Perniönseudun Lehti www.pernionseudunlehti.fi Eteläisen Salon paikallislehti Torstaina 24.1.2019 N:o 4 6 414880 299913 1,70 € Painu metsään, sitä riittää Sivu 8 Minne vie polku Vivi Aaltosen ja koirien Bonon ja Edun matkassa, selviää sisäsivuilta.
(02) 735 2301 Tekstiviestit / WhatsApp 044 735 2302 toimitus@pernionseudunlehti.fi Ilmoitukset, laskutus, tilaukset Tea Niinimäki p. Yrityksille on varattu nuorten kesätyöllistämistukea 44 400 euroa ja sitä voidaan maksaa 200 euroa per työntekijä. Hanke otti askeleen eteenpäin, kun Turun hallinto-oikeus hylkäsi tai jätti tutkimatta voimaloiden rakennusluvista tehdyt valitukset. Reipas ilta luistelujäällä tuo varmasti hyvää mieltä ja iloa – ja mikäpä sen tärkeämpää olisikaan. 050 342 3963 Toimittaja Aku Poutanen p. Oikeus katsoo, että lupakäsittely on tehty oikein eikä niiden mukainen rakentaminen vaikuta olennaisesti kiinteistön rakentamiseen tai muuhun käyttöön. Aivan kuin sateisen ja lauhan syksyn aikana olisi oikein koottu varastoon tarmoa, joka nyt purkautuu: perinteisten talvilajien pariin halutaan, kun niille olot vaan on järjestetty. Hiihtoladuilla käy melkoinen suihke iltaisin, samoin luistelukentillä. Kaupunki myös tukee yritysten ja yhteisöjen työllistämistä. Tälle vuodelle talousarvioon on varattu kesätyöllistämiseen runsaat 122 000 euroa ja tällä mahdollistetaan 230 nuorelle kahden viikon kesätyöjaksot. Osaa valituksista oikeus ei tutkinut, sillä niiden jättäjiltä puuttui valitusoikeus. Kysyntää näkyy olevan. Nuoret voidaan sijoittaa kesätöihin puistotai puutarhatöihin tai avustaviin tehtäviin liikunta-, varhaiskasvatus-, nuoriso-, vanhus-, kulttuurija puhtaanapitopalveluihin. Pienen vian ei tarvitse olla syy heittää vaate roskiin tai kierrätykseen, vaan sille voi helposti hankkia lisää käyttöikää. Asiaa on puitu kohta kaksi vuotta: Salon rakennusja ympäristölautakunta myönsi toukokuussa 2017 luvat kaikkiaan viidelle tuulivoimalle lääninrajan tuntumassa. Vanhan ajan talvea, voisi joku sanoa. vuosikerta Päätoimittaja Pekka Mäenpää p. Poikkeuksellisista ilmestymispäivistä ilmoitamme edeltävissä numeroissa. ” Hiihtoja luistelupaikkoja riittää.. Maastossa kyltit kertovat vireillä olevasta tuulivoimahankkeesta ja voimaloiden sijainnista. Ja mahdollisuuksia on: latuja löytyy eri puolilta Saloa, jääkenttiä samoin. Tästä päätöksestä voi vielä tehdä valituksen korkeimpaan hallintooikeuteen, jos valituslupa myönnetään. Tärkeä opetus Tässä lehdessä piipahdetaan yhteiskoulun käsityötunnilla seuraamassa, miten oppilaiden käsissä syntyy milloin juhlapukuja, milloin jotain arkisempaa. Viime vuonna yritys kertoi investoivansa myös Iihin sijoittuvaan tuulipuistoon ilman yhteiskunnan tukea. Hallinto-oikeus perustelee valitusten kumoamista sillä, että alue on maakuntakaavassa sekä lainvoimaisessa yleiskaavassa osoitettu tuulivoiman tuotantoon tarkoitetuksi alueeksi. Näsen tuulipuisto pysyy vireillä Hallinto-oikeus hylkäsi lupavalitukset Salo työllistää 230 nuorta kesällä PsL-Aku Poutanen Salon kaupunki työllistää ensi kesänä 230 nuorta. –Rakentamisen suunnittelu on niin varhaisessa vaiheessa, että emme lähde vielä arvioimaan aikataulua, toteaa Tuuliwatti Oy:n toimitusjohtaja Jari Suominen. Joskus jääja hiihtokausi on jäänyt kovin lyhyeksi, tänä talvena siitä on saatu nauttia jo ennen joulua. alv 24 % Julkaisija: Perniönseudun Lehti Oy / ISSN 0782-5714 Paino: Salon Lehtitehdas, Salo 2019 Ilmoitushinnat 1.1.2019 alkaen Etusivu 1,20 €/pmm. Perniönseudun Lehti PÄÄKIRJOITUS Perkka ri Perkka ri Perkka ri Sanomalehtien Liiton ja Paikallislehtien Liiton jäsen 75. Tuuliwatilla on nyt Suomessa noin 1,4 terawattitunnin tuulivoimakapasiteetti. Viime vuonna tätä tukea maksettiin 230 nuoresta yli kahdeksallekymmenelle yritykselle tai yhdistykselle. Vain luonnonjäille ei edelleenkään joka paikassa etelässä ole asiaa. Salon kaupunginhallitus päätti asiasta maanantaina. Ennusteiden mukaan luminen pakkassää jatkuu ainakin helmikuun alkuun asti, ja tätä lienee kaivattu. Kaikista ei tule käsityöharrastajia, mutta yhtä lailla tärkeää on kertoa perusasioista; miten ommellaan nappi tai korjataan ratkennut sauma. Viime vuonna Suomeen ei rakennettu yhtään uutta tuulivoimalaa, mutta tuulivoimaa tuotettiin yli 20 prosenttia edellisvuotta enemmän eli noin 5,8 terawattituntia, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys. (02) 735 2300 ilmoitukset@pernionseudunlehti.fi Toimitus Lupajantie 1, 25500 Perniö Avoinna ma-to klo 9.00-16.00 Uutisasioissa aukioloaikojen ulkopuolella päivystää: p. Muut sivut 1,00 €/pmm Hintoihin lisätään arvonlisävero 24 % Ilmoitusten jättöajat Lehti ilmestyy torstaisin, aineistopäivä tiistai klo 16.00 mennessä. –Hanke etenee ilman tukia rakennettavaksi, toteaa Jari Suominen. Suupielet ylöspäin Viime päivinä on saatu lunta ja pakkasia. Myös tämän tuen maksamisesta päätti maanantaina kaupunginhallitus. Käsityötunti on samalla harkitsevan kuluttamisen opettamista. Suomessa oli viime vuoden lopussa 698 tuulivoimalaa. Kuluvan vuoden talousarviossa on varattu 3000 euroa myös nuorten yrittäjyyden tukemiseksi. 044 735 2301 Varhaisjakelun häiriöt Varsinais-Suomen Tietojakelu Oy, p. Kaupungit eivät ole yksin kiitosta ansainneet, eri puolilla Suomea on myös esimerkiksi urheiluseurojen tai kyläyhdistysten toteuttamia hiihtoja luistelupaikkoja. Tuulivoimaloiden rakentamista tuettiin marraskuuhun 2017 asti syöttötariffilla, joka takasi energian tuottajalle. (02) 269 3434 ma-pe 06-16.30, la-su 07-12 Tilaushinnat 1.1.2019 alkaen Kestotilaus kotimaa 12 kk 61 € Määräaikaistilaukset 12 kk 66,00, 6 kk 40,00 Hinnat sisältävät alv 10 % Verkkolehti 40 € / 12 kk, sis. www.pernionseudunlehti.fi facebook.com/perkkari Perniönseudun Lehti PsL-Aku Poutanen Näsen tuulipuistohanke pysyy vireillä, mutta sen aikataulu on edelleen avoin. Jäädytysletkut ja latukoneet on syytä pitää edelleenkin asemissa ja käydä toimeen heti, kun aihetta näyttää olevan eli sääennuste lupaa kylmää. Lehti ei vastaa virheellisen tai poisjääneen ilmoituksen aiheuttamista vahingoista
Vasaraakin tarvitaan. Heikki Nyman vietti perjantaipäivää urheilukentälle tehdyllä ladulla. Perniönseudun Lehti toimitus@pernionseudunlehti.fi; (02) 735 2301 Torstaina 24.1.2019 N:o 4 TÄLLÄ VIIKOLLA Juhla-asut syntyvät omin käsin Sivu 10 Sähköauto kävisi, jos sen saisi missä vaan ladattua Sivu 6 Siivoojan ei tarvitsisi käyttää kovia aineita Sivu 7 Maneesin malli haettiin Ruotsista Sivu 11 Mieleisin latu on tasamaata Sivu 12 Runo antaa paljon lukijalleen ja kirjoittajalleen Sivu 13 Tenholaan nousi "läpinäkyvä" maneesi. Tiina Kemilä kiinnittää juhlapuvun yläosan neppareita, tässä vielä harjoitustilkkuun.
