020 7109 970. Lauluteemaan liittyy myös Kansanmusiikki-instituutin taiteellinen tutkimusprojekti Pieni kansanlaulu, jonka päämääränä on etsiä kadonnutta suomalaista kansanlaulua, pohtia taiteen keinoin sen funktiota sekä luoda nyky-yhteiskunnalle yhteisiä lauluja, jotka edelleen kommunikoivat historiallisen kansanlaulun kanssa. Halsuan, Kaustisen, Perhon, Ullavan ja Vetelin paikallislehti Torstai 17.7.2014 | nro 29 Festivaalit veti väkeä Onnistunut ohjelmisto ja kaunis sää vauhdittivat kansanmusiikkijuhlia KAUSTINEN Maija Ahonen Sunnuntaina päättyneet Kaustisen kansanmusiikkijuhlat kasvatti kävijämääräänsä. Juhlien ohjelmaa valmistelevassa tuotantotiimissä tapahtuu muutoksia. Juhlia järjestävän Pro Kaustinen ry:n toiminnanjohtaja Sini Keränen on lukuihin enemmän kuin tyytyväinen. Keräsen mukaan Pro Kaustinen on saanut kiitosta eritoten monipuolisesta, laadukkaasta ohjelmasta, joka huomioi myös perheiden pikkuväen. Tänä vuonna tutuksi tullut Festivaaleilla nähtiin myös paljon paikallista ohjelmaa. 040 734 7886 Järveläntie 277, Kaustinen KAUSTISEN VARAOSAT OY Kokkolantie 3, 69600 Kaustinen Puh. Tänä vuonna pelimanneja osallistui juhlille 3400, mikä on yli 300 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tässä esiintyy Ottoset. tarinateema saa ensi kesänä jatkoa, kun tarinoiden keskiöön nostetaan kansanlaulajat ja kansanlaulut. Tehtävässä aiemmin toiminut Anni Järvelä siirtyy ohjelmatoimikunnan puheenjohtajaksi. Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV Kustaa Aadol?nkatu 3 67100 Kokkola p. 0400 167 825 KOULUTETTU HIEROJA Aira Heikkilä 040 581 9797 Vastaanotto ma-pe 9-18, la sop. 0400-268 451 Avoinna ti-pe 9-17, la 9-14 tai sopimuksen mukaan Parturiliike SILKKITUKKA Sirkka Mattbäck Saarenkangas 19, Kaustinen Puh. Sini Keräsen mukaan juhlat jatkavat tutuiksi tulleilla ohjelmapainotuksilla, sillä ”toimivaa konseptia ei kannata alkaa korjata”. Pääsylippuja myytiin tänä vuonna yhtensä noin 14?600 kappaletta, mikä on noin 700 enemmän kuin viime vuonna. Ohjelmatuotantotiimi rakentaa seuraavan kesän ohjelmistoa, kun taas ohjelmatoimikunta pohtii pidemmän aikavälin ohjelmalinjauksia. Kokonaiskäyntimäärää laskettaessa pelimannien on arvioitu osallistuneen juhlille keskimäärin neljänä päivänä. Viimeisen silauksen onnistuneille juhlille antoi festivaaliviikon sää. Myös juhlien laskennallinen kokonaiskäyntimäärä kasvoi. Ohjelmatuotantotiimin johdossa aloittaa Anne-Mari Haka- AGA:n markkinoiden täydellisin valikoima nestekaasupulloja meiltä! Palvelemme KAUSTISELL A ammattitaidolla Parturi-Kampaamo Wassborr Puh. Myös asiakaspalvelu, festivaalialueen siisteys sekä Kaustisen ja Kokkolan välillä liikennöinyt festivaalibussi ovat keränneet kehuja. Tarina- ja lauluteeman lisäksi ohjelmassa huomioidaan ensi vuodelle osuvat juhlavuodet: Jean Sibeliuk- sen syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi 150 vuotta ja ”Salonkylän oman Sibeliuksen” Wiljami Niittykosken syntymästä 120 vuotta. 040 838 7771 jäsenliike mäki. Keräsen mukaan kaikki festivaalijärjestelyt sujuivat viikon aikana sutjakkaasti. Järjestäjien mukaan vuoden 2015 festivaalin henki kiteytyy Aleksis Kiven ”Kiljukoon nyt kaikkein kaula!” -kehotukseen. 06-8611 026 Kaustinen Parturi- Kampaamo Johanna KAUSTISEN HIUSKLINIKKA Hius A katemia Kaustintie 2, p. Tänä vuonna kokonaiskäyntimäärä oli noin 38?300, kun viime kesänä se oli 34?500. –?Meitä helli koko viikon lämmin sää, jokaisen tapahtumajärjestäjän unelma! Vaikka festivaalialue on ehtinyt hädin tuskin tyhjentyä kansanmusiikkiväestä, katseet on käännetty jo ensi kesään. –?Toiminnanjohtajaa ei juuri alkuviikon jälkeen tarvittu, kun kaikki järjestelyt pelasivat niin hienosti! nauraa Keränen. mukaan MYÖS LAHJAKORTIT! Konstantie 2, Kaustinen Erityistä iloa on tuottanut se, että kävijöitä riitti tasaisesti jokaiselle päivälle. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat järjestetään seuraavan kerran 6.–12.7.2015. Myytyjen lippujen lisäksi kokonaiskäyntimäärään vaikutti osaltaan muun muassa kasvanut pelimannien määrä. Festivaalialueen päiväkävijöiden lisäksi kokonaiskäyntimäärässä on mukana ilmaistilaisuudet, joissa vieraili viikon aikana noin 5500 kävijää. Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV Myynnissä olevat metsäpalstat Keski-Pohjanmaalla ja Länsi-Suomen alueella: www.metsatilat.?/lansisuomi kohdetiedot ja kartat. Hyvän Ilman Kampaamo ® Kampaamo Jemitex Sinikka Harjukoski Timosentie 14 p. Pelimannit pysyvät jatkossakin juhlissa paraatipaikalla, Keränen lupaa. 050-523 4546 TERVETULOA! Puh. Kasvua edelliseen vuoteen oli 500 vierailijaa
Toimituksen sähköposti: toimitus@perhonjokilaakso.. Sitä pohtiessani taidan pistäytyä Komediakesässä. Molemmilla on tapahtumassa jotain tekemistä, ei tarvitse istua toimettomana. Komeron perältä löytyi jopa sellainen loota, jonka tiedän kulkeneen avaamattomana parista muutosta toiseen. Omien tavararöykkiöideni keskellä tajusin, ettei omena ole kauas puusta pudonnut. Kaikki tämä tietysti yrittää kertoa minulle siitä, että omistan aivan turhaa tavaraa. Kaustisen yksi kilpailija on Seinäjoen Tangomarkkinat, jolla on puolellaan ainakin kolme valttia; tapahtumapaikka on kasvava maakuntakeskus, tapahtuman sisältö on viihdettä, joka uppoaa enemmistöön suomalaisista ja tärkeimpänä yhteistyökumppanina on verovaroin ylläpidetty Yle. Sitä, mitä mummun kellareista ei löytynyt, ei kukaan tarvinnut. Se kertoo myös lahjomattomasti sen, minkä verran tapahtuman kassaan virtaa lipputuloja. Näinkö nopeasti kaikki kiva oli taas ohi. Tavaroiden hamstraamisen ymmärtää jotenkin pula-ajan ihmiseltä, mutta ei alle kolmikymppiseltä. Paras mittari on tietenkin se, kuinka monta täysihintaista lippua tapahtumaan on ostettu – tai saatu myydyksi. Omaa tilannettani ei tietenkään helpota se, että minua kauhistuttaa pelkkä ajatus käyttökelpoisen tavaran heittämisestä roskiin. Toisen turhuus voi kuin voikin olla toisen aarre. Usein kuulee kauhutarinoita ikäihmisistä, jotka eivät ole halunneet heittää vuosien varrella mitään pois. Silti tavaroiden perkaaminen tuntuu lähes ylivoimaiselta ajatukselta. Perhonjokilaakso 2 Kun työ on nautinto, elämä on ilo. Mukana on esimerkiksi pelimanneja, talkoolaisia ja kutsuvieraita, jotka eivät suoraan kartuta lipputuloja, mutta osallistuvat yleensä tapahtumaan tavalla tai toisella. Kaappien kätköistä löytyi paljon sellaista tavaraa, jota en ole edes osannut kaivata muuttoni jälkeen. Yleisö osallistuu ja siitä syntyy tapahtuma. Tämä on tietysti johtanut siihen, että sorrun pelastamaan kaatopaikkatuomion saaneita tavaroita myös sukulaisten ja ystävien nurkista. Joka vuosi kiireisen festivaaliviikon jälkeen mielen valtaa omituinen onttouden tunne. Karkottaakseni sunnuntai-illan apeuden ja ahdistuksen kävin käsiksi purkamattomiin muuttolaatikoihini, ja johan oli tyhjyys tipotiessään. Yksittäisen konsertin tai tapahtuman yleisömäärä on helppo laskea, mutta Kaustisen kaltaisille monipäiväisille juhlille osallistuvien määrää on vaikea sanoa yhdellä luvulla. Olkoon kävijä- tai yleisömäärät mitä tahansa, tosiasia kuitenkin on se, että kilpailu kävijöistä on kova. MAIJA AHONEN Liikutusperunoita MAURI AHO www.fmi.fi Torstai Perjantai +22 Kaustinen +23 +25 Kaustinen Ullava +24 +22 +22 Lauantai Halsua Veteli +26 +23 Halsua Veteli +22 Nimipäiviä Ossi, Ossian +26 +25 +26 +23 Halsua Nimipäiviä Riikka Ullava +26 +26 Halsua Veteli +24 Perho 3:55 23:05 +26 Kaustinen Ullava Veteli Perho 3:52 23:08 +26 Kaustinen Ullava +24 Sunnuntai +25 Perho 3:58 23:02 Nimipäiviä Sari, Saara, Salla, Salli, Sara Perho 4:01 23:00 Nimipäiviä Maarit, Reetta, Maaret, Margaree. Itse naureskelin teini-ikäisenä omalle mummulleni, joka oli todellinen keräilijäluonne. 17.7.2014 . Tangomarkkinoiden yhteyteen aikoinaan ideoitu tangolaulukilpailu sekä tangokuninkaan ja -kuningattaren valinta on kasvanut instituutioksi, joka saa Ylen tv-kanavalla yhden viikonlopun aikana tuntikausia parasta ohjelma-aikaa. Mistähän saisin riittävästi reippautta ryhtyä toimeen ja puhtia viedä homma loppuun asti. Kun työ on velvollisuus, elämä on orjuutta. Parasta olisi lahjoittaa käyttökelpoinen tavara hyväntekeväisyyteen. Se rummuttaa tapahtumaa kaikilla kanavillaan jo kuukausia etukäteen. Ja mikä pahinta: tuntuu kuin tavarat olisivat lisääntyneet keskenään. Tangomarkkinoilla ja Kaustisella on myös yhtymäkohtia. Puhelin: päätoimittaja Mauri Aho 020 750 4671 toimittaja Vuokko Lahti 020 750 4672 Maxim Gorki Asian vierestä Ahon laidalta Apua, meillä asuu hamstraajamummo! Ostettujen lippujen määrä on lahjomaton mittari Kesäfestivaalien yleisömääriä lasketaan monella tavalla. Vaikka ei olisi mikään himoshoppaaja, kaikenlaista päkkänää on ehtinyt kertyä komeroihin. Tangokansa lähtee tanssimaan samalla tavalla kuin monet kansanmusiikin ystävät lähtevät Kaustiselle soittamaan tai laulamaan
Sitä on tullut paljon ja se on tullut pyytämättä ja yllä- tyksenä. Sähkökaapelit, viemäri ja vesijohtotyöt toteutuivat ennätysajassa. Vielä maanantaiaamuna Nurmelan pihalla oli nurmikko, illalla kaksi paritalon puolikasta oli tukevasti paikallaan vesi- ja sähköliittymillä varustettuna. Suunnitelmat muuttuivat hetkessä, Teijo-Talojen toimitusjohtaja Arto Koskela sai aamulla tiedon talojen tarpeesta Venetjärventielle Nurmelaan. Työt navetassa ja pelloilla jatkuvat. Moni talokauppa on jäänyt sen vuoksi toteutumatta. Maanantaina ryhmä lähti töihin kello kahdeksan ja talot olivat kuljetuskunnossa yhdentoista aikaan. Maanantai-iltana perheellä oli käytössä samassa pihapiirissä kaksi paritalon puolikasta. Perheen isä Antti Kujala kuvailee tapahtumien etenemistä uskomattomaksi ja on kiitollinen perheen saamasta avusta. Kehitteillä on ajatus, voisimmeko rakentaa yksityisille vuokra-asuntoja, koska rahamaailma on tiukentanut lainojen myöntämistä. Perillä Nurmelassa odotti valmis peti, jolle paritalonpuolikkaat kivijalkoineen laskettiin.. Paritalo Kaustiselta Halsualle HALSUA Aulis Hietalahti Kolmen paritalon ryhmästä kaksi ensimmäistä asuntoa oli kuljetuskunnossa maanantaina Kaustisella. Teijo-Talot otti asunnot vaihtokaupassa ja rakentaa kaksi rivitaloa Kaustiselle samalle tontille vuoden vaihteeseen mennessä. Ajoittain apua on ollut tarjolla niin paljon, että on saanut vain sivusta seurata, kun asiat hoidetaan. Onni onnettomuudessa oli se, että tilan muille rakennuksille ei palosta aiheutunut vahinkoa. Paritalot olivat Kaustisen kunnan omistuksessa kansanopiston läheisyydessä. Talot olivat tasatulla ”petillä” Nurmelassa jo iltapäivällä. –?Maanantaina perillä pihassa oli talojen siirtopaikalla nurmikko. Siirtoja on tehty useita, joten kokemus auttaa kuljetuksissa. –?Moduulitekniikka on kehittynyt, joten siirtäminen ei rajoitu pienasuntoihin. Ensin ajateltiin, että saisipa tuhoutuneen talon lähistölle vaikkapa asuntovaunun tilapäiseksi tukikohdaksi, sillä perheen työpaikka, navetta, on samassa pihapiirissä. Toiminta osoittaa, kuinka käytännöllinen siirtomahdollisuus on. heinäkuuta 2014 Nurmelaan uusi talo pikavauhtia Tulipalo tuhosi hirsirunkoisen omakotitalon Halsualla torstaina ja uusi talo oli asumiskäytössä jo maanantai-iltana HALSUA Mauri Aho Viime viikon torstaina aamupäivällä tulipalo tuhosi Halsualla Kujalan perheen omakotitalon. Paritalot ovat Kujalan perheelle tilapäinen asunto. Pienen paikkakunnan etuna on, että asiat hoituvat muutamalla puhelinsoitolla, Koskela mainitsee. Alussa meni oman aikansa ennenkuin Nurmelan tilan päärakennus vaurioitui tulipalossa viime viikon torstaina korjauskelvottomaksi. Pian nämä asiat jäivät sivuun, kun piti ruveta miettimään ratkai- suja käytännön ongelmiin. Ainoa hidaste oli, että Halsualla Meriläisessä oli ahdasta, Koskela kertoo. Kaksi muuta paritaloa siirtyy Halsualle elokuun ja syyskuun lopulla. Sitä on tullut monelta suunnalta ja auttanut perhettä palaamaan arkeen. Torstai 17. Vielä ei ole ehditty miettiä, miten asuminen jatkossa tullaan järjestämään. Paritalo oli aikomus viedä Halsuan kunnan tontille Peltotielle. Nyt perheellä on käytettävissä 120 neliöä asuintilaa. –?Kunta tarvitsi vuokra-asuntoja ja osti paritalot käyttöönsä. Vuokraus on riskitön vaihtoehto. Sattumaa oli, että talot olivat tulossa Halsualle maanantaina iltapäivällä. Talojen kuljettamisessa ei ollut vaikeuksia. Teijo-Talot toimitti kolme paritaloa vuokra-asunnoiksi Kaustiselle vuonna 2007. Sattui kuitenkin niin, että Teijotalojen paritaloja oltiin maanantaina siirtämässä pois Kaustiselta opistonmäen asuntoalueelta. Maaseudulle uskaltaa rakentaa; talo voidaan siirtää vaikkapa kaupunkiin, jos omistaja niin haluaa. Nurmelaan viety talo on väliaikaisratkaisu. –?Suunnitelmat ja elämä meni tulipalon takia uusiksi. Antti Kujala on kiitollinen perheen saamasta avusta. Matkalla ei ollut liikenteenkään suhteen vaikeuksia. Alkujärkytyksen jälkeen ihmiset ovat olleet täysillä mukana. Kuljetimme Kainuun keskussairaalaan 1?500 neliön psykiatrian osaston. KUVA: ARTO HIETALAHTI tajusi, että mitä oikein tapahtui ja miksi, sanoo Antti Kujala. Sattuma astui peliin, kun ruvettiin miettimään tilapäistä asuntoa
klo 9. Mahdollisuus saunomiseen ja uintiin. Martta-päivän tapahtumaan Kokkolan torille. Ei jalkapalloharjoituksia tällä viikolla. Tervetuloa. klo 12. Jos lähtijöitä runsaasti, hintaa voidaan alen- Palstoille tuleva aineisto torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 14 mennessä sähköpostilla konttori@perhonjokilaakso.. saakka klo 12-14. Viimeviikko oli olosuhteiltaan juuri tällainen. Lappajärven pintavesi oli viime viikolla ja viikonloppuna myös hyvin lämmintä, runsaasti yli 20 astetta, jolloin vedessä on luontaisestikin vähemmän happea. Jos olet kiinnostunut matkasta soita Eevalle p. Kuolemassa olevat kalat pyrkivät osin kohti rantaa, mikä viittaa voimakkaasti siihen, että kalat kuolivat hapen puutteeseen. Säävaraus. Mennään kimppakyydein, ilmoita viimeistään tänään Seija 0400 718178 tai Elsa 040 575 8532. Ohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Tervetuloa. Ilmoittautua voit vielä tänään 17.7. bussiaikataulu: 09.55 Finnilä, 10.00 Isokylä, 10.05 Alaspää, 10.15 Torppa, 10.20 Tunkkari, 10.30 Veteli MH, 10.40 Sillan- Kaustinen: Valokuvakilpailu lapsille ja nuorille 30.9. RHY Perho: Metsästysseura Korhu Ry:n sääntömääräinen kesäkokous Vasapirtillä pe 1.8. Sinileväkukintojen riski kasvaa aurinkoisina ja tyyninä päivinä. 020 750 4670. Viimeinen tilauspäivä on su 27.7. Eläkeliitto EL:n Vimpelin yhdistys kutsuu perinteeksi tulleeseen Jaakon päivän viettoon Lappajärven rannalle Vieresniemeen pe 25.7. Yhdistyksiltä toivotaan tuliaisina tervehdystä ohjelmanumeron merkeissä. klo 18 Salmella. Pulkkisen kirjasto lopettaa toimintansa koulun asuntolassa ja siirtyy jatkamaan lainaustoimintaa Pulkkisen Nuorisoseuran talolle kesäkuun alussa. Vetelissä järjestettävään Vattenfall-osakisaan ilmoita Helille p. Perhonjokilaakson iltarastit Perhossa ti 22.7. Mäntymajan vuokrauksesta vastaa Marjo Paavola p. Tilaukset pesiskioskilla olevaan tilauslistaan tai sähköpostilla osoitteeseen maria.luomala@ veteli.fi. Näyttelyssä Leena Salmelan mainioita vesiväripiirroksia aiheista Kalevala, Seitsemän veljestä ja Hölmöläiset. Tervetuloa tutustumaan. 23.7. Kaustinen: Näätinkin Erän kesäkokous su 3.8. Halkosaareen katsomaan näytelmän Tankki täyteen. 040 765 3327. Linjaauto lähtee Kaustisen Matkahuollosta klo 16.15. OmaisOiva-kioski la 26.7. Halsualla Tilluun välissä maaseutunäyttelyn yhteydessä. Veteli: Isonkylän Metsästysseura ry:n sääntömääräinen kesäkokous pidetään 23.7. Köyhäjoen Kyläyhdistys Köyhäjoen maamiesseuran saunailta Vetelin Kiviveen Manttaalimajalla to 24.7. Jos olet kiinnostunut, lisätietoja antaa Maija Pulkkinen p. Tervetuloa mukaan. Muina aikoina museoon pääsee tutustumaan ottamalla yhteyttä Jukka 0400 535882 tai Monika 040 8464836. Matkan hinta 425e/hlö kahden hengen huoneessa. Hakulomakkeita ja lisätietoja Maija-Liisalta p. Tauti on kuitenkin epätodennäköinen, koska kalakuolema on kohdistunut tasapuolisesti useisiin lajeihin. Omavastuuosuus 43e. Ilmoittautumiset Hannu 040 5577 897 tai Antti 040 1824 288. Myytävänä kalakeittoa, makkaraa, muurinpohjalettuja ja kahvia. ja -07 ja -08 synt. Hakulomakkeet palautetaan huolellisesti täytettynä 25.7. Perho: Seija kutsuu meidät kesäpäivän viettoon Kivijärven mökille ti 22.7. Ulkopaikkakuntalaisenkortilla (50 e) kaksi kalaa päivässä ja neljä kalaa viikossa. Myytävänä kalakeittoa, makkaraa, muurinpohjalettuja, kahvia. Pesiskioskilla on mallipaita ja joitakin sovituskokoja. Myös miehiä rohkaistaan hakeutumaan tälle lomalle. mm. Ota mukaasi keskeneräinen käsityö, voit vaihtaa sen siellä toiseen tai jatkaa sen tekemistä. Myytävänä arpoja, leivonnaisia sekä käsin painettuja tyynyliinoja. Perhon martat: Mennään lauantaina 26.7. Kalevi 0400 167830. Retken hinta 50e jäseniltä, 60e muilta. klo 17-19. Perhon Kiri. Tervetuloa. 0400126114 tai Antti Tyynelä 0400161126. klo 18 lähtien. Lestijokiseudun Reumayhdistys ry Kesän teatteriretken teemme perjantaina 8.8. Koot 110, 120, 130, 140, 150 ja 160 maksavat 30 euroa ja koot XS, S, M, L, XL, XXL ja XXXL maksavat 33 euroa. mennessä Seija 0400 718178. pää th, 10.50 Pulkkinen, 10.55 Haukilahti, 11.05 Haapasalo. Kutsutaitelijana kälviäläinen taidegraafikko Esa Riippa. Loma on tarkoitettu myös kehitysvammaisten omaisille. Ota yhteyttä emäntään 040 5824 494. Neste Oil Games. 17.7.2014 . Hakulomakkeita ja tarkempia tietoja Maija-Liisalta 040 765 3327. Maijalle p. Kaustinen: Mtk:n toimintaan ja maatalouteen liittyvissä asioissa voi jäsen ottaa yhteyttä yhdistyksen pj Jani-Markus Paavolaan 040 5555492. Sitovat ilmoitukset 18.7. Lisätietoja tapahtumista ja ryhmistä seuran kotisivuilta veikot.kaustinen.fi. Muissa asioissa ota yhteyttä pj Tero Myllymäki p. muuttunut aika. 17.7. Kotisivut: www.koyhajoki.net Vetelin Pulkkisen Nuorisoseura ry Pulkkisen kirjaston muuttotalkoot la 19.7. Hakuaika päättyy 25.7. taa. Sarjat ja lajit: P/T 5: 40m ja kahvakiekko, P/T 7: 40m ja korkeus harj., P/T 9, 11 ja 13: 100m ja pituus. Valmennuksessa käsitellään omaishoitajuuden tunnusmerkkejä, yhteiskunnan palveluja, avustamisen ja hoivatyön perusteita, muutoksen kohtaamista, vertaistukea, osallistumista sekä omaishoitajan hyvinvointia. Veteli: Manttaalimajan ja tuottajamajan vuokrauksesta vastaavat Kari Tyynelä p. Tied. Vapaaehtoisia vanhempia ja huoltajia pyydetään avuksi eri lajeihin toimitsijoiksi. Hapenpuute ehkä tappoi Välijoen kalat PERHONJOKILAAKSO Lappajärven ja Evijärven välillä olevassa Välijoessa virtasi viikonlopun aikana useita tuhansia kuolleita kaloja. Kujalan sukutapaaminen Halsualla la 19.7. 