Täällä Petäjävedellä olen käynyt nyt 30 vuotena vakoilemassa ja opettelemassa. Ja aina välillä, kun raudan laittaa ahjoon kuumenemaan, sitä ei edes tiedä, mitä siitä tulee. Kiderakenne tiivistyy vasta sitten, kun rauta alkaa tummumaan. – Kasveja en tunne niin kauheasti. – Kyllä kaikki saivat kurssilta teroitetun puukonterän mukaansa, vahvistaa Antila. Ne ovat niin spessuja. Hanna Mäkinen Kintausjärven komeaan rantamaisemaan on vuosien saatossa pesiytynyt yllätyksellinen ja riemastuttava yhdistelmä kukkia ja keramiikkaa. Suuri osa teoksista palvelee kesäisin Lehtosten pihan koristuksena. Pihakävelyjen tarkemmat osoitteet välittyvät vai seuran jäsenten tiedoksi. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN Maritan ja Sepon pihassa kukkii luonnon ja keramiikan liitto. Käsillä tekeminen viehättää Sastamalaisella Antilalla on takanaan yli 30 vuoden ura seppänä. – Ensimmäisiä kertoja taoin itse 1980-luvun puolivälin jälkeen. – Olen Jyväskylän puutarhaseuran jäsen ja pihakävelyillä olen käynyt pari kertaa aiemminkin. Aina tulee vastaan yllätyksiäkin, ja saa itsekin inspiraatiota. – Tämä pihan kohtahan on vanha pelto Sepon vanhempien ajoilta. Monta kertaa käy niin, että sen huomaa vasta kun on vähän aikaa tehnyt, että ai, tästä tulikin tämmöinen, nauraa Antila. Seppämestarin pajassa on valmistunut myös lukuisia veitsiä keittiökäyttöön. Kokeileva puutarhuri Marita Lehtonen muokkaa pihaansa kokeilevalla otteella. Lisää pihakuvia www.petajavesilehti.fi Jyväskylän Puutarhaseura ry järjestää jäsenilleen pihakävelyjä kesäaikaan tiistaisiin. Talvikauden keraamiset eläjät lepäävät varastossa. Ja toisena vuonna pistän sen taas toiseen paikkaan, jollei se miellytä. – Näillä puutarhaseuran pihakävelyillä on kiva käydä. Seppo ja Marita Lehtonen kotipihansa ”kullanhuuhdontapaikalla”, alkuperäistä käyttötarkoitustaan edelleen palvelevan kylpyammeen kannella. – Noin 700-800 astetta on aika ihanteellinen taontalämpötila. – Näitä kokkiveitsiä on lähtenyt maailmalle noin 2000 kappaletta. Sympaattiset pöllöt, lampaat, sammakot, kanat ja possut ovat tänäkin kesänä löytäneet paikkansa kivien päältä, kukkien keskeltä ja pensaiden suojista. vuosikerta Nro 30 2019 Keskiviikkona heinäkuun 24. – Tämä piha on niin ihana sen takia, kun Marita on tämmöinen taiteilija. Mutta liian kylmänäkään ei saa takoa, koska silloin rauta taas halkeaa, Antila toteaa. ahkera kilke. Mutta kun kasvin saan, pistän sen maahan ja katson, mikä siitä tulee. Siitä innostuin itsekin kokeilemaan. 59. Kahdeksan kurssilaista opetteli seppämestari Hannu Antilan opastukselle puukonterän takomista. Pihakävelylle osallistui muun muassa vesankalainen Sirpa Kortelainen perheineen. Täällä saa katsella, mitä muilla kasvaa. Niitä on mennyt esimerkiksi Kanadaan aika paljon NHLpelaajille. Keraamiset taideteokset ovat Marita Lehtosen käsialaa. Hän on laittanut kaiken täällä sillä tavalla hauskasti, ja tuolla väliköissä on Maritan omia taideteoksia. – Rautaa pitää koko ajan vahtia, ettei se pääse sulamaan, sanoo Antila. Sillei vaan, kokeilemalla. Pihaan on ajettu muun muassa pari kuorma-autollista kiviä, joita Marita on hyödyntänyt esimerkiksi perennapenkkien reunuksia rakentaessaan. Kansalaisopiston kursseilla on kahdeksan vuoden aikana syntynyt melkoinen määrä ilmeikästä taidetta. Tarkkana saa Antilan mukaan olla esimerkiksi sen suhteen, ettei polta työstettävää puukonteränalkua ahjossa. Ja tietysti tässä tämä settinki on niin hillittömän hieno, kun tuossa on tuo järvikin, huokaa Kortelainen. Kokkiveitsiä NHLpelureille Hannu Antila tekee mielellään portteja ja kaiteita, samoin hautaristejä. Yllätyksiä ja inspiraatiota Tiistaina Marita ja Seppo Lehtosen pihamaahan Villa Koivulassa Liisalanperällä kävi tutustumassa noin 80 Jyväskylän Puutarhaseuran pihakävelijää. – Takomisessa viehättää se käsillä tekeminen. Yksi Hannu Antilan opissa olleista puukonterän taontakurssin osallistujista oli Laura White. En ollut koskaan seppää nähnytkään, mutta ajattelin kokeilla, että saisinko jotain tehtyä. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 Takomarkkinoilla hiiliteräs muuntui puukonteriksi Hanna Mäkinen Takomarkkinoiden sepänpajoissa kävi torstaina 11.7. Keltaisena hehkuvaa saa takoa Kokenut seppä tietää, että ensikertalainen kohtaa puukonterää takoessaan haastaviakin työvaiheita. – Ne täytyy yleensä itse suunnitella ja miettiä kaikki työvaiheet ja toteutukset, se on aika mielenkiintoista. Pikkuhiljaa voi miettiä, että mitähän tässä tehdään. Silloin kun me saimme talon valmiiksi, aloimme tehdä pihaa pikku hiljaa. Marita ja Seppo Lehtosen pihassa Liisalanperällä vierailleet Jyväskylän Puutarhaseuran pihakävelijät löysivät Kintausjärven rannasta muun muassa ilmeikkäät pöllöveljekset. Puukonterää taotaan niin kauan kun se hehkuu. Sen näkee raudan väristäkin; sen pitäisi olla sellainen keltahehkuinen, kun aloittaa takomisen. Minun piti museoida sepän paja kesämökille. Karkenevasta hiiliteräksestä muotoutui kuin muotoutuikin iltaan mennessä kahdeksan terää. Siinä näkee koko ajan, mitä valmistuu. Tänä iltana tulin pihakävelylle myös sen takia, että tunnen Maritan jo entuudestaan, ja halusin tulla tirkistelemään hänen pihaansa vielä lisää, kertoo Kortelainen
klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki / Club for Five, Hiljainen Hetki. Se pitää kuitenkin aina muistaa, että mutkan takaa voi tulla vastaan huomattavasti kokemattomampi kuljettaja tai ajatuksissaan keskellä tietä köröttelevä kesäautoilija. Lämmin ja poutainen sää pitää vesistöjen vedenkorkeudet alhaisina. Maltillisen nopeuden ja varovaisuuden yhdistelmä on hyvä suoja ja muidenkin turva, myös rallimaakunnan soraränneissä. Kuollut: Esko Jalmar Hardén, 92 v. Myös puolukkasadosta on Luonnonvarakeskuksen mukaan tulossa hyvä, mikäli kukinnan aikaiset sääolot ovat pölytykselle suosiolliset. Lähetellään lomakuvia norsun selästä ja taitellusta paperivarjostalasinreunalla.Ollaanniinlomafiiliksissä, että... Mökötellä pimeässä, eikä pihallekaan voi mennä, kun on kuuma ja hyttysiä. Toisilla palaa koko nahka. Kiusallista toden totta, kummallekin osapuolelle. Ennen aikaan vihattiin paparazzeja ja nykyään me kaikki ollaan niitä. Oma autoni oli jo valmiiksi visusti omassa reunassa, eikä tilaa oikealle väistämiseen enää ollut. Minulla korkeintaan sormenpäät kakkuvuokaan. Hanna Mäkinen Tänään klo 18 Vanhan kirkon kesämusiikki / Petri Laaksonen, Olkoon ylläsi kirkas taivas. Ke 31.7. Olisiko rekkakuski ehtinyt ja pystynyt tekemään väistöliikkeen. Kunnioitan sen verran vieraan maan kulttuuria ja kieltä, etten mene sinne siansaksaa sönkkäämään hotellin vastaanottoon tai torimyyjille. Varsinkaan nyt, kun ihravanne ympärilläni on kasvanut jo kunnioittaviin mittasuhteisiin. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Henkilöauton ratin takaa näytti siltä, että rekka tulee päälle. Alkaa päässä keittämään yli ja kiukku nostaa keskisormeaan punkin tapaan. Mitä jos oma väistöni olisi epäonnistunut ja heilauttanut automme rekan pitkän perävaunun eteen. Maan eteläja keskiosissa pohjavedenpinnat ovat yleisesti 20–35 senttimetriä ajankohdan keskiarvoja alempana, mutta havaintoasemakohtaista vaihtelua on paljon, todetaan Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa. -HM Marjastajat mustikkametsissä. Erään kerran joukko ruotsalaisia saapui kassalleni. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Markku Koskinen Viikonlopun mummolamatka oli lähellä päättyä karmivaan rysäykseen. Keski-Suomen ELY-keskuksen sinileväseurantakartassa ei Petäjäveden kohdalla kuitenkaan merkintöjä ole. Kertoen täyttä olevan. HM Metsäkulmalla Maakeskisen ahvenet ovat viime päivinä uineet lämpimissä rantavesissä. Levikki noin 1700 kpl. Helteistä en ole koskaan välittänyt. Avioliittoon vihitty: Jyrki Tapio Hytönen ja Maarit Johanna Stenlund. Pintavedet lämmenneet pohjavedet jälleen laskussa Uudelleen lämmennyt kesä on lämmittänyt myös vesistöjen pintavedet. Niin se maailma muuttuu, muoriseni. Suomalaiseen tapaan. Liisalantiellä ja muilla Petäjäveden sorateillä on paljon vastaavia vaaranpaikkoja, joissa näkyvyysalueet ja reaktioajat ovat mäkien ja mutkien takia todella lyhyitä. Vesien lämpenemistä seuraa usein sinilevähavaintojen yleistyminen. Mustikkasatoa on luonnehdittu korkeintaan keskinkertaiseksi, mutta paikoin ovat sangot täyttyneet nopeastikin hyvälaatuisista marjoista. se ur ak un ta @ ev l.fi kun näkee nälkää. Tiedossa on, että vaaranpaikkoja pitää lähestyä varovaisilla ajolinjoilla ja riittävän hiljaisilla vauhdeilla. Silloin on autoilijan pystyttävä pysähtymään ajoissa tai väistämään, koska toinen ei siihen välttämättä kykene. Vastuu on tietysti meillä kaikilla tiellä liikkujilla. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. klo 12 Jaakonpäivän tapahtuma vanhalla kirkolla ja Lemettilässä. alv 10%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 9-21 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su.28.7. Pohjavedet voivat käydä vähiin maan eteläja keskiosissa viime vuoden tapaan, jos sää jatkuu ennusteiden mukaisesti lämpimänä ja vähäsateisena. Liput 20 €. Minulla ei ole koskaan ollut mitään hinkua lähteä ulkomaille. Täysin yllättäen voi eteen ilmestyä myös lapsi polkupyöränsä tai mummo potkurinsa kanssa. Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 433 8300 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Lakkojen ystävät ovat saaneet ilokseen todeta, että aromikasta marjaa on tutuilla soilla nyt enemmän kuin mihin viime vuosina on totuttu. Moni kiusallinen tilanne jää kokematta, kun ymmärrän pysyä härmässä ja mahdollisimman näkymättömissä täälläkin. klo 10 Messu vanhassa kirkossa / Juho Hintikka, Johanna Lemmetyinen. Liput 25 €. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160 (arkisin 8-16) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 70e (sis. Iso kulkuneuvo ilmaantui näkökenttään Liisalantien nyppylämutkan takaa minun mielestäni aivan liian kovalla vauhdilla ja keskellä tietä. fi pe ta ja ve de n. Sääprofeettojen ennustaessa hellekautta, niin ajatuskin siitä vetää nahkani kananlihalle ja sitä broileria riittää. Olisiko perisuomalainen tyhmyys seissyt ovivahtina aivojen kusilaarilla. Seuraava pakopaikka olisi ollut ojan puolella. Sivu 02 Nro 30 24.07.2019 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 (lomalla 4.8.2019 asti) Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 toimitus@petajavesilehti.fi Kesällä toimitus on avoinna sopimuksen mukaan sekä aina kun olemme paikalla. Su 28.7. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 55e (sis. Kahvio. Alkuasukkaille ja usein noita teitä kulkeville vaaranpaikat ovat tuttuja. Vesistöjen pintalämpötila on noussut Keski-Suomessa monin paikoin 20 asteen tuntumaan. Kuski piti kulkuneuvonsa hallinnassa, ja selvisimme ohitustilanteesta säikähdyksellä. klo 11.00 HANNA MÄKINEN Ostin viilentävän ilmalämpöpumpun. La 27.7. Pohjaveden pinnat ovat kesäiseen tapaan laskussa lähes koko maassa. Olisihan minulla päässä riittänyt kokoa kielenopiskeluun, mutta miten germaaniset preesensit pään sisälle asti. Diakoniatoimikunnan kahvio. Mutta asiasta selvittiin ja tack, tackit päälle. – Komma, pojkarna, kakkapohjarna was here, sanoin ja viitoin seuraamaan. Marjastajat ovat viime päivinä viihtyneet mustikkametsissä. Jälkikäteen kävi mielessä, mitä olisi tapahtunut, jos olisin ajanut itse keskemmällä kapeaa tietä. Eikä siinä mitään mielummin sitä syö hyvin, Viikon pakina: Kakkapohjarna was here ""Herra, anna tyytyväinen mieli." (Virrestä 913) Vauhti kuriin soratiellä w w w. Törmäyskurssin välttäminen jäi rekkakuskin reaktioiden varaan. Sen ansiosta voin katsella rauhassa järvelle, eikä tarvitse pimennysverhoja pidellä ikkunoiden edessä auringon paistaessa. To 25.7. Paljon ajava ammattikuljettaja luottaa varmasti omaan ajotaitoonsa. Erityisesti isojen ajoneuvoyhdistelmien kuljettajat tietävät, että kapeilla, mutkaisilla ja mäkisillä sorateillä pitää olla varuillaan. Sen verran sain selvää, että halusivat tehdä täytekakun. Monin paikoin pienten pohjavesiesiintymien pinnat ovat nyt lähellä samoja lukemia kuin viime vuonna samaan aikaan. Siltä se säikähtänein silmin vaikutti. klo 17.30 Teehetki keltaisessa kirkossa, klo 18 Taize' Hartaus, Kalevi Rautjoki ja Ritva Oksanen. Minä pistän ilmapumppua isommalle ja alan ”pyyhkimään pölyjä” kännykän näytöltä, että montako kananmunaa tarvitaan oikean kakkupohjan tekoon. Hyvä vehje ”tankki täyteen” hinnalla
elokuuta Jämsän kaupunginjohtajan tehtävään. – Jos tuuli riittää, toteutuu tuulivoimapuistohanke hyvin todennäköisesti. Vielä kun uskaltaisi pikkuisen kovempaa lähteä, pysyisi ehkä kärjen mukana. Tosi hyvä juoksu, kunnonajoituksessaan onnistunut Helander sanoi. Eero Vainio mukana Jämsän kaupunginjohtajahaussa Petäjäveden kunnanjohtaja Eero Vainio on yksi seitsemästä henkilöstä, joita haastatellaan 8.-9. Eka estekisa, että jaksoin hyvin loppuun. Aiemmin tekemämme vuokrasopimukset on tehty silloin, kun syöttötariffi oli olemassa. -HM Petäjävetinen Eemil Helander, 18, juoksi 19-vuotiaiden EM-kisoissa Ruotsin Boråsissa 3000 metrin estejuoksussa viidennelle sijalle omalla ennätystuloksellaan 9.04,01. Suostumuksensa antaneiden Eero Vainion ja Ruoveden kunnanjohtaja Eeva Kyrönviidan lisäksi Jämsän kaupunginhallitus kutsui haastateltaviksi Anna-Liisa Juurisen, Hanna Helasteen, Merja Oleniuksen, Markku Vehkaojan ja Sari Karhun. Jaakon päivän tapahtuma vanhalla kirkolla ja Lemettilässä torstaina Koko perheen Jaakon päivän tapahtuma, eli Jaakko Kirkonrotan perinteinen nimikkotapahtuma, järjestetään jälleen torstaina 25.7.2016 Petäjäveden Vanhalla kirkolla ja viereisellä Lemettilän tilalla. Teksti ja kuva: Heidi Lehikoinen Hanna Mäkinen Petäjäveden Pitkälänvuoren tuulivoimalahanke on edennyt vaiheeseen, jossa Pitkälänvuoren Tuulipuisto oy neuvottelee alueen maanomistajien kanssa uudestaan aluetta koskevista vuokrasopimuksista. Nyt se (kärki) ehti turhan kauas siinä. Tekniikka on kehittynyt, ja alhaisemmallakin tuulella pystyy nykyisin tuottamaan energiaa kannattavasti, jatkaa Koljonen. Alkuperäiset suunnitelmat on nyt päivitettävä nykytekniikan ja -olosuhteiden mukaisiksi. Aikaisemmat ovat tuntuneet kilsa ennen maalia, että ei enää yhtään kovempaa. Tämän jälkeen siirrytään Lemettilän tilalle nauttimaan tarjoilusta sekä kuuntelemaan ja laulamaan lastenlauluja. Lopuksi arvotaan kivoja pikkupalkintoja kaikkien iloksi. Lisäksi Taikuri hra Hölynpöly taikoo lasten kanssa iloa ja riemua pihapiiriin. – Jämsän suuntaan en itse ollut aloitteellinen, vaan sieltä johtavat päättäjät ottivat tässä kesän aikana useampaan otteeseen yhteyttä. – Jos alkuperäisiin suunnitelmiin tulee muutoksia, pitää tehdä todennäköisesti myös uudet äänimallinnukset. – Siitä, kun hanke aloitettiin, on tekniikka muuttunut paljon. Jämsän kaupunginhallituksen tiedotteen mukaan tavoitteena on, että valintaryhmä tekee esityksen Jämsän uudesta kaupunginjohtajasta kaupunginhallitukselle syyskuussa, ja että kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan 23. Vielä ei yhdeksän minuutin raja aivan alittunut, mutta kilpailu oli kaikin puolin onnistunut ja juoksu tuntui hyvältä. – Mallit, joita alkuperäisissä suunnitelmissa käytettiin, ovat jo vanhentuneita. – Rahoituksen löytäminen hankkeelle ei ole mikään ongelma tällä hetkellä. Helanderin kesäinen kilpailukausi jatkuu tiiviinä, sillä heti elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vuorossa on Kalevan kisat. Sitä ennen hän ei usko kilpailevansa. Itse ajattelen, että kävi tässä miten hyvänsä, niin hyvin käy. Toimitustyöhön on lupautunut kylällä asuva, kokenut kyläkirjojen toimittaja Lea Lerkkanen, kertoo kyläkirjatoimikunnan puhenjohtaa Eija Hanhimäki. Todennäköisesti äänimallinnus ei hirveästi poikkeaisi aiemmista. Kalevan kisoissa Helander juoksee esteiden lisäksi näillä näkymin 5000 metriä. Oikein hyvin viihdyn itse ja perhe viihtyy Petäjävedellä myös, Vainio toteaa. Seuraavaksi heitetään kylmä kivi Jaakon ja lasten johdolla kirkon viereiseen järveen. Hänen aiempi ennätyksensä oli 9.08,22. Suurin kysymys on se, että jotta rahoituksen saa, pitää vuokrasopimuksien olla kunnossa. Eero Vainio aloitti työn Petäjäveden kunnanjohtajana vuonna 2016, minkä jälkeen Vainion nimi on ollut esillä esimerkiksi Lahden kaupunginjohtajahaun ja Vihdin kunnanjohtajahaun yhteydessä. Tuulivoimalan vaikutukset säätutkaan eivät kuitenkaan ole selvityksen mukaan sellaisia, että ne estäisivät tuulivoimapuiston rakentamisen. Heti kun vuokrasopimukset on tehty, löytyy se rahoitus. Sivu 03 Nro 30 24.07.2019 HEIDI LEHIKOINEN Eemil Helander ennätyksellään viidenneksi 19-vuotiaiden EM-kisoissa Estejuoksija Eemil Helander onnistui hienosti yleisurheilukauden pääkilpailuissaan Ruotsin Boråsissa. Siksi vuokrasopimukset pitää kirjoittaa uusiksi. Asiat menevät täällä hyvin, mutta totta kai, kun kyse on Keski-Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista ja naapurikunnasta, niin olisihan se hyppy uralla eteenpäin, ja olisihan