Puput Viivi ja Paavo voivat osallistua toimintaan vaikkapa olemalla siliteltävinä. – Yritystoimintaa on tarkoitus laajentaa pikku hiljaa. – En ole ratsastuksenopettaja, joten meillä ei ole perinteistä ratsastuskoulutoimintaa. Shetlanninponi Tykki sekä norjanvuonohevoset Liinu ja Lenni ovat mukana Marianne Tammisen eläinavusteisessa toiminnassa. Nyt syksyn aikana luvassa on muun muassa kärryajeluretkiä lapsille ja lasten eläinkerho, jossa hoidetaan eläimiä ja kokeillaan ratsastusta. – Toivoisin, että yritystoiminnassani pääpaino olisi lasten ja nuorten kanssa toimimisessa. Kivisuon kotitilalla on myös kanat Emma, Elsa ja Anna sekä Pikku-kukko. Itselläni on pitkä ratsastustausta, mutta täällä ei tähdätä kilpailuihin, vaan pikemminkin kokonaisvaltaiseen hyvään mieleen, Tamminen toteaa. Kun lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, tunne siitä, että haluan työskennellä ihmisten kanssa, vahvistui, mutta eläimet ovat kuuluneet koko ajan siinä rinnalla elämääni. – Jatkan edelleen työssäni kotihoidossa vanhuspuolella, yritystoiminta on ainakin aluksi hyvin pienimuotoista, Tamminen toteaa. – Myös ikäihmisten luokse haluaisin viedä eläimiä, esimerkiksi johonkin ikäihmisten ulkoilupäivään. – Pelkästään perinteisiä ratsastustunteja en pidä, meillä hoidetaan hevonen alusta loppuun saakka ohjatusti ja touhutaan kaikkea muutakin eläinten kanssa. Käymme usein myös maastoilemassa vaihtelevilla reiteillä, Tamminen kertoo. TIINA LAMMINAHO TIINA LAMMINAHO TIINA LAMMINAHO. Sivu 1 Nro 43 27.10.2021 61. Vuohet Kerttu ja Kielo eivät arastele ihmisiä. Tammisen voi tilata eläimineen myös esimerkiksi ilahduttamaan syntymäpäiville tai vetämään talutusratsastusta kylätapahtumaan. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa TIINA LAMMINAHO Eläinten kanssa hyvinvointia Tiina Lamminaho – Olen ollut pienestä asti tekemisissä eläinten kanssa ja ala-asteikäisenä haaveilin perustavani isona eläinhoitolan. Esimerkiksi ADHD-lapset saadaan keskittymään eläintä apuna käyttäen ja usein pelkkä eläimen läsnäolo riittää välttämään konfliktitilanteet, Tamminen selvittää. Nyt haluan yhdistää osaamiseni sekä ihmisten että eläinten kanssa työskentelystä, Marianne Tamminen kertoo. Jos toiminta ei rupea luistamaan, ei sekään mikään maailmanloppu ole, kun minulla kuitenkin on vakituinen työpaikka, mutta olisihan se mahtavaa, jos nämä kaksi itselle tärkeää ja mieluisaa asiaa saisi yhdistettyä, Tamminen toteaa. Minä tarjoan nyt aluksi kerhoja ja teemapäiviä ihan kaikille lapsille, jossain vaiheessa mukaan tulee oma kerho erityistä tukea tarvitseville lapsille, Tamminen sanoo. vuosikerta Nro 43 2021 Keskiviikkona lokakuun 27. – Eläinten läsnäolo rauhoittaa ja eläinten kanssa touhutessa saa itsevarmuutta. Muistisairaatkin yleensä muistavat eläimet, vaikka he olisivatkin unohtaneet paljon muuta. – Eläinavusteista toimintaa käytetään muun muassa syrjäytymisen ehkäisyssä, päihdehuollon ja lastensuojelun avohuollon tukena sekä neurologisia sairauksia sairastavien kanssa toimittaessa. Touhuissa ovat mukana shetlanninponi, kolme norjanvuonohevosta, kolme vuohta, pupuja, kanoja ja kukko sekä yksi italianvesikoira. Myös keskittymiskyky ja vuorovaikutustaidot paranevat ja johdonmukaisuus kehittyy sekä kehon hallinta ja tasapaino vahvistuvat. – Vuohen voisi ottaa mukaan vaikkapa johonkin ikäihmisten ulkoilupäivään, Marianne Tamminen suunnittelee. Suunnitelmissa on yhteistyötä kaverini kanssa, joka on eläinavusteinen neuropsykiatrinen valmentaja ja työskentelee lastensuojelun/perhetyön parissa. Tarkoituksena on selvittää yhteistyön mahdollisuutta kuntien ja yksityisen sektorin kanssa, Tamminen kertoo. Tamminen aloitti lokakuun alussa sivutoimisena yrittäjänä ja tarjoaa kotonaan Liisalanperällä eläinavusteista toimintaa. Myös lastensuojelupuolelle haluaisin tarjota palveluita, mutta siellä taitaa olla rahat tiukassa. Lapsille ja ikäihmisille Koulutukseltaan Tamminen on mielenterveysja päihdetyöhön erikoistunut lähihoitaja, viime keväänä hän kävi Ypäjällä täydennyskoulutuksen hevosavusteiseen toimintaan. Olen huomannut nykyisessä työssäni, kuinka tärkeitä eläimet ovat ikäihmisille. Eläinavusteinen toiminta on Tammisen mukaan toimintaa, jossa eläimiä on mukana erilaisissa sosiaalija terveyspalveluissa ja sitä voidaan käyttää kuntoutuksessa tai yleisesti hyvinvoinnin edistämisessä
Turvassa. Musiikkityö tiedottaa: Seurakunnan kuorot harjoittelevat srk-kodilla, tule mukaan! Lapsikuoro alakoululaisille perjantaisin n. En tarkoita, että sen vuoksi mitään rikollista olisi suotavaa tehdä, mutta jos ihan kokeilumielellä pääsisi tunnelmaa haistelemaan. klo 18.00. Leppoisa jutustelu vartijoiden kanssa saattaisi olla varsin avartavaa ajatustenvaihtoa, vaikka he eivät välttämättä vapaaehPetäjäveden vanhin asukas Toini Ekblad, 102 vuotta 10 kuukautta, on kuollut. Kiitos myös kotiavulle ja erikoiskiitos Sadulle. Hän luonasi nyt leikkii jo kanssa enkelten. klo 12.45-14. Loka-ja marraskuu eivät ole suosikkejani. Oi, Jeesus, ota syliin se lapsi pikkuinen.” (Anna-Mari Kaskinen) Minulla on kaksi hyvin läheistä pientä ihmistä taivaassa. 040 5211071 / Kaikkiin kuoroihin otetaan uusia laulajia! Tule kokeilemaan ja koelaulamaan! Kuollut: Toini Maria Ekblad, 102 v. Leenalta, p. Jakeluhäiriöt: Toimitus tai Posti (www.posti.fi tai henkiloasiakaspalvelu@posti.com) Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat 2021: Sisäja takasivulla 1,00e/ pmm, etusivulla 1,20e/pmm (hintoihin lisätään alv 24%), laskutuslisä 5e Tilaushinnat 2021: Kestotilaus 12kk 76e, tarjous määräaikainen 3kk 20e (lehtitilaukseen sisältyy aina käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti), pelkkä digitilaus 12kk 53e (hinnat sis. Sivu 2 Nro 43 27.10.2021 Nro 43 27.10.2021 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petäjävesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry (ISSN 2242-2463) Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Maarit Nurminen 050 366 7691, maarit.nurminen@petajavesilehti.fi Toimitus on avoinna perjantaisin klo 9-12 tai sopimuksen mukaan. Työtä oli paljon ja sanoisin ”käsityötä”. Helposti ajatellaan, että heidän elämänsä jäi kesken. fi Viikon Viikon