päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa POLIISILLE ILMOITETUT RIKOKSET 2014 2015 2016 2016 2017 tammitammimaalis maalis Kaikki rikokset 312 364 289 79 53 Omaisuusrikokset yht. Vastaanottokeskus toimi Petäjävedellä marraskuusta 2015 kesään 2016. Sekä 2014 että 2015 Petäjävedellä kirjattiin yli 150 liikennerikosta. Vastaanottokeskus näkyy tilastossa Sekä omaisuusettä väkivaltarikostilastossa vuosi 2015 muodostaa Petäjävedellä pienen piikin verrattuna vuosiin 2014 ja 2016. Selvillä ovat vuoden 2017 osalta vasta tammimaaliskuun lukemat. Myös rattijuopumusten yhteismäärä näyttää kääntyneen laskuun. Poliisin selvitettäväksi tuli useita vastaanottokeskuksen asukkaiden keskinäisiä välienselvittelyjä, joista monet olivat melko lieviä pahoinpitelytapauksia. Tilastoon merkitty tutkinta-aika on puolestaan ilmoitettu päivinä. 55 69 47 11 3 Omaisuusrikosten selvitys % 29,1 44,9 46,8 90,9 100 Pimeinä tulleiden rikosten selvitys % 8,8 14,6 17,6 50 50 Omaisuusrikosten tutkinta-aika 312 183 218 362 137 Moottorikulkuneuvon käyttövarkaudet 1 1 Varkaudet yhteensä 13 26 20 2 1 Ryöstöt yhteensä 1 Petosrikokset yhteensä 11 15 9 3 Luvatta tunkeutuen varkaudet yhteensä 16 16 2 1 Väkivaltarikokset yhteensä 14 27 21 7 2 Väkivaltarikosten selvitys % 85,7 66,7 52,4 Pimeinä tulleiden väkivaltarik. VAISSI:n konsulentti kaupalla klo 10-16 Maistattamassa ja myymässä kaalikääryleitä, todellista lähiruokaa Haapamäeltä! 7 99 KG Muistathan, että vuokraamme kylpypaljua, lisätietoa kauppiaalta.. Pimeänä tulleiden tapausten ja juttujen tutkinta-ajan välillä vallitsee Aaltion mukaan usein selvä syyyhteys. 99 KG 1 79 RS (3,58/kg) 1 79 RS (3,09/kg) PORKKANA Tarjoukset voimassa to-su 12.-15.4.2018, tai niin kauan kuin tavaraa riittää meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Asematie 8, Petäjävesi Puh. Vakioasiakkaat tulevat tutuiksi Rikoskomisario Aaltio on toiminut Keuruun poliisiasemalla tutkinnanjohtajana tämän vuoden alusta alkaen. selvitys % 0,0 50 100 Väkivaltarikosten tutkinta-aika 75 147 168 181 314 Pahoinpitelyrikokset yhteensä 14 27 19 7 2 Törkeät pahoinpitelyt 1 1 Henkirikokset yrityksineen Henkirikokset Seksuaalirikokset yhteensä 3 2 3 Raiskausrikokset 2 Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö 2 1 1 Muut seksuaalirikokset 1 1 Seksuaalinen ahdistelu Huumausainerikokset yhteensä 4 4 5 1 Törkeät huumausainerikokset 1 Liikennerikokset yhteensä 158 157 121 33 23 Liikenneturvallisuuden vaarantaminen 101 120 91 27 20 Törkeä liikenneturvallisuuden ’’ 8 6 6 Liikennerikkomukset yhteensä 60 86 60 18 16 Rattijuopumukset yhteensä 22 15 13 5 1 Törkeä rattijuopumus 14 7 8 4 Rattijuopumus 8 8 5 1 1 Poliisin hälytystehtävät yhteensä 529 611 551 148 79 Kotihälytystehtävät yhteensä 32 33 36 12 6 Poliisin tilastot Petäjävesi (Poliiisin tulostietojärjestelmä PolStat) Liikenne pitää poliisin kiireisenä Hanna Mäkinen Poliisi on viime vuosina vieraillut Petäjävedellä useimmiten liikennerikoksien tai -rikkomusten vuoksi. vuosikerta Nro 15 2018 Keskiviikkona huhtikuun 11. 010 666 3270 matti.lahtinen@k-market.com PORKKANA Palvelu pelaa Ma-La 7-21 ja Su 10-21 SUOMALAINEN Kurkku Vihreä rypäle 500 g Intia KESKISEN KANALAN Viljakananmunat 10kpl/580g KAUPAN OMA Paistijauheliha KEVÄT LÄHESTYY HYVILLÄ TARJOUKSILLA PERJANTAINA 13.4. Jokainen voi helpottaa esimerkiksi omaisuusrikosten selvittämistä. Minun mielestäni meillä on kuitenkin ihan hyvä tilanne, pystymme hoitamaan nämä jutut, mitä meillä tässä on. Tietysti on tiettyjä henkilöitä, jotka aiheuttavat meille aika paljonkin töitä. Ongelmajuttuja meillä ei ole. – Melkein voi sanoa, että mitä vähemmän on pimeinä tulleita rikoksia, sitä vähemmän menee tutkintaan aikaa, sanoo Aaltio. Kun tavara katoaa, voi tunnistetiedot ilmoittaa poliisille, ja poliisi voi laittaa kadonneen tai anastetun omaisuuden etsintäkuulutusrekisteriinsä, toteaa Aaltio. Vuonna 2016 liikennerikosten yhteislukema oli 121. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 58. Keuruun poliisiasemalla tutkinnanjohtajana työskentelevän Kari Aaltion mukaan tilastoissa näkyy Petäjävedellä sijainnut vastaanottokeskus. Vuoden 2017 rikostilasto ei ole vielä käytettävissä. Tunnistetiedot talteen Oheisessa tilastossa esiintyvä termi ”pimeänä tullut” tarkoittaa tapausta, jossa asianomistajalla ei ole antaa poliisille suoraa tietoa siitä, kuka teon on tehnyt. Väkivaltarikosten osalta ilmiölle löytyy ainakin yksi selittävä tekijä. Myönteistä on se, että liikennerikosten yhteismäärä kääntyi vuonna 2016 laskuun. – Esimerkiksi yksi törkeä ampuma-aserikos on työllistänyt meitä kyllä Petäjävedellä tämän alkuvuoden aikana erittäin paljon, kertoo Aaltio. – Kansalaisilla pitäisi olla hallussaan tunnistetiedot kaikesta arvokkaasta omaisuudestaan. Tunnistetiedon, kuten polkupyörän valmistenumeron, perusteella poliisi voi selvittää varastetun esineen oikean omistajan. Aiemmin Helsingin poliisissa, KRP:ssa ja Poliisihallituksessa työskennellyt Aaltio on ehtinyt perehtymään uuteen toimialueeseensa reilun kolmen kuukauden ajan. – Juttuja riittää
Pulmusta pidetään yhtenä aikaisimpana kevään merkkinä. La 14.4. Tietoiskuja Petäjävedeltä: osa faktaa, osa mutua ja loput miesmuistin mukaisia. Säälin kovasti Heikkiä tälläisen piinan vuoksi. Myöhässä käynnistynyt kevätmuutto jatkunee vilkkaana tällä viikolla, kun lumipeite hupenee ja vesistöjen sulapaikat laajenevat. Hän oli kovia kokenut työn raskaan raataja ja Jumala, joka meidät on luonut, varmaan ymmärtää ja rakastaa häntäkin. Ti 17.4. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-21, su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 10-21 Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160 (arkisin 8-16) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Viikon pakina: Lungin Heikki Jostain muistini kätköistä tuli mieleeni Lungin Heikki. Meille tytöillekin kehittyivät kovat käsivarsilihakset joka kesä, eivät päässeet juuri välillä veltostumaan, koska talvellakin kovasti hiihdettiin. Laulujoutsenia muutti myös runsaasti eri mittaisina jonoina. Olin sinä syksynä 19-vuotias ja opettajaksi valmistumassa, kun kuulin Heikin kuolleen. Sinikka Aaltola ...Koskensaaren voimalaitoksen puinen vesiputki on liki 700 metriä pitkä. Huom! Kesänumeromme ilmestyy poikkeuksellisesti TORSTAINA 31.5.2018 ja se jaetaan tilaajien lisäksi joka kotiin Petäjävedellä. Petäjävesi-lehti ei ilmesty viikoilla 29 ja 52. Lumikerroksen paksuuden huomioiden määrä on ehkä yllättävänkin suuri. "Jeesus on paimen, hän kanssamme käy." (Virrestä 177) Laulujoutsenet ja pulmuset avasivat lintujen kevätmuuton maaliskuun loppupuolella. Viime