6 414880 299913 1,70 €. Ja kun yksi yritys sopeuttaa, usein myös naapuri joutuu tekemään saman, sillä yritykset ovat myös toistensa asiakkaita. Ihmisten terveys ja läheisemme ennen kaikkea, mutta nyt jos koskaan voimme omilla toimillamme, esimerkiksi juuri paikallisia palveluita käyttämällä auttaa mahdollisuuksien mukaan. Perniönseudun Lehti www.pernionseudunlehti.fi Eteläisen Salon paikallislehti Torstaina 19.3.2020 N:o 12 6 414880 299913 1,70 € Samalla kun kaikki olemme koronaviruksen leviämisen vuoksi huolissamme läheisistämme, ihmishengistä ja sairastumisista, epidemialla on arkisempikin puoli. Epidemia vaikuttaa jo nyt yrityksiin monella tavalla. Jos ja kun taloudelliset seuraamukset leviävät yhtä jalkaa viruksen kanssa, yrityksiä voi kaatua ja monet työpaikat voivat vaarantua. Jos tuotteita ei saada tehtyä tai kauppa ei käy, yritykset voivat joutua sopeuttamaan toimintaansa. Paikallisten työpaikkojen ja palveluiden puolesta Koulutyöstä tuli kotityötä Sivut 2,3,6 Raaseporilaissisarusten Liinu ja Åsa Niemisen opiskeluviikko alkoi jo maanantaiaamuna kotona. Jos ei ole töitä, ei kuluteta. Paikallisesti käytetty euro voi vielä pelastaa paikallisia työpaikkoja ja palveluita. Etäopetusta saavat jo tänään eteläisessä Salossa käytännössä kaikki koululaiset. Niin yksityisiä kuin julkisiakin. Jos on vähemmän yrityksiä ja vähemmän työpaikkoja, kertyy vähemmän myös veroja, joilla pyöritetään julkisia palveluita
alv 10 % Julkaisija: Perniönseudun Lehti Oy / ISSN 0782-5714 Paino: Salon Lehtitehdas, Salo 2020 Ilmoitushinnat 1.1.2020 alkaen Etusivu 1,30 €/pmm. Voi olla, että uudenlainen tekeminen tuo uutta motivaatiota. huhtikuuta asti. Keinot koskettavat käytännössä jokaista suomalaista. Tietoa viruksen etenemisestä tulee jatkuvasti ja ennusteita päivitetään, joten seurattavaa riittää. 044 735 2303 anni.himberg@pernionseudunlehti.fi Tekstiviestit / WhatsApp 044 735 2302 toimitus@pernionseudunlehti.fi Ilmoitukset, laskutus, tilaukset Tea Niinimäki p. (02) 735 2301 / 044 735 2302 aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi Toimittaja Anni Himberg p. Haastatteluja tehtäessä on Perniönseudun Lehden toimituksessa yllättänyt ihmisissä tietty lämpö ja optimismi, jolla totiseen asiaan suhtaudutaan. KORONAVIRUS Paikallinen tilanne sivuilla 6,7,10 ja 11 sekä www.pernionseudunlehti.fi PsL-Aku Poutanen Eteläisen Salon kouluista osa tyhjenee lähiviikoiksi näillä näkymin kokonaan oppilaista. Suomi siirtyi historiallisestikin tarkasteltuna uuteen aikaan maanantaina, kun hallitus julkisti toimenpideohjelmansa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Ongelma ei vielä ole, jos jokin mielituote on hetkellisesti loppu. Jotain opitaankin Palokunta lähtee hälytyksiin kuten tähänkin asti PsL-Aku Poutanen Perniön VPK lähtee hälytysajoon tavalliseen tapaan. Korpi uskoo, että mitään ei jää pahasti paitsioon. Eteläisessä Salossa Särkisalon ja Teijon koulujen oppilaista kaikki siirtyvät tämän hetken tietojen mukaan etäopetukseen. Lehti ei vastaa virheellisen tai poisjääneen ilmoituksen aiheuttamista vahingoista. Samoin koulussa opetusta saavat tarvittaessa erityistä tukea tarvitsevat oppilaat. Paljon on auki, mutta henki tuntuu olevan se, että tästä kyllä selvitään. –Jossain asiassa voidaan mennä vähän kevyemmin, mutta esimerkiksi englannissa käydään läpi paljon samoja asioita myöhemminkin, joten ne tulevat kerrattua. Ruoka ei ole loppumassa. Poikkeuksellisista ilmestymispäivistä ilmoitamme edeltävissä numeroissa. Huvitustakin ovat herättäneet uutiset ruoan ja muiden päivittäistavaroiden hamstrauksesta. 044 735 2302 Varhaisjakelun häiriöt Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. Särkisalon koulun Kaarina Laurén ja Matti Korpi toteavat, että vanhemmille jää iso vastuu sen seuraamisessa, että koulutyöt tulevat tehdyksi. Seuraukset ovat näkyneet arjessa tiistaista lähtien: tunnelma on ollut eteläisessäkin Salossa lähes aavemainen, kun koulut ja kirjastot pitävät ovensa kiinni, liikenne on vähäistä ja käytännössä kaikki harrastusja kulttuuritoiminta on jäissä. Tavoitteena ei ole yksistään tartuntojen määrän vähentäminen vaan myös yhteiskunnan toimivuuden varmentaminen ja terveydenhuoltojärjestelmän ylikuormittumisen estäminen. Matti Korpi kiittää lasten ja nuorten palveluita tiedottamisesta: tietoa on tullut hyvin ja kysymyksiin on vastattu nopeasti. ma-ke 9-16), pe-su sulj. Osa porukkaa on omassa karenssissa ja ohjeena on, että jos ei keskenään vietettäisi muuten aikaa, Aaltonen linjaa. Varovaisuus ei tarkoita pelkkää kotiin linnoittautumista, mutta jostain on nyt tingittävä. –On kotien asia huolehtia, että tästä ei tule muutaman viikon loma. Samaa vastuuta perää Kirkonkylän koulun rehtori Sirkku Leikkonen. Muut sivut 1,10 €/pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 % Ilmoitusten jättöajat Lehti ilmestyy torstaisin, aineistopäivä tiistai klo 16.00 mennessä. (02) 735 2300 ilmoitukset@pernionseudunlehti.fi Toimitus ja asiakaspalvelu Lupajantie 1, 25500 Perniö Avoinna ma-to klo 9-16 (heinäk. Varhaiskasvatuksen yksiköiden toiminta jatkuu, mutta esimerkiksi Lampolan päiväkodissa oli eilen poissa runsas puolet lapsista. (02) 269 3434 ma-pe 06-16.30, la-su 07-12 Tilaushinnat 1.1.2020 alkaen Kestotilaus kotimaa 12 kk 61,00 / pohjoismaat 12 kk 71,00 Ulkomaat 12 kk 90,00 Määräaikaistilaukset 12 kk 66,00 / 6 kk 40,00 Hinnat sisältävät alv 10 % Verkkolehti 40,00 / 12 kk, sis. Esimerkiksi ohjetta yli 70-vuotiaiden pitäytymisestä kontakteista ei ole annettu turhaan ja tiedossa on, että iäkkäämmille ihmisille sairaus voi olla vakava. Etäopetuksessa käytetään Wilma-viestijärjestelmää, Teams-oppimisympäristöä ja ainakin Särkisalossa Wille-oppimisympäristöä. Ensivasteyksikkö on sekin lähtövalmiina, mutta miehistö käyttää tavallista vahvempaa suojavarustusta. Poikkeustilan rajoitukset ovat tällä haavaa voimassa 13. Claudian, Venlan ja Eveliinan pääsiäisaskarteluun antoivat vinkkejä niin rehtori Matti Korpi, vararehtori Kaarina Laurén kuin koulunkäyntiohjaaja Leena Tallqvistkin.. Hallituksen linjaukset koronaviruksen suhteen siirtävät valtaosan alakoulujen oppilaista etäopetukseen. Uutisasioissa aukioloaikojen ulkopuolella päivystää: p. Viimeisetkin tökeröt vitsit huulipunahallituksesta voidaan unohtaa: ongelmaan tartuttiin jämäkästi. Koronaviruksen vuoksi toimintaa kuitenkin on jouduttu muuttamaan. www.pernionseudunlehti.fi facebook.com/perkkari Perniönseudun Lehti Eteläisen Salon alakoulut tyhjenivät Kuluvalla viikolla on yksi aihe yli muiden. Koulu vastaa opetuksesta ja arvioinnista. –Tavoitteena on pitää oma jengi kunnossa eli että hälytyksiin olisi lähtijöitä. Perniönseudun Lehti PÄÄKIRJOITUS Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsen 76. –Jos positiivista haetaan, niin esimerkiksi meillä kolmosluokkalaiset olivat innoissaan Teamsin käytöstä. Saurun koulussa oli lähiopetuksessa eilen yksi oppilas ja 49 opiskeli etänä. –Juuri aamulla oli parikymmentä 5-6 luokkalaista näpeissä etänä. Särkisalon koulussa oli tiistaina henkilökuntaa enemmän kuin oppilaita. Ehkä jo kesemmällä selviää, mitä tapauksesta opittiin. Kaiken vakavuuden ohella on syntynyt äkkiä uudenlaisia auttamisen tapoja ja palveluja. Kirkonkylän koulun 241 oppilaasta oli keskiviikkona koulussa kolme. Lähiopetusta tarjotaan niille 1-3-luokkalaisille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. –Kaikki ylimääräinen toiminta ajetaan alas ja asema pidetään pääosin tyhjänä, sanoo päällikkö Hannes Aaltonen. Yhteiskoulussa paikan päällä oppilaita oli eilen viisi. Siihen ei ole syytä. vuosikerta Päätoimittaja Aku Poutanen p. Ensimmäisellä viikolla on vielä vaikea sanoa, millaisia pulmia eteen lähiviikkoina tulee esimerkiksi koulunkäynnin ja erilaisten asiointien suhteen. Yhteydet toimivat ja heillä on vielä oma Whatsapp-ryhmäkin, kertoo rehtori Anssi Örling. Paniikkiin ei ole syytä, mutta ohjeet on syytä ottaa vakavissaan. Poikkeustila asettaa haasteiden eteen, mutta myös yhdistää
Entistä isompi osa haastatteluista voidaan tehdä lähiviikkoina puhelimitse. Työntekijä loukkaantui käden jäätyä puristuksiin Hanhet palasivat Sivu 14. Eteläisen Salon alakoulut tyhjenivät 044 735 2302 TOIMITUKSEN WHATSAPP Mitä ny. Uutisoinnissa kerrotaan muustakin kuin koronasta, mutta esimerkiksi tapahtumien peruuntumisen vuoksi sivumäärää voidaan joutua pienentämään. Jos jokin asia koronaviruksessa askarruttaa, toivomme juttuvinkkejä yleisöltä. Loukkaantunut toimitettiin sairaalaan jatkohoitoon. Perniönseudun Lehti toimitus@pernionseudunlehti.fi; (02) 735 2301 Torstaina 19.3.2020 N:o 12 TÄLLÄ VIIKOLLA @perkkari @perkka ri1944 @perkkari PsL-Aku Poutanen Koronaviruksesta huolimatta Perniönseudun Lehti ilmestyy toistaiseksi normaalisti torstaisin. Timo Karén palasi nuoruutensa kanavamaisemiin Sivu 13 PsL Kehräämön työntekijä loukkaantui työtapaturmassa Mathildedalissa tiistaina hänen kätensä jäätyä puristuksiin. Nakkaa vinkki viestillä! Perniönseudun Lehti ilmestyy normaalisti, työtapoja pistetään uusiksi KORONAVIRUS Paikallinen tilanne sivuilla 6,7,10 ja 11 sekä www.pernionseudunlehti.fi Rantamakasiini on StrömmaDahlbyn kyläyhdistyksen silmäterä. Epidemian paikalliset seuraukset uutisoidaan paitsi paperilehdessä, myös verkossa pitkin viikkoa, samoin lehden somekanavissa. Yhtä lailla edelleen saa vinkata muistakin jutunaiheista: muutakin kuin koronavirusta on lehteen mahduttava. Konttorin ovi suljetaan toistaiseksi: toiveenamme on, että asiat hoidetaan puhelimitse, netissä tai sähköpostitse jos mahdollista. Tekemisen tapoja muutetaan: lehden työntekijöitä on tähdennetty pitämään huolta käsihygieniasta, isoja ihmisjoukkoja pyritään välttämään ja kättelystä haastattelutilanteissa luovutaan. Pelastuslaitos sai hälytyksen Ruukinrannantielle iltakuuden tienoilla
