. Kyläyhdistys ja Petäjäveden Petäjäiset on järjestänyt Heikkilänperän Hölkän useana vuonna, ja sen ajankohta on vaihdellut. Järjestö viettää 11.6. Järjestämme myös retkiä, koulutuksia ja kodinhoidollisia palveluja, selittää Tuula Tikka, joka on myös Petäjäveden Maaja kotitalousnaisten vastuunkantajia. 7 1 o l k t e s i m u t u a t ti o m lI n i m m e h ö y m a j 6 1 2 6 2 t a j o p a j t ö t y t : t a j r a S . t e e n y t n y s Kaikki osallistujat palkitaan. valtakunnallista liikuntapäivää, ja tänä vuonna Petäjäveden yhdistys kutsuttiin kylätalolle liikuttamaan kaikkia niitä, jotka eivät syystä tai toisesta lähteneet juoksemaan. n e a k l a 5 1 . Ilmoittautuminen on päättynyt ja juoksijat saavat vielä reittiohjeita. 2 A N I A T S II T . – Tuli oikea jytky, iloitsee Kuivasmäki-KumpuHeikkilänperä -kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Tikka. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa Heikkilänperän Hölkässä ennätysmäärä osallistujia T U S K O U J . 7 . Remonttimiehet lopettivat hommat itse asiassa juuri tänään, Tikka kertoo. Puffetti. – Meiltä toivottiin, että tapahtuma siirrettäisiin alkukesään, ja näyttää siltä, että se tosiaan kannatti, Tikka kertoo. Uusia lappuja tekaistiin pöytäliinasta, ja loppujen lopuksi kirjoihin ja kansiin saatiin 44 juoksijaa. a ij u t s il l a s o a t u u k a v i e ä j ä t s e j r ä J n a a m e li a s i k a o l u t e v r e T ! n i m i o v n e e h r e p o k o k Porkkana Matleena Ylikoski Aurinkoinen ja tuulinen keli, kauniin kesäiset maalaismaisemat ja oikea ajankohta tekivät tämänvuotisesta Heikkilänperän Hölkästä huippusuositun. – Meillähän ei ole omaa kokoontumistilaa, vaan toimimme tähän tapaan kutsuperiaatteella. MATLEENA YLIKOSKI. Takana näkyy Tupamäen kylätalon uusittu katto. Pihan perällä höyryää juoksijoille lämmitetty sauna. Jo kauas näkee, että vanhemman koulurakennuksen katto on upouusi. 8 1 o l k ä ll ä t n e k u li e h r u 9 1 2 . Tämä on samalla vähän tällainen Riston muistojuoksu, Tuula Tikka sanoo. . Iida ja Juuso Ahonen pelaavat mölkkyä Tuula Tikan ja Mirja ja Erkki Kotamäen ohjauksessa. Tapahtuman lupsakalla nimellä on tarina: – Tupamäen Risto oli urheilullinen mies ja hän ehdotti nimeksi Heikkilänperän Hölkkää, ettei tapahtuma vaikuttaisi liian rasittavalta. vuosikerta Nro 25 2019 Keskiviikkona kesäkuun 19. Maaja kotitalousnaiset vieraina Kun juoksijat ovat ampaisseet liikkeelle, kylätalon pihapiiristä alkaa erottaa hauskoja yksityiskohtia. Juuri nyt tämän perän kyläläisillä on muutakin aihetta hymyyn kuin onnistunut juoksutapahtuma. Uutta väriä kylätalolla Kuten nimi kertoo, Kuivasmäki-Kumpu-Heikkilänperän kyläyhdistykseen kuuluu kolme eri kylää, joiden yhteinen toimitila Tupamäen kylätalo on. Maaja kotitalousnaisten väki leikittää lapsia perinteisten pihapelien parissa. Tupamäen kylätalon pihapiiri täyttyi autoista ja ihmisistä jo hyvissä ajoin ennen juoksutapahtuman alkua, ja toimitsijoilta loppuivat numerolaput kesken, kun väki ilmoittautui joko 1,6:n, 5:n tai 10:n kilometrin juoksumatkalle. – Keräsimme katon korjaukseen rahaa vuosikausia, ja nyt se on siinä. Grillikodassa paistetaan lettuja ja makkaroita, koulun puolella palvelee pikku buffetti. Heikkiläperän Hölkkä keräsi tänä vuonna 44 juoksijaa. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 59
Myös liikenne alueella on vilkasta. Pengerjoen kautta perille ei pääse myöskään tavallisella autolla. Alueella voi vierailla petolintuja ja -nisäkkäitä saaliin toivossa. Valkoinen pelipaita olisi valmis. Lieko Petäjävedellä kotiteollisuuskoulun sorakatolla parina viime vuonna pesinyt pariskuntakin sama. SK Lippukauppa käy kuumana Petäjäveden vanhassa kirkossa järjestetään jo kymmenes konserttikesä. loman vuoksi. Lentokykyiseksi poikaset varttuvat reilun kuukauden iässä. Painolastin iskiessä vastaan liian voimakkaasti. Kesäasukkaiden kirkkopyhä. Mies istuutuu plyysisohvalle pieni mörkö harteillaan. Metsäkoneet Vaaralliset hautakivet on nyt merkitty Petäjäveden hautausmaalla on merkitty vaaralliset hautakivet, jotka ovat kaatumaisillaan ja kaipaavat oikaisemista. Pekka Simojoki ja 21.8. Lauri Ijäs Meriharakka Kirveslahdessa touhukkaana ravinnonhaussa. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 55e (sis. Hän pistää Seija Simolan taustalle soimaan ja käy toimeen. Kirkkoherranvirasto suljettuna 24.6.-14.7. Jättäen vaikeimmat kohdat eli olkapäät suoristamatta. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160 (arkisin 8-16) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 70e (sis. Sunnuntaina poikue oli Rantatien varressa. SK VANHAN KIRKON SÄÄTIÖ Toissa lauantain myrskytuhoja korjataan Petäjävedelläkin vielä pitkään. Meriharakan sanotaan saaristossa asettuvan vuodesta toiseen samoille pesimäluodoille. Tänä vuonna meriharakan lähes neliviikkoinen haudontaurakka keskustassa päättyi viime viikolla. Saammekohan pariskunnasta tulevinakin vuosina vakiovieraan, sillä meriharakka on lintumaailmassa verraten pitkäikäinen voiden saavuttaa jopa 30 vuoden iän. Konserttilippuja voi ostaa verkkokaupan lisäksi nyt myös oppailta vanhalta kirkolta käteisellä, kortilla tai mobiilimaksulla. SK siivoavat parhaillaan alueita. Mies silittää paitaa hartain vedoin. Toivotaan että lintuperhe löytää läheisyydestä rauhallisen kasvuympäristön ja varttuu lehtokykyiseksi. Kuollut: Lempi Dagmar Ritari, 90 v. Anne Mattila, 10.7. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Kunnan uuden ilmeen ja tunnukset on tehnyt mainostoimisto Sherpa. Su 23.6. Tuhlaajapoika musiikkidraama (Vivamon raamattukylä). Levikki noin 1700 kpl. "On kaunis synnyinmaamme, maat, metsät, järvet sen." (Virrestä 574) Kunnan tunnuksesta äänestetään Kunnan markkinointiviestintään on kehitetty uusi tunnus. Vanhemmat näyttävät kovin huolehtivaisilta toisen yrittäessä johdattaa tarkkailijan sivummalle Kirveslahteen pois poikasen läheisyydestä. klo 10 Messu vanhassa kirkossa / MR, LGK. Haudanhoito ovat omaisten vastuulla. Etenkin Waltteri Torikan konserttilippujen myynti käy kuumana verkkokaupassa, joten liput kannattaa ostaa ajoissa! Kirkkoon mahtuu turvallisuussyistä enintään 250 kuulijaa. Ja pysykää pinnalla!. Waltteri Torikka, 17.7. Petri Laaksonen, 31.7. Meriharakka hautoo entisen käsiksen sorakatolla. Clubforfive,7.8.Pacem-konsertti Pekka Björnistä muistaen, 14.8. se ur ak un ta @ ev l.fi Viikon pakina: Mies silittää paidan Mies noutaa rypistyneen valkean kauluspaidan vaatekomeron uumenista. Kun aika on. Mies silittää paidan. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Tekee illasta jännittävämmän, ei pelkän itsestäänselvyyden. Ainakin pesä oli tänäkin vuonna samassa paikassa kuin viime vuonna. Nyt saadaankin nauttia helteisestä juhannuksesta. Ke 26.6. On hyvä huomioida, että lupiineja ehtii poistaa vielä nyt, ennen kuin se tekee siemenet. klo 18 Lähetysilta Kintauden nuorisoseuran talolla. Lopullisen valinnan tunnuksesta tekee kunnanhallitus, mutta äänestystulos otetaan valinnassa huomioon. Kesän 2019 esiintyjät Petäjäveden vanhassa kirkossa kesäkeskiviikkoisin iltakuudelta ovat: 3.7. Tällä viikolla petäjävetiset saavat valita mieluisimman tunnuksen äänestämällä netissä ja somessa. Sivu 02 Nro 25 19.06.2019 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi. 0400 816385. Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 toimitus@petajavesilehti.fi etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Kesällä toimitus on avoinna sopimuksen mukaan sekä aina kun olemme paikalla. 1990-luvulla painetussa lintukirjassa kerrotaan, että meriharakka on saariston lintu ja että viime vuosikymmenien aikana muutamia pareja on siirtynyt pesimään paikoin sisämaahan, lähinnä puunjalostusteollisuuden lähistön kuorikasoille. Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 433 8300 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Jälkikasvulla oli ilmeisesti edessä hyppy katolta alas pian kuoriutumisen jälkeen. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. alv 24%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 9-21 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Hän kostuttaa kielellään ohutta lankaa ja tähtäilee neulansilPetäjävesi-lehti ei ilmesty kesätauolla 17.7.2019! Myrskytuhoja siivotaan edelleen mää, kuten hyökkääjä reikää maalivahdin suojuksista. Meilläkin antenni posahti, mutta joidenkin metsissä tuhot olivat oikeasti mittavat, myös kotien ja kesämökkien pihoissa puut pöllysivät. Hautakiven oikaisun ja muut kunnostustyöt voi ostaa haluamastaan yrityksestä, mutta myös Petäjäveden seurakunnan kautta voi työn tilata ottamalla yhteyttä suoraan suntioon. Puhelinpäivystys jokaisen lomaviikon maanantaina klo 10-14, p. Lupiinihaasteeseen ehtii vielä Sosiaalisessa mediassa alkaneeseen vieraslajien poistamishaasteeseen on tartuttu ympäri pitäjää. klo 10 Messu vanhassa kirkossa / LL, LGK. Meriharakat talvehtivat etupäässä Länsi-Euroopan rannikoilla. alv 24%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 e (sis. Nyt meriharakka on selvästi yleistynyt ja niitä näkee Petäjävedelläkin melko usein, niin keskustassa kuin isommilla peltoalueillakin. Jos tilaa oikaisun seurakunnan kautta, työn tekee Jukka Onkela Multialta SK Juhannuspäivänä 22.6. Markku Koskinen Luontopalsta: Meriharakka on yleistymässä Saariston suurehko mustavalkoinen kahlaaja on leviämässä sisämaahan. Hän kasaa silitysalustan ja laittaa silitysraudan liedelle lämpiämään. Toivottavasti se ei kuitenkaan heti rätkäise taivaan täydeltä. Otto Tolonen ja Lauri Rantamoijanen, 24.7. Alitajunta muistuttaa aika ajoin pienestä möröstä, joka tarvitsee myös oman paikkansa. Valmiina taisteluun epätoivoa vastaan, valmiina ottamaan vastaan onnen kyyneleet summerin soidessa. Sitä ennen perheellä on edessä monet vaarat. Ainakin kahtena viime vuotena pesintöjäkin on jo todettu. Kunnan sivuilta löytyy asiasta lisätietoja. fi pe ta ja ve de n. Mies ompelee irtoamaisillaan olevan napin kiinni, tietäen onnen ja mahdollisuuden roikkuvan löyhästi kiinni todellisuudessa alimman napin tapaan, joka on aina valmiina ratkeamaan uudelleen. Jos lähtee Töllin lenkille Verkkalantien kautta, niin tielle on kaatunut niin paljon puita, että pyörällä pääsee vain osittain pyörää kantamalla. Köyhän miehen pieni ilo on voimakkaampi tunnetila, kuin jatkuva arkinen suru, johon on jo aikoja sitten turtunut. Hän avaa vastaanottimen ja sulkee kaiken muun ulkopuolelle. Mies katselee peilin edessä aikaansaannostaan. Kirkkokahvit Lemettilässä. Taukopaikalle yritetään saada vietyä mönkijällä polttopuita juhannukseksi, jotta kävelijä voisivat tehdä makkaratulet
Vapo on ostamassa Petäjäveden Energia Oy:n liiketoiminnan. – Ympäristöasioista puhutaan paljon ja ihmiset haluavat vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä. Meillä on tarkoitus pitää talo lämpimänä ilmalämpöpumpulla ja takalla, patterit laitetaan päälle vain kovilla pakkasilla, Sirniöt kertovat. Suunnitelmia on vaikeuttanut osaltaan liito-oravahavainto. Tällä tavoin valmistelussa olevia kunnan tulevaisuuden kannalta keskeisiä asioita tuotaisiin jo varhain aktiivisesti kuntalaiskeskusteluun. Meidän yhteistyökumppanisähköyhtiömme tarjoavat asiakkailleen virtuaaliakkua, johon kesällä yli oman käytön tuotetun sähkön voi varastoida ja josta sitä voi käyttää silloin, kun aurinkopaneelit eivät tuota tarpeeksi sähköä omaan tarpeeseen, Heinilä selvittää. Petäjäveden kaukolämpöasiakkaille luvassa on parempaa ja nykyaikaisempaa palvelua sekä energiatehokkuutta. Tiesuunnitelma valmistuu vuoden vaihteeseen mennessä. Suunnitelmistaan kunnan päättäjille tuli kertomaan Vapo Oy:n Consumersliiketoimintayksikön johtaja Clas Blomberg ja myyntipäällikkö Juha Kuivinen. – Lämpölaitoksessa ei saa polttaa jätettä, Blomberg painottaa. Siinä toivotaan, että kunnanhallituksessa kirjoitettaisiin jokaisen kokouksen yhteydessä alustus yhdestä tärkeäksi katsotusta aiheesta. – Marras-, jouluja tammikuussa valoisa aika on niin lyhyt, että silloin tuottoa ei juuri ole. – Katon toinen lape