Kunnan koko ole minulle se määrittävä tekijä. Henkilövalinnat Kirkkovaltuusto valitsi valtuuston varapuheenjohtajaksi toimikaudelle 2021-2022 Heikki Palolan, kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi Jari Koskenrannan ja kirkkoneuvoston jäseniksi Pirkko Saarisen, Sirkku Kuukkasen, Jukka OhraAhon, Kai Paltamaan, Eila Koivuniemen, Seppo Rantapuskan ja Anna-Maria Huuskosen. Tuomiokapitulin näkemystä Petäjäveden päätökseen ei vielä tiedetä, mutta Laitisen mukaan siinä painaa voimallisesti seurakunnan talousasiat. Matleena Ylikoski, Petrus Lesosen kannattamana, teki esityksen asian palauttamisesta jatkovalmisteluun. Lapuan hiippakunnan lakimiesasessori Tuomas Hemminki kommentoi ennen kokousta ns. – Poikamiehenä en kovin isoa taloa kaipaa. Koivuniemi, Koskenranta, Ohra-Aho, Rantapuska ja Saarinen jättivät eriävän mielipiteen asian palauttamisesta uudelleen käsittelyyn. Latvala muuttaa paikkakunnalle aluksi vuokralle. Kokous on nähtävissä seurakunnan YouTubekanavalla. 61. viiden vuoden euromääräisen taloussuunnitelman, henkilöstösuunnitelman henkilöstön vähentämistarpeineen, toimintasuunnitelman uudessa henkilöstötilanteessa sekä kaikkien seurakuntien kiinteistöstrategian. Myöhemmin tonttikin voisi olla vaihtoehto. Liitosta kannattavissa puheenvuoroissa tuotiin esiin muun muassa huoli työntekijöiden jaksamisesta nykyisessä tilanteessa. Yhteistyön jatko. kokouksessaan. Latvala työskentelee Kuhmoisten sivistystoimenjohtajana. Mikko Latvala totesi, että valinta oli vasta eka steppi, seuraavaksi laitetaan työhanskat käteen ja aletaan tehdä parempaa Petäjävettä yhdessä.. Itsenäisen seurakunnan puolestapuhujat painottivat esimerkiksi sitä, että Petäjäveden seurakunnan taloustilanne kestää itsenäisenä pysymisen seuraavien vuosien aikana. Latvalan mielikuva Petäjäveden päättäjistä on hyvä ja hän uskoo, että hyvään yhteistyöhön päästään. Kirkkovaltuuston kokous kesti yli kolme tuntia. Suvi Kallioinen Kunnanvaltuusto valitsi maanantaina Petäjäveden kunnanjohtajaksi 13:sta hakijasta ja 2,5 kuukauden rekrytointiprosessin jälkeen, valintatyöryhmän ja kunnanhallituksen esityksen mukaisesti, HTM Mikko Latvalan, 32. Mikko Tiirola (kesk.) ja Paula Vulli (sd) totesivat, että uudelle kunnanjohtajalle yksimielinen valinta on loistava lähtö lähteä kehittämään yhdessä Petäjävettä. Latvalalla itsellään ei ole puoluetaustaa. 4. Jatkokäsittelyä eivät kannattaneet Hanna Hautamäki, Eila Koivuniemi, Jari Koskenranta, Sirkku Kuukkanen, Jukka Ohra-Aho, Seppo Rantapuska ja Pirkko Saarinen. Liitossopimus avataan uudelleen neuvotteluille, ja valtuustojen jäsenille varataan mahdollisuus vaikuttaa liitossopimuksen sisältöön, myös muut mahdollisuudet selvitetään esimerkiksi kappelimalli ja itsenäinen malli. Yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon lisäksi Latvalalla on sosionomi AMK-tutkinto ja hän on opiskellut töiden ohessa johtamisen ja yritysjohtamisen ammattitutkinnon. vuosikerta Nro 4 2021 Keskiviikkona tammikuun 27. 3. Petäjäveden kirkkoneuvosto todennäköisesti laatii kirjallisen tiedustelun Multian ja Keuruun seurakuntien neuvostoille siitä, haluavatko ne jatkaa yhdistymisneuvotteluja lisäselvitysten merkeissä Petäjäveden seurakunnan kanssa. Jatkovalmistelun puolesta äänestivät Raija Harju-Kivinen, AnnaMaria Huuskonen, Petrus Lesonen, Hannele Oikarinen, Lasse Olli, Heikki Palola, Kai Paltamaa ja Matleena Ylikoski. Lisäksi rippikoulut ovat kolmella seurakunnalla yhteiset ja Multian seurakunnan kanssa on ollut vaihtoviikonloppukäytäntö. Uuteen liitossopimukseen lisätään maininta Petäjäveden vanhasta kirkosta Unesco-kohteena sekä määritellään yhteistyö muun muassa Vanhan kirkon säätiöön ja muihin yhteistyötahoihin. Joka tapauksessa asian jatkokäsittely jatkunee ainakin keväälle. Keuruun kirkkoherra Ossi Poikonen on väläytellyt yhtenä mahdollisuutena, että Multia ja Keuruu jatkavat liitosneuvotteluja jatkossa keskenään ilman Petäjävettä. Kivenkääntäjien selvitystä ja selvitysryhmän jäsen Seppo Rantapuska oli vastannut Hemmingin lisäkysymyksiin. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa Mikko Latvalasta uusi kunnanjohtaja Petäjäveden kirkkovaltuusto palautti yhdistymissopimuksen valmisteluun Suvi Kallioinen Viime viikon tiistaina kokoontunut Petäjäveden seurakunnan kirkkovaltuusto ei hyväksynyt yhdistymissopimusta Keuruun seurakuntaan sellaisenaan. Uudelle seurakunnalle laaditaan talouden tasapainottamissuunnitelma, joka sisältää mm. Valtuusto päätti äänin 8-7 palauttaa asian jatkovalmisteluun. Avoinna on myös se, millä tavalla kolmen seurakunnan nykyinen yhteistyö jatkuu tulevaisuudessa. – Lähtökohtani on tulla Petäjävedelle tekemään työtä pitkäjänteisesti, enkä ole heti kahden vuoden päästä hakemassa muualle. Latvala aloittaa työt Petäjävedellä maaliskuun puolen välin ja huhtikuun alun tienoilla, tarkemmasta aikataulusta ei ole vielä sovittu. Sitä ennen hän vastasi Tervossa varhaiskasvatuspalveluista ja toimi päiväkodin johtajana. – Liitossopimusneuvottelut todennäköisesti vaativat useamman kuin yhden neuvottelukerran, Laitinen toteaa. Opiskelun lisäksi Latvala harrastaa frisbeegolfia ja nauttii matkustamisesta. Oman seurakuntamme ajankohtainen taloustilanne selvitetään tarkemmin. Nyt edetäänkin naapuriseurakuntien vastausten mukaan. Tällä hetkellä talouspäällikkö Raija Kivelän työpanos ostetaan Multian seurakunnalta. Tällä hetkellä hän opiskelee töiden ohessa kauppatieteitä. Seppo Rantapuska, Eila Koivuniemen kannattamana, teki vastaesityksen, että päätös tehdään tässä kokouksessa. Ja vaikka selvitykset kolmesta seurakunnasta tehtäisiinkin, voidaan silti päättää yhdistymistä vastaan. 5. Yhdistymissopimuksen jatkovalmistelujen ponneksi lisättiin viisi kohtaa Matleena Ylikosken esityksen mukaan: 1. Seurakuntaliitoksen rakenne neuvotellaan uudestaan, minkä yhteydessä päätetään kirkkoherra-asiasta. 2. Kirkkoherra Laura Laitisen mukaan liitossopimusta käsittelee seuraavaksi Petäjäveden kirkkoneuvosto 9.2
