kunnanjohtaja Timo Holmille luovutettiin paikallisen taiteilijan Eine Rautasaaren Huuhkaja-moottorisahaveistos. Keski-Suomen Liikunta ry:n Kultaisella ansiomerkillä palkittiin (kuvassa vasemmalta) Antti Koskinen, Pekka Kotamäki, Olli-Pekka Mäkelä, Harri Silander ja Ilpo Kukkonen. Ansiomerkin myöntää jäsenjärjestön esityksestä Keski-Suomen Liikunta ry:n hallitus ja myöntämisperusteena on merkittävä, vähintään 12 vuotta kestänyt työ keskisuomalaisen liikunnan ja urheilun kansalaistoiminnan hyväksi alueellisella tai paikallisella tasolla. Toiminnallanne on myös yhteiskunnallinen merkitys. Peltolan puheen jälkeen Ilpo Kukkonen tiivisti seuratoiminnan 90 vuotisen taipaleen kokonaisuudeksi, jossa esiteltiin lukuisien urheilulajien kirjo, seuran panos paikallisten urheilupaikkojen rakentamisessa, erilaiset varainhankintakeinot toiminnan ylläpitämiseksi sekä seuran kasvattien menestys maakunnassa, valtakunnallisesti ja maailmalla. Syntymäpäiväjuhlat aloitettiin kakkukahvein Masuunin ruokalassa, jossa kahvituksen ohella pääsi katselemaan vanhoja valokuvia seuran vaiheista. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa NIINA KELLONIEMI Onnea Petäjäveden Petäjäiset 90 vuotta! Niina Kelloniemi Urheiluseura Petäjäveden Petäjäiset ry:n perustamiskokous pidettiin 90 vuotta sitten Salmen talossa helatorstaina 10.5.1934. Ilman teidän panostanne, seuratoiminta ei olisi mahdollista, Peltola päätti kiitoksensa. Urheiluseura ei ole pelkästään urheilua varten. Tämä vaikuttaa positiivisesti henkiseen hyvinvointiin, Peltola tiivisti urheiluseuran merkitystä ja arvoja yhteiskunnallisena toimijana. Se on tärkeä yhteiskunnallinen toimija. Muistamisia vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille Petäjäisten perinteenä on ollut jakaa ansiomerkkejä seuran syntymäpäivien yhteydessä ja tänä vuonna Keski-Suomen Liikunta ry:n Kultaisella ansiomerkillä palkittiin Matti Heinänen, Antti Koskinen, Pekka Kotamäki, OlliPekka Mäkelä, Harri Silander ja Ilpo Kukkonen. – Vaikka itse toiminta, järjestelmät ja ihmiset olisivatkin historian myötä muuttuneet, niin edelleen merkitys on pysynyt samana. Kiitokseksi yhteistyöstä Petäjäveden kuntaa juhlassa edustaneelle vt. Ansiomerkit ojensi juhlatilaisuuden juontanut seuran varapuheenjohtaja Matti Lahtinen seuran puheenjohtajan Niina Peltolan kanssa.. Te olette seuran sydän ja sielu. Yksi suurimmista ja pitkäaikaisimmista kumppaneista on Petäjäveden kunta ja seuralle on tärkeää, että se voi käyttää kunnan liikuntapaikkoja maksutta ja näin mahdollistaa edullisia harrastusmahdollisuuksia paikallisille. Petäjäveden Petäjäisissä, eli PetPetissä, toimii nykyään seitsemän eri jaostoa ja toimintaa järjestetään hiihdossa ja suunnistuksessa, jalkapallossa, jääkiekossa, kuntoilussa, lentopallossa, voimailussa sekä yleisurheilussa. Kahvien jälkeen suunnattiin auditorio Miiluun kuulemaan juhlapuheita, tutustumaan seuran historiaan, palkitsemaan seuran pitkäaikaisia vapaaehtoisia sekä nauttimaan Petäjän Canto -kuoron esityksestä. Yhteenkuuluvuuden ja hyvinvoinnin edistäjä Juhlapuheessaan seuran nykyinen puheenjohtaja Niina Peltola toivotti juhlaväen tervetulleeksi ja kertoi Petäjäveden Petäjäisten tämän päivän seuratoiminnasta. Ja tästä päästään seuran tärkeisiin merkityksiin eli yhteenkuuluvuuteen ja hyvinvointiin. Meidän tapauksessamme kunta tarjoaa paikat ja seura mahdollistaa toiminnan, jossa kaikki voivat harrastaa liikuntaa, oppia uusia taitoja ja luoda pysyviä ystävyyssuhteita. Sivu 1 Nro 20 15.5.2024 64. Ilman vapaaehtoisten panosta, toimintaa ei kuitenkaan tässä seurassa olisi. Seuratoiminta edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun ihmiset kokoontuvat yhteisen harrastuksen äärelle, he voivat jakaa kokemuksia, iloita yhdessä saavutuksista ja tukea toisiaan vaikeina aikoina. vuosikerta Nro 20-2024 Keskiviikkona toukokuun 15. Seuramme perustehtäväksi onkin kirjattu kuntalaisten hyvinvoinnin tukeminen liikunnan ja urheilun avulla. Seura kiitti myös yhteistyökumppaneitaan, jotka osaltaan mahdollistavat yhteenkuuluvuuden luomisen. Urheiluseurat ovat tärkeitä yhteisöjä, jotka edistävät liikuntaa ja yhteisöllisyyttä. Historiaa esiteltiin myös pienimuotoisessa muotinäytöksessä, jossa oli esillä seuravaatteita vuosien varrelta. Historiallisen tapahtuman kunniaksi urheiluseura kutsui jäsenet, kuntalaiset ja yhteistyökumppanit viime helatorstaina juhlistamaan seuraa, sen historiaa ja nykyisyyttä. – Haluan kiittää kaikkia jäseniä ja vapaaehtoisia. Petäjäveden Petäjäiset ry juhli helatorstaina urheiluseuran 90 vuotista tarinaa ja palkitsi pitkäaikaisia toimijoitaan
Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Aineistot: Toimita aineistot perjantaisin kello 15 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Samanaikaisesti olen itsenäisesti harjoitellut myös hengittämisen taitoa. Tervetuloa! Sami Sami Jylhän Jylhän kolumn i kolumn i Tietoinen läsnäolo apuna hyvinvointia etsimässä Hengellisiä tilaisuuksia Petäjävedellä To 16.5. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. klo 11.00 puhujana Markku Tiitinen. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu puhelimitse 01005445 tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Botnia Print Oy Ab / Suomalainen Lehtipaino, Kajaani Ilmoitushinnat 2024: Sisäja takasivulla 1,00 €/pmm, etusivulla 1,20 €/pmm (hintoihin lisätään alv 24 %), paperilaskutuslisä 5 €. Elämä tuntuu usein kuin villiltä karusellilta, joka pyörii yhä nopeammin. Nämä ovat kenties opettaneet minua ainakin rauhoittamaan mieltä, kun sille on ollut arjen kiireissä tarvetta. Tämä luo vahvempia ja syvempiä välisiä yhteyksiä, mikä puolestaan edistää hyvinvointia ja onnellisuutta. Petäjävesi-lehti ei ilmesty tänä vuonna viikoilla 29, 30 & 52. Toivottavaa on, että ne kuntalaiset, jotka saavat kyselylomakkeen, tuntevat asian omakseen ja vastaavat aktiivisesti kyselyyn. Huomaa arjen pienet hetket mahdollisuutena harjoittaa läsnäoloa. Aluksi lehdetkin koottiin seuratoiminnan hengessä talkootyönä lähes parinkymmenen vuoden ajan. Tämä voi auttaa meitä käsittelemään stressaavia tilanteita rauhallisemmin ja selkeämmin. Joten, miten voimme harjoittaa tietoista läsnäoloa. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Anna itsellesi lupa hidastaa, hengitä syvään ja ole täysin läsnä itsellesi. Kun olemme täysin läsnä toiselle ihmiselle, kuuntelemme aidosti ja empaattisesti. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Tilaushinnat 2024: Kestotilaus 12 kk 80 €, määräaikainen 3 kk 30 € (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12 kk 55 € (hinnat sis. Viimeisin vastaava kuntalaiskysely toteutettiin keväällä 2020. Helpoin tapa on sulkea älylaitteet, istua hetki hiljaa ja keskittyä ensin hengitykseen. Samalla selvitetään, mitä vastaajat ajattelevat kunnallisista palveluista ja miten he osallistuvat oman kuntansa päätöksentekoon. Olen nyt yrittänyt tavoittaa ne asiat, jotka edistävät hyvinvoinnin toteutumista. Sivu 2 Nro 20 15.5.2024 Petäjävesi-lehden, Paikallisuutisten ja Korpilahti-lehden yhteinen Naapurissa-kesäliite ilmestyy 22.5.2024! PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Tietoinen läsnäolo, tai mindfulness, on taito kiinnittää tietoisesti huomiota nykyhetkeen, ilman arvostelua tai tuomiota. Nyt on vuorossa teema, jonka toteutumattomuus omassa elämässäni kalahtaa kuin kalikka omaan nilkkaan. Saavu, Pyhä Henki, kaikkiin sydämiin.” -virrestä 917Su 19.5. Kiire, stressi ja jatkuva suorittaminen ovat arkipäivää monelle meistä. Olen itse osallistunut kuluvan talven aikana Petäjäveden Tempon yin-joogaan Petäjäkallion päiväkodin salissa. Mielenrauhan lisäksi tietoinen läsnäolo parantaa myös ihmissuhteita. fi K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma – la 7 – 22, su 9 – 21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma – la 7 – 22, su 9 – 22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Päätoimittaja Niina Kelloniemi niina.kelloniemi@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9.30 – 12 tai sopimuksen mukaan. Lisäksi mindfulness parantaa keskittymiskykyä ja luovuutta. Kysely tarjoaa kunnille tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Se auttaa meitä löytämään tasapainon kiireen keskellä ja nauttimaan elämän pienistä hetkistä täysillä. Samoin kuin lihakset, myös mieli tarvitsee harjoitusta pysyäkseen terveenä ja vahvana. Ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa alkusyksyllä 2024. Paikallinen urheiluseura Petäjäveden Petäjäiset ry, eli tutummin PetPet, juhli kuluneena helatorstaina 90 vuotista tarinaansa kakkukahvien ja juhlallisuuksien merkeissä Petäjäveden kulttuurikeskuksella. klo 16 Jumalanpalvelus puhe: Pirjo Metsälä (Lemettilän tila, Siltatie 23) Tervetuloa! Järjestää Keuruun helluntaiseurakunta Olen viimeisissä hyvinvointikirjoituksissani pyrkinyt lähestymään hyvinvointia hieman toisesta suunnasta kuin yleensä. Kastettu: Eevi Isla Kaarina Länkinen Kuolleet: Salme Orvokki Kokkonen 85, Marja-Liisa Henttinen 84. Myös Petäjävesi-lehti kiinnittyy vahvasti seuran historiaan, sillä lehti perustettiin 27 vuotta seuran perustamisen jälkeen vuonna 1961 tuolloin liki tuhatjäsenisen seuran tiedotuskanavaksi. Toteutettava kysely on yksi laajimmista kuntalaisten näkemyksiä kartoittavista selvityksistä. BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 19.5. Tässä vauhdissa on helppo menettää yhteys itseemme ja ympäröivään maailmaan. Kun olemme täysin läsnä hetkessä, emme murehdi menneitä tai huolehdi tulevaisuudesta. Messun jälkeen Kaatuneitten muistopäivän seppeltenlasku sankarihaudalla, ja juhlakahvit Masuunissa. Paikallislehdellä ja paikallisella urheiluseuralla onkin ainakin täällä Petäjävedellä varsin samankaltainen päämäärä, toimia yhteisöllisyyden edistäjänä. Kun olemme täysin läsnä tekemisessämme, voimme upota siihen syvemmin ja saavuttaa parempia tuloksia. Tietoinen läsnäolo ei ole mikään muotivillitys tai hengellinen harjoitus, vaan se on käytännöllinen työkalu, joka voi parantaa elämänlaatua monin tavoin. Käsittelyssä ovat olleet jo kosketuksen voima sekä itsemyötätunto. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin kello 16 mennessä. Tutkimuksen kattavuuden ja luotettavuuden varmistamiseksi kyselyn vastausprosentti olisi hyvä saada mahdollisimman korkeaksi. klo 12 Kylvön siunaus Ylä-Kintauden kylätalolla. Se on harjoitus, joka vaatii säännöllistä ja pitkäjänteistä työskentelyä. Myös Petäjäveden kunta tiedottaa, että Petäjävesi osallistuu kyseiseen kuntalaistutkimukseen ja 350 petäjävetistä saa Kuntaliiton postitse lähettämän kyselylomakkeen. Se on kyky havainnoida omia ajatuksia, tunteita ja aistimuksia ilman niihin liittyvää reaktiota tai automaattista toimintaa. Aloita siis jo tänään. Myöhemmin kesällä on luvassa myös syntymäpäiväjuhlien toinen osa, joka on suunnattu lapsiperheille. klo 10 Helluntaipäivän messu Petäjäveden kirkossa. alv 10 %) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 € (sis. alv 10 %): PääPääkirjoitu s kirjoitu s ” Rukouksen liekki nousee taivaisiin. Aivan ainutlaatuinen ei Petäjävesi-lehti kuitenkaan ole, sillä Alavieskassa ilmestyvä Alavieska-lehti on myös paikallisen urheiluseuran Alavieskan Viri ry:n kustantama. Keskity ruoan maisteluun sen sijaan, että hotkit sen kiireellä tai kävele luonnossa kaikki aistit avoinna ilman kuulokkeita. klo 18 Rukousilta Kaisa ja Jukka Reinikalla (Miilutie 1) Su 26.5. Ensinnäkin, se auttaa vähentämään stressiä ja ahdistusta. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tietoinen läsnäolo ei ole taikatemppu, joka ratkaisee kaikki elämän ongelmat. Edelleen yli 60 vuotta Petäjävesi-lehden perustamisen jälkeen samainen urheiluseura toimii lehden kustantajana ja on paikallislehtien joukossa harvinainen poikkeus, sillä lukuisat pienet paikallislehdet ovat siirtyneet isompien lehtitalojen ja mediakonsernien alle viime vuosina. Postikyselyn saavat voivat halutessaan vastata kyselyyn myös sähköisesti.. Kuntaliitto on toteuttanut vastaavia ja vastaavan laajuisia kuntalaiskyselyitä säännöllisesti aina 1990-luvulta lähtien. Huomioi kaikki kehosi tuntemukset ja ajatukset ilman niihin kiinnittymistä. Toisaalta itselleni esimerkiksi pallopelien pelaaminen tai instrumentin soittaminen sekä laulaminen auttavat hetkeksi unohtamaan täysin kaiken muun. Levikki noin 1300 kpl. Paljon onnea PetPet kuluneesta 90 vuodesta paikallisen yhteisöllisyyden tukijana ja menestystä myös tuleviin vuosiin! Petäjävesi mukana Kuntaliiton kyselytutkimuksessa Suomen Kuntaliitto tiedottaa, että kaikkiaan 32 900 kansalaista ympäri Suomea saa postitse kyselylomakkeen, jossa kysytään vastaanottajan käsityksiä omasta asuinkunnasta ja sen tavasta hoitaa asioita. Seurakuntatoimisto suljettu ke 22.5. Siksi tietoisen läsnäolon harjoittaminen on tullut entistä tärkeämmäksi nykymaailmassa, jossa huomion ja keskittymisen kulttuuri tuntuu heikentyneen. Ma 20.5. Tämä harjoitus on peräisin ikivanhoista meditaatiotekniikoista, mutta se on löytänyt paikkansa myös modernin psykologian ja terapian työkalupakista.Tutkimukset ovat osoittaneet tietoisen läsnäolon lukuisat hyödyt
