Uusi sähköasema avasi ovensa yli satapäiselle yleisölle. Lapsille pallot ja hyrrät. Sari Tuovinen tuli avoimien ovien päivään yhdessä sähköalan töitä tekevän puolisonsa Juha Tuovisen kanssa. JÄRJ. Ruokapöytään lihaa, kalaa, makkaroita, lörtsyjä ym. Tämä uudempi laitos on isompi, ja kyllähän tekniikka on mennyt eteenpäin siitä vanhasta. SUPERWOOL 050 410 5210 HANNA MÄKINEN Hanna Mäkinen Fingrid Oyj:n uuden sähköaseman avoimien ovien päivä veti Pohjolanmäentien varteen viime torstaina yli satahenkisen yleisön. Nyt 220 kilovoltin jännitteellä käytettävä asema muuttuu myöhemmin 400 kilovoltin asemaksi. Tämän viikkoisen käyttöönoton jälkeen yleisöllä ei enää ole asiaa aidatun asemaalueen sisäpuolelle. Tossut, kengät ja miesten asusteet. merinovilla. Avoimien ovien päivä tarjosi vieraille harvinaisen mahdollisuuden tutustua sähköasemaan lähietäisyydeltä. Unto Tikkanen muistaa vielä ne ajat, jolloin Ivolla oli Petäjävedellä lähes 150 työntekijää. Edistystä on tapahtunut. vuosikerta Nro 33 2016 Keskiviikkona elokuun 17. Myös isot koot. Asemaa oli esittelemässä sekä rakennuttaja Fingrid Oyj:n että suunnitteluja rakennustöiden päävastuun kantaneen Empower PN Oy:n edustajia. Isolta näyttää. Vanha asema oli tuttu Tuovisille lapsuuden ja nuoruuden aikaisten tutustumiskäyntien ansiosta. 0400-572 781 ELOMARKKINAT PETÄJÄVEDEN TORILLA TIISTAINA 23.8.2016 KLO 9-16 MUURINPOHJALETUT EINESMAJA Kuopio Lanttu-, liha& kalakukot. Torstaisessa avoimien ovien päivässä yleisö pääsi tutustumaan Fingrid Oyj:n rakennuttamaan uuteen sähköasemaan. Sitä ei kannattanut enää uusia, vaan rakentaa uusi, toteavat Tuoviset. 8,5 miljoonan euron investointi tällaiselle paikkakunnalle on iso asia, miettii Sari Tuovinen. Karjalanpiirakat & markkinarinkelit. Asemaa hoidetaan Helsingin Käpylästä käsin. Laukut ja nahkalompakot. Asematarkastuksia Petäjäveden asemalla tullaan tekemään muutaman kerran vuodessa, kertoo projektipäällikkö Hannu Heikkinen Fingridiltä. Tässä nähdään, mitä on muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Pikkunisun kotileivät ja -leivonnaiset. MARKKINATIIMI RY, puh. Puuja pärekorit, puunkantokassit, sokeiden valmistamat harjat yms. Tuossa tervetuliaispuheessahan kuultiin, että vanha asema on jo tullut tiensä päähän. Ota malli mukaan! SIHVOLA Puh. KUITULINJA OY MYLLYOJA Puh. Kiertokävelyryhmiä opastaneet Fingrid Oyj:n Pauli Kasén ja Heikki Porkka kertoivat sähköasemaan tutustuneille ihmisille tällä viikolla käyttöön otettavan laitoksen rakenteista ja toiminnasta. Unto Tikkanen oli aikoinaan parikymmentä vuotta töissä Petäjäveden johtojaksolla, minkä takia kohta pari vuotta käynnissä ollut uusi asemaprojektikin on miestä kiinnostanut. Vanhan aseman puolella Meriruoko oli hetken aikaa töissä 1980-luvun loppupuolella. 0400 499 620 www.kuitulinja.fi PALJON ERILAISIA METRILAKUJA • HUNAJAT • MARJAJAUHEET • MAUSTEET • VALKOSIPULIT MESIKEIJU Sulkava Maankuulua wanhanajan savusaunapalvia, maalaishyytelöä ja lihaisia makkaroita! TARJOUS! 20 E KIVIKYLÄN TUOTEKASSI TUOTTEISSAMME KÄYTÄMME VAIN KOTIMAISTA LIHAA! MERINOVILLA TUOTTEET ?PETARIT ?TÄKIT ?TYYNYT suoraan maahantuojalta Meiltä myös LAADUKKAAT SUKAT, esim. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 56. Toki sekin jo itsessään kiinnostaa, että Petäjävedelle tehdään jotain näin mittavaa tänäkin päivänä. Petäjäveden uusi sähköasema ei sen sijaan ole miehitetty. Tuulipuvut ja sadeasut miehille sekä naisille. 0400 729 852 Asusteet juhliin ja arjen elämään. Etelä-Amerikan intiaanikäsityöt, alpakanvillaneuleet ja intianpuuvillapuserot. Avoimien ovien päivän yleisöön lukeutui useampia sähköalan ammattilaisia. Ja kun uusi 400 kilovoltin linja ja muuntaja tulevat kymmenen vuoden kuluttua käyttöön, tämä isonee taas, sanoo Tikkanen. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa • HUNAJAT • MARJAJAUHEET • MAUSTEET • VALKOSIPULIT Mesikeiju, Sulkava Nyt Maaningan mieheltä! PÖLYPUSSIT Letkut, suulakkeet ja suodattimet. Ja lettujakin lupasivat, nauraa Sari Tuovinen. JÄTTIKASS I 10E KEKSEJÄ SUORAAN TEHTAAN MYYNTIAUTOSTA! Köydet, narut, rullapussit. Esimerkiksi Liisalanperältä paikalle saapunut Tapani Meriruoko vertaili uutta sähköasemaa noin kilometrin päässä sijaitsevaan vanhaan asemaan ammattimiehen silmin
klo 10 Sanajumalanpalvelus vanhassa kirkossa / IP, LGK. Seinillä oli paljon kuvia heidän elämänsä varrelta. Anna Freud oli tehnyt filmikollaasin heidän elämästään ennen Lontooseen muuttoa ja Lontoossa olonsa viimeisenä vuotena. Sen sujumiseen voimme vaikuttaa me kaikki. aurinkokeratoosia, jonka parantamiseen käytettävät kylmähoidot ovat ihotautilääkärillä melko kalliita. Haastetta Serenalle antaa kolme vuotta sitten Tsekissä saavutettu kansainvälinen menestys. Oppiaineita ei enää rajata tiukasti omiin lokeroihinsa. Konsertti ”Virsien huumaa” Petäjäveden vanhassa kirkossa keskiviikkona 24.8. -Sinikka Aaltola Viikon pakina: Matkoilta Uuden opetussuunnitelman myötä koulu harppaa kohti tulevaisuutta. Kuoro osallistuu Bratislavassa kolmeen kansainväliseen kilpasarjaan. klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki: Virsien huumaa, Lauluyhtye Keuruun Serena. PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Asematie 6, Petäjävesi päätoimittaja Suvi Kallioinen (äitiyslomalla) vs. Ehkä uusi opetussuunnitelma tosiaan mahdollistaa entistä paremmin hyvän oppimisympäristön synnyttämisen. 