Missä päättäjien solidaarisuus on. Ainoastaan säästöön jäävä osuus pikkasen pienenisi. Så hoppas vi på en ny blomning när det blir jultider igen. Med hjälp av följande råd har jag lyckats flera gånger: 1) så länge amaryllisen blommar ge den sparsamt med vatten, men blomnäring. Ohjelmassa vierailtiin niin lihanjalostuspuolella kuin puutarhoissa, samoin pellolla katsomassa miten puimuri kerää halmesta satoa talteen. 4 – Torstaina 24.tammikuuta 2019 Perniönseudun Lehti Mistä me kilpaillaan. 3) till sommaren kan du sätta löken ut i trädgården och få den att blomma på nytt. Isännöistijä Risto Reima valiosta kertoo, että rakennusta yritetään myytä jollekin pienteollisuusyritykselle, joka toisi työpaikkoja. Meijeri myytiin edellisvuoden heinäkuussa Valiolle ja lakkautettiin marraskuussa kannattamattomana. Juhlapuheissa puhutaan kansan kahtiajaosta, mutta miksi ei mitään tehdä. *** Kroppa ja mieli pysyvät iskussa myös iskemällä. *** Hyvin syömällä pysyvät iskussa kroppa ja mieli, sanovat einesten äärellä nuutuvat mitä vaan. Sympaattinen mestarikokki Micke Björklund kierteli läntistä Uuttamaata ja eli viikon maakunnan annilla ja herroiksi sittenkin. ”Trettondag eller tjugondag Knut kör julen ut.” Men vi är säkert många som ännu har vackert blommande julblommor hemma hos oss. *** Heip. Mikko Alatalo muistutti laulussaan jo 80-luvulla, että Känkkäränkkä huvittelee iskemällä kepillään. Näin todella oli maanantaina, jolloin aamulla nähtiin myös kuunpimennys. 4) glöm inte att ta in löken i god tid innan kylan kommer. Juhlissa esiintymät muun muassa Perniön mieskuoro, laulaja Ragni Malmsten, imitaattori Reijo Salminen, perniöläinen pakinoitsija Olavi Vaara ja pankin historiasta kertova Osmo Viitanen. Mihin yhteishenki nyt on kadonnut, kun olisi aika nauttia työn tuloksista. Perniön kansalaiskoulussa alkaneella kurssilla on 16 osallistujaa. När knoppen börjar visa sig lyft in löken i ljuset. MIELIPIDE TÄ H D EL LI ST Ä Sauvoin kimppuun Nu är julen slut för den här gången. Vinterns vackraste blomma. Perniön Säästöpankki täyttää 100 vuotta tammikuun lopussa ja kutsuu ilmoituksella juhlaan sunnuntaina Perniön yhteiskouluun. Nykyiset muovisauvat ovat varmasti astalo-ominaisuuksiltaan parempia kuin takavuosien bambuiset, joten kehitys todella on kehittynyt. Voit kirjoittaa nimimerkillä, mutta liitä mukaan myös oikea nimesi ja yhteystieto, josta sinut tarvittaessa tavoittaa. Vain kahvia jäi puuttumaan, sitä kun ei vielä Tenholan tai Inkoon pelloilla viljellä. 5) två till tre månader innan du vill att den ska blomma bör löken förvaras i mörker och myllan ska hållas fuktig, men bladen får vissna ner. Silloin johdossa olivat todelliset valtiomiehet, jotka näkisivät kokonaisuuden ja kaikkia pyrittiin tukemaan. Namnet har blomman fått från grekiskan, amaryssein, som betyder glänsa. Puimurityöskentelyn seuraaminen pisti miettimään, onko nykypäivän farmareilla ruista vanteessa. Sähköasentajilla tietysti kolmivaiheissa. Min mamma skötte bra om sina lökar och fick samma lökar att blomma år efter år och oftast till julen. Kaikkea on tarpeeksi, eihän tämä ole kuin tulonjakokysymys. Njut av dem! Min favoritblomma till julen är amaryllisen. Mera än halva löken skall vara ovanför myllan. Kaikki kelpasivat töihin. Men jag kan inte minnas att vi någonsin blev helt utan julblommor. ”Kunnassa on vanhuksia prosentuaalisesti enemmän kuin maassa yleensä, joten kotiavustajien tarve on tilastojen mukaan ilmeinen”, Perniön SPR:n puheenjohtaja Sirkka Laine toteaa. Klipp bort vissnade blommor. Vai tuleeko porukan aamurukoukseen: Ahneuden henki, johda sinä meitä. Nykyään puhutaan uusista viljelykasveista, mutta aikaan ennen koneiden apua sitä vasta tilallisilla papu kasvoikin. aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi VUOTTA SITTEN 50 ” Missä päättäjien solidaarisuus on. 1969: Perniön aseman meijeri pienteollisuuden käyttöön Perniön Asemanseudun meijerirakennuksen tulevaisuus on yhä hämärän peitossa, kun se on ollut kuukauden verran tyhjillään. De gav också goda råd hur man får löken att blomma år efter år. Salon ammattikoulu järjestää Perniössä SPR:n paikallisosaston aloitteesta maaliskuun loppuun kestävän kotiavustajakurssin. Ilman nimeä tulleita tekstejä ei julkaista. Maitomäärät ovat pudonneet viime vuosina Perniössä huimasti ja maidot kuljetetaan nyt Keski-Perniön, Kiskon ja Salon meijereihin. Och visst lönar det sig att försöka, det känns belönande när man lyckas. Jos yläpäästä otetaan pikkasen pois, että pienituloisille ja eläkeläisille saataisiin esimerkiksi se paljon puhuttu satanen lisää. Klapintekosesonki se lähenee ja sitä tässä vartoillaan. Jo kirjan nimikin herättää kysymyksiä. Ibland glömde hon att i tid sätta dem ner i källaren i mörkret, alltså två månader före julen och då fick vi vackert blommande amaryllisar i början av året. Turha puute ja kurjuus vähenisi ja työpaikkoja syntyisi lisää. LUKIJAN KUVA Jutut mielipidepalstalle osoitteella toimitus@pernionseudunlehti.fi tai Lupajantie 1, 25500 Perniö. Kilpailuyhteiskuntaa ei tarvittaisi. Ei muuta kuin hommiin asian korjaamiseksi mahdollisimman pikaisesti. Päättäjille: lukekaa vaikka V J Sukselaisen elämänkerta. Låt löken leva vidare, uppmanade en tidning oss läsare i sin julbilaga. Lesket, orvot, lapset ja invalidit, terveistä puhumattakaan. Torstaina 23.1. Paras sää moiseen on kuiva ja kylmä kuin pakinahuumori. Sodan jälkeistä Suomea rakennettiin ja sotakorvaukset maksettiin. Muuten en voi puuasioissa auttaa. Helst den enkla mörkröda, den som redan fanns i mitt barndomshem. Tämä ei ole metsäpalsta. Låt löken, som efterhand utvecklar långa, gröna blad, stå kvar i blomfönstret. *** Monestihan sanotaan, että joku asia on oikein hyvin hallinnassa, se on iskostunut takaraivoon. Laitakaupungin poika Tervepä terve. Takavuosina kirjattiin ihan raivotautitapauksiakin, nykyisin muista raivon lajeista tunnetaan raivoraittius, someraivo, rattiraivo sekä parhaillaan ajankohtainen laturaivo. Och samtidigt passar jag på att önska er alla ett gott nytt år! Kristina Vinterns vackraste vän På andra inhemska Kuu on kuulemma ruosteenpunainen, lauloi Pelle Miljoona. Vattna sparsamt. 2) låt blomstänglarna vissna och klipp sedan bort dem. Plantera den i en större kruka med näringsrik mylla. Yläpään elintaso eikä ostovoima kärsisi yhtään. Toisaalta tästä kaikesta varoitettiin yli 30 vuotta sitten. Oranssina loistavan kiertolaisen kuvasi Jarmo Markkanen. Vid sekelskiftet kring 1900 blev amaryllisen så populär i hemmen att det jämfördes med tulpanfebern i Holland på 1600-talet. Vähäväkisten valtiomies. Ravinnelisäkauppiaat tietysti yrittävät iskeä kiilaa omine tuotteineen; on vitamiineja ja kivennäisaineita ja toinen toistaan kätevämpinä poretabletteina ja tietysti kaikissa elämänvaiheissa. Ensimmäiseen voi olla hyvät syynsä, toiseen ja kolmanteen ei oikein ole ja kolmas voi purkautuessaan olla tahattoman koomista seurattavaa. *** Hyvin kiinnostava ruokaohjelma tuli televisiosta hiljan. Koko kansan ostovoima sen sijaan kasvaisi sen satasen kuussa. Men vattna och ge näring varje vecka. Toimituksen koillisstadionin viikkokierrokset lasketaan tässä seuraavaksi. Koulutus kestää 150 tuntia. Suunnilleen kaikkea muuta olennaista alueella jo tuotetaan. Vi hade också julstjärnor, hyacinter och krokusar inomhus. Teksti-tai WhatsApp-viesti numeroon 044-735 2302. Siinä kun jonkun oman elämänsä harrikirvesniemen päivä on hitaampien takia pilalla, viuhuvat ilmassa niin herjat kuin suksisauvatkin
Keittolounas seurakuntakodissa Yhteisvastuun hyväksi. 10 i Ekenäs kyrka, Yliportimo, Lindroos. 17.30 i Ekenäs förs.hem. (02) 735 2300 ! vät Pist ylös! Vuonna 2019 ilmestyvät teemanumeromme: • 11.4. EKENÄSNEJDENS SVENSKA FÖRSAMLING Gemensam bön lö 26.1 kl. Maire Marjatta Paavilainen 75 v. tammikuuta. YHTEINEN TOIMINTA Haarlantie 4 Perniö (02)7357179 www.js-kulta.fi LAUANTAIT SULJETTU OPTIKKO pe 8.2. Hinta 5 €/nenä/päivä. 19 i Ekenäs förs.hem, K-G Sandelin. To 24.1. Jyrki Nurmi ja Mirja Meriluoto lausuvat valitsemiaan runoja, musiikista vastaa kanttori Maria Sirén, myös yhteislauluja. Tilaisuudessa coctailtyyppinen tarjoilu ja kakkukahvit. Suurin niistä on rakkaus Rakkaus eri muodoissaan on teemana runoissa ja musiikissa su 27.1. Tervetuloa! Hallitus KUTSU Kerro lukijoillemme, mitä palveluita ja tuotteita alueemme tarjoaa Ota yhteyttä ja pyydä tarjous! ilmoitukset@pernionseudunlehti.. Käsityökerho klo 13 Valopilkussa. Jorma Johannes Lehtonen 93 v. Messu klo 10 Perniön kirkossa. Kässäkerho klo 12 seurakuntatalon takkahuoneessa, Koivunen. Päivät alkavat klo 10 ja päättyvät klo 16.30. Ke 30.1. www.pernionseudunlehti. Ruoka • 6.6. Mukana Maria Rainio-Alaranta. Tällöin kaikkialla maailmassa rukoillaan yhteisten tekstien pohjalta. Yliportimo, Nylund. 18 i Ekenäs förs. Siihen osallistuvat paikalliset kristilliset seurakunnat. Lähetyspiiri klo 13 seurakuntatalossa, Koivunen. Kl. Pe 1.2. senast 25.1 till birgitta.udd@evl.fi, tfn 040 568 7580. 16 i Snappertuna kyrka, musikandakt med temat ”Tröst”, Westerholm, Nygård. 