Illan aluksi kaukalolla nähtiin taitoluistelunäytös, jonka jälkeen ohjelmassa oli vapaata luistelua musiikin tahdissa. Sivu 1 Nro 9 2.3.2022 61. Luistelutapahtuman ohjelmaan kuului vapaata luistelua musiikin tahdissa ja halutessaan sai ottaa osaa myös numeroluisteluun. Halutessaan sai osallistua myös numeroluisteluun, jossa jokaiselle osanottajalle arvottiin pari, jota etsittiin luistinradalta numeron perusteella. Vanhiksen vapaaehtoiset kertoivat, että luistelutapahtuma on ollut suunnitteilla pitkään, mutta sen järjestämistä ovat hankaloittaneet niin korona kuin vähälumiset talvet ja heikko jäätilanne. Tämän kaltaiselle ulkoilutapahtumalle oli selkeästi tilausta, sillä osanottajamäärä yllätti positiivisesti jopa järjestäjät. Luistelua seuraamassa ja tunnelmasta nauttimassa. Kesäterässä oleviin luistimiin sai myös teroitusta ja virvokkeista huolehti grillikioski. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa NIINA KELLONIEMI Koko perheen luistelutapahtuma veti kaukalon täyteen Niina Kelloniemi Viime viikon keskiviikkoiltana Petäjäveden kaukalolla pääsi kokeilemaan luistelukuntoaan, kun Petäjäveden Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys ry eli Vanhis järjesti koko perheelle suunnatun luistelutapahtuman yhteistyössä Petäjäveden kunnan ja Keupa HT:n taitoluistelijoiden kanssa. vuosikerta Nro 92022 Keskiviikkona maaliskuun 2
toimitus@petajavesilehti.fi maarit.nurminen@petajavesilehti.fi Petäjäveden keskusta kesällä 1968.. Kuollut: Esko Alapiha, 86 v ja Teija Maarit Lampinen, 53 v. 31.1.2022 Petäjävesi Illan tullen sydän sammui, loppui vaivat maalliset. fi Arvoisat asiakkaamme! Petäjävesi-lehden painoaikataulun muutoksen vuoksi toivomme, että aineistot lehteen olisivat toimistossa maanantaisin kello 12 mennessä. 3.3. Pitääkö mikään elämän perustus, johon olet uskonut. 26.2.1945 k. Rauhanruhtinas on Jeesus Kristus, ja Hän on sovittanut koko maailman synnin. "Otsaani ja rintaani ristinmerkki kosketti. www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Elämme järkyttäviä aikoja – mihin enää voidaan luottaa. Muuttunut maailma Viime viikolla toimituksen sähköpostiin saapui suositus Kari Enqvistin Kangastuksia varjojen talossa ja Todellisuutta etsimässä -kirjoista.. Kun tämä lyhyt elämä loppuu. Ilm. Olin parikymppinen Berliinin muurin murtuessa. Eikö elämän perustuksista paras olisi se, joka ei petä. s. 21.2.2022 Kaikk’on niin tyyntä pois tuskien tuntu, lepoon lempeään kietoo unen pehmeä huntu. ”Sinua siunata tahdon lyhyen elämän ajan. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa. Lähetä lukusuosituksesi toimitus@petajavesilehti.fi. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Uskon, että voi. Jeesus, kuolemasi tähden seuraasi myös minä lähden." (Laulusta 806) Lapsuusja nuoruusvuosinani pelkäsin eniten sotaa, kuten monet muut kylmän sodan vuosina kasvaneet. Hyvin kuvaavaa on tyttäreni lausahdus ruutuajastaan sunnuntailta. Jakeluhäiriöt: Toimitus tai Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Jyväskylä Ilmoitushinnat 2022: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2022: Kestotilaus 12kk 77e, tarjous määräaikainen 3kk 20e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. Nykyaikana heille tarjoutuu siihen muitakin mahdollisuuksia kuin tarttua aseisiin.Tästä sodasta tehdään vielä monta tutkimusta koskien hybridi-, kyberja informaatiosodankäyntiä. Kun ennen uutisia kuultiin radiosta ja luettiin lehdistä, nyt tapahtumia voi seurata suurin piirtein reaaliajassa vuorokauden ympäri. ”Personal Jesus”, niin kuin Johnny Cash laulaa iskevästi. Levikki noin 1600 kpl. Kuva on Tapio Kokkosen paikallislehden kuva-arkistoista digitoima. Nyt tuntuu kuin olisimme ”pelottelukampanjan” kohteena joutuneet uudenlaisen pelottelukampanjan kohteiksi. Su 6.3. Lämmin kiitos osanotosta. Kiittäen ja kaivaten Elvi siskojen lapset perheineen kummityttö muut sukulaiset ja ystävät Rakkaamme Esko ALAPIHA Siunaus toimitettu 26.2.2022. Suomen suurin päivälehti ja Twitter olivat syrjäyttäneet TikTokin ja Tinderin. klo 18 Naistenpäivän juhla srk-kodilla. tekstiviestillä numeroon 040 7025712 viim. Sivu 2 Nro 9 2.3.2022 Nro 9 2.3.2022 PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 6-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 KirjaKirjakorneri korneri Tapulin Tapulin takaa takaa PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA Luitko hyvän kirjan. Ihmiset länsimaissa haluavat tehdä jotain demokratian puolesta ja verenvuodatuksen lopettamiseksi. Mutta se on henkilökohtainen ratkaisu, mikä tarvitaan. , maarit.nurminen@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 tai 0400 644 899. Ruokailun hinta 10 € (maksa käteisellä paikan päällä). Pari vuotta on mennyt taudin pelossa, ja ristiriitaisia tietoja kuunnellessa. Kun ylität kerran rajan, sinua siunata tahdon” ( HL 492 ) Jukka Reinikka Tänään klo 18 Tuhkamessu Petäjäveden kirkossa. Maanantaina levisi somessa keino, jolla levittää tietoa venäläisille ihmisille, jotka eivät kenties tiedä, mitä Ukrainassa tapahtuu. Kaipaamaan jäivät veli ja sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Jorma NYKÄNEN Haudattu hiljaisuudessa. Kauniit muistot meille jäivät, suru suuri sanaton. Voiko Häneen luottaa. Yhteinen juhlahetki kolmen ruokalajin aterian, ohjelman ja yhteislaulujen merkeissä. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Toimitus on avoinna perjantaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Ehkä Jeesuksen sovitustyö omalle kohdalle kelpaa, kun kaikki muut kortit on katsottu, kun kaikki omat voimat on kulutettu. EI perhekerhoa! Kaikissa Petäjäveden seurakunnan tilaisuuksissa on maskisuositus. alv 10%): Kokkos en Kokkos en digitoim aa digitoim aa Maarit Nurminen w w w. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Tiedon ja disinformaation tulva on varmaankin suurempi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Jos jollekin sattuu elämä loppumaan sodan seurauksena. Lukemattomat ihmiset ovat kuulleet ja nähneet, että Jeesus tarjoaa pääsyä ikuiseen elämään. Pandemiasta Euroopassa sodittavaan sotaan, ja mitä se sitten tuottaa jatkossa! Johan tässä pieni ihminen vapisee kuin haavanlehti tuulessa! Ja onko enää mitään luotettavaa ja varmaa. Sitä en olisi koskaan uskonut.Maailma on muuttunut perustavanlaatuisesti sitten toisen maailmansodan. Ihmiset alkoivat levittää tekstiä ja kuvia venäläisten ravintoloiden google Mapsarvosteluihin. Ti 8.3. Nyt käynnissä oleva sota Ukrainassa ei ole vain armeijoiden sota; internetin kautta informaatiosotaan osallistuvat tavallisetkin ihmiset. s. Ota siinä selvää, mikä on totta. Nyt suurin piirtein samanikäiset lapseni joutuvat kokemaan sen, kun sota jälleen syttyi Euroopassa. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Olen onnellinen, että Hannu Haukan vetämä IRRTV aloitti missionsa Itä-Ukrainassa vähän ennen sodan alkua. 11.6.1935 Petäjävesi k
Viime kesänä Lönnroth korjasi jo Vanhan kirkon portaat. Lumimaalausta voi toteuttaa ulkona tai lunta voi tuoda astiassa myös sisälle. Latvala toteaa, että tietty valmius kunnassa on olemassa. Seurakunnassa hyväksyttiin viime vuonna Vanhan kirkon käyttöja hoitosuunnitelma -Tänä vuonna laaditaan tarkastuslista silmässä pidettävistä ja korjattavista asioista. JAAKKO HOLMA. Maalaamiseen tarvitaan vedellä laimennettuja vesitai peitevärejä, siveltimiä ja lunta. -Viime vuonna saimme ensimmäistä kertaa kirkkohallitukselta 30 000 euroa vanhaa kirkkoa varten. -Tällä hetkellä toinen niistä rakennuksista, jotka toimivat vastaanottokeskuksena, ei ole käytössä ja se on kylmänä. Tällainen asia on esimerkiksi vedenohjaus kirkon ulkopuolella, kirkkoherra Laura Laitinen kertoi. Lumimaalaus onnistuu veteen laimennetuilla vesitai peiteväreillä ja siveltimillä. Vanhalla kirkolla pidettyyn katselmukseen osallistuivat muun muassa Teiju Autio, Saana Tammisto, Mirja Pietiläinen, Laura Laitinen, Leo Lönnroth ja Jaakko Holma. -Katsotaan, miten tilanne etenee ja kehittyy. Pienet ja vähän isommatkin taiteilijat pääsivät toteuttamaan värikkäitä taideteoksia lumeen. Mukana menossa olivat myös Petäjäveden seurakunta eväitä järjestämässä ja MLL:n Petäjäveden yhdistys lumimaalausta ohjaamassa. Maalatessa kannattaa käyttää lapsille soveltuvia vesiliukoisia värejä, jotta mahdollisesta vaatteiden sotkeutumisesta ei tarvitse huolehtia. Makkaranpaistossa seurakunnan lastenohjaaja Tuija. Kirkkoneuvosto budjetoi vuosittain vanhan kirkon korjauksiin käytettävät varat. Lumimaalausta kannattaa kokeilla myös kotona lasten kanssa. Lumisateesta huolimatta paikalla oli mukavasti vanhempia lapsineen ja sankimman pyryn ajaksi kotaan pääsi lämmittelemään