lokakuuta. lokakuuta, Kirkonkylän koulun oppilaat astelivat syysloman viettoon syksyisten laulujen saattelemana, kun koulun liikuntasalissa järjestettiin koko koulun väen yhteiset, perinteiset syyslaulajaiset. Viikon mittainen loma katkaisee koulujen syyslukukauden, joka on nyt ehtinyt puoliväliin.Viime viikon perjantaina, 13. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa JAAKKO HEIKKINEN Syyslomalle syksyisten laulujen saattelemana Jaakko Heikkinen Koululaiset viettävät syyslomaansa tällä kuluvalla viikolla. Pianosäestyksestä vastasi koulun neljännen luokan opettaja Antti Manninen ja esilaulajana Mannisen lisäksi toimi koulun 1–2-luokan opettaja Pia Jussila. Sivu 1 Nro 42 18.10.2023 62. Välissä kuultiin kappaleet Popsi, popsi porkkanaa, jonka 1–2-luokkalaiset säestivät kanteleilla, Seitsemän veljestä -romaanista tuttu Laulu oravasta, jota edelsi lyhyt tietoisku Aleksis Kivestä, Minä autan sinua, jonka aikana opeteltiin viisi perusviittomaa, sekä klassikot Syyspihlajan alla ja Olen suomalainen. Jussila kertoi hänen oppilaidensa opetelleen kanteleensoittoa ja Popsi, popsi porkkanaa -kappaleen säestämistä vain kahden musiikintunnin ajan, ennen viimeperjantaista ensiesitystä. Kirkonkylän koulun oppilaat käynnistivät parasta aikaa käynnissä olevan syyslomansa perinteisillä syyslaulajaisilla viime viikon perjantaina 13. Jylhä kehui koulua todelliseksi laulukouluksi, ja kysyi oppilailta, tiesivätkö he laulavien ihmisten olevan tutkitusti muita hiukan onnellisempia. Ennen kuin oppilaat pääsivät kirmaamaan lomalle ulos koulun ovista, koulunjohtaja HannaMaria Jylhä kiitti kaikkia osallistujia onnistuneista syyslaulajaisista. Leppänen ja Seeland aikoivat käydä loman aikana Helsingissä ja Oulussa.. Oppilaat olivat harjoitelleet kanteleensoittoa vain kahden musiikkitunnin verran ennen esitystä. Noin kolmen vartin mittaisessa musiikkihetkessä laulettiin yhdessä yhteensä seitsemän eri kappaletta. vuosikerta Nro 42-2023 Keskiviikkona lokakuun 18. Jylhä kukitti myös vanhempainvapaalle syyslomalta jäävän, viidennen luokan opettajan Fanni Jääskeläisen. 1–2-luokkalaiset säestivät Popsi, popsi porkkanaa -lastenlaulun kanteleilla opettaja Pia Jussilan johdolla. Kuudesluokkalaiset (kuvassa vasemmalta) Ella Penttinen, Heta Leppänen, Otto Katainen ja Leo Seeland odottivat kaikki syyslaulajaisten jälkeen alkanutta lomaa. Laulujen säestyksestä pianolla vastasi koulun neljännen luokan opettaja Antti Manninen. Laulutuokio alkoi Minun ystäväni -lastenlaululla ja päättyi Keski-Suomen kotiseutulauluun
lokakuuta 86 vuoden iässä. Ahtisaari on tähän mennessä ainoa suomalainen, jolle tunnustus on myönnetty. fi Tapulin Tapulin takaa takaa K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 7-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Niina Kelloniemi 050 366 7691 niina.kelloniemi@petajavesilehti.fi Toimitussihteeri Hanna Toivonen Toimitus on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Nauttivat hämärähyssystä ja pimenevistä illoista mukavan naposteltavan, hyvän kirjan tai telkkari-viihteen parissa. Rauhan puolestapuhujana tunnettu Ahtisaari on toiminut vuosien 1994–2000 presidenttikautensa ohella rauhanvälittäjänä lukuisissa kansainvälisissä rauhanneuvottelun ja sovittelun tehtävissä. Summa lahjoitetaan lyhentämättömänä Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Kesän kääntyessä syksyyn siivotaan piha. Kenen seurakunta sitten on. Seurakunnan tehtävä on kertoa Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin. Levikki noin 1400 kpl. Ahtisaari on todennut rauhan olevan erityisesti tahdon asia ja hänen sanojensa mukaan "Sodat ja kriisit eivät ole väistämättömiä. Talvisaappaista otetaan ryhtiä pitäneet sanomalehtitötteröt pois. Jumalan työkavereina tässä maailmassa meidän kätemme, jalkamme, silmämme ja korvamme ovat toisia ihmisiä varten. Seurakunnan tärkein tehtävä on julistaa evankeliumia ja Jumalan yli meidän ymmärryksemme käyvää armoa ja rakkautta sillä paikkakunnalla, jossa se on. Sitten ei tarvitse perusteellisesti siivota kuin ennen joulua, jolloin vaihdetaan jouluverhot ja otetaan muut joulukoristeet esille. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Vuonna 2000 Ahtisaari perusti Crisis Management Initiative -yhdistyksen, jonka nimeksi vaihtui myöhemmin CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation. Ahkerat ihmiset tekevät noin. Kirkon pyhät toimitukset, kaste ja ehtoollinen, kertovat Jumalan pelastavasta rakkaudesta. Me ihmiset tarvitsemme toinen toisiamme, me tarvitsemme yhteyttä. He kääriytyvät sohvan nurkkaan viltin alle. Yhteensä lipaskeräys ja hernekeittomyynti tuottivat 922,45 €. Huomio! Petäjävesi-lehti ei ilmesty joulutauolla viikoilla 52 ja 1/2024. Miten sinä voisit tällä viikolla viedä rakkauden sanomaa eteenpäin niille ihmisille, joita arjessasi kohtaat. klo 11.00 Tervetuloa ! Kenen seurakunta on. Seurakunta on Jumalan läsnäolon paikka ihmisten keskellä, ja seurakunnan muodostavat aina ihmiset. Me tarvitsemme evankeliumia ja ehtoollista, rukousta ja rakkautta, leipää ja lohdutusta sekä turvaa ja tukea. Tai mennään kurssille entisöimään vaarin vanha keinutuoli. Keräysvaroilla voidaan auttaa nopeasti juuri niitä ihmisiä, jotka sillä hetkellä eniten apua tarvitsevat, sillä varoja ei ole ennalta sidottu tiettyihin avustuskohteisiin. Ne, jotka haluavat olla osa evankeliumin ja armon yhteisöä. Laitetaan kesävaatteet ja -kengät varastoon ja tarkistetaan myös niiden kunto ensi kesää varten valmiiksi. Katastrofirahaston varat käytetään hädänalaisten ihmisten auttamiseen Suomessa ja maailmalla. Siksi seurakuntakin on yhteisö, jossa jokainen saa olla sellainen kuin on. Tunnustuksena pitkäaikaisesta työstään rauhan puolesta presidentti Ahtisaarelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 2008. Avioliittoon vihitty: Mikko Johannes Ahonen ja Mikaela Maria Stålström Kastettu: Saga Maija Maria Ahonen Viikon Viikon pakina pakina Petäjävesi-lehden toimituksen asiakaspalveluajat ovat laajentuneet Palvelemme keskiviikosta perjantaihin kello 9-12 Muina aikoina palvelemme sopimuksen mukaan. Laura Laitinen Nälkäpäivä-keräyksen tuotto Petäjävedellä lähemmäs tuhat euroa Suomen Punaisen Ristin Petäjäveden osasto ry tiedottaa, että Nälkäpäivän kokonaistuotto on Petäjävedellä tänä vuonna ollut lähes tuhat euroa. