Rekrytointitapahtuma, johon voit osallistua omalta kotisohvaltasi! Tapahtumassa on tarjolla yli 100 avointa työpaikkaa eri yrityksistä Keuruulta, Multialta, Viitasaarelta, Pihtiputaalta, Kinnulasta ja Kivijärveltä. Meillä on hyvät mahdollisuudet pysyä itsenäisenä. Ylikoski harmitteli, että tilanne on jakanut kannat kahtia niin päättäjissä kuin seurakuntalaisissa. – Meillä on hyvä perusta itsenäiselle seurakunnalle: lainaa on vain 250.000 euroa, tase on miljoona ylijäämäinen ja kiinteistöt ja metsät on hyvin hoidettu. – Meidän ei täällä tarvitse köyhyyttä katsella kaukoputkella, se näkyy kyllä ihan lähempääkin. – On tullut hyvin vahvasti sellainen käsitys, että Petäjäveden seurakuntalaiset haluavat seurakunnan pysyvän itsenäisenä. – Meidät kutsutaan toki valmiiseen pöytään, mutta ei yhteiseen pöytään, jossa olisi ollut kolme tasavertaista kumppania. Kahtiajako: Petäjäveden seurakunnan kirkkovaltuuston äänestys liitoskysymyksestä meni melkein tasan. Palola totesi, että voimme joko jäädä yksin ja näivettyä tänne, tai lähteä liitokseen, jossa on kantokykyä ja jota on vuosia valmisteltu. – Alkuperäinen ajatushan oli se, että kaikki kolme seurakuntaa lakkautetaan ja muodostetaan yksi uusi seurakunta, Harju-Kivinen muistuttaa. Ja mikäli taloustilanne olennaisesti heikentyy, voidaan keskusteluyhteys avata myös Jyväskylän ja Uuraisten suuntaan. Huuskonen peräänkuuluttaa ”Kivenkääntäjien” talousraportin laatineita muita valtuutettuja sitoutumaan laatimaansa raporttiin ja sen toteuttamiseen olemalla ehdolla myös seuraavalla valtuustokaudella. Harju-Kivinen arvosteli sitä, että viime metreillä sopimusta muutettiin aivan olennaisilta osin. – Varmasti me kaikki haluamme jatkaa itsenäisenä, jos siihen olisi hyvät edellytykset, mutta tilanne on mikä on, niin se tekee päätöksestä vaikean, Ylikoski sanoo. – Seurakunnan talous on haavoittuva, mutta voimme silti jatkaa itsenäisinä. 61. – En olisi huolissani taloustilanteesta, Rantapuska sanoo. – Meillä on hyvä perusta itsenäiselle seurakunnalle: lainaa on vain 250.000 euroa, tase on miljoona ylijäämäinen ja kiinteistöt ja metsät on hyvin hoidettu. Kaikkien kolmen seurakunnan piti antaa vastauksensa yhdistymisestä tuomiokapitulille torstaihin mennessä. Hän ei olisi huolissaan seurakunnan taloustilanteesta. Rantapuska toi myös esiin, että liittymisen myötä päätäntävalta kiinteistöihin, henkilöstöön, hankintoihin ja metsänhoitoon liittyen siirtyisi myös muualle. Palolan mukaan myös henkilökunta kannattaa liitosta. Itsenäisen seurakunnan puolesta äänestivät Harju-Kivinen Raija, Hautamäki Hanna, Koivuniemi Eila, Koskenranta Jari, Kuukkanen Sirkku, Ohra-Aho Jukka, Rantapuska Seppo ja Saarinen Pirkko. – Kahtiajakautuminen on aina vahingollista etenkin seurakunnassa, joka on hengellinen yhteisö. Huuskonen on huolissaan seurakuntien jäsenmäärän laskusta sekä henkilöstön vaihtuvuudesta. Seurakunta toimii sen taloustilanteen varassa, mikä meille on annettu. – Meidän täytyy pyrkiä palauttamaan luottamus toisiimme, henkilökuntaan, naapuriseurakuntiin ja seurakuntalaisiin. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa Yksi ääni ratkaisi itsenäisyyden KUVAKAAPPAUS STRIIMAUKSESTA Suvi Kallioinen Vain yksi ääni ratkaisi Petäjäveden seurakunnan itsenäisyyden, kun viime viikkoinen kirkkovaltuuston äänestystulos oli tiukka 8-7. Esitystä kannattanut Paltamaa näkee, että yhdessä Keuruun ja Multian kanssa voisi olla mahdollista tehdä laajempaa parempaa seurakuntaelämää ja pitää Petäjävedellä yllä monipuolista toimintaa. Keuruun ja Multian seurakunnat yhdistyvät ensi vuoden 2022 alussa. Liittymistä Keuruun seurakuntaan esitti Heikki Palola, Kai Paltamaan kannattamana. Rantapuskan mukaan viime vuoden tulos olisi kirkkaasti positiivinen, jos metsämyyntitulot olisi saatu viime vuoden puolella, mutta ne ovat tilillä nyt. – Se on toiminnassa olennaista, ei se kuka nämä rakennukset omistaa ja kenen nimissä ne ovat, Palola sanoo. Vastaesitystä äänestyksessä kannattivat heidän lisäkseen Huuskonen Anna-Maria, Lesonen Petrus, Oikarinen Hannele, Olli Lasse ja Ylikoski Matleena. – Nyt saadaan vihdoin tehtyä ratkaisu ja saadaan yhteinen suunta, HarjuKivinen iloitsee. – Kaikki valtuutetut ajattelevat seurakunnan parasta, näkökulmat ja painotukset ovat erilaisia, Rantapuska toteaa. Hän on huolissaan siitä, että Petäjäveden seurakunta täyttää ainakin kolme tuomiokapitulin asettamaa puuttumiskynnystä: tase on ilman avustuksia negatiivinen, maksuvalmius pienempi kuin pitäisi ja nyt on tulossa kolmas tappiollinen tilinpäätös. autonasentaja | sähköasentaja | hoitoala huoltoasentaja | kauppa | logistiikka-ala marjanpoiminta | matkailuala | metalliteollisuus nuohooja | projektityö | siivous | puuseppä taksinkuljettaja | taloushallinto tarjoilijat ja kokit | yrittäjä. Katso lisätiedot osoitteesta witas.?. Edellisessä kokouksessa 19.1. Muilta seurakunnilta saatiin kielteiset vastaukset, ettei liitosneuvotteluja avata uudelleen, mutta Petäjävesi olisi ollut samoilla ehdoille edelleen tervetullut mukaan. vuosikerta Nro 15 2021 Keskiviikkona huhtikuun 14. Huuskonen toteaa, että selvitysmiehen raportti oli puutteellinen, valtuutettujen olisi pitänyt saada vaikuttaa liitossopimukseen iltakoulussa, eikä kirkkoherrakuviokaan mennyt kuten toivottiin. asia siirrettiin uudelleen valmisteluun ja Petäjäveden seurakunta esitti Keuruulle ja Multialle liitosneuvottelujen uudelleen avaamista ja tarkennuksia sopimukseen. ”Kaikki valtuutetut ajattelevat seurakuntalaisten parasta” Vastaesityksen tehnyt Palola näkee, että seurakunnan etu olisi saada yhdistymällä leveämpiä hartioita ja seurakunnan ydintehtävä on Kristuksen evankeliumin julistaminen täällä Petäjävedellä jatkossakin. Voit seurata lähetystä YouTubessa Mun Keuruu -kanavalla. – Jos me jäämme tänne, saamme olla näiden puuttumiskynnysten kanssa tuomiokapitulin tähtäimessä jatkuvasti. Seppo Rantapuska oli mukana tekemässä ”Kivenkääntäjien” selvitystyöryhmän talousraporttia
Jeesus on elämän puolella, hyvän puolella ja sinun puolellasi. Valitan kliseetä, mutta nyt yhdessä kohti uutta! Leivon nykyään hyvin vähän mitään imelää. Tämä kakku vaatii paikallaan pysyvät rakenteet. Seuran puheenjohtajana jatkaa Sari Kaartinen ja erovuoroiset johtokunnan jäsenet Annaleena Aira, Irja Rissanen ja Pirjo Sunnari jatkavat. Syntien anteeksiantamus saattaa pitää sisällään myös huonoa kaikua. Meidän raadollisuutemme ja kaikki huonous on helppo kätkeä hyvännäköiseen pintaan. alv 10%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 6-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 6-22, su 9-22 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Hyvää kevättä jokaiselle petäjävetiselle! Veikko Ahonen Kirkkovaltuusto teki todella niukan enemmistön mukaisesti päätöksen itsenäisestä seurakunnasta. Hyvä niin, minun linjoilleni sellainen kaloripommi ei olisi sopinut ollenkaan. Kun parannuksen tekoa korostetaan, korostetaan samalla ihmisen oman tahdon ja oman voiman merkitystä. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160, henkiloasiakaspalvelu@posti.comtaiwww.posti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat 2021: sisäja takasivulla 1,00e/ pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2021: kestotilaus 12kk 76e, tarjous määräaikainen 3kk 20e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. Toisiin ihmisiin luottaminen ei ole sinisilmäisyyttä, realismi ei ole kyynisyyttä ja hyvän tekeminen kannattaa aina. Tarkoitus on reunustaa normaali kahvikakun vuoka kauttaaltaan Digestive-voiseoksella ja sen sisään tulee sitten mangosose ja muut litkut. Tempo on musiikkitermi, joka määrittää kappaleen nopeuden. Jumalanpalveluksiin voi osallistua enimmillään 10 henkilöä (+ työntekijät). Nyt olisi jo aika asettua yhteen riviin, koska itsenäisyyden säilyttäminen jatkossakin vaatii kovaa työtä ja siihen yhdessä sitoutumista. Totta kai se on hyvää, kun kostutin meheväksi, panin väliin lakkahilloa ja banaania ja päälle reilusti kermavaahtoa ja pensasmustikoita. Monen veivauksen jälkeen tekele laitettiin irtopohjavuokaan, jossa oli juomalasi keskellä. Juuri sen takia ovatkin leipomiset j ä ä n e e t . pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Kakku sattuikin sitten onnistumaan ihan kohtalaisesti. Hauta oli kuitenkin tyhjä, ja kaikki olivat kummissaan. Tänä keväänä olen ylittänyt itseni. Se ei ole ihmiselle luontaista, mutta se antaa kaikki avaimet uuteen alkuun. Asenteen muutos usein toki saa aikaan hyvän teon. Aloitin pakinan kirjoittamisen vakaasti ajatellen, että kakustani tuleen ihan susi ja pääsen irrottelemaan epäonnistumisellani. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. 25.3.1923 Petäjävesi k. Se johtuu siitä, että ihmiselle ei ole luontaista ja mutkatonta nähdä itsensä pahana. Syntien anteeksiantamus on yhtä kuin uuden sivun kääntäminen elämässä. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista." Parannuksella ja syntien anteeksiantamisella on oikeastaan aika paha kaiku. Lämmin kiitos osanotosta. Levikki noin 1600 kpl. Ensimmäinen oli omasta mielestänikin todella onnistunut. Kastettu: Eveliina Aavika Poudyal ja Aatos Jalmari Isokangas. Sitten kuitenkin ostan pakon edessä kakun kaupasta. Su 18.4. Olen tehnyt jo yhden täytekakun ja luvannut tehdä toisenkin. Tempoa ehdotti Satu Takanen. En ollenkaan uskonut, että puoli desiä perunajauhoja, vähän tuorejuustoa ja kolme munaa voi pitää kakun monenlaiset liemet koossa. Kaivaten Eila ja Esko Hannu ja Marjo Pasi, Minna, Kristian ja Anrika sukulaiset ja ystävät Siunaus toimitettu 10.4.2021 läheisten läsnä ollessa. – Se kuvaa hyvin liikuntaryhmiämme, joita on rauhallisesta vauhdikkaampaan, Annaleena Aira kertoo. Kuollut: Aino Liisa Rohula, 97 v ja Väinö Matti Kovanen, 92 v. fi pe ta ja ve de n. Sydän uupunut levon sai. Parannuksen huono kaiku saattaa johtua sellaisesta uskonkäsityksestä, jossa parannusta korostetaan yli kaiken. 24:36-49) Pääsiäinen oli pitkä viikko Jeesukselle. Näyttäköön se meille suuntaa kohti taivasta, oi Herra." (Virrestä 949) Petäjäveden Naisvoimistelijoista tulee ehkä Tempo Naisvoimistelijoiden vuosikokous esittää yhdistyksen uudeksi nimeksi Tempoa, virallisesti Petäjäveden Tempo ry. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Niin se vain Jeesus ilmestyi epäluuloisten, pelokkaitten ja hämmästyneitten oppilaidensa keskelle kuolemansa jälkeen, nautiskeli vähän kalaa ja kertoili asioita: "Näin on kirjoitettu. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Keskustelu somessa jatkui vielä päätöksenteon jälkeen. Järvinen s. Moni seurakunnan päättäjä puhui luottamuksen palauttamisesta ja kahtiajakoisuuden ongelmasta. Petäjävesilehti ei ilmesty kesätauolla viikoilla 29 ja 30. 16.3.2021 Keuruu Askel hiljenee seisahtuu, liekki hiipuu sammuu. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Jumalanpalvelukset striimataan ja pääset siten osallistumaan niihin kotisohvaltasi. Huom. Läpi kirjan hän tuo esiin tarkkaan tutkittuja esimerkkejä siitä, kuinka ihminen toimii sekä lähimmäistensä että tuiki tuntemattomien hyväksi. Jeesus Kristus, itse aurinko, on aina kanssasi. Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, ilmoitathan meille uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Vuokani ovat silikonia. (Luuk. Hän käsittelee kirjassaan monipuolisesti sellaista vallankumouksellista ideaa, että useimmat ihmiset ovat kunnollisia ja haluavat hyvää kanssaihmisilleen. Onnistumisesta kertoo sekin, että kakusta oli seuraavana aamuna jäljellä vain muisto. Eihän minulta löytynyt edes oikeaa vuokaa. Kesää kohti suunnitellaan nyt ulkoliikuntaryhmiä: kahvakuulaa, sportticocktailia ja joogaa.. Free Elämme rajoitusten aikaa ja lähes kaikki seurakunnan toiminta on nyt peruttu tällä tietoa ainakin 30.4. Parannus on ennen kaikkea sisäistä asenteen tarkastelua, ei mikään teko tai suorite. Lukekaa Hyvän historia ja uskaltakaa olla hyviä! Paula Rakkaamme Aino Liisa ROHULA o.s. Kova tie ristille ja lopulta tyly kuolema. Toista kakkua suunnitellessani, satuin huomaaman netistä keikautetun mangojuustokakun ohjeen. Onkos tämä nyt sitä kaksinaismoraalia, vai mitä. Sitä ajattelimme tuon lähimmäisen kanssa kokeilla. Milloinkaan ei ole myöhäistä aloittaa uutta elämää. Se vaatii rohkeutta, mutta et ole matkallasi yksin. Onnistumisesta ei helpolla irtoa oikein hulvatonta irrottelua, siksipä pakinastani tuli tavallinen, tylsä pakina. saakka. Poikani namihammasta oli yöllä ruvennut kolottamaan. Ihan y ö k ö t t ä ä semmoista ruveta leipomaan. Lähes jokainen ohje on täynnä voita ja sokeria. Voitaisiinko tämä tulkita näin. Hän paljastaa kirjassaan vääriksi monet maailmanlaajuisesti tunnetut esimerkit siitä, miten ohut niin sanottu sivistyksen pintakuori ihmisillä on. se ur ak un ta @ ev l.fi Seurakunta, yhteen riviin järjesty! Kaloripommit Viikon Viikon pakina pakina Tapulin Tapulin takaa takaa Valot päälle! KirjaKirjakorneri korneri "Paha on vahvempi, mutta hyvää on enemmän" Bregman Rutger: Hyvän historia Alankomaalaisen historioitsijan Rutger Bregmanin kirjoittama Hyvän historia esittää ihmiskunnan aivan uudessa valossa. Sorry vaan. Uutisten seuraaminen pitäisi lopettaa, koska ne keskittyvät poikkeuksiin: onnettomuuksiin, sotiin ja muihin negatiivisiin tapahtumiin. Tällainen viesti laimentaa Jumalan rakkauden ja kaiken poispyyhkivän armon olemattomiin. Sivu 2 Nro 15 14.4.2021 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen, 050 366 7691 suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna poikkeusaikana vain sopimuksen mukaan: yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Nimen muuttaminen edellyttää vielä toisen yhdistyskokouksen, joka pidetään alkukesästä. "Kirkko olkoon niin kuin puu, se saakoon kasvaa, missä tahdot
