. Musiikkiesityksistä vastasivat
Veera Torkki sekä Anniina Mäkinen ja bändi.
Petäjäveden lukion kevätjuhlassa jaetut stipendit ja tunnustuspalkinnot
Petäjäveden kunnan stipendi erittäin hyvin koulussa menestyneelle, toverilliselle ja miellyttäväkäytöksiselle opiskelijalle:
Emma Neijonen
Petäjäveden Lions Clubin stipendi petäjävetiselle, elämänmyönteiselle ja hyvin koulussa menestyneelle opiskelijalle:
Aaro Luukkonen
Petäjäveden Osuuspankin stipendi yhteiskunnallisissa aineissa menestyneelle päättötodistuksen saavalle petäjävetiselle
opiskelijalle: Aaro Luukkonen
Petäjäveden Rotary Clubin stipendi opiskeluaan huomattavasti parantaneelle opiskelijalle: Elina Rintamäki
Fingrid Oyj:n stipendi fysiikan ja matematiikan opinnoissa
hyvin menestyneelle uudelle ylioppilaalle: Aaro Luukkonen
Petäjävesi-lehden juhlarahasto on myöntänyt 80 . Tuore ylioppilas jakoi
myös kiitosta. Ylioppilaaksi saakka
selvinneen ryhmän vahvan me-hengen lisäksi
Kuusenmäen puheesta
välittyivät lukiovuosiin
mahtuneet onnistumisen
elämykset haasteellisempiakaan hetkiä unohtamatta. Samuli Heimosen sanoin: ?Tieto ei ole
sivistystä. Kuvasta puuttuu Elina Rintamäki.
päättäneitä ylioppilaita.
Uuden ylioppilaan puheessa Oona Kuusenmäki muisteli menneiden
lukiovuosien kohokohtia:
ensimmäistä koulupäivää,
ryhmäytymistä, kävely- ja
naurupainotteista Slovenian matkaa, vanhojen
tansseja ja penkkarei-
ta. stipendin
lahjakkaalle kirjoittajalle: Elina Rintamäki
Petäjäveden Yrittäjät ry:n Yrittäjän alku ?stipendi opiskelijalle, joka on omassa lukio-opiskelussaan osoittanut yrittäjähenkisyyttä sekä positiivista suhtautumista työelämään ja
yrittäjyyteen: Jenna Kytölä
Petäjäveden kunnan sivistyslautakunta myönsi lukion
50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi stipendin kolmelle kulttuuriharrastuksessa ansioituneelle opiskelijalle: Oona Kuusen-
mäki, Onni Peltola ja Jiri Ratilainen
Long Play ja Hitaan journalismin yhdistys lahjoittivat kahdelle uudelle ylioppilaalle nettilehti Long Playn vuositilauksen ja lehden koko juttuarkiston käyttöoikeuden: Emma
Neijonen ja Jade Skyttén
Sverigekontakt i Finland rf:n kirjapalkinto ruotsin kielessä
hyvin menestyneelle abiturientille: Aaro Luukkonen
Pohjola-Nordenin kirjapalkinnot ruotsin kielessä hyvin menestyneille opiskelijoille: Onni Laitinen, Aura Oikarinen,
Venla Torkki
Lukion oppilaskunna stipendi koulun toiminnassa aktiivisuutta osoittaneelle opiskelijalle: Elias Savolainen
Petäjäveden lukion stipendit:
Erinomaisesta suorituksesta reaaliaineen ylioppilaskokeessa,
Emma Neijonen; Erinomaisesta suorituksesta englannin
ylioppilaskokeessa, Elina Rintamäki; Hyvästä menestyksestä ranskan ylioppilaskokeessa, Otto Niittylahti; Stipendi
musiikissa ansioituneelle opiskelijalle, Valtteri Holm; Stipendi positiivisesti koululiikuntaan suhtautuvalle ja hyvää
ryhmähenkeä luovalle, liikuntamyönteiselle opiskelijalle,
Aaro Luukkonen.
Uuden ylioppilaan puheen piti Oona Kuusenmäki.. vuosikerta
Valkolakkien ja punaisten ruusujen päivä
HANNA MÄKINEN
Petäjäveden lukion 18
uuden ylioppilaan lukiotaival päättyi lauantaina
kevätjuhlaan ja Suvivirren
säveliin. Sivistys on paljon
enemmän kuin yksittäisten tiedonosasten summa.
Se on enemmän kuin tietäminen, enemmän kuin
ymmärtäminen. Osansa
saivat koulun henkilökunnan lisäksi muun muassa
perheet ja ystävät, Google
-kääntäjä ja Wikipedia.
Oppilaskunnan puheenvuoron juhlassa käytti Onni Laitinen. Nro 01 - 04.01.2006
PETÄJÄVESI
- PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU -
Sivu 08
Irtonumero 1,50 euroa
Nro 23 - 2016
Keskiviikkona kesäkuun 8. Sivistykseen kuuluu myös se,
mitä hankitulla tiedolla
tehdään. Miilun parketilla valkolakin päähänsä
painaneilla nuorilla on
edessään uusi elämänvaihe, johon eväitä antaa
lukiouurastuksen tuottama
oppi, yleissivistys.
Petäjäveden lukion
rehtori Heljä Nummela
pohti juhlapuheessaan
sivistyksen käsitettä, sisältöä ja merkitystä.
. Eturivissä vasemmalta Otto Niittylahti, Daniel Harju, Jade Skyttén, Vilma Siren, Sanna Piesala, Nenna
Nieminen, Emma Neijonen, Patrik Jylhä ja Valtteri Mäkinen. Takarivissä Oona Kuusenmäki, Sanni Palosaari, Severi Strömberg, Aleksanteri Strömberg, Jiri Ratilainen, Onni Peltola, Aaro Luukkonen ja Marko Luoma. Sivistystä on
se, kuinka tieto käytetään
kaikkien hyväksi ja on
kaikkien saatavilla.?
Nummelan puheessa
sivistys linkittyi yhteen
myös hyvän tahtomisen kanssa. Yhteisen
hyvän tavoittelu, siitä
vastuun ottaminen, on
sitä sydämen sivistystä,
joka mahdollistaa hyvän,
merkityksellisen elämän,
evästi Nummela lukion
Uudet ylioppilaat yhteiskuvassa. päivänä
56
03.06.1927
k. Tavoitteena
on aikaansaada erityisesti investointi- ja kehittämishankkeita, joiden myötä Vesuri-kuntien kyliin saadaan
uutta yrittäjyyttä, työpaikkoja ja elinvoimaa.
Asumisen ja ympäristön kehittämiseen sekä yhteisöllisyyden ja paikallisuuden tukemiseen Vesuriryhmä on varannut 25 prosenttia käytettävissä olevasta
tukipotista.
Vuonna 2015 Vesuri-ryhmä on puoltanut neljää
petäjävetistä yleishyödyllistä hanketta ja yhtä yrityshanketta. Ellei tukirahoja
haeta tänne, päätyvät eurot muiden kuntien yritysten
ja yhdistysten kehittämiseen. Leikkiin kannattaa osallistua, sillä saa
lisää silakan päitä ja kermaa viiksensä.
Kesäkissaksi siirtyminen olisi aika helppoa. Heinänkorrella leikkiminen
olisi tylsää, mutta heinällä härnääjästä se on varmaan
huisin kivaa. Tulevalta kesältä Vilma odottaa
sopivan lämpimiä kesäkelejä, kavereiden tapaamisia ja
kesämenoja, joista mieluisia esimerkkejä ovat japanilaiseen populaarikulttuuriin liittyvät tapahtumat. Yöllistä
mouruntaa pitää muistaa kuitenkin hillitä sen verran,
etteivät pallit ole vaarassa.
- Markku Koskinen
Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry
Ilmestyminen: keskiviikkoisin, levikki noin 2 000 kpl
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Toimitus: avoinna ma-ke klo 9-12
sekä sopimuksen mukaan, os. Helluntaiseurakunta
- PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 -
www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti
Vilma kesätoimittaa Petäjävesi-lehteä
Petäjävesi-lehden kesätoimittajan tehtäviä hoitaa tänä
kesänä Vilma Talasjärvi, 21.
