Jussi Hotakainen rakensi Rover Mini Cooperista kesäauton, joka on keulan merkkiä vailla valmis. HALSUA, KAUSTINEN, PERHO, ULLAVA, VETELI Perhonjokilaakso.fi | Nro 25 | Hinta 3,50 €. (sis. alv 10 %). Torstai 20.6.2024 Ministä kuoriutui kaunis kuin karkki Kun kesäauton moottorinkin osat on hiottu yksitellen kuntoon, löytyy konepellin altakin ihasteltavaa. 1 Sivu 6 MAARIT HOTAKAINEN Lakia-Jukolassa Venlojen viesti toi historiallisen kolmossijan 1 Sivu 16 Mikä maistuu riparilaisille. ”Suosikkeja on enemmän kuin mitä viiden päivän leiriin mahtuu” 1 Sivu 8 hillagroup.fi/mainostajalle Varaa tämä mainospaikka Varmista näkyvyytesi Heidi Rinne 040 664 7020 heidi.rinne@hillagroup.fi
VIIME KESKIVIIKON kokouksessaan Kaustisen sivistyslautakunta päätyi yksimielisesti hyväksymään Kokkolassakin elokuvateatteri Bio Rexiä pyörittävän Ab Bio Indola Oy ehdotuksen elokuvateatteritoiminnan pyörittämisestä Kaustisella. Sivistyspalvelut saivat kahdelta eri toimijalta ehdotelman elokuvateatteritoiminnan jatkamiseksi. Tekninen johtaja on ollut valmisteluissa tiiviisti mukana, Rannila kertoo ja arvioi kustannusten jäävän jopa alle parin tuhannen euron. Ab Bio Indola Oy sitoutuu järjestämään elokuvateatteritoiminnan vuoden ajaksi, minkä jälkeen on optio jatkovuodelle, mikäli käyttäjätavoitteet saavutetaan. Tämän jälkeen hiomme Ab Bio Indola Oy:n kanssa yksityiskohdat kuntoon, Rannila kertoo. Lopullinen yhteistyösopimus on vielä allekirjoittamatta, mutta Ab Bio Indola Oy:n toimitusjohtaja Caj Indola kertoo, että valmisteluissa on jo päästy pitkälle. Tavoitteena on aloittaa lokakuussa säännölliset elokuvanäytökset 2-3 kertaa viikossa. Myös työpaikkana Elokuvateatteri Kino Kaustinen on herättänyt kiinnostusta. – Käytännössä tässä vaihtoehdossa kunnan rooli rahoittajana ja tiloista vastaavana järjestäjänä olisi pysynyt kuitenkin ennallaan samoin kuin menot niiden myötä, Rannila toteaa. Teatterin nimenä on jatkossa tuttu Elokuvateatteri Kino Kaustinen. Asia nostettiin sivistyslautakunnan listalle ensimmäisen kerran viime syyskuussa. – Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että tällainen tarjous paikalliselta yhdistykseltä tuli – että paikallisilta toimijoilta löytyy intoa ja haluaa jatkaa pitkää elokuvateatteriperinnettä! Rannila kehui. Vaihtoehtona pidettiin vielä laitteiston uusimista Kansantaiteen keskukseen, mutta tämän oli laskettu olevan vaihtoehdoista huomattavasti kalliimpi, sillä isoon saliin olisi tarvittu teknisesti paljon Kinon pienempää salia arvokkaampi laitteisto. – Keskusteluissa oltiin yleisesti sitä mieltä, että elokuvatoiminta on hyvä palvelu, mutta koska se aiheuttaa menoja, on tilannetta peilattava myös kunnan taloustilanteeseen, Rannila kertoo. kesäkuuta 2024 2 // Maarit Hotakainen Kaustisen elokuvateatteritoiminta ehti pyöriä reilun vuosikymmenen ajan Kansantaiteenkeskuksessa. Teknisiä haasteita aiheutti myös salin sijainnista johtuva nettiyhteyden heikkous. Nyt yrittäjä on vastuussa elokuvien esittämiseen ja tapahtumien järjestämiseen liittyvistä laitteista ja tekniikkakuluista. TALVEN JA KEVÄÄN aikana selvitettiin laajasti kunnan mahdollisuutta toimia itse elokuvatoiminnan tuottajana, olla rahoittajana yhdistyksen toimiessa palveluntuottajana tai järjestää toiminta avoimilla markkinoilla. Vastuu toiminnan pyörittämisestä ja tuloksellisuudesta on yrittäjällä, Rannila toteaa. RANNILAN MUKAAN Kinon tilojen osalta muutostöissä päästään varsin vähällä: teatteritoimintaa varten rakennetaan pieni kioskitiski ja tarpeen mukaan saatetaan uusia joitakin verhoja ja pintoja. Kunnassa koettiin lisäksi ongelmallisena Kansantaiteenkeskuksen elokuvatoiminnalle varattujen käyttövuorojen väheneminen sekä säännöllisen, tarkoituksenmukaisen toiminnan järjestämisen vaikeus johtuen muun muassa aikataulutuksen haasteista sekä syysja kevätkausien lyhyestä kestosta. Kun elokuvien toistoon tarkoitettu laitteisto alkoi lähestyä käyttöikänsä loppua, ryhdyttiin kunnassa pohtimaan toiminnan jatkoa. Jo syksyllä ensisijaisena tilaratkaisuna nähtiin toiminnan siirtäminen pois Kansantaiteenkeskusesta Kinon tiloihin. – Tässä vaihtoehdossa kunta tarjoaa yrittäjälle vuokratilat, joista saa myös vuokratuloa. Rannilan mukaan Kinon tilojen muutostöihin ei tarvita erillista lisämäärärahaa, vaan summa jää niin pieneksi, että ne voidaan toteuttaa teknisen toimen budjetin alaisina. Kustannusten osittaiseksi kattamiseksi oli tuolloin suunniteltu avustuksen hakemista Suomen elokuvasäätiöltä. Perusteluina oli muun muassa Kinon edullinen sijainti lasten ja kouluikäisten palvelemiseksi, mahdollisuus järjestää monipuolisemmin erilaisia teemallisia tapahtumia sekä teatteritoiminnan pidempi toimintakausi. Tekninen toimi tarkastelee jatkossa muita Kinon kunnostustarpeita, Rannila kertoo. Elokuvateatteritoiminta järjestetään Elokuvateatteri Kino Kaustisen nimellä Kinon tiloissa. – Pihalla aitaa siirretään lähemmäksi päiväkotia, jotta pysäköintitilaa saadaan lisää, Rannila kertoo suunnitelmista. Sivistyslautakunnan päätöksen mukaisesti elokuvatoimintaan talousarviossa varatut määrärahat käytetään kulttuuripalvelujen edistämiseen. Asiaan on tulossa muutos, kun kokkolalainen Ab Bio Indola Oy alkaa lokakuussa pyörittää Elokuvateatteri Kino Kaustisen toimintaa.. – Sivistyslautakunnan päätös on periaatteellinen, se hyväksyi suuret linjat. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Sen vuoksi Kinon tiloissa ei tässä kohtaa tehdä suurempia remontteja. Lisäksi yläkerran esikoululaisten säilytystilat uusitaan. Selvityksen tueksi konsultoitiin myös Kuntaliittoa sekä Kilpailuja kuluttajavirastoa. Asia jätettiin kuitenkin pöydälle lisäselvityksiä varten. Kaustisen sivistysjohtaja Minerva Rannila kertoo, että jo tuolloin pohdittiin, voiko kunta olla toimijana markkinoilla. Kinolla nähdään taas syksyllä elokuvia Elokuvat ovat pyörineet Kaustisella viime aikoina epäsäännöllisesti. – Rekrytoimme mielellämme paikallisia ja hakemuksiakin on jo tullut. Aiempia kustannusarvioita nostivat suuret laitteistokulut. – Koska toimijana nyt on ulkopuolinen yritys, kunta ei enää ole oikeutettu hakemaan Suomen elokuvasäätiön avustusta. – Esikoulun tilat yläkerrassa sekä aula on jo remontoitu ja elokuvasalikin on ollut edellisen remontin jäljiltä hyvin vähäisellä käytöllä, joten freesauksen lisäksi akuuttia tarvetta remontille ei juuri nyt ole. Aiemmin elokuvatoimintaa oli järjestetty lähtökohtaisesti hyvinhointipalveluna kuntalaisille ja sen vuotuinen toimintabudjetti oli noin 20 000 euroa. Tässä tapauksessa paikallinen yhdistys olisi ottanut vastuulleen elokuvatoiminnan käytännön toteutuksen, kuten ohjelmistosuunnittelun ja elokuvien hankinnan, näytösten teknisen toteutuksen sekä lisäksi Elokuvasäätiön toimintatuen hakemisen. Toisena vaihtoehtona olisi ollut järjestää teatteritoiminta paikallisen yhdistyksen kautta
Kokous aloitettiin tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen hyväksymisellä. Tilinpäätös jäi 67 000 euroa alijäämäiseksi ja hyväksyttiin. TILINPÄÄTÖSKERTOMUKSEN käsittelyssä oleellisimmaksi asiaksi nousi kunnan velkaantuneisuus. Laajala kertoi asiaan liittyvän myös Soiten kuljetukset niiden oppilaiden osalta, jotka kuuluvat sote-kuljetusten alaisuuteen. Kunnan suhteellinen velkaantuneisuuden luku on hurjan tuntuinen 160 prosenttia, mutta Kellokangas muistuttaa tilanteen olevan saman suuntainen myös lähialueen verrokkikunnissa ja johtuvan erityisesti hyvinvointialueiden uudistuksesta. Laajala kiitteli asian hyvää valmistelua ja totesi säästöjä tulleen. Rahoituskulut olivat kiinteistöyhtiöllä 284 000 euroa. – Valmistuvat liikuntahalli ja keskuskeittiö tuovat vielä kuormaa lisää. Markus Kivelä (ps.) nosti esille oksakoskelaisten huolen oman kyläänsä harrastuspaikoista ja viihtyvyydestä. Kaustisen Kehitykselle myönnettävä laina olisi 300 000 euroa ja Kiinteistöyhtiö Rekipolskan 500 000 euroa. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Älypuhelinten käytön kieltämistä koulussa kannattaa selvittää, Erkkilä sanoi. – Tässä kohtaa on kuitenkin hyvä huomioida, että Perhossa on rakennettu paljon uusia, hyviä tiloja ja investoitu tilojen terveellisyyteen ja asukkaiden elämänlaatuun, Kellokangas muistuttaa. – Joka tapauksessa taulukko on hyvä korjata, Tamminen huomautti. Haasteita kyllä riittää tulevaisuudessa aika paljonkin. Pääomalainoja Kaustisen Kehitykselle ja Rekipolskalle 800 000 euron edestä. Myös sen tulosta heikensivät kohonneet energiaja lainakulut. Kaustisen Kehitys teki vuoden 2023 tilinpäätöksessä 400 000 euron tappion. Rami Erkkilä kertoi koulukyytijärjestelyjen puhuttaneen kuntalaisten keskuudessa. Kunnanvaltuusto päättää pääomalainoista kokouksessaan ensi tiistaina. Yhtiö teki vuoden aikana remontteja kiinteistöihinsä 350 000 eurolla. Erkkilä nosti esille myös jätevesiasiat, joihin Mikko Tamminen (kok.) puuttui tarkemmin seuraavassa puheenvuorossaan nostaen esille laskutettavan jäteveden epäsuhdan vuotovesiin. Lainamäärä on noussut edellisestä vuodesta 2,4 miljoonalla eurolla ja investointeja joudutaan kattaa lainallakin. Sen kanssa ongelmana on tilan lämmitys, ja pitää katsoa, miten sen kanssa kannattaa toimia, Laajala selvitti. – Valtatie pysyy erityiskuljetustienä, joten realismia olisi laittaa ympäristö nyt kuntoo niin, että se olisi fiksun näköinen ja kuljetuksia voisi tehdä jatkossakin, Laajala sanoi. Perhon valtuusto hyväksyi alijäämäisen tilinpäätöksen Maarit Hotakainen Perhon kunnanvaltuusto kokoontui maanantai-iltana päättämään vuoden 2023 tilinpäätöksestä. Lainan lisäksi Rekipolskan hallitus on pyytänyt kuntaa tekemään yhtiön vapaan pääoman rahastoon SVOP-sijoituksena 300 000 euroa. – Molemmissa on perusteena, että yhtiöiden taloudellinen tilanne vaatii sitä, kunnanjohtaja Minna Nikander sanoo. Kehityksen rahoituskulut olivat vuonna 2022 reilut 40 000 euroa kun taas vuonna 2023 ne olivat jo yli 100 000 euroa. Uudistuksen myötä koulukyytien ulkopuolelle jäi noin 150 oppilasta, tarkensi sivistyslautakunnan puheenjohtaja Antti Isomöttönen (kesk.) vielä asiaa kyydityksiin liittyen. Samalla tilanne kytkeytyy yleisemmin koulutustilanteeseen ja toisaalta joukkoliikenteen järjestelyihin laajemmin. Puheenjohtaja Riihimäki lisäsi liikenneympyröissä tapahtuneen myös vaaratilanteita. Häntä kiinnostivat uuden järjestelmän tuomat säästöt, vaikutukset kuljetusten ulkopuolelle jääneiden oppilaiden määrään sekä vertautuminen lähikuntiin. – Pitäisi panostaa enemmän siihen, että paikalliset nuoret hakevat omaan lukioon. – Tilavaraus liikuntapaikalle on kuitenkin edelleen olemassa mutta tällä hetkellä budjettia lähiliikuntapaikoille ei. Puheenjohtaja Pekka Riihimäki (kesk.) nosti tarkastuskertomuksesta esille kunnan velkamäärän, joka on näyttänyt jo muutaman vuoden punaista. – Perusopetuksen osalta kunta on velvollinen järjestämään koulunkyydin mutta toisen asteen osalta ei. ENITEN keskustelua käytiin kunnanvaluuston kyselytunnilla kokouksen lopuksi. Keskiasteen koulutuksen yhteityöhön olisi myös hyvä saada lisää pöhinää, kun tuntuu, että Kokkolan suunnalta meidät jätetään tänne nurkkaan yksin puurtamaan, Riihimäki totesi. MAIJA AHONEN Sanni Aho Kaustisen kunnanhallitus esittää valtuustolle päätettäväksi, että kunnan omistamista yhtiöistä kahdelle myönnetään yhteensä 800 000 euron pääomalainaa 20 vuoden maksuajalla. Matti Kytölä (kesk.) nosti esille kuntakeskuksen läpi kulkevan valtatie 13:n tilan ja viihtyisyyden, kun erikoiskuljetukset tuulivoimalaa varten ovat nyt loppuneet. kesäkuuta 2024 // 3 Teatterin nimenä on jatkossa tuttu Elokuvateatteri Kino Kaustinen. Rekipolskan tappio oli 200 000 euroa. Talousja hallintojohtaja Kirsi Kellokangas esitteli vuoden 2023 henkilöstöraportin, josta esille nousevat positiivisina asioina sairauspoissaolojen väheneminen ja sen myötä myös sijaiskulujen laskeminen, haasteena taas eläköitymiset. Käyttöasteen arvioidaan pysyvän suurena vuoteen 2027 saakka. Kehitysyhtiö pyörittää esimerkiksi Hotelli Kaustista, jonka käyttöaste on lähistöllä käynnissä olevien suurhankkeiden myötä noussut 45 prosentista 60 prosenttiin. Rami Erkkilä (kesk.) aloitti keskustelun aiheesta todeten tarkastuslautakunnan huomioineen tärkeitä asioita, kuten taloushallinnon ulkoistamisen vaikutukset sekä taloyhtiöiden yhdistämisen. Tulosta heikensivät myös energian hinnannousu ja nousseet korkokustannukset. Sen myötä tässä alkaa tulla osaajista kovaa kilpailua, Kellokangas totesi. – Lupasin tarjota pullakahvit valtuustolle, jos hinta jää alle 500 000 euron, mutta se taisi kuitenkin jäädä suuruusluokkaan 670 000 euroa, Laajala kertoi. – Eläköityminen tulee olemaan suurta myös muissa kunnissa. Liikuntasalin suhteen saan kuulla mielipiteitä molempiin suuntiin. – Naapurikuntien kanssa käytävää yhteistyö on hyvä asia ja sitä kannattaa tehdä. Tamminen pohti myös viemärilaitoksen kohdalla tilikauden tuloslukujen ristiriitaisuutta sekä sitä, ovatko virheelliset luvut olleet käytössä myös, kun on päätetty perusmaksujen korotuksesta. Tämän tekemistä kunnanhallitus pohtii myöhemmin syksyllä. Näillä näkymin lukiolaisia tulee olemaan noin 15 per ikäluokka eli kokonaismääränä 45 opiskelijaa, kun pitäisi olla 70, Laajala selvensi
