Ole hyvä ja käytä tulostamiseen lehden omasta valikosta löytyvää tulostuspainiketta.
Tilaisuuden aloittaa Vesa Jussilan trumpettisoolo. s e i m a is a .t e e n u p a a s ti r e t n e l a k is o u V Klo 8.30 Seppeleen laskeminen vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä Koskenpäällä. Sinipuro ehti täyttää ennen sodassa kaatumistaan 22 vuotta. Klo 12.00 Juhlalounas ruokala Masuunissa, hinta 10e, lapset 3-12v. Tanssia tarjoilee ISOn Tanhuujat. Kirkonkylän koululla pidetään tällä viikolla Suomi100 -teemaan liittyviä työpajoja ja tapahtumia, sotaveteraanit vierailevat koululla ja ulos rakennetaan juhlavuoden aiheinen taideteos. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita mukaan tapahtumiin kunnioittamaan isänmaamme satavuotista taivalta! Suomen Itsenäisyyspäivä Petäjävedellä 2017 Sodan kärsinyttä sukupolvea kunnioitetaan sankarihautojen kunniavartiolla SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Itsenäisyyspäivä 6. Mukana reserviläiset ja partiolaiset. kello 22 asti, kunhan lippu valaistaan pimeän ajaksi. Kunniavartiot tuovat konkreettisella tavalla esiin rintamalla menehtyneiden suuren määrän. oman juhlansa, lukiolaiset esittävät ennakkonäytöksenä koululaisille Antti Puuhaara -näytelmäänsä ja kirjastossa pidetään kaiken kansan Suomi100 Etkot. Musiikkiesityksistä vastaavat muun muassa Lux Auribus -kvartetti ja Petrus Lesonen. Klo 10.00 Itsenäisyyspäivän messu Petäjäveden kirkossa. Siirtyminen soihtukulkueen johdattamana Petäjäveden kulttuurikeskukselle. – Kunniavartio on kunnianosoitus sankarivainajiamme kohtaan. hoitoyhdistys ja maaja kotitalousnaiset ovat mukana järjestämässä perjantaina oman juhlansa Petäjäkodin väelle. Juhlintaa jo aattona Ennen varsinaista itsenäisyyspäivää, Petäjävedelläkin juhlitaan Suomen itsenäisyyttä myös monessa muussa juhlassa. Täällä yksi vartion jäsen edustaa kahta tai kolmea sodassa kaatunutta. Petäjäkallion päiväkoti viettää omaa Suomi100 -juhlaansa maanantaina ja vanhemmille on koottu Suomi-aiheinen taidenäyttely. Klo 14.00 Juhlakahvit ruokala Masuunissa. Mukaan on ilmoittautunut noin 70 henkeä ja Petäjäveden sankarihautausmaalla on 183 hautaa. Tänä vuonna juhlinta alkaa jo itsenäisyyspäivän aattona. Kunniavartion ollessa jo asemissaan, juhlamessun jälkeen tullaan kirkosta Narvan marssin tahdissa ulos ja hiljennytään. Mukana on sekä naisia että miehiä. OMAISTEN PERHEALBUMI. PETÄJÄVESI Sivu 08 Nro 01 04.01.2006 57. Kello 13 alkaa itsenäisyysjuhla auditorio Miilussa ja ohjelmaa vievät eteenpäin juontajat Salla Syvänen ja Kintauden koulun oppilas Pyry Rintamäki. mennessä Petäjäveden kirjastoon 050 313 1557 tai olli.koponen@ petajavesi.fi. 5e, käteismaksu ja ennakkoilmoittautuminen toivottavaa pe 1.12. Paikalle tulevaa yleisöä pyydetään asettumaan kirkkoon johtavalle kävelytielle, ja sankarihautojen alue on rauhoitettu kunniavartiolle. Klo 11.10 Seppeleen laskeminen sankarivainajien muistomerkillä ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä. Klo 13.00 Itsenäisyyspäivän juhla auditorio Miilussa. päivänä PUOLUEETON KOTISEUTUJULKAISU Irtonumero 1,50 euroa a o l u t e v r e T Suomi 100 -kahvipäivään a n i a t n a n a a m . – Merkittävin syy osallistua vartioon oli juuri se, että pääsee oman papan haudalle, Juha Sipinen sanoo. Siihen toivotaan ennakkoilmoittautumista kirjastolle, jotta ruokailijoiden määrää voidaan ennakoida. Myös lapsiperheille. Vartioon osallistuvat asettuvat puoleksi tunniksi seisomaan sankarihaudoille. Seppeleet lasketaan sankarivainajien ja Karjalaan jääneiden muistomerkeillä ja tilaisuus päättyy virteen 577. Hän haluaa kunnioittaa sen sukupolven ponnisteluja sodassa. Kunniavartion periaatteena on, että kunkin haudan kohdalla seisoo vartiossa vainajan kanssa saman ikäinen henkilö. Klo 9.30 Seppeleen laskeminen vuoden 1918 sodassa kaatuneiden muistolle Petäjäveden vanhalla kirkolla. Vaikuttavalla tilaisuudella halutaan muistaa sotiemme sankarivainajia ja koko sukupolvea. Muutama kunniavartioon osallistuva on toivonut saavansa asettua oman sukulaisensa sankarihaudalle kunnioituksena omaa omaistaan kohtaan. Juhlavuoden kunniaksi Petäjäveden sankarihautausmaalle sytytetään jo aamulla kynttilälyhdyt. Partiolaiset ovat paikalla soihtuineen ja soihtukulkueen perässä lähdetään kävellen kohti Petäjäveden Kulttuurikeskusta. joulukuuta huipentaa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. Aina voi toivoa kaikkea parempaa, mutta tilanne voisi olla myös aivan toinen. Me saamme nyt elää mukavissa olosuhteissa. Tehdään hieno juhla Yhdessä. 4 6 1 1 o lk n e s k u t u u k a V P O s ö y m a ll a k i a P . Petäjävedellä järjestetään arvokas sankarihautojen kunniavartio, joita nyt juhlavuoden kunniaksi järjestetään ympäri Suomen. Myös Olavi Sinipuron sukulaiset asettuvat kunniavartioon hänen sankarihaudalleen. Klo 9.30 Kynttilät sytytetään sankarivainajien haudoille Petäjäveden sankarihautausmaalla. Juhlassa kuullaan puheenvuorot ainakin kunnanjohtaja Eero Vainiolta sekä petäjävetiseltä nuorelta. Klo 11.00 11.30 Kunniavartio Petäjäveden sankarihautausmaalla. Itsenäisyyspäivänä voi tänä vuonna liputtaa jo itsenäisyyspäivän aatosta 5.12. Kello 12 on tarjolla juhlalounas ruokala Masuunissa. Lähes saman ikäisiä ovat Vera ja Valtteri Furuholm, jotka osallistuvat kunniavartioon Sinipuron, eli äitinsä enon sankarihaudalle. Mukana kunniavieraina koko päivän ovat Petäjäveden sotaveteraanit, lotat, puolisot ja lesket, ja mukana ovat myös reserviläiset lippuvartioineen sekä partiolaiset. Puheita, musiikkia, esityksiä. vuosikerta Nro 48 2017 Keskiviikkona marraskuun 29. Myös Petäjäveden juhlallisuudet ovat arvokkaat kunniavartioineen kaikkineen, ja kaikki vauvasta vaariin ovat tervetulleita tilaisuuksiin joko koko päiväksi tai itselle tilaisuuksista sopivimmat poimien. 2 1 . Paikalle saadaan myös suomenhevonen, ja eleellä halutaan muistuttaa hevosen ja ihmisen kumppanuudesta sota-aikana. Myös Sipisen toinen pappa oli sodassa, mutta säilyi sieltä hengissä. Ennen kotiinlähtöä juodaan vielä juhlakahvit Masuunissa kello 14. Esimerkiksi riistanViime viikolla itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista suunnittelupalaveria pitivät kunnan kulttuurituottaja Olli Koponen, kanttori Leena Giers-Koljonen, Petäjäveden Sotaveteraanien puheenjohtaja Yrjö Vakkilainen, sivistystoimenjohtaja Timo Holm ja kunniavartiota Petäjävedelle puuhannut Hanna Toivonen. Aamukymmeneltä alkaa itsenäisyyspäivän juhlamessu Petäjäveden kirkossa. Yksi heistä on Jyväskylässä asuva Juha Sipinen, joka tulee kunniavartioon oman pappansa Johannes Sipisen haudalle. Mukaan seuraamaan tulee Uuraisilta myös isä Reijo Sipinen, jota ei sodassa kaatunut isä ehtinyt lainkaan nähdä. iltakuudesta itsenäisyyspäivän 6.12. Petäjävedelläkin esimerkiksi sekä Kintauden koulun että Tuulentuvan väki pitää 5.12. Koko kylän yhteinen juhla aloitetaan heti aamusta seppelenlaskuilla: perinteiseen tapaan ensin vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistomerkillä Koskenpäällä sekä vanhalla kirkolla vuoden 1918 sodassa kaatuneiden muistolle
