita on lukemattoman monia. mennessä. Hallituksen jäseniksi valittiin Mikko Himanka Kokkolasta, Pentti Huotari Reisjärveltä, Liisa Järveltä Kaustiselta sekä Sirkka Keskitalo Kannuksesta. Kaikki apurahat ja avustukset vuodelle 2015 olivat haettavissa lokakuussa 2014. Riistan pyynti koskee ainoastaan oman seuran jäseniä, joten toivotaan, että seuran ulkopuoliset eivät metsästäisi seuran vuokraamilla alueilla. Mutta minua itseäni lämmittää jo valtavasti ajatukset näistä mahdollisuuksista. Sihteerinä jatkaa Tommi Sinko Kalajoelta. Työhön valittiin Jaakko Vasalampi, Hannu Mäkelä ja Aila Linna. Jos oma lapseni olisi heidän osassaan, toivoisin koko sydämestäni, että jossain joku välittäisi heidän hädästään. Pohjanmaan taidetoimikunta päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Johtokuntaan valittiin edelleen erovuorossa olleet Olavi Flink, Jaakko Maanselkä ja Mikko Mäkelä. Ja kaikkein paras päivä minulla on silloin, jos oma sydämeni on avoin Jumalan kosketukselle ja Hänen muuttavalle työlleen. Jätän kirpputorin ja kahvilan ja lähden katsomaan, mitä siellä kohdataan. Ryhmäetuna vähintään 15 henkilön ryhmille on 10 prosentin alennus ennakkolipuista. Yhteisöjen erityisavustuksia jaettiin 12 yhteisölle yhteensä 15?800 euroa sekä hyvinvointivaikutusten edistämiseen taiteen ja kulttuurin keinoin yhdeksälle yhteisölle 25?000 euroa. Osanottajia toivotaan kokouksiin enemmän. 12.3.2015 Ikkunat ja ovet avautumassa Suomen Kulttuurirahaston keskusrahaston apurahat jaettiin Kalevalan päivän aattona 27. Juuri äsken näin viime viikolla otetun kuvan hänestä, onnellisen näköisestä pojasta suomalaisten ystäviensä seurassa. Sulasolin Keski-Pohjanmaan piiri ry sai 5?000 euroa kuoromusiikin valtakunnallisen sävellyskilpailun järjestämiseen Harald Andersénin rahastosta. Saalisilmoituksia on tullut hyvin, josta sihteeri oli tyytyväinen. SAARA TIKKAKOSKI Kokouksia Metsästysseura Korhu ry:n sääntömääräinen talvikokous pidettiin Vasapirtillä lauantaina 28.2. Arto Anttila Kaustiselta sai puolen vuoden työskentelyapurahan, joka on euroissa 10?020. ”Toivon ovet” on todellakin työnimi, lopullista nimeä ei vielä ole julkistettu. Jokaiselle jäsenelle on lähetetty asiasta tiedot viime kesänä. Kaikkiaan apurahoja jaettiin 23 miljoonaa euroa 1091 hakijalle. Jaakko Vasalampi lupautui vielä vuodeksi seuran puheenjohtajaksi, mutta toivoi, että vuoden päästä tehtävään valittaisiin nuorempi henkilö, joka hallitsee sähköisen asioinnin ja yhteydenpidon. Toisen ikkunan taakse on tulossa Lähetystorin ”olohuone”, mukava pysäkki istahtaa ja lukea lehtiä tai jutella jonkun kanssa vaikka ostosten keräilyn välissä tai toista ostajaa odotellessa. Sotaorpojen vuoden 2015 toimintasuunnitelman mukaan vaalitaan Kaatuneitten muistopäivää, vietetään kesäpäivää heinäkuussa sekä osallistutaan Jyväskylän ja Mikkelin seudun suuntautuvalle kulttuurimatkalle.. Vetelissä entiset Nordean tilat ovat muuntumassa ihan toisenlaisiin käyttötarkoituksiin. Mutta sen lisäksi menen jo ajatuksissani kauas, vaikkapa Afrikan kyliin. Yhteyshenkilö Lauri Tyynelä 040-7664407, jolle myös sitovat ilmoittautumiset 15.4. Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Annukka Valo ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Reeta Annala saivat 4?000 euroa runomonologin esittämiseen ja luovan kirjoittamisen työpajan ohjaamiseen naisvangeille Taidetta hoitolaitoksiin -apurahana Kaarlo ja Veija Marjasen rahastosta. P.S. Musiikin kandidaatti Antti Järvelä sai 12?000 euroa taiteelliseen työskentelyyn Irma ja Weli Paloheimon rahastosta. Työskentelyapurahan sai 14 taiteilijaa ja kohdeapurahan 17 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Toivon mukaan ne avautuvat kohta monelle taholle: lähelle lähimmäisten kohtaamiseen ja mielen virkistykseen, ja sitten myös kauas, ihan merten yli, sinne missä pienelläkin avulla saadaan aikaan elämän suuruisia muutoksia. Kirvesmäen tila vuokrataan Perttu Holmströmiltä ja Leskelän tila Pauli Kuusjärveltä, tilanomistajat hyväksyttiin seuran jäseniksi. Jos itse olisimme siinä tilanteessa, miten syvästi koskettaisi se tieto, että jostain kaukaisesta maasta ulottuisi auttava käsi hätätilanteeseen. Toiminnantarkastajaksi valittiin Ritva Jylhä Halsualta (varalla Tapani Oksanen Kokkolasta) ja Eino Viitala Vetelistä (varalla Alpo Puumala). 13 Perhonjokilaakso . Talkoolaiset tekevät hommia saadakseen aikaan moninkertaista hyvää. Seuran jäsenmaksu (20 euroa/vuosi) maksetaan ilman erillistä ilmoitusta ennen metsästystä, kuitenkin elokuun loppuun mennessä. Kristityn perheen koti oli edellisyönä poltettu ja samalla paloi satoja kiloja viljaa, tulevien kuukausien ruuat. Hankkeesta käytän tässä työnimeä ”Toivon ovet” (huom., vain työnimi!). Musiikin tohtori Sampo Haapamäki sai 24?000 euroa sävellystyöhön, kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apurahana Mirjam ja Hans Helinin rahastosta. Ja joka ikkunan takana on mahdollisuus kokea olevansa osallinen avun antamiseen – ja ehkäpä myös sen saamiseen. Hakemuksia tuli 25 ja niiden yhteenlaskettu summa oli 70?779 euroa. Mikä huikea näkymä, että jopa kirpputoriostoksella tai lahjoittamalla Lähetystorille tavaraa tai talkootyöllä tai kahvikupillisella voi olla osallisena semmoisissa asioissa, jotka muuttavat maailmaa, ennen kaikkea sydämiä. Kokkolan Oopperayhdistys ry sai 20?000 euroa Kokkolan Oopperakesän 10-vuotisjuhlavuoden festivaalin toteuttamiseen Mirjam ja Hans Helinin rahastosta. Valokuvataiteen 1500 euron kohdeapurahan sai työryhmä Keski-Vähälä Esko Ullavasta ”Ihmisen mitta Hall Popular” -nimisen valokuvateoksen toteuttamiseen Lastenkulttuurin 2000 euron erityisavustuksen sai Vetelin Poikakuoron Tuki ry Turun poikakuoropäiville osallistumiseen. Kokousedustajaksi valittiin Olavi Flink. Seuran jäseniä oli paikalla kahdeksan. Taidetoimikunnalta 250?940 euroa veikkausvoittovaroja apurahoina ja avustuksina Elämän sana arjessa Kun yhdet ovet sulkeutuvat, toiset voivat avautua. Telkänpönttöjä lisätään ja pienpetojen loukkupyyntiä jatketaan. Lähetyskirpputori eli lyhyesti Lähetystori, joka yhden ison ikkunan takana on rakentumassa, yhdistää avauduttuaan paikallisten ihmisten tarpeen ja tarjonnan mahdollisimman edullisesti. Musiikkipedagogi Laura Kangas ja Oulu Consort -työryhmä sai 8?000 euroa konserttisarjan toteuttamiseen Yleisrahastosta. Kartan päivityksen sovittiin olevan valmis kesäkokoukseen mennessä. Palataan Toivon ovien ja ikkunoiden luo. Riistapeltoja laitetaan, talkoita saa järjestää
Juonnetussa konsertissa kuulija pääsee käymään kahdessa kaustislaisessa musiikkikylässä, Järvelässä ja Salonkylässä. –?Täällä pelimannit ovat perinteisesti soittaneet salonkimusiikkia, klassista ja kansanmusiikkia rinnan, Kentala perustelee. Juonnetun konsertin seassa kuullaan myös pelimannimusiikkia. Lähes sadan esiintyjän puolen vuoden uurastus huipentuu musiikkinäytelmä Olli Outolinnun ensi-illassa huomenna perjantaina Keski-Pohjanmaan konservatoriossa. Lisäksi puhutaan Konstasta, Eliaksesta ja Wiljamista, joilla kaikilla oli laaja-alainen kiinnostus musiikkiin, sekä tietysti vähän Brahmsin Johanneksestakin. Outolintu-projekti on toiminut konservatorion laulajille, soittajille ja tanssijoille pedagogisena työpajana sekä kamarimusiikin että musiikkiteatterin maailmaan. Mukana on kaksi eri-ikäistä kuoroa ja balettiryhmiä. –?Tämä esitys kuullaan myös Helsingissä Klasariklubilla huhtikuussa, Kentala kertoo. 2. klo 19. –?Brahmsin musiikissa voi kuulla myös salonkimusiikin vaikutteita ja tanssimusiikin poljentoa, Järvelä sanoo. Vuonna 1905 perustetun jousikvartetin iltamien ohjelmanumeroihin kuului klassisia kappaleita ja lopuksi purppuria. Perhonjokilaakso MITÄ, MISSÄ, MILLOIN. Oudot linnut lentävät konservatoriolla Pelimanniyhdistyksen konsertissa käydään läpi kaustislaista musiikkia läpi vuosisatojen Olli Outolintu on musiikkinäytelmä, jossa viiden hengen solistiryhmä metsästää outojen lintujen ääniä. 3. Mitä, missä, milloin. LATAA maksuton Layar-sovellus Appletai Android -laitteeseen sovelluskaupasta. Outolintukokonaisuuteen liittyy Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulun väri-iloa pursuava näyttely konservatorion aulatiloissa sekä luontomuseo Kiepin teemaan liittyvät työpajat. – Kaustislaisen musiikin tuntija Simo Westerholmkin oli sitä mieltä, että kaustislaisten pelimannien vivahteikas jousen käyttö ja kantava viulun ääni johtuu siitä, että useat pelimannit ovat soittaneet muutakin kuin vain pelimannimusiikkia, eli ottivat asiakseen opetella teknisesti hankaliakin kappaleita, Kentala kertoo. AVAA sovellus älypuhelimellasi tai tabletillasi. Katso lisämateriaalia! 1. 14 12.3.2015 . Teoksen on säveltänyt Kari Pappinen, käsikirjoitus ja ja ohjaus on Jukka-Pekka Rotkon ja muusikin johtaa Pasi Ojala. Esityksen orkesteri koostuu jousi-, puupuhallinja vaskikvinteteistä sekä lyömäsoittajista. KOHDISTA kamera tämän jutun kuvaan.. Erityisesti Salonkylän jousikvartetti, jota kutsuttiin myös jouhiorkesteriksi, soitti paljon klassista musiikkia. sivulle tarkoitettu aineisto mielellään sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. Järvelän ja Brahmsin Johannekset rinnakkain Kreeta-Maria Kentala, Siiri Virkkala, Jouko Mansnerus, Mauno Järvelä ja Janne Virkkala soittavat Johannes Brahmsin neliosaisen jousikvintetin. Se esittelee myös kuulijoille klassisten orkesterisoitinten kavalkadin. Neliosaisen Brahmsin kvintetin seassa kuullaan myös perinteistä paikallista musiikkia kolmenkymmenen soittajan voimin. Näytelmän tarinassa viiden hengen solistiryhmä metsästää outojen lintujen ääniä. Olli Outolintua esitetään kaksitoista kertaa 22.3. saakka. KAUSTINEN Sanni Aho Kentalan Kreeta-Marian ideasta liikkeelle lähti konsertti, jossa yhdistyisi klassinen ja kansanmusiikki. Brahmsin Johannes ja Järvelän Johannes Friiti-salissa ti 17.3