viikonlopulla Piesalankylän tornissa tiirailleet saivat nähdä jo kymmenien yksilöiden sepelkyyhkyja töyhtöhyyppäparvia. Levikki noin 1800 kpl. SK HANNA MÄKINEN Tiesitkö , että... Kun eräänä lauantaiiltana tulin naapurista kotiin polkupyörällä hän örisi kuormaautonsa alla ja ajoi pois olentoja, jotka näkyivät vain hänen silmissään. He olivat erottamattomia, kuorma-auto ja Heikki ja yhdessä muistan heidät nytkin. Petolinnuista havaintoja on kertynyt jo tuulihaukasta, hiirihaukasta, varpushaukasta ja ruskosuohaukasta.Rastaista eniten on nähty mustarastaita ja kulorastaita, mutta myös laulurastaan ja punakylkirastaan varhaisimmat tulokkaat ovat saapuneet. Kiitokset kaikille havainnoijille. Heikki oli yksinäinen mies. Siihen aikaan ei ollut mitään kauhakuormaajia, en ainakaan muista niitä nähneeni. Se oli päivettynyt ja punaruskea ihan kuin punamulta. Millainen on hyvä johtaja, esimies. Tämä oli sitä. Kyllä Lungin Heikilläkin varmaan oli jokainen jänne hänen ruumiissaan täynnä hyvinkehittyneitä lihaksia ruumiillisen työn rasituksesta lapion varressa. Lapiolla kaikki tapahtui ja ihmislihaksilla. Pullo oli melkein tyhjänä hänen vieressään, sikäli kuin hämärässä erotin. Sanotaan, että maakunta ei ole kuntayhtymä, johon pitäisi saada joka kunnasta edustaja, vaan että päätökset tehdään laajemmasta perspektiivistä, koko maakunnan edun mukaisesti. Näitäkin ennen toki maisemia olivat kansoittaneet muuttovarikset ja -naakat. Huhtikuun alkupäivinä nähtiin myös kaksi kottaraista. Millaisen kirkkoherran haluamme. Myös jokunen punarinta ja yksi rautiainen sekä järripeippo on nähty piharuokintojen antimilla. Se minua vielä kovasti mietityttää, miksi hän puhui niin vähän ja miksi kertoi niin minimaalisesti itsestään. Pääsiäisen jälkeen säiden kunnolla lämmettyä saapujien joukko on venähtänyt yli pariinkymmeneen lajiin. Kirkkoherra johtaa seurakunnan toimintaa ja on seurakunnan työntekijöiden esimies. Talvehtineiden muutaman peipon ja mustarastaan joukkoon on liittynyt jo paljon muuttajia. Hän oli jäänyt sortuvan hiekan alle eräällä montulla, kun oli yksinään siellä lapioimassa hiekkaa kuorma-autoonsa. Mukana on myös oma pappimme Ilkka Pihlajamäki. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Harmaalokkejakin on ollut liikkeelä jokunen. Katsaus on koottu eri havainnoijien tekemien soittojen ja Tiira-järjestelmästä löytyvien havaintoilmoitusten pohjalta. Äitini oli kertonut, että jotkut miehet näkivät juovuksissa ollessaan pikku-ukkoja. Kirkkovaltuuston jäsenet haastattelevat heitä aamupäivän aikana. Vesilintujen vähyys selittyy pienillä sulapaikoilla. Ylä-Kintauden lähetysompeluseura. Onko sukupuoli tärkeä. Hakijoita oli pidennetyssä haussa useita ja nyt on tultu siihen vaiheeseen, että viisi hakijaa on kutsuttu jatkohaastatteluun Petäjävedelle lauantaina 14.4. klo 18-20 Kids´Friday srk-kodilla. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi. klo 12 Töysänperän diakoniapiiri Juha ja Henna Kortemäellä, Töysänperäntie 631. Seurakuntaamme valitaan pian uusi kirkkoherra. Siinä puhkeavien koivun lehtien tuoksussa hän nukkui auton alla aamuun saakka ja tuli juomaan kahvia, jota äitini katsui häntä nauttimaan. Myös seurakuntalaiset ja seurakunnan työntekijät pääsevät tutustumaan hakijoihin avoimessa haastattelutilaisuudessa samana päivänä kello 13-14.30 seurakuntakodilla. fi Pe 13.4. Reipasta peipon ja mustarastaan lauluakin kuulee jo paikoin. Oliko hän ollut naimisissa aikaisemmin ja missä oli hänen perheensä, sitä en tiennyt. Meistä tuli työtovereita, minusta sisarestani ja Lungin Heikistä. klo 12.30 Tilaisuus Ylä-Kintauden kylätalolla, vieraina Irja ja Erkki Moilanen. Nopeasti täyttyi tinki, yksi lasti, eli noin 14 000 kiloa punamultaa rautatievaunuun. Etenkin pienissä kunnissa ollaan huolestuneita ja uudistukseen suhtaudutaan myös epäluuloisesti. Nyt on sopiva hetki miettiä tiukkoja kysymyksiä kirkkoherranviran hakijoille ja tulla esittämään niitä heille ensi lauantaina. klo 10 Messu srk-kodilla. Hän ilmaantui meille Relletin Pesämaalle eräänä kevätkesän seesteisistä päivistä, kun isäni suunnitteli jo punamullan ajon kesäsesonkia. Kuollut: Kirsti Aino Kyllikki Honkala, 68 v. klo 12 Pengerjoen lähetyspiiri Paavo ja Paula Niileksellä. Karikonkylällä parvessa on nähty jopa 150 yksilöä. Miten seurakuntaa johdetaan. klo 13-14.30 Kirkkoherranvaalin avoin haastattelutilaisuus srk-kodilla. Siinä se oli puimalan edessä Heikin kuormaauto. klo 11.00, vierailijoina Liisa ja Roger Finch BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Kuka pitää Petäjäveden puolta. Ei hän tarvinnut kuntosalia, eikä painonnostoa niitä kehittääkseen. Klo 17.30 Miestenilta Petäjälahdessa. Siksi isäni palkkasi hänet heti suoralta kädeltä. Lauri Ijäs Monelle tien penkalta lentoon pyrähtävä pulmusparvi on ensimmäinen kevään merkki. Su 15.4. Toimitus on avoinna ainakin ma-ke klo 9-12 ja aina kun ollaan paikalla, sekä sopimuksen mukaan. Kuorma-auton lavan ympäri meni laudasta tehty noin puolen metrin laita, joka sopi erinomaisesti punamullan ajoon. Muistan myös sen, että Lungin Heikki joi mielellään miestä väkevämpää viikonloppuisin. Ensimmäiset pulmuset havaittiinkin maaliskuun viimeisenä päivänä. Tervetuloa! Järj. Myös kurkia laskettiin noin kaksikymmentä lintua. Ihmettelin kovasti ja hiukan pelkäsinkin. Lintujen muutto vilkastumassa Tapulin takaa: Millainen kirkkoherra. Sivu 02 Nro 15 11.04.2018 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko (Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin). Ei hän paljoa puhellut, ei tiennyt mitä olisi puhunut 14-15-vuotiaille tytöille, jotka ajoivat hevosilla samaa kuin hänkin kuorma-autolla. Heikin kasvojen piirteitä en tarkasti muista, mutta ihon värin kylläkin. Oliko niin, että muistot ja menneisyys olivat olleet liian raskaat vai oliko hän vain yksinkertaisesti vähäpuheinen mies. Mielelläni otan vastaan havaintoja myös jatkossa puhelimitse 040 717 2193. Yleensä kun isomman mukaan tässä maailmassa mennään. Menin sen montun ohi polkupyörällä ja ajattelin mielessäni yksinäistä Lungin Heikkiä ja sitä miten inhottavaa sen täytyi olla, kun raskas hiekka valui hänen ylleen ja tukehdutti hänet. LAURI IJÄS Israel-tilaisuus sunnuntaina 15.4. Hallituksen jumppaa soteja maakuntauudistuksen kanssa on seurattu ja odotettu vatsat epätietoisuudesta velloen. Aika sinisilmäiseltä se kyllä kuulostaa, eikä siinä kustannuksia kauttaaltaan hillitessä pienen kunnan palvelut ainakaan parane. Ke 18.4. Myös ensimmäinen kiuruhavainto merkittiin sunnuntaina listalle. Kunnan 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi koottu juttusarja on toimituksen ja nimimerkki T.K.:n yhteistä käsialaa. alv 10%) Tilausasiat: toimitukselle tai asiakaspalvelu 03 4246 5392 (arkisin 8-18), petajavesi@jaicom.com Sähköinen näköisversio:www.lehtiluukku.fi PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 2,00e (sis. Taisivat linnut itsekin yllättyä lumisista maisemista kun lentelyä tapahtui välillä pohjoiseen ja välillä takasin etelään. Hän oli tahmaisen oloinen ja lähti autollaan järvelle peseytymään, niin hän lähtiessään sanoi. To 19.4. Mietitään, että kuka pitää puoliamme siellä isommilla foorumeilla, vaikkakin on hyvä että ailahtelevat kustannukset siirtyvät isommille hartioille. Taidan olla ainoa, joka tänään muistelen häntä, tai joka ylipäänsä muistaa miehen nimeltään Heikki Lungi. Nyt hän oli totaalisen yksin vain pullo seuranaan. Soittaa saa milloin vain! Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 toimitus@petajavesilehti.fi etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 64e (sis. Pia Jussila PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Suvi Kallioinen. Pienemmistä vesilinnuista ensimmäiset telkät ja sinisorsat on jo havaittu
Näen erityisen tärkeäksi, että niin meillä työntekijöillä kuin luottamushenkilöillä ja kaikilla vastuunkantajilla on mielessämme seurakunnan perustehtävä. Kunnanvaltuusto päätti asiasta äänestystuloksella 14-13. Suvi Kallioinen Lauantaina Petäjäveden seurakunnan kirkkovaltuusto tekee jatkohaastattelut kirkkoherrahakijoille. Tahdon rohkaista vuorovaikutukseen keskenämme ja Jumalan kanssa. – Olen ymmärtänyt, että seurakunnassa on tehty hienoa ja uudistavaa työtä jumalanpalveluksen suhteen. Työyhteisössä tarkoitukseni olisi olla tiiminvetäjä, joka on tiimiläisiä varten. Kunnan investointiohjelmassa on varattu tälle vuodelle 20.000 euroa lähiliikuntapaikkoihin ja mikäli avustuspäätös saadaan, voidaan määräraha käyttää radan rakentamiseen. Paikalle on kutsuttu viisi hakijaa: Manta Jutila, Minna Korhonen, Tero Kuparinen, Laura Laitinen ja Ilkka Pihlajamäki. Tätä ilmapiiriä sekä yhteistyötä haluan jatkaa ja vahvistaa entisestään. Toimisin itse niin, että Petäjäveden kirkossa on helppo kohdata Pyhä, toisemme ja tutkailla myös itseään. Sitäkin haluan jatkaa. Viestintäviraston myöntämiä valtiontukia on saatu edelleen odottaa. Testin tulosten jälkeen kirkkoneuvoston ehdotus valtuustolle tehdään 8.5. Perustehtävä antaa motivaation ja voimaa uudistua, tehdä yhdessä ja kehittää toimintaa. Antaisin teille piristysruiskeen, joka ohjaisi hyvien harrastusten pariin. kokouksessa. Tästä minulla on kokemusta. Kirkon tuleekin koko ajan olla ajan hermolla ja osata puhua paikallisten ihmisten kielellä. SK. SK Kuka heistä on Petäjäveden seurakunnan uusi kirkkoherra. Kysyimme hakijoilta iän, asuinpaikkakunnan, nykyisen työpaikan sekä: 1) Millaisen kirkkoherran Petäjäveden seurakunta ja petäjävetiset sinusta saisivat. Kun on mukana toteuttamassa mielekästä toimintaa aktiivisten määrä kasvaa. Petäjäveden kunta osti tuolloin osakkeita yli puolella miljoonalla, noin 540.000 eurolla. Toivon myös, että seurakunta voisi tulevaisuudessakin olla toivon, rakkauden ja armon yhteisö, jossa kaikki voisivat kokea olonsa turvalliseksi ja tervetulleeksi juuri sellaisina kuin ovat. Tämä heikkous on valjastettavissa. Se tapahtuu osallisuuden kautta. Minna Korhonen, 54, Äänekoski, Kuokkalan kirkolla Jyväskylän seurakunnan pastori (ei pääse lauantain tilaisuuteen paikalle) – Minusta Petäjävesi saisi kirkkoherran, joka toimii yhdessä (seura-) kuntalaisten kanssa siihen suuntaan, että alueella on hyvä asua. Kirkon oppi ja traditiot ohjaavat monikasvoiseen ja -ääniseen kirkkoon. Seurakunnan perustehtävä on pidettävä kirkkaana kaikessa muutoksessa ja kehittämisessä. – Petäjävedellä on mielestäni tehty hyvää, tulevaisuuteen suuntaavaa suunnittelua. Joskus minulta remahtaa äänekäs nauru ja havaitsen jonkun pahoittaneen mielensä, vaikken sillä mitään tarkoita. 28:18-20). Koulutukseni merkonomina, työkokemukseni yrityksen toimitusjohtajana, luonteeni antavat siihen riittävät edellytykset ja vahva hengellinen johtajuus varman kristillisen perustan. Radalla voivat kaikenikäiset muun muassa pyöräillä ja potkutella. Olen valmis myös toimimaan muutosjohtajana, kun seurakuntana toteutamme yhteistyötä Keuruun ja Multian seurakuntien kanssa. – Yhteinen työ koskee koko seurakuntaa. Olen avoin, kuunteleva ja kiinnostunut siitä, millaisessa seurakunnassa ihmiset haluavat elää ja palvella. Kirkkovaltuuston haastattelun jälkeen kaikille avoimessa tilaisuudessa seurakuntakodilla kello 13-14.30 hakijoihin voi tulla tutustumaan ja esittämään kysymyksiä. Petäjävedellä kunnanhallitus käsittelee asiaa ensi maanantaina ja valtuusto istuu 23.4. Kirkko on perusolemukseltaan eteenpäin katsova, tahdon siksikin olla ennakkoluuloton ja avara niissä tavoissa ja keinoissa kuinka petäjävetiset voivat löytää kirkon itselleen tärkeänä ja luontevana osana omaa arkeaan ja juhliaan. Sivu 03 Nro 15 11.04.2018 KSVV:n osakkeita on taas kaupan Multian kunnanhallitus esitti eilen tiistaina kokoontuvalle kunnanvaltuustolle, että se osallistuu kuntien omistaman Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n osakeantiin merkitsemällä 5.075 kappaletta yhtiön uusia osakkeita 132.720 euron hintaan, ja talousarvioon tulee varata määräraha osakkeiden ostoa varten. kirkkoherra 31.7.2018 asti (kuvaksi valittiin Pihlajamäen toiveesta Petäjävesi-lehden Pettuvesi aivan Mangana -juttusarjan muotokuva) – Seurakunnassamme on ollut vuosia hyvä kodinomainen ilmapiiri, johon on sisältynyt yhdessä viihtymistä, tekemistä ja luovuutta. Muutoksen näen kasvun ja kehittymisen mahdollisuutena niin yksilölle kuin yhteisölle. Johtajana vahvuuksiani ovat kuunteleminen, vuorovaikutustaidot ja päätösten teko. Vähenevien resurssien paineessa on tarpeellista panostaa yhteistyöhön eri tahojen kanssa sekä seurakuntalaisten oman aktiivisuuden tukemiseen. Uusi osakeantiasia tulee kaikkien omistajakuntien päättäjien pöydälle kevään aikana. – Toiveeni on, että Petäjäveden seurakunnassa viihdytään ja toimitaan yhdessä, pidetään huolta toisista. päättää keitä ehdokkaista lähetetään psykologiseen testiin. Hyvin hoidettu hallinto, talous ja monet käytännön asiat ovat tärkeitä, koska ne mahdollistavat perustehtävän toteuttamisen. Pump Track -rata Petäjävedelle. Uusia haasteita pelkäämättömän ja rohkeasti asioihin tarttuvan. Kirkkoherrana päävastuuni olisi hengellinen hyvinvointi. Tero Kuparinen, 57, Va n t a a j a Akaa, Akaan seurakunnan kappalainen – Saisitte minusta oman paikkakuntanne papin, joka on läsnä niin arjessa kuin juhlassa. Petäjävedellä kirkko