Käyttöä ja elämää, ei suojelua Kosken mukaan arvokkaat maisema-alueet merkitään Petäjäveden vanhan kirkon ympäristö vesistöineen on sekä kulttuurihistoriallisesti että maisemallisesti arvokas alue. Lokakuun alussa tehdään opintomatka Viroon tutustumaan, kuinka siellä paikallista Struven ketjun pistettä on hyödynnetty matkailussa. Nämähän edustavat maakunnan maisemien parhaimmistoa. – Harjusaari on otettu mukaan ja metsäistä aluetta hieman supistettu, Koski kertoo. Tiina Lamminaho – Olisi hyvä, jos useampi yrittäjä lähtisi mukaan hankkeeseen, mahdollisuudet saada hankkeesta hyötyä kasvaisivat. – Tärkeää tässä on myös verkostoituminen ja se, että oppii tuntemaan ihmisiä sekä omalta paikkakunnalta että myös naapurista. – He olivat todella nähneet vaivaa; mukana oli niin pukuja kuin draamaakin. ”Kylän pellot muodostavat laajan yhtenäisen viljelyja laidunalueen, josta aukeaa avonaiset näkymät yli kylän. Keväällä valmistuneen maisema-alueiden päivityksen mukaan KeskiSuomessa on 46 maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, vanhan kirkon ympäristön lisäksi näistä Piesalankylä on Petäjävedellä. Ideapalaverissa suunniteltiin muun muassa kaikille avointa tutustumisretkeä Struven ketjun Oravivuoren pisteelle Korpilahdelle sekä Verlan puuhiomoon. Petäjävedellä kaksi arvokasta maisema-aluetta maakuntakaavaan, mutta mitään suojelualueita ne eivät ole. Kosken mukaan maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden listalle on pyritty ottamaan erityyppisiä alueita. vuosikerta Nro 36 2016 Keskiviikkona syyskuun 7. Nyt maisemaalueen rajausta on hieman muutettu. Myös Korpilahden ja Petäjäveden maailmanperintökohteiden yhteistä markkinointia mietittiin, samoin kohteiden ja niiden lähialueen palveluiden tuotteistamista. Sitä ei haluta, että alueen kehitys pysähtyisi, Koski sanoo. – Keski-Suomi on iso maakunta ja täällä on paljon erityyppistä maisemaa. – Petäjäveden vanha kirkko on sellainen helmi, että se kyllä kaipaa maisema-aluetta ympärilleen. Piesalankylä oli mukaan myös edellisellä maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden listalla. Maisema-alueessa on mukana kirkon läheisyydessä olevia vanhoja tiloja ja vesistöä – kirkollehan on kuljettu vesireittejä pitkin, arvokkaista kulttuuriympäristöistä raportin laatinut maisemasuunnittelija Katriina Koski ProAgria Etelä-Suomesta/ EteläSuomen Maaja kotitalousnaisista toteaa. – Päinvastoin; sillä tavalla maisema-alueet säilyvät, että niillä asutaan ja eletään edelleen ja elinkeinotoiminta, joka on luonut piirteen maisemaalueelle, jatkuu. Hautamäki on mukana sekä Lemettilän tilan yrittäjänä että Vanhan kirkon säätiön hallituksen jäsenenä. Viime viikon tilaisuudessa Korpilahden Tikkalan koulun opettajat kävivät kertomassa Tikkalan koululaisten perinnepäivästä vanhalla kirkolla. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa TIINA LAMMINAHO VILMA TALASJÄRVI Tiina Lamminaho Petäjäveden vanhan kirkon ympäristö on nostettu uudelleen maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden listalle; se oli listalla aiemmin, mutta tiputettiin siitä välillä pois. Ja vaikkapa hankerahoituksien ja maatalouden perinnebiotooppien hoitoon tarkoitetun tuen hakemisen yhteydessä kannattaa mainita, jos kyse on arvokkaasta maisema-alueesta. Myös vanhan kirkon niityillä todetaan olevan merkittävää maisemallista ja kulttuurihistoriallista arvoa.”Kirkkolahden molemmin puolin sijaitsevat kirkot, rantojen eri aikakausilta olevat rakennukset sekä Lemettilän perinteinen miljöö karjatalouden leimaamine viljelyksineen muodostavat kulttuurihistoriallisen ja maisemallisesti arvokkaan kokonaisuuden”, todetaan raportissa. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 56. Viime viikolla hankkeen tiimoilta kokoonnuttiin Taipaleen tilalle. Petäjäveden koululaisetkin käyvät vanhalla kirkolla, mutta ehkä käynnistä saisi vielä enemmän irti liittämällä siihen enemmän tarinaa ja rooleja, Hautamäki pohtii. Peltojen osuus alueen maankäytöstä on keskisuomalaisittain korkea”, todetaan raportissa. Seuraavaksi kartoitetaan yrittäjien ja muiden toimijoiden toiveita; projektipäällikkö Annamari Maukosen mukaan kaikki ideat ovat tervetulleita. Listalle on haettu edustajia jokaiselle maakunnalliselle maisematyypille ja esille on haluttu nostaa myös maakunnan elinkeinoja; mukana ei ole vain peltomaisemia vaan myös metsää, onhan metsätalous täällä merkittävä elinkeino, Koski kertoo. – Sen sijaan esimerkiksi matkailun edistämisessä arvokkaita maisema-alueita kannattaisi hyödyntää. Humanistisen ammattikorkeakoulun hallinnoima juuri alkuun saatu hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa sekä Struven ketjun Oravivuoren pisteen että Petäjäveden vanhan kirkon vetovoimaa, tarjoaa Hanna Hautamäen mukaan mahdollisuuksia. Vanhan kirkon maisema-alueessa on mukana myös uudempi kirkko. Jos kaikki ideat tulevat muilta kuin yrittäjiltä itseltään, on vaarana, että ne jäävät vain paperille, Hanna Hautamäki toteaa juuri alkuun saadusta Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hankkeesta. Humakin lisäksi osatoteuttajina hankkeessa ovat JyväsRiihi ry sekä Vesuriryhmä ry. –Petäjävedellä haasteena on saada vanhaan kirkkoon tulevat ihmiset käyttämään myös lähialueen palveluja. Maailmanperintökohteita hyödyntävä hanke lähti liikkeelle Irmeli Rautjoki, Ulla Niemenmaa ja Hanna Hautamäki miettivät Petäjäveden ja Korpilahden maailmanperintökohteiden hyödyntämistä yritystoiminnassa.. Raportin mukaan vanha ja uusi kirkko muodostavat vuosisataisen katkeamattoman kirkollisen jatkumon. Siihen on tehty jo työkaluja, mutta nyt voidaan tarkastella, ovatko ne riittäviä ja mitä muuta voitaisiin tehdä, Hautamäki toteaa. Nyt se nostettiin uudelleen maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden listalle
