ja puhelimen Mette
sai syntymäpäivälahjaksi.
Reppu on sama, joka oli jo
eskerissa.
Lukemaan Mette oppi
jo viiden vanhana, mutta
koulussa hän haluaa oppia
kirjoittamaan.
- Ei harmita yhtään,
vaikka loma loppuu, Mette Koskinen vakuuttaa.
Eput kahteen
alakouluun
Petäjävedellä aloittaa
koulutiensä kaikkiaan 56
ekaluokkalaista. Alkukesä oli Petäjälahden
osalta hiljainen, mutta
heinäkuu täyttyi kyllä,
Niemenmaa kertoo.
Hannu Ässämäen
mukaan Loma-Ässän majoitustilat ovat täyttyneet
tänäkin kesänä, mutta
varauksien teko on jätetty
viime tinkaan. vuosikerta
Mette Koskinen aloittaa
koulutiensä Petäjäveden
Kirkonkylän koulun eppuluokalla ensi viikon
tiistaina. Ehkä niitä soittoja on tullut vähemmän,
joissa kysytään, että olisiko teillä tänään majoitustilaa tarjolla. Ralliviikonloppuna
olemme voineet nostaa
hieman majoituksen hintaa, sillä kysyntää riittää.
Esimerkiksi Jyväskylän
hotelleissa huoneen hinta
saattaa olla ralliviikonloppuna jopa kolminkertainen normaaliin verrattuna,
eivätkä kaikki ole valmiit
maksamaan sellaista hintaa, Hautamäki kertoo.
Myös Taipaleen tilalla
satunnaisten matkailijoiden puuttuminen on
näkynyt majoitustilojen
kysynnässä. . päivänä
TIINA LAMMINAHO
Koulutie kutsuu Metteä ja
55:tä muuta eppua
Tiina Lamminaho
Mette Koskinen menee ensi tiistaina eppuluokalle
Kirkonkylän kouluun. ?Hellekesiin
verrattuna tulijoita on ollut
vähemmän. . Lukion
täällä aloittaa 23 nuorta,
kaikkiaan oppilaita Petäjäveden lukiossa on
alkavana lukuvuonna 59.
Satunnaiset matkailijat jäivät tänä kesänä koteihinsa
Hanna Mäkinen
Koleasta kelistä huolimatta petäjävetisten matkailuyritysten mökit ja
majoitustilat täyttyivät
edellisten kesien malliin
myös tänä kesänä. Meillä ei
ole ollut tänä kesänä yhtään venäläistä vierasta.
Aiemmin meillä on ollut
joka kesä ainakin toisessa
mökissä muutaman viikon
ajan venäläisiä vieraita.
He eivät ole myöskään
tehneet varauksia vuodenvaihteeseen - toisin kuin
tavallisesti, kertaa Peltola.
Satunnaisten matkailijoiden ja venäläisvieraiden
puuttuminen ei kuitenkaan
ole heikentänyt kesän
tulosta Toppalan mökeil-
lä.- Kokonaisuudessaan
meidän kesä on ollut tosi
hyvä, Anne Peltola sanoo.
Myös Lemettilän tilan
yrittäjä Hanna Hautamäki on tyytyväinen viime
kuukausien vierasmäärään. Nro 01 - 04.01.2006
PETÄJÄVESI
- PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU -
Sivu 08
Irtonumero 1,50 euroa
Nro 32 - 2015
Keskiviikkona elokuun 5. - Alkukesä oli vähän hiljainen, mutta juhannukselta
tilanne taas normalisoitui.
Nyt elokuussa on ollut
enemmän extempore-kyselyjä, eli ilmojen mukaan
mennään, tuumii JukolaKytölehto.
Palvelusihteeri Ulla
Niemenmaan mukaan
Petäjälahden varaustilannetta kyselleet ihmiset
ovat olleet liikeellä lyhyellä varoajalla.- Ihmiset
ovat olleet hektisempiä
kuin aiemmin, varauksia
on tehty vain muutamaa
päivää ennen tuloa. Koulun alku
jännittää, vaikka samalle
luokalle on tulossa jo
eskarista tuttuja kavereita
eikä koulurakennuskaan
ihan outo ole.
- Olemme käyneet
koululla jumppaamassa ja
päiväkodista käytiin syömässä koulun ruokalassa,
silloin kun Petäjäkallion
päiväkoti ei ollut vielä
valmis, Meten äiti Elina
Koskinen kertoo.
Mette on käynyt myös
tutustumassa kouluun
tutustumispäivänä.
- Kivalta se näytti. Vähemmän
on myös tullut pihaan
majoitustilan kyselijöitä,
Peltola kertoo.
Pidemmällä aikavälillä
merkillepantavaa on ollut venäläisten vieraiden
puuttuminen. Reppu ja penaali ovat jo valmiina.
55. Rallit ovat meillä kesän ehdottomasti paras viikonloppu majoituksen kannalta ja taloudellisesti. - Sesonkien,
eli juhannuksen ja rallien
aikaan, myös meidän majoitustilat kyllä täyttyvät,
kertoo Esa Salldén.
HANNA MÄKINEN
Moni petäjävetinen matkailuyritys selvisi koleasta kesästä ongelmitta ja jopa hyvällä menestyksellä.. Tämä
on ollut suuntaus jo noin
viiden vuoden ajan, ja
kyllä siihen vaikuttaa sel-
västi taloudellinen tilanne.
Varauksia ei esimerkiksi
lomautusten pelosta tehdä
ennen kuin lomarahat ovat
tilillä, kuvailee Ässämäki.
Radio- ja puhelinmuseolla on majoituspuoleen
panostettu viime vuosina
vähemmän kuin muuhun
toimintaan, mikä on näkynyt alentuneina yöpyjämäärinä. Heistä 31
käy koulua Kirkonkylän
koulussa ja 25 Kintauden
koulussa. - Varauksia
tehdään noin viikkoa ennen majoittumista. Ja
opettaja on kiva, Mette
toteaa.
Koulumatkaa Metellä
on kilometrin verran ja sen
hän aikoo kävellä, aluksi
yhdessä äidin kanssa.
Koulun jälkeen Mette jää
iltapäiväkerhoon, kuten
monet kavereistakin.
- Tässä on kävelytie
koko matkan ja tienylityksiä on vain muutama.
Mette on kyllä jo liikkunutkin kylällä itsekseen,
kavereiden luona ja kirjastossa, Elina Koskinen
kertoo.
- Osaan jo aukaista
ovenkin, sitä olemme harjoitelleet, Mette Koskinen
toteaa.
Koulun alkamiseen on
varauduttu ostamalla penaali . - Kesä on ollut hyvä.
Satunnaisia kulkijoita on
ehkä saattanut olla vähemmän, mutta esimerkiksi touko- ja kesäkuussa
meillä oli paljon ryhmiä,
Hautamäki kertoo.
Viime viikonlopun rallit näkyivät Lemettilässä
selvästi. Säätiedotteet eivät lannistaneet
majoituksensa jo hyvissä
ajoin varanneita lomanviettäjiä. Satunnaisten yöpyjien lukumäärään kesän
viileys saattoi sen sijaan
vaikuttaa hillitsevästi.
- Mökkivarauksia
meillä on ollut normaaliin tapaan, ehkä jopa
muutama viikko enemmän kuin viime vuonna.
Meidän mökit varataan ja
maksetaan useimmiten jo
tammi-helmikuussa, eikä
peruutuksia ole tullut,
kertoo Hanni Kumpunen
Maatilamatkailu Kumpusesta.
?Satunnaisia extempore-tulijoita on esimerkiksi
yö- ja aamiaismajoituksen
puolella ollut vähemmän.
Olemme miettineet, että
siihen on ehkä keli vaikuttanut, Kumpunen toteaa.
Samansuuntaisen havainnon on tehnyt myös
Toppalan mökkien Anne
Peltola. . Mutta nyt kun
säätiedotukset lupaavat
lämmintä ja aurinkoa, on
varauksiakin tullut heti
taas enemmän, kertoo Pia
Taipale.
Saman on huomannut
Jukolan Mökkien Soili
Jukola-Kytölehto. Kirkonkylän
koulussa ekaluokkalaiset
jaetaan kahteen luokkaan,
Kintaudella aloittaa yksi
yhdistetty ykkös-kakkos-
luokka ja yksi luokka,
jossa on vain ekaluokkalaisia.
Nyt alkavana lukukautena Petäjävedellä käydään alakoulua vain Kirkonkylällä ja Kintaudella.
