Se sitten vähän venähti. Aluksi leikkipuiston vanhat istutukset siirrettiin hautausmaalle, jolloin leikkipuistoalue kaksinkertaistui ja hiekkapohjaa saatiin laajennettua. Aamumaata varten seurakunta on saanut Vesuri-tukirahaa ja useat paikalliset yritykset, yhdistykset ja yksityiset ovat olleet mukana lahjoittajina. Metsätöissä pitää olla suojavarusteet päällä, helteellä työ käy tukalaksi. Metsätyöt ovat tulleet sitä kautta tutuiksi, tosin välissä oli muutama vuosi, etten juuri metsässä käynyt. – Toki teen mielelläni kaikkia metsätöitä, mutta pihapuiden kaataminen on mielenkiintoista, koska jokainen tapaus on erilainen, haastavakin, ja ne vaativat omansalaista suunnittelua. – Se on ollut alusta asti mielessä, mutta vielä en ole sitä hommannut. Petäjäveden Lions Clubin väki on talkoillut useamman päivän pohjaja pystytystöissä. Seurakunta tiedottaa, kun leikkipuistoon saa mennä ja leikkivälineet ovat täysin valmiit ja turvalliset leikkiä. 60. – Eli eihän tämä ihan koulutusta vastaavaa hommaa ole. Tämä on työtä, josta pidän. Petäjäveden S-Market ja KMarket Porkkana lahjoittivat talkoolaisille evästä. Pihapuiden kaatamisessa myös vakuutukset on oltava kunnossa. Petäjäveden Leijonat ovat tehneet talkoilla Aamumaan leikkipuiston pohjatyöt ja leikkivälineiden kasaamisen. Torstaina leijonista talkoissa oli presidentti Marko Kuukkanen traktoreineen sekä Sirkku ja Urho Kuukkanen, Markku Jaatinen, jonka kaivuri saatiin myös käyttöön, Juha Kumpunen, Vesa Asunta, Antti Koskinen ja Risto Häyrynen. Silloin nurmikkoon ei tule niin pahoja jälkiä. Pihapuita voi kaataa hyvin talvella, ja monessa paikassa niitä on jopa parempi kaataa talvella, kun maa on jäässä. – Oman yrityksen puitteissa metsätöitä on tarkoitus jatkaa pitempään. Ehkä jo ensi viikolla sinne päästään leikkimään. Sitten pystyisin tekemään tontilla kasvavat puut klapeiksi liiteriin asti, jos asiakas niin haluaa. vuosikerta Nro 20 2020 Keskiviikkona toukokuun 13. Muutamana viime vuonna meillä oli mhy:llä talvella parin, kolmen kuukauden lomautukset. yritystoimintaa aloittaessa, ettei tarvinnut aivan tyhjästä aloittaa. – Nimenomaan pihapuiden kaato kiinnostaa minua eniten, ja sitä oli mhy:n hommissa vain harvakseltaan, Sulkula toteaa. Huonot kelitkään eivät kauheasti haittaa, pahimpia ovat helteet. Kantojyrsimellä saisi pihapuun kannon pois pihasta ilman kaivinkonetta. Kantojyrsin harkinnassa Asiakkaita Sulkula on jo saanut. – Olen ollut isän mukana metsäpalstalla jo pikkupoikana ja autellut, minkä olen osannut. Töitä hän sanoo tekevänsä sekä Petäjävedellä, että lähikunnissa, pihapuita hän lupaa lähteä tarvittaessa kaatamaan kauemmaksikin. Koulutukseltaan Sulkula on päättötyötä vaille valmis tietotekniikan insinööri. Uusien leikkivälineiden kasaamiseen menee useampi päivä. Pihapuiden kaatamiseen liittyen Sulkula kertoo suunnittelevansa myös kantojyrsimen hankkimista. – Lisäksi olen harkinnut hankkivani mahdollisesti jossain vaiheessa autolla liikuteltavan klapikoneen. Leikkipuistoon tulee nyt uusi kiipeilyteline liukumäkineen, ryömintäputki, vieterihevonen, keinulauta ja Jari Kovanen rakentaa vielä uuden hiekkalaatikon kioskeineen. Metsässä on oma vapaus Metsätöitä Sulkula on tehnyt pienestä asti. Olin metallialan töissä ja kun ne loppuivat, minun oli tarkoitus mennä väliaikaisesti mhy:lle raivaushommiin. Aamumaan leikkipuisto valmistuu SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Petäjäveden seurakunnan leikkipuisto Aamumaan uudistaminen on edennyt vauhdilla, ja näillä näkymin jo ensi viikolla sinne päästään leikkimään. Ensin pitää selvitellä, olisiko sellaiselle kysyntää. – Toivottavasti töitä riittää. Tässä on oma vapaus, oli jo palkkatöissä ollessa, eli saa itse suunnitella työaikansa, ja saa olla ulkona. – Jonkin verran olen tehnyt mhy:lle, se oli hyvä turva Mika Sulkula perusti metsuripalveluyrityksen ja tekee nyt metsätöitä oman toiminimen alla. Moottorisahatöiden, metsän raivauksen ja istutuksen lisäksi Sulkula tarjoaa pihaja ongelmapuiden kaatoa. Vanhat leikkivälineet olivat jo todella huonokuntoisia ja ne purettiin pois jo viime kesänä. Mhy:n lisäksi on tullut jo muutama muu asiakas, Sulkula kertoo. Nyt toivoisin, että saisin tehdä töitä ympärivuotisesti. Tältä näyttää ryömintäputken pää.. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa TIINA LAMMINAHO Pihapuiden kaato kiinnostaa uutta yrittäjää Tiina Lamminaho Reilut kuusi vuotta metsänhoitoyhdistyksessä metsurina työskennellyt Mika Sulkula perusti tänä keväänä oman metsuripalveluyrityksen
Uskaliaimmat ovat jo ehtineet ideoimaan, että nyt tämän ihmeen seurauksena Petäjäveden parantavaa vettä voisi myydä kunnasta pois. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 53e (sis. Viimeistään viime vuoden yli kolme miljoonaa euroa tappiollisen tilinpäätöksen jälkeen on selvää, että ennemmin tai myöhemmin liitosneuvottelut on aloitettava. Syyskuusta 2021 alkaen kiinteistön omistaja tai haltija ei siis enää sovi itse kuljetusyrityksen kanssa jäteastioiden tyhjennyksestä, vaan Sammakkokangas Oy kilpailuttaa ne. Jumalanpalvelukset toimitetaan niin, että kirkossa ovat vain pappi ja kanttori. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160, henkiloasiakaspalvelu@posti.comtaiwww.posti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 72e (sis. Edelleen on merkitystä vain sillä, mitä ne vahat isot perinteikkäät suvut ovat asioista mieltä. Eikö pienemmillä ja nuoremmilla suvuilla ole mitään merkitystä. Numeroon 046 5797524 vastaa seurakunnan työntekijä. Ja kun liitoksista keskustellaan, niin eiköhän olisi taas aika aloittaa neuvottelut Petäjäveden kuntaliitoksesta. Suhtautumista kuntiin selvitetään Petäjävesi on mukana Kuntaliiton laajassa kyselyssä, jolla selvitetään kuntalaisten suhtautumista kuntiin. Lomautukset tulevat koskemaan 21-37 henkilöä. Siihen ei tarvita välineitä, riittää kun ei liiku. Petäjävesilehti ei ilmesty viikoilla 30, 31, 52 ja 53 / 2020. Koronavirustilanteen vuoksi kouluilla ei voida pitää ylioppilasjuhlia tavalliseen tapaan, mutta todistukset jaetaan ajallaan. Opetusministeriö on valmistellut ylioppilas juhlien lykkämistä elokuun lopulle tai syyskuun alkuun, mikäli koronavirusepidemia on tuolloin hellittänyt. Valmistuneita Elämme omituisia aikoja. Viime viikon lehdestä luin, että isot perinteikkäät suvut voisivat pahastua siitä, että Petäjäveden seurakunta haluaa yhdistyä jonkun muun seurakunnan kanssa. Seurakunta on avannut numeron, johon voit soittaa missä tahansa asioissa. Olemme itsenäinen toimija, emmekä saa taloudellista tukea mistään. Porakaivomiesten terä puhkaisi Syrjäharjulla sellaisen ihmeellisen vesisuonen, että siitä riittäisi vettä Petäjäveden lisäksi vaikkapa myös Multialle ja Uuraisille. Tällaisena aikana pitää uutiset lukea varovasti, että ei tule vedetyksi höplästä. fi pe ta ja ve de n. Ja heinät huojuvat hiljaa. Petäjäveden kunta kannattaa esitettyjä muutoksia, koska uusi malli parantaa huomattavasti Petäjäveden omistajaohjausmahdollisuuksia ja se huomioi kuntien erilaiset kehityspolut ja on sellaisena tasapuolinen ja tarkoituksenmukainen mekanismi.. Kun nojaa runkoon, voi hämmästyä kuinka lähelle linnut ja mönkiäiset tulevat, kun on vaan rauhassa ja hiljaa. Petäjäveden asukasluku pienenee ja niitä yrityksiäkään ei tänne saada houkuteltua. Tutkimuksen kattavuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi kyselyn vastausprosentti olisi hyvä saada mahdollisimman korkeaksi. Se olisi kuin maineikasta Kiteen kirkasta. Petäjäveden kirkas sama maku kuin Kiteellä, mutta ilman alkoholia. Nyt 43 kuntaan toteutettava kysely on yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä kartoittavista selvityksistä. Oikaisu: Jätekuljetukset muuttuvat vasta syksyllä 2021 Oikaisuna viime viikon juttuun, että Petäjäveden kunnan jätteenkuljetuksissa siirrytään kunnan järjestämään kuljetusmalliin vasta 1.9.2021 alkaen, eikä vielä tulevana syksynä 2020. Levikki noin 1600 kpl. Kaikkia poikkeusoloista johtuvia kunnan lomautuksia ei pureta Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus linjasi, että vaikka kunnan yt-neuvottelujen jälkeen maan hallitus ilmoitti poikkeusolojen rajoitusten purkamisesta, poikkeusolot vaikuttavat edelleen kesäajan järjestelyihin ja osa suunnitelluista kunnan henkilöstön lomautuksista toteutuu. Piti lukea se oikein useamman kerran. Eräs viisas kysyi, oletko kokeillut koskaan luonnossa pysähtymistä. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin perussopimusta ollaan muuttamassa niin, että jäsenkuntien osuudet kuntayhtymän peruspääomasta jaettaisiin asukasluvun mukaan ja kuntayhtymän ylimmäksi toimielimeksi tulisi yhtymäkokous valtuuston tilalle. Petäjävesi-lehdellä on kaksi ilmestymistaukoviikkoa heinäkuussa. Jos liittyisimme Jyväskylään, niin maksaisimme vähemmän veroja ja palvelut tuskin merkittävästi enää huonontuisivat. Nyt onneksi Petäjävettä kohtasi onni, jopa hieman pientä ihmettä muistuttava sattuma. Kunnanhallitus totesi, että se näkee hankkeen tekemän työn arvokkaana, sitä tulisi jatkaa ja rahoittaa toimintaa yhteistyössä säätiön ja seurakunnan kanssa. se ur ak un ta @ ev l.fi Liitoksia ja ihmeellistä vettä Viikon pakina Paikallislehti on avoimen keskustelun puolestapuhuja Huom. Sara Hautamäki on valmistunut liikunnan ohjaajaksi (AMK) Lapin ammattikorkeakoulusta. Samalla voi huomata, miten valo herää, varjo liikkuu, äänet syttyvät ja sammuvat. Porukassa säästettiin vettä ja käytiin suihkussakin vain kerran viikossa. Yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Su 17.5. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Huom. Kysely tarjoaa kunnille tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Samalla selvitetään, mitä vastaajat ajattelevat kunnallisista palveluista ja miten he osallistuvat kuntansa päätöksentekoon. Kunnanhallitus linjasi kokouksessaan oman näkemyksensä Petäjäveden vanhan kirkon matkailuja kulttuuripalveluhankkeen jatkosuunnitelmista. Ja eikös tämän päivän lainsäädännön perusteella saatavat vanhene kolmessa vuodessa. Että mitäpä jos vain heitetään ne hanskat tiskiin ja myönnetään, että ollaan epäonnistuttu. Petäjävesi-lehti on lukijoilleen tärkeä ja tilaajiensa ansiosta lehti on olemassa edelleen kohta 60 vuoden jälkeenkin. Kirkkoherranvirasto palvelee puhelimitse p. Ja vaikka Petäjäveden tapa tuntuu olevan se, että täällä paikallisten yrittäjien laskuja saa joskus odotella vuosikymmeniäkin, niin ei kai nyt sentään satojen vuosien takaisia saamisia enää tarvitse miettiä. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Postikyselyn saavat voivat vastata kyselyyn myös sähköisesti. Lopullinen henkilömäärä tarkentuu rajoitustoimenpiteiden purkamisen ja henkilöstöresurssitarpeiden mukaan. jumalanpalvelusta klo 10 voit seurata Facebookista tai Youtubesta. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkusyksyllä 2020. Siinä välillä seurakuntalaiset ovat maksaneet kirkon ylläpidosta ja korjauksista nykyrahaksi muutettuna paljon enemmän kuin mitä ne hirret ovat silloin 1700-luvulla maksaneet. Siis että miten isot perinteikkäät suvut saattaisivat suhtautua seurakuntien liitokseen ja siihen, että Petäjäveden vanhasta kirkosta tulisi osa yhdistynyttä seurakuntaa. Myös koko Suomen virtuaalista juhlahetkeä, YLE:n ylioppilasjuhlalähetystä, on suunniteltu. Jos isot perinteikkäät suvut ovat lahjoittaneet hirsiä vanhan kirkon rakentamiseen 250 vuotta sitten, niin eikö se ole jo saatavana vanhentunut. ??????. Nyt framilla on erityisesti suunniteltu seurakuntien yhdistäminen sekä kunnan viranhaltijoiden ja päättäjien väliset käänteet kulisseissa. alv 10%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 9-21 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Lehtikirjoittelu vetääkin vertoja sosiaalisessa mediassa puolihuolimattomalle huutelulle, ja siitä jää myös jälki seuraaville sukupolville. Asiat on hoidettu samalla tavalla viimeiset 250 vuotta ja sille ei näy muutosta, vaikka strategioissa ja suunnitelmissa on mitä tahansa kirjoitettu. Oma puolueeton paikallislehti on taas arvossaan arvaamattomassa, kun tärkeitä ja vakavia asioita uutisoidaan ja käydään niistä avointa keskustelua. Siinä kysytään käsityksiä omasta asuinkunnastaan ja sen tavasta hoitaa asioita. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Itsenäisen Petäjäveden muistopuheissa voidaan kirjoittaa vaikka että ”kuka kuusenkaistan valokuituun kurkotti, se katajaan kapsahti.” Hyvä että selvittiin siitä viime vuoden vesikriisistä. Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, ilmoitathan meille uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Petäjäveden seurakunnan kaikki tilaisuudet on peruttu 31.5.2020 asti. seurakunta@evl.fi(maklo10-17jakeklo 9-16). Soiteltiin Karhuhavaintoja on tehty edelleen Liisalanperällä, jossa karhu on vieraillut myös mehiläispesillä. Ajat ovat nyt printtimedialle tiukat ja korona tiukentaa vielä lisää, mutta vielä täällä sinnitellään kiitos teidän, tilaajien ja ilmoittajien! Luonnossa liikkuminen on juuri tänä keväänä tärkeää monelle. Sivu 2 Nro 20 13.5.2020 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 toimitus@petajavesilehti.fi suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna keväällä 2020 poikkeustilanteen vuoksi vain sopimuksen mukaan. Viimeisimmät toteutettiin osana ARTTU2-tutkimusohjelmaa vuosina 2015 ja 2017. Kuntaliitto on toteuttanut kuntalaiskyselyitä säännöllisesti aina 1990-luvulta lähtien. Kolmivuotinen hanke käynnistyi huhtikuussa 2018 ja hanke jatkuu ensi vuoden maaliskuun loppuun. "On hyvyytesi suojani ja pyhyytesi verhoni, on vahva turva mulla." (Virrestä 350) Petäjäveden lukiosta valmistuu 18 uutta ylioppilasta Petäjäveden lukion kevään 2020 ylioppilaat ovat: Ijäs Henri, Inkinen Saara, Junikka Miita, Karjalainen Samuel, Koskinen Tuuli, Kotanen Kalle, Kuntsi Sami, Montonen Eetu, Mäkinen Henna, Peltola Kristian, Poikonen Miro, Pörsti Kirin, Rahikainen Saana, Räty Benjami, Sartolahti Sofia, Tikkanen Iisa, Torkki Saara ja Vauhkonen Roope. 0400 816385 ja sähköpostitse petajaveden. Kyselylomake lähetetään Väestörekisterikeskuksen otoksen mukaisesti kaikkiaan 30.500 täysi-ikäiselle kuntalaiselle ympäri Suomen
Liikevaihtoa tuovien yhteyksien määrä oli vuoden 2019 lopussa 2.655 kappaletta. KSVV:n kampanjatilauksia 99 euron hintaan on myyty vuoden 2017 lopusta ja eniten niitä myytiin vuonna 2018. – Keski-Suomen Valokuituverkot Oy:n tulos oli hyvä noin miljoonan liikevaihdollaan. Suun terveydenhuollon kiireettömän hoidon osalta odotetaan vielä STM:n ohjeistusta. THL:n mukaan Keski-Suomen tapaukset kunnittain ovat: Jyväskylä 101, Jämsä 10, Muurame 10 ja Äänekoski 7. Tiistaiaamuna annetut tiedot lapsija oppilasmääristä saattavat vielä jonkin verran muuttua. Hengitystieinfektiopotilaiden hoito on edelleen keskitetty Joutsaan, Keuruulle ja Laukaaseen muusta toiminnasta erotetuille infektiovastaanotoille, jotta terveysasemalle on koronan suhteen riskiryhmäläisenkin turvallista tulla. Kampanjahintaisia uusia tilauksia on yhteensä 1.800 kappaletta. Loppukevään koululaisten poissaololupia on Petäjävedellä haettu melko vähän. Koulussa vältetään tilanteita, joissa ollaan suorassa kosketuksessa muiden kanssa ja väljyyttä haetaan tilajärjestelyillä. Emoyhtiölle maksamme lainanhoitokuluja noin 215.000 euroa vuodessa, mutta tämä ei riitä emoyhtiön lainanhoitokulujen hoitamiseen. Jumalanpalveluksissa, kirkollisissa toimituksissa ja seurakuntatilaisuuksissa suurin sallittu henkilömäärä on 50. Myös neuvolatarkastuksia ja fysioterapiaa tehdään kutsumalla asiakkaat vastaanotolle. ryhmiin tasaisesti ja eskareista palaavat lähes kaikki. Yli 70-vuotiaita ja riskiryhmiin kuuluvia kehotetaan edelleen välttämään fyysistä kanssakäymistä toisten kanssa. Varaamansa aineiston voi