siellä mielenkiintoisia haasteita. Mikäli yhtiö saa tehtyä uudet vuokrasopimukset alueen petäjävetisten maanomistajien kanssa, nousee Pitkälänvuorelle mahdollisesti vielä tämän syksyn aikana noin 120140 metrinen tuulenmittaustorni. Jämsässä on pistetty Eero Vainio merkille muun muassa yhtenä niistä suhteellisen harvoista henkilöistä, joita on pyydetty puhujaksi yleisiin, esimerkiksi Kuntaliiton järjestämiin tilaisuuksiin. Tapahtuman järjestää Petäjäveden seurakunta yhteistyössä Petäveden kunnan ja Lemettilän tilan kanssa. Pitkälänvuorelle suunnitellun tuulivoimapuiston vaikutuksia on selvitetty muun muassa sen osalta, millaisia vaikutuksia puistolla olisi Liisalanperällä sijaitsevan säähavaintotutkan toimintaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy. – Ainakin tuon tyyppisessä kisassa olen ihan Euroopan kärjen tasolla. Jos tuuli ei riitä, ei hanke toteudu, kertoo Pitkälänvuoren Tuulipuisto Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Koljonen. Pitkälänvuorelle on Petäjäveden kirkonkylän keskustasta matkaa Keuruun suuntaan noin neljä kilometriä. Kyläkirjatoimikuntaan kuuluvat lisäksi Seija Lahtinen, Riitta Peltonen, Jukka Ohra-aho ja Leena Kivelä. Otettu olen ollut näistä kyselyistä, kertoo Eero Vainio. – Kevään ja alkukesän aikana olemme kokoontuneet suunnittelemaan kyläkirjan tekemisen ensimmäisiä askelia, ja nyt järjestämme ensimmäisen kaikille avoimen aloitustapaamisen kyläkirjan tekemisestä tiistaina 6.8.2019 Ylä-Kintauden kylätalolla, Hanhimäki toteaa. – Nyt tutkitaan, millaiset laitteet tuulivoimapuistossa pitää olla, että toiminta on kannattavaa. Pitkälälänvuoren tuulivoimapuistohanke: Vuokrasopimukset neuvotellaan uudestaan – Tuulen kyllä pitäisi riittää. Petäjävedellähän meillä on oikeinkin hyvä meininki, mikään ei täältä tosiaan työnnä pois. – Kyllä se yleinen esiintyminen ja esillä olo, kyllä se asiaan vaikuttaa, kertoo Jämsän kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Merja Lahtinen (kesk.). Sen katsoo sitten ulkopuolinen taho, Koljonen toteaa. Seuraavaksi vuorossa ovat Kalevan kisat.. He pyysivät, että olisin käytettävissä. Nyt jaksoin hyvin loppuun. Olin finaalissa etukäteen tilastojen heikoin, Helander hämmästeli onnistumistaan. Muun muassa roottorien lavat ovat nykyään isompia kuin silloin, kuvailee Koljonen. Nyt katsotaan, miten uudet mallit toimivat, ja että vaativatko ne muutoksia. Petäjäveden kestävyysurheilulahjakkuus juoksi 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 3000 metrin esteiden finaalissa ennätyksensä 9.04,01, joka kovassa kilpailussa toi viidennen sijan. syyskuuta. – Näistä syistä päädyin siihen, että jos minut sinne haluavat, voin sitten tehtävään käytettävissä olla. Alueelle on kaavailtu seitsemän turbiinin tuulivoimapuistoa. koska tekniikka on kehittynyt myös siinä suhteessa, että voimalat ovat nykyään hiljaisempia kuin aiemmin. – En olisi osannut odottaa tuommoista. Tapahtuma alkaa kello 12 kirkon pihamaalla Kirkkoherran ja Jaakon tervehdyksellä. Pitkälänvuoren tuulipuistohanke julkistettiin toukokuussa 2015. -HM Ylä-Kintaus saa oman kyläkirjan – Ylä-Kintauden kylän yhdistyksissä virisi alkuvuodesta ajatus, että ryhdymme kokoamaan pitkään haaveissa ollutta kyläkirjaa Ylä-Kintaudesta, sen historiasta, asutuksesta ja toiminnasta. Sanoin, että mikään ei itseäni Petäjävedeltä pois työnnä
– Täällä pystyi tekemään hyvin erilaisia sävyjä. Esimerkkinä Tulla mainitsi Torikan tulkinnan Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -virrestä. Nautin kahden soittajan välisestä yhteistyöstä, se oli niin saumatonta ja upeaa. Hieno kesäkonserttisarja täyttää tänä kesänänä jo kymmenen vuotta. Kokonaisuus ja soittajien yhteistyö puhutti minua oikein suunnattomasti. Hän on taiteilijana helposti lähestyttävä siinä mielessä, että hänellä on pilkettä silmäkulmassa, totesi,Tulla. Tavallaan se herkkyyden ja äänen voiman välinen maailma, ne ääripäät, ovat ehkä ne, jotka eniten jäävät koskettamaan. Herkkyyttä ja äänen voimaa Torikka-konsertin liput myytiin loppuun vanhan kirkon verkkokaupassa noin viikkoa ennen konserttipäivää. Laulun sijasta keskiössä oli nyt kitaran ja sellon sointi. – Tämän kokoinen sali on ihana. On vaikea keksiä sanaa, joka kuvaisi sitä pirskahtelevaa tunnetta, joka niistä tuli. Waltteri Torikkahan on loistava taiteilija, joka on tuonut oopperan kansan keskuuteen ja laajentanut omaa perspektiiviään musiikkiin sen myötä. – En ole esiintynyt Petäjäveden vanhassa kirkossa aiemmin, enkä ole myöskään nähnyt tätä kirkkoa aiemmin. Waltteri Torikan sekä Otto Tolosen ja Lauri Rantamoijasen konsertit ovat osa Petäjäveden vanhan kirkon kesämusiikkisarjaa. Yksi onnellisista konserttivieraista oli Keuruulainen Raija Tulla. Hanna Mäkinen Kitaristi Otto Tolosen ja sellisti Lauri Rantamoijasen viime keskiviikkoinen konsertti Petäjäveden vanhassa kirkossa erosi monessa suhteessa kesämusiikkisarjan kahdesta edellisestä konsertista. – Sen herkkyys oli jotain aivan uskomatonta, se tuli esiin hänen esiintymisessään. – Kokonaisuus oli ihanasti suunniteltu. Kuuntelemaan ja keskittymään haastavassa ohjelmassa oli mukana muun muassa brasilialaisen Radames Gnattalin moderneja sävellyksiä 1960-luvulta, alunperin itävaltalaisen Leonard Schulzin kitaraetydejä 1800-luvun puolivälistä sekä Manuel de Fallan espanjalaisiin kansanlauluihin perustuvia teoksia. Siihen saa rohkeutta tämmöisessä tilassa, kun selkeästi tuntuu, että ääni toimii täällä eri tavalla, Torikka luonnehti. Sitten toisaalta kappaleet, joissa ääni oli voimakkaimmillaan. Se esitys oli syvältä tulevaa, luonnehti Koivunen saaden tukea Seppälältä. Oikein heräsin siinä alussa. Silmäkulmiaan taisi