044 774 5290, vilho.routasalo@evl.fi. Sång och lek, pyssel el. Ti 29.1. Pauli Paavali SUNI * 29.6.1928 † 18.12.2018 Kaipauksella Paavaa muistaen Mervi ja Raimo perheineen sukulaiset naapurit ja ystävät Niin kovin kaukainen on pieni kylä päällä maan. Anm. Särkisalon-Finbyn Marttayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS 11.2.2019 klo 16.00Särkisalokodissa. Irma Rebekka Silenius 98 v. www.salonseurakunta.fi/lapset. Mukaan voi ilmoittautua yhteen päivään tai molempiin. PERNIÖ SÄRKISALO KISKO KIRKOSSA KUULUTETTUA Toimitusten ajanvaraukset (02) 774 5207. Ma 28.1. Perheiden leiripäivät Kaksi perhepäivää kaikenikäisille järjestetään 18.–19.2. klo 18 ortodoksisessa Pyhän ristin rukoushuoneessa, Uskelankirkkotie 23. Ehtoollishartaus klo 13.30 Perniön vanhainkodissa. SILMÄLÄÄKÄRI pe 15.2. Kappalaisen kanslia avoinna torstaisin klo 15.30– 17.30 pappilassa. Kiitos Kukonkallion Tyynelän henkilökunnalle Irman hyvästä hoidosta. Kiitos osanotosta suruumme. Yhteislaulutilaisuus su 27.1. Siunaus toimitettu Yliskylän kirkossa. Kvinnogruppen Kvinnokraft må 28.1 kl. Perhejumalanpalvelus klo 11 kirkossa. Ti 29.1. 9.30 i Ekenäs förs.hem. Kirkkokuoron harjoitukset alkavat klo 14 Valopilkussa, Kuusitie 8. Iltaperhekerho klo 17 pappilassa, yhteistyössä MLL:n kanssa. Kahvitarjoilun (5 €) ja arpajaisten tuotolla tuetaan thaimaalaisen stipendiaatin Chanda Saiyothan opintoja. Kanttori Riitta Koivisto laulattaa klo 13 Särkisalokodissa. klo 15 seurakuntatalossa, yhteistyössä Perniön karjalaiset ry:n kanssa. bakning, kvällsmål. Rauhanyhdistyksen seurat klo 18 seurakuntatalossa. Högmässa/musikandakt sö 27.1: Kl. KASTETUT Milla Helena Lahtivirta Jare Viljami Lehtinen Essi Mari Karoliina Lehtonen Väinö Gabriel Selenius HAUTAAN SIUNATUT Airi Mirjam Tulonen 100 v. Terveys ja hyvinvointi • “Jokaloora” -lisäjakelut 6.6. Ilmoittautumiset viim. Tiedustelut: Vilho Routasalo p. Su 3.2. Su 3.2. To 31.1. Ke 30.1. Lisätietoa rukousviikosta www.ekumenia.fi. Piha ja puutarha • 11.7. klo 17 19. klo 16 Kulttuuripappilassa. Pe 25.1. Viikkoa on vietetty jo yli sata vuotta aina samaan aikaan 18.–25. Erkki Einari Sainio 72 v. Eero Olavi Marttila 89 v. Sen tiet ja talot, puut, on lumipuvussaan, kun tähtipolkuin kauas vie. Kl. La 2.2. To 31.1. Kiitos osanotosta. Kynttilänpäivän messu klo 10. Ystävänkammari klo 13 seurakuntatalossa, Kössi. Mukana Taina Koski. Naarilan leirikeskuksessa, Naarilantie 369. /surunkohdatessa Perniönseudun Lehti OSTETAAN KUTSU Marttaliiton 120-vuotisjuhlavuoden käynnistämisen kunniaksi Särkisalo-Finbyn MY:n jäsenille/jäseneksi haluaville yhdistyksen järjestämään – Maailman suurimpaan marttailtaan – Särkisalokotiin, Jennynkuja 2, torstaina 31.1. Valopilkkuilta klo 18 Valopilkussa, sanaa ja sumppia. Kahvitarjoilusta vapaaehtoinen maksu. 12 i Bromarvs kyrka, Westerholm, Lindroos. Maanantaina kädentaitopäivä, tiistaina musapäivä. Nosti siivilleen äitimme armaan, vei turvaan paikkaan varmaan isän viereen, tähtien taa, luokse Jumalan kaikkivaltiaan. ja 5.12.. Messu klo 10 Perniön kirkossa; Alaranta, RainioAlaranta. På djupet – bibeldiskussionsgrupp to 31.1 kl. Sukuselvitykset (02) 774 5208 Hauta-asiat (02) 774 5209 www.salonseurakunta.fi Su 27.1. pe 8.2. Alanko * 30.3.1920 Salossa † 5.1.2019 Salossa Kaipauksella Juhani ja Annukka Kirsi perheineen Pete perheineen Heikki ja Hilkka Jaana ja Mika Aleksi perheineen Pasi perheineen muut sukulaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan, kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi hopeista tukkaa. hem (Kulan). Familjekväll on 30.1 kl. Su 3.2. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kesälehti Tortone • 3.10. Rukouspiiri klo 18 seurakuntatalon takkahuoneessa. – Salossa ekumeenisen rukousviikon hartaus pidetään tänä vuonna to 24.1. Kuoroa johtaa kanttori Hanna-Leena Keinänen. Leena-Maija Haapala Vi talar också svenska! KULTA, KUVA JA OPTIIKKA PASSIKUVAT ilman ajanvarausta, sähköisesti 15 € KAIKKI SILMÄLASIKEHYKSET ei voi yhdistää muihin tarjouksiin -70% tarjous voimassa 28.2.2019 AJANVARAUS (02) 7357179 Surun kohdatessa... Lämmintä lähimmäiselle -käsityöpiiri klo 17 seurakuntakodin takkahuoneessa. Ekumeenisen rukousviikon hartaus Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko on kansainvälinen rukousliike. Siunaus toimitettu läheisten läsnä ollessa. Torstaina 24.tammikuuta 2019 – 5 Perniönseudun Lehti KUOLLEITA HAUTAUSPALVELUT SEURAKUNNAT Rakkaamme Irma Rebekka SILENIUS o.s. Helvi Helena Korpela 93 v. Mahdollisuus myös yöpyä. Kirsti Anneli Laanio 73 v. En skön kväll med en bit mat, en inbjuden gäst och härlig samvaro
Teesit ovat selvät, vaikka Leivonen ei uskalla luvata kovin aktiivista kampanjointia turuilla ja toreilla; vuorokauden tunneilla on jo nyt monta ottajaa – työt Turun suunnalla, perhe ja lapset sekä kuntapolitiikka ja jousiammunta. –Poliisien määrän lisääminen auttaisi sikäli, että poliisin näkyminen nykyistä useammin jo rauhoittaisi varmasti. ARKADIANMÄELLE Juttusarjassa tavataan eteläisen Salon ehdokkaat kevään eduskuntavaaleissa. Schneider on myös ehdolla eduskuntavaaleissa. Leivonen sanoo, että hybridi tai sähköauto toki kelpaisi – jos hinnat olisivat alhaisemmat ja latausverkko kattava. Leivonen on ehdokkaana kevään eduskuntavaaleissa perussuomalaisten listalla. –Seuraa sisäilmaongelmia, sairastelua, siitä kuluja ja jopa tarvetta uudelleen kouluttautumiseen. Rakentamisen laatu ja sen valvonta ovat yksi sydämenasia. Metsähallituksen uutena sopimusyrittäjänä aloittaa Kai Schneider, joka on alueella tuttu kohta 20 vuoden ajalta. Vaalipäivä on 14.4. –Kirjakkalan edellisen yrittäjän Risto Elon kanssa teimme yhteistyötä kuusi vuotta ja sitä ennen jo tein kimppaa Villin Pohjolan kanssa. Ykkönen on huolestuttava turvallisuustilanne. Mikä sitten muuttuu. Valvojalla pitäisi olla asetettuna niin iso vastuu, että siiinä on pelotettakin. Ihmisellä on vapaus valita asupaikkansa. Autoja on oltava, mutta turhaa ajelua vältetään. –Se pitäisi vaan jonkun käydä katsomassa, että rakenne on oikein tehty ja viimeistelty ennen kuin pytty laitetaan paikalleen. Leivonen sanoo, että perinteinen oppipoika-kisällimalli ei ole aina huono, mutta työssäoppimisen tueksi tarvitaan vielä perinteistäkin koulunkäyntiä. Niissä pitää näkyä. Vaikka timpuri ne tietää, osaako hän ne selittää. Schneider aikoo paiskia töitä Kirjakkalassa itse, mutta ostaa myös apupalveluja. –Vaikka olisi millaiset bussivuorot, en silti voisi mennä työkalujen kanssa bussiin. Paikat ovat tosi tuttuja, Schneider sanoo. 6 – Torstaina 24.tammikuuta 2019 Perniönseudun Lehti PsL-Aku Poutanen Sanna Leivoselta tulee eduskuntavaalien kolmen kärki enempää miettimättä. Extreme Fun -yrityksensä kautta hän on vienyt Teijon alueella luontoon esimerkiksi tyky-ryhmiä ja melontakurssilaisia. –Suomen pitäisi voida palauttaa lähtömaihinsa ne, jotka eivät ole turvapaikkapäätöstä saaneet. Schneider toteaa, että Kirjakkalasta Extreme Fun saa eräänlaisen kotipesän ja yrityksen palvelut tulevat entistäkin paremmin esille Kirjakkalaan tulijoille. Paljonhan pystyy onneksi tekemään myös etänä. Entä, jos tie viekin Helsinkiin. Varsinainen laajentumisen suunta on Onnelannummi, joka myös kuuluu vuokrasopimukseen. –Siellä voidaan pitää esimerkiksi kursseja ja leirejä, opetella erätaitoja tai pitää leirikoulua, Schneider kaavailee. Maanantai-iltana lähdössä oli myös Leivosen poika Alex Rantanen, 8v. Opiskelijat tarvitsevat myös koulunpenkillä istumista Koulutus ja turvallisuus Sanna Leivosen huolena –Esimerkiksi rakennuspuolella säädökset muuttuvat ja ne pitäisi kaikki kertoa. Leivosen kanta on selvä. Markkinointia tehdään etenkin kolmion Helsinki-Turku-Tamperesisäpuolelle. –Rakentamisen valvontaa puuttuu, Leivonen tiivistää. PsL-Aku Poutanen Kirjakkalan ruukkialueen uudelle yrittäjälle ei ole paikoissa paljoa opeteltavaa. Kirjakkalan uudelle yrittäjälle kylä on tuttu Sanna Leivosen perheessä pakataan nämä laukut säännöllisesti: perheessä on monta jousiampujaa ja harjoituksiin lähdetään Saloon vielä toistaiseksi -pihaan on suunnitteilla oma jousiammuntarata. Kosiskelevat ne Turussakin sinne asumaan, mutta kaupunkilaista minusta ei kyllä tule. Alueen nimi ja sivut pysyvät ennallaan. Satunnaiset matkailijat ovat yhtä tervetulleita kuin yritysryhmät. –Risto on tehnyt sen erittäin hienosti, että on ollut yhtistyötä Trivagon ja muiden varauspalvelujen kanssa. Varsinainen aloituspäivä on helmikuun ensimmäinen ja samana päivänä tulee jo ensimmäinen yritysryhmä. –Se on ihan mahtava paikka, kilometrin valmiiksi tallattu polku ja ollaan perillä, Schneider kehuu. Suomeen ei voi jäädä vain hengailemaan, siitä tulee jo kulujakin. –Jos tekijöiden syntyperää peitellään, se vaan synnyttää turhaan joukkohysteriaa ja sitä yleistämistä. Käytännön esimerkki löytyy märkätilojen mattojen asennuksista: uusistakin kohteista voi löytyä vettä maton alta. Toiseksi vaalilistalla nousee koulutus ja etenkin ammatillinen koulutus; lähiopetusta koulussa pitäisi olla nykyistä enemmän. –Ja perhe varmasti auttaa sen, minkä voi. Kai Schneider aloittaa Kirjakkalan yrittäjänä.. Vaaleista voi tulla myös ilmastovaalit ja Leivonen listaa arjen ympäristövalintojaan: sähköä ei mene lämmitykseen ja valoisaan aikaan virtaa hankitaan myös katolla olevilla aurinkopaneeleilla. Lähellä asuvat vanhemmat käyvät lämmittämässä taloa, jos Leivosen perhe on pidempään poissa kotoa. Talo lämpiää pelkästään puulla. Leivonen työskentelee itsekin rakennusalalla, parhaillaan työmaana ovat kylpyhuoneiden saneeraukset ja kohteet Raisiossa. Ja taas kerran: Leivonen varoittaa yleistämästä. Keittiöön ei tule lämmintä vettä; pääasiallinen pesupaikka on pihasauna patoineen. –Siellä ne vasta verkostot kasvavatkin, mies hörähtää mutta vakavoituu sitten: –Siinä tapauksessa on hyvä tiimi Kirjakkalassa ja hoitaa sitä silloin, kun itse en ole paikalla. Huoli rakentamisen laatupuutteiden kerrannaisvaikutuksista on silti iso. Leivosen kotona ei uusilla rakennustekniikoilla juhlita: perheen talo Perniössä on pohjiltaan satavuotias hirsitalo, jota on laajennettu vähän kerrassaan. Viime aikoina ovat puhuttaneet etenkin turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt rikokset. Leivonen arvelee, että kulttuurierot ovat niin syvällä, että kotouttaminenkin on joskus turhaa työtä