Sivu 02 Nro 36 07.09.2016 Perhealbumista JUMALANPALVELUS su 11.9. Olen sanonut monta kertaa, että niitä selkäsairaita on koko Suomi täynnä ja kenelläkään ei ole aikaa kytätä sellaisten touhuja, jotka on jääneet eläkkeelle vuonna nakki ja muusi. klo 18 Nelivuotissynttärit srkkodilla. klo 18 Lehterilaulajat srk-kodilla. Kotioloissa olisi syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi digivimpainajan ja liikkumiseen käytetyn ajan väliseen suhteeseen. syyskuuta. Käpytikka Kiitos Veteraanien syyskeräyksen bruttotuotto oli 2 703,95 €. Metässä marjoja ja sieniä. Retken hinta 40,(ohjelma, lounas, kahvit ja juhlapäivällinen). Tämänkertaisten MM-karsintojen avauksesta jäi mieleen lähinnä vain kosovolaispelureiden nopeus. klo 10.45 srk-kodilla ja jatkuu edelleen aina keskiviikkoisin. Tein tulet pönttöuunniin, hajin kellarista mustikkamehhuu, otin jiäkuapista keittämäni kananmunat ja kermapurkin ja vuapukkakiisselin. Ajatuskaava on surullinen. Ma 12.9. Miulla on tupa, kammari ja porstua, 45 neliötä keskellä ei-mittään. klo 12.30 Hartaus Pekanmäessä. Mie suan eläkettä 750 eurroo puhttaana kättee. Tämän tottumuksen muuttaminen ei olekaan mikään ihan helppo juttu. Lämmin kiitos lahjoittajille, Lions Clubin ja muille autoilijoille sekä avustajille. ”Pois kirkas suvi kulkee ja syksyyn kypsyy maa.” (Virrestä 249) Kuorolaulu kohentaa tutkitusti terveyttä ja elämänlaatua. 09 856 67919 (arkisin klo 8-18) tai petajavesi@nesenta.fi Lehden näköisversio www.lehtiluukku.fi hintaan 1,50e (sis. Lehterilaulajat-kirkkokuoro on tarkoitettu lähinnä työikäisille ja se kokoontuu seurakuntakodilla torstaisin kello 1819.30. Minua ei yhtään jännitä. Suomeksi sanottuna penkkiurheilijaa kiinnostaisi tietää, millaisia aineksia huomattavan nopeat kaverit nauttivat aamupuuronsa lisukkeina. Kimppakyydit. ja ilm. Toinen lapsikuoro 1.-6.-luokkalaisille tytöille ja pojille kokoontuu Kintauden koululla torstaisin kello 13.30-14.15. Myöhään illalla alkavaa jalkapallopeliä ei enää jaksa katsoa telkkarista loppuun asti. Helluntaiseurakunta www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Ilmestyminen: keskiviikkoisin, levikki noin 2 000 kpl Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimitus: avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sopimuksen mukaan, os. 014 854 240 toimitus@petajavesilehti.fi, etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Sanomalehtien Liiton jäsen Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm, sisäja takasivulla 0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24% Tilaushinnat: kestotilaus 58e, määräaikainen 3kk 28e Tilausasiat: puh. 15.9. Paikalle voi tulla jo kello 14 esimerkiksi tekemään läksyjä ja syömään omia eväitä. 050 5772867) tai Leenalle (0400 832917). Asematie 6, Petäjävesi päätoimittaja Suvi Kallioinen (lomalla) vs. Perinteisen näyttelyn aihe on valokuva: ota mukaan itsellesi tärkeä kuva, siihen kuuluu varmaan myös tarina. päätoimittaja Hanna Mäkinen puh. alv 24%) PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. klo 18-20 Kids´ Friday srk-kodilla. Kauppaan on parikymmentä kilometrrii, virastoloihin ja tervveyskeskuksseen toinen mokoma. Mikäs täs ois elläissä: on lämppöö, ruokkoo ja juommoo ja ulukona viihykettä. 0400-832917. Viime viikolla onneksi sattui olemaan kahdet vieraat limittäin eli toisten lähtökahvit oli toisten tulokahvit. Lähtö srk-kodilta n. Silmät lupsahtavat kiiinni jo hyvissä ajoin ennen loppuvihellystä. Niilohan silloin aikanaan pääsi eläkkeelle huonon selän takia ja joutuu aika varovasti olemaan marjametsässä. Kuoro on jo alkanut, mutta mukaan voi tulla milloin vain. Pe 9.9. Erna Karppinen Paljon onnea 1-vuotiaalle Maijulle! t. Lapsikuoro 1.-6.-luokkalaisille tytöille ja pojille kokoontuu seurakuntakodilla torstaisin kello 15-16. Leena Giers-Koljonen Laulukuorosta voimaa Eipäs juhlita. On yllätysmatka meille kummallekin ja lapset on sen järjestäneet. Su 11.9. Onko kyse vain yksilöiden ominaisuuksista ja taitotasosta, vai vaikuttavatko taustalla myös valmennuskäytäntöjen erot. Ulokona näytti vielä västäräkit ehtivän ruokkoo, vilahtipa rusakkokkii penssaan takkoo. Olen Marjan ja Tertun kanssa mustikassa. syyskuuta. klo 10 Messu kirkossa / IP, LGK. mennessä Paulalle (p. Tied. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8 ma-la klo 7-21 ja su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 ma-la klo 7-21 ja su 10-21 Viikon pakina: Vieraita ja reissuja Tapulin takaa Mie oon elävän leski. Tilaa paikallislehti kotoa muuttaneelle opiskelijalle! Kesällä alkanut oireilu jatkui maanantai-iltana. klo 21.15. Seuraavat harjoitukset pidetään tämän viikon perjantaina eli 9. Tule rohkeasti mukaan tai soita ja kysy mieltäsi askarruttavista asioista p. Kaikissa kuoroissa tehdään myös jonkinlainen retki, pidetään leiri tai koulutuspäivä ja pidetään muutenkin hauskaa. Ei puhettakaan, että kahvin kanssa riittäisi pullat ja pikkuleivät, jota tavalliset emännät harrastavat. Ei selässä mitään vikaa ainakaan enää ole, mutta pelkää, että joku käräyttää eläkelaitokselle, että täällä se huonoselkäinen pappa poimii ämpärikaupalla marjoja. Järkevämpää on satsata reilusti lasten ja nuorten terveeseen liikuttamiseen. Ehkä siinä vähän säästettiin. No, Liinun mielestä on mukavaa, kun saa juttuseuraa. Tule mukaan, älä arkaile! Ti 13.9. Huikeita urheilusuorituksia ei enää osaa ihailla samalla tavalla kuin ennen. Uimavaatteet pitää ottaa mukaan ja jotkut vähän paremmatkin vaatteet ihan tavallisten lisäksi. Vspasin kerman vuahoksi ja kuatelin vuapukkakiisselin piälle. Nyt onkin siis erinomainen hetki aloittaa uusi kuoroharrastus tai jatkaa jo aloitettua harrastusta. Kovin helposti lasten koulupäivän jälkeiset tunnit vierähtävät puhelinta tai täppäriä sormeillen. Kaikkia kuoroja vetää Leena-kanttori. Pihakoivuloissa keltaset lehet, vuahterassa melekkein punast, ja aurinko paisttoo helotti. Istahin sit pöyvvän iärreen nauttimmaan ateriasta. klo 14.30 Lähetysnaiset srkkodilla. Kauheasti ei siis kannata itkeä, vaikka maamme menestys jäi esimerkiksi Riossa ennätyksellisen heikoksi. Vieraat tulevat oikeastaan aika kalliiksi, kun on sellainen emäntä kuin Liinu. Hartaudet: klo 12 Pihlajarinne, klo 13 Heinämäki, klo 14 Tikka-koti. fi pe ta ja ve de n. Ville Vallaton Meillä on käynyt nyt niin paljon vieraita, että pieni hiljaiselo ei yhtään haittaisi. Maanantaikuoro kaikille halukkaille kokoontuu noin joka toinen perjantai seurakuntakodilla kello 10.30-12. (Nuorison sanontoja, en itse haluaisi käyttää.) Ensi viikolla lähdetään Liinun kanssa reissuun. Ukko läks paremman matkkaan, ja mie jäin tähän yksin. klo 7.45 ja paluu n. Pihassa ryytimua ja viinimarjapenssaita.Vuan ois miullasilti yks rukkous: kun saisin pyssyy tervveenä. Puolukoita ollaan käyty poimimassa Niilon kanssa. Piätin pisttee elämän risaseks. Naistyö tiedottaa: Retki Oriveden Päiväkummun naistentapahtumaan la 1.10. Puhumattakaan sosiaalisista hyödyistä. Ainakin hengityselimistö vahvistuu, tietoisuus omasta kehosta lisääntyy, verenpaine laskee ja vatsalihakset vahvistuvat. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Menestys on mukavaa, mutta ei huippu-urheilun pönkittämiseen kannata pistää ylettömästi nykyistä enempää yhteiskunnan varoja. Kuulemma minun jutut on niin tuttuja jo kohta viidenkymmenen vuoden takaa, että osaa ne ulkoa. Yritän aina joskus vähän toppuutella, mutta en ole toistaiseksi vielä onnistunut. Siellä koulu pistää koululaiset liikkumaan vähintään tunnin verran päivässä.Tämäntyyppisiä ratkaisuja tarvitaan meilläkin. Tavataan Saravalla! Maaja kotitalousnaiset / Aira Kivelä Valokuvia kodin yöhön PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Diakoniatyö tiedottaa: Ystävän Pysäkki alkaa ke 7.9. klo 16 Petäjäveden liikekeskuksessa. To 15.9. Tilille jäi melekkein kaks ja puolsatoo eurroo, joten miul on reilut kaheksan eurroo päivvee kohen käytössä. se ur ak un ta @ ev l.fi To 8.9. Petäjäveden Sotaveteraanit r.y. 050 433 8300 toimittaja Tiina Lamminaho, puh. Olympialaisten jälkipyykin yhteydessä maakuntalehdessä haastateltu asiantuntija kertoi Tanskan mallista. Jos esimerkiksi tulevan talven laduilla joku suomalaisista hiihtäjistä päihittäisi toistuvasti kaikki norjalaiset, olisi seurauksena suosionosoitusten lisäksi kyynistä kulmakarvojen kohottelua ja pitkä rivi testauksia. Hanna Mäkinen Ei menestystä hinnalla millä hyvänsä. Kuoro alkaa huomenna eli 8. Kuorojen päätarkoituksena on palvella seurakuntaa erilaisissa tilaisuuksissa, muun muassa adventin ja pääsiäisen perhemessuissa. Liinu tarjoaa pullaa ja monenlaisia pikkuleipiä ja kakkua ja karjalanpiirakoita ja joskus vielä muutakin. Myös Lehterilaulajat aloittavat huomenna. Tein kaks leipäpalasta kananmunniin kera. Just äskö makson säskölaskun, siirtomaksun, puhelinja nettilaskut, jätehuollon, mökin kiintteistöverot ja vakkuutusmaksut. Ke 14.9. Kastettu: Vilppu Eevertti Kellosaari. Kuorossa saat mielekästä ja haastavaa tekemistä hyvässä seurassa. Mitä mahtavat olla ne tekijät, jotka selittävät tempoeron. Järj. mummo ja pappa Viime vuonna Maaja kotitalousnaisten Kodin yötä vietettiin Lillbergillä ja tänäkin vuonna päätimme lähteä kylille, nyt Metsäkulmalle Saravalle. Petäjäveden seurakunnassa kuorossa pääsevät laulamaan niin lapset kuin aikuisetkin
Mukana listalla on kuitenkin myös edelleen aktiivisia yhdistyksiä. Yhdistysrekisteristä poiston myötä yhdistyksen oikeustoimikelpoisuus lakkaa. Yhdistysrekisteristä on katoamassa PRH:n suursiivouksen jälkeen muun muassa värikäs siivu petäjävetistä urheiluhistoriaa. PRH:n tämän hetkisellä siivouslistalla on noin 50 petäjävetistä yhdistystä. Toisella puolella aluetta ei välttämättä tiedetä, mitä toisella puolella aluetta on tehty; toisten kokemuksista voi ottaa oppia ja eri kunnissa maanviljelijöillä voi olla erilaisia hyviä ajatuksia, joita voi jakaa koko alueen viljelijöiden käyttöön, Liettyä sanoo. Rekisteristä poisto uhkaa 50 petäjävetistä yhdistystä Pitkälänvuoren Tuulivoimapuiston yleiskaavan luonnos nähtäville Petäjäveden kunnanhallitus päätti maanantaina asettaa Pitkälänvuoren tuulivoimapuiston yleiskaavan sekä Petäjäveden vesistöjen rantayleiskaavojen luonnosaineiston Tipperlammen alueen osalta nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten. 1970-luvun Petäjävedellä Herako oli kuitenkin tosi kova juttu, toteaa Nislin. Lisätietoja ilmoituksen jättämisestä löytyy Patentija rekisterihallituksen nettisivuilta. Sivu 03 Nro 36 07.09.2016 TIINA LAMMINAHO Tiina Lamminaho Anna-Liisa Liettyä aloitti kesäkuun alussa kehittämistehtäviin keskittyvänä maaseutusihteerinä maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alueella. Muutosilmoituksessa ilmoitetaan ajantasaiset osoiteja nimenkirjoittajatiedot rekisteröitäviksi yhdistysrekisteriin. Luonnosaineistoja pääsee tutkimaan jo nyt Petäjäveden kunnan verkkosivujen kautta. Ja edelleen käymme Petäjävedellä kylän kautta, siihen ei ole tullut mitään muutoksia, Töysän Linja Oy:n toimitusjohtaja Risto Töysä kertoo. – Alueella on myös hyviä maakunnallisia hankkeita, jotka koskettavat maatiloja ja maataloustuotantoa; jokin sellainen saattaa olla vastaus jonkun maatilan tarpeisiin. Töysän Linjalla on Keuruu – Petäjävesi – Jyväskylä -reitillä kymmenkunta päivittäistä vuoroa suuntaansa. Muutosilmoituksen voi tehdä joko sähköisesti tai paperilomakkeella. Suurin osa poistolistalla olevista petäjävetisistä yhdistyksistä on jo toimintansa lopettaneita yhdistyksiä. Pitkälänvuoren tuulivoimapuiston osayleiskaavalla ollaan poistamassa Tipperlammen rannalle osoitettu yksi lomarakennuspaikka, jolloin koko Tipperlammen alue muuttuu maaja metsätalousalueeksi. Ja minulta löytyy myös yhteistoimintakumppaneita eri tilanteisiin. Kehittämisajatuksessa ei tarvitse olla kysymys investoinneista, minut voi kutsua juttelemaan kaikenlaisista muistakin ajatuksista, Liettyä sanoo. Apua saa vaikkapa investointitukihakemusten täyttämiseen. Kunta ei osoita uutta lomarakennuspaikkaa menetetyn tilalle tai korvaa sitä muutoin. Linkin takaa FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n sivuilta löytyvät muun muassa kaavaselostus ja -kartta. – Tavoitteena on saada maatalous pysymään alueella vähintään nykyisellä tasolla ja maatilojen määrä samoin. Rekisteristä poistettavien yhdistysten listalla olevan Herako r.y.:n menestystarina alkoi 1970-luvun alussa, kun tullilaisen KosPon ja svullilaisen PetPet:in lentopallomiehet yhdistivät voimansa. Töysän Linjan Keuruu – Petäjävesi – Jyväskylä -reitin lippuja voi nyt ostaa OnniBus. Jos yhdistyksen osoiteja nimenkirjoittajatiedot ovat yhdistysrekisterissä ajan tasalla, kirjallisen ilmoituksen toiminnan jatkumisesta voi tehdä vapaamuotoisena. Ehdotus yhteistyöstä tuli Onnibussin taholta. Pitkälänvuoren tuulivoimapuistoa koskevan kaavahankkeen osallistumisja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 17.5.