050 433 8300 toimittaja Tiina Lamminaho, puh. Uuden suunnitelman koulussa korostuu oppilaan rooli tiedon etsijänä ja arvioijana, ajattelijana ja asioiden tekijänä. Freud julkaisi myös kirjan ”Unien tulkinta”, joka on paksu teos ja jota tuskin monikaan asiaan perehtymätön Matti Meikäläinen jaksaa lukea läpi. Freudin julkaistessa tutkimuksiaan alitajunnasta hysteerisiä naisia alkoi virrata hänen potilaikseen. Tärkeää on myös koulun sekä kodin ja ympäröivän yhteisön välinen yhteistyö. Muuttuva koulu Oppilaat joutuvat ja pääsevät itse arvioimaan omaa oppimistaan. Luultavasti siinä kulloinenkin potilas loikoili. Useimmat heistä olivat hysteriatapauksia. Tiiliä ei kyllä näkynyt, ehkä oli sittenkin betonia. Olisin ostanut yhden vedoksen siitä kuvituksesta, mutta ”taloudenhoitajani” ei antanut, koska se olisi maksanut ainakin sata euroa ja rahan kanssa täytyy olla tarkka. Freud tutki ja loi ihmisen alitajuntaa koskevia teorioita, jotka vieläkin ja yhä enenevässä määrin koskevat meidän jokapäiväistä elämäämme. Wittgensteinin talolle menimme taksilla. fi pe ta ja ve de n. Alakoulussa oppimisen arviointi on kannustavaa ja jatkuvaa, sanallista ja osallistavaa. 014 854 240 toimitus@petajavesilehti.fi, etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Sanomalehtien Liiton jäsen Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm, sisäja takasivulla 0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24% Tilaushinnat: kestotilaus 58e, määräaikainen 3kk 28e Tilausasiat: puh. Häntä ovat monet tituleeranneet modernin ajan suurimmaksi filosofiksi tanskalaisen Kierkegaardin ohella. Olimme syöneet pizzaa yhdessä Quartet-aukion ravintoloista. Yleisön antama palaute konserteista oli suorastaan häkellyttävän ylistävää. Sivu 02 Nro 33 17.08.2016 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Ilmestyminen: keskiviikkoisin, levikki noin 2 000 kpl Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimitus: avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sopimuksen mukaan, os. alv 24%) PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Uudistukseen kannattaa kuitenkin suhtautua myönteisesti. Numerotodistuksia tulevaisuuden oppilaat saavat vasta yläkoulussa. Hysteriasta tuli jopa muoti-ilmiö. Viimeisen tuntuman laulukuntoomme saamme Petäjäveden vanhassa kirkossa ensi viikon keskiviikkona. Talon olivat jälkeläiset myyneet bulgarialaisille omistajille 1970-luvulla. Opettajilta uuden opsin toteuttaminen vaatii paljon. Myös vanhempien pitäisi olla tässä prosessissa mukana aiempaa enemmän. Hanna Mäkinen Keuruun Serena konsertoi keskiviikkona 24. Uutuudesta ei tosin tässä kohdin voi puhua, sillä monialaiset projektit ovat olleet useimpien opinahjojen arkipäivää jo vuosien ajan. Serena on sekakuoro, jossa on 12 laulajaa. Passiivisen istumisen aika alkaa olla ohi. Kuinka velttoja ovat tulevaisuuden suomalaiset, jos kouluista katoavat viimeisetkin spartalaisuuden rippeet. 09 856 67919 (arkisin klo 8-18) tai petajavesi@nesenta.fi Lehden näköisversio www.lehtiluukku.fi hintaan 1,50e (sis. Muistimme, että hotellissa meillä oli matkalaukussa ”kuumat kupit” ja eilisiltaisen pizzan jäännökset. Valmistelutyön keskeinen osuus olivat seitsemässä kirkossa helmi-huhtikuun aikana pidetyt konsertit, jotka antoivat hyvän pohjan syksyn äänityksiin. Monien teiden ja katujen risteyksessä oli lanttu mennä sekaisin, mutta huomasimme lopulta seisovamme Nashmarkin toisessa päässä ja toivuttuamme istahdimme syömään. Talo oli Parkgasse 18 ja niin komea, että se löi meidät ällikällä. Siellä oli juuri taidenäyttely, ”Liisa ihmemaassa” kuvittajan. Kuoro on hartaudella valmistellut seuraavaa albumiaan; Euroopan eri maista lähtöisin olevista, tunnetuista ja rakastetuista virsistä koostuva levy valmistuu loppuvuodesta. Liput 10 €. se ur ak un ta @ ev l.fi Tänään klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki: ”Ehtoo nuotin vieres” / Helena ja Jouko Ala-Prinkkilä, Octovox -lauluyhtye. Liput 10,-. päätoimittaja Hanna Mäkinen puh. Oppimisen ympäristö ja kulttuuri ovat sen sijaan muuttumassa entiseen nähden. Ensimmäisessä huoneessa, jonne meidät ohjattiin, oli vastaanottopaikka, jossa oli vihreäpäällysteinen sohva. Tilasimme muuta kuin mitä saimme, mutta väliäkö sillä. Petäjäveden konsertin ohjelmisto koostuu eurooppalaisista virsistä. Tämä Quartet-aukio tarkoitti isoa pihaa, joka on kesäiltaisin täynnä lekottelutuoleja ja pieniä ruokailupaikkoja. Sillä oli uusi omistaja. No niin, Wienistä jäi mieleeni erikoisesti käynti Freudin talossa, joka on nykyisin museona. Rantalomista emme pidä, koska vanhemmiten iho käy ohueksi, eikä ole terveellistä ottaa sellaiselle iholle aurinkoa syöpäpelon vuoksi, kun on jo ilmennyt ns. Wittgenstein teki sen arkkitehtiystävänsä kanssa sisarelleen tai pikemminkin suunnitteli. Freud kuoli 1939 lokakuussa, jolloin taas itse näin päivänvalon. Uusi levy ja konsertti Petäjäveden vanhassa kirkossa tukevat oivasti kuoron Slovakiaan joulukuussa suuntautuvan kilpailumatkan valmisteluja. Siellä heidän asunnossaan Wienissä oli vielä Freudin hattu ja keppi, matkalaukku ja hengari. Su 21.8. Petäjäveden alakoulussa opettajilla on ollut hyvät mahdollisuudet osallistua täydennyskoulutuksiin, mikä on erinomaisen tärkeä asia. Samalla on oiva tilaisuus esitellä uudelle levylle tulevat virret, joista muutama on kuoron oman laulajan, VeliMartin Keitelin meille sovittamia. Opetuksen uusien muotojen tavoitteena on antaa oppilaille eväitä pärjätä siinä muuttuneessa maailmassa, joka heitä on parinkymmenen vuoden päässä odottamassa. Teokset ovat varsin kiehtovia, kertoo Keuruun Serenan taiteellinen johtaja Heikki Koljonen. Freudin sisar kuoli keskitysleirillä. Freudia tuskin moni enää muistaakaan, mutta hänen jälkensä ovat tosiaan moninaiset. Ke 24.8. Kävelimme hotellille takaisin ja välillä hävisi karttakin. Kastettu: Aino Kerttu Karoliina Majander, Eetu Tapio Petteri Tuominen. Kahvio. Freudillä oli varmasti enemmän potilaita kuin hän kykeni ottamaan vastaan. Kävimme kaupassa ja sananmukaisesti laahustimme Quartetin pihaan, joimme kahvit ja kävelimme hotellille. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8 ma-la klo 7-21 ja su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 ma-la klo 7-21 ja su 10-21 Olemme tehneet jonkin verran eurooppalaisia kaupunkimatkoja. Perustaitojen, kuten lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen, oppiminen on edelleenkin tiukasti mukana koulun ohjelmassa. – Nyt olemme valmiit aloittamaan äänitykset. ”Oi Herra, kaikki päällä maan loit lähimmäisiksemme.” (Virrestä 431). Hän joutui pakenemaan natseja 1938 Lontooseen, jonne hänet auttoi prinsessa Marie Bernadotte. Alun perin levyn leikillisenä työnimenä oli ”eurovirsiä” kevään aikana nimeksi alkoi vakiintua ”veisaten ympäri Eurooppaa”. Kun olimme eläytyneet tämän kuuluisan wieniläisen elämään, tulimme auringonpaisteiseen ulkoilmaan ja suoraan nykyiseen todellisuuteen. klo 18. Ahti Fernelius Virsien huumaa vanhassa kirkossa Keuruun Serena päättää tämänkesäisen vanhan kirkon kesämusiikkisarjan ensi viikon keskiviikkona. Ne ovat lyöneet läpi nykyajan musiikissa, taiteessa, huonekalujen suunnittelussa, kirjallisuudessa, terveydenhoidossa ja paljossa muussa. Allekirjoittanutta, 1980-luvun oppilasta, uuden opsin sisällöt aavistuksen arveluttavat. Ulkolukua ei tulevassa koulussa juuri harrasteta. Siinä oli puhtaanvalkoiset seinät, korkeat ikkunat, kaikki valettua betonia tai tiiltä. Nyt panostetaan laaja-alaisiin kokonaisuuksiin, joissa yhdistellään eri alojen oppeja sujuvasti toisiinsa. Voiko oppiminen olla tehokasta, jos tunneilla on aina kivaa. Matkalaukussa meillä oli myös kuuman veden keitin, jolla teki nopeasti itselleen ”kuuman kupin” ja säästi siinä selvää rahaa, jota ei meikäläisellä ole koskaan liikaa, minä kun osaan laittaa rahan kiertämään sitä mukaa, kun sitä saan. Oppiminen on tehokkainta silloin, kun oppija on motivoitunut, oppimisen ympäristö myönteinen ja oppimistapa itselle sopiva. elokuuta Petäjäveden vanhan kirkon kesämusiikkisarjan viimeisessä tapahtumassa. Kahvio. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a
Tauolla on sen sijaan edelleen puukkoja taontakurssi, jolle on kuitenkin luvassa jatkoa olosuhteiden salliessa. Odotettu Keuruun kansal a i s o p i s t o n opinto-ohjelma ilmestyi petäjävetisiin koteihin eilen tiistaina. Tarkempaa tietoa uuden opetussuunnitelman sisällöistä ja tulevan lukuvuoden käytännöistä annetaan elo-syyskuun vaihteen vanhempainilloissa. Toimintakykymessut alkavat Solikkosalissa kello 13. Erityisesti ikäihmisten kuntosaliharjoitteluun soveltuvilla välineillä varustettuun saliin pääsevät tutustumaan kaikki halukkaat. Yhteistyöja vuorovaikutustaitojen lisäksi koulussa painottuvat esimerkiksi monilukutaito ja digiajan valmiudet. -TL HANNA MÄKINEN Uusi opetussuunnitelma haastaa sekä oppilaan että opettajan Hanna Mäkinen Petäjävetisessä Kirkonkylän koulun opettajanhuoneessa uusi opetussuunnitelma on otettu innostuneesti vastaan. – Jokaisella oppilaalla pitää olla lukuvuoden aikana ainakin yksi monialainen oppimiskokonaisuus, kertoo Holm. Nyt puhutaan tietyistä tekniikoista, jotka pitää oppia hallitsemaan. Näillä näkymin Kintauden kurssit starttaavat syyskuun lopussa, toteaa Karppinen. – Uuden opetussuunnitelman tavoitteen mukaan koulu on elämää varten. – Tällaiset messut on nyt ensimmäistä kertaa. Esittelijöiden lisäksi paikalla iltapäivän mittaan on myös uusi kunnanjohtaja Eero Vainio. Tuttujen suosikkikurssien lisäksi ohjelmassa on mukana tänäkin syksynä nippu kurssiuutuuksia. Meidän on pyrittävä kuvittelemaan millainen on maailma, kun nyt seitsemänvuotiaat eput ovat työelämässä. Mitä vanhempi oppilas on kyseessä, sitä enemmän hän on itse vastuussa siitä, mitä hän haluaa oppia. Ilmoittautua voi normaalisti, mahdollisesta viivästymisistä tiedotetaan tekstiviesteillä. – Luulen, että aika monet opettajat ovat jo odottaneet ja toivoneet muutosta entiseen, sanoo opetussuunnitelman hiomiseen maakuntatasolla osallistunut luokaopettaja Mervi Isojärvi. Käsityötä ei enää jaeta tekstiilityön ja teknisen työn osiin. – Eräskin kokenut opettaja ehti jo toteamaan, että nyt on lupa uudistua, vahvistaa sekä koulua että Petäjäveden sivistystoimialaa johtava Timo Holm. Viikonloppukursseihin lukeutuva itämainen tanssi on suunnattu tänä syksynä lajin alkeet jo hallitseville tanssijoille. Edellämainittujen kurssien lisäksi kansalaisopiston ohjelmaan kuuluvat käytännössä lähes kaikki tutut kurssit. Annamme välineet, aikaa ja tilaa, ohjaamme. Ohjausryhmässä on edustus maakunnan jokaisesta kunnasta. Inkeri Linnan ohjaamalla kurssilla käydään työvaiheita läpi ihan alkeista lähtien. Olemme ikään kuin mahdollistajia, kuvailevat Holm ja Isojärvi opettajan ja oppilaan roolien muutosta. Erityisesti viikonloppukurssien toteuttaminen on mahdollista, jos riittävä määrä ihmisiä sitoutuu osallistumaan toivotulle kurssille. Kesäkuussa kokoontunut kunnanvaltuusto kuitenkin palautti kyseisen sopimuskohdan kunnanhallituksen uuteen käsittelyyn. – Petäjäveden omia painotuksia on esimerkiksi yrittäjyyskasvatus, joka tulee varmasti näkymään laaja-alaisissa oppimiskokonaisuuksissa. Petäjävedellä syksyn viikonloppukursseihin lukeutuvat senioritanssi ja lavisjumppa, joista jälkimmäistä ei ennen tätä syksyä ole Petäjävedellä ollut kansalaisopiston ohjelmassa. kello 8.30 alkaen. Yhteensä tarjottimella on 56 kurssia, joista suurin osa alkaa viikolla 37. Se vaatii paljon oppilailta ja vanhemmilta sekä tosi paljon myös opettajilta Ruotsi alkaa jo alakoulussa Tuntijaon tasolla uutta on esimerkiksi ruotsin kielen opiskelun alkaminen jo kuudennella luokalla. Sopimusluonnoksen mukaan Vainion palkka on 6750 euroa kuukaudessa. Kintaudella kansalaisopiston syksy alkaa poikkeuksellisesti muutamaa viikkoa tavanomaista myöhemmin. Kursseille ilmoittaudutaan normaalisti, ja ilmoittautuneet saavat myöhemmin tiedon kurssin alkamisajankohdasta tekstiviestillä. Petäjäveden osasto tarjoaa 56 erilaista kurssia.. Idea tuli, kun mietimme kuntosalin avajaisten yhteyteen muuta ohjelmaa, vs. Laaja-alaisen osaamisen taidoista Petäjäveden kuntakohtaisia painopistealueita ovat ajattelu ja oppimaan