Tuolloin pelättiin, että venäläistämistoimet hävittävät suomalaisen kulttuuriperinnön ja ajateltiin, että kotiseuturakkaus kasvattaa myös isänmaanrakkautta. – Petäjävesi kuuluu myös lastenkulttuuriverkosto Kulttuuriaittaan. Suun terveydenhuolto säilyisi pääosin entisellään.. Vertaistukea ja ideoita Yksi keskeinen asia kuntien välisessä kulttuuriyhteistyössä on kuntien kulttuuritoimesta vastaavien henkilöiden vertaistuki. ja aluevaltuuston on tarkoitus päättää palveluverkosta kokouksessaan tiistaina 11.6. Yhteistyötä hankkeen jälkeenkin Koposen mukaan Viiden tähden yhteistyö on päässyt hyvin alkuun. Näyttely ”Pöytäpuheita” järjestettiin Petäjäveden kirjastossa Suomen satavuosijuhlan kunniaksi. Esityksessä Petäjäveden paikallinen soteasema säilyy Sosiaalija terveysasemien palveluita saisi palveluverkkoesityksen mukaan jatkossa 29 toimipisteestä ympäri Keski-Suomea. Kotiseutu voi olla kylä, pitäjä, kaupunki tai kaupunginosa – se alue, josta muodostuu kotiseutu. Petäjävesi on siinä mielessä poikkeuksellinen, että täällä kunta järjestää tapahtumia itse, monessa kunnassa yhdistykset ja järjestöt järjestävät valtaosan tapahtumista. – Petäjävesi, Keuruu ja Multia ovat tehneet kulttuuriyhteistyötä jo pitkään, nyt Uurainen ja Jämsä on saatu luontevasti porukkaan mukaan. Suomen Kotiseutuliittoon kuuluu noin 850 jäsenyhteisöä, joista yli 700 on paikallisyhdistyksiä. – Päämääränähän on saada jatkossakin tarjottua mahdollisimman monipuolisesti kulttuuria kuntalaisille. Osana viiden lähikunnan kiertuetta esityksen voi saada yhteen kuntaan edullisemmin kuin yksittäisenä esityksenä. Erikoissairaanhoidon kivijalkatoiminnot sijaitsisivat yhdessä toimipisteessä, Sairaala Novassa. Muut sosiaalija terveyspalvelut, kuten esimerkiksi neuvolapalvelut sekä sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelut, tuotettaisiin lähipalveluina. Koposen mukaan muilta voi saada hyviä vinkkejä. Kulttuuritasku-hanke kestää tämän vuoden loppuun, mutta Koposen mukaan nyt aloitettu yhteistyö kuntien kesken varmasti jatkuu hankkeen loppumisen jälkeenkin. – Olemme tavanneet kuntien kulttuurivastaavien kanssa muutaman kerran ja miettineet käytännön toimia. Lisäksi hyvinvointialueen ikääntyneiden päivätoiminta sekä perhekeskustoiminta laajenisivat. Päivi Koskenranta varapuheenjohtaja Päivi Tyrväinen tarjoilee kahvia Pia Taipaleelle Petäjävesi-Seuran näyttelyssä vuonna 2017. Esityksen tarkoitus on vahvistaa ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen palveluita, monipuolistaa palvelutarjontaa sekä turvata palveluiden tuottaminen ja niiden jatkuvuus. Sen kautta meillä on hyviä kokemuksia kiertuemallista, Koponen toteaa. Näyttelystä julkaistaan lisätietoja myöhemmin, samoin kuin muusta kesän toiminnasta. Olemme suunnitelleet muun muassa tiedottavamme yhdessä tapahtumista, ja voimme myös järjestää tapahtumia yhdessä, Koponen kertoo ja sanoo, että kustannussäästöjä voidaan saada esimerkiksi tarjoamalla esiintyjille kiertueita kaikissa yhteistyökunnissa. Se kokosi tietoja myös Suomen muinaismuistoista. Keski-Suomen liiton Kulttuuritaskuhankkeeseen liittyen Keski-Suomeen on perustettu kulttuuriyhteistyöryhmiä; Petäjäveden, Keuruun, Multian, Uuraisten ja Jämsän yhteistyöryhmä on nimetty ”Viiden tähden yhteistyöksi”. Nykyään myös monissa hankerahoituksissa edellytetään, että hakijana on useampi kunta, joten yhteistyö mahdollistaa myös hankerahoituksen hakemista. Kahvitilaisuuteen voi tuoda valokuvia, jotka skannataan seuran arkistoon. – Petäjävedellä järjestetään todella paljon kulttuuritapahtumia. Kunnilla on kuitenkin koko ajan entistä vähemmän rahaa, yhteistyö on yksi keino varmistaa, ettei tarvitse tinkiä kulttuuritapahtumien määrästä tai laadusta. Minunkin työni on niin monipuolista, että minulla ei olisi mahdollisuutta perehtyä muiden kuntien toimintatapoihin, jos meillä ei olisi tällaisia yhteisiä tapaamisia, Koponen sanoo. Meillä on Keski-Suomessakin tosi erilaisia kuntia. klo 10–14 Heinähattuun! Petäjävesi-Seura ry. Se voi olla kulttuuriperinteen vaalimista, näyttelyiden järjestämistä, kulttuuriretkillä käymistä, historian ja nykypäivän tallentamista tai ottamista osaa kotiseudun hankkeisiin ja kehittämiseen. Tervetuloa kotiseutukahville lauantaina 25.5. – Ja helpottaahan yhteistyö yksittäisen kunnan kulttuurityöntekijää, kun voidaan porukalla suunnitella ja järjestää, eikä joka asiaa tarvitse tehdä alusta asti itsekseen. Palveluverkkoesityksessä on huomioitu laajasti asukkailta, sidosryhmiltä ja kumppaneilta saatu palaute. Kotiseutuliikkeen juuret ulottuvat kuitenkin jo 1600-luvulle, jolloin Ruotsissa perustettiin Antikviteettikollegio. – On myös kiinnostavaa kuulla, miten asioita tehdään eri kunnissa. Kotiseututyö pitää sisällään hyvin monenlaisia asioita sen mukaan, millaisella kotiseudulla asutaan. Ensi kesänä seura järjestää taas valokuvanäyttelyn, tällä kertaa vanhan seurakuntatalon tiloissa. Tiedotteen mukaan esitettävä palveluverkko vahvistaisi hyvinvointialuetasoista sosiaalija terveyspalvelujen rakennetta ja sen myötä rakentuisivat yhteneväiset alueelliset sosiaalija terveyspalvelut. Ihan ensimmäiseksi tarkoitus on lähteä liikkeelle yhteisestä tiedottamisesta, yhteiset esiintyjäkiertueet ovat varmaankin vuorossa vasta syksyllä, Koponen sanoo. – Ja toivon mukaan minä voin itsekin antaa vinkkejä muille. Kuntien välisellä yhteistyöllä pyritään muun muassa varmistamaan, että tapahtumien määrästä tai laadusta ei tarvitse tinkiä, kulttuurituottaja Olli Koponen sanoo. – Petäjävedellähän on tosi paljon kulttuuritapahtumia, ja niitä on tulossakin paljon. Sivu 3 Nro 20 15.5.2024 TIINA LAMMINAHO Kulttuuria viiden kunnan voimin Tiina Lamminaho – Yhteistyöllä saadaan ihan konkreettista hyötyä ja kustannussäästöäkin, kulttuurituottaja Olli Koponen toteaa. – Me teemme yleensä töitä yksin, joten samaa työtä toisessa kunnassa tekevien tapaaminen on tärkeää, Koponen toteaa. Varsinaisen Kotiseutuliikkeen perusti Robert Boldt Lohjalla 24.3.1894. Opiskeluhuollon palvelut tarjottaisiin lähipalveluna oppilaitoksissa tai niiden läheisyydessä. Sähköisten palveluiden osalta nykyistä tarjontaa laajennettaisiin kaikkien keskisuomalaisten käyttöön ja myös uusia palveluja tuotaisiin tarjolle. Sosiaalija terveyspalveluiden palveluverkkoesityksessä keskeistä on toiminnan uudistaminen, palvelujen toimintavarmuuden parantaminen ja henkilöstön saatavuuden varmistaminen. Kotiseutuyhdistys myös ottaa kantaa muun muassa alueensa kaavoitussuunnitelmiin. Petäjävesi-Seura järjestää juhlakahvituksen Heinähatussa. Keskisuomalaisia palvelisi jatkossa kolme alueellista sosiaalija terveyskeskusta Jämsässä, Jyväskylässä ja Äänekoskella, 10 seudullista sosiaalija terveysasemaa Joutsassa, Jyväskylässä, Keuruulla, Laukaassa, Muuramessa, Saarijärvellä ja