PETÄJÄVESI
PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU
Nro 01 - 04.01.2006
Nro 6 - 2014
Sivu 08
Keskiviikkona helmikuun 5. Lisäksi
sulalla virralla pitää olla
jonkin verran pituutta ja
putouskorkeutta, jotta
vesi ehtii jäähtyä kunnolla.
Virtapaikoissa vesi voi
alijäähtyä, jolloin se alkaa
takertua pohjakiviin. Koskensaarella
tämä on mahdollista vain,
kun voimalaitoksen ohi on
juoksutusta.
Könkköjoella hyytäminen nousee aivan eri
kokoluokkaan kuin Koskensaarella. Tapahtuu pohjanmyötäistä
jäätymistä. Ja
sitähän on viime viikkoina
meillä riittänyt. Kunnan miehet ajoivat jääladut
kirkonkylän vesistöille
viime keskiviikkona. Näyttävin vaihe hyytämisessä
menee nopeasti ohi, sillä
pian vesi syö itsensä sohjon läpi ja palaa uomaansa.
Jäljelle jää kohollaan oleva
jääkansi, joka voi ulottua
pitkälle metsään.
Könkköjoen tapauksessa ihmetyttää, miten
kalat ja erityisesti taimenen poikaset selviytyvät
sohjon keskellä. Hyytäminen on
voimakkainta juuri joen
alaosalla, jossa vesi on
todella kylmää virrattuaan
koskissa toista kilometriä.
Hyytäminen myös alkaa joen alaosassa siirtyen
nopeasti ylävirtaan. Tänä
talvena hyytäminen oli hyvässä vaudissa 24. Vesitornin
eli hyökytornin viereisen
kosken pohja oli vahvassa jäässä. vuosikerta
Hyytävää kylmyyttä koskissa
Pentti Valkeajärvi
Hyydeongelmista on kerrottu viime aikoina telkkarissa ja lehdissä. Kaksi paksua rumpuputkea
muurautuvat tällöin lähes
umpeen. - Esimerkiksi vanhan kirkon
kohdalla salmen jää on vain
viisi senttimetriä paksua,
kun vastaavasti vähän
kauempana jäätä on jo 20
senttimetrin paksuudelta,
kertoo alueella mittauksia tehnyt Aake Ojala.
Ojalan mukaan vaarallisia
virtapaikkoja on myös
Toppalansalmessa.
Metsälatuja Petäjävedellä joudutaan vielä
odottamaan. Pahimmillaan
vesi voi nousta kolmatta
metriä ja mennä jopa
Mikkolan sillan yli. Ladun teko
edellyttää noin 10-20
sentin kerrosta pakattua
lunta, minkä päälle tarvitaan vielä noin 20 senttiä
irtolunta, ennen kuin latu
päästään ajamaan.
Latupohjien teko
aloitettiin kirkonkylällä
maanantaina viikonlopun
lumisateiden jälkeen.
Hanna Mäkinen
Jääladuille pääsee kirkonkylällä esimerkiksi satamasta ja
vanhan kirkon parkkipaikalta. Petäjävedellä
hyytöjä esiintyy useissa
koskipaikoissa enemmän
tai vähemmän, talven sääoloista riippuen. Kirkkorannasta
etelään lähtevän ladun
pituus on puolestaan noin
kymmenen kilometriä.
Tälle ladulle on kätevä
lähteä vanhan kirkon pysäköintipaikalta, vinkkaa
vapaa-aikatoimenjohtaja
Tapani Nislin Petäjäve-
den kunnasta.
Hiihtäjien, luistelijoiden ja kävelijöiden kannattaa kuitenkin muistaa,
että virtapaikoissa jäät
eivät välttämättä kestä
kulkijan painoa. tammikuuta ainakin Könkköjoella ja Koskensaarella, josta
oheinen kuva. Samalla veden
pinta nousee jopa useita
metrejä, koska sula vesi
virtaa pohjajään päällä.
Syntyy helposti tulvia ja
vahinkoja, jos rakennuksia
on rannassa.
Ilmiönä hyytäminen on
mielenkiintoinen ja näyttä-
vä luonnonilmiö. Monilla
on siitä varmaan omia
havaintoja. Vetisen
syksyn ja alkutalven vuoksi
virtaamat ovat keskimääräistä suurempia, mikä luo
otollisen tilanteen hyydön
syntymiselle - edellyttäen
tietysti rapiaa pakkasta. Nehän
eivät poistu joesta talveksi
päinvastoin kuin isommat
yksilöt, jotka luultavasti
hakeutuvat kudun jälkeen
lähijärviin.
Tutkimuksissa taimenen parhaat poikastiheydet on havaittu juuri joen
alaosassa, mikä kertoo
poikasten hyvästä hyydön
sietokyvystä.
Ylimmässä Könkönkoskessa hyytöä ei juuri
esiinny, mutta poikasia
on ollut siitä huolimatta
alimpia koskia vähemmän.
Syyksi on epäilty kutusoran vähyyttä.
Tämän puutteen korjaamiseksi soraa vietiinkin
koskeen autokuormallinen muutama vuosi sitten.
Ilahduttavaa oli havaita
viime syksynä kutupesiä
myös noissa sorastetuissa
kohdissa.
- Pentti Valkeajärvi
Jääladut kutsuvat hiihtäjiä
Virtapaikkoja ja sillan alusia kannattaa kuitenkin varoa
Ohut lumikerros ja kovien
pakkaspäivien jämäköimä
jää ovat houkutelleet ulkoilijat järvien jäille. - Satamasta lähtee noin neljän
kilometrin mittainen latu
Olkkolan asuntoalueen
suuntaan. päivänä
54. Ohessa osa jäälatukarttaa.
Kartta: Petäjäveden kunta
Hanna Mäkinen
Päätöksentekoa on siirretty ja suljetuin ovin päättäjiä valistettu,
mutta asian käsittely ja työn laatu suututtavat monia.
Osan kaapeliasennuksista on arvioitu olevan edelleen
päin honkia, eikä luvattuja korjauksia ole tehty. Tosin oli sen verran
heikommat arpajaiset, että voittoon ei sisälly muuta
kuin se yö ja syömiset sun muut pitää ostaa itse,
mutta kyllä me aiotaan lähteä virkistäytymään. Jumalanpalveluksen
päivien otsikkona on ?Parahat evähät?. 030 39778 (arkisin klo 7-18) tai sähköpostitse
tilaajapalvelu@yap.fi
Irtonumeromyynti: hintaan 1,50e lehden toimitus, Petäjäveden
R-Kioski, Grilli 23, ravintola Kyläseppä, sähköisenä lehtiluukku.net
Sanomalehtien Liiton jäsenlehti
ISSN: 2242-2463
www.petajavesi.net - www.facebook.com/petajavesilehti
Sakkoa kortitta ajosta
Poliisipartio pysäytti ulkopaikkakuntalaisen miehen
perjantai-iltana Kuivasmäentiellä. klo 13 Messu srk-kodilla / Rahkonen, Kulju.
