Roben Pulju osallistui tapahtumaan serkkunsa kanssa ensimmäistä kertaa. Jo kahdettatoista kertaa järjestetty tapahtuma keräsi paikalle lähes 150 hengen osallistujajoukon. Temppuradan lisäksi lapsia viihdyttivät tatuointija lettipisteet, samalla kun aikuisille tarjoutui mahdollisuus tehdä hyviä löytöjä reilun kokoiselta, koko ruokalaan levittäytyneeltä lastentarvikekirpputorilta. Nro 12 19.3.2025 Sivu 1 65. Ellen Asunta, Veikko Kärävä ja Veeti Laulumaa poseerasivat tapahtumassa lapsia hauskuuttaneen hellyttävän nallemaskotin kanssa. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuosi sitten maaliskuussa. vuosikerta Nro 12-2025 Keskiviikkona maaliskuun 19. – Täällä on ollut todella kivaa ja tänne voisi tulla ehdottomasti uudestaankin. Parasta herkut ja mäenlasku Kaveruksille Ellen Asunnalle, 7, Veikko Kärävälle, 9, ja Veeti Laulumaalle, 8, puuhatapahtuma oli tuttu juttu jo vuosien takaa. Nuoret olivat myyntihommissa ensimmäistä kertaa. Monen muun lapsen tavoin oli heidänkin mielestään tapahtumassa parasta mäenlasku viisimetrisestä jättiläisliukumäestä. Vauhdikas puuhatapahtuma kahvioineen ja kirppareineen on vuosien saatossa onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa ja säilyttämään suosionsa petäjävetisten lapsiperheiden keskuudessa. Temppuradan kruununa komeili jälleen edellisissä tapahtumissa hitiksi noussut keuruulaisen Touhutaavi-yrityksen viisimetrinen jättiläisliukumäki. Meea Metso, 10, ja Iina Tuikka, 10, olivat päätyneet tapahtumaan myyjiksi yhden kirpputoripöydän taakse. – Meistä parasta täällä on jättiläisliukumäki. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Petäjäveden yhdistyksen organisoimaa riemukasta tempausta vietettiin tuttuun tapaan Kirkonkylän koululla, jonka liikuntasaliin oli pystytetty runsasvirikkeinen temppurata. Serkukset Lisandra Oja, 10, sekä Roben Pulju, 8, ottivat tapahtumaan osaa ensimmäistä kertaa. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,50 euroa JAAKKO HEIKKINEN Paikallinen ehdokas HEIKKI PALOLA Kuntavaaleissa olen ehdolla numerolla Aluevaaleissa olen ehdolla numerolla 38 2235 Maksaja: Heikki Palola Petäjävesi Peuhaa oli jälleen menestys Jaakko Heikkinen Petäjävesi Peuhaa -puuhatapahtuma kokosi lapsiperheet yhteen viime sunnuntaina, 16. KUNTAJA ALUEVAALIT 2025 Ilmoituksella paikallislehdessä tavoitat oman alueesi äänestäjät kuntaja aluevaaleissa Kysy tarjoushinnat Petäjävesi-lehden toimituksesta puhelimitse 050 366 76 91 tai sähköpostilla toimitus@petajavesilehti.fi. Viimesunnuntainen Petäjävesi Peuhaa oli järjestyksessään jo kahdestoista. Kaveruksille peuhapäivä on jo pitkäaikainen perinne. Kahviossa suolaisen ja makean nälkää taltuttivat niin pizzat, mokkapalat kuin porkkanapiirakatkin. maaliskuuta. Temppuradalla parasta on ollut laskea kovaa jättiläisliukumäestä, serkukset arvioivat yhdessä. Myymme lastenvaatteita sekä omia vanhoja leluja ja pelejä, kauppa on käynyt jo jonkin verran, myyntitykit kertoivat. Meea Metso ja Iina Tuikka myivät vanhoja lelujaan ruokalaan pystytetyllä lastentarvikekirpputorilla. Ajattelimme herkutella mokkapaloilla ja porkkanapiirakoilla, kaverukset suunnittelivat etukäteen tapahtuman alkajaisiksi. – Olemme kumpikin ensimmäistä kertaa myymässä. Viime sunnuntaina Kirkonkylän koululla vietettiin jälleen Petäjävesi Peuhaa -puuhatapahtumaa. Vaikka aurinkoinen kevätsää houkuttelikin ulkoilemaan, löysi tiensä paikalle tapahtumaan jälleen lähes 150 henkilöstä koostunut lasten ja aikuisten joukko
Retken kesto on noin kolmesta neljään tuntia, mutta voi määräytyä omien aikataulujen mukaisesti. Eläkeläisten kirkkopyhä. Lähtö kimppakyydeillä Petäjävesi-lehden toimituksen edestä kello 18.30. Päivän tarkoitus on muistuttaa kirjastoja, kirjastojen asiakkaita ja poliittisia päättäjiä siitä, kuinka ainutlaatuinen, monipuolinen ja merkityksellinen kulttuuripalvelu sekä sivistyksen ja tasa-arvon edistäjä kirjasto on. Ke 26.3. Sivu 2 Nro 12 19.3.2025 Viikon Viikon kuvakuvapakina pakina PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Kuluvalla viikolla sää lämpenee ja sen arvioidaan uudelleen aktivoivan pöllöjä kumppanin hankintaan ja pesinnän käynnistämiseen. myös ensimmäinen suomalainen nainen, joka on saanut oman liputuspäivän ja tasa-arvoa juhlitaankin hänen syntymäpäivänään. Hänen mielestään Rannan Maija oli varreltaan kuin viulu, josta ruuan täyttämää kohtaa ei löytynyt. – Pyh, onkohan Maijalle tulossa vieraita, kun siellä niin ahkeroidaan, totesi Sanelma ääneen. Retki on kaikille avoin ja maksuton. klo 10 Messu kirkossa. alv 10 %) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2,50 € (sis. Ennen pimeän tuloa jutellaan Petäjävedellä tavattavista pöllölajeista ja niiden elintavoista ja tunnistamisesta. Ovatko myyräkannat kasvussa ja näin olosuhteet suosineet pöllöjen talvehtimista. – Se ei passaa, ei ollenkaan! Huudahti Sanelma kauhistuneena ajatuksilleen. Tilaushinnat 2025 : Kestotilaus 12 kk 89 €, määräaikainen 3 kk 30 € (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12 kk 55 € (hinnat sis. Samalla reissulla voisi poiketa Elmeriä katsomassa ja viedä tuoretta pullaa. Tervetuloa mukaan! Lauri Ijäs Viirupöllö ja huuhkaja huhuilevat samantapaisesti ja lajien erottaminen varsikin kauempaa kuultuna voi olla vaikeaa. klo 18 Musiikkiopiston oppilaskonsertti kirkossa LAURI IJÄS Kuvatarinoiden takana on Tuulia Marjanen, kuvataiteilija ja tarinoitsija, joka maalaa satuaiheisia maalauksia, joihin liittyy aina jokin tarina. Edellytyksiä pöllöjen äänten kuulemiseen pitäisi siten olla, jos tuuli ei ole haitallisen voimakasta. Tuulia Marjanen BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 23.3. Ikkuna oli auki ja sieltä kuului naapureiden touhut sisälle asti. Sanelma, Rannan Maija, Merimies Elmeri ja Kettulan kylän sankarit asuvat Marjasen luona ja näitä hahmoja hän maalaa päivittäin. Ihana tuoksu täytti Sanelman keittiön. Ulkoa tulevat äänet alkoivat vaivaamaan häntä niin, ettei enää kolmatta pullaa meinannut saada alas. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksen hintaan. Sään salliessa lähdemme kiertämään paikkoja, joissa pöllöjen ääntelyä on kuulunut. pöllöja nuotioretken. Petäjäveden Luonto ry järjestää perjantai-iltana 21.3. klo 11.00 Tervetuloa! Kettulan kylässä tapahtuu Pullaa ja kahvia Oli siivouspäivä. Tasa-arvolla tarkoitetaan yleisesti kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa ihmisinä. Vasta vatkattu kerma ja mehevät mansikat saivat veden kielelle. Levikki noin 1300 kpl. Suomessa tasa-arvolaki edistää sukupuolten tasa-arvoa, estää sukupuoleen perustuvaa syrjintää ja parantaa naisten aseman esimerkiksi työelämässä. klo 15 Rauhanyhdistyksen seurat kirkossa Ti 25.3. Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin kello 16 mennessä. vietetään valtakunnallista Kirjaston päivää, joka juhlistaa vuosittain Suomen kirjastoja ja kirjastopalveluita. Osuvasti Petäjäveden kirjastossa järjestetään Kirjaston päivänä 19.3. Menemme ensin iltanuotiolle, jossa voi paistaa yhdistyksen tarjoamia makkaroita. Myös omia eväitä ja juomia voi ottaa mukaan. vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu puhelimitse 01005577 tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Botnia Print Oy Ab, Oulu Ilmoitushinnat 2025: Sisäja takasivulla 1,00 €/pmm, etusivulla 1,20 €/pmm (hintoihin lisätään alv 25,5 %), paperilaskutuslisä 5 €. Minna Canth oli muun muassa aikansa merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tasa-arvon edistäjä. Rannan Maija taisi olla myös siivouspuuhissa, kun mattojen tamppaus kuului järven toiselta puolelta, mietti Sanelma. Pahinta olisi, jos hänen suurin ihastuksensa Elmeri olisi häntä auttamassa. – Jestas, kun on hyvää, nam, huokaisi Sanelma ja haukkasi ison palan pullaa, jonka välistä pursusi kermavaahto. Tasa-arvon päivän lisäksi 19.3. Kahvi oli keitettynä pannuun ja odotti kuumana juojaa. alv 10 %): PääPääkirjoitu s kirjoitu s ” Herran äidin kanssa tahdon laulaa rakastaen häntä, joka kulki haudan kautta aamun valtakuntaan.” -Virrestä 51Su 23.3. Vastaleivotut voipullat komeilivat pellillä ja niitä koristi sokerihöttö. Messun jälkeen kahvitarjoilu pappilassa. – Pitää vissiin lähteä kuulostelee, että onko Rannan Maija yksin mattoja tamppaamassa vai mistä moinen pauke. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Aineiston jättöaikataulu: Ilmoitusaineistot toivotaan julkaisua edeltävän viikon perjantaina kello 15 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691. Hän oli sentään ihan toista maata. Yhdenvertaisuuden tärkeydestä muistuttaa tällä viikolla vietettävä syrjinnänvastainen viikko, joka huipentuu rasisminvastaiseen päivään perjantaina 21.3. Pöllöt ovat aloitelleet soidinta jopa keskimääräistä aikaisemmin. kello 17.30 hyvinvointikeskustelutilaisuus, jonne on kutsuttu paikallisten puolueiden vaaliehdokkaita keskustelemaan hyvinvointiin liittyvistä teemoista, joihin myös tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen lukeutuvat.. Hänen täytyi todeta, ettei suursiivousta voinut aloittaa, ennen kuin saisi maistaa suussa sulavaa pullaa ja hörppäisi tummaa kahvia. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Hän on Lähde pöllöja nuotioretkelle Pöllöjen soidinhuhuilua on jo kuultu monella paikalla. Vieraana kirkkohallituksen jäsen Eino Nissinen. klo 18 Miesten ilta Petäjälahdessa. Pukeuduthan lämpimästi ja sään mukaisesti. Sanelma istuutui herkkujen kanssa mattokasan päälle. Nämä iloiset ja värikkäät ystävät kiittävät, että pääsevät ilahduttamaan Petäjävesilehden lukijoita. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. fi K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma – la 7 – 22, su 9 – 21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma – la 7 – 22, su 9 – 22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 Päätoimittaja Niina Kelloniemi niina.kelloniemi@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin kello 9.30 – 12 tai sopimuksen mukaan. Ihmisen asemaan vaikuttavat kuitenkin sukupuolen ohella monet muutkin tekijät ja tasa-arvoon liittyvän yhdenvertaisuuden näkökulmasta kaikilla ihmisillä tulisi olla samat ihmisoikeudet ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuudet, riippumatta kansalaisuudesta, etnisestä alkuperästä, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä, sukupuolesta, vammasta, sairaudesta tai näihin rinnastettavasta. Vuonna 2025 Petäjävesi-lehti ei ilmesty viikoilla 1, 2, 17, 29, 30, 31 ja 52. Su 23.3. Keskiviikkona 19.3. – Kahvin puute suuta pakottaa! Siksi pää ei enää pelaa, joten maistettava on, sanoi Sanelma
Kukaan ei ottanut koppia osakaskunnan koolle kutsumisesta ja asia jäi roikkumaan, Tiilimaan yksityistien tieisännöitsijänä heinäkuussa aloittanut Kimmo Ijäs kertoo ja selvittää, että Tiilimaan tiekunta hallinnoi tiealuetta ja siltaa, Petäjäveden jakokunta hallinnoi Könkköjoen vesialuetta. com-palveluun toukokuussa myyntiaika noin neljä viikkoa 7.5.2025 alkaen, metsätila Kovasinsalo asetetaan myyntiin metsätilat.fi-sivustolle neljäksi viikoksi 11.8.2025 alkaen. Sillan käyttökiellon takia kukaan ei ole täysin motissa, mutta sillan takana asuville ja mökkeileville tulee ylimääräistä ajamista. Mutta lisäksi vaaditaan vielä lupa AVI:lta ja sen käsittely kestää kuukausia, keskimääräinen käsittelyaika on yhdeksän kuukautta, eli ensi kesänä on turha haaveilla siltaremontista, Ijäs sanoo ja toteaa, että kalataloushanke poikkeaa melko kauas normaalista tieisännöinnistä. Tilat myydään seuraavasti: Metsätilat Kangas ja Metsä-Kulmala, asetetaan myyntiin huutokaupat. – Siltaremontin rahoituskuvioista on otettu yhteyttä Ely-keskukseen ensimmäisen kerran syyskuussa 2023. Könkköjoen ylittävä silta on ollut käyttökiellossa puolitoista vuotta. Petäjäveden kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2025 talousarvioon kertaluontoisen 720 000 euron tulon, joka koostuu kunnan omistamien metsätilojen myynnistä. Osakaskunnan voi kutsua koolle ainoastaan joku osakaskunnan jäsen, esimerkiksi Ely-keskus ei voi toimia kokoonkutsujana, Ijäs kertoo. – Vielä heinäkuussakin Elyn liikennepuolella olisi ollut rahaa jaossa, jos hakemuksen olisi pystynyt jättämään silloin, mutta nyt rahat ovat loppu. – Osakaskunta on jotain vanhoja peruja, osakkaita siinä on kolmisenkymmentä, ympäri Suomea. Esiselvitys jätehuollon järjestämisen vaihtoehdoista on valmistunut vuona 2024. – Kotiin joutuu ajamaan eri reittiä, ja se