–Paljon on tapahtunut, mutta muutoksen myynti tässä on edelleen se haaste, Timo Kantola muotoilee. Tuottoisin on Muurlan puolelle ulottuva Pyymäki-Tuohittu-pohjavesialue, tuotto 2500 kuutiota vuorokaudessa. Takana on pohjavesialueiden uusi luokitus. Torstaina 24.tammikuuta 2019 – 7 Perniönseudun Lehti Opiskelijat tarvitsevat myös koulunpenkillä istumista Koulutus ja turvallisuus Sanna Leivosen huolena Pekka Poutanen Varsinais-Suomen pohjavesialueita käydään ELYKeskuksen toimesta läpi, viime vuonna muun muassa Salon ja Kemiönsaaren alueet. –Tavallisesta pesuaineesta jää aina jäämiä pinnoille. Vesi käy monenlaiseen siivoukseen julkisissa tiloissa ja kodeissa. –Kaikki siivouksessa käytetty päätyy aina ihmiseen ja siksi pitäisi miettiä, mitä siihen käytetään. Kuulutus löytyy Salon kapupungin verkkosivuilla ja aineiston saa tarvittaessa paperisena. Näytteilleasettajia on yli 120. PsL-Aku Poutanen Timo ja Pia Kantolan viikko-ohjelma hengästyttää. Kun esimerkiksi oppilaiden tullessa luokkaan ilmankosteus nousee, ainetta on taas ilmassa ja se aiheuttaa ärsytystä, Pia Kantola sanoo. Pia Kantolaa närästää se, että esimerkiksi siivoustyötä tekevien ihmisten ihottumat ja muut oireet kuitataan monesti toteamalla, että ne ovat väistämätön seuraus käytetyistä aineista. Aikolasta ja Koskesta toivotaan lausuntoja myös Raaseporin puolelta, koska pohjaveden muodostumisalue ylittää lääninrajan. Perniössä ja koko Salossa riittää pohjavettä. Eilen toimistosta Mathildedalista Saloon, siitä Turun kautta Hämeenlinnaan, torstaina Jämsään ja Kuopioon ja viikonlopuksi kotikulmille Saloon messuille. Luokituksen tarkistuksen lisäksi joidenkin pohjavesialueiden rajausta on tarkistettu. PsL Salon Messut 2019 järjestetään Salohallissa tulevana viikonloppuna. Luokituksen takana on luonnonsuojelulaki, metsälaki ja vesilaki. Vastarintaa on yritty nujertamaan hyviä käyttäjäkokemuksia keräämällä ja myös hankkimalla vesipesusta tutkimustietoa ja sertifikaatteja. Salon messuilla Kantolat eivät odota välttämättä syntyvän kauppaa, mutta keskeistä on asian vieminen eteenpäin. Kemikaaliton siivoaminen alkaa tästä. Perniön kaksi tuottoisinta aluetta tuottaa pohjavettä enemmän kuin Kemiönsaaren kaikki neljä tarkistettua aluetta. Timo ja Pia Kantola näyttävät, miten laite hapettaa vesijohtovettä.. Ykkösluokkaan kuuluvia ovat Hauenkuono, Kankkonummi, Koski, Mutainen, Pajajärvennummi, Ylikulma ja Yrjännummi. –Odotamme myös saavamme pohjavesialueista sellaista tietoa, mitä meillä ei ole, sanoo Uusitalo. Aktiivivesi ei ole desinfiointiaine, vaikka se tuhoaa bakteereja. Kahteen tuhanteen kuution yltää Yrjännummen alue. Hän kantaa huolta myös siitä, millainen kuorma perinteiset pesuja puhdistusaineet ovat jätevedenpuhdistamoille ja sitä kautta vesistöille ja eliöille. Asiakkaita on löytynyt tähän mennessä etenkin laitoksista ja yleisistä tiloista; esimerkiksi Åbo Akademin ja Aaltoyliopiston rakennuksia siivotaan vain puhdistetulla vedellä, samoin käyttäjinä on muun muassa kouluja ja hoivakoteja. Salon messut tavoittelee uutta kävijäennätystä Pohjavesialueista odotetaan lausuntoja ja uutta tietoa Pohjavesialueet kolmeen luokkaan Lain mukaan Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus luokittelee pohjavesialueen vedenhankintakäyttöön soveltuvuuden ja suojelutarpeen perusteella seuraavasti: 1-luokkaan vedenhankintaa varten tärkeän pohjavesialueen, jonka vettä käytetään tai jota on tarkoitus käyttää yhdyskunnan vedenhankintaan taikka talousvetenä enemmän kuin keskimäärin 10 kuutiometriä vuorokaudessa tai yli viidenkymmenen ihmisen tarpeisiin 2-luokkaan muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen, joka pohjaveden antoisuuden ja muiden ominaisuuksiensa perusteella soveltuu 1 kohdassa tarkoitettuun käyttöön Elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus luokittelee lisäksi E-luokkaan pohjavesialueen, jonka pohjavedestä pintavesitai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen. Särkisalon kolmesta alueesta vain Pensaloa käytetään vedenhankintaan. –Siinä tulee se, että ei tarvitse opettaa esimerkiksi tuoteturvallisuusselosteiden lukemista tai annostelua, Kantola tiivistää. Koskaan ei tiedä, kuka ottaa asian eteenpäin vietäväksi, sen voi tehdä laitoshuoltaja tai toimitusjohtaja, Pia Kantola toteaa. Kiskossa tarkistettuja pohjavesialueita on neljä: Aikola, Kaukuri, Kirkonkylä ja Toija. Huutokauppakeisari, Suuri Muotinäytös ja halonhakkuun Salon Mestaruus -kilpailu. Pariskunnan yritys on Aktiivivesi Suomi. Paikallisilla voi olla parempaa tietoa muuttuneista olosuhteista tai vaikka vedenoton päättymisestä. Myytävänä ja markkinoitavana on kanadalaisen Tersanon kehittämää teknologiaa, joka tähtää kemikaalien tuntuvaan vähentämiseen siivoamisessa. –Tarkistukset ovat pieniä, kertoo suunnittelija Hanna Uusitalo ELY-keskuksesta. Timo Kantola nostaa esimerkiksi säilöntäaine methylisothiazolinonen, jota on käytetty käsitiskiaineissa, mutta jota ei iholle jätettävässä kosmetiikassa sallita lainkaan. Tammikuun loppu on vakiintunut messujen ajankohdaksi ja kävijämäärän odotetaan jälleen nousevan. Kroopinnummen ja Norbyn todetaan soveltuvan vedenhankintaan. Aktiivivesi on tuotenimi: itse tuote syntyy vesijohtovedestä, johon lisätään aktiivista reagoivaa happea. Uutta ovat E-luokan pohjavesialueet, joissa ekosysteemi on riippuvainen pohjavedestä. Salon Messut järjestää Salon Seudun Elinkeinomessut ry. Perniössä riittää pohjavettä Perniössä luokituslistalla on 14 pohjavesialuetta. –Se on tärkeintä löytää innovaattoreita. Uudet luokitukset ja rajaukset ovat helmikuun lopulle saakka kommentoitavana Ympäristöministeriön verkkosivuilla. Aikola on tuottoisin, 2300 kuutiota. Kantolat nostaisivat keskusteluun kemikaalikuorman kaikkiaan, samoin siivoojien työterveyden ja esimerkiksi koululaisten oirehtimiset, joista osa voi johtua siivouksessa käytetyistä aineista, eivät välttämättä aina rakennuksen Oireilun syy voi olla pesuainecocktail Aktiiviveden matkasaarnaajat uskovat kemikaalittomaan siivoukseen vioista. Aalto-yliopisto tutkii pääkaupunkiseudulla, miten siivouskemikaalit vaikuttavat sisäilmaan. –Kemikaaliteollisuus on hoitanut hommansa hyvin, Kantola murjaisee. Muutosvastarintaa Kantolat ovat kokeneet jopa alan oppilaitoksissa, joissa on pelätty vesipesun yleistymisen syövän oppitunteja. Messutarjousten ja esillä olevien uutuuksien lisäksi Salon Messujen ohjelmassa on mm. Rajaukset on saatu tarkemmiksi uuden tutkimustekniikan avulla. –Matkasaarnaajan työtähän tämä on, Timo Kantola naurahtaa
8 – Torstaina 24.tammikuuta 2019 Perniönseudun Lehti Vivi Aaltosen vakiolenkki kulki tiistaina mäntyjen lomassa ja kallioita pitkin.
Tästä lähti juttuidea: metsäautotie on aurattu ja esimerkiksi sauvakävelijöiden suosiossa. Vivi Aaltonen muistuttaa vanhasta totuudesta: lenkille lähtiessä saa olla vähän vilu. Samassa vastaan tulee kylttipari; toinen näyttää, minne suuntaa Ellunpolku, toinen taas minne Nipan nykäys. –Ja se sopii minulle. Rivitalo jää taakse, kun koirat Edu ja Bono vetävät pientä seuruetta kohti metsää. –Katsoimme, että Perniöniminen paikka, mutta postinumero alkaa kakkosella, se ei voi olla kauhean pohjoisessa, Aaltonen nauraa nyt. –Matildanjärven lenkki on aina kaunis, Aaltonen vinkkaa. Perniöläinen Vivi Aaltonen ei lakkaa kehumasta Perniön ulkoilumahdollisuuksia. Palataan asfaltille ja koirat kytketään. Perniöön toi Vivi Aaltosen miehen Pasin saama työpaikka seurakunnasta. Aaltonen lähtee oppaaksi ja jutuntekoon sovitaan tiistaiaamu, jolloin pakkasta on reilusti yli 20 astetta. Muutamassa minuutissa ollaan kallionrinteellä, lumipeitteisten mäntyjen lomassa ja aurinko paistaa kuin taulussa. Kas: sormissa on lämmin ja selkäkin hikoilee. Torstaina 24.tammikuuta 2019 – 9 Perniönseudun Lehti PsL-Aku Poutanen Ei tässä tarvitse lähteä taidemuseoon katsomaan maalauksia, joissa talvinen hanki kimmeltää ja puidenlatvat ovat huurussa. Pakko myönnellä. Sama etu on kansallispuistossa. Varsinaisesti korvessa ei olla: kohta siintää edessä Kaukurintie. Ellunpolku on Perniön Pirteiden nimeämä polku, joka kulkee Melassuon vanhan saunan paikkeilta aina Pirteiden piilopirtille Asteljoen varteen. Jos aikaa olisi, voisi koukata katsomaan, minne vie tuo tai tuo erkaneva polku. Reilun tunnin kiepaus metsässä pitää posket punaisina pitkälle iltapäivään asti. Polulle lähdetään Hakatien päästä Oravakallion