Ilkka Pihlajamäelle 040 5262108 miel. Näin unta. Lapsiperheille pidetään kirkossa myös oma joulujuhla 15.12 iltakuudelta. Siihen aikaan ei lapsuuden traumoista puhuttu, eikä niitä osattu myöskään pelätä. Ihminen, jota raahattiin oli nainen ja vaikutti kuolleelta. Ilm. Erja Säde-Aweida Tapahtumat virittävät jouluun Petäjävedellä jokaisella Kauneimmat Joululaulut -tapahtumalla on aivan uniikki, hieno tunnelmansa. Äiti lypsi yhdellä kädellä maitoa korttelin täyteen ja ojensi sen takaisin minulle. Ma 4.12. jo ke-iltana. Maito suhisi ämpäriin. Juoksin kauhuissani sisälle. klo 10 Itsenäisyyspäivän messu kirkossa / IP, LGK, Lehterilaulajat. Nousen ylös, otanko askeleen. Vanhempia tarvitaan väh. Klo 18 Kauneimmat joululaulut Metsäkulman kylätalolla. Maanantaina 4.12. Petäjävedelläkin järjestetään itsenäisyyspäivänä sankarihautojen kunniavartio kunnianosoituksena koko veteraanisukupolvelle, jonka vertaista ei ole. Tapaninpäivän kynttiläkirkko pidetään perinteisin, tunnelmallisin menoin vanhassa kirkossa iltakuudesta alkaen. Suuri osa Kevyt Osasto 6:en miehistä oli Karjalan evakkoja, joita Petäjävedelle muutti talvisodan jälkeen runsaasti; kunnan väkiluku oli ennen talvisotaa noin 4880 ja jatkosotaan lähdettäessä 5080. Myöhemmin kevytosastot lakkautettiin ja alle 36-vuotiaat sotilaat siirrettiin muihin joukko-osastoihin. Uni jatkui. Huusin kauhuissani ja heräsin omaan huutooni. Klo 13 Myyjäiset Ylä-Kintauden kylätalolla, joululaulutuokio ym. pe ta ja ve de ns eu ra ku nt a. Join ahnaasti lämmintä maitoa, niin että valkoinen huuliparta jäi. Olin erottavinani äidin pilkullisen huivin. Siellä äiti olikin ja istui pienellä jakkaralla lehmän vieressä ja lypsi. Hyökkäysvaiheessa osasto taisteli 2. Juoksin takaisin. Viela jaksan päivän ja jään sua odottelemaan. Joku outo mies käveli tiellä ja raahasi perässään toista ihmistä. Vuoden viimeinen lehti ilmestyy 20.12.2017 ja normaalisti taas loppiaisen jälkeen keskiviikosta 10.1.2018 alkaen. Katson ympärillein. Osaston perustamiseen suhtauduttiin kriittisesti, koska menetyksiä oli jo runsaasti, ja jo kotoa lähtiessä tiedettiin, että jouduttaisiin koviin paikkoihin. Missä olet rakkauteni. Ensi viikolla lehti ilmestyy itsenäisyyspäivän vuoksi poikkeuksellisesti vasta torstaina 7.12. Su 3.12. Kasvun toimikunta palvelutehtävissä. Yritin huutaa hänelle, mutta ääntäkään ei tullut kurkusta, vaikka kuinka olisin ponnistanut. Puhuttiin sodasta, mutta hiljaisella äänellä, etteivät lapset pelästyisi. Isä oli lähtenyt jonnekin ammusvaraston vartioon. Missä olet rakkauteni. kello 9.30 saapuu päiväkotien väki ja se on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja perheille. Sodan jälkeen työmaana oli vielä siirtoväen asuttaminen, sotakorvausten maksaminen ja maan jälleenrakentaminen ja koko hyvinvointiyhteiskunnan perustan luominen. klo 12.30 Hartaus Pekanmäessä. alv 10%) Tilausasiat: Asiakaspalvelu 03 4246 5392 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse petajavesi@jaicom.com Tilaa sähköisenä näköisversiona: www.lehtiluukku.fi PUOLUEETON KOTISEUTULEHTI VUODESTA 1961 Lehden irtonumeromyynti hintaan 1,50e (sis. Kuka se oli. Katselin jonkin aikaa ja ojensin sitten korttelin äidille. Petäjävesi oli todella valjastettu sodan tarpeisiin, sillä täällä toimi myös Sotasairaalan osasto sekä hevossairaala, ja silti siviilipuoli saatiin kotirintamalla jotenkin pyöritettyä. Lasten kynttiläkirkkoon 5.12. Tunne oli ahdistava. Sen jälkeen on tarjoilua Lemettilässä. Rakkauden täyden syliini suljen ja uneen painan pään. Siellä lauletaan yhteen ääneen keskiviikkona 13.12. Otin korttelin astiakaapista, laskeuduin alas ja menin pihan yli navettaan. Petäjäveden veteraaniteoksen mukaan talvisodassa suurin osa Petäjäveden miehistä taisteli Jalkaväkirykmentti 19:ssa Taipaleenjoella. Messun jälkeen seppeltenlasku sankarihaudoille. SK PETÄJÄVEDEN SEURAKUNTA w w w. Jouluaamuna ollaan suuren salaisuuden äärellä; jouluaamun messu aloitetaan kirkossa aamukahdeksalta ja mukana on tänä vuonna lapsikuoro. Salamannopeasti käännyin ja lähdin pakoon. Toivon, että tämä kirjoittamani laulu voisi tuoda edes yhdelle ihmiselle pientä toivoa ja luottamusta rakkauden odottamiseen. Jouluaaton perhehartaus kirkossa kello 15 on suosittu ja siellä ehtii moni perhe käydä ennen pukintuloa. Seisoin pihamaalla. Divisioonan kärkenä ja suojasi sen sivustoja. Missä olet rakkauteni. Kerran, mä uskon kerran. iltakuudesta alkaen. Vanhaan kirkkoon kannattaa laittaa tarpeeksi lämmintä päälle ja otsaja tai taskulamppu on kätevä mukana. Tänäänkään en vastausta saa, se saa sydämeni myrskyämään. Vanha numero 014 854 240 ei ole enää käytössä! Ilmoitushinnat: Sisäja takasivulla 1,00e/pmm, etusivulla 1,20e/pmm, laskutuslisä 5e (hintoihin lisätään alv 24%) Tilaushinnat: Kestotilaus 12 kk 60e (sis. Joululaulujen pääpäivä on sunnuntaina 17.12. Suvi Kallioinen. Ti 5.12. Kohotan katseeni ylös, näetkö silloin sä mut. iltakuudelta Kintauden nuorisoseuran talolla. klo 15.30 Lähetysnaiset srkkodilla. klo 9.30 Lasten kynttiläkirkko keltaisessa kirkossa. iltakuudelta kokoonnutaan laulamaan Metsäkulman kylätalolla, jossa on myös myyjäiset, arpajaiset ja tarjoilua. alv 24%): K-Market Porkkana, Asematie 8 Avoinna: ma-la 7-21, su 10-21 S-Market Petäjävesi, Karikontie 2 Avoinna: ma-la klo 7-21, su 10-21 Jakeluhäiriöt: Postin asiakaspalvelu 0200 71000 (arkisin 8-18) tai sähköpostitse asiakaspalvelu@posti.com Tapulin takaa: Rakkauslaulu Viikon pakina: Painajainen Oli vuosi 1943. Äiti oli jossain etäällä. Tarjoilua, arpajaiset ja myyjäiset. Kauanko odottaa saan. Pengerjoella ollaan keskellä metsää luonnonhelmassa, turvassa kodan lämmössä se väen ja tunnelman lataus kannattaa kokea itse. Mitään ei sanottu. Jos päiväsaikaan kuului useamman lentokoneen ääni, äiti otti meitä lapsiaan kädestä ja me juoksimme yhdessä marjapensaiden tai sillan alle piiloon, ettei ilmasta meitä näkisi. To 7.12. Talvisodassa Petäjävedellä menetettiin kaatuneina ja haavoittuneina väkilukuun nähden selvästi enemmän kuin muissa kunnissa keskimäärin. Pe 1.12. Elämä otettiin sellaisena vastaan kuin se oli. Otat kädestäin kiinni ja kuiskaat: ”Rakastan sua”.Vain se mulle voimaa antaa ja uskon, vielä huomiseen. Hellalla oli lättypannu. Jouluaattona kello 13.30 on ehtoollishartaus Petäjäkodin Solikkosalissa. klo 12.30 Hartaus Pekanmäessä; klo 13.30 Musiikillinen hartaus Solikkosalissa / Maanantaikuoro, SO, LGK. Postin lähijakelussa keskiviikkoisin, etäjakelussa torstaisin. mukaan Asematie 6, Petäjävesi, toimitus@petajavesilehti.fi Päätoimittaja Suvi Kallioinen 050 366 7691 Toimittaja Hanna Mäkinen 050 433 8300 Huom. Tien hiekassa kuuluivat hänen askeltensa äänet. kello 15 alkaen Petäjäveden kirkossa, ja silloin kajahtaa komeasti. Jatkosodassa Petäjävesi menetti kaikkiaan 129 miestä, joista suuri osa kaatui heti hyökkäysvaiheessa. Petäjäveden miehiä palveli myös monissa muissa joukko-osastoissa ja siirtojakin tehtiin runsaasti pitkään kestäneen sodan aikana. Kaikki rallit oli laitettu toistensa lomaan ja sillä alustalla se pannu lepäsi ja kuumeni. Sielläkin saa suun makiaksi ja jännätään arpajaisissa. Oliko se äiti. Jälleen huomasin, että ympärillä oli valoisaa ja kurkistaessani ulos, näin tyhjän pihamaan. Noin 350 haavoittui. Seurakunta järjestää joulun aikaan myös paljon muita tilaisuuksia. Loppiaisen messu on eläkkeelle jäävän kirkkoherra Seppo Ojalan viimeinen työpäivä, ja samalla juhlitaan myös talouspäällikkö Hannele