alkaen tai sopimuksen mukaan. Mies pääsi kotiin kuuden päivän sairaalajakson jälkeen. THL:n tavoitteena on saada annettua kaikille yli 70-vuotiaille ensimmäinen rokoteannos huhtikuun puoleen väliin mennessä. Rajoitusten jatkamisella pyritään siihen, että tilanne alueella pysyisi edelleen rauhallisena ja alueellisella tartuntatautien johtoryhmällä olisi mahdollista muuttaa KSSHP:n epidemiologista statusta ennen kesää. Pariskunnan lapset perheineen ovatkin auttaneet kauppaja apteekkiostoksissa. saakka koko KSSHP:n alueella (Jyväskylää lukuun ottamatta). Kova tauti vei sairaalan petiin viikoksi. Onkin tärkeää, että koronatesteihin hakeudutaan herkästi pienistäkin oireista. Kunnanhallitus päätti laittaa viran hakuun hakuajalla 14.-30.4. Korona vei eläkeläispariskunnan sairaalaan Suvi Kallioinen Tässä jutussa haastateltavat esiintyvät poikkeuksellisesti nimettöminä. Sosiaalityön asiakastyön johtamisen tueksi hankitaan Uuraisten kunnalta johtavan sosiaalityöntekijän työpanosta. Seututerveyskeskuksen sairaaloiden vierailurajoitusta jatketaan 19.4. Molemmat ovat yli 70-vuotiaita, perusterveitä, hyvässä kunnossa ja harrastavat liikuntaa. – Työsuhteeni Petäjäveden kunnassa päättyy 30.4. Kun se tulee ilmi, niin pitää heti lähteä sairaalaan, mies vinkkaa muillekin. Rokoteannoksia saatiin 3478, ja ne on pistettävä viikon sisällä. Kiitän hyvin sujuneesta yhteistyöstä kuntalaisia, kunnanpäättäjiä ja yhteistyökumppaneita sekä mukavaa työyhteisöä, Nummi kommentoi. THL:n mukaan AstraZenecan rokotteen käyttö jatkuu toistaiseksi Suomessa 65 vuotta täyttäneillä ja sitä vanhemmilla, sillä tämän ikäisillä verisuonitukoksia ei ole todettu. Petäjävetinen eläkeläispariskunta sai koronaoireita maaliskuun alussa, he menivät heti koronatestiin ja tulos oli positiivinen. Puhelu tulee 014 -alkuisesta numerosta. Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus päätti heti laittaa teknisen johtajan viran haettavaksi hakuajalla 14.-30.4. Jos asiakasta ei tavoiteta ensimmäisellä soitolla, yritetään myöhemmin uudestaan, yhteensä enintään kolme kertaa. Monesta viikosta ei ollut kiinni, etteivät he ehtineet saada koronarokotetta ennen sairastumistaan. Rokotusajan perumisesta voi ilmoittaa numeroon 014 269 0540, ma-to klo 8-11. Nyt rokotteen saanti siirtyy vielä muutamalla viikolla eteenpäin, koska lääkitys on vielä päällä. ja se täytetään 1.7. Myös ravintolasulku jatkuu ainakin 18.4. Pelkkä ulkona käyminen tai kauppareissu vie voimia. Hänenkin olisi pitänyt mennä heti, mutta oli luullut, että tämäkin tauti paranisi makaamalla. Tämän takia jouduttiin siirtämään neuvoloihin ja vastaanotolle varattuja kiireettömiä aikoja, koska työntekijöitä tarvitaan rokottamaan. AstraZenecan rokotteen hyödyt ovat edelleen paljon suuremmat kuin siihen liitetyt mahdolliset haitat. alkaen tai sopimuksen mukaan. Mies sai lisähappea heti autossa. Myös yli 80-vuotiaat, jotka eivät vielä ole rokotusaikaa saaneet ja sen haluavat, voivat jättää numeroon soittopyynnön. Varovaisuusperiaatteen vuoksi AstraZenecan rokotetta ei kuitenkaan anneta niille 65 vuotta täyttäneille, jotka ovat aikaisemmin sairastaneet aivolaskimotukoksen eli sinustromboosin tai hepariinihoitoon liittyvän trombosytopenian eli verihiutaleniukkuuden (HIT). Siirryn uusiin tehtäviin yksityiselle työnantajalle. Koronavirukselle altistuminen oli tapahtunut todennäköisesti heidän kodissaan vierailijoiden kautta, koska pariskunta ei ollut käynyt missään ennen sairastumistaan. – Ei minua pelottanut, rukoilin silloin tällöin, rajun koronavirustaudin sairastanut eläkeläismies kertoo. ja virka täytetään 1.7. Vaimo kotiutettiin nopeammin, koska hänen veriarvonsa olivat paremmat. Tautitapauksia on ollut nyt yhteensä 31. Vaikka sairastamisesta on jo useampi viikko aikaa, olo on molemmilla edelleen hutera. Petäjävedellä on vuoden aikana ollut THL:n tilaston mukaan yhteensä 31 koronavirustartuntaa.. Joillain pariskunnan tuttavapiirissäkin on ollut korona, mutta ei yhtä rajuna. Laskevaan trendiin ovat vaikuttaneet jo annetut rokotteet, oikea-aikaiset rajoitukset ja suositukset sekä se, että asukkaat ovat hyvin noudattaneet annettuja ohjeita. Väsymystä, uupumusta ja tärinää, mies kuvailee. Seututerveyskeskuksen kunnissa on nyt menossa rokotukset 70–76-vuotiaille ja suurin osa yli 76-vuotiaista on jo rokotettu. Mietin, miten vaimo pärjää kotona. Perusturvajohtajan tehtävä on hallinnollinen, eikä siihen kuulu aktiivista asiakastyötä. Yli 70-vuotiaille soitetaan rokotusajan sopimiseksi. Aikaisemmin sairastettu aivoinfarkti, aivoverenvuoto, lukinkalvonalainen vuoto, keuhkoveritulppa tai syvä laskimotukos esimerkiksi alaraajoissa ei ole este rokotteen antamiselle. Jyväskylän kaupungin oman poikkeusolojen johtoryhmän antamat tiukemmat kuuden henkilön kokoontumisrajoitukset ovat myös voimassa huhtikuun ajan. – Tarkemmin emme sitä tiedä, emmekä ketään siitä syytä, koska ei näköjään voi yhtään tietää. R o k o t u s v u o r o s s a ovat yli 70-vuotiaat ja heidän omaishoitajansa/ puolisonsa. – Jotkut kehuvat, että makuaisti menee, mutta minulla se ei mennyt ollenkaan. Koronaan liittyvä vakavan sairauden riski rokotteen ottamiseen verrattuna on erittäin paljon suurempi. – Edelleen voimat ovat pois. KSSHP:n alueellinen tartuntatautien johtoryhmä totesi maanantaisessa kokouksessaan, että mikäli koronatartuntojen epidemiologinen tilanteen kehitys alueella jatkaa laskuaan, ensi maanantaina Koronanyrkki harkitsee vakavasti alueen siirtymistä joko osittain tai kokonaan perustasolle. Sivu 3 Nro 15 -14.4.2021 Johtajavaihdoksia tulee taas Petäjäveden kunnan tekninen johtaja Mikael Nummi irtisanoutui virastaan maanantaina. Tavoite on, että yli 70-vuotiaat on rokotettu huhtikuun puoleen väliin mennessä. Myös perusturvajohtajan virka laitetaan hakuun. Myös tulevilla viikoilla rokoteannokset tulevat olemaan aiempaa suurempia, mikä voi tilapäisesti vaikuttaa kiireettömien vastaanottoaikojen toteuttamiseen. Mies kertoo, ettei muista ensimmäisistä sairaalapäivistä paljonkaan. Selvisi, että mies sairasti koronan lisäksi keuhkokuumetta. Myöhemmin aika kului radiota kuunnellen. Koska he tiesivät sairastumisestaan heti sairastumisensa alussa, he eivät levittäneet virusta muihin. saakka, jolloin arvioidaan sen jatkon tarvetta. saakka myös Keski-Suomessa. Ravintolat saavat myydä ruokaa mukaan. Perusturvajohtajan viran täyttämisen vaihtoehtoja ja yhteistyön mahdollisuuksia on selvitetty lähikuntien kesken, mutta yhteistyö perusturvajohtajuudessa ei ole tällä hetkellä toimiva ratkaisu. Karanteenirajoituksia ei ole ollut enää pitkään aikaan, mutta jalkeilla ei oikein meinaa jaksaa olla kauan. Keski-Suomeen iso erä koronavirusrokotteita Viime viikolla Petäjäveden vanha kirkon pihasta kaadettiin kymmenisen lahoa ja vaarallista puuta, jotka Museovirasto katselmoi viime syksynä. Molempien vointi meni nopeasti huonoksi. Kun mies oli kymmenettä päivää kuumeessa, eikä henki meinannut enää kulkea, vaimo soitti ambulanssin, jolla molemmat vietiin heti Sairaala Novan vuodeosastolle. Kymmenen koivua ja yksi kuusi meni nurin metsuri Mika Sulkulan käsittelyssä. Isoin osa nyt saatavasta rokote-erästä on AstraZenecan rokotetta. Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston antamat 10 henkilön yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa 30.4. HANNA HAUTAMÄKI Lahoja puita pois vanhan kirkon pihasta Suvi Kallioinen Seututerveyskeskus sai viime viikolla huomattavasti suuremman erän koronarokoteannoksia kuin aikaisemmin. – Ei minua pelottanut, rukoilin silloin tällöin. Muutaman viikon jälkeen tauon jälkeen Petäjävedelle raportoitiin neljä uutta tartuntaa. Sairaalassa molempien olo oli heikko, mutta antibiooteilla, lisähapella ja -ravinnolla tila koheni. – Kova tauti, kovin tauti koskaan. Petäjäveden kouluilta määrättiin maanantaina yhdeksän oppilasta tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia. – Se alkoi tärinällä ja horkalla, kuume nousi, ei saanut syötyä eikä juotua ja oksetti koko ajan, mies kuvailee oireita. – Nyt kuitenkin ruoka jo maistuu ja paino on noussut takaisin
