Määrä riippuu
tietysti ikäluokastakin,
Aarne Heikkinen täytti syyskuussa neljä vuotta.
Seurakunnan järjestämille nelivuotissynttäreille
hän tuli äitinsä Saara Heikkisen kanssa.
mutta yleensä juhliin on
tullut vähintään puolet
kutsutuista, seurakunnan
lastenohjaajat Kirsi Toivola ja Jonna Lahtinen
kertovat.
. 010 666 3270
Tarjoukset
voimassa
29.10.-1.11.20
15
ellei toisin
Ilman K-Plussakorttia 2,49-3,05 pl
(61,39-1,77/l)
sis. vuosikerta
Keskiviikkona lokakuun 28. Vastaavanlaisia vietetään muissakin seurakunnissa, kymppisynttäreitä
ehkä vielä yleisemmin.
Meilläkin kymppisynttäreitä on vietetty kauem-
min, mutta kyllä näitä
nelivuotissynttäreitäkin
on jo yli kymmenen vuotta
vietetty.
Alun perin nelivuotissynttäreiden järjestäjänä oli pyhäkoulutyö
ja koska pyhäkouluun
pääsi neljävuotiaana, yh-
teissynttäreillä kutsuttiin
lapsia osallistumaan pyhäkouluun.
. pantin 0,40
mainita
mika.koivuneva@k-market.com
Synttärisankarit yhteisissä juhlissa
Tiina Lamminaho
Kaikki tänä vuonna neljä
vuotta täyttävät pääsivät
juhlimaan yhteisillä synttäreillä viime viikolla.
Seurakunnan järjestämille
synttäreille lähetettiin 49
kutsua, 24 päivänsankaria
pääsi paikalle.
. Muille
emme voi lähettää kutsua,
koska emme tiedä heistä.
Synttärit aloitettiin totta kai onnittelulaululla.
Sitten lähdettiin leikisti
metsäretkelle leikkivarjon
kanssa, etsittiin simpukoita, vähän askarreltiin,
kuunneltiin hartautta ja
laulettiin. PETÄJÄVESI
- PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU -
Nro 01 - 04.01.2006
Sivu 08
Irtonumero 1,50 euroa
Nro 44 - 2015
0
Porkkanasta herkut Pyhäinpäivään!
99
Tuore
kpl
PARSAKAALI
400 g, Espanja
(2,48/kg)
0
99
kpl
Järvikylä
0
KARTANON
SALAATTI
LOHIFI
LEE
7
55. Tällä hetkellä meillä
ei ole pyhäkoulua, mutta
perinne nelivuotissynttäreistä on jäänyt elämään,
Toivola ja Lahtinen toteavat.. Kymppisynttärit ovat
aina keväisin ja nämä nelivuotissynttärit näin syksyllä, yleensä kyllä hie-
TIINA LAMMINAHO
Kanttori Leena Giers-Koljonen johdatti synttärisankarit etsimään lahjoja.
man aikaisemmin, joskus
elo-syyskuussa, Toivola ja
Lahtinen kertovat.
. Mukana on sekä sellaisia lapsia, jotka käyvät
seurakunnan päiväkerhoissa että sellaisia lapsia,
jotka eivät käy. päivänä
99
ruukku, Suomi
va k u
m ip
raj. Kutsu
lähetetään seurakunnan
jäsenille, mutta kaikki
muutkin neljä vuotta tänä
vuonna täyttävät saavat
tulla mukaan. 2 u
pkt/taalkattu , Norja
ou s
95
kg
SATSUMA
kG
Espanja
Laua
15
31.10s.u2lj0ettuna
FAcebookista
www.facebook.com
HYvää ää!
päiv
PYhäIn
3 pkt
palvelemme:
ma-PE 7-21
LA 7-21, SU 10-21
KIVIUUNI
KIERREPATONKI
249
039 169
350 g
3pkt
kpl
Ilman K-Plussa-korttia ja
yks. 4,19 pkt (8,38/kg)
5
Etu K-Plussa-kortilla
HERKKUMUNKKI
50 g, vadelma-omena
KAHVI
PEPSIT JA
MOUNTAIN
DEW
1,5 l
500 g,
myös tummapaahto
raj. pantin 0,40
MAUSTETTU
UUNIFILEE
n. 1,4 kg
PORKKANA
PORKKANA
-44%
(7,11/kg)
Vaasan
(6,67/kg) Juhla Mokka
kg
e
Meidät löydät myös
,-
95
ntaina
olemm
10
-42%
Etu K-Plussa-kortilla
Asematie 8, Petäjävesi
Puh. Synttärilahjana
jokainen synttärisankari
sai oman lapsille tarkoitetun Raamatun ja lopuksi
syötiin kakkua.
Nelivuotissynttäreiden
lisäksi seurakunta järjestää yhteissynttäreitä kymmenen vuotta täyttäville.
. 1 erä/talous
kpl
pl (0,86/l)
(7,80/kg)
Snellman
maatiaispossun
sis. Yhteisillä synttäreillä
on ollut yleensä hyvin
väkeä
Sari sanoi,
että nyt hän ymmärtää, miksi Tuula kirjoittaa aina
isoilla kirjaimilla kaiken, kun on asiaa sähköpostilla.
Tyttö oli ajatellut, että kirjoittaja on jotenkin hyökkäävä ja vihainen tyyppi. klo 18 Pyhäinpäivän messu
kirkossa / IP, SO, LGK, miehet palvelutehtävissä. Siinä kerrottiin, kuinka jollakin viiveellä on tarkoitus lopettaa
kaunokirjoitus koulujen opetusohjelmasta. - Klo 15 Konsertti kirkossa
Nepalin kyläkouluprojektin hyväksi /
Tulus-kuoron ryhmä. Pilkut,
pisteet ja isot kirjaimet alkoivat olla paikoillaan.
Tuo osoittaa, että on sitä ennenkin suosta noustu,
kai se onnistuu myös nykypolvelta. päätoimittaja Hanna Mäkinen puh. Tämmöistä
vanhan liiton ihmistä moiset suunnitelmat hirvittävät. (Virrestä 147)
Harmaa lokakuun päivä ei houkuttele: enimmäkseen kylmyyttä, sadetta ja tuulta. Jotenka nou
hätä, pii häpi. klo 18 Young Friday srk-kodilla
ja pappilassa.
La 31.10. Ei ihme, jos
pelottaa. Meillä on hyvät
elinolosuhteet. klo 12 Messu kirkossa / SO, IP,
LGK, SJ, musiikkiryhmä. Sitten ajattelin,
ettei minunkaan vanhemmilla ole ollut aikaa, eikä
mahdollisuutta käydä kouluja. Asematie 6, Petäjävesi
- päätoimittaja Suvi Kallioinen (äitiyslomalla)
- vs. Säästän myös
mustetta, kun kirjoitan kaiken pienellä.
Kerroin tämän tyttärelleni, jolla tällä hetkellä on
työkaverina eräs minun entinen työkaveri. Muutaman viikon kuluttua hämärä
vaihtuu pimeäksi.
Edessä olevien kaamoskuukausien aikana meille
kaikille tekisi hyvää viettää päivittäin vähintään tunnin
verran aikaa ulkona reilussa päivänvalossa. Koneelle
vaan lapset mahdollisemman varhain ohjelmoimaan
ja etsimään tietoa netin ihmeellisestä maailmasta.
Löytyyhän koneelta tietenkin netin ja ohjelmoinnin lisäksi myös mm. On turvallisuutta, rauhaa ja koulutusta kaikille. Oli
hymiöitä vaikka mitä ja lauseet aika vajavaisia.
Siihen löytyy varmasti syy alituisesta puhelimen
räpläilystä. Ennakkoluulot asuvat syvällä.
Omien joukkoon ei hevin vieraita haluta. Taisipa lopuksi tulla oikein kirotusvireiden kukkanen, mutta silti, pii häpi.