Kintaudelta kotoisin oleva Vilma on lukijoillemme
tuttu jo kesän 2014 jutuista ja kuvista. päätoimittaja Hanna Mäkinen puh. 050 433 8300
- toimittaja Tiina Lamminaho, puh. alv 24%):
K-Market Porkkana, Asematie 8
ma-la klo 7-21 ja su 10-21
S-Market Petäjävesi, Karikontie 2
ma-la klo 7-21 ja su 10-21
Rakas äitimme ja mummomme
Rauni Sanelma
Rantanen
s. -HM
PERINTEINEN KESÄKUKKAMYYNTI
HAUTAUSMAALLA 9.6. Nro 23 - 08.06.2016
Sivu 02
Paras paikka asua
www.petajavedenseurakunta.fi
Viime viikolla ulkolämpömittari näytti selviä hellelukemia, tällä viikolla on kai käyty jo pakkasen puolella.
Vaihtelevia ovat paikalliset kesäkelit.
Kolkon koleat päivät ovat toisaalta eräänlainen tae
turvallisuudesta. 50 prosenttia rahoituksesta on varattu
elinkeinojen ja yrittäjyyden kehittämiseen. - 24.6.
Palvelemme ma-pe 9-17, la-su 9-15
ja juhannusaattona 9-12.
Hyvää kesää!
Vesuri-ryhmän hallituksen petäjävetiset edustajat kutsuvat juttusille
Maaseudun kehittämiseen tähtäävän Vesuri-ryhmä
ry:n hallitus uudistui vuosikokouksessa huhtikuussa.
Petäjävedeltä Vesuri-ryhmän hallituksessa istuvat nyt
Raisa Kinnunen julkisen tahon edustajana, Anitta
Neuvonen yhteisöedustajana, Jukka Ohra-Aho maaseudun asukkaiden edustajana ja Aake Ojalan tilalla
uutena jäsenenä Minna Taipale. Uimaankin voi mennä ilman
pelkoa krokotiilin tai hain hyökkäyksestä.
Hallasta ja perushyttysistä me kyllä selviämme.
- Hanna Mäkinen
PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA
?Armon oven, Jumalani, anna olla avoinna.. Venyttelisi auringossa
varpaitaan ja pyörittelisi päätään ikkunalla pörräävän
kärpäsen tahtiin. Meillä eivät viihdy tropiikin vitsaukset, tappavan myrkylliset käärmeet ja vakavia tauteja
levittävät hyönteiset. 09 856 67919 (arkisin klo 8-18)
tai petajavesi@nesenta.fi
Lehden näköisversio
www.lehtiluukku.fi hintaan 1,50e (sis. Tuoreet silakat ilmestyvät nopeasti tilalle.
Kesäkissaksi heittäytymällä saisi paljon pään
silittelyjä ja paijauksia. Latkisi maitoa kellarin rapulle asetetulta kukkalautaselta ja
nuolisi takapuoltaan. - HM
Viikon pakina: Kesäkissa
Kesäkissana elo olisi lokoisaa. Kesäkuun alussa kaksi Ylä-Kintauden
hanketta, kylätalon remontointi ja Sisäilmasairaiden
asuinaluehanke, saivat ELY-keskukselta myönteisen
rahoituspäätöksen.
Verrattuna Vesuri-ryhmän muihin kuntiin on Petäjävedellä tehty vain vähän yritysten kehittämiseen tähtääviä rahoitushakemuksia. (Virrestä 269)
Huomenna klo 17.30 Kesälaulajaiset Solikkosalissa / Lehterilaulajat, LGK, IP.
Su 12.6. 04.06.2016
Levolle laske luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Rakkaudella muistaen:
Riitta perheineen
Harri perheineen
Kristiina perheineen
sukulaiset ja ystävät
Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että Rauni siunataan
lauantaina 18.6.2016 kello 11 Petäjäveden siunauskappelissa, jonka jälkeen on muistotilaisuus Petäjäveden
seurakuntakodilla.
VILMA TALASJÄRVI. klo 10 Messu kirkossa / IP, LGK.
KESÄRETKI KIISKILÄNMÄELLE la 11.6.
Lähtö klo 10 baptistikirkon edestä.
Järj. Raisa Kinnusen
varajäsenenä toimii Ritva Lehtonen.
Vesuri-ryhmä ry:n alueeseen kuuluvat Keuruu,
Jämsä, Multia, Kuhmoinen ja Petäjävesi.
Petäjävetiset Vesuri-ryhmäläiset toivovat, että
paikalliset tulevat rohkeasti juttelemaan yritysten ja
yhdistysten kehittämiseen liittyvistä ideoista ja tarpeista. Asematie 6, Petäjävesi
- päätoimittaja Suvi Kallioinen (äitiyslomalla)
- vs. Tuon edellisen
kesäpestin jälkeen Vilma muutti Rovaniemelle, jossa
hän opiskelee kuvataidekasvatusta Lapin yliopistossa.
Toimitustyössä Vilmaa viehättää tehtävien monipuolisuus ja taittaminen. Toivelistalla ovat erityisesti innovatiiviset, uutta
Minna Taipale, Raisa Kinnunen, Jukka Ohra-Aho ja Ritva Lehtonen ovat mukana Vesuri-ryhmän hallituksessa.
luovat ideat, jotka toteutuessaan poikivat esimerkiksi
uudenlaista yritystoimintaa.
Vesuri-ryhmän kautta maaseudun ihmisten on mahdollista hakea ja saada tukirahaa, LEADER-rahoitusta.
Ohjelmakaudelle 2014-2020 Maa- ja Metsätalousministeriö myönsi Vesuri-ryhmän rahoituskehykseksi 3,6
miljoonaa euroa. Pienellä naukaisulla pääsisi
aitan nurkalle jahtaamaan
hiiriä.
Lisää huomiota saisi kiipeämällä korkealle
puuhun ja jäämällä oksan
haarukkaan odottamaan
punaista piipaa-autoa.
Mieltä voisi osoittaa myös
nyrpistämällä nenäänsä ruokakupin tonnikalanaksuille. Sen
verran laiskaksi olen ihmisenä kasvanut, tullut huomion kipeäksi ja oppinut nuoleskelemaan. Tämän suhteen Vesuri-ryhmän
paikalliset edustajat toivovat kulttuurin muutosta.
Tukirahat on tarkoitettu maaseudun elinvoimaisuuden
ylläpitämiseen ja kasvattamiseen. 014 854 240
toimitus@petajavesilehti.fi,
etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi
Sanomalehtien Liiton jäsen
Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm, sisä- ja takasivulla 0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24%
Tilaushinnat: kestotilaus 58e, määräaikainen 3kk 28e
Tilausasiat: puh. alv 24%)
Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis
Marraskuussa
pohjustetaan joulukuun juhlaa kartoittamalla nykypäivän Suomea ja suomalaisuutta. Sen voi toki välttää
esimerkiksi vaihtamalla
vesivessan kuivakäymälään. Nro 23 - 08.06.2016
Sivu 03
Jätevesiasioihin neuvoja tarjolla
TIINA LAMMINAHO
Tiina Lamminaho
. Ensi vuoden kesäkuun tilaisuus on
Uuraisilla. -TL. Herkillä
alueilla on tiukemmat
määräykset, esimerkiksi
WC-vesille vaaditaan ran-
noilla tai pohjavesialueilla
pääsääntöisesti umpisäiliö. Tietoa
ja esimerkiksi jätevesineuvojan yhteystiedot
löytyvät netistä osoitteesta
jamk.fi/jatevesi.
. Ajatuksena on, että ensi vuoden ensimmäiset
kymmenen kuukautta edustavat kukin tiettyä ajanjaksoa Suomen historiassa. Osassa asiat
olivat ihan kunnossa, osa
asukkaista oli ikävapautuksen piirissä, eli kiinteistöllä vakituisesti asuva
omistaja oli täyttänyt 68
vuotta jo ennen vuoden
2011 maaliskuuta, osassa kiinteistöjä selvitään
pienillä korjauksilla ja
osa sitten vaatii isompaa
remonttia, Lahtela kertoo.