on keskellä kylää, mistä iloitsen suuresti, sillä seurakunnan paikka onkin juuri ihmisten keskellä ja luonteva osa arjen todellisuutta. Yhtiön omistavat Petäjävesi, Multia, Luhanka, Toivakka, Konnevesi, Kannonkoski, Kyyjärvi, Kivijärvi, Karstula ja Pihtipudas. Innostun uusista ideoista ja teen mielelläni yhteistyötä. Yhtä aikaa luovan ja järjestelmällisen. Luovuutta ja yhdessä viihtymistä ja tekemistä taas voi olla siellä, missä on vapautta ja pilkettä silmäkulmassa eikä tarvitse pelätä epäonnistumista tai nolatuksi tulemista. JUSSI REKIARO Laura Laitinen, 36, Jyväskylässä Vaajakoskella, Vaajakosken kirkolla Jyväskylän seurakunnan rippikouluja nuorisotyöstä vastaava pappi – Reippaan ja iloisen. Jari Koskenrannan aloitteesta kuntarakennelautakunta päätti käynnistää Pump Track -radan rakentamishankkeen Vesurirahoituksen haulla. Kirkon sanoma on ajaton evankeliumi, jota on kautta vuosisatojen sanoitettu uudelleen alati muuttuvassa maailmassa. – Kehittäisin seurakuntaa niin, että yhä useampi kokisi sen kodikseen. Haluan rohkaista jokaista löytämään oma, luonteva tapansa elää hengellisyyttä armollisen Jumalan lähellä. Vapaa-aikanani opetan soittamista, sävellän, sanoitan ja tuotan musiikkia sekä hyppään seivästä. Osakkeiden osto rahoitettiin täysin lainarahalla. Ylösnoussut Jeesus on antanut tuon tehtävän ja se on ilmaistuna hänen kasteja lähetyskäskyssään (Matt. Viime keväänä Petäjäveden kunta ja muut omistajakunnat osallistuivat ensimmäisen kerran yhtiön osakeantiin, jotta tilattujen liittymien rakentamiseen saataisiin pääomaa. Ilkka Pihlajamäki, 46, Petäjävedellä Olkkolassa vuodesta 2004, Petäjäveden seurakunnan vs. Koen itseni myös hyvin perehtyneeksi paikallisseurakunnan työkenttään, koska kokemusta minulla on papin työstä 19 vuotta, josta kirkkoherran työkokemusta neljä vuotta. Kirkon tulee tarjota kokemus Jumalan läsnäolosta ja hyväksynnästä. Mitä tämä Petäjävedellä tarkoittaa, riippuu paljon petäjävetisistä itsestään. Lopullinen päätös kirkkoherranviran vaalista annetaan kirkkovaltuuston kokouksen jälkeen 29.5. Päivän päätteeksi neuvosto Manta Jutila, 51, MänttäVilppula, Mänttä-Vilppulan seurakunnan kirkkoherran virassa vuodesta 2013, nyt virkavaihdossa vuoden määräaikaisen jakson Kangasalan seurakunnassa – Ihmisenä olen arjessa tukevasti kiinni oleva ja ehkä siksi minut on koettu helposti lähestyttäväksi, niin työssä kuin vapaalla. Luotsaisin Petäjäveden seurakunnan läpi taloudellisen niukkuuden kukoistavampaan aikaan. 2) Mihin suuntaan haluaisit kehittää seurakuntaa. Tätä kehittämistyötä haluaisin jatkaa niin, että messu yhä vahvemmin olisi kaiken ikäisten seurakuntalaisten yhteinen juhla. Lisäksi seurakunnalla eri työmuotoineen on ollut luontevat yhteistyösuhteet niin kuntaan kuin muihinkin tahoihin. Kehitin nykyisessä työssäni kolmen vuoden aikana neljä uutta toimintaa, jotka lisäsivät seurakuntalaisten sitoutumista kirkon työhön. Olen kokonaisuuksien hahmottaja. Kymmenen kunnan omistama Keski-Suomen Verkkoholding Oy omistaa Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n. Trail It Oy:n alustava kustannusarvio on noin 40.000 euroa. Uskoni on sekin arkista luterilaisuutta, joka on kuulunut elämääni lapsuudesta lähtien. Haluan rohkaista jokaista löytämään ja käyttämään omia vahvuuksiaan, mutta myös ottamaan positiivisena kasvun ja oppimisen mahdollisuutena omat kehittämisalueensa. Olemme vuosien aikana pyrkineet pois työalakeskeisyydestä ja kehittäneet menestyksekkäästi yhteistä työtä
Opiskelijariennoissa Tiirola löysi myös vaimonsa Marjan, o.s. Jo lapsuudenkodissaan metsässä oleminen ja metsäasiat kiinnostivat ja myöhemmin appiukko vei mukaan paikallisiin metsäporukoihin. EU-tasolla metsäasioissa pitää todella huolehtia suomalaisten edusta, sillä millekään muulle maalle metsäsektori ei ole niin merkittävä. Omaa peltoa on raivattu lisää kymmenkunta hehtaaria ja metsäpinta-alaan on tuplattu, ja myös Multian ja Jyväskylän puolelta. – Appiukko Tuomas vitsaili, että oliko sitä katsottu suurimmat maatilat -kirjaa, mutta minä kyllä rakastuin Marjaan jo ennen kuin tiesin hehtaareista, Tiirola nauraa. Myös naapuritilojen väen kanssa tehdään paljon hyvää yhteistyötä. – Pitää pystyä tekemään yhteistyötä ja kun sitä kakkua pystytään yhdessä kasvattamaan, siitä saa kaikki isomman palan. Nyt maatalon töistä kuitenkin nauttii ja se on kuin vastapainona muulle. Vaalimatematiikka ei lupaa helppoa läpipääsyä, sillä kuntavaalien tuloksen ja äänestysvilkkauden perusteella Petäjävedelle ei ennusteta yhtään valtuustopaikkaa. – Täällä Kuivasmäen isännillä on hyvä henki. – Alussa navetassa oli 25 lehmää, nyt niitä on tuplasti enemmän. Herroja hän ei ole osannut koskaan jännittää ja jo lapsuudessa Tiirola on saanut tasa-arvoisen kasvatuksen. – Lähtökohtana on pitää maaseudun ja metsänomistajien puolta. – Ne ovat tietyllä tapaa olleet nykyistenkin luottamustehtävieni pohja. Tiirolan rakkain metsäliikuntamuoto on raivaussahan kanssa touhuaminen. Mehän asutaan täällä. – Ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeydenhän tunnustavat kaikki, mutta sitä ihmettelen, että millä ympäristöjärjestöt korvaisivat öljyn, hiilen, muovit ja tekokuidut, jos metsistä tehtäisiin museoita. Marja alkoi tehdä väitöskirjaa Kauppiin muuton yhteydessä ollessaan keskimmäisen lapsen äitiyslomalla. Viisikymppisestä Mikko Tiirolasta tuntuu, että jos ei olisi muuta työtä, sitä saattaisi ajatella että laitetaanko lehmät pois. Tilayhtymän isännät vastaavat karjan hoidosta, pelloista ja metsistä, emännillä on työt muualla. Pääasia on kuitenkin se, että asioita on saatu eteenpäin. Maajussiksi Kuivasmäkeen Mikko Tiirola on pienkarjatilan poika Pudasjärveltä, jossa kävi myös lukion. – No gallupit on tehtävä selätettäviksi; 600 ääntä se ainakin vaatii. Petäjävesi-lehti otsikoi vuonna 1998 ”Yksi Kauppi ja kaksi isäntää”. Syksyn maakuntavaaleihin Tiirola on luvannut asettua ehdolle. Metsätaloudella oli suuri rooli paikkakunnalla ja jo nuorena Tiirola innostui kotitilalla metsätöistä ja metsäasioista. Kaupin tilan päätuotantosuuntaus on nykyisin metsätalous. Metsäalan vaikuttamispaikkoja avautui pian maakunnallisella tasolla ja kun metsänhoitoyhdistyksiä yhdistettiin isommiksi. Hänellä on paljon tietoa ja taitoa keskustella erilaisten ihmisten kanssa, Marja sanoo. Metsän kautta voidaan torpata näitä muutoksia ja luoda myös vaurautta, mikä on aika huikea juttu. Rappusilla Tiirolat ja Oikariset.. – Silloin pitää omalta osaltaan olla pätevä argumenttiensa kanssa. Tiirola näkee, että suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on se, että päätöksentekoprosessiin tuodaan