Puolessa Perhonjokilaakson kunnista oli syntyneitä vähintään yhtä paljon kuin kuolleita. Kyllä kelpasi. REIJO KÄRKKÄINEN Tilastoissa iloistakin lukemaa Viime vuoden väestötilastot eivät olleet seudun kannalta pelkkää synkistelyä. CLAS-OLAV SLOTTE Linjaratkaisun aika pian ovella ?SIVU 6 VOIMALINJA Perhonjokilaakson kuntien läpi kulkevaksi suunniteltu voimalinjahanke etenee. Halsuan, Kaustisen, Perhon, Ullavan ja Vetelin paikallislehti • Irtonumero 3 € Torstai 9.2.2023 nro 6 Harrasteralli ylitti järjestäjien odotukset ja paljon oppia kerättiin seuraavaa kertaa varten. ?SIVUT 10–11 Tiesitkö. Kokonaiskuva on silti laskusuuntainen, koska yhteenlaskettu väkimäärä jatkoi alenemistaan. Yleisöäkin löysi paikalle syrjäisintä erikoiskoetta myöten. Kuva Kalajoelta, josta suunniteltu voimalinja saisi alkunsa. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 22 hillagroup.fi/mainostajalle. 93 % suomalaisista lukee lehtiä viikoittain ja lehdessä mainokset ovat osa lehden sisältöä! Lä hd e: KM T 20 22 hillagroup.fi/mainostajalle Tiesitkö. ?SIVUT 2-3 Kaustisen kunnanhallituksen lausunnossaan esittämän kritiikin ytimessä on kaavaillun linjauksen leveys. Kaustinen otti esitettyyn malliin jyrkän kannan. Rallin huumaa talviteillä ?SIVU 12 Keskipohjalainen lumikeliralli. Myyjän rooli pysyy Raija Isosaari tunnistetaan myyjäksi myös työpaikan ulkopuolella
Kun mainittujen kuntien yhteenlaskettu muuttotappio on samaa luokkaa kuin niin sanotusti luonnollinen väestönvähennys saadaan lukema 105. Vuoden oleskelun jälkeen heidän on mahdollista saada kotikunta Suomesta. Ja on myös muistettava, että vaikka joku kunta jotenkuten porskuttaisi, naapurin väestötappio väistämättä heijastuu myös kuntarajojen yli. Pä äk ir jo it us UUTISET 2 9.2.2023 . Kaustisella väkimäärä pysyi tismalleen samana eli 4196 asukkaassa, ja pitäjä kuului niihin Suomen harvoihin kuntiin, joissa syntyneitä oli kuolleita enemmän. Sunnuntai 12.2. 0504156136. Kaustiselle tilastoitui viime vuonna kokonaiset neljä ulkomailta muuttanutta, muihin seudun kuntiin vielä vähemmän. Perhokin sinnittelee väestötilastoissa kohtuullisesti. Perhonjokilaakso Vuoden 2022 viimeisenä päivänä Perhonjokilaakson kuntien alueella eli Halsualla, Kaustisella, Perhossa ja Vetelissä oli yhteensä 10?854 asukasta. Muutos on hyvin samansuuntaista kuin monilla muillakin maaseutualueilla. Viesti WhatsAppiin Toimitukseen voi lähettää juttuvinkkejä ja lyhyitä mielipiteitä myös WhatsAppilla. Toisaalta Perhonjokilaakson levikkialueella on myös iloinen tilastopoikkeus. Pienistä valopilkahduksista huolimatta alueen luvut eivät kuitenkaan kokonaisuutena näytä hyviltä. Lauantai 11.2. Vuonna 1980 asui Kaustisella jokseenkin tasan 4000 ihmistä, samoin vuosina, vuosina 2010 ja 2015 lukeEläkepäiville pian suuntaava Kaustisen kunnanjohtaja Arto Alpia tunnetaan tilastojen ystävänä. Johtopäätös joka tapauksessa on, että Kaustisen vuoden 2022 väestötiedot ovat käytännössä suora kopio vuodesta 2021. Tuon verran vähemmän väkeä neljän kunnan alueella yhteenlaskien asui viime vuoden lopulla, kun vertailukohtana on vuoden 2021 loppu. Torstai 9.2. Eikä tässä vielä kaikki; Kaustisen väkiluku on säilynyt enemmän tai vähemmän ennallaan vuosikymmenet. Kyse on Tilastokeskuksen ennusteesta, sillä vuodenvaihteen viralliset asukasluvut vahvistetaan myöhemmin tämän talven aikana. MAIJA AHONEN Viime vuoden väestö numeroina Kristian Sundqvist Valhe, emävalhe, tilasto. CLAS-OLAV SLOTTE Vireimmän kymmenyksen joukkoon VÄESTÖTILASTOT Kaustisella syntyi viime vuonna enemmän ihmisiä kuin kuoli. –?Suomessa oli viime vuonna vain runsaat kolmekymmentä kuntaa, joissa syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli ja Kaustinen oli yksi niistä, kunnanjohtaja Arto Alpia huomauttaa tyytyväisenä. Niistä selviää, että Kaustisen, Perhon, Halsuan ja Vetelin kunnissa syntyi viime vuonna elävänä yhteensä 85 ja kuoli 133 ihmistä. Parin viikon päästä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tuoreimmatkin väestötilastot ovat Kaustisen kannalta melko mukavaa katseltavaa. Sotaa paenneita on saapunut myös tähän jokilaaksoon ainakin kymmenittäin, mutta he eivät vielä näy viime vuoden asukastilastoissa. Facebook Perhonjokilaakson Facebook-sivuja seuraa jo lähes 4000 paikallista asioista kiinnostunutta. Kaustisen osalta luvuista löytyy iloista kerrottavaa. Samaa joukkoa oli lähellä myös Perho, jossa syntyneiden ja kuolleiden määrät olivat täsmälleen samat. Tallenna yhteystietoihisi p. Kaustisella nimittäin viime vuonna syntyi 35 ihmistä ja 33 ihmistä. Ja koska Kaustiselta muutti pois käytännössä sama määrä (181) kuin Kaustiselle sisään säilyi kunnan väkiluku tarkalleen ennallaan lukemassa 4196. Instagram Instagramissa @perhonjokilaakso jakaa tunnelmapaloja kuvien ja videopätkien muodossa viikon varrelta. Kaustinen siis hieman pyöristäen kuuluu tuolla mittarilla Suomen parhaaseen kymmenykseen. Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho Kaustinen Veteli Ullava Halsua Perho +0 +1 +0 +0 +0 +0 +0 -1 -1 -1 -2 -2 -2 -1 -3 -4 -4 -4 -3 -5 -5 +6 +7 +6 +6 +6 +5 +6. Eipä aivan niinkään, koska voihan esimerkiksi tilastokeskuksen vuoden 2022 väestötilastoihin luottaa. Maahantai maastamuutto ei Kaustista sen paremmin kuin muitakaan Perhonjokilaakson kuntia tilastollisesti hetkauttele. Tarkka lukema on 37 ja kaikkiaan Suomessa on 309 kuntaa. Ennakkotietojen mukaan alueen asukasmäärä on laskenut vuodessa noin sadalla asukkaalla, joka tarkoittaa reilun prosentin vähennystä. Perjantai 10.2
040 664 7020 Yhdistyspalsta ja tilaukset Vuokko Riihimäki, p. Kaupallisia palveluitahan Kaustisella on väestöpohjaan nähden suhteellisen hyvin. 9.2.2023 ma oli miltei tarkalleen 4300. 0800-30101 arkisin klo 7-15 ja viikonloppuisin klo 9-11.30. ISSN 0782-5676 Levikki (LT 2018) 5603 3 Perhonjokilaakso . Halsualla tosin ei tulevaisuudessa juuri pitäjäsyntyistä nuorisoa ole, jos syntyvyyteen ei tule muutoksia. Maksuton jakelupäivystys p. Va Päätoimittaja Maija Ahonen maija.ahonen@perhonjokilaakso.fi p. Muuttotappiota koettiin Vetelissäkin ja väkimäärän kokonaisvähennykseksi tuli 57. –?Meillähän tehtiin muutama vuosi sitten selvitystä ja kävi ilmi, että joka toinen päivittäistavarakaupan asiakas tuli kunnan ulkopuolelta ja erikoistavaroiden osalta joka kolmas. Lehti ilmestyy torstaisin. Asiaa on Kaustisella melko hiljattain tutkittukin. Pelkkää miinusta tilastoissa siis paitsi Kaustisella. Tällä on merkitystä myös Kaustisen näkökulmasta. Jäikö lehti tulematta. –?Voi olla, että kun esimerkiksi halsualaiset nuoret miettivät talon rakentamista, niin he päätyvät rakentamaan Kaustiselle, Arto Alpia pyörittelee. Perhossa (2653 asukasta) nimittäin tilastoitiin viime vuonna tasan kolmekymmentä elävänä syntynyttä ja tasan kolmekymmentä kuollutta. ” Olemme erilaisissa mittauksissa Suomen kuntien parhaassa kolmanneksessa. –?Esimerkiksi viime kuntavaalien alla tehtiin valtakunnallinen pisteytys, jossa kuntia arvioitiin parinkymmenen eri kriteerin kautta. Anna meille juttuvinkki toimitus@perhonjokilaakso.fi tai p. Arto Alpian mukaan asiaan liittyy paljon muutakin. Onko niin, että Kaustinen toisaalta imee asukkaita lähikunnista. 040 127 8801 konttori@perhonjokilaakso.fi Katso ilmoitushinnat: www.perhonjokilaakso.fi >> mediaopas Aineisto viimeistään tiistaina klo 12. –?Kyllähän se vaatii, että kunnassa on sekä pitovoimaa että vetovoimaa. Karvan verran vajaan 3000:n asukkaan Vetelissä syntyi viime vuonna 20 lasta ja kuoli 48 ihmistä. Ylipäätään olemme erilaisissa mittauksissa aina Suomen kuntien parhaassa kolmanneksessa, Alpia jatkaa. Jos ovat Kaustisen tuoreimmatkin tilastolukemat liki maireat ei samaa ainakaan kokonaisuutena voi sanoa muista Perhonjokilaakson kunnista. Toki pienempi kuin Kokkola, mutta alueellinen keskus silti. Tässä tilastossa paremmin eli positiiviselle lukemalle pääsi siis koko maassa vain 37 kuntaa ja yhtenä niistä Kaustinen. Ei sentään. Hieman yli tuhannen asukkaan kunnassa syntyi viime vuonna viisi lasta, kuolleita oli nelinkertainen määrä. Muuttotappio mukaan laskien kutistui kunnan väkiluku 25 ihmisellä. Varianssi on ollut hämmästyttävän vähäistä Suomessa, joka on neljän vuosikymmenen aikana kokenut monia rakenneja muita muutoksia. Muina aikoina: www.kpk.fi/palaute TUOREET UUTISET NETISSÄ Tuoreet paikalliset uutiset Perhonjokilaaksosta löydät osoitteesta www.perhonjokilaakso.fi tai Perhonjokilaakson appsista, jonka löydät älylaitteesi sovelluskaupasta. UUTISET JUTTUVINKIT JA KUVAT T apahtuiko jotain yllättävää. Kaustinen oli sijalla 70 ja Suomessahan on yli kolmesataa kuntaa. ilmoitukset@perhonjokilaakso.fi Kustantaja Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Mikko Luoma Sisältöjohtaja Tiina Ojutkangas Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Perustettu vuonna 1970. 0504156136 (myös Whatsapp) KAIPAATKO PRINTTIÄ. 050 4156136 Toimittaja Maija Ahonen maija.ahonen@perhonjokilaakso.fi p. Otitko siitä kuvan. 050 516 5534 Myyntipäällikkö Heidi Rinne heidi.rinne@perhonjokilaakso.fi p. Tilastokielellä ilmaistuna oli luonnollinen väestönlisäys nolla. Pitää olla työpaikkoja, harrastusmahdollisuuksia ja ylipäätään hyvä fiilis kunnassa. Niitä olivat muun muassa työttömyysaste, sairastavuus, väestörakenne, yrittäjien määrä, huoltosuhde, kunnallistalouden luvut. Tämä kuvaa sitä, että Kaustisen palveluita kyllä käytetään kuntaa isommalta alueelta, Alpia avaa. –?Olemme eräänlainen alueellinen palvelukeskus. Mikäli väki vähenee ympäryskunnissa, niin vaikuttaahan se heikentävästi meihinkin. Ja kun niitä tilastoja katsoo, niin onhan tällä alueella [monissa muissa kunnissa] paljon huonompia nämä kehityskulut. Kokkolasta käsin usein arvioidaan, että Kaustisen pärjääminen vahvasti pohjaa työpaikkoihin nimenomaan Kokkolassa. Arto Alpia Kaustisen kunnanjohtaja. Keski-ikä on Kaustisella merkittävästi alhaisempi kuin esimerkiksi Vetelissä ja Halsualla. Perhon kokonaistulosta viime vuoden tilastoissa heikentää muuttotappio, jota tuli 23:n asukkaan verran
Kirjoittajan nimi pitää olla toimituksen tiedossa. Mikä tekee taiteesta miellyttävää. Luin, koska huvitti. Onhan tämä kuitenkin vielä lapsenaskelissa, harva ensikertalainen pystyy tuottaa täysin viihdyttävää tekstiä. Eihän se tietenkään tule koskaan päättymään, eikä maailmaa tule millään ymmärtämään, mutta on hienoa edes kuvitella ymmärtävänsä jotain. Maallikolle kun moinen johto tarkoittaa esimerkiksi kaapelia, jota pitkin sähkö maan alla omaan tupaan tulee. Siinä ei ole häpeän, itseinhon tai oman epäonnistumisen tunnetta, siinä on vain mukava kutkutus että joku sentään osaa. Kirjoittaa, kuvata, ohjata. Entä tuulipuisto. lähetä kirjepostia Perhonjokilaakso, Kirkkotanhua 3, 69700 Veteli . . Vahinkoa ja käytännössä pysyviä arpia isänmaahan pakostakin syntyy, mutta rupien määrään ja laatuun voi vaikuttaa. Esimerkiksi taitavan tai luovan kokin seuraaminen keittiössä on ruokaa niin sielulle kuin vatsan murinallekin. sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.fi tai . Opin lukemaan 4-vuotiaana television vaalimainoksesta, jonka jälkeen pystyin luomaan sanoja magneettisilla kirjaimilla jääkaapin oveen. Jos joku asia ei aivan iske omalle kohdalle, voi silti ihailla miten sellainen taide voi vaikuttaa muihin ihmisiin. En ole koskaan kuitenkaan pitänyt kirjoja arjen pakenemisena. Sanoilla nimittäin on väliä. 3000 merkkiä. Jos allekirjoittaneella oli epäröintinsä tuulivoiman suhteen, niin viime vuoden helmikuun 24. Ymmärsin vasta viime syksynä, mitä oikea väsymys tarkoittaa. Esittää viisasta itselleen, ja opiskella eri kirjailijoiden tai elokuvaohjaajien tunnusmerkkejä ja sanomia. Venäjän muuttuminen avoimen häikäilemättömäksi terroristivaltioksi kiihdyttää energiatuotannon vihreää siirtymää eli tässä tapauksessa tuulivoiman rakentamista. Vastustan sen sijaan sitä, että vihreän energiantuotannon vaatimat uhraukset parfymoidaan epämääräisiin ja harhaanjohtaviin ilmaisuihin. LUKIJAN KUVAT Lukijan kuvia luonnosta ja ilmiöistä voi lähettää meille toimitus@perhonjokilaakso.fi. Kun yksityisten maanomistajien maita pakkolunastetaan suurjännitelinjan alta liki ilmaiseksi, näyttäytyy asia helposti vähäisempänä, jos puhutaan voimajohdosta. Olisi hienoa, jos jokaisella olisi palo omaan luomiseen. Helsingissä on helppo kutsua valtavaa voimala-aluetta puistoksi ja avaruuteen asti näkyvää suurjännitelinjaa johdoksi. En kuitenkaan kirjoittanut käsin ennen esikoulua, en tykännyt muutenkaan askartelemisesta. Pidin pitkään stereotyyppistä, modernia maalaustaidetta tyhmänä ja tekopyhänä, mutta ymmärsin vasta taannoin että joku voi nauttia siitä suuresti. Maailma voisi näyttää paljon kauniimmalta silloin. soita, tekstaa tai laita whatsapp: 040 120 9369 tai . Taiteessa ehkä tärkeintä on vain vaikuttaa ihmisiin. Asian vierestä Terve vaan! Ensin hieman itsestäni. Tämä on tiettävästi jopa enemmän Neuvostoliiton hienoimmissa leikkipuistoissa Brezhnevin aikaan. Meillä täällä maakuntien Suomessa voisimme puhua itsellemme totta. En haluaisi liikaa kirjoittaa itsestäni, enkä tehdä ontuvia yhteiskunta-analyyseja. Jonkun mielestä lukeminen on työttömien ja toimettomien ihmisten hommaa, minä en kuitenkaan koskaan ajatellut sellaisia asioita. NOOA LUOMA Instagram @perhonjokilaakso facebook.com/perhonjokilaakso.fi perhonjokilaakso.fi. . On hyvä ja oikein, että tuulivoimaloita ja niiden tarvitsemia voimalinjoja nousee. päivä moiset häivytti. Enemmän on tuntunut siltä, että tahtoisin niiden kautta rikastaa omaa elämää. Ei siinä ehdi ajatella lukemista. Suurimmissa tuulipuistoissa on voimaloiden perustuksissa yhteensä kymmeniätuhansia kuutioita betonia. KRISTIAN SUNDQVIST Mitä tulee mieleen sanasta voimajohto. Olemme jo tottuneet siihen, että puisto-sana taipuu käsittämään kolmesataa metriä korkeiden voimaloiden muodostamaa alueen. Ja jos ei muuta, niin voi uskaltautua ihailemaan heittäytymisen taitoa. Olen lukenut aina. Valtio voisi vähintään myöntää heille korkean ilmastokunniamerkin ja kylpyläviikonlopun. Leenan paluu 4 9.2.2023 . Se on myös opettanut arvostamaan ihmisiä, jotka osaavat. Ja taitavia ihmisiä on hienoa katsoa ylöspäin. Maailmassa on yhtä monta tarinaa ”ryysyistä rikkauksiin” kuin ”ryysyistä ryysyihin”, mutta harvoin törmää taiteilijaan joka olisi katunut uravalintaansa. Kerro viestissäsi kuvaajan nimi ja paikkakunta sekä kuvatekstiin tietoja kuvauspaikasta. Heidän kirjoissaan ihmisiin vaikutuksen tekeminen on tärkeintä. Perhonjokilaakso KIRJOITA MIELIPIDE Pidempien perustellumpien mielipiteiden pituus max. Katsoa asioita uusista näkökulmista, omaksua uusia ajatuksia ja ymmärtää maailmaa pala palalta enemmän. Tiedän vain vähän kaikesta. Mielipidekirjoitukset nimellä varustettuna, mutta poikkeustapauksissa julkaisemme kirjoituksia nimimerkillä. Lukion kanssa lukeminen onkin haastavampaa. Hyvä Suomi! Älköön kukaan käsittäkö väärin. Joku voi löytää laajan kirjon tunteita yhdestä piirretystä viivasta vaalealle taustalle. Näin etenkin, kun ne uhraukset annetaan seuduilla, joilla itse elelee ja liikkuu. Jotkut haluavat elää vedellä ja näkkileivällä vain tehdäkseen taidetta. Se on niin pitkästi kiinni siitä, miten priorisoi asioita. Samalla on yhä uusien voimaloiden ja niiden vaatiman infrastruktuurin rakentamisen oltava reilua ja luontoa mahdollisimman vähän vahingoittavaa. Ne ontuisivat, sillä en vain tiedä mistään tarpeeksi kunnollisen tiivistyksen tehdäkseni. Tuskin ihan ensimmäisenä sata metriä leveänä maakuntien halki hakattu linjaus. Ymmärrän myös, jos yskähtelevä aloituskappale siirsi huomion pois tästä tekstistä. Enkä elokuviakaan. Mitä reiluuteen tulee, niin voimalinjojen alla maitaan lähes korvauksetta menettävien maanomistajien panos sinänsä oikeaan asiaan on kohtuuttoman suuri. Minun kohdallani se silloin tarkoitti kokeisiin lukemista ja tehtävien tekoa yömyöhään, kun olin ajattelematta siirtänyt kaiken viime tinkaan. MIELIPIDE Lähetä lyhyt ja napakka tai vähän pitempi ja perustellumpi mielipide . Sähköasioista oikeilla nimillä . En vastusta tuulivoimaa ja jollain tavallahan se energia pitää kuljettaa tuotantoseuduilta käyttäjille eli täältä Pohjanmailta etelään. Sen ansiosta mistä vaan voi tehdä taidetta. Tätä ronskia kehitystä ei kuitenkaan tulisi pukea kukkaiskieleen eikä sen kukkaiskielenkin varjolla kohdella maanomistajia kuin siirtomaa-alamaisia. On kuitenkin vaikeaa keksiä hauskaa kirjoitettavaa
