Parhaimmillaan täällä on ollut jouluaterialla 120 henkeä, eläkkeelle jäänyt diakonissa Anneli Rantapuska sanoo ja kertoo nykyisin käyvänsä itse Ystävän pysäkillä aina kun vain pääsee. Vajaat kymmenen vuotta Ystävän pysäkin aikaan seurakuntakodilla on toiminut myös kaikille avoin rukouspiiri. Tule hakemaan omasi laskiaiseksi, tai pakasta pääsiäiseksi! Tarjoukset voimassa to-su 28.2.-3.3.2019, tai niin kauan kuin tavaraa riittää. – Se on tärkeää, että saa tavata ihmisiä ja minusta on mukavaa myös vetää ohjelmaa. – Vapaaehtoisesta apulaisesta on kyllä iso apu. Kaarina Kaura-aho on toiminut vapaaehtoisena keittiöapulaisena Ystävän pysäkillä jo vuosia. – Olen käynyt täällä jo kauan, melkein alusta asti. Martti Nieminen ja Raimo Heinonen käyvät Ystävän pysäkillä lähes joka keskiviikko. PORKKANA 2 99 RS PEKKARINEN Laskiaispulla 2 KPL JUHLA MOKKA Jauhetut kahvit 400-500 G 2 99 KG 3 79 PKT (7,589,48/KG) SAAMME PERJANTAINA 1.3. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 59. ERÄN Todellista Lähiruokaa! • Viulua • Lapaa • Jauhelihaa • Keittolihaa Tarjolla Saravan tilan karitsaa:. Aikoinaan elämänkumppanini oli täällä emännän apuna ja sitä kautta minäkin aloin käydä täällä, Nieminen muistelee. Niitä ei nyt viime vuonna ollutkaan, mutta aikoinaan olemme tehneet jopa kaksi retkeä vuodessa, Heinonen kertoo. – Silloin, kun väkeä kävi enemmän, vapaaehtoisia oli kaksi. Olen yksinäinen leskimies, täällä tapaa muita ihmisiä, melkein joka viikko Ystävän pysäkillä käyvä Martti Nieminen kertoo. Tarjoamme rakennusteeman etuja takasivun ilmoituksista petäjävetisille yrityksille 20% alennuksen! Esimerkiksi • 2x30mm -koko 48e + alv 24% • 2x50mm koko 80e + alv 24% • 2x100mm -koko 160e + alv 24% Kysy lisää toimituksesta! Puh. Paikalle houkuttelevat niin hyvä seura kuin hyvä ruokakin. Vapaaehtoiset apuna keittiössä Hyvin edulliseen hintaan tarjottavan lounaan valmistamisessa ja tarjoilemisessa seurakunnan emännällä Eliisa Lindholmilla on apunaan yleensä yksi vapaaehtoinen. 010 666 3270 matti.lahtinen@k-market.com PORKKANA Palvelu pelaa Ma-La 7-21 ja Su 10-21 TUORE Viljaporsaan lapa/ etuselkä Hernekeittoon kunnon lihaa! Kaikki hyvä on lähellä. Kokoontumiset aloitetaan vartin mittaisella ohjelmalla; ohjelmahetken vetävät pysäkkiläiset vuorotellen. Tämä on minulle tuttua, olen tehnyt tätä työksenikin. Väkeä kävi noin 80 henkeä joka viikko. Viime syksystä lähtien Rantapuska on tarjonnut rukouspiiriläisten kanssa myös rukouspalvelua. meidät löydät myös facebookista www.facebook.com Asematie 8, Petäjävesi Puh. 050 433 8300 tai toimitus@ petajavesilehti.fi Rakent amisen teemal ehti 2019 TIINA LAMMINAHO Ystävän pysäkki kokoaa ystävät yhteen Tiina Lamminaho Keskiviikkoaamupäivän Ystävän pysäkki houkuttelee seurakuntakodille joka viikko kymmeniä ihmisiä tapaamaan toisiaan, seurustelemaan ja syömään. – Kun ovet avattiin kaikille, suosio oli suuri. Ja mielellään minä täällä käyn auttamassa, tämä tuo sisältöä elämään. vuosikerta Nro 9 2019 Keskiviikkona helmikuun 27. Nyt täällä käy viikoittain nelisenkymmentä ruokailijaa, Lindholm kertoo. Täällä näkee tuttuja ja saa edullista, hyvää ruokaa, vahvistaa parikymmentä vuotta Ystävän pysäkillä käynyt Raimo Heinonen. – Tänne houkuttelee yhdessä olo ja kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa. – Melkein joka keskiviikko minä täällä olen. Vuosien varrella täällä on ollut vierailijoitakin, esimerkiksi hammashoitaja kertomassa hampaiden hoidosta ja pankista ihminen kertomassa pankkiasioinnin muutoksista, myös näkövammaisten ja kuulovammaisten liitoista on käynyt vieraita, Rantapuska kertoo. – Tänne pääsi hyvin mukaan ja täällä on leppoisa käydä, Survo kehuu. Ohjelmapaikalla on viime aikoina kuultu enimmäkseen puhetta ja laulua, jokainen vetää omannäköisensä ohjelman. – Tämä nykyinen seurakunnan emäntä on jo neljäs tai viides emäntä, jonka apuna olen, Kauraaho toteaa. Rukouspiirin kautta Ystävän pysäkille tullut Sirpa Survo toteaa, että mukaan oli helppo tulla uutenakin. – Täällä on mukava käydä. – Ystävän pysäkin retket olivat myös mukavia. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa Petäjävesilehden rakentamisen teemanumero ilmestyy ensi viikolla 6.3.2019! Sitä jaetaan myös Jyväskylän rakennusmessuilla Petäjäveden kunnan pisteellä 8.-10.3.2019. – Ihmiset voivat tulla pyytämään rukousapua omiin ongelmiinsa; sain Jumalalta kehotuksen tarjota tällaista, Rantapuska kertoo. Liikkeelle työttömien ruokailusta Ystävän pysäkki alkoi seurakunnan ja SPR:n yhteisenä toimintana lähes 30 vuotta sitten; aluksi ruokailua järjestettiin työttömille
Tällä viikolla koululaiset saavat nauttia hiihtolomasta ja kevät antaa jo merkkejään ihanasti. alv 24%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-21, su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 10-21 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 3.3. Turva tuli kuitenkin perheen muista jäsenistä. Muina aikoina palvelemme puhelimitse ja sähköpostitse sekä paikan päällä sopimuksen mukaan. Ke 6.3. Ma 4.3. klo 14-16 Lähetysnaiset srk-kodilla. klo 13 Hartaus Heinämäessä. Kastettu: Oliver Heimo Julius Kuitunen, Aava Maria Elviira Hiljanen, Hymmi Henriikka Hintikka. Virsien kanssa on yllättävän mukavaa ja motivoivaa puuhastella. Levikki noin 1700 kpl. Kuollut: Jalmari Reino Luoma, 98 v ja Aili Solismaa, 95 v. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Vuonna 1963 perhe muutti Kintaudelle Kertun perimän lapsuudenkodin Vehkalan kauniiseen maalaismaisemaan ja saivat tilanpidosta jokapäiväisen elantonsa. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160 (arkisin 8-16) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 70e (sis. Torstain konsertissamme 13-vuotias Pauli soittaa meille kilpailuohjelmansa säestäjänään Teemu Lampela. Reinoa jäivät kaipaamaan lapset perheineen sekä lukuisat sukulaiset, ystävät ja järjestöväen edustajat. Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 433 8300 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Omat laulumme Minun sydämeni ja Kertokaa olivat herkkiä ja vavahduttavia. Kunnian saa Keuruun Pihlajavedeltä kotoisin oleva viulistilahjakkuus Pauli Salminen, joka osallistuu tulevana viikonloppuna Juhani Heinosen viulukilpailuun Jyväskylässä 13-15-vuotiaiden sarjassa. Reino oli myös Sotaveteraanien Petäjäveden osaston jäsen. klo 12-18 Avoimet ovet kirkossa; klo 18 Iltarukous ehtookellojen kutsuessa. Pekka Toivonen Kirjoittaja on liikuntaneuvos, Rintamaveteraanien Keski-Suomen piiri ry:n puheenjohtaja. Nuoripari asettui asumaan Reinon rakentamaan omakotitaloon Petäjävedellä, jossa myös lapset syntyivät. Avioliitto solmittiin vuonna 1947. Tämän tehtävän päätyttyä hänet kutsuttiin piirin kunniapuheenjohtajaksi ja myöhemmin Rintamaveteraaniliiton kunniajäseneksi. Voimia teille! Mielestäni yksi voimavaramme on ehdottomasti yhdessä tekeminen, yhdessä jakaminen, yhdessä oleminen. Perheeseen syntyi neljä lasta, Erkki, Raija, Markku ja Pertti. Joutsenlampi harjoittelee parhaillaan ahkerasti maaliskuun lopulla Lapualla pidettävää hiippakuntavisaa varten. Ainakin paljon iloisia ihmisiä liikkeellä (erityisesti lapsia), riemua, innostusta, jännitystä, seikkailun makua ja yhdessä tekemisen meininkiä. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 55e (sis. Talvisodan aikana Reinolle tuli kutsu saapua varusmiespalvelukseen Punkaharjun Kaartin kankaalle. klo 11.00 Tapulin takaa Kevät tuo iloa, valoa ja säpinätä Lue Käpytikan kolotukset sivulta 6. Sivu 02 Nro 9 27.02.2019 w w w. klo 13 Pieni päiväkonsertti kirkossa / Pauli Salminen (viulu), Teemu Lampela (piano). klo 10 Messu kirkossa / LL, LGK. Nuorisokuoro tulkitsi niin vetävästi Kaikkivaltias-kappaleen, että mekin aloitimme jo sen harjoittelun. Meillä oli aivan hurmaava yhteinen messu Kallaveden lapsikuoron ja nuorisokuoron kanssa. Leena Giers-Koljonen. Alokkaiden peruskoulutuksen jälkeen hänet määrättiin aliupseerikouluun ja sieltä edelleen aseseppäkouluun Hyvinkäälle, koska hänellä oli ammatillista osaamista aseiden käsittelyyn jo Tikkakosken ajoilta. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Tuona aikana maanviljelys työllisti ja antoi jokapäiväisen leivän huomattavalle määrälle työikäistä väkeä. Raskaat lumimassat aiheuttivat paikoin metsätuhoja, mutta runsaat lumet auttavat sulaessaan myös kuivaan pohjavesitilanteeseen. Ensi viikon lehti on rakennusteemainen ja lehteä jaetaan samalla viikolla myös Jyväskylän rakennusmessuilla. ”Voi mikä riemu, kun jälleen yhdessä vietämme juhlaa..” Mitä yhteistä on lapsikuoron retkellä, virsivisalla, uudistetulla kirkollamme, piispantarkastuksella ja pääsiäisellä. Suomen ja veteraanijärjestöjen liput kunnioittavat siunaustilaisuudessa arvostetun veteraanin poismenoa. kello 13 on ensimmäinen konsertti uudistetussa kirkossamme. Tulevan aviopuolison Kerttu Vehkalan hän kihlasi kotipitäjästä. Hän oli syntynyt Emelia ja Johannes Luoman kaksilapsisen perheen nuorimpana 27.7.1920 Korpilahdella. Kansakoulun käytyään Reino työskenteli nuoruusvuosina renkinä Puuppolassa ja myöhemmin Survon kartanossa. Tervetuloa mukaan yhteiselle matkalle laskiaisen kautta paastonaikaan, palmusunnuntain piispantarkastukseen ja pääsiäisen ilojuhlaan. VR:n piirissä olleet luottamustoimet ja erityisesti Rintamaveteraanien Petäjäveden osaston pitkäaikainen puheenjohtajuus ja myöhemmin tuloksellinen toiminta veteraanien edunvalvojana, Rintamaveteraanien KeskiSuomen piirin puheenjohtajana, oli hänelle sydämen asia. Lastenlapsia on 8 ja lastenlastenlapsia myös 8. Klo 12.30 Ylä-Kintauden lähetysompeluseura Toukolassa Helena ja Pentti Kytölällä. klo 13 Talvirieha Petäjäkodilla. Lapin sodan alettua Reinon yksikkö määrättiin junaan, jonka määränpäätä ei ilmoitettu etukäteen. Reino siunattiin edesmenneen vaimonsa Kertun viereen Petäjäveden hautausmaalle. fi pe ta ja ve de n. Luulen, että retken aikana me innostimme monia, mutta samalla innostuimme itsekin uusista jutuista ja muiden esimerkistä. Konsertti kestää vajaan puoli tuntia ja sinne on vapaa pääsy. To 7.3. Tuossa vaiheessa hän ei vielä aavistanut, että joutuisi jatkosodassa rintamalle tositoimiin ja huoltamaan muun muassa kuuluisaksi tulleita Tikkakosken tehtaan Suomi-konepistooleja. Kaikki tämä myös juuri tämän kevätkauden aikana. Virsivisassa näkee erityisen paljon tähtisilmiä ja valtavaa sitoutumista. Aurinkoa! Paulin pieni päiväkonsertti Torstaina 28.2. Eteenpäin pyrkivänä ja hyvät kädentaidot omaavana Reino halusi päästä elämässään eteenpäin ja sai työpaikan Tikkakosken asetehtaalla, jossa hän työn kautta kouluttautui tehtäväänsä. Vapaaehtoinen järjestötyö oli Reinolle tärkeää. Reino muisteli sitä, miten hän kohtasi muun muassa tulevan Tasavallan Presidentti Mauno Koiviston, joka oli kaukopartioryhmänsä kanssa etenemässä tiedustelutehtävään vihollisen alueelle. Su 3.3. Puolison varhainen kuolema vuonna 1992 oli Reinolle kova isku. Ei ole vaikeaa koostaa nyt rakentamisteemaista lehteä, sillä aiheita Petäjävedellä löytyy ja uusia talojakin nousee, vaikkei tahti mitään näyttelynaikaista olekaan. Leena Giers-Koljonen "Siis ristin tielle lähtekäämme seuraten kutsun antajaa." (Virrestä 55) To 28.2. Uusien luottamushenkilöiden tehtävään siunaaminen. se ur ak un ta @ ev l.fi www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi, toimitus on avoinna ma-ke klo 9-12. päivänä. Vehkalan kotitilan hoitoon liittyvät päivittäiset työt sekä metsästys oli hänelle erityisen mieluista. Pari viikkoa sitten lapsikuoro nautti talvisesta Kuopiosta. La 2.3. Matka päätyi Sallaan, jossa hän palveli sodan päättymiseen asti. Puolustusministeri myönsi hänelle Rintamaveteraaniliiton kunniaristin arvokkaasta tuesta ja myötämielisyydestä sotiemme veteraaneja kohtaan. Autoilu oli Reinolle todellinen intohimo, jota hän harrasti lähes kuolemaansa asti. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Tehtävä, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1975, oli hänelle hyvin mieluinen. Kuolleet: Reino Luoma Kutsu jo soi iltahuudon Rintamaveteraanien Kesk i S u o m e n piirin kunniapuheenjohtaja, sotiemme veteraani Reino Luoma Petäjävedeltä nukkui ikiuneen hänelle mieluisassa Petäjäkodissa tammikuun 15. alv 24%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 e (sis. Luottamustoimien ohella Reinon harrastuksiin kuuluivat bingo-toiminta veteraanien varainhankinnassa ja puusepän työt, josta hän aikoinaan haaveili myös ammattina. Arkisin hän harjoittelee 2-3 tuntia ja viikonloppuisin 4 tuntia päivässä. Kotiuduttuaan Reino sai pysyvän työsuhteen VR:n Jyväskylän ja myöhemmin Petäjäveden rautatieaseman asemamiehenä. Yhteislaulut Turvapaikka ja Ei ole olemassa parempaa iskivät jykevästi kaikkien tajuntaan. Kunniapuheenjohtaja Reino Luoma on palkittu lukuisilla sodanja rauhanajan kunniamerkeillä. Petäjäveden seurakunnan kappelissa diplomilaulaja Kalle Kinnunen lauloi Veteraanin iltahuudon. Jatkosodan aikana hän palveli etupäässä aseseppänä vuoroin useammalla Itä-Karjalan rintamalohkolla. Tervetuloa koko perheen voimin kannustamaan Paulia kisamatkalle ja nauttimaan taidokkaasta musiikista! Pauli on soittanut viulua 5-vuotiaasta
