Sen näki yhteensä yli 900 katsojaa, Kauppi kertoo. Kauppi kuulostelee hetken äänentoistoa, ja jättää sitten yleisön nauttimaan näytöksestä. Se on vaivattomampaa, sekä asiakkaille että elokuvakeskukselle. Kino Metso esittää elokuvia Hankasalmella, Muuramessa, Tikkakoskella, Tikkalassa, Vaajakoskella, Viitasaarella, sekä täällä, Petäjävedellä. Silloin esityksiä on kahtena päivänä, tavallisesti keskiviikkoisin ja torstaisin. Kyseessä on täysin pätevä elokuvakalusto, mutta liikkuvana mallina. – Olemme voittoa tavoittelematon yhdistys, jolla on omat kulunsa, lähtien esimerkiksi pakettiauton vuokrasta, jolla kalustoa kuljetetaan, Kauppi avaa. Kaikkien aikojen menestys kohdallamme on ollut Timo Koivusalon Risto Räppääjä ja yöhaukka, vuodelta 2016. helmikuuta iltanäytöksen esitysvuorossa oli Taavi Vartian Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus. Minifestarit Kino Metso käy Petäjävedellä kerran kuussa. vuosikerta Nro 82023 Keskiviikkona helmikuun 22. Täällä on käyty siis jo pian kymmenen vuotta, Kauppi iloitsee. Torstaina 22. Nyt torstaina 16. – Keskiviikon ja torstain päivänäytöksissä esitämme yleensä jonkun suurelta yleisöltä näkemättä jääneen laatuelokuvan, yleisösuosikin, tai arkistojen helmen. – Elokuvat on tehty nautittaviksi elokuvateattereissa, ilman muita ärsykkeitä, Kauppi päättää. Liput Kino Metson esitykseen maksavat 1012 euroa. – Kutsun tätä tämmöiseksi kerran kuussa järjestettäväksi kahden päivän minifestariksi, Kauppi nauraa. Siinä saa samalla loistavasti suoraa palautetta kuntalaisilta, Koponen kiittää. Päivät ovat pitkiä ja kotona joutaa suoraan nukkumaan, Kauppi toteaa. Valkokankaan edessä Teemu Kauppi toivottaa katsojat tervetulleiksi, ja kapuaa sitten portaat ylös käynnistämään esityksen. Kalustoa Auditorio Miiluun kuljetetaan siis joka kerta pakettiauton verran. – Olemme pieni toimija ja 100 kävijää on meille juhlan paikka. Tätä koko perheelle suunnattua elokuvaa tuli katsomaan yhteensä 53 silmäparia. Sivu 1 Nro 8 22.2.2023 62. Korona seisautti koko teatteritoiminnan kolme vuotta sitten. – Kyllä tässä saa muutaman tunnin suorittaa reipasta juoksua ennen esityksen alkua, Kauppi paljastaa. Keskiviikon iltanäytös on usein varattu kotimaisen elokuvan ensi-illalle, ja torstain iltanäytös puolestaan koko perheen elokuvalle, Kauppi summaa. – Kello lähestyy puolta yötä, kun iltaesitys on päättynyt, kalusto on hoidettu ja pakettiauto palautettu. – Tässä suoratoistopalveluiden ajassa myös valkokangaskokemus on tärkeää kokea, Kauppi huomauttaa. On myös selvää säästöä käydä elokuvissa omassa kunnassa, kuin lähteä esimerkiksi kaupunkiin, maksaa bensasta ja parkkeerauksesta, Kauppi ajattelee. helmikuuta katsojia viihdytti Taavi Vartian Pertsa ja Kilu – Faaraon sormus. – Olen ehtinyt välillä itsekin auttaa Teemua esimerkiksi lipunmyynnin kanssa, ja ne kerrat ovat kyllä jääneet huippujuttuina mieleen omasta työstä. Kulttuuria kaikille Teemu Kauppi haluaa haastaa kaikki käymään elokuvissa. maaliskuuta yleisölle esitetään Maria Sidin Risto Räppääjä ja villi kone.. Rajoitusten purkauduttua yleisömäärät ovat palanneet hiljalleen ennalleen. – Kino Metso on Keski-Suomen elokuvakeskuksen ylläpitämä kiertävä elokuvateatteri, teatterinhoitaja Teemu Kauppi aloittaa. Lippuraha on tätä nykyä mahdollista maksaa myös kortilla. – Lippu on mielestäni kohtuuhintainen, halvempi kuin muualla. – Petäjävedeltä löytyvät huikeat puitteet ja yleisö. – Petäjävedellä on pysähdytty vuodesta 2014. Torstaina 16. Petäjäveden kunnan kulttuurituottaja Olli Koponen ehtii lyhyesti kommentoida iloitsevansa pitkäkestoisesta yhteistyöstä Kino Metson kanssa. Valot sammuvat, ja elokuva alkaa. – Kino Metson toiminta on kuntamme suosituin pitkäaikainen kulttuurimuoto, Koponen kertoo. Auditorio Miilun nouseva katsomo tarjoaa kunnon katselukokemuksen, ja kaikkien vuosien aikana häiriökäyttäytymiseen on jouduttu puuttumaan vain kerran, Kauppi listaa. – Tarjoamme toimintaamme kuntiin, joissa ei ole omaa elokuvateatteria, Kauppi jatkaa. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa JAAKKO HEIKKINEN Elokuvatoimintaa Petäjävedellä lähes kymmenen vuoden ajan Jaakko Heikkinen Auditorio Miilussa on odottava tunnelma, ja ilmassa leijailee popcornin tuoksu
Henkilökohtaisesti muutos tietää vähän vähemmän työtunteja viikkoihin. Mutta mitkä maisemat täällä olikaan! Mäkeä toisensa perään, laajoja aukeita alueita. Pienen paikan ongelmat lehden tekemisen kannalta ovat samat niin Petäjävedellä kuin muuallakin pienissä kunnissa. Messun päätteeksi tarjolla iltatee. Puolentoista vuoden ajan sain tutustua kuntaan ja sen asukkaisiin paikallislehtityön kautta. En ollenkaan. Tilatkaa lehteä ja tukekaa sen tulevaisuutta. Tuntuu siltä, että eletään jatkuvasti Liisan liukkaita ja Kaisan kaljamia. Ne kutsuvat ylistykseen ja pyytämään rauhaa maailmaan ja sydämiimme. Laulut yhdistävät meitä yli kansakuntien. Petäjävedellä palasin pienen kunnan elämään sen hyvine ja huonoine puolineen. Tuhkakeskiviikon messussa olennainen osa on myös tuhkalla merkitseminen. Kahden lehden päätoimittajana en kovin moneen yleisötilaisuuteen tai tapahtumaan ehtinyt, mutta jonkin verran tulin pitkin Petäjävettä ajelleeksi. Meillä Suomessakin tätä päivää sanottiin jo keskiajalla tuhkakeskiviikoksi. Pohtimaan sitä, mikä elämässämme on olennaista ja mikä ei. ja 9.3. Klo 18 Miesten ilta Petäjälahdessa Su 26.2. Pääosassa ovat taize-laulut, rukoukset ja raamatuntekstit. Rukousta, hiljaisuutta ja paastoon laskeutumista. Tervetuloa! Järj. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Petäjävesi-lehti muiden mukana kamppailee kannattavuusongelmien kanssa, mutta omistajien tahto on luja. Ajelin Kintauden kautta, Kumpusentietä pitkin. Kansallismaisemaa lumipeitteessä. Sivu 2 Nro 8 22.2.2023 Nro 8 22.2.2023 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA Viikon Viikon pakina pakina w w w. Laskiaismäessä oli iso sakki jälkikasvun jälkikasvua laskemassa. Klo 15 Rauhanyhdistyksen alueseurat srk-kodilla. Siitä huolimatta lehdellä on suuri merkitys sekä demokratian että yhteisöllisyyden kannalta. Pienessä kunnassa virkamiesten tavoittaminen on huomattavasti helpompaa ja yksioikoisempaa kuin Jyväskylän kokoisessa kaupunkiorganisaatiossa. Oma paikallislehti on säilyttämisen arvoinen. Petäjävedellä asuu aktiivista väkeä ja kunnassa on ihailtavaa vireyttä niin julkisen kuin yksityistenkin toimijoiden osalta. En uskalla kokeilla. Lunta ei ole kuin nimeksi ja jäätä on sitten monen talven edestä. Tuhkakeskiviikosta alkaa matka. alv 10%): maarit.nurminen@ petajavesilehti.fi 0400 644 899 Kummallista talvea Takana on sen verran monenkymmentä talvea, että ei pitäisi pienestä hätkähtää, mutta kyllä nyt ollaan aika oudon äärellä. Tuhkakeskiviikko onkin saanut nimensä vanhasta tavasta sirotella tuhkaa ja tomua päälleen. "Jeesus, sinä edellämme kuljet tietä kuninkaan, tahdot kulkureittejämme hiljaa viedä oikeaan." (Virrestä 964). , maarit.nurminen@petajavesilehti.fi, 050 366 7691 tai 0400 644 899. Ulkoa olin käynyt rakennusta ihailemassa siihen aikaan, kun toinen tyttäristä pelasi lentopalloa ja toimme häntä turnaukseen Petäjävedelle. Petäjävedellä vietämme tuhkakeskiviikkona messua klo 18. Näin navigaattori minut opasti ja sitä noudatin, vaikka myöhemmin kävi ilmi, että toinen reitti olisi voinut olla helpompi. Keuruun helluntaiseurakunta Kiitos Petäjävesi! Pestini päätoimittajana on loppusuoralla. fi Tapulin Tapulin takaa takaa K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna:ma-la 6-22, su 9-21 S-Market, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Maarit Nurminen, p. Levikki noin 1600 kpl. Suomesta on lakkautettu pieniä paikallislehtiä viime vuosina, eikä niiden säilyminen ole itsestäänselvyys. Taitaa olla niin, että olen aina ollut modernimpi kaikkien asioiden suhteen. Tunnustamme olevamme syyllisiä Kristuksen kärsimykseen. Kuukauden työskentelyt jälkeen totesin, että Jyväskylän kaupunkiin liitetty Korpilahti on "kaupungistunut" reilussa kymmenessä vuodessa. Iltatee. Laskiaismäki oli valmiina. Voit ottaa vastaan tuhkamerkin joko otsaasi tai kämmenselkääsi. Asiat sujuvat luonnikkaasti. Se haastaa meitä huomaamaan ihmisen lähellä ja kaukana. Ehkä on viisasta hakea einesruokia eli pitsoja ja pastoja jääkaappiin. Minä tunnen nuorisoa paremmin kuin Liinu, vaikka olen muutaman vuoden vanhempi. Keskityn omistamiini Korpilahti-lehteen ja PaikallisUutisiin ja niiden pitämiseen elävinä alueidensa asioista kertovina paikallislehtinä. Viime talvelta on jäänyt mieleen juttukeikka. Taize-laulut ovat lyhyitä ja niitä toistetaan useita kertoja. Taize-lauluissa rukoilemme yhdessä toistemme kanssa, mutta samalla myös toistemme puolesta. Epäilin kyllä etukäteen , että eivät syö. Ilmoittajia on vähän ja tilauskantakin tuppaa olemaan laskeva. Tunnustan, etten ollut ennen pestiäni vieraillut Petäjäveden vanhassa kirkossa sisällä. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Tänään (ke) klo 18 Tuhkamessu Petäjäveden kirkossa. Paastonaika kutsuu meitä tutkimaan itseämme ja elämäämme. Se oli katumuksen ja parannuksen vertauskuva. Olet lämpimästi tervetullut! Johanna-pappi BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 26.2. Vanha kirkko on kertakaikkisen ainutlaatuinen kohde, jolla on suuri merkitys Petäjäveden tunnettuudelle ja matkailulle. Liinu keitti hernekeittoa. Tervetuloa! Hengellisiä tilaisuuksia Petäjävedellä Ke 23.2. klo 11.00. klo 10 Messu Petäjäveden kirkossa. Yhteistyö Petäjävesi-lehden kanssa jatkuu muun muassa yhteisten liitteiden kautta. klo 18 Onnela-ilta, Sanaa ja rukousta (Rantatie 3). Jo tänään me voimme aavistella sitä kirkkautta, joka meille on Kristuksessa ilmestynyt. Matka joka kulkee pimeydestä valoon. Sekin muuten toimii yllättävän hyvin. KÄPYTIKKA Laskiaisen jälkeisestä keskiviikosta alkaa paastonaika. Kadumme ja pyydämme anteeksi syntejämme luottaen hänen sovituskuolemaansa. Lukijoina on nuoria ja paikalla on myös lauluryhmä. Enemmän tilaa Jumalan puhuttelulle. Toimitus on avoinna perjantaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Kun lähdimme Rautjoen Kalevin ja Leena-kanttorin kanssa miettimään illan sisältöä, meillä kaikilla oli selkeä ajatus siitä, että vähemmän sanoja, enemmän tilaa hiljaisuudelle ja rukoukselle. Ajatus on, että kun viivymme laulujen parissa rauhassa kuulostellen ja leväten, laulaminen ei lopulta ole enää sanojen ja sävelmän seuraamista, vaan se laskeutuu rukoukseksi sydämeen. Pyydämme myös voimaa antaa anteeksi lähimmäisillemme. Jakeluhäiriöt: Toimitus tai Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Varkaus Ilmoitushinnat 2023: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2022: Kestotilaus 12kk 78e, tarjous määräaikainen 3kk 25e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. Toivotan valoisaa kevään odotusta sekä lehdentekijöille että lukijoille sekä menestystä tuleviin vuosiin. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Se muistuttaa siitä, että Jumalan edessä olemme tomua ja tuhkaa, mutta hän myös lupaa nostaa köyhän tomusta ja kohottaa kurjan loasta. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Minulla ei ole mitään hätää liikkua pihalla, kun minulla on useammatkin liukuesteet ja sitten Niilo antoi neuvon laittaa ihan tavallisia nauloja vanhoihin kenkiin. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Liinun idea oli mielestäni kummallinen, kun sanoi, että laittaa talvikenkien päälle villasukat ja kävelee niillä, niin ei ole liukasta
– Meillä ei ole hakijoille ihmeempiä vaatimuksia. Linkki palveluun löytyy kunnan verkkosivuilta. Kirjastovirkailijan paikka auki Petäjäveden kunta hakee kirjastoon kirjastovirkailijaa. Valtuustoaloitteen alullepanija Sarava kertoo, ettei selvityksen tarve ole syntynyt hetken mielijohteesta, vaan aloite on saanut alkunsa kuntalaisilta pikku hiljaa tulleen palautteen myötä. Infossa on paikalla toimipisteen esimies, ja nuoret saavat perehdytystä sekä mahdollisuuden kysyä kysymyksiä. Kunnassa ei ole riittävää osaamista tällä alueella, joten selvitystyö tilataan ulkopuoliselta asiantuntijalta.Jätehuollon vaihtoehtoisissa malleissa on selvitettävänä monta eri osa-aluetta eri vaihtoehtojen hyvien ja huonojen puolien punnitsemisesta kustannusten arviointiin. Tarkkaa lukua siitä, kuinka yritykset ovat aiemmin kesätyötukea hakeneet, ei ole. Kunnanhallitus on kokouksessaan 23.1.2023 kunnanjohtaja Mikko Latvalan päätösehdotuksen mukaisesti hyväksynyt aloitteen lähettämisen kuntarakennelautakunnan valmisteluun. Yhdistyksille myönnettävä tuki on tätä jonkin verran suurempi, Ahola laskee. Ennen Sammakkokankaaseen liittymistä Petäjävedellä oli käytössä malli, jossa jokainen kiinteistön haltija teki jätteenkuljetussopimuksen itsenäisesti, mutta Sammakkokankaaseen liittymisen myötä vastuu kuljetuksen järjestämisestä siirtyi kiinteistön haltijoilta kunnalle. Sarava myös toivoo, että kuntalaisten palautteet otettaisiin jäteyhtiössä vakavasti Sarava muistuttaa, että vaikka selvitys saataisiin valmiiksi nopealla aikataululla, mahdollinen jätehuoltojärjestelmän muutosprosessi vie kuitenkin aikaa. Selvitysyhteistyöhön pyydetään mukaan ainakin Multian kuntaa ja mahdollisesti myös muita samassa tilanteessa olevia kuntia. Tukea yrityksille tuttuun tapaan Myös yrityksille kunta tarjoaa tuttuun tapaan kesätyötukea kesätyöntekijöiden rekrytoinnin mahdollistamiseksi. Petäjäveden kunnan tekninen johtaja Mika Kyrö kertoo, että selvityspyyntö on saapunut kuntarakennelautakunnan pöydälle ja työ sen osalta on edennyt ensimmäiseen vaiheeseen, joka on ollut kontaktointi asiantuntijayhteisön kanssa. Hyvällä tasolla oleva jätehuolto Aloitteen mukaan Petäjäveden jätehuolto ei ole asiallisella tolalla ja palautetta on tullut eri osa-alueilta, mutta eniten tyytymättömyyttä on ollut palvelutasoon. Selvitettävänä monta osa-aluetta Petäjäveden kunnan ympäristösihteeri Niina Koivulan mukaan jätelaki velvoittaa kuntaa järjestämään muun muassa asumisessa syntyvän jätteen jätehuollon. Sekä Saravan, Koivulan että Kyrön mukaan nähtäväksi jää, kuinka paljon Petäjäveden jätehuollossa ilmenneet ongelmat ovat olleet heijastumia konkurssiin menneen jätteenkuljetuksista vastanneen yrityksen mahdollisista hankaluuksista. Tyhjennykset pyritään kotitalouksien sekaja biojätteen osalta järjestämään tyhjennysrytmin mukaisella viikolla, mutta tyhjennyspäivät voivat kuitenkin poiketa tavallisesta. Selvityspyynnön tavoitteena on järkevä kuntalaisten ja kunnan rahoja säästävä ja hyvällä palvelutasolla oleva jätehuoltojärjestelmä. – Karkeasti, jos yrittäjä maksaa nuorelle kahden viikon työsuhteesta 390 euroa, kunta tukee häntä 195 euron verran. Jokainen hakija otetaan huomioon omana persoonanaan, Ahola kannustaa. Jälleen kerran kunta tarjoaa kesätyöpaikkoja petäjävetisille, yhdeksännen luokan päättäville nuorille. – Tällä hetkellä kartoitamme mahdollisia työpaikkoja ja niiden työtehtäviä, sekä arvioimme lukumäärällisesti kunkin yksikön kesätyöntekijätarvetta, Erja Ahola avaa. Sivu 3 Nro 8 22.2.2023 Kesätyöhaku on nyt käynnissä Petäjävedellä tehdään selvitys vaihtoehtoisesta jätehuollosta Niina Kelloniemi Keskustan valtuustoryhmä on tehnyt kunnanvaltuuston kokouksessa 12.12.2022 valtuustoaloitteen selvityksestä vaihtoehtoisesta jätehuollosta Petäjävedelle. Hyvinvointialueelle hyväksytyt palveluntuottajat löytyvät palse.fi-palveluntuottajarekisteristä huhtikuussa. Lisätietoja tuen hakemisesta on luettavissa kunnan verkkosivuilta. K e s ä t y ö h a k e m u s tehdään Kuntarekryssä. Kunta päättää myös jätteenkuljetusjärjestelmän, joka voi olla joko kunnan järjestämä tai kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Kunnan vaihtoehtoisen jätehuollon selvitystyöhön nämä seikat eivät kuitenkaan vaikuta. Palveluntuottajien kannattaa tutustua pikimmiten tuottamiensa palveluiden sääntökirjoihin ja tehdä tai päivittää hakemus hyvinvointialueen palvelusetelituottajaksi, kannustaa Keski-Suomen hyvinvointialueen erityisasiantuntija Mia Lindberg