pakina pakina Tapulin Tapulin takaa takaa Vaihdetaan talviaikaan Pari viikkoa vankilassa tiilenpäitä lukemassa voisi olla silmiä avaava kokemus. Elämän antajan luona. Asianajajaa en ole tavoittanut, joten voisiko joku ystävällisesti lähettää tänne täytekakun. pudonnut saippuapala, jota en kävisi ensimmäisenä lattialta noukkimaan. Kannattaako tatuoidulle elinkautisvangille soitattaa vankilan punttisalilla Neil Youngin Rockin´In The Freedomia seuraamuksitta. Tuli kuka hyvänsä ja jos oli ruoka-aika eikun syömään ja kahvipannu porisemaan. "Rauhaa, ystäväni, sinulle toivotan. Parin vuoden ja liian monen saippuapalan jälkeen olen yhä täällä opintomatkalla. Messun jälkeen ruokailu sekä jakamista keskustellen ja kuunnellen srk-kodilla. Äiti sai olla kotona saattohoidossa omien lastensa kanssa ja nukkua ikiuneen tyttärensä ollessa vierellä. Tilausja ilmoitusasiat: toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 366 7691, tilaaja ilmoitathan uuden osoitteesi! Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. klo 13 Messu Petäjäveden kirkossa. Su 31.10. Joskus heikkoina hetkinä mieleeni saattaa hiipiä kysymys, miksi he eivät saaneet jäädä tänne luoksemme. Niistä äiti oli erityisen ylpeä. Niiden avulla voisi järjestää vangeille paloharjoitukset. Tapahtuma on kaikille meille, joilla on kokemus lapsettomuudesta, keskenmenosta, raskauden keskeytyksestä, kuolleen lapsen syntymästä tai lapsen kuolemasta. Sateisen harmauden keskellä tuntuu mukavalta kääntää kelloa tunti kohti kesää eli taakse päin. Aika nopeasti muistutan itseäni siitä, että elämä on lahja. Pieni savuttelu saisi enemmän vipinää aikaan kuin se suihkuhuoneen keskelle Kirkossa noudatamme turvavälejä, sillä pidämme huolta toisistamme. Navetassa oli muutama lehmä, hevonen ynnä muuta karjaa. Ei ollut pyykinpesukoneita, eikä muitakaan sähköisiä apuvälineitä, mutta ei ollut sähkökään. Äiti nautti, kun sai antaa munakotelon vierailleen. Sinulle, joka olet menettänyt oman tai läheisesi lapsen tai mahdollisuuden saada lapsen. klo 11.00 Irma Mantsinen kertoo Kamerunin työstä. Järj. Baptistien kansainvälinen naisten rukousilta ma 1.11. Miniänä äiti oli yli 30 vuotta ja hoiti anoppiansa kotona tämän kuolemaan saakka. Se tulitikkujen kanssa leikkiminen ei lopulta ollutkaan hyvä idea. Lastenhoitomahdollisuus. Se, mitä oikeasti haluaisin ja mihin jotkin ikiaikaisen geeniperimän rippeet houkuttavat ovat sokeri ja sohva. 0400 832917 / Nuorisokuoro aloittaa, ajankohta sovitaan yhdessä. Ei vaikka kuinka yrittää syödä paljon kasviksia ja hedelmiä, ulkoilla valoisaan aikaan mahdollisuuksien mukaan ja tehdä kaikenmaailman kepulikonstit. Kun tilanne sitten tuli eteen keväällä, olin heti valmis äidin toivomukseen. Äiti oli tehnyt hoitosopimuksen terveenä ollessaan: Halusi kuolla kotonaan ja puhuikin siitä lapsilleen suurena toiveenaan. Arvokkaan elämän. Maitoa lähti meijeriin joka ikinen päivä, meijeriltä tuli vuosittain kunniakirja ja lautannen tai lusikka kiitokseksi puhtaasta maidosta. Rauhaa, Jumalan rauhaa nyt sinulle toivotan." (Virrestä 955) Maarit Nurminen. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. musiikkiopisto ja srk. Vasta vuonna 1976 tuli sähköt taloon ja elämä helpottui huomattavasti. Ajattelen, että he elivät lyhyen, mutta kokonaisen elämän. Levikki noin 1600 kpl. Ennakkotieto: La 6.11. Me odotimme häntä vaan eihän tullutkaan. alv 10%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 6-22, su 9-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-22, su 9-22 In memoriam PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Sodan päätyttyä he menivät naimisiin. (Kysele Leenalta!) / Maanantaikuoro noin joka toinen keskiviikko klo 9-10.30 (Kysele Leenalta!) / Lehterilaulajat torstaisin klo 18-19.30 laulaen neliäänistä hengellistä musiikkia, kuoroa johtaa Pia Jussila, p. Äiti oli Kintauden tyttöjä ja sieltä isäni hänet löysi ja toi Ylä-Kintaudelle miniäksi Niemen taloon, elettiin sotavuosia. Äiti sai viettää hyvää vanhuutta, sai olla kotona ja lapset pitivät huolen. Aikani kuluksi voisin alkaa hieman viilailemaan, vapaan maailman bailatessa korvalappustereoissa.. Vaikka ikävä on kova, uskon, että he ovat parhaassa mahdollisessa paikassa. Kokemuksesta kuitenkin tiedän, että tunnin piristävä vaikutus on mennyttä parissa viikossa. alv 10%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2e (sis. Kokeilujaksoni on saattanut jäädä jostain ihmeen syystä vankilan johtajalta kertomatta eteenpäin. Ke 3.11. Tied. klo 18.30 Läntisen Keski-Suomen musiikkiopiston oppilasmatinea Petäjäveden kirkossa. Juha Tapion sanoin: ”Taivas antoi meille, taivas otti pois, minkä sille mahtaa ihminen?” Uskon joskus vielä kohtaavani heidät iloisissa tunnelmissa ja leikkiväni sitten heidän kanssaan riemukkaasti. Vapaa pääsy. Rakkaan äidin elämää muisteli vainajan tytär Riitta Vuorenmaa Toini Ekblad. Samalla reissulla voisi testata onko kaikki pakoreitit tilkitty, löytyykö viila täytekakun sisältä ja ylettääkö yhteen köytetyt valkeat lakanat vankilan pihamaalle asti. Jaksamista vaan kaikille kohtalotovereille. Hän oli rakas niin. Sinulle, jolla on kokemus tyhjästä sylistä. Navetta tyhjeni iän myötä pikkuhiljaa, mutta kanoista hän ei luopunut. Hän ajatukset täytti, sai paikan sydämiin. Kynä ja paperia olisi mukava saada selliin mukaan, että saisi tuntemukset kirjattua ylös ja tietenkin tulitikut. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Kaikille meille, joilla on kokemus tyhjästä sylistä, on tarjolla Tyhjän sylin messu Petäjäveden kirkossa Pyhäinpäivänä 6.11. Voimia Sinulle! Leena Giers-Koljonen toisesta oleskelustani tietäisi hölkäsen pölähdystä. klo 14 Tyhjän sylin messu Petäjäveden kirkossa klo 14. klo 14. Elettiin onnellista aikaa ja lapsia syntyi tasaiseen tahtiin kymmenen. Jo ennen syntymäänsä hän jätti tämän maan. Petäjäveden kirkkoon saa nyt tilaisuuksiin osallistua 150, siunauskappelille 40 ja srk-kodille 40 henkilöä. Messun jälkeen ruokailu ja jakamista keskustellen ja kuunnellen srk-kodilla. Vankina omasta vapaasta tahdosta Neil Youngin tahtiin Markku Koskinen Vuodenkierto on edennyt siihen pisteeseen, että on aika sanoa hyvästit kesäajalle ja toivottaa talviaika tervetulleeksi. Äideille, isille, sisaruksille, isovanhemmille, kummeille, tädeille, sedille, enoille, … kaikille meille. Tyhjä syli ”Me odotimme häntä. Kuinka nopeasti oleskelu kaltereiden takana alkaa maistumaan pelkästään kiveltä ja sämpylältä. BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 31.10. Äidillä oli suuri sydän ja siellä oli paikka jokaisella