Aluehallintoviraston kanssa meillä on hyvä yhteistyö ja AVI:lla on tärkeä rooli nimenomaan yhteistyökumppanina, Koskinen sanoo. Hallinto-oikeus arvioi, että päätökset osakeantiin osallistumisesta syntyivät virheellisessä järjestyksessä, eikä riittävästi selvitetty sisältävätkö sijoitukset valtiontukea. Välillä on tilanteita, joissa tehostettuun palveluasumiseen pääsyä kuitenkin toivotaan jo ennen kuin kriteerit täyttyvät. SK Ennen päivystykseen lähtöä pitää soittaa 116 117 Valtakunnallinen Päivystysapu -numero 116 117 otetaan käyttöön Keski-Suomessa tulevana perjantaina 1.3.2019. Päivystysapu palvelee ympäri vuorokauden ja numeroon voi jättää myös takaisinsoittopyynnön. – Työ on toki rankkaa, mutta hyvä työyhteisö, työkaverit ja tietenkin asukkaat auttavat jaksamaan, Petäjäkodissa työskentelevä lähihoitaja Marika Uutela sanoo. Koskinen ei löydä kovin paljon muutettavaa Petäjäveden vanhuspalveluista, vaikka rahaa olisi käytettävissä nykyistä enemmänkin. – MH / HM Vanhuspalvelujohtaja on tyytyväinen Petäjäveden tilanteeseen. – Tehostettuun palveluasumiseen on käytössä tietyt kriteerit, joiden perusteella ympärivuorokautisen hoivan paikka myönnetään. – Asiakastyytyväisyys on meille erityisen tärkeää ja kartoitammekin sitä säännöllisesti ja myös kehitämme toimintaamme asiakkaiden toiveiden mukaan. Kilpailun toiseksi tullut hiihtäjä hävisi Eemilille lähes puolitoista minuuttia. Lisäksi meillä on asiakasraateja, joihin asiakkaat osallistuvat varsin aktiivisesti. Kotihoidon ja tukipalveluiden, kuten ateriapalvelun, pyykkipalvelun, pesuavun ja päivätoiminnan lisäksi Petäjävedellä tarjotaan palveluasumista Petäjäveden Vanhusten tuki ry:n omistamassa Pihlajarinteessä, jossa on 15 asuntoa, sekä tehostettua palveluasumista 42-paikkaisessa Petäjäkodissa. Kymmenen kunnan omistama Keski-Suomen Verkkoholding Oy omistaa Keski-Suomen Valokuituverkot Oy, joka rakentaa valokuituverkkoja omistajakuntiin ja muualle. Lähihoitaja Uutela kertoo pitävänsä työstään vanhusten parissa. Tällä hetkellä 24 prosenttia petäjävetisistä on yli 65-vuotiaita, eikä ikäihmisten määrä kasva lähivuosina niin paljoa, että palveluiden tarve kasvaisi valtavasti, vanhuspalvelujohtaja Minna Koskinen sanoo. Myös positiiviset asiat pitäisi tuoda esille; pääosin Suomessa hoito on hyvää ja laadukasta ja meillä on paljon palveluntuottajia, joilla kaikki asiat ovat hyvin. Hätätilanteissa soitetaan edelleen 112. – Meillä toiminta on avointa, voimme toivottaa kenet tahansa koska tahansa tervetulleeksi tutustumaan tänne. SK Helanderille kultaa ja hopeaa nuorten SM-laduilta Petäjävetinen Eemil Helander nousi kahdesti palkintopallille maastohiihdon nuorten SM-kisoissa Kuopiossa. Sote-valmistelu tuonut yhteistyötä Pitkään puheissa ollut sote-uudistus on näkynyt Petäjävedellä tiivistyneenä kunnan rajat ylittävänä yhteistyönä. Panostamme myös opiskelijaohjaukseen ja yritämme rekrytoida harjoitteluun tulevista opiskelijoista sijaisia ja kesätyöntekijöitä, Koskinen kertoo. – Henkilöstömitoituksen kirjaaminen lakiin ei mielestäni yksin ratkaise asiaa, vaan on liian yksipuolinen näkökulma palvelukokonaisuutta arvioitaessa. Samalla Keski-Suomen vanha päivystyksen puhelinneuvonnan numero 0100 84 884 poistuu käytöstä. Myös meidän henkilökuntamme on motivoitunutta ja ammattitaitoista, Koskinen toteaa. Lauantaina Eemil hiihti hopealle perinteisen kympillä. Petäjäveden vanhuspalveluiden Koskinen vakuuttaa olevan laadukkaita. Asiakkailta hyvä arvosana Petäjäkodin tehostetussa palveluasumisessa henkilöstömitoitus on tällä hetkellä 0,71 hoitajaa yhtä hoidettavaa kohden. Sunnuntaina hiihdettiin vapaalla tyylillä 15 kilometrin takaa-ajokisa, jonka Helander voitti ylivoimaisesti. – Parasta on, kun voi olla hyvä hoitaja hoidettaville ja myös omaisille, Uutela toteaa. Osakeoston summa näiden kaikkien kolmen kunnan osalta olisi ollut 2.312.000 euroa, mutta kunnat eivät maksaneet rahoja yhtiölle, koska hallinto-oikeus kielsi valitusten alaisten päätösten täytäntöönpanon. TIINA LAMMINAHO Hallinto-oikeus kumosi kuntien osakkeenostot laajakaistayhtiöstä Hämeenlinnan hallinto-oikeus on kumonnut Karstulan, Multian ja Pihiputaan valtuustojen päätökset keväällä 2017 ja kesällä 2018 lähteä mukaan Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n osakeanteihin. – Se on varmasti ihan riittävä. Koskinen painottaa vanhuspalvelujen läpinäkyvyyttä. Maksuttomaan numeroon 116 117 pitää soittaa aina ennen kuin harkitsee Keski-Suomen keskussairaalan päivystykseen hakeutumista. Ostopalveluna kunta ostaa perhehoitoa, ikäihmisille tällä hetkellä vain lyhytaikaista perhehoitoa lähinnä omaishoitajien vapaapäiviksi. – Kun olen seurannut uutisointia vanhuspalveluissa esiintyvistä ongelmista, olen hiukan huolestunut siitä, kuinka se saattaa vaikuttaa hoitohenkilöstön työssä jaksamiseen tai alalle hakeutumiseen. Haasteena meillä, kuten monilla muillakin pienillä paikkakunnilla, on sijaisten saaminen. Viime vuonna Petäjäkodin asiakastyytyväisyys oli yli neljä asteikolla yhdestä viiteen. Hallinto-oikeus huomauttaa, ettei asiakirjoista ilmene, että kunnissa olisi määritelty sijoitukselle tuotto-odotus tai tehty laskemia sen odotettvissa olevista tuotoista. Julkisyhteisön sijoituksen markkinaehtoisuus tulisi hallinto-oikeuden mukaan määritellä arvioimalla, olisiko samankokoinen yksityinen sijoittaja tehnyt kyseisen sijoituksen samoissa olosuhteissa. Yhtiöt perustettiin vuonna 2014 jatkamaan Verkko-osuuskunta Kuuskaistalta kesken jäänyttä valokuituverkkojen rakentamista. – Me olemme tiivistäneet yhteistyötä Uuraisten, Multian ja Keuruun kanssa ja myymme palvelunohjausta Uuraisille. Meillä on kaikki palvelut tässä saman katon alla ja yhteistyö seututerveyskeskuksen kanssa toimii hyvin, Koskinen sanoo. Hallinto-oikeuden päätöksestä uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen. Päivystysapu-palvelun Keski-Suomessa järjestää Keski-Suomen sairaanhoitopiiri. Muiden kuin Karstulan, Multian ja Pihtiputaan kuntien osakeostoista ei ole valitettu. Päivystysavusta voit myös kysyä neuvoja äkillisiin terveysongelmiin oman terveysasemasi ollessa suljettu. – Mutta palvelurakenne on meillä tällä hetkellä hyvä, siihen ja henkilöstöön olen tyytyväinen, kunhan vain