Mutta uskovatko nuoremmat polvet moisia kertomuksia. 040 840 3109 • Pienkoneiden ja sähkölaitteiden huoltotyöt • ELÄMÄÄ Perholaisen Bertta Louhulan keittiössä juodaan herkullista pannukahvia ja puutarhassa jutellaan sadosta ja kasvusta. Pitkä elämä antaa perspektiiviä ja välillä on mukava muistella, millaista ennen oli. Halsuan, Kaustisen, Perhon, Ullavan ja Vetelin paikallislehti • Irtonumero 3 € Torstai 24.8.2023 nro 34 HUOLTO JA MONIPALVELU Jukka Takanen Perho, p. KRISTIAN SUNDQVIST Satokausi Berttan puutarhassa SIVUT 10-11
Tallenna yhteystietoihisi p. Koska kalenteri on pääsiassa täynnä arkipäiviä, niiden soisi olevan mahdollisimman hyviä. Hyvä arki MAIJA AHONEN Kristian Sundqvist Erikoiskasveista uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Myös kunnallinen päätöksenteko on pyörähtänyt taas toden teolla käyntiin. Anna meille juttuvinkki toimitus@perhonjokilaakso.fi tai p. – Lisäksi ovat rohdoskäyttöön viljeltävät kasvit, kuten ruusujuuri. Otitko siitä kuvan. TIINA PALOLA. Taito pysähtyä joka päivä edes hetkeksi on varmasti hyvä tavoite kenelle tahansa. Tai luonnonkosmetiikassa tai värjäämisessä käytettävät kasvit. Edessä on venetsialaiset, jolloin moni viettää kesäkauden päättäjäisiä, olipa omaa mökkiä tai ei. Arki tuntuu myös kodeissa, kun perheiden kalenterit alkavat täyttyä vauhdilla. N63Herbsissä – nimi tulee leveyspiiristä ja viittaa pohjoisiin Erikoiskasvit näyttävät tulleen seudulle jäädäkseen MAATALOUS Ruusujuuri on työläs, mutta markkinoita Keski-Euroopassa riittäisi. Normaalin arjen käynnistyminen näkyy myös täällä toimituksen puolella: tapahtumakutsuja on alkanut kolahdella sähköpostiin ja yhdistyspalsta pikkuhiljaa täyttyä eri harrastusryhmien kokoontumisista. Instagram Instagramissa @perhonjokilaakso jakaa tunnelmapaloja kuvien ja videopätkien muodossa viikon varrelta. Mitä ihmettä ovat erikoiskasvit. elokuuta järjestetyn seminaarin otsikko ei ehkä ollut kaikkein mediaseksikkäin, mutta aihe on kiinnostava. Torstai 24. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Viesti WhatsAppiin Toimitukseen voi lähettää juttuvinkkejä ja lyhyitä mielipiteitä myös WhatsAppilla. Omalla kohdalla asiaa pohtiessani palasin jälleen kerran Eeva Kilven runosta tuttuihin säkeisiin: ”Nukkumaan käydessä ajattelen: Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä, kävelytän, uitan, pesen, kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen kehun; Sinä pieni, urhea nainen, minä luotan sinuun.” Vaikka Kilven runo on liki puolen vuosisadan takaa, sen hellivät sanat sopivat myös nykypäivän ihmiselle. Muina aikoina hillalogistiikka.fi/palaute TUOREET UUTISET NETISSÄ Tuoreet paikalliset uutiset Perhonjokilaaksosta löydät osoitteesta www.perhonjokilaakso.fi tai Perhonjokilaakson appsista, jonka löydät älylaitteesi sovelluskaupasta. 050 415 6136 (myös Whatsapp) JÄIKÖ LEHTI TULEMATTA. Tutkimusten mukaan loman palauttava voima haihtuu jo muutamassa viikossa. Seuraa Facebookissa Perhonjokilaakson Facebook-sivuja seuraa jo yli 3000 jokilaakson asioista kiinnostunutta. Viimeistään syyskuun alussa kesän kupliva keveys vaihtuu arkiseen aherrukseen, kun lapset ovat ehtineet olla kouluissa muutaman viikon ja viimeisetkin kesälomalaiset ovat palanneet takaisin työpaikoille. Kaikkein tahmeimpina hetkinä moni pohtii, miten ihmeessä jaksaa arjen puristuksessa seuraavaan kesälomaan asti. Maksuton jakelupäivystys 0800 30101 ma-pe klo 7.00-11.00 ja la 7.00-9.30. Jäikö lehti tulematta. Esimerkiksi tällä viikolla kaikki alueen kunnanhallitukset ovat käynnistäneet syyskautensa. Halsualla maatiistaina 22. UUTISET JUTTUVINKIT JA KUVAT T apahtuiko jotain yllättävää. Pääkirjoitus Vähiin käy ennen kuin loppuu. Facebookin kautta etsitään nimipäiväsankaria, jaetaan uutisia, kuvahetkiä keikoilta tai videopätkiä alueen tapahtumista. – Erikoiskasvit ovat hyvin laaja joukko kasveja, siihen voivat kuulua esimerkiksi öljykasvit ja kuituhamppu, jota täälläkin jo viljellään, vastaa Jenni Kentala N63Herbs -osuuskunnasta. Hyvä arki merkitsee tietysti jokaiselle eri asioita. Turhaan ei siis kannusteta kääntämään katse arkeen, jota eletään lomien välissä perheissä, kouluissa ja työpaikoilla. Kesää halutaan juhlistaa vielä kerran ennen kuin syksy ja arkinen aherrus imaisevat lopullisesti mukaansa. 050 415 6136. Siinä missä ekaluokkalainen suhtautuu kaikkeen kesän jälkeiseen arkeen innostuneesti, vanhemmilla saattaa olla hieman hakemista ennen kuin pään saa käännettyä kepeästä kesäfiiliksestä arkiasetuksiin
9.02 Kristian Sundqvist Perhon kunnanhallitus on päättänyt esityksestään yksityisteiden talviaurauksen omavastuuta koskien. Esimerkiksi Kiinasta tulevien rohdosten kanssa asia lienee yleensä toisin. Millainen on tie viljelystä lopputuotteeseen. 050 516 5534 Toimittaja Kristian Sundqvist kristian.sundqvist@hillagroup.fi p. Joka tapauksessa tuntuu kiinnostus erikoiskasveja kohtaan olevan Keski-Pohjanmaalla nousussa, mistä Halsuan seminaari käyköön yhtenä osoituksena. Keski-Euroopassa on ihan eri asia kun kaupan hyllyssä löytyy pitkä rivi kaikenlaisia kasvirohdoksia. Omavastuu etenee Perhossa. Työryhmän yhtenä toimenpide-esityksenä on ollut nimenomaan yksityisteiden talviaurauksen omavastuun määrittäminen, josta olisi tavoitteena saada säästöä juuri 25 000 euron verran vuodessa. Suomessahan se kasvaa luonnonvaraisena vain Käsivarren Lapissa, mutta meille [Keski-Pohjanmaalle] se sopii oikein hyvin. Uusia mahdollisuuksia erikoiskasvipohjaisten raaka-aineiden jatkojalostamiselle ja viennille Keski-Pohjanmaalla kartoittanut parivuotinen hanke taas tulee juuri päätökseensä Centrialla. 050 466 4629 Myyntipäällikkö Heidi Rinne heidi.rinne@perhonjokilaakso.fi p. Markkinoita esimerkiksi ruusujuurella olisi Jenni Kentalan mukaan Keski-Euroopassa vaikka kuinka paljon. Toisaalta siemenestä sadonkorjuuseen menee vuosia. Halsualla käsiteltiin muun muassa edistyneen pakastekuivauksen alalle tarjoamia näkymiä; näitä asioita on selvitelty KPEDU:lla. – Ensinhän tulee se taimikasvatus, mutta sopimusviljelytapauksessa saadaan taimet valmiina. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että yksityisteiden omavastuuosuus aurauskausilla 2023-2025 on 42 prosenttia toteutuneista yksityisteiden aurauskustannuksista. Erikoiskasvit näyttävät tulleen seudulle jäädäkseen KRISTIAN SUNDQVIST ” Itse viljely ei vaadi rahallisia panostuksia eli mukaan pääsee matalalla kynnyksellä. Lisäksi esimerkiksi N63Herbsin kautta eurooppalaisille markkinoilla tulevaisuudessa päätyvän ruusujuuren osalta olisi kuluttajalle saakka selvää, mistä se tulee. Pääkasvi on ruusujuuri, josta valmistettua uutetta tai kuivattua juurta itsessään käytetään rohdoksena. alv 24 %) Asiakaspalvelu asiakaspalvelu@hillagroup.fi asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 (ma-pe 9-15) Yhdistyspalsta konttori@perhonjokilaakso.fi Lukijailmoitukset asiakaspalvelu.hillagroup.fi/ lukijailmoitukset Kustantaja Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sisältöjohtaja Inka Partanen Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Perustettu vuonna 1970. Oman valttinsa tuovat Pohjolan valoisat kesät, jotka tutkitusti kasveissa lisäävät sellaisten aineiden pitoisuuksia, joita niiltä haetaan. Jenni Kentala ja Halsuan seminaarissa nähtävillä ollut juuripesuri. 040 664 7020 mainostajalle.hillagroup.fi Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (sis. Raaka-aine myytäisiin sellaisenaan tai siitä voisi tehdä omia tuotteita. Ruusujuurella ei ole mitään tekemistä ruusujen kanssa. Eli aloittaa voi siemenestä tai kasvia jakamalla. ISSN 0782-5676 Tietosuojalauseke hillagroup.fi/tietosuoja kasvuoloihin valoisine kesineen – on tällä hetkellä mukana yhteensä yksitoista viljelijää Halsualta, Vetelistä ja Toholammilta. – Olemme Suomessa jo niin kaukana kasvirohdosmaailmasta. Myös tällainen auraus laskutetaan. Meillä ei ehkä niin ymmärretä ja huomata, että tämä on koko ajan kasvava markkina ja luonnonraaka-aineiden arvostus jatkuvasti lisääntyy. Suomessa kasvaneilla erikoiskasveilla ja tässä tapauksessa ruusujuurella voisi olla monia kilpailuetuja. Sellaiseksi luetaan Soiten kotipalvelujen piirissä oleminen. Kasvia on ja ei ole helppo viljellä. Kunnanhallitus päätti asiaan liittyen myös pihateiden aurauksista. – Helppo kasvihan tämä ei ole sikäli, että se tosiaan vaatii niin pitkän viljelyajan ja siinä on sitä kitkemistä. päätoimittaja Maija Ahonen maija.ahonen@hillagroup.fi p. Niitä ei jatkossa tehdä ilman sosiaalista perustetta. – Asia pystytään todentamaan pellon tarkkuudella, Kentala vakuuttaa. Täysin koneellisesti sen kanssa ei pärjätä, mutta mielestäni tällaiseen tilaisuuteen kannattaisi tarttua. Hankkeen aikaansaannoksia käytiin seminaarissa läpi. Maailmassa ylipäätään on melko vähän asuttuja alueita, joilla ruusujuuri viihtyy. Samalla omavastuu kuitenkin on enintään 300 euroa kilometriltä eli yhteensä noin 25 000 euroa kautta kohden talven 2022-23 kohteiden mukaan laskettuna. –?Itse viljely ei vaadi rahallisia panostuksia eli mukaan pääsee matalalla kynnyksellä, kertoo Jenni Kentala. – Ruusunjuurihan on peräisin tundra-alueelta. Kentala myöntääkin, että hinnalla suomalaiset rohdoskasvit tuskin kykenevät kilpailemaan, monilla muilla asioilla kylläkin. Esitys pohjaa Perhon kunnanvaltuuston viime vuoden joulukuussa asettaman kunnan talouden tasapainottamistyöryhmän ehdotuksiin. Lehti ilmestyy torstaisin. Sää Tänään Huomenna Selkeää Puolipilvistä Pilvistä Vesikuuroja Vesisadetta Lumisadetta Ukkosta Räntäsadetta Sumua 15 13 15 15 16 14 15 18 17 16 19 20 13 16 16 18 17 16 18 17 18 17 19 18 4 5 2 2 2 4 4 4 Helsinki To 19 Joensuu 17 Jyväskylä 16 Kajaani 14 Kemi 16 Lahti 19 Oulu 17 Pori 20 Rovaniemi 17 Tampere 18 Turku 19 Vaasa 18 Pe 19 17 19 17 17 19 16 20 19 18 18 18 La 20 20 20 19 19 20 20 20 19 19 21 20 Torstaina Perjantaina Lauantaina Kaustinen Ullava Veteli Halsua Perho Kaustinen Ullava Veteli Halsua Perho Kaustinen Ullava Veteli Halsua Perho 18 18 19 18 18 17 17 17 17 17 20 20 20 20 21 Ennuste laadittu 23.8. Elokuuta 2023 UUTISET Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli Avoinna to klo 9-12 www.perhonjokilaakso.fi Va. Lautakunta teki uuden esityksen, joka on hallitukseen ja nyt siis valtuustoon edenneen esityksen mukainen. Alan mahdollinen nousu Perhonjokilaakson alueella ei siis ole yksin ennakkoluulottomien viljelijöiden varassa. Teknisen lautakunnan tehtyä asiaan muutoksen (nykyisten auraussopimusten ajalla ei perittäisi omavastuuta, vaan jatketaan nykyisillä aurausperusteilla sopimuskauden loppuun asti) käytti valtuusto otto-oikeuttaan eli palautti asian tekniselle lautakunnalle evästyksellä, että asiassa on kysymys valtuuston päätöksen täytäntöönpanosta. –?Panostus tulee sitten oman työn kautta, kalliiden siemenien tai kalliiden taimien ostamista ei siis tarvita. – Taimia kasvatetaan se 3-4 vuotta pellossa ja sitten ne nostetaan, puhdistetaan ja kuivataan. PERHONJOKILAAKSO Torstai 24. Esimerkiksi ruusujuuren viljelyyn liittyy käsityötä, toisaalta sadon arvo on korkea