Vielä ei ole täsmentynyt lopullisesti, miten valtio korvaa koronakustannuksia vuoden 2021 aikana. Remontissa Petäjäveden lämpölaitoksen tekniikkaa uusittiin ja sisälle asennettiin uusi kattila. Kunnan toimintatuottojen kertymisessä on viivettä. Kunta saamassa verotuloja arvioitua enemmän Maarit Nurminen Kunnanhallitus käsitteli talouden osavuosikatsausta kokouksessaan maanantaina. Talouden myönteinen kehitys näkyy sekä kunnallisettä yhteisöveron parempana kehityksenä kuluvana vuonna. -Olin kyllä yllättynyt, koska kilpailuun lähetetään niin paljon tekstejä. – Ensin airot osuivat yhteen ja oikean tahdin löytäminen oli hankalaa, mutta alun jälkeen helpotti ja lopulta se sujui hyvin, Venla Piispanen kertoo. Koronaviruspandemian vaikutukset näkyvät suoraan ja välillisesti niin kuntien verotulojen kuin myyntija maksutuottojen kehityksessä. Uusi biomassakattila ja savukaasupesuri ovat kotimaista tekoa. Veneeseen olisi mahtunut 14 soutajaa kerrallaan, kaikki paikat eivät tulleet täyteen. Kunnan oma toiminta ja käyttötalous ovat toteutumassa pääosin suunnitellun mukaisesti. Saanan sarjaan eli 5.-6. Ideat esimerkiksi koulussa tehtäviin ainekirjoituksiin tulevat helposti. kertaa. -Voisin kyllä osallistua johonkin muuhun kirjoituskilpailuun, Saana pohtii. Petäjäveden kirjasto muisti kirjapalkinnolla kilpailussa menestynyttä. Esiraatina toimivat kirjallisuuden opiskelijat Oulun yliopistosta FT, lastenja nuortenkirjallisuudentutkija Myry Voipion johdolla. Kilpailun päätuomareita oli tänä vuonna kaksi: Apu Juniorin vastaava tuottaja Elisa Miinin ja kirjailija Niilo Keränen Taivalkoskelta. Soutamaan lähdettiin Kirveslahden rannasta, toinen kuudes luokka oli liikkeellä syyslomaa edeltävänä torstaina ja toinen saman viikon maanantaina. Näyttää siltä, että kuluvan vuoden alijäämä on jäämässä ennakoitua pienemmäksi. Asiakasmaksulakiin tehdyt muutokset vähentävät erityisesti vanhuspalvelujen ja varhaiskasvatuksen toimintatuottoja loppuvuoden aikana. Se toi vähän lisää työtä, mutta aikataulussa pysyimme kuitenkin, ja uusi kattila saatiin toimimaan sopivasti ennen ilmojen kylmenemistä, projektipäällikkö Jarmo Piironen Neveliltä kertoo. Syyskuun lopun tilanteesta laaditun tilinpäätösennusteen mukaisesti tilikauden alijäämän ennuste on noin -461.000 euroa. Toimintakulut ovat toteutuneet pääosin talousarvion mukaisesti. Tänä vuonna Napero-Finlandia-kirjoituskilpailun palkinnot jaettiin 29. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Cassandra Claren kirjat. Ja se, että se oli niin erilaista kuin yleensä liikuntatunneilla, Piispanen toteaa. – Halusimme Aino Päivärinnan kanssa tarjota kuudesluokkalaisille jotain luontotai elämysliikuntaa. Lisäksi lämpölaitokselle asennettiin savukaasupesuri, joka ottaa lämpöä talteen ja pesee savukaasuja. Kilpailuun saapui tänä vuonna yhteensä noin 1700 satua. Viereen rakennettiin kokonaan uusi polttoaineen vastaanottorakennus. -Kirjoitan silloin, kun inspiraatio iskee, mutta se tulee harmittavan harvoin. – Itse olen soutanut kirkkoveneellä liikunnanopettajaopintojeni yhteydessä, ja tiesin sen yhteisöllisyyttä ja ryhmähenkeä kasvattavaksi liikuntamuodoksi, Klinga sanoo. Remontin yhteydessä Petäjäveden lämpölaitos myös liitettiin Nevelin keskusvalvomoon, joten varajärjestelmä pystytään kytkemään päälle tarvittaessa etänä. Kuudesluokkalaiset soutivat kirkkoveneellä Tiina Lamminaho – Se oli tosi kivaa ja erilaista, kuin yleensä liikuntatunneilla. Venla Piispasen mukaan kirkkoveneellä soutaminen oli aluksi vaikeaa, mutta rupesi sitten sujumaan. Saana Huuskonen on ahkera lukija. Napero-Finlandia -kirjoituskilpailuun Saana ei voi enää ikänsä puolesta osallistua. Saana kertoo olleensa hämmästynyt palkintosijasta. luokkalaisten, lähetettiin 602 satua. Verotulot ovat kertyneet talousarviota paremmin toteuman ollessa 79,3 prosenttia. Opettaja ehdotti, että voisin lähettää tekstin tällaiseen kirjoituskilpailuun, Saana kertoo. Saanalle palkintosija NaperoFinlandiassa Maarit Nurminen Nykyisin seiskaluokkalainen Saana Huuskonen sijoittui Päätalo-instituutin Napero-Finlandia -kirjoituskilpailussa oman sarjansa toiseksi. Kisan tuomaristo arvioi, että tänä vuonna parhaimmistossa olivat luontoja eläinaiheiset tarinat, fantasiaa ja scifiä hyödyntävät vauhdikkaat tarinat, hienot kertomukset kirjojen, lukemisen ja kirjoittamisen tärkeydestä. – Luokat jaettiin kahteen ryhmään ja jokainen ryhmä teki noin puolen tunnin lenkin. ”Kesän aikana nähtiin talousspurtti ja Tilastokeskuksen mukaan työllisyys kipusi heinäkuussa jo 74,9 prosenttiin. Savukaasupesurin ansiosta samalla polttoainemäärällä pystytään tuottamaan 25 prosenttia enemmän lämpöä, ja kun myös uusi kattila on energiatehokkaampi kuin vanha, päästään ehkä noin 30 prosenttia pienemmällä polttoainemäärällä samaan tulokseen kuin aiemmin, Piironen kertoo. Alkuvuoden aikana kustannuksia on kertynyt muun muassa erilaisista suojausja hygieniavälineistä sekä henkilöstön koronarokotuksista. Minä en ollut kokeillut koskaan aikaisemmin kirkkovenesoutua, eikä kyllä moni muukaan meidän luokalta, kirkonkylän koulun kuudesluokkalainen Venla Piispanen kertoo. -Olen kirjoittanut tekstin koulussa. Ei niitä tarvitse kauheasti miettiä. Uuden hakevaraston rakentamisen yhteydessä jouduimme louhimaan kalliota, kun hakevarastorakennuksessa olevan, muuta rakennusta syvemmän poteron kohdalla sattui olemaan juuri peruskallion korkein kohta. Kirkonkylän koulun kuudesluokkalaiset pääsivät tutustumaan kirkkovenesoutuun ennen syyslomaa.. Saana on ahkera lukija ja viikossa hän lukee yhdestä kahteen kirjaa. Remontin ajan Petäjävedellä tuotettiin lämpöä ja lämmintä vettä pienemmällä kattilalla, joka nyt jää varalle. Sivu 3 Nro 43 27.10.2021 ANNA-MIA HUUSKONEN JARI MÄKINEN Lämpölaitosremontti valmis Tiina Lamminaho Petäjäveden