Pellolle oli koottu vanhoja maatalon työkoneita ja traktoreita. Kävijät pääsivät kurkistamaan talon sisään ja ihastuneita huokauksia kuultiin. – Maatilat vähenevät koko ajan, joten kyllä ihmisille pitää näyttää, millaista maatalousympäristö ja luonto ovat itsessään, Kytölehto tuumaa. Avoimien ovien päivään tuli paljon Kytölehtojen sukulaisia ja tuttavia, petäjävetisiä ja naapuripitäjien väkeä, lapsiperheitä sekä alueen kesäasukkaita. Marjatta ja Pentti Öhman tulivat tutustumaan Piesalan tilaan yhdessä kyläilemässä olleen poikansa perheen kanssa. Esille oli myös laitettua vanhaa esineistöä. Pihamaalla pääsi tutustumaan lampaisiin ja kanoihin ja naapuritilalta oli poni ajeluttamassa pikkuväkeä. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa Perinteikäs Piesalan tila teki vaikutuksen SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Tuomas Kytölehdon isännöimällä Piesalan tilalla vietettiin avoimien ovien päivää Suomen luonnon päivänä, kun muutenkin ympäri Suomen tutustuttiin luomutiloihin. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 59. Lisää kuvia www.petajavesilehti.fi.. veti toistasataa kävijää ja sää suosi. Piesalan tila on perustettu vuonna 1564. Katja, Milla ja Sami Spets ovat mökkiläisiä, ja ihastelivat Piesalan tilan upeaa päärakennusta ja koko maalaismiljöötä järvenrantamaisemissa. Avoimien ovien päivä 31.8. Maaja metsätaloutta harjoitetaan edelleen, mutta eläimiä kanoja ja lampaita on oikeastaan enää vain omaksi iloksi. Se on perustettu vuonna 1564 upealle paikalle Piesasjärven rannalle. Tila on edelleen saman suvun asuttamana ja Tuomas Kytölehto on isännöinyt sitä vuodesta 2011. Naapurista saatiin poni vetämään pientä väkeä, kyydissä Tuomas Kytölehdon veljen tytär Serafina Kytölehto,3, ja Nasua taluttamassa Mia Jokinen. Tila on toinen kahdesta Petäjävedellä olevasta kantatilasta. Pellolle oli koottu traktoreita ja työkoneita monelta eri vuosikymmeneltä. vuosikerta Nro 37 2019 Keskiviikkona syyskuun 11. Nelikerroksinen päärakennus 1800-luvulta on kerrassaan upea ilmestys ja siinä asuu Tuomas Kytölehto puolisonsa Katjan kanssa, sekä isä Tauno Kytölehto. Rivissä nuori isäntä Tuomas Kytölehto, isä Tauno Kytölehto ja kuvissa sukulaiset vuosikymmenten takaa. Tänä päivänä Piesalan tila tuottaa luomuna nurmea ja viljaa
Hektisessä maailmassa kirjan lukemisesta on tullut uusi luksus, ja rauhoittumisen ja keskittymisen mahdollistaja. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160 (arkisin8-16)taiwww.posti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 70e (sis. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Viikolla 38 Kirkkoherranvirasto suljettuna lomasen vuoksi! (Ma 16.9. Levikki noin 1700 kpl. Kunhan nämä syyskuun lähes helteiset kesäpäivät kuluvat loppuun ja kuura kunnolla kouraisee, ongelmat kummasti poistuvat. Kirkkoneuvosto kokoontuu 1.10., jolloin toivottavasti päästään tekemään valinta, kirkkoherra Laura Laitinen kertoo. Siitä on tullut minulle hyvin rakas näkymä, vaikka edessäni vain siinteleekin tavallinen mutalampi. Nuori vihreä on kuin varkain muuttanut kesän aikana muotoaan. Ohjelma 10 €. Laulu raikui kuten aina Asuntojen juhlissa. Samalla se tuo myöhemmin mukanaan seesteisyyden. 040 7656176. Kuinkahan monta käsityökokeilua tai harrastusryhmäinnostusta itsellänikin on, sellaisia jotka vain jäivät jotenkin vaiheeseen. Ihan pihassa sentään vihreää ja joitakin kukkiakin vielä riittää. Kotipihan ulkopuolelta näkyy vain rusehtavan ränsistynyttä viidakkoa. Innostus saa sykkeen sopivasti nousuun ja innostuneena ainakin minä saan nopeammin valmista aikaan. Innostuminen avaa myös ovia uusille mahdollisuuksille. klo 18 Onnela-ilta (Rantatie 3). Sunnuntaina vietettiin kansainvälistä Tervetuloa tilaisuuksiimme: Ke 11.9. Kastettu: Aatos Oskari Reina ja Renne Veikko Julius Järvinen. Ajattelen, että elämä olisi paljon tylsempää, jos ei voisi innostua. Innostumiseen kuuluu semmoinen mieltä ja ajatusta hykerryttävä ”puhkuminen”, joka ei tahdo mahtua vain itsellä pidettäväksi. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Su 15.9. Ei tullut tehtyä loppuun tai lähdettyä. klo 18.00 Toivelaulutilaisuus su 15.9. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa / LL, JT, Braxen-kuoro. klo 18-20 Kids´ Friday srk-kodilla. SK Asunnan suku kokoontui ja laulu raikasi Entinen työkaverini lausui muutama vuosi sitten määritelmän minusta ja kahdesta kollegasta: ”Nämä kolme innostuvat ihan aina ja ihan kaikesta. Se kultainen mutalampi odottaa kyllä täällä. Free To 12.9. Kävimme myös Einari Vuorelan kotitilalla ja kuulimme kolme teinin: Einari Vuorelan, Heikki Asunnan ja Martti Merenmaan runoja. Mukana oli jäseniä viidestä eri sukuhaarasta eli Jukolan, Ampialan sekä Keuruun, Ruoveden ja Petäjäveden Asuntojen edustajia lähes sata. Se on voimakkaan vihreän kautta tullut syksyn väreihin. Ke 25.9. puhelinpäivystys klo 12-14, p. Ke 9.10. Kuollut: Erkki Edvard Manerus, 80 v. Jukojärven Veikkolassa. klo 10-12.30 Ikääntyvien luontoretki Sallistensuon