Näyttely kruunaa kesän Petäjäveden vanhassa kirkossa vierailee vuosittain noin 14 000 kävijää, joista valtaosa käy kesäaikaan. Pilottiretki onnistui Perjantaina Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hankkeen väki toteutti pilottiretken Korpilahdelta Petäjäveden vanhaan kirkkoon. Kesäoppaiden työhön kuuluu taas asiakaspalvelu ja ryhmien opastaminen sekä muut opaspalveluihin liittyvät työt vanhalla kirkolla. Sitruuna Espanja Mansikka 250 g, Espanja/Portugali PARHAAT TARJOUKSET PÄÄSIÄISEEN, VAIN MEILTÄ. Hautamäki paljastaa, että Jyväskylän hotelli Alexandraan ollaan parhaillaan remontin yhteydessä sisustamassa viittä Petäjäveden vanhan kirkon teemalla sisustettua hotellihuonetta; ja onhan Keskimaa yksi säätiön perustajaosakas ja aikoo muutenkin panostaa paikallisuuteen myös sisustuksessaan. Muun muassa Pohjolan Matka on kiinnostunut myymään pakettia. Uudenlaista tuotemyyntiäkin vanhan kirkon eteisaulaan on suunnitteilla. Hautamäen vieressä retken ideoinut Mari Putkonen Korpilahden teatterilta, Pekka Salminen, hankevetäjä Annamari Maukonen ja Matti Hyvärinen. COCA-COLA JA FANTA Virvoitusjuomat 0,33 l 6-pack,sis pnt 0,90, raj. Huoneet valmistuvat heinäkuussa. Tarjoukset voimassa to-su 13.-16.4.2017 ellei toisin mainita. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 57. 010 666 3270 matti.lahtinen@k-market.com PORKKANA Porkkana TUOTTEITA SUURET, MUTTA RAJOITETUT ERÄT! Palvelemme Ma-To 7-21, Pe 10-21, La 7-21, Su 10-21, Ma(17.4) 10-21. Va n h a k i r k k o on auki kesäkuusta elokuun loppuun. Maailmanperintöä päivässä -retki sujui erinomaisesti ja sitä tullaan markkinoimaan ensin Tampereen kotimaan matkailumessuilla. Lopuksi retki vie Hakamaan lammastilalle ja Korpilahdelle takaisin. Kotilainen osallistuu myös huhtikuussa maailmanperintökohteiden vuositapaamiseen, joka on tänä vuonna Suomenlinnassa. Vanhan kirkon kesämusiikkisarja tosin starttaa heinäkuussa totuttuun tapaan ja kesän ohjelmisto julkistetaan pian. Toukokuussa Petäjäveden kirjastoon avataan koko kesän ajaksi Suomen Unesco -kohteiden näyttely ja sinne oppaat neuvovat myös kirkon kävijöitä. 3 x 6-pack/tal. Kesälampaista ei ole vielä varmuutta, eikä Lemettilän tila pidä näillä näkymin kesäkahvilaa kirkon vieressä. – Struven ketju on mukana tarinallisin keinoin, koska Oravivuorella vierailua ei voi oikein toteuttaa saman päivän aikana, kuvailee retken ideoinut Mari Putkonen. – Kyselyssä tullaan painottamaan erityisesti paikallistaloudellisia vaikutuksia, viipymäaikaa ja rahankäyttöä paikkakunnalla, Hautamäki kuvailee. Kotilaisen vahvin kieli on englanti, mutta lisäksi luonnistuu ruotsi ja ranska. 900 g, kypsä Vihreä rypäle 500 g, Intia KARINIEMEN Kananpojan fileepihvit 260-320 g WURSTI Pavel karitsan maustettu rosvopaisti n. HANNA MÄKINEN SUVI KALLIOINEN tutustutaan oppaan esittelemänä ja siitä päästään Lemettilän tilalla kirkkokahveille. Myös kaksi vanhan kirkon kesäopasta on valittu. – Ainakin on monipuolinen, vaihteleva ja kiinnostava työnkuva, Kotilainen hymyilee. Retkipäivän lähtö on Korpilahden satamasta Höyry Galleriasta, mennessä bussi pysähtyy Laukkalan kartanolla ja Taipaleen tilalla ruokaillaan. – Hakijat olivat pääosin hyvän koulutuksen omaavia, reippaita, valoisia ja paikallistuntemustakin omaavia. 2 99 6-PACK (1,06/l) 1 69 KG 1 99 RS (7,96/kg) 1 99 RS (2,84/kg) 1 49 RS (2,98/kg) Ilman Plussa-korttia 2,29/rs (3,27/kg) Ilman Plussa-korttia 4,99/6-pack (2,07/l) Ilman Plussa-korttia 3,99/rs (12,47-15,35(kg) PLUSSA-KORTILLA -17% PLUSSA-KORTILLA -49% PLUSSA-KORTILLA -25% 10 99 2 99 14 95 KG RS (9,54-11,50/kg) KG Savulammaspaisti n. 1,5 kg, Uusi-Seelanti meidät löydät myös facebookista www.facebook.com OSTA NOSTA & Debi t KYMPPIMAUKKAAT Kymppimämmi 700 g Asematie 8, Petäjävesi Puh. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa Työntekijät ja hankeväki valmistautuvat vanhan kirkon kesään Suvi Kallioinen Johanna Kotilainen, FM, aloitti viime viikolla vanhan kirkon säätiön uutena maailmaperintökoordinaattorina ja sijaistaa kokopäiväisenä hoitovapaalla olevaa Annika Nyströmiä ainakin lokakuun loppuun saakka. Kotimaan matkamessuilla ja muutenkin tullaan markkinoimaan Maailmanperintöä päivässä -retkeä, jossa paikallisten yritysvierailujen kautta tullaan Korpilahdelta vanhalle kirkolle. Hautamäki kuvailee, että Kotilainen on aurinkoinen, selkeäsanainen ja työkokemus muun muassa museoassistenttina Keski-Suomen museolla painoi valinnassa. Myös tällä tapaa voidaan saada enemmän kävijöitä kulkemaan kirkonkylän läpi ja viipymään paikkakunnalla pidempään palveluja hyödyntäen. vuosikerta Nro 15/16 2017 Keskiviikkona huhtikuun 12. Jyväskylässä asuvalla Johanna Kotilaisella on filosofian maisterin tutkinto pääaineenaan taidehistoria. Suomen maailmanperintökohteiden kanssa toteutetaan nyt myös kaksivuotinen kävijäkysely, josta ensimmäisen kesän osalta saadaan ensimmäiset vastaukset jo ensi syksynä. Hän on käynyt aikaisemmin vanhalla kirkolla vierailijana. – Matkan varrella olevien paikallisten toimijoiden palvelut ja tuotteet ovat myös keskeinen osa tuotepakettia. Emmi Urtti ja petäjävetinen Topi Kytölehto aloittavat kesäkuun aikana. Säätiön varapuheenjohtaja Hanna Hautamäki esitteli kirkkoa 13 osallistujalle. Maailmanperintökoordinaattori toimii oppaana ja kesäoppaiden esimiehenä sekä hoitaa säätiön kokousrutiineihin, yhteistyöhön ja talouteen liittyviä tehtäviä. Vanhaan kirkkoon Johanna Kotilainen on vanhan kirkon maailmanperintökoordinaattori. – Kaikkiin kolmeen työhön hakijoita oli yhteensä 56 ja taso oli kova, iloitsee säätiön varapuheenjohtaja Hanna Hautamäki. Kaikki hyvä on lähellä. Perjantaiseen pilottiretkeen hankeväki oli tyytyväinen
040 7656176. Samille (ruokavaliot ym) viim. Kannattaa käydä kurkkaamassa! SK Linkki karttapalveluun löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta petajavesi.fi. Pääsylipun Sota-ajan lauluja -konserttiin voittivat Anneli Kivimäki, Jukka Ohra-Aho, Leena Haapanen ja Seppo Rantapuska. Tilaushinnat: Kestotilaus 12 kk 60e (sis. kello 8 alkaen. Huhtikuussa on jo vuosien ajan järjestetty Piesalankylän tornilla ”lintutorniaamu”. Lähetämme palkinnot voittajille, onnea! To 13.4. Ke 26.4. Muuttolintujen tarkkailun ohella keväiset hankikelit ovat minulle mieluisia. Niin oli kuolleista herätetyllä Jeesuksellakin. Lintutiirailu on jo kauan kuulunut kevään ohittamattomiin tapahtumiin. Huom! Lehti ei ilmesty ensi viikolla ke 19.4.2017. ke 26.4. Taas tuli koettua roppakaupalla ikimuistoisia hetkiä avannoilla. Pääsiäispäivä on asettumista uuteen alkuun. Milloin kurjet tai kuovit ilmoittavat äänekkäästi tulostaan. Kiirastorstai ei ole vain menneen ajan tapahtuma vaan läsnä olevan Kristuksen kanssa aterioimista. Kevään koittaessa tekee myös mieli kurkata tuttuihin