050 3421 386. aina silloin kun talossa on muutakin toimintaa. klo 12. Lisäksi alueella oli nähty myös muutama kuollut kuha ja siika. Tervetuloa koko perheen yhteiseen tapahtumaan. yhdessä Perhonjokilaakson Sydänyhdistyksen kanssa. Näyttelyssä esillä KeskiPohjanmaan ja Teerijärven alueilta 48 taiteilijan ja harrastajan 155 teosta. Yhdistyksen lomaohjaajina toimivat Mirja ja Anssi Mastokangas. Karttamaksu H/D 16 vanhemmat 4e. Kiintiöt paikkakuntalaisenkortilla (30e) yksi kala päivässä ja kaksi kalaa viikossa. mennessä osoitteeseen: Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja Läheiset ry, Emäntäkouluntie 30, 69730 Tunkkari. Paluu esityksen jälkeen. klo 13. klo 12. Selkään painetaan nimi. mennessä. Seuraavat harkat molemmilla ma 21.7. KP-V:n ryhmät ja liikunta on kaikille avointa. Johtokunta kokoontuu klo 18. Kokouksessa käsitellään kesäkokoukselle kuuluvat sääntömääräiset asiat. klo 18. Opastus VT13 Kivikankaalta Haukkaharjuun. Suunnitellaan Tampereen konserttireissua sekä Kokkolan urheilukisoja. Pukeutuminen sään mukaan. 040 5730 984. Kuolleet kalat olivat alueen tyypillisiä kalalajeja: ahven, hauki, särki, lahna, made ja kivisimppu. saakka joka päivä klo 12-18. Loma on Lappajärvellä Kivitipussa 28.9.3.10.2014. Menemme kimppakyydein, lähtö Pelimannitorilta klo 11. Muistilista Palstoille tuleva aineisto torstaina 24.7. Loma on Lappajärvellä Kivitipussa 28.9-3.10. Räyringin martat: Räyringin martoilla on vuokrattavana astiasto ja helposti siirrettävä jääkaappi kesän juhliin. Arpajaiset. EL:n Lohtajan yhdistys kutsuu koko piirin väen viettämään mukavaa Rantapäivää Lohtajan Ohtakariin to 24.7. Pihakirppisralli Su 20.7. klo 14 mennessä sähköpostilla konttori@ perhonjokilaakso.fi tai puh. ilmaiseksi. Yhdistyksen lomaohjaajina toimivat Mirja ja Anssi Mastokangas. Pienet lapset ja lemmikkieläimiä on syytä pitää vedestä. Tervetuloa. Yhdistyksen logolla varustettu palsta on maksullinen ja siinä yhdistys voi tulevasta toiminnastaan kertoa tarkemmin, mutta palstan luettavuus paranee, kun asia sanotaan lyhyesti. Liput 5 e, alle 15-v. 040 7396799. Maaseudun terveys ja lomahuolto ry on myöntänyt Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja Läheiset ry:lle omatoimisille aikuisille suunnatun tuetun loman Voimaa vertaisuudesta. Veteli: Karstulan teatteriretken su 20.7. Huom. Valitaan johtokuntaan jäsen edesmenneen tilalle. Kokoontuminen Smarketin parkkipaikalla klo 10, mennään kimppakyydein. Jos löytyy tukevia muuttolaatikoita ota mukaan. Ilmoita tilaajan nimi sekä paidan väri, koko ja painettava nimi. Hajotessaan sinilevä kuluttaa voimakkaasti happea. Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja Läheiset ry Tulossa elokuussa Ovet-valmennus Vetelissä sekä Perhossa. Harjutie, Reinonpolku, Peltokuja. Johtokunta kokoontuu klo 11.30. Sinileviä esiintyy luontaisesti järvissä ja merellä. Perhonjokilaakso 4 Yhdistykset Muistilistalla julkaistaan yhdistysten ja yhteisöjen toimintatietoja lyhyesti; mitä, missä ja milloin. Hallituksen kokous 28.7. Laulukirjat mukaan. Lomalle otetaan 20 hlöä. Johtokunta. Runsas sinileväesiintymä yhdistettynä lämpimään veteen on suurella todennäköisyydellä pienentänyt veden happipitoisuuden niin pieneksi, että kalat kuolivat. Ilmoittautumiset tapahtumiin ja lisätiedot kaustinen.4h.fi, kaustinen@4h.fi tai 040 8452480. Myös Netti-varausta olemme aloittamassa, käykää tutustumassa, www.travel-fi.com , josta majoituspalveluihin-veteli-MTK-veteli. EVIRA selvittää kalojen kuolinsyytä ja löytyykö taustalta virustai bakteeritauti. klo 13 Isonkylän koululla. Yhdistyksistä toivotaan tuliaisina tervehdystä ohjelmanumeron merkeissä. Ilmoittautumiset Paulille 040 5964 249 viim. Hakulomakkeita saa Maijalta yhdistyksen toimistosta emäntäkoululta tai Salmelta. Vielä muutama paikka vapaana. Tuloksien saaminen vie ainakin pari viikkoa. 0407637359. 040 7653327 tai Salme Lempiälä p. Ohjelmassa kuntopolku, laulua, soittoa, kahvia ja makkaranpaistoa. 040 7363669. 040 7533235. Lomalle otetaan 20 hloä, täysihoidollisen loman omavastuu on 20 euroa /vrk. Perhonjokilaakson Kuvataideyhdistys ry 4H-yhdistys Vetelin Kotiseutuyhdistys ArtOUTO-kuvataidenäyttely avoinna Vetelin Taidekartanossa 31.8. Lupia myyvät KoneSport aukioloaikana, Pekka Heikkilä 040 727 0124, Harri Viisteensaari 040 547 9306 ja Hannu Ahtoniemi 040 570 4959. tai puh. Perhonjokilaakson Israelin Ystävät ry:n järjestämä Sapattiateria Halsuan Majakassa Pe 29.8. Lappajärven viime viikon leväkukinnan päälaji oli Anabaena-sinilevä.. Arpajaiset. Suomen kansantarinoita-näyttely Pulkkisen Nuorisoseurantalolla 16.7.31.10. Korkeammassa lämpötilassa kalojen hapentarve myös on suurempi. Radat A 6 km / 17r, B 4,4 km / 15r, C 3 km / 12r, D 1,9 km / 7r ja RR. Ilmoittautumiset 18.7. Viime viikolla sinileväkukintoja havaittiin muun muassa Lappajärvellä, Kuortaneenjärvellä ja Ähtärinjärvellä. Kokoontuminen vanhan Kujalan paikalle Meriläiseen. Sauna ja uintimahdollisuus. Halsua-Kaustinen-Veteli Kehitysvammaisten tukiyhdistys Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry on myöntänyt Perhonjokilaakson Kyläkeidas Kyläkeidas ry:n palvelut kts www.kaustinen.fi/kylakeidas Perhonjokilaakson Sydänyhdistys ry Kesäretki Saarenmaalle 24.8.-28.8. Mikäli haluat mukaan 6.8. Välijokeen johdetaan Niskan padon kautta Lappajärven pintavettä, jossa oli viime viikolla erittäin runsaasti sinilevää. Ohjelmaa ja mukavaa yhdessäoloa. Varatkaa tasaraha,jos mahdollista. lehteen viimeistään tiistaina 22.7. Päiväkortilla (15e) kaksi kalaa päivässä. Mennään kimppakyydein ilmoita lähdöstäsi Seija 0400 718178. MTK Vetelin Kotiseutu Museo on avoinna sunnuntaisin 10.8. Lohtajan yhdistys on kutsunut koko piirin väen ulkoilupäivään Ohtakarille to 24.7. klo 13 alkaen. Laulukirjat mukaan. Matkalle tarvitaan voimassa oleva passi. Vattenfall-harjoitukset elokuun loppuun saakka maanantaisin Vetelin kentällä klo 18 sekä torstaisin Nikulan heittopaikalla klo 18. Erillisenä näyttelynä arkkitehti George Woolstonin muistonäyttely, johon on vapaa pääsy. klo 11 alkaen Kaustisen Tanhuanpäässä ja Ylijoella. Urheiluseurat Seura tekee yhteistilauksen lämmittelypaidoista. Tekstit Perhonjokilaakson hauskalla Kasso isse-murthella. Viikon ohjelmassa on yhteisiä hyvinvointiin liittyviä luentoja, keskusteluja sekä kuntoilua. Ensin ruokailemme Kivitipussa ja klo 19 alkaa esitys. Kalaa on vielä paljon jäljellä. Juhannuksena suljettu. Vastuuhenkilönä Heli Pulkkinen. iho-oireita ja pahoinvointia. klo 19. asti. klo 12 kodalla. 020 750 4670. klo 18.30 keskuskentällä. Varmuuden vuoksi kuolleita kaloja on lähetetty tutkittavaksi elintarvikevirasto EVIRAlle. Seija keittää ja tarjoaa lohikeittoa, kahvia ja makkaraa. klo 12. Kesäretki Saarenmaalle 24.-28.8. 040 7792 272. Paita on pitkähihainen ja värivaihtoehdot ovat musta ja punainen. Kaustinen: El Lohtajan yhdistys kutsuu koko piirin väen viettämään mukavaa Rantapäivää Lohtajan Ohtakariin to 24.7. -05 ja -06 synt. Täyshoidollisen loman omavastuu on 20 euroa/vrk. Jottei asia unohdu, ilmoittaudu pian Eero Polsolle p. Runsaasti sinileviä sisältävän veden käyttämistä ei suositella, sillä sinilevät voivat olla myrkyllisiä ja aiheuttaa mm. Perhonjoen Kalastusalue Vetelin kalastuskunnan alueella Pappilankoskella, Heikkilänkoskella, Siponkoskella , Pitkälläkoskella ja Savelassa on vielä kalastettavaa kalaa. Kun olosuhteet ovat suotuisat, sinilevät voivat aiheuttaa massaesiintymiä, erityisesti ravinteikkaassa, lämpimässä vedessä. Kirjaston tulevista aukioloajoista ilmoitetaan myöhemmin tällä palstalla. Omaishoitajat ja Läheiset ry:lle Omatoimisille aikuisille suunnatun tuetun loman Voimaa vertaisuudesta
Jos viljelijä laiminlyö torjunnan tahallaan tai toistuvasti, voidaan tilan kaikkia tukia leikata. s v e iV V 8 1 lo Ti 29.7. Halvin keino hukkakauran torjunnassa on estää sen tulo omille pelloilleen. Tilaa Perhis pikimmiten kestona p. uttaa lohkon hylkäämisen. Kitkentäkierroksia on tehtävä kaksi tai kolme kertaa viikon välein, jotta hukkakaurayksilöt saadaan kitkettyä pois ennen siementen varisemista. Kuljettaja puhalsi 1,2 ERÄ, METSÄSTYS & KALASTUS promillen lukeman ja häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. a M a K . Taloudellisia tappioita tulee kemiallisesta torjunnasta, jota pitää jatkaa vähintään kolme vuotta. Tulva-alueilla hukkakaura leviää helposti uusille alueille. Lehti jaetaan joka talouteen Kyyjärvellä, Kivijärvellä, Kinnulassa ja Vimpelissä, lähes 10 000 lehteä jaossa! Kysy ja varaa paikkasi elokuun edulliseen ja kattavaan teemaan viimeistään 5.8. Koneiden, rehuviljan, lannan ja tarkastamattoman siemenen välityksellä hukkakaura leviää helposti. Viljelijän pitää viimeistään heinäkuun puolivälissä tarkastaa kasvustot todetakseen, onnistuiko torjunta. ViVen fanituo?eita Superpesiso?eluissa ja www.vimpelinveto.?. 17.7.2014 5 Heinäkuussa kitketään hukkakauraa PERHONJOKILAAKSO Hukkakaura on nopeasti leviävä rikkakasvi. Yksikin pesäke siemenviljelmällä aihe- Rattijuoppo törmäili Perhossa PERHONJOKILAAKSO Maanantain ja tiistain välisenä yönä puolen yön aikaan törmäsi rattijuoppo puuhun sekä lyhtypylvääseen Perhossa. Hukkakaura leviää vuo- ISOJAKELU 7.8. Jos hukkakauraa löytyy, viranomainen antaa torjuntaohjeen tai -suunnitelman. Jo 17 prosenttia maamme peltoalasta on ainakin osittain hukkakauran saastuttamaa ja se leviää vuosittain uusille peltolohkoille. Liput: 12,- /8,- (alle 13v 0,-) Ne?stä www.lipputoimisto.. Hukkakaurat kitketään kokonaisina yksilöinä ja ne pannaan ehjään, vahvaan jätesäkkiin. Tämä vaatii useita tarkkailukierroksia hukkakauran röyhylle tulon aikoihin. sekä por?lta alkaen klo 12. Perhonjokilaakso . Eihän tässä olla äkseeraamassa, vaan yritetään auttaa viljelijöitä pääsemään hukkakaurasta eroon, painottaa tarkastaja Jari Poikulainen Evirasta. Viranomaiset voivat myös teettää torjunnan, jolloin peltolohkon haltija maksaa laskun. Hukkakauraiset pellot käsitellään torjunta-aineella alkukesästä. Myös linnut ja muut eläimet levittävät hukkakauraa. klo 14.00 mennessä! Mediamyyjä Liina Pulkkinen 020 750 4677 liina.pulkkinen@ perhonjokilaakso.. k PERHONJOKILA k kertoo v viikon menov vinkit! E UKOR AKSON ET TILLA NNALLA! PPUA YHDEN HIIN 2 LIIP n Kestotilaaja ONJOKILAAK PERH HJANMAA SKIPO AJA KE TIMO TILA aaja na20Til Tii20 20 123456 2014 SO HALUATKO PÄÄSTÄ NAUTTIMAAN ETUASIAKKAAN EDUISTA. Myös peltojen tarkastaminen ja hukkakaurojen kitkeminen lisäävät kustannuksia. Säkit hävitetään polttamalla. Viranomaiset aloittavat tarkastukset heinäkuun puolivälissä ja niitä jatketaan sadonkorjuuseen saakka. Suunnitelman laiminlyönti voi tarkoittaa jopa koko kasvuston hävittämistä. Kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Yksi yksilö saattaa tuottaa tuhansia siemeniä, joten torjunnan laiminlyönti yhtenäkin kasvukautena johtaa nopeasti hukkakauran lisääntymiseen lohkolla. –?Ottakaa hukkakaura vakavasti. 020 750 4600. Nähdään Vimpelin Saarikentällä! tällä! –?Nyt on aika tarkistaa pellot hukkakauran varalta, muistuttaa Maaseutuyksikkö KaseKa:n Kaustisen toimipisteen maaseutuasiamies Pekka Siirilä, joka otti oheisen kuvan hukkakaurasta. Kiikari on tarkkailuun hyvä apuväline, koska hukkakaura on muuta kasvustoa korkeampaa. Erityisen suuria tappioita hukkakaura aiheuttaa siemenviljelijöille. Pellolle tai muualle maastoon niitä ei saa jättää. Viranomaiset kiertävät heinäkuussa pelloilla valvomassa hukkakauran torjunnan onnistumista. Se ei koskaan häviä pellolta itsestään. sittain, koska se lisääntyy helposti. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tarkastajat valvovat hukkakauran esiintymistä tiloilla, joilla on voimassa hukkakauran torjuntasuunnitelma
Erään kunnan päättäjän toteamus Perhon tuulivoimapuistojen yleisötilaisuudessa oli paljonpuhuva: Ei kuulemma pidä kenenkään asettua valittamaan näistä hankkeista, kun Perhoa näin pyritään kehittämään. Perho on maakunnan soisin kunta, täällä on kansallispuisto, luonnonpuisto sekä muutakin melko koskematonta suomenselkäläistä luontoa, jota voitaisiin hyödyntää kestävämmin sekä ekologisesti, taloudellisesti että sosiaalisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että arkkitehtonisesti upea rakennus tarvitsee kipeästi kunnostusta, maalia pintoihinsa ja ulkoisten puitteidensa kohentamista. Toki kaikille asioille ei mielestäni edes voi laskea sitä hintaa, esimerkiksi juuri ihmisen terveydelle. Aikaisemmin kesällä oli Perhon kunnanhallitus päätynyt kääntämään takkinsa Meranevan turveluvan suhteen; Vapo saisi kunnanhallituksen mielestä tuhota Meranevan ja varattaisiinpa alue nyt myös tuulivoiman sijoittamista varten. Kenenkään vastuulla ei ole esimerkiksi ohjata vieraita tutustumaan soitinmuseon kokoelmiin. Myös suojellut nevat ovat käytettävissä marjastukseen ja retkeilyyn. Teatteri ja kirjallisuus voisivat myös nousta voimakkaammin esiin Kaustisella. Perhon kunnanhallitus ei voi mitenkään estää soidensuojeluohjelman kartoituksia, ne ovat täysin lainmukaisia toimenpiteitä, jotka perustuvat ympäristöministeriön päätöksiin. Soidensuojeluohjelma ei itsessään vaikuta metsästykseen millään tavalla. Perholainen luonto laajoine avosoineen, hienoine mäntykankaineen ja upeine alkuperäislajistoineen voisi olla taloudellinen valttikortti, jos sitä vain haluttaisiin hyödyntää. Parhaimmillaan tämä toiminta synnyttää elinkeinon ja yrittämisen mahdollisuuden.. Näkymä upealle perholaiselle nevalle parisataavuotiaan aihkin latvasta. Nevat voidaan tuhota turvetuotannolla lyhytaikaisen taloudellisen tuoton vuoksi, kankaat pirstoa vielä pienemmiksi laikuiksi tuulipuistoilla. 17.7.2014 . Nekin suojelualueet, joissa metsästys ei ole sallittua kun tuottavat sitä riistaa myös metsästyksen piirissä oleville alueille, tätä ei tunnuta useinkaan ajateltavan metsästäjien joukossa. säilyttää lajien alkuperäistä elinympäristöä luonnontilaisena ja taata täten lajien kantojen jatkuvuus tältä osin; tämä palvelee myös metsästystä tarjoamalla riistalle sopivaa elinympäristöä, jotta kannat pysyisivät verotuskelpoisina nyt ja tulevaisuudessa. Onko siis liian kivuliasta katsoa, miten silloin toimittiin ja mitä hyvää silloisissa käytännöissä oli. Kansantaiteenkeskus on rakennettu kulttuuritaloksi. Nyt olisi käytävä käsiksi itse puitteisiin. uutinen Perhon kunnanhallituksen päätöksestä tyrmätä soidensuojeluohjelman puitteissa tapahtuvat maastokartoitukset Perhon kunnan alueella, suojelualueita kun on kunnanhallituksen mielestä jo riittävästi. Talon ovet eivät ole olleet kutsuvasti avoinna, koska kenelläkään ei ole siitä ollut vastuuta. Kunnan päättäjät ilmeisesti haluavat, että Perhosta tehdään turvetuotantoalueiden ja tuulivoima-alueiden täyttämä kolkka, energiareservaatti, eikä sitä ajatusmallia sovi kenenkään kritisoida. Kapasiteettia ei siis ole niin paljon kuin kunnan pinta-ala antaisi ymmärtää. Festi- vaaliorganisaatio tuntuu olevan täynnä innostusta eikä tulevien juhlien suhteen tarvitse olla huolissaan. Tiettävästi tämä on jo suunnitelmissa, mihin on jälleen taloudelliset mahdollisuudet tulevana vuonna. Otsikko on lainattu slogan paperikassin kyljestä, sattui roikkumaan tuossa ovenkahvassa... Niistä oppia hakien ja omiin vahvuuksiin nojaten KTK:sta on tehtävissä merkittävä kokonaisuus. Kaustisen on syytä ottaa nyt yksituumaisen tomera ote Kansantaiteenkeskuksen kehittämiseen. Ei muutenkaan uskoisi moista puhetta kuulevan demokraattisessa valtiossa, kyllä demokratiaan kuuluu, että jokainen jota asia koskettaa, voi valittaa tai esittää mielipiteensä. Kalastajat ja mökkiläisetkin hyötyvät kun turvehumus ei likaa vesistöjä alapuolella. Suojelualueiden tarkoitus on mm. Vieras törmää parhaimmillaan vain talossa työskentelevään ihmiseen, joka vaeltaa kahvikuppinsa kanssa kohti toimistoaan. siivouksessa, kun on minimikustannuksin yritetty pärjätä päivästä toiseen. Itse asiassa turvehan on tuotettu tuhansien vuosien kuluessa luonnon omien prosessien toimesta, ihminen ei sitä tuota, korjaa vain ”sadon” ja tuhoaa koko suoekosysteemin siinä sivussa. Tuulivoimaa voidaan kyllä Perhossa hyödyntää, se vain pitäisi osata sijoittaa oikein. Maassamme on kyllä hyviä esimerkkejä kulttuuritalojen menestyksestä. Eri toimijat hyötyvät siitä, että niiden toiminta on samoilla sijoilla ja lähellä toisiaan. Otettaessa jokin neva turvetuotantoon, saadaan siitä kyllä lyhytaikaista taloudellista tuottoa joillekin, haitat kuitenkin jaetaan kollektiivisesti laajalle joukolle ihmisiä. Kulttuurin saralla jos missä 1+1=3. Tämä on näkynyt mm. Ehkä kunnanhallituksen jäsenten pitäisi joskus käydä ihan maastossa katsomassa sitä upeaa luontoa mitä kunnasta löytyy, voisitte samalla suoda aikaa ajatuksille Perhon luonnossa. Musiikin rinnalle on löydettävissä muita tukijalkoja. Muotoilun ja arkkitehtuurin alalta Kaustisen Kulttuuri Oy:llä on suunnitelmia, jotka alkavat realisoitua ensi vuonna. Sen histori- aan pitää uskaltaa palata ja muistaa ne perusteet, millä valtiovalta aikanaan lähti taloa osaltaan rakentamaan. Perhossa kui- tenkin esiintyy laajoilla alueilla sellaista lajistoa, ettei näille alueille ole lähtökohtaisesti järkevää edes suunnitella tuulivoimaa. Visuaalisessa kulttuurissa paikkakunnalta löytyy osaamista. Perhon soilla ja kankaillako ei mitään muuta mahdol- lisuutta olisi tuottaa sitä taloudellista voittoa. Pitäisikö Perhon päättäjien alkaa miettiä miten perholaista luontoa voitaisiin hyödyntää muillakin tavoilla, esimerkiksi luontomatkailun kautta. Toinen asia on kulttuurisektorin laajentaminen. Olen ymmärtänyt, että joskus 1990-luvulla asiat olivat vielä toisin. Tiedän tämä kirvoittavan vastaväitteitä. Ongelmallista on kuitenkin se, että talon toiminnallisen puolen kehittäminen on jäänyt vähemmälle huomiolle. Perhonjokilaakso 6 LUKIJAN MIELIPIDE Lähetä lyhyt ja napakka tai vähän pitempi ja perustellumpi mielipide sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. Ratkaisu ei ole se, että yritetään etsiä vain maksukykyisiä vuokralaisia riippumatta siitä, millä toimialalla ne ovat. Turvetuotanto on tulossa Suomessa tiensä päähän; ympäristöministeri on esittänyt että turvetuotannosta luovuttaisiin kokonaan seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa, hyvä niin. Suojelualueet tarjoavat resursseja virkistäytymiseen ja tämä vaikuttaa ihmisen mieleenkin; verenpaine laskee ja stressi hellittää luonnontilaisessa ympäristössä liikkuessa. Matti Sissonen PS. Rahaa Helsingistä hakemaan ei voida enää lähettää niitä persoonia, jotka joskus onnistuivat hankkimaan merkittäviä summia. Edustavien suojelualueiden ansiosta meillä on nevoillamme ja kankaillamme esimerkiksi metsäpeurapopulaatio, näistä metsäpeuroista toki ollaan kunnassa kauhean huolissaan, kun kauhistellaan sitä ”susiongelmaa”, mutta eipä niitä peuroja enää muistetakaan, kun maankäytöstä päätetään. Sen sisällä on hyviä osiota ja toimijoita, mutta kokonaisnäkemys ja vastuu ovat puuttuneet. tai soita 040 750 4671 tai lähetä kirjepostia Perhonjokilaakso, Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli tai verkkosivujen kautta www.kp24.?/perhonjokilaakso ”Aikaa ajatuksille Perhon luonnossa” Perhonjokilaaksossa oli 3.7. Nyt on panostettava Pekka Kivelä Erinomaisesti onnistuneiden kansanmusiikkijuhlien jälkeen on Kaustisella syytä jo valmistautua seuraaviin koetuksiin. Vai aikovatko kunnanhallituksen jäsenet kenties kahlita itsensä rämemäntyihin ketjuksi kartoittajien eteen, vai ihanko fyysisesti kartoittajat aiotaan tyrmätä. Tämä kunnanhallituksen esittämä tiekö sitten on ainoa väylä kehitykseen. KTK:sta pitää ( jälleen) kehittää kulttuuritalo, jolla on selvä visio ja toiminta-ajatus. Suojelualueilla, sekä niillä joilla metsästys on sallittua, että niillä joilla se on kiellettyä, on siis tärkeä merkitys lajistolle, myös niille riistaeläimille. Näitä vaikutuksia ei kannattaisi väheksyä siksi, että niiden suora taloudellinen tuotto on hyvin vaikea laskea
