Petäjäiset tarjosi yhdessä Kyläsepän kanssa kahvit noin 22 pyöräretkeläisilleen. Onnistuneen pyöräretken kruunasi hieno ilma, sanoo Olli Töysä. Tilaisuudessa kuultiin myös petäjävetisen insinöörimajurin Seppo Ruorasen puhe. Feenixin ahkerat kesäleiriläiset maalasivat räsymaton uusiksi kestävillä sokkelimaaleilla. “Onnistuneen pyöräretken kruunasi hieno ilma” kello 13 alkaen. Maakuntakomppanian vääpeli Pasi Isojärvi ja alikersantti Jarkko Nurminen laskivat sankarihaudalle sinisen ruusun. Tapahtumista tiedotetaan Toinilan Facebook-sivuilla. Ja ei sitten muuta kuin rönttövaatteet päälle ja taiteilemaan! Hanna Mäkinen Petäjäveden Petäjäisten perinteinen pyöräilytapahtuma sai lauantaina rinnalleen reserviläisten maakuntamarssin. Töysä heitti ilmaan myös ajatuksen vastaavan tapahtuman järjestämisestä yhdessä Multian ja Keuruun pyöräilijöiden kanssa. Talkoissa myös siivotaan talovanhus sisältä ja ulkoa, jotta kaikki on valmista kesän työpajoihin, tapahtumiin ja taidenäyttelyyn. Kuntataiteilijat Johanna Juvonen ja Biagio Rosa muistuttavat, että Toinilan kesä on katettu kaikille ja siellä saavat käydä kaikki ihastelemassa lasten tekemiä töitä. Petäjäisten pyöräilijöistä osa suuntasi kymmenen kilometrin Töllin taipaleelle. Töllin taipaleella pyörähtäneillä oli mukanaan myös omat eväät. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa HANNA MÄKINEN Toinilan kesä aloitettiin maton raikastuksella SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Toinilan kesäkausi aloitettiin taidepolulle tervetulleeksi toivottavan räsymaton uudelleen maalauksella. Yksi Petäjäisten pyöräilyn ensikertalaisista oli Olli Töysä, joka pyöräili Petäjävedeltä Multialle ja takaisin noin 60 kilometrin lenkin. Lasten ja nuorten työpajat pidetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, heinäkuussa teokset herätellään eloon tarinoin sanataidepajoissa ja elokuussa lapset pääsevät valokuvaamaan. Ruoranen kertoi sankarihautausmaan historiasta ja jonkin verran myös sinne haudatuista miehistä. kun kylällä tapahtuu muutenkin.. Tilaisuuteen ottivat osaa kunniavieraina myös veteraanit Reino Luoma, Veikko Piensuo ja Oiva Savolainen. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 57. Osa polkaisi reserviläisten reiteille Multian suuntaan. Ennen pyörälenkkiä joukko kuntopyöräilijöitä kävi sankarihaudalla todistamassa reserviläisten maakuntamarssin juhlavaa lähtöseremoniaa. vuosikerta Nro 24 2017 Keskiviikkona kesäkuun 14. Voimaa tankattiin taukopaikoilla. Myös Toinilan työpajat ja muut tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia, niissä lapset saavat antaa mielikuvitukselleen siivet ja antaa palaa. Tarjolla on limsaa ja makkaraa. – Matka meni hyvin mennen tullen. Matto ”hapsutetaan” vielä kaikille avoimessa Toinilan talkoopäivässä ensi keskiviikkona 21.6. Multian kunta tarjosi meille ilmaiset Suomi 100 -keitotkin. Lauantain kesäinen poutasää suosi pyöräilytapahtumia. Yläkuvassa Petäjäveden Petäjäisten pyöräretkeläiset vuosimallia 2017. Osa pyöräretkeläisistä todisti myös reserviläisten maakuntamarssin lähtöhetkeä kirkolla. Toinilan näyttelyavaijaiset pidetään heinäkuun superpäivänä lauantaina 8.7. Reitti oli sopivasti vaihteleva. Ensimmäistä kertaa Petäjäisten pyöräilytapahtumaan osallistunut Olli Töysä (kuvassa oikealla) kiitti järjestäjiä onnistuneesta tapahtumasta. Alakoululaisten kesäleiriviikkoon kuului maalaushommien lisäksi muun muassa keppihevostelua, uimista sekä perjantainen Active Park -reissu
PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Ohikulkijaa se saattaa hämmentääkin, että mikä värikäs rytökasa ränsistyneen paperikaupan ympärille on oikein rakenneltu. Avoinna: ma-la klo 7-21 ja su 10-21. Muistan sen autuaan, ihanan kesäpäivän, kun saimme kaikessa rauhassa Sotavankina ollut aviomies pyysi lähettämään voita ja leipää Ylä-Kintaudella asuneen Ida Ekbladin omaiset löysivät mummonsa vanhoista tavaroista kirjeen, jonka on kirjoittanut vaimolleen Kaarlo Ekblad ollessaan Suomen sisällisodan jälkeen sotavankina Tampereella Parakki nro 8:ssa. Postin lähijakelussa keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Painettu ohjelmavihkonen on Postin jakelussa 11.8. Äiti piteli siitä kiinni silloin nelikymmenluvulla, kun olin kolmivuotias ja Ritolankylässä menimme hakemaan sillä maitoa Mäntyvaaralta, joka oli kylän viimeinen talo pienen metsikön reunassa Tuomikylään johtavan tien varrella. Tilaa digitaalisena, myös mobiilissa: www.lehtiluukku.fi. Tilausasiat: Asiakaspalvelu 03 4246 5392 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse petajavesi@jaicom.com. Lapsille, isälle ja äidille paljon terveisiä, sinulle sydämmellisin." Ida Ekblad oli lastensa kanssa muuttanut aikaisemmin sotaa pakoon ja turvaan äitinsä MaijaLiisa Niemisen luo Ylä-Kintaudelle. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa / IP, MÖ. Erityisesti kiurun jatkuva laulu, kun se pysyi melkein paikallaan ja lensi ylös ja alas, on pysynyt mielessäni. Keuruun kansalaisopiston uusi opinto-ohjelma lukuvuodelle 20172018 on jo luettavissa opiston kotisivuilla. Mutta se on kuulkaa silkkaa mielikuvituksen tuotetta ja on ihana lasten luoma satumaailma täynnä itsetehtyä ympäristötaidetta. Mies kirjoittaa asiallisesti viiden vankeuskuukauden jälkeen: "Terveisiä hyvin paljon, olen ollut terveenä." Hän pyytää lähettämään muun muassa leipää, jauhoja ja tupakkaa. Ilma surisi kaikenlaisia hyönteisiä ja äiti huiski niitä välillä irrottaen otteensa kädestäni. Suppusuupäälari oli ojanpenkan viileydessä ja sen hyvä kansi takasi, ettei haraanen vuotanut siitä pois, vaikka olisi päälari sattunut kaatumaankin. Viikon pakina: Suppusuupäälari Se on vieläkin varastossamme pläkkinen suppusuupäälari. – Mitään siirtymätai katkosaikaa toimintaan ei tule, eikä ole tullut tähänkään saakka. Kaikenlaisia värikkäitä luonnonkukkia oli kaikkialla ja lintuset livertelivät ympärillä. Tilaushinnat: Kestotilaus 12 kk 60e (sis. Toimitus: Avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sop. klo 12 Konfirmaatiomessu kirkossa / SO, IP, MÖ, SJ. Monenlaisia yrityslähtöisiä koulutuksia, kehittämistilaisuuksia ja tapahtumia on tulossa. – Keulinkilla mennään sata lasissa kuten tähänkin asti. Meidän kaikki omat lehmät olivat ummessa ja niiden odotettiin vasikoivan tuota pikaa. Vilja oli vainioilla kasvanut kortta jo aika pitkäksi. Kun tuli heinäntekoaika, kirnupiimään laitettiin vettä jatkeeksi ja tuotiin tätä ns. alv 10%). SK vaeltaa sitä polkua. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8. S-Market Petäjävesi, Karikontie 2. Kastettu: Peetu Oskari Ritari ja Kaius Daniel Nissinen. "Jos käyt täällä, niin puheille pääsee, kun kansliaan ilmoittautuu. Ja sitä räsymattoideaa voisi muuten kernaasti laajentaa yritysten ja yksityistenkin pihoihin toivottamaan kulkijan tervetulleeksi. ”Kait se hypähti niskaani, kun pysähdyin korjaamaan kengännauhojani. Se ei ole avoin ämpäri, vaan suusta ikäänkuin supistettu pienemmäksi suppusuuksi. Pohjoisvirta hoitaa oman työnsä ohella sen aikaa myös toimitusjohtajan tehtäviä tarpeen mukaan. Sinikka Aaltola Kehittämisyhtiö Keulinkilla ei ole vielä uutta toimitusjohtajaa Kehittämisyhtiö Keulinkilla ei ole vielä uutta toimitusjohtajaa aikaisemman Nea Kontoniemen irtisanouduttua. Avioliittoon vihitty: Antti Juhani Mäkinen ja Eira Ida Eliisa Nieminen. Se on täysin vaaraton”, hän sanoi ja jatkoimme matkaa. Kun maitoa sitten aikanaan tuli omistakin lehmistä, äiti otti separaattorin esille ja alkoi erotella kerman maidosta ja kirnuta hapatetusta kermasta voita. Emme menneet tietä, vaan pientä polkua, joka halkoi vainioita. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki. Yrityksiä neuvotaan, uusia toimijoita tavoitellaan alueelle, hankkeita viedään eteenpäin ja uusia kehitellään. Ei sitä kannata pelätä. Kirje on kirjattu 28.8.1918. Sivu 02 Nro 24 14.06.2017 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Levikki noin 1900 kpl. Niitä saavat tulla tekemään työpajoihin taas tänäkin kesänä kaikki lapset ja lapsenmieliset kuntataiteilijoidemme johdolla. Se on kauttaaltaan vaaleanruskean ruosteen peitossa ja täynnä pieniä kuhmuja ja kolhuja. fi www.petajavesilehti.fi Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry. Vanhempi sisareni kulki perässä ja minä pidin kiinni äidin kädestä ja hän kantoi suppusuupäälaria, jolla oli määrä tuoda kotiin maitoa. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com. Kansi on hiukan ahdas, niinkuin olisi muka uusi nelilitrainen päälari. ”haraasta” heinäpellolle suppusuupäälarilla, josta käytiin ahkerasti juomassa ojan penkalla kaatamalla sitä juomaa kortteliin heinäkuun lämmössä hien noustua pintaan. Sisareni huusi kauhuissaan ja osoitti äidin niskaa:”Onko tuo käärme?” Pysähdyimme äkisti ja äiti huitaisi kädellään sisiliskon pois. Asematie 6, Petäjävesi, toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 Ilmoitushinnat: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%). Hän oli silloin vielä kovin nuori, siinä 25vuotias. mukaan. Tämä omalaatuinen, pirskahteleva ja peppipitkätossumainen taidepolku pitäisi ehdottomasti olla myös yksi tärkeimmistä matkailukohteistamme. Avoinna: ma-la klo 7-21 ja su 10-21. Ilmoittautumisajat on mainittu jokaisen kurssin kohdalla. La 17.6. ”Kuinka en huomannut sitä?” hän ihmetteli. SK Kansalaisopiston uusi lukujärjestys on jo julkaistu Mitä sinä aiot harrastaa ensi syksynä. Ilmestyminen: Keskiviikkoisin. Mäntyvaaralla emäntä tuli kaatamaan meille maitoa isosta maitotonkasta ja palasimme takaisin kotiin samaa polkua, jota olimme tulleetkin. Siihen mennessä hän oli synnyttänyt yhden kuolleen ja kolme elävää lasta peräjälkeen. Su 18.6. Omaisten mukaan Kaarlo Ekblad tapettiin ja jäi sille tielleen nuoren Idan jäädessä leskeksi. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Suunnittelija Ritva Pohjoisvirran mukaan toimitusjohtajaa ei ole vielä valittu ja hallitus pohtii tilannetta ja tekee syksylle päätökset. SK. Tänä kesänä hahmot vieläpä herätetään eloon tarinoin sanataideja valokuvauspajoissa. Joillekin kursseille voi ilmoittautua jo nyt, mutta suurin osa ilmoittautumisista avautuu 23.8. Tehtävät ovat tuttuja, joten kaikki hoituu, Pohjoisvirta luonnehtii. Kun voi nousi kirnussa pintaan ja se otettiin siitä pois, jäi jäljelle kirnupiimää, joka sitten oli sitä jokapäiväistä herkkua. Keulinkin hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Onni Haapala, varapuheenjohtaja Hannu Nuoranne, Janne Teeriaho, Maria Hanho, Jali Somppi ja Jaakko Ylitalo. "On sanan alku, perusta Luojassa ikuisessa." (Virrestä 183) Vanhassa kirkossa tahtoo toisensa tänä kesänä 17 paria Petäjäveden seurakunnassa naimisiin on menossa tänä kesänä kaikkiaan 19 paria, joista 17 menee naimisiin Petäjäveden vanhassa kirkossa. Hänellä oli kukkamekko, joka oli täynnä pieniä punaisia kukkia. Että omalle miehellekin vaan tiedoksi, että sokkelimaaleja nyt mars ostamaan! Suvi Kallioinen To 15.6. Monet matkat ja seikkailut on suppusuupäälari tehnyt sieltä 40-luvulta tähän päivään saakka. Kevät on ollut hyvin aktiivista toiminta-aikaa ja olen suunnitellut ja sopinut myös syksyn tulevat tapahtumat ja toiminnan pääkohdat. Keittolounas srk-kodilla seurojen jälkeen klo 13. Sen kädensijassa on puinen hylsy, josta pitää kiinni. klo 12 Körttiseurat vanhassa kirkossa, Keski-Suomen körtit vieraana. SK Toinilassa pirskahtelee ilo Meillä on Petäjävedellä jotain aivan ainutlaatuista, kun puhutaan Toinilan taidepolusta