–?Isä on kuvannut aina kaikennäköistä ja pienestä pitäen olen liikkunut luonnossa. Tulevista tapahtumista kertova aineisto julkaistaan toimituksen harkinnan mukaan. Osa ohjelmistosta on päätynyt myös sovituskynän alle ja muotoutunut lopulta Tallarin oman näköiseksi. Oikean kirjan tekeminen kiehtoo ja jonkin verran hän on myynyt kuvia myös erilaisiin julkaisuihin tai yksityishenkilöille tauluiksi. Tilaisuuden järjestävät Kyyjärven kunnan kulttuuritoimi ja Kyyjärven seurakunta. Kuvausretkillä hän on liikkeellä erikoisiin aikoihin. Koska mestaripelimannin arvonimen saaneita on jo toista sataa, kuullaan maaliskuun konsertissa vain murto-osaa hienosta suomalaisen kansanmusiikin kirjosta. Esimerkiksi kesällä en lähde keskipäivällä kuvaamaan, mutta sen sijaan nykyaikaisella kalustolla pystyy kuvaamaan kesällä vaikka läpi yön. Kansanmusiikkiyhtye Tallari tunnetaan tyylintuntemuksestaan ja perinnetietoudestaan. Kansanmusiikkiyhtye Tallarin toisen konserttisarjan kaksi viimeistä konserttia on ennakkotiedosta poiketen siirretty pidettäväksi Pelimannitalossa. Lukuisasta mestaripelimannin arvonimen saaneiden kansansoittajien ja -laulajien joukosta ovat tällä kertaa valikoituneet mukaan mm. Lähiseudulla kuljeskelevia metsäpeuroja Kankaanpää on kuvannut myös. –?Pyrin pitämään kuvat sen näköisinä, mitä ne oikeasti ovat. Tunkkarin terveyskeskuksessa lääkärinä työskentelevä Kankaanpää on kuvannut aktiivisesti vuodesta 2009 lähtien. Konsertissa kuullaan monipuolinen ohjelmisto. –?Aamut ja illat ovat parhaita, sillä silloin valo on pehmeä. kello 18. Ryhmässä laulaa seitsemän miestä, taiteellisena johtajana toimii Ievgen Valovenko. –?Kuva on otettu illalla vastavaloon ja siinä näkyvät peurojen ympärillä pyörivät hyttyset. Kuvia Kankaanpää ottaa viikottain. Tuotteiden markkinointiin ja mainontaan liittyvää aineistoa emme MMM-palstalla julkaise. kuvat.fi . KUVA: AKU KANKAANPÄÄ Kyyjärven kirkossa kuullaan ensi viikon tiistai-iltana ukrainalaista Kaanon-kirkkokuororyhmää, joka saapuu konsertoimaan Suomeen jo kuudetta kertaa. Miesten äänessä on voimaa, mutta Valovenkon mukaan myös valtavasti herkkyyttä. Tallarin päättää konserttisarjan mestaripelimannien ohjelmistoilla. Lähellä sijaitsevista ja helposti saavutettavista kuvauspaikoista Kankaanpää mainitsee erityisesti Vetelin Karjalankosken. Näyttelyyn on erityisesti valikoitu kuvia, jotka hän on ottanut lähiseudulla, 50 kilometrin säteellä suuntaansa. Kankaanpää on koonnut jokaisesta kuvausvuodesta valokuvakirjan, jotka toimivat ikäänkuin päiväkirjoina. Suvi Kantonen Kaanon-kirkkokuororyhmä Kyyjärven kirkossa tiistaina 17.3. kello 19 Pelimannitalolla. Nämä kirjat ovat kaksi kertaa voittaneet luontokuvakirjasarjan. Tallarin pitkän uran aikana yhtyeen entiset ja nykyiset jäsenet ovat tutkineet arkistoja, kuunnelleet nauhoja sekä myös mestarien kanssa soittamalla ja laulamalla ottaneet haltuun kunkin tyyliä ja tapaa tehdä musiikkia. Syksyllä ja talvella on hiljaisempaa, mutta valon lisääntyessä keväällä on paras sesonki. Kankaanpää kuvaa ammattitasoisella kalustolla ja kameramerkiksi on valikoitunut Nikon. 15 Perhonjokilaakso . –?Koski on eri vuorokaudenaikaan ja vuodenaikaan eri näköinen ja siellä olen käynyt paljon. Mestaripelimannien ohjelmistoihin keskittyviä konsertteja valmistetaan jatkossa lisää. Tallarin konserttisarja Mestaripelimannien ohjelmistoa torstaina 19.3. Konsertin vapaaehtoiseen ohjelman hintaan sisältyy kahvit väliajalla. Ukrainalainen kirkkokuororyhmä laulaa Kyyjärven kirkossa Luontokuvaus vaatii etukäteisvalmisteluja ja oikean valon Kaanonissa laulaa seitsemän miestä. Aku Kankaanpään nettikuvagalleria löytyy osoitteesta akukankaanpaa. Ensi viikon torstai-iltana Tallari esittää valikoiman mestaripelimannien ohjelmistoista poimittuja kappaleita. KAUSTINEN Sanni Aho Maaliskuun ajan Kaustisen kirjastossa on esillä Aku Kankaanpään luontokuvanäyttely. Kankaanpää asuu Vetelissä yhdessä veteliläissyntyisen vaimonsa ja lapsensa kanssa. saakka. 12.3.2015 Lähetä materiaali lehden ilmestymisviikon maanantaihin mennessä, lähetä teksti sähköpostiviestinä ja vain kuva tai kuvat liitetiedostona ja jpg-muodossa. Nikulan raviradan läheisyydessä hän pääsi pari viikkoa sitten hiipimällä peuralauman keskelle ja kuvaamaan puiden kätköistä suurta peuralaumaa. Luontokuvissa hän ei käytä makrokuvia lukuunottamatta salamaa ja valmiita otoksia hän pyrkii käsittelemään Photoshopissa mahdollisimman vähän. Palsta on maksuton. Hilja Grönfors, Risto Ala-Ikkelä, Erkki Rankaviita, Kimmo Anttila, Asko Hanhikoski ja Kaisu Försti. Sellaista kuvaa ei pysty järjestämään ja se on lähiajalta sellainen otos, joka nousee yli muiden, Kankaanpää kertoo. Kuvausreissulle Kankaanpää saattaa lähteä aamuyön varhaisina tunteina. Kevään konserttisarja päättyy 7.5. Retkeily on mieluinen tapa käyttää aikaa, Kankaanpää kertoo. Mukana on perinteistä ortodoksista kirkkolaulua, klassisia ukrainalaisia kuoroteoksia ja myös pääsiäisen ajan lauluja. Eläinten määrää hän ei ehtinyt varmuudella laskemaan, mutta hän heittää arvioksi 50-100 yksilöä. Näyttelystä löytyy myös viime kesänä otettu kuvasuosikki, jonka kohteena ovat metsäpeurat. Kuvassa kuutamoyö Karjalankoskella. Aku kuvaa luontoa pehmeässä valossa Aku Kankaanpää on käynyt usein Karjalankoskella kuvaamassa ja hän pitää paikkaa hienona lähikohteena. Harrastuspohjalla kuitenkin mennään. Mitään en lisää enkä mitään poista. ”Keski-Pohjanmaan luonnosta”luontokuvanäyttely on esillä Kaustisen kirjastossa 31.3
Musiikkilukion tiloja on rakennettu kuin legotaloa neljässä eri vaiheessa, neljän vuosikymmenen aikaan. KUVA: JAANA MÄKELÄ, ULLAVA. Emilia arveli Kaustisen nuorison skeittailevan ja urheilevan helsinkiläisten nuorten malliin. Tavoitteena on uudistaa tilat osallistavaksi ja vuorovaikutusta edistäviksi, sanoo Lehtonen. Henkilöstö osallistetaan myös mukaan hankkeeseen heti suunnittelusta lähtien. Hän arveli Kaustisen sijaitsevan Itä-Suomessa. Henkilökunta on jo havainnollistanut nykyistä sekä itselleen ihanteellista oppimisympäristöä arkkitehti-tutkijan ohjeistamana. Hankkeessa hyödynnetään tutkimustuloksia sekä professori Marja Kankaanrannan tutkijoista muodostuvaa kansallista ja kansainvälistä asiantuntijayhteisöä. Helli N. Hän vähän kauhisteli kysymystäni Kaustisesta: –?Kaustinen?! Apua! Saako googlettaa...?! –?Jos minun heti pitää sanoa, niin sanon, että Kaustinen on jossain Turun lähellä. Auringonpaistetta Ullavanjärven jäällä maanantaina 9.3.2015. Valtionavustukseen oikeuttavia menoja saa olla 90?000 euroa, josta Opetushallituksen avustuksen osuus on 72?000 euroa. Perhonjokilaakso Gallup HELSINKI Hannu Ranta Kuljeskelin Helsingin ytimessä ja kysyin vastaani tulleilta ihmisiltä, että missä on Kaustinen ja mitä he tietävät siitä. Suvi Kivelä Musiikkilukion oppimistilat uudistetaan Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa. Niin. Jossain kehä kolmosen takana se on, Antti laukoi. Hanketta vetää oppimistilatiimi, johon kuuluu opettajien ja muun henkilöstön lisäksi myös opiskelijoita. Opetushallitus on myöntänyt ”Musiikkilukion oppimistilojen osallistavan ja monipuolisen käytön kehittäminen” -hankkeelle valtionavustusta. Antin mielestä Kaustisella asuu muutama tuhat ihmistä. –?Musiikkilukion opetustiloja hyödynnetään musiikin opiskeluun ja itsenäiseen harjoitteluun myös koulupäivän ulkopuolella. Rehtori Taina Lehtonen kertoo, että hankkeen tarkoituksena on luoda koulutiloista houkutteleva paikka oppia yhdessä, jakaa osaamista ja verkostoitua sekä hyödyntää ajanmukaisia työvälineitä. työskentelee monialaliikkeessä painajana. ”Kaustisella on usein raveja” Kaustisen musiikkilukion tilat uudistetaan vastaamaan paremmin koulun nykyisiä tarpeita. kertoi olevansa tarjoilija. Milloinkaan ei Emilia ole Kaustisella käynyt. Maaliskuun aikana koko koulu otetaan työpajoissa suunnitteluun mukaan. Ensimmäiseksi jututin miestä, joka kertoi nimekseen Pasi Kankaanpää ja ammatikseen taidekauppias. Lukion toiminta tulee entistä joustavammaksi, oppimista tapahtuu laajentuneessa oppimisympäristössä. Rehtori Taina Lehtosen mukaan tulevaisuuden lukiossa keskeistä on toimintakulttuurin uudistaminen ja uudistuminen. Emilian mielestä Kaustisen nuoriso on paljolti samanlaista kuin nuoriso Helsingissä: –. Antti ei ole koskaan käynyt Kaustisella, mutta hän ryhtyi oitis miettimään sitä millainen Kaustinen hänen mielestään on: –?Siellä on kylänraitti, kunnantalo ja Siwa, Antti otaksui. Utelin myös sitä, että onko satunnainen haastateltavani koskaan käynyt Kaustisen kunnassa ja mikä on Kaustisen asukasluku. Oppimistilojen uudistaminen on jatkoa musiikkilukion aikaisimmille ”Laitteet ja ohjelmistot opetuksessa” (2012-2014) ja ”Osallistavaa ja ohjaavaa arviointia etsimässä” (2013-2014) -hankkeille. –?Oppimisessa ja koulun toiminnassa hyödynnetään tekniikkaa luontevalla tavalla. Siellä täytyy olla musiikkifestivaali, bluesia.... Toki mies muisti myös kesäiset kansanmusiikkijuhlat. –?Kaustinen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston Innovatiiviset oppimisympäristöt -tutkimusalueen kanssa. Jotenkin se on kokoaan suurempi. 16 Lukijan kuva 12.3.2015 . on myyjättärenä R-kioskilla. 2014 ). Ehkä siellä kuitenkin on kiltimpää väkeä ja nuorisoa kuin mitä täällä, Helsingissä on pahiksia, Emilia tuumasi. –?Kaustisen väkiluku on 10?000, Emilia sanoi nopeasti. Kaustisen asukasluku on muuten 4286 (31.12. Kaustisen asukasluvuksi Helli aprikoi 15?000. –?Jotenkin tuttu tuo Kaustinen kyllä nimeltä on. Musiikkilukion 40-vuotista toimintaa juhlitaan vuonna 2016 ainakin jo osittain uudistuneessa oppimisympäristössä. Pasi Kankaanpää tiesi Kaustisen olevan Pohjanmaalla ja että Kaustisella järjestetään usein raveja. Työtavat muuttuvat välineiden myötä. Oppimisen arvioinnin kehittäminen on musiikkilukiossa jatkuva prosessi. Nyt alkavassa hankkeessa uudistetut tilat mahdollistavat tulevaisuuden tietojen ja taitojen paremman saavuttamisen. Antti S. Hanke toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa vuosien 2014-2017 aikana. Emilia V. –?Kaustinen on ihan passeli paikkakunta, Kankaanpää kiteytti. Kaustisella hän otaksui asuvan 5000 ihmistä. Näiden OPH:n hankkeiden aikana opiskelijoiden ja opettajien käyttöön on hankittu muun muassa oppimista edistäviä tietoteknisiä laitteita ja ohjelmistoja, joiden avulla valmistaudutaan myös lukiossa 2016 toteutuviin sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Muutosta tapahtuu tällöin vääjäämättä myös oppimisen arvioinnissa. Johtunee sitten vaikka kansanmusiikista. Tutkija, arkkitehti Mirja Lievonen Jyväskylän yliopistosta on jo vieraillut Kaustisella polkaisemassa projektin käyntiin ja opettajat ovat havainnollistaneet paperille sekä nykyisiä että ihanteellisia oppimisympäristöjä. Milloinkaan hän ei ole Kaustisella ollut. Kankaanpää kertoi takavuosina olleensa Kaustisella taulukaupoilla
