vuosikerta Nro 7-2024 Keskiviikkona helmikuun 14. Opiskelijat harjoittelivat askelkuvioita yhdessä yläkoulun ja lukion liikunnanopettajien, Kati Huotarin ja Reijo Kuljun kanssa. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU JAAKKO HEIKKINEN Irtonumero 2,00 euroa Vanhat tanssivat pukuloistossa, perinteitä kunnioittaen Jaakko Heikkinen Yksi opiskeluvuosien odotetuimmista hetkistä koettiin jälleen viime viikolla, kun vanhat pääsivät viettämään perinteisiä tanssiaisiaan. Petäjäveden lukion vanhojenpäivään otti osaa kaiken kaikkiaan kahdeksan tanssiparia. Oma tanssi rakentui lopulta Footloose -kappaleen ympärille, joka on tuttu samannimisestä tanssielokuvasta. – Harjoittelimme tansseja alkuvuoden ajan kolmesti viikossa kahden tunnin ajan. Sisääntulotanssin virkaa toimitti poloneesi, jonka jälkeen nähtiin tanssit Virginia Reel, Cicapo, kehruuvalssi, Salty Dog Rag sekä Jiffy Mixer. Tanssiaismekko Myanmarista Tanssiaisissa parketilla pyörähtelivät myös viime syksynä Myanmarista Suomeen lukioopintojaan suorittamaan tulleet sisarukset, Peace ja Victoria Thu. Kuvassa vasemmalta lähtien Senni Tenhunen ja Antti Linna, Richana Lehtinen ja Otto Kortemäki, Iina Viitanen ja Pyry Rintamäki, Anni Lukkarinen ja Konsta Kuukkanen, Sofia Pihlajamaa ja Aleksi Metsäpelto, Peace Thu ja Peetu Lesonen, Victoria Thu ja Antero Lindholm sekä Leire Fernandez ja Topias Kotamäki. Tansseja joka lähtöön Vanhat tanssivat kunkin reilun puolituntisen esityksen aikana yhteensä kahdeksan kappaleen tahtiin. Esityksen juontajana toimi lukion abiturientti, Anni Huuskonen. Osalle meistä kerta oli jo toinen, mutta kyllä kaikilla on riittänyt opeteltavaa, opiskelijat kertoivat yhdessä. Olen vähän jännittänyt esiintymistä etukäteen, mutta päivä jää varmasti mieleeni, Victoria Thu vannotti. Salonki-, parija kansantanssien jälkeen vanhat esittivät oman tanssinsa ja päästivät myös yleisön tanssimaan hakuvalssin aikana. – Minä hankin mekkoni Jyväskylästä. kerran ja tämänkertaiseen vanhojenpäivään otti osaa kaiken kaikkiaan kuusitoista tanssijaa. Päivällä joukko jakautui kahtia viihdyttämään sekä Petäjäkodin asukkaita että Petäjäkallion päiväkodin lapsia, mistä he palasivat kello kuudelta alkaneeseen kaikille avoimeen yleisöesitykseen. Vanhat aloittivat aamunsa esiintymällä Miilun salissa Kirkonkylän koulun väelle, jonka jälkeen he tanssivat heti perään yläkoululaisten ja lukiolaisten edessä. – Mekkoni on tuotu Suomeen kotimaastamme Myanmarista asti. Vanhat aloittivat päivänsä esiintymällä Kirkonkylän koulun oppilaille ja opettajille. Oman tanssin koreografiasta vastasivat Leire Fernandez ja Sofia Pihlajamaa.. Peacen tanssiparina toimi Peetu Lesonen, ja Victoria pääsi Antero Lindholmin tanssitettavaksi. Sivu 1 Nro 7 14.2.2024 64. Pieni mutta pippurinen kahdeksan tanssiparin joukko tanssi viime perjantaina 9. Petäjäveden lukiossa vanhoja tanssittiin jo 26. – Oman tanssin suunnitteluun osallistuimme kaikki, mutta lopullisesta koreografiasta vastasivat Leire Fernandez ja Sofia Pihlajamaa, tanssijat mainitsivat. Vanhat tanssivat perinteikkäitä tansseja, oman tanssinsa sekä hakuvalssin. helmikuuta, yhteensä neljään eri otteeseen. Tanssien opettelu on ollut vähän haastavaa mutta myös todella hauskaa, Peace Thu totesi
Katselin taas vähän televisiota. Toivon mukaan kaikki menee paremmin nyt tulevissa pakkasissa. Olimme silloin useita päiviä mökillä. Erikseen mainittiin Kreeta, se minun henkinen kotisaareni. Yksinäisyyttä voidaan torjua lisäämällä yhteisöllisyyttä edistäviä asioita, kuten esimerkiksi erilaisia tapahtumia ja harrastusmahdollisuuksia. Pakkasta oli pitkään yli oman tarpeen. Tervetuloa! Syväjäädytystä Tällä kertaa olemme saaneet viettää oikein vanhan ajan joulun ja uuden vuoden. Ystävyys on läpi vuoden (ja vuosikymmenien) välittämistä, ei pelkästään helmikuussa kortittelua ja/tai lahjomista. Tilaushinnat 2024: Kestotilaus 12 kk 80 €, tarjous määräaikainen 3 kk 30 € (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12 kk 55 € (hinnat sis. Kannattaa siis kertoa toiveensa nyt, kun siihen on mahdollisuus.. Nyt paikallisille tarjoutuukin mahdollisuus vaikuttaa, sillä tänä ystävänpäivänä aukeaa Petäjäveden kunnan kulttuurituottajan laatima kulttuurikysely, jolla kerätään palautetta ja kartoitetaan toiveita kunnan kulttuuritarjonnasta. Ne ovat sitä ystävyyttä, jonka puolesta teen kaikkeni. Mittari näytti jossain vaiheessa 36 pakkasastetta. Ilmastonmuutoksessa on paha mennä ennustamaan säätä. Vaikka kuinka yritti vetää lisää peittoa päälle, niin tärinä vain jatkui. Myös asukkaistaan huolta pitävä kunta huomioi toiminnassaan yksinäisyyden ja sen vaikutukset. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin kello 16 mennessä. Levikki noin 1300 kpl. Näin ollen kulttuurilla on myös mitä suuremmissa määrin yksinäisyyttä ja syrjäytymistä ehkäiseviä vaikutuksia. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Kiitos, kun olet(te) olemassa! Marjatta Öhman MARJATTA ÖHMAN LAUANTAI-ILTAPÄIVÄ JEESUKSELLE La 17.2.2024 klo 15:00 Pentti ja Sirpa Survolla, Hirvenhiihtäjäntie 2 TERVETULOA! Herätyksen tuli srk Keskiviikkona 14.2. Nyt kun meillä oli vesikeli, joissain Välimeren maissa oli pakkasta ja satoi lunta. Kulttuurin harrastaminen lisää yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia, sillä se tarjoaa kokemuksia ja mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä. BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 18.2. Nyt näytti ennusteet yhtyneen. Mistä lie sinne ilmestynyt. On virsiä, joissa veisataan ystävästä. Ne ovat sitä ystävyyttä, josta olen onnellinen. Sieltä sattui aukenemaan juttua vuosisadan alun pakkasista. Sivu 2 Nro 7 -14.2.2024 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Nykyään se voi muuttua hyvin nopeasti ja paljon. En ole aukaissut sitä aikoihin. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa Kuollut: Eija Orvokki Rantala 62. Niitä tuli hetken aikaa tosi sakeasti. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Jatkossa toivomme ilmoitusaineiston perjantaisin kello 15 mennessä. Jäi sekin kuvaamatta. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu puhelimitse 01005445 tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Botnia Print Oy Ab / Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Ilmoitushinnat 2024: Sisäja takasivulla 1,00 €/pmm, etusivulla 1,20 €/pmm (hintoihin lisätään alv 24 %), paperilaskutuslisä 5 €. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Aineistot: Toimita aineistot perjantaisin kello 15 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Eräänä päivänä oli jännä katsella, kun ulkona satoi ihan mahdottoman isoja rättejä, joiden seassa oli paljon pisteen kokoisia lumikiteitä. Sade on ollut vettä, räntää ja lunta, sekä näiden yhdistelmiä. En osaa edes kuvitella sinne lunta ja pakkasta. Viikon Viikon pakina pakina Petäjävesi-lehden toimituksen asiakaspalveluajat päivittyvät helmikuussa Toimitus osoitteessa Asematie 6 avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9.30 – 12 Muina aikoina palvelemme puhelimitse tai sähköpostilla Ilmoittajat huomaattehan, että myös lehden aineiston jättöaikataulu on muuttunut. Yksi lempiystävävirteni on kuitenkin tämä 543, jonka neljäs säkeistö saa mielen kevyeksi ja hymyn huulille. Saa sitten nähdä, kumpi on oikeassa. Toinen säätieteilijä sanoi, ettei jakso ole pitkä. klo 13 Ylä-Kintauden lähetysompeluseura Anna-Liisa Ohra-aholla, Notkolantie 60 Su 18.2. Oli ihan lämpöasteita. Asia ei kuitenkaan ole ainoastaan yksilöiden vastuulla, vaan koko yhteisö voi vaikuttaa yksinäisyyden lievittämiseen. Nyt saimme maistaa vähän toista ääripäätä. fi Tapulin Tapulin takaa takaa K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma – la 7 – 22, su 9 – 21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma – la 7 – 22, su 9 – 22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Päätoimittaja Niina Kelloniemi niina.kelloniemi@petajavesilehti.fi Toimitussihteeri Hanna Toivonen Toimitus on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9.30 – 12 tai sopimuksen mukaan. FREE En ole kovin hyvä enkä varsinkaan nopea ystävystymään, mutta osaan mielestäni sitten kyllä olla hyvä ja luotettava ystävä. Ne ovat sitä ystävyyttä, jota olen saanut viime aikoina kokea. Toivon loivempaa pakkasta nyt, kun kesäkin alkaa kohta kolkutella. ”Kun ystävien seurassa viihdymme vapaahetkin, niin valollasi kirkasta puuhamme hupaisetkin.” Eli juuri ne pitkät puhelut, yhteiset ateriat, teeja kahvihetket, ihan-rehelliset-juoruilemiset, asioiden jakamiset, ilot ja surut. Toinen taas kertoi pakkasen jämähtävän pitemmäksi aikaa tänne. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Nyt ajattelin vähän vilkaista. Kamera ei tietenkään ollut siellä, missä sitä olisi tarvittu. Se tuntuu niin nurinkuriselta. En muista ennen nähneeni niin suurta kokoeroa hiutaleissa. Siitä ei onneksi mitään tautia tullut, mutta syväjäädytetty olo ei helpolla mennyt ohi. Useimmiten se on nimeltään Jeesus. Kansainvälisesti päivää vietetään myös rakastavaisten juhlapäivänä, mutta Suomessa se on vakiintunut ystävien muistamisen juhlaksi. Joku aika sitten huomasin vanhan pakinakirjani lattialla. Sitä ei kukaan huomannut ennen nukkumaan menoa, mutta yö oli todella mielenkiintoinen. Joku oli vahingossa irrottanut lämmityspatterin seinästä. alv 10 %) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 € (sis. Vaikka ystävyydelle on omistettu kalenterissa kokonaan oma päivänsä, tulisi lähimmäisiä muistaa ympäri vuoden. alv 10 %): PääPääkirjoitu s kirjoitu s ”Kädet täynnä rakkautta, sanat täynnä armoa ruumiiseesi liität meitä särkyneitä, heikkoja.” -virrestä 938To 15.2. klo 11.00 puhujana Markku Tiitinen. Petäjävesi-lehti ei ilmesty tänä vuonna viikoilla 14, 29, 30 & 52. Joku päivä sitten lupasivat uutta pakkasjaksoa koko Suomeen. Kaikki tuntuivat puhuvan pitkästä pakkasesta. Kyselyn voi täyttää kirjastolla tai verkkolomakkeena kunnan verkkosivuilla. Yksinäisyys on tutkitusti haitallista hyvinvoinnille ja viime vuosina yksinäisyys on yleistynyt, sillä noin joka viides suomalainen kertoo kokevansa yksinäisyyttä ainakin ajoittain. vietetään ystävänpäivää
Hallinnon tehtäviä on tarkoitus tarkastella lisää, kun tulossa on eläkkeelle jäämisiä, ensi vuodelle on ehdotettu konsernijohtamisen palvelualueen tehtävien uudelleenjärjestelyjen kautta 20 000 euron säästöä. Petäjäveden kunnanhallituksen maanantain kokouksen asialistalla olivat muun muassa vuoden 2023 talousarvion ylitysten hyväksyminen, talouden tasapainottamisohjelma 2024–2026, korkeimman hallinto-oikeuden lausuntopyyntö purkuhakemuksen johdosta, Jyväskylän seudun joukkoliikennelautakunnan lausuntopyyntö joukkoliikenteen maksuvyöhykkeistä, Petäjäveden Tähtiasunnot Oy:n lainahakemus, tuulivoimayleiskaavan melualueen vastuusopimus, palkkahallinnon palveluiden sopimuksen hyväksyminen PetäjävesiMultia, hallintojohtajan irtisanoutuminen sekä kunnanjohtajan ja hallintojohtajan tehtävien järjestelyt 1.3.2024 alkaen. Tämän hetken ennusteet näyttävät, että lapsia olisi tulossa päiväkotiin ensi syksynä sen verran vähän, että alatalosta voitaisiin luopua ja palvelu voitaisiin keskittää ylätaloon. – Tasapainottamisohjelmassa verrataan lukuja vuoden 2023 vastaaviin lukuihin, eli tälle vuodelle kirjatut säästöt ja tulonlisäykset, yhteensä vajaat miljoona euroa, eivät juuri paranna tämän vuoden alijäämäistä talousarviota, koska suurin osa suunnitelluista tulonlisäyksistä ja menoleikkauksista on jo otettu huomioon talousarviota laadittaessa, kunnanjohtaja Mikko Latvala selvittää. Varhaiskasvatuksen puolelle isona säästönä on kirjattu Petäjäkallion päiväkodin alatalosta luopuminen. Sote-uudistuksen valtionosuuksien uudelleen jaossa me olimme iso häviäjä ja tälle vuodelle piti vielä tulla lisäleikkauksia valtionosuuksiin, mutta