Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Seuran
oma tiedotuslehtinen tehdään kahdesti vuodessa.
Kunnianosoitukset
elämäntyöstä seuran ja
luonnon hyväksi ojennettiin Lauri Ijäkselle,
Pentti Valkeajärvelle ja
Heimo Tannerille. Virallisempi osuus Miilussa päätettiin maakuntalauluun Marjatta Öhmanin
säestämänä. Metsästys on
monipuolista, kiireetöntä
luonnon läheistä toimintaa
- myös silloin kun ei ole
metsästysaika, Jutila painottaa. Juhlan juonsi sihteeri Jari Koskenranta. vuosikerta
Keskiviikkona elokuun 13. Jäsenet tekevät aktiivisesti riistanhoitotyötä
niin ruokinnan, erilaisten
laskentojen kuin pienpetometsästyksenkin saralla.
Myös valtakunnallisista
riistakolmiolaskennoista,
joihin riistakanta-arviot
perustuvat, on Erämiehillä
jo pitkät perinteet.
Riistanhoitotyö on
oleellinen osa Erämiesten
toimintaa ja tänä vuonna
seura sijoittui toiseksi
keskisuomalaisessa riistanhoitokilpailussa. - Erämiehet on ansioitunut metsästysseura
ja tekee Petäjävettä tunnetuksi myös muualla Suomessa. - Siinä ajassa seura kolminkertaistui
mailtaan ja jäseniltään, kunniapuheenjohtaja arvioi.
Töitä on saanut yhteiseksi ja luonnon hyväksi tehdä
paljon. Juhlassa palkittiin myös Antti
Mäkinen, Antti Ruora-
nen, Jari Koskenranta,
Tarmo Ketola, Hannu
Strömberg, Kimmo Koivikko, Juha Savolainen
ja Ari Mikkola. - Minullakin oli musta tukka kun aloitin, Tanner hymyilee.. Tuolloin paikalle
oli kokoontunut noin 15
metsästyksen harrastajaa
ja muutamia kiinnostuneita, puheenjohtaja Mikko
Jutila kertoi tervehdyspuheessaan. Lisäksi seura avustaa riistantutkimuksessa ja
poliisia suurriistaan liittyvissä virka-aputehtävissä.
Erämiehet harrastavat
myös kenneltoimintaa, ja
ampumaurheilua. päivänä
Petäjäveden Erämiehet ry 60 vuotta
Arvokasta työtä yhteiseksi ja luonnon hyväksi
SUVI KALLIOINEN
60-vuotiasta seuraa juhlittiin arvokkaasti ja asiapitoisesti - ja tunnelma oli ennen kaikkea välitön. Nro 01 - 04.01.2006
PETÄJÄVESI
- PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU -
Sivu 08
Irtonumero 1,50 euroa
Nro 33 - 2014
54. - Tällaista
seuraa ei olisi, jos ei olisi
joku touhunnut, varapuheenjohtaja Keijo Ekman
miettii. Eturivissä vasemmalla juhlan puhujat: petoyhdysmies Jari Päivärinta Keuruulta sekä yksi tuoreen Metso-kirjan kirjoittajista Pentti Valkeajärvi sekä seuran historiateoksen
koonnut Lauri Ijäs. Juhlan letkeämpi osuus Erämiesten majalla Repolassa saunoen ja kuulumisia vaihtaen kesti kesäyön pikkutunneille saakka.
Suvi Kallioinen
- Tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun
Imatran Voiman ruokalassa pidettiin Petäjäveden
Erämiehet ry:n perustava
kokous. - Metsästys harrastuksena ei
ole aina pelkkää saaliin
saamista. Ideoille on täällä
ollut otollinen maaperä
ja aina on oltu valmiita
toteuttamaan uutta.
Juhlassa seuran kohokohtia menneiltä vuosilta
avasi Lauri Ijäs, joka on
tehnyt historiikin vuosilta
1954-2004.
Pentti Valkeajärvi tarjoili puheenvuorossaan
syvällistä tietoa metsojen
soidinpaikoista; Valkeajärvi on ollut mukana
tekemässä Keski-Suomen
Metsoparlamentin Metso havumetsien lintu -kirjaa,
joka ilmestyi keväällä.
Mielenkiintoisen karhupuheenvuoron alueen
ajankohtaisista kuulumisista piti Keuruun petoyhdysmies Jari Päivärinta.
Yllä uuden sukupolven puheenjohtaja Mikko Jutila
sekä varapuheenjohtaja Keijo Ekman.
Vasemmalla 32 vuotta seuraa luotsannut puheenjohtaja, ja edelleenkin petoyhdysmiehenä toimiva
Heimo Tanner. - Tänä päivänä
jäseniä on 127 ja seura
toimii pitäjän länsiosassa
014 854 240)
toimitus@petajavesi.net, etunimi.sukunimi@toimitus.net
Avoinna: ma-to klo 9-16, os. Aina sieltä löytää
uutta niin paljon, että matka kannattaa.
Valkeakosken kesäteatterin Kesäillan valssi ei
oikein sytyttänyt. Hän
kertoi saaneensa myös ateljeetilat näyttelytilan yhteydestä. lomasen vuoksi!
Kuollut: Anni Liisa Leppäaho, 91 v. Kirkossa kajahti tuttu lastenvirsi Jumalan
kämmenellä. (Säävaraus!)
Ti 19.8. Aika vaikeaa onkin tuoda pitkää
elokuvaa kesäteatterin lavalle, vaikka kuinka löyhästi
yrittäisi. klo 18 Jumalanpalvelus, Arto Liukko.
Tervetuloa!
- PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 -
Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry
ISSN: 2242-2463
Ilmestyminen: keskiviikkoisin, 2046 kpl (LT 2012)
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Toimitus: päätoimittaja Suvi Kallioinen (puh. klo 13 Messu vanhassa kirkossa
/ saarna: Hannu Pönkä, Rahkonen, Kulju.
Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä.
Ti 19.8. Samaan aikaan joka puolella muistutetaan varoa koululaista
liikenteessä. Mies ja
kitara. Se näkee ja ymmärtää, ken
katsoo tarkemmin. Näytöstä eivät korjanneet edes Meiju, eikä
Matti-Esko. Asematie 8, Petäjävesi
Avoinna: ma - la klo 7-22 ja su 10-22
Eput siunattiin vanhassa kirkossa
HANNA-MARI HILTUNEN
Tänään klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki: Pekka Simojoki . Asematie 6, Petäjävesi
Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm ja sisä- ja takasivulla
0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24%
Tilaushinnat: kestotilaus 53e, määräaik. Joku sanoi heitä eillispäivän tähdiksi.