. 4 000
eurolla ja pienpuhdistamojenkin hinnat lähtevät
6 000 eurosta.
Neuvoja tulee
kotikäynnille
Jätevesiasioissa saa Kes-
ki-Suomessa ilmaiseksi
neuvoja ainakin vielä
tämän vuoden ajan; Jätevesineuvonta KeskiSuomessa 2016 -hanketta
pyörittää Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Muutenkin jätevesijärjestelmän vaatimukset
riippuvat jätevesien määrästä; jos on loma-asunto,
jossa on kuivakäymälä ja
vesi kannetaan sisään, ei
jätevesijärjestelmältäkään
vaadita toki samaa kuin
kiinteistöissä, joissa on
vesivessa, Lahtela sanoo.
. Joulukuussa
itsenäisyyspäivän juhlat tulevat olemaan tavallista
juhlavammat, sekä Petäjävedellä että muualla maassa, linjasi Kokkonen.
Petäjäveden kunnan eri hallinnonalat, seurakunta
ja kansalaisopisto osallistuvat juhlavuoden tapahtumien rakentamiseen omien toimintojensa kautta.
Esimerkiksi kouluissa saatetaan tehdä aikamatkoja
menneiden aikojen oppimisympäristöihin.
Petäjäveden kunta kannustaa myös kuntalaisia,
yhteisöjä, yhdistyksiä ja yrityksiä lähtemään mukaan
satavuotiaan Suomen muistamiseen. Kävin viidellätoista
kiinteistöllä. Eli jätevesijärjestelmä kannattaa saattaa ajan
tasalle; joskus se on edessä
kuitenkin.
Kallis remontti ei
aina tarpeen
Lahtela on kiertänyt tutkimassa jätevesijärjestelmiä
ja niiden uusimistarpeita
nyt Petäjävedellä, Piesasjärven ympäristössä.
. Joskus asia selviää jo
puhelimessa juttelemalla,
mutta jos kiinteistönomistaja haluaa, jätevesineuvoja tulee paikan päälle. Rengas osui vastaan tulleeseen
henkilöautoon. Ja
onhan se toki iso apu, kun
saa asiantuntijan neuvomaan ilmaiseksi, Lahtela
toteaa.
Petäjävedelle Lahtela
tulee jakamaan neuvoja
myös Yrittäjien kesämarkkinoille 9. Jossain vaiheessa puhuttiin
virheellisesti, että suurin
piirtein kaikki tarvitsisivat
kymppitonnin remontin.
Se ei pidä paikkaansa;
perussysteemin imeytyskentällä saa 3 000 . Vähän kohteesta
riippuen, esimerkiksi savikkoon imeytyskenttä
ei sovi. Ylennettävien joukossa ei ollut
petäjävetisiä reserviläisiä.
Ylentämistilaisuuksia järjestetään vuosittain
kaksi. Juhlavuosi tulee näkymään Petäjävedellä
itsenäisen Suomen vaiheisiin liittyvinä tapahtumina
ja teemoina jo vuoden alusta lähtien.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Tapio Kokkonen kertoi juhlavuotta koskevista suunnitelmista
maanantaisessa suunnittelupalaverissa kuntalassa.
. Joulukuun tilaisuus pidetään Jyväskylän
alueella ja kesäkuun tilaisuus sijoittuu aina eri puolille maakuntaa. Katsomme jätevesijärjestelmät yhdessä kiin-
Suomen satavuotisjuhla näkyy
Petäjävedellä läpi koko vuoden
Suomen valtio täyttää sata vuotta ensi vuoden joulukuussa. Uudessa lakiluonnoksessakaan vaatimusta
ei ole poistettu, mutta
uusi laki poistaisi toteutuessaan niin sanotuilta
kuivan maan kiinteistöiltä
takarajan, johon mennessä
muutos pitäisi tehdä ja
sitoisi sen kiinteistöillä
muuten tehtäviin remontteihin. Tilanne on haastava
neuvojankin näkökulmasta, joten kiinteistön
omistajan näkökulmasta
tilanne on todella haastava, jätevesineuvojana
Petäjävedelläkin kierrellyt
projektiasiantuntija Samuli Lahtela toteaa.
Haastavaksi tilanteen
tekee lainsäädäntö, johon on taas suunnitteilla
muutos.
. -VT
KUVA: KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTO
Tapio Kokkonen vastaanottaa Keski-Suomen aluetoimiston muistolaatan kiitokseksi kunnalle.
Rengas omilla teillään
Viime keskiviikkoaamuna valtatie 23:lla Koskensaarella ryttääntyi peltiä irronneen renkaan vuoksi.
Petäjävedelle päin matkalla olleesta henkilöautosta
irtosi vasen takarengas, kun se oli ohittamassa edellä
ajanutta traktoria. Herkillä alueilla eli
rantojen läheisyydessä ja
pohjavesialueilla takarajaa siirrettäisiin hieman
pitemmälle, mutta muita
muutoksia niille ei olisi
tulossa, Lahtela selvittää.
. Tyhmiä kysymyksiä
ei ole, eli kaikkea asiaan
liittyvää voi kysyä, Lahtela toteaa.
Perjantaina 3.6. järjestettiin reserviläisten ylentämistilaisuus Petäjäveden yläkoululla.
Presidentti Sauli Niinistö ylensi 32 keskisuomalaista upseeria ja Keski-Suomen aluetoimiston
päällikkö ylensi 90 keskisuomalaista aliupseeria ja
miehistöön kuuluvaa. Suunnitelmia
en tee, vaan kiinteistön
omistaja voi itse lähteä
viemään asiaa eteenpäin.
Enkä myöskään raportoi
yksittäisen kiinteistön
asioista kenellekään; olen
neuvoja, en virkamies.
Yleisimmin ennen
vuotta 2004 rakennetuissa
kiinteistöissä on Lahtelan
mukaan kaksi saostussäiliötä ja imeytysputki,
nykyään kuivan maan
kiinteistöissä pitäisi olla
kolme saostussäiliötä ja
imeytys- tai maasuodattamokenttä.
. Tapahtunutta tutkitaan
liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Lakiesitysluonnos on
juuri ollut lausuntokierroksella eli vielä ei ole tietoa, missä muodossa laki
hyväksytään, vai hyväksytäänkö sitä ollenkaan.
Tällä hetkellä mennään
kuitenkin olemassa olevan
lainsäädännön mukaan,
Lahtela kertoo.
Lainsäädäntö vaatii remontoimaan vanhat jätevesijärjestelmät siten, että
ne täyttävät tietyt puhdistusvaatimukset; vuonna
2004 tai sen jälkeen rakennetuissa kiinteistöissä
asiat pitäisi olla kunnossa, mutta vanhemmissa
kiinteistöissä useimmiten
tarvitaan jotain toimia.
. Tulossa on satavuotisen Suomen historiaan liittyviä juttuja petäjävetisellä näkökulmalla
ryyditettynä sekä raportteja juhlavuoden paikallisista
ilmenemismuodoista.- HM
Ylentämistilaisuus Petäjävedellä
Samuli Lahtela on kurkistanut moneen sakokaivoon.
teistön omistajan kanssa
ja jos järjestelmä ei täytä
vaatimuksia, annan vinkkejä, miten asiassa kannattaa edetä. Mitä useampi
taho on mukana juhlavuoden järjestelyissä, sitä monipuolisempaa ja rikkaampaa ohjelmaa on luvassa.
Kunta kutsuu yhdistykset ja muut toimijat mukaan
juhlavuoden suunnitteluun vielä erillisellä kutsulla.
Myös Petäjävesi-lehti on mukana juhlavuoden
aikamatkalla. Näin edetään, kunnes lokakuussa
aiheena ovat jo vuodet 2008-2017. Tammikuun teemana on
vuosien 1900-1927 Suomi, helmikuussa muistetaan
vuosia 1928-1937, maaliskuussa vuorossa ovat
vuodet 1938-1947 ja huhtikuu on omistettu vuosille 1948-1957. Auton kuljettaja loukkasi niskojaan
ja auto vaurioitui etuosastaan. heinäkuuta S-marketin pihalle.