Erityisesti koneellistuminen oli nopeaa Koirasalmen ja Kontumäen kämpän työmailla Kivijärvellä. Puhutaan isoista määristä. . Liisa Pyykkö-Seppälä Eduskuntavaalit Uusi metsänomistaja voi aina asettaa metsälle omanlaisia tavoitteita. Kaikki eivät pysty hiihtää, mutta jalkaisin moni pystyy liikkumaan. Meillä on Keskustan vaalitavoitteissa, että työperäistä maahanmuuttoa on lisättävä vähintään 15 000 henkilöllä vuodessa. Kaupan päälliseksi tämä säästäisi virkatyötä. . Digija väestötietovirastosta esitetään erinomaisia ratkaisuehdotuksia maahanmuuton sujuvoittamiseksi. Laivanrakennus. Suomen ulkomaanviennin kärjessä komeilee paperi ja kartonki. Kyllä oli ikävää luettavaa Iltasanomien 26/1-23 julkaisema artikkeli, jossa veteliläinen nuori keihäsurheilija kritisoi tilannettaan SUOMEN PUOLUSTUSkoulussa, joka urheilijalle on vain puoli vuotta. Ulpu Keränen eduskuntavaaliehdokas (ps.) Kokkola Metsien Suomi . Tietä kaventava moska ja vaaralliset urat tallella! . Hei halsualaiset! Kiitos bocciavierailusta Pulkkisen NS:lle. Voit haluta metsäsi olevan monimuotoisesti rikas tai tehdä metsästäsi paikan jossa riistalla on hyvä olla. Suomeen saavuttuaan uusi tulija joutuu keskelle byrokratiarallia. Lasten olen nähnyt turvallisesti kulkevan nykyisestä alikulusta. Miksi kävelijöille ei ole ajettu talvisin uria metsään. . Elämänarvojen tärkeysjärjestys lienee ollut vasta hakusessa kyseisellä alokkaalla, toivottavasti! . Paljon on jo tehty tällä vaalikaudella työperäisen maahanmuuton eteen. . Kalliiksi tulee joululahja. Näiden mahdollisuuksia on kehitelty, kunnioitettu ja vaalittu, siksi ollaan pystytty tuplaamaan metsänkasvu viimeiseen viidenkymmenen vuoden aikana. Ja v. Liikkujat ovat eriarvoisessa asemassa. Olen metsäteollisuuden ja maanomistajien kanssa samaa mieltä, en kannata ennallistamista ja haluan päätäntävallan pysyvän metsänja maanomistajalla itsellään. Tänään oli sentään liikenneympyrä putsattu. Puu sitoo eniten hiiltä 20–40 vuoden iässä. Kuva 30 vuoden takaa: Aulis Hietalahden kuva (josta tässä rajattu osa) ”Hekin halusivat elää” Halsuan sankarihaudoilta valittiin Perhonjokilaakson kameraseura Knäpsin vuoden kuvaksi. Voit haluta metsän sitovan mahdollisimman paljon hiiltä. Jotta pärjäämme globaalissa kilpailussa voimme näyttäytyä houkuttelevana vaihtoehtona, kun maahantuloprosessimme on sujuva osaajille. Maakuntaviestin kisajärjestelyt onnistuivat hyvin. Auvo Leskelä, Hyrylä Metsätöiden muutosvaiheesta. 040 1209369. Puhutaan metsien ennallistamisesta EU:n toimesta ja tämä tottakai koskisi myös Suomea. . Jos EU:n toimesta pusketaan ennallistamisasetus läpi tiettyyn vuoteen mennessä, tämä voi pahimmillaan johtaa Suomen ulkomaanviennin laskuun ja raaka-ainepulaan. Paikka oli Hagforss, kuka oli urakoitsija. 20 suunnittelu ja rakentaminen 370 000, josta ehkä avustuksena 262 000. Hyvinvointia kaikille! Terv. Yhdeksi tavoitteeksi voi asettaa metsän hakkuutuottojen maksimoinnin. Metsän kasvun parantamiseksi tehdyt ojat laitetaan tukkoon ja vesi päästetään metsään. Moottorisahat oli käytössä laajasti tukin hakkuussa ja jo vuosikymmenen lopussa myöskin pinotavaran hakkuussa. Hän joutuu asioimaan monen eri viranomaisen luona ja todentamaan asiakirjojaan. Voit myös lähettää viestisi Whatsapilla p. Tämän tarkoituksena on kehittää entisten talousmetsien rakennetta lähemmäksi luonnontilaisen metsän rakennetta, lisäämällä esimerkiksi lahopuuta tai palanutta puuta. Vielä toistaiseksi kaikki päätäntävalta metsästä on metsänomistajalla itsellään. Suomeen saavuttuaan uusi tulija joutuu keskelle byrokratiarallia. Käytössä on erityisasiantuntijoiden pikakaista, joka toimii sujuvasti, mutta priorisoituna virkatyönä. Pahin skenaario tietysti on se, että materiaali otetaan jostain toisesta maasta. Alikulun historiaa: perkkari v. Perholaisia metsureita oli paljon. EU:n tavoite on palauttaa monimuotoisuus vuoden 1952 tasolle. Jokaisen viranomaisen täytyy todentaa asiakirjat ja tiedot erikseen. Lähetä kuva osoitteella toimitus@perhonjokilaakso.fi tai käy paikan päällä skannaamassa. Tämä sujuvoittaisi maahantulijan arkea ja vähentäisi heidän tarvettaan juosta luukulta toiselle. PERHONJOKILAAKSON ARKISTO Tämä ”näivettyny” KeskiPohojanmaa on aina ollu tämmönen ”muille enstä ja isselle jos sattuu jotain jäämhän ” -maakunta! Fb-kommentti Kristian Sundqvistin Metelöikää keskipohjalaiset! -kolumniin. Tuija Leivo-Rintakorpi erityisasiantuntija kansanedustajaehdokas (kesk.) Veteli Maahanmuuton sujuvoittaminen edellyttää muutoksia lainsäädäntöön . Puunkäytön varhaisemmasta vaiheista jäi varmaan merkittävä osa huomioimatta. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan ja korjaavia toimenpiteitä lainsäädäntöön. Monella vientiteollisuuden alalla on työvoimapula, joka uhkaa jo maamme talouden kasvunäkymiä. Metsänomistukset ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle ja samoin tietotaito oman omaisuuden hoitamisesta. 160 merkkiä. V. Veteliin suunnitellaan nyt hiihtäjille myös alikulkua. 19 kustannusarvio rakentamisesta 200 000. Metsäteollisuuden viennin arvo oli vuonna 2021 yli 13 miljardia euroa ja tämä osuus koko Suomen tavaraviennistä on 19 prosenttia. Suurin ennallistamistarve painottuu Lapin seudulle sekä Oulun korkeudelle. Työkseni johdan projektia, jossa kehitetään digipalveluja ja tämän myötä seuraan läheltä digitalisaation eteenpäin vievää voimaa yhteiskunnassamme. Tämä tarkoittaa suoraan sitä, että metsän kasvu hidastuu tai loppuu kokonaan ja samalla se sitoo vähemmän hiiltä. Apua ei ole tullut Tienhoitolinjan eikä edes Elyn kautta usean henkilön antamasta palautteesta huolimatta. Suomi on aina elänyt metsistä ja järvistä. Haluan esittää suurkiitokset Tunkkarin tk:n sairaanhoitajille ja lääkärille ennakoivasta terveydenhoityöstä ja palvelemisesta. 5 Perhonjokilaakso . Metsänhoito Suomessa on asia, josta maailmalla puhutaan. Lukijalta Eduskuntavaalit Työllisyysaste oli 74,5 % joulukuussa 2022 (Tilastokeskus). Jos EU:n toimesta pusketaan ennallistamisasetus läpi tiettyyn vuoteen mennessä, tämä voi pahimmillaan johtaa Suomen ulkomaanviennin laskuun ja raaka-ainepulaan. Halsuan liikenneympyrästä Köyhäjoen ja Perhon suuntaan lähtevä tie on koko syksyn ollut surkeassa kunnossa. Facebook VANHA KUVA Löytyykö piironginlaatikostasi mielenkiintoinen kuva, jonka haluaisit tuoda lehteen julkaistavaksi. Suomessa metsiä hoidetaan taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. 23 suunnittelu 60 000, rakentaminen tänä vuonna 400 000 ja ensi vuonna 540 000. Viestin merkkimäärä on max. Hyvän metsänhoidon ansioista, laajojen metsäautoteiden sekä osaavien palokuntalaisten käsissä, meidän maassa olemme pystyneet suurimmat metsäpalot rajaamaan ilman henkilövahinkoja. Olihan taas mukava pelata yhdessä! Terveisin: Vetelin pelaajat . Samanaikaisesti tuhannet samanikäisetkin sotilaat ja vapaaehtoiset kuolevat toisaalla omaa maataan puolustaessaan. Niitä ratkaisuja olisin valmis edistämään kansanedustajana. Muistaako kukaan Ruotsin myrskytuho 9.1.2005. Kilpailemme samoista osaajista muiden maiden kanssa. Ulkomaalaisille erityisosaajille ja heidän perheilleen tulee tarjota kahden viikon palvelulupaus. Eli alikulkutunnelia ei siis tarvita. Lähetä viesti numeroon 13525. Lakiin pitää saada kirjaus siitä, että viranomaiset voisivat hyödyntää toistensa jo todentamia asiakirjoja. Hinta 0,25€. . Tämän tulee pitää sisällään tunnistautuminen, työluvan saaminen ja kaikki muut käytännön toimet pankkitilin avaamisesta henkilöturvatunnuksen saamiseen. Metsätöiden koneellistumisen aikana olin aika paljon hakkuuja ajotöissä mukana 50-luvun loppupuolella. Kaikissa maissa näin ei ole. Vuosina, jotka olin mukana siellä tukin ajossa kuormaautot kun hevosilla lyhyet matkat siirrettiin soille tehdyille ns laanialuielle talvella. Ikääntyvä Suomi tarvitsee myös tekijöitä niin hoivaja hoitopuolelle kuin varhaiskasvatukseen. Viennin kärkikymmenikköön sijoittuu metsäteollisuuden tuotteista myös sellu ja sahatavara. Pinotavarapropsit ja halot uusien autoteiden varsille edelleen kuljetettavaksi. Euroopan unioni haluaa laajentaa Suomen ennallistettavaa aluetta maatalouteen, koskemaan kaikkia maan turvemaita, mukaan lukien peltoja. . Pienen Suomen suuret tavoitteet voi johtaa siihen, ettei ensimmäisessä kappaleessa mainitsemani päätäntävallan käyttäjä ole enää metsänomistaja itse. Soita Erkki Hirvi 046 629 5851 . 9.2.2023 . LÄHETÄ LYHYT Kirjoita PERHIS LUKIJA ja sen perään mielipiteesi. Meidän vastuullinen metsien hoito ja maatalous tulee olla yksi vientivalteista. Palauttakaa ne korvamerkityt rahat
”YVA-arviointi käynnistettävä tarvittaessa uudelleen” Voimalinja numeroina • Voimajohtoa rakennettaisiin nykyisen aikataulun mukaan vuosina 2025–2027. Kantaverkkoyhtiö Fingridin hankkeen YVA-selostus on paraikaa lausuntokierroksella ja Kaustinen ehti käsittelemään asian Perhonjokilaakson kunnista ensimmäisenä. • Maastokäytävän leveys 96 metriä ja valmiin voimajohtoyhteyden pituus 165–185 kilometriä riippuen reittivalinnoista. Sähkömagneettisten kenttien aiheuttama säteily on ionisoimatonta säteilyä, jolle altistuksen rajoittamiseksi on annettu useita kansainvälisiä suosituksia. Maakaapeleiden osalta Fingrid on ottanut kategorisen negatiivisen kannan. Lausunnossa suhtaudutaan huomattavan kriittisesti siihen, että arvioinnissa ei käsitellä kuin yhtä pylväsmallia eikä maakaapelointeja esitetä lainkaan. Fingridin YVA-selvityksen mukaan esimerkiksi sateenvarjon kipinöiminen voimajohdon alla on vaaratonta ja johtuu sähköisestä varautumisesta. • Rinnakkain tulisi kaksi 400 kilovoltin ja 110 kilovoltin voimajohtoa. Valmiin voimajohtoyhteyden kokonaispituus tulee olemaan 165–185 kilometriä reittivalinnoista riippuen. Ilmiöt on todellinen. helmikuuta. Maailman terveysjärjestön WHO:n kansainvälinen syöväntutkimuskeskus IARC on luokitellut pientaajuiset magneettikentät luokkaan 2B, eli mahdollisesti syöpää aiheuttaviksi. Voimalinjahankkeen YVA-selvitys muistuttaa, että Luokkaan 2B kuuluvat pientaajuisten magneettikenttien lisäksi muun muassa eräät vihannessäilykkeet, Aloe vera ja pakokaasu. Kaustisen kunta menee lausunnossaan niinkin pitkälle, että koko YVA-arviointi kyseenalaistetaan: ”Koska maakaapelointia ja luontoa vähemmän tuhoavia pylväsmalleja ei ole esitetty ympäristövaikutusten arvioinnissa lainkaan, pelkästään kustannuksiin vedoten, tulee Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen käynnistää ympäristövaikutusten arviointi tarvittaessa uudelleen.” Kaavaillun Kalajoki – Alajärvi -suurjännitelinjan alueen kuntien sekä muiden asiaan kuuluvien tahojen on toimitettava lausuntonsa ely-keskukselle 20. Sateenvarjon kipinöinti mahdollista Kristian Sundqvist Käynnissä oleva mikroaaltouuni ja kolmenkymmenen sentin etäisyys. –?Kustannuksiltaan maakaapelit olisivat kymmenkertaiset, käyttöikä pienempi ja jousto liitettävyyden kannalta hankala, määritteli Fingridin asiantuntija Pasi Saari tiedotustilaisuudessa tammikuussa. Ei kuitenkaan yhtä voimakasta säteilyä kuin se, jota silitysraudan saati sähköparranajokoneen käyttäjä laitteesta vastaanottaa. Niinpä tahdistinpotilaiden on syytä välttää voimajohdon alla oleskelua ja pyrkiä maastossa liikkuessaan alittamaan voimajohdot kohdista, joissa johtimien etäisyys maasta on suurin.. Monet luonnossa liikkujat ovat kertoneet erilaisista sähköisistä tuntemuksista suurjännitelinjojen läheisyydessä. Esimerkit löytyvät kantaverkkoyhtiö Fingridin suunnitteleman hankkeen ympäristövaikutusten arviontiselvityksen sivulta 330. Sosiaalija terveysministeriön asetuksessa väestön altistumista magneettikentille rajoitetaan 200 mikroteslaan. Läntisen vaihtoehdon osalta on lisäksi yhä pöydällä kolme alavaihtoehtoa. Halsuan kunnanhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan 15. Sydämentahdistimien ja rytmihäiriötahdistimien häiriintyminen voimajohtojen alla ei ole todennäköistä, muttei mahdotontakaan. Kunnanhallituksen mukaan ”reittivaihtoehdosta riippumatta voimajohtohanke on toteutettava uudenaikaisinta ja kapeinta, vähiten luontoa tuhoavaa johtokäytävää ja toteutustapaa käyttäen, koska yksityisille maanomistajille maksettavat, jo ajasta jääneen ja vanhentuneet lunastuslain mukaiset korvaukset ovat vain nimellisiä, eikä uutta lainsäädäntöä ole ehditty vielä säätää”. Kunnanhallitus katsoo, että ”ympäristövaikutukset pylväsvaihtoehtoja tarkastellessa muuttuvat olennaisesti, kun huomioidaan eri pylväsvaihtoehtoja linjastojen alta poistettavan metsäalamäärät”. Kaustisen kunnanhallitus päätti lausunnostaan maanantaisessa kokouksessaan. Viidenkymmenen metrin päässä johdon keskilinjasta lukema laskee kymmenesosaan ja vertautuu käyvän mikroaaltouunin säteilyyn metrin päässä laitteesta. 6 9.2.2023 . maaliskuuta mennessä. • Pylväsväli 250–350 metriä ja pylväiden korkeus 35–37 metriä. TIINA FORS . Kyse on siis lausunnon mukaan sekä maanomistajien oikeuksista että luontoarvoista: ”Vähiten luontoa tuhoava johtokäytävä on ekologisen kestävyyden ja luonnonvarojen vaalimisen lisäksi myös sosiaalisen ja taloudellisen oikeudenmukaisuuden kannalta välttämätöntä.” Maakaapeleiden osalta Fingrid on ottanut kategorisen negatiivisen kannan. Se on halvempi toteuttaa kuin maata vähemmän vaativat ja luonnolle vähemmän vahingolliset Y-pylväsmalli tai niin sanottu tannebaumeli joulukuusipylväs. Magneettikentän voimakkuuden mittayksikkö on tesla (T). Siinä vertailukohtia sähkömagneettiselle säteilylle, jota kaikkien Perhonjokilaakson kuntien halki kulkevaksi suunnitellun voimalinjan alla seisomalla voi enimmillään joutua vastaanottamaan. Perhonjokilaakso UUTISET Kristian Sundqvist Perhonjokilaaksonkin kuntia halkovaksi kaavaillun Kalajoki – Alajärvi -suurjännitelinjan ympäristövaikutusselostus saa tiukkaa palautetta Kaustiselta. • Kiinteistöjä voimajohdon suunnitelma-alueella on eri linjausvaihtoehdoista riippuen 649–870. Jälkimmäiset vaatisivat Kaustisen kunnanhallituksen lausunnon mukaan vain viisikymmenmetrisen linjaston. VOIMALINJA Kaustiselta täystyrmäys sata metriä leveän voimalinjan suunnitellulle toteutustavalle, Halsua, Veteli ja Perho lausuvat kantansa lähiviikkoina. Voimalinja vaatii suunnitellussa muodossaan kaikkiaan 96 metriä leveän tilan. helmikuuta ja Vetelin kunnanhallitus 20. Suurimmat 400 kilovoltin voimajohtojen alla mitatut tiheysarvot ovat selvityksen mukaan olleet kymmenen mikroteslaa. Arvoinnissa käsitelty haruksellinen pylväsmalli edellyttää noin sata metriä (pääosin 96 metriä) leveän alueen. Perhonjokilaakson kuntien osalta on yhä avoinna, kulkisiko linja itäisenpää vai läntisempää reittiä