"Laulan armon laulua loppuun uupuneille. Lopetin yritykseni lyhyeen. Testasin asiaa joku aika sitten. Pitäisikö tutustua ja ”keittää kahavit” kuten eräs tapaa sanoa. ”Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Se varmaan oli yleisesti ottaen tuo Galilean alue ja enimmäkseen Nasaret, mutta melkoista matkustavaista elämää hän taisi kyllä viettää. Mitenhän häneen suhtauduttiin esimerkiksi Sepforiksessa, joka oli tuolloin Galilean alueen merkittävin keskus. Löytyisikö Petäjävedeltä yhteinen kieli ja yhteinen kello. Ristillä riippuu toivottavasti vain Jeesus. Päähenkilö on kuitenkin Friskin pappa Aapo Ahola. Siellä oli joidenkin sotilaiden sussuja, vanhempia ja vaareja paikalla. Toinen haastateltava kun oli runoilija. sopisivat kirkkoon. Oletko pohtinut, miten suhtaudut ihmisiin, joita et vielä kauhean hyvin tunne. Sodan jälkeen miehet päästettiin siviiliin Petäjävedellä. Lauluvirttä aloitamme, koikali koikali koi.” Tuo säe on ilmeisesti ilman punnerruksia tullutta taidetta. Vaarit pyyhkivät silmäkulmiaan nyrkkeihin. Jos, niin mitkä ovat sen seuraukset. Ihmiset ovat periaatteessa samanlaisia, mutta poliittinen ympäristö ja tekninen kehitys loi elämästä hyvin paljon erinäköistä kuin tänään. Se on hänen paikkansa. – Olen mielestäni tehnyt kulttuuriteon tallentaessani kansien väliin noin sata vuotta vanhoja asioita. Entä kuka roikkuu ristillä. fi Kohti kevättä ja uusia tuulia Yhteen vai erikseen. Se oli komea raito, noin puolen kilometrin pituinen, kun matelimme lastauslaituria kohden. Jumalanpalveluksiin voi osallistua enimmillään 7 henkilöä (+ 3 työntekijää). pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Tää on vaan jotain oman mielen myllerrystä, josta ei kannata suuuremmin välittää. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Ei näy minun asiani olevan kohin koskaan. Tämän kertainen aihe oli lukeminen ja kirjat, erityisesti runous. Nyt ei ole minulla runon aika, se pitää uskoa ja suunnnata tarmo johonkin muuhun. Jumalanpalvelukset striimataan ja pääset siten osallistumaan niihin kotisohvaltasi. Ensi kertaan Viikon Viikon pakina pakina Friskin teoksessa vilahtelee Petäjävesi KirjaKirjakorneri korneri Jorma Frisk: Sodan varjoissa (2021) Sodan varjossa on jatko-osa saakoskelaisen Jorma Friskin vuonna 2004 valmistuneelle Päätaloon paluu -kirjalle. Peloista huolimatta kuitenkin ihmeen pian sopeudun aina kulloiseenkin vuodenaikaan ja elän sitä täysillä. Mietin valmiita sanoja lähtökäskyn antamiseen, sellaisia sanoja, jotka koskettaisivat asemalle jäävien sydämiä. Kun homma oli tehty, hän jatkoi matkaansa eteenpäin. Lokakuulle 2020 kirjoittamastani Tapulin takaa -kirjoituksesta löytyi toteamus: ”Päätöksen olisikin syytä olla sellainen, että se luo tulevaisuuteen lähiseurakuntien kesken yhteistä mieltä, eikä erottelevaa mieltä. Ihan kokonaan niin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Kuu oli noussut Mäkelän mäen takaa taivaalle. Sodan jälkeen osasin heitä siitä kiusata. Tapahtui sitä myöhemminkin joskus, mutta useimmiten runojen ulostuloon on vaadittu ainakin jonkin verran työtä. Kukaan ei herroitellut ilmoittaessaan minulle porukkansa olevan valmis, enkä minä sitä vaatinutkaan. Huom. Tai minkälaista suhtautuminen oli niin sanotun sekakansan keskuudessa Samariassa, Galilean eteläpuolella. Kirkkovaltuuston hienoisella enemmistöllä tehty päätös toi asiaan tuumaustauon.. Emme ole juuristamme huolimatta juutalaisia tai kreikkalaisia, pakanoita tai muita. Kyllä sieltä runoa viimen alkoi tulla, mutta mitään paloa siihen ei syttynyt. Veikko Ahonen, seurakuntapastori Keuruun, Multian ja Petäjäveden seurakuntien yhdistymisen prosessi on puhuttanut. Niin sanotusti seikkoja on ollut ilmassa. Osoitin sitä kädelläni ja loihen lausumaan: ”Kuu iloinen paistaa tuolta puolen järven. Kirja on tulossa lainattavaksi myös Petäjäveden kirjastoon. Ja onko jossain kielikello. Jeesus paransi aika paljon porukkaa viime sunnuntain evankeliumitekstissä. Siinä käsitellään kieltä, esimerkiksi yhdyssanojen oikeinkirjoitusta. 1: 38.) Jeesus syntyi Betlehemissä, mutta mikähän mahtoi olla hänen kotipaikkansa myöhemmin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.” (Mark. Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, ilmoitathan meille uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Viikonvaihteessa katsottiin teeveestä Flinkkilä & Kellokoski -ohjelmaa. Levikki noin 1600 kpl. Pyydämmekin, että osallistuisitte jumalanpalveluksiin striimin kautta, jotta ne, joilla ei ole sitä mahdollisuutta. Kirjan lukemalla ihmiset eivät ehkä toistaisi aiempien sukupolvien virheitä, Frisk miettii. Onko Keuruu ja Multia tulleet yhdeksi. Isän syli aina on auki tuhlareille." (Virrestä 961) Kielikello on hieno tiedotuslehti netissä. Jääköön se ensi kertaan. Petäjävesilehti ei ilmesty pääsiäisen jälkeen 7.4.2021. SK Uusi vuosi on jo pyörähtänyt kunnolla käyntiin. Hyvä ulkoa opeteltava sääntö on tämä: jos ensimmäinen sana on perusmuodossaan oleva substantiivi, sanat kirjoitetaan yhteen: seurakuntaliitos, kellotapuli ja niin edelleen. Tässä ote kirjasta Petäjäveden juna-asemalta: "Siinä oli vartin verran aikaa lähtökäskyyn. Olimme tulossa ehkä elokuun illassa Vanhan paikan pelloilta työstä kotiin. Keskustelun lomassa esitin tuolle lähimmäiselle ainakin jo toista kertaa, ehkä enempääkin, kuinka minun runollinen urani alkoi. Olemme Kristuksessa yhtä, oli pitäjä mikä hyvänsä.” Elämme mielenkiintoisia aikoja. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Sivu 2 Nro 4 27.1.2021 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen, 050 366 7691 suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna poikkeusaikana vain sopimuksen mukaan: yhteydenotot ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Luutnantti Salakaan ei vaatinut herroittelua. Meillä ei ollut sitä preussilaista änssittelyä, eikä sitä kukaan kaivannutkaan. Ei tässä enää ole aikaakaan miksikään Eino Leinoksi ruveta. Pikku jutut pompsahtelevat mieleen silloin tällöin ja niitä pitää vaan kerrata. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160, henkiloasiakaspalvelu@posti.comtaiwww.posti.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat 2021: sisäja takasivulla 1,00e/ pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2021: kestotilaus 12kk 76e, tarjous määräaikainen 3kk 20e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. Päällimmäisenä tunteena lähes kaikilla oli suuri harmi. Ihan on taas ruvennut pelottamaan, että valo lisääntyy semmoisella vauhdilla, etten pysy mukana. Joskus naapurikin saattaa olla hiukan tuntematon, varsinkin lomamatkoilla ja erityisesti varsinkin elämän matkoilla. Onko Petäjäveden seurakunta itsenäinen. Su 31.1. Tunnustan käyttäneeni Kielikelloa usein. Tämä pohjautuu vanhempieni kertomukseen, sillä itse en ihan näin vanhoja asioita muista. Nyt on tuntunut jo monta vuotta, kuin runosuoneni olisi lakannyt sykkimästä lopullisesti. Seurakunnassa taas rivit ovat jakautuneet liittymiskysymyksen ympärillä. Odottelin viisarien kääntymistä kivellä kello kourassa. Hänelle riitti, kun sanoin: – Patteri on valmis lähtöön! Minulla loppui samalla päivystysvuoro." Friskin omakustannetta voi ostaa esimerkiksi Heinähatusta tai BoD:n verkkokaupasta. Katsos siinäpä niitä tulikin jo kaksi. Kirjassa vilahteleekin petäjävetisiä miehiä ja paikkoja. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Kellon viisarien kääntyessä hitaasti lähtöhetkeen, julistin kuuluvalla äänellä: – HUOMIO, HUOMIO! NYT LÄHDETÄÄN VIIMEISEN KERRAN PETÄJÄVEDELTÄ! AINAKIN OSALLE KÄY NÄIN! Sussut puristelivat poikakavereitaan ja itkivät lähtöitkujaan. Otin paperin ja kynän ja aloin pinnistämään. toiveikas. Kavahtamisen sijaan rikkautta luo se, että mieli on ennakkoluuloton ja Luvannee hyvää, kun Petäjäveden kunnanvaltuusto sai yksimielisesti valittua uuden kunnanjohtajan: kaikilla on nyt vahva tahtotila viedä Petäjävettä yhdessä eteenpäin. Olin silloin reilusti alle kouluikäinen. Asemalla jokainen oman ryhmänsä tyvi, hoiti porukkansa avoja umpivaunuihin. Luulen että paikka oli riiheltä vähän matkaa rinnettä ylös. Kukaan tuskin tietää mikä tilanne on kahden vuoden päästä. alv 10%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 6-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 9-21 Tapulin Tapulin takaa takaa PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Kohtasin hymyttömät ja totiset katseet, kurkistellessani härkävaunujen ovilta sisään. On se ihmeellistä, kun syksyllä pitää pelätä, että taas tulee talvi, eikä tarviis tulla ja keväällä valon liian nopeaa tuloa. Heinämäen ja Pirttilän vaarit olivat myös tulleet katsomaan sotaan lähtijöitä ja he olivat vedet silmissään. Viimein toistasataa miestä ja 60 hevosta irtaantui Keski-Suomesta osa iäksi, toiset vain ajaksi. klo 10 Sanajumalanpalvelus kirkossa. Free Elämme rajoitusten aikaa ja lähes kaikki seurakunnan toiminta on nyt peruttu tällä tietoa 8.2.2021 saakka. Niemen patteri koottiin Petäjävedellä. Parannusten teon illan jälkeisenä aamuna väkeä olisi tullut hänen luokse lisää ja lisää, mutta Herra päätti toisin
Petäjävedellä on raportoitu uusia koronavirustartuntoja. Suutarintien kerrostalon tyhjillään oleviin kolmen huoneen ja keittiön asuntoihin houkutellaan nyt asukkaita vuokranalennuksella. Tähtiasuntojen laina hyväksyttiin mukisemalla Pienille asunnoille remonttirahaa Petäjäveden Tähtiasunnot Oy:n vuokra-asuntojen käyttöaste on noussut viime vuosina. Kokonaan tyhjiä taloja myyntiin Tyhjiä asuntoja Tähtiasunnot Oy:llä on jonkin verran esimerkiksi kerrostalossa Suutarintiellä. Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit ja laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan. Mikko Tiirola kertoi koko keskustaryhmän olevan samaa mieltä siitä, että kunta on huono vuokrakiinteistöjen omistaja ja yhtiön myyntiäkin on joskus suunniteltu, mutta koska asuntoja on pakko remontoida, että ne saataisiin tuottamaan, on laina myönnettävä. Keskustaryhmä jätti aloitteen biokaasusta kunnanhallituksen valmisteluun.. Alpo Kukkonen (kok.) kertoi, että viimeisen vuoden aikana Tähtiasuntojen kelkka on saatu kuitenkin kääntymään ja asuntoja on saatu vuokrattua enemmän kuin koskaan. – Muutama pienempi asunto on tällä hetkellä remontin alla. Koronanyrkin mukaan tartuntaketjut ovat edelleen hyvin tiedossa, eikä sairaalahoidossa olevien määrä ole lisääntynyt. Loukkaantunut vietiin sairaalaan hoidettavaksi. Pari vuotta sitten huoneistoissa tehtiin tarkastukset ja asukkaiden ilmoittamat viat korjattiin. Maalausta ja muuta pientä remonttia asunnoissa on tehty aina asukkaiden vaihtuessa. Purkua harkitaan vasta, jos myyminen ei onnistu. Myös lukitusjärjestelmät kaipaavat päivitystä. Kokonaan tyhjillään ovat Tähtiniemenraitin vanha oppilasasuntola ja rivitalo Litmassa, eikä niitä ole tarkoitus nyt remontoidakaan. Toisen auton kuljettaja, 1950-luvulla syntynyt nainen, menehtyi onnettomuudessa. Terveysasemalla henkilökunnan rokotukset eivät ole vielä alkaneet. Kunnanvaltuusto päätti maanantaisessa kokouksessaan myöntää Tähtiasunnot Oy:lle 387.000 euron lainan. Suvi Kallioinen Maanantaina kokoontunut kunnanvaltuusto hyväksyi Tähtiasuntojen 387.000 euron lainan. Kukaan ei loukkaantunut. Valtuusto hyväksyi Palvalahden ”vanhan alueen” tontin myynnin 4.146 eurolla SK-Maansiirto Oy:lle, joka rakentaa tontille 400 neliön hallin. Koronanyrkki ei nähnyt syytä antaa uusia suosituksia tai rajoituksia KSSHP:n alueelle. hoitamaan kiinteistöjä ja asuntojen vuokratkin ovat olleet Jyväskylän tasolla. Samalla kerätään tietoa talvisesta linnustosta. Jo remontin alla olevien pienten asuntojen lisäksi pikaisesti korjausrahaa tarvitsevat viiden rivitalon lämmönjakohuoneet, joiden öljylämmityskattilat alkavat olla käyttöikänsä päässä. Tiina Lamminaho Petäjäveden Tähtiasunnot Oy:n vuokra-asuntoihin on ollut viime vuosina entistä enemmän