Tavallaan tulopuolella sitten ovat työmatkavähennykset. Olisiko se siis jotenkin kummallista. Vastaavasti kymmenen sentin nousu (esimerkiksi paljon puhutun jakeluvelvoitteen nostamisen myötä) kasvattaisi vuosimenojani samalla summalla. Voisimme alkaa useammin kyseenalaistaa sitä, mitä pidämme itsestäänselvyyksinä ja miettiä miten voisimme tukea kaikkien oikeutta ilmaista itseään haluamallaan tavalla. Tämä vastaan sattunut herrasmies äityikin kehumaan suu ymmyrkäisenä serkulleni. Tämä myynti-ilmoitus oli otsikoitu: ”myydään tyttöjen tuoli”. Toisaalta ymmärrän hyvin, että kallista hommaahan tuo on ja suhteessa sitä kalliimpaa, mitä pienemmät tulot. kuinka kova hiihtäjä hänen siskonsa olikaan!. Nyt jo voi aika huoletta pitää kukkaisempaakin kauluspaitaa tai jopa ihan värikkäitä t-paitoja, mustien, harmaiden ja valkoisten sijaan. Se, onko polttoaineen pumppuhinta ollut vuoden aikana keskimäärin kymmenen tai vaikka 20 senttiä matalampi vai korkeampi on kuten sanottua yksityisautoilun kokonaiskustannuksia tarkastellessa miltei yhdentekevää ja sitä yhdentekevämpää mitä vähemmän ajaa. Tyttöjä taas neuvottiin pukemaan vaaleansinisiin vaatteisiin. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO KRISTIAN SUNDQVIST Heittäydynpä itsekeskeiseksi ja kirjoitan autoilusta sekä rahasta. Sängyt eli nuo pyörillä ja kirkkaalla kaukalolla varustetut häkkyrät on muuten keksitty todennäköisesti siksi, että isät voivat rinta rottingilla ajella osastoa ympäri esitellen ylpeänä perheen uutta tulokasta. Mistähän juontaa juurensa tämä vaaleanpunaisen värin rajaaminen vain tyttöjen, ja toisaalta vaaleansinisen poikien käyttöön. LUKIJAN KUVAT Lukijan kuvia luonnosta ja ilmiöistä voi lähettää meille toimitus@perhonjokilaakso.fi. Olin tainnut kastella omat vaatteeni joko laskettelurinteessä tai sitten mökin katolta kaksimetriseen hankeen hypittyämme. Minun on nimittäin käytännössä pakko omistaa auto ja kilometrejä polttomoottorivehkeeseen kertyy 25 000 – 30 000 vuodessa. Silti juuri tämä pumppuhinta-asia tuntuu dominoivan autoilusta, sen kustannuksista ja jopa maaseudun elinvoimasta käytävää poliittista keskustelua. Liekö se sitten ollut syynä herrasmiehen erehdykseen tämän hiihtoraketin sukupuolesta.... MIELIPIDE Lähetä lyhyt ja napakka tai vähän pitempi ja perustellumpi mielipide . Mersuni kulkee maantieajossa (viisi litraa sadalla) yhdellä 50 litran tankkauksella noin tuhat kilometriä. Yhdensuuntainen työmatkani on viime vuosina vaihdellut runsaan 30:n ja 70:n kilometrin välillä, tavallista sekin kun vähän kauempana kaupunkikeskuksista ollaan. Siitä huolimatta tai juuri siksi ei kannata hämääntyä, kun aiheella tehdään politiikkaa. Tämä jako aloitetaan jo synnytysosastolla. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa äitejä jopa kehotettiin pukemaan poikiaan punaiseen ja vaaleanpunaiseen, väriä pidettiin silloin hyvin maskuliisena. Mielipidekirjoitukset nimellä varustettuna, mutta poikkeustapauksissa julkaisemme kirjoituksia nimimerkillä. Kerro viestissäsi kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiin tietoja kuvauspaikasta. Yllätyksenä sen sijaan voi tulla se, miten pikkuista osaa polttoaineen hinnan muutokset tällaisen autoilun kokonaiskustannuksissa näyttelevät. Mikäli litrahinta olisi poliittisten päätösten seurauksena esimerkiksi kymmenen senttiä alempi, säästäisin vuodessa 125 euroa. Tai mitä jos pieni tyttö haluaisi tuolin, minkä selkämykseen olisi brodeerattu Massey-Fergusonin merkki. Mitäs jos kysyisimme useammin mitä lapsi haluaa, sen sijaan, että lisäilemme ostoilmoituksia nettiin otsikoilla, ”ostetaan kumpparit tyttöväreissä”. Suurin osa tuosta on viime vuosina ollut ajoa työpaikalle ja takaisin. Entä jos tuolin haluaisikin itselleen pieni poika. Voisi äkkiseltään kuvitella, että tänä päivänä lapsi saisi pukeutua miten itse tahtoo. Kun lapset ja nuoret näkevät, että heillä on vapaus valita itse, millaisia värejä ja tyylejä haluavat käyttää, se vaikuttaa varmasti myönteisesti heidän itsetuntoonsa ja käsitykseensä omasta identiteetistään. Asian vierestä Eräänä päivänä, kaukana viime vuosituhannen puolella, laskettelimme perävilikkaa Lasse-serkun kanssa Iso-Syötteen mäkisiä ja täydellisiksi liipattuja murtsikkalatuja vanhempieni seuratessa perässä. Koska muuta ajoa ei käytännössä ole menee polttoaineeseen keskimääräisellä kahden euron litrahinnalla ja 25 000 kilometrin ajoilla laskien 2500 euroa vuodessa. Jos tykkää väreistä, kukista, traktoreista, eläimistä, halinalleista tai yksisarvisista, voisi pukea päälleen itselleen mieleisen vaatetuksen. Hyväksyn autoilusta aiheutuvat kustannukset osana elämäntapavalintaa. Tai no, onhan maailma toki paljon muuttunut. Ei ole pitkäkään aika siitä, kun Facebookin kirppiksellä tuli vastaan vaaleanpunainen lasten koulupöydän tuoli. Kevätaurinko paistoi ja suksi luisti! Minä hiihdin tietenkin muutaman suksenmitan edellä, olinhan koko Siponkosken kylän lapsista ihan kympin sakissa hiihtonopeudessa! No, kympin sakkiin ei toki ollut suuria haasteita sijoittua, olihan lapsia kylällä noihin aikoihin häthätää tusinan verran. Emme huviajele, kun vuodenajasta ja kelistä riippumatta yhä uudestaan suuntaamme menopelimme keulan, minne kulloinkin täytyy. lähetä kirjepostia Perhonjokilaakso, Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.fi tai . Perusvero, käyttövoimavero, vakuutus, huollot, öljyt, kuluvien osien vaihdattaminen, renkaiden kuluminen ja auton (kyseisessä vähäarvoisessa autossa jo sinänsä matala) arvonalenema yhdistettynä polttoainekuluihin tuovat vuosittain ainakin 4500 euron menot. Tuo on yli yhden tankkauksen hinta, mutta aivan pikkuruinen summa autoiluni kokonaiskustannuksiin nähden. Mutta joskus maailma yllättää. Tyttöjen väriset kumpparit ANTTI HAAPALA. Leenan paluu 4 KIRJOITA MIELIPIDE Pidempien perustellumpien mielipiteiden pituus max. Koska lisäksi olen osapuilleen keskituloinen ja kaarani on maaseudulle tyypillinen kantateiden kansanauto (vanha C-Mersu, diesel tietenkin, ajettu 275 000) kelpaan hyvin maaseudun Keijo Keskiverroksi. Poika-vauvalle kirjoitetaan sänkynsä keulaan strategiset mitat vaaleansiniselle kortille, tytöille taas vaaleanpunaiselle. Yksityisautoilun hinnan hämäävät sentit . Autoilun kalleus herättää täällä maaseudulla tunteita, koska kyseessä on meille välttämättömyys. Esimerkiksi tällaisen Keijo Keskiverron osalta puhutaan parista kolmesta prosentista. Olin saanut hiihtolenkille lainaksi Vuokko-tädin vaaleanpunaisen tuulipuvun. soita, tekstaa tai laita whatsapp: 050 415 6136 tai . 3000 merkkiä. Kirjoittajan nimi pitää olla toimituksen tiedossa. Torstai 24. Siskonsa, eli siis minä. Sattuipa Syötteen laduilla vastaan vanhempi pariskunta. Asiaa selviteltyäni löytyi tietoa, että ihminen on aivopesty tähän värimaailmaan joskus 1900-luvun puolivälissä amerikkalaisten mainostoimistojen toimesta. Siis hetkinen, tyttöjen tuoli
Tai pistä ajatusta Whatsapissa p. Kansalaisopiston kurssijulkaisussa oli hieno kansikuva. Nyt neuvoja biojäteastian puhtaanapitoon. On silmäinilo kaikkialla, väriloissto innostaa. Tuulen soinnut voimistuvat, myrskynä se tuivertaa. Kuva julkaistiin Perhonjokilaaksossa 22.4. Siellä lilluvat nesteessä jätteet. Sydämestä nousee kiitos, syksyyn jälleen saavutaan. Lukijan kuvia Salamajärven koivikot. Kiitos Joki-Pohjamaan OP:lle ja Perhon Kirille hienosti järjestetyistä Hippo kisoista Perhossa. LÄHETÄ LYHYT Lyhyet mielipiteet tekstiviestitse PERHIS (väli) LUKIJA viestisi. Hyvästiä sirkuttavaat; keväälä taas palataan. Sipulin puiseen varteen on kasvanut ketjuna toinen. . Sama kun kipattais suoraan vanhanajan läskisankosta ilman paperipussia. Paula Tarvainen, Jyväskylä Kesäaika hiipuu . . MARJA-LIISA HARSUNEN Niemen talo Halsuan kirkolla. Kuka tietää, missä ostetaan puolukkaa, kun 4H ei tänä syksynä osta. Hiljaa kesäpäivät haihtuu, parhain hehku himmenee. Lukijan runo . Pihlajat jo punertavat, marjat kypsyy oksillaan. Elisan, Soneran tai DNA:n liittymissä toimiva palvelu maksaa 0,60 €. ULLA RONKAINEN Pörriäinen sukeltaa kukkaan. IRMELI MÄKINEN Pilvet. Kiitos Marjo ihanista sukista. Vetelin tikkauskerholaiset . Viljapellot vaalentuvat, sato oottaa leikkaajaa. Maksimipituus 160 merkkiä. Kuka pesee jäteastian rivitalossa. Linnut yhteen kokoontuvat, etelään on mieli taas.. Facebook VANHA KUVA Löytyykö piironginlaatikostasi mielenkiintoinen kuva, jonka haluaisit tuoda lehteen julkaistavaksi. Vinkkejä ostajasta ootellaan, että sato kypsyy. Jäteautonkuski astiaa tyhjentäessään. . Innokkaiden poimijoiden tarvis löytää uusi ostaja. Kesäaika taaseen hiipuu, muistot jäävät elämään. Monelle nuorelle jäi hyvä mieli kisoista. Ei auta sanomalehdet. Lähetä kuva osoitteella toimitus@perhonjokilaakso.fi tai käy paikan päällä skannaamassa. Elokuuta 2023 5 Todella hienoa! Joka paikassa ei ole näin hyvin! Kommentti uutiseen, jossa kerrottiin Keski-Pohjanmaalla olevan maan paras ateriapalvelu THL:n kyselyn mukaan. . TONI RAUMA Luonnonoikku Oksakoskelta. Syksyksi jo aika vaihtuu, illan varjot pitenee. Valitettavasti en löytänyt maalauksen tekijästä mainintaa vihkosessa. Lähetä viesti numeroon 13525. vuonna 1982.. Tähkät maahan kumartuvat, maamies puimaan kiiruhtaa. Kukkaset jo lakastuvat, hetken vielä kukoistaa. . 050 415 6136 PERHONJOKILAAKSO Torstai 24
Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Maija Ahonen KAUSTINEN Kaustisella juhlitaan lauantai-iltana kesän ja mökkikauden päättymistä First Run Rockilla, joka järjestetään festivaalipuistossa nyt toista kertaa. Aki Järvelä Kaj Kunnas juonsi tapahtuman myös vuonna 2019.. Tapahtuma on ikärajaton, mutta anniskelualue on K-18. Edellisen ja ensimmäisen kerran First Run Rock järjestettiin vuonna 2019. Kaksikon taustalla ahkeroi noin 10 henkilön tiimi, joista suurin osa oli järjestämässä myös ensimmäistä rockia. Viime vuonna mies veti henkeä, mutta tänä vuonna tapahtumaa on järjestetty jälleen täysillä. Järvelän mukaan lauantai-illan epävirallinen yleisötavoite on 1500. – Ehkä se johtuu siitä, että kaikki paikalliset tietävät, että tänne mahtuu kyllä, Järvelä sanoo ja viittilöi tapahtuma-alueena toimivaa festivaalipuistoa, jossa riittää lääniä isommallekin yleisölle. Esimerkiksi anniskelualueen sijaintia on muutettu niin, että katoksesta on suora näköyhteys festivaaliareenan lavalle. Kun kokoontumisrajoituksista ei tarvitse nyt murehtia, tapahtumajärjestäjän suurin huolenaihe vaikuttaa olevan sää, joka saattaa olla elokuun lopussa jo syksyisen oikukas. First Run Rockin toista tulemista on jouduttu odottaa useamman vuoden, sillä kesän 2020 ja 2021 tapahtumat peruuntuivat koronatilanteen takia. Ehkä se on tämä luova hulluus, Järvelä arvelee nauraen. – Elina on minulle enemmän kuin oikea käsi, Järvelä kehuu. Tällä kertaa First Run Rockissa lavalle nousevat Maarit Peltoniemi ja Martha´s Fireball, Aston Kalmari, Tuohimaa, Peer Günt ja Eini. Tapahtuman pääpuuhamiestä, kaustislaista Aki Järvelää ei voi syyttää ainakaan sinnikkyyden puutteesta. Elina Hautakoski ” Ehkä se on tämä luova hulluus. Mikä sai ryhtymään leikkiin, vaikka peruuntuneista tapahtumista on tullut väistämättä tappiota. – En tiedä. Raketit ammutaan taivaalle valtatien toisella puolella sijaitsevalta tenniskentältä. 6 Torstai 24. Hautakoski ja Järvelä kertovat, että järjestelyitä on hiottu yleisöpalautteen perusteella. – Mutta ei täällä kastu, vaikka sataisi, lupaa Järvelä ja toteaa, että yleisö mahtuu katosten alle. Aki Järvelän ja Elina Hautakosken tavoitteena on vähintään samanmoinen tapahtuma vuonna 2019, jolloin First Run Rock järjestettiin ensimmäisen kerran. First Run Rockin toinen tuleminen VENETSIALAISET Kaustisen oma kesän päättäjäistapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten. Haastatteluhetkellä helottaa auringonpaiste ja sääennuste povaa lauantaille kuivaa keliä. – Tavoitteena on järjestää vähintään samanmoinen tapahtuma kuin neljä vuotta sitten, Elina Hautakoski sanoo. MAIJA AHONEN ” Tavoitteena on järjestää vähintään samanmoinen tapahtuma kuin neljä vuotta sitten. Vuoden 2019 First Run Rockin tapaan tapahtuman juontaa Kaj Kunnas. Ohjelmassa on tälläkin kertaa myös ilotulitus, joka nähdään iltakymmeneltä. Myös tällä kertaa Järvelällä on tapahtumajärjestelyissä aisaparinaan Elina Hautakoski. Venetsialaislauantain tapahtuman virallinen järjestäjä on Aki Järvelä Oy