-10.6.2016. Yleiskaavan tavoitteena on laatia Pitkälänvuorelle oikeusvaikutteinen tuulivoimayleiskaava, jonka perusteella voidaan myöntää tuulivoimaloille rakennusluvat. Koulutukseen ilmoittautuneiden opiskelijoiden määrä jäi alle AEL:n asettaman vähimmäismäärän. – Meillä ei ole itsellä verkkokauppaa. Ne yhdistykset, joilta PRH ei saa ilmoitusta, poistetaan tammikuussa 2017 yhdistysrekisteristä. Ilmoituksen tulee olla hallituksen puheenjohtajan tai tämän valtuuttaman henkilön allekirjoittama. Kehittämisellä turvaa maatalouselinkeinolle Anna-Liisa Liettyä lupaa viedä maatiloille tuliaisiksi ämpärillisen tietoa. Liettyän toimialuetta on koko Keuruun yhteistoiminta-alue eli Petäjävesi, Keuruu, Multia, Mänttä-Vilppula, Ruovesi, Jämsä, Kuhmoinen ja Virrat. – Ajamme edelleen reittiä omilla autoilla ja ratissa ovat omat miehet. Petäjävedellä on noin 90 maatilaa ja koko yhteistoiminta-alueella yli tuhat; olisi tärkeää, että paikallinen ja monipuolinen tuotanto, viljelystä kotieläintuotantoon, säilyisi koko yhteistoimintaalueella. Yleiskaavan keskeiset määräykset kohdistuvat tuulivoimapuiston rakentamisen ohjaamiseen. – Toki edelleen suurin osa asiakkaista maksaa kyytiin tullessaan, mutta kyllä verkostakin lippuja ostetaan. – Herako nousi sarjatasoja ylöspäin noin vuosi per sarjataso vauhdilla. Enintään seitsemän tuulivoimalaitoksen paikat on myös osoitettu ohjeellisin kohdemerkinnöin. – Minuun voi ottaa yhteyttä kaikenlaisten kehittämisajatusten kanssa, matalalla kynnyksellä. – Herakon toiminta hiipui pelaajien muutettua pois paikkakunnalta opiskeluja työpaikkojen perässä. Lista poistomenettelyn alla olevista yhdistyksistä löytyy Patenttija rekisterihallituksen nettisivuilta osoitteesta www.prh.fi. – Toiveena olisi, että maatiloilta otettaisiin rohkeasti yhteyttä ja tuotaisiin esiin ajatuksia ja toiveita siitä, mitä voitaisiin tehdä, Liettyä toteaa. -TL. HM Töysän Linjan lippuja saa nyt myös Onnibussin verkkokaupasta Töysän Linja Oy on aloittanut yhteistyön Onnibussin kanssa. AEL:n suunnitelmissa on tutkia koulutuksen käynnistämisen mahdollisuudet uudelleen ensi vuoden aikana. Se voi muun muassa tehdä sopimuksia, omistaa kiinteää omaisuutta, tehdä kauppoja ja järjestää julkisia huvitilaisuuksia, arpajaisia ja yleisiä rahankeräyksiä. Kaudella 1975-76 pelasimme ykkössarjaa, joka oli silloin SM-sarjan jälkeen toiseksi korkein sarjataso Suomessa, muistelee Herakossa pelannut Tapani Nislin. – Se, että alue on näin laaja, on rikkaus. comin verkkokaupasta, Matkahuollon verkkokaupan lisäksi. Liettyän antama neuvonta on maatiloille maksutonta. HM Bioenergia-alan koulutuksen tulo Petäjävedelle siirtyy Ammattienedistämissäätiö AEL:lin järjestämä bioenergia-alan ammatitutkintoon valmistava koulutus ei käynnisty tänä syksynä Petäjävedellä. Aloitamme yhteistyön Onnibussin kanssa nyt tällä yhdellä reitillä; kun ensin harjoittelemme tällä, muitakin reittejä voidaan ehkä ottaa myöhemmin mukaan. Matkahuollon verkkokaupasta lippujamme on voinut ostaa aikaisemminkin, mutta lähdimme nyt mukaan myös Onnibussin verkkokauppaan. – Tähän asti jokainen maaseutusihteeri on hoitanut kehittämisasioita osana työtään, mutta nyt työt on järjestelty niin, että Anna-Liisa Liettyä pystyy keskittymään pelkästään kehittämiseen, maaseutusihteeri Päivi Lehtomäki kertoo. Ajatus voi koskea omaa tilaa, jotain tiettyä aluetta tai vaikka koko yhteistoiminta-aluetta, Anna-Liisa Liettyä toteaa. Yhdistysrekisteriä ylläpitävä Patenttija rekisterihallitus (PRH) poistaa rekisteristä sekä toimintansa lopettaneita yhdistyksiä että yhdistyksiä, joilta ei ole tullut ilmoitusta yhdistysrekisteriin vuoden 1995 jälkeen. Asiakkaillehan tämä tuo vain hyviä muutoksia, kun nyt meidänkin reitillemme lippujen hinnat alkavat yhdestä eurosta. Ilmoituksen voi tehdä tapauksesta riippuen muutosilmoituksena tai vapaamuotoisena ilmoituksena. Kaavassa muun muassa osoitetaan alueet, joille tuulivoimalat voidaan sijoittaa. Yhdistysrekisterissä oleva yhdistys on oikeuskelpoinen. – Minulla on kokemusta hankepuolelta ja rahoituksen hakemisesta. Tuulivoimapuistoaiheesta järjestetään myös yleinen infotilaisuus näillä näkymin vielä syyskuun aikana. – Yhden yön nukuttuani päätin lähteä yhteistyöhön; onhan verkkokauppa tätä päivää, Risto Töysä toteaa. Saadusta palautteesta on tehty yhteenveto kaavaselostuksen liitteisiin. Mikäli poistomenettelyssä mukana oleva yhdistys jatkaa toimintaansa, siitä tulee ilmoittaa kirjallisesti PRH:lle 12.1.2017 mennessä
Tohtori Strömbergin vastaanotolle riitti tunkua. AIRI SANTALA Hanna Mäkinen ”Tarinat kävelevät usein vastaan, ne on vain osattava noukkia talteen. – Kun et ala murteilla pelaamaan niin kaikki menee hyvin. Muusikkopotilaat toipunevat viimeistään 26.11. Paikallislehdessä pakinoiminen on osoittautunut muutoinkin antoisaksi harrastukseksi. Samassa yhteydessä lahjoitamme 10 prosenttia levyn keräämästä sponsorituesta paikalliselle Nuvalle eli nuorisovaltuustolle, kertoo Kimmo Strömberg. Marraskuun 26. Kotipaikkakunnan paikallislehti tuntui luontevalta vaihtoehdolta. Petäjäveden kylässä näkee ja kuulee paljon hienoja ja hauskoja juttuja tuttujen kyläläisten huulilta. Kahdentoista vuoden aikana kertyneiden pakinoiden oikoluku ja korjailu oli sen sijaan hidasta hommaa. Iltajatkot ovat ravintola Kanttarissa, jossa kuullaan paikallista elävää musiikkia. Kimmo Strömbergin mukaan arvokasta talkooapua on tarjonnut muun muassa Jani Wickholm, jonka studiolla kappaletta on työstetty. Siitä tuli omasta mielestä aika metka juttu. Kun ajatus on saanut rauhassa kasvaa pakinoitsijan päässä, on itse tekstin kirjoittaminen ollut nopea prosessi. Musiikillisesti Petäjäiset juuret –kappale on jo masterointia myöten valmis. Apulaiskuvaajana toimii petäjävetinen Leevi Hintikka. Moni Koskisen pakinoista on saanut alkunsa kulmilla kuullusta, mieleen tarttuneesta lausahduksesta. Videolla tullaan näkemään muuan muassa moukariringissä pyörähtelevä pukumies ja aurinkokellolla kiipeilevä artisti. Pakinoiden pitää antaa muhia hyvän aikaa mielessä ja sitten vasta kirjoittaa tietokoneen ruudulle. Kokeneen kirjoittajan mielestä kirjoittamiseen liittyy lainalaisuuksia, jotka kannattaa pitää mielessä esimerkiksi pakinaa kehitellessä. Jälkimmäinen taas liittyy vuoden 2004 tsunamiin. Viime viikosta lähtien kirja on ollut myynnissä Suoramyynti Heinähatussa ja Petäjävesi-lehden toimituksessa. Haluan olla myös mukana kannattamassa paikallislehtiä. Markku Koskisen pakinat yksien kansien väliin Sanoittajana mainetta niittäneeltä Markku Koskiselta sujuu myös pakinoiden kirjoittaminen, mistä konkreettinen todiste on tuore pakinakirja Chelitellen. Hän oli menettänyt lähiomaisensa tsunamissa. Kolmas pakinoitsijan suosikki on Marsit ja Venukset vuodelta 2006. Petäjävesi-lehdessä vuosina 2003-2015 julkaistujen pakinoiden aiheet pulppuavat usein paikallisista sattumuksista ja Koskisen korviin kantautuneista lausahduksista.. Petäjäiset juuret musiikkivideon tekeminen näkyi viikonloppuna myös terveyskeskuksen käytävällä. – Itsensä peliin laittaminen on tärkeää kaikessa kirjoittamisessa. Videomateriaalia on kerätty aivan musiikkiteoksen keväisistä ensihetkistä alkaen. Videon ohjaaja-kuvaajaksi on valjastettu ammattimies, Petäjävedelläkin asustanut Juha Korpinen. 