Ylämäen koulun kohtaloa
selvitellaan syksyn aikana
ja ainakin tämän lukuvuoden Ylämäen koulun
oppilaat käyvät koulua
Kintauden koulussa.
Kaikkiaan Kirkonkylän koulussa on alkavana
lukuvuonna 205 oppilasta,
Kintaudella oppilaita on
138.
Yläkoululaisia Petäjävedellä on 166
Värityksessä ei ole
sääntöjä, vaan jokainen toteuttaa omia näkemyksiään.?
Olen värittänyt leimakuvia hyvin paljon, eikä siinä
minusta ole juurikaan luovuutta. Kirjan etusivulle on lainattu
Eduard Manetin sanat: ?Luonnossa ei ole ääriviivoja, vain värejä toistensa rinnalla?. Diakoniatoimikunnan
kahvio.
Huom! Päiväkerhoihin ilmoittautuminen
ti 11.8. Jäljelle jää
arkipäivinä noin kolme tuntia yhteistä valveillaoloaikaa. 030 39778 (arkisin klo 8-18)
tai tilaajapalvelu@yap.fi
Lehden näköisversio
www.lehtiluukku.fi hintaan 1,50e (sis. alv 24%)
Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Kahvio
palvelee ennen ja jälkeen
konsertin ja tällä kertaa
sen järjestää diakoniatoimikunta.
- SN
Lux Auribus esiintyy Petäjäveden vanhassa kirkossa viikon päästä keskiviikkona.
Viikon pakina: Zenväritystä
Nykyään erilaiset tiedotusvälineet kehuvat uudeksi
globaaliksi villitykseksi zenväritystä. alv 24%):
K-Market Porkkana, Asematie 8
ma-la klo 7-21 ja su 10-21
S-Market Petäjävesi, Karikontie 2
ma-pe klo 7-21, la 7-18 ja su 12-18
Sibeliuksen ja Purcellin kuoromusiikkia
Lauluyhtye Lux Auribus
Jyväskylästä esittää Petäjäveden vanhassa kirkossa
ke 12.8. 050 433 8300
- toimittaja Tiina Lamminaho, puh. Kahvit ja mehut
pihalla, sateella sisällä.
Ke 12.8. Tällä logiikalla työelämän joustavoittaminen nousee yksioikoisen työajan pidentämisen edelle.
Yhteiskuntasopimusta ja yksikkötyökustannusten
pienentämistä perustellaan sillä, että jos kilpailukyky ei
kasva, ei vientikään lähde vetämään, mikä puolestaan
johtaa yritysten kasvaviin vaikeuksiin, irtisanomisiin ja
työttömyyteen. Näin meille
on viestitty sekä hallituksen että taloustietäjien taholta.
Pääministeri Sipilän lanseeraama yhteiskuntasopimus tähtää Suomen suhteellisen kilpailukyvyn
kasvattamiseen. Mukana laulavat myöskin
petäjävetiset Pia ja Vesa
Jussila. Työttömyys ja sen uhka ovat jo vaikuttaneet suomalaisiin kotitalouksiin. Valoa korville) aloitti toimintansa
Jyväskylän seurakunnassa
keväällä 2007. Inspis ei iske,
vaikka kuinka odottaisi ja tuijottaisi tyhjyyttä. Silloin
ei innostanut ollenkaan. nekin, joilla olisi vielä varaa kuluttaa.
Suomi on joutunut kurjistumisen kierteeseen?, todettiin
Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa perjantaina.
Se, että säästäminen ja kulutuksen hillitseminen
ovat osaltaan edesauttamassa kurjistumista, pitää sisällään aika hurjan ajatuksen. Vapaa värittäminen rauhoittaa, tuottaa hyvää
oloa ja aktivoi aivojen tunteisiin ja luovuuteen liittyviä
alueita. Asematie 6, Petäjävesi
- päätoimittaja Suvi Kallioinen (äitiyslomalla)
- vs. klo 10 Sanajumalanpalvelus
vanhassa kirkossa / IP, SN, lastenohjaajat.
Kouluun lähtevien siunaus. - ke 12.8. Pienet
taiatkaan eivät tahdo tuoda luovuutta luokse. ?Säästämään ovat
ryhtyneet kaikki . Tässä vaiheessa
koko väritysvillitys kääntyy epäilyksen puolelle.
Positiivisena luonteena elättelen kuitenkin vielä
toivetta, että värittäminen raapaisisi aivojeni sitä
kohtaa, joka pistäisi talven mittaan tyhjät kankaat
täyttymään kuin itsestään.
- Free. Kun keskityt väreihin ja päästät luovuutesi vapaaksi, koko olemuksesi rentoutuu. Kimppakyydit srk-kodilta
klo 17.45.
Kastettu: Jan Alpo Philipp Kukkonen ja
Julius Claudio Mikael Kukkonen.
Karkeasti veistetty yhtälö sanoo, että mitä enemmän pienten lasten vanhemmat ehtivät viettämään
aikaa yhdessä lastensa kanssa, sitä tasapainoisempia
yksilöitä lapsista kehittyy. Yrittäjällä on ainakin
teoriassa ohjat omissa käsissä ja vapaus valita toisinkin.
Meille muille yrittäjien esimerkki osoittaa sen, että
halutessaan ihminen kyllä pystyy omistamaan hyvinkin
suuren osan elämästään työhön. Yhdeksi keinoksi on valikoitunut
yksikkötyökustannusten alentaminen. toimiva sosiaaliturva,
terveydenhuolto ja koulujärjestelmä - on nojannut
jatkuvaan kulutuksen kasvuun. Joskus tyhjä pysyy tyhjänä. Laulajissa
on sekä musiikin ammattilaisia että kokeneita
kuoroharrastajia. Ja mikäpä siinä. Niin kävi nytkin. Miten käy sitten, jos
ihmiset ympäri maailman huomaavat, etteivät he itse
asiassa enää tarvitsekaan jatkuvasti lisää uutta tavaraa?
- Hanna Mäkinen
- PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 -
www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti
Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry
Ilmestyminen: keskiviikkoisin, levikki noin 2 000 kpl
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Toimitus: avoinna ma-ke klo 9-12
sekä sopimuksen mukaan, os. Ehkä nuo
viivasyherrykset sitten kuitenkin auttavat täyttämään
tyhjää tilaa.
Sanana zen tarkoittaa meditointia eli mietiskelyä
ja viittaa vahvasti itämaille päin. Lähetystoimikunnan kahvio.
Su 9.8. 014 854 240
toimitus@petajavesilehti.fi,
etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi
Sanomalehtien Liiton jäsen
Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm, sisä- ja takasivulla 0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24%
Tilaushinnat: kestotilaus 55e, määräaikainen 3kk 25e
Tilausasiat: puh. Yhtye laulaa mo-
nipuolisesti hengellistä ja
maallista musiikkia eri
aikakausilta. Monet konsertin
lauluista on sävelletty
Kantelettaren teksteihin.
Mukana ovat tutut Sydämeni laulu, Koulutie ja
Finlandia-hymni, mutta
myös vähemmän tunnettuja, hienoja Sibeliuksen
kappaleita kuullaan konsertissa.
Lauluyhtye Lux Au-
ribus (suom. Ilta nyyttäriperiaatteella. klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki: Lux Auribus, Kuoromusiikkia Jyväskylästä. Kuoron taiteellisena johtajana toimii
Kimmo Tuuri. Eräällä
kaupunkireissulla näin lehtitelineessä Zenvärityskirjan
Eläimet -osan. joko soittamalla 0400
826195 klo 9-14, s-postilla petajaveden.paivakerhot@evl.fi tai käymällä paikan päällä
pappilan päiväkerhotilassa.
To 13.8. Onko tosiaan niin, että
tähänastinen hyvinvointimme . Työn pitää olla palkitsevaa, eikä sen tekemiseen
saa sekoittua ristiriitaisia menettämisen tunteita.
Lapsiperheissä kahdeksan tunnin päivittäinen työaika tarkoittaa usein käytännössä sitä, että jälkikasvu
kiikutetaan päivähoitoon puoli kahdeksalta aamulla ja
noudetaan kotiin kello viiden maissa illalla. Konsertissa
kuullaan hänen säveltämiään hengellisiä kuorokappaleita.
Tänä vuonna Jean Sibeliuksen musiikki on erikoisen paljon esillä, tuleehan hänen syntymästään
kuluneeksi 150 vuotta.