En tiedä, onko suomenhevospuolella näin kovaa tasoa ollut vielä koskaan, sanoo Risto Tupamäki. Henkilöauton epäillään suistuneen tieltä huomattavalla nopeudella. Autossa kuljettajana ollut vuonna 1993 syntynyt pälkäneläismies sai surmansa. Ensimmäiset 500 metriä lähdössä pisteltiin aikaan 15,9, eli Polarankin aika oli varmasti noin 16,0 pintaan. Seuraavaksi Polaran tähtäimessä siintää Härmän valloitus. Niillä saadaan nyt heinä-elokuussa uusia Lappsetin laitteita Miilunlammen ja Kapakallion leikkipuistoihin. Maalikamerakuva Oslosta osoittaa, ettei voittokaan jäänyt Polaralta (1) ja Antti Tupamäeltä sunnuntaina kauaksi. Valtiontukia odotellessa Eduskunta hyväksyi perjantaina laajakaistalain muutoksen. Hattua täytyy nostaa, älytön juoksu, kehuu Oslossa mukana ollut Janne Tiainen. Petäjävetinen ruuna on kutsuttu mukaan juhannuksena Power Parkin raviradalla juostavaan Nordic King -lähtöön. Sinne tulee erityisesti senioreille sopiva matala tasapainorata, mutta toki siinä saa kaikenikäiset rimpuilla samoin kun toisessa uudessa aikuisille tarkoitetussa liikuntalaitteessa. – Tärkein muutos meille on tuki-intensiteetin kasvaminen 66 prosentista 90 prosenttiin. Tiiu Tuominen Hanna Mäkinen Antti Tupamäen ja Janne Tiaisen Polara juoksi toiseksi kylmäveristen sunnuntaisessa arvolähdössä Oslossa. Oslossa ravivieraat otettiin Tiaisen mukaan lämpimästi vastaan. Ville Herttuan valmentama Costello ei ole aiemmin kohdannut ruotsalaisia ja norjalaisia ravureita. Kyydissä ollut vuonna 1990 syntynyt petäjävetinen nainen loukkaantui vakavasti ja siirrettiin kiireelliseen jatkohoitoon Kuopioon. Sen huomaa esimerkiksi vieraanvaraisuudesta. Risto Tupamäen ohjastama Costello juoksi sunnuntaina Killerin kimaran voittajaksi ajalla 21,3, joka jää vain kymmenyksen Suomen ennätyksestä. tuntien sopimisella ja opetus käynnistyy 14.8. Ulosajo tapahtui Kuivasmäentiellä noin kaksi kilometriä valtatie 18:n risteyksestä Kuivasmäen suuntaan. SK Uusia oppilaita musiikkiopistoon Neljä uutta oppilasta Petäjävedeltä on tullut valituksi Läntisen Keski-Suomen musiikkiopistoon: Huuskonen Saana (viulu), Lamminaho Adelia (viulu), Rusila Kerttu (kitara) ja Viitala Roope (rummut). Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä vammantuottamuksena. Sivu 03 Nro 24 14.06.2017 HANNA NÄRHINEN Järkyttävä kuolonkolari Kuivasmäentiellä Pelastuslaitos sai hälytyksen torstaiaamuna kello 8.14, että Kuivasmäentiellä auto on suistunut ulos tieltä. – Kapakallio on ollut sellaisenaan lähes 30 vuotta ja kaikki leikkipuistot ovat olleet tosi heikossa hapessa, mutta koulujen ja päiväkotien leikkipaikat ovat meillä hyvät. Aika oli sama kuin voittajalla. Erillistä pääsykoetta tai musikaalisuustestiä ei järjestetty, vaan oppilaat hakivat musiikkiopistoon ilmoittautumalla. – Sitä ei tiedä, kuka siellä potin ottaa. Varasijoilta otetaan oppilaaksi sitä mukaan kun oppilaspaikkoja vapautuu. Kolmannelle sijalle juoksi Polaran maalisuoralla tiukasti haastanut Odin Taback. HM Tällainen myös ikäihmisille soveltuva matala tasapainoilurata saadaan Miilunlammen leikkipuistoon, jonne tulee muitakin aikuisille soveltuvia liikuntavälineitä. Petäjäveden kunnalla on yhtensä 22 oppilaspaikkaa, joista neljä paikkaa vapautui keväällä uusille hakijoille. Yhtiön kaikki kymmenen omistajakuntaa lähtivät toukokuun lopussa mukaan maksulliseen osakeantiin, Petäjävesikin yli puolella miljoonalla, joten rahoitusvaikeuksissa oleva yhtiö sai kunnilta tavoittelemansa viiden miljoonan euron lisäpääoman. Nordic King lähdössä Polara saa vastaansa muun muassa huippukuntoisen Costellon. Costello joutui siinä vähän kiertämäänkin, kertaa Risto Tupamäki. Lukuvuosi alkaa torstaina 10.8. Kaiken kaikkiaan musiikkiopistoon voitiin ottaa kevään haussa yhteensä 12 uutta oppilasta. asiasta uuden päätöksen käsiteltyään paikallisten taksiautoilijoiden tekemän oikaisuvaatimuksen. Kunnalla on ylläpidossaan myös koulujen ja päiväkotien pihat leikkivälineineen, joita saa iltaisin ja viikonloppuisin käyttää muutkin. Auto oli ajautunut kulkusuunnassaan oikealle ulos tieltä ja pyörinyt useita kertoja ympäri törmäten puihin. Costellon ja Polaran haastajiksi ilmoittautuu myös nippu nopeita, nousukuntoisia suomalaiskiitureita. Kyllä me edelleen odotamme saavamme valtiontuet, KeskiSuomen Valokuituverkot Oy:n toimitusjohtaja Janne Paunonen kommentoi. Polara Oslon kakkonen Costello vakuutti Killerillä Kuljetuspalvelu jatkaa toistaiseksi vanhalla järjestelmällä Petäjäveden perusturvalautakunta päätti kokouksessaan 12.4. – Vammaispalvelulain mukaisten matkojen tilausasia otetaan uudelleen käsittelyyn hyvinvointilautakunnassa viimeistään huhtikuussa 2018. Pahoinpitelyssä oli käytetty myös metallista koirapantaa. Lisäksi kunnalla on