2000-luvun alussa Markku Koskinen etsi julkaisuväylää kirjoituksilleen. Petäjävesi-lehden päätoimittaja Inkeri Niiles antoi ensimmäisen pakinatarjokkaan luettuaan Koskiselle yhden, toimivaksi osoittautuneen ohjeen. Odotusarvoa nostavat Kimmo Strömbergin paljastukset työryhmän visioista. Ne ovat minun mielestäni tärkeitä. Oikolukuvaiheessa Koskinen totesi, että kaksi teemaa on toistunut kirjoituksissa muita useammin: musiikki ja urheilu. Ensimmäisessä kirjoittaja muistelee punk-musiikin voimalla elettyä nuoruutta. Politiikan ja uskonnon syvillä vesillä hän on sitä vastoin luovinut harvemmin, lempeään tyyliin luottaen. Koskinen hioi Chelitellen –kirjan materiaalia vuoden päivät. – Siinä pakinassa vaihdoin miesten ja naisten roolit. Viime lauantaina musiikkivideota purkitettiin muun muassa Lemettilässä ja urheilukentällä. Julkaisutilausuutta seuraa alustavien suunnitelmien mukaan konsertti, jossa esiintyvät Purkkiorjat, HallanallaH ja Dixie Fried. Vartissa on näytölle ilmestynyt jo pakinan runko, jonka viimeistelyyn ei montaa hetkeä ole kulunut. Se jäi mieleen. Sivu 04 Nro 36 07.09.2016 JUHA KORPINEN Hanna Mäkinen Yhden säveltäjän, neljän sanoittajan ja kokonaisen muusikkokomppanian yhdessä työstämä Petäjäiset juuret –kappale on kääntymässä hyvää vauhtia myös musiikkivideon muotoon. mennessä. Niistä on aina ollut mukava kehitellä pakinanjuurta pureskeltavaksi, silmänruokaa lukijalle.” Näin kuvailee pakinoidensa syntyä Petäjävesilehden pakinoitsija Markku Koskinen. Kyläläisiltä tullut positiivinen palaute on pelastanut Markku Koskisen mukaan monta päivää. Vasta kun on laittanut itsensä likoon, voi vähän räkyttää kopin edestä muille. Petäjävedelle viisivuotiaana Koskenpäältä muuttaneella Koskisella oli jo mielessään mittava nippu petäjävetisiä jutunjuuria. – Pakinoiden kirjoittaminen on minulle henkireikä, vastapaino työlle. Markku Koskisen omia suosikkeja ovat pakinakirjaankin päätyneet Joey Ramonen tenniskengät sekä Norsun muisti. – Yleensäkin olen huomannut, että mitä hullumpi on lähtökohta, sitä parempi on lopputulos, tiivistää Koskinen. Se pysäytti silloin. Musiikkiteoksen ja -videon julkaisua päästään juhlimaan marraskuussa. Hänen mukaansa kirjoituksessa oli tuotu tunteet hyvin esiin, vaikka itse en ollut paikalla ollutkaan. – Eräs nainen soitti minulle ja kiitti tuosta tsunamiin liittyneestä kirjoituksesta. Markun Petäjävesi-lehteen vuosina 2003-2015 kirjoittamista teksteistä koottu pakinakirja Chelitellen ilmestyi muutama viikko sitten elokuussa. Petäjäiset juuret -videon filmaukset käynnissä Musiikkivideon koostajilla on näpeissään haastava urakka, sillä mittaa valmiilla videolla tulee olemaan lähes kymmenen minuuttia. päivänä julkaistaan valmis levy ja musiikkivideo audiotorio Miilussa
– Yleisurheilu on myös siksi kivaa, kun se on niin monipuolista ja siinä saa paljon kavereita, Isa sanoo. – Yleisurheilu vei voiton, kun siinä pärjäsi parhaiten, Eemil toteaa. Nyt muut lajit ovat lähes jääneet, tosin Eemil hiihtää yleisurheilun lisäksi ja Wilhelmiina pelaa lentopalloa. Ymmärrystä ja sovintoa kohti pyrkivä tarina veristen konfliktien keskellä löytää juuri oikean tasapainon toivon ja epätoivon välillä. – PetPetin viikkokisoissa kaikki kävivät jo pieninä alakoululaisina, Isa Kanniston äiti Pirjo Kannisto kertoo. – Ja kaikki Poppi-juoksut ja -hiihdot on tietysti käyty, Eemil Helanderin isä Markus Helander lisää. Syksyn elokuvakausi starttaa kolmella elokuvalla ”Yleisurheilu vaan on niin kivaa” osallistui SM-kisoihin jo viime vuonna. Kyseessä on tositapahtumien innoittama elokuva Olli Mäestä ( Jarkko Lahti), jolla on edessään elämänsä tilaisuus. Kuskaamista on paljon, mutta en pidä sitä rasitteena; jos sitä ei olisi, olisi varmaan hankala keksiä, mihin ajan käyttäisi, Markus Helander toteaa. – Petäjävedellä talviharjoittelu jäisi; se vaatii sisähallin. Helsingin kiireiseen vilinään joutuva Olli olisi mieluummin Raijan, kuin jatkuvan harjoittelun lisäksi juttelemassa sponsorien kanssa ja esiintymässä kisavalmisteluja taltioivalle kuvausryhmälle. Kaikki on kiinni Ollista, joka kuitenkin kesken intensiivisimmän harjoittelukauden huomaa rakastuneensa palavasti Raijaan ( Oona Airola). Nykyään nuoret käyvät Jyväskylän Kenttäurheilijoiden harjoituksissa lähes joka päivä, niin kesällä kuin talvellakin. – Siinä pystyy aina parantamaan omaa tulostaan ja näkee, kuinka on kehittynyt, Wilhelmiina sanoo. – Minun ensimmäiset kisani olivat Poppi-juoksut Petäjävedellä. Mandariinit (K12 / K9 aikuisen seurassa) to 15.9. Hiihdossa kisat ovat aina erilaisia ja maasto on erilainen, joten tulokset eivät ole samalla tavalla vertailukelpoisia. Silloin lajit olivat samat ja esteistä tuli hopeaa ja 2000 metriltä pronssia. Itse ilkimysja Kätyrit -elokuvilla maineeseen noussut Illumination-animaatiostudio on tehnyt hyvää jälkeä jälleen kerran. – Kestävyysporukalla on treenit kolme kertaa viikossa, sitten on lisäksi lajikouluja ja vielä omat treenit päälle, Emmi laskee. Ja Jyväskylässä on vahva yleisurheiluosaaminen liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Kihun ansiosta. – Viime kaudella oli neljät treenit viikossa, tällä kaudella on viidet, Isa kertoo. Ottelu on ensimmäinen ammattilaisnyrkkeilyn suurtapahtuma Suomessa ja Ollin ystävä ja valmentaja Elis Ask ( Eero Milonoff) on tehnyt kaikkensa saadakseen MM-ottelun Suomeen: Olli joutuu ottelemaan normaalia alemmassa painoluokassa, ja stadionin katsomo pitää saada täyteen kulujen kattamiseksi. Siksi Keski-Suomen elokuvakeskuksen ja kunnan vapaa-aikatoimen Kino Metso -näytökset jatkuvat auditorio Miilussa 14.9., jolloin on luvassa koko perheelle soveltuva animaatioelokuva Lemmikkien salainen elämä. Joidenkin arvioiden mukaan elokuva on ajoittain melko jännittävä ellei suorastaan pelottava, joten ikärajasuositus (K7) kannattaa ottaa todesta. klo 15, liput erikoishintaan 6€. – Yleisurheilussa se on mukavaa, kun omia tuloksia pystyy vertailemaan vanhoihinkin tuloksiin. Varsinkaan vanhoja hiihtotuloksia ei voi verrata nykyisiin, kun välineet ja voitelu ovat