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Aineistot: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Muutama viikko sitten kuulin kysymyksen: ”Kenen seurakunta on?” Se jäi pitkäksi aikaa kaikumaan mieleeni. SPR:n Petäjäveden osasto kiittää lämpimästi Nälkäpäivän keräykseen osallistuneita. Juuri nyt käynnissä oleva Venäjän ja Ukrainan sekä Israelin ja Palestiinan tilanne muistuttaa siitä merkityksellisestä työstä, jota Ahtisaari teki rauhan edistämiseksi ja väkivallattoman maailman puolesta. Ne kutsuvat meidät yhteen alttarin äärelle. Ahkerat ihmiset tekevät noin. Kun tämä hyötyliikunta loppuu, siirrytään kuntosalille tai jumppaan kunnon ylläpitämiseksi. Ne eivät tarvitse kuin tuuletuksen, koska on keväällä ennen varastoon laittoa huollettu. Yhteisö, joka on meitä varten. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. klo 18 Yhteislauluilta Petäjäveden kirkossa. Noin tekevät laiskat ihmiset, kuten minä. Ahtisaaren nimeä kantava järjestö toimii rauhan edistämiseksi ympäri maailmaa ratkaisemalla ja ehkäisemällä konflikteja vuoropuhelun ja rauhanvälityksen avulla. Tämä kaikki yhdessä kertoo siitä, että seurakunta on rakkauden yhteisö. Yksinkertaisimmillaan rauhaa edistetään arjessa myönteisellä vuorovaikutuksella kunnioittamalla toinen toisiamme ja kohtelemalla kanssaihmisiä yhdenvertaisesti.. Syvimmiltään seurakunta on aina Kristuksen. Sitten on se toinen ihmisryhmä, ei niin ahkerat. alv 10 %): PääPääkirjoitu s kirjoitu s ”Kirkasta, Herra Jumala, sanasi maailmalle. Sivu 2 Nro 42 18.10.2023 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Ke 25.10. Jakeluhäiriöt: Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Varkaus Ilmoitushinnat 2023: Sisäja takasivulla 1,00 €/pmm, etusivulla 1,20 €/pmm (hintoihin lisätään alv 24 %), laskutuslisä 5 € Tilaushinnat 2023: Kestotilaus 12 kk 78 €, tarjous määräaikainen 3 kk 25 € (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12 kk 53 € (hinnat sis. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa. alv 10 %) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 € (sis. Vaikkapa muinaiskreikan tai espanjan kielen opiskelu. Järjestön kautta Ahtisaaren rauhan eteen tekemä työ säilyy hänen jälkeensä myös tuleville rauhantekijöille jatkettavaksi. Asunnossa pestään ikkunat, vaihdetaan talviverhot ja -matot. Omilla sanoillamme ja teoillamme me olemme se seurakunta, joka julistaa Jumalan armoa ja rakkautta täällä Petäjävedellä. Siivotaan perusteellisemmin kesän siitepölyt pois. Ahkerat ihmiset tekevät noin. Siivoushaluttomuutta Välillä tuntuu, että elämä on yhtä siivousprojektia. Haravoidaan nurmikot, viedään kesäkalusteet varastoon, peitellään arat kukat, istutetaan kukkasipulit ensi kesää varten, huolletaan ruohonleikkuri ja muut pihatyökalut. Otetaan talvivarusteet tilalle. Hitunen Hitunen ajatuksia, hitunen tekstiä.. Ehkä aloitetaan kokonaan uusi harrastus. Siirrytään sisäsiivoukseen. BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 22.10. Kumpaakaan, ei sanoja eikä tekoja, ei seurakunta voi unohtaa eikä laiminlyödä. Sitä varten seurakunta on olemassa. Presidentti Martti Ahtisaari menehtyi maanantaina 16. Auttamaan, tukemaan, kuuntelemaan, lohduttamaan, rohkaisemaan, kulkemaan vierellä ja tuomaan toivoa. Yhteisö, jolla on elämää suurempi tehtävä. Ystävän pysäkki, noin klo 11.45 teemaohjelmaa: Rukoukset matkakumppaneina, Kalevi Rautjoki. On laukattu metsässä sienien ja marjojen perässä ja säilötty ne, unohtamatta mahdollisen hyötypuutarhan satoa. Seurakunnassa on aina läsnä Jumalan muuttumaton rakkaus meitä ihmisiä kohtaan ja myös meidän ihmisten rakkaus ja välittäminen toinen toisiamme kohtaan. Ahkerat ihmiset tekevät noin. k lo 15 Rauhanyhdistyksen alueseurat srkkodissa. Ne ovat seurausta ihmisten toimista." Rauhan ylläpitäminen on jokapäiväistä toimintaa. Rauhan ja riemun virtoja puhkaise kaikkialle.” -virrestä 419Su 22.10. Sieltä alttarin äärestä meidän lähdemme liikkeelle toistemme luo
Vammaisten henkilöiden palautteen mukaan sähköiset palvelut soveltuvat heille erityisen hyvin, koska tietoa ja palvelua voi saada kotiin. Kintaudella ja Kirkonkylällä Peukku ry:stä valopaketteja jakamassa olivat hallituksen sihteeri Jari Koskenranta ja rivijäsen Ossi Väistö. ja 4. Sivut on kehitetty Keski-Suomen hyvinvointialueen Tulevaisuuden sosiaalija terveyskeskus -ohjelmassa osana sosiaalihuollon kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteena on muun muassa vammaisten henkilöiden palvelupolkujen sujuvoittaminen. Toimintaa on tarkoitus jatkaa samassa hengessä, mutta nykyisen yhdistyksen toiminnassa kaikki raha jää Petäjäveden hyväksi. Muun muassa hyvinvointialueen vammaisneuvosto ja asiakkaat antoivat palautetta ja kehittämisideoita sivujen sisällöstä sekä kertoivat, millaista sisältöä ja vammaisille suunnattuja etäpalveluita he kaipaisivat. Mikäli seulottavan vastaus on positiivinen ja tarkempaa tutkimusta tarvitaan, kirjeessä ohjeistetaan jatkotoimenpiteistä. Seulontaikäryhmään kuuluva saa kotiosoitteeseensa henkilökohtaisen kutsuun, jossa on toimintaohjeet seulontaa varten. Yhteystiedot ja lisätietoa suolistosyövän seulonnoista löytyy