Ääniin ja kosketuksiin reagoiva Paro vastaa silitykseen liikkein ja äänin. Voittomarginaalia hopeamitalistiin oli minuutti. Lego Mindstorms EV3 -sarjoista oli syntynyt mm. Paikassa, jossa elävän lemmikin pito ei ole mahdollista, tarjoaa hyljerobotti mahdollisuuden vuorovaikutteiseen hoivaamiseen. Arttu Ahon esittelemää Carbonhand -laitetta kokeili moni yläkoulun oppilas. Lego Mindstorms EV3 -palikoista rakennetut vimpaimet oli ohjelmoitu suorittamaan erilaisia toimintoja. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 2,00 euroa HANNA MÄKINEN Kansanedustaja Anne Kalmari MMM, maaja metsätalousyrittäjä Rakennusaineita politiikkaani: -Suomalainen ruoka on peruskallio -Yrittäjyys on hyvinvoinnin kivijalka -Perhe on yhteiskunnan tukipilari -Maa, vesi ja ilma ympäröivät meitä huomennakin Tapaamisiin 30.3. Robotteja katsomaan tulleet veljekset Nuutti, 5, ja Niklas , 2, Riitamäki löysivät tiensä ensimmäiseksi Paro -hyljerobotin luo. RoboCountryside -hanke on rahoitettu EuRoboteista kiinnostunut Nuutti Riitamäki, 5, ja pikkuveli Niklas, 2, pääsivät silittämään Paro-hyljerobottia Robotiikan monet mahdollisuudet tapahtumassa maanantaina. vuosikerta Nro 13 2019 Keskiviikkona maaliskuun 27. Paro -hyljerobottia käytetään esimerkiksi muistisairaiden ja vanhusten hoidossa. Eemil Helanderille kaksi kultamitalia nuorten SM-hiihdoista Petäjävetinen Eemil Helander hiihti kahden matkan mestariksi nuorten SM-kisoissa Haapajärvellä viime viikonloppuna. Lauantaina Helander voitti perinteisellä hiihtotavalla väliaikalähdöin hiihdetyn 15 kilometrin matkan 18-vuotiaiden sarjassa. Lypsyrobotit ovat jo tuttuja, mutta tulevaisuudessa maatiloilla voitaisiin hyödyntää esimerkiksi droneja ja viljelyn eri vaiheisiin suunniteltuja, huomattavasti traktoria keveämpiä, miehittämättömiä työkoneita. Masuunissa oli esillä myös joukko yläasteen 8. Robotiikan valinnaiskurssin ohjelmaansa ottaneet Onni Kovanen, Elias Raikaa, Aki Notkonen, Jere Virkkunen, Veeti Sirén, Matias Isopahkala, Jesse Kytölä ja Juho Kotanen olivat tuoneet näytteille robotiikkakursssilla valmistamiaan laitteita. – Paro on Suomessa hyvinvointialalla kaikkein yleisin robotti tällä hetkellä. Digitalisaation, kasvatuksen ja vastuullisuuden näkökulmia tilaisuuteen toi Petäjäveden yläkoulun Merja Lippojoen Erasmus+ -hanke-esittely. Petäjäveden Metallin Markku Salminen ja Tehovinssin Hannu Ruokolainen sekä Kokkilan tilan Otto Kokkinen kertoivat tilaisuudessa käytännön esimerkkejä siitä, miten robotiikkaa hyödynnetään heidän yrityksissään. HM LAURA JA ANTTI NEVALAINEN Tuplamestariksi nuorten SM-kisoissa hiihtänyt Eemil Helander lähettää taustajoukkoineen isot kiitokset ladunajajille, jotka ovat tarjonneet hiihtäjälle hyvät harjoitteluolosuhteet kotiladuilla Petäjävedellä.. Pehmeä ja kaunissilmäinen Paro houkuttelee silittämään ja hoivaamaan. Carbonhand -laitteesta on hyötyä esimerkiksi henkilöille, joilla on lihasheikkoutta aiheuttava sairaus. Latokartanon esityksen perusteella robotiikkaa voitaisiin käyttää nykyistä huomattavasti laajemmin muun muassa maataloudessa. Tapahtuman luentoosuudessa Tampereen yliopiston Jyrki Latokartano kertoi robotiikan sovellusalueista. S-marketilla! PETRI HONKONEN Maakunnan uusi voima 36 Ma ks aja : Py lkö ltä pa rla me ntt iin ry 17:00 S-market Petäjävesi Kansanedustaja Torstaina 28.3. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 59. Älylukkoa esitteli Ovaa Oy:n Tuomas Koski. Sunnuntaina Helander täydensi viikonloppunsa voittamalla M18 sarjassa vapaan hiihtotyylin 20 kilometrin yhteislähtökisan. Masuunissa oli erilaisten robotiikkasovellusten esittelypisteitä, joihin veljekset tutustuivat yhdessä äitinsä Anne Riitamäen kanssa. Ero hopeamitalistiin venyi lopulta minuuttiin ja 15 sekuntiin. Tilaisuudessa esillä ollut Carbonhand -laite on JAMK:in käytössä ollen vasta toinen Suomeen hankittu laite. Tämä kyseinen laite on Jyväskylän kaupungilta meillä lainassa, kertoi JAMK:in Kari Vehmaskoski. Paro-hylkeen lisäksi esillä oli esimerkiksi Ovaa Oy:n älylukko, joka mahdollistaa oven lukituksen etäavaamisen. Toteutuksesta vastaa JAMK. Keuruun Kisailijoita edustavan Helanderin valmennuksesta vastaa Ari Nummela, suksihuollosta Ilkka Lamminsivu Starskiwax:ilta. Arttu Aho esitteli tilaisuudessa Carbonhand -laitetta, jonka tehtävänä on toimia otteen vahvistajana. Kuvassa kokeiluvuorossa Johannes Lahtinen, Mikael Isopahkala ja Alvari Sivula seuraavat taustalla. nosturi. Carbonhandin käyttäjä pukee käteensä hanskan, johon liitetty laitteisto vahvistaa sormien tarttumaotetta. luokkien robotiikkakurssilaisten rakentamia laitteita. Tapahtuman alkajaisiksi yleisö pääsi tutustumaan Masuunissa esillä oleviin robotiikan sovelluksiin. roopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston kautta. Tule juttelemaan ja maistamaan pettuleipäsiä! www.petrihonkonen.fi Peruskoulu kuntoon Metsä on pelastus Teollisuus maakunnan voimana Riittävä perusturva kaikille Robotiikan monet mahdollisuudet esillä Miilussa Hanna Mäkinen RoboCountryside -hankkeen maanantainen aloitustapahtuma toi robotit Miiluun ja Masuuniin