tulijoita ja käyttöaste on saatu käännettyä nousuun. Myös rivitalo Litmassa on ollut kylmillään jo jonkin aikaa ja odottaa ostajaa tai purkua, Riihimäki kertoo. – Ensisijaisesti tarkoituksena olisi myydä kiinteistöt, joista haluamme eroon. – Oppilas-asuntolakokonaisuudesta vanhempi rakennus on ollut kylmillään jo kauan ja se luultavasti menee purkuun. Huonokuntoisia hanoja, tukkeutuneita jakotukkeja ja muita vastaavia LVI-puolen korjaustarpeita on arvioitu olevan noin 10.000 euron arvosta. Petäjävedeltä pihabongaustuloksia ilmoitettiin viime vuonna ennätyksellisesti 33 paikalta. Uudempi rakennus voitaisiin myydä esimerkiksi jonkinlaiseen hoivatilakäyttöön. Lista vuokra-asunnoista löytyy kunnan nettisivuilta. Petäjäveden Tähtiasunnot Oy onkin nyt hakenut omistajaltaan eli Petäjäveden kunnalta 387.000 euron lainaa, josta noin 237.000 euroa tarvitaan Valtionrahoituksen lainojen lyhennyksiin ja korkoihin ja loput 150.000 euroa on tarkoitus käyttää välttämättömiin korjauksiin. Tällä hetkellä lähes kaikki vuokrattavissa olevat asunnot on vuokrattu ja pieniin asuntoihin on jopa jonoa. Petäjäveden kunnan liikuntatilat avattiin alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastetoiminnalle maanantaista alkaen. Omakotitalon sauna tuhoutui Halkokankaalla 160 neliöisen omakotitalon sauna tuhoutui lauantaina tulipalossa. Nyt tautitapauksia on THL:n mukaan ollut täällä kaikkiaan 17. – Niin sanotussa entisessä opettaja-asuntolassa on tyhjänä isompia kolmen huoneen ja keittiön asuntoja. – Jos kattilat hajoavat, asunnot kylmenevät äkkiä ja siitä taas tulee lisää kustannuksia, jos asukkaille täytyy etsiä hätämajoituskohteita, Riihimäki sanoo. Lajeja oli yhteensä 27. Viikonloppuna Pihabongausta porukalla Pihabongaus-tapahtumassa ensi viikonloppuna tarkkaillaan lintuja tunnin ajan omalla pihalla tai muulla paikalla. Uusilla lämmityskattiloilla saataisiin myös säästöä lämmityskuluissa. Asuntojen korjausten on laskettu maksavan noin 90.000 euroa. – Lämmityskulut juoksevat, vaikka asunnot ovat tyhjillään, joten ne pitäisi saada remontoitua ja vuokrattua, jotta niistä olisi tulovirtaa, Riihimäki toteaa. Tapahtumahetkellä ajourat olivat lumesta paljaat, mutta kaistojen väliin oli pakkautunut sohjoa. Nehän ovat TIINA LAMMINAHO hieman vanhempia asuntoja, joissa ei ole omaa saunaa, Riihimäki kertoo. Puhakka arvosteli, ettei kunta ole onnistunut Kunnanvaltuuston kokous striimattiin yleisölle ja osa päättäjistä osallistui kokoukseen etänä. Omistajan alkusammutuksen ansiosta palo ei päässyt leviämään. Sivu 3 Nro 4 27.1.2021 Petäjäkodin työntekijöiden rokotukset on aloitettu Pihjajalinna eli työterveyshuolto on aloittanut viime viikolla Petäjäkodin työntekijöiden koronarokotukset. Ilmoita tunnistamasi lajit ja määrät osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla osoitteeseen BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Tapahtuman tarkoituksena on saada ihmiset tarkkailemaan lintuja ja kiinnostumaan lähiluonnosta. Talon omistaja oli valmistamassa saunassa kiuasmakkaraa, ja syttynyt palo levisi saunan paneeleihin. Niistä on purettu vanhaa pois ja nyt ne odottavat korjausrahaa, kuntatekniikaninsinööri, Tähtiasunnot Oy:n hallituksen jäsen Marko Riihimäki kertoo. Toinen kuljettaja loukkaantui vakavasti. Niiden vuokraa olemme nyt alentaneet ja yritämme saada asukkaita sillä tavoin. Usea valtuutettu peräänkuuluttikin yhtiön talouden tiivistä seurantaan jatkossa kunnanhallitukselta ja tarkastuslautakunnalta. Remontit korjausta vaativissa asunnoissa ja lämmönjakohuoneissa on tarkoitus saada käyntiin mahdollisimman nopeasti. Nainen menehtyi nokkakolarissa Petäjävedellä Huttulantiellä (Valtatie 23) sattui maanantaina iltapäivällä kahden henkilöauton nokkakolari. Asukkaiden luottamusta ja kohteiden arvostusta on pyritty nostamaan myös asukaskokouksilla. Heikki Puhakka (ps) esitti, että asia siirretään takaisin kunnanhallitukselle, mutta ehdotus ei saanut kannatusta. Lämmönjakohuoneiden päivityksen on laskettu maksavan noin 40.000 euroa. Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä Koronanyrkki totesi maanantaina, ettei KSSHP:n alue edelleenkään täytä taudin leviämisvaiheen kriteeristöä, vaan on edelleen kiihtymisvaiheessa
– Tämä onkin täynnä maailmanja suomenmestareiden nimiä, huomasi puheenjohtaja Matti Lahtinen. Jalkapallojaoston Niina Peltola on mukana monessa hommassa esimerkillisesti ja Janne Väänänen on saanut hyvällä otteella 06/07/08-porukan pelaamaan yhteen. Vasemmalla Jari Mäkinen, joka palkittiin vuoden vetäjänä. Vuoden tyttöjalkapalloilija on 7-vuotias Vilma Haarala, joka on pelannut nyt kaksi kautta. – Hikipisara -palkinnonsaajiksi ovat jaostot valinneet sellaisia, joita ilman homma ei toimisi, Lahtinen kuvailee. Vuoden joukkueena palkitaan naisten jalkapallojoukkue: joukkue ja joukkuehenki on lähdetty rakentamaan lähes tyhjästä. Kaikki palkittavat kotisivuiltamme www. Jylhä kertoi kokemuksistaan yhtä aikaa palkittuina olleille nuorille vetäjille. kittiin kirkkovenesoutua pyörittävä Jari Mäkinen. Vasemmalla Lampisten urheiluperhe. Haarala jaksaa yrittää kovasti, kehitystä tapahtunut paljon ja hänestä on saatu todella tärkeä pelaaja joukkueelle. Elina ja Jukka Kotamäki ovat Liikkuvien eläkeläisten tärkeät kokoajat ja ovat aina valmiita auttamaan seuran tapahtumissa ja talkoissa. Jalkapalloja yleisurheilujaosto palkitsevat omia urheilijoitaan myöhemmin. Tapio Hokkanen ei päässyt paikalle. Palkinnot jakoivat puheenjohtaja Matti Lahtinen sekä edellinen puheenjohtaja Virpi Inkinen. Yhteiskuvassa ”Hikipisarat”, joita ilman seuratoiminta ei pyörisi: Toni Simonaho, Elina Kotamäki, Niina Peltola, Marja-Liisa Saukko ja Jukka Kotamäki. Vuoden jalkapalloilija Samuel Lehtimäki ei päässyt paikalle.. Yllä Petäjäisten SM-mitalistit Matti Heinänen, Jouni Tarvainen ja Heikki Syrjälä. Vuoden vetäjänä palKeskellä vuoden valmentaja Sami Jylhä sekä junnuvetäjät Konsta Kuukkanen, Samu