Säveltäjän kuorokappaleet ovat pienimuotoisia,
mutta niissä on aina selkeä
ja omaperäinen mestarin
leima. Minusta luovuus pääsee
parhaiten valloilleen tyhjän paperin tai kankaan kanssa,
tai sitten ei. Ohjelma 10 ?. Työlle omistautuminen
edellyttää kuitenkin vankkaa motivaatiota ja tekemisen
liekkiä. Nro 32 - 05.08.2015
Sivu 02
Työajasta ja yhteiskuntasopimuksesta
www.petajavedenseurakunta.fi
petajaveden.seurakunta@evl.fi
Homma ei niin sanotusti skulaa, jos Suomen taloutta ei
saada pikaisesti viritettyä uuteen iskuun. Tuntuisi aika tylyltä ryhtyä nipistämään perheiden
yhteistä aikaa vielä lyhyemmäksi.
PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA
?Turvallista matkaa
aalloilla elämän
kanssa hyvän
Ystävän.?
(Lasten Virsi 169)
Tänään klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki: Matti Pesonen, Urkujen vallankumous.
Ohjelma 10 ?. Molemmat säveltäjät ovat omien
kansojensa säveltaiteen
ikoneja ja "brändejä".
Purcell loi 1600-luvulla
omaleimaisen englantilaisen barokkimusiikin
tyylin, ja ehti säveltää
35 elinvuotensa aikana
valtavasti musiikkia, mm.
oopperoita. Pitihän se ostaa.
Kirjan takakannessa selitetään villitystä seuraavasti:
?Värittäminen on aikuisten uusi kansainvälinen tapa
rentoutua. Kuinkahan meditoidessa mahtaa saada värinsä pysymään pienten
piiperrysten rajoissa. Osallistumismaksu 5 ?. Käytännössä se
tarkoittaisi muun muassa työajan pidentämistä ilman
lisäpalkkaa.
Moni yrittäjä paiskii jo nyt reilusti yli nelikymmentuntista työviikkoa ilman useamman viikon lomajaksoja. Monella yrittäjällä työura myös jatkuu kauas yli 63
ikävuoden rajan. Miten sitä olisi näissä
pikkutarkoissa sykerryksissä. Kunhan
käyn kotoa hakemassa värikynäni, sitten näen, kuinka
värit häivyttävät ääriviivat ja kuinka rentoutunut
värittäjä meikäläisestä kehkeytyy. klo 18-21 Naisten saunailta Petäjälahdessa. päätoimittaja Hanna Mäkinen puh. Tasapainoisilla yksilöillä on
puolestaan taipumus jalostua luoviksi ja tehokkaiksi
kansalaisiksi, jotka pystyvät sitoutumaan ja kykenevät
jopa empatiaan. Tuntui, ettei tuommoista
alaa saa millään opilla värikkääksi, ei jaksa, eikä
viitsi tuhertaa.
Meikäläinen kun on kokemusten kerääjä, mieli saattaa
murtaa ennakkoluulot hyvinkin
pian. Minusta tässä
kirjassa ei muuta olekaan kuin ääriviivoja. Ranskassa
värityskirjat viedään kuulemma käsistä ja muuallakin uusi muoti-ilmiö villitsee etupäässä naisia.
Iltapäivälehdessäkin oli vähän aikaa sitten koko
sivu harmahtavaa syherrystä väritettäväksi. klo 18 Jean Sibeliuksen ja Henry Purcellin kuoroteoksia
Nro 32 - 05.08.2015
Sivu 03
Kansalaisopiston laaja kurssitarjonta ja
kohtuulliset hinnat houkuttavat harrastamaan
Hanna Mäkinen
Keuruun kansalaisopiston tulevan lukuvuoden
opinto-ohjelma ilmestyy
petäjävetisiin postilaatikoihin jo ensi viikon
tiistaina.
Petäjävedellä, Keuruulla ja Multialla toimivan kansalaisopiston kurssit pyörähtävät käyntiin
syyskuussa viikolla 37.
Kursseille ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona
19.8., jolloin puhelin- ja
nettilinjoilla riittää liikennettä.
. -TL. Valkohäntäpeuroja
saa metsästää vielä tammikuun loppuun asti. Auto
pelasi viimeisen päälle. Yksi meiltä toivottu
kurssiuutuus on senioreille suunnattu tietokonekurssi. Tänä syksynä esimerkiksi lapsiperheille on tarjolla
uutuutena satuhierontakurssi. Kurssin
ohjaa jyväskyläläinen ravitsemusterapeutti Marjut Janhonen. Opetus alkaa aivan alkeista ja
etenee rauhalliseen tahtiin.
Opettajana toimii multialainen Tuula Laaksonen.
Tämän syksyn kokkauskurssilla on ajankohtaisena aiheena viljaton
kattaus. Jarruja korjattiin
illan huollossa, mutta
lauantain ekalla pätkällä
ne pettivät taas.Kaksikko
keskeytti lauantain ensimmäisen erikoiskokeen
jälkeen.
- Jos auto olisi pelannut, meillä olisi ollut
kaikki mahdollisuudet
kolmanteen sijaan. Yli vuoden työttömänä
olleita on 83.
Pahin työttömyystilanne Keski-Suomessa on
Äänekoskella, siellä työttömänä on 20,8 prosenttia
työvoimasta. Kansalaisopiston
kurssitarjonta on pystytty
meillä pitämään laajana ja
hinnat edullisina verrattuna monen muun kansalaisopiston hintoihin, kertoo
Karppinen.
HANNA MÄKINEN
Lukuvuoden ohjelman
suunnittelu on aloitettu
jo hyvissä ajoin viime
keväänä. ja kestää
hirven osalta vuoden loppuun. -TL
Työttömyys kasvoi edelleen
Petäjävedellä oli kesäkuun lopussa 297 työtöntä
työnhakijaa eli työtä vailla oli 16,5 prosenttia työvoimasta. Pyrimme siihen, että
kurssin hinta ei olisi kenellekään osallistumisen este.
. Jouni Törmäsen ohjastama tamma tuli
kokonaiskilpailussa yhdeksänneksi. Satuhieronta tarjoaa vanhemmille
ja lapsille rentoutusta
ja hyvää mieltä arkeen,
Karppinen luonnehtii.
. Meillä oli ehkä
vähän tuuriakin, mutta
pitäähän sitäkin olla. Nyt kanta on ilmeisesti taas elpynyt, kun
pyyntilupia haettiin, Purhonen kertoo.
Hirven ja valkohäntäpeuran metsästys alkaa
syyskuun viimeisenä lauantaina eli 26.9. Uutuudet ovat usein
joko toivottuja kursseja
tai sitten niin sanotusti
pinnalla olevia aiheita.
Uutuutena
satuhierontaa
. Tavoitteena on,
että uusi lukuvuosi tarjoaisi opiskelijoille tuttujen
vakiokurssien lisäksi aina
jotain uutta ja erilaista.
. Metsään
päästään puolestaan Kauko ja Jenny Kumpusen
vetämällä sienikurssilla.
Perinteinen puukontekokurssi ei tänä syksynä
ole mukana opisto-ohjelmassa. Riitta Kuuselan
pitämä kurssi sisältää
aluksi aikuiselle tarkoitetun teoriaosan, minkä
jälkeen vanhemmat pääsevät kokeilemaan oppeja
yhdessä lasten kanssa.
Kurssi-idea on loistava.
Periaatteessahan kyse on
asiasta, joka on vanha kuin
maailma, kosketuksesta
ja läheisyydestä. Jouduimme ajamaan perjantain vajavaisilla jarruilla ja ajaminen
kärsi. .-TL
Reilua ylinopeutta 60:n alueella
- Fortuna ei ollut nyt
ollenkaan meidän puolellamme, tekniikka petti
täysin, Kapanen toteaa.
- Meillä oli jarrujen
kanssa ongelmia ensimmäisestä erikoiskokeesta
lähtien. Seuraavaksi
pahin työttömyysmaakunta on Pohjois-Karjala; siellä
työttömänä on 17,8 prosenttia työvoimasta.
Petäjävedellä alle 25-vuotiaita on työtä vailla
49 ja yli 50-vuotiaita 106. Arto Kapanen, joutui
keskeyttämään. Kurssi kuitenkin
palaa kansalaisopiston
kurssitarjontaan heti, kun
se tilojen ja tarvikkeiden
puolesta on mahdollista.
Keuruun kansalaisopiston periaatteena on
Kerttu Karppisen mukaan
tasapuolisuus ja tasa-arvoisuus.
. Maakunnan alueelle myönnettiin reilut 2500
hirvenkaatolupaa; yhdellä luvalla saa kaataa joko
yhden aikuisen hirven tai kaksi vasaa.
Valkohäntäpeuran pyyntilupia maakuntaan myönnettiin 350, niistä viisi Petäjävedelle.