noutaa kirjaston alaovelta etukäteen sopimalla arkisin kello 10-16 välisenä aikana. Yhtiö rakentaa jo aikaisemmin tilattuja liittymiä pääasiassa Petäjäveden keskustaan, kuten Halkokankaalle. Alakouluissa on jäämässä pois koulusta 34-35 lasta, mikä on vain 10 prosenttia kaikista 350 alakoulujen oppilaasta. Myös Petäjäveden kirjaston palautusluukku on taas käytössä. Kädet on pestävä kotoa lähdettäessä huolellisesti ja koulukyytien aikana suositellaan myös kasvomaskin käyttöä. Ulkoliikuntapaikat ovat Petäjävedellä jo auki, ja niissä tulee noudattaa yleisiä kokoontumisrajoituksia. Koronatilanne on edelleen rauhallinen Keski-Suomen koronatilanne on edelleen rauhallinen. – Olemme liittymän tilanneisiin asiakkaisiin yhteydessä ja varmistamme vielä, että he edelleen haluavat hankkia liittymän. Viisi hakemusta on nyt Keulinkin käsittelyssä ja 18 on jo toimitettu Petäjäveden kuntaan varsinaista tukipäätöstä varten. Meillä on jo keskustassa kattava runkoverkko, johon on edullista rakentaa lisää liittymiä. – Liittymän rakentaminen edellyttää nyt asiakasrypästä tai muuten hyvin edullista rakentamista. alkaen. Koronaviruksen aiheuttamaan COVID19-tautiin on tähän mennessä kuollut kaksi ihmistä Keski-Suomessa. Edelleen kampanjaliittymän saa alle sadan euron hintaan, jos naapurustoon verkkoa rakennetaan. Todennäköisesti kunta joutuu ottamaan lainaa takausten maksamista varten. Kampanjahintaisen liittymän tilaajat eivät ole vielä maksaneet liittymismaksujaan, vaan ne maksetaan sitten kun yhteys toimii. kirkonkylällä aamupäivisin ja Kintaudella iltapäivisin. Alle viiden tapauksen kuntia ei tiedoteta. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on toukokuussa todettu ja testein vahvistettu kolme koronavirustartuntaa. Toimintatapoja muutetaan tarvittaessa, jos ja kun epidemiatilanne muuttuu. Petäjäveden kirjastossa päästiin aloittamaan lainaus jo viime perjantaina. Myös varhaiskasvatusta koskevat rajoitukset päättyvät eli kehotus lasten hoitamisesta kotona päättyy. Näihin naapurustoihin on myyjä ollutkin jo yhteyksissä. Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n lainat Kaikille Petäjäveden sisääntuloväylille on pystytetty KSVV:n liittymämainokset. Tavoitteena on hiljalleen päästä liikkumaan, harrastamaan ja ulkoilemaan annettuja ohjeita tarkoin noudattaen sekä pyrkiä tutustumaan monipuolisesti erilaisiin liikuntaja harrastusmuotoihin. Toistaiseksi Petäjäveden terveysasemalle tullaan siis vain kutsuttuna. Rippikoulut järjestetään turvallisuus huomioiden ja leirit järjestetään aikaisintaan juhannuksen jälkeen. Putkirikon korjaaminen voi aiheuttaa veden toimituskatkoksia Pappilanpellolla, Kapakallion ja Piesaskylän verkostolinjan alueilla.. Paunonen kehuu, että KSVV:n taloustilanne on viime vuoden tilinpäätöksen mukaan kaiken kaikkiaan hyvä. – Nyt rakennetaan yhtiön omalla tulorahoituksella, hän lisää. Myös koko kesälle on suunniteltu päiväkohtaisia hyvityksiä. Petäjävedellä on käytössä 371 laajakaistayhteyttä. ovat lankeamassa kuntien maksettavaksi, ja myös Petäjäveden kunnan viime vuoden tilinpäätökseen on tehty niitä varten pakollinen yli 1,9 miljoonan euron varaus. Koulukuljetukset järjestetään normaaleja reittejä ja aikatauluja pääsääntöisesti noudattaen, mutta väljyyttä pyritään lisäämään. Petäjäveden kunta ei koronatilanteen vuoksi järjestä kesäkuussa perinteisiä lasten päiväleirejä. Petäjäveden seurakunnassa aletaan pikkuhiljaa palamaan myös tavalliseen menoon ja jumalanpalveluksia ja ehtoollisia voidaan viettää kirkoissa 1.6. Tartuntojen kokonaismäärä on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 100 kappaletta, THL:n mukaan koko Keski-Suomen alueella 129. Terveysasemilla pidettävät vastaanotot järjestetään väljällä aikataululla eivätkä odotustilat ja neuvontapisteet ole käytössä, jotta tiloihin ei kerry samanaikaisesti tarpeettoman paljon ihmisiä. Petäjävedellä ei toukokuun aikana peritä päivähoitomaksuja lapsen poissaolopäiviltä. Kintauden päiväkodissa jatkaa hoidossa 50 lasta, kun lapsimäärä on kaikkiaan 75. – Aika laajasti me näitä liittymiä nyt vedetään. Petäjäkallion päiväkotiin on tulossa hoitoon 90-100 lasta, kun tavallinen lapsimäärä on noin 140. Opetushallitus on korostanut, että kouluissa on lähtökohtaisesti läsnäolopakko ja koulusta poissa olemiseen tarvitaan aina erityinen syy. Yläkoulun oppilaista ainakin kymmenen on jäämässä tähän tietoon pois koulusta. – Ensisijaisesti rakennetaan normaalihintaisia valokuituliittymiä. Korjaustöiden ajan tie on poikki Piispantie 6:en kohdalla. Liikuntaleiri tarjoaa esija alakouluikäisille hyvää kesätekemistä kavereiden kanssa monipuolisesti liikkuen. Laajakaistaliittymän voi saada edelleen 99 euron kampanjahintaan. Etätyösuositus jatkuu toistaiseksi. KSVV teki viime vuonna liikevoittoa reilu 165.000 euroa, tilikauden tulos oli 145.000 euroa. Kaivuutyöt urakoi toivakkalainen Maanrakennus J&J Mynttinen Oy. KSVV jatkaa liittymien rakentamista SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Keski-Suomen Valokuituverkot Oy jatkaa valokuituliittymien ja verkon rakentamista toukokuussa myös Petäjävedellä. Suvi Kallioinen Koulut palaavat lähiopetukseen huomenna torstaina 14.5. Viime viikolla saatiin Pohjanmaan käräjäoikeuden päätös, että KSVV:n emoyhtiö eli kymmenen kunnan omistama KeskiSuomen Verkkoholding Oy:n yrityssaneerausmenettely aloitetaan. Hoitoon tulevat lapset jakautuvat Koululaisten poissaololupia on haettu vähän Petäjävedeltä 23 yksinyrittäjäntuen hakemusta Petäjävedeltä on kehittämisyhtiö Keulinkiin tullut maanantaihin mennessä 23 hakemusta koronatilanteen yksinyrittäjäntukeen, jonka kertakorvaus on 2.000 euroa. SUVI KALLIOINEN Putkirikko Pappilanpellolla Vesijohtoverkoston vuoto Piispantiellä huomattiin maanantai-iltana ja sitä alettiin korjaamaan saman tien. Viime kesältä tutut lasten liikuntaleirit kuitenkin ovat näillä näkymin toteutumassa 22.-26.6. Petäjäveden kuntosali avataan 1.6. Meillä kuukausimaksut ovat noin 25 eurosta ylöspäin ja nopeuden saa 10 megasta yhteen gigaan asti, Paunonen kertoo. Tarjousliittymiä tehdään lisäksi sadalle asiakkaalle ja katsotaan sitten tilannetta, toimitusjohtaja Janne Paunonen kertoo. Tyypillisesti naapurustossa tulee olla useampi talous, jotka hankkivat liittymän. Liikuntasalit ovat tavallisestikin kesän ajan kiinni, eikä niitä nytkään avata. Lasten vanhempien työtilanne on saattanut muuttua ja osa jää kesälomalle jo heti kesäkuun alussa. Kiireetöntä hoitoa tarvitsevia potilaita kutsutaan vastaanotoille puhelimessa tai sähköisissä asiointikanavissa tehdyn hoidon tarpeen arvion perusteella. Yli 1,9 miljoonan euron lainatakauksen lisäksi Petäjäveden kunta on ostanut yhtiön osakkeita yli 594.000 eurolla ja Kuuskaistan aikaiseen rakentamisen rahoittamiseen laitettiin noin 680.000 euroa. Sivu 3 Nro 20 13.5.2020 Petäjäveden terveysasemalla lisätään kiireetöntä hoitoa mahdollisuuksien mukaan Epidemiatilanteen ollessa rauhallinen, Seututerveyskeskuksessa ja myös Petäjäveden terveysasemalla lisätään kiireettömiä vastaanottoja niissä rajoissa kuin se on mahdollista toteuttaa koronatartuntariskin kannalta turvallisesti. Ohjeistuksissa painotetaan, ettei kouluun tai päiväkotiin saa tulla sairaana. Kirjastot avataan hallituksen linjauksella vasta 1.6., mutta jo nyt aineistoa voi varata KeskiKirjastojen sivuilla tai ottamalla suoraan yhteyttä Petäjäveden kirjastoon. Potilaita voidaan kutsua vastaanotolle siis myös Petäjäveden terveysasemalle. Ilmoittautuminen sekä tarkempaa tietoa www.liikuntaleiri.com. Yläkoululla on yhteensä 162 oppilaasta