. Toimitilojen vuokraja ylläpitokustannusjako määrittyy suoritteiden perusteella. . . Vastaanotolle tulee tilat neljälle eläinlääkärille. . . HalpaHalli työllistää Suomessa yhteensä 1300 henkilöä. . HalpaHallissa käynnistyy muutosneuvottelut Maija Ahonen VETELI Perhonjokilaakson eläinlääkärien yhteisvastaanottoa varten rakennetaan uudet tilat Vetelin keskustaan valtatie 13:n läheisyyteen. 10-10:30 Härmä tori . . . 17-17:30 01.09.23 PERJANTAI Uusikaarlepyy tori . . . . . . . . . . MAIJA AHONEN. Nykyisen suunnitelman mukaan työtä voidaan kuitenkin tarjota uusilla ehdoilla. . . .11:15-12:30 Kortesjärvi tori . . . Tilat rakennuttaa ja vuokranantajana toimii Vetelin kunnan tytäryhtiö Vetelin Liikekiinteistöt Oy. . . Kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä arvelee, että noin 8000 neliömetrin alueesta vastaanoton tontiksi saattaa riittää 4000-5000 neliömetrin määräala. Vetelin vastaanotto palvelee myös naapurikunta Kaustista. 11:30-13 Luoto kirjasto . . Rakennushanke on tarkoitus valmistua vuoden 2025 aikana. . 15-16:30 Kruunupyy Osuuspankki . Verkko Korpelan edellinen toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen irtisanoutui kesällä tehtävästä, kun hänet valittiin Iin Energian toimitusjohtajaksi. . . . Kivihyypäntien tontti on nyt Vetelin kunnan omistuksessa, mutta kunta aikoo myydä sen Vetelin Liikekiinteistöt Oy:lle. . . Verkko Korpela Oy:n palveluksessa rakennuspäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2008 vuoteen 2019. . . Muutosneuvottelut koskevat enintään 45 työntekijää. Verkko Korpelan rakennuspäällikön tehtävässä Aholan seuraajana jatkaa himankalainen Mika Kyösti. . . . . . . . . 15:30-17 Joni Mäki-Petäjä Verkko Korpela Oy:n määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty nivalalainen Reima Ahola. . . . . . 10-10:30 Kokkola tori . . . . . . Myymälöitä on 35. . . PERHONJOKILAAKSO Torstai 24. 14:30-15 Alajärvi tori . . . . . Tervetuloa peremmälle ilman ajanvarausta! www.kultahopea.fi – todennäköisesti aina paras hinta KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 KIERTUEPAIKAT: 31.08.23 TORSTAI Lohtaja kirjasto . 13-13.30 Evijärvi Mäntyhovi . Koska kunta ei ole aiemmin määrittänyt Kivihyypäntien liiketonteille hintaa, kunnanhallitus esittää nyt kunnanvaltuustolle, että tonttien hinnaksi vahvistetaan 5 euroa neliömetriltä. Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyshuolto aikoo vuokrata rakennettavat tilat pitkäaikaisella 25 vuoden vuokrasopimuksella. . . . . . . . . . . . . Elokuuta 2023 7 OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA vanhoja rahoja, seteleitä, kolikoita, militariaa, kelloja, postimerkkejä ja rihkamaa Liikkuvat Kultahopea-ostopisteet ympäri Suomen. . . . . Verkko Korpela Oy:n määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty nivalalainen Reima Ahola Jonna Rantanen HalpaHallissa käynnistyy muutosneuvottelut, tiedottaa HalpaHalli torstai iltapäivällä julkaistussa tiedotteessaan. . Alustavien laskelmien mukaan tilojen kuukausivuokra tulee olemaan hieman yli 10 000 euroa kuukaudessa eli reilu 20 euroa neliömetriltä. 15:30-16 02.09.23 LAUANTAI Kaustinen pelimannitori . Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuolto päätti viime vuoden lopulla keskittää Perhonjokilaakson alueen eläinlääkärien vastaanottotoiminnan Veteliin. Rakennuspaikaksi on valittu Kivihyypäntien varrella oleva alue, jolla on kokoa noin 8000 neliömetriä. . . . . . . . .11:15-12:15 Lappajärvi Rautanet . . . Tilat suunnitellaan yhteistyössä ympäristöterveyshuollon kanssa. . . . Muutosneuvottelut käynnistyvät 24.8.2023. .10-11 Veteli Seo . . . . . . . . . Toisena vaihtoehtona olisi ollut taustalla näkyvä Passelin liikekeskus. . . Ympäristöterveydenhuollon mukaan vastaanottojen keskittäminen helpottaa sijaisten rekrytointia ja töiden järjestelyä. . . Neuvottelut johtuvat johtamisjärjestelmän uudistamisesta, joka tuo myymälöihin myymäläpäälliköiden tueksi uusia vastuurooleja. . . . . Aholalla on pitkä kokemus sähkönjakeluverkoston rakentamisen ja rakennuttamisen johtotehtävissä. . . . . Uudistus tuo muutoksia työtehtäviin sekä työsuhteen ehtoihin. . Yhteisvastaanoton paikaksi on valittu Kivihyypäntien varressa oleva pelto. . . . . . . . 14-14:30 Pietarsaari tori . . 14-14:30 Halsua Osuuspankki . . . . . . . . . . Tällä hetkellä Perhonjokilaakson alueella on kolme eläinlääkärin vastaanottoa: Halsualla ja Perhossa on molemmissa yhden eläinlääkärin vastaanotot ja Vetelissä kahden. Muina vaihtoehtoina tilojen toteutusta varten oli ollut esillä tilojen remontoiminen Passelin liikekiinteistöön tai uudisrakennus Asmalampin teollisuusalueelle. . Välillä hän oli muutaman vuoden muualla töissä kunnes palasi rakennuspäälliköksi vuonna 2021. . Reima Ahola on aloittanut Verkko Korpelan toimitusjohtajan tehtävissä 5.8.2023. . . . Alueen eläinlääkärit kuuluvat samaan päivystysrinkiin. . Keski-Pohjanmaan ympäristöterveyslautakunta päätyi eri vaihtoehdoista uudisrakennukseen ja Kivihyypäntien tonttiin kokouksessaan elokuun alkupuolella. . . Löydät meidät ostoautosta. . . . . Eläinlääkäreille rakennetaan uudet tilat Veteliin TOIMITILAT Yhteisvastaanotto nousee Kivihyypäntien varteen. . . Alustavan suunnittelun perusteella rakennettavien tilojen neliömäärä tulee olemaan noin 500. 13-13:30 Vimpeli Seo. . . – Neuvotteluissa on tarkoitus luodaan uusia työnimiä, jotka tukevat myymäläpäälliköitä heidän tehtävässään, kertoo toimitusjohtaja Janne Ylinen. . . . .
Kuntalaisilla oli mahdollisuus esittää omia ideoita, mihin raha käytettäisiin. Tero Uusitalo kuitenkin lupaa, että valmista tulee määräajassa eli vuoden loppuun mennessä. Myös koirametsän rakentaminen on aloitettu Skaalan tehtaan viereiseen metsikköön. Kaikki biohajoavat muovipussit eivät ole oikeaa tyyppiä. MAIJA AHONEN Pekka Takala esittelee kunnan tilaamia uusia opastekylttejä, joita talkoolaiset ovat kiinnittäneet oikeisiin paikkoihin. Paperipussi ei edelleenkään ole ainoa vaihtoehto JÄTEHUOLTO Uusi paperipussisääntö on pitänyt Ekoroskin asiakaspalvelun kiireisenä. Grankvistin mukaan kaupoissa yleisesti myytävissä, tasapohjaisissa paperisissa biopusseissa ei ole vahattua sisäpintaa. – Tämä ei ole kiusantekoa. Jos me kunnallisena yhtiönä ostamme pusseja ja alamme jakamaan niitä, niin se tarkoittaisi taksojen nostamista. Katsoimme, että ainakaan vielä tässä vaiheessa emme ala tämän takia taksoja nostamaan, Grankvist sanoo. Jotta asia ei olisi ihan yksinkertainen, jätehuoltomääräyksissä sallitaan myös Ekoroskin hyväksymät biohajoavat pussit, jotka ovat standardin EN13432 mukaiset. Perhonjokilaakson alueella Ekorosk toimii Kaustisella, Vetelissä ja Ullavassa. Meidän toimialueellamme on ollut isoja muutoksia viimeisten vuosien aikana, mutta tämä on ihan järkevä muutos, Hassel sanoo. Toistaiseksi kunnostustyöt eivät ole ulottuneet valtatien toiselle puolelle sijaitsevalle Käärmenevalle, jonka pitkospuut ovat aikojen saatossa hapertuneet pahasti. Se tarkoittaa biokaasulaitokselle kallista putsausta ja huoltoa, kertoo Pohjanmaan jätelautakunnan jätehuoltopäällikkö Johan Hassel. Sen sijaan osallistavan budjetoinnin kolmas kohde eli kepparirata on vielä suunnittelun asteella. Vastaavaa järjestelyä ei ainakaan toistaiseksi olla saamassa Ekoroskin alueelle. Koska rahat on varattu tämän vuoden budjettiin, on se myös käytettävä kuluvan vuoden aikana. Myös siltoja on uusittu. Nuorisoseuran varapuheenjohtaja Erkki Vesisenaho kertoo, että sydänkesällä talkoissa pidettiin taukoa, mutta muuten luontopolulla on ahkeroitu porukalla jo useamman kerran. Sulkaharjussa talkoillaan luontopolulla HARRASTUKSET Myös koirametsän rakentaminen Vetelin keskustaan on täydessä käynnissä. Valitettavasti vahauksesta ei myöskään ilmoiteta myyntipakkauksessa. Näistä valtuusto valitsi toteutettavaksi Sulkaharjun luontopolun kunnostamisen (10 000 euroa) sekä koirametsän (8000 euroa) ja keppariradan (2000 euroa) rakentamisen. Heinäkuun 19. Ekoroskin paperipussisäännön taustalla on biokaasulaitos, jonne biojätteet matkaavat. Grankvistin mukaan suuri osa yhteydenotoista koskee käytännön asioita. Sulkaharjun luontopolku Vetelissä on noin viisi kilometriä pitkä reitti, joka esittelee keskipohjalaista suo-, kangasja harjumaisemaa. – Paperisten tai biohajoavien jätepussien kappalehinta ei loppupäässä ole niin paljon korkeampi, ja ainakin Kokkolassa kauppojen hyllyillä biopussivalikoima alkaa olemaan hyvä, Hassel sanoo. Vaikka biojäte esikäsitellään, väärinlajiteltua muovia voi silti joutua prosessiin ja sitä kautta kompostimullan sekaan, jolloin se ei kelpaa myytäväksi. – Esimerkiksi mistä biojätepusseja saa ja millaisia niiden kuuluu olla. Ekoroskin alueella paperipussit täytyy hankkia itse, mutta esimerkiksi Vaasassa, jossa jätteiden käsittelystä vastaa Stormossen, pusseja jaetaan ilmaiseksi muun muassa hyötykäyttöasemilla ja kirjastossa. Ekorosk suosittelee biojätepussiksi vahattua paperipussia, sillä se kestää paremmin kosteutta. – Kesällä asiakaspalvelussa on yleensä aika hiljaista, mutta nyt yhteydenottoja on ollut huomattavasti enemmän, kertoo Ekoroskin tiedottaja Pia Grankvist. Kunnostustyöt ovat osa Vetelin osallistavan budjetoinnin kokeilua, johon kunta varasi tälle vuodelle rahaa 20 000 euroa. Hassel tiedostaa, että uudet säännökset vaativat ihmisiltä totuttelua. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Laura Läspä Kahdeksan kunnan alueella Kokkolan ja Pietarsaaren seudulla sekä kahdessa eteläpohjalaiskunnassa eli Kauhavalla ja Evijärvellä jätteen käsittelystä vastaavan Ekorosk oy otti heinäkuussa käyttöön tiukemman linjan biojätteen lajittelussa. Ihmiset haluavat toimia oikein. – Ilokseni olen huomannut, että myös useimmat kauppojen paperiset hedelmäja vihannesosaston pussit ovat sisäpuolelta vahattuja. 8 Torstai 24. Koodi löytyy pussien myyntipakkauksesta. Miten ensimmäinen muoviton kuukausi on mennyt. Esimerkiksi Sulkaharjun luontopolulla kunnan yhteistyökumppanina on ollut Pulkkisen-Haukilahden nuorisoseura, jonka aktiivit tehneet kunnostustöitä kunnan suunnitelmien mukaan. Taustalla ladon kattoon uutta huopaa asentaa Reijo Tikkakoski. Niistä syntyy geelimäisiä klönttejä, jotka voivat tukkia prosessin. Aidatun alueen koko tulee olemaan noin 350 neliötä. Biokaasu jalostetaan liikennepolttoaineeksi ja mädätysjäämästä valmistetaan kompostimultaa. Ekorosk suosittelee paperipussin käyttöä sekaannusten välttämiseksi. Koirametsän rakentamista ja tulevaa käyttöä varten on perustettu oma Facebook-ryhmä. – Vääränlaiset pussit myös pilaavat mädätysprosessin. MAIJA AHONEN. Vahaus ei näy eikä tunnu päälle päin, sillä vahaus on pussin sisäpinnalla. Maija Ahonen VETELI Sulkaharjun luontopolulla on saattanut tänä kesänä törmätä retkeilijöiden ja marjastajien lisäksi talkoolaisiin, jotka kunnostavat alueen reittimerkintöjä sekä taukopaikkoja. Kuntalaiset on otettu mukaan myös käytännöntöihin. Laavun läheisyyteen tulee myös pieni tehtävärata perheiden pienimmille. Pohjanmaan jätelautakunta on Ekoroskin jäsenkuntien lakisääteinen, kunnallinen jätehuoltoviranomainen. Biokaasulaitos käsittelee lietettä ja biojätettä mädätysprosessissa ja tuottaa biokaasua sekä mädätysjäämää. – Ainahan biojätepussit on ostettu tällä alueella itse. Vetelin kunnan tekninen johtaja Tero Uusitalo kertoo, että kunta hankkii osallistavan budjetoinnin rahalla puutavaraa myös pitkosten uusimista varten. Taisto Vikman ja Erkki Vesisenaho kuuntelevat Tero Uusitalon ohjeita. Vahattuja pusseja kuitenkin myydään esimerkiksi laajalti K-ryhmän kaupoissa, Grankvist vakuuttaa. päivän jälkeen biojätteen joukossa ei ole saanut olla enää lainkaan muovia. Epäselvyyttä biojätepusseista on siis edelleen ollut. Pienemmille ja isommille koirille tehdään omat puolet