Korkiavuori, LiinaMaija Jylhä ja Anni Huuskonen. Vuoden valmentaja Sami Jylhä on saanut erityisesti naiset innostumaan futiksesta ja futsalista. – Tästä tuli kuitenkin kiva ilta, vaikka olikin erikoinen, ja ehdittiin jutella kaikkien kanssa, Virpi Inkinen iloitsee. Hän myös näyttää Petäjäveden luontoa vesiltä käsin aina vähän eri reiteillä. Vuoden urheiluperheessä Lampisilla tytöt Fanni, Fiia ja Frida harrastavat lentopalloa, äiti Sanna voimailee ja isä Janne valmentaa Sannaa sekä kuskaa lapsia pelireissuilla. Soutuillat ja retket järjestettiin turvallisesti. Vasemmalla vuoden nuori yleisurheilija Joona Viitala, jolla on kuusi piirinmestaruuskultaa P12sarjassa. Keskellä vuoden poikajalkapalloilija Matias Seppänen, joka on käynyt turnauksissa ympäri Suomen pelaamassa ikäluokkansa parhaita vastaan. Sivu 4 Nro 4 27.1.2021 Koronasta huolimatta Petäjäisten ”poika saunoo” SUVI KALLIOINEN VIRPI INKINEN Suvi Kallioinen Koronatilanteen vuoksi Petäjäveden Petäjäisten perinteinen palkintogaala järjestettiin pienimuotoisesti jakamalla tärkeimmät palkinnot porrastetusti viime keskiviikkoiltana lehden toimituksessa. – Jari on veneen vetäjä sanan varsinaisessakin merkityksessä, Inkinen nauraa. Palkinnot jakoi puheenjohtaja Matti Lahtinen ja edellinen puheenjohtaja Virpi Inkinen. – Jari on opastanut soutuporukkaa ystävälliseen ja rauhalliseen tapaansa sekä soutamaan että myös perän pitäjäksi. Vuoden teko on 06/07/08-jalkapallojoukkueen Comets Cupin kolmas sija. Toni Simonaho on yleisurheilun puurtaja ja kehittää itseään valmennuksessa ja Marja-Liisa Saukko on soutuporukan puurtaja. Hikipisaroista Janne Väänänen ei päässyt paikalle. petajavesilehti.fi. Tässä kohtaa voi antaa tunnustusta kaikille jaostoille vastuullisesta toiminnasta poikkeusaikana. Vuoden yleisurheilija on moukarin ja kiekon ennätysmies Eetu Saramäki, 13, joka sai oman pokaalin lisäksi kiertopalkinnon. Emilia Asikainen ei päässyt paikalle. Viime kesän poikkeusoloista huolimatta soutajia oli jopa enemmän kuin aiempina vuosina
Kriteerit saavat olla millaiset tahansa, sillä nehän ovat henkilökohtaiset. Ja kuulleet, kun ne kaatavat haapoja joen rannassa. Lehmät ulkoilevat talvellakin. Sirkku Kuukkasen mukaan Pengerjoki on Keski-Suomen pisin joki. Kalojen lisäksi joella on majavia. Karjokosken tila on ollut Sirkku Kuukkasen suvussa lähes sata vuotta, Sirkku ja Marko Kuukkanen ovat isännöineet sitä vuodesta 2004 lähtien. Siitä lähtee kova ääni, kun ne purevat puuta. Vanha rakennus on siirretty tilan pihapiiristä alas joen rantaan. – Siitä saa saunavedet ja sinne pääsee helteellä vilvoittelemaan, joen vesi ei koskaan lämpiä samalla tavalla kuin järvivesi. – Parasta täällä on joki, Sirkku Kuukkanen sanoo. SIRKKU KUUKKANEN Karjokosken tilalla on tällä hetkellä 27 lehmää, ja nuorta karjaa saman verran. Täällä näkyy ikkunoista kauriita ja talitiaisten ja varpusten lisäksi talipötköä syöviä tikkoja, harmaapäätikkakin. Kuukkaset ovat järjestäneet tilallaan avoimien ovien päiviä ja tilaan on käynyt tutustumassa koululuokkia ja muitakin ryhmiä. Lehmien lisäksi tilalla on kanoja, lampaita, kaksi kalkkunaa, ankka, koira ja navettakissoja. – Koska elämä on työntäyteistä, on mahtavaa, kun joki on näin lähellä ja sitä pystyy hyödyntämään monenlaiseen virkistyskäyttöön, Sirkku Kuukkanen toteaa. Kuva on viimekesäiseltä koko perheen melontaretkeltä. – Pellot meillä on luomutuotannossa, lehmätkin olisivat muuten, mutta nykyistä navettaa ei saa luomuhyväksytyksi, Sirkku Kuukkanen kertoo. Karhuja ja susia ei ole onneksi vielä näkynyt, Sirkku Kuukkanen kertoo ja toteaa, että nykyään eläimiä näkee jopa enemmän kuin hänen lapsuudessaan. TIINA LAMMINAHO. Talo on myös vuodelta 1928, sitä on vain laajennettu moneen suuntaan ja peruskorjattu. Meidän Konsta sai viime kesänä joesta kuusikiloisen hauen, emme tienneet, että siinä niin isoja onkaan. Luonto lähellä Sirkku Kuukkanen sanoo aina tykänneensä tehdä maatalon töitä ja viihtyneensä maalla. – Opiskeluaikana tuli asuttua kerrostalossakin, mutta se ei ollut mukavaa. Parsiakin on rakennettu lisää, kun olemme lisänneet lehmien määrää. Tällä hetkellä ei kannata lisätä eläinmäärää, eikä tuottaa maitoa yli Valion kiintiön, Marko Kuukkanen sanoo ja kertoo tekevänsä lisätöinä hakeurakointia talvisin sekä jonkin verran peltourakointia kesäisin. Ilveksen jälkiä on ollut pellolla. Ja joella voi kalastaa. Nyt menemme Pengerjoelle, Karjokosken tilalle Sirkku ja Marko Kuukkasen luo. – Joki täällä on parasta, Marko ja Sirkku Kuukkanen toteavat Pengerjoesta. Kyllä tässä välillä autot hiljentävät ohi ajaessaan ja jäävät katselemaan laiduntavia lehmiä, Kuukkaset kertovat. Sitä olemme vähän remontoineet ja nykyaikaistaneet. Vanha navetta on valmistunut 1929, uudempi navetta 1994. – Niitä olemme nyt seurailleet, olemme päässeet näkemään niitä aika läheltäkin veneellä. Pengerjoen kyläkirjan mukaan ensimmäiset asukkaat ovat tulleet Karjokoskelle vuonna 1799, ensimmäisinä vuosina asukkaina oli sotamiehiä. Nyt vettä on ollut melko runsaasti ja joki oli osittain sula vielä tammikuussa. Kuukkaset ovat mukana myös Pengerjoen kyläyhdistyksen toiminnassa, Marko puheenjohtajana ja Sirkku sihteerinä. – Välillä tila on ollut Serlachiuksenkin omistuksessa, uittokämppänä. Minusta on mukavaa, kun on luontoa ja tilaa ympärillä. – Lapset ovat kiinnostuneita eläimistä, eikä nykyään enää juuri näe lehmiä laitumella. – Sirkun isä oli puheenjohtajana 30 vuotta, tämä on vähän sellainen ”perintövirka”, Kuukkaset naurahtavat ja harmittelevat, kun korona on nyt rajoittanut kyläyhdistyksenkin toimintaa. Veden korkeus Pengerjoessa vaihtelee paljon. – Meidän suvulla tämä on ollut vuodesta 1928, silloin isännäksi tuli isäni pappa. Tehtävänä on myös vinkata seuraava haastateltava niin annetaan jutun kiertää vapaasti minne vain. Huuhkajankin näimme ja hirven vasansa kanssa suolla viime kesänä. Joen rannasta katsottuna Karjokosken talo seisoo ison mäen päällä, välissä on