020 757 1717. Tosin pääosa näistä rakennuksista on vanhoja, joiden verotusarvo on alhainen, joidenkin melkeinpä olematon. Halsualla on ainakin sata vapaa-ajan asuntoa, joita verotetaan vakituisen asunnon veroprosentilla Kiinteistöjen tiedot ajan tasalle kertoo viikon menovinkit!. Arpajaiset ja yllätyksiä. Vakituisiksi asunnoiksi merkittyjä kiinteistöjä käytetään vapaaajan asuntoina tai varastoina, jolloin kiinteistöveron pitäisi olla kaksintai jopa kolminkertainen perittyyn veron määrään verrattuna. KLO 18 KAUSTINEN TOTO65 HALSUA Mauri Aho Verohallinto on edellyttänyt, että kunnat vertailevat käytössä olevan rakennustietokantansa tiedot maanmittauslaitoksen kiinteistörekisterin ja kiinteistöveroluettelossa oleviin tietoihin. Halsuan kunnanhallitus päätti kunnanjohtajan esityksen mukaisesti, että niiden kiinteistön omistajille, joiden osalta on rakennustiedoissa epäselvyyksiä rakennusten käyttötarkoituksen osalta, lähetetään kirje, missä tiedotetaan asiasta. Jos ensi vuonna kiinteistöveroluettelosta käy ilmi, että muutoksia ei ole tehty vapaaehtoisesti, käynnistetään veronoikaisuprosessit, joissa vaaditaan korvaukset takautuvasti kolmelta vuodelta. Verovuodesta 2017 alkaen verohallinto voi oikaista verotusta kolmen vuoden kuluessa verovuotta seuraavan vuoden alusta. Ohjelma painottuu Ravintola Setolokkaan: pöytävaraukset puh. Halsuan, Kaustisen, Perhon, Ullavan ja Vetelin paikallislehti Perjantai 29.12.2017 nro 52 Kaustisen kunnan 150-vuotisjuhlavuoden avajaiset Ohjelmassa Kaustinen 150 vuotta -juhlaviirin luovutus ja kunnan tarjoamat kahvit. Kunnanjohtaja Jari Penttilän havaintojen mukaan näitä käyttötarkoituksen muutoksia Halsualla on tapahtunut paljon. Tästä voi seurata kiinteistön omistajalle myös kiinteistöveron korotus. Omatoimisesti kiinteistötietoihinsa muutoksen tekeviltä ei vaadita takautuvia korvauksia. Halsualla on havaittu noin sadan kiinteistön käyttötarkoituksessa virhe. Tyypillisin esimerkki on se, että mikäli kiinteistön käyttötarkoitus muuttuu vakinaisesta asumisesta vapaaajan asunnoksi, tulee kiinteistön omistajan tehdä siitä ilmoitus verottajalle. Kiinteistön muuttuminen vakinaisesta asuinrakennuksesta vapaa-ajan asunnoksi tarkoittaa kiinteistöveron kolminkertaistumista. Halsuan kunnanhallituksen mielestä on kohtuullista kertoa kiinteistöjen omistajille asiasta ja mikäli muutoksia ei siitä huolimatta tehdä, niin seuraavan kiinteistöveroluettelon perusteella käynnistetään oikaisuvaatimusprosessit. Jos verotusta oikaistaan verovelvollisen vahingoksi, asiakkaan maksettavaksi tulevat myös viivästysseuraamukset ja mahdolliset veronkorotukset. Esimerkiksi Halsualla on havaittu, että kiinteistötiedot poikkeavat eri rekistereiden kesken. Osa verovelvollisista on todennäköisesti täysin tietämättömiä tästä eivätkä ole mitenkään reagoineet asiaan, koska rakenteellisia muutoksia rakennukseen ei ole tehty. Kirjeeseen laitetaan mukaan myös kiinteistöverolomake, millä kiinteistön omistaja voi tehdä ilmoituksen verottajalle. Kiinteistön omistaja voi ilmoittaa itse muutoksen verotukseen tai kunta hakee oikaisuvaatimuksella muutosta verohallinnolta. Paikalla elinkeinoministeri Mika Lintilä. On voitu luulla, että tieto käyttötarkoituksesta menee eri virallisten rekistereiden kautta tiedoksi myös verottajalle. Tervetuloa juhlimaan! LOISTAVA STARTTI UUTEEN VUOTEEN MAANANTAINA 1.1. Kunta veronsaajana on oikeutettu tekemään oikaisuvaatimuksen, mikäli muutoksella olisi vaikutusta veron määrään. Kiinteistön omistajalla on velvollisuus ilmoittaa verottajalle kiinteistön tiedoissa tapahtuvista muutoksista. Sillä ei ole merkitystä, millainen virhe on kyseessä tai oikaistaanko verotusta verovelvollisen hyväksi tai vahingoksi. Tarkoitus on, että selkeät virheet ilmoitetaan järjestelmien ylläpitäjälle. Kunnalla on kaksi mahdollisuutta. Verovelvollisella on lain mukaan velvollisuus ilmoittaa muutoksista kiinteistötiedoissa
–?Toivoisin, että paikalle tulee myös uusia kävijöitä. Melkeinpä jokaisen valtion syntyyn liittyy sota. Osittain se johtuu siitä, että keväällä 1918 käytiin sota, joka jätti syvän haavan moneen sukupolveen. – 26.3. Maanantai-iltana Setolokassa on tarjolla myös ruokaa buff et-pöydästä ja muuta ohjelmaa. Perjantai 29.12. Sivuilla tapahtuuu viikottain ja sen kautta etsitään nimipäiväsankaria, jaetaan uutisia, kuvahetkiä keikoilta tai videopätkiä alueen tapahtumista. Silloin ei enää puhuttu venäläisistä sotilaista vaan punakaartien kukistamisesta. Tuskin se mikään luonnonlaki on, mutta yhteisistä pelisäännöistä sopiminen vaatii kypsää mielenlaatua. Magic Mondayssa on mukana kaksi ravirataparia, joista ensimmäisenä vuorossa on Kaustinen ja Kouvola. ja 1.10. Vuoden 1918 tapahtumien muisteleminen vielä sadankin vuoden kuluttua nostaa varsinkin eteläisessä Suomessa pintaan koetut vääryydet, hävityn osapuolen katkeruuden sekä voittajan syyllistämisen. Ahonlaidalta MAURI AHO KAUSTINEN Sanni Aho Tulevan vuoden aikana Kaustisella juhlitaan yhteisöllisyyttä korostaen koko vuoden ajan. Sitä ei kansakuntien kohtalon hetkinä aina löydy riittävästi. – 31.12.2018. Jossain vaiheessa keväällä 1918 tilanne muuttui ja punaiset ja valkoiset olivat vastakkain. Koska osa ravilähtöistä ajetaan Kouvolassa, on Setolokkaan hankittu myös suuremmat 50-tuumaiJouni Koskinen (vas.), Arto Alpia, Petri Kivelä ja Kai-Eerik Känsälä nostavat kokeilevat Kaustisen uutta isännänviiriä kunnantalon tankoon Uusi kunnan oma isännänviiri nousee ensimmäisen kerran Nikulan ravirada Ravit käynnistävät Kausti Torstai 28.12. Paikalla raveissa on myös elinkeinoministeri ja hevosmies Mika Lintilä. 2 29.12.2017 . Sunnuntai 31.12. Maanomistus ei ollut tae toimeentulosta eikä alueella ollut kaupunkimaisen asutuksen mukanaan tuomaa rikkautta ja hyvinvointia. Lauantai 30.12. Täältä toki lähdettiin niin jääkäreiksi Saksaan kuin riisumaan venäläisiä aseista. Maanantai-iltoihin toivotaan kyseisellä pelillä vauhtia. . Kyseessä on myös uudenlaisen ravikonseptin, Magic Mondayn, ensimmäinen startti. Loppu onkin sitten nuoren Suomen surullista historiaa. 040 120 9369. Viesti WhatsAppiin Toimitukseen voi lähettää juttuvinkkejä ja lyhyitä mielipiteitä myös WhatsAppilla. Seuraa Facebookissa Perhonjokilaakson Facebook-sivuja seuraa jo yli 2200 jokilaakson asioista kiinnostunutta. Tallenna yhteystietoihisi p. Kouvola on Kaustisen raviradan pari koko tämän vuoden ajan ja vastaavia Magic Monday-raveja Toto65kierroksilla järjestetään 1.1. Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho -9 -8 -7 -7 -5 -6 -5 -0 +0 +0 +1 +1 +1 +1 +1 +0 +1 +1 +1 +0 +2 +0 +1 +0 +1 +0 +1 +1. Toiminnanjohtaja Petri Kivelä kertoo, että kompaktimman illan tapahtumat keskitetään ravintola Setolokkaan. Perhonjokilaakso Vuosiluku 1918 on syöpynyt monen suomalaisen mieleen ehkä vahvemmin kuin vuosiluku 1917. Sellaisia, jotka eivät ole raveissa käyneet, toivoo Kivelä. –?Tämän tapahtuman haasteena on aikataulussa pysyminen, eli lähdöt ovat autolähtöjä eikä hevosia päästetä varikolle, kertoo raviseuran puheenjohtaja Jouni Koskinen. Juhlavuoden käynnistää heti uudenvuodenpäivänä illalla ravit ja kuntalaisten kahvitus. Perhonjokilaaksossa yhteiskunnalliset olot olivat sikäli rauhalliset, että ei ollut suuria luokkaeroja; suurin osa ihmisistä oli köyhiä. Huom! Lehteen soveltuvia kuvia ei tätä kautta voi lähettää
–?Tapahtumat ovat monenlaista, eivätkä yksistään raveja tai kulttuuria. • Isännänviirin sanoma on, että isäntäväki on paikalla viirin ollessa nostettuna. Viirin käyttö on myös vapaampaa kuin Suomen lipun. /perhonjokilaakso Toimituksen sähköposti: toimitus@perhonjokilaakso.. –?Vetelissä luotetaan tulevan maakunnan kykyyn sote-palveluiden järjestäjänä, sanoo Jyrkkä. Koskinen uskoo, että ravit toteuttavat osaltaan yhteisöllisyyden teemaa, sillä yhtä ravitapahtumaa tekee vuorollaan eri yhdistyksiä ja talkoolaisia. Viirin ulkonäköä ei säädellä laissa. Jos siis tuntuu, että tilaisuus tai aika ei ole sopiva Suomen lipulle, voi salkoon vetäistä kunnan viirin. Juhlavuoden tapahtumia on ideoitu juhlatoimikunnan lisäksi kahdessa kuntalaisfoorumissa. Tämän lisäksi nelimetrisessä viirissä on myös Kaustisen vaakuna. Puhelin: päätoimittaja Mauri Aho 020 750 4671 toimittaja Sanni Aho 040 120 9369 T ä s s ä le h d e s s ä Perholaislähtöinen Joni Kivelä nostaa ennätyksiä SIVU 15 Vetelissä lukionsa käyneet nuoret kertoivat urasuunnitelmistaan 3 Perhonjokilaakso . – Koska ilotulitteiden lainmukaisen käytön valvonta on vaikeaa, esitämme, että rakettien myynti yksityisihmisille kielletään kokonaan ja vain kunnilla ja valtiolla olisi jatkossa oikeus järjestää uudenvuoden ilotulitusnäytöksiä tarkkaan määriteltyinä aikoina ja rajatuilla paikoilla, sanoo puheenjohtaja Hannele Luukkainen. –?Esimerkiksi viimeksi iltaraveissa meillä oli kuutisenkymmentä toimijaa, joista kymmenen oli pakollisia palkollisia, kuten tuomareita, kertoo Kivelä. Kuntaviirin värit ovat miesten puvun liivistä ja siten samat kuin Kaustisen kunnan logossa. 29.12.2017 Pikkukeskosena syntynyt Eliel täyttää vuoden SIVUT 8-9 set televisiot. Yksityiset sote-yritykset kiinnostuneita kiinteistöistä. –?Kyseessä on ollut vain molemmipuolista tilanteen kartoitusta, kertoo kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä. Kuntalaisia koonneista kalaaseista järjestäjät kuulivat jälkikäteen palautetta, että tilaisuudessa joku kuuli ensimmäisen kerran barokkimusiikkia. Kuntalaisilta tulleiden ideoiden johdosta Kaustisella suunniteltiin oma kuntaviiri salkoon nostettaviksi. SANNI AHO an salkoon isen juhlavuoden Isännänviiriä voi käyttää yölläkin • Isännänviirinä voidaan käyttää suku, kaupunki-, maakuntatai siniristiviiriä. Juhlatoimikunnan puheenjohtaja Kai-Eerik Känsälä haluaa juhlavuoden innostavan kaustislaisia käymään erilaisissa tapahtumissa. Yksityiset palvelut kuitenkin kiinnostavat. Uutiset Halsuan, Kaustisen, Perhon, Ullavan ja Vetelin paikallisuutiset jo vuodesta 1970. • Oikean pituinen viiri on noin puolet lippusalon pituudesta. Myös Perhoon on soiteltu ja kunnanjohtaja Lauri Laajala on torpannut kyselyt. • Isännänviirillä voi liputtaa muulloin kuin liputuspäivinä eikä viiriä tarvitse laskea yöksi. HALSUA Aamuseitsemältä jouluaattona Halsualla Meriläisentiellä oli asuinrakennuksen savuhormissa pieni nokipalo. , etunimi.sukunimi@perhonjokilaakso.. Lähiaikoina tulee tarjolle myös kunnan omia juhlavuoden kehyksiä Facebookin profi ilikuviin ja ravien jälkeen järjestetään 150 vuotta täyttävän kunnan ja 40 vuotta täyttävän kamarimusiikkiviikon yhteiset iltamat. Itsenäisyyspäivän aattona järjestetty Kaustisen juhlakalaasi oli esimakua vuodesta. Rakennuspalo aattoaamuna Halsualla Meriläisentiellä SIVU 11 PERHONJOKILAAKSO Monet eläimet kokevat ilotulitteiden paukkeen, ujelluksen ja valonvälähdykset uhkaaviksi elementeiksi, jotka voivat ahdistaa niitä useita päiviä. Soite on tällä hetkellä vuokralla Tunkkarilla ja Harjukodilla toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella ja vuoden irtisanomisajalla. Uudenvuodenaattona koirat kannattaa ulkoiluttaa hyvissä ajoin ennen ilotulituksen alkua ja pitää sisätiloissa ilotulituksen ajan. www.kp24.. –?Ajateltiin, että kun meillä järjestetään erilaisia tilaisuuksia, niin värimaailma olisi kunnan, kertoo Känsälä. Suuremmilta vahingoilta vältyttiin, eikä palo levinnyt rakenteisiin. Eläinsuojeluyhdistys kieltäisi ilotulitteet yksityisiltä PERHONJOKILAAKSO Sanni Aho Yksityiset terveydenhoitoalan yritykset ovat osoittaneet kiinnostusta Vetelin ja Perhon sote-kiinteistöjä kohtaan. –?Yhteistyö voisi olla tässäkin rakentavin ja palvelut myös pienemmissä kunnissa turvaavin vaihtoehto, jota ei ainakaan suoralta kädeltä kannattaisi sulkea pois, sanoo Laajala. Meillähän on täällä lukemattomia eri toimijoita, muistuttaa Alpia ja pitää juhlavuoden tapahtumien järjestämistä myös uuden kuntalain mukaisena yhteisöjen osallisuuden lisääjänä. Tämän lisäksi Vetelissä sote-palveluita tuottavat yhdistykset Joke-kodissa ja Koivukulmassa. –?Täällähän järjestetään paljon tapahtumia, mutta tuntuu, että ne ovat kaikki muille. Jyrkkä kertoo, että kolme eri yritystä on ollut yhteydessä ja yhteistyötä tutkitaan, mutta yhteistyössä tulevan maakunnallisen järjestäjän kanssa. Viirin voi nostaa niin omakotitalon kuin kesämökin lippusalkoon. Perho siirtyi Soiteen vuosi sitten eikä Laajala näe palveluntarjoajan vaihtamista ajankohtaisena heillä. Kaustislaiset ovat eri piireissä ja kulttuuri vielä erikseen, sanoo Känsälä. Paikalla oli pelastuslaitoksen yksiköitä Halsualta ja Vetelistä. Kunnanjohtaja Arto Alpia näkee juhlatoimikunnan roolin vuoden järjestelyissä tapahtumien koordinoijana. n. • Keski-Pohjanmaan maakuntaviirissä on kolme sinistä raitaa ja kaksi valkoista raitaa. Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY kehottaa lemmikinomistajia varautumaan huolella vuodenvaihteeseen ja toivoo ilotulitteiden myyntiin rajoituksia. Perhossa Soite vuokraa pääosaa Jalmiinakodin kiinteistöstä, kotipalvelun tiloja viereisestä rivitalosta, Aamuruskoa, tukiasuntoloita, toimintakeskusta, terveyskeskusta ja muutamaa toimistotilaa kunnanvirastolta. –?Vetelissä on toimivat modernit ja hyväkuntoiset sote-kiinteistöt, joissa palveluja tuotetaan myös tulevaisuudessa, muistuttaa Jyrkkä