niitä siirrettiin. Tähän talouden tasapainottamisohjelmaan on listattu ainoastaan keinoja, päätöksiä tulevien vuosien osalta on tehtävä vielä erikseen, Latvala toteaa. Kokouspöytäkirja on luettavissa kunnan verkkosivuilla. Hallintojohtaja Jaana Nevanperä on ilmoittanut irtisanoutuvansa Petäjäveden kunnan hallintojohtajan virasta siten, että virkasuhde päättyy 29.2.2024. Keski-Suomen äänistä Haavisto keräsi 51,3% ja Stubb 48,7%. kunnanjohtajana omien virkatehtäviensä ohella. Vuodelle 2026 on kirjattu 75 000 euron säästö sivistystoimen johtamisjärjestelyihin; sivistystoimenjohtaja on jäämässä eläkkeelle ja tarkoitus olisi, ettei virkaa täytettäisi ainakaan sellaisenaan. – Listalle on otettu tarkasteltavaksi myös kunnan omistamia kiinteistöjä. Kunnanhallitus hyväksyi konsernijohtamisen käyttösuunnitelman vuodelle 2024 ja päätti talouden tasapainottamisohjelmaan liittyvät yhteistoimintaneuvottelut. – Lukion kurssitarjontaa käydään läpi joka vuosi. Kunnanhallitus antoi lausuntonsa KeskiSuomen hyvinvointialueen purkuhakemukseen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymävaltuuston päätöksestä 17.6.2022. Hallintojohtajan tehtävien järjestelyjen osalta päätettiin, että varhaiskasvatusjohtaja Sanna Ruuth hoitaa omien virkatehtäviensä ohella hallintojohtajan viransijaisuutta ajalla 21.–29.2.2024 ja 1.3.2024 alkae Ruuth toimii vt. Valtuustolle on esitetty myös teknisen johtajan viran lakkauttamista, se toisi säästöä tälle vuodelle 35 000 euroa. Stubb voitti vaalin 51,6 % kannatuksella, valitsijayhdistyksen ehdokkaan ja vihreiden kannattaman Pekka Haaviston jäädessä toiseksi 48,4 % kannatuksella. Koko maassa äänestysprosentti oli 70,7 %. Talouden tasapainottamistyön tavoitteena on ollut löytää pysyviä säästöjä ja lisätuloja kahdella miljoonalla eurolla. Tilannetta seurataan, Latvala sanoo ja kertoo, että mikäli alatalosta luovutaan päiväkotikäytössä, se voitaisiin joko myydä tai pitää kunnan omassa käytössä, esimerkiksi lisätilana koululle. Lisäksi kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle Tähtiasunnot Oy:n lainan hyväksymistä kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen lainaehtojen mukaisena. Sivu 3 Nro 7 14.2.2024 Taloutta tasapainotetaan hakemalla pysyviä säästöjä Tiina Lamminaho Kunnanvaltuusto saa maanantaina käsiteltäväkseen päivitetyn talouden tasapainottamisohjelman vuosille 2024 – 2026. Kiinteistöverotuloja talouden tasapainottamisohjelmassa on kirjattu ensi ja seuraavalle vuodelle 72 000 euroa viimevuotista enemmän, se edellyttäisi kiinteistöverojen korotusta 0,05 prosenttiyksiköllä. – Meillä on kuitenkin kumulatiivista ylijäämää reilut 2 miljoonaa euroa, ja viime vuoden tilinpäätöskin tulee olemaan ylijäämäinen, joten kuluvan vuoden alijäämä tulee katettua aikaisemmin kertyneellä ylijäämällä. Lisää tuloja kunta hakee muun muassa myymällä palkanlaskennan palveluita Multialle. Myös Kintauden päiväkodin lapsimäärää tarkastellaan ja mikäli lapsia on syksyllä nykyistä vähemmän, toimintaa jatketaan neljän ryhmän sijaan kolmessa ryhmässä. Asia koskee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin päätöstä peruspääoman alentamisesta. Ohjelmassa on listattu keinoja, joilla lisätään tuloja tai vähennetään menoja, suurin osa tämän vuoden tulonlisäyksistä ja menoleikkauksista on jo hyväksytty talousarvion yhteydessä. Nythän rahoitus on tullut Petäjäveden Osuuspankilta ja kunnalta, selvittelemme, olisiko Osuuspankin lisäksi muita yrityksiä, jotka voisivat lähteä mukaan rahoittamaan kurssia kunnan sijaan. Perusopetuksen puolelle säästöjä on kirjattu tälle vuodelle 25 000 euroa määräaikaisten luokanopettajien määrän vähentämisenä. Säästöä koulusta ja päiväkodista Säästöjä kunta hakee niin varhaiskasvatuksesta ja sivistystoimesta kuin kuntatekniseltä ja konsernijohtamisen palvelualueiltakin. Kunnanhallitus hyväksyi myös tiedonhallintamallin yleisen osan ja merkitsi tiedokseen tilintarkastajan väliraportin. – Painetta on ainakin tarkastella hintoja, lautakunta pohtii, pitääkö niitä nostaa, Latvala toteaa. – Lapsimäärä elää, ja palveluntarve varhaiskasvatuksessa saattaa muuttua nopeastikin. Myös vielä myymättä olevien pienten metsätilojen myynti, tonttimyynti, tyhjien varastoja tuotantotilojen ulosvuokraus sekä vesilaitoksen palveluiden hintojen tarkastus ovat listalla. Tämän vuoden talousarvioon on kirjattu marraskuussa päätetty 50 000 euron säästö, joka saadaan, kun viranhaltijoiden kokouspalkkiot poistetaan ja kokoukset katsotaan viranhaltijoiden työajaksi sekä luottamushenkilöiden kokouspalkkioita pienennetään. Myös kiinteistönhuollosta ja siistinnästä on tarkoitus säästää, mikäli kunnan omistamia kiinteistöjä saadaan kaupaksi. Kunnanhallitus käsitteli talouden tasapainottamisohjelmaa maanantaisessa kokouksessaan ja esittää valtuustolle sen hyväksymistä. Lisäksi kunnan investointien yläraja asetettiin miljoonaan euroon vuodessa, tälle vuodelle investointeja on budjetoitu 600 000 eurolla. Talousarvio on ylittynyt tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä sivistyksen palvelualueen osalta. Kunnanhallitus merkitsi tämän tiedoksi ja päätti julistaa hallintojohtajan viran haettavaksi ajalla 15.2.