--Musiikinystävien puhallinorkesteri on perniöläisille jo entuudestaan ”vanha” tuttu lukuisista esiintymisvierailuistaan, sen sijaan Viihdelaulajat – radiosta ja televisiosta kauttamaan tunnetuksi tullut viihdekuoro – suorittaa ensivierailun Perniöön. Toisaalta ei haluaisi uskoa, että aikuista pitää erikseen kehottaa käsienpesuun ja ainakaan näinä aikoina. Työntekoa homma helpottaa sikäli, että tietää heti, mistä osan sivuja tekee vaikka miten olisi oma kiintiö täysi. Jos ruokavaliosta jotain on jäänyt pois, niin kynnet. Voit kirjoittaa nimimerkillä, mutta liitä mukaan myös oikea nimesi ja yhteystieto, josta sinut tarvittaessa tavoittaa. Näissä keskusteluissa Keskusta on valitettavan usein joutunut yksin puolustamaan kotimaista ruoantuotantoa eri tuotantosuuntien alasajoa milloin milläkin verukkeella vaatineita vastaan. *** Heip. No vaik seisovilttaski, nii kumminki se otta aikas ennenku hee vauhtin pääsevä. Anna arvo ruoalle ja ruoan tuottajalle. Tähän päivään tuotuna tämä kääntyy tietysti niin, että mistäs me puhuttiin ennen kuin oli koronavirus. Eihän tässä muutenkaan logiikkaa ole. Men vaa, kyl mää tule lehteril huutama. Nii ei nää meiti ikäpolve naise ol tottunu nuarena niinpal urheilema. Ensin välähtää ja sitten kauhulla odotetaan, mitä sieltä tulee. On kuulunut puheita siitä, ettei tuottajien elämillä ja toimeentulolla ole väliä. Jos hää vaa olsis viittiny lähte. Kyl paljo pitemäl päässe, ku saa otta vauhti, täytty vaa koitta saara tossus osuma plankul. Lähimatkailun kulta-aika on käsillä: polttoaine on halpaa, ajokelit hyvät ja omaan autoon eristäytyneenä ei tartuta muita. Isommassa marketissa tuli pohdittua sitä, että tohtisipa joskus. Asiantuntijana tohtori Pentti Seiskari yleisradiosta. Karanteenia eli ei, mutta ei sitä huonosti syödä. Siäl ol satavuatiaski lykkämäs kuula. Ei ollu ei, tais olla 75 sarja naisil kaikke vanhema, aika hyvi seeki. No see o iha ehroton juttu. Siin sarjas yks naisihminen lykkäs kuula tasa 10 meetri, nuarema ei päässy likikä. Jos satavuatiail naisil olsis annettu kuula kätte, nii he olsiva voine nivelrikkosil sormilas purotta see varppailes. Ensimmäinen on se vanha mainos, jossa perhe levittää Floraa leiville ja isä tuohtuu pojan kysymyksestä: ”Mitäs me laitettiin leivän päälle ennen kuin oli Floraa”. Toist se o mul, ku on tota elopaino vähä kertyny. Ajattel ny, jos tommossi äijänkohnoi pistetä jonkkus lähtötelineis selk vääränäs ja pää alaskesi ja sit pamautetta starttipistolil, nii kuin kauva kestä ennenku ne äijä pääsevä ylös ja jos he äkki reuhtaseva, nii venättävä selkäs ja huippa pääst. Tähän ei edes vaadita sotatilaa, vaan pienen pieni virus riittää. Mun lahjan ova enemä tual penkkiurheilunpualel ja asjantuntemust on melkke lajis ku lajis. Koronavirusta vältellään, mutta sattui maanantainakin työmatkalle pari kanssa-autoilijaa, jotka näpyttivät ajaessaan puhelinta. Eikä viihdytä huonosti muutenkaan: kirjastossa oli alkuviikosta suoranainen ruuhka. Mut siäl ol lentäväl lähröl kans. Tarkoitan sitä, että tuli napattua kirjallinen huomautus nopeuskamerasta kehäkolmoselta hiljakkoin. Aikojen saatossa on puhuttu paljon oman ruoantuotannon ylläpidon tärkeydestä jo huoltovarmuudenkin vuoksi. Toinen asia liittyy syöminkeihin. *** Kaksi asiaahan on pyörinyt mielessä. Ääi heitil mittä lähtötelinei ollu vaa seisovilttas hee olsiva lähteny. Vähäkin pureskelu on ollut helppo lopettaa. Joku kuolemanhalveksunnan tapa on kai oltava, vaikka miten uisi käsidesissä suojahaalari päällä. Yhtä kaikki tässä on paljon yhteistä varsinaisen matkavalmistelun eli passikuvassa käymisen kanssa. Jaa, emmää ol sitä funteranu, mut ihan tavalissi tutui äiji siäl näkys oleva. On vain ajan kysymys, ennen kuin muutakin rahtilaivaliikennettä ruvetaan rajoittamaan. Kyl ensmäse askela menevä tänttäröimiseks. Olli-Pekka Aalto (Kesk.) Tervepä terve. Teksti-tai WhatsApp-viestit 044-735 2302. Tehän tiedätte, se viisisekuntinen kun vakionopeussäädin ei satu olemaan päällä. Juu, nostan hattu. Nykysi perheäiti menevä potkupalloharjotuksi ja matseis ja miähe saava jäärä lapsi ruakkima ja maat pistämä. yhteiskonsertti, jossa esiintyjinä ovat Salon Musiikinystävien alaisina toimivat Viihdelaulajat ja puhallinorkesteri. Niitä halpoja, muille kelpaamattomia bulkkieriä, joiden nimiin jotkut vannovat, ei yksinkertaisesti saada kuljetettua perille. Mut satavuatiaittesarjas ei tainnu olla yhtä naist. Vessassa käydessä kopista tuli mies, joka jatkoi matkaansa kauppaan pesemättä käsiään asioinnin jälkeen. aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi ” Suomi on kuljetusten kannalta pussinperällä. Mantar Kyl lentäväl lähröl luanista Anna arvo ruoalle Pizzaa kotimaisista aineksista.. Kokonaan ilman nimeä tulleita tekstejä ei julkaista. Siäl ol 30m juaksuki ohjelmas, nii et jos sitä ols oikke koittanu likistä, nii mikä ettei see verra olsis jollantaval huiskinu. Siin kerkki jo vauhri hurma enne lähtöviiva ja ennenku ajaotto alkka. Mutta pelkällä koodilla ei elä ja vaikka kauppa on se joka kannattaa, niin kauppiaankin pitää joskus syödä. Matkustelulla etelänaapuriin on osuutta asiaan. Ensiksi mainittua johtaa Matti Blomqvist ja puhallinorkesteria Vilho Saarinen. Koilliskulmassa voidaan katsella asiaa toisestakin vinkkelistä, peremmällä lehdessä on vakavaa asiaa aiheesta riittämiin. VUOTTA SITTEN 50 Korston komennus Mitä sää Unski meinas, ku täs joku aik takaperi ol noi Veteraankisa Salos, et olsik sää pärjäny siäl, Niku utel. Vaatimuksia siitä, että heidän pitäisi hankkiutua muihin ammatteihin, vaikka koodareiksi tai myyjiksi. Perniön Kansalaiskoulussa pidettävä viihdekonsertti on ns. 4 – Torstaina 19.maaliskuuta 2020 Perniönseudun Lehti Viimeisten päivien aikana on ympäri maailmaa peruutettu lentoja, kielletty matkustajalaivoja rantautumasta ja rajoitettu ihmisten liikkumista kokonaisten valtioiden alueella. Se on normaalistikin ellottavaa ja nyt vielä enemmän. Noin muuten juopa viranomaistiedon ja nurkkapöydistä löytyvien kaikkien alojen asiantuntijoiden välillä on toki olemassa. Virologeja tuntuu nyt olevan siellä täällä. Toimituksessa tarvittaessa lyhennetään ja otsikoidaan tekstit. Toivoakseni viimeistään nyt ovat viimeisetkin änkyrät jo ymmärtäneet oman tuotannon tärkeyden. Missähän tulee vastaan se, että moisesta kehtaa sanoa. MANTAR Jutut mielipidepalstalle voi lähettää osoitteella toimitus@pernionseudunlehti.fi tai Lupajantie 1, 25500 Perniö. Ympäristömme saastumisesta on kysymys kansalaiskoulun luonnontiedon salissa torstaina 2.4. Voi olla, mut see o hyvä, ku päässe lentäväl lähröl reissu. Ja simuloida voi aina. Pienemmillä paikkakunnilla vessapaperin särpimeksi on ostettu jauhelihaa; toisaalta tie vei isomman kaupungin isompaan marketiin, ja jotain kasvisruokavalion yleistymisestä kertoo ehkä, että säilykepavut olivat tarkimmin loppuun ostetut. Sul voi hyvinki onnistu, ku oles koko ikäs ollu tommone kuivankälpjä. See o iha sama, ku enne hypätti vauhritont pitut. Viihdelaulajia säestää Unto Elomaa, Eero Jalonen ja Tuomo Paasivaara. Vaikka muuten on kulkemista rajoitettu, niin lentoliikennettä seuraavan Airtraffic-palvelun ja meriliikennettä seuraavan Marine traffic -sivuston vilkaiseminen melkein nauratti: taivas on edelleen mustana lentokoneista ja vesillä käy kuhina. Alueelliset eronsa on. klo 20.00. MIELIPIDE TÄ H D EL LI ST Ä Perniönseudun Lehti 26.3.1970 Sarastaako saastekuolema. Mitäs jos mensis ens vua iha piruttas koittama kummot kulkke lentäväl lähröl. Ja suamalaise naise painiva ja nyrkkeilevä Europaja mailmamestaruuksist. Kotivaraa on moneen torppaan ostettu, vaikka kaupoista hamstratun vessapaperin merkitys keittiössä on jäänyt hämäräksi. Sit ku see ikäpolv on tullu vanhaks, nii voi olla , et satavuotiaitte sarjas on tunkost. Älä san! Sitä tiär vaik joku Pihtiputa teräsmuar, ketä o koko ikäs raskai töit tehny, nii olsis tempassu kuula yliki kymmene meetri. Lisänä suomaisemaa vuodenaikojen vaihtelussa kuvaava värikuva ”Mistä ne tulevat?” Kaikki tervetulleita! Odotettu konserttivierailu Perniöön Salon Musiikinystävien Viihdelaulajat ja puhallinorkesteri konsertoivat Kansalaiskoulussa. Saahan siitä varmaan tehtyä uskottavan toisinnon halvasta eineslasagnesta kyllä. Toimituksen koilliskourien viikkopesut tehdään tässä seuraavaksi. Tilanne on jo vaikuttanut myös rahtiliikenteeseen käytettyjen konttien jäädessä karanteenialueille. Jos tulee jokin poikkeustilanne, niin Suomi on kuljetusten kannalta pussinperällä
Ajankohtainen tieto löytyy seurakunnan verkkosivuilta www.salonseurakunta.fi . Rakkaamme Alpo Arvid NIEMI * 7.5.1925 Koiviston Humaljoki † 16.2.2020 Perniö Nuku rauhassa pappa kulta, elon huolet loppui sulta. Tiedotamme jatkosta. Gustavsson * 2.3.1946 † 12.2.2020 Kun mummit kuolevat, heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummeista tulee puita ja ne humisevat lastenlastensa yllä suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät talvella oksansa lumimajaksi heidän ylleen. Heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on Mamma, siellä on kultaa. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto (myös hauta-asiat) palvelevat toistaiseksi vain puhelimitse, puh. Virpi, Jaana ja Jari stängt Alla kyrkokonserter ställs in Alla tidigare annonserade samlingar och evenemang/konserter t.o.m den 14.4 utgår. Diakoniatyöntekijät: Hanna Hannula 044 735 8624, Anne Kössi 044 774 5386, Niina Jyllilä 041 442 4747. Yhdessä perheiden ja omaisten kanssa sopien kirkollisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä. Kaikki on valmista, avoin on tie. Seuraathan myös seurakunnan sosiaalisen median kanavia. De övriga kyrkorna hålls öppna för bön och enskilt samtal under tidigare planerade gudstjänsttider (se MIL1/2020 & webbplatsen). Himanto * 29.7.1935 Perniö † 20.2.2020 Perniö Kädet ahkerat, paljon uurastaneet lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet. KASTETUT Juho Tapio Flink, Matilda Loviisa Halkilahti, Aatos Johannes Rask, Väinö Johannes Reiman, Adalmiina Adessa Regina Rivinoja HAUTAAN SIUNATUT Katri Korenius 99 v., Alpo Arvid Niemi 94 v., Aimo Aatos Jokinen 92 v., Eini Ellevi Rosenqvist 89 v., Armi Kaarina Niini 88 v., Tellervo Helena Elola 87 v., Terttu Annele Salmi 84 v., Ossi Johannes Aho 81 v., Mervi Aulikki Ahlqvist 73 v., Pertti Tapio Wäistö 73 v., Markku Jorma Juhani Meri 72 v., Jyrki Juhani Fabian Saari 66 v., Perttu Johannes Nurmi 53 v. Syvästi kaivaten Leila Tuija ja Kai Jesse, Viivi, Vili Virpi ja Ari Linnea, Liinu, Lili, Eemeli, Eveliina Leila ja Mauno Terhi perheineen, Teemu, Jenni Kari ja Päivi Elina ja Luna, Juha Reijo Lasse ja Pirkko Heidi perheineen Marja-Leena ja Ilkka Harri, Timo, Katri muut sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. tai Facebookissa MLL Perniön paikallisyhdistys Ajankohtaisimmat ?edot: ne?ssä pernio.mll.. tai Facebookissa MLL Perniön paikallisyhdistys MLL Perniön vapaaehtoistoiminta on katkolla toistaiseksi johtuen tämän hetkisestä ?lanteesta. Jos haluat keskustella papin tai muun seurakunnan työntekijän kanssa, ota rohkeasti yhteyttä. 