Suuret kiitokset kaikille teille, jotka teitte mahdolliseksi bingo-toiminnan vapaaehtoistyöllänne v. 040 1824 288. Testi mittaa PSA-arvoja tuhannesosien tarkkuudella. Heikki Seikkula väitteli lääketieteen tohtoriksi 15.12. Syke, toiminnallinen sali. Asunnot esteettömiä ja hyväkuntoisia. Koulutustaso jaoteltiin kolmen luokkaan: Peruskoulutus (<10 v koulutusta), toisen asteen koulutus (10?–?12 v) ja korkeampi koulutustaso (?13 v). Osallistuminen on maksutonta. Tämän jälkeen erot ryhmien välillä pienenivät. 2017. 4 29.12.2017 . Sydän Liitto ja Suomen Latu on tehnyt yhteistyösopimuksen vuodelle 2018, jonka Perhonjokilaakson Sydänyhdistys ja Perhonjokilaakson Retkeilijät toteuttaa yhdessä ensimmäisen kerran Halsualla Venetjärven kodalla su 7.1. 040 7650840 tai sähköposti anu-riikka.sorvisto@ muistiyhdistys.fi Halsua-Kaustinen-Veteli Kehitysvammaisten tukiyhdistys toivottaa kaikille jäsenille ja jäsenperheille sekä yhteistyökumppaneille oikein hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta 2018. 040 7792 272. Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry:n kehittämishanke TOM-tietoa omaisille ja kehitysvammaisille henkilöille sekä heidän läheisilleen Vetelin valmennusryhmä kokoontuu kevään 2018 aikana 3 kertaa: ma 15.1.,ma 22.1. Hei olen Personal Traineri ja ravintovalmentaja Paula Koski. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kokkolan yhteislyseon lukiossa vuonna 2001. Turussa. Soita ja kysy lisää p. Väitöstutkimuksessa tutkittiin myös PSA-testausta radikaalin eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen. Ultrasensitiiviset PSA-arvot vaikuttavat luotettavilta, kun niitä mallinnetaan ja kahdentumisaikaa lasketaan uudella menetelmällä, väitöstutkimuksessa todetaan. Puheenjohtaja Markku Pannula p. Kuntosali ja FCF kunto-ohjelma asioissa ota yhteyttä Piia Pesolaan 040 1204045. Korkeammin koulutetuilla miehillä pienempi riski kuolla eturauhassyöpään Fakta • Prostata spesifi sen antigeenin (PSA) testaus yleistyi Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen. Muissa asioissa ota yhteyttä pj Antti Känsäkangas p. To 8.2. Paikallisessa eturauhassyövässä korkeammin koulutetuilla miehillä oli 24?% pienempi riski kuolla eturauhassyöpään kuin matalammin koulutetuilla pre-PSA-aikakaudella 1985–1994 ja 39?% pienempi riski kuolla eturauhassyöpään post-PSAaikakaudella 1995–2004. Perhonjokilaakson Sydänyhdistys Seniori-ikäisten sydänjumppa jatkuu tammikuussa 5.1. Ilmoittautuminen 12.1. PERHONJOKILAAKSO Lääketieteen lisensiaatti Heikki Seikkulan kirurgian alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin 15.12. Mukaan mahtuu 15hlö/kerta, ilmoittautumisjärjestyksessä. Ym. Lisätietoja kotisivuilta www.vitatiimi.fi sekä www.facebook.com/vitatiimi Vetelin Pulkkisen Nuorisoseura Bingo-toiminnan suunnittelupalaveri ke 3.1. Tämä tuokio on hauska ja saadaan haasteelliseksi sekä mielekkääksi ns. To 15.2. Kirjaston aukiolopäivä muuttuu vuoden alusta, avoinna aina keskiviikkoisin klo 17-20 8.1. Liikuntatuokiolla tehdään pari treenejä kaverin kanssa ja ideoita sinne kotiin vietäväksi. – Tällainen trendi on huolestuttava. Vaikuttaa siltä, että terveydenhuollon tasa-arvoisuus ei toteudu Suomessa syövän hoitotuloksissakaan. Tämän seurauksena eturauhassyövän ilmaantuvuus kasvoi Suomessa huomattavasti viime vuosikymmeninä. klo 12-13.30 Ajanhallinta teema, lyhyt alustus ajanhallinnasta. Ilmoittaudu/varaa paikkasi viimeistään ma 15.1., niille kerroille kun haluat osallistua. Vuosien 1985–1989 aikana Suomessa todettiin 6227 uutta eturauhassyöpää, kun vastaava lukumäärä vuosien 2005–2009 välillä oli 22?868 uutta diagnoosia.. klo 12-13.30 Perhe teema, lyhyt alustus teemasta. Nyt hän työskentelee Keski-Suomen keskussairaalassa kirurgian klinikassa osastonylilääkärinä. Lisää osoitteessa http://www.facebook. Jokainen aiheesta kiinnostunut on lämpimästi tervetullut mukaan. Turun yliopistossa. klo 12-13.30 Ryhmän valitsema teema, josta lyhyt alustus. Perhonjokilaakso Köyhäjoen Kyläyhdistys Mäntymajan vuokrauksesta vastaa Marjo Paavola p. Liikuntatuokiolla meillä on sitten mukavaa tekemistä, haastetaan itse itseämme ja saadaan viedä haasteellisuuden omalle tasolle ja siitä ehkä vähän vielä rajoja rikkoen. Olkaapa meihin yhteydessä kotiseutuasioissa. Halsua-Kaustinen-Veteli Kehitysvammaisten tukiyhdistys Yhdistyksen hallitus sekä varajäsenet, kokous Outilla ja Jounilla Köyhäjoella to 4.1.2018 klo 18. Yhdistyksen logolla varustettu palsta on maksullinen ja siinä yhdistys voi tulevasta toiminnastaan kertoa tarkemmin, mutta palstan luettavuus paranee, kun asia sanotaan lyhyesti. Onnea ja menestystä vuodelle 2018. Kaikenlaiseen matkantekoon liittyvä kirjoitustapahtumamme jatkuu. 020 750 4670. Netin kautta www.travel-fi .com, josta majoituspalveluihin-veteli-MTKveteli. Ryhmä toteutuu, mikäli osallistujia vähintään 5hlö/kerta. Palstoille tuleva aineisto torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 14 mennessä sähköpostilla konttori@perhonjokilaakso.. Valtaosa paikallisista eturauhassyövistä todetaan nykyään PSA-testauksen avulla. suvi.lempiala@mtk.fi , 040 9209863. Ilmoittautumiset 12.1. Kirjojamme on myynnissä kirjastossa, kunnassa ja St1:llä. Tutkimuksen mukaan korkeammin koulutetuilla miehillä on huomattavasti pienempi riski kuolla eturauhassyöpään, mikä kertoo siitä, että terveydenhuollon tasaarvoisuus ei tällä hetkellä toteudu syövän hoitotulosten osalta. Johtokuntamme kokoonpano ensi vuonna on seuraava: Sisko Erkkilä, Pekka Flink, Veli-Matti Kalliokoski, Tuula Kinnunen, Outi Leväniemi, Olavi Poikola, Tuula Poranen, Pekka Riihimäki, Mirja Siironen. 0400 921934. Väitöstutkimuksessa osoitettiin, että uusiutumista voidaan kumminkin arvioida jo paljon pienemmillä PSA-pitoisuuksilla. juhliin ja kokouksiin. Elinajan ennusteen arvioinnissa PSA-testaus muodostaa kuitenkin virhelähteen, koska se aikaistaa paikallisen eturauhassyövän diagnoosia useilla vuosilla verrattuna tilanteeseen, jossa testiä ei olisi käytössä. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on ollut vuodesta 2004 käytössä ns. 050 5377 844. – Tällöin elinajan odotetta tutkittaessa tulee kuva, että se olisi parantunut enemmän kuin se todellisuudessa on, vaikka itse asiassa onkin vain todettu paljon varhaisvaiheen syöpiä, joista useimpien ennuste on erittäin hyvä, päättelee Seikkula. Vetelin keskustassa yksiö 33m 2 275e ja kaksio 46 m 2 385e. Perhonjokilaakson Diabetesyhdistys Olemme facebookissa. Muista seurata ja tykätä MTK Kaustisen Facebook sivut. Tunkkarilla sekä Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa. Liikuntatuokio liittyy valitsemaanne aiheeseen. Valmennus on täysin maksuton eikä sido sinua mihinkään. ja 29.1.2018 klo 17-19 Hotelli Kampelissa. Vetelin Palvelukotiyhdistys Vuokrattavana tasokkaita kaksioita Räyringissä lähellä palveluja 47 m 2 392e ja marraskuun alusta myös saunallinen kaksio 50 m 2 417e. toimintaa. Kiitos kuluneesta vuodesta toimintaamme tukeneille, talkoolaisille ja kyliemme asukkaille. Heikki Seikkula on syntynyt 1982 ja viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Kaustisella. Hyvin pienten PSA-arvojen mittaus on oleellista vain miehillä, joiden eturauhanen on poistettu leikkauksella. ultrasensitiivisen PSA:n mittaus. Testin käyttöä ovat lisänneet myös laajat PSA-seulontatutkimukset. Yhdistykset Muistilistalla julkaistaan yhdistysten ja yhteisöjen toimintatietoja lyhyesti; mitä, missä ja milloin. klo 19 Pulkkisen-Haukilahden Nuorisoseurantalossa. – Vaikuttaa siltä, että jos ultrasensitiivinen PSA-arvo nousee toistuvasti yli arvon 0,03 ng/ml, se myös nousee jatkossa niin kauan, että biokemiallinen uusiutuma todetaan. Tuottajaillat jäsenille perheineen jatkuvat entiseen malliin aina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. klo 12-13.30 Tulevaisuus teema, lyhyt alustus tulevaisuudesta. Myötätuulta Tuottajalle-hanke pitää, järjestää teemojen alustukset, Paula hoitaa loput. Toki eturauhassyöpä on tautina sellainen, että tutkimuksessa on virhelähteitä, Heikki Seikkula toteaa. klo 13. 0400126114 tai Antti Tyynelä 0400 161 126. Vetelin Taidekartano 2 krs. Valmennukseen osallistuvilla tai heidän läheisillään ei tarvitse olla muistipulmia tai diagnosoitua muistisairautta. Tavallisesti eturauhassyövän biokemiallinen uusiutuminen todetaan leikkauksen jälkeen, kun PSA nousee toistuvasti yli arvon 0,2 ng/ml. Omat makkarat mukaan. mennessä Anu Sorvisto 040 7650 840. Selkeä ero on havaittavissa jo ennen PSA-testauksen alkua, mutta varsinkin PSA-testauksen alkuvuosina. Salillani tehdään tuttuja liikkeitä koko kehoa mukaan ottaen ja mielekkyys pohjautuu tähän tekemiseen. Huomio Perhonjokilaakson Kaustinen, Veteli, Halsua, Perho maatalousyrittäjät, nyt se alkaa. Tervetuloa hakemaan lukemista. klo 16-17 Tunkkarin koululla. Hän on työskennellyt mm. tai puh. Kaikki tervetulleita. To 25.1. ma 22.1. • PSA-testauksen käyttöönotto on mullistanut eturauhassyöpädiagnostiikan. Väitöstutkimuksessa tutkittiin eturauhassyöpäkuolleisuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä Suomessa ennen ja jälkeen PSA-testauksen yleistymistä. Sen sijaan levinneessä eturauhassyövässä ero korkeammin koulutettujen hyväksi oli entistä suurempi viime vuosina, todetaan väitöstutkimuksessa. Heikki Seikkula on opiskellut Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa sekä suorittanut lääketieteen erikoistumisopinnot Turun yliopistossa. Vertaistukihenkilöitä tarvitaan lisää vapaaehtoisia, koulutus on Tampereella 2.-3.2. com/koyhajoenkylayhdistys sekä koyhajoenkylayhdistys.eviljo.fi Kyläyhdistys ViTatiimi Vitatiimin kylätalo vuokrattavissa esim. Lisäksi matalammin koulutettujen kuolleisuus muihin sairauksiin oli selkeästi korkeampaa kuin korkeammin koulutetuilla, Heikki Seikkula toteaa. Kokoontumispaikkana Hotelli kampeli, Veteli. Joke-koti Muistivalmennus kehitysvammaisille ja heidän läheisilleen Vetelissä ma 15.1. Retkeilijäin lahjaksi saaneen kahvipannun vihkiäistapahtuman, tilaisuudessa kahvipannu saa mustan kylkensä ja vihkiytyy sillä tavalla yhdistyksen käyttöön ja samalla maistellaan miltä maistuu ja jotain pientä tarjolla. Koulutus on vapaaehtoisille täysin maksuton, on erittäin hauskaa ja rentoa yhdessäoloa. Myös levinneessä eturauhassyövässä ero korkeammin koulutettujen ja matalammin koulutettujen välillä oli selkeä, ja tuo ero oli nähtävissä myös viimeaikaisissa tuloksissa. Tällä tunnilla tehdään levytangolla, slampallolla, kuntopallolla sekä jumppapallolla erilaisia helppoja liikkeitä. alkaen. Kaustinen: Mtk:n toimintaan ja maatalouteen liittyvissä asioissa voi jäsen ottaa yhteyttä yhdistyksen pj Jani-Markus Paavolaan 040 555 5492 ja sihteeriin Toni Anttilaan 040 5289188. Toiminnallisella salillani tehdään koko kropan treeniä oman kunnon mukaan. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin ultrasensitiivisen PSA:n ennustearvoa osoittamaan eturauhassyövän uusiutumisen todennäköisyyttä radikaalin eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen. ja ma 29.1. Liikuntatuokiolla tehdään moninivel liikkeitä, jotka vahvistaa koko kehoa. Tervetuloa kaikki mukaan. To 1.2. MTK Hyvinvointiryhmä Perhonjokilaakso. Veteli: Manttaalimajan ja tuottajamajan vuokrauksesta vastaavat Kari Tyynelä p. – Matalammin koulutettujen suurempi kuolleisuus johtuu todennäköisesti eroavaisuuksista eturauhassyöpädiagnostiikassa ja -hoidossa. mennessä Anu Sorvisto projektikoordinaattori p. Väitöstutkimuksessa todettiin myös, että eturauhassyövän ennuste on Suomessa parantunut koko ajan viimeisten vuosikymmenten aikana. Liitännäishoitojen tarpeen arvioinnissa havainnon merkitys voi olla keskeinen, jotta miehet, jotka tarvitsevat myös sädehoitoa leikkaushoidon jälkeen, voidaan valita kaikkein optimaalisimmin, Seikkula sanoo. kisailun puitteessa. Näyttö tästä tosin on epäsuoraa, mutta yhteys näihin tekijöihin on hyvin oletettavaa. klo 17-19. Heidän PSA-arvonsa tulee tavallisella mittaustekniikalla olla nolla eli mittaamattomissa leikkauksen jälkeen. Kokkolanseudun Hengitysyhdistys Kokkolanseudun Hengitysyhdistys ry järjestää fysioterapeutin ohjaamaa happiliikuntaa Vetelin urheilutalon peilisalissa joka toinen ke klo 14.30-15.30. Perhon Kotiseutuyhdistys Perhon kotiseutuyhdistys toivottaa kaikille hyvää ja kotoista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2018. 044 0772 258. Yhteydenotot Ensio Kaustinen 040 5950 766 tai MarjaLeena Saukkosaari 0400 260 265. Jumpat jatkuu ensi vuonna, seuraa ilmoittelua. Molempiin ilmoittautumiset Teuvo Hyötylälle p