Niin tai näin, heille ei vaan ollut tilaa tai taitoa loistaa.
Parasta oli mielestäni intialainen Danny`s Bollywood -tanssiryhmä. Lehterilaulajien
kahvio.
Su 17.8. Se pitäisi
ottaa enemmän
huomioon myös
täällä pohjolassa.
Esityksen
jälkeen eräs bollywoodilainen
tanssitti koko katsomoa. ja
Rauni Helena Nislin, 82 v.
Kirkonkylän koulun eput näyttävät kuinka hyvin viittaaminen sujuu. Nyt sinne voi mennä vaikka seuraamaan
hänen työskentelyään, kunhan tiedustelee ensin,
milloin hän aikoo maalata näytösluontoisesti.
Mielestäni Tuija on saanut uusiin töihinsä jonkinlaista ronskiutta ja sanomaa. alv 24%):
K-Market Porkkana
os. No, ei
sieltä varmaan yksikään partio tänne maalle kerkiä,
mutta varmasti kaasujalka kevenee ilmankin.
Toitotetaan silti vielä: lapsi itsessään on jo varoittava, elävä liikennemerkki ja autoilijan tulee
ymmärtää pienen koulaisen epävarmuutta liikenteessä. klo 12 Pihaseurat Kintaudella,
Onninpolku 2. Siellä oli sekä pientä piiperrystä vääristyvine mittasuhteineen, että pienemmillä
asioilla jujutettuja töitä. 3kk 25e
Tilausasiat: puh. Homma klar ja siitä
viis, että arjen käyttökustannukset hieman nousevat.
Maanantaina alkoi taas pilttien kouluuntaaperrus
ja moni on itsenäisesti liikkeellä ensimmäisiä kertoja
elämässään. Maailma on
värikäs. Eniten pidän hänen auringonkukistaan, mutta siellä on monia muita upeita
töitä, eikä ainoastaan kukkia.
Puukoulun naivistien näyttely oli jälleen hymyn
ja hyvän mielen tuoja. Tämä pätee moneen työhön.
Yksi jäi kummittelemaan mieleeni ja hymyilyttää
joskus vieläkin. alv 24%)
Sanomalehtien Liiton jäsen
www.petajavesi.net
www.facebook.com/petajavesilehti
Lehden irtonumeromyynti: hintaan 1,50e (sis. 030 39778 (arkisin klo 8-18),
tilaajapalvelu@yap.fi
Lehden näköisversio osoitteessa www.lehtiluukku.net
hintaan 1,50e (sis. Vuokrasopimuksen
purkaminen mahdollistaa kylätalon ympärivuotisen käytön kaikille kyläläisille, sillä kudontapiiri
on sitonut vuosittain talon yli puoleksi vuodeksi.
Kylätalon remontointiin on saatu julkista rahoitusta Vesuri-hankkeen kautta, joten sen on myös
oltava yhteisessä käytössä. klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki: Suomalainen messu.
Diakoniatyön kahvio.
Kirkkoherranvirasto suljettu ma
18.8. 050 366 7691)
toimittaja Hanna Mäkinen (puh. Reppu siis
selkään ja menoksi! - HH
Postia lukijoilta
Ylä-Kintauden kylätalon
kuulumisia
Ylä-Kintauden kyläyhdistyksen hallitus on tehnyt
kokouksessaan 20.5.2014 yksimielisen päätöksen olla jatkamatta toistaiseksi voimassaolevaa
vuokrasopimusta Keuruun kansalaisopiston kudontapiirin kanssa.
Kukaan yksittäinen henkilö ei ole pystynyt vaikuttamaan kylätalon käyttöön. Ohjelma 10 euroa. ja ke 20.8. Nro 33 - 13.08.2014
Sivu 02
Pääkirjoitus: Turvallinen koulutie on ajankohtaista aina
Kintauden koulukyytien kääntöpaikkapiina katkaistiin sillä, että nyt pätkää sahataan kahdella pikkubussilla ison linja-auton sijaan. Kylän yhteistoiminta
tulee jatkumaan aktiivisena ja remontoitu kylätalo
pääsee kylämme vireäksi toimintakeskukseksi
kaikille asukkaille.
- Yhteistyöterveisin,
Ylä-Kintauden kyläyhdistyksen
hallitus. Poliisi näkee, että opettamalla
lapselle turvallisen liikkumisen perussääntöjä, opettaa samalla luottamusta: ?meidän muiden tielläliikkujien tehtävänä on lunastaa se luottamus omalta
osaltamme. Hyvä juttu,
mutta muistetaan se vielä
talvellakin ja siellä pikkuteiden varsilla sittenkin, kun
sitä ei valtamedia enää joka
tuutista toitota.
Sisä-Suomen poliisi kertoo valvovansa tällä viikolla
www.petajavedenseurakunta.fi
petajaveden.seurakunta@evl.fi
PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA
?Yhteyttä
meille suo,
yhteinen on
asiamme.?
(Virrestä
443)
liikennettä erityisesti koulujen läheisyydessä. Siksipä
lähdimme kotiin liukkaammin liikkuvin nivelin.
Iittalan mäellä on Tuija Piepposen taidetta. Siksipä
varmaan se työ jäi kulkemaan kanssani, ehkä ihan
ensi kesään asti, jolloin on jälleen suunnitteilla matka
Suomen suurimpaan naivistien kesänäyttelyyn. Natalil Lintula ja Ilkka Koivula eivät
pystyneet loistamaan Eeva-Kaarina Volasena ja
Leif Wagnerina. klo 18 Suruilta kappelilla.
Ke 20.8. Se oli rakennettu hyvin löyhästi
samannimisen vanhan suomalaisen elokuvan ympärille. Joten varothan sinä pieniä koululaisia,
jottei heidän tarvitse varoa sinua.?
- Suvi Kallioinen
BAPTISTISEURAKUNTA
Suutarintie 5, Petäjävesi
Su 17.08. Tuommoista väriä voisi käyttää
laajemmaltikin. Myös isommat lapset voivat käyttäytyä täysin
ennalta arvaamattomasti. Silloin on taas esillä uudet työt ja uudet kujeet.
- Free
Petäjäveden vanha kirkko
täyttyi sunnuntaina ekaluokkalaisista ja heidän
vanhemmistaan. Sujuuhan se.