Aiheesta enemmän tämän lehden sivulla 6. Markkulan tasearvo maaliskuussa 2022 oli 89?000 euroa. Kunnanhallitus siis katsoo, että valitus on hylättävä. Arviointiselostuksen, Natura-arviointien ja kuulutuksen paperiversiot ovat 2. Kunnanvaltuusto teki viime vuoden lokakuussa päätöksen luovuttaa laskettelurinteen tilat tytäryhtiölleen Kaustisen Kehitys Oy:lle. Lisätietoja: laajakaistaselvitys@centria.fi Tässä on Laajakaistaselvitys-hankkeen nettikyselylinkki yksityishenkilöille, maatalousja muille yrityksille: https://link.webropolsurveys.com/S/3FA984B154E3803F YLEISÖTILAISUUS Perhon kunnanvirastolla 14. Lisätietoja: laajakaistaselvitys@centria.fi Tässä on Laajakaistaselvitys-hankkeen nettikyselylinkki yksityishenkilöille, maatalousja muille yrityksille: https://link.webropolsurveys.com/S/3FA984B154E3803F Centria-ammattikorkeakoulu tekee tutkimusja kehityshankkeena puolueetonta selvitystä laajakaistayhteyksien kattavuudesta Keski-Pohjanmaan alueella. Alueen pinta-ala on noin 3 300 hehtaaria. Käsittelyssä oli myös lausunnon antaminen Perhonjokilaakson kunnat läpäisevän KalajokiAlajärvi -voimalinjahankkeen ympäristövaikutusarvioselostukseen. HELENA KOIVUSALO KUNNANHALLITUS Markkulan palvelukeskuksesta ja Köyhäjoen koulusta tehdyt tarjoukset eivät vielä julkisia. Taustalla on Laki kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta, jossa on tavoitteena nopeiden laajakaistayhteyksien rakentaminen sellaisilla alueilla, joihin laajakaistaa ei kaupallisesti todennäköisesti rakenneta lähivuosina. Köyhäjoen koulu lakkautettiin vuonna 2021. Kaavan valmisteluvaiheen aineisto on nähtävillä kuulemista varten 6. Kaavan valmisteluvaiheen aineistoa koskevat mielipiteet tulee toimittaa kuulemisaikana joko sähköisesti tai kirjallisesti Perhon kunnan tekniselle lautakunnalle. Arviointiselostusta ja kunnassa samanaikaisesti vireillä olevan tuulivoimapuiston yleiskaavan luonnosta koskeva kaikille avoin yleisötilaisuus järjestetään 14. vastaajien nykyiset nettiyhteydet ja niiden riittävyydet sekä netin käyttötarve, vapaa sana löytyy myös kyselystä. narikka) Ovelta 22€ (sis. Osallisilla ja kuntalaisilla on oikeus esittää mielipide kaavan valmisteluvaiheen aineistosta. Kokonaistarjouksia ei jätetty. Kysely sulkeutuu 28.2.2023. Toivomme että ohessa linkkinä ja QR-koodina oleva Laajakaistaselvitys-hankkeen kysely tavoittaisi mahdollisimman paljon keskipohjalaisia yksityishenkilöitä sekä maatalousja muita yrityksiä vastaamaan kyselyyn. Kyselyssä selvitetään mm. Hankealueelle suunnitellaan enintään 38:n tai 45:n tuulivoimalan rakentamista. Samaan asiakokonaisuuteen liittyvän ja kunnanhallituksessa viime elokuussa tehtyä päätöstä koskevan valituksen osalta hallitus katsoo, että valittajan esittämät asiat eivät etene kunnassa ennen hallinto-oikeuden ratkaisua [valtuuston päätöstä koskevan valituksen osalta]. Asia ei maanantainakaan edennyt päätökseen saakka, vaan kunnanhallitus kävi asiasta periaatekeskustelun ja siirsi asiasta päättämisen seuraavaan kokoukseensa. narikka) La 11.2.. Kysely on anonyymi. Alueesta suuri osa on metsätalousmaita, mutta alueelle sijoittuu myös turvetuotantoalueita ja peltoalueita. Hankealue sijaitsee noin kolme kilometriä Perhon kunnan keskustasta pohjoiseen. Tarjoajista ja tarjouksista ei kunnanjohtaja Arto Alpian mukaan tässä vaiheessa kerrota julkisuuteen. Rakennuksen tasearvo oli vuonna 2019 tehdyssä kouluverkkoselvityksessä 214?000 euroa. Hanketta suunnittelee Suomen Hyötytuuli Oy. KLO 10 11 HALPA-HALLIN EDUSTALLA M AK SA JA : KA US TIS EN SO SIA LID EM OK RA AT IT RY KIM BERG MATIAS MÄKYNEN KAUSTINEN Kristian Sundqvist Perhon Kokkonevan alueelle suunnitellun tuulivoimalahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus on edennyt lausuntovaiheeseen. helmikuuta Perhon kunnanvirastolla. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on 300 metriä. Kysely on anonyymi. Kokkonevan tuulipuiston YVA-selostus lausuntokierrokselle Puhelimen kameralla pääset helposti kyselyyn Centria-ammattikorkeakoulu tekee tutkimusja kehityshankkeena puolueetonta selvitystä laajakaistayhteyksien kattavuudesta Keski-Pohjanmaan alueella. Toivomme että ohessa linkkinä ja QR-koodina oleva Laajakaistaselvitys-hankkeen kysely tavoittaisi mahdollisimman paljon keskipohjalaisia yksityishenkilöitä sekä maatalousja muita yrityksiä vastaamaan kyselyyn. Natura-arvioinnista voi antaa lausunnon Natura-alueen haltija. Kunnanhallitus katsoo, että asian valmistelussa on turhaan jättäydytty vain yhden eli eniten tilaa vaativan pylväsvaihtoehdon varaan ja maakaapeloinnit on unohdettu tyystin. 9.2.2023 UUTISET POHJANMAAN KANSANEDUSTAJI A TAVATTAVISSA KAUSTISELLA LAUANTAINA 11.2. Hankkeen toimeksiantajana on Keski-Pohjanmaan liitto. vastaajien nykyiset nettiyhteydet ja niiden riittävyydet sekä netin käyttötarve, vapaa sana löytyy myös kyselystä. Vuonna 2014 lakkautettu palvelukeskus sijaitsee kahdella yhteensä runsaan kolmen hehtaarin tontilla. Kaustinen otti asiaan maanantaina kriittisen kannan. Kunnanhallitus toteaa maanantaina päättämässään lausunnossa kuntalakiin vedoten, että ei ole ollut syytä epäillä kunnanvaltuuston päätöksen laillisuutta. Köyhäjoen koulusta jätettiin yksi tarjous. Kaustisella linja kulkisi reittiratkaisusta riippuen 22-25 kilometrin matkalla. Kyselyssä selvitetään mm. Koulun yhteydessä on neljä asuntoa ja näillä on kerrosalaa 332 neliötä. Määräaikaan 30.11.2022 mennessä Markkulan palvelukeskuksesta jätettiin kolme osatarjousta. Kunnanhallitus päätti viime vuoden syyskuussa asettaa kiinteistöt julkiseen myyntiin. Arviointiselostuksesta voi myös esittää kirjallisia mielipiteitä ja lausuntoja. Päätös ei tuolloin syntynyt yksimielisesti, vaan Tina Lindskog (ps.) ja Sami Mäkelä (ps.) jättivät asiasta eriävänä mielipiteen. 040 648 4040 SPEKTI Liput ennakkoon Kampelista 18€ (sis. Puiston ulkoinen sähkönsiirto sijoittuu Perhon, Alajärven ja Vimpelin alueille. Markkulan palvelukeskukseen kuuluu neljä rakennusta, joissa on kerrosalaa yhteensä 4416 neliötä. Mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa Etelä-Pohjanmaan elykeskukselle maaliskuun loppuun mennessä. 7 Perhonjokilaakso . Kristian Sundqvist KAUSTINEN Kaustisen kunnanhallitus käsitteli maanantaisessa kokouksessaan Köyhäjoen koulun sekä sen yhteydessä olevien asuntojen ja Markkulan palvelukeskuksen myymistä. Rakennukset sijaitsevat kahdella yhteensä vajaan hehtaarin kokoisella tontilla. Hankkeen toimeksiantajana on Keski-Pohjanmaan liitto. Kysely sulkeutuu 28.2.2023. Taustalla on Laki kiinteän laajakaistan rakentamisen tuesta, jossa on tavoitteena nopeiden laajakaistayhteyksien rakentaminen sellaisilla alueilla, joihin laajakaistaa ei kaupallisesti todennäköisesti rakenneta lähivuosina. Myyntipäätös siirtyi seuraavaan kokoukseen Lehtisaarentie 28 Veteli p. Kunnanhallituksella oli maanantaina listallaan myös lausuntojen antaminen yhteen Kaustisen kunnanhallituksen ja yhteen Kaustisen kunnanvaltuuston päätöstä koskeviin, Vaasan hallinto-oikeudelle jätettyihin valituksiin. Markkulan palvelukeskuksesta (kuvassa vuonna 1954 valmistunut päärakennus) jätettiin määräaikaan mennessä kolme osatarjousta, kokonaistarjouksia ei jätetty. helmikuuta. maaliskuuta luettavissa Perhon kunnanviraston lisäksi Vimpelin ja Kyyjärven kunnanvirastoissa sekä Alajärven kaupunginvirastossa. helmikuuta ja 31. Köyhäjoen koulu on valmistunut vuonna 1963 ja sen kokonaisala on 609 neliötä. maaliskuuta saakka Perhon kunnan ilmoitustaululla sekä kunnan verkkosivuilla. Hallinto-oikeuteen valittaneiden mukaan päätöksenteossa meneteltiin virheellisesti jääviyssäädösten osalta
Tein sen mitä meninkin tekemään, eli hallintoprosessit ja asiakirjat hallintosäännöstä alkaen ovat nyt syksyn jäljiltä kunnossa. Valtuusto valitsee uuden kunnanjohtajan todennäköisesti maaliskuun alkupuolella. –?Muilla laitoksilla raja on paljon suurempi, esimerkiksi Terrafamessa 2?000 milligrammaa ja Keliberin Syväjärvellä 500 milligrammaa litraa kohti. Pääkkö on lähtöisin Savukoskelta Itä-Lapista. Rapasaaren kaivoksen ja rikastamon jäteveden sulfaattipitoisuus saa ympäristöluvan mukaan olla maksimissaan 150 milligrammaa litraa kohti. 8 9.2.2023 . Beryllium on eräänlainen merkkiaine, jonka perusteella litiumesiintymiä pystytään löytämään ns. Hän toteaa vertailun vuoksi, että juomavedessä saa olla maksimissaan 250 milligrammaa sulfaattia litraa kohti. Keliber-nimi tulee sanoista ”Keski-Pohjanmaan litium ja berylliumvarantojen hyödyntämishanke” eli lyhennettynä Keliber, josta yhtiön nimi sai alkunsa. Toinen valittaja on Kansalaisten kaivosvaltuuskunta ry. Parikkalan uuden kunnanjohtajan Mervi Pääkön viime vuosi oli tapahtumarikas. Pääkkö kommentoi Etelä-Saimaan jutussa olevansa ”häkeltynyt, onnellinen ja erittäin otettu”. Luvan saaneet kaivos ja rikastamo ovat yksi osa Keliberin lähes 600 miljoonan euron suurhanketta, jonka keskiössä on Kokkolaan rakennettava litiumkemiantehdas. Se on myös erittäin myrkyllinen alkuaine. . –?Asiaan ei liity dramatiikkaa. Hän ei esitä muutoksia vaan lisäyksiä ympäristöohjelmaan. Suojeltavat kohteet ovat luontoarvoiltaan arvokkaita ja tällä hetkellä rajoitetussa käytössä tai metsätalouskäytön ulkopuolella. Ennen piipahdusta Ylivieskassa Pääkkö työskenteli Viitasaaren kaupungin henkilöstöjohtajana. Varalle kunnanvaltuusto valitsi Minna Nikanderin, joka on hakenut myös Kaustisen kunnanjohtajan paikkaa ja edennyt soveltuvuustesteihin Esa Kauniston ja Sakari Varalan kanssa. Hänen työsuhteensa Korpelan Voimassa ei jatkunut koeajan jälkeen. Hautalan mukaan YVA-arviointi on tehty huolellisesti ja myös ELYkeskus on todennut, että se täyttää YVA:lle annetut vaatimukset. Litiumiin yhdistyy beryllium-ongelma Maija Ahonen HALSUA Valtioneuvosto esittää, että Metsähallitus siirtää omistamistaan alueista pysyvästi suojeluun yli 50 kohdetta eri puolilta Suomea. Kuvan ylärivissä ovat Tuuli Sillanpää, Salla Oravasaari ja Alina Järvelä. Kutsun soveltuvuuskokeeseen saivat kasvatustieteen maisteri Esa Kaunisto Vimpelistä, Kaskisten kaupunginjohtajana työskennellyt Minna Nikander sekä tradenomi Sakari Varala Kannonkoskelta. ja Vesiluonnon puolesta ry. Siirrettävien maa-alueiden tämänhetkinen markkina-arvo on alustavan arvion mukaan noin 100 miljoonaa euroa. Sirénin mielestä muutoinkin pitäisi kiinnittää huomiota Keliberin ja sen urakoitsijoiden työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen, kun se on osana Sibanye-Stillwaterkonsernia. Aivan tutuilla kulmilla uusi työmaa ei siis ole. Parikkalassa valtuusto teki valintansa Pääkön, Nikanderin ja Heikki Pietarisen väliltä. Perhonjokilaakso UUTISET Päivi Savela Kaivosyhtiö Keliberin joulukuussa saamasta ympäristöluvasta on jätetty kolme valitusta Vaasan hallinto-oikeuteen. Keskeinen tekijä oli myös kohteen rajautuminen jo olemassa olevaan suojelualueeseen, Metsähallituksen metsienkäyttöja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen kertoo. Lähistöllä, Katajajärvennevan länsipuolella sijaitsee myös suunniteltu Kanniston tuulivoima-alue, jonka kaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen. Tätä ennen hän toimi Perhon kunnan hallintoja sivistysjohtajana. Hän aloitti helmikuun alussa Ylivieskan kaupungin hallintojohtajana, mutta siirtyi jo heinäkuun alussa Korpelan Voiman hallintoja talousjohtajaksi. Yhdistysten takaa löytyy biokemisti ja ympäristönsuojelija Jari Natunen. Keliber Oy:n toimitusjohtaja Hannu Hautala tiedostaa berylliumiin liittyvän terveydellisen ongelman. Jatkossa tehtävässä painottuu vahvasti kirjanpitoon liittyvät tehtävät ja se on sellaista, mitä en halua tehdä. Aluehallintovirasto myönsi joulukuussa ympäristöluvan Rapasaaren kaivosalueelle ja Päivänevan rikastamolle. Jo Keliberin nimessäkin on mainittuna beryllium, Sirén sanoo. Suojeltavaksi aiotun alueen luoteisosaa halkoo Fingridin 400 kilovoltin voimalinja. Myös Keliber on valittanut ympäristöluvasta. Hänen mielestään pitäisi kiinnittää huomiota Keliberin ja sen urakoitsijoiden työntekijöiden terveyteen ja turvallisuuteen. Myös Keliber on valittanut ympäristöluvasta. Chemwatch-sivuston mukaan berylliumin hengittäminen voi aiheuttaa myrkyllisiä seurauksia, jotka voivat johtaa kuolemaan. Nykyisen toimitusjohtajan mukaan se käsitellään työsuojeluasioissa. Oma arvomaailmani eikä alkupuheet tehtävänkuvasta