erilaisia näkökulmia. Tiirolan ja MTK:n mielestä metsäpolitiikan pitäisikin olla kansallista, mutta ilmastoja energiakysymykset ovat globaaleja, joten niissä tullaan vääjäämättä metsäsektorin tontille. Minusta se on ollut huikea tarina, että kun vuonna 2009 näytti siltä, että metsäsektori vaipuu auringonlaskun alaksi, niin nyt se on taas kansantalouden merkittävin tekijä. Tiirolat muuttivat kahden ensimmäisen lapsensa kanssa Lahdesta Kuivasmäkeen Marjan lapsuudenmaisemiin. Marjan toinen sisko Hannele ja hänen miehensä Mikko Oikarinen rakensivat pihapiiriin oman talon, ja Mikko ja Marja remontoivat vanhan päärakennuksen entisajan kukoistukseensa. Samaan syssyyn remontoitiin vanha kivinavettakin, ja kaimat tekivät kaikki rakennustyöt pitkälti itse. Perheellä on viisi lasta, joista kaksi asuu vielä kotona. – Petäjävedellekin pitäisi ehdottomasti saada yleinen sauna. Ystävien kesken on ehditty jo pitää saunakekkereitä ja soittokuntaakin kuunnella. Tiirolan mukaan on viisasta, että toimitaan yli raja-aitojen ja ennakkoodotusten. – Esimerkiksi tällä vuosikymmenellä on uudistettu metsälaki, metsätuholaki, puutavaramittauslaki, metsähoitoyhdistyslakia ja Suomeen on alkanut tulla lukuisia isoja investointeja. Marjan perhe otti vävykokelaan lämpimästi vastaan ja leikkimielisesti appiukko veisteli, että täällä Kuivasmäessä on tapana kutsua vävyjä läskipäiksi. Vappuna 1995 Kaupin tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos ja maatilan pyörittämistä jatkettiin maatilayhtymänä. Olen käyttänyt vertausta, että joka neljäs euro mitä tässä kansantaloudessa pyöritetään, lähtee tuolta kannolta. Vuonna 1996 Tiirola valittiin Petäjäveden metsänhoitoyhdistyksen hallitukseen ja myöhemmin puheenjohtajaksi. Perheen lapsia on kannustettu opiskelemaan: Ville on diplomi-insinööri, Anna lääkäri, Ohto opiskelee kunnallistieteitä, Sohvilla on tänä keväänä ylioppilaskirjoitukset ja Maiju on perheen nuorin lapsi. Perhe kiittelee myös mahtavia perhepäivähoitajia, jotka mahdollistivat joustavasti molempien vanhempien työnteon ja Marjan työjaksot ulkomailla. Ajankäytöllisesti nykyisen työrytmin mahdollistaa ostettu lomituspalvelu, joka on toiminut todella hyvin. – Suomalaisen maaseudun asioita päätetään nykyisin paljon Brysselissä, Tiirola toteaa. – Marjan kanssa puhutaan paljon töistäkin ja hän tietää paljon esimerkiksi luonnon monipuolisuuteen liittyviä asioita. Merkittävin ja nykyinenkin näköalapaikka avautui vuonna 2009, kun petäjävetinen Mikko Tiirola valittiin valtakunnallisen MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtajaksi satojentuhansien metsänomistajien ykkösäänitorveksi. – Kun asuu täällä aidolla maaseudulla, niin se antaa pohjan tuolla Brysselissä tai Helsingissä puhua sillä aidolla äänellä. Vaimo Marja Tiirola on biologi ja professori. – Ei pidä kuitenkaan hirveästi katsoa taaksepäin, vaan aina eteenpäin, hän uskoo. Kaupin tila Kuivasmäessä on ollut sukutila 1700-luvulta asti ja nyt siinä eletään yhdeksännessä sukupolvessa. Nyt mies on vielä Brysselissä, mutta lauantaina kahden jälkeen pidetään kuulemma pannua kuumana kuivasmäkiseen tyyliin ilman virallisia pönötyksiä. Metsästämiseen ei nykyisin tahdo riittää aika, mutta petäjävetisille metsästäjille Tiirola haluaa antaa kiitosta siitä, että hommaa on hoidettu täällä tolkun tyylillä ja hirvikannat ja -vahingot pysyneet muuta maata maltillisempina. Sitä kautta on kaikkea hyvää voitu rakentaa tähän yhteiskuntaan. Marjan vanhemmat, Tuomas ja Kaija Kauppi, olivat paljon arjessa läsnä varsinkin kun lapset olivat pieniä ja työtä molemmilla paljon. Hän on toiminut Jyväskylän yliopistossa ympäristömikrobiologian professorina vuodesta 2015. Kymmenen vuotta sitten neljänkympin korvilla Tiirola äänitti kuoron ja ilmavoimien soittokunnan kanssa kaksi levyä. Jos nyt pitäisi keksiä viidenkympin villitys, niin se olisi jonkun sortin saunahulluus. Erilaisten luottamustoimien kautta on avautunut yhteistyöverkostot ja työn kautta ”ollaan politiikkojen iholla” vaikuttamassa tuleviin lakiesityksiin. Kauppi, joka opiskeli pääaineena vesistötieteitä. Kuivasmäessä Kaupin perheessä oli kolme tytärtä. Maatilan pyörittäminen on mahdollistanut myös sen, että Tiirola on voinut tehdä paljon töitä kotoa käsin. – Mikko on aina pärjännyt sekä herrojen että narrien seurassa. – Se oli aika luonnollistakin, kun minulla oli alan koulutusta ja kiinnostustakin siihen. Saunalla on yhteisöllinen ja sosiaalinen vaikutus. Jotakin on tehty porukalla oikein. Hän pääsi opiskelemaan Helsingin yliopistoon, josta valmistui metsätaloustieteiden maisteriksi ja metsänhoitajaksi. Kun sinne mennään, ollaan tasavertaisia ilman titteleitä. Hän on älyllinen sparraajani. Metsänomistajien äänitorvi luottaa yhteistyön voimaan Kun Suomen metsäasioissa kysytään asiantuntijan mielipidettä, sitä kysytään usein Mikko Tiirolalta. Sivu 04 Nro 15 11.04.2018 Metsästyskuulumiset ja riistakamerakuvat, Ekman, Suvi soittaa ma “Joka neljäs euro lähtee kannolta” SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Mikko Tiirola täyttää tänään tasan 50 vuotta. – Kyllä henkinen ja fyysinen työ tukevat toisiaan, hän uskoo. Tarkoitus on, että tila jatkaa elämäänsä myös nykyisten isäntien jälkeen. Myös Tupamäen kyläkoulu oli lapsille mahtava opinahjo, ja sen lopettamista Tiirola suree vieläkin. – Tässä 23 vuodessa on aika mennyt kyllä nopeasti, vastahan ne tässä polkutraktorilla ajelivat... – Varsinainen työhän tämä minulle on, ja kaikki muu mitä olen touhunnut ovat luottamustoimia. – Tietämys on lisääntynyt ja maalla asuvat ihmiset jos ketkä ovat parhaita luonnonsuojelijoita. – Olisi tärkeää olla myös Petäjävedeltä mukana siellä 69 valtuutetun mukana, vuodesta 2005 Petäjäveden kunnanvaltuutettuna ja Keski-Suomen maakuntavaltuutettuna toiminut Tiirola sanoo. Oikaristen lapsi, Aura-serkku, asuu naapuritalossa. Tilaa on vuosien aikana kehitetty. Ympäristöjärjestöjen kanssa ollaan usein napit vastakkain ja se Tiirolaa sekä harmittaa että ihmetyttääkin