Coca-Cola tai Coca-Cola Zero 6 x 0,33 tlk 1,98 l (1,31/l) (sis. 23.–27.8. Verkkokurssit ovat vakiintuneet osaksi kurssitarjontaa. THL:n kysely: Soiten asiakkaat tyytyväisiä vanhuspalveluihin Haluaisitko aloittaa päiväsi aamujoogalla, harjoittaa aivojumppaa, oppia kokkaustaitoja virkistämällä samalla englannin kielen osaamista tai valmistaa itsellesi ruumisarkun tai tuhkauurnan. Ilmoittautua voi netin kautta ja puhelimitse. Hyvinvointialueiden välillä oli paljon vaihtelua: tyytyväisten asiakkaiden osuus vaihteli 66:sta 89 prosenttiin. 23.–27.8. Muutaman vuoden tauon jälkeen tarjolla on nyt myös muutama kokkauskurssi ja kurssitarjontaa on laajennettu kesäkuukausille. Tänä vuonna ilahduttavan moni alueen asukas vastasi kutsuumme ja ilmoittautui halukkaaksi jakamaan omaa osaamistaan muille kiinnostuneille, mikä näkyy opinto-ohjelmassa entistäkin monipuolisempana lyhytkurssivalikoimana. pantit) 7 00 2 kpl Voim. Viime keväänä käynnistynyt, paljon toivottu keramiikkakurssi saa rinnalleen toisen kurssin, jotta mahdollisimman moni pääsisi harrastuksen pariin. Atria Kanan Minuuttifileet 760 g (10,51/kg) Suomi 7 99 Voim. Digitekniikkaan jo tottuneille nuorille on tarjolla E-urheilukurssi, joka toteutetaan yhteistyössä pelikasvatuksen, digitaalisen nuorisotyön ja e-urheiluvalmennuksen asiantuntijoiden kanssa. Opinto-ohjelmasta kannattaakin tutkia huolellisesti myös naapurikuntien tarjontaa, sillä etenkin lyhytkursseille osallistuminen kauempaakin on hyvin mahdollista vaikkapa kimppakyydillä ystävän kanssa. – Panostamme aterioihin käyttämällä hyviä, kotimaisia raakaaineita. Ateriapalveluiden lisäksi asiakkaat olivat kyselyn mukaan tyytyväisiä myös muun muassa palvelujen riittävyyteen ja asiakkaiden toiveiden huomioimiseen. alkavan lukuvuoden kursseilla. Magnum Jäätelöpuikot 65-90 g (18,52-25,64/kg) Hinta yksittäin 2,492,95 (27,67-41,55/kg) 5 00 3 kpl pohjanmaalta ALLE EURON HEVIT Joni Mäki-Petäjä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on selvittänyt vanhuspalveluiden asiakastyytyväisyyttä valtakunnallisella kyselyllä, johon vastasi lähes 42 000 kotihoidon ja ympärivuorokautisen palveluasumisen asiakasta julkisella ja yksityisellä sektorilla. Elämä On ruokaa Katso resepti yhteishyvä.fi 3 KPL 2 KPL Voim. Kurssille otetaan rajallinen määrä osallistujia. Lyhytkursseja on lisätty alueen asukkailta saatujen toiveiden mukaisesti. alkavalla viikolla ja ilmoittautuminen kursseille avautui tiistaina 15.8. HK Viljaporsaan fileepihvi 640 g (10,92/kg) Suomi 6 99 Kesäkurpitsa Suomi 99 kg Voim. Sähköpostitse, tekstiviestillä tai ääniviestillä jätettyjä ilmoittautumisia ei huomioida. Heikoin tyytyväisyys ruokaan ja aterioihin oli Vantaa-Keravan alueella, jossa tulos oli poikkeuksellisen huono kotihoidon osalta. Kansalaisopiston syksy käynnistyy pian . Menot. Suurin kiitos näistä hienoista tuloksista kuuluu sitoutuneelle henkilöstöllemme, Ilomäki kiittelee. – Asiakaslähtöisten palveluiden toteutuminen on strateginen päämäärämme ja tulokset osoittavat, että olemme kyenneet kehittämään toimintaamme sen mukaisesti, Jämsä toteaa. Alkavana lukuvuonna otetaan käyttöön verkkomaksumahdollisuus kursseille ilmoittautumisen yhteydessä ja opintopassin käyttöä on rajattu neljään kurssiin. Nämä kaikki ja paljon muuta ovat tarjolla Perhonjokilaakson kansalaisopiston 4.9. Fresh Hetki Makea luumutomaattimix 400 g (7,48/kg) Suomi 2 99 Voim. ”Sisarkurssin” sai myös suosittu paritanssikurssi, jotka toteutetaan STEP-opiston tanssisalissa. 5,20 + pantit 1,80) Hinta yksittäin 4,75-4,95 (sis. Soiten ruokapalvelujohtaja Merja Ilomäki kertoo, että hyviä tuloksia osattiin odottaa. Soiten Hoidon ja hoivan toimialueen toimialuejohtaja Ritva Jämsä kertoo, että kyselyn tulokset kertovat työntekijöiden ja esihenkilöiden sitoutumisesta ja panoksesta alueemme ikääntyvien palveluiden turvaamisessa. Opinto-ohjelman rungon muodostavat vakiintuneet liikunnan, kädentaitojen, musiikin ja kuvataiteen kurssit, mutta uusiakin on joukossa. Kursseille löytyi myös väljempi tila Taidekartanosta. Elokuuta 2023 9 S-market Kaustinen I Perho I Veteli Ma-La 7–22 SU 9–22 Kaustinen Ma-La 7–21 Su 11–19 Perho, Veteli Kampanjatuotteita saatavilla rajoitettu määrä. 23.–27.8. Ne mahdollistavat osallistumisen kurssille kotoa käsin ja samalla tulee digitekniikan käyttäminen tutuksi huomaamatta. Päinvastoin poikkeavan hyvän tuloksen kotihoidon aterioista sai Keski-Pohjanmaan alue. PERHONJOKILAAKSO Torstai 24. 23.–27.8. Ensimmäistä kertaa tehdyn vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskysely toi Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitelle hyviä uutisia: asiakkaat ovat poikkeuksellisen tyytyväisiä muun muassa kotihoidon aterioiden laatuun. Teemme sellaista ruokaa, mitä ikäihmiset haluavat syödä, ja otamme myös asiakkaiden toiveet huomioon ruokalistan suunnittelussa. 23.–27.8. Perhonjokilaakson kansalaisopiston lukuvuosi käynnistyy 4.9
Sitä vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2013. Ei ollut suihkuja, vesi tuotiin saavilla etteiseen ja siitä sai napulla käyBertta Louhulan hyväntuulisessa talossa NIMIPÄIVÄ Joskus on paikallaan muistella vanhoja: ”Ne sannoo, että sinä puhut nyt omias. – Voi kyllä, hymyilee Bertta Louhula ja kertoo vielä esimerkin menneiden aikojen pellonraivaustyöstä. Kotitilalla Möttösessä oli aikoinaan kaksi hevosta. Operaatio lasinkeräys Kaustisella Keski-Pohjanmaan luonto ry. – Semmoista se oli. lasinpalakeräyksen merkeissä. Takavuosikymmeninä oli yleisenä tapana jättää ja rikkoa lasiset pullot suoraan maastoon. Rikottuja lasipulloja kertyi alueelle melkoinen määrä, eikä niitä ole kerätty pois. Joskus avuksi saatiin konevoimaa eli ”pillari”. Keräyspaikkana on vanhan hyppyrimäen kalliomaasto. –?Keski-Pohjanmaan Luonto ry. Olette todistanut sen, mitä niin sanotut herrat ovat kutsuneet maatalouden rakennemuutokseksi. soita tai laita viesti (myös Whatsapp) p. TROND H. Ei ne tiiä ollenkaan, että on ollut semmoista. 050 415 6136 . –?Töppösen luolikko on nimestään huolimatta rakkakivikkoalue, eteläisen Suomen suurin sellainen ja muinaisranta. Kaikki halukkaat voivat osallistua keräämiseen! Lasinpalat kerätään maastosta yhteen ja toimitetaan lasikeräyspisteelle. Putkinotkon luonnonsuojelualueella pääsemme sitten taas vanhan metsän tunnelmaan, kertoo Keski-Pohjanmaan Luonto ry.:n puheenjohtaja Riina Rytivaara. – Pantiin naru [kannon] juurien ympärille ja sitten vedettiin, hophop. Tarjolla on makkaraa ja mehua. Ei ne tiiä ollenkaan, että on ollut semmoista.” Kaustisen demarit tempaisee ensi lauantaina 26.8. Menot Töppösen luolikolle järjestetään lauantaina retki, jossa on tarjolla tietoa kivilajeista. – Ne sannoo, että sinä puhut nyt omias. Eniten kerännyt palkitaan ainakin suurella huomiolla. Niitä lapsuudenaikaisia muistoja. 050 415 6136 TÄNÄÄN Vinkkaa ensi viikon torstain nimipäiväsankaria haastatteluun . Bertta Louhula ja hänen 17 vuotta sitten edesmennyt miehensä pitivät aikoinaan tilaa 57 vuotta, minkä jälkeen se vuonna 2000 siirtyi nuorimmalle pojalle. Töppösen luolikolla juhlitaan Suomen luonnonpäivää . Miten paljon nuoret polvet nykyään noista ajoista tietävät. Siitä tuli sitten aikamoinen kasa. Bertta Louhula kertoo tarinan siitä, miten konetta odotettiin tien varressa puoli päivää ja saatiin se käymään omilla mailla. sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.fi tai . Yksi tällainen paikka oli Kaustisen hyppyrimäen kallioseutu. Tänä vuonna 2023 Suomen luonnonpäivä on ensimmäistä kertaa myös liputuspäivä. TROSDAHL. –?Järjestämme retkelle kuljetuksen Kokkolasta, mutta tottakai paikallisetkin ovat erittäin tervetulleita mukaan retkelle, Rytivaara lisää. Suomen luonnonpäivä on luonnon oma juhlapäivä. Ennen kahvittelua on juteltu menneestä maailmasta, etenkin maaseudun ja maataloustyön muuttumisesta. on syntynyt muutama vuosi sitten Lokkolan seudun Luonnon ja Perhonjokilaakson Luonnon yhdistyessä. –?Töppösen luolikko on varmasti erityisen hieno paikka juhlistaa Suomen ja Keski-Pohjanmaan luontoa, Rytivaara hymyilee. juhlii Suomen luonnonpäivää Halsualla Töppösen luolikolla lauantaina 26.8. Lasinpala-alue alkaa nykyisten kuntoportaiden päästä ja päättyy pururadan vierustalle. – Kuokalla tehtiin maita silloin 1951 ja -52 ja -53. kommentoi etsintäkuulutukseen Facebookissa Kristian Sundqvist PERHO Bertta Louhula tarjoaa keittiössään toimittajalle pannukahvit. Juhlimistapoja on monia, moni suuntaa Suomen luonnonpäivänä luontoon. Suomen luontoa juhlitaan aina elokuun viimeisenä lauantaina. – Toinen oli sodassa ja tuli sieltä takaisin. Halusimme järjestää jäsenillemme mahdollisuuden tutustua Keski-Pohjanmaan luonnon erikoisuuksiin. 05:47 21:12 Arvi 10 Torstai 24. Mukaan Töppösen luolikolle lähtee geologi Akseli Torppa, joka valaisee retkeläisiä kivilajien saloihin. Yhdistys järjestää Suomen luonnonpäivän retken Töppösen luolikolle ja Putkinotkon luonnonsuojelualueelle. Aluettamme on nyt lähes koko Keski-Pohjanmaan alue Lestijärveä lukuun ottamatta. – Eivät ollenkaan, Bertta Louhula nauraa. Kahvi on tässä Perhon Hietaniementien varrella sijaitsevassa talossa niin hyvää, että toiseen kupilliseen tulee suostuttua ilman perinteistä kaartelua. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Aurinko nousee ja laskee tänään: Vinkkaa ensi viikolle haastatteluun toimitus@perhonjokilaakso.fi tai p
Kyllä ne ovat. Paljon on aikojen saatossa muuttunut lypsykarjatalouskin. Palaamme sisään ja on kahvien aika. Nauravaisen Bertta Louhulan keittiössä aurinkoisena syyskesän päivänä on kuitenkin kovin vaikealta murehtia; tuntuu kuin talo olisi emäntänsä lämpöä täynnä. – Pojan tyttö on Yli-Kiimingissä talon emäntänä, pari sataa lehmää. Neljän tunnin aikana Hakola oli myynyt 22 kp päiväkortteja ja arvioi iltaan mennessä sorsastajia käyneen järvellä noin 70. Kyllä tämä [elämä] on sellaista. Puhumme vielä kuorolauluharrastuksesta. – Täysillä olen yhä mukana. PÄIVÄN AJATUS . – Aika lailla hyvää. – Sorsille nämä ajat eivät siis ole mitenkään kadehdittavan hyviä, mutta metsästäjät sen sijaan saavat virkistystä ja vastapainon harmaalle arkiselle aherrukselleen sekä viemisiksi urhokkaasta retkestään vaimolle muutaman lihan viipaleen maukkaan sorsasopan valmistukseen. Mehuhommat ovat viime aikoina pitäneet Bertta Louhulaa sopivan kiireisenä. Vissaveen rantamilta tapasimme Veikko Hakolan, joka oli paikalla pelkästään luottamustoimensa puolesta päiväkorttien myynnissä. Työ on ollut niin kovaa, että nykyään on mahdoton käsittääkään, mutta muistot tuntuvat olevan hyviä. Päivää riittää, sillä navetta-aikojen muistona ei unta aamulla riitä kello viittä pitempään. Ja hyvin pian tarjoavat omenapuut satonsa. Vaikka sympatiamme ovatkin voimakkaasti sorsien puolella, niin siitä huolimatta kävimme maanantai-iltana tekemässä pienen pikagallupin sorsastajien mielialoista ja mietteistä Kaustisen Vissaveellä ja Vetelissä Haapajärvelää sekä Räyringinjärvellä. Nyt on aikaa muistella. @jmhuusko Elokuun ilta ja #järvimaisema Halsuanjärven rannalla. Elokuuta 2023 11 POIMINTA INSTAGRAMISTA . Tägää kuvasi #perhonjokilaakso julkiselta ig-tililtäsi, niin saatamme poimia otoksesi alle. Kun kannamme vastuuta kaukana olevista, heistä tulee meille läheisiä. Yksi huoli Bertta Louhulalla tosin on. Perhiksen IG @perhonjokilaakso . Kuorolaulussa antaa paljon muille kuorolaisille ja yleisölle, mutta mitä se itselle antaa. Mitenkähän käy perunasadon, kun säät eivät tänä kesänä ole pottua suosineet. #suomenluonto #keskipohjanmaa #perhonjokilaakso #auringonlasku Maanantaina klo 12.00 kokivat ensimmäiset metsästäjien aseita vastaan täysin puolustuskyvyttömät sorsat kohtalonsa, jotkut ehkä jo muutamaa minuuttia aikaisemminkin sorsan eksyessä malttamattoman metsästäjän pyssyn jyvälle. Sen Bertta Louhula aloitti jo Möttösen alakoulussa. Bertta Louhulan hyväntuulisessa talossa ” Iltasellakin ennen kuin menen nukkumaan, niin otan virsikirjasta yhden virren. — Paula Sainio PERHONJOKILAAKSO Torstai 24. Karjat ovat takavuosiin nähden valtavia. Ei ole sorsien enää hyvä olla 23.8.1973 Sympatiamme ovatkin voimakkaasti sorsien puolella. Maailman uutiset ovat usein synkkiä, ilmastonmuutos etenee ja Venäjä käy hirmuista sotaansa Ukrainassa. Perhonjokilaakso 50 vuotta sitten dä juomassa. Puhe kääntyy tuottajahintoihin ja maatalouden kannattavuuteen ylipäätään. Iltasellakin ennen kuin menen nukkumaan, niin otan virsikirjasta yhden virren. Juttelemme peruna-asioista ja siirrymme takapihan loisteeseen ottamaan kuvia. – Minulla on tässä aika iso tontti, Bertta Louhula sanoo ja muistuttaa, että hänen kolme poikaansa asuvat lähellä. Miten päivät kotona kuluvat. KRISTIAN SUNDQVIST. Paljastan, että toimittajan takapihalla näyttää koekuokinnan perusteella pahalta. Perhon kirkkokuoroon hän liittyi vuonna 1953. Omenapuiden oksat ovat raskaina hedelmistä. Iso tontti tarkoittaa näin hyötypuutarhan sadonkorjuuaikaan muun muassa sitä, että Bertta Louhulan keittiössä on viime ajat eletty mehunkeittoaikaa. Vuonna 1930 syntynyt Bertta Louhula on tällaisistakin asioista selvillä ja kertookin seuraavansa uutisia televisiosta