Edellisestä tapaamisesta kulunut jo 40 vuotta ”Reiskan” isä Paavo, Lauri ”Lape” Torpan veli, oli lähtöisin Korvesta. Pienen kylän suuri, upea juhla. Viljelijät kuin torppareita nykyään. Ei niitä desibeleissä mitata! Täysin kannattamatonta ja veronmaksajien rahojen haaskuuta. Entä matalat bassojumputukset, jotka kantautuu hyvällä säällä jopa 3 km päähän. Surku tulee nuorta, jonka elämän äiti ylikorostuneessa suojelunhalussaan sotkii ja hankaloittaa. Sinä, joka varastit poikamme aurinkola- sit Kantri-tapahtumassa, näytitpä hyvää esimerkkiä lapsillesi. On hiljaista kaikkialla, nyt luontoa katselen. Sähköpostilla aineisto osoitteeseen toimitus@perhonjokilaakso.. Perhonjokilaakso . Kiitos Aila siitä! Se on merkittävää, se on arvokasta! Ollaan kiitollisia sinulle. Harakat perätysten, kadun reunassa hyppivät. Hyvä päätös festivaaleille. Kiitos festivaaliviikon päätösjumalanpalveluksessa esiintyneille; Eijan erittäin mieleenpainuvasta saarnasta, kirkkokuoron esityksistä sekä Seppo Tastulan ja pelimannien esityksistä. Viha muhii jo kansassa maaseudulla. Luonnon kehtoon saavun, kiitosta tapaillen. Kiitos yleisö, teitte Kaustisen Festareista oikean katsojan juhlan. . Siinä samalla muutkin sukulaiset tapaavat toisiaan. . Toivottavasti saat laseista kirpparilla hyvän hinnan! . –?Heidi . Kiitos Jaakko Tyynelälle osuvasta kirjoituksesta viime viikon Perhiksessä. Tuulivoimaloiden haittoja vähätellään. Elisan, Soneran ja DNA:n liittymissä toimiva palvelu maksaa 0,60€. Voi, miten kaunis ja siisti on Kreetan puisto nyt. Sulla oli mielikuvitusta. Onko päättäjät sadassa vuodessa unohtanut vuoden 1918 tapahtumat. Hienoa kun kirkko oli täynnä. Lisäksi kiitän Marjaanan Villen kahvilan tyttöjä hyvästä ja iloisesta palvelusta ja hyvästä kahvista. . 17.7.2014 7 Tälle palstalle Kommentoi! voit lähettää myös uusia tai vanhoja valokuvia joko postin kautta tai käydä tuomassa toimitukseen, mutta muista liittää mukaan yhteystiedot ja palautusosoite. Täällä sinua viedään paikasta toiseen, ”kierrätetään”. –?Pommi . Toivottavasti saamme viettää vielä monta ihanaa kesää yhdessä: Mutta sitä ennen muuta toivon, että kun meidän yhteinen aikamme täällä kerran päättyy, saisimme viettää ikuisuuden taivaassa, Jeesuksen luona. Moni mummu näytti nytkyttelevän omatekoisen fuskun tahtiin. Hyvää kesää kaikille. Niin se oli nytkin. Antille isot kiitokset kavalkadin käsikirjoituksesta. Lämpimät kiitokset Helinälle, Sailalle, Lealle ja koko poppoolle järjestämästänne juhlasta Lestin juhlasta huvilalla. Maksimipituus 160 merkkiä. On aurinko korkealla, se lämpöä lahjoittaa. Ja sinusta! On tullut joskus mieleen että ”rakkaus on myöhästynyt, jos se näkyy vasta seppelenauhoissa”. Ihmetyttää, etteivät Viskurit päässeet tänäkään vuonna areenalle soittamaan! –?Kaustislainen . Paljonko täytit, en viitsi sitä kaikille kertoa, jonkun verran kuitenkin. Aila Kun muuttolinnut palaavat, lentää Ruotsin maalta Suomeen myös Aila. Nyt me päätettiin järjestää sinulle yllärisynttärit. Lähetä viesti numeroon 173521. Aivan huippujuttu oli, kun kolme poikaa, yksi vähän pienempi, pari isompaa nuorta miestä, tulivat kädessään vaaleanpunaiset pionin kukat! He olivat pyytäneet, että saisivatko hekin tulla Ailan synttäreille. Siksi haluan sanoa sinulle nyt tämän. Evijärven kanttori kiittää sydämensä pohjasta Rojektikuoroansa kaikesta avusta ja tuesta ja upeista konserteista Evijärvellä ja Kaustisella <3 . Olet elänyt pellit auki meihin läheisiisi nähden. –?Anneli . Ei pidä ihmisen ruveta luonnonjärjestystä sorkkimaan. Mistä niitä sulla riitti! Vaikka ne olivat niin jännittäviä, että vähän pelotti, niin aina me kuitenkin haluttiin kuulla sinun tarinoitasi. Sen tekee Kaustinen kerta toisensa jälkeen. Elinvoima hiipuu maaseudulla, kun kaupunkilainen elämäntapa vie voiton. Lokkien varoitushuuto, korviini kajahtaa: Poikaset ovat tuolla, niitä nyt suojelkaa. ”Tapsa” asuu nykyisin Järvenpäässä ja on Vantaan kaupungin tilakeskuksessa töissä. Kuka esimerkiksi haluaa välkkyvät lentoestevalot pyörimään korkeana karusellina öiselle taivaalle. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja lupiinien myös. Siellä ei enää tarvitse pakata matkalaukkuja eikä lentää pois haikeus sydämessä! Tehkäämme matkavalmistelut ajoissa taivasta varten! Rakkaudella Tuula Elsin tytär Lukijan kuva Suomen ja maailman ainoat ”Tapani Torppa”-kaimat, Tapani ”Reiska” Torppa ja Tapani ”Tapsa” Torppa, tapasivat isiensä kotiseudulla Vetelissä 8.7.2014. Kiitos Kaustinen ja kaustislaiset jälleen kerran upeista festareista. . Paula Tarvainen, Jyväskylä Lukijan lyhyet . P.S. Yleisön joukosta kirmanneitten nuorten spontaanit tanssiesitykset tehostivat monenlaista musiikkia. Siitä viimeistään tietää, että kesä on tullut. . ”Tapsan” isä Mikko eli ja vaikutti Torpassa. Nopeusrajoitukset on laadittu meidän kaikkien parhaaksi, millä oikeudella niitä rikotaan. Lapsena sinulla oli jänniä juttuja, joita illoin kerroit meille vähän pienemmille. Se kertoo jotain siitä mil- lainen sinä olet, sinulla on sydäntä monen ikäiselle. Voisiko siitä huolehtia läpi vuoden myös kuntalaisten iloksi eikä vain juhlavieraiden takia. Tapaamiskahvit juotiin Korvessa Gunvorin ja Eeron pihapiirissä. . Kastepisarat ruohikolla, niin kauniisti kimaltaa. . On ihana kesäaamu ja lauhkea tuulonen. Rastaat on nurmikolla, ne einettä etsivät. . Kiitos Ottoset, tanssitte loistavasti! . ”Reiska” asuu nykyisin Seinäjoella ja on Seinäjoen Palo-ja pelastustoimessa töissä. Lähetä mielipiteesi tekstiviestinä: kirjoita PERHIS (väli) LUKIJA viestisi. Lukijan runo Sunnuntaiaamu Sinisen taivaan alla, aamuvarhain astelen. Suurkiitokset Perhon ratsastuskoulun väelle, Taina, Heli, Sini ja Elli mieliinpainuneesta ja hienosti järjestetystä leiriviikosta!. Oli ihanat voileivät, upea mansikkakakku, raparperipiirakka, lepan pullia, äitin tekemiä, salaattia ja grillattavaa. On aina kivaa kun sinä tulet, me tiedetään ettet ole unohtanut meitä, ”omiasi” vaikka ootkin niin monet kymmenet vuodet ollut muualla. Yksi oli tehnyt yhtä, toinen toista
muun muassa käynti kansanmusiikkijuhlilla ja tutustuminen Kaustisen musiikkilukioon. 17.7.2014 . Samalla myös suomalaisten osaamispääoma rapistuu. Sivistysvaliokunnan Kaustisen vierailuun osallistuivat Raija Vahasalon (kok.) ja Tuomo Puumalan (kesk.) lisäksi valiokunnan varapuheenjohtaja Inkeri Kerola (kesk.) sekä jäsenet Kimmo Kivelä (ps.), Mika Niikko (ps.), Tuula Peltonen (sd.), Simo Rundgren (kesk.) ja Pauliina Viitamies (sd.). Keskustelun jälkeen valiokunnan ohjelmassa oli Eduskunnan sivistysvaliokunnan kesäretki ehti pistäytyä myös festivaalialueella. Välijärven mukaan lukio on muutenkin kaikin puolin tehokas koulutusmuoto, koska siellä opintonsa keskeyttäneiden määrä on ollut perinteisesti pieni. Sivistysvaliokunta vieraili Kaustisella Kansanedustajat keskustelivat koulutuspolitiikasta KAUSTINEN Maija Ahonen Viime viikon keskiviikkona Kaustisen kansanmusiikkijuhlille saatiin vieraiksi joukko kansanedustajia, kun eduskunnan sivistysvaliokunnan kesäretki suuntautui Kaustiselle. Tilaisuuden pääpuhuja, Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksen professori Jouni Välijärvi muistutti, että laadukas, kaikkien saavutettavissa oleva koulutus on tärkeä tasa-arvotekijä myös 2000-luvun Suomessa. Tämä ei kuitenkaan onnistu pelkästään nykyisellä lukiomallilla, koska ikäluokat pienentyvät koko ajan. Tilastojen mukaan Suomessa on 2000-luvun aikana kasvanut niiden nuorten määrä, joilla ei ole äidinkielen ja matematiikan perustaitoja. Välijärvi painotti, että lukiokoulutus on pidettävä kaikkien peruskoulun päättäneiden ulottuvilla. Avuksi tarvitaan myös teknologiaa. Lisäksi pohdittiin esimerkiksi taideja taitoaineiden asemaa ja opetusta sekä perusopetuksen tulevaisuutta. –?Se lisäisi opiskelun mielekkyyttä, kun yhdessä pohdittaisiin, miten asetettuihin tavoitteisiin päästään. Sivistysvaliokunnassa jo seitsemän vuotta istunut Tuomo Puumala saattoi nyt iloita, että oli onnistunut saamaan valiokunnan vierailulle synnyinpitäjäänsä ja kotimaakuntaansa. Perhonjokilaakso 8 Lukio pidettävä lähellä Professori Jouni Välijärven mielestä koulutuksen saatavuudesta on huolehdittava KAUSTINEN Maija Ahonen Kaustisella järjestettiin viime viikon keskiviikkona Keski-Pohjanmaa-seminaari, jossa pureuduttiin Suomen koulutusjärjestelmän ja koulutuspolitiikan ongelmakohtiin. Jos lukiota ei ole mahdollista suorittaa lähellä kotia, heistä monet valitsevat jonkun muun koulutusvaihtoehdon. Nykyisin ylioppilastutkinnon suorittaa enää alle puolet ikäluokasta. Kuvassa juhlapihan ohjelmaa kuuntelemassa Kauppi Virkkala, Raija Vahasalo, Marja ja Simo Rundgren ja Jorma Harju. Valiokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo kertoi, että valiokunnassa on aina kova kilpailu siitä, mihin kesäretki tehdään. Professori Jouni Välijärvi muistuttaa, kaikkien saatavilla oleva koulutus on tärkeä tasa-arvotekijä. Hän kertoi olevansa erityisen huolissaan lukiokoulutuksen vetovoimasta. Kansantaiteenkeskuksessa pidetyn tilaisuuden avasi ja juonsi edellisvuosien tapaan Esko Aho. Valiokunnan kesäretki oli kaksipäiväinen ja retken ohjelma jatkui torstaina Kokkolassa.. Välijärven mielestä kouluissa pitäisi hyödyntää myös nykyistä enemmän opettajien osaamista sen sijaan, että kaikki sanellaan tiukoilla normeilla. Takarivissä Inkeri Kerola, Timo Virolainen ja Tuomo Puumala. Välijärven mukaan lukiokoulutuksen tavoitettavuus on tärkeää varsinkin koulumenestykseltään heikompien opiskelijoiden kannalta. Valiokunnan jäsenet osallistuivat Kansantaiteenkeskuksessa Keski-Pohjanmaa-seminaarin osana järjestettyyn paneelikeskusteluun, jota veti Pro Kaustinen ry:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Saha. Välijärvi patistikin päättäjiä pitämään huolta tasokkaasta ja kilpailukykyisestä lukiokoulutuksesta ja lukioverkosta. Paneelissa keskusteltiin suomalaisesta koulutuspolitiikasta ja muun muassa siitä, millaiset mahdollisuudet sivistysvaliokunnan jäsenillä on vaikuttaa alansa asioihin toisaalta hallituspuolueen ja toisaalta opposition suunnasta. Hän antaisi kouluissa myös nykyistä enemmän tilaa opettajien ja oppilaiden väliselle vuorovaikutukselle. Keski-Pohjanmaa-seminaari järjestettiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlien yhteydessä nyt kolmannen kerran. Muutos on tapahtunut suurin piirtein samaa tahtia kuin lukion suosion hiipuminen
Paikallisiakin otetaan aina myyntiin mahdollisuuksien mukaan, sanoo kauppa-autosta vastaava yrittäjä Juhani Niemelä Seinäjoelta. –?Tämä on tietynlaista leaderhankkeiden esilletuontia ja brändäystä. Nikula nauratti kuulijoita. Perhonjokilaakson nuotioillassa festivaaleilla viime viikon torstaina lehdistöneuvos Pekka Kivelä luetteli aikamoiset määrät kaustislaisia, joilla on meriittejä sekä urheilun että musiikin puolelta. Nuotioillassa esiintyivät myös Purppuripelimannit, joiden joukossa oli niin ikään urheilun saralla ansioituneita, kuten jo 17-vuotiaana huippuaikoja juossut Tony Uusitalo. Moukarinheittäjä Jenni Penttilää Pekka Kivelä ei ollut saanut suostuteltua soittamaan, vaikka tämä onkin Näppäreissä tämmännyt lapsuudesta lähtien. Perhonjokilaakso . 17.7.2014 9 Musiikillinen ja urheilullinen lahjakkuus kasaantunut Perhonjokilaakson nuotioillassa esimerkkejä siitä KAUSTINEN Vuokko Lahti Näyttäisi siltä, että lahjakkuudella saattaa olla tapana myös kasaantua siten, että samat ihmiset, jotka ovat urheilussa lahjakkaita, ovat myös musikaalisia. Entäs sitä, että Hannu Rauma juoksi olympiasoihdun kanssa vuonna 1952 ja että Aaro Kentalakin opetti kärrynpyöriä, Pekka Kivelä listasi. Näin vaikuttaisi olevan ainakin Kaustisella. Herkkuja ja hanketietoutta Kauppa-auto herättää myös mielikuvia entisajasta Nostalgisia muistoja se herätti myös Pirityiset ry:n toiminnanjohtaja Pirjo Palosaari-Penttilässä, joka itsekin on nuorena tyttönä ollut apulaisena kauppa-autossa. Räyrinki, josta aloitimme oli ihan pienimpiä. Lähiajan tähtäimessä KPV:n moukarinheittäjällä on 68 metrin EM-kisaraja, mutta haaveissa on olla myös ensimmäinen suomalainen nainen, joka heittää yli 70 metriä. Silti sielläkin kävi 42 ihmistä ja ihmiset kysyivät, että tuutteko joka viikko, Pirjo Palosaari-Penttilä kertoo. –?En halua tulla treenaamatta esiintymään ja nyt on ollut niin kiire, että en ole ehtinyt yhtään soittaa, Jenni Penttilä pahoitteli. –?Se oli niin hankalaa, kun arvokisat ovat aina sa- malla viikolla kuin festivaalit ja olen ollut monesti festivaaliviikolla ulkomailla. Pekka Myllykangas on ollut pikajuoksija ja Heikki Leppäniemi on juossut muun muassa 800 metriä ja hypännyt mäkeä. Se on mainio jumppakappale. Kauppa-auto seikkailee kesä-Suomessa elokuulle asti. Simo Nikula, joka on kova kuntoilija edelleen ja juossut lähes 300 000 kilometriä, esiintyi Kaduilta koottujen kanssa. –?Tiesittekö, että Viljami Niittykoski oli Kaustisen Pohjan-Veikkojen sihteeri tai että Konsta Jylhä oli maineikas pikajuoksija. Nyt olen pitkästä aikaa kotona, hän sanoi. Rytmi on tärkeä myös moukarinheitossa. Hänen lisäkseen kokoonpanossa soitti- vat Ville Uusitalo, Asko Hanhikoski ja Janne Rauma. Näin huokaa moni muukin nähdessään Maaseudun mahtavimman kauppa-auton, jolla levitetään leader-hanketietoutta. Musiikkia ja moukarinheittoa yhdistävänä tekijänä Jenni Penttilä pitää rytmitajua. –?Ei ole kyllä tapana vetää kotiin päin, mutta tämän kauppa-auton halusin aloittavan meidän alueen kiertämisen Räyringistä. Kaduilta kootuissa esiintyivät hänen lisäkseen Pekka Myllykangas ja Heikki Leppäniemi. –?Esitämme teille Sinun kanssasi tähtisilmä -tangon. Jos haluaa tehdä enemmän ja nopeammassa tahdissa, niin kannattaa valita Hopeinen kuu. Sieltä nimittäin Kiviahonkin kauppa-auto silloin aikoinaan lähti, hän muistelee. Olen viimeksi 1970-luvulla käynyt kauppa-autossa, huokasi kuortanelainen Anja Hirvonen astuessaan Maaseudun mahtavimpaan kauppa-autoon Kaustisella viime viikolla. Kauppaautolla kierretään suuriakin paikkoja. Sen tahdissa, kun tekee semmoisia nykyttäviä vatsalihasliikkeitä, ehtii tehdä niitä 230 kappaleen aikana. –?Kierrämme ympäri maata, joten tuotteitakin on eri puolilta. –?Timo leiskautti nuorena miehenä ilman valmennusta 45 metriä hyppyrimäestä, mutta sitten musiikki vei hyvän urheilijan, Pekka Kivelä naurahti. Herkkujen lisäksi autosta löytyy EU-hanketietoutta ja kokeilla voi Hyrrä-ohjelmaa, jolla tulevaisuudessa kaikki hankehankemukset tehdään. ja pientuottajien tuotteita eri puolilta maata: vehnätöntä mysliä, luomurypsiöljyä, hamppuöljyä, luomuviljahiutaleita, lettujauhoja, marjalimonadeja, pyhäntäläisiä perunalastuja, Ti-Tinallen suklaamarjoja... Kauppa-auton tunnistaa vihreästä väristä, kukkasista ja tekstistä. Siinä pääsee jo yli neljänsadan, Simo Perhonjokilaakson nuotioillassa kuultiin mukavia urheilumuistoja Kaustisen Pohjan-Veikkojen vuosilta muusikkoihin liittyen. Aika paljon tuotteita on eteläisemmästä Suomesta, koska siellä on enemmän tarjontaa. Maaseudun mahtavimman kauppa-auton hyllyiltä löytyy ruokaa, mutta ei mitä tahansa, vaan erikoistuotteita. –?Lisäksi tietenkin voimaa ja nopeuttakin tarvitaan. Ympäri maata kiertävä auto pysähteli viime viikon Pirityisten toiminta-alueella. Yleisön joukostakin löytyi entisiä urheilijoita, kuten Kari Kangas, aitajuoksun Suomen mestari vuodelta 1961 ja veljensä Timo Kangas. Esiintymisvuorossa Purppuripelimannit. Soittamisen hän on aloittanut 10-vuotiaana, mutta 17-vuotiaana moukarinheitto meni ohitse. Maaseudun mahtavimmassa kauppa-autossa Anja Hirvonen Kuortaneelta, Pirityisten Pirjo Palosaari-Penttilä ja yrittäjä Juhani Niemelä. PERHONJOKILAAKSO Vuokko Lahti –?Voi, meilläkin kiersi ennen tämmöinen kauppa-auto. Hänen kokoamassaan nuotioillassa esiintyi myös näitä musiikin ja urheilun lahjakkuuksia