–17.3.2024. – Alatalosta luovutaan syksyllä, mikäli varhaiskasvatuksen piiriin tulevien lasten määrä vähenee ennusteiden mukaisesti, Mikko Latvala toteaa ja kertoo, että alatalosta luopumisesta syntyvää henkilöstövähennystä on kirjattu tämän vuoden talousarvioon 56 000 euroa. – Ennen ensi vuoden kuntavaaleja pitää pohtia myös uuden valtuuston kokoa ja sitä, mitä ja minkä kokoisia lautakuntia Petäjävedellä tarvitaan, Latvala toteaa. hallintojohtajana omien virkatehtäviensä ohella. Ensi ja seuraavalle vuodelle verotulojen määrän on laskettu kasvavan edelleen, vaikka kunnallisveroprosentti pidetään 9,9:ssä. Tulevien vuosien valtionosuuksistakaan ei ole vielä tarkkaa tietoa. Käsityöoppilaitoksen kohdalla realistista varmaankin on osittainen purkaminen ja ylläpitokuluissa säästäminen sitä kautta. Hallinto tarkasteluun Säästöjä haetaan myös kokouspalkkioista. Mikäli oppilasennusteet toteutuvat, syksyllä perusopetuksessa on yksi opettaja nykyistä vähemmän, Latvala selvittää. Kunnanhallituksen maanantaisen kokouksen päätöksiä. Saman verran säästöä tulee hallintosihteerin tehtävän lakkauttamisesta, tehtävä lakkautettiin jo viime vuoden aikana, kun hallintosihteeri siirtyi hallintojohtajaksi. Avoimen päiväkodin tunteja vähennetään 7000 euron edestä, avointa päiväkotia tarjotaan kuitenkin edelleen kaksi kertaa viikossa. Petäjävedellä äänestysprosentti oli koko maata ja Keski-Suomen 69,3 % alhaisempi, sillä ääntään käytti 66,6 % äänioikeutetuista. Mikäli lapsia on tulossa päiväkotiin ennustettua enemmän, alatalosta ei luovuta. – Myös koululaisten määrä vähenee. Kunnan tämän vuoden talousarvio on 1,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuoden 2023 tilinpäätöksen valmisteluun liittyen palvelualueet ovat raportoineet valtuustoon nähden sitovien määrärahojen ylityksistä. Talouden tasapainottamisohjelmaan säästöjä ja tulonlisäyksiä on kirjattu siten, että ensi vuoden alijäämä olisi noin 800 000 euroa ja vuonna 2026 talous olisi tasapainossa eli kunnalle jäisi vähän ylijäämää. Kunnanhallitus päätti, että sivistystoimenjohtaja Timo Holm hoitaa omien virkatehtäviensä ohella kunnanjohtajan viransijaisuutta ajalla 21.–29.2.2024 ja 1.3.2024 alkaen Holm toimii vt. Veronkorotuksella lisää tuloja Talouden tasapainottamisohjelmaan kirjattu euromääräisesti suurin yksittäinen toimenpide on jo päätetty kunnallisveroprosentin korotus. Tuulentuvan, paloaseman ja Petäjäkotiterveysaseman kohtalo riippuu siitä, jatkaako hyvinvointialue niiden vuokraamista. Veroprosenttia nostettiin 9,1 prosentista 9,9 prosenttiin ja sen on laskettu tuovan kunnalle tänä vuonna 477 000 euroa viimevuotista enemmän verotuloja. Yhden kiinteistöhoitajan vähentämisestä on jo päätetty, sen vaikutus on tänä vuonna 30 000 euroa. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Petäjäveden kunnan ja Pitkälänvuoren Tuulipuisto Oy:n välisen melualuetta koskevan vastuusopimuksen ja päätti edellyttää, että sopimus tulee olla allekirjoitettuna ennen Pitkälänvuoren tuulivoimapuiston osayleiskaavan MRL 37 §:n mukaista valtuustokäsittelyä. Tulos erosi myös valtakunnan tuloksesta, sillä Haavistoa kannatti 50,2 % äänestäjistä, kun Stubbin kannatus jäi 49,8 %. Hyvinvointialue päättää palveluverkostaan keväällä. – Kiinteistöveron korotuksesta ei ole päätetty. Petäjäveden ja Multian kuntien yhteisten neuvottelujen tuloksena on päädytty tarjoamaan palkkahallinnon palveluita Multian kunnalle ja kunnanhallitus hyväksyi asiaa koskevan yhteistoimintasopimuksen. Ajokorttikurssi on tarkoitus pitää valikoimassa, mutta sen rahoitusta mietitään. Alexander Stubb presidentiksi Suomen presidentiksi on presidentinvaalin toisella kierroksella valittu kokomuksen ehdokas Alexander Stubb. Jotta siihen päästäisiin, tarvitaan vielä tarkennuksia ja varmaan uusiakin keinoja. Sivistyspuolelle säästöjä on kirjattu lisäksi 7000 euroa hallinnosta ja 10 000 euroa kuljetuksista Uuraisille, eli tarkoitus on luopua iltapäivän toisesta kuljetuksesta Uuraisille. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että selvitys talousarvioylityksistä hyväksytään
Melkein kaikkiin kuntiin mainokset saimme pystyyn, Aaltola kertoo. Tuhansia tapaamisia Kampanjansa aikana Mika Aaltola kiersi ympäri Suomea. Innostavaa, mutta raskasta Aaltolan mukaan vaalikampanja oli myös fyysinen ponnistus. Tänä vuonna kulttuurikyselyyn on mahdollista vastata 14.2.–13.3. Ihmisten kanssa keskustellessa sai kuulla paljon tarinoita Suomesta. Tarkkoja lukuja ei tietenkään tiedä, mutta suunnilleen 50 000 ihmistä tapasin ja puristin tuhansia käsiä. Jo kannattajakorttien keräämisessä oli aika urakka, mutta onnistuimme keräämään niitä tehokkaasti ja todella hyvin. Sivu 4 Nro 7 -14.2.2024 OLLI KOPONEN NIINA KELLONIEMI Ajamista, keskusteluja ja valtavasti talkootyötä Tiina Lamminaho – Iso kiitos petäjävetisille kannatuksesta. Petäjäveden markkinat jäivät mieleen hyvin positiivisena kokemuksena, tapasin siellä muun muassa entisiä opettajiani. – Kilometrejä tuli kymmeniä tuhansia. Tykkäsin kyllä Suomen kiertämisestä ja ihmisten tapaamisesta. Esimerkiksi televisiomainontaan meillä ei ollut rahaa. Olli Koponen myös vinkkaa, että kulttuurikyselyyn vastanneiden kesken arvotaan 10 kappaletta Kino Metson elokuvalippuja elokuvateatterin tämän vuoden näytöksiin. Olen palannut vastauksiin useamman kerran tänä aikana ja vielä viime syksynäkin katselin, löytyisikö sieltä ideoita tai toiveita toteuttavaksi. Paluu normityöhön ja tutkimuksellisiin aiheisiin keskittyminen on terapeuttistakin, heti vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen työhönsä ulkopoliittisen instituutin johtajana palannut Aaltola toteaa. Siinä voi omien kehittämisideoiden lisäksi myös esimerkiksi kertoa, mikä on jäänyt erityisesti mieleen ja kuinka tyytyväinen on ollut kulttuuripalveluihin. Edellinen kulttuurikysely yllätti Olli Koposen vastausten määrällä, sillä siihen tuli yhteensä yli 120 vastausta. Poikkeuksetta myös esiintyjät kehuvat tilan ominaisuuksia ja ovat jopa yllättyneitä, että Petäjävedellä on tällainen niin moneen taipuva tila. Kulttuurikyselyn vastauksista on varmasti hyötyä myös hyvinvoinnin puolella. – Jos nyt joku kysyisi minua ehdokkaaksi vaaleihin, sanoisin ei, mutta esimerkiksi kuuden vuoden päästä tilanne on vielä kaikille hämärän peitossa, elämä voi muuttua. Meillä täällä Petäjävedellä on hyvä tilanne kulttuurin järjestämisen kannalta, sillä auditorio Miilu on ominaisuuksiltaan erinomainen ja taipuu monipuolisesti erilaisiin tapahtumiin. Monet torit tulivat tutuiksi ja makkaraa paistoimme sen verran kuin oli varaa paistaa, Jyväskylässä saimme talkoolaisilta soppatykinkin ja jaoimme