on täynnä paneeleita, ainoastaan kattoluukun kohta piti jättää vapaaksi. Päättäjät jäävät nyt kesätauolle ja seuraavat kokoukset ovat elokuussa.. Tekninen johtaja Matti Varis kertoo, että Kintauden kevyenliikenteenväylän suunnitelmia on nyt tehty ja kustannusarvio on noin 800.000 euroa. Turpeen käyttö tulee pikkuhiljaa poistumaan, riippuen myös siitä, mitä hallitus siitä päättää. Kaukolämpö ja Kintaus olivat kokouksen kuumimmat SUVI KALLIOINEN Myyntipäällikkö Juha Kuivinen ja Consumers-liiketoimintayksikön johtaja Clas Blomberg esittelivät Vapo Oy:n suunnitelmia. – Tämä on meidän perheen ekoteko, jolla pienennämme hiilijalanjälkeämme. Sirniöiden katolla on 26 aurinkopaneelia, joiden yhteinen kapasiteetti on 7,2 kilowattia. – Viime vuonna me asensimme koko maassa 300 aurinkosähköjärjestelmää, lähinnä omakotitaloihin. Ja toisaalta myös sähkön hinta ja etenkin siirtohinnat ovat nousseet samalla kun aurinkosähköjärjestelmien hinnat ovat laskeneet ja tekniikka kehittynyt. – Paneeleita on sen verran, että sähköä riittää myös oman tarpeen yli. Tänä vuonna tavoitteena on 500 aurinkosähköjärjestelmää. Sirniöillä lämpöä tuo myös ilmalämpöpumppu. Alustus julkaistaisiin keskusteluavauksena sekä Petäjävesi-lehdessä että Facebookissa. Uusi ilmalämpöpumppu lämmittää vielä 25-30 asteen pakkasellakin. Työt aloitetaan heti heinäkuussa ja kaivuutyöt tehtäisiin elo-syyskuun aikana. Kintauden tieasiaa viedään eteenpäin Kintauden kevyenliikenteen väylää päästään rakentamaan aikaisintaan ensi vuonna, joten valtuusto hyväksyi Kintaudelle tälle vuodelle varatusta 350.000 euron määrärahasta 250.000 euron siirron Teollisuustien rakentamiseen. Vielä vuosi sitten aurinkosähköjärjestelmät olivat meille liian kalliita, Sirniöt kertovat. Sähköä meiltä on kulunut noin 22.000 24.000 kilowattituntia vuodessa. Blomberg toteaa, että kaukolämmön pitää olla kilpailukykyistä, eikä hintoja voi hirveästi nostaakaan, eikä hän näkisi Petäjävedellä hinnankorotuspaineita. Petäjävedelläkin aletaan tukia hukkalämpöjen hyödyntämistä ja myös kaukolämpölaitosten sähköistäminen tulee jossain vaiheessa eteen. – Meillä on sähkölämmitteinen talo, jossa on lisälämmönlähteenä takka. Kunta ja Vapo ovat keskustelleet myös siitä mahdollisuudesta, että Palvalahden yrityspuistoon olisi tarvittaessa mahdollista saada Vapon pellettilämpölaitos. Sähköä ne ovat tuottaneet toukokuun puolivälistä lähtien. Suvi Kallioinen Valtuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan kunnan ja kaukolämpöyhtiö Petäjäveden Energian välisen sopimuksen purkamisen, ja samalla kunta luopuu etuostooikeudestaan. Viime viikolla Ely-keskuksen kanssa käytyjen keskustelujen perusteella näyttää siltä, että kunta rahoittaa tiehankkeesta 95 prosenttia. Aurinkopaneeleja olemme harkinneet jo pitemmän aikaa, ja nyt, kun hinnat ovat halventuneet, oli aika toimia. – Vielä emme osaa paljon kokemuksia kertoa, vuoden päästä tiedämme enemmän, Teppo Sirniö toteaa perheen taloon asennetusta aurinkosähköjärjestelmästä. Siirretyllä määrärahalla korjataan Teollisuustie ja tänä kesänä urakka saadaan edullisesti päällysteiden alhaisten hintojen ansiosta. Toisaalta silloin voi käyttää kesäaikana tuotettua ylijäämäsähköä, joka on varastoitunut virtuaaliakkuun. Kunnavaltuustolle esiteltiin myös kunnan uusi markkinointi-ilme sekä tunnukset, joista saavat kuntalaisetkin äänestää tällä viikolla kunnan kotisivuilla ja somessa. Lämpölaitos työllistää koko ketjussa noin kymmenen henkeä, mutta Vapo hoitaa pienet laitokset keskitetysti päivystysringillä. Yrityksen nykyinen pääomistaja on Seppo Kovanen, joka osti kaukolämpölaitoksen Petäjäveden kunnalta vuonna 2003. Vapo Oy haluaa laajentaa liiketoimintaansa kaukolämpöön, ja se osti viimeksi vuoden vaihteessa Iin ja Utajärven kunnan kaukolämpöyhtiöt.Vapo Oy tuottaa kaukolämpöä nyt 20 kuntaan. Tähän vaikuttaa kuitenkin myös Suomen hallituksen päätökset. Tarkoituksena Aurinko avuksi hiilijalanjäljen pienentämiseen on, että saamme tuotettua auringolla kolmasosan koko vuoden sähkönkulutuksestamme. Vajaassa kuukaudessa paneelit ovat tuottaneet puhdasta aurinkosähköä sen verran, että se kompensoi 1700 kilometriä autolla ajamista. Yhtiö haluaa pitää polttolaitostensa pihapiirit siistinä, joten voi olla, ettei puutavaraa ja risuja oteta enää jatkossa polttoon, kuten tähän asti täällä on totuttu. Aloite viestinnästä Hannes Ylikoski (kesk.) ja 17 muuta valtuutettua allekirjoittivat aloitteen, joka oli sama jonka Ylikoski kirjoitti yleisönosastokirjoituksena viime viikon Petäjävesi-lehteen. Petäjäveden kunta on esittänyt toiveen, ettei Vapo Oy nostaisi hintoja nykyisestä ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen. Talomme on ihanteelliseen ilmansuuntaan, aurinko osuu katonlappeelle juuri silloin, kun auringon paiste on tehokkaimmillaan eli iltapäivästä, Teppo Sirniö kertoo. Aloitteen mukaan kunnan pitäisi avata myös oma Youtube-kanava, jolle koottaisiin jo olemassa olevat markkinointivideot ja tuotettaisiin uutta kehumissisältöä, myös kuntalaisten itsensä kuvaamina. Vapo Oy pyrkii hyödyntämään a mahdollisimman lähellä tuotettua polttoainetta. Myös tuotantopuolelle on tulossa lähiaikoina isoja investointeja. Koska sopimus puretaan kesken sopimuskauden, Petäjäveden Energia Oy maksaa korvauksena kunnalle 50.000 euroa. – Se kuului tähän samaan pakettiin. Hankkeeseen haetaan kuitenkin nyt myös maaseudun kehittämisrahaa, ja rahoituspäätös saadaan lokakuun lopussa. Vapolla voisi olla valmiuksia myös hukkalämmön hyödyntämiseen, jos Petäjävedelle joskus saataisiin kansainvälinen datakeskus. Myyntipäällikkö Tuomo Heinilä Energiaturva Oy:stä kertoo aurinkosähkön kiinnostavan entistä enemmän. Heinilän mukaan aurinkosähköjärjestelmät kiinnostavat nyt ihmisiä. Sivu 03 Nro 25 19.06.2019 TIINA LAMMINAHO Tiina Lamminaho Teppo ja Katri Sirniön omakotitalon katolle asennettiin aurinkopaneelit toukokuussa. – Meillä polttoturpeen osuus on tippunut alle 20 prosenttiin, kun joskus se oli sata. Petäjäveden Energia Oy:n liiketoiminnan on ostamassa Vapo Oy. Kintaudelle ei päästä rakentamaan vielä tänä vuonna byrokratian vuoksi: suunnitelmat ja lupapäätökset ovat vielä työn alla. – Eniten poltetaan puuhaketta, turvetta poltetaan silloin kun pitää kattilasta saada irti huipputehot ja aivan marginaalisesti poltetaan myös öljyä, Blomberg kertoo. Kiinnostus kasvaa Myyntipäällikkö Tuomo Heinilä Energiaturva Oy:stä sanoo aurinkopaneeleiden tuottavan sähköä Suomessa yhdeksänä kuukautena vuodesta. Ajattelimme, että kun kerran järjestelmä asennetaan, voi samoilla asennuskuluilla asentaa hieman suuremman. Ylijäämäsähkö menee valtakunnan verkkoon; nyt täytyy sähköyhtiötä kilpailuttaessa ottaa huomioon myös se, miten heille päin myyty sähkö hyvitetään