Muina aikoina palvelemme puhelimitse ja sähköpostitse sekä paikan päällä sopimuksen mukaan. Titi perh. Hain Niilolta lainaksi nastakengät, kun meillä on ihan samankokoiset jalat. Aivan kesän korvalla myös koivun silmut lopulta puhkeavat ja tällöin koko luonto näyttää meille kauneintaan. 040 5262107. klo 15-18 Avoimet ovet kirkossa; klo 18 Taizé -rukoushetki ehtookellojen soidessa, Marjatta Ollikainen ja Kalevi Rautjoki. Hartaudet: klo 10 Tuulentupa, klo 12 Pihlajarinne. La 30.3. Uhanalaisia on kaikissa lajiryhmissä, suhteellisesti eniten linnuissa ja sammalissa. Luonto alkaa hiljalleen heräillä talven horroksesta. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen. Satu perh. 0400 816385 (ma ja ke) tai Laura Laitiselle, p. Eniten minua aina ihmetyttää se, että tuollaisista nälkiinnyttämiskursseista peritään isot maksut. Kevät on kuin muistutus siitä, mitä kaikkea kaunista ympärillämme onkaan. Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi Tilausja ilmoitusasiat:toimitus@petajavesilehti.fi tai 050 433 8300 Ilmestyminen: Ilmestymispäivä on keskiviikko. Ke 3.4. Kevään tullen metsän eläimet kirmailevat pehRakkaamme Matti Johannes Vesterinen s. Mahdollisen monimuotoinen luonto on myös ihmisen henkivakuutus: monimuotoisuuden katoaminen uhkaa kaikkea sitä mikä ylläpitää ihmisten elämää puhdasta vettä, suomalaista elinkeinoelämää ja ruoantuotantoa. alv 10%), lehtitilaukseen sisältyy käyttäjätunnukset kotisivuillemme, josta löytyy myös digilehti, pelkkä digitilaus 12 kk 55e (sis. Vanhin miniä kävi yllätysvierailulla viikonloppuna. Matkan hinta n. Liinun kanssa ollaan suunniteltu jo valmiiksi kesäreissuja. klo 13 Messu kirkossa / Rahkonen, Kulju. Seurakuntaretki Kontupohjan ystävyysseurakuntaan 6.-9.6. ilmaston puolesta niin vierestä kuului meidän aikuisten hymähtelyä ja närkästystä. Jos kertoisi joka päivä yhdestä Suomen uhanalaisesta lajista, siihen menisi aikaa yli seitsemän vuotta. Postin lähijakelussa jaetaan keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. Siunattu läheisten läsnäollessa. ”Ah, kuinka kevät hohtaa ja kukkii, tuoksuu maa! Näin Luoja meidät kohtaa ja hyvyys valloittaa.” Pajunkissat värittävät maisemaa valkoisine kukintoineen. Siellä saan levätä. Kevät tulee vauhdilla, mutta meillä on ainakin pihamaa niin liukas, että siinä on käveltävä hyvin tarkasti. ”Niityllä riemuissansa eläimet hyppivät, ja linnut lauluillansa Luojaansa kiittävät.” Talven hiljainen äänimaisema vaihtuu lintujen kauneimpiin sävelmiin. alv 24%): PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-21, su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 10-21 PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Suo laihon kylvämämme varttua runsaana.” Keväällä niin moni asia syntyy uudestaan, kenties myös me ihmiset aurinko lämmittää luontoa ja ihmismieltä. Kyselyt ja ilm. 6.3.2019 Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Klo 15 Rauhanyhdistyksen alueseurat srk-kodilla. Hetkittäin voisi kuvitella niiden laulavan kilpaa, niin riemukasta ja kirkasta se laulanta on. Kastettu: Vilppu Joonatan Ylikoski "Leipä, joka murtuu, liittää meidät Kristukseen." (Virrestä 957) menevillä hangilla piirtäen jälkiä upottavaan lumeen. 23:1,2) Kiittäen ja kaivaten Marja Heikki Varpu perh. Hartaudet: klo 12.30 Onnela, klo 13.30 Solikkosali. Ma 1.4. Esimerkiksi ”pienen ja äkäisen” hömötiaisen kohtalo riipaisee, sillä tinttiin kohdistuu nyt hyvin korkea häviämisriski. Oli tulossa joltakin paastokurssilta ja viipyi meillä sen verran aikaa, että kävi vessassa, joi omasta mehupullostaan ja kertoi perheensä kuulumiset. Su 31.3. Levikki noin 1700 kpl. Hieman ovat vielä vaiheessa ja vaativat vääntöä ja budjetti on auki. 25.2.1932 k. Kahvia ei kelpuuttanut, vaikka Liinu alkoi saman tien keittää. Kun huolestuneet koululaiset ja opiskelijat ympäri maailmaa lakkoilivat 15.3. Siinähän sitä olisi markkinointi-ideaa kaikkiin vanhoihin kansakouluihin ja tyhjiin teollisuuslaitoksiin ei muuta kuin paastokursseja keväisin ja varsinkin joulun jälkeen. Kaikki toimet, joilla pystytään hillitsemään ilmastomuutosta, auttavat lintujen ja muiden lajien elämää. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0100 85160 (arkisin 8-16) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Ilmoitushinnat: sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: kestotilaus 12 kk 70e (sis. klo 11.00 puhuu Markus Liukkonen Petäjävesi-lehti ei ilmesty pääsiäisen jälkeen ke 24.4.2019! Kevät on voittanut kaamoksen, emme enää kulje pimeydessä, vaan näemme lisääntyvän valon aamu aamulta yhä selvemmin kevät on jo käsillä. Lumen sulaessa ojien pientareilla alkaa loistaa pienet auringot leskenlehtien kukat. Iloa kevääseen! Jaakko Heikkinen. Ensimmäiset lämpimät päivät herättävät hyönteiset ja perhoset horroksesta oikomaan siipiään ensilentojaan varten. Ilmastonmuutos uhkaa lastemme tulevaisuutta, arvokasta luontoamme, vuodenaikoja ja hyvinvointipalveluja. Uhanalaisten lajien osuuden kasvu, lajien katoaminen yksi kerrallaan ja luonnon köyhtyminen on hälyttävää. Arvioiduista yli 22.000 lajista 11,9 prosenttia on uhanalaisia, kun edellisessä arvioinnissa osuus oli 10,5 prosenttia. Sivu 02 Nro 13 27.03.2019 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Toimitus: Asematie 6, Petäjävesi, toimitus on avoinna ma-ke klo 9-12. fi Tapulin takaa: Ah, kuinka kevät hohtaa Viikon pakina: Liukasta on BAPTISTISEURAKUNTA Suutarintie 5, Petäjävesi Jumalanpalvelus su 31.3. Sähköinen näköislehti tilaajien luettavissa osoitteessa www.petajavesilehti.fi tiistaisin klo 16 mennessä. Matka tehdään yhdessä Ikaalisten ja Akaan seurakuntien kanssa. Lisäapuna minulla on vanhoja suksisauvoja ja Liinu kulkee liiteriin ja saunalle potkukelkan kanssa. Luojan luoma luonto on puhdas ja raikas täynnä elämää. matkat, yöpymiset ja viisumin. Sanoi, että on niin vireä ja virkistynyt olo kurssin jälkeen. Maaliskuussa valmistuneen selvityksen, Punainen kirja 2019, mukaan joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen. Jos minulta olisi kysynyt, olisin käyttänyt kahta muuta v-kirjaimella alkavaa sanaa eli voipunut ja väsynyt. Suurin syy uhanalaistumiseen on lajien elinympäristöjen väheneminen, laadullinen heikkeneminen, vanhojen metsien katoaminen ja ilmastonmuutos. alv 24%) Lehden irtonumeromyynti hintaan 2 e (sis. Meillä kun ei ole varaa yöpyä hotelleissa ja sukulaisia on mukava nähdä! Käpytikka Korvaamaton luontomme köyhtyy Suomen koko lajiston uhanalaisuutta arvioidaan kymmenen vuoden välein. ”Nyt, Herra ylistämme keväästä sinua. mennessä virastoon, p. Yksipuolinen lajisto on altis ilmastonmuutokselle ja säiden ääri-ilmiöille. Klo 12.30 Ylä-Kintauden lähetysompeluseura Kultarannassa Ritva Koskisella. (Ps. klo 14 Lähetysnaiset srk-kodilla. 250 €-300 €, sis. Meillä on vanha maantiekartta, johon merkittiin sukulaisten asuinpaikat ja sen mukaan sitten mietitään reittiä. Kaikki on siis turvallisuuden eteen tehty. Tai made kalakeitoissa, joka sekin on yhtäkkiä silmälläpidettävä, koska se ei selviä ilmastonmuutoksesta tai siitä, että sen kotivedet rehevöityvät. 11.4. To 4.4. Jos enemmän tekisi, se olisikin sitten ihan överiä, sanoi nuorin poika meillä käydessään