pienet leikkikentät Kintaudella Niemelässä, Halkokankaalla, Litmassa ja Olkkolassa. Nordic King -lähtö on kesällä 2009 syntyneen orin ensimmäinen kansainvälinen koitos. Hakemuksia saapui ennätyksellinen 19 kappaletta. Polaran aika Oslon Bjerken radalla oli 20,2. – Voitto tuli vielä raskaamman kautta. Lisäksi leikkikentille saadaan uusia keinuja, hiekkalaatikoita, pöytiä ja tuoleja. Tällöin on enemmän tietoa siitä, mitkä ovat 1.7.2018 voimaan tulevan taksijärjestelmämuutoksen vaikutukset, toteaa Ikonen. – Norjassa arvostetaan kylmäverisiä aivan eri tavalla kuin muissa pohjoismaissa. Pahoinpitelystä sakkorangaistus 43-vuotias petäjävetinen mies sai 60 päiväsakkoa, eli maksettavaksi 360 euroa, kumppaninsa pahoinpitelystä, joka tapahtui vuosi sitten. – Perusturvalautakunta päätti, että jatketaan toistaiseksi vanhalla järjestelmällä, jolloin vammaispalvelulain mukaiset taksikyydit voidaan tilata edelleen joko taksinkuljettajalta suoraan tai Petäjäveden taksiaseman numerosta, kertoo Petäjäveden perusturvajohtaja Anne Ikonen. vammaispalvelun kuljetuspalvelun siirtymisestä keskitettyyn tilausjärjestelmään elokuun alusta alkaen. – Polara on mukana, mikäli se pysyy kunnossa ja palautuu Oslon matkasta, lupaa Janne Tiainen. Lähdön voittajaksi kiilasi loppumetreillä ruotsalainen Månprinsen. Miilunlammen ja Kapakallion leikkipuistot uusitaan Härveleitä kaikenikäisille Kapakalliolle saadaan muun muassa tällainen liukumäkikiipeilytorni. Lakimuutoksen tavoite on muun muassa helpottaa tuettujen laajakaistahankkeiden rahoitusta. Uudet laitteet tilataan kilpailutuksen voittaneelta Lappsetilta. Teknisen johtaja Janne Koskenkorvan mukaan jatkossa pyritään saamaan pieni investointiraha vuosittain, jotta voidaan uudistaa ylläpidettäviä leikkikenttiä tarpeen mukaan. Vanhoista välineistä hyväkuntoiset säästetään. – Välähdys, Jokivarren kunkku, Pikkukahveli ja Vitter, listaa Risto Tupamäki. Miilunlammen laitteissa huomioidaan kaikenikäiset käyttäjät. Lapsille tulee keinuja, hiekkalaatikkoa ja Kapakalliolle saadaan myös uusi liukumäki-kiipeilytorni. Asiasta uutisoi ensimmäiseksi sanomalehti Keskisuomalainen. Costello ja Risto Tupamäki voittivat Killerillä.. – Mahdoton juoksu Polaralta. Suvi Kallioinen Kunta on varannut tälle vuodelle investointirahaa leikkikenttien uusimiseen 40 000 euroa. Kilpailu tulee olemaan hurja, sillä pohjoisen kuninkuudesta kisaavat pohjoismaiden parhaat kylmäveriset. Leikkipuisto Aamumaa on seurakunnan. Suomessa voitaisiin ottaa pikkuisen mallia Norjan meiningistä, toteaa Tiainen. – Leikkimään päästään elokuussa, lupaa kuntatekniikan insinööri Matti Varis. Silti se jaksoi rutistaa kovaa ihan loppuun saakka. Nainen sai ruhjeita, haavoja ja mustelmia. Perusturvalautakunta teki 31.5. Loppukilpailun voittaja, Nordic King, tienaa 50 000 euroa. alkaen. Uusien välineiden asentaminen aloitetaan heinäkuussa ensin Miilulammilla, sitten Kapakalliolla
Automaattisen vapautuksen järjestelmän uusimisesta saavat ennen 9.3.1943 syntyneet, vakituisesti asutetun kiinteistön omistajat. Pohjavesialueilla ja alle sadan metrin päässä vesistöistä sijaitsevien kiinteistöjen jätevesien käsittelyjärjestelmä on kunnostettava 31.10.2019 mennessä, sanoo Jätevesineuvontaa Keski-Suomessa hankkeessa työskentelevä projektipäällikkö Tuija Manerus. fi/jatevesi. Valtatie 18 on saanut pintaansa uutta päällystettä Vesangan ja Petäjäveden välille. HM Hanna Mäkinen Uusi jätevesiasetus ja ympäristönsuojelulakiin tehdyt hajajätevesiä koskevat muutokset astuivat voimaan 3.4.2017. Tuottajia on edelleen runsaasti, yli 50, ja kirppis vetää näin kesän korvalla taas hyvin, kun ihmiset ovat siivonneet Kakkuja kukkabingo veti Heinähatussa taas tuvan täyteen. Haja-asutusalueen kiinteistöjen jätevesiasiat kuntoon uusien säädösten mukaisesti Kesäasukas Kalle Hännisen kiinteistö sai ”puhtaat paperit” torstain jätevesi-infossa. Voimiensa mukaan työkyvyttömyyseläkkeellä oleva Hämäläinen leipoo myös Petäjäkodin kioskille ja Keltinmäen asukasyhdistykselle. Jätevesijärjestelmän uusiminen ei koske myöskään vuonna 2004 tai sen jälkeen rakennettuja kiinteistöjä. Selvitys ja suunnitelma Säädöksen mukaan jokaisella verkostojen ulkopuolella olevalla kiinteistöllä on oltava selvitys jätevesijärjestelmästä sekä järjestelmän käyttöja huolto-ohjeet. Kuohun kaupan tilalle on nyt suunnitteilla K-market Porkkana ja Petäjäveden S-market. Päällystystyö valtatiellä jatkuu näillä näkymin perjantaihin saakka. Jätevesisuunnitelma kannattaa hankkia pätevältä suunnittelijalta. Rakentamista tai kunnostustyötä varten on tehtävä suunnitelma, joka liitetään lupahakemuksen liitteeksi. HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN. Jätevesiasioissa yhteyttä voi ottaa myös Petäjäveden kunnan ympäristösihteeri Niina Koivulaan. Hiljattain pyöreitä vuosiaan viettänyt Eija eli Epu on tunnettu munkeistaan ja lihapiirakoistaan. Myös äidit Kati Kärävä, Susanna Asunta ja Miia Kirkkomäki pelasivat innokkaasti. Kesäkuun lopulla päällystystyöt alkavat Kintaudella. Asiakirjoja tarkasteli kunnan ympäristösihteeri Niina Koivula. Epun bravuureina ovat munkit ja lihapiirakat, mutta uuttakin pitää kokeilla viimeisimpänä nyhtökauralihiksiä. Muilta alueilta siirtymäaika poistuu, mutta järjestelmä on kunnostettava seuraavan isomman, rakennuslupaa vaativan remontin yhteydessä. Uudelleen pinnoitetulla tieosuudella on mittaa 21,5 kilometriä. Hämäläinen