Ponikin matkusti hyvin, oli rauhallinen ja rento koko reissun ajan. H85 2,1 km: 1) Tapio Patana VetU 37.37. Emma Kangas onnistui ponikunkkareissa Teemu Simoisen tekniikka on kunnossa. Suomen joukkueen toinen seiväshyppääjä on lajin Suomen mestaruuden voittanut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Tommi Järvenpää. erässä Vetelin Urheilijoiden Viivi-Leena Kari pinkoi ennätyksensä 27,65, joka riitti kokonaiskilpailussa 11. Suomen muut edustajat Sami Nummi ja Toni Ripatti eivät sijoittuneet. – Yllätyshän tämä oli, kun Oiva on aikaisemmin peitsannut, mutta nyt se on mennyt ravia ja sen myötä vauhtia on tullut lisää. Veteliläinen Onni Mäkelä juoksee 22-vuotiaiden miesten sarjassa 800 ja 1500 metriä. Kuulantyöntö ja moukarinheitto ovat kilpailujen ohjelmassa lauantaina. H10RR 2,2 km: 4) Leonhard Troger VetU 26.17, 5) Frans Harju KP-V 29.08. Olen venytellyt kättä paljon SM-kilpailujen jälkeen ja siitä on ollut apua, Kuortaneen urheilulukiossa opiskelut aloittanut Simoinen kertoo. 17-vuotiaiden naisten 100 metrin juoksun voitti VetU:n Essi Koivisto ennätysajallaan 12,84. Suoperä keräsi pisteitä 27 ja toiseksi sijoittunut tanskalaisohjastaja Dennis Kristiansen 19 pistettä. D60 2,5 km: 1) Maj-Lisa Rantala KP-V 36.04, 4) Airi Mattila KP-V 40.24. 11-vuotiaiden tyttöjen 60 metrin 1. Kipeänä ollut käsi on nyt hyvässä kunnossa. H70 2,5 km: 6) Ari Myllymäki KP-V 29.59, 14) Raimo Haapalehto VetU 47.33, 17) Eelis Nygård VetU 52.19, 18) Eero Kattilakoski KP-V 1.01.55. Kuva Kuortaneen SM-kilpailuista. Kolmannella heittokierroksella syntynyt voittotulos 64,53 on hänen ennätyksensä. Viime vuonna Suonperä sijoittui vastaavassa kilpailussa toiseksi ja nyt oli mestaruuden vuoro. Seurakaveri Jenna Jänkä oli kahdeksas ennätysajallaan 28,05. – Etukenkä irtosi ensimmäisessä kurvissa ja sitten ravi ei ollut balanssissa ja kärkisijat menivät sen myötä. Emma Kangas,17, saa ajaa Olkijoen Oivan kanssa vielä ensi vuoden, sen jälkeen hänen tulee iän puolesta siirtyä isompiin B-poneihin. Tuloksia: D10RR 2,2 km: 1) Nelli Hyväluoma VetU 16.09, 2) Aada Mäkelä VetU 31.06. 12 Torstai 24. erän voitti VetU:n Senja Kellokoski ennätysajallaan 9,84. Suonperä ohjasti voittoon PM-kisoissa Tuula Torppa Olkijoen Oiva ja Emma Kangas yllättivät viime viikonlopun ponikuninkuusraveissa ottamalla kuninkuuskilpailun mailin osamatkan voiton Turussa lauantaina. Kilpailumatkasta jäi kuitenkin hyvät kokemukset. Vähän ajettiin enemmän radalla hiittiä ja valmistauduttiin tähän kilpailuun, Emma Kangas selvitti. Naisten 200 metrin 1. H65 3 km: 2) Tauno Pajukangas KP-V 28.26, 7) Sauli Joki VetU 32.27. Kuulassa PK:n Jenina Jänkä oli neljäs ennätystuloksellaan 7,01. Sunnuntaina pitemmällä matkalla oli epäonnea mukana. Mestaruus tuli Suomeen ja Kaustiselle, sillä parhaiten tanskalaishevosten ohjissa onnistui Jani Suonperä. Hänen seuransa on Gamlakarleby IF. – Menimme Turkuun jo perjantaina ja meillä oli koko perhe mukana. – Heitot onnistuivat tänään hyvin. Salla Koskimäki urakoi SM-kilpailuissa Tuula Torppa Pohjoismaiden parhaat amatööriohjastajat kokoontuivat viikonloppuna Tanskaan PM-kilpailuihin. H21 5,9 km: 7) Ari-Pekka Lassila Koovee 44.23, 8) Tero Myllymäki VetU 45.10, 10) Sami Löfbacka KP-V 47.33. Ullavan Kilvan Maria Jääskä osallistuu 22-vuotiaiden naisten 100 ja 200 metrille. Oskari Tikkakoski valittiin maaotteluun Seppo Järvelä Kaustisen Pohjan-Veikkojen Salla Koskimäki osallistuu kolmeen lajiin viikonloppuna Tampereella järjestettävissä 19ja 22-vuotiaiden SM-kilpailuissa. Simoinen paransi ennätystään reilun metrin verran. erässä kolmanneksi ajalla 27,19, joka oli kokonaiskilpailussa kahdeksanneksi nopein. Saman ikäsarjan moukaria heittää KP-V:n Julia Kivinen. D70 2,2 km: 5) Katariina Finnilä VetU 53.41. Tampereen Pyrinnön järjestämiin SM-kilpailuihin on ilmoittautunut 648 urheilijaa. Teemu Simoinen heitti 64,53 Kälviällä Seppo Järvelä 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Kuortaneella seiväshypyssä toiseksi sijoittunut Vetelin Urheilijoiden Oskari Tikkakoski on valittu nuorten Ruotsi-Suomi -maaotteluun. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Seppo Järvelä Halsuan Toivon Teemu Simoinen voitti 17-vuotiaiden keihäänheiton Kälviällä lauantaina. Kokonaiskilpailussa valjakon sijoitus oli kuudes. Kokonaiskilpailussa aika riitti seitsemänteen sijaan. syyskuuta. H45 3,5 km: 1) Jari Kalliokoski HT 28.58, 3) Heikki Hietalahti HT 39.36, 4) Jyri Myllymäki VetU 40.51. Hän voitti 17-vuotiaiden korkeushypyn mestaruuden Kuortaneella. D65 2,5 km: 2) Lea Pöyhönen VetU 42.12. H16 3,4 km: 2) Niklas Anttila KP-V 54.53. Nuorten maaottelu käydään aikuisten maaottelun yhteydessä Tukholmassa 2.-3. D12 1,6 km: 1) Iida Läspä VetU 32.20, 3) Ella Mäkelä VetU 46.31, 4) Elsa Paavola KP-V 48.22. Suunnistajille menestystä Kärppäjahdista. Ennätysaikansa 18.06,55 teki myös kolmanneksi juossut UK:n Timo Hietalahti. Miesten 5000 metrillä Ullavan Kilvan Marko Palohuhta sijoittui toiseksi ennätysajallaan 16.57,85. Kenkiä kyllä kiristettiin vielä lauantainakin, mutta näin vain kävi. UK:n Maria Jääskä juoksi 2. Hän ohjasti Odensen radalla voiton perjantai-iltana, ja Ålborgin radalla lauantaina sama tahti jatkui. Kun pisteitä oli karttunut lisäksi kakkossijalta, ne riittivät ylivoimaiseen voittoon. Pituudessa Huopana ponnisti yhdeksänneksi tuloksella 286. Viikkoa aiemmin hän heitti 16ja 17-vuotiaiden SM-kilpailuissa Kuortaneella pronssille tuloksella 63,28. sijaan. 15-vuotiaiden tyttöjen kuulassa Perhon Kirin Jessica Jänkä oli toinen ennätystuloksellaan 7,66. 19-vuotiaiden naisten sarjassa kilpailevan Koskimäen päälaji keihäänheitto on ohjelmassa perjantaina. VetU:n Kerttu Kellokoski oli 12. Viivi-Leena Kari kiri toiseksi ajalla 13,08. H60 3 km: 4) Timo Mattila KP-V 34.16, 5) Timo Rantala KP-V 35.21. ennätystuloksellaan 216. Seppo Järvelä Perhonjokilaakson seurojen suunnistajat menestyivät hyvin Kokkolan Suunnistajien järjestämässä Kärppäjahdissa sunnuntaina. D21 4,2 km: 4) Tanja Rannila VetU 38.46, 7) Eevi Lassila VetU 51.08. Keskipohjalaisista joukkueeseen kuuluu myös Gamlakarleby IF:n Vilma Knutar. 9-vuotiaiden 150 metrin juoksussa PK:n Alma Huopana pinkoi seitsemänneksi ennätysajallaan 27,82. D12TR 2,2 km: 1) Enni Läspä VetU 14.21
HYÖDYTTÄVÄ LOUHINTOIHIN SONJA SEKOITETTUNA VASTE POLTTOPUILLE SYNTINEN MALLEINA MUKULA HOPEOINTI VAATTEILLA JES! VALKOSIPULINEN FILMEISSÄ LOMPAKOSSA JOULULIMPPUUN TELKÄLLE TARJOILIJOILLE SATUTTAVIA KANAVAKAUPUNKI IKÄNÄ MELKOISESTI VAIHTELEVA HELPPO NAKKI ELIKKÄ PANOS KAKTUKSESSA KUKISTA KELPAA QATARISSA SARVETON MILLILLEEN ISOLEHTINEN PUHKEAA TOIMINTA KORUUN VIHREÄSELKÄINEN KUORELLINEN KALEVA ELÄINTARHASSA KAUNISKUKKAINEN LAULAJA VALOISA VESIKASVEJA PUUTA HEINÄÄ ERITTÄIN ! ESITETTÄVÄ TUKINA NEGATIIVINEN kt NOLATA MIEHEKSI KANKAANRANTA RISTIIN RASTIIN LEIKATTAVA PITKÄPIIMÄISET ENTINEN NYT ON PAKKO LÄHTEÄ! HIHNALLE PIENIÄ AMPUMARADALLA KAIVETTUJA KAATOPAIKALLE ESKAPISMIT RALLIVEIKKO VUOSIKOHTIO KARKEASTI ANTAA PYYHKEITÄ KARJALAISPELI (V)ODKA HENGISSÄ PUNOSKORISTEINEN NOKINEN VOIDAAN KOKEMUSTA LYÖNTIIN EI -! ESTEELLINEN KARVATURRI HONGISTO ÄLLÖTTÄVÄ KESKUSJÄRJESTÖ KOULUSSA HAITTAAVIA SULAVA RIEPU 6-KULMAINEN KERMAINEN NOKKELILLA EFEKTI PESTÄVÄ PUOLESTAAN TUOMINEN KOMEDIAN MESTARI SISARIN JAPANILAISSOITIN YLEENSÄ PAHVISIA SÄÄLIVÄINEN KÖLILLINEN MOI -! EROTTUVIA OVESSA TARTTUVA PENTINKULMALAINEN KIETAISTAVA JAHTASI CAPONEA EDESOTTAMUKSET ITSEKÄSTÄ KEHITTYVÄ KÄÄRMEISSÄÄN ILMAANTUMINEN VAROISSAAN DUUNISTA TAIVAALLA ZZZ HARSOMAINEN lll lll lll lll PENTINKULMALAINEN T + SNELLMAN. Elokuuta 2023 13 OMAKSUTTUJA KUORIOSIA HEIDI *TULIPA TAAS TOIKKAROITUA...* KÄVI ROOMASSA LÄHINNÄ KATSOMOA PERUNOISTA KARKOTTAMINEN LIIRTÄMISET RAJAJOKI KONKARI AUKEAVA GENE MATTI NOUSEE NÄYTTÄVYYS FLAIJERI . ALBUMIIN AMERIKKALAINEN SINKILÄ (V)ANKKUMATON KURRE LIIDELLÄ KIELI LEHVÄ HIENONTAMISEEN KUUHUN YMPÄRILLÄ SAVANNILLA TIETYT NUKKUU PALJON TASAVALTA OMIN NOKIN COBAIN PARKA KUULUVASTI HYLÄTTÄVIÄ KERTOMUS MENEE PÄÄHÄN OIREENA JEESATA KEHITTYA .. PERHONJOKILAAKSO Torstai 24
Töitä paiskittiin yhdessä ja samassa tuvan pöydässä syötiin. Loinen eli koturi, joutilainen tai kesti tarkoitti yhteiskunnan edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan. Pesti saattoi kestää eripituisia jaksoja. Seppo Alaspää Lähteet: vanhat sanomalehdet ja digihakemistot. Yhteiskunnan alinta kastia olivat loiset. Vetelinjokilaakson ulkopuolellekin. Loisia oli 1900-luvun vaihteessa alueella noin 1,5 prosenttia väestöstä. Heillä saattoi olla myös pientä viljelystäkin. Loinen eli koturi, joutilainen tai kesti tarkoitti yhteiskunnan edustajaa, joka ei omistanut asuntoaan.. Venäjällä meno ei ole muuttunut. Yhteiskunnan alinta kastia olivat loiset. Hyvänä aikana paremmin ja huonona aikana huonommin. Monet meistä muistavat vielä henkilökohtaisesti ihmisiä, jotka olivat syntyneet Venäjän keisarinvallan aikana. Näin se ei vaan elävässä elämässä mene. 14 Torstai 24. Talollisia eli talokkaita oli myös iso joukko. Demokraattista vaalitulosta on syytä kunnioittaa. Sen aikaiseen rahvaaseen kuului monenlaista eläväistä. Pappi, lukkari, talonpoika, kuppari… SÄÄTY-YHTEISKUNTA Seppo Alaspää käy läpi säätyjä ja rahvaita veteliläisestä näkövinkkelistä. Rengit, kuten piiatkin olivat taloihin palkattua aputyövoimaa. Nykydemokratia ei ole mikään itsestäänselvyys. Suomessa säätyvaltiopäivistä luovuttiin vasta vuonna 1906 ja siirryttiin maailmanmitoissakin kertaheitolla edistykselliseen demokratiaan. Vanhoissa hautakivissä nämä ovat usein nähtävissä. Valitettavasti! Rahvaaseen eli säädyttömään yhteiskuntaluokkaan kuului renkien lisäksi monta muutakin ryhmää. 19 naiskansanedustajaa valittiin eduskuntaan vuonna 1907. Millään hienoilla julistuksilla ja lakeja säätämällä ei koskaan tulla täyttä tasaarvoa ja syrjimättömyyttä saavuttamaan. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Vanha sananlasku sanoo, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Joskus on kyllä hyvä katsoa peruutuspeiliin, jotta hoksaa mistä tähän päivään ollaan tultu. SEPPO ALASPÄÄ . Luokkaerotkaan eivät olleet isäntien ja renkien välillä aivan valtavia. Ihminen ei ole ideaalinen ”luomakunnan kruunu”. No se ei ole miehen vika. Rahvasta oli kuitenkin noin 70 prosenttia väestöstä. Perinnenyrkki . käsitöitä. Useasti vuoden kerrallaan. Sääty-yhteiskunnan pitkä varjo ylti vielä kauan eteenpäinkin. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu. 1800-luvulla alkaneen teollistumisen myötä varsinkin kaupungeissa kasvava työläisten joukko oli myös ulkona tästä. Itselliset saattoivat tehdä esim. Torpparit viljelivät vuokratilaa ja maksoivat tilan vuokran tekemällä tietyn määrän töitä isäntätilalleen. Sen kesto historian valossa on suomalaisessa yhteiskunnasakin lyhyt kuin hyttysen pieraisu. Säätyvaltiopäivillähän oli edustettuina vain neljän säädyn edustajat: aateliset, papit, porvarit ja talonpojat. Tavallinen kansa eli rahvas oli tästä ulkopuolella. Sen aikaiseen rahvaaseen kuului monenlaista eläväistä. Toki Vetelissä oli säätyläisiäkin. Tunnetuin seurauksin. Sääty-yhteiskunnan olemassaolo täällä Vetelissäkin hyppäsi silmille selaillessani Venäjän keisarille sortovuosien aikana 1899 kerättyä ”suurta adressia”. He asuivat vuokralla ja maksoivat vuokransa rahalla tai työtä tekemällä. Mäkitupalaisilla oli vuokralla vain lähinnä asuintonttinsa ja he työskentelivät palkollisina ulkopuolisissa töissä. Hän eli työnantajansa tiloissa tai missä milloinkin. Ote suuresta adressista. Kylän kunkku oli tietysti kirkkoherra. Talot eivät olleet Etelä-Suomen kartanoihin verrattuina kuin pieniä plänttejä. Loinen särähtää nykyihmisen korvaan, mutta sana oli yleisesti käytössä sanomalehdissäkin vuosisadan alussa. Lampuodeilla taasen oli koko tila vuokralla. Ja uskoni ihmiskunnan tulevaisuuteen meni, kun Ameriikan presidentiksi valittiin mies jonka älykkyysosamäärä ja kengän numero on lähes sama. Sitten tulivat kansakoulun opettajat, varakkaammat kauppiaat... Vanhoja on joskus hyvä muistella. Suomessa naiset saivat silloin äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa ja kolmantena maailmassa. . Voisi ajatella, että säätyvaltiopäivistä luopuminen aiheuttaisi sen, että yhteiskunta heittäisi kertaheitolla häränpyllyä. Sääty-yhteiskunnan olemassaolo täällä Vetelissäkin hyppäsi silmille selaillessani Venäjän keisarille sortovuosien aikana 1899 kerättyä ”suurta adressia”. Yhteiskuntaa yritettiin muuttaa laittomasti väkivalloinkin vuonna 1918