ERÄ! LEROY Sushilajitelma 6 kpl/170 g Tomaatti Suomi 2 99 RS (3,74/kg) FORSSAN Perunasalaatti 800 g Tikkuperuna 750 g 3 00 2 PS (2,00/kg) OLD EL PASO Vehnätortilla 326 g, medium MR.PANINI Paninit 235 g, yks. uusi vuosi 1 85 Snellman Kunnon nakkimakkarat 320-400 g (5,78-4,63/kg) Pohjanmaalta Hinnat voimassa 31.12.2017 asti. 29.12.2017 Kaikki hyvä on lähellä. 1,99 + pantit 0,80) 1 99 Kotimaista Sika-nautajauheliha 23 % 400 g (4,98/kg) 1 39 Rainbow Miniluumutomaattirasia 250 g (5,56/kg) 2 79 1 98 Rainbow Texmex vehnätortillat 320 g (4,34/kg) 1 39 1 15 Kotimaista Perunasalaatti 400 g (2,87/kg) Suomalainen tutut herkut hyvää ja herkullista uutta vuotta s-marketista. klo 10-21, Uudenvuodenpäivä ma 1.1.2018 klo 10-21 2 PS 2 KPL 3 KPL Arkisin 7–21 Lauantaisin 7–21 Sunnuntaisin Veteli, Perho 12–18 Kaustinen 10–21 Estrella Perunalastut 275 g (7,20/kg) Coca-Cola Zero Sugar 2 x 1,5 l, 3 l (0,66/l) (sis. 5 Perhonjokilaakso . 3,99/kpl (16,98/kg) 99 PKT (3,04/kg) 10 00 3 KPL (14,18/kg) 5 85 RS (34,41/kg) 2 99 KG K-Market Kaustinen Terveystie 1, 69600 Kaustinen | 06 860 5400 KAUSTINEN 1 00 2 KPL (2,17/kg) MYYMÄLÄSSÄMME PAISTETTU! Ranskalainen patonki 230 g ATRIA Kunnon arki kuoreton nakki 900 g 1 99 PKT (2,21/kg) Uudenvuoden aukiolot: Su 31.12. K-MARKETIN EVÄILLÄ KOHTI UUTTA VUOTTA! meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Tarjoukset voimassa to-su 28.-31.12.2017 ellei toisin mainita. Avoinna su 31.12. ja ma 1.1.: Veteli, Perho klo 12–18 | Kaustinen 10–21
lähetä kirjepostia Perhonjokilaakso, Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli tai . Kai sillä halutaan korostaa jonkinlaista kotiseutuylpeyttä, ettei unohda juuriaan. Tägää kuvasi #perhonjokilaakso julkiselta ig-tililtäsi, niin saatamme poimia otoksesi alle. Ei tuntunut uskottavalta, että yksittäinen työryhmä voisi päättää siitä, mitä maastamme ja meistä ulkomailla ajatellaan. Nähdään kyllä puita, mutta ei metsää. Keskustellessa uusien tuttavuuksien kanssa yksi ensimmäisiä kysymyksiä on se, mistä itse kukin on kotoisin. Jos nyt voisin, menisin tuolle mustiin 28-tuumaisiin MicMacceihin pukeutuvalle sekopäälle sanomaan, että kestä vielä hetki. Sanoisin, että olet hyvä niissä asioissa mitä teet. Kirjoittaja ja työryhmä muita 2000-luvulla aikuistuneita lukee nuoruuden sydänverellä kirjoitettuja päiväkirjojaan tammikuussa yleisölle. Sen tehtävänä oli luoda maallemme kansainvälinen, kiinnostava ja uskottava julkisuuskuva. Kaverit löysi elämänsä miehet ja unohti mut. Kun olen kertonut olevani Kaustiselta, on ollut jännä huomata, että likimain kaikille Kaustinen on tuttu. Koska minä kelpaan. Mutta ei se mopotyttö mitään olisi uskonut. Vahva brändi kuitenkin tuo mukanaan sitä syötävääkin, kun tapahtumat vetävät pelipaikoille ihmisiä muualta tuhlaamaan hiellä ansaitsemansa roposet kaustislaisissa liikkeissä. Perhonjokilaakso Poiminta Instagramista . Se tekisi ne samat virheet ja kirjoittaisi äidinkielentunnilla aineen sijaan saamiaan tekstiviestejä puhelimen muistista vihkoon ja numeroisi ne. Haluaisin kääntää saamani elämänohjeen teille kaustislaisille: Muistakaa misä te asutta! Antti Timonen Kirjoittaja on kaustislaissyntyinen näyttelijä, joka asuu Helsingissä. Mitenkään väheksymättä esimerkiksi muiden harrastusmuotojen arvoa olen sitä mieltä, että satsaukset kulttuuriin Kaustisella tulisi aina nähdä satsauksena paikkakunnan vahvan brändin ylläpitämiseen. Käskisin säästää kaljarahat ja ostamaan kunnon kameran, että oppisit kuvaamaan fi lmille. MIELIPIDE Lähetä lyhyt ja napakka tai vähän pitempi ja perustellumpi mielipide . Mä en halua enkä tarvi miestä, mä haluan mun ystävät takasin! Kaikki oli ennen paljon paremmin. sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. Ei välttämättä siten, että osaisi sen tarkasti sijoittaa kartalle puhumattakaan että olisi siellä käynyt. Onneksi nyt oikeasti muistaa vain ne riemut ja ilot. Tulee aikamoinen kaipuu lapsuuden kotikylään. soita 040 750 4671 tai . Matikanvihon raapustukset kertovat satunnaisista hetkistä, jolloin mielentila riippui seurasta. Perhonjokilaakson Twitter-tili: @perhonjokilaaks @susannakrisstiina Vaarilla ei oo saarta, mutta koti ihan mielettömässä paikassa! Mikä rauha ja kauneus täällä on. Lupauduin suin päin. En oikein tiiä, että pitäiskö mun vaan unohtaa nekin.” Näin kirjoitin matematiikanvihon takasivulle vuonna 2001. verkkosivujen kautta www.kp24.. #jylhä #kaustinen #mummola #talvimaisema #lapsuudenkoti #talvikylä #auringonlasku #winterday #sunset #childhoodvillage #amazingplace #winterview #littlevillage Viime kesänä Mauri Aho kysyi minulta festareiden pressihuoneessa josko haluaisin alkaa kirjoittaa kolumneja Perhonjokilaaksoon. Vahvaakaan brändiä ei voi syödä – eikä tässä tapauksessa edes juoda. Kannattaa välillä tietoisesti pistää kännykkä taskuun ja some kiinni! #aidostiläsnä #työkaverit. Muistakaa misä te asutta! ”Mulla ei oo enää ketään. Suomalaisille tuntuu olevan välttämätöntä paikallistaa uudet ihmiset. Pakottaisin edes hakemaan yliopistoon sekä myöhemmin lukemaan pääsykokeisiin ja olemaan miettimättä sitä, mitä muut tekevät tai sanovat. Eipä siitä työryhmästä olekaan sittemmin paljoa kuulunut. tai . /perhonjokilaakso . Vasta kun Maurin pikkutakin selkämys katosi juhlakansan väenpaljouteen, aloin epäillä kaiken tarkoituksenmukaisuutta. Työryhmä herätti sosiaalisessaja myös perinteisessä mediassa hilpeyttä. Perhiksen IG @perhonjokilaakso . Kaikki on unohtanu mut. Asetetaan vastakkain kulttuuripanostukset ja muut. Mahtavia keskusteluita. Sellainen on Kaustisen brändi. . Muutin pois Kaustiselta parikymmentä vuotta sitten. Muualta poimittua Tägää Perhis, kun törmäät viikon aikana tälle palstalle sopivaan tweettiin . Kohta pystyt ajattelemaan elämääsi viisi minuuttia pidemmälle, etkä enää määritä itseäsi sen perusteella, kenen kanssa viikonloppujasi vietät. Oman otantani mukaan ihmisillä on Kaustisesta positiivinen, kulttuurimyönteinen ja vahvan omaleimainen mielikuva. Kyseisen tuotantokauden tekstit olivat ajoittain varsin synkkiä, mutta toisinaan silkkaa iloa. Liikutusperunoita 6 29.12.2017 . Vanhemmat eivät tajunneet, ystävät olivat elämässä tärkeintä ja arki oli yhtä ihastumista tai sydänsurua. Äitini ja sisarukseni perheineen asuvat edelleen Kaustisella ja vahva lapsuuden ja nuoruuden kaveripiiri tanhuhommista kokoontuu aina kesällä festareille. ”Eikös siellä ole ne isot viulufestivaalit?” Joitakin vuosia sitten Suomelle perustettiin maabrändityöryhmä. On mielenkiintoista seurata kotiseudun tapahtumia lehden kirjoitusten ja varsinkin mielipidepalstan välityksellä. Parhaatkaan työryhmät eivät pysty luomaan sellaisia brändejä, jotka ovat syntyneet vuosien työn ja panostusten tuloksena. Siitä lähtien olen säännöllisesti saanut kuulla Kaustisella käydessäni erään elämänohjeen: ”Muista mist´oot kotosin”. Kaustislaista paikallista keskustelua seuratessa tuntuu aika ajoin, että tuon brändin arvoa ei paikallistasolla ihan ymmärretä. Kontaktini Kaustiseen on säilynyt vahvana. Mutta jonkinlainen muistijälki ihmisillä tuntuu olevan siitä, että Kaustinen on kulttuuripitäjä. Nuoruus löytyy matikanvihon takakannesta . Perhis minulle on tullut lyhyitä jaksoja lukuunottamatta aina kotiin kannettuna. Välillä tuntuu, että etäämpää on helpompi nähdä metsä puilta. Asian vierestä SANNI AHO @SirpaPuusaari Eilisellä pitkällä ajomatkalla työkavereiden kanssa pohdittu suomalaisen kansallisidentiteetin muutosta, peruskoulua, lasten kasvatusta ja kansansairauksia. Siksikin sitä kannattaa vaalia ja mahdollistaa kaustislaisen kulttuurin kukoistaminen tulevaisuudessakin. Mitä minulla olisi perhonjokilaaksolaiseen paikallislehteen kirjoitettavaa
Käy lisäämässä puita uuniin, pian sauna on lämmin ja pääsee saunomaan. Pata on täynnä vettä, puuastiassa kylmä vesi, jonka kantoi päivänvalolla. Sleyn ero kansankirkon naispappeuskäsityksestä syntyi Ylistaron vuosikokouksessa 1987. Lämmin kiitos Vetelin S-Marketille pienistä lahjoista senioriasukkaille! –?Vetelin kotihoito. Nyt tuli Perhoon oikeutta. Löytyykö ihmisiä, jotka korostaisivat yhdistäviä asioita erottavien sijaan ja palauttaisivat kadotetun yhteyden. Sahan omistajilla autoja ja miljoonaomistuksia. Erästä suuntausta nimitetään fundamentalismiksi eli puhdasoppisuudeksi. Rajat hänelle pitää silti kertoa ja valvoa niiden noudattamista. He jos ketkä tietävät, mikä johti Sleyn toimimaan kirkon suurta enemmistöä vastaan. Heidän työllään on sama siunaus kuin miehilläkin. Emme usko Jumalaan ja Jeesukseen järjellä, vaan lapsenkaltaisuudella. Hyvällä mielellä meni nukkumaan, aamulla heräsi ja avasi silmät vuoteen 2018. . – Omansa menettänyt . 040 120 9369. ARKISTOKUVA . Lukijan lyhyet Löydä lisää digilehdestä Perhonjokilaakson digilehdessä on aina jotain, mitä et paperilehdestä löydä. Viimeisin muutos on homoihin suhtautuminen. Saunan ovi avautuu hiljaa, eteeni ilmestyy harmaapartainen pikkutonttu. Ikkunalla palaa kynttilä, joka valaisee pimeää saunaa. Mikko Tunkkari Veteli Kristinuskon muuttuvat tulkinnat puhuttavat edelleen Tonttu tassuttelee hiljaa vanhalle hirsisaunalle, jonne polku menee kuusikon läpi, avaa saunan oven, joka narisee kylmyyttään, laittaa puut uuniin ja sytyttää tulen. Raamatun moneen kohtaan saamme sen sijaan suhtautua Lutherin tavoin. Historian harrastajat tietävät, että yksimieliseen tulkintaan tapahtumista päästään vasta sitten, kun kaikki niihin vaikuttaneet ovat kuolleet. Eihän täällä pitäisi olla muita kuin minä yksin. . Nainen saattaa tuntea kutsumusta sananjulistajaksi kuten mieskin. Voidaanko se saavuttaa uudelleen. Eero itse on syntynyt ja kasvanut 13 vuotta Luther-kirkon talossa, ja hän oli myöhemmin yhdistyksen opiskelijapappina. tai käy paikan päällä skannaamassa. Sitä ei pidä estää Paavalin lausuman perusteella. Asia on näin, koska Raamatussa lukee niin. Kiitos Valkoisen Purjeen koskettavasta konsertista Kaustisen kirkossa. Poistui hiljaa, sanoi menevänsä laittamaan vanhan vuoden ovet kiinni, eikä sinne pääse sen jälkeen kuin muistoissa. Maija Hohenthal Tontun uudenvuoden yö Näitä rokottamattomia ei saisi päästää rokotettujen joukkoon mm. Kahta pappia, piispa Eero Huovista ja Seppo Suokunnasta yhdistää evankelisen liikkeen perintö. Mutta mehän olemme yhdessä hyväksyneet monta muutosta Raamatun tulkintaan. Rikkaan sisältönsä takia sen tulkinnassa on tuhansia eroavaisuuksia. Tonttu istuu hetkeksi odottamaan ja kuulee saunasta liikettä. Istuu eteisen rappusille, odottelee saunan lämpiämistä. . Kynttilän liekki tuli valokehäksi ja sieltä ilmestyi pieni enkeli, joka toivotti rauhalista uutta vuotta ja häipyi pois. Hiljaisuus täyttää metsän, kuu valaisee saunan hurteista seinää. Ajatukset olivat vielä joulutouhuissa. SOINTU KETOLA . Yhä useampi ymmärtää sen perinnölliseksi ominaisuudeksi ja nyt varsinkin, kun USA:ssa on laajassa kaksostutkimuksissa löydetty siihen johtava kromosomi (Uusi Suomi 18.11.2017). Joulurauha eläimilläkin vielä tapaninakin on. Tuollainen elämys koetaan vain yhteishengen vaikutuksesta. Seppo Suokunnas, käytännöllisen teologian dosentti, oli pitkään Sleyn toiminnanjohtajana. Huovinen ja Suokunnas kantoivat huolta sen katoamisesta. Kiivailusta ja kirkon moittimisesta on tullut tavoiteltu harrastus.” Mielestäni Sleyn rivijäsenet ovat olleet esimerkillisiä diakoniaja lähetystyön puurtajia, joille yli satavuotias yhdistys on rakas. Ilon kyyneleet vierivät kaikkien poskille.” Juhoa pidettiin parhaimpiin kuuluvana puhujana niin valtiopäivillä kuin myöhemmin eduskunnassa. Tässä ollaan Kaustisen Shell-huoltoaseman mittarikentällä, mutta kenen autoa kuvassa tankataan ja mikähän mahtaa olla vuosi. Hyväksymme naisen uskonnon opettajaksi, vaikka senkin Paavali on kieltänyt. Jäljitys johtaa jopa ateistienkin parissa hyvin usein maailman luetuimpaan kirjaan, Raamattuun. Hänen ajamaansa huivipakkoa emme sen sijaan hyväksy. Eräs paikalla ollut ja arvostamani tuttava kertoi, että siellä käytettiin puolesta ja vastaan sellaisia puheenvuoroja, että häntä hävetti olla kristitty. Sen perustamisaikojen mielialaa kuvaa hyvin Juho Torpan muistelu seuratilaisuudesta 1800-luvun lopulta: ”Hetki oli niin vaikuttava ja mieliä liikuttava, että aivan kuin maa olisi allamme liikkunut, ja taivas laskeutunut yllemme. Tonttu ajattelee, että ”siellä on ilotulitus, onhan uudenvuoden yö”. Lähetä kuva osoitteella toimitus@ perhonjokilaakso.. Mielestäni pientä liikettä siihen suuntaan on jo. Tonttu alkaa saunomaan, heittää löylyt makeat, istuu lauteilla ja miettii. Rotarinteen laitamilla metsästäjä kauriilta hengen vei. Yksi tähti on erilainen, vilkkuu eri värejä ja on paljon muita suurempi. Lähetä viesti numeroon 173521. 