kohdanneet Korpelan kanssa. Kohteiden yhteenlaskettu pintaala on noin 30 000 hehtaaria. Sirén ihmettelee, miksi Keliber ei ole maininnut Keski-Pohjanmaan litium-esiintymiin sisältyvää beryllium-ongelmaa. Yksi valituksen tekijöistä on Keliber Oy:n perustaja ja eläkkeellä oleva toimitusjohtaja Olle Sirén. Valituksessa esitetään huoli vesija pölypäästöistä –?Ne ovat sellaisia asioita, jotka ovat hallinto-oikeuden ratkaistava. Prosessit ja henkilönsuojaus kokonaisuudessaan on suunniteltu siten, ettei pölylle altistuta. Yhtiö hakee muutoksia muun muassa määräyksiin jäteveden sulfaattipitoisuudesta. Valtioneuvoston antama suojeluehdotus on osa lisätalousarvioesitystä, jonka annettiin eduskunnalle viime viikon torstaina. Ympäristölupa koskee spodumeenipegmatiittimalmin louhintaa avoja maanalaisesta louhoksesta, malmin ja sivukiven murskausta, rikastusta, kaivannaisjätteiden käsittelyä ja läjitystä jätealueille sekä näihin liittyviä aputoimintoja sekä käsitellyn jäteveden johtamista Köyhäjokeen. MARKKU JOKELA KAIVOS Keliberin eläköitynyt toimitusjohta ihmettelee, miksi terveydelle vaarallista berylliumia ei mainittu ympäristölupaprosessissa. Kunnanvaltuuston valinta suljetussa lippuäänestyksessä kohdistui perholaiseen Mervi Pääkköön, joka sai valtuuston enemmistön luottamuksen. Kaustinen lähettää kolme soveltuvuuskokeeseen Viime viikon Perhonjokilaaksossa (2.2.) oli Vetelin yläkoulun oppilaskuntaa käsittelevässä jutun kuvatekstissä nimiä väärässä järjestyksessä. Tämä on oikea ratkaisu. Perhosta Parikkalaan on lähes 400 kilometrin matka. Katajajärvenneva aiotaan suojella pysyvästi Eetu Kupulisoja Parikkalan kunta valitsi tiistaina itselleen uuden johtajan. Parikkala sijaitsee Etelä-Karjalassa Venäjän rajalla. Toimitusjohtaja Hannu Hautalan mukaan jäteveden sulfaattivaatimusta pitäisi täsmentää. Hautalan mielestä arvon pitäisi olla sama kuin Syväjärvellä. –?Kysymyksessä ei ole varsinaisesti ympäristölupa-asia, ja terveydelle haitalliset asiat huolehditaan työhygienian puolella, Hautala perustelee. Keliber haluaa myös täsmentää sivukiven läjitysalueen arseenipitoisuuden mediaanin alle 30 (ppm) miljoonasosaan. Mervi Pääkkö pääsi Parikkalaan Päivi Savela Kaustisen kunnanjohtajan virkaa hakeneista kutsutaan soveltuvuuskokeeseen kolme henkilöä. . Oikaisu. – Siitä ei ole ympäristölupaprosessissa käsitelty mitenkään. Suojelulistalla on myös Halsuan Katajajärvenneva, joka on listan ainoa kohde koko Keski-Pohjanmaalta. –?Niitä ohjeita tullaan noudattamaan, jotta ihmiset eivät altistu millekään pölylle. Valituksissa olevat asiat ovat sellaisia, joista Vaasan hallinto-oikeus päättää. –?Alue otettiin mukaan suojelukohteeksi, koska se on pääosin ojittamaton soiden ja kivennäismaiden mosaiikki. Toivon Korpelalle, henkilöstölle ja asiakkaille kaikkea hyvää näiden haastavien aikojen keskellä, Pääkkö kirjoitti Keskipohjanmaan verkkokommenteissa. Länsija SisäSuomen aluehallintovirasto myönsi yritykselle ympäristöluvat Rapasaaren kaivokseen sekä Päivänevan rikastamoon. Alue on kooltaan 347 hehtaaria. Kaivosyhtiö Keliber sai ympäristöluvan joulukuussa. sekundäärisäteilyn avulla. Maaja metsätalousministeriö toimeenpanee siirron eduskunnan valtuutuksen perusteella. Työterveyslaitos antaa ohjeet, miten pölylle altistumisen suhteen toimitaan
Tule yksin tai ystävän kanssa. . 9.2.2023 UUTISET . Sen pituinen se. Maija Ahonen VETELI Viime viikolla kouluissa, päiväkodeissa ja oppilaitoksissa vietettiin Uutisten viikkoa. Ne rakensivat lehdistä oman majan, jossa voi leikkiä. Muistoksi napattiin kuvia. Kotia ei löytynyt eikä henkilöä. 040 771 4179 Avoinna: Ma-pe 9-17, la 9-14 YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ 14.2. ALE JATKUU – 30-50% Iso erä poistoja..................... Satu metsästä Tervetuloa satua kuuntelemaan. Koira jäi asumaan Vaakun ja Vaakun luokse. Lahjatavarat, vaatteet ja asusteet naisille ja tytöille Palvelemme Vetelin keskustassa 14.2. – 30% Zhenzin muotoileva farkku 69,95 Tumma ja vaal.sininen Zhenzin ja Zezen edullisia uutuuksia tullut jo varastoon. Vaakku ja Vaakku leikkivät metsässä piilosta ja haravoivat. Tuote kuin tuote saat toisen PUOLEEN HINTAAN! Koskee myös tarjoustuotteita. Tällä viikolla on puolestaan käynnissä Mediataitoviikko. – 30% Muista ystävää 14.2. Vau, mikä maalaus! Tämä oli monen lapsen reaktio, kun Kivitaskun väkeä vieraili Timea Mihalyn vastaanotolla. 9 Perhonjokilaakso . – 30% Uusia vahakankaita edullisesti Kaikki trikoot..................... Vaakku ja Vaakku etsivät koiralle omaa kotia ja henkilöä. He menivät metsään etsimään ruokaa ja mustikoita koiralle ja lämmintä. Verhokankaat...................... Hierontahuoneen seinään maalattu teos on Mihalyn ja Olga Melet-Pajuojan yhteistyön tulosta. Muun muassa Vetelissä Kivitaskun päiväkodilla kaikki ryhmät ovat tällä viikolla tehneet mediataitoja kehittäviä tehtäviä. Päiväkodin Tintti-ryhmäläisiä on puolestaan vieraillut tällä viikolla hieroja Timea Mihalyn vastaanotolla tutustumassa Mihalyn maalaustaiteeseen. Esimerkiksi päiväkodin Satakielen väki on saduttanut tarinoita ja tehnyt niiden pohjalta piirustuksia. 10,/ kpl Lämmin talvinen joustohousu 46,90 Lasten vaatteet................... Sitten ne leikkivät hippaa ja löysivät kadonneen koiran. Se on mediakasvatuksen oma teemaviikko, jonka tavoitteena on kehittää lasten, nuorten ja aikuisten mediataitoja sekä vahvistaa aikuisten valmiuksia mediakasvatukseen. MAIJA AHONEN Mediataitoja treenataan Kivitaskussa Satakielen mustikkaryhmäläisten taiteilema satu metsästä. Jokainen sai napata itselleen mieluisesta teoksesta kuvan, joka esiteltiin päiväkodille muille lapsille. saakka p. He rakensivat puusta talon heille kaikille. AVOINNA ma-pe 9-16, la 9-13 Muina aikoina itsepalvelu Uusia viherkasve ja Kukkamul lat, lannoitteet Suojaruuk ut Kukkien ja vihanneste n siemenet Ystävänpä iväkimppuja Kukkivia ruukkuku kkia Ystävälle! VETELIN ASUSTE JA TEKSTIILI Koulutie 79, 69700 Veteli, puh. 040 5338 094 Aukioloajat • ti-pe 11-18 • la 10-14 • Muina aikoina sopimuksen mukaan Tervetuloa! Pieni Nurkkapuoti Ystävänpäivänä erä tuotteita tasarahalla! Muista ystävää ihanilla kaakaopommeilla ja suklailla!. Kirjoittanut Satakielen mustikkaryhmä päiväkoti Kivistaskusta
Tuttu kasvo eri tiskien takaa NIMIPÄIVÄ Rautakaupan myyjä Raija Isosaari on koti-ihminen, jolla on jokaiselle viherkasville oma nimi. Kun Raija oli taannoin ostoksilla Kokkolassa, marketin toinen asiakas tuli kysymään, mistä hyllystä löytyvät höyrytyskattilat. sähköpostilla toimitus@perhonjokilaakso.fi tai . Bergå Folk Project palkittiin Etno-Emmalla Jesse Sebastian Peltola on valmistunut sähkötekniikan insinööriksi (AMK) 31.1.2023 Vaasan Ammattikorkeakoulusta. –?Minulla on käynyt aina hyvä säkä töiden suhteen. kertaa. Tervetuloa mukaan hoitavaan ilmapiiriin Hannan sanahalausten parissa. 0504156136 Kai TÄNÄÄN 10 9.2.2023 . Valmistunut. Kympin tiimejä. Halsua-talolla. Synnyinkuntaansa Halsualle Raija palasi takaisin vuonna 1998. Rakennusperinnöstä kiinnostuneet voivat kokoontua asian äärelle keskustelemaan ja kuuntelemaan esityksiä aiheesta. Kivisalon Sekunnit ja tunnit-blogi sai alkunsa vuonna 2011. Ravintola-alan töiden jälkeen hän on ehtinyt työskennellä Vetelissä sekä ruokakaupan että rautakaupan myyjänä Passelissa. Seppo Kalliokoski kertoo myös illan paikasta, Halsuatalosta ja Jussi Kalliokoski avaa tuoretta arkkitehtuurin lopputyötään ja Viitasalon talon siirtoprojektia. . Talohistorian lähteisiin tilaisuudessa opastava Risto Känsälä mainitsee halsualaisina erikoisuuksina kirkon ja tapulin, jotka molemmat saatiin toteuttaa Kuorikoskien suunnitelmien mukaan, ilman Intendentinkonttorin väliintuloa. Kappaleet sovitettiin uudestaan kansanmusiikiksi. –?Imin myyjän ammatin varmasti jo äidinmaidosta, Raija kertoo. Aurinko nousee ja laskee tänään: 08:41 16:41 Vinkkaa ensi viikolle haastatteluun toimitus@perhonjokilaakso.fi tai p. Näin halsualainen Raija Isosaari tiivistää elämänsä ja nauraa iloisesti päälle. Viimeiset neljä vuotta hän on kulkenut töissä Kaustisen K-raudassa. Naisten iltapäivä lauantaina 11.2 leirikeskus Majakalla Vieraana teologi-opettaja-kirjoittaja Hanna Kivisalo. Tapahtuman järjestää Vetelin-Halsuan helluntaiseurakunta. kirjat Hyvän jälki ja Jonain päivänä sinä ymmärrät. Etno-Emma jaettiin perjantai-iltana pidetyssä Emmagaalassa, joka järjestettiin nyt 40. Matti Mäkelä kertoo myös nyt toteutettavasta hankkeesta ja rakennusperinnöstä maaseudun pitovoimatekijänä. Menot Päivi Savela, Maija Ahonen Neljän kansanmusiikin ammattilaisen muodostama Bergå Folk Project on palkittu vuoden 2022 Etno-Emmalla. Yhtyeeseen kuuluu kaustislaislähtöinen Aili Järvelä (laulu, viulu ja harmooni). Bergå Folk Projectin muita jäseniä ovat Iida Savolainen (alttoviulu, laulu, jouhikko, viulu), Esko Grundström (kontrabasso, haitari, kanteleet, harmooni, laulu) ja Topi Korhonen (kitara, mandoliini, harmooni, trumpetti, laulu). Rakennusperintöilta Halsualla Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ”Sivukamarituvat historian näyttämönä” -hanke järjestää Rakennusperintöillan tiistaina 21.2. Työnantajat ja työkaverit ovat aina olleet loistotapauksia. Yhtye syntyi vuonna 2019, kun Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Aleksi Malmberg pyysi kokoonpanoa versioimaan italialaisen nykysäveltäjä Luciano Berion (1925–2003) kansanlaulusarjan niin, että se palautettaisiin takaisin juurilleen. Halsualla Raija ehti työskennellä paikallisessa maatalouskaupassa kaikkiaan 16 vuotta. Myös työpaikka siirtyi Vetelistä Halsualle muutaman vuoden myöhemmin. –?Kerroin, etten ole sen kaupan myyjä, mutta katsotaan silti. Raijan Elli-äiti oli töissä Halsualla Jokelan kaupassa, kun hän alkoi odottaa esikoistaan. Kun uudet sovitukset saivat innostuneen vastaanoton, Bergå Folk Project jatkoi studiolle ja keikoille. Kahvitus. Välillä Raija kävi Jyväskylässä kauppiksen ja valmistui ATK-merkonomiksi vuonna 1991. Hän on julkaissut mm. Musiikissa lauluryhmä Eloa. . . Eikä minua ”koppihommissa” olisi saanut pysymäänkään. –?Välillä olen esimerkiksi laattaja sisustuspuolella. Meillä myyjän työssä täytyy hallita monta osa-aluetta. . –?Lama-aikana toimistohommiin oli työntekijöitä tarjolla yllinkyllin. Kaustisella K-raudan työntekijäluettelossa Raijan vastuualueiksi on merkattu rakennustarvikkeet sekä työvaatteet ja suojaimet, mutta Raijaan saattaa helposti törmätä myös muilla osastoilla. Niinpä jatkoin siitä mistä lähdin eli kaupan tätinä. kommentoi etsintäkuulutukseen Facebookissa Maija Ahonen HALSUA –?Aina jonkun tiskin takana. ”Sivukamarituvat historian näyttämönä” on LEADERtoimintaryhmä Pirityisten päärahoittama hanke, missä selvitetään paitsi tämän keskipohjalaisen, erikoislaatuisen rakennustyypin historiaa ja nykyistä tilaa, pyritään edistämään myös rakennusperinnön ja historiatiedon käyttöä. Perhe muutti Halsualta Veteliin Antti-isän kotipitäjään Raijan ollessa parivuotias. soita tai laita viesti (myös Whatsapp) p. Uusi kirja on ilmestymässä jälleen syksyllä. 0504156136 . Illan pääpuhujana on Eija Porkola, joka kertoo Luodossa sijaitsevasta Tyynelän Tonttulasta, pihapiirin muotoutumisesta ja suhteestaan rakennusperintöön. Oman asiakaspalvelu-uransa Raija aloitti 15-vuotiaana Vetelistä Kranssin grilliltä. Perhonjokilaakso Vinkkaa ensi viikon torstain nimipäiväsankaria haastatteluun . Lukion jälkeen Raija suoritti talouskoulun Kokkolassa ja ravintolakoulun Vaasassa. Yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin omakustanteena vuonna 2022. Myyjän olemus ja rooli ei rajoitu vain töihin
–?Aina rakennushommissa kaikki ei mene tietenkään kuin Strömsössä. Työpäivän aikana ajattelen usein, että onpa ihana ja tuon voisi laittaa omaanTuttu kasvo eri tiskien takaa ” Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Toimenpiteellä tullaan ennen kaikkea turvaamaan maidon tuottajahinnan säilyttäminen mahdollisimman korkealla. Vetelin Osuusmeijerin isännöitsijän tehtäviä tulee seuraavat kolme kuukautta hoitamaan tavallaan kaksi henkilöä, nimittäin Esteri Palo, joka hoitaa eläkkeelle siirtymiseensä saakka yhdistymisestä aiheutuneet tehtävät kirkonkylän meijerin osalta ja Veijo Savolainen, joka otti isännöitsijän tehtävän vastaan vuoden alussa ja jatkaa niitä edelleen Räyringissä. Toinen ja miltei yhtä tärkeä syy, kuin maidon hinnan säilyttäminen, oli meijeritoiminnan jatkuvuuden turvaaminen Vetelissä. Perhiksen IG @perhonjokilaakso . –?Marjastusja sienestyskamppeet kulkevat autossa mukana. Nykyisin Vetelissä on tilatankkeja kaikkiaan 37 kpl ja ennakkotilauksessa on 40 tankkia, joiden toimitus tilaajille voidaan järjestää vuoden loppuun mennessä. –?On se, Raija nauraa. Tarvetta kyllä olisi. — Presidentti Franklin Roosevelt (1882-1945) Asiakkaiden palveleminen on Raijalle ongelmanratkaisua. Tasan kuukausi myöhemmin, viime viikon keskiviikkona, lopetettiin meijeritoiminta kirkonkylän meijerissä maidon vastaanoton siirtyessä Räyringin meijeriin kirkonkylän meijerin lähes 60 toimintavuoden jälkeen. PÄIVÄN AJATUS . Sulautumista pidettiin pakon sanelemana johtuen yleisestä kehityksestä maidon tuotannossa ja sen jalostamisessa. Jääkoneiden riittävyys on ehkä kovimmalla koetuksella toiminnan siirtyessä kokonaan Räyrinkiin, mutta Savolainen arveli niidenkin kapasiteetin riittävän tilatankkien lisääntymisen johdosta, sillä tilatankkimaitoja ei ole välttämätöntä käyttää meijerissä lainkaan. Raija Isosari Asiakaspalvelutyötä tekevä Raija Isosaari nauttii vapaa-ajallaan kotona olemisesta. Viimeistään Lammasojan suoralla luukutan heviä täysillä radiosta. Hän ei osaa sanoa, miksi vanhemmat päätyivät aikoinaan Raija-nimeen, eivätkä vanhemmatkaan sitä enää muista. Olkoon siis Raijan lahjoittama pistokas Raija Maria.. Raija harrastaa myös viherkasveja, joita hän pelastaa kauppojen alelaareista. Lisäksi Räyringin meijeri sijaitsee keskellä pitäjää ja näin kuljetuskustannukset tulevat halvemmiksi. –?Matkalla voi nollata pään mennen tullen. Have a nice weekend! #outdoorfinland #munympäristö #nature #finland #luontoonfi #veteli #perhonjokilaakso #kylmäkylä #tuppumänty #helmikuu #vähäluminen Vuoden alusta sulautuivat molemmat Vetelin meijerit yhteen –?Vetelin Osuusmeijeriksi. –?Tässä on esimerkiksi Elvi, Terttu, Tuula, useampi Elli, Olli-Hannele ja Jussi-Kalevi. MAIJA AHONEN @mariannpakkala Hyvää viikonloppua. Hiljaisen tien varrella sijaitseva talo on puoliso Timo Marjusaaren synnyinkoti, joka on vanha rintamamiestalo. Tägää kuvasi #perhonjokilaakso julkiselta ig-tililtäsi, niin saatamme poimia otoksesi alle. Koska myyjän työ on pitkälti asiakaspalvelua, sosiaalisen kanssakäymisen vastapainoksi Raija kaipaa rauhoittumista. Tarvetta kyllä olisi. Osa kukkasista on peräisin tuttavilta saaduista pistokkaista. Vaikka toisin voisi luulla, rautakaupan myyjä ei ole kotioloissa erityisen innokas remontoija. Hän myös itse jakaa pistokkaita auliisti eteenpäin. Rauhaa tarjoaa myös oma koti Halsuan Kannistossa. Isännöitsijä Savolaisen mielestä toiminnan siirtäminen Räyrinkiin johtuu puhtaasti käytännön syistä, sillä Räyringin meijeri on koneistoltaan sen verran suurempi, että siellä voidaan ottaa vastaan myös se maito, mikä tulee kirkonkylän alueelta. 