Viitasaarella, 10 paikallista soteasemaa Hankasalmella, Jyväskylässä, Jämsässä, Karstulassa, Kinnulassa, Konnevedellä, Petäjävedellä, Pihtiputaalla ja Uuraisilla sekä kuusi sote-palvelupistettä Kannonkoskella, Kivijärvellä, Kyyjärvellä, Luhangassa, Multialla ja Toivakassa. MARJATTA ÖHMAN Tule kotiseutukahveille! Suomen Kotiseutuliitto täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Viime viikolla julkaistu esitys menee hyvinvointialueen lautakuntien arvioitavaksi ja edelleen aluehallituksen käsittelyyn. – Valtaosassa hankkeita pyritään siihen, että toiminta saadaan sisälle rakenteisiin niin, ettei se häviä hankkeen loputtua. Ilman tällaista yhteistyötä muiden kuntien esimerkeistä ei juuri kuulisi. Kotiseutukahveja juodaan siis ympäri Suomea. Petäjävesi-Seura jatkaa edelleen kuvahistorian tallentamista. Sen kunniaksi liitto tarjoaa juhlakahvit yhdessä paikallisten kotiseutuyhdistysten kanssa. Aluehallituksen on tarkoitus päättää aluevaltuustolle menevästä esityksestä tiistaina 4.6. Kulttuuritasku-hankkeelle ollaan hakemassa jatkorahoitusta eli se jatkuu varmaankin ensi vuonna, mutta uskon että tämä kuntien välinen yhteistyö jatkuu vielä hankkeen loputtuakin, Koponen sanoo. Tarjolla on juhlakahvien lisäksi tietoa kotiseututyöstä ja mukavaa yhteistä seurustelua rennoissa merkeissä. Keski-Suomen hyvinvointialueen palveluverkkoesitys on julkaistu Keski-Suomen hyvinvointialue kertoo tiedotteessaan, että hyvinvointialueen palveluverkosta on valmistunut päätöksentekoon menevä esitys. Esityksen mukaan Keski-Suomen hyvinvointialueen alueellisen osastotoiminnan sekä ikääntyneiden ympärivuorokautisen asumisen paikkamäärät pysyisivät nykyisellään
Muutama metsästäjä on minua jo pyytänytkin mukaan pienriistan metsästykseen syksyllä, ja olisi kiva mennä katsomaan, miten koirat toimivat metsällä. Television taikaa luomassa Kahden ensimmäisen viikon aikana tähtivalmentajat, Arttu Wiskari, Elastinen, Maija Vilkkumaa ja SANNI, valitsivat kukin neljästä tiimiläisestään kaksi semifinalistia. Isoja muutoksia hän ei ole tekemässä. Yksi tuotantokausi rakentuu Ääni ratkaisee-, Kaksintaistelu-, Knockoutsekä livevaiheista ja perjantaisin parhaaseen katseluaikaan Nelosella esitettävä ohjelma tavoittaa viikoittain yhteensä yli miljoona katsojaa. – Metsästyskokemusta minulla ei juuri ole. Jätin tuotannon haikeana taakseni vappuviikolla, kun kausi viimein oli saatu purkitettua, Logomo purettua ja karonkka juhlittua. Otin osaa The Voice of Finlandin 13. Tällä hetkellä minulla ei ole koiraa, joten voisin vaikka ottaakin metsästyskoiran, jos sopiva yksilö tulee vastaan, tosin rotuvalintakin on vielä auki. Haluaisin oppia taidon sataprosenttisesti, eihän kukaan metsästäjä halua haavakoita. Tuntuu yhä uskomattomalta, että nimeni komeilee tekijänä ohjelman lopputeksteissä.. Kurkistus kulissien taakse Mitä työtehtäviini sitten kuului. Nuorisotyö ja virikkeiden tarjoaminen nuorille ovat todella tärAnu Salminen aloitti Petäjäveden Erämiesten puheenjohtajana maaliskuussa. – Metsästyskortin suoritin kolme vuotta sitten ja samana vuonna kävin ampumassa haulikkokoulun peruskurssin. – Haluaisin, että seuraan olisi helppo tulla, sukupuoleen ja ikään katsomatta, Salminen toteaa. Täytyy pitää kunniana, että näin uutta jäsentä on uskallettu ehdottaa puheenjohtajaksi, Salminen sanoo ja kertoo olleensa jo koejäsenenä mukana talkoissa, muun muassa heiniä hakemassa, rankametsässä ja korjaamassa vanhan kirkon lammasaitausta. Suomessa jo kolmentoista tuotantokauden verran tehty The Voice of Finland on yksi maan suurimpia viihdeohjelmia ja se perustuu hollantilaiseen ohjelmaformaattiin. – Metsästys alkoi kiinnostaa, kun muutin yhdeksän vuotta sitten asumaan ihan metsän keskelle, metsässä olen kulkenut koko ikäni koiraja hevosharrastusteni ansiosta, Salminen kertoo. Työviikot kulminoituivat perjantaipäiviin, joiden päätteeksi suora lähetys kuvattiin. keä juttu. Puheenjohtajana Salminen sanoo yrittävänsä tuoda esille jotain uusia ideoita, joita sitten ehkä voidaan jalostaa yhdessä. Metsästäminen kiinnostaa minua hirveästi, mutta kynnys liipasimen painamiseen on korkea. – Edellinen puheenjohtaja oli puheenjohtajana kymmenen vuotta ja sitä edellinen monta kymmentä vuotta, nyt olisi tarkoitus, että puheenjohtaja vaihtuisi nopeammin, Salminen toteaa. Metsästyskokemusta hänellä ei vielä paljoa ole. Koin itseni täysivertaiseksi työyhteisön jäseneksi ja harjoittelu sytytti yhä vahvemmin kipinän kulttuurialaa ja uutena myös audiovisuaalista alaa kohtaan. Terveiset The Voice of Finlandista! Jaakko Heikkinen Opiskelen lehtitöiden ohella kulttuurituottajaksi, nyt ensimmäistä vuotta. Kokemus jäi mieleeni ja lisäsi entisestään kiinnostustani alaa kohtaan. Neljän vuoden mittaisiin opintoihini kuuluu yhteensä viisi eri sisältöistä ammatillista harjoittelua, joista ensimmäisen suoritin tänä keväänä televisiotuotannossa. Petäjäveden Erämiehet juhlivat 70-vuotiasta seuraansa elokuussa. Kaksituntisen liven aikana huolehdin muun muassa kutsuvieraista, hostasin tähtivalmentajia ja kilpailijoita sekä avustin rekvisiittatiimiä lavalla liikuteltavien lavasteiden kanssa. Metsästyskortista Salminen kertoo haaveilleensa jo monta vuotta ennen sen suorittamista. Ruusumaa teki voitollaan historiaa, sillä koskaan aiemmin The Voice of Finlandissa kukaan ei ollut voittanut yhtä ylivoimaisesti, saaden yli puolta annetuista äänistä. – Olen ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja seuran 70-vuotisessa historiassa, Salminen naurahtaa ja toteaa itse oikeastaan vasta aloittelevansa metsästysharrastusta. Näin jälkeenpäin ajateltuna mukanaolo The Voice of Finlandissa on ilman muuta vertaansa vailla. Toimivaa konseptia ei tarvitse lähteä muuttamaan, Salminen toteaa. – Lintumetsällä olisi koiran kanssa helpompaa kuin ilman koiraa, onneksi seurassa on koiraihmisiä ja varmasti joku lähtee mukaan, jos pyydän. – Teemme paljon nuorisotyötä, myös yhdessä Petäjäveden riistanhoitoyhdistyksen kanssa. – Seura toimii hyvin ja aktiivisesti. Vaikka aamukahdeksalta alkaneet työpäivät jatkuivat toisinaan yli puolen yön ja työrupeamasta palautuminen on vienyt aikaa, en tule unohtamaan lähetyspäivien euforista tunnetta ja adrenaliiniryöppyjä. Lähetyspäiviä edelsivät treenipäivät ja niitä seurasivat muun muassa yksittäiset kuvauspäivät, jolloin kuvattiin semifinaalija finaali-inserttejä. Jäljellä olivat huhtikuiset livelähetykset, joiden esivalmistelut aloitettiin maaliskuussa muun muassa pakkaamalla pakettiautotolkulla tavaraa Helsingin toimistolta kuvauksia varten Turun Logomoon. Saalis ei ole tärkeintä, metsässä liikkuminen on rentouttavaa