linnunpönttöihin ja tehdä tarvittaessa kevätsiivous. Seurakunnan ja Ystävän Pysäkin kevätretki Alajärvelle 3.5. Jälkien perusteella soidinpaikkojen sijaintia ja kukkomäärää voi selvittää karkealla tasolla. Ilmestyminen: Keskiviikkoisin. ’Päästä meidät pahasta’, sanotaan Isä meidän rukouksessa. Avoinna: ma-la klo 7-21 ja su 10-21. Pe 14.4. klo 10 Messu kirkossa / SO, LGK, Maanantaikuoro. S-Market Petäjävesi, Karikontie 2. Ja mikä parasta, sopivissa lumioloissa jäljistä pystyy lukemaan paljon luonnon keväisiä tapahtumia. Myös silloin voi kavuta Piesalankylän torniin seuraamaan leikkimielisen kisan kulkua. Toukokuun alussa 6.5. Pitkäperjantain kärsimyksen hetki on miljardien ihmisten henkilökohtaisen ristin kantamista tässä ja nyt. PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. klo 12 Metsäkulman diakoniapiiri Kaarina ja Ville Salmijärvellä. Kirkkotee. Kuvassa kolme kurkea ohittamassa Piesalankylän lintutornia. To 27.4. Lumisina keväinä sukset ovat hyvä apu nopeuttaen liikkumista kohteelta toiselle. Suvi Kallioinen. Sivu 02 Nro 15/16 12.04.2017 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Syksyllä valmistui Kintauden päiväkodin laajennus ja Petäjäkallion päiväkoti rakennettiin 2014. Klo 14.30 Lähetysnaiset srk-kodilla. Ma 17.4. Su 23.4. Se kiinnostaa myös kahden siellä hoidossa olevan lapsen vanhempana. klo 18 Kiirastorstain messu kirkossa / IP, SO, LGK, Lehterilaulajat. Milloin tulevat ensimmäiset pulmuset, töyhtöhyypät ja kottaraiset. klo 18 Musiikkimeditaatio kirkossa / IP, LGK, Lauluryhmä. Mutta pääsiäinen ei merkitse sitä, että kaikki paha voitetaan hetkessä ja kertakaikkisesti ja että väkivallaton rauha palaa maan päälle ja ihmisten keskelle. La 15.4. Tänä keväänä on jo tullut käytyä verestämässä muistoja Metsäkulman Pirunkivellä, Piesalankylän Majaniemessä ja Kirkonkylän läheisillä Paljakkokallioilla. Kisassa tunnistetaan lintutornista mahdollisimman monta lintulajia aamuviidesta iltapäivän alkuun (5-13). Karttapalvelusta voi hakea Petäjäveden, Mutlian ja Uuraisten karttoja lukuisilla eri tiedoilla: mukana kartoissa on muun muassa opaskartat, ilmakuvat, perusrekisteritiedot, kaavoitusasiat, kaikki alueen palvelut sekä vapaat tontit. Kevätmuutto onkin nyt jo täydessä vauhdissa mainittujen lajien osalta. Eläkeläisten kirkkopyhä. Ja tulihan niitä kalojakin kotiin viemisiksi. klo 18 Kids´ Friday srk-kodilla. Asematie 6, Petäjävesi, toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 Ilmoitushinnat: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%). klo 10 Pääsiäispäivän messu kirkossa / SO, IP, LGK, kaikki kuorot. Se on meidän jokaisen uuden alun vaatetus ja puhtaus, jos niin tahdomme. Su 16.4. mukaan. Järjestäjänä KeskiSuomen lintutieteellinen yhdistys. Se on levitettynä meidän yllemme. Jokaisen lapsen hätähuuto kaikuu taivaaseen. Erityisenä kiinnostuksen kohteena minulla ovat vuosikymmeniä olleet metsot ja niiden keväiset soidinpaikat. Yhteyden toimikunta palvelutehtävissä. klo 12 Hartaus Tuulentuvalla. klo 15 Jeesuksen kuolinhetken palvelus kirkossa / IP, LGK. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki. Pe 21.4. Klo 12.30 Ylä-Kintauden lähetysompeluseura Ulla ja Antti Ohra-aholla. Pääsee halutessaan myös kurkistamaan kiikariin tai kaukoputkeen ja katsomaan, miten optiikka lähentää lintuja helpottaen lajien tunnistamista. Ke 19.4. Olemme henkisesti ja hengellisesti vapaita, irti päästettyjä, niin että voimme luottavaisesti suunnata matkaamme kohti Jumalan kotia. Tapulin takaa Luontoyhdistyksen kuulumisia: Keväisen luonnon kutsu Uusi karttapalvelin on nyt auki Petäjäveden kunnan kotisivuilta www.petajavesi.fi pääsee nyt uuteen laajamittaiseen Petäjäveden karttapaikka -palveluun. Minun kipuni ja arpeni muistetaan. Metsät muuttavat ulkoasuaan ylättävän nopeasti puuston kasvaessa. henkilökohtaisesti tai p. Puolueiden puheenjohtajat esittivät puheenvuoroissaan, että pienten kuntien, kuten Petäjäveden, pitäisi panostaa päiväkoteihin ja kouluihin enemmän. Toimitus: Avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sop. Ti 25.4. "Jälkeen pitkäperjantain näin pääsiäinen koittaa." (Virrestä 88 mukailtu.) Pääsimme valtakunnalliseen päiväkotikeskusteluun Kuntavaaleissa päästiinkin päiväkotikeskusteluun yllättäen valtakunnalliselle tasolle, kun Ylen puolueiden puheenjohtajatentin insertissä petäjävetinen lastentarhanopettaja kertoi rohkeasti huolensa muun muassa siitä, että päiväkotien mitoituksissa ei oteta käytössä olevia neliöitä huomioon per lapsi. Kuollut: Heikki Lauri Antero Kotamäki, 87 v ja Vuokko Inkeri Kovanen, 85 v. Metso ottaa usein soidinpaikakseen vast´ikään ensiharvennetun mäntykankaan, joten keväinen hiihtely saattaa paljastaa uuden soidinareenan. klo 17.30 Miestenilta Petäjälahdessa, "Reformaatio 500 vuotta". on Birdlife Suomen valtakunnallinen ”Tornien taisto”. Normaalisti kisan aikana tornissa havaitaan noin 60 eri lintulajia. Mutta hän kantoi myös uuden elämän kirkkauden viittaa. Levikki noin 1900 kpl. To 20.4. Tule katselemaan, kuulemaan ja maistelemaan kirkkoon pääsiäisen koko sanoma. alv 10%). Kristuksen kärsimys on maailman kärsimys. Toivottavasti täällä kuitenkin nyt selvitetään, että onko päiväkodeissa liian täyteen ahdettua tai muita ongelmia. fi www.petajavesilehti.fi Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com. Meillä on arvet ja muistot. Seppo Ojala Lintujen kevätmuuton seuranta on minulle ollut aina suuri kiinnostuksen kohde. Tänä vuonna torniaamu on 22.4. Tule toivoen ja avoimin mielin, sillä olen varma, että nuo ajanhetket voi viettää surkeammallakin tavalla. Muuttolintujen tulo on varma merkki siitä, että kylmä ja pimeä vuodenaika on takanapäin, edessä pitenevät päivät ja lämpimämmät säät. Luontoyhdistys on perinteisesti hoitanut osallistujien kahvituksen ja mehutarjoilun pienen purtavan kera. Tiedoksi: Kirkkoherranvirasto avoinna viikolla 16 vain ke 19.4. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa / SO, LGK. Siksi me tarvitsemme joka päivä rukousta: ”Päästä meidät pahasta!” On tärkeää viettää pääsiäisen kirkkohetkiä omassa puutemppelissämme tai kodin rauhassa. Lähestyvä pääsiäinen muistuttaa meitä siitä, että Jumala vapauttaa meidät kuoleman ja kaiken pahan vallasta. Kristuksen risti on maailman risti. Jeesuksen viimeinen ateria tulee ehtoollispöydässä todelliseksi ja vaikuttavaksi. Se oli harmillista, koska täällähän juuri on haluttu panostaa lapsiin ja lapsiperheiden palveluihin. Ehtoollishartaudet: klo 12 Pihlajarinne, klo 13 Heinämäki, klo 14 Tikka-koti. Tilausasiat: Asiakaspalvelu 03 4246 5392 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse petajavesi@jaicom.com. Ma 24.4. Tarjoilua ja ohjelmaa messun jälkeen srkkodilla. klo 12.30 Ehtoollishartaus Pekanmäessä. Siellä listataan havaitut linnut. Pääsiäinen astuu elämääsi juuri sillä hetkellä, kun suuntaat avatut silmät, korvat ja kädet pääsiäisen Herran puoleen. Silloin pääsee liikkumaan helposti sellaisillakin paikoilla, mihin kesän lämmössä ei tule lähdettyä. Hinta 25 €. Ilm. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8. Postin lähijakelussa keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Tänäkin keväänä tuli mökkijärvellä jo kokeiltua koukkukalastusta velimiehen Eskon kanssa. Avoinna: ma-la klo 7-21 ja su 10-21. Voi hyvin katsastaa uusia, ennennäkemättömiä maisemia tai tarkastella tutummissa tapahtuneita muutoksia. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Lauri Ijäs A H K A N S A L L I S P U K U I N E N A R A I A U K O A U P S A L A P O H J O I S E U R O O P A S S A P A T J A V A A L I M A R T A T J A K U T U U R A S L E A R A T U J O T O S S I U L J A S I N T T I H A U K A T K I T U A S O T A I L A K I S A K I T N A K I T P A U L A K P O R A K A A L I S A A S T A N A U L A K L A U S A T L A S I V A N A R K I A T K A T U A I L A R I A R O N I A P U T I N L I M A I S E T I N K A N A A L I S A I P A H A N S H E A T O N T A L V I A P U L A N T A E T T A U P O T A O K S A T S A O T Petäjävesi-lehden Suomi 100 -ristikon täytti ja palautti 14 lukijaa, kiitos kaikille! Petäjäiset juuret -levyn voittivat Hely Ihakki, Aino Grönroos ja Mikko Rahikainen. Tilaa digitaalisena, myös mobiilissa: www.lehtiluukku.fi. Sinne voi tulla mukaan katselemaan ja kuuntelemaan lintuja. klo 12 Töysänperän diakoniapiiri ja Pengerjoen lähetyspiiri Helena Suonsaarella, Lamminmäki 76
Eduskuntavaaleissa vuonna 2015 äänestysprosentti oli jopa suurempi kuin nyt, 69,7. Kokoomus keräsi nyt vain 196 ääntä kun viimeksi se kahmi 240 ääntä. PS sai ääniä 274, kun viimeksi niitä uudelle puolueelle tuli 446. Hylättyjä ääniä oli 20. Kokoomuksen uusi kasvo Enni Toivola keräsi 44 ääntä. pakkaaja 42 Paula Siekkinen, sit. – Äänimäärä tuntuu uskomattomalta. kotiäiti 38 Tiina Leppänen kehitysvammahoitaja, työhönvalmentaja 39 Jonne Ojala, sit. SDP: Miska Leinonen (35 ääntä, uusi), Eija-Liisa Koskinen (23 ääntä, uusi). Sivu 03 Nro 15/16 12.04.2017 Päättäjistä lähes puolet vaihtuivat uusiin SUVI KALLIOINEN Tomi, Riikka, Ilona ja Artturi Rahikaisen sunnuntaipäivään kuului monen muun petäjävetisen perheen tavoin äänestäminen ja virpominen. Pöhinästä huolimatta Petäjävedellä äänestysprosentti jäi laimeaksi 61,5 prosenttiin. kiinteistönhoitaja 35 Anne Konttinen sosionomi AMK, koulukuraattori 41 Miika Salminen, sit. Vas.: Tarja Kuhalainen (21 ääntä, uusi), Ilpo Koikkalainen (20 ääntä, uusi). SDP:n uudestaan kehiin astunut konkari Paula Vulli nappasi 77 ääntä. Aion kyllä laittaa itseni likoon, kommentoi iloinen Hautamäki. rakennusurakoitsija, yrittäjä 37 Erja Leppänen, sit. SDP nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi yli 11 prosentin kannatuksella, vaikka menettikin yhden valtuustopaikan nyt pienemmässä valtuustossa. Perussuomalaisille ei tällä kertaa tullut jytkyä, vaan puolueelle jäi vain kolme päättäjän paikkaa nykyisen kuuden sijaan. Perhe toivoo kuntaan erityisesti päättäjiä, jotka ajavat myös lapsiperheiden asioita. Äänestysinto oli hieman laimeaa Näissä vaaleissa sosiaalisen median merkitys on ollut huomattava verrattuna edellisiin vaaleihin Petäjävedellä. kiinteistönhoitaja 43 Enni Toivola koneinsinööri, projektipäällikkö 44 Vuokko Vihtalahti, sit. SDP keräsi ehdokkaillaan 204 ääntä edellisen 193 sijaan. pakkaaja 42 Paula Siekkinen, sit. kesäkuuta ja siihen mennessä valtuustoryhmät ovat käyneet paikkaneuvottelunsa, jotka aloitetaan pian.. Keskustelua ja kampanjointia on ollut runsaasti sosiaalisen median kanavissa. Suurimman äänisaaliin vetäisi Keskustan Hanna Hautamäki peräti 112 äänellä, mikä on kaikista kunnan äänistä 6,1 prosenttia. Perussuomalaisten kannatus laski edellisistä vaaleista puolueista eniten, noin kahdeksan prosenttia, mutta oli edelleen vielä toiseksi suurin, lähes 15 prosenttia. KD: Helvi Tuovinen (12, uusi). VARALLA Kesk.: Jari Koskenranta (32 ääntä), Joonas Ässämäki (29 ääntä, uusi), Mika Tenhunen (23 ääntä, uusi), Meri Tuominen (21 ääntä, uusi), Olli-Pekka Mäkelä (20 ääntä, uusi), Kai Paltamaa (18 ääntä, uusi), Hannu Heikkinen (13 ääntä, uusi), Kaisa Kontro (6 ääntä, uusi), Heidi-Tuula Ala-Mutka (5 ääntä, uusi). Vasemmistoliitto piti nykyisen yhden paikkansa (5,5 prosenttia äänistä) ja sai ääniä 102 edellisen 82 sijaan. Kaikki pienemmät puolueet saivat oman edustajansa valtuustoon, joten Petäjävettä luotsaa edelleen seitsemän eri puolueen edustajat. kiinteistönhoitaja 43 Enni Toivola koneinsinööri, projektipäällikkö 44 Vuokko Vihtalahti, sit. Vihreät keräsivät 160 ääntä kun 2012 tulos oli vaatimattomammat 76 kappaletta. PS: Kimmo Ijäs (37 ääntä), Hannu Kangas (18 ääntä, uusi), Eija Pohjola (16 ääntä, uusi). Keskusta sai 737 ääntä, kun viimeksi 2012 ääniä ropisi 768 kappaletta. KD vetäisi nyt naisehdokkaillaan 173 ääntä, kun viimeksi määrä oli 139. Kannatus oli samaa luokkaa kuin viime vaaleissa, lähes 40 prosenttia. Pienimmässä puolueessa Vasemmistoliitossa pintansa piti Pekka Ekman 37 äänellä. kiinteistönhoitaja 35 Anne Konttinen sosionomi AMK, koulukuraattori 41 Miika Salminen, sit. Kintaudella äänestämässä kävi 58,4 prosenttia, Kirkonkylällä äänestysprosentti oli parempi 62,5. Uudessa valtuustossa on nyt miehiä valtaosa, 62 prosenttia, naisien osuuden jäädessä 38 prosenttiin. Eniten lukujaan Petäjävedellä edellisistä vaaleista nosti valtakunnallisen linjan mukaisesti Vihreät (8,7 prosenttia), joka sai kannatusta lähes viisi prosenttia viime vaaleja enemmän ja tuplasi valtuustopaikkansa saaden kaksi paikkaa. Uusista ehdokkaista Perussuomalaisten Sami Vuoksenranta ja Kristillisten Raija Harju-Kivinen haravoivat molemmat komealla 83 äänen määrällä itsensä läpi. Vihreiden ääniharavaksi ylsi puoluettaan vaihtanut Janne Räisänen 68 äänellään. Vihr.: Ritva Lehtonen (20 ääntä), Erkki Ruuska (20 ääntä, uusi). Hanna Hautamäki on näiden vaalien äänikuningatar Merkittävää on, että uusia valtuutettuja on nyt melkein puolet, kun uusia päättäjiä valittiin kaikkiaan yhdeksän. työfysioterapeutti, eläkkeellä 40 Heikki Palola apulaisjohtaja, eläkkeellä HANNA HAUTAMÄKI (112 ÄÄNTÄ) JUHA KORTEMÄKI (89 ÄÄNTÄ) JANNE TIAINEN (74 ÄÄNTÄ) TAPIO KOKKONEN (54 ÄÄNTÄ) OTTO KOKKILA (49 ÄÄNTÄ, UUSI) PIRKKO SAARINEN (38 ÄÄNTÄ, UUSI) HANNES YLIKOSKI (37 ÄÄNTÄ, UUSI) JARI LEHTINEN (34 ÄÄNTÄ) SAMI VUOKSENRANTA (83 ÄÄNTÄ, UUSI) HEIKKI PUHAKKA (44 ÄÄNTÄ) ERKKI HAVU (42 ÄÄNTÄ) PAULA VULLI (77 ÄÄNTÄ, UUSI) RAISA KINNUNEN (40 ÄÄNTÄ) ENNI TOIVOLA (44 ÄÄNTÄ, UUSI) ALPO KUKKONEN (38 ÄÄNTÄ) RAIJA HARJU-KIVINEN (83 ÄÄNTÄ, UUSI) TUIJA LESONEN (78 ÄÄNTÄ, UUSI) JANNE RÄISÄNEN (68 ÄÄNTÄ) NINA HIRSIAHO (52 ÄÄNTÄ) PEKKA EKMAN (37 ÄÄNTÄ, UUSI) MIKKO TIIROLA (78 ÄÄNTÄ) Suvi Kallioinen Kuntavaaleissa Petäjävedellä Keskusta ylsi tuttuun tapaan isoimmaksi puolueeksi, mutta menetti kaksi, saaden yhdeksän paikkaa uuteen 21-paikkaiseen valtuustoon. Myös Kokoomus (10,6 prosenttia äänistä) ja Kristilliset (9,4 prosenttia) saivat kaksi valtuustopaikkaa. rakennusurakoitsija, yrittäjä 37 Erja Leppänen, sit. Kok.: Anne Konttinen (33 ääntä), Tiina Leppänen (30 ääntä, uusi). Hyväksyttyjä ääniä annettiin 1846 kappaletta, kun äänioikeutettuja kunnassa on 3034. Myös KD:n toinen ensikertalainen Tuija Lesonen veti hyvin ääniä, 78 kappaletta. Edellisissä kuntavaaleissa 2012 se oli Petäjävedellä 62,5 prosenttia. työfysioterapeutti, eläkkeellä 40 Heikki Palola apulaisjohtaja, eläkkeellä M A IN O KS EN M A KS A A : PA IK A LL IN EN YH D IS TY S KAIKILLE HYVÄ Petäjävesi 36 Alpo Kukkonen, sit. Valtuutettujen keski-ikä on 48 vuotta. Kunnanvaltuusto 2017-2021 M A IN O KS EN M A KS A A : PA IK A LL IN EN YH D IS TY S KAIKILLE HYVÄ Petäjävesi 36 Alpo Kukkonen, sit. 12 valtuutettua on tuttuja tekijöitä jo kuluneelta valtuustokaudelta. Keskustan tutut ehdokkaat Juha Kortemäki 89 äänellään ja Mikko Tiirola 78 äänellään pitivät Hautamäelle tällä kertaa perää. kotiäiti 38 Tiina Leppänen kehitysvammahoitaja, työhönvalmentaja 39 Jonne Ojala, sit. Uuden valtuuston ensimmäinen kokous on näillä näkymin 5
Yksi kuvista on kotiavustajakurssilta vuodelta 1971. Messuja markkina-alueelle on kävijöillä vapaa pääsy. – Lähdimme loppuvuodesta ideoimaan vanhuspalveluissa omia "satasia" joka kuukaudelle. – Olen koonnut sivun dokumenttiin kaikki paikalliset yritykset, jotka toimivat palvelusektorilla erityisesti yksityisten kuluttajien parissa. Kuvat ovat olleet tuossa päivän näytillä, ja ihmiset selkeästi pysähtyvät niitä katsomaan. – Sivulla saa julkaista kuka tahansa petäjävetinen toimija, jonka yritys, tuote, palvelu, tapahtuma, kurssi, näyttely tai muu juttu on hyvä saada esiin. Hanna Mäkinen Keskiviikkona avattu Sata kuvaa Suomesta -valokuvanäyttely tuo Petäjäkodin seinille paikkakunnan kasvoja vuosien ja vuosikymmenten takaa. Markkinoilla on mukana myös Suomen käsityöyrittäjien Käsityökortteli. Julkaisemalla esimerkiksi oman Facebook-seinän julkaisun myös Visit Petäjäveteen, levität samalla sen näkyvyyttä. Ihan niin kuin minä jonkun kanssa juttelisin, kun kuvia katselen, kuvailee näyttelyn avajaisiin saapunut Maikki Jurvanen. Ainoa kriteeri oli, että kuvan tulee olla otettu Suomesta, kertoo kuntoutusohjaaja Outi Ronkainen. Tällä sivulla voi myös julkaista yritysesittelyn tiiviissä muodossa. – Näyttely on esillä täällä Petäjävedellä todennäköisesti aina kesän korvalle asti. Samalla myös opitaan ymmärtämään demokratian tärkeys ja se, että vain äänestämällä voi vaikuttaa. – Minulle voi vinkata, jos haluat että jaan julkaisusi tai muun asian Visit Petäjäveteen. Vaikka henkilöllä olisi esimerkiksi muistisairaus, ovat vanhat muistot usein vahvoja. Tyrväinen uskoo, että sinisiipi voitti ulkonäkönsä ja värinsä ansiosta, ja onhan se Suomen kansallisvärin sininen. Sivuston logoineen on perustanut petäjävetinen yrittäjä Henry Moilanen. Koulujen ”leikkivaaAidot puitteet houkuttelivat taas järjestämään koulun omat vaalit. Jos sinulla on tarve jatkuvalle julkaisemiselle, lisään sinut Visit Petäjäveden ylläpitäjäksi. Kyllä kuvat herättävät paljon tunteita ja niitä pitäisi käyttää paljon enemmänkin, toteaa Ronkainen. Kuvat vievät muistoja herättäville aikamatkoille. HEIKKI TYRVÄINEN Kintauden koulun vaaleissa voitti sinisiipi Suvi Kallioinen Kintauden koulun perinteisissä varjovaaleissa äänestettiin tällä kertaa perhosehdokkaista, mikä samalla liittyi käynnissä olevaan valtakunnalliseen Suomi 100 -kansallisperhosäänestykseen. Petäjävedeltä juhlapaikkana esittäytyy Lemettilän tila ja käsityöyrityksistä Kirpriikka. Horsmakiitäjä pärjäsi hyvin myös sen vuoksi, että aamunavauksessa sitä käytettiin esimerkkinä. Tuoreimmat kuvat on otettu toissa viikolla, vanhimmat ovat viime vuosisadan alkupuolelta. Varsinkin meidän ryhmissä käyvät asiakkaat ovat tuoneet näyttelyyn kuvia, kertoo Ronkainen. Ehdokkaat jaettiin ensin eri ”puolueisiin”: päiväperhosiin, kiitäjiin, yökkösiin, kehrääjiin ja mittareihin. Eli listan yritykset ovat suoraan tai välillisesti myös matkailuturismia edistävä taho. Niitä kuvia katsellessa menee monta tuntia. Kuvia on yhteensä noin sata. Koska oikeista ihmisehdokkaista olisi ollut nyt lasten kanssa kiusallista äänestää, kun oppilaiden vanhempiakin on mukana ehdokkaana, niin päädyttiin kansallisperhosen teemaan. Tapahtumassa on myös puukauppaan liittyen paneelikeskustelu, jossa on mukana Petäjävedeltä metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ja metsäomistajia edustamassa Hanna Hautamäki. Tätä kanavaa ei siis rajoita mikään markkinointikielto. Jonkin verran käytiin läpi myös listavaalin periaatteita, Tyrväinen kertoo. Ilmoittakaa toki, jos listasta puuttuu toimijoita, Moilanen kuvailee. Pyydä lastasi valitsemaan vaatteet, joihin pukeudut yhden päivän ajaksi. Mutta lopultahan tänne tuli paljon minun kuviani. Markkinoilla avataan myös kesän grillikausi. Kotona minulla on toistakymmentä albumia vanhoja kuvia. Paikalla on keskisuomalaisia suoramyyntitiloja, joilta pääse hankkimaan niin lihat, leivonnaiset, kakut kuin kuohuvat juomat kevään ja kesän juhliin. Sivu 04 Nro 15/16 12.04.2017 Visit Petäjävesi tuo paikalliset toimijat esiin Facebookin on perustettu uusi Visit Petäjävesi -sivu osoitteessa www.facebook.com/ visitpetajavesi ja sen tarkoituksena edistää Petäjäveden yritysja matkailutoimintaa. Wemmi-kevätmarkkinat järjestetään kokonaan sisätiloissa. – Näyttelyn vastaanotto on ollut hyvä. Tammikuussa keräsimme sata sanaa Suomesta, helmikuussa teimme sata erilaista tilkkua ja maaliskuussa keräsimme asiakkailta valokuvia. – Näin opitaan äänestyskulttuuria ja se voi vaikuttaa jopa oppilaiden vanhempien äänestyskäyttäytymiseen, kun lapsi kertoo kotona että koulussakin äänestettiin. Kuvat herättävät muistoja. – Isompien lasten kanssa käytiin läpi sitä, miten vaaleissa näkyvyys vaikuttaa lopputulokseen. Keväistä tapahtumaa on toivottu niin kävijöiden kuin myyjienkin keskuudessa. Käytännössä listalla ovat ne yritykset, joilta löytyvät verkkotai facebook-sivu. On ollut mukava seurata, kuinka kuvat kiinnostavat. Äänestysprosentti saatiin lähes sataan, sillä näihin vaaleihin oli pakko osallistua. Tapahtuman yhteydessä on markkinamyynnin lisäksi luomuja lähiruokaan liittyviä luentoja ja paneelikeskustelu, jossa Hanna Hautamäki on mukana Keski-Suomen Maaja kotitalousnaisten varapuheenjohtajan roolissa. Kintauden koulun vaalitulos viedään luokittain myös valtakunnalliseen Suomi 100 -kansallisperhosäänestykseen, johon voivat kaikki osallistua osoitteessa kansallisperhonen.fi. Myös Petäjäveden kunta on mukana edistämässä sivuston näkyvyyttä. Tapahtumat järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 21.