Mutta jos jotain edes olisi jäänyt käteen pienempien koululaisten uittamisesta, niin ainakin aikuisena matalampi kynnys käydä uimassa. Joukkoon mahtuu valitettavasti myös sisältöjä, joiden hauskuus ei ehkä kestäkään lähempää tarkastelua. Joskus myös erityisesti sosiaalisen median keskusteluissa naistekijä-näkökulman esille nostaminen nähdään jopa miesten naisiin kohdistaman väkivallan vähättelynä. Justiinan pinna oli varsin lyhyt ja kaulin heilui muutoinkin kuin vain pullataikinaa kaulitessa. Itkuinen ja pelokas mies myöntää auliisti virheensä. Olisiko kuitenkin näiltä osin vitsailun aika jo ohi. Palataan vielä hetkeksi vitsailu – teemaan. Naisten väkivaltakäyttäytymisestä vitsailullekin meillä on pitkät perinteet aina Pekka ja Pätkä – elokuvien Justiinasta lähtien. Väkivalta on aina väkivaltaa, oli tekijä sitten mies tai nainen. Vetelin uimahallissa on ollut vilskettä päivisin, kun kesäloman alkajaisiksi ympäri jokilaaksoa on käyty viikon ajan hankkimassa porukalla tärkeää kansalaistaitoa. Murrosikäisiä taas ei saa vanhempien kanssa enää uimahallireissulle lahjomallakaan ja koulussakin on valitettavasti käytävä taistelut siitä, että nuoret saa altaaseen asti. Lähiuimahallilla on olennainen rooli uimataidon hankkimisessa. Kyseessä on äärimmäisen vakava ja Suomessa valitettavan yleinen ilmiö, lähisuhdeväkivalta. Ehkäpä keskustelun lisääntyminen aiheen ympärillä myös rohkaisisi väkivaltakäyttäytymiseen taipuvaisia naisia hakemaan itselleen apua. Viime vuonna juhannuksena vain yksi henkilö hukkui Suomessa. Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliiton kyselytutkimuksen (2022) mukaan kuudesluokkalaisista 55 prosenttia oli vastausten perusteella uimataitoisia. MEIDÄN OLISI kuitenkin tarpeellista keskustella myös naisista lähisuhdeväkivallan tekijöinä. SOITA 0800 30101 SÄHKÖPOSTI • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi PUHELIN 020 750 4469 VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–15 Leenan paluu Väkivalta ei ole koskaan vitsi Kolumni Eija Kamppila Sosiaalisesta mediasta löytyy erilaisia huumorilla höystettyjä tilejä pilvin pimein. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Uimataidon määritelmä on, että syvään veteen uppeluksiin pudottuaan onnistuu uimaan yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään. Ja tykkäyksiä sataa! Uimataito on henkivakuutus, joka on paras hankkia lapsena Koululaisten lomien alkaessa ovat pyörineet uimakoulut. Omaan silmääni ovat pistäneet kuluvan vuoden aikana erityisesti Instagramissa niin suomalaisilta kuin ulkomaisiltakin varsin seuratuilta tileiltä tehdyt julkaisut, joissa vitsi ydin on naisen miespuoliseen kumppaniinsa kohdistama fyysinen väkivalta. Luvun ei soisi kasvavan tänä vuonna, mutta poikkeuksen 50 vuotta tilastoituihin juhannuksen hukkumistilastoon tekisi vain nolla. kesäkuuta 2024 4 // Jäikö lehti tulematta. Turvallista juhannusta! Sanni Aho Pääkirjoitus " Mutta jos jotain edes olisi jäänyt käteen pienempien koululaisten uittamisesta, niin ainakin aikuisena matalampi kynnys käydä uimassa.. Edellisestä vastaavasta kyselystä pudotus oli huima, sillä 2016 uimataitoisia kertoi olevan 76 prosenttia. Lapset oppivat käymään uimahallissa, kun heitä sinne viedään pienestä pitäen. Toinen murheellisia tilastoja oikaiseva apu olisi päälle puettu pelastusliivi. Koulun uimaopetus ja alkukesien uimakoulut opettavat tekniikkaa ja taitoja. Vitsit yleensä etenevät jotakuinkin niin, että mies sanoo jotain ajattelematonta, kritisoi naisen toimintaa tai toimii itse jotenkin moitittavasti ja tämän seurauksena nainen kohdistaa kumppaniinsa fyysistä väkivaltaa. Naisista lähisuhdeväkivallan tekijöinä puhutaan vähemmän. Kokeilkaapa kääntää roolit toisin päin, nainen ”mokaamaan” ja mies lyömään. Ja toivottavasti se uimataitokin. Ja jos puhutaan, niin se on usein juuri vitsailun aihe. Itkuinen ja pelokas mies myöntää auliisti virheensä. Vitsi se ei ole koskaan! Ei siis normalisoida naisten väkivaltakäyttäytymistä vääntämällä siitä vitsiä. Niinpä, ketään ei naurata. Myös naisten tunnistaminen ja tunnustaminen väkivallan tekijöiksi sekä julkinen, faktoihin pohjautuva ja kiihkoton keskustelu aiheesta parantaisi muun muassa väkivaltaa käyttävien naisten palvelutarpeen tunnistamista sekä palveluihin ohjaamista. Iso osa näiden tilien sisällöistä on ihan hauskaakin ja jokaiselle on tarjolla jotakin. Ja tykkäyksiä sataa! PAITSI ETTÄ ainakaan minua ei naurata. Nyrkit heiluvat ja esineet lentävät. Lähisuhdeväkivallasta puhuttaessa usein asetelma nähdään juuri miehen naispuoliseen kumppaniinsa kohdistamana väkivaltana. " Nyrkit heiluvat ja esineet lentävät. Uimamaisteriksi valmistumisen ohessa uimakoulut tarjoavat mielekästä ohjelmaa alkukesiin, kun lomille lasketelleiden koululaisten vanhemmat tekevät vielä maailmaa valmiiksi kesälomaa varten töissä. Suomessa hukkuu vuosittain 100-150 ihmistä ja tilastojen valossa puolet näistä onnettomuuksista tapahtuu alkoholin vaikutuksen alaisena
kesäkuuta 2024 // 5 K esä Tuula Torppa Veera Vekolan valmennuksessa on kuusi hevosta, joista kaksi on hänen omiaan. Hän on töissä ammattiopiston Kaustisen toimipisteessä nuoriso-ohjaajana ja työnkuvaan kuuluu hevosalan opiskelijoiden vapaa-ajan toiminnan suunnittelua ja ohjausta. NURMOSTA lähtöisin oleva Vekola on suorittanut ylioppilastutkinnon matemaattis-luonnontieteelliseltä linjalta ja opintoja olisi voinut jatkaa monellakin alalla, mutta hevoset veivät voiton. Kesä kuluu raveja kiertäessä, sillä nyt raveja on lähes päivittäin. Palkkatyö tuo turvaa elämään, vaikka ihanteena olisikin tehdä työtä hevosten parissa. – Away oli lainaohjastettava, joka menestyi hyvin. Uuden tilan kunnostukseen hän on saanut apua isältä ja sekä isovanhemmilta. Lisäksi hänellä on opetustehtäviä. – Kotona oli hevosia ja poniraviurheilusta kaikki lähti liikkeelle. Kaustinen, Pikkupelimanni-karsinta ja Veteli-päivä 1 30.6. – Raveissa käyn ohjastamassa myös muiden hevosia. Hevoshierojaksi olen opiskellut, mutta niitä töitä en juuri enää tee. Ne ovat aikaisemmin olleet Pirjo Miettusen tallissa ja Vekola itse on asunut Alavetelissä. Joten kyllä talkooapuakin on luvissa. Halsuan Miljoonaravit 1 5.-6.7. – Ratojen toimintatuki tulee vähenemään, se ei vielä ole tiedossa, kuinka paljon. Sillä hän on tehnyt kaupat Lauri Mattilan hevostilasta, joka sijaitsee aivan raviradan kupeessa. Kaustisen Raviseuran johtokunnassa istuva Vekola seuraa ravipolitiikkaakin tarkasti. FAKTA Alueen kesäraveja 1 25.6. Viime vuonna hän sijoittui amatööriohjastajien SM-kilpailussa toiseksi ja vuosi oli muutenkin onnistunut. Kesällä tässä ympäristössä on hyvin raveja, siihen nähden Nikula on keskeisellä paikalla. Laajentamissuunnitelmia Vekolalla ei kuitenkaan tässä vaiheessa mielessä, sillä raviurheilun tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin lupaavat. Hevoset omaan talliin Jo vuosia Nikulassa vaikuttanut Veera Vekola asettuu hevosineen omaan taloon ja talliin kesän aikana. Hehtaarin tontilla on talo ja viiden hevosen talli, johon on rakennettavissa muutama karsina lisää. Keväällä Vekola edusti Suomena naisamatööriohjastajien EM-kilpailuissa Maltalla. – Kovasti tulee kyselyjä tupaantuliaisista, olen sanonut kaikille, että milloin tahansa voi tulla, kunhan ottaa työhanskat mukaan. Ange de Grace, eli Roomeo, on toinen Veera Vekolan omista hevosista ja tänä kesänä ensimmäistä kertaa starttiviivalla. Perhon paikallisravit SANNI AHO. RAVIMATKAT suuntautuvat pääasiassa Pohjanmaalle ja Pohjois-Suomeen. – Onhan tämä ollut sellaista kulkemista edestakaisin, kun hevoset siellä kuitenkin hoidin ja valmensin itse ja työkin on Kaustisella, kotona olen käynyt vain nukkumassa, Veera Vekola toteaa. Kaustinen, Festivaaliravit 1 18.8. Pienen pudotuksen kanssa vielä selvitään, mutta jos kymmeniä prosentteja leikataan, sillä on vaikutusta palkintotasoon. Nyt se tekee uutta tulemista ja oli Kokkolassa kolmas. – Menestystä ei tullut, mutta mukava oli tavata eri maiden ohjastajia ja tutustua Maltan raviurheiluun, kun siitä niin paljon puhutaan.. Perhonjokilaakso // Torstaina 20
MIHIN karkinpunaisella kesäautolla sitten ajellaan. – En ole löytänyt mieleistä, Jussi Hotakainen selittää vähän huvittuneenakin, ja esittelee vielä varastosta pari vaihtoehtoa, jotka omaan silmääni näyttävät aivan hyviltä. Pääasiassa työ on hakeja turpeenajoa sekä maanrakennustöitä, kesäaikaan myös turpeennostoa nevalla. IHAN valmis auto ei ole vieläkään: keulasta puuttuu edelleen merkki. Tätä korimallia tehtiin vuoteen 1997 asti mutta se on ollut sama 60-luvulta asti. Auton muodoissa ja väreissä on myös jotakin herkullisen karkkimaista. Pisimmät reissut on olleet kaverin mökille Iittiin ja samalla Kouvolaan. Ihan kuin olisin ihanassa vanhassa Suomi-filmissä. Selviää, että ajelemassa on käyty Öjassa sijaitsevassa Café Brygganissa. kesäkuuta 2024 6 // Jussi Hotakaisen kesäauto kääntää päitä ja saa hymyn huulille K esä . Jussin tytär, juuri neljännen luokan päättänyt Minja, nyökkäilee vieressä ja kertoo, että kyllä kesäauton kyydissä on kiva istua. Vaikka Mini onkin perheautoksi minikokoinen, mahtuu kesäajeluille mukaan koko perhe. Tuija Pelto-Korpi on päässyt vänkäriksi ja Minja Hotakainen kurkkaa takapenkiltä. Säteet saavat myös Jussi Hotakaisen pihassa olevan pienen auton hehkumaan helmeilevän punaisena. – On mukava huomata, miten ihmisille nousee hymy huulille, kun he näkevät auton. – Olen käynyt vuosien varrella joissain cruising-tapahtumissa, ja sitten aloin kaivata projektia itsellenikin. Aivan alkuperäisen mallin näköistä autoa Hotakainen ei ole edes yrittänyt rakentaa, vaan on maustanut omaa Miniään projektin edetessä. Autossa on mm. Nyt veljekset Jussi ja Jani Hotakainen ovat jatkaneet isänsä yrityksen ratissa – kirjaimellisestikin. Myös Hotakaisen puoliso Tuija Pelto-Korpi on päässyt Minin kyytiin. – Sehän on yllättävän uusi, vaikka näyttääkin vanhalta. – Projekti eteni pikku hiljaa, meniköhän tähän nelisen vuotta. Lopulta löysin Mustasaaresta sopivan tuntuisen yksilön. Sitten aloitin korista, hiekkapuhalsin, vaihdoin tarvittavat pellit. Olo on kieltämättä kesäisen kepeä, kun ajelemme keskellä kesäistä maalaismaisemaa. – Aika lailla pala palalta olen laittanut osat kuntoon ja kasannut autoa pikku hiljaa. Mutta selvää on, että tällaiset projektit eivät ole tekijälleen mitään ”sinne päin” -hommia, vaan ne tehdään pieteetillä. Töiden jälkeen iltaisin touhusin tuolla tallissa. Vieläkö sen päälle jaksaa tai ehtiikään lähteä ajelulle kesäautolla. Keikan lopuksi pääsen itsekin Minin kyytiin. KUN Jussi Hotakainen viittasi autoiluun sukuvikana, ei hän viitannut vain harrastamiseen vaan myös pitkään ammattiautoilijoiden ketjuun. Mutta lähdetään ensin liikkeelle siitä, mistä ajatus tällaisesta kesäautosta alun perin sai alkunsa. Ja samalla lailla etenin kaikkien osien kanssa, moottorin osatkin olen käynyt tarkasti yksitellen läpi, Hotakainen selittää. Ja onhan lopputulos myös sen näköinen. Oikeastaan ei pitäisi puhua vain auton omistajasta, sillä käytännössä Hotakainen on rakentanut auton lähes kokonaan itse. Jussi Hotakainen on ajanut autoilla siitä saakka, kun on yltänyt polkimille. – Aika paljon on liikuttu tässä lähiseuduilla. MAARIT HOTAKAINEN " Onhan tämä autoharrastus vähän sellainen sukuvika. – Ainakin on käyty jäätelöllä siellä meren rannalla. Maarit Hotakainen Kesäillan aurinko kultaa jokilaakson peltoja ja puita, kun ajelen juttukeikalle Vetelin Torppaan. Vaikka sinne Kouvolaan saakka. Siksi se näyttää vanhemmalta kuin onkaan, kertoo Minin omistaja Jussi Hotakainen. – Onhan tämä autoharrastus vähän sellainen sukuvika, Hotakainen virnistää ensin. Jussi Hotakaisen Rover Mini Cooper ihastuttaa ja kutsuu vieraatkin juttelemaan. Ihan oudotkin tulevat usein juttelemaan ja kysymään autosta, Pelto-Korpi kertoo. – Osia on joutunut tilata paljon ulkomailta, muun muassa Britanniasta, koska Suomessa näitä ei liiku. Auto saa välittömästi hyvälle mielelle – on kuin hyppäisi yhtäkkiä piirrosmaailmaan tai vanhaan elokuvaan. – Kyllähän tuo nevatyö on sellaista, että siellä ollaan pääasiassa hyvillä keleillä, eli juuri niillä kesäauton keleillä. Arvontavoitto on vienyt kerran meidät Janin kanssa Lopelle, jossa päästiin Riku Tahkon ralliautokyyditykseen ja kokeilemaan toisella autolla omiakin ranteita, Hotakainen kertoo. Sinä söit porkkanakakkua, Minja muistelee. hieman alkuperäistä leveämmät renkaat, kromiosia ja hiilikuituteippiä yksityiskohtia koristamassa. Aikuisena hän hankki Mini Cooperin, jonka hioi kauniiksi kuin karkin. Tai no, en varsinaisesti autoa vaan tyhjän korin ja pakettiautollisen tavaraa sen mukana, Hotakainen naurahtaa. Jo Jussin isoisä, Tapio Hotakainen, ajoi työkseen kuorma-autoa. Ja toimihan se. Jättimäinen karkki ei kuitenkaan ole kyseessä vaan Rover Mini Cooper, vuosimallia 1990. Kyllä tällaisella kesäautolla kelpaisi ajella niin kotoisissa jokilaakson maisemissa kuin baanoja pitkin pidemmällekin. Jussi Hotakainen. Jussi Hotakainen itse istuu kuskin paikalla. Tykkäsin tästä mallista, tämä on aika harvinainen Suomessa, vaikka suhteellisen uusi onkin. Mutta nyt siellä on useampi kaveri töissä, joten jospa tänä kesänä ehtisi vähän paremmin ajelemaan, Jussi toteaa. JOS pihaan pamahtaa Hotakaisen kuvailema ”paketti”, miten siitä lähdetään rakentamaan sitä kaunista kesäautoa, joka edessämme nyt koreilee. Ensin testasin moottorin irrallisena tallissa, että toimiiko. – Cruising-tapahtumassa olen tainnut käydä Minillä vain kerran, yhdessä Minjan kanssa Kauhavalla. Käytännössä olen tehnyt kaiken muun itse, mutta Simon Ahlsved Teerijärveltä on maalannut auton. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Samoin hänen poikansa, Jussin isä Ari Hotakainen teki työuransa autojen ja koneiden parissa
Varaa MARKKINAmyyntipaikkasi: Anja Nygård 050 5790 100 PAIKALLA YLI PAIKALLA YLI 30 MARKKINAMYYJÄÄ! 30 MARKKINAMYYJÄÄ! VETELIN VETELIN KESÄMARKKINAT KESÄMARKKINAT LAUANTAINA 6.7.2024 klo 9-15 LAUANTAINA 6.7.2024 klo 9-15 Liikekeskus Passelin pihassa, KIrkkotanhua 1 Liikekeskus Passelin pihassa, KIrkkotanhua 1 Ohjelmassa mm: Pomppulinna lapsille Avajaispuhe Eija Kellokoski-Kari Karkkitykki Paloauto Iloista markkinameininkiä Perinteinen Vetelin markkinahölkkä, lähtö klo 11 yleisurheilukentältä • Määräaikaishuollot • Vikadiagnostiikan purku • Jakopäänhihnan vaihdot • 4-pyöräsuuntaukset • OBD/pakokaasutesti diesel auton päästömittaus Suoritamme Automaattivaihteiston öljynvaihtoja huuhtelulaite Tuotenumero: LM-29066 GEAR TRONIC ll GearTronic II Ammattimaiseen vaihteistoöljyn vaihtoon ja puhdistukseen Täysautomaattinen öljynvaihto ja huuhtelulaite Tekee automaattivaihteistojen öljyn vaihdosta helppoa ja vaivatonta! Automaattivaihteiston öljynvaihtoja huuhtelulaite Tuotenumero: LM-29066 GRANHOLMIN GRANHOLMIN HUOLTOKORJAAMO TEERIJÄRVI, puh.867 5091, 050 518 2591 Automaattivaihteiston öljynvaihtoja huuhtelulaite Tuotenumero: LM-29066 GEAR TRONIC ll GearTronic II Ammattimaiseen vaihteistoöljyn vaihtoon ja puhdistukseen Täysautomaattinen öljynvaihto ja huuhtelulaite Tekee automaattivaihteistojen öljyn vaihdosta helppoa ja vaivatonta! GearTronic II Ammattimaiseen vaihteistoöljyn vaihtoon ja puhdistukseen Täysautomaattinen öljynvaihto ja huuhtelulaite ILMASTOINTILAITTEIDEN HUOLLOT • Perinteisille R134a kylmäainelle • UUTUUS! Nyt myös 2017 ja sitä uudemmille ajoneuvoille R1234y kylmäaine . kesäkuuta 2024 // 7 Järjestää Vetelin kunta, Vetelin Yrittäjät, LC Veteli Järjestää Vetelin kunta, Vetelin Yrittäjät, LC Veteli Vetelin KIRKKO avoinna yleisölle markkinoiden aikana. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Tutkiva totuudenetsijä ja herkullinen tarinaniskijä. PERHEPÄIVÄHOITAJA Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena! Lisätiedot ja hakuohjeet: kkro.fi tai toimisto@kkro.fi , 08 4639 200 AMMATTI KALAJOELTA! VIELÄ EHDIT ! Meillä voit myös majoittua! Salonkylän koulu www.lanka-tekstiili.fi Tehtaanmyymälä Salonkylässä Prellinsaarentie 29, 69600 Kaustinen 040 7000 440 / Lea 0400 263 792 / Mauri Avoinna ma-pe 12-15, la 10-15 Tilaaja, tilaukseesi sisältyy myös digi • Lue alueesi uutisia 24/7 • perhonjokilaakso.fi verkkosivujen rajaton käyttöoikeus • Lue näköislehti jo heti aamulla • Näköislehtiarkisto • Katso livelähetykset ja palaa niihin tallenteina • Kommentoi juttuja ja osallistu keskusteluun • Kuuntele artikkeleita • Uutiskirje, viikottaiset uutiset sähköpostiisi • Tilaajan Hilla etukorttiedut • Digilukuoikeudet sinulle ja kolmelle samassa taloudessa asuvalle perheenjäsenelle Lataa sovellus ja uutiset ovat yhden klikkauksen päässä Luo Hilla-tili osoitteessa hillagroup.fi/tunnukset K esä . Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua perhonjokilaakso.fi Lä hd e: KM T 20 22 hillagroup.fi/ mainostajalle ON KIINNOSTUNUT LEHDESSÄ OLEVISTA MAINOKSISTA 57 % JOPA. KOULUNKÄYNNINOHJAAJA . Sinulle. LASTENOHJAAJA . NUORISOJA YHTEISÖOHJAAJA . Oma paikallislehtesi: perhonjokilaakso.fi Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle
Itsekin tykkään kasvisruuista ja kotona kokeilen kaikenlaista. Vetelin seurakunnan emännällä Riikka Torpalla on käynnissä kymmenes leirikesä Aittaniemessä. Oman riparinsa Klemola kävi aikoinaan Kuortaneella. Rovaniemeltä kotoisin oleva Torppa kertoo käyneensä oman rippileirinsä 1980-luvun alkupuolella Raappanansaaressa, joka sijaitsee keskellä Kemijokea. Tässä siivousvuorossa Konsta Nygård. Silti inflaatio on näkynyt raaka-aineiden hinnoissa. Maija Ahonen Kesä ja leirit sekä leirit ja ruoka kuuluvat erottamattomasti yhteen. VETELIN seurakunnan kesäleirit pidetään Aittaniemessä, jonka keittiö on huomattavasti pienempi kuin seurakuntatalon laitoskeittiö. – Lastenleirien listalle mahtuvat vain suosikkien todelliset top-ykköset. MAIJA AHONEN VILMA KLEMOLA MAIJA AHONEN K esä ?. Ruuasta muistan sen, että välipalalla ja iltapalalla oli aina tarjolla korppuja ja kaakaota, Torppa nauraa. – Ennen ajateltiin, että jonkun maha on vain herkkä, mutta nyt tietoisuus on lisääntynyt. Mikäli mahdollista, hän kuulostelee riparilaisten ruokatoiveita ennakkoon joko ohimennen ennakkopäivissä tai kyselykaavakkeilla. Torppa onkin tottunut valmistelemaan leiriruuat mahdollisuuksien mukaan ennakkoon seurakuntatalolla. Torppa kertoo, että nuorten suosimat perusruuat ovat suhteellisen edullisia valmistaa. – Tällä kertaa itse sanon makaronin ja jauhelihakastikkeen, Klemola jatkaa. Esimerkiksi lihapullat ja -pihvit on pyöritelty, paistettu, jäähdytetty ja pakastettu seurakuntatalolla hyvissä ajoin ennen leiriä. kesäkuuta 2024 8 // Perusruuat maistuvat rippileirillä " Se on itselle oikein mieluista aivojumppaa, kun saa käyttää mielikuvitusta ruokien suunnittelussa. VAIKKA leiriläisten suosikkiruuat eivät vuosien saatossa ole hirveästi muuttuneet, allergioiden ja erikoisruokavalioiden määrä on kasvanut. Jauhelihapihvit kuuluvat Vetelissä rippileirin ruokalistalle. – Pääasia on, että nuoret syövät. Onko leiriläisille kokkaavalla Riikka Torpalla omasta nuoruudestaan erityisiä leiriruokamuistoja. Korkeintaan otan niistä suuntaa ja sävellän loput, Torppa nauraa. ”Suosikkeja on enemmän kuin mitä viiden päivän leiriin mahtuu”, Vetelin seurakunnan emäntä Riikka Torppa kertoo. Olen huono tekemään ruokia suoraan resepteistä. Samaa mieltä on Vilma Klemola, joka on Nygårdin tavoin kolmatta kertaa isosena Aittaniemessä. Jos jotain jää, olen kuumentanut sen seuraavana päivänä ja kehottanut syömään pois. Torpalle on vuosien saatossa hioutunut toimiva resepti kesäleirien ruokalistan kokoamiseen. Ruokahävikkiä vältetään viimeiseen asti. Keittiössä ahkeroi emäntä Riikka Torppa. – Olen ollut seurakunnan leireillä kakkos-kolmosluokasta lähtien: ensin lastenleireillä, sitten omalla rippileirillä ja nyt kolmatta kertaa isosena. Ruokailuja oikein odottaa, kun tietää, että täällä pääsee syömään hyvin, Nygård sanoo. – Hyvä leiriruoka on täyttävää ja monipuolista, Klemola summaa. Laktoosittomat ja gluteenittomat ruokavaliot ovat leireillä hyvin tyypillisiä erityisruokavalioita. En yritäkään tarjota mitään lihakastiketta tai karjalanpaistia, vaan sellaisia ruokia, mitkä maistuvat nuorille. TORPAN mukaan nuorten suosikit ovat pysyneet vuodesta toiseen suhteellisen samoina. – Siellä ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä. Lastenleiri on pari päivää rippileiriä lyhyempi, joten suosikkeja on karsittava vieläkin rankemmalla kädellä. – Kyllä se on risotto, Nygård sanoo. Oli sääskiä, puucee ja petrolilämmitin. Ykköset löytyvät hetken miettimisen jälkeen. – Se on sama asia kuin laittaisi rahaa roskiin. Esimerkiksi kesän ensimmäisen rippileirin ruokalistalle Torppa oli valinnut kinkkukiusausta, lihapullia ja -pihvejä, kanaja jauhelihakastiketta, lasagnea, kanarisottoa ja nakkikeittoa. Lisäksi leirikokemusta hänelle on karttunut ratsastusleireiltä. – Se on itselle oikein mieluista aivojumppaa, kun saa käyttää mielikuvitusta ruokien suunnittelussa. Kun nuorilta kysyy heidän omia leiriruokasuosikkejaan, iskee aluksi valinnanvaikeus. Leirikokeilla riittääkin töitä, sillä ruokaa laitetaan tarjolle yleensä viisi kertaa päivässä. Valinnanvaraakin on. – Muutama vuosi sitten leiriruokien päivähinta oli noin seitsemän euroa per henkilö, kun nyt raaka-aineiden hinta on noin yhdeksän euroa. – Suosikkeja on enemmän kuin mitä viiden päivän rippileiriin mahtuu, Torppa sanoo. KESÄKUUN alun rippileirillä isosena olleella Konsta Nygårdilla on pitkä kokemus Aittaniemen leiriruuista. Isoset auttavat vuorotellen ruokalan siistimisessä. Tänä vuonna Torpan ohjelmassa on kaksi viiden päivän rippileiriä ja yksi kolmen päivän lastenleiri. – Aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala, luettelee Riikka Torppa, jolla on parhaillaan käynnissä kymmenes leirikesä Vetelin seurakunnan emäntänä. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. MUTTA palataanpa vielä lopuksi keittiön puolelle. Toisinaan mukana on myös kasvissyöjiä ja vegaaneja, mitä Torppa pitää kokin näkökulmasta pelkästään positiivisena haasteena
vesi . Vetelin Musiikinystävien järjestämä tapahtumakokonaisuus sijoittui viime vuonna poikkeuksellisesti syys-lokakuulle. Ohjelmasta olivat kertomassa Jussi Torppa, Raila Järvelä, Juha Saari ja Kari Klemola. Suomen epäviralliseksi Beatles-tulkiksi kutsutun Nikkisen onnistui Veteliin houkuttelemaan Raila Järvelä, joka tapasi muusikon Pepe Willbergin juhlakonsertissa. TÄNÄ vuonna Vetelin Irtanaisviikot poikkeavat ensimmäistä kertaa pitäjärajojen ulkopuolelle, kun avajaiskonsertti pidetään Järvelän synnyinpitäjässä Halsualla sunnuntaina 11. – Ajattelimme, että Taidekartano on tämäntyyppiselle musiikille sopiva paikka, koska tämä on historiaa huokuva miljöö, Kari Klemola sanoo. on Irtanaisviikkojen perustajajäseniin kuuluvan Matti Pohjoisahon pianokonsertti Vetelin seurakuntatalolla. saneeraus ja uudisrakentaminen . Perhonjokilaakso // Torstaina 20. – Haluamme korottaa profiilia: meillä on täällä arvokasta paikallista perinnettä. Irtanaisviikot tekevät yhteistyötä myös Perhonjokilaakson kuvataideyhdistyksen kanssa, jonka 40-vuotisjuhlanäyttely ELO on esillä Taidekartanolla 1.8.–8.9. Konsertissa ovat mukana ainakin myös Vetelin Kruusauspelimannit. kesäkuuta 2024 // 9 Metsänhoitoja puukauppapalvelut Metsäarviot ja -suunnitelmat Puunkorjuupalvelussamme hyvä korjuujälki ja arvopuu tarkasti talteen. Irtanaisviikkojen muistokonserttien sarjaa jatkaa tänä vuonna Tikkakosken pelimannien muistokonsertti, joka pidetään Pulkkisen nuorisoseuralla torstaina 22.8. Tertut tekivät paluun muutama vuosi sitten Järvelän eläköitymisjuhlassa, ja yhtye on sen jälkeen esiintynyt Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Venäjälläkin kävimme pari kertaa ja Ruotsissa neljä-viisi kertaa esiintymässä, Raila Järvelä muistelee. Jiri Nikkinen ja The Beatles Tribute Band. ilmastointi . TÄNÄ vuonna Irtanaisviikkojen ohjelmisto koostuu kuudesta konsertista. Tuolloin Ylikylässä kylätalon lavalle nousevat Järvelän, Saaren ja Veikko Siponkosken muodostama Trio57 sekä Järvelän nuoruuden yhtye nimeltä Tertut. Liikuntakeskuksen lavalle nousee 16.8. Tällä kertaa se on Jiri Nikkinen, Jussi Torppa sanoo. lämpö . Ammattitaitoiset nuohoukset Soita ja kysy tarjous! p. Syksyllä on rajatumpaa, ketkä pääsevät konsertteihin paikalle, kertoo tapahtuman järjestäjäjoukkoon kuuluva Juha Saari Vetelin Musiikinystävistä. Toisaalta elokuulle järjestyi sopivasti myös Irtanaisviikkojen havittelema 60-luvun musiikkiin pohjautuva konsertti. Tea Polson folkcembalo-konsertilla. Irtanaisviikot päättyvät perjantaina 30.8. korjaus . Sinulle. myynti@vesifix.fi LVI-ALAN PALVELUITA YLI 10 VUODEN KOKEMUKSELLA – Kaustinen ja lähialueet – 69600 KAUSTINEN P. K esä . huolto . Puumala • Maa-ainesosatoimitukset: hiekat, murske, sora, multa • Kaivinkonetyöt P. Lisäksi haluamme totuttaa ihmisiä käymään konsertissa, Juha Saari toteaa. elokuuta. MAIJA AHONEN Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. Se toimi aktiivisesti 7-8 vuotta. Ylikylän avajaiskonsertin ja Beatles-konsertin jälkeen ohjelma jatkuu sunnuntaina 18.8. 040 419 7338 Nuohoustoimi Nuohoustoimi Matti Harju Matti Harju. JUHA SAARI muistuttaa Irtanaisviikkojen perimmäisestä tarkoituksesta. tarvikemyynti Ville Tunkkari 0400 746 825 Nikulantie 510, 69600 Kaustinen . Kahdeksatta kertaa järjestettävä tapahtuma palaa takaisin elokuulle. Irtanaisviikot järjestetään tänä vuonna elokuussa. Veikkolaan, jossa Vetelin Mieskuoro esiintyy operettitunnelmissa. Konsertin on koonnut Tikkakoskien musiikkisukuun paneutunut Tero Hyväluoma. Perjantaina 23.8. – Tertut perustettiin 60-luvun lopulla. 0400 878 672 Maansiirto ja Kuljetus S. 040 076 1915, Kaustinen Irtanaisviikoilla raikaa Beatles Maija Ahonen Jo kahdeksatta kertaa järjestettävät Vetelin Irtanaisviikot palaavat tänä vuonna tutulle paikalle elokuuhun. – Lisäksi tavoitteena on ollut, että ohjelmistossa on aina joku valtakunnallisesti tunnettu esiintyjä. – Viime vuonna oli hyvin väkeä, mutta ehkä kesäaikaan tavoitetaan enemmän väestöryhmiä. www.metsantahden.fi • Harri Simola 040 564 1207 • Juho Wirkkala 050 551 2103 metsänomistajan puolesta
– Seurakunnalle tämä on tärkeä työmuoto monessakin suhteessa, Isokangas sanoo. Aikaisemmin lahjoitustavaraa vietiin myös Venäjälle ja Viroon, mutta nyt se työ on tyrehtynyt. – Keväisin tulee myös paljon vaatetta lahjoituksena, mutta kyllä sitä pitkin vuotta tasaisena virtana tulee. Samalla myös nimi vaihtui Lyydiaksi. – Täytyy sanoa, että työntekijöille tämä on harrastustoimintaa, mutta tulee tästä vähän voittoakin. SANNI AHO K esä ?. Helluntaiseurakunnalle kirppari on yksi toimintamuodoista, mutta Syrjälä kuvailee, että ihan kovin suuri tulonlähde se ei ole. Kirppis sai keväällä uuden nimen, kun tiloissa tehtiin pieni remontti ja esimerkiksi valaistus uusittiin. Huonekaluja ei tiloihin voida ottaa myyntiin, se vaatisi isommat tilat. – Pitää myös miettiä, että paljonko on itse valmis maksamaan tuotteesta. – Voi sanoa, että maaliskuusta lähtien pöydät ovat olleet koko ajan melkein täynnä, Brännkärr sanoo. Kesäaika näkyy myös Vetelin keskustassa sijaitsevalla kirpparilla. Willmanin mukaan kirpparilla on tarjolla paljon naisten ja lasten vaatteita, jotka myös liikkuvat hyvin. Kesäaikana kirppistä pyörittää opiskelija sekä palkattu työntekijä ja kesällä kauppa Isokankaan mukaan kovasti vilkastuukin. Monena vuotena kirppis on ollut heinäkuun ajan kiinni, mutta nyt ovet ovat läpi kesän avoinna, sillä kirppikselle on palkattu nuori kesätyöntekijäksi. – Festivaaliviikon pöydät on ollut varattuna jo pitkään. LYYDIA Kaustintie 5, Kaustinen Kaustisen Helluntaiseurakunnan kirppis on pyörinyt jo 90-luvun taitteesta lähtien ja kivijalkamyymälänä pian sen jälkeen. WANHA HOLVI Koulutie 73, Veteli Ensi vuonna kymppisynttäreitään viettävä Vetelin-Halsuan helluntaiseurakunnan Wanha Holvi perustettiin tyhjilleen jääneeseen pankkitilaan. Myyntiin otetaan myös huonekaluja, mutta niistä kannattaa kysyä etukäteen. Lahjoitustavara on yleensä tavaraa, joka on jäänyt kirppispöydistä myymättä. PERHON 4H-KIRPPIS Teollisuustie 2, Perho Osin pöytävarauksilla ja osin lahjoitustavaralla pyörivät Perhon 4H-kirppis on toiminut jo pidempään mitä toiminnanjohtaja Kaisa Hietalahti on ollut työssään, eli ainakin 15 vuotta. – Sitten saattaa olla aamuisin pussia ovenpielessä, Hietalahti sanoo. – Piisalle halvalla, niin tavara vaihtuu, Isokangas summaa. Kirppistuotto menee Lyhty-kirppiksellä vuokran jälkeen hyväntekeväisyyteen. Pienimuotoisesti seurakunnan lähetystyöntekijöinä Romaniassa olevat Harjukosket ottavat tarvikkeita matkaansa kotona käydessään. Kirppiksen yhteydessä on myös pieni kahvio. LYHTY-KIRPPIS Vetelintie 2, Halsua Halsuan Yritystalolla lahjoitustavaralla pyörivä kirpputori on avoinna kerran viikossa. UusAlussa varattavissa on 51 pöytää ja Brännkärrin mielestä tavaraa liikkuu laidasta laitaan. Sitä ennen kirppistoimintaa oli Halsualla PlusPisteellä. Brännkärr on yrittäjänä Kirppis Uusalussa. Tavaraa tulee paljon, kuten aina juhlapyhien alla on sama juttu. Nyrkkisääntönä on, että puhdasta ja ehjää tavaraa otetaan vastaan, kertoo Teuvo Isokangas. Toisaalta tämä on myös tärkiä paikka kyläläisille, kun kahvit keitetään vapaaehtoismaksulla, Syrjälä sanoo. Tuotto menee 4H-toiminnan hyväksi. Vuodenkierrossa tammikuu on kirppiksellä hiljaisinta aikaa, mutta keväällä vilkastuu. – Tavaraa tulee aika paljon, kun keväisin siivotaan kaappeja. Talvisaikaan kirppis pyörii 6-7 hengen talkooporukan voimin. Lahjoituksena saatu tavara pyritään myymään pienellä katteella ja tavaran pitää kiertää nopeasti. Myynti ja asiakasmäärät tuplaantuvat ja se on hyvä viikko pöytää varanneille, Brännkärr sanoo. Unohtuiko jokin tai haluatko ilmiantaa oman kirppistapahtumasi. Brännkärrin pöytää varaavalle on, että myyntiin tuotavien vaatteiden tulee olla puhtaita ja ehjiä. Myös festariviikko näkyy asiakasvirrassa. Siitä juontaa juurensa myös kirpparin nimi. He toimivat vuokratiloissa, joten vuokra ja sähkölasku lohkaisevat tuloista osan. Kirppistavara pyritään lajittelemaan ja hinnoittelemaan myyntiin heti kun se sisään tuodaan. – Moni on myös sitten soittanut, että nyt olisi lahjoitettavaa ja olen sitten tullut paikalle. Eniten kirppikseltä myydään Syrjälän mukaan naisten ja lasten vaatteita, mutta myös tekstiilejä kuten verhoja, lakanoita ja liinoja. Kun kodeissa siivotaan, niin meille tuodaan tavaraan, Syrjälä kertoo. Ei se niin mene, että tuotteesta saisi sen hinnan kuin sitä aikanaan ostaessa, hän muistuttaa. Nykyinen Lyhty-kirppis avattiin neljä vuotta sitten Halsua-viikolla. Lisäksi myynnissä on koriste-esineitä ja astioita. Heinäkuu festivaalien vuoksi, Isokangas sanoo. Näin se kuitenkin kannattaa ja on saatu työllistettyä väkeä, Hietalahti sanoo. Sellaisia, jotka kiertävät kirppiksiä ja käyvät lomareissuilla tutkimassa, jos vain sattuu kohdalle, Syrjälä sanoo. – Kirppis on toiminut lahjoitusperiaatteella kautta aikain. Joka perjantai on joku tuonut tavaraa tai ovella on ollut pussi odottamassa, kun olen sinne mennyt, kertoo Willman. – Meinasin jo lopettaakin, mutta sitten korona loppuikin ja nyt on mennyt koko ajan paremmin, Brännkärr kertoo. Perhiksen digistä löydät lomakkeen, jossa kirppiksen voi ilmiantaa. Kun lähtee ajamaan jommasta kummasta päästä valtatietä, saa kaikki kierrettyä 72,2 kilometrin ajomatkan aikana. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Kirppiksellä on 16 vuokrattavaa pöytää ja sinne saa myös tuoda lahjoitustavaraa myyntiin. Kirppistä pyörittää vapaaehtoisena Kyllikki Willman. Kirppikselle otetaan vastaan lahjoitustavaraa ja kirppisvastaava Eija Syrjälä kuvailee juhlapyhien alusta aina kiireiseksi sen osalta. Perhonjokilaakson alueelta löytyy yhteensä viisi erityylistä kivijalkakirppistä. – On siellä sitten jotain leluja ja erikoisempaa sekä arvokkaampaakin lasitavaraa, Willman sanoo. kesäkuuta 2024 10 // Viisi kivijalkakirppistä saa kierrettyä päivässä Sanni Aho KIRPPIS UUSALKU Kaustintie 2, Kaustinen Ainoana täysin yrittäjävetoisesti toimiva kirppis on Malin Brännkärrin pitämä Kirppis UusAlku Kaustisella. – Loma-aikoihin käy ihan erilaisia asiakkaita. Kesäaikana kirpparille poikkeaa myös paljon ohiajavia turisteja. – Ihan reunasta toiseen on valikoimaa, Hietalahti kuvailee. Kirppis on toiminut nyt 4,5 vuoden ajan ja koronasulkujen vuoksi Brännkärrin yrittäjäuran alku oli kivikkoinen. – Juhannuksen alus on aina ihan hurja. – Ei kirppiksellä niin tiliä tee, ei sitä yrittäjän voisi tehdä. Malin Brännkärr järjestää pöytää Kaustisella sijaitsevalla kirppiksellään. Tavarana kirpparilla on myynnissä paljon lastentavaraa, mutta myös harrastusvälineitä. Kesäaika on kirppiksellä tuottoisinta aikaa