9.2.2023 POIMINTA INSTAGRAMISTA . helmikuuta nimipäiväsankareihin. Perhonjokilaakso 50 vuotta sitten Ihmiset eivät ole kohtalon, vaan oman mielensä vankeja. 11 Perhonjokilaakso . Toiminta päättyi Vetelin meijerissä 8.2.1973 Maidon vastaanotto ja jalostus kokonaisuudessaan Räyrinkiin kin kotiin, mutta kyllä into lässähtää kotiovella. –?Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Jo ajomatka Kaustiselta Halsualle tarjoaa mahdollisuuden irrottautua töistä. Raija Isosaari kuuluu tämän viikon Perhis-päivän eli torstain 9. Työpäivän aikana ajattelen usein, että onpa ihana ja tuon voisi laittaa omaankin kotiin, mutta kyllä into lässähtää kotiovella. Viimeistä toimintapäivää oli meijerisalissa juhlistamassa kahvipöytä täytekakkuineen ja pesuporstista tehtyine koristeineen. –?Mutta toinen nimi on Maria ja se tulee äidiltä ja mummuilta sekä isoisomummulta, Raija kertoo. Ennen kaikki maito jalostettiin omassa kunnassa, mutta nykyisin viedään 30% maidosta juustolaan ja lisäksi viikottaisen kuljetusmaidonkin osuus on peräti 36 000 litraa. Toimittajan kameralaukkuun sujautetaan aasinkorva, jota Raija markkinoi helppohoitoiseksi viherkasviksi, joka ei ole sijoituspaikkansa suhteen kovin vaatelias. Mutta kun asiat saa ratkaistua, niin tuntuuhan se hyvältä. Ehostettavia kohteita löytyy niin kirppiksiltä kuin roskalavoiltakin. Mitenkään juhlavat eivät siis olleet puitteet viimeisenä päivänä, mutta eivätpä olleet työntekijöiden mielialatkaan, sillä ilmapiiri meijerissä muistutti lähinnä hautajaistunnelmaa. Pieniä tuunausprojekteja Raijalla on silti koko ajan käynnissä. Meijeritoiminnan yhdistämisestä olivat meijerin hallituksen jäsenet Juha Tunkkari ja Jukka Klemola yhtä mieltä –?toimenpide oli pakon sanelema. . Kesäisin ja syksyisin Raijan auton saattaa bongata Kaustisen ja Halsuan välillä jollekin metsäautotielle parkkeerattuna. Meijeritoiminta kuitenkin tulee jatkumaan Vetelissä edelleen, mutta vain Räyringissä, jonne maidot kirkonkylän alueelta toimitetaan traktorikuljetuksien sekä tankkiauton imukeräilyn muodossa. Onko tämän nimi nyt sitten Raija. Meijerin käyttökustannukset olisivat myös nousseet liian korkeiksi. Raijan jokaisella kukalla on antajaltaan peritty nimi. Raija ja Timo asuvat siellä kaksistaan, kaksi poikaa ovat jo omillaan
Tässä tapahtumassa osui kuitenkin kaikki kohdilleen. Ralliin starttasi 90 autokuntaa, joista maaliin saakka selviytyi 71. Toimittajan pelko siitä, että täällä saloilla Evijärven rajan tuntumassa joutuu katsomaan rallia yksin on osoittautunut turhaksi. Peräti 91 startannutta autokuntaa kerännyt harrasteralli oli jyrähtänyt liikkeelle aiemmin aamulla Kaustisella Sortolan erikoiskokeella. –?Kyllä se [osallistujamäärä] ylitti odotuksemme, Safari vahvisti. Veteliläiset Eemeli Katajalaakso, Tero Rannila ja Aatu Rannilla katsovat, miten saarijärveläisen Jouni Lakosen Opel Ascona pöllyttää ulos mutkasta. Lk9, Hisse 2050: 1) Jarmo Lindberg/Kaitsu Perälä 38.50,6, 2) Tom Wiik/Janica Kero 41.25,4. Lk7, Hisse 1400: 1) Teuvo Tanner/Tiina Tanner 36.41,9, 2) Ole Lindell/Rauno Hurskainen 36.52,1, 3) Asko Aalto/Jari Riihonen 37.36,7. –?Tässä on nyt ensimmäisellä kerralla ollut todella paljon opittavaa ja varmasti paljon opitaan. Lk16, BMW Extreme: 1) Ismo Korkala/Henri Paavola 35.09,6, 2) Sami Laurila/Marko Tuhkasaari 35.21,8, 3) Maria Sorvisto/Jirka Lund 38.13,5. Lk3, V2000: 1) Esa Ketomäki/Janne Hautamäki 35.25,0, 2) Janne Näykki/Jaakko Vilpakka 37.56,1, 3) Miika Paananen/Jani Paananen 40.18,3. –?Sääkin on todella hyvä, he kommentoivat tyyntä pikkupakkasta. Niin se kuuluu liikenteen puolesta ollakin, ollaanhan lauantaina ajetun Metalli Järvelä Rallin neljännellä eli Saarijärven erikoiskokeella juuri ennen sen käynnistymistä. Tästä voisi ennakoida, että tapahtuma ei jää ainutkertaiseksi voimanponnistukseksi. Lk20, 2WD nuotti: 1) Antti Vilmilä/Anssi Ahopelto 32.30,5, 2) Isak Hatanmaa/Eetu-Pekka Hellsten 33.58,9. Toyotan ratin takana Jani Riihimäki ja kartturina Ville Vähäkainu. Perhonjokilaakso URHEILU Kristian Sundqvist Kello on muutamaa minuuttia yli kaksitoista lauantaina; luminen mutta hyväkuntoinen yksityistie Kruunupyyn Teerijärven Emasin takametsissä on hiirenhiljainen. Peräti yhdeksänkymmentä osallistujaa kuulostaa ralliurheilua suuremmin tuntemattoman korvaan paljolta. Lk12, Viri 2050 (7): 1) Joonas Kosloff/Jere Järvisalo 33.18,9, 2) Sami Koskimäki/Salla Koskimäki 33.47,6, 3) Tomi Riihimäki/Tero Riihimäki 35.08,6. Lk2, V1600 nuoret (4): 1) Miska Tuomisto/ Jukka Rasi 37.02,8, 3) Miika Leppänen/Keijo Kunelius 37.55,8, 3) Kalle Karppinen/Harri Tuomikoski 37.58,8. –?Olen todella kiitollinen kaikille, jotka ovat tulleet talkootöihin. Veteliläisryhmän kuudetta jäsentä eli Otto-koiraa ei kilvanajo näytä vähääkään hetkauttavan, lumena alta sen sijaan löytyy kiinnostavaa tongittavaa. Ensimmäinen ek oli Sortola, sen jälkeen kilpailijat pääsivät testaamaan vauhtiaan Viitaveden, Vuojärven, Saarijärven ja Pönterin erikoiskokeilla. Lk14, Viri yli 2550 (5): 1) Ville Pulkkinen/ Sanna Pulkkinen 33.14,9, 2) Aki Ala-Varvi/Satu Ala-Varvi 33.57,5, 3) Sami Ahonen/Sami Kinnunen 34.06,4. Puheeksi tuli sekin, että aikaa on siitä kun seudulla on viimeksi rallia ajettu. Se on mahtava homma ja ilman talkootyöläisiä emme olisi pystyneet tätä järjestämään. Neljännen erikoiskokeen lähtöpaikalta bongattu kilpailupäällikkö Steve Safari Keski-Pohjanmaan Moottoriurheilijoista halusi erityisesti kiittää kaikkia rallin eteen vapaaehtoisesti töitä tehneitä. Luokassa 19 eli nelivetoisten nuotitetussa luokassa ajanut kaksikko sai loppuajakseen 31.41,7. Jutellessa ohi sujahtelee eri luokkien – kilpailuluokkia oli peräti 21 – autoja ja onhan mutkasta kiihdyttävän ralliauton meteli melkoinen. Viisikko tuumi, että moottoriurheilu kiinnostaa, mutta ralliautoilu ei ensisijaisesti. Ensi kertaa sitten ysärin Harrasterallin puuhamiesosastoa lähdössä itse ajamaan. KRISTIAN SUNDQVIST Jarno Herranen Viisi erikoiskoetta oli tällä kertaa tarjolla Kaustisen harrasteralliin osallistuneille. Lk17, seniorit +50v (11): 1) Jari Koski/Riku Koski 31.51,0, 2) Kai Hukkanen/Petri Lammela 33.34,7, 3) Mika Hautaniemi/Juuso Hautaniemi 34.16,4. Pian ohi jylisevät nolla-autot ja sen jälkeen noin minuutin välein itse kilpa-autot. Lk11, Viri 1650: 1) Sami Jokinen/Juha-Pekka Suuronen 34.47,8, 2) Santtu Pajunpää/Kari Kiviranta 36.43,3, 3) Rami Jaatinen/Jesse Jaatinen 36,53,0. –?Lähdettiin, kun oli lähellä, Jukka Nykänen tiivisti. 12 9.2.2023 . Tiettävästi viimeksi 1990-luvulla. KRISTIAN SUNDQVIST RALLI Kaustiselta startannut harrasteralli ylitti järjestäjien odotukset. Alle 32 minuuttiin reitin onnistuivat kiertämään myös Jarmo Autio–Timo Pollari. Lk5, V1000: 1) Jukka Suhonen/Janne Suhonen 43.22,2. Otto (alhaalla vasemmalla) ei ole moksiskaan. Reitin varrella ja viisaasti mutkan sisäpuoleisella metsänreunalla kisaa seuraavat veteliläiset Tero Rannila, Venla Rannila, Eemeli Katajalaakso, Aatu Rannilla sekä Jukka Nykänen. Safarin mukaan nyt saatiin hyvää oppia jatkoa ajatellen. Lk13, Viri 2550 (4): 1) Eemeli Pohjonen/Erno Muranen 34.55,6, 2) Petri Katainen/Tuomas Hiekkala 35.07,3, 3) Hannu Hautakoski/Pekka Kurunlahti 35.25,1. Tuloksia: Lk1, V1600 (14): 1) Miika Korvola/Veli-Matti Pölönen 35.58,3, 2) Juhani Luoma/Jyrki Niemelä 36.00,8, 3) Otto Autio/Sakari Lappalainen 36.16,4. Lk19, 4WD nuotti (5): 1) Joonas Tonteri/Markus Saxberg 31.41,7, 2) Jarmo Autio/Timo Pollari 31.58,7, 3) Sami Mukkala/Jari Halmekangas 32.33,2. Kokonaisajoissa vauhdikkain oli parivaljakko Joonas Tonteri–Markus Saxberg. Viisi erikoiskoetta. Lk21, V1600 nuotti: 1) valtteri Koski/Arto AlaKokkila 35.24,9, 2) Juulia Suvinen/Noora Hokkanen 44.40,8. Toiseksi parasta vauhtia piti yli 50-vuotiaiden luokassa kisanneet Jari ja Riku Koski, jotka jäivät Bemarillaan vajaat kymmenen sekuntia Tonterin–Saxbergin vauhdista
Kaikki oli sen jälkeen helppoa. Puumalat ja Wistbacka muodostavat seuran joukkueen yleisen sarjan joukkuekilpaluun. –?Tamma lähti kovaa, ja näin heti, että saadaan hyvä paikka johtavan takaa. Seurakaveri Tuomas Björkbacka juoksi 40-vuotiaiden miesten 3000 metrillä hopealle ajalla 9.58,03. Jari Kalliokoski hiihti maaliin toisena. Kolmikko kunnostautui jo perjantain viestikilpailussa. Taipaleen voittoaika vapaalla hiihtotavalla käydyssä kilpailussa oli 25.38,2. Perhon Kirin Arto Kalliokoski oli 12. Sweet Gold iski kultakantaan Muista ystävää lahjalla, josta on iloa pitkään! PERHONJOKILAAKSON KESTOTILAAJANA voit lahjoittaa 2 kuukauden digitilauksen ystävälle tai sukulaiselle, jolla ei ole voimassa olevaa tilausta. Kun kiritila aukeni loppusuoran alussa, liiteli tamma omaa vauhtiaan ylivoimaiseen voittoon ajalla 14,5a/1600 m. Aika riitti kokonaiskilpailussa kolmanteen sijaan. perhonjokilaakso.fi. –?Osallistujamäärä yllätti meidät. Tee tilaus osoitteessa www.kpk.fi/lahjalehti tai oheisen QR-koodin kautta: Kestotilaaja voi antaa yhden digilahjan ja lahjalehden vuoden 2023 aikana. Osallistujia tulee 23 seurasta. Teivon tiistairaveissa juoksu onnistui täydellisesti. Vetelin Urheilijoiden Noora Kaariniemi osallistuu naisten kilpailuun, johon on ilmoittautunut viisi ampujaa. T14 3 km: 3) Siru Koskela HT 9.45, 7) Iida Paavola KP-V 10.07,4, 12) Liina-Maija Hietala KP-V 10.33,3. Tuloksia: T12 3 km: 5) Ansa Kanala HT 11.28,4, 7) Elsa Paavola KP-V 13.04. 9.2.2023 URHEILU Seppo Järvelä Halsuan Toivon Siru Koskela hiihti 14-vuotiaiden tyttöjen kolmen kilometrin kilpailussa kolmanneksi Haapajärvellä järjestetyissä Mikan hiihdoissa. Se ei jätä leikkiä koskaan kesken ja tietää missä viimeinen suora on. Järjestävän seuran puheenjohtaja Ritva Karri on tyytyväinen ilmoittautuneiden määrään. –?Tamma menee vapaalta radalta innokkaasti, eikä tuhlaa siinä voimiaan. Marja Eskelinen hyppäsi mestariksi Seppo Järvelä Vetelin Urheilijoiden Kuisma Taipale hiihti 50-vuotiaiden kymmenen kilometrin mestariksi veteraanien SM-hiihdoissa Haapajärvellä sunnuntaina. Hopealle sivakoi myös VetU:n Ismo Parkkonen 55-vuotiaiden kymmenen kilometrin matkalla ajalla 27.27,5. Kaustisen Pohjan-Veikkojen Minka-Maria Puumala on vahva ennakkosuosikki 18-vuotiaiden naisten sarjassa. Kuulantyönnössä Eskelinen saavutti pronssia tuloksella 10,85. Kilpailuihin osallistuu myös kaustislainen Vilja-Alina Ahokangas. Hannu Hietanen ei ollut ykkössijasta niin yllättynyt kuin pelaajat. 50-vuotiaiden miesten 3000 metrillä Ullavan Kilvan Pasi Ala-Korpi juoksi hopealle ajalla 10.47,43. Pronssia tuli myös painonheitosta tuloksella 8,95. –?Endless Storyssä on paljon samaa kuin veljessään The Jackpotissa. Kuisma Taipale hiihti SM-kultaa Seppo Järvelä Kokkolan Metsästysja Ampumaseuran lauantaina järjestämiin Pohjanmaan aluemestaruuskilpailuihin osallistuu Kaustiselta ja Vetelistä kahdeksan pistooliampujaa. 1500 metrillä hän oli viides ajalla 5.05,39. Petri Lahti-Luopan osaomistama Ohiheittäjä jatkoi menestyskulkuaan Teivon Euro T4-raveissa maanantaina. Kun takaa lähdettiin nousuun nostin kiriin. Mennään startti kerrallaan ja toivotaan, että tamma menisi vielä eteenpäin, ja saataisiin sille kiva kausi. –?Valmentaja kertoi jo etukäteen, että Sweet Gold on paremmassa kunnossa mitä tulosrivi näyttää. Vapaalla hiihtotavalla käydyn viestin voitti Keuruun Kisailijat ajalla 41.59,2. Lauantain 40-vuotiaiden 15 kilometrin kilpailussa KP-V:n Lasse Paavola oli kuudes ajalla 45.04,8. 150-sarjassa hiihtänyt joukkue sijoittui toiseksi 3 x 5 kilometrin viestissä ajalla 42.08,2. Hyvää sijoitusta tavoittelee 40 laukauksen kilpailussa VetU:n Panu Lappi. P14 5 km: 5) Toni Jääskeläinen PK 17.17,8. Viestin aloittanut Ismo Parkkonen toi joukkueen kahdeksantena vaihtoon. Endless Story jatkaa kanuuna kunnossa Keijo Maliniemi Maatalousyhtymä Timo ja Pekka Salmelan omistama Sweet Gold on ollut pitkään hyvässä kunnossa, mutta sillä on ollut epäonnea juoksujen kulun suhteen. Kahdeksan ampujaa aluemestaruuskisoihin Keijo Maliniemi Pirjo Miettusen omistama, valmentama ja kasvattama Endless Story jatkoi Oulun T75-raveissa siitä, mihin Mikkelissä jäi, rutisti johtavan rinnalta kauden toiseen voittoonsa. 60-vuotiaiden 10 kilometrillä veteliläinen Keuruun Kisailijoita edustava Jari Mäkelä oli kuudes ajalla 31.26,4. Kuudes erä pääsee tähtäämään tauluun illalla viiden aikaan. Päätimme kuitenkin järjestää kilpailut yhden päivän aikana. 45-vuotiaiden kymmenen kilometrin kilpailussa VetU:n Jari Kalliokoski hiihti hopealle ajalla 25.48,7. Pronssille hiihti Oulun Kilpa-Veljet 42.11,3. Oulussa juoksusta tuli liian vaativa ja kiristä pitkä. Sunnuntain 10 kilometrin kilpailussa Mäkelä oli seitsemäs ajalla 29.24,8. Timo Salmelan valmennettava sai Hannu Hietaselta täydellisen juoksun johtavan takana. Veteliläislähtöinen Kurikan Ryhtiä edustava Juha Järvelä urakoi ja saavutti kolme pronssia 40-vuotiaiden juoksumatkoilla. Kilpailuista tulee pitkä ampujille ja myös järjestäjille. Loppu oli enää voiton varmistelua, Hannu Hietanen kuvaili. Ystävänpäiv ä 14.2. Kilpailusuorituksia tulee yli sata. ajalla 27.55,3. Kokkolan Metsästysja Ampumaseuraa edustava Ahokangas kilpailee 20-vuotiaiden ja naisten sarjoissa. Seurakaveri Annika Wistbacka ampuu naisten kilpailussa ja Peetu Puumala 20-vuotiaiden miesten sarjassa. Hän kuuluu myös seuransa kolmen hengen joukkueeseen. 50-vuotiaiden P2-sarjassa tauluun tähtää KP-V:n Ari Äijö. Tämä on tosi hyvä suomenhevonen, Ari Moilanen ihasteli. Kilpåailu hiihdettiin vapaalla hiihtotavalla. Sille rupesi viimeisessä kurvissa kasaantumaan niin paljon paineita, että piti kääntää hyvissä ajoin kiriin. Sunnuntain 10 kilometrin matkalla hän oli 16. Jyväskylässä ja Kuopiossa juoksu pilaantui lähtölaukkaan. Ari Moilasen ohjastama Ohiheittäjä hyökkäsi viimeisessä kaarteessa toisesta parista ulkoa kolmannelle radalle ja jyräsi 3 000 euron arvoiseen voittoon ajalla 29,4a/2100 m. Joukkuekilpailut ammutaan henkilökohtaisten suoritusten yhteydessä. Santtu Raitalan mukaan kuolemanpaikka sopii hyvin Endless Storylle. Se on fiksu ja rauhallinen, ja sillä on kultainen kilpailupää. 13 Perhonjokilaakso . Tee tilaus sisäänkirjautuneena osoitteessa www.perhonjokilaakso.fi/digilahja tai oheisen QR-koodin kautta: Voit myös tilata lahjaksi 2 kuukauden paperilehdet 1 kk:n hinnalla levikkialueelle. Lauantaina hän juoksi 1500 metriä aikaan 4.34,05. Lauantaina Parkkonen hiihti perinteisen hiihtotavan kymmenen kilometrin kilpailussa pronssille ajalla 29.54,9. Santtu Raitalan ohjastama Endless Story kiersi hyvissä ajoin johtavan rinnalle ja oli siitä omaa luokkaansa. Siru Koskela hiihti kolmanneksi Seppo Järvelä Vetelin Urheilijoiden Marja Eskelinen voitti 50-vuotiaiden naisten seiväshypyn Aikuisurheiluliiton mestaruuskilpailuissa Mustasaaressa viikonloppuna. N18 5 km: 4) Inka Lakanen PK 14.49,1. Kilpailut käynnistyvät ensimmäisen erän koelaukauksilla puoli yhdeksän aikaan aamulla. Sunnuntain 800 ja 3000 metrin mitalit irtosivat ajoilla 2.16,43 ja 10.06,58. ajalla 30.34,9. Endless Storyn hoitaja Elina Miettunen seurasi tyytyväisenä suojattinsa otteita. Mestaruuden voitti Tampereen Pyrinnön Jani Peltotalo ajalla 25.36,5. 50-vuotiaiden 400 metrillä veteliläislähtöinen Gamlakarleby IF:n Seppo Appelqvist voitti ensimmäisen erän ajalla 59,49. Endless Story sai ykkössijastaan 4 000 euroa ajalla 16,1/2140 m. Alustavasti olimme varanneet kilpailuille koko viikonlopun. Toiseksi sijoittui Rovaniemen Maratonhiihtäjien Juha Alm ajalla 25.46,7. –?Meillä oli hankala lähtöpaikka, mutta päästiin hyvään paikkaan. Hänen voittotuloksensa oli 280. Seurakaveri Mirja Aho tähtää tauluun 60-vuotiaiden naisten sarjassa. Kuisma Taipale nosti toisella osuudella Vetelin mukaan kärkikamppailuun. 16-vuotiaiden kilpailuun on ilmoittautunut kahdeksan poikaa. Ankkuriosuudella Keuruun Matti Aalto ohitti muut ja vei joukkueensa voittoon