Ma 10.2. Aivan alussa liikehdimme lähes
koko kirkkoväen voimalla syntiä, rakkaudettomia
ajatuksia, sanoja ja tekoja kuvaavan kankaisen
pimeän tunnelin läpi, minkä jälkeen saimme kuulla
vapauttavat päästösanat, että Jeesuksen ansiosta
meille annetaan anteeksi. Jumalanpalveluksen
jälkeen emme kiiruhtaneet kukin koteihimme
vaan jäimme nauttimaan lounasta juuri alkaneet
Yhteisvastuukeräyksen hyväksi, ja innokkaille
askartelijoille oli tarjolla mahdollisuus väkertää
ystävänpäiväkortteja.
Tiistaista torstaihin tällä viikolla Seinäjoella kokoontuu lukuisa joukko seurakuntien työntekijöitä
ja seurakuntalaisia jakamaan ajatuksia ja ideoita
jumalanpalveluksiin liittyen. - SK
Viikon pakina: Koira vai ei?
Tämä talvi se tuntuu olevan samanlainen kuin
entinen tyttö, välillä kovinkin kipakka ja sitten
taas lauhkea. Lapsikuoro ja
Maanantaikuoro yhdessä toivat iloa ja riemua laulamiseen niin että albapukuiset papitkin päristivät
soittimia ja liikkuivat muiden mukana. Sivu 02
Nro 06 - 05.02.2014
Pääkirjoitus: Tämänviikkoiset rutinat ja mutinat
www.petajavedenseurakunta.fi . Tarkistuksessa selvisi,
että kuljettaja oli ajokiellossa. Yksi maaseutukunnan ase työttömyyttä vastaan on yrittäjyys, mutta sekään ei yksin
autuaaksi tee, eikä joka iikalle sovi.
Jyväskylän koulutuskuntayhtymän hallitus päättää
lähiaikoina Petäjäveden oppilaitoksen tulevaisuudesta. Noille
päiville lähtiessäni oma kysymykseni on, miten
tänä päivänä tämä uskomattoman arvokas aarre
eli messu voisi koskettaa ihmisiä yhä enemmän.
Jumalan perheväen yhteen kokoontumisella on
oma siunauksensa, joka vaikuttaa sitten myös
arjessamme. klo 11.00 -> Näkövammaisten
myyjäiset ja arpajaiset srk-kodilla.
To 13.2. Lopulliseen ratkaisuun
vaikuttavat kuitenkin muiden kuntien päätökset.
Nyt olisi Karpolle asiaa - ja toki heitä löytyy
omastakin takaa, yhteisessä rintamassa jopa yli
puoluerajojen.
- Suvi Kallioinen
Tapulin takaa
Seurakuntakodilla lepattivat kymmenet kynttilät
sunnuntaina kynttilänpäivän perhejumalanpalveluksessa, jossa ihmiset vaelsivat sytyttämään oman
kynttilänsä lähetyskynttelikköön. Lausunnossa todetaan, että oppilaitoksen lo-
PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA
?Elämän saan
lahjaksi, jos sen
annan alttiiksi.?
(Virrestä 428)
Su 9.2. Lähialueen isot
irtisanomiset ja lomautukset näkyvät myös täällä,
ja ympäristökuntien työpaikoista ollaan riippuvaisia.
Moni yritys passittaa taloudellisesti tiukkana aikana
eläkeikää lähestyvät armotta putkeen, mikä näkyy
ensimmäisten vuosien aikana työttömien työnhakijoiden tilastoissa. (014) 854 240, toimitus@petajavesi.net
päätoimittaja Suvi Kallioinen puh. Niilo lupasi käydä
viemässä meidät autolla perille asti, kun sillä on
siinä naapurikunnassa joku vanha valtuustokaveri.
Kyllä me sitten jotenkin päästään pois. Eipä voi sanoa
yksitoikkoiseksi. Niilon kanssa olikin puhetta, että
mitähän rämpsykeliä nyt tulee seuraavaksi!
Meillähän oli se hoitokoira uuden vuoden
tienoilla ja nyt sitten tekisi mieli hankkia itselle
oma koira taas pitkästä aikaa. ei kertonut
kenestäkään petäjävetisestä. Tervetuloa!
Järj. Suurin piikki on juuri nuorten ja
yli viisikymppisten työtilanteessa. Selkeästi ammatillisuutta,
sosiaali- ja terveydenhuollon koulutusta ja työkokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta odotetaan sekä
nuorten että ammatillisilta sijaisvanhemmilta. Kuljettaja ajoi kortitta
nyt jo kolmatta kertaa vuoden sisällä. 1961
IlmestyMINEN: keskiviikkoisin, levikki 2 046 kpl (LT 2012)
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Toimitus: puh. klo 15 Lähetysnaiset pappilassa.
Ke 12.2. Moni on kuitenkin
vielä hankkeen kannalla, joten saattaapi tulla värikäs
kokous, kun asiasta päätetään. Rippikoululaiset jakoivat Lasten virsikirjoja sisääntulijoille ja
keräsivät kolehdin. Oletko muuten ajatellut, mitä sana
´jumalanpalvelus´ tarkoittaa. Joku
katsoo, että yksityisteitä on pilattu väärin tehdyillä
asennuksilla ja osaa niistä pidetään jopa luvattomina.
Kukaan ei osaa vielä sanoa, miten käy niille asiakkaille,
jotka ovat jo laskunsa maksaneet. Asematie 6, Petäjävesi
Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm ja sisä- ja takasivulla
0,90e/pmm + alv 24%, pienlaskutuslisä 5e
Tilaushinnat: kestotilaus 53e, määräaik. - Erityisesti nuorten sijaisperheistä on suuri pula, sanoo johtava
sosiaalityöntekijä Paula Pollari-Urrio Keski-Suomen
Sijaishuoltoyksiköstä.
Lisätietoa sijaisvanhemmuudesta osoitteessa www.
sijaisvanhemmaksi.fi. - HM
Uusia sijaisperheitä etsitään
Hoivaa, turvaa ja kasvatusta
Tukiperheet ovat tavallisia perheitä, joilla on aikaa ja
kiinnostusta toimia lapsen ja hänen perheensä tukena.
Tukiperhetoiminta on suunnitelmallista ja tavoitteellista ja perustuu lastensuojelulakiin. Talven luonto vaan on
näyttänyt kohta kaikki puolensa. Riittää se, kun
pettaminen olisi jopa vastoin kuntayhtymän omaa
toiminta-ajatusta. Helluntaisrk
Selvennys Pihin pakinaan
Sinikka Aaltolan pakina ?Oskari Pihi. Tukiperheet valmennetaan tehtäväänsä ja heille maksetaan tehtävästä
palkkiota ja kulukorvausta. Kirjoittaja Aaltola haluaa
kertoa, ettei kirjoittanut kenestäkään täällä asuvasta,
vaan eräästä chileläisestä upporikkaasta monimiljonääristä, jonka omaisuuksia hoiteli Aaltolan ekonomiystävä,
joka taas oli kertonut Aaltolalle henkilöstä, joka innoitti
kyseiseen pakinaan. Se merkitsee, että
Jumala palvelee meitä ja sitten kirkosta lähdettyämme, uusia voimia saaneina, saamme kohdata ja
palvella toisia ihmisiä.