- Free. Ihan ensimmäinen huoli on se, kun maailma on
nykyään näin
epävakaa monellakin lailla.
Ei tarvitse olla
kovinkaan suuri nujakka, kun
sähköt menevät
ja tukiasemat
kaatuilevat.
Mitenkäs sitten
suu pannaan. On erilaisia palveluita.
Pakoon on joskus lähdettävä. 050 433 8300
- toimittaja Tiina Lamminaho, puh. Ruokakin oli outoa, esimerkiksi
karjalanpiirakoiden muotoa pidettiin jopa rivona.
Nykypäivän pakolaisilla ei ole yhteistä kieltä kanssamme. Liput 10 e, alle 16-v.
ilmaiseksi.
Ma 2.11. Myöhemmin isäni
kirjoitti ihan kohtuullisesti sääntöjen mukaan. Aluksi se pysäytti oikein kunnolla. Messussa sytytetään kynttilä
jokaiselle vuoden aikana poisnukkuneelle.
Su 1.11. Ne liittyivät puhuttuun
murteeseen, sinuttelun käyttöön, tiiviisiin perhesuhteisiin, ylitunteellisuuteen ja usein myös ortodoksiseen uskoon. Heidän ulkonäkönsä, tupansa
ja uskontonsa eroavat omistamme. Tunnin siirtymä ei kuulosta kovin järeältä,
mutta omassa olossaan muutoksen kyllä huomaa.
Siirtopäivänä sisäinen kello ei kerta kaikkiaan toimi.
Ulkoa tihkuvan valon määrä ei vastaa kellon osoittamia
lukemia, eikä kroppa tahdo ymmärtää asioiden uutta
aikataulua.
Todellisuus lävähtää vastaan viimeistään talviajan
ensimmäisenä maanantaina. klo 18 Raamattuluento pappilassa " Elämän myrskyt ja Jumalan uskollisuus"
/ Anneli Montonen, SO.
To 5.11. kirjoitusohjelma. Isän kirjeet sodasta olivat aika lailla samaa maata, vain hymiöt puuttuivat. Ja onneksi harmaan lokakuun
keskelläkin on valopilkkuja, ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti tuovat iloa
ja auringonvaloa auttamalla toista ihmistä.
Kiitos siitä!
Tänään klo 18 Miestenpiiri Lemettilässä.
Pe 30.10. Siinä on luokassa muutama kymmen
käsin lähes kirjoitustaidotonta lapsukaista ja opetuksen pitäisi jatkua.
Täytyy myöntää, että minuunkin on nykyaika
leimansa lyönyt, vaikka yritän kirjoittaa jotensakin
oikeaoppisesti ymmärrettäviä lauseita peräkkäin ja
sisällyttää niihin jonkunmoista tarinaakin.
Ennen töissä tarkastellessani kirjanpitäjän tulosteita ihmettelin, miksi hän kirjoittaa kaiken isoilla
kirjaimilla. Eri asia
on, miten ulkoiluun omistetun päivänvalosiestan saisi
järjestettyä keskelle työpäivää.
Pohjoisen pimeillä kuukausilla on ollut oma vai-
kutuksensa moneen asiaan: Kansojen luonteenlaatuun
varmastikin, ja ihan taatusti esimerkiksi skandinaaviseen sisustustyyliin. Omassa maassa
vainotaan, halutaan mukaan sotiin tai uhataan
vankilatuomiolla ja jopa kuolemalla. Laulutuokiot: klo 12 Tuulentupa,
klo 13.30 Solikkosali.
Kuollut: Toivo Eemeli Viheri, 75 v.
Hengelliset kotiseurat
Kuuleminen Sanan kautta
To 29.10 klo 18.30
Pentti ja Sirpa Survolla
Hirvenhiihtäjäntie 2
Tule sinäkin kuulemaan
-Erna Karppnen
- PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 -
www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti
Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry
Ilmestyminen: keskiviikkoisin, levikki noin 2 000 kpl
Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki
Toimitus: avoinna ma-ke klo 9-12
sekä sopimuksen mukaan, os. 014 854 240
toimitus@petajavesilehti.fi,
etunimi.sukunimi@petajavesilehti.fi
Sanomalehtien Liiton jäsen
Ilmoitushinnat: etusivulla 1,00e/pmm, sisä- ja takasivulla 0,90e/pmm + alv 24%, laskutuslisä 5e + alv 24%
Tilaushinnat: kestotilaus 55e, määräaikainen 3kk 25e
Tilausasiat: puh. Olen
sen verran elämän karaisema, että kehtaanhan minä
siinä tilanteessa.
Olen nähnyt lähiaikoina joidenkin nuorten
kirjoitusta. Karjalaisen evakon jälkeläisenä näitä kertomuksia
ennakkoluuloista kuulin. alv 24%):
K-Market Porkkana, Asematie 8
ma-la klo 7-21 ja su 10-21
S-Market Petäjävesi, Karikontie 2
ma-pe klo 7-21, la 7-18 ja su 12-18
Rakkaamme
Toivo Eemeli Viheri
s. 1.10.2015 Petäjävesi
Ei aukene tuttu ovi,
ei saavu keinuun istujaa,
joka kuuntelisi säveltä tuulen,
pihapuunkin sirkuttajaa.
Se istujan sija on tyhjä,
pihakin vailla kulkijaa.
Topia kaivaten
Erkki ja Marja-Leena
Pasi, Päivikki, Leo ja Viola
Hannu, Taina, Otto, Aatu ja Eetu
Sukulaiset ja ystävät
Siunattu lähiomaisten läsnä ollessa.
Kiitämme osanotosta.
Lämmin kiitos Petäjäkodin henkilökunnalle
Toivon hyvästä hoidosta.
Viikon pakina: Suosta on noustu
Tässä joku aika sitten luin tai kuulin jostain tuutista
uusista suunnitelmista koulun opetuksessa. Normipäivää töissään
tekevä ihminen lähtee kotoaan hämärässä ja palaa
kotiinsa hämärässä. Minun pieniin kirjaimiin
hän kommentoi: ?Kuinka sinä kehtaat, sinähän teet
kirjanpitoa entiselle äidinkielen opettajalle?. Totaalinen pimeys katoaa, ja tilalle tulee
uskomattoman kaunis ja levollinen sävyjen niukkuus.
Esimerkiksi joulun päivinä maalaismaisema saattaa
koostua pelkästään sinisistä, harmaista ja valkoisista
sävyistä.
Luonto tarjoilee meille retriittiä, ihan ilmaiseksi.
- Hanna Mäkinen
Tapulin takaa
www.petajavedenseurakunta.fi petajaveden.seurakunta@evl.fi
PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA
?Sukupolvet ennen meitä taivasteitä sanan
turvin kulkivat.
. Ulkolaisissa sisustuskirjoissa
pohjoisten kotien vaaleita pintoja ja huonekaluja
perustellaan suurelta osin sillä, että täällä meillä on
tarvetta valon maksimointiin.
Toisaalta tulevien kuukausien hämäryys on jollain
tavalla rauhoittavaa. Paikoitellen
aurinko valaisee ruskaa päivisin.
Suomi houkuttelee pakolaisia. alv 24%)
Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Mielen ei ole helppo jyllätä ylikierroksilla, kun ympärillä on pehmeää, utuista hämärää.
Lumen tulon ja pakkasten myötä hämäryys muuttaa
muotoaan. 13.5.1940 Petäjävesi
k. Hän selitti siinä säästyvän joka rivin
alussa yksi näppylän painallus isossa kirjaimessa.
Minä sitten panin kotona paremmaksi. Oman maamme historiassakin siirrettiin
karjalaisia evakoiksi vieraan vallan pelossa.
Suomi houkuttelee, mutta vastaanotto on paikoin ollut tylyä. Vikaa on
varmasti niin sysissä kuin sepissäkin. Nro 44 - 28.10.2015
Sivu 02
Valoa kaipaava kansa
Viime sunnuntaina viisarit käännettiin osoittamaan
talviaikaa. Ei meillä
kaikilla suomalaisillakaan ole pelkkiä puhtaita
jauhoja pusseissamme.