-22.4. Facebook-sivu voi olla yksi alueen matkailumarkkinoinnin kanava ja sitä kautta on mahdollisuus tuoda esiin paikallisia yrityksiä, tapahtumia ja muita juttuja, mitä Petäjävedellä on. – Tällaisten kuvien näkemisestä tulee hyvä mieli. Näyttelyssä on mukana useita kuvia myös Jurvasen omista kokoelmista. Kuvat ovat peräisin eri puolilta pitäjää ja niitä on kuvattu eri vuosikymmenillä. Koska Visit Petäjävesi on yrityssivu, sivulle ei voi julkaista ilman ylläpitäjän roolia. Kevätmarkkinoilla on erityisesti esillä luomuja lähiruoka sekä kotimaisten pienyrittäjien tuotteet. Koulunjohtaja Heikki Tyrväinen kertoo, että vaaleja tekee mieli järjestää, kun koululle saadaan varsinaisia vaaleja varten oikeat vaalikopit ja uurna; Kintauden koulu kun on Kuntalan lisäksi toinen vaalipäivän virallisista äänestyspaikoista Petäjävedellä. Kiitä valinnasta ja lähde iloisesti ihmisten ilmoille.. – Tähän näyttelyyn tarjosin ensin yhtä kuvaa. Wemmi-kevätmarkkinoiden juuret ulottuvat syksyn perinteiseen Ween maan wiljaa -markkinoihin. Rahaa ei sen markkinointiin ole käytössä, mutta sivustoa nostetaan sosiaalisessa mediassa nyt ahkeralla julkaisutoiminnalla ja linkittämisellä. Anna Lapsesi Pukea Sinut -päivä Petäjäveden MLL haastaa sinut tai työpaikkasi osallistumaan Anna Lapsesi Pukea Sinut -päivään perjantaina 21.4. Messuilla on runsaasti ohjelmaa liittyen metsäverotukseen, metsätilojen ostoontai myyntiin, metsänhoitoon ja virkistykseen. Punainen Risti järjesti kurssin täällä Petäjävedellä, ja erittäin hyvä kurssi se olikin, kertoo Jurvanen. Sata kuvaa Suomesta –valokuvanäyttelyn on ideoinut ja toteuttanut Petäjäveden vanhuspalvelut. Sata kuvaa Suomesta näyttely Petäjäkodilla Maikki Jurvanen osallistui Sata kuvaa Suomesta -näyttelyn avajaisiin keskiviikkona. Vanhojen kuvien myötä peruutetaan elämä sinne asti ja ruvetaan muistelemaan menneitä, ja sehän on hieno juttu. Siinä virkistyy. Tällä hetkellä ylläpitäjänä toimii Moilanen. lien” merkitys on suuri. SK Petäjävedeltä mukana osaamista messuilla ja markkinoilla Metsämme 2017 on uusi metsäaiheinen messuja koulutustapahtuma kaikille metsästä tai metsän omistamisesta kiinnostuneille. Kintauden koulun vaaleissa ääniharavaksi ylsi kaunis sinisiipi, ja horsmakiitäjä selvisi hyväksi kakkoseksi
HANNA-MARI HILTUNEN “Huonekalujen maalaamisen kuuluu olla mukavaa” Hanna-Mari Hiltunen Toissa viikolla Lemettilän tilalla hurmioiduttiin huonekalujen maalaamisesta. Marita Furuholmin vetämällä Vintage Paint -maalauskurssilla tutustuttiin kalkkimaalin saloihin. Vintage-maalien kanssa puuhastelu ei tuota kenellekään harmaita hiuksia, sillä se on erittäin helppokäyttöistä. Kansalaisopiston toiminnan jäädessä kesäpaussille, oli jälleen aika kerääntyä yhteen ja nauttia vielä kerran talven aikana koetusta ja opitusta. Samaan aikaan Masuunissa ihasteltiin kansalaisopiston väen kädentaitoja Ruokalaan oli kerätty herkullinen sillisalaatti kurssilaisten tekemien töiden parhaimmistoa. – Kesäksi toiminta siirtyy sitten Paalulaan, omaan kotiini, jossa maalataan ulkona ja piharakennuksen suojissa, kertoo Furuholm. – Ohjelmiston suunnittelu on vielä kesken, mutta ainakin on tulossa suuren suosion saavuttanut puutyöja entisöintikurssi ja nuorille suunnattu pehmomiekkailukurssi, kertoo osastojohtaja Kerttu Karppinen. Hyvinvoinnin Paalut ja Pilarit -yrityksen äiti on reissanut myös Mäntässä, Jämsässä, Multialla ja Keuruulla tutustuttamassa ihmisiä kalkkimaaleilla tuunaamiseen. Oman työnteon lomassa kurssilaiset kertoivat toisilleen huonekalujensa tarinoita ja jakoivat maalausideoita.– Maalaamisen kuuluu olla mukavaa ja parhaimmillaan sillä on terapeuttinen vaikutus, Furuholm muistuttaa. Toisen maalauskerran jälkeen pinta tasoittuu. Jatkoa on täälläkin toki luvassa, kun jatkokurssit ovat kehitteillä. – Vintage maali sopii mille tahansa pinnalle, kuivuu nopeasti, ei valu eikä haise, Furuholm listaa. – Tätä maalia käyttäessä ei voi epäonnistua. Kansalaisopistolle voi myös esittää toiveita kursseista. Tämän talven suosituimpia kursseja olivat Karppisen mukaan musiikki-, liikuntaja käsityökurssit. Vintage-kalkkimaaleihin perehtynyt Furuholm kävi läpi ensin maalaamisen perusniksit ja kurssilaiset tutustuivat vintagemaalin koostumukseen. Opiskelijoita oli yhteensä 516 ja kursseja 53 kappaletta. Lisäksi yksilöllisesti räätälöityjä työhyvinvointipaketteja on saatavilla. Puutyöja entisöintikurssilla erilaiset huonekalut ovat saaneet uuden pinnan ja uuden elämän. Suhteellisen vaalitavan mukaan parhaiten menestyi yläasteen vaalissa Hanna Hautamäki (Keskusta), joka sai 6 % kaikista äänistä (9 / 143 ääntä). Näyttelyn yhteydessä oli 8B -luokan järjestämä kahvitus, jonka tarkoituksena oli kerryttää kahdeksasluokkalaisten Pärnun matkakassaa. Kurssien ja maalien markkinointi tapahtuu pääasiassa sosiaalisen median välityksellä. Lukiolaisten valitseman varjokunnanvaltuuston paikkajako näyttää seuraavalta: Keskusta 9, Kokoomus 7, Sosialidemokraatit 4 ja Perussuomalaiset 1 paikka. Näytillä oli muun muassa keramiikkaa, entisöityjä huonekaluja ja villasukkia. Maalaamisen kuuluu olla mukavaa ja parhaimmillaan sillä on terapeuttinen vaikutus, Furuholm kertoo. Lukion yhteiskuntaopin kurssin opiskelijat vastasivat vaalihuoneiston järjestelyistä ja vaalivirkailijoina toimi niin lukion kuin yläasteenkin oppilaita. Maalauskurssit ovat olleet suurta huutoa Petäjävedellä. Aikuista musiikin osaamista olivat edustamassa Seppo Lindgren ja Vesa Asunta sekä Petäjäveden pelimannit, solistinaan Jarmo Hämäläinen. Nuorisovaaleissa äänestäminen toteutettiin varsinaisen vaalipäivän äänestyskäytännön mukaisesti. Yläasteen valitseman varjokunnanvaltuuston paikkajako näyttää seuraavalta: Keskusta 7, Kokoomus 6, Perussuomalaiset 4, Vihreät 2 ja Vasemmisto 2 paikkaa. Näyttelyssä ihasteltiin pöydän täydeltä yläkintauslaisten kudontaja käsityökurssilaisten töitä. – Kaikki toiveet eivät välttämättä toteudu heti ensi syksynä, mutta mahdollisesti myöhemmin, joten toivoa kannattaa kyllä, kannustaa Karppinen. Jos käsisammutin säilytetään alttiina kosteudelle, tärinälle, lämpötilojen vaihtelulle tai pakkaselle, on sammutin tarkastettava vähintään vuoden väliajoin. LähiTapiola Keski-Suomen Turvallisuuspäivät pidetään Petäjäveden S-marketin parkkipaikalla perjantaina 28.4.2017 kello 9-14. Salminen menestyi Nuorisovaaleissa Petäjäveden yläasteella ja lukiossa järjestetyt kuntavaalien Nuorisovaalit keräsivät uurnille viime keskiviikkona mukavasti nuoria molemmista kouluista. sävyihin ja erilaisiin tekniikoihin: kuivaharjauksesta