Ostamme perhejuhliin kakkuja Konditorio
Pekkariselta. Tilaamme
sähköasennuspalveluja
Timo Koskiselta. Voisimme tehdä
yhteisiä lupauksia ja tietysti myös pitää ne.
MINÄ LUPAAN käyttää Petäjäveden yrittäjien
ja palvelujen tuottajien
palveluja aina kun se
suinkin on mahdollista.
Mitä se tarkoittaa konkreettisesti?
Ostamme perheen ruoat Petäjäveden ruokakaupoista S- ja K-marketeista.
Tankkaamme automme
Kyläsepän ja ABC:n mittareista. Näin myös palvelut säilyvät Petäjävedellä.
Mitä enemmän käytämme
yritystemme palveluja sitä
helpompi niillä on myös
laajentaa toimintaa. Esitys hyväksyttiin,
mutta jos Ylämäen koulu
kuitenkin lakkautetaan,
ei metsää tarvitse myydä.
Tämän vuoden talousarvio on saatu jumpattua
210 euron plussatulokseen. Valtuuston kokous
keskeytettiin ja kunnan-
hallitus kokoontui kesken iltaa. Nro 01 - 04.01.2006
PETÄJÄVESI
- PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU -
Sivu 08
Irtonumero 1,50 euroa
Nro 1/2 - 2014
Keskiviikkona tammikuun 7. Tilaamme Petäjävesi-lehden
ja luemme sen huolellisesti aina heti kun saamme
käsiimme. Kunnanhallitus esitti, että Ylämäen
lakkauttamispäätöksen hylkäämisen vuoksi tarvittava 50 000 euron säästö tämän
vuoden talousarvioon saadaan myymällä kunnan metsämaita. Keskustan
riveistä Juha Kortemäki
painotti, että nyt ei kuitenkaan päätetty, että koulu
jatkaisi, asian käsittelyä
vain siirrettiin.
Kyläkoulun lakkautuspäätöksen siirtämisen
vuoksi piti vuoden 2015
talousarvioon löytää vajetta kattamaan 50 000
euroa. Valtuusto
hyväksyi äänin 17-10
Eija Hanhimäen (kesk.)
esityksestä ja Alpo Kukkosen (kok.) kannattamana, että asia päätetään
vasta koulurakennuksen
sisäilmatutkimusten ja
muiden asiaan liittyvien
selvitysten valmistuttua
helmikuun loppuun mennessä. Niin ihan totta.
Lähtisitkö sinäkin leikkiin
mukaan. Kunnanhallitus
esitti valtuustolle, että
talousarvioon tarvittava
raha saadaan myymällä
metsäomaisuutta 50 000
euron edestä - käytännössä
siis metsäpalstoja myymällä. Ei muuta kun lähdemme sitä toteuttamaan.
Toivotan Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015
sinulle ja läheisillesi.
- Teppo Sirniö
Petäjäveden kunnanjohtajan uudenvuodenlupaus
Uuden kalenterin tyhjät
sivut odottavat sisältöä ja
tapahtumia. Käytämme
oman kylän yrittäjien
palveluja viedessämme
vieraitamme syömään. Alkuun päästyämme pian huomaamme, että päivä jatkuu,
kevät koittaa, eikä mene
kauan kun onkin jo kesä.
Niin ja se moottoripyörä...
Näin se lähtee tämäkin
vuosi käyntiin.
Oletko sinä tehnyt uuden vuoden lupauksia?
Etkö, en minäkään, mutta
nyt sen aion tehdä. Käytämme
Petäjäveden Osuuspankin
palveluja. Näinkö
julkisesti. Kunnanhallituksen
kokouksesta tulossa Mervi Ässämäki, Heikki Puhakka ja Alpo Kukkonen.
Suvi Kallioinen
Vuoden viimeinen valtuustonkokous 22.12.
venyi ja vanui lähinnä
Ylämäen koulun lakkautusasian vuoksi. Ostamme kukat
Liisan Kukkapuodista.
Huollatamme polkupyörät
ja pienkoneet Pyöräliike
Virtasella. Kunnanhallituksen esityksen
mukaisesti lakkauttamisen
puolesta äänestivät Hanna Hautamäki (kesk.),
Hilkka Paakkunainen
(sdp), Raisa Kinnunen
(sdp), Tapio Kokkonen
(kesk.), Jari Koskenranta (kesk.), Risto Paakkunainen (sdp), Heikki Puhakka (ps), Kai Paltamaa
(kesk.), Hannu Ässämäki
(ps) ja Mervi Ässämäki
(kesk.). Asian siirtämisen
kannalla olivat Eija Hanhimäen ja Alpo Kukkosen
lisäksi Erkki Havu (ps),
Nina Hirsiaho (vihr.),
Kimmo Ijäs (ps), Petri
Järvinen (kok.), Leena
Kivelä (kesk.), Juha Kortemäki (kesk.), Heikki
Palola (kok.), Markku
Kuosmanen (kd), Jari
Lehtinen (kesk.), Ritva
Lehtonen (ps), Anssi
Niiles (kd), Suoma Piesanen (ps), Janne Räisänen
(vas.), Sanna Talasjärvi
(kesk.) ja Pirkko Saarinen (kesk.). Huollatamme
vaatteitamme oman kylän
ompelijalla. vuosikerta
Ylämäen koulu sai jatkoaikaa metsämyynnillä
SUVI KALLIOINEN
Kunnanvaltuuston kokoukseen saatiin joulun alla draaman tuntua, kun kunnanhallitus joutui kokoontumaan kesken illan. Jos tarvitsemme mursketta tai
hiekkaa, niin soitamme
Järvisen Artolle. päivänä
54. Kyläkoulun lakkauttamisasia jakoi äänestyksessä päättäjät kahteen
yli puoluerajojen. Toisaalta oman paikkakunnan
palveluja on helpompi
ostaa silloin kun ne ovat
kilpailukykyisiä hinnaltaan ja laadultaan.
Tässä on minun ja meidän perheen uuden vuoden
lupaus. Siksi, että kun
käytämme paikallisten
yritysten palveluja, siitä kehittyy yritysten liikevaihto, kannattavuus,
mahdollisuus työllistää
ja maksaa veroja omaan
kuntaan. Mitä paremmin
toimeentulevat yritykset,
sitä enemmän kunta saa
verotuloja, joilla rahoittaa hyvinvoinitpalvelut.
Käyttäessämme paikkakunnan yritysten palveluja, käyttämämme rahat
jäävät kiertämään omaan
kuntaan.
On palveluja, joita
emme saa omalta paikkakunnalta ja niitä tietysti
ostamme sieltä mistä parhaaksi katsomme. Talouden tasapainotusohjelma on kiristänyt
investoinnit ja muut menot
minimiin, mutta annetuissa raameissa on tarkoitus
tosissaan pysyä.
Päättäjien kielenkantoja nostatti kunnan yhteistyö Keulinkin kanssa. Valtuusto päätti, että
siihen lähdetään mukaan
ja vuosittainen kulu kunnalle on 23 000 euroa.
Yhteistyön tavoitteena on
saada paikallisille yrittäjille tukea muun muassa
yritystukien hakemiseen.
Savusaunapalvelun tilaan
Kumpuselta.
Tätä listaa voisi jatkaa
vielä jonkin verran, mutta
tässä on kuvaus siitä, että
ainakin näiden yritysten
palveluja minä ja meidän
perhe lupaamme käyttää
uutena vuotenakin.
Haluan haastaa kaikki
Petäjäveden kuntalaiset
käyttämään oman kunnan yrittäjien palveluja.
Miksi. Ostamme
lääkkeet Petäjäveden Apteekista. Jos
tarvitsen lakimiestä, niin
soitan Hokkasen Jukalle.
HANNA MÄKINEN. Muualla tehtyjen ostosten eurot
ovat suoraan pois oman
paikkakunnan yrityksiltä.
Aktiivinen ja hyvin-
voiva yritystoiminta saa
aikaan myös hyvää kuntakuvaa. Rautakaupan tuotteet ostamme Standard Linelta
klo 10.45 Ystävänpysäkki srkkodilla.
Su 11.1. Silloin on viisasta
pysähtyä ja kohdata nuo vanhat asiat, ihmiset
tai tapahtumat, sillä niiden reilu kohtaaminen ja
rehellinen sopiminen puhdistavat, helpottavat ja
keventävät elämää.