oppiminen sekä itsestä huolehtiminen ja arjen taidot. Sivu 03 Nro 33 17.08.2016 Kunnanhallitus muokkasi Vainion johtajasopimusta Maanantaina kokoontunut Petäjäveden kunnanhallitus muokkasi uuden kunnanjohtajan, Eero Vainion, johtajasopimusta erokorvauksen osalta. Varajäseneksi kunnanhallitus valitsi Risto Paakkunaisen (sd). vanhuspalvelujohtaja Timo Itäpuisto kertoo. Mikäli viikonlopun mittainen kurssi miellyttää, voi sille toivoa pysyvämpää paikkaa kansalaisopiston lukujärjestyksestä. Kursseille pääsee ilmoittautumaan keskiviikkona 24.8. – Toimintakulttuuri on ehkä se isoin muuttuva tekijä. Kerttu Karppisen mukaan kansalaisopistolta voi myös toivoa kursseja. – Luksuksena tarjolla on myös naisten oma puutyökurssi, jota on toivottu todella paljon. Sekä senioritanssiin että lavisjumppaan voi tulla ilman paria. Kunnanhallitus nimesi Raisa Kinnusen (sd) Petäjäveden varsinaiseksi jäseneksi Keski-Suomen soteja maakuntauudistusta valmistelevaan 25-henkiseen ohjausryhmään. Tiukkojen ainejakojen sijaan opetuksessa tähdätään laajoihin asiakokonaisuuksiin, joissa yhdistetään monen aineen opit ja taidot. Historian tunnit alkavat neljännellä luokalla, historiaan sisältyvät yhteiskuntaopin asiat viidennellä luokalla. Eli se, miten lapset ja aikuiset toimivat koulussa ja millainen koulun arki on, kuvailevat Holm ja Isojärvi. Uudessa johtajasopimusluonnoksessa Vainion erokorvaukseksi on määritelty yhdeksän kuukauden palkka. Erilaiset viikonloppukurssit antavat mahdollisuuden uusien lajien testaamiseen. Liikunnan puolella jooga jää tänä syksynä pois Petäjäveden osaston ohjelmasta, mutta sen korvaajaksi on tarjolla uutuus, asahi. Kahvilanpidosta huolehtii Suoramyynti Heinähattu. – Nippelitiedon sijaan on tärkeä oppia esimerkiksi se, miten tehdään toisten kanssa hommia. Alakouluissa syksyllä 2016 voimaan astuneen uuden opetussuunnitelman myötä muuttuu moni asia. Meidän pitäisi osata antaa heille sellaisia eväitä, että he tuossa maailmassa pärjäävät, toteaa Isojärvi. Uusi opetussuunnitelma siirtää vastuuta oppilaalle itselleen. Alunperin johtajasopimusluonnokseen oli kirjattu erokorvaukseksi 12 kuukauden palkka. – Uutena alkaa muun muassa toivottu puutyöja entisöintikurssi, jonka vetää Erkki Ruuska. Englanti alkaa toisella luokalla leikinomaisissa merkeissä. – Jos kasassa on vähintään noin 8-10 hengen porukka, jolla on yhteinen toive tietyn aiheen kurssista, niin ilman muuta kannattaa ottaa yhteyttä meihin kansalaisopistossa. – Me opettajat olemme täällä oppilaita varten. Kirkonkylän koulun 4 b -luokan matematiikan tunnilla istuttiin maanantaina vielä perinteisesti pulpettien ääressä. HM Toimintakykymessut ikäihmisille ja heidän omaisilleen Petäjäkodin kuntosalin avajaisia vietetään perjantaina. Keuruun kansalaisopisto ottaa ilmoittautumisia vastaan sekä puhelimitse että netin välityksellä. Myös Ylä-Kintaudella ja Tupamäellä on kurssitarjontaa, kiitos aktiivisten vetäjien. Päätöksen johtajasopimuksen lopullisesta muodosta tekee kunnanvaltuusto. – Kintauden kurssit alkavat päiväkotirakentamisesta johtuen myöhemmin syksyllä. – Nyt pyritään sitouttamaan oppilaat omien tavoitteidensa määrittelemiseen. Esimerkiksi ensi kevään kursseja suunnitellaan nyt syksyllä, joten yhteydenotot kannattaa tehdä ajoissa. Samalla pidetään ikäihmisille ja heidän omaisilleen suunnatut toimintakykymessut, joissa esitellään ikäihmisten toimintakykyä ja kotona asumista tukevia välineitä ja palveluja; iltapäivän mittaan pidetään myös pieniä alustuksia aiheesta. Kurssi pidetään entisissä käsija taideteollisen oppilaitoksen tiloissa, kertoo osastonjohtaja Kerttu Karppinen. – Kyse on suomalaisten kehittämästä, pehmeästä ja kaikille sopivasta liikuntamuodosta.Viime hetken muutoksena Asahikurssille ja Ikääntyneiden kuntoliikuntakurssille etsitään nyt sijaista. Petäjäveden osaston kurssitarjonta on edellisten vuosien tapaan laaja ja monipuolinen. Toivotut puutyökurssit tulevat! Hanna Mäkinen Kansalaisopiston opintoohjelma ilmestyi petäjävetisiin koteihin eilen tiistaina. Taustalla luokanopettaja Mervi Isojärvi. – Kokonaisuudessaan uuden opetussuunnitelman tuoma muutos on valtavan iso, eikä se tapahdu hetkessä. Kuntosalin avajaisia vietetään aamuyhdeksästä iltakuuteen
– Kaikki on niin puhdasta täällä Suomessa, Van Pelt ihastelee. Taskinen lähti Alankomaihin jouluna -68 kahdeksi viikoksi. Pari on kuitenkin hyvin tyytyväinen kaupunkiasumiseen kotikaupungissaan Delftissä, joka sijaitsee 60 kilometriä Amsterdamista etelään. – Käymme Suomessa lähes joka vuosi, joskus kaksikin kertaa vuodessa, kertoo Taskinen. Alankomaat on tiiviisti asuttu maa, jossa autoja – ja ilmansaasteita – on paljon. Taskisen mukaan suomalainen ei huomaa maansa puhtautta ennen kuin käy muualla. Hän vertaa esimerkiksi maiden liikennemääriä. Taskisella kestää aina hetki totuttautua siihen, kenen tutun kanssa täällä käytetään mitäkin kieltä: suomea, englantia, hollantia. He suosivat suomalaisia tuotteita ja lähiruokaa. Taskinen kertoo, että joskus heidän ystävänsä Lahdesta tulevat käymään mökillä päiväksi ja ajavat vielä samana iltana takaisin. – On sanoja joita ei ymmärrä suomesta enää: uusia sanoja, tietokonekieltä, puhekieltä, hän kertoo. Hän myös kalastaa useamman kerran viikossa. Esimerkiksi pyykkinarut on puhdistettava aina huolellisesti ennen pyykin ripustamista. Sivu 04 Nro 33 17.08.2016 VILMA TALASJÄRVI Vilma Talasjärvi Alankomaalaiset Marjatta Taskinen ja Jan van Pelt kesämökkeilevät Piesalankylällä. Välillä he käyvät Tampereella ja Lahdessa tapaamassa sukulaisia ja ystäviä. Sauna, nimenomaan puusauna, Pesäniemessä lämmitetään päivittäin. Alankomaissa he eivät koskaan sauno, sillä heidän kodissaan ei ole saunaa eivätkä julkiset, spa-tyyliset saunat innosta. – On paljon kauniita paikkoja, vanhoja rakennuksia. – Aina on jotain pientä mitä pitää tehdä, esimerkiksi