pantit) (1,99–2,12 /l) 7 00 2 kpl 2 KPL Voim. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. 18.–23.6. Estrella Manhattan tai Herkku -perunalastut 275 g (7,27/kg) Yksittäin 3,09/kpl (11,24/kg) 4 00 2 kpl Herkullista JUHANNUSTA 2 KPL Voim. 18.–23.6. 12.–23.6. 11–19 Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. Snackpaprika siemenetön 150 g (6,60/kg) Espanja 99 ps Voim. Atria Wilhelm grillimakkarat 320–400 g (3,44–4,30/kg) Ostorajoitus 2 erää/talous Yksittäin 1,99/kpl (4,98–6,22/kg) 2 75 2 kpl 2 KPL. kesäkuuta 2024 // 11 S-market Kaustinen Ma-La 7–22 I SU 9–22 PE 21.6. Malaco Aakkoset-makeispussit 280–340 g (5,88–7,14/kg) Yksittäin 2,89/kpl (8,50–10,32/kg) 4 00 2 kpl 2 KPL ALLE EURON HEVIT ALLE EURON HEVIT Voim. 18.–23.6. Oululainen Pullava täytepitkot 400 g (6,23/kg) 2 49 Voim. Kulta Katriina Kahvi SJ tai PJ 450–500 g (6,98–7,76/kg) Rajoitus 2 kpl/talous (30 pv alin hinta 5,99) 3 49 Voim. Coop Vesimeloni Espanja, Italia 95 kg Voim. 18.–23.6. 18.–23.6. 18.–23.6. 5,20 + pantit 1,80) 2 erää/talous Yksittäin 4,85–5,09/kpl (sis. Katso resepti yhteishyvä.fi Voim. 9–22 I SU 23.6. Coca-Cola tai Coca-Cola Zero 6 x 0,33 l, 1,98 l (1,31/l) (sis. Hätälä Savukirjolohi 10 90 kg Voim. 7–18 I LA 22.6. 11–19 I SU 23.6. 18.–23.6. 7–18 I LA 22.6. 18.–23.6. 9–22 S-market Perho I Veteli Ma-La 7–21 I SU 11–19 PE 21.6
Oikein hyvältä tuntuu ja olen innoissani. Ensimmäisiin turnauksiin Nykänen osallistui muiden jääkiekosta innostuneiden veteliläispoikien kanssa 7-vuotiaana. Kohti kovempia pelejä Juuso Nykänen teki kahden vuoden sopimuksen Tapparan kanssa " Tavoitteena on edetä askel askeleelta kohti kovempia pelejä. – Tänne oli helppo tulla. – Vapaa-aikana käyn pelaamassa padelia ja kesällä golfia. Harjoituksia on kaksi kertaa päivässä. – Opiskelin silloin ammattikoulussa ja muutin Kokkolaan. Siitä tuli sitten pikkuhiljaa päälajini. – Tammikuussa jo sovittiin. – Pelasimme Teerijärven F-junnujen joukkueessa. Nykänen kertoo, että lapsena hän pääsi kokeilemaan useita lajeja suunnistuksesta ja hiihdosta jalkaja pesäpalloon. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Vanhempieni aktiivisuus mahdollisti harrastukseni. Seuraavina vuosina hän pelasi C-, Bja A-junioreissa. Olen kaikkiruokainen urheilun suhteen ja tykkään tehdä kaikkea. – Leijona-kiekkokoulussa innostuin jääkiekkoon. Hermeksen miesten joukkueeseen nuori kiekkoilija nousi jo 16-vuotiaana. Vanhemmat hoitivat kimppakyydein kuljetukset Teerijärvelle ja Kokkolaan. Se oli iso asia, pääsin pelaamaan kovien Juuso Nykänen on kotiutunut Tampereelle, jossa on monipuoliset urheiluja liikuntamahdollisuudet. Syksyllä 21 vuotta täyttävä Nykänen muutti jo vuosi sitten Tampereelle. Juuso Nykänen pelasi jo viime kaudella Tapparan 20-vuotiaiden nuorten joukkueessa. KOKKOLAN Hermekseen D-junioreiden joukkueeseen Nykänen siirtyi 14-vuotiaana. Seurassa on taitavia ja kokeneita pelaajia, joiden tasolle haluan päästä. – Isäni innosti minua kaikkeen urheiluun. Hän kertoo viihtyvänsä kaupungissa hyvin. Puitteet ovat kunnossa ja asiat osataan. Jääkiekko vie nuoren pelaajan lähes kaiken ajan, eikä muuhun ole kovinkaan paljon aikaa. VETELIN Nykäsen kylällä Virpi ja Jukka Nykäsen perheen vanhimpana lapsena kasvanut ja varttunut Juuso kertoo harrastaneensa lapsena urheilua monipuolisesti. kesäkuuta 2024 12 // Seppo Järvelä Jääkiekkoa Kokkolan Hermeksessä viime vuodet pelannut Juuso Nykänen on tehnyt sopimuksen Tampereen Tapparan kanssa. Juuso Nykänen. Sopimus on tehty vuoteen 2026 saakka, Vetelistä kotoisin oleva Nykänen kertoo. Treenaamme Hakametsän hallissa hyvän valmennustiimin johdolla. Tulevalla kaudella hän jatkaa pelaamista nuorten joukkueessa ja seuran liigajoukkueessa
Vihkiäisjuhla huipentui avaimen luovutukseen. Määttälän toimenpitein ja Vetelin kunnan myötävaikutuksella talo hankittiin sen omistajalta. – Annetaan hänen keskittyä rauhassa omaan virkaansa, Laajala perustelee. Tapparan joukkue harjoittelee kesällä yhdeksän kertaa viikossa yhdessä. Aamun kahden tunnin fysiikkaharjoitukset käynnistyvät kahdeksan yhdeksän aikaan. Hän haluaa olla yhä parempi ja odottaa innolla liigapelejä. Määttälä sekä tohtori Erkki Ala-Könni. SEPP O JÄRVELÄ Perho hakee uutta sivistysjohtajaa Maija Ahonen Perhon kunta hakee sivistysjohtajaa. Lauantaina juhlassa puhuivat akateemikko Kustaa Vilkuna, opetusministeri Voitto Kallio, ohjelmapäällikkö Viljo S. Tasavallan presidentille oli varattu auringonvarjolla suojattu kunniapaikka muun yleisön ”nauttiessa” puupenkeillä auringonpaahteessa. Heinäkuussa hänellä on aikaa myös tulla Veteliin perhettään ja kavereitaan tapaamaan. elokuuta. Väliajaksi tehdään sijaisjärjestelyitä. Heinäkuu on Tapparan pelaajilla loma-aikaa, jonka aikana he harjoittelevat omatoimisesti. Vetelin Pulkkisessa oli pari vuotta aikaisemmin tullut purku-uhan alaiseksi vanhaa keskipohjalaista sivukamarillista rakennusperinnettä edustava Aapintupa. Harjoittelemme myös nopeutta, räjähtävyyttä ja aerobista kestävyyttä, Nykänen kertoo. – Fysiikkaharjoituksissa harjoitellaan vuoropäivänä alaja ylävartalon voimaa ja koko kehon voimaa. Perhoon haettavan sivistysjohtajan on määrä aloittaa 1. – Seuraan jääkiekon lisäksi tiiviisti Vimpelin pesäpalloa, sekä yleisurheilua ja jalkapalloa. Ratkaiseva tuki rakennushankkeelle saatiin, kun opetusministeriö myönsi vuonna 1972 rakennustöiden suorittamista varten 150 000 markan avustuksen. Anni Riihimäki siirtyy Viitasaarelle palvelualuejohtajaksi. Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva. Tohtori Erkki Ala-Könni luovutti Tasavallan presidentille Pelimanitalon kookkaan käsintaotun avaimen, jolla presidentti avasi Pelimanitalon virallisesti vihkien sen näin käyttöönsä. Nykänen kertoo olevansa myös kova penkkiurheilija. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Juuso Nykänen on kotiutunut Tampereelle, jossa on monipuoliset urheiluja liikuntamahdollisuudet. UKK vihki Pelimannitalon Helleaalto tervehti Kaustisen Pelimannitalon vihkiäisjuhliin saapuneita. Kesän harjoitteluun kuuluvat juoksulenkit kehittävät kestävyyttä. Varjostettu Tasavallan päämies. – Tavoitteena on edetä askel askeleelta kohti kovempia pelejä. Lauantain omatoiminen harjoitus on pitkä juoksulenkki, jonka pituus kasvaa harjoittelukauden edetessä. Kyseinen virka on Viitasaarella uusi ja siihen on yhdistetty kaupunginsihteerin ja henkilöstöjohtajan virat. Koulutoimentarkastja Eino Isohannin ja ohjelmapäällikkö Viljo S. Hyökkääjänä pelaava Nykänen kehittyi hyvää vauhtia. Tässä tapauksessa sivistysjohtajalle on kuitenkin päätetty etsiä sijainen kuntaorganisaation ulkopuolelta, koska rehtori on uusi ja aloittaa työnsä vasta elokuun alussa. Perhon sivistysjohtajan paikka tuli avoimeksi, kun tehtävää hoitanut Anni Riihimäki valittiin Viitasaarelle hallintopalveluiden palvelualueiden johtajaksi. Kunniavieraina oli paikalla mm. MOTIVAATIO on Nykäsellä kohdallaan. lokakuuta tai sopimuksen mukaan. Suomen Kulttuurirahaston Keski-Pohjanmaan rahasto myönsi jo vuonna 1970 stipendin arkkitehti Risto Tilukselle Aapintuvan suunnittelemiseksi Pelimanitaloksi. Seurassa on taitavia ja kokeneita pelaajia, joiden tasolle haluan päästä. Anni Riihimäki tuli Perhoon alun perin yläkoulun ja lukion rehtoriksi. Isommat ympyrät alkoivat kiinnostamaan yhä enemmän. Haku päättyy 26. Hän hoitaa Perhon sivistysjohtajan tehtävää heinäkuun loppuun saakka, mutta pitää ennen sitä pois kertyneitä lomiaan. kesäkuuta 2024 // 13 kavereiden kanssa. Toinen ratkaiseva tuki rakennushankkeelle oli Kaustisen kunnan omavelkainen takaus hankituille rakennuslainoille. Perhon kunnanjohtaja Lauri Laajala kertoo, että hallintosäännön mukaan sivistysjohtajaa sijaistaa yläkoulun ja lukion rehtori. Sivistysjohtajaksi Riihimäki siirtyi syksyllä 2021. heinäkuuta. Nykänen kertoo, että ominaisuuksista nopeus ja voima ovat hänellä kehittyneet parhaiten. Perhosta Viitasaarelle siirtyvä Anni Riihimäki ehti työskennellä Perhon kunnalla reilu neljä vuotta. Myöhemmin opetusministeriöltä on vielä saatu 100 000 markan rakennusavustus. Kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, toimialan hallinnon ja eri lakien osaaminen sekä kokemusta kunnallishallinnon tehtävistä. – Rupesin tajuamaan, mitä oikein haluan, Nykänen sanoo. Myöhemmin myös Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Aapintuvan ja sen kalusteiden suunnittelua ja toteuttamista varten kaksikin eri apurahaa. maatalousministeri Heimo Linna ja maaherra Henrik Palomäki. Kolmena iltapäivänä viikossa harjoitellaan jäällä. Hän tuli Perhoon yläkoulun ja lukion rehtoriksi keväällä 2020. Riihimäen on määrä aloittaa Viitasaarella 5. Juhlan suojelija, Tasavallan presidentti Urho Kekkonen saapui muiden kunniavieraiden kanssa juhlapaikalle Kaustisen Hääpelimannien soittaessa Häihintulomarssia. PERHONJOKILAAKSON ARKISTO 50 vuotta sitten MERVI PÄÄKKÖ. Motivaatio oli korkealla ja nälkä kasvoi. Talon suunnittelutyö ja rahoituksen järjestäminen ovat vaatineet paljon työtä. Ajatus Kaustiselle rakennettavasta Pelimannitalosta heräsi vuonna 1968 pidettyjen ensimmäisten Kaustisen kansanmusiikkijuhlien jälkeen. Muuten yleisöjoukko oli ihmeteltävän harvalukuinen, ilmeisesti kova helle oli ajanut juhlijat rannoille
Lähetä se numeroon 13525 Liitä mukaan nimimerkkisi. Onneksi autoon ei tullut lommoja. kesäkuuta 2024 14 // MIELIPIDE VIESTI WHATSAPPIIN Lähetä toimitukseen juttuvinkkejä ja lyhyitä mielipiteitä, puh. Olen kolmen vuoden aikana ollut viisi kertaa sairaalassa, aina on ollut vakava tilanne. Olkaamme kaikille ystävällisiä, surumielisille lähimmäinen ja heille myös ilo. välisenä yönä oli poikajoukko liikkeellä (n. Lapseni haluaisivat aina illalla minut peitellä vuoteeseen, kun kysyin tyttäreltäni: ”Miksi näin?” Hän sanoi: ”Näin, miten hellästi sinä aina peittelit oman äitisi joka ilta ja laitoit hänelle silmätippoja!” Äidilläni oli sama silmäsairaus kuin minullakin. Siellä oltiin aina kun vain oli mahdollista ja vieläkin tulee kirjaston tunnelmasta ihanat muistot mieleen. 10 poikaa). Kirjastolle oli kylläkin suuri tarve. Tänä aikana olimme vain yhden yön camping-alueella ja muuten olimme ”puskaparkissa” eli jossakin parkkialueella tms. Jo noin klo 23 joku kävi naputtamassa auton kylkeen ja näinkin pojan mustissa vaatteissa juoksevan pois. Toimitusosoite: toimitus@perhonjokilaakso.fi ”Paista päivä, helli helle!” Miten kaikki päivät olisivatkaan samanlaisia, jos ei tässä tilanteessa voisi ammentaa mielensisäisiä muistoja ja kokemuksia. Muuten Kaustinen on jättänyt mukavia muistoja siellä poiketessamme, erityisesti kansanmusiikkijuhlat ansaitsee kiitokset! Muukalaiset yössä Kankaanpää Paikalliselta tekijältä paikalliselle ihmiselle. > KETÄHÄN NÄÄ Suojalan ”remontoimista” kaipaavat luulevat huijaavansa. Tekstarit Whatsappilla Voit lähettää viestin myös Whatsappilla numeroon 050 415 6136 Kerro mielipiteesi Perhonjokilaakso julkaisee lukijoiden kuvia, mielipiteitä ja kertomuksia. Sopimattomia viestejä ei julkaista. Upeita roolisuorituksia! > TERVEISET SINULLE ohikulkija, joka veit kukka-amppelit Patana-kylteiltä. Paista päivä ihmisille, lapsille vanhemmille, johda lämpö ihmissydämiin. Siitä erkani yksi vedellen mustan hupparin huppua päähänsä. Muista nauttia niistä... paikassa. Tyttäreni muisteli niitä aikoja ja sanoi: ”Kun mummu tuli meille, oli kuin kuningatar olisi tullut,” Heti kuulemma olin alkanut äitiäni palvelemaan, piti olla vaaleaa hiivaleipää, maitovellejä ja korppukeittoa. Toimituksella on oikeus käsitellä kirjoituksia. Kaustisella. ANT TI HAAPALA Poikajoukko häiriköi Kaustiselle matkailuautonsa parkkeeranneita Lauantain 8.6. Matkustamme retkeilyautolla ja menimme yöpymään musiikkiluokion läheisen sorapintaisen parkkipaikan takareunaan. Tekstaa meille Toimi näin: Näppäile alkuun PERHIS LUKIJA ja sen jälkeen haluamasi ytimekäs viesti. ja sunnuntain 9.6. > ERINOMAINEN KIRJOITUS Pietari Wishartilta kirjaston säilyttämisestä koulukeskuksessa! Itse kävin Vetelissä kouluni ekaluokalta ylioppilaaksi saakka, eikä ikinä ollut tarvetta minkään sortin yhdyskäytäville. Joskus ajattelen, että miten olen äitiäni aikoinaan kohdellut . JARI TAIPALE Kevään ensimmäiset Sisu-kisat Vetelissä 12.6. Kokoontumisissa tutustutaan aina myös mielenkiintoisiin paikallisiin kohteisiin ja tällä kertaa ajoimme ihmettelemään Kruunupyyssä Jari Plusisaaren suurta Saab-kokoelmaa. Poikajoukko lähti juoksemaan siitä vasemmalle poispäin. Pidän kovasti Tapani Kansan laulaman laulun sanoista (sävel ja sanat: Kärki, Salmi) ”Paista päivä, helli helle, paista meille jokaiselle, paista myöskin päiviin pilvisiin. > JÄLLEEN KERRAN hauska näytelmä Vetelin Veikkolassa. Tekstiviesti maksaa 25 senttiä. Olimme olleet kaksi viikkoa matkalla, Norjassa asti. Huomaan, että olen tullut lapseksi jälleen, koska viimeaikoina olen ikävöinyt omaa rakasta äitiäni. Tähän ikään ehtineenä niitä on monenlaisia. Sinulle.. INSTAGRAM Instagramissa @perhonjokilaakso jakaa kuvaja videotunnelmia viikon varrelta. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Klo 2.15 olin valveilla ja sängyn viereisestä ikkunasta näin poikajoukon kävelevän oikealta päin pitkin tien reunaa. Poika otti vauhtia ja löi voimakkaasti auton asunto-osan sivuikkunaan viitisen kertaa ja samassa huusin ”Antakaas nyt olla” ja mies meni painamaan ”riikkaria” muutaman kerran. 050 415 6136. Onhan sanonta: ”Kerran miesnä, kahdesti lasna.” Äitihän se on, jota lapsen mieli jää syvästikin koskettamaan. Kokoontuminen järjestetään aina viikkoa ennen juhannusta jossakin päin Suomea ja tällä kertaa noin 30 osallistujaa oli mukana. Meille on Luoja taas antanut kesän. Liikkuminen on käynyt huonoksi lonkan kulumisen vuoksi. Toimitus valitsee parhaat viestit julkaistavaksi seuraavassa lehdessä. Olen huono rukoilija, enkä ole uskaltanut kaikkia näitä asioita rukoilla, olen jo ennenkin paljon saanut ja kiitokseni on yksinkertainen. Kirjoituksen pituus enintään 3000 merkkiä. Toimitus voi tarvittaessa muokata tekstiä. SEURAA FACEBOOKISSA Facebookin kautta etsitään nimipäiväsankaria, jaetaan uutisia tai videoita alueen tapahtumista. Tällainen kokemus ei ole omiaan lisäämään Kaustisten houkuttelevuutta matkailijan silmissä. Onko runkoa myöten purettu rakennus enää sama vanha. Hoivaten kuin äiti lastaan, rakastaen ainoastaan.” Näin toivon! Kiitos kaikille palautteista ja hyvää kesää! Eila Jyrkkä 91 vuotta " Heti kuulemma olin alkanut äitiäni palvelemaan, piti olla vaaleaa hiivaleipää, maitovellejä ja korppukeittoa. Aistittavissa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun osallistujia oli niin reipas määrä. Kirjoittajan tulee aina liittää mukaan nimi ja yhteystiedot. Miten olenkaan Luojalleni kiitollinen kaikesta kokemastani. Toivottavasti saatte poikajoukon kuriin. Sain tiedon,että ne olivat hyvänlaatuisia. Tänä aikana ja koskaan aiemminkaan emme ole kokeneet vastaavaa häiriötä. Tekstarit Lukijan kuvat Suomen Skoda-kerho kokoontui 14.-16.6. > EN VOI ymmärtää, miten hyvinvointialueen rahaa riittää jaettavaksi poliittisille puolueille. Pensaat ja kukat kukkivat, on aurinkoa ja lämpöä. Äiti oli meillä joskus muutamia päiviä, kun asuimme Ylikylässä. En aio kirjoittaa sairauskertomustani, mutta ihmettelen vain, miten minut on varjeltu pahimmalta. Tämä kuudes kerta oli, kun rinnastani otettiin neulanäytteitä