laavulle, lisätiedot Riikalta, p. alv 10%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 9-21 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. fi pe ta ja ve de n. Vaikka nyt kipuilenkin luopumisen tuskissa, tiedän, että aika auttaa tässäkin tapauksessa. Monet kultaiset muistot kultaavat mudankin mielessäni. Ne muistot tekevät ihmeitä. Ma 16.9. Silloin olen valmis kömpimään talvipesäämme. klo 18 Laulusta kaunein -konsertti Petäjäveden kirkossa / Braxen-kuoro. Aina se tuo mieleen haikeutta ja surua. klo 18-19.30 Lehterilaulajien harjoitukset srk-kodilla. Sivu 02 Nro 37 11.09.2019 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 toimitus@petajavesilehti.fi etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna ma-ke 9-12 sekä sopimuksen mukaan. "Opeta, oi Herra, meitä omastamme jakamaan." (Virrestä 954) lukutaitopäivää, jonka tarkoituksena oli muistuttaa lukutaidon merkityksestä ja koulutuksen tärkeydestä tulevaisuuden rakentamisessa.. Aira Kivelä / SK Tänä syksynä Petäjäveden kouluissakin, kuten suomalaisessa mediassa muutenkin, on pidetty lukemisteemaa esillä. klo 10 Muistimessu Petäjäveden kirkossa / LL, RJ, JT. Mutta ei auta itku markkinoilla. Sen aika ei ole vielä. Minulla luopumisen tunne on vielä kaksinkertainen. Yhteisvastuu ei ehkä kastemadoista olisi kovin paljoa hyötynyt, mutta touhuamaan olisi varmasti lähdetty ja muille ihmisille kovaan ääneen intoamme selitetty. Pe 4.10. Riikka Jussila Asunnan suku kokoontui 25.8. klo 16 Jumalanpalvelus. Sillä silloin kun jostain oikein innostuu, ei asiaa malta pitää vain itsellään. Talven jälkeen on jälleen ihan uusi kesä ja uudet kujeet. klo 11.00 Lukeminen kannattaa aina Pappihakua jatkettiin Petäjäveden seurakunnan avoimeen papin viran hakuaikaa jatkettiin 20.9. Su 15.9. Kukkaloistosta luopumisen lisäksi minun on luovuttava myös kesälaitumista. Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 433 8300 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. klo 18 Onnela-ilta (Rantatie 3). asti. Nytkin edessäni ikkunasta näkyy vesi ja tervaleppäranta. klo 18 Onnela-ilta (Rantatie 3). Jos joku menisi ja ehdottaisi kastematojen keräämistä Yhteisvastuulle niin nämä olisivat jo ovella jonossa ämpäreidensä kanssa.” Mielikuva meistä keski-ikäisistä naisista ämpäreiden ja muovilapioiden kanssa kaivelemassa lähintä maaplänttiä oli herkullinen. Messun jälkeen kirkkokahvit srk-kodilla. Sitä odotellessa pitää vain vähän narista. Puhe: Pirjo Metsälä (Kahvila Freesi, Siltatie 1). Toiset innostukset jäävät ihan vain itselle eikä kaikista tule koskaan mitään valmista. Joskus into tarttuu ja kastematojen kaivelijoita lähtee liikkeelle kokonainen lauma. Lisää laulajia tarvitaan! Laulu voimaannuttaa! Pe 13.9. Kohta se kunnolla astuu esiin, ja kaappaa meidät hyiseen syliinsä. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Syksy on pienten kuolemien ja surutyön aikaa. Lämpimästi tervetuloa! Olen jo pitkään luonnossa liikkuessani todistanut milloin minkäkin kesäkasvin kukinnan lakastumista. Keuruun helluntaiseurakunta. Martti Asunnan tarinat olivat myös esillä. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Messun jälkeen kirkkokahvit kirkossa. Syksyhän on hiiviskellyt nurkissa jo pitemmän aikaa. Vietän kesät lähes kokonaan rannoilla. La 14.9. klo 18 Metsäkulman diakoniapiiri Salmijärvillä, Salmijärventie 241. Nyt en vaan haluaisi millään päästää kesästä irti. Pääruokana oli tietysti Vaissin kaalikääryleitä. 0400 816385.) To 19.9. se ur ak un ta @ ev l.fi Tapulin takaa: Innosta piukeana Viikon pakina: Syksyistä narinaa BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Naistenilta to 12.9. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 55e (sis. Järj. Mirja Pietiläisen, Riikka Jussilan ja Tuija Lesosen tehtävään siunaaminen
Ohjenuorana voi pitää sydänystävällistä elintapaa. Masuunin puolella messujen näytteilleasettajiin lukeutui muun muassa Keski-Suomen Sydänpiiri. Pahoittelemme mahdollisesti virheellisiä ja vanhentuneita tietoja. Sydämelle hyväksi olevat asiat kun ovat hyväksi myös aivoille. – Meillä myös mobiilipankin suosio on koko ajan kasvussa, ja siinä käytetään tunnistamiseen mobiiliavainta. SK HANNA MÄKINEN Palvelut tutuiksi toimintakykymessuilla Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät palvelut ja toimijat olivat hyvin edustettuina Petäjäveden lauantaisilla tomintakykyja palvelumessuilla Masuunissa ja Miilussa. Sivu 03 Nro 37 11.09.2019 Sammakkokankaalta on tulossa perusmaksulasku Lisää puhelinnumerosi verkkopankkiisi tällä viikolla SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Petäjäveden Osuuspankki haluaa muistuttaa, että asiakkaat tarkistaisivat omasta verkkopankistaan, ovatko he antaneet sinne oman puhelinnumerotietonsa. – Kyse on 14.9. HM Kaisu Paalanen esitteli opastavan defibrillaattorin käyttöä Fysios-ketjun Milla Tervaselle. Perusmaksulla ei kateta kiinteistöjen sekajätepalveluita. – Koskaan ei tiedä, milloin tämä on ajankohtaista. Nuorikin ihminen voi