tekniseksi johtajaksi pyydettiin sijaistamaan eläkkeelle joulukuussa 2016 jäänyt Antti Koskinen. Matti Varis on petäjävetisille tuttu ennestään. Lapwallin kanssa tehdyt asiat ovat tuoneet myös hyödyllisiä kontakteja jatkoon. kunnanhallitus pyysi minua nyt tähän hommaan. Vastaavaa työhyvinvointitutkimusta ei ole koskaan tehty Suomessa koko kunnan henkilöstölle. Rakentamaan pääsee viimeistään alkuvuonna 2020. Antti Koskinen jatkaa nyt vt. – Kunnanjohtaja oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kun Työterveyslaitos haki yhteistyökumppania hankkeeseen, hallintojohtaja ja hallinnon esimies Anni Hakala kertoo. Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö on kuntaorganisaation onnistumisen perusta. Jokainen työntekijä saa keskiarvotason raportin työhyvinvoinnin kehittymisestä hankkeen aikana. Kunnan koko henkilöstö mukana työhyvinvointitutkimuksessa SUVI KALLIOINEN Työterveyslaitoksen erikoislaboratoriohoitaja Riitta Velin laittoi Firstbeat-mittarit viime viikolla vanhuspalvelujohtaja Minna Koskiselle. Viime vuonna kunnan työntekijöiden lyhyet sairaspoissaolot vähentyivät, mutta yleisen kuvan mukaisesti henkisen puolen ja työssäjaksamisen vaikeudet ovat lisääntyneet. Petäjävedellä mukaan pääsivät kaikki halukkaat kunnan 273 määräaikaisesta ja vakituisesta työntekijästä. Variksella on kahden vuoden määräaikainen työsopimus, jonka jälkeen eläkevuodet ovat jo lähellä. – Meillä on aina ollut hyvää yhteistyötä ja kemiat pelaavat hyvin. Verkkovalmennuksella voi oppia konkreettisia keinoja, joiden avulla voi vaikuttaa työnsä sisältöön ja työolosuhteisiin ja siten omaan työhyvinvointiinsa. Lapwall Oy suunnitteli alueelle massiivista 6.000 neliön moduulirakentamisen tehdaskompleksia varastoineen. Vainion mukaan kaikki kunnan nyt olemassa olevat, varsinaiset yritystontit on myyty loppuun. – Hyvillä mielin olen siitä, että luottamusta on ollut ja SUVI KALLIOINEN Teknisen johtajan huoneessa on mies vaihtunut viime aikoina tiuhaan. Keski-Suomen parhaat yritystontit ovat valmistumassa kovaa vauhtia Petäjävedelle. Kunnan uusi aluearkkitehti aloittaa ensi viikolla ja alueen kaavoitus valmistuu tämän vuoden aikana. Suvi Kallioinen Petäjäveden kunta ja Työterveyslaitos toteuttavat yhdessä ainutkertaisen Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennuksella hyvinvointia ja terveyttä -nimiseen tutkimushankkeen. Mittaustulokset ja verkkovalmennustehtävät käsitellään luottamuksellisesti, ja ne ovat vain tutkimuskäyttöön. – Nyt kun teknisen puolenkin henkilöstötilanne on vakiintunut, alamme miettimään tonttien hinnoittelua ja myyntiä, kunnanjohtaja Eero Vainio linjaa. Kevään aikana investointeja aletaan toteuttamaan: Petäjäkodilla ja muissakin kiinteistöissä tehdään korjauksia, radanpohjan kunnostus kevyenliikenteen väyläksi aloitetaan keväällä, samoin päällystystyöt Halkokankaan II-alueella. Kunta teki viime vuonna Palvalahdessa runsaasti maanrakennustöitä ja rahaa on yrityspuistohankkeeseen mennyt tähän mennessä noin 600.000 euroa. – Tämä on mahtava tilaisuus kaikille työntekijöille kehittää omaa työtä ja työhyvinvointia yksilöllisesti ja omista lähtökohdista. Tutkimushankkeessa mukana oleminen ei maksa Petäjäveden kunnalle mitään. Roolit vaihtuivat, kun Variksen työparina vt. Tulemme hankkeen aikana oppimaan paljon työntekijälähtöisen kehittämisen tukemisesta ja työhyvinvoinnin edistämisen uusista tuulista.. Variksella on maaja vesipuolen rakennusmestarin koulutus, ja hän tuli kuntaan kuntatekniikan insinööriksi vuonna 2010. Lapwall vetäytyy Palvalahden aiesopimuksesta Suvi Kallioinen Lapwall Oy vetäytyy Petäjäveden kunnanhallituksen kanssa viime keväänä 2018 solmimastaan aiesopimuksesta rakentaa moduulitehdas Petäjävedelle Palvalahden yrityspuistoon. – Jatkan työntekoa samalla linjalla kuin ennenkin eli töitä, töitä, töitä ja töitä, Varis virnistää. Palvalahden yrityspuistoa viedään eteenpäin suunnitelmien mukaan. Työntekijät saavat käyttää hankkeeseen työaikaansa, ja se vie mittausten ja tutkimuskyselyiden lisäksi kuuden viikon verkkovalmennusjaksolla yhden tunnin viikossa. Hankkeen vastuullisena tutkijana toimii Työterveyslaitoksen erikoistutkija PsT Piia Seppälä. Kunnanjohtaja Eero Vainio toteaa, että tutkimushanke tukee täydellisesti kunnan Pelikirjastrategiaa, jossa painotetaan työhyvinvointia. – Aiesopimus Lapwallin kanssa osoitti, että alue on mielenkiintoinen kansallisille, isoillekin pk-yrityksille. – Kaavoituksessa Palvalahden alueesta tehdään nyt mahdollisimman mahdollistava, Vainio sanoo. kuntatekniikan insinöörinä vappuun saakka ja virkaan haetaan uutta työntekijää nyt peräti kolmannen kerran. Hakuaikaa on 5.4. Hanketta rahoittaa Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto. Petäjävedellä hän on asunut puolisonsa kanssa vuodesta 2007. Varis oli irtisanoutunut viime syksynä mielenkiintoisen YIT:n projektin vuoksi. – Ison vesiputkivuodon etsintä jatkuu edelleen, ja kevätaikaan sen löytäminen on vaikeaa, ennen kuin hulevedet poistuvat. kuntatekniikan insinöörinä jatkaa vappuun asti entinen tekninen johtaja Antti Koskinen. asti. Työterveyslaitos tekee tutkimusta kehittääkseen verkkovalmennustuotettaan ja tutkimuksella selvitetään työn tuunaamisen mahdollisuuksia työntekijöiden