Viikon pakina: Yhdessä soutajan kanssa
Taideseuran kesäretki on suuntautunut jo neljänä kesänä Valkeakoski-Iittala akselille. Kukkakimppu voi olla
kaunis, mutta mitäänsanomaton, tai puhutteleva ja
vahvalla tavalla kaunis. Viimeistä
lomapäiväänsä viettävät
eput kihisivät virtaa ja
intoa kirmatessaan pitkin
kirkon pihaa. Kirkonkylän koulun eput kävelivät reippaana kulkueena alttarille opettajiensa
Riikka Rahikaisen ja
Päivi Tyrväisen johdolla. Taiteilijaa en muista, mutta työn
taka-alalla oli Hämeenlinna ja etualalla vettä ja vene.
Soutaja oli karhu, minun voimaeläimeni. Missään ei ole präntätty, että kaiken
pitäisi olla vain meille kalpeamaamoille. Viimeistään
eppujen saadessa siunauksen koulutielle, monet
vanhemmat herkistyivät
kyyneliin; kyseessä on
uusi ja iso elämänmuutos.
Tilaisuuden jälkeen lapset
saivat kirkon pihassa mehua ja pullaa. Toisaalta pelottelemalla
tekee kenestä tahansa vain pelokkaan; lasta pitää
opettaa ja kannustaa
Konserttikahviosta vastasi tällä kertaa Petäjäveden vanhan kirkon säätiö.
ta. Eniten ekaluokkalainen odottaa saavansa
ikioman aapisen ja ensimmäiset läksyt.
Nelli pääsee kaksi ensimmäistä vuotta kouluun
linja-autolla, koska 2,5
kilometrin matkalla ei ole
kevyenliikenteenväyliä.
Isosisko taas kulkee jatkossa matkan kävellen tai
pyöräillen, ja sitä on myös
viime viikot harjoiteltu.
Kunnan kummityttö Viivi Kytölehdon koulumatka
Kirkonkylän kouluun on kyllä lyhin mahdollinen. Nro 33 - 13.08.2014
Sivu 03
Reput on ostettu ja sopivasti jännittää
Suvi Kallioinen
Maanantaina Petäjävedellä aloitti kaikkiaan 68 ekaluokkalaista Kirkonkylän,
Kintauden ja Ylämäen
kouluilla.
Myös Petäjäveden
kunnan kummityttö Viivi
Kytölehto aloitti maanantaina koulutiensä. Osa kappaleista oli Leinosen omaa
Riitta Anttila ja Tuomas Huikku pitivät keskiviikkoillassa kuulemastaan.
tuotantoa, osa käännöskappaleita.
- Kirkko on aivan ykköspaikka pitää konserttia.
Tunnelma on ihan jotain
muuta kuin savuisissa klubeissa keskiyöllä humalaisten keskellä, Leinonen
hehkuttaa. - Rakkauden kaipuu
ja elossa selviäminen ovat
tavalla tai toisella aina
hengellinen tapahtuma.
Näen, että blues kumpuaa samasta lähteestä
kuin negrospirituaalit;
keskeistä on rakkaus ja
nimenomaan sen hengessä
oleva muoto, ei niinkään
fyysinen rakkaus, vaan
ikuisempi, isompi muoto. Bluesissa ääripää voi
olla hyvinkin räävitöntä,
ja sellaiset kappaleet eivät
tietenkään kuulu tällaiseen
tilaisuuteen. Mutta toinen
pää on taas hyvinkin hengellistä. Tuomas
Huikku kehui erityisesti
Leinosen esittämää Amy
Winehousen kappaleen
Rehab suomennosta, jota
hän ei ollut aiemmin kuullut.
Konsertissa kuultiin
monia Billie Holidayn
kappaleita, joukossa muutaman muunkin naissolistin tunnetuksi tekemää
musiikkia. - Tykkäämme
siitä, että vaikka Kintauden koulu onkin aika iso,
se henkii edelleen kylä-
koulumaista tunnelmaa,
vanhemmat kehuvat.
20 luokkakaveria ja
koulun tilat ovat Nellille jo
ennestään eskarivuodelta
tuttuja. Joku tunnistaa siinä
kristillisenkin rakkauden,
Leinonen sanoo.
- Tähän konserttiin piti
vähän valikoida kappalei-
Marjo Leinosen lisäksi Leino-set -trioon kuuluvat Risto Kumpulainen (piano) ja
Sami Vettenranta (basso, komppi). Petäjäveden kunta lahjoitti kummitytölleen reppurahaa
koulun alkamisen kunniaksi.
HANNA-MARI HILTUNEN
Yhdeksänvuotiaan Siiri Sourun pikkusisko Nelli meni
Katariina Jukkalan luokalle Kintauden kouluun. - Marjo
Leinoseen tutustuin viime
syksynä Soinin Bluesvintissä; ihastuin hänen
ääneensä ja esiintymistapaansa ja konsertin jälkeen
pyysin häntä esiintymään
vanhaan kirkkoon. Liisan tytär Nelli taas tietää, että
koulussa on taatusti kivaa - ja lukeakin hän jo osaa.
Kirkonkylän koulun eput aloittivat ensimmäisen koulupäivänsä järjestäytymällä jonoon. Vanhempia taisi
jännittää enemmän kuin lapsia.
TIINA LAMMINAHO
Kirkon täytti blues
Tiina Lamminaho
- Mahtava esiintyjä, lisää
tällaista, kehuvat Riitta
Anttila ja Tuomas Huikku viimekeskiviikkoista
Vanhan kirkon kesämusiikit -sarjaan kuulunutta
Marjo Leinosen konserttia. Ja yleisö myös piti
kuulemastaan; Leinonen
taputettiin viimeisen biisin
jälkeen uudelleen lavalle.
- Oli hienoa huomata,
että myös tällainen musiikki sopii kirkkoon, Riitta Anttila totesi. Jäljellä on kesän
seitsemästä konsertista
vielä kolme. Nellin ja Siirin äitiä Liisa Sourua (o.s. Hän
itse ehdotti Billie Holidayta ja se sopii kyllä
kirkkoon erinomaisesti.. Se oli todella hieno
kokemus.
Leinosen mukaan
blues sopii hyvin kirkkoon
ja hengellisiin tilaisuuksiin. - Ensimmäisen
kirkkokonserttini pidin
kolmisen vuotta sitten
Helsingin Diakonissalaitoksella Asunnottomien
yössä. Marika
ja Markku Kytölehdon
esikoisesta tuli kunnan
kummityttö kesällä 2007,
kun hän syntyi Petäjäveden 3800:ksi asukkaaksi.