ruohonleikkuuta, sanoo Van Pelt. – Olimme keväällä Italiassa, se on kaunis maa. Ystävien luona vieraillessa he eivät käy sähkösaunassa. Alankomaista Petäjävedelle mökkeilemään Marjatta Taskinen ja Jan van Pelt viihtyvät mökillään Piesalankylällä Jan van Peltin ja Marjatta Taskisen mökillä Piesalankylällä liehuvat sekä Alankomaiden että Suomen liput.. Näin alankomaalaiset päätyivät Petäjävedelle. – Alankomaissa olisi outoa vierailla ystävien luona niin kaukana, Van Pelt miettii. Mökin lisäksi pihapiirissä on muun muassa saunarakennus ja kota. – Molemmissa maissa on hyvät puolensa, Taskinen toteaa. – Aikaisemmin vuokrasimme mökkejä ympäri Suomea, pääosin Itä-Suomesta, lisää alun perin Lahdesta kotoisin oleva Taskinen. Puhtaus ja tila viehättävät Etäisyydet Suomessa ja Alankomaissa ovat hyvin erilaiset. Pariskunta matkustaa paljon muuallakin Euroopassa. Paikka on Pesäniemi. Myös suomen kielen muutokset hämäävät 47 vuotta Alankomaissa asunutta Taskista. – Toivottavasti saamme vieraita, Taskinen sanoo. Saunarakennus kärsi kesällä vesivahingosta, ja kunnostustyöt ovat vielä kesken, mutta saunomaan pääsee jo. Tälle kesälle Suomessa Taskisella ja Van Peltillä ei ole sen kummempia suunnitelmia. – Mökillä on kolmen miehen yhteisomistus: lanko, tuttava ja Jan, kertoo Taskinen. – Olemme tulleet tänne mökille vuodesta 2003 lähtien, Van Pelt kertoo. Taskinen kerää niemestä kantarelleja. – Kaupungissa kaikki on lähellä, sanoo Van Pelt. – Alankomaat on pieni maa: Jos ajaa 120 km itään, on jo Saksassa, tai 60 km etelään, on Belgiassa, Van Pelt selittää. Taskinen opetti Alankomaissa hollantia äidinkielenä ennen eläkkeelle jäämistään. Kerran Taskinen oli puhelinostoksilla, ja nuorten myyjien käyttämää kieltä oli haastavaa ymmärtää. Eläköityneen pariskunnan mukaan vierailun sopivaksi pituudeksi on muodostunut neljä viikkoa. Myös meri on lähellä, lisää Taskinen. Taskinen ja Van Pelt käyvät usein retkillä Petäjäveden lähikuntien alueella, esimerkiksi Keuruulla ja Jyväskylässä, toriostoksilla ja pikkupuodeissa. Yleensä mökillä ollessaan he vain rentoutuvat. Pesäniemi oli Fortumin työntekijöiden vuokramökki, joka laitettiin huutokauppaan 15 vuotta sitten. Viime vuoden aikana he kävivät Italiassa, Belgiassa, Ranskassa ja Suomessa. Alava niemi joutuu välillä osittain veden peittoon, viimeksi heinäkuun kovien sateiden seurauksena. Mökin kaksi muuta omistajaa, jotka olivat Fortumilla töissä, sopivat ostavansa mökin kolmestaan Van Peltin kanssa. Ero Amsterdamin kuusikaistaisten ja ruuhkaisten valtateiden ja Suomen hiljaisten pikkuteiden välillä on valtava. Alankomaalaiset lämmittävät Pesäniemen puusaunan päivittäin. Aina Suomeen saapuessaan he ostavat ensimmäisen kauppareissunsa yhteydessä herkkujaan: viinereitä ja maustekurkkuja. – Syödään ja nukutaan, Taskinen nauraa. Monta maata, monta kieltä Yleensä pariskunta matkaa Suomeen autolla, mutta tänä vuonna he valitsivat lennon, sillä pitkä ajomatka vie vähintään kolme päivää. Tykkäämme käydä siellä, sillä Marjatta opiskelee italiaa, Van Pelt sanoo. Suomessa parasta Van Peltin mielestä on puhtaus, tila ja hiljaisuus. Sen jälkeen hän työskenteli Saksassa reilut puoli vuotta ja palasi taas Alankomaihin, jossa on asunut siitä lähtien
Hän on ohjannut nallepainia, nassikkapainia ja aikuisille ja nuorille suunnattua toiminnallista harjoittelua Jyväskylässä Harjun Voimassa useita vuosia. Videoita on yhteensä yli 2900 ja niitä on katseltu miljoonia kertoja, suosituimmalla yksin on yli miljoona katselukertaa. MM-tasollakin kilpaillut ammattilaistanssija Simone Lehikoinen tulee vetämään Latin motion -tunteja. Nassikkapaini aikuisen kanssa on tarkoitettu 4-6 -vuotiaille, sekä tytöille että pojille. Tapahtuman tarkoituksena oli Erämiesten puheenjohtaja Mikko Jutilan mukaan esitellä metsästysseurojen toimintaa. Ryhmissä on tarkoitus pitää hauskaa lattarimusiikin tahtiin niin, että hikikarpalot irtoavat, Lehikoinen kertoo. (lähde: Wikipedia). Ohjaajana on Simone Lehikoinen. Viime vuodesta lähtien hän on kilpaillut ammattilaisparketeilla; viime vuoden MM-kisoissa hän oli sijalla 16. Lauantain perhepäivässä olikin paikalla useita erirotuisia, monessa tilanteessa korvaamattomia metsästyskoiria. Kanttarin ensi lauantain esiintyjä, Kari Tykkyläinen, tunnetaan humoristisista Youtube-videoistaan, joita hän julkaisee nimimerkillä tykylevits. – Eikä aikuisen tarvitse olla välttämättä isä tai äiti, Kukkonen toteaa. Tiistaisin tarjolla on ensin Latin motion kids eli tanssillinen liikuntatunti lapsille ja heti perään aikuisille vastaava tunti. Muilta osin Naisvoimistelijoiden jumppakalenteri näyttää viimevuotisen kaltaiselta. Sivu 05 Nro 33 17.08.2016 PENTTI VALKEAJÄRVI TIINA LAMMINAHO STUDIO VARJO / PASI HAKALA Tiina Lamminaho Petäjäveden Naisvoimistelijoiden kausi pyörähtää käyntiin syyskuun ensimmäisellä viikolla. Yhdeksänvuotias Juuso Kemppainen häikäisi puolestaan tarkkuudellaan. Petäjäveden Erämiesten, Petäjäveden Hirvimiesten ja Riistanhoitoyhdistyksen järjestämään perhepäivään Hirvimiesten laavulla osallistui varsin sateisesta säästä huolimatta mukavasti väkeä, noin 50 henkeä. Kaikille pitäisi tulla oppimisen ja onnistumisen iloa. Ja aika moni liikkeistä on sellaisia, joita voi harjoitella aikuisen kanssa kotonakin, Kukkonen sanoo. Kukkosen mukaan nassikkapainissa harjoitellaan liikkumistaitoja ja kehonhallintaa; lisäksi aikuinen ja lapsi saavat yhteistä aikaa. – Kahvakuula meillä jatkuu Kintaudella edelleen, samoin jatkuvat torstain bodyfit-lihaskuntotunnit ja sunnuntain kuntopiirit. Ei tarvitse olla kokemusta tanssista, tärkeämpää on tulla avoimin mielin nauttimaan tanssillisesta liikuntamuodosta. Palaute on ollut yleensä tosi hyvää. Monipuoliseen toimintaan liittyy usein esimerkiksi metsästyskoirien kasvatusta. – Petäjäveden aikuisten Latin motion -ryhmä sopii aivan kaikille. Tekeillä on lakimuutos, jonka myötä myös valkohäntäpeuraa ja villisikaa saa tulevaisuudessa metsästää jousella, mikä lisää taljajousen suosiota entisestään, ennustaa Kemppainen. 