työhyvinvoinnin ja -terveyden edistämisessä. Tutkimushankkeessa työnantajatavoitteemme yhdistyvät hienosti Työterveyslaitoksen uusimpaan tutkimustietoon. Osallistuminen on kaikille vapaaehtoista. Tulokset ovat sovellettavissa koko kuntakentälle. Tämän vuoden kunnan talousarvioon on varattu yritysalueen tiestön rakentamiseen 350.000 euroa ja alueen vesija viemäriverkoston rakentamiseen 120.000 euroa. Sivu 03 Nro 13 27.03.2019 Tuttu mies saatiin takaisin taloon Suvi Kallioinen Edellisen teknisen johtajan Tomi Jylängin purettua virkasuhteensa tammikuun lopulla kesken koeajan, vt. Myöhemmin kunnanhallitus pyysi kuntatekniikan insinöörinä pitkään toiminutta Matti Varista, 61, uudeksi kunnan tekniseksi johtajaksi. Keski-Suomen parhaat yritystontit ovat valmistumassa kovaa vauhtia Petäjävedelle. Tarkemmat osallistujamäärät kerrotaan myöhemmin. Vainio näkee, että Lapwallin vetäytyminen nyt myös vapauttaa suunnitelmia ja kaavoittamista, sillä Lapwallille oli ”korvamerkittynä” alueelta aiesoKAAVOITUKSEN HAVAINNEKUVA / PETÄJÄVEDEN KUNTA pimuksen velvoittamana seitsemän hehtaarin alue. – Myös Kintauden jalkakäytäväasian suhteen alkaa tapahtua kesän aikana, Varis iloitsee. Kunnan työntekijät saavat maksutta tämän vuoden aikana kolme, kolmen vuorokauden Firstbeat -sykevaihtelumittausta analyyseineen sekä Työterveyslaitoksen Työn imua työtä tuunaamalla -verkkovalmennusohjelman kuudeksi viikoksi käyttöönsä. – Sanoin Antille, että laitapa sinä nyt välillä tuohon nimi alle, Varis hymyilee ja kiittelee, kuinka hyvää työtä Koskinen on tehnyt tässä välissä ja muutenkin. Varis aloitti teknisenä johtajana viime viikon maanantaina. Tutkimuksen tulokset valmistuvat ensi vuonna 2020. Nyt ei ole käynnissä mitään isoja rakennushankkeita, eikä uusia rakennustarpeitakaan ole. – Me Petäjäveden kunnassa panostamme siihen, että jokaisella työntekijällä on mahdollisuus ammatilliseen kehittymiseen ja työssä viihtymiseen
Pietiläinen kertoo olevansa vapaa-ajalla perhekeskeinen. – Ensi sunnuntain jumalanpalvelukseen mennessä kirkon pitäisi olla valmis myös äänentoiston osalta. Sekin kannattaa tarkistaa, tarvitseeko valmiin pöntön pohjalle laittaa pehmikettä. Toiveena on, että erityisesti telkille ja tiaisille tarjottaisiin kevään aikana joukko uusia pesäpaikkoja, toteavat Keijo Ekman Petäjäveden erämiehistä sekä lintuasiantuntijana tunnettu Lauri Ijäs Petäjäveden Luonto ry:stä. – Kun on näin hieno kirkko, toivon, että täällä myös käytäisiin. Linnunpöntöille löytyy käyttäjiä monenlaisista ympäristöistä. Toinenkin toivomus Pietiläisellä on Petäjäveden seurakuntalaisille. Lempilajeja ovat kävely sekä sauvoin että ilman ja vesijuoksu. Tätä on hyvä pitää puhtaana. Työhön sisältyvät myös siivoamiset ja kaikki ne juoksevat asiat, joita tässä eteen tulee, sanoo Pietiläinen. LAURI IJÄS ANNA-LIISA HAKKARAINEN Apua lintujen pesänrakennuspuuhiin Hanna Mäkinen – Haastamme petäjävetiset linnunpönttötalkoisiin. Monet pöntöt voi ripustaa ilman tikapuita, noin 1,5-2 metrin korkeuteen. Mitat ovat tärkeitä. Suntio siivoaa Petäjävedellä molemmat kirkot, kappelin ja huoltorakennuksen. Erityisesti lentoaukon koko ja pöntön sisätilan läpimitta on syytä säätää tavoiteasujan tarpeiden mukaiseksi. Kolopesijöistä uhanalaisten lajien listalle ovat päätyneet muun muassa isokoskelo, tervapääsky, hömötiainen ja töyhtötiainen. Omaan kädentaitoon luottavan kannattaa noudattaa rakennusohjeita huolellisesti. Valmiita linnunpönttöjä voi puolestaan ostaa esimerkiksi Heinähatusta, kertovat Ekman ja Ijäs. – Tässä uudemmassa kirkossa on nyt siistit, uudet tilat, kun tämä on remontoitu. Telkän ja isokoskelon lisäksi muun muassa moni pöllölaji tarvitsee pönttönsä pohjalle useamman sentin kerroksen esimerkiksi turvetta tai sahanpurua. Onkelan apuna oli toissa viikon torstaina myös petäjävetinen Jorma Suonsaari, joka tulee jatkossa tarvittaessa toimimaan suntion tuuraajana. Ijäksen ja Ekmanin mukaan telkkää ei vaivaa yletön arkuus, minkä takia linnun pesimispuuhien seuraaminen näköetäisyydeltä on mahdollista. Mukana on hämmentävän monta tuttua nimeä. Hautojen kaivuun Petäjäveden seurakunta on ulkoistanut multialaisen Jukka Onkelan hoidettavaksi. Ajattelin, että pitää katsoa, minkähänlaista se homma olisi nykyään, nauraa Pietiläinen. Tai että ne sisäkengät olisivat mukana, ja että nastakengät vaihdettaisiin sisäkenkiin kirkkoon tultaessa. Luonnolliset kolopuut vähissä Kolopesijät tarvitsevat ihmisen apua, koska luonnollisia kolopuita on metsissä liian vähän. – Jos linnunpöntön haluaa rakentaa itse, löytyvät hyvät, lintulajikohtaiset rakennusohjeet esimerkiksi Birdlife Suomen verkkosivuilta. Petäjäveden suntion paikasta Pietiläinen kiinnostui muun muassa vanhan kirkon ansiosta. Tikkakoskella asuvasta Mirja Pietiläisestä tuli Petäjäveden seurakunnan suntio helmikuussa. Tällöin myös pöntön vuosihuolto eli syksyllä tai alkukeväällä tehtävä puhdistus onnistuu ilman kiipeilyä. Pöntön voi hommata ja viedä paikoilleen vaikka saman tien. Apua uhanalaisille lajeille Vastikään valmistuneesta ”Punaisesta kirjasta” löytyy lista Suomen uhanlaisista lintulajeista. Suntioksi isopapan jalanjäljissä – Työhöni kuuluvat täällä perinteiset suntion työt eli kaikki toimitukset, joita olen valmistelemassa ja joissa olen läsnä; messut, kasteet, vihkimiset sekä siunaustilaisuudet. – Kelit ja kävijämäärät kuitenkin lisäävät siivouskertoja, jolloin kirkon siivoukseen menevä aika jopa tuplaantuu, toteaa Pietiläinen. Esimerkiksi uudemman kirkon perussiivoukseen menee aikaa vähintään viisi tuntia viikossa. Jos uusi pönttö ei ehdi avuksi tämän kevään pesijöille, on se valmiina seuraavaa pesimäkautta varten. Lauri Ijäksen mukaan uhanalaisiksi luokitellut metsien tiaiset, eritoten hömöja töyhtötiainen, rakentavat pesäkolonsa mieluusti itse. – Niiden asuntopulan helpottamiseksi voisi kokeilla purulla