rivitalon pihalta ja kas: talo liittyy Aaltosen perheeseen olennaisella tavalla: juuri tänne perhe muutti vuonna 1997 Helsingistä. Tuossa oikealla on pieni suonlämpärekin. Kohta ei olla enää polulla vaan kävellään kehuttua metsäautotietä kohti Piilokalliontien taloja, joissa ei ovelta metsään ole edes sataa metriä. Eräällä kalliolla olevat puut Vivi Aaltonen on nimennyt huilupuiksi: tikka on ne rei´ittänyt kuin huilun konsanaan. Kiivetään ensimmäinen nousu ylös ja kohta rivitaloalue on näkymättömissä. Metsämiesten polut Puolimatkan krouvi: Edu ja Bono saavat herkkunappulat vinon puun luona Oikotietä vai pidempää?. Lämpömittari näyttää puoliltapäivin -19 astetta. Nyt Aaltosten kotiovelta on matkaa metsään muutama sata metriä. Sitten tulen tänne ja muistan aina, että miksei muuteta, Aaltonen sanoo. Huilupuu Tammikuinen metsä on vielä linnuista varsin hiljainen, mutta kauaa ei mene liverryksen ja laulun alkuun. Välissä on vähän harvennettua metsää; muuten ei ehkä mitään arvaisi hakatun, mutta ajokoneen jälki näkyy hangenkin alta. Nipan nykäys -niminen lenkki erkanee siitä Kaukurintien tuntumassa ja vie piilopirtille, mutta toista kautta. Vivi Aaltosen koiralenkit eivät rajoitu virka-aikaan vaan joskus asialla ollaan myös aamuvarhain, välillä säkkipimeässä. Ei tarvitse lähteä kuin metsään rivitalon takapihalta Perniön Hakatiellä, ihan kirkonkylän tuntumassa. –Sielläkin toki on metsää, mutta metsään on aina varta vasten lähdettävä. Ellunpolkun helpoin aloituspiste on Erveläntien varressa, vähän Suopursuntien liittymästä Ylikulman suuntaan. Kohta neljännesvuosisata Perniössä saa Aaltosen kehumaan pitäjää: arjessa tarvittavat palvelut löytyvät omalta kylältä hammaslääkäriä lukuunottamatta ja vastaantulijoista aina vaan useampi on tuttu, mikä on kehu. Pakkanen puraisee poskipäitä ja sormissa on vielä kylmä. Kallioinen rinne on aurinkoisena päivänä todella kaunis ja sitä paitsi helppo kulkea. –Sitäkin on kuullut, että etkö pelkää susia. TREFFATTI Juttusarjassa tavataan eteläisen Salon asukkaita ja kulmakuntaan liittyviä ihmisiä kauempaakin. Hänen niksinsä on kaksi teknistä alusasua päällekkäin. Ellu taas oli Elias Pohtila, joka asui Perniössä 50-luvulla ja kulki aikanaan samaa polkua. Aaltonen myöntää, ettei ole ollut talvi-ihmisiä, jos milloin talvi tarkoittaa vesikeliä, liukkautta ja pimeytPakkaspäivän metsä kimmeltää kuin taulussa Vivi Aaltonen ei herkeä kehumasta Perniön ulkoilumaastoja tä. Hiihtoja luistelujuttuja on tehty, mutta entä, jos mentäisiinkin talvipäivän ratoksi metsään eikä yhtään kauas. Lenkkivieraskin muistaa monta kurjempaa aamukeikkaa. –Ai vitsi, upeita nuo koivutkin ja tuo usva, Aaltonen huokaa. Pitoa riittää. Keskeistä on, että metsässä pääsee tekemään ympyrän eikä ole pakko palata omia jälkiä takaisin. Sen ylittämällä pääsisi kohti Somerikkoa. Kohta ei ole. Metsä on metsän näköistä: kuuset ovat saaneet kasvaa. –Joskus sitä on leikitty ajatuksella, että kun lapsetkin ovat isoja, että entä jos muuttaisi Turkuun tai lähemmäs Turkua. Polun kulun näkee esimerkiksi Maanmittauslaitoksen Karttapaikkapalvelussa. Muusta ei ole varsinaista huolta. Se siitä pakkasen purevuudesta. No, Tenholan suunnan metsiin en lähtisi koirien kanssa, Aaltonen miettii. –Ensimmäistä kertaa on toppavaatteet tänä talvena päällä, muuten on menty tuulipuvulla, hän myöntää. Pohtilasta tuli sittemmin metsäntutkimuslaitos Metlan johtaja. Lumentulosta ja pakkasesta riittää puhetta; varoituksia annetaan ja suosituksia jaetaan. Ylhäällä taivaalla lentokone vie ihmisiä pakkasta pakoon etelään. Joskus vastaan tulee ihmisiäkin, tiistaiaamuna ei ensimmäistäkään. Kävimme aikanaan pienen karhunkierroksen, ja siinä ei sata ihmistä riittänyt vastaantulijoiden määräksi. Silloin auttaa otsalamppu, mutta vesikelien liukkautta sekään ei torju. Vastikään hän kiitteli Perniönseudun Lehden Facebook-sivulla sitä, että joku on aurannut osan Ellunpolun metsäautotiestä kävelijöille helpoksi kulkea. On tästä kuljettu, polku erottuu kyllä. Ja kohta ollaankin jo Asteljoentiellä. Kirkas pakkaspäivä on jotain ihan muuta. Nyt käännytään Ellunpolulle eli kohti Melassuota. Riskiryhmille pakkanen voikin olla todellinen kiusa, mutta saapa pakkaspäivästä myös paljon irti. Vaan ei tämä kehuja lukemalla auta, pitää mennä katsomaan, onko niille katettakin. Nipan nykäykselle antoi nimensä konkariurheilija, perniöläinen Niilo Tuominen. Muuta vastaantulijaa kyllä on riittänyt: peuroja, jäniksiä, kerran pari hirveäkin, joiden ilmestyessä näkyviin koiratkin unohtivat touhottamisen ja vain katselivat
Annu Ahlqvist puolestaan leikkasi tistaina urakalla kaavoja. –Tämä on ennätyssuuri ryhmä, kertoo opettaja Anna Rousi. Tiistain ryhmän mukaan käsityölehdet ovat hyviä mallien lähteitä, kun kaavat ovat usein mukana. Kahdeksan juhlapukua, ananasmajava ja nallen salaisuus Juhlapuvut ja tekijät vasemmalta Heidi, Susanne, Ronja, Pauliina, Milja, Tiina, Olivia ja Annu. –Muotilehdistä voi löytää ideoita, kertoi Pauliina Järvinen. Vitsailu on kaikesta huolimatta sivuosassa, luokassa on tekemisen meininki. –Laura on meidän luova piirtäjä ja Emma päättää, tehdäänkö, nauraa Olivia Olkinuora. Ronja Mäkinen leikkaa haalarishortsien osia. Juhlapuvun valmistus vaatii välillä vasaraa. –Reikiin tulee nepparit. Opettajaa kutsutaan vähän väliä, ei niinkään neuvomaan, vaan varmistamaan ennen kuin otetaan sakset käteen. Tiistaina leikatut kappaleet odottavat ensi viikkoa. Tekstiilityön tunneilla on tekemisen meininki Iloinen nelikko: Laura Lammervo, Emma Vasenius, nalle ja Olivia Olkinuora.. Vaaleanpunainen juhlapuvun yläosa on olemassa olevasta mallista muokattu. Omatekoisen arvo tulee siitä, että se on hiukan erikoisempaa. 10 – Torstaina 24.tammikuuta 2019 Perniönseudun Lehti Pekka Poutanen –Se on ananasmajava, näyttää Laura Lammervo piirustusta. –Tunti on kerran viikossa, ei siinä valtavasti ehdi, myöntää Anna Rousi. Eivätkä nallen salaiset saumatkaan auenneet. Opettajan mukaan kotona ei enää juuri ommella, esimerkiksi vaatteiden korjaamiseksi. –Jouluun saakka mennään sekaryhmänä, selvittää Rousi. Tiina Kemilä katsoi paremmaksi siirtyä lattialle vasaroimaan. Tekstiilityö ja tekninen työ ovat seitsemännellä luokalla pakollisia aineita. Osalla puvuista juhlistettiin jo itsenäisyyspäivää koulun juhlassa. Pöydällä oli hopeanväristä satiinia ja käsityölehden kuvassa linjakas juhlapuku. Ananas tulee nykymallin kampauksesta. –Yhdistin kaksi kangasta, sillä tavalla tämän pitsin mukaan, Tiina selvittää. –Jos Henkkamaukka myy ysiysiviis, niin sen ymmärtää. Emma Vasenius ei vastannut vielä mitään siihen, saako iso nalle majavasta kaverin. –Sitten tytöt useimmiten valitsevat tekstiilin. Pojille opetetaan tekstiilityössä perusasioista, tytöille samoin teknisellä puolella. Menossa on kasiluokan tekstiilityön tunti, luokka on täysi. Juhlat tulossa. –Ei minulle, mutta äidille, teen hänelle juhlapuvun. Opettaja Anna Rousi varmistaa saumavarojen riittävyyden. Ronja Mäkinen aikoo vetää shortsihaalarit päälleen ilmojen lämmettyä
Esteille on omat paikkansa laitojen sisällä, näyttää Minna Österholm. –Se ei vielä haittaa, jos samalla kertaa on yksi, kaksi muuta harjoittelemassa, mutta jos siellä kuusi ratsastajaa on yhtä aikaa, niin siinä vähän omakin harjoitteleminen kärsii. Myös lähidemokratiatapaamiset jatkuvat ja niitä järjestetään neljästä viiteen kertaan vuodessa. Maneesi palvelee paitsi näitä eläimiä, myös muita halukkaita. Österholmin puoliso Janne Lindholm arvelee, että kyseessä on Suomen ensimmäinen tällä tekniikalla toteutettu maneesi. Viime sunnuntaina vietetyssä avoimiLäpinäkyvä maneesi on syksyllä ilmava ja kesällä viileä Malli haettiin Tenholaan Ruotsista YRITYS Juttusarjassa vieraillaan eteläisen Salon yrityksissä ja välillä kauempanakin. Yksi syy rakentamiseen olikin se, että maneeseissa läntisellä Uudellamaalla on vähän ruuhkaista, minkä Österholm itse on huomannut harjoitusaikoja etsiessään. Talvella katon alla on yhtä kylmä kuin ulkonakin. Torstaina 24.tammikuuta 2019 – 11 Perniönseudun Lehti PsL-Aku Poutanen Pihaan tulija hämääntyy: läpinäkyvää maneesia pitäisi tulla katsomaan, mutta ensimmäisenä osuu silmään punainen peltihalli. Salossa on yli 40 kylätoimintaja kaupunginosaaluetta, jossa toimii kyläyhdistys, kotiseutuyhdistys tai muu alueen kehittymistä ajava yhdistys. Luukkua ihmettelee myös tanskandoggi Olli.. PsL-Aku Poutanen Salossa jatketaan työtä kylien hyväksi ja ainakin tämän vuoden ajan otsikkona on "Kylien ja kortteleiden Salo". Kylien lisäksi mukaan tulevat otsikon mukaan korttelit; kehittämistyötä tehdään jatkossa koko kaupungin alueella. Seuraava tapaaminen järjestetään helmikuun seitsemäntenä ja aiheena on joukkoliikenne. Kyläasiamiehenä jatkaa Henrik Hausen. Lisäksi on pidetty erilaisia talkoita ja pohdittu ympäristön kohentamista.Oma lukunsa ovat erilaiset Leaderja muut hankkeet. Seurantalot on viety maakunnalliselle vuokratilakartalle. Tilalla on kaksi omaa ja kuusi hoitohevosta. Teijolla tehtiin syksyllä laituria. –On tullut jo kyselyjä esimerkiksi harjoituskäytöstä ja ihan koko viikonlopun vuokraamisestakin, Österholm kertoo. Rakennetta perustellaan valoisuudella ja ilmavuudella: kesällä tilan odotetaan olevan viileä ja syksyn sateillakaan kosteus