63-vuotias Tykkyläinen on kuvanveistäjä ja videotaiteilija. – Tällä hetkellä jousella saa Suomessa metsästää metsäkauriita ja majavia. Nassikkapainia aikuisen kanssa harjoitellaan maanantaisin. Latin motionia ja nassikkapainia aikuisen kanssa Olavi Kukkonen vetää ensi talvena nassikkapainia aikuisten kanssa Petäjävedellä. Vein häntä harjoituksiin ja siitä lähdin itsekin mukaan. Hän opettaa kaiken ikäisiä ja kaiken tasoisia tanssijoita aloittelevista pareista SMtason kilpailijoihin Jyväskylässä ja Joensuussa, Jyväskylässä hän on pitänyt myös kuntopiiriryhmiä. Tarkemmat tiedot löytyvät nettisivuiltamme, Petäjäveden Naisvoimistelijoiden puheenjohtaja Sari Kaartinen kertoo. Kemppaisten miesten lisäksi jousiammuntantaa esittelivät perhepäivässä Jouni Nelin ja Arto Huttunen. -HM Marju Kosusen Weimarinseisoja Pola näytti noutamisen mallia metsästysseurojen perhepäivässä lauantaina. Lisäksi Tykkyläinen on MC 2 -moottoripyöräkerhon presidentti. Taljajousen nuolet osuivat erehtymättä ilmaan heitettyihin pehmokiekkoihin.. – Lasten ehdoilla tässä mennään. Latinalaismusiikkiin tutustutaan touhuamalla yhdessä tanssien ja leikkien. – Latin motion kids -ryhmä on tarkoitettu lapsille sopivaksi tanssilliseksi liikuntatunniksi. Olen käynyt koulutuksissa ja pikkuhiljaa paini on vienyt mennessään, Kukkonen kertoo. – Laji sopii hyvin sekä tytöille että pojille ja miehille ja naisille; muutamia äitejäkin on uskaltautunut mukaan. Hän on myös Pudasjärven kaupunginvaltuutettu Perussuomalaisten riveissä; tosin hän on ilmoittanut eronneensa puolueesta tyytymättömyydestä puolueen politiikkaan, mutta jatkaa puolueen valtuustoryhmässä vaalikauden loppuun. Kari ”tykylevits” Tykkyläinen Kanttariin Jousiammunta ja koirat innostivat metsästysseurojen perhepäivässä Mykistävällä tarkkuudella ilmaan heitettyihin kiekkoihin osunut Juuso Kemppainen, 9, sai monet metsästysseurojen lauantaiseen perhepäivään osallistuneet kiinnostumaan jousiammunnasta. Tulevana talvena zumba vaihtuu Latin motioniin, jossa liikutaan lattarimusiikin tahtiin ja nassikkapainiin otetaan aikuiset lapsien kaveriksi mukaan – molemmissa on myös uusi vetäjä. – Alun perin lähdin mukaan painitouhuihin keskimmäisen poikani kanssa. Tässä aikuinen osallistuu myös jumppaan, aikuisenkin tulee hiki. Juuson isä Mikko Kemppainen kertoo, että taljajousen käyttö metsästysaseena kasvattaa koko ajan suosiotaan. Lehikoinen on itse harrastanut kilpatanssia 18 vuotta, joista kuusi viime vuotta hän on keskittynyt pelkästään latinalaistansseihin. Myös lasten muksujumpat jatkuvat, vaikka niiden ohjaaja vaihtuu. Latin motion -ryhmissä tanssitaan muun muassa sambaa, salsaa, cha cha:ta sekä merenqueta. Muun muassa noutonäytöksissä kunnostautui Harri ja Marju Kosusen weimarinseisoja, Pola. Nassikkapainia aikuisen kanssa vetää Olavi Kukkonen
Tulimme tasoihin ja ohi, mutta sitten taas annoimme vastustajalle mahdollisuuden ja peli oli taas tasan. Ehdottomasti parasta finaalissa oli tilanteessa 3-0, kun Veli Altti teki itse maalipaikan ja teki ns. Tarina hänen itsensä kertomana on mieleenpainuva. Sivu 06 Nro 33 17.08.2016 PetPetin vuonna 2003 syntyneet jalkapallopojat osallistuivat elokuun alussa turnaukseen Savonlinnassa ja tuliaisina oli hopeaa. Ryhmä oli tosi vahva ja vähän pelotti miten käy, mutta kun kaksi tasaista joukkuetta kohtaa, erot ovat pienet. Se oli siinä, voitto tuli maalein 4-2 ja samalla paikka finaaliin. Meidän toinen laukaisijamme Jere Rantanen ampui varmasti sisään ja sitten Kultsun pelaajan veto ja Jonnen hieno torjunta taas. tahtomaalin. Kahvit juotiin niistä kuuluisista ”ruusukupeista” lämpimien kanelipullien kera. Meiltä aloitti Atte Holm, joka veti tarkasti alakulmaan. Turnauksessa olivat mukana Jonne Hyttinen, Valtteri Virtanen, Juuso Lindholm, Onni Kovanen, Veli Altti, Henrik Hautamäki, Niko Kokkonen, Matias Ilminen, Elias Raikaa, Jere Virkkunen, Jere Rantanen, Konsta Koskinen, Atte Holm, Henrika Hämäläinen, valmentajat Olli-Pekka Mäkelä, Aki Savolainen ja joukkueenjohtaja Janne Virkkunen. STPS kuitenkin vyörytti peliä viimeisillä minuuteilla ja sai hässäkän maalille ja meidän pelaajat rikkoivat niin, että STPS sai rankkarin, mutta onneksi rangaistuspotkun vetäjä ampui pallon maalin ohi. Peli päättyi STPS:lle 4-1, joten parempi voitti. Sonni on kuusitoista metriä pitkä ja kymmenen metriä korkea. Talo ja sen sisustus, erilaiset keräilykokoelmat, nuket, nallet, vanhat lelut, astiat, työkalut, käsityöt, huonekalut ja paljon muuta, niiden kerääminen on ollut valtava ponnistus. Kiinteistöhoito KMK Oy Kysy lisää numerosta 040 568 0614 Merja Koskiperä tai kiinteistöhoito.kmk@gmail.com • Kotisiivoukset • Toimistosiivoukset • Ikkunoiden pesut • Asiointiapu. Aira itse hääri emäntänä ja kaateli kahvia. MERVI MÖNTTINEN KALLE SIMONAHO Ammattilainen asialle Petäjäveden Konehuolto Jyri Oravainen 045 261 7224 Kaistinmäentie 318, Kintaus p. Ensimmäinen peli oli Juvan Kisaa vastaan ja pelin voittajalla olisi hyvät saumat jatkoon. Voi vain kuvitella miltä näytti sen kuljetus Haminasta Lohjalle. Suurin osa suomalaisista varmasti tuntee Airan värikkään elämäntarinan. kello seitsemän kohti Lohjaa, jossa sijaitsee Hyrsylän kylä ja Airan rakennuttama karjalaismallinen talo. Kiitos Petäjäveden Petäjäisten (liukkaasti) liikkuvat eläkeläiset ! -Katriina Ahonen Retki Hyrsylänmutkaan toteutti haaveen PetPetin Liikkuvat eläkeläiset järjestivät retken Aira Samulinin Hyrsylämutkaan. Varsinainen peliaika päättyi 2-2 ja ratkaisua haettiin rankkareista. Meiltä tämä oli taas hyvä eteenpäin meno, parannettiin omaa pelaamista reilusti ja tästä on hyvä jatkaa. Liikkuminen, ennen kaikkea tanssi on ollut Airalle työ mutta myös tärkeä selviytymiskeino. Paljon surua, mutta myös iloa on mahtunut 89 -vuotiaan ”voimanaisen” elämään. Talosta ei puuttunut mitään, siellä oli kaikki. Hyrsylänmutkaan saapuessa talon pihassa on vastassa Miina Äkkijyrkän puusta rakentama ”mahtisonni”, jonka Aira pelasti hävitykseltä. -O-P PetPetin 03-pojille hopeaa Kesämaa-turnauksesta Pitkäaikainen haave toteutui, kun Petäjäveden Petäjäisten liikkuvat eläkeläiset järjestivät kesäretken Aira Samulinin Hyrsylänmutkaan, minäkin pääsin mukaan. Voitto oli ansaittu ja antoi itseluottamusta jatkoon. Haave on siis toteutunut, olen tavannut Airan ja nähnyt Hyrsylänmutkan. Näin pitää toimia jatkossakin, ei pidä antaa periksi koskaan, oli tilanne mikä tahansa. 