saisimme sijaisia paremmin. yhteistyötä, kävi soteuudistuksen kanssa kuinka tahansa, Koskinen toteaa. Myös Petäjävedellä on lähdetty Keski-Suomen Verkkoholding Oy:n osakeanteihin aikaisemmin mukaan, mutta omistajakunnista ensimmäisenä Petäjävesi kieltäytyi lähtemästä osakeostoihin mukaan viime keväänä 2018. – Onhan tämä hyvä paikka asua, kun on hyvät hoitajat, Kilpinen kehuu Marika Uutelalle. Yritystoiminta on ollut tappiollista ja omistajakuntien takausvastuut ovat yhteensä noin 29 miljoonaa euroa. Vakituisiin toimiin meillä on ollut hyvin hakijoita. Petäjäveden kunta on sijoittanut yhtiöön yhteensä 3.218.646 euroa sijoituksina, takauksina tai muuten (takaukset 1.944.735 euroa, osakkeet 594.375 euroa, rakentaminen 679.536 euroa). Tässähän vaikuttaa taustalla myös hallituksen Kukoistava kotihoito -kärkihanke, joka on jopa vähentänyt laitospaikkoja. Tulemme varmasti jatkamaan hyvää Tuovi Ässämäki ja Rauni Kilpinen viihtyvät Petäjäkodissa. Petäjävedellä en näe tarvetta sellaiselle, kaikkien paikka ei voi olla kotona, Koskinen näkee. Sivu 03 Nro 9 27.02.2019 ILKKA LAMMINSIVU Henkilökunta on hyvää ja rakenteet ovat kunnossa Tiina Lamminaho – Tällä hetkellä ja vielä lähitulevaisuudessakin nämä meillä olemassa olevat rakenteet riittävät palvelemaan kuntalaisia. – Toki ainahan on monenlaista kehitettävää, esimerkiksi erikoissairaanhoidon ja avopalvelujen välistä yhteistyötä haluaisin tiivistää lähemmäs asiakasta
Keskiviikon päivänäytös houkutteli ensimmäisellä kerralla 12 katsojaa, elokuvana oli Stan & Ollie. Näytöksissä nähdään myös ihan uusia elokuvia, esimerkiksi Hankasalmella päästiin katsomaan Risto Räppääjää ja pullistelijaa lauantaina, kun elokuvan Suomen ensi-ilta oli ollut perjantaina. – Aluksi näytöksiä oli keskiviikko-, torstaija perjantai-iltaisin. Kiertueteatteri Kino Metso on vain osa KeskiSuomen elokuvakeskuksen toimintaa. Katsojamäärä riippuu paljon elokuvasta, Kauppi ja Koponen kertovat. Mikko Perkoila on tehnyt paljon poliittisia ja satiirisia lauluja: kuulijaa nauratti vedet silmissä, kun laulussa käy aivan kauheita ja kertosäe vain hokee ”Arvaa harmittiko?”. Se on mukavaa, että Kino Metso toimii elokuvan ehdoilla, ei lipputulojen ehdoilla, Koponen toteaa. – Se on digiajan hienoin asia. Kuplettilaulut kommentoivat omaa aikaansa ja päivän polttavia asioita, ja huumorillaan ne pistävät kuulijansa hihittelemään. – Projektori painaa 65 kiloa, eivätkä kaiuttimetkaan ihan kevyitä ole; se on omanlaisensa jumppa laittaa sali esityskuntoon. ”Tykkäsin nuapurin Mirjasta, jonka tukkamuoti oli lintukirjasta. Me olemmekin saaneet paljon kiitosta juuri siitä, että tulemme lähelle ihmisiä; moni on sanonut, ettei olisi tullut lähdettyä kaupunkiin elokuvia katsomaan, Kauppi kertoo. ”Hajanaistes kenkies lotinaa, navetalta kuule nyt en” -kertosäe on haikeudessaan hellyttävä. Kertosäkeessä lähes karjutaan ”Ei, me ei olla apinoita!”. Myös se on mukavaa, kun vanhempaintoimikunta pitää täällä kioskia, Kauppi kiittelee. Elokuvia on esitetty Petäjävedellä säännöllisesti joka kuukausi, kesäkuukausia lukuun ottamatta, nyt nelisen vuotta. Alfred Tanner teki Tommi Virtasen ja Mikko Nuoralan kuplettiduon keikka kirjastolla torstaina oli iloinen ja virkistävä. Ja sali nousevine katsomoineen täällä on todella hieno. Kino Metso on perustettu vuonna 2006 ja se kiertää nimenomaan paikkakunnilla, joissa ei ole kiinteää elokuvateatteria. Kuplettimusiikkiin kuuluu rehvasteleva ja henkseleitä paukutteleva tyyli, joten henkselit kuuluvat olennaisesti esiintyjien karderoopiin. Elokuvakeskus saa tukea alueelliseen elokuvatoimintaan Taiteen edistämiskeskukselta ja Suomen elokuvasäätiöltä, Kaisu Tapaninen kertoo Kino Metso tuo elokuvamaailman Miiluun Miilusta tehdään elokuvateatteri ison projektorin ja monikanavaäänen takaavien useiden kaiuttimien avulla. Ja siitäpä syöksyin mä suihkuun vaan ja etusormet työnsin pistorasiaan. – Ei näissä meno hirveästi eroa nykymeiningistä. Olli Koposen mukaan elokuvanäytökset tavoittavat paljon kuntalaisia, mutta ovat kunnalle edullisia tuottaa. Suomalaisista kuplettimestareista myös Hiski Salomaa on tunnettu viehättävästä sanoituksiensa rikkaudesta, kun Amerikan siirtolaisena hänelläkin taipuivat kaikenlaiset sanat hyvin suomen kielelle. Etenkin elokuvaelämystä odottavien lasten kohtaaminen lämmittää, Koponen sanoo. Perjantaisin ei käynyt oikein katsojia, ja muutenkin kolme iltaa peräkkäin tuntui vähän turhalta, joten siirryimme esittämään elokuvia keskiviikkoisin ja torstaisin. Kino Metson elokuvatyöntekijää Teemu Kauppia elokuvanäytöksissä avustaa Petäjäveden kunnan kulttuurituottaja Olli Koponen. Petäjävesi mallikunta Petäjäveden elokuvanäytöksissä on käynyt vaihtelevasti katsojia. Se, miten rikkinäiden kumisaappaiden soundiin kiteytyy koko naiseus ja miehen ikävä. Me toivomme, että kunta olisi vahvasti mukana, ja voi sanoa, että Petäjävesi on yhteistyössä oikein mallikunta. Joka kuukausi mukana on myös lastenelokuva. – Mukana on aina jokin koko perheen elokuva, jokin tunnetumpi elokuva ja myös jokin vähemmän tunnettu elokuva, eli tarjolla on jokaiselle jotain. Kappaleesta on tenyt oman versionsa myöhemmin Tuomari Nurmio. – Pyrimme valitsemaan laadukkaita elokuvia, sekä sellaisia, jotka ovat vetäneet hyvin katsojia, että sellaisia, jotka ovat pienemmässä levityksessä, Kauppi kertoo. – Toinen päivänäytös otettiin mukaan, koska on olemassa niin paljon elokuvia, joita voisi näyttää, mutta kun näytöksiä on vain kolme, ei siihen mahdu kaikkea. – Eri kunnat ovat eri tavalla mukana toiminnassa. Lännen lokarinkin tietävät kaikki. Saa nähdä millaisia kupletteja kirjoitetaan sadan vuoden päästä, Tommi Virtanen hymyili. ensimmäisenä yli sata vuotta sitten sympaattisen Pikkuinen poika -kappaleen. TIINA LAMMINAHO. – Voi sanoa, että olemme käyneet kaikissa Keski-Suomen kunnissa, joissa ei ole omaa elokuvateatteria. Olli Koponen kiittelee Kino Metson ohjelmistoa monipuolisuudesta. Kirjaston kuplettikeikka oli ilahduttava ja täynnä kielen ilotulittelua Tiina Lamminaho – Tämä on säännöllisin ja kiitellyin, matalan kynnyksen kulttuurimuoto Petäjävedellä, kulttuurituottaja Olli Koponen toteaa Keski-Suomen elokuvakeskuksen kiertueteatteri Kino Metson kuukausittaisista elokuvaesityksistä Miilussa. Kuvan laadusta vastaa iso projektori ja monikanavaäänen tuottavat useat kaiuttimet. Ja muutaman kerran sali on ollut täynnä. Minä kyllä tykkään siitä hommasta. Ensi-iltoja isojen tahtiin