- Petäjävedellä oli vuosituhannen vaihteessa
isompi valkohäntäpeurakanta, mutta kanta pieneni
ja viime vuosina siellä ei ole valkohäntäpeuroja
kaadettu. Lupia
myönnettiin haettu määrä.
- Petäjävedellä hirvikanta on pienentynyt. Metsästäjien oman arvion mukaan viime vuoden jahdin
jälkeen alueelle jäi 94 hirveä, edellisenä vuonna
hirviä oli 118, riistapäällikkö Jukka Purhonen
Suomen riistakeskuksen Keski-Suomen aluetoimistosta kertoo.
- Keski-Suomen tämänhetkinen hirvikantatavoite
on kolme hirveä tuhannella hehtaarilla. Tällä hetkellä työttömyysaste on koko
maassa 14,0 prosenttia. Jyväskylän UA:ta edustava
Eskelinen kartturinaan
Petäjäveden UA:n Kapanen ajoivat Mitsubishi
Lancer Evolutuon IX:llä
nelivetomiehissä.
Hirvilupia haettiin
edellisvuotta vähemmän
Petäjävedelle myönnettiin 55 hirvenpyyntilupaa
eli 30 lupaa vähemmän kuin viime vuonna. Viinikka luki nuotteja Laukaan Moottorimiehiä edustavalle Tero
Savoselle ja kaksikko
tuli kaksivetomiehissä
viidenneksi.
- Kisa meni jopa vähän
yli odotusten, sijoitus oli
positiivinen yllätys, Viinikka toteaa.
- Saimme ajaa kilpaa
loppuun asti. Esimerkiksi lasten
musiikkiryhmät ja jotkut
liikuntaryhmät ovat niin
suosittuja, että paikat menevät hyvinkin nopeasti,
sanoo Petäjäveden osaston
osastonjohtaja Kerttu
Karppinen.
Ilman kurssipaikkaa
jääneiden kannattaa myöhemmin kysellä vielä
peruutuspaikkoja.
Kurssitarjottimen kestosuosikkeja ovat esimerkiksi kuntonyrkkeily,
kuntoliikunta ja syvävenytys. Kintaus on puolestaan iso
kylä, jossa on enemmän
kursseja tarjolla, Kerttu
Karppinen kertoo.
Anssi Viinikan ralli sujui loistavasti
Tiina Lamminaho
Petäjäveden Urheiluautoilijoiden Anssi Viinikka
on hyvin tyytyväinen tämänvuotiseen Vetomieskisaan. Aika
moni joutui keskeyttämään ja monelta hajosi
rengas. Karppinen
opettaa ranskan kielen alkeita ja espanjan kielen turistialkeita rennoilla painotuksilla.
silla valmistetaan ateriakokonaisuus ilman vehnää
ja muuta viljaa. Tupamäelläkin tulee
olemaan kursseja. Yleisöä
oli ihan eri tavalla kuin
pienemmissä ralleissa
ja tunnelma oli hyvä.
Ja perjantai-iltana, kun
pääsi Harjulle ajamaan,
oli vähän erilainen fiilis.
Muistan, kun itse olin
pikkupoikana Harjun rinteillä rallia katsomassa,
Viinikka sanoo.
Viime talvena kaksikko ajoi F-cupia; alkuvuodesta oli kolme osakilpailua, seuraava on elokuun
lopussa Kiteellä.
- Sitä en osaa vielä
sanoa, lähdemmekö sinne,
Viinikka toteaa.
Vetomies-kisan toinen
puoliksi petäjävetinen
pari, Mikko Eskelinen
. Mies saa syytteen
törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta,
ajokorttinsa hän menetti poliisin haltuun saman tien.
Lauantaina aamuyöllä 1990-luvulla syntyneen
miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja huumausaineen käyttörikokseen Petäjäveden keskustassa Rantatiellä. Keski-Suomessa on koko
maan korkein työttömyysprosentti, 18,2. Tavoitteenamme on
lisäksi se, että kursseja
pidetään myös kylillä.
Esimerkiksi Ylä-Kintaus
on hieno esimerkki: he
ehdottavat itse kursseja,
ja myös vetävät niitä itse.
. Ja
tiet olivat yllättävänkin
hyvässä kunnossa.
Tämänvuotinen kilpailu oli Viinikan ensimmäinen Vetomies-kisa,
Savonen on ajanut Vetomiehissä muutaman
kerran aikaisemmin.
- Onhan se hienoa,
kun pääsee ajamaan MMrallin yhteydessä. Kädentaidoista
muun muassa keramiikka
ja lasinsulatus ovat perinteisesti vetäneet hyvin
opsikelijoita.
Kokonaisuudessaan
kurssitarjonta on runsas
ja monipuolinen.
. Petäjävedellä
se tarkoittaisi noin 130 hirveä, Purhonen toteaa.
Koko Keski-Suomessa hirvikanta on kasvanut ja
myös pyyntilupia myönnettiin aikaisempaa enemmän. Viikonloppukurs-
Petäjäveden osaston osastonjohtaja Kerttu Karppinen
on yksi tulevan lukuvuoden iloisin ilmein aloittavista
Keuruun kansalaisopiston opettajista. Seulonta-alkometri
näytti 0,76 mg/l ja huumepikatesti oli positiivinen.
Viime viikon tiistai-iltana petäjävetinen vuonna
1991 syntynyt mies kuljetti henkilöautoa Imatran
Voimantiellä humalassa; puhalluskoe osoitti 0,47
mg/l lukemaa.
Ravin uudet kuninkaalliset selvillä
Uudeksi ravikuninkaaksi kruunattiin viikonloppuna pihtiputaalaisvalmennuksessa oleva Jokivarren
Kunkku. Toukokuun lopusta työttömien määrä on
lisääntynyt 45 hengellä, viime vuoden kesäkuun
loppuun verrattuna työttömiä oli tämän vuoden
kesäkuun lopussa 46 enemmän.
Työttömien määrä on kasvanut viime vuoden kesäkuun loppuun verrattuna sekä Keski-Suomessa että
koko maassa. Teemu Asunmaa ja Mika
Rampanen menivät niin
kovaa, että ensimmäiselle
tai toiselle sijalle meillä ei
olisikaan ollut mahdollisuuksia, Kapanen sanoo.
18-vuotias nuori mies kaahasi sunnuntaina iltapäivällä kuudenkympin nopeusrajoitusalueella valtatie
23:lla 133 kilometrin tuntivauhtia. Kurssille saa tulla,
vaikka ei tietäisi yhtään
mitään tietokoneista. Lauantaiaamuna olimme vajaan
sekunnin edellä Keuruun
Henri Tuomistoa, ennen
viimeistä pätkää Tuomisto
oli meitä edellä seitsemisen sekuntia, mutta
voitimme hänet viimeisellä pätkällä kymmenellä
sekunnilla eli menimme
lopputuloksissa edelle.
Minkäänlaisia tekniikkaongelmia Savosella ja
Viinikalla ei ollut, kaksikon ajokkina oli Opel
Ascona i 2000.
- Pitkässä rallissa olisi
voinut olla ongelmia. Ravikuningattaren tittelin vei taipalsaarelainen Saaga S.
Kuningatarkilpailussa oli mukana myös jämsäläisen Anu Hyytiäisen omistama ja valmentama tamma
Hujanhajan, joka on petäjävetisen Risto Tupamäen
kasvatteja
Saaliina jokirapu
on halutumpaa kuin täplärapu, sillä Paakkunaisen
mukaan jokiravut ovat
maukkaampia.
Myös Ylä-Kintausjärvessä on jokirapuja,
mutta Ala-Kintausjärven
alapuolella, muun muassa
Karikkojärvessä on täplärapuja.
- Tässä on onneksi
kaksi estettä välissä; yksityinen voimalaitos ja
Koskensaaren naulatehdas. Tässä AlaKintausjärvessä oli aikoinaan hyvä rapukanta,
mutta rapurutto vei ravut,
eikä saalista tullut kymmeneen vuoteen. Parhaina
vuosina järvessä on ollut tuhatkin mertaa, tänä
vuonna merkkejä on tähän
mennessä myyty noin
kolmellesadalle merralle,
Helinit kertovat.
- Kun isä ravusti, hän
oli ravustuskauden alkamispäivänä jo yhdentoista
aikaan passissa veneen
kanssa, että sai varmasti
laskettua mertansa ha-
luamaansa paikkaan, kun
ravustus alkoi kahdeltatoista. Täplärapu ei pääse
nousemaan tänne. Nykyään merrat
ovat niin hyviä, etteivät ravut kovin helposti karkuun
pääse. Jos veisi kauemmaksi, voisi saada ehkä
enemmän saalista, mutta
tämä riittää meille. Täällä kävi myös
rapujen ostajia. Tämä
on sellaista ajankulua.