kehittyneet niin paljon, Eemil kertoo. Ylistetyn Zaza Urushadzen viides ohjaustyö, Oscar ® ja Golden Globe ® -ehdokas Mandariinit on äärimmäisen kaunis sodanvastainen julistus. Olli Koponen Lemmikkien salainen elämä (K7 / K4 aikuisen seurassa) ke 14.9. Iltaelokuvana nähdään kotimainen, mutta jo maailmallakin paljon mainetta ja suitsutusta osakseen saanut Hymyilevä mies. – Eemil pelasi aikaisemmin jääkiekkoa ja silloinkin Jyväskylään ajamista riitti. Visuaalisesti upeaksi kehuttu elokuva kertoo tarinan kahdesta New Yorkin Manhattanilla asuvasta koirasta, joiden keskinäinen kinastelu unohtuu kun he joutuvat jännittävään seikkailuun yhdessä talon muiden lemmikkien kanssa. – Ja se on vaan niin kivaa, Emmi toteaa. Tavoitteena petäjävetisillä nuorilla on nousta palkintokorokkeelle muutaman vuoden päästä myös aikuisten kisoissa.. Hymyilevä mies (K7 / K4 aikuisen seurassa) klo 18, liput 8€. Ja kun isä, Jouko Suonsaari, kävi maratoneissa, olin mukana ja osallistuin niiden ohessa pidettyihin lasten kisoihin, Emmi Pennanen kertoo. Jos olet joskus miettinyt, mitä lemmikkieläimesi puuhaavat ollessaan yksin kotona, tarjoaa tämä elokuva siihen selityksen tai ainakin monia hyviä ja kekseliäitä arvauksia. – Olihan siellä kaikki kovat kilpailijat mukana, kyllä se vähän jännittikin, Emmi tunnustaa. esitetään peräjälkeen kaksi elokuvaa, joista iltapäivänäytöksenä nähdään Mandariinit: Virossa ja Serbiassa kuvattu tarina 1990-luvun alusta. Hymyilevä mies on sydämellinen ja leikkisä tarina epäonnistumisen taidosta ja onnen tavoittelemisesta. – Porukkaa oli paljon enemmän kuin yleensä kisoissa, ja kaikki oli tarkempaa ja virallisempaa, Wilhelmiina ja Isa kertovat. Sivu 05 Nro 36 07.09.2016 TIINA LAMMINAHO Tiina Lamminaho Tuoreet SM-mitalistit, petäjävetiset Eemil Helander, Wilhelmiina Harju, Emmi Pennanen ja I sa Kannisto ovat harrastaneet yleisurheilua jo vuosia. Sota kuitenkin saapuu lupaa kysymättä heidän ovensa taakse, ja pian Ivo huomaa majoittavansa kahta taistelussa haavoittunutta, vastakkaisilla puolilla sotivaa miestä. Esimerkiksi Eemil Helanderin 1500 esteiden voittotulos on kaikkien aikojen listalla toisena ja Emmi Pennasen 300 metrin aitojen voittotulos omassa ikäluokassaan sijalla kahdeksan, Markus Helander kertoo. Tavoitteena on päästä muutaman vuoden päästä huipulle aikuistenkin kisoissa. Hän ottelee kahden viikon kuluttua maailmanmestaruudesta Olympiastadionilla. Valmentajat ovat todella ammattitaitoisia ja motivoituneita, Markus Helander kehuu; Eemil Helanderia valmentaa Ari Nummela. Hän päästää sotilaat kotiinsa nämä pelastaakseen, mutta miten pitää kaksi vihollista turvassa toisiltaan. Elokuun loppupuolella Hämeenlinnassa käydyissä nuorten SM-kisoissa Eemil sai kultaa 1500 metrin esteillä ja 2000 metrin juoksussa, Wilhelmiina voitti kolmiloikan ja Emmi sai siinä hopeaa, samalla tytöt saivat myös kolmiloikan joukkuekultaa, Emmi sai kultaa myös 300 metrin aidoissa ja Isa sai joukkuehopeaa korkeushypyssä. Tytöille tämänvuotiset SM-kisat olivat ensimmäiset, Eemil Helander Kesän taipuessa jälleen syksyyn on Petäjävedelläkin aiheellista jatkaa hyviksi havaittuja rutiineja myös kulttuuritarjonnan osalta. Yleisurheilu vei voiton Isa Kannisto kertoo pelanneensa aikaisemmin jalkapalloa ja voimistelleensa, Emmi Pennanen harrasti tanssia kuusi vuotta ja kokeili jalkapalloa ja telinevoimistelua, Eemil Helander taas pelasi jalkapalloa ja jääkiekkoa. Puuseppä Ivo (legendaarinen virolaisnäyttelijä Lembit Ulfsak) ja hänen mandariineja viljelevä ystävänsä ovat jääneet keräämään mandariinisatoaan. Wilhelmiina Harju, Isa Kannisto, Emmi Pennanen ja Eemil Helander ovat päässeet palkintopallille jo nuorten SM-kisoissa. – Iso osa petäjävetisten nuorten SM-kisatuloksista on ikäluokassaan kaikkien aikojen listallakin kymmenen parhaan joukossa. Tarina miehestä joka on pakotettu esittämään luonteensa vastaista roolia, ja sen myötä ymmärtämään mistä onni syntyy. Torstaina 15.9. 14-vuotiaat Wilhelmiina ja Isa sekä 14 vuotta vielä tänä vuonna täyttävä Emmi kertovat harrastaneensa yleisurheilua noin kuusi vuotta, 15-vuotias Eemil aloitti radalla 13-vuotiaana, mutta juoksi maastokisoja jo 11-vuotiaana. Neuvostoliitto on romahtanut ja virolaiset maahanmuuttajat ovat paenneet kotimaahansa sisällissodan jaloista. klo 17.30, liput 8€ ja elokuvaherkut ennen näytöstä Kiva ry:n kioskista
Olisiko MTK:n aika siirtyä tälle vuosituhannelle ja nähdä myös metsien virkistysarvo. – Suomi hävisi tällä kertaa joka rintamalla, mutta tunnelma oli silti hieno. 050-5772867 tai Leenalle p. Monimuotoisuutta ja yhtenäisiä metsäalueita vaativat lajit eivät tätä kestä. Santeri Paltamaalla oli melkoisia ”pommeja”, jotka eivät ihan menneet maaliin, mutta juuri niitä tarvitaan. p. Toni Sutinen Seurakunta järjestää ”lauantairetken” Oriveden Päiväkumpuun naistentapahtumaan. Tästä pelistä täytyy nostaa muutama pelaaja esille. Pelin alku olikin meiltä vähän hakemista, ei oikein pallo pysynyt mukana ja turha kiire näkyi kosketusten määrässä. Toinen jakso alkoi meidän painostuksella ja 53 minuutin kohdalla Marko Kallioinen täräytti vaparista sisään numeroiksi1-2. Onneksi paikkaaja löytyi tutusta suunnasta; Onni Peltola oli armeijan vapailla ja lähti heti mukaan, vaikka pelituntuma oli reilun kahden kuukauden takaa. Muutenkin avausryhmää haluttiin muuttaa, koska vähemmän peliaikaa saaneiden pitää saada pelata. Ohjelmassa on ruokailujen lisäksi muun muassa raamattutunti, luovaa liikuntaa, erilaisia työskentelypajoja, esimerkiksi draamaa, rukoustanssia, musiikkia, ehostusta, kädentaitoja, hierontaa ja ulkoilua, ja runoja. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. Olimme vähän altavastaajana ja emmekä saaneet omaa peliä liikkeelle, onneksi Onni oli vireessä ja pelasti sen mitä pelastettavissa oli. klo 18.30. Tiirola leimasi luonnonsuojelujärjestöt vanhanaikaisiksi, mutta vielä vanhanaikaisempaa on nähdä metsä pelkkänä materiaalisena raaka-aineena. Ja kyllähän Kallioisen veljekset olivat liekeissä, lisäksi Niklas Räty ja Heikki Pohjonen toivat lisäosaamista joukkueeseen. Maaottelumatkalla Tampereella Viime viikonlopun Suomi-Ruotsi -yleisurheilumaaottelussa urheilijoita kannusti reipas joukko petäjävetisiä penkkiurheiljoita. 