joutua tilanteeseen, jossa hän ei pysty enää itse ajattelemaan hoitotahtoon liittyviä asioita, päättämään niistä tai ilmaisemaan niitä koskevia ajatuksiaan. Jumppalaulun lauloi ja soitti Mikael Happonen. Yleisölle oli tarjolla myös messujen teemoihin liittyviä luentoja. Pyydämme korjaamaan tiedot Sammakkokankaan asiakaspalveluun info@sammakkokangas. – Petäjäveden alueen jäterekisteri on luotu olemassa olleiden kiinteistötietojen pohjalta. Siksi aivot on hyvä pistää välillä vaikeiltakin tuntuviin hommiin. Paperinen avainlukulista on silti hyvä pitää tallessa, sillä sitä käytetään edelleen esimerkiksi OmaVerossa, Omakannassa sekä Kelan sähköisissä palveluissa. kello 17 alkaen Petäjävedellä auditorio Miilussa ja yläkoulun piha-alueella tapahtuman, jonka aiheena on suomenhevonen sodassa. Petäjäveden Osuuspankin asiakkuusasiantuntija Maria Vuorenmaa muistuttaa, että nyt on syytä tarkistaa, onko oma matkapuhelinnumero ilmoitettu omaan verkkopankkiin. HM. Puttosen mukaan hoitotahto eli tahdon ilmaus omasta hoidosta on asia, joka koskettaa kaikkia täysikäisiä. Elintavoilla, kuten ravitsemuksella, liikuntatottumuksilla, harrastuksilla sekä riittävällä unella ja levolla, voi vaikuttaa aivoterveyteen. Jos matkapuhelinnumero ei siellä ole, ei verkkopankki toimi, eikä sillä voi maksaa laskuja ensi lauantaista 14.9.2019 lähtien. Marjo Kivelä palaa hoitovapaalta töihin lokakuussa. Vain käyttökelvottomat kiinteistöt voidaan vapauttaa perusmaksusta, eikä pelkkä kiinteistön käyttämättömyys anna perustetta vapauttamiselle perusmaksusta. Perusmaksu laskutetaan kaikista käyttökelpoisista kiinteistöistä ja maksulla katetaan täydentävä hyötyjätehuolto, jätehuollon viranomaispalvelut, jäteaseman ylläpito, vaarallisten jätteiden keräys ja käsittely sekä jäteneuvonta. Marja-Liisa Mäkinen ja Hely Ihakki jumppasivat Marjaana Pitkäsen ohjauksessa. Mikäli järjestäjien toive toteutuu, nähdään pihalla kello 17 alkaen nykypäivän suomenhevosia ja tapahtumassa palvelee buffetti. Kunnan jäteyhtiö Sammakkokankaalta on tulossa syyskuun puolessa välissä kaikille Petäjäveden kiinteistönomistajille ensimmäistä kertaa perusmaksulasku. Kaisu Paalanen ja Irma Ahokas-Kukkonen esittelivät muun muassa neuvovan defibrillaattorin eli sydäniskurin toimintaa. Petäjäveden Osuuspankilla ollaan nyt huomattu, että on paljon asiakkaita, joilta numerotieto verkkopankista puuttuu. Siksi tämä ei ole pelkästään ikääntyneiden juttu, sanoo Puttonen. Vieressä Vehkoon Asuntoja edustanut Minna Rautiainen Viikolla 39 avautuvan Perhekeskuksen tiloja messuyleisölle esitellyt Johanna Korpivaara sai vieraakseen Jade Seppäsen ja Sesilia Lampisen. Uusien solujen aktivoiminen eli yhdistäminen olemassa olevaan hermoverkkoon tapahtuu esimerkiksi sopivan haastavan aivojumpan seurauksena. Keski-Suomen Muistiyhdistyksen Apetta aivoille -avaimia aivoterveyteen hankkeen Marianne Ikonen kertoi omassa puheenvuorossaan muistisairauksien ennaltaehkäisystä. Messuilla hän kertoi jalkahoitopalveluistaan. Martti Porvali kertoo auditorio Miilussa kello 18 alkaen vuoden 1905 hevosjalostusasetuksen synnystä, suomenhevosen ominaisuuksista ja valikoitumista puhtaan siitoksen periaatteita noudattavan, valtion tukeman jalostuksen kohteeksi. Asiakkuusasiantuntija Maria Vuorenmaa muistuttaa myös, että matkapuhelinnumeron pitää olla oma henkilökohtainen, eikä enää riitä, että puolison numero on ilmoitettu pankkiin ja verkkopankkiin. Asiasta on tullut verkkopankkiviesti. Näytteilleasettajia oli reilut parikymmentä. fi tai 044 4685 502, kertoo toimitusjohtaja Outi Ruuska. Tämän vuoden perusmaksu pientalossa on 32,86 euroa ja rivitai kerrostalohuoneistossa 18,35 euroa ja vapaa-ajanasunnolla 20,96 euroa. Nyt laskutettavalla perusmaksulla katettavia palveluita ei tule jätelain mukaisesti rahoittaa kuntien budjettivaroin, vaan asukkailta perittävillä jätemaksuilla ja siksi perusmaksu on otettu myös Petäjävedellä käyttöön. Rekisteristä voi hätätilanteen varalta ottaa selville, mistä löytyvät lähimmät sydäniskurit. voimaantulevasta maksupalvelulaista, jossa oma matkapuhelinnumero pitää liittää omaan verkkopankkiin, jotta asiakkaan vahva tunnistaminen onnistuu, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Ylitalo. Mikäli kiinteistön haltija haluaa anoa jätelautakunnalta vapautusta jätemaksusta, tulee lautakunnalle jättää anomus. Jos ei ole, verkkopankin toiminta lakkaa jo tämän viikon lauantaina 14.9. Aiheina ovat myös suomenhevonen puolustusvoimien voiman lähteenä 1918-1960, kantakirjan muutos 1924, suomenhevosen pelastus, hevosotto viime sotiin, suomenhevonen sodassa, eläinlääkintähuolto sekä eläinlääkintähenkilöstö puolustusvoimissa 19181960. Suomenhevonen sodassa Petäjäveden reserviupseerit ry järjestää keskiviikkona 25.9. Kaisa Paalanen toivoo, että kaikki Suomessa sijaitsevat sydäniskurit merkittäisiin mukaan valtakunnalliseen defi.fi -rekisteriin. Kunta liittyi kunnallisen jäteyhtiö Sammakkokangas Oy:n osakkaaksi toukokuussa 2018 ja jätehuoltoviranomaisena on toiminut vuoden 2019 alusta Sydän-Suomen jätelautakunta. Sairaanhoitaja Esa Puttosen aiheina olivat hoitotahto ja edunvalvonta. Ikosen mukaan varttuneemmankin henkilön aivoissa syntyy uusia aivosoluja