ei tiivisty kattoon. Kylähankkeet ovat päättyneet, mutta kyläasiamiehen työ jatkuu saa rahoituksensa suoraan kaupungin talousarviosta. Varsinaiset seinäpaneelit on tehty reiällisestä metallilevystä. –Harvoin maneeseissa muutenkaan on lämmitystä, Österholm muistuttaa. Kylähankkeita on saatettu viime vuosina maaliin kaksi: Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke toimi vuosina 2016-2018 ja sitä ennen Kylien Salo -hanke vuosina 2013-2014. Bromarvintien varressa Tenholassa sijaitsevan maneesin rakennustyöt aloitettiin lokakuussa ja maneesissa ratsastettiin ensimmäistä kertaa jouluna. Henrik Hausen muistuttaa, että hankkeiden aikana tehtyjä asioita kertyy pitkä lista: on esimerkiksi tehty kyläkyselyjä, panostettu tiedottamiseen, kotisivuihin ja kylien markkinointiin. –On todettu, että kylien ilmapiiri on parempi niissä kylissä, jossa on yhteistoimintaa ja tehokas kehittäjäyhdistys ja joissa on sovittu selkeä työnjako, Hausen toteaa. Vasta sisäpuolella oltiin, että ohoh, mikä tämmöinen rakennus on, naurahtaa Vesterkullan tallin Minna Österholm. Kylähankkeet loppuivat, kylätoiminta jatkuu KYLILLÄ Mitä tehdään ja tapahtuu eteläisen Salon kylissä tai vähän kauempanakin. Teräsrakenteisiin maneesissa johdatti se, että puisten rakenteiden lujuuslaskelmille ei tahtonut löytyä tekijöitä. Totta: sisällä rakennuksessa tuntuu melkein kuin siinä ei olisi seiniä ollenkaan. Kylien vuoteen mahtuu talkoot jos toisetkin. Maneesin mitat sallivat pienen kouluradan rakentamisen sen alle. –Sitä moni sanoi avoimien ovien päivässäkin, että tämähän näyttää ihan tavalliselta hallilta. Idea löytyi Hippson-lehdestä ja opintomatkalla käytiin Ruotsissa. –Samalla saimme sisäkorkeutta lisää. en ovien tapahtumassa kävi toistasataa ihmistä
Mutta mäki sinne on aika raskas kävellä. – Mathildedal oli myös kysytty alue, sillä moni oli oletettavasti viime kesänä lukenut lehdistä artikkeleita kylästä. Voitelusta ei auttanut antaa arvosanaa kuin itselle: Heikki huoltaa itse suksensa ja myös kantaa ne hiihtopaikalle. Perniön päiviin sopii sekä työtä että huvia. – Iivo Niskaset ja muut pitää katsoa ja Vuorisen veljeksiä tietysti pitää myös seurata. Kotimaan matkailun suosio näkyi myös Salon osastolla. –Mukavaltahan se tuntui, myöntää Heikki. Heikki on osunut kameran eteen ennenkin, milloin töissä tai vapaa-ajalla. Messut oli suuri ponnistus messuille osallistuneille yrityksille, joista suurin osa edusti eteläistä Saloa. Lumi painaa ohuutta jäätä alaspäin, vesi nousee jäälle ja jos tulee pakkasia, siitä syntyy kohvajäätä, Vainio kertaa. – On hienoa nähdä kuinka hyvin yhteistyö toimii ja kuinka yritykset markkinoivat koko Saloa eikä vaan omaa yritystään. Ilman yritysten mukanaoloa Salo ei voisi osallistua näin näyttävästi messuille eikä saisi kokoon näin iloista ja sitoutunutta esittelijäporukkaa. –Juhaa minulla on vähän haiku, myöntää Heikki. –Kun selattiin Facebookista toimintakeskuksen sivulle onnitelleita, Heikki sanoi vaan, että ai se ja sekin tuttu muisti hänet. Jemina Lyytikäinen ja Laura Lahtinen saapuivat messuosastolle Mathidedalista. –Turunmaan saaristossa tilanne on parempi. –Kiskossa on ollut hyvä olla, Heikki kiittää. Salon taidemuseo Veturitallin näyttelykalenteri oli kysyttyä tavaraa ja Wiurilan kartanon museo kesänäyttelyineen herätti erityisesti monen ryhmävetäjän kiinnostuksen. Heikin erikoisalaa ovat kasvit; hän tuntee ja tietää niin ulkokuin huonekasvitkin hyvin. Sunnuntaina Salon osastolla vieraiden kysymyksiin vastaillut Nina Nummentalo sanoo, että messut sujuivat mukavasti hyvässä tunnelmassa. Saman vahvistaa toimintakeskuksen ohjaaja Outi Lindstedt; Heikin käsi nousee monen vastaantulijan kohdalla. Penkkiurheilun puolellakin aihetta katsomiseen on antanut hiihto. PsL-Pekka Mäenpää Viikonvaihteessa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Matka2019 -messuilla kävi yli 60 000 messuvierasta. 70-vuotiskahveja oli juotu edellispäivänä Heikin työpaikalla Perniön toimintakeskuksessa ja siellä onnitteluja tuli vielä sylillinen. Eilen keskiviikkona sää lauhtui ja lunta satoi. Niin tämäkin. Matkamessuilla ei tarvinnut aloittaa nollasta. –Taksi tuo sieltä Perniöön kolme kertaa viikossa. Kun Heikin tutuksi on kerran päässyt, toverien kirjoissa pysyy. Särkisalossa työkokemusta kertyi myös kiinteistönhuoltohommissa Juha Toivosen apuna. Paikallislehti tulee Heikille Toijaan joka torstai ja se luetaan viimeistä riviä myöten. Pakkanen ei ehtinyt juuri jäitä vahvistaa PsL-Aku Poutanen Viime viikonloppuna ja alkuviikosta mitattiin etelässäkin kovia pakkasia, mutta meressä on jäätä edelleen verraten vaatimattomasti. – Messuständillä huomasi sen, että Salosta puhutaan ja Salo tunnetaan matkailupalveluistaan. Ahkeruus voidaan hyvin laskea ansioksi ja mies on kovin monelle eteläisessä Salossa tuttu. –Jo aikanaan olin töissä Särkisalossa Ahlqvistin puutarhalla ja Turengissa Yli 80 onnitteluviestiä ja sitten lumitöihin äidin veljen puutarhalla. Meidän ei tarvinnut aloittaa aivan nollasta, Pirvola sanoo. Hänen mukaansa sisälahdissa on jäätä, joskaan ei kovin vahvaa. –Se on tässä huono. Yrityssalon Maija Pirvola kertoo, että ensimmäinen yleisöpäivä perjantai oli tavanomaista vilkkaampi ja myös viikonloppuna paikalle saapui valtavasti ihmisiä. Keskiviikkoihin kuuluu monesti esimerkiksi illansuu kehitysvammaisten tukiyhdistyksen järjestämässä karaokessa. Perjantaina ilahdutti urheilukentälle tehty hiihtolatu, jossa vaan oli kovin pehmeä pohja. Eniten messuvieraita kiinnostivat uudet saaristokohteet, pyöräilyreitit, mökkimajoitus, kansallispuisto ja Veturitalli, Nummentalo kertoo. Pyörämatkailu näyttää olevan kasvussa ja Rannikkoreitistä kysyttiin muun muassa missä majoittua ja mistä vuokrata pyörä. Pirvolan mukaan messuvierailla oli mielessä jo kesä ja seuraava loma. Bromarvista etelään jäätä on varsin vähän. –Messuvieraat olivat liikkeellä positiivisella mielellä. Sitten on kaksi vapaapäivää, Heikki selvittää. –Yli 80 onnitteluviestiä tuli puhelimeen, iloitsi Heikki Nyman perjantaina. Haastattelua tehtiin perjantaiaamuna urheilukentän laidalla ennen hiihtolenkille lähtöä. Heikki Nymanille sopivat tasamaan lenkit, viime perjantaina kiusasi vain vähän huonosti onnistunut voitelu. –Tuolla mäessä oli kovempi latu ja siinä luisti paremmin. –Kylmyys ei tehnyt jäälle ihmeitä, ilmeisesti merivesi on yhä sen verran lämmintä, toteaa jääasiaantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta. Suomen Saaristo osasto toimi erittäin hyvin ja ohjelmanumerot toivat lisää messuvieraita osastollemme. 12 – Torstaina 24.tammikuuta 2019 Perniönseudun Lehti VIERAS KYNÄ Tulokset, juttuvinkit: toimitus@pernionseudunlehti.fi (02) 735 2301 PsL-Aku Poutanen Merkkipäivähaastatteluja tehdään lehtiin yleensä ihmisistä, joilla on pitkä ansiolista tai näkyvä asema tai molemmat. Heikki asui pitkään Särkisalossa mutta muutti Kiskoon Kalliokotiin. Lumi tietää sekin sekä työtä että huvia: pihahommat lumitöineen ovat Heikin leipälaji ja kesällä muut ulkotyöt. Särkisalosta kyseltiin vuokramökkejä meren rannalta ja moni luontomatkailija poikkesi osastolla ja selvittelemässä kansallispuistojen kuulumisia
”Suurin niistä on rakkaus”tapahtumassa kuullaan paitsi runoja, myös musiikkia. Tähän ei ole mitään lisättävää. Ennakkoluulottomasti meidät kutsuttiin pöydän ääreen, jossa saimme kokea palasen juhlahetkeä. Muistelua/ Helluntaiseurakunta To Broilericappellipaistos, tomaattista soijaperunavuokaa, jäävuori-paprikakurkkusalaattia Pe Lohimurekepihvejä, papu-linssipihvejä, kermaviilikastiketta, punajuuri-porkkanasalaattia, purjosilppua Ma Savukanakiusausta, aurajuusto-kasviskiusausta, kesäporkkanat itämaiseen tapaan, jäävuori-kurkkupersikkasalaatti Ti Härkäwokkia, herkkusieni-kasviskastiketta, tummaa riisiä, kaali-ananas-paprikasalaatti Ke Ohrapuuroa, marjakeittoa, kurkkua, leikkelettä, juustoa, ruisleipää KOULUN KATTILA syntyneitä MLL etsii uusia tukihenkilöitä Saloon Mannerheimin Lastensuojeluliiton piiri etsii vapaaehtoisia tukihenkilöitä lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Lähtö Särkisalokodin parkkipaikalta To 31.1. Sitä ilosanomaa saamme viedä tavalla ja toisella. Kulttuuripappilan Erja Alander sanoo, että ideoita ja ajatuksia toiminnaksi otetaan mielihyvin vastaan. knaapi-lehtonen@finfamisalo.fi tai 040 722 49161. Ilmoittautujat haastatellaan ensin puhelimitse, joten jätä viestiin yhteystiedot. Ihastelin, miten lämpimästi meidät muukalaiset otettiin vastaan. Hän kokee tekstit parhaimmillaan fyysisesti; kylmät väreet menevät ja syke kohoaa, kun runo oikein vie mukanaan. Oltuamme heidän kanssaan hetken, oli aika jatkaa matkaa. Yhteyttä kauneimmillaan.” Tuossa kohtaamisessa oli jotain niin syvällistä joulun sanomasta. klo 13-14.30 Äijäkerho/ Miesten oma juttutupa To 31.1. Tulevasta kertoivat viime viikolla Erja Alander, Juha Hekkala, Jyrki Nurmi ja Mimmi Meriluoto. Särkisalokoti To 24.1. maksuton) Ke.30.1. Kun kävelimme keittiön halki, talon emäntä pyysi meitä istumaan pöydän ääreen. Lupasin ehdottomasti tulla tapaamaan heitä. Uusi vertaistukiryhmä päihderiippuvaisten läheisille kokoontuu toimistolla kerran kuukaudessa. klo 13 Vertaisohjattu kuntosali Särkisalokodissa Ke 30.1. Hyvää alkanutta vuotta sinulle! Henna Seppälä