Tänä vuonna rapujen
kuorenvaihto oli myöhässä viileitten ilmojen takia.
- Nyt on kyllä jo saalista tullut, päivä päivältä paremmin. Silloin järvellä
oli veneitä pilvin pimein,
Hannele Helin muistelee.
- Nykyään ravustus ei
kiinnosta samalla lailla.
Ehkä se vaikuttaa, kun
täältä tulee niin paljon
pieniä rapuja, joilla ei tee
mitään. Ravustusaikahan
jatkuu lokakuun loppuun,
mutta käytännössä elokuu
on kiivainta ravustusaikaa. Heti ravustuskauden alussa ravut eivät pyydykseen käyneet.
rapujen määrä suhteessa
isoihin rapuihin on Paakkunaisen mukaan suuri.
- Jotkut ovat sitä mieltä, että pyynti pitäisi lopettaa, jotta ravut kasvaisivat.
Toiset taas ovat sitä mieltä,
että kanta on liian runsas
Heikki ja Hannele Helin
ovat ravustaneet Kintaudella vuosikymmeniä.
- Minä aloitin 1970-luvun alussa. Ja onhan ihmisten
liikkuminen järvellä muutenkin vähentynyt.
Elokuu on
rapukuu
Helinin käyvät katsomassa mertoja joka päivä,
mutta aamuhämärissä
järvelle ei tarvitse lähteä.
- Ennen vanhaan sanottiin, että ravut lähtevät
pois merrasta, jos niitä
ei käy kokemassa heti
aamusta. Nyt saaliit
ovat pienentyneet; ennen
myimme tuhannellakin
markalla rapuja syksyssä,
nyt myyntiin ei jää mitään.
Kiinnostusta
vähemmän
Heikki Helin sanoo innostuneensa ravustukseen
appiukkonsa ansiosta.
- Takavuosina täällä oli
paljon enemmän ravustajia kuin nyt. Nro 32 - 05.08.2015
Sivu 04
Ala-Kintausjärven jokirapukanta
halutaan säilyttää
Tiina Lamminaho
Kintauden kalakerhon
puheenjohtajan Risto
Paakkunaisen mukaan
Ala-Kintausjärvessä on
säilynyt jokirapukanta ja
se halutaan säilyttääkin
eli järveä varjellaan rapurutolta.
- Rapurutto leviää monella tavalla; itse rapuruttoa kestävien täplärapujen
välityksellä, mutta myös
esimerkiksi rapuruton
saastuttamista järvistä
tuotujen pyydysten tai
jopa veneiden välityksellä, Paakkunainen kertoo.
- Meidän jäsenemme
kyllä tiedostavat asian,
mutta kaikki eivät tule
ajatelleeksi rapuruttoa
ja voivat levittää sitä tahattomastikin. Tänä vuonnakin saalista on jo tullut,
vaikka kylmä kesä on viivästyttänyt rapujen kuorenvaihtoa. Pakastus, eli talven
yli ulkona säilyttäminen
desinfioi myös veneet
ja muut vesikulkupelit,
Paakkunainen kertoo.
Luontainen
leviäminen estetty
Ala-Kintausjärven jokirapuja on käytetty myös
siirtoistutuksiin muihin
järviin.
- Tämän järven ravut
ovat olleet kovan mielenkiinnon kohteena, niitä
on tutkittu Jyväskylän
yliopistossakin, Paakkunainen toteaa. Silloin
1970-luvun alussa kanta
elpyi ja siitä lähtien olen
ravustanut, Heikki Helin
kertoo.
Hannele Helin ravusti
jo pikkutyttönä isänsä
kanssa.
- Muistan, kun silloin vietiin rapuja junalla
Helsinkiin ravintoloihin.
Mutta siitä on jo yli viisikymmentä vuotta.
- 1970-luvun alussa,
kun ravustus oli vähäistä, tuli isoja rapuja ja
niitä myytiin ravintoloi-
hin. Mutta jos mertoja
ei katso joka päivä, syötit
menevät huonoksi, eivätkä houkuttele rapuja,
Heikki Helin selvittää.
Helineillä on järvessä
kaksitoista mertaa.
- Kaikki ovat tässä ihan
lähellä. Huono
TIINA LAMMINAHO
Ala-Kintausjärven jokirapukantaa halutaan Kintauden kalakerhon puheenjohtajan Risto Paakkunaisen mukaan suojella kaikin mahdollisin keinoin rapurutolta.
puoli esteissä on, että
myöskään kalat eivät pääse liikkumaan eli täällä
ollaan istutusten ja omakantaisten kalojen varassa, Paakkunainen sanoo.
Tällä hetkellä AlaKintausjärvellä pienten
ja kääpiöityy sen takia.
Itse kallistun jälkimmäiselle kannalle; tässä kävi
ahventen kanssa samalla
tavalla kymmenisen vuotta sitten, Paakkunainen
kertoo.
Tämänvuotinen ravus-
tuskausi alkoi pari viikkoa
sitten ja kestää lokakuun
loppuun.
- Tänä vuonna tähän
mennessä merkkejä on hakenut 30 . Jokirapu
on Suomen alkuperäinen
rapulaji, täpläravut on
tuotu tänne Pohjois-Amerikasta. Me olemme
miettineet jonkinlaista
veneiden desinfiointimahdollisuutta, mutta se on
vielä suunnitteilla.
Rapurutto voi levitä
myös rapumerroissa käytettyjen syöttien mukana.
Paakkunaisen mukaan
Kintauden kalakerhon
kalastajat käyttävät syötteinä Ala-Kintausjärvessä
vain siitä pyydystettyjä
pikkukaloja.
TIINA LAMMINAHO
- Mikäli syötit tuodaan
muualta, ne pitää ensin pakastaa. Meillä on joskus
ollut mertoja järvessä
vielä syyskuun puolella,
mutta ei kyllä koskaan
enää lokakuussa, Helinit
kertovat.. 40 ravustajaa,
eli kiinnostus on laskenut,
Paakkunainen toteaa.
Ennen vanhaan rapuja vietiin
jopa junalla Helsinkiin
Tiina Lamminaho
Heikki Helin on ravustanut Ala-Kintausjärvellä yli
40 vuoden ajan. Nykyään
esimerkiksi veneiden
siirtely järvestä toiseen
on helppoa
Jää
on jotenkin niin elävää,
se muovailee sellaisia
kuvioita, joita taiteilijatkaan eivät tee. Sivu 05
Nro 32 - 05.08.2015
Mandoliini loi Tuulikki Teen tyylin
Tiina Lamminaho
- Haikean onnellisia matkalauluja, eteeristä folkpoppia, määrittelee Pilvi
Tyrväinen duo Tuulikki
Teen musiikkia. Mandoliinin
valitsin, koska halusin
itselleni tällaisena aika
pienenä ihmisenä soittimen, joka ei ole liian iso,
Tyrväinen sanoo.
Musiikkia netissä
kuunneltavaksi
Petäjävedeltä kotoisin
oleva Pilvi Tyrväinen asuu
tällä hetkellä Jyväskylässä, Petteri Lehtola taas
Seinäjoella.
- Keikkareissuihin ja
harjoitteluun tuo haasteellisuutta se, että asumme eri
paikkakunnilla. Näyttelyssä on esillä useampi jääaiheinen
kuva.. Sen jälkeen
keikkoja on ollut kymmenkunta, muun muassa
Kaustisten kansanmusiikkijuhlilla. Teemme
tätä kuitenkin leppoisalla
meiningillä, ilman turhia
paineita, Tyrväinen toteaa.
Pilvi Tyrväinen on soittanut mandoliinin lisäksi
kitaraa ja pianoa ja käynyt
laulutunneilla.
- Innostuin musiikista
lapsuuden pianotuntien
kautta. Aikaisemmin kuvasin hieman erityyppi-
sesti, Ojanen kertoo.
- Nykyään kiertelen
lähes viikoittain kameran
kanssa luonnossa, muun
muassa kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Olen tehnyt
musiikkia ennenkin, ihan
pienestä pitäen, mutta
mandoliinin kautta löytyivät nämä haikean onnelliset laulut, Pilvi Tyrväinen
kertoo.
Laulut kertovat kaipauksesta ja koti-ikävästä,
kuolemakin on mukana
jossain kappaleessa.