Taposen eläköitymistä. Seisoin oviaukossa. Esimerkiksi ensimmäisen adventtisunnuntain perhemessu on suosittu ja sen jälkeen tarjoillaan joulupuuroa seurakuntakodilla. Sinä, seisot vierelläin mun. Mitään muita unia varsinaisesti en muista lapsuudestani. fi ”Hoosianna, Daavidin Poika, kiitetty olkoon hän!” (Virrestä 1) To 30.11. Heidän sydämensä löivät kiivaasti ja silmät laajenivat kauhusta. Juoksin ja juoksin. ”…Oli tuotu rintamalta ruumisarkussa…”, ”Se ja se…oli kaatunut”, lapset olivat erottavinaan lauseista, joita kuiskailtiin. Hän laittoi pienellä kauhalla lättytaikinaa pannuun ja se sihahti joka kerta, kun pienet ympyrät täyttyivät pannussa. Vain nämä kaksi painajaista jäi syvälle tajuntaani, kuin olisin ne nähnyt viime yönä, niin etten voi niitä unohtaa. Upotan varpaani hiekkaan ja tunnen tuulen voimistuvan. Kauanko odottaa saan. Joululauluja lauletaan kahvittelun lomassa ja keskiössä on joulumyyjäiset. Suuntaanko itään vai länteen. Ne aloitetaan Ylä-Kintauden kylätalolla tulevana sunnuntaina kello 13. Missä olet rakkauteni. Arvasin, että äiti oli navetassa. Läksiäisiä vietetään messun ja tarjoilun lisäksi vielä iltapäivällä Marjo Leinosen bändin blues-konsertin merkeissä. Samana päivänä pidetään tilaisuus myös illalla ja aivan toisenlaisessa miljöössä, kun kello 19 kokoonnutaan perinteiseen tapaan Pengerjoella hirvimiesten kodalla Syrjäharjulla. Sinikka Aaltola Istun rannalla ja odotan sua, odotan jotain mistä en tiedä. Hän oli liian vanha varsinaiselle rintamalle, mutta oli saanut muita tehtäviä ja joka aamu hän lähti jonnekin. Veli laittoi voita pannulle veitsellä. Sinua odotan vain. En jaksa yksin, en jaksa en, mistä mä voimani saan. klo 18 Kirkkovaltuuston kokous pappilassa. Mies näytti aivan kuin paholaiselta. Hänen kätensä vapisi. Sivu 02 Nro 48 29.11.2017 www.petajavesilehti.fi www.facebook.com/petajavesilehti @ petajavesilehti Kustantaja: Petäjäveden Petäjäiset ry Ilmestyminen: Keskiviikkoisin. Lapsia suojeltiin huomattavasti vähemmän kuin nykyisin aikuisten asioilta. Unessa veljeni paistoi lättyjä. Levikki noin 1900 kpl. Oli melkein pimeää. Huone oli pieni ja melkein pimeä. Äkkiä huomasin, että veljeni takana oli mies, joka piteli veistä ikäänkuin uhaten iskeä sen veljeen. Viimeinen joululaulutapahtuma pidetään tarjoilujen kera 20.12. Joulukirkon kokemus on kannattaa. Kuljeskelen sokkona irrallaan, määränpäätä näe en. Itsenäinen isänmaamme on vaatinut sotaveteraanisukupolvelta yli-inhimillisiä ponnisteluja sodan ankarissa koettelemuksissa. Siellä ei ollut Paljon tehnyt sukupolvi äitiä. Olin mennyt sisareni kanssa ”kokille” nukkumaan. Kuinkahan monella muulla aikalaisellani on jäänyt lapsuudestaan näitä kauhu-unia ja tavallaan traumaattisia pelkoja, vaikka emme varsinaisesti sotaa livenä nähneetkään, vaan kuulimme siitä, koska ”pienillä padoilla on isot korvat”. klo 18-20 Kids´ Friday Kintauden koululla. Ke 6.12. 8, jotta ilta voidaan pitää. To 7.12. Painopaikka: Lehtisepät Oy, Pieksämäki Toimitus: Avoinna ma-ke klo 9-12 sekä sop. klo 10 Adventin perhemessu kirkossa / SO, IP, LGK, SJ, lastenohjaajat, kaikki kuorot. Talvisodassa menehtyi 101 petäjävetistä miestä, joista 81 miestä kaatui ankarissa taisteluissa juuri Taipaleenjoella. Jatkosodassa Petäjäveden reserviläiset sijoitettiin yhdessä Uuraisten miesten kanssa Kevyt Osasto 6:een, johon kuului yli 250 miestä. Illan varjot hiipii ja peittää maan, kyynelehdin ja vaivun uneen. Käännä katseesi minuun jotta hymysi nähdä mä saan. Kauneimmissa Joululauluissa Helena Suonsaaren kotona, tuvassa Töysänperällä, on aina niin kodikasta ja vieraanvaraista. Nousin ylös ja laskeuduin portaita alakertaan. Messun jälkeen tarjoilua ja ohjelmaa srk-kodilla ´Suomi 100 hengessä´. Äiti pelkäsi sotaa, oli toisinaan melkein poissa tolaltaan, jos sodan merkkejä ilmaantui näkyviin arkipäivän elämässä. Enää tiellä ei ollut ketään, verivana vain oli jäänyt jälkeen. Äiti oli laittanut ruskeita paperikaihtimia ikkunoihin Pohjanmaallakin, jossa toisinaan lensi lentolaivueita yli
Karttaote Räihäntien kevyen liikenteen väylän tiesuunnitelmasta välillä Kintauden pysäkkitie Pihlajaniemi Kintaudella kannetaan huolta Räihäntietä kulkevien koululaisten turvallisuudesta. Ajatuksena on Mikkosen mukaan hyödyntää vanhan siltapaikan rakenteita. Raskas liikenne tulee Räihäntiellä lisääntymään entisestäänkin. Yleisön joukosta tuli muistutus Räihäntien lisääntyvästä liikenteestä. Äiti pahoinpiteli lastaan Petäjävedellä toukokuusta 2013 elokuulle 2015, mutta rangaistusta äiti ei saanut mielenterveysongelmiensa vuoksi. Rajusta alastulosta muistuttavat muun muassa naarmut ohjastajan kypärässä. Kunta käsittelee muistutukset oman lausuntonsa yhteydessä. – Viimeistellystä tiesuunnitelmasta tehdään hyväksymisesitys liikennevirastoon. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Keskisuomalainen. Risto Tupamäen ohjastama tamma Ponutella laukkasi lähtökiihdytyksessä ja törmäsi päin tiilimuuria. Suojatien takia alueelle tulee 50 km/h nopeusrajoitus. Rautatien ylittävä kevyen liikenteen silta. Tiesuunnitelman toteutuminen riippuu rahoituksen järjestymisestä. Sivu 03 Nro 48 29.11.2017 HANNA MÄKINEN Yrittäjien vetäjä vaihtuu Petäjäveden Yrittäjät ry:n uudeksi puheenjohtajaksi valittiin vuoden 2018 alusta Tapio Kokkonen, Janne Tiainen jatkaa varapuheenjohtajana. Ponutella selvisi rysäyksestä ilman näkyviä vammoja. Pituutta sillalle kertyy noin 40 metriä jalankulkutilan ollessa leveydeltään noin neljä metriä, kuvailee Mikkonen. Toiveena jatko Korjaamontielle Tiesuunnitelman esittelytilaisuuteen saapuneiden kintauslaisten kanta tiehankkeeseen on selvä: Kevyen liikenteen väylä on tarpeen, ja sen toteutuminen olisi kylälle hieno uutinen. Raija Harju-Kivinen pohti, miten koulun ja Peltotien välinen kevytliikenne on järjestettävissä turvallisesti. Räihäntien kevyen liikenteen väylän tiesuunnitelmaa tutkittiin Kintaudella viime viikon tiistaina. Yhtenäinen kevyen liikenteen väylä olisi Kintauden imagonkin kannalta hyvä asia. Myllysalmen ylitys tapahtuu uutta, pituudeltaan noin 19 metristä siltaa pitkin. – Kommenteilla päivitetty, korjattu ja tarkistettu tiesuunnitelma tulee kuntaan nähtäville varmasti vielä tämän vuoden puolella, arvioi Jari Mikkonen. Sen jälkeen voimme lunastaa maapohjat käyttöön tien rakentamiseksi. Rautatien ylittävä kevyen liikenteen silta rakennetaan suunnitelman mukaan aseman läheisyyteen. Kaikesta erikoisesta liikehdinnästä grillin lähellä viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin. Petäjäveden kunnan teknisen johtajan Janne Koskenkorvan mukaan väylän valmistumisajankohdaksi on kaavailtu vuotta 2019. SK Räihäntien kevyen liikenteen väylän tiesuunnitelma sisältää kaksi uutta siltaa Hanna Mäkinen Kintauden koululla päästiin viime viikon tiistaina tutkimaan hartaasti odotetun kevyen liikenteen väylän tiesuunnitelmaa. Kevyen liikenteen väylä päättyy Pihjalaniementien liittymään. Tämä silta on osin liimapuurakenteinen. Sen jälkeen suunnitelma saa liikennevirastolta lainvoimaisuuden. Suunnitellun kevyen liikenteen väylän reitille osuu yksi suojeltu rakennus ja muinaismuistoalue. Rattailla istui ruunan valmennuksesta vastaava Antti Tupamäki. Yhdistysten kuulumisia ja palkittuja voi ilmoittaa toimitukselle julkaisemme niitä