Suurin osa tavarahankinnoistakin pyritään ostamaan paikallisesti, Hiiliaho ja Meronen kertovat. Luujauho, jota on aikaisemmin käytetty lattiarakenteissa, on kostuessaan aiheuttanut tiloissa tunkkaista hajua. Vanhusten päivätoiminta on siirretty remontin ajaksi kulttuurikeskukselle ja siellä myös kuntosalia hyödynnetään enemmän. Kioski ja sen yhteydessä oleva kahvio ovat löytäneet paikkansa. Sivu 04 Nro 25 19.06.2019 Kioski kaipaa vapaaehtoisia Tiina Lamminaho Petäjäkodin kioski palvelee asiakkaita normaalisti, Petäjäkodilla käynnissä olevasta remontista huolimatta. Remontoidun siiven 12 petipaikasta on loput viisi asukasta sijoitettu remontin ajaksi Väinölään, Toivolaan ja Ainolaan. Hän pahoittelee, että Petäjäkodin remontti aiheuttaa jonkin verran meluhaittaa myös terveyskeskukselle ja sen asiakkaille, vaikka suurin osa äänekkäistä piikkaustöistä ajoitetaan iltoihin. Petäjäkodin remontti on oiva esimerkki kunnan ja paikallisten yrittäjien yhteistyöstä. Asumisyksikön esimies Anne Toivola-Mäkisen mukaan remonttia ennakotiin jo hyvissä ajoin, eikä Vienolasta vapautuneita petipaikkoja täytetty heti. – Valitettavasti tällä porukalla emme pysty lisäämään aukioloaikoja. Kioski pyörii täysin vapaaehtoisvoimin eli palkkaa myyjät eivät saa. Remontti aloitettiin kesäkuun alussa ja tavoitteena on, että elokuun puoleen väliin olisi valmista. Meillä on vakituisia kahvila-asiakkaita ja onhan tämä tällä hetkellä ainoa kioski Petäjävedellä. Kaipaisimme mukaan lisää vapaaehtoisia, Airi Lindholm ja Risto Salonen Punaisen ristin Petäjäveden osastosta toteavat. Airi Lindholm, Eine Rusila, Ritva Kaksonen ja Helvi Tuovinen vuorottelevat myyjinä, SPR:n Petäjäveden osaston puheenjohtaja Risto Salonen on ollut käynnistämässä kioskia. Kolmisen vuotta sitten avattua kioskia pyöritetään neljän naisen voimin. – Kioskin tuotto, jos sellaista jää, käytetään kokonaan petäjävetisten hyväksi, Risto Salonen toteaa. Eine Rusila on pitänyt myyntivuoroillaan Paavokoiraansa mukanaan. TIINA LAMMINAHO Petäjäkodin sisäilmaremontti toteutetaan oman kylän osaajilla SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Vuonna 1994 valmistuneen Petäjäkodin hallintoja Vienola-osan sisäilmakorjaus on nyt käynnissä: muun muassa osa lattiamatoista vaihdetaan ja ne nostetaan nykyistä ylemmäs seinään, ikkunoita tiivistetään asianmukaiseksi, lattianrajoihin lisätään tiivistemassaa ja lopuksi kaikki seinät maalataan. Töitä painetaan koko kesä myös iltaisin ja viikonloppuisin, sillä tekemistä riittää. Petäjäkodin kioski pyörii kokonaan vapaaehtoisvoimin. Joulun alla myydään joulukortteja ja äitienpäivän aikoihin äitienpäiväkortteja, keväällä taas kortteja, joissa onnitellaan valmistuneita. – Täällä käy ihmisiä kylältäkin, ei ainoastaan tämän talon asukkaita. – Tilasuunnittelu on vielä kesken, mutta remontin valmistuttua uudistettuihin tiloihin lisätään lyhytaikaista hoitoa ja kuntoutuspaikkoja, sillä tilat ovat hyvin sairaalamaiset, Toivola-Mäkinen toteaa. Minä olen tykännyt siitä, kun täällä tapaa tuttuja ja voi jutella ihmisten kanssa, vapaaehtoisena kioskilla työskentelevä Ritva Kaksonen kertoo. – Lisäksi myymme SPR:n tuotteita, myös adresseja. Remonttimiehetkin ovat löytäneet meidät, Lindholm kertoo. Sairaalamaisiin huoneisiin tulee jatkossa enemmän lyhytaikaista hoitoa ja kuntoutusta.. Pauli Meronen tiivistää ikkunoita. Korjaustoimenpiteet on suunnitellut ja töitä valvoo Vahanen Oy. Sisäilmaremonttiin on varattu 130.000 euron määräraha. Myynnissä on myös surunvalittelukortteja, Lindholm sanoo. Petäjäveden kunta on ostanut varsinaisen työn petäjävetisiltä yrityksiltä: Timo Hiiliahon Hiilfix Oy:ltä ja Kone ja Rakennus Meronen Ky:n Pauli Meroselta. – Meillä Pientä pintaremonttia tehdään, veistelevät rakennusmiehet Timo Hiiliaho, Jari Mäkinen ja Pauli Meronen (oikeassa kuvassa). – Ihanteellisinta olisi, jos pystyisimme palkkaamaan tähän esimerkiksi koululaisen kesätöihin, mutta siihen meillä ei ole varaa edes palkkatuen kanssa, Lindholm sanoo. – Aina voi kuitenkin yllätyksiä tulla, tekninen johtaja Matti Varis tuumaa. Kahvia, pullaa, kortteja, merkkejä Kioskin valikoimissa on muun muassa jäätelöä, keksejä, karkkeja, shampoota, hammasharjoja ja postikortteja sekä postimerkkejä. Petäjäkodilla on nyt reilu 30 paikkaa. – Tässä kulkee paljon ihmisiä päivän mittaan ja monet tulevat juttelemaan. paikallisten rakentajien välillä on hyvää yhteistyötä, ja onneksi saimme nämä urakoitsijat tekemään työn, Varis kiittää. – Jos tässä olisi useampi ihminen, voisivat vuorot olla lyhyempiä, esimerkiksi kolme tuntia päivässä, Lindholm sanoo. Kahvilapuolella myynnissä on niin makeaa kuin suolaistakin kahvin kanssa syötävää, leivonnaiset tulevat kahdelta paikalliselta tekijältä. Punaisen ristin Petäjäveden osaston ylläpitämä kioski on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin yhdestätoista iltapäivän kolmeen. – Paavo käy tervehtimässä täällä ihmisiä, kaikki tuntevat sen, Rusila sanoo. Lattiarakenteiden väliin oli vuosien ajan päässyt kosteutta. Tekninen johtaja Matti Varis (edessä) kiittää kuinka siistissä ja pölyttömässä kunnossa rakennustyömaa on. Vaikka tämä Petäjäkodin aulassa onkin, tämä on tarkoitettu kaikille. – Kioski antaa elävyyttä tälle pienelle aulalle, Helvi Tuovinen toteaa. Lisäksi rakennustöihin osallistuu teknisen toimen omaa henkilökuntaa