hernekeittoa. Olli Koponen kertoo, että alun perin kulttuurikysely sai alkunsa koronarajoitusten myötä. Minulle on myös tärkeää, että valtakunnallisten esiintyjien lisäksi saan tarjota paikallisille esiintyjille näkyvyyttä, sillä meillä on täällä osaamista monella kulttuurin alueella, kuten teatterissa ja musiikissa, Koponen kertoo ja toivoo, että tälläkin kertaa kyselyyn vastattaisiin yhtä aktiivisesti kuin viime kerralla. Oma kotiseutu on lähellä sydäntä, ja itsekin pidin Petäjävettä esillä kampanjassani. Tästä syntyi sitten ajatus toteuttaa laajempi kysely kuntalaisille toimintaan ja tarjontaan liittyen. Kulttuurikyselyyn voi vastata verkossa ja kirjastolla.. Torit eri puolilla Suomea tulivat Mika Aaltolalle tutuiksi vaalikampanjan aikana. – Olihan vaalikampanja melkoinen ponnistus ilman puolueorganisaatiota taustatukena. Se tehtiin, mitä kyettiin, Aaltola sanoo ja kertoo, että vapaaehtoisia oli mukana talkoissa joka puolelta Suomea Lapista Helsinkiin ja Turusta PohjoisKarjalaan. Lisäksi varsinkin lämpimään aikaan tilanne on vielä monipuolisempi, kun esimerkiksi asemamakasiinin hienot tilat saadaan käyttöön, Koponen kehuu kunnan puitteita. Ja kirjastohan on hyvinvointipalveluna aivan verraton! Petäjäveden kunnan kulttuurikysely on jatkossa tarkoitus toteuttaa joka toinen vuosi, mutta Olli Koponen lupaa, että häneen voi koska tahansa olla yhteydessä palautteen tai toiveiden kanssa. Myös kirjaston henkilökunnan kanssa teen luonnollisesti paljon yhteistyötä, sillä työtilani sijaitsevat kirjastolla ja minulla on itsellänikin työvuoroja kirjaston palvelutiskin takana. Kaksi vuotta sitten toteutetun kulttuurikyselyn konkreettinen hyöty on ollut työssäni korvaamaton ja yllätyin positiivisesti, että siihen vastattiin niin aktiivisesti. Yhteistyötä hyvinvoinnin eteen Olli Koponen kertoo myös tehneensä yhteistyötä viime vuonna kunnan hyvinvointikoordinaattorina aloittaneen Sami Jylhän kanssa. Iso urakka oli myös mainosjulisteiden paikoilleen laittaminen; jossain kunnissa se hoidettiin kunnan puolesta, mutta monissa kunnissa ehdokkaan ja taustatiimin piti hoitaa se itse. Ja sukulaisiani, esimerkiksi pikkuserkkuja, tapasin pitkin Suomea. Ja kun mukana kiertämässä ei ollut kansanedustajia tai ministereitä, pystyi olemaan läsnä vain yhdessä pisteessä kerrallaan. Edelleen olen huolissani seutukunnista, keskittäminen etelään ei ole hyvä strategia vaan kaikki seutukunnat täytyy pitää elinvoimaisina. Olen aiemmin toiminut melko itsenäisesti, joten on ollut mukavaa jakaa ideoita ja ajatuksia. Vaalikampanja oli hyvin hektistä, kiihkeätempoista ja nopeasyklistä. joko kunnan verkkosivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella tai täyttämällä kirjastolla paperisen lomakkeen ja pudottamalla sen palautelaatikkoon. Myös alhainen syntyvyys on huolestuttavaa, se kertoo siitä, ettei elämän pitkäaikaista suunnittelua koeta turvallisena, Aaltola sanoo ja kiittelee omaa perhettään tuesta vaalikampanjassa. – Ihmisten kanssa keskustelu ja ihmisten kuunteleminen tuntui hyvältä ja oli innostavaa, mutta kyllä olin iltaisin väsynyt, kun pääsin kotiin. – Ihmisten tapaaminen on vaikuttavin keino vaalikampanjassa ja itselle mieleen painuvin. Perhe on selkäranka minulle ja niin se on Suomellekin. Kun rajoitukset sitten alkoivat löyhentyä, ajattelin, että joku uusi kulma kulttuuriin täytyisi löytää. On kovasti mieltä lämmittävää, että sain Petäjävedeltä niin hyvin tukea, Mika Aaltola kiittelee. Kulttuurikyselyllä kartoitetaan toiveita Niina Kelloniemi Petäjäveden kunnan kulttuurituottaja Olli Koponen on jälleen kiinnostunut palautteesta ja toiveista liittyen kulttuuritarjontaan, kun kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran toteutettu kulttuurikysely toteutetaan uudelleen tänä vuonna. Ajattelemme molemmat Samin kanssa, että kulttuuri ja hyvinvointi kuuluvat olennaisesti yhteen, joten olen tavallaan saanut Samista itselleni työparin ja olemme muun muassa miettineet, miten voisimme kulttuuritoiminnalla edistää myös kuntalaisten hyvinvointia. Meillä ei ollut sellaisia kahdenkymmenen minuutin pysähdyksiä, olimme paikalla aina pari tuntia, pysähdyspaikkoja oli satoja, Aaltola kertoo. Elokuussa Aaltola oli mukana Petäjävesi Elää -viikon toritapahtumassa. Työkalu kulttuurituottajalle Kulttuurikyselyyn Olli Koponen kaipaa erityisesti toiveita tulevasta toiminnasta ja palautetta nykyisestä tarjonnasta. Myös kulttuurilajien monipuolisuus on tärkeää, siksi meillä on täällä erilaisten musiikkigenrejen ohella esimerkiksi elokuvia ja teatteria tarjolla. – Mukana oli monenlaisia ihmisiä, ja talkootyön määrä näiden kuuden kuukauden aikana oli valtava, Aaltola toteaa. Sitä rajoitusten jojoiluakin kesti jonkun aikaa, joten oli hyvä aika kartoittaa, millaista toimintaa täällä kaivataan. Ihmiset kertoivat huoliaan maailmanmenosta ja omasta paikkakunnastaan, mutta myös hyvin paljon omasta elämästään. Toiveet otetaan huomioon ja pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan. Aaltola sai presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella 10,3 prosenttia petäjävetisten antamista äänistä, koko maan äänistä Aaltola sai 1,5 prosenttia. Paikallisen yleisön tunteminen on pienessä kunnassa tärkeää, jotta osaa suunnitella toimintaa monipuolisesti ja tasapuolisesti eri ikäisille kulttuurin kuluttajille. Jos lähtisin uudelleen tekemään vaalikampanjaa, nyt minulla on jo kokemusta. – Ilman vaimoni Kirsin tukea tällaisen ruljanssin pyörittäminen olisi ollut mahdotonta. Se oli pakollinen miettimisen paikka, kun tapahtumien järjestäminen ei ollut mahdollista. Kulttuurituottajan työhän on pitkälti asiakaspalvelua, jota tehdään kuntalaisia varten. Se vaati myös fyysisesti aika paljon, että pysyi skarppina. – Vapaaehtoisia oli mukana sen verran, että saimme toteutettua kampanjan perusjutut