29.12.2017 Lähetä lyhyt! Laita meille tekstari PERHIS (väli) LUKIJA viestisi. Kaunis Vetelin Kirkkotanhua , virtapaikat sulana. Osoitteesta www.perhonjokilaakso.fi löydät gallupit, kuva-galleriat ja viikon mittaan päivittyvää sisältöä. Perho tohkeissaan: jouluvaloissa keskustassa korjaamista ois. Siankinkku ja veripalttu (Vetelin perinneruoka!) maistuvat meille, vaikka ne ovat moneen kertaan kiellettyjä. kouluihin tai hoitopaikkoihin ollenkaan! Kommentti Keskipohjanmaan FB-sivuilla ruotsinkielisen Pohjanmaan terveyskapinaan ja rokotuskeskusteluun. Saunottuaan tonttu meni pieneen tupaansa. Totuudessa pysymistä on tulkittu niin ahtaasti, että rakkaus ja yhteys toisiin kristittyihin on unohdettu. Elisan, Soneran ja DNA:n liittymissä toimiva palvelu maksaa 0,60 €. Pöydällä odottivat herkut, joita hän nautti. Kiukaan välistä kuului pieni ääni: ”Olen saunatonttu, toivotan parempaa uutta vuotta.” Sitten se sipsuteli pois. Maksimipituus 160 merkkiä. Tällä viikolla digilehdessä: • Video Kaustisen kunnan isännänviiristä 7 Perhonjokilaakso . Kirjassa miehet pahoittelevat yhdistyksen nykytilaa. Eronneiden vihkiminen kielletään, mutta tuskin sitä kannatetaan enää muualla kuin muslimimaissa. Koulutukseen päästyään he ovat olleet miesten veroisia. Menneinä aikoina ei naisilla ollut työroolinsa takia edellytyksiä pappeuteen. Taivaankaari täyttyy tähdistä. ”Kuka olet ja mitä on asiaa”, tonttu kysyy. Vitsan säästäminen ei olekaan enää lapsen vihaamista vaan hänen rakastamistaan. Palaako kadonnut yhteys vasta sitten, kun kaikki äänestykseen osallistuneet ovat kuolleet. Saunan nurkalla on luminen iso kuusi. Sen todistavat työssään ne lukuisat naiset, joka kansankirkkomme on hyväksynyt virkoihinsa. Siitä kertoo Huovisen muistelmakirja Lähdön aika. Vanha kuva Löytyykö piirongista vanhaa kuvaa, jonka haluaisit julkaista lehdessä. En tarkoita nyt Vanhan Testamentin yksityiskohtaisia ruuan valmistussääntöjä, vaan Uuden Testamentin kieltoja ja käskyjä. Lukijan kuva. Tonttu heitti kiukaalle vettä, joka sihisi mukavasti. Tai pistä ajatusta WhatsApissa p. ”Kävin katsomassa, onko vanha vuosi jo saunottu”, pikkutonttu vastaa. Jänis loikkii kuusen alle piiloon. Huovisen isoisä oli liikkeen taloudenhoitaja, isä liikkeen matkapappi ja äiti evankelisen ylioppilasliiton aktiivi. Jouduttaisiko sovun löytymistä, jos miettisimme erästä Lutherin lausetta (Sanansaattaja 14.12.2017): ”Sellaista vanhurskautta (Jumalalle kelvollisuutta) synnyttävät yhteiskunnalliset ja kirkolliset lait jumalanpalvelusmenoissa, sellaista saa aikaan järjen ääni ja ihmisviisaus.” Ajatuksia herättävä lause tähän verrattuna: ”Järki on otettava vangiksi Raamattua lukiessa.” Mistä mielipiteemme ovat peräisin. ”Evankelisten kriisi on siinä, että muutamat papit ja pappissuvut ovat ajaneet kansanliikkeen sivuraiteelle tai peräti umpikujaan
Vaihtamaan minikokoista vaippaa ja tekemään aamupesuja. –?Kysyin, että ehtiikö isä mukaan, niin minulle vastattiin että jos hän ehtii tänne ajaa. –?Käynnillä lääkäri huomasi, että Elielillä oli tuskaiset olot ja nyt olisi lähdettävä Ouluun, kertoo Tarja. • Keskosina syntyneet painavat keskimäärin 1234 grammaa • Vuosina 2011-2013 Suomeen syntyi 1659 keskosvauvaa Lähteet: THL ja ”Keskosen hoito ja kehitys” Vanhemmat olivat mukana mahdollisimman pian hoitamassa. Ja vaikka Eliel syntyi elossa, ei mikään ollut varmaa. Viikon ikäisenä Elieliä sai jo kenguruhoitoon ja molemmat vanhemmat istuivat tuntikausia lepotuolissa Elielin kanssa ihokosketuksessa. Poika kytkettiin mittareihin ja letkuihin, jotka ylläpitivät pientä elämää. Syliin häntä ei vielä silloin saanut. Se oli tosi ihanaa ja kyllä siinä mielellään olikin. TARJA JA TANELI PELTOLA Eliel hukkui alussa pienimpiinkin bodeihin. Hankittiin tuplarattaat ja Taneli suunnitteli jo auton vaihtoa suurempaan. Keskosten hoidossa suurin riski on infektioissa, mutta ennenaikaisina syntyneillä lapsilla voi olla myös ongelmia keuhkojen ja sydämen kanssa. Eliel sai aivoverenvuodon, jota seurattiin ja päätä kuvattiin usein. Eliel täyttää aivan kohta vuoden. Oulussa Tarja otettiin osastolle ja hän oli yötäpäivää sydänkäyrillä. Tällaiset kaksosraskaudet ovat identtisten odotusta riskittömämpiä ja seurantaa on hiukan harvemmin, mutta kuitenkin yksöisraskautta enemmän. Tarja ja Taneli Peltolan ko Isä on Elielille valtavan tärkeä. Taneli näki poikaa heti ja Tarja vietiin sängyllä lasta katsomaan seuraavana päivänä, sillä hän oli huonossa kunnossa eikä voinut istua. TARJA JA Taneli Peltola ehti mukaan Elielin syntymään. Tämä raja oli perheellä mielessä ja sinne saakka pääsystä oli haaveiltu. Pojille oli odotettiin pikkusisarusta syntyväksi huhtikuun alussa. –?Tilanteen piti olla rauhallinen. Sydämessä Elielillä oli sikiöiden verisuoni, ductus, mutta kesällä sekä pään magneettikuvat että sydämen ultra näyttivät hyviltä. Tarja ja Taneli Peltolalla on kaksi jo kouluikäistä poikaa. –?Jäin heti raskaan työn, supistusten ja surun vuoksi sairaslomalle ja siitä eteenpäin myös Elielin vointia ryhdyttiin tarkkailemaan kahden viikon välein, kertoo Tarja. Keskosia hoidetaan myös muissa yliopistollisissa sairaaloissa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Kuopiossa. Hänet laitettiin heti lämpökaappiin. 8 29.12.2017 . Alku Elielillä oli kuitenkin tavallista röykkyisempi. Tarjalle annettiin esimerkiksi kortisonia, joka kypsyttää vauvan keuhkoja. He ovat suuren riskin lapsia. Raskausviikkoja oli tuolloin takana 27 ja Kokkolassa syntyvät ovat ylittäneet vähintään viikon 32. –?Elielillä meni koko ajan hyvin, mutta emme voineet huokaista helpotuksesta. Tarja ja Taneli kertovat, että ensimmäiset päivät olivat Elielille kriittisimmät. Me toivoimme vain, että saisimme lapsen elossa syliin, kertoo Tarja. Taneli hyppäsi Kaustisella heti autoon ja lähti ajamaan kohti Oulua. TARJA JA TANELI PELTOLA. Toisen kaksosen aikainen kuolema järjesti arvoja uusiksi. Syntyessään Eliel painoi 610 grammaa ja pituutta oli 30 senttiä. Ilo oli suuri, kun syksyllä ultrassa kerrottiin, että tulossa olisi kaksospojat. Elielin napanuorassa oli blokki ja virtaukset olivat huonot. Silloin vain yritettiin viikkoja kerätä kasaan lisää. –?Tiedossa oli, että Eliel tulee syntymään aikaisemmin. Oulun yliopistollinen sairaala on erikoistunut keskosten hoitoon. Vanhempia kannustetaan ottamaan osaa oman vauvan hoitoon hyvin aikaisessa vaiheessa. Lääkäritkään eivät lupailleet mitään, kertoo Taneli. Kaksoset olivat erimunaiset, eli heillä oli kohdussa omat sikiöpussit ja istukat. Tilanteet, joissa vauvaa käsiteltiin, olivat rauhallisia. SANNI AHO Pienille keskosille tehohoitoa • Keskosiksi kutsutaan ennen raskausviikkoa 37 syntyneitä, eli Suomessa 5-6 prosenttia kaikista vastasyntyneistä • Alle kilon painoisia keskosia syntyy Suomessa vuosittain alle 200, eli noin 0,3 prosenttia kaikista syntyneistä • Hyvin ennenaikaiset syntyvät ennen raskausviikkoa 32 ja hyvin pienipainoiset pikkukeskoset painavat alle 1500 grammaa. Tarjalle tilattiin taksi Oulun yliopistolliseen sairaalaan ja Taneli lähti kotiin vanhempien poikien luokse. Perhonjokilaakso KAUSTINEN Sanni Aho Eliel Peltola on pieni, terhakas poikanen, joka jätti ryömimisen väliin ja siirtyi suoraan konttaamaan. • Pikkukeskosia syntyy Suomessa vuosittain noin 500. Elielin olo oli tuskaista ja huononi koko ajan. Isovanhemmat olivat suureksi avuksi isompien poikien kanssa, sillä äidin kotiutuessa osastolta, palasi isä töihin. Hän oli hengityskoneessa ja tehohoidossa. Joulu 2016 oli perheessä aivan tavallinen lapsiperheen joulu. –?Siellä tarkkailtiin vauvan sykettä ja ultrattiin monta kertaa päivässä. Tarjan kontrollikäynti Kokkolaan oli sovittu uudenvuoden aatonaatoksi ja Taneli lähti sinne mukaan. –?Sanonta ”sukupuolella ei ole väliä, kunhan lapsi on terve” ei sopinut meille. Rakenneultrassa raskausviikolla 21 kuitenkin huomattiin, että toisen pojan sydän ei lyö ja sikiö oli menehtynyt kohtuun. –?En voinut käsittää, kuinka pieni hän oli, kertoo Taneli. –?Eliel päästi pienen äänen, kuin kissanpennulla ja yritti itkeä, muistelee Taneli. päivän aamuna lääkärit päättivät tehdä Tarjalle kiireellisen sektion ja hän kärsi myös vakavasta raskausmyrkytyksestä. Tammikuun 2. Taneli oli paikalla ensihetkistä lähtien. Hän ehti suoraan leikkaussaliin ja oli paikalla, kun Eliel syntyi. Hymyilevä taapero ei liiemmin jännitä ulkopuolisia ja kun isä on kotona, löytyy Eliel hänen sylistään. Tarja majoittui usein alkuviikkoi610 gramm Tarja ja Taneli Peltolan kuopus syntyi vuosi sitten keskosena ja ensimmäiset kuukaudet Eliel sai hoitoa sairaaloissa Eliel Peltola vietti ensimmäistä joulua ja täyttää ensi viikolla vuoden. Hän ei saanut riittävästi ravinteita. Yksi takapakki Elielin voinnissa tuli ja häntä jouduttiin elvyttämään. Vaikka Eliel pääsi hengityskoneesta viikon jälkeen, olivat happiviikset antamassa lisähappea koko Oulussa olon ajan
Pienenä syntyneenä Eliel on edelleen pieni. –?Vanhemmat pojat eivät ole olleet ollenkaan näin minun perääni. Tanelin siskolle syntyi täysiaikainen tyttö vain kaksi viikkoa Elielin jälkeen ja kokoero on koko ajan ollut huomattava. Tarja on käynyt Elielin kanssa Kokkolassa lastenosastolla kahden kuukauden välein kontrollikäynneillä ja tulevaisuudessa käynnit harvenevat, mutta keskosten kehitystä seurataan silti tarkemmin. SANNI AHO A TANELI PELTOLA Vanhemmat saivat Elieliä kenguruhoitoon kun tämä oli viikon ikäinen. –?Olo on haikea. Ehkä johtuu siitä, että olin hänen kanssaan alusta lähtien, miettii Taneli. Sekä vanhempien että isoveljien olo oli ristiriitainen. Kortissa muutaman viikon vanhan Elielin jalanjälki. Keskosten kohdalla puhutaan kuitenkin korjatusta iästä, jolloin ikä lasketaan lasketun ajan mukaan, eli kehitysvaiheita vertaillessa voi Elielin iästä tiputtaa pois kolme kuukautta. –?Kun Eliel syntyi, en uskaltanut edes ajatella, että saadaan viettää hänen synttäreitään. Eliel on liikkeissään kuin isoveljensä Eelis ja lähti konttaamaan jo 10 kuukauden ikäisenä. Pitkän sairaalajakson päätteeksi ja hoitajien läsnäolon jälkeen tuntui siltä, että osaisiko vauvaa kotona hoitaakaan. Yhtäkkiä oli mennyt viikko ja kaikki oli ihan tavallista, että meillä on täällä vauveli, kertoo Tarja. Eliel pääsi kotiin vain pari päivää ennen varsinaista laskettua aikaa huhtikuun alussa ja Tarjan oli silloin aloitettava soseiden syöttämisen. –?Sitä vain teki mitä piti. Arkipäivisin hän laittaa isommat pojat kouluun ja sitten talo hiljenee. –?Tästä vauva-ajasta osaa nauttia eri tavalla. SANNI AHO. Pikkuveli vei vanhempia pois ja kaikki olivat huolissaan. Tämä kiitollinen tunne vetää nöyräksi, sanoo Tarja. Menehtynyt kaksosveli on mielessä ja surutyö on ollut vauva-arjessakin läsnä. On mahtava rikkaus, että on kaksonen ja kun katson Elieliä, ajattelen että millaistahan se olisi ollut, miettii Tarja. Samaan aikaan siellä oli osastolla toinen yhtä pienenä syntynyt vauva ja osastolla sai hyvin tietoa sekä sen hetken tilanteista että tulevaisuuden haasteista. Tarjan vanhempainvapaa on lopuillaan, mutta hän on Elielin kanssa kotona ainakin kesän yli. TARJA JA TANELI PELTOLA Lelut kiinnostavat Elieliä kovasti. Ennen kotiin pääsyä Eliel pääsi eroon nenä-mahaletkuista ja happituesta. Tarja ja Taneli kehuvat heidän saamaansa hoitoa ja Oulun muiden keskosvanhempien vertaistukea. –?Sitten arki vain vie. Keskosina syntyneille on raudansaannin ja ravinteiden turvaamiseksi aloitettava kiinteät soseet jo kolmen kuukauden iässä. olmas lapsi syntyi pikkukeskosena raskausviikolla 27. –?Oli tunne, että kaikki tehdään mitä voidaan. Siellä Eliel vietti vielä kuukauden keräämässä painoa ja Tarja kulki vauvan luona päivät. SANNI AHO Kilon ylittyminen oli merkkipaalu. SANNI AHO Eliel on touhukas taapero ja