Kino Metson ohjelmistossa on niin kassamagneetteja kuin vähän vähemmän tunnettuja helmiäkin. Duo esitteli suomalaista kuplettimusiikkia aina sadan vuoden takaa tähän päivään mukana oli kaikkien tuntemia kappaleita ja miesten omiakin ralleja. Tukka pystyssä tungin discoon hikiseen...” Jaakko Tepon Hilma ja Onni on kyllä kaikkien aikojen rakkauslaulu, vaikka myös kupletti onkin, se itkettää ja naurattaa. Ja itsellekin on mukavaa vaihtelua aina kerran kuukaudessa avustaa elokuvateatterin pystytyksessä ja kohdata lipunmyynnissä kuntalaisia. – Kupletit käsittelevät oman aikansa asioita, niin tässä käsitellään 80luvu tukkamuotia, Mikko Nuorala veisti. Olen tehnyt sen niin monta kertaa, että olen jo oppinut liikkeet. – Joskus on ollut vain yksi katsoja, mutta elokuva esitetään silloinkin. Aluksi näytöksiä oli vain iltaisin, myöhemmin mukaan otettiin torstain päivänäytös ja nyt helmikuussa kokeiltiin myös keskiviikon päivänäytöstä, elokuvatyöntekijä Teemu Kauppi Keski-Suomen elokuvakeskuksesta kertoo. Tukkamuotia ja kenkies lotinaa J. Jaakko Tepon humoristinen veisu yksipuolisesta rakkaudesta Naapurin Mirja on klassikko. Sivu 04 Nro 9 27.02.2019 SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Kirjastonjohtaja Heli Laitisen kutsumana Tommi Virtasen ja Mikko Nuoralan kuplettiduo esitti kuplettilauluja menneestä tähän päivään. Ihmiset ovat jo oppineet odottamaan ja kyselemään seuraavan kuukauden elokuvia. – Tämä on niitä harvoja kulttuurijuttuja täällä, jotka ovat kaikille avoimia ja säännöllisiä. Laadukkaat laitteet luovat elämyksen Keski-Suomen elokuvakeskuksen kalustolla Miilu muuttuu täysin elokuvateatteriksi. – Keski-Suomen elokuvakeskus on yhdistys, ja pystymme pitämään lippujen hinnat hieman markkinahintaa edullisempina. Tällä hetkellä meillä on kuukausittaisia elokuvanäytöksiä Petäjäveden lisäksi Muuramessa. Torstaiillan konsertti oli iloinen ja virkistävä. Petäjävedellä meidän elokuvamme ovat tavoittaneet katsojia todella hienosti, kunta on löytänyt oikeat markkinointikanavat. Ilmaiskonserttiin tuli toistakymmentä kuulijaa. Isoista elokuvateattereista poiketen Kino Metso esittää joskus myös lyhytelokuvia alkukuvina, esimerkiksi Juice-elokuvan alkukuvana nähtiin Bluesia Pieksämäen asemalla. – Nyt jos pidämme myös keskiviikon päivänäytöksen tulevaisuudessakin, meillä on paremmin mahdollisuuksia toteuttaa toiveitakin. – Esimerkiksi ensimmäinen Mielensäpahoittaja veti salin ihan täyteen, ja sitä kävi katsomassa sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät olleet käyneet elokuvissa pitkään aikaan. Ja sellaisia ihmisiä, jotka pääsevät elokuviin päivisin, on kuitenkin aika paljon, Kauppi toteaa. Ennen piti odottaa, kun filmikelat kiersivät ensin isoilla paikkakunnilla, nyt saamme elokuvat esitettäväksi vaikka ensiiltapäivänä, Kauppi sanoo. Elokuvakeskus muun muassa esittää elokuvia Ilokivessä Jyväskylässä sekä pyörittää Minikinon ja Kino Hopean elokuvaesityksiä Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Hankasalmella ja Laukaassa näytämme elokuvia kerran kevätja kerran syyskaudessa ja lisäksi järjestämme Viitasaarella elokuvaviikkoa ja Hartolassa Outo lintu -elokuvayötä, Keski-Suomen elokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Kaisu Tapaninen kertoo. 90 vuotta sitten Antti Syrjäniemi teki ratkiriemukkaan Daytonin apinajuttu -kappaleen, joka kommentoi kehitysoppia
– Tärkeintä on innostaa harjoittelemaan hyvin. juhlavuoden kunniaksi juttusarjan Tähdentekijät, jossa esittelemme seuran valmentajia, jotka tekevät upeaa vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten hyväksi. Miten kuvailisit 85-vuotiasta urheiluseuraa Petäjäveden Petäjäisiä ja sen roolia tänä päivänä. Petäjäveden luonto ry:n puolesta sihteeri Heli Laitinen Petäjäveden Osuuspankki jalkautui kansalaisopiston tietotekniikkakursseille SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Petäjäveden Osuuspankin väki on alkuvuoden aikana käynyt kahdella Keuruun kansalaisopiston tietotekniikkakurssilla Petäjävedellä esittelemässä ikäihmisille verkkopankin ja mobiilipankin käyttöä ja sen käyttöönottoa. Haasteena koen myös sen, että osaisin valmentajana toimia aina oikein, kun itsellä on lentopallosta kuitenkin vain puulaakitausta. Sivu 05 Nro 9 27.02.2019 SUVI KALLIOINEN Tähdentekijä: ”Parhaita ovat voitot kunnon vastustajia vastaan” Tähden tekijä Suvi Kallioinen Julkaisemme Petäjäveden Petäjäisten 85. Myös liikuntapaikat ovat hyviä. Mitkä ovat valmentajan parhaita hetkiä. Ketä valmennat tai olet valmentanut. – Treenejä on nyt kaksi kertaa viikossa ja tällä tasolla pitäisi ehkä olla enemmänkin. talviriehan Kettulanvuoren laavulla kello 11-14. – Lapset alkoivat harrastaa Petäjäisissä, niin sitä kautta tarjouduin itsekin mukaan. Nyt olemme pitäneet Dja E-joukkueen kanssa samaan aikaan treenejä, mikä on myös helpottanut kuskaamista. Nuorempikin tytär Sofia pelaa lentopalloa nuorempien joukkueessa ja poika Niilo pelaa PetPetin jalkapallojoukkueessa. Mikä on valmentajan tärkein tehtävä. Tarjoamme mahdollisuuden lumikenkäilyyn ja moottorikelkan kyytiinkin pääsee. Vanhemmat ovatkin olleet hienosti mukana ainakin kotiturnauksissa järjestämässä kahviota. Viime viikon maanantaina asiakkuusasiantuntija Maria Vuorenmaa ja asiakkuusneuvoja Mikko-Petteri Rusila esittelivät verkkopankin ja mobiilipankin käyttöä kurssilaisille. – Olen valmentanut nyt neljä vuotta, ensin apuvalmentajana lentopalloa. Koivikko järjestää myös perinteisen PetPetin beach volley -turnauksen Kirveslahden satamassa aina heinäkuussa. Hiihtäjät väistävät ystävällisesti riehan ajaksi ”uusille urille”. Petäjäiset on hyvä, pieni seura, ja kaikki on toiminut hyvin. Power Cupissa oltiin viidensiä 105:stä joukkueesta. Nyt valmennan D-tyttöjä eli noin 6-7-luokkalaisia. Saamme välillä myös Virpi ja Ville Inkisen valmennusapuun heillä on tosi hyvää tietopohjaakin, Virpikin on tehnyt aiheesta gradunsakin aikoinaan (Virpi Inkinen on seuran puheenjohtaja). Perinteisesti mäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kun nurkanpäitä (hirrenpää nurkkasalvoksessa) ja nauriita kuin lautasia”. Seuraava kotiturnaus on muuten 9.3. Nykyisin verkkopankkitunnuksia tarvitaan moneen muuhunkin kuin pankkiasiointiin, kuten veroilmoitusten teossa ja Kelan sähköisissä palveluissa. Miksi olet lähtenyt alun perin Petäjäisten toimintaan mukaan. – Tällä kaudella ollaan hävitty vain kaksi peliä ja pärjätty muutenkin tosi hyvin. Digiagentti-kurssin apuopettajina toimi myös koululaisia ja parhaillaan käynnissä olevalla kurssilla tehdään tietotekniikkaa tutuksi rauhallisesti myös niille, joilla ei ole vielä minkäänlaista kokemusta tietokoneista. Luonto ry järjestää laskiaissunnuntaina 3.3. Kimmo Koivikko, 42, valmentaa Petäjäisissä lentopalloa. Kuinka pitkään olet tehnyt valmennustyötä Petäjäisissä. ja ensimmäiset pelit pelataan kello 10. Treenaamme monipuolisesti, ihan lihaskuntoa ja venyttelyäkin, ei pelkkää pelaamista. Koivikko pelaa itsekin Kintauden miesten vuorolla harrastukseksi, eikä joukkue pelaa missään sarjassa toki omia turnauksia järjestetään silloin tällöin. kirjastolle kello 14. ja silloin kaikki ovat tervetulleita kannustamaan ja nauttimaan myös kahvion tarjonnasta. Lentopallossa meitä on nykyään usein useampi valmentaja, ettei tarvitse aina yksin olla. Naapurin pellolle saatettiin toivoa tippuroita ja tappuroita. Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin. Entä haasteellisimpia. Myös pulkkamäki on käytössä. Toivotamme kaikki tervetulleiksi sekä tapahtumaan että kevätkokoukseemme sitten seuraavana sunnuntaina 10.3. Tarjoamme lämmintä mehua ja laavulla voi paistaa omia makkaroita ja muutoinkin nauttia omia eväitä. Joukkueessa pelaa noin kymmenen lasta, myös vanhin tyttäremme Saga. Parhaat hetket ovatkin niitä, kun on tiukka peli ja siitä saa voiton voitot hyvän vastustajan kanssa. Koivikko muistuttaa, että kaikki ovat tervetulleita kannustamaan oman kylän pelaajat voittoon ja kahviokin herkkuineen palvelee. Pelipaikkoja ei tarkoituksellakaan aleta vielä tässä vaiheessa valitsemaan. Hän on itse harrastanut nuorempana mäkihyppyä ja hiihtoa, ja on kotoisin Jämsänkosken mäkihyppytornin läheltä. – Hyvää yhteistyötä on ainakin. Enää laskiaista ei niinkään yhdistetä pellavankasvuun, vaan siinä hyvästellään pimein talvi ja ajatukset kääntyvät jo kevään odotukseen, tippuviin räystäisiin ja lämmittävään aurinkoon. – Ei ole odotuksia, pilkettä silmäkulmassa pitää olla, ja jos jokainen ainakin yrittäisi tehdä onnistuneita suorituksia. Koivikko muutti perheensä kanssa Petäjävedelle yhdeksän vuotta sitten. Seuraava lentopallon kotiturnaus on Monarin liikuntasalissa lauantaina 9.3. Vuorenmaan mukaan ikäihmiset hakivat runsaasti verkkopankkitunnuksia käyttöönsä ennen vuodenvaihdetta, jolloin voimaan tuli laki, jonka mukaan tunnuksia haettaessa tulee henkilöllisyys esittää voimassa olevalla passilla tai henkilökortilla, eikä ajokortti siihen enää riitä. Nimi ja jaosto. Se kyllä helpottaa ihan jo verkkojenkin laitossa. Se tavallinen tarina: kun Kimmo Koivikon omat lapset alkoivat pelaamaan seurassa, siitä urkeni myös isän ura valmentajana. Luontopalsta: Pitkiä pellavia ja talvirieha 3.3. Mobiilipankki taas mahdollistaa esimerkiksi sen, että laskuja maksaessa näppäilyvirhemahdollisuus on pieni.. Mitä toivot valmennettavilta ja heidän vanhemmiltaan. Suomessa, jossa laskiaisen aikaan on yleensä talvi parhaimmillaan, liittyy laskiaisperinteisiin mäen laskeminen esimerkiksi pulkilla tai kelkoilla
Miehet kilpailivat perjantaina alkaneissa kilpailuissa M2 105 kg:n sarjassa. Liinun siskolla oli viime viikolla sen verran isot nimipäivät, että niitä oli kuulemma juhlittu kolme päivää. Suositeltu yli 3-vuotiaille. Järvien jääladuille ei kuitenkaan enää ole asiaa. Suomalaiset ovat vieneet Japaniin myös pesäpallon ja sauvakävelyn. Helsingin tuomiokirkko tehtiin kokonaan uudestaan. Muutama pienempi kelpuuttaa vielä lautapelin sentään. Käpytikka Läntisen Keski-Suomen senioriopettajat pitivät vuosikokouksensa Keuruulla kulttuuritalo Kimarassa 14.2.2019 . Heikki voitti kultaa tuloksella 165 kg ja Jukka oli kolmas tuloksella 157.5 kg. Jyväskylän suomalais-japanilainen yhdistys on juhlistamassa merkkivuotta järjestämällä Petäjävedellä Maatilamatkailu Kumpusella maaliskuun 5. Liinu pääsi käymään oikeana päivänä ja kehui kakkupuffettia. Sivu 06 Nro 9 27.02.2019 Kumpusella ensi tiistaina japanilainen kantelekonsertti – Petäjäveden kirkko on saanut uuden, kauniin asunsa. Etukäteen, oikeana päivänä ja jälkikäteen. Mikä on kääntänyt Passittoman kurssin nousujohteiseksi. -HM Petäjäisten Voimailijoille kolme penkkipunnerruksen SM-mitalia Petäjäveden Petäjäisten Jukka Hokkanen ja Heikki Syrjälä osallistuivat klassisen penkkipunnerruksen SM-kisoihin Sotkamossa. Kysyin, saako kotonakin olla ja sanoivat, että saa, kun isällä ja äidilläkin on puhelimet pöydässä. – Yllättävän hyvässä kunnossa ovat ladut, keleihin nähden, totesivat turkulaiset. Huh huh, sanoin minä. Tälläkin viikolla laduille pääsee. Liput 8 euroa, max. Eihän sisko itse osaa leipoa, mutta rahalla saa ja hevosella pääsee. Alkuvuoden voittosumma ylittää jo nyt koko viimevuotisen voittotilin. SK Teatteri Mukamas tuo Miilun lavalle Hiirulaisen LEHDISTÖKUVA Lomalaisia on ollut jo viime viikolla ja uudet tulevat tällä viikolla. Siinä suvussa on nimipäivillä ollut aina suuri merkitys. Tämän vuoden viidestä starttista kasassa on muun muassa voitto sekä kakkosja kolmossijat. Se on järjestön valtakunnallinen teema. Konsertin järjestelyissä ovat mukana myös Petäjäveden maaja kotitalousnaiset. Raija Komonen / SK HANNA MÄKINEN Kettulanvuoren laduilla sivakoi viime torstaina turkulaisia lomanviettäjiä. Se on tuo matematiikka aika velho laji. Hiirulainen sirkuksessa -lastenteatteriesitys auditorio Miilussa ensi tiistaina kello 17.30. Raija Komonen, Sirkka Rahikkala, Eeva-Liisa Salmijärvi ja Irma-Liisa Särkkä. Passittoman seuraava startti on Vermossa lauantaina ravattava tähtidivisioonafinaali. Tietysti sekin vaikuttaa, että Passittoman terveys on ollut sillä mallilla, että tulosta tulee. Vu o s i k o k o u k s e n yhteydessä ojennettiin Opettajien Seniorijärjestön, OSJ:n hallituksen myöntämä pöytästandaari Eeva-Liisa Salmijärvelle kiitokseksi pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä järjestön hyväksi. Hallitukseen valittiin Irma-Liisa Särkkä, Sirkka Rahikkala, Pauno Pienimäki, Yrjö Vakkilainen, Leena Brotherus ja Pirkko Lemmetty. Vuosi 2018 oli nimetty kulttuurivuodeksi. Onneksi kuitenkin eivät koko lomaansa täällä vietä. Petäjäisten voimailijat kisaavat Suomen Voimannostoliiton alaisissa kilpailuissa. Pesäpallossa Suomi varmaan vielä voittaa japanilaiset, mutta illan esiintyjällä on jo muutaman vuoden takaa hyvä menestys kansainvälisessä kantelekilpailussa. Hiihtokausi jatkuu plussakelistä huolimatta Passittoman juoksu kulkee taas mallikkaasti Jarmo ja Johanna