Tämä työntekijäja työalakeskeisyys kasvoi 60-luvulta lähtien ja paisutti systeemin hintaa. Yksi huolenaihe seurakuntien yhdistymisessä on päätösvallan menettäminen muualle myös Unesco-kohteen, Petäjäveden vanhan kirkon suhteen.. Onko kaikki kivet jo käännetty. – Nyt talous on ollut määräävä tekijä, eikä ole tutkittu miten pieni seurakunta voisi elää. Liikaa on otettu kirkko-organisaatiossa mallia yhteiskunnan rakenteista, kuten kuntaalalta. Mitään virallista ei kuitenkaan muistaakseni aloitettu seurakuntien yhdistämisestä, mutta taustalla se kuitenkin kasvoi. Korjausvelkaakin oli miljoonia euroja. – Taloudelliset realiteetit, joita korona vielä entisestään syventää, ovat sellaiset, ettei voida pyörittää toimintaa, jos rahat loppuvat. Muhoksen mukaan yhdistymistä alettiin valmistelemaan jo vuonna 2017 yhdessä Multian ja Keuruun seurakuntien kanssa. Muhoksen mukaan vuonna 2018 yhteisten tapaamisten yhteydessä tuli jo ilmi kolmen seurakunnan kirkkoneuvostojen yhteinen tahtotila yhdistyä. – Seurakuntien yhdistymisestä ei silloin puhuttu, mutta yhteistyöstä silloin tällöin keskusteltiin. Se ei ole ydin. Talous oli huono jo silloin kun tulin kirkkoherraksi vuonna 1997. – Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa. – Pihlajaveden, Keuruun ja meidän vanhat puukirkot muodostaisivat mielenkiintoisen kokonaisuuden, jonka markkinointi saisi uuden sysäyksen yhteisen hallinnon kautta. Karén muistuttaa, ettei Petäjäveden seurakunnan talousnäkyvät ole kaksiset: verotuottoja ei ole riittävästi talouden kunnossapitämiseksi, seurakunnan metsät alkavat kohta olla putsatut ja vaikka kiinteistöt ovat kunnossa, niin niistä on silti kustannuksia. – Seurakunnan talous oli aina suurennuslasin alla, koska alijäämäisiä tilinpäätöksiä näytti tulevan. Multian osaltahan tilanne on selvä, koska heillä ei ole nyt edes omaa kirkkoherraa. Taloudellinen pakko ajaa Veikko Muhos oli yhteensä 20 vuotta kirkkovaltuustossa ja hän kannattaa seurakuntien yhdistämistä. Kuntaliitoksilla jossitellaan... Olisiko jyväskyläläisillä intoa panostaa vanhaan kirkkoon. – Viime vuosina ehkä pikkuisen liikaa on kulutettu rahaa, vaikka iloitsen kyllä siitä, että rakennukset ovat kunnossa, Nieminen sanoo. – Minun kaudellani ei yhdistyminen ollut millään lailla esillä, pikemminkin päinvastoin. Ja ovatko kaikki sitten tyytyväisiä, kun muut päättävät meidän puolestamme. Uuden seurakunnan malli on sitten eri asia, nyt esillä on ollut kaksi vaihtoehtoa: kappeliseurakunta tai kokonaan uusi, yhteinen seurakunta, jonka nimi vaihtuisi. Tiedä häntä vaikuttaako tämä päätös siinä paletissa johonkin suuntaan. Toisaalta piispa on näkemässä realiteetit ja pitäisi pystyä toimimaan yhdessäkin. Esko Karén oli mukana kirkkovaltuustossa yli toistakymmentä vuotta. Hän tekee edelleen toimituksia pyydettäessä, ja niitä on petäjävetisiltä tullutkin vieläkin säännöllisesti. Talous ei ollut kaksinen siihenkään aikaan, töitä se teetti saada talous tasapainoon ja isoja remontteja tehtiin, Karén muistaa. Nevala toteaa, ettei ole tällä hetkellä tietoinen seurakunnan taloudellisista tunnusluvuista. – Petäjävesi on aktiivinen seurakunta ja toiminnalliset edellytykset ovat hyvät. Heille yhdistymisasia on ehkä tullut uutena asiana. 16 vuotta aiemmin kirkkovaltuustossa ollut Maila Pirkkalainen toteaa, että vielä tarkemmin pitäisi asiaa selvittää. Tämä tarkoittaa tulevaisuudessa entistä enemmän seurakuntalaisten aktivoitumista ja aktivoimista kantamaan vastuuta seurakunnan toiminnoista. Se oli aika työlästäkin, mutta olimme kyllä ylpeitäkin itsestämme, Pirkkalainen toteaa. – Onko kaikkia kiviä ja kantoja vielä käännetty. Heikki Tyrväinen toimi kirkkovaltuutettuna jo kirkkoherra Hännisen aikaan. Toisaalta miellän Petäjäveden kuuluvan enemmän Jyväskylän työssäkäyntija asiointialueeseen. Voisihan se olla heillekin ”kruunun jalokivi”, johon oltaisiin valmiita satsaamaan. SUVI KALLIOINEN Sivu 5 Sivu 4 Nro 20 13.5.2020 Nro 20 13.5.2020 Seurakuntien yhdistyminen jakaa mielipiteitä myös entisissä päättäjissä Suvi Kallioinen Petäjävesi-lehdeltä toivottiin osana keskustelua entisten, pitkänlinjan kirkkovaltuutettujen sekä entisen kirkkoherran näkemyksiä suunniteltuun Petäjäveden, Keuruun ja Multian seurakuntien yhdistymiseen. – Itsenäinen seurakunta olisi tietysti kaikkein paras, mutta jos itsenäisenä seurakuntana jatkaminen tietää paljon leikkauksia, niin onko siinäkään tolkkua. – Tässä tapauksessa, jos halutaan toimia seurakuntana edes jotenkin siedettävällä tasolla, jotain tällaista pitää tehdä. – Mutta eikö nykyistä hyvää yhteistyötä voisi syventää ja parantaa. Jos liitos auttaa hoitamaan taloutta ja hallintoa, ja varmistetaan, että toiminnallinen identiteetti jää kullekin seurakunnalle edelleen jos siitä huolehditaan, yhdistyminen ei ole kriittinen kysymys. – Minulla on ollut alusta asti se käsitys, että jotain pitää tehdä tai olisi pitänyt tehdä jo aiemmin, enkä ole ollut yhdistymisetä vastaan koskaan, Muhos toteaa. Pirkkalainen iloitsee siitä, että asiasta on alettu keskustella. Metsän myynnillä paikattiin toimintatuottojen ja verotulojen niukkuutta, Nevala muistelee. – Yhteistyö näiden seurakuntien kanssa on ollut jo pitkään hedelmällistä, esimerkiksi rippikoulutyössä. Petäjäveden vanha kirkko sai maanantaina ylleen hennon lumipeitteen. Tyrväisen mielestä Petäjäveden vanha kirkko sulahtaisi hyvin Keuruun vanhojen kirkkojen seuraan. – Seurakuntien yhdistyminen oli puheissa tietyllä tavalla mukana ja oikeastaan tiivistyi varsin suureksi mahdollisuudeksi viimeisen kauden loppuvaiheessa. Ei vielä kannata suin päin mennä, se on kuitenkin niin iso asia Petäjäveden seurakunnalle. Ojala sanoo. Vaikuttamismahdollisuudet uuden yhteisön asioihin olisivat paremmat, kuin valtavan kaupunkiseurakunnan pikkuisena osasena. Heikki Nieminen toteaa, että yhdistymisasiassa voidaan edetä kuten koronassa: joko talous etukenossa tai hengellisen näkemyksen kautta. Koronatilanteen vuoksi perinteiset kesämusiikkikonsertit on kuitenkin peruttu. Itse ajattelen, että seurakuntien yhdistyessä toiminnalliset mahdollisuudet säilyvät. Kaarlo Nevala oli kirkkovaltuustossa yhteensä 12 vuotta. Nieminen oli aikoinaan pitkälti toistakymmentä vuotta kirkkovaltuutettuna ja puheenjohtajanakin myös jo Hännisen aikaan. – Silloisella kirkkoherralla Seppo Ojalalla oli iso rooli siinä, että viranhaltijoiden yhteistyö alkoi, Muhos kiittää. Periaatteessa siis hyväksyn tämän kappelimallin yhdistymisen. – Myös Jyväskylän rovastikunnan tasolla luotiin malleja syvempään yhteistyöhön ja todettiin jo silloin, että Keuruu ja Multia on Petäjävedelle luontevin yhdistymissuunta, ja sama linjaus on siis nytkin. Ymmärrän, ettei Kristuskaan ohjeistanut meitä omistamaan vaan palvelemaan toinen toisiamme. Vanhan kirkon säätiö valmistui 2001 ja sillä rationalisoitiin talouden toimintaa ja hoidettiin vanhan kirkon asioita. Ongelmia on varmaan tulossa vanhojen kiinteistöjen kanssa. Hiippakuntavaltuustossa yhdistämisestä alustavasti jo keskusteltiin, mutta ei kirkkovaltuustossa vielä silloin. – Yhteistyö käynnistyi Multian kanssa jo kymmenen vuotta sitten ja keskustelua siitä, ettei pienen seurakunnan resurssit tule riittämään, on käyty näiden vuosien aikana. – Järkevin vaihtoehto on varmasti se, mitä nyt suunnitellaan. Koko sen ajan, kun olin kirkkovaltuustossa, meillä oli jokin projekti päällä ja välillä myytiin omaisuutta, että talous pysyi tasapainossa. Se on surullista, jos on itsenäinen seurakunta, mutta vain kolme työntekijää. – Kyllä tämä on äärettömän vaikea asia. Muuten Seppo Ojalalle kuuluu eläkepäivilleen hyvää, rauhallista eloa. – Nyt asiaa pitää pitääkin esillä. Myöhemmin kapituli otti aika kovan kannan, että yhdistyä pitää. – Viime vuonna kirkollisvaalien jälkeen vaihtui noin puolet kirkkovaltuutetuista ja tuli paljon uusia. Ja mitä sanoo Seppo Ojala. Maalaisjärkeä pitää olla, Ojala sanoo. Nieminen uskoo, että monelle seurakuntalaiselle olisi tärkeää, että jatkossakin olisi oma kotoinen seurakunta, ja ettemme olisi jonkun alaisia. Ja kirkkoremontti oli perusteltu ja järkevä. Silloin aloitettiin myös viranhaltijoiden yhteistyö ja papit alkoivat tuuraamaan toisiaan. – Minä en pelkää seurakuntaliitosta. Seurakunnalla on