Fimlabin verkkosivuilta. Kohdunkaulan syövän seulontaan eli PAPAtutkimukseen kutsun saavat 30–65-vuotiaat naiset viiden vuoden välein. Lahjoituksesta vastanneet Jari Koskenranta ja Ossi Väistö kertoivat, että Petäjäveden Peukku ry jatkaa pyöränvalojen lahjoituksella jo lakkautetun Petäjäveden Lions Clubin perinnettä. Kutsut mammografiaan tulevat Terveystalolta ja kutsuja mammografiaseulontaan lähetetään ympäri vuoden. Sivuilla on saatavilla tietoa ja vinkkejä erilaisista vammaisuuteen liittyvistä tilanteista ja haasteista. luokkalaisille polkupyörien valopaketit lasten liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Testinäyte otetaan itse kotona ja postitetaan ohjeiden mukaan palautuskuoressa laboratorioon. Kirkonkylän koulunjohtaja Hanna-Maria Jylhä iloitsi oppilaiden kanssa lahjoituksesta ja kertoi tekevänsä syysloman jälkeen ratsian koululaisten polkupyörille ja lahjoittavansa ylijääneet valopaketit niille lapsille, joiden kulkupelistä puuttuu asianmukainen valaistus. Fimlab-laboratorion lähettämässä kirjeessä on näytteenottotarvikkeet, tarkat ohjeet näytteenottoon ja palautuskuori näytteelle. Viime jouluna lahjoitukset jaettiin vielä Hyviksen nimissä, mutta tänä keväänä stipendilahjoitukset päästiin jakamaan virallisella Petäjäveden Peukku ry nimellä. Mukana kehittämisessä ovat olleet mukana myös vammaispalvelut. Tämän myötä sosiaaliohjauksen etäpalvelua laajennettiin kesäkuussa tarjoamaan vammaisten palveluihin liittyvää alkuvaiheen neuvontaa ja ohjausta. luokkalaisille lasten liikenneturvallisuuden hyväksi. Petäjäveden koulujen kaikki 3. Yli sata Petäjäveden kirkonkylän koulun ja Kintauden koulun oppilasta vastaanotti lahjoituksen, johon sisältyi lain määräämät polkupyörän etuja takavalo. Vuonna 2023 kutsuttuja ovat vuosina 1958, 1963, 1968, 1973, 1978, 1983, 1988 ja 1993 syntyneet henkilöt. Niina Kelloniemi Viime viikon torstaina Petäjäveden Peukku ry lahjoitti kaikille Petäjäveden 3. Sivujen saavutettavuutta parannetaan jatkuvasti ja kehittämisessä otetaan huomioon myös vammaiset henkilöt, esimerkiksi videoihin tullaan lisäämään tekstivastine. Kirkonkylän kolmosja nelosluokkalaiset kiittivät valopakettien lahjoittajia yhteen ääneen lausutun kiitoksen ja kättentaputusten kera. Hyödynnä maksuttomat syöpäseulonnat Keski-Suomen hyvinvointialue muistuttaa tiedotteessaan hyvinvointialueen asukkailleen tarjoamista maksuttomista suolisto-, rintaja kohdunkaulasyövän seulonnoista, joita tehdään syövän varhaiseksi toteamiseksi. Valopaketit lahjoitetaan kahden vuoden välein kaikille kunnan 3. Myös ylimääräiset valopaketit lahjoitettiin koulun tarpeisiin. Lisäksi sivuilla käsitellään muun muassa vammaisten palveluita, vertaistukea, läheisten jaksamista, mielenterveyttä, seksuaalisuutta, kuntoutusta, harrastuksia ja vapaa-aikaa. fi/vammaisuus. Peukku ry jatkaa LC Petäjäveden hyväntekeväisyystoimintaa Petäjäveden Peukku ry on perustettu jatkamaan viime vuoden kesällä lakkautetun LC Petäjäveden hyväntekeväisyystoimintaa petäjävetisten hyväksi. Kohdunkaulansyöpä Kohdunkaulansyövän seulonnat tehdään pääosin Fimlabin laboratorioissa. Ajan Fimlabin näytteenottoon voi varata kutsukirjeessä olevan ohjeen mukaan. Suolistosyöpä Suolistosyövän testi tehdään kotona ja lähetetään laboratorioon postitse. Joulun alla vähävaraisille jaettavien lahjoitusten lisäksi Peukku ry käyttää avustusrahoja kaikille kouluille jaettaviin stipendeihin. Sivu 3 Nro 42 18.10.2023 NIINA KELLONIEMI Lahjoituksella valoa koululaisten polkupyöriin Keski-Suomen hyvinvointialue tiedottaa: Uudet verkkosivut tukemaan vammaisten henkilöiden hyvää arkea Keski-Suomen hyvinvointialue on julkaissut keskisuomalaisille vammaisille henkilöille sekä heidän läheisilleen vammaisuuteen liittyvät verkkosivut lokakuun alkupuolella. Sivut löytyvät osoitteesta hyvaks. Lisäksi toivottiin konkreettista ohjausta ja neuvontaa sekä apua erilaisten hakemusten täyttämiseen. Kutsuja lähetetään vielä lokakuussakin. Jos seulontaikäinen ei ole jostain syystä saanut seulontakirjettä ajallaan, tulee olla yhteydessä Fimlab-laboratorion asiakaspalveluun. Seulottava saa näytteestään vastauksen postitse noin kuukauden kuluttua näytteen palauttamisesta. Rintasyöpä Rintasyöpää seulotaan mammografiatutkimuksella, jonka seulontaan kutsutaan 50–69-vuotiaat naiset joka toinen vuosi. Seulontavuorossa olevat ikäryhmät saavat kutsun seulontaan postitse. Kirkonkylällä koululaiset kiittivät lahjoittajia kätten taputuksin ja lausumalla kiitoksen yhteen ääneen.. Sivut kokoavat vammaisuuteen liittyvää tietoa ja niiden kehittämisen tavoitteena oli, että vammaiset henkilöt ja heidän läheisensä löytäisivät tietoa, ohjausta ja vinkkejä yhdestä paikasta. Lisätietoja kohdunkaulansyövästä löytyy hyvinvointialueen verkkosivuilta. ja 4. Kyseisiin ikäluokkiin kuuluvat lapset aloittavat tyypillisesti koulumatkapyöräilyn ja lahjoituksella halutaan turvata pienten pyöräilijöiden koulutie. Hyvinvointialueen tiedotteen mukaan sivut täydentävät hyvinvointialueen vammaispalveluiden antamaa ohjausta ja neuvontaa. Sivujen kehittämisessä on ollut mukana yhteensä yli sata henkilöä eri puolilta Keski-Suomea. luokkalaiset saivat viime viikolla Petäjäveden Peukku ry:n lahjoituksena polkupyörän valopaketit. Toiveena on, että sivuista hyötyvät vammaisten henkilöiden ja läheisten lisäksi myös sosiaalija terveydenhuollon ammattilaiset, kun he ohjaavat asiakkaitaan palveluiden piiriin. Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivut täyttävät suurimman osan saavutettavuusvaatimuksista. Kyseessä on sama yhdistys, jonka alustava nimi Hyvis Petäjävesi uutisoitiin Petäjävesi-lehdessä viime syksynä. Jos kohderyhmään kuuluva asukas ei kuitenkaan ole saanut kutsua tutkimukseen vuoden aikana, hän voi ottaa yhteyttä Terveystalon mammografiaseulonnan ajanvaihtoja infonumeroon 045 7734 9976, joka palvelee tiistaista perjantaihin kello 9–16. Hanna-Maria Jylhä vahvistaa, että usein pyöräily kouluun alkaa näillä ikäluokilla, sillä koulu ei suosita tätä nuorempien koulumatkojen taittamista pyöräillen. Maksuttoman suolistosyövän seulontasetin saavat postitse kotiosoitteeseensa 60, 62, 64, 66, 68 ja 70 vuotta täyttävät henkilöt 1–2 kuukautta ennen syntymäpäiväänsä. ja 4. Saavutettavuusseloste on kokonaisuudessaan luettavissa hyvinvointialueen verkkosivuilla