Isäni teki työuransa musiikin parissa, ja sitä kautta olen nähnyt, mitä arki siinä on, Jylhä sanoo. – Parasta olisi, kun pääsisi paikallista osaamista käyttämään. Nykyään hän työskentelee sosiaalipuolella nuorten ja perheiden parissa. Viime vuonna Petäjäveden Vuoden Yrittäjänä palkittiin Hautaustoimisto Salminen Oy. – Etäkoulu sujuu joillakin tosi hyvin, osa pysyy mukana, etenkin, jos vanhemmat ovat aktiivisesti tukena, mutta osalta koulunkäynti lopahtaa etäkoulussa täysin. Korona-aikana on syntynyt myös suomenkielinen Hilleri ja Näätä -bändiprojekti, joka tekee suomenkielistä musiikkia vaihtelevalla kokoonpanolla, Jylhä kertoo. Koulun lähiopetus on yksi tasa-arvon vahva puolustaja, koulussa kaikki saavat opetusta, valvontaa sekä tukea kasvamiseen ja kehitykseen, Jylhä sanoo. FC Vaajakosken toiminnassa olin mukana viitisen vuotta. – Minulla on oma bändi Helsingissä, vuodesta 1996 lähtien toiminut Prudence. Hän työskentelee yksityisessä sosiaalialan yrityksessä ja tekee puolet työajastaan työtä yläkouluikäisten koulupudokkaiden parissa Keuruulla, toinen puoli työajasta menee perhetyöhön ja ammatilliseen tukihenkilötoimintaan. Musiikki on kuulunut elämään aina. – Liina-Maijan kanssa soittelemme myös ja viime kesänä pidimme kaksi Facebook Live -konserttia. kello 8 alkaen ja kutsu tulee sähköpostitse kunnan elinvoimapäällikkö Arto Kummalalta. – Vedin pienryhmiä syrjäytymisvaarassa oleville nuorille. Vuonna 2018 Jylhä suoritti UEFA:n A-valmentajatutkinnon ja nyt hän valmentaa PetPetissä; naisia hän on valmentanut viime syksystä lähtien ja nyt hän valmentaa myös PetPetin miesten joukkuetta O-P Mäkelän kaverina. – Monissa Jyväskylän kehyskunnissa määrä on noussut ja Petäjävesi on ainoa, jolla yksityisen puolen työpaikat ovat tipahtaneet. Yritysrekisterissä on nyt 194 yritystä, kun Petäjävedellä on noin 300 yritystä. Hoitoala kiinnosti Alun perin Jylhä opiskeli päivähoitajaksi 1990-luvun alussa Tuusulassa. – Minulla oli ollut hoitolapsia, mutta kaipasin jotain muutakin. Siitä hoitoala lähti viemään, hain päiväkotiin töihin ja olin kymmenisen vuotta yksityisessä Päiväkoti Aurinkoisessa. Koronan vuoksi tilaisuutta ei viime talvena järjestetty, mutta myöhemmin sekin aiotaan pitää. Jos kutsua ei kuulu, kannattaa olla yhteydessä Kummalaan. Isolla kentällä pystyy jakamaan porukkaa koronaturvallisesti pienempiin ryhmiinkin. Kummala kertoo, että kunnan yrittäjälistan päivitystyö on nyt Keulinkin jälkeen aloitettu ja listaa tullaan täydentämään lähiaikoina yhdessä yrittäjien kanssa. Jylhän työhön jalkapallo päätyi, kun hän yhdisti koululaisten iltapäivätoiminnan ja jalkapallon. – Siinä vaiheessa muutimme Petäjävedelle. Jyvälän setlementissä Jylhä työskenteli poikaja miestyönohjaajana kolmisen vuotta. – Naiset pyysivät syksyllä minut valmentamaan futsalia ja se menikin hyvin siihen asti, kunnes salit laitettiin koronan takia kiinni. Vuonna 1999 muutin Jyväskylään opiskelemaan kulttuurimarkkinointia. Seuraava tilaisuus Petäjäveden yrittäjille pidetään 6.5. Ne ovat nyt olleet tauolla, mutta niitäkin on tarkoitus jatkaa, kun koronarajoitukset sallivat. – Meillä oli ennen vahvoja yhteisöjä, ja jokainen kuului johonkin automaattisesti. – Työ on todella mielenkiintoista, päivät eivät todellakaan ole samanlaisia, Jylhä toteaa. Kuuluminen johonkin oli yksinkertaisempaa, vaihtoehtoja ei ollut niin paljon kuin nykyään, Jylhä sanoo. Sivu 4 Nro 15 14.4.2021 TIINA LAMMINAHO KUVAKAAPPAUS TEAMS-TAPAAMISESTA Päivähoitajasta nuorten ja perheiden tukijaksi Tiina Lamminaho Juuri 50 vuotta täyttänyt Sami Jylhä on nähnyt työssään, kuinka tärkeää koulujen lähiopetus on nuorille. – Lapset ja nuoret olisi hyvä saada takaisin harrastusten pariin; ohjattu arki-iltojen toiminta on tärkeää sekä fyysisen kunnon että sosiaalisuuden ja mielenterveydenkin kannalta. Korona ei ole ainakaan helpottanut tilannetta. Aloin kouluttautua jalkapallovalmennukseen ja perustin Vaajakoskelle nappisjälkkärin, ensin Vaajakummun koulun läheisyyteen ja myöhemmin toisen pisteen Jyskään. Kelan päivärahaa voi saada myös, jos yritystoiminta muuttuu osaaikaisesti tai tulot tippuvat alle 1089,67 euroon kuussa. Tällä hetkellä Jylhä opiskelee työnsä ohella Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kuntoutuksen ohjaajaksi. 50 vuotta juuri täyttänyt Sami Jylhä on hoitanut jokaista lastaan kotona vähintään vuoden. Työhön kuului myös yksilötyötä, siinä autettiin haavoittuvassa tilassa olevia nuoria, Jylhä kertoo. Yrittäjien Aamukahvit pidettiin tauon jälkeen etänä Suvi Kallioinen Petäjäveden kunnan järjestämät Yrittäjien Aamukahvit pidettiin pitkän tauon jälkeen etänä Teams:issa. Teams-tapaamiseen osallistunut Mecamiesten ja Jakemanin yrittäjä, toimitusjohtaja Veli-Pekka Niemistö esimerkiksi totesi, ettei Petäjäveden kunnan suunnasta tullut aikaisemmin mitään vastakaikua hänen aloittaessaan täällä yrittäjänä ja ottaessaan kuntaan yhteyttä, vaikka kyseessä paljon työllistävä ja voimakkaasti kasvava yritysrypäs. Aikaisemmin Petäjävedellä on myös ollut vuosikymmeniä kestänyt perinne, että kunnan suurimmat yhteisöveroja maksavat yrittäjät viedään kiitoksena joululounaalle. Hain Kirkonkylän kouluun iltapäivätoiminnan ohjaajaksi, ja samoihin aikoihin jalkapallo tuli mukaan kuvioihin, kun Akseli innostui siitä ja minäkin ajauduin toimintaan mukaan. Uusi kunnanjohtaja Mikko Latvala ja Kummala aikovat tehdä ensi kesänä ja syksynä yritysvierailuja, kunhan koronatilanne helpottuu. – Tänä keväänä on tulossa ainakin Palvalahden infran, Räihäntien kevyenliikenteenväylän ja Rautakylän tiestön rakentamisen kilpailutukset, Kummala vinkkaa. Petäjäveden ja Multian elinvoimapäällikkö Arto Kummala piti Yrittäjien aamukahvitilaisuuden etänä. Tämä mahdollistaa myös syrjäytymisen ja yksinäisyyden kokemukset. Nuoret löytävät usein muita samanhenkisiä internetistä, ja sosiaaliset kontaktit rajoittuvat usein sinne. – Näin, kuinka hyvää koululaisille teki liikunta iltapäivisin. Petäjäveden kunta haluaakin satsata jatkossa paikallisten yrittäjien kanssa tehtävään yhteistyöhön ja yhteydenpitoon enemmän. Seuraavat tunnin kestävät etäkahvit pidetään torstaina 6.5. – Nyt on siirrytty voimakkaasti yksilökeskeiseen maailmaan ja ne ryhmät, joihin nuori menee, ovat yhä pienempiä, eikä kuuluminen johonkin periydy enää vanhemmilta. Petäjäveden asukasluku kyykkää, työttömyys on noussut noin kolme prosenttia ja Petäjäveden työpaikkaomavaraisuus on tällä hetkellä Keski-Suomen alhaisin. Nyt korona-aikaankin olemme käyneet studiossa äänittämässä uusia biisejä. Ennen korona-aikaa Jylhä järjesti Kanttarissa Rämpytellen -klubi-iltoja. Jalkapalloa ja musiikkia Jalkapallo kuuluu edelleen Jylhän elämään. Tarkoituksena on järjestää tapaamisia jatkossa noin kerran kuukaudessa. kello 8.. – Esikoisemme Akseli syntyi vuonna 2000 ja vaimoni Hanna-Maria sai pestin Keski-Palokan koulusta. Ihmisten kommunikointi ja yhteisöllisyys oli Jylhän mukaan vähentynyt jo ennen korona-aikaa. – Sitten lähdin opiskelemaan Kaustisille kansantaiteita ja Tampereella opiskelin kirjallisuustiedettä. Petäjävedellä ensimmäisille etäkahveille osallistui kymmenkunta henkeä, Multialla kolme. asti. Tukea voi saada, jos päätoiminen työskentely yrityksessä on päättynyt koronapandemian