kovat taloudelliset haasteet ja yhdistymiskehitys vaikuttaa vääjäämättömältä. Entinen kirkkoherra Seppo Ojala toteaa, ettei entisen kirkkoherran tule enää puuttua asioihin, mutta muistellahan aina voi. – Petäjäveden tilanne on nyt hyvä, kun kaikki kiinteistöt on käyty läpi, vaikka seurakuntakoti on huonossa hapessa. Silti en näe uhkaa seurakunnan identiteetin menettämisen suhteen, jos liitymme Keuruun ja Multian kanssa, Nevala toteaa. – En usko, että Keuruulla ja Multialla on niin hyvin pullat uunissa kuin meillä. Jos on ihan pakko, niin sitten yhdistytään, mutta vielä kannattaa ottaa jatkoaika. Kirkko avataan vieraille kesäkuun alussa ja monena kesäsunnuntaina kirkossa järjestetään kaikille avoin jumalanpalvelus. – Entisenä keuruulaisena olen valmis pienten seurakuntien yhdistymiseen. – Jos itsenäisenä jatkaminen tarkoittaisi sitä, että meillä on kirkkoherra, kanttori ja haudankaivaja, niin ei ole järkeä siinäkään. – Oletan, että mahdollisuudet jatkaa itsenäisenä seurakuntana ovat ilmeisen mahdottomat. En voi puolustaa näkökantaani tiedonpuutteen vuoksi. Identiteetti muodostuu seurakuntalaisten aktiivisuudesta, koska seurakuntahan olemme me seurakuntalaiset, ei työntekijät eikä tilat. Tämän on ymmärtääkseni viimeisten vuosien juttu, Heikki Tyrväinen muistelee. Ojala kertoo, että syvempiä yhteistyökuvioita Keuruun ja Multian kanssa alettiin käymään muutama vuosi sitten. Nykyisen kirkkoherran Laura Laitisen linjaa tuen, se on sama kuin itselläkin on ollut, Ojala sanoo. Myös vaimo Päivi ja poika Tommi ovat olleet myös luottamustehtävässä. Päätös on tehtävä ja sitten pulinat pois, Tyrväinen toteaa
” Lopuksi haluan kannustaa kaikkia petäjävetisiä avoimeen ja rakentavaan keskusteluun seurakunnan asioista ja Keuruun, Multian ja Petäjäveden seurakuntien mahdollisesta yhdistymisestä. Meillä on täällä arvokkaat kirkkomme, vanha ja uusi. Toiseksi, hautausmaan kappeli on pikaisten korjaustoimenpiteiden edessä. Joka tuntee mielenkiintoa asiaan, voi käydä järven puolella sakastin päässä toteamassa tilanteen. Sopimuksessa voidaan määritellä yhdistymisen ehdot ja sopia metsistä ja muusta omaisuudesta esimerkiksi siinä tilanteessa jos jokin seurakunta joskus irtautuisi uudesta seurakunnasta. Petäjävedellä ilta jäi pitämättä valmiuslain voimaanastumisen takia. Maallikon ajatuksia Seurakuntien yhdistymisestä kellaritilat on käyttökiellossa ja koko seurakuntakoti on "vaiheessa". Ensin ajattelin, että en vastaa (lehtijuttu Petäjävesi-lehdessä 6.5.23020). On hienoa, että oman seurakunnan asiat kiinnostavat ja niistä halutaan keskustella, ja ennen kaikkea: omalle seurakunnalle halutaan hyvää. Luotan, että kuntamme asukkaat ymmärtävät, kuinka tärkeää on pysyä itsenäisenä seurakuntana. Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli on rohkaissut ja tukenut tätä kolmen seurakunnan yhteistyöja liitosprosessia usean vuoden ajan tarjoamalla asiantuntemusta, työkaluja ja runsaasti omaa aikaansa. Sopimukseen voidaan kirjata myös kohtia liittyen työntekijöihin ja kiinteistöihin. Sivu 5 Sivu 4 Nro 20 13.5.2020 Nro 20 13.5.2020 Tuntuu hyvältä huomata, että oma seurakunta on niin monelle niin merkityksellinen. Kaikki tämä tulisi kartoittaa, sillä maallikoilla on paljon annettavanaan. Kuntokartoitukset on tehty. Minä ja talouspäällikkö Raija Kivelä, kaikki kirkkovaltuutetut ja työntekijät keskustelemme mielellämme ja vastaamme kysymyksiin. Ajatuksenjuoksusi, hyvä veli-Antti on valitettavasti rekivetoajalta. Pyyntö Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille selvitysmiehen nimeämisestä syksyllä 2019. Meille esitetään yhdistymisasia kuin valmiiksi päätettynä. Vielä sellainen tilanne ei ole. Me olemme kiitollisia kaikesta siitä, jota menneet sukupolvet ovat tehneet oman seurakuntamme hyväksi. Näihin sanomisiisi paikkojen kuntoonlaittamisesta ja hyvästä huolenpidosta on pakko puuttua. Näin saavat kuntalaiset mahdollisuuden olla toimijoina oman seurakunnan hyväksi. Kolmanneksi Keuruun, Multian ja Petäjäveden seurakuntien kirkkovaltuustot päättävät seurakuntien liitoksesta. Antti kritisoi sitä, että seurakuntien yhdistymisasiaa ei ole aikaisemmin tuotu valtuustoon keskusteltavaksi vaan valmistelutyötä on tehty suljettujen ovien takana iltakouluissa. Eikä kirkkoneuvostokaan ole päättänyt vielä esittää kirkkovaltuustolle seurakuntarakenteen muutosta. Petäjäveden valtuusto kokoontui iltakouluun huhtikuussa pohtimaan sitä, olisiko seurakuntalaisten kuuleminen mahdollista jollain muulla tavoin kuin fyysisenä kohtaamisena. Tavoite on säilyttää Kristuksen kirkon ja seurakunnan työ Petäjävedellä. Luotan, että kuntamme asukkaat ymmärtävät, kuinka tärkeää on pysyä itsenäisenä. Me emme kuitenkaan voi tuudittautua vain sen varaan mitä joskus on tehty, vaan meidän on kannettava oma vastuumme ja omana aikanamme kehittää, turvata ja rakentaa seurakuntaa tämän ajan keskellä. Se, että päätösvaltamme kaventuu mahdollisissa rakennemuutoksissa, on kiinni petäjävetisistä äänestäjistä. Kirkkoneuvosto on päättänyt kahdesta asiasta: 1. Siitä kertoo myös Antti Koskisen haastattelu 6.5.2020. Tässä myllerryksessä on meidän osattava katsoa avarasti eteenpäin ja tunnustettava tosiasiat. Yhteiskunta on muuttunut ja kirkon asema yhteiskunnassamme on kokenut valtavan muutoksen. Pohdittavaksi jätän piispamme Simo Peuran kysymyksen: ”Mitä tarkoittaa oma seurakunta. Olisi sen yhden seurakunnan päättäjät, metsät, työntekijät ja kiinteistöt. Elikkä meillä on tasan kaksi kunnossa olevaa kiinteistöä, uudempi kirkkomme ja hautausmaan huoltorakennus. Se on ollut hyvä malli. Siksi yhteinen seurakunta Keuruun ja Multian kanssa minusta ennemmin takaa työntekijöiden säilymisen Petäjävedellä kuin se, että emme liittyisi yhteen. Tuomiokapitulin on edellä mainitusta tehtävästä käsin myös huolehdittava siitä, että seurakunta voi tehtäväänsä toteuttaa. Toiseksi kun seurakuntalaisten kuuleminen on saatu tehtyä, rakennemuutosasia etenee kunkin seurakunnan kirkkoneuvostoon, jossa kirkkoneuvostot tekevät esityksen kirkkovaltuustoille. Tähän on yksinkertainen vastaus: Petäjäveden seurakunnan kirkkovaltuusto. Vanha sanonta ”hätä keinot keksii” voi tulla tarpeeseen. Mutta kun nukuin yön yli, kuten eräs tunnettu poliitikko aikoinaan teki, niin päätin vastata. On selvää, että näillä taloudellisilla realiteeteilla emme voi jatkaa samaan malliin kuin nyt. Mutta mistä rahat pappilan korjauksiin. Jos säilymme itsenäisenä seurakuntana, lähivuosina esimerkiksi työntekijäresurssit pienenevät alle puoleen nykyisestä irtisanomisten myötä. On tunnettu tosiasia (esim. Valtuutetut tulivat siihen tulokseen, että vaihtoehtoiset tavat eivät ole mahdollisia, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi odottaa korona-pandemian laantumista ja kokoontumisrajoitusten lieventymistä. Pienikin säästö kasvattaa suuria puroja. Se on täysin kestämätön tilanne seurakuntataloudelle. Petäjävesi-lista, niin tulos on ollut yllättävän hyvä. Sama kartoitus koskee jokaista työalaa. He puuttuvat asioihin vain sellaisessa tilanteessa, jossa mitään muuta ei ole tehtävissä. Olisi tarpeen esim. Oli epäselvää, kuka tekee lopullisen päätöksen Petäjäveden lähtemisestä mukaan seurakuntaliitokseen: kirkkovaltuusto vai tuomiokapituli. Meidän tehtävämme on tehdä se minkä voimme, jotta sanoma Kristuksesta, Hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan kuuluisi kauas. Keuruun, Multian ja Petäjäveden seurakuntien selvitystyöryhmän perustaminen kesäkuussa 2019. Kolmanneksi, vanhan kirkon kivijalka, tai paremmikin sen rapautuminen. kartoittaa, montako pappia asuu alueellamme, että he voisivat tuurata vapaaehtoisina srk:n pappeja, jos tarvetta tulee. Olisiko niin, että kestävän kehityksen metsänhoidolla ja kirkon remontista aiheutuneiden lainanmaksujen uudelleenjärjestelyillä asiat voitaisiin järjestää niin, että voisimme jatkaa itsenäisenä seurakuntana. Kuka silloin päättää meidän seurakuntamme asioista, kuka ajaa meidän etuamme. 