Viestin tulee olla meillä tiistaina klo 12. Niistä solmit seppeleet, kaikki iloisiksi teet. Keskiviikko 30.8. • Sudoku HELPPO 2 5 6 1 8 2 8 7 4 2 5 7 8 3 6 5 8 5 2 9 6 7 5 3 5 3 4 1 9 7 6 3 6 8 2 8 5 3 9 4 9 1 6 4 7 5 6 8 1 2 8 7 9 1 6 5 3 1 4 4 2 8 9 1 6 2 5 1 6 9 3 2 8 6 9 8 7 4 1 3 1 3 8 6 7 4 3 4 7 2 KESKIVAIKEA VAIKEA N IM IP Ä IV ÄT Torstai 24.8. Fanni Leppäniemi Aurinko paistaa ei huolen häivää, vietetään iloista syntymäpäivää. Maanantai 28.8. PERHE 15 Torstai 24. Lauantai 26.8. Sunnuntai 27.8. Tiistai 29.8. Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan” Meidän yleisurheilumies täyttää 26.8 täydet kaksi vuotta. Ihanaa Henniä onnittelevat Kaustisen mummu ja pappa, Purolan sedät Juho, Pietari, Eemeli ja Elias perheineen sekä tietysti Kosmo-serkku. Pihla Tiitto Pihla Tiitto täyttää 28.8 Kokkolassa neljä vuotta. Rakasta päivänsankaria onnittelee Mjau ja Piskä sekä sukulaiset lähellä ja kaukana. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Lähetä alle 10-vuotiaan lapsen onnittelu kuvan kera osoitteeseen lastenpalsta@perhonjokilaakso.fi. Reippaalle ja iloiselle Pihlalle Onnea Toivottavat Mummu, Vaari, Samu, Inka, Maisa, Merja ja Samu. Perttu, Bertta Vauvauutisia Kerro syntyneestä lapsesta täällä: perhonjokilaakso.fi/vauvauutisia Tyttö 14.08.2023 Kati Tikkakoski ja Samuel Huggare, Kruunupyy 16.08.2023 Sini ja Ossi Vinkka, Ylivieska Joel Känsälä ”Kaunis pieni ihminen, Sä olet ainutlaatuinen. Paljon onnea rakkaalle 3-vuotiaalle toivottaa äiti, isi, Neela ja Peetu Henni Vieri Seinäjoen tyttönen Henni täytti 1 vuotta 22.8. Loviisa Ilmi, Ilma, Ilmatar Rauli Tauno Iina, Iines, Inna, Inari Eemeli, Eemil, Eemi Lasten palsta. Perjantai 25.8. Minka Kuorikoski Rakkaat syntymäpäiväonnittelut 28.8. Onni ja Olivia Mikkola Paljon onnea meidän 1-vuotiaalle Onnille ja 3 vuotta täyttävälle Olivialle! Toivottaa äiti ja isi. Aava Vähäkainu Juokset, naurat, keinut, hypit,ilon yrtit tieltä nypit. Toivottavat äiti, isi, isoveli Eetu, isosisko Lilja, mummut ja vaarit sekä muu lähisuku. 2 vuotta täyttävälle touhukkaalle ja iloiselle hupsuttelijalle. Paljon onnea rakkaalle Joelille juhlapäivänä. 23.8 onnitellaan 6 vuotiasta rakasta Fannia Onnittelijoina : Oskari , Viljami , Tuomas , äiti ja isi. Wanda Timonen Rohkea, reipas ja mielikuvitusrikas kirjailija täyttää 10 vuotta 26.8. Toivottaa Otto, Nelli, äiti ja isi. Helsingissä. Joel Palosaari Paljon onnea meidän kaksivuotiaalle konemiehelle! Toivottavat äiti, isi sekä lähipiiri
YHDISTYKSET Muistilistalla julkaistaan yhdistysten ja yhteisöjen toimintatietoja lyhyesti; mitä, missä ja milloin. JOEL KARPPANEN. Nyt koittaa toivottu sokkoretki, tiistaina 12.9., johon pyydän pikaisesti ilmoittautumaan. Valvontaeläinlääkärin työnkuvaan kuuluu eläinsuojeluvalvonta, eläintautivalvonta ja eläimistä saatavien sivutuotteiden käytön valvonta. Matkan hinta kaikkinensa 50 euroa. Asunnot esteettömiä ja hyväkuntoisia sekä lähellä palveluja viihtyisällä ja rauhallisella alueella. klo 18 Keski-Pohjanmaan Omaishoitajat ry:n tiloissa, koulutie 77, Veteli. viikko ennen kurssin alkamista. 040 765 3327 Vetelin Palvelukotiyhdistys Vuokrattavana senioriasuntoja ikäihmisille Vetelin keskustassa ja Räyringissä. Tähän vaikuttaa tietysti se, että koko Suomessa on eläinlääkäripula, Halonen sanoo. Sen verran paljastusta että kello 8 startaamme. Suppisretki tehän vähän myöhemmin, seuraa ilmoittelua. vietetään Vetelin kouluissa kodin ja koulun päivää. Kahvitarjoilun vuoksi, ilmoittautumiset viim. Tervetuloa nykyiset kuorolaiset, myös uudet laulajat ovat tervetulleita iloiseen joukkomme. klo 15 -17 Liikuntakeskuksessa. Soita ja kysy lisää p. Radat A-,B, C-, ja D-rata. Urheiluseurat Perhonjokilaakson Iltarastit Perhonjokilaakson iltarastit Perhossa Salmelanharjussa ti 29.8.2023. 020 750 4670. Tervetuloa kaikki entiset ja myös uudet jäsenet kokeilemaan uutta harrastusta. puh. Voit seurata yhdistyksen toimintaa myös Facebookissa. klo 12-14 ja sunnuntaina 27.8. Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollossa työskentelee kaksi valvontaeläinlääkäriä ja yksi hygieenikkoeläinlääkäri. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Yhdistykset Köyhäjoen kyläyhdistys ry Kiitos aivan jokaiselle kylätapahtumaan osallistujalle. Tuotto menee yhteisvastuun hyväksi. 044 0772 258 Kaustisen Pelimanniyhdistys ry Hei pelimannit, kuorolaiset ja purppuritanssijat! Festivaalikaronkka pidetään lauantaina 2.9. Juhlitaan menneen kesän menestyksekkäitä keikkoja soiton, laulun, tanssin ja herkuttelun merkeissä. Kaikkiaan Suomessa on 24 turkistarhaa, joilla lintuinfluenssatartuntoja on todettu. Kutsu koskee kaikkia Marttoja. Hygieenikkoeläinlääkärin tehtäviin kuuluu esimerkiksi eläinperäisten elintarvikkeiden ja niiden valmistuslaitosten valvonta. Näistä 18 sijaitsee Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon toiminta-alueella. Ennen tämän kesän lintuinfluenssatapauksia, eniten valvontaeläinlääkäreitä työllisti eläinsuojelu. – Muita tehtäviä ei ole ehditty hoitamaan lintuinfluenssan lisäksi, Smeds kertoo. ELOKUVIIN PERJANTAINA 1.9.2023 ”LAPUAN PATRUUNATEHTAAN RÄJÄHDYS” Vimpelin Nuorisotalolla klo 13. tilinumero FI87 5512 0050 0390 56 Perho: Ilmoittaudut mukaan maksamalla 20 € Eläkeliiton tilille OP FI03 5333 0550 0625 14. Syöpäkerho Soiten palliatiivinen yksikkö sekä Pohjanmaan Syöpäyhdistys etsivät uusia vapaaehtoisia saattohoidon tukihenkilöiksi. – Todennäköisesti jono ehtii vielä kasvaa tästä. Lintujen suurempia massakuolemia Keski-Pohjanmaalla havaittiin heinäkuussa Ullavanjärvellä ja Halsuanjärvellä. Ilmoittautumiset omaistoiminnan koordinaattorille p. Meidät Martat on kutsuttu koululle syömään kiitokseksi käsityöluokan järjestämisestä. Mikäli kuolleita lintuja löytyy samalta paikalta useampi, asiasta pitää ilmoittaa ympäristöterveydenhuoltoon. alkavalla viikolla. Perjantaina 29.9. klo 16.45 Kansantaiteenkeskus museosali Hannu Ilmolahden johdolla. 5.9. Arviiti ry ja Kaustisen kotiseutuyhdistys ry esittelevät Kaustisen kotiseutumuseota. Tervetuloa! 60+ jumppa Liikuntakeskuksen kuntosalissa maanantaisin klo 10. Yksittäistä kuollutta lintua ei Ruokaviraston mukaan pidetä lintuinfluenssaepäilynä, paitsi jos alueella on todettu lintuinfluenssaa ja kyseessä on iso petolintu. Ilmoitathan, jos et ole saanut painettua ohjelma-vihkosta postin mukana. Tämän seurauksena tilanne vain pahenee, Halonen sanoo. klo 11-13. Opastus Kivijärventieltä Kontusentie. Tervetuloa tutustumaan lauantaina 26.8. Laulutorstai 14.9 klo12.30 kahvia saa Ravintola Fiulissa klo 11.30 alkaen, (entinen Konserttiina) Veteli: Lounastreffit Kampelissa tiistaina 5.9. Lisää tietoa saa osallistumalla infotilaisuuteen ke 6.9. Vintturin Nuorisoseuran yleinen kokous kylätalolla 28.8. Keski-Pohjanmaan omaishoitajat ry Jumppa Keski-Pohjanmaan omaishoitajat ry:n toimistolla (Koulutie 77, Veteli) parittomien viikkojen tiistaisin 29.8. Laittakaa päivät kalenteriin. Joko kuolleita lintuja ei ole löydetty tai sitten niistä ei ole ilmoitettu meille, Smeds sanoi. – Nyt kaikki sellainen, mikä ei ole ihan välttämätöntä, jää valitettavasti odottamaan hamaan tulevaisuuteen. Lintuinfluenssaa on todettu kahdeksallatoista turkistarhalla Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon toimialueella. Tervetuloa, Perhon Kiri Palstoille tuleva aineisto torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 14 mennessä sähköpostilla konttori@perhonjokilaakso.fi tai puh. Tiedustelut ja varaukset Satu Järvenpää 040 7000 686 tai Monica Teirikangas 040 7422 887. Ole yhteydessä toimistoon tai ilmoittaudu netin kautta: 050 579 0151 / 050 579 0163, https://uusi.opistopalvelut.fi/ perhonjokilaakso/fi/ Ilmoittautumissivun kautta on myös mahdollista selata opinto-ohjelmaa sähköisessä muodossa. vietetään Vetelin seurakunnassa suomalaisen ruuan päivää Seurakuntatalolla klo 11 alkaen. Teitä oli paljon ja yli kuntarajojen, mahtavaa! Erityiskiitos kyläläiset, Köyhäjoen metsästysseura sekä Köyhäjoen pelimannit, kruunasitte päivän, kiitos. 040-765 3327 Ohjausta ja tukea ma-to 9-15 välillä. – Ilmoituksia yksittäistenkään lintujen kuolemista ei ole tullut kovin paljon nyt viime aikoina. 050-4784114. Lippu ja kahvi 10 €, kyyti 10 €. Kokoontuminen urheilukentän parkkipaikalle, josta siirrymme kimppakyydein toiseen kohteeseen. Tervetuloa! Tervetuloa kansalaisopiston kursseille 2023-2024! Koko lukuvuoden kestävät kurssit alkavat pääosin 4.9. Meillä on ollut jo ennen tätä vajautta työvoimassa ja töitä on koko ajan ollut jonossa. Vetelin martat: Sunnuntaina 3.9. Pelit fölijhyn! Parkkitilaa Pelimannitorilla! Tervetuloa! ARVIITI RY. Hintaan kuuluu myös ruokailu ja 2x kaffittelu. Kuvituskuva. Klo 17-18.30. – Kaikki muu on käytännössä jäänyt, aika ei riitä oikein muuta tekemään, kuin hoitamaan näitä, valvontaeläinlääkäri Eva-Lotta Halonen kertoo. alkaen klo 15.00–16.00. Martat Kaustisen martat: Sieniretki To 24.8. Tiedotamme siellä myös lukuvuoden aikana alkavista uusista kursseista, jotka eivät ehtineet painettuun ohjelmaan. Myöhemmin alkavien kurssien ilmoittautumisaika päättyy n. Valvontaeläinlääkäri on näillä näkymin työllistetty lintuinfluenssan kanssa vielä kuukausia tästä eteenpäin. Osoite Patruunantie 12, Vimpeli. Lintuinfluenssatilanne on työllistänyt Keski-Pohjanmaalla varsinkin valvontaeläinlääkäriä. ”Aika ei riitä oikein muuta tekemään” LINTUINFLUENSSA Keski-Pohjanmaan valvontaeläinlääkärit pulassa lintuinfluenssan vuoksi. – Ei ole nyt tullut mitään uutta. Yhdistyksen bocciatoiminta käynnistyy entiseen malliin. Käytännössä lintuinfluenssan vuoksi esimerkiksi eläinsuojelun jonotusaika on Smedsin mukaan kasvussa. Yhdistyksen logolla varustettu palsta on maksullinen ja siinä yhdistys voi tulevasta toiminnastaan kertoa tarkemmin, mutta palstan luettavuus paranee, kun asia sanotaan lyhyesti. Kyläyhdistys VITATIIMI ry Kylätalo tarjoaa hyvät puitteet kokousten ja juhlien pitopaikkana. klo 11.30. Tiedotamme ajankohtaisista asioista ja kurssien kuulumisista myös siellä. Eläkeliitto Kaustinen: Kaustisen seniorikuoro Syyskausi alkaa ma 4.9. Muutamia korjauksia painettuun ohjelmaan: Kaustisen seniorikuoron kokoontumisaika on ma klo 16.15 – 17.45; Perhon kuvataidepiirin kurssimaksu on 70 €. Mukaan sieniveitsi, kori tai sanko ja metsään sopiva varustus. klo 17 tuttuun tapaan Maunon makasiinilla. Lähdöt 17-19. klo 18.00. 