Näissä mietteissä kurvaan autolla Isosaaren risteyksestä jokirantaan Simon pihaan. Sulo myös mestaruuden. Sen näkyvä asema Kalevala-eepoksessa nosti sen suosion 1800-luvulla, mutta hiipui yleisesti 1900-luvun alkukymmenillä. Perinnenyrkki . Toivo siis soitti, itki ja soitti. Sulo ja Simo soittivat yhdessä myös 18 vuotta Heino ja Kullervo Laasasen kanssa. Hän on kertonut, että äiti pisti soittamaan kannelta, ettei vilkas poika ehtinyt tehdä pahojaan. Edellisenä vuonna palkinnon nappasi Värttinä. Elävänä kuitenkin on jäänyt mieleen se, kun hän kävi isosiskonsa, kuusivuotiaan Annelin kanssa katsomassa äitinsä arkkua viereisessä riihessä. Sulo jatkoi kotitilansa asumista. Sodan jälkeinen jälleenrakentamisen aika ja varsinkin 50-luku olivat tanssilavakulttuurin kulta-aikaa. Vetelissä ja jokilaaksossa Kreeta Haapasalon vaikutus kanteleen suosioon oli merkittävä. 14 9.2.2023 . Ei siis mikään tylsä soitin. Oiva ja Tekla (o.s. Mieskuoron mukana soittajat kiersivät eri tilaisuuksia pitkin poikin, muiden muassa kirkkokonsertteja. Esiintymispaikkoina olivat nuorisoseurantalot ja tanssilavat pitkin maakuntaa. Itku vaihtui kyllä nopeasti innostukseksi ja nuorta miestä sai jo ennemmin hätistää pois kanteleen äärestä. Vanhemmat veljet Sulo ja Eero olivat ikäluokkansa tavoin sodassa. Simo on Alaspään kanteleveljeksistä nuorin. Turhaan ei Vetelin ja Halsuan vaakunoissa ole kannelta. Oven kynnys riiheen oli niin korkea, että isosiskon piti pönnätä pikkuveli siitä yli. Yhtye on niittänyt mainetta moneen otteeseen. Muistot äidistään Simolla jäivät siis vähäisiksi. SEPPO ALASPÄÄ. Muita jäseniä olivat Ahti Leppävuori, Rauni Rauma, Erkki Rauhala ja Saimi Järvelä. Nykänen) Alaspäälle syntyi perheeseen kahdeksan lasta: neljä poikaa ja neljä tytärtä, sulo vanhimpana vuonna 1919 ja Simo nuorimpana vuonna 1936. Simo opiskeli levyseppähitsaajaksi ja työskenteli pitkään Pietarsaaren seudulla, ennen kuin muutti takaisin Veteliin vuonna 1982. Vuonna 1988 se valittiin Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla vuoden yhtyeeksi. Halsualaiseen Tofferin soittajasukuun kuuluva opettaja Eino Tulikari (ent. Nuorisonseurantaloja oli lähes joka kylällä ja tanssilavoja rakennettiin. Simo opetteli kanteleensoiton samalla äitinsä vanhalla kanteleella, kuten veljensäkin. Tuvassa minua kättelee vahvalla otteella pitkä ja jäntevä mies. Ensimmäisen kerran Simo karkasi tansseihin Högnaban lavalle Teerijärvelle. Isä Oiva kuoli vuonna 1956. Kanteleen suosio soittimena on vaihdellut aaltoliikkeen tavoin. Jussi on tehnyt myös kanteleita ympäri Suomea, mutta myös Keski-Eurooppaan, Japaniin, Australiaan, Etelä-Amerikkaan. Turhaan ei Vetelin ja Halsuan vaakunoissa ole kannelta. Toivo kuoli vuonna 2007 ja Sulo kaksi vuotta myöhemmin. Tanssilava oli silloin lähes uusi. Käykääpäs kuuntelemassa esimerkiksi kanteletaiteilijatar ja laulaja Iida Elinan konserttia! Seppo Alaspää Alaspää veljekset KANTELE Toivo, Sulo ja Simo Alaspään muodostama kanteletrio peri soittotaitonsa äidiltään. Ja siitä se sitten lähti. Tansseissa soittaneen yhtyeen jäsenet olivat olleet kaikki sotainvalideja. Ja Tanskassakin esiinnyttiin yhdessä Tallari-yhtyeen kanssa. Lukuisista soitinrakentajista ja soittajista Viljami ja Oiva Heikkilän lisäksi voisi mainita Laasaset kolmessa polvessa, Leander, Kullervo ja Jussi. Eero kuoli sodassa saamaansa keuhkosairauteen 1949. Perhonjokilaakso Otsikon kanteletrion jäseniä olivat veljekset Toivo, Sulo ja Simo Alaspää. SEPPO ALASPÄÄ . Simo soitti myös kitaraa räyrinkiläisessä Cinela-yhtyeessä ennen 60-luvun taitetta. Vuoden yhtyeeksi valinnan jälkeen veljesten yhteiset soittotilaisuudet lisääntyivät. Tofferi) opetti myös Toivo Alaspäätä. Kannelta voitiin soittaa myös hengellisissä tilaisuuksissa, toisin kuin esimerkiksi haitaria. Meriittejä on moneen lähtöön. Itse kun en tiedä soittamisesta mitään, päätin lähteä haastattelemaan elossa olevaa nuorinta veljeä Simoa. Sulo oli aloittanut kanteleen soiton vähän toisella kymmenellä. Isä Oivakaan ei mitenkään paheksunut veljesten soittoharrastusta. Kantele oli ollut Sulon mukana sodassakin asemasotavaiheen aikana. Niin paljon tekijöitä ja soittajia alueella on ollut ja on edelleenkin. Pietarsaareen muuton jälkeen Simon kitaransoittoa kuultiin Aarre Hautamäen yhtyeessä. Pikkupoikana muistan ”soittaneeni” sota-aikana Kirssinkankaalle tippuneen Myrsky-hävittäjän lentokonevanerista tehtyä kannelta. Nyt kun pitelin Jussin loimuvaahterasta tekemää upeaa soitinta, niin ei voi olla kuin ylpeä veteliläisestä käsityötaidosta! Kantele on muuntunut ja monipuolistunut vuosikymmenten myötä. Kantele, jos mikä, on suomalaiskansallinen perinnesoitin. Jussin kannel. Hän oli loukannut jalkansa, ja toipilasaikana oli aikaa harjoitella kanteleensoittoa. Sulo ja Toivo olivat molemmat mestaripelimanneja. Eino Leino runoilee Lapin kesässään myös, että ”miks meillä niin on monta mielipuolta, miks vähän käyttäjiä kanteleen”. Se on tunnettu Itämeren kansojen keskuudessa pitkälti yli tuhat vuotta. . Mäntsälän pelimannien SM-kilpailussa Alaspään veljekset saavuttivat säännöllisesti palkintosijoja. Toivo lähti Etelä-Suomeen autohommiin ja myöhemmin työ vaihtui kaivinkoneen puikkoihin. Vanhempien veljesten soittoharrastuksen alulle panija oli äiti Tekla. Olemus on ystävällinen ja leppoisa. Hänellä oli kantele, jonka oli tehnyt Oivan siskon mies Viljami Heikkilä. Istumme pöydän ääreen, ja tarinat alkavat vaeltaa mutkitellen vuosikymmenten taakse Alaspään kylän Erkkilän tuvan pihapiiriin. Niin paljon tekijöitä ja soittajia alueella on ollut ja on edelleenkin. Tekla kuoli sotatalvena 1940 Simon ollessa vain neljän vuoden ikäinen. Soittoja myös äänitettiin. Lisäksi soitin oli hyväksytty myös kirkon ja evankelisen herätysliikkeen piirissä. Myös Erkkilän talon pihapiiriin sunnuntaisin kokoontui kylän nuorisoa soittamaan veljesten kanssa. Myös Toivo kasvoi kiinni kanteleeseen jo lapsena. Esiintymisiä oli pitkin Ruotsia ja pohjoismaita. Toivo toimi neljännesvuosisadan Sibelius-Akatemian Kansanmusiikkiosastolla talonpoikaisen estetiikan opettajana. Kalevalan runonlausunnoissa kantele symboloi luovaa taiteellisuutta ja henkistä kulttuuria
2023 Katriina ja Antti Klemola, Veteli. Onnittelut meidän ihanalle neidillemme toivottavat äiti, isi, Noel ja Nooa. Sisarukset Tyttö 5.1.2023 Inka Saarikettu ja Akseli Koutonen, Ylivieska 21.1.2023 Kirsti ja Veli-Matti Kalliokoski, Perho 28.1.2023 Axel ja Jessica Rauma, Kaustinen 28.1.2023 Mirkka ja Timo Myllykangas, Kaustinen Poika 25.1.2023 Sini ja Jarmo Savela, Haapajärvi 28.1.2023 Jonna ja Bu Reh, Jyväskylä 31.1.2023 Ella Takala ja Joni Niemi, Kalajoki 27.1. Lasten palsta . Viestin tulee olla meillä tiistaina klo 12. kahdeksan vuotta! Paljon onnea toivottavat äiti, Emma ja Eeli Perheilmoitukset . Sunnuntai 12.2. PERHE 15 9.2.2023 . Synttärionnittelut lähettävät äiti, isä ja Edvin. Rakasta vauhtityttöä onnittelevat kotiväki ja lähipiiri. Onnea, onnea vaan, sinuahan juhlitaan. 1x70 40 e Toimita aineisto osoitteeseen: ilmoitukset@perhonjokilaakso.fi Onnittelut 60-vuotiaille pikkuveljillemme! TV. seitsemän vuotta. Siiri Lassila Rakkaat onnittelut meidän 2-vuotiaalle Sipellemme 9.2! Toivottavat äiti, isi, Santeri, Jomppe ja Oona. Perhonjokilaakso Lähetä alle 10-vuotiaan lapsen onnittelu kuvan kera osoitteeseen lastenpalsta@perhonjokilaakso.fi. 1x50 30 e . Sudoku HELPPO KESKIVAIKEA VAIKEA N IM IP Ä IV ÄT Torstai 9.2. Perjantai 10.2. Raija, Raisa Elina, Ella, Ellen, Elle, Elna Iisa, Isabella, Talvikki Elma, Elmi Sulo, Sulho Voitto, Tino, Valentin Sipi, Sippo Vauvauutisia Kerro syntyneestä lapsesta täällä: www.kpk.fi/vauvauutisia Noel Luomala Meidän huumoriveikkomme täyttää 11.2. 1x30 20 e . Tilda täyttää neljä vuotta 10.2. . Maanantai 13.2. Lilja Juvonen Lilja täyttää yhdeksän vuotta 10.2. Lauantai 11.2. Keskiviikko 15.2. Viola Järvelä Viola täyttää 3 vuotta 12.2. jo 9 vuotta! Paljon onnea ja haleja rakkaalle toivottavat Jooa, iskä ja äiti, Kaustisen mummut ja vaarit sekä kummit Kokkolasta! Tilda Pihlajamaa Nyt on vauhdissa tossut ja tassut, alkavat juhlat hilpeät ja hassut. Paljon onnea toivottavat äiti, isä ja Jalo sekä mummu ja tuta. Lilja Hietalahti Lilja täytti 8.2. Elvira Gunnarsson Elvira 5 vuotta, 23.1 Myöhästyneet onnittelut Elviralle toivoo äiti, isä, isosisko Lovisa sekä mummu ja tuta. Tiistai 14.2. Eetu Leppäkari Eetu täyttää 10.2
Päätämme yhdistyksen lopettamisesta ja siihen liittyvistä asioista. Elämää muistisairauden kanssa -kurssi Kaustisella alkaa 16.2.2023 klo 13-15. Kamarimusiikkiviikko keräsi ennätysyleisön Kaustisen kamarimusiikkiviikko huipentui totuttuun tapaan Kamarimusiikkiviikkotalkoisiin. Riistakeskuksen puheenvuoro Mikael Luoma. –?Nuoret halusivat varmistaa, että ehtivät varmasti abiristeilylle. klo 18 Hotelli Kaustinen auditorio. Tietääkseni tällaista ei ole aiemmin ollut, rehtori Petri Saari kertoo penkkareiden ohjelmasta. 2 Iltaruskon Tyynelässä klo 13.30 Virkistystorstai ja kevätkokous KTK:lla to 16.2. Katkos on mahdollistanut myös uusien perinteiden synnyttämisen. klo 15-16 Omaishoitajien tilat (koulutie 77, Veteli). 044 770 0025 / Muistiluotsi RHY Perhonjokilaakson rhy Vuosikokous tiistaina 21.2. Viikon aikana järjestettiin totuttuun tapaan myös Pelimannijamit sekä Musiiki ry:n Kamarimusiikkiviikon jatkot. klo 18. Tikkakoski) saattelee yleisön unisatujen maailmaan. Veteli: Tammenlehväpolven siivouspalvelu jatkuu entiseen tapaan: omavastuu 5e/ tunti. ulkoilmatapahtuman yhteistyössä Vetelin Koskenkävijöiden ja Vetelin 4H:n kanssa. Tervetuloa mukaan omienkin levyjen kera. Ilmoittaudu mukaan viimeistään su 19.2. Anni Laukan ja Leif Strengellin Rethinking-näyttelyn valokuvateokset ovat esillä Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen Kallio-salissa vielä tämän viikon ajan. Tuulikki Pulkkinen ja muita esiintyjiä. Laittakaa päivät kalenteriin. klo 9-10.30 Perhon kuntosali ohjaaja kuntohoitaja Anu Lakanen. Myös Perhon lukiossa vanhat pyörähtelevät perjantaina 17.2. Perhon martat: Perhon Marttojen sääntömääräinen vuosikokous kirjastolla ti 14.2. Matkaan kimppakyydein. Tapahtumaviikolla kuultiin musiikkia 1600-luvulta tähän päivään: kantaesityksensä saivat Britta Byströmin Archi ja Sebastian Fagerlundin Beneath. Palstoille tuleva aineisto torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 14 mennessä sähköpostilla konttori@perhonjokilaakso.fi tai puh. Laitetaan mattoloimi valmiiksi ja kahvin lomassa mietitään tulevaa toimintaa. Avustusta voi saada mm. Aloituspäivänä pidettävä juhlakonsertti kunnioittaa tapahtuman perustajan, Pehr Henrik Nordgrenin (1944– 2008) 80-vuotissyntymäpäivää. 13. Tervetuloa kaikki mukaan. Järjestäjien mukaan kamarimusiikkiviikko keräsi kaikkine oheistapahtumineen yhteensä 1700 kuulijaa. Veteraaniyhdistyksen kautta voivat veteraanit ja veteraanien lesket hakea avustusta eri säätiöiltä. TERVETULOA! Eläkeliitto Veteli: eSeniori -opastusta ti 14.2. Penkkarit ja vanhat palaavat normaaliin LUKIO Kaustinen juhlii tällä viikolla. Tänä vuonna Perhonjokilaakson alueella juhlallisuudet aloittaa Kaustisen musiikkilukio, jossa penkkareita vietetään torstaina 9.2. Perhonjokilaakso Muistilista Yhdistykset Vetelin Poikakuoro Harjoitus maanantaina 13.2. Keski-Pohjanmaan omaishoitajat ry Jumppa, tiistaina 14.2. Sotaveteraanit Kaustinen: Kaustisen sotaveteraanien vuosikokous pidetään ke 15.2. Räyringin martat: Kokoonnutaan ma 13.2 klo 10.00 Isokylänkoululle. Maarit Hotakainen, Toprakat-kuoro, joht. Vetelissä ei järjestetä omia tansseja, koska toisen vuosikurssin oppilaita on liian vähän. Lisätietoja toiminnanohjaaja. Tulossa kevätkokous Marttalassa to 9.3. Menemme koko lukio katsomaan Vimpelin tansseja, Saari kertoo. Kahtena edellisenä vuonna juhlia on jouduttu rajoittaa ja siirtää koronatilanteen takia. menokuitit. Ensi vuonna Kamarimusiikkiviikko toteutuu tavallista aiemmin eli 19.–27.1.2024. Tästä ryhmästä vain kaksi tanssii, joten omia tansseja olisi ollut vaikea järjestää. on saavuttanut reippaan 5 vuoden iän. 14.2.2023 klo 12.00 Kivikankaan kylätalolla tarjoillaan myös keittoa. Vetelissä penkinpainajaiset päästään viettämään neljän välivuoden jälkeen, kun uudelleen käynnistetyn lukion ensimmäinen ikäluokka on nyt abiturientteja. 