luokkien näyttelytyöryhmän jäsenet, Veera Korhonen, Emma-Julia Ohra-aho, Nelli Souru, Vianna Veijonen ja Taika Savilehto. Näyttelykuvista on tarkoitus teettää loppuvuodesta joulukortteja, joiden myynnistä saatu tuotto kartuttaa luokkaretkikassaa. Sekä paljon muuta. Keskittyneesti tulkittuja esityksiä kuunnellessa ja katsellessa vierähti tunti nopeasti. Näyttelyn kiertäneen oli helppo tehdä sellainen johtopäätös, että kädentaitajia ja taiteilijoita Petäjävedeltä kyllä löytyy! Auditorio Miilussa estradille astuivat esittävien taiteiden harrastajat: laulajat, soittajat ja tanssijat. Yhteispotretissa kuvaajat Kintauden koulun 4. Loputkin projektin aikana otetut kuvat ovat mukana virtuaalinäyttelyssä eli tietokoneen näytöllä pyörivänä kuvaesityksenä. Tapahtuman juontaneen osastonjohtaja Kerttu Karppisen mukaan Petäjävedellä toimi lukuvuoden aikana yhteensä 52 kansalaisopiston ryhmää. saakka. Kuvassa Paula Ketun ohjaama pienten lasten kansantanssiryhmä.. Näin kuvailevat Petäjäveden kirjastolla esillä olevan luontokuvanäyttelyn syntyä Kintauden koulun 4. -luokkalaiset tekivät talvikuvistaan näyttelyn Lämmintä, elämänmakuista teatteria Miilun lavalla Rikas äänimaailma vei hölmöläisten kylään SUVI KALLIOINEN HANNA MÄKINEN Laukaan Taetteri toi viime keskiviikkona Miiluun Viimeiset mitalit -näytelmän. Esillä on upeita, talvisia kuvia, joissa pääosaa näyttelee luonto. – Kyllä nykyisin saa kuvia hyvin monenlaisista näkökulmista. Ja sitten me saatiin idea, että me voitaisiin tehdä näyttely. ja 5. Suomen ihmeellinen talvi -näyttelyyn voi tutustua kirjastolla 29.4. HANNA MÄKINEN Hanna Mäkinen – Me tykätään kuvata paljon. Me alettiin ottaa kuvia ja saatiin tiedoksi, että kirjastolla on mahdollista pitää näyttely. HANNA MÄKINEN Kansalaisopiston kevätjuhlassa esillä on monen alan taidonnäytteitä Keuruun kansalaisopiston Petäjäveden osasto vietti kevätjuhlaansa sunnuntaina. Mukavasti on löydetty talven valoja, toteaa Kaarakainen. ja 5. – Tosiaan hienoja kuvia. Yleisö voi äänestämällä vaikuttaa siihen, mitkä kirjastossa esillä olevista luontokuvista päätyvät joulukorteiksi. HM Kansalaisopiston juhlassa Miilun lavalle astelivat myös tanssiryhmät. Jokainen valokuvaaja sai itse valita näyttelyyn kaksi tai kolme omaa lempikuvaansa, joista teetettiin näyttelysermeille paperikuvat. SK Kirjastolla vietettiin 28.3. – Mukavia kuvia, komppaa Ijäs. Sivu 05 Nro 15 11.04.2018 NELLI SOURU taa Eskelisen mukaan ilmiöoppimista. Kulttuurikeskuksen Masuunissa oli esillä kädentaitajien tuotoksia menneen lukuvuoden varrelta: keramiikkaa, lasitöitä, neuleita, ompeluksia, pitsiä, puutöitä, entisöityjä huonekaluja ja mattoja. Näyttelyn avajaisissa vierailleet Markku Kaarakainen ja Lauri Ijäs löysivät kuvista paljon ihailtavaa. hienon luontokuvanäyttelyn avajaisia. Siitä se niin kuin lähti. Näyttelijöiden lisäksi mukana olivat myös nuket. Esimerkiksi eläinten jalanjäljet kävivät aiheiksi, kertovat työryhmän jäsenet. Äänestys tapahtuu näyttelyn yhteydessä. Ideointi, kuvaaminen, näyttelyn järjestäminen, näyttelyavajaiset ja lopulta korttien teettäminen ja myynti tuovat oppilaille monipuolista kokemusta. – Kuvissa piti olla mahdollisimman vähän ihmistä ja rakennusta. Näyttelyprojektin avulla Kintauden oppilaat keräävät varoja kevään 2019 luokkaretkeen. ja 5. Hienoja sommitelmia ja värisävyjä on saatu vangittua. Myös opettaja Matti Eskelisellä on syytä tyytyväisyyteen. Miilu muuttui teatterilavaksi ja katsojia oli ilahduttavasti yli 40. Hölmöläispariskunnalla ei mennyt kaikki ihan putkeen, mutta iloa ja onnea riitti. Koko projekti edusKintauden koulun 4. Sekä esiintyjät että yleisö saivat kutsun tulla mukaan toimintaan taas ensi syksynä. HM Torstai-iltana saatiin nauttia Teatteri Mukamaksen Hölmöläiset -esityksestä. Elävä musiikki ja tarkka, oivaltava äänimaailma tekivät esityksestä erilaisen. – Kovasti ovat kaikki tehneet töitä tämän näyttelyn eteen, kehuu Eskelinen. Esimerkiksi taloja ei saanut olla hirveästi kuvissa. Kiva vielä, että tässä on ollut näin monta kuvaajaa. luokilta. Petäjän Canto -kuoron ja Petäjäveden Pelimannien sekä laulusolisteina esiintyneiden Jarmo Hämäläisen, Satu Pohjosen ja Seppo Lindgrenin lisäksi lavalla nähtiin lupaava joukko nuoren sukupolven muusikoita: pianisteja, viulisteja ja kitaristi. Päivi HammarénJokelan ja Markku Häkkisen (kuvassa) sekä Maria Sunnikan näyttelemä, juurevasti sanaillut trio välitti pienilläkin eleillä paljon ajatuksia ikääntymisestä, ihmisyydestä ja ihmissuhteista. Ei saanut olla semmoista ihmisen tekemää, vaan sellaista, mitä luonnosta löytyy
– On mukavaa, että meillä on kaikenikäisiä pelaajia MultiAntseissa, miettii Ladonlahti. Toinen kesäopas on vielä haussa. Kuopiossa suoritetussa kotietsinnässä löydettiin seitsemän pitkäpiippuista asetta ja kolme käsiasetta. Viime kaudella joukkue onnistui pitämään paikkansa tasaisessa sarjassa. Tutkinta sai poliiisin mukaan alkunsa, kun petäjävetiseltä mieheltä peruttiin aseluvat törkeän rattijuopumuksen vuoksi. Mikäli salibandyn pelaaminen naisjoukkueessa kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä MultiAntsin toimijoihin. Kolmosdivarissa nyt kaksi kautta pelanneessa joukkueessa on mukana petäjävetistä väriä. Vanhan kirkon kesäoppaana jatkaa viime kesältä tuttu Topi Kytölehto. Hankepäällikkö valitaan viimeistään huhtikuun 23. Petäjävetistä miestä vastaan on nostettu maanantaina 9.4. Esitutkinnassa suoritettiin useita kotietsintöjä, ja tapauksen yhteydessä on ollut kiinniottettuna yhteensä kuusi henkilöä. Häntäpään joukkue pystyi hyvänä päivänään pesemään kärkijoukkueen, kertoo Marja Ladonlahti. Hankepäällikön tehtävänä on selkiyttää ja kehittää vanhan kirkon ja Petäjäveden kunnan matkailuja kulttuuripalveluita ympärivuotisena kokonaisuutena. Muut rikoksesta epäillyt henkilöt on vapautettu esitutkintatoimenpiteiden jälkeen. Kateisiin jääneet aseet on etsintäkuulutettu. Ihmisten kanssa toimiminenhan saa oksitosiinit liikkeelle, nauraa Ladonlahti. Risto Tupamäen käskyttämä Costello oli ajalla 21,4 ylivoimainen: eroa toiseksi tulleeseen Polaraan oli maalissa liki parikymmentä metriä. Piirrokset ovat nimettömänä pysyttelevän, lahjakkaan petäjävetisen sarjakuvapiirtäjän käsialaa. – Ihan hirveää tasoeroa ei ollut joukkueiden välillä. Vapperin jalkavaivassa on onneksi positiivinen ennuste. Autossa on tilaa ja porukalla on kiva lähteä harjoituksiin. Hankositeen oireilu vaikuttaa Vapperin ohjelmaan siten, että alun perin tavoitteena ollut Rovaniemen kuninkuuskilpailu jää kahdeksanvuotiaalta oriilta väliin. Asia käsitellään oikeudessa vajaan kahden viikon kuluttua. Poliisin noutaessa aseita mieshenkilö ei luovuttanut omistamiaan aseita, jolloin hän syyllistyi ampuma-aserikokseen. Valinnan tekevään työryhmään kuuluvat Hautamäen lisäksi kunnanjohtaja Eero Vainio, hallintojohtaja Anni Hakala ja vt. Yhden kotietsinnän aikana takavarikoitiin myös luvaton, itse tehty käsiase. MultiAntsin naisjoukkue nousi kaudella 2016-17 kolmosdivariin. – Tykkään lajista, siinä saa onnistumisia. Joukkueen ikähaitari venyy 13-vuotiaasta noin neljävitoseen, eikä tiimiin liittyminen edellytä välttämättä aiempaa pelaajataustaa. – Salibandy on mukava, vauhdikas laji. Multialaisen MultiAntsin salibandynaiset pääsivät juhlimaan