tie, mitä pitkin nyt pääsee, on paljon huonommassa kunnossa kuin Tiilimaantie, yksi sillan käyttökiellosta kärsimään joutuva asukas toteaa ja kertoo, että Tiilimaantielle tehtiin peruskorjaus vuonna 2022. Myytäville tiloille on esitetty pohjahinta tehtyjen arvioiden pohjalta seuraavasti: Kangas Rn:o 9:15, 1,35 ha, 6 000 euroa. Tässä on syytelty Elyä viivyttelystä, mutta ei Ely ole hankevetäjä, kyllä se olisi ollut tiekunnan asia viedä hanketta eteenpäin, Ijäs sanoo. Kokouksen päätteeksi puheenjohtajalle toimitettiin valtuustoaloite, jossa aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esittivät, että Petäjävedellä tehtäisiin perusteellinen selvitys kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta ennen vuoden 2026 talousarvion lopullista päättämistä, jotta tarvittava määräraha voitaisiin lisätä talousarvioon.. Nyt olen löytänyt yhden osakaskunnan jäsenen, joka suostui kutsumaan osakaskunnan koolle, kokouskutsut ovat tekeillä ja osakaskunta kokoontuu huhtikuun aikana. – Nyt tie on hyvässä kunnossa, tieosakkaat maksoivat remontista normaalin tiemaksun lisäksi tuntuvan summan. – Tiilimaantie palvelee myös Jussilanperän ja Karikontien tiekuntia, Ijäs toteaa. Nro 12 19.3.2025 Sivu 3 TIINA LAMMINAHO Valtuustossa esillä metsätilojen myynti ja vaihtoehtoisen jätehuollon selvitys Siltaremontti odottaa osakaskunnan kokousta Tiina Lamminaho Könkköjoen ylittävä silta Tiilimaan yksityistiekuntaan kuuluvalla Ulkolantiellä on ollut käyttökiellossa jo puolitoista vuotta, eikä siltaremontti näytä todennäköiseltä vielä ensi kesänäkään. Vielä viime vuonna Ely-keskuksesta oli mahdollista saada siltahankkeisiin avustusta 85 prosenttia kustannuksista. Kunnanjohtaja Arto Kummala on lupautunut auttamaan hakemusten teossa, Ijäs toteaa. – Osakaskunnalta tarvitaan lupa käyttää rantapenkkoja, mitään kustannuksia siltaremontista ei osakaskunnalle tule. – Siltaremonttia on hidastanut sillan alueen maanomistus; ennen kuin tiekunta voi edes hakea avustusta remonttihankkeeseen, pitää saada valtuutus rantapenkkoja hallitsevalta Petäjäveden osakaskunnalta, tieisännöitsijä Kimmo Ijäs kertoo. Ylämäki Rn:o 9:92, 89,33 ha, 564 700 euroa. Määrärahat ehtivät loppua Ijäksen mukaan avustusta olisi ollut helpompi saada vielä vuosi sitten. Niina Kelloniemi Petäjäveden kunnanvaltuuston maanantaisessa kokouksessa päätettiin muun muassa metsätilojen myyntiä koskevista yksityiskohdista sekä käsiteltiin vuonna 2022 jätettyä valtuustoaloitetta vaihtoehtoisen jätehuollon selvityksestä Petäjävedelle ja sen johdosta tehtyjä toimenpiteitä. Nyt yksityisteiden hankkeiden avustuksiin tarkoitetut määrärahat ovat lopussa. Remontissa puhutaan kuusinumeroisista luvuista; tiekunta oli varautunut noin 20 000 euron omarahoitusosuuteen, mikäli avustusta olisi saatu liikennepuolelta 85 prosenttia kuluista. – Toinen vaihtoehto olisi se, että tiekunta tekisi siltaremontin omalla rahallaan, mutta siihen eivät rahat riitä. – Minulla ei oikein osaaminen riitä. Harmittaa, kun sillan romahtamisen takia nyt ei pääse nauttimaan hyväkuntoisesta tiestä. Kunnanvaltuusto merkitsi aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet tiedoksi ja totesi, että valtuustoaloitteen käsittely on kesken. Keskustan valtuustoryhmä on tehnyt kunnanvaltuuston kokouksessa 12.12.2022 valtuustoaloitteen vaihtoehtoisen jätehuollon selvityksestä Petäjävedelle. Kun neuvottelut saadaan päätökseen, kunta kokoaa tietopaketin valtuutetuille tueksi asian loppuun saattamiseksi. – Nyt olemme neuvotelleet Ely-keskuksen luontopuolen kanssa, ja yritämme saada siltahankkeen osaksi Könkköjoen kalataloushanketta. Aloitteen tavoitteena on kunnollisella ja laadukkaalla selvityksellä selvittää kunnan tämänhetkisen jätehuollon taso ja laatu sekä mahdollisia eri vaihtoehtoja jätehuollon järjestämiseksi Petäjävedellä. Myös puutavara-autot joutuvat käyttämään kiertotietä. Elykeskuksesta sanottiin, että ennen hankkeeseen ryhtymistä pitäisi kutsua koolle Könkköjoen rantapenkkojen maa-aluetta hallitseva Petäjäveden osakaskunta. Sitä kautta voisi olla mahdollista saada EU-rahaa. Tieosakkaana toivon, että sopu säilyy tiekunnassa. Kierto huonompaa tietä Tiilimaan yksityistien tiekunnassa on nelisenkymmentä osakasta, tien varrella on vakituista asumista, vapaa-ajan asuntoja sekä metsätiloja. Seitsemälle kunnan omistamalle metsätilalle on tehty tila-arviot, joista on valikoitunut myyntilistalle viisi metsätilaa. – Remonttihankkeen edistämisessä toivoisin sopua ja avoimuutta. Metsä-Kulmala Rn:o 13:104, 4,98 ha, 26 400 € Taakala Rn:o 2:120, 13,28 ha, 55 100 euroa. Kunnanhallituksen päätösehdotuksen mukaisesti kunnanvaltuusto päätti, että kunta asettaa myyntiin nämä viisi metsätilaa ja määritteli myynnin ehdoiksi, että tilat myydään korkeimman tarjouksen tehneelle ja tilojen pohjahinnaksi asetetaan tila-arvioiden mukaiset lähtöhinnat. Kovasinsalo Rn:o 1:143, 24,88 ha, 153 100 euroa. Esityslistan mukaan myyntiin on tulossa tiloja, jotka eivät ole kunnalle strategisesti tärkeitä, eikä niistä ole saatavissa merkittävää puunmyyntituloa seuraavan 10–15 vuoden aikana. com-palveluun, myyntiaika on neljä viikkoa 24.3.2025 alkaen, metsätila Ylämäki asetetaan myyntiin metsätilat.fi -sivustolle neljäksi viikoksi 14.4.2025 alkaen, metsätila Taakala asetetaan myyntiin huutokaupat. Lisäksi kunnanvaltuusto päätti valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään tai hylkäämään tilakaupat. Esiselvityksen pohjalta on käynnistetty neuvottelu Sammakkokangas Oy:n hallituksen kanssa irtautumisvaihtoehdoista ja -mahdollisuuksista. Kiertotie on pitempi ja huonokuntoisempi, joten aikaa menee enemmän, sillan takana suva tieosakas kertoo. Rantapenkkojen maa-alueita hallinnoi Petäjäveden osakaskunta. Tavoitteena on, että asia tulee päätöksentekoon ennen valtuustokauden vaihtumista. Sitten, kun osakaskunta on kokoontunut ja toivottavasti valtuuttanut tiekunnan sillan korjaushankkeeseen, pääsemme tekemään rahoitusanomuksia