muutti vuosi sitten Ylä-Kintaudelta Jyväskylään, mutta ”ystävät ja kaikki” ovat edelleen Petäjävedellä. Vakituisia leipojia on kuusi, joista yksi on Eija ”Epu” Hämäläinen, joka vietti hiljattain 60-vuotisjuhlaansa. Jätevesijärjestelmän kunnostamiselle tai uuden rakentamiselle on haettava lupaa kunnan rakennusvalvonnasta. kaappejaan. Tämän kesän aikana tehdään päällystystöitä myös tiellä 6271 Kuivasmäen suunnassa. Kirpparilla parhaiten menevät kaupaksi lasten lelut ja pelit sekä matot. Kesällä Heinähatussa käy paljon myös kesämökkiläisiä, ohikulkijoita ja muita kesävieraita. – Näkyvin lakimuutos on tehty siirtymäaikaan, johon mennessä jätevesien käsittely tulee saattaa lain vaatimusten tasolle. Suvi Kallioinen Suoramyynti Heinähattu järjesti keskiviikkona perinteisen kesänavauksen ja kuten asiaan kuuluu, mukana oli ilmainen bingo, jonka voitot saatiin tuottajilta. Kintaudelta Uuraisille suuntautuvaa maantie 6250 asfaltoidaan Kintauden päässä noin Uutta päällystettä Petäjäveden teille 600 metrin matkalla. Lisätietoa ja neuvontaa Lisätietoa jätevesiasioista saa Jätevesineuvontaa Keski-Suomessa hankkeen jäteneuvojilta. Neuvontaa on mahdollista saada kotikäynneillä, puhelimitse tai sähköpostin välityksellä. Neuvojien yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.jamk. Sivu 04 Nro 24 14.06.2017 Kesänavauksessa bingo, letut ja Epun munkit maistuivat SUVI KALLIOINEN SANNA LAMPINEN Lettupannua pihaan virittivät Riikka Helminen, Eija Hämäläinen, Anne Rautiainen, Outi Kantola, Tiina Hyvärinen ja Sanna Lampinen. Jätevesisäädösten piiriin eivät kuulu kiinteistöt, joissa käytössä on kantovesi ja kuivakäymälä. Uutta päällystettä tulee saamaan Uuraisilta mitattuna 15,5 kilometrin tieosuus aina Sakarintien risteykseen saakka. Samaa Kintauden ja Uuraisten välistä tietä kunnostetaan tämän kesän aikana myös Uuraisilta Ylä-Kintauden suuntaan. Kattava tietopaketti haja-asutusalueen jätevesiasioista löytyy myös ympäristöhallinnon sivuilta osoitteesta ymparisto.fi/hajajatevesi
Furuholm kertoi yleisölle myös tulevista kursseistaan ja kurssien pitopaikasta, Paalulasta. Reetta Palmun mukaan auringonsuoja-aineiden vaikutus on joko kemiallinen tai fysikaalinen. – Suojatuotetta on myös käytettävä riittäviä määriä. Useimmat aurinkovoiteet sisältävät näitä molempia. Vaikka valtakunnallinen kummihevoskampanja päättyi virallisesti toukokuussa, vierailuja saadaan varmaankin Petäjäkodille jatkossakin. Tuunatut vehkeet tulevat Petäjäkotiin ulkoilukäyttöön. – Liiallinen ja tarpeeton oleskelu auringossa ei ole kenellekään terveellistä, muistuttaa Palmu. Fysikaalisesti vaikuttavat ainesosat puolestaan heijastavat UV-säteet pois iholta. Kukat asetelmiksi kuvataiteen opein Kukkien lumon Naisten iltaan toi Liisa Hakala. SUVI KALLIOINEN Hanna Mäkinen Petäjäveden Osuuspankin järjestämä Naisten ilta houkutteli pankkiin torstai-iltana parikymmentä naista. Liisan Kukkapuodin ja Hautaustoimiston pisteessä esillä olleista kukka-asetelmista toinen oli vertikaalinen eli pystylinjoista muodostuva. otetaan vastaan Tuunaa rollaattori -haastekampanjaan. Toisen asetelman lähtökohtana oli puolestaan keskipiste ja sitä kohden säteittäin etenevät elementit. Ensimmäisen kerran rasvaa pitää lisätä jo puolen tunnin jälkeen, sitten säännöllisesti kahden tunnin välein. Myös Väinö Suonsaari (edessä) kiitti mukavasta päivästä. Tähtäimessä on Ruokolaisen mukaan asiakkaan kokonaisvaltainen auttaminen yksilöllisyyden huomioiden. Viime viikolla keskiviikkona Petäjäkodin asukkaille ja päivätoiminta-asiakkaille toteutettiin myös perinteinen hautausmaakävely. Pankkiasioista pääsi illan aikana juttelemaan Osuuspankin henkilökunnan kanssa. Tarjolla oli pikkupurtavan lisäksi tietoiskuja. Asiantuntijoina kuultiin paikallisia yrittäjiä: Kauneushoitola Auroran Reetta Palmua, Liisan Kukkapuodin ja Hautaustoimiston Liisa Hakalaa, Hyvinvoinnin Paalut ja Pilarit -yrityksen Marita Furuholmia sekä personal traineriksi ja ravintovalmentajaksi opiskelevaa Timo Ruokolaista. On alkamassa kolmas kanakesä ja niitä hoidetaan yhdessä henkilökunnan ja asukkaiden voimin. Petäjäkodin eläinystäviin kuuluvat myös tänä kesänä takapihan asukit Pirre ja Hansu Eeronsa kanssa. Suojaan UV-säteiltä Reetta Palmun aiheena oli ajankohtaisesti auringolta ja ultraviolettisäteilyltä suojautuminen. Kukka-asetelman tai kimpun sommitteluun voi Hakalan mukaan soveltaa kuvataidetunneilta tuttuja oppeja. Kanarouvat ovat Pirre ja Hansu. Tärkeää on myös, että eteenpäin mennään pienillä muutoksilla. – Värit, muodot, rytmi ja kultainen leikkaus toimivat ja vaikuttavat materiaalista riippumatta, vinkkaa Hakala. Osuuspankin Naisten illassa mukana olivat pankin henkilökunnasta muun muasa Maria Vuorenmaa ja Aini Malmberg sekä asiantuntemustaan jakaneet Marita Furuholm, Liisa Hakala, Reetta Palmu ja Timo Ruokolainen.. Fysikaalisesti toimivia aurinkorasvoja pidetään turvallisempana vaihtoehtona. – Kummihevonen Lupsukka on lähettänyt kerran kuussa terveiset, jotka ovat sisältäneet Lupsukan kuulumisia ja kertomuksia arjesta, kuvia ja videoita. Vähäpukeisen on syytä turvautua UV-säteilyltä suojaaviin voiteisiin. – Ei ole olemassa vain yhtä tietä, joka sopii kaikille. Ihon hyvinvoinnin kannalta parasta olisi välttää auringolle altistumista voimakkaan UV-säteilyn aikana. Helteinen hautausmaakävely onnistui hyvin. Eläinystäviä on muitakin, kun Petäjäkodin