Peli on mennyt eteenpäin keskitalvelta. Tilaisuudessa ovat sen turvevarakartoituksen tulokset. Ilman Jere Dahlströmiä pelannut Koskenkorva oli heikoilla, vaikka pääsi kaunistelemaan lukuja toisen jakson viimeisessä vuoroparissa. Ottelu meni Vedolle 0-2 (2-3, 6-8). Tämän viikon tiistaina Virkkalalla oli kontrollikäynti Turussa. Avausjaksolla Vedon ainoan juoksun löi Henri Puputti. tainen toiminta Länsi-Suomessa. Olemme saaneet hyvin tilanteita, mutta joissakin peleissä ovat kotiutuslyönnit olleet hukassa. Vili Ruuska toteaa juoksunopeuden nousseen harjoittelun myötä. tai puh. Suomenmestaruuden vei Joensuu, joka kukisti fi naalissa Seinäjoen. Jatkossa Mikko Rantalahti kotiutti Joonas Suomisen. ilona.karjalainen@gtk.. Arttu Ruuska ensimmäistä kautta ykkösringissä, Tuomas Virkkala potee olkapäätään Halsuan kasvatit vahvasti Vedossa Tuomas Virkkala on tammikusta lähtien käsi kantositeessä sivussa harjoituksista. Ensi kauttaan Vedon ykkösessä pelannut Arttu Ruuska on ollut mukana jokaisessa ottelussa. –?Syöksy meni yli. Ottelujen jälkeen pohdin asioita itse. Tiukoissa tilanteissa tyydytään ykköskärkeen, Ruuska toteaa. Koskenkorva kaatui ratkaisupelissä Kuopiossa Vimpelille SM-pronssi hallisarjasta PERHONJOKILAAKSO Lappajärven Veikkojen painija Petra Olli on esittänyt alkuvuoden aikana erinomaisia otteita kansainvälisen Painiliiton (UWW) kalenteriturnauksissa. UWW maailman ranking, suomalaisten sijoitukset: Naiset 60 kg: 1) Tserenchimed Sukhee MGL, 2) Natalya Golts RUS, 3) Petra Olli FIN, 4) Yulia Ratkevich AZE, 5) Michelle Fazzari CAN. Jakson loppuluvut löi Teemu Isoketo Suomisen juoksemana. Harjoituspelissä Lippoa vastaan hän loukkasi oikean käden olkapäänsä Oulu-hallissa kakkospesän syöksyssä jo ottelun toisessa vuoroparissa 24. Vimpelillä on muutoinkin hyvin jalkoja. –?Puputti oli oikeassa, että olen analyyttinen pelaaja ja kysyn kokeneemmilta pelaajilta neuvoja sekä vinkkejä. Muista suomalaisista kreikkalais-roomalaisessa painissa 20 parhaan joukkoon rankattuja ovat olkapääleikkauksesta toipuva Timo Kallio, joka löytyy sarjan 98 kg sijalta 11 sekä sarjan 85 kg EM-hopeamitalisti Rami Hietaniemi, joka on tällä hetkellä rankattu sijalle 15. Jokerinakin pelaaminen kiinnostaisi olkapään tervehdyttyä. Pallo kimmahti Vedon ykkösvahdin Severi Lassilan jalkaterästä lukkari Janne Heimosen räpylään. Halsuan Toivon kasvatin Tuomas Virkkalan kausi käynnistyi ankeasti. Tietenkin tapahtunut harmittaa. Seminaarissa julkistetaan vastavalmistuneen KaustiSeminaarissa julkistetaan vastavalmistuneen Kaustisen turvevarakartoituksen tulokset. 029 503 5204. Toisella jaksolla Janne Mäkelä, Mikko Rantalahti sekä harhaheitto veivät Vedon 0-4 johtoon. Kreikkalais-roomalainen paini: 85 kg: 1) Melonin Noumonvi FRA, 2) Hassan Saman Tahmasebi AZE, 3) Zhan Belenyuk UKR, 4) Viktor Lörincz HUN, 5) Javid Hamzatov BLR, 15) Rami Hietaniemi FIN. Itselleni kakkosvahdin paikka on mieluisin tontti, Virkkala mainitsee. Tietenkin meillä on parlamentti koolla ottelujen jälkeen kotiväen kesken, Ruuska kommentoi. Avausjaksolla Veto sai ensimmäisen juoksunsa väärillä. Pyydämme ilmoittamaan ruoka-allergioista ilmoittautumiPyydämme ilmoittamaan ruoka-allergioista ilmoittautumisen yhteydessä. Olen ensimmäistä kautta Vedon ykkösringissä ja mukaan pääseminen kiinnostaa. Nivel irtosi olkapään kupista ja etulabrum repesi. Jokeri Mikko Rantalahti hoiti kotiutusvastuunsa luvuin 3/4. 029 503 5204. Veto pelasi kauttaaltaan heikosti. Olkapää vioittui harjoituspelissä Oulun Lippoa vastaan. Toisella jaksolla Janne Mäkelä kotiutti kahdesti ja Mikko Rantalahti kerran. Kolmannessa vuoroparissa sattui pesäpalloilun erikoisuus. 12.3.2015 HALSUA Aulis Hietalahti Halsuan Toivon kasvatit ovat vahvasti tukeneet Vimpelin Vedon otteita SM-hallisarjassa. Se auttaa joukkuetta rohkeaan peliin. Se oli koppi. Lassila joutui iskun jälkeen pelistä sivuun ja tilalle tuli Mikko Kanala ykkösvahdiksi. –?Pelipaikkoja ei ole kesää varten jaettu; hallissa kokeillaan eri vaihtoehtoja. Hän ei halua riskeerata tulevaisuuttaan puolikuntoisena. päivä tammikuuta. Olkapää operoitiin sairaala Neossa Turussa ortopedi Juha Ranteen toimesta. tai puh. Seuraavaksi Olli kisaa maaliskuun lopulla Puolan Walbrzychissa painittavissa alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa, johon Olli lähtee ehdottomana mitalisuosikkina. Tilaisuudessa ovat esillä myös Keski-Pohjanmaan turvevarat ja niiden esillä myös Keski-Pohjanmaan turvevarat ja niiden käyttömahdollisuudet, geoenergia ja GTK:n ajankohkäyttömahdollisuudet, geoenergia ja GTK:n ajankohtainen toiminta Länsi-Suomessa. Toista jaksoa hallitsi Vimpeli. Ottelu meni Seinäjoelle jaksoin 2-0 (4-1, 4-3). Lauantaina Vedon peli ei kulkenut ja JymyJussit hallitsi ottelua jokeri Jukka-Pekka Vainiopään johdolla. Halsuan Toivon kasvateista ovat SM-hallisarjassa pelanneet siepparina Timo Hanhisalo, kakkosvahtina Arttu Ruuska, kolmospolttajana Mikko Kanala, kolmoskopparina Jussi Virkkala ja jokerina Joonas Suominen. Perhonjokilaakson alueelta on tyrkyllä Vetoon runsaasti pelaajia. Puputti kotiutti Kanalan, Rantalahti Puputin, Arttu Ruuska Mikko Haukkalan ja Haukkala Suomisen. Olli kolmas Hietaniemi 15:s Geologian tutkimuskeskus Geologian tutkimuskeskus (GTK) järjestää (GTK) järjestää ENERGIAA MAASTA ENERGIAA MAASTA aamupäiväseminaarin aamupäiväseminaarin 25.3.2015 Kaustisen kunnan valtuusto25.3.2015 Kaustisen kunnan valtuustosalissa alkaen klo 9.00. 98 kg: 1) Artur Aleksyan ARM, 2) Oliver Hässler GER, 3) Cenk Ildem TUR, 4) Ghasem Rezaei IRI, 5) Aleksander Hrabovik BLR, 11) Timo Kallio FIN. salissa alkaen klo 9.00. Ollin edellä sarjan 60 kg rankingissa ovat vain hallitseva maailmanmestari Mongolian Tserenchimed Sukhee sekä venäläinen Natalya Golts. Lisäksi Kannuksen Uran suomisarjajoukkueen Timo Torppa ja Vili Ruuska pelaavat Vedon A-pojissa SM-sarjaa. Sunnuntaina kentälle tuli sisuuntunut Veto. Veteli-Pesiksen kasvatti Olli Heikkala kärsii selkävaivoista, joten hän tulee mukaan kesän kynnyksellä. Sen jälkeen käsi on ollut kantositeessä. Hänellä itsellä on hihassa kakkoskärjen numerona kuutonen. Toinen ensikertalaisen, veteliläisen Tuomas Virkkalan hallipelit olivat ohitse ennen kuin SM-hallisarja oli käynnistynyt. Helmikuun aikana otetut voitot sekä Ranskassa että Ruotsissa ovat nostaneet lappajärveläisen jo kolmanneksi naispainin sarjan 60 kg maailman rankingissa. Lönnmarkin suunnitelmat eivät ole yleisesti tiedossa. Hyvinkään Tahkoa vastaan kahdeksasta yrityksestä tuli yksi juoksu kotiutuslyöntikisassa. Veto johti toisella jaksolla ottelua jo 2-8. OHJELMA: OHJELMA: 8.30 Ilmoittautuminen ja kahvit 8.30 Ilmoittautuminen ja kahvit 9.00 Ajankohtaiskatsaus GTK:n tutkimustoimintaan 9.00 Ajankohtaiskatsaus GTK:n tutkimustoimintaan Länsi-Suomessa Länsi-Suomessa Aluejohtaja Olli Breilin Aluejohtaja Olli Breilin 9.30 GTK:n tehtävät energiatutkimuksissa 9.30 GTK:n tehtävät energiatutkimuksissa esimerkkinä geoenergia ja sen kasvupotentiaali esimerkkinä geoenergia ja sen kasvupotentiaali Toimialapäällikkö Hannu Lahtinen Toimialapäällikkö Hannu Lahtinen 10.00 Keski-Pohjanmaan turvevarat ja turvevarojen 10.00 Keski-Pohjanmaan turvevarat ja turvevarojen tilinpito tilinpito Geologi Tapio Toivonen Geologi Tapio Toivonen 10.30 Kaustisen kunnan soiden turvevarat ja niiden 10.30 Kaustisen kunnan soiden turvevarat ja niiden käyttömahdollisuudet käyttömahdollisuudet Geologi Teuvo Herranen Geologi Teuvo Herranen 11.00 Keskustelu ja yhteenveto 11.00 Keskustelu ja yhteenveto 11.30 Tilaisuuden päätös 11.30 Tilaisuuden päätös Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen 20.3.2015 mennessä 20.3.2015 mennessä Ilona Karjalaiselle: Ilona Karjalaiselle: ilona.karjalainen@gtk.. Teemu Isoketo ja Mikko Kanala loivat hyvin kolmostilanteita, mutta siihen peli tyssäsi. Vedon kotisivuilla Arttu Ruuska sai mairittelevat lausunnot Henri Puputuilta lahjakkuudestaan ja analyyttisyydestään. Vetelin Tuomo Lönnmarkin ja Halsuan Mikko Kanalan esimerkkiä on seurattu tunnollisesti. Suurimmat vaikeudet olivat kotiutuslyönneissä. Jokerina pelannut Kossun Mikko Mahlamäki löi ottelussa viisi juoksua ja tasoitti huomattavasti lukuja. Neljännessä vuoroparissa Veto pisti tuulemaan. 17 Perhonjokilaakso . Lauantaina epäonnistunut Puputti pelasi sadan prosentin pelin. sen yhteydessä.. PERHONJOKILAAKSO Vimpelin Veto nousi hyvin lauantain heikosta pelistään SM-hallisarjan finaaleissa