mielellämme. Etualalla Seppo Rilla, taaempana keskellä Jari Mikkonen. Tuloksena oli voitto ajalla 26,4. Esimerkiksi Hakolantien varrella asuu paljon lapsia, samoin Korjaamontien ympäristössä, huomautti Eeva TöyrySalminen. Päävastuu rahoituksesta lankeaa Petäjäveden kunnalle, joka aikoo hakea tukea Maaseudun kehittämishankeohjelmasta. HM Takana vaiheikas raviviikko Varkaita grillillä ja äiti pahoinpiteli lastaan SoppaGrilli23 Koskensaarella tehtiin ilkivaltaa ja käytiin varkaissa viime viikolla. Siivouksen vuoksi grilli oli kaksi päivää suljettuna. Koulun ja Peltotien väliselle alueelle sijoittuvat sekä koulun että päiväkodin parkkipaikat ja noutoliikenne. Suunnitelma kierrokselle Yleisön kommeneteilla päivitetty, lopullinen tiesuunnitelma on kunnassa nähtävillä 30 päivän ajan, jolloin suunnitelmaan on mahdollista tehdä muistutuksia. Janne ja Jenna Nevanpäätä, Tanno ja Pia Tammista sekä RiittaLiisa Vikkiä mietitytti kevyen liikenteen väylän sijainti. Antti Tupamäki pääsi juhlimaan voittoa myös lauantaina Turussa. Kolmimetrisen, korkean ilmalennon seurauksena Tupamäeltä murtui solisluu. Yleishyödylliselle investointihankkeelle on mahdollista saada 50 prosentin tuki, mikäli hakemus tulee hyväksytyksi. Kommentit talteen Tiistai-illan tilaisuudessa tiesuunnitelman esittelystä vastasivat tienpidon suunnitteluyksikön päällikkö Jari Mikkonen ELY-keskuksesta, projektipäällikkö Seppo Rilla ja pääsuunnittelija Seppo Viitala Destialta sekä tekninen johtaja Janne Koskenkorva Petäjäveden kunnasta. Äiti oli kohdellut lastaan halventavasti ja muun muassa jättänyt rangaistuksena ilman ruokaa. – Rautatien ylittävä silta on Bailey -mallinen, teräsrakenteinen varasilta. Huomattavan paljon karumpia kisamuistoja keräsi Antin isä, Risto Tupamäki, Killeriltä lauantaina 18.11. VinhaTopin voittoaika Toto76 lähdössä oli 29,1. – Kun hyväksymispäätös on saatu, se tuodaan edelleen nähtäville kuntaan. KeskiSuomen käräjäoikeus määräsi äidin kuitenkin maksamaan tyttärelleen korvausta tilapäisestä haitasta tuhat euroa. Kevyen liikenteen väylä ylittää Räihäntien, keskisaarekkeellinen suojatie. SK. – Olisi hyvä, jos kevyen liikenteen väylä jatkuisi aina Korjaamontielle saakka. Siinä vaiheessa on mahdollista vielä vaikuttaa. Pahemminkin olisi onnettomuudessa voinut käydä. Uusi kevyen liikenteen väylä kaksine siltoineen olisi selvä parannus Räihäntien liikenneturvallisuuteen. KARTTAPOHJA: ELY-KESKUS PELTOTIE PEKKALANTIE RÄIHÄNTIE RÄIHÄNTIE PIHLAJANIEMENTIE Kevyen liikenteen väylä alkaa Peltotien ja Kintauden pysäkkitien risteysalueelta. Petäjävetiset ravurit ja ohjastajat ovat olleet näkyvästi esillä viime viikkojen raviotsikoissa. Esillä ollut tarkka tiesuunnitelmakartta herätti keskustelua. Kulkijat ohjataan kevyen liikenteen väylälle jo olemassa olevaa Peltotietä pitkin. Sekä rautatiesillan ylitystä että Myllysillan ylitystä pidetään vaaranpaikkoina vilkkaasti liikennöidyllä, myös raskaiden ajoneuvojen suosimalla tiellä. Oman sanansa suunnitelmasta sanoo myös Museovirasto. Antti Tupamäen ja Janne Tiaisen omistama Polara palasi tauolta kilparadalle viime viikon tiistaina Tampereella. Varasiltaa pitkin rautatien yli Tiesuunnitelmassa yleisöä kiinnostivat uudet sillat, Peltotien rooli, suojatie ja bussipysäkkien paikat. Sekä ravuri että ohjastaja sinkoutuivat muurin yli katsomoalueelle. Hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Eemeli Piesala. Kun nelostien muuttaminen moottoritieksi alkaa Kirrin ja Tikkakosken välillä, siirtyy osa Äänekosken tehtaille kulkevasta liikenteestä Uuraisten tielle. Ylityspaikalle rakennetaan keskisaarekkeellinen suojatie. Hankkeen esittelyn ohella asiantuntijat keräsivät yleisöltä suunnitelmaa koskevia kommentteja. Myllysalmen ylittävä kevyen liikenteen silta. Kaksi uutta kevyen liikenteen siltaa sisältävän väylän kokonaiskustannus on noin 700.000 euroa. Ajokkina oli nyt Vinha-Topi, jonka Antti Tupamäki omistaa yhdessä Tarmo Tiaisen kanssa. Liikennevirasto tekee hyväksymispäätöksen, tarkastaa suunnitelman ja kommentoi sitä, sanoo Mikkonen. Räihäntien kevyen liikenteen väylä rakennetaan suunnitelman mukaan Kintauden pysäkkitien ja Pihlajanimentien liittymän välille. Suojatie tuo nopeusrajoituksen Ennen Myllysalmen siltaa kevyen liikenteen väylä ylittää Räihäntien. – Miksi valtatieltä alkava kevyen liikenteen väylä ei voisi jatkua Räihäntien varressa myös koulun risteyksestä eteenpäin. Maapohjia ei kuitenkaan lunasteta, ennen kuin hanke on saanut rahoituspäätöksen, Mikkonen toteaa. Harkinnassa on myös suojatien varustaminen vilkkuvaloilla
Ennen ensi-iltaa askelmerkit kohdistetaan vielä yhteen Nina Varvikon ohjaaman bändin ja kuoron kanssa. kello 19. – Kunhan kirjoittaa, niin siitä voi syntyä jotain hienoa. Kirjan otsikko tulee yhdestä runosta, jossa mietitään sitä, miten monta eri merkitystä voi samalla asialla olla eri ihmisille: onko pyykkinaru trapetsi, hyppynaru, pelastusköysi vai hirttosilmukka. Esimerkiksi Pohjan akka vaikuttaa mustissa sulissaan ja dramaattisessa meikissään jo vakavasti otettavalta pahikselta. Rooleissa nähdään Jonne Hyttinen (Ukko Mökkiläinen; Markka-koira), Saini Savolainen (Akka Mökkiläinen; Lautturi), Eetu Salmi (Antti Puuhaara, mökkiläisten poika), Adele Puustinen (Markki Bohatteri, nahkakauppias), Enna Palosaari (Cosmo Bohatteri, kauppiaan vaimo), Sointu Jussila (Darja Bohatteri, kauppiaan tytär; Imettäjä), Pinja Kovanen (Marja Bohatteri, nuorempi tytär), Inka Kannisto (Masto, outo tyyppi), Veeti Mäkinen (Dontti, vielä oudompi tyyppi), Ville-Markus Savolainen (Tapio Metsämies), Roosa Nieminen (Louhi, Pohjolan emäntä), Venla Pekkarinen (Pohjantyttö, Louhen tytär) ja Vilma Siirilä (Lapsenpäästäjä). Ei näytelmää ilman musiikkia. Viime keskiviikon maskeerausja puvustustuokion aikana näyttelijät saivat opastusta näyttämömeikin tekoon. Hän tuli sadan runonsa kanssa valituksi ja sai kauan toivomansa kustannussopimuksen. Maskeerausapuna muun muassa Jyväskylän kaupunginteatterilla toiminut Porrassalmi on tuttu monen petäjävetisen näytelmäproduktion väelle. Sanoilla on valtava merkitys ja voima, ja niille voi antaa merkityksiä joko itse tai ne voivat tulla ulkoapäin. Rahikainen kuvasi kansikuvan itse: korkokengät mummon vanhaa pussilakanaa vasten. Realismia on mukana, joskus inhorealismiin asti. Nuku hyvin, näe lempeitä unia. Maskeerausta opettanut Suvi Porrassalmi kehuu koko työryhmää. Lukion ja Porrassalmen yhteistyö alkoi äidinkielen ja ilmaisutaidon lehtori Päivi Koskenrannan mukaan jo keväällä 2009. Metsäkulmalla perheensä kanssa asuva kolmen lapsen äiti myös laulaa ja soittaa haitaria Poptune -bändissä, jonka muut jäsenet ovat jyväskyläläisiä, mutta treenit pidetään Kintaudella. Toivoa ei aina pilkahtele, mutta viimeinen runo pysäyttää hellyydellään ja sydämessä puristavalla otteellaan. Kirjaa myy Petäjäveden SPR joulumyyjäisissä 9.12., koska osan tuotosta Rahikainen haluaa menevän hyväntekeväisyyteen. Tähän Nuku hyvin -nimiseen runoon päättyy Paula Rahikaisen esikoisrunokirja Jos vain olisi pyykkinarua. Mediapinta Oy julkaisee Suomi 100 runokirjaa -kirjasarjan ja Paula Rahikainen päätti syksyllä hakea mukaan. Mukana on näyttelijöitä sekä lukiosta että yläkoulun puolelta. Runot pirskahtelevat aitoa elämää, rakkautta ja kotielämää. Paula