Tilaa meillä on. Karttuva ikä ja
elämänkokemus pakottavat kirjoittamaan oikein ja
tuovat mukanaan monta muuta taitoa. Riparistartti.
Messun jälkeen info ja tarjoilua srkkodilla. 030 39778 (arkisin klo 8-18)
tai tilaajapalvelu@yap.fi
Lehden näköisversio
www.lehtiluukku.fi hintaan 1,50e (sis
-HM
Tulus-kuoron lauluryhmä
konsertoi Nepalin hyväksi
Jyväskylän kaupunkiseurakunnan yhteydessä toimiva Tulus-kuoro julkaisi vuonna 2004 levyn Sinua en
unohda, johon oli koottu lauluja pääasiassa Pekka
Simojoen ja Liisa Pajusen kynästä. Välillä on tullut mieleen, että olisipa toinen
pariskunta, jonka kanssa
tilaa voisi hoitaa yhdessä
ja lomittaa toinen toisiaan,
mutta tämä on niin pieni
tila, ettei tämä elätä kahta
perhettä, Marko Kuukkanen sanoo.
. Yhdistysten ja järjestöjen suosio on valtakunnallisessa nousussa, sillä vuonna 2004 vastaava
lukema oli 28%.
Edellä mainitut seikat selviävät tuoreesta Kuntaliiton Arttu2-kuntalaiskyselystä. Nro 44 - 28.10.2015
Sivu 03
TIINA LAMMINAHO
Joulukuussa kaksi vuotta täyttävä Urho on kuin kotonaan navetassa. Ensi vuoden alusta
lähtien pienet tilat ovat
kuitenkin jäämässä ilman lomitusapua, mikäli
lomituspalvelulain uudistus menee esitetyssä
muodossa läpi. Vuosilomaoikeus ja samalla muu
lomitusapu loppuisi maatalousyrittäjiltä, joiden
Myel-vuositulot jäävät
alle 10 000 euron, päivittäinen laskennallinen
työaika alle neljän tunnin
tai kotieläinyksiköt alle
kahdeksan.
Sirkku ja Marko
Kuukkasen isännöimällä Karjokosken tilalla on
yhteensä hiehot ja vasikat
mukaan laskien 40 nautaa,
navetassa lypsylehmille on 27 paikkaa. Marko ja Sirkku Kuukkanen ovat isännöineet Karjokosken tilaa vuodesta 2004.
Uusi laki uhkaa viedä lomat
Tiina Lamminaho
. Tämänvuotisen kyselyn
mukaan yleisintä talkootyön tekeminen on 10 000-20
000 asukkaan kunnissa. Eniten talkootyöläisiä löytyy
kyselyn mukaan 60-69-vuotiaiden ikäluokasta.
Yhdistyksen tai järjestön toimintaan oli osallistunut kyselyyn vastanneista petäjävetisistä 52%.
Kaikista Arttu2-kyselyyn vastanneista suomalaisista 41% oli osallistunut yhdistyksen tai järjestön
toimintaan. Monta vuotta oli
haaveena järjestää konsertti pyhäinpäivän aikaan
uudestaan. Tietoja kerättiin
keväällä 2015. Heistä 158 vastasi kyselyyn. Jos tämä laki menee
läpi, moni maatalousyrittäjä varmasti miettii
lopettamista. Tai sitten on
itse palkattava joku ulkopuolinen hoitamaan työt,
mutta kukaan ei niitä sillä
hinnalla tee, mitä tästä
itselle jää käteen. Ensin Marko oli
muualla töissä, mutta kun
lapset syntyivät, navettatöiden hoitaminen yksin
oli minulle liian raskasta ja
Marko jäi pois palkkatyöstään, Sirkku Kuukkanen
kertoo. Kotieläinyksiköt tarkoittavat eri eläinmäärää eri eläinten kohdalla. Pariskunnalla on
neljä lasta, vanhin kohta
11 ja nuorin kohta kaksivuotias.
. ?Vanhat. Näin
pienellä karjamäärällä ulkopuolisen palkkaaminen
ei onnistu, eläimiä pitäisi
olla vähintään sata, Marko
Kuukkanen sanoo.
. Levyllä
yhtenä solistina laulaa Pekka Simojoki ja hän oli
mukana myös levynjulkkarikeikalla.
Konserttikokonaisuutta esitettiin useampana
vuonna yhteistyössä Jyväskylän kaupunkiseurakunnan ja mielenterveysseuran kanssa. Maatalousyrittäjien
lisäksi se vaikuttaa tietysti
myös lomittajien työhön.
Meillä se tarkoittaisi noin
kymmenen lomittajan
vähentämistä ja mahdollisesti loppujenkin työajan
osa-aikaistamista. Lomituspalvelujen
ulkopuolelle jää, jos yksikin kriteereistä jää rajan
alapuolelle. Navetta on tehty
sellaiseksi, että siellä on
helppo tehdä työt. Palkkatyössä olevalla ihmisellä
on yleensä viikonloput
vapaana, eli siitä tulee jo
104 vapaapäivää vuodessa, ja lomat päälle. Osa
laulajista tulee ympäri Suomea konserttia varten.
Ryhmää johtaa Anne Federley, ja mukana on viitisentoista laulajaa ja soittajaa.
Anna-Maria Huuskonen. Kahden luokkahuoneen
kyläkoulun rakentaminen maksaa 12 000 euroa, josta
koossa on vajaa kuudesosa. Jos laki menee läpi
esitetyssä muodossa, se
rokottaa aika kovalla kädellä. Konsertin tuotto menee
lyhentämättömänä projektin hyväksi, eli kuorossa
mukana olevat ihmiset, joista osa on ammattimuusikoita, ovat mukana täysin talkoohengessä. Petäjäveden kunta
oli yksi 40 Arttu2-kyselykunnasta. kuorokaverini innostuivat
kovasti ajatuksesta lähteä toteuttamaan konsertti
Petäjävedellä ja seurakunta otti myös idean vastaan.
Joten pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaina on mahdollisuus sekä tulla hiljentymään että nauttimaan
tasokkaasta kuoromusiikista Petäjäveden kirkkoon.
Monen toimijan yhteistyönä kesäkuussa alkanut
kyläkoulun rakennusprojekti Nepalin maanjäristyksessä pahimmin vaurioituneen Nuwakotin alueelle
saa nyt sysäyksen eteenpäin. Kyllä tällä
ajetaan ihmiset ahtaalle.
Omaa lähiympäristöä laajempi vaikuttaminen kiinnostaa petäjävetisiä
Keväiseen Arttu2-kuntalaiskyselyyn vastanneista
petäjävetisistä 54% prosenttia oli eri mieltä väittämän ?Minua kiinnostaa ainoastaan omaa lähiympäristöäni koskeviin asioihin vaikuttaminen. Lomitussysteemi
on ollut Suomessa hyvä,
parempi kuin muualla
EU:ssa. Liisa Pajunen
menetti tyttärensä Jyväskylän junaonnettomuudessa,
ja kaipauksesta syntyi koskettava runokokoelma,
jonka Pekka Simojoki myöhemmin sävelsi. Nyt
lomittajia on 41, Kolu
kertoo.
Vuosilomaoikeuden
lisäksi maatalousyrittäjiltä, jotka eivät täytä uusia
ehtoja, ollaan viemässä
oikeutta maksulliseen
sijaisapuun esimerkiksi
sairausloman aikana. Kysely lähetettiin 350 täysi-ikäiselle
petäjävetiselle. Ja töitä tehdään tosiaan joka päivä, ei viikonloppuna ole sen kevyempää. Voi olla, että maatilojen tapaturmavakuutuksiin tulee jotain muutoksia
niin, että sitä kautta saisi
jotain korvausta sijaisen
palkkaamiseen esimerkiksi tapaturman sattuessa. Yksi lypsylehmä
on yksi yksikkö, mutta
muita nautoja, esimerkiksi
lihakarjaa, yhteen yksikköön tarvitaan neljä ja yli
kuuden kuukauden ikäisiä
lampaita kymmenen, Arja
Kolu selvittää.