. . 7) Tyypillinen konserttitilanne. Oulussa ja Kuopiossa. Mikä on parasta Vetelin kirkkokuorossa. . Perhonjokilaakso // Torstaina 20. . 4) Ohjelmisto – yleisesti ottaen. Jorma, Jarmo, Jarkko, Jere, Jarno, Jeremias Aurinko Torstai 20.6. Kuorot valokeilassa -juttusarjassa esitellään Perhonjokilaakson alueen kuoroja yksi kerrallaan. Viimeisimmät: vuonna 2000 Vetelin seurakunnan Riemuvuosi-kasetilla muiden kanssa ja vuonna 2008 kuoron oma cd ”Taivaan perintö”. . 2) Kuinka paljon on jäseniä. Vetelin seurakuntatalo keskiviikkoisin klo 18.15. Sunnuntai 23.6. 9.02 Sää Nimipäivät Torstai 20.6. Päivän ajatus Tunne vieraasi, ota viereesi. kesäkuuta 2024 PÄIVYRI // 15 Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua +8 10 14 17 15 16 17 13 15 18 15 20 +9 +8 15 19 16 15 16 17 16 18 16 21 8 8 7 11 7 7 6 11 Helsinki To 19 Joensuu 18 Jyväskylä 18 Kajaani 16 Kemi 16 Lahti 19 Oulu 14 Pori 16 Rovaniemi 17 Tampere 14 Turku 18 Vaasa 15 Pe 21 17 17 16 18 20 18 15 17 16 18 17 La 22 20 20 17 17 23 18 21 17 19 22 20 Torstaina Perjantaina Lauantaina Kaustinen Ullava Veteli Halsua Perho Kaustinen Ullava Veteli Halsua Perho Kaustinen Ullava Veteli Halsua Perho 13 13 14 13 14 17 16 16 16 16 18 18 17 17 18 Ennuste laadittu 19.6. 26. 5) Kappale, josta kuoro tunnetaan. 69 vuotta. Tyypillinen kirkkokuoro-ohjelmisto sisältäen vanhaa ja uutta hengellistä kuoromusiikkia. . . 3) Kuorolaisten keski-ikä. Keskiviikko 26.6. Ahti, Ahto Lauantai 22.6. Päivän sana Autuas se, jonka pahat teot on annettu anteeksi, jonka synnit on pyyhitty pois. Juha, Jukka, Janne, Jani, Jussi, Juho, Juhani, Johannes, Tiistai 25.6. Into Perjantai 21.6. -Leena Sainio 02:57 . Lauantai 22.6. kirkossa messussa laulamme yhdessä Vetelin projektikuoron kanssa Lasse Heikkilän Suomalaisen messun lauluja. Aatu, Aatto, Aadolf Maanantai 24.6. Kysymyksiin vastasivat kuoronjohtaja Minna Kalliokoski ja kuorolaiset yhdessä. 10) Levytykset. . Messu kirkossa. . . . Paula, Pauliina, Liina Sunnuntai 23.6. Tiistai 25.6. Kaarlelasta Veteliin muuttanut kanttori Karl Gustav Källström vuonna 1912. MARIANN PAKKALA. 8) Erikoisimmat esiintymiset. Näin vanhalla kuorolla niitä on ollut varmasti paljonkin, mutta nyt mielessä ovat valtakunnalliset kirkkomusiikkijuhlat mm. Autuas se ihminen, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään ja jonka sydämessä ei ole vilppiä. 11) Tee itse yksi kuoroon liittyvä kysymys. 6) Kokoontumispaikka ja -aika. Vetelin ”kansallislaulu” Perintö, Minä Johannes näin taivaan, Mestari myrsky on suuri, Beethovenin Rukous... 3.7.1993 Turun evankeliumijuhlien iltamessussa tuomiokirkossa kuoro sai laulaa ehtoollisen aikana kymmenisen laulua! 9) Seuraava konsertti. Uuno Keskiviikko 26.6. Ps. 12) Vastaa tekemääsi kysymykseen! Komian laulun lisäksi kuorolaisten aktiivinen sitoutuminen ja palvelualttius sekä rento ja iloinen yhteishenki. . Perjantai 21.6. Maanantai 24.6. Vetelin kirkkokuoro perustettiin 112 vuotta sitten. . 32: 1–2 23:54 02:58 02:58 02:58 02:59 03:00 03:01 23:54 23:54 23:54 23:54 23:53 23:53 Vetelin kirkkokuoro tunnetaan Perinnöstä Kuorot valokeilassa 1) Kuka perusti kuoron ja milloin. 8.9
Yö oli upea, kun usva leijui kisakeskuksen yllä ja aurinko nousi. Silloin tajusin kunnolla, että ollaan Pohjanmaalla ja herkistyin erityisesti. – Ensi vuonna pääsen taas itsekin juoksemaan vuoden tauon jälkeen, Mäkelä toteaa tyytyväisenä. Ukskoski kertoo kuitenkin pitävänsä roolistaan, jossa voi käyttää vahvuuksiaan. Olenkin tosi iloinen siitä, että alueen juniorit ovat päässeet etenemään mm. Juoksukameramiehinä toimineet tutut juniorit olivat ennakkoon pohtineet, miten reagoisivat, jos juoksisivat perässäni ja huomaisivat minun tekevän virheen. Minuutit ennen kisaa ovat toisaalta pahimmat ja toisaalta parhaat. Nyt tein itse pienen virheen ykkösrastille mutta sen jälkeen matka eteni mukavasti. Talkootöissäkin oli mukana perhonjokilaaksolaisia, esimerkiksi Lapuan Virkiää edustavia jokilaakson junioreita ja heidän perheitään. Meillä se kääntyi tällä kertaa onnistumiseen. – Ydintehtävänä oli pyörittää toimistopuoli, muun muassa ilmoittautumiset ja eri valiokuntien ohjaus. – Vaikka oltiinkin Etelä-Pohjanmaalla, tuntui se lähes kotikisoilta. Mutta me sanoimme, koska tiesimme, että pystymme siihen, Ukskoski kertoo viitaten seuraansa, joka asetti rohkeasti tavoitteeksi Venlojen viestin TOP3-sijan. Hän oli Jukolan ainoa palkattu työntekijä, kaikki muu hoidetaan talkoolla. Tuntuu, että kaikki katsovat juuri sinua, vaikka eihän se niin ole. Sekä Venlojen että öisen Jukolan viestin voitti ruotsalainen Stora Tuna OK. Sen jälkeen myös Ukskoski sai keskittyä seuraamaan öistä Jukolan viestiä ja nauttimaan tunnelmasta. Potentiaalia on paljon. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Sanoin, että tämä on vaan niin kaunista. Loppusuoralla näin, että ero kärkijoukkueisiin on vain pari minuuttia. – Tämä on minulle vuoden paras viikonloppu. Nytkin pompittiin siinä jännityksestä. Ukskoski juoksi viestissä joukkueensa aloitusosuuden. Jukolan taika ei loppunut Venlojen viestin palkintojenjakoon. Jukolan tunnelma on ainutlaatuinen. Jukolan viesti on maailman suurin suunnistusviestitapahtuma. – Vaikka kilpailemme keskenämme, yhteishenki on hyvä. – Suomalaisuuteen ei aina sovi, että isot tavoitteet sanotaan ääneen. – Joukkuekaverit kysyivät, onko mulla kaikki hyvin, kun nauroin ja itkin. Perhonjokilaaksossa sen tietää tällä hetkellä yksi henkilö, perholainen Karoliina Ukskoski, jonka seura ylsi lauantain Venlojen viestissä kolmossijalle. Kotikisojen tuntua saattoi lisätä sekin, että tapahtuman pääsihteerinä toimi vetelilälissyntyinen Pauli Mäkelä. Kuinka hyvin huippusuunnistaja pystyy suorituksensa aikana arvioimaan sijoitustaan viestissä. Erityisen viestistä tekee se, että lähtöviivalla ovat yhtäaikaa niin maailman huiput kuin lajin harrastajat. Myös Pauli Mäkelä kertoo lähtöjen olleen hänelle tärkeitä kohtia. – Sillä on ollut iso merkitys, että olen saanut aloittaa lajin täällä. Heidän suunnaltaan tuli kiitosta myös Mäkelälle. Huippu-urheilun ohella Ukskoski viettää mielellään aikaansa myös suunnistusharrastuksen parissa. Aloittajan osuus on siksi epäkiitollinen, että sillä ei voi voittaa viestiä mutta sen voi hävitä. LS -37:n riveissä tavoitteena on Viestiliigan voitto. Lahden Suunnistajat-37:n viestijoukkueen Sanna Kauppila, Minna Kauppi ja Karoliina Ukskoski juoksivat loppusuoran yhdessä ankkuri Elisa Mattilan kanssa. Hänen vastuullaan oli tapahtuman kokonaisuuden hallinta – ei siis mikään pikkuhomma. Harva tietää, miltä tuntuu kiivetä suorastaan mystisen Jukolan palkintokorokkeelle. Niin paljon tuttua oli sekä kisamaastossa että järjestäjissä, kertoo Karoliina Ukskoski, joka osallistui Venlojen viestiin seuransa Lahden Suunnistajat -37 joukkueessa. – Ympärillä olevista joukkueista voi päätellä jotain, mutta koskaan ei voi olla varma. – Toivon, että voin olla esimerkkinä siitä, että meiltäkin voi ponnistaa pitkälle, vaikka täällä maastot eivät ole huippuvaativia ja seuratoiminta on pienempää. Onneksi näin ei käynyt, Ukskoski nauraa. – Ei sitä oikein ymmärrä, jos siellä ei ole itse ollut. Mutta sen myötä piti tietää vähän kaikesta kaikkea, Mäkelä kertoo. Kaikki ovat ystävällisiä, eikä ole järjestyshäiriöitä. Karoliina Ukskosken suunnistuskesä ei toki loppunut Jukolaan. Identifioidun edelleen vahvasti perholaiseksi, Karoliina kertoo. Siinä kunnioitettiin samalla alueen perinnettä. Pauli Mäkelä siirtää pääsihteerin tehtävässään viestikapulan seuraavalle lokakuussa, jolloin järjestetään tiedonsiirtokokous tulevan viestijärjestäjän Mikkelin kanssa. Yhteisö on pitänyt koko ajan mukana, vaikka seura on vaihtunut – aina kun tulee Keski-Pohjanmaalle, löytyy joukkuekavereita. Viikonlopun tunteikkain hetki Ukskoskelle oli palkintojenjako, jonka kruunasi Ilmavoimien taitolentäjien Midnight Hawksin ylilento Klamydian Pohjanmaalla-kappeleen raikaessa kaiuttimista. Hyvällä musiikilla tunnelmaa nostatetaan entisestään, Ukskoski kertoo. Ukskoski kertoo, että yksi hänen viikonloppunsa lempihetkistä oli se, kun kärkijoukkueet odottivat yhdessä, ketkä ankkurit ilmestyisivät viimeiselle rastille ensimmäisenä. TIMO MIKKOLA Lakia-Jukolan lähtöä siivitti tykinlaukaus.. Jukola on ainoa kisa, jolloin ei tarvi mennä ajoissa nukkumaan. Silloin tiesin, että olemme vielä voittokamppailussa mukana. – Kaikesta näki, että Paulia arvostetaan korkealle, kertoi talkoissa mukana ollut Raine Jussinmäki. Miltä tuntuu odottaa lähtöä eturivissä noin 1400 suunnistajan joukossa ja kymmenkertaisen joukon seuratessa lähtöä vieressä. juuri Virkiän riveissä. – Silloin ehti pysähtyä hetkeksi nauttimaan ja tunnelma konkretisoitui. Oli myös hieno nähdä omia ideoita toteutuneena, esimerkiksi Jukolan viestin lähdön tykinlaukaus. – Oli mahtavaa, kun heti sisäänkirjauksessa ja lähtöviitoituiksen varrella oli tuttuja tsemppaamassa. Sen takana kamppailu oli tiukempaa. Ensimmäisen tavoitteluyrityksen aikaan hän oli vetämässä Perhon Sporttileirillä suunnistusharjoituksia lapsille. kesäkuuta 2024 16 // URHEILU Kun Jukolan taika muuttuu todeksi Maarit Hotakainen Kauhavan lentokentän maisemiin nousi viime viikonlopuksi pienoiskaupunki, joka kätki sisäänsä paitsi Suomen suurimman urheilutapahtuman komentokeskuksen myös ravintoloita, liikkeitä, saunoja sekä tuhansien majoittujien telttakylän
Kisa oli toteutettu yhteistyössä Perhonjokilaakson frisbeegolf ry:n kanssa. Kilpailun väylät ovat 90 metristä alaspäin aina sinne 4050 metriin, kertoi rataa suunnitellut Juha-Matti Jyrkkä. Naiset yli 70 v: 1) Tuire Leppänen, 2) Sinikka Hella, 3) Tuula Puuri. Kilpailussa oli mukana yhteensä 55 osallistujaa eri puolilta Suomea. Alle 70-vuotiaden miesten sarjan voitto meni Toholammille, kun voiton nappasi Markku Ranta-Ylitalo. Kisaa seurannut Jyrkkä oli tyytyväinen näkemästään. A-rata 5.6 km (Läht. Vetelin palkitut olivat vaihtolyönneissä hyvin onnistunut Aatu Savelainen ja liukkaasti kärkenä edennyt Aaro Aho. Oulu sai aikaan kaksi juoksua ja Veteli jäädessä yhteen oli ottelun voitto mennyt Oululle 1-2. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. 0) 1) Joonas Heikkilä VetU, 30.13, 2) Ella Pesola KPV, 31.37, 3) Krista Änäkkälä KPV, 34.40, 3) Päivi Westerholm KPV, 34.40, 5) Johan Grannabba Terjärv, 36.02, 6) Tapio Patana VetU, 37.28, 7) Gustav Grannabba Botnia, 37.38, 8) Ilpo Åivo VetU, 38.46, 9) Juhani Kivioja HalTo, 40.35, 10) Katariina Finnilä VetU, 41.09, 11) Elsa Paavola KPV, 42.52, 12) Veeti Kemppainen VetU, 43.18, 12) Merja Tikkakoski VetU, 43.18, 14) Samir Tikkakoski VetU, 54.05, 15) Kauko Korkeaniemi HalTo, 56.57, 16) Armi Mäkelä VetU, 1.09.32, 16) Mari Järvelä VetU, 1.09.32, 18) Eliisa Grannabba Terjärv, 1.10.32, 19) Auli Granqvist Terjärv, 1.10.39. – Tämä on hieno paikka kisailla, vahvisti kankaanpääläinen Pekka Itävalo, joka sijoitui yli 70-vuotiaiden miesten sarjassa toiseksi. Toinen jakso Oululle 2-3. 0, Hyl. Miehet yli 70 v: 1) Eero Nygård, 2) Pekka Itävalo, 3) Tauno Savela. Miehet yli 75 v: 1) Aimo Pulkkinen, 2. Eläkeläisten SM-mestaruuksista kisattiin Halsuan Käpylässä 18-väyläisellä radalla, joka oli sovitettu Eläkeliiton kisaan sopivaksi. 0, Hyl. kesäkuuta 2024 URHEILU // 17 Kaksi mestaruutta Halsualle Maija Ahonen Halsualla kisattiin perjantaina Eläkeliiton valtakunnallisista frisbeegolf-mestaruuksista. Toni Kattilakoski juoksi toiseksi. C-rata 2.9 km (Läht. Jouko Laine, 3) Jorma Toivainen. 26, Kesk. Kilpailujen alussa juostussa ensimmäisessä kilpailussa Jääskän voittoaika oli 13,13. – Halsuan radalla on normaalisti pitkiä väyliä, mutta kilpailua varten muokkasimme väyliä lyhyemmiksi. D-rata 1.6 km (Läht. 0, Hyl. 15, Kesk. Tälle vuodelle tulleen uudistuksen mukaan ei Superpesis otteluissa pelata supervuoroa vaan siirrytään suoraan kotiutuslyöntikilpailuun. – On mahtava nähdä iloisia kasvoja. Maria Jääskä voitti Toholammilla Tuloksia PERHONJOKILAAKSON ILTARASTIT VETELISSÄ 18.6. 15-vuotiaiden poikien moukariheiton voitti KP-V:n Arttu Syväkoski ennätystuloksellaan 43,28. Vetelin kavennusyritykset tuottivat kaksi juoksua mutta tasoitukseen tai jaksovoittoon ei juoksuja saatu aikaiseksi. Jakso Vetelille 6-5. Kisoja isännöineet halsualaiset onnistuivat nappaamaan miesten sarjoista kaksi voittoa, kun Eero Nygård heitti kultaa yli 70-vuotiaiden sarjassa ja Aimo Pulkkinen yli 75-vuotiaiden sarjassa. Oulun palkinnot menivät Niilas Luukkoselle ja Topias Alaspäälle. Anni Syväkoski voitti Alavetelissä Seppo Järvelä Hyvään juoksukuntoon päässyt Viivi-Leena Kari sijoittui 17-vuotiaiden naisten 100 metrin aitajuoksussa kolmanneksi Tampereen YAG:ssa torstaina. Yli 70-vuotiaiden miesten kärkiryhmä toisella kierroksella: heittovuorossa kankaapäälainen Pekka Itävalo. Miesten 100 metrillä veteliläislähtöinen Viljami Parpala sijoittui ensimmäisessä juoksussa viidenneksi kauden parhaallaan 11,36. RR 1.4 km (Läht. Käpylän maastot keräsivät kiitosta eläkeläisten valtakunnallisessa frisbeegolf-kisassa. Santeri Salmela kotiutti kaksi kertaa ja kotiin kaksi kertaa ehti Leevi Vuollet. Toiseksi sijoittui IF Drottin Jon Lundqvist tuloksella 31,24. Seppo Järvelä Kaustisen Pohjan-Veikkojen Toni Kattilakoski juoksi lauantaina Ylivieskassa järjestetyllä Vieskamaratonilla toiseksi ajalla 2.59.27. Neljännessä vuoroparissa Oulu meni 4-5 johtoon mutta omalla tasoittavalla vuorolla Veteli sai kaksi juoksua joista toinen tuli harhaheitolla ja toinen Jussi Vihriälän kotiuttaessa Konsta Sovan. 