10 med enbart förrättande personal närvarande. tai Facebookissa MLL Perniön paikallisyhdistys Ajankohtaisimmat ?edot: ne?ssä pernio.mll.. Luo mummin kaipasit joka ilta, suo sinne johtaa nyt kaarisilta. • Salo ma 18–20, ti 11–14, ke 18–20 ja to 11–14. Kiitämme kaikki meitä muistaneita. lähtien: • Halikko ma 11–14, ti 18–20, ke 11–14 ja to 18–20. Seurakunnan muu normaali viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi. 13.4: Församlingen firar gudstjänst i sin huvudkyrka (Ekenäs kyrka) varje söndag kl. Isää, pappaa ja isopappaa lämmöllä muistaen Pirjo ja Rauno Henna, Jari, Yakup ja Yusuf Henri, Nina, Lyydia, Frans ja Edwin Heini ja Anssi Jarmo ja Sari Jani, Suvi, Elma ja Eeva Nina ja Petri Siunattu hiljaisuudessa läheisten läsnä ollessa. Sinä unen ansaitset rauhaisan ja kiitoksen kauneimman. Sukuselvitykset (02) 774 5208 Hauta-asiat (02) 774 5209 www.salonseurakunta.fi SEURAKUNTAELÄMÄ KORONAVIRUKSEN AIHEUTTAMIEN POIKKEUSTOIMIEN AIKANA Jumalanpalveluksia toimitetaan verkon välityksellä mahdollisuuksien mukaan. Eftermiddagshemmet för skolbarn hålls öppet för de barn (redan inskrivna i Eftis) som fortsättningsvis undervisas i skolbyggnaden Alla besök på institutioner inhiberas, undantaget akuta besök för patienter i slutskedet av livet All klubboch caféverksamhet för barn, familjer och unga är inställd All kretsoch körverksamhet för vuxna, pensionärer och åldringar är inställd Alla sammankomster såsom diakoniluncher, luncher är inställda Alla möten med fler än 10 personer är inställda Fynda secondhand hålls Vietämme Pentti Olavi Kuokkasen siunausja muistotilaisuutta perheen kesken. Alla Perniön, Särkisalon ja Kiskon pappien ja diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot, muut löytyvät seurakunnan verkkosivuilta. Kaikkien sähköpostit ovat tyyppiä etunimi.sukunimi@evl.fi. Sinä lähdit hiljaa luotamme pois kuin kynttilä sammunut ois. Rakkaamme Katri (Kaisa) KORENIUS o.s. Gudstjänsten är inte öppen för besökare men strömmas på församlingens webbplats. Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin. Kiittäen ja kaivaten lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunattu läheisten ja ystävien läsnä ollessa. Huhtikuulle sovittu kevätkokous on myös siirretty pidettäväksi myöhempänä ajankohtana. 12. Sinä ansaitset kiitoksen kauneimman, ikilevon pyhän, rauhaisan. Rakkaamme Terttu Annele SALMI o.s. Halikon ja Salon kirkko avoinna ja pappi tavattavissa 23.3. YHDISTYKSET. Ajankohtaisimmat ?edot: ne?ssä pernio.mll.. Följ med veckoannonsen och händelsekalendern på webbplatsen: https://www.ekenasnejdensforsamling.fi/aktuellt/veckoannonsen https://www.ekenasnejdensforsamling.fi/aktuellt/handelsekalender PERNIÖ KIRKOSSA KUULUTETTUA Toimitusten ajanvaraukset (02) 774 5207. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos Perniökodin henkilökunnalle ja Kotihoidolle Katrin hyvästä hoidosta. Videotallenne on nähtävillä seurakunnan nettisivuilla sunnuntaina klo 13 lähtien. personal). jumalanpalvelus Jumalanpalvelus pidetään vain Uskelan kirkossa, jonne ei voi mennä paikan päälle, vaan jumalanpalvelus videoidaan. Sunnuntain 22.3. EKENÄSNEJDENS SVENSKA FÖRSAMLING I enlighet med statsrådets och biskoparnas anvisningar begränsas verksamheten på följande sätt t.o.m. Förrättningar sköts, dock med högst 10 personer närvarande (inkl. Kyrkan hålls öppen för bön och enskilt samtal/enskild nattvard efter gudstjänsten fram till ca kl. Lämmin kiitos osanotosta. personal) Minnesstunder och dopfester i familjekretsen kan ordnas om antalet närvarande hålls vid högst 10 personer (inkl. Pohjola * 5.1.1921 Perniö † 2.3.2020 Perniö Lämmöllä muistaen Raimo ja Hanna Sari, Anssi, Katja, Aki ja Jere Sami Niina ja Joni muut sukulaiset ja ystävät Me näimme sinun hiljaa hiipuvan ja elämän liekkisi sammuvan. Eeva Kilpi Kaivaten Paavo Petteri Ursula ja Kalle Micke, Noora ja vauva Niklas ja Elisa ystävät Mervi on siunattu läheisten läsnä ollessa. Papit: Johannes Alaranta 044 735 8629, Juha Hekkala 044 735 8621, Martti Santakari 044 774 5264. Haluatko keskustella. Informationen uppdateras vid förändring. Anhöriga ombeds tänka över om minnesstunden kan skjutas upp. Kiitos Rauha ja Toivokodin henkilökunnalle Alpon hyvästä hoidosta. Lämmin kiitos kaikille osanotosta. Torstaina 19.maaliskuuta 2020 – 5 Perniönseudun Lehti KUOLLEITA SEURAKUNNAT Meille rakas Mervi Aulikki AHLQVIST o.s. virastoon 02 774 5206 ja taloustoimistoon 02 774 5209. Tartu käteen mummin armaan, hän sua vastassa on varmaan. Katja, Aki, Jere ja Joni Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Lämmin kiitos osanotosta sekä kiitos kaikille äitiä hoitaneille. Rakkaamme Alpo Vilho KUOSA * 17.1.1927 † 29.2.2020 Kun pitkän elämän saa, voi tyynesti uneen nukahtaa. Isä taivaan omansa perille vie
Olisi ollut kauheaa, jos aikataulu äkkiä menee uusiksi. –Muistan, että itselläni oli tarkka aikataulu siitä, että vielä edellisenä päivänä luen tiettyjä asioita. Liinu halusi yhteiskoulun jälkeen viestintälukioon ja sellainen löytyi Tampereelta. Kampaamoyrittäjä pitää oven auki, mutta pikkukoululainen on äidin mielessä Liinu ja Åsa Nieminen sanovat, että etäopetuksessa opiskelijalta vaaditaan vastuuntuntoa ja itsekuria, jotta työt tulevat tehdyksi.. Yrittäjävanhempien nuorempi tyttö menee edelleen päiväkotiin, jotta vanhemmat pääsevät töihin. –Täällä on tällaisessa lintukodossa ja jos ei uutisia seuraa, ei tiedä yhtään mitä on menossa. Åsa Nieminen ehti huomata Tampereella viime viikolla kauppojen hyllyjen olevan aika tyhjät. –Hyvä, että ollaan näin lopulla. Toista ääripäätä on matematiikka, mitä Åsa Nieminen lukee pitkänä. Åsa Niemisellä oli jo aamulla ruudulla päivän aikataulu ja tehtävät, jotka kulkevat verkossa opettajan nähtäväksi. –Onneksi hänellä on bestis naapurissa. Sanoin, että siitä vaan, Lehtonen naurahtaa. Tampereen kaupunki päätti viime viikolla, että yläkoululaiset ja lukiolaiset siirtyvät koronaviruksen takia etäopetukseen, ja Niemisten kouluviikko alkoi näin omassa keittiössä. Ylioppilaskirjoitukset tänä keväänä ajetaan läpi kiristetyllä aikataululla. Liinu Nieminen miettii, että viime viikolla tullut päätös yleisötapahtumien rajoittamisesta tuntui kovalta. Jos etäopetusta olisi tullut jo jakson alussa, tämä olisi käynyt aika raskaaksi, Åsa Nieminen sanoo. Näin ei ole, nyt yhteyttä pidetään Wilma-viestein, Moodle-verkkoympäristössä ja Microsoftin Teampalvelun avulla. Toisessa päässä pöytää tehtiin lukion englannintehtäviä, toisessa päässä avoimen yliopiston esseetä ja yläkerrassa yhdeksännen luokan tehtäviä. –Tatukin oli heti aamulla kahdeksalta hereillä katsomassa, mitä viestiä koulusta tulee. Hän pitää yrityksen normaalisti toiminnassa. Liinu Nieminen on jo lukionsa käynyt, mutta tekee avoimen yliopiston opintoja, tähtäimessään opiskelupaikka. Sen innoittamana lukioon Tampereelle halusi Åsakin – ja nuorimmainen Tatu käy hänkin Tampereella Hatanpään yhteiskoulua. Varovaisuus näkyy muun muassa kampaamoissa. Opettaja oli kuvannut videon, jossa tekee esimerkkejä ja jakoi sen verkossa. Käsienpesuun ja muuhun hygieniaan kiinnitetään nyt tavallistakin enemmän huomiota. He miettivät jo, että voivat käydä välillä kepparilenkillä ja pitää välitunteja. –Muutama peruutus on tullut, mutta iäkkäämmiltä asiakkailta, joten sen ymmärtää, toteaa yrittäjä Eveliina Lehtonen. –Ei parhaillaan juuri kiinnosta lähteä esimerkiksi junalla matkustamaan, Liinu Nieminen toteaa. –Varmaan tämä on klisee, mutta uskon että ei ole niin pahaa ettei jotain hyvääkin. –Se tuntuu ihan esihistorialliselta, jos olisi annettu joku paperinippu koulusta. Tässä on pakko ottaa itse vastuuta tekemisestä, toteaa Åsa Nieminen. Jos ottaa torkkuja, se on itseltä pois, Liinu Nieminen sanoo. –Jossain historiassa on lähinnä lukemista, muistuttaa Liinu Nieminen. Liinu Nieminen sanoo, ettei kadehdi kokelaiden osaa. Yrittäjän vinkkelistä ei olisi vain haitaksi, jos joku aika jää täyttämättä. –En ole riskiryhmää, mutta enemmän tässä kantaa huolta esimerkiksi sukulaisten puolesta. –Siitä tuli se olo, että ohhoh, nyt on ilmassa muutakin kuin tavallista flunssaa. Hän tekee opiskelun ohessa töitä läheisessä Kisakeskuksessa ja kertoo, että saippuan ja käsipyyhkeiden menekki on kasvanut selvästi ja osa tapahtumista on talossa peruttu. Koronavirus ei sisaruksia toistaiseksi pelota, mutta käsienpesua on tehty aiempaakin huolellisemmin ja kotona tuntuu hyvältä olla. Sisarukset miettivät, että osa aineista on helpompia opiskella itsenäisesti. Kolmatta luokkaa käyvä tytär Alina siirtyi etäopetukseen keskiviikkona ja äidille sopisi, jos päivän mittaan ehtisi käydä kotona vilkaisemassa, miten opinnot sujuvat. –Siinä pitää aina miettiä, että tätä tekee itselleen. –Se on ihan ehdoton asia, että opettaja on yhteyden päässä ja häneltä voi kysyä, Åsa Nieminen sanoo. Etäopetuksessa opettajan on oltava edes langan päässä KORONAVIRUS PsL-Aku Poutanen Yritysmaailmassa viriää jo pelko siitä, millainen notkahdus myynteihin koronan vuoksi tulee. Niemisen sisarukset Liinu, Åsa ja Tatu ovat opiskelumielessä omintakeinen kolmikko. Sisarukset muistuttavat, että vastuun toisella puolella on vapaus: taukoa voi pitää jos siltä tuntuu, mutta tehtävät olisi hoidettava. 6 – Torstaina 19.maaliskuuta 2020 Perniönseudun Lehti PsL-Aku Poutanen Yhdessä keittiössä Kuovilassa kuului maanantaiaamuna tietokoneiden napsutus. Kampaamossa korona on ollut puheenaihe yli muiden, samoin se, millaisia hyvän tahdon ja avunannon tapoja se synnyttää. Lukiojaksoa on jäljellä puolitoista viikkoa ja koeviikko on peruttu, joten arvosana annetaan muun kurssinäytön perusteella. Omatoiminen opiskelu ei ole hänelle uutta, mutta opiskelija mietti miten etäpäivät olisi aikaisemmin järjestetty. –En ole riskiryhmää ja uskallan sen vielä tehdä
Toivotaan, että tämä ei vaikuttaisi negatiivisesti, mutta eihän sitä voi tietää miten ihmiset reagoivat. – Ajamme kotiin ruokaa edelleen ja se toiminta jatkuu normaalisti, vaikka ravintola kiinni menisikin, Lindholm vakuuttaa. Esimerkiksi Facebookista löytyy ryhmä Korona Kauppa-apu, jossa voi tarjota asuinpaikan mukaan kaupassakäyntiapua tai kysellä sen perään. Myös sosiaalisessa mediassa tarjotaan kaupassakäyntiapua. – Laitoin maanantai-illalla kauppiaalle sähköpostia ja seuraavana aamuna olimme jo sopimassa käytännön asioista, Taksija Tilausliikenne Särkinen Oy:n yrittäjä Joonas Särkinen paljastaa. – Kukaan ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan. –Sen lisäksi säilyviä ruokia on ostettu paljon. FAKTA PsL-Aku poutanen Koronaviruksen leviäminen alkoi näkyä toden teolla perniöläisissäkin kaupoissa viime viikon lopulla. Kalenteri tyhjeni Myös perniöläinen PitoPastantti jatkaa normaalisti toimintaansa. Tenholassa ihmisiä on käynyt vähemmän syömässä, mutta Lindholm tehostaa myös kotiinkuljetusta. Neuvonta on avoinna arkipäivisin klo 8 –21 ja lauantaisin klo 9–15. Yritykset yhteistyöhön Myös K-Supermarket Perniö ilmoitti tiistaina tarjoavansa ostokset keskiviikosta alkaen kotiovelle. Lounasasiakkaista ovat jääneet ulkomaalaiset työmiehet pois. Esimerkiksi Särkisalossa Tiiranta ja Yhres -toiminta päättivät tarjota ruokapalveluapua eläkeläisille ja riskiryhmään kuuluville särkisalolaisille. Neuvontanumeroista ei saa terveysneuvontaa eikä ohjausta akuuteissa oireissa. Ota ensin puhelimitse yhteyttä terveysasemallesi. Neuvotteluissa harkitaan esimerkiksi lomautuksia. Palokuntataustaiselle Särkiselle on tärkeää auttaa toisia ongelmallisessa tilanteessa, mutta myös koettaa turvata oma toimeentulo. Toinen hamstrausaalto tuli tiistaina Ruoka-apupalvelut käyntiin hetkessä