takia. Se on huolestuttava asia, mutta ei anneta sen vaikuttaa tulevaisuuteen, vaan uskotaan, että toimet mitä teemme ovat oikeita ja kääntävät suunnan taas kasvuun. Keski-Suomen Yrittäjäjuhlia vietettiin lauantaina myös etäyhteydellä. Yrittäjien oikeus työmarkkinatukeen jatkuu 30.6. Myös aikuisten on vaikeampaa päästä mukaan nuoren maailmaan ilman välitöntä vuorovaikutusta. Jatkossa kunnan kilpailuttamat urakat löytyvät myös kotisivuilta. Minä olin jokaisen lapsen kanssa vähintään vuoden kotona, vaimo oli ensimmäisen vuoden ja minä sitten toisen voiden, Jylhä kertoo. Nyt jatkamme sitten kentällä jalkapallon parissa. – Pienestä asti olen lauleskellut ja soittanut, yläasteella opettelin soittamaan kitaraa ja se vei mukanaan. Meillä on jokaisella oma elämämme, bändin ei ole kovin aktiivinen, mutta on se toiminnassa kuitenkin. Mukana oli reilu kymmenen osallistujaa. Korona-ajan kehittämistukien hakemiseen on mahdollista saada myös kunnasta apua. Minä rupesin hoitamaan Akselia ja otin hoitoon myös vaimoni kollegan lapsen. Opinnot alkoivat tuntua liian teoreettisilta ja aloin kaivata enemmän ihmiskontakteja, Jylhä kertoo. Työpaikat ovat laskeneet vuodesta 2013 vuoteen 2018 peräti yhdeksän prosenttia. Esikoisen jälkeen perheeseen syntyi ensin tytär Linnea vuonna 2002 ja sitten kaksoset Martti ja Liina-Maija vuonna 2006. – Musiikin puolella minulle isoin juttu on laulujen tekeminen, se tulee vähän sukuperintönäkin
Vuoden suojelijana on tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio. Lottapöytälipun silloin saivat Ahonen Aune, Halla-aho Helvi, Kelander Jenny, Rohula Liisa ja Sointu Sirkka. Nurminen huomauttaa, että kun järjestö lakkautettiin, lotista ei ollut soveliasta puhua lähes 50 vuoteen. Komennuksella olevien lottien lisäksi kotirintamalla työskenteli yli 150.000 lottaa, joista pikkulottia oli 50.000. TUOMISEN KUVA-ARKISTO Lottajärjestön perustamisesta on nyt 100 vuotta Suvi Kallioinen Petäjävedellä ojennettiin 30.11.2012 paikkakunnan lotille ja pikkulotille pöytäliput. – Lotat myös järjestivät naisille johtajakoulutusta, ensimmäisten joukossa Suomessa. Joukossa oli monenlaisia yrityksiä. Hänen pikkulottatarinansa on luettavissa Terttu Matsisen toimittamassa kirjassa Mukana lottatoiminnassa (2014). Moni koki lottatyön olleen isänmaallinen teko ja velvollisuus. Eri puolilta Suomea tehtäviinsä määrätyt lotat sovittivat toimintansa tehokkaasti yhteen kriisitilanteessa. Lottatyön arvostus kuitenkin lisääntyi 1990-luvulta alkaen. Uranuurtavaa liiketoimintaa Ennen talvisodan syttymistä lottien kanttiinitoiminnalla varustettiin muun muassa seitsemän kenttäsairaalaa. – Lapin jälleenrakennustyömaiden kanttiinit olivat alku laskettelukeskusten ravintolatoiminnalle. Järjestön toiminnan lähtökohtana oli suojeluskuntien kaikenlainen avustaminen. – Tämä oli mahdollista siksi, että lotat kouluttivat jäsenistöään suunnitelmallisesti ja laajasti, mikä kaikkiaan edisti naisten etenemistä suomalaisessa yhteiskunnassa. – Asia on paljastunut vintille piilotetusta lottapuvusta, komennusrepusta tai lottajärjestön jäsenkirjasta. Kenttäsairaalat, kanttiinit ja lotat soppatykin ääressä ovat asioita, jotka ensimmäisenä yhdistetään lottiin. Liiketoiminnan tuottoja käytettiin myös rintamajoukkojen ja kaatuneiden omaisten tukemiseen. Suojeluskuntalaisten suurempiin harjoituksiin osallistuivat usein myös lottien lääkintä-, muonitusja viestintäryhmät. Järjestöstä myös esitettiin loukkaavia tulkintoja. Naiset ottivat aktiivisen roolin maanpuolustuksessa. Pikkulotista elävät ja asuvat omassa kodissaan edelleen Eeva Koivisto ja Eila Savolainen. Heitä oli autettava aloittamaan elämä uusilla asuinsijoillaan. Moni koki juurettomuutta ja suurta koti-ikävää. Suremiseen ei kuitenkaan jäänyt aikaa. Petäjäveden lottia ja pikkulottia Kuntalan edessä 1930-luvun puolivälissä, alakuvat on otettu joulunpyhinä. Myöhemmin toiminta muuttui lottien kuntouttamiseksi ja avustamiseksi. Lähteä kohti tuntematonta ilman mitään tietoa kodista tai toimeentulosta. Kioskeja, kahviloita, ravintoloita, kukkakauppoja, seppelesitomoja ja myöhemmin muun muassa huoltoasemia, leipomoita, kampaamoja, myös elokuvateattereja, Nurminen luettelee. Tasa-arvon uranuurtajia Kun järjestö perustettiin, se ravisteli aikansa naiskuvaa. Jännittävä yksityiskohta on se, että lotat ovat työmaaruokailun uranuurtajia. Viisaat lotat ennakoivat tämän ja perustivat Suomen Naisten Huoltosäätiön sekä Työmaahuolto ry:n turvaamaan avustusja huoltotyötä. – On aika pysäyttävää ajatella, miltä tuntuisi jättää taakseen koti ja aivan koko elämä lyhyellä, jopa minuuttien varoitusajalla. Sodan aikana lotat hoitivat näitä tehtäviä sekä rintamalla että kotirintamalla.. Sen lisäksi tehtävämme on sodan tai muun kriisin johdosta kärsimään joutuneiden Suomen kansalaisten avustaminen, naisten kouluttaminen kriisien varalle sekä lottaperinteen ja museotoiminnan ylläpitäminen. Pikkulottien johtajana oli aikuinen, joka opetti erilaisia taitoja, kuten käsitöitä ja ruuanlaittoa. Kun alussa lottien määrä oli satoja, talvisodan myötä se oli noussut 70.000:een. Lotta Svärd Säätiön asiakasrekisterissä lottia ja pikkulottia on noin 6 500. Vaikeista ajoista huolimatta lotat tarjosivat asuntoja, työpaikkoja ja koulutusta rintamalta palaaville lotille Suomen Naisten Huoltosäätiön alla. Jatkosodan aikana komennuksilla oli jo 90.000-95.000 lottaa. Suojeluskunta (1918-44) oli vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö. Lottajärjestön juuret juontavat suojeluskunnan naisosastoihin. Väkilukuun suhteutettuna se oli maailman suurin vapaaehtoinen ja aseeton maanpuolustusjärjestö, josta kasvoi yhteiskunnallinen vaikuttaja. Keski-Suomen Lottaperinneyhdistyksen jäsenistä löytyy vain yksi petäjävetinen pikkulotta Eeva-Liisa Autio (o.s Kurkinen). Varsinaisen päivänvalon Lotta Svärd -järjestö sai maaliskuussa 1921. Sivu 5 Nro 15 14.4.2021 KUVAT: VALOKUVAAJA M.A. Lottien keskiikä on noin 97 vuotta. Eikä sovi unohtaa ruokaympyrää, jonka lotat toivat tuliaisina PohjoisAmerikan opintomatkalta. Säätiö jatkaa lottien yhteiskuntavastuuta Suomen Naisten Huoltosäätiön nimi muuttui Lotta Svärd Säätiöksi vuonna 2004. Nimi tuli Vänrikki Stoolin tarinoiden Lotta Svärd -runosta, jossa vaimo seuraa miestään 1800-luvulla Suomen sotaan. Sodan jälkeen Lotta Svärd oli poliittisesti herkkä aihe. Viimeinen elossa oleva lotta Liisa Rohula nukkui pois nyt alkuvuodesta 2021. Monelle lotan omaiselle on ollut yllätys, että äiti, täti tai muu lähiomainen on palvellut lottajärjestössä. – Säätiön prioriteettina on lottien ja pikkulottien toimintakykyä ylläpitävä kuntoutus ja avustus. Monet lotat ja pikkulotat ovat toimineet aktiivisesti myös paikallisissa sotaveteraaneissa. Osa puolustusta Kuluvana vuonna vietetään Lotta Svärd -juhlavuotta teemalla 100 vuotta yhteiskuntavastuuta. Sen sijaan lottajärjestön rauhanaikainen työ ennen sotaa sekä jälleenrakennuksen aikana on jäänyt vähemmälle huomiolle. Monelle lottien kurssit olivat ainoa ammatillinen koulutus, mikä avasi mahdollisuuksia edetä elämässä, toiminnanjohtaja Anne Nurminen Lotta Svärd Säätiöstä toteaa. Vuonna 2012 pikkulottapöytälipun saivat Autio Eeva-Liisa, Koivisto Eeva, Kotkaniemi-Pohja Tellervo, Savolainen Eila, Strömberg Kaarina, Vääränen