kuivata useampikin kuulija, kun Torikka tulkitsi monelle merkityksellisen Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -virren. Kitaran soolo-osuus oli minusta meditatiivinen, se antoi tilaa Serkukset Otto Tolonen ja Lauri Rantamoijanen valitsivat yhteiskonserttinsa paikaksi tänä vuonna Petäjäveden. Tänä iltana vanhassa kirkossa kuullaan Petri Laaksosen konsertti. – Tulin illan konserttiin kahdesta syystä: tämän maailmanperintökohteen ja Waltteri Torikan takia. Petäjävetinen Pirkko Koivunen ja jämsäläinen Marjo-Riitta Seppälä nauttivat kuulemastaan. Raija Tulla löysi illan aikana kuulluista ja koetuista esityksistä monipuolisia sävyjä ja useita kohokohtia. – Tämä ympäristö ja hänen konserttinsa on mitä parhain yhdistelmä. Sivu 04 Nro 30 24.07.2019 HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN Vahvasti tulkinnut Torikka veti vanhan kirkon täyteen Hanna Mäkinen Waltteri Torikan konsertti Petäjäveden vanhassa kirkossa 10.7. Loppu oli tuttua ja ennen kuultua, kivaa kuunnella. Toivo Kuulan ja Oskar Merikannon sävellyksillä alkanut konsertti jatkui eteläpohjalaisilla kansansävelmillä. Kitarasta tuntui ikään kuin pirskahtelevan kirkkaita säteitä, kuvaili Pirkko Koivunen. Tuttujen balladien sijasta yleisö sai nyt nautittavakseen huomattavasti harvemmin kuultua materiaalia. Taidokasta musisointia sellolla ja kitaralla. oli vaikuttava kokonaisuus, jonka perusteella on helppo ymmärtää syy Torikan suureen suosioon. totesi puolestaan MarjoRiitta Seppälä. – Konsertti herätti monenlaisia ajatuksia. Tässä saa tavallaan otteen yleisöön, ihmiset eivät ole liian kaukana. – Tosi kaunis kirkko ja aivan upea tunnelma, kehui Torikka. Tämä oli harvinainen konsertti. Balladi elokuvasta Klaani, Puhu hiljaa rakkaudesta, Romanssi ja Hopeinen kuu olivat Waltteri Torikan ja häntä ansiokkaasti pianolla säestäneen Marko Hilpon esittäminä nautittavaa kuunneltavaa. Ja Waltteri Torikan esitystapahan on hyvin eloisa. Paikkansa illan ohjelmassa ansaitsivat myös Italian yössä ja Kuin taivaisiin -kappaleet. Etukäteen otin selvää, että Petäjäveden vanha kirkko on Unescon maailmanperintökohde – ja syystäkin on, sillä onhan tämä ihan ainulaatuinen paikka. Vanha kirkkosali sopi ilmaisuvoimaisen, ilman sähköistä äänentoistoa ja vahvistimia esiintyneen taiteilijan konserttipaikaksi mainiosti. Otto Tolosen ja Lauri Rantamoijasen tapa esittää musiikkia teki vaikutuksen klassisen musiikin ystäviin. Oopperalavoilta tuttu Waltteri Torikka esiintyi Petäjäveden vanhassa kirkossa 10.7. Kokonaisuus oli parasta, mutta yksittäisistä kappaleista voisi nostaa esiin ne ensimmäiset; ennenkuulemattoman brasilialaisen musiikin. En ole vastaavaa saanut ennen koskaan kokea. Komiasti laulanut artisti tempaisi yleisön mukaansa ja piti otteensa tunnelmien vaihtuessa. Lyhentämätön konserttijuttu kuvineen Petäjävesi-lehden verkkosivuilla, www.petajavesilehti.fi hengittää ja ajatella, olla mukana omalla tavallaan. – Konsertti oli oikeastaan hyvin ennalta odotettu. Yleisön kanssa on helpompi kommunikoida. Tykkäsin kovasti ja nautin joka hetkestä, myös soolokitaran osuuksista. Tunteita tulvivat myös konsertin loppupuolen ikiihanat elokuvasäveltämät. – Taitelijat elivät sitä musiikkia. Minusta ne olivat aivan ihania. – He toivat itseään siinä musiikissa varmaan aika paljon esiin. Ainutlaatuinen konserttipaikka Waltteri Torikalle esiintyminen Petäjäveden vanhassa kirkossa oli uusi kokemus
– Leikkikavereista ei ollut puutetta, pelasimme pesäpalloa ja välillä lentopalloa ja talvella hiihdimme, Heinäaho muistelee. Meillä oli vene, jolla kuljimme, ja vähän aikaa narulossi. Joen yli oli päästävä Kun Heinäaho oli lapsi, Pengerjoella oli paljon muitakin lapsia. Muutin tänne vanhempieni kanssa neljävuotiaana vuonna 1950, Heinäaho kertoo. Pettuve en paras paikka. Tuula Setälä ja Martti Heinäaho viihtyvät Pengerjoen rannalla. Tontilla on muun muassa grillikota, johon mahtuu yli kolmekymmentä henkeä. Kerran isä teki kelluvien tynnyreiden päälle sillankin. – Tämä on rauhallinen paikka ja tästä pääsee hyvin niin joelle kuin metsäänkin. Heinäahon pihassa oleva kanto on nimetty Justus-isoisän mukaan. – Vesi nousi aikaisemmin pelloillekin. Karhunkin näin, kun se kävi kaatamassa roska-astian, Heinäaho kertoo. Vaimonikin oli Petäjävedeltä kotoisin, olimme suunnitelleet muuttoa tänne, mutta vaimoni kuoli vuonna 2002 ja minä muutinkin tähän yksin. Mieluummin maalle kuin rivitaloon Martti Heinäaholla on kokemusta Pengerjoen rannalla asumisesta jo pitemmän ajan takaa. – Silloin tein grillimajan, ja sen jälkeen hirsisiä rakennuksia onkin syntynyt tänne enemmänkin, Heinäaho toteaa. Olen tottunut asumaan paikoissa, joissa on enemmän taloja ympärillä, Setälä toteaa. Siellä on muutaman kerran pidetty Pengerjoen kylän joululaulutapahtumia, ja Eläkeliiton Petäjäveden yhdistyksen kalapäivääkin Heinäahon luona on muutaman kerran vietetty. Martti Heinäahon talo on aivan Pengerjoen rannalla. Tosin hirveän voimakas virtaus joessa on vieläkin keväisin, Heinäaho kertoo. Ilves on käynyt ihan keittiön ikkunan takana ja peura vasojen kanssa pihassa. Tulva-aikaan joen yli ei uskaltanut kulkea, kouluunkin piti kiertää Penkkalan sillan kautta. Naapurit ovat mukavia, sukulaisia asuu lähellä, eikä heissäkään ole moittimista. 