Rahikaisen mielestä taiteen tehtävä on herättää tunteita, provosoidakin. Suvi Porrassalmi opasti näyttelijöitä näyttämömeikin tekemisessä viime keskiviikkona. Monitulkintainen runo on hellä ja rakkaudentäyteinen, ja myös sydäntä puristava. Luokanopettajana työskentelevä Rahikainen on kirjoittanut pöytälaatikkoon vuodesta 2003. – Välillä irrotellaan, mutta sitten täytyy kengät heittää kuivumaan ja arki on sitten ihan muuta.. kello 19. Taiteilijaelämää, Reissussa rähjääntyy ja viimeinen Borta bra men hemma best -osien runot vievät mielikuvitusmatkalle. Kuorossa laulavat Iina Pekkarinen, Josefiina Kukkonen ja Lotta Lahti. Ensimmäisenä esityksen näkee lukion ja yläkoulun väki tiistaina 5.12. Ensi viikolla päästään nauttimaan lopputuloksesta, Antti Puuhaara -näytelmästä. – Mies on kannustanut varsinkin niinä epätoivon hetkinä. Kyläläisiä ja piikoja esittävät Jaakko Heikkinen, Jenna Kotanen, Pinja Manerus ja Vilma Siirilä. Rahikainen käsittelee kirjansa kolmessa osassa elämässä resuamista ja kotiinpaluuta. Tekevät just eikä melkein, kun lähtevät tekemään. – Joskus asioita vain tapahtuu ihmisille, kaikkeen ei voi itse vaikuttaa. Myös näytelmän puvustus alkaa olla viimeistä silausta vaille valmis. – Sain ihan oman, painetun kirjan ja se on tässä tärkeintä, Rahikainen iloitsee. Antti Puuhaaran perinnepöksytkin on päivitetty vuoden 2017 mittaan. kello 15 ja maanantaina 11.12. Sivu 04 Nro 48 29.11.2017 Hanna Mäkinen Petäjäveden lukion Antti Puuhaara -näytelmän ensi-ilta lähestyy hyvällä vauhdilla. Minulle kirjoittaminen on valtavan tärkeää, enkä vastaan pistäisi jos tämä lähtisi tästä joskus isomminkin. Myös oppilaitaan Rahikainen kannustaa, että kirjoittamalla voi ajatuksissaan päästä ihan minne vain. HANNA MÄKINEN KIRIN PÖRSTI NINA VARVIKKO Kulmakarvat kuntoon ja rooliasut ojennukseen Ensi-ilta on jo ovella! Rahikainen kirjoittaa runoja merkityksistä ja arjen kaaoksesta SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Suutelen Sinua. Entisen kässäkoulun peilien edessä riitti vipinää, kun nuoret näyttelijät muotoilivat roolihahmoilleen ilmettä. – Kyllä siellä runoissa näkyy kaikki, lapsiperheja koulunelämä, mutta faktaa ja fiktiota on sekaisin ja aika paljon tarkkailen myös muita ihmisiä. Runoissa joskus riittää yksi sana oikeassa paikassa. Bändissä soittavat Kirin Pörsti, Eetu Montonen, Milla Kokkinen, Kalle Kotanen ja Saara Inkinen. Kirjaa saa myös Mediapinnalta ja Rahikaiselta itseltään. Runot olivat kirjaa varten jo olemassa vain valintaa vailla, jotta Rahikainen vihdoin ”pääsi pöytälaatikosta ulos”. Yleisönäytökset ovat vuorossa sunnuntaina 10.12. Petäjäveden lukion Antti Puuhaara -näytelmän yleisöesitykset nähdään auditorio Miilussa sunnuntaina 10.12. Kuvassa viimeisteltävänä Matilda Perämäen meikki. Hyvä alku tämä ainakin on, 36-vuotias esikoiskirjansa maailmalle saatellut Rahikainen tuumaa. Paulan mies Kimmo Rahikainen on ollut kannustava sekä bändihommaan että kirjoittamiseen, joka toimii rouvan pääntyhjennyksenä ja rentoutumiskeinona. – Nämä ovat hirveän kilttejä. – Kuuluuko runoja edes selittää, ihmiset kun voivat ajatella samasta asiasta niin eri tavalla. kello 15 ja maanantaina 11.12. Tämä porukka tarjoilee petäjävetisille uuden version Antti Puuhaara -näytelmästä. Tässä sitä nyt on: Rakkautta ihan raakana
Sanataidetta ovat edustaneet muun muassa Veikko Neijosen runot ja Aino Niileksen tarinat. Viimeinen rokotuspäivä Petäjävedellä on tänään 29.11. Eli kyllä kylälehdestä saa uutta tietoa, sanoo Inkeri Niiles Uusista kyläläisistä kertovat jutut ovat niitä luetuimpia. – Tuulivoimalat ja niiden vaikutukset näkyvät säätutkiin käytännössä sataan kilometriinkin saakka, kertoo tutkija Mikko Kurri Ilmatieteen laitokselta. Voimalat myös vaikuttavat tuulimittauksiin. ”Säännöllisen epäsäännöllisesti” ilmestyvän lehden tuleva numero rakentuu päätoimittaja Sirkku Kuukkasen läppärillä. Ilmatieteen laitos on pyytänyt tuulivoimayhtiöltä selvitystä tuulivoimalan vaikutuksista Liisanlanperällä sijaitsevan säätutkan toimintaan. Toinen vaikutus on se, että voimala-alueen taakse tulee katvealueita, koska tutkasignaali ei mene voimaloiden läpi. Alle kolmevuotiaille rokote annetaan nenäsumutteena. Ensinnäkin HANNA MÄKINEN Pengerjoen kuumat kyläkuulumiset kertoo Letka-lehti Influenssarokotuksia otetaan hyvin SUVI KALLIOINEN Suvi Kallioinen Petäjäveden terveysaseman yleisillä influenssarokotuspäivillä 16. Sen sivuille taltioidaan ne jutut, jotka eivät kyläkirjaan mahtuneet tai ehtineet. Ilmatieteen laitoksen antama palaute selvityksen tuloksista ratkaisee Koljosen mukaan sen, jatkaako tuulivoimayhtiö Pitkälänvuoren hanketta. Kurrin mukaan tuulivoimaloiden vaikutukset säätutkiin ovat yleensä kolmenlaisia. Ilmaisutaitoa on kylällä osattu arvostaa, mikä on näkynyt myös Letka-lehden sivuilla. – Jos palautteen mukana tulee paljon rajoituksia siihen, miten voimalat pitää asettaa tai tehdä, silloin hanke todennäköisesti raukeaa. Vanhimpien numeroiden kansikuvat ovat peräisin Veikko Silvennoisen piirustuspöydältä. Säätutkalta on matkaa Courtesy of Vestas Wind Systems A/S Pitkälänvuoren tuulivoimapuiston kohtalo ratkeaa keväällä voimala-alueelle tulee tuulivoimaloista maakaikua, joka näkyy tutkissa jatkuvana rankkasateena. Pengerjoen kyläjulkaisu on paikallislehtiveteraanille jo entuudestaan tuttu puhtaaksikirjoittajan ja erityisesti lukijan näkökulmasta. Osastot kilpailivat siitä, kuka saa tehtyä parhaan julkaisun, kertoo uusimman numeron toimituskuntaan kuuluva Aira Kivelä. ei ollut väkeä tungokseen asti, sillä yli sata riskiryhmään kuuluva oli kätevästi saanut piikin jo aiemmilla käynneillään. Kausi-influenssarokotteita annetaan yleisinä rokotuspäivinä ilman ajanvarausta riskiryhmään kuuluville. Samaa voi sanoa kirjeenvaihtajien nykykuulumisista. Riippuen tietysti vaatimuksista, joita Ilmatieteen laitokselta tulee. Rokotus on maksuton sosiaalija terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstölle, raskaana oleville naisille, kaikille yli 65-vuotiaille ja 6-35 kuukauden ikäisille lapsille, sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluville, vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiirille sekä varusmiehille.. Lehti päivittää kuulumiset ja kertoo tuoreimmat tapahtumat. Letka-lehdet heijastelevat Pengerjoen monipuolista kulttuurielämää. Selvitys valmistuu muutamassa kuukaudessa. Vaikutusten voimakkuus riippuu voimaloiden määrästä ja koosta sekä etäisyydestä. Ilmatieteen laitoksen säätutka valmistui Liisalanperälle syksyllä 2015. Pikapuolin ilmestyvä, odotettu Letka-lehti kertoo kylän kuulumiset ja esittelee uudet asukkaat aaseja unohtamatta. Kun tuntee ihmiset, joista jutut kertovat, se tekee lehden läheiseksi. Palstatilaa saavat myös hirvimiehet, Karjalan evakot ja lähetyspiiri. – Ja voi olla, että heillekin on kiva saada tämä lehti sinne, missä he nykyisin asuvat, arvelee Paula Niiles. – Jos esimerkiksi joudumme luopumaan osasta voimaloita, niin silloin hanke raukeaa, toteaa Koljonen. iltakuuteen asti. Viimeksi mainittu on mukana Letka-lehden toimituskunnassa nyt ensimmäistä kertaa. Pitkälänvuoren Tuulipuisto Oy tilaa selvityksen toimitusjohtaja Timo Koljosen mukaan näillä näkymin vielä ennen joulua. Pistos annetaan ensimmäisen kerran