Poikosen perheen 15 viikkoinen pomeranianin pentu Lili sai kirpparilta uuden takin. – Meiltä on aika ajoin kysytty mahdollisuutta dogsitter-koulutukseen ja päätimme Violan kanssa yhdistää voimamme ja järjestää koulutuksen Multian ja Jyväskylän puolivälissä Petäjävedellä. Lisäksi 4H-yrittäjänä toimimisen ikäraja on 13 vuotta. Myös koiravieraita oli paikalla, sillä koulutuksessa käytännön opastuksessa olivat mukana Maru Pietikäisen kasvatit Sani ja Ramona sekä Tuire Marjamäen kasvatti Poco Loco. – Lisäksi käymme läpi dogsitterina toimimista 4H-yhdistyksessä. – Ensi kerralla koulutuksessa tutustutaan koiran kanssa harrastamiseen tottelevaisuuskoulutuksen näkökulmasta sekä koiran ensiapuun muun muassa haavan hoidon ja myrkytystilanteiden varalta, Mikaela Honkala avaa toisen ja viimeisen koulutuspäivän sisältöä. Käymme vielä koulutuksessa läpi nämä erilaiset vaihtoehdot ja yrittämisen osalta annamme neuvoja esimerkiksi hinnoitteluun sekä siihen millainen sopimus asiakkaan kanssa tehdään, Viola Vilhonen kertoo. Kirpputorin järjestämisen takana olleet P äivi Savolainen ja Erja Romppanen kertoivat, että idea lemmikkitavaroille suunnatusta kirpputorista sai alkunsa Petäjävesi Elää! -tapahtuman yhteydessä olleesta poliisikoiranäytöksestä ja koirien nakkirallista, joka sai väkeä liikkeelle runsaasti. Tavoitteena oma koira ja ammatti Koulutukseen osallistuneet 14–18-vuotiaat nuoret kertoivat lähteneensä mukaan hieman eri tavoittein, vaikka kaikkia yhdistääkin kiinnostus koiriin ja koiran hoitoon. Lisäksi paikalla oli mahdollista lahjoittaa itselleen tarpeettomia lemmikkitarvikkeita kyseisen löytöeläinkodin eläimille. Myös Viola Vilhosen puolivuotias kerrynterrieri Safi pääsi mukaan koulutukseen. Viime lauantain dogsitter-koulutuksessa opittiin käytännössä muun muassa koiran käsittelyä ja saatiin vinkkejä vieraan koiran ulkoilutukseen. Alaikärajaksi on asetettu 13 vuotta, mutta yläikärajaa koulutukselle emme laittaneet. Tarpeettomia lemmikkitarvikkeita sai tulla myymään kuka vain ilman paikkavarausta ja vapaaehtoisen paikkamaksun lisäksi myyntituotto tai osa siitä oli mahdollista lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Niina Kelloniemi Viime lauantaina Petäjäveden Liikekeskuksessa järjestettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa Petäjävedellä lemmikkitarvikekirpputori, jossa oli tarjolla monipuolisesti tavaraa kaiken karvaisille kavereille. Asiantuntijoina puhumassa olivat KeskiSuomen eläinsuojeluyhdistys ry:n puheenjohtaja Katju Savelius, dogsitterkokemusasiantuntija ja kääpiöpinsereiden kasvattaja Maru Pietikäinen sekä Koirakoulu Taitavat Tassut omistaja ja australianpaimenkoirien kasvattaja Tuire Marjamäki. Koulutus on suunnattu yli 13-vuotiaille koirista kiinnostuneille ja sen järjestämisestä ovat vastuussa yhteistyössä Multian 4H-yhdistys ry sekä Jyvässeudun 4H-yhdistys ry. 4H-yrittäjyydestä tai tulevista dogsitter-koulutuksista kiinnostuneita Mikaela Honkala ja Viola Vilhonen vinkkaavat olemaan rohkeasti yhteydessä heihin esimerkiksi sähköpostitse. Muutama suunnittelee oman koiran hankkimista ja ajatuksena koulutukseen osallistumisessa oli tutustua koiranomistajan arkeen vastuineen ja velvollisuuksineen sekä saada oppia koiran hoidosta ja koulutuksesta. Multian 4H-yhdistys järjestää toimintaa muutenkin paikkakunnalla ja meillä on täällä esimerkiksi nuorten oma Duunirinki. Kirpputorin paikkamaksujen ja tapahtuman yhteydessä järjestetyn kahvion tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Karajan löytöeläinkodille. Asiantuntijoiden avulla koirat tutuksi Multian 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Mikaela Honkala ja Jyvässeudun 4H-yhdistyksen nuorisotoiminnan koordinaattori Viola Vilhonen ovat vastanneet koulutuksen käytännön järjestelyistä ja kutsuneet koirien kanssa työskenteleviä asiantuntijoita kouluttajiksi. Koulutuspäivät ovat pitkiä ja käytännön koulutuksen lisäksi päivät sisältävät paljon esimerkiksi teoriaa luentojen muodossa, joten arvioimme, että nuorempien osallistuminen voisi tästä syystä olla haastavaa. – Olemme suunnitelleet koulutuksen valtakunnallisen 4H-dogsitterkoulutuksen sisältöjen mukaisesti. Nuoret kertoivat päivän aikana oppineensa paljon hyödyllistä tietoa esimerkiksi koiran eleistä ja käytöksestä sekä koiran hoidosta ja koulutuksesta. Dogsitter-koulutus jatkuu vielä tulevana lauantaina, jolloin luvassa on jo opitun kertaamista sekä uutta sisältöä. Paikallisen Mirkan Lemmikkitarvikepuodin välityksellä onnistui myös kissanruokaja kissanhiekkalahjoitukset löytöeläinkodin tarpeisiin. Osa on kiinnostunut nimenomaan dogsitterina toimimisesta ja yhdellä jyväskyläläisellä nuorella olikin jo valmiina oma 4H-yritys, joka tarjoaa lemmikinhoitopalveluja esimerkiksi kissoille, kaneille ja marsuille. Koulutukseen voi osallistua myös, jos oman koiran hankinta on mielessä, sillä koulutuksesta saa paljon käytännön tietoa esimerkiksi koiran hoitoon ja koulutukseen, Mikaela Honkala kertoo. Meillä Jyvässeudulla nuorten työpalvelujen ikäraja on kuitenkin 14 vuotta, Viola Vilhonen jatkaa. Eräs osallistujista aikoo opiskella tulevaisuudessa eläintenhoitajan ammattiin