lämpölaitoksen remontti alkaa olla valmis ja uusi kattila tuottaa lämpöä sekä lämmintä vettä petäjävetisille. Syyskuun lopun tilanteessa tilikauden ylijäämä on 327.212 euroa, kun alkuperäinen talousarvio laadittiin -704.950 euroa alijäämäisenä. Osavuosikatsauksessa todetaan, että koronapandemialla ja sitä seuranneilla rajoitustoimenpiteillä on edelleen vaikutuksia kuntatalouteen. PetPetin puolelta meitä avustivat Jari Mäkinen ja Ville Inkinen, Purjeseura lainasi pelastusliivit ja kustannuksista vastasi SV Automaatio Oy, Klinga kertoo. – Savukaasupesuri sekä parantaa energiatehokkuutta että pienentää päästöjä. -Mukana oli myös monipuolinen kirjo erittäin hyvin kirjoitettuja tekstejä, jotka eivät ole varsinaisesti satuja vaan esimerkiksi kauhukertomuksia, fantasianovelleja tai seikkailukertomuksia, raati tiedotti. – Mukavaa kirkkoveneellä soutamisessa oli se, kun sitä sai tehdä yhdessä luokkakavereitten kanssa. Valtionosuuksia on kertymässä noin 82 000 euroa enemmän talousarvioon verrattuna. Määrää on lisännyt valtion koronatuki, joka on tarkoitettu kattamaan muun muassa testauksesta kunnille koituvia kuluja. Taloutta ovat kirittäneet verotulot sekä valtionosuudet. Yhteisöveron kuntien jako-osuuden korotus jatkuu myös kuluvana verovuotena”, osavuosikatsauksessa todetaan. Mietimme ensin melontaa, mutta sitten muistin kuulleeni, että PetPetillä on kirkkovene ja rupesimme selvittelemään, saisiko sen käyttöön, opettaja Eija-Kaisa Klinga kertoo. Syyskuun lukujen perusteella näyttää siltä, että verotulojen lisäystä olisi tulossa koko vuodelle noin 664.000 euroa alkuperäiseen talousarvioon verrattuna. Saana arvelee, että menestys kirjoituskilpailussa voi tuoda uutta motivaatiota kirjoittamiseen. Valtionosuuksien määriin voi tulla vielä vuoden kuluessa tarkennuksia. Saana kertoo kirjoittavansa koulun tuntien lisäksi vähän myös kotona. – Toki Petäjäveden lämpölaitokselle tehdään myös tarkastuskäyntejä, Piironen toteaa. Saana osallistui kilpailuun kirjoittamallaan Itämaan perillinen -tarinalla. – Ainahan jotain yllätyksiä tulee vastaan, kun vanhaa remontoidaan. Kirkonkylän koulun molemmat kuudennet luokat pääsivät kokeilemaan kirkkovenesoutua ennen syyslomaa
Me toteutimme vaatteisiin, asusteisiin ja kodin tekstiileihin Feraudin taidetyyliä; värikkyys ja geometrisuus ovat jääneet rakukeramiikkaanikin, Anitta Asunta-Plane kertoo. Punaisen Ristin Petäjäveden osasto käynnistää nyt paikkakunnalla nuorille suunnattua ystävätoimintaa, ja parhaillaan etsitään toiminnasta kiinnostuneita vapaaehtoisia. Tässä ehti tulla jo uusia määräyksiäkin, ja rakennusaika venyi, mutta nyt kaikki on kunnossa ja asumme täällä vakituisesti, myös Didier, Anitta Asunta-Plane kertoo. Siellä minä aloitin vuonna 2007 keramiikkaopinnot yhteisessä yrityksessämme työskentelyn ohessa ja vuonna 2012 avasin oman keramiikka-ateljeeni. Tekeillä on sekä isompia taideteoksia Laukaan Järvilinnan joulukuiseen näyttelyyn että pienempiä käyttöesineitä ja lahjatavaroita myyntiin Korpilahden Höyrygalleriaan. – Tyttäremme asuu perheineen Ranskassa, ja samoin tietysti Didierin sukulaiset. Minä teen esineistä kaavat – kuten vaatteista – ja kaavojen avulla teen esineet kaulitusta levystä. – Olisi kiva viedä töitä kauemmaksikin, mutta en ole ehtinyt vielä kysellä näyttelyaikoja muualta, Asunta-Plane toteaa. Nyt pariskunta viihtyy Muuratjärven rannalla. Kaikissa töissäni en kuitenkaan levytekniikkaa käytä; näyttelyyn tulevat veistokset on muotoiltu käsin ilman saven kaulimista levyksi. Ja sinne on nyt tulossa myös ihmishahmoja. Puhuimme, että voisimme eläkevuosina asua ainakin osan aikaa Suomessa, Anitta Asunta-Plane sanoo ja kertoo itse muuttaneensa vakituisesti Suomeen vuonna 2018. – Rupesimme rakentamaan kesäpaikkaamme vakituisesti asuttavaksi. – Täältä pääsee käymään Ranskassa, mutta minun töideni takia täällä on helpompi asua. Välillä voi tulla pettymyksiäkin, mutta aina se on jännittävää, Asunta-Plane sanoo. Korona-aika on huonontanut nuorten hyvinvointia niin merkittävästi, että halusimme tehdä asialle jotain, Sari Tuovinen Punaisen Ristin Petäjäveden osastosta sanoo. Ostimme vanhan hotelli-ravintolan Normandiasta ja pidimme sitä vajaat seitsemän vuotta. – Toisaalta Ranskan ihmispaljoutta emme enää halua, siellä joutuu jonottamaan joka paikassa ja parkkipaikan etsiminen on todella hankalaa. Silloin pidin myös ensimmäisen näyttelyni Ranskassa. – Työpäiväni olivat pitkiä, ja kun lapsemme olivat pieniä, halusin jotain muuta. – En tee dreijaamalla, se rajoittaa muotoa enemmän. Asiat hoituvat helpommin Metsäkulmalta kotoisin oleva Anitta Asunta-Plane ehti asua Ranskassa 35 vuotta. Höyry-galleriaan on menossa myyntiin muun muassa kynttilänalusia. Sivu 4 Nro 43 27.10.2021 TIINA LAMMINAHO TIINA LAMMINAHO Nro 43 27.10.2021 Rakukeramiikkaa syntyy luonnon helmassa Tiina Lamminaho Syyskuussa 60 vuotta täyttäneen Anitta AsuntaPlanen päivät kuluvat kodin yhteydessä olevissa työtiloissa rakukeramiikan parissa. Savua ei saa tulla tiheästi asutulla seudulla, ja myös tulenteko ulkona olevaan uuniinkin on kiellettyä maastopalovaaran takia. – Järvilinnan näyttelyyn minun ei pitänyt tehdä lintuja, mutta niitä tulee nyt kuitenkin, tosin vähän erityyppisiä kuin ennen. Pääsääntöisesti ystäväparit tapaavat kahden viikon välein ja yhdessä voidaan lenkkeillä, käydä elokuvissa, kahvitella – tai ihan vain jutustella. Maatilamatkailua ja mallipukineiden valmistusta opiskellut nuori nainen halusi suomalaisen vaatetehtaan sijaan töihin Pariisin muotimaailmaan. En käytä muotteja, joten esineiden muotokin saattaa vaihdella, ja viimeistään rakupoltto tekee niistä yksittäiskappaleita, Anitta Asunta-Plane toteaa ja kertoo käyttävänsä keramiikassaan levytekniikkaa. Myös Petäjävedellä yksinäisyyden lisääntyminen näkyy erityisesti lukiolaisten keskuudessa. Siellä oli yhteiskäytössä olevia keramiikkauuneja, mutta niihin piti aina varata vuoro, täällä voin polttaa töitäni koska vain. Suomessa on myös helpompi saada omia töitään esille, täällä on vähemmän tekijöitä. Minulla on mallikappaleet, joista voin tarkistaa, miltä mikäkin väriaine näyttää polton jälkeen, Anitta Asunta-Plane selvittää. Ranskassa