Junnujen kanssa liikutaan leikin varjolla. Harrastusmaksut eivät muutenkaan ole kalliit ja esimerkiksi junioripuvun saa muutamalla kympillä. Huotarilla on ruskea vyö. Sivu 04 Nro 37 11.09.2019 SUVI KALLIOINEN Judo on monipuolista perusliikuntaa ja kehittää myös keskittymiskykyä, mutta se voi olla myös kokonainen elämäntapa. Judossa vastustajaa ole tarkoitus vahingoittaa, mutta vastustajan voimaa käytetään hyväksi. Kolmas treenien vetäjä on Jarmo Savolainen. Monipuolinen ja säännöllinen kuntosalija voimaharjoittelu on hyvä ottaa tavaksi monestakin syystä. SK Heiniksessä on aktiivinen meininki ja varsinkin tapahtmissa käy hyvin väkeä. Ja pihaa piristivät myös Lillbergien rättisitikat!. Päivi Ilmarisen mukaan kuntosaliharjoittelu parantaa suorituskykyä ja muokkaa kehoa, minkä lisäksi se auttaa ehkäisemään sairauksia ja vammoja sekä parantaa aineenvaihduntaa. Petäjäveden K-kauppias Matti Lahtinen oli Huotarille tuttu Jämsästä, ja pyysi tämän mukaan. Harrastajat ovat vakuutettu Suomen Judoliiton kautta, sitten kun vastaperustettu yhdistys on hyväksytty sen jäsenseuraksi. Myönteisesti kuntosaliharjoittelu vaikuttaa tasapainon ja ikääntyessä lihasmassan ylläpitoon. Alkuinfon jälkeen naiset jakaantuivat kahteen ryhmän, jotka pääsivät kumpikin vuorollaan tutustumaan kuntosalin laitteisiin ja oikeisiin harjoitteluasentoihin. HM Kuntosaliopastus kiinnosti monia Omalla kylällä voi nyt harrastaa judoa Suvi Kallioinen Petäjävedellä voivat nyt kaikenikäiset aina 5-vuotiaasta senioriväkeen harrastaa judoa. Hyvinvointivalmentaja Päivi Ilmarinen käynnisti tapahtuman kertomalla perustietoa kuntosaliharjoittelusta. Judossa ei ole vastustajan koolla väliä, ja treeneissä samantasoiset treenaavat yhdessä. Elina Huotari keksi perustaa Petäjävedelle omaa toimintaa ja yhdistyksen. SUVI KALLIOINEN Heiniksessä hulinoitiin sadonkorjuuteemalla Suoramyynti Heinähatun perinteinen syyshulinapäivä viime lauantaina veti hyvin myyjiä ja väkeä. Petäjäveden Judo ry on nyt perustettu ja ensimmäiset treenit pidettään tulevana perjantaina. Kuntosaliharjoittelusta saattaa hyvin löytyä helpotus myös selkävaivoihin. Kunta tarjoaa judolle tilat Kirkonkylän koulun salista, jossa treenataan perjantaija sunnuntai-iltaisin. Huotari on aikaisemmin ollut pitkään mukana Keuruun ja Jämsän judoseuroissa. Lahtisella on judosta musta vyö ja hän on harrastanut myös muita kamppailulajeja. Salilla opittuja tekniikoita ei myöskään saa käyttää muualla paitsi tässä lehtikuvassa. Outi Vanhatalo tutki Sanna Laurion myyntipaikan ja kauppa kävi. Petäjävedellä judoharrastajia on jo valmiiksi, ja heitäkin oma seura nyt palvelee. Matot löytyivät valmiina. Lisätietoa harrastamisesta löytyy Facebookin Petäjäveden Judo -ryhmästä. HANNA MÄKINEN Reilut parikymmentä naista tutustui lauantaina Kulttuurikeskuksen kuntosaliin Petäjäveden Naisvoimistelijoiden ja seurayhtymän järjestämässä, maksuttomassa tutustumisja ohjaustilaisuudessa. Kaksi ensimmäistä kertaa voi tulla mukaan maksutta kokeilemaan. Erityisesti tuoreet satokauden tuotteet kiinnostivat ja menivät kaupaksi. Judo tarkoittaa ’pehmeää tietä’. Petäjäveden Judon puheenjohtaja Elina Huotari ja varapuheenjohtaja Matti Lahtinen ovat aikaisemmin treenanneet ja opettaneet judoa yhdessä Jämsässä. Mukaan ovat tervetulleita kaikenikäiset, -kokoiset ja -kuntoiset liikkujat
Kyläillassa kuultiin kirjatoimikunnan puheenjohtajan Eija Hanhimäen sekä kyläkirjan toimittavan Lea Lerkkasen tilannekatsaukset kirjaprojektin etenemisestä. asti. Muutoin kyläkirjan tekeminen on jo asettunut sujuvasti tutuille urille. Purentalihashieronta tuo apua yöllä hampaitaan pureville, purentakiskoja käyttäville ja ihan kaikille, jotka elävät elämäänsä hammasta purren. Kyläillassa kerättiin myös aineistoa tulevaan kirjaan. Sivu 05 Nro 37 11.09.2019 HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN Hanna Mäkinen Kintauden koulun 5.ja 6.-luokkalaiset saivat maanantaina tietoa reumasairauksista, niiden synnystä, oireista, hoidosta ja vaikutuksista. Niininen on jalkaleikkauksen jälkeisellä sairaslomalla ainakin lokakuun alkuun asti.. Hyvärinen on klassinen hieroja ja valmistui Gradialta Niinisen kanssa samoihin aikoihin noin vuosi sitten. ”Kultapistokset” ovat saaneet rinnalleen muun muassa biologiset lääkkeet. Asiallisesti reumasairauksista Hanna Mäkinen Ylä-Kintauden kyläkirjaprojekti kokosi aiheesta innostuneet kyläläiset kylätalolle jälleen viime torstaina. – Siihen on pyritty, että kirjaan pääsevät mukaan kaikki, jotka ovat olleet Ylä-Kintauden kylän toiminnassa mukana. Mukana on taloja niin Petäjävedeltä, Uuraisilta kuin Jyväskylästäkin. – Pyrimme rahoittamaan kirjan teon lahjoitusvaroilla ja kirjan ennakkomyynnillä. Niinistä sijaistaa myös jyväskyläläinen Marika Junikka, joka klassisen hieronnan lisäksi taitaa urheiluhieronnan