sabluunoiden käyttöön, vahauksen ja lakan valintaan. Juhlan päätti Petäjän Canto -kuoro. Lukiossa Nuorisovaalin ääniharava oli yläasteen tapaan Miika Salminen ja suhteellisen vaalitavan mukaan menestynein oli niin ikään Hanna Hautamäki. – Nyt ei suoriteta, HANNA-MARI HILTUNEN Sammutintarkastus tulossa LähiTapiola Keski-Suomen Turvallisuuspäivän aikana alueyhtiö tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden maksuttomaan käsisammutintarkastukseen. Ohjelmisto oli sopiva sekoitus uusia kujeita ja kullan kalliita perinteitä. Tämän jälkeen tutustuttiin uskomattomiin käyttötarkoituksiin, herkullisiin vaan maalataan kaikessa rauhassa. Jos ensimmäisten siveltimen vetojen jälkeen työnjälki on kuin alakoululaisella, ei pidä säikähtää. Yläasteella Nuorisovaalin ääniharava oli Miika Salminen Kokoomuksesta, joka sai 19 % annetuista äänistä (27 / 143 ääntä). Roope Viitala viihdytti Angry Birdsin tahtiin. Lasten kansantanssin tanhutytöt pistivät päät pyörryksiin tetrisjenkan tahtiin. Jari-Pekka Kanninen Nuorisovaalien virkailijoina Laura Lempiäinen ja Kiia Salminen, äänestämässä Joni Vikki.. Elokuussa on luvassa myös kokonainen Vintage-viikonloppu Paalulassa. Vintage-maalikurssilla tuunattiin omia huonekaluja uuteen uskoon. Taidonnäytteitä jaettiin pianon, viulun, nokkahuilun ja kitaran soitosta.Musisioinnin lisäksi yleisöä ilahduttivat vauhdikkaat lasten kansantanssiesitykset. Viimeinen työpaja Lemettilässä järjestetään ensi viikolla, sen jälkeen Furuholm maaleineen tekee uuden aluevaltauksen ja inspiroi Jyväskylässä toukokuussa kahden kurssin verran. Estradille nousi vuoron perään nuoria, mutta taitavia soittajia. Myös tuttuja kursseja on mukana ohjelmistossa. Kurssin hintaan sisältyi maali, sivellin ja vaha, kahvitarjoilua unohtamatta. Nuorisovaalien tavoitteena on tehdä kuntapolitiikasta tuttua ja osoittaa, miten lähellä kuntapäättäminen on juuri nuorten arkea. Paikalla Lemettilässä oli kymmenkunta rouvaa hääräämässä kotoa tuotujen pienhuonekalujen äärellä. Kurssilla uuden ilmeen savat erilaiset jakkarat, lehtiteline ja puhelinpöytä. Sivu 05 Nro 15/16 12.04.2017 Hanna-Mari Hiltunen Palmusunnuntaina vietettiin rytmikästä ja vauhdikasta kevätjuhlaa auditorio Miilussa. Harrastaminen huipentui kansalaisopiston kevätjuhlaan Seuraavan kerran kansalaisopiston kanssa pääsee harrastamaan syyskuun alussa
Samalla pureudutaan elinvoimaisesti amerikkalaiseen nykyelämään ja puntaroidaan voimakkaan henkilökohtaisella otteella identiteettiä, perhettä, ystävyyttä ja rakkautta. Kyseessä on kokonaisvaltaisesti erinomainen ja ammattitaidolla tehty (melkein) koko perheen uljaasti soiva satumusikaali. Lintumaailmassa viesti on kulkenut. Kaunotar ja hirviö siirtää vanhan tarun tyylikkäästi nykypäivään kadottamatta kuitenkaan sen taianomaista perusluonnetta ja moraalista ydinsanomaa. Lajeittain tulos oli seuraava: Peipot (muuttaja) 41, vihervarpuset (osittaismuuttaja) 39, viherpeipot (osittaismuuttaja) 20, erilaiset tiaiset 26 (talvehtivat), mustarastaat (osittaismuuttaja) 9, käpytikka 2, närhi 3, orava 3. Hiukan jo takaaajoja. Maaruokintapaikkojen peittyessä lumisateen alle on alustat heitetty tieurien sivuun siementen kera hangelle. Silloin nähdään missä mennään. Kurjet ja joutsenet lentelevät matalalla Piesasjärven yllä. Mustarastas viheltelee soolojaan. Oikea oppisesti matala laukaisu maaliin, peli oli 1-1. Maali antoi meille lisäpuhtia ja kun peliä oli pelattu 67 minuuttia, niin Pyry Tuominen pelattiin laidalta läpi. Tervetuloa elokuviin! Olli Koponen HANNA MÄKINEN Petäjäveden kirkonkylän raitilla kierteli jo perjantaina reippaita virpojia. Kauko Salmela Vuolinniemen tila, Kukkaro Hulvatonta edestakaisin ajoa Petäjäveden keskustassa. Automaatit ovat pihlajien suojassa, toinen maaruokinta kuusi metriä pitkän kuusen alla ja suojassa. KeuPa teki 70. Onnea ja Taivaan Isän siunausta elämääsi! Kummit Kaarlo ja Päivi Perhealbumista Henry Moilanen palvelu Sisällöntuotanto & Valokuvauspalvelu » Verkkosivut ja -kaupat » Markkinointimateriaalit » Tuote-ja markkinointikuvaukset » Häähenkilöja passikuvaukset » Kuvauslahjakortit STUDIO: Hemmintie 7 Petäjävesi, 040-1744826, HESU.FI PetPet sääntömääräinen VUOSIKOKOUS To 27.4. Viserrys on valtava. Lähdimme peliin aktiivisella puolustuksella ja pyrimme siitä saamaan vastustajan vauhtia pois, taktisesti jatkamme viime vuoden tekemistä, nyt vaan pitää tehdä asiat vähän kovempaa ja nopeammin. Virpojat virpoivat pääsiäisiloa Omakotitalon ikkunoiden alla ja vieressä on aina ollut kaksi maaruokintapaikkaa ja kaksi ruokintaautomaattia noin 60 neliömetrin alueella. Rakentamtinen jatkuu ensi viikolla harjoituksien merkeissä. Jouni Heiskanen ja Ville Heikkinen antavat joka pelissä täydet 100% kentälle, ei voi kun ihailla asennetta. Omassa lapsuudessaan Sisko Kaipomäki ei virpomisreissuilla käynyt. kello 18 rakastettu tarina herää valkokankaalla eloon ennennäkemättömällä tavalla uudessa live-action -tekniikalla toteutetussa Kaunotar ja Hirviö -filmatisoinnissa. päivänä, ruokintapaikan linnut tekivät melkoisen rynnäkön ja joukkovaelluksen paikalle. Nyt maanantaina, huhtikuun 3. Pyry Tuominen teki hyvän 90:n, nopeus ja rohkeus tuottaa takuulla lisää maaleja. Myös haltuunotot karkasivat liian usein. KeuPa pelaa nelosta, joten osasimme odottaa kovaa peliä. Jalkapallon KEVÄTTURNAUS la 15.4. Lähtötilanne oli se, että PetPet on tässä pelissä haastaja. Ylinopeudet aika kovia 40 alueella kovaäänisillä ajoneuvoilla. Pelaajat: Ilari Pääkkönen, Ville Laurio, Ville Heikkinen, Veikka Solanti, Jouni Heiskanen, Akseli Jylhä, Mikko Kallioinen, Juha-Pekka Manninen, Eerik Lahtinen, Pyry Tuominen, Niklas Räty, Aleksi Salmela, Jesse Lindholm. Beauty and the Beast – Kaunotar ja Hirviö (K12/K9) kertoo terävästä, kauniista ja itsenäisestä nuoresta naisesta Bellestä, jonka Hirviö ottaa vangikseen linnaansa. – Sanoin heti, että mä menen mummun luo, niin sieltä ainakin saa palkkaa, nauraa Kelander. Harjoituskertoja on ollut, mutta osallistuminen on nihkeää, pelejä on pelattu kaksi ja molemmat hävitty. Noin 60. Kuvassa Asematiellä virpomisreissulla käyneet Ella Ylennysmäki ja Anni Seeland. vahvalla ja laadukkaalla latauksella. Ekajakson tekeminen oli hyvällä tasolla. Meidän osalta kevään harjoittelu ja pelaaminen on ollut hankalaa, kovin kapealla ryhmällä on tehty kumpaakin. Koivujen latvoissa on keskipäivällä melkoinen kuorolaulu. Maalissa Ilari Pääkkönen pelasti 2-3 maalia hyvillä torjunnoilla, Ilari tuo meille ison osan puolustuksen varmuutta ja avauspelin monipuolisuutta. Toppuluokan virpojat piipahtivat myös Petäjäkodin asukkaita ilahduttamassa. Tällä pelillä monet pelaajat varmistivat avuspelipaikkoja kesän peleihin. Kausi lähti tosi pelien osalta liikkeelle cup ottelulla KeuPaa vastaan lauantaina 8.4 Keuruulla. minuutilla 2-1 maalin. Jenny Kelander sitä vastoin kertoo käyneensä lapsena virpomassa. Elokuvassa Bamse ja noita-akan tytär (S) Kroisos Myyrä löytää kultaa majavien padosta. Muuttajat, talvehtivat ja osittaiset sekä oravat ja hiiret, kaikki sulassa sovussa vaalien alla. Viime perjantaina Virtasen edessä olevan postilaatikon jalka poikki. Niin nytkin. Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen kioski on auki ennen molempia iltanäytöksiä. Lintujen seuranta syksystä alkaen on tänäkin kautena ollut sangen mielenkiintoista. Torstaina 20.4. Hävittääkseen padon ja päästäkseen käsiksi kultaan hän huijaa noita-akan tyttären Lotan taikomaan Bamsen pois paikalta. HM Palmusunnuntaita edeltävänä perjantaina nähtiin kylällä jo virpojia. Liput 8€. – Mutta kun minulla itselläni oli koti, kävi siellä jo virpojia. Kevään tullen ovat hangen paljastukset olleet linnuille erittäin mieluisia. klo 17 seuran toimistolla, Asematie 6. Ainut ongelma oli syöttöjen epätarkkuus. Liikenne kuusikosta maahan ja takaisin puihin on katsomisen arvoinen. Liput 10€. Moonlight kuvaa koskettavalla tavalla niitä hetkiä, ihmisiä ja tuntemattomia voimia, jotka muovaavat elämäämme ja tekevät meistä sellaisia kuin olemme. Muutamia poimintoja pelaajista. Oman osansa virpomisesta saivat Liisa Kivelä, Jenny Kelander ja Sisko Kaipomäki. Ruvetaan keräämään kolehtia asian saamiseksi alkuun. Keskisuomalaisessa). Bamsen ollessa poissa lasten täytyy yhdistää voimansa pysäyttääkseen Kroisoksen, mutta jotta tämä toteutuisi, on kaikkien tultava toimeen. Taustalla on kuusi ja koivuvaltainen, nuorehko metsä, paljon pihlajaa. Teimme muutamia taktisia muutoksia hyökkäävämpään suuntaan ja saimmekin muutamia maalintekopaikkoja. Päätin laskea ikkunan takaa kello 15-16 välillä samanaikaisesti aterioineiden lintujen suurimmat määrät. Elokuva on puhuttu suomeksi, liput 8€. Siis yhteensä noin 150 lintua yhtäaikaisesti samalla ruokinnalla. Vaikka onkin peloissaan, Belle ystävystyy linnan lumotun palvelusväen kanssa ja oppii näkemään Hirviön kauhistuttavan ulkonäön alla piilevän hyväsydämisyyden. Ruokintana pelkkää auringonkukan siementä riittävästi. Petäjäveden tekonurmella. Olli-Pekka Mäkelä Hermanni 4 vuotta. KYLÄSEPPÄ CUP 2017 Petäjäveden tekonurmella 22.-23.4.. Elokuva kertoo herkästä nuoresta miehestä, joka yrittää löytää oman paikkansa maailmassa levottomalla asuinalueella Miamissa. Kuntaan pitäisi hommata Perhon mallin mukainen valvontakamera (juttu 6.2. Sivu 06 Nro 15/16 12.04.2017 150 lintua ruokinnalla Kukkarolla Lukijalta Koskettavia elokuvia Miilussa Huhtikuun Kino Metso -näytökset alkavat keskiviikkona 19.4. Vaikka maaleja emme enää saaneet, oli tekeminen kuitenkin. Akseli Jylhä on ottanut ison kiinnityksen keskialueen rakentajaksi, vielä kun saadaan ympärille samalla lailla ajettelevia pelaajia. Kirkkotien varrella oleva asukas Valvontakamera keskustaan PetPet jalkapallo: KeuPa oli maalin parempi Regions cup, KeuPa-PetPet 2-1(0-0). minuutin kohdalla peli oli 1-0. – Onhan tämä mukavaa, hyväntahtoinen ele kaiken kaikkiaan, kiitti Liisa Kivelä. Palokärkikin toivottaa kevään tulleeksi. Näin vahvatunnelmaisia elokuvia tulee vastaan harvoin. Perhossa asia on tullut hoidettua sillä lailla. ”Reipas toppupoppoo lähti virpomaan, teille hyvää mieltä toivottamaan, vitsan teille pian annamme, palkaksi hymyä me toivomme”, lauloivat toput kanteleiden säestyksellä. Pölyä ja pakokaasun saastetta. Kello 15 esitetään parhaan elokuvan Oscarin ja lukuisia muita palkintoja saanut Moonlight (K12/K9), joka on ajaton kertomus ihmisten välisestä yhteydestä ja itsensä löytämisestä. Maali ilmeisesti antoi liian hyvän olon tunteen. Pari tuntia myöhemmin kello 17.30 vaihdetaan tunnelmaa tyystin, kun pidetty suosikkinalle Bamse astelee valkokankaalle. Ruvetaan yhdessä keräämään rekisterinumerot ylös poliisille ilmoitettavaksi. Pääsiäislauantaina 15.4 pelataan Petäjävedellä turnaus, jossa saamme vastaan tulevia Vitosen ryhmiä, PaRi/A:n ja Nousu/2:n. Toinen jakso lähti hyvin liikkeelle ja olimme pelissä mukana, mutta kesken hyvän hallinnan pääsi KeuPa rokottomaan. Lopuksi lapset virpoivat ikäihmiset tuoreiksi ja terveiksi. Sisko Kaipomäki kertoo, että virpojia on käynyt Petäjäkodilla jo monena vuonna
040 571 9306, mirkka.lampinen@gmail.com Face: VIPstore-jälleenmyyjä Mirkka ti-to 10-17 pe 14.4. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. 041 441 5253 Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. Leppäläntie 2, Petäjävesi. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 014 761 979 P E T Ä J Ä V E D E N P I Z Z E R I A & K E B A B PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 Sampo Koivula, 050 349 2319 Lisäksi jäsenkorjaus w w w. la 10-14 pääsiäispyhät sulj. 014 415 1500 ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. klo 14-18 sekä 20.4. 014 853 326 www.standardline.fi Kiinteistöhoito KMK Oy Kysy lisää numerosta 040 568 0614 Merja Koskiperä tai kiinteistöhoito.kmk@gmail.com • Kotisiivoukset • Toimistosiivoukset • Ikkunoiden pesut • Asiointiapu Avoinna ti-to 10.30-20 pe 10.30-21 la-su 11-21 su 11-20 ma 5.6. ja 13.4. (014) 854 160 Omakotitalon Rakennussuunnittelu ja Valvonta AP Control p. 040 838 8645 www.liisankukkapuoti.fi. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen Puh. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 040-341 5558 antti_pekkarinen@hotmail.com • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Ma-to 10-17, pe 10-15 Puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 040 748 0364 www.rstarkastus.fi Piispantie 1, Petäjävesi toimisto@rstarkastus.fi TEEMME RAKENNUSTEN Asiantuntijapalvelut Kuntotarkastukset, arviot Sisäilmatutkimukset Kosteusmittaukset Työnjohto, valvonta RAKENNUSLUPAPIIRUSTUKSET Rakennus-, korjaus-, pää-, jätevesisuunnittelu. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. asti suljettu Asematie 6, Petäjävesi Puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi p. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. Hyvää Pääsiäistä! Asematie 6, Petäjävesi, puh. Tmi Suvi Nikonen KOTISIIVOUKSET JA PIENYRITYSSIIVOUKSET 050 365 8443 suvinikonen@gmail.com MIRKAN LEMMIKKITARVIKEPALVELU Koirille, kissoille ja jyrsijöille PETÄJÄVEDEN TORILLA 6.4. fi ks-kattohuolto.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Parturi-kampaamo T. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. Puh. Leppälä Soita ja varaa aikasi Tiinalle tai Nitalle ! Lahjakortit, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut... Tule tutustumaan ja nappaa mukaan maksuton katalogi! Puh. Puh. klo 12-16. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. sulj