Armas Höglund KP-V 5:10, 3. Mikko Kinnunen K-PV 18:58, 3. Tuominiemi Rinna 2.30, 3. Teemu Simoinen HalTo 4:44, 2. Hakala Teemu 12.47, 6. Tytöt 14 v: 1. Osuuksiensa nopeimmat ajat tekivät Kalle Himanka (Kalajoen Junkkarit), Elsa Haikara (Nivalan Urheilijat), Lauri Peltola (KP-V), Veera Huntus (KP-V), Aapo Taipale (VetU) ja Sanni Haikara (Nivalan Urheilijat). Elina Huusko VetU 13:11. Tytöt 10 v: 1. M18 10 km: 1) Robin Still IF Brahe 36.57,3. Miehet kuntosarja: 1. Emma Parkkila 2:58, 2. Vanessa Pöyhönen VetU 8:43. Jylhä Riko-Matti 1.25, 2. VetU:n juniorit kirivät kolmanneksi 10-vuotiaat tytöt vaihtoalueella odottamassa oman osuutensa vuoroa. Niilo Huhtakangas KP-V 7:15. N08 1 km: 1) Iiris Heikkinen Kokkolan Veikot 4.39,0, 2) Elli Rauma Kaustisen Pohjan-Veikot +1.02,1, 3) Mia Huhtakangas Kaustisen Pohjan-Veikot +1.31,3. Kivelä Taneli 9.05, 7. Vesa Peltoniemi KP-V 19:27, 5. lk, tytöt 1,0 km: 1. 1.-2. Simoinen Jani 8.01, 2. Salli Hietalahti Halsuan Toivo 7:19, 4. Muutama hiihtäjä lyhensikin lenkkiään juuri tuulen vuoksi. Lunta reitillä kyllä riitti, sillä järjestäjät lyhensivät ja muuttivat reittiä. Siru Koskela HalTo 3:47, 3. Jari Mäkelä VetU 17:53, 3. Nea Pulkkinen VetU 8:03, 6. Miehet kilpasarja: 1. Hakala Tuukka 8.39, 5. Emma Anttila PerhKi 7:23, 5. M55 5 km: 1) Arto Koivuaho Haapajärven Kiilat 16.53,7. Kaustisen PohjanVeikkojen ykkösjoukkue oli viides. N50: 1) Marja-Leena Juoperi ViHs 1.06.10. Pasi Pesola KP-V 18:57, 2. Aapo Haukilahti Vetelin Urheilijat 7:14, 2. Huikko Noora 7.25, 4. Atte Taipale VetU 11:27, 4. Veteli: Perhonjokilaakso-cupin kolmas osakilpailu keskiviikkona 4.3. Kisa käytiin Kaustisen urheilukentän maastossa ja ladut olivat kohtuullisessa kunnossa aamun muutamasta lämpöasteesta huolimatta. Fanni Honkonen PK 9:42, 12. Rokala Max 4.56, 3. –?Hiihtoa viivästettiin viikolla, kun tuli palautetta, että monilla jää hiihto väliin lomaviikolle järjestetyn matkan takia. 3.-4. Sulo Höglund KP-V 9:31. Liina-Maija Hietala 4:07, 4. M70: 1) Aarne Lehtisalo ViHs 57.05, 2) Aarno Mars EU 59.02. Elli Myllymäki 11:20, 3. Neea Hanhikoski KP-V 6:54, 10. Pojat 16 v: 1. Hannu Yrttikoski Perhon Kiri 19:32, 6. Jylhä ReijaElina 5.58, 2. Laasasenaho Susanne 16.43. Opasteita olisi kaivattu lisää varsinkin kuntakeskuksen alueelle ja sen lähistöön, mutta ilmeisesti muuallekin, koska joku ei ollut löytänyt Möttösen koulua ollenkaan. Tuominiemi Silla 5.41, 2. M60: 1) Antti Karjanlahti LeJy 47.55, 2) Esko Hyyppä ViHs 54.31, 3) Risto Ala-Mattinen LeJy 56.37, 4) Pekka Kellokoski NoU 1.05.00. Myös sää suosi tapahtumaa puoleenpäivään saakka, mutta sitten tuuli kävi turhan voimakkaaksi. Tytöt 6 v: 1. Lumitilanne on viime vuosina ollut sellainen, että asiaa on pakko katsoa uudelleen, Sahlgren pohti. Känsälä Kerttu KP-V 6:28, 2. M08 1 km: 1) Pyry Huhtakangas Kaustisen Pohjan-Veikot 3.46,5, 2) Max Rokala Halsuan Toivo +2,2, 3) Aatu Paaso Sievin Sisu +3,7, 4) Anselmi Taipale Vetelin Urheilijat +46,7. M65 5 km: 1) Ilpo Åivo Vetelin Urheilijat 25.16,3. Reija-Elina Jylhä Halsuan Toivo 13:32. Saana Peltola Siilinjärven HS 19:14, 2. Riihimäki Aune 8.45, 5. Sulo Peltoniemi KP-V 8:23, 9. Akseli Huusko VetU 5:01, 4. Tytöt 12 v: 1. Sahlgren arveli, että säiden muuttumisen ja lumenpuutteen vuoksi hiihto saatetaan jatkossa palauttaa alkuperäiselle paikalleen koululaisten hiihtoloman päättävään viikonloppuun. Jussinmäki Pietari 6.33, 2. Tytöt 8 v: 1. Janne Huhtakangas KP-V 17:41, 2. lk, pojat 2,0 km: 1. Nuorisoviestin jälkeen kisoissa hiihdettiin myös henkilökohtaisia matkoja, joihin osallistui nelisenkymmentä hiihtäjää. Ruuska Juho-Kusti 10.17, 6. Emma Kolehmainen KP-V 7:53, 4. M50: 1) Heikki Roimas KT 43.54, 2) Pekka Ollikainen SHS 44.52, 3) Martti Mäkelä Häjyt 46.24, 4) Kari Uusitupa ViHs 46.52, 5) Aki Saukkokangas EU 46.54, 6) Kalevi Kivipelto ViHs 47.03, 7) Ossi Laurila LaVe 48.08, 8) Vesa Eklund HSH 49.17, 9) Hannu Yrttikoski PK 50.20, 10) Hannu Antintupa KJV 54.42, 11) Heikki Hakala KJV 57.09, 12) Timo Hanhikoski KJV 1.00.30. Tatjana Eskolin 21:12. lk, pojat 1,7 km: 1. Päivähän vaihdettiin lauantaiksi pitkän matkan takaa tulevien osallistujien toiveesta, koska näin he voivat yöpyä täällä ja ehtivät töihinsä maanantaiksi levänneinä, Raija Sahlgren selitti. Nuorisoviesti (1,5+1,5+2,0+2,0+2,0+2,0 km): 1) Sievin Sisu 41.10 (Miina Koivisto 6.18/2, Sara Kukkola 6.39/4, Kaapo Paaso 8.03/7, Jenni Kukkola 7.24/3, Ville Vesaluoma 6.03/2, Nita Paaso 6.41/2), 2) Kalajoen Junkkarit 41.13 (Kalle Himanka 5.48/1, Sanni Vuollet 6.28/2 Janne Juhola 7.49/5 Alisa Vuollet 7.13/2 Iida Vuollet 6.53/4 Nelli Mustola 7.00/4), 3) Vetelin Urheilijat 41.48 (Aapo Haukilahti 7.07/8, Elli Siirilä 6.54/5, Atte Taipale 7.27/2, Iida Haukilahti 7.28/4, Aapo Taipale 5.51/1, Essi Tyynelä 6.58/3), 4) Nivalan Urheilijat 41.51 (Santtu Suni 6.41/4, Elsa Haikara 5.42/1, Pauli Kivirinta 7.39/3, Salla Suni 8.19/5, Tuukka Suni 6.54/5, Sanni Haikara 6.33/1), 5) Kaustisen Pohjan-Veikot-1 43.09 (Santtu Aho 6.58/7, Emma Kolehmainen 7.17/7, Lauri Peltola 6.42/1, Veera Huntus 7.02/1, Jalmari Höglund 7.30/7, Elli Myllymäki 7.38/7), 6) SK Åsen 44.27 (Anton Forsström 6.53/6, Marion Forsell 6.32/3, Lucas Hansén 7.42/4, Ada Brännkärr 8.32/6, Gustav Forsell 7.26/6, Ellen Bäck 7.21/6), 7) Kannuksen Ura 46.44 (Jani Vilppola 6.45/5, Oosa Paavola 7.06/6, Eemeli Katajalaakso 7.52/6, Anni Kotimaa 11.06/9, Miika Mutka 6.41/3, Enni Katajalaakso 7.11/5), 8) SK Åsen-2 49.54 (Kalla Pajala 6.35/3, Fanny Hongell 7.43/8, Edvin Brännkärr 9.40/9, Julia Renlund 9.07/8, Clara Granholm 8.43/9, Amanda Hansén 8.04/8), 9) Kaustisen Pohjan-Veikot-2 52.32 (Sulo Höglund 9.05/9, Emma Kangas 9.01/9, Sulo Myllymäki 8.28/8, Sandra Höglund 8.53/7, Santeri Känsälä 8.08/8, Salla Aho 8.53/9). Oskari Honkonen PK 7:21, 3. Vetelin Urheilijoiden ykkösjoukkue nousi kisan aikana kahdeksannelta sijalta kolmanneksi. Severi Honkonen Perhon Kiri 8:46, 2. Viinilaaksohiihtely sunnuntaina 8.3. Essi Tyynelä VetU 10:25, 2. –?Latu oli oikein hyvässä kunnossa, ja järjestelyt pelasivat. Lämpötila oli reilusti plussalla. Harju Daniel 4.51. Känsälä Rebekka KP-V 5:50, 6. Rokala Erica 6,21, 3. Lauri Peltola KP-V 10:25, 2. 5.-6. Pojat 8 v: 1. Onni Mäkelä VetU 9:55, 5. lk, tytöt 2,0 km: 1. Tikkakoski Oskari 11.09, 4. Elias Huhtakangas KP-V 4:09, 2. Simola Kerttu 10.29. Santtu Aho KP-V 7:41, 4. Jani Simoinen HalTo 10:50, 3. Anselmi Taipale VetU 5:25, 6. N yl: 1) Malin Källman SportiaMatson 47.54, 2) Hanna Kuha LaVe 53.03, 3) Merja Honkonen-Pohjonen PK 54.24, 4) Sanna Honkonen Kyyjärvi 59.32, 5) Heli Mäkelä AU 1.00.37. Erica Rokala HT 8:00, 5. Tulokset: M yl. Ella Pesola KP-V 6:52, 9. Kivelä Tuomas 12.10, 5. Veera Huntus KP-V 10:36, 3. Karvonen Eetu 14.42. Henri Lassila VetU 18:31, 4. Penttilä Antti 7.30, 3. Rajakangas Rami 11.29, 7. Haanenhiihdossa osallistujia 113. Hietalahti Karoliina 4.14. 5 km: 1) Elina Mäkitalo Himangan Urheilijat 16.34,0, 2) Eeva Palosaari Oulun Hiihtoseura +27,8, 3) Henna Rautiainen Himangan Urheilijat +1.51,3, 4) Jessica Hinkka IK Falken +3.09,3. Mikkonen Julius 9.49, 3. Aaro Åivo 22:07. lk pojat 1,0 km: 1. PERHO Sakari Vainionpää –?Hiihtäjiä oli kautta Suomen Helsingistä Kemijärvelle, mutta osallistujamäärä jäi silti odotetusta, kertoi lauantaina Perhossa järjestetyn Haanenhiihdon kokemuksia Perhon nuoriso-kulttuurisihteeri Raija Sahlgren. 15 km: 1) Eric Storvall IK Kronan 46.15,9, 2) Jari Kalliokoski Vetelin Urheilijat +2.35,5, 3) Janne Huhtakangas Kaustisen Pohjan-Veikot +4.19,2, 4) Hannu Paaso Sievin Sisu +4.59,4. Lahti Riku 3.45, 5. Iisakki Jussinmäki Halsuan Toivo 8:26, 6. Essi Ylönen Perhon Kiri 7:18, 3. M yl: 1) Keijo Piippolainen PieHi 44.18, 2) Jouko Lehtelä AA 44.29, 3) Tero Kuha LaVe 45.18, 4) Henri Lassila VetU 45.53, 5) Veli-Matti Hietamäki Kauhava 46.34, 6) Ulf Stenmann SportiaMatson 48.28, 7) Saku Jokela HalTo 52.32, 8) Miro Piippolainen PieHi 58.43, 9) Jussi Hilli ViHs 1.08.34. Max Rokala HT 5:03, 5. M45 10 km: 1) Tage Ray IK Falken 33.25,4, 2) Kenneth Hinkka IK Falken +4.14,7, 3) Patrik Still IF Brahe +4.14,9. Matka oli 14 kilometriä. Kauppinen Oskari 8.58, 6. Pyry Huhtakangas KP-V 4:49, 3. Penttilä Ville 7.16, 5. Retkisarja: 1) Kalle Nygård AA 51.21, 2) Vesa Lassila VetU 59.18, 3) Heimo Nurkkala LaVe 1.00.10, 4) Suvi Lehtelä AA 1.07.33, 5) Minna Kuoppala LaVe 1.20.56. Jalmari Höglund KP-V 11:15. Hautakoski Emma 2.00, 2. Korpinen Jere 16.14. 5.-6. Jeremias Kangas Halsuan Toivo 8:34, 7. Hietalahti Pyry 12.05. Juha Lerssi 19:33. Kunelius Jenna 13.51, 3. 1.-2. Josefi ina Kangas Halsuan Toivo 5:24, 5. 3.-4. Ruska Isosaari VetU 12:37, 5. Rauli Lassila VetU 19:15. Aatu Rannila 9:37. Tedro Romek 3.34, 4. Ringa-Ilona Jylhä Halsuan Toivo 7:33, 11. Vatpakan maastoissa. Vimpeli: 24. –?Joillekin hiihto olisi sopinut paremmin sunnuntaina. Perhonjokilaakso KAUSTINEN Sanni Aho Lähiseutujen nuorten hiihtäjien kova kisa käytiin sunnuntaina Kaustisen kisoissa hiihdetyssä nuorisoviestissä. Lakanen Inka Perhon Kiri 6:31, 2. N18 5 km: 1) Venla Poikkimäki Sievin Sisu 22.46,6. Sandra Höglund KP-V 13:24, 6. Akseli Jussinmäki Halsuan Toivo 18:51, 2. Otto Honkonen PK 5:41, 4. N yl. Halsua: Koululaisten hiihtokilpailut tiistaina 3.3.2015 Käpylässä. 18 Tuloksia 12.3.2015 . Hautakoski Ella 9.39, 7. Pietari Jussinmäki Halsuan Toivo 14:33. M16 5 km: 1) Axel Aurén SK Åsen 18.03,4, 2) Eelis Valikainen Kalajoen Junkkarit +40,4, 3) Teijo Impola Kalajoen Junkkarit +2.11,9. Pojat 6 v: 1. Mukaan oli ilmoittautunut yhdeksän joukkuetta. Aapo Taipale VetU 9:05, 3. Riko-Matti Jylhä Halsuan Toivo 5:57, 7. Iina Koskela HalTo 10:42, 4. Eskarilaiset, tytöt 0,4 km: 1. Pojat 10 v: 1. Melender Hilla 9.29, 6. Vedenpää Riku 2.21, 3. Rebekka Pöyhönen VetU 10:40. Kaustisen kisojen nuorisoviestissä voitto meni Sieviin. Roosa-Maria Jylhä Halsuan Toivo 11:30. Maissi Peltoniemi KP-V 6:31, 7. Salla Aho KP-V 15:43. Eskarilaiset, pojat 0,4 km: 1. N16 5 km: 1) Hanna Ray IK Falken 18.29,3, 2) Elin Björk IK Falken +1.32,0, 3) Mari Seppälä Haapajärven Kiilat +2.49,4. Loviisa Kalliokoski Perhon Kiri 10:09, 2. Koskela Iina 7.55, 2. Emilia Hanhikoski KP-V 13:32. Hietalahti Salli 7.24. Lakanen Eetu Perhon Kiri 9:15, 4. IIda Paavola KP-V 6:52, 8. Simoinen Teemu 4.38, 2. Hiihdettävänä oli kuusi osuutta, joiden pituudet vaihtelivat puolestatoista kilometristä kahteen. Nella Aho 10:28, 13. Sisu Peltoniemi KP-V 8:23, 5. Jussinmäki Iisakki 6.02, 4. Pitkään ykkössijaa piti Kalajoen Junkkarit, joka taipui viimeisellä osuudella Sieville ja jäi toiseksi kolmen sekunnin erolla. Eemeli Honkonen PK 6:17, 8. lk, tytöt 1,7 km: 1. Asko Huntus KP-V 19:24, 4. Pojat 14 v: 1. Naiset kilpasarja: 1. Pojat 12 v: 1. Naiset kuntosarja: 1. Tytöt 16 v: 1. Mitri Lerssi 10:18, 6. Veera Anttila Perhon Kiri 10:19, 2. Sahlgren totesi, että vaikka palaute oli pääosin kiittävää, parannettavaa aina jää. Elli Rauma KP-V 7:08, 3. Kangas Jeremias 7.38, 4. Hiihtäjät olivat 10-14 -vuotiaita tyttöjä ja poikia. Salmela Aleksanteri 10.22, 8. Juha Lerssi 19:33. M65: 1) Sauli Honkala PieHi 51.18, 2) Seppo Törmä LeJy 55.00, 3) Matti Etelämäki LaVe 55.02, 4) Henry Kattilakoski EU 1.06.11