- Ilkka Pihlajamäki
- PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry, lehti perustettu v. Jotakin vastapainoa sitä kaipaakin. Kunta ehdottaa, että ratkaisun
tekemistä ainakin siirrettäisiin ensi vuoden loppuun.
Ja rusinana viikon valituspullassa komeilee kestoaihe laajakaista, jolle ei nyt aplodeja heru. Eikä nyt ole kysymys Liinusta, vaikka
entisestä tytöstä puhunkin. Niin että
molskista vaan! - Käpytikka. Lakkauttamista harkitaan vakavasti ja yli satavuotias Petäjäveden käsi- ja taideteollisuusoppilaitos ollaan
siirtämässä Jyväskylään. Enhän minä koiraa
ole oikein koskaan pitänyt metsästyksen takia,
mutta kyllä sanottava on, että oma koira pihalla
luo sellaista turvallisuutta, johon ei pääse mitkään
muut kuin ehkä vartiointiliikkeet. petajaveden.seurakunta@evl.fi
Vuoden vaihteessa Petäjäveden työttömyys pompsahti yllättävän rajusti muiden keskisuomalaisten
kuntien tapaan. 050 366 7691,
toimittaja Hanna Mäkinen
Avoinna: ma-to klo 9-16, os. Perhehoitajat
tarjoavat pitempää tai lyhytaikaista perhehoitoa, kasvatusta, ympärivuorokautista hoivaa ja turvaa lapsille
ja nuorille lastensuojelullisista syistä.
Pääsääntöisesti perhehoitajilta ei edellytetä tiettyä
koulutus- tai työtaustaa, vaan he ovat tavallisia perheitä.
Tosin perheiltä odotetaan joitakin perusvalmiuksia ja
vahvuuksia, joita arvioidaan kouluttajien ja perheen
kesken valmennuksen aikana. Miehelle kirjattiin
sakko kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Täällä ei asiaan pystytä juuri
vaikuttamaan, mutta Petäjäveden kunnanhallitus on
antanut laajan ja ansiokkaan lausunnon, että elekääs
nyt. Sijaisperheitä etsitään
eri-ikäisille lapsille ja nuorille moniin eri tarkoituksiin:
lyhytaikaiseen, pitkäkestoiseen, nuorten tai ammatilliseen perhehoitoon sekä tukiperheeksi. - SK
koira räksyttää, niin muutama oudompi tulija jää
astumatta autosta pitemmälle. Tunnelma oli
kodikas ja kaikenikäistä Jumalan perheväkeä oli
kokoontunut yhteen runsas 80. Ja tututkin tulijat
pysyvät juuri sopivasti valppaina ja varovaisina.
Täytyy nyt vielä miettiä ja laskea asian plussat ja
miinukset etukäteen valmiiksi.
Ensi viikolla meillä on pieni reissu tiedossa.
Taas kerran oli arpaonnea ja satuin voittamaan
kylpyläyön kahdelle hengelle. Lapsi käy tukiperheessä
pääsääntöisesti yhtenä viikonloppuna kuukaudessa ja
mahdollisuuksien mukaan pidemmillä lomilla.
Uusia perhehoitajia eli sijaisperheitä tarvitaan jatkuvasti myös Keski-Suomessa. klo 18 Körttiseurat Reinassa,
Reinantie 94.
Kastettu: Hertta Onerva Lamminparras.
Kuollut: Kauko Kalervo Tupamäki, 91 v.
Ankkuri-ilta To 6.2.2014 klo 18.30.
rukouspalveluystäviä keuruulta.
Rantatie 3. 12kk 57e, 3kk 25e
Tilausasiat: puh
Keskustelusta
on monenlaisia näkemyksiä, mutta valitettavasti kunnanjohtaja
itse julisti tilaisuuden
sisällön salaiseksi. Jos
nämä miljoonat eurot
tuhlataan, voi oman
kuntansa liittämisestä
suurempaan kuntaan
olla varma, kun kriisikuntakriteeri on jo nyt
täytetty.
- Heikki Puhakka. Uutisessa Petäjäveden kunnanjohtaja väitti, että
tilaisuudessa ei olisi
ollut eripuraisuutta,
eikä hanketta oltaisi
kaatamassa. Se
toive on varsin helppo
toteuttaa, koska tarkkoja
tietoja ei siellä projektista
esitelty. Taajama-alueet rakennetaan vasta tukikelpoisen alueen jälkeen.
Tämän pitäisi toteutua
markkinavetoisesti, mikä
kuulostaa utopialta, koska
taajamiin on tarjolla huomattavasti edullisempi langaton 3G/4G-vaihtoehto.
Nyt meidän päättäjinä
pitäisi uskoa, että toinen
kerta toden sanoo. Kerran
on jo haukattu liian suuri
pala kakkua ja siihen meinattu tukehtua. Erinomainen tutustumiskohde
on Karikkojärven ympäri
Tiilimaan kautta, kannattaa ajaa viimeistään
keväällä - jos pääsee.
- Miksi Kuuskaistalle
ei ole tehty erityistilintarkastusta?
- Miksi kilpailutukseen
saatiin vain yksi tarjous?
- Miksi hanketta valmistellut / kilpailuttanut
henkilö onkin nyt Kuuskaistan toimitusjohtaja?
Ei toki laitonta, mutta
vähintäänkin arveluttavaa.
- Kuka takaa mahdollisen EU-rahan sataprosenttisella varmuudella?
- Onko hankintalain
mukaista teettää yli sadan
miljoonan euron urakka
kertaalleen epäonnistuneella urakoitsijalla ilman
kilpailutusta?
- Kuka takaa korkotason hankkeen vuosikymmenien lainalle. Näin
varmistettiin se, että
tiedotusta asiasta hoitaa vain samanmieliset
esittää avoimesti ja reilusti, eikä julkaisemalla vain
valikoitua totuutta. Näin
ei ole. Asian
valmistelussa on nyt aivan
liikaa pakkopullan makua
ja suoranaista pelottelua,
höystettynä hirvittävällä
kiireellä. Nyt
on käynnissä tietojenkeruu ja jokaisesta petäjävetisestä yrityksestä tulee
Näkökulma
?Tietoliikenteen kehitys on
ollut maassamme nopeaa.
Tänä päivänä nopeat tietoliikenneyhteydet ovat välttämättömiä yritystoiminnan ja
yhteiskunnallisten palvelujen
toteuttamisessa. Multipoint
oli Kuuskaistaa vastaava
hanke, joka oli toiminnassa
viisi vuotta.