täytettyä pönttöä, jolloin tiainen tuntee rakentavansa pesäkolonsa itse, toteaa Ijäs. Uudempi, vastaremontoitu kirkkokin houkutti. – Toivon, että kirkkoon ei tultaisi nastakengillä. – Koskaan ei ole liian myöhäistä viedä linnunpönttöä sopivalle pesimäpaikalle. Sortumavaaran takia haudankaivuuta ei saa suorittaa yksin. Toimistotyöntekijästä suntioksi muuntautuneen Pietiläisen suvusta löytyy toinenkin suntio. Birdlifen sivulta löytyy lajikohtaisia ohjeita myös pöntön ripustuspaikan ja -korkeuden valintaan. Tuttu hömätiainenkin kuuluu uhanalaisiin lajeihin.. Kirkon käyttäjille Pietiläinen esittää näin nastakenkäaikaan tärkeän toivomuksen. Suntio Mirja Pietiläinen on kuitenkin mukana myös haudankaivuussa, sekä avustajana että turvallisuussyistä. – Isän pappa on aikanaan ollut suntio Laukaan seurakunnassa. Kuvan pöntöt päätyivät Tiipperlammelle. Esimerkiksi telkänpöntön ripustamispaikan voi valita siten, että pöntön näkee vaikkapa kesämökin ikkunasta tai verannalta. Pesäkolojen puute on suurin tehohoidetuissa talousmetsissä, minkä voi huomioida pöntön paikkaa mietittäessä. Tuolla eteisessä on tuoli, johon voi istua kenkiä vaihtaessa. Hänen harrastuksiinsa kuuluu muun muassa Lapin matkailua ja liikuntaa. Sivu 04 Nro 13 27.03.2019 HANNA MÄKINEN Hanna Mäkinen Petäjäveden uusi suntio Mirja Pietiläinen aloitti työt Petäjävedellä 21.2. Keijo Ekman hyödynsi keväisiä hangenkantoja viedessään kookkaita telkänpöntöjä ripustuspaikoille. Aiemmin Uuraisten ja Jyväskylän seurakunnissa suntiona toiminut Pietiläinen on ensimmäisten Petäjäveden viikkojensa aikana tutustunut uuteen toimintaympäristöön, ihmisiin, paikkoihin ja käytäntöihin
Muun muassa laskut Kokkonen maksaa verkkopankissa omalta kotikoneelta käsin. Sivu 05 Nro 13 27.03.2019 HANNA MÄKINEN Some-mummu löytää käsityöohjeet Pinterestistä Hanna Mäkinen Maaliskuussa 90 vuotta täyttänyt Kerttu Kokkonen, omaa sukua Raitanen, on asunut koko ikänsä Petäjävedellä. Kätevältä tietotekniikan käyttäjältä sujuvat verkkoaskareet mainiosti. Siellä oli kuusikko, jonne me ei kyllä lähdetty yhtään kertaa. – Kun tulimme asumaan tähän Pappilanpellolle, sitä työtä alkoi olemaan niin hirveästi. Kolmen duon kiertue jatkui Petäjävedeltä Viitasaarelle, jossa nykyfolkin osaajat esiintyivät lauantaina. Vuonna 1950 Petäjäveden kotiteollisuuskoulun käynyt Kokkonen suoritti leikkuukurssin Jyväskylässä ja teki sitten pitkän päivätyön ompelijana Petäjävedellä. Kädentaidot ja ompeleminen ovat olleet olennainen osa Kokkosen työuraa. – On mukavaa, jos pystymme musiikillamme myös koskettamaan ja liikuttamaan kuulijoita, saamaan aikaan hymyn tai kyyneleen, kuvaa Eloranta. 1970ja -80-luvun taitteessa Kokkonen meni töihin farkkutehtaalle, josta hän ehti olla töissä kymmenen vuoden ajan ennen eläkkeelle jäämistään. Tärkeitä ovat olleet myös kalaja marjareissut. Käsillä tekemisen taito on ollut selvästi periytyvää sorttia. – Muistan sen, kun ne pommittivat Petäjävettä. Äiti hoiti tilaa silloin yksittäin. Ja pakkasella vielä. – Isä oli sodassa melkein viisi vuotta. – Sain lapsilta kymmenen vuotta sitten 80-vuotislahjaksi tietokoneen. Kertun Väinö-isä osasi tehdä tuohitöitä ja opetti taitonsa myös Kertun veljelle eli Armas Raitaselle. Kävin ompelemassa ihmisten kodeissa vaatteita heille, ihan niin kuin ennen vanhaan suutarit ja räätälit kiersivät taloissa. – Aluksi kiersin kylillä talosta taloon. 90-vuotiaan Kerttu Kokkosen mukaan yksi pitkän iän ja terveyden avaimista on ollut sellainen ruoka, joka pitää jalat maassa eli ihan tavallinen kotiruoka. Meillä oli kaksi lehmää ja hevonen. Kokkosen luona kokoontuu jo kahdeksatta vuotta Eläkkeensaajien käsityökerho, jossa lyödään viisaat päät yhteen ja luodaan uutta. Perjantaina kuulluissa kappaleissa on tyynnyttävää, onnelliseksi tekevää kauneutta. Pienin sisko oli silloin vuoden vanha, ja minä olin sitä sisällä paijaamassa, kun ne pommittivat kirkonkylää. – Kun sota alkoi marraskuussa 1939, meiltä loppui koulu, kun ne tekivät koulusta sotasairaalan. Pinterestistä löytyvät käsityömallit ja WhatsApp:sta viestit. Duon hyväntuulinen esiintyminen oli oiva päätös lämminhenkiselle, pienimuotoiselle tapahtumalle. Minä kirjoitin silloin vihkoon onneksi ylös, että mitä tehdään ja mitä tapahtuu. Folk-illan päätti vastikään Amerikan mantereelta palannut Pia Leinosen ja Joni Tialan kokkolalainen Vellamo. Kerttu Kokkosen Pirjo-tyttärestä tuli puolestaan käsityönopettaja. Vävy sanoi, että sinä et sitä konetta rikki saa. Konetta tuodessaan he näyttivät, miten se toimii. Kintauden nuorisoseurantalon perjantaisen Pipofolk-konsertin käynnisti jyväskyläläisen Teatterileskien esitys. Mummon ja kissan päiväjärjestykseen kuuluvat lounas, suomalainen elokuva ja yhdessä nukutut päiväunet. Pakolan talo oli Kokkosen koti 24-vuotiaaksi saakka, minkä jälkeen tie vei kirkonkylälle ja Pappilanpellolle. Tein tilaustöitä. Facebookpäivityksiä ja Pinterest-hakuja Kerttu Kokkonen on some-mummu, joka viettää päivittäin aikaa Facebookissa. Sillä minulla onkin ollut se rohkeus koneen käyttämiseen, muistelee Kokkonen hymyssä suin. Ompelija Älylaitteiden lisäksi 90-vuotiasta tottelevat käsitöiden tekoon tarvittavat välineet. Kun Kerttu oli kymmenenvuotias, syttyi talvisota. – Ihmiset tulivat lakanat korvissa tuonne Kettulan mäen alle, ja siellä puun alla oltiin ainakin se tunti pari. HANNA MÄKINEN Kun Dinosaurusten Pelastajat, Vellamo ja Teatterilesket seuraavan kerran esiintyvät Petäjäveden maisemissa, kannattaa etsiytyä paikalle. Nyt rintamiestalosta löytyy älylaitteita joka lähtöön. Ovikellon soidessa Kerttu käy avaamassa ikkunan kissalleen. Seuranaan Kertulla on Mölli-kissa. Pommikoneista varoitettiin ilmahälytyksellä. Ihmiset toivat kankaita ja minä ompelin. Luvassa on rentoa folkmusiikkia, kauniita säveliä ja ajatuksia herättäviä sanoituksia. Kokkonen muistaa, kuinka sota-aikana