nousee jo tukea vasten ylös. Ulos päästiin Elielin ylitettyä kolme kiloa. man alku sin Ouluun hotelliin ollakseen lähellä Elieliä ja palasi loppuviikoiksi kotiin isompien poikien luokse. Kun Eliel oli kahden kuukauden ikäinen, oli painoa kertynyt kaksi kiloa ja hänet voitiin siirtää Kokkolaan vastasyntyneiden teho-osastolle. Elielin kaksoisveljestä olisi tullut Noel. Syytä Elielin raskauden komplikaatioihin ei löytynyt, mutta todennäköisesti syy oli kaksosuudessa. Myös lähtö steriilistä sairaalasta jännitti, sillä infektioita oli edelleen varottava. Tulevaisuudessa keskosuus saattaa näkyä taaperoiässä puheen kehittymisessä ja esikouluiässä oppimisessa. Siksi odotamme tuota tammikuun alun juhlapäivää kovasti. Aika oli todella stressaavaa, sillä ajatukset olivat Oulussa kun olin Kaustisella, sanoo Tarja. Hän painaa hieman alle seitsemän kiloa ja on 68 senttiä pitkä. Perheessä on kaksosia sekä Tarjan että Tanelin puolella. Tarja Peltola on nauttinut ajasta kotona vauvan kanssa. Kun isä on kotona viikonloppuisin, on Eliel lähinnä hänen sylissään ja isä on tärkeä. Juhlan tuntua vauva-arjessa oli, kun Tarja pääsi Elielin kanssa vaunulenkille. –?Oli todella kummallista syöttää sosetta niin pienelle. Kun perhe on kokemuksistaan puhunut, on vastaavia tilanteita löytynyt lähialueeltakin. –?Molemmat pojista potkivat hirveästi, eikä huolta pitänyt olla, sanoo Tarja. Eliel on kuitenkin aina ollut todella hyvä syömään. Viikonloppuna Tarja ja Taneli saattoivat käydä Oulussa yhdessä, mutta isoveljet eivät pikkuveljeään päässeet katsomaan infektioriskin vuoksi. –?Kaikkiin tilanteisiin oli tarjolla paras spesialisti. Nyt perhe elää rauhallista vauvaperheen arkea Elielin ehdoilla. Tarjan aikaisemmat raskaudet olivat sujuneet hyvin. Kun on tuon nähnyt, ei jurputa enää veroista, toteaa Taneli. Kaksosraskaus on riskiraskaus, mutta kohtukuolema ja keskosuus olivat perheelle täysi yllätys. Saan keskittyä tähän ja tietää, että aika menee äkkiä ohi
Ravivihjeet. Keilaksen kuntokäyrä osoittaa vahvasti ylöspäin. soita tai laita viesti (myös Whatsapp) p. Iikka Nurmosen ajokki on saanut Kaustisen kunta 150 vuotta -lähdössä mainion lähtöpaikan, ykkösradan, jonka turvin sillä on mahdollisuus hallita lähtöä alusta loppuun. Ja lisäksi on Soidinkallion reitit ja Lovelampi. –?Täällä Halsualla näin muuten tietää väkensä hyvin. Toto65-kieroksen kohteet 1, 3 ja 5 ovat Kaustisen ravien lähdöt 4, 5, 6. Jouluna Piia oli töissä ja muun ajan hän lähinnä nukkui orastavaa fl unssaa pois. Mr Money Maker tekee tasaisen varmaa työtä, ja on taas yksi totoon pystyvistä. Nimestään hän tietää sen, että äitinsä oli jo aikoja sitten päättänyt antaa tyttärelleen nimeksi Piia Susannan ja näin myös kävi. Tammi-maaliskuussa ja loka-joulukuussa jokaisena maanantaina ajetaan kahden raviradan lähdöistä koostuva Toto65-kierros. Täälläkin asuu paljon virolaisia ja vietnamilaisia työntekijöitä, joille joulu ei ole mikään juttu, vaan tavallinen arkipäivä. Tämän jälkeen starttaavat Toto65-kohteet, joita ajetaan vuorotellen Kaustisella ja Kouvolassa. SANNI AHO Piia Salo antaa kaupalla kukanhoitovinkkejä kyselijöille ja omaan kotiin kulkeutuvat sesonkikukat KAUSTINEN Keijo Maliniemi Uusi ravivuosi tuo mukanaan vauhdikkaan pelielämyksen maanantai-iltoihin. Viides kohde on rivin haastavin, ja siihen rastataan seitsemän hevosta Earthquakerin ja Lassic Pointin johdolla. He käyvät kesäisin tanssilavoilla, mutta eivät tanssimassa, vaan musiikkia kuuntelemassa. Oulun kovassa T76-sarjassa ruuna jäi kaksi kierrosta ennen maalia johtavan rinnalle ja oli siitä rehti kolmas. 10 29.12.2017 . –?Täällä meillä on tutut rinkulat, joita yleensä kierretään. –?Kyllä monella jonkunlainen tarve kaupalle on olemassa. Yhdessä mennään, kun päästään, mutta siitä pidetään kiinni, että koira ulkoilee kahdesti päivässä. Timo Salmelan valmennettava sai viimeksi suojajuoksun kärjen takana ja spurttasi tilaa saatuaan niukkaan voittoon. . –?Yritin yksin ja jos esimerkiksi sesonkiaikaan palkkasin apua, niin se mitä viivan alle jäi, meni toisen palkkaan, kertoo Piia. Kaustisen osalta kilpailutapahtumat alkavat lähdön yksi startilla kello 18.15. Samu. Mukana kulkee myös Emppu-koira. Diesel Degato on avauskohteen niukka suosikki. Palaset loksahtelivat Tiarellan loppumisen aikoihin kohdilleen ja Piialla oli työpaikka valmiina Skaalalla. Ostokset kannetaan tarvittaessa autoon asti . Kohteet 2, 4, ja 6 ovat puolestaan Kouvolan ravien lähdöt 2, 3 ja 4. Olen ennemmin asiakaspalvelija, kuin yrittäjä. tai . 10 Wicasa Sioux, 7 J.A.Ninja IV 2 Earthquaker, 8 Lassic Point, 7 Next To Never, 1 Sunrise Racyree, 12 Bail Out Kemp, 6 Al’s Diva Tequila, 10 Rebel Rapid V 1 Ypäjä Hereiam VI 3 Radiance Broline, 5 Vasa Sund, 2 Global Spellbound, 8 Ripasco Classico, 6 Brown Recluce Vihjeet muihin Kaustisen lähtöihin: 1. Kerran kesässä Piia ja Matti matkaavat Kuusamoon, jossa merkittyjen reittien samoileminen on henkireikä. Tämä oli nyt toinen joulu, kun Halsualla kauppa oli avoinna läpi pyhien. Salo on työskennellyt kohta kymmenen vuotta kylän K-Marketissa. –?Tanssimaan lähden, jos joku hakee, mutta se onneton hakija katuu kyllä pyyntöään, kun en minä osaa, nauraa Piia. Ota yhteyttä! Outi Lindström 0406647020 HALSUA Sanni Aho Halsualla opiskeluaikoja lukuunottamatta asuneen Piia Salon mielestä kaikki mitä hän tarvitsee, on lähellä. Siellä hän kokeili pätkän ja samoin turkistarhalla ja totesi, että tehdastyö ei hänelle sovi. Kun kukkakauppa loppui, räjähti Piian kasvi-innostus kotona käsiin, mutta on nyt tasoittunut. Ensimmäinen Magic Monday nähdään uudenvuodenpäivänä, jolloin Toto65-kierroksen isäntinä ovat Kaustinen ja Kouvola. Työt, luonto ja hyvät lenkkimaastot. Se viedään läpi nopealla aikataululla, joten kierroksen kaikki kuusi lähtöä on ajettu läpi reilussa tunnissa. Siinä odotellaan Vihin Veijarin ja Keilaksen kaksinkamppailua. Salon mielestä kyläilevien ihmisten myötä joulun aikaan kaupassa on käynyt vieraampaa väkeä. 040 120 9369 / Sanni . Hyppy ruokakauppaan töihin oli helppoa. Toisinaan hän saattaa pyynnöstä tehdä jonkin asetelman ystävälle ja neuvoo kaupassa kysyviä kukkien kanssa. 5 Valtroks, 7 Koskelan Helemi, 10 Masun Vilke Ypäjä Hereiam voittopaikalla . Yhtä yllättäen Piia teki myös päätöksen Tiarellan lopettamisesta vuonna 2008. Radiance Broline on voittanut molemmat Suomen starttinsa ja on suosikki. Päätökseen vaikutti monta syytä: Halsuan pieni asiakaskunta ja iho-oireet. Yllätyksen etsijät huomioivat ensimmäisenä Ripasso Classicon. 5 Wauhti, 4 Huuger, 2 R.R. Perhonjokilaakso TÄNÄÄN Vinkkaa ensi viikon torstain nimipäiväsankaria haastatteluun TIITUS tai RUUT. –?Sitten kuulin, että kaupalta jäi joku pois ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tilalle. Pöydältä löytyy sesonkikukkaa ja viherkasveja. Lenkkikaveriksi hankittu koira on seuralainen myös arjessa ja usein Piia käy koiran kanssa aamulenkin, Matti iltapäivällä. sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.. Lahdessa ruuna kiersi puolimatkassa johtavan rinnalle ja jyräsi siitä varmaan voittoon. Piia teki päätöksen yrittäjäksi ryhtymisestä nopeasti. Se on tehnyt viime starteissaan hyviä lopetuksia, vaikkei ole voittoon asti yltänytkään. –?Täällähän periaatteessa samat ihmiset pyörii ja henkilökunta on tuttua, sanoo Piia. Illan T65-varmaksi valitaan Antti Ojanperän valmentama Ypäjä Hereiam. Limujen hyllyttely käy jumpasta ja puuhaa riittääkin erityisesti niinä päivinä, kun tavarakuorma tulee. Hänelle sopii vuorotyö ja kun taloudessa ei ole lapsia, eivät pyhätyötkään haittaa. Perfect Reverie on tehnyt Bodenin starteissaan hyvät esitykset ja kiertää huonosta lähtöpaikastaan huolimatta voittokamppailuun. kommentoi etsintäkuulutukseen Facebookissa Aurinko nousee ja laskee tänään: 10:17 14:43 Laitetaanko tähän sinun ilmoituksesi. Vihin Veijari painui Seinäjoella lähtösuoran päässä keulaan ja hallitsi siitä helposti maaliin saakka. Se rymisteli ensin 27,0-lopetuksessa kolmannesta parista ulkoa niukkaan voittoon ja kiri sitten 23-vauhdilla neljännestä parista ulkoa kakkoseksi. Kolmannessa kohteessa vahvimmilla ovat starttinopea Excalibur It, kovakirinen Haraldinho Zon ja viimeksi yllättänyt Raipe Kronos. Ei sitä tarvitse pyytääkään. On asiakkaita, joille kerätään ostokset valmiiksi noudettavaksi, kuin kauppakassipalvelussa konsanaan tai pakataan ja kannetaan ostoskassit autoon tai rollaattoriin saakka. Yrittäjäksi hän ajautui hieman vahingossa, kun puutarhurin opintojen kesätöiden aikaan puheltiin, että Halsuan kukkakauppias on lopettamassa. Salo oli pitkään yrittäjänä ja piti kukkakauppa Tiarellaa. Nimipäivähaastattelu: Piia Piia Salon mielestä täydet hyllyt näyttävät hyviltä. Lomalla Piia ja Matti suuntaavat mielellään reissuun ja yksikin yö poissa kotoa riittää. Saloa hymyilyttää, kun hän lukee uutisista, jossa kasvukeskuksissa saatua hyvää palvelua kehutaan. –?En ole yrittäjäluontoinen. Hänen mielestään heillä saa hyvää palvelua joka päivä. Päätöskohde selvitetään viidellä hevosella. Kolme ensimmäistä lähtöä ajetaan reippaalla tahdilla, minkä jälkeen seuraa pieni paussi. Kylmäveristen Hopeadivisioonakarsinta avaa Kouvolan kohteet. Toto65-vihjesysteemi I 1 Diesel Drgato, 11 Perfect Reverie, 4 Mr Money Maker II 9 Vihin Veijari, 4 Keilas III 4 Excalibur it, 5 Haraldinho Zon, 8 Raipe Kronos, 3 Hollywood Hills. –?On itsestään selvää, että autetaan. 2. 10 Rose’s Tara, 3 Birthday Cloud, 5 Starling Chick, 3
Vuonna 2013 lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Kaisa Lehtinen tiivisti keskustelun sanomalla, että ”kaikesta aikaisemmin opitusta on ollut hyötyä”. seitsemän vuotta. Matti Salmela kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2013 ja opiskelee nyt neljättä vuotta Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella. Vihtori Ruuska Meidän Viki Vikkelä täytti 28.12. Lukion jälkeen Kaisa kävi puuseppäkoulun, kun ei oikein muutakaan keksinyt tai ei muuallekaan päässyt. Lukiosta on ollut paljon hyötyä, sillä tutkinto on laaja-alainen. Teemu Lambacka Vetelin lukion viimeisen jatko-opintopäivän paneelissa pohdittiin lukio-opintojen merkitystä ”Kaikesta opitusta on ollut hyötyä” Sari Torppa ja Hannu Jyrkkä ovat Vetelin lukion entisiä oppilaita. VETELI Mauri Aho Lukio-opinnot antavat nuorelle yleissivistystä, mutta myös välineitä menestyä jatko-opinnoissa. –?Olin ehkä viisaimmillani ylioppilaskirjoitusten jälkeen huhtikuussa, kun kaikki kirjat piti tenttiä. Annika Riihimäki Kissat, koirat, ponit ja muut, pienet iloiset naurusuut, Annikalle onnea toivottaa. Heta täyttää kuusi vuotta 30.12. Kaisa Lehtinen kirjoitti ylioppilaaksi 2013 ja opiskelee nyt neljättä talvea rakennusarkkitehtuurin koulutusohjelmassa Oulun ammattikorkeakoulussa ja on opinnäytetyötä vaille valmis rakennusarkkitehti. Sari Torppa on 1970-luvun ylioppilas ja ehtinyt sen jälkeen tehdä monenlaista, ollut maatalon emäntänä, tehnyt kolme lasta, kouluttautunut laskentatoimen merkonomiksi, ollut töissä postissa, pankissa, koulussa, kunnassa ja Alkossa, suorittanut aikuisena saksankielisen tradenomilinjan, asunut vuoden Saksassa ja ollut nyt 14 vuotta Kasen yritysneuvojana. Erityisesti matematiikka ja kaikki kielet ovat olleet tärkeitä, vaikka juuri kielet olivat Hannu Jyrkälle kaikkein työläimpiä lukiossa. Viime viikon torstaina Vetelin lukion jatko-opintopäivän paneelissa kahdeksan lukion entistä oppilasta kertoi omista kokemuksistaan. Sisään hän pääsi arvosanojen ansiosta, pääsykokeet menivät pieleen, haastatteluilla oli suuri merkitys. Erityisesti mieltä lämmitti akateemisen ruotsin suorittaminen vaivatta, toiset hikoilivat kokeen kanssa tosissaan. Opiskelu oli ohjelmistotekniikkaa ja suunnittelua, mutta koodaria hänestä ei tullut. Jo lukioaikana tuli selväksi, että kemian opinnot jatkuvat joko Oulussa tai Jyväskylässä. Opiskelupaikka tuli ns. Juulia Sillanpää on kevään 2016 ylioppilas ja opiskelee nyt toista vuotta optometrian koulutusohjelmassa Oulun ammattikorkeakoulussa. kuusi vuotta täyttävää eskarilaista onnittelee kotiväki. Toki aste-eroja entisten oppilaiden ajatuksissa oli. Opiskelupaikka löytyi suoraan hakemuksen perusteella. Perhonjokilaakso . Lukiossa Juulia Sillanpää kiinnostui luonnontieteistä ja erityisesti alalla kiehtoo se, että pääsee tekemään myös käsillä jotain ja olemaa asiakkaiden kanssa tekemisissä. Vielä lukioaikana hänellä ei ollut selvää näkyä siitä, mihin aikoo, mutta vähitellen ajatus vahvistui; pienten lasten pariin. Lukio oli hyvä pohja, kun opintojen alussa käytiin läpi periaatteessa samoja asioita, jotka olivat tuttuja jo lukiosta. hakupisteillä eli todistuksen perusteella. Juulia Hotakainen on kevään 2016 ylioppilas ja opiskelee nyt Jyväskylän yliopistossa ensimmäistä vuotta lastentarhanopettajaksi. Rakasta ekaluokkalaista onnitellen ja Taivaan Isän siunausta ja varjelusta elämääsi toivotellen äiti, isi, Juho-Kusti, Otto ja Selina sekä muu suku. Haave insinöörin urasta oli vahva jo keskikoulussa, mutta suoraan hän ei teknilliseen opistoon päässyt, vasta ylioppilastutkinnon jälkeen opiskelupaikka löytyi. 