ruokapöydässä saatetaan istua monta tuntia, ja siellä myydään paljon pienten tuottajien tuotteita, esimerkiksi pastöroimattomia juustoja ja kalaa suoraan veneistä, Anitta Asunta-Plane kertoo. Suomessa asiat hoituvat helpommin, rakennusmiehetkin tulivat silloin kun lupasivat. Sitten Didier halusi toteuttaa oman haaveensa asuntovälittäjänä, ja me muutimme Etelä-Ranskaan. Nuorten yksinäisyys on lisääntynyt SPR käynnistää nuorten ystävätoimintaa Petäjävedellä Poikkeuksellinen ja pitkään jatkunut korona-aika rajoituksineen on monien kyselyjen mukaan lisännyt suomalaisnuorten yksinäisyyttä äärimmilleen. Anitta Asunta-Planen töitä on ollut viime vuosina esillä useissa näyttelyissä Keski-Suomessa. – Tämä tontti on ollut meillä jo vuodesta 2006. Täällä minulla on omat työtilat ja polttouunit, EteläRanskassa, jossa asuimme viimeksi, ulkopoltto oli todella hankalaa. Olimme täällä kaikki kesälomamme, ja välillä kävimme talvellakin. – Nekin ovat oikeastaan kaikki erilaisia. Siinäkin oli työtä hirveästi, mutta lapset olivat meidän kanssamme. Ehkä se johtuu siitä, että täällä Muuratjärven rannalla lintuja on paljon, vesilintujakin, joita en ole ennen nähnytkään. Siksi lintunikin ovat hieman kulmikkaita. Kurssille osallistuminen ei edellytä lähtemään mukaan toimintaan, vaan osallistujat voivat rauhassa pohtia, onko kyseessä itselle sopiva vapaaehtoistoiminnan muoto. Vaikka kurssin kautta etsitään ystäviä erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, voi kurssin käytyään ryhtyä ystäväksi myös työikäiselle tai. – Teen lasitteetkin itse alusta lähtien. Rakutyön lopulliset värit ovat aina yllätys tekijällekin. Vuonna 2011 rakensimme tänne pienen saunamökin. – Olin vasta 21-vuotias, kun lähdin Pariisiin. Nyt Anitta Asunta-Plane on tehnyt seinäasetelmia – ja niihinkin on päätynyt lintuja. Olin suunnittelijana siellä kymmenen vuotta. Kesäpaikka muuttui kodiksi Muuratjärven rannalla Anitta Asunta-Plane on asunut vakituisesti miehensä Didier Planen kanssa kesäkuusta lähtien. Ranskassa tein enemmän ihmishahmoja, mutta täällä olen tehnyt lintuja. – Juuri yllättävyyden takia ihastuin rakuun. Rakutyön värit yllättävät Rakupoltossa esineet otetaan kuumana ulos uunista ja asetetaan metalliseen astiaan sahanpuruihin, jolloin esine jäähtyy nopeasti ja sahanpurut syttyvät palamaan. Heidän lisäkseen kaipaamme Ranskasta aina välillä ranskalaista ruokakulttuuria ja joitakin ruoka-aineita, joita täältä ei saa. Palo sammutetaan lisäämällä astiaan sahanpuruja ja sulkemalla astia kannella. Minulla oli onnea, paljon ideoita ja piirustustaitoa, osasin myös kaavoittaa ja ommella ja pääsinkin heti harjoittelijaksi Louis Feraudin haute couture -taloon. Marraskuun ensimmäisellä viikolla järjestettävä ystävätoiminnan peruskurssi antaa perustiedot Punaisen Ristin ystävätoiminnasta sekä vapaaehtoisena ystävänä toimimisesta. Se aiheuttaa lasitteelle shokkireaktion, lasitus halkeilee ja savu värittää halkeamat ja lasittamattomat kohdat
Perheeseen kuuluvat myös Kajo-koira ja 14-viikkoinen kissanpentu. – Ja luonto on lähellä, lisää Tauru. Kintauden ensimmäisiä tiloja Pekkalan tila on tärkeä osa Kintauden kylän ja Koskensaaren tehtaiden historiaa. Punainen Risti on myös kehittänyt yksinäisten nuorten tueksi Kaveritaitoja-ohjelman, jonka avulla voi saada varmuutta vuorovaikutustaitoihin joko itsenäisesti, yhdessä ystävän kanssa tai ryhmässä. Muuttunut maisema Sotien jälkeen ajat muuttuivat. Sisällä päärakennuksessa vesi kiertää pattereissa tuoden lämmön mukanaan. Koskensaaren patruunoista Juslén, Boije ja Pesonius myös asuivat Pekkalassa 1800-luvulla. Olemme huolissamme tästä. Perheeseen kuuluvat myös kolmivuotias Kajo-koira ja kissanpentu nimeltä Sisu. Pekkalan päärakennus lämpiää öljyllä. Suomen Punaisen Ristin Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan 15-24-vuotiaista yksinäisyyttä kokevista nuorista 33 prosenttia uskoo, että ujous ja sosiaalisten tilanteiden jännittäminen ovat syynä yksinäisyydelle. Patruunatkin asuivat Pekkalassa Hanna Mäkinen Helsingin Rauta Oy:n omistaman Pekkalan tilan päärakennus on rakennettu vuonna 1885. Kipposen ja Kintausjärven kannakselle vuonna 1572 perustettu Pekkala eli Siekkinen kuuluu Kintauden ensimmäisiin taloihin. com tai soittamalla ystävävälittäjä Sari Tuoviselle: 040 538 5728. Taloa ympäröiville pelloille on noussut omakotitaloja. Valitettavasti monella yksinäisellä nuorella on taustallaan myös kiusaamiskokemuksia, jotka voivat lisätä epävarmuutta sosiaalisissa tilanteissa entisestään, Saksola sanoo. Ruukinpatruunoilla riittäisi nyky-Pekkalassa ihmettelemistä. Materiaalia voi hyödyntää myös kouluopetuksessa. Tehtaan mallitila Muutaman kilometrin päässä ruukkialueesta sijainnut maatila takasi elintarvikkeet rautaruukin työväelle ja tarjosi metsiensä ansiosta myös puutavaraa. Työmaata vanhassa talossa ja pihapiirissä kyllä riittäisi. Pekkala oli 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä edelläkävijä. klo 17-20 ja sinne voi ilmoittautua sähköisesti https:// vapaaehtoiset.punainenristi.fi/event/12574, sähköpostitse: spr.petajavesi. Semmoista rennon rempseetä, kuvailee Tuomas Tauru. Meillä ei ole varaa menettää näitä nuoria yksinäisyydelle, Punaisen Ristin hankekoordinaattori Anja Saksola sanoo. Pekkalan komea päärakennus on rakennettu vuonna 1885. Nykyisin Pekkalan komeasta, 50 lehmän lohkokivija tiilinavetasta on jäljellä enää jykevät kiviseinät ja romahtanut katto. – Mukavaa ja vappaata hommaa. Jo vuonna 1854 rautaruukin omistajat hankkivat omistukseensa koko Pekkalan tilan. ystavatoiminta@gmail. Tilan nimi komeilee kärkipäässä muun muassa maatalouden koneistumista sekä lehmien ja hevosten määrää koskevissa petäjävetisissä tilastoissa. Vuokralaiset voivat halutessaan tehdä Helsingin Rauta Oy:n omistamassa kiinteistössä pientä remonttia. Millaista on asua reilusti yli satavuotiaassa rakennuksessa. Ruukin ja tehtaan työläisillä oli omat viljelyspalstansa Pekkalan mailla. Vapaaehtoisen tulee olla vähintään 16-vuotias. Kintauden Pekkalassa asuvat vuokralla Tuomas Tauru ja Eve Kinnunen. Tila kuuluu edelleen Helsingin Rauta Oy:lle. Koskensaaren rautaruukki syntyi Pekkalaan kuuluneen Koskensaaren torpan maille vuonna 1850. Edelleenkin ryhdikkäässä, hirsirunkoisessa talossa asuvat vuokralaisina Tuomas Tauru, 26, ja Eve Kinnunen, 19. Vuonna 1910 tilan koko oli hulppeat 995 hehtaaria. ”Paljon on tehty, ja todella paljon on vielä tekemättä”, nauraa Tuomas Tauru. Tilan töitä tekivät 1910-luvulla tilanhoitaja, emännöitsijä sekä 7–10 työntekijää. Ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.punainenristi.fi/kaveritaitoja Ystävätoiminnan peruskurssi pidetään Kahvila Freesissä tiistaina 2.11. 28 prosenttia Taloustutkimukseen vastanneista yksinäisistä nuorista koki ulkopuolisuuden tunteen ja samankaltaisen seuran puutteen olevan yksinäisyytensä syynä. HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN Sivu 5 Nro 43 27.10.2021 Pettuve en Pettuve en wanhat wanhat talot talot ikääntyneelle. Sosiaalisen median kautta saattaakin välittyä kuva siitä, että muiden elämässä tapahtuu aina jotakin erityistä ja hienoa, Saksola toteaa. Isompiin korjaustöihin kutsutaan tekijät Koskensaaren naulatehtaalta.. Tiedämme, että pitkittynyt yksinäisyys altistaa monille sairauksille, kuten masennukselle, muille mielenterveyden häiriöille sekä fyysisille sairauksille. Suihkussa lämmintä vettä joutuu Taurun ja Kinnusen mukaan joskus hetken odottelemaan. Yksinäiset nuoret ovat kovin epävarmoja ja ahdistuneita sosiaalisissa tilanteissa. Sen verran mieluisa asuinpaikka on kyseessä. Pannuhuone on kookkaassa, hirsisessä ulkorakennuksessa, joka antaa suojan myös Taurun amerikanraudoille. Moni nuori kokee, ettei ole tarpeeksi kiinnostava muiden silmissä. Maidon tuotanto Pekkalan tilalla loppui vuonna 1963, jolloin tilan karja hävitettiin. Pekkalassa järjestetyt talkoot, pehtooritalkoot, olivat tehtaan työväen suuressa suosiossa. Mikäli nykyinen omistaja päättäisi pistää Pekkalan myyntiin, saattaisi Tuomas Tauru hyvinkin olla yksi ostajaehdokkaista. – Vaikka naapurit asuvat noin lähellä, silti aina kun tulee kotiin, on semmoinen oma rauha, täydentää Eve Kinnunen. Maaomistuksien myötä ruukki sai oikeudet vesiin ja vesivoimaan
Kunnostuksen jälkeen ladut on lumitilanteen salliessa on helpompi tehdä. Petäjäveden Purjeseuran aktiivit ovat pajukkoja kaataneet ja Petäjäveden Petäjäisten talkoolaiset ovat niitä hiki päässä vetäneet kasoihin. Juha Hurme kertoi Miiluun kokoontuneelle yleisölle elävästi Suomen kirjakielen historiasta. Päällimmäisenä on se ajatus, että on aivan upeata, että hän tarjoutui tulemaan vielä meidän lukion ja yläkoulun itsenäisyyspäivän juhlapuhujaksi. Häntä kuuntelisi vaikka kuinka pitkään, kertoo Asta Salmela. Ensin Niemeä jaetiin Suomen lukioille. Kuva syveni, toteavat Salmelat. Luvassa on varmasti ainakin suuria tunteita, pientä jännitystä, onnistumisen riemua ja paljon aplodeja. Noin 800 vuotta vanha teksti on loitsu, jonka tarkoitus on suojella lausujaansa salamalta ja ukkoselta. Hän on niin armoitettu puhuja, tuntuu, että se aika vilahtaa vaan. Samalla tarkentui kuva nykyisen Suomen alueella puhutun ja kirjoitetun kielen historiasta. Lukiossa kulttuuri on yksi strateginen painopistealue, ja kyllähän tämä lämmittää rehtorin sydäntä kovasti, sanoo Metsäpelto. Paikkakunnallamme annetaan tänä vuonna opetusta seuraavissa instrumenteissa: viulu, piano, sello, huilu, kitara, sähkökitara, saksofoni ja laulu. Jyväskylän kaupunginteatterissa tavataan, viimeistään syksyllä 2025. Hurme kertoi muun muassa enimmäisestä, kyrillisin kirjaimin kirjoitetusta suomenkielisestä tekstistä, Novgorodin tuohikääröistä, joita myös tuohikirjeiksi kutsutaan. Armoitettu puhuja Juha Hurmeen auditorio Miilussa pitämä luento oli eläväinen katsaus Suomen kirjakielen ”takkuisaan alkutaipaleseen”. Petäjäveden kirkossa on kuultavissa paikallisten lasten ja nuorten musiikkiesityksiä. Luennon jälkeen Hurme jakoi yleisölle Finlandiapalkittua Niemi -teostaan. Toinen ryhmä kunnosti ylityksiä apunaan mönkijä ja peräkärry. – Yllätyin aika paljon siitä, että Juha Hurme otti yhteyttä ja tarjosi tällaista tilaisuutta. Tilaa tarvittiin jo muille teoksille. Finlandia-palkittuja kirjoja ilmaiseksi jakeleva kiertue ei Hurmeen mukaan ole protesti. Niemen viidennen, poikkeuksellisen laajan painoksen 100.000 kirjasta jäi myymättä 25.000 kirjaa. Reitti on noin kolmen kilometrin mittainen. Eipä enää, sillä Petäjäveden kunta raivaa kahvilan ja liikenneympyrän välistä ranta-aluetta yhdistysten talkootyönä. Asta ja Jussi Salmela olivat tulleet luentotilaisuuteen Juha Hurmeen takia. Hurmeen luennolla tuli Salmeloiden mukaan esiin paljon uusia asioita. Asta Salmela haki Juha Hurmeen nimikirjoituksen kirjailijan lahjoittamiin Niemikirjoihin. -MN Nyt puuttuu enää lunta! Niemelän tiekunta kunnosti latupohjaa talkoilla. Kaunis koivikko ja järvimaisema Siltaniemeen ovat tulleet nyt upeasti esille! Martti Huuskonen MARTTI HUUSKONEN Elävää historiaa ja ilmaisia laatukirjoja Hanna Mäkinen Kirjailija-teatteriohjaaja Juha Hurme esitelmöi Petäjävedellä viime viikon maanantaina Suomen kirjakielen historiasta. Lopuista Niemistä tehdään Hurmeen mukaan viisasta seinää oikein iloisin mielin. Suosittelemme maskin käyttöä. Tervetuloa mukaan kannustamaan ja nauttimaan! Paikalla on myös lasten opettajia. Jakamatta jääneet Niemet päätyvät rakennusmateriaaliksi. – Me olemme ikääntyvien yliopistossa olleet hänen luennollaan. Luonnonmukaisen asuinympäristön puolesta ry:n adressi löytyy nimellä pitkalanvuoren_tuulivoimahanke_uhkaa_petajaveden_maailmanperintokohdetta. Kuulijansa Hurme palkitsi myös teatterikutsulla ja lupauksella vapaalipuista. Leena Giers-Koljonen Muutama viikko sitten tuulivoima-adressista kertovassa jutussa oli väärän adressin tiedot. -Kunta on luvannut tehdä ladut kerran viikossa, mikäli lunta on riittävästi, Savela sanoo. Osa porukasta raivasi uraa raivaussahoilla ja osa heitteli risuja sivuun. Matinea kirkossa Keskiviikkona 3.11. Kirjoista tulee eristettä nimeltä ”viisas seinä”. Sitten vuorossa oli pakettiautokiertue. Reitti oli paikoitellen vesakoitunut ja ojien ylitykset huonokuntoisia. Vapaa pääsy. Petäjävesi oli Niemillä lastatun pakettiauton viimeinen etappi ennen kiertueen päätepistettä, Jyväskylää. Turvaohjeet: Tulethan paikalle vain terveenä. Niemelän leikkipuistosta