takapihan kanalaan saatiin uudet asukkaat. Kasvoille olisi hyvä olla oma, varta vasten kasvojen ihoa varten kehitetty tuotteensa, totesi Palmu. Esimerkiksi lasten käyttöön kemiallisesti suojaavia tuotteita ei suositella ollenkaan. koppi saatiin jo aiemmin lahjoituksena. Petäjäkodissa asukkaat ovat niitä sitten lukeneet ja katselleet. – Suojakertoimen on oltava riittävä, esimerkiksi 30. Kuntoutusohjaaja Outi Ronkainen vinkkaa, että jos nurkissa pyörii ylimääräisenä liikkumisen apuvälineitä, kuten rollaattoria tai pyöräpotkuria, ja se on helposti kunnostettavissa, niin niitä Upea suomenhevonen kirvoitti ikäihmisten hevosja maatilamuistoja. Sivu 05 Nro 24 14.06.2017 Pankin naistenillassa aiheena olivat hyvinvointia lisäävät asiat HANNA MÄKINEN Virkeyttä ja vaihtelua eläimistä sekä kävelyretkistä Suvi Kallioinen Petäjäkodin asukkailla oli tohinapäivä perjantaina, kun pihamaalle tuli morjestamaan kummihevonen Lupsukka ponikaverinsa Casperin kanssa Sari Jaatisen Elämyksen ohjat -tilalta. Henkilökunnan lisäksi mukana oli kunnan kesätyönuoria. KanaHelvi Halla-aho piti kovasti Casper-ponista, joka olikin sopivalla korkeudella ja helposti lähestyttävissä pyörätuolillakin. Tämän vuoden kukon nimi on Eero, kun se vielä viime vuonna oli Teppo. Kaikilla omaisilla ei ole mahdollisuutta käyttää ikäihmisiä haudoilla, niin nyt siihen oli mahdollisuus yhdessä. Lupsukka on ilostuttanut monen vanhuksen arkea. Meeri Rautiaisesta hautausmaakävely toi mukavaa vaihtelua arkeen. Marita Furuholm kertoi perinteisestä liitukalkkimaalista: sen koostumuksesta, ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista. Kemialliset ainesosat imevät UV-säteitä ja muuttavat ne lämmöksi. Vartalon suojaamiseen tarvitaan kunnon kourallinen voidetta. Timo Ruokolainen toi puheenvuorossaan esille personal trainerin ja ravintovalmentajan päämäärän. Pitää myös muistaa, että aurinkorasvan suojaava vaikutus puolittuu hyvin nopeasti. Jos kesästä ja auringon paisteesta kuitenkin haluaa nauttia taivasalla, on paras keino UV-säteilyltä suojautumiseen peittävien vaatteiden käyttö
Leikkimökki on alun perin Anni Mäkelän, mutta nyt tätinä hän on tuunannut sen sisartensa lasten leikkejä ja heidän mummolavierailujaan varten vanhempiensa Annen ja Olli-Pekan kodin takapihalle. Ensin lavalle nousee paikallisten nuorten miesten rautalankayhtye Apassi Mikko Saukon johdolla. Lauantaina vietettiin kesän avajaiset. Tinja Louho 5.38 Tytöt 13 pituus: 13. Kävele paikalla polviasi nostellen kuin 'metsässä tai suolla pehmeässä, upottavassa sammalikossa'. Marjat ja kasvikset piristävät mieltä ja kehoa. Minka Mäkinen 15.27 Tytöt 11 korkeus: 5. Anni on valmistunut maalariksi ja opiskelee nyt rakennusinsinööriksi. Jenna Kouvonen 10.63 Tytöt 11 kiekko: 2. Ota tukea tuolin selkänojasta. Roope Viitala 3.04 Tytöt 13 kuula: 7. Richana Lehtinen 9.58, 13. Richana Lehtinen 3.53 Tytöt 13 60m: 8. Ota 20 raskasta askelta. SK Tuloksia 23.5: Pojat 11 600m: 9. kello 21-01.30. Alkuperäinen leikkijä on ollut Anni Mäkelä, 21, ja nyt siskontytöstä Roosasta, 10, on ihanaa tulla mummolan leikkimökkiin olemaan kotista siskon ja serkkujen kanssa. Ikäinstituutti, Voimaa vanhuuteen -ohjelma VÄLINEET: Tuoli Aloita lliikuntatuokiosi reippaalla marssilla seisten tai istuen ja anna käsien heilahtaa mukana. Ravintola Sohwin kabinetti on varattuna meille klo 18.00 21.00. Iltaa jatkaa Vintage Hot tutulla kokoonpanolla (kuva yllä) ja hieman rokimmalla materiaalilla. Liha, kala, kananmunat ja pavut ovat lihasten rakennusaineita. Tapaamisiin! Liikkumiskykyä voidaan säilyttää ja parantaa voimaja tasapainoharjoittelulla sekä ulkoilulla. Illan aikana on mahdollisuus myös laulaa karaokea ravintolassa. Helpottaa esteiden, kuten kynnysten, kivien ja risujen ylitystä.. Roope Viitala 2.28.11 Pojat 11 pituus: 12. 040 571 9306, mirkka.lampinen@gmail.com Face: VIPstore-jälleenmyyjä Mirkka Loma-Ässässä kesäkauden avaus Lavakausi pyörähtää käyntiin Loma-Ässässä Kuivasmäellä lauantaina 17.6. Kesätyöpaikka löytyi kunnan teknisestä toimesta, joten vapaalla ehtii tänä kesänä touhuta Petäjävedellä tätihommiakin enemmän. Lopeta liikuntatuokiosi rauhallisiin venytyksiin istuen tai seisten. – Toivottavasti mökki pysyy hyvänä, mutta en tiedä kestääkö se enää siirtämistä, Mäkelä hymyilee. Lipun ostaneiden kesken arvotaan tuotepaketti. Petäjäisillä on yleisurheiluja lajiopetusta myös kesällä kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Lavalla vierailee Kimmo Rauhamäki. Sivu 06 Nro 24 14.06.2017 Ammattilainen asialle MIRKAN LEMMIKKITARVIKEPUOTI Koirille, kissoille ja jyrsijöille Kesäkuun torstait Petäjäveden torilla klo 14-18 (8.6. Mökkiä on siirretty muuttojen mukana Muuramesta Kintaudelle ja muutama vuosi sitten Litmaan. Vaajakoskella. Harjoittelu vaatii myös kunnon ruokaa. Kimmo Strömberg Ihanien yksityiskohtien leikkimökissä ollaan kotista jo toisessa sukupolvessa SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Petäjävesi-lehden Leikkimökit & majat -kesäkisan toinen kohde on klassinen leikkimökki Litmassa kauniissa puutarhassa asianmukaisine tilpehööreineen ja rimpsuineen. Jenna Kouvonen 6.11, 8. Minka Mäkinen 100 HANNA MÄKINEN Tunnistatko itsesi kuvasta. Ammattilainen on maalannut myös leikkimökin sisäkattoon kesätaivaan pilvineen. 