1960-luvulla joki ruopattiin, eikä sen jälkeen ole enää ollut pahoja tulvia. Asuimme muualla, tässä meillä oli mökki. Täällä olen viihtynyt, vaikka tämä aika korpea onkin. – Vuonna 1966 lähdin Helsinkiin töihin ja olin maailmalla monta vuotta. – Tämä ei ole vain Petäjäveden paras paikka, vaan maailman paras paikka, Heinäaho kehuu. Tämän tontin ostimme vaimoni kanssa vuonna 1996. Rivitaloon kirkonkylälle en halunnut, siellä minulla ei olisi ollut mitään tekemistä. Nykyäänkin joen vesi nousee keväällä, mutta ei enää sellaisiin korkeuksiin kuin 1950-luvulla. – Minulla on asunto myös Kangasalla. – Tällä puolella jokea ei ollut muita taloja, leikkimään piti mennä joen toiselle puolelle. Kriteerit saavat olla millaiset tahansa, sillä nehän ovat henkilökohtaiset. Nyt menemme Pengerjoen rannalle, Martti Heinäahon luo. Eläkkeelle jäätyään vuonna 1994 Heinäaho alkoi omien sanojensa mukaan harjoitella hirsihommia. Tehtävänä on myös vinkata seuraava haastateltava niin annetaan jutun kiertää vapaasti minne vain. Komean karhuveistoksen Heinäaho on saanut 60-vuotislahjaksi. – Aura ja viikate muistuttavat, että olen maalta lähtöisin, Martti Heinäaho kertoo. Sivu 05 Nro 30 24.07.2019 TIINA LAMMINAHO Tiina Lamminaho Pettuveen paras paikka -juttusarjassa esittelemme petäjävetisille tärkeitä paikkoja. Nyt Heinäahon kanssa Pengerjoen rannalla asustelee Tuula Setälä. – Tämä tontti on lohkottu Matinmäen tilasta ja Joen rannalla maailman paras paikka sen taas isäni sai rintamamiestilana sodan jälkeen. Savusauna on metsän suojassa piilossa katseilta. – Täällä on tarkoitus asua, niin kauan kuin jaksaa polttopuita tehdä, Heinäaho toteaa. – Sen jälkeen, kun joki ruopattiin 1960-luvulla, tulvat eivät ole olleet niin pahoja, mutta kyllä veden korkeus vaihtelee joessa edelleen, kuivaan aikaan vettä voi olla puolitoista metriä vähemmän kuin keväisin, Martti Heinäaho kertoo. Ja eläimiä täällä näkee paljon, ei tarvitse mennä Ähtäriin katsomaan. Mökkiä laajensin, eikä sen muuttamisessa vakituiseksi asunnoksi ollut mitään ongelmia
-HM Taideleirin päätteeksi tehtiin opettaja Tuomo Blomqvistin johdolla loppukatselmus.. Tapaamisen vanhin oli tasan 80 vuotta sitten Kummun koulussa koulutiensä aloittanut Tauno Viitanen. Lauk-Ku ry:lle tulee ensi vuonna täyteen 35 toiminna vuotta. – Enpä minä kyllä ensimmäisestä luokasta juuri mitään muista. – Päivän aikana heräteltiin luovuutta ja tutustuttiin toisiin ja toisten töihin pienten leikkien kautta. Moni lause aloitettiin ”Muistatko, kun…” ja jos joku ei muistanut, joku toinen muisti. Kummun koulu toimi vuodesta 1923 vuoteen 1968. – Yllätyksellisyyttä ruokittiin ja perinteisen kuvantekemisen rajoja rikottiin myös silmät kiinni piirtämällä. Tapaamisia on pidetty eri paikoissa, Kummun koululla on oltu kerran vuoden 2005 juhlan jälkeen. Parhaimmillaan oppilaita oli yli 50. Tosin en minä kaikkia mukana olevia kouluajoilta tunne, oppilaita on niin pitkältä ajalta, Hytönen kertoo. Miten piirustusta voi jatkaa, kun ensimmäiset viivat eivät ole syntyneet suunnitelmallisesti vaan musiikin tahdissa kättä paperilla pyörittäen. Tämänvuotisen tapaamisen vanhin oli 80 vuotta sitten koulutiensä aloittanut Tauno Viitanen ja nuorin 1960-luvun lopussa Kummun koulua käynyt Helena Hytönen. Keskittynyt ilmapiiri oli lähes käsinkosketeltavaa, kun kylän väen kurssia varten keräämät kenkälaatikot, kankaat, helmet ja tarrat löysivät uuden käyttötarkoituksen ja olomuodon lasten käsissä. Ensimmäisellä kerralla muistelimme paljon ja jokaisella oli nimilappu rinnassa. Sääkin suosi meitä maalaajia. – Kumpusen tila tarjosi meille hyviä ja monipuolisia maalauskohteita; järvimaisemia, luonnonkukkia, kauniita vanhoja rakennuksia, kallion kukkulan sekä eläimiä, kuten lampaita. Kumpunen oli meille oikein hyvä maalausleiripaikka, toteaa Savolainen kiittäen leiripaikkaa myös hyvästä ruokatarjoilusta ja viehättävistä majoitustiloista. Nyt oltiin kolmatta kertaa Tupamäen kylätalolla ja paikalla oli reilusti yli 20 Kummun koulun entistä oppilasta. Joskus on ollut musiikkiakin, Koskinen ja Hytönen kertovat. Tai sitten voi maalata ihan mitä tahansa oman mielikuvituksen mukaan, kertoo Lauk-Ku ry:n sihteeri Sirkku Savolainen. Piirustuksista alkoi löytymään hahmoja ja maisemia joita lapset vahvistivat esiin piirtäen ja maalaten. Maalata voi myös mukaansa ottaman kuvan aiheen. Ylä-Kintauden Raittiusyhdistys Heräte järjesti kylätalolla lapsille taidepäivän kesäkuun 12. Sivu 06 Nro 30 24.07.2019 HANNI KUMPUNEN RIITTA PELTONEN TIINA LAMMINAHO Lauk-Ku ry:n taideleiriläiset viettivät viikonlopun Kumpusessa Kylätalolla kyseltiin ”muistatko, kun…” Tiina Lamminaho Tupamäen kylätalon täytti iloinen puheensorina sunnuntaina, kun Kummun koulun entiset oppilaat tapasivat taas toisiaan. Sen jälkeen tapaamisia on pidetty ensin joka toinen vuosi, viime vuosina joka vuosi ja väkeä on ollut milloin enemmän, milloin vähemmän. – Lapset pääsivät tutustumaan monotypian tekemiseen maalien ja liitujen avulla. Mukana oli 16 pääasiassa alakouluikäistä lasta ja ohjaanana toimi Petäjävedeltä Kumpujärven kylältä lähtöisin oleva ja nykyään Lahdessa asuva graafinen suunnittelija, kuvataiteilija ja kuvittaja Hanna-Sisko Onnela. Varpaat tutustuivat toisiinsa päivän alussa, toisten töille annettiin palautetta liikkeen ja sanalahjojen kautta, ja päivän lopuksi vielä kokoonnuttiin piiriin tekemään yhteistä taidematkaa yhteen isoon paperiin pöydän ympärillä, kertoo Hanna-Sisko Onnela. Tällä hetkellä noin 90 jäsenisen yhdistyksen tavoitteena on Sirkku Savolaisen mukaan kuvataideharrastuksen ylläpitäminen ja kehittäminen. – Muutama meistä on ollut mukana joka kerta. – Luovuus pääsi toden teolla valloilleen viimeistään aarrearkkuja askarrellessa. Helena Hytönen oli tämänvuotisen tapaamisen nuorin entinen Kummun koulun oppilas, hän ehti käydä Kummun koulua ensimmäisen ja toisen luokan, ennen kuin koulu sulki ovensa vuonna 1968. – Viime vuonna meitä oli paljon vähemmän, nyt olin oikein yllättynyt väkimäärästä, Helena Hytönen toteaa. – Muutama vuosi sitten kokoonnuimme Kummun