16 Torstai 24. saakka. Jo aiemmin on ollut puolikas valvontaeläinlääkärin virka auki, eikä siihenkään saatu hakijoita. Linja-auton aikataulu: Möttönen SEO 11:30, St1 Perho 11:40, Oksakoski 11:50, Peltokangas 12:10, Vimpeli 12:40. Aika ei taatusti tule pitkäksi mukavassa porukassa. Kahvittelu ennen näytöstä, joka alkaa klo 13. Ma 4.9.klo 10 12 Pulkkisen Ns:lla ja to 7.9. Vetelin Martat on mukana tapahtumassa. Senior Shop -vaatekaupan tuote-esittely ja -myynti. Edelleen turkistarhoilla on todettu ne 18 tartuntaa, eikä uusista lintujen massakuolemista ole nyt tullut viime aikoina tietoja, kertoo terveysvalvonnan johtaja Andreas Smeds Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollosta. Halonen ei kuitenkaan ole erityisen toiveikas sen suhteen, että hakijoita ilmaantuu. Alkusyksystä alkaville kursseille ehtii ilmoittautua 28.8. Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä: Omaistoiminnan koordinaattori puh. Kaikille kursseille tulee ilmoittautua ennakkoon ja kurssit käynnistyvät vain, jos niille on riittävästi ilmoittautuneita. Seuraa myös opiston Facebookia: facebook.com/perhonjokilaaksonkansalaisopisto ja Instagramia: @pjlkansalaisopisto. Andreas Smedsin mukaan ympäristöterveydenhuoltoon etsitään parhaillaan lisäkäsiä valvontaeläinlääkärien työsarkaa helpottamaan. Ikimuistoinen ja kokemuksiltaan mielenkiintoinen reissu. – Heikosti virat ovat täällä täyttyneet. Olisiko sinulla aikaa ja halua toimia saattohoidossa olevan potilaan ja hänen läheistensä tukena. Karttamaksu 6 e, alle 16v ilmaiseksi. Pelimanniyhdistys tarjoaa suolasta, tuo isse halutessas mukanas pientä makiaa. Laura Läspä Lintuinfluenssa on pitänyt Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon kiireisenä, vaikka tautitilanne on pysynyt jo jonkin aikaa ennallaan
ja 11.–28.9.2023) tai ympäristöneuvos Satu Ahola, puh. Iltapäivällä tutustumme vielä halsualaiseen suojelumetsään. Ohjeet muistutusten ja mielipiteiden antamiseen ilmenevät kuulutuksesta. Myydään lumilinko traktorin perään.Eniteen tarjoavalle. p. Pajalantie 24, Kaustinen Hyvän Ilman Kampaamo ® Kampaamo Jemitex Avoinna kesällä keskiv.-lauant. PERHONJOKILAAKSO Torstai 24. 040 664 7020, heidi.rinne@perhonjokilaakso.fi Etsitään autoa, Asuntoauto tai vaunu kiinnostaa myös. 040 745 4178 Palvelemme Palvelemme KAUSTISELLA KAUSTISELLA ammattitaidolla ammattitaidolla Liike kiinni 31.8.-5.9. hillagroup.fi/mainostajalle. Parturi-Kampaamo Wassborr Puh. Retken hinta 5 euroa. 040 641 2048, Henkka Julkisen kaupanvahvistajan palvelut ja asiakirjat . kauppa-, lahjaja muut saantokirjat . 050-523 4546 Sinikka Harjukoski p. vetelinkantojyrsinta.fi 0440473402 PARTIO: Aloitamme uuden partiokauden to 31.8. Ajokm. edunvalvontavaltakirjat Juha Mikkola Veteli, Räyrinki 0400 437 866 Puh. Sovitaan ryhmien kokoontumisajat. 06-8611 026 Kaustinen ParturiKampaamo Johanna Kaustintie 2, p. P. 0295 018 768, (ajalla 22.–24.8. Elokuuta 2023 17 Rivit MYYDÄÄN SEKALAISTA OSTETAAN PARASTA PALVELUA Ilmoitusasioissa sinua palvelee Heidi p. Länsija Sisä-Suomi YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN MUKAINEN LUPAHAKEMUS Länsija Sisä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä Oy Alholmens Kraft Ab:n lupahakemus asiassa Kannistonnevan ja Lähdenevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan lupamääräyksen 3 muuttaminen, Kaustinen. Jäsenille ilmainen. Puh/+46707424855 HUOM! OSTETAAN TRAKTOREITA KAIKENKUNTOISIA/RIKKINÄISIÄ. 0400 760 705 Varaa paikkasi: Tanja Viitala 050 408 1197 tanja.viitala@hillagroup.fi Vapaa sisäänpääsy • www.rohkievents.fi KOTONA KOKKOLA 23.-24.9.2023 Aika ilmoittautua näytteilleasettajaksi! R A K E N T A M I N E N • R E M O N T O I N T I • S I S U S T A M I N E N Matkailuauto. 0400 877 378 Keski-Pohjanmaan Luonto ry Suomen luonnon päivän retki Töppösen luolikoille la 26.8. 040 734 7886 Järveläntie 277, Kaustinen Parturiliike SILKKITUKKA SILKKITUKKA Sirkka Mattbäck Saarenkangas 19, Kaustinen Puh. Tarjolla mehua, makkaraa yms. SOITA 0405076406 Myydään tosi hyvä Sähkö-Varmo vm. Tervetuloa mukaan uudet ja entiset partiolaiset! Myös lisää aikuisia toivotaan toimintaan mukaan! Tiedustelut Päiviltä p. RENGASTYÖT silloin kun sovitaan. Toimintapisteitä, mehutarjoilu. 040 838 7771 KAUSTISEN HIUSKLINIKKA Hius A katemia jäsenliike Tervetuloa! Tervetuloa! Kosmetologi KAIJA JÄRVELÄ puh. Kokoonnutaan Ylikylään Loukkukoskentien alkuun klo 10.00. perukirjat . – 28.9.2023 osoitteessa https://ylupa.avi.fi. Viallisuus ei ole esteenä. 040 572 5740. Uudempi kuin 2003. 2011, hp. P. Asiantuntijana geologi Akseli Torppa. 050 338 5930 Mikontanhua 25, Kaustinen Mikontanhua 25, Kaustinen Jäsenkorjausta päivystyksenä Ilman ajanvarausta ma-pe 8.30-12 Jäsenkorjaaja/hieroja puh. mielellään alle 150tkm. Lisätietoja antaa ympäristöylitarkastaja Maria Lehtikunnas, puh. ja 4.-8.9.2023), etunimi.sukunimi@avi.fi ILMOITA PERHIKSESSÄ Heidi 040 664 7020 Energiapuuta, karsittu ja kokopuu, hyvästä hyvä hinta, KEO energiapuuosuuskunta, puh 0400-564433 KANNOT POIS pihasta kantojyrsimellä. 3000 € + alv. 0295 018 744 (ajalla 28.–31.8. Asiakirjat ja kuulutus ovat nähtävillä 22.8. 0400-268 451 Pajalan Korjaamo. klo 18.00-19.30 Kolon pihalla (vanha kunnantalo). ½ h jäsenkorjaus 20€. Soita ja esittele omasi, Mika 040-3740055 Suoritan kaustislaista jäsenkorjausta Kansanlääkintäkeskuksella Kaustisella. Tervetuloa! Digitaaliset ulkomainostaulut tavoittavat ihmiset iästä tai yhteiskuntaluokasta riippumatta. Lisätiedot ja ilmoittautumiset 0400-636951. MYÖS MAANRAKENNUSKONEITA
klo 10 Messu ja seurakuntapastori Noora Granvikin tehtävään siunaaminen ja tervetulohetki seurakuntatalolla. klo 18.00-19.30 Kolon pihalla (vanha kunnantalo). Aluksi aamupala. kerran kuukaudessa. klo 9.30-12 Mäntyristillä. J ängän kinkeripiiri palvelee. Pikkuhelppi aika varataan lastenohjaalta etukäteen. klo 19 Kirkkokuoron harjoitus seurakuntatalolla, Satu Riihimäki PERHETYÖ Syksyn perhekerhot alkavat to 14.9. Voit tulla laulamaan yhdessä hiljaisuuden lauluja, kuuntelemaan raamatunlukua, rukousta ja hiljaisuutta. Pe 1.9. Sovitaan ryhmien kokoontumisajat. Kirkkoherranvirasto (puh. Tule harjoittelemaan Suomalaisen messun lauluja 3.9. Seurakunnan nuorisotilat tarjoavat nuorille oman oleskeluja illanviettopaikan. klo 19 Nuortenilta seurakuntatalon alakerrassa, Nuutti Kaunisto. NUORISOTYÖ La 2.9. klo 16 Diakoniavastuuryhmän kokous seurakuntatalolla. Tule mukaan tutustumaan oloiltaan! MUSIIKKI Ke 30.8. Tule jakamaan ajatuksia ja saamaan infoa omaishoito asioissa. klo 19 RY:n seurat srk-keskuksessa, kahvit 18.30, puhujana Sakari Göös. YV-keräys jatkuu syyskuun loppuun asti. Perhekerhon ohjelmassa on vapaata leikkiä, askartelua, musisointia, lapsenkokoinen hartaushetki ja srk:n tarjoama välipala. VIHITTY Väinö Aleksanteri Riihimäki ja Hely Inkeri Nylund HAUTAAN SIUNATTU Erkki Johannes Mastokangas 81 v. LÄHETYSTYÖ Kokkolan rovastikunnasta järjestetään matka Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille Ranualle lauantaina-sunnuntaina 26.–27.8.23. HAUTAAN SIUNATTU Vieno Maria Viitala, 95 v. ULLAVA TO 31.8. Perhekerhoon lapsi tulee oman aikuisen kanssa. MUSIIKKI Ke 30.8. klo 10 Messu, luontokirkko ja Kansanlähetyksen lähetyspyhä partiomaja Haukanpesällä, Juha Karhulahti, Henna Mäkinen, Hannu Mikkonen, Kansanlähetyksen lähetyspyhä, saarna piirinjohtaja Tuisku Winter, tekstinlukijat Marianne Jussinmäki ja Tiina Karhulahti, musiikkia lauluyhtye Ruska, striimaus Janne Hietalahti. SU 27.8. Klo 10 jumalanpalveluksen jälkeen klo 11-13 ruokailu seurakuntatalolla. SEURAKUNNAN VIIKKO KAUSTINEN TO 24.8. Ilmoittaudu tarjoilun vuoksi pe 25.8. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO PÄIVÄN SANA Kaustinen ja Ullava JUMALANPALVELUKSET PE 25.8. Su 3.9. Käteismaksu. Etsimme iltojen toteutukseen säestystaitoista henkilöä/henkilöitä, piano/kitara. Tule ja tuo ystäväsikin mukaan mukavaan piiriin! Ventilä KOULUIKÄISET Kaakaokerho starttaa jälleen. jumalanpalvelusta varten! PARTIO Aloitamme uuden partiokauden to 31.8. luku, Tikkakoski. Jumalanpalvelus on kuunneltavissa nettiradion kautta: www. 0400908397 DIAKONIATYÖ Pe 25.8. klo 15 Hannu Alasaarelan pianokonsertti srk-talolla. mennessä puh. NUORISOTYÖ Pe 25.8.klo 19-22 oloilta Mäntyristillä. seurakunta@evl.fi tai etunimi.sukunimi@evl.fi). Hinta aikuiset 15€, lapset alle 12v 7€, alle kouluikäiset ilmaiseksi. klo 10-12 perhekerho Mäntyristillä. Mukaan otetaan 20 ensimmäistä ilmoittautunutta. SEURAKUNNAN VIIKKO To 24.8. Tiedustelut Jaana Niininen, p. Diakoniatyöntekijä Minna Ventilän vastaanotto ajanvarauksella Kaustisella srkkeskuksessa diakoniatoimistossa ja Ullavassa seurakuntakodilla p. Tuotto yhteisvastuulle, järj. Kerho on tarkoitettu eskareille, ekaja tokaluokkalaisille ja kokoontuu Kaustisen seurakunnan päiväkerhotilassa neljänä perjantaina (1.-22.9.) klo 14-16.30. klo 10 Miestenpiiri alkaa Ullavassa, lisätietoja Kari Jyrkkä p. klo 9.30-11.30 seurakuntatalon kerhohuoneessa, Marianne Jussinmäki, Paula Kalliokoski. Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. seurakunta ja Vetelin Martat. Ruokailu. klo 10 Messu kirkossa, Kytölä, Iina Humalajoki. 0400 877378 TULOSSA Su 3.9. klo 9-11 seurakuntatalon kerhohuoneessa, Karoliina Peltola ja muut ohjaajat, mukaan voi tuoda pientä välipalaa. MA 28.8. Pe 1.9. Ke 30.8. Musiikkia Alaspään kvartetti. Halsua JUMALANPALVELUKSET Su 27.8. Messun jälkeen grilli ja lettupannu kuumana, kevyt kenttälounas ja kirkkokahvit. klo 18 Vetelin ja Kaustisen miesten raamattupiiri Kaustisen srk-keskuksessa, Tikkakoski. LAPSITYÖ Päiväkerho 4-5 -vuotiaille alkaa torstaina 31.8. Mukana Johannes Häkämies ja Hannu Läspä, tarjoilu klo 18.30 alkaen. M-L Kattilakoski, Ventilä. Su 27.8. Avun vievät perille Aseman Lapset ry, Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakunnat ja Kirkon Ulkomaanapu. klo 13 OmaisOiva kahvila Ullavan srk-kodilla. SEURAKUNNAT 18 Torstai 24. SEURAKUNNAN VIIKKO To 31.8. TULOSSA SU 3.9. Torpan ja Nykäsen kylien kirkkopyhä. HAUTAAN SIUNATTU Ulla Maija Peltoniemi 77v. Mukaan retki päivään on hyvä ottaa riittävän lämpimät tuulenpitävät/sade vaatteet. klo 11.30 Veikko Vionojan koulun ja Rahkosen koulun syyskirkko, Tikkakoski, Rannankari. Muina aikoina ota yhteyttä puhelimitse 050 4455 200 tai sähköpostilla vetelin.seurakunta@evl.fi. klo 10-11.30 Perhepiiri Kaustisen srk-keskuksen päiväkerhotiloissa. 040 7545498. 040 7603 411) on avoinna ma-to klo 9-12 tai sähköpostitse (perhon. Yhdistysterveisiä Piia Arola-Liski, hartaus Tiina Karhulahti. ei kirkkokuoroharjoituksia. MUSIIKKI To 24.8. Leiripäivän järjestävät Halsua-KaustinenVeteli Kehitysvammaisten Tukiyhdistys ry, Keski-Pohjanmaan Omaishoitajat ry sekä Halsuan, Vetelin ja Kaustinen/Ullavan seurakunnat. DIAKONIATYÖ Ma 28.8. Tervetuloa mukaan uudet ja entiset partiolaiset! Myös lisää aikuisia toivotaan toimintaan mukaan! Tiedustelut Päiviltä p. klo 18. Ota osaa keräykseen. -1. Vapaaehtoinen kahvimaksu YV:lle. PERHETYÖ Ke 30.8. klo 14 Jalmiinakodin hartaus, Karhulahti. klo 10 Messu Kaustisen kirkossa, Harju, Rannankari, Linnarinne. Tervetuloa muutkin kuin koulun väki! SU 27.8. LAPSITYÖ PIKKU HELPPI. Voit sytyttää kynttilän ja jättää rukoupyyntöjä rukousryhmän rukoiltavaksi. Iltoja järjestetään n. Tarjolla kaalikääryleet, kalapihvit, metsäsienikastike, uunijuurekset, salaatit, marjakiisseli, kahvi. Ohjelmassa edelleen lähetystilaisuus, puheenvuoroja mm. perhonseurakunta.fi nettiradio. Päiväkerho on ilmainen seurakunnan jäsenille. Kerho alkaa joka kerta klo 14 kaakaolla ja välipalalla. Ti 29.8. 