0400-832917. Nuorin maaottelumatkaaja oli 10-vuotias Nelli Simonaho. Tapahtuma kestää koko viikonlopun, mutta me osallistumme ohjelmaan vain lauantaina 1.10. Sivu 06 Nro 36 07.09.2016 Postia lukijoilta KUVAT: YRJÖ VAKKILAINEN Ammattilainen asialle Petäjävesi-lehden Ammattilainen asialle -palstalla olet yrityksesi kanssa tarjolla palvelukseen joka viikko. Flunssaaalto pyyhki joukkueen yli ja moni runkopelaaja oli poissa, samoin pelikiellon takia Jouni Heiskanen. Onneksi usko omaan tekemiseen on kasvanut ja peliä oli pelattu 82 minuuttia, kun Marko kaadettiin ja siitä tuomittiin rangaistuspotku, jonka Marko laittoi varmasti sisään. Muista kertoa myös ruoka-aineallergiasi. Mutta taas 80 minuutin kohdalla peli oli 2-4. Lausunnossa on perää siltä osin, että puuta voitaisiin käyttää enemmän esimerkiksi rakentamisessa korvaamaan teräsja betonirakenteita. Niin kauan kuin metsänomistajat ja metsäyhtiöt eivät suostu luopumaan laajoista aukkohakkuista, on laajamittainen aluesuojelu ainoa tapa säilyttää luonnon monimuotoisuus edes niillä alueilla. Onni Peltola maalissa teki töitä ihan kun olisi ollut koko ajan mukana, pelituntuma parani koko pelin ajan ja varsinkin toinen jakso oli todella hyvä. Kyydit hoidetaan kimppakyydeillä, paitsi jos lähtijöitä onkin yllättäen todella paljon. Päivän aiheena on naisen elämää kaikilla mausteilla. JJK Citykettuja vastaan pelasivat Onni Peltola, Ville Laurio, Jussi Lahtinen, Aleksi Paltamaa, Veikka Solanti, Marko Kallioinen, Mikko Kallioinen, Ville Heikkinen, Juho Laurio, Niklas Räty, Akseli Jylhä, Pepe Strömberg, Juha-Pekka Manninen, Jesse Lindholm, Heikki Pohjonen ja Santeri Paltamaa. Puun mahdollisuuksia vaatteiden materiaalina ei tule myöskään ohittaa tuotekehityksessä. Lähtö on Petäjäveden seurakuntakodilta noin kello 7.45 ja paluu noin kello 21.15. Suurin ongelma oli maalivahti, kun Ilari Pääkkönen oli sairas. Paikallislehteä luetaan tarkkaan ja asiakkaiden on helppo tarkistaa lehdestä oman kylän osaajien tarjonta, yhteystiedot ja aukioloajat. Petäjäveden penkkiurheilijat kiittivät stadionilla vallinnutta maaottelutunnelmaa oikein hyväksi. Tämän syksyn Ruotsiottelu käytiin ensimmäistä kertaa Tampereella Ratinan stadionilla. Itse olen valmis vaikka maksamaan siitä, että Petäjävedellä on jatkossakin ikärakenteeltaan monipuolista, kuvioltaan riittävän laajaa metsää, jossa kulkea ja nauttia luonnon antimista. Lähde ihmeessä ennakkoluulottomasti mukaan nauttimaan taatusti erilaisesta ja rentouttavasta päivästä hyvässä naisseurassa. Päivä maksaa noin 40 euroa, hinta sisältää muun muassa ohjelman, lounaan, iltapäiväkahvit ja juhlapäivällisen. Täytyy toivoa, että saamme sairastuvalta muutamia pelaajia mukaan tämäniltaiseen peliin Komeettoja vastaan, peli pelataan Säynätsalossa. Kaksi maalia ensimmäisellä jaksolla oli liikaa, jatkossa pitää lähteä puolustuksen kautta. Noin 30 hengen ryhmään kuului petäjävetisten lisäksi myös multialaisia, uuraislaisia ja jyväkyläläisiä yleisurheilun ystäviä. Loppu aika käytiin kovaa vääntöä, jossa meillä oli mahdollisuudet tulla vaikka tasoihin, onnea ei vaan ollut, joten JJK Cityketut oli parempi ryhmä. Takaa-ajo oli alkanut, saimmekin lisäpaikkoja, mutta sitten pientä huolimattomuutta ja vastustaja kuittasi heti; pelikello näytti 61 minuuttia ja numerot 1-3. Metsänomistajalla on oikeus saada metsästään tuottoa, mutta siihen pitää sisältyä vastuu luonnon hyvinvoinnista. fi ks-kattohuolto.fi • Mökit, huoneet, juhlat ja kokoukset www.lemettilantila.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Kiinteistöhoito KMK Oy Kysy lisää numerosta 040 568 0614 Merja Koskiperä tai kiinteistöhoito.kmk@gmail.com • Kotisiivoukset • Toimistosiivoukset • Ikkunoiden pesut • Asiointiapu Ajanvaraus: 020 761 3805 • Keuruuntie 21, 42700 Keuruu Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri NiiNA HumAlAjärvi aloittaa vastaanoton Keuruulla myös ultraäänitutkimukset • Lääkärikeskus • Kotisairaanhoito • Fysioterapia • Laboratorio • Työterveyshuolto Ajanvaraus: 020 761 3805 Keuruuntie 21, 42700 Keuruu www.puistoklinikka.fi 050 546 9747 Tilaa Tiinalta kaikenlaiset herkulliset leivonnaiset! Kotileipomo Tiina Sulkula Majavatie Petäjävesi www.tiinasulkula.com Mikko Tiirola kirjoitti lehden numerossa 35, että "maailman pelastaminen vaatii puunkäytön lisäämistä". JJK Cityketut on pelaava ryhmä ja mieluinen vastustaja, toisaalta nyt näkyi, että ryhmä halusi hyvitystä keväältä, jolloin voitimme heidät. O-P JJK Cityketut maalin verran parempi Kauden viimeinen kotipeli PetPet-FCV Reds2 ja nousujuhla perjantaina 16.9. Harmittavasti toinen maali tuli minuutti ennen puoliaikaa eli juuri silloin, kun ei saisi tulla. JJK Cityketut teki ensimmäisen maalin puolen tunnin kohdalla, eikä sekään oikein sytyttänyt meidän pelaajia. Ota ystäväsikin mukaan! Tai anna lahjaksi läheisellesi! Tiedustelut ja ilmoittautumiset 15.9. mennessä joko Paulalle p. Äänekoskelle valmistuvan "biotuotetehtaan" myötä Keski-Suomessa kaadetaan metsää selluksi ja tärpätiksi yhä kiihtyvällä vauhdilla. Katsomoon saakka näkyi, kuinka urheiljat taistelivat jokaisesta pisteestä, kertoo Helinä Rosala.. Sen sijaan Suomen metsien keittäminen selluksi ja vieminen alhaisen jalostusasteen tuoteina kuten paperina ulkomaille, on luonnonvarojen haaskausta eikä nosta maata talouden suosta. Nyt vasta heräsimme pelaamaan, 74 minuutin kohdalla Mikko Kallioinen kavensi numeroiksi 2-3. Tässä Suomen pitäisi pystyä näyttämään tietä. Leena Giers-Koljonen Lauantairetki vain naisille Kotipeliin JJK Citykettuja vastaan lähdettiin asetelmasta, että sarjapaikka vitoseen oli varma