sarjapaikan säilyttämistä maaliskuussa. Tavoitteena on, että uusi hankepäällikkö pääsisi aloittamaan työssään viimeistään toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa, kertoo hankepäällikön valintatyöryhmään kuuluva Hanna Hautamäki. Tupamäen miesten ohjastamat Costello ja Polara valtasivat sijat yksi ja kaksi Vermon lauantaisessa Toto76 lähdössä. Jo teininä salibandyyn tutustunutta Marja Ladonlahtea vetää Multialle lajirakkaus ja mahdollisuus tavoitteelliseen harrastamiseen. Petäjävedeltä kulkee Multialle naisia, ja mukaan mahtuu. Uudetkin pelaajat ovat joukkueeseen tervetulleita. Multialle ajelen, koska Petäjävedellä ei ole salibandyn sarjapelaamista. Viikolla 16 valintatyöryhmä haastattelee yhdeksän hakijaa. – Joukkuepelaamisesta on tutkittu, että se saa ihmiset hyvälle mielelle. Sivu 06 Nro 15 11.04.2018 Poliisi, työttömyys, Hanna ma KUVA: MULTIANTS MultiAntseissa salibandya pelataan rennosti mutta tavoitteellisesti Hanna Mäkinen Kolme petäjävetistä naista on kuluneella kaudella vahvistanut multialaisen MultiAnts -salibandyjoukkueen rivejä. Vaikkei entuudestaan olisi lajista tuntemusta, sitä kyllä kertyy harjoitusten ja pelien myötä. Meilläkin aloitti syksyllä monta nuorta tyttöä, ja he ovat kauden aikana kehittyneet ihan hirveästi. – Hakijoiden taso on tosi kova. Hieman harmillisempia raviuutisia kuuluu Liisalanperän suunnasta. Kauden aikana MultiAntsin salibandynaiset treenaavat kolme kertaa viikossa. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.multiants.fi. Tutkinnan yhteydessä paljastettiin myös kaksi merikontissa toiminutta kannabiskasvattamoa. Petäjäveden naisten toiveissa on saada matkaan mukaan lisää petäjävetistä väriä. Pettuvesi aivan Mangana -juttusarjassa esittelemme tuttuja petäjävetisiä japanilaista sarjakuvatyyliä jäljitellen. Eli ei muuta kuin mukaan vain, kokeilemaan, Ladonlahti kannustaa. syyte törkeästä ampuma-aserikoksesta. HM Petäjävetiselle miehelle syyte törkeästä ampuma-aserikoksesta Petäjäveden vanhan kirkon matkailuja kulttuuripalveluhankkeen hankepäällikön tehtävään lähetti työhakemuksensa yhteensä 41 henkilöä. Kahdet harjoitukset ovat ”pakolliset”, mutta kolmas on vapaamuotoinen pelailuvuoro. – Kesän päälle tullaan starttiin, lupailee Mynttinen. Joukossa on paikallisia ja seudullisia hakijoita, mutta on heitä kauempaakin. Petäjävetinen mieshenkilö on ollut vangittuna todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä 7.3.2018 lähtien. Kyllähän täällä pääsee höntsäämään, mutta on se kiva pelata vähän tavoitteellisemmin. Tapio ja Irma Mynttisen omistamalla Vapperilla on ollut terveysmurheita, jotka ovat pitäneet oriin poissa kevättalven lähdöistä. HM Costello ylivoimainen Vermossa Tunnistatko kuka tässä on "aivan mangana". kirkkoherra Ilkka Pihlajamäki. Etsinnöistä huolimatta kateisiin jäi poliisin mukaan viisi asetta: kaksi kivääriä, pienoiskivääri ja kaksi pienoispistoolia. HM Hankepäälliköksi haki 41. Yhtä reilusti päihitti Antti Tupamäen ohjastama, ajan 22,4 juossut Polara kolmanneksi ehtineen Siirin Ällin. Marja Ladonlahti, Elna Leinonen ja Riikka Rahikainen toivottavat matkaan mukaan myös uudet petäjävetiset pelurit. Viime viikon muotokuvassa oli musiikkialan taiteilija ja yrittäjä Jukka Mäkelä. Kolmivuotinen hanke käynnistyy huhtikuussa 2018. MultiAntsien naisjoukkueessa on pelaajia Multian ja Petäjäveden lisäksi Keuruulta. Joukkueeseen liittymistä on helppo suositella. Teko on poliisin mukaan tutkittu törkeänä tekomuotona, sillä miehellä oli luvat kaikkiaan 15 aseeseen. Tähtäin siirtyy nyt Lahden ja Seinäjoen kuninkuuskilpailuihin. Joukkueen pelurit ovat iältään 13-45-vuotiaita. Vinkkaa toimitukselle, kenet sinä haluaisit nähdä ”aivan mangana”! SK Pettuve si aivan ’Manga na Keuruun poliisia alkuvuonna työllistänyt törkeän ampuma-aserikoksen esitutkinta on päättynyt ja asian käsittely siirretty Keski-Suomen syyttäjän virastoon. päivänä
Leppäläntie 2, Petäjävesi. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. 014 853 326 www.standardline.fi T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinna ma-pe 10-16 p. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. Leppälä SOITA TAI TULE KÄYM ÄÄN! Lahjakortit, värit, permanentit, meikkaukset, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut. Asematie 6, Petäjävesi Puh. 010 258 9601 ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Petäjäveden hieronta Relax, opisk., Mirva Niininen, 045 315 0303 Juha Nokelainen, 0400 541 758 Tmi Marita Furuholm Kalevalaista jäsenkorjausta oppilastyönä Ajanvaraukset ja tiedustelut 040 546 4201, Urriantie 152 040 748 0364 www.rstarkastus.fi • Rakennuspiirustukset • Kuntotarkastukset • Kosteusmittaukset • Sisäilmatutkimukset • Valvonta Näy myös verkossa! Näkyvyyttä tarjolla edullisesti myös Petäjävesi-lehden kotisivuilla www.petajavesilehti.fi alkaen vain 10 euroa + alv 24 % / kuukaudessa • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Pirunpellon murske O4OO 918257 / 050 4147791 Kaunikkikankaan laadukasta kalliomursketta saatavana.. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. Puh. 041 441 5253 Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. Varaa aika Tiinalle tai Nitalle p. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 014 854 160 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen Tmi Suvi Nikonen KOTISIIVOUKSET JA PIENYRITYSSIIVOUKSET 050 365 8443 suvinikonen@gmail.com Vakuutuspalvelut alueella ajanvarauksella myös iltaisin sekä kotikäyntipalvelu. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. fi ks-kattohuolto.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Parturi-kampaamo T. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. 014 761 979 P E T Ä J Ä V E D E N P I Z Z E R I A & K E B A B Muuttuneet aukioloajat: w w w. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi p. Soita 010 2532011 (Korvausasiat 03030303) Pirkka Syvänoro (VTS, Rava) pirkka.syvanoro@op.fi, 0500 682247 OP Vakuutus Oy, Kirkkotie 6, Petäjävesi www.op.fi ti-to 10.30-20.00 pe 10.30-21.00 la 11.00-21.00 su 11.00-20.00 Maanantaisin suljettu