ja ajattelee, että dogsitter-koulutuksesta saa hyödyllistä ammatillista kokemusta. Järjestäjien mukaan Karaja valikoitui hyväntekeväisyyskohteeksi useamman eri vaihtoehdon joukosta. Järjestäjien mukaan myyntitapahtuma tempaistiin pystyyn kokeilumielessä ja suhteellisen lyhyessä ajassa rakkaudesta lajiin -periaatteella. Erityisesti vieraaseen koiraan tutustumiseen keskittynyt osuus ja siihen liittyvät vinkit koettiin hyödyllisiksi koulutuksessa. Petäjävedellä on ollut toiveena tapahtuma, jossa itselle tarpeettomat lemmikkitarvikkeet saisi kätevästi kiertoon. Yhteystiedot löytyvät yhdistysten verkkosivuilta. Perheen lasten Roosan ja Liljan mielestä takki oli juuri sopiva.. Järjestäjät muistuttavat, että vaikka tuotot tällä kertaa lahjoitetaan Karajaan Petäjäveden löytöeläimet toimitetaan kuitenkin edelleen Uuraisille Eläinhoitola T:mi Sanna Moilaselle. Käytännön harjoitusten lisäksi koulutus sisälsi myös monipuolisesti koiriin liittyvää teoriatietoa. Nuorten työpalvelujen kautta voi toimia yhdistyksen dogsitterina tai sitten nuori voi perustaa oman 4Hyrityksen ja tarjota sen kautta dogsitter-palvelua. Osallistumalla koulutukseen nuori toivoo saavansa kokemusta myös koirista ja voivansa laajentaa yrityksensä palveluita koirien hoitoon. Dogsitterkoulutus sopii kaikille koirien kanssa toimimisesta kiinnostuneille ja se tarjoaa mahdollisuuden toimia 4H-dogsitterinä, mutta ei kuitenkaan sido toimintaan. Viime lauantaisen koulutuspäivän sisältöön kuului muun muassa koiran käsittelyä ja hoitoa sekä koiran kouluttamisen perusteita. Sivu 4 Nro 42 18.10.2023 NIINA KELLONIEMI NIINA KELLONIEMI Lemmikkitarvikekirpputori löytöeläinten hyväksi Dogsitter-koulutuksesta työelämätaitoja ja kokemusta koiran hoitoon Niina Kelloniemi Viime viikon lauantaina alkanut ja kuluvan viikon lauantaina päätöksensä saava dogsitter-koulutus toteutettiin Petäjävedellä nuorisotalo Feenixillä
Tämä nykyinen asuinrakennus on rakennettu, kun Kalle Naarala tuli tänne. Minun äitini äiti tuli tänne karjakoksi Virroilta, Mäkinen kertoo. – Maalasin paljon itse, mutta talon päädyt ovat sen verran korkeat, että sinne en noussut, Mäkinen toteaa. – Meitä ennen tässä olivat asuneet Toivo ja Toini Naarala. – Tykkään tehdä metsätöitä, teen sekä raivausta ja istutusta että hakkuita, Mäkinen toteaa. – Vanhemmat ostivat tästä rakennukset ja pellot lisämaaksi. Asuimme aikaisemmin pienemmässä talossa, Mäkinen muistelee. – Lisäeristystä tähän pitäisi tehdä, että lämmöt pysyisivät paremmin, mutta sen jätän suosiolla seuraaville omistajille. Sitä minä en ole nähnyt, myrsky oli jo kaatanut sen ennen kuin me muutimme tähän, Mäkinen kertoo. Katto on uusittu 1990-luvun loppupuolella. Nykyään Pirjo Mäkisellä on asunto myös Petäjäveden kirkonkylällä, mutta Rautialassa hän on suuremman osan vuodesta. Ikkunat ovat suurimmaksi osaksi alkuperäisiä, huonompikuntoisia on korjailtu, Mäkinen kertoo. Aikaisemmin tuvan seinissä oli alaosassa levy ja yläosassa tapetti, nyt seinissä on puupaneeSatavuotias Rautiala on oikea talokaunotar. Talossa on paljon alkuperäistä, huonejärjestyskin on pidetty samana, vessa on tehty entiseen kylmään ruokahuoneeseen. Tämän talon rakentanut kirvesmies oli ollut Amerikassa, taloon on otettu mallia varmaankin sieltä. li. Pirjo Mäkinen muutti Rautialaan kymmenvuotiaana vanhempiensa kanssa vuonna 1958. Tuvan iso leivinuuni on purettu ja tilalle on tehty takka lähistöllä olleen muonamiehen mökin piipun kivistä. – Tässä paikalla aiemmin ollut palanut talo oli modernimman näköinen kuin tämä. Silloin, kun veneellä ei päässyt, eikä jää kantanut, olimme aika usein koulukavereiden luona yötä, tai sitten käveltiin rantoja pitkin polkua. – Tuvan lattialankut ovat Pihlajavedeltä, Kalle Naarala on ne tuonut mukanaan. Tuvan seinällä olevasta, vuonna 1933 maalatusta taulusta näkee, että aikoinaan tie on mennyt talon pihan läpi. – Tässä oli Serlachiuksen aikaan karjaa. Pihassa on vanha aittarakennus ja makasiini, niiden rakennusaikaa en tiedä, mutta aitta näkyy vanhassa valokuvassa, jossa on vielä vanha asuinrakennus. – Täältä, samoin kuin edellisestäkin kodista, kuljin kouluun Ylä-Kintausjärven yli, sulan veden aikaan veneellä ja talvella jään yli hiihtäen. Paljon alkuperäistä Viime vuosina Rautialassa ei Pirjo Mäkisen mukaan ole juuri tehty remontteja. – Ja on täällä kuulemma ollut aikoinaan tuulimyllykin, se nosti vettä. Pirjo Mäkinen viettää Rautialassa enemmän aikaa kuin toisessa asunnossaan kirkonkylällä. Nyt niitä ei ole käytetty, mutta kun olin lapsi, myös yläkerran huoneet olivat käytössä. Meidän oli tarkoitus muuttaa tänne sitten joskus eläkkeellä, etenkin mieheni ihastui tähän paikkaan. – Yläkerrassa on kaksi huonetta. – Alun perin tämä tila oli metsäyhtiö Serlachiuksen, Kalle Naarala halusi paikan, jossa on enemmän viljelysmaata ja vaihtoi Pihlajavedellä olleen tilansa tähän. Talon tehnyt kirvesmies oli ollut Amerikassa, ehkäpä talonmallia on otettu sieltä. Se oli vaalea, matala rakennus. Koulumatka järven yli Pirjo Mäkisen perhe muutti Rautialaan noin kilometrin päästä. Rautiala liittyi Pirjo Mäkisen sukuun jo ennen kuin perhe muutti sinne. Pirjo Mäkiselle ja hänen miehelleen Rautiala jäi 1980-luvulla. Järvellä latu oli aina tukossa, reittejä piti katsoa rantoja pitkin. Teimme täällä jonkin verran remonttia, muun muassa vesijohto laitettiin vuonna 1987. Viimeisin on ulkovuorauksen uusiminen ja maalaus vuonna 2017. Suunnitelmat kuitenkin jäivät toteutumatta, kun mieheni kuoli yllättäen vuonna 1994, Mäkinen kertoo. Mansardikattoinen talokaunotar ei juuri muistuta tyypillistä suomalaista maatilan päärakennusta. – Tykkään tehdä metsätöitä, olen opetellut käyttämään moottorisahaakin, Mäkinen kertoo. Talon päädyssä on vanhoja, varmasti yli satavuotiaita lehmuksia, lehtikuusia ja vaahteroita. Toivon isä Kalle Naarala oli muuttanut tänne Pihlajavedeltä, Mäkinen kertoo. Sivu 5 Nro 42 18.10.2023 Pettuve en Pettuve en wanhat wanhat talot talot TIINA LAMMINAHO Talonmallia Amerikasta Tiina Lamminaho Pirjo Mäkisen omistama Rautiala on rakennettu sata vuotta sitten, palaneen asuintalon paikalle. – Asuimme Muuratsalossa ja kävimme täällä aina, kun töiltämme ehdimme. Takka on tehty vanhan leivinuunin paikalle muonamiehen mökin piipun kivistä.. Nyrölässä olevan Tompinmäen talon mallia on sitten kuulemma katsottu tästä talosta, Pirjo Mäkinen kertoo. Vuonna 1933 valokuvasta maalatussa taulussa tie menee Rautialan pihan läpi, nykyään tie kiertää aittarakennuksen toiselta puolelta