. Meillä
on ollut 26 lomapäivää
vuodessa ja uudistus uhkaa viedä nekin.
Lomittajia uhkaa
irtisanominen
Keuruun lomituspalveluyksikön lomituspäällikön Arja Kolun mukaan
lakimuutos on viemässä
lomitusavun noin 70 maatalousyrittäjältä Keuruun
lomituspalveluyksikön
eli Keuruun, Petäjäveden,
Multian, Jämsän, MänttäVilppulan, Jyväskylän
ja Muuramen alueella.
Yhteensä alueella on noin
270 maatalousyrittäjää.
Petäjävedellä vuosilomaa
on saanut 34 yrittäjää 23
tilalla.
. Eikö muualla
voitaisi parantaa systeemiä Suomen mallin mukaiseksi, jos ne pitää saada
samalle tasolle, Sirkku
Kuukkanen kyselee.
Moni miettii
lopettamista
Sirkku ja Marko Kuukkanen ovat isännöineet
Sirkun kotitilaa vuodesta
2004.
. kanssa.
Vain 15% Petäjäveden vastaajista oli kiinnostunut
ainoastaan omaa lähiympäristöään koskeviin asioihin
vaikuttamisesta.
Halukkuus kunnallisten luotamistehtävien vastaanottamiseen ei Petäjävedellä sen sijaan ole kovin
korkealla tasolla Arttu2-kyselytulosten mukaan.
Vain 3% kyselyyn vastanneista petäjävetisistä
olisi halukas ottamaan vastaan kunnallisen luottamustehtävän, mikäli hänelle sellaista tarjottaisiin.
Peräti 79% vastanneista ei olisi halukas ottamaan
vastaan kunnallista luottamustointa.
Kaikista kyselyyn vastanneista suomalaisista 74%
ei ole valmis ottamaan vastaan tarjottua kunnallista
luottamustehtävää.
Lähiympäristön hyväksi tehtävään talkootyöhön
on Petäjävedellä osallistunut 39% kyselyyn vantanneista henkilöistä. Koko kyselyn
vastausprosentin oli 39,3 prosenttia. Nyt tuntuu, että siitä rangaistaan,
Sirkku Kuukkanen toteaa.
Laskennalliseen työaikaan on laskettu vain välttämättömimmät työt, eli
ne, jotka lomittaja hoitaa.
Tilalla käydään navetassa useaan kertaan
päivän aikana; aamulla
lypsyllä, päivällä katso-
massa, että lehmillä on
kaikki hyvin, illalla taas
lypsyllä ja vielä ennen
nukkumaanmenoa tarkistamassa, että kaikki on
kunnossa.
. Lehmät on lypsettävä joka päivä, kaksi
kertaa. Sekä
emännän että isännän
laskennallinen työaika
jää juuri alle neljän tunnin, kolmeen tuntiin 55
minuuttiin.
. Joskus, jos suunnittelee vähän huilaavansa
sunnuntaina, joku hajoaa
varmasti ja päivä menee
sitä korjatessa. Vastausprosentti oli Petäjävedellä siis 45,1. Yli puolet eli 52% arvioi, että
talkootöihin osallituminen on hyvä vaikuttamistapa.
Seitsemän prosenttia vastanneista oli eri mieltä.
Kaikista Arttu-kyselyyn vastanneista 12 576
suomalaisesta 36% oli osallistunut talkootöihin.
Lukema on laskussa, sillä vuoden 2004 vastaavassa
kyselyssä lukema oli 43%. Vapaapäivät ovat
tarpeellisia henkireikiä,
Sirkku Kuukkanen toteaa. Tuntuu väärältä, että sitä aletaan nyt
heikentää. Muidenkin osalta sijaisavun
maksua korotetaan.
. Kyllä maatalousyrittäjä
olisi lomansa ansainnut,
oli tila minkä kokoinen
hyvänsä. Ja se tietysti nostaa
vakuutusmaksuja, Marko
Kuukkanen pohtii.
. Eli jos lomittajaa
ei saa, ei tästä voi lähteä
mihinkään
Kurssi on kiinnostanut opiskelijoita. Tänä talvena 50-vuotisjuhlavuosi
näkyy lukion toiminnassa
monin tavoin, juhlailtaa
vietetään näytelmän parissa marraskuussa.. Kulttuuria pyrimme
saamaan mukaan monin
tavoin. On mielenkiintoista nähdä, mikä
sitten oikeasti muuttuu,
Nummela toteaa.
. Pienessä lukiossa
opiskelijoilla on hyvät
mahdollisuudet opiskella
yhdessä ja tukea toisiaan
usein laajojenkin oppisisältöjen omaksumisessa,
Nummela sanoo.
Opetukseen
vähän muutoksia
Ensi syksynä voimaan
astuva lukion uusi opetussuunnitelma ei Nummelan
mukaan tuo kovin suuria
muutoksia.
. välillä lukioon
tulee useampi ikäluokastaan ja välillä taas ammatillinen koulutus vetää
enemmän. Jos lukio halutaan pitää kunnassa, pitää
pystyä sietämään myös
sitä, että välillä oppilaita
on vähemmän.
Isossa jotain hyvää,
pienessä samoin
Petäjäveden lukion painopistealueita ovat kansainvälisyys, kulttuuri sekä
yrittäjyys ja työelämäyhteistyö.
. Vastaavanlaista toimintaa on tietysti monissa muissakin lukioissa,
mutta meillä esimerkiksi
näytelmäprojektiin pääsevät kaikki draamakurssin
valinneet ja mukana ovat
yleensä aina myös bändin
tai musiikin valinneet.
Draamakursseja eivät läheskään kaikki lukiot tarjoa, joten olemme siinäkin
suhteessa pieneksi lukioksi sangen aktiivinen,
Nummela sanoo.
. Se on yksi syy, miksi
olemme hankkineet tietokoneet jokaiselle opiskelijalle. Isompi kysymys on
ehkä miten opiskellaan
ja miten arvioidaan kuin
mitä opiskellaan. Yrittäjyydestä meillä
on tarjolla oma kurssi,
joka tekee yrittäjyyttä
ja työelämävalmiuksia
tutuksi nuorille vieraiden, vierailujen ja erilaisen
elämyksellisen toiminnan
kautta. Sisältömuutoksia on
ainakin se, että matematiikkaan tulee yksi kaikille
yhteinen kurssi ja pitkä
ja lyhyt matematiikka
eroavat vasta sen jälkeen.
Uutta ovat myös teemaopinnot, joissa yhdistyvät
eri tiedonalat ja joihin
voidaan kerätä suorituksia
useamman vuoden aikana
niin koulussa kuin sen
ulkopuolella.
Tietotekniikkaa
entistä enemmän
Sähköiset ylioppilaskirjoitukset alkavat ensi vuoden syksyllä; ensimmäisenä sähköisesti kirjoitetaan saksa, maantiede ja
filosofia. Lukio takaa
myös pätevien opettajien saamisen yläasteelle;
meillä lähes kaikki lukion
opettajat opettavat myös
yläasteella. Lisäksi tuemme lukiolaisten koulumatkoja,
myös Uuraisilta tulevien,
hankimme jokaisen käyttöön oman tietokoneen ja
vuokraamme oppikirjoja
eurolla eli kaikkia kirjoja
ei tarvitse ostaa itselleen. Toinen asia tietotekniikan hyväksikäytössä on
sitten pedagoginen puoli.
Minusta laitteiden kanssa
on aina mietittävä, mikä
on pedagogisesti oikea ratkaisu; joskus liitutaulukin
on vielä ihan hyvä valinta.
Eri välineiden käytössä
on mietittävä, mitä väline
palvelee, Nummela sanoo.