–?Lähdin Isänmaan asialle, Stubbia lainatakseni. presidentin, kokoomuslaisen pääministerin ja Kokoomus on tällä hetkellä Suomen suurin puolue. Koulusta tuli myönteinen päätös ja niin metsänhoitajan ammatti vaihtui poliisin työhön. Kiitollisena eletyistä vuosista hän toteaa, elämä sittenkin kantaa, ja muistuttaa – ikä ei ole rasite, vaan voimavara. Meillä on ollut hyviä ja päteviä ihmisiä asioita hoitamassa. Lastenlasten urheiluharrastukset ovat Matille mieluisia. Vanhan koulu purkami- sesta kunnanhallitus oli tehnyt jo kesäkuussa päätöksen ja hyväksynyt Kuusakoski Oy:n 103?500 euron tarjouksen. avautui sitten paikka Kokkolaan. Kokkolassa ollessa ”ikuisen poikamiehen” päivät päättyivät, kun nykyinen puoliso löytyi yhteisen harrastuksen, lentopallon parista. –?Yksi pitkäaikaisista haaveistani tällä vaatimattomalla poliittisella urallani on vihdoin toteutunut. Moni nuori varmaan muistaakin Matin varoittelut ja ”pelottelut oikeiden poliisien” tulemisesta paikalle, mikäli asiat eivät muuten hoidu. Halsuan kunta sai koulukeskuksen liikuntatilojen rakentamiseen valtiolta avustusta 204?000 euroa. Perheeseen syntyi kaksi lasta, Juha ja Riitta, jotka tänäkin päivänä ovat Matille hyvin läheisiä ja rakkaita. Tahtoo vain olla niin, että puhujia on paljon, mutta tekijöitä on vähän, hän toteaa. Kansa- ja oppikoulun jälkeen avautui mahdollisuus lähteä Kannukseen metsäkouluun tai Kannukseen ”käpykursseille” niin kuin Matti itse asiansa ilmaisee. Työ Kälviällä toi uusia haasteita työn ulkopuoleltakin. Sähkötöistä oli neljä urakkatarjousta, joista kunnan- hallitus valitsi edullisimman tarjouksen 435?000 euroa, sen oli jättänyt vimpeliläinen Voima-Asennus Oy. Se on paras kaikista huonoista, on ollut Matin leikkisä vastaus. Kun sitten Kalevi Porkola kysyi kunnallisvaaliehdokkaaksi vuoden 1985 vaaleihin, ei siitä voinut kieltäytyä. 17.7.2014 . Perhonjokilaakso 10 Ikä ei ole rasite, vaan voimavara Veteliläissyntyinen Matti Kivistö on innokas urheilumies ja poliitikko Viime viikolla 70 vuotta täyttäneestä Matti Kivistöstä voisi sanoa, että hän on monissa liemissä keitetty puoliso, isä, isoisä, veli, poliisimies ja yhteiskunnan vaikuttaja. Nuorena Matti haaveili metsäpuolen opinnoista. Suomi on saanut kokoomuslaisen Siviilissä Matti on uhrannut, varsinkin eläkepäivinään, aikansa perheelleen. Tästä osoituksena oli muun muassa, että Matti pienenä poikana, alle 10-vuotiaana, perusti Sillanpäähän oman urheiluseuran. Tila oli hallan arka ja useasti satoa tuli vähemmän kuin mitä maahan pantiin. Myös ahkeruus on yksi Matin hyveistä, ”jos kerran johonkin tehtävään valitaan, se myös hoidetaan”. Edustuspaikatkin olivat ihan käden ulottuvilla, mutta kisojen alle ajoittuneiden sairastelujen vuoksi niistä oli pakko luopua. 1970 alussa Eläkkeellä oleva poliisi, Matti Kivistö on aktiivinen kokoomuslainen. Toisella jatkoajalla, kuten Matti itse asian ilmaisee, elelevä eläkeläispoliisi on säilyttänyt myönteisen elämänasenteensa ja huumorintajun. Ensimmäinen työpaikka oli Helsinki. Kun vanhemmat veljet aloittivat koulun sai Matti viisivuotiaana Aili-opettajalta luvan tulla kuunteluoppilaaksi kouluun, jos pysyisi hiljaa. Ensimmäiset viisi vuotta kuluivat vanhempien ja kahden vanhemman veljen, Timon ja Eeron, kanssa Vetelin Kivistön kankaalla. Energia ja tarmo purettiin erilaisiin urheiluharrastuksiin. Tästä osoituksena on laaja pokaali- ja mitalirivistö kodin olohuoneessa. Työtä on tehty paljon. Sieltä perhe muutti Vetelin Sillanpäähän, minne isä Viljo vaimonsa Selman kanssa perustivat asutustilan. Ammunta ja poliisien 5-ottelu olivat lähellä sydäntä ja menestystäkin on tullut. Miksi juuri Kokoomukseen, ovat monet kysyneet. Pitää pysyä poissa, jos asia ei kiinnosta, kritisoi Matti. Yritys oli hyvä, mutta jäseniä uudessa pienen pojan seurassa taisi olla loppujen lopuksi vain kolmisen kappaletta. Juhannuksen jälkeisenä maanantaina hän oli muun muassa valitsemassa tai paremminkin päättämässä Kokoomuksen uusien ministerien valinnasta. Nyt eläkepäivinään hän on miettinyt, ”olen tainnut olla valtiolle huono virkamies, koska sakottamiset eivät toimintamalliini kuuluneet.” Isällinen neuvo ja pieni pu- huttelu olivat hänen mielestään paremmat keinot kuin sakkolappujen kirjoittelemiset. Tämä kaikki ei ole tullut itsestään. Kun parhaat kaverit sitten kertoivat hakevansa poliisikouluun, laittoi Mattikin nimismiehen suosituksin hakupaperit poliisikouluun. Hän kuuluu muun muassa puoluevaltuustoon, Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallitukseen ja hän on myös toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä. Tarjouksen teki kahdeksan purkualan yritystä, kaksi tarjousta todettiin kuitenkin puutteellisiksi, joten niitä ei otettu mukaan vertailuun. Maalle muuttaminen oli muutamien kaupunkivuosien jälkeen mielessä ja tähän tulikin mahdollisuus, kun Kälviän nimismiespiiriin avautui nuoremman konstaapelin vakanssi. Syntymäpäiviään Matti vietti perhepiirissä. Poliisin työssä Matti oli tunnettu rauhallisena ja rakentavana. Matti pysyi hiljaa, oppi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan ja aloitti varsinainen alakoulun seuraavana syksynä. –?Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnan asioista ja seuraan asioita edelleen ”herkällä korvalla”, Matti Kivistö sanoo. Historiaa sekin. Harrastusmahdollisuudet pienessä Sillanpään kylässä olivat hyvin rajalliset. Matin jämäkkyys, asioihin perehtyminen sekä vankat mielipiteet on arvostettu myös oman kotikunnan ulkopuolella. Lajikirjo oli melkoinen, mutta lentopallo oli kuitenkin ehkä rakkain. Kaikenlainen juonittelu, oman tai puolueen edun tavoitteleminen saavat Matilta jyrkän tuomion. Kokoomuksen arvot Koti, Uskonto ja Isänmaa ovat olleet tärkeitä ja hän toivookin, ettei näitä arvoja tänä liberaaliaikanakaan unohdettaisi. Toinen puutteellisen tarjouksen tehneistä urakoitsijoista oli tehnyt oikaisuvaatimuksen, mutta kunnanhallitus totesi sen tulleen liian myöhään eikä ottanut oikaisuvaatimusta enää käsiteltäväksi.. –?En ymmärrä niitä, jotka valintatilanteissa ovat kärkkymässä paikkoja, mutta eivät niitä sitten hoida. Lämpö-, vesi-, ilmastointija automaatiotyöt tekee Peltisepänliike Nykänen Vetelistä. Kunnanjohtaja Jari Penttilän mukaan urakat pysyivät kustannusarviossa, vaikka viime hetkillä kellarikerrosta laajennettiin yli 100 neliömetriä muun muassa väestönsuojelun ja kriisivalmiuden vaatiman aggregaatin johdosta. Useamman valtuusto- ja kunnanhallituskauden lisäksi Matti on saanut olla Pohjanmaan Kokoomuksen piirihallituksen jäsenenä yli kymmenen vuotta. Tarjouksen oli jättänyt neljä rakennusliikettä, Korpelan tarjous oli edullisin, runsaat 3,6 miljoonaa euroa. Puoliso, kaksi aikuista lasta puolisoineen ja varsinkin kuusi lastenlasta ovat pitäneet ja pitävät edelleen ”tutan” liikkeessä. Elämä ei ollut helppoa. Puolueen ylintä valtaa käyttävässä puoluevaltuustossa on menossa neljäs kaksivuotiskausi. Tästä olen ylpeä. Irja Kivistö Korpelalle koulukeskuksen rakennusurakka HALSUA Veteliläinen rakennusliike Pasi Korpela Oy valittiin tiistaina Halsuan koulukeskuksen rakennusurakoitsijaksi. Politiikassa Matti on ollut ja on edelleen oikeudenmukainen, kantansa selvästi julkituova ja kantaaottava arvostettu luottamushenkilö. Urakkatarjouksia tuli neljä ja Nykäsen 972?000 euron tarjous oli edullisin. Urheilu oli kaikki kaikessa. Hän onkin tuttu näky jakkaransa kanssa kentän laidalla, painimolskin reunalla tai muuten vain koppeilemassa lastenlastensa kanssa omatekoisella lentopallokentällä omalla piha-alueella
Esimerkiksi T-Fordissa valot on sähköistetty ja se hyväksytään, koska pitäähän autossa toimivat valot olla. Ford Model T tai T-Ford on Fordin vuonna 1908 lanseeraama automalli, jota yleisesti pidetään yhtenä varhaisen autotekniikan merkittävimmistä autoista ja autojen teollisen valmistuksen uranuurtajana. 17.7.2014 11 Autovanhus kääntää päät Honkalan Paavo nauttii siitä, että ihmiset tulevat puhuttelemaan PERHONJOKILAAKSO Vuokko Lahti Kun kälviäläinen Paavo Honkala kurvaa paikalle yli satavuotiaalla, poikansa omistamalla avomallin TFordilla, kerääntyy ympärille oitis kiinnostuneiden joukko. Paavo Honkala selittää, että vaihdelaatikossa on panta kuin puimakoneen remmisiima, joka painaa aina sitä vaihdetta, mitä käytetään tai tarvittaessa jarrua. Vaikka kyseinen auto on jo myyty eteenpäin, vastaavanlainen on nyt taas tallissa. Vilpoista ja turvatontakin kyyti alkaa olla, sillä ovea, kattoa saati turvavöitä ei tietenkään ole. T-Ford on hankittu Amerikasta vuosi sitten. Nyt tulee takuuvarmasti, hän myhäilee. Renkaat ovat 30-tuumaiset. . Hänellä on ollut myös minkkitarha ja hän on tehnyt peltitöitä. T-mallia valmistettiin vuoteen 1927 saakka. Paavo Honkala ja hänen poikansa Markuksen omistama vuosimallin 1911 T-Ford. on aloittanut työuransa, kuten maatalon pojat yleensäkin, kesät pellolla ja talvet metsässä. Tämä ei kuitenkaan miestä haittaa, päin vastoin: hän nauttii, kun aina löytyy kavereita ja jutun aihetta ihmisen kuin ihmisen kanssa. Jarrutkin sijaitsevat siis vaihdelaa- T-Ford . –?Ikä on tärkein tekijä. Auton tekniikkakin on erikoinen. Ensimmäinen auto valmistui 1. –?Tämmöinen auto maksaa saman verran kuin laadukas perheauto, noin 40 000 euroa, mutta jos ajaisin tavallisella autolla, kukaan ei tulisi juttelemaan. Harrastuksena vanhat autot ovat olleet 1970-luvulta saakka. . Tällä hetkellä hänellä itsellään on vuosimallia 1928 oleva A-Ford, kaksi diplomaattikäytössä ollutta 123-korimallin Mersua vuosilta 1981 ja 1982, Fiat 1500 vuosimallia 1964 ja kupla-Volkkari vuosimallia 1966. . Autolla voi ajaa noin 50-60 kilometriä tunnissa vauhdilla. Vaihteita autossa on kaksi eteen ja pakki. Myös takajarrun kengät hän vaihtoi. Tullin mielestä auton arvo on nolla euroa, koska se on niin vanha, mutta arvonlisävero siitä piti maksaa. T-Ford oli ensimmäinen nelipaikkainen, 4-sylinterinen auto alle 1000 dollarin hintaluokassa. Siellä se on ollut museossa, mistä syystä se on ulkoasultaan viimeistelty ja siinä on runsaasti myös kullattuja osia. Miellyttävin nopeus on noin 50-60 kilometriä tunnissa. Aiemmin sitä on esitelty vain Kälviällä, kuten muun muassa Toivosen eläinpuiston syntymäpäiväjuhlissa. Paavo Honkala on tehnyt työkseen monenlaista. Jos vauhti kasvaa, kyyti muuttuu epämiellyttäväksi. Käynti Perhonjokilaaksossa on oikeastaan vasta auton kolmas matka. Etuakselin Paavo Honkala on puhdistanut juuri ruosteesta ja nauttii siitä, että nyt ratti kääntyy kevyemmin. Tällä autolla ei kaahailla. –?Tämmöistä vanhojen poikien kallista harrastustahan tämä on. –?Ei Henry Fordilla ollut tuommoisiin varaa. Kyllä ne on uudempia koristuksia, Paavo Honkala nauraa. Hän Auton astinlaudalla on karbidisäiliö. Auton merkki ja ikä paljastuvat myös rekisteritunnuksesta, jos osaa katsoa. . Auton pitää olla yli 30 vuotta vanha. Paavo Honkala toimii myös museoajoneuvokatsastajana, joten hänellä on tiedossa, Parkkivalot ovat alunperin toimineet öljyllä. Auton ajovalot ovat alunperin nimittäin toimineet karbidin ja veden seoksesta syntyneellä kaasulla.. Myös verhoilun pitää olla kunnossa, Paavo Honkala jatkaa. Auton moottorin edistyksellisyys näkyi esimerkiksi auton valmistuksen aloittamisen aikaan harvinaisessa irrotettavissa olevasta sylinterinkannesta. Öljynä vanhoissa autoissa hän käyttää ”tavallista kolmikymppistä”, sillä uudemmat synteettiset eivät roiskeventtiileille sovi. Muut autot ovat museorekisterissä, mutta kupla on vielä työn alla. Perhonjokilaakso . mitkä ehdot pitää täyttyä, jotta auto pääsee museorekisteriin. tikossa. lokakuuta 1908 Detroitissa. Ei mikään käyttöauto, mutta niin kaunis katsella, Paavo Honkala ihailee. –?Muutoinkin auton kori ja tiivisteet pitää olla ehjät, auto ei saa olla ruosteessa ja konetila pitää olla siisti. Lisäksi sen pitää olla alkuperäistä vastaavassa kunnossa, mutta kaikki mikä parantaa turvallisuutta, sallitaan. Honkalan käsien kautta on kulkenut kymmeniä museoautoja. Alkuperäiset ajovalot toimivat karbidilla ja parkkivalot öljyllä. Lähde: Wikipedia Vaikka kyseinen auto ei olekaan Paavo Honkalan itsensä omistuksessa, hän myöntää, että auton omistava poika on perinyt häneltä kiinnostuksen autovanhuksiin. Hän lähti työkave- rilleen Alaveteliin katsomaan meijerin tallissa ollutta Oldsmobilea ja iskikin silmänsä vuosimallin 1928 A-Fordiin, jonka tuli sitten hankkineeksi. Auton kori on irrotettu alustasta ja alusta hiottu kahta puolta, joten kunhan autoon saadaan taas verhoilut paikoilleen, sekin voidaan museokatsastaa
Ponikuninkuusraveissa saman kokoluokan poneilla ajetaan 2.10-vauhtia, joten Arabella on keskitason poniravuri. Se on sitten palkinto harjoittelusta ja eläimen hoidosta. Omaa ponia hän alkoi kinuta vähän myöhemmin. Jos hyvin käy, vauhtia on niin, että saa ihan toppuutella. 16-vuotiaana voi sitten suorittaa C-kortin, joka oikeuttaa ravilähtöjen ajamiseen aikuisten kanssa. Nyt neljää vuotta myöhemmin ratsastus on jäänyt ja kymmenvuotislahjaksi saatu poni Ponikujan Arabella palvelee emäntäänsä ravurina. Alle 107-senttisten A-ponien sarjassa kilpaileva Arabella on yhdeksänvuotias tamma. Viisi- tai kuusivuotiaasta hän on käynyt ratsastustunneilla, aluksi talutusratsastuksessa. Sini Haapasalo on saanut hevoskipinän ihan pienenä. Silti voiton yrittäminen on mukavaa, ja parasta on, jos voitto tulee. Koska Arabella on vain noin metrin korkuinen, sen valjastaminen on helppoa.. Kun ensimmäisissä raveissa aika oli 3.47, nyt se on 2.53. tajana Arabellalla toimii samalla kylällä asuva raviharrastaja Suvi Soidinniemi. Lisäksi olen uittanut Arabellaa. Olen joutunut olla pois koulustakin, sanonut vaan opettajalle, että nyt täytyisi mennä, kun on harjoitusravit tai kengittäjä tulossa. Vaikka ravilähtöjä on jo kertynyt, silti jokainen lähtö jännittää vieläkin: –?Että mitä jos tippuu kärryiltä tai ajaako joku kylkeen. Sini Haapasalo uskookin, että kunto alkaa olla nyt kohdillaan ja jännityksellä odotetaan tulevan tiistain raveja Pietarsaaressa. Hän onkin ottanut periaatteeksi, että vain tulevat rahat, kuten voitot, lasketaan, menoja ei. Ennätystään Arabella on parantanut huimasti. Vauhtia Arabellallakin riittää, mutta jos se haluaa olla änkyrä, saattaa kaikki epäonnistua jo voltissa. –?Ennätin ratsastaa Arabellalla noin puolitoista Jokilaaksossa poniravien harrastajia on muutamia. Ponilla oli tapana myös vikuroida, nousta pystyyn kärryissä, ja olipa se edellisellä omistajalla vienyt kärrylastin ihmisiä ojankin yli. Ponin valmentamisessa pätee samat säännöt kuin isojenkin hevosten kanssa. Sini Haapasalo alkoi kuitenkin lisätä ponilla ajamista ja päätyi viimein korttikurssillekin. Raviharrastus vie Sini Haapasalolta paitsi aikaa, myös rahaa. Kortilla voi kilpailla poneilla 18-vuotiaaksi asti. Ponin mukana oli tullut ”koppakärryt”, mutta niitä ei ollut paljon käytetty. Hänellä on paljon kavereita, joita hän tapaa raveissa ja Whatsapp-ryhmässä pidetään yhteyttä päivittäin. Siellä on taas startti. Lähdön jälkeen taas ollaan kavereita. P-korttia varten pitää harjoitella volttausta, valjastusta, eläimen ruokintaa ja muuta raviurheiluun liittyvää. Perhonjokilaakso 12 Poniravit veivät voiton ratsastusharrastuksesta Sini Haapasalo nauttii ajamisesta, koska siinä voi kilpailla vapaammin PULKKINEN Vuokko Lahti Kun veteliläinen Sini Haapasalo oli alle kymmenvuotias, hän halusi ponin ratsastaakseen sillä. Sinin kanssa samalla kurssilla vuosi sitten oli seitsemän nuorta Perhonjokilaaksosta ja Kokkolasta. Hän antaa Sinille valmennusvinkkejä ja huomasi muun muassa hieronnan tarvetta ponissa. –?Raviurheilu on kuitenkin vapaampaa. Mitä jos en huomaa muita tai poni alkaa temppuilla. Sen jälkeen kaksikko on nähty siellä, missä on ponien ravilähtöjä tai varsinaisia poniraveja. Onneksi hän on ymmärtänyt. Kahdeksannelle luokalle yläkouluun menevän Sini Haapasalon tulevaisuussuunnitelmissa siintää ravialan opinnot. Silti menoja poniraviharrastuksessa on, ponin ruokinta, valjaat, kilpakärryt, kuljetuskoppi, hieroja, kengittäjä... –?Ilman piiskaa on turha yrittääkään radalle. Tietyt säännöt on, mutta saa itse päättää, miten ajaa, missä kohdalla käskee ja mistä ja miten ohittaa, Sini Haapasalo kertoo. Voittojakin on kertynyt jo vuoden aikana neljä. Ponit ovat luonteeltaan itsepäisiä. Paitsi oman ponin kanssa, Sini käy raveissa myös aktiivisesti muutenkin. Varsinaisena valmen- Sini Haapasalo ja Ponikujan Arabella ovat tuttu näky poniravilähdöissä. Ponien ravilähdöissä ajamiseen oikeuttavan P-kortin Sini Haapasalo on ajanut vuosi sitten. Se tekee lihaksille hyvää. Sen vuoksi Arabellaa on myös hierottu. vuotta, kun se alkoi käydä minulle pieneksi. –?Poneilla ei tehdä niin raskaita treenejä kuin isoilla hevosilla, mutta samalla tavalla harjoitellaan, ajetaan ja välillä käydään hiiteillä radalla. –?Kävi vähän niin, että ensin Arabella oli hyvässä kunnossa, mutta minä en saanut aikaiseksi ajaa korttia ja sitten kun kortti oli taskussa, hevosen kunto oli jo laskenut. Menestystä poniraveista on tullutkin, sillä vuoden sisällä Sini ja Arabella ovat voittaneet neljä kertaa. Kotona nimittäin on yhdeksänvuotias lämminveritammakin. –?Onhan siinä vähän koulukin kärsinyt. Sen lisäsi voisi olla kiva kokeilla monteratsastusta. –?Kaikki tsempataan toisia kilpailuissa ja muutenkin, mutta jos samassa lähdössä ollaan, silloin kilpaillaan. 17.7.2014 . Vasta sitten kuulin, että poneilla voi ajaa kilpaakin. Ponikujan Arabellan isän puolelta on yli parikymmentä poniravuria, osa hyviäkin. Nyt sitä on treenattu uudelleen