ja mukavaa. Sivu 4 Nro 20 15.5.2024 TIINA LAMMINAHO JAAKKO HEIKKINEN Uusi puheenjohtaja tuore metsästäjä Tiina Lamminaho Anu Salminen aloitti Petäjäveden Erämiesten puheenjohtajana maaliskuussa. Toissa kesänä suoritin metsästysammunnan abc-koulutuksen, Salminen kertoo. Minulle olisi ehkä alkuun mukavampaa pienriistapuoli, Salminen toteaa. Yksi rhy:n kanssa yhteinen juttu ovat koululaisten kerhot Kintauden ja kirkonkylän kouluilla, Kintauden koululle olemme saaneet myös metsästys-, kalastusja luontopainotteisen kirjastonurkkauksen lahjoituksena. – Olin ensin kaksi vuotta koejäsenenä, varsinaisena jäsenenä olen ollut vasta maaliskuun alusta ja heti minua pyydettiin puheenjohtajaksi. tuotantokauden livelähetyksiin tuotantoharjoittelijana. Vastaehdokkaita ei ollut. Aktiivinen seura Salminen ei ehtinyt kauaa olla Petäjäveden Erämiesten jäsenenä ennen puheenjohtajuuttaan. Tunsin koko harjoittelun ajan oloni etuoikeutetuksi saadessani seurata valtavan viihdetuotannon tekemistä, samalla siihen itse osallistuen. – Oma hevonen minulla on ollut 12 vuotta ja palveluskoiria olen harrastanut kauan. Maaliskuussa sain puhelinsoiton ohjelman apulaistuottajalta ja pääsin mukaan tuotantoon. Meillä on useita hyviä, toimivia jaostoja ja jäseniä yli 250. Hain helmikuussa tuotantoharjoittelijaksi ITV Studios Finlandin tuottamaan The Voice of Finlandiin, jonka kauden kruunaavia livelähetyksiä kuvattiin Turun Logomossa kaikkina huhtikuun neljänä perjantaina. Muutamalla peuranmetsästysretkellä olen ollut mukana, ja viime syksynä olin ensimmäisen kerran peurametsällä passissa pyssyn kanssa, en kylläkään ampunut. Omalla esimerkillään Salminen haluaa kannustaa kaikkia vähänkin metsästyksestä kiinnostuneita liittymään mukaan seuran toimintaan. Salminen kertoo näkevänsä itsensä mieluiten ehkä lintumetsällä. – Peuraja hirvijahti vaativat isompaa porukkaa, lintumetsälle pääsee yksinkin. Omat työpäiväni koostuivat tuotannollisten tehtävien avustamisesta, kuten kauppaja tukkureissuista, tähtivalmentajien ja kilpailijoiden runneroinnista eli avustamisesta sekä paperitöistä. Metsästyskoiria minulla ei ole ollut, ainakaan vielä. Kun hyppäsin mukaan tuotantoon, tuotantokautta oli tehty kolmen edellä mainitun vaiheen verran. Semifinaalissa tiimit supistuivat kaksihenkisistä yksihenkisiksi ja finaalissa voittajaksi kruunattiin Elastisen joukkueen Laura Ruusumaa
Illat jatkuvat kesän jälkeen Aamumaassa lapset leikkivät piirileikkejä, heittivät tikkaa ja pelasivat jalkapalloa. Innokkaita kovia hiihtäjiä kaikki. Sivu 5 Nro 20 15.5.2024 JAAKKO HEIKKINEN Mäkikylän Urheilukerhosta Petäjäisten puheenjohtajaksi Pentti Valkeajärvi Isäni Eero Valkeajärvi toimi Petäjäisten puheenjohtajana kolmeen otteeseen vuosina 1946-1966 yhteensä kolmentoista vuoden ajan. hyvästä tallesta vanhan päiväkirjan Koskenpään Mäkikylän Urheilukerhon toiminnasta, jossa Isä oli aktiivisesti mukana alusta alkaen. Mäkikylän urheilevaa nuorisoa 1930-luvun lopulla Myllyahon pihassa. Myös seuraavilta sijoilta löytyi petäjävetisiä eli Osmo Salminen, Eino Koskinen, Pekka Asunta, Matti Laine ja Kalle Koskinen. Nuo ennätykset syntyivät joskus 1930-luvun lopulla. Isä oli tuolloin 16-vuotias. Isän vahvuus oli hypyissä. Kotiin Myllyaholle oli varmaan kantautunut tieto, että naapurikuntaan oli perustettu vuonna 1934 urheiluseura nimeltä Petäjäveden Petäjäiset. Pian asia kuitenkin korjaantui, sillä Koskenpään Kiri aloitti toimintansa vuonna 1938. Viereisen huvimajan tulilla halukkaat saivat paistaa vaahtokarkkeja ja makkaraa. Niinpä Mäkikylän pojat pistivät kerhon pystyyn. Kerhon ensimmäisessä kokouksessa 20.6.1935 perustettiin neljän henkilön kerhotoimikunta, johon isäkin kuului. Tämän kauden viimeinen Kids’ Friday polkaistiin käyntiin alkuhartaudella keltaisessa kirkossa, minkä jälkeen koko joukko vaelsi yhdessä kirkkorannassa Hiljaisuuden polulla. Kevään viimeinen Kids’ Friday -ilta huipentui arpajaisiin ja yhteiseen lopetukseen, jonka jälkeen lapset kirmasivat viikonlopun viettoon. Sinne innokkaat nuoret miehet olivat raivanneet hyppyja heittopaikat sekä 200 ja 700 metrin polut juoksemista varten. Satuin nimittäin löytämään ns. Myös 100 metrin (13 s) ja 80 metrin aidoissa (13.8 s) hänelle kirjatiin paras tulos. Kevään viimeinen Kids’ Friday -ilta kulki teemalla ”kiitos keväästä, kiitos äidistä”. Kilpailuja alettiin heti järjestämään sekä jäsentenvälisinä että yleisinä. Matkana oli 15 kilometriä, johon voittaja Erkko Asunta kulutti aikaa 52.40. Lajeina olivat tutut yleisurheilulajit kuten eri mittaisia juoksuja, kuula, keihäs, kiekko, seiväs, pituushyppy ja kolmiloikka sekä talvella hiihto. Hänen nimissään oli kerhon alkuvuosina Mäkikylän ennätykset ainakin korkeudessa (160 cm), pituudessa (550 cm) ja kolmiloikassa (11,47 m). Palkinnoista ei ole muistiinpanoissa mainintoja. Päiväkirjan sivuja on kateissa, mutta tallessa olevat sivut kattavat vuodet 1935-1941. Kerhon ensimmäisissä sarjakilpailuissa voiton vei Eero Valkeajärvi pistein 659. Kilpailun voitti Matti Laine ajalla 23.35, seuraavina Eino ja Kalle Koskinen, Reino Tuominen ja Jalo Rahikainen. Päätettiin kerätä jäsenmaksua miehiltä kaksi markkaa ja poikasilta yksi markka. Alle 15-vuotiaille oli oma sarjansa ja pian myös tytöt osallistuivat joihinkin lajeihin, ainakin hiihtoon. 1960-luvulla nuo paikat olivat vielä hyvin näkyvissä ja isän nuorin veli, Petäjäisiä edustanut Pekka veti siellä omia intervallejaan. Kaksituntisen tapahtuman teema oli ”kiitos keväästä, kiitos äidistä”, mikä sopi hyvin keväiseen iltaan ja äitienpäivän alusaikaan. Hiihtokilpailujen järjestäjäksi vaihtui 1938 Sahloisten pienviljelijäyhdistys. Myllyaholla loppiaisena 1938 pidetyn seitsemän kilometrin hiihdon voitti Toivo Virtanen ja seuraavina olivat Valde Tuominen ja Väinö Hietanen. Kerhon ensimmäisissä yleisissä hiihtokilpailuissa 1936 matkana oli kuusi kilometriä. Jäsenkortti nro 41 oli talletettu Urheilukerhon päiväkirjan väliin. Kaikestaan jäseniä saatiin heti kokoon kolmetoista, miehiä kaikki. Muita ei ole tunnistettu. Illanvietot ovat tauolla kesäajan, mutta syksyllä koulujen taas alettua nekin jatkavat tuttuun tapaan. Sarjoja oli myös nuorille ja osanottajia oli tuloksiin kirjattu parisenkymmentä. Tuttuja nimiä Petäjäveden puolelta sitä aikaa muistaville, Petäjäisissäkin monet heistä urheilleet. Kevään merkkejä bongaamasta päästyään lapset siirtyivät pappilan tiloihin ja sen pihaan muiden aktiviteettien pariin. ”Kiitos keväästä, kiitos äidistä” Jaakko Heikkinen Kevään viimeistä Kids’ Friday -iltaa vietettiin tämän kuun ensimmäisenä perjantaina, 3. Pekka alitti 1950luvun lopulla ensimmäisenä seuran