makkaranpaistoon ja kahvikupposen äärelle. Toivon tietysti, että tilanne Ukrainassa olisi nopeasti ohitse, Latvala sanoo. Sivu 3 Nro 9 2.3.2022 Aamumaan pihatreffeillä talvista puuhaa lapsiperheille Niina Kelloniemi Viime viikon torstaina Aamumaan leikkipuistossa pääsi touhuilemaan lapsiperheiden pihatapahtumassa, kun avoin päiväkoti siirtyi perhekeskukselta ulkoilmaan. Vanhaa kirkkoa kunnostetaan suunnnitelmallisesti Maarit Nurminen Petäjäveden seurakunta teki viime viikolla neljän vuoden sopimuksen Vanhan kirkon hoidosta, kunnossapidosta ja korjauksista perinnerakentaja Leo Lönnrothin kanssa. Alkuviikosta arvioitiin, että sodan jaloista on paennut noin puoli miljoonaa ukrainalaista. Vastaanottokeskus suljettiin vuonna 2016. Seurakunta teki perinnerakentaja Lönnrothin kanssa nelivuotisen sopimuksen Vanhan kirkon kunnostustöistä. NIINA KELLONIEMI Kuntaan ei ole tullut kyselyjä pakolaisiin liittyen Jopa miljoonien ukrainalaisten arvioidaan pakenevan sotaa ja osa heistä päätyy myös Suomeen. Yhdessäolon, pihaleikkien ja mäenlaskun lomassa tehtiin upeita lumimaalauksia ja etsittiin lumihankeen piilotettuja värikkäitä jäätimantteja. Ulkoleikkien lomassa kodassa oli tarjolla pientä evästä. Petäjävedelle toimi vastaanottokeskus pakolaiskrisiin aikaan. Kunnanjohtaja Mikko Latvala kertoo, että vielä ei ole tullut kuntaan kyselyjä asiaa koskien. Paras maalauspohja on hieman tiivistynyt suojalumi, josta voi muovailla vaikka veistoksia tai palloja maalattavaksi. Kirkolla pidettiin vuosittainen katselmus, jossa mukana olivat myös Museoviraston asiantuntijat Jaakko Holma ja Teiju Autio sekä kirkkohallituksen kulttuuriperintöasiantuntija Saana Tammisto. Sisällä vaatteet ja maalaustilan ympäristö kannattaa myös suojata värien ja sulavan lumen vuoksi. Ukrainalaisten jättämät turvapaikkahakemukset ovat lisääntymässä
– Aloitin Jyväskylässä, ja työskentelin siellä taas Viitasaaren ja Saarijärven pestien jälkeen vuodesta 2011. Mielikuvituksellinen metsä Rahkosen mukaan kurssin tarkoituksena on mielikuvien avulla rakentaa itselle mieleinen tunnelma omaan pihaan. Niina Kelloniemi Helmikuun ensimmäisenä lauantaina sakeasta lumituiskusta huolimatta Petäjäveden kansalaisopiston Metsäinen puutarha -kurssilla käännettiin katseet kohti kevättä ja kesää puutarhasuunnittelun parissa. – Seurakuntalaiset, joita olen tavannut tähän mennessä, ovat olleet valtavan ihania ihmisiä, täällä on ollut tosi hyviä kohtaamisia, Salminen kehuu. – Minulle on myös tärkeää se, että uskon siihen mitä puhun, Salminen sanoo. Kurssin ohjaajana toimineelta Tuula Rahkoselta sai tarvittaessa myös yksilöllisiä neuvoja omaa pihaprojektia varten. – Nautin myös siitä, että tällaisessa pienessä seurakunnassa voi keskittyä ihan perustyöhön. Muistelin opiskelukaverini aikoinaan minulle lähettämää korttia, jossa luki ”Emme valinneet tätä tietä, tämä tie valitsi meidät”, ja se oli yksi syy, miksi palasin papiksi. – Sydämeltäni olen maalaistyttö, nautin täällä Petäjävedellä olosta. Tämä ei ole vain minun valintani, vaan minut on valittu tähän. Voi vain kuvitella, miten kaunista täällä on kesällä, Salminen toteaa. – Heinäkuussa jäin leskeksi, ja jotenkin sen jälkeen huomasin, että kutsumus on niin vahva, että haluan kuitenkin jatkaa pappina. TIINA LAMMINAHO NIINA KELLONIEMI. – En ajattele, että kärsimys kasvattaa ihmistä, mutta omalla kohdalla tuntui, että nyt minulla on entistä enemmän annettavaa tähän työhön, ja ehkä oman kokemukseni kautta pystyn aavistamaan, miten raskasta elämä voi olla, Salminen sanoo. Toivottavasti seurakunta pystyy olemaan keskellä ihmisten elämää jatkossakin, Salminen toteaa. Pienessä seurakunnassa tulee myös helpommin tutuksi ihmisten kanssa ja pieni työyhteisö on ihana, kun täällä näemme toisiamme. Metsäistä puutarhaa käsittelevällä luennolla tutustuttiin erilaisiin metsäisiin kasvuympäristöihin ja niille tyypillisiin kasveihin esimerkkikuvien välityksellä. Olen myös kesäihminen ja odotan innolla kesää. En sitten kuitenkaan edes koskaan hakeutunut pedagogisiin opintoihin, vaan menin kohti pappeutta, Salminen kertoo ja sanoo uskovansa johdatukseen. Sivu 4 Nro 9 2.3.2022 Nro 9 2.3.2022 Puutarhasuunnittelua metsän ehdoilla Salminen palasi papiksi rankan vuoden jälkeen Tiina Lamminaho Johanna Salminen aloitti Petäjäveden seurakuntapastorina helmikuun