Jätevesiasioista voi käydä keskustelemassa ja
kyselemässä esimerkiksi
silloin.
. Jätevesijärjestelmän
uusimisessa myös hinta
on tapauskohtainen. Ja imeytyskentän
on oltava riittävän kokoinen, siinä on oltava tietyt
rakenteet ja loppupäässä
ilmastusputket
Tietoa olen saanut
paljon sekä myynnistä että
kasvusta, mutta kontakteja
en niinkään, Eloranta
kertoo.
Elorannan tavoitteena
on löytää jatkaja Kukkapuodille ja hautaustoimistolle parin vuoden sisällä.
. Kasvu Openin kautta
yrittäjä Liisa Eloranta on
saanut sparrausta osaavilta ammattilaisilta.
. Olisi hyvä, jos tämä
jäisi jotenkin elämään
koulumaailmaan, Junttila
toteaa.
Kasvua ennen yrityskauppaa
TIINA LAMMINAHO
Liisa Eloranta etsii Liisan Kukkapuodille ja Hautaustoimistolle jatkajaa.
Tiina Lamminaho
Liisan Kukkapuoti ja
Hautaustoimisto on yksi
kahdestatoista yrityksestä,
jotka hyväksyttiin mukaan
Kasvu Openin Yrityskaupalla kasvua -kasvupolulle. Kävimme myös Jyväskylässä
monitoimitalolla sekä uimassa. Kasvava yritys on
houkutteleva ostokohde.
Kasvu Openin sparrauspäivät ovat antaneet
minulle varmuutta, että
olen menossa oikeaan
suuntaan; ammattilaisilta
on saanut paljon arvokasta
tietoa, Eloranta sanoo.
. Myös Nevala korostaa
palvelutehtävien merkitystä.
. Meillä on ollut palvelua, liikuntaa ja taitoa.
Lisäksi olemme retkeilleet
eri kohteissa.
Ohjelmassa ovat olleet mukana Kirkonkylän
koulun tänä keväänä kuudennen luokan päättävät
oppilaat; ohjelma alkoi,
kun ikäluokka aloitti viidennen luokan.
. Ohjelmassa on tehty
asioita kolmen eri otsikon
alla. Pilottiohjelmaan lähti
mukaan kymmenen tahoa
Suomessa ja Petäjäveden
seurakunta oli niistä yksi,
Junttila kertoo.
. Odotin
saavani myös uusia kontakteja. Toki kauemmissa kohteissa pitäisi olla
useampi asiakas samalta
alueelta, esimerkiksi Palokkaan ei kannata lähteä
yhtä kukkapenkkiä tekemään.
Elorannan mukaan
myös leikkokukkakimppujen myynti on kasvanut; niitä haetaan entistä
enemmän esimerkiksi
onnittelukimpuiksi moniin tilanteisiin tai juhlapöydän koristeiksi.
. Nro 23 - 08.06.2016
Sivu 04
Toimintapäivä päätti
pilottiohjelman
Tiina Lamminaho
. Lisäksi
olemme tehneet polkupyöräretken Petäjälahteen
ja luontoretken Nyrölän
luontopolulle.
. Ne kasvattavat em-
patiaa ja erilaisuuden
hyväksymistä.
Ohjelman jatko on
vielä avoinna.
. Olemme olleet
laulamassa Ystävän pysäkillä ja sairaalassa, haravoimassa sekä auttamassa
päiväkodilla, muun muassa leikittämässä lapsia
ja auttamassa pukeutumisessa, 6A-luokan opettaja
Kaarlo Nevala kertoo.
. Ihan hyvin meni, olemme meloneet aikaisemmin
Piispalassa, kun olimme
leirikoulussa, Kirkonkylän koulun 6A:n pojat totesivat toiseksi viimeisen
kouluviikon perjantaina
melontaretken jälkeen.
Melonnan lisäksi päivän
ohjelmaan kuului korikiipeilyä ja jousiammuntaa
satamassa.
. Kylä ilman kukkakauppaa ei ole mikään
kylä, Eloranta toteaa.. Hain mukaan saadakseni tietoa siitä, mitä
täytyy tehdä, kun rupeaa myymään yritystä, ja
vinkkejä kasvuun. Ampumassa Veikka Sointu.
mitä ohjelman puitteissa
tehdään. Heillä
on hyvä porukkahenki
ja he käyttäytyvät hyvin.
Palvelutehtävät, etenkin
päiväkodilla ovat olleet
mieluisia, Nevala kehuu.
Junttilan mukaan ohjelmassa on ollut perusajatuksena innostaa nuoria
löytämään kiinnostuksen
kohteita.
. Toki
olen valmis olemaan tässä
vielä jonkinlaisen siirtymäajan, jos uusi omistaja
haluaa, Eloranta sanoo.
Kasvua Eloranta hakee
sekä viherrakentamisen
puolelta että hautaustoimistosta.
. Tämä ikäluokka on
todella mukava. Tämä tapahtumapäivä on pari vuotta pyörineen pilottiohjelman
loppuhuipennus, seurakunnan nuorisotyönohjaaja Sami Junttila totesi.
Pilottiohjelmaa on ollut kehittämässä Poikien
ja tyttöjen keskus sekä
Avartti.
. Kun perustin yrityk-
sen, ajattelin olla tässä
tietyn ajan. Kansainvälinen
Avartti-ohjelma on suunnattu yli 13-vuotiaille.
Tässä oli tarkoituksena
tuoda hieman samanlaista
toimintaa alakouluikäisille. Se täyttyy
parin vuoden kuluessa ja
eläkeikäkin lähestyy. Liikuntaosiossa olemme tehneet aika
perusjuttua, esimerkiksi
pelanneet jalkapalloa. Uskon ihan ehdottomasti, että tähän jatkaja
löytyy; tässä on mahdollisuuksia. Viherrakentamista
voi tehdä muuallakin kuin
Petäjävedellä, noin viidenkymmenen kilometrin
säteellä. Viherrakentaminen
onkin lähtenyt kasvuun.
Meillä on sillä puolella
tänä kesänä enemmän töitä kuin viime kesänä, sekä
isoja kohteita että paljon
pieniä kohteita, joissa tehdään jokin yksityiskohta
tai pieni kokonaisuus,
Eloranta kertoo.
. Toinen tärkeä asia
on palvelevan asenteen
herääminen, Junttila tote-
TIINA LAMMINAHO
Kuudesluokkalaiset pääsivät korikiipeilemään satamassa; mallia näyttää Matias
Thusberg.
aa. Taito-osiossa on
ollut tarkoituksena opiskella uusia taitoja ja me
olemme tehneet ruokaa,
soittaneet kitaraa, tuunanneet tuoleja, tehneet
graffitteja ja kokeilleet
jousiammuntaa. Oppilaat ovat saaneet itse olla päättämässä,
Myös jousiammunta kuului päivän ohjelmaan
Kävelylenkeillä koirat
tykkäsivät jostain syystä
tulla tänne, vielä autioon
pihaan.
. Ensimmäiseksi
syntyi Johanneksen puu-
Neljännessä puutarhassa, Danielin puutarhassa,
kasvaa kymmeniä luumupuita. Puun taimen
saimme Maire ja Oiva
Lahtiselta Sarvenperältä.
Jokainen voi itse päättää,
kumpi kahdesta, haarautuvasta pääoksasta on hyvän
ja kumpi pahan tiedon
haara, Lehtonen kertoo.
Heinämäen puutarhojen katveesta löytyy myös
hyönteishotelli, joka tarjoaa suojaa pölyttäjille ja
muille pienimmille. Syksyisin Danielin
puutarhan sato maittaa
myös karhulle.
. Kärhöjen
vieressä loistivat luonnonkukat, puna-ailakit,
jotka Heinämäellä heräävät täyteen kukoistukseen
useimpina vuosina vasta
juhannuksen korvilla.
Hellepäivien myötä
kevät on kääntynyt kesäksi uskomattomalla vauhdilla myös Ritva ja Erkki
Lehtosen pihamaalla.