Voitto tarkoittaa sitä, että Kyky-Betset raivasi paikan lentopallon ykkössarjan fi naaliin ja LMLkarsintoihin. 12.3.2015 Menestysvalmentaja Jukka-Pekka Kauhasen valmennuksesta debytoinut Turoveli hallitsi näytöstyylin Seinäjoella tiistaina ajetun Suomen Cupin karsinnan lopputapahtumia. –?Etsin omistajaporukalle kohtuuhintaista näppärää starttihevosta, jolla pääsisi heti kilpailemaan. Ratsastuskilpailut Takalan tallilla Kaustisen sunnuntairavit jouduttiin peruuttamaan huonojen rataolosuhteiden vuoksi. Ennätyksensä Salla teki 60 metrillä 9,36. Keijo Maliniemi Turoveli palasi voittajaksi Kaustislaisen Bon Bon Teamin omistama Bonhomme teki komean paluun voittokantaan Ylivieskan perjantairaveissa. –?Bonhomme lähti itsestään kovaa, mutta oli pienestä kiinni, että päästiin keulaan. Taikajuoma auttoi isännät voittoon 16-14 ja loppu oli juhlaa. –?Tämä on niin hyvä hevonen, että sen kanssa ei ole tarvinnut tehdä mitään taikoja. Lauantaina KB yllätti itsensä ja kannattajat hurjalla 0-3 voitolla Lempäälässä ja sunnuntaina nähtiin kotibunkkerissa hirmuinen taistelu. Petri Klemola valmentama Proud Leader jatkoi voittokulkuaan Nuorten Sarjassa. Akaa vei ekan koitoksen 1-3. Matti Peltoniemi KP-V:n nuoret menestyivät Tampereella Sunnuntaina 8.3. Liigasta karsimaan joutuvat jumbo Liiga-Särkät Kalajoelta ja Liiga-Riento Joensuusta. Oli valmentajaurani suurimpia haasteita saada tällainen hevonen valmennukseen, ja kiva oli aloittaa voitolla, Jukka-Pekka Kauhanen iloitsi lähdön jälkeen. Hannu Kalliojärvi KyKy kohti fi naalikarsintoja KB:n joukkue erätauolla Lempäälässä Huipan pönikän ympärillä keskittymässä. Ei tässä kannata miestä kovin korkealle nostaa, kun tällaisella hevosella pärjää. Veli-Erkki Paavolan mukaan peitenimen takana ovat Petri LahtiLuopa, Petri Patovitsi ja veljekset Rimpioja Kälviältä. Omat ennätykset Julia teki myös 60 metrillä 8,54, pika-aidoissa 9,83 ja kiekossa 32,54. Sisäradalla kolmantena matkannut Wireless pääsi kaistaa vaihtamatta etenemään keulahevosen kantaan ja täydensi kaksariparin. Keijo Maliniemi Bonhomme loisti Ylivieskassa Viikonvaihteessa betonimiehet olivat aivan mahtavia, Lempäälän Kisa taipui vasta ratkaisevassa kultaisessa erässä 16-14. KB johti jo turvallisen tuntuisesti 12-7 ja 13-9, mutta niin vaan tulivat liigajyrät rinnalle ja ohi 13-14 ja ottelupalloon. Kyläpäällikkö Eero Ylitalo rummutti kilpaa LeKin patteriston kanssa ja sai tukea Kyky-Betsetin kannattajilta, joita paikalla reilut 300. Liigakarsinnat alkavat 21.3. Kaustisen ravit peruttiin Maanantaina 16.3. Halliennätystään kohensi myös Joona Ali-Haapala kellottaessaan P11-sarjan 60 metrillä ajan 10,11. Parhaasta saavutuksesta vastasi hopealle keihäsennätyksellään 37,46 yltänyt Julia Kivinen, tulos oikeuttaa neljänneksi Suomen T14-tilastossa. kilpailtiin 1-tason koulukilpailuja Takalan tallilla. Kävin netistä Bonhommen startit läpi ja sitten vähän kuulosteltiin, minkä tyyppinen hevonen se on. Kolmannen luokan voitti Siiri Hietalahti hevosellaan Leidi, prosenteilla 65 ja toiseksi sijoittui Karita Granvik Artulla, 64,4%. –?Turoveli oli kiistatta vuoden 2013 paras ja viime vuoden nopein suomenhevonen. Veli-Erkki Paavolan ohjastama Bonhomme lähti seiskaradalta ja pamautti ensimmäisen kaarteen alussa johtopaikalle. Seuratkaa somea ja KykyBetsetin kotisivuja missä otteluista pikaisesti tiedotetaan. Bonhomme sai kolmannella puolikkaalla rauhoittaa vauhtia, eikä sillä ollut 16,0-vauhtisella päätöspuolikkaalla mitään ongelmia pitää muut takanaan. Otan epäonnistumisen omaan piikkiin. Jos kaikki menee hyvin, niin Kaustisen T76-ravit kuuluvat ruunan jatko-ohjelmaan, Paavola suunnitteli. –?Uskon, että Turoveli tulee vielä takaisin. Toto4-pelin päätöskohteessa Heikki Hietanen kannusti Timo Salmelan valmentaman Beach Duken toiseksi. 19 Perhonjokilaakso . Ville Pohjolan ohjastama Magnifi k C.D prässäsi viimeisellä takasuoralla itsensä keulaan ja jatkoi selvään voittoon. Näillä perustein valinta tehtiin, Veli-Erkki Paavola taustoitti. Finaaliin astelee Kyky-Betsetin vastustajaksi joko Akaa Volley tai Mikkelin Passarit, jotka ratkovat paremmuutta keskiviikkona. Minulla kävi sellainen moka, että hevosta ei nesteytetty Ruotsista tulon jälkeen. Ensimmäisessä luokassa kisaili joukko reippaita nuoria ratsastajia, heistä jokainen sai palkinnon. Siinä ei ole mitään sellaista, mikä estäisi sitä nousemasta sille tasolle, missä se on parhaimmillaan ollut, Kauhanen vakuutti. Kävin läpi ainakin 20 hevosta, ja Tapio Björkrothin kautta tuli tieto, että tällainen olisi Ruotsissa tarjolla. Ennätysyleisön edessä pelattu ottelu oli jotain aivan mahtavaa. Ruunan aineenvaihdunta alkoi toimia, ja se rupesi hikoilemaan. Kaustisen Pohjan-Veikkojen nuoret menestyvät hienosti Tampereella viikonvaihteessa käydyissä yleisurheilun hallikisoissa. Neljännestä ulkoparista kirinsä aloittanut Proud Leader puristi päätösmetreillä ohi vetoapu tarjonneen Jasuliton ja kuittasi 2000 euron ykkösrahat tuloksella 20,7/2100m. Rainer Björkrothin Magnifi k C.D oli lämminveristen 2600 metrin tasoitusajon suvereeni hallitsija. Pitkältä takamatkalta kiihdyttänyt ruuna eteni etusuoran alussa kolmanteen pariin ulos, mistä se aloitti nousunsa päätöskierroksen alussa. Kun Tapani Huopanan omistama Turoveli siirtyi loppusuoran alussa keulaan, näytti että radalla liikkui vain yksi hevonen, niin vakuuttavalla tavalla se hyvästeli muut. Nyt nähtiin sellaista Bonhommea, mitä on odotettu, Veli-Erkki Paavola myhäili. Pidän Bonhommea ihan oikeana hevosena, joka tulee varmasti pärjäämään sarjoissaan. Elisa Heikkala saavutti T13 kuulassa pronssia lukemin 11,92 ja keihäässä neljäs sija tuli ennätyksellä 32,55. –?Oulun startin jälkeen Bonhomme sai nesteytyksen ja oli Ylivieskassa paljon parempi. –?Ensimmäiset startit eivät menneet niin kuin oli toivottu. Pitkään jatkunut vesisade ja seitsemän asteen keväinen lämpötila sulatti Kaustisen raviradan kaviouraa niin, että ei ollut enää turvallinen osallistujille. Ykkössija oli Ville Karhulahdelle kauden neljäs. Kultainen erä ja jännitys huipentui LeKin takaaajoon. KENUBIILI SAAPUU KESKIPOHJANMAALLE. Palkintosijan nappasi myös Salla Koskimäki ollen T11 kuulassa kuudes tuloksella 8,57. Hevosen omistava Bon Bon Team on rekisteröity Kaustiselle. Ville Karhulahden ohjastama Fuzz johti Mantorpissa sunnuntaina ajettua 1640 metrin ryhmäajoa ensimmäisestä kaarteesta maaliin ja pysäytti kellot aikaan 13,6a. Maria Jääskä voitti oman eränsä T12-sarjan 60 metrillä hienolla ajalla 8,88. Ykkössarjan fi naali pelataan mahdollisesti jo viikonloppuna kaksiosaisena, ratkaisu tarvittaessa kultaisessa erässä. klo 9-10 Perho MOL klo 12-13.30 Kokkola, Länsipuisto klo 13.30-15.00 Kokkola, Centria klo 16-17.30 Pietarsaari, kävelukatu Mukana menossa: Antti Kurvinen Tarjolla juotavaa ja pientä purtavaa! Tule ja tutustu aurinkopaneeleilla toimivaan Keskustanuorten kampanja-autoon, laitetaan yhdessä Suomi kuntoon! Maksaja: Keskustanuorten Keski-Pohjanmaan piiri ry. Käärmekeittoa oli nautittu sopivasti ja on kuulemma Huipan pönikässä on vielä keväänkin varalle. LeKi oli pakkovoiton edessä ja veikin varsinaisen matsin erin 2-3. Riittää, kun on valjastettu, annettu vähän ruokaa ja treenattu. Luokkien tsemppipalkinnot meni ratsukoille Aino Viiperi ja Indira sekä Suvi-Tuuli Lappi ja Prinssi. Luokassa kilpailivat Janina Granvik Venla, Pinja Lehtimäki Usva, Vilma Klemola Väiski, Eerika Niemitalo Venla, Rosalia Niemitalo Väiski, Aada Tarvonen Sofokles. Toisen luokan voitto meni ratsukolle Karatariina Kangas hevosellaan Fisu prosentein 66,95 ja toiseksi sijoittui Jenni Väisänen Olivialla, 65%
10 pist., 2. klo 18 KOKOUS ti 17.3. Lisätiedot: Ympäristötarkastaja Jonna Heinänen, puh. Tieto mahdollisista muutoksista löytyy järjestävän seuran sivuilta. klo 16. Edullista ajoa 800 e. 20 12.3.2015 . Väri sininen. 0295 018 790, etunimi.sukunimi@avi.. Siemenvaraukset P. 050 5377 844. 043 8200 161. Pahoittelemme raivaustyöstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa. Päätöksen nähtävilläolo: Päätös on kuulutusaikana yleisesti nähtävillä 10.3.9.4.2015 Vetelin kunnanvirastossa, Kivihyypäntie 1 ja Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa, Wolf. Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat jäsenten nähtävillä 12. ja su 15.3. 0400-258245 www.konstaan.com • Puh. Perhonjokilaakson Diabetesyhdistys ry:n KEVÄTKOKOUS Kaustisen Baptistisrk Pajalantie 4 la 14.3. Myydään luomu-pyöröpaaleja Vetelissä. OP Perho PERHON OSUUSPANKKI Hallitus Länsija Sisä-Suomi Ympäristölupavastuualue ILMOITUS YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖKSESTÄ Saaja: Tyynelä Kari, Tuohimaantie 94, 69850 Patana Diaarinumero: LSSAVI/45/04.08/2014 Toiminta ja sijainti: Maidontuotantotoiminta ja sen laajentaminen Vetelin kunnan Korpilahden kylässä tiloilla Soidinkangas (924-402-17119) ja Pellonpää (924-40217-58). Valitusaika päättyy: 9.4.2015. 040 9640814. Tervetuloa! KUTSU VARSINAISEEN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN Kaustisen Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuspankin varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään torstaina 26.3.2015 klo 19.00 alkaen Kaustisen Osuuspankin kokoustiloissa osoitteessa Kaustintie 3, Kaustinen. Pyydämme maanomistajaa ottamaan yhteyttä urakoitsijaamme, jos raivaukselle on erityisiä esteitä. Myydään virkeä ja iloinen, seuraa vailla oleva, pieni villakoira, 1v. Päätös on lisäksi luettavissa www.avi.. Kilpailu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 18.30. P. klo 19. klo 19. 045 3311 611. Vanhemmissa sarjoissa palkitaan kolme parasta. VETELIN YRITTÄJIEN KEVÄTKOKOUS Pizzeria Uunon kokoushuoneessa torstaina 26.3. Halutaan vuokrata asunto Perhon keskustasta mahdollisimman pian. Ke 18.3. Kokousasiakirjat Hallituksen ehdotukset sekä pankin tilinpäätöstä koskevat asiakirjat ovat jäsenten nähtävinä 16.3.2015 alkaen pankin konttorissa osoitteessa Kaustintie 3, Kaustinen. 