PsL-Anni Himberg Ravintola Teijon Arkissa valmistauduttiin tiistaina lounasaikaan, mutta myös pakattiin lounaita mukaan niitä tilanneille asiakkaille. Samana päivänä hallitus piti tiedotustilaisuuden ja kertoi toimenpiteistä sairauden leviämisen estämiseksi ja jo seuraavana päivänä Avi kielsi isommat yleisötilaisuudet. – Tässä tilanteessa yrityksen on syytä toimia ripeästi ja tarjota uusia palveluita mutkistuneessa tilanteessa. Kun fyysiset ihmiskontaktit vähenevät on yhteinen tehtävämme auttaa niitä, jotka muuten jäisivät yksin ja ilman apua. – Pysymme auki ja meiltä saa nyt myös ruokaannoksen mukaansa, kertoo PitoPastantin yrittäjä Sannamaija Kannari. Menemme ohjeistuksen mukaan ja elämme päivä kerrallaan tätä tilannetta, Lindholm sanoo. Kaikilla ei ole lähellä asuvia omaisia ja tarkoituksena on auttaa juuri heitä, Yhres-toiminnanjohtaja Päivi Engblom kertoo. Kauppa tuottaa palvelun yhteistyössä Taksija Tilausliikenne Särkisen kanssa. Ajantasaiset tiedot löydät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla osoitteessa thl.fi Valtakunnallinen puhelinneuvontanumero 0295 535 535 Numerosta saa yleistä tietoa koronaviruksesta. Anne Vihnusvuori pakkaa lounaita Teijon arkissa.. Joku voi kommentoida palvelua kalliiksi, mutta käytännössä sillä saadaan kulut peitettyä ja loppu on hyväntekeväisyyttä. –Jokin yksittäinen tuote voi loppua, mutta yleisesti ottaen tavara kyllä riittää. Avun piiriin pääsemiseksi pitää ottaa ensin yhteys kauppaan. Poikkeuksellinen tilanne on aiheuttanut myös huolta perheyrityksessä. Onhan tämä järkyttävä tilanne sairaille, vanhuksille sekä tietysti yrittäjille. Kauppa laskuttaa asiakasta tuotteista ja taksi palvelusta. – Kaupassa on kädet sidottu omaan toimintaan, mutta tarkoitus on auttaa puolin ja toisin resurssien mukaan. Myös ruokakassi on mahdollista tilata kotiin tiistaisin ja perjantaisin Tiirannasta, jonne myös tilaukset tehdään kaksi päivää aikaisemmin. Tyypillisiä oireita voivat olla yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky. Ravintolassa on viime viikkoina lisätty käsidesien määrää, pöytiä, tuoleja ja ovenkahvoja siivotaan useamman kerran päivässä sekä myös ottimia vaihdetaan useammin. SSO pyrkii pitämään myymälät auki. Yritys on jo vuosien ajan toimittanut sopimusasiakkaille pari kertaa viikossa kotiinkuljetuksella lounaan kotiin ja nyt kuljetustoimintaa laajennetaan. Pastaa, säilykkeitä, leipääkin paljon ja jauhelihan tapaista tuoretavaraa, totesi SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér. Varsinais-Suomessa oli todettu tiistaihin mennessä 15 koronavirustapausta. Epätietoisuus tulevia viikkoja kohtaan on pyörinyt Teijon Arkissa, sillä tällä viikolla lounasasiakkaiden määrässä oli havaittavissa laskua. Torstaina 19.maaliskuuta 2020 – 7 Perniönseudun Lehti PsL-Anni Himberg, Aku Poutanen Epätavallinen tilanne on saanut yhdistykset, yritykset ja yksityiset henkilöt toimimaan avun tarjoamiseksi. Tällöin hamstraus alkoi näkyä kaupoissa: eri paikkakunnilta raportoitiin etenkin vessapaperin loppumisesta ja paperihylly oli perjantaina varsin tyhjä muun muassa Perniön Smarketissa. Ruokatavaroiden ostamisesta huolimatta SuurSeudun Osuuskauppa tiedotti maanantaina, että se aloittaa koko henkilöstöä koskevat YT-neuvottelut ensi viikolla. Alueena ovat eteläisessä Salossa Teijon alueen kylät ja Perniö. Hän myöntää, että ostoryntäys oli vaikea ennakoitavaksi. – Tilanne nostaa huolen omasta ja läheisten terveydentilasta ja siksi joudumme muuttamaan toimintatapojamme. Samalla periaatteella toimii S-marketin ja taksiyrittäjä Juha-Pekka Honkasen yhteistyö. Halutessaan lounaan voi tilata kotiovelle arkisin, kunhan siitä ilmoittaa edellisenä päivänä. Vielä viime viikon torstaina Perniönseudun Lehti uutisoi, että hamstrausta ei eteläisessä Salossa ole havaittu. Koronavirusta koskeva kommentointi keskitettiin Suur-Seudun Osuuskaupassa toimitusjohtajalle, myymäläpäällikkö Anssi Lahdelta ei enää perjantaina tippunut kommenttia paikallisesta tilanteesta. – Muut ajot ovat parhaillaan todella vähissä, Honkanen sanoo. – Yritystoiminta on ollut minimaalista, joten jotain oli senkin vuoksi keksittävä. – Toki asiakasmäärät ovat vähentyneet lounasaikana, mutta myös pitopalvelupuolella on kaikki tilaisuudet peruttu maaliskuun osalta. Toinen hamstrausaalto näkyi tiistaina ja tilaa oli muun muassa jauhelihahyllyssä molemmissa kaupoissa. Ota yhteyttä terveydenhuoltoon vain, jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta tai yleistilasi laskee. Syynä on koronaviruksen aiheuttama kysynnän lasku etenkin hotelleissa ja ravintoloissa. Pitopalvelun kalenteri tyhjeni Lounaat lähtevät tien päälle KORONAVIRUS Jos epäilet sairastuneesi koronavirukseen ja yleisvointisi on hyvä, tärkeintä on levätä kotona. K-Supermarketin kauppias Anette Holappa on hyvillään yhteistyöstä. Me työntekijät huolehdimme toki hygieniasta, mutta emme myöskään liiku muualla kuin kodin, työpaikan ja kaupan välillä. Meillä on tarkoitus pitää normaalisti auki, jos sitä ei täysin kielletä, Vihnusvuori sanoo. – Oletus on, että ihmiset hoitavat käsihygienian. – Nyt olemme normaalisti auki, mutta en tiedä olemmeko huomenna. Päivä kerrallaan Tenholassa ravintola Bakfickanin yrittäjä Anne Lindholm kertoo tarkkailevansa tilannetta. Honkaselle soitetaan tämän jälkeen kauppalista ja hän käy keräämässä ostokset asiakkaalle. Koronavirus aiheuttaa äkillisen hengitystieinfektion. –Henkilökunnalle on annettu ohjeistus ja hygienia ja terveys edellä mennään. Tilaukset tehdään ensisijaisesti sähköpostitse kauppaan, josta Särkinen käy ne keräämässä. Tyhjän päällä ollaan, mutta yrittänyttä ei laiteta, Kannari toteaa. –Moni varmasti miettii sitä tilannetta, että jos jää karanteeniin, niin on sitten mitä syödä, Finér puntaroi. – Aloitimme maanantaina pakkaamaan lounaita niitä haluaville ja ensi viikolla tarjoamme lounaiden kotiinkuljetusta, kertoo Anne Vihnusvuori. – Olemme useamman vuoden miettineet vastaavaa palvelua ja tämän myötä tästä voisi tulla jatkuvaa. Seuraavana päivänä täydennystä jo oli tullut
MUISTA ÄÄNESTÄÄ! ÄÄNESTÄ NYT PAIKALLISTOIVEIDEN EDISTÄJIÄ 1. Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneen avulla ja äänestä osoitteessa ÄÄNESTÄ VAIVATTOMASTI VERKOSSA! Tarvitset äänestämisessä käyttöösi verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Postiäänestyskuori tulee postittaa 27.3. OSUUSKAUPPAVAALIT.FI/SSO Äänioikeus vaaleissa on jokaisella 31.12.2019 mennessä 15 vuotta täyttäneellä ja Suur-Seudun Osuuskaupan jäseneksi hyväksytyllä jäsenellä. mennessä. Kirjaudu äänestämään verkkopankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla ja äänestä omaa ehdokastasi seuraamalla sivuston antamia ohjeita.. mennessä Prisma Halikon, Lohjan, Nummelan tai S-market Plazan Asiakasomistajaja S-Pankkipisteistä tai infopisteistä (aukioloaikoina). Mene osoitteeseen osuuskauppavaalit.fi/sso 2. 8 – Torstaina 19.maaliskuuta 2020 Perniönseudun Lehti 2 Aaltonen Mira perhehoitaja Salo 3 Alanko Kaarlo paloesimies evp, pienyrittäjä Salo 4 Ali-Alha Tiina luokanopettaja Karjalohja 5 Arffman Jari sähköasentaja Halikko 6 Blomberg Claus viljelijä Kemiö 7 Bonn Marianne opettaja Teijo 8 Boström Marianne insinööri Karkkila 9 Brummer Hans yrittäjä,agrologi Vihtijärvi 10 Dannström Per myyjä Dragsfjärd 11 Eeva Hannu rehtori emeritus Halikko 12 Eeva Jukka maa-/metsätalousyrittäjä Terttilä 13 Eriksson Petri yrittäjä Lohja 14 Eurajoki Johanna maatalousyrittäjä Vihti 15 Ferin Kirsi yrittäjä Karjalohja 16 Haapaniemi Esko eläkeläinen Kotalato 17 Hacklin Seija emäntä Ojakkala 18 Halkilahti Marjatta sosionomi Muurla 19 Helenius Aune työnjohtaja Halikko 20 Huhta Markku linja-autonkuljettaja Nummela 21 Huttunen Antti yrittäjä Nummela 22 Huttunen Jukka LK, kehittämispäällikkö Halikko 23 Hynnälä Seija emäntä Nummela 24 Hyrkkö Hilkka toimittaja Lohja 25 Hänninen Mika palveluesimies Halikko 26 Ilola Marika elektroniikkatyöntekijä Kuusjoki 27 Jokinen Harri myyjä Salo 28 Juntti Anne toiminnanjohtaja Salo 29 Järvinen Anne kirjastonhoitaja, eläkkeellä Halikko 30 Kaartinen Laura myyjä Suomusjärvi 31 Kaira Jorma majuri, evp Pusula 32 Kajan Sari seurakuntasihteeri Nummela 33 Kallio Wilhelmiina hortonomi Kisko 34 Kallonen Kalevi maanviljelijä Kemiö 35 Karhulahti Arttu rehtori Perniö 36 Karjalainen Jari tilanhallintaja esillepanopäällikkö Nummela 37 Katajikko Sari myyjä Halikko 38 Kerola-Suikki Marlen talouspäällikkö Nummela 39 Kettunen Janne ICT-projektipäällikkö Ojakkala 40 Kinnunen Markus sijoitusasiantuntija Lohja 41 Kirves-Järvinen Taina sihteeri, yo-merkonomi Salo 42 Kivisaari Ella projektipäällikkö Somero 43 Koivula Anna-Maija korvausneuvoja Salo 44 Koli Jaana ruokapalveluja siivousesimies Salo 45 Kuitunen Päivi yrittäjä Lohja 46 Kujanpää Sari myyjä Pertteli 47 Kunnala Tarja sairaanhoitaja AMK Lohja 48 Kuosmanen Petteri yritysmyyjä Lohja 49 Kurvinen Jani yrittäjä Pitkäjärvi 50 Laakso Pekko huoltoneuvoja Lohja 51 Laine Elina myyjä Perniö 52 Lasanen Mikko tuotetietoarkkitehti Vihti 53 Lautiala Arja myyjä Salo 54 Lautiala Mona lähihoitaja Pertteli 55 Lehtinen Sirpa tiimipäällikkö Somero 56 Lehtinen Matti eläkeläinen Lohja 57 Lehto Sanna kassamyyjä Salo 58 Leino Mari myymäläpäällikkö Karkkila 59 Leivonen Sanna laatoittaja Perniö 60 Leppähaara Marja lähihoitaja Suomusjärvi 61 Leskinen Maria valikoimapäälikkö Lohja 62 Linden Jouni asiantuntija Lohja 63 Lindström Dan myyntipäällikkö Kemiö 64 Linnavirta Heikki rovasti Lohja 65 Luhtala Riitta eläkeläinen Lohja 66 Luhtasela Jorma rak.insinööri Tervalampi 67 Maarto Jari tuotantopäällikkö Ojakkala 68 Manni Markku maanviljelijä Somero 69 Manninen Tommi opiskelija Lohja 70 Mannonen Päivi ravitsemustyöntekijä Pyöli 72 Martyugova Sofia opettaja Salo 73 Méling Jani kehittämispäällikkö Lohja 71 Marjalaakso Jouko eläkeläinen Kiikala 74 Mitrunen Henna valokuvaaja/yrittäjä Karkkila 75 Mynttinen Jorma marketpäällikkö Salo 76 Mäkinen Teemu myyjä Salo 77 Mäkinen Marko valtiotieteen ylioppilas Salo 78 Mänd Sirje toimistoassistentti Lohja 79 Mänkäri Timo maatilayrittäjä Vaskio 80 Niinistö Kari toimialajohtaja, eläkkeellä Salo 81 Niinivirta Harri myyjä Salo 82 Nordman Heidi yrittäjä Vihti 83 Nurmi Janne toimitusjohtaja Somero 84 Nyyssönen Jonna DI,laatuasiantuntija Halikko 85 Oksanen Kirsi KM Lohja 86 Olkinuora Antti Tapio rikosylikonstaapeli,evp Salo 87 Paavilainen Monica parturi-kampaamo yrittäjä Nummela 88 Palomäki Tommi kuntohoitaja Somero 89 Parviainen Heikki toimittaja Pusula 90 Paukkeri Mika insinööri Halikko 91 Peltonen Jorma eläkeläinen Halikko 92 Penna Jyrki eläkeläinen, yrittäjä Kemiönsaari 93 Perenius Päivi lehtori Lohja 94 Pietilä Essi puutarhayrittäjä Koski Tl 95 Piirainen Jari luokanopettaja Lohja 96 Pulkkinen Pentti eläkeläinen Otalampi 97 Rajala Sanna palveluesimies Ylöpirtti 98 Rauäng