Itse olen elämässä oppinut luottamaan Jumalaan, jättämään hänelle murheeni, iloni, menneisyyteni ja tulevaisuuteni. 014 854 240)
toimitus@petajavesi.net, etunimi.sukunimi@petajavesi.net
Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm, sisä- ja takasivulla
0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24%
Tilaushinnat: kestotilaus 55e, määräaik. Tapasin rakkaan lapsuudenystävän, jonka kanssa tapaamme muutaman
kerran vuodessa. Siitä
lähtien ymmärsin,
että rakkauden on
vaikea löytää pysyvää majapaikkaa ihmisen sydämessä ja
rakkauskin on usein
vain laina.
- Sinikka Aaltola. Hän on uutta luova ja
meille ihmisille hyvää tahtova Isä. Vaikka Jussi
myöhemmin kertoi,
että hän oli puhunut
leikkiä, en voinut
saada entistä tunnetta takaisin. Minusta
tuli sillä tavoin ikään kuin heidän lapsensa ja pääsin
tavallaan heidän sydämeensä asumaan.
Jos sain lämpimäisiä Suomalta ja Jussilta, juoksutin
sen makupalan heti äidille, sillä äiti oli minun elämäni
keskipiste. ?Mennyt on mennyttä, mitä
sitä muistelemaan?, olen kuullut monesti sanottavan. 3kk 25e
Tilausasiat: puh. Entisaikaan saattoi naapurista lainata
jotakin tarvitsemaansa, jos ei itsellä sattunut sitä sillä
hetkellä olemaan. Silti oli mukavaa, että minulla oli tällainen
kakkoskotikin, johon saatoin mennä milloin vain. klo 10 Vauvakirkko srk-kodilla /
IP, LGK, lastenohjaajat. Tarkoituksena
on edistää helposti
asukkaiden keskinäistä kommunikaatiota
ja saada tietoa liikkumaan. Minulla oli varaäiti ja -isä ja heille
saatoin paeta, kun olin surullinen jostakin.
Eräänä päivänä naapuriin oli tullut sukulaistyttö.
Kun menin sinne, Suoma oli jälleen vetämässä vastapaistuneita pikkuleipiä uunista. Kirkon jälkeen kahvit
ja piltit.
Ke 14.1. Hänen kanssaan on aina helppo
ja tuttua olla. Oli hienoa ja tuntui hyvältä päivittää kuulumiset, miten elämä oli mennyt, mitä meistä oli
tullut, miten katselemme tätä maailmaa ja elämää
tänään keski-ikäisinä. Mennyt historiamme, elämämme kulkee
mukanamme tahdommepa sitä matkakumppaniksi
tai emme. Sen pisti pystyyn yksi kuntalainen aitoon kokemaansa tarpeeseen, yhteydenpitoon muiden saman
kylän kanssaihmisten
kanssa. Lainaamassa juoksin siellä tavan takaa, sillä äidilläni ja
Suomalla oli myös ystävyyssuhde ja he olivat kaikin
puolin hyviä naapureita. Olin hyvin onnellinen
tästä asiaintilasta. Joulun
jälkeinen pieni loma lapsuuden kotikaupungissa
vei ajatukset siihen menneeseen. Joskus tauko
tekee terää. Oliko minut nyt
hylätty. alv 24%):
K-Market Porkkana
os. Tietenkin nämä lainat maksettiin takaisin myöhemmin. Usein oli kysymys kahvista, sokerista, hiivasta ja tulitikuista, kuten Maiju Lassilan
kirjassa ?Tulitikkuja lainaamassa?, josta tehtiin elokuvakin. Mieleen nousee tapahtumia,
joita ei olekaan käynyt läpi, ihmisiä, joiden kanssa asiat ovat jääneet kesken. klo 17.30 Miestenilta Petäjälahdessa.
Kuollut:
Aune Ahonen, 96 v ja
Sylvi Helena Kotamäki, 81 v.
Kastettu:
Otso Artturi Kellosaari,
Anton Mikael Asikainen,
Panu Iivari Kovanen,
Aino Aleksandra Ketola ja
Eemi Noel Ilmari Manninen.
SU 11.1. Tällaisen Isän
siunausta tahdon toivottaa myös sinulle tänään ja
tuleviin päiviin!
- Kaisa Pihlajamäki
- PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 -
Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry
ISSN: 2242-2463
Ilmestyminen: keskiviikkoisin, 2046 kpl (LT 2012)
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi
päätoimittaja Suvi Kallioinen (puh. Samalla
tuvan ja kamarin väliselle kynnykselle ilmaantui
minun kokoiseni tyttö. 030 39778 (arkisin klo 8-18),
tilaajapalvelu@yap.fi
Lehden näköisversio
osoitteessa www.lehtiluukku.net
hintaan 1,50e (sis. Useimmiten se on matkakumppanina
hiljainen ja tasainen, mutta välillä voi tulla aikoja,
jolloin mennyt elämämme alkaakin vaivata tai
häiritä elämäämme. Menin mielelläni Peltokankaalle, sillä
Suoma leipoi silloin tällöin ja saatoin saada käteeni
pienen lämpimäisen pullapelliltä, jonka hän juuri
veti uunista viereiselle pikku pöydälle. Siellä oli kodikasta ja vaistosin
heidän olevan onnellisia siinä määrin kuin ihminen
saattoi elämässään onnea tuntea. TERVETULOA!
Järj. Eivät he vanhoja
olleet, koska myöhemmin he onnistuivat lapsen
saamaankin, mutta lapsen mielestä kaikki naimisissa
olevat yli kaksikymppiset olivat auttamattomasti
vanhoja. Helluntaisrk
eläimistä, paikallisista yrittäjistä sekä harrastusmahdollisuuksista. Sen jälkeen voikin sitten tarttua reippaasti
uusiin haasteisiin: Sisu suuhun ja vatsa sisään!
- Suvi Kallioinen
Tapulin takaa
Vuoden alussa on aina jotenkin uuden edessä.
Sitä miettii mennyttä ja tutkailee uutta. Tapasin myös yllättäen vanhan
ystävän, josta en ollut kuullut mitään sitten vuoden
1992. Keskustelua on
käyty jo muun muassa
Petäjäveden kunnan
veroäyristä, lemmikki-
www.petajavedenseurakunta.fi
petajaveden.seurakunta@evl.fi
PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA
"Suo, Kristus, sanan
loistaa kirkkaana
tähtenä"
(Virrestä 45)
Ke 7.1. Kotikaupunki
tuo mieleen valtavasti muistoja ja ihmisiä, joiden
kanssa on saanut varttua. Hän myös
hymyili äidillisesti ja Jaakko sanoi suu messingillä,
että ei kai minulla olisi mitään sitä vastaan, jos olisin
heidän pikku tyttönsä, kun ei heillä ollut omia. Minut oli
leikattu irti heidän
sydämestään. 050 366 7691)
toimittaja Hanna Mäkinen (puh. Olin hyvin altis juoksemaan äidin asioilla
ja usein, jos oli unohdettu jotain kaupasta tuoda, hän
laittoi minut juoksemaan Peltokankaalle kyseisen
pariskunnan luo. Asematie 8, Petäjävesi
Avoinna: ma-la klo 7-21 ja su 10-21
Perhealbumista
Sylin täydeltä onnea
5-vuotiaalle Jerelle 3.12.2014 ja
3-vuotiaalle Janille 3.1.2015!
Norja-faneja onnittelevat,
Annika, Kimmo ja Nelli sekä
mummo ja pappa
Viikon pakina: Rakkautta lainaamassa
Tien toisella puolella meidän talon kohdalla asui
lapseton pariskunta Suoma ja Jussi. Jussi oli sisällä kiik-
kutuolissa ja sanoi: ?Ei sinulle , Sinikka, nyt anneta
pikkuleipiä, kun meillä on toinen tyttö.. KLO 16 ALKAEN NAVETTAJUMALANPALVELUS LEMETTILÄN
TILALLA, SILTATIE 23. Tein salamannopeasti johtopäätökseni, käännyin ja juoksin ulos ja itkua tuhertaen suoraan kotiin.