0) 1) Alex Rokala HalTo, 15.36, 2) Hilda Puumala VetU, 16.00, 3) Milja Tikkakoski VetU, 23.32, 4) Aada Pesola KPV, 25.18, 5) Saana Kemppainen VetU, 26.13, 6) Pihla Timonen KPV, 26.36, 6) Linus Westerholm KPV, 26.36, 6) Linnea Westerholm KPV, 26.36, 6) Wanda Timonen KPV, 26.36, 6) Lotta Westerholm KPV, 26.36, 11) Saku Kettu VetU, 27.36, 12) Hilla Nygård VetU, 27.57, 13) Anja Nygård VetU, 28.02, 14) Leonhard Troger VetU, 28.22, 15) Iisa Furu KPV, 35.28, 16) Aada Mäkelä VetU, 35.39, 16) Milja Järvelä VetU, 35.39. Seinäjoen seudun Urheilijoita vuosia edustanut Parpala juoksee nykyisin Gamlakarleby IF:n riveissä. Syväkosken voittotulos 45,05 on hänen ennätyksensä neljän kilon välineellä. Toisessa kaksi tuntia myöhemmin juostussa kilpailussa Jääskä pinkoi voittoon kauden parhaallaan 12,97. Oulu jälleen niukasti Veteliä parempi Seppo Järvelä Kaustisen Pohjan-Veikkojen Anni Syväkoski voitti naisten moukarinheiton Alavetelissä järjestetyissä piirikilpailuissa. Palkitut: Naiset alle 70 v: 1) Pirjo Palo, 2) Merja Salonen-Piira, 3) Tarja Laurokari. 40, Kesk. Naiset yli 75 v: 1) Marjatta Lamu. Juoksun voitti Kuivasjärven Auran Anni Niskala ajalla 13,83. Toiseksi sijoittui Lapuan Virkiän Linnea Hirvelä ennätysajallaan 13,88. Voisiko tätä paremmin mennä, Jyrkkä pohti. 17, Kesk. Harmittavasti molemmissa otteluissa voiton vei Oulun Lippo Juniorit kotiutuslyöntikilpailun jälkeen 2-1. Miesten maratonin voitti Lapuan Virkiän Juha Laitinen ajalla 2.47.27. 0) 1) Pasi Pesola KPV, 33.25, 2) Toni Mikkola VetU, 37.23, 3) Sami Löfbacka KPV, 37.49, 4) Ville Pakkala VetU, 41.40, 5) Niko Lassila VetU, 42.44, 6) Timo Mattila KPV, 46.14, 7) Mika Tikkakoski VetU, 46.22, 8) Juha Lerssi KPV, 47.19, 9) Eelis Nygård VetU, 47.21, 10) Novalie Forsen Terjärv, 49.03, 11) Liina-Maija Hietala KPV, 53.19, 12) Jari Suvanto KPV, 54.50, 13) Susanna Toivonen Terjärv, 56.22, 14) Marko Ahola Terjärv, 56.33, 15) Simo Salo SaPo, 56.59, 16) Keijo Karhukorpi MetsänTähden, 58.36, 17) Petteri Myllymäki KPV, 1.02.26, 17) Mitri Lerssi KPV, 1.02.26, 19) Johanna Rokala HalTo, 1.03.58, 20) Heikki Pajukangas KPV, 1.04.27, 21) Markku Kainu VetU, 1.05.03, 22) Jonna Haukkala KPV, 1.05.44, 23) Mikaela Forsen Terjärv, 1.06.36, 24) Pamela Kaitajärvi Terjärv, 1.06.37, 25) Nina Enlund Terjärv, 1.06.45, 26) Päivi Cainberg Botnia, 1.08.50, 27) Mika Korpi UK, 1.13.51, 28) Mauri Finnilä VetU, 1.27.37, 29) Sampo Saarikettu KPV, 1.33.47, 30) Jari Prittinen Pohjan veikot, 1.33.51, 31) Maria Jussinmäki HalTo, 1.35.33, 31) Viktoria Forsberg Terjärv, 1.35.33, , Ei aikaa: Vesa Lassila VetU, Elina Pihlajamaa VetU, Martti Pihlajamaa VetU, Hanna Laitila, Elisa Sauramäki, Ulla Pihlajamaa VetU, Mika Kainu VetU, Iida Läspä VetU. Yksittäisille puille kisailijat ovat voineet olla vihaisia, mutta muuten ei. Viivi-Leena Kari aitoi ennätyksensä Seppo Järvelä Ullavan Kilvan Maria Jääskä voitti naisten 100 metrin juoksun Toholammin aluekilpailuissa torstaina. 0, Hyl. MAIJA AHONEN Kari Lahti Kuukausi sitten Vetelin Poikien Superpesis joukkue kävi Oulussa pelaamassa tasaisen ottelun ja nyt kotikentällä sama tasainen taisto jatkui. Kotiutuslyöntikilpailussa molempien joukkueiden ensimmäiset viisi paria saivat aikaan yhden juoksun ja sama yhden juoksun tahti jatkui myös seuraavan kolmen parin kesken. 0) 1) Atte Löfbacka KPV, 51.00, 2) Jori Känsäkoski KPV, 57.44, 3) Mikael Suvanto RaJu, 1.00.36, 4) Lauri Niininen VetU, 1.04.08, 5) Maria Kettu VetU, 1.04.43, 6) Juha Lamberg JSRasti, 1.05.37, 7) Heikki Niininen VetU, 1.07.02, 8) Joona Jussinmäki HalTo, 1.07.40, 9) Karri Nikunen Terjärv, 1.10.43, 10) Rauno Karhukorpi MetsänTähden, 1.21.34, 11) Jari Siirilä VetU, 1.23.37, 12) Andreas Nyman Terjärv, 1.33.53, Ei aikaa: Erika Niininen VetU, Katriina Kalliokoski PerhKi, Miska Nikunen Terjärv. 19, Kesk. B-rata 4.6 km (Läht. Naisten sarjojen ykkösiä olivat puolestaan Pirjo Palo, Tuire Leppänen ja Marjatta Lamu. Kärkikolmikon ajat alittavat 17-vuotiaiden MM-kisarajan. Vetelin Urheilijoita edustavan Karin aika 14,02 on hänen ennätyksensä. Ensimmäisellä jaksolla johtoasema vaihtui lähes vuoropareittain ja kahden ensimmäisen vuoroparin jälkeen Veteli johti 4-3. Miehet alle 70 v: 1) Markku Ranta-Ylitalo (Toholampi), 2) Pentti Pitkäranta (Kortesjärvi), 3) Heikki Kainu. 0) 1) Aada Pesola KPV, 10.08, 2) Unna Apiainen Virkiä, 15.12, 2) Nuppu Apiainen Virkiä, 15.12, 4) Nuppu Mikkola VetU, 15.21, 5) Niilo Mikkola VetU, 15.53, 5) Helmi Läspä VetU, 15.53, 7) Leo Harju KPV, 17.14, 8) Aada Mäkelä VetU, 18.08, 8) Milja Järvelä VetU, 18.08, 10) Viljami Hietala KPV, 19.07, 11) Aarni Puumala VetU, 19.42, 12) Wanda Timonen KPV, 23.56, 12) Lotta Westerholm KPV, 23.56, 12) Linus Westerholm KPV, 23.56, 12) Pihla Timonen KPV, 23.56, 12) Linnea Westerholm KPV, 23.56, 17) Veeti Viiperi KPV, 26.05, 18) Feetu Jussinmäki HalTo, 26.57, 19) Liina Furu KPV, 27.23, 20) Lucas Salo 29.57, 20) Luka Hanhikoski KPV, 29.57, 22) Anni Saarela VetU, 32.32, Ei aikaa: Erin Salo KPV, Eevi Isokangas, Nuutti Isokangas, Lilja Hanhikoski KPV. Kilpailussa oli omat sarjansa alle 70-vuotiaille, yli 70-vuotiaille ja yli 75-vuotiaille. Halsuan harjumaasto saikin osallistujilta kiitosta. Ei ole mutrusuita näkynyt. Omaa vuoroa odottamassa keuruulainen Pentti Miettinen, halsualainen Eero Nygård ja saarijärveläinen Tauno Savela. 0, Hyl. Vasta kolmannessa kotiutuslyöntikilpailussa saatiin otteluun ratkaisu. Toisella jaksolla Oulu meni 0-3 johtoon kahden ensimmäisen vuoroparin aikana
Tyylillisesti se ammentaa kalevalaisesta mytologiasta. Sadinkangas ei sijaitse Keski-Pohjanmaan maakuntakaavan tuulivoimalahankkeiden alueella. Toiminnassa on mukana perinnerakentamiseen perehtynyt arkkitehti Jussi Kalliokoski. Pauanne on rakennettu kalliomaastoon aikoinaan perinteisin rakennusmenetelmin. Paanukattoisessa päärakennuksessa on käytetty materiaalina luonnonkiveä ja puuta. – Kunta vastaa vain omasta puolestaan ja vastasimme, koska kunnalta tätä kysyttiin, kunnanjohtaja Minna Nikander toteaa. Kaustisen kunta ei halua vuokrata omistamaansa maata tuulivoimahankkeelle. – Rakennusten pelastamiseksi yhdistys kartoittaa erilaisia menetelmiä ja mahdollisuuksia, jotta ne saataisiin tulevaisuudessa taas toimiviksi ja käyttökelpoisiksi paikan käsityötaitoja, ekologisia ja esteettisiä rakennustaitoja kunnioittaen. Tynkkisen mukaan osa yhteydenotoista on ollut toki uteliaisuutta, mutta muutamia ostomielellä kiinnostuneitakin on ollut. Kunnanhallitus huomauttaa, että voimalinjahankkeella on myös etäisyysehtoja tuulivoimalan osalta. Lisäksi hän kertoo saaneensa monia iloisia viestejä, joissa on toivottu paikalle löytyvän jatkaja. Samoihin aikoihin Pauanteen Ystävät ry tiedotti, että yhdistys kerää varoja paikan ostamiseksi. – Ne palautetaan, mikäli Pauanteen lunastaminen ei onnistu, Valo kertoo. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Pauanteen Ystävät ry kerää varoja Pauanteen ostamiseksi. – Kohde on herättänyt paljon mielenkiintoa, Pauannetta välittävä Kiinteistömaailma Kokkolan toimitusjohtaja Niko Tynkkinen kertoo. Eri vaiheiden jälkeen paikka päätyi lopulta Aulis Junekselle, joka piti Pauannetta viimeisinä vuosina kesäpaikkanaan. – Työtä pyritään jatkamaan romahtamisvaarassa olevan sepänpajan katon suojaamisella, tietysti omistajan suostumuksella, Valo sanoo. Prokon Wind Energy arvioi myös, että kiinteistöverotuloja tulisi Kaustisen kunnalle miljoona euroa vuodessa. Alun perin Pauanne rakennettiin vaihtoehtokulttuurikeskukseksi, jonka tarkoituksena oli tuoda yhteen kansanparantajat, muusikot, käsityöläiset ja taiteilijat. Hankealue sijaitsee Köyhäjoella ja sen työnimi on Sadinkangas. Toiveissa olisi saada sovittua kauppasummasta, joka tyydyttäisi molempia osapuolia, kertoo Paunteen Ystävien puheenjohtaja Panu Valo. Valo kertoo, että Pauanteen ystävät perustettiin vuonna 2021 odottamaan hetkeä, jolloin Pauanteen ostaminen voisi olla mahdollista. Valo toivoo, että yhdistyksen olisi mahdollista saada korjausprojektiin hankerahoitusta. kesäkuuta 2024 18 // Yhdistys kerää varoja Pauanteen ostamiseksi Maija Ahonen Viime syksynä edesmenneen Aulis Juneksen omistama, Kaustisella sijaitseva Pauanne tuli julkiseen myyntiin touko-kesäkuun vaihteessa. Päätöstä perustellaan myös sillä, että alueen asukkaat suhtautuvat hankkeeseen kielteisesti. Yhdistyksellä on omasta takaa osaamista rakentamisesta. PAHOIN rapistunut Pauanne on puhuttanut Kaustisella pitkään. – Pelkästään päärakennuksessa on paljon miettimistä ja tehtävää, että rakenteet saadaan varmistettua ja katto ja lattiat korjattua. PANU VALOLLA on Pauanteeseen myös henkilökohtainen kytkös, sillä hänen isänsä, jo edesmennyt Tapani Hietalahti oli paikan päärakentaja. Kunnan omistama kiinteistö Sadinkankaan hankealueella sivuaa aluetta ja ei ole kooltaan suuri. – Ja tietysti meillä on verkostoja alan osaajiin, Valo kertoo. Kunnanhallituksen päätöksessä todetaan myös, että mikäli hanke etenee, tulee hanketoimijan sopia ennen kaavoituksen aloittamista sähkönsiirtolinjojen sekä teiden lunastuksesta tai rasituksesta maanomistajien kanssa. Vuokratarjous perustuu arvioon tuulivoimapuistossa tuotetun sähkön myyntituotosta. Mikäli yhdistys onnistuu saamaan paikan omakseen, edessä on iso korjausprojekti. Myynti-ilmoituksen mukaan paikan hinta on 68 000 euroa. Sellaisena se toimikin ensimmäisen vuosikymmenensä ajan, 1983–1992. – Pauanteen Ystävien ensisijaisena tavoitteena on suojella Pauanteen kulttuurihistoriallisesti tärkeät ja arkkitehtuuriltaan ainutlaatuiset rakennukset, Valo sanoo. Hankealue sijoittuu sijoittuu alueelle, johon Fingridin voimalinjaa ollaan rakentamassa. Kaustisen kunnanhallitus ei ollut halukas vuokraamaan maataan tuulivoimayhtiölle. Puheenjohtaja Panu Valo kertoo, että yhdistys on koko kevään neuvotellut viime syksynä menehtyneen Aulis Juneksen poikien kanssa. Alueella on 200 maanomistajaa ja tuulivoimaloita voitaisiin 1 630 hehtaarin alueelle sijoittaa enintään 24 kappaletta. – Yhdistys toivoo lisää jäseniä ja kannatusjäseniä, jotta Pauanne saisi uuden vahvan alun. Prokon Wind Energy on kirjeessään Kaustisen kunnalle arvioinut, että maanomistajille maksettaisiin vuokraa yhteensä 1,9 miljoonaa euroa vuodessa, eli vähintään 45 000 euroa tuulivoimalaa kohden. Valo kertoo, että yhdistys on saanut uusia jäseniä ja tsemppiviestejä ehdollisen ostotarjouksen jälkeen. Valo itse on opiskellut savirakentamista. Nyt ensimmäinen toimija Prokon Wind Energy Finland on tiedustellut kunnalta halukkuutta maan vuokraamiseen tuulivoimarakentamista varten. Panu Valon veli Taneli Hietalahti vetää puolestaan Kaustisen kansanmusiikkijuhlien rakennustiimiä. PAUANNE tuli julkiseen myyntiin kesän kynnyksellä. Puheenjohtaja Panu Valo kuvattuna kesällä 2021 Pauanteen palaneessa saunarakennuksessa. Suurempiin korjaustoimiin ei kuitenkaan voida ryhtyä, ellei rakennuksia saada lunastettua. Ensin on kuitenkin saatava kasaan tarvittavat varat paikan lunastamiseksi. Sitten Pauanne jouduttiin pakkohuutokaupata. Lisäksi yhdistys on saanut toisilta yhdistyksiltä lahjoituksia, jotka ovat ehdollisia. Pauanteella on vajaan kolmen hehtaarin suuruinen tontti, jolla sijaitsee useita eri rakennuksia. Odotusaikana yhdistys on siivonnut talkoilla Pauanteella paikkoja ja suojannut pressuin vuotavia kattoja, etteivät sadevedet pääsisi rakennusten sisään. Toiveissa olisi saada sovittua kauppasummasta, joka tyydyttäisi molempia osapuolia. MAIJA AHONEN Sanni Aho Kaustisella ei ole toistaiseksi ollut vielä käynnissä tuulivoimalahankkeita. Hankkeesta ei ole vielä jätetty kaavoitusaluetta, mutta käynnissä on maanomistajien kontaktointi ja vuokratarjoukset
Paljon onnea Kalajoella synttäreitään juhlivalle ilopillerille toivottavat mummu ja tuta, Ville ja Roosa sekä Joni. Paljon onnea meidän ihanalle Nooalle toivottavat äiti, isi, Lilja, Noel ja Luukas. PEETU NIEMI Peetu täyttää kolme vuotta 24.6. Valmistuneita Veteliläinen Hannes Torppa on 31.5.2024 valmistunut hallintotieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta pääaineenaan julkisjohtaminen. PAULUS AHO Aurinko paistaa, ei huolen häivää. Kaiken se peittää, Kaikessa uskoo, Kaikessa toivoo, Kaiken se kärsii. Oppinut on kaikenlaista suuren suuresta maailmasta. Edessä on kuitenkin vielä aikaa lapsuuden silloin kun täyttää kymmenen. Lähetä meille nimi, paikkakunta, tutkinto ja oppilaitos osoitteeseen toimitus@perhonjokilaakso.fi. Jere Syrjälä Halsualta on valmistunut insinööriksi (AMK) Oulun ammattikorkeakoulun sähköja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelmasta 28.05.2024 Valmistuitko. Valmistumisuutiset ovat muiden uutisten tavoin aina maksuttomia. toivottavat äiti, isi, Hilma ja Vieno! VILJA KIVELÄ Lanneveden juhannustyttö täyttää kymmenen vuotta 23.6. Hurjan paljon onnea halauksien kera toivovat mummut, tuta ja koko lähisuku. SULO LEHTINEN Roppakaupalla onnea 3-vuotiaalle Sulolle 23.6. NOOA HIETALAHTI Nooa täytti 19.6. kolme vuotta. Paljon onnea toivottavat äiti ja isä sekä Perhon ja Kaustisen mummoloiden väki. Perhetapahtumat. kesäkuuta 2024 // 19 Lasten palsta Lähetä alle 10-vuotiaan lapsen onnittelu kuvan kera osoitteeseen lastenpalsta@ perhonjokilaakso.fi Viestin tulee olla meillä tiistaina klo 12. Vietetään iloista syntymäpäivää! Isot synttärionnittelut Paulukselle toivottavat kotiväki ja isovanhemmat. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; Mutta suurin niistä on Rakkaus.” Timanttihääparille 20.6.2024 rakkaudentäyteiset onnittelut! ¬ T: Lapset puolisoineen ja lastenlapset Kaunis Kiitos muistamisista Ylioppilaspäivänäni ¬ Matilda Jylhä Lasten palsta KONSTA SALONEN Konsta täytti 17.6. TYTTÖ 3.6.2024 Ella Kukkola ja Jani Suonperä, Kaustinen 13.6.2024 Tuomas ja Juulia Fiskaali, Kokkola POIKA 3.6.2024 Saija ja Timo Huopana, Hyvinkää 13.6.2024 Henna Linna ja Joona Paananen, Perho Syntyneet MIRO HAUTAMÄKI Kymmenvuotiaana tietää paljon, paljon tästä maailmasta. VIOLA HIETALA Suuren suuret onnittelut meijän rakkaalle pippuritummulle! Toivottavat Niilo, äiti, isi ja mummuloiden väet. Paljon onnea Mirolle 23.6 toivovat kotijoukot. vuoden. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Vauvauutisia Kerro syntyneestä lapsesta täällä: perhonjokilaakso.fi/ vauvauutisia ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS 0800 30101 ma–pe klo 7–11, la klo 7–9.30 (maksuton) Muina aikoina: hillalogistiikka.fi/palaute LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@perhonjokilaakso.fi Päätoimittaja Sanni Aho 020 750 4462 Toimittaja Maija Ahonen 050 516 5534 Myyntipäällikkö Heidi Rinne 040 664 7020 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli perhonjokilaakso.fi KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Lataa Perhonjokilaakson sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta Lämmin kiitos muistamisesta! Rasmus Järvelä ”Rakkaus on pitkämielinen, Rakkaus on lempeä, Rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, Ei käyttäydy sopimattomasti, Ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, Ei muistele kärsimäänsä pahaa, Ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa
040 7324 117. Laita kalenteriin jo merkintä! Su 22.9. Herättäjäjuhlat Vaasassa 5.-7.7. Tänä vuonna eniten ääniä pankin toimialueella Etelä-, Keskija Pohjois-Pohjanmaalla keräsi nuorten liikuntaja muu harrastustoiminta. Tuotto diakoniatyölle. Perhon seurakunta Kastetut Malviina Hanna Sesilia Kalliokoski Viola Veea Josefiina Kytölä Seurakunnan viikko La 22.6. 50 vuotta sitten ripille päässeitten juhla. Puhujina Johannes Häkämies ja Teemu Hietala, musiikissa Fiulittaret, juonto Niko Hyppönen, säestys Miika Lehtinen. klo 10 messu kirkossa, 5.sunn.helluntaista, Parpala, kanttorina Ester Hyppönen. 0400221180. Kaipaatko apua. klo 16 Päivähetki Ullavan Myllykodalla, mukana nimikkolähetit Mari-Kaisa ja Tuomas Auvinen, Raija Kattilakoski, Tikkakoski. klo 15.30 Pihlajatuvan ehtoollishartaus, Juha Karhulahti. MUUTA TOIMINTAA Ti 25.6. Ke 26.6. klo 11-15 Lähetyksen kirppari seurakuntatalolla. Su 23.6. Su 30.6. Ti 25.6 klo 12.30 Lähetystyöntekijä Janne Juhaninmäen vierailu srk-kodilla ”terveiset Tansaniasta”. Su 22.6. Hyviä tekoja on vuosittainen kampanja, jolla tuetaan paikallisesti esimerkiksi urheiluja harrastusseuroja, nuorisoja vanhustyötoimintaa ja muuta ympäri Suomen. klo 19 Tähkäpäitä-konsertti Ullavan kirkossa, lauluyhtye Koriat 10 vuotta, Koriat-kuoroa johtaa Kirsi Koivisto; Ilona Haverinen, harppu ja piano; Heli Huuki, sopraano; Minna Jääskä ja Hanna Puronaho, runot; ohjelma 10€. Kahvitus klo 17.30 alkaen, Oksakosken kyläyhdistys. Hyviä tekoja -lahjoitusten saajat ovat 4H Härmänmaa Kortesjärveltä, Kalajoen Pallo ry Kalajoelta, Kannuksen Uran jalkapallojaosto Kannuksesta, Kaustisen Omaishoitajat Kaustiselta, Keski-Pohjanmaan konservatorio Kokkolasta, Raahe Cyckling Club ry Raahesta, Toholammin Urheilijoiden jalkapallojaosto Toholammilta ja Vieskan Uimarit ry Ylivieskasta.. La 22.6. Tänäkin vuonna tahdoimme panostaa erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, kertoo Avain Säästöpankin toimitusjohtaja Annamari Malm tiedotteessa. voi kysyä kimppakyytiä lähetyssihteeriltä p. 1.7.-26.7. Ma-pe 24.–28.6. Vuonna 2024 Yhteisvastuu keskittyy nuorten elämänhallinnan ja mahdollisuuksien parantamiseen. p. Diakoniatoimisto suljettu 1.-28.7. Klo 10 messu. klo 9.30 Kehitysvammaisten, läheisten ja ystävien ehtoollishartaus kirkossa, Aronen, Erkkilä, Karhulahti, Girsén. Kirkkoherranvirasto avoinna ma, keto klo 9-15. Ullavan Kuvataiteen ja Musiikin viikko 23.-30.6. 050 314 7335. klo 16 Juhannusseurat Ry:llä. Lähetys Pe 21.6. klo 19 Ullavan Kuvataiteen ja musiikin viikon avajaisjumalanpalvelus Ullavan kirkossa, Tikkakoski, Huuki, Linnarinne, Helena Troger, Koriat-kuoro, johtaa Kirsi Koivisto. Kevällä järjestetyssä äänestyksessä tuli ehdotuksia lähes kolmestakymmenestä tukeaa tarvitsevasta tahosta, kertoo Avain Säästöpankki tiedotteessa. Messun jälkeen valokuvaus ja käynti Eero Palolan haudalla. klo 19 Kesäillan rauhaa – musiikkihetki kirkossa, Erkkilä. Su 7.7. klo 19 Juhannuspäivän iltakirkko, sanajumalanpalvelus, Eija Seppä, Henna Mäkinen, Marika Kajanus, lukutekstit ja musiikkia Erkki Hietalahti, striimaus Marika Kajanus. Ma 1.7. klo 10 juhannuspäivän jumalanpalvelus, Parpala, kanttorina Ester Hyppönen. Saarnan yhteydessä haastatellaan nimikkolähettejä Mari-Kaisa ja Tuomas Auvista. Diakoniatoimisto suljettu ma-ti 1.-2.7. Ke 26.6. klo 18 Kesäillanhartaus ja kansanlaulukirkko Halsuan Helmessä, Juha Karhulahti, Maarit Hotakainen ja Manna, kahvitarjoilu. Sen jälkeen ruokailu srk-talolla. Musiikki ja kuorot To 27.6. Make 24.–26.6. Su 7.7. To 27.6. Torpantie 199. mennessä. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Kotimaan Avun kesäraha-avustusta saatavilla vähävaraisille lapsiperheille, lisätietoja Tiinalta, puh. Diakonia Ti 25.6. Konfirmaatiomessu su 30.6. Khra Veli-Pekka Harju lomalla 10.6.7.7. Diakonia To 20.6. Konsertin jälkeen kahvitarjoilu srk-kodilla Korioiden 10-vuotisjuhlan kunniaksi. https://evl. kesäkuuta 2024 20 // SEURAKUNNAT Vetelin seurakunta Kastetut Aapo Oliver Teirikangas Hautaan siunatut Anders Olavi Klemola 72v Seurakunnan viikko JUMALANPALVELUKSET: La 22.6. Diakonia Diakoniavastaanotto ajanvarauksella Kaustisella ja Ullavassa p. klo 12 Ruotsin maahanmuuttoprojektin Workshop srk-kodilla. Konfirmaatioharjoitus pe 28.6. klo 18 Kesäillan hartaus Kaustisen kirkossa, Johannes Häkämies, musiikkia Anni-Mari ja Jussi Kentala sekä Juhana Kalliokoski, kanttorina Merja Wirkkala-Vapaavuori. Kirkkopalvelujen keräyslupa Manner-Suomessa RA/2020/639, voimassa toistaiseksi. Ota yhteyttä palvelevaan puhelimeen.Palveleva puhelimen päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä. Su 14.07.2024 Perinteinen 50 vuotta sitten (v. klo 13 Ehtoollishartaus Tunkkarin terveyskeskuksessa, Juha Karhulahti, Aarre Polso. Kansanlähetyspäivät Ryttylässä. Palveleva puhelin toimii numerossa: 0400 221 180(avoinna joka päivä klo 18-24. Yhteisvastuu Kinkeripiirien YV-keräyslippaita voi palauttaa kirkkoherranvirastoon aukioloaikoina heti, kun keräys on suoritettu. 050 314 7551. klo 10 Messu Kaustisen kirkossa ja kutsutaan erityisesti 50 vuotta sitten ripille päässeet mukaan. klo 13.30 Jalmiinan ystäväpiiri, ulkoilupäivä, vapaaehtoiset ystävät, Petri Harsunen, Karhulahti, Girsén. 040 7324117 KIRKON KESKUSTELUAPU, ”Palveleva puhelin” päivystää joka päivä klo 18-24, p. Mukaan kutsutaan myös ulkoseurakunnissa rippikoulunsa käyneet. Muut Su 8.9. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa, Kytölä, Erkkilä. suomalaisen ruuan päivä. Makkara ja kahvitarjoilu klo 18 alkaen. Osoite: evl.fi/kirkonkeskusteluapu. Ole hyvä ja ilmoittaudu (sekä ruokailua varten puoliso/saattaja) to 04.07.2024 mennessä kirkkoherranvirastoon ma-to (klo 9-12) puh. Kahvitus jp:n jälkeen. Ma 24.6.pe 28.6. Jos sinulla on mahdollisuus toimia vapaaehtoisena tiekirkkopäivystäjänä, ilmoita yhteystietosi kirkkoherranvirastoon p. Su 23.6. juhlamessu kirkossa, juhla seurakuntatalolla. Myös ”Palveleva chat” ja ”Palveleva net” käytössä. klo 10 Sanajumalanpalvelus Kaustisen kirkossa, Tikkakoski, Huuki, Känsälä, Kattilakoski. Ma 24.6. klo 14 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Kytölä, Erkkilä. Diakonia Kotimaan avulta saatuja lahjakortteja on saatavana vähävaraisille lapsiperheille, lisätietoja Tiinalta p. fi/apua-ja-tukea/kirkon-keskusteluapu/#ota-yhteytta Musiikki ja kuorot To 20.6. Ke 26.6. klo 14.30 hartaus Harjukodin ”vanhalla puolella”, Heikkilä. klo 11–15 Ullavan srk-kodilla, vohvelikahvila diakoniaja lähetystyön hyväksi, lähetysnäyttely, arpajaiset sekä Sepänkylän historiaa näyttely. Kirkkokahvit Tapulissa lähetystyön hyväksi. klo 10 Helsingin halsualaisten 60 v. Seurakunnat Avain Säästöpankilta lahjoitus Kaustisen Omaishoitajille Jani Kauta Avain Säästöpankki lahjoittaa yhteensä 20 000 euroa Hyviä tekoja -äänestyksen kautta toimialueensa hyvinvointia edistäville toimijoille. klo 11-15 Ullavan kirkko avoinna tiekirkkona Ullava Kuvataiteen ja musiikkiviikon aikana. Lähetys La 29.6. 50 vuotta sitten konfirmoitujen tapaaminen. Ehdotuksista valittiin lopulta kahdeksan lahjoituskohdetta. klo 10 jumalanpalvelus, kansanlaulukirkko, Pertti Torppa, Kalliokoski. Muut La 22.6. ma-pe klo 11-17 Kaustisen kirkko tiekirkkona. Ke 26.6. Laita ajankohdasta tietoa rippikoulukavereillesi! Valtakunnallisia kesäjuhlia: Evankeliumijuhla Oulaisissa 28.-30.6. 040 7603 411 tai sähköpostitse perhon.seurakunta@evl.fi. Su 23.6. Kansanlähetyspäivät Ryttylässä 5.-7.7. Lähetys Sleyn Evankeliumijuhla Oulaisissa 28.-30.6. Su 23.6. klo 10 Messu, Eija Seppä, Henna Mäkinen, Marika Kajanus, tekstinlukija Hellen Hietalahti, ehtoollisavustaja Olli Lepistö, striimaus Janne Hietalahti. Lauantaiksi 29.6. Huuki. 050 407 9940/ Raija Muut Leena Harjun runokirjaa, Tämän PUUN JUURELLA on saatu lisää myyntiin kirkkoherranvirastoon, a´15 €. Pe 28.6. 1974) rippikoulun käyneiden kirkkopyhä, jonka aloitamme klo 10 messulla Perhon kirkossa. Kodalle pääsee Vanhanorpantieltä, kuntoradan kohdalta, Herlevin suuntaan menevää polkua vajaat 2km. klo 13 Yhteislauluhetki Ullavan srk-kodilla, lauletaan yhdessä kesäisiä lauluja. Ota osaa lipaskeräykseen kylillä/kauppaliikkeissä tai www.yhteisvastuu.fi/perho tai MobilePay 71598. klo 13 Hartaus Kannelmassa, Tiina Karhulahti. Sen jälkeen ruokailu (ruuan hinta 10e) ja yhdessäoloa srk-talolla. klo 7 seurakuntamme aamuhartaus Järviradiossa, Heikkilä. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon, p. Kesäseuraradio kuunneltavissa 26.6.2024 klo 12 alkaen. Muut Tulossa: Su 30.6. Musiikkiesityksiä ja yhteislaulua. Su 30.6. Suviseurat Pudasjärvellä 4.-7.7. 0401722371, halsuan.seurakunta@evl.fi, tai kirkkoherra Juha Karhulahti. klo 10 Messu kirkossa, Kytölä, Erkkilä. 0504455200, pe 13.9. Ilmoita samalla, jos sinulla on ruoka-allergioita. klo 15 Suunniteltu Ullavan hautausmaa kierros joudutaan perumaan oppaiden estymisen vuoksi. klo 13 Lauluseurat Ry:llä. klo 9. Äänestys oli auki Avain Säästöpankin verkkosivuilla maaliskuun alusta huhtikuun loppuun. 0442863584 hintaan: kuvakoko 13x18 16 € ja A4 kuvakoko 22 €, hintaan sisältyy postitus asiakkaalle. 36. Kolehti Sleylle.Kahvit Tapulissa klo 17.30 alkaen. klo 18 Juhannusseurat Ry:llä. Su 23.6. mennessä kirkkoherranvirastoon p. klo 18.30 Sleyn osastojen yhteinen juhannusjuhla kirkonkylän rukoushuoneella, os. klo 18 Kesäillanhartaus Kellokosken Isossa tuvassa, Aronen, Erkkilä. Vuokko Kaunisto ottaa sinuun yhteyttä työvuorojen sopimisesta. Su 23.6. Äänestyksessä annettiin yhteensä 8 000 ääntä. Evankeliumijuhla Oulaisissa 28.6.-1.7. Muistathan ilmoittaa mahdollisen erityisruokavalion. Halsuan seurakunta Seurakunnan viikko JUMALANPALVELUKSET La 22.6. 0500361174, juha.karhulahti@evl.fi Hengellisiä kesäjuhlia: 28.6.-30.6. KIRKKOHERRANVIRASTO KIRKKOHERRANVIRASTO SULJETTU ke-pe 19.-21.6. Rippikoulu Kakkosripari alkaa Aittaniemessä ma 24.6. Päivä alkaa messulla klo 10. Operaattorisi veloittaa puhelusta liittymäsopimuksesi mukaan pvm/mpm). Kahvija makkaratarjoilu. SRK:n Suviseurat järjestetään Pudasjärvellä 28.6.–1.7.2024 . Perhossa radio kuuluu taajuudella 93.5 MHz tai nettiradiosta www.kesaseuraradio.fi. klo 16 kirkossa. Heikkilän ja Siponkosken kylien kirkkopyhä. Kaustinen-Ullavan seurakunta Hautaan siunatut Maire Sisko Kyllikki Tastula 95v Asko Kalevi Hirsikangas 79v Seurakunnan viikko La 22.6. Ti 25.6. Rippikoulu Rippikoulaiset voivat tilata yhteiskuvan Marko Malvistolta p. Kattilakoski. Ilmoittautuminen ja mahdolliset erityisruokavaliot 22.6. klo 10. – Paikallisten toimijoiden tukeminen Hyviä tekoja -lahjoituksilla on jo vuosia jatkunut perinne Säästöpankissa. klo 18 Juhannusjuhla Vasalammin pihapiirissä, Kytölä
Maija Polvilampi Perholainen Maija Anita Polvilampi s. Ei tilaisuutta. Ihmisille sinä elät oikein tai väärin Elämän sana arjessa Pauli Löija Vietämme jälleen keskikesän juhlaa. Monet vanhat viisaat olivat jo puhuneet Jobille, mutta turhaan. Hän oli syntynyt 9.6.1951 Perhossa. Heikki Huusko Veteliläinen Heikki Valter Huusko nukkui pois kotonaan 13.6.2024 91 vuoden ikäisenä. Kolmannessa puheessaan Jobille Elihu sanoo: ”Onko mielestäsi oikein, että sanot; ’Minä olen oikeassa, Jumala väärässä!’ Tai että kysyt: ’Mitä minä siitä hyödyn, että pysyttelen irti synnistä?’” Näihin kysymyksiin Elihu vastaa hetkeä myöhemmin sanomalla: ”Jos sinä teet syntiä, mitä se häntä liikuttaa. Tuli Jeesus odottavan ystävänsä noutamaan. Tervetuloa tilaisuuksiin! K KA AU US ST TIIS SE EN N H HE EL LL LU UN NT TA AIIS SE EU UR RA AK KU UN NT TA A Kaustintie 5 Su 16.6. Tästä Job syytti Jumalaa ja piti itseään syyttömänä, jopa ansioituneena Jumalan edessä. Osmo ja Tiina perh. Anita Harjupatana Veteliläinen Anita Hannele Harjupatana o.s. Kaipaamaan jäivät veljet perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Hän käytännöllisesti katsoen menetti kaiken. Juhannuspäivän jälkeisenä sunnuntaina kirkollisena teemana on ”Armahtakaa!” Vanhan testamentin teksti on Jobin kirjasta, Job on tunnettu kärsimysten mies, joka joutui suunnattomien koettelemusten kohteeksi. Kataja, kuoli 11.6.2024 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Samoin toiset ihmiset kohtaavat meissä Jumalan, Jumalan kuvan. Heidän jälkeensä suunsa uskalsi aukaista nuori Elihu. Jumala ei siitä välitä, ainoastaan toiset ihmiset. Hänen työnsä ristillä oli niin kokonaisvaltainen, että me emme voi tuoda Jumalalle mitään hyvää, mutta emme mitään huonoakaan. Surukiitos Lämmin kiitos kaikille teille jotka kunnioititte rakkaamme PauliEnsio Känsäkankaan muistoa ja otitte osaa suruumme. Jeesuksen varassa me elämme, niin hyvässä kuin pahassa. Lähimpinä kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen. klo 17.30 Ruokajakelu Wanhalla Holvilla. Tulossa ”Tule Jeesuksen luo” -telttakokoukset 8-13.7. klo 18 Rukousilta Marko Kulpakko Tervetuloa! Su 23.6. Hän oli syntynyt 17.6.1956 Kaustisella. Hyvää ja siunattua juhannusta! Ke 26.6. Hän puhui Jobille pitkään. Kaipaamaan jäivät puoliso, pojat perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Rakkaudella kaivaten Ritva-puoliso Anne ja Cornell Tiia perh. Rakkaamme Anita Hannele HARJUPATANA s. Jos joskus menee pieleen ja tulee tehtyä pahaa, armahtakaamme itseämme ja toisiamme siitäkin. Jos menee pieleen, se ei venettä kaada. Rakkaudella muistaen ja kaivaten Asko Joni ja Tiina Sami ja Anne Emmi Markku ja Maija Leila ja Jenna sukulaiset ja ystävät Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Vetelin kirkossa 30.6.2024 klo 12.30. Anna-Maria ja Erkki perh. Muistotilaisuus kutsutuille. klo 18 Nostalgia ilta Marko, Juha. klo 18 Sana & rukous. 2.6.2024 Kokkolan keskussairaalassa Ei pihapolulla verkkaista kulkijaa ei tuolissa tuttua istujaa. Leväniemi nukkui pois perjantaina 14.6.2024 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Kädet väsyneet, kädet rakkaat puolestamme rukoilleet. Ei tilaisuutta, valmistaudutaan laiskaniemen leiriin. Lähimmäistemme tähden meidän tulisi elää oikein, sillä heihin, toisiin ihmisiin, meidän pahat tekomme koskevat. Aulis Jylhä Kaustislainen Jouko Aulis Artturi Jylhä kuoli 16.6.2024 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Ti 25.6. Jos teet vielä enemmän syntiä, mitä se hänelle merkitsee. 11.6.2024 K-PKS Ei lähtöäs todeksi uskoa voi, Niin äkkiä lähdit luotamme pois. Lähimpinä kaipaamaan jäivät veli, edesmenneen sisaren lapset perheineen, muut sukulaiset ja ystävät. 18.3.1959 Vimpelissä k. Järvelä, kuoli 11.6.2024 palvelukeskus Harjukodilla. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Hän oli syntynyt 8.9.1944 Vetelissä. Hän oli syntynyt 18.3.1959 Vimpelissä. Jumala on meidän kaikkien yläpuolellamme ja me pieninä hänen allaan. Vainajat Elvi Laukkonen Veteliläinen Elvi Maria Laukkonen, o.s. Omaiset Rakkaamme Ahti Aleksanteri HEIKKILÄ s. Risto ja Tuija Viiperi Ke 19.6. Kummallakaan ei ole Jumalalle merkitystä, vain toisille ihmisille. Armahtakaamme siis itseämme ja toinen toistamme turhista vaatimuksista olla erityisen hyvä. Kädet paljon työtä tehneet meille kaiken antaneet. 24.12.1932 Vetelissä k. Tai jos elät oikein, mitä hän siitä hyötyy. Jumala kietoutuu ympärillemme ja on läsnä kaikessa siinä, mitä teemme, oli se sitten hyvää taikka pahaa. Niin hiljaa rauhassa nukuit sä pois. Heissä me kohtaamme Jumalan, heille me teemme joko hyvää taikka pahaa. kesäkuuta 2024 SEURAKUNNAT // 21 Kaustisen Baptistiseurakunta Su 23.6. Kaipaamaan jäivät puoliso, tytär perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Jos onnistumme, hyvä niin. Jumalalle ei kummallakaan ole merkitystä, koska omat ansiomme eivät koskaan riitä, ja pahat tekomme olemme saaneet ristillä anteeksi. Nyt sinun on hyvä olla. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan 29.6.2024 klo 11.00 Vetelin kirkossa, ja sen jälkeen on muistotilaisuus seurakuntatalolla. Kuolleet Kustintie 2, Veteli Ma 24.6. Kaikki on jo sinne kannettu. Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: perhonjokilaakso.fi/ lukijailmoitukset. Nuoren Elihun ajatuksessa kietoutuu yhteen ihmisen luominen Jumalan kuvaksi ja samalla jo Jeesuksen ajatus siitä, että se, minkä teemme lähimmäisellemme, teemme Jumalalle. Ihmistä, itsesi kaltaista, sinun syntisi satuttavat, ihmisten hyväksi koituu se, että elät oikein.” Eivät meidän syntimme liikuta Jumalaa, eivät ne merkitse hänelle mitään. Hyvää juhannusta! Ei tilaisuutta kirkolla