Hyvaks hakee palvelusetelituottajia. Pyrimme ottamaan nämä toiveet huomioon, ja löytämään kaikkia osapuolia miellyttävän ratkaisun, Ahola ajattelee. Käytännössä kunnan asukkaiden kannalta näkyvin ero on juuri jätteenkuljetuksen järjestämisen vaihtoehdoissa ja kunnan järjestämä malli voi kokonaiskuvassa olla asukkaille vaivattomampi. Haku on nyt käynnissä. Vesmiehentiellä tulipalo Maanantaina aamulla syttyi tulipalo Vesmiehentiellä sijaitsevassa omakotitalossa. Erityisesti nämä konkurssit vaikuttavat aluekeräyspisteiden ja kotitalouksien jäteastioiden tyhjennysväleihin. Kesätyöpaikkoja löytyy varhaiskasvatuksesta, siivouspalveluista, nuorisoja vapaa-ajanpalveluista sekä puistoja viheralueiden ylläpidosta. Kun työpaikat ovat selvillä, kussakin toimipisteessä järjestetään infotilaisuus siellä työskenteleville nuorille. Jaakko Heikkinen Viime viikon (15.2.) lehdessä Petäjävedellä työllisyyskoordinaattorina aloittanut Erja Ahola kertoi kunnan kesätyöprojektista. 050 464 1678 ja erja.ahola@petajavesi.fi). Jätehuollon palvelutehtävistä vastaa tällä hetkellä kuntien omistama jätehuoltoyhtiö Sammakkokangas Oy ja lakisääteiset viranomaistehtävät ovat Sydän-Suomen jätelautakunnan vastuulla. Palo saatiin rajattua nopeasti ja paloalue sijaitsi rakennuksen eteisessä. – Toivomme, että nykyiset kuntien palveluntuottajat jatkavat kanssamme hyvinvointialueella ja että saisimme mukaan myös uusia tuottajia kaikkialta Keski-Suomesta. maaliskuuta asti. Yksityiset sosiaalija terveyspalveluita tuottavat yritykset voivat hakea palvelusetelituottajiksi Keski-Suomen hyvinvointialueelle. – Viime vuonna kaikki hakijat saivat töitä, ja kesän aikana kunnalla ehti työskennellä yhteensä noin 35 nuorta, Ahola kertoo. Määrärahan puitteissa kesätyöpaikkoja voidaan tarjota myös muille 15-18-vuotiaille hakijoille. Hakuaikaa on 26. Simo Saravan ja 16 muun valtuutetun ja varavaltuutetun allekirjoittaman puoluerajat ylittävän aloitteen tavoitteena on kunnollisen ja laadukkaan selvityksen kautta kartoittaa kunnan jätehuollon tämän hetkinen taso ja laatu sekä tarkastella mahdollisia eri vaihtoehtoja jätehuollon järjestämiseksi paikkakunnalla. Työhön etsitään lasten ja nuorten kirjastotyöstä innostunutta tekijää. Autoja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n lakolla saattaa olla myös paikallisia vaikutuksia jätekuljetuksiin esimerkiksi konkurssiin menneiden toimijoiden korvaajien saamisessa, mutta niitä on vaikea etukäteen arvioida. – Hakuajan päätyttyä listaamme Exceliin hakijoiden toiveet työpaikkojen ja -aikojen suhteen. Lisätietoja hakuprosessista antaa Erja Ahola (p. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta noin puoli yhdeksän aikaan aamulla. Nuori solmii kahden viikon työsuhteen ja saa tältä ajalta bruttopalkkaa 390 euroa. Tavoitteena on, että itse selvitystyö saadaan käyntiin lumien aikaan ja varovaisena toiveena on, että selvitys olisi esittelykuntoinen kesään mennessä, kuitenkin viimeistään loppukesästä tai alkusyksystä. Tarvetta on erityisesti esimerkiksi perheneuvolassa myönnettävien neuvontaja terapiapalveluiden sekä lasten ja nuorten neuropsykiatrisen tuen palvelusetelituottajille. – Tukea on mahdollista hakea maaliskuun loppuun saakka, ja saatu tuki maksetaan yrittäjälle takautuvasti syksyllä, työsopimuksen ja palkkatositteen perusteella, Ahola valottaa. Paikalle hälytettiin seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Kyrö uskoo, että valtuustoaloitteeseen liittyvä hyvä selvitys saadaan aikaan, sillä kyseessä on merkittävä ympäristöasia. Ahola kuitenkin uskaltaa arvioida, että pääosin nuoria kesäisin työllistäneet yritykset ovat olleet tuesta tietoisia, ja sitä hyödyntäneet. Konkursseilla ei vaikutusta Kyrön mukaan tällä hetkellä lisähaastetta kunnan jäteasiaan tuo jätekuljetuksista vastanneen Jätehuolto Laine Oy:n konkurssi ja siitä ketjureaktiona aiheutuneen laukaalaisen jätehuoltoalan yrityksen TP Truckin konkurssi. Haku aukesi maanantaina. Saravalle on käynyt selväksi kuntalaisten kanssa käydyissä keskusteluissa, että jätehuollossa ei ole yhtä tiettyä ongelmaa, vaan asia koostuu useammasta pienestä seikasta.Saravan mukaan vaikuttaa siltä, ettei Sammakkokankaan toiminta ole lähtenyt Petäjävedellä riittävän hyvin käyntiin, joten laadukas asiantunteva selvitys aiheesta on tarpeellinen. Vanhuspalvelut eivät enää aiempien vuosien tapaan kuulu kesätyöpaikkojen joukkoon, niiden siirryttyä kunnilta uusille hyvinvointialueille. Työaika on 35 tuntia viikossa. Sammakkokankaan toiminta on laajaa ja kohdistuu yhteensä 12 erikokoisen kunnan ja kaupungin alueelle ja SydänSuomen jätelautakunnan jäsenenä Saravan tavoitteena on, että osakkaita kohdellaan tasavertaisesti niin, että kaikille alueen asukkaille tarjotaan samat palvelut kunnan koosta riippumatta. Onnettomuuspaikka sijaitsee lähellä Jyväskylän rajaa. Työt sijoittuvat kesä-heinäkuulle ja elokuun alkuun, koululaisten loma-aikojen puitteissa