En sen jälkeen enää mennyt naapuriin. Joku tauottaa itselleen vapaata herkuista tai
alkoholista. Tyrmistyin. Petäjävesi-lehti oli parin viikon
tauolla - ja ehkä monen muunkin ajatukset kirkastuivat
vapaiden ja kotona rauhoittumisen myötä. Kutsuvieraina vuonna
2014 kastetut lapset. Kunnan päättäjät pitivät tauon kyläkoulun
kipeän lakkauttamispäätöksen kanssa. Suoma ja Jussi kiinnittivät minuun huomiota
enemmän kuin mitä kotona saatoin saada, sillä meillä
oli jo monta lasta ja äidillä navettatyöt ja isä ahkeroi
päiväkausia pellolla tai talvella metsätöissä meidän
kaukaisella metsäpalstallamme. Hekin kyllä lainasivat meiltä
aika usein jotain, jonka olivat unohtaneet tuoda kaupasta. Yhteistä jaettua historiaa meillä on
takana jo 32 vuotta. Nro 1/2 - 07.01.2015
Sivu 02
Yhteisöllisyyttä rakennetaan sisältäpäin
Uudenvuodenaattona perustettiin Facebookiin Me
Petäjävetiset -ryhmä, jossa on jo nyt lähes 500 seuraajaa. alv 24%)
Sanomalehtien Liiton jäsen
- www.petajavesi.net Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Laajakaistarintamalla on hiljaista, kun valitus korkeimpaan hallintooikeuteen pakottaa pitämään taukoa mahdollisen kuidun kaivamisen kanssa. Silloin tuntui,
että sinne oli vähän toista sataa metriä, mutta lapsen
mielestä matkat ovat aina pidemmät kuin ne todellisuudessa ovat. Kun on iso joukko, on myös paljon tietoa.
Uusi vuosi aloitetaan monessa suhteessa myös taukoilemalla
Riikka Helmisen metallista tehdyt
veistokset ovat saaneet viime vuosina paljon kiitosta ja arvostusta. Tapio Halla-aho on
ikivihreä, valtakunnallisestikin menestynyt rokkari ja muusikko, jonka upea 50-vuotisjuhlakonsertti
järjestettiin marraskuussa. Ylitalo
painottaa, ettei mistään
paluusta vanhaan voida
edes puhua, vaan tilanne
on nyt muutoinkin aivan
uusi. - POP on ollut
hyvä ja sillä on ollut omat
vahvuutensa. Petäjäisten E-tyttöjen lentopallojoukkue menestyi komeasti kesän PowerCupissa. Lemettilän tilalla oli tarjoilua ja kynttiläkirkko veti perinteiseen
malliin hirsikirkon tupaten
täyteen. partio pysäytti valtatie 23:lla
auton, jonka kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta.
Ulkopaikkakuntalaisella kuljettajalla on tilillään
jo kuusi aiempaa kortitta ajoa vuoden sisällä.
Saman sunnuntain illansuussa paloi rekka valtatie 23:lla Koskensaaren kohdalla. Petäjäveden
Osuuspankin hallitus on
valmistellut asiaa vuoden
verran ja kaikki mahdollisuudet on tutkittu. - Nykyinen toiminta
jatkuu samanlaisena ja
palvelut toivottavasti jopa
paranevat, hallituksen
puheenjohtaja Markku
Jaatinen kuvailee.
Muutostarpeen taustalla on EU:n kiristynyt
pankkisääntely, eivätkä
pankit voi toimia tulevaisuudessa ilman että ovat
mukana jossain yhteenliittymässä. Lopullisen päätöksen tekee
helmikuussa kokoontuva
osuuskunta. Kyse ei
siis ole fuusioitumisesta
toiseen pankkiin. yöllä törmäsi
Asematieltä kaupan pihaan kääntynyt autoilija
moottoripyörään. Ennen osuuskunnan kokousta jäsenille
järjestetään aiheesta infotilaisuudet Petäjävedellä
ja Muuramessa.
Juhlavuosi päätettiin nostalgisiin
tapaninpäivän rekiajeluihin
Suvi Kallioinen
Tapaninpäivänä Petäjäveden vanhan kirkon pihapiirissä aisakello helkkäsi
huumaavasti ja näky oli
vähintäänkin komea, kun
kuusi hevosrekeä ajelutti
lapsiperheitä ja nostalgiannälkäisiä. Nro 1/2 - 07.01.2015
Sivu 03
Väri vaihtunee oranssiin
Petäjäveden Osuuspankin siirtymistä
OP-Pohjola -ryhmään valmistellaan
Suvi Kallioinen
Petäjäveden Osuuspankki
on siirtymässä itsenäisenä pankkina OP-Pohjola
-ryhmään. Muutos
ei myöskään vaikuta konttoreiden kassapalveluihin
ja henkilöstö säilyy ennallaan. - SK
Aloite lapsivaikutusten
huomioimisesta päätöksenteossa
Petäjävetinen kunnavaltuutettu Nina Hirsiaho
(vihr.) teki kunnanvaltuuston kokouksessa 22.12.
aloitteen lapsivaikutusten arvioinnin käynnistämisestä. Paavo
Niiles sai tunnustusta pitkäaikaisesta työstään
kotiseutuhistorian tutkimisessa ja kyläkirjojen
julkaisemisen avustamisessa. Moottoripyörä vaurioitui törmäyksessä kauttaaltaan, mutta moottoripyörän
kuljettaja selviytyi ilman vakavampia vammoja.
Aamuyöllä 28.12. Aloitteen allekirjoitti 25 valtuutettua. Tulipalo tuhosi
Petäjäveden suunnasta kohti Jyväskylää matkalla
olleen rekan vetoauton takaosan sekä sen lastin
täysin. Sinervämäentiellä autonsa ojaan pakittanut ulkopaikkakuntalainen mieshenkilö sompaili
1,73 promillen voimalla.
Rattijuoppoja riitti liikenteeseen myös uuden
vuoden puolella. - Itse
en lapsena päässyt hevosreellä joulukirkkoon,
kun oli liian lyhyt matka,
Ruoranen nauraa.
SUVI KALLIOINEN
Stipendit ansioituneille
Petäjäveden kunta jakoi joulukuun alussa stipendejä seuraaville tahoille:
Nuorisotoimen stipendit annettiin Etsivän työn
ohjaajalle sekä Kid?s Friday -toiminnalle. Kirkonmenot veti
juhlavuoden kunniaksi
sekä kirkkoherra Seppo
Ojala että seurakuntapastori Ilkka Pihlajamäki.
Yksi päivän puuhamiehistä oli kirkon lähellä asuva
Seppo Ruoranen. OP Pohjola pystyy
tarjoamaan kattavimmat
palvelut. Eemil Helander menestyi taas hiihdossa ja
kestävyysjuoksussa, ja ylsi muun muassa voittoon
1000 metrin Youth Athletics Games -kilpailuissa
Helsingissä. Miia Lahtinen taas teki
hienon roolisuorituksen lukion Hannu ja Kerttu
-näytelmässä ja on lahjakas nuori laulaja.
Liikuntatoimen stipendin saivat Petäjäisten
E-tyttöjen lentopallojoukkue, Eemil Helander ja
Tomi Rahikainen. - HM
Rekkapalo ja rattijuopumuksia
Vuoden viimeisinä päivinä poliisia työllistivät
Petäjävedellä lähinnä liikennerikkomukset ja -onnettomuudet. - Edelleen päätämme asioista itse, vaikka
yhteenliittymässä tietyssä
sabluunassa toimitaankin,
hallituksen puheenjohtaja
Jaatinen lisää.
Petäjäveden Osuuspankki irtaantui vuonna
1997 osuuspankkiryhmästä. Jos esitys hyväksytään, parin vuoden
siirtymävaiheen jälkeen
vihreä koivunlehti vaihtuu
talon kyljessä Osuuspan-
kin oransseihin logoihin
ja asiakkaiden tilinumerot,
pankkikortit ja verkkopalvelut muuttuvat. - HM. Töitä oli esillä viime kesänä
muun muassa Jyväskylän asuntomessuilla. Ennen
kaikkea asiakkaille on
kuitenkin jatkossa tarjolla
nykyistä monipuolisemmat rahoitus-, osamaksu-,
sijoitus-, varallisuudenhoito- ja vakuutuspalvelut
saman katon alta ja yksillä
verkkopankkitunnuksilla. Nyt kuitenkin nähdään,
että ollaan liittymässä
erilaiseen Osuuspankkiryhmän yhteenliittymään
kuin tuolloin. Sää oli
mitä mainioin ja lunta oli
riittävästi. Lauantaina aamulla 3.1. Tomi Rahikainen on antanut mittavan
vapaaehtoisen työpanoksen Kettulanvuoren frisbeegolfradan suunnittelussa sekä talkooporukan
vetäjänä. - Tärkeintä
meidän toiminnassamme
on, että jäsenet omistavat
pankin, eikä meitä voi
ostaa tai siirtää vaikkapa
pääkonttoria muualle, Ylitalo toteaa. - Lähtöhetki silloin
oli aivan erilainen kuin
tilanne nyt, Jaatinen lisää.