– Raittiusyhdistys Herätteen perustava kokous pidettiin Ylämäen kansakoululla 26.8.1925, jäseneksi liittyi heti 30 henkilöä. – Seijan aikaan yhdistys piti myös monenlaisia kerhoja, täällä oli esimerkiksi jazztanssikerho. Juho Lavikainen palasi puheenjohtajaksi vuosiksi 1931 – 34, vuodet 1935 – 36 puheenjohtajana oli Toivo Rosala. Perustettu yhdistys liitettiin Keski-Suomen raittiuspiiriin, emojärjestönä oli vuonna 1853 perustettu Raittiuden Ystävät ry. Saatko satoa ja hyvinvointia hyötypuutarhasta. Juttusarjaan osallistuneiden pihojen ja yksityiskohtien kesken arvotaan pieni palkinto Petäjävesi Elää! -tapahtumaviikolla.. Vuosikokouksessa 1959 puheenjohtajaksi on valittu Eeva Ohra-aho, mutta seuraavilta vuosilta ei Leena Kivelän mukaan ole löytynyt pöytäkirjoja. Johtokuntaan kuuluvat lisäksi Seija Lahtinen ja Seija Kovanen. Nimensä kirjoittaneet lupasivat noudattaa elämässään raittiutta. Onko pihassasi kenties merkityksellinen puu tai perenna, joka muistuttaa jostain rakkaasta. Vinkattuja pihoja ja puutarhoja esitellään laajemmin kesän aikana juttusarjassa Petäjäveden rakkain piha, jonka rinnalla esitellään lyhyen tarinan kanssa yksittäisissä pihakuvissa merkityksellisiä yksityiskohtia pihoista ja puutarhoista. Yhdistys julkaisi Tuikenimistä lehteä, Leena Kivelä kertoo. NIINA KELLONIEMI Vinkkaa paikallinen piha kesän juttusarjaan Niina Kelloniemi Onko sinulla rakas piha, jonka hoitaminen tuottaa iloa ja edistää hyvinvointiasi. Sivu 4 Nro 12 19.3.2025 TIINA LAMMINAHO Raittiusyhdistys Heräte – sata vuotta toimintaa kyläläisille Tiina Lamminaho – Raittiusyhdistys Heräte on ollut hyvin tärkeä koko kylälle ja sen toimintaan ovat olleet tervetulleita kaikki. Tarkoituksena on tuoda esille monimuotoisia erilaisia pihoja, puutarhoja tai niissä sijaitsevia yksityiskohtia niiden hyvinvointia edistävistä näkökulmista. Seuraavat pöytäkirjat on päivätty vuodelle 1968, ja silloin puheenjohtajana oli taas Seija Lahtinen. Haluatko ylläpitää luonnon monimuotoisuutta sekä lisätä ötököiden ja pörriäisten viihtymistä omalla pihallasi. Lahtinen jatkoi puheenjohtajana vuoteen 2001, vuosina 2002–2004 puheenjohtajana toimi Eija Peltonen. Tietokilpailujakin oli, ja kerran me pääsimme Leena Kivelän ja Virve Hautasen kanssa Visakisan valtakunnalliseen loppukilpailuun Helsinkiin, Eija Hanhimäki muistelee. Reiju, sitten Kaino Mäenpää ja hänen jälkeensä Martti Leppänen, kukin vuoden verran. Iltamat olivat kuitenkin jo alusta asti mukana toiminnassa, niitä pidettiin maamiesseuran talossa, joka on nykyisin kylätalo, ja työväentalolla, jota ei enää ole, Eija Hanhimäki ja Leena Kivelä kertovat. Alma Lavikainen toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 1937 vuoteen 1951, hänen jälkeensä puheenjohtajuutta hoiti ensin Ylämäen koulun opettaja Vilho J. – Seija Lahtisen aikana toiminta monipuolistui, Kivelä ja Hanhimäki toteavat. Ne olivat hauskoja, ja kuuluivat vuoden kiertoon. Uimahalliretkiä järjestettiin, samoin pyöräretkiä ja hiihtokilpailuja. Nyt on aika vinkata paikallisia pihoja ja niiden yksityiskohtia Petäjävesi-lehden ensi kesän juttusarjaan. Ylä-Kintauden koulun opettaja Alma Lavikainen oli käynnistellyt toimintaa jo muutamaa vuotta aiemmin keräämällä koululaisten nimiä lupauskirjaan. Viihtyykö pihassasi harvinainen laji tai saitko satoa erikoisesta kasvista. Kaikenlaiset pihat ja puutarhojen yksityiskohdat ovat sallittuja ja toivomme esiteltäväksi mahdollisimman erilaisia erilaisista näkökulmista rakkaita pihoja ympäri paikkakuntaa. Herätteen perustamisen aikaan Suomessa käytiin vilkasta keskustelua kieltolaista. Juttusarjaa varten Petäjävesi-lehden toimitukseen voi vinkata oman merkityksellisen tai jonkun toisen mieleenpainuneen pihan. Raittiusyhdistys Heräte perustettiin kieltolain aikaan, elokuussa 1925. Vuonna 1955 puheenjohtajana aloitti pari vuotta aiemmin johtokuntaan valittu Ylämäen koulun opettaja Seija Saarinen, myöhemmin sukunimeltään Lahtinen, ja hän vetikin toimintaa vuosikymmeniä. Vuonna 1936 yhdistystä oltiin jo lopettamassa, mutta lopettamiskokoukseksi ajatellussa vuosikokouksessa helmikuussa 1937 paikalla oli 75 henkilöä, eikä yhdistystä lopetettu. Kapustahiihdot olivat 1950–1960 -luvuilla neljän kyläkunLeena Kivelä on Raittiusyhdistys Herätteen puheenjohtaja, Seija Kauppinen varapuheenjohtaja, Eija Hanhimäki sihteeri, Kaisa Pennala emäntä ja Tanja Heikkinen rahastonhoitaja. Vuosien varrella yhdistys on järjestänyt monenlaista toimintaa kaikenikäisille kyläläisille, sata vuotta täyttävän Raittiusyhdistys Herätteen puheenjohtaja Leena Kivelä ja sihteeri Eija Hanhimäki kertovat. Seija Lahtisen puheenjohtajakaudella YläKintaudelta osallistuttiin moniin Keski-Suomen raittiuspiirin kilpailuihinkin. – Raittiuskilpailuja oli monenlaisia, oli runojen kirjoittamista ja lausuntaa, proosaa, soittoa ja laulua. Opettajia ja tomeria naisia Yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja oli Alma Lavikaisen mies Juho Lavikainen. Yhdistykseen valittiin heti alussa huvitoimikunta, urheilutoimikunta ja lehtitoimikunta. Pitkään työtä Herätteen hyväksi on tehnyt myös Anna-Liisa Huisman, hän toimi rahastonhoitajana vuodesta 1968 vuoteen 2012 ja sihteerinä vuodesta 1972 vuoteen 2014. Ylä-Kintaudellakin oli laittomia viinatehtaita ja alkoholi oli tuonut ongelmia kylälle. Puheenjohtajana perustavassa kokouksessa toimi Arvi Rautio ja sihteerinä Anna Ohranen, tilaisuudessa oli myös alustajia Suolahden Opistolta. Petäjävesi-lehti etsii yhteistyössä Petäjäveden kunnan hyvinvointikoordinaattorin kanssa petäjävetisille rakkaita pihoja ja pihapiirejä tai niissä olevia yksityiskohtia. Runoja, hiihtoa ja tietokilpailujakin – Alkuaikoina toiminta oli ehkä enemmän valistustyötä, yhdistys järjesti muun muassa erilaisia opintokerhoja aikuisille koululla. Onko pihasi tai jokin sen osa sinulle jostain syystä erityisen merkityksellinen ja rakas. – Raittiusyhdistys Heräte on säilynyt ennen kaikkea opettajien ja tomerien naisten ansiosta, Leena Kivelä toteaa. Jos edellä mainitut kuvaukset eivät sovi itseesi, tunnetko jonkun, johon ne voisivat sopia. Muutama vuosi perustamisen jälkeen yhdistyksen toiminta alkoi hiipua, kun Juho Lavikainen lähti muualle töihin. Jäsenmäärä notkahti, mutta Alma Lavikainen piti toimintaa yllä