sekä purentalihashieronnan, joka tehdään suun kautta. Tutuksi oppilaille tuli myös reumayhdistysten toiminta. Sitäkin ajatellen, hyvä ja toimiva tiimi on nyt olemassa. Mukavasti noita lahjoituksia on jo kertynytkin, ja myös ennakkotilauksia on jo alkanut tulemaan, iloitsi Eija Hanhimäki. Hyvärinen ja Junikka ovat tarvittaessa hoitaneet myös Petäjäveden Hieronta Rennoxin Irja Viitasen asiakkaita. Hanke voi olla raskas, siinä on paljon valmistelua ja usein se myös tuppaa venymään pitkäksi. Niininen muistuttaa yksinyrittäjiä, että mahdollisen sairastumisen vuoksi on tärkeää maksaa itselleen yrittäjäja potilasvakuutuksia, vaikka ne pienissä tuloissa tuntuvatkin. Eläkeikään ehtinyt Viitanen on alkanut jo haaveilemaan eläkkeelle jäämisestä mutta aikaisintaan vasta ensi vuoden puolella. – Tuntuu, että intoa on, hymyili muun muassa Seija Lahtinen kahvittelun lomassa. Viitasen varauskirja onkin tupaten täynnä, ja yhteistyötä tehdään edelleen myös tien toiselle puolelle: hieroja Juho Kivelän ja Fysioksen väen kanssa. Yhdistyksiltä on lähtöisin myös tärkeä ”pesämuna”, jonka turvin kirjaprojekti uskallettiin käynnistää. Jukka Ohra-Aho esitteli puolestaan kartalta alueen, josta kyläkirjaan tulevat tarinat ovat peräisin. Petäjäveden vammaisneuvoston Marja Malmberg (kuvassa vasemmalla) ja Reumaliiton Heikki Palola (oikealla) kävivät kertomassa reumasairauksista Kintauden koulun viidesja kuudesluokkalaisille viime viikon maanantaina. Me toivomme, että tämä on ketterä kirjaprojekti, jonka myötä kirja voisi olla jo vaikka valmis syyskesällä 2020, eli suunnilleen vuoden kuluttua. Merkillepantavaa on se, että alue levittäytyy kolmen kunnan alueelle. Hierojat Irja Viitanen, Mirva Niininen, Heidi Hyvärinen ja Marika Junikka muodostavat monipuolisen ja osaavan tiimin. Neljä toiminimiyrittäjää jakavat nyt tiiviit neliöt Papintiellä. Junikalla on virka edelleen kehitysvammaisten ohjaajana, ja on tottunut hoitamaan myös kaikenlaisia kehitysvammaisia asiakkaita. Haastatteluita on jo tehty, kuvia skannattu ja arkistoihinkin Lerkkanen on ehtinyt uppoutumaan Ylä-Kintautta koskevaa aineistoa etsiessään. Tarinoita ja muistoja kerättiin ryhmissä. Tietoiskuissa on aiempina vuosina käsitelty esimerkiksi näköja kehitysvammaisuutta. – Yritämme saada kirjan rahoituksen kasaan ilman hanketta. Ylä-Kintaudella kyläkirja tehdään yhteisvoimin. – Kaikenlaiset potilaat, tänne vaan! Petäjävedellä meidät on otettu kyllä ihanasti vastaan, Junikka kiittää. Monella oli mukanaan vanhoja kuvia tai albumeja, jotka päätyivät skannausnurkkaan Lea Lerkkasen käsiteltäväksi. Päävastuun kantaa Ylä-Kintauden kyläyhdistys, mutta mukana ovat myös muut yhdistykset. Aiemminkin Petäjäveden kylien kyläkirjoja toimittanut Lea Lerkkanen totesi, että tämänkertaista projektia hankaloittaa edellisiin verrattuna selvästi uusi tietosuojaasetus. Niinistä sijaistaa Kintaudella asuva hieroja Heidi Hyvärinen, joka teki Papintiellä hommia toisen työnsä ohella jo viime kesänä. Palolan mukaan syytä reumasairauksien syntyyn ei tiedetä, mutta kehittyneen lääketieteen ansiosta reumaoireita pystytään nykyisin lievittämään. Ylä-Kintauden kyläkirjatoimikuntaan kuuluvat Eija Hanhimäen lisäksi Seija Lahtinen, Jukka Ohra-Aho, Leena Kivelä ja Riitta Peltonen. Alue elää koko ajan, eli jos rajamailta vielä halukkuutta ja innokkuutta löytyy, ei ole mitään estettä sille, etteikö mukaan pääsisi, tiivisti Ohra-Aho. Eija Hanhimäen mukaan tarkoitus on, että kirjan tekoon liittyviä kyläiltoja pidetään jatkossakin noin kerran kuussa. Selväksi kävi, että mukana olleet tosiaan haluavat kylälle oman kirjan. – Jalkapallourani alkoi ja loppui puolessa tunnissa, Niininen nauraa ja yrittää malttaa parannella itsensä rauhassa kuntoon. SUVI KALLIOINEN Papintien tehotytöt Suvi Kallioinen Petäjäveden hieronta Relaxin yrittäjä Mirva Niininen katkaisi polven eturistisiteen jalkapalloa pelatessa, joutui leikkaukseen ja on nyt sairaslomalla ainakin 8.10. Vuorovuosin Kintaudella ja kirkonkylällä pidettyjen tietoiskujen tavoitteena on tarjota nuorile tietoa, joka luo pohjaa sairauksien ja erilaisuuden ymmärtämiselle. Viidesluokkalaisia kiinnostivat myös läsnäolleiden kokemukset reuman ilmenemismuodoista. Ylä-Kintauden ketterä kyläkirjaprojekti etenee vauhdilla Seija Lahtinen ja Erkki Naarala sekä seinustalla istuvat Kari Mäkinen, Jukka Ohra-Aho ja Juhani Rosala kuuntelivat tarkasti Lea Lerkkasen terveiset YläKintauden kyläkirjaprojektin etenemisestä. Vaivattomasti tuntui juttua irtovan myös kylän hevosista ja hevosmiehistä, kun joku kysymyksen ilmoille heitti. Tietoiskusta vastasivat Suomen Reumaliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Heikki Palola ja Petäjäveden vammaisneuvoston sihteeri Marja Malmberg, joilla molemmilla on myös omakohtaisia kokemuksia reumasairaudesta. Aiheina olivat esimerkiksi kaupankäynti ja yhdistystoiminta. Marja Malmbergin mukaan Petäjäveden vammaisneuvosto on jo vuosien ajan vieraillut Petäjäveden alakouluilla kertomassa 5.ja 6.-luokkalaisille vammaisneuvoston toiminnasta. Ilmapiiri koko kyläillassa oli innostunut