Petäjäveden Osuuspankki on vakavarainen
pankki, joka viime vuonna
avasi sivukonttorin Muurameen. Hallitus näkee, että ryhmää
vaihtamalla oman kylän
pankki voi turvata tulevaisuudessakin itsenäisyytensä, pääomansa sekä
palvelujen monipuolisen
tarjonnan. poliisi
pysäytti Karikontien ja Luiskalantien risteyksessä
paikkakuntalaisen autoilijan, joka puhalsi 0,58
promillen lukemat. Rekan kuski ei vahingoittunut palossa.
Uudenvuoden aattoiltana jäi paikkakuntalainen
naisautoilija Petäjävedentiellä kiinni törkeästä
rattijuopumuksesta 2,67 promillen lukemalla.
Myöhemmin samana iltana poliisin haaviin jäi
toinenkin törkeään rattijuopumukseen syyllistynyt
autoilija. - Yksi merkittävä asia
SUVI KALLIOINEN
Toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo, hallituksen puheenjohtaja Markku Jaatinen sekä hallintoneuvoston
puheenjohtaja Heikki Tyrväinen näkevät, että muutos
tehdään ainoastaan asiakkaiden parhaaksi.
myös on, että aikaisemmin
pankki ei ole jakanut bonuksia, joita OP-ryhmän
asiakkaat saavat. Perinteisen
kynttiläkirkon oheen haluttiin 250-juhlavuoden
pätteeksi järjestää perinteistä hevosrekiajelua.
Hevosystäväinseuran väkeä saatiinkin komeasti
mukaan, kun kirkkoreet
tai pienemmät menopelit
asennettiin Veijo Wilenin
Tepsukalle, Eeva-Liisa
Pitkäsen Napsukalle,
Terho Niileksen Meno-
Rallille, Tapio Myntttisen
Sähköpostille, Markku
Koskelan Vouti Veronalle
sekä Juhani Pietiläisen
Tupenrapinalle. - Saatujen tietojen perusteella
hallintoneuvosto näki tämän järkevimmäksi ratkaisuksi, hallintoneuvoston puheenjohtaja Heikki
Tyrväinen toteaa.
Pysyminen POPryhmässä ja sen myötä
Paikallisosuuspankkien
omassa yhteenliittymässä
ei olisi ollut paras vaihtoehto. Etsivän työn ohjaaja Jaana Strömberg on työssään
auttanut useita nuoria löytämään opiskelupaikan
ja tukenut heidän opiskeluaan valmistumiseen
saakka. Seurakunnan nuoriso- ja lapsityön järjestämään Kid?s Friday -toimintaan on parhaimmillaan
osallistunut yli sata lasta ja heidän vanhempiaan.
Mukana järjestämisessä myös paljon vapaaehtoisia toimijoita.
Kulttuuritoimen stipendit sai Riikka Helminen, Paavo Niiles, Tapio Halla-aho ja Miia
Lahtinen. Hallintoneuvosto kokoontui joulukuussa ja hyväksyi esityksen yksimielisesti. Nyt haluamme saada kuitenkin käyttöömme markkinoiden
kehittyneimmät palvelut
ja kehittää palveluamme
entisestään, toimitusjohtaja Ylitalo sanoo.
Ry h m ä v a i h d o k s e n
myötä 105-vuotias Petä-
jäveden Osuuspankki säilyy itsenäisenä ja osuustoiminnallinen toiminta
pysyy ennallaan. - Eniten tästä hyötyy
asiakas, toimitusjohtaja
Jaakko Ylitalo painottaa. Hirsiahon mukaan Petäjäveden kunnan tulisi
arvioida päätöstensä vaikutukset lapsiin, nuoriin ja
heidän perheisiinsä esimerkiksi työntekijäresursseja, kiinteistöjä ja budjettia koskevissa päätöksissä. Keskiviikkona 10.12
Esimerkkeinä aineellisista
aikaansaannoksista ovat
hautausmaan huoltorakennus sekä vanhan kirkon
sprinklaus ja ulkovalot.
Pitkän linjan ponnistus on
ollut myös vanhan kirkon
hoitosuunnitelma, joka
sai hyväksyntänsä tänä
syksynä.
- Hengellisesti seurakuntaelämää on viety
erityisesti neljän viime
vuoden aikana uuteen
suuntaan. Siltä pohjalta
työtä on tehty tähän asti, ja
se luo myös tulevaisuutta.
Päävirta on ollut positiivinen meininki ja yhdessä
tekeminen, linjaa Ojala.
Töitä tulee kirkkoherran mukaan riittämään
myös tulevalle, uudistuvalle kirkkovaltuustolle.
- Kirkkoa koskeva keskustelu käy tällä hetkellä
railakkaana Suomessa.
Keskustelua käydään tasolla, joka todennäköisesti
tulee hajoittamaan kirkkoa sisältäpäin. Esimerkiksi
seurakuntayhtymä saattaa
toteutua jo seuraavan neljän vuoden aikana.
- Tuleva vuosi on kuitenkin levollinen hengähtämisen vuosi, jonka
aikana voimme keskittyä
perusasioihin, Ojala rauhoittaa. - Uuden
kirkon sisäremontti on
ensi vuonna käynnistettävä iso haaste. - Lauluharjoitukset aloitettiin lasten
Viisivuotiaat päiväkerholaiset ihastuttivat joulukuvaelman päätähtinä.
Pikkutontut kiikaroivat kadonneita joululauluja
päiväkerhojen järjestämässä joulujuhlassa.
kanssa jo marraskuussa,
Lahtinen kertoo syksyn
uurastuksesta. Talousarvion
osoittama voitto 981 euroa
päätettiin liittää taseen
vapaaseen pääomaan.
Pienimuotoinen juhlahetki koettiin, kun kirkkovaltuuston puheenjohtajana viimeiset kahdeksan
vuotta toiminutta ja nyt
virasta väistyvää Maila
Pirkkalaista muistettiin
kukilla.
Pitkänsitkeitä
päätöksiä
Pirkkalaisen puheenjohtajakausilla on kirkkoherra
Seppo Ojalan mukaan
tehty isoja, ?pitkänsitkeitä. Myös kummit ovat
tervetulleita. päätöksiä. - Tuolloin
kahvin ohessa tarjolla
on myös pilttiä perheen
pienimmille, Lahtinen
vinkkaa.
Santalan runot kurkistavat ihon alle
Petäjäveden kirjastossa on
5.1. Santalan
runot kurkistavat ihon ja
kuoren alle, kaivavat ihmi-
syyden perusolemuksen
esiin. Meillä on aika
paljon tekemistä pienenä
seurakuntana, että pysytään oikealla uralla, Ojala
ennustaa.
- Piispan ohje meille
on, että näiden haasteiden ja kriisien keskellä
olennaista on kiinnittää
huomio perustoimintaan:
vietetään jumalanpalveluksia, hoidetaan lapsia,
nuoria ja vanhuksia, pidetään rippikouluja ja
palvellaan sairaaloissa.
Perhetyötä ja
kirkkoremonttia
Petäjäveden seurakunnan
taloudessa on jo vuosia
vedetty vakaata mutta
tiukkaa linjaa. Illan ohjelman
ideoineet lastenohjaajat
Jonna Lahtinen ja Kirsi
Toivola olivat pyrkineet
löytämään ohjelmistoon
tuttujen laulujen lisäksi
myös hieman vieraampiakin sävelmiä. päivänä
ynnäiltiin yhteen menneen
valtuustokauden saavutuksia ja tähyiltiin jo kohti
tulevaa.
Varsinaisena päätösasiana kirkkovaltuusto
hyväksyi vuodelle 2015
laaditun talousarvion sekä
talous- ja toimintasuunnitelman. Perinteiset laulut soljuivatkin
hienosti.