Lähetyssihteeri, Salon srk Yhteyttä kauneimmillaan 11.1. PYSÄHDY HETKEKSI TÄL VIIKOL (02) 735 2301, toimitus@ pernionseudunlehti.fi Yli 80 onnitteluviestiä ja sitten lumitöihin PsL-Aku Poutanen Särkisalon kulttuuripappilan vuosi avataan runojen merkeissä. MITÄ NY. helmikuuta. klo 14 Keskiviikkokaffet Särkisalokodilla. Särkisalon pappilassa ollaan sunnuntaina sanataiteen äärellä. Pe 25.1 klo 14 Ekkin korttirinki Särkisalokodissa Ma 28.1. Joskus joudumme ennakolta aavistamattomiin tilanteisiin ja tapaamme vieraita henkilöitä. Kakkupalat annettuaan, hän meni keittiön toiseen nurkkaan ja haki kuumaa kahvia. klo 14.30 Senioritanssi Särkisalon koulussa Ti 29.1. –Kauniita, kauniita sanoja, ja ne voi ajatella niin monella tavalla, luonnehtii Meriluoto. Sisään on vapaa pääsy,mutta kahvituksen tuotto ohjataan lähetykselle; tarkkaan ottaen stipendiaatti Chanda Saiyothan opintojen tukemiseen. Hän näytti tekemäänsä kakkua ja kysyi, haluaisimmeko maistaa sitä. Siinä ei vaadita olemaan jotain muuta kuin mitä minä ja sinä olet. Seuraava kokoontuminen on keskiviikkona 27. klo 18-20 Paimion sairaalan tiloissa osoitteessa Alvar Aallon tie 275. Tapahtuman takana oleva joukko äityi viime viikolla pohtimaan sitä, että runoutta itse asiassa on kaikkialla: aluekappalainen Juha Hekkala nosti esiin laulutekstit, Meriluoto taas Mullan alta -ohjelman, jossa kaksitoista tämän päivän artistia tekee sävellyksiä jo edesmenneiden runoilijoiden teksteihin. kerros, Salo, www.finfamisalo.fi Ikäkeskus Reimari Ti 29.1. Kun myöhemmin luki vanhoja runojaan, oikein hämmästyi, että mitä on silloin ajatellut. Juttua riitti ja vaikka yhteistä kieltä ei ollut paljon, ymmärsimme toisiamme mukavasti. Perheen rouva pyysi tulemaan käymään, jos vain liikkuisin siellä päin. Tulimme kutsumattomina, mutta silti meidät otettiin vastaan kuin parhaat ystävät. syntynyt Lohjan sairaalassa poika Annina Hämäläisen ja Hannes Aaltosen perheeseen. Jotain tästäkin vuodesta jo tiedetään: esimerkiksi huhtikuussa pappilaan tulee Anu Villan artesaanilopputyön näyttely, toukokuussa kädentaidon tapahtumapäivä ja kesäkuussa Luovurin taideleiri. Särkisalon tapahtuman takana ovat Kulttuuripappila ja Salon seurakunta. Leppoisaa yhdessäoloa mielenhyvinvoinnin teemoin. Käsityökahvila on kerran kuussa toimistolla klo 17.00-19. Talonväki saattoi meidät alakerran ovelle. Seuraava on maanantaina 11.2. Meidät pyydettiin sisään, jotta voisimme poistua etuovesta. Sari-Johanna kertoo: ”Hetken selvittelyn jälkeen selvisi, ettemme olleet tulleet oikeaan paikkaan ja olimme tulleet taloon takakautta. –Pöytälaatikkorunoilu elää erittäin vahvasti, sanoo puolestaan Jyrki Nurmi. Ilmoittautuminen ja lisätiedot Salon seudulta jaana. Nurmi ja Meriluoto muistuttavat, että runoissa on myös taiturimaista sanankäyttöä. . Ensimmäinen kerta tänään torstaina klo 18-19.30. Joulukuun kirjeessään hän kertoo tilanteesta, johon joutui ollessaan menossa suomalaisten vieraidensa kanssa Lähetysseuran paikallisen työntekijän vanhempien luo. klo 14.30-15.30 Tuolijumppaa ja tasapainoharjoittelua ikäihmisille/Salon kaupunki liikuntapalvelut Maritta Säilä, eläkeläisliikuntakortti (sotavet. Lähtö Särkisalokodin parkkipaikalta To 24.1. To 31.1. ” Aitous, yhteys, jakaminen. Ennen kuin ehdimme sanoa sanaakaan, nainen alkoi leikata meille palasia kakusta. Pikkuveljestä iloitsee myös isoveli Hugo. Nurmi lausuu itse kirjoittamiaan runoja, Meriluoto tunnettujen kotimaisten kirjoittajien – joukossa on esimerkiksi Katri Valaa, Eino Leinoa, Pentti Saarikoskea ja Tommy Tabermannia. –Suren kynän kanssa ja iloitsen ihmisten kanssa, Nurmi tiivistää. Teeman kertoo jo tapahtuman nimi: päivän sana on rakkaus, jota käsitellään monesta vinkkelistä. klo 11 Yhres -kävely. Toisinaan nuo kohtaamiset t voivat yllättäen olla täynnä lämpöä. Meitä kutsutaan aitouteen, yhteyteen ja jakamiseen. Sitä saamme vastaanottaa päivästä päivään. –Sitä oli monenlaisia tunteita ja niitä piti purkaa kirjoittamalla. . klo 9.30-11.30 Käsityöja askarteluryhmä/ Voit ottaa mukaan oman käsityön tai askarrella kortteja ym. Kysy rohkeasti lisää tai tule käymään: Satu Säilä 044 793 0586 ja Jaana KnaapiLehtonen 040 722 4961, toimisto@finfamisalo.fi, Turuntie 8, 4. Mukaan kaivataan aikuisia, joilla on mahdollisuus sitoutua tapaamaan tuettavaa lasta, nuorta tai perhettä noin kaksi kertaa kuukaudessa vuoden ajan arkisen yhdessäolon merkeissä. Koulutus on maksuton, eikä se velvoita ryhtymään tukihenkilöksi.Koulutukseen ilmoittaudutaan Olet tärkeä -sivuston kalenterin lomakkeella. klo 13 Yhteislaulu Särkisalokodilla FinFami – Salon seudun mielenterveysomaiset ry Vertaiskahvilat ovat joka perjantai toimistolla klo 10-12, seuraavaksi perjantaina 25.1. Lausumassa ovat Jyrki Nurmi ja Mirja Meriluoto, musiikista vastaa kanttori Maria Sirén. Ja se auttoi. klo 13 HyvänOlon iltapäivä. klo 16. klo 11 Yhres -kävely. Torstaina 24.tammikuuta 2019 – 13 Perniönseudun Lehti ENEMMÄN KUIN KAKSI KOOLLA Palsta on tarkoitettu yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen ja ilmaistapahtumista kertomiseen. Tarjoamme pientä iltapalaa. Kaikille yli 35-vuotiaille omaisille avoin Vaelletaan yhdessä -keskusteluryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 17.30-19.30. Siinä lyhyessä yhteisessä hetkessä meitä ympäröi valtava ilo puolin ja toisin. . Lupajantie 1 www.propernio.fi Perniön Kunnantalo Tilavaraukset kokouksiin ja juhliin suoraan nettisivuilta kaiken kansan olohuone. Jokainen on kutsuttu yhteyteen, juhlapöytä on katettu jokaiselle ihmiselle. Runo saa ajatukset selkiämään ja karvat nousemaan pystyyn ”Suurin niistä on rakkaus” runoja musiikkitapahtuma Särkisalon kulttuuripappilassa su 27.1. Viisitoistavuotiaasta lähtien runoja kirjoittaneelle Nurmelle harrastus on ollut tärkeä ajatusten purkamisen keino. Klo 13-15.00 ”Kyläbingo”, tule pelaamaan bingoa ja kertomaan kylän kuulumiset! Perniön Sisu ry / Eläkeliitto Pe 1.2. Psyykkisesti sairastuneiden lasten vanhemmille tarkoitettu Prospect-ryhmä alkaa Paimiossa. Samaan aikaan koko perheen väki, isovanhempia myöten oli kokoontunut keittiöön tapaamaan meitä. Perniön nimikkolähetti, diakoni Sari-Johanna Kuittilo työskentelee Israelissa ja Palestiinalaisalueilla juutalaisten sekä arabikristittyjen ja –muslimien parissa. Kirjoittajalle myös runojen lukeminen on antoisaa: tekstit antavat eväitä miettiä asioita uusista näkökulmista ja sisältöä voi sovittaa omaan elämäänsä. Ryhmä alkaa infotilaisuudella keskiviikkona 27.2
Palkintosijoille sivakoi neljä Perniön Urheilijoiden hiihtäjää. 14 – Torstaina 24.tammikuuta 2019 Perniönseudun Lehti Juttuvinkit, tulostiedot: (02) 735 2301 toimitus@pernionseudunlehti.fi URHEILU Eduskuntavaalit 2019 Ennakkoäänestys: 3.-9.4.2019 Vaalipäivä: 14.4.2019 Paikallislehdessä sinut huomataan! HYVÄ EDUSKUNTAVAALIEHDOKAS Paikallislehdessä sinut huomataan! Ilmoita ja kerro ehdokkuudestasi alueesi äänioikeutetuille paikallislehdessä. 4)Juva Jonna Perniön Urheilijat 15:40,5. Eteläisestä Salosta Perniössä avoinna on Melassuolla 3,5 kilometrin perinteisen ja vapaan tyylin ladut, Kiskossa 2,4 km latu. N10 V 1,5 km: 1) Launonen Alisa Naantalin Löyly 5:09,3…. 3) Aarnio Wilma Perniön Urheilijat 3:59,4. PeU-Basketilla on mahdollisuus lisäpisteisiin kotihallissaan sunnuntaina. 15) Tapiola Aada Perniön Urheilijat 7:23,7. Kolmannessa PeU oli paremmin juonessa mukana, samoin neljännessä; erät kirjattiin 26-24 ja 2018. Vastustajaksi tulee Espoo Basket Team, joka on parhaillaan sarjassa toiseksi viimeisenä neljällä pisteellä. PsL Salossa on parhaillaan käytössä yli kymmenen hiihtolatua. S-RAUTA PERNIÖ Haarlantie 21 10,AVOINNA ma-pe 8-17, la 9-14 Voimassa 31.1. Suurimmillaan johto kävi 30 pisteessä. NYL V 5,0 km: 1)Kiekara Annemari Ski Jyväskylä 13:58,5…. Toistakymmentä latua valmiina ja jäät kunnossa. Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä sinulle sopivin tapa ilmoittaa. Wilma Aarnio, Elina Varemäki, Aada Tapiola, ylhäältä oik. Raiders otti sarjapisteet lukemin 95-69. Perniönseudun Lehti on levikkialueensa luetuin ja ilmoituksesi tavoittaa kattavasti koko eteläisen Salon asukkaat. Ensimmäisen erän kotijoukkue vei 21-8, toisen 28-19. Elina Varemäki nopein Pöytyällä Perniöläiset koolla: alhaalta oik. Koossa on 20 pistettä eli saman verran kuin kakkosja kolmossijoja hallussaan pitävillä Munkkiniemen Kisapojilla ja Raholan Pyrkivällä. Eemeli Varemäki, Onni Vuorinen, Helmi Lindstedt, Alisa Niemi ja Greta Aarnio. M12 V 3,0 km: 1) Ahlfors Aleksi Rasti-Lukko 10:45,2 2)Vuorinen Onni Perniön Urheilijat 10:52,0 ….4) Varemäki Eemeli Perniön Urheilijat 11:17,3. Luistelujäät olivat eilen eteläisessä Salossa käyttökunnossa Särkisalossa, Teijolla, Kiskossa ja Perniössä. Teemu Jarhio teki pisteistä 15 ja muut PeU-pelurit jäivät alle 10 pisteeseen. Nelossijalle PeU tipahti, kun Munkkiniemen Kisapojat voittivat oman ottelunsa ja muut tasapisteissä olleet kartuttivat omaa saldoaan. 02 735 2300 ilmoitukset@pernionseudunlehti.. p. asti KUUK AUDE N TARJ OUS Tintin RASVASIEMENSEOS 1 KG Yksittäin 3,90 3 KPL PsL-Aku Poutanen PeU-Basketin vieraspeli Järvenpään Raidersia vastaan alkoi perniöläisittäin kehnosti ja jatkui vaisuna loppuun asti. Järvenpään pelissä perniöläisten tehokkain oli taas Reggie Dillard, joka pussitti palloa 21 pisteen edestä. Raiders piti johtonsa koko pelin ajan PsL Haukkavuoren hiihdot hiihdettiin Pöytyällä lauantaina. Järvenpääläisten joukkueessa pitelemättömiä olivat Derylton Hill ja Jordan Jacks, jotka tekivät 27 ja 26 pistettä eli kahteen mieheen yli 50 pistettä joukkueelleen. N12 V 3,0 km: 1) Saarinen Anni Kalannin Vankka 11:10,2…. 12) Niemi Alisa Perniön Urheilijat 15:42,8 13) Lindstedt Helmi Perniön Urheilijat 18:36,4. PeU on edelleen sarjanelosena. 4) Aarnio Greta Perniön Urheilijat 5:41,8…. Tuloksia, N8 V 1,0 km: 1) Varemäki Elina Perniön Urheilijat 3:41,5…. PeU-Basket sarjanelosena FAKTA Perniöläisten pisteet: Remond Brown 9, Taneli Lindström 2, Reggien Gillard 21, Sami Himberg 4, Klaus Troberg 2, Teemu Jarhio 15, Jussi Savolainen 6