Petäjäveden lukio
aloitti toimintansa syksyllä 1965 ja ensimmäiset ylioppilaat lakitettiin
keväällä 1968. Niitä laajennetaan koulun ulkopuolelle niin konkreettisesti kuin
tieto- ja viestintäteknologiaa käyttäen. Myös
ikäluokat ovat pienentyneet ja ikäluokat ovat
erilaisia . Lukioon tulevien
määrä on pienentynyt
2000-luvulla, ja entistä
useampi valitsee ammatillisen koulutuksen. Ja
kansainvälisyyttä tuovat
myös Rotareiden kautta
tulevat vaihto-opiskelijat,
tämän lukuvuoden meillä
opiskelee brasilialainen
vaihto-opiskelija Rafaelo
Valqueiro de Andrade. Nro 44 - 28.10.2015
Sivu 04
Lukio-opetusta Petäjävedellä on saanut jo 50 vuotta
Oma lukio säilyy, jos niin halutaan
Tiina Lamminaho
Petäjäveden 50-vuotiaan
lukion tulevaisuus riippuu
rehtori Heljä Nummelan
mukaan nyt ennen kaikkea
kunnan tahtotilasta.
. Jos järjestämisluvat olisi pitänyt hakea uudestaan, kuten vielä
jokin aika sitten puhuttiin,
ei näin pienen lukion olisi
kannattanut yksin edes
hakea lupaa. Oppilaita me
tietenkin tarvitsemme ja
nyt olemme tehneet töitä
sen eteen, että saisimme
sekä oman kunnan yhdeksäsluokkalaiset valitsemaan oman kunnan lukion
että myös uuraislaiset
lukioon haluavat nuoret
TIINA LAMMINAHO
valitsemaan Petäjäveden
Jyväskylän sijaan.
Petäjäveden lukiossa
on tällä hetkellä 58 oppilasta, ylioppilaita on
valmistunut vuosittain
parikymmentä.
. Uhat, jotka olivat
lukioiden päällä valtiovallan taholta, ovat nyt
väistyneet. Mielestäni myös
kunnan kannalta olisi tärkeää, että kunnassa olisi
lukio ja että oman kunnan
nuorille pystyttäisiin tarjoamaan jatkossakin jokin
opiskelupaikka peruskoulun jälkeen. Isoissa lukioissa on
omat hyvät puolensa ja
pienissä lukiossa omat.
Meillä hyvää ovat esimerkiksi pienet ryhmäkoot. Valtteri Furuholmin mukaan ratkaisevaa valinnassa oli
se, että Petäjäveden lukio on lähellä, joten aamulla ei tarvitse herätä niin aikaisin.
Jo monen vuoden ajan
meillä on ollut Comeniushankkeissa kumppaneina muun muassa Belgia,
Italia, Hollanti, Saksa,
Turkki ja Kreikka. Joka toinen vuosi
meillä on iso näytelmäproduktio ja perinteisesti
olemme pitäneet kerran
vuodessa kulttuuripäivän
erilaisine pajoineen.
. Mehän usein ajattelemme, että nuoret hallitsevat tekniikan, mutta
ei se välttämättä kaikkien
kohdalla pidä paikkaansa.
Nyt kun tietotekniikkaa
otetaan käyttöön entistä
enemmän myös alakoulussa, meille ehkä jatkossa
tulee enemmän oppilaita,
jotka ovat tottuneet käyttämään tietokonetta myös
opiskeluvälineenä.
. Kakkosluokalla on
nyt vähän oppilaita, mutta
ykkösiä aloitti tänä syksynä 23, Nummela kertoo.
. Aineita lisätään
vähitellen ja keväällä 2019
koko ylioppilaskirjoitukset tehdään sähköisesti.
. Yritysja työelämäyhteistyö on
tärkeää, kun opiskelijat
hankkivat tulevaisuuden
työelämässä hyödyllisiä
valmiuksia. Tätä yhteistyötä aiotaan kehittää jatkossakin.
Nummelan mukaan
Petäjävedeltä lähtee Jyväskylään lukioon vuosittain muutama nuori.
. Nyt tilanne
on kuitenkin toinen ja
uskon, että jos kunnassa
halutaan säilyttää lukio, se
varmasti onnistuu, Nummela sanoo.
. Jatkuva
palaute ja jatkuva arviointi korostuvat uudessa
opetussuunnitelmassa,
samoin erilaiset opiskeluympäristöt. Se on iso muutos ja
sitä pitää harjoitella niin,
että tekniikka toimii ja
on oppilaillakin hallussa,
ettei kukaan saa huonompaa arvosanaa siksi, ettei
olisi hallinnut tekniikkaa,
Nummela toteaa.
. Nyt meillä on kolmatta kertaa vaihtoviikko Slovenian kanssa:
Koperin lukion ryhmä
tulee meille tammikuussa
ja meidän ryhmä lähtee
Koperiin toukokuussa.
Rehtori Heljä Nummela uskoo, että lukio säilyy Petäjävedellä.
Lukion toisella luokalla olevat Aapo Rantanen, Peter Puukilainen, Valtteri Furuholm ja Taru Vesterinen ovat
tyytyväisiä siihen, että valitsivat Petäjäveden lukion
Ryhmä pysyy jatkossakin, mutta se,
millaiseksi sisältö muodostuu, jää nähtäväksi.
Uskon, että tämä ryhmä,
paikallislehti ja Esson
baarin keskustelut tukevat
toisiaan, Malila sanoo.
Kutsunnoissa tänä vuonna 30 petäjävetistä nuorta miestä
Tiina Lamminaho
Puolustusvoimien KeskiSuomen aluetoimiston
järjestämiin kutsuntoihin
Petäjävedellä osallistui
tällä kertaa 30 petäjävetistä nuorta miestä. Kaikki tekevät tätä
omasta halustaan, kukaan
ei saa palkkaa, Malila
toteaa.
Ryhmän nimi on myös
Malilan idea.
. Tunteita kuumentavien asioiden osalta
toivoisin, että pysyttäisiin
nimenomaan Petäjävettä
koskevissa kommenteissa. Suurin osa
täältä menee varusmiespalvelukseen Kainuun
prikaatiin Kajaaniin tai
Ilmasotakouluun Tikkakoskelle, Juustila kertoo.
. Sivu 05
Nro 44 - 28.10.2015
Kadonneista kissoista kunnallispolitiikkaan
Me petäjävetiset -ryhmässä on jo yli tuhat jäsentä
Tiina Lamminaho
. Eli tuleva varusmies pääsee itse vaikuttamaan tuleviin tehtäviinsä
ja ilmoittamaan haluaako
esimerkiksi tykistöön vai
jonnekin muualle, Juustila
kertoo.
. Siinä tuli ylilyöntejä
puolin ja toisin. Ryhmän ylläpitäminen ei ole kenellekään
meistä työ. Kommentteja jouduttiin poistamaan jonkin verran,
Malila toteaa.
Ryhmän ylläpitäjiä on
Malilan lisäksi kolme.
. Kutsunnoissa saa
tietää, milloin ja mihin
menee varusmiespalvelukseen. Niihin ei määrätä
kutsunnoissa, vaan niihin
haetaan erikseen.
Kutsunnoissa jaettiin
tietoa asevelvollisuudesta
ja siihen liittyvistä asioista. Ryhmä on todella hyvä
ja tarpeellinen, toteaa
Sanna Talasjärvi Me petäjävetiset ?facebookryhmästä. Osa kirjoittaa aktii-
visesti, osa vain seuraa.
Aiheet ovat monenlaisia,
kadonneista kissoista kunnallispolitiikkaan.
Ryhmässä mukana olevan Sanna Talasjärven
mukaan ryhmän kautta on
saatu asioita jopa kunnan
päätöksentekoon.
. Malila itse laittoi
nähtäville videon tilaisuudesta, jossa jaettiin tietoa
turvapaikanhakijoiden
vastaanottokeskuksesta ja
yksi ryhmän jäsen laittoi
videon kunnanvaltuuston kokouksesta, jossa
vastaanottokeskuksesta
päätettiin.