jyrkähkö rinne. – Välillä on kyllä ollut mielessä, että voisi laajentaa, tehdä pihaton ja vaikka hankkia lypsyrobotin, mutta nyt se ei ole ajankohtaista. – Tilalla on pitkä historia, Sirkku Kuukkanen toteaa. – Kotieläinpihaakin olemme miettineet, mutta nyt korona-aikaan sellainen toiminta ei onnistu. Sivu 5 Nro 4 27.1.2021 Karjokosken tilalla pitkä historia Pettuve en Pettuve en paras paras paikka paikka Tiina Lamminaho Pettuveen paras paikka -juttusarjassa esittelemme petäjävetisille tärkeitä paikkoja. – Mukava kylä hyvien yhteyksien varrella, ja kauhean kaunista seutuahan tämä on näin muualta tulleenkin silmään, Marko Kuukkanen toteaa ja kertoo itse syntyneensä Konnevedellä ja asuneensa ennen Petäjävedelle muuttoa Sumiaisissa. Eläimet kiinnostavat Karjokosken tilalla tuotetaan maitoa. Pengerjokea Kuukkaset pitävät mukavana asuinpaikkana. Tällä hetkellä lehmiä on 27 ja nuorta karjaa saman verran
He perustivat myös Kintauden entiset nuoret -ryhmän. Kuvassa Heinäharju toinen oikealta. Kisareissuilla tapasi myös muiden lajien maailmankuuluja urheilijoita ja matkoista tarinoita riittää. SUVI KALLIOINEN Talo on ollut 1986 karussa kunnossa verrattuna nykyiseen. Pariskunta kiittää kuinka hyvät liikuntapaikat Petäjävedellä on juuri saatiin hyvät laituritkin Uimalaan ja uudet kuntoportaatkin. – Kyllä se on nähty, mitä suomalaisille huipuille tapahtuu, huipulla on niin epänormaalia elämää. Arki vaati sisukuutta. Dartsiin kuuluu reilu peli ja kaveruus. – Ihan täyttä potaskaa, vaimo nauraa. – Luonnonlahjakkuuksia ei ole, Heinäharju toteaa. Harvan pää kestää sen, Häkli miettii. Hän on saanut myös dartsin Vuosisadan pelaaja -palkinnon. SK Tuula Nieminen, Sirpa Pasanen, Katri Karjalainen ja Minna Joutsen huolehtivat siitä, että juhlakahviossa maanantaisin kello 14-18 herkkuja riittää.. Jo ennen armeijaikää Heinäharju kokeili dartsia ensimmäisen kerran petäjävetisen Aimo Grönroosin kanssa. Kerran Lontoossa pimeä taksi tunnisti miehen ja huikkasi lentokentällä ”Kexi, Kexi!”. Keijo Heinäharju ja Helky Häkli haaveilivat pitkään muuttamisesta takaisin Petäjävedelle. Poikakin heittää, mutta ei käy kisoissa. Maailman huipulle ei ollut asiaa ilman kovaa harjoittelua. Lajilla oli sponsoreita siihen aikaan hyvin ja liitto oli varakas. Ärhäkkäkin keskustelija Laji tekee taas paluuta. Heinäharju käy edelleen Suomen kisoissa ja jaksaa harjoitella pitkiäkin aikoja. nyt olohuoneen puolelle. Esimerkiksi Göteborgissa oli näytösottelu nyrkkeilijä Ingmar Johanssonin kanssa. Vuonna 1985 hän pääsi maailmanympärysmatkalle ja lentotunteja kertyi 57. Kaikenlaisia kohtaamisia on ollut. Kaikkia voittoja ei pysty luettelemaan, eikä muistakaan, mutta Heinäharju oli esimerkiksi maajoukkueen kapteenina 12 vuotta. Heinäharju on mukana Metso Darts -kerhossa, jossa on mukana pääasiassa petäjävetisiä heittäjiä. – Heti osuin ja ajattelin, että tämähän on helppoa. Seuralla on koko vuoden kestävä juhla-arvonta ja talolla on esillä on vanhoja valokuvia. Onneksi se on hävinnyt, Häkli tuumaa. Laji on myös seurustelumuoto, mutta Heinäharju kertoo olevansa seurustelun kannalta aina liian tosissaan. Taso on aivan älytön. – Nyt kun katsoin MMkisoja, tuntuu että se on ihan eri laji kuin ennen. Sivu 6 Nro 4 27.1.2021 Satavuotiaalla Kintauden nuorisoseurantalolla kahvitellaan "Kolmella tikalla sitä mentiin pitkin maailmaa" SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Kaistinmäestä kotoisin oleva Keijo ”Kexi” Heinäharju, 66, oli 70ja 80-luvuilla maanja maailmankuulu darts-heittäjä. Kintauden nuorisoseurantalo täyttää sata vuotta ja koronatilanteen vuoksi juhlat järjestetään todennäköisesti vasta juhannuksen tienoilla. Lisäksi 100-vuotisjuhlakahvila palvelee talolla maanantaisin kello 1418, niin pitkään kun huutokauppa on koronatuolla. – Eikä se heittäminen onnistu pienessäkään vihneessä, puoliso kommentoi. Kexi on myös tuttu monelle paikallisten keskustelupalstojen ilkikurisena ja ärhäkkänäkin, mutta lupsakkana kommentoijana. Tuleviin kuntavaaleihin Heinäharju on lupautunut uudeksi ehdokkaaksi sitoutumattomana Kokoomuksen listoille. Heittotyyliä vuodelta 1989. Kintaudella asuvalla Keijo Heinäharjulla on takanaan komea darts-ura. Voittoja riitti. Heinäharjulle ja Häklille olisi tärkeää Vehkasuon lähteen säilyttäminen. – Kintaus oli ennen todella kahtiajakautunut paikka, puolueen mukaan valittiin melkein missä käydään kaupassa. Defi-koulutus järjestetään 23.2. Hän kävi Englannissa kymmeniä kertoja, Australiassa, muista puhumattakaan. – Sillä on iso symbolinenkin arvo, Häkli sanoo. Ainakin puoliso on nyt tyytyväinen siihen, että aktiivinen urheilu-ura lopulta päättyi. Maalaispojan mieletöntä sisua, intohimoa ja hullua periksiantamattomuutta tarvittiinkin, kun treenasi jopa 6-8 tuntia päivässä. Linja-autonkuljettajan töitä tehnyt Heinäharju pääsi kiertämään maailmaa Eurooppa Cupin ja Maailma Cupin reissuilla. – Kyllä maajoukkueen edustaminen on aina ollut niitä huippuhetkiä, Heinäharju sanoo. Häkli nauraa, että kyllä tässä feng suit kärsii, kun korona-aikana miehen kuntosali on siirtyKoikkalaisen kanssa. Tikkapiireissä oli monella tuohon aikaan lempinimi, jossa käytettiin x:ää, joten Heinäharjukin keksi Kexi-lempinimensä, jota kaikki käyttävät hänestä edelleenkin. Kisoissa tarvitaan myös kylmää päätä sekä laskupäätä. Alustavien suunnitelmien mukaan mukana järjestelyissä on muitakin kuin nuorisoseuran väkeä. Sisua ja intohimoa Kexin lapsuudessa tekivät lapsetkin maatalon töitä ja hiihdettiin kouluun umpihangessa. Pariskunta haaveili pitkään muuttamisesta takaisin Petäjävedelle, koska ”on tärkeää missä sitä loppuaikansa viettää”. Dartsin lisäksi Heinäharju käy kuntosalilla, harrastaa talviuintia, juoksee ja liikkuu muutenkin paljon. Viikoittaista ravintola Kanttarin tietovisaa Heinäharju pyörittää yhdessä Esa Mannisen ja Ilpo – Puoluepolitiikka ei sovi pienelle paikkakunnalle. Myös tytär Lotta Heinäharju kiertää kisoja ja on tällä hetkellä naisten ranking-listan neljäs. Heinäharju asui välillä 27 vuotta ”liikaa” Helsingissä, mutta sai sieltä omien sanojensa mukaan ainakin perspektiiviä. Puolisonsa Helky Häklin kanssa he muuttivat paluumuuttajina takaisin Kintaudelle nykyiseen kotiinsa 2017. Laji oli vasta muutama vuosi aiemmin rantautunut kunnolla Suomeen, kun vuonna 1973 Heinäharju osti ensimmäiset tikkansa. Pitää ajaa asioita, joita petäjävetiset haluavat, Heinäharju näkee