Kirjoittakaa osallistujien nimet niille varatuille riveille. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen, tehkää niin, että jokainen osallistuja saa päättää yhden lajin. Kilpailija Laji LAJIEHDOTUKSIA • Saappaanheitto • Tikanheitto • Mölkky • Frisbeegolf • Uinti poijun tai muun merkin ympäri • Hulavanteen pyöritys • Lankutus • Roikkuminen renkaista tai puun oksasta • Käpyjen kerääminen • Mustikanpoiminta (myöhemmin kesällä) Aika Sija Pisteet Aika Sija Pisteet Aika Sija Pisteet Aika Sija Pisteet Aika Sija Pisteet Aika Sija Pisteet Aika Sija Pisteet Aika Sija Pisteet MÖKKI KOKO SUVUN Pisteet yhteensä P.S. Merkitkää kunkin osallistujan sijoitus kussakin lajissa omaan sarakkeeseensa. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. Kerätkää siis perhe, kaverit, suku tai naapurit yhteen ja lähtekää kisailemaan. Kruunatkaa voittaja. Laskekaa lopussa osallistujien pisteet yhteen. kesäkuuta 2024 22 // OLYMPIALAISET Kesän 2024 teema on arvokisat ja penkkiurheilu. Ainoa kriteeri lajille on, että sen tulos on tasapuolisesti mitattavissa. Kirjoittakaa lajien nimet niille varatuille riveille. Siksi laadimme lukijoille ohjeet omiin olympialaisiin. Huom! Mieluummin leikkimielellä kuin tosissaan. Lähetä olympiakuva meille, niin jaamme mökkikisailun riemua kaikille lukijoille. Välillä on kuitenkin hyvä hilautua ylös ruudun äärestä. Kunkin lajin voittaja saa lajista niin monta pistettä kuin kisassa on ollut osallistujia, toiseksi tullut saa yhden pisteen vähemmän, kolmanneksi tullut tätä yhden pisteen vähemmän jne. NÄIN SE SUJUU Päättäkää yhdessä lajit. Oliko kivaa. Säilyikö sopu. Sopikaa kunkin lajin säännöt (matka, määrä jne.) Suorittakaa yksi laji kerrallaan ja merkitkää tulokset ylös. Julkaisemme mökkiolympialaiskuvia pitkin kesää.. Merkitkää ajat, pisteet, kierrokset tai muut lajeittain vaihtelevat suureet kunkin osallistujan kohdalle omaan sarakkeeseensa
Yinjoogaa maanantaisin Kaustisella. Muita jäseniä ovat Esa Saari (puheenjohtaja), Tanja Linnarinne, Kai Tikkakoski, Veli-Pekka Harju, Anne Jokela, Veli-Matti Raappana ja Mari Lehtiheimo. Veteli Pärnun matka peruuntuu vähäisen osallistujamäärän takia. fi -sivuston kautta viimeistään 5.8.2024. Tarjoamme sinulle Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työnkuvan sekä todellisen mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja oppia uutta yhdessä muun tiimin kanssa. Halsua-Kaustinen-Veteli kehitysvammaisten tukiyhdistys järjestää jäsenilleen teatterimatkan Lappajärven kesäteatteriin sunnuntaina 4.8.24. 0503282259(antti) Etsitään autoa, asuntoauto tai vaunu kiinnostaa myös. 0405178620 Asiakkuuspäällikkö/-asiantuntija/-neuvoja, Sijoitustiimi: Heidi Pöyhönen puh. 045 328 1571 ennakkomaksun palautusta varten. Joukossamme pääset varmistamaan, että asiakkaamme saavat toimialan parhaat palvelut ja tuotteet käyttöönsä. Linja-autokuljetus lähtee Kaustiselta klo 12.30, pysähdys Veteli SEO klo 12.45, Sillanpään risteys klo 13.00 ja Lappajärvi Halkosaari klo 13.30. Bussi,juna, metro,ym.h133t€. Osaat johtaa itseäsi ja vastaat omasta ajankäytöstäsi tavoitteiden mukaisesti. Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden Runo-olohuone -näyttely, Jyväskyläntie 3. Omavastuu tilille Keski-Pohjanmaan Omaishoitajat ry, FI63 5124 0420 0087 40. Voit luottaa lukemaasi: perhonjokilaakso.fi Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi mistä vain. Tuu mukhan! Kiitos kisaa sponsoroineille!. Matkat omilla autoilla, yhteiskuljetusta ei järjestä. Tervetuloa! I L M V E R I L M V E R Puh. Poistokirjamyynti alkaa Vetelin kirjastossa ma 3.6.2024 klo 12! Runsaasti poistoja niin aikuisten, nuorten kuin lastenkin osastoilta. klo 12 alkaen, Koulukuja 1. klo 18 alkaen Jängän Urheilutalolla osoitteessa Salamajärventie 30. Kokousta on mahdollista seurata netin kautta osoitteessa http://stream. 740 milj. Ilmoitathan hakemuksessasi myös, mitä tehtävää olet hakemassa ja miksi olisit oiva valinta tehtävään. Laitathan hakemuksen heti, sillä käsittelemme hakemuksia aktiivisesti jo hakuaikana. 0447707715 Hae tehtävää lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen op-careers. Kyläja kaupunkitapahtumat PERHO KESÄBINGO JÄNGÄLLÄ, Salamajärventie 30. Yhdessä enemmän Pihakantojen poistoa siististi jyrsimellä! 040 646 9597 Opisk.yksiö Espoossa, yliop. Soita Mikolle 0400791865. Toimit sujuvasti kaikissa asiakaspalvelukanavissamme ja sinulla on aktiivinen ote asiakkuuksien hoitamiseen laadukkaasti ja tuloksekkaasti. Markkinat ja myyjäiset VETELI Poistokirjamyynti Vetelin kirjastossa 3.6. Seuraa ilmoittelua kirkollisista uutisista. Sisällöstä vastaavat paikalliset huippuammattilaiset. Loistavilla yht. p. Tiedot syötetään lomakkeeseen Tapahtumien Keski-Pohjanmaa -palvelussa. KESÄBINGOA pelataan torstaina 6.6. Työn ja vapaa-ajan sujuvaa yhdistämistä palvelee liukuva työaika sekä etätyömahdollisuus. Kokemus finanssialalta on suuri etu, mutta meille tärkeää on sinun oma halusi ja motivaatiosi kasvaa ja kehittyä roolissasi. Rahoituksen ja sijoittamisen osaajia (useita tehtäviä), OP Jokilaaksot Haemme nyt rahoituksen ammattilaisia toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin kuuteen eri rooliin: Asiakkuusneuvoja/asiakasneuvoja, Päivittäistiimi Asiakkuusasiantuntija/-neuvoja, HA-rahoitustiimi Asiakkuuspäällikkö, Sijoitustiimi Asiakkuusasiantuntija/-neuvoja, Sijoitustiimi Asiakkuusjohtaja/-päällikkö, Yritystiimi Asiakkuusasiantuntija, Yritystiimi Tarkemmat tiedot uusista työtehtävistä löydät: op-careers.fi -sivuston kautta. Olet myyntihenkinen, oma-aloitteinen ja otat rohkeasti vastaan myös haasteita. perhonjokilaakso.fi/ lukijailmoitukset Oikaisu Toisin kuin viime viikon Perhonjokilaaksossa erheellisesti väitettiin, Ullavan seurakuntakodin tulevaisuutta pohtivaan työryhmään ei kuulu Kirsi Korkeakangas vaan Minna Jääskä. 0400369523. Kokouksen esityslista on julkaistu kunnan kotisivuilla www.kaustinen.fi. kyyditys, kahvi ja pulla. Kaustisella 19.6.2024 Antti Mäkelä kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tasavallan presidentti on myöntänyt Kalevi Saariketulle kunnallisneuvoksen arvonimen. Tervetuloa tekemään löytöjä!. Jos maksoit ennakkomaksun, ilmoita tilinumero Mikko Koskelalle p. Toivomme sinulta Meille erityisen tärkeää on oikeanlainen asenne sekä halu kehittyä ja oppia uutta. perhonjokilaakso.fi/ lukijailmoitukset Vetelin Joke-kodin liikuntakerho toimii koko kesän joka keskiviikko klo 15.00 16.00 Joke-kodin pihapiirissä, sateen sattuessa sisällä. Perhonjokilaakso.fi/tapahtumat Julkaise kaikille avoin tapahtumasi Perhonjokilaakson tapahtumakalenterissa. Ostetaan Myydään Myytävänä Rivit EL:n Kaustisen Ahvenanmaan matkalle tullut muutama peruutus, sen johdosta vielä voi ilmoittautua 24.6 mennessä ja maksamalla matkan hinta 525€. Lisätietoa kustakin tehtävästä antaa: Asiakkuusneuvoja/asiakasneuvoja, Päivittäistiimi: Jarmo Lehojärvi puh. 0405178620 Asiakkuusasiantuntija/-neuvoja, HA-rahoitustiimi: Jarmo Lehojärvi puh. Tekemiselläsi ja timanttisella asenteellasi pystyt vaikuttamaan omaan urapolkuusi, tuemme sinua omassa kehittymisessäsi ja kannustamme rohkeasti eteenpäin! Luonnollisesti saat käyttöösi myös OP Jokilaaksojen erinomaiset työsuhde-edut, jotka sisältävät muun muassa henkilökuntahintaiset pankkija vakuutuspalvelut sekä tapaturmavakuutuksen vapaa-ajan laajennuksen ja kattavan terveysturvan. Viallisuus ei ole esteenä. Yhdistysja seuratoiminta ILMOITUKSET SÄHKÖPOSTITSE lukijailmoitukset@hillagroup.fi VERKOSSA asiakaspalvelu.hillagroup.fi Kokouksia Kaustisen kunnanvaltuuston kokous tiistaina 25.6.2024 klo 19.00 kunnanviraston valtuustosalissa. Arvostamme aikaisempaa kokemusta myyntitai asiakaspalvelupalvelutyöstä. kasenet.fi/kaustinen/ tai kunnanviraston kokoustiloissa. 20 000 asiakastamme 30 pankkialan ammattilaisen voimin. Omavastuu 25 € sis. Ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot 29.6 mennessä Tuula / 040 7653 327. Haluatko tietää lisää pankistamme tai tehtävistä. Kesäteatterimatka 17.7.2024 Lappajärven kesäteatteriin Juurihoitoa siirtolapuutarhassa. asti. . Kirsi Kunnas 100 -juhlavuoden Runo-olohuone-näyttelyssä runot kutsuvat mukaan leikkiin!RUNO-OLOHUONE Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. 06 7779 6310 • info@lvimore.fi • www.lvimore.fi Aurinkopaneelit ja lämpöpumput sekä sähkötyöt kaiken kokoisiin kohteisiin. Yhdistys tarjoaa teatterilipun yhdistyksen jäsenille, kehitysvammaisten avustajat pääsevät ilmaiseksi ystäväkortilla. 0405005316. Palsta on maksuton. Viestiin: "Kesäteatterimatka 17.7 + osallistujien nimet". Kiinnostuitko. Tervetuloa pelaamaan! Palkinnot kesäisiä tuotteita ja lahjakortteja.Varaudu käteismaksuun. Palvelemme n. Urheilu ja liikunta KAUSTINEN Kesäjooga Kaustisella 2024, Pajalantie 24. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja julkaistaan kunnan verkkosivuille 27.6.2024 klo 10.00 alkaen. Soita ja esittele omasi, Mika 0403740055 Jokilaaksojen Osuuspankki on OP Ryhmään kuuluva pankki, joka toimii kuuden kunnan alueella Keski-Pohjanmaalla. liep. Ennakkotietona, että kehitysvammaisten leiripäivä järjestetään Majakassa Halsualla perjantaina 30.8.24 klo 9 15. Meirän kylän kesälukubingoon voi osallistua 31.8. Kaupallinen tai muuten tehtävään soveltuva koulutus antaa hyvät valmiudet työssä menestymiselle. Tiimissä tuemme toinen toistamme ja onnistumme yhdessä. Koulutamme tehtäviin mielellämme, mikäli et vielä omaa kokemusta tehtävistä. Sitovat ilmoittautumiset Maria Patanalle 18.7.24 mennessä, puh. Täytekakkuja kahvitarjoilu. metsamarkkinointi.fi 0400564433 Rantapaikat: Purmojärvi 130t€, Vissavesi 95t€, Kekolahti 140t€, Penninginjoki 85t€ ja 30t€; Katajaluoto 33t€, Korvenlahti 20t€; Paasila 25 t€; K-P:n MM Oy Psk 20c 18 Kla laadukas ja hyväkuntoinen asuntovaunu. kesäkuuta 2024 // 23 Kulttuuri KAUSTINEN Meirän kylän kesälukubingo, Kappelintie 13. Huikeita palkintoja! Bingolomakkeita saa Kaustisen kirjastosta. Esitys on Juurihoitoa siirtolapuutarhassa klo 14.00. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutustaitoja ja halua sekä valmiuksia laajentaa omaa osaamistasi. 0503057213 Asiakkuusjohtaja/-päällikkö/-asiantuntija, Yritystiimi: Pekka Haapakoski puh. Pankkitoimintamme volyymi on n. Arvonimikirja luovutetaan hänelle tiistaina 25.6.2024 klo 18.00 – 19.00 valtuustosalissa pidettävässä juhlassa ennen valtuuston kokousta
m e n n e s s ä : i l m o @ v e t u . 7 . . . KLO 9-15 Käpylän ravirata Vetelin kesämarkkinat VETELIN MARKKINAHÖLKKÄ Kaikkien osallistujien kesken arvotaan kahdet JUOKSULENKKARIT kahdet JUOKSULENKKARIT ja ja URHEILUKELLO URHEILUKELLO Järjestää: Vetelin Urheilijat vetu.sporttisaitti.com @vetelinurheilijat 6 ,6 k m TERVETULOA! Tiedustelut: Anne Polso 040 596 2080, vetelin.urheilijat@gmail.com Sarjat 6,6 km: M, M60, M50, M17, N, N50. K Ä V E L E , H Ö L K K Ä Ä T A I J U O K S E . HIILEKAS TYÖNÄYTÖS HALSUALLA 30.6. R E I T T I 6 , 6 k m PA L K I N N O T : P o k a a l i t s a r j o j e n 3 : l l e p a r h a a l l e O s a l l i s t u m i s m i t a l i k a i k i l l e A R V O TA A N K a i k k i e n o s a l l i s t u j i e n k e s k e n TA U L U T E L E V I S I O J ä r j e s t ä ä : V e te l i n Ur h e i l i j a t Lisäksi ÄIJÄPATINLENKKI 3,5km Sarjat: kunto M/N, T/P13, T/P15 ... ...JUOSTEN JUOSTEN, HÖLKÄTEN TAI KÄVELLEN... ”Olen utelias kuulemaan haasteistanne ja tuomaan uusia näkökulmia sekä tarjoamaan oikeat kanavat kohderyhmänne tavoittamiseen.” Verkosta tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut Voit luottaa lukemaasi: perhonjokilaakso.fi. 16. , HÖLKÄTEN TAI KÄVELLEN... LAUANTAINA 6.7.2024 KLO 11:00 Osallistumismaksu 12e, juoksijakortilla 10e, alle 15 v. . . Ilmoittautuminen paikan päällä klo 9 alkaen urheilukentällä. Myy enemmän kysy minulta miten Suunnitellaan yhdessä mainontaa joka tuo tuloksia! Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, miten saamme liiketoimintasi kasvamaan: Heidi Rinne 040 6647 020 heidi.rinne@hillagroup.fi mainostajalle.hillagroup.fi Heidi Rinne tuntee paikalliset markkinat kuin omat taskunsa ja osaa auttaa mainontasi suunnittelussa. i l m o i t t a u t u m i n e n s ä h k ö p o s t i l l a 1 . 16. Kuntosarjat M/N PALKINNOT Sarjojen kolmelle parhaalle tuotepalkinnot. Perhonjokilaakso // Torstaina 20. KLO 16-20 TYÖNÄYTÖS VETELISSÄ 6.7. 31. p. 040 556 8788 BIOHIILEN VALMISTUS TUTUKSI -TYÖNÄYTÖKSET Tervetuloa seuraamaan HIILEKAS-hankkeen työnäytöksiä biohiilen valmistuksesta. Menetelmänä pyrolysointi eli kuivatislaus hapettomissa 400-700 asteen lämpötiloissa. . kesäkuuta 2024 24 // Reijo Virtanen reijo.virtanen@kaustisenseutukunta.. L i s ä k s i 3 , 5 k m : n Ä i j ä p a t i n l e n k k i S a r j a t : y l e i n e n j a T / P 1 3 M , M 1 7 , M 4 , M 5 , M 6 N , N 4 K u n t o s a r j a t M / N S A R J AT : T i e d u s t e l u t : R a i m o R a u m a 4 73 9 7 8 9 Jo yli 1 400 osallistujaa on kiertänyt lenkin T E R V E T U L O A ! T E R V E T U L O A ! . Reitti asfalttia ja polkua 31. 10e. . Maksu liikuntaja tykyseteleillä mahdollista. f i t a i k i l p a u l u p a i k a l l a k l o 1 1 : 1 3 : 3 . . .