SUVI KALLIOINEN
Viiviä vähän jännitti
aamulla ennen kouluunlähtöä, vaikka koulumatka
kotoa Pamppulantieltä
onkin mukavan lyhyt.
Kunnan kummityttö osaa
jo lukea ja hänestä tuli kolme kuukautta sitten pienen
Lauri-pojan isosisko.
Liisa ja Arto Sourun
tytär Nelli aloitti peruskoulun Kintaudella, jonka vanhaa koulua myös
perheen pää on aikoinaan
käynyt. Olin 16-vuotiaana
New Yorkissa au pairina
ja pääsin näkemään negrospirituaaleja kirkoissa
- ne tekivät todella vaiku-
tuksen.
Vanhan kirkon kesäkonserttien sarja jatkuu
tänään. Blueshenkinen Marjo
Leinonen ja Leino-set veti
vanhan kirkon ääriään
myöten täyteen väkeä.
- Lippuja varattiin jo ennakkoon 140, yhteensä
kuulijoita oli noin 250,
kirkkoherra Seppo Ojala
kertoo. Lindholm) haastateltiin vuonna 1987 Petäjävesi-lehden koulujenalkamisjuttuun: päätoimittaja Inkeri Niileksen haastattelussa hän ei kuitenkaan suostunut kertomaan onko
koulussa kivaa. - Olemme
pyrkineet löytämään kesämusiikkisarjaan musiikkia
laidasta laitaan, erilaisia
musiikkityylejä ja myös
kevyempää musiikkia,
Ojala kertoo
AlaMerostakin seurataan ja
hoidetaan säännöllisesti,
ja Ely-keskus huolehtii,
että tarvittavat toimet
tehdään. Järven tilaa tutkitaan säännöllisesti esimerkiksi koekalastuksilla, jotka aloitetaan tällä viikolla.
Vesikasvuston niitto on
osa vesien parannusohjelmaa: koska Vapolla on
ollut järven läheisyydessä
turpeenottoaluita, sillä on
velvollisuus huolehtia
vesien kunnosta. Nro 33 - 13.08.2014
Sivu 04
SUVI KALLIOINEN
Kuivasmäen kesäasukas, näyttelijä ja laulaja Ritva Oksanen kertoo, että mökkirannan vesi on kirkastunut huomattavasti sen jälkeen, kun kalastuskunnan miehet ovat
alkaneet niittää kasvustoa. - Kun tuuli
tuo leikatun kasvuston
rantaan, ne viedään vielä
pois, Salminen kertoo.
Vesikasvuston niitto
parantaa ja kirkastaa vettä,
kasvuston runko kun kerää humusta ympärilleen.
Niittojen ja muun järven
hoitotyön lisäksi Vapon
velvollisuuksiin kuuluu
vuoteen 2016 asti järjestää
myös vesistön koekalastuksia, joilla seurataan
kalakannan muutoksia.
Pöyry järjestää koekalastukset tällä viikolla ja
joella tehdään laskentoja
myös sähkökalastuksena.
Ala-Meroseen vaikuttaa 80-luvulla aloitettu
ja nyt uudestaan toimiva
Palosuon, sekä Kurkisuon turvetuotantoalueet.
Niistä vesi laskee ensin
Kolu-Meroseen. Nyt lomailija voi kuitenkin nauttia kirkkaasta vedestä, eikä
hajuhaittoja ole. Ahven on
tosin pientä.
- Joka vuosi järveen
istutetaan paljon kalaa
ja myös jokialueisiin
Pengerjoelle, Salminen
kuvailee. Nyt
uimavedet ovat kuitenkin
hyvässä kunnossa.
Heikki Salminen asuu
perheensä kanssa nykyisin Jyväskylässä, mutta
kesäasukkaana hän on
ollut aktiivisesti mukana
kalastuskunnassa, puheenjohtajana vuodesta
2008 lähtien.
Salminen on kalamies
?henkeen ja vereen. Kuitenkin käytännön leikkuutyö jää
paikallisten osakaskuntien
talkootöiksi, mutta yhteistyötä tehdään lähikuntien
kanssa. etenkin pilkkiminen on
intohimo. - Vielä kolme vuotta sitten rannassa haisi ja vesi oli sameata, Oksanen kertoo. AlaMerosesta nousee kuhaa,
haukea, siikaa, ruutanaa ja
lukusia muita lajeja; rapuja jonkin verran. - Yläjuoksulle
viedään vuosittain myös
kalkkikuorma säätämään
ph-tasapainoa.
Kuivasmäen kalastuskunnalla on noin sata
kalastusluvan lunastanutta
ja alueeseen kuuluu 565
tilaa.
Turpeenotto velvoittaa yrityksiä huolehtimaan myös
lähivesistöjen kunnosta.. - Kalastuskuntana emme ole turpeenottoa vastaan, kunhan
se tehdään lain ja asetusten
mukaan, Salminen toteaa.
- Toisaalta jos käy, niin
kuin joskus, että suo tulvii,
se ryöpsähtää kunnolla,
eikä sille siinä vaiheessa
voi tehdä enää mitään.
Aika ja luonto parantavat
noin kymmenessä vuodessa, Salminen sanoo. Kuivasmäen kalastuskunnan puheenjohtaja Heikki Salminen, Eino Kytölä Multialta Vehkoon osakaskunnasta ja varapuheenjohtaja Seppo Ässämäki
niittivät järveä talkoilla viime viikolla kolme päivää.
Ala-Meronen kirkastuu niittämällä
Suvi Kallioinen
Viime viikolla Ala-Merosen järvestä Kuivasmäeltä
niitettiin vesikasvustoa,
jotta vedenlaatu paranisi.
Kuivasmäen kalastuskunta niitti järven ensimmäisen kerran viime kesänä
ja tulokset näkyivät heti.
Taustalla
turvetuotanto
Heikki Salminen on tyytyväinen siitä, että Ala-Merosen vedenlaatu on parantunut turpeenottosoista huolimatta. Salminen on
käynyt kalareissuilla ympäri Suomen, ja arvioi,
että mökkijärvi on aika
hyväkin kalapaikka. Multian puolelta
saatiin nyt soutuvene niittokoneineen käyttöön.
Kuivasmäen kalastuskunnan puheenjohtaja
Heikki Salminen, varapuheenjohtaja Seppo
Ässämäki ja Eino Kytölä
Vehkoon osakaskunnasta tekivät hiki hatussa
hommia kolme päivää
aloittaen Kolu- ja NaulaMerosesta. - Viime kesänä oli viherlevää
järven yläpuolella
omien
sanojensa mukaan rantakalatapahtuman isännäksi, kun tuli kokouksessa
sanoneeksi, että kyllähän
sellainen tapahtuma on
helppo järjestää missä
vain. Ennenhän
näitä ahvenia rapsuteltiin, mutta minä en oikein
tykkää siitä, kun suomut
lentelevät silmiin.