Seurakunta tarjoaa
usein perheille mahdollisuuksia mukavaan yhdessäoloon. Toinen muistaa lapsuuden paremmin kuin
eilispäivän. Projekti
kantaa nimeä Muistijälkenä minussa.
- Markku Koskinen
JOHANNA KIVELÄ. alkaen esillä heinolalaisen Johanna Santalan Tuntematon läheinen
-runonäyttely. Runoja hän
on kirjoittanut 16-vuotiaasta lähtien. Meissä
jokaisessahan elää kaikki
iät. Tänä vuonna
runoilija Santalan runoja
julkaistaan muun muassa
Heinolan Runonkantajat
ry:n yhteisjulkaisussa.
Parhaillaan Santalalla on
työn alla uusi mielenkiin-
toinen aihepiiri: Millaista
elämä on muistisairaiden
ihmisten parissa. - Toimimme työalat
ja työnkuvat ylittävästi,
mikä on meidän iso vahvuus, toteaa Ojala.
Viime vuosina on lisätty merkittävästi seurakuntalaisten toimintapanosta ja osallistumista
seurakunnan toimintaan.
Diakoniapuolella erityisen
vahvaa on ollut ruokaavun jakaminen.
Petäjäveden seurakunnalla ei ole Ojalan mukaan
erityistä paniikkia resurssien arvioinnin suhteen,
vaikka seuraavien neljän
vuoden aikana tuleekin
tapahtumaan rakenteellisia, myös täällä tuntuvia
Laulumatka
jouluun
Hanna-Mari Hiltunen
Petäjäveden kirkko täyttyi
tunnelmallisista lauluista
joulua edeltäneenä perjantaina. Lähellä
nollalinjaa jatketaan myös
tulevana vuonna.
Toiminnassa keskeis-
tä on perhetyön painottaminen, mikä näkyy
seurakunnan kaikkien
työntekijöiden toimenkuvissa. Vakava aihe,
jossa voi nähdä valonpilkahduksiakin. Vii-
muutoksia. Haastava,
mutta upea juttu, arvioi
kirkkoherra Ojala.
HANNA-MARI HILTUNEN
sivuotiaat loistivat joulukuvaelman keskipisteenä
ja illan päätteeksi juotiin
kahvit ja mehut seurakuntakodilla. Runot
tuovat silmiemme eteen
tuntemattoman, josta voi
löytää hyvinkin tuttua.
Runoilija ja päivätyökseen kirjastotyöntekijänä
toimiva Santala on syntynyt Keuruulla. Kirkko
on tavallaan sisäisessä
kriisissä. Näyttelyn
runot ovat syntyneet parin
viime vuoden aikana.
Aikaisemmin näyttely on
kiertänyt pitkin PäijätHämettä ja sitä voi käydä ihastelemassa KeskiSuomessa lähikuukausien aikana. Erityishuomion
ansaitsevat kirkoherran
mukaan lasten Kid?s Friday -illat, joiden vaikutus
on alkanut näkyä myönteisellä tavalla myös seurakunnan nuorisotyössä.
Huomionarvoinen asia
on myös kirkkorakennuksen uudistaminen. Seurakunnan
päiväkerhojen järjestämässä joulujuhlassa kiikaroivat tontut johdattelivat
yleisönsä laulumatkalle.
Perinteiset laulut raikuivat
yhteislauluina reippaiden
kerholaisten johdolla. Seuraavan
kerran tapahtuu tulevana
sunnuntaina vauvakirkon merkeissä, joka on
suunnattu viime vuonna
kastetuille lapsille perheineen. Nro 1/2 - 07.01.2015
Sivu 04
Vanha kirkkovaltuusto tähysi jo tulevaan
Hanna Mäkinen
Vanhan kirkkovaltuuston
viimeisessä kokouksessa
joulukuun 16. Kohti perhekeskeistä seurakuntaa lähdettiin yhdessä laaditusta
strategiasta. Runoilija
Santala käsittelee voimakkaalla ja realistisella
otteella ihmisiä, jotka kantavat omat huolensa näyttämättä niitä välttämättä
edes läheisilleen. Osa niistä on omakohtaisia, osa ei
Taidetuvassa
on kissojen lisäksi iloisen
punaisia pärekoreja, mattoja, pikkutyttöjen esiliinoja, pajusta tehtyjä lintulautoja, käpykransseja,
maalauksia, villasukkia
ja jokunen tonttukin...
- Meillä oli isoja kissapatsaita tässä omassa pihassa
ja ohikulkijat pysähtyivät
kyselemään, ovatko ne
myynnissä. Betonikissatkin ovat jokainen
yksilöitä, ilman muotteja
tehtyjä. Sivu 05
Nro 1/2 - 07.01.2015
Kissat houkuttelevat Taidetupaan
TIINA LAMMINAHO
Tiina Lamminaho
Suurikokoiset, puiset kissat tervehtivät tulijaa jo
Kissakartanon portilla,
aivan valtatien varressa
Kuohulla. Pariskunnalla on ollut myös
yhteisnäyttelyitä.. Lisää kissoja puisia ja betonisia - löytyy
pihalta ja Taidetuvasta,
jonne johtavat kivestä
tehdyt, valtavat kissan
tassunjäljet. Ja
muulloin paikalle pääsee
sopimuksen mukaan, Helmi Sivén kertoo.
- Täällä on käynyt
ihan mukavasti ihmisiä,
ryhmiäkin. Siitä saimme ajatuksen kunnostaa
tyhjillään ollut pieni hirsirakennus Taidetuvaksi,
Helmi Sivén kertoo. Jokkehan tekee
esimerkiksi pärekorit alusta alkaen eli hän hakee
puutkin metsästä itse.
Kissoja puusta
ja betonista
Jokke Sivén on tehnyt
tilauksesta muitakin kuin
kissaveistoksia; muun
muassa Mäki-Matin perhepuistossa Jyväskylässä
on kolme Jokke Sivénin
työtä, jotka on tehty paikan päällä olleista kannoista. Pärekopat ovat Jokke Sivénin tekemiä, maalauksia tekevät sekä Helmi että Jokke Sivén.
Kissakartanon portinpielessäkin on suurensuuri kissa.
Matti ja Maija eli taiteilija ja hänen muusansa.
kalanpyrstö.
- Hän on tehnyt myös
metson, ilveksen, ison
koiran ja betonista aidonkokoisen leijonan, Helmi
Sivén kertoo.
Betonia Sivén on käyttänyt kissojen materiaalina
muutaman vuoden. - Betonisten kissaveistosten tekoon innosti
meille tullut kissa, jolle
annoimme nimeksi Hipsu.
Meillä ei ollut itsellämme
aikaisemmin kissaa, mutta
tämä tuli raapimaan ovea,
eikä sille löytynyt kotia
ilmoittelusta huolimatta,
eikä se lähtenyt pois, Helmi Sivén kertoo.
- Mies sanoo, että puiset veistokset ovat kissamaisia naisia. Betonista
saa enemmän oikean kissan näköisiä.
Helmi Sivénkin tekee
betonikissoja, molemmat
maalaavat ja Jokke Sivén
tekee myös grafiikkaa
sekä puureliefejä. Yhdessä poika
ratsastaa karhulla, toinen
on myös ihmishahmoinen
ja kolmas maasta nouseva
- Tämä on rakkain kissaveistokseni, Helmi Sivén sanoo betonisesta, Hipsu-kissan
innoittamasta patsaasta.
Kissakartanon Taidetuvassa on myös Helmi Sivénin äidiltään perimät kangaspuut, joilla hän kutoo mattoja. Ensimmäisinä kesinä pidimme Taidetupaa
avoinna kolme kuukautta joka päivä, nykyisin
olemme pitäneet joulun
alla joulumyyjäisiä. Etenkin ulkomaalaiset ovat innostuneita puusta. Kissaveistokset ovat hänen
miehensä Jouko Häkkisen - taiteilijanimeltään
Jokke Sivén - käsialaa.
- Kissakartano tämä
on ollut nyt kymmenisen
vuotta
Jäsenosuuksien ja tuotto-osuuksien korko maksetaan 6 kuukauden kuluessa ylijäämää koskevasta päätöksestä.