puolivälissä. Vuonna 2004 papiksi vihitty Salminen on työskennellyt aiemmin Jyväskylässä, Viitasaarella ja Saarijärvellä. Vuosi sitten irtisanouduin työstäni; puolisoni oli vakavasti sairas ja minulla oli suuri uskonkriisi, ajattelin jopa, etten palaa enää papiksi, Salminen kertoo. Suurten ja paljon työtä vaativien muutosten sijaan huomion voi kiinnittää pieniin kauniisiin yksityiskohtiin ja korostaa sitä, mikä on omassa pihassa hyvää. Tapaamisia odotellen Salminen kuvailee itseään helposti lähestyttäväksi ja huumorintajuiseksi. Pienessä seurakunnassa etuja Salminen kertoo syntyneensä Konnevedellä ja asuvansa nyt Äänekosken Koivistonkylällä, neljän kissan kanssa. Vaikka mielikuvitus on suunnittelussa tärkeässä roolissa, Rahkonen muistuttaa, että puutarhasuunnittelussa realiteetit ja niiden huomiointi ovat myös olennaisessa osassa. Isoissa seurakunnissa byrokratia on isossa roolissa. – Alun perin, kun lähdin opiskelemaan, minusta piti tulla uskonnonopettaja. Rahkonen on ammatiltaan puutarhuri ja hänen toimenkuvaansa kuuluvat kurssien lisäksi puutarhasuunnittelu ja neuvontaJohanna Salminen aloitti Petäjäveden seurakuntapastorina helmikuussa. Yhtä tärkeää on tunnistaa omat voimavarat puutarhan hoitajana. – Toivottavasti koronapandemia hellittää ja voimme tavata seurakuntalaisten kanssa monenlaisissa tilanteissa. Ensimmäiset viikot työssä ovat olleet sitä, mitä Salminen odottikin, ja kohtaamiset seurakuntalaisten kanssa ovat olleet hyviä. Minulla ei ole suvussa pappeja, eikä minullakaan ensin ollut ajatuksena pappina työskentely. Kasvuympäristön osalta täytyy ottaa huomioon esimerkiksi paikan valoisuus ja maaperä. Puutarhanhoitoa voi toteuttaa monessa mittakaavassa ja tärkeintä on keskittyä sellaiseen, mikä tuo iloa itselle. – Ja saahan tässä pappinakin opettaa, monet rippikoulut on käyty läpi. Luentotyyppisellä kurssilla suunniteltiin esimerkkikuvien avulla omaa pihaa tutustumalla erilaisten metsätyyppien mukaisiin kasvupaikkoihin ja kasvien valintaan kasvuolosuhteiden mukaan. Ennen Petäjäveden seurakuntapastoriksi valintaansa Salminen ei juuri tuntenut Petäjävettä. Luennolta saaduilla vinkeillä voi esimerkiksi kohentaa tontin reunaalueita tai yhdistää metsän ja puutarhan toisiinsa
K-market Porkkanaan otetaan muutama kesätyöntekijä, ja kauppias Matti Lahtisen mukaan heidät on jo valittu. Markku Salminen Petäjäveden Metallista kaipaa työvoimaa muutenkin kuin kesäksi. – Ei tarvitse olla osaaja, kun haluaa oppia ja on ahkera. – Yhteydenottoja tuli paljon alkuvuoden aikana ja kesätyöntekijät oli helppo löytää. Toissa vuonna oli ihan eri tilanne, silloin työn kyselijöitä oli paljon vähemmän. Havainnollistavien esimerkkikuvien avulla oli myös helppo suunnitella ja hahmottaa mitä haluaa omassa pihassa toteuttaa. Hyödyllisen sisällön lisäksi kurssi toi sopivaa vastapainoa vallitsevalle talviselle ulkoilmalle, sillä lumimyräkän keskellä mieli kaipaa kesään ja tällaisena ajankohtana tuntuu sopivalta aloittaa tulevien puutarhaprojektien suunnittelu. – Varsinaisesti kesälomittajia meillä ei ole juuri ollut, kun olemme heinäkuussa muutaman viikon kiinni. – Kunnan omien kesätyöpaikkojen tarjoamisen lisäksi kunta tukee tänäkin vuonna nuorten työllistymistä kesällä maksamalla yrityksille ja yhteisöille kesätyötukea, mikäli nämä palkkaavat petäjävetisen nuoren kesätöihin. Mielelläni työllistän kyllä mahdollisimman paljon, Lahtinen toteaa. Lisäksi vastuullinen harrastaja tunnistaa haitalliset vieraslajit, eikä kasvata niitä omassa puutarhassaan, sillä niiden leviämistä on lähes mahdoton hallita esimerkiksi lintujen levittämien siementen vuoksi. Jokamiehen oikeus on myös velvollisuus Koska kurssilla käsiteltiin monenlaisia metsäympäristöjä kasveineen Rahkonen muistuttaa, että luonnonvaraisten kasvien eettinen hankinta omaan puutarhaan vaatii vaivannäköä. – Ainakin aiemmin kunnan kesätyöt ovat olleet suosittuja, ja hakemuksia on tullut, Sanna Ruuth Petäjäveden kunnasta kertoo. – Myös kesätyötuki on ollut edellisinä vuosina haluttua, Ruuth toteaa. Kurssille osallistuneiden näkökulmasta kurssissa antoisaa oli keskusteleva ilmapiiri ja ajatuksien avoin jakaminen kurssilaisten ja ohjaajan kesken, sillä puutarhanhoidossa toisten kokemuksista voi oppia paljon. Kesätyötukea yritykset tai yhteisöt voivat hakea joko kahden tai kolmen viikon mittaisiin