16-18, ei 29.6.). Tule tutustumaan ja nappaa mukaan maksuton katalogi! Puh. Helpotat liikettä tekemällä polvennostot ottaen tukea selkänojasta. Niistä ilmoitetaan seuran kotisivuilla ja Petäjävesi-lehdessä. Juothan päivässä 5-8 lasillista vettä, maitoa tai piimää. Suoritus oli komea, koska kisa oli Mäkiselle ensimmäinen isompi kilpailu, kehuu valmentaja Mikko Stenström. Anna hengityksen kulkea vapaasti venytysten aikana. Petäjäisten yleisurheilukoululaiset kisasivat Jyväskylässä Petäjäveden Petäjäisten yleisurheilukoululaiset kävivät JKU:n kisoissa 23.5. Liike parantaa tasapainoa ja lonkan koukistumista. Seiso tuolin takana tai sivulla, selkänoja itseesi päin. Esimerkiksi Minka Mäkiselle napsahti kiekkohopeaa 11-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Jalat pienessä haara-asennossa. Vaikeutat liikettä sulkemalla silmäsi. Nosta polvi mahdollisimman korkealle ja pidä selkä suorana. Tule verestämään vanhoja kouluaikaisia muistoja luokkakokoukseen lauantaina 17.6
0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. (014) 854 160 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 Sampo Koivula, 050 349 2319 Lisäksi jäsenkorjaus w w w. 014 415 1500 ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinnna ma-pe 10-16 p. Soita 0500 682247 tai pirkka.syvanoro@op.fi. 040 838 8645 www.liisankukkapuoti.fi Kukkapuoti on lomalla 2 vkoa 24.6. 9.7. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. fi ks-kattohuolto.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Parturi-kampaamo T. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. Puh. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. 040 748 0364 www.rstarkastus.fi Piispantie 1, Petäjävesi toimisto@rstarkastus.fi TEEMME RAKENNUSTEN Asiantuntijapalvelut Kuntotarkastukset, arviot Sisäilmatutkimukset Kosteusmittaukset Työnjohto, valvonta RAKENNUSLUPAPIIRUSTUKSET Rakennus-, korjaus-, pää-, jätevesisuunnittelu. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi p. Leppäläntie 2, Petäjävesi. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. Puh. 014 853 326 www.standardline.fi Kiinteistöhoito KMK Oy Kysy lisää numerosta 040 568 0614 Merja Koskiperä tai kiinteistöhoito.kmk@gmail.com • Kotisiivoukset • Toimistosiivoukset • Ikkunoiden pesut • Asiointiapu Avoinna ma-pe 10-21 la-su 11-21 Asematie 6, Petäjävesi Puh. Kesäaukioloaika 10.7.12.8. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Ma-to 10-17, pe 10-15 Puh. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Korvausasiat 03030303. Leppälä Soita ja varaa aikasi Tiinalle tai Nitalle ! Lahjakortit, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut... OP Vakuutus Oy, Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi www.op.fi Rakennusja puusepän palvelut PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN 0400 642 973 pekka.e kman@g mail.com Peltikaton ym. ma-pe 10-15, la 10-14 Vakuutuspalvelut alueella ajanvarauksella myös iltaisin sekä kotikäyntipalvelu. Tmi Suvi Nikonen KOTISIIVOUKSET JA PIENYRITYSSIIVOUKSET 050 365 8443 suvinikonen@gmail.com Asematie 6, Petäjävesi, puh. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen Puh. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 014 761 979 P E T Ä J Ä V E D E N P I Z Z E R I A & K E B A B T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. KOTITALOUSVÄHENNYS!. Pirkka Syvänoro, VTS, Rava. 041 441 5253 Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. asennukset EDULLISESTI! Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset Omakotitalojen/mökkien lisälämpöeristykset Rakennusten ulkovuorikorjaukset ja maalaukset RAKENNUSTOIMINTAA YLI 30V. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu
Aika klo 18.00-19.15, ilmoittautuminen 17.30-18.00. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, Lapin hillaa ym. Paras kimppa-asu palkitaan. Osallistumismaksu 75e / joukkue, kaikille joukkueille tulee 4-5 peliä. Kiitän kaikkia minua muistaneita. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja Olli-Pekka Mäkelä puh. kallioinen@petajavesilehti.fi. Parkkipaikalta ovelle saattoi olla niin korkea päällysteen reuna, että ei edes kohtalaisen hyväkuntoinen koehenkilö päässyt auttamatta pihaan. Tarjous: kotim. Oven edessä saattoi olla niin korkea rappu, että siitä ei auttamatta päässyt pyörätuolilla ovelle. Arvotaan tuotepaketti. Kerää kiepille kolmen kimppa yhtenäisellä asulla. Loma-Ässä la 17.6. 0400 344 061. Kimmon Kenkä, Kankaanpää LÄHITAPIOLA KESKI-SUOMI PALVELEE PETÄJÄVEDELLÄ Olemme keskisuomalaisten asiakkaidemme omistama ja palvelemme paikallisesti sekä vakuutusettä korvausasioissa. Yleensä kuitenkin tällaisella henkilöllä lienee avustaja mukana. Ei järjestetä kaatosateella. 040 737 9845 APASSI Yhtyeinä:. klo 8-9 Kangasniemen Perunaja Vihannes Puh. TÖLLIN TAIPALEEN JUOKSU VI Lähtö klo 18.30 Petäjäveden keskustasta vanhan kivisen rautatiesillan alta. Ovetkin tuottivat yksin pyörätuolilla liikkuvalle vaikeuksia. ja 2.8. aikana kaikki KeskiSuomen kunnat ja tilaisuuksissa tarjottiin mahdollisuus kertoa kuntaterveiset ELY:n, Leadereiden ja maaseutuhankkeiden väelle. Papintie 2. TARJOTAAN VUOKRALLE pientä liiketilaa Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, noin 20 m 2 tai enemmän. Myyntipäällikkö Risto Sunila puh. Vetäjinä Mikko Stenström, Kalle Simonaho, Mika Sulkula ja Toni Simonaho. Maaseuturahoitusta voi saada hyvin monenlaiseen yritysja yhdistystoimintaan koko Keski-Suomen alueelle. Mukana olivat muun muassa Vesurin hallituksesta petäjävetiset Ritva Lehtonen ja Tuula Tikka sekä hankesihteeri Niina Asunmaa sekä Elykeskuksesta yksikön päällikkö Ulla Mehto-Hämäläinen (kuva yllä). Kilpasarjoissa kolmelle parhaalle palkinnot ja kaikille osanottajamitalit. Petäjäveden tekonurmella. Lapset 3,5km P10, P12, P14, T10, T12 ja T14. 