Lämpimällä länsirinteellä sijaisevaa Heinämäen tilaa on asutettu
1700-luvun lopulta lähtien. Yksi jutuista
kertoo 1900-luvun alussa
eläneistä veljeksistä, joista
nokkelampi sai lukutaidottoman veljensä allekirjoittamaan talonluovutusja syytinkisopimuksen
höveleillä lupauksilla.
Lukematta jääneessä sopimustekstissä syyntinkiajaksi määriteltiin loppuelämän sijasta viisi vuotta.
Määräajan umpeuduttua
veli sai lähteä.
. . Eräänä alkukesän
iltana vuonna 1997 istuimme tapamme mukaan
tuossa pihalla olleessa
keinussa, kun siihen ympärille ilmestyi yht?äkkiä
lentelemään pääskysiä.
Silloin tiesin ja tunsin vahvasti, että tänne meidän on
muutettava.
Pääskysillä on tärkeä
rooli Ritva Lehtosen muistoissa - varsinkin niissä,
jotka littyvät rakkaaseen
pappaan ja tämän kuolinpäivään. Ehkä se
teko vei mukanaan osan
Heinämäen siunauksesta.
Oma tarinansa liittyy
myös siihen, kuinka Lehtosista tuli Heinämäen
isäntäpari.
. Aiempina vuosina lähimetsästä
on syksyisin löytynyt
isoja jätöksiä, joissa on
runsaasti luumukiviä, nauraa Lehtonen.
Luumupuiden lisäksi
Heinämäen tilalla viihtyvät omenapuut. Yhden
niistä Lehtonen on ristinyt
?Hyvän ja pahan tiedon
puuksi?, jonka omenoita talon emäntä ei edes
maista.
. Silloin ei entisestä
ollut jäljellä oikeastaan
mitään muuta kuin usko.
Siihen nimetkin viittaavat.
Neljä puutarhaa
Hyvä ja pahan
tiedon puu
Ennen Lehtosten tuloa
Heinämäki oli ollut lähes
kahdeksan vuotta autiona.
Piha oli pusikoitunut ja
talo ränsistynyt.
Seuraavien vuosien ja
vuosikymmenten aikana
villit vademapuskat saivat
väistyä. Karhu tulee tänne
luumuja syömään. Herukat ovat
ikivanhaa, tilalle jo kauan
sitten istutettua lajiketta.
Pihan perältä löytyy
toinen mahdollinen jäänne
tilan muinaisista puutarhoista. Tilan pitkään historiaan mahtuu monenlaisia
tarinoita.
Pääskysten
kutsumat
Ritva Lehtosella riittää
kerrottavaa Heinämäen
vaiheista. Tämä puu on istutettu paikalle, jossa mieheni
näki eräänä kesänä kyykäärmeen. Asuimme silloin läheisellä tilalla vuokralaisina. Kierrätysperiaatteen suosimisesta kielivät puolestaan
käytetyt, uutta tarkoitusta
odottavat kattotiilet.
Koti ikääntyneille
Ritva Lehtosen unelmana
on rakentaa Heinämäen
tiluksille ikääntyneille
suunnattuja palveluasuntoja.
- Täällä ovat valmiina
puitteet rauhaisaan, luonnonläheiseen elämään.
Esimerkiksi puutarha- ja
pihatöistä sekä käsitöistä
pitäville ihmisille meillä
olisi paljon tarjottavaa.. Hyvin ei käynyt
kyllä huijariveljellekään,
muistelee Lehtonen tarinan jatkoa. Noin metrin korkuinen kasvusto saattaa
Lehtosen mukaan olla
lakritsikasvia, jonka makeaa juurta on käytetty
maailmalla muun muassa
lääkinnällisiin tarkoituksiin.
Toinen Heinämäen
pihaan syntyneistä puutarhoista sai nimensä Aatamin ja Eevan mukaan.
Kolmannen luomuksen
Lehtonen nimesi Edenin
puutarhaksi.
Raamatulliset nimet
ovat Lehtosen mukaan
muisto konkurssin jälkeisiltä vuosilta.
. Sivu 05
Nro 23 - 08.06.2016
Ritva Lehtosen kotipihalla Heinämäessä viettää eläkepäiviään kaksi tykkien kuljettamiseen käytettyä pyörää.
Kesä ryöpsähti Heinämäelle
Hanna Mäkinen
Syreenit ja kärhöt kukkivat Heinämäen tilalla
Kintaudella komeasti jo
viikko sitten. Siksi pääskysten
myöhemmällä ilmestymisellä oli Lehtoselle aivan
erityinen merkitys.
tarha, jossa kasvavat herukkapensaat ovat nykyisin korkeampia kuin talon
emäntä itse
?Asetta pitelevä käsi
vetäisi liipasinta, mutta
mutta ase ei toiminut, ja
nimismies sai painiskelun
jälkeen pistoolin pois?,
raportoidaan lehdessä.
Nimismiehen uhkaaja
oli uuraislainen Paavo
Lahnala, joka oli ollut
Petäjävedellä syytettynä
luvattomasti valmistettujen väkijuomien hallussapidosta ja poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta.
Lahnala oli tullut tuomaan nimismiehen nähtäväksi papereita, jotka
Lahnalan mielestä todistivat hänen syyttömyyttään.
Lahnala päätyi kuitenkin uhkaamaan nimismiestä toimimattomalla
aseella. Nro 23 - 08.06.2016
Sivu 06
Paljon porua pontikasta
Hanna Mäkinen
Viinan kotipolton kitkeminen ja seuraamusten
selvittely työllisti muutoin
rauhallisten maalaispitäjien poliisivoimia sotien
jälkeisinä vuosina.
Pontikan keitto oli
yleistä myös Petäjävedellä.
Seura-lehdessä vuonna
2002 julkaistussa artikkelissa listataan pitäjät, joissa oli 1940-luvun lopulla
erityisen paljon viinan
kotipolttajien ilmiantajia.
Petäjävesi on mukana
yhdeksän kärkipitäjän
ryhmässä.
Ilmiannot liittyivät
niin kutsuttuun pontikkasotaan. Raittiushenkinen
Kansalaisryhti-toimisto
värväsi ilmiantajia, joille
nimismiehet maksoivat
palkkiota salapolttajien
paljastamisesta. Kuva: Kari Koskisen arkisto.
ja pönikät ja pannut pilleineen oli kohta hajalla.
Rankit- ja valmiit pontikat
levisivät hetkessä metsän
lannotteiksi.
Sitten seuraavilla käräjillä luettiin lakia siihen
tyyliin, ettei siinä juurikaan ollut syyllisellä sanomista, vaan suota joutui
kuokkimaan, kun moista
laitonta hommaa oli pitänyt alkaa harrastamaan.
Kuitenkin joskus viinankeitto saattoi olla ainoa
keino, että sai perheelleen
elantoa. Sitä sattui tosin
harvoin, mutta niin vain
ajoittain kävi, jossakin
N
Pontikka, eli korpikemistin valmistama viina, on
ollut kautta aikojen suomalaisten kansallisjuoma.
Sitä on liruteltu metsien
kätköissä ja jopa kotisaunojen hämärissä nurkissa,
kesäyön hiljaisuudessa.
Suosituimmat tehtailupaikat olivat yleensä jotkin purojen läheisyydessä olleet
metsänkatveet,tarpeeksi
kaukana lähimmistä asumuksista, ettei sinne aivan kuka tahansa osunut
tulemaan, kuin sattumalta.
Esimerkiksi marjastajat
tai sienestäjät saattoivat
keittäjän yllättää kesken
kaiken. Joonas saattoi olla
muurattu keittoastiaan
ruistaikinalla. Mutta joskus heistä ei ollut harmia, kun pisti
pullolla kirkasta koppaan,
niin saattoi päästä pälkähästä, joskus taas ei.
Virkavaltaan moinen
lahjonta ei tehonnut, vaan
siinä alkoi kirves heilua,. Putki siitä kulki lauhdutuspytyn
läpi, jossa oli pidettävä
jatkuvasti kylmä vesi, että
viinahöyty jäähtyi ja tuli
nesteenä toisesta päästä
ulos astiaan.