11 29.12.2017 . Jo pienestä pitäen Teemu on tykännyt tietokoneista ja ohjelmistotekniikka kiinnostaa edelleen. Aleksi Tikkakoski on kevään 2015 ylioppilas, joka opiskelee Jyväskylän yliopistossa fysiikkaa nanotieteiden koulutusohjelmassa sekä sivuaineina kemiaa sekä soluja molekyylibiologiaa. Kielitaitoa oppi arvostamaan ulkomaan työkomennuksilla. Reipasta eskarilaista onnittelee äiti, isi ja Jimi. Lukioopinnot antoivat hyvän pohjan varsinkin fysiikan jatkoopinnoille. Kaikesta aikaisemmin opitusta on ollut hyötyä. Opiskelupaikan hän sai pääsykokeiden kautta, fysiikan ja matematiikan arvosanoista oli toki hyötyä. Kielet olivat lukiossa lempiaineita. Aleksi menestyi lukiossa hyvin, todistuksen keskiarvo oli yli yhdeksän ja myös ylioppilastutkinnon arvosanat sen mukaisia. Teemu Lambacka kirjoitti ylioppilaaksi 2016 ja aloitti Oulussa tietoja viestintäalan opinnot, mutta siirtyi tänä syksynä jatkamaan vastaavia opintoja Tampereen ammattikorkeakouluun. Ensin oli esivalinta, siitä edettiin soveltuvuuskokeisiin ja edelleen haastattelujen jälkeen aukeni opiskelupaikka. Astetta kokeneempia olivat paneelin kaksi muuta jäsentä, Vetelin kunnanjohtaja Hannu Jyrkkä, joka valmistui tietotekniikkainsinööriksi Oulun teknisestä oppilaitoksesta, oli töissä sen jälkeen Nokialla, Botnia Hightechilla ja Saskenilla, siirtyi sen jälkeen Innokas Medicalin palvelukseen ja on ollut nyt puolitoista vuotta töissä ihan eri alalla eli johtanut kuntaa. meidän vauhtihurmuri täyttää vuoden! Paljon onnea, pusuja ja haleja pikkuveikalle toivottaa: Lilia, Lola, äiti ja isi.. Eetu Harju Eetu täyttää 28.12. Matematiikkaa ja fysiikkaa on opinnoissa tullut eteen paljon ja ylipäätään työmäärä on ollut kasvamaan päin lukioon verrattuna. Vielä lukion jälkeen hänellä ei ollut tarkkaa tietoa omasta alasta, ”lääkiksen” ovet eivät avautuneet, mutta kiinnostus fysiikkaa kohtaan johdatti Jyväskylään. Aleksi Tikkakoski Matti Salmela Juulia Hotakainen Juulia Sillanpää Kaisa Lehtinen Sanni Korpiaho Synttärionnittelut 6-vuotiaalle kullannupulle 29.12. Opinnot ovat alkaneet kevyesti, esseiden kirjoittaminen sujuu varsin helposti lukiopohjalta, toisin on ammattikoulun kautta alalle aikovilla. Essi ja Jaakko Höykinpuro, Seinäjoki Heta Sillanpää Tyttö pieni hymysuu, päivänsankari, kukas muu. Opintojen ohella hän on töissä oppilaitoksessa. Käytännön työelämätaitojen opettelua on ainakin alkuvaiheessa ollut aika paljon. Liinus Alanko ”Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty, en meidän taloon lisää aikuisia halua” 1.1. Vieläkään hän ei ole varma, onko arkkitehtuuri hänelle oikea ala. Vauvauutisia Lasten palsta Poika: 1.12. vuoden! Iloista, rakasta vintiötä onnittelee äiti, isi, Tatu ja Leevi, sekä isovanhemmat. Sisäänpääsyssä ei juurikaan ylioppilastutkinnolla ollut merkitystä. 28.12
klo 19.00 Köyhäjoki / Mäntymaja, Mirja Teerikangas PERHO SOLMEILUA JA PUNONTAA (110417) Ke 10.1. Kirkkoherranvaalin ennakkoäänestys tapahtuu seurakunnan kirkkoherranvirastossa, Sahintie 3, maanantaista 29.01.2018 perjantaihin 02.02.2018, joka päivä klo 9 – 18. klo 11 14, Kivikankaan kylätalo, Kaisu Kuusjärvi LAVATANSSIKURSSI (110513) la 6.1. Yksityinen 20 € . Perhonjokilaakso 1. – 29.3. Kaustisella 12.12.2018 Keskusvaalilautakunta Kevätlukukaudella alkavat kurssit: KAUSTINEN MINDFULNESS-KURSSI (219803) to 1.2. Kaustisen kunta, keskusvaalilautakunta, PL 10, 69601 KAUSTINEN. Sekalaiset Rivi-ilmoitus . 050 4436 880, sähköpostitse annika.rauma@kaustinen.. klo 12.00 – 20.00. Kuvallinen ilmoitus: jätä 2 alinta riviä tyhjäksi. Myydään Perhon Oksakoskella n. Äänioikeutettu, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestystai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan ennakkoäänestysviikon aikana. – 4.4. www.venergia.. Soita ja tule katsomaan. Jos olet Y-tunnuksen omaava amma nharjoi aja, tulee silloin rekisteröityä ja jä ää ilmoitus yritysasiakkaana. Hänen tai valitsemansa henkilön on ilmoitettava kotiäänestyspyyntö vaalilautakunnalle kirjallisesti tai puhelimitse kirkkoherranvirastoon viimeistään 26.01.2018 ennen klo 16. lisät eivät koske verkon www.KP24. Palvelemme su 31.1. Uutena hallintoneuvostoon tulevat Mauno Soronen Haapavedeltä, Jukka Turunen Nivalasta ja Elina Itäniemi Lestijärveltä. Ilmoittautumiset joko netin kautta ( honjokilaakso) tai puhelimitse 050 5790 151/050 5790 163 Opiston toimisto on suljettu 22.12. Tavanomaisten aukioloaikojen lisäksi kirkkoherranvirasto on avoinna 26.01.2018 kello 16 saakka. – 24.2. *) Asiakasnro etukor sta: Hinta: . Perho 27.12.2017 Perhon seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Raimo Kytölä KOKKOLA KPO:n edustajisto valitsi kokouksessaan 16.11. Henkilö,paketti ja kuormaautojen Lasien vaihto, Korj, Katsastushuollot, Hitsaukset, sij.auto, työkonepleksit edullisesti. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Mikäli havaitsemme, e ä yritys on rekisteröitynyt ja jä änyt ilmoituksen yksityishenkilönä, laskutamme hinnan erotuksen laskutuslisineen. – 3.4. /rivit Kirkkotanhua 3 69700 Veteli RIVIILMOITUS: Kirjoita ilmoituksesi ruudukkoon, 1 kirjain tai merkki/ruutu. Kaustisen kamarimusiikkiyhdistys ry:n SYYSKOKOUS Ti 9.1. /rivit kau a jäte yjä ilmoituksia. klo 17.30, Kaustisen keskuskoulu / yläkoulu (kuvataide), Tiina Palola KEVENNETÄÄN KEVÄÄSEEN (810202) ma 15.1. Uudelle kolmivuotiskaudelle valittiin Markku Ahonpää Vaasasta, Anne Mäkelä Kokkolasta, Teijo Haapaniemi Reisjärveltä, Päivikki Saukko Vaasasta ja Johanna Mellin Haapavedeltä. uusia jäseniä hallintoneuvostoon erovuoroisten tilalle. viikkoa ennen kurssin alkamista. . – 19.3. – 26.3. Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n. Syksyllä alkaneilla kursseillakin on tilaa. klo 18.00, Perhon koulukeskus / atk-luokka, Riina Varila VETELI ALOITTELIJAN NEULEJA VIRKKAUSKURSSI (110421) ti 9.1. klo 18.30 ravintola Pelimannissa. P. klo 18.00 Köyhäjoki / Mäntymaja, Tiina Kivelä KÖYHÄJOEN NÄYTELMÄPIIRI (110201) ke 10.1. klo 19, Vetelin kirjasto, Eeva-Riitta Forsberg PULKKISEN KÄSITYÖILLAT (110416) ti 6.3. klo 12.00 – 15.00 ma 5.2. Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa asianajaja Anne Mäkelä Kokkolasta. P. klo 12.00 – 15.00 ma 22.1. 12 29.12.2017 . Tervetuloa! Hallitus PRESIDENTIN VAALIT 2018 Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28. klo 18.30, Järvelän koulu, Silva Sevola VALOKUVA ILMAISUN VÄLINEENÄ (999902) ti 23.1. • info@kampeli.. – 7.2. Olen kesto laaja *) , käytän ilmaisen rivi-ilmoitusetuni (max 2 kpl / vuosi) . Yritys 20 € (n. Myydään . – su 21.1. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys suoritetaan Kaustisen kunnanviraston kokoustiloissa. klo 18.00 Kaustisen koulukeskus / opetus-keittiö, Sanna Karppinen KAIKKI KÄYTTÖÖN (110432) To 18.1. – 22.2. klo 18.00, Möttösen koulu, Eeva-Riitta Fors-berg KIRJANSIDONTA (110419) Ke 7.3. 040 648 4040 www.kampeli.. Kotiäänestykseen ilmoittautuminen Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikalle ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. Hallituksen puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja Kim Biskop. Kirkkoherranviraston puhelinnumero on 040 7603 411. Kotiäänestyksen yhteydessä voi äänestää myös omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja. Ostetaan . – 6.2. – pe 19.1. Kolme uutta jäsentä KPO:n hallintoneuvostoon kertoo viikon menovinkit! Hotelli Kampeli Avoinna: ma-to 8-22, pe 8-24, la 11-02, su 12-18 Lehtisaarentie 28, Veteli p. Nimi: Lähiosoite: Pos nro: Pos toimipaikka: Puh. 0400 785 299. klo 12-20, ma 1.1. Henkilöllisyyden todistaminen Äänestäjä on vaalilain 57 §:n mukaan velvollinen esittämään vaalitoimitsijalle tai vaalitoimikunnalle selvityksen henkilöllisyydestään henkilötodistuksella, joita ovat esim. Em. 2–6 riviä, max 140 merkkiä) . – su 4.2. Vuokrataan . klo 18.00, Perhon keskuskoulu / tekstiilityönluokka, Eeva-Riitta Forsberg KLIPSUISTA KIERRÄTTÄEN KIVAA (110422) ke 7.3. Vaalipäivän äänestyspaikkana ovat Kaustisen kunnanviraston kokoustilat. Kirkkoherranvaali alkaa sunnuntaina 04.02.2018 kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen ja päättyy klo 18. klo 18, Pulkkisen-Haukilahden nuorisoseura, Eeva-Riitta Forsberg Uusille, alkaville kursseille ilmoittaudutaan etukäteen viim. Hallintoneuvoston päätöksen mukaan Osuuskauppa KPO:n hallituksessa jatkavat toimitusjohtaja Jarmo Ainali Kalajoelta, toimitusjohtaja Pasi Tuominen Mustasaaresta, toiminnanjohtaja Risto Pouttu Kannuksesta, toimitusjohtaja Maria Höglund Pedersörestä ja yrittäjä Mikael Österholm Vaasasta. HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! • LOUNAS • A´LA CARTE • MAJOITUS. klo 12-18. Markone Oy 040 9639532. ajokortti, passi, kuvallinen Kela-kortti tai erillinen Poliisiviranomaisen myöntämä henkilökortti. Mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestys: ke 31.1. tammikuuta 2018 klo 9 – 20 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2018 klo 9 – 20. Teks : . tai kirjallisesti os. Julkaisupäivä: _____ / _____ (Toistot: _____ / _____ , _____ / _____ ) Osasto: . Ennakkoäänestyspaikka on avoinna: ke 17.1. – 3.4. Osittain vasta remontoitu. MYYDÄÄN SEKALAISTA VUOKRATAAN Rivit toivottaa Hyvää Uutta Vuotta Hyvä on hiihtäjän hiihdellä Puusaaren ja Puukallion valaistulla ladulla aamutuimaan tammi-helmikuussa, kun tarjoamme valoa myös klo 6-9 väliselle ajalle. Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua viimeistään tiistaina 16.1.2018 ennen klo 16.00 puhelimitse keskusvaalilautakunnan sihteerille puh. – ti 23.1.201 klo 12.00 – 20.00. – pe 2.2. 040 6811 140. 100m² OK-talo isolla tontilla, myös muita rakennuksia. – ti 6.2. – 18.4. klo 12.00 – 18.00 la 20.1. Hyvää uutta vuotta 2018! Kuulutus vaalin toimittamisesta ja ennakkoäänestyksestä KUULUTUS Perhon seurakunnassa toimitetaan su 4.2.2018 kirkkoherranvaali. Kysy vapaita paikkoja. – 28.3. klo 12.00 – 18.00 la 3.2. – 2.1. klo 10 – 12.15, Oksakosken koulu / liikuntasali, Riitta Koukkari ja Kari Uusiportimo SENIORISURFFI – SÄHKÖISTEN PALVELUIDEN KÄYTTÖKURSSI (340101) ma 8.1. Kotiäänestykseen ilmoittautumislomakkeita on saatavana kirkkoherranvirastosta. Maalämpö. Kuvallinen: . Yritys 40 € (2–4 riviä, max 110 merkkiä) Huom! • Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 €. lk POSTIMERKKI Edullisin ilmoituksen jä ötapa: www.kp24.. Yksityinen 10 € . Vuokralle tarjotaan rivitalokaksio 49m² Möttösessä