Kuka oli Suomen ensimmäinen presidentti, entä kolmas pääministeri. – Kesälomalla kävimme yhdessä katsomassa Suomi – San Marino -ottelun. – Onneksi Patrikin kanssa samoissa harkoissa käy muitakin petäjävetisiä, joten kimppakyydit onnistuvat. Jalkapallotreeneissä Julius käy välillä nyt talvellakin. Myös Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen pelit kiinnostavat perhettä. Treenejä on siis sekä Keuruulla että Jyväskylässä, Patrik on mukana harjoituksissa neljä tai viisi kertaa viikossa. Politiikkateema näkyi torstain ajan yläkoulun ja lukion tiloissa muun muassa koulun käytäville tulostettujen poliittisten meemien sekä rekkaajelua varten taiteiltujen lakanoiden muodossa. Kesän aikataulut ovat vielä auki, mutta Patrik itse arvelee, että pelien lisäksi treenejä saattaisi olla kuusi kertaa viikossa. Mieluummin menen vaikka tanssitunnille, Tuija Alapiha toteaa. – Mikä on Suomen kansallishyönteinen. Penkkariajelua edeltänyt abigaala oli myös teemaltaan poliittinen. Patrikin ikäluokalle ei ole tulossa jalkapallojoukkuetta PetPetiin ensi kesäksi, joten Patrik pelaa ensi kesänä KeuPassa. Tuija Alapiha on ollut enemmän seuratoimijana, molempien poikien joukkueiden joukkueenjohtajana sekä jalkapallojaostossa, tällä hetkellä hän on jalkapallojaoston varapuheenjohtaja. Mikä on luvun 121 neliöjuuri. – Kävin kokeilemassa viime kesänä itsekin pelaamista. Nyt Patrik käy sekä KeuPan että HoDyn eli Holstin Dynamon harjoituksissa. Tämän vuoden kantavaksi teemaksi abit olivat valinneet politiikan aiheen ajankohtaisuuden vuoksi. abit haastoivat lukion lehtoreita. Lopulta saimme kuin saimmekin abigaalan ja rekka-ajelun järjestymään, abigaalan juontajina toimineet Torkki ja Viitanen iloitsivat. Penkkareidensa myötä abit jättivät koulutyönsä Petäjäveden lukion politiikkateemaisia penkinpainajaisia vietettiin viime torstaina. Presidentinvaalien alla televisiossa nähty Luokan edessä -ohjelmakin sai abigaalassa jatkoa, kun koulumaailman roolit vaihtuivat ja opiskelijat pääsivät testaamaan opettajiensa osaamista tiukassa pistokokeessa. on opettanut myös itsenäisyyttä, Marko ja Tuija Alapiha kertovat. helmikuuta. – Petäjävedellä käymme katsomassa PetPetin miesten pelit, HJK:n pelejä olemme käyneet katsomassa Tampereella ja Helsingissä, Alapihat kertovat. Patrik aloitti jalkapallon kuutisen vuotta sitten, ja Julius vain vuoden myöhemmin, neljävuotiaana. Vapaaajanongelmia ei ole kyllä ollut, esimerkiksi Kyläseppä-cupin yhteydessä tuli työtunteja jalkapallon parissa helposti normaalin työviikon verran. Tällä hetkellä lisää vipinää perheen arkeen tuo kuusi kissanpentua. Pojilla, Patrikilla ja Juliuksella, on monet harjoitukset viikossa näin talvellakin, kesäisin jalkapallo on liikuttanut myös perheen vanhempia, Tuijaa ja Markoa. Nyt Julius pelaa jalkapalloa PetPetissä ja jääkiekkoa KeuPassa, jääkiekkotreenejä on kahdesti viikossa ja pelejä joka toinen viikko. Oli se ihan hauskaa, mutta kun ei ole pallopelikokemusta, oli se aika haastavaa näin aikuisena. ja lähtivät lukulomalle valmistautumaan kevään ylioppilaskirjoituksiin. ”Abien täysistunnossa” opettajat ottivat mittaa toisistaan leikkimielisissä kilpailuissa, poliitikoiksi pukeutuneiden opiskelijoiden johdolla. Patrik meillä on innokkain jalkapallofani, me Markon kanssa olemme innostuneet lajista omien lasten pelaamisen ansiosta, Tuija Alapiha toteaa. Penkkiurheilukin kiinnostaa Myös penkkiurheilu ja jalkapallon seuraaminen kuuluu Alapihojen elämään. Vanhempien mielestä välillä täytyy pitää vapaapäiviäkin, että ehtii olla kavereiden kanssa. – HoDy on tavoitteellinen joukkue, jossa saa kova treeniä. Sivu 5 Nro 7 14.2.2024 TIINA LAMMINAHO JAAKKO HEIKKINEN Aikataulut urheilun mukaan Tiina Lamminaho Urheilu ja lasten harrastukset näkyvät PetPetin vuoden urheiluperheenä palkitseman Alapihan perheen arjessa, aikataulut sovitellaan lasten harrastusten mukaan. Patrik oli syyslomalla sukulaisten luona Helsingissä ja pääsi katsomaan Suomi – Kazakstan -ottelun. PetPet on kasvattajaseura, mutta täällä on pieni porukka, eikä täällä harrasteta niin tavoitteellisesti. Tänä vuonna lukulomaa kertyy reilun kuukauden verran, sillä kevään ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina 12. Jos on intohimoinen jalkapalloilija, jolla on kovat tavoitteet, on pakko siirtyä täältä pois, Tuija ja Marko Alapiha toteavat ja lisäävät, että tavoitteet ovat nimenomaan Patrikin omia. – Seuratoimijana on ollut tosi kiva olla, kun seurassa on aktiivista porukkaa ja hyvä, yhteisöllinen meininki. Jalkapallojaostossa on päässyt tekemään myös seuran kehittämistyötä. Naapuriseuroista kovempaa treeniä Kahdeksanvuotias Julius ja 11-vuotias, huhtikuussa 12 vuotta täyttävä Patrik ovat molemmat aloittaneet urheiluharrastuksensa PetPetissä. – Urheilu on meille elämäntapa. Ja on Patrik välillä kulkenut linja-autollakin, joten jalkapallo Patrik, Tuija, Julius ja Marko Alapiha palkittiin PetPetin puurojuhlassa joulukuussa vuoden urheiluperheenä. Suomen ja Euroopan Unionin liput abit olivat kaivaneet koulun kätköistä. Kaikki tarvittava oli saatu kasaan hyvin lyhyessä ajassa. Abigaalassa roolit laitettiin vaihtoon Iltapäivällä seitsemästätoista abista kolmetoista paikalla ollutta opiskelijaa marssivat auditorio Miiluun ”Abien täysistuntoon” Maamme-laulun soidessa taustalla ja koko koulun väen katsoessa. Lukion penkkareissa oltiin ajassa kiinni Jaakko Heikkinen Petäjäveden lukion abiturientit viettivät penkinpainajaisiaan viime viikon torstaina 8. – Valitsimme yhteistuumin pukeutua poliitikoiksi, kun presidentinvaalit ovat olleet niin isosti esillä nyt alkuvuoden ajan, penkkareissa Tarja Haloseksi ja Pekka Haavistoksi sonnustautuneet Noora Torkki ja Iina Viitanen kertoivat. Gaalan päätyttyä abit suuntasivat kylmään pakkassäähän ja lähtivät perinteiselle rekkaajelulle. Rekan kyydistä he heittelivät karkkeja ensin yläkoulun ja lukion pihassa, jonka jälkeen seurue jatkoi matkaansa Kirkonkylän koululle ja kylänraitille. maaliskuuta äidinkielen lukutaidon kokeella.. – Taisimme puhua penkkareista porukalla ensimmäisen kerran vasta pari viikkoa sitten, sillä aluksi tuntui että innostusta päivän järjestämiselle ei oikein tahdo löytyä. Aika aktiivista jalkapalloelämää tässä on vietetty sekä kentällä että kentän laidalla, Alapihat toteavat. Kolmen vartin mittainen täysistunto piti sisällään leikkimielisiä kilpailuja, ”pölkyn” luovutuksen lukion toisen vuoden opiskelijoille sekä Eliel Stjernvallin esittämän Donald Trump -imitaatiosketsin. Patrik ja Julius pelaavat jalkapalloa, Julius pelaa myös jääkiekkoa, Marko Alapiha on valmentanut Patrikin joukkuetta PetPetissä ja pelaa itsekin PetPetin miesten kakkosjoukkueessa