piti ikkunoissa olla pahviset ”Molotovin verhot”, ettei talojen valoja voisi nähdä ilmasta käsin. Kolmikko esiintyi perjantaisessa Pipofolkissa Kintauden nuorisoseurantalolla. Folkmusiikkia kolmen duon voimin. – Meidän isä toimitti tärkeänä, että sitten kun tulee pommitus, lähdette lakanat korvissa tuonne mäen alle. Kirkonkylällä ilmahälytys sai ihmiset siirtymään Kettulanvuorelle. – Silloin kun vielä oli pulaa kankaista, ihmiset käännättivät villakankaisia takkejaan. HM Dinosaurusten pelastajat Olli Penttinen ja Jane Paakkolanvaara saivat Korppikappaleeseen vierailevaksi tähdeksi ja vahvistukseksi Olli Penttisen Ella-tyttären. Meillä navetan viiri heilui, kun se lentokone meni ohi. Nuorin siskoni oli sodan syttyessä vastasyntynyt. Pommeja paossa Pakolan tilalla vietetyiltä lapsuusvuosilta on jäänyt monenlaisia muistoja. Hannupoika on virittänyt taloon ovikellon, jonka ansiosta Kerttu kuulee, kun ikkunan takana odottava Mölli haluaa sisälle. Kerttu Kokkosen Klaara-äiti oli taitava käsitöiden tekijä. Nykyisessä kodissaan, vihreäkattoisessa rintamiestalossa, Kokkonen on viihtynyt vuodesta 1963 lähtien. Se oli hirmuinen pakkastalvi silloin. Jaana Eloranta ja Timo Tikka nauttivat folk-musiikin tekemisestä ja esittämisestä. Eräänä syksynä käänsin 14 villakangastakkia. Olihan se vähän sellaista hirmuisen jännää. Se talvi oli sitten vapaata. Kokkosen lempiharrastuksia ovat sosiaalisen median seuraaminen ja päivitykset, käsityöt, lukeminen ja matkustelu. Läppäri on saanut seurakseen tabletin ja älypuhelimen. Keuruulaisen Jane Paakkolanvaaran ja petäjävetisen Olli Penttisen Dinosaurusten pelastajien ohjelmassa oli useita kappaleita duon uudelta Lautalla -levyltä
Sitten hommia tehtiin, keikka pidettiin ja uusi kokemus saatiin. (2011) 1 km: 1. Jimi Sairanen 3.11, 2. – Lukiokoulutuksen tärkeimpiä arvoja on totuuden etsiminen esimerkiksi valeuutisten, vaalivaikuttamisen sekä hybridiuhkien ja ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, Aaltola sanoo. Pienimmät sivakoivat urheilukentällä ja isommat tien toisella puolella Ketulanvuorella. (2013) 400 m: 1. Konserttia järjestämässä oli Konserttikeskus, Petäjäveden kulttuuritoimi, sekä meidän 5.-6. SK Suomen Lähilukioyhdistyksen ja Pro Lukio ry:n lukioseminaari järjestetään tänä vuonna Petäjäveden lukiossa ensi viikolla 4.-5.4. Auni Raiskila 0.59, 2. Aatu Korkiavuori 7.07, 2. Saara Tall 6.35, 3. Tartuimme siis tilaisuuteen ja aloitimme työn. Selina Tiainen 3.00 (ei saatu maaliaikaa) Pojat 4 v. Vinha Raiskila 3.13 Tytöt 8 v. Jani Virkkunen, Lina Kanerva / SK Jutun kirjoittajat ovat Kintauden koulun oppilaita KINTAUDEN KOULU Tulokset Tytöt 4 v. Martta Taipalus 4.33 Pojat 6 v. Ilona Rahikainen 7.59, 2. Otso Berg 3.43, 3. Samu Haarala 0.49, 2. Oppilaat konsertin tuottajina -niminen projekti on Konserttikeskuksen oma vapaaehtoinen malli osallistavasta konserttitoiminnasta. Nelli Hiironen 0.47, 3. Veera Tall 6.26, 2. Hommat alkoivat konsertin suunnittelusta. (2013) 400 m: 1. -luokka, ja tietenkin luokkamme opettaja Matti Eskelinen. Artturi Rahikainen 12.00, 2. (2012) 400 m: 1. Elea Eskelinen 8.00 Tytöt 10 v. Jaakko Taipalus 1.29, 3. Vilma Vainio 1.46, 3. Hertta Lamminparras 4.00, 4. Jaakko Nevala 5.26 Tytöt 7 v. Seela Jokio 0.41, 2. Pitkään jatkunut kehitys tulee rajusti koettelemaan pieniä lukioita ja koulutuksen alueellista saavutettavuutta. (2009) 1 km: 1. Sofia Räihä 11.40, 2. Heikki Nevala 14.42 Mika Aaltola puhujana lukiossa Petäjäveden Petäjäisten järjestämät lasten hiihtokisat näyttivät oivaa talkoilla tekemisen ja yhteen hiileen puhaltamisen esimerkkiä. Kaikki kolme ryhmää kirjoittivat tehtäviä, joita ryhmän pitäisi toteuttaa. Vella Raiskila 16.12 Pojat 11 v. SK SUVI KALLIOINEN. (2015-) 50 m: 1. Vivian Asunta 0.50 Tytöt 6 v. Pengerjoen kyläyhdistyksen naiset keittivät kahvia, paistoivat lettuja ja makkaraa. Jere Hiironen 7.33, 3. (2015-) 50 m: 1. Hilla Yläpoikelus 3.30, 4. (2007) 2,5 km: 1. (2008) 2,5 km 1. (2014) 50 m: 1. 5.-6. Vanhempien toiveesta ja hyvin rivakalla aikataululla järjestetyt kisat onnistuivat hienosti ja keväisille hangille tuli noin 40 hiihtäjää. (2012) 400 m: 1. Lassi Korkiavuori 3.23, 2. Onni Heinilä 2.08 Tytöt 5 v. Alvin Eskelinen 4.36, 4. Helena Nevala 8.17 Pojat 10 v. Eero Kuukkanen 12.48 Pojat 12 v. Vilma Haarala 3.45, 3. Kaikille petäjävetisille avoin tilaisuus jatkuu Aaltolan jälkeen Suomen Kuntaliiton erityisasiantuntija Kyösti Värrin väestönkehitysaiheisella puheenvuorolla. Sofia Tuomala 2.42, 2. Aava Tikkanen 3.42 Pojat 7 v. KMarket Porkkana tarjosi palkinnot ja Petäjäveden Osuuspankki mitalit. Urho Kuukkanen 4.39, 5. Tunnelma oli hyvä. -luokan oppilaat tekivät vielä koululla arvostelun Ilo Ensemblestä. Järjestäjäryhmän tehtävänä oli ottaa esiintyjät vastaan sekä huolehtia esityksen järjestämisestä. – Vuonna 2017 yli puolessa Suomen kunnista syntyi vähemmän kuin 50 lasta. Krista Taipale 8.24 Tytöt 9 v. Tiitus Jokio 2.06, 4. (2010) 1 km: 1. luokan opettaja Terhi El Massri kertoi pitäneensä rekilauluista. Sivu 06 Nro 13 27.03.2019 Keväisissä kisoissa ei suksi lipsunut SUVI KALLIOINEN Oppilaat toimivat itse tuottajina ja Ilo Ensemble esiintyi Petäjäveden kouluilla Ilo Ensemble -niminen rekilauluyhtye vieraili koulullamme, Kintauden koululla, keskiviikkona 20.3. Tiedotusryhmä puolestaan kertoi koko koululle esityksestä ja hoitivat esityksen valokuvaamisen, sekä uutisen tekemisen. Luokkamme jaettiin kolmeen ryhmään: tekniikka-, järjestäjäja tiedotusryhmiin. Lenni Yläpoikelus 8.31 Tytöt 11 v. 6. Keikka oli yksityinen, joten katsojina olivat koulun opettajat sekä oppilaat. Aura Eskelinen 3.00, 3. Koska meidän luokkamme auttoi konsertin järjestämisessä, meillä oli omia työtehtäviä. kello 12.45-13.30 on ensimmäisenä puhujana Petäjäveden lukion entinen opiskelija, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola, joka kertoo mitä pienen kunnan oma lukio on hänelle merkinnyt. (2009) 1 km: 1. (2008) 2,5 km: 1. Tekniikkaryhmä hoiti nimensä mukaisesti tekniikkaan liittyvät hommat, kuten valojen laiton, sekä tekivät paljon hommia. Seminaariin sisältyy myös kaikille petäjävetisille avointa ohjelmaa: torstaina 4.4. Aino Kortemäki 2.59, 2. Jani Hiironen 3.06, 2