koululle ja meidän oli tarkoitus olla vain koulun pihassa, mutta omistajat kutsuivatkin meidät sisälle, Jorma Koskinen kertoo. Laukaan Kuvataide eli Lauk-Ku ry:n taideleirillä syntyi maalauksia eri tekniikoin. Opettajana toimi Jyväskyläläinen kuvataiteilija Tuomo Blomqvist. Tupamäen kylätalon pöydät täyttyivät Kummun koulun entisistä oppilaista. Jokaisen työstä syntyi erilainen, tekijänsä näköinen kokonaisuus, kuvailee Onnela. päivänä. LK /H-SO /HM Lasten luovuus pääsi valloilleen Ylä-Kintauden taidepäivässä Laukaalaisen kuvataideyhdistyksen jäsenet viettivät heinäkuun puolivälissä viikonlopun Petäjävedellä, maatilamatkailu Kumpusessa. Joku haluaa maalata näkemänsä maiseman tai kukkia, rakennuksen, ladon tai esineen. Mukana oli 12 leiriläistä. Sota-ajan kävin koulua Ylämaan koulussa, kun muutimme sinne, Viitanen kertoo. – Tapaamiset ovat olleet aika lailla vapaamuotoisia. – Joka kesä järjestämme viikonlopun mittaisen maalausleirin, jossa voi maalata muun muassa öljyväreillä, akvarelliväreillä ja akryyliväreillä. Aina joku jää pois, kun ikää tulee, eikä jaksa lähteä mukaan. Painokuvan tekemisessä on hieman taikaa: lopputulos voi yllättää odottamattomalla tavalla, kun paperin eri puolien liitupiirros ja märkä maalaustyö painetaan yhteen. Minua houkuttelee tapaamisiin se, että saa nähdä vanhoja tuttuja ja vaihtaa kuulumisia. Oli hiukan pilvistä, mutta myös auringonpaistetta. – Tänä kesänä maalausleiripaikaksi valikoitui Kumpunen Petäjävedeltä. Tapaamiset aloitettiin vuonna 2005; silloin juhlittiin Kummun koululla 85 hengen voimin
Rock Bike 8. Ohessa vielä pelien tulokset ja joukkueiden siojitukset. Tervetuloa Fysiokseen. JA SU 28.7. 050 546 9747, Majavatie 12 PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! Teollisuustie 3, Puh. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Mikkelissä 14.7 Petäjäisiä edustivat Nico Hirsiaho ja Tino Hirsiaho. Taulumäen Hiihtoseura Petäjäveden Petääjäisten Eetu Saramäki sijoittui kolmanneksi moukarinehitosssa Keskismikon mittelöissä Töysässä 19.7. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. Samoissa kisoissa kävi myös Roope Viitala hakemassa kisakokemusta: kolmella rastilla ulos kolmelta viimeiseltä heitolta. Muista kotitalousvähennys! I. Halkokankaan Halot 5. Banana Boys 4. Nyt myös suolaiset piirakat, salaatit, karjalanpiirakat, pikkupitsat ym! KOTILEIPURI TIINA SULKULA Puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinna ma-pe 10-16 p. Puh. Ohessa tuloksia Mikkelistä: P13 Kiekko: 3. Kisassa heitolla irtosi pronssimitali P13 sarjassa. Nico Hirsiaho 25,56 PB P11 Moukari: 1. Hooligans Futis 6. Pihamajavat 2. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. KLO 11-15 TERVETULOA! ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Sijat 7-8 Taulumäen Hiihtoseura-Rock Bike 1-2 Sijat 5-6 AJPK-Hooligans Futis 0-2 Sijat 3-4 Banana Boys-Halkokankaan Halot 5-0 Sijat 1-2 Pihamajavat-Töysänperän Jyske 4-2 1. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi TILAA TIINALTA kevään juhliin ja illanviettoihin perinteiset täyteja voileipäkakut. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. Turpeinen 0400 812106 Sinksi Oy • 040 058 5417 Pamppulantie 2, Petäjävesi tapio.kokkonen@gmail.com TIETOLIIKENNEPALVELUT PETÄJÄVEDELTÄ ATK-LAITTEET JA LAITTEISTOHUOLLOT PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Koulutettu hieroja Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX Koulutettu hieroja-lähihoitaja Mirva Niininen, 045 315 0303, timma.fi/petajavedenhierontarelax Palvelemme Apteekin talossa, os. Nico Hirsiaho 21,14 P13 Keihäs: 1. Papintie 2! • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. Töysänperän Jyske 3. Eetu paransi jälleen ennätystään metrikaupalla, uusi ennätys kirjataan nyt numeroin 40,57. 014 3100775 Nimi muuttuu mutta samat tutut ammattilaiset palvelevat sinua jatkossakin – entistä laajemmin. Tällä tuloksella Eetu paransi sijoitustaan Suomen 12-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastossa sijalle 29. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 010 258 9601 Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi Petäjäveden kuuluisat herkut PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi Puh. 041 441 5253 / Harri PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. Tino Hirsiaho 23,12 PB P11 Kiekko: 2) Tino Hirsiaho 19,15 PB Eetu Saramäki pronssille Töysässä, Hirsiahot menestyksekkäitä Mikkelissä. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Renkaat • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus • Ilmastointihuolto AUTOJA KOLARIKORJAAMO T:mi Reijo Sipilä on nyt FYSIO CENTER PETÄJÄVESI Siltatie 1, 41900 Petäjävesi, puh. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. AJPK(Aikuisten Jalkapallo Koulu 7. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Pihamajavat pelasi itsensä jalkapalloturnauksen ykkösjoukkueeksi Kanttari-harrasteturnaus 2019 käytiin läpi lämpimissä tunnelmissa lauantaina 20.7. Turnauksen voittajaksi selvitti tiensä Jyväskylästä ponnistava joukkue nimeltä Pihamajavat. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen AITTAKAHVILA AVOINNA: KE 24.7., TO 25.7., PE 26.7