Savustetusta lahnasta tehtiin kalapullia Arvo Kettusen oppien mukaan. Valtakunnallisella tempauksella halutaan tehdä
luontoa tutummaksi
sekä saada myönteistä
julkisuutta metsästykselle ja paikallisille
seuroille.
Metsästäjät tekevät paljon tärkeää
vapaaehtoistyötä,
kuten riistalaskentoja, hirvikolareiden
raivausta ja monipuolista nuorisotyötä,
mikä ei useinkaan
tule esille. Lihamyllyä pyöritti Reijo Lyyra.
Kesäistä
yhdessäoloa
Eläkeliiton Petäjäveden
yhdistys piti rantakalatapahtumaa nyt toista kertaa.
- Viime kesänäkin Arvo
Kettunen oli kertomassa
kalankäsittelystä, Eläkeliiton Petäjäveden yhdistyksen puheenjohtaja Aira
Kivelä kertoo. Mielestäni
meillä voisi olla yhteistyötä enemmänkin.
Kalankäsittelyn opastuksen lisäksi tarjolla oli
myös tietenkin kalakeittoa ja kalapullia sekä
paistettuja ahvenfileitä.
- Tärkeintä tässä on mukava yhdessäolo ja toisten
tapaaminen, Kivelä toteaa.
- Meillä on talvella kerhoa
joka toinen viikko, mutta
näin kesällä ei ole kovin
paljon ohjelmaa. - Itse
en paljon kalasta, joskus syksyllä pidän vähän
verkkoja Mommiolla.
Saatiin me viime syksynä
2,3-kiloinen kuha verkosta ja joskus nuorempana
olen saanut iskukoukulla
jäitten aikaan 5,2-kiloisen
hauen, Ijäs kertoo.
Eläkeliiton Petäjäveden yhdistyksen varapuheenjohtaja Martti Heinäaho ?joutui. Sivu 05
Nro 33 - 13.08.2014
Kalasoppa maistui Suvirannassa
TIINA LAMMINAHO
Tiina Lamminaho
- Tärkeintä kalankäsittelyssä on se, että heti kun
kalan saa, se on verestettävä eli kurkku on katkaistava ja veret laskettava pois.
Ja se pitää muistaa, että
kalat on pidettävä koko
ajan kylmässä ja ne on
perattava heti kun se on
mahdollista. Kuhasta,
hauesta ja ahvenesta tuli
näppärästi ruodottomia
fileitä. Kalevi Neijonen ja Urpo Koponen seurasivat vierestä.
- Mukava tapahtuma, olin
täällä viime vuonnakin,
Esko Ijäs totesi. - Mukana oli väkeä
myös muista eläkeläisjärjestöistä, Kivelä iloitsi.
Lauantaina
luvassa
metsäaiheista
tietoa ja
tohinaa
Tulevana lauantaina
kello 10-14 vietetään
Petäjävedellä, Tupamäen entisellä koululla metsästysseurojen
valtakunnallista perhepäivää.
Luvassa on ainakin tietoiskuja,
luontopolkukierros
tunnistustehtävineen,
ruokintalavojen ja
lintumökkien rakentamista ja esillä on eri
metsästyskoirarotuja.
Päivän aikana saa
muutenkin tietoa paikallisten metsästysseurojen toiminnasta
ja siitä, miten riistahoitoyhdistykset, hirviporukat, Erämiehet
tai suurpetohenkilöt
työskentelevät omilla
sektoreillaan, ja mitä
erikoisosaamista kullakin on.
KuivasmäkiKumpu kyläyhdistys
on mukana järjestelyissä ja sen väki
huolehtii kanttiinin
tarjoiluista. Jos järvellä ei
pysty perkaamaan, ainakin
suolet on otettava pois,
etteivät mahahapot lähde
käymään, opasti Arvo
Kettunen kalankäsittelyn
niksejä Suvirannassa, Pengerjoen rannalla Eläkeliiton rantakalatapahtumassa
viime viikolla.
Kettunen perkasi paikalle tuomiaan, itse pyytämiään kaloja. - Ahvenet jos savustaa, on yksinkertaisinta
tehdä vain reikä, josta saa
suolet pois; koko mahaa ei
tarvitse avata. Kaarina Kaura-aho taas pyöritteli lihapullataikinan tapaan tehdystä
kalapullataikinasta pyöryköitä.
Arvo Kettunen näytti, miten kaloista saa ruodottomia fileitä - homma käy näppärästi, kun sen osaa. Nyt kutsuimme mukaan väkeä
myös muista eläkeläisyhdistyksistä. Mahansa
saa täyteen ainakin
keitolla ja letuilla.
Teemapäivänä on auki
myös Tupamäen kouluaiheinen näyttely ja
kyläläisten kirpputori.
Metsästäjäliitto ja
Suomen riistakeskus
ovat kannustaneet
paikallisia seuroja
järjestämään teemapäivän oman alueensa
asukkaille. - On täällä pidetty
muitakin tapahtumia, joten tämä sopii tänne hyvin.
Itse en paljon kalasta, mutta viime vuonna sain juuri kalatapahtumapäivän
aamuna katiskasta ison
hauen, Heinäaho kertoo.
- Pengerjoessa on ahvenia ja haukia ja saattaa
sieltä vielä joku istutettu
kirjolohikin nousta, mutta
nykyään yläjuoksun turvesoilta tulee sen verran
humusta, että kalat ovat
vähentyneet.
Tapahtumasta, yhdessäolosta ja aurinkoisesta
kelistä nautti noin 40 henkeä. - Olimme
silloinkin täällä Martti
Heinäahon luona - tämähän on mahtava paikka,
joen rannalla. Valtakunnallisella tempauksella halutaan antaa
paikallisille ihmisille
mahdollisuus tutustua
tarkemmin oman kylän metsästysseurojen
toimintaan.
Tupamäen kylätalon osoitehan on Kurkisuontie 75, Kuivasmäki - ja kaikki ovat
lauantaina lämpimästi
tervetulleita mukaan!
- SK. Lisäksi olemme
osallistuneet piirin järjestämiin tapahtumiin, mutta
nämä omat ovat kivoja,
kun täällä tuntee kaikki.