Tiistaina 20–21:30 Futsal Miehet Keskiviikkona 17–18 Seka 7–8 v. Sivu 6 Nro 7 -14.2.2024 Huomio paikalliset yrittäjät ja yhdistykset! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista kokous-, toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. /tilaukset/ 050 366 7691 3 kk 30 € tai digi 3 kk 25 €. Haluamme tällä keräyksellä tukea perhettä ja etenkin Matiaksen veljeä tässä surullisessa elämänvaiheessa. päivänä 2023 liikenneonnettomuudessa kuolleen Matias Seppäsen perheen hyväksi tehtävän muistokeräyksen. Töyhtötiainen on havumetsien paikkalintu, joka kuuluu uhanalaisuusluokkaan vaarantunut. Lisätietoja: PetPet pyörä Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA D-nuoret (ja sitä nuoremmat) maanantaisin ja torstaisin 17–18.30 C-tytöt maanantaisin ja torstaisin 18.30–20 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20–21.30 Kaikki vuorot Petäjäveden kulttuurikeskuksen liikuntasalissa. Petäjävedellä harvinaisimpina mainittakoon vain yhdellä paikalla nähdyt tilhi, tikli, tundraurpiainen ja kesykyyhky. Lisätietoja voi tiedustella: Antti Koskinen 040 0812753, avkoskinen@gmail.com YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä. Muistathan laittaa maksun viestikenttään tarkasti alla oleva selitteen. Yleisimmät lajit Petäjäveden pihoilla olivat talija sinitiainen, käpytikka, närhi, hömötiainen, urpiainen, punatulkku ja harakka. Punatulkku ja harakka puolestaan enää joka toisella pihalla. Petäjävedellä lintuja bongattiin kiitettävästi kunnan eri puolilla noin 45 pihalla. Muistokeräystili: IBAN: FI28 5339 0820 0263 50 BIC: OKOYFIHH Tilin haltija: Petäjäveden Petäjäiset/jalkapallojaosto Viesti: Matias Seppäsen muistokeräys Pienkeräyslupa RA/2024/130 Pienkeräyksen voi järjestää ajalla 01.02.2024– 14.04.2024. Talitiainen tavattiin miltei kaikilla pihoilla, sinitiainen yli neljällä viidestä ja käpytikkakin kolmella neljästä. Eri lintulajeja nähtiin Petäjävedellä nyt 26 eli kaksi enemmän kuin viime vuonna. Pienkeräyksen ensisijainen käyttökohde on perheen taloudellinen tukeminen hautajaiskuluissa ja toissijainen käyttökohde perheen taloudellinen tukeminen yleisesti. Tiistaina 19–20 Tytöt 11 v. Muiltakin osin Keski-Suomen kahdeksan kärjessä olivat samat lajit, joskin hiukan eri järjestyksessä. Talvehtivia mustarastaita nähtiin viidellä paikalla yhteensä yhdeksän yksilöä eli suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. Osallistuminen tapahtumaan oli ennätyksellisen vilkasta. Paikat on laskettu Tiiraan kirjautuneista ilmoituksista, joten se on vähimmäismäärä. Luontopalsta: Pihabongaus ennätyksellisen vilkasta BirdLifen järjestämä pihabongaus kiinnosti taas kovasti. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Ilahduta ystävää! petajavesilehti. Lauri Ijäs Ruokinnoilla levottomasti pyrähteleviä urpiaisia nähtiin tämän vuoden pihabongauksessa lukumääräisesti eniten. Tavanomaisesti lajeja kirjattiin 5-7. Hömötiainen tavattiin peräti 27 paikalla, töyhtötiainen 15 ja kuusitiainenkin 13 paikalla. Toiseksi eniten havaittiin talitiaisia ja keltasirkkuja, molempia hiukan alle puolet urpiaisten määrästä. Suurimmat yhden paikan lajimäärät olivat jopa 13. Havuja sekametsissä viihtyvä hömötiainen on jatkuvasti vähentynyt ja siksi laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Pienkeräyksen voi järjestää koko Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Siitä on tullut mukava koko perheen luontotapahtuma, jonka tulokset myös hyödyttävät linnustonseurantaa.Tammikuun viimeisenä viikonloppuna tapahtumaan osallistui Suomessa lähes 20 200 pihaa ja BirdLife Keski-Suomen alueella noin 1 100 pihaa. Toivomme ihmisten osallistuvan keräykseen haluamallaan summalla. Perjantaina 18:30–20 Futsal Naiset Lauantaina 16:30–18:00 Kuntofutsal Sunnuntaina 14–15 Avoin höntsävuoro Kirkonkylän koulun sali Tiistaina 19:15–20:15 Pojat 10–13 v. Yksilömäärässä runsaimmaksi lajiksi listattiin urpiainen sekä BirdLife Keski-Suomessa että myös valtakunnallisesti. Keskiviikkona 17–17:45 Seka 5–6 v. Talija sinitiainen sekä käpytikka olivat yleisimmät. LAURI IJÄS Petäjävesi-lehden tilaaja-asiakkaat! Petäjävesi-lehden tilauslaskut on nyt mahdollista lähettää sähköpostitse. Mikäli haluatte laskunne jatkossa sähköisesti, ilmoittakaa ystävällisesti sähköpostiosoitteenne toimitukseen. Torstaina 18:30–20:00 Kuntofutsal Torstaina 20–21:30 Futsal Miehet Perjantaina 17–18:30 Tytöt 12 v. Lajien yleisyys Petäjävedellä oli kärjen osalta hyvin samankaltainen kuin BirdLife KeskiSuomen alueella. Uhanalaisiksi luokitellut metsätiaiset olivat bongauksessa vielä melko hyvin esillä. Myös metsäkanalinnut, metso, teeri ja pyy sekä osittain täälläkin talvehtivat haukat kuten varpusja kanahaukka jäivät havaitsematta. Muistokeräyksellä saatavat varat toimitetaan lyhentämättömästi Matias Seppäsen perheelle. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@ gmail.com. PetPet tiedottaa www.petpet.fi Matias Seppäsen muistokeräys Petäjäveden Petäjäisten jalkapallojaosto on aloittanut joulukuun 29. JALKAPALLON SALIVUOROT Kulttuurikeskuksen liikuntasali Tiistaina 17–18 Tytöt 9–10 v. Viime aikoina yleistynyt harmaapätikka havaittiin 11 pihalla eli kahdella viime vuotta enemmän. Närhi, urpiainen ja hömötiainen nähtiin noin kahdella paikalla kolmesta. Tiistaina 18–19 Pojat 9 v. Havainnoista lasketuissa lajeittaisissa yksilömäärissä kärkisijan nappasi parvissa viihtyvä urpiainen, joita bongattiin lähes 600 yksilöä. Keskiviikkona 18–19 Seka 14 v. Puuttumaan jäivät kaikki enimmäkseen hämärissä liikkuvat pöllölajit, kuten varpusja viirupöllö, vaikka viimeksi mainittua on aivan viime päivinä nähty useampia piharuokintojen liepeillä ravinnonhaussa
Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. ti-to klo 9-17 ?. Tonttihakkuut ja raivaukset. t V P 7 4 2 2 8 6 5 o r o n ä v y S a k k ri ( )t e s k u t u u k a v O is e v ä j ä t e P P K 6 e it o k k ri 4 is e v ä j ä t e P 9 1 L ! a o l u t e v r e t it s ä m i p m ä www.terastyokukkola.fi Hitsaa, rakentaa, asentaa • Timpurityöt • Ikkunaja oviasennukset • Nosto-ovikorjaukset • Monipuoliset teräsrakenteet esim. Nouto sopimuksen mukaan. • Klapien tekoa koneellisesti. portaat & katokset • Kurottaja ja henkilönostin vuokraus 045 113 5125. Rakennussiivous Janni Hyttinen 045 203 8350 jannihyttinen9@gmail.com Henkilöautot, pakettiautot, kuorma-autot ja matkailuautot/-vaunut Toimivat ja vialliset. Toimimme myös Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana. Sorat PUTKIMIES Jyrki Vieltojärvi 044 2424 729 Teollisuustie 1, Keuruu lvijyke@gmail.com www.lvijyke.fi Monipuolinen, yli 10 vuoden LVI-alan kokemus LVIJYKE.FI 044 242 4729 Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy Putkityöt Lämpöpumput Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Petri Huutonen 050 303 2259 talotekniikkahuutonen.fi TAKSI Carita Autio Urpo Riikonen Ajamme myös KELAja SOTE-kuljetuksia. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. la klo 9-14 Papintie 2 ?. p A 1 2 6 9 8 5 2 1 g r e b m l a M i n i M 1 1 6 9 8 5 2 1 a a m n e r o u V a ir a T 5 1 6 9 8 5 2 1 a l a k h a P a j n a S 2 6 9 8 5 2 1 o r A a n n a M 6 1 6 9 8 5 2 1 a l a k n o H a jr a A 2 6 9 8 5 2 1 n e n i a t a m ii L u n ( ) a j a t h o js u ti m i o t. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. Kukat & sidontatyöt Tilauksesta kaikkiin tilaisuuksiin T a o l u t e v r e p ! n e e si ll a ki a T i s k a a k k a i s a a j a t s i m o e l u p n ii k k n a p s u u s O n e e s il l a k i a O : e e l e v l a p is e v ä j ä t e P P k t u l e v l a p si ä tt i v i ä p a j a s s a t 2 1 9 o l k e p a j i N a ll e s k u a r a v n a j a t u l e v l a p a t n o v u e m 6 1 9 o l k e p a V a k i a n i v i p o s e ll u n is a a r a o a ll a m a tt i o s i a t is e v a j a t e p / . 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi Varaa tilasi tästä! Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. BR & MR mpja pienkonehuolto Moottoripyörien ja pienkoneiden huollot ja korjaukset Kintaudella. Kaivinkonetyöt Lumityöt . Sami Heinäaho 040 1678771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi ma ja pe klo 9-18 ?. 040 588 5189 050 514 5160 Ammattilainen asialle! NURKAT KUNTOON HYVÄLLÄ ASENTEELLA » Puusepäntyöt » Hirsityöt » Sisäja ulkoremontit » Kylpyhuoneremontit HANNES YLIKOSKI 050 576 8216 hannes@hanneksenverstas.. Hiekoitukset Murskeet . Fysios Mehiläinen Petäjävesi palvelee sinua osoitteessa Papintie 2. . Mullat . 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. Varaa aikasi mehilainen.fi tai soita 010 414 00 (0,084 €/min) Jannin siivouspalvelut Tmi Vakaalla kokemuksella ja asikasta kuunnellen Kotisiivous . mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. 014 854 113 TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN Ammattilainen asialle -palstalla olet esillä paikallislehdessä joka viikko edullisesti vain 10€ / 20€ + alv. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Asko Määttä 040 5059876 baldie.racing@gmail.com Pihojen ja teiden lumenauraus, traktorityöt kumpunen.jalmari@outlook.com 0400 267 949 MAANSIIRTOURAKOINTI IJÄS OY Kari Ijäs 0400 547 726 www.maansiirtoijas.fi Maa-ainesten kuljetukset . Jalkaja kauneushoitola Aurora Jalka-, käsija kasvohoidot Ripset ja kulmat • Meikkaukset Lahjakortit • Myös kotikäynnit Tmi Reetta Palmu 040 759 0416 Kirkkotie 2, Petäjävesi Sivu 7 Nro 7 14.2.2024 Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI Asematie 6, puh. Tarvittaessa nouto. Meiltä saat laadukkaat fysioterapiapalvelut. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Petäjävesi, puh. 24% / julkaisukerta. Halutessasi meiltä kuljetuksen, soita ensin suoraan meille. Toimitilaja toimistosiivous Muuttosiivous . puh. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh
KUNNANJOHTAJAHAKIJOIDEN ESITTÄYTYMINEN KUNNANVALTUUSTOLLE ma 19.2.2024 klo 16.30 Tilaisuu?a voi tulla seuraamaan auditorio Miiluun tai seurata verkon välityksellä. Sivu 8 Nro 7 -14.2.2024 HELENA MINKKILÄ Avoinna Ma–Pe 9–17 Keuruuntie 21, Keuruu 014 771 192 www.mloptiikka. Tervetuloa! Töysänperän hirviseurue TORSTAINA 15.2. ark 12-18, la-su 10-15 Karaoketanssit 2.3. Talwiajo ajettiin lauantaina 3.2. PETÄJÄVEDEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS ma 19.2.2024 poikkeuksellisesti klo 18.30 Kirpputori 15.-27.2 . Talwiajossa ajettiin kaksi noin 140 ja 50 kilometrin mittaista reittiä ja taukoa pidettiin Koskensaaren tehdasalueella.. Petäjäveden tori 11.45-12.05 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI Katso viikontuote FB 0400 872 461 Mobilistien 50. Talwiajossa 165 autokuntaa Keski-Suomen Mobilistien 50. ja siihen osallistui yhteensä 165 autokuntaa. 17-20, liput 8 € Tervetuloa! Kintauden Nuorisoseura Räihäntie 35 Kutsumme maanomistajat perheineen ja muut kyläläiset HIRVIPEIJAISIIN Lemettilään perjantaina 23.2. klo 18. Kokousta on mahdollista seurata paikan päällä auditorio Miilussa tai verkon välityksellä, linkki verkkolähetykseen julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja Facebookissa. Linkki verkkolähetykseen julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja Facebookissa