Siinä tilanteessa oli helppo näillä ajomäärillä valita sähköauto. Vähän ajaville sähköauto ei Ketolan mukaan ole välttämättä ajankohtainen. Sata kilometriä puolellatoista eurolla Ketola lataa sähköautonsa kotonaan, mitään isoja investointeja latausta varten ei tarvittu. – Se, kuinka nopeasti hankintahinnan erotuksen saa takaisin käyttökuluissa säästämällä, riippuu tietenkin siitä, paljonko ajaa, Ketola toteaa ja kertoo itse ajavansa 30 00040 000 kilometriä vuodessa. Traficomin tilastot tukevat Ketolan havaintoa; moni muukin on ostanut sähköauton. Ärsyttäviä asioita ovat voimakas lumen pakkautuminen rengaskoteloihin ja onnettomat roiskeläpät, maalipinta ei oikein tykkää hiekkatiestä, Ketola toteaa. Sivu 6 Nro 42 18.10.2023 TIINA LAMMINAHO Sähköautolla edullisia kilometrejä Tiina Lamminaho – Paljon ajavalle sähköauto on ykkösvalinta taloudellisistakin syistä, vaikka ei ajattelisi ollenkaan ympäristöasioita. Koululaisten syysloman jälkeen myös Kintauden koulun 6. Katselin pitemmän aikaa biokaasuautoja, mutta kun niitä ei pysty tankkaamaan omalla kylällä, ei se tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, Ketola kertoo. Petäjäveden ja Jyväskylän välin ajamiseen riittäisi varmaan pienempiakkuinenkin auto, jos perheessä olisi toinen auto pitempiä matkoja varten. Petäjävesilehti kustantaa tänä vuonna perinteisen Petäjäveden Joulu 2023 -lehden yhteistyössä Petäjäveden Rotaryklubin kanssa. Syyskuussa rekisteröidyistä uusista autoista jo 40 prosenttia oli täyssähköautoja. Ostamalla lehden ennakkomyynnistä voit tukea oman kylän nuorien lentopallon harrastamista sekä Kintauden koululaisten luokkaretkeä. – Neliveto on erittäin hyvä, mutta kyllä autosta huomaa, että se on Kaliforniassa suunniteltu. – Voimavirtapistoke oli valmiina, kuten monilla vanhoilla maatiloilla, ja sulakekoko oli riittävä. Petäjäveden Joulu 2023 -lehti tulee myös tuttuun tapaan myyntiin K-Market Porkkanaan, Heinähattuun, Even Kukkaan sekä Kyläseppään. – Varsinkin Hollannissa ja Saksassa on tuettu rajusti sähköautojen ostamista, nyt niitä myydään muutaman vuoden ajettuna ja niitä tuodaan Suomeenkin. Toisaalta fossiilisten polttoaineiden hinnat pysyvät varmasti korkealla tulevaisuudessakin ja ilmastonmuutoksen takia niistä on pakko luopua. Jos alla olisi auto, jota ei välttämättä tarvitsisi vaihtaa, olisi ehkä hankalampi laskea, kannattaako vaihtaminen, Ketola pohtii. Joululehdestä voi lukea muun muassa vaihto-oppilaiden kuulumisia Petäjävedeltä sekä maailmalta. Itse laskin, että sähköauton kalliimman hankintahinnan säästää käyttökustannuksissa neljässä vuodessa, mutta nyt kun bensan hinta on noussut, hankintahinnan erotus tulee takaisin nopeammin, ehkä jo alle kolmessa vuodessa, Tarmo Ketola toteaa. Tänä vuonna lehteä on mahdollisuus ostaa myös ennakkoon. Kun autonvaihto tuli ajankohtaiseksi, oli helppo laskea, että tämä tulee edullisemmaksi. Sähköauton hankintahinta on kalliimpi, mutta ajaminen reilusti halvempaa kuin polttomoottoriautolla. Laskin mukaan sähkön kokonaishinnan siirtoineen ja perusmaksuineen. Ketola kertoo pystyvänsä ajamaan yhdellä akullisella 400 kilometriä. Ketola osti käytetyn Teslan pari vuotta sitten. Kun tulen illalla töistä kotiin, laitan auton kiinni laturiin ja automatiikka aloittaa latauksen, kun sähkön hinta on alhaisimmillaan, Ketola kertoo. Ymmärrän kyllä sen, että tällä hetkellä autolainan ottaminen ei houkuttele. – Vuosihuolto-ohjelmaa kaikissa sähköautoissa ei ole samaan tapaan kuin polttomoottoriautoissa, mutta eivät ne silti huoltovapaita ole. Petäjäveden Petäjäisten lentopallojuniorit myyvät lehteä keskustassa taajama-alueella ovelta ovelle -periaatteella. Vielä ennen koronaa Petäjäveden ja Jyväskylän välillä tuli vastaan yksi sähköauto, nyt niitä tulee kymmenkunta, Ketola kertoo. – Kilometrit kertyvät lähes yksinomaan työmatkoista Petäjäveden ja Jyväskylän väliltä. Kuluvia osia on seurattava sähköautossakin, vaikka öljynvaihtoa ei tarvitakaan. – Tammi–elokuun aikana toteutunut polttoainekustannus oli 1,50 euroa sadalla kilometrillä, eli noin kymmenesosa dieselauton polttoainekuluista. Auton käyttökustannuksia saa alennettua paljon latauksen ajoituksella. Käytettynä maahan tuoduista autoista täyssähköautoja oli viime vuonna noin 20 prosenttia, alkuvuoden aikana prosenttiosuus on noussut 24 prosenttiin. Meilläkin on, ainakin vielä, toisena autona polttomoottoriauto. Myyjät toimittavat ennakkomyydyt lehdet ostajille joulukuun alussa. luokan oppilailta voi ostaa lehteä Kintauden alueella. – Vähäiset ajot eivät ole iso ongelma päästöjen näkökulmasta. Paikallisia yhdistyksiä, jotka haluavat myydä lehteä, pyydetään ottamaan yhteyttä Petäjävesilehteen.. Lisäksi lehti sisältää jouluisia hyvänmielen juttuja sekä paikallisten vapaaehtoisten tuottamaa sisältöä. Minulla on nettisovellus, joka ajoittaa latauksen halvimpiin tunteihin. Ruotsista tuodaan Suomeen uusiakin sähköautoja nyt, kun kruunun kurssi on edullinen, Ketola toteaa. – Olin päättänyt, että