puolitoistavuotiaana ja tehostepiikki kuusivuotiaana. Hanna Mäkinen Petäjäveden länsipuolelle suunnitellun Pitkälänvuoren tuulivoimapuiston kohtalo ratkeaa ensi kevään aikana. Letka-lehden ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1947. Suurin osa Petäjävedelläkin rokotteen ottavista riskiryhmäläisistä on yli 65-vuotiaita, mutta myös pienten lasten osuus on kasvussa. Anneli Hiiliaho pääsi rokotuspäivänä neuvolan terveydenhoitajien Merja Kukkosen ja Johanna Pankkosen piikitettäväksi. – Kylälehteä on valtavan mielenkiintoista lukea. Syyskuusta alkaen neuvoloissa ja kouluterveydenhoidossa käyntien yhteydessä on uudistetun kansallisen rokoteohjelman mukaisesti annettu maksutta vesirokkorokotteita alle 11-vuotiaille, jotka eivät ole vielä tautia sairastaneet. Jotain osia tarinoista jo tunteekin, mutta ei kuitenkaan tiedä kaikkea. Rokote suojaa paitsi vesirokolta niin myös sen vakavilta jälkitaudeilta kuten vyöruusulta. Pitkälänvuorelle alle 20 kilometriä, minkä vuoksi vaikutusten arviointi on tarpeen. Sivu 05 Nro 48 29.11.2017 Hanna Mäkinen Pengerjoen kylällä on ahkeroitu kuluneina kuukausina kyläjulkaisun parissa. Naisten mukaan Letka-lehti täydentää 1996 ilmestynyttä Pengerjoen kyläkirjaa. – Ensimmäiset lehdet liittyivät maamiesseuran nuoriso-osastojen väliseen kilpailuun. Kansainvälistä virettä sivuille tuovat Norjankirjeenvaihtajan terveiset. Lähiaikoina ilmestyvää Pengerjoen kyläjulkaisua, Letka-lehteä, hioivat marraskuun alussa julkaisukuntoon Inkeri Niiles, Paula Niiles, Aira Kivelä ja Sirkku Kuukkanen. Pääsääntöisesti vanhemmat kuitenkin rokotuttavat lapsensa valtakunnallisten rokotussuositusten mukaisesti. Neuvolan terveydenhoitajien Merja Kukkosen ja Johanna Pankkosen mukaan vesirokkorokotteita on annettu nyt kolmen kuukauden aikana kolmisenkymmentä, ja osa perheistä on jäänyt vielä miettimään lapsensa rokottamista. Karjokosken naisten lisäksi toimituskuntaan kuuluvat Saija Saarinen, Paula Niiles, Marita Moilanen ja Inkeri Niiles. Astmaa sairastava Hiiliaho on ottanut rokotteen joka vuosi ja on siltä osin pysynyt terveenä. ja 22.11
Kotona meillä on piano. Räjäytyksiin liittyen tullaan tekemään myös kiinteistöjen kuntotarkastuksia. luokalla. Suljetulle työmaaalueelle ei saa muutenkaan mennä, eikä esimerkiksi junarataa saa jalankulkijatkaan käyttää oikotienä rakennustöiden aikana. – Kun kuulin, että kaverini soitti Alan Walkerin ja halusin oppia itsekin sen soittamaan, ja nyt osaan sen kokonaan. 045 319 2292 apekapc@gmail.com Mun juttu! Petäjävesi-lehden Mun juttu! -juttusarjassa samojen kysymysten kautta esitellään petäjävetisiä lapsia ja nuoria ja heidän harrastuksiaan ja sitä missä he ovat hyviä tai mistä innostuneita. Liikenteenohjaussuunnitelmassa näkyy punaisella kulku Papintien kautta Asematie 3:een, eli kiinteistöön jossa sijaitsee Petäjäveden Tekstiili, UPM:n toimisto ja Postin jakelupiste. HMH Antikainen kehitysjohtajaksi Fysio Centerin toimitusjohtaja Susanna Antikainen valittiin Suomen Fysioterapiaja kuntoutusyritykset FYSI ry:n kehitysjohtajaksi 1.1.2018 alkaen. Mitä muuta harrastat. Ehkä pianonsoittaja tai koulun opettaja. FYSI ry vahvistaa resurssejaan palvellakseen jäsenistöään entistä paremmin yhä nopeammin muuttuvassa, sote-aikaan valmistautuvassa toimintaympäristössä. alkaen on Papintien kautta. – No se on sellaista, että siinä oppii soittamaan pianolla uusia kappaleita. Paloauton kyydissä pääsi ajelemaan pitkin kylänraittia ja ambulanssin sisällä sai vierailla. Puolen päivän jälkeen oli luvassa jännittäviä hetkiä ja savua ilmassa, kun palokunnan väki järjesti sammutusnäytöksen. Huomattavaa on, että Asematie 3:en kiinteistöön eli Petäjäveden Tekstiliin, UPM:n toimistoon ja Postin jakelupisteeseen kulku 11.12. Laita viestiä toimitus@ petajavesilehti.fi. – Koulussa on pianovuoroja ja siellä harjoittelen. Töihin liittyy myös muutamien puiden kaatoa sekä louhintaja räjäytystöitä, joista tiedotetaan lähellä olevien kiinteistön omistajia lähiaikoina. vasemmalta, ja Netta Hirsiaho keskellä 2. MINNA KOKKONEN Paloasemalla sai kokeilla muun muassa alkusammutusta ja huristella paloauton kyydissä. Työt valmistuvat tammikuun loppuun mennessä. Miten koti ja koulu ovat tukeneet sinua siinä. Työt valmistuvat tammikuun loppuun mennessä. Mikä on "sun juttu", harrastus tai intohimo. SK Ice Diamonds voitti kultaa. – Janina Ronikonmäki, 9 vuotta, Kintauden koulun 3. Antikainen toimii vielä tämän vuoden loppuun FYSI ry:n varapuheenjohtajana sekä Markkinointija viestintätyöryhmän ja Kanta-työryhmän puheenjohtajana. Seuraavaksi tehdään 11. Ice Diamonds voitti kultaa Ice Diamonds (ID) voitti viime viikonloppuna kultaa Lahdessa muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen 1. Mistä kipinä sun juttuun on syttynyt. PETÄJÄVEDEN KUNTA HANNA-MARI HILTUNEN. Millaista se on. Hän on toiminut usean vuoden ajan FYSI:n Kanta-pilottina ja Kanta-kouluttajana. – Minun harrastus on pianon soitto. Petäjävedelläkin päästiin tutustumaan paloaseman toimintaan ja kävijöitä oli lähes ennätysmäärä, erityisesti mukana oli lapsiperheitä. vasemmalta. Vesija viemäriputket vedetään junaradan ali ja liitetään olemassa oleviin liittymiin. Radanalitukseen liittyen alueelle tulee myös liikennejärjestelyjä. Kehitysjohtajaksi valitulla Antikaisella on vankka kuntoutusalan asiantuntijuus ja perehtyneisyys meneillään olevaan sote-uudistustyöhön. Kokonaisvaltainen verkoston kunnostustyö maksaa 150.000 euroa. Vinkkaa haastateltavia toimitukselle, niin esitellään sunkin juttu. Sivu 06 Nro 48 29.11.2017 Alan Walkerista syttyi kipinä pianonsoittoon Päivä paloasemalla veti väkeä Paloturvallisuusviikon avasi perinteiseen tapaan Päivä paloasemalla, joka järjestettiin valtakunnallisesti useimmilla paloasemilla. Tapahtumassa sai suorittaa erilaisia tehtäviä ja harjoitella sammutusvälineiden käyttöä. Mistä haaveilet ja mikä sinusta tulee isona. valintakisoissa, varmistaen mitä vahvimmin loppukilpailuasetelmansa. Petäjävetinen Janica Hirsiaho on kuvassa ylärivissä 1. Asematielle liikennejärjestelyjä kunnan vesijohtoverkostotöiden vuoksi Seuraavaksi radanalitustyöt räjäytyksineen Suvi Kallioinen Petäjäveden kunta on tehnyt loka-marraskuusta lähtien vesijohtojärjestelmän muutostöitä, joiden kautta vedenohjausta ja toimintavarmuutta kirkonkylällä parannetaan. En oikein harrasta muuta. Radanalitustöihin liittyen tehdään myös louhintaja räjäytystöitä, ja niihin liittyen lähellä oleviin kiinteistöihin on rakennusurakoitsija lähiaikoina yhteydessä. TIINA KORTEMÄKI Kevyen liikenteen väylä suljettu Tie poikki Kulku rautatieasemalle Piispantien ja Asevelitien kautta Liikenne järjestelyt muuttuneet PisaraPetäjäveden kunta, pienet vesihuoltotyötRadan alitus Liikenteenohjaussuunnitelma 1 17.11.2017 Asko Pitkänen Kevyen liikenteen väylä suljettu Kulku postin jakelu pisteeseen Kunta jatkaa vesijohtoverkoston muutostöitä 11.12. – En tiedä, on niin monta vaihtoehtoa. Töiden aikana tulee myös vesikatkoja, mutta niistä tiedotetaan erikseen. Kuka olet. alkaen rautatien alituksella, jolloin Asematielle tulee väliaikaisia tiejärjestelyjä. Näytöksessä paloauto kaarsi paikalle pillit päällä ja palomiehet sammuttivat huoneistopalon. joulukuuta alkaen radanalitustöitä eli Asematien kohdalle tehdään toinen radanalitusputki. Päivän kohokohtana nähtiin huoneistopalon sammutus. Ammattilainen asialle RAKENNUSTYÖT AMMATTITAIDOLLA AP CONTROL Puh. Joukkueessa on mukana kaksi petäjävetistä, Janica ja Netta Hirsiaho. – Harrastan myös kuoroa