13 Perhonjokilaakso . Juha Länsimäen ohjastama Siru Oskari oli illan toisen troikkalähdön paras. –?Aatsi oli ylilatautunut lämmityksessä, mutta tasaantui starttiin ja teki oikein hyvän juoksun. Lehden vastuu rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. alv 10?%) Täyspaketti (sis. Miikka Tenhusen ohjastama N.P. Sen jälkeen kaikki oli helppoa. Laskutus Annukka Ojala, Kokkola 020 750 4588 Päätoimittaja Mauri Aho 020 750 4671 Toimittaja Sanni Aho 040 120 9369 Myyntipäällikkö Outi Lindström 040 664 7020 Tilausmyynti Vuokko Riihimäki 020 750 4465 Parasta palvelua – lähelläsi! Yrittäjä, sarjailmoittelu on edullista ja tehokasta! Varaa paikkasdi: Outi Lindström, puh. Temetrius on kunnossa ja jaksaa mennä, mutta sen kilpailuhenki on niin valtava, että sillä ei pysty kaikki pojat ajamaan. Iikka Nurmosen ohjastama Captivate sooloili johtopaikalta helpon voiton ajalla 18,2/2610m. Seinäjokinen ohjasti neljä tyylikästä voittoa. SANNI AHO Temetrius matkalla tähtiin KAUSTINEN Keijo Maliniemi Niko Jokela oli Kaustisen ravikauden päätösravien herra ja hidalgo. Illan suurimmat ykkösrahat, 3000 euroa, maksettiin Nuorten sarjaa. Ravien päätöslähdössä saatiin odotettu voittaja. ISSN 0782-5676 Levikki (LT 2015) 6384 Toimitus toimitus@perhonjokilaakso.fi mauri.aho@perhonjokilaakso.fi sanni.aho@perhonjokilaakso.fi Konttori konttori@perhonjokilaakso.fi Ilmoitukset Ilmoitukset@perhonjokilaakso.fi outi.lindstrom@kpk.fi Katso ilmoitushinnat: https: //kp24.fi /mainosta kuolinilmoitukset ............ Lindy Poppins on ollut viime starteissaan kuin uudelleensyntynyt. Perhonjokilaakso ilmestyy torstaisin. Ruuna lähti 20 metrin takamatkalta, mutta pääsi neljänteen pariin ulos, mistä se lähti vauhdikkaaseen kiriinsä loppukaarteessa. 29.12.2017 Kirkkotanhua 3 • 69700 Veteli • puh. Juhani Inkisen valmentama Aatsi oli illan vakuuttavimpia voittajia. Sillä voi nyt ajaa kurvit täysillä, kun ennen piti edetä neljän pysähdyksen taktiikalla. Kärjen tuntumassa matkannut Tuomo Koivumäen tallin Global Treasure oli hyvä kakkonen. Loppusuoran ruuna kiri uskomattoman kovaa ja ehti kuin ehti ykköseksi, Reino Salmela kertasi lähdön tapahtumia. Ruuna kiersi viimeisen kaarteen neljättä rataa ilman vetoapua ja syöksyi maalisuoralla niukkaan mutta varmaan voittoon. Markku Hietasen ohjastama Temetrius pilasi tauoltapaluukisansa lähtölaukkaan, mutta selvitti nyt kriittiset alkumetrit ravilla ja eteni etusuoran alussa kuudenteen pariin ulos, mitä se liittyi hetkeä myöhemmin kolmannen radan jonoon. Jamir seurasi selvästi jääneenä toiseksi. yksityinen 20 € .............yritys 40 € Teksti-rivi-ilmoitus: .............. Timo Salmela piilotti valmentamansa Diesel Degaton toiseen pariin sisälle, mistä se pääsi päätöspuolikkaan alussa vapaille vesille ja tykitti kolmatta rataa niukkaan voittoon. Ilmoitusaineisto viimeistään tiistaina klo 12. Neljännestä ulkoparista kiriin iskenyt Senator Case oli hyvä kakkonen. 5,40 Hintoihin lisätään alv 24% Rivi-ilmoitukset Kuvallinen: ........................... Tuuliniemen Bella kesti keulasta toiseksi, ja Ekomani kierteli kahdelta takamatkalta kolmanneksi. Lehti ei vastaa julkaisemattoman tai virheellisen ilmoituksen mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta. 10,08 € / kk Digipaketti 12 kk 5,95 €/kk Tied. Niko Jokelan ilta Nikulassa. 1,10/pmm Laskutuslisä ............................. 020 750 4469 (ma-pe klo 8-16.30) Kustantaja Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj Toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaa Johtaja julkaisuliiketoiminta Alpo Ohtamaa Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Jakelupäivystys: Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta 0800-30101 arkisin kello 7.00-16.30 ja viikonloppuisin 9.00-11.30. Temetriuksen voitto yllätti useimmat pelaajat, muttei valmentaja Reino Salmelaa. 9,17 € / kk Peruspaketti (sis. 050 597 7957 HAMMASLÄÄKÄRIT Kaustintie 5, Kaustinen 044 2314 999 tai netti PLUSTERVEYS.FI 29.12.20174.1.2018 0500 364 622 040 7596 099 Kela-keskus 0100 85 444 PERHON TAKSIEN viikonloppuja yöpäivystys IKILIIKKU Perho KAUSTINEN Keijo Maliniemi Frans ja Joel Salmelan omistamaa Temetriusta ei pysäyttänyt torstaina mikään, ei takamatka eikä kolmannen – neljännen radan kiertely. Kun vauhti oli avauskierroksen lopussa maltillisimmillaan, kierrätti Raitala ajokkinsa kolmannesta parista ulkoa keulaan, mistä se nappasi varman voiton. 040 664 7020 outi.lindstrom@kpk.. Lovely Easy sai tehdä keulassa oman juoksunsa, mutta Timon hevonen kiri niin lujaa, että kaikki oli lopussa pelissä. lehti) 12 kk levikkialue 9,42 € / kk levikkialueen ulkop. Huomautukset on tehtävä viikon kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta. Henry Ala-Korven valmentama Umberto Croft peri kakkossijan Fade To Jamin laukattua johtavan takaa. Ensimmäisessä kaarteessa laukannut Tuikun Poju nousi väkevän juoksun jälkeen kolmanneksi. Santtu Raitalan mainio ajosuoristus pohjusti Raipe Kronoksen yllätysvoiton T4pelin päätöskohteessa. –?Lindy Poppins lähti itsestään lujaa, ja annoin sen mennä keulaan asti. Kumpikin ajokkini vaikuttaa kehityskelpoiselta menijältä, ja niiltä voi odottaa jatkossakin hyviä suorituksia, Niko Jokela summasi. –?Kaikki menikin lähdön osalta suunnitelmien mukaan, Temetrius pääsi Pakkasen hevosen takana ravilla liikkeelle, mutta kierros ennen maalia tuntui, että voittoon ei ole enää mitään mahdollisuutta, niin kaukana kärki meni. Kaikki oljenkorret jäivät käyttämättä, ja ruuna olisi pystynyt tarvittaessa paljon parempaankin, Niko Jokela myhäili. Ykkössija oli Jokelalle illan kolmas, sillä hän oli jo ehtinyt voittaa Eija Sorviston tallin Fenix Creekillä ja Lovely Easyllä. Fenix Creek otti omansa toisesta parista ulkoa ja Lovely Easy keulasta. Hevonen oli juuri karvattu ja harja leikattu siiliksi. –?Annan Markku Hietaselle tästä hommasta tosi suuren kiitoksen. lehti+digi) 12 kk levikkialue 8,25 € / kk levikkialueen ulkop. Se myllytti itsensä viimeisellä takasuoralla johtavan rinnalta keulaan ja taisteli loppuun asti tiukasti voitosta. Lämminveristen kovin voltti oli Susanne Laulumaan valmentaman Captivaten näytöstä. Tilaushinnat (hinnat sis. Suorat kovaa ja kurveissa vauhti pois, Niko Jokela summasi. Vastustaja toisensa jälkeen jäi taakse, kun Reino Salmelan valmentama ruuna liiteli ulkoratoja pitkin 1000 euron arvoiseen voittoon ajalla 32,1/2120m. Temetrius on Reino Salmelan valmennuksessa Halsualla. Viimeiset 1000 metriä se ravasi 29,6-vauhtia. Hinnat sisältävät voimassa olevan alv:n. –?Tiesin, että Temetrius on kunnossa ja pystyy menestymään, jos pysyy rauhallisena. Hietasen Markku sanoi ennen lähtöä, että jos päästään ravilla matkaan, niin voittajasta ei ole epäselvyyttä. –?Tiesin, että Luna De Paris on kova hevonen, mutta Fenix Creek sai nappijuoksun ja tuli siitä niukasti ohi. Lovely Easyn tietä tasoitti Timo Salmelan valmentaman Rose’s Taran epäonni. Se painui lähtösuoran päässä keulaan ja irtosi siitä 25,5-lopetuksessa ylivoimaiseen voittoon tuloksella 28,2/2100 m. Se lähti takamatkalta, mutta painui jo avauspuolikkaan jälkeen keulaan, mistä karkasi 12,0-vauhdilla omille teilleen. Täysosumista kaksi tuli Juhani Inkisen ja kaksi Eija Sorviston valmentamilla hevosilla. Liitotähti hallitsi lähtöä alusta loppuun ja pysäytti kellot aikaan 34,8/2100m. Veli-Erkki Paavola kannusti Valtroksin kolmanneksi. Se hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa hänniltä neljännelle radalle ja oli kirimässä voittotaistoon, mutta laukkasi vähän ennen maalia. 020 750 4670 Konttori avoinna ma-pe klo 8-16 Perustettu vuonna 1970. puh. Niko Jokelan neljäs voittaja, Lindy Poppins, tuli Aatsin tavoin Juhani Inkisen tallista. yksityinen 10 €...............yritys 20 € Valmistuslisä 5 € laskutuslisä 5,40 €, (ei koske verkon kautta jätettyjä ilmoituksia eikä kestotilaajan etuilmoituksia). Muina aikoina www.kp24.fi /palaute. Ensin mainittu sai parhaan vastuksen Henry Ala-Korven ohjastamalta Luna De Parisilta
klo 19.30 seurat ry:llä, Jarkko Sivula. Simo Kangas. Avun ovat usein antaneet, ja lähimmäinen nukkunut säryttä. Tervetuloa ja uudet ja entiset! Karhulahti PYHÄKOULUTYÖ Pyhäkouluopettajia pyydetään palauttamaan pyhäkoululistat tilastointia varten 2.1.2018 mennessä. Halsua JUMALANPALVELUKSET Su 31.12. PERHON SEURAKUNTA TOIVOTTAA Siunattua Uutta Vuotta kaikille perholaisille! Kustintie 2, Veteli La ruokajakelu ja Lähimmäisen kahvila Wanhassa Holvissa klo 10, Halsualla klo 11.30. klo 19-22 Oloilta Ullavan seuriksella. klo 10 kirkossa Loppiaisen messu, Parpala. Kaipaamaan jäivät lapset, lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Poranen e. Alaspää, kuoli jouluaattona 2017 palvelukeskus Harjukodilla. Nyyttärit! Ke klo 19.00 Sanan ja rukouksen ilta. NUORISOTYÖ Osallistutaan seurakunnan yhteisiin joulunajan tapahtumiin. klo 10 messu kirkossa, Lauri Huhtinen, Katja Louhula. Tikkakoski, Kentala-Polso, Kalliokoski. Lukijan runo. Perhonjokilaakso AURA KOSKINEN Kaustislainen Aura Elisabet Koskinen, o.s. Hän oli syntynyt 3.11.1935 Perhossa. Uuden vuoden vastaanottajaiset. Huom. Vuosien mittaan rikasta elämää koettu, vuodet iloa ja onnea antaneet. Onnea voittajille! Lämmin kiitos kaikille eri tavoin joulumyyjäisiin ja lähetysarpajaisiin osallistuneille! MUUT La 30.12. Ti rukousilta Aino & Veikko Kankaalla klo 19. Perhekuoro. Omaiset Arkinen työ on kuin leikkiä, kun on terveet kädet ja sormet. Klo 14 Isokylän kinkerit Eija Kellokoski-Karilla ja Jaakko Karilla. Su 7.1. klo 14.30 Jalmiinakodin ehtoollishartaus, Hannu Vapaavuori. SEURAKUNNAN VIIKKO Ke 27.12. KAISA PORANEN-KIVELÄ Perholainen Katri Anja (Kaisa) Poranen-Kivelä e. klo 10 Loppiaisen messu ja Kansanlähetyksen kirkkopyhä, Tuisku Winter, Juha Karhulahti, Aarre Polso, musiikkia Äijäkööri. Su 7.1. Su kokous rh:lla klo 11, Asko Pulkkinen. klo 12 Vapaaehtoisten palaveri Samuel-salissa. Hän oli syntynyt 18.12.1938 Värtsilässä. klo 18.30 Loppiaisseurat/lauluseurat ry:llä, Risto Göös. Jos sinulla on mahdollisuus lahjoittaa näitä, toimittaisitko ne kirkkoherranvirastoon tai lähetyssihteeri Arja Tuulikille (044 321 2214) ti 2.1.2018 mennessä. klo 13.30 Kannelman ehtoollishartaus, Juha Karhulahti, Aarre Polso. klo 12 Uudenvuodenpäivän messu, Jouko Heikkinen, Aarre Polso. Teuvo Isokangas. Lauletaan toivelauluja kauneimmat joululaulut-vihkosesta, säestys Janne Salmela, puhe Pirkko Vikman. Hän oli syntynyt 12.8.1925 Kaustisella. Hilkka-Miljetta Lehto Kivuton hetki . klo 10 messu kirkossa, Kytölä, Harri Siljala. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto suljettu 22.12.-1.1. Vainajat Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte äitimme MARTTA TUOMINIEMEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Seurakunta toivottaa valoisaa uutta vuotta kaikille! ”Minä olen maailman valkeus”, sanoi Jeesus. LÄHETYSTYÖ La 6.1. klo 11.30 Kansanlähetyksen lähetysseurat teemana: ”Ikuista idäntyötä” seurakuntatalolla, Tuisku Winter, Isto Pihkala, Juha Karhulahti, Aarre Polso, Äijäkööri. Hän oli syntynyt 5.5.1929 Perhossa. klo 10 jumalanpalvelus Kaustisen kirkossa. La 6.1. Su 31.12. Huomenna voisin perunoita kuoria, jos kipu vielä silloin armahtaa. klo 17 ja 18.30 seurat ry:llä, Ville Niemi-Korpi, Pekka Uljas. Ilmoittaudu (050 3147 348) niin saat ajo-ohjeet. Jos katsoisit näitä käyriä sormia, ja turvonneita kipeitä niveliä, ne kertoisivat kuitenkin tarinaa, hyvää elämää, ei harmia. Anttila nukkui pois 6.12.2017 Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Hämäläinen nukkui pois torstaina 21.12.2017 Keskipohjanmaan keskussairaalassa. klo 18.30 kauneimmat joululaulutyhteislaulutilaisuus Räyringin koululla. TI 2.1. klo 18.30 seurat ry:llä Aate Kalliokoski. Ke 10.1. ENNI RANTA Veteliläinen Enni Orvokki Ranta, o.s. Kaipaamaan jäivät puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Myös tuhansia a-nelosia on kirjoitettu, niskat, hartiat, kädet rasittuneet. Ma 1.1. klo 19 Uudenvuodenaaton messu Ullavan kirkossa. Hyvää ruokaa, valetaan tinat, saunotaan ja katsellaan ilotulituksia. Uudenvuoden valvojaiset Miimun äidin luona Tunkkarilla. Kaipaamaan jäivät Ritva, Antti ja Jonna, Johanna ja Tomi perheineen, veljen puoliso ja lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. klo 12 messu Isokylän koululla, Pertti Torppa, kanttori Riitta Kaariniemi, Sleyn Räyringin osaston kuoro. MARTTA HIETANIEMI Perholainen Martta Orvokki Hietaniemi o.s. La 6.1. RIPPIKOULUTYÖ Loppiaisena, la 6.1. Lähimpinä kaipaamaan jäivät lapset ja lastenlapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. Mietin sitä jälleen eräänä yönä, kun poltti tuskaisesti nivelet. SU 31.12. klo 13 Hartaus Tunkkarin sairaalassa Harju. MA 1.1. Su 7.1. SEURAKUNNAN VIIKKO Ti 2.1. klo 13 seurat seurakuntatalolla, Veikko Humalajoki, Pasi Kanniainen. Kovilla ovat raukat joskus olleet, vaikka liike onkin lääkettä. LÄHETYSTYÖ Aunuksessa Vitelen seurakunnassa tarvitaan villasukkia. klo 14 Vetelin Poikakuoron konsertti Kaustisen kirkossa, joht. klo 17 Aamuruskon hartaus, Karhulahti. Vuoden 2018 rippikoululaiset osallistuvat. Su 7.1. Lapset perheineen Seurakunnat Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte MARIA TUULIKKI NYKÄSEN muistoa ja otitte osaa suruumme. Kaustinen ja Ullava JUMALANPALVELUKSET SU 31.12. Kaipaamaan jäivät puoliso, lapset ja lastenlapset perheineen, sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. 