”Näinkin voi elää, ei mielellään, mutta kuitenkin.” Nainen, siis ihminen Vaikka runot kertovat naiseudesta, ajatukset koskevat kaikkia. Kirkkoherra Laura Laitinen onnitteli Oksasta. Ritva Oksanen, Lena Labart ja Kirsi-Kaisa Sinisalo lukivat piispatar Irja Askolan runoja ja väliin laulettiin tuttuja virsiä. Yleensä omat juuret alkavat kiinnostaa ihmisiä vasta sitten, kun tulee vähän ikää, seuran sihteeri, sukututkija Jauri Varvikko ja puheenjohtaja Martti Rauhala kertovat. Eniten väkeä osallistui sukukokouksiin 1980-luvulla, nyt suunta on ollut taas vähän ylöspäin. DNA:n kautta sukulinjoja on löytynyt Jussilasta niin Räihään kuin Kuivasmäkeenkin. DNA-tutkimukset ovat paljastaneet, että Jussilan suku, kuten kaikki Kintaudelta lähtöisin olevat suvut, periytyvät alueelle muuttaneista savolaisista. – Kintauden ensimmäiset asukkaat ovat olleet keskenään sukua, luultavasti veljekset. Nyt olemme tehneet DNA-testejä ja ne ovat varmistaneet olettamuksia, joita olemme tehneet isäntäluetteloiden perusteella, Varvikko ja Rauhala kertovat. Olet myös antanut elämän muovata sinua, Laitinen totesi. Täällä Korpilahdella on nyt mukana satakunta henkeä. Jussilan suvun tutkimisessa muutamat henkilöt ovat tehneet ison työn, Jyri Jussila kiitteli. – Suku on levinnyt ympäri Suomea; muuten ei juuri tule pidettyä yhteyttä, mutta sukukokouksen jälkeen joskus soittelemme. Jussilan sukuseurassa on vajaat 300 jäsentä, sukuneuvosto kokoontuu pari kertaa vuodessa ja sukukokouksia pidetään noin kolmen vuoden välein. ”Pitäisi osata tehdä valintoja, jotka palvelevat elämää.” Ja vaikeuksista voi selvitä. Monia sukuja on alettu tutkiva viime vuosina. Sukukokouksissa on sosiaalinen ulottuvuus eli tapaamme toisiamme, mutta geneettinen yhteys antaa siihen vielä oman lisänsä, Rauhala toteaa. Runoissa toivotaan rehellisyyttä ja näkökulmaa, peräänkuulutetaan viisautta ja rohkeutta, ja uskallusta muuttaa näkökulmaa. Runoissa todetaan, ettei alkulehdilläkään Raamattu tunne alistuvaa naista. – Minua kiehtoo ajatella suvun tarinaa taaksepäin. TIINA LAMMINAHO Ritva Oksanen juhli 80-vuotispäiväänsä Petäjävedellä Voimaannuttava runoesitys SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Sunnuntaina kauniina kesäpäivänä kirkko täyttyi ääriään myöten. – Sukuseuraakin on tarkoitus laajentaa muihin Jussilan tilalta lähtöisin oleviin, esimerkiksi Aleksander Jussilan veljen jälkeläisiin. Alkuaikoina sukuseurassa oli mukana nuorempaakin väkeä. Se oli kuin onnittelulaulu päivänsankarille, mutta myös meille kaikille, lohdutukseksi. Vahvojen naisten ”Ihmiseltä ihmiselle” -esityksessä oli mukana myös Kirsi-Kaisa Sinisalo ja Lena Labart. Elvi ja Jyri Jussila ovat olleet mukana Jussilan sukuseurassa jo lähes 50 vuotta. Petäjäveden Kintaudelta lähtöisin oleva Jussilan suku on ensimmäisiä talonpoikaissukuja, joita on tutkittu. Esitys oli voimaannuttava, vahvojen ja itselleen rehellisten naisten puheenvuoro. Juhlakokouksessa julkaistiin myös uusi sukukirja, Jauri Varvikon teos Valonkajoa historian hämärästä. Esityksen nainen onkin ihminen, se onkin ensimmäinen sukupuoli, kuten esityksen nimikin Ihmiseltä ihmiselle kertoo. Alun perin Jussilan sukuseura perustettiin vaalimaan 1800-luvulla eläneiden Aleksander Jussilan ja hänen vaimonsa Anna Leenan sekä heidän kymmenen lapsensa yhteistä historiaa ja kulttuuriperintöä. – Sukulaisia asuu eri puolilla Suomea, iso osa, arviolta noin 90 prosenttia, pääkaupunkiseudulla. Itseä ei saisi hylätä ja lakata elämästä. Itseltä ja muilta voi myös kysyä ylösnousseen tavoin mitä itket nainen. – Pitkään aikaan emme päässeen laajentamaan sukututkimusta taaksepäin, koska iso osa Petäjäveden kirkonkirjoista on tuhoutunut tulipalossa vuonna 1845. Osa runoista on rukousmuotoisia, mutta kuulija saa päättää pyydetäänkö Jumalalta vai toiselta ihmiseltä. Suvun jäsenten muutto kaupunkeihin alkoi kiihtyä 1950-luvulla. Kiitos Ritva ja hyvää kesää! ”Usko on aavistus siitä, että kuuluu johonkin ja jollekin, kodittomien kotiinpaluu”, lausui karismaattinen Ritva Oksanen. Varvikko on ollut sukuseuran toiminnassa mukana lapsesta lähtien, isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä, Rauhalakin kauan, puheenjohtajanakin jo kymmenen vuotta. Vasta remontoituun Petäjäveden kirkkoon tuli 210-päinen yleisö juhlimaan yhdessä Oksasen kanssa ja nauttimaan Ihmiseltä ihmiselle -runoesityksestä. Jyri Jussila on ollut mukana sukuseuran toiminnassa lähes 50 vuotta, Elvi Jussilakin jo 44 vuotta eli pariskunnan avioliiton ajan. Valokeilassa oli oman sisäisen äänen kuunteleminen ja se, miten itkemätön itku onkin nauramaton nauru, jonka päälle voi röyhtäistä. Naisten esikuvana voi olla Maria, ”joka kasvoi tehtäviensä mittaiseksi naiseksi”. Säestäjänä toimi kanttori Leena Giers-Koljonen. Runoissa piirtyi vahva, itselleen ja muille armollinen, itsenäinen nainen, jolla on lupa hakea ja etsiä, mutta myös rukoilla. Alueelle on tultu Korpilahden Tikkalan ja Saukkolan kautta, ja taloihin on haettu puolisoita sieltä, eli Korpilahden ja Petäjäveden yhteys on ollut vahva, Varvikko selvittää. – Olen saanut tutustua lämpimään, viisaaseen, karismaattiseen ja konstailemattomaan naiseen, jonka sydän on iso ja välittäminen aitoa ja isoon sydämeen mahtuu iso joukko ihmisiä. Valituissa runoissa paistoi elämänilo, toivo ja kiitollisuus ja ehkä juuri niitä Oksanen halusi esityksellään tuoda meille petäjävetisille lisää. – Nyt mukana näkyi olevan nuorempiakin, suuri osa jäsenistöstämme on varttuneempaa väkeä. – Ryijy esittelee suvun kantavanhemmat lapsineen, Jussilan sukuseuran puheenjohtaja Martti Rauhala ja sihteeri Jauri Varvikko kertovat. Sivu 05 Nro 25 19.06.2019 Jussilan sukuseura on jo 70-vuotias Tiina Lamminaho – Tämä on laaja suku, näin sukukokouksessa on mukava tavata sukulaisia, petäjävetiset Jyri ja Elvi Jussila totesivat Jussilan sukuseuran 70-vuotisjuhlakokouksessa Korpilahden Alkio-opistolla. Viimeinen virsi Maa on niin kaunis laulettiin yhdessä niin, että kirkko huokui. – Siinä on keskitytty enemmän tarinoihin sukutaulujen sijasta, Varvikko toteaa. Onnitteluista ei meinannut tulla loppua.. Runoissa mietittiin muun muassa nelikymppisen vahvistunutta olemusta, kipeää yksinäisyyttä, hampaatonta vihaa, sitä, miten kohdata itsensä iloisesti tervehtien kuin ystävän. – Täällä on mukava, välitön ilmapiiri, Elvi Jussila kehui. Upean uran tehnyt näyttelijälaulaja ja Petäjäveden kesäasukas Ritva Oksanen juhli 80-vuotispäivänään esiintymällä Petäjävedellä. – Nythän sukututkimus kiinnostaa monia, ja se on tullut suosituksi