0100 0500 www.op.fi/petajavesi KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Lisätietoja: Niina Peltola, 050 462 0400, niina. Lisätietoja: Suvi Kallioinen, 050 366 7691, suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi tai Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. kukkonen49@gmail.com JALKAPALLOA JA FUTSALIA Harjoitukset Monarin salissa: MA 18:30 20:00 Aikuisten jalkapallokoulu, TI 17:00 18:00 Tytöt ja pojat 2009/2011, TI 19:00 20:00 Tytöt ja pojat 2006/2008, TI 20:00 21:30 Miehet, KE 16:30 17:30 Tytöt ja pojat 2012/2013, KE 17:30 18:30 Tytöt ja pojat 2014/2015, TO 18:30 20:00 Tytöt ja pojat 2006/2008, TO 20:00 21:30 Miehet, PE 19:00 20:30 Naiset (vihreä), PE 20:30 21:30 Miehet pelailuvuoro, SU 15:00 16:30 Naiset (oranssi). Naiset treenaavat lisäksi Kintaudella keskiviikkoisin klo 19.30-21. Sinksi Oy • 040 058 5417 www.sinksi.fi Pamppulantie 2, Petäjävesi tapio.kokkonen@gmail.com ATK-LAITTEET & LAITTEISTOHUOLLOT LUISTELUA JA JÄÄKIEKKOA Jääkiekkojaoston Ilpo Kukkonen teroittaa luistimia kaukalon huoltokopissa tiistaisin kello 17-18. Lisätietoja: Ilpo Kukkonen, 0400 542 601, ilpo. Lisätietoja: Sanna Piispanen, 040 825 1807, sajopiispanen@gmail.com SUUNNISTUSTA Lisätietoja: Pekka Kotamäki, 050 361 8737, pekota@ hotmail.com YLEISURHEILUA Lisätietoja: petpet.fi/yleisurheilu KUNTOSALIA JA AVANTOUINTIA Kunnan, Petäjäisten ja Naisvoimistelijoiden yhteinen Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin ja avanto-/talviuinnin Uimalassa marraskuusta maaliskuun loppuun. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. Turpeinen 0400 812106 PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! Teollisuustie 3, Puh. www.hierojajuhokivela.fi TÄHTIHIUKSESTA nyt myös korvien rei’itykset sekä kestopigmentoinnit! Eija & Ida, 045 326 3634 Siltatie 1, Petäjävesi Aukioloajat: MA suljettu, TI PE 10 17, LA 10 14 Tilaukset sopimuksesta myös muina aikoina. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail.com. Käteismaksu 4e/pari. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-to 10-16.30, pe 10-15 Puh. EVEN KUKKA Suutarintie 1, 041 3177380 Haluatko uudistaa ilmoituksesi ilmettä tai näkyä edullisesti myös kotisivuillamme. Lisätietoja: Martti Huuskonen ja PetPet pyörä -Facebook-ryhmä. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt SILMÄTAUTIEN ERIKOISLÄÄKÄRIT Pauliina Nissinen, Jarkko Lappalainen, Minna Mäkinen Keuruuntie 15, Keuruu. Lisätietoja voimailujaostosta: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi JUOKSUJA PYÖRÄLENKKEJÄ Kuntoilujaosto järjestää yhteisiä juoksuja pyöräilylenkkejä sekä kesäisin kirkkovenesoutua. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Renkaat • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus • Ilmastointihuolto AUTOJA KOLARIKORJAAMO T:mi Reijo Sipilä OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi AMMATTITAIDOLLA HIERONTA JALKOJENHOITO Juho 040 702 7902 Marjo 050 466 2702 Myös koti-, laitosja yrityskäynnit. (014)854113 Pms 427 Pms 732 petajavedenapteekki.fi Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. Muista kotitalousvähennys! I. 020 332 885 Petäjävesi, puh. Asematie 6. peltola@meiliboxi.fi LENTOPALLOA Harjoitukset Monarin salissa: F-juniorit maanantaisin klo 17.30-18.30, D-juniorit maanantaisin ja torstaisin klo 1718.30, naiset maanantaisin klo 20-21.30 ja perjantaisin klo 17-19. 050 545 1557 Siltatie 1 Petäjävesi • Jalkahoitoa • Kalevalaista jäsenkorjausta (oppilastyönä) TOIMITILOJA VUOKRATTAVANA Tarjotaan vuokralle toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, os. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Ota yhteyttä toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi Puh. Puh
Liukuesteet maksavat noin 5-30 euroa ja ne puetaan normaalien kenkien päälle. Sivu 8 Nro 4 27.1.2021 Nahkapäätös Petäjäveden kirkkovaltuusto teki kaksi ja puoli tuntia keskusteltuaan vanhan kunnon nahkapäätöksen. Tämän luokan autot ovat lähimpänä vakioautoja verrattuna muiden luokkien autoihin. Lauantain ensimmäisen liki 43 kilometrin mittaisen Siikakämän ek:n jälkeen Mitsubishiin tuli sen verran teknisiä ongelmia, että kisa oli jätettävä kesken. Liikenneturvan mukaan 40 prosenttia suomalaisista liukastuu vuosittain. Mallista ja materiaalista riippuen, liukuesteet on helppo pukea ja mahtuvat vaikkapa taskuun kauppareissun ajaksi. Miten liitosasiat tästä eteenpäin jatkuvat, jää nähtäväksi. Lukijalta Kirkonkylän koululle saatiin uusia kalusteita PetPet kuntoilu: Nasta juttu! Viime kerralla tällä palstalla palasimme juurille, ihmisen luonnolliseen ja varhaiseen liikkumisen muotoon eli kävelyyn. SM 3-luokassa Kimmo Pahkala jatkoi jo muutama vuosi sitten alkanutta yhteistyötä Henri Hokkalan kanssa. kerran ajettu kisa avasi perinteisesti SM-sarjakauden. Siitä iso kiitos kunnan työntekijöille ja päättäjille! Suhteellisen helppo, valaistu, noin 4 kilometrin avara reitti kulkee upeissa männiköissä, vaikka onkin ihan lähellä kylää. Petäjäveden kirkkovaltuusto innostui äänestämään myös henkilövalinnoista. Aikatauluilmoitus pitäisi saada vaikka lehteen, ettei tarvitse epätietoisuudessa pysäkeillä seisoskella. Se on hurjan kurja luku! Nasta uutinen tähän liukasteluun on nastakenkä ja liukueste. Wilhonpoika HANNA-MARIA JYLHÄ Aikataulut ja reitit selkeästi esiin Mielellään käyttäisin busseja enemmänkin, mutta aikataulut ja reitit pitäisi ilmoittaa selkeästi. Myös siismoja määräyksiä kuin muidenkin luokkien autoissa. Valtuuston puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana jatkavat entiset Hannele Oikarinen, yksimielisesti ja Heikki Palola, äänestyksen tuloksella. – Tuoleja pystyy säätämään kaasujousella, joten ne ovat ergonomisempia. Hyvin striimattua kokousta oli ilo seurata kotioloista. Palataanpa takaisin alkuperäiseen aiheeseen, eli reippaaseen kävelyyn. Monen kuntoilijan riemuksi Petäjäveden kunta on luonut upeat uudet ladut Kettulanvuoren alueelle. Ensimmäisellä ek:lla iskarit tuntuivatkin olevan mallia vakio. Nyt sukset kainaloon ja menoksi! Näinä ilmastoaikoina ei kukaan voi antaa takuita, kuinka kauan tätä riemua riittää. Kenkiä tulee ehdottomasti päästä paikan päällä kokeilemaan, jokaisella kun on niin omanlaisensa jalka ja makumieltymys. Aktiivikuntoilija Tunturin terveisiä Kolme kartanlukijaa edusti Petäjäveden Urheiluautoilijoita Arctic Lapland Rallissa Rovaniemellä toissa viikonloppuna. Niissä on myös pyörät, joten esimerkiksi tuolien siirtäminen luokkapiiriin on helppoa. Kengät vaihtavat omistajaa urheilukenkäja sekatavaraliikkeissä noin 60-200 euron hintaan mallista ja merkistä riippuen. Liukuesteitä voi ostaa suuremmista marketeista tai sekatavaraliikkeistä. Viime viikon Petäjävesi-lehdessä ollut Töysän Linjan tiedote oli kyllä epäselvä. Helppoa ratkaisua ei liene tiedossa. Lopputuloksena luokan toinen sija ja Printsport cupin johtopaikka. Tärkeää onkin tuntea olosuhteet ja vaaranpaikat omalla lenkkipolulla ja säätää vauhti sen mukaan. – Oppilaat ovat olleet tyytyväisiä säädettäviin tuoleihin ja uusiin pöytiin. Haastetta kaipaaville löytyy vauhdikkaita mäkiä ja lenkin pituutta parhaimmillaan jopa 20 kilometriin asti. Kymenlaakson Koronatilanteen vuoksi kisaa siirrettiin kuukaudella eteenpäin. Sairaalalaskuja maksaessa nastakengät saattavat alkaa pikkuhiljaa tuntumaan järkevältä sijoitukselta. Kilpailun huoltopaikka on Mäntyvaaran raviradalla, jossa on ollut myös yleisö-ek. Kuntalainen Kiitos Petäjäveden neuvolan väki kiittää K-Market Porkkanan kauppias Matti Lahtista sekä Petäjäveden SPR:n Airi Lindholmia, jotka auttoivat apua tarvitsevaa perhettä. Viime hetken kutsun kartturin penkille sai Sari Ohra-aho SM 4-luokkaan. Jos Kettulanvuoren alue ei ole ennalta tuttu, ota tietokoneen näytöstä vaikka kännykällä kuva tai avaa kännykästä kartta valmiiksi jo kotona. Voi myös pohtia tilannetta, jossa mahdollinen liukastuminen johtaa Keskussairaalan vuodeosastolle seurantaan. Valtuusto siirsi lisävalmisteluihin kolmen seurakunnan yhteenliittymissopimuksen yhden äänen enemmistöllä. Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna Kouvolassa. Mikko ajaa ratakilpailuja ulkomailla, joten seuraavaa kisaa ei ole vielä päätetty. Hankinnat kustansivat 20.000 euroa. Samalla osaan luokkiin hankittiin sermejä, joilla saadaan tehtyä rauhallisempia työskentelypisteitä. Ensi kerralla pohdimme lisää turvallisuutta ja kuinka lenkillä voi saada ajan lentämään. Uudeksi kirkkoneuvoston varapuheenjohtajaksi valittiin äänestäen Jari Koskenranta. Siellä tehtiin samalla tavalla kuin Multialla edellisviikolla, eli liitossopimus hyväksyttiin yksimielisesti, yhdellä eriävällä mielipiteellä. Samaan aikaan kokoontui myös Keuruun kirkkovaltuusto liitossopimuksen merkeissä. Esimerkiksi kun suojateiden päälle kertyvä kirkas jää saa muutaman sentin kuivan lumikerroksen päälleen, nasta ei ylety puremaan jäähän ja pito katoaa. Muutamia asioita huomioimalla, lajista saa sekä mukavamman että turvallisemman ympärivuotisen kuntoilun muodon. Perjantai-iltana vähän risut rapisivat ja penkka pölysi, mutta matka jatkui kuitenkin. Palvelun vuorokausihinta asiakkaalle on tänä vuonna 48,90 euroa. Niistä on helppo muodostaa myös erilaisia pöytäryhmiä, mutta toistaiseksi mennään koronarajoituksilla. Nastakengät ovat puolestaan ulkoiluun tarkoitetut kengät, joihin on pohjiin valmiiksi asennettu kovametallinastat. Ne kannattaa tilastojen valossa pukea jo eteisessä, koska huomattava osa liukastumisista tapahtuu ihan siinä omalla pihatiellä. Nastat jalkojen alla estävät liukastumista tehokkaasti, mutta eivät ne sitä täysin tietenkään estä. Tänä vuonna ravirataa ei kilpureilla kierretty ja huoltoalueellekin pääsi vain rannekkeella, jonka kilpailijat ja huoltomiehistö saivat esitettyään negatiivisen koronatestin tuloksen. Heidän autonsa ei ole luokan uusimmasta päästä, eivätkä kärkipaikat olleet tavoitteena. 1-ohjaana toimi kangasalalainen Tommi Järvinen. Jo useamman kerran jyväskyläläistä Mikko Eskelistä eri ralleissa luotsannut Arto Kapanen lähti jälleen reissuun SM1-luokassa. Jos yli sadan euron kertasijoitus päätä huimaa, jaa kenkien hinta viidellä ja saat sijoituksellesi keskimääräisen vuosihinnan. Kansan suussa Tunturi-rallina 55. LÄHDE EHDOLLE kuntavaaleihin! Mahdollista myös sitoutumattomana. Turvavarusteiden osalta noudatetaan saSuvi Kallioinen Kirkonkylän koululla neljään luokkaan uusittiin oppilaiden tuolit ja pöydät. Lisätietoja: Pekka Ekman 0400 642 973. Sari Ohra-aho TANELI NIINIMÄKI tijät olivat tyytyväisiä pyörällisiin tuoleihin ja kevyempiin pöytiin, koulunjohtaja Hanna-Maria Jylhä kertoo. Pari kiertää koko SMsarjan ja heidän kuulumisiaan voi seurata mm. Yksinkertaisimmillaan laji ei todellakaan paljoa vaadi; tavalliset kengät ja jotkin vaatteet. Huollossa tehtiin hieman säätöjä, mutta ei ehkä ihan tarpeeksi, sillä seuraavalla ek:lla auto pomppasi urasta sen verran syvän ojan puolelle, että kisa loppui siihen. Ennen kuin jatkamme siitä pidemmälle, muutama sananen toisesta upeasta ajankohtaisesta lajista. Teknisiä ongelmia parin Peugeotissakin oli, joten järkevällä ajolla haluttiin varmistaa maaliin pääsy ja hyvät sarjapisteet. Facebookista Hokkala Racingin sivuilta. Koronan vuoksi kilpailu ajettiin ilman yleisöä. Jos reittikarttaa kaipaat, Googleen haku: Petäjävesi ladut. Seitsemän valtuutettua olisi halunnut tehdä päätöksen asiasta tiistain kokouksessa, mutta kahdeksan valtuutetun enemmistö halusi vielä lisäselvityksiä liittymisasiaan