Kala kiinnosti
Rantakalatapahtumaan kuului tietysti kalakeitto, kauhan varressa oli Maila Pirkkalainen. Tosin
tänä kesänä kävimme
retkellä Salossa ja kesäteatterimatkojakin olemme
tehneet.
-Talvisin meillä on
ollut esimerkiksi liikuntapäiviä, viimeksi olimme
Esko ja Anneli Ijäksen
luona
luokalla, kun Ahosen opinto-ohjaaja kertoi
mahdollisuudesta opiskella lukion kaksi viimeistä vuotta ulkomailla.
- Kaksi vuotta kuulosti
kuitenkin niin pitkältä
ajalta, etten harkinnut sitä
silloin enempää, Ahonen
kuvailee.
Myöhemmin hän kuuli
Rotary-vaihdosta ja alkoi
harkita mahdollisuutta
uudelleen. Kaksi
viikkoa vierähti hyvin ja nopeasti; oli mukava tutustua
ulkomaalaisiin ihmisiin, joista osa tuli kaukaakin. - Perhe
aikoo viedä minut purjehtimaan kesälomalla, ja
keväällä on Rotary-vaihtareiden kolme viikkoa kestävä safarimatka. - Äiti, isä ja kaksi
veljeä ovat kaikki hyvin
avuliaita ja mukavia, Ahonen kertoo uudesta isäntäperheestään.
- He veivät minut suoraan kentältä Clelandin
eläinpuistoon katsomaan
kenguruita, koaloita, emuja ja muita australialaisia
eläimiä.
Ahonen näki jo matkalla eläinpuistoon ensmmäisen koalan, mutta se
makasi kuolleena autotiellä. He myös auttavat
minua löytämään sopivia
sanoja, jos en meinaa
saada asiaani loppuun asti.
Ahonen aloittaa koulunkäynnin pian ja hän
on jo ostanut itselleen
koulupuvun, tummansiniset housut sekä vaaleansinisen pikee t-paidan,
sekä valitsemassa itselleen
kouluaineita. - Ja tässä sitä
ollaan - kirjoitan sähköpostia uuden kotini keittiössä Etelä-Australiassa.
Australian vaihdon
on tarkoitus kestää noin
50 viikkoa. Perhe ja
muut hänen tapaamatnsa
ihmiset ovat kehuneet, että
hän puhuu jo nyt todella
Asuimme perheissä ja hotellissa leirin aikana. ja ratti
on auton oikealla puolella.
Tähän mennessä Ahosen vaihto on sujunut kaikin puolin hyvin. Lisäksi
piirini Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja kutsui minut
luokseen rantakaupunkiin.
Vaihdon jälkeen Ahonen käy lukion loppuun
Voionmaalla, mutta tarkempia tulevaisuudensuunnitelmia hänellä ei
vielä ole.
Ahosen vapaa-aika kuluu tavallisesti kavereiden
kanssa elokuvia katsellen
ja jalkapalloa pelaillen.
NIKLAS RÄTY
Niklas Räty osallistui Italian leirille
?Olen Niklas Räty, 16-vuotias koululainen Petäjävedeltä. Olin kesä-heinäkuun vaihteessa Rotareiden
järjestämällä nuorisovaihtoleirillä, joka pidettiin
aivan Pohjois-Italiassa lähellä Sveitsin rajaa. Puistossa Ahonen sai
kuitenkin syliinsä elävän
koalan ja pääsi myös ruokkimaan kenguruita, jotka
söivät suoraan kädestä.
- Perhe on saanut monet naurut siitä, kun mennessäni istumaan auton
etupenkille menen vahingossa kuskin puolelle,
sillä liikenne on täällä
??vääränpuoleinen?. - Koneessa oli myös paljon hyviä elokuvia katsottavaksi
ja matkustaminen jakautui onneksi muutamalle
päivälle, sillä vietimme
neljä päivää Singaporessa
yhdessä muiden suomalaisvaihtareiden kanssa.
Ahosen ensimmäinen
isäntäperhe oli tätä vastassa Australiassa lentokentällä. - Suomessa
en vielä edes oikein tajunnut, että olen oikeasti
lähdössä, Ella Ahonen
kertoo, ja sanoo jättäneensä pakkaamisenkin ihan
viimeisille päiville.
Iso jännitys iski vasta
Singaporen lentokentällä,
kun vain yksi suoma-
Ammattilainen asialle
Rakennus- ja puusepän palvelut
PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN
-
Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset
Varastojen ja autokatosten teko
Lisälämpöeristykset ja kattotyöt
0v.
aa yli 3
Leikkimökit, jätekatokset ym.
oimint ennys!
.t
k
a
R
h
Puusepän työt, entisöinti
alousvä
- Kotit
2 973
4
6
0
040
hyvää englantia. - Minulla on
matematiikkaa, englantia,
biologiaa, liikuntaa, kotitaloutta sekä ulkoilua, jota
ei Suomessa ole.
- Ulkoilu sisältää ilmeisesti vaeltamista, retkeilyä
sekä eläinten hoitoa, Ahonen selventää. Leiri oli
liikuntapainotteinen ja me muun muassa pyöräilimme, vaeltelimme sekä kokeilimme melomista.
laisvaihtari tuli kanssani
samalle lennolle ja sanoimme muille heipat.
Ahosen lentomatkat
olivat pitkiä, mutta muihin
vaihtareihin tutustuessa
aika kului nopeasti. Häntä jännittää kouluunmeno, mutta
onneksi hänen vuotta nuorempi veljensä Hamish on
samassa koulussa.
Australian vaihdon
aikana suomalaisneito
pääsee monille retkille
eri puolille maata. Meitä leiriläisiä oli yhteensä 13, joista jokainen tuli
eri maasta. - Aina en
kuitenkaan ymmärrä, mitä
minulle sanotaan, mutta
ihmiset ovat valmiita toistamaan hitaammin sekä
selittämään sanoja, joita
en tiedä. Leirin aikana tutustuimme tarkemmin
Italiaan ja kokeilimme eri aktiviteetteja. Ella valitsi
vuoden mittaisen pätkän,
sillä hän halusi ehtiä elää
uudessa maassa tavallista
arkea ja kesävaihto tun-
tui siihen liian lyhyeltä.
- Jotenkin tuntui, että
kun kerran mennään, niin
mennään sitten kunnolla
ja kauas.
Ahonen lähti vaihtoon
ennen kaikkea oppiakseen
puhumaan englantia paremmin. Leiristä jäi kaikin puolin hyvät muistot mieleen.