kesätyöpesteihin. Myös nämä sijaisuudet ovat haettavissa kuntarekryn kautta. Muita keinoja hankkia luonnonvaraisia kasveja omaan puutarhaan on esimerkiksi siemenestä lisääminen tai tutulta taimien pyytäminen. Inspiraatiota omaan pihaan voi hakea myös erilaisista puutarhaoppaista.. Tällä hetkellä meillä on kahdeksan vakituista työntekijää, ja lisäksi alihankkijoita, Salminen kertoo. Tilanne on sama myös Keski-Suomessa; KeskiSuomen TE-toimistossa haettavana on ollut lähes tuhat erilaista kesätyöpaikkaa, monipuolisesti eri aloilta. – Mielelläni työllistän nuoria, kauppias Matti Lahtinen toteaa. Salmisen mukaan uusilta työntekijöiltä ei vaadita niinkään ammattitaitoa, vaan ahkeruutta ja ripeyttä. käynnit, joita hän tekee yrityksensä Puutarhaja Hyvinvointiakselin kautta. Nyt oli paljon hyviä hakijoita, Lahtinen kertoo.– Pääosin olen valinnat tehnyt, mahdollisesti otan vielä jonkun työhöntutustujan kunnan kesätyötuella. maaliskuuta asti. Toki otamme työntekijöitä kesäajaksikin, jos vain intoa riittää. Joskus olemme olleet kiinni kolme viikkoa, viime vuonna sulkuaika oli vain kaksi viikkoa, ja sen verran olemme suljettuna tänäkin vuonna. Kesätöihin haetaan kuntarekryn kautta, hakuaikaa on 20. – Meillä oli todella isot kasvulukemat viime vuonna ja nyt alkuvuoden ajan kasvu on jatkunut edelleen. Metsän käsitteen Rahkonen näkee moninaisena, jolloin metsä voi hänen mielestään olla lähes millainen tahansa. Tällä hetkellä pakkaus on meillä ongelmana; teemme eri kokoisia Muurikan muurinpohjapannuja, jotka pakataan myyntipakkauksiin täällä ja kappalemäärät ovat suuria eli pakkaamista on paljon, Salminen kertoo. – Kesätyötuella olemme halunneet tarjota nuorille lisää mahdollisuuksia työllistymiseen. Myös taimistoilta voi tiedustella taimia ja eri kasvilajien harrastajaryhmät ja puutarhaseurat järjestävät toisinaan taimien vaihtopäiviä. Monenlaiset kokonaisuudet ja kasvuympäristöt voidaan tulkita metsäksi. Sivu 5 Nro 9 2.3.2022 TIINA LAMMINAHO Kesätyöhaku käynnistynyt Tiina Lamminaho Petäjäveden kunta tarjoaa tänä vuonna kesätyöpaikan noin 35 nuorelle. Esimerkiksi laaja avara tila lukuisine puuja kasvilajeineen on helppo mieltää metsäksi, mutta yhtä hyvin metsä voi olla pieneen mittakaavaan, kuten vaikka kukkaruukkuun, rakennettu muutaman lajin kokonaisuus, vain mielikuvitus on rajana. Ohjeet tuen hakemiseen löytyvät kunnan nettisivuilta. Puutarhakurssien ohella hän ohjaa metsään jalkautuvia kursseja, joilla opetellaan läsnäoloa luonnossa. Vaikka Suomessa nautitaan laajasta jokamiehen oikeudesta, on hyvä muistaa, että se tuo mukanaan myös velvollisuuksia ja vastuuta. Kahden viikon kesätyöpestejä on tarjolla kunnan eri toimipisteissä, esimerkiksi varhaiskasvatuksessa, vanhuspalveluissa, siivouspalveluissa sekä puistoja viheralueiden hoidossa. Kesätyötukea on varattu noin kahdenkymmenen nuoren palkkaamiseen, Ruuth kertoo. Työn lisäksi puutarha ja luonto ovat hänelle intohimo ja erityisesti metsällä on hänen elämässään suuri merkitys. K-market Porkkanaan otetaan muutama kesätyöntekijä. Valtakunnallisesti on uutisoitu, että tänä vuonna kesätyöpaikkoja on tarjolla entistä enemmän. Luonnonvaraisia kasveja saa siirtää ainoastaan maanomistajan luvalla ja rauhoitetut kasvit täytyy jättää kokonaan metsään. Ensisijaisesti paikat on tarkoitettu yhdeksännen luokan keväällä päättäville, mutta mikäli määräraha riittää, voidaan palkata myös muita 15 – 18-vuotiaita petäjävetisiä nuoria. Kesäsijaisia tarvitaan kunnan siivouspalveluissa, ruokapalveluissa sekä ikääntyneiden palveluissa. Ja eihän sitä muutenkaan tiedä, mitä tulee eteen, tilanteet muuttuvat
– Kysyn aina kauden alussa ja keskenkin kautta pelaajilta, että minkälaiset ovat kunkin omat tavoitteet harrastamisen ja pelaamisen suhteen. Ja ihan tällaista liikunnallisen elämäntavan opettelua. Kumpikin on ihan yhtä oikein. Oppia saa ja koulutuksia pystyy käymään. Huolena on ollut, että koronan aiheuttamaa epävarmuutta seuraisi myös lentopallon piirissä harrastajakato. D-tyttöjen pelaajia Anni Seeland, Fanni Lampinen, Venla Piispanen, Inka Kirkkomäki, Saara Tall, Veera Tall Edessä: Sofia Koivikko, Eerika Lindholm ja Ella Saarinen.. – Kyllä meidän tytöillä tuntuu kaikilla olevan sellaista kilpailuhalua ja -viettiä. Petäjäveden naislentopalloilijat ovat pelanneet kolmossarjaa useamman vuoden