Marjatta ja Kakkori Maija. – Lotat olivat kovia liikenaisia. Vuodesta 2004 Huoltosäätiön nimi on ollut Lotta Svärd Säätiö. Vuosina 1921-44 toimineessa järjestössä oli jäseniä enimmillään jopa 240.000, joista 50.000 oli 8-16-vuotiaita pikkulottia. Lottien perustama Työmaahuolto Oy tunnetaan nykyisin nimellä Fazer Amica. Monen järjestön ja yhdistyksen tavoin myös lottajärjestö määrättiin lakkautettavaksi Moskovan välirauhassa 1944. Erityisen tärkeä oli vuosi 1991, jolloin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1944 Suomen valtiovalta esitti kiitoksensa lottien työstä Suomelle. Kun vuoden 1927 maanpuolustuslaki sekä vuoden 1932 asevelvollisuuslaki määrittivät suojeluskuntajärjestön osaksi Suomen sotavoimia, Lotta Svärdistä tuli osa liikekannallepanojärjestelmää. Järjestö lakkaa, toiminta jatkuu Lotta Svärd -järjestön lakkauttaminen marraskuussa 1944 oli suuri järkytys. Yläkuvasta on nimetty Hilja Tikka, Marjatta Töysä, Sirkka Norteva, Kerttu Kokkila, Ella Paulasto, Kirsti Tupamäki, Eeva Kurkinen, Sisko Peltokallio, Laina Kovanen, Ella Sinipuro, Mirja Vuoristo, Laina Ihakki, Oili Vuoristo, Mirja Männikkö, Aili Lampinen, Kaarina Riikonen, Aino Hartio, Pekka Pankkosen vaimo, Linda Lemettilä ja Anna Taipale. – Sodan päätyttyä lähes 400.000 ihmistä oli menettänyt kotinsa
Kisaraportissa kerrotaan, miten lähes jokaisessa sarjassa voittaja oli ylivoimainen ja tavallisia penkkaanajoja ja pyörähtelyjä nähtiin päivän aikana useita.. Koronarajoitukset ovat vaikuttaneet myös harjoitteluun. Jos esitys on vasta syksyllä, voi olla, että tarvitaan sisätila, esimerkiksi Miilu, Tuomanen kertoo. Kokkos en Kokkos en digitoim aa digitoim aa Tuhathenkinen yleisö seurasi Moottorikerhon jäärata-ajoja MARTTI MANTILA Petäjävesi-lehden uutisessa kerrotaan, että noin tuhat henkeä seurasi paikan päällä sunnuntaina 7.3.1965 Petäjäveden Moottorikehton jäärata-ajoja, jonka alle 175cc:n moottoripyörien sarjan voiton vei oman kylän Matti Tuohimäki. – Aiemminhan Petäjävedellä teatterikurssia vetävä Minna Tuomanen on pitkän linjan teatteriammattilainen, ja myös vatsastapuhuja. Tarkoituksena olisi tuoda näyttämölle kesäkuussa koko perheen näytelmä Prinsessa Ruusunen. Sitten, jos rajoitukset höllentyvät, pystymme lähempänä ensi-iltaa yhdistämään puolikkaat ja harjoittelemaan kaikki yhdessä. Toimintaa rahoitetaan kurssilaisten maksamalla kurssimaksulla sekä kunnan avustuksella. Mukana on yhdeksän haltiatarta ja he ovat isossa osassa, he muun muassa tekevät kriittistä havainnointia ihmisistä ja kokeilevat, pystyykö yksi ihminen positiivisella olemuksellaan muuttamaan ilmapiiriä. Teatterikurssilla on mukana parisenkymmentä henkeä, suurin osa heistä on tekemässä näytelmää ensimmäistä kertaa. Olen jo pitempään miettinyt, että Petäjävedellä voisi yrittää jotain tällaista, Vesangassa asuva Tuomanen kertoo. Sivu 6 Nro 15 14.4.2021 Tavoitteena näytelmä kesäkuussa Tiina Lamminaho Petäjävedellä nähdään ensi kesänä petäjävetisin voimin tehtyä teatteria, mikäli koronarajoitukset eivät sotke suunnitelmia. – Aloitustilaisuuden ehdimme pitää kymmenen hengen porukoissa, sen jälkeen meillä on ollut etätapaamisia. Minna Tuomanen on pitkän linjan teatterintekijä sekä ohjaajana että näyttelijänä. – Tässä on katsottavaa sekä lapsille että aikuisille. – Olemme käyneet keskusteluja Lemettilän tilan kanssa, mutta esityspaikkaan vaikuttaa sekin, koska näytelmää päästään esittämään. Teatterikurssi sai alkunsa, kun Minna Tuomanen kyseli Facebookissa Me Petäjävetiset -ryhmässä, olisiko teatterin tekemiseen kiinnostusta. Asiasta on joskus puhuttu, ja nyt sille näytti olevan selvästi tilausta, Koponen sanoo. Näytelmää on tehty helmikuusta lähtien. Se, missä näytelmää esitetään, on vielä auki. Se on tuonut omat haasteensa, mutta esimerkiksi roolijaon onnistuin kyllä tekemään yhden fyysisen tapaamisen perusteella, Tuomanen kertoo. täällä on ollut teatteritoimintaa, mutta siitä on jo kauan. Hän on mukana myös juuri Jyväskylän kaupungin kulttuuripalkinnon saaneessa Teatterikoneessa. – Otamme mielellämme vastaan apua ja tarvikkeita sekä lavastuksen että puvustuksen tekoon, Tuomanen toteaa. Jatkoa luvassa. Sekä Tuomanen että Koponen toivovat teatterintekemisen Petäjävedellä jatkuvan. – Huomasin, että Minna oli kysellyt innokkuutta teatterintekoon, ja sitä löytyi, joten laitoin heti viestin, että otan tästä kopin, kulttuurituottaja Olli Koponen Petäjäveden kunnasta toteaa. Prinsessa Ruusunen koko perheelle Näyttämölle tuodaan Prinsessa Ruusunen, jonka Päivi Hirvi on käsikirjoittanut alkuperäisen sadun pohjalta, ensiesityksensä se sai kymmenen vuotta sitten Ainolan kesäteatterissa Jyväskylän Työväen Teatterin esittämänä. – Kymmenen hengen kokoontumisrajoituksilla pystymme harjoittelemaan livenä siten, että jaamme porukan kahtia, Ruususen linnan väki on oma ryhmänsä ja haltiattaret oma ryhmänsä. – Haaveissa olisi päästä esittämään näytelmää kesäkuun puolivälin paikkeilla, mutta seuraamme tarkasti koronarajoituksia ja rokotusten etenemistä. – Olisi mukavaa, jos tästä jäisi jonkinlainen pysyvä juttu Petäjävedelle, sellainen, mihin voisi myöhemmin tulla uusiakin ihmisiä mukaan, Koponen toteaa. – Oli tosi kivaa, että vastaanotto oli näin hyvä ja ihmiset innostuivat. Innokkaita ilmoittautui heti, ja kuntakin lähti mukaan. Tuomanen väläyttelee kesän Prinsessa Ruususen jälkeen jo pikkujoulunäytelmää ja Koponenkin toivoo jatkoa. – Kun koronarajoitukset veivät näyttelijäntyöt, piti keksiä jotain muuta. Myös lavastus ja puvustus on tarkoitus tehdä itse. – Itse olen ollut täällä kahdeksan ja puoli vuotta, eikä täällä ainakaan sinä aikana ole tehty teatteria. Nytkin meillä oli ennen koronaa vierailuesityksiä, mutta tällainen antaa vielä enemmän, kun tässä halukkaat pääsevät tekemään itse. Mutta vaikka näytelmässä on pohdintaa, joka on tarkoitettu enemmän aikuisille, siinä on myös tasoja, jotka kiinnostavat lapsia, Tuomanen kertoo. On myös mahdollista, että ensi-ilta siirtyy loppukesään tai syksyyn, ohjaaja ja teatterikurssin vetäjä Minna Tuomanen kertoo
0100 0500 www.op.fi/petajavesi KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Lisätietoja voimailujaostosta: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Muista kotitalousvähennys! I. Ajanvaraukset: Jorma Rönkkö p. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. KUNTOSALIA JA TALVIUINTIA Kunnan, Petäjäisten ja Naisvoimistelijoiden yhteinen Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin ja avanto-/talviuinnin Uimalassa marraskuusta huhtikuun loppuun. com. 050 3011 298 (klo 8–16) Vehkoonranta Oy, Vehkoon jalkahoito JALKAPALLOA Kesä 2021, harkat tekonurmella: MA 18:00 19:30 Aikuisten Jalkapallokoulu, MA 19:00 20:30 Miehet (ja P17), TI 17:00 18:00 Tytöt ja pojat 2009-2011, KE 17:00 18:00 Tytöt ja pojat 2012/2013, KE 17:00 18:00 Tytöt ja pojat 2014/2015 KE 18:00 19:30 Naiset, KE 19:00 20:30 Miehet, TO 17:00 18:00 Tytöt ja pojat 2009-2011, TO 17:00 18:20 Tytöt ja pojat 2006-2008 PE 18:00 19:30 Miehet. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Renkaat • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus • Ilmastointihuolto AUTOJA KOLARIKORJAAMO T:mi Reijo Sipilä OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. Lisätietoja: Niina Peltola, 050 462 0400, niina.peltola@meiliboxi.fi. Turpeinen 0400 812106 KOULUTETUT HIEROJAT PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX/Mirva Niininen timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 045 3150303 TMI MARIKA JUNIKKA timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 040 7713714 HIEROJA HEIDI HYVÄRINEN (ilta-aikoja) timma.fi/petajavedenhierontarelax.fi, 040 7320821 Palvelemme Apteekin talossa, os. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Pauliina Nissinen, Jarkko Lappalainen, Minna Mäkinen Keuruuntie 15, Keuruu. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail. mukaan. Lisätietoja: Sanna Pahkala, 040 825 1807, sajopahkala@gmail.com. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi METSURIPALVELU M. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Naiset treenaavat lisäksi Kintaudella keskiviikkoisin klo 19.30-21. SULKULA Pihaja ongelmapuiden kaato Kantojyrsintää Metsänhoitotyöt (moottorisahatyöt, raivuut, istutukset) Metsuripalvelua ammattitaidolla PYYDÄ TARJOUS! Mika Sulkula 050 304 8802, mika.sulkula@gmail.com Lakisääteiset NUOHOUKSET JA ILMANVAIHTOKANAVIEN PUHDISTUKSET A&T RÄTY AY Vesanka 050 339 3685 tai 045 268 9693 30 vuoden kokemuk sella Sinksi Oy • 040 058 5417 www.sinksi.fi Pamppulantie 2, Petäjävesi tapio.kokkonen@gmail.com ATK-LAITTEET & LAITTEISTOHUOLLOT AMMATTITAIDOLLA HIERONTA JALKOJENHOITO Juho 040 702 7902 Marjo 050 466 2702 Myös koti-, laitosja yrityskäynnit. www.hierojajuhokivela.fi Aukioloajat: MA suljettu, TI PE 10 17, LA 10 14 Tilaukset sopimuksesta myös muina aikoina. EVEN KUKKA Suutarintie 1, 041 3177380 SEPPÄLÄN AUTOHUOLTO KAISTINMÄENTIE 314, KUOHU Määräaikaishuollot, vika-diagnoosit, katsastusremontit, ilmastointihuollot ym. ym. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. Lisätietoja: PetPet pyörä -Facebook-ryhmä. 020 332 885 Petäjävesi, puh. SUUNNISTUSTA Lisätietoja: Pekka Kotamäki, 050 361 8737, pekota@hotmail.com YLEISURHEILUA Lisätietoja: petpet.fi/yleisurheilu PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi. Puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. 050 414 5353 Avoinna ark. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. LENTOPALLOA Harjoitukset Monarin salissa: F-juniorit maanantaisin klo 17.30-18.30, D-juniorit ma ja to klo 1718.30, naiset maklo 20-21.30 ja pe klo 17-19. Papintie 2-4 www.petajavedenhierontarelax.fi FB: Petäjäveden Hierojat Jos emme heti pysty vastaamaan, soitamme takaisin tai voit laittaa myös viestiä! PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! Teollisuustie 3, Puh. JUOKSUA, PYÖRÄILYÄ JA SOUTUA Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Metsänhoitotyöt ammattitaidolla istutukset raivaukset (myös tontit) Metsätalon metsurit Veikko Lamminaho Tommi Lamminaho 044 2199365 045 8928280 • Vintage Paint kalkkimaalit • Young Living jälleenmyyjä • Access Bars ja Raindrop -rentoutushoidot • Jäsenkorjaus www.paalula.fi Tmi Marita Furuholm 040 546 4201 Jaloistasi huolen pitää Jaana Virtanen lähihoitaja, jalkojenhoidon osaamisala Puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 8.30-17.00, muina aikoina sop. (014)854113 Pms 427 Pms 732 petajavedenapteekki.fi Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh
Paikkaa haki 20, mukaan lukien Petäjäveden seurakuntapastori Veikko Ahonen. Perjantai-iltana oli luettavissa Facebook-kirjoitus, missä eräs kuntavaaliehdokas (joka on ollut aikoinaan kunnanvaltuuston puheenjohtajana) kirjoitti, että kunnasta on tullut poliisiyhteiskunta ja että virkamiehille on annettu liikaa valtaa, mikä on tullut tämän kunnan turmelukseksi. Äänioikeustaistelun tuloksena ensimmäiset kunnallisvaalit pidettiin vuosien 1918 ja 1919 vaihteessa ja siitä lähtien vaalit on voitu pitää melko säännöllisesti pienillä muutoksilla vaalikausiin ja äänestyspäiviin. asuntojärjestelyasioissa. klo 19.00 Taimi Haaralalla, Tammelantie 42, 41900 Petäjävesi. Jätä hakemuksesi 25.4.2021 mennessä. Haluaisin nimenomaan korostaa äänestämistä oikeutena, sillä vaikuttaminen kuntatasolla ei ole aina ollut itsestäänselvyys, vaan monet ihmiset ovat kamppailleet terveytensä ja henkensä uhalla myös paikallistason vaikuttamismahdollisuuksien puolesta. puh. Vilpitön halu vaikuttaa korvaa usein vanhat luutuneet asenteet. Paikallisissa vaalipaneeleissa on mahdollista testata viime mainittua piirrettä nostamalla askarruttavia paikallistason asioita/ongelmia esiin; kysymyksiin täytyy löytyä vastauksia ja ratkaisuja, jos päättäjäehdokkailla on oikeaa halua/kykyä vallankäyttöön. Suomen valtio ja kunnat tekevät kyllä kaikkensa sen eteen, että äänestys tapahtuu mahdollisimman turvallisesti ja tätä voimme itsekin edesauttaa pitämällä turvavälejä, käsihygieniaa, maskeja ja muutenkin käyttäytymällä fiksusti kanssavaikuttajiamme kohtaan. sotien ja sotakorvausten aikaan sekä viime vuosikymmenien talouslamojen pyörteissä. Valinnan tuotantoon lähtevistä teksteistä tekee kolmehenkinen raati, johon kuuluvat Suomen Nuorisoseurojen kulttuurisen nuorisotyön koordinaattori, teatteri-ilmaisun ohjaaja Pasi Saarinen, musiikinopettaja, artisti Juse Venäläinen sekä teatterinkuluttaja Pirjo Turunen. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus toteutettiin Suomessa valtiollisella tasolla 1906 samassa yhteydessä, kun säätyvaltiopäivät korvattiin eduskunnalla. Mutta eipä nosteta käsiä pystyyn mokoman vitsauksen takia, vaan hoidetaan tuo suurella vaivalla aikaansaatu ja monissa valtioissa tuntematon/merkityksetön oikeutemme joko ennakkoon tai varsinaisena äänestyspäivänä. maakuntauudistus, jonka puitteissa osa kuntien rahasta ja vallasta valuu suunnitelluille maakunnille eli hyvinvointitai pahoinvointialueille. Toivomme tehtävään valittavan olevan oma-aloitteinen ja joustava. Mutta parempi näin päin kuitenkin. Keväällä 2022 paras teksti saa ensi-iltansa Kintauden 101-vuotiaan seurantalon näyttämöllä. Osallistumiselle ei ole ikärajaa. Seuratoiminta JHL os. TORSTAISIN JA MAANANTAISIN klo 8-9 Kyläsepän pihassa Kangasniemen Perunaja Vihannes, puh. PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA REKRYTOI Tule TALOUSPÄÄLLIKÖKSI Petäjäveden seurakuntaan! Haettavana kokoaikainen ja vakituinen talouspäällikön virka. Vaikka Suomessa onkin kosolti valtakunnallisia vaaleja kuten eduskuntavaalit, presidentinvaali, kunnallisvaalit ja europarlamenttivaalit, niin nyt on suunnitteilla vielä maakuntavaalit, eli ainakin teoriassa vaikutusmahdollisuuksia on valita asti; monien mielestä liikaakin. Kunnan taloustilanne ja lisäinfran rakentamiskustannukset huomioiden, lisäkaavoitus on tarpeetonta ilman tiedossa olevaa kysyntää. Valittavilla kunnanvaltuustoilla on paljon merkitystä siinä, miten kunnat jatkossa toimivat ihmisten arkielämässä. 