050 546 9747, Majavatie 12. Ilm. Ilmoittautumiset 0400 241 187, harri.silander@luukku.com. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. 0400 743 895, smautopalvelu@gmail.com ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä STANDARD LINE ma-pe 8.00 17.00 la 8.00 13.00 su suljettu Teollisuustie 8, Petäjävesi puh. Muista kotitalousvähennys! I. tekonurmella kello 10-14. SUUNNISTUS Hankikuntorastit jo tänään ke 27.3. JALKAPALLOA Juniorijalkapalloleiri 12.-14.6. Tule kokeilemaan! Seuraa meitä myös Facebookissa! www.facebook.com/Petäjäveden-Petäjäiset • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. PetPetin nettisivujen ilmoittautumislomakkeen kautta 10.5. 014 854 160 PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi 85-VUOTISJUHLAKONSERTTI Auditorio Miilussa la 11.5.2019. mennessä. Leppäläntie 2, Petäjävesi Varaa aika Tiinalle! Puh. Turpeinen 0400 812106 Sinksi Oy • 040 058 5417 Pamppulantie 2, Petäjävesi tapio.kokkonen@gmail.com TIETOLIIKENNEPALVELUT PETÄJÄVEDELTÄ ATK-LAITTEET JA LAITTEISTOHUOLLOT PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit PETÄJÄVEDEN HIERONTA RENNOX Koulutettu hieroja Irja Viitanen, 0500 546 090 PETÄJÄVEDEN HIERONTA RELAX Koulutettu hieroja-lähihoitaja Mirva Niininen, 045 315 0303, timma.fi/petajavedenhierontarelax Palvelemme Apteekin talossa, os. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 010 258 9601 Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi Petäjäveden kuuluisat herkut PEKKARISEN LEIPOMOTUOTTEET Konditoria Pekkarinen, Toppalantie 134, Petäjävesi Puh. Tule kokeilemaan! SALIBANDYA Sählyturnaus Monarilla la 6.4. Lisätietoja: O-P Mäkelä, 040 833 8259, olli-pekka.makela@petajavesi.fi. Mukaan voi tulla aloittelija tai jo pelannut juniori. Kahvio Masuunissa. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh. Karttaraha 2€. Kilparyhmän lajitreenit (9v. Lisätietoja Mikko Stenström, 044 965 2485. Kokeillaan miten hanki kestää tossun alla ja jos epäilyttää, niin voi ottaa kapulaa tossun alle. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Santeri Mäkinen Tervatie 3, puh. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinna ma-pe 10-16 p. Hinta 40€ / joukkue. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. Esiintyjänä Taisto Polvi, säestää Vesa Asunta. Ma klo 18.30-20 Aikuisten jalkapallokoulu Kulttuurikeskuksen sali, O-P ja Kai Paltamaa Ti klo 20-21.30 Miehet Kulttuurikeskus, Ville Laurio. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Puh. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen SM-AUTOPALVELU Autojen huollot ja korjaukset, rengaspalvelut, nelipyöräsuuntaukset ja päästömittaukset, vikakoodien luku ja nollaus. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi TILAA TIINALTA kevään juhliin ja illanviettoihin perinteiset täyteja voileipäkakut. Papintie 2! 3 täytettä Pizzat tai Kebabit 7,00 e 4 täytettä Pizzat vain 7,50 e 0,3 l tölkkilimsa 0,50 e LOUNASTARJOUS arkisin 10.30 -15.00 PETÄJÄVEDEN PIZZERIA ma-to 10.30-20.00 pe 10.30-21.00 la 11.00-21.00 su 11.00-20.00 Parturi-kampaamo T. LENTOPALLOA Lentiskausi vauhdissa! Harjoitusajat PetPetin lentissivuilla petpet.fi. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 041 441 5253 / Harri T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Koulutie 5, Petäjävesi Palvelemme sop. 50€ / PetPetin jäsenet, 60€ / muut. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. Leppälä SOITA TAI TULE KÄYM ÄÄN! Lahjakortit, värit, permanentit, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut. Kaksi rataa 2,5 km ja 4,5 km. klo 17.35-18.30 kirkonkylällä urheilukentällä. ja vanhemmat, sekä aikuiset) torstaisin klo 17-19 ja sunnuntaisin klo 14-16. 014 853 326 www.standardline.fi RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA Tulisijamuuraukset ja -korjaukset sekä pienet remontit ja rakennustyöt. YLEISURHEILUA Yleisurheilukouluvuorot tiistaisin klo 17-18.30 (yli 7-vuotiaille) ja sunnuntaisin klo 14-16 (aikuisurheilu). Kaikille 7-13 -vuotiaille tytöille ja pojille. Tule kokeilemaan! Ke klo 17-18 Tytöt ja pojat 5-6v pallokoulu, Kulttuurikeskus, O-P Pe klo 19-20.30 Pojat 13-16v ja miehet, Kulttuurikeskus, O-P ja Ville Laurio. Nyt myös suolaiset piirakat, salaatit, karjalanpiirakat, pikkupitsat ym! KOTILEIPURI TIINA SULKULA Puh
puh. Vuosipäivän kunniaksi kevään pilkkikisat järjestettiin vuokralammella toissa lauantaina. Kolmas juhlakisassa oli niin ikään perustajajäseniin kuuluva Taisto Björkman. Tark. Alpo Ritari 1010 g, 7. Opastettu bussikierros eri kohteissa 10.30-13.00. 0400 239 548 Seuratoiminta Petäjäveden Maaja Kotitalousnaisten ja Maaseutuseuran KEV Ä T K O K O U K S E T Hakamaan lammastilalla ma 8.4. Marko Mäkinen 2320 g, 2. Yleishyödyllisten yhdistysten tuki on kahden viikon jaksolta 290,00 € ja kolmen viikon työjaksolta 410 €. Visa Terho 920 g, 8. klo 10-14 Petäjäveden S-Marketin parkkipaikalla Hernerokkaa tarjolla klo 11 lähtien. 0400 241 187 tai harri.silander@luukku.com LÄMPIMÄSTI TERVETULOA kaikki jäsenet, petäjävetiset yrittäjät ja yksinyrittäjät PETÄJÄVEDEN YRITTÄJIEN KEVÄISEEN, RENTOON ILTAAN Petäjälahteen perjantaina 12.4.2019 klo 18 alkaen! Klo 18 aloitetaan Petäjäveden Yrittäjät ry:n sääntömääräisellä kevätkokouksella ( Huom! Ilta on muillekin kuin jäsenille!), jonka jälkeen syödään, juodaan, kuullaan yritystarinoita rennolla otteella, saunotaan ja kisaillaan leikkimielisesti maestro Ilpo Kukkosen johdolla. Ilkka Rosala 800 g. Yksi perustajajäsenistä, Taisto Björkman, sanoi ajatuksen ääneen. Holm) Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Toiseksi pilkki perustajajäsen Jorma Ylennysmäki, jonka kalat painoivat 2,120 kiloa. klo 18.30. YKSITYISTEN NUMEROTIEDOT julkaistaan edellisen hakemiston mukaan ja mahdollisia korjauksia voi ilmoittaa vielä Petäjävesi-lehden toimitukselle 050 366 7691 / Suvi tai toimitus@petajavesilehti.fi. Eduskuntavaalit 2019 Ennakkoäänestys 3.