seuraava auto, jonka hankin, on vähäpäästöinen. Säästöllä lyhentää autolainaa Päätös sähköauton hankkimisesta oli Ketolalle helppo. Toki nyt on tullut markkinoille halvempia sähköautoja, vaatimattomammilla akuilla, eli sähköautojakin saa jo ihan järkevään hintaan, Ketola toteaa. – Kesällä pystyy helposti ajamaan kaksi tai kolmekin päivää työmatkoja lataamatta, talvella kulutus on enemmän, mutta kyllä silloinkin Jyväskylään ja takaisin pääsee helposti, Ketola toteaa. Omalla sähköautollaan Ketola on ajanut metsäautoteilläkin, marjaja sieniretkillä. – Pienempiakkuisiakin sähköautoja on, ja niitä saa halvemmallakin. – Eikä pidä unohtaa, että paras tapa pienentää autoilukustannuksiaan ovat kimppakyydit. Lehdellä tuetaan rotarien nuorisovaihtotoimintaa. Auton lataaminen hoituu kotona, voimavirtapistorasia oli valmiina. Olen huomannut, että moni muukin on tehnyt samansuuntaisia laskelmia ja päätynyt sähköautoon. Petäjävesi-lehden toimitus haluaa lämpimästi kiittää kaikkia sisällön tekoon osallistuvia. Säästyvällä rahalla maksaa korkoja ja lyhentää lainaa jo aika paljon. Tarmo Ketola on ollut tyytyväinen sähköautoonsa, ajaminen sähköllä tulee huomattavasti halvemmaksi kuin bensalla tai dieselillä ajaminen. – Edellinen autoni alkoi esittää sellaisia merkkejä, että se täytyy vaihtaa. – Tokihan myös korot ovat nyt korkealla, mutta toisaalta minulla autoiluun koko vuoden aikana menevä sähkö maksaa saman verran kuin joillakin diesel tai bensa kuukaudessa. Petäjäveden Joulu 2023 -lehti tehdään taas Petäjävesi-lehden toimituksessa ajatukset on jo suunnattu tulevaan joulunaikaan
OP Petäjävesi Varaa tilasi tästä! Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. Lisätietoja: PetPet pyörä Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA D-nuoret (ja sitä nuoremmat) maanantaisin ja torstaisin 17 – 18.30 C-tytöt maanantaisin ja torstaisin 18.30 – 20 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20 – 21.30 Kaikki vuorot Petäjäveden kulttuurikeskuksen salissa. Hiekoitukset Murskeet . mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. puh. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. Tonttihakkuut ja raivaukset. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. PetPet tiedottaa Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. Mullat . Asko Määttä 040 5059876 baldie.racing@gmail.com Pihojen ja teiden lumenauraus, traktorityöt kumpunen.jalmari@outlook.com 0400 267 949 MAANSIIRTOURAKOINTI IJÄS OY Kari Ijäs 0400 547 726 www.maansiirtoijas.fi Maa-ainesten kuljetukset . (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 014 854 113 TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN www.petpet.fi 040 058 5417 Pamppulantie 2 Käytännönläheiset ATK palvelut Tietokoneet, tulostimet, älypuhelimet Älylaitteiden käytön opastukset Laitteistohuollo t Sinksi Oy www.sinksi.fi, tapio.kokkonen@gmail.com Ammattilainen asialle -palstalla olet esillä paikallislehdessä joka viikko edullisesti vain 10€ / 20€ + alv. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. Kaivinkonetyöt Lumityöt . ti-to klo 9-17 ?. Sami Heinäaho 040 1678771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi ma ja pe klo 9-18 ?. Sivu 7 Nro 42 18.10.2023 SÄHKÖINEN PETÄJÄVEDEN PALVELUHAKEMISTO PALVELEE www.petajavesilehti.fi Löydät Petäjäveden palveluiden parhaimmiston! Voit hakea tuotteita tai palveluita toimialoittain tai hakusanoilla. 24% / julkaisukerta. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Yrittäjä, haluatko mukaan 20 euron vuosimaksulla. BR & MR mpja pienkonehuolto Moottoripyörien ja pienkoneiden huollot ja korjaukset Kintaudella. • Klapien tekoa koneellisesti. Lisätietoja: Antti Koskinen 040 081 2753 avkoskinen@gmail.com YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. Ota hyöty irti samalla alueen elinvoimaisuus on turvattu. la klo 9-14 Papintie 2 ?. Linkit ohjaavat sinut yrityksen kotisivuille tai Facebook-sivuille. com. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Tarvittaessa nouto. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Huomio paikalliset yrittäjät ja yhdistykset! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista kokous-, toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä osoitteessa Asematie 6. Sorat. JALKAPALLOVUOROT Joukkuekohtaiset vuorot katsottavissa PetPetin nettisivuilta www.petpet.fi Syysloman jälkeen harjoituksia jatketaan salissa, salivuorojen tarkemmat aikataulut päivittyvät myöhemmin. Paikallisilla yrittäjillä on hyvät yhteistyöverkostot, joten saat palvelut kätevästi ja vaivattomasti. Ota yhteyttä lehden toimitukseen! Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI Asematie 6, puh. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi OP Petäjäveden palvelunumerot Jaakko Ylitalo toimitusjohtaja 0400-384056 Maria Vuorenmaa 010 258 9611 Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Pirkka Syvänoro 0500-682247 Kassapalvelut Ti ja pe klo 9.00-12.00 Tapaamiset ajanvarauksella ma – pe 9.00 -16.00. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Petäjävesi, puh