Pelin luonne oli FCV:n viimeinen mahdollisuus säilyä sarjassa, eli pakko voitto, silloin voi tapahtua ihan mitä vaan ja ekajakso olikin melkoista ilotulitusta, ensin johtoon ja sitten käsivirhe ja tasoihin, heti seuraava tilanne toiseen päähän, kulma ja Jouni Heiskanen haastoi Markon kauden upeimmasta maalista, hyppypusku etukulmaan, 1-2 Puoliajalla tunnelmat oli melkoiset, miten voidaan pitää johto. – Hennalla on ehkä tällä hetkellä haasteellisinta kulkeminen julkisilla harjoituksiin kotoa Multialta, ja opiskelupaikka on taas Keuruun lukiossa. Taas tuli meidän vahvuudet esille, jos vaan halutaan, niin homma hoituu. Kuinka pitkään. Miten kuvailisit 85-vuotiasta urheiluseuraa Petäjäveden Petäjäisiä ja sen roolia tänä päivänä. Aikaisemmin pelasimme Petäjäisissä niin pitkään, kun oli omanikäisten joukkue. Sami maalissa pelasi juuri sellaisen pelin, jota tarvitaan jatkossa, yksinkertaisesti ja helposti. Pelaajat: Janne Väänänen, Ville Laurio, Aleksi Paltamaa, Santtu Nieminen, Ville Heikkinen, Santeri Paltamaa, Pyry Tuominen, Chutited Pisin, Jere Kivinen, Paavo Linna, Juha-Pekka Manninen, Marko Kallioinen, Elmeri Seppänen, Alimi Mohamad Ashraf, Yasar, Muhammed Sami, 30.8 FCV/Reds-PetPet 3-5(1-2): 15 min 0-1 Santeri Paltamaa, 20 min 1-1 22 min 1-2 Jouni Heiskanen, 66 min 2-2, 72 min 2-3 Pyry Tuominen, 75 min 3-3, 76 min 3-4 Pyry Tuominen, 82 min 3-5 Aleksi Paltamaa. – Lentopallossa hienointa on se, että se on joukkuelaji, alun perin kavereiden innostamana lähdettiin pelaamaan kymmenisen vuotta sitten. Mutta kun ei mene niin toinen sen tekee, ViPa meni menojaan, onneksi ammattiylpeys tuli lopussa, kavennusmaalit tuli liian myöhään, toisaalta niistä on jatkossa hyötyä. Nuorissa osaajissa on urheiluseurankin tulevaisuus.. – Omat valmennettavat ovat tosi innokkaita oppimaan uutta! Entä haasteellisimpia. Pitkään toinen jakso olikin tasainen, sitten FCV sai tasoituksen ja sitten taas me mentiin johtoon ja taas tasoihin, aika moista myllerystä. Toiselle jaksolle on vaan lähdettävä rohkeasti hakemaan maalia, sillä juuri 0-2 johto on vaikein paikka, pyrimme saamaan riskilläkin kavennukset. Mitä toivotte valmennettavilta ja heidän vanhemmiltaan. – Valmentajien tehtävänä on opettaa lentiksessä eteenpäin. Ketä tai mitä joukkuetta valmennatte. -luokkalaisia tyttöjä ja poikia. Miksi olette lähteneet alun perin Petäjäisten toimintaan mukaan. – Valmennamme Petäjäveden Petäjäisten lentopallon F-joukkuetta, jossa pelaa 1.-2. – Muuten haastavaa on ehkä se, että 7-8-vuotiaat ovat aika innokkaita kaikessa. Nimi ja jaosto. Mikä on valmentajan tärkein tehtävä. On kiva, että lentopallo on taas elämässä mukana, vaikka sitten valmentajana. juhlavuoden kunniaksi juttusarjan Tähdentekijät, jossa esittelemme seuran valmentajia, jotka tekevät upeaa vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi. Sivu 06 Nro 37 11.09.2019 Miia Karstilan sarjakuva: Jace PetPet jalkapallo: Miesten pelien raportit 23.8 PetPet-ViPa/2 2-4 (0-2): 5 min 0-1, 37 min 0-2, 66 min 0-3, 73 min 0-4, 76 min 1-4 Pyry Tuominen, 90 min 2-4 Marko Kallioinen. Lähtötilanne pelata sarja kärkeä vastaan ei ollut helppo, toisaalta oltiin parannettu viime peleistä, joten kotipeliin oli helppo latautua. – Aloitimme valmentamisen tänä syksynä jaoston vetäjän Sanna Piispasen ohjauksessa; itse suunnittelemme ja Sanna auttaa tarvittaessa. Ehkä sellaista höntsälentistä olisi vielä mukava pelatakin, jos saisi porukan kasaan. Pelaajat: Janne Väänänen, Henri Jäntti, Ville Laurio, Aleksi Paltamaa, Santeri Paltamaa, Pyry Tuominen, Jere Kivinen, Paavo Linna, Juha-Pekka Manninen, Alimi Mohamad Ashraf, Avdic Muhammed, Heikkl Mannisenmäki, Jouni Heiskanen. Ekajaksot ovat olleet meille vaikeaita, ei oikein olla pelissä mukana ja niin kävi tänäänkin, ViPa oli valmiina ja 0-2 johto oli ansaittu. Peliä ei ole vielä pelattu, nyt pitää tehdä hyvä toinen jakso. Vanhemmilta toki toivomme, että lapsia tuodaan harkkoihin kerran viikossa. Peli olisi ollut jo paketissa, jos Pyryn hukkaamat paikat olisi mennyt sisään, voi vaan kuvitella, miltä tuntuu, kun ei mene, onneksi oikeaan aikaan meni 3-4 läpi ja pallo maaliin ja vielä 3-5 hieno kuvio ja Pyry Tuominen syötti Aleksi Paltamaalle, joka sai tehdä tyhjiin. Olli-Pekka Mäkelä Tähden tekijä Henna ja Emma ovat syksyn valmentajatulokkaat SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Julkaisemme Petäjäveden Petäjäisten 85. – Lapsilta toivomme iloisuutta, ja siitä se muukin sitten lähtee. Tästä jatketaan pe 30.8, jolloin tulee FCV/Reds vastaan Säynätsalossa, siinä on paljon pelissä. Jäljellä on kaksi peliä, ensin kotipeli 6.9 vastaan tulee Rangers ja sitten viimeinen peli Komeettoja vastaan 12.9, tärkeintä on ottaa kaikki pisteet, mitkä saadaan. Pyry Tuomisen ja Marko Kallioisen maalit antoivat tasapelin toiselle jaksolle! Varsinkin Kallioisen maali oli tahtomaali, otti pallon kun saatiin vapari, kertoi pelikaverille, että nyt menee ja täydellinen suoritus, pallo yläkulmaan ja tuuletus käsi nyrkkiin ja pieni heilautus, KAUDEN KOMEIN MAALI! Tappio kuitenkin, mutta ei huonolla pelillä, onnistujia löytyi muitakin, Ville Heikkinen tekee hurjasti töitä ja samoin Santtu Nieminen. Mitkä ovat valmentajan parhaita hetkiä. ViPalle peli oli pakko voitto, jos haluaa jatkaa kärjessä ja siihen saumaan yritettiin iskeä. Myös eskari-ikäiset voivat tulla pelaamaan joukkueeseen. – Petäjävedellä on tiivis, pieni urheiluseura! Petäjäisissä iloitaan uusista valmentajista, kuten Henna Rothoviuksesta ja Emma Siirilästä. Multialainen Henna Rothovius, 18, ja petäjävetinen Emma Siirilä, 15, ovat lentopallojaoston uusia, nuoria valmentajia