040 5082 420. mennessä . Pe 13.3. Vuokralle tarjotaan saunallinen rivitalokaksio Vetelin keskustasta. Tervetuloa! Tervetuloa! Maastohiihdon Perhonjokilaakso-cup 2015 Perhonjokilaakso-cup 2015 päättyy keskiviikkona 18.3.2015 Perhossa. klo 19 SANA JA RUKOUS laulaja-evankelista Jarkko Nieminen vierailee Olet sydämellisesti tervetullut tilaisuuksiin! Lippuja ennakkoon: lipputoimisto.. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. 040 9612 811 tai 0400 643 866. 0400-303 312, ari.vertanen@pp1.inet.. P. klo 19. klo 18 Liput 8,Liput 8,Late lammas Late lammas -elokuva -elokuva ELENIA RAIVAA SÄHKÖJOHTOALUEITA Urakoitsijamme Metsänhoitopalvelu Vertanen Ari T:mi raivaa puustoa KJjohdoilla. Pakkasraja -15 astetta. 6 pist., 4. Raivaus perustuu sähköturvallisuusmääräyksiin ja kuuluu toimenpiteisiin, joilla parannamme sähkönjakelun varmuutta. P. klo 19.00. Raivauksessa puustoa joudutaan karsimaan ja kaatamaan joskus myös piha-alueilta. Markone Oy 040 9639 532. Kaustinen 19. Ostetaan säilörehua. Ilmoittautumiset maanantaina sähköpostilla kello 21.00 mennessä järjestävälle seuralle. P. P. Autojen katsastuskorjaukset, huollot ja kaikenlainen hitsaus. Lisätietoja elokuvista www.kaustinen.. Avoinna: Pe 22-04 La 20-04 La 20-04 www.konstaan.com • Puh. Liput 10,Luokkakokous Luokkakokous Pe 13.3. Perhonjokilaakso MYYDÄÄN SEKALAISTA OSTETAAN VUOKRATAAN Viihde&ravintola Tiedotukset Kokouksia Sekalaista Rivit Tilattu paikallislehti on ykkönen omalla alueellaan. /lupa-tietopalvelu. päättyy keskiviikkona 18.3.2015 Perhossa. 14.3. Lisätietoja: Metsänhoitopalvelu Vertanen Ari T:mi puh. jne.) Kaikki palkitaan 12-vuotiaisiin saakka. Tottunut lapsiin, eläinlääkärin tarkistama, rokotukset kunnossa. Kaustinen P. PE 13.3. 0400 755 988. päivänä helmikuuta 2015 KAUSTISEN OSUUSPANKKI Hallitus Torstaina 26.3.2015 klo 18.30 Sillanpään kartanolla, Lokasaarentie 5, 69750 Sillanpää. Sarjat: T6 400 m P6 400 m T8 800 m P8 800 m T10 1,5 km P10 1,5 km T12 2 km P12 2 km T14 2,5 km P14 2,5 km T16 2,5 km P16 4 km N 4 km M 7,5 km N kunto 2,5 km ja M kunto 5 km. Su 15.3. KUTSU VARSINAISEEN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEEN Perhon Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuspankin varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään torstaina 26. DISCO JA DISCO JA KARAOKE KARAOKE Maakunnan ykköspaikka! Maakunnan ykköspaikka! MATTI MATTI NYKÄNEN NYKÄNEN LA LA 14.3. 0400 755 988.. Liput 10,klo 19. Kilpailu alkaa poikkeuksellisesti jo klo 18.30. 040 7052 693. Järjestävät seurat: Halsuan Toivo, Kaustisen Pohjan-Veikot, Perhon Kiri ja Vetelin Urheilijat Cup-pisteet kertyvät kahdeksalle parhaalle (1. 0400-258245 PE 13.3. Kaustisen torilla lauantaina klo 9-12 Kalajokista, erittäin hyvää ruokaperunaa: Pito, Van Gogh, Velox, Rosamunda, Siikli, Puikula. Hallitus kokoontuu kello 18.30. 8 pist., 3. ja su 15.3. Osallistumisoikeus osuuskunnan kokoukseen on jokaisella pankin jäsenellä. Liput 10,la 14.3. Tiedustelut P. Ilm. Perho, -Kivikangas Poranen, -Saunakylä, -Lahdenperä, -Möttönen, Salamajärvi -alueella 15.3. Osallistumisoikeus osuuskunnan kokoukseen on jokaisella pankin jäsenellä. päivästä maaliskuuta 2015 alkaen pankin konttorissa osoitteessa Vehmassuontie 2, 69950 Perho. tyttö. 040 7404 215 tai 040 7688 582. klo 16. 5 pist. ke 25.3. Liput 10,Kaiken teoria Kaiken teoria Su 15.3. Perhossa 29. /index.php/elokuvat.html Ylimääräinen näytös Ylimääräinen näytös la 14.3. päivänä maaliskuuta 2015 klo 19.00 alkaen Perhon Osuuspankin kerhohuoneessa, osoitteessa Vehmassuontie 2, 69950 Perho. Kahvitarjoilu. Myydään hapotettua kuivaheinää pyöröpaaleissa. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:ssä varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle määrätyt asiat. Raivattu puusto jää maanomistajan käyttöön. Myydään Renault Megane 1,9 cdi -99 farmari. 0400 694 094. – 31.12.2015. klo 18 Ke 18.3. Kaustinen Veteli Halsua Perho Ullava Henkilö,paketti ja kuormaautojen Lasien vaihto,Korjaukset,Katsastushuollot, Hitsaukset,sijaisauto, työkonepleksit edullisesti. P. Vuokralle tarjotaan talo läheltä Perhon keskustaa lyhytja/tai pitkäaikaiseen majoitustarpeeseen tai juhlapaikaksi. Osuuskunnan kokouksessa käsiteltävät asiat: Osuuspankin sääntöjen 15 §:ssä varsinaiselle osuuskunnan kokoukselle määrätyt asiat. päivänä tammikuuta 2015. P. P. ntie 35, Vaasa. 040 1312 335 tai villaperho.com. Ostetaan omakotitalo Perhon keskustan läheisyydestä. Radio, vetokoukku, kahdet renkaat
Virtaama kasvaa Pohjanmaan joissa Kerro mielipiteesi Facebookissa! Pientavarakuljetus Tmi LähettiPete Petri Viiperi . Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n. Palvelemme Palvelemme KAUSTISELLA KAUSTISELLA ammattitaidolla TERVETULOA! Parturi-Kampaamo Wassborr Puh. Kokkola Perhonjokilaakso (Perho sovittaessa) . Muut alueet: Itella Oy Laskutus Annukka Ojala, Kokkola 020 750 4588 Päätoimittaja Mauri Aho 020 750 4671 Toimittaja Vuokko Lahti 020 750 4672 Myyntipäällikkö Liina Pulkkinen 020 750 4677 Tilausmyynti Vuokko Riihimäki 020 750 4670 Toimittaja Sanni Aho 020 750 4674 PERHONJOKILAAKSO Viikonlopun lämmin sää on saanut Pohjanmaan jokien vedenkorkeudet ja virtaamat selkeään nousuun. 06-8611 922 Kaustintie 1, Kaustinen Puh. 12.3.2015 Paikallisia palveluja Kirkkotanhua 3 • 69700 Veteli • puh. Esimerkiksi Lapväärtin– Isojoen virtaama oli maanantaina noin 60 kuutiota sekunnissa, kun se ennen viikonloppua oli tasoa 10– 15 kuutiota sekunnissa. 0400-268 451 Avoinna ti-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Puh. ISSN 0782-5676 Levikki (LT 2013) 6628 Toimitus toimitus@perhonjokilaakso.fi mauri.aho@perhonjokilaakso.fi vuokko.lahti@perhonjokilaakso.fi sanni.aho@perhonjokilaakso.fi Konttori konttori@perhonjokilaakso.fi Ilmoitukset Ilmoitukset@perhonjokilaakso.fi liina.pulkkinen@perhonjokilaakso.fi ILMOITUSHINNAT € / pmm etusivu ...................................... yksityinen 20 € .............yritys 40 € Teksti-rivi-ilmoitus: .............. Monien pienten jokien virtaamat ovat viikonlopulla moninkertaistuneet. 044 9877 183 . Muutokset näkyvät erityisesti Lapuanjoessa ja sen eteläpuolisissa vesistöissä. Lehden vastuu rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. 1,15 takasivu .................................... 0400 264 106 Helinä ja Risto Tuomela Arkut ja kukkasidonnat Pyydettäessä myös ulosveisuu.. 16.00 mennessä Lehti jaetaan SUURJAKELUNA • Kyyjärvelle • Kivijärvelle sekä • Kinnulaan ELINVOIMAA MAASTA & METSÄSTÄ TO 19.3. 93 € kestotilaus ...................................81 € näköislehti + kaksi edellistä lehteä 2 € näköislehti 3 kk ............................20 € näköislehti 12 kk ..........................50 € Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Johtaja julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Jakelupäivystys Halsua, Kaustinen, Perho, Ullava ja Veteli p. Vuosien 2012–2013 tulvan aikaiset virtaamat olivat kolminkertaiset tämän päivän virtaamaan verrattuna. 06-8611 026 Kaustinen Hyvän Ilman Kampaamo ® Kampaamo Jemitex Sinikka Harjukoski Timosentie 14 p. Jakopäivät ma, ti, to, pe (ke sovittaessa) . 1,50 + valmistuslisä 0,10/pmm kuolinilmoitukset .....................1,00 Laskutuslisä ............................. 5,40 Hintoihin lisätään alv 24% Lukijanmarkkinat Kuvallinen: ........................... Lehti ei vastaa julkaisemattoman tai virheellisen ilmoituksen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. Aineisto ma 16.3. yksityinen 10 €...............yritys 20 € Valmistuslisä 5 € laskutuslisä 5,40 €, (ei koske verkon kautta jätettyjä ilmoituksia eikä kestotilaajan etuilmoituksia). 050-523 4546 Kauneushuone Kauneushuone KARENINA KARENINA Kansanlääkintäkeskuksessa Kansanlääkintäkeskuksessa ke-to-pe 9-18 ke-to-pe 9-18 • • (06) 8650 200, 040 5667 287 (06) 8650 200, 040 5667 287 Maikki Maikki Kaustintie 1, Kaustinen Puh. 040 734 7886 Järveläntie 277, Kaustinen Parturiliike SILKKITUKKA SILKKITUKKA Sirkka Mattbäck Saarenkangas 19, Kaustinen Puh. 0800-30101. 1,70 tekstisivut ................................. 1,30 tekstin jälkeen ........................... Lapuanjoen vedenkorkeus Kauhavalla Liinamaan havaintoasemalla nousi viikonlopulla noin metrillä ja on tasolla, jolloin alimmat pellot voivat jäädä veden alle. Ilmoitusaineisto viimeistään tiistaina klo 12. Perhonjokilaakso ilmestyy torstaisin. 06-8611 922 Vainajakuljetus Puh. 21 Perhonjokilaakso . Tilaushinnat 2015 kotimaa vuositilaus .................................. Tilausten vastaanotto klo 11 saakka Teerijärvi – Kaustinen klo 12 – 13 Veteli – Halsua klo 13 – 14 13.-19.3.2015 0400 263 939 0400 263 934 Kela-keskus 0100 85 444 PERHON TAKSIEN viikonloppuja yöpäivystys Varaa ilmoitustilasi nyt soittamalla tai sähköpostitse: Liina Pulkkinen 020 750 4673 liina.pulkkinen@perhonjokilaakso.. Huomautukset on tehtävä viikon kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. 020 750 4670 • fax 020 750 4676 Konttori avoinna ma-pe klo 8-16 Perustettu vuonna 1970. Kyrönjoen pinta nousi viikonlopulla Ilmajoella Nikkolan asemalla noin 1,5 metriä, mutta ei lähesty vielä tulvakorkeuksia