–?On tärkeää antaa aikaa keskustelulle ja sille, että ymmärretään puolin ja toisin toisiamme, Pelttari luonnehtii kohtaamisiaan eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa. Perheessä on neljä lasta: Regia, Repedeus, Rebecca ja Rafaela. Mukana tilaisuudessa ovat Vetelin seurakunnan lähetyspappi Lauri Huhtinen sekä kanttori Minna Kalliokoski. suljetuissa maissa kristittyjen elämää rajoitetaan, eikä omassa maassa ole mahdollisuutta saada esimerkiksi kristinuskon opetusta. Seurakunnan nuorisotyönohjaajana aiemmin toiminut Pelttari aloitti lähetystyöntekijän uransa Lähi-idästä, jossa hän toimi pitkään ennen kuin siirtyi Englantiin vuonna 2009. Siksi maan rajojen ulkopuolelta tuleva kristillinen TV- tai radiolähetys on äärimmäisen tärkeä ja usein ainoa mahdollisuus. keitä, että säilyy tuntuma tänne, Pelttari sanoo ja kertoo viettäneensä Suomessa myös kesälomat. Medialähetys on Kansanlähetyksen keskeinen työsarka ja sen merkitys kasvanee tulevaisuudessa entisestään. Tulevana sunnuntaina Pia ja Rene Rendic tekevät ensivierailun Veteliin. Meneillään on kaksi projektia, joiden tarkoituksena on turvata hyväksikäytetyille naisille mahdollisuus asua lapsineen turvassa, eheytyä ja voimistua sekä päästä uuden elämän alkuun. Lontoossa Pelttari tekee lähetystyötä pääasiassa juutalaisten parissa. Vaikka evankelioiminen on Pelttarin työskentelyn keskiössä, tulevalla ulkomaankomennuksella hän aikoo panostaa myös nais- ja lapsikauppaa vastustavaan työhön, jota hän teki jo Lähiidässä. 17.7.2014 13 Lähetyskentälle Lontooseen Maija Leena Pelttari lähtee uudelle työjaksolle PERHO Maija Ahonen Perholaissyntyinen Maija Leena Pelttari (s. Pirkko Viisteensaari Pia ja Rene Rendicin perheessä on neljä lasta: Regia, Repedeus, Rebecca ja Rafaela.. –?Lontoo on kansainvälinen kaupunki, jossa on myös paljon maahanmuuttajia, kertoo Pelttari ja toteaa, että lähetystyöhön ei välttämättä aina tarvitse lähteä kovin kauas. Hän käy usein vanhempiensa luona Perhossa. Uudet nimikkolähetit vierailulle Veteliin Vetelin seurakunta sai keväällä uuden nimikkolähettiperheen. Hänen mukaansa Kypros on yksi Eurooppaan suuntautuvan ihmiskaupan solmukohdista. Lähetyskoulutuksen Pia ja Rene Rendic aloittivat vuonna 2011 Kansanlähetysopistossa Ryttylässä. Syynä nimikkolähettivaihdokseen oli edellisten Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähettien Susanna ja Antti Kivirannan työn päättyminen Japanissa. Pelttari on työskennellyt lähetystyöntekijänä yli 20 vuotta, vuodesta 1990 lähtien. Kansanlähetyksen lähetystyöntekijänä toimiva Pelttari palaa loppukesästä Lontooseen, jossa hän työskenteli myös edellisellä ulkomaanjaksollaan. harrastusten parissa. Sitä ennen perhe asui Uudellamaalla, mutta Pian juuret ulottuvat Keski-Pohjanmaalle: hänen syntymäpaikkansa on Veteli ja asuinkaupunkinsa Kannus. Uudet nimikkolähetit vierailevat Vetelissä siis sunnuntaina 20.7., jolloin on messu ja kirkkokahvin jälkeen lähetystilaisuus seurakuntatalolla. Silloin on mahdollisuus kuulla enemmän Rendicin perheen mielenkiintoisesta työstä. Lähetyskentällään Lontoossa Pelttari tekee paljon katutyötä, tapaa ihmisiä ja työskentelee kristillisessä kahvilassa. 1960) siunattiin sunnuntainaPerhon kirkossa seuraavalle lähetystyökomennukselleen. Nyt Rendicit jatkavat SEKL:n lähetteinä, ei kuitenkaan Aasiassa vaan Euroopassa. Suomen jaksoillaan Pelttari asuu Jyväskylässä. Nyt Pelttari on ollut kotimaassa reilun vuoden ajan. 17-vuotiaana uskoon tullut nainen sai jo varhain kutsumuksen lähetystyöhön. –?Lähden Lontooseen elosyyskuun vaihteessa, Pelttari kertoo. Perhonjokilaakso . Lisäksi hänen lähettäjinään toimivat Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kansanlähetyspiirit. Rendicin perhe tekee työtä Kyproksella, jossa Rene Rendic toimii kristillisiä ohjelmia lähettävällä televisiokanavalla. Monissa ns. Pelttari lähtee lähetystyöhön Lontooseen. Pia Rendicin työtehtäviin kuuluu olennaisesti ihmiskaupan uhrien auttaminen. Varsinkaan Renen aikaisempi it-alan koulutus ja työkokemus eivät vastanneet perinteistä kuvaa lähetystyöntekijästä, Pian opettajapätevyys ja teologian opinnot ehkä paremmin, mutta sopivat tehtävät löytyivät kummallekin. Kansanlähetyksen Vetelin väki vastaa käytännön järjestelyistä yhdessä seurakunnan emännän kanssa. Perhon kirkossa sunnuntaina vietetyn jumalanpalveluksen ja siellä toimitetun matkaan siunaamisen jälkeen oli seurakuntatalolle järjestetty Pelttarin lähtöjuhla. Ulkomaanjaksot ovat kestäneet pääsääntöisesti muutaman vuoden ja niiden välissä Pelttari on käynyt kotimaassa. –?Tiesin, että tulen jossakin vaiheessa tekemään töitä Suomen rajojen ulkopuolella, Pelttari kertoo. Hän on pitänyt koulutuksia, tehnyt koulukäyntejä ja vieraillut muun muassa omissa nimikkoseurakunnissaan, joihin Perhon lisäksi lukeutuvat Halsua, Kälviä, Kemi ja Tornio. –?Kotimaan jaksot ovat tär- Perholaislähtöinen Maija Leena Pelttari siunattiin lähetysmatkalle synnyinkuntansa kirkossa. Vanhimmat lapsista käyvät koulua American Academyssä, ja vapaa-aika sujuu jalkapallon, ratsastuksen ym
Nauru raikaa taas Komediakesässä Tapahtuma keskittyy tänä vuonna pelkästään komiikkaan KAUSTINEN Maija Ahonen Tulevana viikonloppuna Kaustisella saa taas nauraa höröttää, kun kolmatta kertaa järjestettävä Komediakesä täyttää Kaustisen festivaalialueen. Syyllisiä tietenkin etsitään, mutta samalla käy niin, että moni joutuu etsimään myös itseään; onko elämä ollut vain kulissien pystyssä pitämistä?. sivulle tarkoitettu aineisto mielellään sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. kello 12, huutokauppa kello 18 ja puffetti avoinna kello 16 jälkeen. Tapahtuman ensikertalaisia ovat ainoastaan Mika Eirtovaara ja Riku Suokas. Kyse ei ole tapaturmasta, joten monenlaiset epäilyt saattavat seurakunnan työntekijöiden arkisen elämän pois raiteiltaan. Avoimet ovet Halsuan koulukeskuksessa Huomenna on tilaisuus muistella Kirkonkylän koulua ja hankkia illalla huutokaupassa poistoon menevää käyttötavaraa. Festivaali huipentuu lauantai-illan Sami Hedberg Show’hun, jossa koko Suomen rakastama ”Kokovartalomies” pistää itsensä likoon yleisön iloksi. Kari Ilmosen Kuollut puu, elävä oksa on kirjoittajan viides runokokoelma. Luoma muistuttaa, että uusi tapahtuma tarvitsee Kaustisen Komediakesä siirtyy välivuoden jälkeen takaisin festivaaliareenalle. Hedbergin lisäksi viikonlopun aikana estradilla nähdään Jacke Björklund, Jape Grönroos, Joni Koivuniemi, Jussi Simola, Mika Eirtovaara, Mikko Vaismaa, Pete Kosonen, Riku Sottinen, Riku Suokas, Rudi Rok, Tommi Mujunen ja Zaani. Viime vuonna Komediakesä järjestettiin festivaalialueen Café Mondossa, koska areenaa pidettiin tapahtumalle liian suurena estradina. –?Halusimme satsata komiikkaan, koska sitä varten ihmiset tulevat Komediakesään, kertoo Sami Luoma Pohjanmaan Lipputoimistosta, joka vastaa tapahtuman käytännön järjestelyistä. 17.7.2014 . Siinä sel- vitellään, mitä tapahtui, kun Kaivolan seurakunnan suntio löydetään kuolleena kirkon kellarista. Koulutukseltaan Kari Ilmonen on yh- Ollaanks´ kavereita. Joni Vähä Lassilan olet tässä pisteessä on siitä erikoinen runokirja, että tekstissä ei ole käytetty lainkaan isoja kirjaimia. Kaksi sisältää pelkästään runoja, kolmas on romaani. Teknisen luokan ja keit- tiön sähkökäyttöisistä laitteista oli tehtävä tarjoukset eiliseen keksiviikkoon mennessä. Runojakin hän kirjoittaa. Kaustisen Komediakesässä nähdään perjantai- ja lauantai-illan aikana yhteensä kuusi show’ta, joita tähdittää 16 stand up -koomikkoa. Showhousen tuotantokoordinaattori Marika Lammi kertoo, että Komediakesän ohjelmisto on pyritty rakentamaan sellaiseksi, että se voi viihdyttää mahdollisimman laajaa yleisöä. Suurin osa koomikoista on osallistunut Komediakesään aiemminkin. Tämä runo on mukana myös nyt julkaistussa satasivuisessa kirjassa. Kaksi vuotta sitten otetussa kuvassa esiintymisvuorossa Pete Kosonen. Perhonjokilaakso 14 MITÄ, MISSÄ, MILLOIN. Kaustisen Komediakesä festivaaliareenalla 18.–19.7. Komediakesän tuottaa Hedbergin yritys Showhouse & Sam’s Comedy Club. Bändejä ei tapahtuman tämän kertaiseen esiintyjäkaartiin kuulu. Länsirannikko julkaisi kaksi vuotta sitten Kissanunia. Vanhan tavaran myynti on tullut ajankohtaiseksi, koska entisten koulurakennusten ja rivitalon purkaminen käynnistyy tontilla lähiaikoina. KUVA: ERIIKKA VIISTEENSARI aina omansa aikansa ennen kuin sille löydetään lopullinen muoto. Vähä-Lassila voitti kesällä 2013 Annikin Runofestivaalin ja Pentinkulman päivien järjestämän maalaisru- nokilpailun runollaan mummolasta ja muurahaisista (bönderuno). Petersaaren, Fantasian ja Petri Petterssonin levytuotannossa. teiskuntatieteiden tohtori ja on työskennellyt tutkijana ja opettaja Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. –?Hän inhoaa styroksin vihlontaa ja suljettuja tiloja, mutta tykkää koirista, paistetuista muikuista ja saksalaisesta jalkapallosta. Tapahtumaa varten aree- nan välittömään läheisyyteen rakennetaan erillinen anniskelualue. Halsuan koulukeskuksen avoimet ovet perjantaina 18.7. Tänä vuonna viikonlopun ohjelma on pyhitetty puhtaasti komiikalle. Viime kesänä Komediakesässä vieraili 1600 huumorin ystävää. Kulissit on Ritva-Elina Pylvään ensimmäinen rikosromaani. Alue rajataan, eikä sinne ole sivullisilla sen jälkeen pääsymahdollisuuksia. Mitä, missä, milloin. Ensi keväänä toteutuu suurempi vanhojen esineiden huutokauppa, kun van- hat koulut hiljenevät. –?Ainakin ennakkolipunmyynti on ollut tänä vuonna vilkkaampaa kuin viime vuonna, Sami Luoma kertoo. Länsirannikolta kaksi runokirjaa ja romaani PERHONJOKILAAKSO Kustannusosuuskunta Länsirannikko on julkaissut kolme kirjaa. Sivistysjohtaja Tapani Hotakainen kertoo, että ostaja sitoutuu irrottamaan ja siirtämään pois os- tamansa tavarat viimeistään ensi viikon keskiviikkona. Huutokaupassa on käteismaksu, eikä palautusoikeutta ja takuita ole. Tapahtuman odotetaan kokoavan yhteen vähintään saman verran kävijöitä kuin viime vuonna. Huutokaupan tavarat ovat nähtävänä jo päivällä ja huutokaupassa. Ritva-Elina Pylväs on koulutukseltaan psykiatrinen sairaanhoitaja ja teologian maisteri. Tapahtuman pääarkkitehtina on häärännyt tänäkin vuonna koomikko Sami Hedberg. –?Areenan lattia penkitetään, että yleisö pääsee mahdollisimman lähelle esiintyjiä, Sami Luoma sanoo. Nyt on kuitenkin päätetty siirtyä takaisin areenalle, koska Mondo osoittautui tapahtumalle liian ah- taaksi. Lisäksi hän on tehnyt musiikillista lyriikkaa muun muassa St. Kaikkein härskeimmät jutut on jätetty kuitenkin pois, sillä tapahtuman ikäraja on 15 vuotta. Joni Vähä-Lassila on 31-vuotias kokkolalainen runoilija ja seikkailija, herkkä luolamies ja karkea kirjastoneiti, kuten kirjan takakannessa hänet esitellään
Jumala antaa sitten aikanaan kaikille Jeesuksen omille parhaan pelaajan palkinnon. UNTO PULKKINEN. Perhonjokilaakso . Jeesus koulutti opetuslapsistaan kärkiketjun viemään sanomaa eteenpäin. kaksi veteliläissyntyistä muusikkoa konsertoi Vetelin kirkossa. Palsta on maksuton. Hän on valmistunut urkuriksi vuonna 2011 Katowicessa ja suorittanut mestarikurssin Amsterdamissa. Pelaajien yhteispeli tuotti enemmän kuin yksilöpelit erikseen yhteensä. Hän toimii elämän pallokentällä Jumalan kunniaksi ja kaikkien parhaaksi, ei vain omaksi hyödyksi tai etsien omaa kunniaa. Tuotteiden markkinointiin ja mainontaan liittyvää aineistoa emme MMM-palstalla julkaise. Kuvauksen ja näyttelyn on järjestänyt Perhonjokilaakson Omaishoitajat ja läheiset ry. Tämä lähetyskäsky on edelleen voimassa. Kolme ja puoli vuotta Jeesus valmensi heitä mestari-oppipoikamenetelmällä valloittamaan maailman itselleen. Heidän tuli temmata kadotukseen matkalla olevia armolliseen pelastukseen ja ihmeelliseen Jumalan kirkkauteen. Kaikki joukkueessa pyrkivät samaan tavoitteeseen. Mutta missä ovat julistajat. Se on suorastaan taisteluorganisaatio, jolle Jeesus antoi tehtävän, Matt 28:19-20: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Jeesus luotti seuraajiinsa antaessaan lähetyskäskynsä. Urkuri Mira Cieslakin konsertti tiistaina 22.7. Onhan vastustajakin, se vanha vihtahousu, väkevä, häijy ja ovela. Yksi maailman suurimmista ihmeistä on se, kun syntinen katuu, kääntyy tiellään, saa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä ja uudestisyntyy Jumalan Lapseksi. Tulevista tapahtumista kertova aineis- to julkaistaan toimituksen harkinnan mukaan. KUVA: ANNI SAARI Elämän sana arjessa Elämän pallokentällä Jalkapallon MM-kisat Brasiliassa ovat päättyneet. Muistan kotikylältäni varsinkin 50- ja 60-luvuilta, kuinka koko kyläyhteisö oli yhteisvoimin auttamassa, jos jollekin kyläläiselle sattui haaveri. Jeesus on nykyäänkin valmentaja ja pelinjohtaja Valtakuntansa joukkueessa. Miros?awa Cie?lak soittaa sekä isoilla että pienillä uruilla. Tähän toimintaan kuuluu myös lähimmäisapu. Kristityn eräitä ominaisuuksia ovat epäitsekkyys, uhrautuvuus, oikeudenmukaisuus ja lähimmäisen rakkaus. Kuvien kohteena ovat kehitysvammaisten palveluyksikön Joke-kodin asukkaat ja heidät on vuosi sitten kuvannut Noora Pulkkinen. Siihen he tarvitsivat väkevän Pyhän Hengen varustuksen. Myös talkootyö oli tavallista. Silloin syntyi ensimmäinen kristillinen seurakunta. Kuvassa vasemmalla Maija-Liisa Pulkkinen, joka on perehtynyt valokuvan voimaannuttavaan vaikutukseen. Kaikki pelasivat joukkueen hyväksi epäitsekkäästi ja silti yksilötkin saattoivat loistaa. Miros?awa Cie?lak Vetelin kirjastossa on maanantaista lähtien ollut esillä voimauttavan valokuvan näyttely. Tällä hetkellä hän opiskelee ja työskentelee Saksassa. Jumala perusti sen maailmaan Poikansa kautta. Pelinrakentaja oli joukkueessa tärkeällä sijalla. Heidän tulisi olla kärkiketjuna voittamassa sieluja Kristukselle, kun ainakin puolet kansasta elää suruttomuudessa. Moni jalkapallon ystävä sai seurata mainioita otteluita, joissa taktiikka oli kohdallaan. Syntyi niin sanottua yhteisvaikutusta eli synergiaa, joka oli usein se voittoon tarvittava ylivoimatekijä. Hän kehitti maaliin johtavia toimintakuvioita. Maanantaina Miros?awa Cie?lakilla on vastaava konsertti Lappajärven kirkossa ja torstaina Kaarlelan kirkossa Kokkolassa. Ehkä julistusta tarvittaisiin nykyistä enemmän, sellaista väkevää ruislimppua nättien herkkukeksien sijaan. 17.7.2014 15 Lähetä materiaali lehden ilmestymisviikon maanantaihin mennessä, lähetä teksti sähköpostiviestinä ja vain kuva tai kuvat liitetiedostona ja jpg-muodossa. Ohjelmistossa on pääosin romantiikan ajan sävellyksiä. Kuinka väärinymmärretty onkaan evankeliumi ja sen pelastava voima epäuskoisten ihmisten ajatuksissa! Sitä kun ei voi ymmärtää eikä omistaa järjen kautta. Viikkoa myöhemmin eli tiistaina 29.7. Näin syntyy hengellinen maali. Peliä ja pelaajia johti valmentaja/pelinjohtaja. Hän lupasi olla heidän kanssaan maailman loppuun asti. Jumalan Valtakunta maailmassa on aivan erityinen organisaatio ja yhteispelin paikka. Se murtautui hengellisesti pimeään maailmaan helluntaina 2000 vuotta sitten, kun Pyhä Henki vuodatettiin. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Elämän pelikentällä pätevät pitkälle samat periaatteet oli sitten kyseessä perhe, suku, työyhteisö tai koko kansa. Jeesus valitsi seuraajansa pystymetsästä eri ammattien harjoittajista. Hanna Pakkala soittaa alttoviulua ja Matti Pohjoisaho urkuja. Nuoret muusikot konsertoivat Vetelin kirkossa Puolalainen urkuri Miros?awa Cie?lak konsertoi ensi viikon tiistai-iltana Vetelin kirkossa. Tehtävä olisi tyssännyt heti alkuunsa ilman Pyhän Hengen voimaa ja ohjausta. kello 19 Vetelin kirkossa. Pelinrakentajia ovat hengelliset johtajat. Siitä hetkestä lähtien Valtakunta lähti laajenemaan hyökyaallon tavoin ja jäseniä liittyy siihen tänäkin päivänä. Paavali kirjoitti, Room 10:17: Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana
Vedon lukuja kaunistelivat vielä Janne Mäkelä etukentän mainiolla varsilyönnillä ja kotipesän harhaheitto. Kakkosena kätteli Joonas Kaup- Vetelin lukkari Toni-Pekka Sillanpää sekä Kannuksen ykkösvahti Vili Ruuska palkittiin joukkueiden kakkosina. Tahko vei pelin 2-0 (7-1, 2-0). Tiistai-iltana Ankkurit olivat vailla mahdollisuuksia Hyvinkäällä. Päätösvuorossa Veteli sai vielä mahdollisuuden, kun Jussi Jänkä löi kakkospesän jatkeelta kunnarin ja kaksi tavallista. Veteli teki avausjaksolla kaksi juoksua Pasi Hämäläisen lyönneillä. Vedon kova meno jatkui toisessakin vuoroparissa. Vaikean avausjakson jälkeen Vedon peli vapautui ja kolmen pisteen voitto tuli luvuin 0-2 (1-2, 3-7). Se ole minulle tavallista, Mäkelä totesi. Jymy-Jussit sai jakson ainoan juoksunsa vapaataipaleella, kun syöttäjäksi palanneelta Hannu Huuskoselta lipsahti kaksi väärää. Toisessa vuoroparissa avautui Jymy-Jussien aika. Aika harvoin yhden lyönnin sisäpeli riittää voittoon. Neljästä ajolähdöstä juoksut karttuivat pikaisesti 6-0:aan. Hetkessä oli 8-1 taululla. Ankkureiden parhaina palkittiin Kari Kellokoski ja Aki Orava. Kannus kaikessa parempi keskiviikkona Veteli otti kolmen pisteen voiton Nurmosta lauantaina VETELI Aulis Hietalahti Veteli Pesis pelasi kaksi suomisarjan kotiottelua viime viikolla Ruohopatilla. Puolitoista jaksoa meni suunnitelmien mukaan; meiltä hyvää peliä. Mielestäni ensimmäinen jakso oli meiltä erinomainen. Mäkelä iski takakentän perältä toisen kunnarinsa ja samalla luvut 5-0:aan. Ulkopeli oli hyvää. Tänään meillä on vierasottelu Reisjärvellä. Veto ei saanut mitään aikaiseksi. Se riitti jaksovoittoon Nurmon jäädessä nollaan. Veteli sai maukkaan voiton vähäjuoksuisessa ottelussa. Jymy-Jussit siirtyi ensimmäisen kerran ottelussa johtoon. Erittäin tyytyväinen olen, että sain onnistuneen lyhyen. Tehojokeri Jukka-Pekka Vainiopää iski alkajaisiksi kaksi kotiu- tusta tasoitukseksi. Vimpelin jokeri Janne Mäkelä tuulettaa kentän parhaana toista kunnariaan toisen jakson alussa. Joukkue hallitsi tapahtumia pelissä ja suunsoi- tossa. Avausjakson juoksut lyönyt Pasi Hämäläinen palkittiin kotijoukkueen parhaana. Lauantaina vastustajaksi saapui Nurmo, joka oli yhdeksän pelaajan vahvuudella liikkeellä. Palkinnot pokkasivat Sami Haapakoski ja Hannu Huuskonen. Ennakkosuosikkeina olimme pelissä, mutta tiesimme niin sattuessa Vetelin kovalyöntiseksi joukkueeksi. Veto menetti otteensa ja heikon sisävuoron jälkeen Jusseilla oli vuorostaan henki päällä. Lauantaina aurinko paistoi hellesäässä. Vastustajaksi saapunut Nurmo oli niukalla kokoonpanolla liikkeellä. Seitsemästä ajolähdöstä tuli neljä juoksua. Supervuorossa nähtiin yksi juoksu. Tavoitteena on sarjanousu. Pete Seppälä löi kunnarin kolmosrajasta luvut 0-5:een. Nurmo tuli vapaataipaleen avulla tasoihin. Seuraavassa sisävuorossa Kannus pelasi taas ajolähdöistä luvut 0-7:ään. Se lienee kolmen kauppa. Vedon ahdinkoa syvensi Viidan juoksema tuplajuoksu. Kannuksen ote himmeni toisella jaksolla. Avausjaksolla aivan kädetön Jymy-Jussit nousi alun röykytyksestä lopulta 1-2 (10-1, 6-9, 0-1) voittoon. Kolmannessa vuoroparissa vieraat juoksivat jaksovoiton harhaheitolla ja jokeri Teemu Nivalan lyönnillä. Vili Ruuska pisti vielä juoksun lisää kakkosrajan varrella. Janne Mäkelän ajolähdöstä iskemä takarajalyönti vapautti Saarikentän isäntien pelin. Veteli otti sarjapaikan turvaamiseksi tärkeät kolme pistettä jaksoin 2-0 (2-0, 2-1). Uskon, että pisteitä on tulossa lisää, kun saamme Teemu Seppälän sieppariksi ja Mikko Karhulahden lyö- jäjokeriksi. Toisella jaksolla ToniPekka Sillanpää vei Vetelin johtoon kotiutuksellaan. Jängän lyönti oli hyvä. Jymy-Jussit riemuitsi voitontanssissaan. Mikko Kanala 0/2, Henri Puputti 1/1, Perttu Hautala 2/0, Teemu Isoketo 0/1, Janne Mäkelä 2/1. Toisen jakson ylivoima hupeni ulkopelivirheisiin ja tuska jatkui. Viime viikon torstain kotiottelussa Koskenkorvakin vei 1-2 (1-2, 4-3,0-1) voiton Saarikentältä. Palki- tut olivat Kanala ja Isoketo. Kannuksen palkinnot pokkasivat Pete Seppälä ja Vili Ruuska. Vetelin parhaina palkittiin Jussi Jänkä ja Toni-Pekka Sillanpää. Avausjakson ensimmäisessä vuoroparissa Veto pelasi ja vieraat ihmettelivät. Tiistai-iltana Veto poikkesi Jyväskylässä Kirin vieraana. Kannuksen pelinjohtaja Eetu Rekonen oli tyytyväinen joukkueensa peliin. Ottelu ratkesi vähäjuoksuisessa pelissä, kun Joonas Kauppinen karkasi kotipesään harhaheiton avustamana. Vedon pelinjohtaja Jussi Järvinen totesi lähtötilanteen olleen huono kolmen heikon ottelun jälkeen. Vedolle laihana lohtuna Mikko Rantalahti kotiutti Teemu Isokedon. Lauantaina Alajärven Ank- kurit piinasi Joensuun Mailaa. Jokeri J-P Vainionpää iski helposti keskipompulla luvuiksi 0-1. Pelinjohtaja Petri Saari totesi Kannuksen olleen kaikessa parempi. Juoksut olivat tylysti 6-9. Vaasa ja Vähäkyrö ovat kovimpia vastus- tajia. Ensin Kannus haki voiton 0-2 (09, 3-5). Veteli oli vaikeuksissa vaihtolyöntiensä kanssa, eikä tilanteita juuri syntynyt. Sisäpelissä emme saaneet tilanteita ja annoimme paljon juoksuja räpylästä. Vedon peli oli silloinkin tervanjuontia alkukesän huippuhetkiin verrattuna. –?Ensimmäisessä kunnarissa oli onnea matkassa, mutta toinen läpilyönti oli mainio. Mahdollisuuksia on, Petri Saari arvioi.. Pallot pysyivät tällä kertaa hanskassa. pinen. 17.7.2014 . Kun ottelu kääntyi yllättäen tappioksi, mikään ei onnistunut. Tappiosta huolimatta Janne Mäkelä oli kentän sankari 2+8 juoksullaan. Perhonjokilaakso 16 Jymy-Jussit vauhditti Vedon alamäkeä Torstaina Koskenkorva haki voiton Saarikentältä, tiistaina tuli sentään kolme pistettä Jyväskylästä VIMPELI Aulis Hietalahti Peli-ilo heijastui Vimpelin Vedon otteista sunnuntaina puoli peliä. Jatkossa Ville Viidan lyönnistä tuli Tuomo Lönnmarkin kintuista yllättäen jokipallo. Kannus tuli keskiviikon pelissä lujaa ensimmäiseen sisävuoroonsa. –?Tärkeät pisteet. Onnitteluja tulossa. Siinä oli kaikki siitä pelistä. Tälle kesälle tyypillisesti pisteet lähtivät vieraiden mukana 1-2 (0-2, 8-2, 0-1). Vainionpään ja Markku Hylkilän lyönneillä tuli pari tikkiä lisää. Toisen jakson Veto aloitti, mihin oli avausjaksolla jäänyt. –?Mukava vääntö