. Sen sijaan paikallisia yrittäjiä olemme
kannustaneetkin kertomaan ryhmässä palveluistaan, Malila kertoo.
. Mukana on paljon
sellaisiakin, jotka ovat
asuneet Petäjävedellä,
mutta muuttaneet täältä
pois, esimerkiksi opiskelemaan. Emme
ole lähteneet rajaamaan
asuinpaikkaa niin tarkkaan; jos joku haluaa Me
petäjävetiset -ryhmään
liittyä, hänellä on siihen
varmasti jokin syy, Malila
sanoo.
. 300 ihmistä eli alussa kasvu oli helppoa ja nopeaa. Käytännössä
seuraamme viestejä sitä
mukaa kun pystymme.
Ryhmää tehdään
yhdessä
Mukana on ollut myös
videoita. Suurin osa nyt kut-
sunnoissa olleista määrätään joko tammikuun 2017
tai ensi vuoden heinäkuun
saapumiserään. Henkilökohtaisuuksiin
meneviä kommentteja
olisi järkevä välttää, tapaammehan toisiamme
kuitenkin vaikka marketin
kassajonossa, Talasjärvi
toteaa.
Turvapaikanhakijakeskustelu kävi sen verran
kuumana, että ylläpitäjät
päättivät laittaa sen vähäksi aikaa tauolle.
. Sen jälkeen jäseniä
on tullut aika tasaisesti,
nyt viime aikojen turvapaikanhakija-keskustelu
on taas tuonut enemmän
uusia jäseniä.
Vastaanottokeskus
kuumensi
Jere Malila keksi idean Me petäjävetiset -facebookryhmästä hiihtolenkillä. Ja sellaisiakin
jäseniä on, jotka eivät
ole asuneet koskaan Petäjävedellä, mutta asuvat
jossain lähiseudulla ja
käyvät täällä töissä. Ilmavoimilla on
muutamia erikoisjoukkoja. Ennen kun tein mitään, laitoin Petäjäveden
kirpputoriryhmään kyTIINA LAMMINAHO
selyn, olisiko tällaiselle
ryhmälle tarvetta ja ajatus
sai kannatusta.
Nyt ryhmä on toiminut
vajaan vuoden ja jäseniä
on jo yli tuhat.
. Halusin ilmentää
sillä yhteisöllisyyttä, sitä,
että teemme tätä ryhmää yhdessä ja elämme
yhdessä myös oikeassa
maailmassa. Lähempänä
palvelukseen astumista
TIINA LAMMINAHO
Robert Koivula pääsi vuorollaan kutsuntalautakunnan eteen. Pääsääntöisesti
kaikki ohjataan Kainuun
prikaatiin, mutta jos on
esimerkiksi kiinnostunut ilmailusta tai esittää
hyvät perustelut, miksi
haluaa päästä varusmiespalvelukseen lähelle kotipaikkakuntaa, voidaan
palveluspaikaksi määrätä
Tikkakoski.
Juustilan mukaan Kainuun prikaatissa on tarjolla paljon erilaisia tehtäviä
ja eri aselajeja; Kajaanista
löytyy jalkaväki, tykistö,
pioneeri, viesti ja huolto.
. Meillä on löyhät
säännöt, mitä saa kirjoittaa
eli asialla pitää olla liittymäkohta Petäjäveteen
ja varsinaisia myyntiilmoituksia emme salli,
niille on oma paikkansa
muualla. Kutsuntalautakuntaan kuuluivat Anne Kovanen
kunnan edustajana sekä aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Jukka Kentala ja kapteeni Toni Pelho.
joukko-osasto lähestyy
kirjeellä, jossa kysellään
toiveita. Tämän vuoden kutsunnat
koskevat vuonna 1997
syntyneitä.
. Pirjo Tammikari
kiittelee ryhmää siitä, että
myös muualla asuvana ja
kesäasukkina pysyy mukana tapahtumissa.
Ryhmän perustaja,
Jere Malila, kertoo keksineensä ajatuksen ryhmästä
hiihtolenkillä.
. Nuorille oli puhumassa
myös sotaveteraani Aarne
Soanjärvi.. Hän
on ryhmän perustaja ja yksi neljästä ylläpitäjästä.
Malilan mukaan ikähaitari
on suuri, 15-vuotiaista
kahdeksankymppisiin.
. Petäjävedellä kutsuntaikäisiä nuoria miehiä
on yleensä ollut kolmenkymmenen kieppeillä,
joskus vähän vähemmän
ja joskus vähän enemmän.
Koko Keski-Suomessa
heitä on tänä vuonna
noin 1700, kutsuntaupseeri, yliluutnantti Marko
Juustila kertoo.
Nyt kutsuntoihin osallistuneet voivat aloittaa
varusmiespalveluksensa
aikaisintaan ensi tammikuussa, viimeistään
heidän on astuttava palvelukseen heinäkuussa
2018.
. Alkuvaiheessa ryhmään tuli hyvin nopeasti
200 . Ajatus lähti siitä, kun
mietin, miten tällaisella
pienellä paikkakunnalla
voisi helposti tiedottaa
asioista ja kysellä pieniä
juttuja, Malila sanoo.
Aika siistiä, suihkepulloilla ammuttiin ja
Ismo-ope yritti pelotella,
kertoo 8-vuotias Iiro Väänänen kokemuksistaan
kauhutunnelissa. Hinnat olivat maltillisia ja neuvoteltavissa,
joten myös leluja myytiin
tasaiseen tahtiin.
Kirppiksen ohesta löytyi 5A-luokan järjestämä halloween-peuhula.
Koulun saliin pystytetty
peuhula haastoi lapset selviytymään temppuradoista ja kohtaamaan pelkonsa
kauhutunnelissa, johon
riitti kävijöitä jonoksi asti.
. Vanhemmat olivat mukana myymässä
karmaisevia leivoksia,
lakkaamassa halloweenkynsiä sekä huolehtimassa
lasten yleisestä turvallisuudesta. Löytöjä
tehtiin varsinkin tytöille,
sillä tuotteet olivat tällä
kertaa varsin vaaleanpunaisia. Myös
oppilaiden vanhempien
aktiivisuus näkyi tapahtumassa. 7?21, la 7?18, su 12?18
la 31.10. pantit 0,80
45
Frödinge
Pakastekakku
440?565 g
(9,65?12,39/kg)
39
Fazer
Lakritsi Soft Original
150 g (11,27/kg)
S-market Petäjävesi
Karikontie 2,
41900 Petäjävesi
ark. Tyttöjen mukaan
hauskaa oli ja puffetista
löytyi hyviä keksejä.
Saaga Koivikolle kirppiksillä pyöriminen on
jo entuudestaan tuttua,
upea naamiaisasukin
on aiemmin kirppikseltä
löydetty.
3
98
Suomalainen
5
99
kg
Snellman
Maatiaispossun
maustettu uunifilee
n. Kauhutunnelli keräsi kävijöitä jonoksi saakka ja trampoliinille palattiin pomppimaan kerta toisensa jälkeen.
Lastentarvikekirppis
houkutti löytöihin
Hanna-Mari Hiltunen
Myyjät ja ostajat kohtasivat toisensa lauantaina
suositun lastentarvike-
kirpputorin merkeissä.
MLL:n järjestämä kirppis
täytti kirkonkylän koulun
ruokalan ääriään myöten.