? Sääntöihin lisätään määräys, jonka mukaan hallintoneuvoston jäsenenä ei saa toimia:
- osuuspankin hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja tehtävässä oloaikana tai tehtävän päättymisestä lukien seuraavan viiden vuoden aikana
- osuuspankin tai sen konserniin kuuluvan yhteisön palveluksessa oleva henkilö
? Sääntöihin muutetaan hallintoneuvoston jäsenen ja hallituksen jäsenen yläikäraja, joka uusien sääntöjen mukaan on 68 vuotta.
? Hallituksen jäsenenä toimivan toimitusjohtajan osalta sääntöihin otetaan määräys, jonka mukaan yläikäraja määräytyy osuuspankin ja toimitusjohtajan välisen toimisopimuksen mukaisesti.
? Sääntöihin otetaan määräys, jonka mukaan hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenelle, toimitusjohtajalle ja toimitusjohtajan sijaiselle, tilintarkastajalle ja varatilintarkastajalle
sekä näiden luottolaitoslaissa määritellylle lähipiirille annettavaa luottoa ja siihen rinnastettavaa muuta rahoitusta koskevat päätökset sekä sijoittamista näiden lähipiiriin
kuuluvaan yritykseen tai tällaiseen luotonantoon ja sijoituksiin sovellettavat yleiset periaatteet on hyväksyttävä osuuspankin hallituksessa.
? Sääntöihin otetaan määräys toimitusjohtajan sijaisesta.
? Toiminimen kirjoittaminen muutetaan edustamisoikeudeksi.
? Sääntöihin otetaan määräys, jonka mukaan OP . 18 pankin toimitiloissa osoitteessa Virastotie 5
Petäjävedellä torstaina 22.1.2015 klo 19 . Mikäli osuuskunnan kokous hyväksyy kohdassa 1. Tällaisena yrityksenä ei kuitenkaan pidetä OP . Lisäksi kuolleen jäsenen oikeudenomistajalla, jolle oikeus jäsenosuusmaksuun on siirtynyt, olisi oikeus jäseneksi pääsemiseen, mikäli
edellytykset siihen muutoin ovat olemassa.
? Jäsenen oikeudet tuottava osuuslaji muutetaan nimikkeeltään jäsenosuudeksi.
? Otetaan käyttöön uusi osuuslaji nimeltään tuotto-osuus, joita voidaan antaa vain osuuspankin jäsenille. Pohjola - ryhmän yhteisvastuu huomioon ottaen ja alueperiaatetta
noudattaen OP . Hallitus saa käyttää sanottuun tarkoitukseen varoja, joiden
merkitys osuuspankin tila huomioon ottaen on vähäinen.
? Varojen jakamisesta osuuspankin purkautuessa koskevaa määräystä muutetaan siten, että osuuspankin purkautuessa palautetaan ensin sääntöjen 11 §:ssä mainitut lisäosuusmaksut, tämän jälkeen sääntöjen 7 §:n mukaiset jäsenosuusmaksut ja 8 §:n mukaiset tuotto-osuusmaksuista suoritetut maksut yhtäläisellä etu-oikeudella, minkä jälkeen
jäljelle jäävä netto-omaisuus on käytettävä keskusyhteisön hallintoneuvoston päättämällä tavalla OP . Todetaan, että uusien sääntöjen rekisteröinti tapahtuu sen jälkeen kun OP - Pohjola osk on hyväksynyt Petäjäveden Osuuspankin jäsenekseen ja
siirtyminen OP . Ehdotetaan päätettäväksi, että Petäjäveden Osuuspankki eroaa POP Pankkiliitto osk:sta ja hakee OP . tarkoitetun esityksen OP . Pohjola - ryhmään siirtymisestä itsenäisenä pankkina, ehdotetaan hyväksyttäväksi Petäjäveden
Osuuspankin uudet säännöt. Osuuspankilla on kuitenkin oikeus kieltäytyä jäsenosuusmaksujen ja tuotto-osuusmaksuista suoritettujen maksujen palauttamisesta osuuspankin toiminnan aikana. Lisäksi ehdotetaan, että hallitus valtuutetaan allekirjoittamaan eroilmoitus POP Pankkiliitto osk:lle sekä jäsenhakemus OP - Pohjola osk:lle.
Hallintoneuvosto kannattaa hallituksen esitystä ja on antanut siitä lausunnon.
2. päivänä helmikuuta 2015, alkaen klo 18.00
Petäjäveden Osuuspankin kokoustiloissa, osoitteessa: Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi.
Kokouksessa käsiteltävät asiat:
1. Pohjola - ryhmään on teknisesti toteutettu. Pohjola -ryhmään.
Sääntöihin otetaan talletuspankkien yhteenliittymästä annetun lain 6 §:n edellyttämät määräykset seuraavasti:
Osuuspankki kuuluu talletuspankkien yhteenliittymästä annetussa laissa (jäljempänä yhteenliittymälaki) tarkoitettuun yhteenliittymään ("Osuuspankkien yhteenliittymä"), jonka muodostavat tämä osuuspankki ja sen konsolidointiryhmään kuuluvat yritykset, keskusyhteisö ja sen konsolidointiryhmään kuuluvat yritykset, muut
keskusyhteisön jäseninä olevat jäsenluottolaitokset ja niiden konsolidointiryhmään kuuluvat yritykset sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joiden äänivallasta edellä mainitut yhteisöt omistavat yli puolet.
Osuuspankkien yhteenliittymän yhteenliittymälain mukaisena keskusyhteisönä toimii OP - Pohjola osk (jäljempänä Keskusyhteisö). päivänä joulukuuta 2014
PETÄJÄVEDEN OSUUSPANKKI
Hallitus
Osuuskunnan jäsenille järjestetään infotilaisuus Petäjävedellä ja Muuramessa seuraavasti:
Muuramessa torstaina 22.1.2015 klo 16 . Palauttamista koskevasta kiellosta ja sen kumoamisesta päättää tarvittaessa hallitus. Ellei palautusta voida jonakin vuonna maksaa täysimääräisesti, maksamatta jäänyt osa maksetaan seuraavien tilinpäätösten
perusteella käytettävissä olevista omista pääomista. Pohjola - ryhmän hyväksi.
? Lisäksi tehdään lainsäädännön muutoksesta ja muista sääntömuutoksista johtuvia tarkennuksia sekä erinäisiä teknisluonteisia korjauksia sääntöihin.
Kokousasiakirjat:
1) päätösehdotukset
2) viimeinen tilinpäätös 2013, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus
3) viimeisen tilikauden päättymisen jälkeen laadittu osavuosikatsaus 1.1.2014-30.6.2014
4) hallituksen selostus osavuosikatsauksen laatimisen jälkeisistä osuuskunnan asemaan olennaisesti vaikuttavista tapahtumista.
5) ehdotus Petäjäveden Osuuspankin uusiksi säännöiksi
Yllä luetellut asiakirjat ovat Petäjäveden Osuuspankin jäsenten nähtävinä 7.1.2015 päivästä alkaen Petäjäveden Osuuspankin konttorissa Petäjävedellä.
Hallituksen tiedossa ei ole osuuskunnan asemaan olennaisesti vaikuttavia osavuosikatsauksen jälkeisiä tapahtumia.
Kahvitarjoilu ennen varsinaista kokousta alkaen klo 17.30.
Tervetuloa!
Petäjävedellä 16. Sivu 06
KUTSU OSUUSKUNNAN YLIMÄÄRÄISEEN KOKOUKSEEN
Nro 1/2 - 07.01.2015
Petäjäveden Osuuspankin jäsenet kutsutaan osuuspankin ylimääräiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään tiistaina 10. Mikäli osuuspankki ei ole kieltäytynyt palauttamisesta, jäsenosuusmaksu ja tuotto-osuudesta suoritettu maksu voidaan palauttaa 12 kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on päättynyt tai
tuotto-osuuden omistaja on irtisanonut osuuden. 21 pankin kokoustiloissa osoitteessa Kirkkotie 6
Info-tilaisuuksissa kahvitarjoilu
Tervetuloa!. Pohjola - ryhmän jäsenyyttä itsenäisenä osuuspankkina. Osana tuottoosuuksien käyttöönottoa lisätään sääntöihin tuotto-osuuksia koskeva lunastuspykälä.