Pelin tärkeys näkyi PetPetin tytöissä pienenä jännityksenä, mutta taisteltiin 2-1 voitto, eräpistein 25-22, 20-25 ja 15-10. Helander kilpailee kovassa seurassa miesten sarjassa 5000 metrillä. Vesan tultua metsästä sijoitus oli noussut jo 1298. Rovaniemellä. Sunnuntai aloitettiin pelaamalla sijoista 5-8, ensimmäisenä vastassa oli FC 57 Äetsästä. Kimmo Koivikko Taikapajat ja -show ilahduttivat PetPet suunnistus: Kesäyössä Kangasalla Pitkästä aikaa Petäjäisillä oli myös venlajoukkue matkassa mukana. Avustajaksi pääsi mummolavierailulla ollut Luukas Koskenranta. Olisiko rastille kuulunut kuulutus sekoittanut ajatuksia rastilla. Jatkoa lie odotettavissa ensi vuonna. Kommenttina osuudesta oli, että muutamassa mäessä meinasi tulla hiki, mutta muuten meni ihan hyvin. Näin voi käydä suunnistuksessa. Launataina vuorossa oli jatkolohko, jossa vastaan tuli ensin oman lohkonsa toiseksi sijoittuneet Karkkilan Pojat. Tiukan pelin jälkeen kärsittiin kuitenkin 2-1 tappio erin 25-21, 23-25, 11-15. Viimeisellä osuudellakaan ei tullut eksymisiä ja sijoitus oli lopulta 974 ja tavoite onnistui. SK SUVI KALLIOINEN Taikuri Timo Tiikkainen piti perjantaina taikapajoja Feenixin kesäleiriläisille ja kaikille kiinnostuneille. Pitkän ajomatkan vuoksi matkaan lähdettiin bussilla jo keskiviikkona 5.6. Leirin apuvalmentajina toimivat Chutidet Pisin ja Emmi Kanerva sekä Petäjäisten jalkapallovalmentaja OlliPekka Mäkelä. Pientä painetta ankkurille pysytäänkö tavoitteessa. Joukkueen sijoitus 1119. D-tytöt pelasivat tsemppisarjassa neljän pelaajan voimin, kun joukkueesta jäi vielä viime hetkellä pois kätensä murtanut Emilia Asikainen. Tavoitteena oli päästä läpi ja sijoitus alle tuhat. Tuosta joukkueesta oli nytkin mukana Miia Koivikko tosin Petäjäveden Hieronta Relax -joukkueessa. PetPetin tyttöjen lopullinen sijoitus oli siis kuudes. Muutaman rastin pieni pyörähdys pudotti sijoitukseksi 930. Toisessa jatkolohkon ottelussa vastaan saatiin oman lohkonsa puhtaalla pelillä voittanut Lempäälän kisa. Näin ollen jatkoimme puolivälierään voittamattomina, jossa vastaan asteli Varkauden NMKY. osuus etenivät nopeasti ja varmasti. Neljäs osuus yli kaksi tuntia (1538) ja viides tunti ja kolme varttia. Helander aloitti yleisurheilun kilpailukautensa muutama viikko sitten Helsingissä ja alitti heti U20-sarjan EM-kisarajan 3000 metrin esteissä. Viimeisessä pelissä pelattiin sijoista 5-6 ja vastaan saatiin Kauhavan Wisa. Yhteislähdössä olleet 6. Tällä kertaa Petäjäveden Petäjäisistä mukana oli vain yksi joukkue ja sekin minimimiehityksellä. Yöosuus eteni väliaikojen mukaan tasaisen varmasti, kunnes loppupuolella iski yön pimeys ja seurauksena puolen tunnin eksyminen. Kolmannella osuudella juuri flunssasta toipunut Kimmo teki vain muutaman ”viiden minuutin pummin”. Kolmas osuus sujui tasaisen varmasti. Pelissä näkyi edellisen illan rento meininki positiivisena energiana. Jukolan aloitus onnistui mainiosti. Lauantai-iltana tytöt lähtivät rentoutumaan Poweritorille, jossa esiintyi muun muassa tubettaja Sita Salminen. Valitettavasti viimeinen metsässä ollut rasti oli jäänyt leimaamatta ja joukkue hylättiin. Liinu Jylhän ja Anni Huuskosen kovat iskulyönnit pöllyttivät komeasti Rovaniemen tekonurmea vastustajan puolelta ja peli voitettiin 2-0, selvin lukemin 25-15, 25-14. Nyt joukkueessa oli mukana kokemusta ja ensikertalaisia. Harjun stadionilla Jyväskylässä yleisurheilun Motonet GP-kisassa. Nyt jäätiin odottamaan enää ankkuria, joka oli jo lähestymässä viimeisiä rasteja. Iltaan kuului myös Leppäveden Lepän C-tyttöjen yöttömän yön pelin seuraaminen ja muhkeitten kebabannosten syöminen. (1467) Jotta kuudes osuus olisi päässyt ennen yhteislähtöä maastoon, olisi kahden seuraavan osuuden selvittävä kolmessa tunnissa. Tämä osoittautui liian kovaksi haasteeksi. Edellisen kerran tämä tapahtui 1994 Luostolla. Iso kiitos myös K-Market Porkkanan kauppiaalle matkaeväistä sekä Tilausliikenne Lampiselle turvallisesta matkasta. Sijoitus 1532. Sivu 06 Nro 25 19.06.2019 Futisleirillä opittiin uutta leikin varjolla PetPet lentopallo: PowerCupissa 2019 komeasti kuudes sija Tänä vuonna maailman suurin lasten ja nuorten lentopalloturnaus PowerCup järjestettiin 6.-9.6. PetPetin tyttöjen osalta alkusarja meni loistavasti. Sijoitus tässä vaiheessa 1425. Valmentajaksi saatiin taas kokenut Jukka Vakkila (kuvassa), joka on muun muassa toiminut Suomen maajoukkueen valmentajana vuosina 1988-1992. SK. Itse sain keskittyä pääosin KIMMO KOIVIKKO valmentamiseen, kun he hoitivat aikataulutuksen. Se löytyikin helposti, kun kaikki tavarat oli tyhjennetty maahan repusta. Pekka Kotamäki SUVI KALLIOINEN Petäjäveden Petäjäisten ja Suomen Jalkapallovalmentajat ry:n yhdessä järjestämällä alakouluikäisten futisleirillä opeteltiin torstaina ja perjantaina uusia palloilutaitoja leikin ja monipuolisen liikunnan kautta. SK Helanderilla tänään tiukka kisa Eemil Helander on mukana tänään 19.6. Ensimmäiseltä osuudelta venlat tulivat vaihtoon hienosti yhdessä kärjen kanssa. Tämän pelin jälkeen tytöt valitsivat keskuudestaan joukkueen tsempparipelaajan, joksi valikoitui tänä vuonna Saga Koivikko. Toiseksi viimeisen rastin vajaan kolmen minuutin virhe teki sen, että letka sai takaa kiinni ja noin 40 joukkuetta sujahti ohi. Savitaipaleella asuva Vakkila on viime aikoina toiminut Suomen Palloliiton projekteissa ja kouluttajana. Suuret