Myyntipöydät not-
MLL:n kirppikselle rantautunut pehmoinen keinuheppa sai uuden kodin ikionnellisen Venla Pohjolan
luota.
kuivat ulkovaatteista ja
talvivarusteista. Nro 44 - 28.10.2015
Sivu 06
HANNA-MARI HILTUNEN
Halloween-peuhulassa riitti puuhaa koko perheelle. pantit 0,80
Kotimaista
Karjalanpaisti
600 g (6,63/kg)
1
95
Saarioinen
Kerma- ja valkosipuliperunat
320 g (6,09/kg)
5
49
Korpela
Savusaunakinkku
500 g (10,98/kg)
95
5
99
1
3
2
Kuusamon
Sinileimaemmentaljuusto
300 g (13,17/kg)
Coca-Cola
2 x 1,5 l
3 l (0,73/l)
sis. Peuhulan tuotto
käytetään 5A-luokan leirikoulureissuun Helsinkiin.
Saaga Koivikko, Sofia
Pihlajamaa ja Sofia Koivikko saapuivat halloween-peuhulaan sonnustautuneena teemaan sopivaksi. 1,3 kg
1
45
Oululainen
Jälkiuunipala
240 g (6,04/kg)
2
99
Novelle
Kivennäisvedet
2 x 1,5 l
3 l (0,73/l)
sis. suljettu
040 724 0787
Käyntios. ORNDSDOYHOX
ZZZ VLKYDUL À
?Paikallislehti on kuin kirje kotoa.?
Tilaa Petäjävesi-lehti lahjaksi ystävälle
tai omaan kotiin muuttavalle nuorelle.
Edullisimmin kestotilauksena 55 euroa / vuosi. mukaan Petäjävedellä,
ajanvaraus p. KAHVILA
. Soita tilaajapalveluumme 030 39778 (arkisin klo 8-18).
Jo puoli vuosisataa mustaa valkoisella. Kotitalousvähennyskelpoinen.
www.kotiapupisara.fi
Puh. 199:-
. Elämää, ihmisiä, tarinoita. posti@sahkoasennuskoskinen.fi ?
Yhteydenotot:
) 0400 189 152
www.vestamatic.fi
vestamaticky@gmail.com
?J
o20v
u
o
d
e
nk
o
k
e
mu
k
s
e
l
l
a?
S
. (014) 854 915
Ismo Jukola, puh. 32
27
N
Ammattilainen asialle
Meiltä myös muut
metsurin tarvikkeet!
MikinKone KY
014-772145 - www.mikinkone.com
Yliahontie 1, Keuruu myynti@mikinkone.com
Avoinna:
ma 10-16,
ti-pe 10-17
la 10-14
Perinteinen täyden palvelun
hautaustoimisto 60 vuotta
Haluatko olla
yrityksesi
kanssa tarjolla
palvelukseen
tällä ilmoituspaikalla?
Salmisen
Hautaustoimisto
Papintie 2, Petäjävesi
Palvelemme sop. (014) 854 240 tai
toimitus@petajavesilehti.fi
STANDARD LINE
RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA
Teollisuustie 8, 41900 Petäjävesi, Puh. kokouksille
. kirjanpito ja verotus . tilojen pinnoitukset *Mattotyöt
TILITOIMISTOPALVELUT
Tilitoimisto T Pesonen Oy
PETÄJÄVESI:
RINDESSO OY
- Antenniasennukset
- @450- ja 3G-tehoantennit
- ATK-verkot
- Äänentoistojärjestelmät
- Valokuituhitsaukset
Asematie 6, puh. KABINETTI esim. MATKAHUOLTO
MA - TO 10-16.30, PE 10-16
050 544 1200
www.kahvilafreesi.fi
RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI
41900 Petäjävesi, puh. 0400 580 153
HANNU NEIJONEN
0400 797 516
www.rindesso.fi
info@rindesso.fi
Asianajotoimisto
JUKKA HOKKANEN
Puh. Vasarakatu 9,
40320 Jyväskylä
LEIPOMOTUOTTEITA
Konditoria
Toppalantie 134
Pekkarinen
Petäjävesi
§
?
?
?
?
?
Putkityöt
Maalämpö
Lattialämmitys
Kaukolämpö
KVV-valvonta
*
Soile Juntunen - 050 5811 648 - www.soljuvaa.fi
Soljuvaa taloushallintoa!
Silmälääkärin vastaanotto joka viikko
Keuruuntie 15, Keuruu. (014) 853 326
- Asematie 6, Petäjävesi - 040 838 8645 - www.liisankukkapuoti.fi -
Avoinna ma-pe 9-17, la 9-13 www.standardline.fi
T:mi siivous- ja kotiapu Berit Skyttén
Rakentavasti
0400 600 115
berit.skytten@luukku.com
- Kotisiivoukset
- Toimistosiivoukset
Kone & Rakennus Meronen Ky
044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi
T:mi Väinö Räsänen
PALVELUA
LIIKEKESKUKSESTA!
Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi
Fysioterapiaa ammattitaidolla
- asiakasta kuunnellen
www.fysiocenter.fi
014 31 00775
KOULUTETUT HIEROJAT
Petäjäveden hieronta Rennox,
Irja Viitanen, 0500 546 090
? Lisäksi perinteinen kuppaus ja jäsenkorjaus
Juha Nokelainen, 0400 541 758
Juho Kivelä, 040 702 7902
? Tutustu netissä! www.hierojajuhokivela.fi
Sampo Koivula, 050 349 2319
? Lisäksi jäsenkorjaus
0400 536 840
v.i.rasanen@luukku.com
- Koti- ja mökkitalkkari
- Pienkonekorjaamo
www.khl.fi
Moottorisahat
alk. vuonna petäjävetisille yrittäjille:
Pitkäkatu 29 B 15, Jyväskylä . PAPERITARVIKEMYYNTI
. 020
170 5120
Taloushallintopalvelut TahvoCon?
Nämä palvelut tarjoushintaan
1. MlWHKXROWRWXRWWHLGHQ
P\\QWL MD YXRNUDXV
. www.sahkoasennuskoskinen.fi . (014) 854 113
PALVELEMME:
PUH.
(014)854113
1900 PETÄJÄVESI
ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14
014)854113
§
varatuomari
KOTIAPU PISARA
Koti- ja yrityssiivoukset, ikkunoiden ja mattojen
pesut sekä asiointiapu. Paikallisesti.
- www.petajavesilehti.fi -. Puh. 044 971 0385 / Suvi Nikonen, kotiapupisara@gmail.com
Pms 732
Pms 427
PETÄJÄVEDEN
APTEEKKI
PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI
asianajaja
Keuruuntie 11 B 14, 42700 Keuruu
Vastaanotto sop. YDLKWRODYDSDOYHOX
. SOLARIUM . Palaverimahdollisuus
Puh. 0400 933 274
Yrityskonsultointi
JonesCon
jouni.hirvimaki@jonescon.fi myös Metsäkulmantie 516, Petäjävesi.
www.jonescon.fi
Kysy, ilmainen kartoitus!
Petäjävesi, puh. 0400 472 378
SANEERAUS- JA RAKENNUSTOIMINTAA:
*OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä
*Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset
*Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit
*Kost. 0400 853 480
. 041 441 5253
PAPINTIE 2
APTEEKKI
PETÄJÄVESI
P. mukaan
Keskussairaalantie 17, Jkl
Ma-to 10-17, pe 10-15
Puh. tilinpäätös
ja sen tulkinta. Uutisia, tapahtumia, tunnelmia.
Perinteitä ja tulevaa. 0401 854 237
tai 0400 644 016 (Seppo)
salmisenhautaustoimisto@
gmail.com
Suomen Kivivalmiste Oy:n
hautakivien myynti
Kysy lisää toimituksesta!
Puh. MlWHKXROWR
Alkaapahan
saamaan tarkkaa säätietoa, toteaa paikallissään
lähes päivittäin netistä
tarkistava Suonsaari.
ELÄKELIITON Petäjäveden yhdistyksen
SYYSKOKOUS on ti
3.11.2015 klo 13.30 Solikkosalissa,Teollisuustie
1. Sen takia
on juuri oikea aika ja keli
demonstroida tutkan toimintaa, jatkoiUtela.