? Jäsenosuuksien ja tuotto-osuuksien palauttamista koskevat määräykset yhtenäistetään ja sisällytetään samaan sääntömääräykseen. Pohjola - ryhmän ulkopuolisen luottolaitoksen, vakuutusyhtiön, sijoituspalveluyrityksen, maksulaitoksen, kiinteistönvälitysliikkeen tai jonkin muun OP . Pohjola - ryhmän kanssa samalla toimialalla toimivan yrityksen hallintoon osallistuminen on kiellettyä toimitusjohtajalta, tämän sijaiselta
ja kaikilta hallintohenkilöiltä. Osuuspankki on Keskusyhteisön
jäsen.
Keskusyhteisö
? valvoo yhteenliittymälain mukaisesti osuuspankin toimintaa
? vahvistaa osuuspankin noudatettavaksi yleiset toimintaperiaatteet osuuspankin yhteenliittymän kannalta merkittävässä toiminnassa
? antaa osuuspankille sen maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi ohjeita vakavaraisuuden ja riskien hallinnasta, luotettavasta hallinnosta ja sisäisestä
valvonnasta sekä ohjeita yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamiseksi yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa
Osuuspankki on velvollinen osallistumaan toisen jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin sekä keskusyhteisön toisen jäsenluottolaitoksen puolesta suorittaman velan maksuun yhteenliittymälain mukaisesti.
? Sääntöihin otetaan määräys, jossa todetaan muun muassa, että kuolleen jäsenen oikeudenomistajilla on valitsemansa edustajan kautta oikeus käyttää vainajan taloudellista
oikeutta vuoden ajan kuolinpäivästä. Osuuspankki voi myöhemmin päättää edellä
mainitun kiellon kumoamisesta. Edellä määrätty oikeus maksamatta jääneen osan jälkipalautukseen päättyy kuitenkin viidennen seuraavan tilinpäätöksen
jälkeen. Maksamatta jääneelle osalle ei makseta korkoa.
? Lisäosuuksia koskevaa sääntömääräystä muutetaan siten, että lisäosuuksien antaminen päättyy ja että lisäosuudet voidaan hakemuksesta muuntaa tuotto-osuuksiksi.
? Luottokantavakuuttamista koskeva sääntömääräys poistetaan.
? Ylijäämän jakamista koskeva sääntömääräys muutetaan vastaamaan osuuspankin varojenjakoa ja vakavaraisuutta koskevaa sääntelyä sekä muuta pankkisääntelyä. Pohjola - ryhmän strategisia yhteistyökumppaneita, vaikka ne toimisivatkin samalla toimialalla.
? Sääntöihin otetaan määräys, jonka mukaan osuuskunnan kokous voi päättää lahjan antamisesta yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan tarkoitukseen, jos lahjoituksen
määrää voidaan käyttötarkoitukseen sekä osuuspankin tilaan ja muihin olosuhteisiin katsoen pitää kohtuullisena. Tuotto-osuuksien antamisesta jäsenille päättää hallitus. Valtuutetaan hallitus määrittämään harkintansa mukaan ajankohta, jolloin uudet säännöt ovat rekisteröitävissä ja
tekemään sitä koskeva ilmoitus Patentti- ja rekisterihallitukselle.
Päätetään osuuskunnan sääntöjen muuttamisesta:
Hallitus ehdottaa, että Petäjäveden Osuuspankin sääntöjä muutetaan siten, että ne täyttävät laissa talletuspankkien yhteenliittymästä (599/2010, muutoksineen) tarkoitetulle
jäsenluottolaitokselle asetetut vaatimukset ja että sääntöihin tehdään eräitä muita muutoksia ja täsmennyksiä.
Sääntömuutoksen pääasiallinen sisältö:
?
?
?
Toimialaa koskevaa sääntömääräystä muutetaan sanamuodoltaan sijoituspalvelulakia vastaavaksi.
Sääntöjen 3 § muutetaan sitten, että Osuuspankki kuuluu valtakunnalliseen OP
yrittäjäominaisuuksien arviointi
. PAPERITARVIKEMYYNTI
. 050 414 7275
www.lemettilantila.fi
- Asematie 6, Petäjävesi - 040 838 8645 - www.liisankukkapuoti.fi -
0400 600 115
berit.skytten@luukku.com
- Kotisiivoukset
- Toimistosiivoukset
T:mi Väinö Räsänen
0400 536 840
v.i.rasanen@luukku.com
www.fysiocenter.fi
014 31 00775
RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI
KOULUTETUT HIEROJAT
- Koti- ja mökkitalkkari
- Pienkonekorjaamo
41900 Petäjävesi, puh. tuote- ja liikeideoiden arviointi
Pitkäkatu 29 B 15, Jyväskylä
. Puh. MlWHKXROWR
. 020
170 5120. 0400 933 274
Yrityskonsultointi
JonesCon
jouni.hirvimaki@jonescon.fi
www.jonescon.fi
Kysy, ilmainen kartoitus!
Petäjävesi puh. MATKAHUOLTO
MA - TO 10-16.30, PE 10-16
050 544 1200
www.kahvilafreesi.fi
Asianajotoimisto
JUKKA HOKKANEN
§
asianajaja
§
varatuomari
Keuruuntie 11 B 14, 42700 Keuruu
Vastaanotto sop. 32
27
N
Ammattilainen asialle
Nro 1/2 - 07.01.2015
Sivu 07
Tule mukaan! Petäjävesi-lehden Ammattilainen asialle -palstalla olet yrityksesi kanssa tarjolla palvelukseen joka viikko. Tiesithän, että tilaamalla tai ilmoittamalla Petäjävesi-lehdessä, tuet samalla lehden julkaisijaseuran Petäjäveden Petäjäiset ry:n toimintaa.
Paikallislehden tuotto käytetään urheiluseuran lasten ja nuorten liikuntaharrastusten järjestämiseen. kokouksille
. (014) 854 113
APTEEKKI
PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI
Fysioterapiaa ammattitaidolla
- asiakasta kuunnellen
HANNU NEIJONEN
0400 797 516
. 0400 472 378
SANEERAUS- JA RAKENNUSTOIMINTAA:
*OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä
*Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset
*Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit
*Kost. Kotitalousvähennyskelpoinen.
www.kotiapupisara.fi
Puh. KAHVILA
. Kysy lisää toimituksesta!
P.S. www.sahkoasennuskoskinen.fi . Sari Kuokkanen 045 871 3558
? Tutustu netissä! www.hierojajuhokivela.fi
KOTIAPU PISARA
-
Petäjäveden hieronta Rennox,
Irja Viitanen, 0500 546 090
PETÄJÄVESI:
Tilaa Tiinalta
kaikenlaiset
herkulliset
leivonnaiset!
PAPINTIE 2
PETÄJÄVEDEN
APTEEKKI
PETÄJÄVESI
P. YDLKWRODYDSDOYHOX 1
. posti@sahkoasennuskoskinen.fi ?
S
. 0400 853480
. 045 238 2170
Sampo Koivula, 050 349 2319
www.khl.fi
Lähtö ma-pe klo 8.30 Liikekeskuksen pysäkki (paluu lähtee klo
11.15). MlWHKXROWRWXRWWHLGHQ
P\\QWL MD YXRNUDXV
. 0401 854237
Papintie 2, Petäjävesi
Keskussairaalantie 17, Jyväskylä
Kintaus
040 590 7360
IV-kanavien puhdistus ja huollot
Sähkö- / ilmanvaihtourakointi, LVI-työt
SINUN JA TALOSI HYVINVOINNIN PUOLESTA
Silmälääkärin vastaanotto joka viikko
www.rindesso.fi
info@rindesso.fi
Käyntios. 045 148 6300 / Erja Leppänen
? Lisäksi perinteinen kuppaus ja jäsenkorjaus
? Opisk. 044 971 0385 / Suvi Nikonen, kotiapupisara@gmail.com
Puukauppaa
j
a
puunkorj
u
upal
v
el
u
a
Metsä-Perälä Oy
www.metsa perala.fi
Rakennus- ja puusepän palvelut
PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN
2 973
4
6
0
040
Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset
Varastojen ja autokatosten teko
0v.
Lisälämpöeristykset ja kattotyöt
aa yli 3
oimint ennys!
.t
k
a
Leikkimökit, jätekatokset ym.