Viime torstaina Altille piti seuraa Timo Taipale. Kyläseppä on tällä hetkellä yhdeksän ihmisen työpaikka. Ravintolaja kahvilatuotteiden lisäksi Kyläseppä myy autoja Mari Tiilikainen omistaa Kyläsepän yhdessä Jaakko Ylitalon kanssa. Hän keittelee kahvit ja laittelee vitriinit valmiiksi, kertoo toinen Kyläsepän yrittäjistä, Mari Tiilikainen. Varhaiskasvatus maksuttomaksi Vuosikymmenien kuluessa päivähoitomaksujen tasoa on SDP:n tavoitteiden mukaisesti pystytty tuntuvasti alentamaan. Ihanaa, kun nuoret ovat täällä Petäjävedellä niin innostuneita ja haluavat töihin, iloitsee Tiilikainen. Strömbergin mukaan esimerkiksi naudanlihasta tehtyjen ruokien suosio on ollut laskusuunnassa. Kahvia hörppivät kanta-asiakkaat vaihtavat pöydissä kuulumisia. – Me vastaamme alueen puhtaanapidosta, kuittirullien vaihdosta ja virheilmoitusten teosta, jos tulee jotain vikaa. Myös keskituloisten palkansaajien osalta varhaiskasvatusmaksut oleellisesti pienenevät, mikä omalta osaltaan hieman helpottaa ruuhkavuosiaan elävien taloudellista kurimusta asuntolainojen, elinkustannusten nousemisen ja työelämän vaatimusten pyörteissä. Puolueemme tavoitteena on varhaiskasvatusmaksujen poistaminen kokonaan. – Kyllä kai tämä jonkinlainen sosiaalinen tapahtuma on, nauraa Altti. ST1 on vuokrannut Kyläsepältä piha-alueen ja mittarit, mutta alueen hoitotyöt kuuluvat Kyläsepän väelle. Tämä kannustaa yhä useammassa perheessä molempien vanhempien (tai ainoan vanhemman) työhön lähtemiseen, vaikka työ ei huipputuloja tarjoaisikaan. Osa kesätyöntekijöistä auttaa Mari Tiilikaista tulevanakin kesänä bensiinimittareiden ja pihaalueen huoltoja siivoustöissä. – Aukioloajat ovat pyhät, paaluttaa Altti. Kana on vastaavasti kasvattanut suosiotaan. Torstain herkkumurekkeen Strömberg valmisti kotimaisesta lihasta. Aamun ja aamupäivän ajan huoltoaseman taukopaikan kassalla piipahtaa asiakkaita tasaiseen tahtiin. – Kesätyöpaikojen haku on käynnissä juuri nyt, ja meille on jo tullut hyvin hakemuksia. Kesätyöntekijöiden tekemällä työllä on Kyläsepässä merkitystä. Olen kolmen nuoren aikuisen äiti. Eli ihan korttipelillä hoituu tuo polttoaineen maksaminen, Tiilikainen muistuttaa. Kyläsepän aukioloajat perinteitä kunnioittava Altti palauttaisi tuttuun aamukuudesta iltayhdeksään -uomaan. Viime torstaina keittiömestari Jarkko Strömberg kokkasi noutopöytään muun muassa herkkumureketta. Pidemmät aukioloajat palvelisivat Altin mielestä kyläläisten lisäksi esimerkiksi ammattiautoilijoita. – Kassatyöntekijä tulee töihin ensin. Keittiön puolella valmistellaan samaan aikaan lounasbuffetin antimia. Jussi Altti käy Kyläsepässä kahvilla vapaalla ollessaan aamuisin, ja välillä iltaisinkin. Hintoihin emme voi vaikuttaa, eikä sisällä voi maksaa polttoaineesta. M a k s u t t o m u u d e n kautta varhaiskasvatus tulee entistä selvemmin osaksi lastemme koulutuspolkua. – Olemme aika lailla pyrkineet kotimaisuuteen. Moni muukin Kyläsepän lounasannoksista syntyy kotimaisista aineksista. Kassatyöntekijän aamutoimet jatkuvat vitriinituotteiden, kuten täytettyjen sämpylöiden, valmistamisella ja aikaisten asiakkaiden palvelemisella. – Kun perinteet rikotaan, se ei siitä ihan äkkiä ylös nouse, mies ennustaa. Tarvittaessa kartoitetaan myös kylän ja valtakunnan tapahtumat, muun maailman menoa unohtamatta. Sivu 4 Nro 8 22.2.2023 Nro 8 22.2.2023 Arkista Arkista aherrus ta aherrus ta Petäjäv edellä Petäjäv edellä Yleisöltä Uudistuneessa taukopaikassa valmistaudutaan jo kesäsesonkiin Hanna Mäkinen Kyläsepässä arkinen aherrus käynnistyy näin talviaikaan puoli kuuden maissa aamulla. Viime kesänäkin meillä oli kivoja nuoria ihmisiä töissä. – Esimerkiksi tiskaaminen on tosi tärkeässä osassa tässä kesällä, kun käy paljon lounasasiakkaita. Kuten esija perusopetuksen, myös. Kesällä henkilöstön määrä tuplaantuu. Puoli yhdentoista aikaan mureke odotti jo noutopöydässä nälkäisiä lounastajia. Hieman ennen seitsemää paikalle saapuu myös kokki. Ruuan kotimaisuudella kompensoimme sitä, että olemme joutuneet vähentämään noutopöydän ruokalajeja elintarvikkeiden korkeiden hintojen takia, kertoo Tiilikainen. Kun lapsemme olivat päivähoitoikäisiä 1990-luvulla, olisi palkkani käytännössä mennyt päivähoitomaksuihin, joten oman perheemme ratkaisu oli kotihoidon tuki. Viime viikon torstaina Strömberg valmisti Kyläsepän herkkupöytään herkkumureketta kotimaisesta lihasta. Tiilikaisella on noin kolmenkymmenen vuoden työkokemus ravintola-alalta, mutta huoltoasemalla Tiilikainen ei ennen Kyläseppää ole työskennellyt. Viimeisimpänä uudistuksena 1.3.2023 voimaan astuva varhaiskasvatusmaksujen uudistus, missä varhaiskasvatuksen perusteena olevia tulorajoja alennettiin 33 prosentilla. Joukossa on sekä täysipäiväisiä että osa-aikaisia työntekijöitä. – Tämä on ihan mukavaa, ihmisläheistä työtä, luonnehtii Tiilikainen. Kyläsepän keittiömestari Jarkko Strömberg on katsellut liikenneaseman asiakkaiden ruokailutottumusten muutosta aitiopaikalta