Seuraavaan kertaan! LEENA KIVELÄ HEIKKI KYNSIJÄRVI. Mikko Pettinen Auditorio Miilu pe 20.10. Johtokunnan jäsenistä Tanja Heikkinen toimi tunnelmavastaavana, talo oli koristeltu kauniiksi auringonkukkasin, tunnelmavaloin ja kynttilälyhdyin. Olli Koponen kulttuurituottaja Petäjäveden kunta Petäjäveden kunnalliset JHL 358 syyskokous ja pikkujoulut Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous perjantaina 1.12.2023 klo 18.00 Scandic Laajavuoressa. Pikkujoulut alkaen klo 20:00 Tervetuloa vaikuttamaan paikallisyhdistyksen asioihin. sääntömääräiset asiat, uuden hallituksen valinta, uuden luottamusmiehen valinta kaudelle 2024-2025. Ilta tarjosi hyvän mahdollisuuden rupatteluun kahvikupposen äärellä ja yhteisen puuhastelun parissa. Ilmoittautumiset ja lisätietoja yhdistyksen nettisivuilta https://petajaveden.jhlyhdistys.fi/ OSTETAAN SEKÄ MYYDÄÄN KULTAA JA HOPEAA sekä vanhoja rahoja, kelloja, militariaa, postimerkkejä, rihkamaa, vinyylilevyjä yms. KOTIKÄYNNIT 0800 150 150 Perjantai 27.10.2023 9:30-11 Jämsänkoski Neste 11:30-13 Korpilahti K-Market 13:50-15:20 Joutsa tori 15:30-16:30 Leivonmäki tori 17-18:30 Vaajakoski R-Kioski www.kultahopea.fi Todennäköisesti aina paras hinta! Kiertuepaikat: (olemme parkkipaikalla) Lauantai 28.10.2023 9:30-11 Toivakka Apteekki 11:20-12:30 Lievestuoreen tori 13-14:30 Hankasalmi tori 15-16:30 Konnevesi K-Market 17-18:30 Laukaa Tokmanni Sunnuntai 29.10.2023 9:30-11 Seppälä Citymarket 11:30-12:30 Tikkakoski K-Market 13-14:30 Äänekoski tori 14:50-16:20 Suolahti tori 16:50-18 Vihtavuori K-Market Maanantai 30.10.2023 9:30-11 Uurainen tori 11:30-13 Saarijärvi tori 13:30-14:30 Karstula tori 15:10-16:30 Kannonkoski Kirkko 17-18:30 Viitasaari tori Tiistai 31.10.2023 10-11:30 Keljo Citymarket 12-13 Petäjävesi K-Market 13:30-15 Muurame K-Supermarket 15:10-16:10 Säynätsalo Aalto Pizzeria 16:30-18 Länsiväylä K-Supermarket Tiesitkö, että Petäjävesi-lehden sähköinen näköislehti julkaistaan jo tiistaina. Viidentoista minuutin hemmotteluhetkistä pääsi nauttimaan pienellä korvauksella, sen sijaan iltapala ja osallistuminen makramee-solmeiluun sekä arvontaan olivat maksuttomat. Käsityömestari Liisa Kiivanen johdatti halukkaat makrameen saloihin, jolloin erikokoiset lasipurkit saivat kauniit valkeasta tai punaisesta langasta solmitut mekot päälleen. Lokakuun jazzklubin solistivieraana kuullaan maan loistavampiin trumpetisteihin lukeutuvaa Mikko Pettistä. Uuraislaisen Hieronta Poutavoiman koulutettu hieroja Päivi Paananen tarjosi klassista niskaja hartiahierontaa ja Heli Lassila Kintaudelta Museotien Asema -yrityksestään hyvinpiteli naisia intialaisen päähieronnan ottein. Näiden lisäksi Pettinen tulkitsee Chet Bakeria myös laulaen. Sivu 8 Nro 42 18.10.2023 Ilmoitukset Seuratoiminta PETÄJÄVEDEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS ma 23.10.2023 klo 18.00 Kokousta on mahdollista seurata paikan päällä auditorio Miilussa tai videoinnin kau?a, linkki videoyhteyteen julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja Facebookissa. UMOn trumpettisektiossa vakituisesti vuodesta 1998 soittanut Pettinen on ollut mukana kymmenillä levyillä, esimerkiksi Anssi Kelasta Palefaceen ja Redramasta Kerkko Koskinen Kollektiiviin. Riitta Peltonen tarjoili iltapalan, Eija Hanhimäki ja Päivi Vuoksenranta osallistuivat myös kaikkiin järjestelyihin ja pitivät huolta illan aikataulutuksesta. Päivi Paananen kommentoi iltaa seuraavasti: ”Mielestäni tapahtuma oli todella hyvin toteutettu ja lämminhenkinen. Perjantain jazzklubilla Jazz Jkl Collective feat. Syyskokouksen asialistalla mm. Luottamusmiehen toimesta kiinnostuneet voivat ilmiantaa itsensä nykyisen hallituksen jäsenille. Sitä tuumiessa Herätteen johtokunta kiitPetäjäveden jazzklubi: Jazz Jkl Collective feat. Useasti palkittu trumpetisti Mikko Pettinen on johtanyt omia kokoonpanojaan sekä toiminut musiikin kentällä myös säveltäjänä, sovittajana, multi-instrumentalistina ja kapellimestarina niin jazzin, soulin, hiphopin kuin laulumusiikinkin parissa. Tilaa kestotilauksena oman kylän paikallinen digitaalinen PETÄJÄVESI-LEHTI 12kk / 53 € Tilauksen voit tehdä verkkosivujen yhteydenottolomakkeella tai olemalla yhteydessä toimitukseen sähköpostilla toimitus@petajavesilehti.fi tai puhelimitse 050 366 7691 KERRO MEILLE juttuvinkkisi! toimitus@ petajavesilehti.fi 050 366 7691 Syksyinen piristysilta Ylä-Kintaudella Ylä-Kintauden Raittiusyhdistys Herätteen johtokunnan naiset halusivat tarjota kanssasisarilleen mukavan hetken arjen keskellä, senpä vuoksi aurinkoisena torstai-iltapäivänä 28.9. klo 19, 15/10€ tää lämpimästi kaikkia osallistujia sekä Päiviä, Heliä ja Liisaa. Kokoontumisen syy oli Naisten syksyinen piristysilta. Jazz Jkl Collectiven solistivieraana Pettinen tekee tribuutin omille suosikkitrumpetisteilleen. kylätalolle suunnisti lähes 30 naista omasta kylästä ja lähiseudulta. Nykyinen hallitus kokoontuu 17.30 alkaen. Suvereeni virtuoosi tarjoilee Jazz Jkl Collectiven kanssa laajan, instrumenttinsa pioneereille omistetun tribuutin. Muusikon tämän hetken aktiivisimpia kokoonpanoja ovat muun muassa Funky Finns ja Helsinki– Cotonou Ensemble. Iltaa sai viettää myös ihan vain toisten kanssa jutellen, kylätalon täyttikin kahvipannun porinan lisäksi vilkas puheensorina uusien ja ”vanhojen” kyläläisten tutustuessa toisiinsa ja vaihtaessa kuulumisia. Kokoonpanossa esiintyvät: Mikko Pettinen – trumpetti, Tuomas Paukku – kitara, Samuli Mikkonen – piano, Pekka Törmänen – basso sekä Kasper Halttunen – rummut. Mikko Pettinen Heti koronarajoitusten hellitettyä alkaneet Petäjäveden jazzklubin konsertit auditorio Miilussa ovat päässeet tänäkin syksynä hyvään vauhtiin. Luvassa on Clifford Brownin, Miles Davisin, Freddie Hubbardin ja Kenny Dorhamin levyttämiä bebop-, cool jazzja hard bop -aikakausien klassikoita 1940–60luvulta. Herätteen puheenjohtaja Leena Kivelän tervetuliaissanojen jälkeen suunniteltu osio pukeutumisen tyylija värivinkeistä jäi valitettavasti pois sairastumisen vuoksi, mutta ohjelmaa oli silti riittävästi pitkälle iltaan. Tilaisuus ilmensi upeasti kylien elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä.” Hämärähyssyn kautta jo pimenneeseen iltaan veivät naisväen kenties aavistuksen keventyneemmät askeleet ainakin iloisista hymyistä päättelimme, että ilta oli piristänyt ja tällaista kannattaisi järjestää uudelleen, ehkä tästä voisi tehdä perinteen