Yli kolmenkymmenen
metrin korkeuteen kohoavan tutkatornin ylimmässä
kerroksessa sijaitsee lautasen mallinen, kääntyvä
heijastinantenni. Kahvitarjoilusta tilaisuudessa vastasi
Kintauden kyläyhdistys.
Juhlallisuuksiin osallistui myös Jouko Suonsaari, jonka mailta tutkatornille löytyi paikka.
. Kun uudelle tutkatornille tehtiin paikkaa
kaivinkoneella, paljastui kalliosta kolme
kolmiomittaustornin
kiinnitysroppia. Tämä on juuri oikea
keli säätutkan esittelyyn,
totesi tutkalaitteiston valmistaneen Vaisala Oyj:n
tuotelinjajohtaja Pekka
Utela. Tähän vuodenaikaan sade on usein aika
matalalla. 020 690 911
Soiteltiin
Kiitokset Rautamäen tilan
talkoisiin ja huutokaupan
järjestelyihin osallistuneille!
Toivovat
Eija ja miehet
Tiu tiu! Täällä yksi lintuemo pyytää: anna minulle ja
linnun lapsilleni jyviä ja talia, nyt jo eikä vasta jouluaattona. -Hallitus
PETÄJÄVEDEN
MAA- JA KOTITALOUSNAISET JA MAASEUTUSEURA: Lähde
tutustumaan Metenerin
BIOKAASULAITOKSEEN
Laukaaseen ma 9.11.
Lähtö klo 12 Lemettilän
pihasta. Esityslistalla
sääntömääräiset asiat ja
yhdistyksen purkaminen.
Hallitus kokoontuu klo
16.30. 6.11.)
keskisuomenmaaseutu.fi
Lisätietoja:
Elenia Oy puh. Löytäjää pyydetään palauttamaan
lompakko joko lehden
toimitukseen tai osoitteeseen Urheilutie 8 A.
Seuratoiminta
Erikoistutkija Asko Huuskonen Ilmatieteen laitokselta oli esittelemässä tutkalaitteiston toimintaa perjantaina Petäjäveden säätutkan vihkiäisissä.
Sateinen sää suosi säätutkan vihkiäisiä
Hanna Mäkinen
Liisalanmäelle kohonneen
Ilmatieteen laitoksen uusimman säätutka-aseman
vihkiäistilaisuutta vietettiin viime perjantaina
tihkusateisessa säässä.
. Olisi
hyvä, että asuinalueella olisi useita linnunruokintamökkejä. Tervetuloa! -Hallitus
PETÄJÄVEDEN MIELENTERVEYSSEURA
RY:N SYYSKOKOUS
to 12.11.15 klo 17.00
Petäjäkodilla (Teollisuustie 1). 1950 tai sitä
ennen syntyneet)
- kaikki 6 - 35 kk:n ikäiset lapset
- sairautensa vuoksi lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat
- vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden
lähipiiri
- varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset
Rokotussuosituksen mukaisesti voidaan myös muita
rokottaa. Uusi tutka tuo
apua nimenomaan lähiseudulle sen ansiosta, että
se pystyy näkemään tällä
seudulla myös ne matalalla olevat sateet. JUHA MÄKINEN & HUIKON
VELJEKSET
(6e)
MA suljettu, TI-TO 18-22*, PE 18-02*, LA 14-02*ja SU 14-21
(*jatkoaika mahdollinen)
ASEMATIE 6
(014) 854 950. Tilan nimi onkin
enteellisesti Tornimäki,
kertoo Suonsaari.
. Tässä tapauksessa asiakas ostaa apteekista
rokotteen itse ja käy terveysasemalla rokotuspäivänä.
Rokotuksen esteenä on voimakas kananmuna- tai
elohopea-allergia sekä kuumeinen infektio. Me sitten itse pyrähtelemme hakemaan jyvämme.
Sydämelliset kiitokset. HAUSMYLLY YSÄRIBILEET (8 e)
LA 31.10. . Sen alapuolella sijaitsee tutkalaitteiston ja tietokoneen
kerros.
Säätutkaan pääsivät
tutustumaan niin kutsuvieraat kuin median
edustajatkin. Kahvit 5 ?. - Yksi lintuemo
PIHVIKARJAN
LIHAA
myydään
Kyläsepän pihassa
PE 30.10. Tilaisuus on maksuton. Miten palveluita ja
tuotteita kehitetään ja markkinoidaan. Metrilleen samalle paikalle
tuli taas torni, sanoo
Suonsaari.
Uuden säätutkan
tuloa metsäkoneyrittäjä pitää positiivisena
asiana. Nro 44 - 28.10.2015
Sivu 08
Maailmanperinnöstä vauhtia
paikallisiin palveluihin
11.11.2015 klo 13-18 Korpilahdella: vierailu Struven
pisteellä Oravivuorella, seminaari Alkio-opistolla
12.11.2015 klo 13-18 Petäjävedellä: vierailu Vanhalla
kirkolla, seminaari Toppalan mökeillä
KESKEYTYKSIÄ
SÄHKÖNJAKELUSSA
PETÄJÄVEDELLÄ
Miten paikalliset yritykset ja yhdistykset voivat
hyödyntää maailmanperintöä. Meidän tarvitsee kasvattaa rasvakerrosta
höyhenpukumme allE pakkasia vastaan. . Rokotusten yhteydessä ei tehdä muita toimenpiteitä, esim.
mitata verenpainetta. Influenssarokotteiden saapumisajankohdan vuoksi rokotukset pyritään antamaan
terveysasemalla vain alla mainittuina rokotuspäivinä.
Ottakaa Kela-kortti mukaanne rokotustilaisuuteen ja pukeutukaa siten, että rokotuskohta
(olkavarsi) on helposti paljastettavissa.
Influenssarokotuspäivät Petäjäveden terveysasemalla
4.11.2015 klo 10 - 16
12.11.2015 klo 10 - 18
25.11.2015 klo 10 - 18
Kutsumme maanvuokraajat, kyläläiset
sekä seuran jäsenet perheineen
HIRVIKEITOLLE
Kuivasmäen Wanhalle koululle
lauantaina 31.10.2015 klo 12.00
Tervetuloa!
- Kintauden eränkävijät
SYKSYN SÄVELIÄ
PE 30.10. Ilm.
kyytijärjestelyjen vuoksi
050 414 7275/Hanna.
Petäjäveden terveysasema
KAUSI-INFLUENSSA ROKOTUKSET 2015
PETÄJÄVEDELLÄ
Maksuton influenssarokotus:
- terveys- ja sosiaalialan ammattilaiset
- raskaana olevat naiset
- kaikki 65 vuotta täyttäneet (v. Meidän perhe muutti
Liisalaan vuonna 1966.
Samaan kauppaan kuului myös viereinen tila,
Tornimäki. Äläkä anna
suolaisia ruoantähteitä.
Jos jollakin asuinalueella on vain yksi ystävämme,
joka meitä ruokkii ja hän joutuu jostakin syystä lopettamaan ruokinnan, jäämme kuolemaan nälkään. Ideoita meiltä
ja maailmalta. Tornimäellä
oli vanha kolmiomittaustorni, joka jo lahonneena kaatui tuulessa
joskus 1970-luvun alussa. klo 13-17.
Tuottaja Juha Niiles
ROINILAN LIHATILAN
LIIKKUVA LIHATISKI
TORSTAINA
Petäjäveden tori 9-9.45
PENTTI MÄKINEN
PYHÄINPÄIVÄKSI FILE!
0400 872 461 arkisin klo 7-16
KADONNUT
LOMPAKKO
R-Kioskin ja hautausmaan välille, todennäköisesti kävelytielle ke
21.10. Pahoittelemme sähkökatkojen aiheuttamaa haittaa.
Lisätietoa, ohjelma ja ilmoittautuminen (viim. Tervetuloa!
Sähköverkon muutostyöt aiheuttavat sähkönjakelussa 5 minuutin keskeytyksen 02.11.2015 klo 5.00
ja 07.11.2015 klo 05.00 Petäjäveden keskustan
alueella