- Niklas Räty
Niklas Räty (vasemmalla) ja muut urheilupainotteiselle leirille osallistuneet Italian kauniissa vuoristomaisemassa.. - Tykkään myös
matkustamisesta, joten
uusi maa ja kulttuuri houkuttelivat, Ahonen lisää.
Hänen kaksi ensimmäistä maatoivettaan olivat Australia ja USA.
- Halusin jonnekin, missä
en ole koskaan ennen
käynyt ja täytyy sanoa,
että halusin myös pakoon
Suomen kylmää talvea.
Vaihtoa varten tarvittavia paperitöitä kuten viisumihakemusta ja sääntöjä
ihmetellessä Ellalla meni
paljon aikaa. Nro 33 - 13.08.2014
Sivu 06
Petäjäveden Rotareiden vaihtarikuulumisia
ELLA AHONEN
Ella Ahonen kohtasi kengurun Clelandin eläinpuistossa, Australiassa.
Vuodeksi Australiaan englantia oppimaan
Vilma Talasjärvi
Jyväskyläläinen lukiolainen Ella Ahonen, 17,
lähti heinäkuun puolivälissä Petäjäveden Rotareiden kautta vuosivaihtoon
Australiaan.
Alun perin ajatus
vaihtoon lähdöstä syntyi
9
(014) 854 915
Ismo Jukola, puh. 0400 472 378
SANEERAUS- JA RAKENNUSTOIMINTAA:
*OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä
*Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset
*Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit
*Kost. (014) 854 113
PETÄJÄVEDEN
APTEEKKI
PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI
PALVELEMME:
(014)854113
1900 PETÄJÄVESI PUH.
ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14
014)854113
Rakennus-, sähkö-, auto- ja traktoritarvikkeet, työkalut ja varaosat.
KYLÄSEPÄN RAUTA
ja VARAOSAT
Puh. yrittäjäominaisuuksien arviointi
. (014) 854 240 tai toimitus@petajavesi.net
Rakennussuunnittelu
Laajavaara
Jätevesisuunnitelmat
Kuntotarkastukset ja -arviot (AKK, PKA)
Kosteusmittaukset rakenteesta
Rakennus- ja pääsuunnittelu
Vastaava työnjohto, valvonta (RKM)
040 748 0364 toimisto@rakennussuunnittelulaajavaara.fi
www.rakennussuunnittelulaajavaara.fi
Piispantie 1
25 vuoden ammattitaidolla
Petäjävesi
Palvelemme:
ma-pe 10-18
la 10-14
Pms 732
Pms 427
- Asematie 6, Petäjävesi - 040 838 8645 - www.liisankukkapuoti.fi -
Rakentavasti
Kone & Rakennus Meronen Ky
044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi
PAPINTIE 2
APTEEKKI
PETÄJÄVESI
P. 0401 854237
Papintie 2, Petäjävesi
Keskussairaalantie 17, Jyväskylä
Käyntios. MlWHKXROWR
. tuote- ja liikeideoiden arviointi
Pitkäkatu 29 B 15, Jyväskylä
. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt
Fysioterapiaa ammattitaidolla
- asiakasta kuunnellen
www.fysiocenter.fi
014 31 00775
KOULUTETUT HIEROJAT
Petäjäveden hieronta Rennox,
Irja Viitanen, 0500 546 090
? Lisäksi perinteinen kuppaus
Petäjäveden hieronta Tavax,
Marita Lehtonen, 040 763 3995
? Lisäksi jalkahoito
Juha Nokelainen, 0400 541 758
Juho Kivelä, 040 702 7902
? Lisäksi urheiluhieronta ja kinesioteippaus
Sampo Koivula, 050 349 2319
? Lisäksi jäsenkorjaus
- Fysioterapia
- Hieronta
- Neuvonta
- Ohjaus
Valmistamme ja vuokraamme työkaluja,
kuten asennusvaunut, moni- ja levynostimet
ym. 044 971 0385 / Suvi Nikonen, kotiapupisara@gmail.com
Puukauppaa
j
a
puunkorj
u
upal
v
el
u
a
Metsä-Perälä Oy
Kasvojen kiiteytys, ihonpuhdistus,
jalka- ja käsihoidot, geelikynnet ja
kavitaatio-selluliitinpoisto.
Tervetuloa!
Keuruuntie 11, Keuruu
p. 0400 933 274
Yrityskonsultointi
JonesCon
jouni.hirvimaki@jonescon.fi
www.jonescon.fi
Kysy, ilmainen kartoitus!
Juhla- ja kokoustilat kivinavetassa.
Mökki- ja huonemajoitusta läpi vuoden.
Ruoka- ja kahvipalvelut tilauksesta.
Siltatie 23, Petäjävesi, puh. YDLKWRODYDSDOYHOX
. Erilaiset varoituskilvet. (014) 722 237 työ,
040 724 0787
www.khl.fi
32
27
Nro 33 - 13.08.2014
Kintaus
040 590 7360
IV-kanavien puhdistus ja huollot
Sähkö- / ilmanvaihtourakointi, LVI-työt
SINUN JA TALOSI HYVINVOINNIN PUOLESTA
Silmälääkärin vastaanotto joka viikko
Keuruuntie 15, Keuruu. 050 414 7275
www.lemettilantila.fi
Origonova, Jyväskylä
www.heliheiskanen.fi
p. mukaan
Petäjävedellä, ajanvaraus
p. posti@sahkoasennuskoskinen.fi ?
S
* Katso kurssit ja blogit netistä!
T:mi Väinö Räsänen
- Koti- ja mökkitalkkari
- Pienkonekorjaamo
Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi
Psykologi Heli Heiskanen
T:mi siivous- ja kotiapu Berit Skyttén
Avoinna ke 10-16.30,
to 10-16, pe 10-15, la 10-13
. 040 541 8485
Siivous Tomera
Siivous- ja kotiapupalvelu
Puhdas ja raikas koti!
Puh. 045 238 2170
www.rindesso.fi
info@rindesso.fi
Jalkojenhoidon
ammattitutkinnon
suorittanut jalkahoitaja,
kuntohoitaja
Asianajotoimisto
JUKKA HOKKANEN
Pirkko
Viinikka
040 843 1598
- hierontaa
- jalkahoitoja
- vyöhyketerapiaa
§
asianajaja
§
varatuomari
Keuruuntie 11 B 14
42700 Keuruu
Vastaanotto sop. www.sahkoasennuskoskinen.fi . MATKAHUOLTO
MA - PE 9-17, 050 544 1200
www.kahvilafreesi.fi
Petäjän Kaivurit Oy
Noin 30 vuoden kokemuksella
Pohjatöiden kaivuut,
salaojat, perustusten teko
045 184 5500
Puh. Valmistus ja myynti.