Jouni lähihoitaja Halikko 99 Ruha Kai nuorisotyönohjaaja Halikko 100 Räike Kalle DI Salo 101 Räsänen Anne asiakaspalvelujohtaja Nummela 102 Räsänen Joona osastopäällikkö Lohja 103 Saari Leena terveydenhoitaja Lohja 104 Saarinen Markku rehtori, evp Lohja 105 Saarinen Marko kuorma-autoilija Lohja 106 Saario Anne maatalousyrittäjä, assistentti Jokikunta 107 Saario Kimmo liikennelentäjä Nummela 108 Sadeharju Eetu musiikin maisteri Salo 109 Saksa Heli eläkeläinen Somero 110 Salokoski Sari lähihoitajaopiskelija Somero 111 Sarakivi Antero eläkeläinen Sammatti 112 Saukkola Heli controller Nummi 113 Savola Heikki yrittäjä Karkkila 114 Savolainen Pirjo eläkeläinen Lohja 115 Saxell Heikki eläkeläinen Karjalohja 116 Seppälä Sami työnjohtaja Lohja 117 Sevòn Mika työnjohtaja Lohja 118 Sianoja-Laine Pirjo palveluhallintapäällikkö Vihti 119 Sihvonen-Hovila Petra korvausasiantuntija Somero 120 Sirén Leena johdon sihteeri, eläkkeellä Halikko 121 Sjöholm-Nikkanen Anita tarkastaja Salo 122 Skaffari Laura oppilaanohjauksen lehtori Lohja 123 Skog Valtteri fil.yo, opiskelija Lohja 124 Somero Sami yrittäjä Nummela 125 Sumuvuori Hanna operaattori Salo 126 Sundman Maarit myyjä Lohja 127 Surakka Marianne palvelupäällikkö Lohja 128 Tammi Timo eläkeläinen Salo 129 Terkomaa Leila valtiotieteen maisteri Ojakkala 130 Tommila Eija perhekeskusten päällikkö Lohja 131 Tyni Janna sairaanhoitaja Somero 132 Törrönen Timo tekninen johtaja Salo 133 Vaittinen Kirsi sairaanhoitaja AMK Nummela 134 Vallittu Pertti pastori Salo 135 Ventelä Riikka yrittäjä Lohja 136 Vesa Simo eläkeläinen Salo 137 Viherkanto Kari turvallisuuskouluttaja, yrittäjä Nummela 138 Viherkanto Jenni kyläavustaja Vihti 139 Väre Jari kartoittaja Lohja 140 WennerstrandKekkonen Christel osastonhoitaja, eläkel. KENET SINÄ ÄÄNESTÄT SSO:N EDUSTAJISTOON EDISTÄMÄÄN PAIKALLISTOIVEITA. Voit halutessasi noutaa postivaaliaineiston 26.3. Lohja 141 Ylihärsilä Tapani insinööri Karkkila 16.-31.3.2020 ÄÄNESTÄ JA VOITA! Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 1 kpl 600 euron, 1 kpl 400 euron ja 5 kpl 100 euron arvoisia S-ryhmän lahjakortteja
OSUUSKAUPPAVAALIT.FI/SSO Äänioikeus vaaleissa on jokaisella 31.12.2019 mennessä 15 vuotta täyttäneellä ja Suur-Seudun Osuuskaupan jäseneksi hyväksytyllä jäsenellä. Postiäänestyskuori tulee postittaa 27.3. Voit halutessasi noutaa postivaaliaineiston 26.3. KENET SINÄ ÄÄNESTÄT SSO:N EDUSTAJISTOON EDISTÄMÄÄN PAIKALLISTOIVEITA. Tutustu ehdokkaisiin vaalikoneen avulla ja äänestä osoitteessa ÄÄNESTÄ VAIVATTOMASTI VERKOSSA! Tarvitset äänestämisessä käyttöösi verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenteen. Torstaina 19.maaliskuuta 2020 – 9 Perniönseudun Lehti 2 Aaltonen Mira perhehoitaja Salo 3 Alanko Kaarlo paloesimies evp, pienyrittäjä Salo 4 Ali-Alha Tiina luokanopettaja Karjalohja 5 Arffman Jari sähköasentaja Halikko 6 Blomberg Claus viljelijä Kemiö 7 Bonn Marianne opettaja Teijo 8 Boström Marianne insinööri Karkkila 9 Brummer Hans yrittäjä,agrologi Vihtijärvi 10 Dannström Per myyjä Dragsfjärd 11 Eeva Hannu rehtori emeritus Halikko 12 Eeva Jukka maa-/metsätalousyrittäjä Terttilä 13 Eriksson Petri yrittäjä Lohja 14 Eurajoki Johanna maatalousyrittäjä Vihti 15 Ferin Kirsi yrittäjä Karjalohja 16 Haapaniemi Esko eläkeläinen Kotalato 17 Hacklin Seija emäntä Ojakkala 18 Halkilahti Marjatta sosionomi Muurla 19 Helenius Aune työnjohtaja Halikko 20 Huhta Markku linja-autonkuljettaja Nummela 21 Huttunen Antti yrittäjä Nummela 22 Huttunen Jukka LK, kehittämispäällikkö Halikko 23 Hynnälä Seija emäntä Nummela 24 Hyrkkö Hilkka toimittaja Lohja 25 Hänninen Mika palveluesimies Halikko 26 Ilola Marika elektroniikkatyöntekijä Kuusjoki 27 Jokinen Harri myyjä Salo 28 Juntti Anne toiminnanjohtaja Salo 29 Järvinen Anne kirjastonhoitaja, eläkkeellä Halikko 30 Kaartinen Laura myyjä Suomusjärvi 31 Kaira Jorma majuri, evp Pusula 32 Kajan Sari seurakuntasihteeri Nummela 33 Kallio Wilhelmiina hortonomi Kisko 34 Kallonen Kalevi maanviljelijä Kemiö 35 Karhulahti Arttu rehtori Perniö 36 Karjalainen Jari tilanhallintaja esillepanopäällikkö Nummela 37 Katajikko Sari myyjä Halikko 38 Kerola-Suikki Marlen talouspäällikkö Nummela 39 Kettunen Janne ICT-projektipäällikkö Ojakkala 40 Kinnunen Markus sijoitusasiantuntija Lohja 41 Kirves-Järvinen Taina sihteeri, yo-merkonomi Salo 42 Kivisaari Ella projektipäällikkö Somero 43 Koivula Anna-Maija korvausneuvoja Salo 44 Koli Jaana ruokapalveluja siivousesimies Salo 45 Kuitunen Päivi yrittäjä Lohja 46 Kujanpää Sari myyjä Pertteli 47 Kunnala Tarja sairaanhoitaja AMK Lohja 48 Kuosmanen Petteri yritysmyyjä Lohja 49 Kurvinen Jani yrittäjä Pitkäjärvi 50 Laakso Pekko huoltoneuvoja Lohja 51 Laine Elina myyjä Perniö 52 Lasanen Mikko tuotetietoarkkitehti Vihti 53 Lautiala Arja myyjä Salo 54 Lautiala Mona lähihoitaja Pertteli 55 Lehtinen Sirpa tiimipäällikkö Somero 56 Lehtinen Matti eläkeläinen Lohja 57 Lehto Sanna kassamyyjä Salo 58 Leino Mari myymäläpäällikkö Karkkila 59 Leivonen Sanna laatoittaja Perniö 60 Leppähaara Marja lähihoitaja Suomusjärvi 61 Leskinen Maria valikoimapäälikkö Lohja 62 Linden Jouni asiantuntija Lohja 63 Lindström Dan myyntipäällikkö Kemiö 64 Linnavirta Heikki rovasti Lohja 65 Luhtala Riitta eläkeläinen Lohja 66 Luhtasela Jorma rak.insinööri Tervalampi 67 Maarto Jari tuotantopäällikkö Ojakkala 68 Manni Markku maanviljelijä Somero 69 Manninen Tommi opiskelija Lohja 70 Mannonen Päivi ravitsemustyöntekijä Pyöli 72 Martyugova Sofia opettaja Salo 73 Méling Jani kehittämispäällikkö Lohja 71 Marjalaakso Jouko eläkeläinen Kiikala 74 Mitrunen Henna valokuvaaja/yrittäjä Karkkila 75 Mynttinen Jorma marketpäällikkö Salo 76 Mäkinen Teemu myyjä Salo 77 Mäkinen Marko valtiotieteen ylioppilas Salo 78 Mänd Sirje toimistoassistentti Lohja 79 Mänkäri Timo maatilayrittäjä Vaskio 80 Niinistö Kari toimialajohtaja, eläkkeellä Salo 81 Niinivirta Harri myyjä Salo 82 Nordman Heidi yrittäjä Vihti 83 Nurmi Janne toimitusjohtaja Somero 84 Nyyssönen Jonna DI,laatuasiantuntija Halikko 85 Oksanen Kirsi KM Lohja 86 Olkinuora Antti Tapio rikosylikonstaapeli,evp Salo 87 Paavilainen Monica parturi-kampaamo yrittäjä Nummela 88 Palomäki Tommi kuntohoitaja Somero 89 Parviainen Heikki toimittaja Pusula 90 Paukkeri Mika insinööri Halikko 91 Peltonen Jorma eläkeläinen Halikko 92 Penna Jyrki eläkeläinen, yrittäjä Kemiönsaari 93 Perenius Päivi lehtori Lohja 94 Pietilä Essi puutarhayrittäjä Koski Tl 95 Piirainen Jari luokanopettaja Lohja 96 Pulkkinen Pentti eläkeläinen Otalampi 97 Rajala Sanna palveluesimies Ylöpirtti 98 Rauäng Jouni lähihoitaja Halikko 99 Ruha Kai nuorisotyönohjaaja Halikko 100 Räike Kalle DI Salo 101 Räsänen Anne asiakaspalvelujohtaja Nummela 102 Räsänen Joona osastopäällikkö Lohja 103 Saari Leena terveydenhoitaja Lohja 104 Saarinen Markku rehtori, evp Lohja 105 Saarinen Marko kuorma-autoilija Lohja 106 Saario Anne maatalousyrittäjä, assistentti Jokikunta 107 Saario Kimmo liikennelentäjä Nummela 108 Sadeharju Eetu musiikin maisteri Salo 109 Saksa Heli eläkeläinen Somero 110 Salokoski Sari lähihoitajaopiskelija Somero 111 Sarakivi Antero eläkeläinen Sammatti 112 Saukkola Heli controller Nummi 113 Savola Heikki yrittäjä Karkkila 114 Savolainen Pirjo eläkeläinen Lohja 115 Saxell Heikki eläkeläinen Karjalohja 116 Seppälä Sami työnjohtaja Lohja 117 Sevòn Mika työnjohtaja Lohja 118 Sianoja-Laine Pirjo palveluhallintapäällikkö Vihti 119 Sihvonen-Hovila Petra korvausasiantuntija Somero 120 Sirén Leena johdon sihteeri, eläkkeellä Halikko 121 Sjöholm-Nikkanen Anita tarkastaja Salo 122 Skaffari Laura oppilaanohjauksen lehtori Lohja 123 Skog Valtteri fil.yo, opiskelija Lohja 124 Somero Sami yrittäjä Nummela 125 Sumuvuori Hanna operaattori Salo 126 Sundman Maarit myyjä Lohja 127 Surakka Marianne palvelupäällikkö Lohja 128 Tammi Timo eläkeläinen Salo 129 Terkomaa Leila valtiotieteen maisteri Ojakkala 130 Tommila Eija perhekeskusten päällikkö Lohja 131 Tyni Janna sairaanhoitaja Somero 132 Törrönen Timo tekninen johtaja Salo 133 Vaittinen Kirsi sairaanhoitaja AMK Nummela 134 Vallittu Pertti pastori Salo 135 Ventelä Riikka yrittäjä Lohja 136 Vesa Simo eläkeläinen Salo 137 Viherkanto Kari turvallisuuskouluttaja, yrittäjä Nummela 138 Viherkanto Jenni kyläavustaja Vihti 139 Väre Jari kartoittaja Lohja 140 WennerstrandKekkonen Christel osastonhoitaja, eläkel. Kirjaudu äänestämään verkkopankkitunnusten tai mobiilivarmenteen avulla ja äänestä omaa ehdokastasi seuraamalla sivuston antamia ohjeita.. Lohja 141 Ylihärsilä Tapani insinööri Karkkila 16.-31.3.2020 ÄÄNESTÄ JA VOITA! Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan 1 kpl 600 euron, 1 kpl 400 euron ja 5 kpl 100 euron arvoisia S-ryhmän lahjakortteja. MUISTA ÄÄNESTÄÄ! ÄÄNESTÄ NYT PAIKALLISTOIVEIDEN EDISTÄJIÄ 1. mennessä Prisma Halikon, Lohjan, Nummelan tai S-market Plazan Asiakasomistajaja S-Pankkipisteistä tai infopisteistä (aukioloaikoina). mennessä. Mene osoitteeseen osuuskauppavaalit.fi/sso 2
Mahdollisista toimenpiteistä kerrotaan kaupungin sivuilla. Kunta perui jo viime viikolla tapahtumat käytännössä kokonaan. Kiireettömät hammaslääkäriajat perutaan Salo peruuttaa kiireettömät suun terveydenhuollon ajat 13.4. Rahtiliikenne pyritään pitämään normaalina. Mahdollisilla lääkkeiden myyntirajoituksella halutaan varmistaa lääkkeiden riittävyys niitä eniten tarvitseville. www.kemionsaari.fi Kemiönsaaressa ei kiireettömiä lääkäriaikoja. Rajaliikenteen rajoitukset voimaan Suomi ottaa käyttöön rajoituksia matkustamiseen ja rajanylitykseen, samoin kokoontumiseen. PsL-Aku Poutanen Salon kaupunki ajaa alas palveluitaan ja sulkee ovia koronaviruksen vuoksi. Samoin ilmoitti Teijon Masuuni, joka pitää kiinni näyttelyt, putiikin ja kahvilan. Kaupassakäyntiapua on järjestetty ja sitä tarjotaan riskiryhmille ja niille kuntalaisille, jotka eivät ole oikeutettuja kunnan ruokapalveluun. Yli kymmenen hengen kokoontumiset kehotetaan peruttavaksi. sivun 14 "Enemmän kuin kaksi koolla"-palstalla. Tämä ei koske esimerkiksi suljettuja kokouksia tai kotikutsuja. Poikkeustapauksissa, kuten asiakkaan ollessa saattohoidossa, on otettava yhteyttä hoitavaan yksikköön puhelimitse. – Ensi sunnuntain jumalanpalvelus videoidaan Uskelan kirkosta, johon seurakuntalaiset eivät saa kuitenkaan mennä. asti. Maaliskuun loppuun suunniteltu heinjokelaisten evakkotapahtuma on peruttu. asti. Vanhuspalveluiden lyhytaikaishoitoon ei oteta uusia asiakkaita eilisestä lähtien. päivään. Kirkolliset toimitukset hoidetaan poikkeusjärjestelyin eli esimerkiksi häissä tai hautajaisissa toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto palvelevat toistaiseksi vain puhelimitse. Paikallisten yhdistysten toiminnoista mm. Ravintola Terho Mathildedalissa ilmoitti peruvansa kaikki sovitut keikat 12.4. Terveyskeskussairaalassa ja asumisyksiköissä on vierailukielto. Jos luettava loppuu varautumisesta huolimatta kesken, tarjoaa Vaski-kirjastoverkko myös runsaasti sähköistä luettavaa kuten e-kirjoja, äänikirjoja ja lehtiä verkossa luettavaksi. asti valtioneuvoston linjauksen mukaisesti. Esimerkiksi terveyskeskuksen kiireettömiä aikoja ei toistaiseksi anneta ja vierailut hoitolaitoksissa ja terveydenhuollon yksiköissä sekä vanhusten hoivakodeissa kielletään. Samoin Särkisalossa oli käynyt kuhina jo maanantaina ja tiistaiaamuna. Ekirjojen lainaamiseen tarvitaan kirjastokortti ja siihen yhdistetty tunnusluku. Perniön kirjastossa oli tiistaina iltakuudelta jo hiljaista, mutta aiemmin päivällä oli ruuhkaa. Kirkolliset toimitukset poikkeusjärjestelyin PsL-Aku Poutanen Eteläisen Salon kirjastojen käyttäjät varautuivat runsaan kolmen viikon kiinnioloon hyvissä ajoin. Kaupunki toteaa, että koronan sekä muiden tartuntatautien leviämistä busseissa ja joukkoliikenteen palvelupisteessä voidaan välttää huolehtimalla hyvästä käsihygieniasta, yskimällä oikein sekä välttämällä asiointia sairaana. Videoinnit voidaan jatkossa tehdä muistakin kirkoista, mutta siitä ei ole vielä tehty päätöstä, Salon seurakunnan tiedottaja Ulla-Maija Kytölä kertoo. 