Rankkia saatettiin
käyttää parhaimmillaan
jopa satoja litroja, joskus
jopa tuhansiakin, että saatiin kerrallaan paljon val-
Postia lukijoilta
Sisällöntuotanto & Valokuvauspalvelu
Ammattilainen asialle
» Verkkosivut ja -kaupat
» Markkinointimateriaali
» Tekninen dokumentointi
» Valokuvaukset yrityksen
tarpeisiin
Ota yhteyttä ja varaa oma ilmoituspaikkasi.
Puh. Samainen
Lahnala oli 20 vuotta
aiemmin surmannut poliisikonstaapelin.
Viinanpolttaja 1920-luvun Toivakasta. Eipä juurikaan ollut konstaapelin
kartalla tyhjiä kohtia,
jossakin päin kuitenkin
harvakseltaan niitäkin
löytyi.
Suurin osa tehtailusta
painottui läntiseen pitäjän osaan, mutta kyllä
pohjoispuolikin oli hyvin
edustettuna ja siellä ne
viimeisimmät keittimet
turahtelivat vielä, ei kovinkaan monia vuosia
sitten.
Nyt aika on toinen
ja mennyt on historiaa,
vain vanhempi polvi vielä
muistaa nuo ajat ja sen,
miten paljon jo tuolloin
viina rikkoi perheiden
elämää, niinkuin se tekee
vielä tänäänkin.
AA
Jyri Oravainen
045 261 7224
24,90 e / kk
0400-585 417
Petäjäveden Konehuolto
mista alkoholia varastoon.
Rankin valmistukseen
käytettiin hiivaa, ohra- tai
ruisjauhoja, joskus keitettyä perunaa joukossa,
mallasta ja muita sopivia
aineksia. Rankin valmistus oli
työlästä touhua, eikä siinä
pitänyt hötköillä, muuten
satsi saattoi epäonnistua.
Rankkipytyt piti suojata
hyvin, ettei käynnissä
syntynyt lämpö karannut
ja ettei metsän eläimet
päässeet niistä ryystämään, sangen harmillisin
seurauksin.
Joskus jopa metsissä
laiduntanut karja saattoi erehtyä nauttimaan
antimista, huonoin seurauksin. Oli
hyviä ja huonoja, oli peltitynnyreitä, puupyttyjä,
ämpäreitä. Selvisi, että
jokaisen neulan kodalta
oli käyty hävittämässä
teollisuuslaitos. Painiskelun jälkeen nimismies kiirehti
naapuriin hälyttämään
apuvoimia.
Naiskanslistin paettua
nimismiehen huoneesta
Lahnala jäi paikalle yksin.
Pian tämän jälkeen huoneesta kuultiin laukaus.
Sisälle menneet löysivät
Lahnalan kuolleena lattialta. Seuralehden artikkelin mukaan
palkkiokuluista vastasi
lopulta valtion omistama
Alkoholiliike.
Viinan kotipolton aiheuttamat ongelmat saattoivat joskus kärjistyä
väkivaltaisiksi välien selvittelyiksi.
Eräs Petäjävettä kuohuttanut tapaus uutisoitiin
Helsingin Sanomissa.
Lehdessä kerrotaan,
kuinka Petäjäveden nimismies Osvad Nyman
koki virkahuoneessaan
kauhun hetkiä havaittuaan
pistoolin piipun vajaan
metrin päässä kasvoistaan. Työtä ei aina ollut
tarjolla lähitienoilla ja
kun vielä useinkin isojen
talojen isännät sponsoroivat antamalla viljaa ja
sokeria, niin siinä sitten
heidänkin viinantuska
lientyi samalla.
Paikalliset poliisit tunsivat hyvin omat reviirinsä
ja tiesivät melko tarkkaan,
kuka keittelee ja missä.
Huvitilaisuuksissa
saattoi olla trokareita ja
kauppa kävi hyvin, sillä
lähimpiin Alkon kauppoihin saattoi olla pitkiäkin
matkoja, joten kotikutoinen oli helpommin
saatavilla.
Poliiseilla oli omat
konstit löytää viinatehdas. 050 3616 018
!
Tapio Kokkonen
maamme kolkissa.
Petäjävedellä keitettiin
aikoinaan miltei ympäri
pitäjän aluetta. Tämän jälkeen
Lahnala oli surmannut
itsensä ampumalla.
Vainajan vaimon mukaan Lahnala oli nukkunut huonosti ja nauttinut
väkijuomia ennen kohtalokasta päivää. Jossain
kohdin oli saman puron
varrelle kertynyt useampikin samanvärinen neula,
vuosien varrella. Ja niitä
neuloja oli paljon, ympäri
tämän pitäjän aluetta.
Keittovälineitä oli värkätty jos jonkinlaisia. muk.
- Ylläpitopesu 15 e
- Liuotinpesu, vahaus ja perusimurointi 25 e
- Otsonointipalvelu, auton hajunpoisto
Soita ja varaa aika!
Tmi Petäjäveden
RTA ENERGI
UO
Apupojat
Yhteydenotot: Markus Salminen, puh. Esimerkiksi eräs Petäjäveden poliisi kertoi
aikoinaan kiipeävänsä
muutamilla vaaroilla korkeisiin puihin, joista sitten
kiikaroi alavaa ympäristöä
ja huomattuaan ohuen
savukiekuran nousevan
jostakin kuusten lomikosta, ottivat sinne suunnan ja
näin ajallaan osuivat kokin
kartanolle.
Samaisella konstalla
oli toimistonsa seinällä
pitäjän kartta, johon oli
painettu värillisiä nuppineuloja. Sen annettiin
käydä rauhassa viikon tai
yli, että se varmasti oli
läpikäynyttä keitettäväksi. Virallisen selityksen
mukaan Lahnala oli ottanut nimismiehen huoneen
seinällä roikkuneen aseen
ja ladannut sen omilla panoksillaan. 014 854 240 tai 050 433 8300
» Hääkuvaukset
» Henkilö- ja passikuvat
palvelu
Henry
Moilanen
Studio: Hemmintie 7 Petäjävesi / 044-1744826, www.hesu.?
Tee valokuituyhteyden käyttösopimus
Hinnat alkaen
Sinksi
Oy
Kaistinmäentie 318, Kintaus
- Kuukkeli
Palkkaa paikallinen nuori apuriksi!
Meiltä palvelut nurmikon leikkuusta rakennustöihin.
Autopesula Kyläsepän pihassa
pe klo 14-19 ja la 10-15 tai sop. Pillit ja joonas
pellistä tehdyt, tinasaumatut
Puh. MATKAHUOLTO
MA - TO 10-16.30, PE 10-16
050 544 1200
www.kahvilafreesi.fi
- sopimusasiat
ja asiakirjat
TILITOIMISTOPALVELUT
- sopimusasiat
ja
asiakirjat
eistökauppariidat,
oikeudenkäyntiasiat
-Hoidamme
perintöasiat,
avioeroasiat
myös
perunkirjoitukset, tiedustelut
- kiinteistökauppariidat,
oikeudenkäyntiasiat
- julkiset
kaupanvahvistukset
julkiset
kaupanvahvistukset
-Marjaana
sopimusasiat
ja asiakirjat
ntöasiat, avioeroasiat
Autio
0400-645284
Tilitoimisto T Pesonen Oy
Hoidamme
myös
perunkirjoitukset, tiedustelut
- julkiset kaupanvahvistukset
Hoidamme
myös
perunkirjoitukset,
tiedustelut
Neuvottelut
ja
toimitukset
myös
Petäjävedellä
musasiat jaNeuvottelut
asiakirjat
ja
toimitukset
myös
Petäjävedellä
Marjaana
Autio
0400-645284
- perintöasiat,
avioeroasiat
PETÄJÄVESI:
Hoidamme
myös perunkirjoitukset,
tiedustelut
Marjaana Autio 0400-645284
set kaupanvahvistukset
Marjaana
Autio
0400-645284
Asematie 6, puh. vuonna tarjoushinta. (014) 854 915
- sopimusasiat ja asiakirjat
mme myösNeuvottelut
perunkirjoitukset,
tiedustelut
ja toimitukset
myös Petäjävedellä
Ismo Jukola, puh. Kysy!
www.jonescon.fi
PALVELEMME:
(014)854113
1900 PETÄJÄVESI PUH.
ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14
014)854113
?