lähtevää reittiä kuljetaan myös kävellen ja maastopyörillä. Sivu 6 Nro 43 27.10.2021 Nro 43 27.10.2021 Tarkennus JARI SAVELA Yhdistykset aktiivisia risusavotassa Niemelän latupohjaa kunnostettiin talkoilla Niemelän tiekunta järjesti Niemelän hiihtoladun pohjan kunnostusta talkoovoimin 16.10.2021. Tiekunnan puheenjohtaja Jari Savela kertoo, että lyhyellä varoajalla paikalle saatiin vajaa 20 henkilöä ja mukana oli kaikenikäisiä reitin käyttäjiä. Vieraaksi myös joulukuussa Petäjäveden yläkoulun ja lukion rehtori Ville Metsäpelto oli iloinen siitä, että Juha Hurme valitsi Petäjäveden mukaan kiertuereitilleen. Tilaisuuden järjestävät Läntisen KeskiSuomen musiikkiopisto ja seurakunta. Otamme kirkkoon 150 henkilöä. Kahvila Konttinenttaalin ohitse kulkeneet ovat saattaneet viime vuosina ihmetellä järvimaiseman peittävää pajuryteikköä. HANNA MÄKINEN HANNA MÄKINEN. – Nämä historian ihmiset, Agrigolat, Luhterit ja Vaasat, syntyivät ihan uudestaan
Sivu 7 Nro 43 27.10.2021 Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. yrittäjät! Tarjoamme vuokralle monipuolista ja edullista toimisto-, liiketai varastotilaa Petäjäveden keskustasta Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä, os. YHTEISLENKKEJÄ Yhteislenkit: Kuntoilujaosto järjestää myös juoksuja pyöräilylenkkejä, kesällä kirkkovenesoutua. Lisätietoja: Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com. LENTOPALLOA Harjoitukset Monarin salissa: F-juniorit ma klo 17.30-18.30, D-juniorit ma ja to klo 17-18.30, naiset ma klo 20-21.30 ja pe klo 17-19. Lisätietoja: Matti Heinänen, 045 625 1926, mattivtheinanen@gmail.com. Kuivasmäessä iltaisin ja viikonloppuisin: Rengastyöt + rengasmyynti Ruostevauriokorjaukset/paikkamaalaukset Katsastuskorjaukset Soita ja kysy lisää: 040 559 4838 / Heikki Kokkila Tilinumero: FI31 5339 0820 0595 67 Saaja: Petäjäveden Vanhan kirkon säätiö sr Keräyslupa: RA/2020/1404 Lahjoita Keski-Suomen maailmanperintökeskukseen MIRKAN LEMMIKKITARVIKEPUOTI Täysruoat ja tarvikkeet koirille, kissoille ja pieneläimille! Myös sopimuksen mukaan! TILAUKSET: 040 571 9306 / mirkanlemmikkitarvikepuoti@gmail. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. Papintie 2-4 A 5 www.petajavedenhierontarelax.fi FB: Petäjäveden Hierojat Jos emme heti pysty vastaamaan, laita viestiä, soitamme takaisin. Lisätietoja: Toni Simonaho, 050 381 7757, toni.simonaho@gmail.com. Asematie 6, Petäjävesi Auki marraskuussa tuttu maanantaisin klo 11-17 sekä marraskuun torstait klo 11-17. Maksut ja ohjeet K-Market Porkkanasta. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. 041 441 5253 / Harri Aukioloajat: ma suljettu, ti-pe 10-17, la 10-14 (tilaukset sop. 0400 954 016 Pamppulantie 2, Petäjävesi METSURIPALVELU M. Lisätietoja: Pekka Kotamäki, 050 361 8737, pekota@hotmail.com. Asematie 6. Lisätietoja: Sanna Pahkala, 040 825 1807, sajopahkala@gmail.com. Voimailujaosto: Jukka Hokkanen, 040 724 0787, jukka@jukkahokkanen.fi. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. SUUNNISTUSTA Kesän 2021 rastit on nyt pidetty. com. mukaan) EVEN KUKKA Suutarintie 1, 041 3177380 KOULUTETUT HIEROJAT PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Irja Viitanen 0500 546 090, ajanvaraus puhelimitse tai viestillä PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX /Mirva Niininen timma.fi/petajavedenhierontarelax tai 045 315 0303 TMI MARIKA JUNIKKA timma.fi/petajavedenhierontarelax tai 040 771 3714 HIEROJA HEIDI HYVÄRINEN (ilta-aikoja) timma.fi/petajavedenhierontarelax tai 040 732 0821 MAIJA VIDGREN TMI timma.fi/petajavedenhierontarelax tai 044 533 9020 Palvelemme Apteekin talossa, os. Naiset treenaavat lisäksi Kintaudella keskiviikkoisin klo 19.30-21. 0100 0500 www.op.fi/petajavesi KOULUTETTU HIEROJA EIJA VIENOLA www.eijavienola.info puh. Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. KUNTOSALIA Seurayhtymä mahdollistaa kuntosalin ja talviuinnin. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA PETÄJÄVEDEN AUTOJA KONEKORJAAMO Antti Palonen 040 9616 822, Teollisuustie 5 HUOLTOJA KORJAAMOPALVELUT KAIKKIIN MERKKEIHIN Rengasmyynti ja -työt Nelipyöräsuuntaus Öljyja määräaikaishuollot Pakokaasutestit Vikadiagnostiikka Ilmastointihuolto ja -korjaus korjaamopalonen@gmail.com Tuulilasin vaihdot SEURAA FACEBOOKISSA! OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki p. 0401 854 237 salmisenhautaustoimisto.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Petäjävesi, puh. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Lisätietoja: PetPet pyörä -Facebook-ryhmä ja petpet.fi YLEISURHEILUA Harjoitukset yli 10-vuotiaille tytöille ja pojille Kirkonkylän koulun urheilukentällä tiistaisin klo 17-19, torstaisin klo 17-19 ja sunnuntaisin 13-15. (014)854113 Pms 427 Pms 732 petajavedenapteekki.fi ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi Petäjäveden kuuluisat herkut! PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi MYÖS KOTIINKULJETUS! Puh. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma pe 10 15 Puh. Futsal/jalkapallo varatut salivuorot: Miilun liikuntasali: TI 17 18 Tytöt 9 (2011-2013) /Hapi TI 18 19 Pojat 12 (2009-2010) /Hapi TI 19 20 Aikuisfutis/AJPK TI 20 21:30 P17 & Futsal kolmonen 1 KE 17 18:15 Tytöt ja pojat 7 (2014-2015) /Marko ja Jouni TO 18:30 19:30 Pojat 8 (2012-2013) /Marko ja Markus TO 19:30 21:00 Futsal kolmonen 2 PE 18 19:30 Naiset (sarja) PE 19:30 21:00 P17 & Futsal kolmonen 1 SU 13 15 Miehet Futsal kolmonen 2 SU 15 16:30 Naiset (sarja) Kirkonkylän koulun liikuntasali: (syysloman jälkeen 29.10.) PE 18:30-20:00 Sekavuoro, matalan kynnyksen porukka, ensikertalaiset tervetuloa! PERUTTU! Lisätietoja: Niina Peltola, 050 462 0400, niina.peltola@jamk.fi. SULKULA Pihaja ongelmapuiden kaato Kantojyrsintää Metsänhoitotyöt (moottorisahatyöt, raivuut, istutukset) Metsuripalvelua ammattitaidolla PYYDÄ TARJOUS! Mika Sulkula 050 304 8802, mika.sulkula@gmail.com Lakisääteiset NUOHOUKSET JA ILMANVAIHTOKANAVIEN PUHDISTUKSET A&T RÄTY AY Vesanka 050 339 3685 tai 045 268 9693 30 vuoden kokemuk sella TOIMITILOJA VUOKRATTAVANA Huom