mennessä. Junantuoman on mukava perehtyä ryhmän kautta paikallishistoriaan. Hallitus klo 18.00. Kierros ennakoi tulevia maakuntavaaleja, joihin Wallinheimo aikoo asettua ehdolle. Veli Hannula 951g, 2. Risto Lerkkanen 796g. makela@petajavesi.fi. Kiitos Muistoja Petäjävedeltä -facebookryhmän perustajille ja aktiivisille päivittäjille. Miespelaajat voivat olla korkeintaan maakuntasarjapelaajia. Tyyny-, lakanaja päiväpeittotarjous yms. Liittokokous Jyväskylä 6.7. Onnea voittajille ja kiitokset sponsoroinnista Koskensaaren Oy sekä SoppaGrilli23!. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, Lapin hillaa ym. POPTEEKKI liput 5€ La 14.4. Petäjäveden Urheiluautoilijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään Petäjälahdessa pe 20.4.2018 klo 19.00 Hallitus Ke 11.4. lounas klo 11.00-12.30, pääjuhla klo 12.30 juhlapuhe, Annika Saarikko, perheja peruspalveluministeri, lounas 15€ päivälippu 25€. klo 18 alkaen Petäjävesi-lehden toimituksessa, os. Kentällä pitää olla vähintään kaksi naista ja loput pelaajat herrasmiehiä. Ilmianna oma ja toisen tekemä hyvä teko toimitukselle se voi olla mikä vain, kunhan siitä on tullut hyvä mieli. Tervetuloa. Kunnanjohtaja Vainio otti kantaa maakuntauudistukseen A-studiossa Tark. Uusia tekoja on tullut taas lisää: 52. 040 833 8259, olli-pekka. – Ei kannata olla huolissaan, etteikö saisi oman paikkakuntansa ääntä maakunnassa kuuluviin, sillä ei se politiikka niin toimi. Tervetuloa! Petäjäveden Hevosystäväinseura ry VUOSIKOKOUS keskiviikkona 18.4. KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN HAKU ON PÄÄLLÄ! Petäjäveden Petäjäiset ry hakee 15-18-vuotiaita nuoria lasten liikuntaryhmien ohjaajiksi sekä tapahtumien järjestämiseen kesä-elokuussa. Suurin kala (ahVUODEVAATTEITA Petäjäveden torilla to 12.4. Wallinheimon mukaan ihmisillä on paljon huolia siitä, miten sotemuutoksen käy, ja on selvää että isoja muutoksia tullaan tekemään, koska puhutaan jopa kolmen miljardin kustannusten nousun hillitsemisestä. Tavoitteena on saada 150 hyvää tekoa kasaan kesään mennessä! SK PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi Petäjäveden Petäjäisten KEVÄTKOKOUS pidetään ke 18.4. Z U P T I C K E T . Eila Kilpioja 452g. Lisätiedot ja vapaamuotoiset hakemukset 27.4.2018 mennessä OlliPekka Mäkelälle, puh. M I I L U • H U H T I K U U 2 1 8 L I P U T K Ä T E I S E L L Ä 3 M I N E N N E N N Ä Y T Ö S T Ä T A I E N N A K K O O N W W W . 0400 239 548 PetäjävesiSeuran KEV Ä T K O K O U S k e 25.4. Mukaan pääsee: kuntaa onnittelevalla rivi-ilmoituksella (nimi, logo, yhteystiedot) 30,-1/8 -sivun mainoksella 65,1/4 -sivun mainoksella 95,puolen sivun mainoksella 120,koko sivun mainoksella 200,koko sivun sisätai takakansi 250,Onnittelemme 150-vuotiasta ja itsenäistä Petäjäveden kuntaa HINNAT SISÄLTÄVÄT ALV:N 24% SUVI KALLIOINEN Maakuntavaaleja varten lämmitellään jo kyliä kiertämällä Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo piipahti maakuntakiertueellaan pääsiäisviikolla myös Petäjävedellä Kyläsepässä. Tulokset: Naiset: 1. Metallin ammattiosasto 68:n ja KosPo:n perinteiset pilkkikisat Kisat järjestettiin 30.3. ja TO 19.4. 044 070 8040 Tervetuloa mukaan pelaamaan ja kannustamaan! Petäjävesi-lehti tekee Kotiseutuni 2018 -erillisjulkaisun teemalla Petäjäveden kunta 150 vuotta . Lisätietoja Virpi Leppänen, koskensaari@gmail.com tai puh. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Terttu Talmila puh. Kahvitarjoilu. klo 12.30. Aikakauslehtityyppisen julkaisun ensimmäinen painosmäärä on 400 kpl. Tulokset: 1) Virpi Leppänen 1003g; 2) Ismo Kaukosuo 956g; 3) Marika Helminen 641g; 4) Kari Patama 573g; 5) Ari-Pekka Helminen 243g; 6) Miska Leinonen 145g; 7) Helena Kaura-aho 71g. Keli oli pilvinen ja pientä tuulta, onneksi ei ollut kova pakkanen. Kansanedustaja halusi keskustella ihmisten kanssa sote-ja maakuntauudistuksesta. Turnaukseen mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä yhdeksän nopeinta joukkuetta. Kyläsepän kabinetissa. Esilllä sääntömääräiset asiat. Yhteensä kalaa 7,829kg. Julkaisemme tiedot nimettöminä. Koskensaaren Kipposella. – Monin paikoin tuntuu, että ihmiset ovat nyt tyytyväisempi kuin vielä pari vuotta sitten, että kyllä yleinen taloustilanteen kohentuminen varmasti vaikuttaa. mennessä. Kari Patama 876g, 3. Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa. Yrityksille ja yhdistyksille on juhlalehdessä tarjolla näkyvyyttä. Tarjous: kotim. Reipas jalkapalloilija ja maalintekijä. SK Petäjäveden vuosikalenteri 2018 Petäjäveden vuosikalenteri nyt ale-hintaan 5,/kpl! Petäjäveden Luonto ry:n julkaisemat seinäkalenterit myynnissä kirjastolla, K-Market Porkkanassa, Heinähatussa ja Petäjävesi-lehden toimituksessa. Tervetuloa! LENTOPALLOA: SEKALENTISRNAUS! Kerää joukkue ja ilmoittaudu mukaan. Ota yhteyttä toimitukseen ja varaa paikkasi arvokkaassa kotiseutujulkaisussa. klo 8-9 Kangasniemen Perunaja Vihannes Puh. Kyläsepällä MA 16.4. klo 19.00. Tanssit klo 21.30 Arja Koriseva & Fortuna -orkesteri, yhteislippu 40€. C O M / P E T Ä J Ä V E S I Y H T E I S T Y Ö S S Ä : P E T Ä J Ä V E D E N K U N T A J A K E S K I S U O M E N E L O K U V A K E S K U S Kintaudella pilkittiin Kintauden kalakerhon jäsenten väliset pilkkikilpailut pidettiin 24.3.2018. Jos jossain on järkevää pitää palvelut, niin kyllä ne siellä pidetään. Ilmoittautumiset 9.5. Wallinheimon mukaan on tärkeää kiertää maakuntia, koska Arkadianmäellä erkaantuu väkisinkin ihmisten oikeista ongelmista. Virpi Leppänen 1225g; 2. Juhlalehdessä on kotiseutuaiheisia ja paikallishistoriaa käsitteleviä juttuja kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi. 014 854 950 Tervetuloa viihtymään! Perhealbumista Paljon Onnea Jani 11 v. klo 18 Darts-kisat Avoinna ma-to 18-22*, pe 18-02*, la 14-02*ja su 14-21* (*jatkoaika mahdollinen). Lea Lerkkanen 1185g; 3. Harju Viime keskiviikkona Ylen Astudio -ohjelmassa ruodittiin tulevaa maakuntauudistusta. Entisenä JYP:in pelaajana keskustelunaihe löytyy usein aluksi jääkiekon maailmasta. 040 733 7680 19.4. Lehti ilmestyy kesäkuussa ja sitä myydään erikseen Petäjäveden tapahtumissa, K-Market Porkkanassa, Petäjäveden S-marketissa ja suoramyynti Heinähatussa. Torstai 7.6. Asematie 6. klo 18 kahvila Freesissä. Asematie 6, puh. klo 18.30 Tietovisa Pe 13.4. Miehet: 1. Käsitellään sääntömääräiset asiat. klo 16 Pokeriturnaus DJ KIKKA liput 5€ Ma 16.4. Iltajuhla klo 20.00 juontajana Mikko Maasola. Pelit alkavat la 19.5.2018 klo 10 Petäjäveden Kulttuurikeskuksessa. Lue lisää ilmoittautumisesta, osallistumismaksusta ja tuomaroinnista PePetin nettisivuilta. SK ven) 217g, Ismo Kaukosuo. Isoin kala: Kari Pataman 254g siika. Sivu 08 Nro 15 11.04.2018 Seuratoiminta RIIKKA HELMINEN Vielä puuttuu hyviä tekoja Petäjävesi-lehti ja Petäjäveden kunta haastavat kaikki hyvän tekemiseen kunnan 150-juhlavuoden kunniaksi. Mummo ja Pappa Heinolasta EL Petäjäveden yhdistys ry: E L Ä K E LIITON LIITTOKOKOUS JA JUHLA. Haastateltavina oli edustavasti Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio, sekä Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä ja kuntaja uudistusministeri Anu Vehviläinen. täkit Ilaatu, vain 10 e /kpl