Väsymys painoi hieman jo kaikkia. Viikon aikana juostiin kiilat kaikkiaan 10 kertaa, joka on kyllä saavutus jo sinänsä +25 asteen lämmöissä. Voitto tuli tuloksella 20-17, vaikka omaa tasoittavaa sisävuoroa ei enää pelattukaan. vastaan oli tulossa Vimpeli, joka lopulta voitettiin 10-8. Pesiskentälle siirryttiin keväällä heti lumien sulettua. Toivottavasti päästään mitaleille! Perjantai 11.7. Jo silloin oli selvää, että joukkue osallistuisi kesällä 2014 valtakunnalliselle Tenavaleirille Haapajärvellä. Illalla ehdimme kierrellä majoituskoululla ja leikkiä ulkona. ”tappiona oikeassa kohdassa”. Jo viime vuonna hyvä yhteistyö Haapajärven Pesä-Kiilojen kanssa tuotti tulosta ja Miska Mortensen, Janne Läspä ja Juho Heikkala lähtivät vahvistamaan HP-K joukkuetta. Kun tulimme luokkaan, petasimme sängyt ja kertasimme tärkeitä sääntöjä. Keskusteltiin yön tapahtumista – oli puhuttu ja kävelty unissaan. Voitettiin Kajaani 12-11 ja Puurtilan Kisa-Pojat 11-4. lisarjaan osallistui 29 joukkuetta eri puolilta Suomea. 17.7.2014 17 E-pojat HP-K:n väreissä Tenavaleirillä Jo alkuvuodesta VePen Epojat saivat todeta, että omaa joukkuetta Haapajärven Tenavaleirille ei saada jalkeille, niinpä tiedusteltiin K-P:n alueen seuroilta mistä löytyisi halukkaille pelimiehille joukkue. Harmi, kun leiri loppuu. Leirikassaa kartutettiin varainkeruulla ja leiriä sponsoroimaan saatiin Vetelin Urheiluautoilijat, Peltisepänliike Nykänen Ky, Vetelin apteekki ja Fibe. Eipä sitten muuta kuin viimeisen Keskiviikko 9.7. Ensin hävittiin Ilmajoen Kisailijoille 7-10. Vedettiin myös pelinjohtajat veteen vaatteet päällä. Jee, me oltiin kolmansia ja saatiin pronssia! Meille luvattiin, että voiton kunniaksi saadaan mennä pelipuvut päällä uimaan Ronkaalan rantaan ja niin tehtiin. Kiimingin Urheilijat. Aamupalan jälkeen oli ensimmäinen peli Espoon Roihua vastaan ja se voitettiin 16-4. aamujäillä ja finaali Vihdin Palloa vastaa sujuikin loistavasti, pelisarjan mestaruus juoksuin 17–6 HP-K:lle. Sen jälkeen taisteltiin vielä pronssista. Varsinainen pelikausi käynnistyi toukokuulla. Pitkän odotuksen jälkeen koitti vihdoin leiri, jonka pe- Yhtä suurta pesisperhettä. Rauman Fera kaatui jännittävän pelin jälkeen juoksuin 13-12. Mukana kannustamassa oli myös joukko pesiskärpäsen puremia sisaruksia, vanhempia ja isovanhempia. Yö meni mallikkaasti ja kaikki nukkuivat tosi hyvin, mistä saatiin virtaa uuteen päivään ja uusiin haasteisiin. Kuvasta puuttuu Emma Liimatainen. Uuteen kauteen valmistautuminen aloitettiin jo marraskuussa sisätreeneillä, joihin kuului monipuolista lajiharjoittelua kuntotesteineen. Välierässä saatiin vastaan taas Oulu ja nyt pojat näyttivät taitonsa ja finaalipaikka oli selviö. Herätys oli taas klo 6.30. Illalla oltiin katsomassa Itä– Länsi -pelejä. Makaamassa Riikka Polso (vas.) ja Iina Koskela. VePe lähetti Haapajärvelle 15 tyttöä, jotka ovat iältään 9-12 -vuotiaita. Tästä opittiin se, että pelkkä nimi ei tee voittajaa. Tänään herätys oli vähän ennen kahdeksaa. Yö oli rauhallinen ja aamu valkeni lämpimänä. Juho Heikkala pelasi leirin Itä-Länsi -ottelussa. Kaikki ovat tsempanneet toisia. Sitten olikin leiriottelu, jota lähdimme koko joukkueen voimin seuraamaan. On ollut tosi kuuma, mutta kiva päivä! Neljä peliä – neljä voittoa! Torstai 10.7. Tätä tappiota voidaan pitää jopa ns. Vastaan asettui Simon Kiri, jota vietiin kuin pässiä narussa. Aamulla oli herätys jo klo 7.00. Meidät heräteltiin klo 6.30. Alkukausi lisäsi kokemusta, pelisilmää ja tiivisti entisestään yhteishenkeä tyttöjen välillä. Perjantai aloitettiin ns. Istumassa vasemmalta Venla Heikkilä, Sofia Huusko, Oona Haapasalo, Saana Lahti, Neea Hautala, Roosa Lempiälä, Salla Koskimäki ja Fanny Salmela. Hikisen pelin jälkeen mentiin suihkuun ja odoteltiin seuraavaa peliä Viinijärven Urheilijoita vastaan. Maanantai 7.7. Perhonjokilaakso . Vielä yksi peli pitää jaksaa ja sitten uimaan. Maila käteen, kypärä ja räpylä mukaan, kohta se taas jatkuu… Ensimmäisenä vastassa oli päivän pelejä odottelemaan. Meidän joukkueesta tyttöjen kilpasarjan lännen kokoonpanossa pelasi Elisa Heikkala, joka pelasi tosi hyvin ja palkittiin kakkospalkinnolla. Kiitos kaikille leiristä! Pesisäidit Maria Luomala ja Marianne Salmela. Yön jälkeen aamu oli kylmä, mutta kylmyys ei haitannut peliä Jalasjärven Jalasta vastaan. Oli mukava päivä, vaikka hävittiin molemmat pelit – molemmille 7-13. Uuteen joukkueeseen so- peutumista edesautoin myös poikien tutut pelipaikat Juho lukkarina, Janne ykkösvahti ja Miska polttolinjassa. Hieno viikko takana, onnistumisia, kunnareita ja ennen kaikkea paljon leirikokemusta. Otteita leiripäiväkirjasta Veteli Pesiksen E-tyttöjen joukkue sijoittui kolmanneksi viime viikolla Haapajärvellä järjestetyn valtakunnallisen Tenavaleirin pelisarjassa. Saavuimme majoituskoululle kukin ajallamme. On ollut tosi kuuma. Saavutimme hyvän leiri- ja yhteishengen alusta alkaen. Venyttiin tasapeliin 8-8. Jännittää. Sunnuntai-iltapäivänä al- koikin matka Haapajärvelle, tutustuminen uusii pelikavereihin ja -johtoon. Ehdimme pelata koripalloa poikienkin kanssa. Tässä vaiheessa on helppo todeta, että Vetelissä tehdään pelimiehiä isolla P:llä ja tämän totesivat monet, monet katsojat eri kenttien reunoilla. Elina ja Harri Huuskon luotsaama joukkue pelasi ensimmäisen kautensa kesällä 2013. Kauden tarkoituksena oli opetella sääntöjä ja oppia tuntemaan pelikavereita. Toinen peli hiukkasen jännitti, sillä Veteli Pesiksen E-tyttöjen joukkue: Nea Nisula (takana vasemmalla), Ella Oksanen, Harri Huusko, Elina Huusko, Elisa Heikkala ja Venla Karjalainen. Itä– Länsi -edustajana nähtiin Juho Heikkala, joka pokkasikin serkkutytön tavoin kakkospalkinnon. Illalla on leiridisco! Tiistai 8.7. Seuraavana otteita tyttöjen itse kirjoittamasta leiripäiväkirjasta: Sunnuntai 6.7. Seuraava peli oli Sievin Sisua vastaan ja saatiin siitä mahtava ja ansaittu voitto 11-2 ja päästiin neljän parhaan joukkoon! Sen kunniaksi käytiin jäätelökiskalla. Pääsivätpä vanhemmatkin välillä mukaan treeneihin. Ottelun tauolla oli leiriavajaiset. Maanantai aamuna ensimmäinen peli antoikin jo hyviä merkkejä, voitto Kerava Pesiksestä, viikko jatkuikin voitosta voittoon vain yksi tappio alkusarjassa Oulun Lipolle (pelinjohdossa on muuten Juha ”Lastu” Alaspää ja lukkarina poika Tino)
Se näkyi menestyksessä piiritasolla kilpailtaessa. Toki Kaustisen kentällä mies nähtiin usein, talvet hän oli jo Raahessa seminaarissa. Hän oli valmentautunut aina omin neuvoin, vaikka oli saanut toki Urheiluliiton valmennuspäälliköltä Armas Valsteelta neuvoja. Jo vuonna 1962 TimoJaakko oli murtanut jalkansa Kaustisen kentällä mentyään kokeilemaan satasen (10,9) jälkeen pituushyppyä. Alkoi ikävä taistelu jalkavaivan kanssa, vaikka Köyhäjoen kentän vihkiäiskilpailuissa meni satanen aikaan 10,6. KUVA: KAUSTINEN FOLK MUSIC FESTIVAL/TOVE DJUPSJÖBACKA odotuksin. Voitto tuli 46 kertaa, kakkossija 10 kertaa ja kolmossija kaksi kertaa. Pahempaa oli tulossa vuonna 1965. Seuraavalle kesälle TimoJaakko tiivisti harjoitustahtiaan. Hän oli aiempina vuosina painiharrastuksen kautta päässyt sinuiksi myös painonnostoon ja lähti rohkeasti parantamaan ominaisuuksiaan voimaharjoittelun avulla. Timo-Jaakon laaja tilasto-, valokuva- ja muu arkistomateriaali on nykyään sijoitettuna Kaustisen raviradalle. Hän juoksi kuin hurmiossa ja jätti ruotsalaista Johanssonia yli kymmenen metriä. Hän oli Timo-Jaakko Virkkala (s. Vasta 1960-luvun lopulla pattijokelainen Eino Laaksonen ryhtyi valmentajaksi. Suomen ja Englannin maaottelussa Virkkala yllätti ja jätti yhden, parempia aikoja juosseen englantilaisen taakseen. Tämän vuoden ulkokaustislainen on Timo-Jaakko Virkkala. Hän halusi nimenomaan ankkuriksi, sillä kunto tuntui olevan täyttä rautaa. Vuonna 1964 Virkkala ampaisi lähtötelineistä 59 kertaa. ”Kun sain kerran Kinnulasta palkinnoksi herätyskellon, isäJalmari murahti vain, että ”antoivat sen kyllä oikialle miehelle”. Hän saavutti urheiluurallaan useita SM-mitaleita ja maaotteluvoittoja. Helsingissä Hotelli Torniin majoittuneet liikemiehet Ensio Pesola ja Johannes Jokiniva Timo-Jaakko Virkkala oli vasta 21-vuotias ja ura näytti kehittyvän erinomaisesti. Tulosta juhlittiin Suomen ennätyksenä, mutta muutama viikko myöhemmin se pyyhittiin virallisista ennätysluetteloista pois, koska paikalla ei ollut tuulimittaria. Muutto tiesi samalla siirtymistä Kälviän Tarmoon. Hän ei harjoitellut kesäisin kovin paljon, mutta piti kilpailemisesta. Yleisurheilusaavutusten lisäksi Timo-Jaakko Virkkala on tehnyt hevosurheilua ja sitä kautta myös Kaustista tunnetuksi toimimalla aktiivisena ravitoimittajana vuosikymmenien ajan. Työuransa Virkkala on tehnyt opettajana Kälviällä. Pattijoen tulos oli toki käsittämätön, kun siihen aikaan Suomen ennätys oli 10,5. ”Täytyy rehellisesti tunnustaa, että silloin petti pää”, Timo-Jaakko sanoo 45 vuotta myöhemmin. Nämä huolehtivat myös siitä, että Timo-Jaakon lempirata, neljäs, oli hieman sileämmässä kunnossa… Timo-Jaakko Virkkala on ollut tuttu näky myös Nikulan raviradalla. Kun Timo-Jaakko Virkkalaa haastateltiin 1960-luvun parhaina tulosvuosina lehtiin, reportaasit valaisivat miehen luonnetta hyvin. Vasta vuonna 1967 tunnettu urheilukirurgi Helmer Qvist operoi akilleksen ja jalkavaivat hellittivät. Hän oli poikkeuksellisen avoin, positiivinen ja määrätietoinen urheilija, joka asetti tavoitteet korkealle. Taakse jäivät niin Bo Althoff kuin Aarno Muskukin. Timo-Jaakko lähti Kalevan kisoihin Ouluun suurin lut ja Kalevan kisat kuuluivat edelleen ohjelmaan piirin kisoista puhumattakaan. 1943), joka oli toki murtautunut suuren yleisön tietoisuuteen edelliskesänä häkellyttävällä satasen ajallaan 10,2. Tämä vaatimus oli suhteellisen tuore, eihän sellaisia Suomen kentillä juurikaan ollut. Valinta julkistettiin viime viikon torstaina Jylhän kyläsoiton yhteydessä. Kaustisella ajanottajaksi saattoi useimmiten ilmestyä kentän vieressä asunut Puumalan Lauri tai tien toisella puolella asunut Varilan Väinö. Seuraavat vuodet menivät heikommin, vaikka maaotte- Timo-Jaakko Virkkala tuulettaa 200 metrin voittoa syyskuussa 50 vuotta sitten yleisurheilun Suomi–Ruotsi -maaottelussa Helsingin Olympiastadionilla. ”Olin etukäteen sanonut Honkaselle, että ”ei mitään hätää, voitamme varmasti, kun pääsen vähän takamatkalta liikkeelle. ”Jotenkin kummasti erotin siinä valtavan pauhun keskellä Toivosen Eeron huudahduksen: ”Viesti on ratkennut!” Virkkalan yksityisaika oli 47,6. Oulun jälkeen mies oli sisua täynnä. Tällä isä viittasi siihen, että pojan tulisi vääntäytyä ajoissa Tapanin huoltoasemalle apumieheksi. Elokuun alussa TimoJaakko sai opiskelukaveriltaan pyynnön tulla Jalasjärvelle juoksemaan 100 metriä. Mitään hoitoa hän ei siellä jalkaansa saanut. Vuoden ulkokaustislainen on Kaustisella syntynyt ja muualle muuttanut henkilö, joka toiminnal- laan on vaikuttanut Kaustisen kehitykseen, näkyvyyteen ja myönteiseen kuntakuvaan. Tulokset eivät enää kehittyneet samalla tavalla kuin alkuun. Hän tunsi itsensä ja näki olevansa parhaimmillaan 200 metrillä ja 400 metrillä. Kaikkiaan startteja hänelle kertyi tuolla urallaan lähes 550, joista runsaat 350 oli voittoja. KUVA: STT-PRESSFOTO/OLAVI KASKISUO ”Muistan aina, kun juoksin rennosti Kaustisen kentällä 300 m aikaan 35,9 ja Lauri huudahti, että ”miten voi mennä nuin heleposti”! Alkukesällä 1964 ei Kaustisella vielä aavistettu, että syksyllä jo spekuloitaisiin sillä, pitäisikö Timo-Jaakko Virkkala valita Tokion olympialaisiin. Radiossa maaottelua selostanut selostajalegenda Paavo Noponen hämmästyi suuresti kuten 48?000 stadionilla ollutta katselijaakin, kun KPV:n mies rynnisti tapansa mukaan lopun kuin lentäen ja voitti maaottelun ajalla 21,6. 17.7.2014 . Opettajaseminaarin keväisellä matkalla Itävallan Saltzburgiin mies tunsi tavanomaisten vetoharjoitusten jälkeen viiltävää kipua akillesjänteessään. Hän ja kaikki hänen kannattajansa sekä autonkuljettajana uskollisesti toiminut Onni Kaustinen mukaan lukien joutuivat toteamaan, että saaliina oli SMhopeaa ja -pronssia pikamatkoilta. ”Lähettäjä piti myös kummallisen pitkän tauon ennen laukausta, että otin jopa aavistuslähdön satasella, joka ei ollut lainkaan minun tapaistani”, Timo-Jaakko muistelee. Timo-Jaakkoa on kuvattu luonteeltaan erittäin avoimeksi ja positiiviseksi ja urheilijana määrätietoiseksi, tavoitteet korkealle asettaneeksi kilpailijaksi. Hän lähti 200 metrillä altavastaajan asemasta. Hänellä oli takanaan maaotteluita ja tuntumaa kansainväliseen vauhtiin. Matemaattisena ihmisenä hän on pitänyt kirjaa jokaisesta startistaan ja ajastaan ja vieläpä muistaa ne ilmiömäisesti. Pikajuoksijan ura jatkui aina vuoteen 1979, jolloin hän vielä 36-vuotiaana pinkoi satasen 11,3 ja 200 metriä 22,6. Vuonna 1967 hän oli saanut työpaikan Kälviältä ja siirtynyt opettajaksi Ruotsalon koululle. Olo oli kuitenkin hieman vetelä huonosti nukutun yön jäljiltä. Se näkyi maanteillä, maastoissa ja kotikisoissa, missä kentät täyttyivät erityisesti juoksevista punapaidoista. Hän syntyi Kaustisella vuonna 1943, on tunnetuim- pia Kaustisen Pohjan-Veikkojen urheilijoita ja 1960-luvun Suomen parhaita pikajuoksijoita. Kaikki tekniset edellytykset näyttivät olevan kunnossa uudelle Suomen ennätykselle. tarjoutuivat ottamaan TimoJaakon paluukyytiinsä seuraavana aamuna. Timo-Jaakon pitkä 234 cm:n askel pääsi oikeuksiinsa kun mies pysäytti kellot aikaan 10,3. Kipu oli kuitenkin jalassa kova. Lankomies Erkki Harju oli aituri, joka innosti Timo-Jaakkoa, samoin Taito-veli Tapanin ohella, mutta kotona hänen harjoitteluunsa ei juuri kiinnitetty huomioita. Seuraikoni ja 1960-luvun huikea sprintteri Kesä 1964 jää historiaan Kaustisen Pohjan-Veikkojen vaiheissa. Timo-Jaakon tiedettiin olevan kovassa kunnossa, ja jos vertaa hänen juoksuaan muihin kilpakumppaneihin samassa kisassa, jopa 10,4 olisi ollut aivan odotettu tulos. ”Tulimme Pesolan Volvo Amazonilla Kaustiselle neljässä tunnissa ja 45 minuutissa ja vieläpä ehdimme käydä kahvilla Jyväskylässä”, Timo-Jaakko muistelee hurjaa automatkaa. Kesä lähti hienosti käyntiin. Pesen Kowalskin ja väännän vaikka veen tuosta kapulasta.” Loppusuora oli Timo-Jaakon näytöstä, ja hänen yksityisajakseen kirjattiin 47,0, kun joukkueen loppuaika oli 3.12,4. Vamma parani, mutta vei miehen kilpailutauolle pariksi kuukaudeksi. Aika otettiin kolmella kellolla, yksi näytti jopa 10,2. Satasen ajallaan hän oli maailman tilastossa sijalla 21. Hän ei päässyt oikein sinuiksi lähtötekniikan kanssa, varsinkin samalta viivalta lähdettäessä lähtö saattoi epäonnistua. Vuosina 1963-64 hän saattoi startata 50-60 kertaa alkuerät mukaan lukien. Oli helteinen päivä, josta hän yleensä piti. Onneksi valinta Ruotsi-otteluun oli selvä. Saarijärven juhannuskisoissa hän oli ennenkin menestynyt, ja nyt tuli voitto Börje Strandista ja kumppaneista 200 metrillä ajalla 21,6. Vaikka tulosta avitti voimakas myötätuuli, miehen kehitys oli ollut nopeaa ja suoraviivaista. Timo-Jaakon pikajuoksijan ura oli 19 vuoden mittainen. Timo-Jaakko voitti 200 metriä sielläkin ja nyt sai valita pitkän viestin osuutensa. Sadan metrin piirin ennätykseksi hän kirjasi 10,6, mutta varsinainen paukku sai odottaa vielä. Timo-Jaakko kilpaili edelleen ahkerasti vielä 1970-luvulla, ja 11 sekunnin alitus oli arkipäivää, mutta esimerkiksi 200 metrin aika tuppasi jäämään 22 sekunnin tuntumaan. Suomi voitti maaottelun ja innostus oli luonnollisesti nyt Kaustisella valtava. Kentällä ei tuullut, rata oli nopea. Timo-Jaakko Virkkala alitti 11 sekuntia sadalla metrillä 17 vuoden ajan, teki piirin ennätykset kaikilla pikamatkoilla ja Kaustisen vanhan urheilukentän kenttäennätykset samoin. Kaiken kruunasi seuran valovoimaisin urheilija, joka nousi otsikoihin voittaen muun muassa Suomen ja Ruotsin välisessä maaottelussa 200 metrin juoksun Helsingin Olympiastadionilla. Timo-Jaakko valittiin itseoikeutetusti 4x400 metrin päätösviestiin ja sai aloitusosuuden. Paikalla oli satakunta kaustislaista jännäämässä. Seurassa vallitsi tavattoman suuri urheiluinnostus. Perhonjokilaakso 18 Kunta palkitsi Timo-Jaakko Virkkalan KAUSTINEN Kaustisen kunta on valinnut vuodesta 2001 lähtien vuoden ulkokaustislaisen. En ollut luontaisesti vahva, mutta kehityin nopeasti niin, että tempaisin helposti 80 kiloa suorille käsille Otaniemen leirillä valmentajien ihmetykseksi.” Timo-Jaakon urheiluintoisesta sisarusparvesta Tapani oli jo juossut kohtuullisia aikoja pikamatkoilla. Oheinen teksti on julkaistu kevättalvella ilmestyneessä Kaustisen Pohjan-Veikkojen historiassa ”Sata vuotta Oivan jalanjäljillä”.. Teerijärventien mäessä Timo-Jaakko otti vetoja, ja Tanhuanpään pehmeät polut sopivat kevyemmille lenkeille. ”Parhaana aikana nostin yksistään tam- mikuussa 80?000 kiloa rautaa. Heikki Pippolan, Hannu Ehoniemen ja Matti Honkasen osuuksien jälkeen TimoJaakko pääsi metrin takaa-ajoasemasta liikkeelle, edessään Puolan 46,1 juossut Jerzy Kowalski. Vielä oli edessä maaottelumatka Puolan Poznaniin