Tulevaisuuteen Kyläsepässä katsotaan Tiilikaisen mukaan joka tapauksessa myönteisin mielin. Muutoksia tilanteen mukaan Perinteikkääseen taukopaikkaan kohdistuu paljon odotuksia, minkä Kyläsepän yrittäjät ymmärtävät hyvin. Sivu 5 Nro 8 22.2.2023 HANNA MÄKINEN Uudistuneessa taukopaikassa valmistaudutaan jo kesäsesonkiin elintarvikkeita. Sodan vaikutukset ulottuvat laajalle ja synnyttävät huolta myös täällä Suomessa. kello 12.. Myös huoltoasemalla painitaan hinnannousun ja maailman tilanteen tuomien ongelmien kanssa. Entinen myymälätila on nyt omistettu asiakaspöydille. Polttoaineostoja sisätiloissa ei sen sijaan voi maksaa. Asiakkaiden toiveet ja odotukset ovat nousseet esille muun muassa yrittäjien saamassa asiakaspalautteessa. Toisaalta yrittäjät tiedostavat sen, että yrityksen etu saattaa vaatia uudistuksia. Satu Kytölehto eduskuntavaaliehdokas SDP Kirkonkellot soivat tukea Ukrainalle Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat kutsuneet seurakunnat ympäri Suomen osoittamaan tukeaan Ukrainalle Venäjän Ukrainaan hyökkäämisen vuosipäivänä 24. Toiminta on pitänyt yrittää sopeuttaa vallitsevan tilanteen mukaiseksi. Kyllä tässä joudutaan elämään vähän sen mukaan, miten maailmantilanne menee, sanoo Tiilikainen. Nyt se on ollut vähän sellaista hakemista, kuvailee Tiilikainen. Kyläsepässä, kuten monessa muussakin ravintolassa, on jouduttu painimaan melkoisten haasteiden kanssa. Takana oli jo vajaat kaksi vuotta ravintola-alaa horjuttanutta koronapandemiaa, edessä Ukrainan sota, energiakriisi ja yleinen hintojen nousu. Petäjäveden seurakunnan suntio Mirja Pietiläinen kertoo, että myös Petäjäveden kirkonkellot soivat perjantaina 24.2. Laadukkaalla, maksuttomalla varhaiskasvatuksella pyritään tasoittamaan perheiden erilaisista taustoista johtuvia eroja lasten tiedoissa, taidoissa ja oppimisessa jo ennen varsinaista kouluikää. Olemme tässä vieläkin aloittelijoita, mutta toki yritämme päästä siihen, ettei aukioloaikoja tarvitsisi edestakaisin vekslata. Mari Tiilikainen ja Kyläsepän toinen osakas, Petäjäveden Osuuspankin toimitusjohtajanakin tunnettu Jaakko Ylitalo, aloittivat Kyläsepän yrittäjinä vuoden 2022 alussa. – Venäjän laiton hyökkäys Ukrainassa jatkuu. Myymälähyllyt on puolestaan siirretty lähemmäs liikenneaseman pääsisäänkäyntiä. (Kuva yllä.) varhaiskasvatuksen maksuttomuus takaa sen, että kukaan lapsi ei rahanpuutteen vuoksi jää ilman tarvitsemaansa kasvatusta ja opetusta. Perinteinen taukoja tapaamispaikka Kyläseppä on uudistunut. Kuvassa kassalla Paula Rinteelä. Olemme kiitollisia näistä asiakkaista, jotka käyvät täällä meillä — ja ovat ymmärtäväisiä kaikkien muutostenkin suhteen. helmikuuta. – Ja tosi hyvinhän tässä on mennyt, vaikka nuo haasteet ovat olleet tuollaiset. Tarvitsemme yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä huolenpitoa, piispojen julkilausumassa todetaan. Kärsimyksen ja uhrattujen ihmishenkien määrä on kestämätön. Kyläsepän kassalle maksetaan muun muassa kahvilaja ravintolatuotteet sekä liikennemyymälästä tehtävät ostokset. Tänä talvena kanta-asiakkaat ovat todistaneet lähietäisyydeltä taukopaikan ilmeen muutosta. – Energian hinnan nousu ja kulujen nousu vaikuttavat meilläkin tietysti aika paljon kaikkeen, myös aukioloaikoihin. Ukrainalaiset tarvitsevat kaiken saatavilla olevan avun ja tuen. Ei voi mennä aina samalla lailla kaikki vuodet. Varhaiskasvatus tukee perheiden omaa kasvatustyötä eikä vie vanhemmilta heidän kasvatusvastuutaan. Koska niitä muutoksiakin joudutaan vaan tekemään. – Toivotaan, että nämä rupeavat helpottamaan tästä, nämä hankalat ajat. Ei voi sanoa, että olisi huonosti mennyt
Talli sijaitsee sopivasti Kintauden ja kirkonkylän välimaastossa, omassa rauhassaan kauniin ja puhtaan maalaismaiseman keskellä. Pitää keskittyä omaan kehoon ja siihen, millä tavalla lähestyy hevosta. – Hevoset, erityisesti tuo Armas, ovat herkkiä aistimaan ihmisen tunneja vireystilaa. – Palvelumme on suunnattu kaikenlaisille asiakkaille, jotka ovat kiinnostuneita edistämään omaa hyvinvointiaan. Jos on vaikea keskittyä hetkeen, ja mieli lähtee karkaamaan, on hevonen hyvä palauttaja ja maadoittaja. – Itsesäätelytaitoja pystyy hevosen kanssa harjoittelemaan aika hyvin. Siinä voidaan ehkä enemmän kirjallisesti käsitellä asioita, Jousmäki täydentää. Ne peilaavat meidän käytöstä. Luonnolla ja metsällä on puolestaan tutkitustikin rauhoittava vaikutus ihmiseen. Monesti me ihmiset olemme kiireisiä, se arki vie mukanaan. Naiset yhdistävät osaamisensa tarjoamalla asiakkailleen hyvinvointihetkiä hevosten ja luonnon parissa. Ihmisen täytyy laskea ne omat kierrokset alaspäin ja rauhoittua. Hyvinvointihetkiä Jaatinen ja Jousmäki järjestävät Jaatisen Elämyksen ohjat -terapiatallilla ”Taka-Kintaudella”, Tammelantiellä. Ne ovat aika ihania, kun ne pystyvät opettamaan meille omasta itsestämme, ja ne tuovat meidät vähän väkisinkin läsnäoleviksi tähän hetkeen, miettii Jaatinen.. Hevoset ovat ihmisen tunteiden tulkkeja ja peilejä. Metsien ja peltojen ympäröimillä tiluksilla luonto on lähellä. Jaatisen yritys, Elämyksen ohjat, ja Jousmäen Ilon Kajo -yritys tarjoavat yhteisille asiakkailleen hyvinvointihetkiä hevosten ja luonnon parissa. – Käytännössä palvelumme sopivat kaikille, jotka kokevat, että tarvitsevat rentoutumista tai pysähtymistä tai jotka haluavat aktivoida aisteja avaavaa läsnäoloa, tiivistää Jousmäki. Ratsastusterapeutti-SRT ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Sari Jaatinen sekä luonnonvaratuottaja, hyvinvointivalmentaja Katariina Jousmäki ovat tehneet yritysyhteistyötä noin vuoden ajan. – Tarjoamme myös työpajamuotoista toimintaa, jossa saatetaan tehdä vielä vähän syvällisempää työskentelyä oman itsen kanssa. Elämyksen ohjien tallilla asiakkaat pääsevät tutustumaan jo kokeneisiin asiakasja terapiahevosiin, norjanvuonohevonen Lilliin ja suomenhevonen Lupsukkaan. Jos hevosta lähestyy ilman, että on läsnä omassa itsessään, ja menee tilanteeseen kiireellä tai voimakkaalla energialla, voi olla, että hevonen ei tule luokse. Yrittäjät ovat valmiit räätälöimään asiakkailleen, kuten erilaisille