jäsenenä kahden minuutin rajan 800 metrillä. Sisällä pappilassa tarjoutui mahdollisuus ottaa kasvomaalaus, kirjoittaa Kids’ Fridayn ystäväkirjaan sekä tutkia Raamattua ja keksiä itse esirukousaiheita. Kerhon urheilukenttä sijaitsi Myllyahon lähellä kuivalla kankaalla. Perinteiseen Petäjäveden seurakunnan järjestämään lasten illanviettoon otti osaa yhteensä noin neljäkymmentä lasta ja noin kymmenpäinen aikuisten ja isosten joukko. Saattoipa tuo osaltaan innostaa Mäkikylän nuoria urheilukerhon perustamiseen, vaikka suurin innoittaja lienee ollut suomalaisten pärjääminen maailman kilpakentillä. Seuraavina olivat Väinö Nieminen ja Paavo Veitonmäki. Harrastusmahdollisuudet olivat siihen aikaan melko rajalliset, mutta urheilemaan pystyi monin tavoin ja kilpailuhaluja riitti. Eero oli siis kotoisin Koskenpään Mäkikylältä (Sahloinen) Petäjäveden rajan pinnasta. K a n t t o r i L e e n a Giers-Koljosen mukaan syksylle on alustavasti suunnitteilla uudenlaisia teemailtoja, joissa esimerkiksi poliisien ja pelastushenkilöstön työt tulisivat lapsille tutuiksi. Mainittakoon vielä tulokset Kovalassa Virtasen Toivon kotona pidetyistä yleisistä hiihtokilpailuista maaliskuun 12. PENTTI VALKEAJÄRVEN ALBUMI Kilpahiihtäjiä luultavasti Sahloisissa 1930-luvulla. Henkilöitä ei ole tunnistettu, mutta kuvasta voi kuitenkin päätellä, minkälaisissa asuissa ja millaisilla välineillä hiihtoa harrastettiin. Vuonna 1944 isä-Eero muutti Petäjävedelle ja liittyi heti Petäjäisten jäseneksi. Virtasen Toivo tuli toiseksi. Koskenpäällä ei vielä tuolloin ollut omaa urheiluseuraa. Kun nyt taas muistelemme seuran historiaa yhden kymmenvuotiskauden täyttyessä, niin kerronpa hiukan isän nuoruusvuosien urheiluharrastuksista. päivältä 1939. Kevään merkkejä bongailtiin yhdessä kirkkorannan Hiljaisuuden polulla.. Isää kolme vuotta nuorempi Matti-veli alkoi näkyä pian tuloslistoilla aluksi nuorten sarjoissa, mutta pian myös aikuisten puolella. Mikko Nislinin tekemässä Petäjäisten historiakirjassa noidenkin vuosikymmenten tapahtumat on kerrottu varsin kattavasti. Koskenpään Kirin jäseneksi isä liittyi vuonna 1940. toukokuuta. Siitä alkoi parin vuosikymmenen aktiivinen jakso urheiluseuran toimijana. Marianpäivänä 1938 Valkeamäen talossa pidetyn kilpailun yleisen sarjan (7 km) voitti Matti Valkeajärvi (31.43) ja samalla myös alle 17 -vuotiaiden sarjan. Toinen oikealta Eero ja toinen vasemmalta Matti Valkeajärvi. Hypyissä oli myös vauhdittomia kilpailuja. Hänestä kehittyikin hyvä kansallisen tason juoksija keskija pitkille matkoille. Sittemmin Virtastopi muutti Petäjävedelle, perusti 1950-luvun alussa legendaariseksi muodostuneen polkupyöräliikkeen kunnan keskustaan ja osallistui aktiivisesti Petäjäisten toimintaan. Suosittuja olivat sarjakilpailut kuten hyppysarja ja heittosarja, jolloin kolmen kisan tulokset yhdistettiin
Ajatus jäi siihen, kun PaRi teki 53 minuutin kohdalla 2-0. Rastit Syrjäharjulla Ukonmurronsuolle vievän tien varrella. Tästä pelistä jäi kuitenkin sellainen kuva, että kaikki on mahdollista. Petäjävettä edeltävänä iltana sen sijaan oltiin esiinnytty Järvenpään pubikeikalla, kun Miilussa taas odotti istuva konserttiyleisö. Ratakarttoja tulosteina Petäjävesi-lehden toimituksen ovessa. Jos saadaan itseluottamus ja usko omaan pelaamiseen kuntoon, niin voidaan kääntää pelejä meille. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@ gmail.com. Ennakkolipun hankintaa kannattaa harkita vakavasti, sillä Kaksoiselämää on myynyt saleja täyteen ympäri maakuntaa. Lauantaina Miilussa Superteatteripäivä! Lauantaina 18.5. Yhtye osoittaa, että yhtä hyvin kitarasoolon tai -tilutuksen voi korvata vaikka banjolla tai miksei haitarillakin ja se kaiken lisäksi toimii pirun hyvin. Steve ’n’ Seagullsin musiikkia ja esitystä on vaikea kuvailla, sillä bändi tarjoilee varsin omaleimaisen ja kokonaisvaltaisen elämyksen, eikä aina voi olla varma, millä soittimella tai esineellä musiikki tuotetaan. PaRi teki 33 minuutin kohdalla 1-0, joka oli heiltä ainoa maalipaikka. PetPet tiedottaa Lisätietoja ja yhteyshenkilöt: www.petpet.fi NIINA KELLONIEMI VarmaSähkö Oy, Petäjävesi Sähköasennukset kotitalouksille, yrityksille & teollisuuteen . Se on myös ajankuva 90-luvun alun Suomesta, jolloin tuhansien ihmisten toivo hiipui talouspolitiikan myllerryksessä. 11kg painonheitossa Eetu heitti uuden piirinennätyksen tuloksella 20,32 m. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. Jyväskylässä Saramäki heitti oman ennätyksensä 67,54 m M17-sarjassa viiden kilon moukarilla. Steve ’n’ Seagulls päräytti Miilussa Niina Kelloniemi Puolasta Järvenpään kautta ensimmäistä kertaa Petäjävedelle saapunut Steve ’n’ Seagulls koki konserttien totaalisen muodonmuutoksen, sillä muutamaa päivää aiemmin festareilla Puolassa esiintynyt yhtye todisti yleisön villiintymisen mosh pitissa. Harvoin sitä kuitenkaan näkee haitarinsoittajaa polvillaan, nokkahuilua puhallettavan väärinpäin tai läskibassoa soitettavan olkapäällä, mutta tällä kertaa sen sai kokea koko auditorio Miilun täyttänyt yleisö, joka oli tullut kuulemaan ”banjoja haitarimusiikkia”, kuten yhtye musiikkiaan useampaan otteeseen kuvaili. Ollaan parannettu ja menty eteenpäin, kaikkia tarvitaan ja yhdessä tehdään, siitä lähdetään kohti seuraavaa peliä. Sivu 6 Nro 20 15.5.2024 Ammattilainen, varaa tilasi tästä! YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä. Ilmalämpöpumppuasennukset & -huollot Puutarhatyöt & mökkitalkkarin palvelut Palvelumme ovat kotitalousvähennyskelpoisia. Luonnehdinta tuntuu vaatimattomalta, sillä taitoa ja musikaalisuutta ei lavalta reilun parituntisen konsertin aikana totisesti puuttunut. PaRi hyödynsi omat paikat ja teki ajoissa 71 ja 75 minuuttia lisämaalit, joten peli oli 4-0! Jotenkin sellainen taistelutahto puuttuu, jos ollaan tappiolla, pitää löytyä usko ja yritys parempaan, ei voi jäädä siihen. Lipputiedustelut KMarket Porkkanasta tai numerosta 0407494432. Radat Petäjäisten sivuilta www.petpet.fi/tapahtumat, jossa myös opastus lähtöpaikalle. kello 14 nähdään lapsille ja perheille erinomaisen sopiva Isäni on supermies. Lavalla nähdään perinteiseen malliin TE4:n näyttelijänelikko sekä tietenkin Suomen kovin teatteribändi. Torstaina 9.5. 