19.2. pojat klo 1819.15. Arviiti ry Kaustisen siirtolaisuustiedon keräyksen avulla kartoitetaan edelleen tietoja henkilöistä, jotka ovat lähteneet siirtolaisiksi vuosina 1860 – 1960. puh. Olette kaikki sotaveteraanit, lesket ja kannattajajäsenet tervetulleita yhteiseen kokoukseen. Penkkarirekka starttaa puolen päivän kieppeillä Pelimannitorilta. Vanhojen tanssien kanssa Vetelin lukio tekee yhteistyötä Vimpelin lukion kanssa, jossa vanhat tanssivat perjantaina 17.2. Vetelin lukiossa penkkareita juhlitaan torstain sijaan keskiviikkona 15.2. klo 11 Seurakuntakeskuksessa. Saari kertoo, että viikonpäivätoive tuli opiskelijoilta itseltään. Ensi viikolla vuorossa ovat Perho ja Veteli, joista jälkimmäinen pyörähtelee Vimpelin kanssa. –?Aamu aloitetaan lipunnostolla ja opiskelijat jatkavat siitä leikittämään alakoululaisia. Ohjelma 5 eur sis. tehtäväpisteitä, mäenlaskua, lumikenkäilyä, lumiukkojen tekoja ym! Tapahtumanjärjestäjät ovat ottaneet huomioon, että koska raikas ulkoilma kasvattaa ruokahalua ja nälkäisenä ei ole kiva touhuta, on tarjolla sekä hernekeittoa että mahdollisuus tikkupullan paistoon. Tervetuloa joukolla mukaan. 040 765 3327 Työntekijään voi olla luottamuksellisesti yhteydessä omaan jaksamiseen, tunteisiin tai muihin omaishoidon asioihin liittyen. Mennään mukaan. Kaustinen: Laulutorstai tänään to. mennessä WatsApp-ryhmään tai 040 5160712. Kuntosaliliikunnan starttikurssi ke. Juhlan kunniaksi järjestämme su. 020 750 4670. Vetelin-Pulkkisen Nuorisoseura su 12.2. silmälaseihin, erilaisiin apuvälineisiin, joilla turvataan kotona asumista sekä uutena kohteena avustusta voi saada öljyja sähkölämmitteisen talon lämmityskuluihin sekä polttopuiden ostoon. 040 5800323/ Jussi. Kahvitus, valtakirjojen ja metsästyskorttien tarkastus alkaa klo 17.30. Kaustisen nuorisoseura Maija Ahonen Lukiolaisten perinteiset virstanpylväät palaavat parin poikkeusvuoden jälkeen normaaleille paikoilleen, kun penkinpainajaisia ja vanhojen tansseja päästään juhlimaan tällä ja ensi viikolla. klo 14 Toholammilla Ritjan Keitaassa, Ullavantie 1. Tervetuloa. Tätä varten Arviiti ry:n edustajat päivystävät Kaustisen kirjastossa perjantaina 17.2 klo 12.00-14.00 ja ottavat vastaan siirtolaisaineistoja kopioitavaksi. kahvin ja sok./suolapalan. Karaoke joka toinen keskiviikko, seuraavat kerrat 22.2., 8.3., 22.3. mennessä p. Tapahtuman taiteilijoita esiintyi myös koulukonserteissa Kaustisen alaja yläkouluilla, Kruunupyyn yläkoululla ja lukiossa sekä Nikulan kylätalolla. Samoin hierontaa ja jalkahoitoja maksetaan 2 kpl/vuosi. klo 12.00, kahvitus alkaa klo11.30. Ota yhteyttä sihteeriin p. klo 18.30. Perhonjokilaakson Retkeilijät ry. Riistakolmiolaskennat alueella menossa, rhy:n kannustintuki laskettuihin kolmioihin entiseen tapaan. Iltabingo torstaisin klo 18.30 PulkkisenHaukilahden nuorisoseurantalolla. Lisäksi ohjelmaan kuuluivat avainviulisti Torbjörn Näsbomin sekä Eero Savelan ja Simo Laihosen työpajat sekä päivittäiset taiteilijoiden infotilaisuudet Kaustisen musiikkilukiolaisille. Katso myös Senioriopettaja-lehti 1/2023. Abiturientit vierailevat päivän aikana myös päiväkodilla sekä alaja yläkouluilla. Yhdistyksen logolla varustettu palsta on maksullinen ja siinä yhdistys voi tulevasta toiminnastaan kertoa tarkemmin, mutta palstan luettavuus paranee, kun asia sanotaan lyhyesti. 15.2. 9.2 klo 12.30 KTK:lla Aloitamme yhteislaulu tuokiot ma. 040-765 3327 OivaHetki-puhelinpäivystys to 16.2 klo 14-16 Leena p. Viikon varsinaiset konsertit keräsivät yhteensä 900 kuulijaa. Maija Ahonen Viime viikolla vietetty Kaustisen kamarimusiikkiviikko keräsi ennätysmäärän yleisöä, kertoo Kaustisen kamarimusiikkiyhdistys tiedotteessaan. Ilmoittaudu 10.2. MAIJA AHONEN. Tervetuloa! Perhon Martat vierailee PaaPii-vaatetustehtaalla ja myymälässä Kokkolassa pe 24.2. Aloitamme lounaalla. Aluksi omatoimikirjaston esittelyä ja kirjavinkkausta. ja ti. Paperisotaa varten tarvitaan verotodistus sekä k.o. Aloitamme ruokailulla, jonka jälkeen vuosikokous. 16 9.2.2023 . Perhonjokilaakson Retkeilijät ry. Perho: Kahvitilaisuus ystävänpäivän merkeissä ti. Tupa oli täynä hyväntuulisuutta ja rentua ilosta mieltä. klo 14 Tuutulauluja! Mannalauluryhmä joht. Tervetuloa. Perjantaina 10.2. on puolestaan vuorossa Kaustisen musiikkilukion vanhojenpäivä, joka huipentuu Kansantaiteenkeskuksen estradilla nähtävään iltaesitykseen. Ensi viikolla on puolestaan vuorossa Vetelin ja Perhon lukiolaisten juhlintavuoro. Perhonjokilaakson Kansalaisopisto. Ilmoittaudu mukaan Omaistoiminnan koordinaattori p. –?Alun perin heitä oli yhdeksän, mutta nyt opiskelijoita on viisi. Martat Kaustisen martat: Kiitos kaikille mukana olheille Perhonjokilaakson alueen yhteisestä Maailman Suurimmasta Marttaillasta Kaustisella. Penkkareiden vuoro on puolestaan torstaina 16.2. Käydään yhdessä ruokailemassa. 21.2. 040 558 2642 Mirja. Arvontaa, tuokaa arvottavaa! Tulossa: ke.1.3.2023 klo 12.00 Eläkeliiton Keski-Pohjanmaan piirin viestimestaruus kisat urheilukentän maastossa. miehet klo 18.45 -20. Kysy lisää ja ilmoittaudu 10.2. Kaustisella abien oma päivä alkaa Abi-näytelmällä ja piinapenkillä, Abi-videolla sekä penkkariasujen esittelyllä. Lisäksi avustusta myönnetään pienimuotoisiin remontteihin, jotka tukevat itsenäistä ja omatoimista kotona selviämistä, kuten kaiteet, pesutilat ja niiden muutokset, portaikot ja muut vastaavat remontit. Pulkkisen kylän tyttö Sari Tuominiemi (os. Tervetuloa viettämään kanssamme mukavaa juhlapäivää ulkoilun merkeissä! Jokilaaksojen Senioriopettajat Jokilaaksojen Senioriopettajat ry: n vuosikokous 14.2. Tapahtumapaikkana on Vetelin liikuntakeskuksen ympäristö (Lehtisaarentie 9), josta löytyy mm. klo 1315 kunnantoimistolla. YHDISTYKSET Muistilistalla julkaistaan yhdistysten ja yhteisöjen toimintatietoja lyhyesti; mitä, missä ja milloin. ja vanhojen tansseja perjantaina 10.2. Järj. klo 13-15
oik. Ostetaan uudehko matkailuauto . alv 10 %) Täyspaketti 10,42 € / kk (kestotilaus sis. Myydään kaksi aikuisten polkupyörää. 020 750 4670 Avoinna to klo 9-12 www.perhonjokilaakso.fi PARASTA PALVELUA Ilmoittaja Nimi Lähiosoite Postinumero, Toimipaikka Puhelinnumero q Olen kestotilaaja, käytän ilmaisen rivi-ilmoitusetuni (2 kpl/vuosi) Ruudukon täyttö: Täytä oheinen ruudukko selvästi tekstaten siten, että joka ruutuun tulee yksi kirjain. P. P. Yhteydenotot: M. Tied. Lassila / 040 584 12 44 VETELIN KRIST. Kaustinen, Veteli, Perho, Halsua Varaa taksi 0800 93377 Pohjois-Suomen Taksi Oy Puh. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Tai tuo/soita meille, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Digipaketti 7 € /kk (kestotilaus sis. Tavataan kahvikupin äärellä ja keskustellaan toiveista kylän kehittämiseksi.. Kysy tarjous! Tehokasta mainontaa! Heidi Rinne 040 664 7020 heidi.rinne@perhonjokilaakso.fi SILLANPÄÄN KYLÄLÄISET! OLETTE KAIKKI LÄMPIMÄSTI TERVETULLEITA KYLÄKOKOUKSEEN to 16.2. 040 745 4178 Myydään/vuokrataan takallinen rivitalokolmio Perhon Hiekanmäeltä 58m². näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Tarkista tilaushinta levikkialueen ulkopuolelle: www.kpk.fi/tilaushinnat Tied. 9.2.2023 Rivit MYYDÄÄN SEKALAISTA OSTETAAN Kirkkotanhua 3 • 69700 Veteli • puh. Laskutusja valmistuslisä ei koske netin kautta jätettyjä ilmoituksia. 020 750 4469 tilaus@kpk.fi Jakelupäivystys Maksuton jakelupäivystys palvelee puhelimitse numerosta ma-pe klo 7.00-11.00 ja la-su 7.00-9:30 numerosta 0800 30101. 041 312 4262(Joni) Perhon Seurojentalo ry VUOSIKOKOUS Keskiviikkona 22.2.2023 klo 19.00 Perhon Seurojentalolla Tervetuloa! Myyd. mielellään 2005-2015. klo 11-17 yst.päiväntarjouksena kaikki uudet kirjat -30%. 06-8611 026 Kaustinen ParturiKampaamo Johanna Kaustintie 2, p. Tiedustelut P. Rivi-ilmoitus Edullisin ilmoituksen jättötapa: www.kpk.fi/rivit 1. ELOKUVAT; www.facebook.com/KinoKTK KINO KANSANTAITEENKESKUS Avatar: The Way of Water su 12.2. 17 Perhonjokilaakso . 040 4148705. TI 14.2. painetun lehden, näköislehden ja maksulliset verkkosisällöt) Peruspaketti 17 € / kk (määräaikainen tilaus sis. perust. klo 19.00 SILLANPÄÄN KARTANOON. Jyväskyläntie 3 LIPUNMYYNTI PUOLI TUNTIA ENNEN NÄYTÖSTÄ. KIRJAKAUPPA & KIRPPIS PE 11-17, LA 10-14. Jätä sanojen väliin tyhjä ruutu. Myyjä pidätt. lk POSTIMERKKI PERHONJOKILAAKSO Kirkkotanhua 3 69700 VETELI Ilmoitusasioissa sinua palvelee Heidi p. Pajalantie 24, Kaustinen Hyvän Ilman Kampaamo ® Kampaamo Jemitex Avoinna tiistai lauantai Palvelemme KAUSTISELLA ammattitaidolla Parturi-Kampaamo Wassborr Puh. Kaustisella KänsäläPaavola alueella Tanhu 7:67 4,3ha sekä vuokralle Rauhala 8:43 7,14ha tarj. puh. Tehdäänkö sinullekin mainos joka erottuu. Haluamasi asia tulee mahtua tähän tilaan. 050-523 4546 Sinikka Harjukoski p. 040 838 7771 KAUSTISEN HIUSKLINIKKA Hius A katemia jäsenliike Tervetuloa! Kosmetologi KAIJA JÄRVELÄ puh. 040 664 7020, heidi.rinne@perhonjokilaakso.fi Tilaushinnat 1.12.2021 alkaen (hinnat sis. Jätä ilmoitus helposti ja edullisimmin netissä: www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 10 €, kuva + 2-4 riviä 15 € • Voit jättää ilmoituksen myös postitse, sähköpostitse, soittaen tai tuoden, jolloin valmistuslisä 5 € (laskutuslisä 5,35 €) • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. 050 338 5930 Mikontanhua 25, Kaustinen Mikontanhua 25, Kaustinen Jäsenkorjausta päivystyksenä Ilman ajanvarausta ma-pe 8.30-12 Jäsenkorjaaja/hieroja puh. JULKAISUPÄIVÄ: / / OSASTO: q Myydään q Ostetaan q Vuokrataan q Sekalaiset q Teksti: (max 140 merkkiä) q Yksityinen 10 € q Yritys 20 € q Kuvallinen: (max 110 merkkiä) q Yksityinen 20 € q Yritys 40 € Valmistuslisä 5 € • Laskutuslisä 5,40 €. 040-4844996. Muina aikoina www.kpk.fi/palaute Rivit Rivit Rivit Rivit Rivi-ilmoitukset Rivi-ilmoitukset Jätä ilmoitus helposti: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus helposti netissä: www.kpk.fi/rivit Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € Jätä ilmoitus netissä www.kpk.fi/rivit • Hinta: 2-6 riviä 15 €, kuva + 2-4 riviä 25 € • Kestotilaajalle 2 rivi-ilmoitusta/vuosi ilmaiseksi. Vm. klo 14.00, ma 13.2. hyväksyä tai hylätä tarj. Pidätämme oikeuden muuttaa tai lyhentää tekstejä. 050 5304609. 040 734 7886 Järveläntie 277, Kaustinen Parturiliike SILKKITUKKA Sirkka Mattbäck Saarenkangas 19, Kaustinen Puh. 0400-268 451 Pajalan Korjaamo. www.kaustinen.fi . klo 19.00 K12, Liput 11€ KESKI-POHJANMAAN KELATAKSI Tilaa kelataksi nyt uudesta numerosta! Teitä palvelevat vanhat tutut taksit, vain numero muuttuu
klo 18.30 Finnilän kinkerit Räyringin rukoushuoneella, kahvit klo 18 alkaen. Ke 15.2. MUSIIKKI Ti 14.2. Diakoniatyöntekijä Riitta Seppä p. Kokoontuu kerran kuukaudessa vuoroin Kaustisella ja Ullavassa. Mukana mm. -Ps. MA 13.2. klo 19 Jani Kujala ja Elisa Meskanen / Kalliokoski-Venetjoki Su 26.2. klo 19 Antti ja Irma Liedes / LiedesTaipale To 27.4. klo 10 Miestenpiiri, aamupala srk-kodilla Riitta Seppä, Klo 13 Eläkeliiton kahvitilaisuus srk-kodilla Riitta Seppä. Ma 13.2. klo 18-20 Donkkis -ilta seurakuntatalolla. Klo 19-21 oloilta nuorille Luolassa. klo 19 Taru Huopana ja Santeri Hietalahti/ Hietalahti-Isosaari-Lepistö To 20.4. 18: 2–3. Ti 14.2. Perhekerhoon lapset osallistuvat yhdessä oman aikuisensa kanssa. klo 13 Kannelman ehtoollishartaus, Juha Karhulahti, Henna Mäkinen, Olli Lepistö. klo 10 Messu, Juha Karhulahti, Henna Mäkinen, Kaarina Koivisto, lukutekstit Marko ja Johanna Malvisto, esirukous Tiina Karhulahti, ehtoollisavustaja Olli Lepistö, kolehdinkantajat Emma Hautakoski ja Sofia Karvonen, musiikkia Johanna Niemelä, striimaus Janne Hietalahti. Klo 14.30 Ehtoollishartaus Hopijakummussa Tikkakoski. Perho JUMALANPALVELUKSET Su 12.2. Ma 13.2. La 11.2. RIPPIKOULULAISET Kotikirkko tutuksi -päivät ovat su 12.2. klo 17.30 Päiväkerho ry:llä. klo 14 Seurat Jalmiinakodilla. klo 19 Nuortenilta Kyyjärvellä. klo 9.15 Toimintakeskuksen aamunavaus, Kytölä. klo 15 Diakoniatyön vastuuryhmän kokous seurakuntatalolla. Huom. VARHAISNUORISOTYÖ Ti 14.2. 4:6-7, virret: 514 ja 590. NUORISOTYÖ Pe 10.2. ULLAVA TO 9.2. PERHETYÖ Ti 14.2. klo 13.40 Puumalan muksukuoro koululla KE 15.2. Tuu mukaan viettämään yhdessä iltaa! Isoishaku kesän leireille on auki su 19.2. DIAKONIATYÖ Diakoniatoimisto avoinna tiistaisin klo 9-10 ja keskiviikkoisin klo 10-11. KINKERIT KINKERIOHJELMA 2023: Kinkerien opetusaihe: ”Herra, sinun tahtosi tie on parhain” Katekismusläksynä: ”Kymmenen käskyä sivut 8-31” Raamattuläksynä: ”Johanneksen evankeliumi 13:34-35” Virret : Vanhat virret: 930 ja 948 Uudet virret: 913 ja 941 KINKERITALOT: Su 12.2. Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani. vieraana yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Torbjörn Sandell. Minna Ventilä ja Karhulahti. Lipaskeräys suoritetaan kodeissa vapaaehtoisten avulla kevään aikana. HAUTAAN SIUNATTU Maila Kaarina Pynssi o.s. Iltapalaa, yhteistä olemista ja iltahartaus. PERHEET Kaustisen ja Ullavan alueella on tarjolla Pikkuhelppiä eli lastenhoitoapua lastenohjaajien toimesta joko ulkona tai lapsen kotona. Lisätietoja ja ilmoittautumiset Tiinalle to 16.2. Ystävänpäivän ohjelmaa ja arvontaa. klo 10-12 perhekerho Mäntyristillä. TO 9.2. Ti 14.2. Jos olet kiinnostunut isoistoiminnasta ja olet käynyt isoiskoulutuksen laita viestiä Marialle p.040 75 45 498. klo 18 Seurakuntaneuvoston kokous seurakuntatalolla, kahvitus alkaa klo 17.30. TI 14.2. klo 18.15 kirkkokuoron harjoitus. klo 9.30 11.30 Perhekerho seurakuntatalon kerhohuoneessa. Hilkka Lehtinen, Marja-Liisa Patovisti, Vocalia lauluryhmä, Erkkilä, Karhulahti. Kerromme mielellämme lisää. klo 12 lähetyspiiri Pulkkisen-Haukilahden ns-talolla, Niininen. klo 10 Messu kirkossa, Kytölä, Erkkilä. klo 9.30-11.30 Perhekerho seurakuntatalon kerhohuoneessa, Marianne Jussinmäki, Paula Kalliokoski. Vesa Parpala lomalla 13.2.-19.2. klo 18 Kauppojen lahjoittamien elintarvikkeiden jakelu srk-keskuksessa. Mukana Johannes Häkämies. To 9.2. 