Nykyisin Heräte järjestää monenlaista toimintaa koko perheelle. Yona keskiviikona 23.7. – Välillä toiminta on vähän hiipunut, nyt olemme taas herätelleet sitä, Leena Kivelä ja Eija Hanhimäki toteavat ja sanovat, että toimintaa järjestetään yhteistyössä kylän muiden yhdistysten ja kunnan kanssa. Tänä vuonna esiintyjäkaartiin kuuluvat Samuli Edelmann, Ruamjai-kuoro, Yona sekä Kimmo Rauhamäki ja Painava sana. LEENA KIVELÄ LEENA KIVELÄ nan väliset viestikilpailut. Kimmo Rauhamäki & Painava sana -yhtyeen tuotanto pohjautuu Rauhamäen säveltämiin Aleksis Kiven sekä Eino Leinon runoihin ja yhdistyy saumattomasti rockin sävelkieleen. Kimmo Rauhamäki & Painava sana, mukana Seppo Ojala keskiviikkona 30.7. Ruamjai-kuoro keskiviikkona 16.7. – Yhdistys täytti 90 vuotta vuonna 2015, samana vuonna kun Ylämäen koulu lopetettiin. ja Lemettilän tila 23.7. Petäjäveden vanhan kirkon kesäkonsertteja järjestävät yhteistyössä Petäjäveden kunta, Petäjäveden seurakunta ja Petäjäveden vanhan kirkon säätiö.Konserttiliput ovat myynnissä Petäjäveden vanhan kirkon verkkokaupassa. Ruamjai on jyväskyläläinen kuoro, joka viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan. kello 19. – Myös laskiaisrieha koululla sai alkunsa Herätteen järjestämistä pulkkamäkikisoista, myöhemmin kyläyhdistys tuli mukaan. – Yhdistyksen toimintaan ovat aina olleet tervetulleita kaikki kyläläiset, ja toimintaa on haluttu järjestää koko perheelle. Kivelän ja Hanhimäen mukaan Keski-Suomen raittiuspiiri on lopetettu, mutta ainakin Uuraisten Kotaperällä toimii vielä raittiusyhdistys Valonpilke ry. Lapsille olemme järjestäneet muun muassa taidepäiviä, joissa on ollut erilaisia työpajoja, naisille olemme pitäneet piristysiltoja ja hiihtokilpailujakin olemme elvyttäneet. konserttipäivällisen. Edelmann on ollut jo pitkään erittäin toivottu esiintyjä osaksi vanhan kirkon kesäkonsertteja ja nyt monien toive toteutuu. Naisten piristysillassa syyskuussa 2023 Liisa Kiivanen opetti makrame-solmeilua. Kahvio palvelee vanhan kirkon pihapiirissä konserttien yhteydessä. Ruamjai on pysäyttävä ja pysäyttämätön kuoro, jonka koti on Jyväskylässä ja juuret kansanmusiikissa ympäri maailman. Yhdistyksen satavuotisjuhlia vietetään YläKintauden kylätalossa lauantaina 22. Nro 12 19.3.2025 Sivu 5 Raittiusyhdistys Heräte – sata vuotta toimintaa kyläläisille Jo ennen raittiusyhdistys Herätteen perustamista opettaja Alma Lavikainen keräsi koululaisten nimiä Toivon Tähti -nimiseen lupauskirjaan, nimensä kirjaan antaneet lupasivat noudattaa elämässään raittiutta. Yhdistyksen järjestämät juhlat oli aina pidetty koululla, koulun lopettaminen toi suuren surun ja jonkinlaisen lamaannuksen, Eija Hanhimäki ja Leena Kivelä sanovat. kello 19. ANNE KALLIOLA / PETÄJÄVEDEN VANHAN KIRKON SÄÄTIÖ. Ruamjai tunnetaan elävästä esiintymisestä, tulkinnallisesta taituruudesta sekä vaikuttavista ääniimprovisaatioista. Kuoro yhdistelee kansanmusiikkia ympäri maailman ja tuo esityksiinsä vahvaa läsnäoloa ja tunteiden kirjoa. Samuli Edelmann keskiviikkona 9.7. Petäjäveden vanha kirkko tarjoaa ainutlaatuisen ympäristön kesäisille musiikki-illoille. kello 19. Vanhan kirkon kesäkonserttisarja järjestetään jälleen UNESCO:n maailmanperintökohteessa Petäjäveden vanhassa kirkossa järjestetään heinäkuussa perinteinen konserttisarja. Naisten jumppa on myös alkanut Herätteen toimintana vuonna 1976, kansalaisopiston piiriksi se siirtyi vuonna 1978, naiset kertovat. Vahva läsnäolo lavalla takaa, että laulajien välinen lämpö säteilee myös yleisöön. Sana ruamjai tarkoittaa thain kielellä yhteistä sydäntä. Leena Kivelä aloitti Raittiusyhdistys Herätteen puheenjohtajana 20 vuotta sitten. Silloin emme pitäneet juhlia ollenkaan. Juhlassa puhuvat Raittiuden Ystävien toiminnanjohtaja Hannah Honkanen ja Alma Lavikaisen tyttärenpoika Vesa Uotila, lisäksi ohjelmassa on musiikkia, lapset laulavat, Birgit Ohra-aho laulaa ja Mari Mäkinen laulaa ja soittaa. Alkuaikoina kokouksia pidettiin myös kylän taloissa, esimerkiksi yhdistyksen ensimmäinen vuosikokous pidettiin helmikuussa 1926 Eija Hanhimäen kotitalossa MäkiRautialassa, paikalla oli 42 jäsentä ja kokouksessa päätettiin hiihtokilpailujen ja lausuntakilpailujen pitämisestä. Mittavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen uran tehnyt Yona, oikealta nimeltään Johanna Rasmus, tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä eri musiikkigenrejä omassa musiikissaan. Edelmann esittää rakastetuimpia hittejään uusin sovituksin sekä materiaalia Vaiheet ja Vaiheet 2 -albumeiltaan yhdessä pianisti Matti Paatelman kanssa. Tarjolla on myös täytekakkukahvit. Hänen musiikkinsa yhdistää eri tyylejä ja on usein syvällistä ja tunteikasta. kello 19. Päivällisliput varataan järjestäjältä. – Juhliin ovat tervetulleita kaikki, Kivelä ja Hanhimäki sanovat. Maatilamatkailu Kumpunen järjestää 9.7. – Meidän toiminnassamme raittiusaate on mukana siten, että meidän tilaisuuksissamme ei tarjoilla alkoholia, mutta emme kysele jäseniltämme alkoholin käytöstä, emmekä vaadi raittiuslupauksia, Eija Hanhimäki sanoo. Toimintaa koko perheelle Raittiusyhdistys Herätteen toiminta keskittyi paljon Ylämäen koululle. Yhdistyksen alusta asti toimintaan on kuulunut iltamien lisäksi äitienpäiväjuhlat, myös raittiusjuhlia ja pikkujouluja on järjestetty ja monenlaisia kulttuuritapahtumia, muun muassa näyttelyitä ja musiikkitapahtumia. Myös Ylä-Kintauden kyläkirjan tekemisessä päästiin alkuun, kun ideasta puhuttiin Herätteen kokouksessa. maaliskuuta kello 13. Yona esittää duokokoonpanolla kappaleita uransa varrelta, mukaan lukien materiaalia uusimmalta albumiltaan Eden. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Samuli Edelmann on omaa tietään kulkeva tulkitsija, jonka laaja-alainen repertuaari taidelevyistä pop-musiikkiin löytää poikkeuksetta tiensä suomalaisten sydämiin. Kappaleissa Suomen luonto ja sen asukkaat keskustelevat kuulijan kanssa yhtä intensiivisesti kuin sataviisikymmentä vuotta sitten. Ruamjai-kuoron taiteellisena johtajana toimii Jaime Belmonte