Ahosen 13-vuotias ruuna Passiton on päässyt raviradoilla hyvään vauhtiin. Harmitteli vain niiden kalleutta, mutta oli sitten alkanut laskea, paljonko lonkkaleikkaus tulisi maksamaan ja oli todennut kengät oikeastaan hyvin halvoiksi. No, on minusta kyllä ihan kivaa nähdä jälkikasvun jälkikasvua talvellakin ja oikeastaan ihan hyvin käyttäytyvää sakkia ovat. Senioriopettajat järjestäytyivät RAIJA KOMONEN Kokouksen puhetta johti Jussi Arkkila ja sihteerinä toimi yhdistyksen sihteeri Irma-Liisa Särkkä. Himmelin teko on myös viime aikoina kiehtonut monia japanilaisia taiteilijoita. Ei muuten haittaisi, mutta kun isommille ei oikein keksi mitään puuhia, jotta aika kuluisi. Mikko Stenström sijoittui viikonloppuna Jyväskylässä käydyissä SAUL SM-hallikilpailuissa M40 kuulantyönnössä hopealle tuloksella 14.07. Jäällä on vettä, eikä jään kantavuudesta ole enää takeita. Hiirulaisen matka sirkuksessa on hauska ja yllätyksellinen tarina koko perheelle. Lunta riittää, ja koneella ladut saa hiihdettävään kuntoon suojasäästä huolimatta. Toiset ihan perinteiset nastakengät ja toiset kitkakengät. Niinpä toiminnassa oli lukuisia tapahtumia tähän liittyen. Jäseniä, joita on Keuruulta, Multialta ja Petäjävedeltä, on tällä hetkellä 100. Toiminnassa huomioidaan myös, että yhdistyksemme täyttää 10 vuotta. Yhdistyksen pu heenjohtajaksi valittiin Eeva-Liisa Salmijärvi. kolmen henkilön perhelippu 20€ ja sylilapset maksutta. Viikonloppu toi Petäjäveden Petäjäisille mitalin makuista menestystä myös yleisurheilukentiltä. Tapio Hokkanen nosti puolestaan kolmanneksi 93 kg:n sarjassa tuloksella 167.5 kg. Tämä vuosi on teemalla ”ikäihmisten ravinto”. Varajäsenet Sirkka Palola ja Raija Komonen. Lisätietoja:Juhani Lillberg, Jyväskylän suomalais-japanilaisen yhdistyksen puheenjohtaja, juhani@lillberg.com, 0400 690 709. päivänä kello 18.00 japanilaisen Hiroko Aran kantelekonsertin. – Kettulanvuoren ukoilualueelta lähteviä latuja pidetään kyllä kunnossa niin kaun kuin lumitilanne sen sallii, kertoo Tapani Nislin. On tämä itsellekin mystinen juttu: Syksyllä sitä oli jo valmis luovuttamaan, mutta joskus nämä hevoset ovat ihmeellisiä, miettii Ahonen. Siitä huomaa, että kasvatustyö on ollut aikoinaan omien lasten kohdalla tehokasta! Niilo oli meinannut kaatua näillä tappoliukkailla keleillä ja oli nyt sitten käynyt ostamassa saman tien kahdet kengät. Tällä kertaa lumesta Sapporon lumifestivaalin yhtenä suurhankkeena Japanissa Hokkaido-Suomi Seuran aloitteesta. Oma käsitykseni on se, että kun Passitonta on pidetty helpommalla, on tuloskuntokin tullut sieltä esille. Mitä sirkuksen uinuva tirehtööri tuumaa nähdessään Hiirulaisen. Ja mitä tapahtuu, kun taikasauva ei toimi niin kuin ennen. Isommilla on älypuhelin unikaverina ja ruokapöydässä mukana kaiken varalta, jos pitäisi tarkistaa joku tieto. Se on joskus niin pienestä kiinni, toteaa Passittoman valmennuksesta vastaava Jarmo Ahonen. Vuosikokouksen alussa saimme kuulla Ami Varjotien esittämiä Einari Vuorelan runoihin sävellettyjä lauluja. Hanke oli osa Suomen ja Japanin diplomaattisuhteiden 100-vuotisjuhlaa, kertoo Juhani Lillberg, itsekin kyseisen ystävyysseuran elinikäinen kunniajäsen (kuva lumisesta tuomiokirkosta alla). HM. – Ja ehkä se treenauskin on onnistunut paremmin. Kesto noin 40 min. Se ei kuitenkaan ole ollut talven ainoa kirkkoprojekti. Kantele ei ole ainut Suomea ja Japania yhdistävä asia. Juhani Lillberg / SK JUHANI LILLBERG Viikon pakina: Lomalaisia Teatteri Mukamaksen uutuusesityksessä Hiirulainen joutuu yllättäen sirkukseen, jollaista paikkaa hän ei olisi voinut kuvitella olevan olemassakaan. – Taustalla on varmasti se, että sekä juoksun kulut että ajosuoritukset ovat onnistuneet
Ilmoita joukkueesi mukaan viim. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Tule kokeilemaan sitoumuksetta 2 viikkoa! LIIKKUVAT ELÄKELÄISET Kokoontuminen pe 1.3. 0400 241 187 tai harri.silander@luukku.com. 010 258 9601 Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. LENTOPALLOA Lentiskausi vauhdissa! Harjoitusajat ja lisätiedot PetPetin lentissivuilla www.petpet.fi. Lisätietoja Mikko Stenström, 044 965 2485. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. Papintie 2! 3 täytettä Pizzat tai Kebabit 7,00 e 4 täytettä Pizzat vain 7,50 e 0,3 l tölkkilimsa 0,50 e LOUNASTARJOUS arkisin 10.30 -15.00 PETÄJÄVEDEN PIZZERIA ma-to 10.30-20.00 pe 10.30-21.00 la 11.00-21.00 su 11.00-20.00 Parturi-kampaamo T. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinna ma-pe 10-16 p. su 31.3. 014 854 160 • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. Muista kotitalousvähennys! I. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen Näy myös verkossa! Näkyvyyttä tarjolla edullisesti myös Petäjävesi-lehden kotisivuilla www.petajavesilehti.fi alkaen vain 10 euroa + alv 24% /kuukaudessa ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Puh. MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200, www.kahvilafreesi.fi PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi LUISTIMIEN TEROITUS Ilpo Kukkonen teroittaa luistimia jääkiekkokaukalon pukuhuoneella tiistaisin klo 18.30 aina silloin, kun jää on luistelukunnossa! JALKAPALLOA Ma klo 18.30-20 Aikuisten jalkapallokoulu Kulttuurikeskuksen sali, O-P ja Kai Paltamaa Ti klo 14.15-15.15 Futsalkerho Kirkonkylän koulu, Soile/Mikko Kytölä, UUSIA KERHOLAISIA TOIVOTAAN MUKAAN, VOIT TULLA VAIKKA KOKEILEMAAN! Ti klo 15.30-16.30 Futsalkerho Kulttuurikeskus, Soile/Mikko Kytölä, UUSIA KERHOLAISIA TOIVOTAAN MUKAAN, VOIT TULLA VAIKKA KOKEILEMAAN! Ti klo 20-21.30 Miehet Kulttuurikeskus, Ville Laurio, AVOIN VUORO, VOI TULLA MUKAAN! Ke klo 17-18 Tytöt ja pojat 5-6v pallokoulu, Kulttuurikeskus, O-P, vuorot ovat jo alkaneet! Pe klo 19-20.30 Pojat 13-16v ja miehet, Kulttuurikeskus, O-P ja Ville Laurio, AVOIN VUORO, VOI TULLA MUKAAN! SALIBANDYA Perinteinen SÄHLYTURNAUS pidetään Monarilla la 6.4. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. YLEISURHEILUA Yleisurheilukouluvuorot tiistaisin klo 17-18.30 (yli 7-vuotiaille) ja sunnuntaisin klo 14-16 (aikuisurheilu). Kilparyhmän lajitreenit (9v. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. Turpeinen 0400 812106 Sinksi Oy • 040 058 5417 Pamppulantie 2, Petäjävesi tapio.kokkonen@gmail.com TIETOLIIKENNEPALVELUT PETÄJÄVEDELTÄ ATK-LAITTEET JA LAITTEISTOHUOLLOT PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Koulutettu hieroja Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX Koulutettu hieroja-lähihoitaja Mirva Niininen, 045 315 0303, timma.fi/petajavedenhierontarelax Palvelemme Apteekin talossa, os. Leppälä SOITA TAI TULE KÄYM ÄÄN! Lahjakortit, värit, permanentit, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut. Leppäläntie 2, Petäjävesi Varaa aika Tiinalle! Puh. Puh. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. Tervetuloa kaikki mukaan! TARJOTAAN VUOKRALLE Vuokrataan monipuolista toimisto-, liikeja varastotilaa Petäjäveden Palvelukeskuksesta os. Yhteensä 116 m 2 tai vähemmän tarpeiden mukaan. Asematie 6 Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. Tiedustelut päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691, suvi.kallioinen@petajavesilehti.fi tai Antti Koskinen, 040 081 2753, avkoskinen@gmail.com. klo 13.30 Lemettilässä, miesten viestin yhteinen kisakatsomo klo 14 alkaen. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO SULJETTUNA 25.2-1.3. ja vanhemmat, sekä aikuiset) torstaisin klo 17-19 ja sunnuntaisin klo 14-16
Hakemistot on korjattavana helmikuun ajan myös Kyläsepässä, K-Market Porkkanassa, Petäjäveden S-Marketissa, Suoramyynti Heinähatussa, Kahvila Freesissä ja Petäjäveden kirjastossa. kirjastolla kello 14. Yritykset pääsevät mukaan luetteloon maksullisella mainoksella. Tervetuloa! TALVIRIEHA KOKO PERHEEN ILOINEN Laskiaissunnuntaina 3.3. su 31.3. Tervetuloa! (Hallitus kokoontuu klo 17.30) E l ä k e l i i t o n Petäjäveden yhdistys ry:n KEVÄTKOKOUS ma 11.3.2019 klo 13.30 Solikkosalissa. Käsitellään sääntömuutoksia, jotta päästäisiin siirtymään SLL:n mallisääntöihin. klo 19.00 Kyläsepän kabinetissa. Yksityisten numerotiedot julkaistaan edellisen hakemiston mukaan ja mahdollisia korjauksia voi ilmoittaa Petäjävesi-lehden toimitukselle 050 366 7691 / Suvi tai toimitus@petajavesilehti.fi. Tänä keväänä vanhojen tanssit tanssittiin Petäjävedellä siis jo 28. Petäjävesi-lehti päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 toimitus@petajavesilehti.fi Petäjäveden Yrittäjät ry puheenjohtaja Soile Juntunen 050 5811 648 soile.juntunen@soljuvaa.fi Rakent amisen teemal ehti 2019 Petäjävesi-lehden rakentamisen teemanumeroa 6.3. Keski-Suomen TE-palveluista, Gradialta ja kunnasta. Liput 8€, max. 0400 241 187 tai harri.silander@luukku.com Oikaisu. Lisätietoja antaa Vt. klo 20Esiintyjänä MINNA ÄIKÄS BAND! Liput 10e sis. Koteihin ei lähetetä erillistä maksulomaketta joten oman, lapsen tai koko perheen jäsenmaksun voi maksaa ohessa olevilla tiedoilla. Ohjelmassa muun muassa » Selluloosan uudet mahdollisuudet » Tulevaisuuden puupinnat maailman markkinoille » Omavarainen maatila » Aurinkosähkö kiinteistöissä » Peltojätteet tulevaisuuden energiamuotona Ilmoittaudu 6.3. Petäjäveden Yrittäjät ottavat yhteyttä edellisiin mainostajiin, ja mainospaikkoja voivat kysellä kaikki yritykset suoraan lehden toimituksesta tai Petäjäveden Yrittäjien puheenjohtajalta. tekninen johtaja Antti Koskinen puh. kerran.. klo 17.30. 3 hlö perhelippu 20€, sylilapset maksutta. Kahvien lomassa vapaata keskustelua ja verkostoitumista! Tilaisuus on avoin kaikille yrittäjille ja yrittäjämielisille! Liity myös yrittäjien Petäjävesi nousuun! -WhatsApp-ryhmään: tekstaa puhelinnumerosi kunnanjohtaja Eero Vainiolle 041 449 3002 Petäjäveden luonto ry:n sääntömääräinen KEV Ä T K O KOUS su 10.3. Edullisin ilmoituspaikka on toimialaluettelon rivi, hinnat alkaen 25e + alv 24%. Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat luonnon ystävät! Seuratoiminta Teatteri Mukamas: HIIRULAINEN SIRKUKSESSA -lastenteatteriesitys Auditorio Miilussa ti 5.3. Järj. Kahvitarjoilu. Sivu 08 Nro 9 27.02.2019 Petäjäveden Petäjäiset ry:n VUOSIMAKSU koskee kaikkia urheiluseuran harrasteryhmissä kävijöitä (sekä lapsia että aikuisia), seuran urheilijoita ja kannatusjäseniä. Tarjouspyyntöasiakirjat saa teknisestä toimistosta osoitteesta Suutarintie 4, 41900 PETÄJÄVESI. Tervetuloa! Petäjäveden Petäjäisten perinteinen SÄHLYTURNAUS pelataan Monarilla la 6.4. Tarjous on jätettävä 15.3.2019 klo 12.00 mennessä. jaetaan myös Jyväskylän rakennusmessuilla. ennen esitystä. 040 660 1437. klo 8.30–16.00 Auditorio Miilu Miilutie 4, Petäjävesi Seminaarissa on esillä ajankohtaisia asioita puun uusista käyttömahdollisuuksista sekä bioenergiatutkimuksesta. Ilmoituksista 20% alennus! Kysy lisää toimituksesta! TERVETULOA YRITTÄJIEN AAMUKAHVEILLE Torstaina 7.3.2019 klo 8.15-10 Petäjäveden Kuntalaan (Suutarintie 4) Puheenvuorot mm. mennessä www.metsakeskus.fi/tapahtumat tai pasi.sironen@metsakeskus.fi, puh. Kiitos! JÄSENMAKSU VUODELLE 2019 SAAJAN TILINUMERO: FI24 5339 0820 0362 19 SAAJA: PETÄJÄVEDEN PETÄJÄISET RY VIESTI: HARRASTAJAN NIMI ERÄPÄIVÄ: 28.2.2019 SUMMA: 10 EUROA / HLÖ TAI 20 EUROA / PERHE TAI 50 EUROA / KANNATUSJÄSEN LEIKKAA TALTEEN! Yhdessä tehdään parempaa! Petäjäveden Palveluhakemisto tulee taas toukokuussa! Petäjävesi-lehti ja Petäjäveden Yrittäjät ry tekevät yhteistyössä paikallisen puhelinluettelon eli Petäjäveden Palveluhakemiston 2019-2021. Petäjäveden Hevosystäväinseura ry VUOSIKOKOUS perjantai 8.3. Petäjäveden Luonto ry ja Petäjäveden kunta TANSSIT Kintauden NS-talolla La 2.3. klo 11 14 Kettulanvuoren laavulla Ohjelmassa mm. Kahvitarjoilu. Liput ovelta 45 min. Ikäsuositus yli 3-v. Eerojen Erä ry Uudet biotuotteet ja bioenergia -seminaari to 7.3. Petäjäveden kunta / tekninen toimi TARJOUSPYYNTÖ Kutsumme maanvuokraajat, naapuriseurojen edustajat sekä metsästysseuran jäsenet perheineen HIRVIKEITOLLE sunnuntaina 3.3.2019 klo 14.00 Kintauden nuorisoseurantalolle. Mehutarjoilu. Yhdistysluettelo päivitetään hakemistoon maksutta ja mahdolliset muutokset voi myös ilmoittaa lehden toimitukselle helmikuun aikana. Ilmoita joukkueesi mukaan viim. lumikenkäilyä, mäenlaskua ja moottorikelkkakyyditystä. Luettelo ilmestyy toukokuussa 2019 ja se jaetaan Petäjävedellä joka kotiin sekä kunnan kesäasukkaille. Puh. Petäjäveden kunta pyytää tarjouksia kone ja kuljetustöiden suorittamisesta ajalle 1.4.2019 31.12.2020. Ensimmäiset vanhojen tanssit tanssittiin Petäjäveden lukiossa jo vuonna 1992. Kesto noin 40 min. Puhujina ovat asiantuntijat VTT:sta, JAMK:sta, Puutuoteteollisuudesta, Metsäkeskukselta ja yrittäjäpuheenvuoroja. pullakahvit. 041 466 6062 www.metsakeskus.fi/tapahtumat Seminaarin ohjelma kokonaisuudessaan: Maksuttoman seminaarin järjestävät Suomen metsäkeskuksen Lähienergialla omavaraisuuteen -hanke ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun BLOOM-hanke