?
?
?
?
Keuruuntie 15, Keuruu. 041 441 5253
Rakennus- ja puusepän palvelut
PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN
-
73
642 9
0
0
4
0
Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset
Varastojen ja autokatosten teko
0v.
Lisälämpöeristykset ja kattotyöt
a yli 3
iminta nnys!
o
.t
k
a
Leikkimökit, jätekatokset ym.
he
-R
alousvä
Puusepän työt, entisöinti
- Kotit
Rakentavasti
Kone & Rakennus Meronen Ky
044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi
PALVELUMME KOHTEEMME
Antenniurakoinnit Uudisrakennukset
Valokuitu- ja
Omakotitalot
tietoverkkotyöt Saneerauskohteet
Vasarakatu 9 (A 106) | 40320 Jyväskylä | 010 4399 290
info@rindesso.fi | www.rindesso.fi. (014) 854 113
JonesCon
PETÄJÄVEDEN
APTEEKKI
PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI
Putkityöt
Maalämpö
Lattialämmitys
Kaukolämpö
KVV-valvonta
*
Antenniasennukset
Yhteydenotot:
ja valokuitutyöt
) 0400 189 152
www.vestamatic.fi
vestamaticky@gmail.com
Hannu Neijonen
KS Televerkot Oy
0400 797 516
hannu.neijonen@pp.inet.fi
?J
o2
0v
u
o
d
e
nk
o
k
e
mu
k
s
e
l
l
a?
? Korjaukset
? Peltityöt
? Muovihitsaukset
? Maalaukset
? Huollot
? Vikakoodien luku ja nollaus
Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta
Teollisuustie 3, Puh. kirjanpito ja verotus
. 050-3253106
Yhdeltä luukulta:
. 0400 853 480
. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt
Yrityskonsultointi
PAPINTIE 2
APTEEKKI
PETÄJÄVESI
P. MlWHKXROWRWXRWWHLGHQ
P\\QWL MD YXRNUDXV
. SOLARIUM . 0400 472 378
SANEERAUS- JA RAKENNUSTOIMINTAA:
*OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä
*Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset
*Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit
*Kost. www.sahkoasennuskoskinen.fi . posti@sahkoasennuskoskinen.fi ?
LEIPOMOTUOTTEITA
Konditoria
Toppalantie 134
Pekkarinen
Petäjävesi
Puh. Ammattilainen asialle
PETÄJÄVEDEN PUUTARHA
Pihaan ja puutarhaan
MA-PE 9-17
LA-SU 10-14
050-5464134
Pohjolanmäentie 68
kylältä 2,5 km
Tervetuloa
Perinteinen täyden palvelun
hautaustoimisto 60 vuotta
YLI SATA VUOTTA
PAIKALLISTA
PANKKIPALVELUA
Salmisen
Hautaustoimisto
Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi
Papintie 2, Petäjävesi
Palvelemme sop. KABINETTI esim. 020
Petäjävesi, puh. 0400 743 895, smautopalvelu@gmail.com
PALVELUA
LIIKEKESKUKSESTA!
Fysioterapiaa ammattitaidolla
- asiakasta kuunnellen
www.fysiocenter.fi
014 31 00775
KOULUTETUT HIEROJAT
Petäjäveden hieronta Rennox,
Irja Viitanen, 0500 546 090
Juha Nokelainen, 0400 541 758
Sampo Koivula, 050 349 2319
Lisäksi jäsenkorjaus
Koulutettu hieroja, urheiluhieroja
040 702 7902 / Juho
ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN
ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN
ASIANAJAJA
JUKKA
HOKKANEN
ASIANAJAJA
JUKKA
HOKKANEN
40-7240787,
jukka@jukkahokkanen.fi
040-7240787,
jukka@jukkahokkanen.fi
ASIANAJAJA
JUKKA
HOKKANEN
40-7240787,
jukka@jukkahokkanen.fi
- kiinteistökauppariidat,
oikeudenkäyntiasiat
kiinteistökauppariidat,
oikeudenkäyntiasiat
ASIANAJAJA
HOKKANEN
- perintöasiat,JUKKA
avioeroasiat
- kiinteistökauppariidat,
oikeudenkäyntiasiat
Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia
050 466 2702 / Marjo
Teollisuustie 8, Petäjävesi
40-7240787,
jukka@jukkahokkanen.fi
040-7240787,
jukka@jukkahokkanen.fi
www.hierojajuhokivela.fi
PUH. PAPERITARVIKEMYYNTI
. ORNDSDOYHOX
ZZZ VLKYDUL À
RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI
Soile Juntunen - 050 5811 648 - www.soljuvaa.fi
Soljuvaa taloushallintoa!
Silmälääkärin vastaanotto joka viikko
41900 Petäjävesi, puh. mukaan
Keskussairaalantie 17, Jkl
Ma-to 10-17, pe 10-15
Puh. 014 415 1500
T:mi siivous- ja kotiapu Berit Skyttén
SM-AUTOPALVELU
0400 600 115
berit.skytten@luukku.com
- Kotisiivoukset
- Toimistosiivoukset
Autojen huollot ja korjaukset
Rengaspalvelut
Vikakoodien luku ja nollaus
T:mi Väinö Räsänen
0400 536 840
v.i.rasanen@luukku.com
- Koti- ja mökkitalkkari
- Pienkonekorjaamo
Santeri Mäkinen
Teollisuustie 7, puh. 0401 854 237
tai 0400 644 016 (Seppo)
salmisenhautaustoimisto@
gmail.com
Suomen Kivivalmiste Oy:n
hautakivien myynti
OP Petäjävesi
Petäjäveden Osuuspankki
p. 014 853 326
www.standardline.fi
- sopimusasiat
jaavioeroasiat
asiakirjat
- perintöasiat,
avioeroasiat
- perintöasiat,
87, jukka@jukkahokkanen.fi
--kiinteistökauppariidat,
oikeudenkäyntiasiat
julkiset kaupanvahvistukset
. kokouksille
. taloushallinto
. MlWHKXROWR
Neuvottelut
ja toimitukset
myös
Petäjävedellä
Neuvottelut
toimitukset
myös Petäjävedellä
Marjaanaja
Autio
0400-645284
S
Pms 732
Pms 427
32
27
N
www.khl.fi
Avoinna ma 10-16,
ti - pe 10 - 17, la 10 - 14
Kesäpuoti Kyläsepän
pihassa avoinna
ti -pe 10 - 17,
la - su 10 - 14
- Asematie 6, Petäjävesi - 040 838 8645 - www.liisankukkapuoti.fi -
. 044 971 0385 / Suvi Nikonen,
suvi.nikonen@ania-eco.fi
Auto- ja kolarikorjaamo
T:mi Reijo Sipilä
170 5120
Pitkäkatu 29 B 15, Jyväskylä
(Metsäkulmantie 516, Petäjävesi)
+358 400 933 274
jouni.hirvimaki@jonescon.fi
1. YDLKWRODYDSDOYHOX
. yrityskonsultointi
Kotihoito
Kotisairaanhoito
Koti- ja yrityssiivoukset
Asiointiapu
www.kotiapupisara.fi
Puh. KAHVILA
. 0400 580 153
- julkiset kaupanvahvistukset
ana Autio 0400-645284
Neuvottelut Hoidamme
ja toimitukset
myösperunkirjoitukset,
Petäjävedellä
myös
tiedustelut
tanskaksospojat
sijaa, joiden esityksiin siJan ja Julius
sältyy talven aikana suosi1-vuotispäivänä!
ota keränneen retroshow:n
tanssikappaleita 1980- ja
-90 ?luvuilta sekä 2000
?luvulta.
Lisäksi illan ohjelmaan
sisältyy tankotanssia.