Kuntapäättäjänä olen vastuullinen ja luotettava. Vuorovaikutus ja luottamus ovat minulle tärkeitä. Hyvän kuntapäättäjän ominaisuudet ovat moninaiset ja tasapainoilevat taitojen, arvojen ja asenteiden välillä. Sivu 6 Nro 12 19.3.2025 KUNTOILUA Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää juoksuja pyöräilylenkkejä. Keskeinen tavoitteeni aluevaltuutetun työssä on ollut lähipalvelujen säilyttäminen Petäjävedellä. Haluan auttaa lisäämään asukkaiden yhteisöllisyyttä, parantamaan lasten ja nuorten mielen hyvinvointia sekä huomioimaan erilaisia oppijoita kouluissa. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Isossa kuvassa siinä on onnistuttu Keski-Suomessa, vaikka monella muulla alueella on tehty rajua lähipalvelujen karsimisia. Lisätietoja: PetPet pyörä Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA E-junnut ( 9–10 vuotiaat) maanantaisin ja torstaisin 17–18.30 kulttuurikeskuksen liikuntasali D-junnut (11–12-vuotiaat) maanantaisin ja torstaisin 17–18.30 kulttuurikeskuksen liikuntasali, tiistaisin 18.30–20 Kintauden liikuntasali C-junnut (13–14 vuotiaat) tiistaisin 17-18.30 Kintauden liikuntasali ja torstaisin 18.30-19.30 kulttuurikeskuksen liikuntasali Naisten lentopallo mananantaisin 18.30–20 kulttuurikeskuksen liikuntasali ja keskiviikkoisin 19.30–21 Kintauden liikuntasali Kuntolentopallo maanantaisin 20–21.30 kulttuurikeskuksen liikuntasali Miesten lentopallo torstaisin 19–21.30 Kintauden liikuntasali Sekalentopallo sunnuntaisin 18–20 Kintauden liikuntasali JALKAPALLON SALIVUOROT Kulttuurikeskuksen liikuntasali Tiistaina 17–18.15 P9 Tiistaina 18.15–19.30 P10 Tiistaina 19.30–21.30 Futsal Miehet Keskiviikkona 17–18.30 P/T 8 Torstaina 19.30–21 Aikuisfutsal Perjantaina 16–18 junnut yhteinen Perjantaina 18–19.30 Futsal Naiset Perjantaina 19.30–21.30 Futsal Miehet Lauantaina 10–12 P8 Lauantaina 16.30–18 Kuntofutsal (aloittelijat tervetulleita) Sunnuntaina 13.30–15 Aikuisfutsal Kirkonkylän koulun sali Torstaina 17–18 P/T6-7 Sunnuntaina 15–16.30 Huutosakki Lisätietoa ja yhteyshenkilöt www.petpet.fi KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. Lasten ja nuorten mielen hyvinvointiin tarvitaan lisää osaamista ja tukea. Vaalien ennakkoäänestys alkaa 2.4.2025 ja päättyy kotimaassa 8.4.2025 ja ulkomailla 5.4.2025.. Aluevaalissa ja kuntavaalissa ei tarvitse äänestää samoilla perusteilla eikä saman puoluelistan ehdokasta, vaan tehdä ihan erillinen harkinta. Pienessä kunnassa tarvitaan uusia ja yhdessä tehtyjä ratkaisuja talouden tukemiseksi. Toimin reilusti ja avoimesti. Äänestäminen on tärkeä tapa vaikuttaa. Hyvinvointialueiden rahoituksessa on monia ongelmia. Lähdin mukaan ehdolle monien yli puoluerajojen tulleiden petäjävetisten pyyntöjen vuoksi, vaikka tiesin tehtävän hyvän hoidon haastavan jo muutoinkin täyttä kalenteriani. Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta arkikokemus on opettanut, että näin ei aina ole. Ajan käytön haasteiden vuoksi jouduin kieltäytymään tällä kaudella myös minulle tarjotusta hyvinvointialueen hallituksen paikasta. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. Yhteisöllisyys luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tarjoaa tukea jokapäiväisessä elämässä. Myös kunnan asuntopolitiikassa on huomioitava ikääntyneiden tarpeet. Kannustan kaikkia äänestämään ja osallistumaan päätöksentekoon. Tuliko menestystä josta haluaisit kertoa muille. Siksi pidän äärettömän tärkeänä, että petäjävetiset käyttävät äänioikeuttaan myös aluevaltuustovaaleissa, jotka järjestetään kunnallisvaalien yhteydessä 13.4. Ne kunnat, joiden alueelta ei ole edustusta hyvinvointialueen päätöksenteossa, häviävät helpommin säästökohteista päätettäessä. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail.com. On tärkeää, että koulu on turvallinen ja kannustava kaikille. Asian tärkeydestä huolimatta päädyin itse siihen, että en hae aluevaaleissa jatkokautta, vaan pitäydyn vain kuntavaaliehdokkaana. Virkamiehet ja osa valtuustosta puheenjohtaja Jani Kokon (sd.) johdolla olisi rajannut ½ tunnin matkan päässä alueellisista keskuksista olevat sote-asemat lakkautettaviksi. Silti on selvää, että tulevallakin aluevaltuustokaudella Keski-Suomen hyvinvointialueella joudutaan tekemään kipeitä säästöpäätöksiä. Käytetään mahdollisuutemme ja vaikutetaan yhdessä! Raija Harju-Kivinen (sitoutumaton) sote-toimialan asiakaspalvelupäällikkö Keski-Suomen hyvinvointialue, Mielilaituri Oy:n yrittäjä (terapeutti, yhteisövalmentaja), entinen perusturvajohtaja, entinen valtuutettu, entinen hyvinvointilautakunnan puheenjohtaja Petäjävesi-lehti julkaisee kuntaja aluevaalien alla paikallisten kuntaja aluevaaliehdokkaiden mielipiteitä. Ilmoita tuloksesi toimitus@petajavesilehti.fi VUOKRALLE TARJOTAAN erilaisiin tarpeisiin soveltuvia tiloja entisessä Kuntalassa osoitteessa Urheilutie 2 044 984 48 74 Raimo Martikainen Mielipide Mielipide Hyvinvointialueen valtuustossa tarvitaan petäjävetisiä Olen saanut toimia Keski-Suomen hyvinvointialueen valtuutettuna sen historiallisen ensimmäisen kauden yhdessä toisen petäjävetisen Satu Kytölehdon (sd.) kanssa. Hyvästä strategiasta huolimatta virkamiesesityksessä vuosi sitten koko Petäjäveden terveysaseman toiminta oli lakkautuslistalla. Ikääntyville kuntalaisille on turvattava mahdollisuus tavata muita ja osallistua aktiivisesti yhteisön toimintaan. Käynnistetään yhteistyöprojekteja, perustetaan yhteistyöryhmiä ja luodaan kumppanuuksia. Lisäksi haluan edistää työllisyyttä ja taloudellista kestävyyttä Petäjävedellä ja lähikunnissa. Kevään 2025 vaalit järjestetään ensimmäistä kertaa yhdessä ja vaalipäivä on sunnuntaina 13.4.2025. Päätöksenteon jälkeen on varmistettava, että asiat myös etenevät haluttuun suuntaan. 