ajan. – Pelaajia on tullut jopa lisää, toteaa Pahkala. Joku tykkää enemmän, että se on sitä sosiaalista kivaa. Olisi kiva, jos ohjaajia olisi enemmänkin, Pahkala toivoo. Kahden viime vuoden aikana sarjapelit ja harjoitukset ovat useampaan otteeseen olleet katkolla koronarajoitusten vuoksi. Petäjäveden D-juniorit ovat menestyneet sarjoissa hienosti. – Siinä pitää joko täyttyä sosiaaliset tai fyysiset tarpeet. Lajistakaan ei välttämättä taritse hirveästi tietää. Aikuisikään ehtineille lentopalloilijoille on tarjolla harrastevuorot sekä kirkonkylällä että Kintaudella. Sivu 6 Nro 9 2.3.2022 Nro 9 2.3.2022 Hanna Mäkinen Pitkät ja kunniakkaat perinteet omaavan Petäjäveden Petäjäisten lentopallojaoston toiminta on viime vuosina painottunut juniorityöhön. Sarjapeleihin pienimmillä pelureilla ei vielä ole ollut kiirettä. Monella vastaukset ovat aika kunnianhimoisiakin, kertoo Sanna Pahkala. Siitä huomaa niitä asioita, mitä meillä tällä hetkellä jo osataan, ja mihin meidän pitää toisaalta kiinnittää enemmän huomiota, mitä tarvii treenata enemmän. Innokkaita pelaajia löytyy myös Fja E-junioriikäisistä ”pikkujunnuista”, jotka ovat toistaiseksi keskittyneet harjoittelemaan omalla porukalla. D-juniorien tavoitteiden määrittämiseen osallistuu koko joukkue. D-tyttöjä valmentaa Sanna Pahkala, pikkujunnuja Susanna Asunta. Lajin pariin tuli ennen koronaa mukava määrä uusia harrastajia, eikä väki ole joukkueista kahden viime vuoden aikana juurikaan vähentynyt. Rohkaisenkin lähtemään mukaan matalallakin kynnyksellä. Sarjapelejä pelaa tällä hetkellä kolme D-tyttöjen joukkuetta. Se on hieno nähdä, että he ovat kaikki eri tavalla taitavia, mutta voivat toisiltaankin vielä oppia asioita, toteaa Pahkala. Varsinkin pienten junnujen kanssa toiminta on pääsääntöisesti pallon kanssa toimimaan opettelua ja motoriikan sekä käsi-silmä-koordinaation opettelua. Valmentajan näkökulmasta on tärkeää luoda motivoiva harrastusympäristö. – Meillä on onneksi ollut nyt myös nuoria, asiasta innostuneita apuvoimia mukana. Tavoitteena Petäjäisillä on, että pienet juniorit saavat harjoitella lentopallon parissa yhdessä tekemistä ja liikkumista. – Onneksi on ollut apukäsiä. Susannalla on ollut apukäsinä Liinu Jylhä ja Saga Koivikko, kiittää Sanna Pahkala. Petpetin jaostot esittelyssä Lentopallojaosto Samalla pyrkimyksenä on herättää kiinnostusta lajia kohtaan. Kaikilla meidän joukkueilla ja pelaajilla tuntuu olevan omat vahvuudet. Yksi joukkueista lukeutuu Keski-Lännen sarjan kärkijoukkueisiin, eivätkä pelit ole hassummin sujuneet kahdelta muultakaan Petäjäisten joukkueelta. D-junnujen puolella ohjaajarinkiä ovat vahvistaneet Jonna ja Jenni Hyttinen. – Seurahan on lupautunut kustantamaan valmentajakoulutuksia uusillekin ohjaajille. Korona kuitenkin keskeytti naisjoukkueen pelit vuodenvaihteessa 2020-21, eikä joukkuetta ole sen jälkeen vielä koottu uudelleen. – Tavoite tulee myös siitä, että kun käymme sarjaa pelaamassa, me näemme siitä, millainen taso on sarjan muilla joukkueilla. Joku tykkää, että siinä saa harjoitettua niitä fyysisiä ominaisuuksia. Valmentajan pitää vain löytää se, miten kukakin oppii, ja yrittää luovia niin, että kaikille olisi jotakin. D-tytöt turnauksessa Korpilahdella muutama viikko sitten. Petäjävedellä pelaajia on kuitenkin riittänyt
0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. (014)854113 Pms 427 Pms 732 petajavedenapteekki.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. 041 3177380 Suutarintie 1 AUKIOLOAJAT: ma sulje u, ti-pe 10-17, la 10-14. 040 771 3714 HIEROJA HEIDI HYVÄRINEN (ilta-aikoja) P. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi TOIMITILOJA VUOKRATTAVANA Huom. klo 11-15! Auki myös sopimuksen mukaan.. Lisätietoja: PetPet pyörä -Facebook-ryhmä ja petpet.fi JALKAPALLON SALIVUOROT (MONARIN SALISSA) TI 17:00 18:00 TYTÖT 2011-2013 TI 18:00 19:00 TYTÖT JA POJAT 2009-2010 TI 19:00 – 20:00 AIKUISFUTIS JA AJPK2 (AVOIN) TI 20:00 – 21:30 P17 JA MIESTEN KOLMONEN (SARJA) KE 17:00 18:15 TYTÖT JA POJAT 2014/2015 TO 18:30 19:30 POJAT 2011-2013 TO 19:30 – 21:00 MIESTEN HARRASTEFUTSAL (SARJA) PE 18:30 20:00 NAISTEN HARRASTEFUTSAL (SARJA) PE 20:00 – 21:30 P17 JA MIESTEN KOLMONEN (SARJA) LA 13:00 – 14:00 VUOROVIIKOIN POJAT 2011-2013 JA TYTÖT 2011-2013 SU 13:00 – 15:00 MIESTEN HÖNTSÄFUTIS (AVOIN) SU 15:00 – 16:30 NAISTEN HARRASTEFUTSAL (SARJA) LENTOPALLOA Harjoitukset Monarin salissa: F-juniorit ma klo 17.30-18.30, D-juniorit ma ja to klo 17-18.30, naiset ma klo 20-21.30 ja pe klo 17-19. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. Naiset treenaavat lisäksi Kintaudella keskiviikkoisin klo 19.30-21. Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää myös juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi TILAA LAHJAKSI vaikkapa ystävälle tutustumisjakso 3 kuukautta hintaan 20 euroa! toimitus@petajavesilehti. Lisäksi lauantaina 19.3. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin ja talviuinnin. yrittäjät! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, os. Papintie 2-4 A 5 www.petajavedenhierontarelax.fi FB: Petäjäveden Hierojat Jos emme heti pysty vastaamaan, laita viestiä, soitamme takaisin. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail.com. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. Lisätietoja: Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 045 315 0303 TMI MARIKA JUNIKKA P. 0500 546 090, ajanvaraus puhelimitse tai viestillä Palvelemme Apteekin talossa, os. tai soita 0400 644 899! Puh. ja 24.3.). Asematie 6. • Klapien tekoa koneellisesti. to 3.3. 044 533 9020 (ilta-aikoja) PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Irja Viitanen p. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. 0100 0500 www.op.fi/petajavesi KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Petäjävesi, puh. (Tilaukset sopimuksen mukaan) MIRKAN LEMMIKKITARVIKEPUOTI Täysruoat ja tarvikkeet koirille, kissoille ja pieneläimille! Mirkka / 040 571 9306 mirkanlemmikkitarvikepuoti@gmail.com Asematie 6 (käynti P-vesi-lehden takana) Auki maanantaisin ja torstaisin klo 9.30 17 (pl. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. 040 732 0821 TMI MAIJA VIDGREN P. Sivu 7 Nro 9 2.3.2022 KOULUTETUT HIEROJAT Varaa aika timma.fi/petajavedenhierontarelax Relax MIRVA NIININEN p. Lisätietoja: Sanna Pahkala, 040 825 1807, sajopahkala@gmail.com
Muistutuksia ja mielipiteitä, voidaan jättää kirjallisesti 30.3.2022 klo 15.00 asti Petäjäveden kunta, Lupalautakunta, Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi tai sähköpostitse kirjaamo@petajavesi. Asiointi hoituu sähköpostilla tai puhelimitse p. Pääroolissa: Jari Silventoinen Käsikirjoitus: Antti Tuomas Heikkinen Ohjaus: Taava Hakala Esityksen kesto n. Näytelmän rooleissa nähdään Jari Silventoisen lisäksi Neija Välilä, Maiju Jokinen ja Kimmo Riikonen, jotka tulkitsevat Topi Sorsakosken unohtumattomimmat hitit nelihenkisen TE4 Bandin säestyksellä. Keski-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Heikkilänperän metsästysseuran hirvipeijaiset su 20.3.2022 klo 12.00, Loma-Ässä. klo 9–11:30 SÄHKÖINEN AJANVARAUS: https://oma.hyvis.fi/group/keski-suomi/ajanvaraus AJANVARAUS PUHELIMITSE: 014 269 0540, ma-to klo 8-11 Lisätietoja: www.seututk.fi KORONAROKOTUS VKO 9 Musiikkinäytelmä Kohtalon tango pohjautuu Topi Sorsakosken elämään ja musiikkiin, mutta pelkkä elämänkertanäytelmä se ei ole. Yht.otot puh. ROKOTUS: kaikki yli 5-vuotiaat 3. Lisätietoja antaa ympäristösihteeri, p. Sivu 8 Nro 9 2.3.2022 Nro 9 2.3.2022 Petäjäveden Palveluhakemisto 2022-2024 on tekeillä! Petäjäveden Yrittäjät ry. YVA-ohjelma ja kuulutus ovat nähtävillä 28.2.–30.3.2022 Keski-Suomen ELY-keskuksen verkkosivuilla www.ely-keskus.fi/kuulutukset (aluevalinta Keski-Suomi). => kuulutukset). Petäjäveden kunnanhallitus. Samalla haetaan lupaa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta. YVA-ohjelmaa koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa viimeistään 30.3.2022 osoitteeseen kirjaamo.keski-suomi@ely-keskus.fi tai Keski-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus, PL 250, 40101 Jyväskylä (viitteenä KESELY/360/2021). klo 8.30–15.30 Ma 14.3. Johtoreitti kulkee seuraavien kuntien alueella: Alajärvi, Soini, Saarijärvi, Ähtäri, Multia, Keuruu, Petäjävesi, Jämsä, Kuhmoinen, Padasjoki, Hämeenlinna, Janakkala ja Hausjärvi. kokoaa Petäjäveden palveluja Palveluhakemistoon. 