ryhmille, yksilöllisiä, tarpeen mukaisia paketteja. Ensimmäinen rauhoittumisen paikka ihmisellä Ympäröivällä luonnolla ja hevosilla on merkittävä rooli Katariina Jousmäen ja Sari Jaatisen tarjoamissa hyvinvointipalveluissa. Tallin uudet tulokkaat, miniatyyrihevoset Armas, 3, ja Ilkka, 2, opiskelevat hoitoja asiakastyötä oman kasvamisensa ja kisailunsa ohella. Silloin ei välttämättä tule itse järjestettyä sellaisia hetkiä, että pysähtyisi kuuntelemaan omaa kehoa ja mieltä, ja aistimaan luontoa sekä luonnon ja eläimien tuomia vaikutuksia, sanoo Jaatinen. on edessä heti kohtaamisen hetkellä, hevosta lähestyttäessä. Heille, jotka haluavat pientä pysähdystä, hengähdyshetkeä, arkeensa. Jaatisen ja Jousmäen ohjaamiin, luontoja hevosavusteisesti toteutettaviin harjoituksiin saattaa kuulua esimerkiksi hevosten talutusta, harjausta, silitystä ja sivelyä. Palvelupalettiin kuuluu lisäksi muun muassa ohjattuja rentoutusharjoituksia ja mielikuvaharjoitteita. Kesäaikaan ohjelmassa voi olla vaikkapa villiyrttien keruuretki lähiluontoon ja jalkakylvyn valmistaminen kerätyistä yrteistä. Hevosten kanssa vietetty aika on Jaatisen mukaan omiaan vahvistamaan ihmisen keho-mieli -yhteyttä, jolla on taipumus tässä ajassa helposti kadota. Sivu 6 Nro 8 22.2.2023 Nro 8 22.2.2023 HANNA MÄKINEN Kiireettömiä hengähdyshetkiä luonnon ja eläinten parissa Hanna Mäkinen Petäjävetiset Sari Jaatinen ja Katariina Jousmäki tekevät yritysyhteistyötä hyvinvointialalla. Hevosen kanssa kun ollaan, yleensä se mieli pysyy paremmin siinä asiassa, toteaa Jaatinen. Kun itseensä saa semmoisen rauhallisuuden, lempeyden ja ystävällisyyden, se hevonen varmasti kohtaa ihmisen ihan eri tavalla
Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Linkit ohjaavat sinut yrityksen kotisivuille tai Facebook-sivuille. • Klapien tekoa koneellisesti. com. Sami Heinäaho 040-1678 771 info@takuukaadot.fi www.takuukaadot.fi Facebook: Takuukaadot.fi ma ja pe klo 9-18 ?. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Asematie 6. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Huomio yrittäjät! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, os. Lisätietoja: PetPet pyörä -Facebook-ryhmä ja petpet.fi LENTOPALLOA E-nuoret ja C-tytöt tiistaisin ja torstaisin 17.00-18.30 C-nuoret tiistaisin 18.30-20 ja torstaisin 17.00-18.30 Sekalentopallovuoro maanantaisin 20-21.30 Kaikki vuorot Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa JALKAPALLON SALIVUOROT Kulttuurikeskuksen liikuntasali MA 17:00 18:00 Pojat 2014-2015 MA 18:00 19:00 Tytöt 2011-2013 MA 19:00 – 20:00 Tytöt ja pojat P13 TI 18:30 – 20:00 Pojat 2011-2013 TI 20:00 – 21:30 Miehet (sarja) KE 17:00 18:15 Tytöt 2014/2015 TO 18:30 20:00 Naiset (sarja) TO 20:00 – 21:30 Miehet (sarja) PE 17:00 – 18:00 Tytöt 2011-2013 PE 18:00 19:30 Aikuisfutis + Kuntofutis SU 13:00 – 14:00 Höntsäfutis (kaikille avoin) SU 14:00 – 15:00 POJAT 2011-2013 MA 17:00 – 18:00 TYTÖT JA POJAT 2016-2017 -SYNTYNEET KIRKONKYLÄN KOULUN SALISSA KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin käytön. Ota hyöty irti samalla alueen elinvoimaisuus on turvattu. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. Ilmainen arviointikäynti. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail. ti-to klo 9-17 ?. puh. la klo 9-14 Papintie 2 ?. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. Paikallisilla yrittäjillä on hyvät yhteistyöverkostot, joten saat palvelut kätevästi ja vaivattomasti. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Petäjävesi, puh. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Myös routapinnan rikkomiset ja puujätteen siirrot. PetPet tiedottaa www.petpet.fi Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen • Pihapuiden kaadot, myös kiipeilykaatoina • Ahtaidenkin pihojen maansiirto, lumija pienet kaivuutyöt Avant pienkuormaajalla. OP Petäjävesi Varaa tilasi tästä! TAKUUKAADOT.FI Pihapuiden kaadot, suoratai kiipeilykaatoina Kaadot tehdään vahingoittamatta piha-alueen rakennuksia tai kasvillisuutta. 014 854 113 TERVETULOA OMAN KYLÄN PALVELEVAAN APTEEKKIIN. Sivu 7 Nro 8 22.2.2023 SÄHKÖINEN PETÄJÄVEDEN PALVELUHAKEMISTO PALVELEE www.petajavesilehti.fi Löydät Petäjäveden palveluiden parhaimmiston! Voit hakea tuotteita tai palveluita toimialoittain tai hakusanoilla. YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää myös juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. Katso lisää: www.kiipeilykaato.fi Hannu Strömberg 040-5769866 hannu@kiipeilykaato.fi OP Petäjäveden palvelunumerot Jaakko Ylitalo toimitusjohtaja 0400-384056 Maria Vuorenmaa 010 258 9611 Aini Malmberg 010 258 9621 Tanja Pahkala 010 258 9615 Sanna Aro 010 258 9602 Marja Honkala 010 258 9616 Pirkka Syvänoro 0500-682247 Kassapalvelut Ti ja pe klo 9.00-12.00 Tapaamiset ajanvarauksella ma – pe 9.00 -16.00. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Lisätietoja: Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@ gmail.com