Aikuisurheilijat su 14-16. Puh. Aikuisten jalkapallokoulu: Harkat maanantaisin klo 18.30. Yhteensä 116 m 2 tai vähemmän. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. Tiedustelut Suvi Kallioinen, 050 366 7691, suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi tai Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@ gmail.com. Tarkempi ohjelma ensi viikon lehdessä. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! Teollisuustie 3, Puh. Lähetä toimitukselle vanhoja kuvia ja muistojasi urheiluseurasta toimitus@petajavesilehti.fi. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Renkaat • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus • Ilmastointihuolto AUTOJA KOLARIKORJAAMO T:mi Reijo Sipilä on nyt FYSIO CENTER PETÄJÄVESI Siltatie 1, 41900 Petäjävesi, puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi 85. Muista kotitalousvähennys! I. SEURAA MYÖS FACEBOOKISSA: Petäjäveden Petäjäiset PetPet Pyörä UUSI RYHMÄ! PetPet Yleisurheilu Petäjäveden kuntosali Petäjävesi-lehti MUISTOKIVITYÖT • Muistokivet • Uudistukset • Oikaisut • Puhdistukset • Haudan kohennukset 044-551 4385 teppo.vaahtera@gmail.com. Tervetuloa Fysiokseen. JUHLAVUODEN TAPAHTUMA Lauantaina 5.10. Lisätietoja Sanna Piispanen, 040 825 1807, sajopiispanen@ gmail.com. 014 3100775 Nimi muuttuu mutta samat tutut ammattilaiset palvelevat sinua jatkossakin – entistä laajemmin. jalkapalloa, lentopalloa, yleisurheilua, (kylä)suunnistusta, pyöräilyä, kirkkovenesoutua ja muuta mukavaa. Tervetuloa uudet ja vanhat urheilijat! Lisätietoja Mikko Stenström, 044 965 2485 LENTOPALLOA Mukaan mahtuu uusiakin pelaajia! Tarkemmat harjoitusajat lentissivuilla www.petpet.fi. Tytöt ja pojat 2014-2015: Pallokerho keskiviikkoisin klo 17 alkaen. Tapahtumiin on vapaa pääsy. Kahvio palvelee koko päivän ajan tekonurmikentällä. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. Tervetuloa mukaan! JALKAPALLOA Tytöt ja pojat 2012-2013: Harkat keskiviikkoisin klo 17-18. Turpeinen 0400 812106 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Koulutettu hieroja Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX Koulutettu hieroja-lähihoitaja Mirva Niininen, 045 315 0303, timma.fi/petajavedenhierontarelax Palvelemme Apteekin talossa, os. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Pauliina Nissinen, Nina Nyman ja Minna Mäkinen Keuruuntie 15, Keuruu. TARJOTAAN VUOKRALLE Vuokrataan toimisto-, liikeja varastotilaa Petäjäveden Palvelukeskuksesta os. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 0100 0500 www.op.fi/petajavesi Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi Petäjäveden kuuluisat herkut PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi Puh. 041 441 5253 / Harri PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. Tytöt ja pojat 4-5v.: Harkat keskiviikkoisin klo 17-18. Papintie 2! • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. Asematie 6, Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. YLEISURHEILUA Treenit urheilukentällä: Heittäjät ti 17-18.30 sekä to 17-18.30. JUHLANUMERO Petäjävesi-lehti julkaisee 20.11.2019 Petäjäveden Petäjäiset 85 vuotta -teemanumeron. klo 10 alkaen Kulttuurikeskuksella, tekonurmikentällä, urheilukentällä ja Kirveslahden satamassa koko perheen liikunnallinen tapahtuma Petäjäisten 85-juhlavuositeemalla pistä päivä jo kanlenteriin! Ohjelmassa mm. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt
P13 moukari: 2. Joona Viitala 10.24 (suomentilaston 1 ja kaikkien aikojen tilaston 51). Kesto n. Muuten Palvalahteen sijoitettujen rahojen saaminen takaisin jää vähintäänkin yhtä heikkoihin kantimiin kuin valokuituun sijotettujen rahojen. Hän toimii tulevana lauantaina 14.9. Joona Viitala kuvassa valmentajansa Mikko Stenströmin kanssa Jyväskylässä Suomen tilastokärki juoksun jälkeen. Julkisella tuella tarkoitetaan laissa Euroopan unionin, valtion tai muun julkisyhteisön myöntämää avustusta tai muuta etuutta, jonka arvo on rahana määriteltävissä. Eetu Saramäki 39.23. Ja 100.000 euron nettotulosta tekeviä yrityksiä, joiden kotikunta on Petäjävesi, pitäisi siis saada kymmeniä. Ilkka Niiles 30.64. Kalevi Rautjoki / SK MYYTÄVÄNÄ metsämustikoita, puh. Orivesi 3.9. kello 18.00 Petäjäveden kirjastolla. P11 pituus: 1. Kunnan saama osuus yhteisöverosta on noin 30%. Palvalahden teollisuusalueen rakentaminen on maksanut noin miljoonan. Suoritettuaan sekä orkesterinettä kuoronjohdon A-tutkinnot Törmä on konserttiproduktioiden ja levytysten ohella toiminut orkesterinjohdon Petäjäisten yleisurheilijoille on tullut alkusyksyn aikana kansallisesti kovia tuloksia ja aikuisurheilusta suomenmestaruus! TULOKSIA: SM heitto 5-ottelu Nastola: 1. Viestintävirasto on hylännyt kaikki Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n laajakaistahanketta koskevat valtiontukihakemukset. 