Jutun perusteella yrityksen ja yrittäjän toiminta on kuitenkin ristiriidassa kristillisyyden ja Raamatun kanssa. Puhtaasta rakkaudesta teen tätä työtäni, tuoden ilon, valon ja lohdun viestejä sekä tekemällä energiahoitoja välittämällä kanavana rakkauden energiaa. (5.Moos. Rakkaani, älkää uskoko jokaista henkeä, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta, sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. Ma 24.4. Älkää kääntykö vainajaja tietäjähenkien puoleen. Suurin osa tuntemistani meediokollegoista on tunnustavia kristittyjä, jotka tekevät palvelutehtäväänsä Jumalan armosta. Soita 0400 634 356. Tutustu seminaarija tietoiskuohjelmaan nettisivuilla! Markkinoilta löydät luomuja lähiruokaa sekä kotimaisten pienyrittäjien persoonallisia käsitöitä. Kirjoituksessa yrittäjä kertoi olevansa kristitty ja uskovansa Jumalaan ja Jeesukseen. Maaliskuussa voittojen makuun pääsi Lauri Niemisen ja Sari Kuokkasen Cold Lucky Girl. että 24.3. Pe 21.4. Raamattu on Pyhä kirja ja olenkin lukenut sen viiteen kertaan. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, Lapin hillaa ym. Spiritualistisen elämänkatsomuksessa on seitsemän periaatetta, joista ensimmäinen: Jumala on Isämme, valo, voima ja rakkaus. Ma 17.4. Hanna Valtavat kiitokset vaaleissa äänestäneille ja taustajoukoissa mukana olleille! Janne Tiainen Keskustan ehdokkaat kiittävät saamastaan tuesta. Mökkiperällä Katri Kilpeläisen hoivissa majaileva tamma voitti lähtönsä Killerillä 3.3. En koe myöskään tarvetta lähteä väittelemään. Tahdon vain hyvää! Jokainen meediotilaisuus, jossa olen ollut osallistujana, sisältää Isä Meidän rukouksen, Herran siunauksen, virren tms. Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Sivu 08 Nro 15/16 12.04.2017 Tark. Minä en tuomitse ketään ainoastaan Jumala voi sen tehdä. La 22.4. Myös Heidi Nurmen omistaman ja valmentaman Meredith Melodien otteet ilahduttivat. (3.Moos. Teollisuustie 8, Petäjävesi Palvelemme Sinua ma-pe 8-17, la 8-13 www.standardline.fi STANDARD LINE Kuolleiltako pitäisi kysyä eläviä koskevia asioita. Su 16.4. Toiselle sijalle Meredith Melodie ravasi Killerillä 10.3. Tamma voitti lähtönsä sekä 7.3. Ke 19.4. www.wemmi.fi www.metsämme.fi Petäjäveden perussuomalaiset kiittävät kaikkia äänestäjiään saamastaan luottamuksesta! Heikki Puhakka, pj., Petäjäveden PS Sydämellinen kiitos kaikille meitä äänestäneille! -Petäjäveden Kokoomuksen ehdokkaat Kuivasmäen jämerien isäntien kiitos mahtavasta äänimäärästä! Otto, Juha, Janne ja Mikko Vastine Kari Veijoselle Minä kiitän edellä olevaa kirjoittajaa; arvostan ja kunnioitan kaikkien mielipiteitä! Olen ennen itsekin ajatellut samoin ja ymmärrän näin kirjoittajan näkemyksen täysin. Su 23.4. Raamattu on täynnä profetioita (ennustuksia), ilmestyksiä ja näkijöitä. Kuolleiltako pitäisi kysyä eläviä koskevia asioita?” (Jes. Huolenpito jatkuu.. oli kirjoitus Kintaudella toimivasta Henkien hoitamo -nimisestä yrityksestä ja sen toiminnasta sekä yrittäjästä. Olen nöyränä ottanut vastaan tämän palvelutehtävän, joka on osa kutsumustani. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. Pe 14.4. Petäjävetisten hevoset ovat menestyneet myös lämminveristen lähdöissä. Lähdön voittopotti oli muikeat 10.000 euroa. -HM Raisa, Eija-Liisa, Miska, Tuulikki, Marja ja Paula haluavat kiittää kaikkia äänestäjiään! KIITOS! Multaa ja täytemaata lastattavissa kyytiin ilmaiseksi Petäjäveden Metallin piha-alueella. 0400 239 548 RENKAANVAIHTO LÄHESTYY! Tervetuloa edulliseen & vaivattomaan renkaanvaihtoon. 8:19) Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tekee taikoja, ennustaa merkeistä tai enteistä tai harjoittaa noituutta, lukee loitsuja, kysyy neuvoa tietäjähengiltä tai kääntyy vainajien puoleen. Petäjävesi-lehdessä 15.2. Herra inhoaa jokaista, joka sellaista tekee. 21.–22.4.2017 Jyväskylän Paviljongissa Messuja koulutustapahtuma metsänomistajille ja metsän hoidosta kiinnostuneille. Minulla riittää rakkautta jokaista kohtaan. (1.Joh. ajalla 18,6. Kiitos äänestäjille! Työ Petäjäveden parhaaksi jatkuu. Seura ei tunnusta Jeesusta Jumalan Pojaksi, Kristukseksi. 19:31) Kun teille sanotaan: ”Kysykää vainajahengiltä ja tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat”, niin vastatkaa: ”Eikö kansa kysyisi Jumalaltaan. 14:6) (Raamatunkohdat Raamattu Kansalle -käännöksen mukaan.) Kari Veijonen Postia lukijoilta Petäjävesi-lehti ei ilmesty pääsiäisen jälkeen ensi viikolla ke 19.4.2017. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. Yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta. Sisäinen rauha löytyy vain Jeesuksen lähellä ja parhaan lohdutuksen saa Raamatun Jumalalta. Jumalalla on ihmeellisiä lahjoja! 1Kor 12 Ilolla palvelutehtävääni toteuttaen, Heidi-Tuula AlaMutka ASEMATIE 6 (014) 854 950 MA-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21* (*jatkoaika mahdollinen) SÄPINÄÄ KEVÄÄSEEN Tietovisa klo 18.30 Seuraa Facebook-ilmoitteluamme Japo & Timppa Liput 5 e Pokeriturnaus klo 15 Allu & Jaska Liput 5 e Kanttarin karaoke 5e Darts-kisa klo 18 Tietovisa klo 18.30 Jon Landlord ’70-80 -lukujen vinyylidisco Liput 5 e Pokeriturnaus klo 15 T.H.Aho Liput 5 e Bingo klo 14.30 Darts-kisat klo 18 Ke 12.4 To 13.4. Sisälläni on ihana rauha, sellainen jota maailma ei voi antaa. Wemmi-kevätmarkkinat on kaikkien hyvästä ruuasta ja kotimaisista tuotteista kiinnostuneiden tapahtuma. 18:10-12) Lehtijutussa yrittäjä kertoi käyneensä Suomen Spiritualistisen Seuran koulutuksen, jonka kautta hän ”halusi varmistaa, että on yhteydessä vain hyvien henkien kanssa.” Sen asian varmistamiseen kyseinen seura on väärä paikka, koska seura perustuu meediotoimintaan, josta raamattu nimenomaan varoittaa. ja TO 20.4. Sanotaan, että ruukku tihkuu sitä mitä se sisältää. ja MA 24.4 klo 8-9 Kangasniemen Perunaja Vihannes Puh. Varaa aikasi ja vältä pyhien jälkeiset ruuhkat! Soita ja varaa aika: (014) 853 326, os. Niin paljon on luulemista näissä asioissa, kun ei tiedetä totuutta, ei olla esimerkiksi käyty tämänkaltaisessa tilaisuudessa. Ravimenestystä Petäjävedelle Antti Tupamäen ja Janne Tiaisen Polara juoksi lauantaina Porissa Kultaloimi-lähdön voittajaksi ajalla 1,23. Messuvieraille vapaa pääsy. Koen saaneeni lahjan, jolla voin auttaa myös lähimmäisiäni. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Lehdessä kerrottiin meediotilaisuuksista, joissa yrittäjä ”kutsuu asiakkaan edesmenneet henget tulemaan läsnä ja joskus ne näyttäytyvät, jossain muodossa.” Tällaisesta toiminnasta on kirjoitettu Raamattuun varoituksia jo tuhansia vuosia sitten. Kyläsepällä TO 13.4. Älkää pyytäkö niiltä neuvoa, ettette saastuisi niistä. 4:1-3) Yrittäjä kertoi, että asiakkaat etsivät sisäistä rauhaa ja ”toivovat saavansa lohdun viestejä henkimaailmasta.” Todellista rauhaa ja lohdutusta ei löydy pimeyden henkimaailman parista. La 15.4