041 730 2454 ja YVA-menettelystä yhteysviranomainen Keski-Suomen ELY-keskus, Arja Koistinen, p. 0405688245 Tarjotaan vuokralle siisti 54m² kaksio Matkailutieltä, vuokra 580/kk, puh.0407739241. Aineistot on toimitettava maaliskuun loppuun mennessä. Tieto kuulutuksesta julkaistaan myös edellä mainituissa kunnissa ja YVA-ohjelman paperiversio on luettavissa kuntien kunnanvirastoissa sekä Lammin kirjasto-palvelupisteessä. klo 8.30–15.30 Ma 28.3. klo 9–14 Petäjäveden terveysasema: To 3.3. Liitä mukaan tietoa ilmoituksen koosta sekä laskutusosoite. Musiikkinäytelmä Topi Sorsakoskesta Tilaa itselle tai lahjaksi! 3 kuukautta 20 euroa. Kohtalon tangon käsikirjoittaja Antti Tuomas Heikkinen ja pääroolissa nähtävä, näytelmän alkuperäisessä ideoinnissa mukana ollut Jari Silventoinen ovat pitkäaikaisia Topi Sorsakosken ihailijoita ja tuntevat siten aiheen perin pohjin. Lisätietoja: Soile Juntunen soile.juntunen@soljuvaa.fi, puh. klo 8.30–11 Multian terveysasema: Pe 11.3. AINEISTOT: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi. klo 9–15:30 To 17.3. 0400 872 461 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI KUULUTUS MAA-AINESLUPAHAKEMUKSESTA Reijo Vuoksenranta hakee lupalautakunnalta maa-aineslupaa kalliokiven ottoon tilalle Tienpää Rn:o 4:35 (592-403-4-35). . . ROKOTUS: voimakkaasti immuunipuutteiset yli 12-vuotiaat ROKOTUKSET ILMAN AJANVARAUSTA: Keuruun rokotuspiste, Koulutie 7: Ma 7.3. Talouskyljykset 8,95€/kg. Painosmäärä on 3000 kappaletta. PUH. 0295 024 760, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi. Tiistaina 8.3. 1 h 50 min sisältäen väliajan. Rakennettavan voimajohtoyhteyden pituus on noin 272–275 kilometriä toteutettavasta vaihtoehdosta riippuen. 050 366 7691 tai 0400 644 899. 040 837 4201 tai niina.koivula@petäjävesi. TORSTAINA 3.3. ROKOTUS: kaikki yli 18-vuotiaat ja voimakkaasti immuunipuutteiset yli 12-vuotiaat 4. klo 18 auditorio Miilussa on tarjolla takuulla viihdyttävää teatteria. klo 9–14 To 31.3. JA 2. Kuulutus hakemuksineen on nähtävillä 28.2. Hakemisto ilmestyy toukokuussa ja hakemistoa jaetaan asukkaille sekä loma-asukkaille. YHDISTYKSET: Palveluhakemistoon tulee luettelo alueen yhdistyksistä. Tervetuloa! Myydään saunallinen kaksio Suutarintieltä. 040 531 7006 PENTTI VALKEAJÄRVI Arvoisat asiakkaamme! Asiakaspalvelu ei ole toimistolla pe 4.3.2022. Muutosta hyväksymispäätökseen voi hakea valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. KUULUTUS PETÄJÄVEDEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN HYVÄKSYMISESTÄ KOSKIEN TILAA 592-401-2-164 Petäjäveden kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 21.2.2022 §:ssä 5 Petäjäveden kunnan vesistö-jen rantayleiskaavan muutoksen koskien tilaa 592-401-2-164 MRL 37 §:n mukaisesti. Hankkeen yleisötilaisuus pidetään etäyhteydellä keskiviikkona 9.3.2022 klo 17.30–19.30. Petäjävesi 11.45-12. YRITTÄJÄ: Palveluhakemistoon tulevan aineiston voi lähettää osoitteella toimitus@petajavesilehti.fi. Lähtökohtana on kantaverkon nykyisten, purettavien voimajohtojen reittien ja johtoalueiden hyödyntäminen. 0400 644 899. Lisätietoja hankkeesta antavat Satu Vuorikoski ja Eeva Paitula, Fingrid Oyj, etunimi.sukunimi@fingrid.fi, p. Näytelmän ohjaa lukuisista rakastetuista Eurooppa Neljän kesäteattereista tuttu Taava Hakala. puh. Lähetä tiedot osoitteella toimitus@petajavesilehti.fi maaliskuun loppuun mennessä. Fingrid Oyj voimajohtohankkeen (Alajärvi-Hikiä) YVA-ohjelma nähtävillä Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä (YVA) tarkastellaan Alajärven ja Hausjärven Hikiän välistä 400+110 kV voimajohtoyhteyttä. LUPALAUTAKUNTA ROKOTUSVUOROSSA OVAT: 1. 050 5811 648 Mirkka Lampinen, mirkka@assari.fi puh. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Topi Sorsakoski Kohtalon tango käy läpi Sorsakosken elämää, musiikkia ja maailmankuvaa. – 30.3.2022 välisen ajan Petäjäveden kunnan verkkosivuilla (www.petajavesi. klo 9–14 Pe 25.3. Yhdistysluetteloon osallistuminen on ilmaista. klo 8.30–15.30 Ma 21.3. Osallistumislinkki tilaisuuteen tulee ennen tilaisuutta ympäristöhallinnon verkkosivulle https://www.ymparisto.fi/alajarvihikiavoimajohtoYVA ja Fingrid Oyj hankesivulle https://www.fingrid.fi/alajarvi-hikia. Yleiskaavan hyväksymispäätös (pöytäkirjanote) on saatavissa Petäjäveden kunnanvirastosta. 030 395 5000, YVA-Konsultti, Marja Nuottajärvi, FCG, etunimi.sukunimi@fcg.fi, p. Esitys vie tarinaa lahjakkaan muusikon tuotannon, elämänvaiheiden, lähipiirin ja fanien kautta maailmaan, joka on tumma kuin kohtalokas tango, mutta johon valoa tuo lämmin huumori ja kunnioitus suurta taiteilijaa kohtaan