Kahden päivän kokonaisvaihto nousi peräti 1?750?000 euroon. Kati Lindsbergin valmen- tama ja Reima Kuislan omistama Big Sky Hurricane palkittiin 10?000 eurolla. Korvat jäivät avaamatta, sillä en halunnut ottaa mitään riskejä. –?Säihkeen Säpinää on tosi hyvä ajaa. R.R. Ari Moilanen piti R.R. Innokkaimmat tarjosivat Rikelmälle jo kuninkuusravipaikkaa. Vitter nousi sen perään, mutta laukkasi samassa. Alkutahdit raveille löi Hannu Hietasen ohjastama Maisema, joka kurkotti enintään 16?500 euroa voittaneiden lähdön ykköseksi. Timo Leivo toi Kaustiselle kaksi hienoa tammaa Hillbilly Hildan ja Jaqueline Mon Amin, jotka olivat selvästi muita parempia. Heti keulaan kiihdyttänyt Antti Teivaisen ajokki irtosi lopussa ylivoimaiseen voittoon. Taisto Bordin valmentama Säihkeen Säpinä sai ykkössijastaan 10?000 euroa ajalla 25,5a/2100m. KUVA: ELINA PAAVOLA Big Sky Hurricane juoksi Festivaaliajossa rataennätyksen 11,2a Kaustisen Toto75-kierroksen päätöskohteena ajettu Festivaali-ajo päättyi Big Sky Hurricanen ja Mika Forssin voitonjuhliin. Viraus kehittyy koko ajan, ja uskon, että siitä tulee vielä hyvä kilpahevonen, Veli-Erkki Paavola jutteli. Pikkupelimannin finaali käynnistyi ennakko-odotusten mukaisesti. –?En ole Kuninkuusraveja aikaisemmin ajatellut, mutta varmasti sinne lähdetään, jos päästään mukaan ja kunto sitä edellyttää, valmentaja Juha Kortekallio sanaili. Umpirehdin juoksun ulkoradoilla tehnyt Juhani Torpan Siveri ylitti maalinjan kolmantena. Samulla sisäradalta johtopaikan, ja Esa Holopainen kierrätti Taruntuulen sen rinnalle. Ykkössija oli Antti Kankaan omistamalle ja valmentamalle viisivuotiaalla ruunalla kauden viides. Heikki Korhosen valmentama Venice pääsi vaikeuksitta johtopaikalle, missä suursuosikki hallitsi juoksua suvereenisti maaliin saakka. Aivan kuin lämminverisellä ajaisi. Kaustisen Toto75-kierros oli suosikkipitoinen ja seitsemän oikein tuloksella sai ainoastaan 70,90 euroa. Huippu vs. Kaj Sundholmin valmennettavan ajaksi kirjattiin sen uusi ennätys 16,6/2120m. Tähtidivisioonassa juoksuradalta johtoon ampaissut suosikki Kujanpään Jyräys oli omaa luokkaansa tasoitusajalla 23,2. Se tuli lukemin 16,6/2120m. Humun Humu oli perjantain T4-kohteidenpankkina kaiken luottamuksen arvoinen. Taiston Bordin nuorissa hevosissa on aina vauhtia ja ne toimivat hyvin, Antti Teivainen kehui. Perjantain toisessa suurkilpailussa viisivuotiaille lämminverisille tarkoitetussa Isla-ajossa tammoja hyvitettiin 20 metrillä oreihin ja ruuniin nähden. Väkivahvan juoksun ulkoradoilla tehnyt Metkutus ylitti malilinjan neljäntenä. Samu antoi keulasta hieman periksi, ja Mysteerio laukkasi lähdössä. Myös Rikelmen omistajat saivat voitosta 10?000 euroa. Uskoin, että tämän kyvyt tunnetaan ja keulapaikka heltiää myöhemminkin. Taruntuuli kesti johtaneen rinnalta viimeiselle totosijalle. Sisärata veti ja toisena ja kolmantena juosseet Callela Colibri ja Caesar de Veluwe Antti Teivainen ja Säihkeen Säpinä. Keijo Maliniemi Mika Forss ja Venice. Enintään 5300 euroa tienneiden lähdössä saatiin odotettu voittaja, kun Veli-Erkki Paavola siivitti Timo Lahden valmentaman P.S. Toisen radan jonoa vetänyt Rapin Aatos oli hyvä kakkonen ennen Siirin Älliä, joka kamppaili keulasta kolman- neksi. –?Keulaan ei ollut mitään asiaa, mutta saatiin hyvä paikka, ja kova matkavauhti sopi meille hyvin, illan kolmoisvoittaja Antti Teivainen kommentoi. Päivän Duon päätöskohteessa saatiin odotettu voittaja, kun Erkki Lapin Boulder Gladiator karkasi toisesta ulkoparista kauden viidenteen voittoonsa. –?Jotakin saattoi jäädä varastoonkin. –?Meillä ei ollut missään vaiheessa hätäpäivää. Viimeisessä kurvissa ruuna meinasi vähän mutkitella, mutta kun kaveri tuli rinnalle, se lähti taas menemään. 17.7.2014 19 Säihkeen Säpinä ja Venice perjantain tähdet Perinteinen nelivuotiaiden suomenhevosten Pikkupelimannin finaali huipentui loppusuoran kirikamppailuun, jossa Antti Teivaisen ohjastama Säihkeen Säpinä löi turvan mitalla Eero Laitisen ajaman Kihiseen. Mika Forssin ohjastama Ever And Anon hallitsi enintään 12?500 voittaneiden 2100 metrin tasoitusajoa ensimmäiseltä takasuoralta maaliin ja sinetöi soolonsa 16,5-vauhtisella päätöskierroksella. Säihkeen Säpinä kyttäili toisessa parissa ulkona ja aloitti nousunsa viimeisessä kaarteessa. Matkavauhti pysyi koko ajan reippaana. Avauspuolikas mentiin 23,0- ja täysi kierros 25,5-kyytiä. Kun Juha-Matti Paavola ohjasti Son Of Oceanin kakkoseksi, nousi kaksarikerroin 223:een. Womanizer S näytti pitkän voittajalta, mutta kangistui päätösmetreillä kolmanneksi, kun Big Sky Hurricane runttasi johtavan rinnalta ykköseksi. Bret Boko puristi lähes Big Sky Hurricanen kupeelle toiseksi. Se ei paina, eikä pullaa, ja sen vauhtikestävyys on hyvä. Kovimman vastuksen sille tarjosi Henry Ala-Korven ja Keijo Kanalan Taiskeri. P.S. Si- sällä toisena juossut Kihisee sai näin tilaa ja kiri neljättä rataa pitkin vahvasti, muttei aivan ehtinyt tavoittaa Säihkeen Säpinää. KUVA: ELINA PAAVOLA täydensivät totokolmikon. Pelimanniajossa Rikelme sai Ari Moilaselta unelmajuoksun toisessa parissa ulkona ja kiri maalisuoralla helppoon voittoon ennen toista rataa ilman vetoapua taivaltanutta Rapin Aatosta. Päivän muita Toto75-voittajajia olivat johtavan rinnalta vastustajansa hyvästellyt Rainbow Zet ja keulasta ykköseksi pitänyt Risoamaro Vip. Enintään 13?500 euroa ansainneiden ryhmän paras oli Rovaniemeltä Kaustiselle saapunut Iitan Ilo. Viimeiset 150 metriä annoin sen tulla vapaasti, Mika Forss summasi. Kaksipäiväisiä Festivaaliraveja seurasi 7500 katsoja. Perhonjokilaakso . –?Kun Womanizer S pääsi yllättämään meidät alussa, niin rupesin vain ajamaan vain omaa ajoani. Hillbilly Hilda ravasi 2120 metriä aikaan 13,3, mikä on Suomessa syntyneiden läm- minveritammojen SE täyden matkan tasoitusajossa. Ruunan voittoaika 11,2a sivuaa Brisco Rodeon rataennätystä. –?Otin lähdön varman päälle ja jätin kääntämisenkin viime tippaan, ettei sattuisi mitään työtapaturmia. Jonny Länsimäen ohjastama Strait Iron jatkoi siitä, mihin viimeksi jäi ja kiersi 20 metrin takamatkasta huolimatta kaikki vastusta- jansa. Virauksen johtopaikalta ykköseksi. Keijo Maliniemi. Kotiradan hevosten iltaa täydensi T4-pelin avauskohteessa kolmanneksi kirinyt Meadow Fox. Loppusuoran alussa tunsin, että hevosella oli paljon vielä voimia tallella, eikä Womanizer S:n karkumatka pelottanut, Mika Fors myhäili
Juoksujen 12,5 km ja 4,5 km:n sarjojen 3:lle parhaalle pokaali. (Juoksijakortilla euron alennus) Ilmoittautuminen paikan päällä klo 10.30 - 11.00 PALKINNOT: Kaikille osallistujille mitali. 040 9640 053. Tapahtumat KOKO PERHEEN LIIKUNTATAPAHTUMA Su 20.7.2014 klo 11 alkaen, lähtöpaikkana Räyringin lava RÄYRINGINJÄRVEN YMPÄRIJUOKSU 12,5 KM JA AHON LENKKI 4,5 KM SEKÄ PIKKURÄYSKÄT MATKAT JA SARJAT: • Pikkuräyskät klo 11.30 n. Harjutie, Reinonpolku, Peltokuja. Tieto säätiön perustamisesta julkistettiin Porin SuomiAreena -tapahtumassa 15. KUVA: LINDA KLEMOLA Säätiön tukemaan kotiseututyötä PERHONJOKILAAKSO Perjantaina 18.7. Myydään saunallinen rivitalokaksio Kaustisen keskustan läheisyydessä. Jussi Klemolaa paremmin sijoittui Pappa-luokassa kilpaillut Sakari Klemola, joka voitti luokkansa. ja 24.7. halsua.fi (Uusin kuntatiedote) Tervetuloa! Rivit MYYDÄÄN VUOKRATAAN Myydään OK-talo Perhon Hietaniemessä. P. klo 11 alkaen Kaustisen Ylijoella ja Tanhuanpäässä. Perhonjokilaakso 20 Kaksi mestaruutta otteluhuipentumasta Jokilaaksoon tuli kaksi mestaruutta sunnuntaina Kannuksessa käydystä 9-15 -vuotiaitten otteluhuipentumasta. 57000€. kuntarakennekeskustelun myötä. P. Taunonpolku 6. 100-500m T/P5,7,9,11 • 12.5 km lähtö klo 12.00 M, N, M50, M60 • Polkupyöräily järven ympäri (ei kilpailu) • 4.5 km lähtö klo 12.00 Hölkkäsarja M,N • Patikkasarja ilman ajanottoa OSANOTTOMAKSUT JA ILMOITTAUTUMINEN: Räyringinjärven ympäri ja Ahon lenkki 8:- / hlö Pikkuräyskä 4 :- / hlö. Myydään kolmio 79 m² sopuhintaan Perhon keskustan läheisyydessä. Hyvä ja rauhallinen paikka. klo 18.00 Tervetuloa kannustamaan! FESTIVAALIN PURKUTALKOOT Roudaamista, siistimistä, pakkaamista! ke-to 23.7. heinäkuuta. Kuljettajia yleisen luokan kilpailuun oli ilmoittautunut 267, joista 228 oli mukana. Puffetti. Matti Peltoniemi Suomen Kotiseutuliitto valmistelee säätiön perustamista. Kotiseutuliiton hallitus valmistelee asiaa ja perustaa syksyllä työryhmän viemään varainhankinnan ja säätiön perustamisen toteutusta eteenpäin. SEKALAISTA PIHAKIRPPISRALLI Su 20.7. Koneet ja laitteet tarjousmyynnillä. Nuorten luokassa kilpaileva VetUA:n Juho Rahkonen oli luokassaan 12:s. Pronssille ottelivat KP-V:n Eemil Ali-Haapala P15:ssa ja Perhon Jonna Toivonen T11:ssa. Rahoituskohteita tulee siten syntymään lisää. Sarjan voitti PohjoisHämeen UA:n Antti Harju, kolmas oli Someron UA:n Miikka Tamminen. klo 18 (kokoontuminen Keskipohjanmaa-areenalla) Talkoiden jälkeen palkkioksi festivaalilippu 2015 juhlille ja törkiän hyvät nisukaf?t! Jussi Klemola (171), Joni-Pekka Rajala (123) ja Niclas Grönholm (170). Kaikkien osallistujien kesken arvotaan polkupyörä ja muita hyviä palkintoja! Tapahtumapaikalla kirppari, kahvio sekä muita kilpailuja. Yleisen sarjan taso oli kova. Tiedustelut 044 5497 592 /Pesola. Yleisen luokan lopputuloksissa Rajala oli kuudes ja Grönholm 26:s. Markone Oy 040 9639 532. Tarjolla hyvä ja edullinen asunto. TANSSIT orkesterina Rannan Pojat MAHTAVA POSSUJUHLA klo 15 alk. Etsitään tonttia saunamökille veden ääreltä, HalsuaVeteli-Kaustinen alueelta. Hp. Kaustisen PohjanVeikkojen Julia Kivinen korjasi T13:n neliottelun voiton pistein 1596, ottelun avauslaji 60 metrin aidat kulki hienoon aikaan 10,01. 0400 908 397.. TERVETULOA! T10:n palkitut: Aada Määttälä TU, Salla Koskimäki VetU ja Melissa Kykyri KT. Valtakunnallisesti toimivan säätiön missio tulee olemaan suomalaisen identiteetin ja paikallisen kotiseututyön tukeminen. Tarkemmat tiedot: www. Vetelin Urheilijoiden Salla Koskimäen tasaisen sarja tuotti T10-sarjan kolmiottelun voittopisteet 759, parhaat osapisteet tulivat kuulaennätyksestä 6,79. Kotiseututyön toimintaympäristössä tapahtuu Erkin karaoke Lauantaina 19.7. Räyringin Nuorisoseura ry. Soita itse tai kerro asuntoa tarvitseville. P. P. 044 2008 063. 0500 369 753. Myydään siisti, saunallinen KAKSIO, 62m² Vetelin keskustassa. Ovet ovat avoinna klo 12-20, huutokauppa alkaa klo 18. Kotiseututyölle syntyy jatkossa myös uusia tarpeita, joihin kotiseutuliikkeen ja sen toimijoiden odotetaan vastaavan. Halsua Kirkonkylän koulun tapahtumapäivä perjantaina 18.7. Samaan aikaan kotiseutuhenki on uudessa kasvussa ja voimistunut mm. 63.000. Osallistujia oli 68. Pääsitkö Ouluun opiskelemaan. Tavoitteena on, että säätiö jakaa ensimmäiset apu- rahat Suomi 100 vuotta -juhlavuonna 2017. 17.7.2014 . Viihde&ravintola MASALAN LOMAKYLÄ isoja muutoksia. 0400 139 338. Lisätietoja P. Oma sauna ja vesimittari. Purettavan koulun irtaimiston myyntiä ja huutokauppa. Rahoituksen tarpeen ovat havainneet kenttätyössä Kotiseutuliiton johtavat luottamushenkilöt ja strategiatyön yhteydessä sen nosti esiin liiton hallituksen puheenjohtaja Kirsi Moisander. Kotiseutuliitto ei rajaa rahoitusta vain tämän hetken kotiseututyön muotojen tukemiseen. Luokan voitti AL-Härmän Joonas Sillanpää. Ajatusta tuki myös jäsenistölle kohdistettu kysely, jossa kaivattiin kotiseututyön hankkeille rahoitusmuotoja. Juuri remontoitu. Miesten Suomensarjan ottelu VETELI – VÄHÄKYRÖ Ke 23.7. mm. 2500 eri kappaletta uutena Finnkaraoke 1141 karaoketaustaa Varaathan ateriasi etukäteen! varauslista Masalan ilmoitustaululla Jussi Klemola kakkonen Pellossa PERHONJOKILAAKSO Vetelin Urheiluautoilijoiden Jussi Klemola sijoittui toiseksi viime viikonvaihteessa Pellossa, Kittisvaaran moottoriradalla järjestetyissä jokamiehenluokan Poikkinaintiajoissa. Runsaat varastotilat, suuri katettu terassi jne. Toiseksi sijoittui Evijärven Tapani Kalmukoski ja kolmas oli JuhaPekka Mattila HämUA:sta. Säävaraus! Henkilö,paketti ja kuormaautojen Lasien vaihto,Korjaukset,Katsastushuollot, Hitsaukset,sijaisauto, työkonepleksit edullisesti
Sähköasennukset ja -suunnitelmat SÄHKÖASENNUS KALLIOKOSKI T:MI Vainajakuljetus Haapalan Autotuuli Oy KÄYNNISTÄÄ KÄYNNISSJA KORJAA KÄYNNISTÄÄ JA KORJAA . Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n. 0400 264 106 Helinä ja Risto Tuomela Lasse 0440 779 123 Vesa 0440 367 137 Raimo 0400 367 137 Siponkoskentie 104, 69820 Räyrinki Traktoreiden huollot ja korjaukset Ilmastointilaitteiden huollot vaikka paikan päällä! Vetelin auto- ja konehuolto Markus Lassila | p. sähkön myynti PERHON TAKSIEN viikonloppu- ja yöpäivystys • KAIVINKONETYÖT • VAIHTOLAVAKULJETUKSET 18.-24.7.2014 040 7596 099 0500 364 622 Kela-keskus 0100 85 444 SORAHUOLTO Marko Aho Oy Finniläntie 152 RÄYRINKI Puh. ISSN 0782-5676 Levikki (LT 2013) 6628 Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Johtaja julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Toimitus päätoimittaja Mauri Aho puh. KUVA: TAPANI KOSTET Kirkkotanhua 3 | 69700 Veteli | puh. Puunvarjon talli tarjoaa autokorjaamopalveluita Autojen huollot ja korjaukset Avoinna ma-pe 8.00-16.30 puh. Lehden vastuu rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Perhonjokilaakso ilmestyy torstaisin. 5,40 Hintoihin lisätään alv 24% Lukijanmarkkinat Kuvallinen: ........................... 020 750 4674 maija.ahonen@perhonjokilaakso.fi Konttori Tilaukset, osoitteenmuutokset ja jakeluasiat Vuokko Riihimäki puh. Seuravieraille on rakennettu muun muassa vesivessa ja suihkutilat, jotka tulivatkin tarpeeseen, sillä opistoseurat olivatkin tänä vuonna aurinkoiset helleseurat. yksityinen 15 € ................yritys 30€ Valmistuslisä 5 € - laskutuslisä 5,40 € (ei koske verkon kautta jätettyjä ilmoituksia eikä kestotilaajan etuilmoituksia). 17.7.2014 21 Paikallisia palveluja Äijäpatintie 4, 69700 VETELI toimisto (06) 866 3600 päivystys 0400 262 261 vetelin.sahkolaitos@veteli.?, www.vetelinsahkolaitos.. 06-8611 922 • SORAA • HIEKKAA • • MURSKETTA • MULLAT SUORITAMME MURSKAUSTA • KIVEN • BETONIN • ASFALTIN YM. 020 750 4671 toimitus@perhonjokilaakso.fi toimittaja Vuokko Lahti puh. Aikuislinjoille on vielä hakuaika meneillään. Arkut ja kukkasidonnat Pyydettäessä myös ulosveisuu. Tervetuloa! IKILIIKKU Reisjärvellä Suomen toiseksi suurin hengellinen kesätapahtuma Sunnuntaina päättyneet Reisjärven maakunnalliset opistoseurat kokosivat Räisälänmäelle enimmillään 18?000 seuravierasta. 020 750 4670 | fax 020 750 4676 | Konttori avoinna ma-pe klo 8-16 Perustettu vuonna 1970. Opistoseurojen yhtenä tarkoituksena on tukea Reisjärven kristillisen opiston toimintaa. Perhonjokilaakso . Vaikka opistolla on taloudellisia vaikeuksia, on opiskelijamäärä säilynyt hyvänä. sähköliittymät ja -verkosto . 0400 670 008 Kaustintie 1, Kaustinen Puh. sähköasennukset . Järjestelyvastuussa olivat tänä vuonna Haapajärven, Iisalmen, Kajaanin, Kestilän, Kiuruveden, Kärsämäki, Pielaveden, Pulkkilan, Pyhäjärven, Pyhännän, Vaalan ja Vuolijoen rauhanyhdistykset. Reisjärven opistoseurojen vakiopaikka on Räisälänmäellä. Tilaushinnat 2014 kotimaa vuositilaus ..................................86 € kestotilaus ...................................75 € näköislehti + kaksi edellistä lehteä 2 € näköislehti 3 kk............................20 € näköislehti 12 kk ..........................50 € Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Jakelupäivystys Halsua, Kaustinen, Perho, Ullava ja Veteli p. 1,30 tekstin jälkeen ........................... Huomautukset on tehtävä viikon kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Ilmoitusaineisto viimeistään tiistaina klo 12. 1,15 takasivu .................................... yksityinen 20 € .............yritys 40 € Teksti-rivi-ilmoitus: .............. Opiston perusoppijaksoille on tänä keväänä ollut 240 hakijaa, joista valitaan 150. yksityinen 10 €...............yritys 20 € Otsikollinen rivi-ilmoitus: ..... 1,50 + valmistuslisä 0,10/pmm kuolinilmoitukset .....................1,00 Laskutuslisä ............................. Kahden viime vuoden aikana toteutetut alueen kehittämistoimet paransivat olosuhteita merkittävästi. 020 750 4677 liina.pulkkinen@perhonjokilaakso.fi Ilmoitushinnat € / pmm etusivu...................................... 06 8624 112, 040 845 7028 OMPELUTARVIKKEITA Nyt tosi edullisesti! Kirppikset: Basaari Kaustinen, Luther-Divari Veteli, Agatha Kokkola/Evijärvi. 1,70 tekstisivut................................. 020 750 4672 vuokko.lahti@perhonjokilaakso.fi toimittaja Maija Ahonen puh. 0400 423 460 Puh. 020 750 4670 konttori@perhonjokilaakso.fi Ilmoitukset Myyntipäällikkö Kirsi Panula puh. Lehti ei vastaa julkaisemattoman tai virheellisen ilmoituksen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. 020 750 4479 kirsi.panula@kpk.fi Ilmoitukset@perhonjokilaakso.fi Mediamyyjä Liina Pulkkinen puh. 020 750 4588. 0400 ?670 Markus Lassila p.008 0400 670 008 Vetelin autoja konehuolto Äijäpatintie 2, | ?vetelinautojakonehuolto@gmail.com Äijäpatintie 2,Veteli Veteli vetelinautojakonehuolto@gmail.com Markus Lassila | p. 0800-30101 Muut alueet: Itella Oy Laskutus Annukka Ojala, Kokkola puh