- Tyyli on muotoutunut
juuri mandoliinin ansiosta; jos soittaisin kitaraa,
laulut olisivat varmasti
erilaisia. elokuuta asti ja seuraavaksi hänellä on näyttely
Palokan kirjastossa.
- Kuvia on ihan kiva
laittaa näytteille; kerrankin yksi katselija sanoi,
että minun kuvista saa
uusia vinkkejä omaan kuvaamiseensakin, Ojanen
toteaa. Ja minusta
on hauskaa etsiä erilaisia
hahmoja jäästä, Ojanen
kertoo.
Ojanen on pitänyt
muutamia näyttelyitä.
Petäjäveden kirjastossa
hänen kuvansa ovat esillä
28. Kuvat
ovat näytteillä 28. Toinen joutsenkuva on
myös Könkköjoelta. Jos joku on kiinnostunut keskustelemaan
kuvista kuvaajan itsensä
kanssa, siihen tarjoutuu
tilaisuus huomenna; Ojanen lupasi olla paikalla
kirjastolla torstaina 6. elokuuta asti.
Tiina Lamminaho
Sulo Ojanen sanoo valokuvanneensa aina.
- Aktiivisemmin olen
harrastanut luontokuvausta kuusi tai seitsemän
vuotta. Kun harjoittelin
sointuja, rupesi tulemaan
kappaleita. Olen ollut kuvaamassa pakkasella ja
tarponut lumikengillä
lumihangessa, ainoastaan
sade haittaa kuvaamista,
kun kamera ei pidä kastumisesta, Ojanen sanoo.
Itse Ojanen pitää eniten jään kuvaamisesta.
- Ruskaakin on todella
hieno kuvata, mutta jää on
ehkä monipuolisin. Lumija jääkuvia olen ottanut
Könkköjoella ja Kintauden Myllykosken rannassa. Mandoliinissa
on haikeutta, mutta myös
iloisuutta. Pari on jo julkaistu netissä; niitä pääsee
kuuntelemaan muun muassa Tuulikki Teen blogin
kautta, Petteri Lehtola
kertoo.
Kaksikon mukaan
Tuulikki Teen musiikista
on tarkoitus tehdä fyysinenkin julkaisu, vinyylilevy tai cd, lähiaikoina.
Pilvi Tyrväinen ja Petteri Lehtola muodostavat Tuulikki Tee -duon.
TIINA LAMMINAHO
Ojasen luontokuvissa ruskaa ja jäätä
TIINA LAMMINAHO
Sulo Ojanen ripusti luontokuviaan Petäjäveden kirjastoon viime viikolla. Ihmisiä en
kuvaa juuri ollenkaan ja
eläimiäkin melko vähän,
haluan katsella luontoa
tarkemmalla silmällä.
Ojasen kuvissa on kasveja, jäkälää, lunta ja jäätä
läheltä kuvattuna. Suurin innostus
tuli yläasteen ja lukion
musiikkitunneilta; meillä
oli todella hyvä musiikinopettaja, Tyrväinen
kertoo. Duon
toinen jäsen on Petteri
Lehtola.
Tuulikki Tee -duon ensimmäinen keikka oli viime vuoden loppupuolella
Kokkolassa. elokuuta illansuussa neljästä
kuuteen.
Sulo Ojanen sanoo pitävänsä jään monimuotoisuudesta. Ja
hirret ovat vanhan kirkon
hirsiä . Ja isäni on soittanut
poikkihuilua ammatikseen, Lehtola kertoo.
Tällä hetkellä musiikki
on Tyrväiselle ja Lehtolalle harrastus.
- Erittäin vahva harrastus, Tyrväinen toteaa.
- Minä perustin levymerkin, jotta saamme
Tuulikki Teen biisejä julkisuuteen. täytyihän kirkostakin olla jotain, Ojanen
kertoo.
Järjestelmäkameraa
Ojanen ei ole kuviinsa
tarvinnut, vaan kaikki on
otettu pokkarilla.
- Tämä on tällainen
eläkeläisen harrastus.
Pidän luonnossa liikkumisesta ja tässä sekä
näkee luontoa että tulee
liikuttua. Lehtola taas sanoo
innostuneensa musiikista
vasta lukion jälkeen ja sen
jälkeen hän on soittanut
useammassa bändissä,
lähinnä bassoa.
- Musiikki kuului kyllä lapsuuteenikin; äidin
puolen perheessä on aina
soitettu pianoa ja laulettu,
kun on ollut yhteisiä juhlia. Ja vaikka en yleensä
kuvaakaan eläimiä, pitää
aina silloin ottaa kuva, jos
hyvä tilanne tulee kohdalle, Ojanen toteaa.
Petäjäveden kirjastossa esillä olevat kuvat
on kaikki otettu Petäjävedellä.
- Ruskakuvat ovat
Tampin kierrokselta, teeret ja toinen joutsenkuva
Teerijärvensuolta. Duon ohjelmisto koostuu Pilvi Tyrväisen
tekemästä musiikista; Tyrväinen soittaa mandoliinia
ja laulaa, Lehtola soittaa
kontrabassoa ja sovittaa
kappaleet.
- Hankin mandoliinin
pari vuotta sitten ja olen
opetellut soittamaan sitä
itsekseni. Joukossa on pari joutsenkuvaa
ja teerikuva sekä muutama ruskan kirjavoittama
maisema.
- Joutsenia on helppo
kuvata, niitä on niin paljon
Kavereiden juhliin ja
hirvipeijaisiin olen tätä
vielä antanut käyttöön,
Strömberg kertoo.
Tällä hetkellä Jarkko Strömbergin mielessä
siintelee aivan uusi projekti. 5.
Ulkorakennuksen humppatallin seinillä riippuu muistoja menneistä ajoista. Kuvassa vasemmalla opettaja Jorma Suokas. Ensimmäisten vuosien
ajan polttopuut sai ihan
tästä koulurakennuksen
ympäriltä raivausjätteistä.
Kaikki takapihat kasvoivat metsikköä ja talon
seinänvierukset pusikkoa,
Strömberg kertoo.
Raivaustyön tuloksena
talon ympärys on pikkuhiljaa jalostunut avaraksi
pihamaaksi. Rakennusmestari Emil Lahtisen
rakentama koulutalo vihittiin käyttöön jo vuonna
1907.
Yli satavuotiaan talon
on omistanut vuodesta
1998 Jarkko Strömberg,
joka asui koululla useamman vuoden ajan yhdessä
vaimonsa Mia-Marin
ja poikiensa Wäinön ja
Wilhon kanssa.
Nykyisin rakennus toimii vapaa-ajan asuntona,
jonka askareisiin isäntä
saa mukavasti kulumaan
sekä aikaa että voimia.
. Kuivasmäen koulu lakkautettiin vuonna 1965, minkä jälkeen se toimi vuoteen 1985 saakka kunnan vuokratalona. 7. Kokilta tämä
edellytti melkoista taiteilua puuhellan ja leivinuunin kanssa.
Yhtäaikainen leipätyö
huoltoasema-ravintola
Kyläsepän kokkina ja
pitopalvelun pyörittäminen Kuivasmäen koululla
kävi lopulta turhankin
raskaaksi yhdistelmäksi.
. Täällä saan jotain
näkyvää aikaan. . . Koululla toimineesta taiteilija Risto Strömbergin ateljeesta (1985-1998) muistuttaa vielä esimerkiksi puinen kettureliefi. Piti nostaa kädet ylös,
Strömberg muistelee.
Kuivasmäen Wanha
koulu toimii edelleenkin pitopaikkana, tosin
enää vain harvakseltaan.
. Nyt tämä
rupeaa olemaan sellainen
itselle silmää miellyttävä
piha, Strömberg miettii ja
jatkaa. Jarkon
äiti Sisko Strömberg on
puolestaan käynyt talossa
aikoinaan kansakoulua.
1900-luvun alussa rakennettu koulu on säilynyt
hyvässä kunnossa läpi
vuosisadan. Kuivasmäen koulu lämpiää edelleenkin suoralla puulämmityksellä. Nykyisin koulun omistaa Kyläsepän
kokkinakin tunnettu Jarkko Strömberg. 3. Uuden aloittaminen
saattaa edellyttää vanhasta
luopumista. Pönttöuunit ovat ahkerassa käytössä. Hirret, lattia
ja ikkunat ovat alkuperäisest. Ulkopuolelta koulu
on kokonaan muuttamaton, seiniä on vain muutamaan kertaan maalattu.
Koulu on toiminut
vuokratalona, ateljeena ja
pitopalvelutilana.