Nyt vuonna 2014 kuntapäättäjät maakunnassa
joutuvat taas pohtimaan
liittymisestä lähes koko
maakunnan kattavaan
laajakaistahankkeeseen.
Tarkemmin sanottuna
maakunnalliseen verkkoyhtiöön, jonka tarkoitus
on turvata kesällä 2013
verkko-osuuskunta Kuuskaistan rahoitusongelmiin
tyssänneen laajakaistahankkeen jatko.
Yle uutisoi 20.1.2014
Petäjäveden ja Pihtiputaan valtuustojen olevan
ensimmäisiä, jotka päättävät liittyä Kuuskaistan
kuntavetoiseen pelastusyhtiöön. Me koemme velvollisuudeksemme
edustaa kaikkia petäjävetisiä, emmekä tule olemaan
hankkeen puolella, jollei
näihin esiin tuotuihin ja
moniin varmasti vielä esiin
tuleviin avoimiin kysymyksiin löydy vastauksia.
Päätöksenteon perusteena olevat asiat tulee
Näkökulma
Keskisuomalainen uutisoi 28.1. Yleisesti
kaivattiin lisäaikaa valmisteluun ja muuten tarkempaa lisätietoa. En usko,
että yksikään omatuntonsa puhtaudesta kiinnostunut voisi väittää
tilaisuuden hengestä
samaa. Puheenvuoroja
pyydettiin aktiivisesti ja ilta
venyikin puoli kymmeneen
asti, ennen kuin puheenjohtaja lopetti tilaisuuden.
Puheenvuoroja esitettiin
hankkeen puolesta, mutta paljon esitettiin myös
perusteltuja kriittisiä puheenvuoroja. Itse
asiassa hanke on jakanut
kuntalaisia useilla paikkakunnilla jyrkemmin kuin
suurin osa muista ajankohtaisista asioista. Varsin kummallista sadan miljoonan euron
kokoluokan hankkeesta.
Jo asiasta ensimmäistä
kertaa päätettäessä tiedotus on perustunut siihen,
mitä päättäjät osaavat
kysyä - ei siihen että hankkeen toteuttajat osaavat
oma-aloitteisesti oleellisen kertoa.
Meidän allekirjottaineiden ja paikalla olleiden
käsitys illan kulusta poikkeaa totaalisesti seuraavan
aamun Keskisuomalaisesta luetusta kunnanjohtajan
lausunnosta, jonka otsikko
oli ?Petäjävedellä henki
oli hyvä?. Yritystään tai jotain tiettyä kahvitteluaamun teemaa voi
ehdottaa kunnanjohtaja
Teppo Sirniölle.
Laajakaista kaikille - Hinnalla millä hyvänsä?
tuomasta julkisuuteen. Petäjäveden
kunta on maksanut surkeasti asennetusta kaapelista
noin 550 000 euroa, yli
kymmenen euroa metriltä eli noin 130 euroa
per asukas. Ihmeteltiin
kiirettä ja perusteita esitellyille laskelmille.
Kutsuvieraamme, me
päättäjinä ja erittäin monet
aktiiviset meihin yhteyttä
ottaneet kuntalaiset haluaisivat edelleen vastauksia
muun muassa seuraaviin
kysymyksiin:
- Mihin meni Kuuskaistan rahat. Nyt olemme
kuitenkin Suomessa, demokratiavaltiossa, jossa
kunnallisen päätöksenteon avoimuus on lainsäädännöllä varmistettu.
Kunnallispoliittista
keskustelua seuranneet
henkilöt Petäjävedellä ja
muissa Keski-Suomen
paikkakunnilla tietävät
varmasti sen, että laajakaistahankkeen keskustelu ei ole yksimielistä. Tämän
todistavat kunnanvaltuus-
tojen pöytäkirjat sekä
mielipidekirjoitukset
niin Keskisuomalaisessa
kuin paikallislehdissäkin.
Kunnallisen demokratian kannalta on
tragikoomista, että yksittäinen kunnanjohtaja voi kuvitella hiljentävänsä erimieliset
viemällä informaation
salaisiin tilaisuuksiin.
Onneksi tiedostavalle
kuntalaiselle on saatavilla tietoa muuallakin,
nyt kuitenkin päätetään miljoonista. Yritysten lisäksi
karttaan tulee mukaan
myös kunnan tarjoamat
palvelut.
Palvelukartan nimeä
vielä harkitaan ja sitä,
kuinka se jatkossa löytyisi
mahdollisimman helposti
kunnan kotisivuilta.
Uutta toimintoa esitel-
Suvi Kallioinen
Yrittäjät Anne-Mari Koivuneva ja Soile Juntunen sekä palvelusihteeri Ulla Niemenmaa
pohtivat Kuntalan aamukahveilla, kuinka Palvelukartalle saisi mahdollisimman hyvän
näkyvyyden. edeltävänä päivänä pidetystä
Kuuskaista-hankkeen
tiedotustilaisuudesta
otsikolla ?Petäjävedellä
henki oli hyvä?. Se on kirjoitettu
jo vuonna 2005, jolloin
silloinen Petäjäveden kunnanhallitus perusteli Keski-Suomen liitolle koko
maakunnan kattavan laajakaistaverkon Multipointin
rakentamista. Nro 06 - 05.02.2014
Sivu 03
Yrittäjien tiedot kootaan
Palvelukarttaan
Suvi Kallioinen
Kaikkien paikallisten yrittäjien kannattaa nyt ottaa
yhteyttä kunnan palvelusihteeri Ulla Niemenmaahan ja lisätä yrityksensä tarkemmat tiedot
mukaan paraikaa kerättävään Palvelukarttaan.
Kunnan kotisivujen
kautta pääsee nyt Palvelukartta -sovellukseen,
jolla voi hakea paikallisia
palveluita ja yrityksiä. Kaikki Petäjäveden yritykset pääsevät ilmaiseksi mukaan.
tiin vuoden ensimmäisessä
yrittäjien aamukahvitilaisuudessa perjantaina.
Aamukahveille kokoonnutaan tänäkin vuonna
joka toinen kuukausi.
Kokoontumisia järjestetään myös paikallisissa
yrityksissä, jolloin omasta
liiketoiminnastaan pääsee
kertomaan lisää. Haluammeko olla tekemässä
lisärasitteita vielä lapsenlapsillemekin?
- Haluammeko näinä
penninvenytyksen aikoina
kunnan velan nousevan
kertarysäyksellä yli 25
prosenttiin per asukas.
Valtuusto päätti marraskuun 2013 kokouksessaan, ettei 2014 talousarviossa kunnan lainamäärää
koroteta.
Moni on tehnyt jo
Kuuskaistan liittymästä
liittymäkaupan ja maksanut laskunsa Kuuskaistalle.
Liittymän valmistumisesta
tai rahojen palautuksesta
ei ole takeita. Asia oli kuitenkin
samana päivänä vasta kunnanhallituksen pöydällä ja
sinne se huonosti valmisteltuna myös jäi.