klo 11.00 Päivärukouskokous Tervetuloa tilaisuuksiin! Kirpputori: Pussipäivät to-la 12.-14.3. vuoden. Pyhäkoulu. Hän oli syntynyt 18.5.1948 Halsualla. Varhaisnuorten seurakuntakoulu Su 15.3. Iloista ja reipasta hymytyttöä onnittelevat äiti ja isi sekä Halsuan mumma, pappa ja mummu. Tiina Haukilahti ja Teemu Hautamäki, Kaustinen. Paljon onnea rakkaalle pikkumiehelle toivoo, mummu ja tuta, Merja ja Mika. Talkoot kirpputorilla klo 17Ti rukousilta P&I Tikkakoskella klo 19. Katri Anttila ja Kari Mäkelä, Lappajärvi, Itäkylä. Iloita yhdessä nyt saamme, onnittelut sulle jaamme. yhden vuoden. 13.05.1957 Perho k. Juokset, naurat, keinut, hypit, ilon yrtit tieltä nypit. täyttää Leevi yhdeksän vuotta. Reetta M. täyttää Halsualla Viktor neljä vuotta! Onnea toivottelevat äiti ja isä, Valtteri, Sofi a ja Silvia sekä Kaustisen mummu ja vaari ja Halsuan mummu ja pappa. Reipasta koululaista onnittelevat Venni, Aava, äiti ja isi. Oiva Hänninen Oiva kuusi vuotta, olet aika veitikka. Ma aamurukous klo 9. Kuvat palautetaan, mikäli niiden mukana tulee palautuskuori, jossa on postimerkki ja vastaanottajan osoite. Paljon onnea konemiehelle toivottavat äiti, isä ja Anna, Ville ja Anna, Antti ja Jonna, Henna, Petri, Emma ja vauva sekä mummu ja tuta Vetelistä. Meeri ja Jani Paavola, Kaustinen Ilmari Hietaniemi Perholainen Kauno Ilmari Hietaniemi nukkui pois torstaina 5.3.2015 Halsuan Kannelmassa. , kirjepostilla tai tuoda toimitukseen. Salli Haukilahti Meidän rakas neiti täytti 10.3. Rasmus Kettu Paljon onnea ja halauksia 7-vuotiaalle toivottavat äiti, isi ja Roope sekä Milli ja Mirri. TYTTÖ: 3.3. Siunattu hiljaisuudessa. klo 11.00 Päivätilaisuus. Anni Koskela ”Pikkutyttö punaposki, ole aina iloinen, kasva niin kuin kedon kukka, viserrä kuin lintunen.” Anni täytti neljä vuotta Seinäjoella 11.3. Leevi Kainu 13.3. Teemana ”Herätyksen synty”. johdosta toivottavat ”Onni”-vauva, Sandra, Senni, äiti ja isi. 22 12.3.2015 . Hän oli syntynyt 30.6.1923 Perhossa. Neea Suutarinen Neea täyttää 12.3. Onnea reippaille kaksosille toivottavat mummu ja tuta. ja Ari Heikkilä, Veteli 3.3. Vielä kerran onnittelut omalle reippaalle, rakkaalle ekaluokkalaiselle ja halauksia. Kaipaamaan jäivät puoliso, tytöt perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen, siskot perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Viktor Karvonen 13.3. Ari Tikkakoski, Raimo Rahnasto. Paljon onnea rakkaalle prinsessalle toivottaa äiti ja isi. Perhonjokilaakso TÄLLÄ VIIKOLLA Lasten palsta: Palstalla julkaistaan toimitukseen tiistaihin kello 12 mennessä lähetetyt alle 10-vuotiaiden lasten syntymäpäiväonnittelut. 19.02.2015 Perho Kaivaten sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Levolle laske Luojani. Aili Huusko Aili täytti kahdeksan vuotta helmikuussa. kahdeksan vuotta! Paljon onnea, halauksia ja Taivaan Isän siunausta rakkaalle ekaluokkaiselle! Toivottavat Lenni, Nanna, äiti ja isi. Toivottaa äiti, isi, Eeli, Elma ja Anni. Terhi Nikula Ti 17.3. Pupu pensaastansa hiipi mukaan, luuli, ettei sitä nähnyt kukaan. Seinäjoella neljä vuotta. Hän oli syntynyt 21.12.1930 Kaustisella. Sofi a ja Matias Latomaa 14.3. Kuvan onnitteluineen voi lähettää sähköpostitse osoitteella lastenpalsta@perhonjokilaakso.. Rasmus Tiala Rasmus täyttää Kokkolassa 14.3. Lähetyskahvilan ja kirpputorin avajaiset klo 13. Tervetuloa tilaisuuksiin! H E L L U N T A I S E U R A K U N T A KAUSTINEN Su 15.3. Meidän omaa ja somaa kullannuppua onnittelee suuresti Aatu, Eeti, äiti ja isi. Helvi Altonen Kaustislainen Helvi Elisabet Altonen kuoli 10.3.2015 Iltaruskossa. Niistä solmit seppeleet, kaikki iloisiksi teet! Paljon onnea toivottavat kotiväki, Ylijoenja Kortjärven väki. klo 16.00 Naisten piiri. aika!). Marko Harju, Satu ja Sonja Baltzar. Reijo Huusko Halsualainen Reijo Erkki Olavi Huusko kuoli lauantaina 7.3.2015 Tunkkarin vuodeosastolla. Kiitos osanotosta.. Hyvää syntymäpäivää tuoreelle isosiskolle 16.3. Ke talkoot kirpputorilla tarvittaessa 17Pe 20.3. Sivi Heikkilä Nalle heitti kuperkeikan, mukaan pyysi siskot, veikan. Kaikki vaatteet, kengät ja laukut 5e/pussi. 2.3. Vilja Kunelius Vilja täyttää 16.3. seitsemän vuotta. POIKA: 25.2. Rakkaamme Erkki Matti ISOKIVI s. yhden vuoden. Lasten palsta Seurakunnat Vainajia Vauvauutisia Konsta Nygård Konsta juhli 9-vuotissynttäreitä ja odottaa mönkkärikauden alkua! Onnea meidän sporttipojalle toivottavat Hilla, Veikka, iskä ja äiti. Nauravaista päivänsankaria onnittelevat äiti, isi, Aaro ja Nero-koira sekä mummoloiden väet Haukilahdesta ja Härmästä. Suremaan jäivät lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. juhlitaan Jäälissä 6-vuotissynttäreitä. Aatu Isomöttönen Aatu täyttää 14.3. Tänään To nyyttäritalkoot kirpputorilla klo 17Pe talkoot kirpputorilla klo 17La talkoot kirpputorilla klo 10Su kokous rh:lla klo 15 (huom. Ninni Myllymäki Jälleen on aihetta juhlaan, kun Ninni täyttää 14.3
Sinä, joka haluat suurella sydämellä laittaa hyvän kiertämään ja antaa aikaasi heikoimpien auttamiseen, tule mukaan! Ota yhteyttä Suviin p. klo 9.15 11.30 5-vuotiaiden kerho ja 9.30 11.30 aikuinen-lapsikerho seuriksella. Klo 12 Perhonjokilaakson ja Vimpelin näkövammaisten kerho Perhon seurakuntatalolla. Ke 18.3. klo 10.15 -12 perhepiiri Kulmakivellä. klo 10-18 Yhteisvastuu -lipaskeräys Kaustisen kaupoilla. klo 16 Kaustisen muksukuoro ja klo 19 kirkkokuoro srk-keskuksessa(miehet klo 18) LÄHETYSTYÖ SU 15.3. TI 17.3. klo 19 kirkkokuoroharjoitus srk-talossa, Harju. Sleyn kirkonkylän osaston raamattupäivä, messu klo 10, messun jälkeen lähetyslounas, myyjäiset ja päiväjuhla srktalolla. Yhteiskuljetus järjestetään kinnulalaisten kanssa. Viraston aukioloajat: Huom! Virasto poikkeuksellisesti suljettuna viikolla 12 (16.20.3), mutta voit soittaa tarvittaessa Jennille numeroon 040 757 7345 tai Markolle numeroon 044 286 3584. LÄHETYSTYÖ su 15.3 Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä Perhossa. Mukana Riitta Kankimäki, Martti Haavisto ja Tiina Karhulahti. Jouko Heikkinen, khra 040-5178210. Elisa Järvelä. La 11.4. Tervetuloa! MUSIIKKI Su 15.3. La 14.3. klo 9.30-12 päiväkerho Pulkkisen ns-talolla. Ti 17.3. Leiripäivän hinta n. Ma 16.3. 23., kutsujana Maija Möttönen, Huhtinen. Iltahartaus klo 21.30. srk-talolle. SEURAKUNNAN VIIKKO KAUSTINEN TO 12.3. varttuneenväen leiripäivä Kallion leirikeskuksessa. to 12.3. 050 3147307 tai Sisko Sundbäck p. Messu klo 10 kirkossa, jonka jälkeen lounas ja päiväjuhla srk-talolla. mennessä Markku Haaponiemelle, puh. klo 12.30. Klo 19 Raamattupiiri Salonkylän koululla. NUORISOTYÖ Pe 13.3. Karhulahti. PE 13.3. DIAKONIATYÖ To 12.3. MUUT To 12.3. klo 13 Penttilän ystäväpiiri, Rauha Kaunisto, Leena Poranen. LAPSITYÖ Ti 17.3. klo 10 messu kirkossa, 50 vuotta sitten (v. Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä Perhossa, klo 10 messu, lounas ja päiväjuhla srk-kodissa. Isosten tehtävään siunaaminen. La 14.3. klo 18 Kirkkomusiikkipiirin kuoropäivän konsertti Kaustisen kirkossa. 23 Perhonjokilaakso . Arvontaa, ohjelmaa ja seurapuhe. Mukana Riitta Kankimäki, Martti Haavisto ja Tiina Karhulahti. su 15.3. Sley:n kk: osaston raamattupäivä. klo 12.30 ystäväpiiri Kuusikodilla. Puhujina Raimo Lähteenmaa ja Parpala, musiikkia Aikapojat Minna Kalliokosken johdolla. klo 11 naisten raamattupiiri Marketta Saariketulla, Juudaksen kirje, Parpala. klo 10 messu (Elämän leipä). ULLAVA KE 18.3. MYYTÄVÄNÄ Kirkkoherranvirastossa on myytävänä diakoniatyön hyväksi hengellisiä onnittelukortteja 0,50 e / kpl ja suruadresseja 8,00 e / kpl. Klo 19. klo 13 Ehtoollishartaus Iltaruskon uudella puolella, mukana Gideonit ja klo 14 Malvakodilla, Harju. Paluu klo 14, matkan hinta 5 €. Lämpimästi tervetuloa! PYHÄKOULUTYÖ TO 12.3. DIAKONIATYÖ To 12.3. 1965) rippikoulun käyneiden kirkkopyhä. Tule tekemään hyvää ja lahjoita Yhteisvastuu -keräykseen! TO 19.3. klo 18 raamattupiiri Samuel-salissa, J. KE 18.3. Ke 18.3. Jos et ole vielä ilmoittautunut, voit tiedustella asiasta, Kokkolan lähetyssoppi p. Messu klo 10 Perhon kirkossa, lounas ja päiväjuhla seurakuntatalolla. srk.talolla Ke 18.3. klo 18.45 isoiskoulutusta ja klo 2023 oloilta Mäntyristillä. 0400 767 814. 050 3147306. klo 10 12 aikuinen-lapsikerho Mäntyristillä. klo 18.45 isoiskoulutusta ja klo 2023 oloilta Mäntyristillä. HAUTAAN SIUNATTU Olavi Antero Niittykoski 75v. Messun jälkeen lähetyslounas srk-talolla ja päiväjuhla, Lähteenmaa, Aikapojat, Kalliokoski, Parpala. klo 18 lähetyspiiri srk.talolla. Helli Maritta Kukkola, 54 v. TULOSSA SU 22.3. Klo 18 Vetelin ja Kaustisen miesten raamattupiiri kirkkoherranvirastolla, huom.! paikka! Luku 12. klo 10 messu, saarna Raimo Lähteenmaa, lit. klo 11 Sotaveteraanien vuosikokous ja tupapäivä srk-keskuksessa. klo 15 ry:n seurat Jalmiinakodilla, Antti Tyynelä. klo 19 Jesaja -raamattuopetus Mäntyristillä, luku 49, Huhtinen. Karhulahti. klo 19 seurakuntapäivät ry:llä, alustaa Antero Koskela aiheesta: Minä anna teille tulevaisuuden ja toivon. Lippu 10e sis. Ke 18.3. NUORISOTYÖ Pe 13.3. aika) Raamattua ja rukousta Honkamajalla. PERHETYÖ Ti 17.3. MA 16.3. HAUTAAN SIUNATTU Kerttu Kyllikki Jänkä 77 v, Taito Kalervo Lehtimäki 87 v. klo 17 Aamuruskon hartaus, J. 12.3.2015 Kaustinen ja Ullava JUMALANPALVELUKSET Su 15.3. hartaus Harjukodissa klo 13.30 vanha puoli ja klo 14.15 uusi puoli, Heikki Härkönen. klo 19 nuoret Kokkola-gospelissa. Perho JUMALANPALVELUKSET Su 15.3. klo 19 Yhteiskristillinen rukousilta srk-keskuksessa. Parpala, Kalliokoski, Ilonaihe, joht. klo 10 Messu Kaustisen kirkossa, Tikkakoski, Rannankari, Varila, kirkkokuoro. klo 17-18 viiden kerhokerran Tarina-askartelukerho 0-2-luokkalaisille Luolassa. Karhulahti. Ilmoittaudu Miimun kyytiin viim. klo 18 Herättäjänseurat Samuelsalissa, Lilja Lindholm, Kytölä. Huom! Yhteisvastuu -listakerääjiä tarvitaan lisää Kaustisen kirkonkylän ja Ylijoen alueelle. To 19.3. 35 e / henkilö, sisältäen ruokailun ja kyydin. Ke 18.3. Su 15.3. klo 19.30 Opiskelijailta Luolassa. klo 18 19.45 rippikoulun oppitunnit Kulmakivellä, T. VARHAISNUORISOTYÖ Keskiviikkoisin 4.3.-1.4. Klo 18 Kajastus srk-keskuksessa. Halsua JUMALANPALVELUKSET su 15.3. klo 18 Kauppisen Joentaustan Huuskontien kinkerit Kaarina ja Ari Koivistolla. klo 19-22 Oloilta Luolassa. talolla LAPSITYÖ To 12.3. klo 19 nuoret Kokkola-gospelissa. klo 18 vapaaehtoisten ilta: ”Iloa ystävästä tukea tuttavasta” srk-talossa, Anu Riutta-Huopana SenioriKaste-hankkeesta, Minna Ventilä, T. MUSIIKKI TO 12.3. klo 19. Viulukonsertti. Matti Laurila ja Juha Taanila Oulun hiippakunnasta, lähetystyöntekijöitä Etu-Aasiasta, Perhon seurakunnan työntekijöitä. Musiikkia, arvontaa ja päiväkahvit. MUUT Jouko Heikkinen lomalla 16.