17: 40. Ilmoittautumiset 29.8. Perhekerhoon lapset osallistuvat yhdessä oman aikuisensa kanssa. klo 18 kirkossa lauluharjoitus. klo 18 Vetelin ja Kaustisen miesten raamattupiiri Kaustisen srk-keskuksessa, 2.Kor.4. klo 18 Kauppojen lahjoittamien elintarvikkeiden jakelu srk-keskuksessa. Päiväkerhoon voi vielä ilmoittautua. Saat levähtää hoitavassa ilmapiirissä. TULOSSA Su 3.9. klo 10 Messu kirkossa, Aronen, Kytölä, Erkkilä, Perhon ja Kyyjärven kirkkokuorot. Keräyslippaita on kauppaliikkeissä sekä kiertää vielä kylillä. Su 10.9. Mukana Kai Tikkakoski, Annukka Rannankari, Vuokko Kaunisto, Raija Kattilakoski, Minna Ventilä. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto avoinna tiistaisin klo 9-11. SEURAKUNNAN VIIKKO To 24.8. klo 19) siirtyy myöhempään ajankohtaan. Lisätietoja Ailalta. Sam. Toimintapisteitä, mehutarjoilu. 050 314 7551. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista. klo 13.30 Jalmiinakodin ystäväpiiri, Anja Taipale, Raija Vasalampi. KASTETTU Onni Toivo Johannes Uusipaikka. Aluksi yhteinen iltapala, lähetti Pauli Vanhasen tervehdys,vapaaehtoisten kuulumisia, yhteisja yksinlaulua, visailua. vietämme seurakunnassamme suomalaisen ruoan päivää. 040 778 6792. Tarvitsetko lastenhoitoa, yksilöllisempää toimintaa lapselle tai koko perhelleenne, juttuseuraa, tukea vanhemmuuteen, omaa aikaa. MUUT Kirkkoherranvirasto on avoinna ma-ti klo 9-12. klo 9.15 Toimintakeskuksen aamunavaus, Karhulahti. Perho JUMALANPALVELUKSET Su 27.8. Ohjelmassa on vapaata leikkiä, hartaushetki sekä seurakunnan tarjoama välipala. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Maria p. Veteli JUMALANPALVELUKSET Su 27.8. Ota yhteyttä jos koet tämän tehtävän omaksesi: Minna p.050-314 7551 tai Pirjo-Liisa 050-314 7344. mennessä virastoon 050 3147335 tai lähetyssihteerille 050 4079940/Raija Kaustisen kirkossa alkaa Hiljaisuuden illat. LAPSITYÖ 5-vuotiaitten kerho ”Viiskari” alkaa 5.9. Pikkuhelppi toimii tiistaisin klo 911.30 välisenä aikana Kulmakivellä. 050 314 7344/Pirjo-Liisa DIAKONIATYÖ Ma 28.8. Marko Mitronen, Aune-Inkeri Björkström ja Erkki Hietalahti. Yhteisvastuu lounas srk -talolla messun jälkeen. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-talolla. Messun jälkeen srktalolla emännän, seurakuntapastorin ja kanttorin yhteissyntymäpäiväkakkukahvit. klo 19 Sanaa ja Siionin kannelta kirkonkylän rukoushuoneella, Torpantie 199. PERHEET Ti 29.8. klo 10 Miestenpiiri aloittaa syyskauden Ullavan seurakuntakodilla. klo13 Syksyn ensimmäinen ”Avoin kahvitilaisuus” Halsuan Helmessä, järjestää Eläkeliitto, SPR ja Seurakunta, vieraana Kaija Jestoi Sydän yhdityksestä aiheena ”sydän terveellinen -elämä”. VARHAISNUORISOTYÖ Varhaisnuorterikerhot toimivat Kulmakivellä keskiviikkoisin klo 13-16, torstaisin klo 13-16 ja perjantaisin klo 1315.30. Yhteisvastuu auttaa nuoria Suomessa ja maailmalla. Tulossa su 17.9. Aika vahvistetaan muutaman päivän sisällä. klo 18 Virkistysilta seurakunnan vapaaehtoisille Nuolisen leirikeskuksessa. Todistuspuheenvuoroja ja lapsille Raamattu -rata. Ohjelmassa teematuokioiden lisäksi pikkukirkkohetki sekä muuta mukavaa yhdessä tekemistä sisällä ja ulkona. Ensimmäinen syksyn ilta on ti 19.9. klo 13 Meiänkerho Kulmakivellä alkaa tervetuloa uudet ja entiset,Karhulahti. Ilmoittautuminen Ailalle 0400 193413 tai s-postitse aila.girsen@evl.fi pikaisesti kerhoryhmien muodostamiseksi. Pikkuhelppi on tehty tukemaan perheesi tarpeita. Aluksi kahvit. Kirkkokaffit kaikille messun jälkeen seurakuntatalolla. Pois lähtiessä halukkaat voivat tulla tutustumaan Halsuan kirkkoon. MUUT Pe 25.8. klo 10 messu, Parpala, Kalliokoski. Lauluryhmä Valon levyn julkistamiskonsertti (pe 1.9. Huom. klo 9-17 Kehitysvammaisten leiripäivä leirikeskus Majakassa, Juha Karhulahti, Henna Mäkinen, Tiina Karhulahti, Susanna Heikkilä ja Minna Ventilä, musiikkia Janne ja mimmit. Kuulumisten vaihtoa, hartaus, yhteislaulua. klo 19 Perhon Ry:n leiri Kallion leirikeskuksessa (25.-27.8.) KIRKKOHERRANVIRASTO Kirkkoherranvirastossa on myytävänä adresseja a 10 €, kirjoja a 20-23 € sekä lauluryhmä Valon uusi levy Lauluista kaunein a 17 €
Su 27.8. Maria ei kuitenkaan valita. Ettekö te ole paljon arvokkaampia kuin ne?” Ratkaisevaa on se, käännymmekö hädässämme Jumalan puoleen vai yritämmekö itse selviytyä. Voittajan puolella -tilaisuuden järjestää Kaustisen helluntaiseurakunta. Harri ja Maija-Liisa Tiainen, Esko Ylinen. Marialla oli nälkä, ei edes leivänpalasta ollut mahdollista ostaa. Tuhat muistoa meitä lohduttaa, vaikk`on kaipaus suuri ja syvä. Äitiä ja mummua kaipauksella muistaen Kaija Jani ja Pirjo Riikka, Jouni, Helmi, Ruusa, Toivo, Niilo ja Henni Mika ja Merja Siunaus toimitettu lähiomaisten läsnä ollessa. Jakeessa 26 sanotaan: ”Katsokaa taivaan lintuja, eivät ne kylvä, eivät leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja silti Taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ulkona oli todellinen helle, varjossakin oli asteita melkein +40 astetta! Mökin pikku ikkuna oli auki, mutta ilma sisällä ei vaihtunut juurikaan. klo 18 KOKOUS. PERHONJOKILAAKSO Torstai 24. klo 18 EHTOOLLISKOKOUS. Raimo ja Tuula Palola, G. Jopa taivaan linnuista Hän pitää huolta. luvussa Jeesuksen sanat rohkaisevat meitä luottamaan siihen, että meidän tarpeemme on Jumalan Kaikkivaltiaan tiedossa. Vettä on haettava kauempaa, yleensä seurakunnalta, sitä ylellisyyttä hänen mökissään ei ole. Muutama viikko sitten istuin kroatialaisen Maria-mummon (nimi muutettu) ränsistyneessä pikkumökissä. . K KA AU US ST TIIS SE EN N H HE EL LL LU UN NT TA AIIS SE EU UR RA AK KU UN NT TA A Kaustintie 5 Su 27.8. Jos me käännymme Hänen puoleensa elämämme asioissa ja tilanteissa, kuten kroatialainen Maria-mummo teki, voimme olla varmoja siitä, että Taivaallisen Isän huolenpito kohdallamme tulee oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Purola * 12.4.1936 Lestijärvellä † 1.8.2023 K-PKS:ssa Sä harvensit rytmiä askeltes, oli väsynyt kultainen sydämes. Se tuntuu ihmeelliseltä. Talon nurkassa on vanha kamina, jolla talvisaikaan Maria lämmittää tupaansa. Jyväskylässä asuva Lajunen opiskeli urheilu-uran päätyttyä kauppatieteiden maisteriksi, ja nykyään hän toimii kiinteistösijoittajana. Maria meni avaamaan oven ja siellä seisoi valkoisissa hienoissa vaatteissa oleva nuori mies, joka hymyili ystävällisesti. Sinä nukkuos untasi rauhaisaa, sitä siunatkoon Isä Taivaan ja maan. Maria otti siunauksen vastaan ja sitten mies sanoi hyvästit ja lähti. Silloin mies ojensi kätensä Marian olkapäälle kuin siunatakseen häntä. Lapset perheineen Martta Länttä Kaustislainen Martta Salome Länttä kuoli 17.8.2023 palvelukeskus Iltaruskossa. Jumalan huolenpito . Elämän sana arjessa JANNE HARJUKOSKI Sunnuntaina 27.8. Anne ja Heikki Järvi puhuvat ja laulavat, Esko Ylinen. Maria kääntyi Jumalan puoleen ja huokaili rukouksensa luottavaisesti. Tuula Heikkilä Tuula Marjatta Heikkilä nukkui pois sairauden uuvuttamana 18.8.2023 Tampereella hoitokodissa. Sähköliittymä mummolla on, mutta välillä sähköt ovat poikki, koska häneltä jää lasku maksamatta, jos rahaa ei ole. klo 18 Leirikeskus Majakka, Evankeliumin ilta Voittajan puolella. Elokuuta 2023 19 Varastomallisto esillä Käy tutustumassa HAUTAKIVIPALVELU HAAPASALO 040 570 8621 Kauttamme myös kaiverrukset sekä kunnostukset Ylisuvannontie 2 Veteli Soita ja sovi esittely Kaustisen Baptistiseurakunta Su 27.8. Tervetuloa! Rakkaamme Liisa Kaarina KALLIOKOSKI o.s. Yhtäkkiä mökin oveen koputettiin. Kaustisella Puumalan koululla järjestettävässä tilaisuudessa puhuu paljon menestystä niittänyt yhdistetyn urheilija Samppa Lajunen. Jussi Saari. Tervetuloa! Elämässä mukana. Hänellä on täysi luottamus siihen, että Jumala pitää hänestä huolen. Musiikkia esittää Sistöörs ja Elieser Kaustiselta. Puumalan koululla Ke 30.8. Lajunen käy myös puhumassa eri seurakuntien tilaisuuksissa henkilökohtaisen uskon kokonaisvaltaisesta merkityksestä elämäänsä. Olympiavoittaja Samppa Lajunen Kaustiselle Samppa Lajunen. Maria saa eläkettä kuukaudessa 80 euroa, ja usein hänellä on vaikeuksia selvitä kuukaudesta taloudellisesti, varsinkin jos tulee ylimääräisiä kuluja, kuten sairastelusta johtuvia. klo 13 Samppa Lajunen. Siitä hetkestä alkaen Maria ei ollut enää nälkäinen! Nälkä oli poissa! Jumala pitää meistä huolta! Ehkä joskus näinkin ihmeellisesti kuin se tapahtui Marian kohdalla, mutta useimmiten ihan luonnollisesti saamme apuja ystäviltämme, sukulaisiltamme tai vaikkapa terveyskeskuslääkäriltä. Erään kerran oli ollut tilanne, että Marian rahat olivat lopussa ja seuraava eläkkeenmaksu oli tulossa parin päivän kuluttua. Hän on kiitollinen saamastaan avusta sekä valtiolta että seurakunnan diakoniatyöltä. Kiitämme Jalmiinakodin henkilökuntaa äidin hyvästä hoidosta. Mökissä on lisäksi sänky ja pari tuolia, joilla toisesta istun. Urheilua seuraavat muistavat hänen nousujohteisen urheilu-uran ja erityisesti arvokkaimmat voitot, kolme olympiamitallia vuoden 2002 Olympialaisista. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa sen 6. Mariaa ei yhtään pelottanut, vaikka vieras mies seisoikin hänen ovellaan. Mukana moninkertainen olympiavoittaja Samppa Lajunen sekä Menora-kuoro Kälviältä. klo 18 SANA & RUKOUS. klo 18 Rukousilta Teuvo Isokangas Tervetuloa! Kustintie 2, Veteli To 24.8. Emme ehkä aina edes huomaa arjessa kaikkea sitä Jumalan huolenpitoa, josta olemme osallisia. Kaipaamaan jäivät Juha ja Tarja,lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Muitta mutkitta mies kysyi: ”Maria, onko sinulla nälkä?” Maria hetken ihmetteli, miten tämä nuori, tuntematon mies tiesi hänen nimensä ja tilanteensa, mutta myönsi olevansa nälkäinen. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Vainajat Lämmin kiitoksemme kaikille Teille, jotka kunnioititte rakkaamme VIENO VIITALAN muistoa ja otitte osaa suruumme. Ti 29.8. Hän oli syntynyt 28.3.1927 Vetelissä. Inhimillisesti katsottuna mökissä ei olisi pitänyt asua ketään, korkeintaan ehkä eläimiä. Hän kertoo myös eräästä tapahtumasta, joka on hänen uskoaan Jumalaan vain vahvistanut. Hän oli syntynyt 17.11.1941 Nurmijärvellä. Su 3.9. Raamatussa puhutaan paljon Jumalan huolenpidosta. Mökin seinät ovatkin tummuneet mustiksi savusta, jota tulisijasta väkisinkin tupruttaa ulos. Kun hän puhuu omasta elämästään, siinä ei ole kuultavissa katkeruutta tai mitään pelkoa tulevasta. klo 19 Tupakokous Olli Klemolalla, Heikkiläntie 30. Waljus
. klo 8 alkaen m-siivessä, päivystysja diagnostiikkaosaston tiloissa. Tutustu kasvaviin ulkomainonnan mahdollisuuksiimme mainostajalle.hillagroup.fi tai kysy lisää mediamyyjältäsi: Ulkomainontamme tavoittaa 88 000 autoa vuorokaudessa VAIKUTTAVAA ULKOMAINONTAA Heidi Rinne 040 664 7020 heidi.rinne@hillagroup.fi. klo 17–19 Ulkomainostaulumme tarjoavat näkyvyyttä vilkkaasti liikennöityjen teiden varsilla ja kaupunkien keskustoissa. Sisäänkäynti päivystykseen ovesta A2 (sijaitsee K-PKS:n psykiatrian siipeen johtavan yhdyskäytävän varrella) Valitettavasti joudumme rajoittamaan omaisten läsnäoloa päivystyksen tiloissa. Kaustinen, tekonurmikenttä 29.8. . 20 Torstai 24. Soita aina ensin päivystysapunumeroon 116 117, ennen päivystykseen tuloa. soite.fi Soiten yhteispäivystys muuttaa! Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue KPO JÄRJESTÄÄ ILMAISEN KESÄRIEHAN PERHEILLE Pomppulinnoja, kivaa yhdessä tekemistä Apsin ja Onnin kanssa, pientä naposteltavaa sekä vapaata liikuntaa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa sijaitseva yhteispäivystys toimii 28.8. Elokuuta 2023 PERHONJOKILAAKSO Meillä asiakas voi toivoa tiettyä kuljettajaa/autoa Ota yhteyttä suoraan yrittäjään TILAA KELA-TAKSI Perhonjokilaakson alueella ilmaisesta NUMEROSTA 0800 415 720 Palvelun tuottaa Tampereen Aluetaksi Oy PERHO Karhun taksit 040 1865348 Taksi Kari Matti Salin 040 0263939 KAUSTINEN Viiperin taksi Juho 045 1125980 Petri 040 7677004 HALSUA Tilausliikenne Alanko Oy Antti 040 7728752 VETELI Lassilan taksi Vesa 0400 264237 Henri 040 7366482 Taksi Kase Mauri 06 5113700 .