Pitopalvelua
puuhellan ääressä
Kokiksi kouluttautunut
Jarkko Strömberg käynnisti koululla pitopalveluyrityksen nimeltä Wanha
koulu. . 4. ja
markkinahintaan. Minulla
on aina ollut se käsillä
tekemisen tarve, halu
puuhastella. Koululla ei ole säilynyt paljoakaan alkuperäistä kansakouluesineistöä. Polttopuuvaraston kartuttaminen on
juuri sellaista hommaa,
josta koulun isäntä tykkää.
. Ratamestari Halttusen suunnittelema, 1907 valmistunut rakennus on itsekin maiseman komistus.
Wanhasta koulusta tuli Kuivasmäen laen ?Römsä?
Hanna Mäkinen
Hienolla näköalapaikalla
Kuivasmäen laella sijaitsee Kuivasmäen koulu,
joka on yksi Petäjäveden
vanhimmista. Keskuslämmitystä
ei ole, joten vanhat pönttöuunit, puuhella ja leivinuunit ovat lähes päivittäisessä käytössä. Moni kutsuu tämäntyyppistä vapaa-ajan asuntoaan työsiirtolaksi, mutta
minulle tämä on enemmänkin kuin henkireikä.
Mutta ei mikään Strömsö
vaan Römsä, Strömberg
selvittää.
Seitsemän tulisijan talo
lämpiää pääsääntöisesti
puulla. Tämä seinä oli laitettu umpeen pinkopahvilla.
Impi-mummo minulle
kertoi, että tässä kohtaa
on alun perin ollut ovi.
Minä rupesin innoissani
raapimaan pahveja irti ja
luulin löytäväni sellaisen
pienen oven. 6. Voi siis olla,
että Kuivasmäen vanha
ja komea, kallion päälle
rakennettu koulurakennus
etsii kohta uutta omistajaa.
6.
1.
4.
7.
2.
3.
5.
1.Kallion päälle rakennettu koulu on säilyttänyt ryhtinsä yli sata vuotta. Poikkeuksena iäkäs harppi, joka on todennäköisesti koulun omaa esineistöä.. Mutta sitä
ovea rupesi riittämään ja
riittämään, ja lopulta paljastui melkein koko seinän
levyinen, valtava oviaukko, Strömberg nauraa.
Jarkko Strömberg osti
Kuivasmäen koulun isältään Risto Strömbergiltä ?raa?alla rahalla. Nro 32 - 05.08.2015
Sivu 06
HANNA MÄKINEN
Näköalansa puolesta Kuivasmäen koulu kuuluu kansakoulujen eliittiin. Yksi
uudistuksista oli vanhan
oviaukon palauttaminen
luokkatilojen välille.
. Moni asiakas
arvosti varmasti sitä, että
tämä on juhlatilana vähän erilainen, Strömberg
kertaa.
Sähköhella ei ole koskaan kuulunut koulun
varustukseen, ei edes pitopalvelun kiireisimpinä
vuosina. 2. Pitopalvelu lähti
räjähdysmäisesti käyntiin,
hirveästi oli pitoja, häitä
ja juhlia. Ja aina mulla
on ollut joku paikka, jossa
olen päässyt möyrimään ja
möyhentämään.
Ryhdikäs vanha
hirsirakennus
Työtä on riittänyt myös
itse koulurakennuksessa.
Jarkko Strömbergin aikana kouluun on vedetty vesijohdot ja viemärit. Kuivasmäen koulun oppilaita lukuvuodelta 1962-63
Soita tilaajapalveluumme 030 39778 (arkisin klo 8-18).
Jo puoli vuosisataa mustaa valkoisella. kokouksille
. (014) 722 237 työ, 040 724 0787
www.rindesso.fi
info@rindesso.fi
Käyntios. 0400 933 274
Yrityskonsultointi
JonesCon
jouni.hirvimaki@jonescon.fi myös Metsäkulmantie 516.
www.jonescon.fi
Kysy, ilmainen kartoitus!
KOTIAPU PISARA
HANNU NEIJONEN
0400 797 516
Keuruuntie 15, Keuruu. (014) 854 240, toimitus@petajavesi.net
170 5120
Taloushallintopalvelut TahvoCon?
Nyt nämä palvelut puoleen hintaan
1. su 2.8. 0400 853 480
. (014) 854 915
Ismo Jukola, puh. mukaan Petäjävedellä,
ajanvaraus p. (014) 854 113
. PAPERITARVIKEMYYNTI
. EN
Haluatko tälle ilmoituspaikalle
hintaan 10 euroa + alv 24%
/ julkaisukerta?
Kysy lisää toimituksesta!
STANDARD LINE
RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA
Teollisuustie 8, 41900 Petäjävesi, Puh. Uutisia, tapahtumia, tunnelmia.
Perinteitä ja tulevaa. KABINETTI esim. 0400 472 378
PETÄJÄVEDEN
APTEEKKI
PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI
PALVELEMME:
(014)854113
1900 PETÄJÄVESI PUH.
ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14
014)854113
PALVELUA
LIIKEKESKUKSESTA!
Perinteinen täyden palvelun
hautaustoimisto 60 vuotta
SANEERAUS- JA RAKENNUSTOIMINTAA:
*OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä
*Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset
*Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit
*Kost. Elämää, ihmisiä, tarinoita. www.sahkoasennuskoskinen.fi . klo 19.
Varaathan liput ennakkoon! Tervetuloa!
Siltatie 23, Petäjävesi, puh. 044 971 0385 / Suvi Nikonen, kotiapupisara@gmail.com
Puukauppaa
j
a
puunkorj
u
upal
v
el
u
a
Metsä-Perälä Oy
www.metsa perala.fi
Petäjävesi, puh. Vasarakatu 9,
40320 Jyväskylä
Haluatko olla joka viikko
yrityksesi kanssa tarjolla
palvelukseen juuri
tällä ilmoituspaikalla?
Kysy lisää lehden toimituksesta!
Puh. 050 414 7275
www.lemettilantila.fi
- Asematie 6, Petäjävesi - 040 838 8645 - www.liisankukkapuoti.fi -
Pms 732
Pms 427
T:mi siivous- ja kotiapu Berit Skyttén
Rakentavasti
- Kotisiivoukset
- Toimistosiivoukset
0400 600 115
berit.skytten@luukku.com
- Koti- ja mökkitalkkari
- Pienkonekorjaamo
Petäjäveden hieronta Rennox,
Irja Viitanen, 0500 546 090
? Lisäksi perinteinen kuppaus ja jäsenkorjaus
Petäjäveden hieronta Tavax,
Marita Lehtonen, 040 763 3995
? Lisäksi jalkahoito
Juha Nokelainen, 0400 541 758
Juho Kivelä, 040 702 7902
? Tutustu netissä! www.hierojajuhokivela.fi
Sampo Koivula, 050 349 2319
? Lisäksi jäsenkorjaus
T:mi Väinö Räsänen
Kone & Rakennus Meronen Ky
044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi
0400 536 840
v.i.rasanen@luukku.com
Henri Hyvärinen, 040 963 7163
? Harjoittelija
RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI
PAPINTIE 2
APTEEKKI
PETÄJÄVESI
P. Puh. (014) 853 326
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13 www.standardline.fi
Salmisen
Hautaustoimisto
Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi
Papintie 2, Petäjävesi
Palvelemme sop. 020
Koti- ja yrityssiivoukset, ikkunoiden ja mattojen
pesut sekä asiointiapu. 0401 854 237
tai 0400 644 016 (Seppo)
salmisenhautaustoimisto@
gmail.com
Suomen Kivivalmiste Oy:n
hautakivien myynti
Avoinna:
ma 10-16,
ti-pe 10-17
la 10-14
Fysioterapiaa ammattitaidolla
- asiakasta kuunnellen
www.fysiocenter.fi
014 31 00775
KOULUTETUT HIEROJAT
Kesäteatteri ?Hääpäivä. KAHVILA
. YDLKWRODYDSDOYHOX
. tilinpäätös
ja sen tulkinta. ORNDSDOYHOX
ZZZ VLKYDUL À
?Paikallislehti on kuin kirje kotoa.?
Tilaa Petäjävesi-lehti lahjaksi ystävälle
tai omaan kotiin muuttavalle nuorelle.
Edullisimmin kestotilauksena 55 euroa / vuosi. 041 441 5253
Rakennus- ja puusepän palvelut
PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN
-
73
642 9
0
0
4
0
Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset
Varastojen ja autokatosten teko
0v.
Lisälämpöeristykset ja kattotyöt
a yli 3
iminta nnys!
o
.t
k
a
Leikkimökit, jätekatokset ym.
he
-R
alousvä
Puusepän työt, entisöinti
- Kotit
S
. Palaverimahdollisuus
Puh. Paikallisesti.