kiitokset Hanna-Maria Jylhälle ja Marko Huuskoselle reissussa mukana olosta. Sijoitus tässä vaiheessa 873. EMkisat pidetään heinäkuussa Ruotsissa. Jukolan joukke: Sami Jussila, Eero Manerus, Kimmo Pahkala, Perttu Heinänen, Pekka Kotamäki, Vesa Jussila ja Reijo Kivelä. Tosin kärki tuli jo toiselta osuudelta vaihtoon. Joukkueessa juoksivat Riikka Rahikainen, Seija Kalteenmäki, AnneMari Niemi ja Sanna Piispanen. Sekä torstaina pelatuista kahdesta ottelusta että perjantain neljästä pelistä tuli pelkkiä 2-0 voittoja, joilla irtosi alkusarjan lohkovoitto. Sijoitus vaihdossa 932. Tytöt pelasivat turnauksessa kaikkiaan 11 peliä, joista saavutettiin yhdeksän voittoa ja vain kaksi tappiota. Huoltajana kokenut Markku Vulli. Joukkueessa pelasivat ensimmäistä kertaa PowerCupissa mukana ollut Sofia Pihlajamaa, joka paransi otteitaan hienosti peli peliltä sekä kokeneemmat Power cupin kävijät Liina-Maija Jylhä, Anni Huuskonen ja Saga Koivikko. Pelin panoksena oli pääsy neljän parhaan joukkoon. D-tyttöjen tsemppijarjassa pelasi kaikkiaan 89 joukkuetta eripuolilta Suomea. Hermoilu jäikin sitten tähän ja rastit löytyivät sujuvasti. Torstaina pelit lähtivät käyntiin Lapin lennoston järjestämällä Hornetin ylilennolla. Heitä vastaan tytöt pelasivat kauden parasta peliä ja voittivat vastustajan 2-0, murskalukemin 256, 25-6. Mukana oli 18 leiriläistä. Tämä peli kuitenkin hävittiin hyvästä yrityksestä huolimatta 0-2, erin 20-25, 16-25. ja 7. Sami kertoi, ettei ole koskaan juossut aloitusosuudella niin pitkää matkaa aivan yksin. Untuvikot olikin laitettu vaativille aloitusja ankkuriosuuksille oppia saamaan. Iltapäivällä Miilussa nähtiin taikashow perinteisine temppuineen. Seija oli jo valmis lähtemään vaihtoon odottamaan lähtöään, kun huomasi emit -korttinsa puuttuvan. Tulokseen täytyy olla todella tyytyväinen, sillä tytöt pelasivat kaiken kaikkiaan mahtavaa peliä ja yhteishenki oli loistava
Juoksijat pe 17.30-19. Tervetuloa uudet ja vanhat urheilijat! Lisätietoja Mikko Stenström, 044 965 2485 LENTOPALLOA Harjoitusajat lentissivuilla petpet.fi. 010 258 9601 Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi Petäjäveden kuuluisat herkut PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi Puh. Ma klo 18.3020 AJPK. YLEISURHEILUA Heittäjät ti 17-18.30 sekä to 17-18.30. Aikuisurheilijat su 14-16. Ma klo 20-21.30 Miehet. 041 441 5253 / Harri PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Yhteensä 116 m 2 tai vähemmän tarpeiden mukaan. Leppälä SOITA TAI TULE KÄYM ÄÄN! Lahjakortit, värit, permanentit, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut. Lisätietoja Pekka Kotamäki, pskota@gmail.com. Säänmukainen vaatetus ja lenkkarit jalkaan. TARJOTAAN VUOKRALLE Vuokrataan monipuolista toimisto-, liikeja varastotilaa Petäjäveden Palvelukeskuksesta os. Su 16-17.30 Naiset. HIPPO-JUOKSUT Hippo-juoksut lapsille ti 2.7. To klo 17.30-18.30 08/09. Karttaraha 2e. Heinä-harrasteturnaus aikuisille la 20.7. To klo 17.30-19.30 06/07. PERINTEINEN BIITSITURNAUS Biitsiturnaus pelataan la 6.7. Ti klo 17.30-18.30 08/09. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. Ke klo 17-18 12/13. Nyt myös suolaiset piirakat, salaatit, karjalanpiirakat, pikkupitsat ym! KOTILEIPURI TIINA SULKULA Puh. JALKAPALLOA Aikuisten jalkapallokoulu ma klo 18.30 tekonurmella, aikuiset naiset ja miehet, pelitaustaa ei tarvitse olla. Opastus Pengerjoentieltä Pohjolanmäentien riesteyksestä. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Renkaat • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus • Ilmastointihuolto AUTOJA KOLARIKORJAAMO T:mi Reijo Sipilä on nyt FYSIO CENTER PETÄJÄVESI Siltatie 1, 41900 Petäjävesi, puh. Radat noin 5 km ja 2,7 km sekä lisäksi polkuihin tukeutuva 1,7 km rata. Leppäläntie 2, Petäjävesi Varaa aika Tiinalle! Puh. Papintie 2! Parturi-kampaamo T. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. To klo 19.30-21 Naiset. klo 10 alkaen Kirveslahden satamassa. Tiedustelut päätoimittaja Suvi Kallioinen, 050 366 7691, suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi tai Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com MUISTOJA JUHLALEHTEEN Petäjävesi-lehti julkaisee loppuvuodesta 2019 Petäjäveden Petäjäiset 85 vuotta -juhlajulkaisun. Lisätietoja myöhemmin www.petpet.fi. Asematie 6, Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. Ti klo 17.30-18.30 10/11. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 5-6-vuotiaiden tyttöjen ja poikien pallokerho kokoontuu ke klo 17-18 tekonurmella, ryhmään mahtuu vielä innokkaita lapsia. Petäjäisten jäsenmaksulla. Tekonurmen harjoitusvuorot: Ma klo 17.30-19.30 06/07. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. Puh. Tervetuloa Fysiokseen. Niitä voi tuoda toimitukseen tai toimitus@petajavesilehti.fi.. Tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan, kahvio palvelee! Ilmoittautumiset ja lisätiedot Kimmo Koivikko, 040 861 0131. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi TILAA TIINALTA kevään juhliin ja illanviettoihin perinteiset täyteja voileipäkakut. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. klo 10 alkaen tekonurmella, kahvio palvelee. Turnaukseen mahtuu mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä yhdeksän joukkuetta. Osallistumismaksu 30,/joukkue maksetaan turnauskahvioon ennen omien pelien alkua. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. Turpeinen 0400 812106 Sinksi Oy • 040 058 5417 Pamppulantie 2, Petäjävesi tapio.kokkonen@gmail.com TIETOLIIKENNEPALVELUT PETÄJÄVEDELTÄ ATK-LAITTEET JA LAITTEISTOHUOLLOT PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Koulutettu hieroja Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX Koulutettu hieroja-lähihoitaja Mirva Niininen, 045 315 0303, timma.fi/petajavedenhierontarelax Palvelemme Apteekin talossa, os. Onko sinulla vanhoja kuvia ja/tai muistoja Petäjäisistä. Harjoittelussa keskitytään perustaitoihin ja monipuolisuuteen, tekeminen on mukavaa ja rentoa. To klo 20-21.30 Miehet. Muista kotitalousvähennys! I. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinna ma-pe 10-16 p. 014 854 160 • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi SUUNNISTUSTA Kuntorastit tänään ke 19.6. Pelataan kolmen hengen joukkueilla, tarkemmat säännöt turnauksen alussa. 050 546 9747, Majavatie 12 PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! Teollisuustie 3, Puh. Syrjäharjulla kello 17-19. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. KIRKKOVENESOUTUA Kesämaanantaisin klo 18 kirkkovenesoutua, lähdetään Kirveslahden satamasta. klo 17.15 alkaen yleisurheilukentällä. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. 014 3100775 Nimi muuttuu mutta samat tutut ammattilaiset palvelevat sinua jatkossakin – entistä laajemmin. To klo 17.30-18.30 10/11