040 7379 845. klo 21-01.30 ROKKIA ja puh. mennessä www.petpet.fi tai paikan päällä kisapäivänä klo 17-18 Monitoimitalolla (Miilutie 4). CAVäritek Oy. lajit 200m, korkeus, keihäs, järjestäjät Anne-Mari, Vilma. Ma 7.8. Ilmoittautuneet joukkueet: Halkokankaan Halot, FC Banana Boys, Sons of Talas (Uurainen), Töysänperän Jyske ja Ursulan Pojat. Kiertueella kierrettiin 29.5.-9.6. Joissakin oli ovelle johtava luiska niin jyrkkä, että vain voimakas ja nopealiikkeinen saattoi nousta sitä pitkin ovelle. URHEILUKOULU 6-8 -VUOTIAILLE Paikka yleisurheilukenttä. lajit 60m, pituus, kuula, järjestäjät Pia ja Anne-Mari. La 17.6. Reitti kulkee Verkkalantietä siltoja ihaillen Töllin taukopaikalle vesija mehuasemalle, Syrjäharjun ja upean Pengerjoen kosken yli vanhalle maantielle, josta hautausmaan ja Jämsänveden rannan harjun vierestä maaliin Kirveslahden satamaan. Puh. Oli tosin eräissä liikehuoneistoissa VUODEVAATTEITA Petäjäveden torilla to 15.6. Os.maksu paikan päällä 15e, lapset 8e ja kuntosarja 10e.Pukuhuoneet ja peseytymistilat Monitoimitalolla, Kirveslahden satamassa kioski. 050 326 0046 TULE SOUTAMAAN KIRKKOVENETTÄ Harjoitukset maanantaisin klo 18 Kirveslahden venesatamassa. Mukaan otetaan kahdeksan joukkuetta. Ma 19.6. Lasten Junnun Töllin juoksu erkanee Verkkalantieltä omaksi lenkiksi ja palaa Siltatien kautta keskustaan ja Kirveslahden satamaan. Aika klo 17.30-18.30. Lisäksi sadan euron bonuspalkinto sekä miesten että naisten reittiennätyksestä! Tervetuloa kokemaan upeat järvimaisemat ja kuudes Töllin Taipaleen Juoksu! Lisätietoja Jouko Suonsaari puh. Lajitreenit to klo 17.00 ja su klo 15.00 yleisurheilukentällä. Kävely-, ORTOKENKIÄ, terveyssandaaleja, KUOMA-lenkkareita (myös tarralla), NOKIAN KUMISAAPPAITA, AAMUTOSSUJA... Tilaisuuksissa keskusteltiin myös yritysideoista ja niiden rahoittamisesta sekä muutenkin maaseudun yrittämisestä. Ennakkoilmoittautuminen perjantaihin 30.6. laji maastojuoksu ja päättäjäiset, järjestäjät Pia, AnneMari, Vilma. Vapaa 1.7. Yhteenvetona voitiin todeta, että yksin pyörätuolilla liikkuvalla henkilöllä olisi vaikeuksia liikkuessaan keskustassa. Os.maksu ennakkoon 13e, lapset 6e ja kuntosarja 8e (maksu Petäjäveden Petäjäiset ry:n tilille FI24 5339 0820 0362 19). Tiedustelut Mikko Stenström 044 965 2485. Tyynyjä, lakanoita, päiväpeittotarjouksia.Tervetuloa! Harju automaattisesti avautuvat ovat ja tasainen lattia. Ma 10.7. Seppo Ruoranen RAUTALANKAA Ravintolassa KARAOKE koko illan A-oikeudet, Liput 10 e . 0400 239 548 Lämpimät onnittelut 12-vuotiaalle Tinjalle! T: kotiväki Perhealbumista Rakennustekniikan opistosta Helsingistä on rakennuspiirtäjäksi valmistunut 31.5.2017 Lauri Laajavaara. Selvitettiin miten pyörätuolilla yksin Esteettömyydestä liikkuva henkilö pystyisi liikkumaan keskustassa ja käymään asioimassa liikkeissä ja Kuntalassa. Vetäjät Vilma Siirilä ja Anne-Mari Niemi. Elias Savolainen Näkökulma Vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston yhteisen kokouksen yhteydessä tehtiin keskustassa kävelykierros, jossa tutustuttiin paikallisten liikelaitosten ja kunnan omistamiin rakennuksiin ja niiden esteettömyyteen. Kyläsepällä TO 15.6. Lisätiedot: Tuula Setälä 050 3400 175. Havaittiin, että jo teiden ylitykset tuottivat vaikeuksia, koska teiden luiskat kävelyteiden kohdissa saattoivat olla niin jyrkkiä, että oli vaikea nousta tieltä kävelytielle. Valmistuneita Roadshow poikkesi Petäjävedellä Keski-Suomen ELY-keskuksen, Leader-ryhmien ja maaseudun hanketoimijoiden järjestämä Keski-Suomi Roadshow pysähtyi viime torstaina Petäjävedellä kahvila Freesissä. Ma 26.6. Tiedustelut päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691, suvi. SK ANNAMARI MAUKONEN KENKIÄ JA KUMISAAPPAITA TORSTAINA P-VEDEN TORILLA KLO 9-17 Rieker, Pomar, Arcopedico ym. kust.arv. Maaseudun elinvoimaa lisäävää rahoitusta voi hakea paikalliselta Leader-ryhmältä tai Keski-Suomen Ely-keskuksesta. Ma 19.6. Ma 12.6. Petäjäveden toimistosta saat palvelua ajanvarauksella. Ilmoittautuminen paikan päällä. 0400 645 527 VUOKRATTAVANA saunallinen rivitaloyksiö kk:ssa. 040 833 8259, olli-pekka.makela@petajavesi.fi. täkit Ilaatu, vain 10e/kpl. VIIKKOKISAT 5-12 -VUOTIAILLE Paikka yleisurheilukenttä. lajit 350m, kiekko, moukari, järjestäjät Anne-Mari, Pia. Tervetuloa mukaan soutuporukkaan! URHEILUKOULU JA LAJITREENIT 9-VUOTIAILLE JA VANHEMMILLE Urheilukoulu tiistaisin klo 17.00 yleisurheilukentällä. lajit 60m, pituus, kuula. Tiedustelut Pia Jussila 040 521 1071. Lisäksi 11,4 km kuntokieppi kaikille halukkaille. Tiedustelut Vilma Siirilä 044 218 4778. HEINÄ-HARRASTEJALKAPALLOTURNAUS Aikuisille tarkoitettu turnaus pelataan la 22.7. Tark. Sarjat: 11,4 km M yleinen, M40, M50, M60, N yleinen, N40, N50, N60. Tietovisa klo 18.30 Jon Landlord Vinyylidisco Liput 5 e Pokeriturnaus klo 16 Kanttarin karaoke Liput 5 e Darts-kisa klo 18 Nyt katon pesu ja maalaus, hyvä suojaus! Ilm. Sivu 08 Nro 24 14.06.2017 ASEMATIE 6 (014) 854 950 MA-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21* (*jatkoaika mahdollinen) KIRMAA KESÄLAITUMILLE Ke 14.6 Pe 16.6. Keskiviikot 14.6., 21.6., 28.6., 12.7