-9.4. Hinta 40 euroa / joukkue. Kyläsepällä TO 28.3. Ilmoittautuneiden kesken arvotaan hierontalahjakortti! Matkailuyrittäjille YLEISÖTILAISUUS Petäjävedellä ti 2.4.2019 klo 17.30-20.30 Taipaleen matkailutilalla, os. soppatykillä klo 11-14 Petäjävesi, S-marketin piha (puolueiden yhteinen) https://vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit/alue/keski-suomen-vaalipiiri 134 135 136 137 138 139 140 141 142 143 144 145 146 147 PETÄJÄVEDEN KUNTA TUKEE YRITTÄJIÄ, yksityisiä työnantajia heidän palkatessaan 15-18 (s. 040 141 6505. Illan tarjoilua varten toivotaan ilm. ja MA 1.4. Tulokset: 1. Ruunaniemi) 20.00-20.30 Hanke-esittely, Petäjäveden vanhan kirkon matkailuja kulttuuripalveluhanke (hankepäällikkö K. KLO 18-21 Pelejä & purtavaa, tervetuloa! Järj. Lisätiedot ja ilm. 0400 867755 ÄÄNESTÄ SUOMI TAKAISIN PERUSSUOMALAISET KESKI-SUOMI 134-147 Ilm o itu ks e n m ak sa ja K -S P S p iir i ry Kaisa Garedew lähihoitaja, tradenomiopiskelija (AMK) Jamaica Hakkarainen parturi-kampaaja, yliopisto-opiskelija Teuvo Hakkarainen kansanedustaja, sahuri Kauko Isom äki puhallusvillaurakoitsija kaup.valtuutettu Kari Pajunen piirisihteeri Kauko Tuupainen talousneuvos Markus Viitala logistiikkainsinööri Marke Tuominen sosiaalialan ohjaaja Tapani Mäki eduskuntaavustaja, kaup.valtuutettu Harri Oksanen teollisuuden kunnossapitäjä, sähköasentaja Saku Kaistinen insinööriopiskelija, omaishoitaja Toimi Kankaanniemi kansanedustaja Satu Koskinen hoivaja kotipalveluyrittäjä, lähihoitaja Jouni Kotiaho kuljetusyrittäjä JOTAIN RAJAA! Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaita tavattavissa la 30.3. LEA LERKKANEN. Petäjäveden Petäjäisten perinteinen SÄHLYTURNAUS pelataan Monarilla la 6.4.2019. Kierroksen omavastuu hinta 12€. Toki muutkin palkintonsa saivat, mistä kaunis kiitos palkintojen lahjoittajille. mennessä pj Soile Juntuselle, 050 5811 648, soile.juntunen@soljuvaa.fi. Vaalipäivä 14.4. Luettelo ilmestyy toukokuussa 2019 ja se jaetaan Petäjävedellä joka kotiin sekä kunnan kesäasukkaille. su 31.3. Heti vapaa! puh. 2001-2004) -vuotiaita nuoria Tutustu työelämään ja tienaa -mallin mukaisesti. TERVETULOA! FRESH FRIDAY -ILTA NUORILLE FREESISSÄ PE 29.3. Lea Lerkkanen Hymy oli herkässä kovan kisan jälkeen. ILM OI TU KS EN MA KS AV AT PU OL UE ET YH DE SS Ä MYYDÄÄN / VUOKRATAAN Kaksio 58 m 2 , Kirkkotie 3. Jorma Ylennysmäki, Marko Mäkinen ja Taisto Björkman pokkasivat 20-vuotiaan seuran historiallisen juhlakisan palkinnot. Tervetuloa! Petäjäveden Palveluhakemisto tulee toukokuussa! Petäjävesi-lehti ja Petäjäveden Yrittäjät ry tekevät yhteistyössä paikallisen puhelinluettelon eli Petäjäveden Palveluhakemiston 2019-2021. Petäjäveden kunnan maksama tuki on 270,00 €, kun yritys palkkaa nuoren kolmen viikon mittaiseen työsuhteeseen, josta maksettava bruttopalkka on vähintään 510,00 € ja 190 €, kun yritys palkkaa nuoren kahden viikon työsuhteeseen, josta maksettava bruttopalkka on vähintään 365,00 €. PETÄJÄVEDEN YHDISTYSLUETTELO PÄIVITETÄÄN HAKEMISTOON MAKSUTTA JA MAHDOLLISET MUUTOKSET VOI MYÖS ILMOITTAA LEHDEN TOIMITUKSELLE MAHDOLLISIMMAN PIAN! YRITYKSET PÄÄSEVÄT MUKAAN luetteloon maksullisella mainoksella. Taisto Björkman 1260 g, 4. Lähtö 9.30 kimppakyydein Petäjävedeltä. Jkl:n satamasrk Puolueiden yhteinen VAALITAPAHTUMA Lauantaina 30.3. Paras kirjojen koukuttaja oli Marko Mäkinen, joka nyki kaksi kirjolohta jään päälle, yhteispainoltaan 2,320 kiloa. Edullisin ilmoituspaikka on toimialaluettelon rivi, hinnat alkaen 25e + alv 24%. Kahdenkymmenen vuoden historia sisältää monenlaista vavanheilutusta. Lisäksi nautittavissa kahvia, mehua ja pullaa. mennessä Leila Lillberg 040 589 9524, leila.lillberg@gmail.com Lohien perässä 20 vuotta Petäjäveden Lohestajat ry perustettiin kaksikymmentä vuotta sitten, melko hullun läpänheiton jälkeen, Konneveden Sirkkamäen suunnalle tehdyn lohilampireissun jälkeen. Lea Lerkkanen 1160 g, 5. Sivu 08 Nro 13 27.03.2019 Hyvää näkyvyyttä kaupan myös verkossa! Kurkkaa www.petajavesilehti.fi TANSSIT Kintauden NS-talolla La 30.3. Lähde ALVAR AALTO BRAVO-KIERROKSELLE la 13.4. 9.4. Jorma Ylennysmäki 2120 g, 3. 8.4. klo 20Solistina Hannele H. Paikalla puolueiden ehdokkaita. Ilmoita joukkueesi mukaan viim. Kahvio palvelee koko ajan. Taipale 20 17.30-18.00 Kahvitarjoilu 18.00-20.00 Palvelupaketointi ja tuotteistaminen, Varjolan Tilan Matkailu Oy (markkinointija myyntipäällikkö R. Loput ilman todistettavaa saalista jääneet: Jukka Kangas, Toni Kangas, Pekka Kivelä, Sakari Kukkola, Pekka Kupiainen, Matti Lahtinen, Risto Lerkkanen, Henrik Mäkinen, Kauko Pöppönen, Tommi Taipalus ja Mika Tähtinen. klo 8-9 Kangasniemen Perunaja Vihannes Puh. – No eikös me voida laittaa ihan oma lohilampi, perustetaan siihen tarkoitukseen Petäjäveden Lohestajat -yhdistys, tokaisi Taisto ja siitähän se idea sitten lähti. Maksettavat palkkarajat ovat yhdistyksille samat kuin yritysten ja yksityisten työnantajien. siemenja ruokaperunaa (10 lajia), karpaloita, Lapin hillaa ym. Liput 10e. Jyväskylään. Tapani Rautasaari 1020 g, 6. Mainospaikkoja voivat kysellä kaikki yritykset suoraan lehden toimituksesta tai Petäjäveden Yrittäjien puheenjohtajalta Soile Juntuselta 050 5811 648, soile.juntunen@soljuvaa.fi. Lisätiedot ja ilmoittautuminen kahvituksen järjestämiseksi 1.4.2019 mennessä: MaKe-hanke/Kehittämisyhtiö Keulink Oy, marjukka.kautto@keulink.fi tai p. Tervetuloa. Hän otti jään alta 1260 grammaa painavan lohen