Suunnitelmasta voi jättää muistutuksia nähtävilläoloaikana. Kuljetuksia käyttävä asiakas voi jatkossa niin halutessaan vaihtaa palveluntuottajaa kahden kuukauden välein. Uusi tilausnumero vastaa puheluihin jo 21.2. suunnitelman nähtäville asettamisesta (LjMTL 27§). Papintie 2-4 Pirta Mattila Kaiken hinnat on nyt nousseet, sähkön, ruuan, polttoaineen, lainan korot ym. Mutta ollaan säästetty paljon sähköä, melkein puolet viime talven kulutuksesta. Palvelun aloitushetkellä asiakkaat on jaettu valmiiksi kahdelle palveluntuottajalle. Pitäny välillä kantaa halkoja ulkoa sisälle, ku on lämmitetty uunia ja puuhellaa. Miten se on vaikuttanut sun elämään. Valitut yksilökuljetusten tuottajat ovat Keskustaksi Oy ja Keski-Suomen Matkojenyhdistelykeskus Oy. ELY-keskus kuuluttaa em. Sivu 8 Nro 8 22.2.2023 Nro 8 22.2.2023 PIRTA MATTILA KERRO MEILLE juttuvinkkisi! toimitus@ petajavesilehti.fi tai soita 050 366 7691 tai 0400 644899. Sitä aiemmin ajettavat kyydit tilataan nykyisistä tilausnumeroista. Ikääntyneiden ja kehitysvammaisten päivätoiminnan ryhmäkuljetuksista vastaa yksinään Keskustaksi Oy, jonka kanssa hyvinvointialueen päivätoiminnan yksikkö neuvottelee asiakkaidensa aikataulut. Jos asiakas kokee, että autoa ei välityskeskuksen kautta ole helppo esimerkiksi ilta-aikaan saada, asiakas voi tilata kyydin myös valitsemaltaan autoilijalta etukäteen, kunhan kyseessä on Keskustaksin tai Matkojenyhdistelykeskuksen sopimusautoilija, kertoo logistiikkapäällikkö Sari Hyötyläinen Keski-Suomen hyvinvointialueelta. Mut ei oo oikeastaan muuten paljoakaan vaikuttanu, ku en oo ennenkään tuhlannu sähköä. Sähkön hinnan nousu ollu vaikein. Heikki Palola kertoo, että sauna lämpiää asukkaille kaksi kertaa viikossa. Suunnitelmassa esitetään Valtatien 18 liittymäjärjestelyjen parantaminen Pakolantien liittymän kohdalla. Mikä on ollut vaikeinta. Polttoaineen hinnan nousu on myös vaikuttanut, koska maalta on pakko lähteä autolla, kun tarvii käydä asioilla. Marrasjoulukuulla oli kallis jakso, mutta muuten ollu tosi kohtuullista, niin ei sekään lopulta meitä kaatanu. klo 12-18. päivälle ja siitä eteenpäin. Pelko sähkön hinnan noususta oli vaikeinta. Aikaisen painoaikataulun vuoksi aineistojen tulee olla toimistolla ehdottomasti maanantaisin. Kummallakin palveluntuottajalla on taksiautoja ympäri Keski-Suomea. Ruoka kustannukset yksineläjällä pienet, ku on osa omia tuotteita esim marjat ja juurekset. Hankinnassa yhdistettiin samaan sopimukseen kuljetusten välitys ja autojen saatavuus. puh. HEIKKI PALOLA Uudessa R-Salongissa teitä palvelevat: parturi-kampaajat Eija ja Ida, kynsiteknikko Linda & kosmetologi Tatjana TERVETULOA avajaisiin 1.3. Sote-henkilöliikenteen mukaisiin matkoihin oikeutetut asiakkaat varaavat kuljetukset uusilta palveluntuottajilta matkoille, jotka tehdään 1.3.2023 alkaen. Hyötyläisen mukaan Keski-Suomen hyvinvointialueelle kuljetuspalvelua tuottaville autoilijoille maksettava liikennöintikorvaus on alan nykyiseen hintatasoon verrattuna varsin kilpailukykyinen. Virallinen kuulutus lisätietoineen on julkaistu 22.2.2023 verkkosivuilla osoitteessa: www.ely-keskus.fi/kuulutukset/keski-suomi Sähkön hinta vaikuttanut eniten Hannes Ylikoski -Noista kaikista ehottamasti sähkön hinta on vaikuttanu paljon, sitä mietittiin pelonsekaisin tuntein, että joudutaanko vararikkoon. Remontin teki petäjävetinen Hiilfix. Yksittäiskuljetukseen verrattuna matka-aika saa yhdistelykuljetuksissa olla enintään kaksinkertainen. Arvoisat asiakkaamme! Asiakaspalvelu toimistolla perjantaisin kello 9-12; muina aikoina sopimuksen mukaan. Samalla parannettiin henkilökunnan sosiaalisia tiloja. AINEISTOT: Toimita aineistot maanantaisin kello 12 mennessä toimitus@petajavesilehti.fi. 050 366 7691 tai 0400 644899. – 24.3.2023. Ota yhteyttä: toimitus@ petajavesilehti.fi tai soita 050 366 7691 tai 0400 644899. Sote-henkilöliikenteen uudet palvelutuottajat. (Pirta teki gallupin liittyen valokuvauksen opintoihin.) Ilmoitus kuulutuksesta Keski-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus on laatinut liikennejärjestelmästä ja maanteistä annetun lain mukaisen tiesuunnitelman: Valtatien 18 parantaminen Pakolantien liittymän kohdalla, Petäjävesi, tiesuunnitelma. Vanhusten Tuki ry:n Pihlajarinteen talojen saunatilat on uusittu. Molemmilla on asiakkaiden matkatilauksia varten omat tilauskanavat, eli puhelinnumerot, tekstarinumerot, apit ja nettisivut. Kuljetettavat asiakkaat eivät siis itse tilaa ryhmäkuljetusten kyytejä, vaan saavat omat kuljetusaikataulunsa valmiina päivätoiminnasta. Kuljetuspalvelun hankinnassa on panostettu autojen saatavuusongelman ratkomiseen. Vaihto täytyy ajoittaa kuukausien vaihteeseen; kesken kuukautta vaihtoa ei voi tehdä. Lisäksi pitäny huolehtia turhia valoja sammuksiin. Suunnitelma pidetään julkisesti nähtävillä 30 päivän ajan, 22.2. – Esimerkiksi luokseajokorvauksella tuetaan palvelun saantia, jos alueella autojen saatavuus olisi tilaushetkellä heikko. VUODEN 2023 TILAUSMAKSU on mahdollista maksaa useammassa erässä. Kyse on kokonaispalvelusta, jossa kyydinvälityskeskukset ottavat vastaan tilaukset, aikatauluttavat kuljetukset ja vastaavat myös siitä, että asiakas saa kyydin. Muutos koskee esimerkiksi sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain sekä lastensuojelun, erityishuollon, sotaveteraanien ja aikuissosiaalityön matkoja. Pieni eläke, iso osa eläkkeestä menee sähkön maksuun. alkaen, jolloin matkoja pääsee varaamaan maaliskuun 1. Veeti Mattila -Sähkön hinta on vaikuttanu noista eniten. Palvelua pyritään varmistamaan luokseajokorvauksen lisäksi toivetaksi-toiminnalla. Kakkukahvit, kävijöiden kesken arvontaa, tarjouksia. Ulla Ohra-Aho -Rahat ei taho riittää