0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. 041 441 5253 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 Sampo Koivula, 050 349 2319 Lisäksi jäsenkorjaus w w w. Lattialämmitys . KVV-valvonta – J o 20 v u o d e n k o k e mu k s e l l a – Kotihoito Kotisairaanhoito Kotija yrityssiivoukset Asiointiapu www.kotiapupisara.fi Puh. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. (014)854113 Pms 427 Pms 732 RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. Maalämpö . 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. Putkityöt . mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Ma-to 10-17, pe 10-15 Puh. 044 971 0385 / Suvi Nikonen, suvi.nikonen@ania-eco.fi OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. 014 853 326 www.standardline.fi Vasarakatu 9 (A 106) | 40320 Jyväskylä | 010 4399 290 info@rindesso.fi | www.rindesso.fi PALVELUMME Antenniurakoinnit Valokuituja tietoverkkotyöt KOHTEEMME Uudisrakennukset Omakotitalot Saneerauskohteet Tilaa valokuituyhteys Liittymäsopimus 1450,e Käyttösopimus alk. 24,90 e / kk 0400 585 417 Tapio Kokkonen Sinksi Oy Avoinna: ma 10-16 ti-pe 10-17 la 10-14 Asematie 6, Petäjävesi www.liisankukkapuoti.fi Petäjäveden Konehuolto Jyri Oravainen 045 261 7224 Kaistinmäentie 318, Kintaus MÄKIKYLÄN PAJA Sahloistentie 774, Koskenpää 0400-620924 • autojen vauriokorjaukset • katsastusremontit • vikadiagnostiikkaa • ruostekorjaukset • tuulilasinvaihdot • maalaukset. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti Yhteydenotot: ) 0400 189 152 www.vestamatic.fi * vestamaticky@gmail.com . Puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Puusepän työt, entisöinti 0400 642 973 Rak.toim intaa yli 30v. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 050-3253106 • Korjaukset • Peltityöt • Muovihitsaukset • Maalaukset • Huollot • Vikakoodien luku ja nollaus ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Antenniasennukset ja valokuitutyöt Hannu Neijonen KS Televerkot Oy 0400 797 516 hannu.neijonen@pp.inet.fi Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. Kaukolämpö . 014 415 1500 Autoja kolarikorjaamo T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Rakennusja puusepän palvelut PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset Varastojen ja autokatosten teko Lisälämpöeristykset ja kattotyöt Leikkimökit, jätekatokset ym. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 020 170 5120 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 31 00775 • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. Kotitalo usvähen nys! Petäjävesi, puh
”Paikallislehti on kuin kirje kotoa” Tilaa Petäjävesi-lehti omaan kotiin LIIKUNTAA IKÄÄNTYNEILLE keskiviikkoisin klo 9.00-10.00 ohjattu kuntosalivuoro, kulttuurikeskuksen kuntosalilla alk. 12.9. 2 km. Liikuntatoimi ASEMATIE 6 (014) 854 950 MA-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21* (*jatkoaika mahdollinen) PE 9.9. 50 € GastroPanel ® -testillä selvität luotettavasti onko mahalaukkusi terve ja toimiiko se normaalisti (vaatii 4 tunnin paaston) .................................... Tervetuloa kaikki mukaan! Petäjäveden Maaja kotitalousnaiset ja Maaseutuseura: KODIN YÖ ke 14.9. Syrjäharjulla klo 17-19. Kenellä kyseisessä kohdassa on etuajo-oikeus, soittaja mietti. Tervetuloa! PETÄJÄVEDEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään auditorio Miilussa maanantaina 12.9.2016 klo 18.00 alkaen. klo 18.30 Seija ja Mauno Saravan luona, Saravantie 2. 9680816 P. 60 € D-vitamiinin mittaus................................. 130 € Pakettitarjouksena! Ylläolevat testit yhteensä 345 € B12ja D-vitamiinimittaukset yhteensä 80 € Ajanvaraus ja lisätiedot 040 060 3222 (ark. Valokuva mukaan! Tervetuloa. 50 € Elimistön stressitaso (kortisoli)................ 14.9. Ikämiehet (alk.30 v) la klo 16.00 (la 10.9 turnaus kentällä). – Se vallan hirmuinen Rauli-myrsky vei muitten tuhojensa lisäksi rapumertani tuntemattomille teille Ala-Kintausjärven aalloilla. Karttaraha 1 € PetPet/suunnistus Auditorio Miilussa su 11.9. 050-585 0404. 0400344690 Keski-Suomen pelastuslaitoksen järjestämä TULITYÖKURSSI 15.9.2016 klo 8-16 Petäjäveden paloaseamalla Ilmoittautuminen puh. maanantaisin klo 16.00-17.00 kevyttä jumppaa ja venyttelyä, Petäjäkallion päiväkodin salissa alk. Simanainen ja Kari Ikonen toimivat molemmat myös opettajina SibeliusAkatemiassa. Kaikki radat ovat n. 0400 648 406 E l ä k e l i i t o n Petäjäveden yhdistyksen syksyn toiminta alkaa entisellä Tupamäen koululla ti 13.9. Simanainen on konsertoinut 13 Euroopan maan lisäksi Japanissa ja Meksikossa. Petäjäveden konsertti alkaa sunnuntaina 11. Kutsu ja asialista ovat myös nähtävillä kunnanviraston ilmoitustaululla. 80 € Keliakiapikatesti....................................... Kokouksen esityslista on nähtävänä nettisivuilla www. JARMO PELLINEN VUODEN 2015 TANGOSENIORI ( 5e) SYYSILTOJEN ILOKSI Jalkapallon harrasteryhmät ti pojat 2004-2006 klo 18.30-19.30 ja to tytöt klo 18.30-19.30. 50 € ColonView ® -suoliston terveystesti........... Sivu 08 Nro 36 07.09.2016 KOLARIHIRVEN HUUTOKAUPPA PETÄJÄVEDEN RHY Kyläsepän pihassa lauantaina 10.9. 50 € Suoliston tulehdustesti............................. syyskuuta kello 19 auditorio Miilussa.TL Ajaton-kvartetti tarjoaa musiikkia harvinaisilla soittimilla Myydään RT -kaksio 53,5 neliötä Petäjäveden keskustassa. Liput 10 e . Soiteltiin – Kuka osaisi valistaa liikennesäännöistä Miilutien, Tähtiniemenraitin ja monnarin pihan osalta, kyseli toimitukseen soittanut lukija. petajavesi.fi kohdassa ”esityslistat ja pöytäkirjat”. kunnanjohtajasopimus ja osavuosikatsaus. klo 9-15) tai www.biohit.fi/varaaverkossa www.biohit.fi/laboratoriopalvelut KUNTORASTIT tänään 7.9. – Monnarin pihahan on piha-aluetta, mutta aina sieltä joku tulee eteen, kun tulee Tähtiniemenraitilta. ”Kvartetti, kuten myös sen ohjelmisto, on kokoelma poikkeuksia, jossa improvisoidut maisemat, kansanmusiikilliset säkeet, keskiaikaiset luuttulaulut sekä alkuperäissävellykset virtaavat ainutlaatuisena synteesinä” kerrotaan kvartetin tiedotteessa. Kvartetin konsertissa on oiva tilaisuus kuulla musiikkia hieman harvinaisemmilla soittimilla soitettuna; mukana on harmonikansukuinen bandoneon, viola da gamba ja moog-syntetisaattori. Yhtyeessä on neljä eri tyylejä edustavaa muusikkoa. Opastus Pengerjoentieltä Ukonmurronsuon risteyksestä. Yhtyeen muodostavat Mia Simanainen (laulu), Henrik Sandås (bandoneon), Kari Ikonen (moog-syntetisaattori) sekä Mikko Perkola (viola da gamba). • • • Pari vuotta sitten ensimmäisen kerran esiintynyt Ajaton-kvartetti konsertoi Petäjävedellä, auditorio Miilussa sunnuntaina. klo 13. klo 19. ohjaajana Raili Välivaara. 0400 872 461 arkisin klo 7-16 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA Petäjäveden tori 9-9.45 TUORETTA KARITSAA! Seuratoiminta Käyntiosoite: Petäjäveden Apteekki Papintie 2 41900 Petäjävesi TERVEYSMITTAUSPÄIVÄ LÄHIAPTEEKISSASI Ti 13.9.2016 klo 10-16 B12-vitamiinin mittaus............................. Jos löydät ja palautat, kiitän jo etukäteen oikein isosti! puh. Siistikuntoinen, heti vapaa. Katso Etuovi.com Kohden. KANTTARIN KARAOKE ( 5e) LA 10.9. Aiemmin hän on tuottanut muun muassa yhdistelmän Helvi Juvosen runoja ja jazzia Ahava-yhtyeellään. 2h+k+kph+sauna+autok. klo 11.00. Lähtö OP:n nurkalta kimppakyydein klo 12.30. Käsiteltävänä on mm