Maanantaina 27.1.2014
pidettiin valtuuston jälkeinen infotilaisuus Kuuskaistasta, jossa esille tulleita
tarkkoja tietoja kiellettiin
mukaan yhteystietojen
ja aukioloaikojen lisäksi
lyhyt ja ytimekäs kuvaus
sekä yksi valokuva tai logo.
Tietonsa voi lähettää sähköpostitse suoraan Ulla
Niemenmaalle.
Näin Petäjäveden
kunta tarjoaa paikallisille
palveluntarjoajille yhden
tavan lisää olla näkyvillä ja
helposti tavoitettavissa.
Palvelukartta ei maksa
yrittäjille itselleen mitään,
mutta jatkossa Mappinioperattorilta on mahdollista ostaa vaikkapa
verkkokauppapalvelun.
Ohjelmaa on kätevä
käyttää myös älypuhelimella, ja esimerkiksi Petäjävedellä vieraileville
Palvelukartta mahdollistaa
paikallisten palvelujen löytämisen helposti yhdestä
paikasta, yhdellä silmäyksellä. Tällä jokainen
petäjävetinen olisi saanut
3G-netin vuodeksi.
- Kuka korjaa asentajien rikkomat tiet. Ukrainan parlamentissa tai huippusalaista
puolustusjärjestelmää kehittäessä kikka olisi ollut
oivaltava. Meillä ei tällaisessa taloudellisessa
tilanteessa ole mahdollisuutta sitoutua kunnan
lainakannan korkeariskiseen kasvattamiseen 25
prosentilla.
- Erkki Havu (PS)
KVALT, Lupajaosto pj.
- Nina Hirsiaho (VIHR)
KVALT, PERLTK
- Erja Horpio (PS)
PERLTK
- Kimmo Ijäs (PS sit.)
KVALT, TEKLA, Tiejaosto
- Petri Järvinen (KOK)
KVALT, SIVLTK
- Alpo Kukkonen
(KOK) KVALT, TEKLA
pj,Tiejaosto pj.
- Markku Kuosmanen
(KD) KVALT, TEKLA
- Jari Lehtinen (KESK)
KVALT, TEKLA vpj.
- Ritva Lehtonen (PS)
KVALT, KHAL
- Paavo Niiles (KD)
KVALT 2.vpj.
- Suoma Piesanen (PS
) KVALT, TEKLA
- Heikki Puhakka (PS)
KVALT, KHAL, SIVLTK
- Janne Räisänen
(VAS) KVALT, SIVLTK
Petäjävedellä avoimuus
ei ole hyvä
ihmiset, eikä vastapuoli
pääse esittämään näkemyksiään. Yhä useammassa suomalaisessa
kodissa kaivataan nopeita
yhteyksiä.?
Voisi kuvitella että
edellinen teksti on kirjoitettu Kuuskaistasta
Toki kriittisiä sanoja
voi löytyä, mutta pääasiassa sanoma on positiivista ja tarkoituksena on
suhtautua musiikkiin ilon
kautta, Öhman selvittää.
- Rosvot-nimi tuli rokkipoliisi-ajatuksesta ja siitä,
että rosvot ovat aina
askeleen edellä; me nappaamme mukaan netistä
kiinnostavia blogeja. Nyt
ajateltiin järjestää juhlat,
kun tuli näin monta, Sirkku Kuukkanen tuumaa.
Edellisen kerran vastaavat juhlat järjestettiin
vuonna 1990, sillä vuoden
1989 aikana Pengerjoelle
syntyi peräti kymmenen
Vauvaonnea juhlistamaan kokoontuivat perheet Ylikokko, Ladonlahti-Berg, Rautiainen ja Kuukkanen.
Hanna-Mari Hiltunen
vauvaa. Juuri
nyt minun olisi vaikeaa
kuvitella asuvani Helsinkiä
pienemmällä paikkakunnalla.
Seitsemän vauvaa juhli Pengerjoella
Sunnuntaina 26. tammikuuta vietettiin Pengerjoella vauvojen juhlaa. - Tasaiseen
tahtiin on kuitenkin kylälle
vauvoja saatu ja heitä on
lahjoilla muistettu. - Olen
käynyt lasten kanssa kylällä perhekerhossa, mutta nyt en vielä nuorimman kanssa ole ehtinyt,
Kuukkanen kertoo. Neljä
perhettä kokoontui kakun
ja kahvin äärelle Kuukkasten perheen luo.
Kahvipöydän puheenaiheet olivat vauva-arjen
keskeisimpiä: Miten teillä
yöt nukutaan. Ensimmäisistä mukaan tulijoista
tunsimme suurimman
osan. - Teen
työkseni graafista suunnittelua ja verkkosivuja
yrittäjänä, työt ovat täällä
pääkaupunkiseudulla.
- Petäjävesi oli mukava
ja turvallinen paikka kasvaa
ja siellä on mukava käydä
edelleen, mutta viihdyn
isossa kaupungissa. - En sitten
kuitenkaan lähtenyt, kun
vauva olisi pitänyt ottaa
vaunuihin ja välissä oli pitänyt pysähtyä syöttämään.
Etäisyydet ovat pitkät,
mutta perheet keksivät
kyllä tekemistä. - Tässä on ollut
välissä hieman pienempilukuisia vuosia vauvojen
suhteen, Marja Ladonlahti toteaa. Syrjäisen sijainnin
johdosta ei kauppaan
lähdetä vauvan kanssa
vaunuilla. Sivu 04
Nro 06 - 05.02.2014
Jyri Öhmanin Rosvot-blogiportaali syntyi
intohimosta musiikkiin
Tiina Lamminaho
Petäjävedellä kouluikänsä
asuneen Jyri Öhmanin ja
parin muun musiikkibloggaajan perustama Rosvot-
blogiportaali tavoittaa jo
kolmisenkymmentä tuhatta kävijää kuukausittain.
Muutenkin sivusto on Öhmanin mukaan noteerattu
hyvin musiikkipiireissä ja
Rosvoilla on ollut yhteistyötä muun muassa Uuden
musiikin kilpailun kanssa.
- Tarkoituksena on
päästä mukaan muihinkin
kiinnostaviin juttuihin,
Jyri Öhman
Öhman toteaa.
- Kävijöitä sivustolla
on ollut välillä enemmänkin, esimerkiksi sivuilla
ennakkokuunneltavissa
olevat levyt ja soittolistat
ovat saaneet aikaan kävijäpiikkejä.
Blogiportaaliin on
koottu 14 musiikkiblogia,
bloggaajia on yhteensä
17. Paljonko vauva painoi
viime neuvolakäynnillä?
Kyläyhdistys myös lahjoitti
juhlan kunniaksi lapsille
Puupiippolan valmistamat
lelut. - Me
vietetään paljon yhteistä
aikaa Kuukkasten perheen
kanssa, kun tuttuja ollaan,
mutta eihän sitä tiedä, jos
jatkossa saataisiin näitä
muitakin perheitä mukaan,
Ladonlahti tuumaa.