Sopii myös aloittelijoille. www.optikkosalo.fi info@optikkosalo.fi (02) 727 2800 torstaina 31.1.2019 klo 18.00 Melassuon hiihtokeskuksessa (pakkasraja -15 C ) yhteistyössä PeU:n hiihtojaoston kanssa Säästöpankki 50 m 300 m 900 m 900 m 1,8 km Sarjat: T/P 4 v 2015-2016 T/P 6 v 2013-2014 T/P 8 v 2011-2012 T/P 10v 2009-2010 T/P 12v 2007-2008 Mehuja pullatarjoilu ! www.saastopankki.fi Haarlantie 4, 25500 Perniö p.029 041 2380 hiihdot Hiihtotapa vapaa. klo 17-19 ILTAPERHEKERHO Pappilassa teemalla muskari ;e PIENTEN LASTEN PEUHU (1-4 v.) la 26.1. syyskuuta 2019. Projektissa päivitetään vuosina 1996-2000 laadittujen alue-ekologisten suunnitelmien tietoja. Vuoden 2019 tapahtuman toteutus on käynnistynyt ja hakulomake avattu tapahtuman kotisivuilla. M o n i k u l t t u u r i n e n Konstrundan-viikonloppu on 7.-8. Pps. Eniten osallistujia löytyy kaksikieliseltä rannikkoalueelta ja Ahvenanmaalta. 040 524 8273 tai 044 552 2139 www.mmsahko.fi MM-Sähkö Su 27.1. Kahvitarjoilu (vapaaehtoinen maksu). Merkittävimpiä ovat olleet Metso-toimintaohjelma ja sen mukana tulleet uudet maankäyttöja luontokohteet sekä metsälain 10§:n muutokset. Minipojat-07 2. Konstrundaniin valitsee jury, jonka kokoonpano vaihtuu vuosittain. Alue-ekologinen suunnittelu on monitavoitteista metsäsuunnittelua. Ohjaajana fysioterapeutti, valmentaja Hanna Saario Tervetuloa iloiseen porukkaan kaikki uudet ja tutut treenaajat! www.tsemppis.fi Perinteiset talonmiestyöt -Mökkitalkkaripalvelu -Lumityöt (myös lingolla) ja teiden auraukset -Polttopuiden teko kohteessa, myös traktorisirkkelillä (ilman sähköä) P. Torstaina 24.tammikuuta 2019 – 15 Perniönseudun Lehti työsuorituksia sekalaisia urheilua huvit kuntoilu ja liikunta Perniön karjalaiset ry YHTEISLAULUTILAISUUS su 27.1.2019 klo 15 Perniön seurakuntatalolla kanttori Maria Rainio-Alarannan johtamana. VADELMAVENEPAKOLAINEN pääroolissa Risto Kaskilahti ohjaus Joonas Suominen Lippumyymälä: Astrum-keskus, Salorankatu 5-7, Salo Ti-Pe 11-15. Siinä yhteensovitetaan ekologisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja. P. Tervetuloa! tapahtumia VIIHTEEN VIIKKOSANOMAT SUURENMOISTA on hilpeä komedia ESITYKSET 28.2.-14.4.2019 Ohjaus Joonas Suominen Puvustus Piritta Kämi Lavastus Niina Suvitie Rooleissa Eija Suomela, Anniina Jokinen, Markus Niemi, Minna Ora, Heikki Saarinen, Tiina Suokorpi Suuren suosion saavuttanut Viulunsoittaja katolla esitykset 1.-16.2.2019 KESÄTEATTERIT 2019 Mathildedal 12.7.-18.8. Kyselyn lisäksi Metsähallitus keskustelee päivitystarpeista sidosryhmien kanssa eri tilaisuuksissa. Mikrotytöt-09 2. Vuosien saatossa verkostossa ja metsätalouden toimintaympäristössä on tapahtunut rmuutoksia. https://www.lyyti.in/SaastopankkihiihdotPernio2019 TSEMPPIS-JUMPAT PERNIÖN YHTEISKOULULLA! TORSTAISIN KLO 18.00 IISI TREENI 45 min Lempeä alkuverryttely, helppo lihaskunto-osuus kahvakuulalla ja hyvät venyttelyt. Ryhmäliikunnat jatkuvat ulkotreeninä Melassuolla tiistaisin, alkaen 26.3.19: klo 17.30 IISI TREENI 45 min klo 18.30 TEHO TREENI 45 min Hinta 6,-/ kerta tai 50,-/ kymppikortti. Konstrundaniin voivat hakea taiteen, käsityön ja muotoilun ammattilaiset. Myös Perniönseudun Lehteä luetaan Sanomalehtiviikolla useassa eteläisen Salon koulussa. Soita. maurinmakasiini@gmail.com TERVETULOA! Kaikenlaiset sähkötyöt, paikalliselta urakoitsijalta. Juomapullo ja hikipyyhe mukaan. Jury kootaan eri alojen ammattilaisista ja sen jäsenet tulevat eripuolilta Suomea. Ilmoitetut kohteet tarkastetaan paikkatietoaineistoista ja tarvittaessa maastossa. PsL Perinteistä lehtien ja koulujen yhteistä Sanomalehtiviikkoa vietetään ensi viikolla. Konstrundan hakee taitelilijoita Metsähallitus kartoittaa arvokkaita luontokohteita. asti Raitkorventie 2 A, Perniö as. Viime vuonna ateljeevierailuja oli 17000, joka oli tapahtuman yli kymmenvuotisen historian kävijäennätys. Tällöin lehdet tarjoavat maksutta sanomalehtiä kouluille opetuskäyttöön. TANKKI TÄYTEEN MAALLA MUTTAJAT ohjaus Teijo Eloranta Mustion linna 4.7.-10.8. Sanomalehtien liitto tarjoaa verkkosivuillaan opetusmateriaalia viikkoa varten eri ikäluokille mm. Perkkaria luetaan Sanomalehtiviikolla kouluissa PsL Konstrundan on Suomen laajin avoimet ateljee -tapahtuma. erilaisten tehtävien ja pelien muodossa. Yleisöltä toivotaan apua uusien arvokkaiden kohteiden löytämiseksi. Siihen asti tällä paikalla HIIT 30 min) Toiminnallinen, koko kehoa haastava harjoitus, joka toteutetaan kuntopiirinä. TORSTAISIN KLO 19.00 CROSS TREENI 45 min (alkaa 31.1. klo 17.00 Perniön liikuntahalli Liput 8 € / 4 € (alle 18v., opiskelijat ym.) VS PeU Basket EBT YHTEISTYÖSSÄ: WWW.PEUBASKET.FI /PEUBASKET /PEUBASKET Perniön liikuntahallissa La 26.1. Tulossa 31.1. klo 10-11 Lampolan päiväkodin jumppasalissa (Lampolantie 7) MAURIN MAKASIINI AVOINNA TO-SU 10-17 POISTO!!! Kaikki PÖYDÄT Vanhan tavaran kauppa 10 ,/kpl ruokapöytä yöpöytä kirjoituspöytä sohvapöytä... asti. KEPPARIKURSSIN ilmoittautuminen käynnissä, lisätiedot nettisivuilla. Juryn kokoonpano on salainen eikä se kommentoi valintojaan. Vaalikevään kunniaksi lapsia ja nuoria kannustetaan osallistumaan ja tuodaan esiin median monipuolista roolia vaikuttamisen välineenä. div.: Klo 10.00 PeU Basket LoKoKo Klo 12.00 LoKoKo PuB Klo 14.00 PuB PeU Basket Su 27.1. Vuosien varrella tapahtuma on laajentunut kohti itää ja pohjoista, pohjoisimman käyntikohteen ollessa Inarissa ja itäisimmän Mikkelissä. Osallistuminen tapahtumaan on ilmaista. 0400 412 767 / Tuominen Kotitalousvähennysmahdollisuus PsL Metsähallitus on aloittanut alue-ekologisen verkoston ajantasaistamisen EteläSuomen valtionmailla. Voimassa 26.1. 0440 520 260 www.teatteriprovinssi.fi Ajankohtaisimmat tiedot: netissä pernio.mll.. Kohteet voivat olla riistan, retkeilyn tai maiseman kannalta tärkeitä tai ne voivat olla yksittäisiä vanhoja metsiä, karttapohjilta puuttuvia lähteitä, luonnontilaisia soita jne. Tarkempaa tietoa tapahtumasta saa tapahtuman uusituilta kotisivuilta konstrundan.fi. Sisätreenit jatkuvat 7.3. Tänä vuonna teemana on vaikuttaminen. 29.1. Palvelemme ma-pe 9-17.30, la 9-14. tai Facebookissa MLL Perniön paikallisyhdistys Ps. Osoitteessa www.metsa.fi/vaikuta on avoinna karttapohjainen nettikysely, jossa vinkkejä voi antaa. Hakuaika päättyy 22. Hanke on osa Etelä-Suomen luonnonvarasuunnitelman toimintaohjelmaa ja valmistuu vuoden 2019 lopussa. div.: Klo 9.30 PeU Basket RaiPS Klo 11.30 RaiPS NaKO Klo 13.30 NaKO PeU Basket Yhteistyössä: Tervetuloa kannustamaan! Tervetuloa kannustamaan! BINGO Nurkkilan ty:n talolla maanantaisin klo 18.30 Bingotaxi: klo 17.50 Perniö linja-autoas.-Nurkkila Tervetuloa! Runko ry Turuntie 14, Salo. Kaikki osallistujat palkitaan! Ilmoittaudu sähköisesti viim. helmikuuta
1,85/KPL (1,85/L) RS 2 KPL 2 29 RS SYÖNTIKYPSÄ AVOKADO 2 KPL/320 G, 7,16/KG, CHILE/MEKSIKO/KOLUMBIA 89 KG OMENA JONAGOLD PUOLA 1 00 KPL SYÖNTIKYPSÄ MANGO 360 G, 2,78/KG, PERU/BRASILIA 99 KG BANAANI COSTA RICA Loppuviikon hedelmätarjoukset vaikka smoothieiden tekoon! 6 90 KG 66 90 90 K-RUOKAMESTARIN PORSAAN ULKOFILEE KOKONAISENA TAI PALANA. Palvelemme ark 7-21, la 7-19,su 10-18 Kurkkaa kaikki tarjouksemme www.k-supermarket.fi/pernio 3 99 VALIO ARKIJUUSTOVIIPALEET 400-500 G, 7,98-9,98/KG 99 KPL SALOSEN RUISVARRAS 230 G, 4,30/KG Tykkää meistä Palvelemme KPL 2 49 KPL SALOSEN TALONMÄEN LEIPÄ 450 G, 5,53/KG Smoothiet ovat ihanan raikkaita, terveellisiä, helppoja valmistaa ja pitävät nälän loitolla! Katso banaani-avokadosmoothien ohje www.k-ruoka.fi/reseptit/ banaani-avokadosmoothie tai nappaa ohje kaupalta! 19 95 KG 19 19 19 95 95 95 95 95 95 95 95 95 95 95 95 95 K-RUOKAMESTARIN PATALIHAT KASVIKSILLA NAUDAN SISÄPAISTISTA SUOMI 14 90 KG 19 19 19 14 14 90 90 K-RUOKAMESTARIN SVEITSINLEIKE PORSAAN ULKOFILEESTÄ SUOMI 19 95 KG ERÄ! RUODOTTOMAT SAVUKIRJOLOHIFILEET SUOMI/RUOTSI/NORJA 5 99 KPL K-RUOKAMESTARIN KUUMA JYVÄBROILERI RAAKAPAINO N. 16 – Torstaina 24.tammikuuta 2019 Perniönseudun Lehti Tykkää meistä facebooki a! facebooki a! Tavallista parempi ruokakauppa Parhaat tarjoukset K-Supermarketista! K-Supermarket Perniö Heikkiläntie 4 25500 Perniö puh. 0401769451 Syö hyvin, voi paremmin! Syö hyvin, voi paremmin! Syö hyvin, voi paremmin! Tarjoukset voimassa TO-SU 24.27.1.2019 ellei toisin mainita. 1,2 KG 29 95 KG ERÄ! TUOREET KUHAFILEET NAHATON, SUOMI, SÄÄVARAUS 14 14 KG KG 20 95 KG K-RUOKAMESTARIN KEITTOKUUTIOT NORJAN MERILOHESTA Parhaat tarjoukset K-Supermarketista! 3 3 00 VALIO APPELSIINITÄYSMEHU 1 L, 1,50/L, YKS