040 545 3500 / Sami Taustila To 12.9. Yritykset maksavat kunnalle veroja yhteisöverona liiketoiminnan ylijäämästä ja kiinteistöverona toimitiloistaan. Keski-Suomen valokuituverkkojen laajakaistahankkeille ei voida myöntää valtiontukea, koska hankkeen muun julkisen tuen määrä ylittää sallitun enimmäismäärän. P11 pituus: 1. M40 Mikko Stenström. Joona Viitala 9.22. kodin irtainta. Eli 100.000 euron tuloksen tekevä yritys maksaa yhteisöveroja noin 20.000 euroa, josta kunnalle verotuloina tulee 6.000 euroa. Virrat P13 moukari: 1. kello 18.00 Petäjäveden kirkossa konsertoivan Braxe´n -kuoron taiteellisena johtajana ja kuoronjohtajana. Wilhelmiina Harju taas pokkasi JKU:n viestijoukkueessa hopeaa N17 4x100 m. Lisäksi Tiirola mainitsi, että Palvalahteen sijoitetut rahoille saadaan joskus vastinetta. Laajakaistatukilaki sisältää säännökset siitä, miten ja millä edellytyksin valtion tukea voidaan myöntää laajakaistarakentamiseen haja-asutusalueilla. Petäjäveden kunnan päätöksenteosta tulee välillä mieleen fiktiivisen Kuusniemen kunnan päätöksenteko, jossa päättäjien peruskoulun päättötodistuksen arvosanat olivat uskonnosta 10 ja matematiikasta 4. Käteismaksu ja kuljetuspalvelu. Eli Mikko Tiirolankin olisi jo aika myöntää, että sitä "viittä miljoonaa" ei valokuituverkoille ole tulossa. SK PetPet yleisurheilu: Mitalisadetta syksyyn! MIKKO STENSTRÖM Yläkuvassa valmentaja Kalle Simonaho ja Eetu Saramäki ennätysheiton jälkeen Virroilla. Yhtiön julkisen omistajan yhtiöön tekemä sijoitus ei ole markkinaehtoinen ja se katsotaan kokonaisuudessaan julkiseksi tueksi. Kauden päätöskisoissa tuli mitaleja Kauden päätöskisoissa petäjävetinen Kristian Peltola voitti JKU:n viestijoukkueessa M19 4x100 m kultaa sekä M19 4x100m kultaa. P11 60m aidat: 1. Töysä 24.8. P13 moukari: 1. Mänttä-Vilppula M50 kiekko: 4. Joona Viitala vetäisi ennätystuloksia pituushypyssä Äänekoskella. Eetu Saramäki 41.61. Laajakaistatukilain 8 §:n 4 momentin mukaan tukea ei voida myöntää siltä osin kuin julkisen tuen osuus hankkeen tukikelpoisista kustannuksista ylittää komission hyväksymän tuen enimmäismäärän. Oikealla SM heitto 5-ottelun palkintojen jako, jossa kultaa ropisi Petäjävedelle. Janne Räisänen kunnanvaltuutettu (vihr.) Juha Törmä johtaa lauantaina Juha Törmä on tamperelainen kapellimestari ja kuoronjohtaja. Joona Viitala 9.36. 30min. Äänekoski 22.8 P11 60m: 1. Joona viitala 4.59 PB. Sellaisia kykyjä ei Marinilla ole. Joona Viitala 445. Klovni Dodonakin tunnettu taikuri Jari Siljamäen hämmästyttävä ja naurettava taikaesitys. Mitään ministeri Marinin ihmettä ei ole tulossa. Kuhmoinen M50 kiekko: 1. Ja jokainen yritystoiminnasta jotain tietävä voi sanoa, että tuollaista nettotulosta tekeviä yrityksiä ei ole paljoa ja niiden saaminen Palvalahteen vaatisi vähintään niitä ”Marinin ihmeitä”. 040 715 4679. Ihmeeksi kutsutaan tavallisesta poikkeavaa ilmiötä, jonka aiheuttajana yleisesti pidetään jumalallista hahmoa. SK Pauliina Oravainen on valmistunut mielenterveysja päihdetyön erikoisammattitutkinnosta 31.12.2018. Julkisen tuen osuutta hankkeen tukikelpoisista kustannuksista on rajoitettu. Ilkka Niiles 28.58. Vastaus Paulille ja Mikko Tiirolalle opettajana muun muassa Pirkanmaan ja Jyväskylän ammattikorkeakouluissa sekä kouluttanut sotilaskapellimestareita. Eetu Saramäki 30.07 PB. Sivu 08 Nro 37 11.09.2019 Näkökulma OSTETAAN JA OTETAAN MYYNTIIN HUUTOKAUPPOIHIN sotilasmerkkejä, miekkoja, aseita, sotilaspukuja, huonekaluja, hopeaesineitä, taidelasia, Arabiaa ym. TERVETULOA! KIRJOJA JA TAIKOJA -esitys Mikko Tiirola kirjoitti edellisen Petäjävesi-lehden näkökulmaan "Iso syy yhtiön (KSVV) ongelmiin on ollut se, että luvatut valtion tuet, lähes 5 miljoonaa euroa, ovat edelleen saamatta viestintävirastolta." Kukaan ei ole koskaan luvannut valokuituverkoille valtion tukia. Kapellimestariopinnot Törmä aloitti yksityisesti kapellimestari Osmo Vänskän johdolla ja jatkoi niitä Jorma Panulan kapellimestariluokalla Sibelius-Akatemiassa. Orivesi Sisulisät 1.8. P13 kiekko: 1. Jyväskylä 27.8. Kunnan elinkeinopolitiikka vaatisi selkeän päämäärän, eikä mitään toiveiden varassa riippuvia ihmeitä. Eetu Saramäki 43.11 PB (suomentilaston 2 ja kaikkien aikojen tilaston 21). Kuoron johtajuuden lisäksi Törmä toimii orkesterijohdon kouluttajana, sovittajana ja nuottigraafikkona. P11 60: 1. Sellaista ihmettä ei tapahdu. Hän on ollut myös perustamassa vuoden 2016 alussa toimintansa aloittanutta uutta tamperelaista kamarikuoroa Aksentti Ensemleä