040 7603 411) on avoinna ma-pe klo 9-12 tai sähköpostitse (perhon.seurakunta@evl.fi tai etunimi.sukunimi@evl.fi). klo 18.30 Kirkkoneuvoston kokous Samuel-salissa. Su 12.2. KASTETTU Augusti Onni Elmeri Kalliokoski Lilja Fredrika Koivisto Eeda Bettiina Kärkinen DIAKONIATYÖ To 9.2. fi. Su 12.2. Ke 15.2. PÄIVÄN SANA Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani. Tervetuloa mukaan kaikki käsitöistä innostuneet ikään katsomatta. Kahvit klo 13.30 alkaen. Sley:n seurat ja vuosikokoukset seuraavasti: klo 11 Pulkkisen-Haukilahden ns-talolla, klo 13 Räyringin rukoushuoneella, klo 15 kirkonkylän Mäntyristillä ja klo 17 Polson osaston Sanna ja Juha Polsolla. HAUTAAN SIUNATTU Suvi Tuulia Harju 34v. Raamatun kohdat: 1. Oma käsityö mukaan. klo 12 Tikkaus-ja rupattelupiiri Kaustisen srk-keskuksessa. mennessä, puh. klo 18.30 Seurat ry:llä. Riparilainen valitsee jomman kumman päivän ripariryhmästä riippumatta. To 16.2. saakka. SEURAKUNNAN VIIKKO KAUSTINEN SU 12.2. Tulossa: Ke 22.2. klo 13 Messu ja luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen Ullavan kirkossa, Gideontyön esittely, Tikkakoski, Rannankari, Linnarinne, tekstit: Anna-Mari Klemola. Soita ja kysy toiminnasta. 050 3147 511 päivystää ma, ti, ke klo 9-11 diakoniatoimistossa Kaustisella. NUORISOTYÖ La 11.2. Ke 15.2. klo 19 Kimmo Riekko ja Elina Riekko / Kauppinen-Joentaus Ke 22.3. MUSIIKKI Ke 15.2. klo 19.30 Seurat ry:llä. 4.1-10 ja Fil. To 9.2. LAPSITYÖ To 9.2. Pikkuhelppiä voi varata maanantaisin klo 1315 numerosta 050 314 7580. Muina aikoina ajanvarauksella. To 9.2. KASTETTU Enni Tuula Charlotta Tuomisto. klo 18.30 Kirkkokuoron harjoitukset srk-talolla, Erkkilä. 040-7518282. Ke 15.2. NUORET TO 16.2. SEURAKUNNAN VIIKKO To 9.2. klo 13 Juha ja Merja Ala-Korpi / Kanala Pe 17.2. Ennen messua on ehtoollisopetus. klo 18 Kirkkokuoro srk-keskuksessa KOULUIKÄISET TI 14.2. Su 12.2. klo 18 Vetelin ja Kaustisen miesten raamattupiiri Kaustisen srk-keskuksessa, 1.Kor.15.luku, Tikkakoski. DIAKONIATYÖ TI 14.2. klo 17.30 Lähetysvastuuryhmän kokous seurakuntatalon kerhohuoneessa. klo 17 Tyttökuoro Auroran harjoitukset srk-talolla, Erkkilä. klo 13 Tikkuukööri srk-talolla, Karhulahti. MUUT Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto on avoinna ma-ti klo 9-12. klo 10 Miestenpiiri Ullavassa. Sovitaan tässä illassa tarkemmin viikonpäivä ja aika jatkoon. LÄHETYSTYÖ Ke 8.2. klo 10 Juonnettu messu Kaustisen kirkossa, lapsille pyhäseikkailu, Gideontyön esittely, Tikkakoski, Rannankari, Linnarinne, Puronaho. klo 9-11 5-vuotiaitten kerho ”Viiskari” seurakuntatalon kerhohuoneessa, Karoliina Peltola ja muut ohjaajat, mukaan voi tuoda pientä välipalaa. klo 18 Lähetyspiiri srk-talolla. HAUTAAN SIUNATTU Toini Kialina 96 v. KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma, ke, to klo 9-15 p.0503147335. RIPPIKOULUTYÖ Su 12.2. klo 19 Kari ja Ulla Patana / AlitieNiemi-Majasaari DIAKONIATYÖ Pe 10.2. klo 19 Kirkkokuoron harjoitukset seurakuntatalolla, Satu Riihimäki. Seuraavat rippikoulun ennakkotunnit pidetään 19.2. klo 10 Vanhemman väen retki Kinnulan seurakuntaan. Lippaita on myös liikkeissä. Elämänmakuisia tarinoita, musiikkia ja matalan kynnyksen matkaevästä. Lauletaan Siionin virsiä valikoiden. 040 7324117. klo 13 Raimo ja Kerttu Karhukorpi / MarjusaariKannisto-Karhukorpi To 16.3. klo 13 Avoin kahvitilaisuus Ylikylän kylätalolla ystävänpäivän merkeissä, vieraana Hilkka Lehtinen SPR:stä, Ylikylän väki sekä Sinikka ja Tiina. klo 19 Ylikylän Kylätalo / Ylikylä Ti 18.4. klo 18 Nuortenilta seurakuntatalon alakerrassa, Nuutti Kaunisto. PERHETYÖ To 9.2. Halsua JUMALANPALVELUKSET Su 12.2. Ohjelmassa viikkomessu, yhteinen ruokailu ja yhteistä ohjelmaa. LAPSITYÖ Ti 14.2. RIPPIKOULUTYÖ Rippikoululaiset osallistuvat kinkereille, mielellään oman kylän kinkereille. klo 14 Pyhäkouluseurat Aamuruskossa. Perhonjokilaakso Kaustinen ja Ullava JUMALANPALVELUKSET PE 10.2. klo 10 messu srk-talolla, Parpala, Kalliokoski. Messussa riparilaiset tulevat alttarille ehtoolliselle tai ottavat vastaan siunauksen. klo 11.30 Rippikoulun ennakkotunnit srk-talolla seurakunnan rippileirille lähteville, Kytölä. Lopuksi iltapala. klo 7 Järviradion aamuhartaus, Aronen. Klo 16 alkaen mukana myös Ville Melanen, Kytölä. klo 18-19.30 Ilon aiheen harjoitus Mäntyristillä. klo 18 Vuoden ensimmäinen Toivon tiistai srk-keskuksessa. klo 18 Virsimaraton kirkossa, Erkkilä. klo 19 klo 19-22 oloilta Mäntyristillä. Ystävänpäivän leivoskahvit á 5 € lähetystyön hyväksi. klo 12-14 ja klo 16-18 Lähetyskahvila srk-talolla. SEURAKUNNAT 18 9.2.2023 . SU 12.2. Ohjelmassa on vapaata leikkiä, hartaushetki sekä seurakunnan tarjoama välipala. Su 12.2. klo 13 Vionojan muksukuoro koululla TO 16.2. Sijaisena Raimo Kytölä, p. Moos. MUSIIKKI To 9.2. Mukana mm. Ma 13.2. MUUT Pe 10.2. Jumalanpalvelus on kuunneltavissa nettiradion kautta: www.perhonseurakunta.fi -> nettiradio SEURAKUNNAN VIIKKO To 9.2. Tulossa: Pe 17.2. KIRKKOHERRANVIRASTO Kirkkoherranvirasto (puh. klo 18 Lähetysilta srk-talolla, Ville Melanen, Kytölä. To 16.2. Messun jälkeen kirkon lehterillä. klo 12 alkaen Ullavan kirkossa. KE 15.2. klo 18 Perjantaimessu Kaustisen kirkossa Tikkakoski, Kentala, Puronaho, Känsälä. klo 10-12 sylivauva-aamupäivä Mäntyristillä. klo 9.30 alkaen Kaustisen kirkossa ja su 19.2. SEURAKUNNAN VIIKKO Ti 14.2. To klo 10-12 Ullavan srkkodilla. klo 20 miesten sähly urheilutalolla. Su 12.2. klo 11 Ikäihmisten avoin kohtaamispaikka srk-talolla ystävänpäivän merkeissä. Iltapalaa, yhteistä olemista ja iltahartaus. klo 17 Seurat ry:llä. Messun jälkeen rippikoulun ennakkotunnit srk:n rippileirille lähteville. Klo 19-21 oloilta nuorille Luolassa. Klo 17-19 Nurkkisilta 1-7 -luokille Ullavan seurakuntakodin Nurkkakämpällä. klo 14 Sillanpää-Lammasojan kinkerit Anna-Lena ja Sami Hyväluomalla, Polsontie 171. KINKERIT Vuoden 2023 kinkerit jatkuvat! Aiheena Rauha. klo 19 Kirsti Meriläinen / MeriläinenKäpylä Ke 29.3. Muina aikoina ota yhteyttä ja/tai sovi tapaaminen puhelimitse 050 44 55 200 tai sp. Pe 10.2. MUSIIKKI TO 9.2. Veteli JUMALANPALVELUKSET Su 12.2. veteli.seurakunta@evl. Ke 15.2. klo 9.30-12 päiväkerho Mäntyristillä. klo 11 Kirkkokahvit srk-keskuksessa lähetystyön hyväksi. Komppula, 86v. LÄHETYSTYÖ Ti 14.2. klo 18 Kirkkokuoro srk-keskuksessa TI 14.2. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntakodilla. Ke 15.2. klo 18 Käsityöpiiri Kulmakivellä. Yhteisvastuukeräys 2023 nuorten hyväksi on alkanut
La 11.2. Paavali vertaa kylvötyötä rakentamiseen ja kirjoittaa, että ”perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus”. 9.1.2023 K-PKS Rakkaudella kaivaten Vilma ja Venla Äiti ja isä Amalia ja Heidi Tädit ja sedät perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Olit kotimme kirkas tähti, mi valoa siihen loi. Sinun kanssasi paljon lähti, mitä kukaan ei korvata voi. Näemme joka puolella vääryyttä: pahoinpitelyitä, tappoja, sotia… Tiedotusvälineet iskevät niitä aisteillemme. Lisätietoja Mika puh. Hän oli syntynyt Vetelissä 27.9.1930. Soita: 020 750 4469 (ma–pe 8–16) Voit tuoda ilmoituksen myös toimipisteeseemme Elämässä mukana KAUSTISEN HELLUNTAISEURAKUNTA Kaustintie 5 Su 12.2. Omin voimin emme kykene niittämään uskollisuutta oikeudenmukaisuudelle. Oikeudenmukaisuuden niitto . Seppo Särkioja. 14.1.2023 Veteli Kiittäen ja kaivaten Kalevi Veli perheineen Sisarusten lapset perheineen Muut sukulaiset ja ystävät Soi kirkonkellot hiljaa yli talvisen kirkkomaan, sinne saatoimme äidin rakkaan isän vierelle nukkumaan. Kaipaamaan jäivät lapset perheineen sekä sukulaiset ja ystävät. Altti Soidinniemi Altti Vesa Soidinniemi nukkui pois 2.2.2023 Espoon sairaalassa. Yli 5€ maksavat puoleen hintaan. Kaipaanmaan jäivät puoliso ja poika perheineen, veli, sisko ja veljen lapset perheineen sekä muut sukulaiset ja ystävät. klo 19 Rukousilta J. 9.2.2023 . 040 547 9447. klo 11 Lauluhetki ja Ystävänpäivän kakkubuffet Wanhalla Holvilla. Ilmoituksen voi tehdä ja maksaa verkossa: www. Hänen varassaan jälkeemme jää silloin oikeudenmukaisuuden vana. Hän oli syntynyt 21.1.1932 Perhossa. Kaiken tuon väärän takana on se, mihin meidän niittotyössämme tulee pyrkiä: sovittelemaan riitoja, ehkäisemään väkivallantekoja, toimimaan rauhan puolesta. Ti 14.2. Paikalla Hanna Kivisalo – äiti, vaimo, teologi, opettaja ja kirjoittaja, joka haluaa halata sanoilla. Jumala on kylvänyt oikeudenmukaisuutta ja sille uskollisuutta meidän tulee niittää. Elämän sana arjessa PAULI LÖIJA Raili Sivula Perholainen Raili Maria Sivula o.s. klo 15 Lähetyskokous, mukana Kroatian seurakunta. Profeetta Hoosea kehottaa: ”Kylväkää oikeudenmukaisuutta, korjatkaa uskollisuutta!” Apostoli Paavali kirjoittaa korinttilaisille: ”Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.” Herramme Jeesus opetti: ”Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa.” Mitä on kylväminen ja mitä on niittäminen. Kulpakko Tervetuloa! Ennakko ilmoitus! Yhdistyksen ja seurakunnan vuosikokoukset su 26.2 klo 11. Musiikissa lauluryhmä Eloa. . klo 18 KOKOUS. Kustintie 2, Veteli To 9.2. Ti 14.2. Pannula kuoli Jalmiinakodissa 28.1.2023. Lämmin kiitos osanotosta ja myötäelämisestä surussamme. Omaiset Rakkaamme Maila Kaarina PYNSSI o.s. Kaustisen Baptistiseurakunta Su 12.2. Vainajat Lämmin kiitos Teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme LEINO HARJUN muistoa ja otitte osaa suruumme. 3.11.1988 Kaustinen k. Näitä maaseutukulttuuriin kuuluvia työn sanoja kaupunkilaiset eivät tänään välttämättä ymmärrä. Jeesuksen puolestamme tekemä työ kantaa nyt meissä hedelmää. Mutta olemmeko me Hoosean sanojen mukaan ”kyntäneet jumalattomuuden peltoa, korjanneet vääryyden satoa, syöneet valheen hedelmää”. Seppo Särkioja. Jos teemme tätä työtä omassa varassamme, korjaamme vääryyttä ja valhetta. Siunaus toimitettu 4.2.2023 Vetelin kirkossa läheisten läsnä ollessa. Lisätietoja http://vetelin-halsuanhelluntaisrk.fi/. Häneen katsomalla ja hänen kanssaan elämällä niitämme pelloiltamme sitä, mitä Hän haluaa. 19 Perhonjokilaakso . Ti 14.2. 1.5.1936 Rautavaara k. Uutislähetykset eivät kerro oikeudenmukaisuudesta, johon meidän tulisi keskittyä, että voisimme niittää sille uskollisuutta. Kun suru koskettaa Kuolinilmoitus on omaisten kaunis tapa muistaa vainajaa ja samalla kutsua siunaustilaisuuteen. Kaipaamaan jäivät kaksi tytärtä ja kaksi poikaa perheineen sekä edesmenneen tyttären perhe ja Suomessa sisko ja kaksi veljeä perheineen, myös monet ystävät. Pohdi, millä pellolla sinä niität. klo 18 Rukouskokous Rukoushuoneella. Kasvu on Jumalan varassa, ei meidän. klo 18 KOKOUS. Oikeudenmukaisuutta on myös se, että katsomme jokaista lähimmäistämme hänen elämäntilanteestaan käsin, tarvittaessa otamme ventovieraita ihmisiä oudoista kulttuureista luoksemme asumaan ja auttamaan kaikin tavoin heitä. klo 11 Päiväkokous Rukoushuoneella Toni Mikkola ja Gideon Waljus. Lämmin kiitos kaikille meitä muistaneille. klo 10.30 Aamurukous Ke 15.2. Niittotyö on keveää, kun teemme sitä oikealla pellolla, Jumalamme kanssa. Rakkaamme Suvi Tuulia HARJU s. Kaikki alle 5€ maksavat vaatteet, laukut, kengät, astiat, lamput 5€/pussi. Paavali varoittaa, että ”aikanaan tulee ilmi, mitä kukin on saanut aikaan”. Kun kokoamme satoa, myös Jumala iloitsee kanssamme – mikäli olemme korjanneet oikeudenmukaisuuden satoa. La 11.2. Teksteissä toistuu ajatus, että kylväjä ja niittäjä eivät ole samoja henkilöitä: Jumala on kylvänyt ja nyt meidän aikamme on niittää. Meidän korjuutyömme kylväjä on itse Jeesus Kristus, jonka tekemää kylvötyötä me niitämme. klo 12.30 Sanahalauksia Naisten iltapäivä Majakalla. klo 12.30 Miesten iltapäivä Mika Tuominiemen mökillä. Vain korjuutyö jää meidän tehtäväksemme. . Su 19.2. Saunomista (avantouintia) Makkaran grillausta. Tervetuloa! Viime kesän telttakokoussarjan tilaisuuksia YouTube-kanavalla: youtube.com/@PietarsaarenBaptistiseurakunta Ensi sunnuntaina kirkoissamme puhutaan Jumalan sanan kylvöstä. Laskutuslisä 5,39e sis. alv 24%. Kiitos äiti suuresta rakkaudestasi. Vilma ja Venla Rakkaamme on siunattu Kaustisen kirkossa 4.2.2023. Nyyttärit. Heimo Tunkkari Heimo Tunkkari kuoli 5.2.2023 nykyisessä kotimaassaan Amerikassa Teksasissa 92-vuotiaana. Wanhalla Holvilla Pussipäivät 7.-24.2. kpk.fi/kuolinilmoitukset Voit jättää ilmoituksen myös Sähköpostitse: ilmoitukset@perhonjokilaakso.fi (laskutustiedot ja julkaisupäivä). klo 18 SANA & RUKOUS. Komppula s. Su 12.2
Lehtisaarentie 9, Veteli Musiikkiesitykset: Janika Läspä, Veteli Emilia Vihriälä, Jyväskylä Lämpimästi tervetuloa! Maksaja: Parasta Pohjanmaalta ry. Pullat/leivät . 862 1185 Keväthangille PITOKARVASUKSET meiltä! Merkit: TALVIPOISTOJA! LOPUT TOPAT –30 % -50 % TALVIAL E KIIHTYY ! YSTÄVÄNPÄIVÄ TORILLA 10.2 klo 10-18 Kaustisen S-marketilla . 020 1986 024 krautakaustinen KAUPPAKESKUKSESTA 9.2. Miten päätöksenteosta nuorisoystävällistä. Lakut . Perjantaina 10.2.2023 klo 18.15 Vetelin liikuntakeskuksen aula. klo 8.30–10.30 Paikka: Kaustisen musiikkilukio Kyyditys: Halsualta ja Vetelistä Ilmoittautuminen: bit.ly/vaikutankase Kaustisen Kauppakeskus Oy Teerijärventie 40 Puh. MattoHanna Ym kauppiaita. 249€) Snickers talvivaatteet -20% (varastossa olevista) Seuraa meitä! hillagroup.fi/mainostajalle Saat meiltä näkyvyyden kaikkiin kanaviimme yhdellä puhelinsoitolla.. Miten halusisit vaikuttaa ja osallistua. Korikauppias . www.pmnp.fi • info@pohjanmaannuohouspalvelu.fi Soita ja tilaa 040 521 3756 TULISIJOJEN JA SAVUHORMIEN NUOHOUKSET PITKÄLLÄ KOKEMUKSELLA! Paikallinen yritys Janne Penttilä Itsemääräämisoikeus eli IMO Kehitysvammaisen arjessa INFOILTA TORSTAINA 16.2.2023 KLO 17 Keskussairaalan auditorio, Mariankatu 16-20, 67200 Kokkola Tilaisuus on tarkoitettu Soiten alueen kehitysvammaisille, heidän läheisilleen sekä kehitysvammaisten kanssa työskenteleville Luennoitsijoina Aluekoordinaattori Mari Hakola KVTL:sta Soitesta sosiaalija potilasasiamies Tina Sandström ja Palvelualuejohtaja Sari Valkama Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan! Järjestää: Kokkolan ja Ha-Ka-Ve´n Kv Tukiyhdistykset ja Soiten vammaispalvelut • • softe Keski-Pohja?maan hyvinvoint1alue • Tilaisuuteen mahdollisuus osallistua myös TEAMS-yhteydellä, jos et pääse paikalle. 9-17 la 9-14 VETELI Puh. 319€) Avainten jyrsintäpalvelu Moottorisaha Makita 35cm EA3200S35A 219€ (norm. Ilmoita sähköpostisi: risto.puolivali@soite.fi ja yhteyspuh. www.tuijaleivo.fi Vaalistartti Mitä pidät tärkeänä kotikunnassasi. 0408045901 Tule kahville ja juttelemaan, kansanedustajaehdokas Tuija Leivo-Rintakorpi tavattavissa. 20 9.2.2023 . Näitä ja muita asioita pohditaan työpajassa! Lisätietoja: jarno.peltola@kaustisenseutukunta.fi KASE SMART COUNTRYSIDE: KUNTADIGI2 #Vaikutan työpaja nuorille 22.2. Hunaja-Aappo . Lettu/makkarakahvila . 18.2.2023 Tarjo ukset voim assa Varaa henkilökohtainen sisustus suunnitteluaika; Tanja 050 4733 444 Varastotapetit -20% Harvia Cilindro PC70 sähkökiuas 229€ (norm. Perhonjokilaakso LOPUT TALVIKE NGÄT Ei pitopohj aeikä nastake ngät –30 % -50 % ALE ALE ALE ALE ALE ALE ALE Palvelemme: ark