Myös muutamalle asiakkaalle tarjoutuu mahdolliSeuratoiminta
suus kokeilla tankotanssia
leikkimielisen kilpailun
Retki Pyhähäkin kansal- muodossa.
lispuistoon la 18.6. Lähtö
SRK-talon pihasta 9.00,
paluu n. Olemme tehneet jätevesineuvontaa useamman vuoden
ajan ja neuvontakäyntien
yhteydessä on usein tullut
puheeksi myös puhdas
vesi. Kaivoa
kannattaisi käydä katsomassa ainakin joka kevät
ja tutkia, onko rakenteissa
routavaurioita tai näkyykö
kaivossa lietettä tai esimerkiksi kuolleita eläimiä. ViPan ryhmä
on kokeneita pelaajia, jotka
ikävä kyllä omalla fyysisyydellä meinasivat ajaa meidät
kumoon. Se olikin pitkästä
aikaa oikea teko maali, keskitys maalille ja päällä sisään
etukulmasta. Pelin luonne oli
ihan muuta kuin normaalia
pelaamista. Vesi voi paikoitellen
olla terveydelle haitallista
maaperässä tai kallioperässä luonnostaan olevien
aineiden, esimerkiksi radonin, uraanin, arseenin
tai fluoridin takia, Manerus kertoo.
. Tervetuloa
- PetPet/suunnistus
Lamourettes laskeutuu Kanttariin
VUOKRATAAN
saunallinen
kaksio
44,5 m² osoitteessa
Pistotie 6
Vapautuu 1.7.
tied. Peli alkaa
olla siltä osin kunnossa ja
ne tärkeät pelit jatkuvat. Sarjoja on
kaksi: yksityiset rengaskaivot tai lähdekaivot sekä
yksityiset porakaivot.
Kilpailuun ilmoittaudutaan joko sähköisesti
nettiosoitteessa jamk.fi/
kaivovesikilpailu tai postitse osoitteella JAMK/
Biotalousinstituutti, Vesikilpailu 2016, Tuumalantie 17, 43130 Tarvaala.
Mukaan liitetään kaivon
vesinäytteen tutkimustodistus sekä kolmesta
viiteen valokuvaa kaivon
rakenteista; tarkemmat
ohjeet ja kilpailun säännöt
löytyvät samalta nettisivulta, josta ilmoittautumislomakekin. Karttaraha
1 . LAMOURETTES (6e )
millekin. Ke
8.6. Omat eväät,
TERASSILLA TAVATAAN
puistossa nuotiopaikka ja
wc. Tiedot
pitää lähettää elokuun
alkuun mennessä.
. Kilpailun järjestää Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja siihen
voivat osallistua KeskiSuomessa sijaitsevien
kiinteistöjen vakituiset tai
loma-asukkaat. Tosin
meidän etu on varmasti kokemus ja oikea kovuus. menemme Citykettujen
vieraaksi Korpilahdelle. Mahdollisuus kävellä
PE 10.6. Kilpailulla halutaan
kiinnittää huomiota kaivojen veden laatuun. Tämän kilpailun
avulla yritetään innostaa
ihmisiä tutkituttamaan
kaivovetensä laatu ja
yleensäkin kiinnittämään
huomiota kaivon kuntoon.
Veden tutkituttaminen
ei ole niin kallista kuin
yleensä pelätään; satasella
tai kahdella sadalla eurolla
saa tutkittua jo monia
asioita.
Maneruksen mukaan
kaivoveden laatu voi huonontua ihmisten toiminnan tai eläinten takia,
mutta myös luonnonolosuhteiden takia.
. No, ViPa teki
kaikkensa ja pystyi runnomaan tasoituksen kulman
jälkitilanteesta.
Puoliajalla kävimme lyhyen ja selkeän palaverin.
Peliä ei voiteta puhumalla
vaan pelaamalla, joten rauhoitin pelaajia ja käskin
pysymään rauhallisena, keskittyminen pelaamiseen ja
otteen ottaminen.
Pääsimmekin hyvin toiselle jaksolle ja veimme peliä
KUNTORASTIT Metsäkulman Paljakkokallioilla ke 8.6. - O-P M
Lauantaina 11.6. 0400 344 061
Perhealbumista
?Kovat pelit alkavat?
ViPa-PetPet 1-3(1-1)
Kovat pelit alkavat, se oli
tärkein viesti joukkueelle
torstain ottelupalaverissa ja
sitä se olikin. Kummastakin
sarjasta kolme parasta
pääsee loppukilpailuun;
Ween maan viljaa -markkinatapahtuman yhteydessä syyskuussa makuraati
maistelee jatkoon päässeet
vedet ja valitsee maakunnan parhaan kaivoveden.
Läntisen Keski-Suomen musiikkiopistoon valittiin uusina oppilaina Petäjävedeltä Neea Hänninen, Kerttu
Vanhatalo, Onerva Vanhatalo ja Otava Vanhatalo.
Kolmen muun valitun soittimena on piano, Otava
Vanhatalo soittaa viulua.
Kaikkiaan uusia oppilaita Läntisen Keski-Suomen musiikkiopistoon valittiin 23 ja varasijalle valittiin kolme.
Musiikkiopiston lukukausi alkaa tuntien sopimisella
11. Siihen kuului
kovat kontaktit ja vastustajan
kuumentaminen, jotka eivät
peliin kuulu.
Onneksi ensimmäinen
jakso saatiin pelattua ja
molemmat tekivät maalin.
Meidän maalin teki Eerik
8.6.2016
Petäjäveden kunnanhallitus
la 11.6. KANTTARIN KARAOKE (5e)
eri mittaisia reittejä. Bakteereita ja useita
ihmisen terveydelle haitallisia aineita ei voi hais-
taa eikä maistaa. Ensin
Mikko Kallioinen laittoi pallon sisään ja sitten vielä Eerik
haistoi maalivahdin huonon
pelaamisen ja pallo tyhjiin.
Joten ansaittu voitto ja
mikä tärkeintä, nyt pelasimme täydet 90 min. Siitä
pelistä tulee ihan erilainen;
siinä voi odottaa puhtaasti
taito- ja tekniikkapeliä. klo 17-19 Kaksi rataa 5 km
ja 2,6 km. 16. Sopii
lapsille ja vähän vanhemLA 11.6. klo 21-01.30
Petäjävesi-lehdessä julkaistaan paikallisia mielipiteitä nimellä tai nimimerkillä.
Toimituksella on oikeus muotoilla ja lyhentää tekstejä.
alkaen ma 13.6.
Petäjäveden Rautatieaseman alueen
asemakaavamuutos (hyväksytty KValt.
8.2.2016 § 10) on saanut lainvoiman ja
tulee voimaan tästä kuulutuksesta lukien
Loma-Ässän
kesätanssit
Neljä uutta Musiikkiopistoon
Osittainen
tyhjennysmyynti
KUULUTUS
eteenpäin, ja kun ote saatiin,
alkoi tulostakin tulla. Kaivoa pitää huoltaa
säännöllisesti ja jos rakenteissa on vikaa, ne tulee
korjata välittömästi.
Kaivovesikilpailussa
kaivovedet laittaa paremmuusjärjestykseen ensin
asiantuntijaraati vesinäytteiden tutkimustodistusten
sekä kaivon rakenteista
lähetettyjen kuvien perusteella. Nro 23 - 08.06.2016
Sivu 08
Onko Petäjävedellä maakunnan
parasta kaivovettä?
Tiina Lamminaho
Tänä kesänä etsitään
Keski-Suomen parasta
kaivovettä. Keskustelujen perusteella on selvinnyt, että
ihmiset eivät ole juuri tutkituttaneet oman kaivonsa
juomaveden laatua, eivät
ainakaan kolmen vuoden
välein, kuten suositellaan,
projektipäällikkö Tuija Manerus Jyväskylän
ammattikorkeakoulusta
toteaa.
. elokuuta.
Ässät-tanssiyhtye
karaokea 12 ?
040 7379845
Lahtinen kun peliä oli pelattu
5 min. 5?, alle 12v ilmaiseksi. Ilmoittautumiset
MA-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21*
kirjastoon 014-2673 105.
(*jatkoaika mahdollinen)
Tervetuloa mukaan! - PeASEMATIE 6
täjäveden Luonto ry ja
(014) 854 950
Vapaa-aikatoimi. Petäjävedellä Ravintola Kanttarissa asiakkaita viihdyttää
TuplaOnnea
kaksi Lamourettes . Opastus Hirvimäentieltä