14 29.12.2017 . Ma 1.1.2018 klo 10 Uudenvuodenpäivän sanajumalanpalvelus kirkossa, Kytölä, Jarkko Sivula. kirkossa ei messua! La 6.1. SEURAKUNNAN VIIKKO Ma 1.1. klo 10 kirkossa jumalanpalvelus, Parpala, kanttori Jaana Niininen. Kiitos myös Kannelman ja Kokkolan tk:n osaston 1 henkilökunnalle äidin hyvästä hoidosta. Lähetysarpajaisten voittoluettelo: Matto: Enni Lindholm, Sanni Ketola, Tuotekori: Tyyne Kinnunen, Kattila: Anna-Liisa Kellokoski, Koristelintu: Markku Sahipakka, Ohut villapaita: Raija Honkonen, 7-haarainen kynttelikkö: Merja Flink, Kultakeramiikan teekuppeja: Kalle Rannila, Kiharrin: Timo Haka, Lamppu: Seija Peltonen, Kassi: Leena Möttönen, Pussilakanasetti: Ulla Kivelä, Pyyhkeitä: Pirjo Varvikko, Pitsiliina: Tapio Salmela, Kynttilälyhty: Sisko Flink, Kreppirauta: Outi Rauma, Maljakko: Aila Ylönen, Käsinmaalattu tuikkuastia: Jonna Hotakainen, Aluslakanapari: Ida Hallenberg, Nikolas Ovaskainen, Patakinnaspari: Väinö Hietaniemi, Taulu: Marko Varvikko, Joonatan Lassila, Helmi Maria Anttila, Villasukat: Anu Jukantupa, Antti Linna, Maija Möttönen, Enni Lindholm, Puinen leikkuulauta: Seppo Ahvenkoski, Torkkupeitto: Henna-Riikka Haka, Kahvia 1½ kg: Antti Hietaniemi, Kahvikuppipari: Veeti Anttila, Lämpömittari ja avaimenperä: Tenho Korpiaho, Lämpömittari ja kynttilä: Jorma Isomöttönen, Pehmolelu: Yrjö Alanko, Patalappupari: Leevi Mäkelä, Ida Saariaho, Kananmunasetti: Sari Vähämöttönen, Hiustuote: Liisa Puoliväli, Hiusja vartalotuote: Ritva Koski, Kahvia 1kg: Esko Kivelä, Lasten villasukat: Pekka Poranen, Lasten lapaset: Seppo Kuusjärvi, Juustohöylä ja -veitsi: Ville Kinnunen, Tuikkukynttilöitä ja patalappu: Sisko Flink, Lasinen tuikkuastiapari ja kynttilöitä: Paula Flink, Lautasliinoja ja kynttilä: Eeva Taipale, Patakinnas ja lappu: Viljo Harsunen, Johanna Kivelä, Pyyhe: Moona Anttila, Hygieniatuotteita: Neea Korkeaniemi, Värityskirja ja värit: Marita Puronhaara, Kangaskori: Pirkko Viisteensaari, Puisia enkeliaiheisia ajatelma-alusia: August Tuomivaara, Kynttilöitä: UllaMaija Kellokoski, Kahvia ½ kg: Jouko Koivukoski, Piparkakkuja: Seija Taivassalo, Suklaarasia: Laura Ventilä, Viljami Kellokoski, Teemu Saulamaa. Jumalanpalveluksen jälkeen keittolounas ja ripari-info seurakuntakeskuksessa rippikoululaisille ja vanhemmille. Ma 1.1. klo 19 kirkossa uudenvuodenaaton jumalanpalvelus, Lauri Huhtinen, kanttori Riitta Kaariniemi, laulua Tomi Storbacka. Juha Järvelä ja Christopher Taylor. Ma 1.1. H E L L U N T A I S E U R A K U N T A K A U S T I N E N Su klo 11.00 Päivätilaisuus. klo 23 Sanajumalanpalvelus, Jouko Heikkinen, Aarre Polso. Harju, Siljala, Känsälä. klo 10 Loppiaisen messu kirkossa, Hannu Vapaavuori, Harri Siljala. Veteli JUMALANPALVELUKSET Su 31.12. Su klo 19.00 Alk. NUORISOTYÖ PE 29.12. TENHO NIIRANEN Kaustislainen Tenho Kalevi Niiranen kuoli 22.12.2017 Tunkkarin sairaalassa. klo 10 Uudenvuodenpäivän messu Kaustisen kirkossa. MUUT Halsuan seurakunta toivottaa kaikille siunausta vuodelle 2018! Perho JUMALANPALVELUKSET Su 31.12. Messun jälkeen n. Äsken alkoi kivuttomuus suosia, nyt on hyvä hetki kirjoittaa. klo 10 Sanajumalanpalvelus, Niemen-Alitien-Majasaaren kinkeripiirin kirkkopyhä, Juha Karhulahti, Aarre Polso, musiikkia Tiina Lepistö. Hän oli syntynyt 24.9.1924 Vetelissä. SEURAKUNNAN VIIKKO Ti 9.1. DIAKONIATYÖ Ma 8.1. PERHETYÖ Perhekerho jatkuu Loppiaisen jälkeen. Pölkki nukkui pois keskiviikkona 27.12.2017 Jalmiinakodilla. Tervetuloa tilaisuuksiin! . La 6.1
Oma paino oli tuolloin 66 kiloa. Ja puheet ovat tietysti puheita. Niiltä ajoilta alkavat ruutupaperille raapustetut harjoituskirjaukset. Joka tapauksessa painojen kanssa pelaaminen ja kilpaileminen jossakin muodossa jatkuvat. Kiittäen ja kaivaten Seija ja Veijo Tommi ja Minna, Joni, Riku ja Sini Teemu ja Nina, Max ja Miro Esko Eero Sisarukset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme siunataan haudan lepoon Perhon kirkossa perjantaina 5.1.2018 kello 11. Henkilökohtaista tukea Jonille antoivat P&S Riihimäki Oy ja Pohjanmaan Autokeskus Oy. Voitin siellä maastavedon pronssin alle sadan kilon sarjassa tuloksella 302,5 kiloa ja olin penkkipunnerruksessa neljäs tuloksella 200 kiloa. Alkujaan kaksi viikkoa kestäväksi ajateltu kilpamatka Amerikkaan typistyi lopulta viikoksi, kun Jonin ainoa laji eli maastaveto osui jo ensimmäisen viikon lauantaille. Väliin mahtuivat EMkisat Englannissa 2015 ja MMkisat Serbiassa 2016, joissa ei ollut televisiointia. Tiimin kuusi jäsentä kiertävät mahdollisuuksiensa mukaan kilpailuja sponsoreidensa tukemana. Ehkä tämä osaltaan vähentää lajin ja kisojen kiinnostavuutta, Joni Kivelä arvelee. –?Saleilla treenaavat heittelevät joskus aivan hurjia lukuja, mutta on eri asia tehdä valvottu kilpasuoritus ja tehdä se sääntöjen mukaisesti oikein. 02.12.2017 kotonaan Vetelissä Oli sulla sydän niin lämmin ja hellä, oli siellä paikka meille jokaiselle. On jäänyt mieleen, että naapurin poika Rami Hietaniemikin siinä kävi joskus nostelemassa. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit, huolta kannoit Kauniit muistot voimaa antaa surun raskaan hiljaa kantaa. –?Poikasena seurasin aluksi sivusta, kun muut nostelivat. 16-vuotiaana penkistä nousi jo 142 kiloa. Lennot ja hotellikin oli varattu sponsorituella, mutta Joni piti parempana palata kotiin lepäämään, kun lepäämiseen kerrankin oli tilaisuus. Ota hellästi syliisi, taivaaseen kanna, hellyydellä peittele ja levätä anna. Töissä Joni käy kolmena päivänä viikossa, joten harjoitteluun jää mukavasti aikaa. Lämmin kiitos myötäelämisestä suuressa surussa. Joni Kivelä on mukana Uuraisilla vaikuttavassa Team Atte’s Gymissä. Juuri kun luulee jo tietävänsä jotain, aivan uusia asioita tulee vastaan. 17.12.2017 Perho Emme pyytäneet Luojalta päiviä lisää, vaan yhdessä kutsuimme Taivaan Isää. Toinen viikko Jonin oli tosin tarkoitus viettää Los Angelesissa. Mattila . Osallistujat saattavat joutua doping-testeihin, mutta järjestelmällistä testausta ei ole. –?Suomessa YLE on näyttänyt ammattilaisliittojen voimanostotapahtumaa viimeksi muistaakseni 2011, jolloin maailmanmestaruuksista miteltiin Mikkelissä. 15 Perhonjokilaakso . Ryhmän päätukijana oli Puuppolan Hitsaus. Muistiin merkittyjä harjoitustuloksia löytyy kuitenkin jo vuodelta 2002, jolloin 1989 syntyneellä Jonilla on ollut ikää vasta alun toistakymmentä vuotta. JONI KIVELÄ Joni Kivelä eteni autotallipainoista maastavedon maailmanmestaruuteen Voimalla, tahdolla ja työllä Joni, puoliso Lotta sekä pari kuukautta toisella vuodella oleva Ninni-Iines käyvät Perhossa parin viikon välein. Jonin työntöjä haittaa ranteeseen jo 2008 tullut vamma. –?Sekin on mahdollista, että siirryn kehonrakennuksen puolelle. Joni Kivelän mukaan niin sanottu suuri yleisö ei seuraa voimanostoa, eikä se ole medialaji. Joni nostaa MM-tulostaan huomattavasti pienempää painoa aiemmassa kilpailussa. Joni Kivelä katsoo, että voimanoston suosio ja arvostus kärsivät harrastuksen jakautumisesta. Perhossa Joni piipahtaa perheensä kanssa pari kertaa kuukaudessa. Kilpasuoritukseensa Joni on tyytyväinen. Maailmanmestaruuskisoihin valmistautumiseen vaikutti, kun perhe joutui viettämään kuukauden päivät lastenlinnassa Helsingissä tyttären sisäelinsairauden vuoksi, mutta tärkeimmät asiat tietysti ensin. 30.04.1935 Vesilahti . Helpolla ei nouse tämäkään. PERHO Sakari Vainionpää Perhosta lähtöisin oleva mutta Joensuussa järjestyksenvalvojana työskentelevä Joni Kivelä ylsi maastavedon maailmanmestaruuteen WABDL:n (World Association of Bench pressers and Deadlifters) kisoissa Las Vegasissa marraskuussa tuloksella 315 kiloa. Joni Kivelä kertoo kilpailleensa vuodesta 2013 ja aloittaneensa päämäärähakuisen harjoittelun 2007. Lihashuolto ja oikea tekniikka ovat ymmärrettävästi tärkeitä maksimipainoilla toimittaessa. Rakas äiti, mummu, isomummu Mirja Kyllikki LAAJALA o.s. Kisaa edeltänyt painonpudotus ja muu valmentautuminen sekä itse kilpailu olivat vaatineet veronsa, eikä keskelle aavikkoa rakennettu räikeiden valojen kasinokaupunki tuntunut tenhoavalta. Siunauksen jälkeen muistotilaisuus seurakuntalossa, mikä näin ystävällisenä kutsuna kaikille ilmoitetaan. Raw-sarjassa kaikkien nostoa tukevien varusteiden ja asujen käyttö on kielletty. Leponiemi s. –?Harrastaminen syventää tietoa. –?Käsi on eri asennossa, ja paino laskeutuu käsivarsien ja lapojen kannateltavaksi eri tavalla. –?Floridan kisat järjesti lajin toinen suuri liitto eli World Powerliftin Congress (WPC). 25.03.1963 Vetelissä k. –?Jo syyskuun kisoissa Turussa olin parantanut henkilökohtaista ennätystäni kymmenellä kilolla 312,5 kiloon, ja nyt mentiin siitä yli. Lämmöllä kiittäen ja kaivaten Kyösti Kasperi ja Elina Milla, Niko, Veeti Samuli ja Sanna Nea, Nella, Kristian, Emma Annukka ja Ossi Vauva Äiti Sisko ja veli perheineen muut sukulaiset ja ystävät Haudattu hiljaisuudessa 23.12.2017 Vetelin kirkossa läheisten läsnä ollessa. 29.12.2017 Rakkaamme Anne Maria KANKAANRANTA o.s. –?Koska kansainväliset liitot ovat ammattilaisliittoja, niiden kisoissa kilpailevien ei tarvitse kuulua mihinkään seuraan. –?Taito Lehtimäki laittoi ranteen silloin heti kuntoon, mutta en malttanut pitää riittävän pitkää treenitaukoa, Joni harmittelee. Maastavedossa siitä ei ole haittaa. Joni kilpaili avoimessa rawsarjassa alle sadan kilon painoluokassa. Valmiiksi tähtiin kirjoitettu voitto ei ollut, sillä myös hopealle sijoittunut yritti samaa painoa, mutta suoritus jäi polven alapuolelle. –?Kaiken perusta oli tietysti se, että meillä olivat painot ja penkki käytettävissä tuolla ulkorakennuksessa, Joni sanoo vanhempiensa kotona Perhossa. –?Voimanostossa vaikuttaa kolme neljä isoa ammattilaisliittoa, joista kukin järjestää oman MM-kilpailunsa. SAKARI VAINIONPÄÄ. Olin silloin ehkä 13–14-vuotias. Floridan kisoja 2014 kuvasi sentään Fox. Joni jätti juniorisarjat taakseen vasta muutama vuosi sitten, joten kilpavuosia on edessä pitkästi, kunhan paikat kestävät. Näin voidaan puhua vain tietyn liiton maailmanmestarista eikä absoluuttisesta mestarista. Näin kilpailuissa usein kakkos-, kolmostai nelossijalla nähty Kivelä sai vihdoin kaipaamansa nappisuorituksen. –?Las Vegasin kisoissa kameroita oli, mutta lähetys näkyi kaiketi vain jollakin nettikanavalla. –?Monet kulkevat kisaamassa vielä viisikymppisinä, jotkut paljon iäkkäämpinäkin. Joni arvelee, että eniten kehittymisen varaa hänellä on nimenomaan lihashuoltopuolella
alv:n. Tiedot ilmenevät työja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta. Keski-Pohjanmaan kaupungit ja kunnat kuuluvat Pohjanmaan työja elinkeinotoimiston alueeseen. Hinnat sis. pantin 0,40 € (1,06 €/l) 1 99 /kpl 1 99 /kpl RAKETIT RAUTA PASSELISTA!. 040 340 0544 PARHAAT BONUKSET PASSELISTA! JOPA 6% /kpl TAFFEL SIPSIT, SNACKIT tai POPCORN MEGAPUSSEISSA 140-325g (9,20-21,36kg) 2 49 TEHO THUNDER 3.0 3 KPL 1 50 RAKETTIMAFIA 13 KPL 29 95 4 95 HANSA 160 x 157 HOPEA JUHLATULI 10h /pkt SNELLMAN KUNNON NAKKI 320 400 g (6,23-7,78/kg) ARLA APETINA SNACK 100/60 100/80 g (25,00-18,75kg) 2 99 /ps HARTWALL PEPSI, PEPSI MAX, PEPSI MAX CHERRY, PEPSI MAX GINGER, MOUNTAIN DEW, 7 UP tai 7 UP FREE 1,5 l, sis. Koko maassa työttömien työnhakijoiden määrä laski samalla ajanjaksolla 17,4 prosenttia. Toimita • lapsen kuva, nimi ja syntymäaika • vanhempien nimet ja kotipaikkakunta • laskutusosoite viimeistään pe 12.1.2018 tai Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli Tiedustelut ja varaukset Outi Lindström 040 6647 020 VPT VPT VPT VPT VIMPELIN PUUTYÖ KY keittiöt . Vuoden takaisesta vastaavasta vertailuajasta määrä laski 1764 henkilöllä, eli 20,5 prosentilla. Kaustisella työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli marraskuussa 4,8 prosenttia, Halsualla 5,9, Toholammilla 7,1, Perhossa 7,7, Kannuksessa 7,8, Kokkolassa 8,3 ja Lestijärvellä 8,5 prosenttia. Lokakuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta laski Pohjanmaalla 0,1 prosenttiyksikköä. Uutta: VPT-LIUKUOV ET PERHONJOKILAAKSO Pohjanmaan työja elinkeinotoimistossa oli marraskuun lopussa 8252 työtöntä työnhakijaa. Etelä-Pohjanmaan työja elinkeinotoimistossa oli marraskuun lopussa 6824 työtöntä työnhakijaa. 16 29.12.2017 . Työttömien työnhakijoiden määrä väheni edelleen marraskuussa Kaustisen musiikkilukiosta on ylioppilaaksi valmistunut 21.12.2017 Aleksi Mustola. . Tutkintoja ilmoituksella paikallislehdessä! Kutsu väki koolle AVOINNA: MA-PE 8-20 LA 8-18 SU 12-16 -Market PASSELI Kirkkotanhua 1, Veteli p. Se on 2185 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pohjanmaan ELYkeskusalueen työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta on manner-Suomen alhaisin (7,0 %). Koko maassa osuus laski 0,1 prosenttiyksikköä. 040 520 9405 / www.vptkeittiot.. Perhonjokilaakso 18.1. Alhaisimmat työttömyysluvut ovat ruotsinkielisen Pohjanmaan kunnissa, Luodossa 2,4, Pedersöressä 2,8, Uudessakaarlepyyssä 3,7 ja Kruunupyyssä 4,6 prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla vastaava luku on 7,8?% ja koko maassa 10,3?%. lehdessä vuoden 2017 VAUVAT Arvomme kaikkien osallistujien kesken lahjakortin vauvakuvaukseen! Vauvailmon hinta 25,(+ laskutuslisä 5,35). Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisestä kuukaudesta 128:lla. Evijärvellä työttömiä oli työvoimasta 5,6 prosenttia, Kauhavalla 6,6, Lappajärvellä 6,8, Vimpelissä 7,1 ja Alajärvellä 8,4 prosenttia