Vanhan kirkon säätiö, Petäjäveden seurakunta & Petäjäveden kunta Konserttivieraille päivällismahdollisuus Petäjäveden maatilamatkailuyrittäjät tarjoavat vanhan kirkon kesäkonserttien yhteydessä päivällismahdollisuuden konserttivieraille hintaan 25 euroa per henkilö. Ilmoittautumiset Taipaleen tilan konserttipäivälliseen viimeistään maanantaina 29.7., puh. Heinä-harrasteturnaus aikuisille la 20.7. -LGK / HM Olkoon ylläsi kirkas taivas Petri Laaksonen konsertti Petäjäveden vanhassa kirkossa ke 24.7. Tervetuloa uudet ja vanhat urheilijat! Lisätietoja Mikko Stenström, 044 965 2485 LENTOPALLOA Harjoitusajat lentissivuilla petpet.fi. Tiedustelut päätoimittaja Suvi Kallioinen, 050 366 7691, suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi tai Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com MUISTOJA JUHLALEHTEEN Petäjävesi-lehti julkaisee loppuvuodesta 2019 Petäjäveden Petäjäiset 85 vuotta -juhlajulkaisun. Opastus Kukkarontieltä. 0100 0500 ma-pe 8-22 ja la 10-16. klo 21-01. Nauti myös konserttikahvion tarjoilusta kirkon pihamaalla! Järj. Sivu 08 Nro 30 24.07.2019 JANI LAUKKANEN LEHDISTÖKUVA Seuratoiminta PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi KIRKKOVENESOUTUA Kesämaanantaisin klo 18 kirkkovenesoutua, lähdetään Kirveslahden satamasta. SUUNNISTUSTA Seuraavat kuntorastit Urrialla keskiviikkona 31.7. klo 18. Soittaa MINNA ÄIKÄS yhtyeineen. Keskeinen ajatus on hiljentymisessä sekä rauhan ja toivon näkökulmassa. klo 18, liput 20€. ma 29.7. To klo 17.30-18.30 10/11. VANHAN KIRKON KESÄMUSIIKKISARJA ke 31.7. Suositun a cappella-lauluyhtyeen Hiljainen Hetki -konsertti on akustinen kirkkomusiikkikonsertti, joka antaa mahdollisuuden rauhoittua ja hiljentyä kuuntelemaan yhtyeen sovittamaa hengellistä ohjelmistoa. Ma klo 18.30-20 AJPK. 040 7337680, kyyti 15 €. Petäjäveden vanhan kirkon kesämusiikkisarjassa on vuorossa odotettu ja mielenkiintoinen Club for fiven konsertti. Yritysasiakkaat puh. Varaa konsertin yhteyteen päivällinen Taipaleen tilalla, kattaukset klo 16 ja n. Säänmukainen vaatetus ja lenkkarit jalkaan. 0303 0303 tai osoitteesta op.. Tervetuloa! TANSSIT LOMA-ÄSSÄ la 27.7. Tänään keskiviikkona 24.7. Karaoke! Liput 10 €. Kesäiset kattaukset kutsuvat konserttivieraita sekä ennen konserttia että sen jälkeen, kello 16 ja noin klo 19.30. Yhteensä 116 m 2 tai vähemmän tarpeiden mukaan. To klo 19.30-21 Naiset. YLEISURHEILUA Heittäjät ti 17-18.30 sekä to 17-18.30. 2014-2015 Pallokerho tytöt ja pojat lomalla, seuraavat harjoitukset ke 7.8 klo 17; 2012-2013 harjoitukset ke 10.7 klo 17; Aikuisten jalkapallokoulu lomalla, seuraavat harjoitukset ma 5.8 klo 18.30. TARJOTAAN VUOKRALLE Vuokrataan monipuolista toimisto-, liikeja varastotilaa Petäjäveden Palvelukeskuksesta os. Asematie 6, Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. Palvelemme ajanvarauksella ma-pe klo 08.00-18.00. Esitettävä musiikki sisältää virsiä, hengellisiä lauluja ja muuta kirkkoon sopivaa laulumusiikkia. ManJaanan jäsenet ovat Petäjävesi-Jyväskylä akselilta. Puhelinpalvelu: Henkilöasiakkaat puh. Bändin setti pitää sisällään biisejä muun muassa Scorpions, Whitesnake, Led Zeppelin ja Slade henkeen. -LGK / HM Club for Five Petäjäveden vanhassa kirkossa ke 31.7. Ti klo 17.30-18.30 08/09. Petri Laaksonen on viettänyt jo kaksikymmentä kesää mökillään saaristossa ja tuona aikana on syntynyt runsaasti lauluja merestä, kesästä ja elämästä yleensä sen iloineen ja murheineen. Su 16-17.30 Naiset. Varmista paikkasi ostamalla liput etukäteen vanhan kirkon oppailta tai verkkokaupasta petajavesioldchurch.fi. puh. Kolme rataa, joiden pituudet ovat n. vanhan kirkon kesämusiikkisarjassa on luvassa mieleenpainuva ja koskettava konsertti. To klo 20-21.30 Miehet. Aikuisurheilijat su 14-16. 040 828 8802/Pia). Ensi keskiviikkona 31.7. Lähtö seurakuntakodilta klo 9.00, paluu tanssien jälkeen. ManJaana Kantarissa lauantaina Kanttarissa esiintyy lauantaina 27.7. klo 17-19. Juoksijat pe 17.30-19. Petäjäisten jäsenmaksulla. Rokkimeiningistä vastaavat Jaana Souru (laulu), Erkki Uusieinola (kitara), Ilu Lampinen (basso), Jussi Salonen (kitara/koskettimet) sekä Jesse Väisänen (rummut). 0100 05151 ma-pe 8-20 Vakuutukset ja korvaukset puh. Niitä voi tuoda toimitukseen tai toimitus@petajavesilehti.fi. Pankin aukioloajat: ma-ke klo 10.00-15.30 to suljettu, palvelu ainoastaan ajanvarauksella pe klo 10.00-15.30 Muihin kuin kassapalveluihin voit varata ajan etukäteen palvelunumerosta?0100 0500 tai osoitteesta op.?. 1,5 5 km. Club for five vanhassa kirkossa Keskiviikkona 31.7. Tekonurmen harjoitusvuorot: Ma klo 17.30-19.30 06/07. ilmoittautumiset puh. To klo 17.30-18.30 08/09. 040 828 8802 / Pia tai info@taipaleentila.com. Onko sinulla vanhoja kuvia ja/tai muistoja Petäjäisistä. Varmista paikkasi ostamalla liput etukäteen vanhan kirkon oppailta tai verkkokaupasta petajavesioldchurch.fi. klo 10 alkaen tekonurmella, kahvio palvelee. päivällinen nautitaan Taipaleen tilalla. Soita ja tarjoa myyntiin. Tämän päivän tähtenä Petri Laaksonen www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti. 19.30 (ilmoittautumiset viim. Lipun hinta 25 e. Äijävirtaa tapaaminen Tikkakosken ilmailumuseolla 7.8.2019 Lähtö seurakuntakodilta klo 8.50 kimppakyyti. Päääsylippu ja kahvit 16 € Ilmoittautumiset 1.8 mennessä Arvo puh 040 5835484 Asiakkaani etsii 2-3 h rt-asuntoa. Ma klo 20-21.30 Miehet. Ostosja tanssimatka Tuuriin 31.7.2019. Ke klo 17-18 12/13. ManJaana, joka lupaa kansalle kunnon Rock`n Roll covereita. ”Olkoon ylläsi kirkas taivas”-kokonaisuus tarjoaa meille erityisesti tuokiokuvia merellisiin maisemiin. To klo 17.30-19.30 06/07. JALKAPALLOA 2012-2013 harkat ke klo 17-18, valmistaudutaan syksyn peli-iltoihin. Ti klo 17.30-18.30 10/11. klo 18 CLUB FOR FIVE, liput 25e. Aulis Levänen 050 507 9560 / K-S Asuntovälitys LKV , Siltatie 1, Petäjävesi Liput portilta 35 e ! S A K A I S A A S I O V R A Pankin aukioloajat muuttuvat 1.8.2019 alkaen Kassapalvelut: ma, ke ja pe klo 10.00-13.00. Meren äärelle meitä johdattelevat laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen sekä turkulaiset huippumuusikot, viulisti Juha Viljanen sekä sellisti Laura Olli