014 853 326 www.standardline.fi T:mi Reijo Sipilä Korjaamotoimintaa Petäjävedellä 20 vuotta Teollisuustie 3, Puh. Leppälä SOITA TAI TULE KÄYM ÄÄN! Lahjakortit, värit, permanentit, meikkaukset, ripsien kestovärjäykset, kulmien värjäykset ja muotoilut. (014)854113 Pms 427 Pms 732 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. kokouksille • SOLARIUM • MATKAHUOLTO MA TO 10-16.30, PE 10-16 050 544 1200 www.kahvilafreesi.fi ti-to 10.30-20.00 pe 10.30-21.00 la 11.00-21.00 su 11.00-20.00 Maanantaisin suljettu. (014) 854 113 PETÄJÄVEDEN APTEEKKI PAPINTIE 2, 41900 PETÄJÄVESI PUH. Pirkka Syvänoro, VTS, Rava. kh l.fi KOULUTETUT HIEROJAT www.hierojajuhokivela.fi Koulutettu hieroja, urheiluhieroja 040 702 7902 / Juho Lähihoitaja, jalkojenhoito, koko kehon vyöhyketerapia 050 466 2702 / Marjo Myös koti-, laitosja yrityskäynnit Antenniasennukset, ATK-sisäverkot Valokuituasennukset, 3G / 4G suunta-antennit 0400 797516 www.ksteleverkot.com hannu.neijonen@ksteleverkot.com KS Televerkot Oy Hannu Neijonen Tmi Suvi Nikonen KOTISIIVOUKSET JA PIENYRITYSSIIVOUKSET 050 365 8443 suvinikonen@gmail.com Vakuutuspalvelut alueella ajanvarauksella myös iltaisin sekä kotikäyntipalvelu. 0400 853 480 • www.sahkoasennuskoskinen.fi • posti@sahkoasennuskoskinen.fi • Perinteinen täyden palvelun hautaustoimisto 60 vuotta Salmisen Hautaustoimisto Papintie 2, Petäjävesi Palvelemme sop. Puh. klo 10-16, suljettu ke 6.12. fi ks-kattohuolto.fi KUOHUN LVI-HUOLTO OY KALLE LAMPINEN PUTKIMIES 040 8085488 kuohunlvihuolto@gmail.com Parturi-kampaamo T. 0400 580 153 TILITOIMISTOPALVELUT Rakentavasti Kone & Rakennus Meronen Ky 044 043 0222 meros.pate@suomi24.fi RAKENNUSPALVELU KY PASI YLENNYSMÄKI 41900 Petäjävesi, puh. 050 325 3106 • Korjaukset • Peltityöt • Jakopään vaihdot • Maalaukset • Öljynvaihdot ja huollot • Vikakoodien luku ja nollaus AUTOJA KOLARIKORJAAMO PALVELEMME: ma ja pe klo 9-18, ti, ke ja to 9-17, la 9-14 PAPINTIE 2 PETÄJÄVESI P. 0401 854 237 tai 0400 644 016 (Seppo) salmisenhautaustoimisto@ gmail.com Suomen Kivivalmiste Oy:n hautakivien myynti OP Petäjävesi YLI SATA VUOTTA PAIKALLISTA PANKKIPALVELUA Petäjäveden Osuuspankki Avoinnna ma-pe 10-16 p. Varaa aika Tiinalle tai Nitalle p. asennukset EDULLISESTI! Kotien ja kesämökkien korjaukset, laajennukset Omakotitalojen/mökkien lisälämpöeristykset Rakennusten ulkovuorikorjaukset ja maalaukset RAKENNUSTOIMINTAA YLI 30V. 0400 472 378 SANEERAUSJA RAKENNUSTOIMINTAA: *OK-talot, hirsimökkien ja elementtien pystytystä *Muurausta ja laatoitusta *Raudoitukset *Perustukset, kattomuutostyöt *Saneeraukset, remontit *Kost. Korvausasiat 03030303. 020 170 5120 Petäjävesi, puh. Ammattilainen asialle Tilitoimisto T Pesonen Oy PETÄJÄVESI: Asematie 6, puh. KOTITALOUSVÄHENNYS! • KAHVILA • PAPERITARVIKEMYYNTI • KABINETTI esim. 0400 976522 • Kattojen vuosihuollot • Kattojen pinnoitukset • Kattoremontit • Ikkunaja oviremontit info@ks-kattohuolto. (014)854113 Pms 427 Pms 732 Kotisivut avattu: petajavedenapteekki.fi p. Hyvää itsenäisyyspäivää! Avoinna: ma 10-16 , ti-pe 10-17, la 10-14 • Rakennuspiirustukset • Kuntotarkastukset • Kosteusmittaukset • Sisäilmatutkimukset • Valvonta 040 748 0364 www.rstarkastus.fi Piispantie 1, Petäjävesi toimisto@rstarkastus.fi PETÄJÄVEDEN AUTO JA KONEKORJAAMO Rengastyöt ja myynti Ilmastointihuolto ja korjaus Ruostekorjaukset 4-pyöräsuuntaus Päästömittaukset Pienkonehuolto Kaikki huollot ja korjaukset ammattitaidolla 040 9616 822, Teollisuustie 5 Facebook: AutoJaKonekorjaamo Henry Moilanen palvelu Sisällöntuotanto & Valokuvauspalvelu » Verkkosivut ja -kaupat » Markkinointimateriaalit » Tuote-ja markkinointikuvaukset » Häähenkilöja passikuvaukset » Kuvauslahjakortit STUDIO: Hemmintie 7 Petäjävesi, 040-1744826, HESU.FI. Leppäläntie 2, Petäjävesi. Soita 0500 682247 tai pirkka.syvanoro@op.fi. 041 441 5253 Teollisuustie 8, Petäjävesi PUH. Asematie 6, Petäjävesi Puh. 014 415 1500 ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 40-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä ASIANAJAJA JUKKA HOKKANEN 040-7240787, jukka@jukkahokkanen.fi kiinteistökauppariidat, oikeudenkäyntiasiat perintöasiat, avioeroasiat sopimusasiat ja asiakirjat julkiset kaupanvahvistukset Hoidamme myös perunkirjoitukset, tiedustelut Marjaana Autio 0400-645284 Neuvottelut ja toimitukset myös Petäjävedellä Soljuvaa taloushallintoa! Soile Juntunen 050 5811 648 www.soljuvaa.fi LEIPOMOTUOTTEITA Konditoria Toppalantie 134 Pekkarinen Petäjävesi Puh. 014 761 979 P E T Ä J Ä V E D E N P I Z Z E R I A & K E B A B Muuttuneet aukioloajat: Asematie 6, Petäjävesi, 040 838 8645 www.liisankukkapuoti.fi Puoti palvelee ti 5.12. 014 854 160 PALVELUA LIIKEKESKUKSESTA! Petäjäveden Liikekeskus, Siltatie 1, Petäjävesi Fysioterapiaa ammattitaidolla asiakasta kuunnellen www.fysiocenter.fi 014 310 0775 Petäjäveden hieronta Rennox, Irja Viitanen, 0500 546 090 Juha Nokelainen, 0400 541 758 w w w. OP Vakuutus Oy, Kirkkotie 6, 41900 Petäjävesi www.op.fi Rakennusja puusepän palvelut PERUSKORJAUS/SANEERAUS EKMAN 0400 642 973 pekka.e kman@g mail.com Peltikaton ym. (014) 854 915 Ismo Jukola, puh. tilojen pinnoitukset *Mattotyöt *Kaivinkonetyöt T:mi siivousja kotiapu Berit Skyttén T:mi Väinö Räsänen Kotisiivoukset Kotija mökkitalkkari Pienkonekorjaamo 0400 600 115 0400 536 840 berit.skytten@luukku.com v.i.rasanen@luukku.com Toimistosiivoukset Silmälääkärin vastaanotto joka viikko Keuruuntie 15, Keuruu. mukaan Keskussairaalantie 17, Jkl Avoinna ma-pe 10-15 Puh
Huipennuksia on useita, kuten 1. Tervetuloa! Ylä-Kintauden kyläyhdistys kutsuu kyläläiset P U U R O J U H L A A N torstaina 7.12. Kansikuvassa on lähes joka kerta komeillut Petäjäveden vanha kirkko. Preston-QPR 1 10. adventtikynttilän sytyttäminen ja koko kirkkoväen yhtyminen Hoosianna -hymniin, jonka sanoin kansa tervehti aasilla Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta toivottuna ja odotettuna kuninkaana. kerran. Petäjäveden Luonto ry:n julkaisema Petäjäveden. mennessä puh. Brentford-Fulham 1 O-P:n vakiovihje Petäjäveden vuosikalenteri 2018 VUOSIKALENTERI on myynnissä kirjastossa, K-Market Porkkanassa, Osuuspankissa, Taipaleen tilalla ja Maatilamatkailu Kumpusessa 10 e/kpl. Kirkkopassi aloitettiin kokeiluna vuosi sitten adventtina ja se on saanut niin hyvän vastaanoton, että kokeilu vakinaistuu. Petäjäveden Joulu -lehdessä juuri oman kylän historia, perinteet ja ihmiset ovat olleet aina tärkeitä aiheita. Tiedustelut suvi. Lisäksi on joulukorttiaskartelua, värityskuvia ja yhteislaulua. Kissanomistajalle tuli 500 euron eläinlääkärikulut, joita koiranomistaja ei ole mitenkään halunnut korvata. Kiitos vielä runsaslukuiselle kuntalaisväelle valitustamme tukien.Valitettavasti lopputulos on nyt kuitenkin se, mitä emme Kintauden tulevaisuuden puolesta toivoneet. Tervetuloa! AUKIOLOAJAT ma pe 9 -17 la 9 13 Teollisuustie 8, Petäjävesi Puh. Seitsemännellä kerralla yllätys on isompi. klo 16 Pokeriturnaus JUHA MÄKINEN ja ILPO SEPPÄNEN 6€ Ma 4.12. Kyläyhdistys toivottaa tervetulleeksi kylien väkeä! Perhesunnuntaina on iloinen messu ja juhlistetaan myös itsenäisyyttä Lasten kirkkopasseihin on jälleen tulossa kymmeniä uusia merkintöjä 1. 