JTM WELDING KY
Rautakyläntie 1, 41900 Petäjävesi
www.jtmwelding.fi
Alakoulun Avoimet
Ke klo 14-16
To klo 13-15
*Ajankohtaisinta tietoa
Feenixin facesta!
Nuorten Avoimet
Ti-to klo 17.30-20
Pe klo 18.30-22
Kerran kuussa myös
lauantaisin klo 18-22!
KOTIAPU PISARA
Koti- ja yrityssiivoukset, ikkunoiden ja mattojen
pesut sekä asiointiapu. 0400 580 153. (014) 411 4233, (014) 411 4224
Petäjäveden Rakennustoiminta Oy
Rakennus- ja saneeraustyöt
Soita Alpo 0400 494 802
tai J-P 040 528 0541
www.kukkonen.nettisivu.org
Arvioinnit ja analyysit ArviCon?
. Kotitalousvähennyskelpoinen.
www.kotiapupisara.fi
TAPANI KUMPULA (Ft.) 040 736 2806
?
?
?
?
KAHVILA
PAPERITARVIKEMYYNTI
KABINETTI esim. 045 148 6300 / Erja Leppänen
0400 600 115
berit.skytten@luukku.com
0400 536 840
v.i.rasanen@luukku.com
RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI
41900 Petäjävesi, puh. 020
170 5120
TILITOIMISTOPALVELUT
Tilitoimisto T Pesonen Oy
PETÄJÄVESI:
Asematie 6, puh. Puh. kokouksille
SOLARIUM . yrityskauppojen arviointi
Puh. 044 325 3363 / Heli
- Kotisiivoukset
- Toimistosiivoukset
ZZZ VLKYDUL À
KOTIAPUA, SIIVOUSTA JA PIHATÖITÄ
- haravointia, istutusten hoitoa, nurmenleikkausta
- siivousapua, leipomista - lemmikkieläinten hoitoapua
Työ kotitalousvähennyskelpoinen.
Petäjäveden 4H-yhdistys ry
Puh. ORNDSDOYHOX
Mielen hoitoa
ja koulutusta
kokonaisvaltaisesti
PALVELUA
LIIKEKESKUKSESTA!
RINDESSO OY
- Antenniasennukset
- @450- ja 3G-tehoantennit
- ATK-verkot
- Äänentoistojärjestelmät
- Valokuituhitsaukset
SALMISEN HAUTAUSTOIMISTO
- Meiltä kaikki alaan liittyvät palvelut Palvelemme sopimuksen mukaan, puh. Vasarakatu 9,
40320 Jyväskylä
HANNU NEIJONEN
0400 797 516
Leppäläntie 3, puh. 0500 740 999
www.kauneushoitolaaamuaurinko.fi
www.metsa perala.fi
. N
Sivu 07
Haluatko olla yrityksesi kanssa tarjolla
palvelukseen tällä ilmoituspaikalla?
Kysy lisää toimituksesta!
Puh. MlWHKXROWRWXRWWHLGHQ
P\\QWL MD YXRNUDXV
Ennen ottelun
alkua Kai Paltamaa huusi
katsomoon vaimolleen
ja näytti hymyillen pelipaitaansa, jossa komeili
numero 50.
Ottelu oli puoliaikaan
saakka tasaista, mutta
lopussa PetPet alkoi
noudattaa valmetajansa
Arto Pataman suunnittelemaa taktiikkaa. ilmaiseksi). - MultiAntsia
vastaan on mukava
pelata. Joel
Kolu laukaisi kaksi
maalia ja peli päättyi
siis 2-0 PetPetin riemuksi. TERVETULOA!
Järj. Kyseessä
oli virallinen alkusarjan
viimeinen ottelu. - HH
Maksoin valokaapeliyhteydestä vaaditut pari tonnia
vielä siinä vaiheessa, kun
huhuttiin jo Kuuskaistan
taloudellisista ongelmista.
Maksupäivänä uskoa valoi
kotimökin ikkunasta näkyvä
avoin kaapelioja ja tieto siitä,
että kunnat ovat takaamassa tietoliikenneyhteyksien
rakentamista. Petäjäveden
srk, kunta ja vanhan kirkon säätiö
.HVNLYLLNNRQD NOR
.ULVWDOOLNXRUR 2ULYHGHOWl RKMHOPD HXURD. Ottelun tuomarina toimi
Harri Silander.
Pelinavauksessa
nähtiin harvinainen kokoonpano, kun kentälle
asteli Kai Paltamaa
kolmen poikansa kanssa.
Paltamaa on toiminut yli
kymmenen vuotta joukkueenjohtajana ja vietti
juuri 50-vuotispäiväänsä.
Synttärisankari näytti olevan fiiliksissä ja hyvillään
pelistä. On vaikeaa
ymmärtää, että kunnan luottamusmiesten lupaukseen
haja-asutusalueiden kaapeloinnista ei voikaan luottaa.
Jos sairastuisin nyt vakavasti, näkisin varmasti vielä
leikkauspöydällä nukutuksessakin samaa painajaista.
Unessa sairaanhoitopiiri yhtäkkiä ilmoittaa, ettei Petäjäveden kunta maksakaan tätä
toimenpidettä leikkaavan
keikkalääkärifirman mentyä
konkurssiin; jättäkää potilas
vatsa auki siihen odottamaan
kunnes valtuustossa ja hallituksessa syntyy sopu ja
hallinto-oikeus on käsitellyt
valitukset.
- Esa Salldén
3HWlMlYHGHQ 9DQKDQ NLUNRQ
Vanhan
kirkon kesämusiikit
KESÄMUSIIKIT
Keskiviikkona 13.8.2014 klo 18.00
Pekka Simojoki - Mies ja kitara
10 euroa (alle 16v. Pelit ovat tiukkoja, mutta ne pelataan
rehdisti, Kai Paltamaa
hehkuttaa. Nro 33 - 13.08.2014
Sivu 08
HANNA-MARI HILTUNEN
Postia lukijoilta
Voiko kuntaan
enää luottaa?
Neljä Paltamaa-peluria pelin avauksessa
Petäjäveden tekonurmella pelattiin jalkapalloa tyylillä ja taidolla
keskiviikkoiltana, kun
PetPet kohtasi Multian
MultiAntsin. Siitä lähtien
on aamukahvilla katseltu
miten maa valuu hiljalleen
ojan täytteeksi. Kahvio