10 – Torstaina 19.maaliskuuta 2020 Perniönseudun Lehti Kaupungin ovet säppiin KORONAVIRUS PsL-Aku Poutanen Eteläisessä Salossa laitetaan kulttuuritapahtumat käytännössä kauttaaltaan jäihin. Kirkon ovet sulkeutuvat, seurakunnan normaali viikkotoiminta keskeytetään toistaiseksi ja jumalanpalvelukset toimitetaan verkon välityksellä. Matkustamista ulkomaille rajoitetaan, suomalaiset saavat palata kotimaahansa. Hallitus piti tiistaina tiedotustilaisuuden valmiuslain käyttöönotosta. Myös omatoimikirjastot ja kirjastoautot ovat poissa käytöstä. K a u n o k i r j a l l i s u u d e n e-kirjavalikoimaa pääsee tutkimaan osoitteessa www.ellibslibrary.com/collection E-kirjat auttavat, jos luettava loppuu Perniön kirjastossa oli tiistaina tuntia ennen jo hiljaista ja hyllyissä väljyyttä. Salon kaupungin liikennepalvelut seuraa aktiivisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä muiden viranomaisten ohjeistusta. Rajoitukset astuvat voimaan tänään. Sekä Provinssi että Salon teatteri ovat ilmoittaneet peruutuksista. Oireisen ihmisen tulee soittaa tarvittaessa asemalle tai neuvontapuhelimeen, numerot ovat 02 772 606 tai 02 772 3023. Rahti-ja paluuliikenne pääsee yli Norjan ja Ruotsin rajalta. www.salo.fi Kulttuurit jäihin ja ovet kiinni Paikun vuorot toistaiseksi normaalisti Hengitystieinfektioiden poliklinikka Saloon PsL Salo avaa hengitystieinfektiopotilaiden poliklinikan pääterveysasemalle.Vastaanotto on ajanvarauksella. Muun muassa Galleria Levola tiedotti peruvansa kevään näyttelyt ja tapahtumat. Videotallenne tulee nettisivuille samana päivänä klo 13 mennessä. Koulut ovat siirtyneet etäopetukseen ja asiointi kunnan virastoihin hoidetaan puhelimella tai sähköpostilla. Kiinniolon ajalta ei kerry maksuja. – Päivitämme nettisivuja nyt aktiivisesti ja muistutamme myös seuraamaan seurakunnan sosiaalisen median kanavia, Kytölä sanoo. Suosituksena on, että maksamiseen käytetään ensisijaisesti Waltti-matkakorttia tai Waltin mobiilippua käteisen rahan sijaan, jotta kuljettajien ja matkustajien väliset kontaktit vähenevät. Provinssi perui vierailuesityksiä ja oman Hiirenloukku-tuotantonsa esitykset 15.4. Salon teatteri siirsi Tippukivitapaus-näytelmän ensi-illan huhtikuun 17. PsL-Aku Poutanen Kemiönsaari rajoittaa palveluja samoin kuin Salokin. Salon sosiaalija terveyspalveluissa on päätetty muun muassa, että vierailut terveyskeskusosastoille sekä vanhusten ja vammaisten palveluasumistai hoivayksiköihin kielletään 12.4. asti. Pääkirjaston ulkopalautusluukku on käytössä koko kiinniolon ajan ja sinne palautettu aineisto kirjataan palautetuksi. Varauksia, joiden viimeinen noutopäivä on kiinnioloaikana, pidetään varaushyllyssä 7 päivää kiinniolon yli. Papin tai muun seurakunnan työntekijän tavoittaa parhaiten puhelimitse tai sähköpostitse. Kirjastot pysyvät kiinni Kirjastot pysyvät kiinni 13.4. Salon taidemuseo Veturitalli on suljettu. PsL Kaupungin Paikkuja palveluliikenne ajetaan toistaiseksi normaalien aikataulujen ja ajopäivien mukaisesti, eikä vuorojen matkustajamääriä rajoiteta. Kauppa-avun puhelin aukeaa tänään klo 12 ja sen numerot ovat 040 6197 174 tai 040 6197 121. Nuorisotilat ovat suljettuna, samoin liikuntatilat. https://valtioneuvosto.fi/ etusivu PsL-Anni Himberg Koronavirustilanteen vuoksi Salon seurakunnan toimintaan tilee isoja muutoksia. asti. Kehitysvammaisten työja päivätoiminta suljetaan, samoin muun muassa aikuissosiaalityön ja perhesosiaalityön ryhmät ja kuntoutuksen ryhmät. Lainoja voi uusia verkkokirjastossa 5 kertaa
Kampanjan sanomaan on helppo yhtyä: nyt jos koskaan paikallisten, pienten yrittäjien olisi tärkeä pitää ääntä itsestään ja kertoa, että täällä ollaan. Toimitusjohtaja pitää ensiarvoisen tärkeänä sitä, että tavaraliikenne kulkee edelleen jouhevasti. Esimerkiksi ravintoloita tai muita palveluyrittäjiä voi tukea myös vaikkapa lahjakortteja ostamalla. Ravintola Nixor on ollut määrä avata toukokuussa. *** Myös paikallislehdissä eri puolilla maata ollaan kovan edessä. Mathildedalin Ruukkitehtaiden yrittäjä Krista Gustafsson toteaa, että majoitusvarauksia on viimeisten parin viikon aikana peruttu runsaasti, samoin ryhmäja kokousvarauksia. –Uskon, että teimme oikean ratkaisun, Korpinen sanoo. Toimitusjohtaja Sauli Litsilä toteaa, että tilauskirja on hyvässä mallissa ja tarvittavia raaka-aineita ja osia vielä varastossa. –Varastotaso meillä on parhaillaan varsin korkea. Epidemia iskee monelle alalle, paikallisesti ilmeisesti etenkin matkailuja ravintola-alalle. –Niiden hankkimisen eteen on tehty töitä jo viikkoja. Kahvila ei ole meille pääasiallinen tulonlähde ja sitä voi miettiä niinkin, että ehkä joku muu yritys tarvitsee sen vielä kipeämmin. Yhtä lailla tärkeää olisi keskittää ostot paikallisiin liikkeisiin myös epidemian aikana; joka tapauksessa tarvitaan esimerkiksi ruokaa, hygieniatarvikkeita, vaatteita ja paljon muuta. Tehdas työllistää noin 200 henkeä. Yrittäjä miettii, että sesonkiluonteisuus on tässä tilanteessa onni: jos rajoitukset kesäksi puretaan, odottaa voi vilkasta kesää. Elokuu on Keski-Euroopassa lomakuukausi ja loppukesälle on tehty Mathildedaliinkin paljon varauksia. *** Sanomalehtien Liiton paikallislehtijaosto, Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys PPY ry ja tilattavien paikallislehtien valtakunnallinen myyntiyhtiö Suomen Paikallismediat Oy käynnistivät pikavauhtia kampanjan paikallisten yritysten ja palveluiden puolesta. –Toisaalta on tullut jonkin verran kyselyjä kotimaisilta matkailijoilta, jotka ovat päättäneet vaikka Teneriffan sijasta jäädäkin kotimaahan, Saarelainen toteaa. Hän lupaa olla käytettävissä, jos esimerkiksi jollakulla yksinäisellä on kauppakäynneissä tai muussa avustamisen tarvetta tai vain tilanteesta juttelemisen tarve. Kotimaanmatkailijoiden varauksia alkoi tulla pari viikkoa sitten, mutta nyt heitäkin tuntuu tilanne hermostuttavan. Yksi kysymysmerkki on ollut Italia, mistä Wiprolle tulee materiaalia. Edessä voi paikallislehdissäkin olla lomautuksia. –Jos pyyntöjä tulee mahdottomasti, organisoidaan sitten porukkaa sen mukaan. Perniönseudun Lehteä tehdään toistaiseksi nykyisin voimavaroin. –Konsernitasolla asiaa on valmisteltu viikkoja ja vastaavia osia saamme hankittua globaalissa hankintatoiminnassa muualtakin kuin Italiasta. Huhtikuulta käynnistyvä kalastussesonki on perinteisesti tuonut virolaisia ja latvialaisia kalastajia Särkisaloon, mutta matkustusrajoitusten myötä peruutuksia tulee. Gustafsson sanoo, että ravintolapuolen sulkemista on mietitty. –Mitään vääntöä tästä ei ollut. –Selvältä näyttää, että kolmasosa liikevaihdosta häviää tässä. Se kauppa on molempien osapuolten eduksi. –Mökeissä on parhaillaan tehosiivous käynnissä, jotta niihin voidaan tulijat turvallisesti ottaa. Kesätyöntekiöiden osalta Saarelainen sanoo tilanteen olevan toistaiseksi aivan auki. Juhlatalo Villa Meri hiljenee kesäkuun alkuun asti: sen jälkeen alkaa kesähäiden sesonki. Tuleeko esimerkiksi viivästyksiä ja saadaanko tavaraa myös pois Suomesta. Paikallisten pyörien on pyörittävä Koronavirus pistää elinkeinoelämän ahtaalle. –Jos ohjeistus menee samaan suuntaan kuin Euroopassa, se on tietysti edessä. Kokousja ryhmämyynnissä tilanne on huono. Jatkuvasti päivittyvä tieto edellyttää tiivistä seurantaa ja uutisointia eri kanavissa. –Suomesta on aika hankala viedä tavaraa ulkomaille muuten kuin meritse, Litsilä muistuttaa. –Toivottavasti siihen mennessä rajoituksia on peruttu, sanoo Saarelainen. Varastoonkaan emme voi tuotteita tehdä ja paljon riippuu siitäkin, pysyykö asiakkailla tuotanto käynnissä. Monet yritykset eri puolilta maata ovat jo ilmoittaneet yt-neuvotteluista. Kuntosalin runsasta sataa käyttäjää on tiedotettu asiasta erikseen. Katse kohdistuu rekkaliikenteeseen ja meriliikenteeseen; esimerkiksi Viking Line ilmoitti tiistaina keskeyttävänsä Helsinki-Tukholma-välin liikennöinnin. Gustafssonia askarruttaa myös mahdollinen viruksen toinen aalto. Paikallislehdissä huolettaa samalla talous: miten käy tulojen, jos paikalliset yritykset ajavat alas ilmoittelua. Tehokas tapa kertoa omasta yrityksestä ja sen palveluista on mainos paikallislehdessä. Torstaina 19.maaliskuuta 2020 – 11 Perniönseudun Lehti PsL-Aku Poutanen Koronavirusepidemia iskee paikallisiin matkailuyrityksiin. Kaupankäynnin ja palvelun ostamisen tavat löydetään varmasti. Toimituksissa painetaan pitkää päivää pienellä porukalla ja uusin työtavoin kuten etätyönä. Sähköpostitse voi ottaa yhteyttä propernio@gmail.com Kunnantalo sulki ovet yleisöltä Osuuskunta tarjoaa apua tarvitseville Wipron tehtaalla jatkuu arkinen aherrus koronaviruksesta huolimatta.. Talo on harrastamiseen ja ihmisten kohtaamiseen ja yhdessä olemiseen hankittu, ja meistä tuntui että sellaista ei tässä tilanteessa ole syytä suosia, toteaa osuuskunta Pro Perniön puheenjohtaja Timo Korpinen. Särkisalolaisen Ylöstalon tilan Anu Saarelainen uskoo, että huhtikuu on hiljainen. Ensimmäinen kampanjailmoitus julkaistaan tämän lehden kannessa. Tehtaalla on korostettu hygienian merkitystä ja suositaan etätöitä, jos mahdollista. aku.poutanen @pernionseudunlehti.fi Majoitusvarauksia ja kokouksia perutaan Ulkomaanmatkojen peruminen näkyy mökkikysynnässä NÄKÖKULMA Rahdin pitää kulkea, sanoo Wipron Litsilä KORONAVIRUS PsL-Aku Poutanen Perniön kunnantalo on tästä päivästä lähtien suljettuna yleisöltä runsaan kolmen viikon ajan. Korpiselle voi soittaa klo 12 ja 15 välillä numeroon 0500121252. Kesätyöntekijät ovat yksi kysymys: –Heille on pitänyt antaa vapaus ottaa muualta työtä vastaan. Elinkeinoelämälle kaavailtuihin tukitoimiin on perusteensa. Talo, sen kahvila ja kuntosali pidetään koronaviruksen vuoksi kiinni yli pääsiäisen. PsL-Aku Poutanen Kippisylintereitä ja kippien komponentteja valmistava Wipro jatkaa Perniössä toistaiseksi tuotantoaan normaalisti koronaviruksesta huolimatta. Toisaalta tilanne tuntuu elävän joka päivä. –Mitä rajojen sulkeminen käytännössä tarkoittaa