050 401 5737. TERVETULOA OSTOKSILLE! 1. Yhtä kaikki tämäkin valitus hylättiin. KANTTARIN KARAOKE 5€ La 2.12. Onko lasten turvallisuus tärkeää. toiminta-alueesta. klo 18.00 Petäjävesi-lehden toimituksessa. vesivarantoihin liittyvä business. Bolton-Barnsley 1X 9. Petäjäveden Rotaryklubi ry ja Lea Lerkkasen Viestipantteri Oy:n julkaisemaa lehteä myydään suoramyynti Heinähatussa. Petäjävesi-lehti on julkaissut Petäjäveden Joulu -lehteä aikaisemmin vuodesta 1998 vuoteen 2013 asti. Lämpimästi tervetuloa! Kuivasmäki-KumpuHeikkilänperän sääntömääräinen VUOSIKOKOUS Tupamäen kylätalolla maanantaina 11.12.2017 alkaen klo 18.00 PIKKUJOULUTARJOILULLA. klo 10-14 seurakuntakodilla ja torilla. Miesten harrastevuoro 27.10. Tervetuloa! Seuratoiminta Kalliokiveä, louhintaa, mursketta Petäjävesi-lehti julkaisi 22.11.17 tiedon Koskelan Koneet Oy:n saamasta luvasta kalliolouhinnalle ja -murskaukselle Kintaudelle. Myyntipaikkoja voi tiedustella Lions Ladyjen Auli Kytölehdolta puh. Kirkon jälkeen lapsi saa tarran passiin ja yllätys tulee, kun on käynyt kolme, viisi ja seitsemän kertaa. Arsenal-Man.United X2 8. klo 19.00 Kyläsepän kabinetissa (hallitus klo 18.30). Tervetuloa kaikki pelaajat, urheilijat, vetäjät, seuran jäsenet ja muutkin urheilun ystävät mukaan! PET PET TIEDOTTAA www.petpet.fi Petäjäveden Petäjäisten SYYSKOKOUS torstaina 7.12. MarjaLiisa Kirvesniemi. West Bromwich-Crystal P 1 6. Myöntö luvattiin kuitenkin sillä perusteella, että kyseessä oli ko. Tervetuloa nauttimaan! Ke 29.11. 014 854 950 Tervetuloa viihtymään! J ALKAPALLO Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa: Pojat tiistaisin: 2011/2010 klo 16.30 17.30, 2009/2008 klo 17.30 18.30, 2007/2006 klo 18.30 20.00, 2003/2004 klo 20.00 21.30 Tyttöjen harrasteryhmä pe klo 16.00-17.30, alkaen 1.12, kulttuurikeskuksen sali. Sheffield W-Hull 1 13. Ilkka Pihlajamäki Läntisen Keski-Suomen musiikkiopiston LUKUKAUDEN PÄÄTÖSKONSERTTI Auditorio Miilussa tiistaina 5.12.2017 klo 18.00. Myös lastenrattaista löytyy hampaidenja puremajäljet. (014) 853 326 www.standardline.fi TARJOAMME JOULUKAHVIT HUOMENNA TORSTAINA 30.11.2017! TALO TÄYNNÄ HYVIÄ TARJOUKSIA. Ja valokuvat kaikista todisteena. Petäjäveden Joulu -lehti ilmestyi Petäjäveden Joulu -lehti ilmestyi viime viikolla jo 20. Äidille tuli olkapäihin verinaarmut koirankynsistä, kun hän suojeli 2-vuotiasta lasta sylissään. klo 16 Liikekeskuksella, Siltatie 1. Sydämellisesti tervetuloa mukaan joulutunnelmaan! Järj. Viimeisintä valitustamme ei tässä yhteydessä suoraan huomioitu, sillä meidän katsottiin asuvan yli kilometrin etäisyydellä ao. Missä lasten turvallisuus. Esillä sääntöjen määräämät asiat. Pe 1.12. klo 18.00 Kumpusella, Kirrintie 94. Jouluaiheisia myytäviä, kirppari yms. kello 10. Messun jälkeen on puurotarjoilu itsenäisyyden juhlavuoden teeman mukaan koristellulla Seurakuntakodilla, jossa lapset voivat myös osallistua Suomen lippujen aarteenetsintään. Palvelemassa ovat lapsikuorot ja muut kuorot sekä Kasvun toimikunta. alkaen perjantaisin klo 20 21-30 LENTOPALLO Kulttuurikeskuksen liikuntasalissa: F-junnut (6-8v): Ma 17.00 18.15 E-junnut (9-10v): Ei salivuoroa vähäisen pelaajamäärän vuoksi! D-junnut (11-12v.): To 17.00-18.30 C-tytöt (13-14v): Ma 18.00 20.00, ti 18.00 19.30 (Huom! Kintaudella), to 18.00 20.00 ja pe 18.00 20.00 Naiset: Pe 18.00 20.00 C-tyttöjen kanssa YLEISURHEILU Kirkonkylän koulun salissa: Yleisurheilukoulu yli 9-vuotiaille: tiistaisin klo 16.30 17.45 ja torstaisin klo 17.00 18.30 Aikuisurheilijat: sunnuntaisin klo 14.00 16.00 TARJOTAAN VUOKRALLE liiketilaa Petäjävesi-lehden toimituksen yhteydestä. Ennen konserttia vanhempaintoimikunnan kahvitarjoilu oppilasstipendien hyväksi. Kahvit, lastenhoito. Omavastuu 10 e . 20. Kiinnostaako poliisia lasten turvallisuus. Toisella kerralla sama irti ollut koira tappoi omistajansa pihasta Koivutieltä kissan. klo 18.00 kylätalolle. Meille kuitenkin suotiin vielä myöhemmin mahdollisuus kirjata näkemyksiämme Vaherton Esan perikunnan pyynnöstä ja kirjelmämme huomioitiin oikeudessa Vaherton perikunnan valitusta tukien. Tervetuloa! Johtokunta Petäjäv e d e n P e r u s suomalaisten VUOSIKOKOUS tiistaina 12.12. Stoke-Swansea 1 7. Everton-Huddersfield 1X 5. Rikosilmoituksesta huolimatta, mitään ei kuitenkaan tapahdu. Odotetaanko, että jotain pahempaa tapahtuu. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta: aikaisemmin kesällä tämä sama irti oleva koira hyökkäsi lastenrattaiden kimppuun. Koiranomistaja ei tiettävästi asu Petäjävedellä, mutta ongelma täällä toistuu. Vaherton perikunnalle valitusoikeus myönnettiin, vaikka etäisyys oli heidänkin osaltaan myöskin yli kilometri. Brighton-Liverpool 2 3. Näistä kaikista on tehty rikosilmoitus poliisille. 456: PIKKUJOULURUOKAILU la 9.12. DJ RIPA 5€ Avoinna ma-to 18-22*, pe 18-02*, la 14-02*ja su 14-21* (*jatkoaika mahdollinen). Kuka vastaa lasten koirakammosta. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Palmusunnuntaina osoitettiin avunhuutoja ja kunnioitusta Jeesukselle Pelastajana ja adventtina odotetaan jouluna syntyvää Pelastajaa, josta jokainen voi iloissaan sanoa: Minullekin on syntynyt Vapahtaja. klo 18 Darts-kisat Ti 5.12. ARVONTAA MOOTTORIÖLJY SAE 5W-40 5 L FROZEN JA RYHMÄ HAU Taikataulu 14;Runsas valikoima ASKARTELUTARVIKKEITA 10AKKU 62AH 10,69,20,AURINGONKUKANSIEMEN 5 KG KUORITTU AUKIOLOAJAT ma pe 8 -17 la 8 13 PALVELEVA RAKENTAMISEN, ASUMISEN JA AUTOILUN TARVIKEKAUPPA LÄHELLÄ SINUA MEILTÄ RUNSAASTI LAHJAIDEOITA, JOULUKORISTEITA, KYNTTILÖITÄ... Lapset voivat puolestaan piirtää tai värittää pyyntönsä. Sivu 08 Nro 48 29.11.2017 Ihanaa, nyt ne on taas! PETÄJÄVEDEN PERINTEISET JOULUMYYJÄISET Petäjäveden joulukausi avataan koko perheen joulumyyjäisillä lauantaina 9.12. klo 18.30 Tietovisa. llmoittautumiset Vesalle 3.12. Ja myös muita tuhoja koira on tehnyt, esimerkiksi Koivutien leikkikentältä tuhosi kaikki jalkapallot puremalla. Lapsen hihasta löytyi koiran hampaanjäljet. Satamaseurakunnan Raamattuopetussarja Toisin sanoen jatkuu su 3.12. adventtisunnain messussa 3.12. Watford-Tottenham X1 2. Millwall-Sheffield U X2 11. Paikalla on Joulupukki ja kahvila herkkuineen palvelee. Asematie 6, puh. Ipswich T-Nottingham 1X 12. Nina Hirsiaho, Ritva Lehtonen Lukijalta Hyökkäävä koira vaarantaa turvallisuuden Rukoilantiellä on taas sama irti oleva rottweiler hyökännyt lasten kimppuun ja yrittänyt purra lapsia. Lions Ladyt, Petäjäveden kunta, seurakunta ja Petäjäveden Yrittäjät ry Rak.os. Vapaa pääsy. SK Jarmo Sormunen: Täsmäviljelyä. Tule nauttimaan joulutunnelmasta ja tekemään löytöjä joulupöytään ja pukinkonttiin. Leicester-Burnley 1 4. 0400 343960. Vieraana mm. Varsinaisesti pääsiäiseen kuuluva tapahtuma liittyy jouluun, koska molemmissa on kyse odotuksesta. Adventtikirkkoon kannattaa tulla niin yksin kuin koko perheen voimin. Messussa ei olla koko aikaa paikallaan, vaan siellä voi myös liikkua kauniisti tehtyjä sivualttareita ihailemassa ja samalla voi kirjoittaa rukouspyynnön. kallioinen@petajavesilehti.fi PERINTEINEN PALKINTOGAALA Perjantaina 12.1.2018 aloitetaan klo 17.30 kahveilla Masuunissa ja palkintogaala klo 18 alkaen auditorio Miilussa