- Hanna-Mari
Hiltunen
Kaisa Kuukkanen auttaa mielellään pikkuveljensä hoidossa.. Milloin hampaita. Viime
vuoden aikana Pengerjoelle nimittäin syntyi peräti
seitsemän vauvaa. Rosvot on
rakennettu vastapainoksi
rokkipoliisien pönötykselle - eli sivustolta ei löydy
perinteistä musiikkikritiikkiä. Portaali julkaistiin
viime syksynä. Lisäksi rosvot on sana, joka jää
mieleen.
Taustalla oma
musiikkiharrastus
Öhman itse on kirjoittanut musiikkiblogia viitisen
vuotta, ensin pari vuotta
itsekseen, sitten pari vuotta A-lehtien palkattuna
musiikkibloggaajana ja
viime syksystä lähtien yhtenä Rosvojen bloggajana.
- Olen pitkään harrastanut
aktiivisesti musiikkia. Nyt bloggaajien
määrää olisi tarkoitus
kasvattaa.
Ei kritiikkiä vaan
positiivisuutta
Rosvot-blogiportaalilla ei
ole mitään yhteistä genreä,
Jyri Öhman on harrastanut
musiikkia aktiivisesti vuosia, musiikkiblogia hän on
kirjoittanut viitisen vuotta.
vaan jokainen bloggaaja
kirjoittaa itseään kiinnostavista aiheista.
- Yhteistä on intohimo musiikkiin. Päivät menevät
pitkälti musiikin taustoittamina, Öhman kertoo.
- Kun aloitin blogin
pitämisen, se oli minulle
aluksi muistiinpanoväline,
en miettinyt, että blogilla
voisi olla lukijoitakin.
Öhman kirjoittaa blogiinsa pääasiassa uudesta
musiikista, niin kotimaisesta kuin ulkomaisestakin.
- Kuuntelen aika paljon
indie-musiikkia, ihan uutta
ja tuoretta ja lisäksi 1990ja 80-lukujen englanninkielistä kitarapoppia, Öhman
kertoo.
Jyri Öhman kävi koulunsa Petäjävedellä ja
muutti pois kirjoitettuaan
ylioppilaaksi vuonna 2003.
Nykyään 29-vuotias mies
asuu Helsingissä. Pengerjoki on
suuri, mutta harvaanasuttu alue. - Tämä
on Suomen ensimmäinen
bloggaajien toteuttama
blogiportaali, eli tässä ei
ole takana mitään kaupallista tahoa, Öhman
kertoo.
- Pyysimme mukaan
aktiivisia kirjoittajia, joiden
tyylistä pidimme. Käyn
keikoilla ja festareilla, olen
soittanut yhdessä bändissä
ja levyjä tulee ostettua
paljon. - Kerran mietin,
että onko tässä oikeasti
lähdettävä pitkälle lenkille,
kun lasinkeräyspiste sijaitsee 17 kilometrin päässä,
eikä autoa ollut, Ladonlahti nauraa
Maaseutuaiheiseen
valokuvakilpailuun osallistui valitettavan vähäinen määrä kuvaajia. PetäjäII-palkinto: Aake Ojala
deltä löytyy paljon hyviä
valokuvaajia ja hienoja kuvauskohteita. Toivottavasti mahdollisimman moni
osallistuu valokuvakilpaan.
Vuoden 2014 kuvauskisan säännöt löytyvät
Petäjäveden kirjastolta ja
Petäjävesi-lehden Facebook-sivuilta.
III-palkinto: Taina Pekkinen
Hanna Mäkinen
Petäjäveden luonto ry:n valokuvauskilpailussa kolmanneksi sijoittuneen talvimaisemakuvan ottanut Taina Pekkinen
sylissään Lilja Pekkinen sekä kilpailun voittokuvan napannut Aake Ojala vastaanottivat Petäjäveden Osuuspankin
lahjoittamat Keurus Foton lahjakortit paikallispankin toimitusjohtaja Jaakko Ylitalolta (kuvassa keskellä.). Voittoisa kuva on
napattu kännykällä.
Voittajaotoksessa tuomaristoa viehätti kuvasta välittyvä syysaamun
tunnelma. Sivu 05
Nro 06 - 05.02.2014
Aake Ojala
Petäjäveden luonto ry:n järjestämän valokuvauskilpailun voittokuvan nappasi Aake Ojala kännykän kameralla. Metsäkulman
männikössä marjamättään
ääreen kumartuvaa marjastajaa kehystää upea keskisuomalainen maisema.
Kisan kolmannelle sijalle ylsi Taina Pekkisen
sinisävyinen järvimaisema.
Petäjäveden luonto
ry:n tämän kertaisen
valokuvakisan aiheena
oli ?Minun maaseutuni?.
Kilpailuun sai osallistua
kuka tahansa enintään
kolmella Petäjävedellä
otetulla valokuvalla. Kuvien sisällön digitaalinen
muunteleminen oli kielletty. Kauniit värit
ja pehmeä aamun usva
täydentyvät terävillä yksityiskohdilla, soutuveneen
keltaisilla lipulla ja kalamiehen hahmolla.
Saman kuvaajan kamerasta on lähtöisin myös
kisan toiselle sijalle yltänyt kuva. Kuva on otettu syyskuussa Karikkojärvellä.
Puhelimella ikuistettu maisema voitti kuvakilvan
Hanna Mäkinen
Petäjäveden luonto ry:n
järjestämän luontokuvakisan voitti Aake Ojalan
kuva syyskuiselta Karikkojärveltä. Vain
kaksi kuvaajaa uskaltautui
lähettämään tuotoksiaan
mukaan kilpailuun.
Petäjäveden Osuuspankki lahjoitti valokuvakilpailun voittaneelle Aake
Ojalalle sadan euron lahjakortin Keurus Fotosta.
Taina Pekkiselle Petäjäveden Osuuspankki lahjoitti
50 euron lahjakortin.
Valokuvakilpailun tuomareina toimivat Petäjäveden Osuupankin toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo
ja Petäjävesi-lehden toimittaja Hanna Mäkinen.
Luonnonystävällä
kamera hallussa
Voittajakuvan ottanut
Aake Ojala on harrastanut
valokuvausta aktiivisesti,
mutta kuitenkin leikkimielellä 1970-luvulta lähtien.
Miehen lempikuvauskohteita ovat perhoset ja
Lapin retkillä tutuiksi tulleet maisemat, erityisesti
tunturit.
Luonnossa liikkuminen
on ollut Ojalalle mieluinen
harrastus pikkupojasta
saakka. Harrastus johdatti hänet viime kesänä
jälleen Petäjäveden luonto ry:n puheenjohtajaksi
muutaman vuoden tauon
jälkeen.