Keuruun Keilahallissa (Tervantie 15). Ohjelma: klo 17-18 keilaus, klo 18-18.30 kahvit ja klo 18.30 yhdistysten omat kokoukset. Tervetuloa! Hallitus Kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan maanantaina Keskustan valtuustoryhmän ja 9 muun valtuutetun 3.5.2021 allekirjoittamaa valtuustoaloitetta, siitä, että yksityistieavustusrahoituksen määräytymisperusteeksi otettaisiin jatkossa valtuustokaudeksi määriteltävä prosenttiosuus Petäjäveden kunnan kiinteistöverokertymästä. Tervetuloa! Keski-Suomen Keskustan syyskokous la 30.10. Päivän päätteeksi ja synttäreiden kunniaksi jokainen lapsi sai kotiin viemiseksi yllätyspussukan, jonka koostamiseen osallistui MLL:n lisäksi myös K-market Porkkana. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tule ottamaan rokote ilman ajanvarausta! KORONAROKOTUS VKO 43 Lisätietoja: www.seututk.fi KEURUUN TERVEYSASEMALLA (2. Lisätietoa: www.sammakkokangas.fi Syksyn ensilumi ja pieni pakkanen tarjosivat mukavat puitteet yhteisille ulkoleikeille. Sitovat ilmoittautumiset viim. klo 10.30-13 rokotetaan n. Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että yksityistieavustuksia ei sidota aloitteen mukaisesti prosenttiosuuteen, vaan yksityisteiden avustussummaksi talousarviovuodelle 2022 päätetään 60 000 €. Kahvitarjoilu ja arpajaiset. Lisätietoja: www.seututk.fi MTK-Petäjäveden vuosikokous torstaina 4.11. Kerhot jatkuvat 3.11. Os.maksu jäsenet 15€ ja muut 30€. Kunnanhallitus totesi aloitteen käsitellyksi ja esittää sitä edelleen valtuustolle. Pikkujoulut ke 1.12. Petäjäveden Eläkkeensaajat ry. Synttäreiden kunniaksi Aamumaan leikkipuiston ympäristöön rakennettiin koko perheelle suunnattu rastirata, joka jätettiin paikalleen ja siihen on mahdollista tutustua vielä hetken aikaa omatoimisesti. 17.11. Tervetuloa mukaan! -JohtokuntaELPETÄJÄVESI Syyskokous 8.11.2021 Sr-kodilla klo 13.00 Esillä syyskokous asiat. Leikkien lomassa evääksi nautittiin Aamumaan kodassa makkaraa ja mehua sekä jälkkäriksi kukin sai paahtaa vaahtokarkkeja. 30 henkilöä. Kunnanhallitus totesi aloitteen käsitellyksi ja esittää sitä edelleen valtuustolle. 60 henkilöä. Kuntarakennelautakunta on käsitellyt aloitetta kokouksessaan 29.9.2021 ja todennut, että hankkeen toteuttaminen ei ole lähivuosina mahdollista muista investointitarpeista johtuen, mutta vaihtoehtoja hankkeen toteuttamiseksi tutkitaan ja hanke pyritään huomioimaan tulevien vuosien liikuntapaikkainvestointien suunnittelussa. ja 17.11, jolloin mukana SPR:n Ässämäki. auditorio Miilussa, osoite Koulutie 1. Influenssarokotteita on saatavilla rajoitetusti, joten maksuttomat influenssarokotukset kohdistetaan THL:n ohjeistuksen mukaisesti. Otathan kelakortin mukaan ja valmiiksi esille omaa vuoroa odotettaessa. klo 12-15.30 rokotetaan n. klo 11 Petäjävedellä Maksaja: Suomen Keskusta r.p. INFLUENSSAROKOTUS ROKOTUS ILMAN AJANVARAUSTA PETÄJÄVEDEN NEUVOLA (Teollisuustie, 41900 Petäjävesi) Ti 16.11. Mukana kokouksessa tiedeja kultuuriministeri Antti Kurvinen. Petäjäveden lajitteluasema, Välitie 3 Palvelemme huhti lokakuusssa ma ja pe klo 14 18. Käytössä Pfizerin rokote. Tilaisuus pidetään yhdessä MTKKeurusseudun kanssa. Perhetapahtuma oli osa Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallista 100-vuotisjuhlavuotta, jonka tapahtumat siirtyivät koronapandemian vuoksi viime syksyltä vuodella eteenpäin. Kiipeilytelineellä oli hymy herkässä, kun sisarukset Mila (vasemmalla) ja Meea (keskellä) tapasivat kaverinsa Tyynen pitkästä aikaa. Palvelemme marras maaliskuussa ma ja pe klo 14 17. K u n t a a n s a a p u i 27.8.2019 kuntalaisaloite, jonka on allekirjoittanut yhteensä 109 kuntalaista. Tarjolla oli monenlaista yhteistä tekemistä ja rastirata. PETÄJÄVEDEN TERVEYSASEMALLA Pe 29.10. Tarkalleen ottaen tapahtumalla juhlistettiin siis nyt 101-vuotiasta Lastensuojeluliittoa. Rokotuskäynneillä suositellaan käytettävän kasvomaskia. kello 13 kahvila Freesi. Sivu 8 Nro 43 27.10.2021 Nro 43 27.10.2021 NIINA KELLONIEMI Seuratoiminta Ilman ajanvarausta voi tulla ottamaan ensimmäisen rokotuksen tai tehosterokotteen, jos ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään 6 viikkoa. Ilmoittautuminen ja kahvi alkaen kello 10. MLL100 synttäritapahtuma kutsui perheet Aamumaahan Niina Kelloniemi Viime sunnuntaina Petäjäveden perheille järjestyi mukavaa puuhaa, kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton Petäjäveden yhdistys juhli synttäreitä Aamumaan leikkipuistossa. Myyjät voivat varata pöytäpaikkansa Sirkku Kuukkaselta puh. Esillä sääntömääräisten asioiden lisäksi alueja eduskuntavaalit. Railille. NIINA KELLONIEMI. Jouluiset ruuat, musiikkia, kinkkubingo, arpajaiset, pukkikin vierailee. Aloitteen allekirjoittaneet ehdottavat, että Petäjävedelle hankitaan tekojäärata talviliikunnan harrastusmahdollisuuksien lisäämiseksi. Leikkipuisto täyttyi iloisesta vipinästä, kun paikallisia perheitä saapui juhlahulinoihin runsain joukoin viettämään aikaa yhdessä. Ilm. Kunnanhallitus päätti 23.9.2019 kokouksessaan lähettää aloitteen ja sen vaatimat toimenpiteet ja kustannukset hyvinvointilautakuntaan ja kuntarakennelautakuntaan selvitettäväksi. krs, aikuisneuvola) Ke 27.10. Petäjäveden kunta ja Lions Ladyt järjestävät yhteisvoimin Jouluja järjestömarkkinat lauantaina 11.12 klo 10-14 kulttuurikeskus Miilussa. 044-5461179 hintaan 15 euroa, toiminnan esittelyyn varatut pöydät ovat maksuttomia. Maksuttomaan influenssarokotukseen ovat oikeutettuja: Terveysja sosiaalialan ammattilaiset sekä lääkehuollon henkilöstö Raskaana olevat naiset Alle 7-vuotiaat 65 vuotta täyttäneet Sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat Varusmiespalveluksen aloittavat Vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri, kun asutaan samassa asunnossa tai ollaan viikoittain kasvotusten tekemisissä suojattavan ihmisen kanssa. Tapahtumaan toivotaan yhdistyksiä ja järjestöjä esittelemään toimintaansa sekä paljon myyjiä. klo 8–11 ja 12–16 AJANVARAUS Sähköisesti osoitteessa: https://oma.hyvis.fi/group/keski-suomi/ajanvaraus Puhelimitse numerosta: 014 269 0540, ma-ke klo 8–11 Influenssarokotteeseen oikeutetut koululaiset voivat ottaa yhteyttä kouluterveydenhuoltoon rokotusajan sopimiseksi. kivela@gmail.com tai 0405236956. sihteerille 31.10. mennessä keilaamisen ja tarjoilun vuoksi: leena