- www.petajavesilehti.fi -. 0400 580 153
Asianajotoimisto
JUKKA HOKKANEN
RINDESSO OY
- Antenniasennukset
- @450- ja 3G-tehoantennit
- ATK-verkot
- Äänentoistojärjestelmät
- Valokuituhitsaukset
§
asianajaja
§
varatuomari
Keuruuntie 11 B 14, 42700 Keuruu
Vastaanotto sop. klo 19.
?Matti ja Liisa. MATKAHUOLTO
MA - TO 10-16.30, PE 10-16
050 544 1200
Suljettuna 3.8.-10.8.
41900 Petäjävesi, puh. MlWHKXROWR
. posti@sahkoasennuskoskinen.fi ?
LEIPOMOTUOTTEITA
Konditoria
Toppalantie 134
Pekkarinen
Petäjävesi
Puh. MlWHKXROWRWXRWWHLGHQ
P\\QWL MD YXRNUDXV
. kirjanpito ja verotus . mukaan
Keskussairaalantie 17, Jkl
Ma-to 10-17, pe 10-15
Puh. vuonna petäjävetisille yrittäjille:
Pitkäkatu 29 B 15, Jyväskylä . Kotitalousvähennyskelpoinen.
www.kotiapupisara.fi
Puh. SOLARIUM . su 9.8. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt
TILITOIMISTOPALVELUT
www.khl.fi
32
27
Ammattilainen asialle
Silmälääkärin vastaanotto joka viikko
Tilitoimisto T Pesonen Oy
PETÄJÄVESI:
Asematie 6, puh
050 414
3006/Aira.
Tervetuloa molempiin
tapahtumiin myös muista
yhdistyksistä!
METSÄSTÄJÄTUTKINTO
14.8.klo 18
Lemettilän
navettakahvila
Petäjäveden rhy
VESAKOINTITYÖTÄ
sopimuksen mukaan
Marja-Rauhala ky
Aaro Rauhala
p. Johtokunta
Seuraavat KUNTORASTIT ensi
viikolla ke 12.7.
Pengerjoella Syrjäharjun kartalla.
- PetPet/suunnistus
ROMPEPÄIVÄ
Radio- ja puhelinmuseolla la 8.8. Roots & Revival
in Petäjävesi 1992-2015
kokoelmalevyn julkistamiskonsertissa oli meno
kohdallaan. klo 14.30-15.30
Petäjäveden
vanhalla kirkolla
mukana mm.
kansanedustajat
Mauri Pekkarinen
ja Petri Honkonen
Tarjoilua!
Tervetuloa!
Maksaja: Keskustan Petäjäveden kunnallisjärjestö ry
Petäjäveden
Erämiehet ry
KESÄKOKOUS
Seuratoiminta
RANTAKALAPÄIVÄ ti
11.8. uusi Roots
& Revival- kokoelmalevy julki
Hanna-Mari Hiltunen
Rock ja blues täyttivät
Kanttarin teltat lauantaiiltana. Olen mielelläni mukana tällaisissa projekteissa. Petäjävetiset
The Blues Funnel, Kolmen Keisarin Liitto ja
HVK näyttivät sekä vilkkaalle rallikansalle että
bändien omille tukijoukoille mistä petäjävetinen
soundi on tehty.
Kokoelmalevyn muusikot pääsivät myös tari-
Blues Funnel avasi julkkarikeikan komeasti. Nro 32 - 05.08.2015
Sivu 08
HANNA-MARI HILTUNEN
Vanhan kirkon kesämusiikit
Keskiviikkona 12.8. 0400 299 919
LAHJOITETAAN
sohvapöytä ja
keinonahkainen
musta rahi
p. KAUNIS JULIA
(5e)
LA 8.8. . . Keittoa,
kahvia, mukavaa yhdessäoloa, arvontaa.
EL:n Petäjäveden yhdistys
järjestää TANSSIT TUURISSA ke 19.8. Kahvio.
Tervetuloa Petäjäveden
vanhaan kirkkoon!
Yhteistyössä: Petäjäveden seurakunta, kunta ja
vanhan kirkon säätiö
Roots & Revival in Petäjävesi 1992-2015- kokoelmalevyn takaa löytyy ahkeraa väkeä. Yleisöä varten
oli myös pystytetty fani- ja
tuotemyymälä.
-Tämä kylä on täynnä
luovuutta ja hulluutta,
hehkuttaa levyn tuottajavelho Kimmo Strömberg.
Uusi kokoelmalevy ei
jätä kuuntelijaansa kylmäksi.
. Työtä ja tuskaa tämä
tuotti, mutta siitähän me
pidetään, nauraa Strömberg. Kokoelman kruunuina voisi mainita klassikko Jolly Jumpersin
biisin Palomino, Kekki
Groupin livevedon Ilokivestä -90- luvulta ja J &
T Juntusen sanoittaman
biisin, jonka laulaa maailmankuulu voimalaulaja
Manne Ikonen, Strömberg kertoo.
Uudesta kokoelmalevystä saamme kiittää
ahkeraa talkooporukkaa sekä sponsoreita,
Osuuspankkia, Musikanttia, K-Market
Porkkanaa, Ravintola
Kanttaria, Koskensaaren naulatehtaita eli
Helsingin Rauta Oy:tä
sekä osuuskunta Smartistia.
Paljon kehuja ja
kiitosta niittänyt levynkansi on jälleen
keuruulaisen Jorma
Soinin käsialaa.
. Ilmoittautuminen on sitova, eli
kurssimaksut laskutetaan ilmoittautumisten perusteella,
ellei opiskelija peru ilmoittautumistaan 5 pv ennen
kurssin alkua.
16.8 klo 17.00
Repolassa
. Petäjävedellä on hienoja
bändejä, jotka jaksavat
olla monessa mukana,
kommentoi mainosalalla toimiva Soini.
To 6.8. menn. Jakelupäivän
jälkeen ohjelmia on saatavilla myös alueen kirjastoissa.
KURSSEILLE ILMOITTAUTUMINEN
Jokaiselle kurssille ilmoittaudutaan ennakkoon
puhelimitse tai netin kautta, ellei opinto-ohjelmassa
ole toisin mainittu. Ilmoittautumisia otetaan vastaan
19.8. Svengaava yhtye kampanjoi rehellisen Suomi-bluesin
puolesta.
noimaan biiseistään sekä
rakkaudestaan musiikkiin
Kimmo Strömbergin ja
Markus Pirkkalaisen piinapenkissä. klo 18.00
?SIBELIUS JA PURCELL,
TUNNELMIA LAULAEN?
Lux Auribus
10 euroa, alle 16v. 0207 738 733. Linja-auto
srk-kodin edestä klo 9,
matka 15 e (lippu 10 e).
Ilm. Kahvio, museoon vapaa pääsy.
Heinämäentie 58. 0440 732 813.
KESÄTUNNELMAA
PE 7.8. klo 9-13.
Autostamyyntipaikat 15 E, museoyhdistyksen jäsenille ilmainen. Kimmo pyysi minua tekemään kannen
samalla teemalla, kuin
edellisenkin. klo 8.30 alkaen numerossa 0207 738 733 tai
osoitteessa www.keuruu.fi/kansalaisopisto.
Ennakkoilmoittautuminen on tärkeää, koska vain ne
ryhmät alkavat, joissa on määräaikaan mennessä riittävä
määrä ilmoittautuneita. 14.8. klo 11
alkaen Kettusella Tuulensuuntie 167.
Kimppakyydit OP:n nurkalta klo 10.45. ilmaiseksi. HANNU MATILAINEN
(5e)
MA suljettu, TI-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21
(*jatkoaika mahdollinen)
ASEMATIE 6
(014) 854 950. Puh. Ohjelma on
luettavissa myös internetissä osoitteessa www.keuruu.
fi/kansalaisopisto.
Mikäli opinto-ohjelma ei tule postin mukana, ottakaa yhteys
kansalaisopiston toimistoon p. Talkootyöllä tehdään
hienoja asioita, pelastetaan maailmoja ja tehdään hyviä levyjä, letkauttaa Kimmo Strömberg.
Kanttarissa jyrähti . 0400 626 850
Kerro
juttuvinkki!
KANSALAISOPISTON OPINTO-OHJELMA
Keuruun kansalaisopiston lukuvuoden 2015-2016 opintoohjelma jaetaan postin välityksellä joka talouteen Keuruulla, Multialla ja Petäjävedellä tiistaina 11.8