040 703 1274 jarkko.varmasahko@gmail.com Kesätennis kutsuu! J unin Tenn s tukee peliäsi. Nyt juttu herää eloon Eurooppa Neljän kiertueversiona, ja sen ohjaa jyväskyläläinen teatterikonkari Antti Viitamäki. vastaan tulee kivikova JIlves, joka on parin kauden ajan voittanut meidät mennen tullen, nyt vaan pitää haastaa ja olla parempi. ja 2009–2010 KE 17 – 18 Tytöt ja pojat 2016 KE 19 – 20 Kuntofutis (aloittelijat tervetuloa!) KE 19.30 – 21 Miehet 4.div. Mutta, kuten lavalta illan aikana todettiin, niin haitarimusiikki on meillä kaikilla verissä, haluttiinpa tai ei. Karttamaksu 3 €/kartta seuran tilille FI24 5339 0820 0362 19. jounintennis.fi +358 400 933 274 jouni.hirvimaki@jounintennis.fi Toinen peli! PetPet Jalkapallo: PaRi-PetPet 4-0(1-0) Ollaan neljän pelin vieraspeliputkessa ja se on tähän sarjaan tosi haastava vaihe. Kaksoiselämää sai kantaesityksensä keväällä 2020 Kuopion Kaupunginteatterissa, jonne sen ohjasi Olli-Matti Oinonen. JALKAPALLOA TEKONURMELLA MA 17 – 18 Tytöt ja pojat 2017–2018 MA 18 – 19.30 Tytöt ja pojat 2016 MA 18 – 19.30 Aikuisfutis MA 19 – 21 Miehet 4.div TI 17 – 18 Pojat 2014–2015 TI 17 – 18 Tytöt 2014–2015 TI 18 – 19.30 Tytöt 2012–2013 TI 18 – 19.30 Naiset 4.div. TI 19.30 – 21 Miehet 6.div. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. TO 17 – 17.45 Tytöt ja pojat 2019 (myös nuoremmat) 18.4. Kolme rataa 2,0 km, 3,7 km ja 4,5 km. lähtö vieraspeliin oli todella hyvä, mitä ihmettä PaRi teki, eihän se saanut palloa yli puolen kentän! Aivan karmeata rakentelua, ainoat joka saivat pallon yli keskiviivan olivat topparit. Saatiin vietyä peliä hyvin eteenpäin, mutta ei tulosta. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Itsensä ylittäminen ja töiden teko loppuun asti. Tarinassa pääosaan nousee kuitenkin rakkaus. Superteatteripäiväntuottavat yhteistyössä Petäjäveden kunnan kulttuuritoimi & Luomasto Oy. Esityksen kesto on noin 45 minuuttia. Puoliajalla haettiin lisää voimaa hyökkäyksiin, muutama pelipaikan muutos ja sitten tasoihin. Esitys ei sisällä väliaikaa ja näytelmän suositusikäraja on yli 5-vuotiaille. Perjantaina 17.5. Lisätietoja: PetPet pyörä Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA D-nuoret (ja sitä nuoremmat) maanantaisin ja torstaisin 17–18.30 C-tytöt maanantaisin ja torstaisin 18.30–20 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20–21.30 Kaikki vuorot Petäjäveden kulttuurikeskuksen liikuntasalissa. alkaen TO 17 – 18.30 Tytöt 2014–2015 TO 17 – 18.30 Pojat 2014–2015 TO 18.30 – 20 Tytöt 2012–2013 TO 18.30 – 20 2009–2010 PE Pelipäivä (jos ei pelejä, kenttä vapaa) SU 17 – 18.30 Aikuisfutis PESÄPALLOA TEKONURMELLA keskiiviikkoisin 17.30–19 ja sunnuntaisin 13–15 KUNTORASTIT Nyt on hyvä aika käydä kuntorasteilla, kun on lämmintä eikä ole vielä itikoita. Soittimet vaihtuvat lavalla soittajien käsissä kesken kappaleenkin ja välillä niitä myös viritellään esityksen lomassa. Suuresta suosiosta huolimatta esityskausi valitettavasti keskeytyi koronan takia. Olli Koponen Kulttuurituottaja Petäjäveden kunta. Päräyttävän aloituksen tarjoili dramaattisesti haitarilla ja banjolla soitettu cover Metallican Master of Puppets -kappaleesta ja illan aikana kuultiin lukuisia tuttuja, mutta yllättäviä covereita Mötley Crüesta Rammsteiniin yhtyeen oman tuotannon musiikilla täydennettynä. OP Steve 'n' Seagulls esiintyi Miilussa toukokuun ensimmäisenä lauantaina. Oman tuotannon laulut ovat tarttuvia, mutta erityisesti bändin sovitukset tunnetusta metallimusiikista ovat omaperäisiä ja vertaansa vailla. Konsertti päättyi siihen mistä kaikki oikeastaan alkoi, kun viimeisenä kappaleena ennen encorea yhtye soitti versionsa AC/DC:n Thundestruckklassikosta. Juuri tällä hitillä Steve ’n’ Seagulls alun perin valloitti YouTuben kautta maailman kymmenen vuotta sitten. Ei olla valmiita sarjaan ja vielä vähemmän vieraspeleihin.Torstain 9.5. Näytelmän on kirjoittanut median laaja-alainen ammattilainen Timo Kanerva, joka tunnetaan paitsi Soundi-lehden pitkäaikaisena päätoimittajana, myös manserockin asiantuntijana, tuotteliaana kirjailijana sekä lukemattomien radiokuunnelmien ja sketsien tekijänä. No ei hätää, tehtiin itse paremmin, saatiinkin muutama maalipaikka, mutta ei maalia. Moukarimenestystä Saramäelle Kesän moukarikausi avattiin toissa lauantaina Tammelassa, kun Petäjäveden Petäjäisiä edustava Eetu Saramäki sijoittui toiseksi M19-sarjassa tuloksella 61,87 m. Timo Parvelan veijarimainen lastenromaani kääntyy hauskaksi musiikkivetoiseksi esitykseksi Teatteri Eurooppa Neljän käsissä. Alkuillasta kello 18 esitetään aikuisempaan makuun soveltuva Kaksoiselämää, joka on Juice Leskisen laulujen siivittämä tarina pienen ihmisen suuruudesta ja suurten valintojen vaikeudesta
Sorat 045 7710 5536 ark. portaat & katokset • Kurottaja ja henkilönostin vuokraus 045 113 5125 KOULUTETUT HIEROJAT ANNE VIRTANEN 040 702 9975 HEIDI HYVÄRINEN 040 732 0821 SAMULI KIPRONEN 044 985 7112 MARIA TARPONEN 040 159 3460 (kosmetologi, vyöhyketerapeutti) JALKAHOITAJA OONA STENSTRÖM 040 961 8331 Palvelemme apteekin talossa, os. Tonttihakkuut ja raivaukset. 040 588 5189 050 514 5160 NURKAT KUNTOON HYVÄLLÄ ASENTEELLA » Puusepäntyöt » Hirsityöt » Sisäja ulkoremontit » Kylpyhuoneremontit HANNES YLIKOSKI 050 576 8216 hannes@hanneksenverstas.. Halutessasi meiltä kuljetuksen, soita ensin suoraan meille. Toimimme myös Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntuottajana. Mullat . . Jalkaja kauneushoitola Aurora Jalka-, käsija kasvohoidot Ripset ja kulmat • Meikkaukset Lahjakortit • Myös kotikäynnit Tmi Reetta Palmu 040 759 0416 Pamppulantie 2 Petäjävesi Sivu 7 Nro 20 15.5.2024 Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI Asematie 6, puh. Meiltä saat laadukkaat fysioterapiapalvelut. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Papintie 2-4 A 5 Varaa aika timma.fi/petajavedenhierojat tai soittele Jos emme heti pysty vastaamaan, laita viestiä, soitamme takaisin ÄÄNTÄ JA TUNNELMAA JUHLIIN JA TAPAHTUMIIN! www.jyvasmedia.fi 040 124 1000 Petäjävesi Laadukas äänentoisto • Karaoke Valaistus • Hää-DJ • LED-screenit Siivous Ruusa Apua arkeesi ja pientä luksusta elämään! 050 3539844 siivousruusa.fi Kotisiivous Ikkunanpesu Muuttosiivous Ammattilainen asialle!. Sami Heinäaho 040 1678771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi Oman kylän palveleva apteekki ma-pe 9-17 I la 9-14 I p. Kaivinkonetyöt Lumityöt . 014 854 113 MAANSIIRTOURAKOINTI IJÄS OY Kari Ijäs 0400 547 726 www.maansiirtoijas.fi Maa-ainesten kuljetukset . • Klapien tekoa koneellisesti. Hiekoitukset Murskeet . mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 8-17 Miilutie 2, Petäjävesi www.arin-autofix.fi PUTKIMIES Jyrki Vieltojärvi 044 2424 729 Teollisuustie 1, Keuruu lvijyke@gmail.com www.lvijyke.fi Monipuolinen, yli 10 vuoden LVI-alan kokemus LVIJYKE.FI 044 242 4729 Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy Putkityöt Lämpöpumput Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Petri Huutonen 050 303 2259 talotekniikkahuutonen.fi TAKSI Carita Autio Urpo Riikonen Ajamme myös KELAja SOTE-kuljetuksia. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. Varaa aikasi mehilainen.fi tai soita 010 414 00 (0,084 €/min) Kukat & sidontatyöt Tilauksesta kaikkiin tilaisuuksiin T a o l u t e v r e p ! n e e si ll a ki a T i s k a a k k a i s a a j a t s i m o e l u p n ii k k n a p s u u s O n e e s il l a k i a O : e e l e v l a p is e v ä j ä t e P P k t u l e v l a p si ä tt i v i ä p a j a s s a t 2 1 9 o l k e p a j i N a ll e s k u a r a v n a j a t u l e v l a p a t n o v u e m 6 1 9 o l k e p a V a k i a n i v i p o s e ll u n is a a r a o a ll a m a tt i o s i a t is e v a j a t e p / . Fysios Mehiläinen Petäjävesi palvelee sinua osoitteessa Papintie 2. p A 1 2 6 9 8 5 2 1 g r e b m l a M i n i M 1 1 6 9 8 5 2 1 a a m n e r o u V a ir a T 5 1 6 9 8 5 2 1 a l a k h a P a j n a S 2 6 9 8 5 2 1 o r A a n n a M 6 1 6 9 8 5 2 1 a l a k n o H a jr a A 2 6 9 8 5 2 1 n e n i a t a m ii L u n ( ) a j a t h o js u ti m i o T P 7 4 2 2 8 6 5 o r o n ä v y S a k k ri ( )t e s k u t u u k a v O is e v ä j ä t e P P K 6 e it o k k ri 4 is e v ä j ä t e P 9 1 L ! a o l u t e v r e t it s ä m i p m ä www.terastyokukkola.fi Hitsaa, rakentaa, asentaa • Timpurityöt • Ikkunaja oviasennukset • Nosto-ovikorjaukset • Monipuoliset teräsrakenteet esim. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Petäjävesi, puh. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta
Jätelaki velvoittaa jätehuoltoviranomaista myös pitämään kompostointirekisteriä kiinteistöistä, jotka kompostoivat biojätteet. Jylhän Sami esiintyy ja laulattaa. Äänestyspaikat ovat: 001 Kirkonkylä Kunnanvirasto, Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi 002 Kintaus Kintauden koulu, Museotie 1, 41920 Kintaus Varsinaisena vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää vain oman äänestysalueensa äänestyspaikalla. Yhdistystoiminta Jussilan sukuseura ry:n sääntömääräinen sukukokous ja 75-vuotisjuhla Jyväskylässä Agorassa ja hotelli Albassa 8.6.2024 klo 10-22 Mattilanniemi 2 | Ahlmaninkatu 4 | 40100 Jyväskylä Tiedustelut ja ilmoittautumiset Ilmoittautumiset 26.5. Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö. mennessä, Sonja Mäkinen, 0400 314004, sonja.makinen@kolumbus.fi tai netissä: www.jussilaiset.fi EUROPARLAMENTTIVAALIEN JÄRJESTÄMINEN PETÄJÄVEDEN KUNNASSA Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntaina 9.6.2024. KOTIÄÄNESTYS Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen ennen 19.4.2024. Perussuomalaisten toiminnasta kiinnostuneille pientä tarjoilua sekä ohjelmaa lapsille. Äänestyspaikat ovat avoinna kello 9.00-20.00. Ennakkoäänestys kotona (kotiäänestys) tapahtuu ennakkoäänestysaikana klo 9.00 20.00 välisenä aikana. Jäsenille maksuton, ei-jäsenille 20 €/hlö. klo 17 Maatilamatkailu Kumpunen. ENNAKKOÄÄNESTYS 1. Olet tervetullut myös Petäjäveden mielenterveysseuran kevätkokoukseen, joka pidetään heti Hyvän mielen laulujen jälkeen! Petäjäveden kokoomus ry sääntömääräinen vuosikokous 21.5.2024 klo 18 Tuomitie 1. Hallitus. 050 3903 765 044 4598 249 jatelautakunta@saarijarvi.fi Petäjäveden perussuomalaiset ry järjestää koko perheen tapahtuman Petäjälahdessa su 19.5.2024 klo 14 alkaen. mennessä 050 414 7275/Hanna. Mikäli henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyden osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää äänestystä varten väliaikaisen, maksuttoman henkilökortin. Meiltä upeimmat perennat! viherlandia.fi viherkauppa.fi Kammintie 6, Jyväskylä Kauneimmat kesäkukat jo 40 vuotta!. Vaalin kotiäänestykseen tulee ilmoittautua 20.5.2024 lähtien ja viimeistään tiistaina 28.5.2024 ennen kello 16.00. Hallituksen kevätkokous klo 13-14. 0400 774567/Anne. Tutustutaan 10 villiin vihannekseen sekä niiden keräämiseen, säilöntään ja ruoanvalmistukseen. Ilmoittautumiset puhelimitse 050 313 1552 (Ulla Niemenmaa) tai 050 436 4895 (Sanna Ruuth) tai kirjallisesti Petäjäveden kunnan keskusvaalilautakunnalle Petäjäveden kunnanvirastoon, osoite Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi. klo 17 alkaen! Hyvän mielen laulut -tapahtuma on osa Mental Health Art Weekiä ja avoin kaikille. Henkilöllisyyden todistamista varten tulee äänestäjällä olla mukanaan jokin seuraavista asiakirjoista: henkilöllisyystodistus, ajokortti, passi, sähköinen henkilökortti tai kuvallinen kela-kortti. vaali keskiviikko-perjantai 29.-31.5.2024 kello 10.00-17.00 lauantai-sunnuntai 1.-2.6.2024 kello 11.00-14.00 maanantai-tiistai 3.-4.6.2024 kello 10.00-18.00 Yleisenä ennakkoäänestyspaikkana toimii Petäjäveden kunnanvirasto, osoite Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi. Kutsumme maansa vuokranneet ja kyläläiset TERVETULOA! Ylä-Kintauden Metsästysseurue ry HIRVIKEITOLLE Ylä-Kintauden kylätalolle su 26.5.2024 klo 12 Kaikkea muuta -KUORON KONSERTTI FEMMINEO MAATILAMATKAILU KUMPUNEN PETÄJÄVESI TI 28.5.24 KLO 19 LIPPU 12 € www.femmineo.fi Buffet (ei sis.) JOHTAA MORGAN SOTEJEFFWILSON Villiyrtit -ruokakurssi to 30.5. 24.5. Tarjolla suolaisia ja makeita herkkuja mehun kera. Kotiäänestyksessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun hoidettavan kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, joka on Petäjäveden kunnassa äänioikeutettu ja on tehnyt kunnan tai hyvinvointialueen kanssa omaishoitosopimuksen. Lisätiedot tarv. Kunnallisten jätehuoltomääräysten § 13 mukaan biojäte tulee lajitella joko omaan astiaan tai kompostoida omatoimisesti tai käsitellä muulla jätehuoltoviranomaisen hyväksymällä tavalla. Tervetuloa Kirveslahteen musiikin, pikku purtavan ja hyvän seuran pariin tiistaina 21.5. Ilmoittautumislomakkeita on saatavilla kunnanvirastolta tai kunnan verkkosivuilta www.petajavesi.fi Petäjävedellä 15.5.2024 Keskusvaalilautakunta Jätehuoltoviranomainen tekee kompostitarkastuksia Jätehuoltoviranomainen tekee kompostitarkastuksia jätelain (646/2011) § 123 nojalla Uuraisilla ja Kannonkoskella vko 20, Äänekoskella ja Saarijärvellä vko 21, Multialla ja Kivijärvellä vko 22, Petäjävedellä ja Kinnulassa vko 23, Pihtiputaalla ja Viitasaarella vko 24 sekä Hankasalmella vko 25. Sään ja rajoitusten salliessa paistetaan makkaraa. Ilm. Postin kuljetettavaksi jätettyjen ilmoitusten tulee olla perillä määräaikana. Hallituksen kokous 17.30 alkaen. Sivu 8 Nro 20 15.5.2024 KERRO MEILLE juttuvinkkisi! sähköpostilla toimitus@petajavesilehti.fi tai puhelimitse 050 366 7691 Tarkastettua siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita TORSTAISIN JA MAANANTAISIN klo 8-8.30 Kyläsepän pihassa Kangasniemen Perunaja Vihannes, 0400 239 548 Avoinna Ma–Pe 9–17 Keuruuntie 21, Keuruu 014 771 192 www.mloptiikka