Ojala on mukana jär-
jestämässä luontoyhdistyksen tämän vuoden
valokuvakilpailua, jonka
aiheena on houkuttavasti
?Kukkiva luonto?
Puh. 050 414 7275
www.lemettilantila.fi
PAPINTIE 2
PETÄJÄVEDEN
APTEEKKI
PETÄJÄVESI
P. (014) 854 160
Kintaus
040 590 7360
IV-kanavien puhdistus ja huollot
Sähkö- / ilmanvaihtourakointi, LVI-työt
SINUN JA TALOSI HYVINVOINNIN PUOLESTA
Silmälääkärin vastaanotto joka viikko
Keuruuntie 15, Keuruu. Se
purettiin 1970-luvulla, ja siellä järjestettiin ahkerasti
muun muassa tansseja.
Nykyisin nuorisoseurantalon paikalla kohoaa
uusi kunnantalo. Päätös tulee
voimaan vain jos kaikki
perustamissopimuksessa
luetellut kunnat tekevät
asiasta myönteisen päätöksen.
Kunnanhallitus antoi
lausunnon Jyväskylän koulutuskuntayhtymälle Petäjäveden oppilaitoksen
säilyttämisen puolesta.
Koulutuskuntayhtymä on
ilmoittanut päättävänsä
asiasta lähiaikoina. Lisäksi
kunta myöntäisi yhtiölle
enintään 1 985 766 euron
suuruisen omavelkaisen
takauksen, jonka kesto
olisi enintään 32 vuotta.
Takauksen piirissä olevat
lainat käytetään kokonaisuudessaan Keski-Suomen
Valokuituverkot Oy:n
verkkojen hankintaan sekä
valokuituverkon rakentamiseen. 020
170 5120
SALMISEN HAUTAUSTOIMISTO
- Meiltä kaikki alaan liittyvät palvelut Palvelemme sopimuksen mukaan, puh. Uutta kuvaa otettaessa, vuonna
2010, rakennustyöt eivät olleet ehtineet vielä alkaa
ja alue oli tyhjillään.
- Marjo Suvanto
Pms 732
Pms 427
Rakentavasti
Kone & Rakennus Meronen Ky
044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi
Juhla- ja kokoustilat kivinavetassa.
Mökki- ja huonemajoitusta läpi vuoden.
Ruoka- ja kahvipalvelut tilauksesta.
Siltatie 23, Petäjävesi, puh. Petäjäveden kunnan perusteellisessa lausunnossa
todetaan muun muassa,
että lakkauttaminen olisi
vastoin kuntayhtymän
itselleen hyväksymää alueellista kehittämisen strategiaa.
- Päätös olisi kova
kolaus kunnan ja kuntayhtymän hyvälle yhteistyölle,
sekä koulutuksen kehittämiselle suunnitellulla
tavalla. Nro 06 - 05.02.2014
Sivu 06
Laajakaista-hanketta ruoditaan valtuustossa
Tulevana maanantai-iltana
kunnanvaltuusto päättää
laajakaistahankkeen jatkosta sekä sivistystoimen
johtamisesta.
Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus esittää valtuustolle, että Petäjäveden kunta lähtee mukaan kuntien omistamaan
Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n toimintaan.
Ehdotuksen mukaan kunta
sijoittaisi 55 162 euroa,
jonka vastineeksi se saisi
5,5 prosentin omistukseen
oikeuttavista osakkeista
Keski-Suomen Verkkoholding Oy:ssä. Tilaa
voisi toki olla enemmän.
Tapio Kokkonen (2010)
Essi Kettunen,
lukio
- Luokkaryhmät ovat
mukavan pieniä.
- Toivoisin, että opiskeltavien kielten valikoima
olisi laajempi.
Niklas Koivuneva,
yläaste
- Koulussamme on hyvä
yhteishenki, eikä mielestäni ole kauheasti
kiusaamista.
- Luokissa saisi olla
pehmeämmät penkit.
Nuorisoseurantalo on myös talo, jota ei enää ole. - SK
Muuttuva Petäjävesi
Arkistokuva
Petäjäveden koulut tarjoavat hyvää
Kysyimme kirkonkylän kouluilla, mitä hyvää vastaajien kokemusten mukaan on Petäjäveden kouluissa,
ja mitä voitaisiin kehittää.
- Niko Toivonen
Terhi Manninen,
ammattiopisto
- Täällä on toimivat tilat
ja opetus toimii hyvin.
- Kulkuyhteydet Jyväskylästä voisivat olla
paremmat.
Saara Koskinen,
ammattiopisto
- Täällä on vähän ihmisiä, joten opetustakin
saa hyvin.
- Asuntolassa olisi parantamisen varaa, sinne
toivoisin remonttia.
Pms 732
Pms 427
Ammattilainen asialle
Parturi-kampaamo
T. (014)854113
Leppäläntie 2, Petäjävesi. Leppälä
PETÄJÄVEDEN
tai tule
Soita
n!
käymää
Lahjakortit, ripsien kestovärjäykset,
kulmien värjäykset ja muotoilut...
Pirjo Kukkonen ,
suurtalouskokki
- Meillä on täällä uudet
ja hyvät tilat.
- Kymmenen vuotta
vanha keittiö laitteineen
on ajanmukainen. (014) 854 113
APTEEKKI
PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI
PALVELEMME:
(014)854113
PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH.
ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14
PUH. Puh. Sen seurauksena
yhdessä suunniteltu Luova
Kampus -hanke loppuisi
ja sitä varten suunniteltu
kouluinvestointi ei toteutuisi, kunnanjohtaja Teppo Sirniö toteaa. 0401 854237
Papintie 2, Petäjävesi
Keskussairaalantie 17, Jyväskylä
Puukauppaa
j
a
puunkorj
u
upal
v
el
u
a
Metsä-Perälä Oy
www.metsa perala.fi
040 541 8485
Siivous Tomera
Siivous- ja kotiapupalvelu
Puhdas ja raikas koti!
Puh. tuote- ja liikeideoiden arviointi
Pitkäkatu 29 B 15, Jyväskylä
. Alumiini ja RST-korjaushitsaukset
Liisan
Kukkapuoti
yrityksille
Rohulantie
33 ja. YDLKWRODYDSDOYHOX 1
. ORNDSDOYHOX
ZZZ VLKYDUL À
KOTIAPUA, SIIVOUSTA JA PIHATÖITÄ
- haravointia, istutusten hoitoa, nurmenleikkausta
- siivousapua, leipomista - lemmikkieläinten hoitoapua
Työ kotitalousvähennyskelpoinen.
Petäjäveden 4H-yhdistys ry
Puh. Fysioterapia, akupunktio,
kuntoneuvola, erityisosaamista mm. niska-, selkäja alaraajaongelmissa,
vaikeavammaisten
kuntoutus, terveystuotteet.
Irja Viitanen
* Katso kevään kurssit netistä!
Petäjäveden asiointi ja Hieronta Tavax
0400 600 115
berit.skytten@luukku.com
. KYSY LISÄÄ!