2. Jokainen, joka haluaa, voi tutkia esim. Antin haastattelussa oli muutamia asioita, jotka haluan selventää ja oikaista. Jos yhdistymisestä tulisi myönteinen päätös, liitos tapahtuisi liittymissopimuksen myötä. Jos kaikki kolme kirkkoneuvostoa päättävät esittää kirkkovaltuustoille yhdistymistä, vasta siinä tapauksessa asia etenee. Jos yhdistyminen tapahtuu, on todella vaikea sen jälkeen enää päästä itsenäiseksi seurakunnaksi. Kuntalaisten annetaan ymmärtää, että olemme siihen taloudellisesti pakotettuja. Itse olen sitä mieltä, että meidän on ehdottomasti parasta pysytellä itsenäisenä seurakuntana niin kauan kuin mahdollista. Viimeisen 10 vuoden aikana on tehty paljon yhteistyötä Multian ja Keuruun seurakuntien kanssa, toinen toista auttaen, kuitenkin pysyen itsenäisinä seurakuntina. Jos jatkamme nykyisellään, joudumme lähikuukausina turvautumaan lainarahaan saadaksemme palkat maksettua. Päätöksentekoprosessi etenee kolmen kirkkovaltuuston yhteisen mielipiteen mukaan seuraavasti: Ensin pidetään seurakuntalaisten kuuleminen kaikissa seurakunnissa. Jos liitos tapahtuisi, sitten ei olisi enää Keuruun tai Multian tai Petäjäveden päättäjiä, ei metsiä , ei työntekijöitä eikä kiinteistöjä. Se on tosiasia. Sitä tehtävää kapitulin työntekijät ovat ansiokkaasti myös meidän kanssamme tehneet. Näin siitä syystä, että sen lopullisen liitospäätöksenhän tekee Kirkkohallituksen täysistunto seurakuntien yhteisestä esityksestä, tuomiokapitulin puollettua esitystä. ja kiinteistöistämme on pidetty hyvää huolta”. Sen vuoksi on kysyttävä, jos emme lähde yhteiselle tielle Keuruun ja Multian kanssa (tai Jyväskylän kanssa, mutta se suunta ei ole yksin meidän päätettävissämme), mitä me teemme. kappelin ikkunoiden puitteet. Tulevaisuutemme kannalta se on tärkeää. Kuntamme kulttuurikohde ja matkailunähtävyys, Unescon maailmanperintökohde, Petäjäveden vanha kirkko, kuuluu Petäjävedelle, eikä Keuruulle. Jos tuomiokapituli katsoo, että seurakunta ajautuu konkurssiin tai muusta syystä ei pysty enää toimimaan itsenäisesti, on heidän velvollisuutensa puuttua tilanteeseen. Jokainen meistä ymmärtää, että yhdistymisen jälkeen suurin päätäntävalta on Keuruun seurakunnalla. Tarkoittaako se sitä, että on olemassa itsenäinen hallinnollinen yksikkö nimeltä Petäjäveden seurakunta, ja jonka resurssit ovat minimaaliset vai tarkoittaako se, että täällä on Petäjäveden kirkko ja vanha kirkko, jotka ovat virkeän ja toimivan seurakuntaelämän keskuksia. Seurakuntakodista luovutaan lähivuosien aikana, mutta vanha pappila ja molemmat kirkot jäävät hyviksi toimipaikoiksi senkin jälkeen. Saamme olla kiitollisia hyvälle henkilökunnalle, joka on suostunut tiloissa työskentelemään. Se on kuin hiljaa valmisteltu asia, josta ei kuntalaisille ole juurikaan tietoa annettu. Kaikki se on rakentanut Petäjäveden seurakunnasta sen, mikä se nyt on. Silloinkin sen täytyy kuulla kirkkovaltuustoa. Padasjoki ja Kuhmoinen) liitosseurakunnissa, että jos vaaleihin lähdetään yhdellä listalla, esim. Heidän intressinsä ei ole jyrätä seurakunnan omien päättäjien yli. Vielä ei ole ollut yhtään asiaa, joka olisi voitu kirkkovaltuustoon tuoda päätettäväksi. Jos siirtäisimme työntekijöiden työtilat ja viraston pappilaan, niin siellä on edessä remontti. Tilannehan on se, että seurakuntakodista pappilan puoleinen siipi ja Se puhututtaa. Tuomiokapituli voi tehdä aloitteen seurakunnan liittämisestä johonkin toiseen. Hyvä Jumala ohjatkoon meitä, ja antakoon viisautta, voimia ja rohkeutta muutoksen keskelle! Laura Laitinen Näkökulma Ovatko kiinteistöt kunnossa, Antti. Asia on kuitenkin erittäin tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on antaa totuudellista tietoa perusteista ja kuulla myös kuntalaisten mielipiteitä. Vain siten voitte vaikuttaa tulevaisuuteemme. Se on myös meidän johtavien viranhaltijoiden, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden toive ja tavoite. Meidän on katsottava enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Yhteistyössä ja kaikella ystävyydellä! Olen valmis keskusteluihin asioista milloin ja missä vain! Heikki Palola Kirkkovaltuuston varapj., hiippakuntavaltuuston jäsen. Kiitoksen sanan lausun Antti Koskiselle, joka tarttui rohkeasti aiheeseen puolustaen itsenäistä seurakuntaa. Tulkaa siis aktiivisesti mukaan kuntalaisille tarkoitettuun kuulemistilaisuuteen, kun sen aika on. Kerrot:”Me olemme laittaneet itse paikkamme kuntoon ja meillä Petäjävedellä... Me olemme selvinneet tähän asti itsenäisenä seurakuntana, uskon, että pystymme siihen vastakin. Omassa kunnassamme on paljon tieto-taitoa ja ammatillisuutta, jota hyödyntämällä me selviämme. Vielä lisään, että kun kuljemme rukoillen ja pyydämme Kaikkivaltiaan johdatusta, on meillä turva ja suoja niin omassa kuin seurakuntammekin elämässä, meistä pidetään huolta. Me täällä asuvat saamme tulla toimeen omillamme. Tämä kertoo siitä, että he tahtovat auttaa seurakuntaa löytämään keinot säilyttää seurakunnan elämä vireänä ja monipuolisena Petäjävedellä. On helppo tarttua naapureiden korjausvelkoihin ja ummistaa silmät omista. Jos yksi tai useampi kirkKirkkoherra Laura Laitisen vastine kovaltuusto päättää että kyseinen seurakunta ei halua yhdistyä kahden muun kanssa, prosessi raukeaa siinäkin tapauksessa. Silloin me saamme ”niitä murusia, joita heidän pöydältään putoilee”. Tähän liittyen toivonkin Raija Kivelältä rehellistä ja totuudellista vastausta, uskon hänen tietävän asian oikean laidan. Heidän tehtävänsä on auttaa ja tukea seurakuntia niin että kirkon perustehtävä voisi toteuta mahdollisimman hyvin ja laadukkaasti seurakunnissa. Hänen ajatuksiaan kannattaa lukea. Tärkeintä mielestäni seurakunnalle ei ole seinien omistaminen, vaan evankeliumin ja Herran sanan julistaminen. Tuomiokapituli on tukenut meitä kaikkia tässä prosessissa koko matkan ajan. Samalla he voivat tuoda uusia ideoita srk:n toimintaan. Tällä hetkellä Petäjäveden seurakunnassa ei ole tarkoitus luopua vanhasta pappilasta. Niitä ei meiltä täältä kukaan vie. Täällä on yhdessä tekemisen kulttuuri ja rohkeus tarttua toimeen. Lopullisen sinettinsä liitokseen lyö kolmen valtuuston yhdenmukaisten päätösten pohjalta Kirkkohallituksen täysistunto. Että talous ja muut resurssit ovat kunnossa, että hallinto toimii hyvin ja lainmukaisesti ja että työyhteisö voi hyvin. Tämä on tavallinen toimintatapa. Jos yksikin kirkkoneuvosto tekee kielteisen päätöksen eli että eivät esitä kirkkovaltuustolle yhdistymistä, koko prosessi seisahtuu tai jopa loppuu
Koska vain osa joesta tutkittiin, tuskin se oli ainoa kookas kutija. Onneksi asia taitaa vesittyä, kun ns. Tee sama vasemmalla jalalla ja oikealla kädellä. Nouse rauhassa pystyasentoon ja lähde kurottamaan toiselle puolelle. Nosta oikeata jalkaa ilmaan ja työnnä vasemmalla kädellä vastaan polven seudulta. Nimitetään työtehtäviin henkilöitä, joilta ei homma onnistu, kaikkien pitäisi olla työkykyisiä, ettei tarvitse ulkoistaa. Haasteita korona on kuitenkin tuonut nimenomaan kalastuslupien myyntiin. Sivu 6 Nro 20 13.5.2020 Poikkeu sajan jumppa Keväistä keskivartalon aktivointia Ammattilainen asialle Kalastus jatkuu Könkköjoella Valtakunnan poikkeustilasta huolimatta elämyskalastus Könkköjoella jatkuu talven jälkeen viimevuotisin säännöin. Toista liikettä 10 kertaa molemmilla puolilla. Liike 1: Istu tuolilla hyvässä ryhdissä, jalat haaraasennossa. Jännitä vatsalihakset työnnön aikana ja anna työnnön tulla koko ylävartalosta. Varovaisesti rantojen kävellen voi onnistua näkemään villiä kututouhua. Poikastuoton aiemmat ongelmat heijastuvat viiveellä kutukantaan. Petäjävesi-lehden yli 70-vuotiaiden kotijumppaohjeet on suunnitellut kotihoidon fysioterapeutti Ville Salminen ja toimintaterapeutti Hanna-Mari Hiltunen.. Mistä tämä vastausten vähäisyys sitten johtuu . Se tarkoittaa, että tiheys oli