28 retkeläistä Petäjävedeltä ja lähikunnista starttasi tiistaiaamuna 2.8. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. Aira onkin elävä esimerkki kirjan nimestä. Saimme myös koko joukon ohjeita ja neuvoja hyvään vanhuuteen, terveelliseen elämäntapaan ja lähellä olevien vanhusten kohtaamiseen. Saimme tutustua hänen rakennuttamaansa taloon, jonne hän aikoo muuttaa sitten, kun tulee vanhaksi (?). Pihassa on myös veturi, jonka Aira oli ostanut romuraudan hinnalla markan kilo. Finaalivastustaja oli STPS:n -03 ryhmä. Ryhmä oli tosi taitava ja hankala vastustaja, me ei oltu ihan parhaalla tavalla liikkeellä ja STPS teki ensimmäisestä hyökkäyksestä maalin, joka sitten herätti meidät. Sieltä hän on lapsena joutunut lähtemään sotaa pakoon. Elämän, joka ei aina ole ollut ”ruusuilla tanssimista”. Pelin lopussa saimme hyvän hyökkäyksen ja Konsta Koskinen keskitti pallon maalille ja Jere Rantanen vei meidät 3-2 johtoon. Sitten Kultsun pelaajan veto ja meidän maalivahtimme Jonne Hyttinen otti kiinni. fi ks-kattohuolto.fi • Mökit, huoneet, juhlat ja kokoukset www.lemettilantila.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com PetPetin 03-pojat onnistuivat hienosti Kesämaa-turnauksessa Savonlinnassa. Seuraavana tuli vastaan STPS:n -04 joukkue (Savonlinnan Työväen Pallo Seura). Se päättyi meille 5-0; tytöt olivat joutuneet väärään sarjaan täyttämään puuttuvia joukkueita ja tasoerot olivat liian isot. Tutustuimme hänen kirjoittamiinsa kirjoihin ja saimme kuulla tulevaisuuden suunnitelmista, joita lähes hengästyneinä kuuntelimme. Mukana oli 28 retkeläistä. Peli oli ensimmäisen jakson osalta tasainen, mutta toisella jaksolla meiltä vähän loppui jalat, ei jaksettu puolustaa tarpeeksi hyvin ja taitavat vastustajat tulivat aktiivisesti ja röyhkeästi. Päivän viimeinen peli oli STPS:n tyttöjoukkuetta vastaan. Meillä oli onnea ja voitimme 2-1. Viemisinä Petäjävedeltä ojensimme Airalle Petäjävesi-lehden pakinoista kootun kirjan ”Kyllä vanha nainenkin voi olla kaunis”. Sunnuntaina pelit jatkuivat sijoituspeleillä ja meille vastaan tuli Kultsu Joutsenosta. Lähdettyämme Hyrsylänmutkasta tuntui kuin olisimme saaneet eräänlaisen nuorennusruiskeen Airan innostavista tarinoista. Aira on asunut lapsena samannimisessä kylässä Suojärven pitäjässä karjalassa, nykyisen rajan takana. Kuljetus Lohjalle oli maksanut saman verran. Hänen tavassaan kertoa näistä asioista ilo ja huumori on vahvasti tarinoissa mukana
Kaukolämpö . Putkityöt . 014 853 326 www.standardline.fi Vasarakatu 9 (A 106) | 40320 Jyväskylä | 010 4399 290 info@rindesso.fi | www.rindesso.fi PALVELUMME Antenniurakoinnit Valokuituja tietoverkkotyöt KOHTEEMME Uudisrakennukset Omakotitalot Saneerauskohteet Tilaa valokuituyhteys Liittymäsopimus 1450,e Käyttösopimus alk. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 050-3253106 • Korjaukset • Peltityöt • Muovihitsaukset • Maalaukset • Huollot • Vikakoodien luku ja nollaus ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Antenniasennukset ja valokuitutyöt Hannu Neijonen KS Televerkot Oy 0400 797 516 hannu.neijonen@pp.inet.fi Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. 044 971 0385 / Suvi Nikonen, suvi.nikonen@ania-eco.fi OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. 014 415 1500 Autoja kolarikorjaamo T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. Kotitalo usvähen nys! Petäjävesi, puh. Maalämpö . Lattialämmitys . 020 170 5120 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 31 00775 • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. 24,90 e / kk 0400 585 417 Tapio Kokkonen Sinksi Oy Avoinna: ma 10-16 ti-pe 10-17 la 10-14 Asematie 6, Petäjävesi www.liisankukkapuoti.fi MUISTOKIVITYÖT • Muistokivet • Uudistukset • Oikaisut • Puhdistukset • Haudan kohennukset 044-551 4385 teppo.vaahtera@gmail.com MÄKIKYLÄN PAJA Sahloistentie 774, Koskenpää 0400-620924 • autojen vauriokorjaukset • katsastusremontit • vikadiagnostiikkaa • ruostekorjaukset • tuulilasinvaihdot • maalaukset. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. KVV-valvonta – J o 20 v u o d e n k o k e mu k s e l l a – Kotihoito Kotisairaanhoito Kotija yrityssiivoukset Asiointiapu www.kotiapupisara.fi Puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Ma-to 10-17, pe 10-15 Puh. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi Rakennusja puusepän palvelut PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset Varastojen ja autokatosten teko Lisälämpöeristykset ja kattotyöt Leikkimökit, jätekatokset ym. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti Yhteydenotot: ) 0400 189 152 www.vestamatic.fi * vestamaticky@gmail.com . Puusepän työt, entisöinti 0400 642 973 Rak.toim intaa yli 30v. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 041 441 5253 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 Sampo Koivula, 050 349 2319 Lisäksi jäsenkorjaus w w w. Puh