25,5 % per julkaisukerta petäjävetistä urheilumenestystä Pärjäsitkö kisoissa. Olen hyvä tiimipelaaja ja teen yhteistyötä muiden päättäjien, työntekijöiden ja kuntalaisten kanssa. Kuntavaaleissa meitä petäjävetisiä ehdokkaita on paljon, mutta aluevaaleissa vain muutamia. Koen, että minulla ei ole tarpeeksi aikaa perehtyä siihen kaikkeen (sitä on todella paljon) mihin hyvinvointialueen päättäjällä pitäisi olla valmius, koska minulla on vastuullisia ja aikaa vieviä tehtäviä metsäedunvalvonnassa ja kuntapolitiikassa. Toiseksi tiedostin sen, että isossa aluevaltuustossa vaikuttavuutta saadakseen on hyvä olla jo valmiiksi verkostoitunut maakunnallisesti. Niitä pitää korjata valtiovallan toimesta. Toivon, että kaikki petäjävetiset käyttävät äänioikeuttaan sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissa. Tehdään yhteistyötä ja verkostoidutaan naapurikuntien, yritysten ja muiden tahojen kanssa. Halusin kantaa vastuuta, koska tiedostin, että maakunnankokoisessa vaalissa petäjävetisen ehdokkaan läpipääsy vaatii ääniä myös kotikunnan ulkopuolelta. He tarvitsevat läpi päästäksensä satoja petäjävetisten ääniä kumpikin, mutta molemmat heistä tulevat keräämään ääniä myös kotipitäjämme ulkopuolelta. Vastuu on maan hallituksella. Neurokirjon huomioiminen päiväkodeissa ja kouluissa on välttämätöntä, jotta kaikki lapset saavat tarvitsemansa tuen ja voivat menestyä elämässään. Vaalit ovat yhtä aikaa, mutta ne ovat täysin erilliset vaalit. Mikko Tiirola, kunnanvaltuutettu ja aluevaltuutettu (kesk.) Kuivasmäki Hyvä kuntapäättäjä näkee mahdollisuudet ja tarttuu niihin rohkeasti Kunnan tehtäväkenttä on viime vuosina muuttunut paljon. PetPet tiedottaa Lisätietoja www.petpet.fi Paikallinen ammattilainen varaa tilasi tästä! Ammattilainen asialle -palstalla olet esillä paikallislehdessä joka viikko edullisesti vain 10 € / 20 € + alv. Lähipalvelujen puolustaminen on ollut Keskustan kärkivaaliteema. Haluan kuunnella eri näkökulmia ja tehdä päätöksiä faktojen pohjalta. Luopumispäätöstä helpotti ratkaisevasti se, että Keskustan ehdokaslistalle saimme houkuteltua kaksi vahvaa ja hyvän läpipääsyn potentiaalin omaavaa ehdokasta Petäjävedeltä ex-kunnanjohtajan Teppo Sirniön ja kunnanhallituksen puheenjohtajan Hanna Hautamäen. Vapaaehtoistoiminta ja naapuriapu lisää turvallisuutta ja vähentää yksinäisyyttä. Myös luottamustehtävissä tarvitaan uutta osaamista. Keski-Suomessa valtuuston strategiaan saatiin lähipalveluja korostavat kirjaukset. Tämä edellyttää henkilökunnan koulutusta, resursseja yksilöllisten tarpeiden tunnistamiseen ja neuroesteetöntä ympäristöä, esimerkiksi rauhallista tilaa ja joustavia opetusjärjestelyjä kuormituksen pienentämiseksi, sekä vahvaa yhteistyötä vanhempien ja hyvinvointialueen kanssa. On tärkeää ymmärtää kokonaisuuksia, kuunnella kuntalaisia ja hahmottaa kustannuksia. Työllisyyden parantaminen on avainasemassa hyvinvoinnin ja kunnan elinvoimaisuuden kannalta. Valtuustokäsittelyssä onnistuimme perustelemaan esityksen kohtuuttomuuden ja tehottomuuden. Kausi on ollut opettavainen ja mielenkiintoinen. Tehdään kunnasta paikka, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja osalliseksi
040 588 5189 050 514 5160 NURKAT KUNTOON HYVÄLLÄ ASENTEELLA » Puusepäntyöt » Hirsityöt » Sisäja ulkoremontit » Kylpyhuoneremontit HANNES YLIKOSKI 050 576 8216 hannes@hanneksenverstas.. Sami Heinäaho 040 1678771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi Oman kylän palveleva apteekki ma-pe 9-17 I la 9-14 I p. • Klapien tekoa koneellisesti. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. 014 854 113 BR & MR mpja pienkonehuolto Huollan ja korjaan moottoripyörät, mopot, moottorija raivaussahat, ruohonleikkurit, lumilingot, perämoottorit jne. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Kaivinkonetyöt Lumityöt . p t a ll a m a t ti o s i a P T U L E V L A P S I Ä T T I V I Ä M i n i A g r e b m l a 1 2 6 9 8 5 2 1 S i n i S a l a t n a 4 6 9 8 5 2 1 T a n n a H n e n o v i o 3 6 9 8 5 2 1 R S U T I O H A A a n n a S o r 2 6 9 8 5 2 1 H a j r a M a l a k n o 6 1 6 9 8 5 2 1 T A J A T H O J S U T I M I O L u n A n e n i a t a m ii 2 6 9 8 5 2 1 V T E S K U T U U K A S a k k r i P o r o n ä v y 7 4 2 2 8 6 5 Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI Asematie 6, puh. Tonttihakkuut ja raivaukset. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. . Soita 010 256 5950 040 058 5417 Pamppulantie 2 Käytännönläheiset ATK palvelut Tietokoneet, tulostimet, puhelimet Älylaitteiden käytön opastukset Laitteistohuollot Sinksi Oy www.sinksi.fi, tapio.kokkonen@gmail.com VARATUOMARI JUKKA HOKKANEN testamentit ja edunvalvontavaltakirjat perunkirjoitukset ja perinnönjaot Kirkkotie 6, Petäjävesi Jukka 040 7240787, Marjaana 0400 645284 jukka@jukkahokkanen.fi Paikallinen ammattilainen varaa tilasi tästä! Ammattilainen asialle -palstalla olet esillä paikallislehdessä joka viikko edullisesti vain 10 € / 20 € + alv. Nro 12 19.3.2025 Jalkaja kauneushoitola Aurora Jalka-, käsija kasvohoidot Ripset ja kulmat • Meikkaukset Lahjakortit • Myös kotikäynnit Tmi Reetta Palmu 040 759 0416 Pamppulantie 2 Petäjävesi Sivu 7 L a j a t si m o y ti i a !i s k a a k k a is O i s e v ä j ä t e P P K , 6 e it o k k r i 4 i s e v ä j ä t e P 9 1 K t u l e v l a p s i ä t ti v i ä p a j a s s a t 2 1 9 o l k e p a j i N t u l e v l a p a t n o v u e a a ll e s k u a r a v n a j m 6 1 9 o l k e p a V : a k i a a a r a o i s e v a j a t e p / . 25,5 % per julkaisukerta Ammattilainen asialle!. Halutessasi meiltä kuljetuksen, soita ensin suoraan meille. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. Kukat & sidontatyöt Tilauksesta kaikkiin tilaisuuksiin www.terastyokukkola.fi Hitsaa, rakentaa, asentaa • Timpurityöt • Ikkunaja oviasennukset • Nosto-ovikorjaukset • Monipuoliset teräsrakenteet esim. Hiekoitukset Murskeet . mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Mullat . 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. Ilmalämpöpumppuasennukset & -huollot Puutarhatyöt & mökkitalkkarin palvelut Palvelumme ovat kotitalousvähennyskelpoisia. 040 703 1274 jarkko.varmasahko@gmail.com Tervetuloa paikalliseen! Tule omistaja-asiakkaaksi paikalliseen Osuuspankkiin OP Petäjävesi palvelee: kassaja päivittäispalvelut ti ja pe klo 9-12 Neuvontapalvelut ajanvarauksella ma-pe klo 9-16 Varaa sinulle sopivin aika op.?/petajavesi tai soittamalla Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Anu Liimatainen 010 258 9620 (Toimitusjohtaja) Pirkka Syvänoro 0500 682247 (vakuutukset) OP Petäjävesi Kirkkotie 6 41900 Petäjävesi Lämpimästi tervetuloa! Asuntoa myymässä. Asko Määttä 040 5059876 baldie.racing@gmail.com Pihojen ja teiden lumenauraus, traktorityöt kumpunen.jalmari@outlook.com 0400 267 949 MAANSIIRTOURAKOINTI IJÄS OY Kari Ijäs 0400 547 726 www.maansiirtoijas.fi Maa-ainesten kuljetukset . Sorat PUTKIMIES Jyrki Vieltojärvi 044 2424 729 Teollisuustie 1, Keuruu lvijyke@gmail.com www.lvijyke.fi Monipuolinen, yli 10 vuoden LVI-alan kokemus LVIJYKE.FI 044 242 4729 Talotekniikkapalvelu Huutonen Oy Putkityöt Lämpöpumput Ilmanvaihtojärjestelmien huollot ja korjaukset Viemäreiden avaukset ja kuvaukset Petri Huutonen 050 303 2259 talotekniikkahuutonen.fi TAKSI Carita Autio Urpo Riikonen Ajamme myös KELAja SOTE-kuljetuksia. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. 040 142 4533 Ismo Jukola, puh. portaat & katokset • Kurottaja ja henkilönostin vuokraus 045 113 5125 KOULUTETUT HIEROJAT ANNE VIRTANEN 040 702 9975 HEIDI HYVÄRINEN 040 732 0821 SAMULI KIPRONEN 044 985 7112 Palvelemme osoitteessa Asematie 3 Varaa aika timma.fi/petajavedenhierojat tai soittele Jos emme heti pysty vastaamaan, laita viestiä, soitamme takaisin ÄÄNTÄ JA TUNNELMAA JUHLIIN JA TAPAHTUMIIN! www.jyvasmedia.fi 040 124 1000 Petäjävesi Laadukas äänentoisto • Karaoke Valaistus • Hää-DJ • LED-screenit VarmaSähkö Oy, Petäjävesi Sähköasennukset kotitalouksille, yrityksille & teollisuuteen
Kuivasmäki-Kumpu kyläyhdistys ry. Ennakkoilmoittautuminen on edellytys kokoukseen osallistumiselle. Kesätyö ajoittuu kesä– heinäkuulle yksittäisiin päiviin (enimmillään kuusi tuntia/päivä), joista kertyy yhteensä kaksi viikkoa. Paikalla yhdistyksen kuntaja aluevaaliehdokkaita. Lähtö linja-autolla srk-kodin edestä klo 10, hinta 15 €.Tervetuloa joukkoon mukaan! Petäjävesi-Kintaus Työväenyhdistys ry:n vuosikokous pidetään 30.3.2025 klo 14.00 Petäjäkodin Solikko-salissa Teollisuustie 1. Tervetuloa! Eläkeliiton Petäjäveden yhdistyksen vuoro on järjestää tanssit Tuurissa ke 26.3. pöllöja nuotioretken. Retken kokonaiskesto on noin 3-4 tuntia. Postin kuljetettavaksi jätettyjen ilmoitusten tulee olla perillä määräaikana. Lisätietoja op.fi/petajavesi ALUEJA KUNTAVAALIT 2025 PETÄJÄVEDEN KUNNASSA Alueja kuntavaalit Petäjäveden kunnassa toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025 kello 9.00–20.00. Ohjaustilanteissa mukana on aina vastuullinen aikuinen. Mikäli henkilöllä ei ole muuta henkilöllisyyden osoittavaa asiakirjaa, poliisi myöntää äänestystä varten väliaikaisen, maksuttoman henkilökortin. Pimeän tullen kierros lähiseudun hyville pöllömaille. 050 4641 678 tai 050 3131 554 tai kirjallisesti Petäjäveden kunnan keskusvaalilautakunnalle Petäjäveden kunnanvirastoon, osoite Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi tai suojattuna sähköpostina kirjaamoon https://www.petajavesi.fi/suojattu-viestipalvelu. Voimme tarjota mahdollisuutta päästä ohjaamaan liikuntahetkiä, urheilukoulua, lajikokeiluja tai muuta vastaavaa. Henkilöllisyyden todistamista varten tulee äänestäjällä olla mukanaan jokin seuraavista asiakirjoista: henkilöllisyystodistus, ajokortti, passi, sähköinen henkilökortti tai kuvallinen kelakortti. Suutarintie 4, 41900 Petäjävesi keskiviikko–perjantai 2.– 4.4.2025 kello 10.00 – 17.00 lauantai–sunnuntai 5.– 6.4.2025 kello 11.00 – 14.00 maanantai–tiistai 7.– 8.4.2025 kello 10.00 – 18.00 KOTIÄÄNESTYS Äänioikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestyseikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia, saa äänestää ennakolta kotonaan siinä kunnassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kotikunnakseen. kuulutukset Petäjävedellä 19.3.2025 Keskusvaalilautakunta Petäjäveden Luonto ry järjestää perjantaina 21.3. Haethan paikkaa pian ja viimeistään 28.3.2025 laittamalla vapaamuotoisen työhakemuksen sähköpostitse osoitteeseen seura@petpet.fi. TERVETULOA! Johtokunta Sunnuntaina 30.3.2025 Tupamäen kylätalolla vuosikokous klo 17.00. Palkka kahdelta viikolta on 500 euroa. Kutsu Petäjäveden Osuuspankin varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen Petäjäveden Osuuspankin omistaja-asiakkaat kutsutaan varsinaiseen osuuskunnan kokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 2.4.2025 kello 18 Petäjäveden Osuuspankin kokoustiloissa osoitteessa Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi. Myös sometus voi kuulua työhösi, jos olet innostunut sosiaalisen median sisällöntuottaja. Yhdistys tarjoaa makkarat. Myös Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan verkkosivulta www.op.fi/kesaduuniopnpiikkiin löydät lisätietoa sekä myös ohjeita hakemuksen tekemiseen.. Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö. Otamme yhteyttä kaikkiin hakijoihin hakuajan päätyttyä. Lähtö Petäjävesilehden toimituksen edestä klo 18.30 kimppakyydeillä. Alueja kuntavaalien ENNAKKOÄÄNESTYS: Yleinen ennakkoäänestyspaikka: Petäjäveden kunnanvirasto, os. Käsitellään sääntöjen määräämät kevätkokoukselle kuuluvat asiat. Kotiäänestykseen tulee ilmoittautua 24.3.2025 lähtien, kuitenkin viimeistään tiistaina 1.4.2025 ennen kello 16.00. Äänestyspaikka: Kulttuurikeskus Miilun liikuntasali, os. Ilmoittautua voi puhelimitse puh. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Lisätietoja voit kysyä samasta sähköpostiosoitteesta seura@petpet.fi. Jos haluat osallistua kokoukseen, pyydämme ilmoittamaan tästä osuuspankille viimeistään 28.3. Kahvitarjoilu. Miilutie 4, 41900 Petäjävesi Varsinaisena vaalipäivänä äänioikeutettu voi äänestää vain oman äänestysalueensa äänestyspaikalla. Työtehtäviä voidaan yhdessä miettiä osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan, joten kerrothan hakemuksessasi millaisista tehtävistä seuratyöskentelyssä olisit kiinnostunut. Kotiäänestyksessä voi äänestää myös kotiäänestykseen oikeutetun hoidettavan kanssa samassa taloudessa asuva omaishoidon tuesta annetussa laissa (937/2005) tarkoitettu omaishoitaja, joka on Petäjäveden kunnassa äänioikeutettu. Tervetuloa! Kesäduunia nuorille PetPetissä Hei sinä 15–17-vuotias nuori, tule kesätöihin urheiluseura PetPetiin, tarjolla on kaksi kesätyöpaikkaa tulevalle kesälle. Laitoksissa tapahtuvasta ennakkoäänestyksestä ilmoitetaan erikseen niiden ilmoitustauluilla. Petäjäveden Erämiehet ry sääntömääräinen vuosikokous Lemettilässä pe 28.3.2025 klo 18. sähköpostitse osoitteeseen petajavesi@op.fi tai osuuspankin konttorilla. Sivu 8 Nro 12 19.3.2025 Yhdistystoiminta Avoinna Ma–Pe 9–17 Keuruuntie 21, Keuruu 040 649 2710 www.mloptiikka. Lomakkeita kirjalliseen ilmoittautumiseen on saatavilla kunnanvirastolta ja myös kunnan kotisivuilta www.petajavesi.fi . Nuotiolla makkaranpaiston lomassa puhetta pöllöistä