-25.3. virsihartaus Kannelmassa. klo 14.30 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Kytölä, Harju. srk. LA 14.3. klo 17 isoskoulutus Kulmakivellä, Koski, Kytölä. La 14.3. klo 19 Rukouspiiri srk-keskuksessa. Ke 25.3. Isosten tehtävään siunaaminen Kaustisen kirkossa klo 10. Messun jälkeen lounas ja päiväjuhla srk-talossa: mukana Laurila, Juha Taanila Suomen Lähetysseurasta, Kylväjän seniorilähetit Juhani ja Kirsti Fiskaali, Jürgen Lapp, Arja Tuulikki Huhtinen, Kytölä, lähetystyön johtokunnan jäseniä, musiikkia: lauluryhmä Valo, Juha Kirvesmäki arvontaa ja kahvit. Sinä näköongelmista kärsivä, tule rohkeasti mukaan! Ti 17.3. Karhulahti. Linjaauton aikataulu ensi viikon kirkollisissa ilmoituksissa.. klo 14 laulupiiri ja klo 15 muksukuoro Ullavan srk-kodilla. Tervetuloa mukaan! Ma 16.3. Veikko Siponkoski, kitara. Klo 12 lähetyspiiri Kivikankaan kylätalolla, Apt. Mukana mm. klo 19 Lauluryhmä Mannan harj. Su 15.3. Karhulahti. KASTETTU Amanda Camilla Syrjälä, Leila Nazari, Terho Eliel Kellokoski. Mukana mm. SU 15.3. 12.30 Klo 17 Meiltä maailmalle -ilta Raija ja Matti Kattilakoskella, Salonkyläntie 424, aiheena Bangladesh. Stella Olivia Järvenpää. TULOSSA Iltamusiikki kirkossa palmusunnuntaina 29.3. MUSIIKKI Ti 17.3. klo 14 Vivace Muksulassa. klo 12 seurakuntapäivät ry:llä, alustaa Marko Niskanen aiheesta: Anteeksiantaminen ja keskinäinen rakkaus. Vionojan palloilukerho lopetettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi. SEURAKUNNAN VIIKKO Pe 13.3. Arpavoittoja otetaan kiitollisina vastaan ja niitä voi tuoda kirkkoherranvirastoon tai su 15.3. Jouko Heikkinen, Anni-Mari Kentala HAUTAAN SIUNATTU Helli Lusiina Kukkola, 96 v. LÄHETYSTYÖ Pe 13.3. RIPPIKOULUTYÖ Ti 17.3. klo 18 19.45 rippikoulun oppitunnit Kulmakivellä, T. Klo 18 Kaustisen ja Vetelin miesten raamattupiiri Vetelin Mäntyristillä, Ilm.12 TO 19.3. Ti 17.3. klo 10 Miestenpiiri Ullavan srkkodilla. klo 12 Perhonjokilaakson ja Vimpelin näkövammaisten kerho Perhon seurakuntatalolla. klo 12 Perhonjokilaakson ja Vimpelin Näkövammakerhon kokoontuminen srk-talossa, Riitta Kankimäki, Martti Haavisto, T. Yhteisvastuukeräys tukee Suurella Sydämellä -verkoston kautta vaikeassa elämäntilanteessa olevia Suomessa ja auttaa lapsia kouluun Haitissa Kirkon ulkomaanavun kautta. Kanalan koululla Ti 17.3. Klo 13 Messu Ullavan srk-kodilla, Tikkakoski, Rannankari, laulupiiri. ke 18.3. Yhteisvastuukeräyksen listakerääjät ovat liikkeellä. Ke 18.3. Su 15.3. Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä Perhossa. LÄHETYSTYÖ Su 15.3. Kahvitus alk. Sijaisena Lauri Huhtinen. iltapalan. klo 18 miestenpiiri Kulmakivellä (huom! paikka), J. klo 18.30 kirkkokuoro srk-talolla, stemmat klo 18. Iltahartaus klo 21.30. MUSIIKKI Ti 17.3. Veteli JUMALANPALVELUKSET Su 15.3. Klo 13 Ehtoollishartaus Tunkkarin sairaalassa. Karhulahti.Ke 18.3. 050 3147 353, niin katsotaan sinulle sopiva keräysalue. PE 13.3. Toholammin varttuneet tulevat vierailulle. klo 10 messu kirkossa, Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä, saarna hiippakuntasihteeri Matti Laurila, liturgia Raimo Kytölä, kanttori, Arto Harju, kirkkokuoro, tekstit Raija Vasalampi. AVIOLIITTOON AIKOVAT Tomi Valtteri Kalliokoski ja Satu Juulia Manninen. klo 18 miesten raamattupiiri Räyringin rukoushuoneella, kristinopin kohdat 85-86, Huhtinen. Tulossa: Su 21.6. Jaana Niininen. DIAKONIATYÖ LA 14.3. SEURAKUNNAN VIIKKO To 12.3. Musiikkia, arvontaa, päiväkahvit. klo 12 Lähetyspiiri srk-keskuksessa. To 19.3. NUORISOTYÖ TO 12.3. Myyjäispöytään otetaan kiitollisuudella vastaan myytävää ja arvottavaa, lähetyslounaan järjestelykuluihin on Passelissa lista. Keräysaika huhtikuun loppuun asti. Matti Laurila ja Juha Taanila Oulun hiippakunnasta, lähetystyötekijöitä EtuAasiasta, Perhon seurakunnan työntekijöitä ja lähetystyön johtokunnan jäseniä. Ilmoittautumiset to 19.3. klo 17 Pyhäkoulu Ullavan srk-kodilla. Klo 13.30 hartaus Kuusikodissa, Heikki Härkönen. Tulossa: Pe 20.3. klo 19.30 kirkkokuoron harj. klo 12 (huom! aika) torstaikerho ry:llä. klo 13 Ry:n seurat srk-keskuksessa, Martti Lilja. klo 14 Raamattupiiri Ullavan srkkodilla. MUUT Seurakunnassa on tilaa vapaaehtoisille tekijöille: kokkola.suurellasydamella.fi KASTETTU Catarina Sofi a Elisabet Nordström. Klo 13 (huom. klo 18 nuorten musaporukka Luolassa. Karhulahti. TO 18.3. klo 14.45 kevakerho Pihlajatuvalla. SU 15.3. SEURAKUNNAN VIIKKO to 12.3. klo 12 Kanalan lauluryhmän harj. klo 19 kevätillan hartaus kirkossa, mukana Jürgen Lapp. Su 15.3. DIAKONIATYÖ To 12.3. Ruokailu järjestetään kaikille hintaan 15 e / henkilö. klo 10 messu kirkossa, Kokkolan rovastikunnan lähetyspäivä, messun jälkeen lounas ja päiväjuhla srk-talossa, arvontaa ja kahvit. KokkolaGospel: Messu, Mikaveli ja Herz. Linja-auto klo 9 Vetelin matkahuolto
Tässä tuottoa kerryttävä sijoitus edullisesti. 85.000 € 504295 KOROT ON MATALAT JA HINNAT KOHDALLAAN, TEE OSTOPÄÄTÖS JO TÄNÄÄN! Kappelintie 17, Kaustinen 14h, 2k, 4wc, s, ph, pukuh., varastotilaa 510/668 m2. 040 520 9405 040 520 9405 KAUSTISEN KAUSTISEN AUTOPELTI AUTOPELTI puh. Hyvin hoidettu taloyhtiö. Mökki on uudenveroinen ja se myydään täysin kalustettuna. lapsiperheelle. Perhonjokilaakso VPT VPT VPT VPT VIMPELIN PUUTYÖ KY VIMPELIN PUUTYÖ KY keittiöt keittiöt / www.vptkeittiot.. Taloa remontoitu paljon. Uudisrakentaminen, Uudisrakentaminen, saneeraustyöt saneeraustyöt ja kattoremontit ja kattoremontit Pakkalan Monitoimi Oy p. Kauppinen P. 127.000 € 698652 Isopatanantie 80, Veteli tupa, k, ph, s, vintti 105m2. Tontti rajoittuu Patanan järveen. Ympärivuotiseen käyttöön soveltuva pyöröhirsinen mökki Patanassa. Mh: 115.777€ Vh: 140.000€ 663299 Einontie 4, Kaustinen 2mh, oh, k, ph, s, wc, vh, varasto 117m2. lapsiperheelle. -20% KIHARATUOTTEET...... 040-415 2193 / Jarkko jarkkopakkala@gmail.com MA-PE 8-20 LA 8-18 SU 12-16 -Market PASSELI -Market PASSELI Kirkkotanhua 1, Veteli p. Talo soveltuu niin ympärivuotiseen käyttöön kuin vapaa-ajan paikaksikin. 2002 remontoitu omakotitalo Kaustisella. Kohde sopii erinomaisesti esim. aurinkosuojalaitteet Kaihdinja remonttipalvelu T:mi J. Hp. Omakotitalo Tunkkarilla Vetelissä. 040 540 2080 www.seponkulta.fi www seponkulta fi 1990 Erittäin hyvä valikoima KASTELAHJOJA Sisältäen kaiverruksen Alk. 040 340 0544 Kirkkotanhua 1, Veteli p. 24 12.3.2015 . ”Funkkis” -talo on toiminut liikerakennuksena ja nykyisin talossa on asuinhuoneistoja, ns. 95.000€ 527085 Kampelintie 4 as 6, Veteli 4mh, oh, k, ph, s, wc, vh 144 m2. 125.000€ 506686 Parturi-kampaajaksi valmistuva Matleena liikkeessä harjoittelijana 16.3.-22.5. Kaksi autotallipaikkaa. 040 340 0544 125 g 125 g pss pss Tarjoukset voimassa to-su 12.-15.3.2015 (vain kotitalouksille!) PARHAAT BONUKSET PASSELISTA! JOPA 6% PARHAAT BONUKSET PASSELISTA! JOPA 6% FRISEE SALAATTI 350-400 g 350-400 g Atria Atria LAATIKOT LAATIKOT maksa, lihamakaroni, maksa, lihamakaroni, lihaperunasose, salamiperunasose lihaperunasose, salamiperunasose KARJALA III-OLUT KARJALA III-OLUT 18 x 0,33 L 18 x 0,33 L 099 99 LOHKOPERUNAT TAI LOHKOPERUNAT TAI MAUSTETUT LOHKOPERUNAT MAUSTETUT LOHKOPERUNAT 450 g (1,48/kg) 450 g (1,48/kg) 2 200 00 3 KPL 19 1999 99 18-PACK 1100 00 2 269 69 Snellman Snellman KUNNON KINKKUSUIKALE, KUNNON KINKKUSUIKALE, PORSAAN LIHASUIKALE PORSAAN LIHASUIKALE TAI PALAPAISTI TAI PALAPAISTI (6.73-8.97/kg) (6.73-8.97/kg) 300-400 g 300-400 g MOZZARELLA MOZZARELLA (8,00/kg) (8,00/kg) 1100 00 SÄLEKAIHTIMET SÄLEKAIHTIMET • paikalleen asennettuina • ilmainen mittauspalvelu • lisäksi markiisit ym. / www.vptkeittiot.. soluasuntoja. 116.000 € 678455 VAPAA-AJAN KOTI Älä koskaan myy asuntoasi kysymättä meiltä! Paras näkyvyys kohteellesi! UUSI UUSI Matintie 2, Kaustinen 3mh, oh, k, takkah/khh, ph, s, wc 120m2. Hp. 85.000€ 526233 Kirkkopuistontie 16, Ullava 4h, k, khh, ph, s, wc 104/166 m2. Talossa tehty paljon remonttia. Sepon Kulta Rantakatu 8, Anttila Center, KOKKOLA Kauppakeskus Kärkkäinen, YLIVIESKA Paletti, KYYJÄRVI OSTAMME KULTAA K-P:N MM OY LKV [A] Pitkänsillankatu 20 c Kokkola 0400-564433 040-7277467 www.metsamarkkinointi.com Jokivarren OP-kiinteistökeskus Oy LKV Valtakatu 1, 69100 Kannus Marjaana Jylhä, P. Pintamateriaaleja päivittämällä tästä saa oman näköisen kodin. Tilava rivitalon päätyhuoneisto aivan Vetelin keskustassa. Paikka sopii hyvin mm. Huoneisto neljällä makuuhuoneella. Pihapiirissä suuri 120 m2 ulkorakennus, jossa lämpöeristetty autotalli ja oleskelutila sekä runsaasti varastotilaa. Omakotitalo hienolla paikalla pellon laidalla Ullavassa Rahkosen kylällä. -10% Uutuutena Allergiaja astmaliiton testaama tuoksuton Sensitive-sarja nyt meillä! -10%. Kalliolämmitys. Hp. liiketoiminnan harjoittamiseen tai vuokraustoiminnan jatkamiseen. 040 7347 886 Maaliskuun ajan tarjouksessa: KIHARAKÄSITTELYT OPPILASTYÖNÄ............. 144.000€ 526140 Fiiantintie 10, Tunkkari 3mh, oh, takkah., k, ph, s, wc, vh, varasto, autotalli 172/118,5 m2. Hp. Tästä hyvä koti edullisesti! Hp. Sijoituskiinteistö aivan Kaustisen keskustassa. 0400-151 488 Viiperintie 81, Kaustinen 3mh, oh, k, takkah., ph, s, wc, 3h, vintti 115/164 m2. Kaikki huoneistot vuokrattu. Perhon keskustassa kolmikerroksinen asuin/liiketalo. Hp.150.000€/Tarjous 526218 Jyväskyläntie 3, Perho 5 huoneistoa + liiketila 323/630m2. Tässä erinomainen paikka esim. Taloa remontoitu 2013-2014. Kuntatarkastus tehty! Hp. Hp. Kodikas ja tilava omakotitalo suurella pihapiirillä Kaustisen Viiperillä. Taloa on remontoitu tyylikkäästi vuonna 2008. Hp. Pihassa ulkorakennus, jossa autotalli ja varastotilaa. Viihtyisä ja huolella pidetty koti rauhallisella alueella. Omakotitalo Ullavan keskustan läheisyydessä. 82.000€ 526719 Kaarantie 55, Rahkonen 3h,kk,ph,s, 2wc, 110 m2. Talo tien päässä omassa rauhassaan. 06-8611 578 puh. 06-8611 578 gsm 0500-265 618 gsm 0500-265 618 Kolarikorjaukset, maalaukset, vahinkotarkastus Ullavantie 5 Kaustinen, hannu.jylha@kase.. Talon yhteydessä varastotilaa, johon mahdollisuus tehdä vaikka lisää huoneita. 1933 rak. Heti vapaa. Pihassa vuonna 2011 rakennettu lämpöeristetty autotalli kahdelle autolle. Vesikate uusittu 2012. Kaikki OPISKELIJATYÖT Järveläntie 277, Kaustinen puh