T:MI BETONILATTIAT AHONEN
040 748 8394
Rakennus-, sähkö-, auto- ja traktoritarvikkeet, työkalut ja varaosat.
KYLÄSEPÄN RAUTA
ja VARAOSAT
Puh. Laatoitukset ja vedeneristystyöt
martti.j.laaksonen@gmail.com
(sertifikaatti)
Petäjävesi
. yrityskauppojen arviointi
Puh. 0400 580 153
BETONILATTIAT T. Sivu 07
Nro 06 - 05.02.2014
TULEN JA VEDEN KESTÄVÄÄ TYÖTÄ
Ammattilainen asialle
. Tulisija- ja hormimuuraukset sekä korjaukset
. 044 325 3363 / Heli
PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA!
Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi
. Sähkötyökalujen
- Pienet
sähköasennukset,korjaus
S3-ryhmä 040 571 9996
- Alumiinija RST-korjaushitsaukset
. KABINETTI esim. yrittäjäominaisuuksien arviointi
. Pienet
sähköasennukset, S3-ryhmä
jorma.tuppurainen@kolumbus.fi
www.hitsauskoneasennus.fi
. Hitsauskoneiden
ja -laitteiden
korjaus
- Sähkötyökalujen korjaus
. MATKAHUOLTO
MA - PE 9-17, 050 544 1200
www.kahvilafreesi.fi
Tarkasta kattoturvalaitteiden kunto
ennen nuohoojan saapumista!
Toimisto klo 9-15, puh. 0400 933 274
0500 546 090
. 045 148 6300 / Erja Leppänen
TILITOIMISTOPALVELUT
Tilitoimisto T Pesonen Oy
PETÄJÄVESI:
Asematie 6, puh. 0400 853480
Marita Lehtonen
Hieroja JUHA NOKELAINEN
0400 541 758
RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI
Arvioinnit ja analyysit ArviCon?
. KAHVILA
. UUTELA
Omakotitalot, rivitalot, teollisuushallit sekä mastertop.
044 589 3087
040 763 3995
SANEERAUS- JA RAKENNUSTOIMINTAA:
040 702 7902
Koulutettu hieroja
HitsausKoneAsennus
Petäjävesi puh. Jalkahoidot, hieronta,
intialainen päähieronta,
kuivakuppaus,
parafiini- ja lämpöhoidot.
T:mi Väinö Räsänen
- Koti- ja mökkitalkkari
- Pienkonekorjaamo
0400 536 840
v.i.rasanen@luukku.com
jouni.hirvimaki@jonescon.fi
www.jonescon.fi
Kysy, ilmainen kartoitus!
41900 Petäjävesi, puh. (014) 411 4233, (014) 411 4224
Petäjäveden Rakennustoiminta Oy
Rakennus- ja saneeraustyöt
Soita Alpo 0400 494 802
tai J-P 040 528 0541
www.kukkonen.nettisivu.org
Vaihtolavapalvelut, nosturikuljetukset ja nostot 10 tm
/12 m nosturilla, maansiirtokuljetukset, luonnonsoraa
Jorma Mäkinen
xpressjm@solutions.fi
050 518 0001, (014) 372 1639
Yrityskonsultointi
JonesCon
Mielen hoitoa
ja koulutusta
kokonaisvaltaisesti
Origonova, Jyväskylä
www.heliheiskanen.fi
p. www.sahkoasennuskoskinen.fi . MlWHKXROWR
. MlWHKXROWRWXRWWHLGHQ
P\\QWL MD YXRNUDXV
. PAPERITARVIKEMYYNTI
. Hieronta, jäsenkorjaus,
verikuppaus,
vyöhyketerapia sekä
parafiini- ja lämpöhoidot.
Psykologi Heli Heiskanen
T:mi siivous- ja kotiapu Berit Skyttén
- Kotisiivoukset
- Toimistosiivoukset
www.fysiocenter.fi
050 408 8987
- Hitsauskoneiden
ja -laitteiden
myynti, korjaus
sekäsekä
huoltohuolto
. posti@sahkoasennuskoskinen.fi ?
S
. (014) 854 915
Ismo Jukola, puh. SOLARIUM . kokouksille
. 0400 472 378
- Fysioterapia
- Hieronta
- Neuvonta
- Ohjaus
*OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä
*Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset
*Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit
*Kost. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt
TAPANI KUMPULA (Ft.) 040 736 2806
Nuohous Petäjävedellä:
Keski-Suomen
Sisäilmamestarit Oy
Jos edellisestä
nuohouksesta
on jo yli vuosi:
TILAA
NUOHOOJA!
. 0400 851 393
www.k-ssisailmamestarit.fi
Koulutettu hieroja ja urheiluhieroja
Juho Kivelä
HitsausKoneA
Äänentoisto- ja ohjelmapalvelu, Kintaus
Yksityisille ja yrityksille
Kari Koskinen 0440 868307
kari.koskinen@karppavoice.com, www.karppavoice.com
Jorma Tuppurainen
. Kylpytilasaneeraukset
040 580 4048
BETONIVALUT OK-TALOIHIN.
MYÖS PINNOITEVALUT
AUTOTALLEIHIN
Vasarakatu 9,
40320 Jyväskylä
Puh.
041-5466498
Siltatie 1
- Kasvohoidot
- Ripsienpidennykset
- Rakennekynnet
797 516. 040 838 8645
Sampo Koivula
050 349 2319
Jorma Tuppur
. Alumiini ja RST-korjaushitsaukse
Myymälämme on avoinna
ma - pe 10 - 17 ja la 10 - 14
- Antenniasennukset
- @450- ja 3G-tehoantennit
- ATK-verkot
- Äänentoistojärjestelmät
- Valokuituhitsaukset
Käyntios. Pienet
sähköasennukset,
Pekkarinen
Petäjävesi
Puh. Sähkötyökalujen
korjaus
LEIPOMOTUOTTEITA
RINDESSO
OY Konditoria ToppalantieS3-ryh
134
. Hieronta ja jäsenkorjaus
Naprapaatti Ossi Häkkinen
Häkkinen
HoitaaNaprapaatti
niska-, selkä- Ossi
ja nivelkivut.
- selkäja niskakivut
Varaa
aikasi!
- P.
käsien
jalkojen
041ja546
6498puutumisoireet
- päänsäryt ja huimaukset
www.naprapaattijkl.com
1, ja
Liikekeskus
-Siltatie
urheilurasitusvammat
. 041 441 5253
. Hitsauskoneiden ja -laitteiden ko
. 040
571 9996 & Hautaustoimisto tarjoaa
yksityisille
kukkia, sidontoja ja lahjatavaroita
iloon
ja suruun.
41900
Petäjävesi
jorma.tuppurainen@kolumbus.fi
www.hitsauskoneasennus.fi
Palvelemme
ti-pe klo 10-18
la-su klo 10-14
Asematie 6, Petäjävesi
Puh