Tule opiskelemaan elintarvikehygienian perusasiat yhden kokoontumiskerran kurssilla. 0440450236. Ennen kokoontumista klo 13.30-14.30 on mahdollisuus tutustua Petäjäveden vanhaan kirkkoon. 0400 327 613. Hakuaika päättyy 23.9.2016. Ilmoittautuminen tiistaihin 23.8.2016 mennessä: annamari.maukonen(at)humak.fi. Ensimmäinen kokoontuminen Petäjäveden paloasemalla, Rantatie 10, keskiviikkona 24.8.2016 klo 17.30. Lämpölaitoksen käyttöja huoltotyöt edellyttävät lvija hydrauliikkaosaamista. 0400 321 387 PALOKUNTANUORET! Palokuntanuoret aloittavat jälleen. Petäjäveden Yrittäjät ry Tervetuloa Elotansseihin Tanssittavan hyvää musiikkia tarjoilee Mia Leivo & Pequeno Lauantaina 20.8. klo 10.00 Nuorisotalo Fenixissä, Koulutie 1. 0207 738 733 Rak.os. Lisäksi ”muistikan” järjestämää ohjelmaa/toimintaa syyskuun muistiviikolla. ja jatkuen n. Tervetuloa kaikki kiinnostuneet infoon ja ideointipalaveriin tiistaina 30.8.2016 klo 15.00-18.00 , Taipaleen matkailutilalle, Taipale 20, Petäjävesi. Lisätietoja Annamari Maukonen p. Korpilahdella vastaava hankeinfo torstaina 25.8.2016 klo 15.30-18.00 Korpijoen Vanhalla Myllyllä. Lisätiedot: Airi Lindholm p. Ennakkoilmoittautuminen 24.8.-2.9. Osallistuminen ei vaadi yhdistyksen jäsenyyttä. Metsäkoneen kuljettajan tai hakkurinkuljettajan tulee hallita huoltoja korjaustyöt. MAAILMANPERINNÖSTÄ VOIMAA PETÄJÄVEDELLÄ Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin – hanke käynnistyy. puh. Sivu 08 Nro 33 17.08.2016 Paikallislehdessä pienikin huomataan. Olet lämpimästi tervetullut toimintaan ja tapaamisiin omilla ehdoillasi oletpa sitten sairastunut muistisairauteen, muistisairaan omainen tai ystävä, kiinnostunut muistisairaudesta tai yhdistystoiminnasta. 9.9. 0400 349 218. Alennus on henkilökohtainen eikä sitä voi muuttaa rahaksi. Oppaana toimii Vanhan Korpilahden kotiseutuyhdistyksen Matti Hyvärinen, p. Sähköja hydrauliikkatekniikan tuntemusesta on hyötyä, ja tietotekniikan käyttötaidot ovat tarpeen nykyaikaisessa metsäkonetyössä. klo 19 (Ehdit vielä Serenan konsertin jälkeenkin!) Tervetuloa joka kylältä! Perhealbumista ”Onnea ja rakkautta Mikolle & Janinalle hääpäivän 13.8.2016 johdosta! Toivottaa Petäjäveden joukkue” Järj. LOKAKUU ti 4.10 2016 16.00-18.00, Petäjäkodin tilat, toiminnallista ohjelmaa; taiteilua tms. 456 Kesäonkikilpailut la 27.8. postin mukana jokaiseen talouteen Keuruulla, Multialla ja Petäjävedellä. Syksyn 2016 ohjelma: SYYSKUU ti 6.9 2016 16.00-18.00, srk.n tilat/ Aamumaa, yhteistyössä srk.n kanssa. Kurssimaksu 10 e . Koulutuksesta järjestetään KAKSI INFOTILAISUUTTA, Petäjäveden käsija taideteollisessa oppilaitoksessa, Miilutie 2. Tarralenkkareita (Kuoma ym.) NOKIAN KUMISAAAPPAITA .. JOULUKUU ke 7.12 16.00-18.00, paikka vielä avoin, pikkujoulut. Kirkosta siirrymme Taipaleen tilalle, jossa kahvitarjoilu. alkaen. klo 10-14 VESIKOURUT Alkaen 2,50 e /m, 5 ja 6 metrin noutopaloissa. Tien hoitokunta PETÄJÄVEDEN ALAOSASTO ”MUISTIKKA” toimii muistioireisten ja heidän läheistensä hyväksi. 0400 872 461 arkisin klo 7-16 ROINILAN LIHATILAN LIIKKUVA LIHATISKI TORSTAINA Petäjäveden tori 9-9.45 NAUDAN SUIKALETTA! Seuratoiminta Seuratoiminta Vanhan kirkon kesämusiikit Keskiviikkona 24.8. DJ FLEX ( 5 e ) LA 20.8. Hakemuksia otetaan vastaan kansalaisopiston toimistolla 24.8. 0408239382 ja Kati Avikainen p. Alaikäraja on 10 vuotta. torstaina 1.9.2016 klo 16 perjantaina 2.9.2016 klo 11 Tervetuloa! info! Kysy lisää Jorma Lyytikäinen, 044 722 4788, jorma.lyytikainen@ael.fi Riku Silván, 050 345 8337, riku.silvan@ael.fi KEURUUN KANSALAISOPISTO Opintosetelityyppiset avustukset Työttömät, työkyvyttömyyseläkkeellä olevat ja maahanmuuttajat voivat hakea opintosetelityyppistä avustusta kansalaisopiston lukukauden tai lukuvuoden jatkuviin opintoryhmiin osallistumista varten. Kiertotie Lehtotien kautta. Kimmon kenkä, Kankaanpää SILTATYÖ Verkkalantien sillalla tehdään kannen asennustöitä alkaen 23.8. klo 18.00 VIRSIEN HUUMAA Lauluyhtye Keuruun Serena 10 euroa, alle 16v. Avustuksella alennetaan tai korvataan kokonaan yhden opintoryhmän opintomaksu / hakija. Tervetuloa uudet ja vanhat jäsenet! KAARNATIE 4, 00410 HELSINKI, 09 530 71 Lämpöyrittäjä, maaseutuyrittäjä tai metsäurakoitsija – suorita bioenergia-alan ammattitutkinto työn ohessa! 19.9.2016–17.10.2017, Petäjäveden käsija taideteollinen oppilaitos Bioenergia-alan perustuntemus sekä metsä-talous-, turveja maataloustöiden hallinta ovat työssäsi tarpeellisia. Lisätietoja kansalaisopistolta, puh. klo 10-15.30 ja HYGIENIAPASSITESTIN 6.10. M A R R A S K U U t i 1.11.2016 16.00-18.00 Petäjäkodin tilat toiminnallista ohjelmaa; kuntosali, tuolijumppaa tms. asti. klo 20.00 00.30 Kintauden nuorisoseurantalo Räihäntie 35, Kintaus Paikalla ravintola A-oikeuksilla PORKKANA. Ennen kokoontumista klo 13.00-14.30 on mahdollisuus tutustua Struven ketjun Oravivuoren pisteeseen (kokooontuminen klo 13.00 Oravivuoren parkkipaikalla, jonne 9-tieltä opasteet). Kimmo & Matti Mäki Ay Puh. Alennusta myönnetään henkilöä kohden vain yhden kurssin kurssimaksua varten ja enintään 28 € / henkilö. Kansalaisopisto järjestää HYGIENIAPASSIKURSSIN 29.9. Tule tutustumaan toimintaamme ja löydä siitä uusi harrastus. ilmaiseksi Kahvio Tervetuloa! Yhteistyössä: Petäjäveden seurakunta, kunta ja vanhan kirkon säätiö Petäjäveden torilla to 18.8. Hygieniapassitesti 30 e . Myös saumattomat ja pyöreät kourut, piipun hatut, palotikkaat, kattosillat ja lumiesteet. KARI ”TYKYLEVITS” TYKKYLÄINEN ( 5e) TERASSILLA TAVATAAN SAUNAILTA Kuukkasen Sirkun luona (Kuitulantie 859) ke 24.8. Opintosetelihakemus ohjeineen löytyy Keuruun kansalaisopiston opinto-ohjelmavihkosesta, joka on jaettu 16.8. Värit musta, ruskea ja valkoinen. klo 16 alkaen Uimalan saunarannassa.Tervetuloa! Hallitus KESÄKENKÄALE TORSTAINA 9-17 PETÄJÄVEDEN TORILLA Rieker,ARCOPEDICO,Sievi, ym kenkiä ja sandaaleja ALEHINNOIN!! Paljon kenkiä ja sandaaleja -50% Lisäksi ORTOKENKIÄ ongelmajaloille. 0207738733 tai netissä www.keuruu.fi/kansalaisopisto ASEMATIE 6 (014) 854 950 MA-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21* (*jatkoaika mahdollinen) PE 19.8