nousussa mutta keskitason alapuolella. Koska Kyläseppä on vain rajoitetusti auki ja ei ensinkään viikonloppuisin, niin olemme joutuneet miettimään muitakin keinoja. Pentti Valkeajärvi PENTTI VALKEAJÄRVI Ja kirkkovaltuuston jäsenet vastasivat laiskanlaisesti varsin ajankohtaisiin kysymyksiin. Vuorokautta kohden myydään vain viisi lupaa, joten luulisi turvavälien pysyvän riittävän suurina. Kurota niin syvälle kuin mahdollista. Pesät olivat keskimäärin 130 senttimetrin pituisia, jollaisia tekevät jo 35-40 senttimetrin pituiset taimenet. Könkköjoki tarjoaa viehättäviä maisemia ja tuurilla ja taidolla pääsee myös moikkaamaan villiä taimenta. Se on näkynyt myös saalisilmoituksissa. Intomielisimmät asiantuntijat esittävät jo koko kansalle näitä suojia. Ongelmia ovat tuottaneet varsinkin kuumat kesät. Eniten poikasia oli joen alaosalla Myllykoskessa. Sieltä löytyvät ohjeet siitä, kuinka lupa varataan ja kuinka maksu suoritetaan ja tietysti myös säännöt. Virkamiehen on niin mukava touhuta, kun ei ole vastuussa, eikä ole omat varat kyseessä. sairaalamaskit tarvitaan terveydenhuollossa ja Keskisuomalainen kirjoitti 7.5, että "Kangasmaski päästää virukset läpi" ja edelleen "Kankaiset kasvomaskit suojaavat heikosti viruksilta, sillä ne päästävät läpi jopa 97 prosenttia viruspartikkeleista". Taimen kutee Könkköjoessa lokakuun alussa. Joka tapauksessa niukka on järvivaelluksia tekevien taimenten osuus. Liike 3: Istu hyvässä asennossa. Toista 5-10 kertaa. Viime syksynä poikastuotantoa arvioitiin taas sähkökoekalastamalla. Käytännössä allekirjoittanut ottaa varaukset vastaan ellei lupaa ole hankittu Kyläsepän kautta. Tämän lehden etusivun mukaan viidestätoista valtuutetusta vain seitsemän vastasi. Ei onnistuisi yksityisellä puolella. Pienessä mielessäni pähkäilen, että kun valtuutetut saavat paikansa äänestäjiltä vaaleissa, niin eikö tähän liity myös vastuu. Toista yhteensä 10 kertaa, vuorotellen molemmille puolille kallistaen. Veronmaksaja Petäjävesi-lehti kysyi... Valitettavan yleinen ongelma maakuntakalallemme. Mylly-Sahakoskessa oli suurin pesämäärä. Lähde kallistamaan ylävartaloa suoraan toiselle sivulle. Tämäkin indeksi jää reilusti ennätyksestä, joka on 70 kutupesää. Lähde ensin viemään käsiä kohti lattiaa, jalkojen väliin. Nyt luvan voi hankkia myös verkkosivujen konkkojoki.fi opastamana. Tästä johtuen on hieman kyseenalaista vastuunkantoa, kun alle puolet valtuutetuista vaivautui vastaamaan. Muista pitää hartiat rentoina. En ainakaan tähän hätään maskia kaipaa. Hengitä ulos. Wilhonpoika Näkökulma Pauli kirjoitti viime lehdessä asiaa! Kuntaan on palkattu holtittomasti väkeä. Olisiko aika "siivota" elikkä korjata virheitä ja päästää vapauteen sellaiset henkilöt , joilta puuttuu työmotivaatio. Sitä sopii arvailla, tietoa kun ei ole. Kaikki lohikalat pitää siis vapauttaa. Ojentaudu sitten ylös ja levitä kädet sivuille, niin että rintakehä aukeaa. Elo Pihlajamäki, p. Sitten, nämä hengityssuojat, maskit, tai miksi niitä halutaan kutsua, ovat esillä taasen. Hyvä näin. 044 239 3294 Monipuolista pihapuiden kaatoa sekä jatkokäsittelyä. Koealojen perusteella Könkköjoella oli kutenut vain yksi yli puolimetrinen taimen. Sen mukaan kesänvanhojen poikasten tiheys oli keskimäärin alle 10 yksilöä aarilla ja se vaihteli koealoilla 1-15 yksilöä/ aari. Eikö noita kysymyksiä koettu ajankohtaisiksi, vai eikö asia muuten herätä mielenkiintoa. Kurota niin pitkälle kuin hyvältä tuntuu. Hengitä ylös noustessa keuhkot täyteen ilmaa. Liike 2: Istu taas ryhdikkäästi, selkä kiinni selkänojassa ja kädet rentoina sivuilla. Könkköjoen taimenkannassa on ollut yli 20 seurantavuoden aikana luontaisia varsinkin säästä johtuvia vaihteluita. Viime syksynä kutukuoppia eli kutupesiä löytyi vakioaloilta vain 27 kappaletta
(014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 041 441 5253 / Harri PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. käteismaksu!) Suoritamme koneellista puunkorjuuta Nyt hyvä vaihtoehto pystykaupoille! Jarmo Altti 0400 947 778 jarmo.altti10@gmail.com OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. 040 571 9306, mirkanlemmikkitarvikepuoti@gmail.com. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Pauliina Nissinen, Nina Nyman ja Minna Mäkinen Keuruuntie 15, Keuruu. Myös maksuton kotiovelle toimitus. Liike avoinna maanantaisin klo 14-17 ja sop. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Renkaat • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus • Ilmastointihuolto AUTOJA KOLARIKORJAAMO T:mi Reijo Sipilä Petäjäveden puutarha ON AVATTU! AVOINNA MA-LA 9-13 Pohjolanmäentie 68, 050 5464 134 (Huom. Takuu 10 vuotta. (arvo 69,-). Helposti ennakkolaskulla! Kysy lisää: Mirkka Lampinen, puh. Toukokuun tarjoukset www.dognpets.fi ja Facebookissa! Markkinajohtaja! Avoinna koronatilanteen vuoksi ma-pe 10-16, la toimitukset sop. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. Puh. 020 332 885 Petäjävesi, puh. JÄLLEENMYYJÄ Jämpti-koiratarhapaketeille toukokuussa ilmainen kotiinkulj. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi Petäjäveden kuuluisat herkut PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi MYÖS KOTIINKULJETUS! Puh. kokemuks ella. 0400 877 983 Uurainen TILAA NUOHOOJA: Tmi MatoHannu 040 552 4698 Erkki Sivula 0400 877 983 Uurainen NUOHOUSPALVELUA Lakisääteiset nuohoukset Tmi MatoHannu Hannu Veijonen 040 552 4698 , Uurainen METSURIPALVELU M. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. Muista kotitalousvähennys! I. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen SM-AUTOPALVELU Autojen huollot ja korjaukset, rengaspalvelut, nelipyöräsuuntaukset ja päästömittaukset, vikakoodien luku ja nollaus. Asematie 6, Petäjävesi. 0400 743 895, smautopalvelu@gmail.com ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. mukaan, os. Meiltä myös haudanhoitopalvelu! EVEN KUKKA, Suutarintie 1, 041 3177380 Lakisääteiset NUOHOUKSET JA ILMANVAIHTOKANAVIEN PUHDISTUKSET A&T RÄTY AY Vesanka 050 339 3685 tai 045 268 9693 30v. Papintie 2-4 www.petajavedenhierontarelax.fi FB: Petäjäveden Hierojat Jos emme heti pysty vastaamaan, soitamme takaisin tai voit laittaa myös viestiä! PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! Teollisuustie 3, Puh. 0100 0500 www.op.fi/petajavesi KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. mukaan. SULKULA Metsuripalvelua ammattitaidolla Pihaja ongelmapuut Metsänhoitotyöt (moottorisahatyöt, raivuut, istutukset) Pyydä tarjous! Mika Sulkula 050 304 8802, mika.sulkula@gmail.com Ole esillä joka viikko omassa paikallislehdessä edullisesti vain 10 euroa + alv 24% / julkaisukerta. Turpeinen 0400 812106 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit KOULUTETUT HIEROJAT PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX/Mirva Niininen timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 045 3150303 TMI MARIKA JUNIKKA timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 040 7713714 HIEROJA HEIDI HYVÄRINEN (ilta-aikoja) timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 040 7320821 Palvelemme Apteekin talossa, os. Santeri Mäkinen Tervatie 3, puh. Erkki Sivula p. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Tilaa nuohooja n y T ! Ei ole ruuhkaa. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh
LENTOPALLOA Infoa harjoitusten alkamisesta on tulossa myöhemmin! Lisätietoja: www.petpet.fi (toiminta -> lentopallo) ja Sanna Piispanen, 040 825 1807, sajopiispanen@gmail.com. Puutarhajätteen vastaanotto asemalla viikoilla 21 23 aseman ollessa auki. Kunnan asioita hoidettaessa on ensisijaisesti ajateltava kuntalaisten ja kunnan etua. siemenja ruokaperunaa (10 lajia) Kyläsepällä TO 14.5. Lukiomme on saanut kansallisestikin loistavaa palautetta ja oppimistulokset ovat hyviä. Vaarallisten jätteiden mobiilikeräys on jouduttu perumaan viikolta 23. (kok.) Hyvä asiakkaamme! Ota käyttöön lehtitilaukseesi kuuluvat käyttäjätunnukset kotisivuillamme www.petajavesilehti.fi. Tarkistimme tämän myös juristilta. ja MA 18.5. Lukion kustannukset oppilasta kohden ovat muihin kuntiin verrattuna varsin kilpailukykyiset. Voit lukea ajankohtaisia uutisia ja näköislehteä jo heti tiistaina!. Ehdotukset käsitellään työryhmässä ja esitämme hallitukselle toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi. alkaen. Hallitus kokoontuu klo 18. Lautakunta myös johtaa viranomaistoimintaa, seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta. Petäjävesi-lehden kyselyssä kerrottiin virkamiesten ehdottaneen ei lakisääteisten palvelujen leikkaamista vastauksena kunnan heikkoon taloustilanteeseen. Petäjävesi 11.45 12 Muista THL ja grilliherkut! Näkökulma UUSI SÄHKÖINEN PETÄJÄVEDEN PALVELUHAKEMISTO on nyt avattu kotisivuillamme! www.petajavesilehti.fi KIMMON KENKÄ to 14.5. Virkamiehillä on valmisteluvastuu ja se tarkoittaa eri näkökulmien huomioimista, vaikutusten ja kustannusten arviointia sekä vaihtoehtoisten ratkaisujen tuottamista päätöksentekoa varten. JHL os. Tämänkaltaiset päätökset edellyttäisivät myös nuorten itsensä kuulemista. 358 säänt ö m ä ä räinen kevätkokous 2.6.2020 Kirkonkylän koululla klo 18.30. Tervetuloa! Seuratoiminta 0400 872 461 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA 14.5. Kuntalaiset eivät ole vaaleilla valinneet meitä kumileimasimiksi. Lautakuntien tehtävänä on johtaa ja kehittää alaistaan toimintaa ja vastata palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Ratakartat löytyvät Petäjäisten sivuilta www.petpet.fi Sivuilla on myös tarkemmat tiedot radoista ja opastus paikalle. perusturvan puolella on jäljellä lähes pelkästään lakisääteisiä palveluja. Epäluottamusta ei ole se, jos luottamushenkilöt ovat eri mieltä kuin viranhaltijat, päätökset tehdään demokraattisesti ja siihen on tyytyminen, niin viranhaltijoiden kuin luottamushenkilöidenkin. Päätettiin esittää tällaisen selvityksen tekemisen käynnistämistä. Asematie 6, Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. Lisätietoa www.sammakkokangas.fi Piitsikentät ovat käytössä Kunnan beach volley -kentät Kirveslahden satamassa ovat pelivalmiudessa. Jos tällaista oikeutta ei päättäjillä olisi, kuinka he voisivat saada käsittelyyn asioita, joita virkamiehet omista syistään vastustaisivat, eikö se olennaisesti kaventaisi kuntademokratiaa. 0400 239 548 SUUNNISTUSTA Omatoimikuntorastit Kuivasmäellä. Kunnanjohtaja ja sivistystoimenjohtaja vastustivat asiaa koskevan pykälän nostamista hyvinvointilautakunnan esityslistalle. com, joukkueiden yhteystiedot petpet.fi (toiminta -> jalkapallo -> yhteystiedot). Erimielisyyttä oli siitä, onko lautakunnan jäsenellä oikeus kokouksessa esittää sellaisen asian nostamista listalle, jota virkamies ei ole valmistellut. TARJOTAAN VUOKRALLE Toimisto-, liikeja/tai varastotilaa Petäjäveden Palvelukeskuksesta os. klo 10-17 Petäjäveden torilla! Valtuustomme puheenjohtaja Paula Vulli (sdp) otsikoi viime Petäjävesilehdessä olleen kirjoituksensa näin: ”Luottamus on tahtotila”. PET PET TIEDOTTAA SEURAA POIKKEUSAJAN TIEDOTUSTA KOTISIVUILLAMME JA FACEBOOK-RYHMISSÄ: Petäjäveden Petäjäiset PetPet Pyörä PetPet Yleisurheilu Petäjäveden kuntosali Petäjävesi-lehti www.petpet.fi Kissa on nostettava pöydälle, jotta muutos on mahdollinen Ajankohtaista jätehuollosta vakituisille ja vapaa-ajan asukkaille Poikkeusolojen aiheuttamat rajoitukset lajitteluasemalla asiointiin päättyvät 13.5.2020. JALKAPALLOA Infoa harjoitusten alkamisesta on tulossa myöhemmin! Lisätietoja: Jouni Heiskanen, 044 323 6089, jokaheis@gmail. Lisätietoja Matti Heinänen 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail.com. Kunnanjohtajan painostus ja väite lautakuntien laittomasta toiminnasta oli asiaton, lautakuntien jäseniä loukkaava ja heikensi luottamusta. Virheitä on varmasti tehty, ne pitää pystyä tunnustamaan ja asiallisesti keskustellen menemään eteenpäin. Viime vuoden puolella valtuutettujen iltakoulussa syntyi ajatus, että sivistystoimen palveluiden kokonaisuutta kannattaisi tarkastella varhaiskasvatuksesta lukioon ja selvittää, onko mahdollista tehostaa toimintaa ja saada säästöjä esim. (sit.) Alpo Kukkonen Kuntarakennelautakunnan pj. #Yhdessä Raija Harju-Kivinen Hyvinvointilautakunnan pj. Myöhemmin kunnanjohtajan aloitteesta jätettiin hallitukselle kirjelmä, jossa mm. Tark. YLEISURHEILUA Harjoitustilanteesta tiedotetaan PetPet YU -WhatsAppryhmässä. Poikkeuksellisesti tuomme nyt lautakuntien puheenjohtajien näkemyksen luottamukseen, kun se on useassa kirjoituksessa nostettu julkiseen keskusteluun. Kunnanjohtaja painosti lautakunnan jäseniä saapumalla lautakunnan kokoukseen ja väittämällä, että lautakunta toimii laittomasti. Päättäjät myös siitä päättävät, eivät virkamiehet. Toivomme, että jo suunnitteluja valmisteluvaiheessa tuodaan asioita avoimesti esille. Vapaaehtoinen karttamaksu 2€ Petäjäveden Petäjäisten tilille FI24 5339 0820 0362 19. Kiitos! Lisätietoja Pekka Kotamäeltä, 050 361 8737, pekota@hotmail.com. Tahtotilan lisäksi luottamus on myös tekoja. Lisätietoja: www.petpet.fi/yleisurheilu. Lukion jatkuva leikkauslistalle nostaminen on ollut omiaan tulehduttamaan välejä ja saanut opettajat kokemaan arvostuksen puutetta. Päättäjien enemmistön kanta on ollut jo pitkään, että lukio halutaan säilyttää. Tarkastelun kohteena on koko kuntaorganisaatio. PetPet on mukana Seurayhtymässä, joka mahdollistaa petäjävetisille edullisen kuntosalin sekä Uimalan avantouintipaikan. Talouden tasapainottamisryhmän tukena on julkishallinnon asiantuntijaorganisaatio BDO, jolta saamme selvityksen talouden tasapainottamisesta ja ehdotuksia toimenpiteiksi. Sivu 8 Nro 20 13.5.2020 Edullista näkyvyyttä on tarjolla myös kotisivuillamme www.petajavesilehti.fi. Tästä kuuluu kiitos lukion rehtorille ja opettajille! Lukion lakkauttamisesta ei ole tehty lapsivaikutusten ennakkoarviointia. moitittiin lautakuntien toimintaa ja väitettiin lautakunnissa tehtävän laittomia päätöksiä. Uimalan avantouintikasi on päättynyt. Kunnan oma hallintosääntö antaa yksiselitteisesti lautakuntien jäsenille oikeuden nostaa enemmistöpäätöksellä uusia asioita kokouksen esityslistalle. Petäjävedellä muutamat päättäjät ottavat aktiivisesti kantaa, eikä sen pitäisi olla huono asia. Valveutunut lukija ymmärtää, että käytännössä tällä tarkoitetaan lukiota, sillä esim. Pyydämme noudattamaan poikkeustilanteen yleisiä ohjeita. Kahvitarjoilu. Petäjäveden lajitteluasema (Välitie 3) on avoinna 15.5.2020 alkaen ma ja pe klo 14 18. Siellä henkilöstön määrä on minimissä ja aluehallintovirasto on useaan otteeseen joutunut puuttumaan vähäisiin resursseihin. Samalla viikolla myös kuntarakennelautakunta oli vastaavassa tilanteessa liittyen selvityksen käynnistämiseen käsija taideteollisuusoppilaitoksen tilaratkaisuissa. Vaarallisten jätteiden vastaanotto lajitteluasemalla veloituksetta läpivuoden. Yrittäjyys on kunnan tärkein voimavara, tässä meillä olisi myös parantamisen varaa, tahtotilamme on yrittäjäystävällisyyden parantaminen. Ratoja on kolme 2,1 km, 3,5 km ja 4,8 km. klo 8-8.30 Kangasniemen Perunaja Vihannes, puh. KUNTOSALIA JA AVANTOUINTIA Petäjäveden kuntosali avataan 1.6. Rastit ovat maastossa viikon ajan. Yritämme tasapuolisesti kuunnella kaikkia, niin virkamiesten, työntekijöiden kuin kuntalaistenkin näkemyksiä ja avata keskustelua ennen päätöksentekoa. yhtenäiskoulumallilla. Pidä haravointijätteet erillään oksista. Pieniä edistysaskelia on näköpiirissä, erityisesti teknisellä osastolla, KIITOS siitä! Roolitus pitää kuitenkin kaikille olla selvä: virkakoneisto pääsääntöisesti valmistelee ja esittelee ja päättäjät päättää! Kiitos teille, jotka olette olleet yhteyksissä ja kertoneet omia näkökulmianne! Olemme teitä varten jatkossakin. On kovin inhimillistä, että puolustamme omaa ruutua ja välillä ollaan myös törmäyskurssilla