R
h
alousvä
Puusepän työt, entisöinti
- Kotit
RINDESSO OY
- Antenniasennukset
- @450- ja 3G-tehoantennit
- ATK-verkot
- Äänentoistojärjestelmät
- Valokuituhitsaukset
Avoinna ke 10-16.30,
to 10-16, pe 10-15
ZZZ VLKYDUL À
Siivous Tomera
Siivous- ja kotiapupalvelu
Puhdas ja raikas koti!
Puh. Hinta vain 8e meno-paluu (käteinen tai pankkikortit).
Kyytiin pääsee myös matkan varrelta.
Tiedustelut Mennään Bussilla Oy / 040 702 1599
Rakentavasti
Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi
T:mi siivous- ja kotiapu Berit Skyttén
UUTTA! Asiointikuljetus Petäjävedeltä
Jyväskylän Keljonkeskukseen
Pms 732
Pms 427
PALVELUA
LIIKEKESKUKSESTA!
Keuruuntie 15, Keuruu. mukaan Petäjävedellä,
ajanvaraus p. SOLARIUM . (014) 854 915
Ismo Jukola, puh. Tervetuloa talkoisiin!
Hyvää Uutta Vuotta!
Palvelemme:
ma 10-16
ti-pe 10-18
la 10-14
Juhla- ja kokoustilat kivinavetassa.
Mökki- ja huonemajoitusta läpi vuoden.
Ruoka- ja kahvipalvelut tilauksesta.
Siltatie 23, Petäjävesi, puh. yrityskauppojen arviointi
Puh. Paikallislehteä luetaan tarkkaan
ja asiakkaiden on helppo tarkistaa lehdestä oman kylän osaajien tarjonta, yhteystiedot ja aukioloajat. KABINETTI esim. 0400 580 153
? Lisäksi jäsenkorjaus
Kotileipomo
Tiina Sulkula
Majavatie
Petäjävesi
www.tiinasulkula.com
050 546 9747
Koti- ja yrityssiivoukset, ikkunoiden ja mattojen
pesut sekä asiointiapu. (014) 722 237 työ, 040 724 0787
SALMISEN HAUTAUSTOIMISTO
- Meiltä kaikki alaan liittyvät palvelut Palvelemme sopimuksen mukaan, puh. Vasarakatu 9,
40320 Jyväskylä
Haluatko tälle
ilmoituspaikalle
hintaan 10 euroa
+ alv 24%
/ julkaisukerta?
Kysy lisää
toimituksesta!
Leppäläntie 3, puh. ORNDSDOYHOX
Petäjäveden hieronta Tavax,
Marita Lehtonen, 040 763 3995
? Lisäksi jalkahoito
Juha Nokelainen, 0400 541 758
Juho Kivelä, 040 702 7902
Asematie 6, puh. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt
TILITOIMISTOPALVELUT
Tilitoimisto T Pesonen Oy
Kone & Rakennus Meronen Ky
044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi
PALVELEMME:
(014)854113
1900 PETÄJÄVESI PUH.
ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14
014)854113
Petäjäveden Rakennustoiminta Oy
Rakennus- ja saneeraustyöt
Soita Alpo 0400 494 802
tai J-P 040 528 0541
www.kukkonen.nettisivu.org
Arvioinnit ja analyysit ArviCon?
Oletteko tulleet ajatelleeksi toista puolta ihanaisesta
keitostanne. 0400 338 742
- BOSCH-vika- määräaikaishuollot
- katsastustarkastukset diagnostiikkatestaus
- rengasmyynti
- jarrutestaukset
- pakokaasumittaukset - asennukset
- rakennuskoneiden vuokraus
Auton ilmastointihuolto 90 ?
Suositeltu huoltoväli 2 v.
KUNTOSALIKORTIT
vanhaan hintaan tammikuun loppuun
saakka kahvila Freesistä.
- Seurayhtymä
Seuratoiminta
Eläkeliiton
Petäjäveden
yhdistyksen
kevättoiminta alkaa ti 13.1.2015
klo 10 OP:n kerhohuoneella. Teidän tarkoitushan onkin pelata vain aikaa! Siten menevät vanhaksi
avustusten aikarajat. Venäläistä ruislimppua Hyvää vuotta 2015 ja terveiseni kunnan iseille: tehän
hän aina kehui, että se oli olette varmaankin fiksuja ja Ylämäen koulu saa jatkoa,
tosi hyvää. Joskin hiukan koska Sysmässäkin maanviljelijäomistajat tulivat
maun kärsiessä, nähdes- talkoisiin ja puita kaadettiin metsästä koulun rakensään miten sitä tehtiin. Nro 1/2 - 07.01.2015
Sivu 08
Viikon sarjakuva: Tällä kylällä
Harjun ADAutokorjaamo
Korjaamontie 8, KINTAUS
Puh. Oikeusasteesta toiseen. Päättäjät ovat
valittu täysin laillisesti, joten pulinat pois. Te itse pärjäätte varmaankin tiedon saannissa
ja välittämisessä kirjekyyhkyset viestien välittäjänä.
Yrittäjät ja laitokset eivät kyyhkysten kanssa oikein pärjää. Ehkäpä
jalkahiki, varvassilsa ynnä Sinä, jolla on varaa ostaa satasten ilotulitteet. Luulisi
muut antoivat omia ma- olevan varaa huolehtia ne jätteet muualle, kuin Grilli
23:n roskikseen.
kuelämyksiä.
- Kiitos
- Että semmonen
tappaus
Perhealbumista
Synttärionnittelut
Sohville
10-vuotispäivänä!
Ihmettelyä
Olen ihmetellyt, kun tie numero 604 Jämsäntie loppupää on liikennemerkillä määrätty vain huoltoajoon?
Tunnustan rikkoneeni merkin määräystä, kun olen
ohittanut merkin.
- Mies maalta
uusi vuosi, uusi tahti
dj ripa
pe 9.1.
10.10.
?Hausmyllyn?
pe
la 10.1. Tällainenkin
paljain jaloin rinnakkain mahdollisuus ja näkökulma on olemassa.
- Tuumailija
edestakaisin kulkien polkivat taikinaa kaukalossa.
Taikinan pursuessa var- Jätteet omaan roskikseen ilotulittaja!
paiden välistä. Eli kunnan isät, voitte
ja useampi nainen, jotka kiittää talkoolaisia, eikä rahaa kuluisikaan. t.h.
dj enzo 5E
aho ja mareena
5E
MA suljettu, TI-TO 18-22 *, PE 18-02 *, LA 14-02 *, SU 14-21
(* jatkoaika mahdollinen)
T: Mummu ja muu suku
Löydät meidät Facebookista!
Asematie 6, puh. tamiseksi - ja tässä tapauksessa olisi kyseessä koulun
Oli pitkä puinen kaukalo entisöinti asiallisesti talkoilla. Tuntuu, kuin ajattelisitte vain yhtä
ja samaa: miten saada yhteisön asiat mahdollisimman
vaikeiksi. (014) 854 950. Kuinka paljon kunta menettää verorahoja?
Tehän olette myöskin maksaneet kuntaamme veroja.
Vai oletteko maksaneet veroja lainkaan?
Siis tässähän kaikessa onkin vain valittajien kannalta
kysymys siitä, että kiusa se on pienikin kiusa.
- Annikki Lindgren Piesalan kylältä
Isäni kävi Venäjällä sotaväen ja oppi muutaman
sanan venäjääkin, ainakin komennussanat, joita Talkoovoimalla jatko Ylämäelle
meille lapsille joskus toisti. Eikö tästä olekin kysymys?
Miten pärjäätte arkielämässänne muiden lajitovereidenne kanssa. Koko tämä
valitusten vyyhti on silkkaa huuhaata. Tervetuloa!
Postia lukijoilta
Kiitos
Lämmin ja sydämellinen
kiitos S-Market Keskimaan ystävälliselle henkilökunnalle ja erityisesti
Tuija Lesoselle, jotka
palauttivat kadonneen
lompakon kaikkine rahoineen oikealle omistajalle.
- Lompakkonsa kadottanut ja takaisin saanut
Venäläinen
ruislimppu
Laajakaista-asiasta valittaneille
On perin merkillistä se, miten pienestä Petäjäveden
kunnasta löytyy ihmisjoukko, joka valittaa kunnanpäättäjien toimista. Esillä sääntömääräiset
asiat. Tervetuloa iloiseen
joukkoomme!
PETÄJÄVEDEN VANHUSTEN TUKI RY:N
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS
PIHLAJARINTEELLÄ
torstaina 15.1.2015 klo
17