ystävän kanssa kaikkea kivaa tee. Rakasta prinsessaa onnittelevat Vetelin mummu, Perhon tuta ja Anita-kummi Sallasta. Sulle loistaa taivaan tähdet, siintää saaret satujen.” Onnenrutistukset rakkaalle viisi vuotta täyttävälle konemiehelle lähettävät äiti, isi, Nea ja Roope. Seinäjoen pesäpalloviikonloppu alkaa jo perjantaina A-poikien ottelulla, lauantaina pelaavat B-tytöt ja naiset. Neela Lehtonen Reipas touhutyttö Neela täyttää 20.7. 26.6.2014 Veteli Kaivaten Sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Suven tuulilta pyydämme hiljaa, te lauhasti puhaltakaa. B-poikien ja miesten ottelut pelataan sunnuntaina. Toisissanne nostatte esiin ne parhaimmat puolet, yhdessä jaatte ilot ja huolet. Vimpelissä. Riemukkaat onnittelut kotiväeltä ja molemmista mummuloista. Perhonjokilaakso 22 TÄLLÄ VIIKOLLA Lasten palsta: Palstalla julkaistaan toimitukseen tiistaihin kello 12 mennessä lähetetyt alle 10-vuotiaiden lasten syntymäpäiväonnittelut. Joonas Yksivuotiasta Joonasta onnittelevat mummu ja tuta Perhosta. Olkaa mielellä iloisella, rakkaudesta saatte nautiskella. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Kaipaamaan jäivät Sisarusten lapset perheineen Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa 2.7.2014. 17.06.2014 Kotipolku hiljainen odottaa nyt turhaan tuttua kulkijaa. Paljon onnea rakkaille toivottavat mummu, tuta, Jesse ja Mira. On vain hiljaisuus ja muistot. Sä rakkaallesi aikaa suo, tärkeää yhteiset hetket nuo. Lämmin kiitos osanotoista. Festivaalihumusa onnittelut lehdestä jäivät, mutta saarhanpa nyt samalla toivotella hyvät nimipäivät! Paljon onnea rakas Ossian, toivottavat Artturi, äiti ja isi, Kaustisen mummu ja vaari sekä Himangan mummu. kaksi vuotta. 3.10.1930 . Haminassa. Tiina Nykänen Vetelistä on valmistunut agrologiksi (amk) Seinäjoen ammattikorkeakoulusta. Kuvat palautetaan, mikäli niiden mukana tuleepalautuskuori, jossa on postimerkki ja vastaanottajan osoite. Aada Kellokoski Aada täytti jo neljä vuotta 14.7. Marita ja Heikki Kaakinen, Kokkola 8.7. Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnäollessa 10.7.2014. Jenna Rahkonen Jenna täyttää 22.7. Jemina Järvelä täyttää 23.7. Vanessa Pöyhönen Vanessa täyttää kuusi vuotta 19.7.! Tulevaa eskarilaista onnittelevat äiti, isi ja Rebekka. Setämme Martti Sakari POIKOLA s. Ilopilleriä onnittelevat äiti, isi, Neve mummu ja tuta. 15.01.1931 k. 3.7.2014 Kaivaten Lapset perheineen Sisarukset perheineen Ystävät Hiljeni askel, sydän uupui. Herramme näki ja luokseen kutsui. Valmistunut postitse osoitteella lastenpalsta@perhonjokilaakso.?, kirjepostilla tai tuoda toimitukseen. Kun rakkautta antaa, niin rakkautta saa. Olli Heikkala ehti pelata jo ykkössarjan Itä-Länsi -ottelussa 5.7. Sä rakkauden koti luo ja hyvää mieltä rakkaallesi tuo. Finnilässä. Päivi ja Tapani Hettula, Kaustinen Kolme pelaa Itä–Lännessä PERHONJOKILAAKSO Joonas Pitkälampi Joonas täyttää 21.7. Reipasta ja niin rakasta apulaista onnittelevat äiti, isi ja Aleksanteri. Rakkaamme Esa Antero VARILA . Viikonlopun pesäpallon Itä– Länsi -peleissä Seinäjoella on mukana kolme pelaajaa Perhonjokilaaksosta. Kiitos myös Vetelin Kotipalvelulle. ja Tinjalle tulee vuosi täyteen 25.7. Synttärionnea ja haleja toivottavat äiti, isi, Erika, tuta ja mummut, Nadja. kuusi vuotta. Äidin kulta, isin ilo, Olivian paras kaveri täyttää kokonaiset kolme vuotta ensi sunnuntaina. Kari Esko Matias HAUTALA . kolme vuotta. Kun kuljette yli sen kummun, jossa veljemme uinahtaa. Iiro Saarikettu Iiro, iloinen veitikka, juhlii jälleen vuosiaan. 17.7.2014 . Patrik Knutar ja Tiia Luomala, Kaustinen TYTTÖ: 7.7. Jusu ja Tinja Mäkelä Jusu täytti neljä vuotta 7.7. Muista rakkaus näyttää ja rakkauden taitoja käyttää. Kuvan onnitteluineen voi lähettää sähkö- Vietän syntymäpäivääni perheen parissa Eero Huusko Lasten palsta Vainajia Heikki Sillanpää Veteliläinen Heikki Johannes Sillanpää kuoli 10.7.2014 Tunkkarin sairaalassa. Kiitos osanotosta. Justiina Palola-Widjeskog. Tuossa ottelussa lännen joukkue oli parempi jaksoin 2–1. Vauvauutisia Siunaus on toimitettu läheisten läsnä ollessa. kuusi vuotta. Miesten Itä–Länsi -ottelu on 80:s. 18.10.1949 Veteli . Jonna ja Lauri Koskimaa, Kokkola 8.7. Veljemme POIKA: Juuso Pulkkinen ”Vielä on sulla leikin aika, aika armas lapsuuden. Onnea ja siunausta prinsessalle toivoo äiti, isi, Niklas ja Miro. Rakkaus voimaa antaa, uuteen päivään kantaa. Marko Kotajärvi ja Susanna Koskela, Kokkola 9.7. Syvä rakkaus ja sielunkumppanuus, tätä on elämän ihanuus. Ottelutauolla luovutetaan Vimpeli-palkinto. Lännen miesten joukkueessa pelaa Halsuan Toivon kasvatti Mikko Kanala, A-poikien joukkueessa on mukana Olli Heikkala Vetelistä ja B-poikien joukkueessa Arttu Ruuska Halsualta. Ollaan mielellä iloisella, yhdessä saamme nautiskella. Lukijan runo Rakkautta Rakkaus on tosi tärkeää, kun yhdessä elämää viettää. Hän oli syntynyt 14.8.1935 Vetelissä. Ossian Ojatalo täytti viisi vuotta jo 8.7. Ovat ahkerat kädet rauenneet ja päättyneet arkiset askareet. 13.7
Viesteissä voi kertoa luottamuksellisesti ja nimettömästi mieltä painavista asioista. klo 19.30 Evankelisen opiston yksinlaulukurssin iltamusiikki kirkossa, puhe Aspfors. klo 13.30 Ehtoollishartaus Markkulassa. klo 19 kesäjuhla Polson koululla, Pasi Palmu, Jarmo Finnilä,Parpala, Aikapojat, musiikkiesityksiä. klo 18.30 seurat ry:llä, Veli-Pekka Koskela VUOSILOMALLA Kirkkoherra Juha Karhulahti 19.7.17.8.2014, diakonissa Tiina Karhulahti 14.7.15.8.2014 KIRKKOHERRANVIRASTO Kirkkoherranviraston aukioloajat heinäkuussa: ma - ke klo 9-12, to suljettu, pe klo 9-12. KE 23.7. Palvelevan puhelimen rinnakkaispalvelu Palveleva Netti toimii keskeytyksettä osoitteessa www.verkkoauttaminen.fi. Ke 23.7. C-rata 3,4 km: 1) Pakkala Ville VetU 34.17, 2) Grannabba Johan OKT 34.39, 3) Forsell Mickel Botnia 37.50, 4) Ahlskog Martin Botnia 39.24, 5) Koivumäki Kari KoS 39.27, 6) Forsström Heidi Botnia 40.50, 7) Grannabba Hanna OKT 42.23, 8) Forsen Kaj OKT 45.46, 9) Aurén Isabel Botnia 46.26, 10) Hellqvist Tomas Söderby 51.09, 11) Furubacka Maria Botnia 55.09, 12) Byskata Mårten OKT 42.53.38, 13) Hietalahti Aapo HalTo 57.41, 14) Grannabba Guy OKT 59.10, 15) Brännkärr Stefan Botnia 1.01.35, 16) Sandvik Klas OKT 1.02.23, 17) Forsell Gustav Botnia 1.02.37, 18) Nilsson Sven Botnia 1.03.16, 19) Torppa Anssi ja Satu VetU 1.05.24, 20) Hietalahti Janne Halsua 1.11.19, 21) Pesola Paavo KP-V 1.13.41, 22) Auren Carina Botnia 1.21.20, 23) Hotakainen Helinä KP-V 1.24.30, 24) Pöyhönen Rebekka VetU 1.27.34, 25) Salonen Maarit OKT 1.27.54. klo 10 on 60v sitten konfirmoitujen tapaaminen Kaustisella. klo 14 diakoniajohtokunnan kokous virastolla. 28.7. Laulua todistuksia ym. RR-rata: 1) Hansen Lukas Botnia 7.00, 2) Forsström Anton Botnia 7.49, 3) Forsell Marion Botnia 10.00, 4) Niininen Eino VetU 10.46, 5) Aava Kainu VetU 13.13, 5) Kainu Leevi VetU 13.13, 7) Dahlbacka Robert Myran 13.27, 8) Forsström Anton Botnia 13.36, 9) Niininen Lauri VetU 13.40, 10) Taipale Atte VetU 14.02, 11) Forsen Novalie OKT 15.57, 12) Kristian Forsell Botnia 18.06, 12) Forsell Björn Botnia 18.06, 12) Forsström Emil Botnia 18.06, 15) Ljungberg Ronja Botnia 20.25, 16) Ljungberg Alex Botnia 20.38, 17) Forsen Malva OKT 21.08, 18) Löfbacka Atte KP-V 21.22, 19) Löfbacka Aaro KP-V 21.37, 20) Pakkala Fanni VetU 23.15, 20) Pakkala Enni VetU 23.15, 22) Pakkala Fiinu VetU 24.00, 23) Siirilä Elli VetU 24.06, 24) Heikkilä Mea VetU 24.15, 25) Siirilä Elmeri VetU 24.21, 26) Nykänen Juulia VetU 27.56, 27) Rannila Aatu VetU 28.06.. Perho LL JUMALANPALVELUKSET Su 20.7. LÄHETYSTYÖ Lähetyssihteeri haluaa kiittää kaikkia Aittakahvilan asiakkaita, myyjiä, teemapäiviin osallistuneita, sekä erityisesti Pesolan leipo- JUMALANPALVELUKSET su 20.7. klo 18 Sapattiateria Halsuan Majakassa. klo 19 kesäillan hartaus hautausmaalla. Su 27.7. 50-vuotta sitten Vetelissä konfirmoitujen tapaaminen su 27.7. 50 vuotta sitten konfirmoidut kutsutaan messuun. Osallistumismaksu 15 €. VIHITTY Anne Maarit Räty ja Tauno Olavi Häkkinen. Rohkeasti mukaan uudetkin kasvot! NUORISOTYÖ Miimu lomalla 14.7.-5.8. SEURAKUNNAN VIIKKO Su 20.7. klo 10 messu kirkossa, Raimo Kytölä, Jürgen Lapp, tekstit Sanna Salmela SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 23.7. Teuvo Pulkkinen. MUUT LOMALLA: Harju 21.7.-10.8. 17.7.2014 23 Tuloksia Seurakunnat Halsua Kaustinen ja Ullava JUMALANPALVELUKSET Su 20.7. Ti 22.7. KUULUTETTU Samuel Ermo Uolevi Hietalahti ja Milla Karoliina Hakkarainen HAUTAAN SIUNATTU Hannu Johannes Lahti, 76 vuotta SEURAKUNNAN VIIKKO to 17.7. mennessä opistolle. Kokkolan rovastikunnan maallikkokoulun 10. klo 13 hartaus Tunkkarin terveyskeskuksessa. Ruokailun vuoksi ilmoittaudu kirkkoherranvirastoon p. 0408467898. sekä Kristittynä kotona ja lähipiirissä 20.-22.10. klo 19 kesäillanhartaus Joutenhovissa, Kytölä, Lapp KASTETTU Juuso Jeremias Korte, August Ilmari Riihimäki, Osvald Jalmari Riihimäki AVIOLIITTOON VIHITTY Tapio Antti-Sakari Pollari ja Noora Eveliina Kivelä HAUTAAN SIUNATTU Otto Olavi Kinnunen 80 v., Aili Anneli Svart 72 v., Jaakko Tapani Selim Tuukkanen 62 v., Olavi Viljami Taipale 68 v DIAKONIATYÖ PALVELEVA PUHELIN JA PALVELEVA NETTI palvelee myös kesäaikana. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. ilm.18.7. välisen ajan. KUULUTETTU Samuel Erno Uolevi Hietalahti ja Milla Karoliina Hakkarainen. Pe 25.7. viimeistään 1.8. klo 17 Aamuruskon hartaus, Kytölä, Lapp Ke 23.7. Opistolla järjestetään myös kurssi Kristillinen lohdutus saattohoidossa ja ulosveisuussa 26.-27.9. Tulossa: TO 7.8. Tarjoilua, ohjelmaosuus ja vapaata yhdessäoloa srk- talolla. Puhelinpäivystys 01019-0071 su-to klo 18 – 01 ja pe-la klo 18 – 03. Kahvitarjoilu. HE Veteli moa maistuvista lahjoituksista. mennessä kirkkoherranvirastoon p. klo 12.30 hartaus ja ehtoollisen vietto Kannelmassa. HAUTAAN SIUNATTU Kari Esko Matias Hautala 64 v., Hannu Johannes Lahti 76 v., Halsua evl. Puhelu maksaa normaalin paikallis- tai matkapuhelinpuhelun verran. Klo 19 Ry:n seurat srk. klo 19 mökkiseurat Raija ja Markku Torpan mökillä, puhe Hannu Läspä. erittäin haastavissa olosuhteissa Teerijärven Pickvisbackan maastossa. Minna Ranta-Aho, p. Ei aikaa: Pesola Antti KPV. klo 19 pieni iltasoitto kirkossa, Hanna Pakkala ja Matti Pohjoisaho. klo 18 la hautausmaakävely, johtaa Erkki Kujala. D-rata 1,6 km: 1) Granbacka Michaela OKT 20.26, 2) Hästbacka Ann-Sofie OKT 26.06, 3) Hästbacka Niklas OKT 26.19, 4) Wiklund Gerd Botnia 33.35, 5) Mortensen Mette VetU 34.58, 6) Niininen Erika VetU 35.04, 7) Dahlbacka Elisabet Myran 36.08, 8) Folke Österbacka OKT 39.53, 9) Grannabba Eliisa OKT 42.07, 10) Pollari Saila KP-V 46.48, 11) Skog Per-Erik OKT 50.21, 12) Rauma Reijo 1.15.56, 12) Rauma Outi 1.15.56. klo 17.00 Yhteiskristillinen Cospel riders motoristien järjestämä 7xSF 2014-operaatio miehen tie tilaisuus K-kaupan pihalla. Tarjoilua makkaraa ja kahvia. Su 20.7. MUUT Su 20.7. Jessika Anita Pietilä ja Ville Sakari Viiperi. to 24.7. klo 10 messu. Viesteihin vastaavat koulutetut vapaaehtoiset sekä kirkon työntekijät. klo 18 Meiltä maailmalleilta Pirkko ja Jussi Viiperillä. klo 19 urkukonsertti kirkossa, Mira Cieslak. mennessä kirkkoherranvirastoon p. Vuodesta 1989 saakka 230 henkilöä on jo saanut hyvät eväät maallikkokoulusta! Maallikkokoulu on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat vahvistua uskossa ja löytää kristillisen uskon rikkauden. Jouko Heikkinen, khra 040-5178210. talolla. Perhonjokilaakso . Kysele tästä rohkeasti lisää vaikka oman seurakunnan papeilta. klo 13.30 Malvakodilla, Harju. Ke 6.8. 050 3147 335 tai sähköpostilla kaustinen@evl.fi. Muina aikoina voit soittaa tarvittaessa Jennille numeroon 040 757 7345 tai Markolle numeroon 044 286 3584. Kaustisen opistolla. TI 29.7. B-rata 5,3 km: 1) Koivumäki Lauri KoS 45.45, 2) Ljungberg Robert Botnia 59.16, 3) Leppäniemi Esa VetU 1.04.22, 4) Hansen Joakim Botnia 1.04.54, 5) Kivelä Jari PerhKi 1.04.57, 6) Patana Juha VetU 1.13.16, 7) Koskela Ilkka PerhKi 1.13.47, 8) Pajukangas Heikki KP-V 1.13.54, 9) Hästbacka Mikael OKT 1.17.55, 10) Simola Harri HalTo 1.19.45, 11) Wiklund Tom Botnia 1.21.02, 12) Joki Sauli VetU 1.22.23, 13) Hukari Heikki KOS 1.22.26, 14) Furubacka Jonas Botnia 1.24.00, 15) Pöyhönen Hannu VetU 1.25.23, 16) Kattilakoski Eero KPV 1.27.39, 17) Nylund Sven-Olof Botnia 1.31.03, 18) Kivioja Juhani HalTo 1.34.46, 19) Karhukorpi Rauno HalTo 1.35.03, 20) Korpi Mika 1.41.35. Su 20.7. Kahvitarjoilu klo 18.30 alkaen. ti 22.7. Tervetuloa tilaisuuksiin! TA ISEUR A K U KAUSTINEN N U N TA JUMALANPALVELUKSET SU 20.7. la 19.7. Jouko Heikkinen, Juhana Kalliokoski. Ilm. ke 23.7. klo 10 Messu Kaustisen kirkossa, Harju, Kentala-Polso. Messun jälkeen ruokailu ja juhlahetki srk-keskuksessa. SEURAKUNNAN VIIKKO KAUSTINEN: TO 17.7. klo 10 messu, Huhtinen, Kalliokoski, messussa mukana nimikkolähettimme Pia ja Rene Rendic. 050 4455200. klo 19 Siionin Kanteleen toivelauluilta Vetelin pesäpallokentällä, hartaus Vesa Storbacka ja säestys Miikkael Halonen. Viestiin vastataan parin päivän kuluessa. 50 vuotta sitten ripille päässeet osallistuvat. Vapaaehtoinen ruokaraha kirkon rakentamiseksi Thaimaassa. TI 22.7. klo 19 Lauluyhtye Kalla Kaustisen kirkossa. Koulutusta on kerran kuussa, kolmen päivän jaksoissa arki-iltaisin, joskus viikonloppuisin. Ilm. klo 19.30. Musiikissa Baltzarin sisarukset ja Anne Harjukoski. MUSIIKKI Ti 22.7. messu klo 10. Mukana Thaimaan nimikkolähetit Katariina ja Tero. Peruskurssille ilmoittaudutaan 18.8. Palvelevan netin käyttö on maksutonta. 040-5833834 tai Leena Harju, p. klo 13 Sleyn Pulkkisen osaston evankeliumijuhla Haukilahden koululla, Osmo Åivo, Esa Polso, lauluryhmä Mariat. messun jälkeen kirkkokahvit ja lähetysjuhla srk talolla, mukana nimikkolähetit Pia ja Rene Rendic perheineen, Huhtinen, Kalliokoski, laulua Pirkko Viisteensaari ja Lassi Laasanen. KASTETTU Viivi Sofia Alexandra Köyhäjoki. klo 14.30 ehtoollishartaus Harjukodissa, Huhtinen. Klo 13 Messu Ullavan kirkossa, Harju, Kentala-Polso. TULOSSA Pe 1.8. Ti 29.7. klo 13 Ehtoollishartaus Iltaruskon uudella puolella ja n. Oskari ja Liisa Kujalan suku osallistuu. Ke 23.7. klo 14.30 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Kytölä, Lapp Ke 23.7. Ota rohkeasti yhteyttä! Diakoniatoimisto on suljettu 14.7.-15.8. Kaustisen kirkossa iltamusiikkia. HAUTAAN SIUNATTU Pekka Harri Kalervo Ahoniemi 54v. Raimo Aspfors tuuraa papiston lomia 21.-23.7. MUUT Viraston aukioloajat: tiistai ja keskiviikko klo 10-14. klo 11.00 Päiväkokous Rukoushuoneella. Eero Kainu, Marko Harju. TULOSSA SU 27.7. peruskurssi starttaa 15.-17.9. 050 4455 200. ei tilaisuutta. PE 29.8. Teerijärvi: Perhonjokilaakson iltarastit juostiin tiistaina 15.7. A-rata 6,7 km: 1) Kivelä Joonatan PerhKi 59.41, 2) Forsström André Botnia 1.01.39, 3) Högnabba August OKT 1.02.05, 4) Högnabba Jens OKT 1.02.49, 5) Forsbacka Matias OKT 1.07.06, 6) Hansén Linus Botnia 1.10.22, 7) Nykänen Jukka VetU 1.11.05, 8) Lahtinen Tero VetU 1.18.06, 9) Niininen Heikki VetU 1.18.42, 10) Känsäkoski Jori KP-V 1.20.33, 11) Paavola Lasse KP-V 1.22.22, 12) Leppäniemi Jani VetU 1.30.45, 13) Skog Mattias OKT 1.34.20, 14) Ena Henrik Falken 1.41.31, 15) Byskata Leo OKT 1.42.06, 16) Åstrand Ulla-Maria Botnia 1.56.05. Tilaisuuden järjestää Perhonjokilaakson Israelin Ystävät ry. 60-vuotta sitten Vetelissä konfirmoitujen tapaaminen su 10.8. Ke 23.7. klo 13.30 ehtoollishartaus Kuusikodissa, Huhtinen
0400 769 488 www.autosahkojakorjaamo.. 040 340 0544 MA-PE 8-20 LA 8-18 SU 12-16 Soita ja sovi tapaaminen 040 520 9405 K-P:n MM Oy LKV [A] Pitkänsillankatu 20 c Kokkola 0400-564433 06-8314175 www.metsamarkkinointi.com Rivitalo-osake 75m2 3h+k Teerijärven keskustassa hp 65t€/tarjoukset Maatila 1ha Vasikka-aho okt 8h 189m2 Haukijärven rantatila, Mh 120.000 €/t Maatila 1,3ha Peltokorpi okt 10h 210 m2 hirsitalo Riipanmäellä, mh 139.000 €/t. Karvonen kiitteli yhteistyön merkitystä muistokiven ja sen paljastustilaisuuden aikaansaamisessa. –?Aaprami Tuominiemi halusi tähdentää, että parannusta ei tulisi jättää kuoleman hetkelle. (vain kotitalouksille!) -Market PASSELI Kirkkotanhua 1, Veteli p. Tasangon VALMIS PIPARITAIKINA 24 Pingviini VANILJAJÄÄTELÖ MANSIKKAA PÄIVÄN HINTAAN! pkt 195 Ala-Lantelan mansikkaa laatikoittain perjantaina ja lauantaina klo 11 alkaen 3 KPL 200 GSM 0400 264 189 360 g 299 Oululainen REILU VIIPALEET (2,00-1,92/kg) Kulta Katriina KAHVI 500 g (6,67/kg) 3 KPL 1000 Hautauspalvelu Eerikki Pulkkinen Kuljetukset - Arkut Atria XS PORSAAN TEXAS GRILLIPIHVI (8,31/kg) RAHKAT 150-200 g (4,44-3,33/kg) 17.7.2014 . Mauri Mastokangas HalsMs 41, 6. Risto Paavola KP-V 45, 3. Tässä vaiheessa tutkintaa poliisi ei epäile että alkoholilla olisi osuutta tapahtumiin. Reijo Luomala KP-V 38, 6. Mauno Ylikangas KannA 44, 4. –?Olkoon tämä projekti hyvä muistutus meille kaikille yhteistyön tärkeydestä, ja siitä mitä sillä saadaan aikaan. Perhonjokilaakso 100 Ammattitaidolla jo vuodesta 1987 Rajatie 12 Kaustinen p. Timo Niemelä KuKu 40, 8. 14-, 15-, 18- ja 21-vuotiaat toholampilaiset nuorukaiset kuolivat varhain lauantaiaamuna, kun auto syöksyi ulos Sykäräisentieltä lievästi oikealle kaartuvassa mutkassa.. Kari Polvi RMY 40, 5. Timo Karvosen lisäksi paljastustilaisuudessa puhuivat Jouko Heikkinen, Erkki Kujala ja Olavi Koivukangas. Kivessä on muistotekstin lisäksi laatta, johon Matti Kunelius on kaivertanut Tuominiemen kuvan. Tomi Mastokangas HalsMs 37. Sen voisi mielestäni kääntää myös niin, että asiat voisi sopia ja toisia ihmisiä muistaa jo ennen kuin on liian myöhäistä, sanoi muistokiven paljastuspuheen pitänyt Timo Karvonen. Molemmilla henkilöillä oli poliisin käsityksen mukaan käytössä suojakypärät onnettomuuden sattuessa. Halsualainen Tuominiemi sokeutui jo nuorena ja kulki lähiseuduilla hierojana. Musiikkia esittivät Reija-Elina Jylhä, Raila Järvelä ja Risto Hotakainen sekä Tuominiemen suvusta koottu lauluryhmä. Ilmastointihuollot, määräaikaishuollot ja korjaukset Tuo autosi meille, katsastamme sen puolestasi! Liukupeilioviratkaisut 500-520 g PARHAAT BONUKSET PASSELISTA! JOPA 6% Tarjoukset voimassa to-su 17.-20.7. Manu Mastokangas HalsMs 46/0, 3. Tutkinnan tässä vaiheessa poliisi ei pysty kertomaan tapahtumiin johtaneista sei- koista tai olosuhteista enempää. Muistomerkin puuhamiehiin kuuluneet Paavo Karvonen, Voitto Tuominiemi ja Pentti Karvonen poistivat kiveä suojanneen hupun. –?Muualla jo jonkin aikaa eläneenä, olen saanut useinkin kuulla kysymyksen, että miten noin pienessä paikassa saadaan sitä ja sitä aikaan. Yksityiskohtaisemmat tiedot tapahtumista on mahdollista saada vasta tutkinnan myöhemmässä vaiheessa. Tuomo Rajakangas HalsMs 36. En ole osannut sanoa muuta, kuin että jo sotaajoilta perua olevalla talkoohengellä ja auttamisen halulla, Karvonen totesi. Moottoripyörään tullaan kohdistamaan teknistä tutkintaa ja onnettomuudessa menehtyneelle 10-vuotiaalle pojalle tullaan suorittamaan oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Mika Mutka KannA 46/1, 2. TERVETULOA! Sokia-Aapan kuva muistokiveen YLIKYLÄ Maija Ahonen Halsuan Ylikylässä Tuominiemellä paljastettiin viime sunnuntaina muistokivi saarnaaja Aaprami Tuominiemen (1845-1891) kunniaksi. Hanke sai alkunsa viime syksynä, kun Halsuan kirkkoherra Jouko Heikkinen ehdotti, että Aaprami Tuominiemeä muistettaisiin jollakin tavalla. KUVA: JANNE HIETALAHTI Toinenkin vakava turma Toholammilla PERHONJOKILAAKSO Myöhään lauantaina Toholammilla tapahtuneen moottoripyöräonnettomuuden tutkintaa jatketaan omaisten ja mahdollisten silminnäkijöiden puhutteluilla. Tiedot, karta ja kuvat netissä! Tuloksia Kaustinen: Ykköstrapin 50 kiekon kilpailu ampumaradalla tiistaina 15.7. Sami Hirsikangas KannA 42, 5. Haapajärvellä asuva Karvonen kuuluu Sokia-Aapan serkun Sakri Tuominiemen jälkeläisiin. Uskonherätyksen koettuaan Sokia-Aapana tunnettu mies toimi sittemmin ahkerana maallikkosaarnaajana ja evankelisen liikkeen merkittävänä hahmona alueella. Toni Varila KP-V 40, 9. Edellinen vakava kuolonkolari Toholammilla sat- tui viikkoa aikaisemmin. Kim Känsälä KP-V 40, 7. Tilaisuuden juonsi Sinikka Uusimäki. Matti Honkaharju RMY 41, 4. Onnettomuudessa va- kavasti loukkaantunutta 16-vuotiasta nuorukaista ei ole voitu puhuttaa, koska hän on Oulun yliopistollisessa sairaalassa hoidossa. Itse muistokivi oli saatu lahjoituksena Perhon hautakiveltä. Onnettomuus tapahtui sorapintaisella Nisulantiellä. Sarja B: 1. Sarja A: 1. Timo Polvi RMY 46, 2