Tee ostoslista 3. ja lisätiedot: Yhres, Päivi, p. 02 732 45 63 Tied. 044 770 5857 lisätietojen saamiseksi. PsL Perniön Lemussa sijaitseva Juhala on tullut myyntiin. 040 132 63 85 Huom. Paketti ei ole ihan pieni: päärakennuksessa on 400 asuinneliötä ja lisäksi tontilla on 129-neliöinen vuonna 1990 valmistunut omakotitalo.Pihapiiriin kuuluu niin ikään hevostalli sekä 50 metriä lammen rantaviivaa. TILAUKSET ARKISIN KLO 10:00 MENESSÄ TOIMITUKSET KLO 14.00 ALKAEN Maksuvälineinä käyvät yleisimmät maksukortit sekä käteinen. Vielä jäljellä olevia ilmajohtoja puretaan ja ne korvataan maakaapeloinneilla. Taajamien ilmajohtoja kaivetaan maahan keväästä alkaen Keskijänniteverkon uusinta siivousta vaille valmis Kaapelikelat ja pylväät odottivat kuljetusta Saarenjärventien kupeella Perniön Koskella. Ostoslistan voi käydä tekemässä osoitteessa WWW.K-RUOKA.FI/KAUPPA/K-SUPERMARKET-PERNIO Huomiothan, että valikoimat voivat vaihdella, joten laitathan tilauksen yhteydessä tiedon, voiko tuotteita korvata vastaavalla tuotteella! RUOKAKASSI PALVELUN HINNASTO: Keräys+kuljetus alle 5km 10,90€ Keräys+kuljetus 5km-10km 14,90€ Keräys+kuljetus 10km-20km 19,90€ 2. Hanketta tehdään mahdollisuuksien mukaan yhteisrakentamisena eli samoihin kaivantoihin sähköjohtojen kanssa pyritään samaan esimerkiksi valokuitua tai vesilaitosten putkia, jos niitä on tarpeen uusia tai asentaa. 040 176 9232, arkisin klo 18.00 saakka. Istuudu odottelemaan K-Supermarket Perniö Heikkiläntie 4 25500 Perniö P E R N I Ö Tiiranta ja Yhres tarjoavat RUOKAPALVELUAPUA kaikille eläkeläisille ja riskiryhmään kuuluville särkisalolaisille Lämmin lounas kotiovelle tuotuna ma-pe klo 12 eteenpäin • tilaathan lounaan edellisenä päivänä klo 12 mennessä Ruokakassi on mahdollista tilata kotiin kaksi kertaa viikossa • toimitukset tiistaisin ja perjantaisin kello 12 eteenpäin • tiistain tilaukset su klo 12 ja perjantain tilaukset ti kello 12 mennessä Tilaukset: Tiiranta klo 8-12, p. –Tarkoituksena on aloittaa toukokuussa ja päästä maaliin vuoden loppuun mennessä, kertoo Caruna Oy:n aluepäällikkö Tuomas Maasalo. Kuljetukset ovat ilmaisia. Tilaukset ja tiedustelut ruokakassi.pernio@gmail.com p. Maasalo toteaa, että nyt alkava pienjänniteverkon maakaapelointi on suoraa jatkoa päätökseen tulevalle keskijänniteverkon maakaapeliprojektille, jota on tehty yli neljä vuotta. –Joitain yksittäisiä tolppia voi vielä odottaa poiskuljetustaan. Salossa samoihin kaivantoihin on Maasalon mukaan tulossa ainakin kaupungin katuvalaistuksen johdotusta. Hanke koskee noin 30 000 asiakasta. Ajatuksena on, että jos nyt kaivetaan niin ei kohta kaiveta samaa paikkaa uudestaan auki. Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymä on nyt laittanut kokonaisuuden myytäväksi. 0400 974 946 tai taksi.honkanen@gmail.com Keräilyn ja kuljetuksen hinnasto: • Kuljetus 5km tai alle 10,90 € • Kuljetus 5km-10km 14,90 € • Kuljetus 10km-20km 19,90 € Kauppakassipalvelu Taksi Juha-Pekka Honkanen p. Taajamaraamihankkeessa maakaapeloidaan taajama-alueita LounaisSuomessa ja Satakunnassa. Vuosia tehty keskijänniteverkon maakaapelointi on saatu eteläisessä Salossa valmiiksi. Jos olet kiinnostunut palvelusta otathan ensiksi yhteyttä S-Market Perniöön p. 0400 974 946. –Olemme käyneet neuvotteluja esimerkiksi Telian ja kuntien kanssa. Juhalassa toimi viime vuoteen asti kehitysvammaisten asuinyksikkö, jonka asukkaat muuttivat uusiin tiloihin Kemiössä. KTO pisti Juhalan myyntiin Tykkää meistä facebookissa! Ostokset kotiovellesi! YHTEISTYÖSSÄ TAKSIJA TILAUSLIIKENNE SÄRKINEN OY KANSSA. Valitse toimitusaika 1. Taksi Juha-Pekka Honkanen toimittaa ostokset kotiovellesi asti. Kauppatilaukset: Juha-Pekka Honkanen p. Tuomas Maasalo toteaa, että urakoitsijalla tekemättä lähinnä viimeisiä siivoustöitä. 12 – Torstaina 19.maaliskuuta 2020 Perniönseudun Lehti VIERAS KYNÄ Tulokset, juttuvinkit: toimitus@pernionseudunlehti.fi (02) 735 2301 PsL-Aku Poutanen Perniön kirkonkylässä uusitaan sähkökaapelointia tänä vuonna. –Samasta toimitusvarmuuden parantamisesta on kyse, kun ikääntynyttä verkkoa uusitaan, Maasalo toteaa
Talkoissa paneudutaan keväällä makasiinin kesäkuntoon saattamiseen ja suunnitelmissa on myös päivittää makasiinin keittiötä ja kalusteita. Ja oman asian vieminen eteenpäin vie aikaa. Takana on 39 vuotta kuntapolitiikkaa ja niistä 28 valtuustossa. –Mutta tämähän on nyt leppoisaa hommaa, naurahtaa Karén yhdistyksen rantamakasiinissa. Matka töihin kävi tuolloin kotipaikasta Perniön Ervelästä ja pari vuotta Karén asui työviikot Strömmassa. Kylä on miehelle läpituttu: ensimmäinen kosketus Strömmaan on vuodelta 1967. Tytär puolestaan on asettunut Taalintehtaalle. Luonto ja maisemat tulevat ensimmäisenä. Karén on istunut niin kaupunkisuunnittelukuin ympäristölautakunnassakin, samoin hän on vaikuttanut muun muassa Diakonissasäätiö Foiben puheenjohtajana. Kyläyhdistys jatkaa hyväksi havaittuja latuja; talkoot pidetään pari kertaa vuodessa, kesän suosittu kirppistapahtuma tulee sekin ja muinaistulien iltaa vietetään syksymmällä. –Terveyskeskukseen saa hyvin aikoja ja se on kuin kotiinsa menisi. Tuhansien kokousten mies sai leppoisan homman kyläyhdistyksestä Timo Karén pitää Strömmassa verhot auki aina Timo Karén tähyilee kalavesille rantamakasiinin ikkunasta. Luku pyörinee tuhansissa. Vantaalle suhauttaa puolessatoista tunnissa. Salon kaupunginhallituksen kokous oli poikkeuksellinen: etukäteen toimitetun listan asioita ei käsitelty, vaan sairausloma-asian lisäksi hallitus käsitteli vain siirtymistä sähköiseen kokousmenettelyyn. Esimiehen luvalla Salossa yhdeksän sairauslomapäivää. Elämä vei Vantaalle, mutta toinen jalka on ollut Strömmassa koko ajan. Torstaina 19.maaliskuuta 2020 – 13 Perniönseudun Lehti PsL.-Aku Poutanen Laskutoimitus voi jäädä tekemättä, jos tarkoituksena on selvittää, montako kokousta Timo Karén on Vantaan luottamuselimissä istunut. Ensimmäisen vapaa-ajanpaikan kylästä Karénit ostivat vuonna 1989 ja nyt koti on kylässä. –Parhaana vuotena oli 152 kokousta ja se on aika raskasta, Karén myöntää. Timo Karén on StrömmaDahlbyn kyläyhdistyksen uusi puheenjohtaja joten ihan luottamustoimista irti hän ei ole vieläkään. Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että esimies voi myöntää tästä elokuun loppuun jatkuvalla jaksolla enintään yhdeksän arkipäivää sairaspoissaoloa. Sivulauseessa hän mainitsee sienimetsät ja kehunsa saavat kalavedetkin, mutta muuttajaa kiinnostavat usein palvelut. Politiikan tekoon saarella Karénin mieli ei enää pala. Päivittäistavaraostokset hoituvat Kemiössä tai Perniössä, lähimmät elokuvat pyörivät Kemiössä ja toisaalta Saloon ajaa alle kolmessa vartissa. PsL-Aku Poutanen Salossa pidennetään esimiehen luvalla sallittavaa sairauspoissaoloa. Kylästä matkaan tarttui muutakin kuin työkokemusta: kauppias Karlssonin tyttärestä tuli paria vuotta myöhemmin Timo Karénin vaimo. –Silloin tehtiin uutta siltaa ja tietäkin parannettiin ja olin ensimmäisiä työmiehiä. –Vuodet politiiikassa opetivat kyllä tällaiselle mustavalkoiselle ihmiselle, että kompromisseja on voitava tehdä jatkuvasti. Yhdistystoiminnan näkökulmasta ilonaihe on, että kylään on muuttanut uusia asukkaita ja lapsiperheitäkin. Ei tarvitse edes parkkikiekkoa muistaa. Vielä on jäljellä paikka Vantaan ympäristölautakunnassa, mutta muuten Karénin ja hänen vaimonsa elämä alkaa olla Strömmassa. Ihan eri maailma kuin Vantaalla, missä saat varautua tuntien jonotukseen. Siihen siirrytään ja lisäksi hallitus suosittaa, että muut toimielimet siirtäisivät kokouksiaan. Meri muuttuu jatkuvasti ja elää, Karén kehuu. Lähimmät löytyvät Kemiöstä ja saavat kiitosta. Harkinnan mukaan esimies voi kuitenkin vaatia lääkärintodistusta koko sairasloman ajaksi. Millä puheenjohtaja kyläänsä kehuisi. TREFFATTI Juttusarjassa tavataan eteläisen Salon asukkaita ja kulmakuntaan liittyviä ihmisiä kauempaakin. –Meillä on verhot aina auki. Aiemmin esimiehen luvalla on voinut olla poissa töistä viisi arkipäivää. –Siellä riittää ylläpitotöitä laitureissa ja tänä vuonna joudumme parantamaan tietäkin, Karén toteaa. Omat työnsä teettää pienvenesatama, jonka vuokratuotot ovat kyläyhdistyksen keskeinen tulonlähde
Ensimmäiset hanhet tulivat aikaisemmin vasta maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa. Keskeytys koskee neuvontatilaisuuksien järjestämistä ja vierailijaryhmien vastaanottoa sekä neuvontamateriaalien lainaamista. Peruutuksista on tiedotettu asianosaisia henkilökohtaisesti. Alueen jätehuollon ohjeistuksia tarkennetaan tarvittaessa. Maria antaa kuvan nöyrästä, Jumalan tahtoon myöntyvästä naisesta, mutta myös mallin rohkeasta ja päättäväisestä naisesta. Hanhet tulivat aikaisin ja suurin parvin Metsäja tundrahanhia Tuohitun pellolla 12. Se oli pitkään aina 25.maaliskuuta, mutta nykyään se monen muun pyhäpäivän lailla on siirretty läheiseen sunnuntaihin. Hän luonnollisesti hämmästyy suunnattomasti enkelin ilmoittaessa hänelle että hänestä tulee Jumalan pojan äiti. Sitä voi tarkkailla tänäkin vuonna. Pieni osa tundrahanhista pysähtyi lähes kolmeksi kuukaudeksi. Tämän alueen tundrahanhien määrä on nopeasti kasvanut. Neljä selvää eroavaisuutta on havaittu Perniössä ja samalla koko Lounais-Suomessa. Pidetään yhteyttä puhelimitse ja sähköpostilla paivi. Maria tuo lohtua ja rohkaisua meidänkin arkeemme ja elämäämme. Ikäkeskus Reimari Ikäkeskus Reimarin kaikki toiminta on tauolla toistaiseksi. Mielestäni Maria kuitenkin osoittaa monella tavalla rohkeutta. Keväinen hanhimuutto poikkeaa hanhien aikaisimmista tavoista. Pysytään kaikki terveinä! Lupajantie 1 www.propernio.fi Perniön Kunnantalo Talo suljettu toistaiseksi koronan varotoimena kaiken kansan olohuone Kävin muutama viikko sitten Helsingissä Almanakkatoimistossa, tilaisuudessa jossa puhuttiin keskiaikaisesta pyhimyskalenterista. Neuvontaa saa edelleen puhelimitse ja sähköpostitse ottamalla yhteyttä LSJH:n asiakaspalveluun. Tiedämme että Marian elämä ei ollut helppoa. Nyt ensimmäiset metsäja merihanhet nähtiin helmikuussa. Esimerkiksi viime vuonna osa metsähanhista ruokaili pelloilla noin kaksi kuukautta. Ensihavaintojen ja tunnustelevien hanhien jälkeen suuret parvet tulivat nopeasti perässä. Yrityssalo järjestää tänään klo 14 webinaarin, jossa jaetaan juridiikan ammattilaisen neuvoja. Osa tundrahanhista talvehtii Pohjanmerellä. Toinen muutos on hanhien runsaus. Ensimmäinen on muuton varhentuminen. engblom@yhres.fi, p. Nyt parvia voi nähdä aina kun sää suosii muuttoa. Mariaa on kauan pidetty alistetun ja nöyrän naisen mallina. Webinaarissa on kolme pääteemaa: työntekijöihin liittyvät asiat, sopimukset ja talousasiat. 