0400 239 548 Litman asemakaavan muutos Vastine Petäjäveden kunnan aikeille jatkaa Teeritietä ja perustaa kolme uutta omakotitalotonttia. On kiinnitettävä myös huomiota, miksi alle 25-vuotiaat jäävät useimmin kotiin. Allekirjoitettu avustushakemus on toimitettava kunnanvirastoon määräaikaan mennessä mieluiten sähköpostitse kirjaamo@petajavesi.fi tai osoitteeseen Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi. Tämän tekstin tarkoitus ei ole ottaa kantaa kuntavaalien poliittiseen sisältöön vaan pelkästään kannustaa ja rohkaista kansalaisia äänestämällä täyttämään kansalaisvelvollisuutensa ja -oikeutensa. Suurena muutoksena/haasteena kuntatoiminnoille ja -taloudelle lähitulevaisuudessa on ns. On sitä paitsi muistettava, että kunnallisvaalien tulos voi myös vaikuttaa/heijastua ainakin tulevien maakuntavaalien ehdokasasetteluun ja lähtöasetelmiin yleensä. Miten kunnille käy, kun ravintoketjuun tulee taas uusi hallinnollinen porras. Jos oikeaa puoluetta on vaikeaa hahmottaa, voi hyvin turvautua johonkin "jostain tuttuun" ja turvalliseen ja antaa näin mahdollisuus uusillekin ehdokkaille, joilla ei ole aiempia rajoituksia tai rasitteita poliittisesta toiminnasta. Tien varrella pitää olla ainakin yksi ympärivuotisessa asuinkäytössä oleva talous vähintään 0,5 km etäisyydellä. Siitä voisi kyllä jossain tapauksessa olla hyötyäkin. EU-asiat ja maahanmuuttoproblematiikka ovat tärkeitä aiheita, mutta harvassa pikkukunnassa on niihin kovinkaan merkittäviä vaikutusmahdollisuuksia paitsi joissain esim. Näiden esitysten jälkeen oikeudet palaavat käsikirjoittajalle. Petäjäveden Hevosystäväinseura ry VUOSIKOKOUS ke 21.4. Kirjoitusaikaa on 31.12. Suurin uhka kunnallisdemokratian toteutumiselle on nykyään terveydellinen eli tämä keskuudessamme vaikuttava koronaepidemia. Suomen ääntenlaskumenetelmä suosii isoja puolueita, joilla on paljon ehdokkaita, mutta puolueiden listoilta löytyy myös niitä, jotka ovat sopineet puolueen kanssa, että nimen perässä lukee sitoutumaton. Saadaanko me jälleen oma ”kyläpoliisi”. Mennäänpäs koronasuon yli että heilahtaa ja pistetään ehdokkaat lujille ja marssitaan joukolla antamaan panoksemme Suomen demokratialle ja kuntamme kehitykselle äänestyspäivinä! Pauli Kokkonen Näkökulma Kuntavaalit edessä ei jäädä tuleen makaamaan Kirjoituskilpailu Kintaudesta Kintauden nuorisoseura julistaa satavuotiaan seurantalonsa kunniaksi kirjoituskilpailun. Tuolloin naiset ja myös suurin osa miespuolista väestöä saivat ensi kertaa äänioikeuden ja äänioikeutettujen määrä kymmenkertaistui. Hallitus kokoontuu klo 17. 358 sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS 26.4. Kirkonkylän koululla klo 17.30. Toivomme kokemusta viheralueiden (kiinteistöjen ympäristö ja hautausmaat ) hoitamisesta, siihen liittyvien laitteiden ja koneiden käytöstä ja tehtävään soveltuvaa koulutusta ja/tai työkokemusta. Palkkaus: KiRvesTes:n vaativuusryhmä 401. Soitin hänelle, koska en Facebookissa häneltä perusteluja saanut. Kuntavaaleissa valitaan lähimpänä arkeamme olevat päättäjät eli kunnanvaltuutetut; nuo jo lähiseuduilta, naapurustosta ja työelämästämme tutut hahmot vaikuttamaan jokapäiväisen arkemme sujuvuuteen ja hyvinvointiimme. Eli nyt on viimeinen mahdollisuus vaikuttaa puhtaasti oman paikallisen tason eli kuntamme asioihin, ennekuin tilannetta tulee muuttamaan tuo "suuri, kaikille vielä hahmottumaton", tuntematon maakuntataso. Hakuilmoitus ja tarkemmat tiedot osoitteessa www.petajavedenseurakunta.fi. Valveutuneet kuntalaiset osaavat kyllä käsitellä eri tason aiheet asianmukaisesti ja vielä valveutuneemmat kuntavaaliehdokkaat opastavat heitä kyllä auliisti pyyteettömään tapaansa. Peräti seitsemän kymmenestä alle 25-vuotiaasta jätti kuntavaalit väliin 2012. Paras teksti saa 200 euron lahjakortin S-ryhmän kauppoihin. YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET ilmoitetaan haettaviksi 31.5.2021 klo 15.00 mennessä. Lisätietoja Jarmo Tupasela, 040 5052659, jarmo. Hakemukset: laura.laitinen@evl.fi. Riittävästi yksituumaisuutta ja kokonaisuuden ymmärtämistä on Suomesta löytynyt aiemminkin esim. Jos emme tavoita asiakasta ensimmäisellä soitolla, yritämme myöhemmin uudestaan, yhteensä enintään kolme kertaa. Eli kyllä tästäkin selvitään kunnialla. 22.4. Voit lukea ajankohtaisia uutisia, näköislehteä jo tiistaina sekä selata lehtiarkistoa! Vaikka otsikko onkin "Linnamaisen" kliseinen, sen rauhanomaisena tarkoituksena on viestiä ja korostaa sitä vaikutusmahdollisuutta, minkä kunnallisdemokratia meille taas antaa huolimatta ympärillä viuhuvasta koronan ja muiden maailman melskeiden papatuksesta. 041 467 1500 / A-L Notkonen. 14.4.2021 Kuntarakennelautakunta Tarkastettua siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, Lapin hillaa ym. Käsitellään säännöissä määritellyt vuosikokousasiat. Käsitellään sääntömuutokset. Kilpailuun toivotaan tarinoita Kintaudesta, seurantalosta ja menneistä ajoista kuin myös tulevista. Kuntalainen Pauli Lukijalta YLI 70-VUOTIAAT YLI 70-VUOTIAAT KORONAROKOTUS VKO 15 www.seututk.fi www.seututk.fi Katso ajankohtaisin rokotustilanne: Rokotusvuorossa ovat: Soitamme rokotusvuorossa oleville, joilla ei ole vielä rokotusaikaa, ikäjärjestyksessä vanhimmasta alkaen rokotusajan sopimiseksi. Kunnallisella tasolla vastaava uudistus toteutettiin v. Koronarajoituksista johtuen ennakkoilmoittautuminen viim. Äänestämättä jättävien eli ns. nukkujien puolue kahmii huikeita osuuksia ja on valitettavasti suurin ryhmä äänestäjistä nykyään. Pituussuositus on 20-30 sivua. Kiitos! Petäjäveden terveysaseman henkilökunnalle iso ruusukimppu loistavasti hoidetusta rokotustapahtumasta! Asiakas 70v.. 1917. Kintauden nuorisoseura pidättää itselleen oikeuden esittää kilpailuun parhaan näytelmän kantaesityksen sekä siitä viisi seuraavaa esitystä. Etsimme PUUTARHURIA kokoaikaiseen ja määräaikaiseen tehtävään 1.5.-30.9.2021. saakka ja kilpailutekstit lähetetään osoitteeseen kintaudennuorisoseura@gmail.com. Koska Soteja maakuntauudistuksen takia kunnissa eletään myllerryksen aikaa, on tärkeää, että valtuustoihin valitaan nyt poliitikkoja, jotka pystyvät ajamaan kuntansa asioita myös tulevaisuuden kuntien välisissä yhteistyökuvioissa ja tuomaan esille kuntalaisille tärkeitä asioita. tupasela@nuorisoseurat.fi. 2000-luvulla on pidetty neljät kuntavaalit. yksimielisesti esittää määräaikaiseksi seurakuntapastoriksi 10.5.31.12.2021 TM Sanna Eiroa. Kolme kertaa äänestysaktiivisuus on jäänyt alle 60 prosentin. Kuntalainen Multian pastorivalinta Multian seurakunnan kirkkoneuvosto päätti 31.3. Tämä on suuri haaste nyt ja tulevaisuutta ajatellen, johon jokaisen puolueen tulisi keksiä "jotain" muuta kuin uudet luistinradan valaisulaitteet. Hakemuslomake on saatavissa kunnan kotisivuilta www.petajavesi.fi -> asiointi -> kuulutukset Avustus myönnetään niille teille, joihin on perustettu tiekunta. Jätä hakemuksesi 18.4.2021 mennessä. Hallitus kokoontuu klo 18. Pitäisikö kuntalaisen olla huolissaan. Yhteyshenkilöt: Laura Laitinen, laura.laitinen@evl.fi, 040 526 2107, Raija Kivelä, raija.kivela@ evl.fi, 040 550 8505. Sivu 8 Nro 15 14.4.2021 Hyvä asiakkaamme! Ota käyttöön tilaukseesi sisältyvät käyttäjätunnukset kotisivuillamme www.petajavesilehti.fi. Käsikirjoitukset voivat olla tosipohjaisia tai kuvitteellisia. Tontit olisivat vaikeita rinnetontteja ja kunnalla on ennestään myymättömiä tontteja Halkokankaalla, ja huonona esimerkkinä Palvalahti. Puhelinkeskustelun perusteella minulle jäi käsitys, että on kunnan hallintosäännön syy, koska siellä annetaan virkamiehen tehdä suoraan rikosilmoitus poliisille ja tämä olisi tapahtunut istuvan valtuuston kaudella. Paikalliset kysymykset ovat kuntavaaleissa tärkeitä, ja valtakunnan tason keskustelu harhautuu liiankin usein alueille, jotka eivät kuulu kuntien toimialaan