PetPet / Kimmo Koivikko, 040 861 0131. Lisätiedot Olli Koponen 014 267 3163, olli.koponen @petajavesi.fi Petäjäveden kirjasto on suljettuna remontin vuoksi 24.6.-26.7.2019! KSLM ja Hesari luettavissa Heinähatussa, uimalan saunan varaukset myös Heinähatusta os. 1 o l k e k a m a ll e s k u a r a v n a j a n a a t s a o n i a u l e v l a p , u tt e jl u s o t 3 . 5 1 . kirjastoon pe 28.6. SK 50-VUOTIAS KORPILAHDEN TEATTERI ESITTÄÄ: Chapman & Freeman Viitamäki Ensi-ilta tänään 19. Turnaukseen mahtuu mukaan 9 joukkuetta. Liput 12e. Ilmoittautumiset 26.6. klo 19 ke 26.6. Petäjäkallion päiväkodin lapset voivat nyt seurailla lintujen kevätpuuhia ulkoillessaan ja jopa jumppasalin ikkunasta joten lahjoitus oli mieleinen kuten Kintaudellekin. 040 739 9845. KUULUTUS Päätös Petäjäveden jätteenkuljetusjärjestelmästä Sydän-Suomen jätelautakunta on tarkastellut Petäjäveden kiinteistöittäin järjestettävää jätteenkuljetusjärjestelmää jätelain (646/2011) 37.3 §:n nojalla. Petäjäkallion päiväkodilla yhdessä lasten kanssa etsittiin niille sopivat suojaisat puut päiväkodin pihapiiristä ja läheisestä pikkumetsästä, jossa ulkoillaan päivittäin. Pelataan 3 hengen joukkueilla, tarkemmat säännöt alussa. Kuvia käytetään kirkon markkinointiin eri kanavissa. klo 21.001.30 Soittaa Astra -yhtye, karaokea. Ilm. kesäkuuta kello 19 Lisätiedot & varaukset: 040 544 0551 WWW.KORPILAHDENTEATTERI.FI Seuraavat esitykset: to 20.6. 30,/joukkue maksetaan turnauskahvioon ennenpelejä. 1 t a v u t t u u m t a j a o l o i k u a n i k n a P :t u l e v l a p a s s a K . järjestetään kulttuuriretki KIRKKOKIERROS 2019 Uurainen-Konnevesi-Rautalampi Hinta 25e sis. lounaan. mennessä. SK Hokkanen on maailmanmestari! Petäjäveden Petäjäisten voimailijoita edustava Tapio Hokkanen voitti leuanvedon maailmanmestaruuden 100-kiloisten miesten sarjassa, kun historian ensimmäiset lisäpainoleuanvedon MM-mitalit ratkottiin Espoossa viime lauantaina. p o a t s e e tt i o s o i a t ! a o l u t e v r e T Ti 2.7. . . Pumptrack -radan avajaiset Pumptrack -radan avajaisia vietetään huomenna torstaina kello 14 urheilukentän päädyssä. klo 10 alkaen Kirveslahden satamassa. klo 19 ma 24.6. Radan rakentamiskustannukset ovat noin 50.000 euroa, josta saadaan avustusta 35.000 euroa Euroopan maaseudun kehjittämisen maatalousrahastosta. 050 3903 765 tai jatelautakunta@ saarijarvi.fi. SK LAVATANSSIT LOMA-ÄSSÄSSÄ La 22.6. Kuvaukset järjestetään 1.7. Avajaisten ohjelmassa pienet puheet, radan esittelyä ja kokeilua sekä pientä tarjoilua. Karikontie 1, puh. h u p t e s k u a v r o k a j t e s k u t u u k a V . p o a t s e e tt i o s o i a t 1 6 9 8 5 2 1 a t s o r e m u n u l e v l a p . 8 . . klo 19 ti 25.6. 1 o l k e p a j e k , a m :t a j a o l o i k u a n i k n a P 3 . Sivu 08 Nro 25 19.06.2019 Linnunpönttöjä lasten ja oppimisen iloksi SUVI KALLIOINEN Lauri Ijäs ja Keijo Ekman lahjoittivat toissa viikolla Petäjäkallion ja Kintauden päiväkodeille linnunpönttöjä. Tapio Hokkanen veti lisäpainoleuanvedossa miesten kaikkien aikojen kovimman tuloksen 105 kiloa toukokuun SM-kisoissa. klo 19 Tule osaksi vanhan kirkon tarinaa Petäjäveden vanhan kirkon kuvaukset saavat jatkoa ja nyt etsitään kuvattavia juhlakansaksi. . 044 281 1880. 6 1 1 a l a j 2 2 8 e p a m 1 5 1 5 1 . Ekman kertoi, että aikaisemmin uudet pöntöt eivät linnuille kelvanneet, mutta nyt yleisen asuntopulan aikana, nekin täyttyvät pian. 8 1 . Tervetuloa pelaamaan ja kannustamaan, kahvio palvelee! Ilm. 8 o l k e p a m a ll e s k u a r a v n a j a : u l e v l a p n il e h u P 5 1 . Radan rakentamisen toteutti Trail It Oy. 3 1 . Päätös ei koske sakoja umpikaivolietteitä. 1 o l k e p n e e t ä k u t e n a j a a t a r a v ti o v n i h i u l e v l a p a s s a k n i u k n i h i u M e m m e l e v l a P . Pöytäkirja valitusosoituksineen on nähtävillä 13.6.2019 alkaen Saarijärven kaupungin verkkosivuilla (www.saarijarvi.fi/paatoksenteko). Päätökseen voi hakea muutosta kirjallisella valituksella Hämeenlinnan hallinto-oikeudelta päätöksen valitusosoituksen mukaisesti. klo 19 to 27.6. Ijäs kertoi, miten pöntön reiän suuruus vaikuttaa siihen, ketä se houkuttelee sinne muuttamaan. Hääja kasteteeman vuoksi juhlavieraiden lisäksi kaipaamme erityisesti vauvoja vanhempineen sekä hääpareiksi morsiamia ja sulhasia, joiden ei tarvitse kuitenkaan olla oikeita pareja. h u p t a a k k a is a s y ti r Y 2 8 e p a m 3 3 3 3 . kello 14-18 ja pukeutumiselta toivomme juhlavaa ajatonta vaatetusta. ja lisät. h u p t a a k k a is a ö li k n e H . BIITSITURNAUS la 6.7. 5 1 . Kuvaukseen osallistumisesta saat vastineeksi ilmaisen sisäänpääsyn vanhaan kirkkoon kesän 2019 ajaksi sekä yhden ammattivalokuvaajan sinusta ottaman valokuvan sähköisessä muodossa. SK ! S A K A I S A A S I O V R A n e a k l a 9 1 2 . Lisätietoja asiasta voi tiedustella jätehuoltoasiamieheltä p. . mennessä opas@petajavesi.fi tai 040 5822461. Lähtö klo 8.30 srk-kodin pihalta. Jätelautakunta päätti kokouksessaan 11.6.2019 § 28 lopettaa nykyisen kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen Petäjävedellä ja siirtyä kunnan järjestämään ja Sammakkokangas Oy:n kilpailuttamaan jätteenkuljetukseen yhdyskuntajätteen osalta 1.9.2021 alkaen