040132 6385 FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry Avoimen vertaiskahvilan kokoontumiset perjantaisin on peruttu maaliskuun loppuun saakka. Marian ilmestyspäivä on yksi niistä pyhien päivistä joka on edelleen kalenterissamme. Alueen kuljetusurakoitsijat varautuvat mahdollisiin sairaustapauksiin ajamalla jätteenkuljetuksia etukäteen. Maria lähtee tapaamaan sukulaistaan Elisabetiä, joka hänkin odottaa lasta. Lähes kaikissa suurimmissa metsähanhiparvissa voi nähdä nyt tundrahanhia. Kaikille lienee tuttu: ”Mikä on Mariana katolla, se on vappuna vaossa.” Pitäneekö paikkansa vielä näinä ilmastonmuutoksen aikoina. Ruokailevassa parvessa niiden valkoiset otsat erottuvat selvästi. Häneen on monen naisen helppo samaistua. Myös LSJH:n asiakaspalvelu on tavoitettavissa jätehuoltoon liittyvissä kysymyksissä puhelimitse ja sähköisesti. Omaisneuvontapiste Salon pääterveysasemalla ja omaispäivystykset Halikon sairaalassa ovat tauolla huhtikuun loppuun saakka. Vinkkaa toimitukselle keväisestä luontohavainnosta! 044 735 2302 tai toimitus@pernionseudunlehti.fi PsL Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) pyrkii varmistamaan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset jätehuoltopalvelut koronavirustilanteen aikana ohjeistusten ja poikkeusjärjestelyjen avulla. – Suosittelemme, että yritykset ennakoisivat koronaviruksen mahdollisesti aiheuttamia vaikutuksia omaan liiketoimintaansa. Jokainen päivä oli omistettu jollekin pyhälle ihmiselle, ja esimerkiksi säitä ennustettiin näiden pyhien ihmisten päivien mukaan. LSJH:n neuvontatoiminta on keskeytetty toistaiseksi. Neljäs eroavaisuus on tundrahanhi. Särkisalokoti Särkisalokotiyhdistys ry:n Yhresin kaikki ryhmätoiminta on keskeytetty toistaiseksi. Päivi Pulkkinen-Watson kappalainen Salon seurakunta PYSÄHDY HETKEKSI Marian rohkeus LUONTO MITÄ NY. Kolmas eroavaisuus aikaisempaan on lintujen pysähtyminen pelloille. Varmasti se oli nuorelle tytölle pitkä ja vaarallinenkin matka. LSJH:n toimistot Turun Kuormakadulla ja Salon Korvenmäessä on suljettu henkilöasioinneilta. Yrityssalo neuvoo koronan synnyttämissä rahoituspulmissa. 1960 -luvulla Perniössä nähtiin keväisin vain muutamia, muuttavia metsähanhiparvia. Opin siellä, että keskiajan ensimmäisiä kalentereita ei laskettu millekään tietylle vuodelle. Nuori tyttö kuitenkin suostuu tehtäväänsä, vaikka hän ei tiedäkään mitä se tulee tarkoittamaan. maaliskuuta. Kaikki alueen 12 lajitteluasemaa ja kiertävät keräykset palvelevat ainakin toistaiseksi normaalisti. Ylilentävästä parvesta tundrahanhet paljastaa voimakas klik klik klik -ääni. Maria osoittaa matkalle lähtiessään suurta rohkeutta. Raamatun kovin miehiseen henkilögalleriaan Maria tuo lempeät äidinkasvot. Kiskossa on nähty noin tuhannen yksilön metsähanhiparvi ja myös Perniössä ruokaili noin 800 linnun metsähanhiparvi. TÄL VIIKOL (02) 735 2301, toimitus@ pernionseudunlehti.fi Eero Ketola Ensimmäiset hanhet saapuivat jo helmikuun puolella ja maaliskuun toisella viikolla parvet kasvoivat jo satapäiseksi. Jos olet huolissasi läheisesi mielenterveydestä, päihteiden käytöstä tai omasta jaksamisestasi, tule juttelemaan FinFamin työntekijän kanssa. Hän sai elämässään varmasti kokea iloa lapsestaan mutta myöhemmin myös suurta murhetta. Perimätiedon mukaan matka kulki Galilean Nasaretista Juudean vuoriseudulle, ja kesti mahdollisesti kolmekin päivää. Tämän vuoksi on mahdollista, että LSJH:n alueella jäteastioiden tyhjennyspäivät siirtyvät normaalista ajankohdasta. Yrityssalon sivulle on koottu linkkilista, jonka kautta saa apua yrityksen rahoitusongelmien reagointiin. ilvonen@salonomaishoitajat.fi Särkisalo-Finbyn Marttayhdistys Kuukausikokoontumiset, muut tapaamiset ja tapahtumat peruttu toistaiseksi. Lajitteluasemat palvelevat toistaiseksi normaalisti PsL Yrityssalo pitää oman toimintansa normaalisti käynnissä noudattaen muiden tapaan viranomaisten ohjeita ja varovaisuutta. Kuvassa osa noin 800 linnun parvesta. Kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä omaan pankkiin, Finnveraan tai elykeskukseen ja tiedustella tilanteessa käytössä olevia rahoitusja tukityökaluja, Yrityssalon toimitusjohtaja Jyrki Moilanen toteaa tiedotteessa. Seuraavasta kerhosta ilmoitetaan tässä lehdessä tilannetta seuraten. EKL Perniön Eläkkeensaajat Hyvät jäsenet! Koronaviruksen takia kerhoa ma 23.3 ei ole. Salon omaishoitajat ry Omaishoitajien vertaisryhmä ja kaikki muu Salon omaishoitajat ry:n toiminta on tauolla toistaiseksi. Tapaamisessaan Maria ja Elisabet saavat tukea toinen toisiltaan, niin kuin naiset kautta aikojen ovat tehneet. Tähän pyhimyskalenteriin perustuu nykyinen nimipäiväkalenterimme. Tundrahanhi pesii KoillisVenäjällä ja Siperiassa. Marian päivästä on ennustettu tulevia maanviljelykseenkin vaikuttavia säitä. 14 – Torstaina 19.maaliskuuta 2020 Perniönseudun Lehti ENEMMÄN KUIN KAKSI KOOLLA Palsta on tarkoitettu yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen ja ilmaistapahtumista kertomiseen. Työntekijöihin voit olla yhteydessä: Milka 044 7348 115, milka.leppiniemi@salonomaishoitajat.fi, Mari 044 7348 116, mari. Omaisneuvontaa myös puhelimitse, 040 722 4961/044 726 1991 ja sähköpostitse, toimisto@ finfamisalo.fi. Käsittäen myös keskiviikkokaffet ja ruokailun. LSJH vastaa kuljetusten järjestämisestä lähialueella Kemiönsaaressa. Yksilötapaamiset ajanvarauksella ja muut kuin peruuntuneiksi kerrotut ryhmät järjestetään toistaiseksi sovitusti
Mutta pahinta olisi, jos päätettäisiin pelata tyhjille saleille. irja.oikarinen@gmail.com tai p. PeU:n toiseksi tehokkain oli nuori Leevi Taimela, jonka pistekeskiarvo oli 14,5. 050 585 7546 sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS 26.3.2020 peruutetaan/siirretään myöhemmin ilmoite?avaan ajankohtaan. pe 20.3. Omapaikka on sulje?u 18.3.2020 alkaen toistaiseksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Metsuri-maatilatyöt-konetyöt Haikonen Petri pete.haikonen87@gmail.com www.petrihaikonen.fi Nurkkilan ty:n talolla TAUOLLA toistaiseksi koronan vuoksi. Torstaina 19.maaliskuuta 2020 – 15 Perniönseudun Lehti työsuorituksia sekalaisia ostetaan kokoukset myytävänä torilla huvit halutaan vuokrata Juttuvinkit, tulostiedot: (02) 735 2301 toimitus@pernionseudunlehti.fi URHEILU KANANUORIKOITA 0400 550 554 / kyheroisenkanala.. Kalamyynti Jatkuu torilla perjantaisin Agneta Törnroos ESTEETÖN ASUNTO/TALO n. . Ensimmäinen ulostulo tuli siinä vaiheessa, kun hallitus linjasi yli 500 osallistujan yleisötilaisuuksien perumisesta. Suomen Koripalloliitto tiedotti jo viime torstaina, että liigasarjat ja 1-divisioonat laitetaan ainakin tauolle ja juniorisarjat päätetään kerralla. –Jännimmät pelit olisivat vasta tulossa ja sikäli on tietysti harmi, että kevät päättyy näin. (02) 735 2301 toimitus@pernionseudunlehti.fi Uutisasioissa päivystää p. PeU:n paras syöttömies oli Jussi Savolainen, jolle kirjattiin 4,2 syöttöä per peli. Se on kuitenkin meille monessa mielessä tärkeä tapahtuma ja vielä juhlavuosi. PeU-Basketin miesten joukkue oli 1-divisioona B:n runkosarjassa toinen 34 pisteellä. –Tuskin liitolla on haluja järjestää otteluita, joissa yleisömäärä hilataan vaikka kolmeensataan, puntaroi Perniön Urheilijoiden koripallojaoston puheenjohtaja Pekka Leikkonen tuoreeltaan. PeU:n vahvistus Trenton Thompson oli sarjan tehokkain; pistekeskiarvo oli 30. Asiakaspalvelu ma-to klo 9-16 p. Toimitus, juttuvinkit p. Runko ry Turuntie 14, Salo. Johtokunta Suomen Punaisen Ris?n Perniön osaston KEVÄTKOKOUS on siirre?y myöhemmin ilmoite?avaan ajankohtaan. Sarjan kärkijoukkue Honka saavutti 19 voittoa ja hävisi vain kahdesti. .. Perjantaina vietettiin talvisodan loppumisen 80-vuotispäivää ja Leikkonen toteaa, että maaliskuun 13. NÄIN. Sähköasennukset Mauri 040 524 8273, Mikko 044 552 2139 Ilmalämpöpumput / kylmälaitteet Myynti, huolto, asennus: Pauli 040 537 2561 www.mmsahko.fi MM-Sähkö KA???N ???JA. ??K?U. on peruttu ja järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Toimituksemme ja konttorimme ovet ovat suljettuna tästä päivästä lähtien toistaiseksi. Kauden saldona oli 17 voittoa ja neljä tappiota. 1-2 kuukaudeksi Yst.vast. –Jos se olisi ollut norKoripallokevät jäi piippuun maaliaikaan, se olisi jäänyt pelaamatta. Syynä on koronavirus, jonka estämistä halutaan suitsia. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14. Hallitus Ty Rungon KOKOUS PERUUTETTU Järjestösuosituksen mukaan kokous siirretään myöhemmäksi turvalliseen ajankohtaan. www.optikkosalo.fi info@optikkosalo.fi (02) 727 2800 Noudatamme ohjeistusta ja varovaisuutta koronavirukseen liittyen. Hän suhtautuu liiton päätökseen kaksijakoisesti. (02) 735 2300 ilmoitukset@pernionseudunlehti.fi Tämän vuoksi pyydämme asiakkaitamme asioimaan ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostilla. Perjantaina liitto teki ratkaisun sarjojen päättämisestä. Se olisi meille taloudellisesti katastrofaalinen tilanne, Leikkonen muistutti heti liiton esityksen jälkeen. Perniön-Särkisalon Yrittäjät ry ongelmapuiden poistot puistoja maisemahakkuut kaivinkonetyöt+ energiapuukoura puunkorjuu traktorilla, puiden ja oksien kuljetukset P. Ilmoitamme jatkosta myöhemmin. 044 735 2302 PsL-Aku Poutanen Koripallopelit Perniössä ovat tältä keväältä pelatut. on yhteiskunnallisesti historiaan jäävä päivä myös tänä vuonna. 040 732 9634 . Ilonaihekin on: ylioppilaskirjoitusten takia Pikkujätti-turnaus pelattiin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin
16 – Torstaina 19.maaliskuuta 2020 Perniönseudun Lehti Tavallista parempi ruokakauppa Parhaat tarjoukset K-Supermarketista! K-Supermarket Perniö Heikkiläntie 4 25500 Perniö puh. Kurkkaa kaikki tarjouksemme www.k-supermarket.fi/pernio K-RUOKAMESTARIN PAREMMAT NAUDAN KEITTOLIHAT SUOMI K-RUOKAMESTARIN KAALIKÄÄRYLEET SUOMI K-RUOKAMESTARIN WIENERLEIKKEET PORSAAN ULKOFILEESTÄ SUOMI K-RUOKAMESTARIN NAUDAN SISÄFILEEPIHVIT SUOMI 9 95 KG 9 95 KG 15 95 KG 39 95 KG 99 PS Rosten ROUHESÄMPYLÄ 5 kpl/325g (3,05/kg) Paikallisesti parasta purtavaa! 1 99 KPL Rosten MAALAISLEIPÄ 400g (4,98/kg) 1 99 PS Rosten KIERREPULLA 6 kpl/270g (7,37/kg) TUORE KUHAFILEE SUOMI, SÄÄVARAUS LEROY SUSHILAJITELMA 10 kpl /275-290g (34,31-36,18/kg) SAVUSTETTU SILAKKA SUOMI, SÄÄVARAUS 29 95 KG 9 95 RS 8 95 KG ERÄ ERÄ ERÄ 1 50 KPL 1 29 PS 99 KG 99 PS Fazer MARJAPIIRAKAT 2 kpl/140g (10,71/kg) SIPULI Suomi BATAATTI Punainen, USA KERÄKAALI Suomi PORKKANA 1kg, Suomi REILUN KAUPAN RUUSU 10 kpl, Kenia 1 99 KG 5 60 KIMPPU. 0401769451 Tykkää meistä facebookissa! TO-LA Leipäosastomme antimia! Kyläka uppiaat Anette ja J-P Palvelemme ark 7-21, la 7-19, su 10-18 Tarjoukset voimassa TO-SU 19.-22.3.2020 ellei toisin mainita